huhtikuu 2015

Onko su

n kav

eri

mieska

veri?

Päätoimittaja Petra Silvennoinen

AD ja kuvittajaAnton Orava

Toimitus Teemu Hassinen, Tuukka Hyttinen, Anssi Karjalainen, Eeva Kuivas, Oona Lakso, Mirko Siikaluoma

Vastaava päätoimittaja Marko Taivalkoski

Kuvituksen malli Annariina Hietanen

Julkaisija OAMK / Viestinnän osasto

Painopaikka Erweko Oy

Painovuosi 2015

Eevan kaveri on Jouni, 44-vuotias mies. He tapaavat noin kerran

viikossa. Jounilla olisi aikaa ja halua tavata useamminkin

Ammattiurheilijasta yrittäjäksi

Hanna Koponen on aina suunnannut kohti uutta ja suurempaa maailmaa

Oulun tulevaisuus on alojen yhteistoiminnassa

Olli Kuoksa testaa, millainen kasetti valmentajilla ja pelaajilla on. ”Kyllä sen näkee, että osaa valmentajista alkaa hieman ärsyttää mahtailuni ”

Arkkitehtiopinnot tekivät Jenni Pitkon onnelliseksi. Nyt hän haluaisi poliitikoksi

Toimittaja huomasi selviytyvänsä selvinpäin baari-illasta

Joonas Laaksoharju elää unelmaansa musiikkivideoiden

tekijänä

Pienellä paikkakunnalla myös byrokratia on pientä

Ajan kuluessa maailma ympärillämme on muuttunut, niin

myös me sen mukana. Miksi avioliitto olisi säilynyt ennallaan?

Bloggaaja Sita Salmisen mielestä pitäisi ymmärtää elämän ainutkertaisuus

Hyvä liikeidea ei yksinään riitä yrityksen perustamiseen

”Elektroniseen perehtymättömän mielestä kaikki kuulostaa samankaltaiselta jumputukselta, mutta oikeasti me olimme täysin ääripäissä tyyliemme osalta”

Mikäpä ei olisi sen ajankohtaisempi aihe kuin elämä itsessään? Parhaimmillaan elämä on elämys – arkisimmillaan vain elämis-tä. Kaikille meille elämä paljastaa koko kirjonsa. Parikymppisenä useimmat meistä jättävät taakseen opiskelijaelämän ja ryhtyvät luomaan itselleen sellaista elämää, jota haluavat viettää.

Joku ryhtyy yrittäjäksi, joku toinen perustaa perheen. Moni pohtii arvojaan, kuten toimittajamme Oona Lakso. Hän vietti huikatonta helmikuuta ja pohtii reportaasissaan suhdettaan alkoholiin. Avioliiton merkityksestä voit lukea Eeva Kuivaksen repor-taasista.

Nykyään moni nuori aikuinen haluaa vaikuttaa yhteiskunnallisesti ja miettii, kuinka voisi auttaa muita. Politiikka ja vapaaehtoistyö houkuttelevat. Omaa aikaa halutaan antaa myös muille.

Ajoittain elämä ei kulje suunniteltua polkua, ja ryhdymme kokeilemaan jotain aivan muuta. Hanna Koponen ei löytänyt oman alansa töitä ja lähti au pairik-si Irlantiin. Hanne Saarikoski muutti töiden perässä maalle ja löysi uudenlaista elintilaa.

Elämää halutaan elää suurella sydämellä. Toimittajamme Teemu Hassisen henkilökuva Olli Kuoksasta osoittaa, että intohimo on tärkeää. Omista haaveista pidetään kiinni, ja niiden perässä matkataan jopa rapakon taakse, kuten dj-kak-sikko TJH87 on tehnyt. Elämältä odotetaan elämyksiä.

Antoisia lukuhetkiä Elon parissa,Petra Silvennoinen

päätoimittajan puhe

KUVAT ANTON ORAVATEKSTI PETRA SILVENNOINEN

Elä

KUVAT MATTI VESANENTEKSTI MIRKO SIIKALUOMA

– Musiikki-innostus oli läsnä jo ihan pienestä pitäen. Hakkasin rytmejä kat-tiloihin, jonka jälkeen isäni päätti hommata minulle minirummut. Ei oikeastaan voi määritellä aikaa milloin varsinainen musiikki-innostus lähti liikkeelle, kun se on ollut läsnä oikeastaan aina, Joonas Laaksoharju kertoo.

Tutustuin Joonakseen 9-vuotiaana aloittaessamme yhdessä Onkilahden ala-as-teen musiikkiluokalla. Noihin samoihin aikoihin Joonas sai haltuunsa ensimmäisen tietokoneensa. Tällä oli merkittävä osa Laaksoharjun innostumisesta oman musii-kin tekemiseen.

– Unelma musiikin tekemisestä ammatiksi tuli mukaan aika nopeasti, kun opin musiikinteon perusteet tietokoneella. Mahdollisuudet tuntuivat rajattomilta ja py-styi kehittämään osaamistaan itse.

Mieleeni on vahvasti painautunut muisto, kun käydessäni Joonaksen kotona tu-tustuin ensimmäistä kertaa musiikin tekemiseen tietokoneella. Tuolloin käytössä oli Fruity Loops -ohjelma, joka muistuu myös Joonaksen mieleen reilun vuosikym-menen takaa.

– Taisi olla varhainen Fruity Loops silloin. Fruity tosin jäi, ei ollut minusta siihen softaan, Joonas Laaksoharju kertoo ja nauraa.

Niin kuin usein elämässä käy, ihmisten tiet erkanevat. Ollessani yhdentoista per-heeni muutti toiselle paikkakunnalle, ja vuosiin en kuullut vanhasta luokkakaveri-stani mitään. Muistan etäisesti törmänneeni Joonakseen käydessäni Vaasassa.

Kaapeli-tv:n ääressä 2000-luvun alussa kasvaneet muistavat ajan, kun MTV:ltä tuli oikeasti musiikkia. Kuten moni muu sukupolvemme edustaja, Laakso-harju katsoi paljon musiikkivideoita jo lapsesta lähtien. Hänelle siirtymä musiikista kameran taakse tuntui luonnolliselta.

– Innostuin musiikkivideoista, sillä ne olivat niin vahvasti sidoksissa itse mu-siikkiin. Noin 13–14 -vuotiaana ostin itse videokameran ja aloin pelleilemään sen kanssa, Laaksoharju selittää ensikosketustaan nykyiseen työhönsä.

Vuonna 2009 Facebook yleistyi Suomessa ja löysin vanhat luokkakaverini vuo-sien takaa. Samana vuonna Laaksoharju päätti ystävänsä kanssa kuvata kokonaisen musiikkivideon, jonka myötä rakkaasta harrastuksesta alkoi kehkeytyä jotain suu-

EläJoonas Laaksoharju kasvoi musiikkivideoiden parissa ja haaveili elättävänsä itsensä musiikilla. Tavoitteisiin pyrkiminen on vienyt hänet pitkälle.

unelmaa

KUVAT MATTI VESANEN

rempaa. Ison pyörän lähdettyä pyörimään hänen mielessään heräsi ajatus, että videoi-den tekemisestä voisi kehittyä jopa jonkinlai-nen tulonlähde.

- Perheen puolesta kannustusta työtä koh-taan on tullut paljon, sillä musiikki on ollut läsnä aina meidän perheessä. Videohommis-ta on varsinkin oltu innoissaan. Toki on välil-lä epäilyksiä, että onko ala välttämättä hyvä ratkaisu, koska tulonsaanti saattaa olla epävar-maa, Laaksoharju kertoo perhetaustastaan.

Täytettyäni 17 päätin muuttaa vanhempie-ni luota vaihtaakseni koulua Ouluun. Vaikka lähdin itsenäistymään varhain, en ollut ainoa laatuani. Myös Joonas päätti lähteä kotoa sa-manikäisenä, mutta hänen suunnitelmissaan eivät olleet opiskelut.

Vuonna 2011 Laaksoharju sai työpai-kan Helsingistä nuorten toimintakeskus Ha-pesta. Toimintakeskuksen yhteydessä toimiva Helsinki Freedom Records on pehmeiden arvojen levy-yhtiö, jonka pyörittämisestä vas-taavat nuoret. Työpaikasta avautuikin paljon mahdollisuuksia tulevaisuutta varten.

– Tein aloitteleville artisteille Hapessa mu-siikkivideoita ja tein samalla paljon hyödyllisiä kontakteja. Hapessa oli ammattitason musiik-kistudio missä pyöri myös ansioituneempia muusikoita, Joonas kertoo uransa alusta.

Musiikkivideoiden tekemisen myötä Laak-soharjun halu työskennellä musiikin parissa kasvoi. Ohjaamisen ohessa Joonas jatkoi mu-siikin tuottamista itselleen sekä muille.

– Minua inspiroivat paljon sellaiset artistit, joiden tekeminen ei rajoitu pelkästään esim. musiikkiin, vaan yleisesti saattavat vaikuttaa myös monilla eri aloilla kuten muodissa ja elo-kuvissa. Vaikuttajia minulle niin kauan, kun olen tehnyt musaa on ollut ainakin Pharrell Williams, Kanye West ja Jay Z.

Vastoinkäymisiltä ei Laaksoharju ole pääs-syt välttymään. Musiikkibisnes ei ole tarjon-nut oikoteitä onneen. Varsinkin uran alkuvai-heessa Joonas joutui laskeskelemaan rahojaan tarkemmin.

– Alkuvaiheessa ei ollut vielä mitään asia-kaskuntaa eikä hirveästi jalkoja ovien välissä. Nykyään duunit tulevat aika pitkälle tietyistä paikoista ja melko tasaisesti, hän kertoo kuin helpottuneena.

– Silti nykyäänkin tulot saattavat vaihdella ja on tietynlainen huoli takaraivossa. Koskaan

ei ikinä tiedä tuleeko töitä huomenna enää lisää.

Hankalina hetkinä Laaksoharju kertoo kui-tenkin yrittävänsä aina muistaa, että asiat ovat koko ajan menneet parempaan päin. Hän toivoo suunnan pysyvän samana myös jatkossa.

– Kaikki on mennyt sikäli hyvin, että mi-tään suuria floppitapauksia ei vielä ole sattu-nut eteen. Toki pikkumokia on aina sattunut, eikä kaikki välttämättä mennyt aina halutulla tavalla, mutta niistä tullut opittua.

Minulla on ollut jo monen vuoden ajan tapana kuluttaa aikaa tutkimalla You-tuben saloja. Alkukesästä 2012 avasin tie-tokoneeni niin kuin minä tahansa päivänä. Silmääni pisti nopeasti Cheekin uusi musiik-kivideo Syypää sun hymyyn. Vaikka en ky-seisen artistin suurimpiin faneihin lukeudu-kaan, avasin videon. Krediiteistä hyppäsikin silmilleni tuttu nimi.

Olin tiennyt jo aiemmin seuraillut Joonak-sen työtä, mutta yllätykseltä en silti pystynyt välttymään. Joonas kertookin tavanneensa Cheekin juuri nuorisokeskus Hapen studiol-la. Yhteistyö jatkui ensimmäisen videon jäl-keen ja poiki myös Emma-palkinnon.

– Uran merkittävin käännekohta videopuo-lella oli olla tekemässä Timantit on ikuisia -videota yhdessä Jere Hietalan kanssa. Se oli mielettömän hieno projekti, josta seurasi pal-jon hyviä juttuja ja lähti uudenlainen pyörä liikkeelle, Joonas hehkuttaa.

Musiikin puolella Laaksoharju katsoo in-nolla tulevaan. Artem x Yonas -duolla Univer-sal Musicin kanssa solmittu levytyssopimus sekä maaliskuussa julkaistu ensimmäinen single ovat etappeja, jotka ovat olleet hänen unelmiaan monia vuosia.

- Musiikkiprojektimme on sikäli ollut tähän asti tärkein. Siinä on ollut melko vapaat kä-det toteuttaa itseään niin musiikillisesti kuin myös videoilla, joten odotan innolla, mitä saamme kehiteltyä.

Missä sitten Laaksoharju näkee itsensä kymmenen vuoden kuluttua? Jatkamassa sitä, mitä tekee nyt.

- Musiikintuotantoa olisi hauskaa tehdä eri artistien kanssa, ja miksei myös ulkomaille. On ollut hauskaa vertailla, millainen esimer-kiksi hiphop-skene oli kymmenen vuotta sit-ten, joten odotan innolla, mistä oma paikkani lopulta löytyykään. Varmuudella voin sanoa, että musiikinteko ei ainakaan varmasti ole jäänyt mihinkään.

Kiittäessäni Joonasta haastattelusta tajuan miten pitkään aikaan en ole nähnytkään hän-tä. Sovimme, että olemme yhteyksissä, kun seuraavan kerran ehdin Helsinkiin.

Tietynlainen huoli on takaraivossa. Koskaan ei tiedä tuleeko töitä

huomenna enää lisää.

suurel lasydämelläLentopalloseura Ettan Olli Kuoksa on Mestaruusliigan intohimoisimmin tunteensa näyttävä, häjyin ja verbaalisesti taitavin päävalmentaja. Siviilissä

hän tunnustaa olevansa herkkä ja nössö perheihminen.

Olli Kuoksa on suorasanainen lappilainen, joka ei turhaan sanojaan ja tunteitaan peittele. Kuoksalle on luontaista pullistaa tuplahaukkansa esiin ennen ottelua ja hakea pientä henkistä niskalenkkiä valmentajakollegastaan. Oulun Urheilutalo on Kuoksan isännöimä: valmentajaesittelyssä hänet kuulutetaan vaatimattomasti lem-pinimellä Midas. Myös intohimoiset tuuletukset, joissa hän suoristaa käsivartensa äärimmilleen ja karjuu ilmoille riemuaan ovat Kuoksan tavaramerkki.

- Ne ovat minun tapani laittaa persoonani peliin ja tuoda lisää katsojia otteluihin. Mielestäni siitä ei ole mitään haittaa joukkueelle. Pelaajana olin kahta kauheampi, mutta valmentajana pitää osata käyttäytyä. En ota yhtään korttia tiedostamattani, Kuoksa väittää.

Pelin aikana Kuoksalla on vahva ja intensiivinen katse. Kuoksa puhuu usein hul-lun kiillosta silmissä. Sen saman tulen hän haluaa nähdä pelaajiensa otteista ken-tällä. Hän linjaa, että kolmoislutzin opetteleminen taitoluistelussa on vaikeaa, sen sijaan tunteiden näyttämisen voi oppia myös perusluonteeltaan ujo ja vaatimaton suomalainen. Tunteet ovat Kuoksalle urheilussa kaikki kaikessa. Oli kyseessä sitten voiton ylväs riemu tai riepova tappion pelko. Ne ovat Kuoksalle ”huumetta”, mitä ei saa mistään muualta.

TEKSTI JA KUVAT TEEMU HASSINEN

Lentopallossa ei ole fyysistä kontaktia, jo-ten henkinen puoli korostuu entisestään. Tuulettelulla, protestoinnilla ja oikeanlaisilla taktisilla viivytyksillä yritetään kääntää peliä omalle puolelle.

Hämmentävin tempaus nähtiin helmikuus-sa Tiikereitä vastaan. Kuoksa nosti paitaa valmentajaesittelyssä ja paljasti karvaisen ma-hansa. Sitten hän osoitti napaansa ja vinkkasi samalla leikkisästi silmää valmentajakollegal-leen Tommi Tiilikaiselle.

- Saan testattua, millainen kasetti valmenta-jilla ja pelaajilla on. Kyllä sen näkee, että osaa valmentajista alkaa hieman ärsyttää mahtai-luni. Tiilikainenkin on myöntänyt, että on välillä vaikea pitää tunteet kurissa ja keskittyä peliin.

Vahvan fyysisen preesensin omaava Kuoksa vaikuttaa kentän laidalla kovalta ja kivikasvoiselta äijältä, joka ei anna ikinä perik-si tai murru. Mieheltä, jota et ensimmäisenä valitsisi tuijotuskilpailuun Oulun pimeälle kujalle. Siviilissä tilanne on toinen.

- Valmentamisessa on paljon teatteria, sillä olemme myös esiintyjiä. Kentän laidalla olen kova. Jos vaimolta kysyttäisiin, olen kotona oikeasti aika nössö ja herkkä kaveri, Kuoksa tunnustaa.

Vaimo Anne Kuoksa vahvistaa asian.- Rivikatsojalle ei näy, kuinka herkkä ih-

minen Olli on. Olen samaa mieltä, että hän on kotona hieman nössö. On ihan onni, että sama Olli, joka nähdään pelitapahtumassa, ei tule kotiin. Kilpailuhenkisyys ja kunnianhimo ovat piirteitä myös siviilissä, mutta suu-rin uho ja teatraali-

suus ovat poissa. - Olemme persoonina erilaisia. Ei minus-

ta olisi pullistelemaan pattia suuren yleisön edessä, mutta Olli nauttii siitä. Tasapainoa tuo myös, että en ole samalla tavalla kilpailuhen-kinen.

Sosiaalinen ja lämmin perheihminen ovat ne sanat, joilla Erkki Kuoksa kuvaa poikaansa lentopallon ulkopuolella.

- Valmentajana hän on tiukasti keskittynyt omaan työhönsä ja sulkee kaikki muut pois. Siviilissä tilanne on päinvastoin. Hän haluaa viettää aikaa ja keskustella kaikkien kanssa. Aika vain tahtoo loppua kesken.

Nähdessään poikansa heittäytyvän täysillä peliin hän tunnistaa myös itsensä.

- Olli on isänsä poika. Olin aivan samanlai-nen pelaajana ja valmentajana. On hienoa, että hän laittaa intohimonsa ja persoonansa peliin. Suomessa on nähty liikaa valmentajia, jotka seisovat penkin edessä kädet puuskassa sanomatta sanakaan.

Kauden päättymisen jälkeen Kuoksa matkasi tuttuun tapaan kotipaikkakunnalleen Rovaniemelle vanhempiensa luo. Zlatanin kuolematonta lausuntoa mukaillen hän tote-aa, että mies voi lähteä Rollosta, mutta Rollo ei lähde koskaan miehestä.

- Eilinen oli aika täydellinen vapaapäivä. Aurinko paistoi ja oli rauhallista. Sopivasti oli kuitenkin pientä tekemistä, sillä en millään osaa olla vain paikoillaan. Lomalla olen kelk-kailut, pilkkinyt ja hiihtänyt.

Suurin osa vapaa-ajasta niin lomalla kuin

pelikauden aikana menee Anne-vaimon ja las-ten Kitin ja Milan kanssa.

- Olli on hyvä isä. Se on hänelle elämän yk-kösrooli. Hän on vahvasti läsnä ja jaksaa tou-huta lasten kanssa, Anne Kuoksa kertoo.

Juuri lasten syntymät ovat olleet Kuoksalle elämän iloisimmat hetket. Ne ovat hetkiä, jot-ka ovat muuttaneet elämän tärkeysjärjestystä.

- Ennen lapsia lentopallon rooli oli isompi. Perhe on minulle kaikista tärkein. Toki lento-pallon roolia ei voi väheksyä, sillä minä ruo-kin perheeni. Tavoitteena on kasvattaa lapset järkeviksi veronmaksajiksi. Auttaa ja kasvattaa niin, että he pystyvät kulkemaan tasaisen elä-mänpolun. Etteivät he enää parikymppisenä söisi räkää, Kuoksa heittää.

Valmentajana Kuoksalle tärkeintä on ihmis-johtaminen. Ammatissaan hän saa suurim-man palkinnon pelaajien henkilökohtaisesta auttamisesta.

- Voitot ja tappiot eivät kosketa niin paljon kuin se, että pelaaja oppii jonkun taidon, jon-ka oppiminen on ollut vaikeaa ja vienyt pal-jon aikaa. Tuoreimpana esimerkkinä saimme Ville Sorvojan viimeisiin peleihin menemään eteenpäin hyökkäyspelissä. Siihen tarvittiin muutama tekninen avain ja repullinen hen-kistä valmennusta. Sitä ennen hän oli aika syvällä.

Ihmisjohtaminen on myös piirre, jota Ku-oksan kakkosvalmentaja Juha Keihäskoski ar-vostaa vankimmin.

- Olli ei ole norsunluutornissa vaan haluaa keskustella ja olla aidosti lähellä pelaajia. Hän on pelaajien kanssa paljon tekemisissä myös

vapaa-ajalla, kuten käy lounaalla heidän kans-saan.

Tuoreimpana esimerkkinä Kuoksa vei Et-tan yhdysvaltalaiskaksikon Joshua Walkerin ja Rusty Lavajan nauttimaan Lapin luonnon eri mahdollisuuksista Rovaniemelle.

Kuoksan johtoajatus valmentajana on: asenne on kaikki. Sama tunnollisuus on tärkeä arvo myös siviilissä.

- En pysty hyväksymään, jos joku ei tee lu-paamiaan asioita. Tekemällä sovitut asiat on jo aika pitkällä.

Rehellisyys on hänelle kaikista tärkein elä-mänarvo.

- En pysty valehtelemaan kenellekään tai missään tilanteessa. Totuuden kertominen sattuu, mutta ihmistä satuttaa vielä enem-män, jos kertoo valheita.

Kuoksa kertoo, että sai kotona kovan, mutta ymmärtävän kasvatuksen.

- Isä oli isosta perheestä maalta, ei siellä pal-jon perseilty, hän naurahtaa.

Isä Erkin mukaan Olli oli lapsena kunnian-himoinen, itsepäinen ja vahvasti itseohjautu-va liikunnan suhteen. Kun 3-vuotiaalta pojal-ta kysyttiin päiväkodissa, mikä sinusta tulee isona, tuli vastaus nopeasti: ”Minusta tulee pelimies, pelekästään pelimies.”

Erkki Kuoksa vahvistaa, että Olli oli jo pienenä sanavalmis, mutta ominaisuus on ke-hittynyt vuosien karttuessa. Kuoksa on lehdis-tötilaisuuksissa Mestaruusliigan teräväkielisin persoona, jolla on mielenkiintoista sanottavaa ainaisen perusjargonin sijasta.

Haastattelijan ja yleisön kannalta on kut-kuttavinta, että ei ikinä tiedä, mitä on luvas-sa ennen kuin lappilaisen runsas sana-arkku aukeaa. Kuoksa saattaa vastata kysymykseen muun muassa Putous-läpällä tai käyttää haus-koja kielikuvia kuten punainen lenkki otsassa tai vertauksella, miltä tuntuu olla pesukarhu pesukoneen myllyssä.

Verbaalinen taito rakentuu muun muassa

siitä, että hän lukee ja seuraa maailmaa pal-jon.

- Osa on tullut myös kotoa isältä, sillä hän työskenteli toimittajana. Kaveripiirissäni on ihmisiä, jotka ovat puolet verbaalisesti lahjak-kaampia kuin minä. On siinä muutama termi tarttunut mukaan.

Kuoksa vakuuttaa, että kentän laidalla hän ei ole menettänyt hermojaan täysin koskaan. Median kanssa on toisin.

- Nuorempana, kun aloittelin valmentaja-na, sanoin aina sen, mitä ajattelin. Nyt olen tajunnut, että on helpompaa itsensä ja mui-den kannalta, että ei sano kaikkea, mitä mie-lessä liikkuu.

Ehkä siksi hän pitää usein pienen tauon en-nen kuin aloittaa oman puheenvuoronsa.

Kuoksa on Suomen lentopallovalmentajista aktiivisin sosiaalisen median puolella. Omien Facebook-viestiensä hän toteaa olevan puh-taasti viihdettä. Kuten seuraava helmi osoit-taa.

- ”Menin saunan jälkeen olut kädessäni ’mestarin’ tuoliin ja otin ansaitun hörpyn sau-naoluestani. Sen jälkeen maailma ei ole ollut entisensä. Kun olut saavutti kieleni, olin sho-kissa. En muista kyseisistä tapahtumista juuri mitään, mutta vaimoni sanoi, että sinä näytit silloin siltä kuin sinulta olisi sielu paennut tai-vaaseen. Parin viikon harmaan jakson jälkeen tajusin ostaneeni vahingossa ykkösolutta. Kaksi vuotta on kulunut, ja tuska ei hellitä.”

Blogissa hän haluaa osoittaa syvällisen puolensa. Sen, että hän on muutakin kuin huutava valmentaja ja puujalkoja veistelevä vitsiniekka.

- Siellä kirjoitan, kuinka ajattelen asioista. En halua itkeä. Jos kritisoin jotain, olen val-mis samalla esittämään parannusehdotuksen.

Henkilökuvaa ei voi piirtää ilman mai-nintaa Kuoksan Siperian kokoisesta itseluot-

tamuksesta. Piirteestä, joka on tullut esille useissa haastatteluissa. Tässä haastattelussa pääsemme jo muutaman kysymyksen ohi en-nen kuin ensimmäinen osoitus siitä tulee.

- Olen tehnyt eniten töitä Suomessa kehit-tyäkseni, Kuoksa viittaa lentopalloon.

Paljon puhuva oli myös hetki kun Kuoksa tuli Ettan päävalmentajaksi 2009. Hän totesi, että ”Mä vedän ton hallin täyteen” ja osoitti yli 6000 katsojaa vetävää Raksilaa. Perspektii-viä lausunnolle tuo, että Ettan yleisökeskiarvo oli tällä kaudella reilut viisisataa katsojaa.

- Se tapahtuu. Se riippuu, kuinka paljon mi-nulle annetaan markkoja. Heti kun pääsem-me ensimmäisen kerran finaaliin, Raksila on täynnä.

Mistä sitten raudanluja itseluottamus kum-puaa?

- Se tulee varmaan kunnianhimosta. En ole koskaan halunnut tyytyä melkein hyvään tai keskinkertaiseen. Haluan aina olla paras, Ku-oksa painottaa.

33-vuotiaalla Kuoksalla on edessään vie-lä pitkä pätkä valmentajan uraa.

- Mitä enemmän valmentaa, sitä vaikeam-maksi se käy. Tieto lisää tuskaa ja huomaan sen, kuinka paljon tästä voi vielä oppia.

Uransa jälkeen hän toivoo, että hänet muis-tetaan miehenä, joka antoi kaikkensa eikä iki-nä periksi.

Yhdessä asiassa Kuoksa on kuitenkin valmis tinkimään.

- Martalle (vaimolle) tulee kyllä annet-tua periksi. Se on jossain tilanteis-sa parempi niin. Sama juttu kuten lentopallossa: win the right battles.

ILMAPIIRIENESTYMISEN

Yrittäminen on yhtä aikaa vapautta ja vastuuntuntoa. Kaikista ei ole yrittäjiksi, mutta

nykyään siihen mukaan heittäytyminen on helpompaa ja monet käyttävät tilaisuuden

hyväksi. He ovat rakentamassa tulevaisuuden työllisyysmarkkinoita.

Oulun Technopolis sijaitsee Linnanmaalla, ja tänne on perus-tettu useita teknologia-alan yritysten konttoreita ja toimipisteitä. Valmiiden yritysten lisäksi täällä on myös yksi oululaisen yrittäjyy-den alkulähteistä. Astun sisään paikkaan, jota kutsutaan Yritysta-komoksi. Paikka mainostaa itseään rohkaisevasti lauseella ”Ideasta menestyjäksi”. On päivänselvää, ettei kaikille näin tapahdu, mutta ainakin toimitilan katto saa minut vakuuttuneeksi siitä, että tääl-lä syntyy yrityksiä. Katosta roikkuu lähemmäs sata rekisterikilven näköistä kylttiä. Niihin on kirjoitettu yrityksen y-tunnus ja toiselle puolelle nimi. Arvatenkin nämä kaikki ovat saaneet alkunsa juurikin Yritystakomossa.

Mutta mikä tuo ihmiset tänne kertomaan omista liikeideoistaan? Mikä on se ratkaisevan suuri kynnys yrityksen perustamiselle, jota he eivät pysty ylittämään ilman tätä paikkaa?

Maanantaipäivä on tarkoitettu uusille takomotoimintaan mukaan haluaville. Pöytäseurueessamme istuu lisäkseni neljä hen-

kilöä, joilla on kaikilla pitkä kokemus tekniikan alalta. Varmasti monien tuoreessa muistissa on Nokian massiiviset irtisanomiset Oulussa viimeisten vuosien aikana. Kaupunki on aina tunnettu tek-nisestä osaamisesta, eikä se ole mihinkään hävinnyt. Muun muassa useat entiset Nokian työntekijät ovat löytäneet uusia töitä, joka vas-taa heidän koulutustaan ja osaamistaan.

Suomen tilanne ei kuitenkaan ole yritysten osalta niin hyvä, että kaikille pystyttäisiin takaamaan töitä alan yrityksistä. Yksi suurim-mista kolauksista tapahtui elokuun 2. päivänä vuonna 2012, kun Nokia ilmoitti irtisanovansa peräti 700 työntekijää Oulun yksikös-tä. On sanomattakin selvää, että tilanne pistää yksittäisen henkilön miettimään, mihin hän voisi käyttää jo olemassa olevan osaamisen-sa. Monille oma yritys on uusi portti takaisin työmarkkinoille.

Hyvä liikeidea ei yksinään riitä yrityksen perustamiseen. Projek-tissa pitää ottaa huomioon muun muassa kulut, toimitilat, työn-tekijät ja erilaiset määräykset. Paperitöitä riittää, eikä esimerkiksi budjetin laskeminen ole aivan yksinkertaista.

TEKSTI JA KUVAT ANSSI KARJALAINEN

ILMAPIIRI

Yritystakomon ”Takomottarena” tunnettu Niina Karvinen vahvistaa näkemyksen siitä, että Oulussa on erityisen paljon tekno-logia-alan työntekijöitä niin sanotusti vapailla markkinoilla. Hänen mukaansa Yritystakomolle tulevat eivät aina ole edes varmoja, ha-luavatko he toimia tulevaisuudessa yrittäjinä.

– Yleinen työllisyystilanne, mikä Oulussa vallitsee tuo monet ihmiset meidän takomotoimintaan. Meille hakee mukaan paljon työttömiä, jotka rupeavat miettimään yrittäjyyttä uutena työllisty-misvaihtoehtona. Heillä ei välttämättä aina ole valmista ideaa tai yrittäjyys ei ole polku, minkä he ovat valinneet, mutta he haluavat ylläpitää omaa osaamistaan, Karvinen taustoittaa.

– Usein tänne hakevilla on valmiina idea ja teknologinen osaami-nen, ja sitten lähdetään viemään hommaa eteenpäin. Haaste tulee yleensä siinä, miten ideasta saadaan valmis tuote ja kannattavaa lii-ketoimintaa.

Muun muassa markkinoinnin parissa aiemmin työskennellyt Karvinen näkee Oulun vallitsevan tilanteen enemmän mahdolli-

suutena kuin uhkana. Yritystakomon verkostot ulottuvat myös ta-lon seinien ulkopuolelle, ja esimerkiksi yrityksen rahoitukseen saa vinkkejä ja apua.

– Meiltä löytyy rahoitustahoja; on ELYä, Tekesiä ja Busi-nessOulua, joista viimeisimmässä annetaan myös apua siihen, miten yritystä markkinoidaan ulkomaille. Tietysti tähän voi vielä lisätä joukkorahoitukset ja enkelisijoittajat, joita on lähellä. Me opettelemme täällä jo valmiiksi pitchaamista ja yrityksen tarinan-kertomista, joiden jälkeen on helpompi lähteä rahoittajille tarjoa-maan omaa yritystä.

Startup-yritystrendi todella näkyy Oulun seudulla. Maakun-takohtaisessa vertailussa Pohjois-Pohjanmaa sijoittui neljänneksi, kun Tilastokeskus listasi vuonna 2014 aloittaneiden yritysten mää-rän. Yrityksiä oli yhteensä 335, ja edelle ylsivät ainoastaan Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi. Kaikki maakunnat mukaan laskettu-na eniten startup-yrityksiä perustettiin ammatillisen, tieteellisen ja teknisen tieteen toimialoille.

Kolikon kääntöpuolena taas yrityksiä lopetti koko maassa enem-män kuin aikaisempana vuonna. Tilastokeskuksen mukaan 368 yri-tyksen toiminta päättyi Pohjois-Pohjanmaalla, mikä on niin ikään neljänneksi eniten koko maassa.

Yritysmaailmassa piilee aina taustalla epäonnistumisen mahdol-lisuus, kuten myös kaikilla muussakin luomityössä. Yrityksen kaa-tuminen eli konkurssi nähdään kuitenkin erityisesti Suomessa peikkona, jota kammoksutaan usein sen takia, että yrittäjä menettäisi sen takia maineensa.

Valtameren toisella puolella, Yhdysvalloissa, puolestaan vallitsee kulttuuri, jossa kon-kurssi on rohkean yrittäjän merkki, ja mitä useampia niitä on eh-tinyt kertyä, niin sitä ko-vempana yrittäjä-nä henkilöä

voidaan pitää. Niina Karvisen mielestä Suo-messakin voitaisiin jossain määrin lieventää konkurssipelkoa, koska epäonnistuminen on vähintään yhtä mahdollinen skenaario kuin yrityksen pystyssä pysyminen.

– Yrittäjyyttä ja siihen mahdollisesti liitty-vää konkurssia pidetään Yhdysvalloissa yh-denlaisena oppikouluna. Kaikki eivät onnistu missään tapauksessa, ja pitäisi ymmärtää, että konkurssi on myös yksi polku.

Minun ei tarvitse kävellä pitkälle löy-tääkseni startup-yrittäjän. Yritystakomon toimitiloissa on mahdollista ylläpitää firman liiketoimintaa sen ensimmäisinä kuukausina, jos toimipaikkaa ei ole vielä muualta tiedossa. Näin on tehnyt muun muassa autokorjaamo-palveluita markkinoiva AutoJerry, jossa työs-kentelee tällä hetkellä kaksi työntekijää – Jari Vallström ja Heikki Johansson.

Täysin omarahoitteisesti alkuun laitettu yritys on ollut toiminnassa huhtikuusta 2014 lähtien ja alku onkin sujunut heidän mu-kaan hienosti. Vinkin Yritystakomosta kak-sikko sai heidän sisäpiiristä, ja kun yritys ei ollut vielä valmis sijoittamaan rahaa vuokra-maksuun, osoittautuivat takomon neuvotte-

l u -h u o -

neet ja toimiti lat

hyväksi vaih-toehdoksi. Jari

Vallströmillä on aiempaa kokemus-

ta yrittämisestä, ja sitä ennen muun muassa No-

kialta. Heikki Johansson puo-lestaan kertoo yliopistossa opis-

kelun värittäneen elämään ennen AutoJerryä, mutta näki yrityksessä

potentiaalia heti opintojen päätyttyä. – Autokorjaamokenttä ei ole meidän mie-

lestä toistaiseksi osannut hyödyntää digitaali-suutta kunnolla. Vastaavanlaisia portaaleja saattaa olla, mutta he eivät ole ottaneet vain yhtä palvelua pääasialliseksi kehittämisen kohteeksi, Vallström ja Johansson pohtivat.

Heille molemmille yrittäjyys on tuonut kaivattua vapautta, jota palkkatyöläinen ei välttämättä kykene saamaan. Työkiireiden ja vastuun suuresta määrästä he ovat kuitenkin yhtä mieltä.

– Kaikista mukavinta on se, että yrittäjänä ei ole tilivelvollinen kenellekään muulle, pait-si itselleen. Harvoin tässä työssä on motivaa-tio-ongelmia, ja tämä on jatkuvaa kehittymis-

tä ja oppimista, Vallström toteaa.– Pitää ymmärtää, että vaikka yrittäjänä voi

tehdä, mitä haluaa, niin kaikkea ei kuiten-kaan saa tehdä, Johansson lisää heti perään ja Vallström vahvistaa tämän parilla pään nyö-käytyksellä.

Monesti yrittäjän arjesta kerrotaan, ettei lomia ja vapaa-aikaa juurikaan ole, mutta Jari Vallström on pyrkinyt toistaiseksi pitämään työasiat Yritystakomon sisällä, vaikka intoa olisikin tehdä töitä enemmän.

– Suurin haaste on malttaa olla kotona tekemättä töitä ja ylläpitää parisuhdetta. Aika on rajallinen resurssi meille. Haasteen ja hauskuuden välillä joutuu usein priorisoi-maan, Vallström naurahtaa.

Jotta pääsisin tutustumaan Yritystako-mon käytännön toimintaan vielä tarkemmin, teen toisen vierailun Technopolikseen. Ky-seessä on niin kutsuttu kasauspäivä, jolloin jo valmiita liikeideoita hiotaan entisestään kaikkien takomotoiminnassa mukana olevien avustuksella.

Aamutuimaan alkaneessa tapahtumassa oli havaittavissa hyvää ja rakentavaa vuorovaiku-tusta heti ensimmäisestä esittelystä lähtien. Keskustelua syntyi muun muassa vasta pe-rustettujen yritysten ansaintalogiikasta ja sii-tä, kuinka mainostuloilla pystyisi elättämään itsensä. Eräs startup-yrittäjä puolestaan esitti suoran tarjouksen, jotta hän saisi projektil-leen apulaisia. Joukosta ilmoittautui heti pari työntekijää mukaan avustamaan.

Estradille saapui myös lähes valmis yrittäjä, jonka idea kaipasi enää lopullista rahoittajaa. Esityksensä hän päätti tavalla, joka herätti yleisössä ihailua ja samalla varmasti uskoa omiin suunnitelmiinsa.

– Projekti on ollut samalla minulle yrittä-jyyskoulu. Olen lähtenyt hommaan alusta asti sillä asenteella, että haluan katsoa kortti-ni loppuun asti ja viedä tämän maaliin, hän hehkutti.

Sanoissa oli todellakin ihailun aihetta. Asenne ja usko omaa ideaa kohtaan saattavat keskeneräisessä projektissa olla ne tekijät, jot-ka voivat mahdollistaa nousun menestyjäksi. Ilman uskoa ja palavaa halua monet ideat päätyvät lopulta takaisin pöytälaatikkoon pö-lyttymään.

Mies ja hänen mahdollisen yrityksensä te-kijäjoukko keräsikin välittömästi esityksen jäl-keen pari henkilöä luokseen. Nämä kertoivat idean olevan juuri sitä, mitä he ovat joskus ha-lunneet toteuttaa, mutta eivät ole siihen pys-tyneet, ja pyysivät päästä mukaan projektiin.

Tuli tunne, että istuin tulevien menestyjien vieressä.

Opiskelijapolitiikasta

areenoilleisommille

Odotan Cafe Puistolan edessä Jenni Pitkoa, joka saapuukin paikalle ja pahoittelee parin minuutin myöhästymistään, jota en itse edes ehtinyt huomata. Tyylikäs kahvila sijait-see kauniissa vanhassa rakennuksessa aivan Oulun keskustassa. Tuntuu jotenkin luonte-valta, että arkkitehtinä työskentelevä, keskus-ta-asumista politiikassa tukeva Jenni halusi tavata juuri täällä.

Pitko on kotoisin Kemistä. Hänen äitin-sä on yrittäjä, jolta Pitko uskoo oppineensa kovan työn tekemisen. Edesmennyt isä oli diplomi-insinööri. Hänellä on isosisko ja –veli ja isän toisesta avioliitosta 16-vuotias sisko, jonka Pitko mainitsee olevan hänelle todella tärkeä.

Pitko kertoo olleensa lapsena kova harras-tamaan. Hän on muun muassa käynyt eri ku-vataidekerhoissa ja kokeillut useita soittimia, kuten 36-kielistä kannelta, pianoa, akustista- ja sähkökitaraa sekä trumpettia.

– Niiden opettelu oli aina kivaa, mutta sit-ten kun pääsi jyvälle siitä soittimesta, niin en oikein jaksanutkaan harjoitella niitä ja se aina jäi siihen, hän naurahtaa. Hän sanoo lopulli-sesti luopuneensa soittimista myönnettyään itselleen, ettei ole musikaalista tyyppiä.

Pysyvämpä-nä harrastuk-sena Pitkolla oli partio, jota hän har-rasti noin kymmenen vuotta.

– Partiohan on aivan mahtava harrastus! En sitä silloin ajatellut niin, mutta jälkeenpäin kun miettii, mitä kaikkea sieltä on saanut, se on ihan mahtavaa, hän innostuu.

– Siellä opetetaan vastuuta ympä-ristöstä ja luonnonsuojelua, mutta myös vastuunottoa muista ihmisistä.

Pitko muistelee 12-vuotiaana partiolaisena vieneensä 9- ja 10-vuotiaita mökille yön yli.

– Kyllähän se pelotti, mutta niin sitä vas-tuuta oppi ottamaan.

Partiossa Pitko omaksui myös jotain, mikä ehkä vaikutti hänen tulevaisuuteensa.

– Minulla oli ihana vartionjohtaja, joka opetti meille kierrättämistä ja sellaista, mitä minulle ei oltu kotona opetettu ollenkaan. Mutta se vartionjohtaja kertoi, miksi kierrät-täminen on tärkeää, ja silloin jo oivalsin, että miksi laittaa roskiin jotakin, mitä voi käyttää uudestaan tai paremmin.

Pitko on ensimmäisen kauden kun-nanvaltuutettu ja Vihreiden Oulun valtuus-toryhmän puheenjohtaja. Nyt hän on ehdolla eduskuntaan ensimmäistä kertaa. Haas-tattelun aikaan vaaleihin on noin kolme viikkoa, kiirettä siis var-masti pitää.

– Onhan se kampanjointi vähän

TEKSTI JA KUVAT OONA LAKSO

sellaista vuoristorataa. Välillä on ihan super-hauskaa ja onnistumiset tuntuu mahtavilta. Välillä on myös tosi raskasta ja pitää muistu-tella itselleen, miksi tätä jaksaa tehdä, hän kertoo.

Pitko on tehnyt töitä kampanjansa eteen viimeiset puoli vuotta, mutta kovin työ alkaa vasta nyt.

– Nyt on jaettu ne äänestyslappuset ja sen huomaa selvästi, että ihmiset alkavat olla kiin-nostuneita. Nyt alkaa se viimeinen rutistus, se ihmisten kohtaaminen ja koskettaminen, vaikutuksen tekeminen.

Vihreät ei ollut Pitkolle puolueena mikään itsestäänselvyys. Hän kertoo äänestäneensä elämänsä aikana ”melkein jokaista puoluetta”, eikä aiemmin kokenut yhteen puolueeseen sitoutumista tärkeänä. Viime presidentin-vaalien aikaan hän innostui Pekka Haaviston kampanjasta ja samoihin aikoihin päätti läh-teä itsekin politiikkaan, jolloin vihreät valikoi-tui hänen puolueekseen.

– Vihreillä on tähtäin pitkällä tulevaisuu-dessa. Se, että ajatellaan omaa etua pidem-mälle myös meidän jälkeen tulevia lapsia ja nuoria. Vastuu tulevista sukupolvista on se tärkein syy miksi valitsin vihreät.

Poliitikon ura ei ole ollut aina Pitkon haa-veena. Hän sanoi ala-asteen toisella luokalla aikovansa arkkitehdiksi. Hän haki opiskele-maan alaa kolmena vuonna, kunnes vihdoin pääsi opiskelemaan Oulun yliopistoon. Arkki-tehtuuria voi opiskella myös Espoossa ja Tam-pereella, miksi siis juuri Oulu?

– Suurin osa kemiläisistähän valuu tähän Ouluun lähelle, en tiedä mikä siinä on.

Pitkon isosisko ja –veli ja suuri osa kemiläi-sistä kavereista muuttivatkin Ouluun, joten tänne oli helppo tulla.

– Oulu tuntui silloin myös jotenkin sellai-selta ihanalta suurkaupungilta, että täällä on kunnon kaupunkikulttuuri ja –meininki, hän muistelee nauraen. Oululaisena tuo mieliku-va vähän naurattaa minuakin.

– Kyllä minä tavallaan olen vieläkin sitä mieltä, vaikka nyt toivon että tämä olisi enem-män se suurkaupunki ja olisi enemmän vielä kaupunkikulttuuria. Oulu on mielestäni tosi hyvä paikka olla ja minulla on pohjoisessa juuret, niin ei täältä haluaisi poiskaan lähteä.

Pitkon mukaan Oululla olisi opittavaa vaik-kapa Turusta tai Helsingistä ja myös oikeista suurkaupungeista maailmalta.

– Oulu on hyvä paikka, mutta voisi tämä olla vielä ihanampikin.

Myöhemmin myös politiikasta tuli osa Pitkon unelmaa, ja se viekin ainakin tällä het-

kellä voiton lapsuuden haaveammatista. – Vaikka teenkin ihan kaikkeni, että pää-

sen eduskuntaan, niin en ole surullinen, jos en pääse. Minulla on ihana työpaikka ja arkki-tehtuuri, millä voin sitten edistää unelmaani. Mutta tuntuu, että minusta olisi enemmän hyötyä eduskunnassa.

Pitko ei ole myöskään ajatellut toimivansa politiikassa koko ikäänsä, hänen mukaansa sillekin on hyvä olla rajansa.

Pitko kertoo arkkitehtiopintojen ol-leen suuressa roolissa siinä, millainen hän on nyt ihmisenä.

– Siellä opiskelu teki minut niin onnelli-seksi. En ollut koskaan kovin hyvä koulussa, mutta siellä koin ensimmäistä kertaa sen niin mahtavan oppimisen ilon ja tunteen, että tässä minä olen hyvä. Sieltä sain rohkeutta ja itsevarmuutta.

Yliopistossa Pitko lähti mukaan opiskelija-politiikkaan. Ensin hän toimi arkkitehtikillan bile- ja fuksivastaavana, myöhemmin puheen-johtajana, kunnes haki ylioppilaskuntaan. Sii-nä vaiheessa Pitkoa ei kiinnostanut isomman mittakaavan vaikuttaminen. Kiinnostus kun-nallispolitiikkaan kuitenkin heräsi opiskelija-politiikan kautta.

– Meillä oli aina välillä tapaamisia silloisen kaupunginhallituksen ja muiden oululaisten johtajien ja päättäjien kanssa ja silloin tuntui, että eikö tuolla oikeasti ole nuoria mukana. Olihan siellä muutama, mutta ne näkyivät siellä niin vähän.

Sitten Pitko turhautui. – Me teimme ylioppilaskunnassa sellais-

ta kunnallispoliittista ohjelmaa. Tuntui, siltä että meillä oli se mahtava ohjelma, jota ylpeä-nä haluttiin näyttää päättäjille, mutta sitten se ei kuitenkaan oikeasti kiinnostanut heitä. Tuntui että heillä oli kaikilla joku oma intressi ja se ei ollut se, että tehdään hyvä kaupunki opiskelijoille. Silloin päätin, että minä haluan lähteä sitä tuonne edistämään.

Pitko lähti ensimmäistä kertaa ehdolle kunnallisvaaleihin vuonna 2012 ja pääsi heti sisään.

Pitko kertoo Tarja Halosen olevan hä-nen esikuvansa politiikassa. Hän ihailee Halo-sen periksi antamattomuutta ja tahtoa muut-taa maailmaa ja sitä että hän raivasi tiensä Suomen ensimmäiseksi naispresidentiksi.

Vaikka Suomi onkin nähnyt jo ensimmäi-sen naispresidenttinsä, politiikka on edelleen hyvin miesvaltaista. Pitko kertookin kohdan-neensa yllättävän paljon sukupuoleensa ja ikäänsä liittyvää vähättelyä. Varsinkin hänen aloittaessaan kaupunginhallituksessa, hän koki muiden joskus käyttävä niitä aseena hän-tä vastaan. Hän kuitenkin ajattelee, että osa alentavasta tytöttelystä oli vain tarpeetonta huumoria.

– Yhdessä kaupunginhallituksen kokouk-sessa kävimme ensimmäisiä neuvotteluita, ja se kesti yli kymmeneen. Joku sitten keskeytti kokouksen ja kysyi, että onkohan jo Jennin nukkumaanmenoaika, hän muistelee huvit-tuneena.

– Mutta ei tuollaiset minua niin haitannut. En ole joutunut ennen tuollaista kohtaamaan niin enemmän se nauratti. Ei se minua lan-nistanut ollenkaan.

Hän ymmärtää, että tasa-arvon eteen täy-tyy tehdä töitä. Hän vaikuttaakin määrätie-toiselta ihmiseltä, joka ei luovuta pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.

Pitkon tulevaisuus on vaalien vuoksi juuri nyt hieman epävarma. Hän toteaa rau-hallisesti, ettei edes halua miettiä liikaa, miltä tulevaisuus näyttää. Hän unelmoi kuitenkin, että saisi tehdä jotain merkittävää ja parantaa asioita.

– Mutta sitten unelmoin myös, että oli-si vapaa-aikaa. Ne eivät aina ihan kulje käsi kädessä. Se, että haluaa tehdä paljon asioita, tarkoittaa monesti sitä, että siihen pitää uhra-ta kaikki vapaa-aikansa. Vähän niin kuin tälle projektille olen viimeiset puoli vuotta käyttä-nyt kaiken ajan, mitä en ole ollut töissä, hän sanoo viitaten kampanjaansa.

Vastuu tulevista sukupolvista on se tärkein syy miksi

valitsin puolueekseni vihreät.

l u o m a s s aOulun kaupunginteatterin pääaulassa on sähköinen ja innostunut tunnelma. Aulas-sa kuhisee kymmeniä ihmisiä, ja lisää lappaa ovista sisälle. Suurin osa ihmisistä on toisil-leen tuntemattomia, mutta he alkavat varsin epäsuomalaiseen tapaan juttelemaan ennak-koluulottomasti toisilleen.

Aula on täynnä esittelyständejä, joiden vierillä seisovat esittelijät alkavat välittömästi puhumaan eteen pysähtyville ihmisille. Ih-misten päiden yläpuolelle yltävien ständien taustakankaisissa vilkkuu kaikille tuttuja ni-miä. Business Oulu, Lapin yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu, VTT.

Pysähdyn erään esittelypisteen luokse tui-jottamaan näyttöä, jossa pyörii video Oulun keskustan läpi ajavasta autosta. Ennen kun ehdin edes kysyä mitään, viereeni ilmaan-tuu innostuneen näköinen nuori mies. Hän kertoo videon esittelevän Oulun kaupungin uutta satelliittihallintaan perustuvaa liiken-

nevalojen ohjausjärjestelmää. – Tällä tekniikalla voi kääntää kaikki lii-

kennevalot vihreäksi hälytysajoneuvoille. Videolla kuljettaja ajaa yli sadan vihreän lii-kennevalon läpi ympäri Oulua pysähtymättä kertaakaan, esittelijä kertoo.

Ihmisten puheensorinan keskeyttää matala ja auktoriteettinen miesääni, joka kan-tautuu kaupunginteatterin perinteisestä kuu-lutusjärjestelmästä.

– Ensimmäinen soitto. Pikisalissa alkaa Northern Service Day.

Northern Service Day on Pohjois-Suomen yrittäjille ja julkishallinnolle suunnattu palve-luliiketoiminnan verkostoitumistapahtuma. Tapahtuman keskiössä on vuosittain vaihtuva teema, joka käsittelee pohjoisen palvelualan ajankohtaisimpia asioita.

Tapahtuma järjestettiin tänä vuona kolmat-ta kertaa. Teemaksi valittiin asiakkaan tarpei-

den kohtaaminen, arjen elämykset ja niiden skaalautuminen.

Teemalle annettiin kaksi kysymystä, joita osallistujat ja puhujat saivat miettiä. Voiko elämyksiä monistaa? Toimiiko sama elämys Oulussa ja Hanoissa?

Mielenkiintoisia kysymyksiä. Teema on kieltämättä ajankohtainen, sillä elämyksien ympärille palvelunsa ja tuotteensa luovat yritykset liikkuvat Oulun ja koko Suo-men liike-elämän eturintamassa. Luovien alojen yritykset, kuten pelien kehittäjät Supercell, Rovio ja Fingersoft ovat kaikkien huulilla. Suomalaisen designin ja palvelutekno-logian osaaminen on maailman-kuulua.

Oulussa halutaan monistaa elämyksiä. Onko se mahdollista?

TEKSTI JA KUVAT TUUKKA HYTTINEN

”Oulun tulevaisuus on alojen

yhteistoiminnassa. Ihmisillä on selvää

halua yhdistää osaaminen uusien

ideoiden ja ratkaisujen löytämiseksi.”

Oulussa toimii noin 1000 luovien alojen yritystä, joiden yhteen laskettu liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa. Yritykset työllis-tävät noin 2000 työntekijää. Oulussa syntyy noin 100 uutta luovien alojen yritystä vuodessa.

Ihmiset valuvat rauhallisesti teatterisaliin. Kun väki on löytänyt paikkansa katsomosta, sama innostunut puheensorina täyttää huoneen.

Pian lavalle nousee yksi tapahtuman järjestäjistä, VTT:n eli val-tion teknillisen tutkimuslaitoksen tutkijatohtori Kaisa Still. Hän toi-vottaa yleisön tervetulleeksi, ja kertoo lyhyesti yleisölle Northern Service Dayn taustoja.

– Tällä kertaa keskitymme asiakaskokemukseen, asiakastyytyväi-syyteen ja heart-to-heart-palveluihin, Still julistaa.

Jännittävältä kuulostaa, mutta pian käy selväksi, että lennokkai-ta termejä ja monimutkaisia visioita tulvivaa puhetta ei maallikko helpolla sisäistä. Niin ei ole kuitenkaan varsinaisesti tarkoituskaan. Northern Service Day on tapahtuma palveluliiketoiminnan moni-muotoisten alojen ammattilaisille, joiden intohimo on heidän pal-velujensa kehittäminen entistä laadukkaammiksi yhdessä heidän asiakkaidensa kanssa.

Järjestäjätahon edustaja ja VTT:n tutkija Katri Kallio osaa pukea palveluihmisten aatteen palon sanoiksi.

– Teema on tälle ajalle tärkeä. Oulussa on hirveästi monipuolis-ta osaamista, mutta yritysten liiketoiminnan kehittämistä tehdään liian harvoin asiakaslähtöinen palveluajattelu edellä. Suomi on edelleen insinöörilähtöinen maa, mutta asiakkaan tulisi olla yhä enemmän palveluiden keskiössä.

Oululaisilla on kova halu nostaa elinkeinoelämänsä takaisin ja-loilleen. Kaikki tapahtuman osallistujat tuntuvat olevan sitä mieltä, että se on mahdollista saavuttaa tuomalla pohjoisen osaajat yhteen luomaan jotain uutta. Itseäni kuitenkin mietitytti, miten tällaiset seminaarit auttavat asiaa.

– Northern Service Day on mahtava mahdollisuus verkostoitua eteenpäin katsovien ihmisten kanssa. Tämä tapahtuma toteutetaan täysin vapaaehtoisesti maksuttomana, ja kaikki tulevat tänne vain täydestä tekemisen palosta. Oulun tulevaisuus on alojen yhteistoi-minnassa. Ihmisillä on selvää halua yhdistää se osaaminen uusien ideoiden ja ratkaisujen löytämiseksi, Kallio vastaa.

Vaikka VTT:n edustajana Kallio näkee tapahtuman luonnollisesti ainoastaan erittäin hyödyllisenä, on häntä helppo uskoa. Northern Service Day ei ole vaivaannuttavaa pönöttämistä, vaan silmin näh-den rehellisesti asiakaslähtöisemmästä ja kestävämmästä palvelujen kehittämisestä innostuneiden ihmisten kokoontuminen.

Still juontaa lavalle VTT:n erikoistutkijan Jouko Myllyojan. Organisaatioiden toimintaympäristöjen kehittämisen parissa va-kuuttavan tutkijan uran tehnyt Myllyoja on harrastanut pitkään teatteria. Ajan myötä hän huomasi, että teatterille ominaisen elä-myksellisyyden ja avoimuuden voisi tuoda osaksi työyhteisöjä.

Myllyojan puhe kertookin useista tapauksista hänen uraltaan, joissa luomalla improvisaatioteatterikerho yrityksen työyhteisöön

kehitettiin yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta huomattavasti.– Improvisaatio perustuu luottamukseen, yhteisöllisyyteen, ris-

kinottoon, rakentavaan vuorovaikutukseen ja innovointiin. Työyh-teisön vuorovaikutusta kehittämällä päästään tilanteeseen, jossa palveluja ja tuotteita pystytään kehittämään yhä paremmalla yh-teistyöllä, Myllyoja kertoo.

Esitelläkseen improvisaation vapauttavaa voimaa, Myllyoja kut-suu lavalle rovaniemeläisen improvisaatioteatteriduon Paksukaisen & Paksukaisen. Veijarimaisen kaksikon teatteri perustuu täysin improvisoituun komediaesitykseen, jonka aiheet ja tapahtumat saa päättää yleisö.

Koomikkoduon sekopäisen vauhdikkaan esityksen aiheet vaih-tuvat lennosta aamupuuron syömisestä spinning-tunnilla veden myymiseen osana linja-autokyytiä. Esityksen lomassa naurattajat innostavat yleisöä tuulettamaan ”villeillä brasilialaisilla aplodeilla”.

Hassuttelun jälkeen käydään jälleen itse asiaan. Vuorossa on merkittävien oululaisten ja kansainvälisten palveluyritysten edus-tajien paneelikeskustelu, joka on tämän vuoden Northern Service Dayn merkittävintä antia. Keskustelu on interaktiivinen tilanne, johon yleisöä kannustetaan osallistumaan vapaasti.

Paneeli ottaa kynsiinsä tapahtuman pää-teeman. ”Voiko elämyksiä monistaa?”

Kirkkaasti valaistulle esiintymislavalle on aseteltu viisi tuolia rennon keskusteluohjel-man mukaiseen järjestykseen. Niihin istuutu-vat markkinoinnin ja yritysviestinnän osaaja Haltian Oy:n Heini Tuorila, esiintymistaiteen ja kansainvälisen mediakentän moniottelija Antti Kairakari, pitkän uran Nokian teknisenä asiantuntijana tehnyt Jari Moilanen, digitaa-listen pelien asiantuntija Ludocraftin Tony Manninen ja innovatiivisen oululaisen verk-koratkaisuyrityksen Uros Oy:n toimitusjohta-ja Tommi Uhari.

Yleisö pääsee seuraamaan innokkaan kii-vasta keskustelua, joka vilisee ennakkoluulot-tomia ajatuksia ja lennokkaita lausahduksia.

– Kaikki elämä on kuin peliä, sillä vuoro-vaikutus, leikkiminen ja elämykset ovat osa elämää kaikissa kulttuureissa. Pelillisyyttä on kaikkialla, ja sopivalla luovuudella siitä voi-

daan suunnitella tuotteita ja palveluja. Jos halutaan erottua muiden yritysten joukosta, pelillisyydellä voidaan luoda yritykselle sär-mää ja sielua, Tony Manninen avaa.

Heini Tuorila jatkaa määrätietoisesti, että kaikkia palveluita on kehitettävä asiakasta aja-tellen.

– Bisnestä pitää tehdä läpinäkyvästi, no-peasti, luotettavasti ja oikeudenmukaisesti. Painottaisin ihmisen kohtaamista. Kysytään ja mietitään yhdessä asiakkaan kanssa, mitä hän haluaa.

Eräs yleisön edustaja kysyy panelisteil-ta suoraan, miten niitä elämyksiä nyt sitten voidaan monistaa, vai onko se mahdollista ollenkaan?

Panelistit nappaavat kysymyksestä kopin, ja antavat vuorotellen lyhyitä ja selkeitä vas-tauksia.

– Jos palveluelämys halutaan monistaa, se

on pakko tuotteistaa, Jari Moilanen lataa.Manninen lisää, että monistetun elämyk-

sen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikille ihmisil-le samanlainen.

– Voisi sanoa, että palvelu on taideteos, jon-ka jokainen ihminen kokee ja tulkitsee omalla uniikilla tavallaan. Jos kaikki tykkää, on tehty hajutonta ja mautonta. Elämyksien kokemis-ta ei voi määritellä teknisesti, mutta jos yrit-tää vaan ja ottaa turpaan, voi onnistua. Ehkä varmin keino elämysten monistamiseen on yhdistää eri toimialojen osaamista yhteis-työssä, niin voi tulla niitä positiivisia sattumia ja yllätyksiä.

On se uskottava. Elä-myksiä voi monistaa, jos tietää mitä te-kee ja jaksaa yrittää.

Tyttö tähtikirkkain silmin

22-vuotias bloggaaja Sita Salminenpelkää pimeää, vihaa maiskutusta

ja kuorsaa nukkuessaan.

TEKSTI JA KUVAT EEVA KUIVAS

”Huomasin viattoman laihduttamisen muuttuvan

syömishäiriöksi ja ahdistuksen masennukseksi

ja itsetuhoisuudeksi.”

Joku suomenkielinen nimi olisi kyllä ollut tälle blogille pal-jon parempi, sillä ensinnäkin otsikko on vähän irrallinen. Ja toiseksi, mie en osaa lausua sitä - miten näppärä nimi!”Perustin Starry Eyes lifestyle -blogini 19-vuotiaana. Olen aina ollut näpertäjä. Blogi kiinnosti, sillä siitä pystyi tekemään omanlaisensa.

Kirjoitan blogia vapaalla kielellä. Käytän toiston välttämiseksi myös sanoja, joita en puhekielessä viljele. Olen huomannut tois-tavani tiettyjä asioita kirjoituksissani. Inhoan esimerkiksi sitä, kun kirjoitan monesti ’pilkku haha piste’. Sitten aina ennen julkaisemis-ta lasken, ettei niitä ole jotain viittä.

Aloin kertoa blogissa enemmän yksityiselämästäni muuttaessa-ni Ouluun. Eräänä kesänä Suomeen tehtiin juorublogi. Minusta ei ikinä kirjoitettu postausta, mutta eroani puitiin kommenttilaa-tikossa. Se oli hirveä shokki ja herätti minut vähentämään elämäni avaamista.”

Kun olin ihan pieni, kuulin ehkä ne ainoat nimittelyt, joita mulle on sanottu mun elämän aikana. Silloin jotkut pik-kupojat kutsui mua sekä mustalaiseksi, neekeriksi että kiinalaiseksi - ja tuohan lähinnä naurattaa, sillä oon oikeasti puoliksi thaimaalainen.

”Perheeseeni kuuluvat isä, äitipuoli ja 11-vuotias pikkusiskoni isän toisesta avioliitosta sekä mää, eli kiinalaissukuinen, thaimaalainen äitini.

Vanhempani erosivat kun olin pieni. Jäin asumaan isän luokse. Tiesin hei-dän erostaan paljon jo pienenä, sillä näin usein kun he riitelivät.

Koen joutuneeni olemaan liian pienenä äitini tukena. Olen kantanut koko elämäni ajan huolta hänestä. Mel-kein tuntuu, että minä olen ollut meistä se, kumpi on ollut tukena.

Äidinkieleni on alun perin ollut thai, jota äiti mi-nulle puhui pienestä pitäen. En ole ikinä opiskellut kieltä, mutta välivuoden aikana vieraillessani Thaimaas-sa sukulaisten luona melkein ajattelinkin thaiksi.

Joskus minua luullaan ulkonäköni vuoksi ulkomaalaiseksi. Kiusaamista en ole kokenut nuorempanakaan. Ympärilläni on ol-lut hyviä ihmisiä, enkä ole ollut kiusaajille helppo kohde.”

Ala-asteen paras muisto saattaa olla se, kun voitettiin Hei-san kanssa meidän eka SM-kulta disco duossa. Itkettiin ihan hulluna koko se päivä ja oli niin siistiä olla Lapin Kansa -leh-dessä.

”Lapsena luin paljon kirjoja, tanssin ja pelasin tennistä. Kym-menen vuoden tanssiharrastuksen aikana voitin viisi SM-kultaa. Harrastaminen oli kuitenkin niin kallista, että lopetin 16-vuotiaana. Alkoi olla sellainen olo, että siitä pitäisi joko tehdä ammatti tai lo-

pettaa.Myöhemmin olen miettinyt, että olisi pitänyt valita

vain toinen harrastuksista. Jos tahtoisi kilpailla, pi-täisi keskittyä vain yhteen lajiin, jotta pystyi-

si panostamaan kunnolla. Kummatkin harrastukset söivät ehkä vähän toi-

siaan.Muistelen kaiholla

ala-asteikää, jol-loin kaikki

oli niin siistiä ja elämä taianomais-ta. Ystäväporukan kanssa keksimme

aina kaikenlaista. Välillä me oltiin sala-poliisikerho tai jotain tiettyjä Harry Potter

-hahmoja.”

Tuntuu ihan hullulta, kuinka paljon asiat on muuttuneet: joskus oli kymmenen tyttöä ja Rova-

niemi, Kauppayhtiön lounaat ja perjantai-Onnela, yhteiset tunnit lukiossa, Pöykkölän kotibileet, jumpat

Kuntokarusellissa, turhat riidat ja draamat, reissut Leville, kaikki se huolettomuus eikä tietoa tulevasta.

”Yläasteella tutustuin yhdeksään tärkeään ystävään. Meistä muo-dostui kaveriporukka, joka pitää edelleen yhtä. Oli siistiä tuntea kuuluvansa johonkin.

Samoihin aikoihin aloin huomata, että kirjoittaminen on oma juttu. Tuotoksena syntyi paljon novellin tapaisia tekstejä, muttei ikinä pitkää projektia.

Nuoruus toi mukanaan myös ikäviä asioita. Huomasin viattoman laihduttamisen muuttuvan syömishäiriöksi ja ahdistuksen masen-nukseksi ja itsetuhoisuudeksi.

Kaikki alkoi neljätoistavuotiaana tekemästäni päätöksestä vähän laihduttaa. Painonhallinnasta syntyi kuitenkin suurempi kierre ja kohta aloin oksennella. Syömis-häiriöstä on hankala päästä pois, sillä kun on vahvasti muuttanut ajatusmaailmaansa ruuan mukaan, se tavallaan jää.

Perheenjäseneni havah-tuivat tilanteeseen ja uhkasivat, etten saa harrastaa

enää tanssia jos en ryhdistäydy. Syömishäiriö parani ennen luki-on aloittamista. Ahdistus on kadonnut vasta viime vuosina.

En ikinä käynyt missään hoidossa. Jälkeenpäin kun miettii, olisi tehnyt hyvää, kun olisi heti käynyt niitä juttuja läpi. Nyt olen iloi-nen, että olen löytänyt tasapainon.”

Jossain vaiheessa nuorempana ajattelin, että mun unel-mat on lapsellisia ja olisi järkevämpää tähdätä vaikka len-nonjohtoon töihin, mutta lukiossa hoksasin jollain tunnilla yhtäkkiä, että mun on pakko saada tehdä töitä kirjoittami-sen parissa - tai ainakin yrittää, kerranhan tässä vaan ele-tään.

”Välivuoden aikana työskentelin Triumphissa, bloggasin, hoidin pikkusiskoa ja luin suomen kielen pääsykokeisiin. Se oli toinen hakukertani ja minut hyväksyttiin Oulun lisäksi myös Turun yli-opistoon.

Valitsin suomen kielen opinnot, koska olen aina tykännyt lukea ja kirjoittaa. Tällä hetkellä olen kolmannella vuosikurssilla. En kui-tenkaan tiedä, onko ala minulle oikea. Uravalintoina minua kiin-

nostaa myös media, mainokset, brändit ja yritysten imago.Minulla on seitsemän vuoden kokemus alusvaatemyyjänä työs-

kentelystä. Nyt olen pitkän työmatkan vuoksi siirtynyt Stadiumil-le. Onhan se vaihtelua. Virkistää oppia uusia juttuja.

Olen aina pitänyt vaatemyyjän työstä ja oppinut myymisen mel-ko hyvin. Näen jokaisessa asiakkaassa haasteen.”

22 vuoden aikana oon oppinut elämästä muutaman tär-keän jutun. Osan oon opetellut itse, osan perhe on opet-tanut, osan jätti jälkeensä eri suuntaan astelleet ihmiset ja jotkut asiat ystävät näyttivät kädestä pitäen.

”Pitäisi ymmärtää elämän ainutkertaisuus. Maailmassa on niin paljon kaikkea jännää, mitä tehdä ja mistä nauttia.

Vietimme poikaystäväni kanssa tänä keväänä kaksi ja puoli viik-koa Thaimaassa. Siellä näin ihmisiä, joilla kaikki ei ollut yhtä hyvin kuin Suomessa.

Esimerkiksi kerran kun olimme jäätelöllä, huomasin vanhan miehen, joka etsi roskapussista pulloja myydäkseen ne. Itse otin kuvia kalliilla kamerallani. Alkoi hävettää ja purskahdin itkuun.”

maa

lleTa

kaisi

nPy

häjo

ki

vaik

utta

a ul

kois

esti

ku

in i

han

milt

ä ta

hans

a Su

omen

maa

-la

isku

nnal

ta.

Tava

llise

na m

aana

ntai

na

kylä

nrai

tilla

ei

näe

käve

lem

ässä

ket

ään

satu

nnai

sia

eläk

eläi

siä

luku

un o

ttam

at-

ta.

Kut

en m

uual

laki

n Su

omen

maa

-se

udul

la, t

äällä

kin

pelä

tään

pal

velu

iden

ja

ko

ulut

etun

ty

övoi

man

pa

kene

van

kaup

unke

ihin

.Tä

mä

ei o

le k

oko

totu

us. J

oilla

in k

or-

keas

ti k

oulu

tetu

illa

aloi

lla, k

uten

lääk

ä-re

illä

ja o

pett

ajill

a on

yle

istä

, ett

ä op

in-

toje

n va

lmis

tum

isen

jäl

keen

saa

teta

an

muu

ttaa

par

iksi

vuo

deks

i pie

nelle

pai

k-ka

kunn

alle

niin

san

otus

ti k

asva

ttam

aan

ansi

olue

ttel

oa.

Suur

issa

kau

pung

eiss

a pi

tem

piai

kai-

sia

virk

oja

on a

uki n

iuka

sti j

a py

rkie

ssä

ei m

aist

erin

pap

erei

lla p

ääse

väl

ttäm

ät-

tä e

des

haas

tatt

eluu

n. P

iene

lle p

aik-

kaku

nnal

le l

ähti

töi

den

perä

ssä

myö

s P

yhäj

oen

yrit

täjy

yslu

kios

sa

engl

anti

a op

etta

va H

anne

Saa

riko

ski.

– M

uutt

aess

ani

Pyh

äjoe

l-le

min

ulla

ei

ollu

t ai

empi

a si

doks

ia k

unta

an –

käv

in

tääl

lä

ensi

mm

äist

ä ke

r-ta

a ty

öhaa

stat

telu

ssa

käyd

essä

ni,

Han

ne

Saar

ikos

ki

kert

oo.

Olin

jo

pa

rina

ed

ellis

enä

vuo -

tena

ollu

t tö

is-

sä O

ulai

siss

a,

TEKSTI JA KUVAT MIRKO SIIKALUOMA

jote

n ku

lttuu

rish

okki

tuli

jo s

iellä

vas

taan

.A

lun

peri

n O

ulus

ta k

otoi

sin

olev

a Sa

arik

oski

on

koke

nut

Pyh

äjoe

lla a

su-

mis

en m

ukav

ana

ja h

elpp

ona

muu

n m

uass

a O

ulun

lähe

isyy

den

vuok

si. P

ie-

nellä

pai

kkak

unna

lla m

yös

byro

krat

ia o

n pi

entä

.–

Pyh

äjoe

lla o

n hy

vin

yksi

nker

tais

ta t

ehdä

kai

kki a

siat

. Esi

mer

kiks

i Ou-

luun

ver

ratt

una

asia

t ova

t yle

ensä

yhd

en ih

mis

en v

astu

ulla

; jos

hal

uat t

ietä

ä lii

kunn

asta

, soi

ta T

ital

le, j

a jo

s ha

luat

tiet

ää tä

stä

asia

sta,

niin

soi

ta tä

lle y

h-de

lle ih

mis

ille.

On

myö

s hy

vin

tyyp

illis

tä, e

ttä

kunn

anjo

htaj

a tu

lee

paik

alle

ku

n jo

tain

tapa

htuu

.M

utta

mik

ä sa

a ih

mis

et m

uutt

amaa

n m

aase

udul

le?

Riit

tävä

tkö

pelk

äs-

tään

työ

paik

at h

ouku

ttel

emaa

n as

ukka

ita?

Pyh

äjoe

n ku

nnan

joht

aja

Mat

ti So

rone

n us

koo,

ett

ä ta

rvit

aan

paljo

n m

uuta

kin.

– L

eipä

ä ja

sir

kush

uvej

a. I

hmis

iä h

ouku

ttel

evat

työ

paik

koje

n lis

äksi

hy-

vät

kunn

allis

et j

a ka

upal

liset

pal

velu

t se

kä t

arjo

lla o

leva

t m

ukav

at r

aken

-nu

spai

kat.

On

tärk

eää,

ett

ä om

a as

uiny

mpä

rist

ö on

viih

tyis

ä ja

asu

kkai

lla

on h

yvät

har

rast

usm

ahdo

llisu

udet

. Nuo

rem

mill

e ei

riit

ä pe

lkkä

hiih

tola

tu.

Pyhä

joki

no

usi o

tsik

oih

in v

uon-

na

2011

Fe

nnov

oim

an

päät

etty

ä se

uraa

van

ydin

voim

alan

sa

sijo

itus

-pa

ikak

si P

yhäj

oen

ja R

aahe

n ra

jalla

si

jait

seva

n H

anhi

kive

n al

ueen

. Jou

lu-

kuus

sa 2

014

edus

kunt

a m

yöns

i pe

ri-

aate

luva

n H

anhi

kive

n yd

invo

imal

an

rake

ntam

isel

le, v

aikk

a sy

ksyl

lä U

krai

-na

n kr

iisin

ete

nem

inen

näy

tti p

ysäy

t-tä

vän

hank

keen

ka

nnat

ukse

n ka

n-sa

nedu

staj

issa

. E

rity

ises

ti v

enäl

äise

n re

akto

rito

imit

taja

Ros

atom

in o

suus

ha

nkke

essa

mie

tity

tti

med

iass

a. N

yt

kesk

uste

lu o

n hi

ljent

ynyt

.M

atka

lla P

yhäj

oelle

ei

voi

vältt

yä

näke

mäs

tä,

kuin

ka

ydin

voim

alan

va

lmis

telu

t ov

at j

o va

uhdi

ssa.

Val

ta-

tie

8:n

vier

essä

sei

sova

kyl

tti

kert

oo

tien

ra

kent

amis

esta

H

anhi

kive

n al

ueel

le. S

uunn

itelm

ien

muk

aan

vuot

een

2024

men

ness

ä va

lmis

tuva

ydi

n-vo

imal

a vo

i te

hdä

talo

udel

lises

ti i

hmei

tä r

eilu

n 32

00 a

sukk

aan

kunn

alle

la

ajas

ta v

astu

stuk

sest

a hu

olim

atta

. Fe

nnov

oim

an l

aske

lmie

n m

ukaa

n se

vo

isi

tote

utue

ssaa

n tu

oda

Pohj

ois-

Pohj

anm

aan

alue

elle

tuh

ansi

a uu

sia

työp

aikk

oja

kym

men

en v

uode

n ai

kana

. Jo

pelk

kien

kot

imai

sten

inve

stoi

n-ti

en a

rvo

lask

etaa

n m

iljar

deis

sa.

Han

hiki

ven

ydin

voim

alaa

vas

tust

avan

Pro

-Han

hiki

vi –

liikk

een

muk

aan

hank

etta

per

uste

ltiin

201

0 ko

tim

aise

n te

ollis

uude

n ta

rpee

lla, m

utta

use

at

yrit

ykse

t ov

at j

ättä

neet

han

kkee

n. Y

dinv

oim

alan

om

istu

spoh

ja o

n vi

elä

suur

ilta

osin

auk

i, ja

han

kkee

sta

vetä

ytyn

eide

n os

akke

et e

ivät

käy

kau

paks

i.

Pyh

äjoe

lle y

din

voim

ala

voi

tuod

a en

emm

än a

sukk

aita

ja

työp

aik-

koja

, m

utt

a tu

leva

isu

utt

a ja

ih

mis

ten

mu

utt

amis

ta e

i vo

i va

rmas

ti

enn

ust

aa.

Pyh

äjoe

n p

ohjo

inen

naa

puri

Raa

he

voi

hou

kute

lla y

din

-vo

imal

an

työn

teki

jöit

ä si

nn

e.

Isom

mal

la

paik

kaku

nn

alla

on

ho

u-ku

ttim

enaa

n m

yös

laaj

emm

at

palv

elut

ja

va

paa-

ajan

m

ahdo

llisu

udet

.

Sark

astis

et

kom

men

tit

luki

ola

isel

ta

tois

elle

len

tele

vät

ympä

ri

luok

kahu

onet

ta.

Han

ne S

aari

kosk

i on

mää

ränn

yt l

ukio

n to

isen

vuo

den

opis

kelij

oille

läks

yksi

val

ita

jonk

un e

ngla

nnin

kiel

isen

kla

ssik

kote

okse

n es

i-te

ltävä

ksi t

unni

lla. K

lass

ikoi

ksi o

n va

likoi

tunu

t kai

kkea

The

Sm

iths

istä

Kel

-lo

pelia

ppel

siin

iin.

– P

yhäj

oella

on

m

iele

stän

i ki

va

pien

i yht

eisö

. Tar

jolla

on

aika

hyv

in

harr

astu

ksia

, mut

ta jo

s ha

luaa

tehd

ä jo

tain

muu

ta –

se

täyt

yy j

ärje

stää

it

se, h

ehku

ttaa

Saa

riko

ski..

Saar

ikos

ki

puhu

u m

yös

omas

ta

koke

muk

sest

aan.

Saa

riko

ski e

läm

än-

kum

ppan

eine

en

harr

asta

a la

rppa

a-m

ista

sek

ä hi

stor

ialli

sta

tans

sia.

Jäl

-ki

mm

äist

ä P

yhäj

oella

ei

järj

este

tty.

N

iinpä

Saa

riko

sken

Oul

ussa

opi

nto-

jen

vuok

si k

ulke

va e

läm

änku

mpp

a-ni

alk

oi p

itäm

ään

harr

astu

sryh

mää

it

se. Pyh

äjoe

n ku

nnan

its

enäi

syys

on

haas

tava

n ti

lant

een

edes

sä.

Viim

e vu

osin

a ki

ihty

neet

ku

ntal

iitok

set

saat

tais

ivat

sul

autt

aa P

yhäj

oen

osak

-si

poh

jois

naap

uria

an.

Han

ne S

aari

-ko

sken

m

iele

stä

ajat

us

Pyh

äjoe

sta

tule

vais

uude

ssa

jonk

inla

isen

a R

aahe

n et

äpes

äkke

enä

on h

uono

vai

hto-

ehto

. Äid

inki

elen

ope

ttaj

a Sa

ri H

idén

muu

tti

Pyh

äjoe

lle s

yksy

llä 1

991.

Sa

arijä

rvel

tä k

otoi

sin

olev

a H

idén

aja

ttel

i m

uutt

avan

sa m

aalle

vai

n vu

odek

si, m

utta

ei o

le lä

hten

yt e

nsim

mäi

sest

ä ty

öpai

kast

aan

yrit

tä-

jyys

luki

ossa

vie

lä k

ahde

n vu

osik

ymm

enen

kään

jälk

een.

– E

nsim

mäi

senä

ilta

na it

kin,

ett

ä tä

nnek

ö m

inä

olen

tullu

t, m

ut-

ta s

en jä

lkee

n ol

en v

iihty

nyt

älyt

töm

än h

yvin

. Tää

llä o

n up

ea

luon

to ja

mer

i, av

ulia

ita

ihm

isiä

sekä

hyv

ät p

alve

lut.

On

mah

-ta

vaa

kuin

ka k

aikk

i tun

teva

t toi

sens

a, H

idén

ylis

tää.

- Yd

invo

imal

ahan

ke o

n tu

onut

jo

nyt

Pyh

äjoe

lle e

lä-

mää

. P

yhäj

oki

on v

etre

ä, p

ippu

rine

n ku

nta,

jos

sa o

n yr

itte

liäit

ä ih

mis

iä ja

myö

ntei

nen

ilmap

iiri,

Hid

én k

u-va

a pa

ikka

kunn

an t

ulev

aisu

uden

näk

ymiä

. –

Tea

tter

in

seur

aam

isee

n m

ahdo

llisu

uksi

a ei

tä

ällä

juu

ri o

le,

mut

ta o

nnek

si O

uluu

n on

vai

n 10

0 ki

lom

etri

ä ja

Raa

he o

n lä

hellä

. On

muk

ava,

et

tä p

ääse

e vä

lillä

poi

s, m

utta

en

halu

aisi

asu

a ka

upun

giss

a.

Luki

on

abiv

ideo

sta

käy

hyvi

n ilm

i P

yhäj

oen

kylä

henk

i. R

ehto

rin

häis

tä k

erto

vass

a sk

etsi

ssä

abit

urie

ntit

ova

t ott

anee

t muk

aan

myö

s ka

ikki

en

tunt

eman

Pyh

äjoe

n ki

rkko

herr

an j

a hä

nen

man

eeri

nsa.

Vih

kise

rem

onia

lu

etaa

n su

oraa

n M

aolin

taul

ukko

kirj

asta

. Y

htei

sölli

syys

on

suur

essa

osa

ssa

Pyh

äjoe

lla,

jonn

e en

sim

mäi

set

suvu

t ov

at a

sett

unee

t as

umaa

n jo

160

0-lu

vulla

ja p

ysyn

eet

sijo

illaa

n si

itä

saak

ka.

Siin

ä m

issä

ydi

nvoi

mal

a vo

isi t

uoda

muk

anaa

n ty

öpai

kkoj

a, y

rity

ksiä

ja v

e-ro

nmak

sajia

, siin

ä pi

ilee

myö

s va

ara.

Pyh

äjoe

lla k

otis

eutu

henk

i on

voim

is-

saan

, mut

ta m

iten

käy

maa

seud

un ra

uhal

le?

– Tu

leva

isuu

dess

a ha

luai

sin

muu

ttaa

tak

aisi

n P

yhäj

oelle

jatk

o-op

into

jen

jälk

een.

Tää

llä o

n hy

vä y

mpä

rist

ö la

sten

kas

vam

isel

le, k

uvai

lee

Niin

a G

reku

-la

, jok

a op

iske

lee

Pyh

äjoe

n lu

kios

sa to

ista

vuo

tta.

Y

dinv

oim

alan

ja v

äkilu

vun

kasv

aess

a ra

uhal

lisuu

s vo

isi k

adot

a. Y

dinv

oim

ala

voi s

ilti t

uoda

Pyh

äjoe

l-le

uus

ia e

linke

inom

ahdo

llisu

uksi

a.M

yös

Gre

kula

n lu

okka

tove

rit

ovat

sit

ä m

ieltä

, et

tä m

aalla

on

turv

allis

empa

a la

psill

e. N

uori

solle

pa

ikka

kunn

alla

on

vähä

n te

kem

istä

.–

Sam

anhe

nkis

ten

ihm

iste

n lö

ytäm

inen

ei o

le

niin

hel

ppoa

kui

n is

oiss

a ka

upun

geis

sa,

tote

aa

Ven

la J

ylhä

. N

uori

so o

n su

vait

seva

ista

toi

siaa

n ko

htaa

n,

kosk

a nä

in

pien

ellä

pa

ikka

kunn

alla

ka

ikki

en k

anss

a tä

ytyy

tul

la to

imee

n.M

atia

s Ko

skel

a on

Jylh

än k

anss

a er

i mie

ltä n

uo-

riso

n su

vait

seva

isuu

dest

a. H

änel

le P

yhäj

oella

ei

ole

lähe

skää

n ta

rpee

ksi s

aman

henk

istä

seu

raa.

– M

usiik

in

harr

astu

smah

dolli

suud

et

ovat

tä

ällä

vä

hiss

ä.

Pid

än

Pyh

äjoe

n ym

päri

stös

tä

ja i

so o

sa s

uvus

tani

asu

u tä

ällä

, m

utta

om

alla

ko

hdal

lani

olis

i m

ukav

a as

ua j

ossa

in m

uual

la.

Han

ne S

aari

kosk

i o

n as

unut

Pyh

äjoe

lla s

yksy

stä

2014

ast

i. H

än e

i ol

e eh

tiny

t vi

elä

tutu

stum

aan

kunn

an a

sukk

aisi

in o

ppila

ita

ja o

pett

ajia

lu

kuun

ott

amat

ta. K

unna

n ik

ärak

enne

vai

kutt

aa m

yös

sam

anhe

nkis

ten

ihm

iste

n et

sim

isee

n 25

-34

-vuo

tiai

den

edus

taes

sa P

yhäj

oen

pien

intä

ik

äryh

mää

.–

Tääl

lä o

n ko

htuu

llise

n pi

eni m

äärä

laps

etto

mia

, kor

keak

oulu

tet-

tuja

noi

n 30

-vuo

tiai

ta, S

aari

kosk

i poh

tii.

Taus

talla

saa

ttaa

olla

se,

et

tä tö

itä

on a

ika

raja

llise

sti k

orke

akou

lute

tuill

e. P

aluu

muu

ttaj

at

saat

tava

t P

yhäj

oella

men

nä m

yös

koul

utus

taan

vas

taam

atto

-m

iin tö

ihin

.Pa

luum

uutt

ajia

Pyh

äjoe

lle o

n vi

ime

vuos

ina

aset

tunu

t. Y

lä-a

stee

n re

htor

i, m

usiik

in o

pett

aja

ja k

uvat

aite

en o

pet-

taja

ova

t kai

kki P

yhäj

oen

luki

on v

anho

ja o

ppila

ita.

– Jo

s se

uraa

valle

tunn

ille

ei o

le p

ääte

ttyn

ä, m

ä su

un-

nitt

elen

teill

e lis

tan

kauh

ean

pitk

iä ja

tyls

iä k

lass

ikoi

ta,

Saar

ikos

ki v

aroi

ttaa

opi

skel

ijoit

a tu

nnin

pää

ttee

ksi.

– Ja

jos

ette

tied

ä m

issä

kir

jast

o on

, niin

tied

ätte

va

rmaa

n Sa

len

– se

n pa

ikan

, jos

ta v

oi o

staa

pul

laa

ja e

nerg

iaju

omaa

– n

iin s

e on

siin

ä va

stap

äätä

.

jote

n ku

lttuu

rish

okki

tuli

jo s

iellä

vas

taan

.A

lun

peri

n O

ulus

ta k

otoi

sin

olev

a Sa

arik

oski

on

koke

nut

Pyh

äjoe

lla a

su-

mis

en m

ukav

ana

ja h

elpp

ona

muu

n m

uass

a O

ulun

lähe

isyy

den

vuok

si. P

ie-

nellä

pai

kkak

unna

lla m

yös

byro

krat

ia o

n pi

entä

.–

Pyh

äjoe

lla o

n hy

vin

yksi

nker

tais

ta t

ehdä

kai

kki a

siat

. Esi

mer

kiks

i Ou-

luun

ver

ratt

una

asia

t ova

t yle

ensä

yhd

en ih

mis

en v

astu

ulla

; jos

hal

uat t

ietä

ä lii

kunn

asta

, soi

ta T

ital

le, j

a jo

s ha

luat

tiet

ää tä

stä

asia

sta,

niin

soi

ta tä

lle y

h-de

lle ih

mis

ille.

On

myö

s hy

vin

tyyp

illis

tä, e

ttä

kunn

anjo

htaj

a tu

lee

paik

alle

ku

n jo

tain

tapa

htuu

.M

utta

mik

ä sa

a ih

mis

et m

uutt

amaa

n m

aase

udul

le?

Riit

tävä

tkö

pelk

äs-

tään

työ

paik

at h

ouku

ttel

emaa

n as

ukka

ita?

Pyh

äjoe

n ku

nnan

joht

aja

Mat

ti So

rone

n us

koo,

ett

ä ta

rvit

aan

paljo

n m

uuta

kin.

– L

eipä

ä ja

sir

kush

uvej

a. I

hmis

iä h

ouku

ttel

evat

työ

paik

koje

n lis

äksi

hy-

vät

kunn

allis

et j

a ka

upal

liset

pal

velu

t se

kä t

arjo

lla o

leva

t m

ukav

at r

aken

-nu

spai

kat.

On

tärk

eää,

ett

ä om

a as

uiny

mpä

rist

ö on

viih

tyis

ä ja

asu

kkai

lla

on h

yvät

har

rast

usm

ahdo

llisu

udet

. Nuo

rem

mill

e ei

riit

ä pe

lkkä

hiih

tola

tu.

Pyhä

joki

no

usi o

tsik

oih

in v

uon-

na

2011

Fe

nnov

oim

an

päät

etty

ä se

uraa

van

ydin

voim

alan

sa

sijo

itus

-pa

ikak

si P

yhäj

oen

ja R

aahe

n ra

jalla

si

jait

seva

n H

anhi

kive

n al

ueen

. Jou

lu-

kuus

sa 2

014

edus

kunt

a m

yöns

i pe

ri-

aate

luva

n H

anhi

kive

n yd

invo

imal

an

rake

ntam

isel

le, v

aikk

a sy

ksyl

lä U

krai

-na

n kr

iisin

ete

nem

inen

näy

tti p

ysäy

t-tä

vän

hank

keen

ka

nnat

ukse

n ka

n-sa

nedu

staj

issa

. E

rity

ises

ti v

enäl

äise

n re

akto

rito

imit

taja

Ros

atom

in o

suus

ha

nkke

essa

mie

tity

tti

med

iass

a. N

yt

kesk

uste

lu o

n hi

ljent

ynyt

.M

atka

lla P

yhäj

oelle

ei

voi

vältt

yä

näke

mäs

tä,

kuin

ka

ydin

voim

alan

va

lmis

telu

t ov

at j

o va

uhdi

ssa.

Val

ta-

tie

8:n

vier

essä

sei

sova

kyl

tti

kert

oo

tien

ra

kent

amis

esta

H

anhi

kive

n al

ueel

le. S

uunn

itelm

ien

muk

aan

vuot

een

2024

men

ness

ä va

lmis

tuva

ydi

n-vo

imal

a vo

i te

hdä

talo

udel

lises

ti i

hmei

tä r

eilu

n 32

00 a

sukk

aan

kunn

alle

la

ajas

ta v

astu

stuk

sest

a hu

olim

atta

. Fe

nnov

oim

an l

aske

lmie

n m

ukaa

n se

vo

isi

tote

utue

ssaa

n tu

oda

Pohj

ois-

Pohj

anm

aan

alue

elle

tuh

ansi

a uu

sia

työp

aikk

oja

kym

men

en v

uode

n ai

kana

. Jo

pelk

kien

kot

imai

sten

inve

stoi

n-ti

en a

rvo

lask

etaa

n m

iljar

deis

sa.

Han

hiki

ven

ydin

voim

alaa

vas

tust

avan

Pro

-Han

hiki

vi –

liikk

een

muk

aan

hank

etta

per

uste

ltiin

201

0 ko

tim

aise

n te

ollis

uude

n ta

rpee

lla, m

utta

use

at

yrit

ykse

t ov

at j

ättä

neet

han

kkee

n. Y

dinv

oim

alan

om

istu

spoh

ja o

n vi

elä

suur

ilta

osin

auk

i, ja

han

kkee

sta

vetä

ytyn

eide

n os

akke

et e

ivät

käy

kau

paks

i.

Pyh

äjoe

lle y

din

voim

ala

voi

tuod

a en

emm

än a

sukk

aita

ja

työp

aik-

koja

, m

utt

a tu

leva

isu

utt

a ja

ih

mis

ten

mu

utt

amis

ta e

i vo

i va

rmas

ti

enn

ust

aa.

Pyh

äjoe

n p

ohjo

inen

naa

puri

Raa

he

voi

hou

kute

lla y

din

-vo

imal

an

työn

teki

jöit

ä si

nn

e.

Isom

mal

la

paik

kaku

nn

alla

on

ho

u-ku

ttim

enaa

n m

yös

laaj

emm

at

palv

elut

ja

va

paa-

ajan

m

ahdo

llisu

udet

.

Sark

astis

et

kom

men

tit

luki

ola

isel

ta

tois

elle

len

tele

vät

ympä

ri

luok

kahu

onet

ta.

Han

ne S

aari

kosk

i on

mää

ränn

yt l

ukio

n to

isen

vuo

den

opis

kelij

oille

läks

yksi

val

ita

jonk

un e

ngla

nnin

kiel

isen

kla

ssik

kote

okse

n es

i-te

ltävä

ksi t

unni

lla. K

lass

ikoi

ksi o

n va

likoi

tunu

t kai

kkea

The

Sm

iths

istä

Kel

-lo

pelia

ppel

siin

iin.

– P

yhäj

oella

on

m

iele

stän

i ki

va

pien

i yht

eisö

. Tar

jolla

on

aika

hyv

in

harr

astu

ksia

, mut

ta jo

s ha

luaa

tehd

ä jo

tain

muu

ta –

se

täyt

yy j

ärje

stää

it

se, h

ehku

ttaa

Saa

riko

ski..

Saar

ikos

ki

puhu

u m

yös

omas

ta

koke

muk

sest

aan.

Saa

riko

ski e

läm

än-

kum

ppan

eine

en

harr

asta

a la

rppa

a-m

ista

sek

ä hi

stor

ialli

sta

tans

sia.

Jäl

-ki

mm

äist

ä P

yhäj

oella

ei

järj

este

tty.

N

iinpä

Saa

riko

sken

Oul

ussa

opi

nto-

jen

vuok

si k

ulke

va e

läm

änku

mpp

a-ni

alk

oi p

itäm

ään

harr

astu

sryh

mää

it

se. Pyh

äjoe

n ku

nnan

its

enäi

syys

on

haas

tava

n ti

lant

een

edes

sä.

Viim

e vu

osin

a ki

ihty

neet

ku

ntal

iitok

set

saat

tais

ivat

sul

autt

aa P

yhäj

oen

osak

-si

poh

jois

naap

uria

an.

Han

ne S

aari

-ko

sken

m

iele

stä

ajat

us

Pyh

äjoe

sta

tule

vais

uude

ssa

jonk

inla

isen

a R

aahe

n et

äpes

äkke

enä

on h

uono

vai

hto-

ehto

. Äid

inki

elen

ope

ttaj

a Sa

ri H

idén

muu

tti

Pyh

äjoe

lle s

yksy

llä 1

991.

Sa

arijä

rvel

tä k

otoi

sin

olev

a H

idén

aja

ttel

i m

uutt

avan

sa m

aalle

vai

n vu

odek

si, m

utta

ei o

le lä

hten

yt e

nsim

mäi

sest

ä ty

öpai

kast

aan

yrit

tä-

jyys

luki

ossa

vie

lä k

ahde

n vu

osik

ymm

enen

kään

jälk

een.

– E

nsim

mäi

senä

ilta

na it

kin,

ett

ä tä

nnek

ö m

inä

olen

tullu

t, m

ut-

ta s

en jä

lkee

n ol

en v

iihty

nyt

älyt

töm

än h

yvin

. Tää

llä o

n up

ea

luon

to ja

mer

i, av

ulia

ita

ihm

isiä

sekä

hyv

ät p

alve

lut.

On

mah

-ta

vaa

kuin

ka k

aikk

i tun

teva

t toi

sens

a, H

idén

ylis

tää.

- Yd

invo

imal

ahan

ke o

n tu

onut

jo

nyt

Pyh

äjoe

lle e

lä-

mää

. P

yhäj

oki

on v

etre

ä, p

ippu

rine

n ku

nta,

jos

sa o

n yr

itte

liäit

ä ih

mis

iä ja

myö

ntei

nen

ilmap

iiri,

Hid

én k

u-va

a pa

ikka

kunn

an t

ulev

aisu

uden

näk

ymiä

. –

Tea

tter

in

seur

aam

isee

n m

ahdo

llisu

uksi

a ei

tä

ällä

juu

ri o

le,

mut

ta o

nnek

si O

uluu

n on

vai

n 10

0 ki

lom

etri

ä ja

Raa

he o

n lä

hellä

. On

muk

ava,

et

tä p

ääse

e vä

lillä

poi

s, m

utta

en

halu

aisi

asu

a ka

upun

giss

a.

Luki

on

abiv

ideo

sta

käy

hyvi

n ilm

i P

yhäj

oen

kylä

henk

i. R

ehto

rin

häis

tä k

erto

vass

a sk

etsi

ssä

abit

urie

ntit

ova

t ott

anee

t muk

aan

myö

s ka

ikki

en

tunt

eman

Pyh

äjoe

n ki

rkko

herr

an j

a hä

nen

man

eeri

nsa.

Vih

kise

rem

onia

lu

etaa

n su

oraa

n M

aolin

taul

ukko

kirj

asta

. Y

htei

sölli

syys

on

suur

essa

osa

ssa

Pyh

äjoe

lla,

jonn

e en

sim

mäi

set

suvu

t ov

at a

sett

unee

t as

umaa

n jo

160

0-lu

vulla

ja p

ysyn

eet

sijo

illaa

n si

itä

saak

ka.

Siin

ä m

issä

ydi

nvoi

mal

a vo

isi t

uoda

muk

anaa

n ty

öpai

kkoj

a, y

rity

ksiä

ja v

e-ro

nmak

sajia

, siin

ä pi

ilee

myö

s va

ara.

Pyh

äjoe

lla k

otis

eutu

henk

i on

voim

is-

saan

, mut

ta m

iten

käy

maa

seud

un ra

uhal

le?

– Tu

leva

isuu

dess

a ha

luai

sin

muu

ttaa

tak

aisi

n P

yhäj

oelle

jatk

o-op

into

jen

jälk

een.

Tää

llä o

n hy

vä y

mpä

rist

ö la

sten

kas

vam

isel

le, k

uvai

lee

Niin

a G

reku

-la

, jok

a op

iske

lee

Pyh

äjoe

n lu

kios

sa to

ista

vuo

tta.

Y

dinv

oim

alan

ja v

äkilu

vun

kasv

aess

a ra

uhal

lisuu

s vo

isi k

adot

a. Y

dinv

oim

ala

voi s

ilti t

uoda

Pyh

äjoe

l-le

uus

ia e

linke

inom

ahdo

llisu

uksi

a.M

yös

Gre

kula

n lu

okka

tove

rit

ovat

sit

ä m

ieltä

, et

tä m

aalla

on

turv

allis

empa

a la

psill

e. N

uori

solle

pa

ikka

kunn

alla

on

vähä

n te

kem

istä

.–

Sam

anhe

nkis

ten

ihm

iste

n lö

ytäm

inen

ei o

le

niin

hel

ppoa

kui

n is

oiss

a ka

upun

geis

sa,

tote

aa

Ven

la J

ylhä

. N

uori

so o

n su

vait

seva

ista

toi

siaa

n ko

htaa

n,

kosk

a nä

in

pien

ellä

pa

ikka

kunn

alla

ka

ikki

en k

anss

a tä

ytyy

tul

la to

imee

n.M

atia

s Ko

skel

a on

Jylh

än k

anss

a er

i mie

ltä n

uo-

riso

n su

vait

seva

isuu

dest

a. H

änel

le P

yhäj

oella

ei

ole

lähe

skää

n ta

rpee

ksi s

aman

henk

istä

seu

raa.

– M

usiik

in

harr

astu

smah

dolli

suud

et

ovat

tä

ällä

vä

hiss

ä.

Pid

än

Pyh

äjoe

n ym

päri

stös

tä

ja i

so o

sa s

uvus

tani

asu

u tä

ällä

, m

utta

om

alla

ko

hdal

lani

olis

i m

ukav

a as

ua j

ossa

in m

uual

la.

Han

ne S

aari

kosk

i o

n as

unut

Pyh

äjoe

lla s

yksy

stä

2014

ast

i. H

än e

i ol

e eh

tiny

t vi

elä

tutu

stum

aan

kunn

an a

sukk

aisi

in o

ppila

ita

ja o

pett

ajia

lu

kuun

ott

amat

ta. K

unna

n ik

ärak

enne

vai

kutt

aa m

yös

sam

anhe

nkis

ten

ihm

iste

n et

sim

isee

n 25

-34

-vuo

tiai

den

edus

taes

sa P

yhäj

oen

pien

intä

ik

äryh

mää

.–

Tääl

lä o

n ko

htuu

llise

n pi

eni m

äärä

laps

etto

mia

, kor

keak

oulu

tet-

tuja

noi

n 30

-vuo

tiai

ta, S

aari

kosk

i poh

tii.

Taus

talla

saa

ttaa

olla

se,

et

tä tö

itä

on a

ika

raja

llise

sti k

orke

akou

lute

tuill

e. P

aluu

muu

ttaj

at

saat

tava

t P

yhäj

oella

men

nä m

yös

koul

utus

taan

vas

taam

atto

-m

iin tö

ihin

.Pa

luum

uutt

ajia

Pyh

äjoe

lle o

n vi

ime

vuos

ina

aset

tunu

t. Y

lä-a

stee

n re

htor

i, m

usiik

in o

pett

aja

ja k

uvat

aite

en o

pet-

taja

ova

t kai

kki P

yhäj

oen

luki

on v

anho

ja o

ppila

ita.

– Jo

s se

uraa

valle

tunn

ille

ei o

le p

ääte

ttyn

ä, m

ä su

un-

nitt

elen

teill

e lis

tan

kauh

ean

pitk

iä ja

tyls

iä k

lass

ikoi

ta,

Saar

ikos

ki v

aroi

ttaa

opi

skel

ijoit

a tu

nnin

pää

ttee

ksi.

– Ja

jos

ette

tied

ä m

issä

kir

jast

o on

, niin

tied

ätte

va

rmaa

n Sa

len

– se

n pa

ikan

, jos

ta v

oi o

staa

pul

laa

ja e

nerg

iaju

omaa

– n

iin s

e on

siin

ä va

stap

äätä

.

Vaikk

a joil

lekin

riittäv

ät maa

laisky

län pi

enet

piirit

, mon

et ha

luava

t kok

ea en

emmän

. Näin

ajatte

li myö

s pien

eltä E

non p

aikka

kunn

alta

lähten

yt Han

na Kop

onen

, joka

on ai

na

suun

nann

ut ko

hti uu

tta ja

suure

mpaa

maailm

aa.

suuntana maailma

KUVAT HANNA KOPONENTEKSTI TUUKKA HYTTINEN

”Se on omalla tavallaan kiva ajatus, että on tuntematon

tulevaisuus. Voin vain katsoa mihin

tie vie.”

23-vuotias Hanna Koponen on lähtöisin pieneltä reilun 6000 asukkaan paikkakunnalta nimeltään Eno. Nykyisin Joensuun kun-taan kuuluva kunta edustaa edelleen varsin perinteistä Pohjois-Kar-jalan maaseutua.

– Pienenä meillä oli maatila, jossa oli lypsykarjaa ja muitakin eläi-miä. Elämä pyöri aika pitkälti maatilan arjessa. Minulla on yksi veli, äiti ja isä. Lapsuus meni aikalailla siinä, että juoksenteli ulkona aika paljon ja oli eläimien kanssa. Tavallista pienen maalaiskylän elämää.

Enon elinkeinoelämä koostuu lähinnä maatalousyrittäjistä, Stora Enson Enocellin sellutehtaasta sekä tehtaan yhteydessä toimivasta Uimaharjun sahasta. Alueen elämä on hiljentynyt jo vuosikymme-nien ajan vahvan muuttoliikkeen vuoksi.

– Kun olin pieni, Eno oli paljon isompi ja menestyvämpi. Oli pal-jon yhteisöllisempi henki. Kaikki auttoivat toisiaan. Nykyään Eno on ehkä vähän sellainen kuoleva kylä. Asukkaat ovat kaikonneet, ja työllistymisen kanssa on ongelmia. Kaikki tuntevat edelleen toisen-sa, joten pienet piirit ovat silti säilyneet. Enosta on jäänyt kaikesta huolimatta lämmin vaikutelma, vaikka sinne ei oikein ole ikäväkään.

Monet maalla kasvaneet ihmiset haaveilevat tulevaisuu-desta, jonka kiinnekohta on oman maalaiskylän pieni maailma.

Koponen ajatteli nuorena samoin. Hänen haaveensa heijastivat sitä elämää, johon hän oli kasvanut. Ajan myötä hän alkoi

ajatella, että maailmalla on varmasti tarjottavana jotain suurempaakin.

Ensimmäinen askel suurempaan maailmaan ta-pahtui, kun Koponen päätti mennä oman koti-

kuntansa lukion sijaan Joensuun lukioon.– Yläasteen jälkeen samat piirit alkoivat jo

todella tympäistä, ja halusin avartaa maailmaani. Joensuussa oli tarjolla huomattavasti enemmän kurs-

seja. Plussaa oli myös se, että pääsisin tutustumaan Jo-ensuun kaupunkiin. Siitä lähtien aloin haaveilla muustakin

kuin maaseudun elämästä, Koponen muistelee. Lukion jälkeen edessä oli seuraava valinta. Minne hän lähtisi

opiskelemaan? Koponen halusi jälleen jonnekin täysin uuteen paik-kaan ja löytää mielenkiintoisen koulutusalan.

– En ole koskaan ollut kovin hyvä tekemään päätöksiä. Minua kiinnosti vähän kaikki, mutta mikään yksi juttu ei noussut yli mui-den. Lopulta löysin Kuopion Muotoiluakatemian ja sisustusarkki-tehtuurin. Muotoilun ala kuulosti todella houkuttelevalta ja jollain tavalla heti myös omalta. Suunnittelijan työssä kaikki ei olisi niin rutinoitunutta, vaan siinä olisi jatkuvasti pidettävä uudet ajatukset mielessä.

Koponen koki muotoilun alan omakseen heti alusta al-kaen. Opiskelijaelämän vapaus ja itsenäisyys tuntuivat myös niin hienolta, että neljä vuotta Kuopiossa menivät nopeasti.

– Silloin muutin ensimmäistä kertaa omilleni. Menin neljän hen-gen soluasuntoon, vaikka en olisi alun perin halunnutkaan sellai-seen. Se kuitenkin koitui oikein lottovoitoksi. Minulla oli mahtavia kämppiksiä. Omillaan asumisessa oli upeaa vapauden tuntua. En kaivannut hirveästi entiseen elämään, ja pieniin maalaiskuvioihin. Nautin todella paljon opiskelijaelämästä, kun sain mennä ja tehdä, miten halusin.

Koponen valmistui viime vuoden keväällä Kuopion Muotoiluaka-temiasta sisustusarkkitehdiksi. Ensimmäisenä hänen mielessään oli luonnollisesti oman alan töiden löytäminen.

Tehtävä ei ollut kuitenkaan helppo. Työpaikkaa ei tahtonut löy-

tyä. Koponen ei halunnut asettua aloillaan, vaan suunnata kohti uusia kuvioita.

Hän oli aina halunnut matkustella, ja nyt siihen olisi loistava mahdollisuus. Se antaisi hetken aikaa etsiä omaa suuntaa tulevai-suuteen.

– Minulla oli mielessä, että nyt pitäisi löytää töitä ja alkaa raken-tamaan uraa. Sitä sitten jonkin aikaa tein, mutta ajan myötä alkoi motivaatio loppua työnhakuun pelkästään Suomessa. Halusin näh-dä maailmaa vielä enemmän. En halunnut asettua aloilleen, vaan kokeilla jotain ihan uutta.

Hän päätti lähteä vuodeksi au pair -matkalle Irlantiin. Au pair -toimintaan osallistuminen on hyvin yleinen vaihtoehto nuoril-le, jotka haluavat matkustella ja asua ulkomailla.

Matkalle lähteminen ei juontanut kuitenkaan pelkästä kutsu-muksesta au pairin työhön. Se tekisi pitkään itäneen haaveen ulko-mailla asumisesta vihdoin mahdolliseksi.

– Emme ole koskaan perheen kanssa oikein matkustelleet, jon-ka vuoksi minulle on jäänyt vahva kiinnostus ulkomaihin. Koulun kautta pääsin nuorempana ensimmäistä kertaa ulkomaille, josta lähti itämään sellainen ajatus, että olisi hienoa päästä joskus asu-maan ulkomaille. Au pairina se onnistuisi taloudellisen puolen osal-ta, ja voisin asua vieläpä turvallisessa ympäristössä.

Nyt Irlannissa on vierähtänyt jo lähes seitsemän kuukautta. Ko-ponen asuu ja työskentelee au pairina yksinhuoltajaäiti Hélènen ja hänen päiväkoti-ikäisen poikansa Adamin luona. Perhe asuu pie-nessä reilun 20 000 asukkaan Celbridgen kaupungissa, joka sijaitsee vain 23 kilometrin päässä Irlannin pääkaupungista Dublinista.

Kuten Koponen toivoikin, matkalta on tarttunut mukaan muuta-kin kuin pelkkää työkokemusta. Vapaa-aikanaan hän opiskelee eng-lannin kieltä paikallisessa kielikoulussa ja tapaa kavereitaan.

– Silloin kun lähdin tänne, halusin heti ruveta opiskelemaan eng-lantia. Löysinkin hyvin kielikoulun tästä läheltä. Siinä menee kyllä hyvin aika. Tammikuussa liityin kuntosalille. Muu-ta vapaa-aikaa vietän kavereideni kanssa, joita olen täältä löytänyt.

Kuten useimmilla nuorilla matkus-telijoilla, kaveripiiri on koostunut luonnollisesti lähinnä muista samalla matkalla olevis-ta ihmisistä.

– Kaikki

KUVAT HANNA KOPONEN

kaverini ovat myös au paireja. En ole kokenut, että täältä löytyisi kovin helposti ihan paikallisia kavereita. Au paireilla on yleensä myös Facebook-ryhmiä, joiden kautta muiden samalla matkalla olevien kanssa

pidetään yhteyttä. Sieltä on muodostunut tällainen mukavan tiivis porukka.

Muutaman kuukauden päästä Koposen au pair–vuosi tulee pian täyteen. Matka ei kuitenkaan lopu siihen. Hänen luonteensa ei anna pysähtyä vielä. Maailmalla on vielä

paljon nähtävää.– En usko, että haluaisin jäädä Suomeen. Olen päivittänyt portfoliotani englannin kielellä, koska minulla on kova halu hakeutua ulkomaille töi-

hin. Haluaisin ensisijaisesti löytää sisustusarkkitehdin töitä, joita on-kin ehkä paremmat mahdollisuudet löytää ulkomailta.

Hanna Koponen on tullut kauas pieneltä Enon kylältä. Tulevaisuuden suunta on tällä hetkellä täysin auki, mut-

ta niin hän haluaakin sen olevan. – Tutkiminen ja etsiminen ovat minulle tällä hetkellä avainjuttuja. En halua ollenkaan

jäädä vain paikoilleni. Se on omalla ta-vallaan kiva ajatus, että on tunte-

maton tulevaisuus. Voin vain katsoa mihin tie vie.

Elo

EROTTAA?Iloisia käsikkäin kulkevia pareja, äitejä tytärtensä kanssa, perheitä, joita taaperoikäiset lapset pitävät kiireisinä, ja minä. Olen Oulussa, Suomen Häämes-sut -tapahtumassa ruusujen tuoksun ja kimmeltävien sormusten keskellä.

Orkesteri soittaa juhlallista häämusiikkia, joka yhtyy hälinään. Kontrasti ruman salitilan ja kauniiden kattausten välillä on suuri. Ihastelen valkoisia toinen tois-taan muhkeampia hääpukuja, jotka istuvat hyvin sirojen mallinukkejen päälle. Odotan innolla The national wedding show’ta, jossa esitellään kauden uusimpia morsiuspukutrendejä, sulhasten pukeutumista ja asusteita.

Ajan kuluessa maailma ympärillämme on muuttunut, niin myös me sen muka-na. Miksi avioliitto olisi säilynyt ennallaan?

Aiemmin avioliitto oli sukujen välinen sopimus, jossa morsian muutti vanhem-piensa kotoa sulhasen luo. Nykyään yhdessä asutaan yleensä jo ennen naimisiin-menoa. Näin saadaan tunnusteltua, onko kumppani sopiva.

Ennen naimisiin mentiin lähinnä, koska se oli tapa, niin vain kuului tehdä.

Avioliitto ennen ja nyt. Mikä on muuttunut ajan saatossa?

TEKSTI JA KUVAT EEVA KUIVAS

Suomi 24 -keskustelupalstalla yli 60-vuotias nainen kertoi tarinan, joka kuvaa mielestäni hyvin entisajan avioliittoa. Hän sanoi olleen-sa naimisissa yli 40 vuotta vastikään kuol-leen miehensä kanssa. Naimisiin nainen ei ollut mennyt suu-resta rakkaudesta, vaan koska se oli elä-mäntapa tuolloin. Vuo-sien myötä hänen rakkau-tensa ja kunnioituksensa miestänsä kohtaan oli kasva-nut. Avioliittoa hän luonnehti hyväksi.

Nykyään meidän kulttuurissam-me avioidutaan rakkaudesta. On hienoa, että ihmiset jakavat elämänsä rakastamansa ihmisen kanssa. Se ei kui-tenkaan tarkoita, että aiempi avioitumis-tapa olisi ollut väärä, tai että ihmiset olisivat nykyään liitossaan onnellisempia.

Vuosien myötä rakkaus ja kunnioitus kumppania kohtaan tuntuvat kulahtavan samaa tahtia kuin olohuoneen matto, joka olisi vaihtoa vailla. Ero tuo mukanaan paljon surua, perhe hajoaa ja yksinjäävät joutuvat kamppailemaan huonon taloudellisen tilan-teen kanssa.

Lava on suuri ja sen ympärille alkaa ke-rääntyä ihmisiä. Kaikki yrittävät saada mah-dollisimman hyvät paikat, jotta näkevät me-kot hyvin. Istahdan penkille ensimmäisten joukossa.

Järjestäjät kävelevät arvokkaan näköisinä nimilaput rinnassaan edestakaisin pitkin käy-tävää. Osa kantaa kauniita kukkakimppuja verhon taakse, missä näytökseen ollaan jo val-mistautumassa.

Kaksi jopoa on parkkeerattu lavan reunoil-le. Kuvista muistan, että miesmallit ajavat niillä lavalla näytöksen aikana. En voi olla pelkäämättä jo etukäteen heidän puolestaan.

Aiemmin kihlaus oli sitova ja sen purku oli mahdollista vain oikeuden päätöksellä. Vielä nykyäänkin kihloihin mennään, tosin kukin pari omalla tavallaan. Vaikka kihlaus on lupaus avioliitosta, kaikki parit eivät tahdo päättää hääpäivää saadessaan sormukset sor-meensa.

On myös pariskuntia, jotka kysyvät ensin kihloihin ja sitten erikseen vielä naimisiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on meidän nuoruu-dessamme kaikkien muistamat teinikihlat. Tuona aikana myös moni oma ystäväni osti sormukset, jotka pysyivät sormessa kuukau-den tai kaksi.

Häämessujen vilskeessä jututan kolmea pa-riskuntaa heidän hääsuunnitelmistaan. Kai-

killa pareilla on tarkoitus vihkiytyä kirkossa, mutta uskonnolla ei ole asiaan vaikutusta.

Karjasillan pappi Maija Konttinen kertoo, että vaikka nykyään mennään enemmän pe-rinteen vuoksi kirkossa naimisiin, on monilla

mukana myös syvempää ajatusta. Hän selit-tää vihkimisen olevan pyhä toimitus.

– Saadaan Jumalan siunaus ja ollaan hänen kasvojensa edessä alttarilla.

Konttisen mukaan avioliitto on elinikäinen sitoutuminen ja

lupaus. Siitä kertoo myös Raamatun koh-

ta Matteuksen evanke-liumissa. ”He eivät siis

enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yh-

distänyt, sitä älköön ihminen erottako.”Toukokuussa häitään viettä-

vien Susanna Ahopellon ja Markus Käyrän mielestä avioliiton perintees-

tä täytyy pitää kiinni. Heille avioliitto merkitsee ennen kaikkea perheenä ole-

mista ja sukujen yhteen tuomista.

Nyt se alkaa. Kappale lähtee soimaan ja mallit astelevat lavalle. Naismallit esittelevät toinen toistaan kauniimpia, lähinnä valkoisia häämekkoja. On muhkeaa ja ihonmyötäistä, pitkää ja lyhyttä, olkaimellista ja olkaimetonta ja tietysti tylliä, tylliä ja vielä kerran tylliä.

Mallit kävelevät lavan eteen, pyörähtävät kerran tai kaksi ja kävelevät takaisin. Välillä he intoutuvat tanssimaan etukäteen suunni-teltujen koreografioiden mukaan leveä hymy kasvoillaan.

Miehillä on päällään klassista ja hillittyä. Pyöräily näyttää hieman huteralta, mutta kuin ihmeen kaupalla miesmallit eivät tör-mää toisiinsa, kaadu tai putoa lavalta.

Missä vaiheessa toiseen sitoutuminen vaih-tui prinsessahäihin?

Mitä häihin tulee, olen tyypillinen tyttö. Olen tarkkaan miettinyt hääpaikan, kirkon, mekon, vieraslistan ja mieluisen sormuksen. Olen pohtinut hääkuvaa, kakkua ja kukkia.

Olemme tässäkin asiassa imeneet itseem-me vaikutteita Amerikasta, jossa kaikki on suurta, niin myös häät. Yhteen ainoaan päi-vään saa tuhlattua pienen omaisuuden rahaa jos tahtoo. Kaikki on kallista, mutta useimmil-le unelmien hääpäivän arvoista.

Osaltaan kalliiden häiden järjestämisen on varmasti mahdollistanut kasvanut avioitumisikä. Ensimmäisen avio-liiton solmineiden naisten keski-ikä on tilastokes-kuksen tutkimuk-sen mukaan reilut

I h o n a l l a u r h e i l i j a

30 vuotta ja miesten lähes 33 vuotta.Yksi asia on nykyään varma, häiden täy-

tyy olla parin itsensä näköiset. Perinteisten juhlien rinnalle on noussut erilaisia teema-juhlia. Omaperäisyyttä haetaan erikoisilla hääkuvilla, kattauksella, esiintyjällä, ohjel-manumeroilla, puvuilla, teemaväreillä, ihan kaikilla pienilläkin yksityiskohdilla.

Suomen Häämessujen järjestäjä Soile Nii-nikangas tietää mitä häät ovat.

– Hyvät bileet läheisten ihmisten kanssa.Naimisiin syksyllä aikovat Susanna Metto-

vaara ja Jyrki Ruokanen tahtovat pitää häät saadakseen juhlia perheen ja sukulaisten kanssa. Ruokanen kertoo, että hänen suvus-saan hautajaisia on ollut enemmän kuin häi-tä. Iloinen juhla on siis paikallaan.

Kiertelen ja katselen ympärilleni. Sor-muskauppiaiden luona käy kova kuhina. Va-lokuvaajat ovat ripustaneet seinille ottamiaan hääkuvia, jotka ovat toinen toistaan hienom-pia ja erikoisempia. Niissä on kuitenkin jotain yhteistä, morsiamen ja sulhasen välillä näky-vä rakkaus nimittäin.

Esiintyjät esittelevät osaamistaan toivoen täpötäyttä keikkakalenteria ensi kesälle. Myy-tävänä on naisten alusvaatteita hääyötä var-ten. Viimeisen päälle suunnitellut kattaukset näyttävät kalliilta monine laseineen ja hienoi-ne kukkineen. Morsiamet tutkivat kiinnos-tuneina kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteita. Edustettuna on tietysti myös juhlapaikkoja, hotelleja ja matkatoimisto.

Jotain nykypäivämme suhtautumisesta avioliittoon kertovat ohjelmat, joita tv:ssä esitetään. On meidän ajallemme ymmärret-tävää, että rakkautta etsitään tositelevisio for-maattien avulla. Kaikissa tahdotaan löytää se oikea, jonka kanssa elämä on ruusuilla tanssimista.

Avioliittoja solmitaan yhä harvem-min. Samaan aikaan avioerot ovat lisääntyneet. Konkreettisia lukuja katsottaessa tilanne ei näytä hy-vältä. Tilastokeskuksen mukaan toissa vuonna avioeroon päät-tyi lähes 14 000 liittoa. En-simmäinen avioliitto päät-tyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä.Nykyään eroaminen on helppoa. Suo-men Häämessu-jen järjestäjä Soi-le Niinikoski näkee sen lähinnä positiivisena asiana.

– Ero avaa mahdollisuuden löytää uuden

rakkauden, hän selittää.Kääntöpuolena hän uskoo ihmisten anta-

van periksi liiankin helposti. Romantikoksi paljastuva Niinikoski tahtoo uskoa, että avio-liitto on edelleen rakkauden osoitus.

Kesäksi 2016 häitään suunnittelevat Sara Koskikuru ja Tomi Tiiro kertovat eron ole-van viimeinen vaihtoehto. He näkevät luot-tamuksen täydellisen pettämisen tarpeeksi painavaksi syyksi eroon. Tällöinkään erosta ei kuitenkaan voida päättää kevyin perus-tein. Heille avioliitto merkitseekin loppu-elämän sitoutumista toiseen myös vaikeina aikoina.

I h o n a l l a u r h e i l i j a

TEKSTI JA KUVAT PETRA SILVENNOINEN

sen pohtien ja katsoo ristissä olevia käsiään.– Mahdollisuus, hän vastaa vain hetken

mietittyään.Yrittäjäksi Tikkinen ryhtyi viime syksynä.

Hän kertoo, että yrittäjyys on rahoitusalalla hyvin yleistä. Ensimmäistä syksyä hän ku-vaa rankaksi ja kaataa kolmannen kerran li-sää kahvia. Siirtyminen toisenlaiseen arkeen peliuran ja opiskelun jälkeen on epäilemättä vaatinut sopeutumista.

– Uskon, että urheilutaustasta on apua tässä työssä. Yrittäjyys on tavoitteellista niin kuin ammattiurheilu. Myös säästäminen ja sijoittaminen ovat tavoitteellisia.

Vuosia sitten scoutti kiinnitti Tikkiseen huomiota naisten maajoukkueleireillä ja sti-pendin avulla hän lähti lukion jälkeen opiske-lemaan Yhdysvaltoihin.

– Tiesin koko ajan, että jatko-opinnot ovat kiinni opintomenestyksestäni. Elämäni koos-tui koulusta, treenistä, opiskelusta ja unesta.

Toisen Minnesota-vuoden jälkeen hän oli valmis antamaan periksi ja palaamaan ko-tiin. Vanhemmat kannustivat kuitenkin jat-kamaan. Lopulta oma sisukaan ei antanut periksi. Vuosi Yhdysvalloissa viimeisteli lu-kioikäisenä alkaneen itsenäistymisen. Neljän

– Tuska, Nina Tikkinen vastaa kysymyk-seen, mitä olympialaiset merkitsee.

– Kokemus, hän kuitenkin lisää lähes sa-maan hengenvetoon.

Pettymys ja menestys ovat tuttuja jokaiselle ammattiurheilijalle. Suomen naisten jääkiek-komaajoukkue palasi Sotshin olympialaisista reilu vuosi sitten pettynein mielin. Joukkuees-sa pelasi myös Tikkinen. Nykyään Nina Tikki-nen on entinen ammattilaisjääkiekkoilija.

Entinen urheilija on vaikea pitää erillään urheilutaustastaan. Tikkistä urheilu on vuo-sien varrella muovannut, hionut ja runnonut.

Melkein kolmekymppinen Tikkinen viet-ti lapsuutensa useiden urheilulajien parissa ja murrosiässä jääkiekko lähensi häntä isän kanssa. Lajin vauhdittamana hän on pääs-syt maailmalle ja opiskellut kauppatieteiden maisteriksi.

Tällä hetkellä urheilu on Tikkiselle ajanvie-tettä. Kannustaminen, urheilun seuraaminen ja omaksi iloksi liikkuminen ovat kuitenkin tärkeä osa elämää. Jääkiekkoa hän pelasi en-simmäisen kerran lopettamisen jälkeen vasta tänä keväänä. Lapsesta lähtien hän on viettä-nyt urheilun parissa aikaansa enemmän kuin

keskivertoihminen.– Lapsena pelattiin pikkuveljen ja naapu-

rinpoikien kanssa. Katulätkää, pesistä ja fu-tista. Lätkän lisäksi pelasin myös koripalloa ja harrastin yleisurheilua, hän listaa.

– Ja ampumajuoksuakin!Vanhempien kannustamana ja tukemana

hän löysi oman lajinsa, jääkiekon.– Isä on kertonut, ettei mua oikein aamui-

sin huvittanut herätä, mutta luistelukouluun heräsin aina ajoissa ja pirteänä.

Tikkinen ei ollut tuolloin vielä aloittanut ala-astettakaan. Aluksi jääkiekko oli harrastus, joka muuttui ammattilaisuudeksi lajissa, jos-sa palkkaa ei makseta edes parhaille naisille. Etenkään Suomessa jääkiekko ei lupaa nai-sille pullollaan mahdollisuuksia olevaa tule-vaisuutta ja pitkää uraa. Silti Tikkinen halusi menestyä ja käyttää mahdollisuudet, joita laji hänelle antoi. Nyt hän itse valmentaa C-tyttö-jen joukkuetta Oulun Kärpissä.

Nykyisin Tikkinen hyödyntää urheilu-taustaansa työssään yksityispankkiirina. Hän työskentelee Finlandia Groupin asiamiehenä Oulussa.

– Tulevaisuus? Tikkinen toistaa kysymyk-

vuoden aikana Tikkinen kypsyi, oppi huoleh-timaan asioistaan ja ärsyyntyi monet kerrat nuorempien opiskelukavereidensa lapselli-suudesta.

Peliuran lopettaminen ei aiheuttanut Tikkiselle masennusta. Päätös lopettamisesta syntyi Sotshin olympialaisten ja viimeiseksi jääneen SM-liigakauden jälkeen. Samoihin aikoihin hän valmistui Oulun yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi.

– Lukioikäisenä päätin tehtaan vessoja sii-votessa, että opiskelen. Opiskelen, jotta pää-sen kunnon töihin.

Peräänantamattomuuden aistii Tikkisen puheesta. Siisti housupuku vahvistaa ole-muksesta henkivän rauhallisuuden ja päättä-väisyyden. On helppo ajatella, että Tikkinen on valmis tekemään töitä sen eteen, mitä hän pitää saavuttelemisen arvoisena.

”Me olemme aina ajatelleet, että jokainen meistä on oman tulevaisuutensa seppä”, tode-taan Tikkisen edustaman finanssialan yrityk-sen verkkosivuilla. Varmasti sattumaa, mutta Tikkisen tuskin on ollut hankala allekirjoittaa ajatusta.

Moni kerskuu teoillaan, joku toinen on

liian vaatimaton ja vähättelee kaikkea saavut-tamaansa. Tikkinen vaikuttaa olevan tasapai-nossa kahden ääripään välissä. Hän ei leuhki tai korosta itseään, ja silti hänestä huomaa, että hän on ylpeä itsestään.

Vaikka Tikkinen on sinnikäs ja valmis puurtamaan, hän ei hyökkää päälle – hän an-taa tilaa muille, kuuntelee ja kyselee.

– En ole myyjänä se kaikista perinteisin, joka puhuu myyntipuheillaan asiakkaat pyör-ryksiin. Olen maltillinen, mikä toimii mieles-täni hyvin, säästämisen ja sijoittamisen palve-luita myyvä Tikkinen puntaroi.

Hän uskoo saavansa työssään helpommin luottamusta entisenä urheilijana. Hän luottaa myös kuuntelutaitoonsa: työssä asiakkaiden tarpeet ovat hänelle ensisijaisia. Jo lyhyessä ajassa hän on huomannut, että miesvaltaisel-la alalla ei ole aina helppoa.

– Nuoren naisen pitää vääntää asioita enemmän. Uskottavuutta ei kaikkien mieles-tä ole.

Onnistuessaan Tikkinen tuulettaa. Asu on vaihtunut smart casualiksi, mutta kaukalosta tuttu tapa sopii hyvin vaaleaksi maalattuun toimistomiljööseenkin.

Yrittäjyys ei ollut ennalta suunniteltua. Se ei myöskään tullut verenperintönä.– Koin pelkoa yrittäjyyttä kohtaan, Tikkinen mainitsee vakavana ja hänestä voi

havaita, ettei pelko ole vielä täysin hävinnyt.– Mutta alalla ei ole paljon vaihtoehtoja. Haluan hyvän elannon, minkä yrittäjyys

saattaa mahdollistaa. Siksi palkkatyö ei houkutellut.Reilun puolen vuoden aikana hän on havahtunut siihen, että vapaa-aikaa on pal-

jon vähemmän kuin ennen. Yllättäen opiskelun ja jääkiekon melko tiivis yhdistel-mä mahdollistivat joustavamman elämän ja enemmän aikaa perheelle ja ystäville.

– Toisaalta on yrittäjän vapaudet, mutta koko ajan ei kuitenkaan voi lomailla. Jos firman tililtä ottaa rahaa, sinne on myös tultava sitä.

Yläasteikäisenä Tikkinen muistaa keskustelleensa äitinsä kanssa tulevaisuudesta. Jo tuolloin äiti oli ehdottanut, että tytär voisi opiskella ekonomiksi. Matematiikka oli ollut mieluisaa jo koulutaipaleen alusta lähtien, mutta silti historian opinnot houkuttivat enemmän.

Historia vaihtui kuitenkin Minnesotassa pian kansainvälisen talouden opintoi-hin. Maailman asioista kiinnostuneelle monipuoliset kurssit tarjosivat kiinnostavaa lukemista, laskemista ja numeroiden pyörittelyä.

Naisleijonien valmentaja Jari Riksu arvioi Tikkistä Sotshin olympialaisten ai-kaan vahvaksi taistelijaksi, ”jonka suoritustaso on illasta toiseen korkealla tasolla”. Tikkinen on taistelija luultavasti kaikessa mihin hän ryhtyy, mutta yrittäjyys vaatii veronsa. Nyt työpäivän jälkeen päälle vaihtuvat verkkarit ja tuore yrittäjä löytyy lempipaikaltaan kotisohvalta.

Moni kerskuu teoillaan, joku toinen on liian

vaatimaton ja vähättelee kaikkea saavuttamaansa. Tikkinen vaikuttaa olevan

tasapainossa kahden ääripään välissä.

uu i k a t o ne l m i k u uu i k a t o ne l m i k uH

KUVAT ANTON ORAVATEKSTI OONA LAKSO

– Tuntuu, että ihmisillä tulee usein sellainen olo niin kuin olisin niitä parempi ihminen kun en juo ja ne on silleen ”oi mää kunnioi-tan tuota niin paljon”. Minä sitten vastaan niille, että älä kunnioita, en todellakaan pidä itseäni mitenkään muita parempana siksi, että en vaan juo.

Mietin kuumeisesti, pidinkö itsekin saman kunnioitus-puheen aikoinaan Kurkelalle, kuulostaa nimittäin jotenkin tutulta.

Juomalakkoni ensimmäisenä lauantaina kello lähestyi jo kymmentä, kun poikaystäväni sanoi, että ei jaksakaan lähteä mi-hinkään. Mökötettyäni makuuhuoneessa hyvän tovin, Jyväskylässä asuva kaverini Katariina laittoi viestiä kuin tilauksesta. Hän on Ou-lussa ja haluaa nähdä.

Kohta jonotimmekin keskustassa sijaitsevaan 45 Specialiin. Jo-nossa meno on hilpeä. Edessä oleva miesporukka laulaa komeasti jotain sotilaslauluja, ja ihmiset hyppivät pelottavan huolettomasti viereisellä autotiellä.

Sisälle päästyämme yllätyn äänen tasosta, onko täällä muka aina näin kova meteli? Lisäksi missä tahansa seison, tunnun olevan kaik-kien tiellä ainakin tönimisen määrästä päätellen.

Löysimme täydentuntuisesta baarista pöydän, josta näki tans-silattialle. Katson villiä tanssimista hyväntahtoisen huvittuneena ja mietin, miten siellä on itsekin tullut riehuttua. Sitten alkoikin soimaan Tehosekoittimen kappale, josta aina innostumme tanssi-maan juurikin tämän saman kaverin kanssa. Vaihdamme katseita innostuneena. Samalla mietin kauhuissani, että toivottavasti hän ei nyt pakota minua tanssilattialle. Jäämme tylsinä pöytään istumaan, Katariinaakaan ei nyt huvita.

Ilta oli oikein mukava. Hieman vastoin odotuksiani en ärsyyn-tynyt baarin menoon. Muutenkin koko tipattoman aikana en tun-tenut ärtymystä humalaisten seurassa. Toisaalta vastaan ei tullut yhtään liian humalaista ihmistä.

Kysyin Kurkelalta, miten hän jaksaa olla selvin päin humalais-ten seurassa. Hän ei koe tilanteita mitenkään ärsyttävinä, mutta tietää että joidenkin absolutistien mielestä humalaiset ovat vas-tenmielisiä. Ymmärtäähän sen. Sitten on ne, joilla menee helposti juominen yli.

– Jotkut saattaavat olla kohtuullisen rasittavia kännissä, tuntuu että voi ei taasko tuo joi liikaa ja silloin ei välttämättä halua olla sen kanssa. Mutta yleensä se on vaan ne yksittäiset ihmiset.

Tipattoman edetessä huomaan olevani hieman hyväntuu-lisempi kuin yleensä. Alkoholin käytöstä tuntuu seuraavan usein fyysisen pahan olon lisäksi myös henkistä pahoinvointia, asiat ah-distavat herkästi, vaikka ei olisikaan tehnyt mitään typerää.

Olen kyllä huomannut ikävien tuntemusten yhteyden alkoho-lin käyttöön, mutta nyt ymmärsin niiden kestävän viikonlopun yli myös arkeen. Tipattoman aikana olo oli paljon huolettomampi, jopa stressi tuntui paljon kevyemmältä.

Rahan käyttökään ei ahdistanut kun sitä ei kaatanut kurkusta alas naurettavia summia. Myös sinänsä tavallinen arkena väsyminen oli vähäisempää. Toisaalta myös pitkän talven jälkeen lisääntyvä valon määrä saattoi vaikuttaa, mutta alkoholitto-muuden osuutta ei voi kiistää.

Eräänä lauantaiaamuna heräsin pään jomotukseen ja huo-noon oloon. Olin viettänyt edellisen illan kavereideni kanssa Snoo-ker Time-baarissa ja nauttinut neljä olutta. En jatkanut muiden mukana toiseen baariin, koska seuraavaksi päiväksi olin suunnitel-lut kouluhommien tekoa ja krapulassa en saa mitään aikaan, siksi vain neljä olutta.

Silti se iski. Odotellessani pahan olon ja päänsäryn laantumista ajattelin, että olisiko se tipaton tammikuu sittenkin ollut ihan hyvä idea.

Tipaton tammikuu on mielessäni ollut vähän kuin uuden vuo-den lupaukset, sama kuin se salikortti joka hankitaan tammikuun alussa Facebook-päivitysten saattelemana, mutta kuitenkin jää hyl-lylle pölyttymään heti helmikuun puolen välin jälkeen. Kyynisyyt-täni on vielä lisännyt se, että tipatonta sitten juhlitaan vetämällä kauheat kännit koko kuukauden edestä.

Haaste alkoi kuitenkin kuulostaa houkuttelevalta, välttyisinpä li-säksi näiltä karmeilta krapulapäiviltä. Ja jos Matti Nykänen kerran pystyy olemaan sata päivää ilman viinaa, niin pystyn minäkin ole-maan kuukauden juomatta!

Ensimmäisenä alkoi mietityttämään kaikki tulevan kuukauden menot. Opiskelijana elämäni on luonnollisesti täynnä bilettämistä ja alkoholilla läträämistä. Mutta mitä jos kävisinkin samoissa me-noissa tipattomastani huolimatta? Viikonloppuisin vaivun epätoi-voon, jos minulla ei ole edes jotain menoa ja pääosin arkisin järjes-tettävistä opiskelijabileistä en halua jäädä paitsi.

Miten sitten juomattomiin ihmisiin suhtaudutaan? Tammi-kuun alussa laulaja Irina kritisoi YLE:n haastattelussa suomalaista alkoholikulttuuria ja sitä, että alkoholista kieltäytymistä pitää aina perustella. Tästä inspiroituneena Iltalehti julkaisi nettisivuillaan ju-tun ”Lukijat avautuvat juomakulttuurista”, jonka vastauksista pais-taa vahva turhautuminen selittelyyn.

Lukijat kertoivat muun muassa että juomaton leimataan helpos-ti tylsäksi ilonpilaajaksi ja kysellään onko henkilö uskovainen tai raskaana. Yhden vastaajan mukaan se että on autolla liikkeellä, on ainoa sosiaalisesti hyväksytty syy olla juomatta, toinen taas kertoo joskus juoneensa vain siksi että kyselyt loppuisivat.

Kuulostaa hurjalta, mietin alkaako minustakin nyt levitä jotain raskaushuhuja.

Opiskelukaverini Laure Kurkela ei ole koskaan käyttänyt al-koholia. Silti hän on aina bileissä mukana, varsinkin jos siellä voi tanssia. Kerrankin olin hänen kyydillään eräissä bileissä ja kun kaik-ki muut alkoivat jo väsyä, Kurkela vain jaksoi tanssia. Hän ei ole joutunut selittelemään juomattomuuttaan kovin paljon.

– Kyllähän siitä aina välillä kysytään, mutta kun en ole niin sel-keästi sellainen absolutisti. Viimeksi viime viikonloppuna sain kuul-la, että ”en tiennytkään että olet absolutisti kun käyt aina vaan bi-leissä ja juhlit aina ihan täysillä”. Se tulee ihmisille yllätyksenä, että olen selvänä, kun olen niin hyvin menossa mukana.

Kurkela ei ota juomattomuuttaan turhan raskaasti ja kuittaa kyse-lyt hänelle tyypillisellä huumorilla.

– Mulla ei ole siihen mitään selkeää syytä. Joskus saatan vitsailla jotain tosi mauttomuuksia, että olen uskovainen tai jäin rattijuopon alle tai mun isä hakkasi päissään, mistä mikään ei ole totta.

Hän on huomannut, että ihmiset kokevat joskus huonoa omatun-toa humalatilastaan.

KUVAT ANTON ORAVA

Ehkäisevän päihdetyön EHYT ry:n Poh-jois-Suo men aluekoor-dinaattori Sinikka Korpela vakuuttaa, että jo kuukauden juomattomuus on hyväksi.

– On siitä paljonkin hyötyä. Toki olisi hyvä, jos olisi vaikka kolme kuukautta ti-pattomalla, silloinhan elimistö ehtisi palau-tua todella hyvin mutta kuukaudestakin on aina hyötyä. Ja kaikista merkittävin asia siinä tipattomassa on varmaan se, että ihmiset läh-tevät siihen vapaaehtoisesti ja testaamaan, että pystynkö hyvin olemaan kuukauden ti-pattomalla. Ja jos ei pysty niin sitten tietenkin kannattaa jo vähän miettiä.

Korpelan mukaan tipattomalla voi myös op-pia vähentämään humalahakuista juomista.

– Monellehan se toisaalta jää tavaksi eli haluaakin olla pidemmän aikaa tipattomalla. Tai sitten käytettyjen alkoholiannosten mää-rä vähenee. Sehän on sitä omaa pohdiskelua koko tipaton, että mihin tarvitsen alkoholia vai tarvitsenko, saanko saman hyödyn jostain muusta.

On ollut palkitsevaa huomata, miten kevyesti tipattomani on mennyt. Kertaakaan ei ole tullut sellaista oloa, että saisipa juoda alkoholia. Kuukauden aikana osui kohdalle

jopa kaksi tilaisuutta, jossa olisi ollut tarjolla ilmaista juotavaa, ja ilmainen juomahan on tietysti paras juoma, mutta silloinkaan ei teh-nyt edes tiukkaa. Tipaton kuukausi onkin saa-nut minut miettimään juomatapojani ja tilan-teita joissa sitten juon joskus vähän liikaa.

Minäkään en joutunut paljon selittele-mään juomattomuuttani. Tietysti ihmiset kiinnittävät siihen huomiota, varsinkin kun ovat tottuneet näkemään minut juoma kä-dessä. Ihmiset ihmettelivät miksi en juo, vas-ta kun näkivät minut jo toistamiseen bileissä selvänä.

Yksi kaveri totesi, että tuntuu hassulta kun en juo, toinen kysyi varovaisesti olenko lopetta-

nut j u o -

m i s e n kokonaan.

Luulen, että ihmisiä ei yksin-

kertaisesti kiinnosta käyttääkö joku alkoho-

lia vai ei, niin kauan kun siitä ei tee suurta numeroa.

Mieleeni tulee tapaus muuta-man vuoden takaa, kun eräs tuttu-

ni päätti olla juomatta vappuun asti ja käyttäytyi sitten tympeästi niitä kohtaan,

jotka joivat. Myöhemmin hän valitteli, miten häntä ei enää pyydetty mihinkään, muka sik-si, koska ei juonut. Taisi siihen olla muitakin syitä.

Myös Korpela on huomannut muutosta nuorten asenteissa juomattomia kohtaan.

– Monet nuoret kertovat, että nykyään voi olla samoissa bileissä ilman että juo ja sitä ei niin paljon kyseenalaisteta. Siinä on tapahtu-nut muutosta verrattuna vaikka tämän päivän nuorten vanhempiin. Heidän nuoruudessaan

varmasti useampi käytti alkoholia ainakin jonkin verran. Niitä jotka eivät käyttäneet al-koholia oli aika vähän. Oli tavallisempaa että kukaan ei halunnut olla selvin päin porukas-sa, jossa juodaan eli kukaan ei halunnut olla se kuski.

Kurkela sanoo, että häntä ei ole arvosteltu siitä, ettei hän käytä alkoholia. Hän kuitenkin kertoo, että hänen kaverinsa, jotka ovat abso-lutisteja, ovat kokeneet enemmän painostus-ta.

– Varmaan se on enemmän kiinni siitä, käykö ulkona, kuin siitä että juoko. En itse ole kokenut paljoakaan sellaista painostusta siihen että pitäisi juoda, kun minä kuitenkin

lähden niiden ihmisten mukaan bilettämään ja pitämään hauskaa.

Ehkä nuorten asenteet alkoholin suhteen ovat ainakin tältä osin terveellisempiä kuin vanhemmillaan. Minä törmäsin vain kerran negatiiviseen reaktioon, kun eräs kaverini nauroi minulle päin naamaa kuulleessaan ti-pattomastani.

Jos sitten muut eivät välittäneet tipatto-mastani, huomasin itse välillä tuntevani kuin huonoa omatuntoa selvänä olemisesta.

Eräänä viikonloppuiltana mietin kauan pitäisikö lähteä ulos kahden kaverin kanssa, mutta jotenkin ajattelin että olisi kummal-lista tunkea heidän mukaansa kun en kerran itse edes aio juoda.

Toisen kerran tunsin huonoa omaatuntoa kun kaverini Joensuusta oli käymässä, enkä muka voinut tipattomani vuoksi juhlia hänen kanssaan kuten tavallisesti.

Tajusin saman tien ajatuksen olevan typerä, varsinkin kun tarkoituksenani juuri oli käydä ulkona samaan malliin kuin normaalistikin. Tunne liittyi varmasti vain tottumuksiin ja pinttyneisiin tapoihin. Juuri niiden tunnistamisessa ja pohtimisessa taitaakin olla tipattoman tärkein tarkoitus. En enää pidäkään juomalakkoa pelkkänä uu-den vuoden terveysha-patuksena.

On itsestä kiinni miten tipattomaansa

suhtautuu, onko se vain ankea kuukauden mittai-

nen pakkopulla, vai mahdolli-suus haastaa itsensä miettimään

omia juomatapojaan. Toisaalta mik-sipä sillä pitäisi edes olla sen suurem-

paa tarkoitusta?Kuukauden lähestyessä loppuaan en mi-

tenkään odota tipattoman loppumista. Jos maaliskuun alkuun osuu jotain menoa, aion varmasti ottaa alkoholia. Minun ei kuiten-kaan tee mieli yhtään sekoilla. Ajattelinkin pysyä kohtuudessa ja toivottavasti tipattoman aikana huomaamani asiat pysyvät mielessä jatkossakin. Toivon myös etten sitten sorru liikaa saarnaamaan muille, miten hienoa oli olla kuukausi juomatta. Ei tämä mikään elä-mää järisyttävästi muuttava kokemus ollut, mutta ehdottomasti palkitseva. Ehkä jopa pidän ensi vuonna toisen tipattoman. Sen näkee sitten.

Konemiehet

-

kellareista Amerikkaan

Elektroninen tanssimusiikki on noussut viime vuosina vauhdilla pienistä piireistä koko

maailman tietoisuuteen.

KUVAT JUHA MOISOLATEKSTI ANSSI KARJALAINEN

Oululainen TJH87 on kahden tätä nykyä oululaisen musiik

ki-

tuottajan perustama kokoonpano. Timo Juuti ja

Hector 8

7 ovat

vaikuttaneet alalla jo pitkään, mutta tekivät lo

pullisen läpimur-

tonsa yhdessä vasta 2010-luvun taitteessa.

Musiikin tekeminen lähtee liik

keelle hyvin usein pienen kave-

ripiirin tai ympärist

ön avittamana. Kun EDM (Electronic dance

music eli elektroninen tanssimusiik

ki) teki vasta kunnolla tuloaan

suuren yleisön tietoisuuteen, T

imo Juuti j

a Hector 87 pyörivät

niin kutsutuissa

underground-piireissä

.

– Meillä molemmilla on aika vahva musiikkitausta. Aloitin

soit-

toharrastuksen jo ihan naperona. Tuotanto- ja

sävellyspuoli tuli-

vat mukaan sitt

en 90-luvun lopussa, Timo Juuti taustoitta

a.

– Samalla meiningillä olen myös edennyt tähän asti.

Olin vielä

ehkä enemmän underground-musan puolella. Sen lisäksi o

len ol-

lut kaikenlaisissa bändeissä

mukana ja harrastanut myös klassis

ta

musiikkia, H

ector 87 jatkaa.

Parivaljakko tutustui toisiin

sa paikallisissa musiik

kipiireissä

.

Vielä silloin dj-tu

ottajia oli niin vähän, että Oulun kokoisessa

kaupungissa kaikki tu

nsivat toisensa. K

onemusiikkia harrastavat

olivat tavallaan yhtä perhettä, ja tekemisessä oli h

eidän sanojensa

mukaan yhteen hiileen puhaltamisen meininkiä.

– Ehkä sellaisen elektroniseen musiikkiin perehtymättömän

mielestä kaikki kuulostaa samanlaiselta jumputukselta, mutta

oikeasti me olim

me täysin ääripäissä ty

yliemme osalta – minä

tykkäsin trancesta ja Hector puolestaan electrosta. O

li meillä kui-

tenkin yhteistäkin, si

llä kiinnostuimme älyttömästi

siihen aikaa

ranskalaisesta elektronisesta musiikista

, joka teki tu

loaan. Se on

kuitenkin yleinen reitti, että yhdessä tekemällä sit

ten löyde-

tään ihan oma juttu, jo

ta jatketaan, Juuti tu

umaa.

Klubeilla harvemmin näkee kahta

henkilöä samaan aikaan dj-tiskin taka-

na, mutta tre

ndi on ollut nousevaa

myöskin sillä saralla. Timo

Juutille ja Hectorille

mu-

siikin

tekeminen

kahdestaan on

ollut aina

tavoite. Se tuo mahdollisuuksia, ja

siinä artis

tit pystyvät tä

yden-

tämään toisiaan.

– Olemme alusta asti ajatelleet, e

ttä se olisi

hieno mahdolli-

suus. Jos te

kisimme musiik

kia yksin, niin varmasti pyrkisim

me ai-

nakin kokeilemaan yhteistyötä muiden kanssa, ja

niin uskomme

myös muiden haluavan, H

ector 87 kertoo ja jatkaa.

– Kaksistaan tehdessä täytyy kyetä kompromisse

ihin. Pitää pys-

tyä myös luottamaan toiseen. M

onelle musantekijälle se voi olla

kova paikka antaa jonkun muun tehdä jokin asia mieluummin

kuin tekisi sen itse

.

– Aika kovaa luottoa vaatii – se on sellainen omanlainen avio-

liitto. Tässä vaiheessa, kun musiik

kia aletaan tehdä leivän eteen,

niin samalla kantaa osavastu

un toisenkin taloudesta. O

n hyvä,

että toinen voi ratkaista

ongelmia, joihin ei välttä

mättä itse ky-

kenisi.

Parivaljakon väliset kemiat ja

toiste

nsa tunteminen ovat tä

r-

keässä osassa. Hector 87 kuvailee sit

ä hyväksi psykologiseksi t

ut-

”Musiikin kuvailemisesta saattaa syntyä näin ihan oma

kielensä” - Timo Juuti

tavoite. Se tuo mahdollisuuksia, ja

siinä artis

tit pystyvät tä

yden-

tämään toisiaan.

– Olemme alusta asti ajatelleet, e

ttä se olisi

hieno mahdolli-

suus. Jos te

kisimme musiik

kia yksin, niin varmasti pyrkisim

me ai-

nakin kokeilemaan yhteistyötä muiden kanssa, ja

niin uskomme

myös muiden haluavan, H

ector 87 kertoo ja jatkaa.

– Kaksistaan tehdessä täytyy kyetä kompromisse

ihin. Pitää pys-

tyä myös luottamaan toiseen. M

onelle musantekijälle se voi olla

kova paikka antaa jonkun muun tehdä jokin asia mieluummin

kuin tekisi sen itse

.

– Aika kovaa luottoa vaatii – se on sellainen omanlainen avio-

liitto. Tässä vaiheessa, kun musiik

kia aletaan tehdä leivän eteen,

niin samalla kantaa osavastu

un toisenkin taloudesta. O

n hyvä,

että toinen voi ratkaista

ongelmia, joihin ei välttä

mättä itse ky-

kenisi.

Parivaljakon väliset kemiat ja

toiste

nsa tunteminen ovat tä

r-

keässä osassa. Hector 87 kuvailee sit

ä hyväksi psykologiseksi t

ut-

kiskeluksi. Jos toinen tekee jonkin asian paremmin, niin se täytyy voida myöntää itselleen, eikä jäädä miettimään.

TJH87 ei ole vielä niin montaa vuotta ollut kasassa, että uran al-kuvaiheet olisivat huonosti muistissa. Silti miehet menevät miet-teliäiksi kysyttäessä muistoista heidän ensimmäisistä yhteisistä kei-koistaan.

– Oulussa esiinnyimme Timetunnelissa, mutta se ei varmaan ol-lut edes ensimmäinen keikka. Hei Turussa! Siellä oli ainakin järjet-tömän hyvä meininki, kaksikko huudahtaa lähes samaan ääneen.

Läpimurto tapahtui nopeasti, kun singlet pääsivät radiosoit-toon Suomessa. Silloin heille myös valkeni, että harrastuksesta on muodostumassa vakavasti otettava työ.

– Ensimmäisellä kerralla, kun saimme huomiota, niin se tuntui lähinnä hyvältä sattumalta. Mutta kun se tapahtui toisen kerran, niin itselle valkeni, että tästä voi joku päivä tienata leivän pöytään, Hector 87 toteaa.

On selvää, että ajan myötä he ovat tutustuneet toisiinsa yhä pa-remmin. Jopa niin hyvin, että toisen ajatuksenkulku musiikista on tullut niin tutuksi, että sitä voi kuvailla täysin aiheeseen liittymät-tömin termein.

– Joskus olemme istuneet studiossa ja miettineet, että nyt pitäisi keksiä jonkinlainen soundi kappaleeseen. Sitten itselle saattaa tulla jokin käsittämätön ajatus, että mitä, jos se kuulostaisi huoneeseen saapuvan amerikkalaisen college-kamariorkesterin melulta tai ohi-lentävältä kotkalta. Kaveri vieressä vain nyökyttää ja ymmärtää nuo ihan täysin. Musiikin kuvailemisesta saattaa syntyä näin ihan oma kielensä, Timo Juuti kuvailee ja nauraa makeasti päälle.

He pystyvät myös nopeasti kuvailemaan toistensa luonnetta ja toimintatapoja. Kaikki yhtäläisyydet ja eroavaisuudet vaikuttavat myös siihen, millaista musiikkia studion uumenissa syntyy.

– Hector 87 on sellainen pedantti, tunnollinen ja musiikillisesti erittäin lahjakas kaveri. Olen alusta asti fiilistellyt hänen sointukä-sitystään. Monta kertaa minulla on saattanut olla vaikeuksia jonkin säkeistön kanssa, ja olen paininut sen kanssa monta tuntia. Sitten, kun pyydän Hector 87:ltä apua, niin se saattaa valmistua parissa tunnissa, Timo Juuti vastaa.

– Meidän biisit eivät varmaan koskaan valmistuisi, jos Timoa ei olisi mukana. Hänellä on kokonaisuuden käsitys siitä, miten biisistä tulee biisi. Hyvä idea ei aina riitä. Timo onkin aina ollut se, joka on viimekädessä päättänyt, mitä ideaa lähdetään jalostamaan eteen-päin, eikä koskaan ole mennyt pieleen. Samalla se antaa luottamus-ta toiselle, Hector täydentää perään.

2012 ilmestyneen Breakaway Kicks -singlen jälkeen TJH87:ää ver-rattiin alan isoissa julkaisussa lähes koko maailman tuntemaan Daft Punk -yhtyeeseen.

– Se oli aika jees, koska Daft Punk on ollut meille molemmille sellainen esikuva aina, ja Ranskan meininki on ollut meillä myös vaikuttajana.

Hector 87 heittää ajatuksen ilmoille siitä, että onko yhdessä te-keminen muuttunut maailman kärkiartistien joukossa enemmän pelkän bisneksen ja rahan takomiseksi.

EDM-musiikki elää maailmalla ehkä korkeimmalla aallonharjal-la koskaan. Timo Juuti ja Hector eivät usko, että se olisi millään tavalla huono asia elektronisen musan kannalta. Underground-kult-tuuri on yhä enemmän siirtymässä taka-alalle.

– Tämä on sellainen kuuma peruna, josta kaikki haluavat sanoa oman mielipiteensä, ja vielä mahdollisimman kantaaottavasti. Emme me näe sitä mitenkään huonona asiana, että EDM kasvaa maailmalla. Se vetää niin paljon hyviä asioita samalla mukanaan, ja on ehkä vähän turhaa yrittää väkisin pitää underground-musiikkia vain pienen joukon juttuna.

Konemusiikkimiehet ovat palanneet vain muutama päivä ennen haastattelua Suomeen Miamin kiertueelta. TJH87 on siis onnistu-nut tekemään sen, mistä vain monet uskaltavat haaveilla – soitta-maan ison yleisön edessä Amerikassa.

Länsinaapuri Ruotisista on viime vuosina noussut huipulle usei-ta dj-tuottajia. Timo Juuti ja Hector ovat yhtä mieltä siitä, että myös Suomen Avicii näkee joskus päivänvalonsa.

– Joku kaunis päivä, aivan varmasti. Se on väistämätöntä. Ruot-sissa on vain niin pitkä musiikin historia, että sieltä on paremmat edellytykset nousta kuuluisaksi. Vaikka iisalmelainen tuottaja olisi huippulahjakas ja tekisi huikeaa musiikkia, niin ei häntä sieltä Ii-salmesta kukaan koskaan löydä. Täytyy löytää oikea reitti ja oikeat henkilöt, jotta voi päästä eteenpäin.

Kaksikolla on selvät sävelet siitä, mihin TJH87 tähtää tulevina vuosina.

– Jos nyt järkevästi koettaa avata, niin sellainen oman aseman vakiinnuttaminen on meillä tavoitteena. Olisi hieno mahdollisuus, jos voisi palkata avustajia hoitamaan paperitöitä ja kaikkea muuta taustalla tapahtuvaa.

Onko sun kaverimieskaveri?

Monilla lapsilla ei ole yhteyttä omaan isään tai muihinkaan aikuisiin miehiin. Mieskaveritoiminta mahdollistaa vastavuoroisen kaveruussuhteen, jossa aikuisella on aikuisen vastuu. Toiminnasta syntyy mielihyvää ja hyvinvointia lapselle, äidille kuin myös mieskaverillekin.

Rivitalon eteisessä on hämärää. Olohuo-neen suuresta ikkunasta tulvii helmikuinen auringonvalo. Vastavalossa Eevan kasvoja on hankala nähdä, mutta reipas ääni tervehtii iloisesti. Hän on hetki sitten tullut koulusta ja vaalea tukka on pipon jäljiltä hieman se-kaisin.

Olohuoneen pöydälle on aseteltu kaksi pe-lilautaa. Arvaa kuka -peli on 10-vuotiaan tytön suosikkeja. Eeva odottaa Jounia.

Eevan äiti Marita on lähdössä päivittäiselle lenkille. Hän suunnittelee kävelevänsä viisi kilometriä ja miettii tarvitseeko mukaansa au-rinkolaseja. Kiire hänellä ei ole. Äitikin odot-taa Jounia.

Kuuluu napakka koputus ulko-oveen, jonka jälkeen ovi aukeaa ja Jouni astuu eteiseen. Eeva on hetkessä häntä vastassa.

Nelikymppinen Jouni on Oulun ensim-mäisiä mieskavereita. Hän ryhtyi vapaaehtoi-seksi viime syksynä.

– Jo 90-luvulla yritin etsiä tällaista toimin-

taan, mutta silloin ei löytynyt mitään sopi-vaa, Jouni muistelee.

– Viime keväänä ryhdyin tutkimaan asiaa uudelleen, ja lopulta löysin netistä tiedon Mieskaveritoiminnasta, jota oltiin viimein aloittelemassa Oulussakin. Otin heti yhteyt-tä. Taisin olla ensimmäinen.

Mieskaveritoiminta on vapaaehtoistoi-mintaa, jonka on kehittänyt Pienperheyh-distys. Vuonna 2011 käynnistyi yhdistyksen Pikkukaveria ei jätetä -projekti. Pääkaupun-kiseudulla 90-luvulla alkanut toiminta on sen myötä vähitellen levinnyt muuallekin.

Tällä hetkellä toimintaa järjestetään pää-kaupunkiseudun lisäksi Oulussa, Turussa ja Kuopiossa.

Ennen Maritan lähtöä vaihdetaan kuu-lumiset. Maanantaina äiti ja tytär ovat käy-neet ostamassa uudet hiihtosauvat ja monot korjattiin itse. Eeva kuvailee Jounille, kuin-ka äiti laittoi teippiä monojen pohjaan.

Jounille kerrotaan myös koululaisten

tulevasta laskettelureissusta. Eeva on in-noissaan, koska pääsee ensimmäistä kertaa elämässään laskettelemaan. Äiti miettii mat-kan kustannuksia. Reissua ei kuitenkaan jä-tetä väliin.

– Keväämmällä voisimmekin mennä yh-dessä mäkeen, Jouni kaavailee.

Ulkovaatteisiin pukeutunut Marita käy vielä laittamassa kahvin tippumaan vieraille.

– Minullehan maistuu aina, Jouni huikkaa olohuoneesta.

Eeva ampaisee halaamaan äitiään. Marita sanoo kaveruksille heit ja sulkee ulko-oven perässään.

Mieskaveritoiminnassa aikuiset mie-het ovat kavereina lapsille, joilla ei ole yh-teyttä omaan isäänsä tai muihin miehiin. Toiminta mahdollistaa yksinhuoltajaäitien lapsille turvallisen tavan tutustua luotetta-van aikuisen miehen arkeen ja elämään.

– Tämä on hyvin tärkeää. Ihmiset pitäisi vaan saada ymmärtämään, mistä on kyse,

TEKSTI JA KUVAT PETRA SILVENNOINEN

Eevan mielestä parasta on se, että

Jounilla on aikaa. Aikaa pelata lautapelejä ja juuri niitä pelejä, joista Eeva

eniten tykkää.

Jouni harmittelee toimintaan liittyviä ennak-koluuloja.

Toiminnalla ei haluta yleistää tai vahvistaa sitä, minkälainen on mies. Kaveriksi sopivat kaikki luotettavat miehet. Sillä ei ole väliä, miltä näyttää, mitä tekee työkseen, minkä ikäinen on tai mistä on kotoisin.

Mieskaverin toivotaan olevan mies sellai-sena kuin hän itse on. Tärkeintä on, että on aikaa ja kiinnostusta olla mukana lapsen arjes-sa ja halua jakaa omaa arkeaan lapsen kanssa. Toiminnan ydin on kaveruus lapsen ja mie-hen välillä.

– Onko sillä punainen tukka, Jouni ky-syy Eevalta, joka vastaa ei.

– Onko sillä pottunenä, Eeva puolestaan kyselee Jounilta. Ja onhan sillä.

– Onko sun kaveri mies, Jouni kysyy, eikä varmasti itse ajattele kysymystään syvällisem-min.

Eevan kaveri on Jouni, 44-vuotias mies. He tapaavat noin kerran viikossa. Jounilla olisi ai-

kaa ja halua tavata useamminkin. Kaverukset ovat käyneet yhdessä hevostalleilla ja pelan-neet lautapelejä.

– Käytiin me kerran Ideaparkissakin, Eeva mainitsee tyytyväisenä.

– Luistimet mulla on ollut joka kerta muka-na, niin on nytkin. Vielä ei ole käyty, Jouni vit-sailee Eevalle, joka mutisee epämääräisesti.

Kaverukset ovat jo oppineet tuntemaan toi-siaan, vaikka ovat tavanneet vasta viime jou-lukuussa. Eevan mielestä parasta on se, että Jounilla on aikaa. Aikaa pelata lautapelejä ja juuri niitä pelejä, joista Eeva eniten tykkää. Arvaa kuka -peli aloitetaan jälleen alusta.

Marita-äidillä on äitien tapaan paljon teke-mistä, koska hän huolehtii oman perheensä lisäksi myös iäkkäistä vanhemmistaan ja ys-tävistään. Mieskaveritoiminta on laajentanut pienen perheen turvaverkostoa.

Eeva ja Marita ovat tutustuneet myös Jou-nin 18-vuotiaaseen tyttäreen, joka jakaa Ee-van kanssa rakkauden hevosiin ja ratsastami-seen. Yhden kaverin sijasta Eeva on saanut

kaksi uutta kaveria. Maritan mielestä lapsen elämässä ei ole koskaan liikaa luotettavia ja turvallisia aikuisia.

Mieskaverikaan ei jää yksin. Jouni ker-too, että Oulun mieskaverit tapaavat kuukau-sittain. Tavatessaan he vaihtavat kokemuksi-aan, tukevat ja kannustavat toisiaan. Lisäksi on suunnitteilla lasten ja mieskavereiden yh-teisiä tapahtumia.

– Toimintaa järjestävät tahot suunnittele-vat lapsien ja mieskavereiden yhteistä Helsin-gin reissua, Jouni kertoo.Yhteiseen retkeen osallistuisivat eri jär-jestöjen kautta toiminnassa mukana olevat mieskaverit sekä lapset, joille matkustaminen on mahdollista. Retki veisi lapset ja mieska-verit

muun muassa Linnanmäelle.Yhdistyksen suunnitelmissa on järjestää

muutakin yhteistä toimintaa mieskavereille.– Juuri olemme rakentelemassa Metsähal-

lituksen kanssa koulutuspäivää mieskavereil-le, jotta miehet voivat hyödyntää luontoa ja ympäristöä kaveritoiminnassa, Mieskaveritoi-minnan ohjaaja Raija Lohilahti Oulun ensi- ja turvakoti ry:stä kertoo.

– Olemme myös suunnittelemassa neljän eri järjestön kanssa yhteistä virkistys- ja kou-lutusviikonloppua järjestöjemme vapaaehtoi-sille, jotta he saavat uusia virikkeitä toimin-taansa.

Kaverien arvuuttelu on ohi ja pelilaudat on siivottu yläkertaan. Aurinko on laskemassa ja Eeva tekee läksyjään. Eevan pitää piirtää hevonen. Jouni kertoo, että käsistään näppärä tyttö on tehnyt monia keppihevosia itse. Jou-ni auttoi rakentamaan takapihalle esteradan.

Hän haluaisi viedä tytön ensi talvena Ou-lussa pidettäviin keppihevosten SM-kilpai-luihin, jotka jäivät heiltä tammikuussa väliin. Mutta sitä ennen tulee kevät ja kesä.

– Sitten me lähdetään luontoon, Jouni ker-too innoissaan.

Hänestä olisi tärkeää, että lapsien kanssa vietettäisiin enemmän aikaa luonnon parissa ja tutustuttaisiin maailmaan muutenkin kuin tietokoneen äärellä.

Eeva antaa Jounillekin paperin. Jouni siir-tyy istumaan lattialle ja piirtää paperille va-semmalla kädellään. Hevosen sijaan syntyy mielikuvitushahmo Kärsäsika. Eevaa naurat-taa.

Piirtämisen jälkeen Eeva harjoittelee nok-kahuiluläksyään. Jouni on hakenut kupillisen kahvia ja muistelee, kuinka hänkin harjoitteli soittamaan Ostakaa makkaraa ala-asteella. Eeva tapailee huilullaan Ukko-Nooan sävel-miä. Soittaminen ei ole helppoa. Eeva epäilee syyksi kirpputorilta ostettua nokkahuilua.

– Pitäisi lukea Y-amaha ja olla sellainen kul-tainen merkki tässä, Eeva lausuu 3.-luokka-laisen englannillaan ja osoittaa huilun vartta sormellaan.

– Lukisi edes, että Made in Khi-na, mutta ei tässä lue mitään. Tämä on muovinen lelu-huilu.

Jounia naurattaa, ja hän yrittää lepyttää tuohtunutta tyttöä, ettei se huilusta ole kiin-

ni. Hän kannustaa Eevaa harjoittelemaan. Kerta toisensa jälkeen Eeva yrittää, ja Jouni rohkaisee. 2000-luvun alussa nuorisotyönoh-jaajaksi kouluttautunut Jouni kuuntelee rau-hallisena. Hänellä ei ole kiire.

Oulussa on jo lyhyessä ajassa huomat-tu, että Mieskaveritoiminta merkitsee paljon myös vapaaehtoisesti mukaan lähteneille äi-deille.

– Mieskaveritoiminta on saanut aikaan lu-mipalloefektin, toiminnanohjaaja Raija Lohi-lahti kertoo.

– Mukana olevat äidit ovat kokeneet saa-vansa toiminnasta itselleen ja lapsilleen niin paljon, että he ovat tulleet luokseni kysy-mään, mitä he voisivat tehdä.

Maritakin kertoo halustaan auttaa muita:– Teen itse vapaaehtoistyötä väkivallan uh-

reiksi joutuneiden naisten parissa.

Marita ja Eeva asuivat Ensi- ja turvakodissa Eevan ollessa vauva. Siitä on syntynyt halu auttaa muita äitejä. Omien kokemuksiensa vuoksi hän haluaa tukea ja rohkaista toisia.

Sillä välin kun Jouni ja Eeva touhuavat keskenään, Maritalla on pieni hetki itselleen.

– Saan olla ”ihminen”. Ne hetket ovat mi-nua varten, Marita toteaa.

– Teen tavallisia asioita: käyn lenkillä tai kahvilla. Saan käydä yksin ruokakaupassa.

Marita ei kuitenkaan mahda mitään itsel-leen, vaan omalla ajallaan hän hoitaa usein myös asioita – omia ja iäkkäiden vanhempien-sa. Vanhemmat asuvat toisessa kaupungissa, ja hän toimii heille etäomaishoitajana.

Ennen Marita ja Eeva asuivat samassa kaupungissa kuin mummo ja pappa. Marita halusi kuitenkin antaa tyttärelleen sellaisen lapsuuden, jossa mummon sairaus ei ole

osa arkea. Hänelle itselleen se kuitenkin on edelleen jokapäiväistä, ja sen tietää Eevakin: mummon ja papan asioita täytyy hoitaa.

Eevan biologinen isä ei ole koskaan ollut läsnä tyttärensä elämässä. Lastentarhaopet-tajana aiemmin työskennellyt Marita tietää, että tytötkin tarvitsevat turvallisen ja luotet-tavan miehen mallia. Tytöt tarvitsevat vastak-kaiselta sukupuolelta normaalia hyväksyntää, jotta voivat tuntea itsensä arvokkaiksi tyttöinä ja myöhemmin naisina.

Isän puuttuessa arjessa läsnäoleva Jouni edesauttaa Eevan kehitystä oman arvonsa tuntevaksi tytöksi ja naiseksi sekä tukee luon-nollista irtautumista äidistä.

Pienperheyhdistyksen mukaan mies-kaveria odottavia lapsia on paljon, joten ka-veria ei välttämättä saa heti. Oulun alueella Oulun ensi- ja turvakoti järjestää Mieskave-ritoimintaan mukaan haluaville koulutuksia. Helmikuussa järjestettiin jo toinen 15 tunnin kurssi. Kaikki kurssilaiset haastatellaan henki-lökohtaisesti. Myös miesten rikostausta tut-

kitaan, jotta taustassa ei ole mitään sellaista, mikä voisi olla esteenä kaverina toimimiselle.

Kun mieskaveri löytyy, kaverisuhde aloite-taan äidin ja miehen välisellä keskustelulla. Mieskaveri-toiminnan ohjaaja toimii aluksi välittäjänä kahden tuntemattoman ihmisen välillä. Tutustumisvaihe on tärkeä.

– Minulle tärkeitä arvoja ovat avoimuus, rehellisyys ja suoruus. Asioista puhutaan nii-den oikeilla nimillä. Jounilla on samat arvot, ja se on todella tärkeää, Marita toteaa.

He ovat yhtä mieltä siitä, että lapsille pitää puhua ja kertoa asioista. Marita myöntää, että aluksi häntä epäilytti päästää vieras ih-minen omaan kotiin. Hän kuitenkin uskoo, että on tärkeää luottaa ihmiseen, vaikka olisi läpikäynyt vaikeitakin asioita. Jounin kanssa kaikki on sujunut mutkattomasti.

– Jos jokin painaa mieltä, siitä pu-hutaan avoimesti ketään syyllis-tämättä.

Tästäkin Jouni ja Marita ovat yhtä mieltä.