2
| 13.4.2006 | Rakennuslehti | 10 katot SEPPO MÖLSÄ n ”Kattoromahdussesonki on taas alka- nut”, otsikoimme turhankin enteellises- ti viime viikon Rakennuslehdessä. Silloin ei ollut tiedossa, että Savonlinnan ja Lau- kaan onnettomuuksia seuraisi kattojen pettämiset Keiteleessä, Ääneskoskella, Hankasalmella, Haapajärvellä, Vetelissä, Kurikassa, Jyväskylässä ja Saarijärvellä. Kattoromahdukset nousivat yleiseen keskusteluun vuonna 2003, kun lyhyen ajan sisällä petti sekä Botniahallin että Jyväskylän messuhallin katot. Jyväsky- lässä uhreilta vältyttiin vain hyvän on- nen ansiosta. Näiden kahden tapauksen seurauk- sena myös monien pienempien kattojen romahdukset ylittivät uutiskynnyksen. Usein kyseessä olivat vanhat hallit esimer- kiksi Pietarsaaressa, Pudasjärvellä, Kristii- nankaupungissa ja Säynätsalossa. Myös monien maatilarakennusten kat- toja romahti. Navetoita on rakennettu tal- kootyönä ilman suunnitelmia, vaikka jän- nevälit ovat kasvaneet yli 20 metrin. Ris- kejä lisäävät kosteus, ammoniakki ja tuu- letuksen puuttuminen. Onnettomuustut- kintakeskus on äskettäisen Pihtiputaan tapauksen jälkeen päättänyt selvittää na- vetoiden turvallisuuden. Onnettomuustutkintakeskus on tutki- nut 12 kattojen tai rakenteiden pettämis- tä, joissa sen mukaan oli kyse suuronnet- tomuuden vaaratilanteesta. Kattojen pettämiset herättivät kolme vuotta sitten myös ympäristöministeriön ja rakennusalan: rakentamismääräyksiä on uusittu ja ulkopuolista laadunvalvon- taa on lisätty siirtymällä erityismenette- lyn käyttöön vaativissa rakennuksissa. Vaikka uusien kattojen turvallisuutta onkin parannettu, niin riskinä on edel- leen, millä tavalla erityisesti rakentami- sen lamavuosina 1990-luvulla rakennet- tiin. Riskejä lisää se, että kiinteistönomis- tajat eivät tunnu ymmärtävän, että myös heidän toimillaan on vaikutusta kattojen turvallisuuteen. Ouluhalli ensimmäinen Kattojen pettämisiä on tapahtunut aiem- minkin. 1980-luvun lopulla keskusteltiin Ouluhallin romahdusvaarasta. Se oli en- simmäisiä puurakentamisen pioneeri- kohteita. Sen lumikuormituksen normi valittiin väärin eikä lumen kinostumista vain toiselle lappeelle siksi osattu ottaa huomioon. Vuonna 1993 sortumavaarassa oli Kuo- pion vanha uimahalli. Sen yläpohjan be- toniset MJ-palkistot osoittautuivat huo- nokuntoisiksi. 2000-luvun alussa keskustelua herätti vät monien liikuntahallien kattoturmat. Onnettomuustutkintakeskuksen varoi- tuksia suomalaisen rakentamisen vaka- vasta turvallisuusongelmasta ei kuiten- kaan noteerattu juuri muualla kuin Ra- kennuslehdessä. Joskus virheet on huomattu ajoissa. Esimerkiksi rakennettaessa suurhallia Kuopioon 1990-luvulla pääsuunnittelija huomasi, että kvr-urakoitsija oli keven- tänyt rakenteita liikaa. Huomautuksen jälkeen jo paikalle tuotuja rakenteita vah- vistettiin jälkikäteen. Sama tapahtui 2003 Joensuun Aree- nassa, jonka suunnitelmia tarkistettiin ja rakenteita vahvistettiin Jyväskylän onnet- tomuuden jälkeen, sillä molemmat oli- vat uuden tappivaarnaliitoksen koekoh- teita. Helsingin Talin hallin teräsrakenteiden muodonmuutokset havaittiin pian Botnia- hallin onnettomuuden jälkeen. Virheitä osattiin epäillä, koska Talin halli oli ollut esikuvana Botniahallille. Monimutkaiset syyt Kun VTT vuonna 2004 analysoi kattoro- mahduksia, se ei löytänyt yhtä, erityisen vaurioaltista rakennetyyppiä. Kriittisiä osia havaittiin erityisesti liitoksissa, jotka liit- tyivät ristikkorakenteisiin ja palkkien tu- entaan. Perussyyt vaurioihin johtuivat VTT:n mukaan rakentamisprosessin alkuvaiheis- ta. Esimerkiksi jatkuvan sortuman vaaran mahdollisuus on voinut jäädä selvittämät- tä, jolloin mitoitus- tai työvirhe yhdessäkin kohdassa on aiheuttanut koko rakenteen sortumavaaran. Virheitä esiintyi erityisesti pitkiä toimi- tusketjuja sisältäneissä projekteissa, joissa osittaminen koski myös rakennesuunnitte- lua. Mutta onnettomuustutkinnan selvittä- missä kohteissa oli myös aika monta kvr- toteutusta ja niissä tekijöinä olivat Suomen eturivin rakentajat ja suunnittelijat. Myös paljon muutossuunnittelua sisäl- täneissä hankkeissa oli ongelmia. Monissa hankkeissa kattorakenteita oli kustannus- syistä vaihdettu teräksestä puuhun tai be- toniin tai päinvastoin. Lumikuorma on harvoin yksinään ollut syynä kattopalkkien pettämisiin eikä nor- mikuormitukset yleensä olleet ylittyneet. Mutta kun jännevälejä on koko ajan kas- vatettu ja rakenteita hoikennettu jopa mitoittamalla ne teollisuuden antamia kuormitussuosituksia tiukemmin, pie- netkin suunnittelu- ja valmistusvirheet ovat lisänneet riskejä. Riskejä ovat kasvattaneet myös laa- jennustyöt tai kuormien lisääminen ra- kenteisiin jälkikäteen. Markettien sisä- kattojen pettämisissä yksi syy on ollut se, että rakenteisiin on lisätty kuormia miettimättä mille kuormille rakenteet on alun perin mitoitettu. Uimahallien si- säkattojen pettämisissä yksi syy on ollut se, että ei ole valittu terästä, joka kestäisi kosteuden, lämmön ja kloorin yhteisvai- kutusta, ja myös rakenteiden tuuletus on ollut puutteeellinen. o Jyväskylän messuhalli* l Jyväskylän messuhallin katto romah- ti 1.2.2003. SYY: Puisen kattorakenteen romahduk- sen aiheutti puutteellisesti tehty tappi- vaarnaliitos ja eurocode-esistandardis- sa ilmennyt puute. Normin puutteesta oli varoitettu Rakennustekniikka-leh- dessä. Urakoitsija vaihtoi tarjouksessaan omalla riskillään tuoteosakauppana al- kuperäisen teräsristikkoratkaisun uu- denlaiseen liimapuurakenteeseen. Yhte- nä perusteluna tälle oli palomääräysten tiukkeneminen oletetusta ja toisena ti- laajan halu imagosyistä rakentaa puus- ta. Yksi liitos petti jo kaksi kuukautta ennen onnettomuutta, mutta silloin val- mistaja vakuutti muiden liitosten olevan kunnossa. Mustasaaren Botniahalli* l Teräsrakenteinen katsomo-osa ja osa kattopelleistä sortui tammikuussa 2003 lumen lähdettyä liikkeelle katolla. SYY: Jotta halliin olisi saatu lisää katso- mopaikkoja, kattoa korotettiin katso- mon kohdalta. Korotusosan orsiristikoi- ta ei suunniteltu erikseen vaan niitä yh- distäviä kiinnityskorvakkeita pidennet- tiin miettimättä, kestävätkö ne kuormi- tusta. Lumikuorman seurauksena kiinni- tyskorvakkeet irtosivat hitsauksistaan. Teräsrakenteissa oli ollut taipumia jo Luottamus kattojen kestävyyteen hävisi vuonna 2003 kaksoisrakenteinen aluskate & kondenssisuoja Rakenna varman päälle! Valitse VTT:n sertifioima RT N-36364 Kysy rautakauppiaaltasi parasta aluskatetta! Rakennusten veden- ja kosteuseristysohjeiden (RIL 107-2000) mukainen aluskate. + + + + + Mänkimiehentie 19, 02780 Espoo Puh: 09-4393 460 Fax: 09-4393 4610 Huonelämpötilojen mittauksiin ADT32 yhdistelmämittari. Meiltä. Sinikellonkuja 4 • 01300 Vantaa • puh. (09) 825 4600 • fax (09) 826 151 • www.teknocalor.fi mittauslaitteet Vetää kaikista ovista? ADT32 KESTOPALKKI LPJ Oy Teollisuustie 89, 62420 KORTESJÄRVI puh. (06) 4880 200 faksi (06) 4880 220 www.kestopalkki.fi Määrämittaiset liimapuupalkit Jyväskylän messuhallin romahdus vuonna 2003 nosti esiin huolen kattojen turvallisuu- desta, sillä mittavilta henkilövahingoilta väl- tyttiin silloin vain hyvän onnen ansiosta. Chintana Khamlua

10 katot 13.4.2006 Luottamus kattojen kestävyyteen hävisi ... · Kriittisiä osia havaittiin erityisesti liitoksissa, jotka liit-tyivät ristikkorakenteisiin ja palkkien tu-entaan

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: 10 katot 13.4.2006 Luottamus kattojen kestävyyteen hävisi ... · Kriittisiä osia havaittiin erityisesti liitoksissa, jotka liit-tyivät ristikkorakenteisiin ja palkkien tu-entaan

| 13.4.2006 | Rakennuslehti |10 katot

Seppo MölSä

n ”Kattoromahdussesonki on taas alka-nut”, otsikoimme turhankin enteellises-ti viime viikon Rakennuslehdessä. Silloin ei ollut tiedossa, että Savonlinnan ja Lau-kaan onnettomuuksia seuraisi kattojen pettämiset Keiteleessä, Ääneskoskella, Hankasalmella, Haapajärvellä, Vetelissä, Kurikassa, Jyväskylässä ja Saarijärvellä.

Kattoromahdukset nousivat yleiseen keskusteluun vuonna 2003, kun lyhyen ajan sisällä petti sekä Botniahallin että Jyväskylän messuhallin katot. Jyväsky-lässä uhreilta vältyttiin vain hyvän on-nen ansiosta.

Näiden kahden tapauksen seurauk-sena myös monien pienempien kattojen romahdukset ylittivät uutiskynnyksen. Usein kyseessä olivat vanhat hallit esimer-kiksi Pietarsaaressa, Pudasjärvellä, Kristii-nankaupungissa ja Säynätsalossa.

Myös monien maatilarakennusten kat-toja romahti. Navetoita on rakennettu tal-kootyönä ilman suunnitelmia, vaikka jän-nevälit ovat kasvaneet yli 20 metrin. Ris-kejä lisäävät kosteus, ammoniakki ja tuu-letuksen puuttuminen. Onnettomuustut-kintakeskus on äskettäisen Pihtiputaan tapauksen jälkeen päättänyt selvittää na-vetoiden turvallisuuden.

Onnettomuustutkintakeskus on tutki-nut 12 kattojen tai rakenteiden pettämis-tä, joissa sen mukaan oli kyse suuronnet-tomuuden vaaratilanteesta.

Kattojen pettämiset herättivät kolme vuotta sitten myös ympäristöministeriön ja rakennusalan: rakentamismääräyksiä on uusittu ja ulkopuolista laadunvalvon-taa on lisätty siirtymällä erityismenette-lyn käyttöön vaativissa rakennuksissa.

Vaikka uusien kattojen turvallisuutta onkin parannettu, niin riskinä on edel-leen, millä tavalla erityisesti rakentami-sen lamavuosina 1990-luvulla rakennet-tiin. Riskejä lisää se, että kiinteistönomis-tajat eivät tunnu ymmärtävän, että myös heidän toimillaan on vaikutusta kattojen turvallisuuteen.

ouluhalli ensimmäinenKattojen pettämisiä on tapahtunut aiem-minkin. 1980-luvun lopulla keskusteltiin Ouluhallin romahdusvaarasta. Se oli en-simmäisiä puurakentamisen pioneeri-kohteita. Sen lumikuormituksen normi valittiin väärin eikä lumen kinostumista vain toiselle lappeelle siksi osattu ottaa huomioon.

Vuonna 1993 sortumavaarassa oli Kuo-pion vanha uimahalli. Sen yläpohjan be-toniset MJ-palkistot osoittautuivat huo-nokuntoisiksi.

2000-luvun alussa keskustelua herätti vät monien liikuntahallien kattoturmat. Onnettomuustutkintakeskuksen varoi-tuksia suomalaisen rakentamisen vaka-vasta turvallisuusongelmasta ei kuiten-kaan noteerattu juuri muualla kuin Ra-kennuslehdessä.

Joskus virheet on huomattu ajoissa. Esimerkiksi rakennettaessa suurhallia Kuopioon 1990-luvulla pääsuunnittelija huomasi, että kvr-urakoitsija oli keven-tänyt rakenteita liikaa. Huomautuksen jälkeen jo paikalle tuotuja rakenteita vah-vistettiin jälkikäteen.

Sama tapahtui 2003 Joensuun Aree-nassa, jonka suunnitelmia tarkistettiin ja rakenteita vahvistettiin Jyväskylän onnet-tomuuden jälkeen, sillä molemmat oli-vat uuden tappivaarnaliitoksen koekoh-teita.

Helsingin Talin hallin teräsrakenteiden muodonmuutokset havaittiin pian Botnia-hallin onnettomuuden jälkeen. Virheitä osattiin epäillä, koska Talin halli oli ollut esikuvana Botniahallille.

Monimutkaiset syytKun VTT vuonna 2004 analysoi kattoro-

mahduksia, se ei löytänyt yhtä, erityisen vaurioaltista rakennetyyppiä. Kriittisiä osia havaittiin erityisesti liitoksissa, jotka liit-tyivät ristikkorakenteisiin ja palkkien tu-entaan.

Perussyyt vaurioihin johtuivat VTT:n mukaan rakentamisprosessin alkuvaiheis-ta. Esimerkiksi jatkuvan sortuman vaaran mahdollisuus on voinut jäädä selvittämät-tä, jolloin mitoitus- tai työvirhe yhdessäkin kohdassa on aiheuttanut koko rakenteen sortumavaaran.

Virheitä esiintyi erityisesti pitkiä toimi-tusketjuja sisältäneissä projekteissa, joissa osittaminen koski myös rakennesuunnitte-lua. Mutta onnettomuustutkinnan selvittä-missä kohteissa oli myös aika monta kvr-toteutusta ja niissä tekijöinä olivat Suomen eturivin rakentajat ja suunnittelijat.

Myös paljon muutossuunnittelua sisäl-täneissä hankkeissa oli ongelmia. Monissa hankkeissa kattorakenteita oli kustannus-syistä vaihdettu teräksestä puuhun tai be-toniin tai päinvastoin.

Lumikuorma on harvoin yksinään ollut syynä kattopalkkien pettämisiin eikä nor-mikuormitukset yleensä olleet ylittyneet.

Mutta kun jännevälejä on koko ajan kas-vatettu ja rakenteita hoikennettu jopa mitoittamalla ne teollisuuden antamia kuormitussuosituksia tiukemmin, pie-netkin suunnittelu- ja valmistusvirheet ovat lisänneet riskejä.

Riskejä ovat kasvattaneet myös laa-jennustyöt tai kuormien lisääminen ra-kenteisiin jälkikäteen. Markettien sisä-kattojen pettämisissä yksi syy on ollut se, että rakenteisiin on lisätty kuormia miettimättä mille kuormille rakenteet on alun perin mitoitettu. Uimahallien si-säkattojen pettämisissä yksi syy on ollut se, että ei ole valittu terästä, joka kestäisi kosteuden, lämmön ja kloorin yhteisvai-kutusta, ja myös rakenteiden tuuletus on ollut puutteeellinen. o

Jyväskylän messuhalli* l Jyväskylän messuhallin katto romah-ti 1.2.2003.

Syy: Puisen kattorakenteen romahduk-sen aiheutti puutteellisesti tehty tappi-vaarnaliitos ja eurocode-esistandardis-sa ilmennyt puute. Normin puutteesta oli varoitettu Rakennustekniikka-leh-dessä.

Urakoitsija vaihtoi tarjouksessaan omalla riskillään tuoteosakauppana al-kuperäisen teräsristikkoratkaisun uu-denlaiseen liimapuurakenteeseen. Yhte-nä perusteluna tälle oli palomääräysten tiukkeneminen oletetusta ja toisena ti-laajan halu imagosyistä rakentaa puus-ta. Yksi liitos petti jo kaksi kuukautta ennen onnettomuutta, mutta silloin val-mistaja vakuutti muiden liitosten olevan kunnossa.

Mustasaaren Botniahalli*lTeräsrakenteinen katsomo-osa ja osa kattopelleistä sortui tammikuussa 2003 lumen lähdettyä liikkeelle katolla.

Syy: Jotta halliin olisi saatu lisää katso-mopaikkoja, kattoa korotettiin katso-mon kohdalta. Korotusosan orsiristikoi-ta ei suunniteltu erikseen vaan niitä yh-distäviä kiinnityskorvakkeita pidennet-tiin miettimättä, kestävätkö ne kuormi-tusta. Lumikuorman seurauksena kiinni-tyskorvakkeet irtosivat hitsauksistaan.

Teräsrakenteissa oli ollut taipumia jo

Luottamus kattojen kestävyyteenhävisi vuonna 2003

kaksoisrakenteinen

aluskate & kondenssisuoja

Rakenna varman päälle!Valitse VTT:n sertifioima

RT N-36364

Kysy rautakauppiaaltasi parasta aluskatetta!

Rakennusten veden- ja kosteuseristysohjeiden(RIL 107-2000) mukainen aluskate.

+++++

___

_

Mänkimiehentie 19, 02780 EspooPuh: 09-4393 460Fax: 09-4393 4610

Huonelämpötilojen

mittauksiin ADT32

yhdistelmämittari.

Meiltä.

Sinikellonkuja 4 • 01300 Vantaa • puh. (09) 825 4600• fax (09) 826 151 • www.teknocalor.fi

mittauslaitteet

Vetää kaikista ovista?

ADT32

KESTOPALKKI LPJ Oy Teollisuustie 89, 62420 KORTESJÄRVI puh. (06) 4880 200faksi (06) 4880 220www.kestopalkki.fi

Määrämittaiset liimapuupalkit

Jyväskylän messuhallin romahdus vuonna 2003 nosti esiin huolen kattojen turvallisuu-desta, sillä mittavilta henkilövahingoilta väl-tyttiin silloin vain hyvän onnen ansiosta.

Ch

inta

na

Kh

amlu

a

Page 2: 10 katot 13.4.2006 Luottamus kattojen kestävyyteen hävisi ... · Kriittisiä osia havaittiin erityisesti liitoksissa, jotka liit-tyivät ristikkorakenteisiin ja palkkien tu-entaan

katot 11| 13.4.2006 | Rakennuslehti |

ennen romahdusta. Tilaaja ei nimennyt kvr-toteutuksen

suunnittelua valvomaan päärakenne-suunnittelijaa, vaikka esisuunnittelun tehnyt toimisto tätä ehdotti. Pääraken-nesuunnittelijan nimeäminen ei raken-tamisajankohtana ollut vielä pakollista. Kunnan rakennustarkastajan ammatti-taito ei riittänyt rakennesuunnitelmien tarkastamiseen.

ABC-huoltoasema, Orivesi* lRakenteilla olleen huoltoaseman on-telolaatat romahtivat elokuussa 2003. Yksi ihminen kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti, kun laattoja kannattavat te-räskonsolit pettivät.

Syy: Rakentaja ei varmistanut teräsra-kennetoimittajan kykyä tuottaa laaduk-kaita rakenteita. Hitsattuja rakenteita ei tehty niin kuin standardit edellyttä-vät. Hitsaus epäonnistui täysin. Hitsa-uksessa käytettiin hieman liian suurta jännitettä ja hitsauspolttimen kohdis-tus oli väärä. Rakennuttaja oli vaatinut hitsaajalta pätevyystodistuksia, mutta niitä ei toimitettu.

Iisalmen uimahalli* ja kolme urheiluhallia l Iisalmen uimahallissa kattoa kannat-tava liimapuupalkki rikkoutui ja kat-to vajosi maaliskuussa 2000. Samana vuonna romahti Kajaanissa tennishal-lin teräskatto, Lahdessa jäähallin si-sääntulokatos ja Oulussa vanhan ur-heiluhallin liimapuukaton kaaripalkin pää irtosi aiheuttaen romahdusvaaran.

Syy: Iisalmessa kuormituksen lisäyksen merkitystä ei ymmärretty hallia laajen-nettaessa. Oulussa havaittuja vaurioita ei ollut korjattu. Lahdessa hallin stabi-liteetti oli huono. Kajaanissa tuoteosa-toimittajalta ei löytynyt ollenkaan las-kelmia.

Neljässä tutkitussa katossa vain yh-dessä ominaislumikuorma oli hieman ylittynyt, mutta sekin olisi kestänyt il-man mitoitusvirhettä. Lahdessa lumen liukuminen vaikutti samalla tavalla kuin Botniahallissa. Oulussa lumi liukui tasa- ja kaarikaton liitoskohtaan.

Luottamus kattojen kestävyyteenhävisi vuonna 2003

Kaupan kattojalKuopiolaisessa Prismassa* havait-tiin vuonna 2005 betonisissa katto-palkeissa halkeamia. Kauppakeskus oli rakennettu vuonna 1996

Syy: Vaaran aiheutti 18 metriä pitki-en I-jännebetonipalkkien raudoitusvir-heet. Palkin pitkittäisraudoitusten jat-kosten kohdalta ja harjalta puuttuivat ylälaipasta raudoitustankoja sivusuun-nassa sitovat haat.

Tutkintalautakunta huomautti, et-tä kantavuuskäyrien mukaisia palkki-en korkeuksia ei tulisi ilman painavaa syytä pienentää.

Samanlainen onnettomuus tapah-tui maaliskuun lopulla 2006 Savonlin-nan Prismassa. Siinäkin tilaaja oli tin-kinyt palkkien korkeudesta. Toinen to-dennäköinen syy onnettomuuteen on katolle kertynyt vesi ja jää, joka tukki kattokaivot. Marketti oli valmistunut vuonna 1992. Onnettomuustutkinnan selvitys on vasta alkanut.

l Jännebetonipalkit pettivät myös 2003 Oulussa Kaakkurin Citymar-ketissa. Elementtisaumaaja huomasi palkeissa näkyviä vaurioita. Kaikki 25 palkkia jouduttiin vahvistamaan.

Syy: Palkeissa oli isoja systeemireikiä lähellä toisiaan. Tuoteosatoimitta-jan suunnittelija mitoitti raudoituksen väärin eikä päärakennesuunnittelija huomannut virhettä. Laskelmissa lu-mikuormaa ei ollut käsitelty laajan ka-ton tapauksena.

Hankkeen erityispiirteitä oli pilkot-tu toteutus ja se, että projektinjohto-urakoitsija vaihtoi teräsristikon tuote-osakauppana betoniin.

l Lidlin myymälöiden uusia kattoja korjattiin Vammalassa, Huittisella ja Porvoossa kesällä 2003 sisäänkäynnin pääjiirin kohdalla.

L-muotoisessa NR-ristikoista koot-tavassa puisessa tyyppirakenteessa oli systemaattisia suunnitteluvirhei-tä, kuten stabiliteettiongelmia ja siir-tymiä.

Laskettelukeskus Pohjassa*lPohjan kunnassa romahti vuoden 2004 helmikuussa laskettelukeskuk-sen huoltorakennuksen katto.

Syy: Kattoristikoiden yläpaarteeseen, lähelle harjaa kohdistui yläpaarteen kapasiteettia selvästi suurempi taivu-tusmomentti. Ristikoiden mitoitus oli tehty puutteellisesti. Huoltorakennus oli suunniteltu ja rakennettu talkoovoi-min vuosina 1993 – 1994, mikä selit-tää osaamisen puutteet.

Ratsastushalli SipoossalKaksi vuotta vanha teräsrakenteinen halli romahti kokonaan vuonna 1999.

Syy: Lumikuormat eivät ylittyneet vaan halli oli suunniteltu ja rakennet-tu väärin. Insinööritoimisto toimi sekä suunnittelijana että teräsosien hankki-jana. Romahdus pidettiin salassa.

Huhtikuu 2006 lHuhtikuun alussa koulun liikunta-salin vanha liimapuukatto petti Lau-kaalla, Prisman betonikatto Savonlin-nassa, Äänekoskella romahti peltisen kaarihallin katto ja Hankasalmella ro-mahti varastorakennus. Kurikassa ro-mahti Saunatecin teollisuushallin puu-ristikkokatto ja Pihtiputaalla jo toinen navetta.

Keiteleessä Spar-marketin katto notkahti 6.4. Katon liimapuusta teh-dyissä kannatinpalkeissa oli reilunko-koisia hiusmurtumia.

Kymmenen vuotta sitten rakennet-tu Haapajärven Halpa-Hallin puuristik-kokatto romahti 8.4. Samoilla suunni-telmilla on tehty useita Halpa-Halleja.

Vetelissä romahti ratsastusmanee-sin puuristikkokatto lauantaina 8.4. Aritermin tehtaan betonikattopalkki petti Saarijärvellä 10.04.

Karjaan K-supermarketissa beto-niset julkisivuelementit liikkuivat pois paikoiltaan. Tapaus ei liitty lumikuor-miin, vaan vanhan rakennuksen huo-noon kuntoon.

* tapaukset, jotka on selvitetty www.onnettomuustutkinta.fi

Help

oin ta

pa sa

ada n

ostet

ta

liiketo

imint

aan.

Unohda pankkitakaukset, nyt Nordic Guarantee on Suomessa.

Olemme vakuutusyhtiö ja tarjoamme turvallisia takauksia

ilman vastavakuuksia, vaivaa ja suuria kustannuksia.

Turvaa sopimukset meidän kauttamme ja anna pankin

keskittyä omaan osaamiseensa.

Yrityksesi toiminta helpottuu takuuvarmasti.

Ota meihin yhteyttä puhelimitse (09) 2510 7350 tai täytä

hakemus osoitteessa www.nordicguarantee.

HELPOIN TAPA SAADA TAKAUS SOPIMUKSELLESI – NYT MYÖS SUOMESSA.

HIL

AN

DE

RS

Vetelissä romahti huhtikuussa ratsas-tusmaneesi. Saman-laisia maatilaraken-nusten romahduksia on ollut paljon.

Leh

tiku

va