24
20–26|04|16 ESPOO

20–26|04|16 ESPOO

  • Upload
    lehuong

  • View
    221

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: 20–26|04|16 ESPOO

20–26|04|16 ESPOO

Page 2: 20–26|04|16 ESPOO

JAZZIN JUHLAA JO 30. KERRAN

April Jazzista on kasvanut 30 vuoden aikana eurooppalaisittain merkittävä tapahtuma, jossa viihtyvät niin kuulijat kuin esiintyjät nousevista lupauksista maailmantähtiin. Laadukas ohjelma, pitkäjänteinen kehitystyö ja tapahtuman vaikuttavuus huomioitiin, kun European Festival Association valitsi viime kesänä April Jazzin Euroopan parhaiden tapahtumien joukkoon. Tästä osoituksena saamme käyttää EFFE – Europe for Festivals, Festivals for Europe –merkkiä.

Ulkomaisten huippuartistien lisäksi festivaalilla on oiva tilaisuus tutustua ko-timaisen jazzin uusimpiin tuuliin. Ohjelmassa on muun muassa neljä kotimais-ta levynjulkaisukonserttia. Upea joukko Yrjö -palkittuja muusikoita puoles-taan nousee lavalle Suomen Jazzliiton 50-vuotisjuhlakonsertissa perjantaina. Kaikki konsertit ovat ikärajattomia ja oheisohjelmassa on jälleen tapahtumia niin perheen pienimmille kuin varttuneemmallekin väelle.

Festivaalimuistojen parissa voi tunnelmoida nettisivujen uudessa historiikki-osassa, jossa voi etisiä ja kuunnella festivaalilla esiintyneitä artisteja sekä kat-sella kuvia ja julisteita menneiltä vuosilta. Tervetuloa festivaaleille,

Matti LappalainenFestivaalijohtaja

EUROPE FOR FESTIVALSFESTIVALS FOR EUROPE EFFE LABEL 2015-2016

Page 3: 20–26|04|16 ESPOO

OHEISOHJELMAOHJELMA

JAZZKLINIKAT

20|4 ROBERT GLASPER, PIANO26|4 TAKE 6, LAULUYHTYE Tarkemmat tiedot apriljazz.fi. Vapaa pääsy!

LIVE JAZZ AT F-MUSIIKKI STAGE Livemusiikkia kulttuurikeskuksen aulassa ennen salien konsertteja keskiviikosta lauantaihin. Lue lisää apriljazz.fi. Vapaa pääsy!

NÄYTTELYTEspoon kulttuurikeskus | 20–24|4 | Vapaa pääsy

APRIL JAZZ -JULISTENÄYTTELYEsillä festivaalijulisteet 30 vuoden ajalta. Tule valitsemaan oma suosikkisi! YRJÖ -PALKINTONÄYTTELY50-vuotisjuhlaa viettävän Suomen Jazzliiton vuosittain myöntämä Yrjö-palkinto on merkittävin Suomessa myön-nettävä kunnianosoitus. Vuoden suomalaisen jazzmuusikon palkintona tunnettu Yrjö on joka kerta vaihtuva kotimaisen taiteilijan teos, joita nähdään nyt ensi kertaa yhtenä historial-lisena koontina juhlanäyttelyssä.

KE 20|4 TO 21|4 PE 22|4 LA 23|4

TAPIOLASALI ROBERT GLASPER EXPERIMENT

JOSÉ JAMES JAZZLIITTO 50V -JUHLAKONSERTTI

CHRIS POTTER QUARTET

19.00 | ALK 30,50 € 19.00 | ALK 30,50 € 19.00 | ALK 30,50 € 20.00 | ALK 30,50 €

CAFÉ LOUHI SWINGIN’ WITH PAULA KOIVUNIEMI

18.30 | ALK 28,50 €

JOEY DEFRANCESCO

21.00 | ALK 30,50 €

ESPOO BIG BAND & HUSBAND PLAYS LAUMA, AKI RISSANEN TRIO

DAVID HELBOCK TRIO, KALEVI LOUHIVUORI QUINTET

ETIENNE MBAPPÉ & THE PROPHETS, JUKKA ESKOLA SOUL TRIO+ & MAGNUS LINDGREN

19.30 | ALK 30,50 € 19.30 | ALK 25,50 € 19.30 | ALK 30,50 €

SELLOSALI BERNHOFT, TOMI SALESVUO EAST FUNK ATTACK

PEIRANI & PARISIEN, ELENA MINDRU THIRD STREAM PROJECT

19.00 | ALK 25,50 € 19.00 | ALK 25,50 €

TAPIOLA GARDEN APRIL JAZZ CLUBJatkojamitHouseband

APRIL JAZZ CLUBJatkojamitHouseband

APRIL JAZZ CLUBJatkojamitHouseband

APRIL JAZZ CLUBJatkojamitHouseband

21.00 > | VAPAA PÄÄSY 21.00 > | VAPAA PÄÄSY 21.00 > | VAPAA PÄÄSY 21.00 > | VAPAA PÄÄSY

SU 24|4

Koko perheen jazzpäivä Espoonkulttuurikeskuksella

LÄHITAPIOLA LASTENJATSIT mm. Salsanamia, soitinpolku,askartelua

10-13 | VAPAA PÄÄSY

M.A. NUMMINEN & UUSRAHVAANOMAINEN JATSIORKESTERI

14 | 12 €, OVELTA ALK. KLO 13

EBELI IN CONCERTCafé Louhi

16.00 | ALK 6,50 €

TI 26|4

TAKE 6 Tapiolasali

19.00 | ALK 49,50 €

facebook.com/apriljazzfestival

youtube.com/apriljazzfestival

Spotify playlist April Jazz Festival 2016

Instagram @apriljazzfestival

Twitter @AprilJazzFest

#apriljazz #siltäkuulostaa #apriljazzclub

Page 4: 20–26|04|16 ESPOO

HUOLEHDITAAN YHDESSÄ YMPÄRISTÖSTÄ

KAUPUNGIN JAZZTERVEISET

Kevät on paitsi jazzin, myös luon-non uudelleensyntymisen juhlaa. Saamme jälleen nauttia auringosta ja vihertyvistä maisemista. Luonto on kuitenkin herkkä kokonaisuus, jossa ihmisen toiminnalla on suuri vaikutus. Siksi haluamme festivaa-lina huolehtia myös ympäristöstäm-me ja lisätä tietoisuutta ekologisista toimintatavoista.

Lajittelemme tapahtumassa syn-tyvät jätteet, teemme ekologi-sia materiaalihankintoja ja pyrim-me vähentämään sähkönkulutus-tamme. Osoituksena ympäristö-

Tervehdin ilolla 30-vuotiasta April Jazz -festivaalia, joka on ollut mer-kittävä tekijä espoolaisen kulttuu-rielämän kansainvälistymisessä. Festivaali on muokannut ja kehit-tänyt ohjelmistoaan kullekin vuo-sikymmenelle sopivaksi. Viimeisin uusi avaus on April Jazz Club, jonka ympärivuotinen toiminta elävöittää Tapiolan kulttuuri- ja iltaelämää laa-dukkaalla tarjonnallaan.

KulttuuriEspoo 2030 - tavoittei-den mukaisesti myös April Jazz ha-luaa olla läsnä kaupungin henges-sä ja espoolaisessa identiteetissä.

APRIL JAZZ KIITTÄÄ: Espoon kaupunki, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Espoon kulttuurikeskus, Sellosali, Espoon

musiikkiopiston pop/jazzlinja Ebeli, Sibelius-Akatemia, Metropolia AMK, Pop & Jazz

konservatorio, Suomen Jazzliitto, Original Sokos Hotel Tapiola, F-musiikki, Soundtools, mcare,

LähiTapiola, Zeeland Family, HOK-Elanto, Delta Auto, iZettle, Give Away, Gravity, Länsiväylä,

Tapiola Toimii ry, Event Emporia. Suurkiitos myös muille yhteistyökumppaneille ja kaikille

vapaaehtoisille!

myönteisestä toiminnasta saimme Ekokompassi tapahtuma -sertifi-kaatin vuonna 2013. Asetamme jat-kuvasti myös uusia tavoitteita ym-päristötyöllemme ja rakennamme seuraavasta tapahtumasta entis-täkin ekologisemman ympäristön kuulla ja kokea jazzia!

Auta meitä ympäristötyössä! Kävijänä voit osallistua ekologisem-man festivaalin toteuttamiseen esi-merkiksi saapumalla konsertteihin kävellen tai pyöräillen, jos tulet lä-heltä tai julkista liikennettä hyödyn-täen, mikäli saavut kauempaa.

Festivaali toimii jazzille ominaisella, kokeilevalla ja uteliaalla asenteella. Sen tapahtumat ovat paitsi asiaan vihkiytyneiden kohtaamispaikko-ja myös rentoja ja avoimia tilantei-ta, joissa on helppo tutustua kau-pungin kulttuuripalveluihin ja kokea taide-elämyksiä.

Onnittelen April Jazz -festivaalia ja toivotan kaikille kävijöille riemuk-kaita kokemuksia ja kohtaamisia musiikin parissa!

Susanna TommilaKulttuurijohtaja, Espoon kaupunki

Page 5: 20–26|04|16 ESPOO

KONSERTTIPAIKAT

ESPOON KULTTUURIKESKUS KULTTUURIAUKIO 2, 02100 ESPOO

SELLOSALI SOITTONIEKANAUKIO 1 A, 02600 ESPOO

TAPIOLA GARDEN TAPIONAUKIO 3, 02100 ESPOO

April Jazz levittäytyy kulttuurikeskuksella lähestulkoon jokaiseen kolkkaan. Talon suurin konserttisali on lähes 800-paikkainen Tapiolasali, joka sopii akustiikkansa ansiosta erinomaisesti vaativankin musiikin konsertteihin. Noin 300-paikkaiseen Louhisaliin puolestaan katetaan lavan edustalle pöytiä, jolloin Cafe Louhi palvelee yleisöä intiimissä jazzklubitunnelmassa.

Sunnuntaina vietetään koko perheen jazzpäivää, jolloin aamupäivällä kulttuurikeskuksen aulan valtaavat lapsiperheet ja iltapäivällä on vanhem-pien lupa laittaa jalalla koreasti M.A. Nummisen ja Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin rytmikkään musiikin tahdissa.

Aulan Café Mezzo muuntuu jazzien ajaksi koko perheelle sopivaksi kon-serttipaikaksi, F-Musiikki Stageksi, jossa yleisöä ilahduttavat muun muassa Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinja Ebelin nuoret muusikot. Festivaalitoimisto sijaitsee kulttuurikeskuksen pääsisäänkäynnin viereisen näyttelytilan alakerrassa. Kerrosta ylempää löytyy kaksi näyttelyä, joissa on esillä julisteet festivaalin 30 vuoden ajalta sekä Jazzliiton Yrjö –palkintoja.

Espoon kulttuurikeskus sijaitsee Tapiolassa, noin 15 minuutin bussimatkan päässä Helsingin keskustasta.

400-paikkainen Sellosali Espoon Leppävaarassa on akustisesti yksi pää-kaupunkiseudun korkeatasoisimmista musiikkisaleista. Konserttien yhtey-dessä viihtyisässä lämpiössä toimii anniskeluoikeuksin varustettu kahvila. Sali sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien varrella ja sinne on helppo tulla julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla. Välittömässä läheisyydes-sä sijaitsevan Kauppakeskus Sellon pysäköintihallista löytyy ilmainen py-säköinti (5h). Kauppakeskus sijaitsee Turunväylän ja Kehä I:n risteyksessä pääradan varrella, ja metromainen kaupunkirata tuo kävijät Sellosaliin mm. Helsingistä n. 12-16 minuutissa junasta riippuen.

Tapiola Garden on toiminut festivaalin tapahtumapaikkana aivan ensimmäi-sestä vuodesta saakka. Tämän vuoden alusta lähtien Tapiola Gardenissa toimii April Jazz Club noin joka toinen perjantai. Festivaalin aikana April Jazz Clubille kannattaa suunnata konserttien jälkeen virallisille jatkojameil-le keskiviikosta lauantaihin. Pitkän perinteen mukaisia jameja isännöi April Jazz Houseband ja jameihin on luonnollisesti vapaa pääsy. Original Sokos Hotel Tapiola Garden on myös luontevin valinta festivaalimajoitusta etsiville ja aulabaari tai ravintola Grill it! tarjoilevat tietenkin ruokaa ja juomaa myös ennen konsertteihin siirtymistä. Ravintolasalista on upea näkymä keskusal-taan yli kulttuurikeskuksen suuntaan ja matkaa konserttipaikoille on jalkai-sin vain pari minuuttia.

Page 6: 20–26|04|16 ESPOO

MainossivuMajoitus

MainossivuJatkojamit LIPUT 10 €

Page 7: 20–26|04|16 ESPOO

Tilaa konsertti-illan tarjoilut ennakkoon Varmista kiireetön kulttuuri-ilta ja tilaa väliaikatarjoilut etukäteen netistä www.sodexo.fi/mezzo. Voit tilata väliaikatarjoilut myös myyntipisteestä, joka avataan tuntia ennen konserttia tai puhelimitse p. 09 816 57 221.

Makujen taidetta

Café Mezzo

Page 8: 20–26|04|16 ESPOO

ROBERT GLASPER EXPERIMENT (USA)

KE 20|4 19 TAPIOLASALI KESTO 90MIN. EI VÄLIAIKAA ALK. 30,50 €

ROBERT GLASPER, PIANO DERRICK HODGE, BASSO MARK COLENBURG, RUMMUT CASEY BENJAMIN, SAKSOFONI

JAZZKLINIKKA ROBERT GLASPER, PIANOKE 20|4 Lue lisää: apriljazz.fi

Yhdysvaltalainen pianisti Robert Glasper on villinnyt viime vuosina niin R&B -väen kuin jazzdiggaritkinExperiment -yhtyeensä kanssa. Ensimmäinen, vuonna 2012 julkais-tu ”Black Radio” -albumi ponnahti nopeasti Billboard -listan kärkeen ja se palkittiin myöhemmin Grammylla vuoden parhaana R&B -levynä. Seuraavana vuonna ilmestynyt ”Black Radio 2” toi yhtyeelle toisen Grammyn tällä kertaa parhaasta R&B -esityksestä.

Houstonissa kasvaneen Glasperin ensikosketus musiikkiin syntyi jo varhain tämän seuratessa bluesia, jazzia ja gospelia laulanutta äitiään kirkko- ja klubikeikoille. Tuolloin alkoi myös kehittyä omaperäinen soundi ja kiinnostus yhdistellä gos-

pel- ja jazzharmonioita. Miehen kyltymätön kokeilunhalu näkyy yhtyeen nimen ja musiikkilajien fuusioinnin ohella vaikuttavassa listassa yhteistyökumppaneita kuten Snoop Dogg, Bilal, Mos Def, Kendrick Lamar, Erykah Badu, Lalah Hathaway, Emeli Sandé ja Norah Jones.

R&B:n, neo-soulin, hip hopin, soulin ja jazzin elementtejä säkenöivästi sekoittavan Experiment -yhtyeen ohella Glasper on jo vuosia johtanut omaa perinteisempää jazzpiano- trioaan. Trion kesäkuussa julkaistu livealbumi ”Covered” on jo kolmas perättäinen Grammy -ehdokkuuden saavuttanut albumi tältä Blue Note -artistilta.

Kuva: Janette Beckman

KAKSINKERTAINEN GRAMMY –VOITTAJA!

Page 9: 20–26|04|16 ESPOO

JOEY DEFRANCESCO (USA)

KE 20|4 21 CAFÉ LOUHI KESTO 90MIN. EI VÄLIAIKAA ALK. 30,50 €

“…RANGING FROM SUBLIME TO POSITIVELY PYROTECHNIC… THE BEST B3 PLAYER ON THE PLANET”

– JAZZ TIMES, USA

JOEY DEFRANCESCO, HAMMOND-URUT DAN WILSON, KITARAJASON BROWN, RUMMUT

April Jazzin avajaisillan päät-tää 2000-luvun ehdottoman Hammond-urkureiden mestarin, Joey DeFrancescon trion konsertti. Yhdysvaltalainen DeFrancesco on kaksinkertainen Grammy -ehdokas, jonka Down Beat -lehden kriitikot ja lukijat ovat äänestäneet kerta toi-sensa jälkeen parhaaksi urkuriksi. Hänet on myös nimetty ”Hammond Hall of Fame” -kunniagalleriaan.

Kuva: GDjazz

Page 10: 20–26|04|16 ESPOO

SWINGIN’ WITH PAULA KOIVUNIEMI

Paula Koivuniemi on huikean uransa aika-na lunastanut paikkansa suomalaisen iskelmän ku-ningattarena. Hän on koko kansan karismaattinen suo-sikki, jonka albumeita on myy-ty satojatuhansia. Jazz- ja swing-musiikki ovat olleet lähellä Paulan sydäntä jo nuoresta lähtien. Ei liene kovinkaan yllättävää, että nykyisen orkesterin soittajakaarti on onnistu-nut houkuttelemaan Paulan esittä-mään omia evergreen- ja standar-disuosikkejaan svengaavina sovi-tuksina nyt myös festivaaliyleisölle.

PAULA KOIVUNIEMI, LAULU VARRW VARTIAINEN, KITARAJUKKA ESKOLA, TRUMPETTI, FLYYGELITORVI ARTTU TAKALO, VIBRAFONITIMO HIRVONEN, BASSOJUSSI LEHTONEN, RUMMUT

KE 20|4 18.30 CAFÉ LOUHI KESTO 75MIN. EI VÄLIAIKAA ALK. 28,50 €

LIPUT OVELTA alk. 10 € ENNAKKOON alk. 12,50 €

Illan aloittaa Ebeli Show

KLO 1800 SOKOS HOTEL TAPIOLA GARDEN

18|3 KATU KAIKU1|4 MARTTI VESALA

SOUNDPOST QUINTET15|4 VARRE VARTIAINEN:

MUSIC OF MIKE STERN29|4 EERO KOIVISTOINEN

QUARTET13|5 JORI HUHTALA 527|5 QUARTET OF MARZI NYMAN10|6 ELIFANTREE

Page 11: 20–26|04|16 ESPOO

“IS JOSÉ JAMES A JAZZ SINGER OR A SOUL SINGER? OLD SCHOOL OR NEW SCHOOL? A GUARDIAN OF TRADITION OR A SEEKER OF THRILLS? YES, YES AND YES.”

– THE NEW YORK TIMES

JOSÉ JAMES (USA)

TO 21|4 19 TAPIOLASALI KESTO 90MIN. EI VÄLIAIKAA ALK. 30,50 €

JOSÉ JAMES, LAULU, KITARA TAKESHI OHBAYASHI, KOSKETTIMETSOLOMON DORSEY, BASSO, LAULU NATE SMITH , RUMMUT

Laulaja José Jamesin vierailles-sa April Jazzeilla 2013 hän oli vast-ikään julkaissut uuden albuminsa ”No Beginning No End”. Sen jälkeen syvä-äänisellä baritonilla on riittä-nyt vientiä ja hän on vakiinnuttanut paikkansa tämän hetken suosituim-pien miesvokalistien joukossa.

Jamesia kuvaillaan usein hip-hop- sukupolven jazzlaulajaksi, joka yhdistelee tuotannossaan jazzia, soulia, drum’n’basea ja puhetta omintakeiseksi vokaalijazziksi.

Tärkeimmiksi vaikuttajikseen mies itse mainitsee John Coltranen, Marvin Gayen ja Billie Holidayn. Viime vuonna mies julkaisikin Billie Holidayn 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi tälle omistetun albumin ”Yesterday I Had the Blues” (Blue Note).

Tänä keväänä James kiertää Euroopassa uuden yhtyeensä kanssa. Keikoilla on kuultu jo esi-makua uudesta tuotannosta, lisäksi luvassa on läpileikkaus aikaisem-masta materiaalista.

Kuva: Janette Beckman

Page 12: 20–26|04|16 ESPOO

ESPOO BIG BAND & HUSBAND PLAYS LAUMA, AKI RISSANEN TRIO

TO 21|4 19.30 CAFÉ LOUHI KESTO 3H 15MIN. VÄLIAIKA ALK. 30,50 €

EBB & HUSBAND

Viime vuosina on julkaistu monta mielenkiintoista kotimaista jazzle-vyä, mutta big bandin ja jazz-rock-fuusiobändin yhteistä albumia tus-kin on näillä leveysasteilla ennen nähty. Kitaristi Varre Vartiaisen Husband -materiaalia uudelleen so-vitettuna sisältävän ”Lauma” –al-bumin julkaisee keväällä yksi jazz-

AKI RISSANEN TRIO

Kotimaisen jazzin kärkinimis-tä koostuvan Aki Rissanen Trion keväällä brittiläiselle Edition Recordsille julkaisema debyyttilevy ”Amorandom” on kerännyt jo mairit-televia arvioita ulkomaisia julkaisu-ja myöten. Alunperin animaatioelo-kuvaan sävelletty värikäs musiikki on muuntautunut trion käsissä ny-kyiseen muotoonsa säilyttäen elo-kuvallisen tunnelmansa. Yksi tämän päivän mielenkiintoisimmista koti-maisista yhtyeistä!

ESPOO BIG BAND HUSBAND: VARRE VARTIAINEN, KITARA ANSSI NYKÄNEN, RUMMUT HARRI RANTANEN, BASSOMARZI NYMAN, KAPELLIMESTARI, KITARA

AKI RISSANEN, PIANO ANTTI LÖTJÖNEN, BASSO TEPPO MÄKYNEN, RUMMUT

musiikkigenren tunnetuimista le-vy-yhtiöistä, Blue Note Records. Viime vuonna 35-vuotta täyttänyt Espoo Big Band on julkaissut aiem-min kymmenen albumia ja soittanut festivaaleilla ympäri maailmaa.

KAKSI LEVYNJULKAISUKEIKKAA YHDELLÄ LIPULLA!

Kuva: Tuomo Antikainen

Kuva: Teemu Kuusimurto

“ONE OF THE BEST YOUNG PIANISTS I HAVE HEARD IN YEARS”– DAVE LIEBMAN

Page 13: 20–26|04|16 ESPOO

JAZZLIITTO 50V –JUHLAKONSERTTI

PE 22|4 19 TAPIOLASALI KESTO 2H. VÄLIAIKA ALK. 30,50 €

ANNA-MARI KÄHÄRÄ, LAULU EERO KOIVISTOINEN, SAKSOFONI

SEPPO ”PARONI” PAAKKUNAINEN, SAKSOFONI, POIKKIHUILU

SEVERI PYYSALO, VIBRAFONIANTTI SARPILA, KLARINETTI,

SAKSOFONI MIKKO INNANEN, SAKSOFONI TEEMU VIINIKAINEN, KITARA

KARI IKONEN, PIANOULF KROKFORS, BASSO

TEPPO MÄKYNEN, RUMMUT

Kotimaisen jazz-alan kattojärjestö Suomen Jazzliitto juhlii 50-vuotista taivaltaan aloittaen juhlallisuudet April Jazzeilta. Saksofonisti Mikko Innasen johtamassa Jazzliiton juhlaorkesterissa soittavat Innasen lisäksi 2000-luvulla Yrjöillä palkitut suomalaisen jazzin kärkinimet ja

YRJÖ –PALKITTUJA VIIDELTÄ VUOSIKYMMENELTÄ!

heidän seuranaan lavalla nähdään ja kuullaan vierailevina solisteina Yrjö-palkittuja viideltä vuosikym-meneltä sekä videohaastatteluita. Juhlaorkesteri esittää Mikko Innasen sovittamaa kotimaista jazzia koko maamme jazzhistorian ajalta.

Kuva: Maarit Kytöharju

YLE RADIO 1 TALTIOI KONSERTIN!

Yhdessä teemme tarinoita, jotka ovat totta.

Page 14: 20–26|04|16 ESPOO

DAVID HELBOCK TRIO (AT),

KALEVI LOUHIVUORI QUINTET

PE 22|4 19.30 CAFÉ LOUHI KESTO 3H 15MIN. VÄLIAIKA ALK. 25,50 €

DAVID HELBOCK TRIO

Itävältalainen pianisti David Helbock tekee vahvaa nou-sua suuren eurooppalaisen jaz-zyleisön tietoisuuteen. Maailman suurimmassa jazzpianokilpailussa Montreux Jazz Festivalilla kahdesti palkittu Helbock sai kotimaassaan alan arvostetuimman ”Outstanding Artist Award” –palkinnon vuonna 2011. April Jazzeille saapuva pianot-rio julkaisi alkuvuodesta 2015 pal-jon mielenkiintoa ja hyviä arvos-teluita kansainvälisesti keränneen ”Aural Colors” –albumin. Rytmisen tiukasti groovaavan trion soundiin.erikoisen mausteensa tuo Raphael Preuschlin bassoukulele.

KALEVI LOUHIVUORI QUINTET

Kalevi Louhivuori Quintet koos-tuu nuorista huippulahjakkais-ta jazzmuusikoista. Debyyttilevy ”Almost American Standards” sisäl-tää nimensä mukaisesti originaa-leja, mutta tutunoloisia kappaleita. Ajatuksena olikin tehdä uutta mu-siikkia, joka olisi voinut saada al-kunsa 1950-60 -luvuilla. Trumpetisti Louhivuoren sävellykset ottavat vaikutteita mm. Horace Silverin, Ahmed Jamalin, Duke Ellingtonin ja Miles Davisin tuotannoista. Levy-yhtiö on italialais-amerikkalainen CAM JAZZ, jolle Louhivuori on le-vyttänyt aikaisemmin jo yhdeksän albumia eri kokoonpanojen kanssa.

DAVID HELBOCK, PIANO RAPHAEL PREUSCHL, BASSOUKULELE HERBERT PIRKER, RUMMUT

J. KALEVI LOUHIVUORI, TRUMPETTIVILLE VANNEMAA, SAKSOFONIT, KLARINETTIMIKAEL MYRSKOG, PIANOEERO SEPPÄ, BASSOJASKA LUKKARINEN, RUMMUT

Kuva

: Mar

ek S

abog

al

Kuva

: Sev

erin

Kol

ler

LEVYNJULKAISUKEIKKA!

Page 15: 20–26|04|16 ESPOO

BERNHOFT (NOR), TOMI SALESVUO EAST FUNK ATTACK

PE 22|4 19 SELLOSALI KESTO 3H. VÄLIAIKA ALK. 25,50 €

JARLE BERNHOFT

Norjalainen Jarle Bernhoft ponkai-si hetkessä koko maailman tietoi-suuteen kun vuoden 2015 Grammy Awards -ehdokkaat julkaistiin. Bernhoftin ”Islander” -albumi ni-mettiin ehdolle vuoden parhaaksi R&B -levyksi, jolloin kyseisessä ka-tegoriassa oli ensimmäistä kertaa ehdokkaana Amerikan ulkopuolel-ta tuleva artisti. Jarlen retro-soul ammentaa vahvasti 60-70-lukujen äänimaailmasta. Miehen ensimmäi-sen sooloalbumin julkaisua seuran-neen kiertueen aikana sana alkoi levitä musiikkidiggareiden keskuu-dessa: ”Tämä sooloesitys täytyy nähdä livenä!”

TOMI SALESVUO EAST FUNK ATTACK

Kaikki alkoi rumpali Tomi Salesvuon ollessa tribuuttikeikalla tilaisuutta varten kootun funkyhtyeen kans-sa. Bändi oli liekeissä ja täyden klu-bin kuulijat pähkinöinä. Kytemään jäi hiillos, joka sytytti Salesvuossa hänen itsekään sitä huomaamatta palon, jonka johdosta mies johtaa

JARLE BERNHOFT, LAULU, KITARA, KOSKETTIMET

ANNIINA KARJALAINEN, LAULU KASPERI KALLIO, RHODES, KOSKETTIMET ROOPE LÖFLUND, SAKSOFONIMARI TALALA, TRUMPETTIMARZI NYMAN, KITARAMATIAS KIIVERI, KITARAJARKKIS TOIVANEN, BASSOJOONAS KAIKKO, PERKUSSIOTTOMI SALESVUO, RUMMUT

nyt 9-henkistä East Funk Attackia. Salesvuo on monipuolisesti eri tyy-lejä hallitseva energinen rumpu-dynamo, jonka svengaavaan soit-toon ovat luottaneet lukemattomat kotimaiset artistit. Toinen yhtyeen konkariosaston kivijalka on kitaristi Marzi Nyman.

ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMESSA!

Kuva: Fred Jonny

Kuva(t): Patrik Stenström

Page 16: 20–26|04|16 ESPOO

suomalaisille teille.Ja teille suomalaisille.Juhlavuoden kunniaksi Mitsubishin ostajalle Webasto vain 40 euroa.* Etusi jopa 2000 euroa.

* Ei koske Space Star- ja Outlander PHEV -malleja.

Kiitos

Mitsubishi Outlander alk. autoveroton hinta 24 578,03 €, arvioitu autovero 8 411,97 €, toim.kulut 600 €, kokonaishinta 33 590 €. EU-yhd. 4,9-6,7 l/100 km, CO2-päästöt 130-155 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. Uusille Mitsubishi-henkilöautoille myönnetään 5 vuoden/100 000 kilo-metrin takuu ja lisäksi 5 vuoden maksuton MAP-ajoturva-palvelu.

delta.fi

Helsinki Herttoniemi • Mekaanikonkatu 8 Helsinki Konala • Ruosilantie 5Espoo Niittykumpu • Kotitontuntie 2

Page 17: 20–26|04|16 ESPOO

“HIS WORK IS REMARKABLY FREE OF CLICHES AND DEFAULT LICKS….DARING YET PRECISE, WITH CLEAN EDGES AND UNEXPECTED IMPLICATIONS….HE IS SOMETHING SPECIAL.”

– JAZZ TIMES, USA

CHRIS POTTER QUARTET (USA)

LA 23|4 20 TAPIOLASALI KESTO 90MIN. EI VÄLIAIKAA ALK. 30,50 €

CHRIS POTTER, SAKSOFONIDAVID VIRELLES, PIANOJOE MARTIN, BASSOMARCUS GILMORE, RUMMUT

Down Beat -lehden äänestysten kestomenestyjä, saksofonisti Chris Potter saapuu Suomeen nyt en-simmäistä kertaa uuden yhtyeensä kanssa. Potter on maailmanluokan solisti, ansioitunut säveltäjä ja häntä pidetään yhtenä oman sukupolven-sa valovoimaisimmista saksofonis-

teista. Uudesta kokoonpanosta nos-tettakoon esiin myös pianisti David Virelles, jonka Down Beatin kriitikot valitsivat vastikään nousevien täh-tipianistien ykköseksi maailmassa sekä rumpaleiden sarjassa saman tunnustuksen pari vuotta aiemmin saanut Marcus Gilmore.

Kuva: Tamas Talaber

Page 18: 20–26|04|16 ESPOO

nut pitkään mm. Salif Keitan ja Joe Zawinulin rinnalla. Nyttemmin hän on omistautunut soolouraansa ja kiertää samalla muiden muassa Bill Evansin ja John McLaughlinin kans-sa. The Prophets on miehen omista kokoonpanoista uusin.

ETIENNE M’BAPPÉ & THE PROPHETS (CAM/FRA),JUKKA ESKOLA SOUL TRIO+ & MAGNUS LINDGREN (FIN/SWE)

LA 23|4 19.30 CAFÉ LOUHI KESTO 3H 15MIN. VÄLIAIKA ALK. 30,50 €

ETIENNE M’BAPPÉ & THE PROPHETS

7-henkisen ranskalaisyhtyeen tiuk-kaakin tiukempaan jazz-grooveen sekoittuu afrikkalaisen ja klassisen musiikin sekä funkin ja rockin ele-menttejä. Tuloksena on virtuootti-sen viihdyttävä show, mutta myös huumaava yhteissoiton oppitunti. Tässä on varmasti yksi juhlafesti-vaalin energisimmistä yhtyeistä.

Kamerunista Ranskaan 1970-lu-vun lopulla opiskelemaan saapu-nut Etienne M’Bappé on soitta-

Trumpettia ja flyygelitorvea soit-tava Jukka Eskola sekä Soul Trion täydentävät urkuri Mikko Helevä ja rumpali Teppo Mäkynen ovat tut-tuakin tutumpia kaikille suomijazzia seuraaville. Basisti Antti Lötjösen li-säksi sielukas kokoonpano saa nyt kivenkovan ruotsalaisvahvistuk-sen saksofonia ja huilua soittavas-

JUKKA ESKOLA SOUL TRIO+ & MAGNUS LINDGREN

ETIENNE M’BAPPÉ, BASSO, LAULUNICOLAS VICCARO, RUMMUTCLÉMENT JANINET, VIULUCHRISTOPHE CRAVÉRO, KOSKETTIMET, VIULUANTHONY JAMBON, KITARAHERVÉ GOURDKIAN, SAKSOFONIARNO DE CASANOVE, TRUMPETTI

JUKKA ESKOLA, TRUMPETTI, FLYYGELITORVIMAGNUS LINDGREN, SAKSOFONI, HUILUMIKKO HELEVÄ, URUTANTTI LÖTJÖNEN, BASSOTEPPO MÄKYNEN, RUMMUT

ta Magnus Lindgrenistä. Ruotsissa moneen kertaan palkittu Lindgren liittyi jo 18-vuotiaana nuorukaisena Herbie Hanckockin yhtyeeseen ja on sen jälkeen luonut upean uran useiden kansainvälisten tähtien luottomiehenä.

Kuva: Miikka Pirinen

ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMESSA!

Page 19: 20–26|04|16 ESPOO

PEIRANI & PARISIEN (FRA), ELENA MINDRU THIRD STREAM PROJECT (ROM/FIN)

LA 23|4 19 SELLOSALI KESTO 3H. VÄLIAIKA ALK. 25,50 €

PEIRANI & PARISIEN

Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva ranska-laisduo on valloittanut viime aikoina festivaalien ja konsert-tisalien lavoja ympäri maailmaa huumaten yleisön energiallaan ja luovuudellaan. Molemmat on pal-kittu Ranskassa musiikkialan arvos-tetuimmassa gaalassa (Victoires du Jazz) vuoden artistina – saksofonis-ti Emile Parisien vuonna 2014 ja hai-taristi Vincent Peirani vuotta myö-hemmin. Vuonna 2015 duo palkittiin myös parhaana yhtyeenä Saksan vastaavassa gaalassa (ECHO Jazz Awards).

ELENA MINDRU THIRD STREAM PROJECT

Elena Mindrun lauluääneen on ehti-nyt ihastua moni kotimaisen jazzin uusia tuulia seuraava. Hän sijoittui vuonna 2012 toiseksi ja voitti yleisö-palkinnon Montreux Jazz -festivaa-lin ”Shure Jazz Voice Competition” -laulukilpailussa. Pari vuotta myö-hemmin Elena & The Rom Ensemble valittiin Suomen edustajaksi poh-joismaiseen Young Nordic Jazz

VINCENT PEIRANI, HARMONIKKAEMILE PARISIEN, SAKSOFONI

ANNIINA KARJALAINEN, LAULU ELENA MINDRU, LAULUSAMPO KASURINEN, ALTTOSAKSOFONI, BASSOKLARINETTITUOMAS J. TURUNEN, PIANOEERO SEPPÄ, KONTRABASSOANSSI TIRKKONEN, RUMMUTMAIJA LINKOLA, VIULULAURA AIROLA, VIULUATTE KILPELÄINEN, ALTTOVIULUSAMULI PELTONEN, SELLO

ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMESSA!

LEVYNJULKAISUKEIKKA!

Comets -kilpailuun.

Third Stream Project on Mindrun uu-sin yhtye, jonka soitossa yhdistyvät hurmaavalla tavalla viulisti Maija Linkolan luotsaaman jousikvartetin myötä klassisen musiikin elementit sekä jazzin perinteet. Uusi kokoon-pano julkaisee debyyttialbuminsa April Jazzeilla.

Kuva: ACT / Grosse-Geldermann

Kuva

: Flo

rina

Astil

ean

Page 20: 20–26|04|16 ESPOO

LÄHITAPIOLA LASTENJATSIT

M.A. NUMMINEN & UUSRAHVAANOMAINEN JATSIORKESTERI

SU 24|4 10-13 ESPOON KULTTUURIKESKUS KESTO 3H. VAPAA PÄÄSY.

SALSANAMIA -KONSERTTI

Salsanamia oli 80-luvulla suositun lattaribändi Salsamanian tiivistetty ko-koonpano, joka julkaisi lastenlevyn vuonna 1989 ja teki satoja koulukeik-koja. Viime vuonna Ipanapa Records julkaisi levyn ensi kertaa cd:nä, upe-asti uudelleen masteroituna. Rytmikäs musiikki saa pienet ja isommatkin salsaamaan.

Sunnuntaina Espoon kulttuurikeskuksen valtaavat lapset ja lapsenmieliset. Tarkista koko ohjelma osoitteesta www.apriljazz.fi.

SOITINPOLKU – TULE JA TUUTTAA

Espoon musiikkiopiston pop/jazzlin-ja Ebelin nuoret näyttävät mallia ja lapset saavat kokeilla itse millainen ääni erilaisista soittimista lähtee.

ASKARTELUA, KASVOMAALAUSTA YM.

Kapua kerää varoja erityisesti las-ten auttamiseksi kehitysmaissa. Lastenjatseilla se järjestää askar-telua, kasvomaalausta ja myynnis-sä on erilaisia käsitöitä. Tuotto oh-jataan hyväntekeväisyyteen, jon-ka pääkohteena ovat tänä vuonna koulutuksen ja terveyden edistä-minen Nepalissa ja Keski-Aasiassa. www.kapua.fi

Mauri Antero Numminen viettää tänä vuonna 50-vuotistaiteilijajuh-laansa. Jo ennen nousuaan suo-malaisten laajaan tietoisuuteen ja suosioon MAN kunnostautui ute-liaana ja yllätyksentäyteisenä mo-nilahjakkuutena, joka ei kuvia ku-martanut, vaan nauroi niille – myös omalleen. 1950-luvulta lähtien jazz ja musiikki kaiken kaikkiaan muodostui olennaiseksi osak-si nuoren Nummisen elämää. Jatsillista uraa siivitti len-toon Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin perus-taminen vuonna 1970. Orkesteri esiintyy Espoon kulttuurikes-

kuksen aulassa, jossa on tilaa myös tanssia. Istumapaikkoja on rajoi-tetusti, mutta eipä tämän yhtyeen rytmikkäässä menossa istua malt-taisikaan. Kahden setin välissä voi hengähtää vaikka aulan kahvilassa.

M.A. NUMMINEN, LAULU, PERKUSSIOTPEDRO HIETANEN, HARMONIKKAJANI UHLENIUS, KOSKETTIMETPEKKA SARMANTO, BASSO

SU 24|4 14 ESPOON KULTTUURIKESKUS KESTO 2H. VÄLIAIKA 12 €, LIPUT OVELTA

Kuva: Ari Haimi

Page 21: 20–26|04|16 ESPOO

EBELI IN CONCERT SU 24|4 16 CAFÉ LOUHI

KESTO 75MIN. EI VÄLIAIKAA ALK. 6,50 €

Espoon musiikkiopiston pop/jazz-linja Ebelin nuorten muusikoiden perinteinen April Jazz –konsert-ti, jossa ebeliläiset pääsevät esit-tämään vuoden aikana soolo- ja bänditunneilla karttunutta osaa-mistaan. Ebeli on Espoon musiik-kiopiston taiteellisesti ja pedago-gisesti itsenäinen pop/jazzlinja, jol-

la annetaan espoolaisille nuorille rytmimusiikin laadukasta opetus-ta kotimaisin huippuvoimin. Ebeli tähtää kokonaisvaltaisen, moni-puolisen muusikkouden kehittämi-seen. Opetuksessa otetaan huo-mioon pop- ja jazzmusiikin eri-tyispiirteet, kuten improvisointi ja bändityöskentely.

Page 22: 20–26|04|16 ESPOO

TAKE 6 (USA)

TI 26|4 19 TAPIOLASALI KESTO 90MIN. EI VÄLIAIKAA ALK. 49,50 €

MARK KIBBLE, 1. TENORICLAUDE V. MCKNIGHT III, 1. TENORIDAVID THOMAS, 2. TENORIJOEY KIBBLE, 2. TENORIKHRISTIAN DENTLEY, BARITONIALVIN CHEA, BASSO

April Jazzin juhlafestivaalin päät-tää kautta aikain eniten erilaisia tunnustuksia kerännyt lauluyhtye Take 6. Grammy-palkintoja ryhmällä on peräti 10 samoin kuin Gospel-musiikin genressä jaettavia Dove-palkintoja. Edellisen kerran yhtye vieraili Espoossa vuonna 2002, jolloin se esiintyi kaksi kertaa lop-puunmyydylle Tapiolasalille, joten lippujen hankinnan osalta ei nyt-kään kannata viivytellä.

“BADDEST VOCAL CATS ON THE PLANET!”

– QUINCY JONES

MESTARIKURSSI, TAKE 6 TI 26|4 Lue lisää: apriljazz.fi

Page 23: 20–26|04|16 ESPOO

Mainossivu

Tapiola

Suomessa syttyy vuosittain yli 13 000 tulipaloa. Varmista että osaat olla sankari, jos tukala tilanne yllättää. Ilmoittaudu LähiTapiolan maksuttomaan Sankari koulutukseen ja hanki oppi oikeanlaiseen alkusammutukseen. Katso lähin Sankarikoulutus-paikkakuntasi ja ilmoittaudu osoitteessa sankarikoulutus.fi. Koulutus kestää vain pari tuntia, mutta voi pelastaa ihmishenkiä.

Tarjous voimassa 2.5.asti. Kauppakeskus Ainoa, Tapionaukio 9, (Fazerin vieressä)

www.peuramoda.com

Tällä kupongilla –20 % alennus yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta.

Ihanaa muotia naisille!

kuponki 325 €TÄLLÄ KUPONGILLA KAKSI APRIL JAZZ T-PAITAA

(NORM. 30€)Tuotteet myynnissä tapahtumassa 20.-26.4.2016 niin kauan kuin tavaraa riittää.

Page 24: 20–26|04|16 ESPOO

LIPUNMYYNTI

FESTIVAALITOIMISTO

LIPPUPISTE0600 900 900(1,98 €/min + pvm)joka päivä 7–22.www.lippu.fi

Espoon kulttuurikeskuksen aulassa (Kulttuuriaukio 2)20–24|4ke-la 16-21su klo 10-16Puh. 09 455 0003,[email protected]

RYHMÄLIPUT -10%(min. 15 henkilöä)Puh. 09 455 0003,[email protected]

APRILJAZZ.FI

KUUNTELE, KATSELE, SEURAA

facebook.com/apriljazzfestival

youtube.com/apriljazzfestival

Spotify playlist April Jazz Festival 2016

Instagram @apriljazzfestival

Twitter @AprilJazzFest

#apriljazz #siltäkuulostaa #apriljazzclub