16
Vuosikerta 01, numero 02 Kevät 2001 S CI Systems, Inc. on kehittänyt ja valmistanut kuituoptista teknologiaa sotilas-, lentokone- ja avaruuskäyttöön yli 20 vuoden ajan. Sitä mukaa kuin teknologia jatkaa nopeata kehitystään kuluttaja- markkinoille, SCI:n kokemus ja asiantuntemus koituvat asiakkaiden hyödyksi teleliikenteeseen ja muuhun elektroniikkaan liittyvillä markkinoilla. Kuituoptinen teknologia Tiedon leviäminen on nopeuttanut ihmiskunnan teknologista kehitystä aikojen alusta, asteittaisten teknisten parannusten mahdollistaessa yhä suurempien tietomäärien siirtämisen yhä suuremmalle joukolle yhä nopeammin. Olemme kulkeneet pitkän matkan hieroglyfeistä tiedon valtatielle, jota kutsumme Internetiksi. Mutta kuituoptisten perusrakenteiden korvatessa maailman kuparilankaisen infrastruktuurin, on eilispäivän supervaltatiestä tulossa vain soratie huomispäivän hypervaltatiehen verrattuna. Maailmanlaajuisesti olemme tulossa aikaan, jolloin ennennäkemättömiä tietomääriä voidaan käyttää ja siirtää viivytyksittä. Tavallisen puhelinlinjan ja 56K-modeemin välityksellä Yhdysvaltain kongressin kirjaston (lähes 121 miljoonan asiakirjan kokoelma) siirtäminen elektronisesti vaatisi noin 81,5 vuotta. Käyttäen 3 TB:n (teratavua sekunnissa) kuituoptista yhteyttä voitaisiin sama siirto tehdä noin 48 sekunnissa. Vaikka koko kirjaston lukeminen silti vaatisi enemmän kuin 81,5 vuotta, linja voisi kuitenkin olla sinä aikana auki ja lukija voisi vastaanottaa puheluja. SCI:n maailmanlaajuisen talousjohtajan Mark Duchartin mukaan kuituoptisten verkkojen kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti eikä kiinnostus alati kasvavaan kaistaleveyteen laimene. Enemmän tietoa nopeammin on käsite, joka kiihdyttää kehitystä. Internet-liikenteen määrä kaksinkertaistuu aina 100 päivän välein pakottaen elektronisen tiedonsiirron palveluntarjoajat ja valmistajat kiinnittämään huomionsa kysynnän täyttämiseen ja kasvun edistämiseen. Pelkästään Euroopassa, äskettäisen jatkuu sivulla 2 Yhdistämme kokemuksen ja asiantuntemuksen asiakasvaatimusten täyttämiseksi Yhdistämme kokemuksen ja asiantuntemuksen asiakasvaatimusten täyttämiseksi Syvennymme kuituoptiikkaan Syvennymme kuituoptiikkaan 47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 1

47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

  • Upload
    lamnhu

  • View
    220

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

Vuosikerta 01, numero 02 Kevät 2001

SCI Systems, Inc. on kehittänyt ja valmistanutkuituoptista teknologiaa sotilas-, lentokone- ja

avaruuskäyttöön yli 20 vuoden ajan. Sitä mukaa kuinteknologia jatkaa nopeata kehitystään kuluttaja-markkinoille, SCI:n kokemus ja asiantuntemuskoituvat asiakkaiden hyödyksi teleliikenteeseen jamuuhun elektroniikkaan liittyvillä markkinoilla.

Kuituoptinen teknologiaTiedon leviäminen on nopeuttanut ihmiskunnanteknologista kehitystä aikojen alusta, asteittaistenteknisten parannusten mahdollistaessa yhä suurempientietomäärien siirtämisen yhä suuremmalle joukolle yhänopeammin. Olemme kulkeneet pitkän matkanhieroglyfeistä tiedon valtatielle, jota kutsummeInternetiksi. Mutta kuituoptisten perusrakenteidenkorvatessa maailman kuparilankaisen infrastruktuurin,on eilispäivän supervaltatiestä tulossa vain soratiehuomispäivän hypervaltatiehen verrattuna.Maailmanlaajuisesti olemme tulossa aikaan, jolloinennennäkemättömiä tietomääriä voidaan käyttää jasiirtää viivytyksittä.

Tavallisen puhelinlinjan ja 56K-modeemin välitykselläYhdysvaltain kongressin kirjaston (lähes 121miljoonan asiakirjan kokoelma) siirtäminenelektronisesti vaatisi noin 81,5 vuotta. Käyttäen 3TB:n (teratavua sekunnissa) kuituoptista yhteyttävoitaisiin sama siirto tehdä noin 48 sekunnissa. Vaikkakoko kirjaston lukeminen silti vaatisi enemmän kuin81,5 vuotta, linja voisi kuitenkin olla sinä aikana aukija lukija voisi vastaanottaa puheluja.

SCI:n maailmanlaajuisen talousjohtajan MarkDuchartin mukaan kuituoptisten verkkojen kysyntä onkasvanut räjähdysmäisesti eikä kiinnostus alatikasvavaan kaistaleveyteen laimene. Enemmän tietoanopeammin on käsite, joka kiihdyttää kehitystä.

Internet-liikenteen määrä kaksinkertaistuu aina 100päivän välein pakottaen elektronisen tiedonsiirronpalveluntarjoajat ja valmistajat kiinnittämäänhuomionsa kysynnän täyttämiseen ja kasvunedistämiseen. Pelkästään Euroopassa, äskettäisen

jatkuu sivulla 2

Yhdistämme kokemuksen ja

asiantuntemuksen asiakasvaatimusten

täyttämiseksi

Yhdistämme kokemuksen ja

asiantuntemuksen asiakasvaatimusten

täyttämiseksi

Syvennymme

kuituoptiikkaanSyvennymme

kuituoptiikkaan

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 1

Page 2: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

eEurope Report -julkaisun mukaan, tulee olemaan108 miljoonaa aktiivia Internet-käyttäjää vuoden2001 lopussa, mikä merkitsee 38 miljoonan käyttäjänlisäystä vuoden 2000 lopusta lähtien.

Kuituoptiikka tarjoaa melkein rajattoman kaistaleveydenja se on looginen ratkaisu vastattaessa massiiviseentiedontarpeeseen. Esimerkiksi tiheäaaltoinenjakokanavointi (Dense Wave Division Multiplexing,DWDM) lisää kuituoptiikan siirtokapasiteettiamahdollistamalla jopa 80 erillisen tietokanavankuljettamisen yhtä ainoaa optista kaapelia pitkinkäyttäen eri aaltopituutta kullekin kanavalle. KMICorporationin viimeisimmän markkinatutkimuksenmukaan DWDM-markkinoiden odotetaan kasvavankerrannaisesti 43 % seuraavan neljän vuoden aikana.

Kuituoptiikan muihin etuihin kuuluu kyky säilyttääsignaalin eheys pidemmän matkan kuin kuparijohto.Tämä merkitsee, että signaaleja tarvitsee kehittääharvemmin uudelleen, mikä vaatii vähemmänasennettavia ja ylläpidettäviä osia. Kuituoptisetkaapelit ovat lisäksi verrattain kevyitä ja immuunejaylikuulumiselle ja sähköhäiriöille.

Kuituoptiikka merkitsee kuitenkin haastettavalmistajalle. ”Tärkeä teollisuudenalaa koskevakysymys on, miten pysytään mukana”, selitti TomWarren, SCI:n vanhempi optiikan valmistusinsinööri.”Yksi ongelma on, ettei ole mitään keinoa lisätämaahan kuitua kysyntää vastaavasti. Sen vuoksiOEM-yritykset ovat turvautuneet edistyneisiinteknologioihin, joista esimerkkeinä TDM (TimeDivision Multiplexing) ja DWDM. Näidenedistyneiden järjestelmien valmistaminen merkitseeuusia haasteita valmistuspisteessä.”

Fuusiohitsaus on lisäksi hyvin työvoimavaltaista.”Optinen fuusio, passiivinen optiikan paikoilleenasetta-minen ja kuidun reitittäminen tuovat mukanaankorkeammat kustannukset, koska automatiikkaa ei oleja nämä vaiheet tehdään enimmäkseen käsin”, Duchartselittää. ”OEM-yritykset ponnistelevat kustannuksienpitämiseksi kurissa eivätkä sopimusvalmistajat olepäässeet täysin mukaan. On olemassa useitafuusiohitsausta suorittavia yrityksiä, mutta prosessia eiole automatisoitu. Sen vuoksi työ ja laitteet käyvätvarsin kalliiksi suuressa mittakaavassa.”

Kehitämme optiikka-asiakkaillemmeMiten SCI siis valmistautuu kohtaamaan haasteet jahyötymään tiedonsiirron korkeasuhdanteesta, jokaperustuu kuituoptisen teknologian kasvuun? Juurisiten kuin asiakkaamme haluavat meidän tekevän.

”Olemme sijoittaneet melkein kaksi vuotta strategistakuituoptiikkatutkimusta päästäksemme johtavaanasemaan”, Duchart sanoo. ”Saimme selville, mitäasiakkaamme tarvitsevat.”

Spring 20012

Tässä numerossa:Optiikkatarinaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .1Ihmisiä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .6Ympäri maailmaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .8Uutiskohteita . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .10Suuntaus: Globaalit B2B-markkinat . . . . . . . . .12Elekieli eri puolilla maailmaa . . . . . . . . . . . . . .16

Henkilökunta:Päätoimittaja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .Ian CampbellToimituspäällikkö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ..Tina SullivanValokuvaaja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .J.W. Elmore

Avustajat:Mark Duchart, David Porter, Bill Quinn, Chuck Richardson, and Tom Warren

SCI ConnectionsT M, SCI-The e-EMS Company n neljännesvuosittain ilmestyvä julkaisu,pitää työntekijät ja partnerit ajan tasalla viimeisimmistä SCI-tapahtumista. SCISystems, Inc. varaa oikeuden tämän julkaisun sisältöön. Julkaisijalta täytyy hankkialupa artikkeleiden uusintapainokseen.

SCI ja SCI-logo ovat SCI Systems, Inc.:in rekisteröimiä tavaramerkkejä. SCI-The e-EMS Company on SCI Systems, Inc.:in palvelumerkki. Muut tuotemerkit ja tuotenimetovat vastaavien omistajien tavaramerkkejä. SCI ei vastaa tahattomista virheistä.Copyright 2001 SCI Systems, Inc., Huntsville, AL 35807 USA. Painettu Yhdysvalloissa.

SCI Connections on saatavana online-osoitteessa: www.sci.com.SCI antaa arvoa yhtiötä koskevalle palautteellesi.

Jos haluat jakaa ajatuksiasi, ideoitasi ja ehdotuksiasi, kirjoita tai soita

[email protected] or (256) 882-4802

Kuituoptisten verkkojen kysyntä onkasvanut räjähdysmäisesti, eikä

kiinnostus alati kasvavaan kaistaleveyteen laimene.

Enemmän tietoa nopeammin on käsite, joka kiihdyttää

kehitystä.

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 2

Page 3: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

Tärkein tulos on SCI:n Optics Center of Excellence,jossa esitellään laajoja optiikan valmistus- jatestausmahdollisuuksia. Ne toimivat tarkkoinamalleina muille valmistuslaitoksille.

”Sisällytämme optiikkavalmiuksia olemassa oleviinlaitoksiin käyttäen Augustassa luomaamme mallia”,sanoo Warren. ”Ristipölytämme, emme yritä keksiäsamaa uudelleen.”

Integroimalla optiikkavalmiudet olemassa oleviinlaitoksiin SCI vastaa myös asiakkaiden toivomukseenpitää optiikka- ja elektroniikkavalmistus samassalaitoksessa.

”Sanoma, jonka kuulemme kerta toisensa jälkeen, onajan tärkeys”, Duchart sanoo. ”Asiakkaillamme ei oleaikaa odottaa optisten tuotteiden siirtämistäkäsiteltäväksi tehtaasta toiseen.”

SCI on tehnyt sopimuksen Amherst Fiber Opticsinkanssa täydellisen fuusiolaitteiston ostamisesta.SCI:n elektroniikkavalmistuksen infrastruktuurisisältää nyt täysin integroidun optiikkavalmistuskap-asiteetin, johon kuuluvat: melkein kaikkienkuitutyyppien fuusiohitsaus; täydet optimointi- jatestausvalmiudet sekä samankaltaisten että erilaistenkuitujen jatkoksille; vetotesti- ja liitostenviimeistelyvalmiudet; kuidun reititystekniikka;liitäntävalmiudet useimmille liitintyypeille uudensukupolven tiheäkuituliittimet mukaan luettuina;sekä laajamittaiset valmiudet tarkistuksiin ja optisiintesteihin.

”Fuusiohitsaus on kriittinen osa signaalihäviönminimoinnissa”, Warren selittää. ”Kun työstetäänlasikuituydintä, jonka paksuus on 1/10 ihmisen

SCISYSTEMS, INC.

jatkuu sivulla 4

3Kevät 2001

SCI laajentaa nykyistä kuituoptiikan suunnittelu- javalmistuskapasiteettiaan tuotantolaitoksissaanOptics Manufacturing Center of Excellence(Augusta, Maine), ja Fiber Optics EngineeringCenterissä (Huntsville, Alabama). Tämä laajennusyhdessä SCI:n nykyisen kuituoptiikkakapasiteetinkanssa vahvistaa SCI:n asemaa suosituimpanavalmistajana nopeasti kehittyvällä teleliiken-nemarkkinoiden optisten verkkojen lohkolla.

Yli 20 vuoden ajan SCI on ollut aktiivisesti mukanakuituoptiikan kehittämisessä ja tuotannossa jatestannut monenlaisia kuituratkaisuja komponentti-,piirilevy- ja järjestelmätasolla. Näitä tuotteita onkäytetty kaupallisissa sovelluksissa ja vielähaasteellisemmissa sotilaallisissa ja avaruusalanympäristöissä. Tänä aikana SCI:n toimialaan ovatkuuluneet kuitujatkokset, kuituoptiikkaliittimet,edistynyt optisten moduulien tuotantotekniikka sekäoptiset verkot.

Manufacturing Center of ExcellenceSCI:n tehdas Augustassa, Mainessa, omaa kokemustatäysfuusiohitsauskokoonpanoista ja niidentestauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan jayksi-erilaiseen-tilan optiset kuidut, sekäoptimointimenetelmät uusien kuituyhdistelmienjatkoksille. Laaja optiikkavalmistuskapasiteetti onintegroitu olemassaolevaan elektroniikkavalmistuk-sen infrastruktuuriin.

Kuituoptiikan suunnittelukeskusTämä suunnittelukeskus toimittaa teknistä apua jasuunnittelutukea prosessien ja menetelmienperustamiselle, kun käsiteltävänä on optisia kuituja,kuitujatkoksia, kuitureitityksiä, kuitujen liittämistälaitteisiin, kuituoptisten liittimien asennusta,tuotannon automatisointia ja kuituoptiikan testausta.SCI on kehittänyt yhtiön sisäisen voimakkaankuituoptiikka-alan ammattilaisten yhteisön käyttäensiihen keskittyneitä tutkimus- ja kehitysprojekteja,työntekijöiden koulutusta ja teknologiansiirtosuunnitelmia. Myös ajanmukainen optinenlaitteisto lisätään tukemaan kehitystoimintaa.

SCI perustaa kuituoptiikkakeskuksia

Viimeisintä tekniikkaa edustavat uudistukset tehdään kansainvälistä luokkaaolevan kuituoptiikkalaboratorion perustamista ja ylläpitämistä varten.

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 3

Page 4: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

Kevät 20014

hiuksesta, tarkkuus on elintärkeä seikka. Pieninkinvirhe tai pölyhiukkanen voi estää valoenergiansiirtymisen ja pilata yhteyden.”

Warrenin mukaan jotkin liitokset käsittävät yli 60parametrimuuttujaa, joista jokainen täytyy ratkaistasignaalinsiirron optimoimiseksi. Kunkin tällaisenmuuttujan ratkaiseminen voi olla pelottava tehtävä,mutta uusi teknologia helpottaa tämän prosessinautomatisoimista.

”Uudet laitteemme käyttävät tosiaikahallintaa jaindeksisuhdejäljitystä jatkosprosessin tarkkailuun jaohjaukseen”, Warren sanoo. ”Kun optimi delta(asetus) on saatu käytössä olevalle materiaalille, sitävoidaan käyttää useissa koneissa ylläpitäen tarkkojahäviöarvioita. Tällöin voimme tehdä koonnanluottaen siihen, että jatkokset ovat tarkkoja jatoimivat täydellisesti.”

Koska signaalihäviö on niin kriittinen kysymyskuituoptiikassa, fuusiohitsaus on tehokkain tapakiinnittää kuidut laitteisiin. Tämä pätee etenkintapauksissa, joissa valoenergia siirtyy pitkiä matkoja.Vähemmän valoa katoaa, jolloin enemmän tietoa voikulkea nopeammin ja tehokkaammin.

Rakennamme kokemuksen pohjalleRakentamalla laajimman kuituoptiikkakokemuksen ja -historian perustalle EMS-teollisuudessa (ElectronicManufacturing Services) SCI pystyy tarjoamaanasiakkailleen verrattoman optisen laadun,kehitysmahdollisuudet ja palvelun. SCI:n Augustan tehdason valmistanut kuituoptiikkaa käyttäviä tiedonsiirto- javerkkotuotteita 80-luvun puolivälistä saakka ja SCI on senlisäksi ollut mukana avaruus- ja puolustusohjelmienkuituoptiikkateknologiassa yli 20 vuoden ajan.

SCI:n optiikka-alan saavutuksiin kuuluu seuraavia:

• Tietolinkkien kehittäminen valo-ohjatuille ohjuksille

• Taktisten paikallisverkkojen (LAN) kehittäminensekä videolle että datalle.

• AS-1773 kuituoptisten tietoväylälähettimien-vastaanottimien kehittäminen satelliiteille,lentokoneille ja maasovelluksiin.

• Tietolinkkien valmistaminen tukemaanavaruussukkuloiden toimintaa.

”Ensiksikään ei ole liioiteltua sanoa, että olemmemaailman johtava yritys kuituoptisten ohjaus- jakontrollijohtojen samoinkuin purkauskelojen ja

kaapelinpakkauskelojen alalla”, sanoi pääinsinööri DavidPorter. Olemme myös kehitelleet kuituoptiikkateknolo-giaa normeihin, jotka huomattavasti ylittävät kaupallisenteollisuuden vaatimukset monella vuodella.”

Kelaus- ja kelaltaottokokoonpanojen lisäksi SCI:noptiikkakokemus käsittää jatkokset, pinnoituksen,liittimien asennuksen; optisen testauksen,vetotestauksen, kelaltaottotestauksen sekä edistyneenkuituoptisen käyttöliittymän. SCI kehittää nytyhteistyössä omien asiakkaidensa kanssa luotettavia javahvoja kuituoptisia yhteiskytkentöjä, joilla mahdollisestion merkittävä vaikutus tuleviin optisiin verkkoihin.

Tämän valtavan tietomäärän ja kokemuksenvaljastamista ja jakamista silmällä pitäen SCI onperustanut kuituoptiikkatekniikan keskuksen (FiberOptics Engineering Center, kts. sivuruutu), jokatoimittaa teknistä apua ja tukea kuituoptisilleprosesseille ja menetelmille.

”Keskuksen tavoitteena on toimia tiennäyttäjänäkuituoptiikan valmistuksessa edistämällä SCI:noptiikkavalmiuksia ja antamalla perustan, joltavoidaan kouluttaa SCI:n työntekijöitä ja siirtää optistateknologiaa yhtiön sisäpuolella”, Porter sanoo.

Keskuksessa on ajanmukainen 450 neliömetrinkokoinen, täysin varustettu kuituoptiikkalaboratorio jauusi 114 neliömetrin kokoinen kehityslaboratorio, jokaon erityisesti suunniteltu helpottamaan koulutusta jakorostamaan esittelymahdollisuuksia. Kuituoptiikkati-

jatkuu sivulla 14

Miten SCI siis valmistautuu

kohtaamaan haasteet ja

hyötymään tiedonsiirron

korkeasuhdanteesta,

joka perustuu

kuituoptisen

teknologian kasvuun?

Juuri siten kuin asiakkaamme haluavat meidäntekevän.

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 4

Page 5: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

5Kevät 2001

Viimeisimmät markkinatiedot, joita onesittänyt sekä NEMI (North AmericanElectronics Manufacturing Initiative)että UAA (Universal Areas Array) -yhteenliittymät, SCI:n kaksiaktiivisinta jäsentä, ennustavatoptoelektronisten markkinoidenkasvua tasoilla, jotka edellyttävätkaikkien niiden yritystenosallistumista, jotka haluavat säilyttääpaikkansa elektroniikkavalmistuksessa.

Internet-liikenteen kaksinkertaistuessaaina 100 päivän välein ja Internet-yhteyteen pystyvien langattomienpuhelimien yleistyessä kaistaleveydenarvioitu kysyntä vaatii optoelektroni-ikan integrointia. Useimmat nykyisetverkot käyttävät lankayhteyksiä, ovatkaistaleveydeltään ahtaita ja omaavat rajoitetunkasvupotentiaalin. Optoelektroninen teknologiatarjoaa kasvupotentiaalin ja lisäkaistaleveyden, jotauudet tiedonsiirtotekniikat vaativat.

Kolmannen sukupolven langattomat puhelimet,jotka pystyvät käsittelemään videota, audiota jadataa, aiheuttavat räjähdysmäisen verkkojen kasvun,jonka määräksi arvioidaan 100 miljardia dollariamaailmanlaajuisesti vuosien 2001 ja 2006 välillä.Tarvitaan suurta kehitystä optoelektroniikanvalmistuksessa, jotta tämän räjähdysmäisen kasvunaiheuttama kysyntä pystytään täyttämään.

Nykyinen kokoamis- ja testaustekniikka käyttääenimmäkseen työvoimavaltaisia menetelmiä, joitaon mahdoton kasvattaa ilman merkittäviä kuluja.SCI on sitoutunut osallistumaan tähänräjähdysmäiseen kasvuun kehittämällä edelleen jatoimittamalla ensiluokkaiset kokoamis- jatestauspalvelut nykyisille ja tuleville asiakkailleen.

Yksi tapa, jolla aiomme päästä tähän, on jatkaayhteistyötämme alihankkijoidemme, asiakkaidemme,yliopistojen, valtioiden ja teollisuudenalanyhteisliittymiin kuuluvien kilpailijoidemme kanssaauttaaksemme kehittämään tätä teknologiaa.

Chuck Richardson,Yhtiön suunnittelupäällikkö

SCI-yhteenliittymien toiminta tukee optisia pyrkimyksiä

Haastavin puoli vastattaessa useina lähivuosina tarvittavanoptoelektroniikan kysyntään on valmistuksen ja testauksenautomatisointi. Syy tähän haasteeseen on tuotantoprosessintyövoimavaltainen luonne, josta esimerkki on kuvattu yllä.

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 5

Page 6: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

SCI ilmoittaa uudet johtokunnan jäsenetSCI ilmoitti äskettäin lisänneensä johtokuntaansakaksi uutta jäsentä: Tri Shirley A. Jackson, rehtori,Rensselaer Polytechnic (New York) Institute, RPI, jaDavid A. Jones, pääjohtaja, Rayovac Corporation.

Syyskuussa 1999 Jacksonista tuli 18. rehtori RPI:hin,joka on maailmanluokkainen, vuonna 1824 perustettuteknologiatutkimuksen yliopisto. Hän toimiYhdysvaltain Nuclear Regulatory Commissioninpuheenjohtajana vuosina 1995-1999. Hän toimilisäksi Rutgersin yliopiston professorina ja vietti 15vuotta tutkijana AT&T Bell laboratoriossa, jossa hänkeskittyi eri teknologioihin, optinen fysiikka mukaanluettuna. Jackson on mukana mm. FedExCorporationin johtokunnassa, tietotekniikkakomiteanjäsenenä. Jackson sai tohtorinarvonsa MassachusettsInstitute of Technologysta.

Jones on toiminut johtokunnan puheenjohtajana japääjohtajana Rayovacilla vuodesta 1996 johtaenYhdysvaltain kolmanneksi suurinta paristovalmista-jaa. Tänä aikana yrityksen markkinaosuus onkasvanut, merkkituntemus parantunut,valmistustuotanto tehostunut ja tuotesarjauusiutunut. Ennen Rayovacia hän toimi useissavalmistustehtävissä General Electricillä ja sen jälkeenvanhempana johtajana Electrolux Corporationilla,Regina Companylla ja Thermoscan, Inc.:illä. Jonessuoritti kandidaattitutkinnon Spaldingin yliopistossa(Kentucky).

Dutkowsky nimetty Asia/PacificGroupin varatoimitusjohtajaksiDavid J. Dutkowsky on liittynyt SCI:hin Asia/PacificGroupin varatoimitusjohtajaksi, jossa asemassa hänvahvistaa SCI:n yritysjohtoa tällä alueellatarkoituksenaan edistää maailmanlaajuista palvelua

yhä kasvavalle monikansalliselle asiakasjoukolle.

Ennen tämän SCI-tehtävän vastaanottamistaDutkowsky toimi vanhempana varajohtajana AsiaPacific for FCI:ssä, joka on toiseksi suurinmaailmanlaajuinen liitin- ja kaapelikokoonpanojentoimittaja elektroniikkateollisuudessa. Dutkowskynaikaisempia työnantajia olivat Dupont ja BergElectronics, joissa hän viimeisten 26 vuoden ajanhoiti erilaisia suunnittelutehtäviä sekä operatiiviseenja yleiseen hallintoon liittyviä tehtäviä.

Dutkowsky on suorittanut koneinsinööritutkinnonClarkson yliopistossa (New York) ja MBA Delawarenyliopistossa (Newark). Hän on myös osallistunutStanford Executive -ohjelmaan Stanfordinyliopistossa Kaliforniassa.

Rideout SCI:n henkilöstöosastonvarajohtajasiDewayne E. Rideout on tullut SCI:n henkilöstöosas-ton vanhemmaksi varajohtajaksi.

Rideout omaa yli 20 vuoden kokemuksenmaailmanlaajuisesta henkilöstöjohdosta teknologia-ja palvelualoilla. Ennen tuloaan SCI:lle Rideout toimihenkilöstöosaston johtajana Lucent-mikroelektroni-ikkayrityksessä ja näytteli merkittävää osaa yhtiönoheisyrityksen, Agere Systemsin, luomisessa ja senmenestyksekkäässä yleisöannissa. Ennen LucentTechnologies -kauttaan hän toimi GatewayComputersin henkilöstöpäällikkönä. Rideout onsuorittanut liiketaloustieteen kandidaatin tutkinnonJuniata Collegessa (Pennsylvania). Hän onsuorittanut jatko-opintoja Lehigh yliopistossa(Pennsylvania) ja Minnesotan yliopistossa.

Kevät 20016

SCIVäki

jatkuu sivulla 15

... toimii yhdessä päämääriemme saavuttamiseksi.

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 6

Page 7: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

7Kevät 2001

Enkelimäinen hymy peittää taakseenhellittämättömän, kineettisen energian, joka

terävästi keskittyy käsillä olevaan tehtävään. Tai,kuten eräs tarkkailija osuvasti ilmaisi, ”Lorenzoei anna ruohon kasvaa jalkojensa alla”.

Lorenzo Crutcher, jonka Huntsvillen alueenvammaisten työllistämiseen omistautunutkomitea nimitti Vuoden 2000 vammaiseksityöntekijäksi, on 2 1/2 vuoden aikana SCI:nmateriaalinkäsittelijänä ansainnut maineenhyväluontoisena, ahkerana työntekijänä, jokatartuttaa innostuksensa ympäristöönsä.

Sen lisäksi että Crutcher tekee tilauksia,vastaanottaa, avaa ja sijoittaa tietokoneidenvalmistukseen tarvittavia materiaalejatuotantolinjalle, hän tarjoutuu ensimmäisenäauttamaan tarvittaessa tuotantolinjalla.

”Jos hän saapuu materiaalilastin kanssa jahuomaa sinun laiskottelevan, hän ei epäröimoittia sinua siitä”, työnjohtaja Carl Valleroykertoo. ”Crutcher käskee sinut töihin.” Ja kun hänpuhuu, hänen työtoverinsa kuuntelevat, mihinkohteliaisuuteen hän ei voi vastata.

Crutcher on täysin kuuro. Hän kommunikoityötovereidensa kanssa lukemalla huulilta,kirjoittamalla lappusia ja muilla äänettömillätavoilla. Huolimatta kuulon puutteesta ja siitä,

ettei kukaan henkilökunnasta osaa viittomakieltä,Crutcher ei ole pelkästään menestynyt työssäänvaan kukoistaa SCI:llä.

”Hän kommunikoi erittäin hyvin”, Valleroy sanoo.”Jos jokin asia ei ole kunnossa, hän selvittää sen, taijos hän ei pysty siihen, hän ilmoittaa sen henkilölle,joka pystyy. Luotan täysin Lorenzoon.”

Kysyttäessä, mitä haasteita Crutcherin kuurous onaiheuttanut, Valleroy on todella ihmeissään. ”Meninillalliselle Lorenzon kanssa, kun hän sai Vuodenvammaisen työntekijän palkinnon”, Valleroy kertoo.”Sitä iltaa lukuunottamatta en ole koskaan edesajatellut häntä vammaisena. Se ei ole koskaan tullutesiin. Hän oppii hyvin nopeasti. Toivoisin, ettäkaikki työntekijäni olisivat yhtä ahkeria kuin hän.”

Crutcherin tyytyväisyys tulee hyvin suoritetustatyöstä, ja se tartuttaa hänen ympäristöönsäsaman positiivisen suhtautumisen. Ja jos kysyttehänen työtovereiltaan, he kertovat, että juuri setekee Lorenzosta ainutlaatuisen.

Tunnetko SCI:n työntekijän, joka on e-EMS-hengen ruumiillistuma ja joka ansaitseetunnustuksen seuraavassa SCI Connections -numerossa? Lähetä ehdotuksesi ja taustatietojaosoitteella [email protected] taipostilaatikkoon 100-7.

CrutcherCrutcherinspiroi inspiroi työtover-työtover-eitaaneitaan

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 7

Page 8: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

Kevät 20018

Rapid City saa uuden kuituoptiikka-asiakkaanSCI:n Rapid Cityn tehdas työskentelee Optical SolutionsInc.:in patentoitujen FTTH (fiber-to-the-home) -kokoonpanojen parissa saatuaan äskettäin aikaanvalmistussopimuksen tämän yrityksen kanssa. Yrityssijaitsee Minneapolisissa, Minnesotassa.

Optical Solutions on alan ensimmäinen kuituopti-ikkaratkaisujen toimittaja, joka tuo äänen, videon jasuurnopeuksisen datan suoraan koteihin. FiberPath™Digital Access Platform (DAP) -tuotteet käsittävätkeskustoimiston eli päävahvistintelineen, joka lähettää javastaanottaa laserilla tuotettuja valohiukkasia asuntoonasennetusta silmukasta passiivin optisen verkon kautta.Solmu on yhtiön patentoitu Home UniversalDemarcation Point (HUDP), joka muuntaa energiankuituoptisista valosignaaleista sähkösignaaleihin, jotkatarvitaan puhelimia, televisioita ja datamodeemeja varten.

HUDP:n kautta tilaajat voivat vastaanottaa jopa kuusipuhelinlinjaa, analogisen ja digitaalisen videon ja jopa 10megatavua sekunnissa tapahtuvan tosi nopeantiedonsiirron, joka voidaan skaalata 64 kilotavunsekunttinopeudella toimiviin osiin. Rapid Citi aloittiFiberPath DAP -tuotteiden tuotannon maaliskuussa.Nykyiset kokoonpanot käsittävät sekä RF- ettäpassiivikuituoptikkatekniikkaa sekä joidenkinosakomponenttien rakentamista.

"Optical Solutions -tuotantolinja täydentääpiirilevykokoonpanoja, joita jo tuotetaan Rapid Cityssä",kertoo markkinointipäällikkö Bob Phillips. "Teknologialaajentaa valmiuksiamme tuottaa monimutkaisiakokoonpanoja, jotka sisältävät RF-tekniikkaa, ja lisäämyös tuotevalikoimaa tietoliikenne/teleliikenne-markkina-alueella."

Ericsson-sopimus kiihdyttäätietoliikenteen kasvua

SCI sai äskettäin päätökseen vaihe I:nmonivuotisesta, monen miljardin dollarinalihankintasopimuksesta Ericssonin kanssa, jossaSCI ottaa hoitaakseen Ericssonin tukiasemientuotannon Lynchburgissa, Virginiassa.

Kauppaan kuului nykyisen Plant 52:n osto.Sopimuksen vaihe II käsittää Ericssoninsolmutuotantokeskuksen hankinnan Lynchburgissa,josta päätös odotetaan vuoden lopussa.

Tämä kauppa edustaa SCI:n ja Ericssonin välisenmaailmanlaajuisen liittoutuman jatkuvaa laajentumistaja merkitsee huomattavaa tilaisuutta yhtiölle hyötyälangattoman tietoliikenteen räjähdysmäisestämarkkinakasvusta. Se tuo myös lisän SCI:nstrategiseen tavoitteeseen globalisoida asiantuntemuk-sensa laajakaistaisen matkaviestinnän infrastruktuuriinliittyvillä markkinoilla, kun taas Ericsson pääseehyödyntämään SCI:n maailmanlaajuistavalmistuskapasiteettia ja teknistä asiantuntemusta.

Nortelin osto laajentaa kehitysmah-dollisuuksiaNortel Networks Limitedin PDI:n (Physical DesignImplementation) pikajärjestelmien laboratorionostaminen vahvistaa paljon SCI:n kehitysmahdol-lisuuksia suunnittelusta valmistukseen.

Tämän laboratorion, joka tarjoaa laajan valikoimantilaustekniikkapalveluja ja on myös erikoistunutideoiden kehittämiseen ja valmistuksenvarhaisvaiheen prototyyppeihin, sijaintipaikka onKanata, Ontario, Kanada.

SCIYmpäri

maailmaa ... laajentaa toimintaa, kehitysmahdollisuuksia ja teknologiaa

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 8

Page 9: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

9Kevät 2001

Laboratorio toimii myös hautomakoneena SCI:nuutuustuotteiden esittelyn (New ProductIntroduction, NPI) valmistuspalveluille, mikäyleisesti parantaa nopeasta tuotekehittelystäaiheutuvaa hyötyä Nortelille ja muille asiakkaille.

SCI ja Nortel ovat myös tehneet monivuotisenusean miljoonan dollarin toimitussopimuksenaikaisten prototyyppipalvelujen toimittamisesta.PDI:n pikajärjestelmälaboratorio toimittaa nytkriittisiä "proof-of-concept" -valmistus- jatoimituspalveluja Nortel Networksinsuunnittelutekniikkaresursseille alueilla, joillaniitä on tiheimmin. Laboratorio tarjoaa laajanvalikoiman tilaustekniikkapalveluja ja onerikoistunut ideakehitykseen sekä aikaisiinprototyyppeihin valmistuksessa kautta kokoNortel Networksin tuotevalikoiman.

Osasto kehittää testaus-menetelmiäSCI:n teknologiaosasto ottaa käyttöön uudenteknologian, jolla toteutetaan verkkotyöasemienja myyntipisteterminaalien automaattisiavalmistusjärjestelmiä.

Vanhemmista levykkeitä käyttävistätuotantolinjoista käynnistettiin juurirakennettuja järjestelmiä johonkin SCI:nvalmistusverkoista. Joihinkin järjestelmiin oliasennettu verkkokortteja, mutta ne eivätpystyneet käynnistymään suoraan verkosta.Nykyinen suuntaus on, että työasemienemolevyillä on verkkovalmius ja ne voivatlisäksi käynnistyä verkkoon ilman paikallistalevykettä tai kiintolevyä.

"Olemme ottaneet käyttöön erilaisiavalmistusratkaisuja samanlaisille järjestelmilleaiemmin", sanoo Vincent Paragone, kaupallisentekniikan varajohtaja. "Joidenkin asiakkaidemmeomaksuma Intelin PXE-ympäristön (Pre-BootExecution Environment, suoritusympäristöennen verkkokäynnistystä) aloite sallii meidänhyödyntää tätä tulevaa standardiavalmistuksessa. Sen ansiosta voimmesuunnitella automatisoituja valmistusjär-jestelmiä entistä useampiin verkkoasiakkaisiin,esimerkiksi myyntipisteterminaaleihin,verkkopalvelimiin ja työasemiin. Nämäjärjestelmät ovat halvempia toteuttaa ja

ylläpitää kuin levykejärjestelmät. PXE-järjestelmät käyttävät kaupallisia varasto-osiaverkkoihin. Me vain lisäämme SCI:nautomaattiset valmistusohjelmat.

"PXE-pohjaisten valmistusjärjestelmienprototyypit kehitettiin meidän Huntsvillentehtaallamme 1", kertoo Greg Thompson,kaupallisen tekniikan johtaja. "Tehtaantestausinsinöörit ja yhtiön tietoliikenneosastosuunnittelivat keinon, jolla asiakastilaustenkäsittelyjärjestelmä saattaa lähettää dataa PXE-verkkoihin. Tehtaan testausinsinöörit ovattukeneet tätä, koska he pitävät verkkokäynnistys-tä parempana tuhansia levykkeitä käyttäviinjärjestelmiin verrattuna."

"Olemme käyttäneet verkkoonkäynnistystekni-ikkaan perustuvia valmistusjärjestelmiä noinkaksi vuotta, joten edut ovat hyvin selvillä. Tämäon hyvä esimerkki valmistustuesta, jotakaupallinen tekniikka toimittaa SCI:n eritoimipaikkoihin. Se osoittaa, että SCI:n osastot jatehtaat toimivat joukkueena, laajentaenteknologiapohjaamme palvellakseen paremminnykyisiä asiakkaita ja houkutellakseen uusia."

Kaksi miljoonaa tulostintatuotettuUnkarin tuotantolaitoksemme juhli äskettäin senkahdennen miljoonan mustesuihkutulostimentoimittamista tärkeälle asiakkaalle. Tuotannonmerkkipylväs saavutettiin 16 kuukaudenkuluttua ohjelman aloittamisesta, jona aikanakoko ryhmä kehitettiin sen pienestä alustakäsittämään 640 työntekijää. Laitos toimii 7päivää viikossa ympäri vuorokauden.

Nykyinen valmistusprosessi kehitettiin tässälaitoksessa ja asiakkaat tunnustavat sentehokkaimmaksi kaikista samankaltaisia tuotteitavalmistavista laitoksista. Tämän kehityksenaikana Unkarin tuotantolaitos saavutti kaikkilaatu- ja toimitusaikataulutavoitteet, jotka olisovittu asiakkaan kanssa. Varsinainen kahdesmiljoonas tulostin on asetettu Tatabanyanlaitoksen palkintokaappiin, jossa se on kaikkienvierailijoiden nähtävänä.

jatkuu sivulla 14

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 9

Page 10: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

SCI ja Tality solmivat sopimuksenSCI ja Tality Corporation, Cadence Design SystemsInc.:in tytäryhtiö, ovat allekirjoittaneet uraa uurtavansopimuksen, jonka mukaan ne yhdessä toimittavatasiakkaalleen tiukasti integroidun käytäväntuoteideasta massatuotantoon.

Liittoutuma tarjoaa täydellisen tuotekehitysratkaisunasiakkaille, jotka kilpailevat nopeasti laajentuvillakiinteiden ja langattomien yhteyksien markkinoilla.Talityn suunnittelutekniikka ja SCI:n huippuluokaninsinööritaito, EMS ja tarjontaketjuvalmiudet lupaavatyhdessä luoda ratkaisun markkinoiden kärkeen.

Tämä kumppanuus perustaa uudentasoisen tekniikanja liiketoiminnan yhdentymisen suunnittelun,prototyyppien valmistamisen, esituotannon jamassavalmistuksen sillaksi. Kun Talityn 1 100suunnitteluinsinööriä toimivat yhdessä SCI:ntuhansien insinöörien ja teknisten resurssien kanssamaailmanlaajuisesti, yritykset pääsevät tehokkuuksiin,jotka radikaalisti vähentävät aikaa, joka vaaditaanmonimutkaisten tietoliikennetuotteidentoimittamiseksi markkinoille. Tämän lisäksikumppanuus pyrkii tarjoamaan asiakkaille täydellisenratkaisun tuotteen elinkaaren kaikissa vaiheissa: uudentuotteen esittelystä johdannaisiin, alempiinkustannuksiin ja tuotteen käytöstä poistoon saakka.

Yhtiöt ovat aloittaneet keskitetyn yrityksen optimoidatekniset liittymät tuotekehittelyn eri vaiheissa. Tähänsisältyy integrointiryhmien perustaminen,standardisoidut kaupalliset valmistusratkaisutyhteistyönä, materiaalintarvesuunnittelun järjestelmät(Materials Requirements Planning - MRP),suunnitteluympäristöt, suunnittelujärjestys,projektinhallintatyökalut, yms. Yhtiöt suunnittelevatmyös SCI:n tiettyjen strategisten NPI-keskusten

sijoittamista yhteisesti Talityn suunnittelukeskustenkanssa, jotta ne voisivat tarjota ajanmukaisia teknisiäja prototyyppivalmistuksen ratkaisuja avaimet-käteen-periaatteella.

"SCI on ihanteellinenhankintaketjupartneri meille",sanoo Bob Wiederhold, Talityn pääjohtaja. "Olemmetäysin samoilla linjoilla, mitä tulee toimintaperiaatteisi-in, markkinakohdistukseen ja asiakaspohjaan. Lisäksiheidän tehokkuutensa valmistuksessa, konesuunnit-telussa, järjestelmien laillistamisessa ja koteloissatäydentää erinomaisesti Talityn asiantuntemustamonimutkaisten elektronisten järjestelmiensuunnittelussa ja integroiduissa piireissä. Yhdistämällävoimat voimme auttaa asiakkaitamme tuomaanparempia tuotteita markkinoille nopeammin."

"Tämän kumppanuuden ansiosta SCI voi saavuttaavielä enemmän mahdollisia asiakkaita nopeastilaajentuvilla tietoliikennemarkkinoilla ja parantaaolemassaolevia maailmanlaajuisia teknisiäkehitysmahdollisuuksiamme", sanoo Gene Sapp, SCI:njohtokunnan puheenjohtaja ja pääjohtaja."Yhdyssiteemme Talityyn sopii SCI:n strategiaankiihdyttää kasvua tietoliikenteen markkina-alueella."

SCI ja Hitachi allekirjoittavatoptiikkaa koskevan sopimuksenSCI ja Hitachi Media Electronics, Ltd., HitachiLtd:n täysin omistama tytäryhtiö, ovat tehneetusean miljoonan dollarin sopimuksen, jonka mukaanSCI valmistaa optisia laitteita Hitachille SCI:ntuotantolaitoksessa Kunshanissa Kiinassa.

Gene Sapp kommentoi sopimuksesta seuraavasti:"Olemme hyvillämme, että Hitachi MediaElectronics valitsi meidät EMS-partnerikseen tälletuotteelle. Tämä tilaisuus edistää SCI:n asemaa

SCIUutisissa

... SCI:n ponnahdus tulevaisuuteen

Kevät 200110

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 10

Page 11: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

Japanin markkinoilla ja vahvistaa monimuotoistakasvustrategiaamme."

Kenichi Katagiri, Business Integration Officenvaratoimitusjohtaja, sanoo: "Ulkoistamallavalmistuksemme SCI:lle, joka on maailmanluokanEMS-toimittaja myös Japanissa, antaa HMEL:llemahdollisuuden palvellakasvavia markkinoitammeentistä nopeammin. SCI ontullut meitä hyvin vastaan jasuoriutunut oivallisestivalintaprosessissa. Olemmevarmoja, ettäyhdyssiteemme SCI:n kanssavahvistuu yhteisenmenestyksemme kasvaessa."

SCI:n äskettäinentoimitusketjun ja teknisenkehitysmahdollisuudenvahvistaminen Japanissa onlaajentanut yhtiön täydenpalvelun toimintaa Aasian-Tyynenmeren alueella. TämäHitachin kautta avautunutmahdollisuus tukee SCI:nedistymistä tietoliiken-nemarkkinoiden optistenverkkojen alueella jalaajentaa yhtiön valmiuksiasaada aikaan lisäkauppojaHitachin ja muiden tärkeidenOEM-yritysten kanssaJapanissa. SCI aloittituotannon huhtikuussa.

SCI valmistaaOrckitilleSCI valittiin äskettäinvalmistamaan DSL (digitalsubscriber line) -liitäntälaitteita OrckitCommunications Ltd:lle.

Orckitin DSL-liitäntäratkaisujen avullatietoliikenneverkkojentarjoajat voivat jakaatilaajilleen uusia palveluja,joihin kuuluu nopeat

datayhteydet, nopea pääsy Internetiin ja yritystenintranet-verkkoihin, video pyynnöstä, pelit javuorovaikutteiset sovellukset, kaikki olemassaolevienkuparisten perusrakenteiden varassa.

Izhak Tamir, Orckitin pääjohtaja, sanoo:"Yhdyssiteemme SCI:hin, joka on maailmanluokkainen

palveluntoimittaja ja jolla oneturivin tuotantolaitoksetIsraelissa ja muissa maissa,antaa meille paremmatmahdollisuudet vastatatuotteidemme kasvavaankysyntään ja samalla ylläpitääasiakkaidemme vaatimakorkea laatutaso."

SCI ja SohwaliittoutuvatSCI ja Japanin SohwaCorporation ovatmuodostaneet strategisenliittoutuman tarjotakseenyhdessä suunnittelutekniikanja elektroniikkavalmistuksen(EMS) palveluja japanilaisilleasiakkaille. Tämä auttaaasiakkaita tuomaan tuotteensamarkkinoille nopeammin javahvistaa SCI:n asemaaJapanin markkinoilla.

Osapuolten välistensopimusehtojen mukaan SCIja Sohwa toimittavat yhdessäsuunnittelutekniikkaa,uutuustuotteiden esittelyä(NPI) ja valmistusmahdol-lisuuksia. Tälläkumppanuudella SCI jaSohwa perustavat uudenlaisenintegraatiotason, varhaisestasuunnitteluvaiheestavalmistukseen,tarkoituksenaan lyhentäähuomattavasti tuoteidean jamassavalmistuksen välistäviivettä.

Nokia-sopimus lisää kaksivalmistuslaitostaSCI Systems on allekirjoittanut sopimuksetostaa Nokia Networksin (Nokian tytäryhtiön)valmistuslaitokset Haukiputaalla jaCamberleyssa Englannissa. Näissä tullaanvalmistamaan matkaviestinnän tukiasemienyksiköitä ja kapeakaistatuotteita.

Kun kauppa on päätetty, SCI ja Nokia solmivatmaailmanlaajuiset monivuotiset valmistus- jasuunnittelupalvelusopimukset. Näidensopimusten puitteissa SCI valmistaa yksiköitäNokian nykyisille 2G- ja tulevaisuuden 3G-tyyppisille langattomien tukiasemienalijärjestelmille sekä kapeakaistaisiasiirtotuotteita kiinteille verkoille. SCI toimittaamyös suunnittelutekniikkaa, valmistusta jateknistä tukea molemmille tuotantolaitoksille.

Tämä sopimus on merkittävä virstanpylväsSCI:n johtoasemaan tähtäävässä strategiassalangattoman tietoliikenteen infrastruktuurinvalmistusalalla ja se avaa Nokiallemahdollisuuden hyödyntää SCI:nmaailmanlaajuista valmistus- jasuunnittelukapasiteettia sekä SCI:n johtavaaasiantuntemusta sähköisen kaupankäynnintoimitusketjun hallinnassa.

Sari Baldauf, Nokia Networksin toimitusjohtaja(istumassa vasemmalla), ja SCI:n johtaja Bob Bradshawallekirjoittavat strategisen sopimuksen.

11Kevät 2001

jatkuu sivulla 14

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 11

Page 12: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

Sam Walton, Wal-Mart-kauppojen perustaja, onusein saanut kunnian ajatuksesta korvata

tavaravarastot tiedoilla. Juuri tähän pyrkii Converge,riippumaton maailmanlaajuinen B2B-markkinapaikka(B2B, business-to-business), jossa huipputeknologiaaedustavat ostajat ja myyjät kohtaavat tehdenyhteistyötä ja kauppoja tarkoituksenaan parantaatoimitusketjun tehokkuutta.

Useat yritykset yhdistivät voimansa viime kesäkuussaja perustivat Convergen tavoitteenaan hyödyntääkehittyvää sähköistä kaupankäyntiä yhdistämällämerkittävän ostovoimansa. Samalla yhteenliittymä onedistänyt yhteistyötä ja koordinointia perinteisestikilpailevien jäsenien välillä ja luonut pohjan myyjientasapuolisuudelle, jota tarvitaan asiakkaidenluottamuksen saavuttamiseksi.

Converge (aiemmin eHiTex) käsittää 16 jäsenyritystä,joihin kuuluvat perustajajäsenet, kuten SCI, Hewlett-Packard, Gateway, Compaq, AMD, Hitachi, Samsung,NEC ja Tatung. Kukin perustajajäsenistä osallistuitaloudellisesti tämän B2B-vaihdon käynnistämiseen.Useilla näistä on vapaaehtoisia, jotka työskentelevätConvergen toimistoissa (Cupertino, Kalifornia, jaPeabody, Massachusetts) luoden rakenteita tarvittavillejärjestelmille ja huolehtien toiminnasta.

SCI:n pääjohtajan, Bob Bradshawn mukaan yhtiönsijoitus Convergeen tuottaa jo tuloksia auttamalla sitäsaavuttamaan yhden hänen tärkeimmän tavoitteensa:varainhallinnan. SCI:n kehittäminen The e-EMSCompany -liiketoimintamalliksi sopii luontevasti tähäntäysin elektroniseen, helppokäyttöiseen B2B-markkinatyyppiin, joka huomattavasti lisääkiertonopeutta ja vähentää ylimääräisten javanhentuneiden varastojen eliminointiin tarvittaviaresursseja.

Huutokaupat olivat Convergen ensimmäisten palvelujenjoukossa. SCI käyttää nykyisin huutokauppoja vaikeastisaatavien osien hankintaan ja myös jatkuvaanostotoimintaan. Kun ostaja haluaa löytää vaikeastisaatavan osan, hän vain lähettää Convergelleosanumeron, lukumäärän ja hyväksytyn lähteen taiuseampia, minkä jälkeen Converge välittää pyynnön yli300 valmistajalle, jakelijalle ja välittäjälle. Ne tarjoajat,joilta osa löytyy, antavat hinnan ja toimitusajan. Hintavoi laskea sitä mukaa kuin muut tarjoajat kilpailevattilauksesta.

Convergen tukemat huutokaupat ovat samanlaisia kuinInternet-huutokaupat yleensä, paitsi että ne ovatyksityisiä ja niissä saatetaan liikuttaa hyvinkin suuriasummia. Converge tarjoaa rahoitusanalyyseja,

Kevät 200112

SCI auttaa luomaanmaailmanlaajuisen

B2B markkina-alueen

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 12

Page 13: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

luottotarkistuksia ja tarjoajien kelpoisuustarkistuksia.Tarvittaessa rahat voidaan pitää sulkutilillä, kunnesmolemmat osapuolet luottavat siihen, että kauppa onkuvatun kaltainen. Saatavana on pian muitarahoituspalveluja, kuten sähköinen laskutus ja maksunsuoritus, valuutanvaihto sekä rahoitus ja muutmaksuvaihtoehdot.

Toinen versio SCI:n nykyisin käyttämästähuutokaupasta on "käänteishuutokauppa". Tämä onjärjestelmä, jossa jäsenyhtiöt tarjoavat myytäväksi osia,joita ne eivät tarvitse.

"Käänteishuutokaupassa SCI voi myydä tarpeettomiamateriaaleja parhailla hinnoilla", sanoo BhawneshMathur, SCI:n toimitusketjun hallintaa hoitava vanhempivarajohtaja.Käänteishuutokauppatoimii parhaiten vakio-osille, kutenkondensaattoreille,muistilevyille jalevykeasemille, joitauseat muut yrityksetkäyttävät. Erikoisosat,kuten tilauksestavalmistetut rungot taipuolijohteet, eivätluonnu tähänmenetelmään.

Converge helpottaamyös rahdinyhdistelyä, jossajäsenyhtiöt jakavattonnistoa jarahtireittejä niin, ettäConverge voineuvotella paremmatkuljetushinnat osille.Tämä käytäntö on osoittautunut hyvin tehokkaaksiautoalan yhteenliittymässä, jonka takana ovat GM,Daimler-Chrysler ja Ford.

Convergen yritysosto NECX, Vertical Netinkokonaan omistama tytäryhtiö, julkistettiin 1.helmikuuta. Peabodyssa Massachusettsissa sijaitsevaNECX (nyt Converge East) perusti ensimmäisen jasuurimman avoimen trading-vaihtokaupan, jossaostetaan ja myydään elektronisia osia, tietokonetuot-teita ja verkkolaitteita. Converge East tarjoaahuomattavan markkinalikviditeetin kokoamalla

kysynnän ja tarjonnan tuhansilta alkuperätuotteidenvalmistajilta ja sopimusvalmistajilta sekä jakelijoiltaja jälleenmyyjiltä. Vaihtokauppa tarjoaa täydetpalvelut, kuten hankinnan ja varastonhallinnan,vaihdon, maksutilityksen, maailmanlaajuisenlogistiikan ja laadunvarmistuksen. Kotimaistenoperaatioidensa lisäksi Converge East hoitaa Aasian-Tyynenmeren toimintaa Singaporessa ja Euroopantoimintaa Galwayssa, Irlannissa ja Tukholmassa.

Vain muutaman kuukauden kuluessa Converge alkaatarjota elektronista ostomääräysten hallintaa. Tähänkuuluu ostomääräyksen luominen, muuttaminen jahyväksyminen sekä toimituspäivän ilmoitus ennalta.Tämä mahdollistaa EDI:n ulkopuolella olevien

tavarantoimittajienosallistumisensähköiseenhankintatoimeenInternetin kautta.

Converge aikoo myöspian julkaistajärjestelmiä, joissaosallistuvattoimitusketjunjäsenet voivat toimiayhteistyössä.

Kuvitelkaammevähittäisliikettä,jonka kioskistatilaamme uuden PC-tietokoneen. Tilausnäkyy heti kokotoimitusketjulle, osiavalmistavilleyrityksillesamoinkuin näidenalihankkijoille.

Tällöin kaikki ne, jotka ovat mukana toimittamassamateriaaleja tätä tietokonetta varten, saavat heti selvillevalitun mallin ja sen rakentamiseen tarvittavanosaluettelon.

Kuvitelkaamme nyt, että tämä prosessi toistuu tuhansiakertoja päivässä kaikkien valmistajien tuottaessa määriä,joiden ennustamistarkkuus ei koskaan aiemmin ollutmahdollista. Hävikin vähentämisestä koituvat säästöt jajoustavuuden parantuminen ovat uskomattomat.

- Bill Quinn

13Kevät 2001

Convergessa on 16Convergessa on 16jäsenyritystä, joistajäsenyritystä, joista

perustajajäseniä perustajajäseniä ovat SCI ovat SCI

Hewlett-Packard Hewlett-Packard Gateway Gateway Compaq Compaq

AMD AMD Hitachi Hitachi

Samsung Samsung NEC NEC

TatungTatung

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 13

Page 14: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

Kevät 200114

"Tämän kumppanuuden ansiosta SCI pääseekäyttämään Sohwan suunnittelutekniikkaa, jonkatukena on 120 suunnitteluinsinööriä, ja saa tilaisuudenSohwan asiakasryhmän tukemiseen. Sohwa puolestaanpääsee käyttämään SCI:n maailmanlaajuisiavalmistuspalveluja ja toimitusketjun hallintaa", sanooEddie Wakashita, liiketoiminnan kehittämisestävastaava varajohtaja Japanista.

Yhtiöt ovat perustaneet erityisen integrointiryhmänyhteistä tuotantoa, myyntiä, PWB-suunnittelua, EMC-suunnittelua, koontaa ja CAD/CAM-suunnitteluavarten.

Tämän ilmoituksen tammikuisella julkaisuhetkellä SCISystems Japan muutti Shin-Yokohamaan, lähelleSohwan päämajaa.

SCI sitoutunut laajennukseenBrasiliassaMonen miljoonan Yhdysvaltain dollarin sitoumuslaajennuksesta ja pääomaparannuksista on tehty SaoPaulossa Brasiliassa sijaitsevalle tuotantolaitokselle. JohtajaRicardo Battaglia raportoi, että nämä parannukset onmäärä saada valmiiksi tilivuoden 2001 loppuun mennessä.

Suunnitelmissa on laajentaa nykyistä 11 150neliömetrin laitosta 10 190 neliömetrillä. Parannuksetkohdistetaan ensi sijassa kotelovalmistuksen lisäämiseenja SCI:n tietoliikennekorttien ja osakomponenttienmarkkinaosuuden laajentamiseen.

"Tämä laajennus edustaa SCI:n sitoutumista sekäpaikallisiin markkinoihin Brasiliassa ettämaailmanlaajuiseen kysyntään tietokone- jatietoliikennemarkkinoilla", Battaglia sanoi.

ISO-hyväksynnätSeuraavat SCI-laitokset saivat äskettäin ISO 14001sertifikaatin ympäristönhallintajärjestelmilleen, jotkatäyttävät laajat kansainvälisesti tunnustetutstandardit.

Nämä standardit antavat kehyksen järjestelmälliselletavalle lähestyä ympäristönhallintaa ja niihin kuuluuerityisvaatimuksia ympäristönhallinnan valvonnastasekä sosioekonomisten tarpeiden tasapainottamisestaympäristönsuojelun ja saastumisen ehkäisyn ohella.

Fountain, Colorado, USA

Heerenveen, Hollanti

Kunshan, Kiina

Uutisissajatkoa sivulta 11

Ympärimaailmaa

jatkoa sivulta 9

etokannan ylläpidon ja parannettujen kuituoptiikkate-knologian ennusteiden ohella laitteisto päivitetäänkäyttämään huipputekniikkaa, jotta pystyttäisiinylläpitämään kansainvälistä huipputasoa olevakuituoptinen laboratorio ja pitämään SCI ajan tasallanopeasti kasvavan ja muuttuvan kuituoptiikan alalla.

Tämän kasvun ja muutoksen valmistelemiseksi SCIuhraa tarvittavat resurssit päästäkseen EMS-johtoasemaan kuituoptiikan alalla. Sen lisäksi, että SCIsijoittaa tarvittavat resurssit laitteisiin, henkilöstöön jakoulutukseen, se rakentaa omalta pohjaltaan EMS-

teollisuuden johtavana yrityksenä ja turvautuuasiakkaidensa neuvoihin voidakseen tehokkaimmintäyttää näiden tarpeet.

"Ratkaiseva seikka on ymmärtää asiakkaidemmeliiketoimintaa ja tarpeita ja vastata niihinmaailmanlaajuisilla prosesseilla ja palveluilla", Duchartsanoo. "Tämä mielessä, sekä ottaen huomioon SCI:nomistautumisen asialle, sen kuituoptiikkakokemuksen,valmiudet ja laajentamiskapasiteetin, olemmesijoittautuneet ottamaan johtoaseman tälläkukoistavalla teknologian alalla."

Kuitu-optiikka jatkuu sivulta 4

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 14

Page 15: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

Uudessa toimessaan SCI:llä Rideout keskittyyparantamaan henkilöstöosaston tehoa yleensä jakehittämään henkilöstöosaston katsomustapaa jainfrastruktuuria, joka hyödyntää SCI:n vahvuuksiapitkälle tulevaisuudessa. Hän tukee myös korkeaasuorituskykyä arvostavaa kulttuuria, jonka ansiosta SCIon suosittu työntantaja EMS-teollisuudessa.

Rao vanhemmaksi varajohtajaksiEtelä-AasiaanSantosh Rao on ottanut vastaan Etelä-Aasianvanhemman varajohtajan toimen. Hän vastaa yhtiönjohtoaseman vahvistamisesta tällä alueella ja tukeemonikansallisen asiakasjoukon lisäämistämaailmanlaajuisesti.

Ennen SCI:lle tuloaan Rao toimi Solectron Inc.:invarajohtajana ja toimitusjohtajana vastaten kaikestatoiminnasta Charlotten tuotantolaitoksessa Pohjois-Carolinassa. Hän oli aiemmin IBM:n palveluksessa 11vuoden ajan erilaisissa operatiivisissa ja taloudellisissatehtävissä.

Rao on suorittanut kandidaatin tutkinnon Punenteknisessä korkeakoulussa Intiassa. Hän suorittituotantotekniikan ja operaatiotutkimuksendiplomityön Syracusen yliopistossa (New York).

Sellers nimetty markkinoinninvarajohtajaksiRobert J. (Rob) Sellers on tullut SCI:n markkinointiosas-ton varajohtajaksi. Hän on vastuussa yhtiön strategisestamarkkinointiin liittyvästä viestinnästä ja tuesta.

Sellers, joka aiemmin toimi Solectron Corporationinaluepäällikkönä, tuo mukanaan SCI:lle vankankokemuksen EMS-teollisuudesta. Sen lisäksi, että Sellerson viettänyt seitsemän vuotta kalifornialaisenSolectronin palveluksessa, hän alkoi EMS-uransatyönjohtajana Avex Electronicsilla. Hänellä onMichiganin yliopistosta saatu luonnontieteidenkandidaatin tutkinto tuotanto- ja operaatiotekniikassa.

Ong nimetty Plant 7:n myyntipäälliköksiFabian Ong on Singaporen toimipaikkammemyyntipäällikkö. Hän kehittää uutta liiketoimintaa

Aasiassa ja vahvistaa asiakassuhteita.

61

Ongin edellinen työnantaja oli PWB-Ruhlatec AsiaPte, Ltd., jossa hän toimitusjohtajan ominaisuudessavalvoi myynti- ja asiakastukiorganisaatiotaSingaporessa ja valmistusta Johor Bahrussa. Nämätoimipaikat palvelivat asiakkaita koko Aasiassavastuualueinaan yrityskehitys, asiakastuki, ostotoimi,laivaus, logistiikka, tuotanto ja tuotelaatu.

Sitä ennen Ongin työnantajia olivat Philips SingaporeOptical ja HP Inkjet Printer Operations. Ong onsuorittanut kandidaatin tutkinnon koneenrakennukses-sa Oregonin valtionyliopistossa ja MBA-tutkinnonmarkkinoinnissa Etelä-Queenslandin yliopistossa.

Marquis hoitamaan maailmanlaa-juisia asiakastilejä jauutuustuotteitaPierre Marquis on ylennetty maailmanlaajuistenasiakastilien ja uutuustuotteiden johtajaksi Quebecintoimipaikassa Kanadassa.

Marquis on ollut SCI:n palveluksessa viisi vuottasuunnitteluosaston johtajana ja kolme vuottalaaduntarkkailun johtajana. Hänellä on yli 15 vuodenkokemus teknologian alalta ja hänellä on kandidaatintutkinto tuotantotekniikassa ja myös MBA-tutkinto.

Navarro nimetty hankintapäälliköksiLuis Navarro on äskettäin nimitetty uudeksihankintapäälliköksi SCI:n Etelä-Amerikantoiminnassa. Hän tuli SCI:n raaka-ainejohtajaksivuoden 1997 kesäkuussa Guadalajaraan Meksikoon jaylennettiin ostopäälliköksi joulukuussa 1999. Ennentuloaan SCI:lle Navarro työskenteli 12 vuoden ajanIBM:llä Guadalajarassa ja Rochesterissa,Minnesotassa.

Navarro suoritti kandidaatin tutkinnonsähkötekniikassa Guadalajaran yliopistossa jajohtamistaidon MSc-tutkinnon Central Michiganinyliopistossa.

15Kevät 2001

VäkiJatkuu sivulta 7

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 15

Page 16: 47711 Spring 01 Connections,n.m.p. FIN - seanet.compentti/sci_fin.pdf · testauksesta, mukaan luettuina yksi-yhteen-tilan ja ... ikan integrointia. Useimmat nykyiset verkot käyttävät

SCISYSTEMS, INC.

P.O. Box 1000Huntsville, AL 35807

sähköposti: [email protected]

Painettu Yhdysvalloissa

Elekieli eri puolilla maailmaaSamoinkuin useimmilla mailla ei oleyhteistä kirjoitettua ja puhuttua kieltä,elekieli vaihtelee paikasta toiseen.Teoksen Gestures: Do’s and Taboos ofBody Language Around the World, (sallittuja kielletty elekieli ympäri maailmaa)tekijä Roger Axtell huomauttaa:

• Turkissa pidetään kengänpohjannäyttämistä toiselle tai kohteenosoittamista jalalla erittäinvastenmielisenä, koska kengänpohjaon ihmisen alin osa ja tavallisestilikainen.

• OK-ele (peukalon ja etusormenmuodostama ympyrä ja muut sormetulospäin) merkitsee Espanjassa jaKreikassa säädytöntä elettä.

• Kun haluat Saksassa heiluttaa kättäsi hyvästiksi, nosta käsi ylös, kämmenpohjaulospäin, ja heiluta sormia ylös ja alas. Älä huiskuta käsivartta edestakaisin, semerkitsee "ei".

• Suomessa pidetään rinnalla ristissä olevia käsiä öykkärimäisyytenä.

Tämä kuva on rajattu, jottemme loukkaisiturkkilaisia lukijoitamme.

47711_Spring 01 Connections,n.m.p._FIN.qxd 05/09/2001 6:29 PM Page 16