8. Torstaina 16 päivänä helmikuuta 1984 · 2017. 5. 7. · taa en voi vielä tässä vaiheessa tämän päätöksen tekemiselle sanoa, mutta voin vakuuttaa, että hal litus tulee

8. Torstaina 16 päivänä helmikuuta 1984

kello 17 (17.10)

Päiväjärjestys

Suullisia kysymyksiä:

1) N:o 358 (1983 vp.) Ed. P. Leppänen: Vaajakosken teollisten työpaikkojen turvaa-misesta ............................ .

2) N:o 360 (1983 vp.) Ed. A. Kemppainen: Kostamus-urakan jälkihoito-ohjelman toteuttamisesta ...................... .

3) N:o 1 Ed. Ehrnrooth: Pääkaupunki-seudun lukiopaikkavajauksesta ......... .

4) N:o 2 Ed. Ehrnrooth: Talletusten ve-rovapaudesta ....................... .

5) N :o 3 Ed. Joutsenlahti: Kunnallisen päätösvallan turvaamisesta pohjavesien hy-väksikäytöstä päätettäessä ............. .

6) N:o 4 Ed. Joutsenlahti: Kunnallisen päätösvallan turvaamisesta ydinjätteitä va-rastoitaessa ......................... .

7) N:o 5 Ed. Skön: Luonnonsuojelualueeksi luovuttamisen vaikutuksesta maa-tilojen elinkelpoisuuteen ............. .

8) N:o 6 Ed. Kuoppa: Valmet Oy:n Tampereen tehtaan työntekijöiden työlli-syyden turvaamisesta ................. .

9) N:o 7 Ed. Kuoppa: Valmet Oy:n Kuoreveden tehtaan työntekijöiden työlli-syyden turvaamisesta ................. .

10) N:o 8 Ed. Wasz-Höckert: Yliopistojen ja korkeakoulujen professorien lakko-valmisteluista ....................... .

11) N:o 9 Ed. Urpilainen: Kokkolaan suunnitellun kappaletavaraterminaalin ra-kentamisesta ........................ .

12) N:o 10 Ed. Renlund: Eräiden polii-silomakkeiden ruotsintamisesta ........ .

13) N:o 11 Ed. Almgren: Lukion luku-suunnitelman muutosehdotuksista ...... .

12 428400002W

Siv.

90

92

93

94

95

14) N:o 12 Ed. Almgren: Alko Oy:n suunnitteleman uuden viinatehtaan perus-tamisesta ........................... .

15) N:o 13 Ed. Kortesalmi: Rattijuopon a~Iton tuomitsemisesta valtiolle menetetyk-m ................................. .

16) N:o 14 Ed. Jouppila: Naisten rintamapalvelusvuosien ottamisesta huomioon eläketurvaa laskettaessa ............... .

17) N :o 15 Ed. Stenius-Kaukonen: Kuljetusalan tarkastajan viran perustamisesta Vaasan työsuojelupiiriin .............. .

18) N :o 17 Söderström: VAPO:n Kokkolan korjaamosta irtisanottujen työnteki-jöiden työllisyyden turvaamisesta ....... .

19) N:o 18 Ed. Söderström: Alko Oy:n uuden viinatehtaan vaikutuksesta eteläpohjalaisten perunanviljelijöiden toimeentu-loon ............................... .

20) N:o 19 Ed. Muroma: HYKS:n myrkytystietokeskuksen toimintaedellytysten turvaamisesta ....................... .

21) N:o 21 Ed. Ajo: Terveyskeskusten röntgenhoitajien sädelisävuosiloman ajan-kohdasta ........................... .

22) N:o 22 Ed. Skön: Saimaan vesistön juoksutusten uudelleen järjestämisestä ...

23) N:o 23 Ed. Skön: Saimaan tulvavesien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta

24) N:o 24 Ed. Elo: Postin laatikkokan-nosta Porin Metsämaalla .............. .

25) N:o 26 Ed. Hirvelä: Uuden sokerintuontisopimuksen solmimisesta Kuuban kanssa ............................. .

26) N:o 27 Ed. Paasio: Kuljettajatutkinnoissa käytettävistä kyselylomakkeista .

Puhetta johtaa puhemies P y s t y n e n.

Siv.

95

96

97

98

99

100

101

102

90 Torstaina 16. helmikuuta 1984

Päiväjärjestyksessä olevat asiat:

1) N:o 358 (1983 vp.) Ed. P. Leppänen: Vaajakosken teollisten työpaikkojen turvaamisesta

Ed. P. Le p p ä n e n : Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä turvatakseen Jyväskylän maalaiskunnassa sijaitsevan Vaajakosken teolliset työpaikat?

Työvoimaministeri L e p p ä n e n : Herra puhemies! Vastaan ed. P. Leppäsen suulliseen kysymykseen seuraavasti:

Vaajakosken teollisuuden saneerausten seurauksena työntekijöiden määrä Vaajakosken teollisuuden osalta pienenee noin 130 työntekijällä. Saneerauksen aiheuttaman työllisyystilanteen selvittämiseksi ja lisätyöpaikkojen saamiseksi on järjestetty neuvotteluja SOK:n, Jyväskylän maalaiskunnan ja teollisuuspiirin edustajien kesken. Tarkoituksena on perustaa kiinteistöyhtiö, missä olisi mukana Jyväskylän maalaiskunta, SOK ja vapautuneita teollisuustiloja hankkineita yrityksiä. Jatkossa perustettava yhtiö tullee hakemaan tukea KTM:ltä ja Keralta tilojen saneeraukseen. Asia ei kuitenkaan vielä ole siinä vaiheessa. Tällöin sekä KTM:n että Keran myönteinen suhtautuminen asiaan olisi suotava. Näyttää siltä, että tiloihin on yritysten taholla kiinnostusta ja että teollisten työpaikkojen säilyminen ja jopa lisääminen olisi mahdollista.

Asia on loppuun käsitelty.

2) N:o 360 (1983 vp.) Ed. A. Kemppainen: Kostamus-urakan jälkihoito-ohjelman toteuttamisesta

Ed. A. K e m p paine n : Herra puhemies! Kunnioittaen esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Milloin hallitus aikoo antaa esityksen vuoden 1984 lisäbudjetiksi, jossa osoitetaan määrärahat Kainuun neuvottelukunnan esittämän Kostamuksen jälkihoito-ohjelman toteuttamiseksi?

Valtiovarainministeri P e k k a l a : Herra puhemies! Vastauksena ed. A. Kemppaisen suulliseen kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Kostamus-urakan jälkihoito-ohjelmaa vuotta 1984 ja sen jälkeisiä vuosia ajatellen käsiteltiin Kainuun neuvottelukunnan ehdotuksen pohjalta valtioneuvoston talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 2 päivänä joulukuuta viime vuonna. Tuolloin sovittiin, että neuvottelukunnan ehdotuksia 1-3 käsitellään aluepoliittisessa ministerivaliokunnassa. Nämä ehdotukset koskivat eräiden Kainuun kuntien aluepoliittisen aseman tarkistusta ja maaseudun työpaikkatukikokeilun ulottamista koko Kainuuseen. Muut ehdotukset ja jatkotoimenpiteet jätettiin valtiovarainministeriön käsi tel tä viksi.

Valtioneuvosto päätti 22 päivänä joulukuuta asian oltua aluepoliittisen ministerivaliokunnan käsittelyssä Hyrynsalmen, Kuhmon ja Suomussalmen kuntien määräämisestä tasapainoisen alueellisen kehityksen edistämisestä annetun lain tarkoittamiksi erityisalueiksi vuosiksi 1984-87. Muilta osin Kostamus-urakan jälkihoito-ohjelman käsittely on jatkunut valtiovarainministeriön asettamassa työryhmässä, joka viikko sitten on saanut työnsä valmiiksi. Tämän työryhmän ehdotukset tulevat talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsittelyyn lähipäivien aikana.

Ed. A. K e m p paine n : Herra puhemies! Ministerin vastauksen johdosta esitän seuraavan lisäkysymyksen:

Minkä suuruisena ohjelma aiotaan toteuttaa tämän vuoden osalta markkamääriltään ja työllisyysvaikutuksiltaan?

Valtiovarainministeri P e k k a l a : Herra puhemies! Tarkoituksena on, mikäli talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyy työryhmän ehdotukset, toteuttaa ne sellaisina kuin työryhmä on ehdottanut, mikä tarkoittaa sitä, että seuraavaan lisämenoarvioon otetaan eräiltä osin määrärahoja ja muilta osin kukin ministeriö hallinnonalallaosa suorittaa työryhmän mietinnössä ehdotettuja toimenpiteitä.


3) N:o 1 Ed. Ehrnrooth: Pääkaupunkiseudun lukiopaikkavajauksesta

Ed. E h r n r o o t h : Herra puhemies! Teen kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Suullisia kysymyksiä 91

Aikooko hallitus muuttaa päätöstään, jolla on synnytetty huomattavan suuri lukiopaikkavajaus pääkaupunkiseudulle ja eritoten Helsinkiin?

Opetusministeri S u o n i o : Arvoisa puhemies! Vastauksena kansanedustaja Ehrnroothin suulliseen kysymykseen esitän kunnioittaen seuraavaa:

Keskiasteen koulutuksen kehittämisestä annetun lain 3 §:n mukaan lukion oppilasmäärä mitoitetaan lukionkäyntimahdollisuuksien alueellisesti tasapuolisesta saavutettavuudesta huolehtien asteittain siten, että ammatillisesti eriytyvään koulutukseen siirtyvien ylioppilaiden määrä vastaa likimäärin ylioppilaspohjaisten aloituspaikkojen määrää ammatillisissa oppilaitoksissa ja korkeakouluissa.

Mainitun lain mukaan valtioneuvosto on viimeksi 23. 3. 1983 vahvistanut vuosille 1984-1985 lääninhallitusten ja kouluhallituksen esityksestä lukion ensimmäisten luokkien määrät lääneittäin. Luokkien sijoittamisesta alueensa kouluihin päättää kuntien esityksestä lääninhallitus.

Vuosiksi 1984 ja 1985 Uudenmaan läänille vahvistetut kiintiöt merkitsevät suomenkielisen lukiokoulutuksen osalta lukiopaikkaa noin 54 % :lle 16-vuotiaiden ikäluokasta. Vastaava prosenttiosuus koko maassa tulee olemaan noin 48 %. Uudenmaan lääninhallitus, joka siis jakaa Uudenmaan paikat kunnille, on ilmoittanut opetusministeriölle jakavaosa suomenkielisten kiintiön vuonna 1984, siis kuluvana vuonna siten, että edellä todettu prosenttiluku olisi pääkaupunkiseudulla noin 56 % ja pääkaupunkiseudun sisällä Helsingissä noin 58 % ja muussa osassa Uudenmaan lääniä noin 49 %. Tässä esityksessään Uudenmaan lääninhallitus on ottanut huomioon Helsingin kaupungin huolen lukion aloituspaikkojen riittämättömyydestä.

Mikäli Uudenmaan lääninhallitus tällaisen päätöksen tulee tekemään, hallituksen käsityksen mukaan on pääkaupunkiseudun lukionkäyntimahdollisuuksista huolehdittu erityisen hyvin verrattuna läänin muihin osiin. Lisäksi se vastaa Helsingin kaupungin toivetta saada vähintään kaksi lukion ensimmäisen luokan opetusryhmää lisää siihen määrään, jonka lääninhallitus suunnitelmien pohjaksi Helsingin kaupungille on ilmoittanut. Kun lääninhallitus pystyy tämän lisäyksen omalla päätöksellään toteuttamaan, ei hallituksella ole tarkoitusta muuttaa kehittämisohjelmaa.

Ed. E h r n r o o t h : Herra puhemies! Esitän kunnioittaen seuraavan lisäkysymyksen:

Eikö hallituksen mielestä kuitenkin tarvita valtiovallan toimenpiteitä noin 500-700 ilman aloituspaikkaa lukiossa tai ammattikoulussa jäävän helsinkiläisen oppilaan opiskelumahdollisuuksien turvaamiseksi?

Opetusministeri S u o n i o : Arvoisa puhemies! Vastauksena ed. Ehrnroothin ensimmäiseen lisäkysymykseen totean seuraavaa:

Helsingin kaupungissa ei ole erityistä pulaa lukiopaikoista. Sen sijaan, kuten kansanedustaja Ehrnrooth itse totesi, Helsingissä on erittäin suuri vajaus ammatillisen koulutuksen aloituspaikoista. Helsingin kaupunki tulee saamaan ammatillisen koulutuksen puolella niin paljon uusia aloituspaikkoja kuin se esittää, koska vajaus on todella niin suuri. Helsingin kaupunki nyt onkin esittänyt, että kuluvana vuonna aloitetaan väliaikaisena ammatillisena koulutuksena uusia opetusryhmiä siten, että ammatillisella puolella aloituspaikkojen lukumäärä nousee noin 200. Lisäksi Helsingin kaupunki on päättänyt rajoittaa· muista kunnista Helsingin kaupungin omiin ammattioppilaitoksiin otettavien määrää. Tästä kertyy kaupungin omille nuorille jonkin verran aikaisempaa enemmän aloituspaikkoja. Silti juuri ammatillisella puolella Helsingin kaupunki tarvitsee edelleen verrattain runsasta aloituspaikkojen lisäystä.

On otettava huomioon, että suurin osa niistäkin, jotka lukiosta kirjoittavat ylioppilaiksi, tulevat tarvitsemaan myös keskiasteen ammatillisen koulutuspaikan. Lukionkäyntiaste Helsingissä ei tule alenemaan.

Ed. E h r n r o o t h : Herra puhemies! Teen kunnioittaen vielä seuraavan lisäkysymyksen:

Uskooko hallitus ns. harvinaisten kielten aseman voivan säilyä lukiossa lukioluokkien määrän supistuessa?

Opetusministeri S u o n i o : Arvoisa puhemies! Kansanedustaja Ehrnroothin toiseen lisäkysymykseen vastaan seuraavaa:

Harvinaisten kielten aseman säilyminen ei riipu lukioiden määrästä vaan siitä, kuinka vahvoja lukiot ovat, kuinka monta luokkasarjaa kussakin lukiossa on. Sen vuoksi opetusministeriö on esittänyt yleisenä toivomuksenaan koko maata ajatellen, että niissä kunnissa, joissa on mahdollista ylläpitää moniluokkasarjaisia lukioita, ei turvauduttaisi yksisarjaisiin lukioihin. Helsingissä on monta kymmentä lukiota, ja mikäli pidetään huolta siitä, että nämä lukiot eivät ohene yksiluokkasarjaisiksi, on hyvin mahdollista huolehtia ns. harvi-


naisten kielten opetuksen säilymisestä, jopa sen kohentamisesta.

Päätöksen siitä, miten eri kouluille Helsingille tulevat lukion ensimmäisen luokan opetusryhmät jaetaan, tekee, kuten totesin, lääninhallitus. Itse toivoo, että lääninhallitus ratkaisussaan nimenomaan ottaa huomioon harvinaisten kielten opiskelumahdollisuuden jatkamisen ja kehittämisen Helsingissä.


4) N:o 2 Ed. Ehrnrooth: Talletusten verovapaudesta

Ed. E h r n r o o t h : Herra puhemies! Teen valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kunnioittaen seuraavan suullisen kysymyksen:

Aikooko hallitus ehdottaa talletusten verovapauden jatkamista vuoden 1985 jälkeen?

Ministeri V e n n a m o : Herra puhemies! Vastaan kunnioittaen ed. Ehrnroothille seuraavaa:

Nykyinen talletusten veronhuojennuslaki perustuu talletusten veronhuojennustoimikunnan mietinnössä aikoinaan tehtyihin ehdotuksiin. Mietinnöstä hankittiin aikoinaan lausunnot eri tahoilta, minkä jälkeen se annettiin eduskunnalle ja on tällä hetkellä voimassa. Merkittävin ero nykyisessä lainsäädännössä verrattuna aikaisempaan talletusten veronhuojennuslainsäädäntöön on se, että nykyisessä laissa on aikaisempaa tarkemmin määritelty ne talletukset, jotka kuuluvat veronhuojennuksen piiriin.

Veronhuojennustoimikunnan oli aikanaan työssään kiinnitettävä erityistä huomiota nimenomaan veronhuojennuksen rajaamisen selkeyteen ja valvonnan turvaamiseen. Tässä asiassahan oli syntynyt ongelmia mm. ylikorkotalletusten yhteydessä ja niissä ilmenneiden väärien käsitysten ja epätietoisuuksien vuoksi.

Tätä voimassa olevaa lakia sovelletaan vuosilta 1982-1985 toimitettavissa valtion- ja kunnallisverotuksessa. Sen lisäksi pitemmistä määräaikaistileistä veronhuojennusta sovelletaan ennen vuotta 1986 tehtyihin talletuksiin, vaikka ne olisivat nostettavissa vasta vuoden 1985 jälkeen ja korkoa maksettaisiin sen jälkeen.

Tilanne rahamarkkinoilla ja rahamarkkinoiden kehitys on ollut valtiovarainministeriössä jatkuvasti ja on edelleenkin erityisen mielenkiinnon kohteena. Hallitus on hyvin tietoinen siitä tarpeesta, joka vaatii säästäruisasteen pitämistä mahdollisim-

man korkeana. Näin ollen hallitus on myös hyvin tietoinen siitä merkityksestä, joka talletusten veronhuojennuksilla on tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Hallituksen tietoon ei ainakaan tähän mennessä ole tullut sellaisia seikkoja, jotka edellyttäisivät talletusten veronhuojennuksista luopumista. Niitä tultaneen jatkamaan myös vuoden 1985 jälkeen. Hallituksen lopullinen kannanotto tähän asiaan ei kuitenkaan ole vielä ollut ajankohtainen.

Ed. E h r n r o o t h : Herra puhemies! Onko herra valtiovarainministeri valmis siihen, että hallitus mahdollisimman pian tekisi sellaisen päätöksen, johon ministerin vastaus viittasi?

Ministeri Vennamo : Herra puhemies! Kuten totesin, valtiovarainministeriö seuraa hyvin tarkoin tilannetta rahamarkkinoilla ja mahdollisia muutoksia siinä sekä pyrkii myös huolehtimaan siitä, että talletukset ja tallettajien asema säilyy vakaana eikä tällaisista ennakkospekuloinneista tai epäilyksistä ole haittaa talletushalukkuudelle ja talletusten kehittymiselle. Siinä mielessä hallitus luonnollisesti huolehtii siitä, että tämä päätös tehdään niin nopeasti ja hyvissä ajoin, että tallettajat voivat huoletta ja turvallisin mielin saada varmuuden siitä, mitä heidän talletustensa verotuksessa myös tulevaisuudessa tapahtuu. Tarkkaa ajankohtaa en voi vielä tässä vaiheessa tämän päätöksen tekemiselle sanoa, mutta voin vakuuttaa, että hallitus tulee tekemään päätöksen niin hyvissä ajoin tästä asiasta, että siitä ja sen viipymisestä ei ole haittaa talletusten kehittymiselle.


P u h e m i e s : Päiväjärjestyksen 5) ja 6) asian käsittely siirtyy, koska valtioneuvoston asianomainen jäsen ei ole voinut saapua vastaamaan.

7) N :o 5 Ed. Skön: Luonnonsuojelualueeksi luovuttamisen vaikutuksesta maatilojen elinkelpoisuuteen

Ed. S k ö n : Herra puhemies! Esitän kunnioittaen valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä se!-


laisten maatilojen elinkelpoisuuden turvaamiseksi, jotka joutuvat pakkolunastuksen kautta luovuttamaan kohtuuttoman suuren alueen luonnonsuojelualueeksi?

Maa- ja metsätalousministeri Y 1 ä j ä r v i : Arvoisa puhemies! Ed. Skönin suulliseen kysymykseen vastaan kunnioittavasti seuraavaa:

Pakkolunastuksen kautta luonnonsuojelualueeksi maatiloilta luovutetut alueet ovat valtaosaltaan maatilojen elinkelpoisuuden kannalta vähämerkityksisiä suoalueita. Luoastettavasta omaisuudesta määrätään nykykäytännön mukaan käyvän hinnan mukainen täysi korvaus. Eräissä tapauksissa on luonnonsuojelualueeksi luovutettavan alueen tilalle voitu vaihdossa antaa maa- ja metsätalousmaata, joskin mahdollisuudet tähän ovat yleensä vähäiset.

Kysymyksessä olevien tilojen elinkelpoisuuden parantamiseksi tulevat kysymykseen lähinnä normaalit maatilalain mukaiset tukitoimenpiteet, kuten halpakorkoisten lainojen myöntäminen viljelijöille heidän omatoimisesti hankkimiensa lisämaiden ostamiseksi ja eräissä tapauksissa myös valtiolle maatilatalouden kehittämisrahaston varoilla hankittujen alueiden myyminen lisämaiksi. Edellytyksenä on luonnollisesti, että henkilö on mm. taloudelliselta asemaltaan tuen tarpeessa.

Sen lisäksi tämän vuoden tuloja menoarvion perusteluissa todetaan, että metsähallituksen maita voitaisiin käyttää vaihtomaina silloin, kun kysymys on luonnonsuojelualueiden hankkimiseksi tarkoitetusta maasta. Siitä, mitenkä käytäntö todella sitten tulee muotoutumaan metsähallituksen maiden käyttöön vaihtomaina, meillä ei vielä tällä hetkellä kokemuksia ole, koska varsinainen luonnonsuojelualueiden hankkiminen on ympäristöministeriön hallinnonalaan kuuluva asia.

Ed. S k ö n : Herra puhemies! Esitän herra ministerille lisäkysymyksen:

Aikooko hallitus antaa erillisohjeet maataan pakkolunastuksella luonnonsuojelualueeksi luovuttamaan joutuneitten maanomistajien oikeusturvan varalle?

Maa- ja metsätalousministeri Y 1 ä j ä r v i : Arvoisa puhemies! Tällaisten ohjeiden antamismahdollisuudesta ei ole keskusteltu siitä syystä, että luonnonsuojelualueiden muodostaminen pakkolunastustietä on ollut tähän mennessä äärimmäinen harvinaisuus.


8) N:o 6 Ed. Kuoppa: Valmet Oy:n Tampereen tehtaan työntekijöiden työllisyyden turvaamisesta

Ed. K u o p p a : Herra puhemies! Esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että Valmetin Tampereen tehtaan koko henkilökunnan työllisyys voidaan turvata ilman lomautuksia ja irtisanomisia?

Ministeri P e k k a 1 a : Herra puhemies! Vastauksena ed. Kuopan kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Kysymys viitannee ensi sijassa Valmet Oy:n Tampereen tehtaan kiskokalustetahtaan tilanteeseen. Yhtiön ilmoituksen mukaan viime syksynä oli tiedossa, että Valmet Oy:n Tampereen tehtaan kiskokalustevalmistuksen työllisyys heikkenee asteittain ja valmistuslinjoittain kevään aikana. Syyskuun lopussa annettiin tehtaalla lomautuksen ennakkoilmoitus, joka koski 1. 1. 1984 alkaen kiskokalustetehtaalla ja osavalmistuksessa noin 150 työntekijää ja 15 toimihenkilöä. Tilanteen osittaisen parantumisen takia kiskokalustetehtaan ennakoitu lomautusaika on siirtynyt, mutta sen sijaan lomautuksen ennakkoilmoitusta jouduttiin laajentamaan. Muutos koskee noin 200 työntekijää ja noin 100 toimihenkilöä. Lomautus alkaisi osalle näistä 1. 3. 1984 ja laajenisi asteittain. Huomattava osa kuitenkin pyritään ja myös kyetään hoitamaan eläkejärjestelyin. Toistaiseksi siis lomautuksia ei ole tapahtunut, mutta on mahdollista, että yhtiö joutuu niitä toteuttamaan. Sen sijaan irtisanomisia ei yhtiössä ole suunniteltu.

Valmet Oy on pyrkinyt ja pyrkii käytettävissä olevin keinoin jatkamaan kiskokalustetehtaan tuotantoa ja välttämään lomautukset. Tämä riippuu kuitenkin tilauskannan kehityksestä. Näillä näkymin ei ole tiedossa sellaisia tilauksia, jotka muuttaisivat edellä mainitut tilannearviot.

Ed. K u o p p a : Herra puhemies! Esitän lisäkysymyksen:

Aikooko hallitus lisätä ja kiirehtiä Valtionrautateiden tai muiden valtion laitosten tilauksia Valmetin Tampereen tehtaan työllistämiseksi?

Ministeri P e k k a 1 a : Herra puhemies! Vastauksena ed. Kuopan lisäkysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Valtionrautatiet joutuu omissa budjeteissaan harkitsemaan toisaalta, missä aikataulussa tarvetta on olemassa sähköjunatilauksiin, ja toisaalta,


missä aikataulussa sen budjetissa noita mahdollisuuksia on.


9) N:o 7 Ed. Kuoppa: Valmet Oy:n Kuoreveden tehtaan työntekijöiden työllisyyden turvaamisesta

Ed. Kuoppa: Herra puhemies! Esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, että Valmetin Kuoreveden tehdas säilyy Valmet-yhtymässä koko henkilökunnan työllistävänä tehtaana?

Ministeri P e k k a 1 a : Herra puhemies! Vastauksena ed. Kuopan kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Kauppa- ja teollisuusministeriö asetti 8. joulukuuta 1982 toimikunnan, jonka tehtäväksi annettiin 31.12.1983 mennessä selvittää ilmailuteollisuutemme nykyiset tehtävät ja laajuus sekä kehitysmahdollisuudet ottaen tässä yhteydessä huomioon teknisten edellytysten ohella kansantaloudelliset, teollisuuspoliittiset ja valtiontaloudelliset näkökohdat sekä ilmavoimien erityistarpeet. Toimikunta, jonka puheenjohtajana toimi vuorineuvos Uolevi Raade, luovutti mietintönsä kauppa- ja teollisuusministerille 30.12.1983. Kauppa- ja teollisuusministeriö selvittää ilmailuteollisuustoimikunnan suosituksia ja ehdotuksia ja on käynyt aiheesta neuvotteluja. Jatkoselvitystyö on kesken, ja on liian aikaista ennakoida tuon selvitystyön tuloksia.

Ed. K u o p p a : Herra puhemies! Esitän lisäkysymyksen:

Onko hallituksella suunnitelmia siviilituotannon lisäämisestä Valmetin Kuoreveden tehtaan kehittämisen turvaamiseksi?

Ministeri P e k k a 1 a : Herra puhemies! Vastauksena ed. Kuopan lisäkysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Luonnollisesti hallitus, tässä tapauksessa valtionenemmistöinen yhtiö eli Valmet, pyrkii parhaansa mukaan jokaisen tuotantolaitoksensa työllisyyden turvaamiseen käytettävissä olevien mahdollisuuksiensa puitteissa.


10) N:o 8 Ed. Wasz-Höckert: Yliopistojen ja korkeakoulujen professorien lakkovalmisteluista

Ed. W a s z -Höckert : Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Mihin palkkapoliittisiin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, kun korkeimmasta opetuksesta ja tieteellisestä tutkimustyöstä vastuussa olevat yliopistojen ja korkeakoulujen professorit valmistelevat lakkoa?

Ministeri V e n n a m o : Herra puhemies! Vastaan kunnioittaen ed. Wasz-Höckertille seuraavasti:

Professorien niin kuin kaikkien muidenkin valtion virkamiesten palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista sovitaan virkaehtosopimuksissa. Edellisillä neuvottelukierroksilla ovat yliopistojen ja korkeakoulujen professorien palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskevat kysymykset olleet neuvottelujen kohteena. Syntyneet virkaehtosopimukset ovat myös professorien osalta olleet heitä edustavan keskusjärjestön hyväksymät.

Professorikunnan nyt käynnistämät lakkovalmistelut tähtäävät ansiotason nostamiseen seuraavan virkaehtosopimusratkaisun yhteydessä. Näin ollen on kysymys professorien palvelussuhteen ehtoihin liittyvistä asioista, jotka voivat tulla esille vain virkamiesjärjestöjen kanssa käynnissä olevalla neuvottelukierroksella. Hallituksen tiedossa on, että tämä asia on myös eräs niistä keskeisistä kysymyksistä, joista asianomaisen professoreja edustavan keskusjärjestön ja toisaalta valtion työmarkkinalaitoksen välillä valmisteilla olevassa virkaehtosopimuksessa neuvotellaan.

Näiden neuvottelujen, jotka toivottavasti päätyvät yhteisymmärrykseen ja virkaehtosopimuksen syntymiseen, tuloksesta luonnollisesti riippuu, miten professorien palkkaus tässä sopimuksessa kehittyy.

Ed. W a s z - Höckert : Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti seuraavan lisäkysymyksen:

Katsooko hallitus, että professorien palkkaa tulisi korottaa?

Ministeri V e n n a m o : Herra puhemies! Vastaan kunnioittaen ed. Wasz-Höckertin lisäkysymykseen toteamalla, että hallitus on omalta osaltaan se osapuoli, joka viime kädessä ratkaisee


sen, hyväksytäänkö neuvottelun tuloksena syntynyt virkaehtosopimus vai ei. Asia on monen osapuolen keskinen. Virkaehtosopimusneuvotteluissa on mukana kolme keskusjärjestöä palkansaajapuolelta ja valtio, jota edustaa valtion työmarkkinalaitos.

Hallitus ja valtion työmarkkinalaitos ovat tietoisia siitä, että professorien palkkaustaso on jäänyt jälkeen sen vuoksi, että yleisiä professorien palkkauksen kuoppakorotuksia ei ole noin 20 vuoteen toteutettu, ja tässä suhteessa jälkeenjääneisyyttä ilmiselvästi ilmenee.

Hallitus on myös tietoinen siitä, että tämä professorien palkkauksen jälkeenjääneisyys on johtanut hyvin moniin erilaisiin ylimääräisiin hyvityksiin, joita ovat mm. professoreille maksettava kymmenvuotiskorotus, joka tuli tämän muotoisena kuin se nyt on voimassa vuonna 1978, sitten professorilisä, jota maksetaan yhden palkkaluokan suuruisena noin kolmannekselle kaikista professoreista, dekaanin ja varadekaanin palkkiot, osaston- ja laitoksenjohtajapalkkiot, jotka kaikkikin eri palkkiot voivat kohdistua jopa samalle henkilölle tai jakautuvat epätasaisesti.

Valtion työmarkkinalaitos ja myös itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jo tämän professorien palkkauksen jälkeenjääneisyyden aiheuttaman monimutkaistumisen vuoksi olisi syytä toivoa, että neuvotteluissa päästäisiin sellaiseen ratkaisuun, että yleisellä kuoppakorotuksella voitaisiin tämä ongelma poistaa.

Valtion työmarkkinalaitos on myös omalta osaltaan katsonut, että edessä olevaan tuloratkaisuun on sisällytettävä välttämättä myös erillinen kuoppakorotusvara, jolla voitaisiin tämän tapaisia vääristymiä valtion palkkauksen rakenteessa korjata.


11) N:o 9 Ed. Urpilainen: Kokkolaan suunnitellun kappaletavaraterminaalin rakentamisesta

Ed. U r p i 1 a i n e n: Herra puhemies! Esitän kunnioittaen valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä Kokkolaan suunnitellun kappaletavaraterminaalin rakentamisen nopeuttamiseksi suunnitellusta aikataulusta?

Liikenneministeri P u h a k k a : Herra puhemies! Vastaan kansanedustaja Urpilaisen suulliseen kysymykseen seuraavasti:

Valtionrautateitten Kokkolan kappaletavarateeminaali on rautatiehallituksen voimassa olevan toiminta- ja taloussuunnitelman mukaan tarkoitus rakentaa vuosina 1987-1988. Liikenneministeriö on kuitenkin kehottanut viime vuoden lopulla rautatiehallitusta selvittämään mahdollisuudet aikaistaa rakentamista yhdellä vuodella, mikä selvitystyö on parhaillaan rautatiehallituksessa käynnissä. Tämän aikaisempaan toteuttamiseen ei ole realistisia mahdollisuuksia johtuen lähinnä siitä, että kiinteistöyhtiönä toteutettavan hankkeen tulevien osakkaitten väliset neuvottelut ovat kesken ja toisaalta hankesuunnittelu on vasta alullaan, koska liikenneministeriön vuonna 1981 hyväksymä hankesuunnitelma on osoittautunut myöhemmin liian suureksi ja näin ollen vanhentunut. Ottaen huomioon Valtionrautateitten rahoitusmahdollisuudet on lisäksi todettava, ettei hankkeelle liene löydettävissä myöskään tätä aikaisempaa rahoitusta.

Ajankohdan valintaan vaikuttaa myös se, että on varmistettava kokonaisohjelman toteuttamisedellytykset ja eri hankkeitten tärkeysjärjestys rautatietaloudellisesti määriteltynä.

Näillä perusteilla näyttää realistiselta rakentamisvuodelta aikaisintaan vuosi 1986.


P u h e m i e s : Koska valtioneuvoston asianomainen jäsen ei ole voinut saapua vastaamaan, päiväjärjestyksen 12) asian käsittely siirtyy.

13) N:o 11 Ed. Almgren: Lukion lukusuunnitelman muutosehdotuksista

P u h e m i e s : Koska ed. Almgren on poissa mutta asianomainen valtioneuvoston jäsen on läsnä, kysymys raukeaa.


14) N:o 12 Ed. Almgren: Alko Oy:n suunnitteleman uuden viinatehtaan perustamisesta

P u h e m i e s : Koska ed. Almgren on poissa mutta a~ianomainen valtioneuvoston jäsen on läsnä, kysymys raukeaa.



15) N:o 13 Ed. Kortesalmi: Rattijuopon auton tuomitsemisesta valtiolle menetetyksi

Ed. K o r t e s a l m i : Herra puhemies! Kysyn kunnioittavasti ministeriltä:

Aikooko hallitus rattijuoppouden ennaltaehkäisyn tehostamiseksi ryhtyä toimiin rangaistussäännösten saattamiseksi sellaisiksi, että rattijuopolta voidaan rangaistukseksi ottaa auto valtiolle?

Oikeusministeri Ta x e ll : Herra puhemies! Vastauksena ed. Kortesalmen suulliseen kysymykseen esitän kunnioittaen seuraavaa:

Auton tuomitseminen menetetyksi olisi vaikeasti toteutettava seuraamus. Autojen arvot vaihtelevat. Rattijuopumuksesta seuraavan rangaistuksen kokonaisankaruus riippuisi ennen kaikkea siitä, kuinka halvalla tai kalliilla autolla kuljettaja on ajanut. Seuraamuksen toteuttaminen olisi hankalaa niissä lukuisissa tilanteissa, joissa rattijuoppo ei aja omistamaliaan autolla. Näistä syistä kysymyksessä tarkoitettu lainmuutos ei näytä ennalta arvioiden asianmukaiselta. Oikeusministeriö on kuitenkin päättänyt asettaa laajan asiantuntijatyöryhmän selvittämään liikennejuopumustapausten kehitystä sekä rangaistussäännösten uudistamistarvetta.


16) N:o 14 Ed. Jouppila: Naisten rintamapalvelusvuosien ottamisesta huomioon eläketurvaa laskettaessa

Ed. ] o u p p i 1 a : Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että rintamatunnuksen omaavilla naisilla alle 21-vuotiaana suoritetut rintamapalvelusvuodet otettaisiin huomioon eläketurvaa laskettaessa?

Ministeri Tai p a 1 e : Herra puhemies! Vastauksena ed. Jouppilan suulliseen kysymykseen esitän kunnioittaen seuraavaa:

Kun nykyistä rintamasotilaseläkejärjestelmää kehitettiin, silloin selvitettiin mahdollisuudet ottaa rintamallaolovuodet eläkeaikana huomioon yksityisen sektorin työeläkkeissä. Tällöin kuitenkin todettiin, että hyvitys kohdistuisi sellaisiin veteraaneihin, jotka todennäköisesti olivat noista vuosista kärsineet suhteellisen vähän, toisin sa-

noen niihin, joilla oli suuri eläkep'}lkka ja paljon eläkevuosia, ja hyvityksen ulkopuolelle olisivat jääneet iäkkäät ja muutoin jo eläkkeellä olevat veteraanit, jotka työelämässä pystyvät enää vain vähäisiin työsuorituksiin.

Näin ollen tuossa vaiheessa katsottiin, että kaikkia veteraaneja kohtelee tasapuolisesti kansaneläkkeen yhteydessä maksettava rintamalisä. Se annetaan hyvityksenä rintamallaolosta kaikille veteraaneille iästä tai varallisuusasemasta riippumatta.

Vuoden 1983 heinäkuun alusta tulivat 63 vuotta täyttäneet naisveteraanit ja tätä nuoremmat naissotainvalidit rintamaveteraanien varhaiseläkejärjestelmän piiriin. Tämäh voidaan myös osaltaan katsoa merkitsevän rintamallaolovuosien hyvittämistä työeläkkeitä silmällä pitäen. Hallitus onkin selvittämässä edelleen mahdollisuuksia rintamaveteraanien eläkkeiden kehittämiseksi, jolloin myös tämä kysymys otetaan huomioon.


17) N :o 15 Ed. Stenius-Kaukonen: Kuljetusalan tarkastajan viran perustamisesta Vaasan työsuojelupiiriin

Ed. S t e n i u s - K a u .k o n e n : Herra puhemies! Kysyn kunnioittaen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä kuljetusalan tarkastajan viran perustamiseksi Vaasan työsuojelu piiriin?

Sosiaali- ja terveysministeri K u u s k o s k i -V i k a t maa : Herra puhemies! Vastaan kunnioittaen ed. Stenius-Kaukosen suulliseen kysymykseen seuraavasti:

Vuonna 1983 oli Vaasan työsuojelupiirin alueella kaikkiaan 550 sellaista työpaikkaa, joita tarkastavat valtion työsuojelupiirin maantieliikenteen työpaikkojen työsuojeluun erikoistuneet kuljetusalan tarkastajat. Työntekijöitä näissä työpaikoissa oli yhteensä 2 856. Koska Vaasan työsuojelupiirissä ei ole omaa maantieliikenteen työpaikkojen työsuojeluun erikoistunutta tarkastajaa, on tarkastukset suorittanut tältä osin Hämeen työsuojelupiirin Tampereelle sijoitettu alan tarkastaja. Vaasan työsuojelupiirin alueella tämä tarkastaja suoritti tarkastuksen 7 4 työpaikalla vuonna 1982 ja 76 työpaikalla vuonna 1983.

Merenkulku- ja ahtausalan tarkastustoiminnassa ei ole ollut vastaavia puutteita, koska näitä tehtäviä hoitaa Vaasan työsuojelupiirissä omaan alaan erikoistunut tarkastaja.


Vastaava tilanne kuin Vaasan työsuojelupiirissä vallitsee myös Turun ja Porin työsuojelupiirin Porin sivutoimistossa.

Hallituksen tarkoituksena on mahdollisuuksien mukaan pyrkiä valtion seuraavan tuloja menoarvion valmistelun yhteydessä ottamaan huomioon myös maantieliikenteen työpaikkojen työsuojelutarkastuksissa työsuojelun piirihallinnossa havaitut puutteet.

Ed. S t en i u s - K a u k o n en : Herra puhemies! Lisäkysymyksenä kysyn:

Eikö ole mahdollista, että tämän vuoden lisäbudjeteissa varataan määrärahoja tähän tarkoitukseen?

Sosiaali- ja terveysministeri K u u s k o s k i -V i k a t m a a : Herra puhemies! Vastaan kunnioittaen ed. Stenius-Kaukosen ensimmäiseen lisäkysymykseen seuraavasti:

Valtiontaloudessa on yritetty hallituksen toimesta nyt noudattaa hyvin tiukkaa linjaa, ja niiden neuvottelujen valossa, joita hallituksen piirissä on käyty, näyttää epätodennäköiseltä, että tällaiseen olisi mahdollisuuksia.

Ed. S t e n i u s - K a u k o n e n : Herra puhemies! Toisena lisäkysymyksenä kysyn:

Voidaanko nyt sitten hallituksen taholta antaa lupaukset siitä, että ensi vuoden budjettiin nämä määrärahat saataisiin?

Sosiaali- ja terveysministeri K u u s k o s k i -V i k a t m a a : Herra puhemies! Vastaan kunnioittavasti ed. Stenius-Kaukosen toiseen lisäkysymykseen seuraavaa:

Hallitus rakentaa seuraavan tuloja menoarvionsa loppukesästä ja syksyn alussa, ja silloin myös päätetään yksityiskohtaisesti seuraavan vuoden budjetin sisällöstä.


18) N:o 17 Ed. Söderström: VAPO:n Kokkolan korjaamosta irtisanottujen työntekijöiden työllisyyden turvaamisesta

Ed. Söderström: Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti seuraavan suullisen kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus on ryhtynyt turvatakseen eduskunnan päätöksen mukaisesti VAPO:n Kokkolan korjaamosta irtisanotuille työläisille jonkin toisen työpaikan valtionhallinnossa tai valtionenemmistöisissä yrityksissä?

13 428400002W

Ministeri P e k k a 1 a : Herra puhemies! Vastauksena ed. Söderströmin suulliseen kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

VAPO:lla on turvetyömaiden yhteydessä useita huoltokorjaamaja ja myös Kokkolassa toimi viime vuoden loppuun saakka erillinen konekorjaamo. V APO on nyt joutunut tarkentamaan turvetuotannon ja soiden valmistelun tavoitteita vastaamaan paremmin tiedossa olevaa polttoturpeen kysyntää. Tästä syystä V APO joutui 31. 12. 1983 lopettamaan Kokkolan korjaamon toiminnan. Samassa yhteydessä jouduttiin irtisanomaan 18 työntekijää, joista kuusi on tällä hetkellä kuitenkin onnistunut saamaan uuden työpaikan ja kolme on hakeutumassa työttömyyseläkkeelle.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on kuluvan vuoden aikana neuvotellut kahden Kokkolan alueella toimivan valtionyhtiön kanssa kyseiseltä korjaamoita irtisanottujen sijoittamiseksi näiden yhtiöiden palvelukseen. Toistaiseksi sijoitusmahdollisuuksia ei ole onnistuttu löytämään. Selvitystyötä tullaan kuitenkin KTM:n taholta edelleen jatkamaan uuden työpaikan löytämiseksi mahdollisimman monelle irtisanotuista ja vielä työtä vailla olevista.

Ed. S ö d e r s t r ö m : Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti lisäkysymyksenä:

Katsooko ministeri, että eduskunnan päätös velvoittaa sitä todella toimimaan siten, että kaikille irtisanotuille työläisille järjestetään työpaikka?

Ministeri P e k k a 1 a : Herra puhemies! Vastauksena ed. Söderströmin lisäkysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Kuten edellä totesin, kuusi on jo löytänyt uuden työpaikan ja kolme on hakeutumassa työttömyyseläkkeelle. Jäljellä olevien yhdeksän osalta kauppa- ja teollisuusministeriö tekee koko ajan parhaansa työpaikan löytämiseksi.


19) N:o 18 Ed. Söderström: Alko Oy:n uuden viinatehtaan vaikutuksesta eteläpohjalaisten perunanviljelijöiden toimeentuloon

Ed. S ö d e r s t r ö m : Arvoisa puhemies! Esitän kunnioittavasti seuraavan suullisen kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä eteläpohjalaisten perunanviljelijöiden toimeentulon turvaamiseksi Alko Oy:n uuden tärkkelystä tuottavan viinatehtaan rakentamisen jälkeen?


Maa- ja metsätalousministeri Y 1 ä j ä r v i : Herra puhemies! Ed. Söderströmin suulliseen kysymykseen vastaan kunnioittaen seuraavaa:

Oy Alko Ab:n suunnitelma uuden etanolitehtaan rakentamiseksi on parhaillaan käsiteltävänä talouspoliittisen ministerivaliokunnan asettamassa ministerityöryhmässä. Päätöstä investointiluvan antamisesta ei ole toistaiseksi tehty. Maa- ja metsätalousministeriön kannan mukaan mahdollisesti rakennettavan etanolitehtaan tärkkelystuotannon tulee korvata tuontia. Tällöin ei tehtaan tuotannosta koituisi haittaa sen enempää eteläpohjataisille kuin muillekaan perunanviljelijöille. Hallituksen kanta on vielä auki.

Ed. S ö d e r s t r ö m : Arvoisa puhemies! Lisäkysymyksenä kysyn ministeriltä:

Aikooko ministeri toimia tämän kantansa mukaisesti todella niin, että todellisia tuontirajoituksia tärkkelyksen osalta tehdään, jolloin sekä viinatehtaan rakentaminen olisi mahdollista että myös perunanviljelijöiden toimeentulo turvattu?

Maa- ja metsätalousministeri Y 1 ä j ä r v i : Herra puhemies! Ed. Söderströmin lisäkysymykseen vastaan kunnioittaen:

Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin siihen, että tärkkelys on vapaasti tuoravissa oleva tuote. Siltä osin ei mitään mahdollisuuksia ymmärtääkseni ole tällä tavalla turvata tätä tuotantoa. Sen sijaan tekemällä tärkkelystä kansainväliseen hintatasoon kykenemme viljelijöiden mahdollisuudet turvaamaan.


20) N :o 19 Ed. Muroma: HYKS:n myrkytystietokeskuksen toimintaedellytysten turvaamisesta

Ed. M u r o m a : Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen siitä, että HYKS:n lastentautien klinikan yhteydessä olevan myrkytystietokeskuksen toiminta viikonloppuisin on estynyt, koska myrkytystietokeskuksen valtionapujen käsittely on viivästynyt?

Sosiaali- ja terveysministeri K u u s k o s k i -Vika t maa : Herra puhemies! Esitän kunnioittaen ed. Muroman suulliseen kysymykseen seuraavaa:

Valtioneuvosto on vahvistaessaan valtakunnalliset suunnitelmat sosiaalihuollon ja terveydenhuollon järjestämisestä vuosina 1984 - 88 sisällyttänyt näihin suunnitelmiin lausuman siitä, että myrkytystietokeskuksen toiminta siirtyy Helsingin yliopistollisen keskussairaalan vastuulle ja että vuoden 1984 virkakiintiöstä ohjataan myrkytystietokeskuksen käyttöön kahden puolipäiväisen farmaseutin viran perustamiseen tarvittavat virat.

Helsingin yliopistollinen keskussairaala on esittänyt kyseisten virkojen perustamista kunnallisista yleissairaaloista annetun lain mukaisesti keskussairaalapiirin erikoissairaanhoidon alueellisessa suunnitelmassa vuosiksi 1984-88. Laissa sosiaalija terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta veivoitetaan lääninhallitukset vahvistamaan toteuttamissuunnitelmat helmikuun 28 päivään mennessä. Suunnitelmassa vahvistettuun toimintaan suoritetaan siten valtionosuutta suunnittelu- ja valtionosuuslainsäädännön mukaisesti.

Myrkytystietokeskuksen toiminnan järjestely toteutuu siis valtioneuvoston hyväksymän valtakunnallisen suunnitelman ja sen perusteella tehtyjen alueellisten suunnitelmien mukaisesti ja etenee lainmukaisessa järjestyksessä.

Ed. Muroma : Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti ministeri Kuuskoski-Vikatmaalle ensimmäisen lisäkysymyksen:

Onko mitään muita kiireellisempiä toimenpiteitä, joilla voitaisiin tämä väliaika varmistaa niin, että myrkytystietokeskus voisi palvella koko maata myrkytystapausten selvittämisessä myös viikonloppuisin?

Sosiaali- ja terveysministeri K u u s k o s k i -V i k a t m a a : Herra puhemies! Esitän kunnioittaen ed. Muroman ensimmäiseen lisäkysymykseen seuraavaa:

Kuten jo aikaisemmassa vastauksessani kävi ilmi, sosiaalija terveysministeriö on hyvin tietoinen tästä vaikeasta tilanteesta, joka myrkytystietokeskuksessa on. Tätä osoittaa myös se, että melko poikkeuksellisesti valtakunnallisen viisivuotissuunnitelman yhteydessä on puututtu tiettyihin yksittäisiin virkoihin ja haluttu, että tämä asia tulee asianmukaisesti tämän vuoden aikana hoidettua. Aikaisemmin on jo oltu yhteydessä Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan ja toivottu, että sieltä löytyy tilapäisjärjestelyin tähän ongelmaan ratkaisu. Muuta tällä hetkellä ei ole tehtävissä.

Ed. Muroma : Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti vielä toisen lisäkysymyksen:


Olisiko hallituksen mielestä mahdollista muodostaa myrkytystietokeskus omaksi hallintoyksikökseen sen jatkuvan tehokkaan toiminnan turvaamiseksi?

Sosiaali- ja terveysministeri K u u s k o s k i -V i k a t m a a : Herra puhemies! Esitän kunnioittaen ed. Muroman toiseen lisäkysymykseen seuraavaa:

Kuten vastauksessani jo sanoin, valtakunnallisten viisivuotissuunnitelmien yhteydessä on hyväksytty lausuma, jossa tämän toiminnan vastuu siirtyy Helsingin yliopistolliselle keskussairaalalle. Tämä on nyt ainakin lähivuosien toimintapolitiikan pohja.


21) N:o 21 Ed. Ajo: Terveyskeskusten röntgenhoitajien sädelisävuosiloman ajankohdasta

Ed. A j o : Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että terveyskeskusten röntgenhoitajat Lapissakin voisivat pitää sädelisävuosilomansa kuluvana lomakautena 1983-1984, joka päättyy kuluvan vuoden maaliskuun lopussa?

Sosiaali- ja terveysministeri K u u s k o s k i -Vika t m a a : Herra puhemies! Esitän kunnioittaen ed. Ajon suulliseen kysymykseen seuraavaa:

Sairaalassa säteilyvahingollisessa työssä toimivien henkilöiden vuosilomasta on annettu asetus vuonna 1967. Lääkintöhallitus on sen nojalla antanut asiasta kaksi yleiskirjettä vuosina 1967 ja 1970.Joulukuussa 1982 annetulla asetuksen muutoksella on säädetty, että asetuksessa tarkoitettu ns. säteilyloma annetaan talvikausina 1982-1983 ja 1983-1984 terveyskeskuksen palveluksessa olevalle henkilökunnalle, joka muutoin täyttää asetuksen mukaiset edellytykset. Haluan erityisesti korostaa, että Lapissa toimivat röntgenhoitajat ovat aivan samassa asemassa kuin muuallakin maassa olevat ja toiminnan laatu ratkaisee.

Säteilyloma ei asetuksen mukaan kuulu millekään työntekijäryhmälle ilman muuta, vaan se annetaan lääkintöhallituksen yleiskirjeen määrittelemissä työskentelyolosuhteissa toimiville. Jos terveyskeskuksen röntgenhoitajat Lapissa työskentelevät yleiskirjeen mukaisissa tehtävissä, he voivat

tällä hetkellä voimassa olevien säädösten perusteella saada ns. sädelomaa. Säteilylomasta aiheutuvien kustannusten valtionosuutta koskevilla ratkaisuilla on käytännössä vaikutettu terveyskeskusten röntgenhoitajille myönnettävien lisävuosilomien käyttöön asetuksen tarkoittamalla tavalla. Tältä osin asia on sosiaalija terveysministeriön ja lääkintöhallituksen selvitettävänä.

Ed. A j o : Herra puhemies! Esitän ministerille lisäkysymyksen:

Onko Lapin lääninhallituksen sosiaalija terveysosastolla oikeus kieltäytyä myöntämästä kunnille valtionosuutta ko. lomasta aiheutuviin kustannuksiin? Tällä tavalla on tietojeni mukaan tapahtunut, ja se on estänyt lomien pitämisen.

Sosiaali- ja terveysministeri K u u s k o s k i -V i k a t maa : Herra puhemies! Esitän kunnioittaen ed. Ajon lisäkysymykseen seuraavaa:

Kuten jo vastauksessani sanoin, oikeus sädelomaan syntyy selvästi määrättyjen periaatteitten mukaisesti riippuen siitä työstä, jota henkilökunta tekee, ja siinä ei ole tietenkään, niin kuin sanoin, alueellisia eroavaisuuksia. Minulla on myös tiedossani, että tästä asiasta on syntynyt epäselvyyksiä, joiden pohjalta on otettu sosiaalija terveysministeriöön yhteyttä, ja näitä asioita tutkitaan parhaillaan.


22) N:o 22 Ed. Skön: Saimaan vesistön juoksutusten uudelleen järjestämisestä


Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä Saimaan vesistön juoksutusten uudelleen järjestämiseksi?

Maa- ja metsätalousministeri Y 1 ä j ä r v i : Herra puhemies! Vastauksena ed. Skönin suulliseen kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Saimaan laskujoen Vuoksen suulle rakennetun Tainionkosken voimalaitoksen kautta juoksutetaan yleensä sama vesimäärä, mikä kyseisellä veden korkeudella on Saimaasta luonnontilassakin purkautunut. Näin Saimaan veden korkeudet ja virtaamat noudattavat normaalioloissa luonnonmukaista rytmiä. Tällä hetkellä kuitenkin Sai-


maasta juoksutetaan vettä Itä-Suomen vesioik~uden 3 päivänä helmikuuta 1984 myöntämän p01kkeusluvan perusteella noin 130 m3 sekunnissa luonnonmukaista purkautumista enemmän. Poikkeusjuoksutuksella saadaan ensi kesän tulvahuippua alennetuksi arviolta muutama ky~menen senttimetriä. Poikkeuslupa päättyy ens1 vuoden maaliskuun lopussa.

Poikkeusjuoksutuksia voidaan käyttää vain poikkeuksellisissa luonnonolosuhteissa suurten vahinkojen ollessa odotettavissa. Pysyvä juoksutusten ja veden korkeuden uudelleen järjestäminen tarkoittaisi Saimaan vesistön säännöstelyä. Lukuisia säännöstelysuunnitelmia onkin viime vuosikymmeninä laadittu Saimaalle, mutta mitään niistä ei ole hyväksytty pysyväksi juoksutusjärjestelyksi, koska useat käyttäjäpiirit ovat aina vastustaneet tällaisia toimia. Viimeisimmän, vuonna 1980 valmistuneen suunnitelman päätavoitteet olivat tulvien alentaminen ja alivesien nostamien. Suunnitelmalla pyrittiin ilman millekään käyttömuodolle aiheutettavaa vahinkoa tuottamaan hyötyä mahdollisimman monelle eri etupiirille. Kuitenkin tätäkin suunnitelmaa vastustettiin voimakkaasti, eikä säännöstelyn toteuttaminen lähivuosina näytäkään todennäköiseltä.

Ed. S k ö n : Herra puhemies! Kysyn herra ministeriitä lisäkysymy ksenä:

Aikooko hallitus neuvotella voimalaitosten kanssa, ettei juoksutuksia jarruteta silloin, kun siihen ei ole tarvetta sähkön tuotannon tai muun syyn vuoksi?

Maa- ja metsätalousministeri Y 1 ä j ä r v i : Herra puhemies! Vesien juoksutus ei ole voimayhtiöiden asia. Se on, niin kuin todettiin, hallituksen ja vesioikeuden asia. Voimayhtiö on velvoitettu noudattamaan vesioikeuden päätöksiä juoksutusten suhteen. Kun lisäksi lainsäädäntöä on muutettu siten, että poikkeusjuoksutus ei aiheuta enaa korvausvelvollisuutta voimayhtiöille, ei myöskään tällaista neuvotteluvelvoitetta ole olemassa.


23) N:o 23 Ed. Skön: Saimaan tulvavesien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta


Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä Saimaan tulvavesien rantojen asukkaille aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi?

Maa- ja metsätalousministeri Y 1 ä j ä r v i : Herra puhemies! Viime vuoden huhtikuun 1 päivänä tuli voimaan laki poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta, joten korvausperusteet ovat nyt lakipohjalla. Tämän lain mukaan kuntien maatalouslautakunnat huolehtivat vahinkojen arvioimisesta ja myös tulvan poikkeuksellisuuden määrittämisestä. Tulvan poikkeuksellisuuden selvittämisessä ja vahin~ojen arvioinnissa maatalouslautakunnalla on o1keus tarpeen mukaan saada asiantuntija-apua asianomaiselta vesipiiriitä ja piirimetsälautakunnalta sekä rakennuslautakunnalta ja muilta kunnan viranomaisilta. Mikäli tulva todetaan poikkeukselliseksi, voidaan siitä aiheutuneet vahingot korvata valtion tuloja menoarvion rajoissa. Korvauksen myöntämisestä päättää maatalouslautakunta sen jälkeen, kun maatilahallitus on todennut kysymyksessä olevan lain tarkoittamien vahinkojen korvaamisen ja osoittanut tarvittavat varat maatalouslautakunnan käytettäväksi.

Viime kesänä Saimaalla sekä lukuisissa muissakin vesistöissä vallinneiden tulvien aiheuttamien vahinkojen arviot on jo suoritettu ja niiden käsittely edellä mainitun tulvavahinkojen korvauslain mukaisesti on parhaillaan vireillä. Lopullisia päätöksiä vahinkojen korvaamisesta ei asian valmistelun keskeneräisyyden vuoksi ole kuitenkaan voitu vielä tehdä.

Ed. S k ö n : Herra puhemies! Kysyn ministeriitä lisäkysymyksenä:

Aikooko hallitus ottaa riittävän lisämäärärahan vuoden 1984 lisäbudjettiin kyseisten vahinkojen korvaamiseksi, koska on tulossa poikkeuksellinen vuosi?

Maa- ja metsätalousministeri Y 1 ä j ä r v i : Arvoisa puhemies! On omaksuttu se käytäntö, että määräraha varataan sen jälkeen, kun on osoittautunut, että tulva on tosiasia, ja sellaista menettelyä, että ennakoinnin perusteella otettaisiin määräraha, ei ole nyt lain ensimmäisen soveltamisvuoden aikana otettu, vaan katsotaan, mitkä vahingot ovat aiheutuneet, varataan sen jälkeen lisäbudjetilla määrärahat ja korvataan lain mukaan aiheutuneet vahingot.



24) N:o 24 Ed. Elo: Postin laatikkokannosta Porin Metsämaalla

Ed. E 1 o : Herra puhemies! Esitän kunnioittavasti ministeri Puhakalle seuraavan suullisen kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä Porin Metsämaalla kiistaa aiheuttavan laatikkokannon ratkaisemiseksi asukkaita tyydyttävällä tavalla?

Liikenneministeri P u h a k k a : Herra puhemies! Vastaan kunnioittavasti kansanedustaja Elon suulliseen kysymykseen seuraavaa:

Ensinnäkin nykyinen käytäntö perustuu valtioneuvoston 5. 1. 1978 tekemään periaatepäätökseen postinjakelusta, jossa periaatepäätöksessä todetaan muun muassa: ''Postinjakelussa taajamissa jo olemassa olevilla omakoti- ja rivitaloalueilla pysytetään nykyinen jakelumuoto ja uusilla omakoti- ja rivitaloalueilla toteutetaan postin laatikkokanto. Postinjakelumuotojen yhtenäistäminen säilytetään pitemmän aikavälin tavoitteena.

Postinjakelua harvaan asutuilla alueilla kehitetään siten, että ne taloudet, joilla postin noutomatka on yli 500 metriä, pyritään mahdollisuuksien mukaan saattamaan postinjakelun piiriin. Kaikkien talouksien osalta pyritään toteuttamaan viitenä päivänä viikossa tapahtuva postinjakelu.''

Eduskunta on hyväksynyt edellä mainitun periaatepäätöksen käsitellessään hallituksen esitystä valtion vuoden 1978 ensimmäiseksi lisämenoarvioksi.

Postinjakelua on maassamme kehitetty hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti. Hajaasutusalueilla on vuodesta 1978 lähtien saatettu kohtuullisen jakelun piiriin lähes 50 000 taloutta, ja tämän vuoden loppuun mennessä saadaan maaseudulla jakelu järjestetyksi lopuille talouksille yksittäistalouksia lukuun ottamatta.

Taajamien uusien pientalojen jakelu on järjestetty laatikkokantona, ja lisäksi on pyritty jakelumuotojen yhtenäistämiseen. Järjestelyjä suunniteltaessa ja toteutettaessa on jakelua tarkasteltu alueittain ja siirrytty autojakeluun siellä, missä se on katsottu tarkoituksenmukaiseksi.

Myös Porin kaupungin alueella on jakelujärjestelyt suoritettu hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti. Metsämaan alueella on siirrytty autojakeluun, ja tässä yhteydessä on postilaatikoiden sijaintipaikat tarkistettu autojakelulle paremmin soveltuviksi.

Postinsaajataloudet ovat maassamme lisääntyneet noin 30 ooo:lla vuosittain. Näin näyttää olevan jatkossakin. Tämän takia jakelu on postitoi-

men osa, jossa resurssien lisätarpeet ovat huomattavia. Jakelut on pyritty järjestämään alueittain mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja tehokkaasti. Autojakelua on tässä tarkoituksessa viime vuosina laajennettu, jotta peruspalvelut pystyttäisiin turvaamaan kaikille koko maassa myös tulevaisuudessa sekä samalla parantamaan jakeluhenkilöstön työolosuhteita.


25) N:o 26 Ed. Hirvelä: Uuden sokerintuontisopimuksen solmimisesta Kuuban kanssa

Ed. H i r v e 1 ä : Arvoisa puhemies! Esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan suullisen kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin uuden sokerintuontisopimuksen soimimiseksi Kuuban kanssa?

Ministeri La i n e : Herra puhemies! Vastauksena ed. Hirvelän suulliseen kysymykseen totean kunnioittavasti:

Kysymyksestä ei täsmällisesti käy ilmi, minkälaista sopimusta kysyjä tarkoittaa. Ilmeisesti, kun hän kysyy, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin sokerin tuontisopimuksen solmimiseksi, hän tarkoittaa hallituksen tekemää sopimusta, mutta aikaisemmin ei ole tehty eikä ole tekeillä tällaista sopimusta, joka koskisi varsinaista sokerin tuontia. Kysyjä ehkä tarkoittaa sopimusta, joka tehtiin vuonna 1978 Kuuban ja Suomen välisen sekakomission virkamiestason kokouksen yhteydessä, jolloin pöytäkirjattiin yhteisymmärrys siitä, että hallitus pyrkii myötävaikuttamaan siihen, että seuraavien kolmen vuoden aikana, vuosina 1979, 1980 ja 1981, Suomeen voitaisiin ostaa vuosittain vähintään 60 000 tonnia sokeria. Tämän mukaisesti asianomainen sokeriyhtiö tekikin sopimukset tai itse asiassa osti ylikin nämä määrät.

Silloin Suomen hallitus oli mukana tässä järjestelyssä osana Kuuban pyrkimystä saada aikaan pitkäaikainen sokerin vienti Suomeen. Kun toisaalta Suomen hallitus piti tavoitteena, että ehkä tällaisen järjestelyn yhteydessä voidaan myös saada Kuuba omalta osaltaan tasapainottamaan kauppaa, hallitus oli mukana tällaisessa järjestelyssä. Tämän järjestelyn osana olikin Kuuban sitoumus pyrkiä noitten kolmen vuoden aikana tasapainottamaan kauppaa. Mutta tällaista tasapainottamista ei tapahtunut. Päinvastoin itse asiassa vaje noina vuosina edelleen syveni. Myöhemmin ei siis


ole ollut tältä pohjalta tarvetta mainitun sekakomission järjestelyjen puitteissa myötävaikuttaa pitkäaikaisiin sopimuksiin. Mutta tästä huolimatta sanotun kolmivuotiskauden päättymisen jälkeenkin asianomainen suomalainen sokeriyhtiö on ostanut sokeria Kuubasta kaikkina vuosina viime vuoteen asti määriä, jotka ovat olleet 60 000 tonnin tuntumassa tai jopa ylikin sen. Asiallisesti siis sokeria on tuotu sanotun kolmivuotiskauden jälkeenkin.

Mitä tulee nyt tämän hetken tilanteeseen ja tästä eteenpäin, niin kuten totesin, pyrkimyksiä tasapainottaa kauppa tällaisten järjestelyjen avulla ei ole voitu toteuttaa, mutta siitä huolimatta hallitus pitää tärkeänä, että edelleen jatkossakin Suomi voisi tyydyttää merkittävän osan sokerintuontitarpeestaan ostamalla sokeria nimenomaan Kuubasta. Mutta tämä kauppa tietenkin toteutuu normaalin kauppatoiminnan puitteissa Suomen Sokerin toimesta. Tosin tämän vuoden tuontimääriin vaikuttaa varsin olennaisesti se, että viime vuonna kotimainen sokerijuurikastuotanto ylitti hyvin tuntuvasti mm. sokerilain edellyttämän määrän. Sokerilaki edellyttää 800 milj. kilon juurikassokerimäärää, joka sokeriksi muunnettuna on noin 100 milj. kg sokeria, mutta tosiasiassa viime vuonna sokerijuurikassato oli 1 060 milj. kg eli sokeriksi muunnettuna 140 milj. kg. Tästä johtuu, että viime vuoden sokerijuurikassadon perusteelle omavaraisuusaste nousi 80 % :iin, eli meillä on varastossa hyvin paljon sokeria, ja siksi tämän vuoden tarve ei liene kuin korkeintaan 50 000 tonnia. Tämän vuoden osalta ei ole vielä tehty varsinaisia ostosopimuksia, mutta Kuuba ei ole toimittajana pois suljettu, vaan saattaa tietenkin tulla kysymykseen. Tietenkin se, mistä lähteestä asianomainen sokeriyhtiö ostaa sokerinsa, riippii myös kulloisestakin hintatilanteesta. Määrän osalta kysymys on siitä, mikä tulee olemaan tämän vuoden kysyntä ja tarve varastovaihtelut huomioon ottaen.

Ymmärtääkseni Suomessa pyritään siihen, että täällä jalostettavasta sokerista tehtyjä tuotteita voitaisiin viedä. Tässä suhteessa onkin varsin rohkaisevia vientimarkkinoita näköpiirissä, ja sikäli kuin tämä vienti toteutuu suunnitellulla tavalla ja ehkä paremminkin, se lisää vastaavasti myös raakasokerin tuontimahdollisuuksia. Siis sokerin tuontia on tarkoitus jatkaa olennaisesti entiseltä pohjalta myös Kuuban kanssa, mutta juuri tällä hetkellä huomattavan korkean kotimaisen sokerintuotannon johdosta tarve ei ole välittömästi niin suuri kuin se on ollut menneinä vuosina.


26) N :o 27 Ed. Paasio: Kuljettajatutkinnoissa käytettävistä kyselylomakkeista

Ed. P a a s i o : Herra puhemies! Teen kunnioittaen seuraavan suullisen kysymyksen:

Pitääkö hallitus liikenneturvallisuuden ja liikenneopetuksen tehokkuuden kannalta tarkoituksenmukaisena sitä, että kuljettajatutkinnoissa käytettäviä kysymyslomakkeita on vapaasti kaupan valmiilla oikeilla vastausvaihtoehdoilla varustettuna?

Liikenneministeri P u h a k k a : Herra puhemies! Vastaan kunnioittavasti kansanedustaja Paasion suulliseen kysymykseen seuraavaa:

Ensinnäkin kuljettajatutkinnon teoriakoe on Suomessa pidetty pääsääntöisesti kirjallisena jo 1960-luvun alusta alkaen. Kirjallisen kuulustelun kehittämisen alkuaikoina oli pyrkimys pitää kysymysaineisto salassa eräs keskeinen tavoite. Käytäntö osoitti kuitenkin varsin pian, että kysymysaineistoa oli mahdoton pitää salassa, sillä autokoulut keräsivät tietoonsa järjestelmällisesti oppilailta kyselemällä uusien kyselylomakkeitten sisällön. Salaisiksi tarkoitetuista kysymyslomakkeista alkoi kehittyä mustan pörssin salakauppatavaraa.

Liikenneministeriön omaksuman kannan mukaan nykyisellään kysymysten tuleekin olla julkisia, vieläpä Valtion painatuskeskuksesta jokaisen kansalaisen saatavissa. Lomakesarjoja saa ostaa myös eräiden yrittäjien painattamina. Lomakkeitten vapaasta saatavuudesta on nähty haittana mahdollisuus, kuten kysyjä totesi, että ajokokelaat lukevat vain lomakkeitten kysymyksiä vastauksineen, jolloin niiden sisältö voi jäädä toisarvoiseksi. Tämän haitan eliminoimiseksi valvotaan mm. autokouluissa vahvistetun teoriaohjelman noudattamista. Sen estämiseksi ettei kannattaisi opetella lomakekohtaisia veikkausrivejä ulkoa, on Autorekisterikeskuksella käytettävissään nykyisen kysymysaineiston puitteissa kaksi keinoa: Joko lisätään kysymyslomakkeiden määrää nykyisestä moninkertaiseksi käyttäen kysymysten uudelleen järjestelyä ja muotoilua tahi käytetään usein uudistettavia pieninä painoksina otettavia kysymyslomakkeita.

Yhteistä molemmille vaihtoehdoille on, että siirtyminen niihin edellyttää käytettävissä olevaa työvoimaa ja valmisteluaikaa.

Viime aikoina on myös tutkittu uutta menettelyä kuljettajatutkinnon osalta, eli pyritään rakentamaan oppilaille tehtävät kysymykset niin, että ne ovat audiovisuaalisina kuvina, dioina, filmeinä tai videoina. Audiovisuaalinen teoriakoe on tällä


hetkellä käytännössä Ranskassa ja Hollannissa. Helsingin katsastuskonttorin tutkimatoimisto ja Teknillinen korkeakoulu ovat tehneet kokeiluja ja kehitelleet menetelmää myös Suomen oloihin soveltuvaksi. Jos tämä kokeilu onnistuu, niin tarkoitus on siirtyä yhä enenevässä määrin nimenomaan audiovisuaaliseen teoriakokeeseen.

Ed. P a a s i o : Herra puhemies! Teen kunnioittaen seuraavan lisäkysymyksen:

Onko hallitus siis sitä mieltä, että nykyisin laajalti tapahtuva ajotutkintokysymysten ulkoa opettelu on liikenneturvallisuuden kannalta haitallista?

Liikenneministeri P u h a k k a : Herra puhemies! Vastaan kunnioittavasti kansanedustaja Paasion lisäkysymykseen seuraavaa:

En nyt näe sitä välttämättä haitallisena, jos he kysymysten opettelun ohella opiskelevat myös kysymysaineiston perustana olevan asiakirja-aineiston, mutta jos teoriakokeen suorittaminen alkaa

perustua vain siihen, että on ennakkoon opeteltuna kysymyksistä oikeat vastaukset ja niihin rastit sitten tiedetään asettaa, niin tietysti opetuksen pääasiallinen tarkoitus oppia säännöt, millä liikenteessä toimitaan, on menettänyt merkityksensä. Tästä johtuen korostin juuri sitä, että uutta tutkintomenetelmää teoriakokeitten osalta ollaan kehittelemässä.


P u h e m i e s : Kyselytunnin vuoksi keskeytettyä täysistuntoa jatketaan kello 19.

Täysistunto lopetetaan kello 18. 21.

Pöytäkirjan vakuudeksi:

Erkki Ketola

(7) Torstaina 16 päivänä helmikuuta 1984

(kello 13)

Täysistuntoa jatketaan kello 19

Puhetta johtaa ensimmäinen varapuhemies Työläjärvi.

Ed. Saarron ym. välikysymys, joka koskee työllisyystilanteen parantamista

Ensimmäinen varapuhemies: Ulkopuolella päiväjärjestyksen jatketaan työllisyystilanteen parantamista koskevan ed. Saarron ym. välikysymyksen käsittelyä. Annan puheenvuoron ed. Ronkaiselle, joka voi jatkaa kyselytunnin vuoksi keskeytynyttä puheenvuoroaan.

Keskustelu jatkuu:

Ed. R o n k a i n e n : Arvoisa puhemies! Kotona tapahtuvan hoidon tukemisella helpotettaisiin erityisesti nuorten vaikeaa työllisyystilannetta. Olisihan lähes 70 % pienten lasten vanhemmista halukkaita järjestelyyn, jossa toinen vanhemmista jäisi kotiin hoitamaan lastaan, jos heillä olisi siihen taloudelliset mahdollisuudet yhteiskunnan tuen ansiosta.

Kotona tapahtuvan hoidon tukemisen maksamisperusteita määrättäessä tulee huomioida Espoossa jo vuodesta 1967 lähtien maksettu tulosidonnainen kotihoidontuki, josta on saatu myönteisiä kokemuksia. Tulosidonnainen kotihoidontuki on antanut myös yksinhuoltajille mahdollisuuden jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan. Samoin jo ensimmäinen alle kolmevuotias lapsi on tukeen oikeutettu.

Espoossa korjaava lastensuojelutyö on vähentynyt kotihoidontuen ansiosta. Espoossa tukea ovat eniten käyttäneet heikoimmassa sosiaali-

14 428400002W

sessa asemassa olevat perheet ja vähiten ensimmäisen sosiaaliryhmän perheet. Vuonna 1979 Espoossa kotihoidontukea saaneista 2, 3 % oli ensimmäiseen sosiaaliryhmään kuuluvia perheitä, 18,2% toiseen, 44,5% kolmanteen ja 35,5% neljänteen sosiaaliryhmään kuuluvia. Valtion jakaman 700 markan tasarahan on sen sijaan voitu havaita painottuvan ensimmäisen sosiaaliryhmän perheisiin, joita oli 51 % tasarahana maksettavan kotihoidontuen saajien kokonaismäärästä, kun sitä vastoin neljänteen sosiaaliryhmään kuuluvia oli vain 5%.

Espoossa on havaittu, että toimeentulotuen tarve on vähentynyt niissä perheissä, jotka saavat kotihoidontukea ja jotka sitä ennen olivat toimeentulotuen tarpeessa. Kotihoidontuki on osoittautunut taloudelliseksi, turvalliseksi ja lapsen tasapainoista kehitystä tukevaksi hoitovaihtoehdoksi. Siten kotihoidontukijärjestelmä ja tuen jakoperusteet tulee säätää lailla niin, että hallitusten kulloisetkin näkemykset eivät vaaranna tuen saantia, kuten viime aikoina on tapahtunut.

Kotimaisen energian hyödyntäminen täydessä laajuudessaan toisi myös kymmeniätuhansia työpaikkoja, joidenkin arvioiden mukaan jopa 60 000 työpaikkaa. (Ed. Knuuttila: Erään kirjan mukaan!)

Uudelleen tulisi pohtia nykyistä ammattisuojaakin. Kenenkään ei nykyisin tarvitse ottaa vastaan muuta kuin omaa ammattiaan vastaavaa työtä. Tästä periaatteesta ei voitane pitää tiukasti kiinni yhteiskunnassa, jossa erikoistuminen on niin laajaa kuin maassamme on. Työntekijöiden tulee osoittaa riittävää joustavuutta työn vastaanottamisessa. Tarjottu työ tulee ottaa vastaan, vaikkei se tarkasti vastaisikaan omaa koulutusta ja ammattia.

Kristillisen liiton mielestä maahamme tarvitaan laki liukuvasta eläkeiästä. Se tekisi yksilöllisen eläkkeelle siirtymisen mahdolliseksi ja ottaisi huomioon ihmisten väliset yksilölliset erot fyysisesssä ja henkisessä suorituskyvyssä.


Arvoisa puhemies! Kansallinen kokoomus ja Suomen kristillinen liitto ovat sopineet yhteisestä päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodosta. Sen tähden kannatan ed. Suomisen tekemää ehdotusta perustelluksi päiväjärjestykseen siirtymiseksi.

Ed. K ö n k k ö 1 ä : Arvoisa puhemies! Välikysymyskeskustelussa pitäisi tietysti ensisijaisesti ruotia hallituksen tekemisiä, mutta haluan kuitenkin aloittaa ruotimaHa tehtyä välikysymystä ja sen perusteluita.

Välikysymyksessä kannetaan huolta siitä, että yhteiskunta on jakautumassa taas entistä jyrkemmin hyväosaisiin ja huono-osaisiin. Me olemme vihreässä eduskuntaryhmässä samaa mieltä siitä, että aineellinen hyvä jakautuu Suomessa liian epätasaisesti. On kuitenkin vaarallisen kapea-alaista tarkastella eriarvoisuutta vain kulutusmahdollisuuksien mukaan. On toki vieläkin aineellista puutetta kärsiviä, mikä näin vauraassa yhteiskunnassa on täysin tarpeetonta. Mutta tämän päivän huono-osaisuus ei ole yksinomaan sitä, että tavaroita olisi liian vähän, vaan myös sitä, että ei ole muuta kuin tavaroita. Elämä on sisällöltään niin köyhää, että tavaroihin sisältyy kaikki.

Kapitalismi ei orjuuta suomalaisia enää vain teettämällä töitä nälkäpalkalla, vaan se orjuuttaa myös tekemällä riippuvaiseksi kulutuskilpailusta ja tavarapaljoudesta. Tämä orjuutus kohdistuu pahiten niihin, jotka muuten ovat elämässä heikoin eväin varustautuneet. Se on köyhyyden uusintamista pahimmillaan.

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on tulevaisuudessa vähintään kaksiulotteista. Ensimmäinen ulottuvuus on rikkaus - köyhyys ja toinen ahneus - ahneudesta vapautuminen. Ahneet ovat joutuneet kulutuskilpailun ansaan. He ovat uskollisia työntekijöitä ja uskollisia kuluttajia, koska he tarvitsevat aina lisää.

Ahneudesta vapautuneet ovat vapautuneet kulutuskilpailun kahleista. Se vapauttaa heidät elämään sisällöltään rikkaampaa elämää, tekemään vähemmän ansiotyötä ja sen sijaan enemmän kaikkea sellaista työtä, josta he sattuvat pitämään tai jonka todella kokevat mielekkääksi. Perinteisillä taloudellisilla mittareilla mitaten ahneet voivat olla parempiosaisia kuin ahneudesta vapautuneet, mutta todellisuudessa jälkimmäiset elävät rikkaampaa ja vapaampaa elämää. Ahneudesta vapautuminen edellyttää, että ihmisellä on turvattu perustoimeentulo.

Muutenkin kysymys hyvä- tai huono-osai-

suudesta on monivivahteisempi kuin pelkistä tulotasovertailuista voisi päätellä. Esimerkiksi Ruotsin työmarkkinoilla suomalaiset siirtotyöläiset ansaitsevat ruotsalaisia työtovereitaan paremmin. Mutta kukaan ei kai väitä, että he olisivat parempiosaisia kuin ruotsalaiset.

Selvää eriarvoisuutta on sekin, että toiset joutuvat tekemään ikävää ja yksitoikkoista työtä, josta ei ole muuta iloa kuin palkka, kun taas toiset voivat omistautua mielenkiintoiselle ja tyydyttävälle työlle saaden samalla ainakin yhtä suurta palkkaa. Työttömyyden ahdingossakaan ei pitäisi unohtaa työn laatua. Kyllä se on yksi todellisista eriarvoisuuden aiheuttajista.

Jos eriarvoisuus koetaan niin kapea-alaisena kuin SKDL:n välikysymyksessä, niin joudutaan harhapoluille. Halu ratkoa yhteiskunnallisia ongelmia kulutuskysyntää lisäämällä merkitsee uskollisten massojen kasvattamista kapitalismille. Köyhyyden uusintamisen kierre voidaan katkaista vain takaamalla perusturvallisuus ja vapauttamalla ihmiset kulutuskilpailun oravanpyörästä. Vain ahneudesta vapautuneet ihmiset pystyvät tuntemaan vastuuta huono-osaisista silloin, kun niukkoja voimavaroja jaetaan. Missä on se työväenliike, joka aikoinaan tuki työläisten itsetuntoa kehittämään työväenkulttuuria? Nyt tarvittaisiin tehokasta vastavoimaa ihmisen orjuuttamalle kaupalliselle aivopesulle. Tosin välikysymyksessä esitetään mainosten verottamista, ja siihen voin ilolla yhtyä.

Välikysymyksessä esitetään asuntotuotannon lisäämistä. Kun asuntopula pääkaupunkiseudulla ei ota loppuakseen, on alettu vaatia asuntotuotannon lisäämistä täällä. Oikeastaan Suomessa alkaa jo olla riittävästi asuntoja, mutta ne ovat väärässä paikassa. On melkoista antautumista markkinavoimien edessä, kun vaaditaan yhteiskuntaa rakentamaan asuntoja aina sinne, minne elinkeinoelämä kulloinkin haluaa työpaikat sijoittaa. Pääkaupunkiseudun asuntotilanne helpottuisi kerralla, jos 20 000 työpaikkaa siirtyisi täältä muualle Suomeen. Parasta asuntopolitiikkaa olisi, jos työnantajan sosiaaliturvamaksut porrastettaisiin niin, että ne olisivat korkeammat asuntopulasta kärsivillä alueilla. Toistan ja täsmennän: Sotu-maksujen pitäisi olla korkeat siellä, missä on suhteellisen runsaasti työpaikkoja, mutta vähän asuntoja, ja ne pitäisi kokonaan poistaa siellä, missä asuntoja kyllä olisi mutta ei työtä.

Välikysymyksessä vaadittiin työttömien toimeentuloturvan korottamista. Tällä hetkellä tästä asiasta neuvotellaan työmarkkinajärjes-

Työllisyystilanteen parantamista koskeva välikysymys 107

töjen välillä. Noissa neuvotteluissa ollaan pääsemässä järjestelmään, jonka mukaan työttömyyskorvaus porrastettaisiin tulojen mukaan: rikkaille isommat korvaukset kuin köyhille. Onko tämä huono-osaisten puolustamista?

Näistä asioista päättäminen ei kuulu työmarkkinajärjestöille vaan eduskunnalle. Meidän mielestämme työttömyyskorvausten tekeminen suuripalkkaisille suuremmiksi kuin pienipalkkaisille on huono ajatus, kuten yleensäkin sosiaaliturvan porrastaminen niin, että turva on suurituloisilla suurempi kuin pienituloisilla.

Välikysymyksessä esitetään kulutuskysynnän kasvattamista ratkaisuna työttömyyteen. Se ei olennaisesti poikkea hallituksen linjasta, joka etsii ratkaisua länsiviennin kasvattamisesta. Molemmat toimet ovat seurauksia toisistaan tai edellytyksiä toisilleen. Molemmissa tapauksissa työttömyyttä yritetään ratkoa taloudellista kasvua edistämällä. Taloudellinen kasvu on auttamattomasti menettänyt tehonsa työttömyyden lääkkeenä. Erityisesti ajatus, että teollisuutta virvoittamalla voitaisiin luoda uusia työpaikkoja, ei kuulu enää tälle vuosikymmenelle.

Teollisuus on samanlaisen murroksen edessä kuin maatalous 30 vuotta sitten. Jatkossa teollisuuden työpaikat tulevat vähenemään todella paljon. Teollisuus luo kyllä pohjan aineelliselle hyvinvoinoille, mutta työllistäjäksi siitä ei enää ole. Teollisuuden kasvu on muuttumassa ekstensiivisesta intensiivisesksi. Ekstensiivisen kasvun aikana valjastettiin yhä enemmän energiaa, raaka-aineita, työvoimaa ja pääomia, että voitaisiin tuottaa enemmän. Intensiivisen kasvun aikana pyritään sama tuotanto saamaan aikaan mahdollisimman vähin panoksin, siis käyttämällä mahdollisimman vähän energiaa, raakaaineita, työvoimaa ja pääomia. Se on mahdollista lisäämällä tietoa, kokemusta ja älykkyyttä tuotantoon ja käyttämällä modernia mikroelektroniikkaa. Terveisenä kauppa- ja teollisuusministerille sanottakoon, ettei vihreillä ole mitään tällaista taloudellista kasvua vastaan edellyttäen, että myös tuotteet, joita tuotetaan, ovat tarpeellisia ja laadukkaita. Turhan roskan tuottaminen ei ole suotavaa edes modernilla tekniikalla.

Kun sitten kauppa- ja teollisuusministeri julistaa, että kansakunnan energian kulutus on paras elintason mittari, hän elää menneitä aikoja. Korkea energiankulutus kielii vain tehottomasta ja vanhanaikaisesta tekniikasta. Toivotaan uudenaikaisempaa otetta maan teollisuuspolitiikkaan.

Teollisuuden edustajat varoittavat, että ympäristönsuojelumääräykset voivat tuhota kansainvälistä kilpailukykyämme. Tuota ajattelutapaa on syytä kavahtaa. Suomi ei totisesti ole mikään edelläkävijä ympäristömääräyksissä, vaan pikemminkin aivan viimeisiä. Esim. ilmaan päästetty rikkidioksidimäärä henkeä kohden on toiseksi korkein Euroopassa heti Luxemburgin jälkeen. Jos Suomi aikoo kilpailla muiden maiden kanssa siitä, missä sallitaan pahin ympäristön pilaaminen, on vaara, että se kilpailu voitetaan. Suomi saa kaiken ympäristöä pilaavan teollisuuden omalle alueelleen. Se olisi aika epäisänmaallinen lopputulos.

Todellisuudessa leväperäinen suhtautuminen ympäristö-ongelmiin kalvaa myös taloutemme perustaa. Ajatelkaa nyt, mitä metsäteollisuudelle merkitsee, jos metsien kuoleminen leviää myös Suomeen. Merkit ovat jo hälyttävät. Siksi tuntuu aivan uskomattomalta, että vuonna 1984 Suomessa voidaan ottaa käyttöön hiilikäyttöinen suurvoimala, jossa ei ole rikinpoistolaitteita.

Hallituksen politiikka osoittaa, ettei sillä ole kyllin selkeätä, pitkäiänteistä näkemystä siitä, missä tilanteessa maamme talouselämä nyt on ja mihin suuntaan se ylipäätään saattaa kehittyä. Tämä on onnetonta kahdesta syystä:

Ensinnäkin siksi, että ajetaan politiikkaa, joka ei voi muuta kuin epäonnistua. Teollisuuden vientiedellytyksiä parantamalla ei työllisyyttä pystytä hoitamaan, koska teollisuuden työpaikat joka tapauksessa tulevat voimakkaasti vähenemään. Kilpailukyvyn tukemiseen ja väliaikaiseksi kuvitellun työttömyyden torjuntaan tuhlautuvat ne miljardit, jotka tarvittaisiin jotta voisimme joustavasti ja kivuttomasti sopeutua uuteen tilanteeseen ja uudenlaiseen elämänmuotoon. Mitä esimerkiksi aiotaan tehdä niille paikkakunnille, jotka ovat riippuvaisia yhdestä suuresta teollisuustyönantajasta, joka jatkuvasti tulee vähentämään työvoimaansa. Jos mitään järkevää ei tehdä, esimerkiksi koko Kymen lääniä uhkaa hidas ja tuskallinen riutuminen.

Toiseksi, on onnetonta, että menetetään ne mahdollisuudet joita tämä tilanne antaisi elämän laadun parantamiseen. Onhan jotain perin outoa politiikassa, jolle muodostuu ongelmaksi se, että välttämättömät tavarat ja palvelut saadaan aikaan vähemmällä raatamisella ja ajantuhlauksella kuin ennen. Eikö sen pitäisi olla iloinen asia? Sitä aikaa, jota ei enää tarvitse viettää meluisissa tehdassaleissa tai yksitoikkoisessa toimistotyössä, voidaan toki käyttää moneen muuhun hyödylliseen ja elämää rikastuuavaan tekemiseen. Sitä voidaan käyttää jopa ajattelemiseen. Vai sitäkö juuri pelätään?


Kun ihmisiä tarvitaan vähemmän teollisuudessa, heitä riittää muuhun, esimerkiksi pitämään huolta lapsista ja vanhuksista tai auttamaan vammaisia henkilöitä. Nyt on lopultakin mahdollisuus tehdä monia sellaisia asioita, joihin ei ennen ollut varaa, joihin ei siis riittänyt työntekijöitä, kun heitä tarvittiin muihin töihin.

Nämä uudet tekemiset voivat osaksi olla palkattua ansiotyötä nekin. Mutta kaiken ei tarvitse olla. Voisimme myös sallia itsellemme enemmän aikaa sellaiseen palkattomaan olemiseen tai tekemiseen, joka on elämälle ja elämän tajuamiselle tärkeätä. Koska viimekeväisen välikysymyskeskustelun jälkeen ei ole tapahtunut mitään, esitämme saman päiväjärjestykseensiirtymisponnen kuin silloin. Viimeksi annoimme hallituksen itse ratkaista, tulkitseeko se pontemme epäluottamuslauseeksi vai ei. Koska mikään ei ole muuttunut, tällä kertaa tämä ponsi on tarkoitettu epäluottamuslauseeksi.

Ehdotan seuraavaa päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa: ''Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin työttömyyden torjumiseksi työaikaa lyhentämällä niin, että olemassa olevat työt jakautuvat tasaisemmin kansalaisten kesken, sekä ohjaamalla työttömiä vanhusten ja vammaisten auttamiseen, sekä suuntaa talous- ja veropolitiikkansa siten, että se tukee maan taloudellista omavaraisuutta ja ohjaa tuotannon kestäviin ja hyvänlaatuisiin tuotteisiin sekä energiaa ja raakaaineita säästäviio tuotantomenetelmiin, ja siirtyy päiväjärjestykseen.''

Ed. E h r n r o o t h : Arvoisa puhemies! Ennen kuin Suomi oli ehtinyt voittaa ensimmäisen kultamitaliosa Sarajevossa, SKDL kiirehti johtoon vaalivuoden propagandakilpailussa välikysymyksellä. Välikysymyksen ajankohta vain on mahdollisimman huonosti valittu, koska tulopoliittiset neuvottelut ovat kesken ja ne tulisi voida käydä ilman sellaista säestystä, jota puoluepolitiikassa tarjotaan.

Kun useasti on arvosteltu työmarkkina- ja muita etujärjestöjä puuttumisesta eduskunnan toimivaltaan kuuluviin asioihin, voidaan yhtä aiheellisesti pitää järjestelmämme vastaisena sitä, että eduskunta puuttuu työmarkkinaosapuolten välisiin neuvotteluihin.

Välikysymyksessä SKDL kehottaa hallitusta tukemaan neuvottelujen toista osapuolta. Jos hallitus noudattaisi tätä kehotusta ja antaisi valtiovallan koko tuen yhdelle osapuolelle, olisi pohja vapaisiin neuvotteluihin perustuvalta työmarkkinajärjestelmäitä poissa. Työmarkkinajärjestöt olisivat menettäneet sen suuren merkityksen, joka

niillä on "kapitalistisissa maissa", käyttääkseni äärivasemmiston sanastoa, ja ammattiyhdistysliikkeen asema olisi alistettu valtiovallan johdolle, joka riisuisi sen lakkoaseista.

Tällainen kehitys, johon SKDL haluaisi viedä Suomen, kuten sosialististen maiden olosuhteiden ihannointi osoittaa, ei tietenkään vastaa suomalaisten toivomuksia. SKDL:n alenevat kannatusluvut osoittavat työläisten heränneen näkemään kommunistien politiikan vahingollisuuden. Tämän myös välikysymys pitkine perusteluineen todistaa kaikille, jotka vaivautuvat tutustumaan sen ristiriitaisiin vaatimuksiin.

Yleisesti ottaen voidaan todeta, että SKDL hyväksyy inflaation vastustamisen, mutta pyrkii sellaisiin tavoitteisiin tulo-, vero- ja sosiaalipolitiikassa, jotka toteutettuina veisivät Suomen Euroopan maiden kärkeen inflaatiotilastossa.

Välikysymyksen tekijöiden mielestä yhteiskunnallisia palveluja tulisi kehittää, pienituloisten kulutuskysyntää lisätä, työaikaa lyhentää, eläkeikärajaa alentaa ja yleensäkin palkansaajien ostovoimaa lisätä. Olisi suuremmoista, jos olisi keksitty menetelmät tällaisten tavoitteiden saavuttamiseksi ilman työn tuottavuuden vähenemistä, johon ymmärtääkseni SKDL:n ohjelma pakosta johtaisi. SKDL:hän haluaa lisää rasitteita elinkeinoelämälle ja varsinkin teollisuudelle, jonka kilpailukyvystä riippuu, voidaanko elintasoa nostaa, niin kuin ei vain SKDL, vaan luonnollisesti muutkin puolueet toivovat.

Välikysymyksen ensimmäinen kappale kuvastaa niin mielikuvituksellista ajatuksenjuoksua, että vaikka elämmekin Orwellin vuotta, yllättyy esim. seuraavasta väitteestä: ''Aikaisemman kaltainen nopea talouskasvu kehittyneimmissä länsimaissa on perustunut ennen kaikkea luonnonvarojen ja ihmiskunnan enemmistön riiston jatkuvaan tehostamiseen.'' SKDL ei kehtaa enää väittää sosialististen maiden elintasoa korkeimmaksi. Siksi pitää yrittää löytää kielteisiä perusteluja sille tosiasialle, että varsinkin tavallisten ihmisten tarpeet tulevat paremmin tyydytetyiksi markkinatalousmaissa kuin siellä, missä sosialistinen järjestelmä vallitsee. Huipulla olevat yksilöt, länsimaiden johtajistoon ja itävaltioiden nomenklatuuraan kuuluvat, saavat kyllä mitä he haluavat.

Kukaan ei kiellä, että luonnonvaroja on tuhlattu mielettömästi. Kukaan ei liioin kiistä, että kolonialismi oli riistoa. Mutta se ei ole totta, mitä SKDL:n välikysymyksessä väitetään, eli että johtavien länsimaiden nopea talouskasvu, joka ei suinkaan päättynyt, niin kuin välikysymyksessä sanotaan, "aikoja sitten", vaan antoi leimansa kehi-


tykselle 70-luvullakin, olisi perustunut luonnonvarojen ja ihmiskunnan enemmistön riiston jatkuvaan tehostamiseen.

Luonnonsuojelua on jo kauan harjoitettu, ja sitä on jatkuvasti tehostettu SKDL:n sormella osoittamissa maissa. Kehitysapua ns. kolmannen maailman maille antavat käytännöllisesti katsoen vain ei-sosialistiset maat, jotka myös ovat kehitysmaiden tavoitelluimpia kauppakumppaneita. Kolonialismista on nykyaikana arvosteltava muita valtioita kuin niitä, jotka historiankirjoittajat asettavat häpeäpaaluun, esim. Vietnamia, joka on hyökännyt Kambutseaan saadakseen sen viljelysmaat haltuunsa.

Välikysymyksen tekijät uskovat haavoittavansa hallitusta syyttäessään sitä reaganismista ja thatcherismista. Eivät nämä poliittisessa kielenkäytössämme haukkumasanoina käytetyt termit ole läheskään yhtä pelottavia kuin sanat "sosialistinen talouspolitiikka''. Miksi Suomen tulisi kokeilla sosialistisia ratkaisuja, kun ne eivät kelpaa Ranskan sosialistis-kommunistiselle hallitukselle, eivät Espanjan sosialistien johtamalle hallitukselle eivätkä Italian hallitukselle, vaikka senkin johdossa on sosialisti.

Johtavien länsimaiden talous on selvästi elpynyt viime vuoden aikana, ja Saksan liittotasavallassakin on nähtävissä myönteisiä merkkejä nyt, kun porvarillinen hallitus on ollut vallassa vähän toista vuotta.

Inflaation nujertaminen on vaatinut hintansa, mutta inflaatiolle periksi antaminen ei ole vielä missään maassa eikä minkään talousjärjestelmän oloissa luonut kestävää pohjaa ihmisten ja varsinkaan heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien elintason kohentamiselle.

Hallituksen talouspolitiikkaa voidaan tietysti oikeutetustikin arvostella. Perustuslailliset ovat arvostelleet hallituksen budjettipolitiikkaa ennen kaikkea siitä, että se perustuu toisaalta liiaksi verojen ja maksujen korotuksiin, toisaalta meidän mielestämme tärkeiden sosiaalisten tarpeiden laiminlyömiseen ja toissijaisten menojen hyväksymiseen. Mekin olemme arvostelleet, kuten SKDL, hallituksen ja kokoomuksen välistä budjettisopimusta, koska se tehtiin eläkeläisten kustannuksella, mutta SKDL:n arvostelu kohdistuu niin yleisesti hallituksen harjoittamaan talouspolitiikkaan, että ulkopuolisen johtopäätös on mitä ilmeisin: joko SKDL:n eduskuntaryhmässä ei enää ole hallitukseen pyrkivää enemmistöä, taikka SKDL tekee karkeata propagandaa kunnallisvaalien alla ja kääntää sitten kelkkansa toivoen kyynisesti äänestäjien unohtaneen seuraaviin vaaleihin mennessä puolueen politiikan holtittomuuden.

Sellaista politiikkaa, jota SKDL peräänkuuluttaa, ei varmaankaan nykyisiltä hallituspuolueilta voida odottaa. Kuka tahansa voi laatia pitkän luettelon kannatettavista asioista, jotka kaikki puolueet, ei vain SKDL, toteuttaisivat, jos rahoituspuoli ei tuottaisi mitään vaikeuksia eikä maamme teollisuuden kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla vaatisi jatkuvia ponnisteluja. Työajan lyhentäminen 3 5 tuntiin viikossa on asia, johon missään maassa ei vielä ole päästy, joten on vaikea käsittää, miten SKDL voi lähteä siitä, että Suomen teollisuus on niin paljon kilpailijoitaan vahvemmassa asemassa, että se kestäisi tällaisen uudistuksen. Työllistämisvarojen lisääminen ja työttömyyspäivärahan tuntuva korottaminen, niin kuin myös vaaditaan, on asia, joka voitaisiin hoitaa huomispäivänä, jos verotusta kiristettäisiin.

On puhdasta demagogiaa esittää, että varallisuusveroa korottamalla ja erityisellä mainosverolla voidaan poistaa työttömyys. Varallisuusverolla ei vuonna 1982 kerätty kuin 194,9 milj. mk, vaikka verokanta on kansainvälisestikin ottaen korkea. Varallisuusveroa ei saada tuottamaan sellaista rahamäärää, josta SKDL uneksii, ellei sitä uloteta sodanaikaisen hetekaveron tavoin koskemaan kaikkea ja kaikkia. Mainosveron joutuisivat taas kuluttajat tietysti maksamaan.

Äärivasemmisto on aina tarjonnut menojen lisäysehdotustensa katteeksi puolustusmäärärahojen leikkauksia, niin nytkin. Osa SKDL:stä on kuitenkin ollut ehdottamassa maanpuolustuksen tehostamista naapurimaan armeijan kanssa järjestettävien yhteisten sotaharjoitusten muodossa. Sellaisen ehdotuksen tekeminen ei viittaa puolustusmäärärahojen supistamistarkoituksiin. (Ed. E. Laine: Ei tästä puhu kukaan muu kuin Ehrnrooth!)

Suomen puolustusbudjetti on kaikkien valtioiden tilastojen häntäpäässä. Sitä pienentämällä ei pystytä lapsilisiä eikä eläke-etuuksia yleisesti korottamaan eikä liioin lisäämään asuntotuotantoa tai taltuttamaan asumiskustannusten nousua. Kaikkea tätähän on vaadittu välikysymyksessä.

Asuntotuotanto maksaa noin 2,5 mrd. mk valtiolle, ja muutkin SKDL:n lisäyskohteet ovat sitä luokkaa, että armeijan asehankinnoista kokonaankin luopuminen rahoittaisi hyvin vaatimattoman sosiaalipoliittisen ohjelman. Armeijan hankintoihinhan on tämän vuoden budjetissa varattu noin 500 milj. mk.

Yhtä säännöllisesti kuin äärivasemmistomme vaatii puolustusmäärärahojen supistamista, se on tiukkaamassa hallitukselta enemmän taloudellista yhteistyötä Neuvostoliiton ja muiden sosialistis-


ten maiden kanssa. Kommunisteja lukuun ottamatta kukaan ei tästä asiasta löydä arvostelun sijaa. Kommunisteja lukuun ottamatta kaikki ymmärtävät, että Suomen mahdollisuudet käydä ulkomaankauppaa sosialististen maiden kanssa eivät ole rajattomia, kun länteenkio päin olisi pystyttävä lisäämään vientiämme, mikäli elintasoamme ei olla valmiita tuntuvasti laskemaan.

ltävientimmekio vaatii runsaasti vaihdettavia valuuttoja, mutta tästä SKDL vaikenee esittäessään ulkomaankauppa-asiat siten kuin tavaraa vain vaihtamalla voitaisiin kehittää Suomen kansantaloutta suhteellisen korkeaan elintasoon tottuoeideo kaosalaistemme edellyttämällä tavalla.

Tulopoliittisesta ratkaisusta riippuu nyt paljolti, onnistutaanko pitämään inflaatio sellaisissa lukemissa, että taloudellinen kehitys maassamme voi jatkua suotuisasti. Inflaation vastustamisen tulisi olla hallituksen ensisijainen talouspoliittinen tavoite. SKDL:o tarjoamat muutokset hallituksen politiikassa, vaikka vain pieni osa niistä toteutettaisiin, johtaisi inflaation nopeutumiseeo ja näin ollen nimenomaan lapsiperheiden ja eläkeläisten elintason laskuun.

Perustuslaillinen oikeistopuolue on valmis tukemaan kaikkia sellaisia talouspoliittisia toimia, joiden vaikutuksesta taloudellinen kehitys maassamme voi jatkua häiriöittä. Tulopoliittisten neuvottelujen arkaluontoisessa vaiheessa pidämme edesvastuunomana sekaantua asioihin eduskuntatasolla, koska se ei voisi johtaa muuhun kuin pahimmassa tapauksessa asioiden mutkistumiseeo. Oppositiolla on jälkikäteen oikeus ja velvollisuuskin arvostella hallitusta, jos tämä opposition mielestä on hoitanut huonosti oman osuutensa tulopoliittiseen ratkaisuun pääsemiseksi.

Kysymys työttömyysajan toimeentuloturvan parantamisesta on tämänvuotisissa tuloneuvotteluissa se asia, jossa työmarkkinajärjestöt sanelevat, miten hallituksen ja eduskunnan tulee toimia. Tämän päivän realiteetit eivät anoa paljon sijaa valtio-oikeudellisen järjestelmämme mukaiselle eduskunnan riippumattomuudelle. Käytännössä poliittisten päätöksentekijöiden kädet ovat yksityiskohtia myöten sidotut.

Ratkaisu kiistassa, joka koskee työttömälle maksettavan korvauksen sitomista ansioihin, ei saisi luoda sellaista ryhmää, jonka tulot toimettomana olemisesta ylittävät työssä käyvien. Työttömien toimeentuloturvan sitominen ansioihin edellyttää perustuslaillisen puolueen mielestä sellaista muutosta nykyiseen järjestelmään, että työttömän on hyväksyttävä muutakio työtä kuin sellaista, jota

hänen ammattitaitonsa ja työkykynsä huomioon ottaen voidaan pitää hänelle sopivana.

Oppositiossa on hämmästelty sitä ilmapiirin huonootumista, joka on tapahtunut hallituksessa viime aikoina. Keskipuolueet totesivat tammikuun lopussa, että ne olivat jääneet pahasti alakynteen hallituksessa. Lasten päivähoitokysymys, mahdollinen suurvoimala, verotus pienten ja keskisuurten yritysten osalta, vuokratulojen verovapaus ja edellä kosketeltu työttömyysturvakysymys otettiin yhdeksän kohdan luetteloon, joka esitettiin pääministerille. Pääministeri, jolla ei etukäteen ollut tietoa tällaisesta vaatimuslistasta, ei salannut suuttumustaao. Pian sosialidemokraatit vastasivat vaatimalla neuvotteluja tulkintaerimielisyyksiä aiheuttaoeista hallitusohjelman kohdista. Keskustapuolueen puheenjohtaja torjui tällaiset neuvottelut.

Oppositio hämmästelee tietysti tätä poikkeuksellista tilannetta. Mistä onkaan kysymys? Eivätkö hallituspuolueet tule toimeen keskenään? Haetaaoko nyt syyllistä hallituskriisiin vai esitetääokö taas kerran farssi, kuten niin monta kertaa punamultahallituksen historian aikana on tehty?

Ottamatta kantaa hallituspuolueiden kiistoihin sen enempää totean vain, että keskipuolueiden esitys asiallisesti katsoen merkitsee hallitusohjelman muuttamisvaatimusta. Hallitusohjelmassa ei puhuta verojen lieventämisestä eikä vuokratulojen verovapaudesta. Siinä ei liioin oteta kielteistä kantaa suurvoimalan rakentamiseen. Mitä lasten päivähoitoon tulee, on todettava, että tämän vuoden tuloja menoarvion puitteissa ei voida toteuttaa sellaista uudistusta, jota keskipuolueet nyt vaativat. Tässä kuten muissa kiistanalaisissa asioissa luulisi kompromissin olevan mahdollinen, ellei taustalla ole muita laskelmia, kuten vaalivuosina yleensä on.

Oppositioasemastaan huolimatta perustuslaillinen ryhmä ei vallitsevissa olosuhteissa katso rakentavaksi eikä maan edun mukaiseksi pyrkiä hallituksen kaatamiseen. Perustuslaillinen ryhmä ei edes toivo hallituksen kaatuvan todellisiin tai keiootekoisiio sisäisiin erimielisyyksiio, koska nykyiselle hallitukselle ei löydy parempaa tai vähemmän huonoa vaihtoehtoa. Kokoomus elättelee sinnikkäästi hallitukseen pääsyn toiveita, mutta puolueen ja sen eduskuntaryhmän ryhti ja toimiotakyky jättävät niin paljon toivomisen varaa, että kuntoa olisi parannettava oppositiosta käsin, enneo kuin havitellaao hallitusvastuuta ilman menestymisen mahdollisuuksia.

Arvoisa puhemies! Oppositiolla on niin laaja työkenttä nykyisen hallituksen istuessa, että sen ei


tarvitse tuntea oloansa epämielekkääksi. On vain muistettava, ettei parlamentaarinen demokratia tule toimeen ilman oppositiota. Kadehdittava opposition osa ei ole. Työ tehdään yleensä ilman tunnustusta ja lyhyellä tähtäimellä, usein ilman näkyvää tulosta. Vain ne, jotka suhtautuvat ylimielisesti kansanvaltaan ja suomalaiseen poliittiseen järjestelmään, voivat aliarvioida opposition merkitystä sen pitäessä hallitusta varpaillaan ja ohjatessa hallitusta oikeille raiteille.

Hallitusta on varoitettava liiallisesta optimismista inflaation vastaisen taistelun suhteen, jota on ilmennyt viime aikoina. SAK:n tuloneuvotteluissa esittämät vaatimukset merkitsevät myös valtiovallalle niin suurta haastetta, että siihen kykenee vastaamaan vain yksimielinen toimintakykyinen hallitus. Se ei saa nostaa käsiään pystyyn eikä antautua tilanteessa, jossa talouspolitiikassa muillakin aloilla hallitukselta vaaditaan entistäkin päättäväisempää otetta, jotta vaikeuksista huolimatta ei menettäisi asemia kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa. Niistä nimittäin riippuu myönteinen kehitys maassamme rauhanomaisissa oloissa.

Arvoisa puhemies! Perustuslaillinen eduskuntaryhmä tulee äänestämään yksinkertaisen päiväjärjestykseen siirtymisen puolesta.

Ed. Kuusio : Arvoisa puhemies! Työttömyys on sen kohteeksi joutuvalle ilman omaa syytä sattunut onnettomuus, jonka haitalliset vaikutukset heijastuvat työttömän perhepiiriä laajemmalle. Työttömyys vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Työttömyys ja sen aiheuttamat vaikutukset ovat niin vakavia asioita, että niiden kustannuksella ei politiikan parissakaan olisi sopivaa esiintyä irtopisteiden keräämistarkoituksessa. Valitettavasti tällaistakin pyrkimystä kuitenkin silloin tällöin esiintyy.

Jokaisen kansalaisen perusoikeuksiin kuuluu oikeus työhön. Tämän oikeuden turvaaminen on yhteiskunnan keskeisin velvollisuus. Tällä hetkellä olemme kuitenkin kaukana tästä tavoitteesta.

Vaikean työllisyystilanteen aiheuttamaa ongelmaa on tarkasteltava kokonaisuutena, mikäli halutaan pyrkiä vastuullisesti ja realistisesti korjaamaan vallitsevaa tilannetta. Täystyöllisyyden tavoitteesta ei tule missään vaiheessa luopua. Sen puolesta on ponnisteltava yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Rinnan tämän tavoitteen kanssa on huolehdittava työttömyysajan toimeentuloturvasta. Juuri tässä olevien puutteiden ja epäkohtien korjaaminen on ajankohtaisin yhteiskunnallinen ongelmamme. Kansanedustuslaitos on tässä paljon vartijana.

Kansanedustajilla on äsken ollut mahdollisuus tutustua yritystoimintaan sinänsä mielekkäiden yritysvierailujen merkeissä. Toivottavasti näiden vierailujen aikana on syntynyt sellaisia kokemuksia, että niistä on hyötyä silloin, kun työelämää koskevia asioita käsitellään eduskunnassa. Varmaa on, että me kansanedustajat yleisesti ottaen tunnemme liian pintapuolisesti yritystoiminnan arkea.

Uskallan väittää, että vielä hatarammalla pohjalla päättäjien keskuudessa on tuntoja tieto siitä, millaisissa elämän olosuhteissa työttömät joutuvat tulemaan toimeen. Tuntuu hämmästyttävältä, että porvarit tässä maassa eivät ole käytännössä juurikaan kiinnostuneita työttömyysajan toimeentuloturvan järjestämisestä nykyistä oikeudenmukaisemmalla tavalla.

Työttömyys on kansainvälinen ongelma, mutta itse meidän on maassamme järjestettävä ongelmaa lievittäviä toimia, ellemme kykene kokonaan ongelmaa poistamaan. Työllisyyspolitiikkamme on vuodesta toiseen joutunut epäkiitolliseen asemaan yrittäessään etsiä muotoja työllisyyden parantamiseksi ja työttömyyden vähentämiseksi. Työllisyysja työttömyyskysymysten tulee edelleen kulkea käsi kädessä. Kun Suomessa emme pysty kovinkaan paljon vaikuttamaan kansainvälisen talouden tilanteisiin, niin meidän on tehtävä täällä se, mitä me voimme. Me voisimme paljonkin. Kysymys on nyt siitä, löytyykö poliittista tahtoa. Tähänastiset porvarien esiintymiset eivät näytä tässä asiassa kovinkaan lohdullisilta. On kuitenkin syytä olettaa, että eduskunnassa löytyy porvariryhmien piiristä riittävästi avarakatseista näkemystä, ja tätä samaa näkemystä on vaadittava myös työnantajajärjestöiltä.

Vasemmisto ja ammattiyhdistysliike ponnistelevat jatkuvasti työssä olevien ja työttömien työntekijöiden elinehtojen puolesta. Kovassa ja jatkuvasti kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa elinkeinoelämämme on joutunut melkoiseen puristukseen. Kaikesta huolimatta elinkeinoelämän voidaan katsoa selviytyneen ainakin kohtuullisesti, mutta palkansaajaväestöstä ei voi sanoa samaa.

Elinkeinoelämä on saanut ja saa julkista tukea melkoisesti. Palkansaajat ovat pitäneet julkisen tuen myöntämisen ehtona sitä, että siihen liitettäisiin työllistämisvelvoite. Tämä näkökohta on jatkossa nostettava voimakkaammin julkisen tuen myöntämisen ehdoksi. Ei tunnu oikein mielekkäältä se, että julkisen tuen turvin suoritetaan rationalisointi-investointeja ja saneerataan työntekijöitä työttömyyskortistoon. Julkista tukea tulee suunnata nykyistä määrätietoisemmin elinkelpoisen tuotannon vahvistamiseen.


Voidaan myös todeta, että aluepoliittisten tunnusten alla ei pidä tehdä mitä tahansa. Jatkuvasti tulisi pystyä näkemään valtakunnallinen kokonaisuus.

Tällä hetkellä löytyy varmasti useitakin syitä, joilla päästään arvostelemaan maassamme harjoitettua talous- ja työllisyyspolitiikkaa. Erityisesti voidaan olla tyytymättömiä jatkuvasti korkeisiin työttömyyslukuihin ja työttömien toimeentuloturvaan. Tässäkin tilanteessa on silti muistettava, että nykyisen kaltaisen politiikan harjoittamisen aikana maassamme ovat työpaikat lisääntyneet, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, mutta kun samanaikaisesti työikäisten väestön osuus on myös lisääntynyt, niin olemme siinä missä me olemme.

Työllisyysasioiden hoidosta tai hoitamattomuudesta on tarpeetonta tehdä puoluepoliittista kiistakapulaa. Sen sijaan yhteiskuntapoliittisesti muodostuu anteeksiantamaton temppu, mikäli työttömyysajan toimeentuloturvaan ei tehdä niitä korjauksia, mitä työntekijät ja erityisesti työttömät edellyttävät.

Keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kauko Juhantalon puheenvuorossa esiintyi jälleen kerran keskustapuolueen pyrkimys jarruttaa työttömyysturvan uudistusta erilaisilla verukkeilla. Uutta on, että keskustapuolue näyttää nyt valmistautuvan kaksivuotisen keskitetyn ratkaisun kaatamiseen tähän kysymykseen. Silloin keskustapuolue ottaa kantaakseen vastuun, joka on osoittautuva liian raskaaksi.

Sosialidemokraattien mielestä suomalainen yhteiskunta pystyy ratkaisemaan työllisyysongelmansa vain jäntevällä talouspolitiikalla ja sosiaalista vastuuntuntoa osoittavilla toimenpiteillä. Nyt on kysymys siitä, onko tätä vastuuntuntoa riittävästi.

Edellytän, että työttömyysajan toimeentuloturvaa parannetaan viipymättä ja että hallitus edelleenkin pyrkii pitkäjänteiseen, työllisyyttä tukevaan ja inflaatiota hillitsevään asioiden hoitoon. Työllisyyttä tukeva ja inflaatiota hillitsevä linja on tavoitteena myös palkansaajien keskusjärjestöjen pyrkimyksissä. Tähän talous- ja työllisyyspoliittiseen tilanteeseen sopisi erinomaisesti se, että tulopoliittisissa neuvotteluissa päästäisiin keskitettyyn kokonaisratkaisuun. Yhtenä osana tämän keskitetyn ratkaisun tavoitteista on juuri työttömyysajan toimeentuloturvan kohentaminen. Se on keskeisiä tavoitteita palkansaajajärjestöjen esityksissä, mutta suuren luokan kysymyksiä on muitakin.

Arvoisa puhemies! Työaikakysymys on suuri yhteiskunnallinen kysymys, jonka heijastusvaikutuk-

set ovat laajat. Työaikaa lyhentämällä luotaisiin edellytyksiä myös työllistämiselle. Erityisen tärkeää olisi nyt viivytyksittä löytää sellaisia ratkaisuja, että nuoria työttömiä voitaisiin työllistää. Ennätysmäisen korkeat nuorisotyöttömyyden lukemat muodostavat vaarallisen aikapommin. Tämä aikapommi on tikittänyt jo pitkään. Tällä hetkellä voidaan vain arvailla, millaisia pysyviä vaurioita yhteiskuntaan tämän pommin räjähtäminen aiheuttaa.

Työttömyys on yksilötasolla suuri onnettomuus. Työttömyys tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Sen vuoksi on tärkeää, että kaikilla tasoilla ja tahoilla suhtaudutaan työttömyyteen entistä vakavammin. Kaikkia työllisyyttä edistäviä, pitkäjänteisen talouspolitiikan toteuttamiseen sopivia ratkaisuja tarvitaan, ja missään vaiheessa emme saa unohtaa heitä, jotka ovat vaille työtä joutuneet. Aikapommi on purettava nopeasti.

Ed. S i i t o n e n : Arvoisa puhemies! Huoli työllisyydestä on oikeutettua. Tätä tosiasiaa ei muuta toiseksi se, että SKDL:n välikysymyksessä on selvää poliittistakin väriä. Onhan heidän edustajansa istunut työministerin paikalla ennen nykyistä, jonka taustapuolue puolesta~n ennen vaaleja ilmoitti lopettavansa työttömyyden kuudessa kuukaudessa. Se, että sen paremmin SKDL:läinen kuin SMP:läinenkään työministeri ei ole työllisyyden parantamistavoitteissaan onnistunut, osoittaa tilanteen vakavuuden.

Työttömyydessämme on tällä hetkellä joukko erilaisia aineosia. Juuri nyt elämme kausiluontaisesti vaikeinta työttömyyskautta. Taustalla on kuitenkin krooniseksi muodostunut työttömyys, joka juontaa juurensa liian heikosta kilpailukyvystä, liian korkeiksi muodostuneista työvoimakustannuksista, jotka ovat johtaneet tuotannon pääomavaltaistamiseen, vapaasta ulkomaisesta tuonnista, joka on tietyiltä osin rajannut kotimaista tuotantoa, sekä monista muista vastaavista tekijöistä.

Työttömyystilastoissa on myös tilastoharhaa. Suomalainen yhteiskunta on ummistanut silmänsä siltä tosiasialta, että kortistoissa on myös työtä pakoilevia ja sosiaaliturvaan mieluummin kuin vähemmän houkuttelevaan työhön kiinni tarttuvia kansalaisia.

On totuus sitten mikä tahansa, työttömän asema ei ole helppo. Jokaista työtöntä painaa paitsi huoli huomisesta myös tietoisuus siitä, ettei oma työ ole leivän ja asunnon luojana. Samanaikaisesti kun äärivasemmisto on turvautunut työllisyyspoliittiseen välikysymykseen käydään työmarkkinoil-


la normaalia kovempaa kiistaa tulevista tuloratkaisuista. Pari päivää sitten tilanne johti siihen, että SAK:n ja STK:n kannat etääntyivät niin kauas toisistaan, että työntekijäpuoli ryhtyi valmistelemaan työtaistelua. Massatyöttömyys ja työtaistelu samanaikaisesti esiintyvinä ovat varsin omalaatuinen kuva Suomen olosuhteista. Tämä tilanne osoittaa, kuinka kauaksi työssäkäyvä työntekijäpuoli on irtaantunut perinteellisestä solidaarisuudesta, myös niiden työläisten etujen ajamisesta, jotka tällä hetkellä ovat työttöminä.

Me olemme ryhtyneet keskustelemaan työajan lyhentämisestä. Se merkitsee eräänlaista työn uudelleenjakoa. Mutta emme ole ryhtyneet käymään vakavaa keskustelua työn oikeasta jaosta työllistettyjen ja samanaikaisesti työttöminä olevien kesk<;n. Tästähän olisi kysymys silloin, jos keskellä vakavaa massatyöttömyyttä hyväosaiset eli työpaikan omaajat jossakin määrin tinkisivät palkkavaatimuksistaan ja näin tekisivät mahdolliseksi kilpailukyvyn parantamisen, työn jakamisen useammille kuin mitä nyt on asianlaita.

Toinen tämän hetken tunnuskuva liittyy julkisen työllisyyspolitiikkamme paikallaan polkemiseen. Me puhumme kyllä Rinteen kokeiluista ja tarpeista keksiä uusia työllistämiskeinoja. Me alleviivaamme tarvetta lisätä esim. kuntien palveluksessa olevaa työvoimaa. Me pyrimme työllistämään virastotöin, luomme työtilaisuuksia valtiovallan toimesta hyvin samantapaisin keinoin, joista ennen käytettiin työttömyystöiden nimitystä. Nimiä vaihdellaan, mutta sisältö ei juuri muutu. Oleellista on, että olemme jatkuvasti puuttumassa vain seurausilmiöihin, työttömän aseman parantamiseen, mutta emme itse työttömyyden syihin. Emme halua tunnustaa sitä, että mitä laajempi julkisen työllistämisen vaatimus on, sitä enemmän se edellyttää verovarojen käyttöä tähän tarkoitukseen, sitä enemmän lisää verorasitusta, joka puolestaan pitää kilpailukykymme ontuvana. Olemme tietyllä tavalla kuin harakka tervatulla katolla. Meidän tulisikin tästä johtuen entistä enemmän turvautua rakentaviin keinoihin. Tällaisia ovat mm. verohelpotukset elinkeinoelämälle ja yrityksille, jotka ottavat uusia työntekijöitä palvelukseensa. Tällaisiin kuuluu oppisopimuslain entistä laajempi soveltaminen. Tällaista olisi myös nuorten yhteiskuntatakuun laajamittaisempi soveltaminen kuin mitä nyt on asianlaita.

Sen tutustumiskierron aikana, joka minulla oli tilaisuus eduskunnan talviloman aikana suorittaa Wärtsilä Oy:hyn, tulin varsin vakuuttuneeksi siitä, että terveitä työpaikkoja luodaan vain elinkeinoelämän piiriin. Julkisen sektorin lisätyöllistämi-

15 428400002W

nen merkitsee tällä hetkellä ennen muuta lisääntyvää byrokratiaa, lisääntyvää kontrollia, työvoiman siirtoa tuottavasta tuottamattomaan toimintaan. Tämä ei voi olla työllisyyspolitiikan tarkoitus.

Työllisyys ei ole pelkästään raha-, pääoma-, yritteliäisyys- tai muu sellainen kysymys. Työllisyys riippuu myös yhteiskunnassamme vallitsevasta ilmapiiristä. Tätä esimerkiksi verottaja voi asenteillaan ja otteillaan joko parantaa taikka huonontaa. Aivan keskeisellä sijalla on tällöin luonnollisesti yritysverotus, mutta myös esim. kiinteistöihin ja tonttimaahan kohdistuva verotuspolitiikka, joka panee yrittäjät miettimään tulevan toimintansa mahdollisuuksia. Tässä suhteessa en voi olla kiinnittämättä huomiota siihen varsin epämiellyttävään kiistaan, jota Helsingissä on jouduttu käymään verojohtajan ja verolautakunnan jäsenten välillä. Helsinkihän on koettanut ylläpitää suotuisaa verotusilmastoa mm. pitääkseen täällä yrittäjiä ja sitä kautta luonnollisesti työpaikkoja. Uusi verojohtaja ei kuitenkaan näytä tätä ilmapiiritarvetta ymmärtävän. Helsingin veronmaksajien yhdistys sekä helsinkiläiset kiinteistöalan yhdistykset, Helsingin asuntoyhtiöiden yhdistys, Helsingin kiinteistöyhdistys ja vastaava ruotsinkielinen järjestö ovat tämän johdosta joutuneet kääntymään jopa oikeusasiamiehen puoleen, jotta tempoilevan ja verotusarvojen voimakkaaseen nostamiseen tähtäävän verojohtajan toiminnan laillisuus saataisiin selvitettyä. Toivon, että herra oikeusasiamies nopeasti saattaa tämän tutkimuksen loppuun, koska sekin on yksi niistä tekijöistä, jotka välillisesti vaikuttavat yritysilmastoon sekä tätä kautta pääkaupunkiseudun työllisyyteen. Toivon, että myös maan hallitus ja erityisesti veronmaksajien ystäväksi mm. Veronmaksaja-lehden palstoilla julistautunut herra valtiovarainministeri nyt näyttävät, ovatko puheet vain puheita, vai onko niiden takana sanoilla katettakin. (Ed. Kortesalmi: Kumpi ministeri?) Sanon tämän sen vuoksi, että kiinteistöjen verotusarvojen nostamisella on pääkaupunkiseudun jo muutenkin korkeita asumiskustannuksia edelleen nostava vaikutus.

Erityisen suurta huolta on tällä hetkellä syytä kantaa nuorten henkilöiden työllisyydestä. Olemme astuneet vaiheeseen, jota värittävät myös akateeminen työttömyys ja koulutetun nuorison entistä laajempi työttömyys. Työn saanti ammattikoulusta ja korkeakoulusta valmistumisen jälkeen kestää nykyisellään liian kauan. Ja juuri tässä elämän vaiheessa on ihmisillä huolenaan opintovelat, asunnon hankinta, kodin ja perheen perustaminen. Myös tässä suhteessa kaipaisimme so-


siaalista mieltä ja solidaarisuutta. Varhaiseläkejärjestelmien kehittäminen päämääränä tilan luominen nuorten astumiselle työmarkkinoille olisi tässä suhteessa mitä tarpeellisinta.

Arvoisa puhemies! Työllisyyspoliittinen välikysymys leimataan helposti propagandaksi. Näin ei kuitenkaan tulisi tehdä. Yhteiskunnan ja sen päättäjien tulisi entistä vakavammin käydä avointa ja vilpitöntä keskustelua työllisyyspolitiikkamme päämääristä ja keinoista, tulisi avoimesti pyrkiä luotaamaan tehtyjä virheitä, analysoimaan tilannetta uudelleen ja löytämään uusia ratkaisuja. Ilman tällaista avointa asennetta emme pääse eteenpäin.

Ed. Ra u d a s k o s k i : Arvoisa puhemies! SKDL:n työllisyysvälikysymys on mielestäni oiva näyte todellisuustajun puutteesta tässä tilanteessa ja samalla näyte lähinnä vasemmiston piirissä, ayliikkeen piirissä työmarkkinapuolella vallitsevasta katkerasta taistelusta. Poliittista peliä tähän välikysymykseen sisältyy hyvin runsaasti. On valitettavaa, että näin vakavalla asialla kuin työllisyydellä lähdetään leikkimään ilman, että on olemassa mitään vakavaa tarkoitusta tämän asian ratkaisemiseksi. Ei kai sitä ratkaista sillä, että samaan aikaan kun ollaan kantavinaan huolta työttömyydestä ja sen kasvusta, ollaan yllyttämässä vain lakkoa ja epäjärjestystä työmarkkinoille sen takia, että työssä olevien omat edut parantuisivat vaikkapa työttömyyden kasvun uhallakin.

Tätä taustaa vasten katseltuna SKDL:n työttömyysvälikysymys ei ole perusteltu. Näyttää myös siltä, että ryhmän puheenjohtaja ampui ohi, kun hän ryhmäpuheenvuorossaan sanoi, että elinkeinoverotus on uudistettava hitaan kasvun pohjalle. Ilmeisesti tähän lausekkeeseen sisältyy suhteellisen hyviä ajatuksia, näin uskon. Mutta melkein välittömästi perään sanotaan, että sosiaaliturvamaksuja on lisättävä yritystoiminnalle. Nämä kaksi ajatusta ovat niin raskaasti ristiriidassa keskenään, että tämäkin vain osoittaa sen onttouden, mikä SKDL:n välikysymykseen sisältyy. Tässä välikysymyksessä on todella pelaamisen makua eikä vakava tarkoitus ole ensi sijalla.

Jos nyt puhutaan työllisyydestä ja niistä huolista, joita on olemassa, niin puhutaan sitten kun tämä keskustelu on sitä varten. Ottaisin ensin esille energiapolitiikan. Meillä ei ole kiinnitetty riittävän vakavaa huomiota kotimaisten energialähteitten hyväksikäyttöön. Vesivoiman ja turpeen ohella erittäin suuri merkitys työllisyyden hoitamisessa olisi myönteisemmällä suhtautumisella metsätalouteen. (Ed. Miettinen: Oikein!) Meillä on mil-

joonia hehtaareita, jotka odottavat vesuria, on yksityisillä, valtiolla, seurakunnilla ja yhtiöillä. Jos yksityisen metsävarat ovat niin aliarvostettuja yhteiskunnan mielestä, ettei sinne voida työttömyysvaroja käyttää ja nuorta, tervettä miestä lähettää töihin, niin lähetetään se valtion, kuntien ja seurakuntien metsiin. Työtä riittää kyllä, jos vain on tahtoa tämän asian järjestämiseen. Meidän pitäisi ottaa aivan uusi asenne yhteiskunnassa sikäli, että on aivan sama mitä työtä ihminen tekee, kunhan se työ on tekemisen arvoinen. Se on myös silloin toimeentulon ja palkan arvoinen. Meidän pitää luopua siitä vanhakantaisesta, menneisyyteen kuuluvasta ajatuksesta, että kun minä olen sellainen ja sellainen ammattimies, tähän olen koulun käynyt tai tätä työtä tehnyt, niin totisesti en suostu tässä maailmassa muuta tekemään. Tätä on ayliike opettanut viimeiset 20 vuotta jäsenjoukkojensa keskuudessa, ja me olemme saamassa tulokset.

On puhuttu myös luonnonsuojelussa kovasti ydinvoimalaa vastaan. Sanon, että juuri ne, jotka puhuvat ydinvoimalaa vastaan, ovat hankkimassa viidettä ydinvoimalaa tähän maahan hylkäämällä kotimaisten energialähteitten hyväksikäytön tai eivät kiinnitä siihen riittävästi huomiota eivätkä puolusta sitä riittävästi. Tällä konstilla varmimmin tähän maahan hankitaan se viides ydinvoimala. Sanottakaonpa tästä asiasta sitten propagandamielessä puolueittein periaatelausumissa tai missä hyvänsä mitä tahansa niin tähän tulokseen tullaan, jatkamalla sitä kotimaisuutta vieroksuvaa energiapolitiikkaa mitä meillä on pitkään harjoitettu.

Yritystoiminnan merkityksestä ed. Kuusio muistaakseni sanoi, että sitä ei meillä riittävästi ymmärretä. En muista aivan varmaan, sanoiko hän siihen etuliitteenä, että porvaripiireissä ei ymmärretä. Minusta tuntuu, että jos sitä ei siellä ymmärretä, niin voiko odottaa, että joku muu tässä maailmassa sitä ymmärtäisi, kun juuri se sektori pyrkii kaikin voimin pitämään yllä yritystoimintaa ja osoittamaan sen tarpeellisuuden ja merkityksen suomalaiselle yhteiskunnalle, työntekijälle. Kaikille meille, tässä samassa kansallisessa veneessä kun me elämme ja asumme, täytyy tuo merkitys osoittaa, että se on suuri. Mutta jos saisin hieman epäystävällisesti ottaa esille sen ymmärryksen, mitä joskus olen kuullut SKDL:n puolelta, että siellä luetellaan budjettipuheenvuorossa vain niitä yhtiöitä ja yrityksiä, jotka vielä ovat jossakin tuottaneet voittoa. Se on nähty pahana asiana. Kuitenkin pitäisi iloita siitä, että jossakin vielä joku yritys menestyy, kykenee laajentumaan, tutkimaan, nostamaan jalostusastettaan, lisäämään työpaik-


koja jne. Tätä varten hallitusohjelmassakin sanotaan, että on suosittava oman pääoman muodostumista yritystoimintaan. Kaikki kiitos ed. Kuusiolle siitä, että hän vasemmiston puolelta otti tämän yritystoiminnan suuren ja tärkeän merkityksen esille. Yhdyn kovasti näihin ajatuksiin.

Yritystoiminnan edistäminen totta kai edellyttää myös niitä toimenpiteitä, joihin ovat ed. Vennamokin ja monet muut tässä salissa viitanneet, myös hallituksen ministereiden taholta, veropolitiikan uudistamisen toteuttamista ja sen katsomista, mitä siinä on tehtävä, että se edesauttaisi yritystoiminnan menestymistä ja oman pääoman muodostumista. Onhan harkintaverotusta ja sellaista, joka ei ole moraalisesti perusteltavissa. Sellaista verotustoimintaa on aika paljon olemassa. Mitä pienempi yritys, sitä enemmän se on tällaisten epäkohtien orja.

Myös ed. Ehrnrooth mainitsi varallisuusveron ja ehkäpä jotkut muutkin. Tämä on yksi niistä vanhoista jäänteistä, jotka vaivaavat ja jäytävät niin kuin tauti suomalaisen yritystoiminnan perusselkärankaa. Omaisuuvero - moneenko kertaan se pitää ihmisen elinaikanaan maksaa? Hän hankkii tuloa, maksaa siitä veron, rakentaa sillä yritystoimintaa, saa syntymään vähän pääomaa työntekijöitten hyväksi ja maksaa veron omaisuuden olemassaolosta, josta hän jo kerran maksoi veron. Kun omaisuus luovutetaan pojalle tai jatkajalle, maksetaan perintöveroa. Eihän tässä ole päätä ei häntää, että pidetään yllä tällaista iänikuista veropolitiikkaa puhumalla jostakin omaisuusverosta. Siitä pitäisi kovasti luopua, ja kuinka yksinkertaista se olisi: 0,2 % välillistä veroa johonkin lisää, sillä tulee tuo 200 miljoonaa, jonka enintään omaisuusvero yksityisiltä kansalaisilta merkitsee tuloja valtiovallalle. Ehkä summa on vähän päälle 200 miljoonaa, en ole hyvin tarkkaan siitä selvillä, mutta ei se hyvin kauas siitä heitä. Kun se näin pienellä liikkeellä voitaisiin tehdä, mitä sillä saataisiin aikaan, kun me puhumme henkisen, keveämmän yhteiskunnan rakentamisen tarpeellisuudesta? Sillä saataisiin aikaan se, että noin miljoona kansalaista vapautettaisiin pitämästä joka vuosi verotuksessa '' rätinkiä'' omaisuusarvojensa ja esineittensä ja omaisuuksiensa arvojen muutoksista ja vaihteluista. Huomatkaa: me emme ole tahtoneetkaan vielä tosissaan keventää ihmisten elämää henkisessä mielessä yhteiskunnassamme. Sitä osoittaa se, että samainen omaisuusvero on aina meillä olemassa.

Aluepolitiikasta varoitettiin, että sen varjolla ei saa tehdä mitä hyvänsä. Minä yhdyn myös ed. Kuusion ajatukseen, että ei saa tehdä aivan mitä

hyvänsä, ei silläkään ehdolla, että Helsingissä on enemmän työttömiä kuin jossakin PohjoisSuomessa, sillä jos työttömien määrä ratkaisee työllisyysvarojen jakamisen, silloin Pohjois-Suomi ja kehitysalueet jäävät ilman. Vaikka on kuinka hyvä työllisyys Helsingissä, täällä on aina niin paljon työttömiä, että jos varat määrän perusteella jaetaan, Pohjois-Suomessa ja kehitysalueilla moni kunta ei saa markkaakaan rahaa, vaikka työttömyys on 20 % eli noin kymmenkertainen kuin joillakin parhailla paikoilla Etelä-Suomessa. Ei aluepolitiikalla todellakaan saa leikkiä eikä sen varjolla saa tehdä mitä tahansa. Tässä mielessä yhdyn ed. Kuusion ajatukseen, mutta täysin päinvastaisessa järjestyksessä.

Tupo-sopimus olisi nyt hyvin tärkeä tehdä. Minua ihmetyttää kyllä se, että kun oikeastaan eivät milloinkaan työnantajien ja työntekijöiden välillä ole erot olleet niin pieniä kuin ne tällä hetkellä ovat, niin nyt näyttää siltä, että kaikki ovat vain sapeleita kalistamassa, että nyt muka tässä taistelemaan ryhdytään. Se on seurausta ajan kulusta: 30 vuoden takaisen ottelun tuloksia eivät muista ne, jotka tänä päivänä reutovat ammattiyhdistysliikkeessä, sen eri soluissa ja osissa. He huutavat kiveä kiven päältä pois voidakseen kohentaa vain omaa asemaansa samaan aikaan, kun meillä on 160 000 työtöntä yhteiskunnassa. Tässä kohden varmasti SAK:llakin on aihetta todella sanoa jäsenjoukoilleen aivan suoraan, mikä on tilanne. Saisimme olla iloisia me, joilla on työtä ja toimeentuloa ja turvallisuutta, ovat lomat kunnossa ja palkka juoksee, kenelle isompi, kenelle pienempi, mutta kuitenkin. Minkä takia pyritään välttämättä pois työstä samaan aikaan? Hintaan mihin tahansa pitäisi työaikaa saada lyhemmäksi, kun toiset huutavat jatkuvasti, että pitää saada työtä, työtä, työtä. Minkä takia sitten, kun sitä saadaan, siitä pitää välttämättä pyrkiä pääsemään irti?

Meillä on suhteellisen hyvä yhteiskunta myös vapaa-aikojen suhteen, jos rehellisiä ollaan, mutta jos halutaan olla etupyyteisiä, me voimme jokainen sanoa, että kyllä meillä ovat hirveän huonosti asiat. Palkka on pieni ja työpäivä pitkä ja raskas, ja kaikkea tällaista valitusta me voimme esittää, mutta jos rehellisiä ollaan, niin ne, joilla on työtä tässä talossa ja talon ulkopuolella, eivät ole onnettomimpia tässä yhteiskunnassa, vaan 30 000 vammaista, 160 000 työtöntä, kymmenettuhannet asunnottomat yksinäiset maalla ja kaupungeissa. Nämä ovat sitä kehitysmaa-aluetta, johon meillä ei rahaa riitä, mutta sitä vastoin me olemme valmiit työntämään itsemme kipeäksi kehitysmaille muualle maailmaan ja ohitamme nämä omat


kehitysalue-asiat, jotka koskevat äsken lueteltuja alueita. Minä toivon, että tähän asiaan kiinnitettäisiin tulevaisuudessa sen laatuista huomiota, että pannaan omassakin maassa nämä asiat kuntoon ja siinä sivussa autellaan muitakin. Tämä on sitä oikeaa politiikkaa, jonka laatuista meidän pitäisi harrastaa.

Tulen vielä työttömyysturvakysymykseen. Minä ihmettelen, että aivan vakavan näköisesti on otettu esille ansiosidonnainen työttömyysturvan järjestäminen tässä yhteiskunnassa. Sosiaalinen ajattelutapa, minun on sanottava, on ilmeisesti tyyten katoamassa tästä yhteiskunnasta. Oikeastaan se sai alun silloin, kun sosiaalietuudet pantiin verolle tulopoliittisen ratkaisun yhteydessä, kun Matti Pekkanen teki parin kaverin avustamana - toinen edusti työväenpuolta, toinen suurteollisuutta - verhojen takana sen kuuluisan paketin, joka tuotiin niin kuin lasipallo hallitukselle, että joka tämän särkee, ottaa vastuun koko yhteiskunnan rauhattomuudesta, ja sillä tavalla mentiin eteenpäin. Tällöin murrettiin sosiaalisen ajattelutavan runko tässä yhteiskunnassa. (Ed. Helmisen välihuuto)- Ed. Helminen tietää tämän hyvin tarkkaan, etten minä halua opettaa, mutta saanen kuitenkin palauttaa mieliin tämän murheellisen tapahtuman alkusyyn ja -juuren.

Nyt työttömyysturva pitäisi rakentaa samalle pohjalle, eli sen, jolla on aurinkoista elämää, on palkka ja turva ollut hyvä koko elämän ajan tai pitempäänkin, pitää huonojen päivien ainakin saada paljon enemmän turvaa kuin sen kurjan, joka on koko aktiiviaikansa ollut ehkä huonolla palkalla, raskaassa työssä ja likaisessa hommassa ja saa siitä pikkupalkkaa, niin kuin yleensä tahtoo olla. Hänen pitää huononakin päivänä saada huonommin kuin paremmin ansainneen, vaikka minun mielestäni pitäisi asian olla aivan päinvastoin. Kyllä kai minä edustajana menen parin kuukauden työttömyyden yli paremmin kuin esim. joku pikkupalkkainen. Minkä takia minun pitäisi välttämättä saada enemmän? Kyllä me voisimme aivan helposti perustellusti kysellä, onko sosiaalinen ajattelutapa meiltä loppunut vai onko sitä vielä jossakin olemassa. Se vain on niillä rajoilla, onko sitä enää todella missään olemassa. (Ed. Helminen: Edustajan työttömyysturvaa se ei koske!)En ole sitä vailla ollutkaan, ed. Helminen.

Nuorisotyöttömyydestäkin on puhuttu paljon, ja sitä on olemassa, 30-40 000 suurin piirtein, mutta edelleen minä sanon, että ay-liike ei ole tehnyt parastansa työttömyyden poistamiseksi tai tilanteen parantamiseksi nuorisolle. Miksikä ei?

Sen takia, että sopimusvapauskin on otettu pois

työntekijöiltä JO monissa tapauksissa. Tarkoitan tällä sitä, että kun monilla opiskelijoilla on 6 000-7 000 markan alennusverokirjat ja määrätystä vuodesta alaspäin peritään puolet muistakin maksuista, niin nyt, kun vaatimukset nuoren työhön saamiselle ovat sellaiset, että hänelle pitää maksaa kymmenen vuotta ammatissa olleen, täysin hioutuneen ammattimiehen palkka, tämä on este. Jos ay-liike tahtoisi auttaa nuorisoa todella saamaan paremmin työtä, kuinka mielellään he tulisivat työhön hieman halvemmallakin palkalla kuin kymmenen vuotta työssä ollut jo täyteen ammattipalkkaan päässyt henkilö, mutta ay-liike on este tämän asian hoitamiselle?

Ette varmaan halua tätä käsitystä hyväksyä, mutta antakaa tämän olla minun näkemykseni, jos ette sitä totenakaan pidä. Minä olen ottanut valituksia nuorilta nimenomaan tämän kaltaisista asioista. Tästä syystä olen valmis kehottamaan myös ay-liikettä tarkastelemaan asiaa aivan todellisen tilanteen pohjalta eikä tuijottamaan siihen, että kun ammattijärjestö on suuri, sillä on voimaa ja me voimme hoitaa asian niin, ettei penniäkään alle myöskään nuorelle, jos hän tulee. Se on periaatteena hyvä, mutta jos se on este nuoren työhön tulemiselle, miksi emme sitä estettä hieman laskisi, jotta työhön tulo tulisi mahdolliseksi?

Kannattaa ajatella näitä asioita samoin kuin kodinhoitotukikysymyksen järjestämistä sille mallille, että kotiapulainenkin olisi mahdollista ottaa. Jollakin tavalla se pitäisi hyvittää, verovähennysoikeus tai jokin asia järjestää niin, että jos kaksi vanhempaa käy työssä ja heillä on lapsia kotona ja he palkkaavat aivan oikealla palkalla kotiapulaisen, niin nämä vanhemmat vähentäisivät vaikka osan palkasta. Kotiapulaisen palkastahan taas muuten menisi vero yhteiskunnalle, joten ei siinä ilmeisesti niin kovin suurista eroista olisi kysymys, mutta me saisimme suhteellisen halvalla perustettua työpaikkoja, kun valmiita koteja on olemassa, kunhan avaisimme ovet tulijoille, 15 000-20 000 nuorelle tytölle ja pojalle. Tässäkin olisi todella sosiaaliministeriölle tarpeellista ajateltavaa.

Lopuksi tuli mieleen se hämmästeltävä asia, että nyt Työväen taloudellisen tutkimuslaitoksen viimeisessä katsauksessa esitetään kansaneläkkeen kolmannen vaiheen käyttöönoton lykkäämistä, jonka pitäisi vuoden 1985 alusta tulla voimaan ja johon on myös SAK:n sosiaalisihteeri Kaarisalo yhtynyt. Kun ajatellaan, kenelle kansaneläkkeen raha menee, sehän menee juuri niille, joilta käytännössä työeläke puuttuu, joten tätäkään taustaa vasten minä en tunnusta näitä työväenliikken toimenpiteitä kaikilta osin oikeiksi, niin paljon hy-


vää kuin se on tehnytkin suomalaiselle yhteiskunnalle ja siinä mielessä sitä todella arvostan. Mutta toivoo, että työväenliike myös todella huomioisi tilanteen, jossa ollaan ja eletään. Meidän täytyy tehdä sellaisia asennemuutoksia, luopua perinteistäkin, joita on harrastettu. Jos perinteet ovat paremman yhteisen elämänmenon este, miksi emme taipuisi kehittyvän tilanteen mukana ja luopuisi niistä kannoista, jotka ovat osoittautuneet liian vanhanaikaisiksi? Meidän täytyisi talouselämän näkemisessä, työelämän kehityksessä ja yhteiskunnan kehityksessä ottaa huomioon, mitä ympärillämme tapahtuu ja mihin on jouduttu.

Arvoisa puhemies! Toivon todella, että hallituksessakin kiinnitettäisiin huomiota edes ohimennen joihinkin puheenvuorossani esittämiini ajatuksiin, sillä minä olen vakaumukseni perästä julki tuonut, mitä olen kansalta ja kentältä neuvoja ja ohjeita vastaan ottanut.

Ed. K o s k e n n i e m i : Arvoisa puhemies! Ed. Raudaskoskelle sanoin, että minä olen työväenluokan puolueessa ja myös työläisen asemassa tottunut näkemään, että he vaativat palkkaa vain siitä tuottavuuden lisäyksestä, mikä kulloinkin on otettavissa työnteosta irti, eivätkä ne suinkaan huvikseen sitä vaadi, vaan ne vaativat sen puolesta, että ne tarvitsevat elämiseen tuon palkan lisän.

SKDL:n eduskuntaryhmän pääpuheenvuorossa on hyvin laajasti ja seikkaperäisesti käsitelty välikysymykseen johtaneita syitä. Aivan kuten ryhmämme puheenjohtaja Veikko Saarto totesikin puheenvuoronsa alussa, välikysymyksen julkiseksi tulo antoi puhtia myös hallituspuolueiden toimiin. Se näkyi siinä, että keskustan puolueet ryhtyivät vaatimaan hallitukselta omia toimia hallituspolitiikkansa tehostamiseksi ja kuvansa kiillottamiseksi näin puoluekokouksen alla. Tähän hallituspuolueiden väliseen kujanjuoksuun yhtyi sosialidemokraattinen puolue tekemällä omat huomautuksensa keskipuolueiden vaatimuksiin ilmoittamalla, että hallitus on toiminut juuri ohjelmansa mukaisesti.

Hallitus piti ohjelmassaan tärkeimpänä tehtävänään työttömyyden tuntuvaa supistamista ja sosiaaliturvan parantamiseen tähtääviä uudistustoimia siten, että ne vaikuttaisivat työllisyyden tuntuvaa parantamista. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut - sen ovat laidasta laitaan kaikki puolueet tänään puheenvuoroissaan todenneet, myös hallituspuolueet- minkä vuoksi on hyvin ymmärrettävää, että hallituspuolueet ovat ryhtyneet pallottelemaan keskenään toisarvoisilla puolueohjelmil-

!aan unohtaen tärkeimmän tehtävän eli työllisyyden hoidon.

Hallituksen puolesta vastasi välikysymykseen ministeri Vappu Taipale, joka vähän sivusi työttömyyttä mainiten hallituksen ryhtyneen toimiin nuorisotyöttömyyden lieventämiseksi. Tämä tärkeä kysymys kuitattiin kuitenkin ministeri Taipaleen puheenvuorossa hyvin lyhyellä maininnalla toteamalla: "Nuorisotyöttömien määrä on kuitenkin vähentynyt joulukuusta 1982 viime vuoden joulukuuhun 1 100 nuorella. Nuorten osuus työttömistä oli silti yhä niinkin korkea kuin 32 % ja kokonaismäärä 44 200 henkeä.''

Näin lyhyellä maininnalla sivuutti hallitus siis tällä kertaa välikysymyksen itse pääsisällön. Tosiasiallisesti hallitus on pakotettu käsittelemään tätä keskeisintä ongelmaa tällä kertaa vartioitujen ja suljettujen ovien takana nimenomaan tämän välikysymyskeskustelun kuluessa. Näennäisesti keskustelun ydin on verhottu alussa mainitsemiini hallituspuolueiden välisiin heittoihin.

Palatakseni välikysymyksen tärkeimpään asiaan itse työttömyyteen voimme todeta, että tilanne on suorastaan hälyttävä. Työttömien luku viimeisimmän tilaston mukaan on kasvanut 3 200:lla viime joulukuusta tammikuun 1984 loppuun. (Ed. Vainio: Ei muuten pidä paikkaansa!)- Pitävät paikkansa itse työvoimaministeriön eilen julkistamien tilastojen mukaan. -Työttömiä työnhakijoita lomautetut mukaan lukien oli työvoimaministeriön työllisyyskatsauksen mukaan 158 700, ed. Vainio, jos ette ole sattunut lukemaan työvoimaministeriön tilastoja. (Ed. Vainio: Satuin lukemaan!) Tosiasiallisesti työttömyys on kasvanut tätäkin suuremmaksi, sillä näistä tilastoista on siivottu pois työttömyyseläkkeen saajat, joita oli 3 5 900. Jos nämä työttömyyseläkkeellä olevat laskettaisiin kuten aikaisemmin on tehty, nousisi työttömien määrä lähes tarkalleen 195 OOO:een.

Samassa työvoimaministeriön tilastossa todetaan, että lomautettuja työläisiä oli tammikuun lopussa lähes 14 500. Lomautetuista 45 % oli teollisuudessa, 33 % rakennustoiminnassa ja 16 % palveluelinkeinoissa. Tammikuun 1984 aikana työvoimatoimistoihin ilmoittautui 45 400 työnhakijaa, joista työttömiä oli 32 200. Tuona aikana sijoitettiin työhön 33 400 työntekijää tai monet niistä lopettivat syystä tai toisesta työn hakuosa ilmeisesti pääosa siitä syystä, että moneen kertaan monella yritykselläkään työtä ei ole löytynyt. Lyhennetyllä työviikolla tammikuun lopussa työskenteli 11 400 henkilöä eli 800 enemmän kuin joulukuussa viime vuonna.

Suurin oli kasvu Pohjois-Suomessa. Mainitse-


mani tilaston mukaan viime vuoden tammikuuhun verrattuna työttömyys aleni Etelä-Suomessa, mutta kasvoi Pohjois-Suomessa. Määrällisesti eniten työttömiä oli Tampereen työvoimapiirissä, 23 800. Korkeimmat työttömyysasteet olivat kuitenkin Rovaniemen (13,4 %) ja Kajaanin (13,3 %) työvoimapiireissä. Nuorten työttömien määrä tuli jo aiemmin mainittua.

Tässä yhteydessä ei voi sivuuttaa sitäkään seikkaa, että kaikki työttömät eivät ole työttömyysajan turvan piirissä. Työttömyyskorvauksen saajia oli 63 300. Työttömyyskassojen jäseniä oli 71 600. Haluan valottaa työttömyyttä vähän tarkemmin mm. oman työvoimapiirin, Rovaniemen, osalta. Tammikuun tilannekatsauksen aikana työttömien työnhakijoitten määrä oli 13 366. Työttömiä oli 5 30 enemmän kuin joulukuussa ja 302 enemmän kuin vuosi sitten. Tammikuun viimeisenä päivänä 15,5 % Lapin työvoimasta oli työttömänä.

Työllisyystilanteen vaihtelut Lapin läänin kunnissa ovat hyvinkin suuria ja erilaisia maan muihin kuntiin ja työvoimapiireihin verrattuna. Parhaankin kunnan, Rovaniemen kaupungin (työttömyysaste 9,4% ), ja heikoimman kunnan, Pellon (työttömyysaste 24,8 % ), ero on yli 15 prosenttiyksikköä. Työttömyysaste ylitti tammikuun lopussa 20 % eli siis joka viides työkykyinen työnhakija oli työttömänä Pellossa, Enontekiöllä, Kolarissa, Kittilässä, Sallassa, Pelkosenniemellä ja Posiolla. Joulukuuhun verrattuna työllisyys on lähes kaikissa kunnissa joko heikentynyt tai parhaimmillaan pysynyt ennallaan. Selvää paranemista on ollut ainoastaan Enontekiöllä, jossa työttömyysaste laski 1,2 prosenttiyksiköllä joulukuuhun verrattuna oli sielläkin silti vielä yli 24, 1 % tuona tilastoaikana tämän vuoden tammikuussa.

Työttömyyden rakenne Lapissa on pysynyt vuosia samana. Oleellista muutosta ei ole siis tapahtunut. Maa- ja metsätalousalan työpaikkoja hakeneiden osuus on muita enemmän noussut. Työttömistä työnhakijoista 26 % haki Lapissa teollisen työn työpaikkoja. 18 % oli vasta valmistuneita ammattia vailla olevia ym. tähän ryhmään "muualla luokittelematon työ'' kuuluvia. Noin 12 % haki rakennusalan työpaikkoja ja saman verran haki maa- ja metsätalousalan työpaikkoja.

Tilastoista voidaan havaita, että viime vuoden tammikuuhun verrattuna työttömyyden kasvun kohdistuessa maa- ja metsätaloustyön ammattiryhmään työttömien määrä on jonkin verran laskenut palvelutyön ja kaupan ammattiryhmissä viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Työttömistä alle 25-vuotiaita oli Lapissa 4 282 eli 34 %. Osuus on prosentteina ilmaistuna hieman suu-

rempi kuin koko maan (koko maa 32 % ). Tilastoa voitaisiin jatkaa miten pitkälle tahansa, mutta se lienee turhaa, sillä hallitus tuskin antanee näillä kysymyksillä omaa rauhaansa häiritä. Onpahan kuitenkin syytä kertoa näin välikysymyksen aikana totuus paljon puhutusta ja yhteiskuntamme kehityksen kannalta vakavimmasta ongelmasta, vaikka täällä käytetyissä puheenvuoroissa on kyllä annettu ymmärtää jopa hallitusryhmien taholta, että paljon tärkeämpää on ollut Sarajevon talviolympialaiset ja työmarkkinoilla tulopoliittinen ratkaisu kuin työttömien asema tai siitä puhuminen. Minä olen kyllä hieman toista mieltä kuin aikaisemman puheenvuorojen käyttäjät tästä asiasta ovat.

Tietysti voidaan kysyä, onko yleensäkään mahdollisuuksia parantaa Pohjois-Suomen ja muiden vaikeasti työllistettävien alueiden työttömien asemaa työllisyyttä lisäämällä. Vastauksen tähän pitäisi olla itsestään selvä: kyllä on. Kysymyksenhän piti olla myös hallitukselle selvä, kuten alussa sanoin. Hallitus ohjelmassaan otti tärkeimmäksi -tosin ei ensimmäiseksi, mutta erääksi tärkeimmäksi - tehtäväkseen työllisyyden hoitamisen. Tosin sen aika on kulunut muissa, mukavimmissa hommissa kuin itse työllisyydessä.

Jokainen muistaa myös SMP:n vaalilupaukset ennen viime kevään eduskuntavaaleja. Silloinhan SMP lupasi poistaa työttömyyden kokonaan ensin muutamassa viikossa, jos alan ministerinsalkun saa, ja sitten kun salkku sille tuli, muutamassa kuukaudessa, puolessa vuodessa. Tosin aikaa on kulunut lähes kymmenen kuukautta eikä tilanne ole kuin pahentunut entisestään. Toki en tällä halua millään tavalla SMP:tä mustata, totean vain sen, mitä SMP itse on asiasta aikanaan sanonut.

Toki hallitus olisi voinut lupauksensa toteuttaa ja SMP:nkin pelastaa katteettomista lupauksista, jos se sen olisi halunnut tehdä. Toisin vain on tähän mennessä käynyt. Mitähän mahtaa työvoimaministeri Leppänen vastata näihin työllisyyskysymyksiin, joita keskustelun kuluessa nousee varmasti useita esiin? (Min. Leppänen: Kun jaksatte odottaa!)

Ainakin arvoisa ministeri meni varsin mykäksi budjetin käsittelyn yhteydessä, kun ed. Almgren ruoti SMP:n ja ministeri Leppäsen esiintymistä toisaalta ennen vaaleja ja toisaalta vaalien jälkeen, kun tavoiteltu salkku oli käteen tullut. Äsken täällä ed. Ronkainen palasi vielä näihin ed. Almgrenin ruodintoihin. Tässä välikysymyskeskustelussa nähdään, jatkuuko mykkyys vai onko uusia konsteja työvoimaministeriössä keksitty. (Min. Leppänen: Kyllä on, kyllä on!)

Ed. Zilliacus yritti ruotsalaisen eduskuntaryh-


män puheenvuorossa todistella, että hallituksen talouspolitiikka oli SKDL:n vielä mukana ollessa nykyisellä tavalla linjoitettua. Siinä hän kuitenkin pahasti erehtyi. Hallituksen linjassa tapahtui jyrkkä käänne itse asiassa viimeksi tehdyn devalvaatioratkaisun yhteydessä, jolloin hallituksen koossa pysymisen ehtona oli tunnettu menettelytapakompromissi. Tuosta devalvaatioratkaisusta lähtien silloisen ja nykyisen hallituksen johtavat puolueet suunnistivat selvästi oikealle. Tämä suunta näkyy myös kokoomuksen ja hallituspuolueiden budjettisopimuksesta, jolla kokoomus osoittautui hallituksen hyväksi tukijaksi, niin kuin vähän tänäkin päivänä kokoomuksen puheenvuoroista on käynyt ilmi. Ehkä on ennenaikaista puhua avioliitosta, mutta jotakin yhteistä peliä on kyllä nähtävissä; ja miksei olisi, kun hallitus on reivannut kurssiaan oikealle. Ainakin keskustapuolueen Juhantalon puheesta tällainen kasimisen maku tuonne kokoomukseen päin jäi hyvin vahvasti kaikkia meitä kiinnostamaan.

Rouva puhemies! Korostan lopuksi, että jos lappilaisten ja muiden kehitysalueiden työvoimapiirien esitykset toteutettaisiin edes vähäisessäkään määrin, työttömyystilanne niin Lapissa kuin muuallakin maassa olisi toinen kuin se tänään on ja mihin suuntaan se valitettavasti näyttää jatkuvasti ajautuvan. Lapissa on runsaasti tekemättömiä töitä. Niitä löytyy maa- ja metsätalousalalta, rakennusalalta, teollisuuden, palveluammattien, koulutuksen ja muun sosiaaliturvan kehittämisen alueilta. Tarvitaan vain vähän enemmän rahaa ja myös taloudellisia ratkaisuja siihen suuntaan, mitä sieltä on monesti toivottu ja konkreettisia esityksiä tehty. Lappilaisilla ja muilla vaikeimpien alueiden työvoimapiireillä on oikeus odottaa hallitukselta tekoja katteettomien lupausten ja suurieleisten puheiden sijasta.

Ed. Vainio (vastauspuheenvuoro): Rouva puhemies! Kun täällä ed. Koskenniemi väitti, että työttömyysluvut ovat kasvaneet, se ei pidä paikkaansa. Minulla on tässä edessäni tilasto ja voin tästä muutaman sanan kertoa ed. Koskenniemelle, niin että välihuutoni ei ollut aiheeton.

Täällä ennakkotiedoissa ja vertailutiedoissa tammikuulta 1984 työttömiä työnhakijoita ennakkotietojen mukaan on 158 680. Edellinen kuukausi oli 155 454 ja edellisen vuoden vastaava kausi 165 450, näistä lomautettuja ennakkotietojen mukaan 14436. Edellinen kausi oli 16161 ja edellisen vuoden vastaava kausi 18 912 jne. Siis työttömien määrä on vähentynyt 7 OOO:lla, ed. Koskenniemi.

Ed. K o s k e n n i e m i (vastauspuheenvuoro): Rouva puhemies! Minä jo puheenvuorossani ed. Vainiolie ja kaikille muille epäilijöille totesin, että puheenvuorossani oli esillä täsmällinen, eilen julkistettu työvoimaministeriön valtakunnallinen tilasto. Jos siellä on sitten asiat julkistettu väärin, se ei ole minun vikani.

Työvoimaministeri Le p p ä n en : Rouva puhemies! Ed. Koskenniemellä on täällä yleensä ollut tapana aina kertoa oikeista numeroista vääriä tietoja ja tehdä vääriä johtopäätöksiä. Niin myös tällä kertaa. Ed. Vainio käytti samaa tietoa ja kertoi nämä tiedot oikein. Vielä huomautettakoon siitä, että kun SKDL:n edustaja hallituksessa, ministeri Kajanoja, lähti hallituksesta karkuun, silloin oli työttömiä enemmän kuin tällä hetkellä.

Ed. S k ö n : Arvoisa puhemies! SKDL:lle välikysymyksen esittäjänä luulisi olevan paremminkin iloinen asia, kun huonosti menee. Silloin kun minä edustin SKDL:ää, niin siellä hyvin monissa kokouksissa valitettavasti puhuttiin ja oltiin huolissaan siitä, että jos kansalla menee hyvin, niin SKDL:ltä loppuvat äänestäjät. Tämä on totinen tosi, ja siitä syystä minä olen täällä nyt SMP:n riveissä. Menen tekstiin tämän jälkeen.

Työttömyysluvut ovat jumiutuneet lähes 150 OOO:n tienoille, vaikka jatkuvasti luodaan lisää uusia työpaikkoja. Tähän on tietenkin olemassa monia syitä. On turha kenenkään väittää, ettei teknologian ja automaation käyttöönotto aiheuta työttömyyttä. Tämä ei näy niinkään pienten yritysten puolella kuin suurien teollisuuslaitosten kohdalla, joissa se on selviö. Automaation vaikutukset lisäävät myös voimakkaasti koulutustarvetta, sillä yhä useammat ihmiset joutuvat vaihtamaan ammattia. Eräillä tahoilla on arvioitu, että teknologian ja automaation käyttöönoton takia ihmiset joutuvat keskimäärin kolmasti vaihtamaan ammattiaan. Automaatiolla on tietenkin hyvät puolensa esim. sellaisissa raskaissa työsuoritteissa, joissa ihmisen suorittama työ vaarantaa terveyttä. Myös kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen puoltaa automaatiota. Automaatio vähentää tietenkin työvoimakustannuksia.

SMP on voimakkaasti painottanut sellaisia, myös veroluonteisia toimenpiteitä, joilla turvataan ihmistyövoimaa käyttävien pienyritysten toimintaedellytykset. Mielestäni kansanvallan nimissä on vaadittava työvoiman käyttämisvelvoitetta niiltä aloilta, joihin yhteiskunta on panostanut sijoitus-, avustus-, investointi- tai tukitoimintavarojaan. Yhteiskunnan on vaadittava takuita sijoit-


tamiensa rahojen käyttämisestä työllisyyden parantamiseen. Tuotannon automatisoituessa ja teknistyessä on yhteiskunnan osallistuttava ammatteihin ja eri tehtäviin kouluttamiseen. Jatkossa tulee vakavasti harkita, onko yhteiskunnan säädettävä vero automaation mukaan tuoville roboteille, ettei tarpeeton automaation käyttöönotto hävittäisi ihmistyövoimalle soveltuvia työpaikkoja.

Kun sosiaalivaliokunnassa käsiteltiin vuoden 1982 työllisyyskertomusta, niin jokainen valiokunnan jäsen oli sitä mieltä, että työllistämismäärärahoja on lisättävä huomattavasti. Myös SKDL:n edustajat olivat tätä mieltä. Sosiaalivaliokunta on myös täysin tietoinen siitä, että työtä on paljon eläkeläisten ja kotona tapahtuvan vanhusten, lasten tai vammaisten hoidon saralla. Tämä olisi saatava työllistämisehdoksi.

SKDL:n välikysymyksessä puhutaan asuntopolitiikasta. Tähän kysymykseen on paneutunut myös asuntoneuvosto, joka myöntää kyseiset ongelmat. Asuntoneuvosto tulee varmasti tekemään kaikkensa jo tiedossa olevien epäkohtien poistamiseksi. Asuntopolitiikassa onkin paljon tekemistä. Kymmeniätuhansia asuntoja on tyhjillään yksinomaan veropoliittisista syistä johtuen. Olen kuullut, että hallitukselta on tulossa tätä asiaa koskeva, verotusta helpottava esitys eduskuntaan. Tätä on tervehdittävä lämpimästi.

Aravavuokra-asunnot olisi luovutettava vuokralaisille sen jälkeen, kun pääomakulut on maksettu loppuun. Pienituloisilla kansalaisilla ei saa maksattaa yhteiskunnan omaisuutta. Tämä on SMP:n kanta, ja jos näin meneteltäisiin, asukkaat eivät purnaisi liian korkeita vuokria vastaan.

SMP:tä on turha syyttää siitä, ettei työttömyys poistu tietyn ajanjakson kuluessa. Olisi löydettävä laajempi yhteisymmärrys eri tahojen välillä ja hyväksyttävä uudet ratkaisumallit, joitten avulla luodaan mielekkäitä työpaikkoja niin terveille kuin työrajoitteisillekin ihmisille. Todellinen työttömien määrä tällä hetkellä ei ole 15 0 000. Mutta kuka uskaltaa katsoa totuutta silmiin ja puhua niin kuin asiat ovat? On pakko kysyä, minkä vuoksi 34 000 tilapäisellä työttömyyseläkkeellä olevaa on työvoimatoimistojen kortistoissa, eli todelliset työttömyysluvut supistuvat noin 115 000: een. En usko, että näistä ihmisistä kovin monet palaavat työelämään.

Toiseksi kortistoissa on sairaita työnhakijoita, ja samanaikaisesti he ovat hakemassa eläkettä sairauden perusteella. Minullekin virtaa kentältä jatkuvasti hylättyjä eläkehakemuksia, joista sairaat ihmiset joutuvat valittamaan viimeiseen oikeusasteeseen saakka saadakseen hoitavan lääkärin todis-

tuksen mukaisen päätöksen. Mistähän löytyisi esimerkiksi vakuutusyhtiöille sellainen herra, joka laittaisi ne järjestykseen? Ei saanut SKDL:nkään aikainen hallitus näitä asioita kuntoon. Saako nykyinen hallitus aikaan sellaisen lain, että lääkäri, joka ei näe potilasta, ei enää voi esittää, ettei eläkkeen hakija ole niin sairas, kuin hoitava lääkäri sairaskertomuksessa lääkärinvalalla todistaa?

Mitä tulee työttömien lukumäärään ja kortistoihin, sieltä löytyy sellaisia työnhakijoita, jotka eivät ole kestäneet yhteiskunnan paineita vaan ovat sortuneet heikkoina yksilöinä sille tielle, jolta vain harvat selviävät työelämän piiriin. Katson, että todellinen työttömien määrä on noin 70 000-80 000 työtöntä, eikä sitäkään kun otetaan huomioon maassa avoinna olevat työpaikat.

Katson, että vuoden 1985 tuloja menoarvioesityksessä tulee painottaa työttömyyden poistamista. Kun lisätään lapsiperheiden ostovoimaa eikä "kupata" eläkeläisiltä pois ostovoimaa, paitsi että ylisuuret eläkkeet alennetaan kohtuullisiksi, silloin eduskunta saa luottamusta kansan keskuudessa. Rahaa työttömyyden hoitoon, lapsiperheille ja eläkeläisille löytyy myös puoluetuesta.

Arvoisa puhemies! SMP:llä ei olisi mitään valittamista hallituksen tekemiin ratkaisuihin, jos olisi noudatettu neljän hallituspuolueen tekemää hallitusohjelmaa siinä muodossaan kuin se on paperille kirjoitettu. Toivon, että se tulevissa budjettikeskusteluissa saa sen painon, mikä kuuluu sille yhteiselle sopimukselle, joka on solmittu neljän puolueen kesken.

Ed. P e r h o : Rouva puhemies! Aluksi kannatan ed. Suomisen tekemää ehdotusta perustelluksi päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Lisäksi haluan tässä yhteydessä vastata keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kauko Juhantalon puheenvuorossaan tekemään ilmoitukseen, jonka mukaan keskustapuolue tarjoaa kokoomukselle tilaisuuden lasten päivähoidon järjestämisestä koskevan lain säätämiseen ed. Martikaisen nimissä olevan lakialoitteen pohjalta. (Min. Leppänen: Olette myöhässä!)- Meillä on hyvin ripeä tiedotushenkilöstö, ja täytyy antaa sille kiitos. - Keskustapuolueen lakialaitteessa ja kokoomuksen esittämissä vaatimuksissa lasten päivähoidon järjestämisessä on useita yhdensuuntaisia tavoitteita. Kokoomus on valmis käynnistämään välittömästi neuvottelut keskustapuolueen kanssa. On syytä uskoa, että puolueiden tavoitteista on löydettävissä ratkaisu, joka on nopeasti


toteutettavissa eduskunnan porvarillisen enemmistön yhteisellä tahdolla.

Arvoisa puhemies! Kun tarkastellaan työllisyystilannetta maaseudun kannalta, ei voi olla kovin optimistinen. Yleisenä piirteenä maaseutukunnissa tänä päivänä on korkea työttömyysprosentti. Vastakohtana toki esiintyy myös selvää eräiden alojen työvoiman puutetta. Esimerkiksi monin paikoin maaseudulla vielä vaikuttavat kirvesmiehet ovat enimmäkseen ylityöllistettyjä. Maanviljelijöitten osalta tilanne useilla tiloilla on samankaltainen: johtuen vuosi jatkuneesta ylirunsaasta muuttoliikkeestä tilaa hoitavat nykyiset omistajat ovat ylirasitettuja. Tästä kertovat mm. tehdyt ja julkaistut tutkimukset viljelijöiden terveydentilasta. Invalidisoituminen ja vajaa työkykyisyys ovat yleisintä viljelijöitten joukossa muihin elinkeinoihin verrattuna.

Kun tarkastellaan tilannetta valtakunnan tasolta, on valittaen todettava, että hallituksen niin hyvin budjetti-, kauppa- kuin maatalouspolitiikkakin on viime vuosina toiminut ja yhä selvemmin toimii maaseudun työllisyysongelmien kannalta negatiivisesti. Tällainen on luonnollisesti maaseudun eläjien toimeentulon ja viihtyvyyden kannalta perin valitettava asia. Lisäksi siihen liittyy kehitys, jolla Suomen maaseutua on autioitettu jo vuosikausia ja jonka turvin tämä sama prosessi näyttää kiihtyvällä vauhdilla edelleen tapahtuvan. En ymmärrä, mistä esimerkiksi keskustapuolueen puheenjohtaja on saanut päinvastaisen käsityksen, jonka hän esittää tämän päivän Suomenmaassa.

Budjettipolitiikan kannalta katsottuna on viime vuosina selvästi ollut merkille pantavissa, että hallitus pyrkii ohjaamaan valtion tukitoimenpitein rahoitettavaa toimintaa korkotukilainoituksen piiriin. Ottaen huomioon nykyisen kireän rahatilanteen ja esimerkiksi maaseudun paikallispankkien rajoitetut mahdollisuudet lainanantoon, tällainen politiikka on selvästi johtamassa monien niin maataloudessa kuin maaseutukunnissakin suunniteltujen ja perusteitujen hankkeiden siirtymiseen tai niistä kokonaan luopumiseen. Tällainen kehitys on antityöllistämistä.

Vaikka valtion tuloja menoarviossa on esimerkiksi varsinaisia energiamäärärahoja noin 600 milj. mk, energiainvestointien rahoitustuessa on avustusten osuus vähenemässä ja korkotuki juuri puolestaan kasvamassa. Tällainen sopii perin huonosti yhteen hyväksytyn energiapoliittisen ohjelman kanssa. Siinä nimenomaisesti todetaan, että polttoturpeen ja polttopuun kilpailukykyä tuontienergiaan nähden edistetään tukemalla erityises-

16 428400002W

ti pienten ja keskisuurten kuluttajaryhmien laiteinvestointeja.

Ohjelman mukaan rahoitusvolyymi tarkistetaan vuosittain ja pitkällä aikavälillä pyritään siihen, että avustusmuotoisen tuen sijasta otetaan yhä enemmän käyttöön lainoja. Hallitus onkin toteuttanut ohjelmaa siltä osin, että avustusmäärärahoja on vuosittain viime aikoina jyrkästi vähennetty. Esimerkiksi viime vuoden budjetissa oli vielä 174 milj. mk avustusmäärärahaa. Tänä vuonna vastaava summa on noin 130 milj. mk. Sen sijaan lainoitusvolyymia pyritään kasvattamaan siirtymällä korkotukilainoituksen piiriin. Kun korkotukea vuonna 1983 oli osoitettu valtion budjetissa 13 milj. mk, on luku tämän vuoden budjetissa lähes kaksinkertainen, 22,6 milj. mk.

Mitenkä on käynyt valtion lainoitussektorilla, on vaikeaselkoinen asia. Tämä johtuu siitä, että valtion lainoitustoimintaa on pilkottu varsin moniin eri sektoreihin. Kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosasto julkaisee vuosittain vihkosta Julkinen energiarahoitus. Siinä luetellaan pitkälti toistakymmentä kappaletta lainoitusvaihtoehtoja. Tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia saada selville, onko lainoitusmäärä valtion sektorilla viime vuoteen verrattuna noussut vai laskenut. Maaseutupaikkakuntien työllisyystilanteen kannalta katsottuna kehitys kuitenkin näyttää varsin pahalta. Sitä mukaa kuin kunnilta ja yksityisiltäkin kotimaiseen energiaan perustuviita kaukolämpö- ja muilta energia-asemilta rahoitus vaikeutuu, on pelättävissä, että suuret valtakunnalliset energiayhtiöt tulevat suurine pääomavaroineen täyttämään sen mahdollisen aukon, joka tällä tavalla jää.

Maaseudun työllisyyden kannalta katsottuna tämä vaihtoehto ei varmasti ole paras mahdollinen. Kunnille ja kuntien asukkaille tulisi turvata mahdollisuus itse hoitaa, hallita ja päättää näistä investoinneista. Tätä periaatetta puoltaa selvitys, jolla on tutkittu aluelämpöratkaisun taloudellisia vaikutuksia kunnissa. Sen ovat laatineet yhteistoiminnassa Suomen kaupunkiliitto ja Suomen kunnallisliitto. Tutkimuksessa on todettu, että kotimaiseen polttoaineeseen perustuva kaukolämpöratkaisu, puhumattakaan yksityisten talojen ja maatilojen mahdollisuuksista on sekä työllisyyden että taloudellisuuden kannalta katsottuna varsin positiivinen.

Tutkimuksessa suoritetun analyysin perusteella on selvinnyt, että esimerkiksi kunta voi taloudellisesti perustellen valita vuotuisilta kokonaiskustannuksiltaan vielä noin 10 % kalliimman polttoaineratkaisun, mikäli valinta merkitsee polttoainehankintojen keskittymistä omaan kuntaan. Tulos


saadaan, kun lasketaan yhteen koko se työllisyysvaikutus, joka tällä investoinoilla saavutetaan kunnan kannalta katsottuna. Jos sitten asiaa tarkastellaan valtakunnan talouden kannalta, tulos saattaa olla vieläkin positiivisempi. Tämä johtuu siitä, että valtion lainatukimäärärahoille saadaan kansantaloudellista korkoa paljon yli sen, mikä tässä lainoituksessa valtiolle koituu. Lisäksi turvataan tietenkin maaseudun elinkelpoisuutta.

Nesteen ja Neuvostoliiton kaasuntoimittajan välillä on vastikään solmittu maakaasun käytön laajentamista koskeva sopimus. Sopimusta on arvosteltu maaseudun työllisyyden kannalta. Onkin todettava, että yksityistapauksissa mm. turpeen hankintaan liittyvää työllisyyttä tällä sopimuksella varmasti tullaan vähentämään. Toisaalta on todettava, että Neuvostoliiton ja Suomen kaupan epätasapaino nykypäivänä edellyttää meidän kaasuntuootimme lisäämistä. Tämä antaa mahdollisuuksia myös laajentuvalle viennille ja sitä kautta uusille työtilaisuuksille. Maaseudun kannalta tilanne on siis alueittain negatiivinen ja asutuskeskuksiin syntyvien työtilaisuuksien kannalta positiivinen. Tulevia tuotantolaitosten investointeja ajatellen tulisikin harkita maakaasun oston antamien työtilaisuuksien luomista lähinnä kuntiin, jotka nyt joutuvat uuden tosiasian eteen kotimaisen energiahankinnan vähentyessä.

Viimeaikainen maatalouspoliittinen keskustelu on miltei yksinomaan pyörinyt pelkästään ylituotannon supistamismenetelmien ympärillä. Kun katsotaan maatalouden vientitukeen varattuja määrärahoja, ei tietysti ole ihmeteltävää, että summaa pyritään pienentämään, nouseehan maatalouden vientituki ym. hintapoliittinen tuki kuluvan vuoden talousarviossa jo kolmannelle miljardille markalle. Nykyrahassa arvioiden voidaan kuitenkin todeta, että maatalouden vientituki budjetissa vuosina 1980-1983 prosentuaalisesti on noin 0,5 % pienempi kuin 10 vuotta aikaisemmin vallinneena ajanjaksona vuosina 1970-1973. Kun maatalous osallistuu nykyään markkinointimaksujen, valmisteverojen jne. muodossa vahvemmin kuin aikaisemmin viennin rahoittamiseen, on valtiontalouden nettorasitus ollut jopa lähes prosentin suurempi kymmenen vuotta sitten kuin nyt viimeisten kolmen vuoden aikana. Kaiken kaikkiaan vientituki nousee nyt kuluneena kolmivuotiskautena 1980-83 2,1 %:iin valtion budjettimenoista oltuaan kymmenen vuotta sitten samalla laskutavalla laskettuna 2,9%. Tämä on hyvä pitää mielessä silloin, kun puhutaan yhä kasvavista vientimäärärahoista budjetissa. Niiden rahallinen ostovoima on kuitenkin huomattavasti

pienempi kuin kymmenen vuotta sitten, niin kuin tästä kerrotusta käy ilmi. Tuijottaminen pelkästään budjettikirjan kansien välissä oleviin summiin ei kerro koko totuutta maataloustuotannon merkityksestä valtiontaloudessa ja tällä kertaa pääpuheenaiheena olevassa työllisyyskysymyksessä.

Ei sovi unohtaa, mikä merkitys maataloustuotteilla on kuljetuksen, kaupan ja jalostuselinkeinon työllistäjänä. Kokonaisuudessaan voidaan puhua sadoistatuhansista henkilöistä maataloustuottajien lisäksi.

Tarkasteltaessa eri maataloustuotteiden välisiä eroja työllisyysmielessä voidaan todeta varsin mielenkiintoisia asioita. Kun lasketaan eri tuotteiden antamaa valuuttatuloa rehuyksikköä kohti, voidaan nähdä kaksi ryhmää, jotka selvästi erottuvat toisistaan: ne ovat juusto ja sianliha. Ne näyttävät pitkällä aikavälillä olleen kannattaviota vientituotetta. Etsittäessä vielä edullisempaa vientimuotoa, se löytyy lihavalmisteista. Sen antama valuuttatulo rehuyksikköä kohti on noin kolminkertainen verrattuna voin vientituloon rehuyksikköä kohti laskettuna ja noin puolitoistakertainen verrattuna juustoon ja sianlihaan. Vaikka meillä satovuodet eivät suinkaan ole veljeksiä, voidaan kuitenkin nykyisellä tuotostasolla nähdä meillä viljantuotannossa jatkuvasti tapahtuvaa ylituotantoa, puhumattakaan että, jos maidon ja naudanlihan tuotanto laskee, meillä on edessä pysyvä rehuviljan y Ii tuotanto.

Ylijäämä on vietävä. Verrattain ylimalkaisten tutkimusten perusteella tähän asti on käsitetty viljan vienti hehtaaria kohti laskettuna edullisimmaksi maataloustuotteiden vientitavaksi. Näin voi ollakin, mutta on kuitenkin käytettävissä - jälleen tosin suhteellisen ylimalkaisia - laskelmia siitä, että sianlihan vienti pitkällä tähtäyksellä pitkäaikaisten vientisopimusten puitteissa olisi yhtä edullista markkamääräisestikin kuin viljan vienti. Laskelmat on suoritettu nykyisten maailmanmarkkinahintojen perusteella, joiden mukaan mm. ohran vientihinta tällä hetkellä olisi noin 80 p 1 kg. Maailmanmarkkinoilta saatavan sianlihan vientihinta on tällä hetkellä noin 7 mk tai vähän päälle kilolta. Kun yhden sianlihakilon tuottamiseen tarvitaan 5-5,5 rehuyksikköä, maailmanmarkkinahintaisella ohralla saatu sianlihakilo maksaisi näin ollen 4-4,5 mk/kg. Kun siis sianlihasta saatiin viennissä vähän päälle 7 mk/ kg, jäisi tällä tavalla laskettuna vientipalkkio ohrakiloa kohti sianlihaksi tuotettuna 3 mk edullisemmaksi kuin suorana viljan vieminä.

Kun edellisen lisäksi lihavalmisteiden vienti on ollut 1980-luvun alusta jatkuvassa kasvussa ja on


jälleen viime vuonna osoittanut kasvun merkkejä ja sianlihan vienti oli jo viime vuonna lähes 3 14, paranee edellä mainittu asetelma vielä huomattavasti.

Tehdessämme vertailuja ylituotannon purkamisen hinnasta tulisi edellä mainittu vaihtoehto tarkkaan tutkia, etenkin kun ylituotannon vienti !ihana ja lihajalosteina työllistää suuren määrän ihmisiä. Keskiarvolukujen ja normien perusteella voidaan esim. vuoden 1981 vientimäärien laskea antaneen maataloustyöpaikkoja noin 3 500 hengelle rehuntuotannossa ja eläinten kasvattamisessa. Lisäksi lihateollisuudessa edellä mainitut vientimäärät ovat antaneet työtä noin tuhannelle hengelle kuljetuksen, teurastuksen ja makkaran eli lihajalosteiden valmistuksessa.

Voitaneen kysyä, minne me voimme lisääntyneen sianlihan tuotannon markkinoida. Selvää on, että EEC:n alueelle me emme tekemiemme sopimusten puitteissa ilman edellä kerrottua suurempaa vientitukea pääse. Kauppataseemme ylijäämäisyydestä johtuen ei vientimäärien kasvattaminen Neuvostoliittoon näytä myöskään kovin helpolta. Sen sijaan viime vuosina on päinvastaisista kauppapoliittisista syistä esim. Japani jo ostanut meiltä, esim. viime vuonna noin 4 milj. kg, lihaa ja lihajalosteita. On syytä odottaa mm. ulkomaankauppaministeri Laineen matkan johdosta saatujen tietojen perusteella, että Japani tulisi tätä tuontiansa kasvattamaan. Markkinat ovat myös USA:ssajatkuvasti kasvaneet. Lisäksi niitä näyttää avautuvan Kaukoidän maista, ainakin niissä maissa, joissa muhamettilaisuus ei ole vallitsevana. Lisäksi on esimerkkejä Ruotsista ja Tanskasta, jotka ovat viime vuosina johdonmukaisesti pyrkineet ohjaamaan viljan ylituotantoa sianlihan kasvatukseen. Markkinat ovat ilmeisesti ponnistelujen tu· loksena löytyneet, koska tuotantoa on paisutettu.

Edellä kuvatun valossa toivoisi hallituksen vakavasti paneutuvan tähän maatalouspolitiikan kannalta ensiarvoiseen kysymykseen. Mikäli meidän viljaylijäämäämme voitaisiin purkaa lisääntyneenä sianlihan vieminä, saataisiin ensinnäkin maaseudun rahaliikennettä ja sen mukana myös viljelijöiden toimeentuloa parannettua. Maaseudun asuttuna pitämisen kannalta toimenpiteellä olisi varsin positiivinen merkitys työtilaisuuksien luojana. Juuri näitten työpaikkojen luojana ja vanhojen säilyttäjänä tällä järjestelmällä olisi maatalouden ulkopuolisille piireille ratkaiseva merkitys. Tämän näkökohdan arvoa tulee erityisesti korostamaan se, että mikäli maidontuotantomme supistamistoimenpiteet johtavat tulokseen, sekä maatalouden tulotaso niillä tiloilla että myös maitotalous-

tuotteiden jalostuselinkeinon työllisyys ovat erittäin suuressa vaarassa. Tuotantoa pitäisi voida ohjata uusille urille.

Arvoisa puhemies! Edellisestä johtuen tulisikin kiireesti ohjata määräraha perusteellisen tutkimuksen suorittamiseen nopeasti, olemmeko me ohjaamassa tällä hetkellä maatalouspolitiikkaamme väärille urille, kun me puhumme ainoastaan ylituotannon rajoittamisesta sen sijaan, että työllistäisimme kansaamme olemassa olevilla ylijäämillä ja ansaitsisimme lisää valuuttaa maahamme.

Ed. S a a r i : Rouva puhemies! SKDL:n tekemä välikysymys, joka luvalla sanoen vaikuttaa perusteiltaan melko hataralta, painottuu paljolti työttömyysongelmiin. Valitettavasti siinä jatketaan sellaista populistista linjaa, jolla luodaan kuvaa, että hallitus voisi halutessaan joillakin tempuilla työttömyyden yhtäkkiä maasta poistaa. (Ed. E. Laine: Järjestelykysymys!)

Viime vuosien suhdannetaantuman aikana Suomi on lähinnä elvyttävän talouspolitiikan ja hyvin kehittyneen Neuvostoliiton kaupan ansiosta onnistunut hoitamaan työllisyytensä eurooppalaista keskitasoa paremmin. Jatkossa työllisyyden menestyksellinen hoitaminen edellyttää kuitenkin sitä, että alkamassa olevan läntisen maailman taloudellisen nousun tarjoamat vientimarkkinat pystytään täysipainoisesti Suomessa hyödyntämään nimenomaan työllisyyttä parantaen. Irtopisteiden keruulta tuntuu se, kun SKDL esittää työllisyyskysymyksiin painottuvan välikysymyksen aikana, jolloin kansandemokraatit ja kommunistit ovat työmarkkinaneuvotteluissa ajamassa lakkoihin johtavaa linjaa, joka on omiaan heikentämään mahdollisuuksia työllisyyden parantamiseksi, koska rauhattomassa työmarkkinatilanteessa emme pysty hyödyntämään lisääntymässä olevan länsiviennin tarjoamia mahdollisuuksia.

Idänkaupan myönteisen kehityksen tarpeellisuudesta vallitsee ymmärtääkseni varsin laaja yksimielisyys. Neuvostoliiton kauppa on taloutemme vakauden merkittävin perustekijä, joka tasaa suhdannevaihteluita ja on taannut kansantalouden kasvun menneinäkin talouden kannalta vaikeina vuosina. Neuvostoliiton vientimme lisäämiseksi on kaupan kahdenvälisestä luonteesta johtuen tärkeää löytää riittävästi tuontiartikkeleita.

Erityisesti öljykriisin jälkeen on maamme kannalta ollut erinomainen asia se, että olemme voineet tuoda Neuvostoliitosta niinkin runsaasti energiaa. Tätä taustaa vasten on pidettävä edistyksenä hiljattain solmittua uutta maakaasun tuontisopimusta. Tähänkin sopimukseen sisältyy kuitenkin


myös omat varjopuolensa. Mikäli maakaasuputken jatkaminen toteutetaan Tampereen suuntaan, on sillä välittömästi kielteisiä työllisyysvaikutuksia niille seuduille, jotka tuottavat kotimaista energiaa Pirkanmaan alueelle.

Val rioneuvoston hyväksymien periaatteiden mukaisesti ryhtyi Valtion polttoainekeskus 1970-luvun alkupuolella tekemään valmisteluja suoalueilla turpeen nostoa varten. Pirkanmaan energiatarpeita varten on soita kunnostettu kaikkiaan noin 13 000 ha lähinnä Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Satakunnassa ja Pohjois-Hämeessä. Tampereen kaupungin tarpeisiin Vapo aloitti toimitukset vuonna 1976. Pirkanmaan tarpeita varten on Vapon toimesta turpeen nostoon investoitu tähän mennessä noin 500 milj. mk. Tampereen kaupungin investoinnit kahteen turvetta käyttävään lämpövoimalaan ovat suuruudeltaan samaa luokkaa. Kemira Oy:n Säterin tuotantolaitosten kanssa turpeentuotantosopimus on solmittu vuonna 1978.

Turpeen tuotantoon ja käyttöön on Pirkanmaan talousalueella ja sinne turvetta tuottavalla alueella investoitu siis yli 1 mrd. mk. Lisäksi on otettava huomioon ne lukuisten turvetuotannossa ja kuljetuksessa toimivien traktori-, kaivinkone- ja kuorma-autoalan pienyrittäjien suorittamat investoinnit, jotka on tehty luottavaisina turpeen käytön jatkuvuuteen.

Näillä turpeen tuotantoon sijoitetuilla perusinvestoinneilla kyettäisiin turvetta tuottamaan, kuljettamaan ja käyttämään vielä ainakin 15 vuoden ajan. Tältä alueelta riittäisi turvetta myös suunnitteilla olevaan Tampereen kolmanteen turvevoimalaitokseen. Tämän jälkeen Pirkanmaan talousalueen turpeen käyttö nousisi noin 3,7 milj. m 3:iin vuodessa. Vuosinaisiksi työpaikoiksi muutettuna Pirkanmaan käyttämän turpeen tuottaminen työllistää tällä hetkellä noin 700 henkilöä. Mikäli Tampereen kaupungin kolmas lämpövoimala tulisi turvekäyttöiseksi, se työllistäisi lisäksi noin 200 henkilöä vuositasolla. Lähes 1 000 työpaikasta on siis tässä asiassa kysymys.

Kipeimmin tämän alan taantuman menetykset koskettaisivat Pohjois-Satakunnan, Pohjois-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan ns. Suomenselän alueita. Näille alueille on ominaista heikko tulotaso ja elinkeinorakenteen yksipuolisuus. Näiltä alueilta löytyy kantokyvyltään maamme heikoimmat kunnat. Yksi syy näiden alueiden kehityksen jälkeenjääneisyyteen löytyy juuri soitten runsaudesta. Suot eivät vuosisatoihin ole tuottaneet mitään, mutta ne ovat aiheuttaneet viljelijöille ja sitä kautta kaikelle paikalliselle väestölle vain hallaa ja

köyhyyttä. Tuntuu todella karvaalta epäoikeudenmukaisuudelta, jos nyt, kun soille on lopultakin löytynyt taloudellista ja leipää leventävää käyttöä, nuo alueet joutuvat maan yleisen edun nimessä talouden kasvun suhteen uhanalaisiksi. Meidän on vakaasti pohdittava, miten korvataan näille alueille se lähes 100 milj. markan vuosittainen menetys, jonka turpeen tuotanto on sinne viime vuosina työn muodossa tuonut. Näin, mikäli turvetuotanto maakaasujohdon vuoksi loppuu tai taantuu.

Käsitykseni mukaan olisi sekä energiapoliittisesti, aluepoliittisesti että työllisyyspoliittisesti johdonmukaista ja oikein, että mahdollinen maakaasuputken jatko rakennettaisiin rannikon suuntaisesti pääkaupunkiseudulle ja sieltä edelleen Turun suuntaan, jolloin putken avulla voitaisiin korvata ensisijaisesti Puolasta ja länsimaista nyt tuotavaa hiiltä. Tätä ajatusta tukevat paitsi valuuttapoliittiset myös ympäristöpoliittiset näkökohdat, sillä onhan yleisesti tunnettua, että niin maakaasu kuin turvekin ovat huomattavasti ympäristöystävällisempiä ja vähemmän rikkisaastetta tuottavia polttoaineita kuin hiili.

Rouva puhemies! Haluaisin tässä puheenvuorossani puuttua vielä yhteen kysymykseen, jolla on myös selviä työllisyyspoliittisia vaikutuksia. Etelä- Pohjanmaalla on paljon keskustelua herättänyt Alkon hanke uudeksi etanolitehtaaksi. Alko Oy:n alkuperäinen suunnitelmahan lähti ymmärtääkseni siitä, että ns. integroidussa tuotantomallissa tärkkelyksen ja makeutusaineiden osalta korvattaisiin ulkomaista tärkkelystä ja sokeria eli siis tuontia. Jos olen asian oikein ymmärtänyt, syntyi valtiovarainministeriön virkamiehillä laskelmia laatiessaan halu maksimoida hankkeen kannattavuus valtiontalouden kannalta, joten otettiin esiin kotimaisen tärkkelys- ja makeuttamisainetuotannon korvaaminen. Tällaisessa mallissa olisi luonnollisesti säästetty runsaasti maataloustuotannon tukemiseen sokerilain ja tärkkelyslain mukaan tarvittavia määrärahoja.

Laskelmissa jätettiin kuitenkin ottamatta huomioon se, miten turvattaisiin niitten tuhansien perunan- ja juurikkaanviljelijöitten asema, jotka saavat tällä hetkellä toimeentulonsa näistä erikoistuotannon aloista, joihin viljelijät ovat erikoistuneet ja monessa tapauksessa velkapääomin tilaansa tähän tuotantoon koneellistaneet.

Huomattava osa näistä viljelijöistä elää tiloilla, joista kokonsa puolesta voi toimeentulon saada vain juurikkaan- tai perunantuotannon kaltaisella erikoistuotannolla tai kotieläintuotannolla. Viime valtiopäivillä hyväksytyn kotieläintuotannon pe-


rustamislupajärjestelmän jälkeen ei näillä viljelijöillä periaatteessa ole enää mahdollisuutta siirtyä takaisin kotieläintuotantoon. Seurauksena olisikin väistämättä työmarkkinoille pyrkiminen ja näin ennestäänkin pitkien työttömyysjonojen jatkuminen.

Mitään yksittäistä temppua työttömyyden poistamiseksi ei näköpiirissä todellakaan ole. Tämän ongelman ratkaisemiseen tarvitaan laajaa hallituksen ja etujärjestöjen yhteisymmärrystä ja kaiken kotimaisen työn ja tuotannon edelleen kehittämistä ja suosimista. Mielestäni ed. Perhon esimerkit kotimaisen tuotannon suosimisesta hintakysy~yksissä olivat varsin kannatettavia ja perusteltuJa.

Tässä tarvitaan kaikkien eturyhmien yhteistyötä. Orastamassa olevan taloudellisen nousun mahdollisten hedelmien ulosmittaamiseen valmistautumisella ei luoda todellista pohjaa työttömyyden vähentämiselle. Perustoimeentuloturvaa on työttömien osalta kiireellisesti uudistettava. Tämä uudistus on tehtävä ennen kaikkea perusturvaa työttömien osalta parantamalla eikä suinkaan ansiosidonnaisesti hyvätuloisten etuuksia lisäämällä. Uudistuksen on oltava tasapuolinen, ja siinä on erityisesti huomioitava nuoret työttömät, jotka tällä hetkellä ovat kokonaan vailla kassalinjan antamaa parempaa työttömyysturvaa.

Tulopolitiikassa keskitetty palkkaratkaisu takaisi parhaiten kansalaisten reaaliansiotason kehityksen ja pitäisi talouden vakaana ja tempoilemattomana.

Lainsäädäntöä vaativia sosiaalipoliittisia uudistuksia ei voida ajatella ratkaistavan työmarkkinajärjestöjen kesken, vaan päätäntävalta näissä asioissa kuuluu jo perustuslainkin mukaan eduskunnalle.

Työvoimaministeri L e p p ä n e n : Rouva puhemies! SKDL:n välikysymysteksti ja ensimmäisen allekirjoittajan ed. Saarron puheenvuoro eduskunnassa kertovat omalla koruttomalla tavallaan sen vääjäämättömän totuuden, että SKDL:n yhteiskunta-analyysi on juuttunut menneisyyteen. Entinen vanha levy pyörii ja uudesta ei ole tietoakaan.

SKDL oli mukana hallituksessa pitkään. SKDL piti hallussaan kauan työvoimaministerin salkkua. SKDL:n ministerit olivat pystyneet ajamaan hallituksessa läpi eräitä työvoimahallinnon erityistoimenpiteitä, jotka edelleenkin ovat hyödyllisiä ja toteuttamiskelpoisia työttömyyden lieventämiseksi, esim. kunnallinen työllistämistuki. SKDL:n työllisyyspoliittisesta linjanvedosta työvoimami-

nisteriössä ei kuitenkaan ollut näkyvissä merkkejä, kun otin työvoimaministerin tehtävät vastaan. Ministeriö oli varsin urautunut menneisyyden linjojen toteuttamiseen.

Koko työvoimahallinto oli aika uuvuksissa SKDL:n ministereiden toimenpiteiden keskittyessä erityisesti siihen, miten uusia ryhmiä voitaisiin vetää työttömyyskorvausten piiriin. Tässäkin toiminnassa säädöksistä johtuen SKDL:n ministerit pahasti epäonnistuivat. Nimittäin heidän luomiensa säädösten vuoksi lähes kolmasosa työttömistä jää toimeentuloturvan ulkopuolelle.

SKDL:n esittämillä toimenpiteillä suomalainen yhteiskunta ei kehity tulevaisuuden mahdollisuuksien suuntaan, vaan jähmettyy taantuvaksi vanhakantaiseksi teollisuus- ja hallintoyhteiskunnaksi. Luokkakantainen sosialismi ei ole enää vaihtoehto mihinkään.

Kuten SKDL:llä ovat myös kokoomuksella yhteiskunnan kehittämisen vaihtoehdot juuttuneet entiselleen. Voisi jopa sanoa, että kokoomus on jonkin verran palannut taaksepäin ja näyttää uskovan yhteiskuntaan, jossa markkinavoimat myllertävät vapaasti ja hallinto on aitoa vanhanaikaista byrokratiaa. Työllisyysasioissa en ole havainnut kokoomuksen esittävän mitään uutta, jos se nyt yleensä on ollut lainkaan kiinnostunut työllisyyden hoidosta.

Istuvan hallituksen kaudella työllisyys- ja työvoima-asioissa on tapahtunut ratkaiseva käänne uudistusten ja uuden ajattelun suuntaan. Ensinnä työvoimahallintoa on ryhdytty voimakkaasti kehittämään palveluhallinnon suuntaan niin, että työvoimatoimistot voisivat asteittain pystyä antamaan nykyaikaisen yhteiskunnan edellyttämiä työnvälitys-, ammatinvalinnanohjaus-, tietopalvelu- ja muita työvoimapalveluja. Toiseksi työvoimahallinnon palveluaktiivisuutta on ryhdytty suuntaamaan myös työnantajiin päin sekä työpaikkojen etsimiseksi toimivista yrityksistä että työllistäjäneuvonnan käynnistämiseksi. Kolmanneksi työvoimaministeriö on alkanut ponnistella uusien pysyvien työpaikkojen luomiseksi tulevaisuuden mahdollisuuksia etsien aina ns. kolmannen työllisyyssektorin käsitteen pohjalta. Neljänneksi työvoimahallinto on toteuttanut kokeilutoimintaa, erityisesti Rinteen kokeilu mainiten, työmahdollisuuksien järjestämiseksi työttömälle, joka ei normaalein työvoimahallinnon palveluin ole työllistettävissä. Tällaisten erityistoimenpiteiden toteuttamisen laajuus, työllisyyskoulutus mukaan lukien, on kiinni lähinnä määrärahoista. Työvoimahallinto pystyy järjestämään erityistyöpaikkoja nykyisen yli 30 OOO:n lisäksi tarvittavan määrän,


jotta työttömyyden kesto kenenkään kohdalla ei ylitä kolmea kuukautta, kun työvoimahallinnolle annetaan riittävät määrärahat.

Edellä olevien periaatteellisten uudistusten lisäksi on toteutettu mm. seuraavia käytännön toimenpiteitä.

Niinsanottu Rinteen kokeilu aloitettiin viime kesänä Porin seudulla, ja se jatkuu tänä vuonna laajeten asteittain määrärahatilanteen mukaisesti.

On saatu voimaan asetus hallitusohjelman mukaisena pitkäaikaistyöttömyyden katkaisemiseksi, jota varten on 50 milj. markan määräraha tämän vuoden tuloja menoarviossa. Heikkouksistaan huolimatta sekin on merkittävä toimenpide. Muutos liikkuvuuden osalta työnvälityslakiin tuli voimaan 1. 7.1983, jolloin liikkuvuusavustuksia parannettiin. Työttömien pakkomuuttomääräys kotipaikkakunnalta kumottiin. Toivottavasti tätä määräystä ei taas jostakin syystä jouduta muuttamaan toiseen suuntaan. (Ed. Knuuttila: Toivottavasti ei!) Nuorten yhteiskuntatakuu on laajennettu käsittämään koko maata. Vuoden 1984 aikana on päätetty tutkia laajasti työttömyyden todelliset vaikutukset yhteiskunnassa ja kustannukset, jotta perusteltu työttömyyden poistaruisrahoitus voidaan järjestää. On laadittu laajat selvitykset työttömän ryhtymisestä yrittäjäksi, joka asia tulee hallituksen käsittelyyn mahdollisimman pian. Erityyppisiä työllisyyttä edistäviä projekteja on käynnistetty ja käynnistymässä mm. teollisuuspaikkakuntien työttömyyden lieventämiseksi. Alueellisten työttömyyserojen tasaamiseksi toimenpiteitä on merkittävästi tehostettu. Työttömyyseläkkeellä olevien henkilökohtaisen työvoimatoimistossa ilmoittautumisen velvollisuus on poistettu.

Sitten työvoimapolitiikan suunnan muuttamisesta hieman. Työvoimaministeriö esitti heinäkuussa 1983 työllisyyspolitiikan lähivuosien tavoiteohjelman. Ohjelman edellyttämä suunnan muutos ei näy vielä kovinkaan laajasti tämän vuoden budjetissa. Vuoden 1985 budjettiin tehtävät lisäysesitykset tulevat pohjautumaan uuteen työllisyyspoliittiseen ajatteluun. Tulevaisuus ei ole utopioiden eikä trendien toteutumista tai toteuttamista. Tulevaisuus on erilaisia mahdollisuuksia. Tulevaisuuteen vaikuttaminen on kiinni siitä, kuinka paljon ja kuinka erilaisia mahdollisuuksia pystymme näkemään, ja siitä, näemmekö niitä riittävän ajoissa. Työpaikkoja säilytetään ja luodaan vain näkemällä utopioiden ja trendien ulkopuolelle.

Tässä tarkastelen erityisesti pienimuotoisen yritystoiminnan ja perustuotannan tarjoamia mahdollisuuksia uusien työpaikkojen luomiseen.

Tieteen ja tietoteknologian kehittyminen on luonut ja luo ennalta arvaamattomia mahdollisuuksia. Nämä on pystyttävä kääntämään työpaikoiksi maatilataloudessa, yritystaloudessa ja palveluelinkeinoissa. Yleistä talouspolitiikkaa ja työllisyyspolitiikkaa on suunnattava tämän vuoksi yhä enemmän fyysisistä investoinneista henkisiin investointeihin. Tonteista, rakennuksista ja koneista on siirryttävä koulutukseen, tuotekehitystoimintaan ja tutkimuksiin. Työvoimaministeriön on tuettava entistä selkeämmin umien vaihtoehtojen kehittämistä. On rahoitettava työllisyyden kannalta tärkeitä kokeiluhankkeita. On tuettava sellaisia uusia laajojakin hankkeita, joiden seurauksena pystytään työllisyyttä turvaamaan tai luomaan uutta työtä. Jos edellä esitetyt periaatteet hyväksytään, joudutaan toimimaan poikki julkisen hallinnon eri sektorien. Työvoimaministeriön hankkeet ovat yhä useammin yhteistyöhankkeita kauppa- ja teollisuus-, maa- ja metsätalous- ja ympäristöministeriön kanssa.

Työllisyyden hoitamista voidaan lähestyä joko työvoimatarjontaan tai työvoimakysyntään vaikuttamalla. Tarjontaan vaikuttaminen tapahtuu ensisijaisesti sosiaalija koulutuspoliittisilla toimenpiteillä. Tässä en puutu tarjontapuoleen. Kysyntään vaikuttaminen tapahtuu ensisijaisesti talous- ja elinkeinopoliittisilla toimenpiteillä. Elinkeinopoliittista suunnittelua voidaan tehdä periaatteessa kolmesta eri lähtökohdasta käsin, rajalliset markkinat, laajemmat, tulevaisuuden markkinat tai täysmarkkinat lähtökohdista. Kun suunnittelua tehdään ensimmäisen vaihtoehdon mukaisesti, haetaan vain tunnettuja ratkaisuja tai niiden pientä parantamista. Kun pyritään laajempiin markkinoihin, joudutaan tarkastelemaan ja kehittelemään uusia kokeilemattomia mahdollisuuksia ja luomaan niille toteutumisedellytykset. Jos otetaan täysmarkkinat tavoitteeksi, on luotava edellytykset synnyttää uusia kaikille tuntemattomia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia ja myös niille uusia toteutumistapoja. Tällöin vaaditaan tiedollista, taidollista ja käytännöllistä ylivoimaisuutta. Jos työllisyyspolitiikassa tunnustetaan vain rajallisten markkinoiden mahdollisuus, voidaan kehittää vain sopeuttavia keinoja. Julkisen vallan kautta tapahtuva työllistäminen korostuu, koulutustoimenpiteet ovat jälkijättöisiä, luonteeltaan paikkaavia ja valtaosa työttömiin kohdistuneista toimenpiteistä ainoastaan paikkaa sosiaalipolitiikan jättämiä aukkoja.

Kun lähtökohdaksi otetaan laajenevat tai täysmarkkinat, on työllisyyspoliittisilla toimenpiteillä tuettava sellaisia yritystoiminnan yleisiä edellytyk-


siä, joihin yksittäisillä yrityksillä ei ole eikä voi olla mahdollisuuksia. Erityisesti tämä koskee pienyrityksiä ja maatilatalouteen liittyvää uusimuotoista tuotantoa, tämän jatkojalostusta ja markkinointia. Tällöin työllisyyspolitiikka kääntyy maatilatalous- ja yrityskoulutukseksi, tuotekehityksen ja markkinoinnin edistämiseksi ja keksintöjen tukemiseen. Rajan käynti muihin tahoihin on tehtävä näkökulmasta: tuetaan sellaisia hankkeita, joihin liittyy huomattavia työllistämismahdollisuuksia tai jotka valtion sektorihallinnon eriytymisen vuoksi eivät kuulu kenellekään, vaikka olisivat sinänsä tärkeitä ja toteuttamiskelpoisia.

Vuoden 1985 budjetissa tulee koko laajuudessaan näkyä uusi työllisyyspoliittinen ajattelu niin työvoimaministeriön kuin muidenkin ministeriöiden kohdalla.

Ed. P o h t o : Arvoisa puhemies! Puolustusvoimain komentajan, kenraali Jaakko Valtasen mukaan työttömyyttä voitaisiin vähentää heti jopa tuhansilla henkilöillä, jos puolustuslaitokselle annettaisiin mahdollisuus palkata vapailta työmarkkinoilta työttömiä armeijaan siviilitehtäviin. Näin voitaisiin siirtää varusmiehiä apupalvelutehtävistä koulutustehtäviin ja sotilashenkilöstöä siviililuontoisista tehtävistä koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Tällaiset ratkaisut olisivat yksinkertaiset ja halvat, koska valmiit työpaikat ovat jo olemassa, joten yhteiskunnan varoja ei tarvitse tähän käyttää. Myös värvättyjen määrää voitaisiin puolustusvoimissa nostaa muutamalla tuhannella miehellä. Joutuivathan esim. toimiupseerit vuonna 1981 tekemään ylitöitä yli 30 milj. markan edestä. Minkä takia tällaisessakaan tapauksessa ei työttömille anneta mahdollisuutta työntekoon, koska työpaikkoja on tarjolla? Nykyinen Libanon on selvä esimerkki siitä, mihin maa voi joutua, ellei sillä ole puolustuskykyistä armeijaa.

Ed. M i et t i n e n : Arvoisa puhemies! Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa puheenjohtaja Ilkka Suominen sekä omassa puheenvuorossaan muun muassa ed. Siitonen muistuttivat hallitusta jälleen kerran eräästä keskeisimmästä kysymyksestä pyrittäessä työllisyyden parantamiseen, siitä että yrittäminen ja yritysomistaminen Suomessa on tehtävä mielekkääksi ja kannattavaksi, jotta yritykset pystyvät terveesti kasvamaan, ovat kilpailukykyisiä ja tätä kautta pystyvät työllistämään kansalaisia.

Kokoomuksen taholta halutaan muistuttaa maan hallitusta siitä, että yritysverotuskysymys on olennainen ja keskeinen, jos hallitus vakavissaan

haluaa pyrkiä jatkuvasti kasvavien työttömyyslukujen leikkaamiseen. Luonnollisesti kaikkia muita keinoja tulee myös yrittää työllisyystilanteen hoitamiseksi, mutta ratkaisevaa on, pystyykö Suomen teollisuus ja yritystoiminta kehittämään riittävästi uutta teknologiaa, tekemään uusia innovaatioita, kehittämään uusia tuotteita ja markkinoita. Kokoomus on toistuvasti vaatinut yritysverotuksen epäkohtien poistamista, liikevaihtoverouudistuksen loppuun saattamista ja arvonlisäveroon siirtymistä välittömästi.

Hallitus ei olekaan aivan kokonaan voinut sivuuttaa näitä kokoomuksen vuosikausia toistoneita vaatimuksia yritystoiminnan edellytysten parantamisesta. Sorsan hallituksen ohjelmaan on juhlallisesti kirjattu kohta, jossa hallitus lupaa yritysten omarahoitusmahdollisuuksia parantamalla ja yritysverotusta kehittämällä luoda edellytyksiä yritysten rahoitusrakenteen vahvistamiselle ja siten kannustaa investointeja uusille ja riskialttiille aloille. Lisäksi hallitus lupaa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä parantaa pktneuvottelukunnan esitysten pohjalta pyrkien byrokratian keventämiseen, verotuksen yksinkertaistamiseen jne. jne. Nämä ovat varsin hyviä ja oikeansuuntaisia tavoitteita. Valitettavasti ne jälleen kerran ovat vain jääneet lupauksiksi hallitusohjelmaan ilman käytännön toimia.

Myös hallituksen ei-sosialististen ryhmien yhdeksän kohdan paperiin tammikuun lopulla -koskien ajankohtaisia hallituspoliittisia kysymyksiä- oli eräänä kohtana sisällytetty yritysverotuksen uudistamiskysymys. Tässäkin tapauksessa asia on kuitenkin jäämässä pelkäksi propagandaeleeksi osittain sen johdosta, että sosialidemokraattien pelästyttämänä keskiryhmät ovat kohta kohdalta ja pala palalta nielleet takaisin vaatimuspaperinsa, osaltaan myös sen johdosta, että itsestään selvissäkin asioissa, kuten juuri yritysverotusasioissa, keskiryhmien paperissa ehdotetaan komiteaa tutkimaan asiaa. Tämä on eräällä tavalla suorastaan tragikoomista, sillä hyllyillä on kyllä pölyttymässä metritolkulla erilaisia mietintöjä yritysverotuksen uudistamisesta. Uusia komiteoita ei tarvita, nyt tarvitaan käytännön toimia. Keskiryhmien linjana näyttää vain jälleen kerran kuitenkin olevan, että kun ongelmat tulevat hallituksessa esiin tai sosialidemokraatit toisaalta asettuvat vastustamaan yhteisesti hyväksytyn hallitusohjelman eräiden kohtien toteuttamista, keskiryhmät kiltisti näyttävät olevan valmiita asettamaan toimikuntia, komiteoita tai kuten tänä iltana puoluesihteerityöryhmiä, ja siihen asiat sitten hautaantuvatkin.

Tätä käsitystä tukee myös nykyisen veroministe-


rin tapa totmta. Tasaisena virtana tulee kyllä lupauksia tai vaatimuksia juuri mm. yritysverotuksen uudistamisesta, mutta käytännön tulokset jäävät toteutumatta. Sama oli eräiltä osin havaittavissa keskustapuolueen ryhmäpuheenvuorossakin. Ryhmäpuheenjohtaja Juhantalo sinällään ansiokkaasti toi esiin juuri ne kipeimmät yritysverotuksen epäkohdat, joista kokoomus on vuosikausia muistuttanut ja joihin korjauksia on aikaansaatava. Juhantalon puheenvuoro oli kuitenkin lakiesitysten antamisen suhteen ehdolliseen muotoon laadittu, joten on pelättävissä, että yritysverotuksen korjaaminen on jäämässä jälleen kerran pelkkien puheiden varaan. Näin ei kuitenkaan saa tapahtua. On välttämätöntä, että hallitus, vaikkapa keskiryhmien nk. ryhtiliikkeen voimin, tuo tarvittavat korjausesitykset eduskuntaan. Keskiryhmät tietävät varsin hyvin, että heillä on eduskunnassa kokoomuksen tuki silloin, kun järkeviä verotuksen uudistamiseen tähtääviä lakiesityksiä eduskuntaan tuodaan.

Arvoisa puhemies! Olisin hartaasti toivonut, että yksituumaisessa ja yhteisessä välikysymysvastauksessa olisi hallituksen taholta mainittu eräinä keinoina työttömyyden lieventämisessä yritystoiminnan edellytysten parantaminen ja yritysverotuksen uudistaminen. Näin ei kuitenkaan ollut. Tarkkaavaisinkaan kuulija ei sosiaaliministeri Taipaleen tukemasta hallituksen vastauksesta yritysverotusta koskevaa kohtaa löytänyt. Toivottavasti tämä ei ollut enteellistä, vaan että hallitus tuo todella pikaisesti eduskunnan käsiteltäväksi edellä mainittujen verotuksen epäkohtien korjaamisesitykset, sillä mm. professori Olavi Borgin varsin laajassa tutkimuksessa yrittäjien toiveista lainsäädännön suhteen asettivat yrittäjät nimenomaan yritysverotuksen keventämisen selvästi ykkössijalle, sitten tulivat yritysten yleisen kilpailukyvyn parantaminen ja välillisten työvoimakustannusten kurissa pitäminen. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä mm. harkintaverotuksen jatkuminen, yritysten oman pääoman verotuksellinen epäoikeudenmukainen kohtelu vieraaseen pääomaan verrattuna tai osakkeiden kaksinkertainen verottaminen ovat niin haitallisia, että niiden vuositolkulla tapahtuvaan sietämiseen ei yrittäjillä enää ole mitään syytä. On todettava, että näin jatkuessaan epäkohdat voivat tehdä yritysomistuksen yksityiselle kansalaiselle verotuksen kautta niin epämielekkääksi, että itsenäinen pieni ja keskisuuri yrityskanta vähitellen katoaa. Huolestuttavia lisääntyviä käytännön esimerkkejä on enenevässä määrin. Arvata vain saattaa, millaisia seurausvaikutuksia tällaisella kehityksellä yhteiskunnallemme ja hyvinvoinnillemme olisi. Jos nimenomaan hy-

vin menestyviä pieniä ja keskisuuria yrityksiä kohtaa näivettyminen tai näivettäminen pikemminkin, on yhteiskuntamme entistä helpompi johdattaa holhoukselle ja keskitetylle ajattelulle perustuvaan järjestelmään myös elinkeinoelämän osalta.

Toisaalta meillä ei ole varaa laiminlyödä sellaista innovoivaa ja monipuolistuvaa yritysosaa, jonka jatkuvasti olisi autettava meitä kansakuntana selviytymään kansainvälisessä kilpailussa myös tulevaisuudessa. Se on mielestäni eräs suomalaisen yhteiskunnan kohtalonkysymyksistä. Meidän tulevaisuutemme on ratkaisevasti kiinni siitä, syntyykö ja annetaanko uuden teknologian myötä syntyä riittävästi uusia elinkelpoisia tietoyhteiskunnan yrityksiä. Pidänkin välttämättömänä, että yritysverotuksen uudistamisessa otetaan pääsuunnaksi se, että pienet ja keskisuuret yritykset, joilla on menestyksen tuulta purjeissaan, eivät ajaudu verotuksen pakottamana sellaiseen tautiin, että taudin parantaa vain joko suuryrityksen pelastava käsi tai pahimmassa tapauksessa konkurssi.

Arvoisa puhemies! Yritysten omarahoitusmahdollisuuksien parantaminen liittyy oleellisesti yritystoiminnan yleisten toimintaedellytysten parantamiseen. Tällä hetkellä suomalaiset yritykset ovat ylivelkaantuneita. Niiden rahoitusrakenne on jatkuvasti heikentynyt. Samalla niiden riskinsietokyky on varsin heikko eivätkä yritykset pysty uusiutumaan tarvittavalla nopeudella. Nykyinen yritysten rahoitusrakenteen vinoutuminen on saatava korjatuksi.

Hallitus on tässäkin asiassa luvannut ohjelmassaan korjausesityksiä. Tässäkin vain käytännön toimet puuttuvat. Tähän kysymykseen liittyy osakesäästämisen edistäminen. Ensinnäkin olisi välttämätöntä korjata verotusta siten, että osakesäästämisestä tulee säästäjille todellinen vaihtoehto. Sijoitusvaihtoehtojen monipuolistamiseksi ja säästämisen aktiivisuuden voimistamiseksi on myös välttämätöntä, että hallitus antaa eduskunnalle ensi tilassa lupaustensa mukaisesti kauan vireillä olleen lakiesityksen sijoitusyhtiötä koskevan lainsäädännön aikaansaamisesta. Tällä on tärkeä merkityksensä yritysrahoituksen kehittämisessä. Yritysverotuksen epäkohtien korjaaminen ja yritysten omarahoitusmahdollisuuksien parantaminen edellyttävät poliittista tahtoa. Toisaalta työttömyys ei tästä maasta vähene, ennen kuin yrittäminen asetetaan sille kuuluvaan arvoonsa ja toimintamahdollisuudet parantuvat nykyisestään. Kokoomus edellyttää hallitukselta pikaisia käytännön toimenpiteitä ja lakiesityksiä eduskunnalle sekä vaalilupausten että hallitusohjelman mukaisesti yritystoiminnan epäkohtien poistamisesta.


Arvoisa puhemies! Välikysymyksen tehneen SKDL:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Saarto esitti omassa puheenvuorossaan voimakkaita ja hyvin pitkälle meneviä keinoja yksityisen yritystoiminnan kahlitsemiseksi sekä suoranaiseksi nujertamiseksi. Näin ne tulkitsin. Näillä toimilla joutuisi yksityinen yritystoiminta alkaen pienimmästä yrityksestä aina suurimpaan saakka ennen näkemättömän verotusmielivallan kohteeksi. Näiden puheiden valossa on todella onni kansalaisille, yritystoiminnalle ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle, että SKDL on oppositiopuolue. Tosiasia nimittäin on että ed. Saarron esittämillä toimenpiteillä kuristettaisiin yritystoimintaa maassamme niin voimakkaasti, että markkinatalouteen perustuva taloudellinen toimintamme olisi vakavan uhan alaisena. Jos yritystoimintamme lyödään polvilleen ja sen terveeltä kasvulta viedään pohja pois, miten SKDL kuvittelee voivansa hoitaa sen yhteiskuntamme vakavan ja vakavimman ongelman, joka on antanut tälle puolueelle aiheen tehdä nyt välikysymyksen, eli ihmisten työllistämisen? Kommunistienkin olisi korkea aika myöntää, ettei suomalaisessa yhteiskunnassa pysyvää työllisyyden parantamista voida saavuttaa yksityistä yritystoimintaa kahlitsemalla, vaan päinvastoin yritystoiminnan toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä parantamalla. Tästä syystä kansallinen kokoomus odottaa hallitukselta ensi tilassa korjausesityksiä tähän keskeiseen asiaan.

Työvoimaministeri Le p p ä n en : Herra puhemies! Ed. Miettinen puhui varsin asiallisesti yritysten toimintaedellytysten parantamisesta, myös verotuksen epäkohtien korjaamisesta. Kuitenkin ed. Miettinen halusi antaa hallituksen toiminnasta tässä suhteessa väärän kuvan, ja ilmeisesti tämä kuva perustuu enimmäkseen ed. Miettisen omaan mielikuvitukseen. Nimittäin hallituksessa ei ole ollut hallituspuolueilla erimielisyyksiä yritysverotuksen korjaamiseen liittyvistä asioista, vaan on sovittu ja päätetty, että hallitusohjelman mukaisesti näistä asioista ryhdytään antamaan varsin pian esityksiä eduskunnalle. Se, miksi niitä ei ole aikaisemmin annettu, johtuu enimmäkseen siitä, että budjetin yhteydessä ja budjetin verolakien yhteydessä hallitus ei ole katsonut sopivaksi antaa näitä esityksiä eduskunnan käsiteltäväksi, mutta nyt kevätkaudella on se aika, jolloin myös yritysverotukseen tullaan puuttumaan ja vaikeimpia epäkohtia korjaamaan ja sillä tavalla, kuin suinkin on mahdollista, myös työllisyyteen vaikuttamaan.

17 428400002W

Ed. Miettinen (vastauspuheenvuoro): Herra puhemies! Muistutin omassa puheenvuorossani siitä keskiryhmien paperista, joka oli tehty tammikuun lopulla ja jossa käsiteltiin eräitä hallitusohjelman kohtia, jotka vaativat keskustelua ja selvitystä hallituksen keskuudessa. Kolmantena kohtana tässä yhdeksän kohdan ohjelmassa olivat nimenomaan yritystoimintaa ja yritysverotusta koskevat asiat. Tulkitsin, että ne ovat hallituksessa asioita, joista ei yksituumaisuutta vallitse. Näin ollen ei tätä ole mielikuvitukseni tuottanut. Jos hallitus on yksituumainen ja tulee konkreettisella esityksellään eduskuntaan, sen tapaisella, johon puheenvuorossani viittasin, tästä on vain hyvää sanottavaa. Tähän asti vain nämä lupaukset ovat jääneet lupauksiksi, ja kuten korostin, nyt tarvitaan käytännön tekoja.

Työvoimaministeri Le p p ä n en : Herra puhemies! Ed. Miettisellä näyttää olevan väärä käsitys mainitusta yhdeksän kohdan paperista samoin kuin myös sosialidemokraattien omasta paperista. Eivät niiden paperien asiat merkitse sitä, että niistä jo etukäteen olisi erimielisyyttä hallituksessa. Niissä papereissa on vain korostettu niitä asioita, joita pidetään kohtuullisen tärkeinä, ja asiat, jotka ovat näissä papereissa, ja monet muut asiat, jotka ovat hallitusohjelmassa, tulevat menemään eteenpäin, jos hallitus istuu pitkään.

Ed. S t e n i u s - K a u k o n e n : Herra puhemies! Ed. Miettisen kanssa voinee olla samaa mieltä siitä, että yrittäjille on onni se, että SKDL ei ole hallituksessa, mutta sen sijaan täysin eri mieltä täytyy olla siitä, että Suomen kansalle se on kovin vahingollista. Kun vielä pääsisimme päättämään siitä, mitä hallitus tekee, asiat olisivat hieman toisin kuin ne nyt ovat.

SKDL:n eduskuntaryhmä on tekemässään välikysymyksessä asettanut hallituksen vastattavaksi ensimmäisenä kysymyksen, aikooko hallitus ryhtyä toimiin työllisyystilanteen parantamiseksi yhteiskunnallisia palveluja kehittämällä. Hallituksen vastaus on kielteinen. Ministeri Taipale totesi, että sosiaalija terveyspalvelujen kehittämistä on hidastettu edellisiin vuosiin verrattuna ja että valtakunnallisten viisivuotissuunnitelmien mukaan linja näyttää pysyvältä. Tämä lyö korvalle ministeri Taipaleen toivomusta, että niin hallituksessa kuin hallituksen ulkopuolellakin miellettäisiin sosiaalija terveyspalvelut peruspalveluiksi kuten nykyiset koulupalvelut. Sen sijaan SKDL:n eduskuntaryhmä tekee juuri näin ja on ehdottomasti sitä mieltä, että näistä ei tiukkoinakaan aikoina


ole syytä tinkiä. Päinvastoin näemme palvelujen kehittämisen olennaisena keinona saattaa teknologian kehittymisen kautta kasvava työn tuottavuus hyödyttämään koko kansaa eikä vain yrittäjiä, ed. Miettinen.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat olleet viime vuosina voimakkaimmin kasvava palvelusektori. Yhteiskuntarakenteen muutokset olisivat edellyttäneet kuitenkin huomattavasti suurempaa kasvua. Sosiaalihuollossa oli sosiaalija terveydenhuollon viisivuotissuunnitelman mukaan vuoden 1983 lopussa runsas 81000 virkaa ja tehtävää. Määrä on kasvanut viimeisten 15 vuoden aikana noin 50 OOO:lla. Vastaava luku terveydenhuollossa oli vajaa 97 000 eli yhteensä noin 178 000. Työpaikan nämä virat ja toimet tarjosivat huomattavasti suuremmalle henkilömäärälle, josta tarkkoja lukuja kuitenkaan ei ole käytettävissä. Viisivuorissuunnitelmassa on sairaanhoidon osalta käytetty ns. virkakertoimena lukua 1, 6 5, eli karkeasti voiraneen arvioida, että nykyisellä virkamäärällä on saanut työtä puolitoisrakertainen määrä eli lähes 300 000 henkilöä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on pitkän tähtäimen suunnirelmissaan arvioinut virka- ja toimimäärän olevan vuonna 1995 noin 230 000-250 000. Arvio perustuu sekä palvelujen tarpeeseen että niiden kustannuksiin, joten nämäkään luvut eivät riitä kattamaan palvelujen koko tarvetta. Mitään takeita edes tällaisesta kehityksestä ei ole, jos nykyinen linja jatkuu.

Sosiaali- ja terveysministeriö on vuodesta 1976 alkaen laatinut hallinnonalansa valtionapupaikkaisia virkoja ja toimia koskevia keskipitkän aikavälin suunnitelmia. Lisäksi on valtakunnallisia suunnitelmia tehty lasten päivähoidosta, kansanterveysryöstä ja sairaanhoidosta sekä kehitysvammahuollosta. Vuosi vuodelta valtakunnallisia suunnitelmia on tarkistettu alaspäin. Esimerkiksi vuosia 1977-1981 koskevien alkuperäisten suunnitelmien mukaan olisi suunnitelmakauden lopussa pitänyt olla noin 20 000 virkaa ja tointa enemmän kuin toteutuneen kehityksen mukaan oli.

Viime syksynä on vahvistettu ensimmäinen valtakunnallinen koko sosiaalija terveydenhuollon viisivuotissuunnitelma, jota on syytä tarkastella lähemmin. Siinä on esitetty kuntien ja kuntainliittojen suunnittelemat lisäykset suunnitelmakaudelle 1984-1988, jotka olivat sosiaalipalvelujen virkojen ja tehtävien osalta yhteensä 18 845 ja kansanterveystyön osalta 12 628 virkaa ja tehtävää. Kuntien tai kuntainliittojen esittämät virkalisäykset sairaanhoitoon eivät käy ilmi suunnitel-

masra. Näistä kunnissa jo kertaalleen karsituista esityksistä huolimatta hallitus esittää koko suunnitelmakaudella sosiaalipalveluihin vain 11 381 viran ja tehtävän lisäystä, kansanterveystyöhön 3 650:n lisäystä ja sairaanhoitoon 2 385:n lisäystä eli yhteensä noin 17 500 virkaa ja tehtävää. Hallitus esittää siis hyväksyttäväksi noin 60 % kuntien sosiaalipalveluihin esittämistä viroista ja vain vajaan kolmanneksen kansanterveystyöhön esitetyistä viroista. Sairaanhoidossa ero löytynee tältä väliltä. Näin tällä suunnitelmakaudella jäätäisiin jälkeen taas 20 000 virkaa ja tehtävää.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa olisi luoravissa siis kymmeniätuhansia todella tarpeellisia työpaikkoja, mutta hallitukselta ei tähän löydy valmiutta. Julkisten alojen ammattiliitot ovat laskeneet, että lisätyövoiman välitön tarve julkisten palvelujen aloilla on noin 30 000 henkeä. Vielä jokin aika sitten sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä julkisia palveluja kehittämällä olisi voitu saada 100 000 uutta työpaikkaa. Mihin nämä esitykset ovat unohtuneet?

Tämän vuoden alussa voimaan tulleen sosiaalihuoltolain toteuttaminen eduskunnan säätämällä tavalla edellyttäisi huomattavaa henkilöstön lisäystä. Sosiaalivaliokunta halusi erityisesti painottaa sosiaalihuollon voimavarojen lisäämisen tärkeyttä sekä ikääntyvien ja muiden pitkäaikaishoitoa ja -huoltoa vaativien henkilöiden että lapsiperheiden tarvitsemien sosiaalipalvelujen turvaamiseksi. Valiokunnan perustellut kannanotot, joihin eduskunta on yhtynyt, tuntuvat kaikuneen kuuroille korville.

Viime aikojen sosiaalilainsäädännössä on korostettu avohoitoratkaisujen kehittämistä. Niitä kuitenkin estää henkilöstövajaus. Vuoden 1978 lopussa oli vielä 149 kuntaa, joissa ei ollut yhtään Sosiaalitarkkaajan virkaa. Valtava-lakiesityksen perusteluissa todettiin henkilöstömäärän kasvaneen eniten sosiaalipalveluissa, kuten lasten päivähoidossa ja kodinhoitoapuroiminnassa. Samalla kuitenkin todettiin, että palveluiden tarve on samanaikaisesti lisääntynyt niin nopeasti, että esim. kodinhoitoapuhenkilökuntaa arvioitiin tarvittavan yli kolminkertainen määrä, jos palvelujen kysyntä aiotaan tyydyttää. Tämä merkitsisi noin 25 000 henkilöä. Vuoden 1983 lopussa koripalveluhenkilöstön virkoja oli vajaa 9 000, mutta hallitus esittää perustettavaksi vain 2 000 uutta virkaa vuosina 1984-88. Heikoimpaan asemaan henkilöstöresurssien osalta ovat jääneet erityisesti lasten ja nuorten huolto sekä vanhusten huolto, jotka ovat tähän saakka olleet lähes kokonaan valtionavun ulkopuolella.


Lapsiperheiden kipeimpiä ongelmia on lasten päivähoitopaikkojen puute, joka on viime aikoina aiheuttanut myös kirpeintä keskustelua. Alkuaikojen päivähoitosuunnitelmien mukaan olisi näinä vuosina päivähoitopaikkojen vuosittaisen lisäyksen pitänyt olla 17 000 uutta paikkaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että lasten ja nuorten suojelun ja vanhusten huollon kipeästi tarvitsemia virkoja perustetaankin päivähoidon kehittämisen kustannuksella. Koko sosiaalipalveluihin saadaan tänä vuonna vain hieman enemmän virkoja kuin viime vuonna yksin päivähoitoon. Päivähoidon uusien virkojen määrä onkin pudotettu noin puoleen. Sillä voidaan perustaa tänä vuonna vain 3 000-4 000 uutta päivähoitopaikkaa. Lasten päivähoitopaikkojen lisäämisen osalta voidaan tietenkin sanoa, että se toisaalta lisää työvoiman tarjontaa helpottamalla naisten hakeutumista työmarkkinoille. Tämä ei kuitenkaan muodosta ongelmaa, jos asia hoidetaan. Jos vanhempainlomaa pidennettäisiin vuodella, sen on arvioitu vähentävän avointa työttömyyttä 15 000-30 000 hengellä.

SKDL:n eduskuntaryhmä on esittänyt pitkään vanhempainloman jatkamista siihen saakka, kunnes lapsi täyttää vuoden. Viime aikoina tehdyt selvitykset puhuvat yhä painavammin sen puolesta, että äitiysloman tulisi alkaa jo kahta kuukautta ennen synnytystä. Me olemme myös pitkään esittäneet, että jommankumman lapsen vanhemmista tulisi voida halutessaan jäädä kotiin lasta hoitamaan työpaikkaansa menettämättä siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

Näiden kaikkien toimenpiteiden yhtäaikainen eteenpäin vieminen ei ole ristiriitaista. Lasten päivähoitopaikkojen tarpeen tyydyttäminen on vielä kaukana, sillä kuntien arvioimasta 264 000 päivähoitopaikan tarpeesta on vasta runsas puolet täytetty. Molempia teitä eteneminen samaan aikaan nopeuttaisi vain päivähoitotarpeen tyydyttämistä.

Työaikaan liittyvät erilaiset ratkaisut SKDL:n eduskuntaryhmä näkeekin keskeisinä keinoina saada automaation ja uuden teknologian mukanaan tuoma etu hyödyttämään koko kansaa, mutta en tässä yhteydessä puutu niihin yksityiskohtaisemmin.

Hallituksen ja erityisesti kokoomuksen linja on julkisten palveluiden kehittämisen jarruttaminen. Tämän linjan seuraukset kohdistuvat kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten elämään. Hallitusohjelman juhlalliset lupaukset ottaa erityisesti huomioon vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten aseman parantaminen, joita täällä on tänä iltana hallituspuolueiden edustajien toimesta

toistettu toistamasta paastyä, etvat hallituksen omaksumalla käytännön politiikalla edisty askeltakaan. Päinvastoin hallituksen politiikka on sisällöltään hyväosaisista huolehtimista ja eriarvoisuuden kasvattamista entisestään. Toistamasta päästyä toistetaan myös sitä, että Suomen viimeaikainen kehitys on OECD-maihin verrattuna ollut näitä parempi. Sitä sen sijaan ei toisteta, että esimerkiksi Suomen terveydenhuollon kokonaiskustannukset olivat vuonna 1980 selvästi OECDmaiden keskitason alapuolella, mikä ilmenee jo useaan otteeseen lainaamastani viisivuotissuunnitelmasta.

Myöskään ei kerrota sitä, että vuonna 1980 asukasluvultaan vajaasti kaksinkertaisessa Ruotsissa sosiaalija terveydenhuollon henkilöstön määrä oli yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna tai Suomea pienemmässä Norjassa henkilökuntaa oli sosiaalija terveydenhuollossa jonkin verran enemmän kuin Suomessa tai että asukasmäärältään hieman suuremmassa Tanskassa näiden alojen henkilöstön määrä oli noin puolitoistakertainen verrattuna Suomeen. Tämän etumatkan kiinni ottamisessa Suomella on vielä pitkälti matkaa, vaikka kehitys naapurimaissamme taantuisi.

Olen puheenvuorossani keskittynyt käsittelemään niitä työllistämismahdollisuuksia, joita sosiaalija terveydenhuollon kehittäminen tarjoaisi. Se ei tietenkään yksinään riitä ongelmien ratkaisuun, mutta muodostaa oleellisen osan siitä toimenpiteiden sarjasta, joilla työttömyys voitaisiin maastamme poistaa. Se on täysin mahdollinen tavoite, jota ei tietenkään kuudessa kuukaudessa hoideta. Siksi SKDL:n eduskuntaryhmä on voimakkaasti ajanut työttömien toimeentulon turvaamista koko työttömyyden ajalta.

Herra puhemies! En voi lopuksi olla tuomatta esiin eräitä sosiaalivaliokunnan yksimielisiä kannanottoja tänään valmistuneesta mietinnöstä, joka koskee vuoden 1982 työllisyyskertomusta. Sosiaalivaliokunta pitää välttämättömänä, että työllisyyslain jo pitkään valmisteilla ollut kokonaisuudistus toteutetaan pikaisesti ja että sen keskeisenä lähtökohtana tulee olla pyrkimyksen turvata täystyöllisyys. Näin voitaisiin valiokunnan mukaan myös käytännössä toteuttaa hallitusmuodon takaama oikeus, jonka mukaan valtiovallan asiana on tarvittaessa järjestää Suomen kansalaisille mahdollisuus tehdä työtä. Sosiaalivaliokunnan mielestä työllisyystavoite ei ole saanut riittävän keskeistä asemaa yhteiskuntapolitiikan eri lohkoja koskevassa päätöksenteossa.

Kun näitä ja monia muita valiokunnan kannanottoja vertaa hallituksen vastaukseen SKDL:n


välikysymykseen, ei pitäisi voida tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.

Ed. J y r k i 1 ä : Herra puhemies! Käsiteltävänä olevassa SKDL:n välikysymyksessä sivulla 2 todetaan, että pienviljelijöiden toimeentulo heikkenee voimassa olevan maataloustulolain vastaisesti, sillä heidän maksettavakseen pannaan kasvava osa maatalouden ylituotannon kustannuksista. Eduskunta on aikanaan hyväksynyt maataloustulolain, jossa maidon tuotannolle on asetettu alenevat tuotantokatot. SMP:n eduskuntaryhmä vastusti eduskunnassa alenevien tuotantokattojen hyväksymistä, koska tuotantokattojen yli menevästä osasta tuottajat joutuvat osallistumaan vientikustannuksiin, mutta SKDL hyväksyi silloin alenevilla tuotantokatoilla olleen ja nyt voimassa olevan maataloustulolain.

Vasemmisto ja eräät muut ryhmät ovat jo pitemmän ajanjakson kuluessa hyväksyneet raakarasvan tuonnin ulkomailta. Tuotu raakarasva on valmistettu margariiniksi, jota on suositeltu käytettäväksi yhä laajemmassa mitassa mainonnan ja terveyskasvatuksen ohjatessa ruokailutottumusta. Kotimaista puhdasta ja ravintorikasta voita on hyljeksitty, vaikka aterialla sitä kulutetaan määrällisesti hyvin vähän. Turjan aikanaan lehdistössä esittämä aineisto margariinin silloisessa valmistuksessa käytettyjen teurasjätteiden valokuvin on ajan kuluessa päässyt unohtumaan, ja nuorempi polvi ei siitä tiedäkään juuri mitään. Tästä margariinin syöntiin kannustamisesta ja mieltymisestä osaltaan johtuu sekin, että ulkomailta tuotavalla raakarasvalla ja elintarvikkeilla ei ole tuontirajoituksia eikä tuontimaksua, mutta pienelläkin maidon tuonajalla on lukuun ottamatta maan pohjoisia osia kannettavanaan 7, 5 pennin suuruinen vientikustannusmaksu. Pienviljelijä tarvitsisi välttämättä pienen maitotilinsä itse perheensä niukkaan toimeentuloon. Pienet ja keskisuuret tuottajat maksavat nyt saman suuruisen vientikustannusmaksun maitolitraa kohden kuin ylisuuret tuottajat, vaikka ylituotanto aiheutuu ylisuurista karjoista, joten pienemmät tuottajat ovat joutuneet aiheetta maksumiehiksi.

Tämä SKDL:n välikysymykseen sisältyvä pienviljelijöiden toimeentuloon kantaa ottava kohta on hyvin merkityksellinen, ja totuuden nimessä on sanottava, että SKDL on suhtautunut myötämielisemmin kuin sosialidemokraatit ja kokoomus pienviljelijöiden asioihin.

Fagerholmin ajalta pien- ja perheviljelmät muistavat sosialidemokraattien myötämielisyy-

den. Mutta 1960-luvulla toimeenpannusta maaseudun autioittamisesta lähtien ovat tunteet viilentyneet, ja suurilukuinen ammattiyhdistysväki ei riittävästi ole tutustunut pien- ja perheviljelmien toimeentuloturvan, elinehtojen, lomaetuuksien ja eläketurvan puutteisiin. Valtaosa maamme maidosta tuotetaan pienillä ja keskisuurilla tiloilla, josta 43 % tuotetaan 1-9 lehmää, 32 % 10-14 lehmää ja 13 % 15-19 lehmää käsittävillä tiloilla, 1-19 lehmän tiloilla siis yhteensä 88 % maidosta.

Käsiteltävänä oleva välikysymys antaa aihetta tarkastella pienviljelijöiden toimeentulon heikentymiseen johtaneita valtiovallan toimenpiteitä ja niistä aiheutuneita epäkohtia seuraavasti. Eduskunta on hyväksynyt viime vuoden lopulla lain maataloustuotannon ohjaamisesta ja tasapainottamisesta, kotieläinten tuotantorakennusten rakentamisen ja laajentamisen jäädyttämisestä sekä uusien maatalousyritysten perustamisen ehkäisemisestä ja luvanvaraistamisesta.

SMP:n eduskuntaryhmä suhtautui erittäin vastahakoisesti näiden lakien hyväksymiseen, koska SMP:n mielestä näitä toimenpiteitä ei olisi pitänyt kohdistaa pieniin ja keskisuuriin tuottajiin, jotka eivät ole aiheuttaneet ylituotantoa, vaan rajoitustoimet tulisi suunnata ylisuuriin karjoihin, joista ylituotanto on aiheutunutkin. Vaikka lakien sovellutus on vasta alussa, niin vireä maaseudun ja maatalouden kehitys on kuluvan vuoden alussa pysähtynyt. Lehmien ja hiehojen ostotoiminta on lamassa mahdollisia navettapoliiseja odoteltaessa. Teuraslehmien tilalle uutta lypsykarjaa olisi hankittava, mikäli omia hiehoja ei ole kasvamassa. Mutta kun tilakohtainen tuotantokiintiö ei ole selvillä eikä varsinkaan kaksihintasysteemin raamit, niin kukapa uskaltaa velkaisilla tiloilla ryhtyä vastaisia vaikeuksia hankkimaan.

Kaupan piirissä maataloustavarakaupan myyntiluvut viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä ja tämän vuoden tammikuulta eivät ollenkaan mene budjetoinnin mukaisina, vaan vähennystä on kovasti. Metsäkauppojen hidas liikkeellelähtö syksyllä ja nyt runsasluminen talvi on vaikeuttanut hakkuita ja puutavaran ottamista ulos metsistä sekä lisännyt huomattavasti kustannuksia.

SKDL on tänään välikysymyksensä tehnyt propagandistisessa mielessä työmarkkinaratkaisutilanteessa. Mutta pienviljelijöiden toimeentuloturvan heikentymisestä on todettava, että valtiovalta ei ole riittävästi paneutunut vaihtoehtoisten maatilatalouden mahdollisuuksien tutkintaan eikä ole ottanut huomioon maatalouden supistamistoimista aiheutuvien haittavaikutusten laajuutta


muissa elinkeinoissa, työllisyyden hoidossa ja verotulojen kehittymisessä. Keskustelu näistä asioista on kyllä paikallaan, mutta välikysymys poliittisena aseena ei ollut tarpeen.

SMP katsoo, että koska pien- ja perheviljelmät eivät ole aiheuttaneet ylituotantoa, niitä ei saa myöskään laittaa maksumiehiksi, vaan supistamisja rajoitustoimet tulee suunnata vain ylisuuria karjoja käsittäville tiloille, joista ylituotanto aiheutuu. Maatalouden tuotantopoliittiset tavoitteet on asetettava niin, että elintarvikehuoltomme voidaan turvata kotimaisella tuotannolla kaikissa olosuhteissa. Pien- ja perheviljelmille on turvattava kohtuullinen tulotaso muihin väestöryhmiin verrattuna, sekä mahdollistettava kuluttajille kohtuuhintaisten ja hyvälaatuisten kotimaisten elintarvikkeiden saanti kaikissa olosuhteissa. Elintarvikkeiden myynti kuluttajille kohtuuhintaisina olisi mahdollista kuluttajahintojen subventoinnin avulla, eikä tämä tulisi yhteiskunnalle yhtään kalliimmaksi kuin nykyinen ulkomaille vieminen hyvin alhaisella hinnalla.

SKDL:n tekemä välikysymys on yhteydessä lähestyviin kunnallisvaaleihin.

Pienviljelijöiden toimeentuloturvan heikentymiseen nähden SMP katsoo, että ulkoa tuotavalle raakarasvalle ja elintarvikkeiden tuonnille tulisi asettaa tuontirajoitukset ja periä niiltä tuontimaksua, koska oman maan maidontuotannolla on tuotantokatot ja vientimaksuvelvoite, jopa pienikarjaisillakin. SMP:n mielestä voin ja lihan alennusmyyntejä tulisi suorittaa kotimaassa varastotilanteesta riippuen ja myydä näitä pienituloisille, lapsiperheille ja eläkeläisille. Elinvoimaisen maatalouden ostokyky ja työllisyyttä lisäävä vaikutus tulee riittävästi ottaa huomioon teollisuuden, kaupan ja kuljetuksen toiminnoissa, sekä valtakunnallisesti työllisyyden hoidon varoja säästävä merkitys tulee hyödyksi koko kansantaloudelle.

Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tuotekehittelyä on saatava kiireellisesti tehostetuksi, jotta uusviennin avulla voidaan päästä jopa itsekannattavaan vientiin tältä osin.

SKDL:n välikysymyksessä esitettyyn huoleen pienviljelijöiden toimeentuloturvan heikentymisestä ja ylituotannon maksumiehiksi joutumisesta SMP toteaa, että haja-asutusalueiden väestön asuinsijoillaan säilymisen ja palvelusten kuten kaupan, koulun ja postin säilymisen elinehtona on pien- ja perheviljelmien eliokeipoistamista toteuttavien toimenpiteiden kuten lisämaan saannin, liitännäiselinkeinojen kehittämisen, sivuansiomahdollisuuksien luomisen sekä osa-aikaviljeli-

jöiden ansio- ja toimeentulomahdollisuuksien edistämisellä. Pien- ja perheviljelmien raskaan velkataakan helpottamiseksi tulisi ottaa kiireellisesti harkittavaksi uuden lainojen vakauttamislain aikaansaaminen, jonka avulla pankkien puristuksessa olevat voisivat vakauttaa velkansa ja jatkaa tilanpitoa. Vientikustannusmaksun perintä tulisi pien-ja perheviljelmiltä mahdollisimman nopeasti poistaa.

SKDL:n välikysymys pienviljelijöiden toimeentulon turvaamisen osalta, kun tilakohtaiset tuotantokiintiöt ja kiintiömaksuratkaisut ovat tulossa eduskunnan käsittelyyn, antaa aihetta SMP:n osalta todeta, että SMP on koko toimintansa aikana ollut varauksetta pien- ja perheviljelmien, lapsiperheiden, eläkeläisten, rintamaveteraanien, pienyrittäjien, opiskelijoiden, yksinhuoltajien ja pieni- ja keskituloisten palkansaajien etujen puolustajana.

Herra puhemies[ SMP:n mielestä eri ammattiryhmien välillä ei tarvitse olla eripuraisuutta eikä kademieltä toisiansa kohtaan, vaan kaikki ryhmät ovat tarpeellisia yhteiskunnassa ja kaikkien eri ammattiryhmien asioita tulee tasapuolisesti hoitaa ja neuvotellen sekä sovitellen kohentaa ennen kaikkea vähempiosaisten elinehtoja ja toimeentuloturvaa.

Ed. P e t ä j ä n i e m i : Arvoisa puhemies[ SKDL on esittänyt hallituksen vastattavaksi välikysymyksen, pääaiheenaan työttömyys. Se onkin sopinut jo vuosia yhteiskunnan keskustelun virittäjäksi ja teemaksi niin hyvin, että keskustelussa ei enää tarvitse kantaa lainkaan huolta itse pääasiasta, työttömien osasta maassamme. Työttömien ystäväksi on toki kaikkien SKDL:n tavoin helppo julistautua. Teot heidän hyväkseen ovatkin paljon vaikeampia.

Välikysymys on esillä työllisyyden kannalta todella mielenkiintoisella hetkellä. Vielä joitakin vuosia sitten SAK:n puheenjohtajan suulla todettiin, että yleislakko ei Suomessa tule kysymykseen palkkapolitiikan välineenä. Nyt SAK uhkaa yhteiskuntaa yleislakonomaisiksi luonnehdituilla toimenpiteillä saadakseen läpi palkkatavoitteensa. (Ed. Laaksonen: Johtuu työnantajasta[)

Inflaatiokierteen pyörittäminen saattaa nopeasti viedä maaltamme ne mahdollisuudet, jotka taloudellinen nousu työllisyyden parantamiselle muutoin voisi antaa. Juuri SKDL:llä on tässä asiassa SAK:n piirissä suuri vastuu, koska se näkyvimmin on julistanut meneillään olevaa käsittämätöntä lakkointoilua.

Kuka todella on työttömän asialla? Tätä kyseli sosialidemokraattina tunnettu professori Aulis


Aarnio viime viikolla laajassa kirjoituksessaan tamperelaisessa Kansan lehdessä. Hänen loppupäätelmänsä oli, että todellisuudessa työttömän asialla ei ole juuri kukaan. Rivien keskeltä ja välistäkin on myöskin luettavissa, että erityisen suuri vastuu asiassa on SAK: laisella ay -liikkeellä. SAK:n ja erityisesti sen SKDL:n joukkojen näkyvä yhteiskunnan ylimitoitettu uhkaaminen osoittaa välikysymyksen tekijöiden huolen onttouden.

Politiikka on tahdon asia. Toistaiseksi todellista poliittista tahtoa työttömien asialle ei ole ollut. Jos sitä jossain vaiheessa puheiden ohella sattuisi edes lievässä määrin löytymään, niin kuin hartaasti toivoo, käytännön keinojakin varmasti olisi tarjolla. Erityisen paljon uskon niitä olevan työvoimaviranomaisten tiedossa. Tarkoitan niitä alue- ja paikallisviranomaisia, jotka käytännössä asioita hoitavat. Heidän äänensähän oli täydellisesti keskustelun ulkopuolella silloin, kun työvoimaministerin paikkaa piti hallussaan nyt välikysymyksellä hurskasteleva SKDL.

Erityisesti nuorten työttömyyden vähentämiseksi olisi löydettävä keinot. Vuonna 1978 vastasi itse pääministeri Sorsa kokoomuksen nuorisotyöttömyyttä koskeneeseen välikysymykseen. Hän vakuutti silloin- siis viisi vuotta sitten- että hallitus on vakavasti paneutunut työllisyyden hoitoon ja työttömyyteen pitkällä aikavälillä, ja totesi edelleen, että nuorisotyöttömyyttä koskeva välikysymys oli hallituksen mielestä vailla perusteita. Tänään Sorsan nykyinen hallitus joutuu toteamaan, että nuorten osuus työttömistä on 32 % ja kokonaismäärä 44 200 henkeä.

Erityisesti olisi löydettävä keinot, joilla helpotettaisiin nuorten työhöntulokynnystä. Yrittäjien olisi voitava palkata nuoria ilman pelkoa, että kysymys on elinikäisestä elatusvelvollisuudesta. Nuorten työsuhteen pysyvyydelle ei välttämättä ole asetettava samanlaatuisia Stabiilisuuden vaatimuksia, jotka perheen huoltajille ovat kohtuullisia. Nuorten määräaikainen tai tilapäinenkin työllistäminen on parempi vaihtoehto kuin heidän sulkemisensa koko työelämän ulkopuolelle tunnettuine yhteiskunnallisine seurauksineen.

SAK:n suhtautuminen kielteisesti nuoria koskevien työsuojelumääräysten, esim. työaikojen ja vuorotyön helpottamiseen samoin kuin nuorten omien palkkatariffien palauttamiseen on vienyt monelta nuorelta työpaikan.

Ed. P. Leppänen : Herra puhemies! Olemme saaneet kuulla hallituksen vastauksen SKDL:n tekemään välikysymykseen. Vastaus oli mielestäni hyvin pyöreä. Siitä sai sen kuvan, ettei

taida nykyinen hallitus liiemmin piitata työllisyyteen tai sosiaaliturvaan liittyvistä kysymyksistä. Työttömyysturvan kokonaisuudistusta on valmisteltu jo hyvin pitkään. Siitä on esiintynyt hyvin huomattavia erimielisyyksiä, joista ei vielä tähänkään päivään mennessä ole päästy yksimielisyyteen.

Tahtonsa uudistukseen ilmaisee kyllä moni, mutta mitä pitemmälle tämä asia etenee, sitä enemmän erimielisyyttä tuntuu löytyvän. Mielestäni tässä ovatkin taustalla muut kysymykset kuin muutamat sadat miljoonat markat, jotka tämä ajateltu uudistus, joka nyt viimeksi on ollut esillä, toisi kustannuksia yhteiskunnalle.

Työnantajapuoli näkee, että jos työttömyysturvaa ei parannettaisikaan, työttömien suuri joukko veisi selkärankaa ay-liikkeen tes-kamppailuilta. Työttömyysturvauudistuksen valmistelussa on hyvin huomattava määrä erimielisyyksiä, joista voisin tässä muutamia ottaa esiin.

Eräs mielestäni hyvin tärkeä seikka on käsitteen ''työmarkkinoilla käytettävissä oleva'' määrittely. Työnantajapuoli ajaa tässä linjaa, jonka mukaan etukäteen jo ennen konkreettisen työtarjouksen tekemistä määritellään kukin työnhakija työmarkkinoilla käytettävissä olevaksi tai sitten ei. Mielestäni tämä johtaisi siihen, ettei työttömyysturvaa maksettaisikaan työttömyyden perusteella, vaan sen perusteella, onko työtön työmarkkinoiden käytettävissä. Ellei paikkakunnalla ole työtä tarjolla, ei henkilö ole myöskään työmarkkinoitten käytettävissä, ja näin työttömyysturva voitaisiin vetää pois. Tätä ei voi SKDL:n eduskuntaryhmä hyväksyä.

Työttömyysturvan saamisen alaikärajakin on kiistan aihe. Kun käsiteltiin tämän vuoden budjettia, hallitus esitti, että 16-vuotiailta poistettaisiin oikeus työttömyyskorvaukseen, ja eduskunnan enemmistö sen toteutti. Sitä vastustivat SKDL:n edustajat jo valiokunnassa ja myös täysistunnossa, sillä onhan aina sellaisiakin tapauksia, että nuoret eivät pääse kouluun tai opiskelemaan, saati työmarkkinoille.

Hallituksen toimesta heidät voidaan sysätä näin työttömyysturvan ulkopuolelle. Tästä varmaan tämän vuoden kuluessa saamme vielä konkreettisia esimerkkejä. Tämä on eräs hallituksen ns. pakkotoimista puhdistaa työttömyyskortistoja ja saattaa nuoria toimeentuloturvan ulkopuolelle juuri siinä iässä, kun kaikkein eniten kuluttaa ja tarvitsisi tukea yhteiskunnalta.

Työvoiman alueellisen liikkuvuuden pitäisi työnantajien tavoitteiden mukaan olla niin sanotusti vapaampaa. Työnantajat ovat kannattaneet


pakkomenetelmää, jonka mukaan toiselle paikkakunnalle muutosta kieltäytyvä menettäisi työttömyysturvan, vaikka ei kukaan kuitenkaan takaisi hänelle muuttopaikkakunnalta esim. asuntoa. Porvaripuoli ei todellakaan välitä kaikkein tärkeimmästä muuton esteestä eli siitä, onko yleensä asuntoa saatavissa sillä paikkakunnalla, jolta työtä on tarjottuna. Meidän kansandemokraattien mielestä tällainen "väkisin vaikka telttaan" -pykälä joutaa keksijöineen päivineen suoraan tunkiolle. Mielestäni olisi paljon parempi tilanne se, että teollisia työpaikkoja kyettäisiin luomaan kehitysalueille, jolla on jo valmiiksi asunnot, ja näin ihmiset saisivat asua syntyperäisessä ympäristössään saaden siellä toimeentulonsa.

Työttömyyskorvaus ja -avustus ovat jääneet auttamattomasti hintojen ja ansioiden noususta jälkeen, siksi SKDL on siitä toistuvasti puhunut tasokorotusta vaatien. Korvaus, joka tänä päivänä maksetaan, ei riitä edes yksinäisen ihmisen toimeentuloon, saati niille perheille, joissa molemmat huoltajat ovat työttöminä ja heillä on lapsia. Kummastella täytyy, millä he tänä päivänä yleensä elävät. Mielestäni perustoimeentuloturvan työttömyysajalta tulee olla kaikille ihmisille samansuuruinen, lapsiperheille sitten pitää turvata erillinen korvaus, koska niillä on huomattavasti suuremmat menot myös tänä aikana.

Paljon on puhuttu siitä, tulisiko työttömyyspäiväraha asettaa verolle vai ei. Mielestäni se on kysymys, jota kannattaa vielä pohtia. Jos päivärahasta tulee tulosidonnainen, niin kyllä mielestäni pitää määritellä enimmäispäiväraha tai jokin muu menettely, jolla liian suuret korvaukset leikattaisiin pois. Voisi kuvitella, että 7 000-8 000 markan kuukausipalkka olisi katto. Sen jälkeen päiväraha ei saisi enää kasvaa palkan mukana. Mutta kyllä kai on hyvin harvinaista, että tämän palkkaluokan ihmisiä yleensä löytyy työttömyyskortistoista. (Min. Leppänen: Näin on!)

Mahdollista työttömyysturvan uudistusta ei kuitenkaan ole järkevää ennakolta lähteä kynimään, kun täyttä selkoa ei ole sen kaikista yksityiskohdista. Onkin syytä muistuttaa, että SKDL:n eduskuntaryhmä on esittänyt 25 markan tasokorotusta päivärahaan ja samalla vaatinut turvan ulkopuolelle joutuvien ottamista turvan piiriin. Tälläkin tavalla verraten yksinkertaisesti voitaisiin työttömien asemaa tuntuvasti parantaa eikä tarvitsisi pykäliä sorvatessa aikaa kuluttaa. Korostankin, että tasotarkistus on tehtävissä heti ja turvajärjestelmän uudistusta voidaan sitten aikanaan eduskunnassa sulatella sen verran hyvin, ettei siihen jää enää puutteita.

Työttömyydestä ja tyottomyysturvasta on puhuttu vuosia. Kaikkein surkuhupaisinta on se, että kun on seurannut yleensä sitä keskustelua, niitä ajatuksia ja esityksiä täällä eduskunnassa ja muuallakin, se tie, jota tällä hetkellä hallitus ja työvoimaministeri ajavat, ei tuota valitettavasti tuloksia. Ei ole tullut konkreettisia esityksiä muusta kuin siitä, että tilastoja joillakin pienillä keinotekoisilla konsteilla saataisiin kauniimmaksi lähettämällä ihmisiä kortiston ulkopuolelle. (Min. Leppänen: Tulipa väärä todistus!)

Halua ei ole toimia työttömyyden hyväksi yhteisrintamassa täällä eduskunnassa. Sen osoitti vastaanotto, jonka sai Jouko Kajanoja esittäessään toissa syksynä erittäin yksilöidyn ehdotuksen osana työllisyysongelmien lieventämiseksi. Ohjelmassa tarjottiin niitä yhteiskunnan sektoreita työllistäjiksi, jotka potevat tällä hetkellä hyvin huomattavaa työvoimapulaa. Mutta millaisen vastaanoton se saikaan aikaan? Sehän välittömästi tuomittiin tuhoon ja Kajanojan paketista tehtiin irvistelyn aihe. Ja niin maamme valtalehdistö ja laaja poliittinen rintama yhtyivät yhteiseen kuoroon irvistelläkseen- tahallaanko? - työttömille. Käsitykseni mukaan, jos eduskunnassa eduskunnan neljä suurinta puoluetta pääsisivät yksimielisyyteen, että työttömyyttä tässä maassa tulisi yleensäkin helpottaa, niin varmasti syntyisi tuloksia.

Suurtyöttömyys palvelee porvariston tahtoa, jota valitettavasti myötäilee täällä hyvin huomattava joukko myös sosialidemokraatteja. Työttömyyttä voitaisiin helpottaa hyvin monella eri tavalla, kun puututtaisiin näihin suurempiin ongelmakysymyksiin Suomessa, esimerkiksi jaettaisiin työtä niiden kesken, jotka haluavat sitä tehdä.

Ed. P aasi o : Herra puhemies! Haluaisin esittää eräitä ed. Saarron puheenvuoron mieleen tuomia näkökohtia ja kommentteja. Välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan puheenvuoro jo luonnollisesti asemansa vuoksi on merkittävä ja kiinnostava, mikä ei tässä yhteydessä tarkoita, että siinä esitetyt asiat olisivat kannatettavia.

Välikysymys on parlamentaarisessa järjestelmässä sinänsä arvokas opposition käytössä oleva väline, jolla oppositio roolinsa mukaan käy hallituksen kimppuun. On kuitenkin todettava, ettei nimenomaan tämä välikysymys toki omaa sellaista vallan poikkeuksellista arvoa ja tehoa, jonka ed. Saarto sille puheenvuorossaan halusi antaa.

Ed. Saarto kertoo, että välikysymyksen pelkkä olemassaolo ja sen julkiseksi tuleminen olisivat aikaansaaneet hallituksessa aktiivisuutta työmarkkinaongelmien parissa, työttömyysturvauudistuk-


sen liikkeellelähdön, sosialidemokraattisen puolueen innostumisen esittämään myönteisiä ehdotuksia jne.

On kohtuuden nimessä syytä todeta, ettei kansandemokraattisen ryhmän välikysymyksellä ollut mainittujen asiain kanssa sen enempää yhteyttä kuin esimerkiksi haikaroiden esiintymistiheydellä yleiseen syntyvyyteen. Samanaikaisuus ei luo syysuhdetta.

Välikysymys onkin mitä ilmeisimmin tarkoitettu välikysymyksen takana olevan puolueen sisäiseen käyttöön ja kulutukseen. Toivottavasti se tuossa käytössä luo sellaisia edellytyksiä, jotka johtavat kommunistien ja kansandemokraattien sisäisten sotkujen selviämisen kautta työväenpuolueiden yhteistoiminnan tielle ja työväenliikkeen kokonaiskannatuksen vahvistumiseen.

Ed. Saarto yliarvioi nyt käsitteillä olevan välikysymyksen parlamentaarista merkitystä myös sikäli, että hän esitti kritiikkiä vastauksen esittäneen ministerin "alhaisesta" asemasta. Pääministerin tai valtiovarainministerin olisi Saarron mielestä pitänyt tulla esittämään hallituksen vastaus. Vastauksen antamisessa on kuitenkin noudatettu tavallista periaatetta: välikysymykseen vastaa se hallituksen jäsen, jonka toimialaan kysymyksen sisältö lähimruin liittyy. Kysymyksen perusteluosa on keskeisesti sosiaalipoliittisesti painotettu, jolloin ministeri Taipaleen valinta vastaajaksi oli perusteltu. Sille, ettei välikysymyksen ponsilla ole aivan selkeää yhteyttä perusteluihin, ei hallitus ole mitään voinut.

Ed. Saarron vakuuttelu vasemmiston yhteistyön suotavuudesta ei näy saavan minkäänlaista vastakaikua hänen puheensa varsinaisessa sisällössä. Hän suuntaa rajuja hyökkäyksiä nimenomaan sosialidemokraatteihin, siihen ainoaan työväenpuolueeseen, joka kykenee tänään poliittista vastuuta Suomessa kantamaan. Miten ed. Saarto ja hänen takanaan oleva kansandemokraattinen ryhmä arvioi tällä tavoin edistävänsä tärkeänä pitämäänsä vasemmiston yhteistyötä, jää puheen kuuntelijalle ja lukijalle täysin epäselväksi. (Ed. Männistö: Älkää puhuko kaikkien puolesta!)

Ed. Saarron puheesta heijastui se merkillinen paradoksi, joka aina silloin tällöin, viime aikoina useinkin, on leimannut kansandemokraattisten puhujien esiintymistä. Tuo paradoksi ilmenee hurjana ja ehdottomana luottamuksena kapitalistisen markkinatalouden ehtymättömään kykyyn tuottaa vähävaraiselle kansanosalle onnea ja kasvavaa varallisuutta.

Ed. Saarto luettelee, mitä kaikkea tässä talousjärjestelmässä voitaisiin tehdä, JOS vam

SKDL:n hyväntahtoisten neuvojen mukaan toimittaisiin. Taloudellista kasvua, valtiontalouden kasvua, palkkojen nousua jne. voitaisiin pelkästään tahdonvaraisesti kiihdyttää ilman, että kaikella tuolla olisi minkäänlaisia haitallisia seurauksia ihmisten elämän ja toimeentulon kannalta. (Ed. Kuoppa: Kapitalistien voitot pienenisivät!) Vastaavia esimerkkejä voisi luetella paljon. Punaisena lankana - vai mistä väristä tässä yhteydessä pitäisi puhua- on luja usko kapitalistisen talousjärjestelmän käyttökelpoisuuteen tasa-arvon ja hyvinvoinnin aikaansaajana.

Me sosialidemokraatit emme voi parhaalla tahdollakaan jakaa ed. Saarron käsitystä kapitalismin kaikkivoipaisuudesta. Me tunnemme sen armottomuuden ja toimintaperiaatteet. Siksi varmaan juuri sosialidemokraattien johdolla on yleensä onnistuttukin välttämään kapitalistisen saalistusvaikutuksen pahimmat seuraukset.

Ed. Saarron ajatus tuntuu liikkuvan eräänlaisen näennäistasapainon periaatteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun jossakin tilanteessa on havaittavissa epäkohtia ja heikkouksia, niin kuin tässäkin tilanteessa tietenkin on, olisi ilman muuta olemassa ja aikaansaatavissa sellainen tilanne, jossa ei olisi noita heikkouksia mutta jossa siitä huolimatta olisi kaikki kritiikin kohteena olevan tilanteen edut ja hyvät puolet. Tuollainen tapa ajatella johtaa ajattelijan nopeasti kauas arkitodellisuuden karusta arjesta, jossa työ kansan hyväksi kuitenkin on tehtävä, ainakin niiden, jotka haluavat oman vastuunsa kantaa.

Aivan erityisen huomion ansaitsee ed. Saarron esittämä näkemys, että meillä kehitettäisiin kauppaa Neuvostoliiton ja muiden sosialististen maiden kanssa vain pakkotilanteen käsillä ollessa. On vaikeaa kuvitella, mihin moinen käsitys mahtaisi perustua. Väite, että idänkaupan etujen havaitseminen tapahtuisi vain kriisin ja kansandemokraattien vaatimusten vaikutuksesta, on sekä helppohintainen että kaikkia kauppaosapuolia loukkaava. Ed. Saarron täytyy tietää se arvo, joka hallituksen ja talouselämän taholla Neuvostoliiton kaupalle annetaan.

Ei ole mitään syytä kiistää sitä asenteita muokkaavaa pioneerityötä, jota kommunistit ja kansandemokraatit vuosikymmenten mittaan myös idänkaupan alueella ovat tehneet. Sille on toki annettava arvo ja annetaan arvo. Alalla on kuitenkin näkynyt toki muitakin.

Kansandemokraatit ovat varmaan olleet ahkerina mm. Saarron mainitsemassa maakaasukysymyksessäkin. On kuitenkin melkoisen posketoma väittää äskettäin syntyneen maakaasuratkaisun ol-


leeo - siteeraao ed. Saarron lausumaa- ''ennen kaikkea tuhansien uutterieo kansandemokraattien ansiota''. Eikö sentään pientä ansiota saattaisi joillakuilla muillakin olla, esimerkiksi niillä suomalaisilla ja neuvostoliittolaisilla oeuvottelijoilla, jotka uurastivat kokoon itse sopimuksen?

On toisaalta kyllä vakavasti yhdyttävä ed. Saarron siihen käsitykseen, että kansantaloutemme tilaa ja työllisyyttä olisi Neuvostoliiton kaupan tarjoamio mahdollisuuksia edelleen pyrittävä parantamaan.

Ed. Saarto tulee puheensa lopussa siihen johtopäätelmään, ettei hallituksen ja sen takana olevien puolueiden piirissä kenties olisi riittävää valmiutta esimerkiksi käyttää hyväksi kansandemokraattien taholla tarjolla olevia yhteistyömah.dollisuuksia. Luulen, että ed. Saarto itselleen ja lähimmilleen kuitenkin myöntää valmiuksien olevan erityisen vähäisiä juuri selvitystilaa läheoeväo kansandemokraattisen liikkeen omassa keskuudessa.

Herra puhemies! Myös keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja on täällä pitänyt puheen, jonka sävy ja sisältö antaa aiheen hämmästelylle, suuremmaHekin kenties kuin SKDL:o ryhmäpuheenjohtajan puhe. Onhan kyseessä huomattava hallituspuolue.

Ed. Juhantalon puheen pääsisältö on nähtävä rajuna hyökkäykseoä järjestäytynyttä työväestöä vastaan. Hän näkee peräti kielteisenä ammatillisen työväenliikkeen yhteistoiminnan ja tämän turvin saavutetut tulokset. Onko ed. Juhantalo ja keskustapuolueen ryhmä todellakin sitä mieltä, että ammattiyhdistysliikkeen taistelu parempien elinolosuhteiden ja parempien työolojen puolesta on johtanut niin kerta kaikkiaan kielteisiin tuloksiin kuin mitä keskustapuolueen ryhmäpuheenvuorossa annettiin ymmärtää? Jos on, ihmettelyllä on todella sija. Mihin ed. Juhantalo kummallisella puheenvuorollaan pyrkii?

Ed. Juhantalo antaa ymmärtää pitävänsä työväen ammattiyhdistysliikettä epädemokraattisena ja kansanvallan ulkopuolisena ilmiönä. Vakavaa kritiikkiä ei toki tämäkään näkemys kestä. Ei se, ettei keskustapuolueella ole ollut ammattiyhdistysvaaleissa nähtyä suurempaa menestystä, riitä perusteeksi epädemokraattisuudelle.

Ed. Kuusio kiinnitti täällä jo huomiota keskustapuolueen eduskuntaryhmän irtisanoutumiseen työttömyysturvan uudistusesityksen antamisesta valtion panoksena keskitetyn työmarkkinaratkaisun aikaansaamiseksi. Tämä yllättävä operaatio on nähtävä paitsi harriaio kantokykyyn nähden liian raskaan vastuun ottamiseoa tuon ratkaisun kaata-

18 428400002W

misessa, myös keskustapuolueen eduskuntaryhmän epäluottamuslauseeoa omalle hallitusryhmälleeo, joka vastuuosa tuntien on ilmaissut valmiutensa työttömyysturvan uudistamiseen ja parantamiseen työmarkkinaratkaisua tukevasti.

Keskustapuolueen ryhmäpuheenvuorosta käy yleisesti ilmi se, ettei tuolla taholla ole kovinkaan tarkasti perehdytty siihen, mistä työttömyysturvan uudistamisessa todella on kyse. Tämä ilmenee siitäkin, että ansiosidonnaisuutta toisaalta vastustetaan, mutta toisaalta taas puolletaao. Sitä sentään sopinee ihmetellä, että ed. Juhantalo moittii työttömyysturvan uudistuksen valmistelutyötä liiallisesta kiirehtimisestä. Kai sentään vallan päinvastainen kritiikki on lähempänä todellisuutta.

Mitä sitten on sanottava siitä, että huomattavan hallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja avoimesti tarjoaa oppositiolle välistävetoyhteistyötä lasten kotihoitotukea koskevassa asiassa? Jos kyse olisi keskustapuolueessa aina silloin tällöin valtaa saavasta poliittisesta takapeokkiläisyydestä, asian voisi sivuuttaa ehkä keveästi. Näin ei kuitenkaan nyt ole, joten asia on vakava. Sen luonnetta ei ollenkaan ilmaise ed. Juhantalon arvio siitä, etteivät tällaiset asiat vaikuttaisi hallitusyhteistyön edellytyksiin.

Ed. Juhantalon lopputoivomukseen voi sen sijaan kyllä yhtyä, nimittäin siihen, että oykypohja~seo hallitusyhteistyön jatkuminen olisi hyvä asu.

Ed. S. Mikkola: Herra puhemies! Välikysymyksen tekijäin omat ehdotukset työllisyystilanteen hoitamiseksi on hämmästyttävässä määrin koottu passiivisen toiminnan piiristä, eli painotus on vahvasti yhteiskunnan sosiaalipoliittista tukea lisäävien toimintojen alueella. Lääkkeissä ei juuri esiinny aktiivisen toimeliaisuuden lisäämiseen tähtääviä piirteitä, joita voivat osoittaa niin yhteiskunta kuin yksityiset kansalaiset.

Välikysymyksessä esitetty ponsiosa alkaa: '' Aikooko hallitus ryhtyä toimiin työllisyystilanteen parantamiseksi yhteiskunnallisia palveluja kehittämällä ... " Nämä yhteiskunnan palvelut voivat olla joko passiivisen tai aktiivisen toiminnan alueilta, ja totuus on se, että ilman aktiivista toimintaa ei ole riittävästi mahdollisuuksia myöskään palvelujen jakamiseen.

Keskityn tässä puheeovuorossaoi ainoastaan yhteen alueeseen, joka koskettaa aivan erityisesti ouortemme asemaa työelämässä, nimittäin ammatilliseen koulutukseen. Tässä asiassa hallituksen tulisi lisätä ponnisteluja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.


Vuonna 1978 säädettiin laki keskiasteen koulutuksen kehittämisestä. Lain 2 §:ssä ilmaistaan ammatillisen koulutuksen laadullinen uudistaminen siten, että koulutus vastaa ''työelämän eri alojen ja niiden kehittämisen edellyttämän ammattitaidon saavuttamisen, ylläpitämisen ja laaja-alaistamisen vaatimuksia''.

Tuon lain säätäruisestä on nyt menossa kuudes vuosi. Mutta jo 1971 lähti valmistelutyötä tekemään koulutuskomitea, ja valtioneuvosto teki 1974 eli kymmenen vuotta sitten periaatepäätöksen keskiasteen koulunuudistuksesta. Toisaalta siis koulutyössä mukana olevilla ja toisaalta nopeasti kehittyvällä yhteiskunnalla ja elinkeinoelämällä on ollut toistakymmentä vuotta suuret odotukset ja paineet kokea ajan tasalla oleva ammatillinen koulutus.

Taloudelliset realiteetit on tietenkin otettava huomioon, mutta toki on jo vakavasti esitettävä huolestuminen siitä hitaudesta ja kankeudesta, millä tässä maassa ammatillista koulutusta kehitetään. Tässä on heikko lenkki yhteiskunnallisten palvelujen kehittämisessä työllisyyden parantamiseksi, mitä välikysymyksessä peräänkuulutetaan.

Meillä on rakennettuna aivan luonnottoman monimutkainen ja kankea hallintokoneisto, jonka sokkeloita pitkin koulun kehittämistä yritetään viedä eteenpäin. Kun parhaillaan on valmisteltavana ammatillisen koulutuksen lainsäädännön kokonaisuudistus, olisi korkea aika jo valmistelutyössä jaksaa nähdä riittävä joustavuuden tavoite. Kun lisäksi kunnat tulevat nykyistä enemmän valtiovallan rinnalle tekemään ratkaisuja ammatillisen koulutuksen käytännön kysymyksissä, tarvitaan tuota joustavuutta kaksin kerroin mukaan.

Herätän jälleen vakavasti harkittavaksi kysymyksen, tarvitaanko pienessä Suomessa sellaista keskushallintoviranomaista kuin ammattikasvatushallitus. Varmasti täysin riittävästi voidaan koulutusta koskevat päätökset delegoida opetusministeriöstä lääninhallitusten kouluosastojen kautta kuntiin ja sieltä tai suoraan lääninhallituksesta oppilaitoksiin. Nykyisellään esimerkiksi koulujen rakentamis- ja saneerauspäätökset viipyvät vuositoikuHa eri viranomaisissa, ja se on kallista yhteiskunnan palvelua se. Siitä kärsivät kuntien talous, oppilaitokset, koulutenavat nuoret ja heidän valmistautumisensa työelämään.

Lisäksi päätöksenteon hitaus ja mutkikkuus saa aikaan sen, etteivät työ- ja elinkeinoelämän muutokset pääse tarpeellisella nopeudella vaikuttamaan koulutuksen sisältöön, kuten lain henki edellyttää. Tässä kohdin toimitaan nykyisellään suorastaan vastoin keskiasteen kehittämislain tavoitteita.

Välikysymyksen edellyttäminä yhteiskunnan palveluina ammatilliselle koulutukselle tarvittaisiin nykyistä paljon enemmän ammatinvalinnan ja opintojen ohjausta. On huolestuttavaa, että ammatillisen koulutuksen keskeyttävien lukumäärä on nykyisin pikemminkin nousussa tänä aikana, jolloin sentään myönteistä henkeä koulutuksen tarpeellisuudesta korostetaan. Tämän myönteisen koulutushengen hyväksi tulee tehdä yhä lisää työtä.

Kun meillä tilastoidaan nuorten työttömien lukumäärä, se muodostuu suurimmalta osalta siitä joukosta, jolla ei ole ammattitaitoa ja joka on keskeyttänyt koulunkäyntinsä. Tuo tilastoimi sinänsä on vinossa, kun se ei kerro sitä, että 15-19-vuotiaitten nuorten ikäluokasta yli 70 % on koulussa tai opiskelemassa eli juuri heille kuuluvassa työssä. Koulutus on tuon ikäluokan työtä numero yksi. Työttömyystilastoissa esitetään, että tuosta ikäryhmästä tilastovuonna 1982 oli työvoimaan kuuluvaa 28,8 %. Tästä osuudesta sitten lasketaan työttömyysprosentti, joka on korkea. Tuona tilastovuonna 1982 se oli 18,9 % mutta koko ikäluokasta se oli noin 5,5%. Tuo pienempi prosenttiluku ei tietenkään poista yksilöiden ongelmia eikä jokaisen työttömän nuoren oikeutta työhön.

Ammatinvalinnan ohjaukseen ja ammatillisten oppilaitosten sisäiseen opinto-ohjaukseen tulisi kiinnittää paljon suurempaa huomiota, ja sille tulisi antaa myös voimavaroja. Kaikista työttömistä kolme neljästä oli 1982 vailla ammatillista koulutusta. Nyt on kiire kehittää palveluita ja tehostaa ammattikoulutusta nimenomaan nuorten kohdalla, ettei tällainen ammattitaidottomuus tulevaisuudessa enää tule esiin.

Maahamme on rakennettu melko taaja oppilaitosten verkosto ammatillista kurssikoulutusta varten. Myös sen on kyettävä palvelemaan uudelleenja täydennyskoulutuksessa varsinaisen kouluja opiskeluajan jälkeen joustavasti työelämän vaatimuksia vastaten.

Herra puhemies! Suomi on korkean sivistystason maa. Meillä tulee olla varoja ja valmiuksia antaa nuorille ja myöhemmässäkin elämäntilanteessa oleville ajan tasalla olevaa, sujuvasti rakennettua ammatillista koulutusta.

Ed. Te n n i l ä : Herra puhemies! Lapissa on viimeisimmän eli tammikuun tilaston mukaan 13 366 työtöntä, mikä on 15,5 % läänimme työvoimasta. Läänissämme on kaikkiaan nyt seitsemän kuntaa, joissa työttömyysaste on 20 % tai sitä korkeampi. Pahin tilanne on Pellon kunnassa, jos-


sa työttömänä tammikuun puolivälissä oli 24,8 % työvoimasta.

Nämä työttömyysluvut kertovat siitä, että hallitus on hyväksynyt suurtyöttömyyden jatkamisen eikä ole tehnyt kerta kaikkiaan mitään myöskään työttömyyden alueellisten erojen vähentämiseksi. Päinvastoin löytyy monia esimerkkejä siitä, että vaikeimpien työttömyysalueiden, kehitysalueiden, kohtelu on entistäkin tylympää. Työmäärärahoja on vähennetty yleisesti, ja samalla näitä vähiäkin työmäärärahoja jaetaan siten, että Lapin ja muiden kehitysalueiden suhteellinen osuus pienenee mm. työohjelmassa. Sama kehitys on tapahtunut asuntorahojen jaossa, tiemäärärahoja jaettaessa jne.

Lapin vuodesta toiseen jatkuva suurtyöttömyys perustuu tietenkin kapitalistisen järjestelmän suunnittelemattomuuteen. Tässä järjestelmässähän pääomat ohjautuvat sinne, missä todennäköisin liikevoitto on suurin. Ja todennäköisesti suurin voitto saadaan kapitalistien laskelmien mukaisesti väestöltään vahvimmilla alueilla, joissa tuotteiden kuljetusmatkat ovat lyhyemmät. Hallitushan sitten vielä mm. yritti heikentää alueellista kuljetustukilakiakin, mikä kielii kehitysaluevastaisuuden kasvusta, mutta tämän hallituksen esityksen me saimme sentään täällä eduskunnassa kaadetuksi.

Kehitysalueiden keskimääräistäkin selvästi pahempi työttömyys perustuu tämän järjestelmän, kapitalismin, suunnittelemattomuuteen, mutta tämänkin järjestelmän oloissa kehitysalueiden elinkeinorakennetta voitaisiin kehittää. Siihen tarvittaisiin ennen muuta valtion oman yritystoiminnan määrätietoista laajentamista. Lapissa tältä osin kaikkein ajankohtaisimpia hankkeita ovat Sokiin kaivoksen välitön avaaminen yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa ja Kemi-yhtiön paperikoneen rakentaminen. Valittaen on todettava, ettei hallitus näittenkään hankkeitten osalta ole pannut tikkua ristiin vaalien jälkeen toimiessaan.

Lapin työllisyystilanteen parantamiseksi hallituksessa on käsiteltävänä Lapin työllisyystoimikunnan esitys. Toivon mukaan tämä esitys tulee hyväksytyksi, sillä se sisältää monia hyviä ehdotuksia ennen muuta pienyritystoiminnan laajentamiseksi ja kehittämiseksi. Kuitenkin on varmaa, että kestävästi tilannetta Lapissa ja muilla kehitysalueilla voidaan parantaa vain siten, että suurteollisuutta näilläkin seuduilla vahvistetaan. Kun paikkakunnalla on isoja tehtaita, sitten on edellytyksiä myös pienempien yritysten jatkuvalle toiminnalle. Pienyritykset eivät voi kestävästi menestyksellisesti toimia alueilla, joilla on laaja työttömyys, sillä tämä laaja työttömyys aiheuttaa sen,

että ostokykyistä kysyntää on pienyrityksille riittämättömästi.

Valtion perustamien suuryhtiöiden, suurteollisuuden merkitys esim. Lapissa on nähty erittäin selvästi mm. Torniossa ja Kemijärvellä, jonne valtio on perustanut isompaa teollisuutta. Tornioon saatiin jaloterästehdas ja Kemijärvelle massatehdas. Nämä isot tehtaat ovat näille paikkakunnille kerta kaikkiaan korvaamattomia elinkeinotoiminnan perustaja.

Herra puhemies! Vähien ja entistäkin vähäisemmiksi pienennettyjen työmäärärahojen jaosta on kehitelty riitaa ilmansuuntien välillä, ennen muuta akselilla pohjoinen - etelä. Tällainen vastakkain asettelu on tarpeetonta, virheellistä ja harhauttavaa. Työttömyysasteen vaikutus kunnan toimintakykyyn on tietysti selvä, sillä eihän jokin Pellon kunta, jossa työttömiä on 25 %, voi kerta kaikkiaan pitkään toimintaa edes tällaisessa tilanteessa jatkaa. Työtön on kuitenkin työtön myös etelässä, ja siksi tällainen vastakkain asettelu onkin niin pahan makuista. SKDL:n eduskuntaryhmä lähteekin siitä, että työttömyyden alueellisia eroja on ehdottomasti vähennettävä, mutta samalla on kyllä ryhdyttävä toimiin työttömyyden yleiseksi vähentämiseksi. Tähän tarvitaan lisää rahaa valtion työllisyystoimien tehostamiseksi kautta maan ottaen tietysti huomioon erityisen vaikeat työttömyysalueet.

Herra puhemies! Työtä voidaan ihmisille järjestää, jos on todellista poliittista tahtoa. Työttömyyden ollessa erittäin laajaa nyt on kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös työttömyysturvan välittömään parantamiseen. SKP ja SKDL:n eduskuntaryhmä kuten koko kansandemokraattinen liike ovat jatkuvasti vaatineet pahasti jälkeen jääneiden päivärahojen tuntuvaa korottamista. Vihdoinkin myös SAK on tässä asiassa herännyt ja lähtenyt liikkeelle. Tätä me tervehdimme tyydytyksellä, sillä työttömyyspäivärahojen reaalitaso on jo niin alhaalla, ettei päivärahoilla enää tule millään toimeen.

En kuitenkaan pidä oikeana sitä hanketta, joka on vireillä ja jolla työttömyyspäivärahat sidottaisiin ansiotasoon, sillä tällainen ratkaisumalli sortaisi vääjäämättä tulottornia ja pienituloisia työttömäksi joutuvia ihmisiä ja tekisi vielä työttömistäkin eriarvoisia. Kun sairauspäivärahat sidottiin tulotasoon, erot sairauspäivärahojen tasoissa ovat muodostuneet räikeiksi, kerta kaikkiaan räikeiksi. Pienimmät sairauspäivärahat olivat esim. vuonna 1982 vain 27 mk päivältä, mutta suurin maksettu sairauspäiväraha oli peräti 2 830 mk yhdeltä päivältä. Tähänkö suuntaan ollaan nyt työttömyys-


turvaakin viemässä? Tällaista kehityssuuntaa en pidä oikeana missään tapauksessa.

Ei ole tarpeen myöskään työttömyyspäivärahojen verottaminen, sillä ensinnäkin työttömyyspäivärahojen verottaminen johtaisi osan vuotta työttömänä olevien kokonaisverorasituksen kasvuun, kun koko vuosi otetaan verotuksen osalta huomioon. Se johtaisi toisaalta myös päivärahojen tullessa verollisiksi siihen, että työttömien monet sosiaaliedut alenisivat tulorajojen tultua ylitetyiksi verotettavan tulon osalta. Mitä tulee kuntien tilanteeseen, niin tietenkin on niin, että laajasta työttömyydestä kärsivät kunnat ovat vaikeassa asemassa, kun ne menettävät verotulojaan. Tämä työttömyyden aiheuttama verotulojen menetys näille kunnille voidaan kuitenkin korvata valtion suoralla avustuksella.

Herra puhemies! Ei todellakaan ole oikea suunta se, että työttömyyspäivärahojen osaltakin saataisiin muodostetuksi haitari, jossa päivärahojen erot olisivat suuret. SKDL:n eduskuntaryhmän esitys onkin se, että kaikkia päivärahoja korotetaan 25 markalla päivältä. Tämä poistaisi jälkeenjääneisyyttä ja helpottaisi edes jonkin verran työttömien nyt todella vaikeata toimeentuloa.

Työttömyysturvan kokonaisuudistusta tarvitaan kyllä sikäli, että työttömyysturvassa on nyt monia pahoja aukkoja. Erittäin suuri osa työttömistähän on kokonaan päivärahaa vailla. Jokaiselle työttömälle on meidän mielestämme maksettava päiväraha ja nimenomaisesti koko työttömyysajalta. Päivärahaa tulisi minun mielestäni maksaa myös jokaiselta viikonpäivältä, nythän päivärahaa maksetaan vain viideltä päivältä viikossa, se jää lauantailta ja suununtailta sekä muilta juhlapäiviltä tulematta. Paaston terveellisyydestä puhutaan kyllä paljon, mutta ei se hääppöstä ole kun työttömien on pakko paastota, työvoimaministeri Leppänen, joka viikko kaksi päivää.

Herra puhemies! Työttömyysturvan parantaminen on todella kaikkein polttavin uudistustarve ja jo tämän räikeän ongelman korjaamiseksi SAK:n yleislakkouhka on aiheellinen. Sorsaan, Leppäseen ja muihin ministeriherroihin ei saada vauhtia, ellei oteta todella kovia otteita käyttöön. Se on jo nähty. Työttömyysturvan parantamisestahan on puhuttu vuodesta toiseen, mutta päivärahojen korotukset ovat jääneet muutamaan markkaan päivässä joka ainut vuosi. Työttömät on unohdettu ja heistä on päivärahojen reaalitasoa alentamalla tehty todellista kurjalistaa tähän maahan. SKDL:n eduskuntaryhmä protestoi välikysymyksellään tällaista asennoitumista vastaan vaatien vä-

littömiä toimia työttömyyden vähentämiseksi ja työttömyysturvan parantamiseksi.

Herra työvoimaministeri Urpo Leppänen moitti SKDL:ää vanhan levyn pyörittämisestä työttömyysasiassa arvostellen näin välikysymystämme, sen perusteluja ja ponsiesitystä. Leppänen täällä eduskunnassa pyöritteli kyllä tuttua levyä vinhaan vauhtiin vielä vuosi sitten, jolloin hän lupaili poistaa työttömyyden kokonaan tästä maasta kuudessa kuukaudessa, jos vain SMP saa työvoimaministerin salkun. (SMP:n ryhmästä: Ja rahat!) Työttömyys on kuitenkin jatkunut, vaikka itse levynpyörittäjä Leppänen on ollut työvoimaministerinä nyt jo paljon yli puoli vuotta. Hän on todella autuaasti unohtanut nämä ns. vanhat keinot, joita SKDL esittää, jotka siitä huolimatta, että niitä on aikaisemminkin esitetty, ovat ainoita realistisia ja todella vaikuttavia keinoja. Onhan Leppänen teetänänyt yhden ja toisen näköistäkin esitystä, mutta tuulen viemää on ollut tämä touhuilu ja käytännössä Leppäsen toimet ovat olleet yhtä tyhjän kanssa työttömyyden vähentämiseksi. Se on jo havaittu työttömienkin keskuudessa. SMP lupasi ennen vaaleja poistaa työttömyyden kuudessa kuukaudessa, se oli vaalilupaus. Työttömyys on nyt kuitenkin korkeammalla kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Kysymys on siis vaalirötöksestä, ja rötösherrojen kohtalo on, ministeri Leppänen, aina sama. Kyllä kansa tietää jo, että te ette vaalilupausranne yrittäneetkään toteuttaa, vaan olette mielihyvin sopeutuneet hallituksessa äänettämän yhtiömiehen osaan, hallituksessa, joka sallii suurtyöttömyyden jatkumisen.

Sosialidemokraattien edustaja Pertti Paasio väitti SKDL:n eduskuntaryhmän tehneen välikysymyksen ryhmän sisäisten syiden vuoksi. Mitä hän tarkoitti, jäi minulle täysin epäselväksi. Tarkoittiko hän sitä, että SKDL:n eduskuntaryhmässä olisi joitakin edustajia tai peräti ryhmiä, jotka hyväksyisivät suurtyöttömyyden jatkumisen? Tätäkö hän mahtoi tarkoittaa? Jos hän tätä tarkoitti, voin ed. Paasiolle sanoa, että SKDL:n eduskuntaryhmässä kaikki kansanedustajat ovat varmasti sitä mieltä, että työttömyyttä on vähennettävä ja että sitä voidaan vähentää, ja joka ainoa ryhmän jäsen seisoo yhtenäisesti tekemämme välikysymyksen, sen esitysten ja hallitukseen suunnatun kritiikin takana.

Mitä tulee sosialidemokraattiseen puolueeseen, niin on valittaen todettava, ettei sosialidemokraattisesta puolueesta sen sijaan löydy enää minkäännäköistä ryhmittymää, joka näyttäisi protestoivan suurtyöttömyyden jatkamista vastaan. Koko sosialidemokraattinen ryhmä on hiljaa kuin uhrilammas tukemassa hallituksen virheellistä,


suurpaaomaa tukevaa politiikkaa. Sieltä vasemmistofraktiostakaan, jos sitä on olemassa, ei kuulu minkäännäköistä ääntä, joka vaatisi korjausta tähän menoon. Ja jos sieltä jotakin kuuluukin, niin kyllä sitten varmasti koetetaan vaientaa, ja tämä kai se sitten sosialidemokraattisen ryhmän vasemmiston varovaiseksi ja araksi tekeekin. Pakkohan sosialidemokraattisessa puolueessa on niitä toisinajatteleviakin olla, sillä sosialidemokraattista puoluetta äänestää laajasti työväestö ja laajasti myös työttömät ainakin pohjoisen puolessa.

Sosialidemokraattisen puolueen kansanedustaja ja puoluejohdon jäsen Pertti Paasio haukkui puheenvuorossaan kommunistit ja keskustapuolueen. Yhtään arvostelevaa sanaa sosialidemokraattisella kansanedustajalla ei sen sijaan ollut suunnata kokoomuksen ryhmää tai ryhmäpuheenvuoron pitäjää ja tämän ryhmäpuheen sisältöä kohtaan. On olemassa sananlasku: Sano, kuka on sinun ystäväsi, niin minä sanon, minkälainen sinä olet. Jos tästä Paasion puheenvuorosta voidaan johtopäätöksiä vetää, niin se osoittaa, että Paasion ystävät istuvat tuolla oikealla ja että Paasion porukka on sekin kaukana oikealla todellisuudessa. Ja näinhän se onkin. Sosialidemokraattinen puolue on ajautunut pahasti oikealle, ja juuri tämä sos.dem. -puolueen oikeistolaistuminen onkin se syy, joka aiheuttaa vaikeuksia työväenpuolueiden yhteistyölle. Me kommunistit olemme työväenpuolueiden yhteistyön kannalla, se on periaatteellinen kantamme, mutta tämän yhteistyön tulee perustua työväen etujen ajamiseen. Kun sosialidemokraattinen puolue on poistanut lipustaan punaisen värin jo kokonaan ja kun siitä on tullut kapitalistisen tien kulkija, tämä on särkenyt työväenpuolueiden yhteistyön johtotasolla.

Työvoimaministeri L e p p ä n e n : Herra puhemies! Ed. Tennilä puhuu kyllä oikein hyvin ja voimakkaasti, ja varmasti tällä puheella on tehoa erinäisissä tilaisuuksissa varsin paljon. Mutta ed. Tennilän analyysi siitä, miten työllisyyttä pitäisi hoitaa tulevaisuuden yhteiskuntaa ajatellen, on kyllä niin heikko ja vanhakantainen, että siitä ei varsinaiseksi vaihtoehdoksi ole. Epäilen, että ed. Tennilän linjalla tarvittaisiin välittömästi ainakin 100 miljardia lisää pääomia, jotta päästäisiin kunnolla tuloksiin. Kyllä on pakko ajatella aivan uusia vaihtoehtoja ja uudella tavalla asiaa, nähdä paljon pitemmälle tulevaisuuteen kuin tähän päivään ja menneisyyteen. Valitan, ed. Tennilä, eipä tuosta puheesta paljon vaihtoehdoksi ollut.

Ed. Te n n i 1 ä (vastauspuheenvuoro): Herra puhemies! Vastauksena työvoimaministeri Urpo

Leppäsen puheenvuoroon totean, että työttömyyden vähentämiseen tarvitaan rahaa. Ja se minkä takia Leppänen on koko hommassa täydellisesti epäonnistunut, johtuukin juuri siitä, että hän on yrittänyt vain vippaskonsteja, jotka eivät sitten käytännössä ole johtaneet mihinkään. Työvoimaministerin pitäisi sanoa suoraan, että työttömyyttä ei voida poistaa, jos ei saada lisää rahaa. Kun Leppänen tyytyy selittelemään, että uusilla konsteilla voidaan jotakin aikaansaada, ettei rahaa lisää tarvitakaan, niin hän on huijaamassa ilman muuta, koska ilman rahaa ei työpaikkoja synnytetä, se on varmaa.

Työvoimaministeri L e p p ä n e n : Herra puhemies! Ehkä on ed. Tennilälle nyt syytä selventää joitakin tosiasioita.

Ed. Tennilä uskoo edelleenkin rajattomaan taloudelliseen kasvuun ja siihen, että vanhanaikaisella investointilinjalla, kun vain on kuinka paljon rahaa tahansa käytettävissä, saadaan tuloksia aikaan. Tosiasia kuitenkin tämän päivän maailmassa on se, että investointien kautta ei voida ratkaista pysyvällä tavalla työllisyysprobleemaa. Tällä hetkellä OECD-maissa on noin 35 miljoonaa työtöntä. Ei voida edes kuvitella, että löytyy sellaisia pääomia, jotka investointien kautta voisivat antaa näille kaikille ihmisille työtä. Ja lisäksi ei ole edes kuviteltavissa, että ne tavarat johonkin sopisivat, jotka tällä tavalla voitaisiin tuottaa.

Sen sijaan kyllä on selvää, että rahaa tarvitaan. Minä olen näiden yhdeksän kuukauden aikana hyvin monta kertaa ilmoittanut, että tarvitaan noin 2 000 milj. mk Suomessa erityistoimenpiteiden toteuttamiseen niin, että noin 50 OOO:lle työttömänä olevalle voidaan järjestää ei-inflatorinen palkkaperusteinen erityistyöpaikka, joka on aktiivinen vaihtoehto passiivisille työttömyyskorvauksille. Siihen tarvitaan rahaa. Valitettavasti näitä rahoja ei ole ollut saatavissa, ei myöskään eduskunnassa siihen tahtoa ole löytynyt. Mutta tällä hetkellä on pakko kuitenkin uskoa siihen, että vielä tämä periaatteellinen puolikin joskus tässä maassa ratkaistaan ja nähdään, että on parempi, että työttömälle tarjotaan aktiivinen vaihtoehto myös erityistoimenpiteiden kautta ja sillä tavalla autetaan työttömiä. Mutta todella tällä Tennilän linjalla, jossa tarvitaan lähes rajattomat rahat investointeihin, ei voida yksinkertaisesti edetä.

Ed. Te n n i 1 ä (vastauspuheenvuoro): Herra puhemies! Kaikki ne arvot, jotka edelleen jaetaan palvelujen muodossa jne., luodaan tuottavassa


työssä eli viime kädessä teollisuustoimionassa. Jos Leppäsen kansantaloustiede on näin aukollista, tuntuu hirvittävältä, että tällainen mies, joka ei tätä perusasiaa tajua, on päässyt Suomen hallituksen ministeriksi. Eihän mitään voida pyörittää, jos ei ole olemassa tuottavaa toimintaa, arvoa luovaa toimintaa kaiken perustana, ja jotta sitä voidaan lisätä, pitää suorittaa myös investointeja. Yksi todella iso ongelma tässä maassa on se, että investoinnit ovat pudonneet. Jossakin Lapissa ei varmasti päästä eteenpäin, jos ei suuotauduta siihen, että perustetaan uusia kaivoksia, perustetaan uusia tehtaita, oostet<}an tehtaitten jalostusastetta. Kun on perusta olemassa, kun jossakin luodaan arvoa, niin sitten sitä voidaan jakaa uudelleen, ei mitenkään muuten.

Työvoimaministeri Le p p ä o e o : Herra puhemies! Ed. Tennilä elää noin parikymmentä vuotta vanhassa taloudellisessa ajattelussa, siinä ajattelussa, että tällaisia perustarpeita tai elämän mukavuutta lisääviä tarpeita on niin paljon tai niiden tyydyttämiseen tarvitaan niin paljon tuotteita ja tavaroita, että kun vain investointeja edistämällä näitä tuotteita ja palveluksia luodaan, niin ne kaikki kyllä menevät hyvin kaupaksi ja sopivat. Mutta tilanne vain on niin, että maailma on muuttunut, ei ole enää tarvetta rajattomasti massatuotteista, massatavaroista, joita ed. Tennilä tuntuu haluavan valmistaa vaikka kuinka paljon. Nyt ollaan aivan uudenlaisessa tilanteessa. Tämän vuoksi en voi muuta sanoa kuin että SKDL:o olisi syytä mennä hyvin vakavasti itseensä, pohtia koko yhteiskunnallista analyysiä uudelleen ja yrittää sitä kautta löytää todellisia vaihtoehtoja eikä puhua vain menneisyyden linjasta.

Ed. Kettu o e o : Arvoisa puhemies! Ed. Tennilän provosoivasta puheenvuorosta huolimatta SKDL:n ed. P. Leppäneo puheenvuorossaan totesi aivan oikein ja rehellisesti, että jos eduskunnan neljä suuriota puoluetta todella haluaisivat työttömyyden helpottamista, siinä myös varmasti onnistuttaisiin. Olen ed. P. Leppäsen kanssa asiasta aivan samaa mieltä. Miksi sitten neljä suuriota puoluetta eivät halua alentaa tai poistaa työttömyyttä? Siinäpä meille kysymystä.

Jo aikaisemmissa puheenvuoroissa on todettu, että SKDL:n tekemän välikysymyksen perimmäinen tarkoitus on sen omien hallituksessa olemisen aikaisten väärien tekojen peittelemioeo ja toisaalta kommunistien sisäisten ristiriitojen aiheuttaman hämmennyksen ja eripuran vuoksi huomion kääntäminen kunnallisvaalien lähestyessä muihin

asioihin eli tässä tapauksessa keskustelun suuntaaminen nykyisen, viime eduskuntavaalien jälkeen muodostetun enemmistöhallituksen aikaansaaonoksiio. Se, miten SKDL tässä tempussaao onnistuu, jää lähikuukausina ja etenkin kunnallisvaalien tuloksista nähtäväksi. Luuleo kuitenkin, että Suomen kansa ei ole niin yksiokenaista, että se lankeaa tällaisiin kuoppiio vaan ajattelee ja seuraa asioita itsenäisesti ja terveellä järjellä.

Koska SKDL:n välikysymys sisältää työllisyyteen liityviä asioita, on paikallaan tarkastella näitä asioita myös pienyrittäjien näkökulmasta katsottuna. Tällöin on syytä tutkiskella asiaa jo olemassa olevien yritysten osalta ja toisaalta mahdollisuuksia synnyttää uusia kannattavia ja työllistäviä yrityksiä. Aioakio kymmenen viime vuoden aikana yhteiskunnan taholta on liikuttavan yksipuolisesti ohjattu helpotukset ja tukitoimet suuren ja lähinnä vientiä harjoittavan teollisuuden hyväksi. Tätä tukitoimintaa on perusteltu yleensä kansainvälisen kilpailukyvyn ja työllisyyden säilyttämisen nimissä. Samaan aikaan pienet ja keskisuuret yritykset on lähes tyystin unohdettu, paitsi muistettu niitä vain lisääntyvillä veroilla, tarkkailulla ja holhouksella. Tässä toiminnassa myös SKDL on ollut ansiokkaasti mukana. Pienet yritykset ja yrittäjät ovat kokeneet lisääntyvät kustannukset ja byrokratian holhouksen suurena vaikeutena yrityksieosä kehittämisessä.

Näissä asioissa toivoo nykyisen hallituksen ottavan ennakkoluulottomasti uuden suunnan ja aloittavan vuosien saatossa syntyneen säänoösviidakoo yksiokenaistamisen ja purkamisen. Pienet yrittäjät ovat valmiit lisäämään työpaikkoja, kun siihen vain annetaan mahdollisuuksia. Sitä vastoin suutteollisuuden parissa ei lähitulevaisuudessakaan näytä olevan syntymässä sellaista toimintaa, joka antaisi toiveita ihmistyöpaikkojen lisääntymiselle.

Kokoomus onkin ollut jatkuvasti vaatimassa helpotuksia ja tukea suurteollisuudelle varmasti tietäen, että osoittamalla tuki sinne auttamattomasti vaikeutetaan pienen yrittäjyyden mahdollisuuksia ja samalla myös työllisyyden hoitoa. Tässä paljastuu kokoomuksen kanta työttömyyden hoitoon, ja samalla selittyy suunyönantajien vastustava asenne työvoimaministerin esittämiin uusiin ajatuksiin työttömyyden poistamiseksi. Kokoomuksen kanta on siis se, että työttömyyttä pitäisi saada vielä lisättyä ja vakiinnuttaa työttömyys korkealle tasolle. Tällöin tietenkin työntekijät olisivat nöyriä eikä työmiehelle tarvitsisi maksaa paljon palkkaa. Tästä tilanteesta nauttisivat sekä kommunistit että kokoomus. SMP ei tällaista työttömillä keioottelemista hyväksy.


Luku sinänsä on Suomen Pankin harjoittama rahapolitiikka. Taloudellisen nousun alkaessa Suomen Pankki on yleensä kiristänyt rahapolitiikkaa ja pakkolainannut aluepankeilta rahaa niin, että esim. kainuulaista rahaa on tälläkin hetkellä pakkolainattuna Suomen Pankissa yli 50 milj. mk. Tämä kaikki on poissa paikalliselta elinkeinoelämältä. Suuryrityksillä on mahdollisuus käyttää hyväkseen sekä kotimaisia että ulkomaisia rahoituslähteitä silloin, kun se mm. kurssispekulointien vuoksi on edullista. Kainuulainen pienyrittäjyys ei voi luonnollisestikaan käyttää hyväkseen ulkomaisia rahamarkkinoita. Toivonkin, että tällä hetkellä noususuhdanteen jo alkaessa ja orastaessa Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön taholta ei käytettäisi näitä ennen käytössä olleita ra4amarkkinoiden kiristämiskeinoja, joilla auttamattomasti ajetaan pienet yrittäjät rahoitusvaikeuksiin.

Ed. Vainio totesi SMP:n ryhmäpuheenvuorossa, että maamme on täynnä tekemätöntä työtä. Tämä pitää täysin paikkansa. Kun tarkastellaan maamme vienti- ja tuontitilastoja, voi tämän seikan selvästi havaita. Otan yhden esimerkin.

Maamme on tarhaturkiksien tuotannossa johtava maa maailmassa. Vuonna 1983 maastamme on viety turkiksia ulos 1 13 7, 5 milj. markan arvosta. Valmiita turkistavaroita on viety samana vuonna 133,2 milj. markan arvosta, eli turkisvientimme yhteensä on ollut viime vuonna 1 270,7 milj .mk. Samana vuonna maahamme on tuotu raakaturkiksia 91,1 milj. markalla, muokattuja nahkoja 52,9 milj. markalla ja valmiita turkistavaroi ta, turkkeja jne. 11,7 milj. markalla. Turkistuonti yhteensä on vuonna 1983 ollut 155,7 milj. mk. Näistä luvuista voimme selvästi havaita, että tosiaan tekemätöntä työtä on olemassa. Turkiksien jalostusasteen nostaminen on välttämättömyys, ja se on myös mahdollista. Ei ole oikein, että Suomi tälläkin saralla toimii vain raaka-aineiden tuottajana, jolloin varsinainen eniten työllistävä osuus turkisten jalostuksen ketjussa tuottajilta kuluttajille tehdään jossakin muualla kuin meillä.

Viime aikoina olemme voineet lehtien palstailta havaita, että tälläkin saralla on lähdetty jo liikkeelle, mutta vauhtia tarvittaisiin lisää. Valtiovallan on otettava lisävastuuta työvoimavaltaisen pien- ja käsiteollisuuden mahdollisuuksien parantamiseksi. Valtiovalta voi olla luomassa edellytyksiä koulutuksen järjestämisessä varsinaisen tuotteiden valmistuksen osalta ja myös markkinoinnin ja vientikoulutuksen antamisessa. Tässä on eräs elinkeinoelämän lohko, jonka mahdollisuudet käyttämällä voitaisiin maahamme ja ennen kaikkea vai-

keille työttömyysalueille luoda luonnollisia ja pysyviä järkeviä työpaikkoja. Toivottavasti asianomainen ministeri ja ministeriö ottavat asian vakavasti.

Koska useissa puheenvuoroissa on ilkamoitu sillä, että eipä SMP:läinenkään työvoimaministeri ole pystynyt hoitamaan työttömyyttä pois kuudessa kuukaudessa, niin kuin on aikaisemmin puhuttu, on syytä todeta seuraavaa: En minäkään vuosi sitten olisi uskonut, että työttömyyden poistaminen ja sen keinot voisivat saada aikaan niin suuren vastustuksen sekä työmarkkinajärjestöjen että suuren rahan taholta, kuin nyt myöhemmin on paljastunut. Miksi valtiovarainministeri verisesti vastustaa mm. Rinteen suoran työllistämistuen laajentamista koko maahan ulottuvaksi? Tätä on syytä kysyä. Ketä pelätään ja miksi?

Arvoisa puhemies! On turhaa pötypuhetta se, että työttömyys on tullut maahamme pysyäkseen. Tekemätöntä työtä löytyy kotimaisen energian ja sen tuotannon parista suosimalla pien- ja perheyrittäjiä, antamalla mahdollisuuksia nuorille viljelijöille kehittää ja monipuolistaa yrityksiään, kehittämällä vanhusten, vammaisten ja lasten kotona tapahtuvaa hoitoa, antamalla raihnaisille, sairaille sekä naisille ja raskaissa ammateissa toimiville mahdollisuus siirtyä joustavasti eläkkeelle, kieltämällä vesakkojen myrkytykset, ohjaamalla valtion tukea ja koulutusta kehitysalueille sekä kannustamalla ihmisiä omatoimisuuteen ja yrittämiseen, vain nämä muutamat esimerkit mainitakseni.

Ed. P o h j a n o k s a : Herra puhemies! Yhteiskunta on luokittumassa uudelleen. Yksi sen turvattomimmista uusista ryhmistä ovat työttömät. Onko jo sopeuduttava siihen ajatukseen, että työttömyys on pysyvä ja jatkuva ilmiö? Tähän ed. Kettunen vastasi äsken, että se ei ole pysyvä ilmiö, ja hän luetteli lukuisasti niitä töitä, jotka ovat tekemättä. Toki tekemätöntä työtä on, mutta maksaja puuttuu.

Työllisyystilanne ei näytä valtakunnallisesti hyvältä. Viimeinen julkistettu työttömyysprosenttiluku on 6,4, joka lukumääräisesti sisältää 159 000 työtöntä. Työttömien lukumäärä on yhä nousussa. Prosentuaalinen työttömien lukumäärä voi muodostua hyvin monella tavalla. Se voi olla pysyvä joukko tai jatkuvasti vaihtuva ihmisjoukko. Viimeinen työttömyysselvitys sisälsi kuitenkin sen huolestuttavan piirteen, että joka kymmenes työtön oli ollut vailla työtä yli vuoden, siis pysyvä joukko.

Pitkittyvällä työttömyydellä on omat ihmistä muokkaavat vaikutuksensa, joita tulisi vastustaa.


Ihminen tottuu olemaan ilman työtä. Tähän sopeutumisilmiöön sisältyy kuitenkin eräitä mielenterveyteen liittyviä häiriöitä, esim. se, että työtön tuntee olevansa erilaisessa asemassa yhteiskunnassa kuin muut. Hän saattaa tuntea olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, yhteiskunnan taakkana tai tuottamattomana lisänä jne. Tällaiset itsesyytökset eivät kuulu työttömälle, vaan sille elimelle, joka yhteiskunnassa työtä säätelee. Tässä ovat etu~ijalla työvoimaministeriö, valtiovarainministeriö Jne.

Eri ammattiryhmät ovat erilaisessa asemassa työttömyyteen nähden. On ryhmiä, jotka ovat aina turvassa, ja ryhmiä, joita jatkuvasti uhkaa työttömyys. Myös työttömyyden kesto ja taajuus ovat hyvin erilaisia ryhmästä toiseen. Professori Tanskanen tarkastellessaan työttömyyden keskeisiä syitä esittää työttömyyden kestoon vaikuttavia tekijöitä seuraavasti:

1) Työmarkkinoiden organisaatio vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti työnantaja ja työnhakija löytävät toisensa.

2) Työvoiman kysynnän ja tarjonnan rakenteet eivät vastaa toisiaan. Työvoiman rakennemuutoksen kiihtyminen asettaa lisävaatimuksia koulutuspolitiikalle. Kouluttaminen voisi tehokkaimmin tapahtua työpaikoilla. Tämä ei kuitenkaan toteudu ilman yhteiskunnan tukea, koska yritysten toimintaan vaikuttaa se, että koulutettavat saattaa vaihtaa työpaikkaa koulutuksen jälkeen. Alueelliset erot edellyttävät tuotannon tai työvoiman siirtymiseen vaikuttavia toimenpiteitä. Tehokkain tapa houkutella pääomaa ja tuotantoa työvoiman luokse olisi sosiaalivakuutusmaksujen alueellinen porrastaminen.

3) Työttömien kyky ja halu etsiä itse uutta työtä vaihtelee, kuten heidän valmiutensa ottaa vastaan tarjolla olevaa työtä.

Huolta aiheuttaa mm. viimeinen kohta, siis se asenne, joka maassamme on vallitsevana. Yhteiskunnan osuus toimii holhoavana jokaisen kansalaisen kohdalla. Oma yritteliäisyys jää varjoon tai sitä pidetään toissijaisena silloin, kun halutaan saada yhteiskunnan antamat edut. Tyydytään liian nopeasti holhottaviksi. Olisi saatava enemmän toimivuutta työttömien ja työnantajien kohtaavuuteen.

Erityisen huolestuttavaa on kasvava nuorisotyöttömyys. Viimeisen tiedotteen mukaan kolmasosa työttömistä on alle 25-vuotiaita. Tämä pulma lienee työvoimaministeriön vaikein pala. Koulutuspolitiikalla on yritetty suunnata ammattiin hakeutumista niin, että se vastaisi työpoliittista rakennetta. Toistaiseksi nämä ennusteet ja yri-

tykset eivät ole tuottaneet hyvää tulosta. Toisilla aloilla on huomattavasti liikaa. Esim. merkonomien määrä kasvaa jatkuvasti eikä heille löydy heidän koulutustaan vastaavaa työtä. Turun työvoimapiirissä oli työttömiä merkantteja tammikuun lopussa 480, työttömiä merkonomeja 424, työttömiä ylioppilasmerkonomeja 252, työttömiä ekonomeja, joilla on vanha tutkinto, 28, ja uusi tutkinto, 10. Mielestäni valtiovallan ensimmäinen tehtävä on turvata nuorille työtä. Työtön nuori, joka on saanut itselleen ammattikoulutuksen, odottaa, että hän voi käyttää taitojaan yhteiskunnan hyväksi. Nuorelle olisi tarjottava työkokemus, jotta hän kasvaisi vastuulliseksi kansalaiseksi. Työ on ihmiselle välttämättömyys. Työn muuttuvasta käsitteestä riippuu, mitä se merkitsee tulevaisuudessa, mutta tässä yhteiskunnassa sen tulee antaa turvallisuutta, jatkuvuutta ja vastuullisuutta ~distäviä kokemuksia ja tyydyttää ihmisen itsensä toteuttamisen tarpeita.

Lukuisat ammattiin valmistuneet nuoret ovat mielenterveyden horjumisen vaiheessa, kun velat ja korot on suoritettava eikä ole työtä, vaikka sitä haluaisi. Nämä ovat työvoimaministeriön haasteita, jotka on hoidettava, sillä Suomi tarvitsee tervettä työvoimaa. Sitä ei kasva, jos työttömyys on ensimmäinen työkokemus.

Työvoimaministeriö asetti 9 päivänä helmikuuta 1983 työryhmän selvittämään perusteita, joiden mukaan työttömyyden alueelliset erot tulisi ottaa huomioon eräiden työllisyysmäärärahojen käyttösuunnitelmia laadittaessa. Samalla työryhmän tuli pyrkiä selvittämään, kuinka voitaisiin tehostaa näiden työllisyyden hoitotoimenpiteiden ennakkosuunnitelmia vaikeissa suhdannetilanteissa. Selvityksissä tuli ottaa huomioon eduskunnan sosiaalivaliokunnan lausuma: "Määrärahoja myönnettäessä on syytä ottaa suhteellisen työttömyyden ohessa huomioon myös työttömien lukumäärä ja sen odotettavissa olevat muutokset sekä arvioitujen avoimien työpaikkojen ja koulutuspaikkojen määrä samoin kuin arvioitu alueellinen muuttotappio."

Vuoden 1984 työllisyystoimenpiteisiin on Turun työvoimapiirille myönnetty 60,7 milj.mk. Turun työvoimapiirin osuus työllisyysmiljoonista on 5,9%, kun taas koko maan työttömistä työnhakijoista noin 9 % asuu Turun työvoimapiirin alueella.

Jos rahat jaettaisiin suorassa suhteessa työttömien lukumäärään ottamatta lainkaan huomioon työttömyysastetta, olisi Turun työvoimapiirin osuus ollut 93 milj. mk. Mikäli jako tapahtuisi edellä esitetyllä tavalla, olisi se apu kunnallisen


työllistämistuen, valtion työllistämistuen sekä pitkäaikaistyöttömien työllistämisen lisäämiseen. Juuri kunnallinen työllistämistuki sekä valtion työllisyystyötehtävät voisivat auttaa nuoria työttömiä. Tätä tukea tulee lisätä niillä paikkakunnilla, joissa työttömyys on korkea. Esim. Turun työvoimapiirissä tammikuun lopussa oli työttömiä työnhakijoita 14 076 eli 170 enemmän kuin joulukuussa. Turun työvoimapiirin vaikein työttömyys oli Rauman työvoimatoimiston alueella. Tämä työttömyysprosentti oli 9,4. Täällä myös pitkäaikaistyöttömien määrä oli varsin korkea eli 13,7 % työttömistä.

Työllisyysvarojen jakoa voidaan arvostella myös siten, että kaikki työttömät eivät ole saman arvoisia. Turun työvoimapiirissä työttömiä työnhakijoita oli siis 14 000 ja työllisyysvaroja työtöntä kohti saatiin 5 485 mk, kun taas Oulun työvoimapiirin alueella oli työttömiä 12 000, vähän päälle, ja työllisyysvaroja oli 10 770 mk työtöntä kohti. Rahan jaossa on jatkuvasti asetettu suhteellinen työttömyys selvästi absoluuttista työttömyyttä tärkeämmäksi jakokriteeriksi.

Työvoimaministeriössä on laadittu vuosia 1983 -1985 koskeva työllisyyspoliittinen tavoiteohjelma. Siinä työvoimapolitiikan perustuvimmaksi kysymykseksi otetaan lähtökohta, hyväksytäänkö työttömyys. Jos työttömyyttä ei hyväksytä, kuten hallitusmuotomme 6 §:n 2 momentti edellyttää, viime kädessä työvoimahallinnon on taattava yksityisen ihmisen sijoittuminen eri tehtäviin. (Ed. Vainio: Kokoomusbao sen hyväksyy oikein perinpohjin!) Tämä todella mielenkiintoinen kysymys saattaa tulevaisuudessa johtaa siihen, että jokaiselle ihmiselle joudutaan räätälintyönä tekemään koko elämän kestävä suunnitelma. (Ed. Vainio: Silloin saa halpaa työvoimaa!) - Ei pidä paikkaansa, ed. Vainio!

Tässä elämän kestävässä suunnitelmassa, jossa työpaikka määrätään jo varsin varhain, näin meidän holhoamisemme jatkuisi todella sitovana. Toivottavasti työvoimaministeriö löytää lievempiä keinoja tai sitoo työvoimatilastoihinsa vain ne ihmiset, jotka eivät löydä vapailta markkinoilta työpaikkaa.

Työvoimaministeriön tavoiteohjelmassa esitetään vaihtoehtoja, jotka ovat 1) työpaikan järjestäminen, 2) koulutus, 3) yrittäjäksi ryhtyminen, 4) omatoimineo tai omaehtoinen toimeentulo ja 5) riittävä perustoimeentuloturva. Jokaiselle on taattava jokin vaihtoehto edellä esitetyistä kaikissa olosuhteissa. Tavoiteohjelmaan on vielä kirjattu seuraava lausuma: ''Jokaiselle työttömälle tulee taata mahdollisuus hänelle sopivaan tehtävään.''

19 428400002W

Tulee kysyneeksi, mikä on työttömälle sopiva tehtävä; toiseksi, onko työttömiä, joille ei sovi mikään tehtävä.

Työttömyyden torjumiseen tulisi suunnata kaikki mahdollinen voimavara. Työvoimaministeriön tavoiteohjelmassa luetellaan työttömyyttä torjuvia toimenpiteitä mm. seuraavasti: työnvälitystoimintaa tulisi tehostaa; ammatinvalinnan ohjausta olisi tehostettava; työttömyyskoulutusta olisi lisättävä; alueellisia erityistoimia olisi tuettava. Erityiskokeiluja suositellaan mm. seuraaviin kohteisiin: Lapin ym. erityisalueiden pienyritystoiminnan tukemiskokeilut, taantuvien teollisuus- ja kaivospaikkakuntien tukemiskokeilut, pitkäaikaistyöttömien suoran työllistämistuen kokeilu, omatoimisuuskokeilu, maaseudun työpaikkakokeilu jne.

Selvittäessään lukuisia vaihtoehtoja työvoimaministeriö arvioi toteutumismahdollisuuksia näin: ''Työllisyyden turvaaminen edellyttää yhteiskuntapolitiikan eri lohkojen aukottomasti yhteen niveltäviä toimenpiteitä. Valtion olisi kokonaisedun vuoksi tarkoituksenmukaisinta käyttää tarvittaessa nykyisten määrärahojen lisäksi 2 000-4 000 milj. mk työttömien työllistämiseksi valtion työtehtävissä kunnallisella työllistämistuella, yritysten ja maatilojen suoralla palkkaperusteisella tuella sekä muilla erityistoimenpiteillä. Nämä varat palaisivat varsin pienellä viiveellä takaisin yhteiskunnalle niin tuloina kuin säästöinäkin muiden ministeriöiden ja kuntien puolella. Tarvitaan vain valmiutta ja ennakkoluulottomuutta siirtää olemassa olevia elinkeino- ja tukitoimenpiteitä työllisyyden kannalta parempia tuloksia antaviin kohteisiin.''

Ei voi muuta kuin kysyä, miksi työvoimaministeriö ei ole toteuttanut tätä näkemystä, jos se pitää sitä todella vaikeinta ongelmaamme auttavana tekijänä. Ei ehkä olekaan yritetty käyttää kaikkia keinoja. Jatkuvasti luemme lehdistä muun yleisön uusista esityksistä. Kenraali Valtaneo olisi työllistämässä armeijan siviilitöihin satoja, jopa tuhansia, työttömiä. Valtasen mukaan ratkaisu olisi yhteiskunnallisesti halpa ja sosiaalisesti mielekäs. Myös muita vastaavanlaisia esityksiä on tullut yleisön ihmetellessä hallituksen saamattomuutta.

Herra puhemies! Nyt esitetty välikysymys on laaja ja monitahoinen, mutta sen työttömyyspolitiikkaa arvosteleva osa on mielestäni oikeansuuntainen. Työvoima on valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Kun hallitus ei sitäkään pysty hoitamaan, niin miten me voimme luottaa muuhun toimintaan, joka ei ole mitattavissa yhtä selvästi kuin työttömyys.


Ed. R i i h i j ä r v i : Herra puhemies! Perhe on kansantalouden perusyksikkö. Sen tähden kaikki ne toimenpiteet, jotka tehdään perheen hyväksi, vaikuttavat kansantaloudessa myös myönteisesti. Koska täällä on jo tavattoman paljon puhuttu taloudellisista kysymyksistä, niin en enää lähde tätä puolta käsittelemään. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että maamme historia, joka on kaikille varsin tuttu, osoittaa sen, että perheitten kestokyky on monissa koettelemuksissa punnittu. Kansamme on kestänyt vaikeissakin olosuhteissa siksi, että perheet ovat muodostaneet sen yksikön, jossa toinen on tukenut toistaan. Koettelemukset ovat kasvattaneet vastuullisuuteen.

Vastuullisuuteen on täällä vedottu myös monissa puheenvuoroissa. Näin ministeri Vappu Taipale sanoo puheenvuorossaan: ''Yhteiskunnallisen uudistamispolitiikan toteuttaminen edellyttää kuitenkin ahtaista ryhmäkohtaisista etunäkökohdista luopumista. Se merkitsee myös tinkimisen ja luopumisen vaatimuksia hyväosaisimmille. Hitaan taloudellisen kasvun vallitessa on välttämätöntä kyetä asettamaan tarpeet kiireellisyysjärjestykseen myös yli totunnaisten sektorirajojen.''

Mikä voisi synnyttää tällaisen yhteisvastuullisuuden? Voisiko sen synnyttää jonkin puolueen ohjelma? Voisiko kommunismi tai kapitalismi saada sen aikaan? Nehän uskovat molemmat jatkuvaan tavaran tuottamiseen ja sen ikuiseen kuluttamiseen. Ei mikään poliittinen ohjelma voi synnyttää yhteisvastuullisuutta, vaan sen synnyttää ainoastaan elämän kovissa koettelemuksissa todeksi eletty kristillisyys.

Me elämme kokonaan uuden ajan kynnyksellä. Siksi on tehtävä uudet arviot. Taloudellinen kasvu on jo pysähtymässä. Jotta voitaisiin uudella tavalla arvioida tätä elämää, siksi tarvitaan enemmän kuin nyt kristillistä kasvatusta kouluissamme. Se on myös kasvatusta yhteisvastuullisuuteen. Me emme tarvitse puolueopistoja, joissa opitaan pelin politiikkaa, vaan me tarvitsemme koteja ja kouluja, joissa kansalaisia kasvatetaan vastuullisuuteen kristillisessä hengessä.

Uusi aikakausi tarvitsee uudet ajatukset. Vain edistykselliset, kapitalistisista ja kommunistisista ajatusrakennelmista vapautuneet kansalaiset voivat kehittää yhteiskuntaamme edelleen. Suomi on mahdollisuuksien maa edelleenkin. Me emme elä toivottomassa maassa, vaan maassa, joka antaa meille mahdollisuuksia, kun opimme niitä vain oikein ja uudella tavalla käyttämään. Jokainen kansalainen on avainasemassa työn ja toimeentu-

lon kysymyksiä ratkaistaessa. Ratkaisujen on lähdettävä yksilöistä.

Herra puhemies! Suomen maaseudun puolue pitää jokaista kansalaista arvokkaana ja tulee sen tähden noudattamaan politiikkaa, joka antaa kaikille kansalaisille kaiken sen, mitä ruumis ja sielu tarvitsee: työtä, lepoa ja mahdollisuuden harrastuksiin.

Ed. P e s o 1 a : Herra puhemies! Välikysymyksessään SKDL:n eduskuntaryhmä on kiinnittänyt huomiota maassamme harjoitettavaan talous- ja sosiaalipolitiikkaan. Vaikka kysymyksessä on nostettu esille monia näkökohtia näiltä politiikan lohkoilta, jäävät toimenpide-ehdotukset kuitenkin varsin yksipuolisiksi ja niitä leimaa tietty passiivisuus.

Talouspoliittisesti työttömyys on eräs suurista tasapaino-ongelmista. Yksityisen ihmisen kohdalla työttömyys on elämän kipeimpiä asioita. Vakavan ja vaikeutuvan yleisen työttömyysongelman yhteydessä on edelleenkin korkealla pysyttelevä nuorisotyöttömyys yhteiskuntamme tulevan kehityksen kannalta erittäin suuri huolen aihe, ja sen tulisi olla keskeinen huolen aihe myös hallitukselle, onhan nuoria työttömiä tällä hetkellä yli 40 000.

Nuorten työllisyysongelmana on lähinnä ensimmäisen työpaikan saannin vaikeus. Päätavoitteena tulee olla, etteivät nuoret joutuisi suoraan koulusta työttömyyskortistoon ja siten toruttautumaan työttömyyteen. Tämän ongelman ratkaiseminen vaatii hallitukselta ennakkoluulottomia toimenpiteitä. Ongelman ratkaiseminen vaatii mm. koulun ja työelämän välisen yhteistyön kehittämistä. Tässä mielessä tulisi keskiasteen koulutusta toteutettaessa turvata koulutuksen ammatillinen taso, edistää oppisopimuskoulutusta sekä toteuttaa koulutussopimukseen pohjautuvaa koulutusta. Nuorten työllisyyttä voidaan edistää myös poistamalla lainsäädännöllisiä esteitä sekä sopeuttamalla työvoimakustannukset työpanokseen.

Oppisopimuskoulutus on nuorison koulutuksen ja työllistämisen edistäjänä joustava ja valtiontaloudellisesti edullinen koulutusmuoto. Sen käyttöä tulisikin edelleen huomattavasti tehostaa, jotta tätäkin kautta voitaisiin helpottaa vaikeaa nuorisotyöttömyyttä, josta myös välikysyjät kantavat huolta.

Oppisopimuskoulutuksen tehostaminen edellyttää mm. oppiohjelmien sisällön tarkistamista ja ohjelmien saattamista tekniikan kehityksen vaatimalle tasolle. Koulutuskorvaukset on saatettava todellisten kustannusten tasolle ja oppisopimus-


koulutuksesta tiedottamista on edelleen tehostettava.

Koulutussopimuksen mukainen menettely luo puolestaan mahdollisuudet tiivistää ammatillisen opetuksen yhteyksiä elinkeinoelämään. Se tehostaa opetusta sekä auttaa nimenomaan nuoria työelämässä vaadittavan todellisen ammattitaidon saavuttamisessa ja työpaikan saamisessa. Koulutussopimusmenettelyä tulisikin kehittää ponnekkaasti hallituksen toimin ja yrityksille tulisi luoda edellytykset ottaa vastaan nuoria työpaikalla tapahtuvaan käytännön harjoitteluun.

Eräänä syynä korkeaan nuorisotyöttömyyteen on osoitettu olevan nuorten, kokemattomien työntekijöiden ja varttuneiden ammattityöntekijöiden palkkaerojen tasoittuminen. Hallituksen pitää vakavasti harkita työnantajalle koituvien työvoimakulujen tuntuvampaa alentamista nuorten työntekijöiden osalta nuorten työnsaannin helpottamiseksi.

On myös todettava, että työpaikkojen perustamista ja säilyttämistä voidaan edistää alentamalla työnantajien maksettavia välillisiä palkkakustannuksia. Sosiaaliturvamme rahoituksesta liian suuri osa, lähes puolet, tapahtuu verottamalla kotimaista työtä palkkaverojen muodossa. Tähän epäkohtaan hallituksen tulee puuttua välittömästi.

Herra puhemies! Välikysyjien eräänä keskeisenä teemana on sosiaalipolitiikan kehittäminen ja kuntien palvelujen kuten lasten päivähoidon kehittäminen. Päähallituspuolueet ovat osoittaneet juuri tällä alueella tavatonta eripuraisuutta mm. kotihoidontukea käsitellessään ja vaikeuttaneet lapsiperheiden jo muutoinkin vaikeaa asemaa. Lapsiperheistä on tullut hallituspuolueiden kylmän valtapoliittisen pelin pelinappuloita.

Kotihoidontuki ei ole mikään uusi asia. Asia on ollut eri muodoissaan esillä jo neljännesvuosisadan. Meillä on tässä maassa toteutettu viime vuosina monia suuria uudistuksia paljon vähemmän tiedon ja kokemuksen varassa kuin tapahtuisi, jos kotihoidontuelle luotaisiin lakisääteiset puitteet ja lapsiperheille annettaisiin valinnanvapaus lastenhoitoa järjestettäessä.

Kunnallisia päivähoitopaikkoja ei ole tarjolla kuin pienelle osalle lapsista. Kotihoidontuen kehittämisellä voidaan tasoittaa toimeentuloeroja erilaisen hoitomuodon valinneiden perheiden välillä. Kotihoidontukea on kehitettävä ja laajennettava lähinnä nykyiseltä pohjalta. Tasasuuruiseen tukeen oikeutettuja tulee olla kaikkien niiden perheiden, joissa on alle kolmevuotias lapsi, joka ei ole yhteiskunnan tukemassa päivähoidossa. Tuen saajien piiriä ei tule rajata vain niihin per-

heisiin, joissa lasta hoitaa jompikumpi vanhemmista, kuten päähallituspuolueet edellyttävät. Perheillä on oltava oikeus palkata kotiin lapselle myös lastenhoitaja. Vain näin voidaan taata perheille todellinen valinnanvapaus lastenhoitoa järjestettäessä. Tätä valinnanvapautta kuulutettiin perään mm. sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa.

Hallituksen on korkea aika saattaa asia kuntoon pikaisesti ja unohtaa valtapoliittiset pyyteet kotihoidontukea käsitellessään. Lapsiperheillä ei ole enää hetkeäkään aikaa katsella mieletöntä taistelua tässä asiassa.

Arvoisa puhemies! Ryhmäpuheenvuorossamille kiirehdittiin myös kotiapulaisen palkan verovähennyskelpoiseksi saattamista. Tämä toimenpide koettaisiin perheiden piirissä myönteisenä ratkaisuna. Onhan eduskunta edellyttänyt hallitukselta myös tämän asian kuntoon saattamista. Kotiapulaisen palkan verovähennysoikeudella autettaisiin suuresti niin lasten, vanhusten, vammaisten kuin sairaidenkin hoitoa kotiympäristössä.

On myös muistettava, että tällä toimenpiteellä olisi myönteisiä työllisyyspoliittisia vaikutuksia. Näin voitaisiin tarjota erityisesti nuorille naisille mahdollisuus harjaantua kotitalous- ja hoitotyöhön, ja heille voitaisiin maksaa vertailukelpoista palkkaa muiden hoitoalojen palkkaukseen nähden.

Herra puhemies! Haluan lopuksi puuttua ed. Kettusen väitteeseen. Hänhän totesi, että kokoomus pyrkii kaikin tavoin pitämään työttömyyttä mahdollisimman korkealla. Väite on täysin käsittämätön (Ed. Vainio: Se on tosiasia!) ja valheellinen, enkä halua sitä tämän enempää edes kommentoida.

Ed. M ä n n i s t ö : Herra puhemies! SKDL:n välikysymyksessä kysytään, aikooko hallitus ryhtyä toimiin työllisyystilanteen parantamiseksi mm. alentamalla eläkeikärajaa raskaissa ja terveydelle vaarallisissa ammateissa ja aikooko hallitus parantaa heikoimmassa asemassa olevien eläkeläisten asemaa. Välikysymyksen perusteluosassa todetaan, että eläkeläisten toimeentulo heikkenee sitkeällä työllä aikaansaadusta kansaneläkeuudistuksesta huolimatta, sillä hallitus ja sitä tukenut eduskunnan enemmistö heikensivät eläkkeiden inflaatiosuojaa. SKDL:n eduskuntaryhmä on sen sijaan toiminut kansaneläkeuudistuksen toteutuksessa ilmenneiden epäkohtien korjaamisen ja kaksi kertaa vuodessa tapahtuvan eläkkeiden indeksitarkistuksen puolesta.


Pitkien ponnistelujen tuloksena ja monien vaikeuksissa eläneiden eläkeläisten näkökulmasta aivan liian myöhään on kansaneläkeuudistus parantamassa alhaisinta eläketasoa. Vaikeaan valtiontalouden tilaan vedoten hallituksessa jo suunniteltiin eläkeuudistuksen edelleen hidastamista. Poliittinen järki pakotti kuitenkin ottamaan huomioon eläkeläisjärjestöjen jyrkän vastustuksen, ja siirtosuunnitelmista tällä kertaa luovuttiin. Valitettavasti muut eläkeläisten etuja koskevat huononnukset on sen sijaan toteutettu. Indeksitarkistuksen heikentämisen lisäksi paljon sairastavat ja sosiaalipalveluja tarvitsevat eläkeläiset joutuvat maksamaan korotettuja sairaanhoidon maksuja, ja sosiaalija terveydenhuollon palvelujen kehittämisen hidastaminen merkitsee eläkeläisten tarvitsemien palvelujen asiallista heikentämistä. Palveluja ei lisätä tarvetta vastaavalla tavalla, ja kun palvelualan virkoja ei perusteta, kasvaa myös työttömyys.

Valtionosuuksien alentaminen sosiaalija terveydenhuollossa lisää myös painetta kunnan veroäyrin hinnan korottamiseen. Tähän ovat jo monet kunnat joutuneet, ja varsin pienistäkin eläkkeistä kunnallisveroa maksavat eläkeläiset osallistuvat aikaisempaa enemmän käyttämiensä palvelujen kustantamiseen.

Pientä eläkettä saavat eläkeläiset, jotka kokevat tarpeelliseksi eläketason korottamisen omalla kohdallaan, eivät voi pitää oikeudenmukaisena kymmenientuhansien markkojen kuukausieläkkeiden maksamista. Vaikka näiden eläkkeiden alentaminen ei paljon vaikuttaisikaan pienten eläkkeiden korottamiseen, olisi SKDL:n mielestä tämä moraalinen epäkohta kuitenkin korjattava. Tähän asiaan ei hallitus ole ottanut mitään kantaa, eikä esim. SMP ole nyt hallituspuolueena ollessaan ajanut sitä, vaikka aikaisemmin SKDL sai juuri SMP:ltä tukea ylikorkeiden eläkkeiden alentamisvaatimuksilleen. (Ed. Vainio: Näinhän me nytkin teemme!) - Ainoastaan ed. Skön puhui tämän asian puolesta, ja kun me tiedämme, kuinka joustava ja nöyrä hän on, on minun mahdotonta luottaa siihen, että hänen tänä iltana lausumansa mielipide olisi vielä huomenna voimassa. (Ed. Joutsenlahti: Se on koko SMP:n ryhmän kanta!) -Hallituksen ohjelmassa oleva epämääräinen maininta ylisuurten eläkkeiden aiheuttamien ongelmien selvittämisestä ei kelpaa edes puolusteluksi.

Eläkkeiden markkamäärissä, eläkeläisten verotuksessa ja sosiaalija terveydenhuollon palveluissa on vielä paljon epäkohtia. Siitä huolimatta monet ihmiset ovat pakotettuja hakeutumaan eläkkeelle, koska ikä, sairaus, huonokuntoisuus tai

pitkäaikainen työttömyys ovat vieneet mahdollisuuden tehdä työtä ja tulla sen tuloksella toimeen.

Eläkkeelle joutumisessa tai pääsemisessä, kuten eläkkeelle pyrkijät asian kokevat, on monia ongelmia. Yleisesti koetaan 65 vuoden eläkeikäraja liian korkeaksi, mutta siitä tehdyt poikkeukset alaspäin monissa tapauksissa epäoikeudenmukaisiksi. Raskasta ja kuluttavaa työtä tekevät ihmiset eivät hyväksy sitä, että kevyimmissä ja mielenkiintoisimmissa töissä on alhaisempi eläkeikäraja. (Ed. Vainio: Puhuja on oikeassa!)

Eläkeikärajan alentamista on voimakkaasti ja oikein perusteltu myös sillä, että vanhemmat ikäluokat haluaisivat jäädä eläkkeelle ja tehdä työmarkkinoilla tilaa nuorille työkuntoisille ihmisille. Kokemukset rintamaveteraanien varhaiseläkkeestä osoittavat, että eläkkeelle jääneiden työpaikoista täytettiin lähes 213. Yritysten ulkopuolelta työhön otettiin eläkkeelle siirtyjien tilalle noin puolet lähtijöiden määrästä. Tästä voidaan todeta, että eläkeikärajan alantamisella voidaan ainakin jossakin määrin parantaa työllisyyttä. (Ed. Vainio: Siinäkin puhuja on oikeassa!)

Useissa selvityksissä väitetään, että yleinen eläkeikärajan alentaminen on hyvin kfl.llista työllistämistä. On laskettu, kuinka paljon eläkelaitoksille aiheutuu kuluja eläkeikärajan alentamisesta. Joitakin arvioita on tehty myös siitä työttömyysturvan säästöstä, joka syntyy, kun eläkkeelle jääneen tilalle voidaan ottaa työtön nuori. Tämä säästö näyttää tietysti erittäin vaatimattomalta, koska työttömyyspäivärahat ovat häpeällisen alhaisia. Kukaan ei ole sen sijaan esittänyt niitä laskelmia, joista näkyisi, kuinka paljon vanhempien ikäluokkien väkisin työelämässä pitäminen maksaa sairaanhoidon kustannuksina ja inhimillisinä kärsimyksinä.

Raskaissa ammateissa on harvinaista yleensä päästä vanhuuseläkkeelle. Työntekijät joutuvat hakeutumaan terveyden pettäessä kevyempiin töihin taikka siirtymään työkyvyttömyyseläkkeelle. Monet metsurit, rakennustyöläiset, valimoissa ja kaivoksissa työskentelevät sekä raskaan liikenteen autonkuljettajat ja esim. teollisuudessa urakkatöitä tai muutoin kiristettyä työtahtia tekevät henkilöt kuluvat ennen eläkeikärajaa niin loppuun, että hoidosta vastaava lääkäri katsoo heidät työkyvyttömiksi. Usein kuitenkin työkyvyttömyyseläkehakemukset hylätään ja ihmiset siirretään kokonaan kaiken toimeentuloturvan ulkopuolelle. Sairaana ei saa eikä voi tehdä työtä, ei olla työnhakijana eikä saada työkyvyttömyyseläkettä, koska nämä eläkehakemukset hylätään.


Monista selvityksistä ja lupauksista huolimatta näitä ulosheittoja ei ole estetty. Yhä painavat kirjoituspöytälääkäreitten arviot enemmän kuin hoitavan lääkärin käsitys potilaansa tilasta.

Vastauksena ihmisten lisääntyneisiin vaatimuksiin eläkeikärajan alentamisesta antoi sosiaalija terveysministeriö tammikuussa 1982 asian eläkeikäkomitean valmisteltavaksi. Komitean ehdotuksetkin ovat jo lähes vuoden ikäisiä. Komitea ehdottaa ammatillista varhaiseläkettä, varhennettua tai lykättyä eläkettä ja osa-aikaeläkettä, jotka takaisivat joustavan eläkkeelle siirtymisen ikärajan. Ehdotetut eläkejärjestelyt eivät kuitenkaan tekisi oikeutta juuri niille ryhmille, joiden eläkeikärajan alentaminen ja kohtuullisen eläketason turvaaminen olisi kaikkein tärkeintä. Komiteamietintöön liittyy tältä osin eriävä mielipide. Toisaalta komitean ehdotukset eivät miellytä ollenkaan työnantajia, jotka pelkäävät uudistuksen pienentävän käytössään olevia työeläkerahastoja.

Inhimillisyys ja vaatimukset työajan uudelleen jakamisesta puoltavat eläkeikärajan alentamista. Hallituksen tulisi pikaisesti tuoda oma ehdotuksensa asiassa. Jos oikeudenmukaista kokonaisuudistusta ei tahdota tai ei osata esittää, tulisi joka tapauksessa kiireellisesti korjata kaikkein suurimmat vääryydet: Eläkeikärajaa on alennettava ainakin raskaimmissa ja kuluttavimmissa töissä, työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyä on helpotettava uskomaila hoidosta vastaavan lääkärin lausuntoon ja työttömyyseläkkeeseen oikeuttavan ikärajan ei saa antaa nousta.

Herra puhemies! Kansaneläkeuudistuksen eräs myönteinen tulos oli eläkkeen saaminen toisen puolison tuloista riippumattomaksi henkilökohtaiseksi eläkkeeksi. Tämä ei kuitenkaan vielä merkitse sitä, että yksinomaan eläkeläinen olisi oikeutettu omaan eläkkeeseensä. Jos joku perheenjä-

sen, esim. puoliso, hakee toimeentulotukea tai työttömyyskorvausta, saattaa toisen puolison varsin vaatimaton eläke jo olla avunsaannin esteenä. Erityisen katkerana koetaan se,. että Kansaneläkelaitoksen maksama asumistukikin otetaan huomioon toisen puolison työttömyyskorvausta määrättäessä. Kun nyt, toivoo mukaan, työttömyysturvan tasoa parannetaan, olisi syytä myös tehdä eläkeläisten asumistuki etuoikeutetuksi tuloksi työttömyyskorvausta määrättäessä samalla tavalla kuin yleisen asumistukilain mukainen asumistuki on.

Kansaneläkeuudistuksen loppuunvieminen ja pientä eläkettä saavien eläketason oikeudenmukainen korottaminen vaatii Kansaneläkelaitoksen maksuvalmiuden turvaamista. Tästä syystä eläkepolitiikan yksi kiireinen ja välttämätön tehtävä on huolehtia siitä, että kansaneläkkeiden tulevaisuus ei jää kulloistenkin hallitusten budjettipolitiikan varaan. Taloudellisen noususuhdanteen oloissa ei ole mitään perusteita tukea teollisuuden kilpailukykyä esim. työnantajien sosiaaliturvamaksun helpotuksella.

P u h e m i e s : Asian käsittely keskeytetään ja sitä jatketaan eduskunnan seuraavassa täysistunnossa.

P u h e m i e s : Eduskunnan seuraava täysistunto on huomenna perjantaina kello 13.

Täysistunto lopetetaan kello 2 3. 55.

Pöytäkirjan vakuudeksi:

Erkki Ketola

Documents

8. Torstaina 16 päivänä helmikuuta 1984 · 2017. 5. 7. · taa en voi vielä tässä vaiheessa tämän päätöksen tekemiselle sanoa, mutta voin vakuuttaa, että hal litus tulee