12
KASVUN RATKAISIJA

Esite 2015 LOW

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Esite 2015 LOW

KASVUN RATKAISIJA

Page 2: Esite 2015 LOW

2 HOIVATILAT KASVUN RATKAISIJA

6 KK0 KK 12 KK 18 KK 24 KK 30 KK 36 KK

TARVITTAVAT TILAT KÄYTTÖÖNNE JO PUOLESSA VUODESSA, KUNNALLE ILMAISEKSI

HOIVATILOJEN PROJEKTI 0€ PERINTEINEN HOIVATILAPROJEKTI 3 MILJ. €

”Yhteistyö kanssamme tarjoaa riskittömän vaihtoehdon kasvun ratkaisemiseen. Kiinteistöhankkeet ovat kalliita ja vaativia, mutta kasvun kannalta välttämättömiä”, toteaa Hoivatilat Oy:n toimitusjohtaja Jussi Karjula.

Page 3: Esite 2015 LOW

HOIVATILAT KASVUN RATKAISIJA 3

PAKETTIRATKAISU KUNNILLE JA PALVELUYRITYKSILLE”Meidän kanssa toimiminen on helppoa. Kun teil-lä on tarve, meillä on asiantuntemus toteuttaa hy-vän hoivan raamit täysin toiveidenne mukaisesti”, Hoivatilat Oy:n toimitusjohtaja Jussi Karjula tote-aa. Kymmenien jo toteutettujen kohteiden myötä yrityksessä on huomattava määrä hoivarakentami-sen erityisosaamista. ”Suunnittelun osaaminen on onnistumisen edellytys”, Karjula tiivistää.

Hoivatilat suunnittelee jokaisen toteutettavan kohteen asiakkaan toiveiden ja tilojen käytön ehdoilla. Suunnittelutyön pohjana hyödynnetään omia hoiva- ja päiväkotien mallistoja, joihin perus-tuen tehdään kohteiden yksilölliset suunnitelmat. Kohteet viimeistellään aina sisustusta ja pihatöitä myöten täysin käyttövalmiiksi. Ja kohteen luovut-tamisen jälkeen yhteistyö Hoivatilojen kanssa vain syvenee. Hoivatilat jatkaa toteuttamiensa tilojen aktiivisena omistajana, joka kantaa paitsi kiin-

teistöjen investointikustannukset myös vastuun tilojen toimivuudesta.

KASVUUN ILMAN INVESTOINTEJAYhteistyö Hoivatilojen kanssa tarjoaa kunnille mahdollisuuden tyydyttää kasvaneet palvelutar-peet ilman omia investointeja. Suoraviivaisen ja harjaantuneen kumppanin kanssa toimiminen on sekä helppoa että joustavaa. Tarvittaessa Hoivatilat etsii toteuttamiinsa tiloihin myös palveluntarjo-ajan kumppaniverkostostaan.

MAHDOLLISUUKSIA MENESTYÄVarhaiskasvatuksen ja vanhusten hoidon palveluja tuottaville yrityksille Hoivatilat on ainutlaatuinen kumppani. Yrityksen ripeä toiminta tarjoaa mah-dollisuuden kasvattaa palveluverkostoa nopeas-tikin. Lisäksi Hoivatilat etsii aktiivisesti lupaavia toimipaikkoja ja niitä saadessaan hakee tiloihin palveluntarjoajan kumppaneistaan.

Hoivatilat Oy on varhaiskasvatuksen ja hoivan tilojen tuottamiseen ja vuokraamiseen erikoistunut yritys. Olemme toteuttaneet kymmeniä kohteita kunnille ja yksityisille yrityksille.

13 HYVÄÄ SYYTÄ VALITA HOIVATILAT

23

OLEMME SUOMEN AINOITA hoivatilo-jen rakennuttamiseen ja vuokraa-miseen erikoistuneita yrityksiä. Meillä on kokemusta jo kymmenistä valmiista kohteista. Käytä asiantun-temustamme hyödyksesi.

TOIMINTATAPAMME ON yksinkertai-nen ja suoraviivainen: suunnittelem-me ja rakennutamme kohteet kalus-teita, sisustusta ja pihatöitä myöten valmiiksi. Tarvittaessa tuomme tiloihin myös palveluntarjoajan.

MEIDÄN KANSSAMME YHTEISTYÖ jatkuu tilojen valmistuttua, sillä me siirrymme tilojen omistajak-si. Siksi kohteen toteuttaminen kanssamme on taloudellisesti täysin riskitöntä ja investointivarat vapautuvat muuhun käyttöön.

HOIVAN TILOJEN RAKENNUTTAMISELLE OMISTAUTUNUT

Page 4: Esite 2015 LOW

4 HOIVATILAT KASVUN RATKAISIJA

CASE: VIREKOTI SIIRISijainti: Oulu, JääliKoko: 1200 m2

Hoitopaikkoja: 30 kplValmistumisaika: 2014

Page 5: Esite 2015 LOW

HOIVATILAT KASVUN RATKAISIJA 5

Kun toteutettavana on hoivakoti, on erityisesti kiinnitet-tävä huomiota asukkaiden tarpeisiin ja turvallisuuteen, sisätilojen ratkaisuihin ja sisustuksessa käytettäviin materiaaleihin. ”Vaikka kyseessä onkin vaativa erityis-rakentaminen, tavoitteena on aina kodinomainen ja virikkeellinen kokonaisuus”, muistuttaa Hoivatilojen projektipäällikkö Juhana Saarni.

Hoivakotihankkeen käynnistyessä Hoivatilat tekee tonttiselvityksen ja hankkii tontin, joka vastaa tilojen lopullisen käytön tarpeita. Tilojen suunnittelun pohjana hyödynnetään valmista mallistoamme. Suunnittelu yh-dessä arkkitehtimme kanssa varmistaa, että tiloista tulee sisä- ja ulkoalueita myöten tarpeidenne ja brändinne mukaiset. Hoidamme myös kaikki sopimus- ja lupapro-sessit, joten rakentamisen käynnistyessä voitte keskittyä

Hoivakotimallistomme soveltuu erilaisille erityisryhmille ja ikääntyville. Asukkaiden tarpeiden ja palveluntarjoajan toiveiden mukaiset mallimme voidaan toteuttaa 15-60 asukkaan tarpeisiin.

HOIVATILOJEN HOIVAKODITTILAT TOIVEITA MYÖTEN TÄYSIN VALMIINA

HOIVAKOTI- MALLISTOMME

toteutettavan palvelun suunnitteluun ja markkinointiin. Kohteet luovutamme aina pihatöitä myöten täysin käyt-tövalmiina, ennalta sovitun aikataulun mukaisesti.

MAINIO VIRE OY:LLA OMA MALLISTOHoivatilat on rakennuttanut ja vuokrannut useita hoivakoteja Suomen johtaviin hoivapalveluyrityksiin kuuluvalle Mainio Vire Oy:lle. Pitkäjänteisen yhteistyön myötä Mainio Vire Oy:lle onkin muovautunut oma hoi-vakotien malli, josta toteutuksissa vaihtelevat oikeas-taan vain asukaspaikkojen ja ryhmäkotien määrä. ”On hienoa, että meillä on kumppani, joka on erikoistunut meidän tarpeidemme mukaiseen rakennuttamiseen ja jonka kanssa yhteistyö toimii hyvin”, toteaa Mainio Vire Oy:n aluejohtaja Marko Hanhisuanto.

Tuore yhteistyön näyte on Oulun Jääliin toteutettu, joulukuussa 2014 toimintansa aloittanut Vire Koti Siiri. ”Hoivatilat pystyi pyyntömme mukaisesti jopa nopeut-tamaan kohteen valmistumista”, kertoo Vire Koti Siirin johtaja Sanna Timonen. Kohde on ensimmäinen, johon on toteutettu Mainio Vireen uusi sisustussuunnitelma. Sen mukaisesti hoivakodin sisälle on tuotu elementtejä luonnosta.

”Hoivakodin sisustuksessa on tärkeää huomioida esimerkiksi muistisairaan ihmisen värien ja tilojen erilainen hahmotuskyky. Parhaassa tapaukses-sa tilat jopa aktivoivat asukkaita, kuten meillä”, kertoo Oulun Jäälin Vire Koti Siirin johtaja Sanna Timonen.

HOIVAKOTI 15Tilat 15 asukkaalleToteutetaan usein T- tai L-muotoon (tonttivaraus)

HOIVAKOTI 30Tilat 30-40 asukkaalleToteutetaan usein T- tai H-muo-toon yhteen kerrokseen

HOIVAKOTI 60Tilat 60 asukkaalleToteutetaan usein L-muotoon kahteen kerrokseen

Page 6: Esite 2015 LOW

6 HOIVATILAT KASVUN RATKAISIJA

Päiväkotihankkeet toteutamme yhteistyössä kuntien tai varhaiskasvatuksen palveluja tarjoavien yritys-ten kanssa. ”Vastaamme aina koko projektista alun paperitöistä pihojen viimeistelyyn ja tilojen kalusta-miseen saakka”, kertoo Hoivatilojen toimintatavasta toimitusjohtaja Jussi Karjula.

Jokainen toteutettava päiväkoti mitoitetaan palve-lutarpeen mukaisesti, sovitetaan käytettävälle tontille optimaalisesti ja viimeistellään vuokraajan toivei-den mukaisella sisustuksella. Näin jokainen valmis kohde on yksilöllinen. Nopeutta, tehokkuuutta ja joustavuutta rakennuttamisprojektiin tuo kymmenis-sä toteutuksissa hyödynnetty mallisto, jota käytetään suunnittelun pohjana. ”Meidän kanssamme yhteistyö

ei myöskään lopu rakennuksen valmistuessa, sillä jatkamme kiinteistön omistajana”, Karjula muistut-taa. Yhteistyö Hoivatilojen kanssa mahdollistaakin kumppanille riskittömän kiinteistöratkaisun sekä investointien ohjaamisen muuhun käyttöön.

AARRESAAREN SALAISUUS ON TOIMIVA KUMPPANUUSAarresaari Päiväkodeissa toiminnan painopisteitä ovat liikunta, musiikki ja seikkailu merellisessä hengessä. ”Meidän päiväkodeillamme on kaikil-la yhteiset, valtakunnallisia varhaiskasvatuksen tavoitteita noudattavat matkakordinaatit. Niiden mukaisesti jokainen päiväkoti luo vuosittain oman

purjehdussuunnitelmansa”, kertoo Aarresaari-kon-septin kehittäjä Janne Jukarainen. Purjehdussuunni-telmat tarjoavat lapsille ja jopa heidän vanhemmil-leen mielikuvituksellisia ja monipuolisia seikkailuja päivittäin.

Ensimmäinen meriteemaisesti toteutettu Aarre-saari Päiväkoti rakennettiin Jyväskylään jo 1995. Nyt samalla konseptilla toimivia päiväkoteja on valtakun-nallisesti jo toistakymmentä. Aarresaari Päiväkodit on valinnut yhteistyökumppaniksi Hoivatilat. ”Yh-dessä on toteutettu jo useita päiväkoteja. Meille on tärkeää se helppous ja turvallisuus, jotka luotettavan kumppanin kanssa toimimisesta syntyvät”, Jukarai-nen kiittelee.

Päiväkotimallimme toteutetaan aina käyttötarpeen mukaisesti muokattuina. Luovutamme tilat vasta pitkälle viimeisteltyinä: kalustettuina, sisustettuina ja pihatyöt tehtyinä.

HOIVATILOJEN PÄIVÄKODIT TINKIMÄTTÖMÄT TILAT LAADUKKAILLE PALVELUILLE

”Me merirosvot osaamme rakentaa pelastus-lautan, mutta emme päiväkotia. Siksi olemme

valinneet kumppanin, jonka osaaminen vapauttaameidät purjehtimaan kohti uusia seikkailuja”,

toteavat Olli Liimatainen ja Janne Jukarainen.

PÄIVÄKOTI-MALLISTOMME

PÄIVÄKOTI AARRE 72Muunneltavat tilat 4 lapsiryhmälle

PÄIVÄKOTI SATU 108Muunneltavat tilat 5-6 lapsiryhmälle

PÄIVÄKOTI ONNI 144Muunneltavat tilat 8 lapsiryhmälleVoidaan toteuttaa vaiheittain

Page 7: Esite 2015 LOW

HOIVATILAT KASVUN RATKAISIJA 7

CASE: PÄIVÄKOTI HORISONTTISijainti: PorvooKoko: noin 570 m²Hoitopaikkojen määrä: 75 kplValmistumisaika: 2014

Page 8: Esite 2015 LOW

8 HOIVATILAT KASVUN RATKAISIJA

CASE: PALVELUKORTTELISijainti: LahtiKoko: yhteensä 1800 m2

Hoitopaikat: 30 vanhukselle 70 lapselleValmistumisaika: 2015

KOHDE VALMISTUMASSA

Page 9: Esite 2015 LOW

HOIVATILAT KASVUN RATKAISIJA 9

OMISSA TILOISSA YHDESSÄ TOIMIENHoivatilojen uutuus on ikäihmisten hoivan ja lasten var-haiskasvatuksen yhdistävä palvelukortteli. Idea kokonai-suuteen on tullut asiakkailta. ”Kuntien kanssa keskustel-lessa nousi useampaan kertaan esille toive nämä palvelut yhdistävästä ratkaisusta. Nyt tämä toive on toteutettu”, toteaa Hoivatilojen aluepäällikkö Antti Kurkela.

Hoivatilojen palvelukortteli on ensimmäinen yksi-tyinen selkeäksi kokonaisuudeksi suunniteltu, hoivan palvelut yhteen nivova ratkaisu. Päivä- ja hoivakoti sijoittuvat ratkaisussa omiin rakennuksiinsa, mutta piha-alue yhdistää toiminnot. Lisäksi muun muassa kiinteistö-, ruokahuolto- ja siivouspalveluiden käyttö on kokonaisuudessa mietitty yhteiseksi ja tehokkaaksi. Ratkaisun korttelimainen, modulaarinen rakenne on hel-posti muokattavissa, joten kokonaisuus voidaan koostaa myös täysin asiakkaan ideoiden mukaan.

LAHDEN PALVELUKORTTELI UUDISTAA PALVELUJA”Lahdessa ikäihmisten palvelujen painopiste siirretään kotona asumisen tukemiseen ja palveluasumiseen, jossa tavoitteena on tukea aktiivista elämää. Tämä ratkaisu antaa siihen loistavat mahdollisuudet!” toteaa Lahden kaupungin vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen johta-ja Ismo Rautiainen Vallesmanninkadulle rakentuvasta uutuuskohteesta.

Lahden palvelukorttelissa päivä- ja hoivakodin toi-mintaan suunnitellaan paljon yksiköiden rajat ylittävää tekemistä. ”Paljon on keskusteltu siitä, kuinka väli-matkojen takia lapsilta puuttuvat kontaktit ikäihmisiin ja vastaavasti vanhuksilta yhteys lapsiperheisiin. Nyt meillä on mahdollisuus olla luomassa toimintamallia, joka tuo iloa ja lämpöä niin lasten kuin vanhustenkin arkeen”, iloitsee Pilke Päiväkodit Oy:n toimitusjohtaja Minna Martikainen. Pilke Päiväkodit Oy:lla onkin jo kokemuksia vastaavasta toiminnasta päiväkoteja lähellä olevien vanhusten palvelutalojen kanssa. Hyvien koke-musten siivittäminä Lahden palvelukorttelissa tullaan järjestämään lapsille ja vanhuksille ainakin yhteisiä juh-lia eri teemoilla sekä ihan arkisista yhteistä toimintaa, kuten satuhetkiä, joissa vanhukset lukevat lapsille.

Hoivatilojen täysin uudenlaisessa ratkaisussa yhdistyy sukupolvien ääripäiden, lasten ja vanhusten, hoito. Palvelukorttelissa ikäihmisille ja päiväkoti-ikäisille voidaan järjestää yhteisiä hetkiä ja puuhaa, mistä on hyötyä molemmille ikäryh-mille. Korttelimaisuus myös tehostaa yksiköiden tukipalveluiden käyttöä.

HOIVATILOJEN PALVELUKORTTELIYHDISTÄÄ ERI IKÄISILLE SUUNNATUT PALVELUT

PALVELUKORTTELI TAIPUU MONEEN

”Lahden palvelukorttelissa jokainen päiväkodin ryhmä saa oman kumminsa hoivakodin asukkaista”, kertoo yhteisen toiminnan suunnitelmista Pilke Päiväkodit Oy:n toimitusjohtaja Minna Martikainen.

Kortteli voidaan koota mitä erilaisim-mista yksiköistä. Millaiselle kokonai-suudelle teillä olisi tarvetta?

PÄIVÄKOTI

Varhaiskasvatuksen palveluiden yksikön koko sovitetaan niiden

palvelutarpeen mukaan. Tarvittaessa tilat voidaan toteuttaa myös opetus-toimen käyttöön soveltuvina.

HOIVAKOTI

Senioreiden hoivapalveluiden yksikkö voidaan kortteliin toteuttaa tarvittaessa jopa kerrostalona. Korttelissa tu-

kipalveluiden käyttö on mahdollisim-man tehokasta.

TERVEYS

Terveydenhoidon palvelu-piste tuo terveyspalvelut lähelle alueen asukkaita.

Lisäksi se tukee korttelin muiden pal-veluyksiköiden toimintaa ja tarjontaa.

LÄHIKAUPPA

Lähikauppa samassa kort-telissa päivä- ja hoivakodin kanssa sujuvoittaa palveluita

käyttävien kuntalaisten arkea. Pal-veluyksiköt myös takaavat tasaisen asiakasvirran.

Page 10: Esite 2015 LOW

10 HOIVATILAT KASVUN RATKAISIJA

Olemme toteuttaneet kunnille ja yksityisille hoivapalve-luiden yrityksille jo yli 50 kohdetta eri puolille Suomea. Osan kohteista olemme toteuttaneet kilpailutusmenestyksen kautta, osan suoraan yhteistyössä kuntien kanssa. Kokemuk-set ovat hioneet toimintatapamme tehokkaiksi ja pystymme tarvittaessa toimimaan äärimmäisenkin tiiviillä aikataululla.

Panostamme erityisesti kohteiden huolelliseen suunnit-teluun. Tunnemme hoivarakentamisen erityisvaatimukset lupamenettelystä sisustamiseen. Arkkitehtimme suun-nittelevat jokaisen kohteen yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Näin varmistamme, että toteutuksessa huomioidaan aina tontin optimaalinen käyttö, kohteen ympäristö sekä asiakkaiden yksilölliset toiveet. Tarvittaessa voimme etsiä tiloihin palveluntarjoajan verkostostamme. Pystymme siis tarjoamaan asiakkaillemme myös koko hoivapalvelujen paketin Avaimet käteen -tyyliin.

Toimintatapoihimme kuuluu olennaisesti valmiiden tilojen aktiivinen omistajuus. Koska me kannamme vastuun kiinteistön toimivuudesta ja investoinnista, kunnan varat vapautuvat muuhun käyttöön.

Kokemusta jo yli 50 kohteen verran

Yhteistyö Hoivatilojen kanssa mahdollistaa erilaiseen hoivaan ja varhaiskasvatuksen pal-veluihin tarvittavat tilat – kunnalle ilmaiseksi.

OTA ASIAN-TUNTEMUKSEMME KÄYTTÖÖSI

CASE: OULU

CASE: TAMPERE

”Palvelusetelimalli ja yhteistyö Hoivatilojen kanssa oli Oulussa heti alusta alkaen onnistunut toiminnan muutos. Se on mahdollistanut moni-tuottajamallin syvemmän kehittämisen, laajentanut palveluiden järjestämisen mahdollisuuksia ja hidastanut kunnan investointien tarvetta.”

Arto Lamberg, varhaiskasvatusjohtaja vuosina 2009-2014, Oulu

”Meille yhteistyö Hoivatilojen kanssa mahdollisti kuntarajan ylittävän hoivapal-veluiden tuotannon. Naapurikunnat voivat tarjota kuntalaisil-leen oikeuden käyttää kuntarajalla sijaitsevan

päiväkodin palveluja, kun vain hyväksyvät palvelutuottajan yhteistyökumppanikseen.”

Vesa Komonen, suunnittelupäällikkö, Tampere

Vesa Komonen ja Elina Kalliohaka, hankekoordinaattori

Page 11: Esite 2015 LOW

HOIVATILAT KASVUN RATKAISIJA 11

ASIAKKAAN PARASTA AJATELLEN

CASE: LAHTI

CASE: VANTAA

”Lahdessa toteutetaan ikäih-misten palvelujen rakenneuu-distusta. Tavoitteena on siir-tää painopiste laitoshoidosta kotona asumisen tukemiseen ja palveluasumiseen. Päiväkoti- ja hoivapalvelut yhdistävän koh-teen vahvuus on sen pieni koko, joka mahdollistaa kodinomaisen

palvelun. Yhdistelmä luo loistavat puitteet ikäihmisten aktiivi-suutta tukevalle yhteistyölle.”

Ismo Rautiainen, vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen johtaja, Lahti

”Vantaan kaupungille tärkeää yhteistyössä Hoivatilojen kanssa on ollut nopeus ja ket-teryys, jolla asiat tapahtuvat. Hoivatiloilla on myös huomat-tavan laaja kumppaniverkosto, josta mekin olemme saaneet tarjontaamme rikastavia toimijoita. Suosittelen yhteis-työtä erityisesti, jos kunnan palveluverkossa tapahtuu yllättäviä muutoksia.”

Sole Askola-Vehviläinen, varhaiskasvatuksen johtaja, Vantaa

Olemme hoivatilarakennuttamiseen erikoistunut yritys, joka toimii aktiivisesti asiakkaidensa eduksi. Haluamme tehdä kaikkemme asiakkaidemme menestymisen eteen, sillä vain siten menestymme itsekin. Siitä kertovat myös arvomme:

AUTAMME ASIAKASTALähtökohtamme on asiakkaan toiminnan ymmärtäminen. Kannamme vastuumme ja olemme luottamuksen arvoisia.

LUOMME ARVOA Asiantuntijuudellamme luomme arvoa asiakkaille, omistajille ja yhteiskunnalle. 

NOPEUS JA SUORAVIIVAISUUS Tartumme toimeen ja toteutamme. Mutkattomasta toimintamallistamme hyötyvät kaikki. ROHKEUSTeemme rohkeita ratkaisuja ja avauksia uusien palvelukonseptien kehittämisessä.

HOIVATILAT PÄHKINÄNKUORESSAHoivakiinteistöihin erikoistunut ja keskittynyt yritysToiminta-alueena Suomi toimipisteet Oulussa ja HelsingissäToteutettuna yli 50 tilahanketta, Kiinteistöjä yli 30 paikkakunnalla60 suomalaista omistajaa

Page 12: Esite 2015 LOW

SUOMEN HOIVATILAT OY

Oulu Voudintie 4, 90400 OULU • Helsinki Mannerheimintie 107, 00280 HELSINKI

[email protected] • www.hoivatilat.fi • Palvelunumero: 0207 349 100Puhelujen hinnat ovat lankapuhelimesta soitettaessa 8,21 snt/puhelu 5,9 snt/min ja matkapuhelimesta soitettaessa 8,21 snt/puhelu 16,9 snt/min.