1

27.4. PERJANTAISARJA 13 Musiikkitalo klo 19.00

Sakari Oramo, kapellimestari Anu Komsi, sopraano

Claude Debussy: Faunin iltapäivä 10 minHanna Kinnunen, huilu

Karol Szymanowski: Kuusi satuprinsessan laulua, op. 31 15 min

Laulut 1, 2, ja 4 orkestroinut Karol Szymanowski (1933)Laulut 3, 5 ja 6 orkestroinut Sakari Oramo (2012)

I Yksinäinen kuuII SatakieliIII Pienet kultakengätIV Tanssi,V Aallon lauluVI Juhla

VÄLIAIKA 20 min

Erkki Melartin: Sinfonia nro 3 F-duuri op.40 38 min

I Allegro moderatoII AndanteIII Scherzo (Vivacissimo), IV Largo

Väliaika noin klo 19.45. Varsinainen konsertti päättyy noin klo 20.50.

2

Myöhäisillan kamarimusiikki alkaa noin 10 minuutin tauon jälkeen Konserttisalissa. Yleisöä pyydetään siirtymään permannolle kuuntelemaan Myöhäisillan kamarimusiikkia. Numeroimattomat paikat.

Johannes Brahms: Pianokvintetto f-molli op. 34 40 min

I Allegro non troppoII Andante, un poco adagio, III Scherzo (Allegro)IV Finaali (Poco sostenuto – Allegro non troppo – Tempo 1 – Presto non troppo)

Jouko Laivuori, pianoMirka Malmi, viuluAnnika Palas-Peltokallio, viuluJussi Tuhkanen, alttoviulu Miika Uuksulainen, sello

Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä yle.fi/rso.

3

CLAUDE DEBUSSY (1862–1918): FAUNIN ILTAPÄIVÄ

Käsite ’musiikin impressionismi’ yh-distetään yleensä suoralta kädeltä Claude Debussy’hin, vaikka asiaan liit-tyy seikkoja, jotka vähintäänkin vaati-vat pohdintaa. Tarkoitan toisaalta sitä, voidaanko Debussytä ylipäänsä pitää impressionistina – ja tietenkin perus-kysymystä: mitä impressionismi mu-siikissa loppujen lopuksi on. Toisaalta varsin moni muukin on säveltänyt im-pressionistiseen maailmaan assosioitu-vaa musiikkia. Miksi siis Debussy yksin edustaisi tätä tyyliä ja lähestymista-paa?

Kaivakaamme esiin tosiasioita: tyyli-määre ’impressionismi’ syntyi kuvatai-teen piirissä. Kriitikko Louis Leroy näki Pariisin ns. ”riippumattomassa näyt-telyssä” Claude Monet’n maalauksen Impression: soleil levant (”Vaikutelma: auringonnousu”) ja muita käsittely-tavaltaan uudenaikaisia töitä. Hän oli sitä mieltä, etteivät nuoren polven maalarit enää osanneet ammattiaan, vaan pystyivät vain ”tuottamaan vai-kutelmia”; hän kirjoitti lehteen arvos-telun, jossa haukkui Monet’n taulun impressionistin tekemäksi. Pian suuri joukko uuden taiteilijasukupolven jä-senistä halusi tulla kutsutuksi ”impres-sionisteiksi”. Haukkumanimestä tuli positiivinen käsite ja vähän ajan kulut-tua se edusti jo jotain legendaarista. Impressionistimaalarit ovat edelleenkin ranskalaisen kuvataiteen arvostetuin sukupolvi. Maalaustaiteen lisäksi im-pressionismi sopii hyvin tyylimääreek-si erityisesti runoudessa. Runot ovat

yleensä lyhyitä, joten ne pystyvät välit-tämään hetken vaikutelman paremmin kuin romaani- tai draamakirjallisuus

Impressionistishenkiset sävellykset ovat myös lyhyitä, niin kuin vaikkapa Debussyn preludit. Sen sijaan esimer-kiksi La mer sijoittuu käsitteen alle vai-keammin. Sen yksittäiset tuokiot toi-mivat aidon impressionistisesti, mutta sinfoninen kokonaisuus ei ole vaikutel-mataidetta muuten kuin käsitettä ko-vasti venyttämällä. ”Yhdellä katseella hahmotetun” lyhyyden lisäksi impres-sionistisen musiikin ominaisuuksiin voidaan lukea funktionaalisen soin-nutuksen ja muiden musiikin muotoa voimakkaasti määräävien seikkojen karttaminen sekä maalarien tavoitte-lemaan ”valohämyyn” pyrkiminen utui-sella soitinnuksella. Tarkasti määritellyt teemat ja motiivit puuttuvat, ja varsin-kin niiden perusteellinen ”saksalaistyyp-pinen” kehittely. Debussyn kerrotaan lausahtaneen Beethoven-konsertissa ystävälleen: ”Lähdetään pois, nyt al-kaa kehittely!” Debussyn ajoilta periy-tyy nykyäänkin suosittu mutta ilmeisen ylimalkainen näkemys, jonka mukaan ”muoto ei kiinnosta ranskalaisia sä-veltäjiä lainkaan”. Toisaalta tiedetään Debussyn moittineen ystävänsä Erik Satien kappaleita muodon puutteesta, joten ainakin häntä tämä abstrakti alue kiinnosti. Ja kaiken kukkuraksi Debussy itse piti impressionistin tyylimäärettä rajoittavana ja jopa vahingollisena; ei-hän Schönbergkään pitänyt sanasta ’atonaalinen’.

4

Lieneekin varminta käyttää termiä ’impressionismi’ tarkoitettaessa mo-nien eri säveltäjien musiikissa siel-lä täällä ilmeneviä piirteitä, ei siis ke-nenkään koko tuotannon määreenä. Esimerkiksi Maurice Ravel, Paul Dukas, Karol Szymanowski, Frederick Delius, Ottorino Respighi ja Väinö Raitio ovat kaikki säveltäjiä, jotka ovat sivunneet impressionismia, kuka lähempää, kuka kauempaa. Sibelius ei ollut tämän tyy-lin edustaja, mutta jos tuntisi vain hä-nen sävelrunonsa Aallottaret, voisi pää-tyä liittämään hänet äskeisen joukon jatkoksi. Impressionismi vaikuttaa edel-leen vahvasti musiikin tekijöihin: ’ne-oimpressionistin’ nimilappu on musiik-kikirjallisuudessa tavallinen.

Totelkaamme Debussyn tahtoa: äl-käämme kutsuko häntä impressionis-tiksi ja korvatkaamme sana esimerkiksi hänen ylpeänä kantamallaan tittelil-lä ”un musiçien français”, ranskalainen muusikko. Varmistettuani maaperän voin nyt turvallisesti todeta, että Faunin iltapäivä on se sävellys, joka käynnisti keskustelun musiikin impressionismis-ta. Taustalla on Stéphane Mallarmén runo, jonka pohjalle Debussy alun pe-rin kaavaili kolmiosaista orkesterisävel-lystä. Siitä piti tulla ”Prelude, Interlude et Paraphrase Finale pour L’après-midi d’un faune” eli ”Faunin iltapäivän alku-soitto, välisoitto ja viimeinen mukael-ma”, mutta saatuaan preludin valmiik-si vuonna 1894 Debussy totesi, ettei jatkoa tarvita. Mestariteos oli valmis. Nykyään unohdetaan yleensä, että se on alkusoitto, ja puhutaan vain Faunin iltapäivästä. Mutta juuri preludin luon-ne tekee siitä impressionistisen.

Runoilija Mallarmé ei aluksi pitänyt Debussyn suunnitelmasta. ”Hän uskoi, että hänen oma musiikkinsa riitti ja että parhaalla tahdolla toimienkin olisi vakava rikos runoutta kohtaan asettaa runous ja musiikki päällekkäin – vaik-ka musiikki olisi parasta maailmassa”, kertoi runoilija Paul Valéry. Kuultuaan kappaleen Mallarmé kirjoitti säveltäjäl-le: ”Olen juuri tullut konsertista syvästi liikuttuneena. Mikä ihme! Teidän tul-kintanne Faunin iltapäivästä on risti-riidassa tekstini kanssa vain siksi, että se menee todella paljon pitemmälle nostalgiaan ja valoon, hienoin yksityis-kohdin, aistillisesti ja rikkaasti. Puristan kättänne ihaillen, Debussy. Teidän, Mallarmé.”

Debussyn Faunin iltapäivä huokai-lee laiskanpulskeassa, melankolises-sa mutta onnellisessa mielentilassa. Ranskassa sellaista on Baudelairen ja-lanjäljissä kutsuttu nimellä spleen (ei pidä sekoittaa englanninkielen pernaa tarkoittavaan sanaan). Debussyn omin sanoin: ”--- musiikki on Mallarmén kau-niin runon hyvin vapaa tulkinta. Se ei millään muotoa väitä olevansa sen syn-teesi. Pikemminkin siinä on peräkkäi-siä kohtauksia, joiden kautta välittyvät faunin halut ja unelmat iltapäivän kuu-muudessa. Pian hän kyllästyy jahtaa-maan ujosti lenteleviä nymfejä ja naja-deja ja uppoaa humalluttavaan uneen, jossa hän voi lopulta toteuttaa unel-mansa ja ottaa haltuun universaalisen Luonnon.”

5

KAROL SZYMANOWSKI (1882–1937): KUUSI SATUPRINSESSAN LAULUA, OP. 31

Szymanowski syntyi vauraaseen maan-omistajasukuun nykyisen Ukrainan alueella sijaitsevassa Tymoszówkassa, joka kuului tuolloin Venäjään mut-ta oli asujaimistoltaan täysin puolalai-nen. Koulutuksensa hän sai Varsovan Konservatoriossa, mutta kovin kau-an hän ei nuorena miehenä viihtynyt Puolassa. Hän muutti Berliiniin, jos-sa perusti ystäviensä Nuorten puo-lalaisten säveltäjien kustantamon. Berliinistä ja myöhemmin Wienistä kä-sin hän matkusteli ahkerasti ympäriin-sä: Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-Idässä ja Yhdysvalloissa. Erityisen hyvin hän viihtyi Välimeren maissa ja niiden rikkaasti vaihtelevissa kulttuureissa; hän mm. vietti pitkiä aikoja Italiassa, varsinkin Sisiliassa. Saaren kansanmu-siikin arabialaisesta kulttuurista periy-tyvät piirteet kiihottivat mieltä niin, että Szymanowski teki pitkän opinto-matkan Algeriaan, vain hiukan sen jäl-keen kun Béla Bartók oli käynyt tutus-tumassa pohjoisafrikkalaisen musiikin saloihin.

Päinvastoin kuin Bartókilla, ara-bialaiset vaikutteet ilmenivät Szymanowskilla suoranaisena ekso-tismina. Szymanowskin luonteen-piirteisiin kuului uteliaisuus vieraita kulttuuri-ilmiöitä kohtaan. Hän meni tässä suhteessa pitemmälle kuin monet muut. Kun Ensimmäinen Maailmansota syttyi, hän vapautui palveluksesta jal-kavamman vuoksi ja muutti Ukrainaan kotitilalle. Siellä hän eli koko sota-ajan, käytännössä eristyksissä muusta maa-

ilmasta. Tällöin eksotismi sai erityisen vahvan vallan hänen mielessään, ja hän ryhtyi käyttämään sitä porttina toisiin todellisuuksiin. Hän vetäytyi itämais-ten tarujen ja legendojen maailmaan ja rakensi pidäkkeettömän eskapismin vallassa ympärilleen mielikuvituslinnoi-tuksen, jonka suojassa oli hyvä lymytä maailman pahuudelta piilossa. Lähes koko Eurooppa kiehui noidankattilas-sa, mutta Tymoszówskassa vallitsi idyl-linen ja hedelmällinen rauha.

Sodanajan sävellykset (op. 26-42) hahmottuvat Szymanowskin tuotan-nossa omaksi saarekkeekseen. Ennen vuotta 1914 hän oli tyylillisessä kat-sannossa vannonut lähinnä Richard Straussin ja ylipäänsä saksalaisen mu-siikin nimeen, olihan hän asunut ja työskennellyt pitkään saksankielisellä alueella. Sota toi mukanaan käänteen. Szymanowski oli kyllä osoittanut oras-tavaa kiinnostusta uutta ranskalais-ta musiikkia kohtaan jo aikaisemmin, mutta vasta ensimmäisenä sotavuon-na se todella valtasi hänen mielensä. Häntä on usein luonnehdittu ”puola-laiseksi impressionistiksi”. Totta on-kin, että sotavuosina hänen musiikiin-sa ilmestyi runsaasti piirteitä, jotka yhdistävät sen gallialaisiin aikalaisiin, erityisesti Raveliin ja Debussyyn ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Ranskalaisinnostus pysyi jossain muo-dossa yllä senkin jälkeen, kun Puolan it-senäistyminen 1918 johdatti hänet koh-ti kansallisia lähtökohtia.

6

Ajoittain varsin vahvana välkkyvästä impressionistisesta sävytyksestä huo-limatta kannattaa yhteyksien luette-loinnissa olla hiukan pidättyväinen. Szymanowskin musiikilla on nimittäin myös itäeurooppalainen ulottuvuus, tietty tumma ja mystinen väritys, joka on kaukana ranskalaisesta. Szymanowskia koskevassa kirjoittelussa on ollut ta-pana korostaa avoimuutta vaikutteille, joskus jopa itsenäisen ajattelun vähät-telyyn asti, mikä ei tee oikeutta suu-relle synteetikolle. Impressionististen virikkeiden vastapainoksi on usein tuo-tu esiin Skrjabinin nimi. Rinnastus on ymmärrettävä, muttei ihan osuva, sil-lä Szymanowskilta puuttuu venäläisen mystikon fanaattinen monomaanisuus, lähes paranoidinen materiaalin rajoit-taminen. Szymanowskin harmoniseen palettiin kuuluu kyllä skrjabinmaisia vä-reileviä sointupatsaita mutta myös pal-jon muuta, ja ennen kaikkea hän liikut-telee elementtejään joustavammin ja sallii vaihtelevampia tuloksia.

Tämä pätee mitä suurimmassa määrin sota-ajan tuotantoon: vaik-ka sen valtaosa on viritetty orientaa-lisesti, vaihtelu teoksesta toiseen ja myös yhden teoksen sisällä on rikasta. Riitasointisesti matalaan urkupistee-seen suhtautuvat kokosävelasteikosta poimitut soinnut ovat usein valta-ase-massa, mikä luo pehmeän ja ympäri-pyöreän soinnin – orientalistisessa vii-tekehyksessä sitä tekee mieli kutsua ”hunnutetuksi”. Mutta myös teräväm-millä soinnuilla on paikkansa, ja konso-noivassa suunnassa myös tyhjiä avoin-tervalleja ja kolmisointuja esiintyy, joskin harvakseltaan. Ihastuttavinta on, että Szymanowskin harmonia käyttäy-

tyy kuin elävä organismi, joka yhdes-tä juurimukulasta versoo ujostelemat-ta joka suuntaan: juurina alas, lehtinä sivuille, kukkina ylös. ”Tymoszówskan idyllin” aikaan Szymanowski liikkui te-oksissaan mm. antiikin Kreikan myto-logiassa (Mythes, Métopes, Demeter), Tuhannen ja yhden yön tarustossa (Masques), islamilaismystisessä sufi-runoudessa (Kolmas sinfonia) ja ben-galilaisessa kulttuurissa (Tagore-laulut) sekä yhdisteli Islamin ja erotiikan pii-rejä (Hullaantuneen rukoukseenkutsu-jan laulut). Sävelkielen osatekijät kuten harmonia, melodia, rytmi ja sointi on kussakin tapauksessa viritetty tarkoin oikeille sävyille ja lukemille. Kuuluisa Viulukonsertto n:o 1 on sekin saanut osansa itämaisista melismoista, orna-menteista ja painottomina leijuvista meloidioista.

Satuprinsessan lauluja syntyi vuon-na 1915 kuuden laulun sarjana kolora-tuurisopraanolle ja pianolle. Vuonna 1933 Szymanowski orkestroi lauluis-ta kolme (numerot 1, 2 ja 4), jolloin ne saivat yhä yltäkylläisemmän ja sa-malla herkemmän sointiasun. Tässä konsertissa kuullaan kaikki kuusi lau-lua orkesterille sovitettuina; laulut 3, 5 ja 6 on orkestroinut Sakari Oramo. Laulut pohjautuvat säveltäjän sisa-ren Zofia Szymanowskan runoihin, jotka on ilmeisen suorasti tarkoitet-tu veljen sävelsuonen innoittamiseen. Taipumuksessaan kääntyä kuvallisista lähtökohdista yksinkertaisen korutto-maan sisämaiseman tarkkailuun runot ovat monien kulttuurien kansanlaulu-jen sukua: ihastuttavasti lapsenmielisiä, vakavan ja leikkisän välillä ajalehtivia. Lauluäänessä kiinnittää huomiota sa-

7

nattoman kuviolaulun (”melismojen”) runsas osuus. Se tuntuu toimivan sekä portinavauksena että siltana ”tavalli-sen” laulutavan ja tanssilaulun ilkamoi-vuuden välillä. Oopperan ulkopuolel-la on yksinlauluja harvoin kohdistettu näin suoraan koloratuurisopraanon erityiskyvyille! Szymanowskin soitinta-mat kolme laulua antavat oivan kuvan

hänen säkenöivästä ja kiehtovan sala-myhkäisestä orkesterisoinnistaan tran-sponoituna satujen maailmaan. Uskon Sakari Oramon samonneen samois-sa maastoissa orkestroidessaan kolme muuta laulua.

Jouni Kaipainen

SAMOTNY KSIĘŻYC

Czasem mnie gniewa księżyc srebrnólicy,co w noc wiosenną skrada się z za chmur,by nam miłosne wydrzeć tajemnice!Lecz gdy pomyślę, że biedny samotnikw zimnej gwiazd ciszy, tęskne pędząc noce,nigdy płomieniem nie gorzał miłości!Tak mi go żal! Tak żal!

SŁOWIK

Zda mi się nieraz, że Bóg się pomylił,miast serca zamknął w piersiach mych słowika.Co milczy we dnie, a gdy noc nastanie,miłosną w giezdne niebo bije peśnią.

YKSINÄINEN KUU

Ah, kuinka minua häiritsee tunkeileva kuujoka vakoilee meitä kesäyön läpiriisuakseen rakkauden mysteerit.Mutta kun ajattelen ettei tuo yksinäinentunne rakkauden suudelmaakovin kylmien öittensä hiljaisuudessa,kuinka kohtaloaan valitankaan!

SATAKIELI

Jumala ei ole asettanutsydäntä nuoreen rintaanimutta pani sinne hyvin viisaan satakielen.Hän vaikenee päivisin, ja yön tullenkutsuu rakkautta säteilevin äänin.

8

ZŁOTE TRZEWICZKI

Od wrót mojego pałacuodszedł ten, co mnie milował,brnąc boso w jesiennej mgle...W trzewiczkach złotych chodzę,w trzewiczkach złotych,lecz stopy moje paliślad łez na ścieżce,którą na wieki odszedł ten,co mnie miłowal, ten, co mnie miłowal!

TANIEC

Gdy w twym objęciu,kochanku mój,na skrzydłach miłości,jako ptak lekka pląsam w krag,to wszystkie, wszystkie kwiaty w moim ogrodziewraz z nami radosny wiodą tan!

PIEŚŃ O FALI

Chciałabym srebrną być falą,co burt twej łodzi całuje.Na harflie rozwianych grzywtęskne śpiewałabym pieśni.A gdyby gniewne wichrytwą łódź rozbiły oskałę,na mej piersi białej,ukołysałabym cięna wieczny sen, na wieczny, wieczny sen!

PIENET KULTAKENGÄT

Se joka minua rakastaa ja ihannoijätti vihamielisen palatsinisyysusvan nielemänä.Kultaisissa kengissänijalkani riutuivatkyynelten polulla,jota myöden pakeni ikuisiksi ajoiksise joka minua rakastaa ja ihannoi!

TANSSI

Kun käsivarsillasi, sädehtivä, kevyt rakkaani,tanssin illalla puutarhassanikauniit ruusut seuraavatnauraen nuoren rakkautemme iloistapiiriä!

AALLON LAULU

Tahtoisin olla aaltojoka seuraa kevyttä lauttaasikelluvat hiukseni olisivat harppujolla soittaisin rakkauslauluani.Ja jos synkkä ukkonenmurtaisi valkean jollasi lumirinnuksilleni,uneksisit hiljaa sinisiä unia,ikuisuuden unia!

9

UCZTA

Na mą cześć, w szkarłatów przepychu,gwarna, królewska wreuczta.Lecz mi ten jasny pałac mrocznym jest więzieniem,bo oto złote słońce z różanych wstaje zórz,a w dali srebrzysta dzwoni pieśń, przy dźwiękach fletni,miły mój, miły mój, pląsa radośnie,wśród kwietnych łąk!

Sofia Szymanowska

JUHLA

Juhla odottaa minua saleissa kuninkaallisestisomistetuissa,mutta palatsi vaikuttaa mustaltavankilaltaSillä aamuruskon tulesta ilmestyykaunis aurinkoRiemukas laulu kajahtaa horisontissahuilun soinneinrakkaani tanssii piirissä kukkaniityillä.

Ranskan kielestä suomentanut Sakari Oramo

ERKKI MELARTIN (1875–1937): SINFONIA NRO 3

Erkki Melartinin synnyin- ja kuolinvuo-det ovat samat kuin Maurice Ravelin: 1875–1937. Melartin teki elämän-työnsä Suomen nuoren taidemusii-kin piirissä, eikä hänen tyylillinen ke-hityksensä tietenkään ollut samalla lähtöviivalla kuin paljon kauemmin voi-missaan olleen kulttuurin muovaaman Ravelin. Karkeasti sanoen Suomessa asiat tapahtuivat viiveellä, joka joi-denkin asioiden suhteen oli pitkä, joi-denkin vain muutaman vuoden mit-tainen. (Jälkikäteen tarkastellen jotkut Sibeliuksen linjaukset 1910–20-luvuil-la olivat itse asiassa aikaansa edellä, mutta tätä ei tuolloin voitu vielä hah-mottaa.) Suurimmillaan viive näyttäy-tyy, kun tarkastellaan kansallisroman-tiikkaa. Keski-Euroopassa sen voima oli hiipunut myöhäisromantikkojen aate-maailman myötä, ja Dvořákin kuollessa 1904 se menetti tärkeimmän lipunkan-

tajansa. Vaikka yksittäisiä kansallisro-manttisia sävellyksiä tehtiin myöhem-minkin, on selvää, että kansalliseen heräämiseen niveltynyt tyylivaihe al-koi olla ohitettu. Mutta Suomessa se pysyi – ymmärrettävästi – voimissaan 1920-luvulle saakka ja sinnitteli 1930-lu-kuisen vanhoillisen maun kannattama-na aina Toisen maailmansodan jälkei-siin päiviin asti.

Melartinin suurimuotoinen musiik-ki eteni pitkään kansallisromanttisen pohjavirran rinnalla, mutta tyylipuh-das suunnan edustaja hän ei ollut kuin ehkä Aino-oopperassaan, siinäkin wag-nerilaisin värityksin. Hän sävelsi kuusi sinfoniaansa käytännössä yhtä aikaa Sibeliuksen kanssa. Varmaan mielen-kiintoisin Melartinin taustoihin liittyvä seikka onkin se, että hän ei oikeastaan lainkaan kuulunut Sibeliuksen vaiku-tuspiiriin. Tärkeimmät esikuvat olivat

10

Bruckner, Mahler ja Tšaikovski, ja tä-mähän viittaa oikeastaan kansallisen romantiikan ulkopuolelle. Vaikutteet eivät kuitenkaan ulottuneet kovin sy-välle, vaan ne johtivat ennemminkin siihen, että Melartinia pidettiin pitkään eklektikkona, monista lähteistä tyylinsä raamit lainanneena, hiukan epäitsenäi-senä taiteilijana. Tämä käsitys oli vallal-la Melartinin kuolemasta siihen saak-ka, kunnes sinfoniat alkoivat levytysten myötä tulla tutummiksi, eli 1990-luvul-le asti. Melartinin päiväkirjojen mukaan hänen sinfonioitaan esitettiin aikanaan kohtuullisen paljon ympäri Eurooppaa: Pietarissa, Moskovassa, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Amsterdamissa, Pariisissa ja Lontoossa. Huippuhetki sattui vuonna 1923, kun Berliinin Filharmonikot soittivat kokonaisen konsertin pelkästään Melartinin mu-siikkia.

Melartin työsti Kolmatta sinfoni-aa yhtä aikaa Aino-oopperan kans-sa, mutta tämä ei tuonut sinfoniaan kalevalaisia kaikuja. Samanaikaisuus Sibeliuksen kanssa oli tarkimmillaan tässä kohdassa. Molempien kolmas sin-fonia valmistui vuonna 1907; Melartinin kantaesitys oli huhtikuussa, Sibeliuksen syyskuussa, ja teokset olivat kuudes ja seitsemäs suomalaisen tekijän säveltä-mä sinfonia. Niitä ei kannata liikaa ver-rata toisiinsa, niin erilaisin lähtökohdin ne on sävelletty, mutta jos asiaa ajat-telee aikalaisyleisön kannalta, vuoden 1907 poikkeuksellisessa sinfoniakatta-uksessa Melartinin teos oli kymmen-kunta minuuttia pitempi ja ilmaisul-taan järeämpi. Toisaalta siitä puuttui Sibeliuksen tyylillinen irtiotto.

Vaikuttaa suorastaan järjestetyltä, että Melartinin kaikilla sinfonioilla on tasakymmeniset opusnumerot: en-simmäiset kaksi muodostavat yhdes-sä opuksen 30, neljäs on numero 80, viides 90 ja kuudes 100. Sinfonia n:o 3 F-duuri kantaa opuslukua 40. Se on neliosainen, mutta kuljetus ei ole ihan perinteinen. Scherzo on yllättäen osis-ta pisin ja sen asema kokonaisuudessa on tavallista painokkaampi. Finaalina on hidas Largo, joka sisältää tärkeää ja kaunista sanottavaa, mutta selvästi edeltävää osaa lyhyempänä se jää nou-sevasta kaarestaan ja synteettisyydes-tään huolimatta pyöristävän päätöksen luonteiseksi.

Allegro moderato alkaa Brucknerin mieleen tuovalla ”tyhjien kvintti-en” aiheella, aivan kuten Melartinin Ensimmäinen sinfonia oli alkanut neljä vuotta aikaisemmin. Väritys on kuiten-kin erilainen: vaikka teema palaa sinfo-nian kaikissa osissa tšaikovskimaisen ”kohtaloteeman” tavoin, se ei tyypiltään ole tätä lajia, vaan jylhän kohtalomusii-kin sijasta kuullaan jotain pirteämpää ja valoisampaa. Jatkokäsittelyn myötä sävy tummenee, mutta perusvire pysyy optimistisena. Muita teemoja ovat to-naalisesti erikoinen ”huuto-aihe”, joka käväisee myöhemmin pohjimmaises-sa rekisterissä, sekä sooloviulun esitte-lemä sivuteema. Kaukaisesti Mahleria muistuttava surumarssimainen kulku hallitsee Andantea, mutta siihen sisäl-tyy myös kauniisti nousevia kirkkaam-pia tuokioita.

Scherzon tempo on Vivacissimo, ja sen mukaisesti pääjakson musiikki on vilkkaan kuhinan tilassa. Koko osa on

11

SAKARI ORAMO

Sakari Oramon kausi Radion sinfonia-orkesterin (RSO) ylikapellimestarina al-koi elokuussa 2003.

Viulistina uransa aloittanut Oramo toimi vuodesta 1991 RSO:n vuo-rottelevana konserttimestarina. Orkesterinjohdon diplomin hän suorit-ti Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Oramo on RSO:n ohella myös Tukholman filharmonisen orkesterin ylikapellimestari ja Kokkolan oopperan kapellimestari. Hänet on valittu myös BBC:n sinfoniaorkesterin tulevaksi yli-kapellimestariksi vuodesta 2013 alka-en. Oramo johtaa säännöllisesti myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteria ja aloittaa orkesterin taiteellisena johta-jana syksyllä 2013. Oramo päätti kym-menvuotisen kautensa Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillise-na johtajana 2008, mutta jatkaa edel-leen orkesterin päävierailijana.

Oramo on johtanut mm. Wienin, Berliinin, New Yorkin, Los Angelesin ja Chicagon filharmonikkoja, Concertgebouw’n, Pariisin, Clevelandin ja Minnesotan orkestereita sekä Dresdenin valtionorkesteria. Kaudella 2011–2012 hän johtaa mm. Berliinin

käsitelty voimakkaan kontrapunktises-ti. Trio palauttaa ensimmäisen osan mottoteeman, joka alistuu nyt fuuga-maiselle läpiviennille. Yllättävintä on, että fuugan cantus firmukseksi ilmes-tyy valoton pasuuna-aihe, jota sävel-täjä partituurissa kutsui ”kuoleman-koraaliksi”. Hidas viimeinen osa alkaa jousiston eteerisestä pianissimosta, al-

kaa kaartelevan kasvun, sieppaa mu-kaansa sekä mottoteeman että hitaan osan teema-ainesta ja päätyy lopulta kirkkaaseen, vapautuneeseen sointiin. Kantaesityksen jälkeisissä arvioissa tätä osaa kiitettiin yksimielisimmin.

Jouni Kaipainen

saksalaista sinfoniaorkesteria, Wienin sinfonikkoja ja Frankfurtin radion sin-foniaorkesteria.

Oramo ja RSO ovat vierail-leet mm. Beninissä, Wienissä ja Prahassa, Saksassa ja Espanjassa, Kanariansaarten, Edinburghin ja Bergenin musiikkijuhlilla sekä Lontoon Proms-festivaalilla. Japanissa Oramo ja RSO ovat kiertäneet 2005 ja 2007.

Sakari Oramo sai Birminghamin yli-opiston kunniatohtorin arvon 2004. Hänet palkittiin 2008 arvostetul-la Elgar-mitalilla ja vuonna 2009 Brittiläisen imperiumin ritarikunta myönsi Oramolle OBE-arvon hänen an-sioistaan Britannian musiikkielämän kehittäjänä. Joulukuussa 2010 tasaval-lan presidentti myönsi Sakari Oramolle Pro Finlandia -mitalin.

Sakari Oramon kausi RSO:n kapelli-mestarina päättyy keväällä 2012. Hänen jälkeensä orkesterin kahdeksantena yli-kapellimestarina syksyllä 2013 aloittaa Hannu Lintu.

12

ANU KOMSI

Anu Komsi on yksi maamme kansain-välisesti tunnetuimpia koloratuurisop-raanoja. Hän on saavuttanut mainetta monipuolisella muusikkoudellaan ja dy-naamisella koloratuuriäänellään. Komsi esiintyy säännöllisesti merkittävissä konserttitaloissa ja oopperataloissa ympäri maailmaa. Solistina ja kamari-muusikkona hänen ohjelmistonsa ulot-tuu renessanssista proge-jazzin kautta aivan tuoreimpaan nykymusiikkiin.

Komsi on esiintynyt mm. New Yorkin, Berliinin ja Los Angelesin filharmonik-kojen, Berliinin saksalaisen orkesterin, Wienin sinfonikkojen, Sao Paolon ja San Franciscon sinfoniaorkesterin sekä Birminghamin sinfoniaorkesterin solis-tina. Hän on työskennellyt merkittävi-en kapellimestareiden, kuten mm. Esa-Pekka Salosen, Sir Roger Norringtonin, Jukka-Pekka Sarasteen, Sakari Oramon, Peter Eötvösin, Franz Welser-Mölstin ja Allan Gilbertin johdolla.

Oopperarooleja Anu Komsi on lau-lanut Suomen Kansallisoopperan li-säksi mm. New York City -oopperas-sa, Pariisin Bastille -oopperassa sekä Stuttgartin, Frankfurtin ja Bremenin oopperataloissa.

Anu Komsin oopperaohjelmisto si-sältää yli 40 roolia. Niiden joukossa on mm. Alban Bergin Lulu, Mozartin Taikahuilun Yön kuningatar, Verdin Rigoletton Gilda, sekä Janáčekin Ovela kettu. Englantilainen nykysäveltäjä George Benjamin kirjoitti oopperansa Into the Little Hill sopraanoroolin eri-tyisesti Komsille. Morton Feldmanin Neither -oopperan esitys vuoden 2011

Salzburgin Musiikkijuhlilla oli suuri ar-vostelumenestys.

Anu Komsin viimeisimpiä levytyksiä ovat mm. Brittenin ja Schönbergin mu-siikkia sisältävä, Gramophone-lehden ylistämä Being Beauteous -levytys Alballe sekä Glieren koloratuuriosop-raanokonserton, John Zornin musiik-kia sisältävä levy Sinfonia Lahden ja Sakari Oramon kanssa BIS-levymerkille sekä Alballe julkaistu Merikanto-levytys ”Echo” yhdessä Turun Filharmonisen orkesterin kanssa.

Anu Komsi on West Coast Kokkola Operan taiteellinen johtaja ja sielu. Tämä kunnianhimoinen oopperaen-semble sai Valtion taidepalkinnon 2008 uutta luovasta, energisestä ja musiikil-lisesti erinomaisesta toiminnastaan. Samana vuonna Kulttuurirahasto pal-kitsi Komsin hänen taiteellisista saavu-tuksistaan.

13

Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista musiikki-kulttuuria. Orkesterin ylikapellimestari-na on vuodesta 2003 alkaen toiminut Sakari Oramo. Uutena ylikapellimesta-rina syksyllä 2013 aloittaa Hannu Lintu, joka toimii ensin RSO:n päävierailijana kaudella 2012–2013. Orkesterin kunnia-kapellimestari on Jukka-Pekka Saraste, joka toimi ylikapellimestarina vuosina 1987–2001 ja tekee edelleen tiivistä yh-teistyötä orkesterin kanssa.

Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfo niaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestarei-ta ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste.

RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä si-jalla uusin suomalainen musiikki ja or-kesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSO:n tehtä-viin kuuluu myös koko suomalaisen or-kesterimusiikin taltioiminen kantanau-hoille Yleisradion arkistoon.

Sakari Oramon kanssa RSO on levyt-tänyt mm. Bartókin, Hakolan, Saariahon, Resphigin, Kaipaisen ja Kokkosen teok-sia sekä Launiksen Aslak Hetta -ooppe-ran ensilevytyksen. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) sai ranskalaisen Académie Charles Cros’n palkinnon. Magnus Lindbergin klarinet-tikonserton levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla 2006. Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertot sisältä-vä levy Lisa Batiashvilin kanssa (Sony

RADION SINFONIAORKESTERI

BMG) sai MIDEM Classical Awards -pal-kinnon 2008. Samana vuonna New York Times valitsi toisen Lindberg-levytyksen vuoden levyksi.

RSO tekee säännöllisesti konsert-tikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla yli 300 kon-serttia. Kaudella 2011–2012 orkeste-ri esiintyy mm. Bonnin arvostetulla Beethoven-festivaalilla ja Amsterdamin Concertgebow-konserttitalossa.

RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki kon-sertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella ja katsella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosi-vujen kautta (yle.fi/rso).