92
Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja laman maistereiden narratiivisista identiteeteistä ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta Ohjauksen koulutus Kasvatustieteen pro gradu -työ Toukokuu 2019

Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

  • Upload
    others

  • View
    5

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

Hanna Reinikainen (10432H)

KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN?

Tulkintoja laman maistereiden narratiivisista identiteeteistä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Filosofinen tiedekunta

Ohjauksen koulutus

Kasvatustieteen pro gradu -työ

Toukokuu 2019

Page 2: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta

Osasto – School Kasvatustieteiden ja psykologian osasto

Tekijä – Author Hanna Reinikainen

Työn nimi – Title Kuka olen, mistä tulen, minne menen? Tulkintoja laman maistereiden narratiivisista identiteeteistä

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date

Sivumäärä – Number of pages

Kasvatustiede, ohjauksen koulutus

Pro gradu -tutkielma X 6.5.2019 84 + 2 liitettä

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma

Tiivistelmä – Abstract

Tässä pro gradu -työssä tarkastellaan yliopistosta vastavalmistuneiden suomalaisten kertomuksia elämänkulustaan elämäkerrallisissa narratiiveissa rakentuvien aikaan sidottujen minuuksien kautta erityisesti koulutuksen ja työelämän kontekstissa. Se tehdään tutkimalla kahden eri laman aikaan kahdessa eri paikassa kerrottuja tarinoita koulutuksesta ja työllistymisestä. Kahden aineiston avulla pyritään selvittämään, millaisella orientaatiolla erilaisissa oloissa valmistuneet suhtautuvat yliopisto-opintoihin ja niiden merkitykseen elämänkulussaan. Molemmat aineistot on kerätty haastattelemalla haastatteluhetkestä korkeintaan vuotta aikaisemmin yliopistosta maisteriksi valmistuneita nuoria aikuisia. Ensimmäisen aineiston 29 haastattelua on tehty keväällä 1993 Helsingin yliopistosta 1992-1993 valmistuneille tai valmistumaisillaan oleville. Toisen aineiston 12 haastattelua on tehty vuoden vaihteessa 2016-2017 Itä-Suomen yliopistosta vuoden 2016 aikana valmistuneille maistereille. Molemmilla haastattelukierroksilla informantit edustivat samoja tieteenaloja: yhteiskuntatieteitä, historiaa ja kieliä. Molemmissa aineistoissa on mukana sekä generalistitutkintojen suorittajia, että aineenopettajan suuntautumisvaihtoehdon opiskelijoita. Tähän työhön on valittu yhteensä kuusi haastattelua, molemmista aineistoista kolme. Valituissa tapauksissa on mukana vahva ajallinen ulottuvuus ja ne kuvaavat

keskenään erilaisia elämänkulkuja ja tulkintoja koulutuksen merkityksestä siinä. Aineistoa analysoidaan Paul Ricoeurin hermeneuttis-fenomenologisen teorian käsitteillä, jotka on esitetty hänen kirjoituksissaan narratiivisesta ajasta ja narratiivisesta identiteetistä. Analyysimetodi on elämänkertomuksia kokonaisuuksina ymmärtämään pyrkivä narratiivinen analyysi, jossa jokainen kertomus muodostaa oman kokonaisuutensa. Tavoitteena on haastattelujen pohjalta muodostettujen narratiivien kautta eritellä ja ymmärtää sitä identiteettityötä, jota tarinoiden kertojat tekevät suhteessa koulutukseen, työelämään, lamaan, päähenkilön historiaan, toimijuuteen ja mahdollisiin tulevaisuuksiin. Vaikka suoranainen vertailu tai yleistys ei olekaan tavoitteena, voidaan eri aikoina tuotetuista tarinoista havaita koulutuksen merkityksen painottuminen hieman eri tavalla. Vuoden 1993 tarinoissa korkeakoulutus ei erityisemmin problematisoidu, vaan koulutus vaikuttaa melko kyseenalaistamattomasti edelleen kannattavan ja kannattelevan. Vuoden 2016 aikana valmistuneiden tarinoissa koulutus taas saa monivivahteisempia sävyjä eikä näyttäydy päähenkilöiden elämänkulussa enää yksiselitteisen positiivisena asiana. Tämä pitkittäistarkastelu osoittaa myös, miten hidasta työelämän muutoksen edellyttämä reaktio yliopisto-opintojen ohjaukseen ja sisältöihin on ollut. Ennen kuin nykymuotoista opintojen ohjausta ja työelämärelevanssia on ruvettu kehittämään, on väliinputoajasukupolvi ollut entisen maailmanjärjestyksen katoamisen ja julkisen sektorin työpaikkojen niukentumisen jälkeen ilman uudenlaisilla työmarkkinoilla tarvittavia taitoja.

Avainsanat – Keywords Korkeakoulutus, koulutususko, lama, työelämä, Paul Ricoeur, elämänkulku, narratiivi, identiteetti

Page 3: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Philosophical Faculty

Osasto – School School of Educational Sciences and Psychology

Tekijä – Author Hanna Reinikainen

Työn nimi – Title Who am I, where do I come from, where do I go? Interpretations of the narrative identities of the graduates of recession

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date

Sivumäärä – Number of pages

Education, career counselling

Pro gradu -tutkielma X 6.5.2019 84 + 2 appendices

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma

Tiivistelmä – Abstract

The aim of this Master’s thesis is to examine the identity work new Finnish university graduates engage in, in the framework of life narratives, time, education and working life. This examination is realized by investigating stories of education and employment told during two different economic recessions in two different locations. The function of this two-part data is to shed light on how the graduates in different times orient towards university education and its meaning in their life course. Both pools of data have been gathered by interviewing young adults who have graduated from the university less than a year prior to the interview. The first part of the data consists of 29 interviews conducted during the spring 1993 for newly graduated students of the University of Helsinki. The second part of the data was collected by interviewing 12 new graduates of the University of Eastern Finland in the winter 2016-2017. The informants in both rounds of interviews were from the same fields of study: social sciences, history and modern languages, including both generalists and teachers. This work focuses on six interviews selected from the data, three interviews form each round. All cases involve a strong dimension of time and describe a wide variety of life courses and meanings given to education in them. The data is analyzed in the framework of concepts presented in the hermeneutical and phenomenological theory of the French philosopher, Paul Ricoeur, on narrative time and narrative identity. The method is narrative analysis where separate life stories are treated as whole entities. The aim is to examine and understand the identity work of the narrators of these stories in relation to education, working life, recession and the history, agency and possible futures of the main characters of their stories. Although this thesis does not aim at comparisons or generalizable results, it is possible, however, to decipher some differences in the inscription of significance into education in the two parts of the data. The stories told in 1993 are very scarce in problematizing higher education in any manner. Education is seen as self-evidently worth the trouble and supportive of the future endeavors of the main characters. On the contrary, the narratives of 2016 present the meaning of education with a variety shades. It is no longer seen as simply a positive investment for the future. This longitudinal array shows that universities were very slow in reacting to the profound change in working life after the recession of the 1990s. Before universities started to develop and offer career guidance and substance relevant for the new working life, a generation of students dropped between the expectations of the old world order with its plenitude of public sector vacancies and the reality of the new world order, for which they were not trained during their studies.

Avainsanat – Keywords Higher education, belief in education, recession, working life, Paul Ricoeur, life course, narrative, identity

Page 4: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO .............................................................................................................................. 1

2 HYVINVOINTIVALTION HUOMASTA TYÖELÄMÄN MURROKSEN KANSSA SELVIYTYMISEEN ... 7

2.1 Hyvinvointivaltio .............................................................................................................. 7

2.2 Lama ja työelämän muutos .............................................................................................. 9

2.3 Koulutuslupaus ja -inflaatio ........................................................................................... 13

3 TEOREETTINEN VIITEKEHYS: RICOEURIN TEORIA NARRATIIVISESTA AJASTA JA IDENTITEETISTÄ ........................................................................................................................ 17

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS..................................................................................................... 27

4.1 Kahdenlaista aineistoa ................................................................................................... 27

4.2 Narratiivisen analyysin tunnusmerkkejä ........................................................................ 33

5 TARINAT JA ANALYYSIT .......................................................................................................... 37

5.1 Vuoden 1993 tarinat ...................................................................................................... 38

5.1.1 Määrätietoinen ajelehtija ....................................................................................... 38

5.1.2 Ensimmäisen polven akateeminen ......................................................................... 42

5.1.3 Lääkärin lapsi ........................................................................................................... 50

5.2. Vuonna 2016 valmistuneiden tarinat............................................................................ 54

5.2.1 Tunnollinen alisuoriutuja ........................................................................................ 55

5.2.2 Henkisesti vahva ihminen ....................................................................................... 62

5.2.3 Urheilijanuorukainen .............................................................................................. 67

5.3 Yhteenveto tuloksista ..................................................................................................... 70

6 POHDINTA ............................................................................................................................. 76

LÄHTEET ................................................................................................................................... 79

LIITTEET (2 kpl) ......................................................................................................................... 85

Page 5: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

1

1 JOHDANTO

Pro gradu -työssäni tutkin yliopistosta vastavalmistuneiden suomalaisten kertomuksia

elämänkulustaan elämäkerrallisissa narratiiveissa rakentuvien aikaan sidottujen minuuksien

kautta erityisesti koulutuksen ja työelämän kontekstissa. Tutkimuksen ideaan päädyin

pohtiessani, miten suurin toivein 1980-luvun lopulla opiskelemaan lähteneet suurten

ikäluokkien lapset selviytyivät valmistumisen koittaessa siitä, että maailma oli 1990-luvun

laman myötä muuttunut opintojen aikana toiseksi: ei ollutkaan enää hyviä työpaikkoja kaikille,

vaan maisterikin joutui alistumaan työttömäksi, ottamaan mitä töitä sattui saamaan ja

etsimään paikkaansa pitkäänkin. Koettiinko koulutus tässä elämäntilanteessa keskeiseksi

asiaksi, kannattiko se, kannatteliko se? Millä selitettiin itselle se, että työläs, kallis ja vuosia

vienyt opiskelu oli kannattava hanke edes jollakin tavalla? Olivatko ihmiset pettyneitä ja

katkeria vai kenties siirtyneet kannattamaan vaihtoehtoisia elämäntapoja ja arvoja, jossa

palkkatyö ei ole keskeinen elämänalue? Minua askarrutti myös, miten tähän muuttuneeseen

maailmaan jo lapsesta kasvaneet, korkeakoulutukseen 2000-luvulla hakeutuneet ja sen

työelämään valmistuneet ovat asian nähneet? Olivatko odotukset erilaisia, kun koulutus ei

enää luvannut niin paljon ja miten tässä tilanteessa jaksetaan motivoitua edes yrittämään.

Toisaalta pitää kysyä, mitä he yrittävät ja odottavat, millaiseen tulevaisuuteen he ovat

suuntaamassa. Se lienee jollain tavalla erilainen kuin perinteinen työura ja elämänkulku.

Page 6: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

2

Lähdin siis kysymään, mitä ihmiset odottivat ja mitä he nyt aikaisemmista ja uusista

odotuksistaan ajattelevat. Teoreettisesti ja metodisesti piti ratkaista, miten kuilun kuromista

odotusten ja muuttuneen tulevaisuusvision välillä voi tutkia. Tutkimuksen teemaksi alkoi

hahmottua se, miten ajatus koulutuksen merkityksestä oman elämän ja tulevaisuuden

kannalta elää ihmisen mielessä ennen opiskelua, opiskelujen kuluessa ja vastavalmistuneena.

Miten vastavalmistuneena voi ylipäänsä kertoa odotuksistaan koulutukseen

hakeutumisvaiheessa? Odotuksia onkin muutettava jälkikäteen, jotta ne sopivat

kertomahetken tilanteeseen ja tulevaisuusvisioon. Ricoeurin teoria narratiivisesta ajasta ja

identiteetistä tarjoaa työkaluja, joilla tähän problematiikkaan voidaan pureutua.

Toisaalta kahden haastatteluaineiston pohjalta hahmottuvien kertomusten kontekstit

poikkeavat toisistaan ajallisesti ja paikallisesti. Ensimmäisen aineiston henkilöt ovat

pääkaupungin korkealle arvostetusta yliopistosta valmistuvia mahdollisuuksien tasa-arvoa

jakavan hyvinvointiyhteiskunnan kultakauden kasvatteja, jotka valmistumisen kynnyksellä

joutuivat keskelle 1990-luvun laman synkintä aikaa. Toisen aineiston henkilöt ovat

valmistuneet maakuntayliopistosta rapautuvaan hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa jako

menestyjiin ja häviäjiin on jyrkentynyt (ks. esim. Julkunen, 2001). Molemmat aineistot on

kerätty samojen alojen opiskelijoilta, kielten, historian ja yhteiskuntatieteiden generalisti- sekä

opettajan suuntautumisvaihtoehdossa opiskelevilta.

Varsinkin generalistialoilla yliopisto-opintoihin on perinteisesti hakeuduttu yhtäältä puhtaasta

kiinnostuksesta alaan ja toisaalta hyvinvointivaltion antaman koulutuslupauksen turvin, jolloin

korkean koulutuksen jo sinänsä oletettiin tuottavan hyvä työmarkkina-asema. Jos tutkinto on

joskus ollutkin varma tae tai edes iso apu työllistymisestä, niin nykyään se ei sitä ole. Jostain

syystä tämä usko kuitenkin elää vahvana edelleen myös muualla kuin Suomessa. Kuten

Geyden, Fenderin ja Chalkleyn tutkimuksesta käy ilmi, myös Englannissa 2000-luvun alussa

aloittelevat opiskelijat ajattelivat, että tutkinto riittää valtiksi hyviin töihin ja että heidän ei

tarvitse panostaa opintojen jälkeiseen työllistymiseen sen kummemmin (2004, 389−392).

Valmistuneet opiskelijat kuitenkin huomasivat, että työllistyäkseen heidän olikin joko

opiskeltava lisää tai hankittava alan työkokemusta jollain keinolla. Kuten Geyde ym. toteavat,

Page 7: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

3

on kuitenkin vaikea motivoida opiskelijoita urasuunnitteluun tai valmistumisen jälkeisen

työllistymisen edistämiseen, jos asenne on se, että tutkinto riittää ja on hyvä valtti jo itsessään

(emt., 394). Tutkinnon lisäksi tarvitaan paljon muutakin, tutkinto on nykyään lähinnä vain

perusedellytys työnhakuun (Ks. myös Ahola 2004). Ammatti- tai professiotutkinnon

suorittaneille, kuten lääkäri, opettaja tai juristi, on helpompaa hyödyntää pelkän tutkinnon

tuomaa pätevyyttä kuin generalistitutkinnon suorittaneille (Tuominen, Rautopuro & Puhakka

2011).

Kysymystä korkeakoulutuksen merkityksestä ihmisen elämässä on tutkittu monesta eri

näkökulmasta ja monen eri tieteenalan piirissä. Oma tutkimukseni paikantuu näin muodoin

monentyyppisen koulutusta koskevan tieteellisen keskustelun alueelle. Muiden muassa

Houtsonen (1996), Antikainen ym. (1999), Leathwood ja O’Connell (2003) ovat analysoineet

koulutusta identiteetin rakentamisen näkökulmasta. Kanervo (2006) puolestaan on tutkinut

koulutusvalintojen rationaalisuutta. Kauppila paikantaa koulutuksen merkitystä eri

sukupolvien kokemusmaailmassa hahmottelemalla suomalaisia koulutussukupolvia (2002).

Geyde, Fender ja Chalkley (2004) ovat tutkineet korkeakoulutukselle asetettuja odotuksia ja

tutkinnon suorittamisen jälkeisiä ajatuksia koulutuksen arvosta Britanniassa.

Yhteiskuntaluokan näkökulmasta korkeakoulutuksen merkitystä ovat lähestyneet mm.

Järvinen ja Kolbe (2007), Käyhkö ja Tuupanen (1996), Nevala (2006) ja Archer ja Hutchings

(2000), jotka tarkastelevat myös siihen liittyvää riskiä erityisesti työväenluokasta tuleville.

Sukupuolen problematiikan kautta korkeakoulutusta ovat tarkastelleet mm. Lempiäinen ym.

(2009), Brunila (2009), Fogelberg ym. (1999) ja Keskitalo-Foley (2006).

Koulutuksen kannattavuutta työllistymisen tai työllistyvyyden näkökulmasta ovat puolestaan

analysoineet mm. Ahola (2004), Aro (2003), Hämäläinen (2003), Myrskylä (1993), Tuominen

(2013) ja Tuominen, Rautopuro ja Puhakka (2009 ja 2011). Merenluoto (2005) on pohtinut

erityisesti nopean valmistumisen yhteyttä maisterien työllistyvyyteen. Pelkän koulutuksen

riittämättömyys nykyisillä työmarkkinoilla taas tulee todistettua mm. Perronen ja Vickersin

(2003), Tomlinsonin (2008) ja Tuomisen ym. (2009 ja 2011) tutkimuksissa. Koulutususkon

käsitteen kautta koulutuksen merkitystä ovat analysoineet mm. Kauppila ja Suoranta (2005)

Page 8: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

4

ja Silvennoinen (2002). Narratiivista tutkimusta koulutuksen merkityksestä ovat tehneet mm.

Komulainen (1998) ja Heikkinen (2001).

Kaikki edellä luetellut tutkimukset ja niihin liittyvät keskustelut ovat olleet tärkeitä tämän

tutkimuksen käsitteellisen taustan ja oman näkökulmani muodostuksessa. Näistä tärkeimpinä

pidän kuitenkin niitä, joissa yhdistyy tutkimukseni aihe ja metodologinen ote eli ne, joissa on

tutkittu koulutuksen merkitystä tai merkityksellistämistä elämänkerrallisella narratiivisella

otteella. Komulainen (1998) analysoi naisten koulutusta koskevia elämänkertomuksia

retorisen minän käsitteen kautta. Komulainen tarkastelee sitä, kuinka eri tarinoiden kertojat

esittävät erilaisia näkemyksiä minästä, joka ei ole yksi ja yhtenäinen, vaan joka tuotetaan

kertomuksissa. Kertoja ei myöskään ole autonominen subjekti, vaan moniääninen, dialoginen

puhuja (Komulainen 1998, 247). Komulaista seuraten erotan käsitteellisesti toisistaan

haastateltavan henkilön, tarinan kertojan ja tarinassa esiintyvän päähenkilön. Kuten

Komulainen tiivistää: ”Kertoja jäsentää itseään useilla erilaisilla ja jännitteisillä äänillä, jotka

ovat aina puoliksi muiden. Kertoja ei myöskään jakaudu vain puhujaksi ja puhutuksi

päähenkilöksi. Hän on myös kertoja, joka kuulee puhuvansa” (emt., 247). Kerronnassa läsnä

olevat äänet, kuten kulttuuriset arvostukset tai normatiiviset näkemykset elämänkulusta ikään

kuin vaativat kertojaa esittämään päähenkilön tietynlaisena tai selittelemään tapahtumia,

jotka eivät ehkä mene kulttuurisen ideaalikertomuksen mukaan (Linde, 1993).

Heikkisen (2001) tutkimus narratiivisen identiteettityön kehittämisestä

opettajankoulutuksessa on myös auttanut minua jäsentämään omaa näkökulmaani tässä

työssä. Heikkinen käyttää Ricoeurin (1991a; 1991b; 1991c ja 1992) narratiivisen identiteetin

käsitettä opettajan ammatti-identiteetin rakentamiseen tähtäävän toiminnan kehittämiseen

opettajankoulutuksessa. Minä taas sovellan sitä yliopistokoulutuksen ja työelämän

kontekstissa kerrottuihin elämänkertomuksiin, jotka paikantuvat aikansa yhteiskunnallisiin ja

taloudellisiin olosuhteisiin. Kun Heikkisellä (2001, 123) on tarkka fokus, jossa narratiivien

avulla vastataan kysymykseen ”Kuka olen opettajana?”, on minulla holistisempi ote

kerrottuihin elämäntarinoihin ja vastaava kysymys kuuluu jotakuinkin ”Kuka olen

yliopistokoulutettuna tässä ajassa?” Jaan Heikkisen kanssa ontologisen käsityksen ihmisen

olemassaolon tavasta narratiivisena. ”Ihminen on kertova ja kertomusten kautta maailmaansa

Page 9: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

5

tulkitseva olento: hän ymmärtää elämänsä ja siihen liittyvät tapahtumat tarinan muodossa ja

rakentaa identiteettinsä kertomusten välityksellä” (Heikkinen 2001, 14). Ricoeurin (1991c,

30—31) mukaan ihminen on eksistentiaalisesti kietoutunut tarinoihin jopa siinä määrin, että

itse elämä on esinarratiivista: elämä haluaa tulla kerrotuksi, koska vain siitä kertomalla sitä

voidaan ymmärtää.

Tutkin tässä työssä kahden eri laman aikaan kahdessa eri paikassa kerrottuja tarinoita

koulutuksesta ja työllistymisestä. Kahden aineiston avulla pyrin selvittämään, millaisella

orientaatiolla erilaisissa oloissa valmistuneet suhtautuvat yliopisto-opintoihin ja niiden

merkitykseen elämänkulussaan. Molemmat aineistot on kerätty haastattelemalla

haastatteluhetkestä korkeintaan vuotta aikaisemmin yliopistosta maisteriksi valmistuneita

nuoria aikuisia. Ensimmäisen aineiston 29 haastattelua on tehty keväällä 1993 Helsingin

yliopistosta 1992—1993 valmistuneille tai valmistumaisillaan oleville. Toisen aineiston 12

haastattelua tein vuoden vaihteessa 2016—2017 Itä-Suomen yliopistosta vuoden 2016 aikana

valmistuneille maistereille. Molemmilla haastattelukierroksilla informantit edustivat samoja

tieteenaloja: yhteiskuntatieteitä, historiaa ja kieliä. Molemmissa aineistoissa on mukana sekä

generalistitutkintojen suorittajia, että aineenopettajan suuntautumisvaihtoehdon

opiskelijoita. Tähän työhön valitsin yhteensä kuusi haastattelua, molemmista aineistoista

kolme. Valituissa tapauksissa on mukana vahva ajallinen ulottuvuus ja ne kuvaavat keskenään

erilaisia elämänkulkuja ja tulkintoja koulutuksen merkityksestä siinä. Pääaineet ovat valtio-

oppi, yhteiskuntapolitiikka, Suomen historia, saksa, ranska ja venäjä. Sivuaineita ovat mm.

viestintä, kehitysmaatutkimus, kansainvälinen oikeus, sosiologia, filosofia, kansantaloustiede,

johtaminen, hallinto-oikeus, käännöstiede, matkailu, yrityksen taloustiede ja aineenopettajan

pedagogiset opinnot.

Tässä työssä sijoitan ensin korkeasti koulutettujen ihmisten elämänkulkujen tarkastelun

yhteiskunnallis-historialliseen kontekstiinsa ja sille relevantteihin akateemisiin keskusteluihin

(Luku 2). Tarkastelen suomalaisen korkeakoulutuksen historiallista kehystä ja yhteiskunnallista

merkitystä, hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen liittyvää koulutususkoa ja

koulutuslupausta, koulutusinflaatiota ja korkeakoulutettujen heikentyvää työllistyvyyttä

(Luvut 2.1 ja 2.4). Kartoitan myös erityisesti 1990-luvun lama-aikaa ja sen jälkeistä työelämän

Page 10: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

6

muutosta koskevaa tutkimusta siltä osin, kun se on relevanttia tutkielmalleni (Luku 2.2). Sen

jälkeen kirjoitan tutkimustani ohjaavasta teoriasta ja metodologiasta. Paneudun Paul

Ricoeurin (1981; 1984; 1985; 1988; 1991a; 1991b ja 1992) fenomenologis-hermeneuttiseen

teoriaan narratiivisesta ajasta ja identiteetistä (Luku 3), jonka jälkeen hahmottelen, miten

aineistoa voi tutkia tällaisen teorian kyllästämällä narratiivisella otteella (Luku 4). Sitten

kuvailen ja analysoin aineiston ja esitän tutkimukseni tulokset (Luku 5). Lopuksi pohdin, miten

hyvin sain analyysini tuloksena vastauksia aineistolle esittämiini kysymyksiin, mitä jäi

puuttumaan ja kuinka kysymyksenasettelua tai analyysia voisi jatkojalostaa (Luku 6).

Page 11: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

7

2 HYVINVOINTIVALTION HUOMASTA TYÖELÄMÄN MURROKSEN KANSSA SELVIYTYMISEEN

Tässä luvussa hahmottelen aineistolleni kontekstin, jossa aineistoa tulkitsen. Rajaan sen

historiallisesti haastateltujen elämän ajalle ja maantieteellisesti haastateltujen elämänpiiriin

eli pääasiassa Suomeen. Sosiaalinen konteksti rajautuu alemmista yhteiskuntakerroksista

keskiluokkaan pyrkiviin tai siellä jo oleviin suomalaisiin perheisiin ja nuoriin aikuisiin.

Käsittelen ajankuvaa hyvinvointivaltion, 1990-luvun laman, työelämän murroksen ja

koulutuslupauksen kautta.

2.1 Hyvinvointivaltio

Suomalaista hyvinvointivaltiota on kehitetty 1700-luvun köyhäinhoitojärjestelmästä

kattamaan koko yhteiskunnan. Hyvinvointivaltio saavutti kuitenkin kasvunsa rajat jo 1980-

luvulla, kun ruvettiin kyselemään, passivoiko se ihmisiä, pystyykö se vastaamaan sosiaalisiin

ongelmiin ja onko siihen enää varaa (Julkunen 2006, 13). Sosiaalihuolto oli ajateltu

väliaikaiseksi puuttumiseksi yksilön elämään ja oman vastuun palauttamiseksi. Julkunen (emt.,

21) esittää, että arvojen kovetessa vastuullisen käyttäytymisen määrittely on muuttunut:

vastuullinen yksilö ei joudu vaikeuksiin.

Page 12: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

8

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion voimakas laajentuminen Suomessa 1960-luvun alusta 1980-

luvun loppuun ja sen vähittäinen muuttaminen ja muuttuminen erityyppiseksi liittyy

keskeisesti tutkimuskohteenani olevien henkilöiden elämään. Vanhempi haastateltujen

joukko on syntynyt 1960-luvun alkupuolella ja opiskellut 1980-luvun loppupuolella, jolloin

hyvinvointivaltion kansalaisilleen tarjoamat edut olivat laajimmillaan. Hyvinvointivaltio pyrki

sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, jossa vanhempien heikko tai etuoikeutettu asema eivät

määräisi lapsen kohtaloa, vaan jossa jokaisen olisi mahdollista pärjätä ja menestyä yhtä hyvin

(Hiilamo & Saari 2010, 16—17). Haastateltavat nauttivat laajasta mahdollisuuksien tasa-

arvosta, jolloin kaikille on ollut tarjolla samat, verovaroin tuotetut koulutus-, sosiaali- ja

terveyspalvelut riippumatta maksukyvystä tai yhteiskunnallisesta asemasta. 1980-luvulla

jatkunut talouskasvu ja yleisen elintason nousun tuoma palvelujen ja muiden

kulutushyödykkeiden kysynnän laajentuminen synnytti uusia työpaikkoja yksityiselle

sektorille. Kun julkinen sektori laajeni yhä myös, näytti koulutetulle työvoimalle olevan luvassa

runsaasti kysyntää ja hyviä työpaikkoja. Sosiaalinen nousu tuntui olevan edelleen yhä

useamman nuoren ulottuvilla.

2010-luvulla työttömyysturva on alettu nähdä yhä vastikkeellisempana ja työttömän oman

vastuun piiriin luetaan se, jos töitä ei kerta kaikkiaan ole. Suunta on ollut pitkään jo se, että

tuloerot kasvavat, rikkaat rikastuvat entisestään ja köyhät saavat yhä vähemmän ymmärrystä

ja vetäytyvät omiin alakulttuureihinsa. Puhutaan syrjäytymisestä, jota on yritetty estää

esimerkiksi erilaisten interventioiden, sanktioivien työllisyyskoulutusten, aktivoimaan

pyrkivien hankkeiden ja lakisääteisten takuiden kautta (ks. Julkunen 2001, 168—170).

Keskiluokka on myös vaarassa pudota asemistaan. 1980-luvulla kukkeimmassa loistossaan

olleen pohjoismaisen, universaalin hyvinvointivaltion voidaankin katsoa taantuneen kohti

sekä työperustaisuutta, jolloin hyvinvoinnin taso riippuu siitä, kuuluuko hyvin vai huonosti tai

ei ollenkaan työllistyneisiin, että tarveharkintaisuutta, jolloin avun saamiseksi ei riitä tarve,

vaan se pitää ansaita osoittamalla yritteliäisyyttä.

Bauman (2007, 50) toteaa, että inklusiivisen yhteisön sosiaalivaltion mallista on siirrytty

rikosoikeudelliseen, rankaisevaan ja ulossulkevaan malliin, jossa korostuu sosiaalietuuksien

ehdollisuus ja väärinkäytösten epäily. Bauman siteeraa Garlandia, joka kirjoittaa, että

Page 13: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

9

avuntarvitsijat esitetään mieluummin rikoksentekijöinä, syyllisinä, ansaitsemattomina ja

vaarallisina (emt., 50). Ennen nykyistä työttömien pysyvää suurta määrää ja työttömyyden

kasautumista, työvoimareservistä pääsi kuitenkin aina suhdanteiden parannuttua takaisin

töihin. Työtön oli vain sellainen, jolla ei väliaikaisesti ollut töitä (emt., 69). Nykyään työttömyys

on enenevästi ominaisuus, jolloin osa väestöstä on pysyvästi torjuttu ulkopuolelle, ilman että

heidät voidaan integroida takaisin yhteiskuntaan. Ennen heidän tekemänsä työt tekevät

nykyään halvemmilla työvoimakustannuksilla jotkut jossakin kehitysmaassa tai samat työt

tehdään vähemmällä väellä ja tehokkaammin.

Bauman (2007, 70) toteaa, että vain ohut juopa erottaa työttömät ja erityisesti

pitkäaikaistyöttömät rikollisista tai alaluokasta, jota voidaan kuvata hyödyttömäksi ja

vaaralliseksi ”ihmisjätteeksi”. Vielä jonkin aikaa sitten työttömät saattoivat matkustaa muihin

maihin ja merten taakse työn perässä tai ylijäämäihmisiä voitiin laivata länsimaista

siirtomaihin, joissa he saivat jonkinlaiset elämän edellytykset (emt., 32). Suomesta

maaseudun ylijäämäväestö työllistyi vielä jokunen vuosikymmen sitten kaupunkeihin ja

tehtaisiin tai muutti Ruotsiin ja viime vuosisadan alussa Pohjois-Amerikkaan. Nykyään

kouluttamattomille ei ole entiseen malliin enää tarjolla tehdas- tai muuta nk. lattiatason työtä,

ja ylijäämäihmiset jäävät paikoilleen ”kunnollisten” ihmisten sekaan. Ylijäämäksi joutuminen

on nykyään jokaisen, koulutetunkin, mahdollinen osa, jos kohdalle sattuvat huonot

suhdanteet tai sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma ei riitä.

2.2 Lama ja työelämän muutos

Kun elinkeinorakenne ja talousjärjestelmä länsimaissa muuttui vähitellen 1960-luvun lopulta

alkaen vakaasta teollisesta, tayloristis-fordistisesta ajasta epävakaaseen jälkiteolliseen aikaan,

siirryttiin samalla jatkuvan kasvun oloista kiihtyvän inflaation, työttömyyden nousun,

sosiaalimenojen kasvun ja valtion taloudellisen ylikuormituksen kautta rahoituskriisiin, jolloin

leikattiin valtion menoja (Julkunen 2001, 38 ja 2009, 36—37). Kun teollisuustyöpaikat

vähenivät ja palvelusektori kasvoi, muuttui työelämän rakenne kollektiivisesta

Page 14: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

10

individualistiseksi. Valtion ja ammattiyhdistysliikkeen kollektiivinen suoja on haurastunut ja

työntekijät eivät enää ole elinikäisten työpaikkojen omistajia.

Laman saapuminen 1990-luvulla oli Lehtosen (2000) mukaan hyvä poliittinen tekosyy

perustella jo suunniteltuja suunnanmuutoksia ja sosiaalipoliittisia kiristyksiä, jotka eivät

aikaisemmin menneet läpi. Lamanaikainen kriisitietoisuuden ruokkiminen sai ihmiset

tyytymään välttämättömyyksiin. Lehtosen mukaan työttömyys oli hintana kilpailukyvyn

säilyttämisestä. Työllisyys ja kansantuote romahtivat 1990. Talous oli kuitenkin jo toipunut

vuoteen 1994 mennessä ja kansantuote oli palautunut 1996 samalle tasolle kuin 1990.

Työmarkkinoiden lama jatkui kuitenkin vielä pitkään: työttömien määrä nousi pysyvästi

korkeammalle tasolle kuin ennen lamaa. (Lehtonen 2000.)

Lama oikeutti markkinaehtoiseen politiikkaan siirtymisen ikään kuin ainoana mahdollisena

vaihtoehtona ja välttämättömyytenä (Julkunen 2001, 288; Blom 1999, 231—233). Retoriikka

muuttui myös työttömiä ja köyhiä syyllistäväksi (Julkunen 2001, 63 ja 86—90). Kuten Julkunen

(emt., 39, korostus alkup.) Ulrich Beckiä mukaillen toteaa, työttömyys ja työn

epävakaistuminen ei kuitenkaan ole talouslaman aiheuttama jaksoittain toistuva ongelma,

saati työttömän syytä, ”vaan teknologisesti pitkälle kehittyneen ja kansainvälistyneen

kapitalismin menestymisen seuraus. Joustavuus jakaa uudelleen riskejä valtiolta ja yrityksiltä

kansalaisille itselleen”. Julkusen (emt., 69) mukaan lama toimii lääkkeenä ja työttömyys

varaventtiilinä, kun yleistä kustannus- ja palkkatasoa ja inflaatiota pitää hillitä ja vaihtotaseen

alijäämää korjata

1990-luvun laman myötä Suomessa jätettiin perusturvan indeksikorotukset tekemättä ja

alettiin siirtyä kohti tarveharkintaisuutta. Syntyi uusi alaluokka, jolle väliaikaiseksi ajateltu

työttömyyden tila oli muuttunut pysyväksi ja periytyväksi ominaisuudeksi (ks. Kalela 2002).

Keskiluokka alkoi ottaa omia eläkevakuutuksia parantaakseen vanhuudenturvaansa,

terveydenhuolto eriytyi yhtäältä työterveyshuoltoon ja yksityiseen terveydenhuoltoon ja

toisaalta kurjistuvaan kunnalliseen terveydenhuoltoon. Hyvissä työmarkkina-asemissa olevat

saivat puskuriapua väliaikaiseen työttömyyteen ansiosidonnaisesta päivärahasta, kun taas

niille, jotka eivät päässeet töihin, ei kertynyt vastaavaa turvaa.

Page 15: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

11

Nykyajan työelämää on luonnehdittu mm. turvattomaksi, hauraaksi, ahdistavaksi,

rajattomaksi, kaiken nieleväksi, riittämättömyyden tunnetta tuottavaksi ja kuluttavaksi

hyperkilpailuksi (ks. Julkunen ym. 2004 ja 2009, Siltala 2007, Sennett 2002, Bauman 2000).

Työelämää voidaan kutsua myös jälkiammatilliseksi, jolloin tieto ja sen käsittely, sopeutumis-

ja oppimiskyky, monitaitoisuus ja joustavuus ovat ammattitaidon ytimessä

substanssiosaamisen lisäksi tai jopa sijaan. Kuten Julkunen (2003, 61) toteaa: ”Liikkuva, joka

paikassa oleva asiantuntijuus ei jähmety ammateiksi”.

Kun länsimaat siirtyivät modernista, teollisesta yhteiskunnasta jälkiteolliseen, notkeaan tai

nestemäiseen moderniin, olisi yksilöiden pitänyt notkistua ja vapautua samassa tahdissa.

Eliitti ja ylempi keskiluokka toki osasivat olla ja pystyivät olemaan vapaita tarvittavalla tavalla,

koska heillä oli siihen tarvittavat taloudelliset ja sosiaaliset resurssit. Ne, jotka pystyvät, eivät

enää laske jonkun organisaation tai firman varaan, koska voi olla, että koko firmaa ei kohta

enää ole. Baumanin (2000, 121) sanojen mukaan, selviytyäkseen voittajana epävarmoilla

työmarkkinoilla, pitää voitto kotiuttaa niin kauan kuin vielä on voitettavaa ja siirtyä eteenpäin

seuraavaa nopeaa voittoa kohti. Alempien luokkien jäsenillä taas ei välttämättä ole resursseja

käyttääkseen tuon vapauden tuomia oikeuksia hyväkseen (Bauman 2007, 58). Tästä seuraa

pelko siitä, että on vääränlainen, riittämätön, kömpelö ja mitätön (emt., 58).

Yksilöiksi vastentahtoisesti joutuneille tämä vääränlaisuus ja vaillinaisuus tai sen pelko on

muuttunut kouriintuntuvaksi todellisuudeksi (Bauman 2007, 58). Ammattien ja työtehtävien

muuttuessa ihmiset joutuvat jatkuvasti opettelemaan uutta. Monet jopa joutuvat yrittäjiksi

vasten tahtoaan. Epävarmuus, ennakoimattomuus ja riittämättömyys ovat läsnä kaikkialla,

myös niin kutsutuissa pysyvissä työpaikoissa. Kun työpaikoilla saneerataan ja entiset ammatit

häviävät ja uudet vaativat entistä korkeamapaa koulutusta, on sinniteltävä ankarasti, että

pysyy muutoksen tahdissa eikä tipu kyydistä (Bauman 2000, 124). Jatkuva pelko siitä, osuuko

seuraavan yhteistoimintaneuvottelukierroksen irtisanominen tai ulkoistaminen omalle

kohdalle, jaksaako uskoa uudelleentyöllistymiseen tai onko voimia uudelleenkouluttautua, syö

ihmistä tai ”kuluttaa ihmisen luonnetta”, kuten Sennett (2002) sen sanoiksi pukee.

Page 16: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

12

Standing (2011, 155) kirjoittaa, että ahdistus kuuluu vapauteen: se on hinta, jonka siitä

maksamme tai merkki siitä, että olemme vapaita. Ahdistusta pitää Standingin mukaan

kuitenkin moderoida ja ankkuroida johonkin turvaan, pysyvyyteen tai kontrolliin tai se johtaa

irrationaalisiin pelkoihin tai estää toimimasta järkevästi tai tuottamasta koherenttia

narratiivia, joka mahdollistaa mielekkään elämän ja työnteon. Hänen mukaansa työelämän

reunamilla sinnittelevä prekariaatti on tällaisessa asemassa, jossa se joutuu etsimään turvaa,

ennustettavuutta ja kontrollia elämäänsä muualta kuin työstä, työpaikasta tai modernin ajan

yhteisöllisestä työelämästä tai valtion suojeluksesta. Solidaarisuutta ja kilpailusta vapaata

yhteyttä muihin ihmisiin sekä vakaata identiteettiä itselle on tuotettava kiinnittymällä erilaisiin

toivoa antaviin tulevaisuuskuviin, ekologisuuteen, puhtaaseen ilmaan ja luonnon

moniaisuuden säilyttämiseen. Prekariaatti haluaa kulutushyödykkeeksi vieraannutetun ja

yksilöllistetyn vapauden sijaan palata vanhaan kunnon tasavaltalaiseen vapauteen. Yhdessä

toimimalla torjuttu ahdistus suojaa lamaannukselta ja toimii puskurina putoamisen pelkoa

vastaan. (Standing 2011, 155.)

Yliopistosta 2000-luvun alussa valmistumassa olevat ovat nähneet työelämän raakana ja

kilpailullisena, mutta samaan aikaan odottaneet henkilökohtaisesti palkitsevaa työtä ja

kokeneet työttömyyden henkilökohtaiseksi häpeäksi (Salivirta Julkusen (2003, 56) mukaan).

Täystyöllisyyttä ei kuitenkaan ole eikä nykyisessä yhteiskuntajärjestyksessä tule: työ ei enää

voi olla ainut toimeentulon, osallisuuden ja identiteetin lähde (Julkunen 2003, 56). Julkunen

(emt., 57) jatkaa, että samalla yhteiskuntapolitiikka kuitenkin takertuu työn ideologiaan

entistä ankarammin ja olettaa työn olevan ainoa oikea osallisuuden, itsekurin ja

kunnollisuuden tae. Erityisesti nuoret yritetään saada opiskelun ja työnteon haaviin, yhteiseen

sosiaaliseen ja moraalisen järjestykseen. Keskiluokka pyristelee rajattoman työn ja itsensä

toteuttamisen vaatimuksen välisessä kurimuksessa. Sen lisäksi, että työelämässä pitäisi

menestyä, pitäisi yhtä lailla olla aikaa perheelle, harrastuksille, parisuhteelle,

yhteiskunnalliselle valveutuneisuudelle, taiteelle, kirjallisuudelle, sosiaalisille suhteille ja

liikunnalle (Julkunen ym. 2004, 206).

Page 17: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

13

2.3 Koulutuslupaus ja -inflaatio

Kun Suomea 1800-luvun puolivälissä synnytettiin, piti sen kansalaisten ruveta vastaamaan

edes jollakin tavoin sitä mielikuvaa, joka kansakunnasta ja kansallisvaltiosta haluttiin

esimerkiksi Runebergin ja Edelfeltin teosten avulla luoda. Koska kansallisromanttisen aatteen

mukaan sivistys oli kansallista, piti kielellisen yhtenäisyyden ihanteen takia myös suomen kieli

nostaa sivistyskieleksi, perustaa suomenkielisiä kouluja ja antaa suomelle virallinen

sivistyskielen asema tekemällä siitä virasto- ja oikeudenkäyntikieli ja sallimalla sen käyttö

yliopistoissa. Yliopistosta valmistuville virkamiehille oli ruvettava tämän johdosta myös

opettamaan maan enemmistön kieltä. Yhtenä selityksenä tuolloiseen kielelliseen

käänteeseen Silvennoinen (2002, 140) antaa pikkuvirkamiesten poikien kehnot uranäkymät,

joiden johdosta he ryhtyivät suomalaisiksi ja alkoivat edistää suomenkielisten asemaa tehden

itsensä samalla tarpeelliseksi. Varhaisen työväenliikkeen johtajilla oli myös vankka usko

sivistykseen rahvaan aseman kohottajana, olivathan he itse usein hyvänä esimerkkinä

koulutuksen mahdollistamasta sosiaalisesta noususta (emt., 141). Sääty-yhteiskunnassa

kouluun olivat päässeet vain säätyläiset, 1860-luvulta alkaen sen kautta haluttiin integroida

yhtäläisiksi kansallisvaltion jäseniksi kaikki.

1900-luvulla on sama integroiva ja tasa-arvon ideaaliin nojaava usko koulutuksen voimaan

jatkunut. Silvennoisen (2002, 143) sanoin:

Koulutusjärjestelmän olemassaoloon kiinteästi kytkeytyvä uskomus

koulutuksellisesta tasa-arvosta ja sen kautta kaikille avoimista

elämänmahdollisuuksista on ideologisesti hyvin tärkeä. […] Avoimessa

yhteiskunnassa huono-osaiset voivat syyttää epäonnistumisesta ensi sijassa

itseään, samoin kuin yhteiskuntahierarkiassa ylös päätyvät pitävät vakavaraista

ja kulttuurisesti mallikelpoista elämäänsä oman ansionaan.

Kun koulutukseen osallistumisen tarpeellisuuden perusteluna on sivistys, tasa-arvo ja edistys,

se toimii mainiona hallinnoinnin välineenä (emt., 143). Enää ei tarvitse pakottaa rahvasta

kuuliaiseen alamaisuuteen, vaan se on sisäistänyt koulutuksen omaa elämäänsä ohjailevaksi

ihanteeksi ja välttämättömyydeksi (ks. myös Foucault, 1984 ja Elias, 2000).

Page 18: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

14

Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa oli suuri sosiaalinen liikkuvuus. Elinkeinorakenteen

muuttuessa muutettiin maalta kaupunkeihin ja pientiloilta tehtaisiin. 1960-luvulta aina 1980-

luvun loppuun asti sekä maalaisväestön että työläisten jälkeläisille oli avoinna paljon

mahdollisuuksia elämän rakentamiseen vanhempiaan korkeammalle sosiaaliselle ja

taloudelliselle tasolle (Blom, 1999, 218). Keskeinen nousun väline oli vanhempia korkeamman

koulutuksen hankkiminen. Tällöin syntyneiden vanhempien lapset taas ovat saaneet pienestä

pitäen omien vanhempiensa elävästä esimerkistä todeta, että koulutus kannattaa. Mitä

koulutetumpi, sitä parempi työmarkkina-asema, palkka ja suoja työttömyyttä vastaan. Vaikka

tämä asetelma pitää suhteellisesti tarkastellen edelleen paikkansa, on kaikkien

koulutusryhmien työmarkkina-aseman huononeminen myös huonontanut korkeasti

koulutettujen absoluuttista työmarkkina-asemaa ja työttömyyslukuja (Rinne & Salmi 2000,

86—96). Silti usko koulutuksen voimaan yksilön, valtion ja kansakunnan menestyksen

edellytyksenä on edelleen vankkumaton.

Kymmenen vuoden tavoite: Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan

uutta. Suomalaisten osaamis- ja koulutustaso on noussut, mikä tukee

suomalaisen yhteiskunnan uudistumista ja mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa.

(Ratkaisujen Suomi 2015, 17.)

Silvennoinen (2002, 139 ja 142) huomauttaa, että nykyään lasten ja nuorten lisäksi myös

aikuiset on velvoitettu oppimaan ja opiskelemaan koko ikänsä, mikäli haluavat säilyttää

asemansa täysivaltaisina kansalaisina.

Suomessa on alueellisesti hajautettu, muodollisesti umpiperätön ja kaikille sosiaaliryhmille

avoin koulutusjärjestelmä. Tämä on toteutettu kaikille maksuttomalla ja yhteisellä

perusasteen yhtenäiskoululla ja maksuttomalla toisen asteen ja korkeakoulutuksella, jota on

laajennettu voimakkaasti 1960-luvulta alkaen. Yhä suurempi osuus ikäluokasta on tullut

korkeakoulutuksen piiriin. Ennen sotia korkeakoulutus oli leimallisesti eliitin kouluttamista

korkeisiin virkoihin, kun 1970-luvulle tultaessa se oli jo massoittunut ja ainakin periaatteessa

kaiken kansan ulottuvilla. 1970-luvun alussa korkeakouluissa opiskeli 20—24-vuotiaiden

ikäluokasta n. 15 %, kun vuonna 1994 sen piirissä oli jo noin 40 % parhaassa opiskeluiässä

olevista (Nevala 1999, 104). Jos taas tarkastellaan korkeakoulutettujen osuutta

Page 19: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

15

korkeakouluista valmistuneiden määrän mukaan, 25—34-vuotiaiden ikäluokasta vuonna

1970 korkeakoulututkinnon oli suorittanut 18 %, vuoteen 1990 mennessä lukema oli kivunnut

29 prosenttiin ja vuonna 2010 se oli 37 % (Repo, 2012). Kansan koulutustaso on siis noussut

huimasti ja samalla korkeakoulututkinnon tuoma suhteellinen etu työmarkkinoilla tai

sosiaalisen statuksen nousun suhteen on pienentynyt. Kun monella muullakin on korkea

koulutus, se ei enää erottele ihmisiä edukseen, vaan erotteluun tarvitaan muita keinoja.

Harjoitetulla koulutuspolitiikalla on pyritty edistämään tasa-arvoa sosiaaliryhmien, alueiden

ja sukupuolten välillä, kasvattamaan kansantuotetta ja poistamaan köyhyyttä ja huono-

osaisuutta (Silvennoinen 2002, 138). Ihmisille on koulutusmahdollisuuksien järjestämisen

lisäksi tietoisesti opetettu, että juuri koulutus on paras keino taata heille hyvinvoinnin ja

elämässä etenemisen edellytykset (emt., 139). Turvaamalla yhtäläiset mahdollisuudet kaikille

kansalaisille, koulutuksen on nähty koituvan sekä yksilön että yhteiskunnan eduksi. Suomessa

on julkisen vallan avulla 1800-luvulta asti lujitettu uskoa koulutukseen. Kaikki lapset saatettiin

yhteiseen perusopetukseen kansakoululaitoksen ja yleisen oppivelvollisuuden kautta. Kuten

Silvennoinen (emt., 139) huomauttaa, yleisen hyvän ja tasa-arvoisuuden lisäksi keskeisenä

pontimena tälle hankkeelle oli yhteiskuntarauhan säilyttäminen, koska sivistymätön, köyhä ja

itsensä elättämiseen kykenemätön rahvas nähtiin myös uhkana.

Kun väestön elin- ja koulutustaso alkoi 1950-luvulta alkaen nousta elinkeinorakenteen

muutoksen kanssa yhtä aikaa maatalousvaltaisesta teolliseen, oli sosiaalinen nousu helppoa.

Seuraavalla sukupolvella on kuitenkin jo erilainen kokemus ja näkemys noususta, koulutuksen

ja suhteellisen vaurastumisen inflaatiosta ja suuren menestyskertomuksen

todennäköisyydestä ja mahdollisuudesta omalle kohdalle. 1980-luvulla aikuistuneet nuoret

ovat joutuneet kiipeämään yhä korkeammalle saavuttaakseen vanhempiensa suhteellisen

aseman ja ”kilpailemaan paitsi koulutukseen pääsystä myös työpaikoista ja uralla

etenemisestä minkä hyvänsä koulutuksen hankittuaan” (Silvennoinen 2002, 145). Laajentuva

Eurooppa ja globaalistuva maailma ovat suoneet lisää mahdollisuuksia, mutta tuoneet

mukanaan myös kovenevaa kilpailua yhä vaativampien vastustajien kanssa.

Page 20: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

16

Silvennoisen (2002, 145) mukaan ”yhteiskunnan vaurastuminen ja joukkomittainen

sosiaalinen nousu nähtiin todisteena koulutuksen vaikuttavuudesta”. 2000-luvulla sosiaalinen

nousu on kuitenkin hidastunut ja yhteiskuntarakenne sosiaalisen liikkuvuuden suhteen on

jäykempi (emt., 146). Pelkkä tutkinto riitti julkisen sektorin virkoihin pääsemiseksi vielä 1980-

luvulla. Nykyään henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on korostetun ratkaiseva merkitys

työllistymisessä, ei niinkään tutkinnoilla ja niiden sisällöillä (Tuominen 2013, Ahola 2004 ja Aro

2003). Julkisen sektorin pysyvän pienennyksen jälkeen ei näitä töitä enää ole ollut tarjolla yhtä

paljon, vaikka valtio on samaan aikaan kasvattanut maistereiden tuotantoa. Alempien

koulutustasojen ja suorittavaan lattiatason työhön vaaditaan nykyään myös useimmiten alan

ammattitutkinto, joten pelkkä maisteri ilman muita avuja tai suhteita ei pääse edes niihin.

1990-luvulla ja sen jälkeen moni on joutunut pettymään, kun kovasti opiskeluissaan

ponnisteltuaan joutuikin työttömäksi.

Korkean koulutuksen avulla saatu kilpailuetu on menettänyt merkitystään ja sen kohteena

oleva hyvä on nykyään yhä nopeammin liikkuva maali, jota eivät saavuta kuin harvalukuiset

huiput, äärettömän ahkerat tai jo valmiiksi hyvissä lähtöasemissa olevat. Alun perin tavoiteltu

päämäärä on liikkunut kauemmaksi (Silvennoinen 2002, 148). Onkin luonnollista, että moni

niin sanottu tavallinen ihminen miettii, kannattaako tuon ”hyvän” takia uhrata koko ajan lisää

aikaa ja vaivaa kouluttautumiseen. Kuten Silvennoinen (emt., 146) asian ilmaisee, ”[e]rilaisissa

oloissa ja erilaisilla voimavaroilla varustetut ihmiset tekevät erilaisia johtopäätöksiä siitä, mikä

toiminta on heille itselleen kannattavaa, luontevaa ja vähäriskistä, mikä taas kannattamatonta,

vaivalloista ja turhan uhkarohkeaa”. Kun saman aikaisesti elintasovaatimukset korottuvat,

mutta vallitsee alityöllisyys, on moni ruvennut miettimään, onko edes mielekästä saada koko

ajan enemmän (Silvennoinen 2002, 145). Kasvava ympäristötietoisuus ja vaihtoehtoiset

elämäntavat alkavat houkuttaa ja koulutuksen avulla tavoiteltavasta ”hyvästä” on kenties

alettu kieltäytyä (emt., 145).

Page 21: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

17

3 TEOREETTINEN VIITEKEHYS: RICOEURIN TEORIA NARRATIIVISESTA AJASTA JA IDENTITEETISTÄ

Tässä luvussa tarkastelen sitä, miten ihmiset esittävät elämänkulkuaan kertomusten kautta.

Paneudun erityisesti Paul Ricoeurin (1981, 1984, 1985, 1988, 1991a, 1991b ja 1992) teoriaan

narratiivisesta ajasta ja narratiivisesta identiteetistä. Olen valinnut Ricoeurin fenomenologis-

hermeneuttisen teorian siksi, että sen avulla voidaan tutkia, miten maailma ja tapahtumat

ilmenevät ihmisille ja miten ihmiset ne kokevat. Ricoeur (1992, 150-153) on realisti siinä mie-

lessä, että hän tunnustaa, että on olemassa meistä riippumaton esinetodellisuus, jossa on

peräkkäisiä ja sattumanvaraisia tapahtumia. Ihmisille tämä todellisuus kuitenkin välittyy vain

heidän tietoisuutensa kautta. Tietoisuuden sisältöihin taas päästään parhaiten käsiksi kerto-

musten kautta, kun elämää tarkastellaan ajallisesti järjestäytyneenä kokonaisuutena. Narra-

tiivisuus on näin ollen epistemologinen ja metodinen väline päästä käsiksi ihmistodellisuuteen

ja ihmiselämään.

Ricoeurin (1991c, 28) mukaan ihmiselämän erottaa biologisesta eksistenssistä elämän tul-

kinta, jolloin on kysymys intentionaalisesta toiminnasta jotain päämäärää kohti, ei pelkästään

mekaanisesta reagoimisesta johonkin tai liikkeestä sinänsä. Intentionaalisuus ja ajallinen ulot-

tuvuus erottaa ihmiselämän biologisesta eksistenssistä. Ihminen elää jotain merkityksellistä

tarinaa, joka on ehkä saatu jostain perinnöksi, mutta jonka käsikirjoitusta hän voi muuttaa,

Page 22: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

18

olosuhteet huomioon ottaen, improvisoiden milloin tahansa sekä etu- tai jopa jälkikäteen.

Vaikka perimä, kulttuuri, historia, ympäristö ja olosuhteet vaikuttavat ja ikään kuin luovat ih-

misen ei-vain-biologisena oliona, Ricoeurin ihmiskäsitys vaikuttaa enemmän voluntaristiselta

kuin deterministiseltä. Samoin, vaikka ihminen on kasvuyhteisönsä ja aikansa lapsi, on Rico-

eurilla vahvasti teleologinen näkemys ihmisyksilöistä ja yhteisöistä. Enemmän ollaan menossa

jotakin ennalta kuviteltua futuuria ja suurempia tai pienempiä päämääriä kohti kuin vain tu-

lossa jostain. Ihmiskäsitys on myös ainakin episteemisesti konstruktivistinen, koska subjektin

minuus ilmenee narratiivisessa identiteetissä kahtaalle jakautuneena (samuus ja itseys) ja

moninaisena. Tämä minuus rakentuu narratiivisesti kulttuurisessa ja historiallisessa jatku-

mossa ja muutoksessa (Ricoeur 1991c, 32).

Ihmiset merkityksellistävät tapahtumia, rakentavat ja muokkaavat identiteettiään herme-

neuttisesti aina uudestaan ja uudestaan kertomalla tarinoita maailmasta itsestään. Ymmärrän

tarinat laajasti ottaen konstruktivistisesti niin sanallisina kertomuksina ja ajatuksina kuin te-

koina ja elämäntapana. Ihmiselämä on Ricoeurin (1991c, 27) mukaan esinarratiivista, se ra-

kentuu jonkin juonen tai tarkoituksen ohjaamana. Yksilöiden lisäksi myös yhteisöt ymmärtä-

vät itseään narratiivisesti ja narratiivisen toiston avulla luovat yhteisön identiteettiä. Edeltäviä

tarinoita käytetään sekä jatkuvuuden että uudistamisen tarpeisiin (emt.).

En siis esimerkiksi teemoittele haastatteluaineiston pohjalta tyyppitarinoita (Ylijoki, 1998),

tutki kertomusten rakennetta tai niistä luettavissa olevia sosiaalisia funktioita (Labov & Wa-

letsky, 1967), ihmisten sisäisiä tarinoita (Hänninen, 2004), tarinoiden koherenssia (Linde,

1993) tai vuorovaikutusta (Brown 1998). Sen sijaan tutkin pikemminkin kertomusten juonta,

sitä miten koulutuksen merkitys tarinallistetaan.

Kun kronologisesta sarjasta sekalaisia tapahtumia valitaan kerrottaviksi ja tietystä perspektii-

vistä tulkittaviksi vain tietyt, tiettyyn kokonaisuuteen kuluvat asiat, syntyy kaksitasoinen, sekä

kronologinen eli episodinen että konfiguratiivinen eli juonennettu narratiivi (Ricouer 1981,

173—175). Juonentamalla kertoja seuloo tapahtumien virrasta merkityksellisiä kokonaisuuk-

sia, jotka on levitetty ajalliselle jatkumolle. Kuten Komulainen (1998, 71) toteaa, kertomuksen

juoni

Page 23: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

19

ei ole itsestään olemassa elämän kokemuksessa, sen kronologiassa. Juonenta-

minen on konfiguraatiota – elämänkertomuksen muodon, hahmon ja äärivii-

vojen luomista ja tarinan ytimen rakentamista. Juonen analysointi ja ymmärtä-

minen on tällöin pikemminkin tutkimustulos, ei vain väline, joka antaisi parem-

mat edellytykset tehdä elämänkertomuksen pohjalta johtopäätöksiä.

Tarinan ydin voidaan ricoueurilaisittain (Ricoeur 1981, 175) nähdä sen juonessa, joka voidaan

kääntää yhdeksi ajatukseksi, teemaksi, opetukseksi tai kattokäsitteeksi, kuten renessanssi tai

teollinen vallankumous. Minä kiteytän tämän tutkimuksen tapausten juonet kertomusten ot-

sikoihin, joissa tiivistyy kunkin rakentamani ja tulkitsemani tarinan juonen ydin.

Kertomalla elämästään ihmiset tekevät identiteettityötä, jonka Ricoeuria tulkitseva Heikkinen

(2001, 117) määrittelee ”projektiksi, jonka kautta ihmiset ymmärtävät itseään ja suhdettaan

maailmaan”. Identiteettityöllä yritetään vastata kysymyksiin ”Kuka olen?” ja ”Keitä me

olemme?” Itseymmärrys rakentuu hermeneuttisesti vähitellen kertomusten ja itseilmausten

välityksellä (emt.). Ricoeurin narratiivisen ajan ja narratiivisen identiteetin käsitteiden kautta

voidaan tarkastella miten haastateltuni rakentavat itseään suhteessa koulutukseen kertomalla

menneistä, nykyisistä ja tulevista elämänsä vaiheista. Ricoeur (1981; 1984; 1985; 1988; 1990;

1991a; 1991b; 1991c; 1992) käyttää synonyymisesti käsitteitä story ja narrative (ranskaksi

histoire ja narratif), joten minäkin käytän käsitteitä tarina, kertomus ja narratiivi

synonyymisesti.

Ricoeurin kautta voidaan ymmärtää minkälaisten eksistentialististen voimien puristuksissa

ihmiset kertovat elämästään. Kaikissa kertomuksissa voidaan nähdä puntaroitavan tai

tarjottavan vastausta kysymykseen ”Kuka minä olen?”. Kun pureudutaan vielä syvemmälle,

sen takaa löytyy vielä perustavampi kysymys ”Kuka on se minä, joka tätä kysyy?”.

Ricoeurilaisittain ajatellen näitä kysymyksiä olisi luonnollista lähestyä

hermeneuttisfenomenologisesti ihmisen kokemuksesta käsin, mutta kiertotietä sitä kautta,

että ihminen kertoo kokemuksistaan, tekemisistään, ajatuksistaan, tunteistaan,

odotuksistaan, pettymyksistään, onnistumisistaan tietyissä tilanteissa joko menneisyydessä,

tulevaisuudessa tai parhaillaan juuri nyt. Näin ihminen sijoittuu kokemuksineen ja

ajatuksineen aikaan.

Page 24: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

20

Teosarjassaan Time and Narrative (1984; 1985 ja 1988) Ricoeur tutkii aikaa ja sen suhdetta

narratiiviin länsimaisessa filosofiassa yleisesti esiintyvän kahtalaisen aikaulottuvuuden kautta.

Aika on yhtäältä kosmologista. Se alkoi, kun maailma syntyi ja jatkuu lineaarisesti ja

kronologisesti eteenpäin. Toisaalta aika on fenomenologista, niin kuin ihminen sitä elää ja

kokee. Kosmologinen aika on suoraviivaista, kun taas fenomenologinen on sekalaista ja

moninaista. Näiden kahden välillä on kuilu, joka voidaan ylittää narratiivin muodostaman sillan

avulla. Kosmologisessa ajassa asiat tapahtuvat kronologisessa, episodisessa järjestyksessä, ja

aika virtaa koko ajan niin, että tulevaisuus muuttuu nykyisyydeksi ja tämä taas

menneisyydeksi. Ajallisuus on Ricoeurille syvää tulevan, nykyisen ja menneen ykseyttä (1981,

176—177). Ajan futuuriulottuvuutta voidaan kuvata myös joksikin tulemisena tai

odottamisena. Preesensiä voidaan luonnehtia jonkin läsnäolevaksi tekemisenä tai

syventymisenä. Mennyt taas voidaan ymmärtää muistina tai olleena olemisena (emt., 177).

Augustinukselle aika on ”sielun ulottuneisuutta” (Ricoeur 1991a, 436). Siinä kamppailevat

ihmisen epästabiili ja jatkuvasti karkaava ’nyt’ ja jumalallinen, stabiili ’nyt’, jossa mennyt, oleva

ja tuleva ovat ikuisessa sopusoinnussa ja ykseyden tilassa. Ihmiselämän kärsimys kumpuaa

halusta olla tietoinen, yhtenäinen ja yksi, mutta koska ajan kokeminen on poukkoilevaa ja

liukuvaa, ei ihminen pysty syventymään ja olemaan läsnä kuin hetkittäin. Halu olisi

sopusointuun, mutta epäsointu voittaa.

Sen sijaan Aristoteleen Ricoeur (1991a, 436) kirjoittaa olevan sillä kannalla, että elämän ja ajan

heterogeenisyys saadaan hyvinkin sopusointuun, kunhan siihen sovelletaan narratiivisen

juonentamisen tuomaa synteesiä. Mutta jotta mitään varsinaista narratiivia tai kiinnostavaa

tarinaa syntyisi, on tässä sopusoinnussa oltava sisäänrakennettuna epäsointu, juuri taistelu

niiden välillä tekee tapahtumista tarinan (emt., 436). Ricoeurin (1981, 172—175) mukaan

peräkkäisestä sarjasta tapahtumia tulee narratiivi, kun siihen liittyy juoni, joka yhdistää ne

mielekkääksi kokonaisuudeksi. Tarinan kertominen on samalla tapahtumien arviointia niin,

että niitä ryhmitellään ja erotellaan merkittävät yksityiskohdat merkityksettömistä (emt.,

175).

Edellä kuvattu analyysi ”narratiivin epäsointuisesta sopusoinnusta ja ajan sopusointuisesta

epäsoinnusta” sovellettuna ihmiselämään tarkoittaa Ricoeurille (1991a, 436) sitä, että elämä

Page 25: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

21

on eräänlaista konstruktiivista toimintaa, jolla rakennamme itsemme perustana piilevää

narratiivista identiteettiä. Tällainen identiteetti ei Ricoeurin (emt., 437) mukaan muodostu

epäkoherentista sattumusten sarjasta eikä muuttumattomasta substanssista, vaan se on

dynaaminen ja koko ajan joksikin tuleva. Kun subjektiivisuus määritellään narratiivisena

identiteettinä, siihen voidaan soveltaa esimerkiksi samoja ajatuksia kuin traditioon, kulttuuriin

tai kirjallisuuteen. Traditio muodostuu sedimentaation ja innovaation ristipaineessa. Samalla

tavalla lastaamme meidät muodostavaan narratiiviseen identiteettiin yhtäältä lisää samojen

tapojen ja uskomusten toistoa, mutta toisaalta teemme myös hienoisia muutoksia,

uudelleentulkintoja ja vastarintaa tai irtisanoutumisia (Kearney 1991, 69). Kulttuurimme taas

on antanut meille erilaisia tarinoita, joiden valossa voimme ymmärtää itseämme ja maailmaa,

ja niistä voimme poimia kokeiltavaksemme erilaisia rooleja ja hahmoja. Kirjallisuuden kautta

tarkasteltuna narratiivinen identiteetti taas tulee lähelle henkilöhahmoa ja kertojaa.

Kirjallisuudesta poiketen elävässä elämässä ihmiset kuitenkin ”suunnistavat olosuhteissa, joita

he eivät ole itse luoneet, ja tuottavat seurauksia, joita eivät ole tarkoittaneet” (Ricoeur 1981,

172). Ihminen on toimija, mutta samalla sidottu maailmanjärjestykseen. Hän voi olla elämänsä

kertoja, mutta ei kertomuksen alkuun panija tai luoja. Ihminen voi korkeintaan olla elämänsä

merkityksen kanssakirjailija (Ricoeur 1992, 162).

Narratiivinen identiteetti on itseymmärrystä, jossa ei juututa puhtaaseen muutokseen eikä

absoluuttisen identiteettiin, joita Ricoeur (1991a, 437) kutsuu ”pseudovaihtoehdoiksi”.

Subjektiviteetti narratiivisena identiteettinä näyttäytyy ja ilmenee eri kohdissa kaksiulotteista

ajallista jatkumoa, jossa toisessa päässä on samuus, täydellinen identtisyys ja tunnistettavuus

ja toisessa päässä täysin erilaiseksi muuttunut, kaiken samuuden entisen kanssa menettänyt,

jopa hajonnut tai kaikki piirteet ja ominaisuudet menettänyt paljas itseys. Ricoueurin (1992,

118—125) teoriassa identiteettiin ja itseyden kokemiseen on sisäänrakennettu samuus-

identiteetin ja itseys-identiteetin välinen aporia, jonka voi suomentaa ristivedoksi tai

monimutkaiseksi ja hämmentäväksi vaikeudeksi. Kuten myös Heikkinen (2001, 118) toteaa,

identiteetti ja itseys on samanaikaisesti sekä samuutta että asteittaista muuttumista

erilaiseksi.

Page 26: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

22

Samuus-ulottuvuudessaan identiteetti on Ricoeurille (1992, 116—117 ja 1991b, 189—190)

itsen kokemista samana kuin ennen ja olemista tunnistettavissa samaksi, vaikka vanhenisi tai

vaikka kaikki solut olisivat uusiutuneet monta kertaa. Rakenne on sama kuin ihmisen tai muun

eliön solussa, tai koneessa, jonka kaikki osat on vaihdettu vuosien mittaan uusiin: Kyseessä on

sama organismi. Ihmisen pysyvät luonteenpiirteet ja tavat ovat myös osa identiteetin samuus-

ulottuvuutta (emt., 1992, 121—122). Ricoeur (1992, 117) kysyy, ”onko olemassa ajallisen

pysyvyyden muotoa, joka vastaisi kysymykseen ’Kuka minä olen?’”. Ihmisen pysyvät

ominaisuudet, luonteenpiirteet, taipumukset, arvot, ihanteet ja asenteet, joita ilmaistaan

elämällä tietynlaista elämää ja kertomalla itselle ja muille tietynlaisia versioita siitä, vastaavat

kysymyksen tiettyyn rajaan asti. Ne määrittelevät millainen tai mikä hän on samalla tavalla

kuin henkilö määrittyy fiktiivisessä narratiivissa, kun henkilöä kuvataan tai kun hän toimii

kertomuksessa. Tällainen luonne tai henkilö on ”the what of the who” (emt., 122), ”Kuka minä

olen?” muuttuu samuuden kautta ajateltuna kysymykseksi ”Mikä minä olen?” Vastaus kuuluu,

että tämä kuka on sellainen, jolla on tällaisia fyysisiä, henkisiä ja moraalisia ominaisuuksia,

joka tekee tällaisia asioita, on osa tällaisia ryhmiä ja on sisäistänyt tällaisia kulttuurisia

normeja.

Kun ihminen muuttuu niin, että hän on kokonaan toinen kuin ennen tai ei ole enää mikään,

liu’utaan samuuden tuoman tuen piiristä pois. Kun ihminen ei enää ole sama, eikä haluakaan

olla sama, mutta silti pitää lupauksensa, jonka antoi erilaisessa tilanteessa ja ennen

muuttumistaan, hän ikään kuin kieltää muuttumisen ja torjuu ajan vaikutuksen ja ottaa ohjat

käsiinsä (Ricoeur 1992, 124). Hän asettautuu toimijaksi, joka on vastuussa teoistaan ja

tilivelvollinen ainakin itselleen. Toisaalta lupauksen pitäminen on moraalista sitoutumista ja

nimenomaan asettautumista toisen kuin itsen käyttöön. Tällöin on määriteltävä uudelleen,

miten asettautuu yhteyteen niiden asioiden kanssa, jotka eivät enää päde samalla tavalla kuin

silloin kuin ihminen oli erilainen. Tällaista identiteettityötä Ricoeur (1992, 168)

kutsuu ”sitoutumisen ytimessä olevaksi salaiseksi murtumaksi”, jolloin itsen pysyvyys tai

uskollisuus itselle rakennetaan identiteetin epäjatkuvuudesta ja muuttumisesta huolimatta

eettisellä tasolla. Vaikka olisi mahdollista tehdä kaikenlaista, olla vaikka minkälainen, tai vaikka

ei itsekään tietäisi kuka tai mikä on, joku odottaa tältä häilyvältä itseltä jotain, ja tämä vastaa

tuohon odotukseen: ”Täällä ollaan!”, kävi miten kävi. Jos taas lupaus pidetään niin kutsutusti

Page 27: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

23

hampaat irvessä stoalaisittain ylpeästi tai marttyyrin elkein, on kysymyksessä itsen

kieltäminen, jopa itseviha (emt., 168). Paljas itseys on ajallista jatkuvuutta ilman samuutta,

ilman selityksiä, ilman kertomuksia. Kauan sitten annettu avioliittolupaus tai jossakin

vakaumuksessa pysyminen voisivat olla tällaisia itseä velvoittavia paljaan itseyden

ilmentymispaikkoja. Identiteettityötä on tehtävä, että saa sovitettua nämä erilaisessa ajassa,

tilanteessa ja kokemusmaailmassa tehdyt ja yhä noudatettavat lupaukset osaksi sitä ihmistä,

joka ei ole enää sama kuin silloin.

Narratiivinen identiteetti on silta paljaan itseyden ja samuuden välillä. Narratiivisen

identiteetin aluetta on se kohta samuuden ja erilaisuuden jatkumoa, jossa samuus ja itseys

ovat päällekkäin. Tuossa kohdassa sijaitsee ihmisen itsestään kertomisessaan ja

elämäntyylissään ilmentämä henkilöhahmo tai luonne, kuten Heikkinen (2001, 118) Ricoeuria

ilmeisesti englannin kielisen käännöksen pohjalta suomentaa1. Narratiivinen identiteetti

koostuu itsemme ja muiden kertomista tarinoista, joihin eläydymme ja joita imitoimme ja

varioimme. Elämän narratiivinen ykseys muodostuu myyttisten kertomusten ja koettujen

kokemusten epävakaasta sekoituksesta (Ricoeur 1992, 163).

Kuviossa 1 tulkitsen ja havainnollistan Ricoeurin teoriaa narratiivisen identiteetin ja

henkilöhahmon sijoittumisesta samuuden ja paljaan itseyden jatkumolle ajallisessa

tarkastelussa menneisyydestä kerrontahetkeen ja tulevaisuuteen. Samuuden ollessa

tiheimmillään, kun aikaa ei ole kulunut, mitään kertojalle merkityksellistä ei ole tapahtunut tai

kun toimija tai kokija ei ole yhtään muuttunut, ei asioista saa muodostettua kertomusta. Niistä

saadaan tehtyä kuvaus, luettelo tai tapahtumien peräkkäinen esitys, kronikka. Kun jotain

tapahtuu ajassa ja se kerrotaan merkityksellisenä, on kyseessä tarina, joka rakentaa

henkilöhahmojen narratiivista identiteettiä. Kun taas identiteetti särkyy ja toimija, kokija,

päähenkilö, toiminta ja aikaulottuvuus häviää, kertomusta ei enää samassa mielessä pysty

1 Siinä missä englanninkielisessä käännöksessä (Ricoeur, 1992) esiintyy vain termi character, joka toki kattaa sekä luonteen, ominaispiirteet sekä fiktion henkilöhahmon, alkuteoksessaan Ricoeur (1990) kirjoittaa sekä caractèresta (luonne, ominaispiireet, persoonallisuus) että personnagesta (roolihahmo, arvohenkilö). Ricoeur (1990, 189-193; 1992, 160-162 ja 1991a, 437) rinnastaa keskenään eksplisiittisesti elämän, fiktion ja historiankirjoituksen, jolloin on perusteltua ajatella sekä fiktiivisiä henkilöhahmoja että kasautuvan toiminnan ja taipumusten muodostamia ominaispiirteitä.

Page 28: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

24

muodostamaan, vaan on siirryttävä muunlaisiin olemisen tai ei-olemisen

artikulaatiokeinoihin, kuten essee, runo, musiikki tai tanssi.

KUVIO 1. Narratiivinen identiteetti samuuden ja erilaisuuden ajallisella jatkumolla

Ricoeurin (1992, 144) mukaan tarinat kertovat “toimijoista ja kärsijöistä”. Toimijalla on

kertomuksessa kyky tehdä merkityksellinen teko ja hän tosiaan tekee sen, on tekonsa omistaja

ja asettuu samalla syytteenalaiseksi, jolloin häntä voidaan oikeutetusti syyttää tai ylistää.

Kärsijällä taas on velvollisuus tehdä jotain ja tällöin hänen ei voida katsoa omistavan tekoaan

samassa mielessä eikä olevan siitä vastuussa, vaan ennemminkin hän vain joutuu kokemaan

ja näin ollen häntä tulee lähinnä sääliä ja kohdella anteeksiantavasti (emt., 99 ja 152). Ei ole

lainkaan selvää, milloin joku joko omistaa tekonsa ja toimii, tai toimii pakon edessä ja vain

kärsii, vaan henkilö on yhtä aikaa sekä vastuussa että sysättynä maailmanjärjestykseen, joka

laittaa hänet toimimaan milloin mitenkin (Ricoeur 1981, 172—173).

Narratiivisessa rakenteessa liittyvät yhteen kaksi juonentamisen prosessia, toiminnan ja

luonteen prosessit (Ricoeur 1992, 146). Tässä kahden prosessin liitoskohdassa osuvat yksiin

myös tiettyä hetkeä koskeva paradigmaattinen ja pitempää aikaväliä koskeva ajassa etenevä

syntagmaattinen tarkastelu. Paradigman tasolla voidaan saada kaavamainen ja selkeäkin

vastaus siihen, kuka teki mitä ja miten. Luonteen ja toiminnan artikuloidessa toinen toistaan

samuus

samanlaisuus

itseys

erilaisuus narratiivinen identiteetti

täysin sama

ei yhtään sama, ei-mikään, hajonnut subjekti jonkin verran

muuttunut

nyt menneisyys

muuttunut paljon

kertomus essee, runo, musiikki luettelo, kronikka

Page 29: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

25

voidaan tavoittaa tekijä, ”periaatteessa äärellisesti siinä mielessä, että toiminta kuuluu

hänelle” ja saada vastaus kysymykseen ”kuka?” (emt., 147). Kertomuksen henkilö aloitti,

suoritti ja lopetti jonkin toimintasarjan. Hän ei kuitenkaan aloittanut toimintaa tai aikaa

absoluuttisessa mielessä, koska maailma ja toimintaa oli jo ennen hänen aloitustaan. Vaikka

elämässä ei tällainen selkeä aloitus ole mahdollinen, kertomuksessa on. Toiminta alkaa siitä,

kun kertomus alkaa. Kysymykseen ”miksi joku teki jotakin?” ja ”mitkä olivat teon motiivit?”, ei

taas Ricoeuria (1992, 147) tulkiten näyttäisi riittävän oikein mikään selitys, vaan vastaus on

rajaton ja loputon sarja erilaisia kertomuksia.

Identiteetti narratiivina on ykseyden ja moninaisuuden dialektiikkaa: Kertomuksen henkilön

tai luonteen yksilöllisyys seuraa elämän ykseydestä, joka ajatellaan ajallisena kokonaisuutena,

joka on itsessään yksilöllinen ja erilainen kuin kaikki muut elämät (Ricoeur 1992, 147).

Moninaisuus taas uhkaa tätä yhteyttä odottamattomien tapausten ja onnettomuuksien

myötä. Koska kertomus edellyttää ykseyden ja moninaisuuden synteesiä, tapahtumien

sattumanvaraisuudesta tuleekin elämänhistorian taannehtiva välttämättömyys. Tämä

takautuvasti välttämättömistä tapahtumista koostuva elämänhistoria on samalla kertomuksen

henkilön identiteetti. Sattumasta tule kohtalo. Ricoeur (emt., 147) jatkaa, että tarinan henkilö

ei ole irrallinen ”kokemuksistaan”, vaan päinvastoin on samassa dynaamisen identiteetin

tilassa kuin juuri kerrottava tarina. Kun narratiivi rakentaa kerrotun tarinan juonellisen ytimen,

se samalla rakentaa myös henkilön identiteetin (Ricoeur 1992, 147—148). Barthes (1993, 195)

on kiteyttänyt saman ajatuksen seuraavasti: ”Olen itse oma sybolini – olen tarina, joka

tapahtuu minulle”.

Kun ihmiset kertovat tarinoita elämästään, kertomisessa on läsnä sekä menneisyys, josta

monesti on puhe, että nykyisyys menneisyyteen huomion kiinnittämisen merkityksessä.

Ricoeurin (1981, 177) mukaan ensisijainen huolen suunta on kuitenkin tulevaisuus. Se

määrittää, mikä on merkityksellistä. ”Huolenpidon kautta olemme aina itseämme

edellä”(emt., 177). Hän jatkaa, että lainaamme toki siihen mitä meidän ehkä täytyy olla sieltä,

missä olemme jo olleet jotain. Vaikka yksilön elämä olisi lineaarisessa mielessä vain syntymän

ja kuoleman välissä venymistä, ajatus narratiivisesta ajasta vapauttaa ihmiselämän ajan sisällä

olemisesta jatkuvampaan ja kauemmas ulottuvaan tulemiseen sekä menneessä että tulevassa

Page 30: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

26

(emt. 178). Esimerkiksi perinne otetaan vastaan edeltäjiltä ja välitetään seuraajille.

Lineaarisessa ajassa sankari suorittaa jonkin tehtävän, kun taas narratiivisessa ajassa henkilö

tulee vähitellen siksi, mikä on (emt., 182). Kuten Ricoeur (emt., 182) kuvailee, muisti ei ole

ulkoisten, ajallisesti levittäytyvien tapahtumien kertomista episodisessa ajassa, vaan se on

spiraalinen liike, joka anekdoottien ja episodien kautta vie meidät takaisin potentiaalien ja

mahdollisuuksien asetelmaan, jonka narratiivi tuo takaisin. Aktuaalinen ja potentiaalinen

liittyvät tarinassa yhteen: henkilö on se, kuka hän oli.

Tulkinta siitä, mitä oli ennen, on Ricoeurin katsannossa kuitenkin syytä säilyttää avoimena

uusille tulkinnoille (ks. myös Kearney 1991, 56). Miten tulkitsemme kokemuksemme ja

menneisyyden, voi muuttua. Sen sijaan toivomamme tulevaisuus ja odotukset kannattaa

määritellä tarkasti siinä mielessä, että ne olisivat rajallisia ja toteutettavissa. Kertomisessa

tulevaisuus edeltää ontologisesti nykyisyyttä. Asioita valitaan kerrottaviksi tulevaisuuden

näkövinkkelistä käsin. Tulevaisuus on myös se linssi, jonka läpi menneisyyttä katsotaan. Jos

tulevaisuus on tiettyyn asiaan suuntautuva, kerrotaan siihen liittyvistä mahdollisuuksista ja

uhkista menneisyydessä, josta tiedetään jo jotain.

Page 31: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

27

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Kahden eri laman aikaan kahdessa eri paikassa kerätyn aineiston avulla pyrin selvittämään,

millaisella orientaatiolla erilaisissa oloissa valmistuneet suhtautuvat yliopisto-opintoihin ja

niiden merkitykseen elämänkulussaan. Haastatteluhetkellä kaikki ovat eräänlaisessa

elämänkulun saumakohdassa työelämän kynnyksellä. Kerronta tapahtuu epävarman

tulevaisuuden näkökulmasta käsin. Ricoeurin teorian pohjalta tarkemmiksi

tutkimuskysymyksiksi hahmottuvat se, miten korkeakoulutuksen merkitys tarinallistuu ja

juonentuu kahtena eri aikana ja miten tarinoiden kertojat rakentavat päähenkilöidensä

identiteettiä korkeakoulutettuina. Ensimmäisessä alaluvussa kerron tarkemmin aineistostani

ja pohdin tutkimus- ja metodikirjallisuuden valossa sen syntyehtoja. Toisessa alaluvussa

kuvaan narratiivista analyysimetodia ja kuinka sovellan Ricoeurin käsitteitä tässä

tutkimuksessa.

4.1 Kahdenlaista aineistoa

Tätä tutkielmaa varten minulla oli käytössäni kaksi empiiristä aineistoa, joista ensimmäinen on

kerätty 1993 haastattelemalla kahtakymmentäyhdeksää valmistumassa olevaa tai vasta

valmistunutta maisteria Helsingin yliopistosta. Haastatteluista minulla oli käytössäni

haastattelijoiden litteroinnit. Haastattelut olivat teemahaastatteluja, joissa kysyttiin

perhetaustaa, lukion aikaista opiskelumenestystä, polkua opintoihin hakeutumiseen,

opintojen aikaisia tekemisiä, haastatteluhetken tilannetta ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Tämä aineisto oli alun perin kerätty koulutuspoliittiseen tutkimukseen, jossa oli tarkoitus

selvittää, millaisella orientaatiolla opiskelijat suorittavat opintojaan: välineellisellä vai

Page 32: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

28

sivistyksellisellä (ks. Silvonen, 1996). Haastattelijat olivat maisterivaiheen opiskelijoita, jotka

toimivat tutkimusavustajina. Haastateltavat olivat yhteiskuntatieteiden ja kielten opiskelijoita.

Tästä aineistosta valitsin pro gradu -työhöni lähempään tarkasteluun kolme haastattelua.

Valitsin tapaukset sen perusteella, että haastateltavilla oli monipuolista sanottavaa

koulutuksen merkityksestä elämänkulussaan ja he tarkastelivat asiaa menneisyytensä,

nykyisen tilanteensa ja tulevaisuutensa kannalta. He tarkastelivat kertomuksissaan

koulutushistoriansa ohella elämäänsä kokonaisvaltaisesti, niissä oli mukana merkittäviä toisia

ihmisiä ja perhetausta laajasti. Valitsin tähän työhön myös erityisesti sellaiset haastattelut,

joissa elämän tarinallisuus näkyy myös juonen tasolla niin, että siinä on ristiriitoja, kamppailuja

ja jokin tulevaisuuden suunta, joka määrittää sitä, mitä ja miten ihmiset itsestään kertovat.

Valitsin myös tasapuolisesti miehiä ja naisia ja sekä yhteiskuntatieteiden ja kielten

opiskelijoita/maistereita.

Toisen aineiston keräsin itse sydäntalvella 2016—2017 Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2016

maisteriksi valmistuneilta opiskelijoilta, jotka edustivat samoja aloja kuin ensimmäisen

aineiston haastateltavat. Taltioin yhteensä 12 haastattelua digitaalisella sanelukoneella ja

litteroin ne kirjalliseen muotoon. Valitsin myös näistä haastatteluista kolme tähän

tutkimukseen samoilla perusteilla kuin aikaisemman aineiston kolme haastattelua.

Haastattelut olivat avoimia teemahaastatteluja, jotka haastattelukokemuksen kertyessä

lähenivät narratiivista haastattelua, jossa johdattelevia kysymyksiä esitetään mahdollisimman

vähän. Sen sijaan haastateltavien annetaan kertoa elämästään mahdollisimman vapaasti.

Lisäsin kolmannesta haastattelusta alkaen aineistonkeruumenetelmääni myös elämänviivan,

jonka haastateltavat piirsivät joko haastattelun aluksi tai sen kuluessa. Tämä toimi sekä

virittävänä että etäännyttävänä keinona suunnata kerrontaa kohti kokonaisen elämän

ajanjaksoa ja sen tarkastelua haastatteluhetkestä käsin. Haastateltavat pääsivät näin myös

kohdistamaan katseensa haastattelijan sijasta itse laatimaansa visuaaliseen kuvaan oman

elämänsä kulusta. Elämänviivan avulla oli myös helppo tarvittaessa palata johonkin tiettyyn

vaiheeseen.

Page 33: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

29

Haastattelut kestivät noin puolesta tunnista kahteen tuntiin. Haastateltavat tavoitin yliopiston

opiskelijarekisterille tekemäni tietopyynnön kautta. Puhelinkeskustelussa, jossa kysyin

suostumusta, olin kertonut heille ennalta tutkimusaiheestani ja he olivat ilmaisseet

kiinnostuksensa ja suostumuksensa tutkimukseeni osallistumisesta. Pyrin olemaan

ohjailematta haastateltavia liikaa etukäteen. Hirsjärvi ja Hurme (2008, 86) opastavat

haastattelijoita antamaan haastateltavalle tietoa sopivasti, ei liian seikkaperäisesti eikä

johdatellen:

Asiaa esiteltäessä tulisi väljästi ja kansantajuisesti kuvata tutkimuksen

tarkoitusta. Tutkimusta esiteltäessä tulee pitää mielessä, että esittely ei saisi

suunnata myöhempiä haastatteluvastauksia. Jos halutaan selvittää

haastattelulla esimerkiksi vanhempien kasvatustoiminnan johdonmukaisuutta,

tätä ei välttämättä tarvitse mainita tutkimuksen esittelyssä. Sen sijaan voi

kertoa, että tutkimus koskee kasvatusta tai vanhempana olemista. Tutkimuksen

aihe tulisi esitellä myönteisessä muodossa, ei esimerkiksi mainita, että on

vanhempia, jotka käyttävät ruumiillista kuritusta tai vapaata kasvatusta. Aiheen

esittely tulisi olla neutraali, ei kantaa ottava.

Kerroin heille, että olin kiinnostunut heidän elämänkulustaan ja koulutuksen merkityksestä

siinä. Taustoitin haastattelua myös kertomalla, että minua kiinnostaa mitä he ajattelevat

koulutuksen merkityksestä nopeasti muuttuvan ja globaalistuneen työelämän kontekstissa.

Haastattelun tiedonkeruumuotona ymmärrän niin, että se on kommunikaatiota, joka syntyy

ajassa ja paikassa haastattelijan, haastateltavan ja heidän sosiokulttuurisen ja kielellisen

ympäristönsä yhteisvaikutuksessa. En usko tutkimuksen neutraaliuteen tai siihen, että

haastatteluvastaukset ovat puhdasta haastateltavan ajattelua. Vastaukset todennäköisesti

vähintään jossain määrin heijastelevat tutkimuksen tekijän tai haastattelijan ennakko-

oletuksia. Jo tutkimuksen aihe määrää sitä, mitä tutkija pitää tärkeänä ja rajaa pois hänen

kannaltaan ei tärkeitä asioita tai ominaisuuksia tutkittavien elämässä.

Omissa haastatteluissani pyrin antamaan tilaa mahdollisimman monenlaisille

elämänkohtaloille, -tilanteille ja valinnoille. Ohjailin haastateltavia kertomaan elämästään

pyrkimällä välttämään kysymyksissä omien tulkintojeni esiintuomista ja kyllä-ei

kysymyksiä: ”Kerrotko vähän sinun lapsuuden perheestä, että mitä hommailitte?” tai ”Mistä

sulle oli tullu kiinnostus näihin?”. Omien haastattelujeni tuloksena tuotetut kertomukset ovat

Page 34: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

30

ehkä korostetun johdonmukaisia ja loogisia, eikä niissä hevin ruveta koulutusta moittimaan.

Jos haastattelu ymmärretään bahtinilaisittain (Bakhtin, 1981) dialogina, sen

kommunikatiivisuus ja yhteisöllisyys korostuu entisestään: Kaikki sanat ovat jo jonkun muun

sanoja. Hyvärinen ja Löyttyniemi (2009, 202) tähdentävät, että dialogissa myös jokainen

lausuma vastaa edelliseen ja ennakoi seuraavaa lausumaa: ”lausuman esittäjä varautuu itse

asiassa siihen, miten hänelle saatetaan mahdollisesti vastata”. Näin myös omia haastatteluja

tehdessäni olin hyvinkin varautunut tietynlaisiin vastauksiin ja samoin haastateltavat

luultavasti vastasivat niin kuin he ajattelivat olevan tilanteessa soveliainta.

Aikaisemmissa haastatteluissa haastattelija tuntuu välillä puskevan omia preferenssejään

melko suoraan haastateltaville, välillä jopa syöttävän heille valmiita sanoja

suuhun: ”Minkälaista se sitten oli tää kun liityit epäsosiaaliseen porukkaan?” tai ”Jos sä

suhteutat sun omaa arvomaailmaa sun vanhempien arvomaailmaan niin ootsä et, katsot sä et

sä enemmän jatkat samoilla linjoilla tai onks siin jonkinlaista konfliktia tai ikään kuin

isäkapinaa?” Nämä kysymykset kertovat varsin suorasukaisesti haastattelijan omasta

arvomaailmasta. Haastateltavat tässä aineistoissa tuntuvat vastaavan haastattelijan

odotuksiin kuitenkin sekä myötäsukaisesti että vastustaen. Esimerkiksi haastattelijan

kysymykseen ”Palataan siihen alkuun, että mitä vikaa sosiologiassa tarkkaan ottaen oli?”

haastateltava vastaa ”En mä tiedä” osoittaen haastattelijan kysymykseensä sijoittaman

olettamuksen siitä, että haastateltavan mielestä sosiologiassa olisi jotain vikaa, vääräksi.

Haastattelija jatkaa: ”Sekään ei ollut vielä sellanen, että kansainvälinen politiikka, tää on nyt

se mun juttu”, johon haastateltava taas hieman kiemurrellen haastattelijan tulkinnan edessä

vastaa: ”Ei se oo vieläkään, koska mä niinkun nään sillei, että ettei se kansainvälinen politiikka

sinänsäkään niin kovin hääppöistä oo, sillei ellei sitä kato noiden muitten juttujen kautta

sitten.” Kun tulkitsen aineistoani, yritän ottaa huomioon näiden haastattelujen tekstin tasolla

näkyvän ilmisisällön lisäksi myös niiden syntyehtoihin vaikuttavia tekijöitä.

Tutkimuksen aiheen tai muuta kautta näyttäytyvän tutkijan ennakkoasenteen lisäksi

vastauksia suuntaavia keinoja ovat myös haastattelun kuluessa tapahtuva kommunikaatio.

Kielellisten ilmausten lisäksi tutkija tai haastattelija välittää haastateltavalle tietoa ja toiveita

tahtoen tai tahtomattaan ilmeiden, asentojen, eleiden ja erilaisten äännähdysten kautta.

Page 35: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

31

Hirsjärvi ja Hurme (2008, 117) puhuvat esimerkiksi tietoisesta palkitsemisesta, jossa

haastattelija ”tietoisesti osoittaa kielellisesti arvostavansa tapaa, jolla haastateltava on

vastannut kysymyksiin”. Näin hän yhtäältä motivoi haastateltavaa vastaamaan, mutta toisaalta

myös vaikuttaa tapaan, jolla haastateltava vastaa (emt., 117). Palkitseminen tai rankaiseminen

voi olla myös tiedostamatonta. Rankaisemista voisivat tässä mielessä tarkoittaa torjuvat tai

kauhistelevat eleet, ilmeet, äännähdykset tai haastateltavan huomiotta jättäminen tai

sanomisten vähättely tai kiistäminen.

Vaikka lienee järkevää pyrkiä siihen, että haastateltava vastaisi kysymyksiin mieluummin oman

kuin haastattelijan mieltymyksen mukaan, neutraaliuteen pyrkiminen pohjautuu ajatukseen,

että haastattelijan vaikutuksen ja läsnäolon pystyisi ja se tulisi ihannetapauksessa eliminoida.

Tämä siksi, että haastattelijan ja tilanteen vaikutus saastuttaa muuten puhtaan ja autenttisen

vastauksen. Puhdasta ja autenttista vastausta on kuitenkin mahdoton eristää siitä tilanteesta,

jossa haastattelu tapahtuu. Ainakin kysymyksenasettelu, aika, paikka ja haastattelijan ja

haastateltavan välinen valta- ja vuorovaikutussuhde vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaista

tietoa haastattelussa on mahdollista tuottaa.

Tiedon tuottamisehtojen pohdinta johtaa myös tunnustamaan sen, että haastattelussa

saatava tieto nimenomaan tuotetaan. Se ei ole valmiina haastateltavalla, jolta haastattelija

sen houkuttelee esiin. Kuten Ruusuvuori ja Tiittula (2009, 10) Sealea mukaillen toteavat,

haastatteluaineistoon ei tule suhtautua realistisesti, niin että aineisto kertoisi haastattelun

ulkopuolisesta todellisuudesta jotain tai heijastaisi sitä. Sen sijaan haastatteluaineisto on siinä

mielessä idealistista, että se on osa sitä todellisuutta, jota tutkitaan (emt., 10). Vieläpä niin,

että ”todellisuus rakentuu itse haastatteluvuorovaikutuksessa” (emt., 10). Jotta tämä ei jäisi

epäselväksi, tutkimusraporttia kirjoitettaessa pitäisi myös dokumentoida millaisten

tuotantoehtojen vallitessa aineisto on kerätty ja syntynyt: ”[A]ineiston tuotantoehtoja eli

niiden syntykontekstia ja erityispiirteitä olisi tarkkaan punnittava” (Hirsjärvi & Hurme 2008,

164). Hirsjärvi ja Hurme peräänkuuluttavat sitä, että aineiston totuudellisuuden ehtoja todella

mietittäisiin sen sijaan, että suoraan oletetaan jotain, jos joku sanoo niin.

Page 36: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

32

Eräs aineiston yleinen tuotantoehto nykyisessä haastattelututkimuksessa on transkriptio, jolla

Riessman (2008, 29) viittaa koko vuorovaikutuksessa puhutun ja eleillä ja olemuksella

kommunikoidun tiedon muuttamiseen kirjoitetuksi raportiksi.2 Riessman (emt., 29) korostaa

transkription (ja litteroijan) ja jos haastatellaan ja kirjoitetaan eri kielillä, myös käännöksen (ja

kääntäjän) roolia aineiston luomisessa. Se, mitä haastatteluvuorovaikutuksessa tapahtuu,

voidaan vain puutteellisesti saada kirjoitettuun muotoon. Litteroijalla, kääntäjällä ja raportin

kirjoittajalla on suuri valta valita miten hän aineistoonsa ja sen antaman tiedon luonteeseen

suhtautuu. Jos oletetaan, että verbaalinen aines kertoo haastateltavan todellisuudesta ja vain

se on tärkeää, menetetään merkityksistä huomattava osa. Jos taas otetaan mukaan myös

tauot, painotukset ja muu ilmaisu sekä haastattelijan toiminta, saadaan hyvin erilaista tietoa.

Omista haastatteluistani minulla on tätä tietoa paljon enemmän käytettävissäni kuin vuoden

1993 transkriptioissa. Tulkintani tuon vuoden haastatteluista nojaa siis ohuempaan

todistusaineistoon.

Eri ihmiset pitävät eri asioita merkityksellisinä koulutus- ja elämänpolullaan tai haluavat jakaa

keskenään erilaisia asioita yliopistokontekstissa eri tutkimushaastattelijoiden kanssa.

Kertomusten erilaisiin painotuksiin ja tuloksiin vaikuttaa myös se, että eri haastatteluissa oli

osittain erilainen tehtävänanto. Vuoden 1993 tehtävänannosta tai haastatteluaiheen

esitystavasta ei minulla ole tietoa. Vuoden 2016 aineistossa taas olin itse haastattelija ja nämä

seikat ovat tiedossani. Urheilijanuorukaisen (luku 5.2.3) haastattelu oli lyhyt, puolisen tuntia,

ja eteni pitkälti teemahaastattelun tyyliin haastattelurungon mukaisessa järjestyksessä minun

esittäessä kysymyksiä ja haastateltavan vastatessa (ks. Liite 1: Haastattelurunko). Tunnollisen

alisuoriutujan (luku 5.2.1) ja Henkisesti vahvan ihmisen (luku 5.2.2) haastatteluissa olin

ottanut kertomisen helpotusvälineeksi elämänviivan, jonka haastateltavat piirsivät ennen

haastattelua tai sen kuluessa ja jonka kautta saatoimme palata johonkin tutkimusaiheeni

kannalta kiinnostavaan vaiheeseen haastateltavan elämänkulussa (ks. Liite 2:

Haastattelurunko, paranneltu).

2 Alastalon (2009, 76) mukaan metodioppikirjoissa on vasta 1990-luvulla vakiintunut oletus, että tutkimushaastattelut nauhoitetaan, mutta taltioidun äänitteen litterointi ei vieläkään ole täysin ehdoton oletus.

Page 37: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

33

Koska tarkoitus ei ole verrata haastateltavien kertomuksia mitenkään yhteismitallisesti tai eri

aikoina kerättyjä aineistoja varsinaisesti toisiinsa, en näe tässä erilaisessa tehtävänannossa tai

haastattelujen toteutuksessa ongelmaa. Olen itse asiassa valinnut haastattelut osittain myös

sen perusteella, että ne valottavat tutkimusaihetta mahdollisimman monipuolisesti, eli ovat

keskenään erilaisia. Kaikista valituista haastatteluista on löydettävissä tämän tutkimuksen

kannalta kiinnostavia seikkoja. Pyrin myös reflektoimaan aineiston tuotantoehtoja

tuloksissani. Eri tilanteet tuottavat väistämättä erilaisia tarinoita, kaikki elämät ovat keskenään

erilaisia ja eri kertojat pitävät erilaisia asioita kertomisen arvoisina tai kerrottavissa olevina

kussakin haastattelutilanteessa.

Haastattelun ymmärrän tällä hetkellä tutkijan omia tarkoituksiaan varten järjestämäksi ja

valitsemansa aiheen ympärillä tapahtuvaksi vuorovaikutustilanteeksi, jossa siihen osallistuvat

henkilöt tuottavat yhdessä merkityksiä sanoilla, äänen sävyillä, eleillä ja koko olemuksellaan

tietyssä paikassa, yhteiskunnallisessa todellisuudessa ja historiallisessa ajassa. Realiteetti

yleensä kuitenkin on, että koko sen hetkisen maailman rikkautta ei voida ruveta

dokumentoimaan ja analysoimaan yhtä tutkimusta varten. Yleisin dokumentointitapa lienee

äänen taltiointi ja sen litterointi kirjalliseen muotoon, joita käytin itsekin.

4.2 Narratiivisen analyysin tunnusmerkkejä

Edellisessä alaluvussa tarkastelin haastattelua aineiston hankinnan välineenä yleensä ja

erityisesti tämän tutkielman tuotantoehtojen kannalta. Tässä alaluvussa kuvaan, miten pääsin

aineiston tuottamisesta ja haastattelusta narratiiviin ja narratiiviseen analyysiin ja mitä niillä

tarkoitan. Haastatteluissa ja muilla keinoin tuotettu aineisto ei ole valmis narratiivi, jota tutkija

voi seuraavaksi ruveta tulkitsemaan. Aineistosta täytyy ensin analyysin ja jonkinlaisen

luokittelun avulla saada tuotettua varsinaiset narratiivit. Tarinoita ja niiden pohjana olevia

taltioituja verbaalisia esityksiä en pidä fysikaalisen todellisuuden totuudellisina selvityksinä tai

raportteina siitä mitä tapahtui todella. Ne ovat pikemminkin minun kanssani esitettyjä

äänellis-visuaalisia ilmaisuja ja versioita henkilöiden elämäntarinasta.

Page 38: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

34

Haastatteluaineistojen pohjalta muodostettuja kertomuksia päähenkilöiden elämästä ja

kertomuksissa kuvattuja päähenkilöiden vuosien takaisia odotuksia ei voida pitää faktoina

asioiden todellisesta tilasta, eli haastateltavien ihmisten silloisista ajatuksista. Sen sijaan ne

ovat kerrontahetkellä tuotettuja kertomuksen päähenkilön narratiivista identiteettiä

rakentavia luonteen, ominaispiirteiden tai itseyden ilmentymiä. Menneisyydestä kertominen

rakentaa mielikuvaa siitä millainen ja miksi päähenkilö on se mikä on ja mihin tällaisena

kerrottu menneisyys on häntä johdattamassa, millainen välttämättömyys siitä seuraa.

Kuten Riessman (2008, 193) toteaa, narratiivinen tutkimus on tapauskeskeistä. Se eroaa

monista laadullisen tutkimuksen muodoista siinä, että se analysoi yleensä ihmisten tai

ryhmien tarinoita kokonaisuuksina eikä hajota niitä pieniksi osiksi, joista muodostetaan

luokkia tai käsitteitä, joita käytetään teorianmuodostukseen, kuten esimerkiksi

sisällönanalyysissä ja varsinkin grounded teoriaa soveltavissa tutkimuksissa (emt., 74).

Erityyppiset narratiiviset tutkimukset taas eroavat toisistaan tarinan käsitteen määrittelyssä

ja ”kokonainen tarina” voi tarkoittaa hyvin eri asioita. Joskus tarina kattaa kokonaisen

elämäkerran, toisinaan yhden tapahtumafragmentin kuvauksen. Monesti tarina ymmärretään

vain päähenkilön kertomaksi (esim. Siivonen 2010), toisinaan se ymmärretään paikalla olevien

henkilöiden vuorovaikutukseksi, jossa kaikkien paikalla olijoiden interaktio on osa

muodostuvaa tarinaa (esim. Brown 1998). Joskus tarinana analysoidaan katkelmaa

haastattelun kirjallisesta transkriptiosta (esim. Siivonen 2010) tai voidaan analysoida ”pieniä”

tai ”suuria” kertomuksia (esim. Sools, 2012). Toisinaan analysoitava tarina taas syntyy, kun

tutkija koostaa ja kirjoittaa tiivistelmän tutkimukselle relevanteiksi katsomistaan tapahtumista

ja tulkinnoista primääriaineiston pohjalta (esim. Ylijoki 1998). Tiivistelmätarinassa voi

sisällönanalyysin tyypittelyn tyyliin olla myös piirteitä ja tapahtumia useasta primääriaineiston

haastattelusta.

Narratiivisella ihmistieteellisellä tutkimuksella on juuria moniaalla, muun muassa

strukturalistisessa kirjallisuudentutkimuksessa (esim. Rimmon-Kenan, 1983 ja Propp, 1979),

sosiolingvistiikassa, keskusteluanalyysissa ja minäpsykologiassa (ks. Hänninen 2003, 16−19).3

3 Ks. narratiivisen tutkimuksen juurista ja erilaisista teoreettisista jaoista myös Squire ym. 2008, 3−5.

Page 39: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

35

Erilaiset lähtökohdat ovat tuoneet narratiiviseen tutkimukseen kirjavan joukon erilaisin

painotuksin tehtävää tutkimusta. Eri tutkijat voivat sitoutua erilaisiin ontologisiin ja

epistemologisiin lähtökohtiin. Squire, Andrews ja Tamboukou (2008, 1) luonnehtivat

tarinallisen tutkimuksen määrittelemisen vaikeutta seuraavasti:

[N]arratiivinen viitekehys ei tarjoa mitään yleisiä sääntöjä soveliaasta

materiaalista, tutkimusotteesta tai parhaasta tarinoiden tutkimisen tasosta. Se

ei kerro pitääkö tarinoita etsiä taltioidusta jokapäiväisestä puheesta,

haastatteluista, päiväkirjoista, tv-ohjelmista vai artikkeleista; pitäisikö tähdätä

objektiivisuuteen vai tutkijan ja tutkittavien osallistumiseen; pitäisikö analysoida

tarinoiden partikulaarisuutta vai yleistettävyyttä; tai miten tarinat on

ymmärrettävä epistemologisesti. (Suom. HR.)

Kirjava tarinallisuuden soveltaminen hyvin erilaisiin aineistoihin ja yhteyksiin voi johtua siitä,

että tarinallisuus ymmärretään jollain lailla kaikenkattavaksi. Sen voi ajatella jäsentävän niin

kertomuksia, teorioita, matemaattista päättelyä, kokemuksia, itse elämää tai ihmisten tai

muiden eliöiden tai jopa kasvien ajattelua tai mieltä (Hänninen 2003, 19). Koska konsensusta

ei ole, on tutkijalla halutessaan paljon liikkumatilaa narratiivisen ”perheen” sisällä.

Sovellan tässä tutkimuksessa sellaista narratiivista analyysia ja ymmärrystä, jossa tarkastellaan

ihmiselämää sen historiallisessa ja sosiaalisessa kontekstissa kehkeytyvänä yhtä aikaa sekä

epäjatkuvana, poukkoilevana ja sattumanvaraisena että toisessa ääripäässään

vääjäämättömän kohtalon sanelemana ajallisena prosessina, joka ilmenee ihmisten

kertomuksissa, sanomisissa, teoissa, tavoissa, arvostuksissa jne. Tässä katsannossa ihminen

elää elämäänsä jonkin merkityksen ohjaamana, hän elää jotain tiettyä tarinaa. Charles

Taylorin mukaan ”ihmisen kokemus itsestään ja elämän merkityksellisyydestä juontuu siitä

tarinasta, jonka valossa hän kokee olevansa tulossa jostakin ja etenemässä jotakin kohti”

(Hänninen 2003, 65). Tarinallisessa ajassa ihminen ei ainoastaan pyristele väistämättömän

kuolemansa edessä vaan kommunikoi edeltäjiensä, kanssaeläjiensä ja mahdollisten

seuraajiensa kanssa ylittäen ajallisesti oman kuolemansa, syntymänsä ja yksittäisen

kohtalonsa (Ricoeur 1981, 184−185).

Page 40: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

36

Tarkastelen haastateltujen ihmisten itsestään kertomia tarinoita kokonaisina elämäkertoina,

en teemoittele tai pilko niitä luokkiin, joiden avulla yrittäisin analysoida koko aineistoa tai

sanoa jotain sen niin sanotusta perusjoukosta. Tarkastelen kertomuksia niiden historiallisessa

ja sosiaalisessa kontekstissaan. Ymmärrän ajan lähinnä fenomenologisena ”ihmisaikana”,

sellaisena kuin ihmiset sen Ricouerin mukaan kokevat, väliin kaoottisena, väliin jäsentyneenä

ja lineaarisena (Vanhoozer 1991, 37). Yritän päästä jyvälle siitä, miten haastateltavat

ilmentävät narratiivista identiteettiään yhtäältä jostakin, toisaalta joksikin tulevina, ja näiden

lisäksi myös mahdollisesti jonnekin menossa olevina. Tämä selostus siitä elämänpolusta, tai

niistä fragmenteista, joista muodostuu kertomus elämänkulusta, matkasta, jonka seurauksena

ja jonka päämäärä tulevaisuudessa määrittää sitä, ”miten minusta tuli minä”, on tarinallinen

vastaus kysymykseen kuka minä olen.

Page 41: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

37

5 TARINAT JA ANALYYSIT

Tässä luvussa esittelen ja analysoin yksi kerrallaan kaikki kuusi tarkasteluun valittua tarinaa.

Tutkin miten koulutus kerrotaan merkityksellisenä kahden eri sukupolven edustajien

kertomuksissa. Pyrin näiden narratiivien kautta pääsemään käsiksi ihmisten kokemukseen siitä

historiallisesta ajasta, josta kukin tarina kertoo ja jossa kukin tarina on kerrottu. Nämä tarinat

ovat poimintoja uniikeista elämäntarinoista kahden aikaikkunan kautta. Niiden avulla pyrin

tavoittamaan erilaisten itseymmärrysten moninaisuutta, kirjoa ja rikkautta, jonka pohjalta on

hakeuduttu yliopistoon, opiskeltu ja suunnataan tulevaisuuteen. Tavoitteeni ei ole esittää

edustavaa tai yleistettävää katsausta kunkin ajan tyypillisistä suhtautumistavoista

korkeakoulutukseen ja sen merkitykseen elämänkulussa. Tavoite on pikemminkin ymmärtää

näiden narratiivien kautta sitä identiteettityötä, jota tarinoiden kertojat tekevät suhteessa

koulutukseen, työelämään, lamaan, päähenkilön historiaan, toimijuuteen ja mahdollisiin

tulevaisuuksiin.

Vaikka suoranainen vertailu tai yleistys ei olekaan tavoitteena, voidaan eri aikoina tuotetuista

tarinoista havaita koulutuksen merkityksen painottuminen hieman eri tavalla. Vuoden 1993

tarinoissa korkeakoulutus ei erityisemmin problematisoidu, vaan koulutus vaikuttaa melko

kyseenalaistamattomasti edelleen kannattavan ja kannattelevan. Vuoden 2016 aikana

valmistuneiden tarinoissa koulutus taas saa monivivahteisempia sävyjä eikä näyttäydy

päähenkilöiden elämänkulussa enää yksiselitteisen positiivisena asiana.

Page 42: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

38

5.1 Vuoden 1993 tarinat Vuoden 1993 haastattelujen pohjalta tuotetut narratiivit kertovat kolmesta 1960-luvun

alkupuolella syntyneestä, 1980-luvun puolivälissä opintonsa aloittaneesta ja 1990-luvun

laman aikana Helsingin yliopistosta valmistuneesta ihmisestä. Kaikki kolme ovat kotoisin

pääkaupunkiseudulta, mutta hieman erilaisista taustoista. Kahden tarinan päähenkilöt ovat

akateemisesta ja yhden työläisperheestä. He suhtautuvat yliopisto-opintoihin ja niiden

suotuisaan vaikutukseen elämässään varsin luottavaisesti. Lama-aikaa ei näe varsinaisena

uhkatekijänä omalle tulevaisuudelleen kuin työläistaustasta tuleva. Opintojen arvo ihmisen

koulijana valmiiksi tiettyjen standardien mukaiseen elämään työväestön ja yläluokan välissä ei

kyseenalaistu.

5.1.1 Määrätietoinen ajelehtija

Ensimmäinen tarina kertoo toisen polven helsinkiläisestä pojasta, joka liikkui 1970-luvun

lopulla 14—15-vuotiaana punkkaripiireissä, joi keskiolutta ulkosalla ja pakoili poliisia.

Kymmenennen ikävuoden jälkeen hän alkoi vapaa-aikanaan liikkua

sellaisessa porukassa, josta iso osa ei menny lukioon, osa ei menny mihinkään,

kaikennäkösiä […] ainakin just ennen sitä lukioaikaa oli semmosta, siit on

muutama ollut vankilassa ja tekee mitä tekee. Kaipa nyt suurinpiirtein kaikki on

jonkunnäköisiä luusereita niinkun tän yhteiskunnan mittapuun mukaan. No ei

siin mitään, juotiin keskikaljaa ja pörrättiin pitkin poikin siellä, ei varmaan

mitenkään niin hirveen normaalia nuoruutta, ostetaan niinkun kassi keskikaljaa

ja mennään pöpelikköön juomaan.

Kertojan olettama ”normaali” tai ”tämän yhteiskunnan mittapuu” ei sisällä kuvatun kaltaista

toimintaa. Yliopistollisessa haastattelukontekstissa normaali voisi sen sijaan olla sellainen

keskiluokkainen nuoruus, jonka jälkeen on tyypillistä mennä opiskelemaan korkeakouluun.

Siinä harrastuksia voisivat olla pikemminkin soittotunnit, muut taiteet tai urheilu kuin

pussikaljoittelu metsässä.

Tämä poika oli kuitenkin kiinnostunut myös lukemisesta: ”Historia, uskonto ja psykologia, et

ne on ollut mulle aina sellasia, jotka on kiinnostanut, kuitenkin sillon mä muksuna jo luin

hirveesti silloin, aina kun ei ollut kaljalla niin mä luin itse asiassa melkein. […] Kaikennäköistä,

Page 43: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

39

laidasta laitaan.” Koulunkäynti sujui myös tyydyttävästi, koska vanhemmat olivat läsnä

ja ”pyrki parantamaan mun tapoja jatkuvasti”, isä ilmeisesti kovemmalla otteella ja äiti

osoittaen ”ymmärtäväisempää asennetta, suvaitsevampaa”. Vaikka haastateltava ei

taustatietoja enemmän sisaruksistaan puhukaan, isosiskosta on haastatteluhetkeen

mennessä tullut sihteeri ja pikkuveljestä yo-merkonomi. Sisarukset ovat opistoasteen

koulutuksen käyneitä, ikään kuin isän akateemisen ja äidin kouluasteen välissä. Äiti oli

työväenluokkaisesta taustasta kansakoulupohjalta lyhyen kurssin kautta päässyt lentoyhtiön

palvelukseen ja sitä kautta perhe on saanut mahdollisuuksia matkustella ulkomailla. Isän isä

oli ollut armeijassa töissä ja isä opiskellut valtiotieteellisessä tiedekunnassa valmistumatta,

mutta tehnyt pitkän uran pankkimaalimassa. Lukioon meno oli kaveripiirin moninaisuudesta

huolimatta itsestään selvää. Poika meni myös armeijaan ja sanoo, että isän mieliksi palveli

pidempään kuin minimiajan. Lukion jälkeen poika oli muutaman vuoden hanttihommissa ja

välivuosien jälkeen pyrki Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja pääsi sisään.

Kertomus sisältää vastavoimina keskiluokkaisen perheen ja erityisesti isän autoritaarisen

tyylin ja vastaanhangoittelevan, aikansa työväenluokkaisesta perinteestä nousevassa

nuorisoaktivismissa ja sen lieveilmiöissä mukana olleen pojan välillä4. Haastattelijan melko

läpinäkyvä suhtautuminen halveksuen ”statustyyppeihin” ja ”uraputki-ihmisiin”

todennäköisesti vaikuttaa myös siihen, että haastateltavan on esitettävä kertomuksen

päähenkilö ennemminkin oman tiensä kulkijana, kuin perinteisiin arvoihin, statussymbolehin

tai välineelliseen opiskeluasenteeseen sitoutuvana. Kertomuksen punkkaripoika elää ikään

kuin samanaikaisesti kahdessa todellisuudessa. Hän osallistuu tyhjien liiketilojen

valtaamiseen, jolla saadaan alueelle nuorisotalo, on mukana ”uuden aallon jutuissa”, mutta

samaan aikaan elää keskiluokkaisessa perheessä, jossa käydään armeija, mennään lukioon ja

hankitaan akateeminen koulutus.

Akateemiseen koulutukseen hakeutuminen ja yliopistossa opiskelu kuvautuvat kertomuksessa

myös osin ristiriitaisesti, kun kertojan pitää taistella haastattelijan yliopistosta esittämää

traditioihin luutuneisuutta ja opiskelija-aktivismista pelkästään opiskelijajärjestöihin

keskittyvyyttä vastaan. Kertoja kieltää yliopiston olevan päähenkilön henkinen koti, opiskelu

4 Katso lisää punk-liikkeestä esim. Hannerz 2015, Subcultures Network, 2014 ja Valtonen & muut 2015.

Page 44: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

40

ei pääsääntöisesti ollut hänestä kiinnostavaa ja järjestötoiminnassa mielenkiintoista oli vain

juhliminen. Kertoja väittää yhtäältä päähenkilön olevan ”laiska” ja ”täysin saamaton”, hänen

elämänsä olleen ”semmosta ajelehtimista, ja teki nyt mitä sattuu tekemään, mä en oo koskaan

ollut semmonen, et mä olisin suunnitellut pitkän tähtäimen suunnitelmia. Tai on tietysti jotain

semmosia, mitä tietää, et on pakko tehdä”. Olisi kiinnostavaa, jos haastattelija olisi kysynyt,

mitä ovat nuo pakolliset asiat. Oletan, että esimerkiksi lukio, armeija, yliopistotutkinnon

loppuun saattaminen, naimisiin meno ja lapsesta huolehtiminen saattaisivat olla tällaisia

pakollisia asioita.

Vaikka kertoja korostaa päähenkilön elämän olevan sattumanvaraista ajelehtimista ja

tärkeintä olleen lähinnä kavereiden kanssa juhlimisen, kertomuksessa kuitenkin

johdonmukaisesti myös toistuu se, että jo lapsena isän kokoaman kirjaston ja muun

lukeneisuuden ja kokemuksen kautta syntynyt kiinnostus historiaan, filosofiaan, uskontoihin

ja psykologiaan on kantanut opiskelemaan nimenomaan yhteiskuntatieteitä, eikä esimerkiksi

humanistisia, koska ”valtsikan puolella on kuitenkin jotenkin kantaaottavampaa.” Tämä

johdonmukaisuus jatkuu myös tulevaisuuden suuntaan asti. Maisteriksi valmistuttuaan

päähenkilö on aloittanut saman tien jatko-opinnot ja aikoo suunnata graduntekomaahansa

takaisin kenttätöihin, kunhan lapsi on vähän isompi. Pariskunnan elämänsuunnitelmista

kysyttäessä haastateltava kuitenkin vastaa: ”Kai se on asua ja kasvattaa lasta ja tehdä töitä,

eiköhän se oo aika tavallista.” Päähenkilö on parhaillaan työtön, mutta pari hakemusta on

vireillä. Ulkoministeriöön, jonne ei hän edes oikeastaan halua ja tutkimusavustajaksi

laitokselle, mikä vaikuttaa ykkösvaihtoehdolta.

Tutkimuksen tekeminen ja artikkeleiden kirjoittaminen globaaleihin oikeudenmukaisuuden

kysymyksiin liittyvistä aiheista joko yliopistossa tai muulla rahoituksella vaikuttaisi olevan

päähenkilön tulevaisuuden suunta: ”ei mulla sinänsä vieläkään mitään urasuunnitelmia oo

sillei mutta mä vaan teen sitä mikä tuntuu hyvältä ja kiinnostavalta”. Perhe-elämä ja

uraorientoitunut vaimo hyvin palkatulla alalla luovat turvallisen kehikon tälle varsin selkeälle

suunnalle, vaikka sitä hän ei ilmeisesti urana hahmotakaan. Ura ehkä olisi jokin tietty ammatti

tai tehtävä, ei oman kiinnostuksen pohjalta vähitellen rakentuva polku kohti asiantuntijuutta

ja työtehtäviä, joita ei vielä tiedä olevan tai joita ei vielä ole. Kertojan mukaan päähenkilö

Page 45: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

41

suhtautuu yliopisto-opintoihin jotenkin välinpitämättömän itsestään selvästi. Hän on

hakeutunut yliopistoon muutaman välivuoden jälkeen. Päähenkilö uskoo koulutuksen

mahdollistavan hänelle joko hyvinkin kiinnostavan tai ainakin ihan hyvän tulevaisuuden.

Kertomuksen punkkaripoika elää jännitteisessä suhteessa perinteeseen tai keskiluokkaiseen

mallitarinaan, joka uhkaa jähmettää hänet tylsäksi menestyväksi keskiluokkaiseksi siistin

sisätyön tekijäksi. Äidin voisi katsoa nousseen työväenluokasta keskiluokkaan, mutta

ymmärtävän myös poikansa ajan nuorisokulttuuria. Poika oli samalla myös kaveripiirissään

ehkä erilainen nuori, kun kiinnittyi perheensä perinteeseen. Koulu tai kotipiiri ei kuvaudu

kertomuksessa kiinnostavana ajanviettopaikkana, mutta kotoa saadaan kuitenkin raamit sille,

mitä on ”pakko tehdä”. Myöskään yliopistossa eivät luennot, opetus tai virallinen opiskelija-

aktivismi ole kiinnostavaa, mutta sen sijaan kiinnostavista asioista ja aiheista päähenkilö lukee

laajasti ja käy kuuntelemassa myös luennot, vaikka ei tenttejä ja muita suorituksia tekisikään.

Päähenkilö on kertomuksessa sekä kärsijä että toimija. Kärsijäksi hän kuvautuu suhteessa

traditioon, keskiluokkaisiin instituutioihin, kuten kouluun, perheeseen, opiskeluun ja töihin

menoon. Niitä hän kuvaa välttämättömyyksinä, jotka on pakko suorittaa. Tästä

pakottavuudesta huolimatta niitä vastaan ei viime kädessä ole halua asettua. Ne kuitenkin

johtavat sellaiseen elämään, johon hän haluaa olla matkalla. Jonkinlaiseksi toimijan ja kärsijän

sekoitukseksi hän kuvautuu vastakulttuurisissa askareissaan, jolloin hän aktiivisesti pysyttelee

poissa kotoa, mutta samalla asettuu ajelehtimaan kaveripiirin mukana niin juhlintakuvioihin

kuin nuorisoaktivismiinkin. Toimijana hän esiintyy haastattelijan kysymykseen ”Sulla ei

kauheen määrätietoista oo edelleenkään?” vastatessaan, että ”On mulla ihan määrätietoinen

suunnitelma, et mä aloitin jatko-opinnot välittömästi.” Ylipäänsäkin määrätietoisuus näyttäisi

olevan pohjavireenä koko elämän pintatasolla kuvatulle hapuilulle ja ajelehtimiselle.

Päähenkilö ilmentää narratiivisen identiteetin samuutena tai ehkä osittain jopa paljaana

itseytenä uskollisuuden itselle, eettisen velvoitteen tehdä täydellä sydämellä ja tarmolla vain

sellaista, mikä kiinnostaa ja vain suorittaa pakolliset kuviot pois alta niihin kovin paljon

satsaamatta. Lama-aika ei huoleta, koska päähenkilö on varautunut joka tapauksessa

pätkittäiseen työuraan ja näkee vaihtuvien työtilanteiden yleistyvän muillakin, jolloin edellisen

Page 46: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

42

sukupolven yhden työnantajan palveluksessa tehty ura ”tulee hirveen harvalle olemaankaan”

mahdollinen. Perinteiset sukupuoliroolit kertoja kääntää toisin päin, niin että kerrontahetkellä

syvimmillään ollut lama ei pääse varjostamaan päähenkilön pyrkimyksiä epävarmalle tutkijan

uralle, koska vaimo kuitenkin tulee tienaamaan hyvin. Perinne velvoittaa, mutta ei orjuuta.

Lama ei ole hyvä asia, mutta ei se erityisemmin huoletakaan.

Valtiotieteitä isänsä jalanjäljissä Helsingin yliopistossa opiskelleena Määrätietoinen ajelehtija

on hyvin perillä, mitä yliopisto-opinnoissa on odotettavissa ja sopeutuu hyvin

opiskelijakulttuuriin tietäen, miten valita ja mistä löytää ne oppiaineet, joista löytyy omia

kiinnostuksia ja arvoja vastaavia teemoja. Hänellä on myös valmistuessaan tiedossa selkeät

kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta työelämässä: tutkijuus tai ura virkamiehenä

valtionhallinnossa. Kertojan ja haastattelijan yhdessä puhuman ja minun litteroidusta tekstistä

konstruoimani tulkinnan tarinan juonesta ja päähenkilön narratiivisesta identiteetistä voisi

pelkistää seuraavasti: Juhlintaan, porukan mukana ajelehtimiseen ja ihmisoikeuksien

puolustamiseen taipuvainen älykön ja nuorisokapinallisen tapainen keskiluokkainen

helsinkiläisnuori etsiytyy yliopistoon isänsä jalanjäljissä ja löytää kutsumuksensa, jota

hissukseen seuraa. Samalla hän perustaa perheen, mikä osaltaan auttaa häntä löytämään

elämäänsä rakenteen ja tavan, jolla toteuttaa samanaikaisesti ristiriitaista velvoitetta suorittaa

sekä niin sanotut pakolliset kuviot että ajatella vapaasti ja edistää maailmanlaajuista

oikeudenmukaisuutta.

5.1.2 Ensimmäisen polven akateeminen

Toisen tarinan päähenkilö on ensimmäisen polven sekä ylioppilas että kaupunkilainen.

Molemmat vanhemmat, torppareiden ja sittemmin pientilallisten perilliset ovat muuttaneet

itäisen Suomen maaseudulta Helsinkiin 1950-luvulla ja työllistyneet kaupungin

työläisammatteihin, isä konepajalle ja äiti keittiöapulaiseksi. Vanhemmat ovat asuneet

Kalliossa ensin pienemmässä yksiössä, sitten suuremmassa ja lopulta ostaneet kolmen

huoneen ja keittiön asunnon. Vanhemmat ovat hyötyneet talouden suotuisasta kehityksestä

ja hyvinvointivaltion kasvusta, jonka turvissa he ovat kasvattaneet poikansa uskomaan

Page 47: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

43

koulutuksen tuomaan hyvään:

Isällä ja äitillä oli tärkee se koti, ne panosti siihen kotiin, ne oli hyvin säästäväisiä

ihmisiä et sillä tavalla pyrki antamaan semmosen hyvän kotikasvatuksen, siinä

suhteessa niinkun se oli ihan itsestääselvyys mulle ja mun broidille, että me

lähetään opiskelemaan. Se oli tällänen, ehkä se tuli, meidät kasvatettiin sellanen

usko koulutukseen ja kaikkeen sivistykseen ja tälläseen näin, että täytyy, että

muuten päätyy lakasemaan lattiaa, jos ei oo niinkun valmis tekemään duunia sen

eteen, että pääsee johonkin parempiin hommiin.

Lasten korkea koulutus on ollut pelkän kansa- ja kansalaiskoulun käyneille vanhemmille myös

itsetunnon pönkittämisen ja muista erottautumisen väline. Vanhempien sukupolvelle opiskelu

on ollut keskeinen väylä sosiaaliseen nousuun,5 vaikka itse vanhemmat eivät olekaan päässeet

sen piiriin. Usko koulutukseen ja opiskeluun on juurrutettu syvälle myös lapsiin.

1950- ja 1960-lukujen yhteiskunnan rakennemuutoksen ja suuren muuton myötä kaupunkiin

työn perässä muuttaneet vanhemmat eivät identifioidu kaupunkiympäristönsä

työväenluokkaiseen perinteeseen, vaan pitävät itseään vähän parempina kuin muita. Lukion

pojat kävivät Kalliossa lähikoulussa, jossa ”kuri oli huono, oppilasaines erittäin huono […] mitä

mun luokkalaisista on valmistunut, niin aika moni on tossa kadulla tai muuten vähän

huonossa…” Moni ei ole lähtenyt kouluttautumaan eikä niin sanotusti etenemään elämässä.

Säästäväisyys, työteliäisyys, usko omiin mahdollisuuksiin parantaa elinolojaan yhdessä

talouden suotuisan kehityksen ja hyvinvointivaltion kasvun kanssa on tuonut heille mukavat

oltavat, joista ei vielä muutama vuosikymmen aikaisemmin voinut pientilalla edes uneksia.

Vaikka tarinan päähenkilö onkin hyvin asiansa hoitava, ahkera ja tunnollinen, hän ei ensin usko

omiin kykyihinsä niin paljon, että tohtisi edes hakea yliopistoon. Sen sijaan hän lähtee

vanhempiensa suosituksesta kauppaopistoon, valmistuu merkonomiksi ja saa töitä pankista.

Siellä työ koostuu kuitenkin rutiinitason tehtävistä ja hän päättää, ettei jää sinne vaan,

että ”musta tulee jotakin.” Päättäväisyytensä voimin tarinan sankari motivoituu uskomaan

itseensä, lukee pääsykokeisiin ja pääsee yliopistoon. Hänen on kuitenkin tätä ennen pitänyt

ylittää kynnys, joka liittyy opiskelun ihanteelliseen aloitusikään: ”mä niinkun pidin itteeni liian

vanhana siihen kun mä olin, mitä mä olin kaksykkönen, kun mä lähdin opiskelemaan, niin mä

5 Koulutuksen merkityksestä elämänkulun rakentajana suomalaiselle rakennemuutoksen sukupolvelle, ks. Kauppila (2002).

Page 48: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

44

pidin itteeni liian vanhana että mulle meni liian monta vuotta hukkaan.” Vaikka yhteiskunnassa

vallitsi 1980-luvulla ennennäkemättömän jykevä mahdollisuuksien tasa-arvo, nousukauden

suotuisa työmarkkinatilanne ja yleinen optimisti, on päähenkilöllä ollut kova työ raivata

itselleen tietä yliopistoon ensimmäisenä koko suvusta. Voimakkaasta minä-pystyvyyden

tunteesta, vanhempien tuesta ja lähiympäristöön verrattuna korkeaksi koetusta sosiaalisesta

asemasta huolimatta keskiluokkaisiin akateemisiin piireihin siirryttäessä sosiaaliset taidot ja

tiedot ovat riittämättömiä.6

Opintojen alettua päähenkilö huomaa, että elämänkokemuksesta ja aikaisemmasta

koulutuksesta on itse asiassa myös hyötyä opintojen kannalta, jos kohta taustassa on myös

mietityttävät piirteensä. Historianopiskelijoiden keskuudessa vallitsi ”kielteinen

suhtautuminen kaikkeen kaupallisuuteen, […] naureskellaan kaikille jupeille ja muskeliveneille

ja kaikille tälläsille, optiomeklareille […], johtuen siitä syystä mä en mitenkään, en hirveesti

korostanut tätä kaupallista taustaani.” Sopeutuminen yliopisto-opiskelijaksi ja vertaisjoukkoon

vaati ainakin jonkinasteista oman taustan häivyttämistä.

Yliopisto-opiskelusta päähenkilöllä ei juuri ollut käsitystä etukäteen. Kysyttäessä, mistä hän sai

tietoa, hän vastaa: ”En mistään. En mä tiennyt siitä yhtään mitään, kun mä menin sinne.”

Historian hän kertoo olleen aina mieluista: ” Se liittyi siihen että mun isovanhemmat, ne kertoi

hyvin paljon tälläsiä kiinnostavia juttuja omasta elämästään Lapuan liikkeen ajoilta, sotien

ajalta, ne on tälläsiä juttuja mitä mä muistan mitä mä kuuntelin pikkusena hyvin paljon.”

Yliopisto-opiskelu on päähenkilölle ikään kuin ylellisyyttä tai mukava harrastus, jota tehdään

muun kuin elannon hankkimisen takia: ”mul oli tämmönen filosofia et kun mä oon

yliopistossa, se on tavallaan mun harrastus, mä teen ainoostaan sitä mistä mä todella pidän,

en mitään muuta.” Elanto tuli opintotuen lisäksi töistä puhelinhaastattelijana, opettajan

sijaisena ja pankissa.

6 Ks. kuvauksia työläistaustasta saatujen ja akateemisten piirien edellyttämien valmiuksien välisestä

ristiriidasta esim. Järvinen & Kolbe, 2007 ja Käyhkö & Tuupanen, 1996.

Page 49: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

45

Kolmantena opiskeluvuonna päähenkilö huomasi, että opiskeli liian nopeasti ja halusi löysätä

tahtia, että sisäistäisi asiat paremmin. Hän menee osapäivätöihin arkistoon. Arkistotyö oli

historian alan työtä ja sellaista, johon olisi voinut valmistumisen jälkeen suunnata.

Noususuhdanteen aikana tulee myös mentyä naimisiin ja ostettua kallis asunto, jonka

rahoittamiseksi on mentävä parempipalkkaiseen työhön kaupalliselle alalle. Tuolloin

ajatus siitä niin, että mä parin vuoden kuluttua valmistun ja sillon tilanne oli vielä

sellanen, et mun oman alan töitä vielä oli tarjolla, ja mä tein tavallaan sen virheen, että

mä menin sieltä oman alan arkistotöistä irtisanouduin ja tulin tänne töihin, ihan sen

takii et tulis enemmän rahaa, ja sillon mä ajattelin, et parin kolmen vuoden kuluttua

kun mä valmistun mä pääsen sitten oman alan arkistotöihin, paremmille paikoille ja

saan vakinaisen viran, mut sitten menikin kaikki sekasin ja ollaan tässä.

Lama tulee väliin ja karsii leppoisat ”vanhan hyvän ajan” työpaikat pois. Päähenkilö on jumissa

kaupallisen alan töissä, eikä paluuta omalle alalle ole näköpiirissä. Lama huolestuttaa ja

tuottaa epävarmuutta siitä, saako hyödynnettyä kalliin ja työlään koulutuksen työllistymällä

alalle.

Harkinnassa on ollut myös opettajan ammattiin hakeutuminen, vaikka sekään ei

niiden ”maailmanparantaja”-historianopiskelijoiden keskuudessa, johon päähenkilö haluaa

samastua, ole helppoutensa ja turvallisuutensa takia sen arvostetumpi kuin kaupallinenkaan

ala. Hän kuitenkin kertoo, että ”jälkikäteen ajatellen mä oon muuttanut mieltäni, että se oli

vaan semmosta epäreilua kritiikkiä ja suhtautumista niitä kohtaan, koska se on hyvin

kunnioitettava ammatti, jos sen opettamisen tekee kunnolla.” Hän on kuitenkin ”idealistisista

ja eettisistä” syistä luopunut ajatuksesta, koska pelkää muuttuvansa samanlaiseksi kuin

opettajainhuoneiden ”vanhat kääkät.” Tutkijanurakaan ei ole oikein mahdollinen, koska ”se

vaatii kyllä erittäin paljon sit se, niin ikävää kun se onkin, se vaatii myös suhteita ja tiettyä

nokkimisjärjestystä” ja hän katsoo, että ei ole tässä järjestyksessä millään sijaluvulla. Suhteita

ei ole pystynyt luomaan ja ylläpitämään, koska joutuu olemaan koko ajan leipätöissä. Toisaalta

hän kyseenalaistaa myös kyvykkyytensä: ”siinä vaiheessa kun mä tulin siihen tulokseen että

mulla ei ole kuitenkaan tarpeeksi potentiaalia siihen, kykyä siihen tutkijahommaan niin mä

sitten suuntauduin enemmän tähän tota jollekin arkistoalalle, hallintoalalle tulee ehkä se mun

semmonen ura sitten tai työ”.

Page 50: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

46

Hän myös kritisoi ihanteenaan pitämäänsä maailmanparannus- ja tiedeorientaatiota siitä, että

se on ehkä kuitenkin jonkinlaista haihattelua ja että viime kädessä sitä rajoittavat samanlaiset

raamit kuin muidenkin ammattien harjoittajia:

Se on toinen asia sitten, mitä se käytännössä on, ikään kuin valmistua opettajaks ja

valmistuu virkamieheks ja sitten on nöyrin palvelija maan hallitukselle ja niin edespäin

ja sit siinä ei pahemmin pullikoida. Ja ne sit taas, joista tulee tutkijoita, on täysin

riippuvainen siitä yhteiskunnan rahoituksesta kuitenkin, käytännössä sitä pysyy siinä

pienen ympyrän sisällä koko ajan, vaikka sitä mitä puhuis.

Vaikka tiede ja maailmanparannus onkin arvostettavaa, maisteriksi valmistuminen ei aiheuta

suuria väristyksiä. Se on vain ”paperi kouraan”. Ehkäpä siksi, että se ei enää toimi pääsylippuna

parempiin töihin. Ura jatkuu kaupallisella alalla, eikä paluu omalle alalle vaikuta

todennäköiseltä:

Se on se paha juttu, koska tää lama kestää vielä niin jumalattoman kauan, ei Suomi

tästä tokene kymmeneen vuoteen, valitettavasti mä en usko siihen, kyl mä koko ajan

niinkun haen oman alan töitä, et jos joku virka vapautuu, mä haen sitä, mut se on aika

toivotonta, koska ne menee suhteilla ja pitäis olla kokemusta. Ja jokaikinen vuosi, mitä

mä oon poissa omalta alalta, vähentää mun mahdollisuuksia saada oman alan työtä,

se on aika paradoksi.

Puoliso on samassa kurimuksessa, vastavalmistuneena ja huonojen työmarkkinanäkymien

riepoteltavana. Lapsen saaminen tuo hetken helpotuksen: ”Voitettiin vuosi aikaa, hänelle

lisäaikaa.” Vanhempainvapaa on hyväksyttävä syy olla poissa työmarkkinoilta. Ensimmäisen

polven akateeminen omaksuu kyllä opiskelijapiiriensä humanistiset ihanteet, mutta tulee

myös siihen tulokseen, että hänen ei ole kuitenkaan viisasta jäädä haihattelemaan

idealistiseen ohueen yläpilveen, vaan että kaupallinen koulutus on kätevä lisä työmarkkinoilla

ja opettajan ammatti järkevä ja eettisesti kestävä suunta.

Tarinan päähenkilö kipuilee taloudellisen yritteliäisyyden ja akateemisen ihanteellisuuden

välillä. Hän on vanhempiensa kannustamana hakeutunut elämässä eteenpäin

kouluttautumisen ja työteliäisyyden avulla. Ensimmäisen polven akateemisena hänellä on

ollut suuri kynnys hakeutua korkeakoulutukseen: ”Iso etu jos on akateeminen tausta, niin

varmasti jo etukäteen ajattelee, että jospa minäkin, pitää sitä sitä sellasena […]

itsestäänselvyytenä ja positiivisena”. Korkeakoulutukseen hakeutumiseen tarvittava

itseluottamus tulee akateemisissa perheissä kasvaneille annettuna, toisin kuin

Page 51: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

47

duunaritaustaisilla. Akateemiseen haihatteluun saattaa olla varaa vain, jos työmarkkina-

asema ja sitä kautta oma talous on turvattu. Laman jälkeisille työmarkkinoille työllistymiseen

eivät enää riitä pelkät paperit, vaan tarvitaan monenlaista muutakin pääomaa ja osaamista

(ks. esim. Tuominen 2013, Ahola 2004, Aro 2003 ja Järvinen & Kolbe 2007) Kuten Kanervo

(2006, 22−23 ja 27) toteaa, vaikka muodollinen mahdollisuuksien tasa-arvo koulutuksen

kentällä on saavutettu, on kotitaustasta johtuen toisten helpompi valita opintopolkunsa,

opiskella vailla taloudellisia huolia ja hankkia harrastusten, järjestötoiminnan tai esimerkiksi

matkustelun kautta henkilökohtaisia meriittejä, jotka tekevät erottautumisen suuresta

maisterimassasta helpommaksi. Työläistaustasta saadusta heikommasta lähtötasosta

huolimatta Ensimmäisen polven akateeminen on opiskeluaikaisten keskustelukumppaniensa

kanssa pystynyt pohtimaan opiskelua ja tiedettä ja näiden suhdetta maailmaan niin, että hän

on sinut sekä työväenluokkaisten lähtökohtiensa että opiskelun myötä aukeavan uuden,

keskiluokkaisemman tulevaisuutensa kanssa.

Vaikka kertomuksen päähenkilön mukaan koulutus ei teekään ihmistä sen paremmaksi kuin

hän olisi ilman sitä, hän kannattaa sitä ja on tyytyväinen, että on opiskellut. Hän aikoo

laittaa ”lapsetkin opiskelemaan ihan varmasti, ainakin jotain”. Hän tuntuu pitävän koulutusta

edelleen toimivana väylänä parempiin työ- ja talousnäkymiin, eikä usko sen ihmistä

jalostavaan vaikutukseen: ”eihän koulutus takaa mitään, et eihän, se voi olla vaikka kuinka

hieno ihminen, vaikka ei ois käynyt pätkääkään koulua.” Tällä hän asemoi itsensä menneiden

sukupolvien kunnioitettavaan ketjuun, jossa maaseudun työväestöllä ei ollut mahdollisuutta

tai ehkä tarvettakaan kouluttautua, vaan tekemällä työnsä hyvin ja olemalla uuttera ja ahkera

saattoi myös menestyä.

Vanhempien perintönä päähenkilö on ”imenyt äidinmaidossa ja isänveressä kyllä aika

punaisen taustan” ja hän suhtautuu ”edelleenkin hyvin myönteisesti asioihin, vaikka se ei

toimikaan.” Yhdeltä puolen on ollut tarjolla aktiivista vasemmistolaisuutta, ”maaseudun

punaista sorttia, mikä on ihan erilaista kuin kaupungin punaista” ja toiselta puolen,

vastareaktiona edellisen sukupolven tiukkaan uskonnollisuuteen, vielä punaisempaa aatetta.

Vaikka peritty ”työväen ilmapiiri” ja ”sosialidemokratian aate” onkin yliopistovuosien myötä

vaihtunut suosituksi tulleeseen ”punaviherjuttuun”, päähenkilö on kertojan mukaan edelleen

Page 52: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

48

erittäin ylpeä työväentaustastaan. Jopa niin paljon, että hän toteaa, että ”Mä pidän sitä paljon

parempana kun mitään akateemista taustaa ja mä itse koen vieläkin kuuluvani työväestöön,

ainakin henkisesti jos en nyt millään mittareilla, mä en koe kuuluvani mihinkää yläluokkaan tai

perinteisen ajatustavan mukaan, että se on mulle hyvin tärkeä tää tausta edelleen ja mä

arvostan sitä.” Esimerkkinä kuilusta suhteessa akateemisiin perheisiin kertomuksessa toimii

opiskelutovereiden yllättyneisyys siitä, että hänen isänsä ”käden taidon tekemiset” eivät

liittyneetkään harrastuksiin vaan työhän.

Tarinan päähenkilö on eräänlainen pitkälle menneisiin ja tuleviin sukupolviin yltävän ”ryysyistä

rikkauksiin” tai ”lopussa kiitos seisoo” -tyyppisten tarinoiden sankari. Sitkeällä työllä ja

luottaen omaan arvoonsa ihmisenä on vähittäinen eteneminen ja hyvä, kunniallinen elämä

mahdollinen sekä saavuttaa että pitää kiinni. Kun yhteiskunta on viimeisen reilun sadan

vuoden aikana käynyt läpi valtavia mullistuksia ensin kansalaisoikeuksien ja koulutuksen

laajentumisen myötä koskemaan myös maaseudun työväestöä ja sittemmin teollistumisen ja

kaupungistumisen myötä asettaen yhä kohoavia koulutusstandardeja, ovat päähenkilön esi-

isät ja äidit pitäneet huolta siitä, että eivät jää koko ajan laajenevasta hyvästä osattomiksi.

Tämän perinnön turvin on hyvä jatkaa vaellusta sukupolvi sukupolvelta aina hieman

korkeammalle pitäen kuitenkin mielessä myös sen, että kunnon ihminen on kunnon ihminen

riippumatta kulloisistakin aineellisista tai sosiaalisista pääomista. Tämän tarinan sankari on

tietoinen ja ylpeä tästä perinnöstä ja aikoo jatkaa sen siirtämistä myös lapsilleen.

Historiallista jatkuvuutta, tapojen ja uskomusten vahvistamista uusilla tekojen ja ajatusten

kerroksilla, sedimentaatiota, kertomuksessa edustaa tämä sitkeä, mutta myös suhteelliseksi

ymmärretty usko omaan pystyvyyteen ja eettisesti kestävään elämään. Kertoja muokkaa

maaseudun punaisesta työläistaustasta, kaupallisesta koulutuksesta ja työkokemuksesta sekä

yliopistokoulutuksestaan vankan perustan omalle identiteetilleen. Hän kokeilee, omaksuu ja

muokkaa uusia yhteiskunnan- ja maailmanparannuskeinoja omaan repertuaariinsa sopiviksi.

Ensimmäisen polven akateeminen kokeilee myös erilaisia tarjolla olevia rooleja yliopisto-

opintojensa aikana: kuppiloissa istuva tieteen valoon uskova maailmanparantaja, vanhoihin

kaavoihin kangistuva opettaja, isompien rahojen takia kaupallisella alalla oleva opportunisti ja

arkistossa ahertava virkamies.

Page 53: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

49

Hän on kertomushetkellä jännittävässä tilanteessa suunniteltua urapolkua uhkaavan laman ja

otetun asuntolainan takia. Toivo virkaan pääsemisestä hiipuu ja jumittuminen kaupalliselle

alalle uhkaa. Yksi tie eettisesti hyvään työuraan ja sosiaaliseen asemaan näyttäisi olevan

mahdollinen opettajan ammatin kautta, jossa vaarana toki vaanii vanhoillisuus, mutta

mahdollisuutena liittoutuminen muutamien enemmistöstä poikkeavien opettajien

kanssa, ”jotka teki sitä niinkun sitä pitää”, jolloin se on kunnioitettavaa ja arvostettavaa. Kuten

toisten isovanhempien sukupolvi yhteisöllisestä uskonnollisuudesta ja edellinen sukupolvi

sosialidemokratian aatteesta ja toiminnasta, päähenkilökin saattaa jossain vaiheessa löytää

itselleen sopivan yhteisön, jonka kanssa ja tuella ruveta edistämään hyvää maailmassa itselle

ja tuleville sukupolville.

Muodostaessaan tarinaa perhehistoriastaan, Ensimmäisen polven akateemisen kertoja tekee

reipasta identiteettityötä. Historioitsijan ammattitaidolla hän suhteuttaa päähenkilön

menneisyyden koko kansakunnan historiaan ja mainitsee, että päähenkilö on pitkälti sukunsa

suullisen perinteen kiehtovuuden takia ylipäänsä alan valinnut. Tarinassa kaikuvat kulttuuriset

kertomukset maaseudun työväestön vapautuksesta uutteran Koskelan Jussin jalanjäljissä,

äänioikeuden saaminen kaikille, kuten Punaisessa viivassa ja opiskelijaradikalismin

vesittyminen Vanhan valtauksen aikojen kaihoisaksi muisteluksi. Kun hän suuntaa tulevaan,

on hänellä jo kokeiltuina ja repertuaarissaan niin maailmanparantajan, pankkivirkailijan,

akateemisen arkistotyöläisen, opettajan kuin yrittäjänkin roolit.

Ensimmäisen polven akateeminen asemoituu kertomuksessa ennen kaikkea toimijaksi. Hän

ottaa erilaisia askeleita koulutus- ja urapolullaan ja etenee määrätietoisesti kohti sosiaalista

nousua. Lama on melkeinpä ainut sellainen vastavoima, jonka edessä tarinan sankari on

jossain määrin avuton ja pakotettu tekemään sellaista, mitä ei haluaisi. Hän on hieman jumissa

kaupallisen alan töissään, mutta ei ollenkaan sinänsä huolissaan työllistymisestään, koska on

jo töissä. Opintojen arvo ihmisen koulijana valmiiksi tiettyjen standardien mukaiseen elämään

työväestön ja yläluokan välissä ei kyseenalaistu.

Page 54: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

50

5.1.3 Lääkärin lapsi Kolmas tarina alkaa, kun viisitoistavuotias tyttö saa elokuun alussa, juuri ennen yhdeksännen

luokan alkua, kauhukseen tietää, että joutuu muuttamaan Helsingistä pienelle

teollisuuspaikkakunnalle. Muutto johtuu isän, pidetyn lääkärin ja seuramiehen tekemästä

konkurssista ja rahavaikeuksista. Häpeän saattelemana isän jo ennestään runsas

alkoholinkäyttö saa synkempiä vivahteita muuton jälkeen. Äiti kuvautuu tarinassa taiteiden

parissa viihtyvänä kaunosieluna, joka elää miehensä varjossa eikä oikein osaa tai pysty

tukemaan tytärtään tämän nuoruudessa eikä myöhemmin pikkulapsiperheen pyörityksessä,

vaan viilettää mieluummin kulttuuririennoissa. Pikkukaupunki ja sen suuri, vanhoillinen koulu

on iloton paikka, jossa ”seistiin paririvissä ja kuunneltiin aamunavauksia”. Paikkakunnalla

meno on ”vähän semmosta junttia”: Nuoriso on eri leireihin jakautunutta ja ennakkoluuloista

ja osa karsastaa päähenkilöä siksi, että tämä tulee Helsingistä ja jotkut myös siksi, että tämä

on ”kapitalisti-lääkärin tytär”. Hän vihaa koko angstisen nuoruutensa voimalla paikkakuntaa ja

toisista pahaa puhuvia ”selkään puukottajia”, jos kohta saa sieltä myös ystäviä,

koska ”pakkohan siellä oli jonkun kanssa olla”, hän kun ei ”kestä yksinäisyyttä sekuntiakaan.”

Vajaan neljän vuoden kärsimyksen jälkeen, heti ylioppilaskirjoitusten päätyttyä hän muuttaa

takaisin Helsinkiin ensin kesätöihin ja sitten opiskelemaan.

Akateeminen alanvalinta on erilaisten luonnontieteellisten ja taideteollisten ajatusten jälkeen

ollut varsin selkeä: ”Kieliähän mä kai tässä sitten nyt luen kuitenkin”, vaikkakin taustalla on

ollut toive, että jossain vaiheessa keksisi ”jotain viisasta.” Nimenomaan Helsingin yliopistoon

hakeutuminen on itsestäänselvää eikä muu kuin akateeminen koulutus ole kertojan puheessa

esillä. Kielet ovat aina olleet päähenkilön mielestä helppoja ja matkustelu, vieraat kulttuurit ja

muualta tulevien ihmisten kanssa puhuminen mieluista. Perhe ei ole matkustellut paljon,

mutta oman kielitaitonsa huonoudesta turhautuneet vanhemmat ovat lähettäneet tyttärensä

kielikursseille, kesätöihin ja au-pairiksi ulkomaille.

Opiskelujen alkuaikoina kertoja kuvaa päähenkilön silkkaa lapsellisuuttaan ensin valitsevan

parhaat aerobic-tunnit ja sitten katsovan, kykeneekö sen lisäksi osallistumaan luennoille.

Tässä kohdassa tarinan kertoja katsoo päähenkilöä viisaamman aikuisen perspektiivistä. Aika

menee lähinnä ”lojuessa” tylsistyneenä kahvilassa odottamassa, että joku luento tai kurssi

Page 55: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

51

alkaa, ja seuratessa, miten muut kieltenopiskelijat, kiltit perhetytöt skottihameet päällä ja

salkut kädessä ”töps, töps, töps töpötti luennolta toiselle ja niiden kanssa ei voinu puhua

mistään.” Yhteenkuulumattomuuden tunne kumpuaa siitä, että ”ne tuhras niitä juttujansa ja

ne oli niinku, ei niitä ollu kukaan, elämä potkassu päähän kertaakaan ja niillä oli isit ja äidit,

jotka maksoi ne kielikursseille ja ne tiesi mitä ne tekee loppuelämällänsä ja ne oli kaikki

kirjoitettuna kalenteriin valmiiksi ja, ei meillä ollu mitään yhteistä, ei yhtään mitään”.

Kanssaopiskelijoista osa vain suoritti kursseja mitään miettimättä ja osa meni

joko ”kauppikseen tekemään rahaa oikein olan takaa” tai oikeustieteen avulla kohti

menestyksekästä uraputkea. Päähenkilö ei oikein sopeudu joukkoon, koska ei osaa puhua

kirjakieltä tai koska nauraa asioille ja hän toteaakin: ”Kai ne sit oli viisaampia.” Hänen

kertomuksessaan narratiivista identiteettiä rakennetaan oppositiossa muihin

kieltenopiskelijoihin.

Myös pääainelaitoksella kohtelu on tylyä: Opettajat kulkevat nenä pystyssä ja antavat lähinnä

ymmärtää, että ”te olette idiootti.” Sivuaineesta löytyy kuitenkin iloisempi joukko ja

muutamaksi vuodeksi hän siirtyykin pelkästään sinne. Graduohjaajaksi löytyy viimein

sympaattinen professori, joka ”oli ainoo ihminen, joka anto mulle positiivista palautetta ja joka

kerto, että sä keksitkin jotain, että sä tajuutkin jotain.” Gradu valmistuu nopeassa tahdissa

lasten syntymän jälkeen, jolloin tekeminen on muutenkin ryhdistynyt, kun ei enää voi ”notkua

kahvilassa” vaan pitää tehdä opinnot tiukassa aikaraamissa lasten ja työssäkäynnin ohella.

Määrätietoisuutta lisää myös se, että päähenkilö on viimein keksinyt, että opettaminen on

sitä, mistä hän pitää.

Opiskelukavereissaan tarinan päähenkilö on kohdannut myös ei-akateemisten vanhempien

lapsia. Hän on ollut hämmästynyt, että kaikkein vanhemmat eivät olekaan opiskelleet, ja

toteaa eläneensä ”pienes pumpulissa”. Toisaalta hänellä on kokemusta myös hyväosaisuuden

takia halveksituksi joutumisesta ja kulissien takaisesta kärsimyksestä. Hän ”tietää ettei

mihinkään koskaan löydy vaan yhtä selitystä” ja ” ei voi tuomita ketään suoraan.” Hänellä ei

myöskään ole tarvetta menestyä elämässä haalimalla rahaa, kun ”on nähnyt miten se lentää

taivaan tuuliin”. Kesämökkejä, veneitä, notkuvia pöytiä ja hauskanpitoa on seurannut useampi

kuin yksi konkurssi ja isän varhainen kuolema. Kertoja toteaa, että ”ne jotka rupee juokseen,

Page 56: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

52

en mä usko että se on mikään se raha, se on se asema, minkä perässä ne juoksee […] niiden

mielestä me ollaan varmaan ihan yhtä dorkii, niin siis kaikki kiltsit kauheesti yrittää, et nyt haet

sitä ja tätä ja paikkaa, että pääset siitä opettamisesta.” Maallisen mammonan ja aseman sijaan

päähenkilö arvostaa turvallista ja tavallista perhe-elämää, mukavaa työtä, jossa voi olla oma

itsensä ja sosiaalisia suhteita. Sen sijaan, että pitäisi olla jotenkin huomattava tai erityisemmin

vaalia kulttuurikodin perintöä hän tahtoo ”nauttia siitä mitä on.” Opiskeluaikojen työ

asiakaspalvelutiskillä oli hyvä lopettaa, koska siinä onnistuminen vaati itsen häivyttämistä ja

hillitsemistä, kun taas opettajana saa olla persoonallinen ja ”joka suuntaan pursuava”,

jolloin ”kaoottisen persoonan” voi kääntää voimavaraksi.

Lama-ajan epävarmuus ei varsinaisesti huoleta, päähenkilö on ”optimistinen kaikesta

huolimatta” ja uskoo, että ”kaikki käy hyvin”. Hän on onnellinen opettajana:

Mä viihdyn ihan hirveen hyvin ja mä haaveilen kauheesti että mä pääsisin

auskultoimaan jonnekin, mä voisin siellä olla pätevä ja mä saisin olla siellä,

siellä ois just mun mentävä aukko saksan ja ranskanopettajalle, mä viihdyn

siellä kamalan hyvin. Mä tuun, mä oon saanu tosi hyvii ystävii niistä muista

opettajista siellä ja siellä on hauskaa ja siellä on ihanaa, mulla on elämäni

ensimmäistä kertaa semmonen tilanne, että mua ei ota päähän mennä töihin.

Mä tykkään niistä lapsista, mä tykkään niistä muista jotka on siellä.

Opettaminen ja koulussa töissä olo tuntuu sopivan hänelle. Ihmiset ovat mukavia ja yhdessä

on hauskaa. Päähenkilö tuntuu löytäneen valmistumisen jälkeen ammatillisen tavoitteen,

jonka eteen ponnisteleminen tekee hänet hyvin tyytyväiseksi.

Jos tämä suunnitelma ei onnistu, hänellä on aina mahdollisuus palata opiskeluaikaiseen

työpaikkaansa lipunmyyjäksi. Toinen vaihtoehto on opiskella sivuaineesta laudatur, joka

antaisi lisäosaamista myös opettajan ammattiin. Yliopisto-opintojen tärkein anti oli oppia

ajattelemaan. Elämässä tärkeintä on kuitenkin lapset: ”jos tulis joku kriisi että mille tehään

ensin jotain niin kakaroille tehään viimeseks pahaa [...] mistä mä saan mielihyvää niin ensin

mietitään miten kakarat järjestetään ja sitten vasta se, et ne on niinkun numero ykkönen, kyl

niist kauheesti nousee” Taloudellisesti tiukkoina aikoina kahden opiskelijan perheessä on

otettu monta kertaa esiin taskulaskin ja menty kädestä suuhun. Tilanteet otetaan vastaan niin

kuin ne tulevat ja tehdään se mitä pystytään. Jos sen jälkeenkin ”asiat kaatuu päälle, niin sit

Page 57: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

53

ne kaatuu. Ja just tietysti tän isän tilanteiden takia niin tota mä oon myöskin oppinu sen, et

raha on vain rahaa, et niin kauan kun kukaan ei oo kipee eikä tiiliskivi putoa kenenkään päälle,

niin jos ei oo rahaa maksaa, niin ei oo rahaa maksaa, sille ei sit vaan voi mitään.” Karhulaskuja

ei kuitenkaan ole tullut ja asuntolainan maksueristä ja lapsiperheen arjesta on selvitty, vaikka

tiukkaakin on tehnyt.

Päähenkilö kuvautuu aika usein kertomuksessa pikemminkin ricoeurilaisena kärsijänä kuin

toimijana. Hänet on ”väkivalloin riistetty” Helsingistä pikkukaupunkiin, jossa hän kokee

olevansa paikallisen nuorison silmätikkuna. Hän luovii siellä kuitenkin saamalla hyviä ystäviä

ja ottaen ironista etäisyyttä näihin nurkkakuntaisina juntteina kuvaamiinsa henkilöihin.

Opiskeluaikojen valintojaan hän taas kuvaa pikemminkin valitsemattomuutena kuin

aktiivisena toimintana. Koska hän ”ei keksi mitään viisasta”, eikä hänestä ”tuu kerran lääkäriä

eikä juristia eikä mitään muutakaan niin, sit siinä on käyny näin” ja hänestä on tulossa opettaja,

vaikka sekään ei ollut tavoitteena. Vaikka päähenkilön elämä kuvautuu ajelehtimisena sinne,

mihin sattuu ilman ponnisteluja päätymään tai hyökyy rahahuolien ja muiden

vastoinkäymisten sattuessa kaaosmaisen oloisena päälle, hän ei asetu marttyyriksi tai

surkuttele kohtaloaan. Hän ottaa vastaan sen mitä tulee varmana siitä, että jollain tavalla

kaikesta kuitenkin aina selvitään.

Päähenkilö esiintyy tarinassa kovia kokeneena, mutta vaikeuksien kautta paljon

elämänviisautta oppineena sosiaalisesti lahjakkaana ja mutkattomana persoonana. Hän(kään)

ei edellisten kertojien tapaan saman haastattelijan kanssa puheissa ollessaan

esiinny ”statussymboleita” eikä ”uraputkea” havittelevana, vaan korostaa yksilöllisyyttään ja

oman tiensä kulkemista eri tavoin vierailta tuntuvissa piireissä. Eron tekeminen edellisen

sukupolven kanssa on myös tärkeää. Elämän yli varojen ja hauskanpidon jälkeistä masennusta

ja murtumista nähneenä hän pitää myös lasten näkökulman huomioon ottamisen omien

valintojensa tekemisessä erittäin tärkeänä. Turvallinen yhdessäolo ja huolenpito on tärkeintä,

ei boheemielämä tai taide. Päähenkilö tosin käy anopin kustantamana toisinaan oopperassa.

Kulttuurikodin perintö on mukana, vaikkakin kertoja sitä voimakkaasti vähättelee päähenkilön

korostetulla epäakateemisuudella ja televisiosarjojen katselulla ja kuvaamalla rahahuolien

sävyttää opiskelijalapsiperheen selviytymistaistelua. Koulutuksen kautta päähenkilö on

Page 58: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

54

löytänyt oman kutsumuksensa ja mahdollisen tulevan paikkansa yhteiskunnassa. Se on myös

opettanut ajattelun taitoja ja suhteuttamaan oman tiedon määrän tiedettävissä olevaan,

toisin sanoen ”tietämään, että ei tiedä.” Lipunmyyjänä hän tuli siihen tulokseen, ettei ”voi elää

merkonomien kanssa, […] virkapuku päällä, […] kellokortin kanssa”, koska ei voisi olla oma

itsensä, vaan tahtoo olla laveammin ajattelevien joukossa.

Kertomuksen perusteella voitaisiin päätellä, että päähenkilöä olisi kohdannut jonkinlainen

sosiaalinen lasku menestyvän lääkärin ja taidealan ammattilaisen lapsesta perheenäidiksi ja

opettajaksi. Puolison ja omien opintojen loppuunsaattamisen ja pikkulapsivaiheesta

selviytymisen jälkeen saattaa kuitenkin olla luvassa säännöllisempiä tuloja ja haaveiden

kohteena oleva ”pieni tönökin” puutarhoineen. Emme tiedä. Tulevaisuus tarinassa on

kuitenkin lämmin ja valoisa, olipa siellä tulossa minkälaista myrskyä tai vastoinkäymistä

tahansa.

Akateemisten vanhempien jalanjäljissä Lääkärin lapsella ei ole vaikeuksia sopeutua

yliopistoon ja suuntautua sen jälkeiseen tulevaisuuteen. Hän suorittelee kursseja ja notkuu

hauskassa seurassa, kunnes perheen perustamisen jälkeen alkaa määrätietoisesti suuntautua

opettajaksi, jonka on havainnut olevan itselleen sopiva ammatti. Lääkärin lapsen tarinassa

kertoja korostaa kaikenlaisen tärkeilyn ja maallisen mammonan väliaikaisuutta ja sen

keräämisen turhuutta. Päähenkilö ikään kuin asetetaan tapahtumien kaoottiseen virtaan

naurussa suin mukavien ihmisten ympäröimänä ja läheisistä hyvää huolta pitäen. Tämä on

mahdollista, koska hän on ottanut opikseen vanhempiensa virheistä, jotka ovat pohjana

hänen kasvulleen. Lama-aika huolettaa taloudelliselta kannalta, mutta ei horjuta uskoa

tehtyjen elämänvalintojen ja hankitun koulutuksen suhteen. Kun lähitulevaisuudessa on

luvassa vielä lisäpätevyys mieluisalta alalta ja kaiken ankkurina perhe, on tulevaisuus valoisa.

5.2. Vuonna 2016 valmistuneiden tarinat

Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2016 valmistuneiden haastatteluaineistosta tähän

tutkielmaan valitsin kolme tapausta. Haastatteluhetkellä heistä kaksi on edellisten tarinoiden

lasten ikäisiä, seuraavaa sukupolvea, joka on syntynyt 1980—1990-lukujen taitteessa,

Page 59: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

55

aloittanut opintonsa vuoden 2008 taantuman aikoihin ja valmistunut 2016. He ovat

varautuneet korkeakoulutuksen jälkeiseen epävarmuuteen ja siihen, että se ei yksinään riitä

takaamaan hyvää elämää ja turvattuja asemia työelämässä ja yhteiskunnassa. He ovat

huolissaan, mutta heillä on tietoa ja taitoa, joilla on mahdollista selättää tulevaisuuden

vastukset. Näistä kahdesta kertojasta poiketen kolmas vuonna 2016 valmistunut sijoittuu

tässä työssä tarkasteltujen kahden pääsukupolven väliin, hän on syntynyt 1970-luvun

puolivälissä ja aloittanut opintonsa 1990-luvun laman vaiheilla. Hänen kertomuksessaan

koulutus problematisoituu erityisen monella tavalla. Hän on jossain määrin aseeton

työelämän vaatimusten edessä ja osittain jopa kieltäytyy edes ryhtymästä toivottomalta

vaikuttavaan taisteluun työpaikoista.

5.2.1 Tunnollinen alisuoriutuja

Kertomus nelikymppisestä venäjän kielen maisterista on kuvaus pitkästä ja raskaasta yli

kahdenkymmenen vuoden mittaisesta opiskelutaipaleesta, jonka jälkeen tutkinto on vihdoin

valmis. Hän on kipuillut koko tuon ajan yhtäältä perhe- ja muiden velvollisuuksien ja toisaalta

päämäärättömän opiskelun välillä. Kerrontahetkellä suururakka on ohi ja ainakin

valmistumisesta ahdistelevien kyselijöiden suut toistaiseksi tukittu. Tulevaisuusperspektiivistä

käsin katsottuna koko hankkeen järkevyys näyttäytyy kuitenkin erittäin kyseenalaisena.

Päähenkilölle itselleen siinä on lähinnä merkityksellistä vain se, ”että mulla on nyt ne paperit

ja mä oon nyt osottanu että mä oon kyenny tekemään tämän homman loppuun” ja hyödyllistä

vain se, että hän saa nyt pätkätöistään luokanopettajana enemmän palkkaa kuin ennen

valmistumista.

Työllistymisnäkymät eivät kuitenkaan näyttäydy kertomuksen päähenkilölle yhtään sen

parempina kuin ennen opiskeluja. Lukioon ja korkeakouluun on tullut mentyä lähinnä sen

takia, että lukioon oli mentävä, koska se reitti oli itsestään selvä niille, jotka olivat hyviä

koulussa. Sen tarkemmin ei ketään aikuista kiinnostanut hänen alanvalintansa, eikä sitä

osannut esikuvien puutteessa itsekään oikein ajatella. Ei-akateemisten vanhempien lapsena

ei päähenkilö ei käytännössä tiennyt yliopistosta mitään ennen sinne menoaan.

Omistautuessaan muille asioille hän ei koko opiskeluaikanaan päässyt oikein osaksi

Page 60: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

56

yliopistoyhteisöä ja kiinnittyminen akateemiseen maailmaan ja opiskelijayhteisöön jäi ohueksi

ja mahdollinen vertaistuki identiteettipohdiskeluihin jäi puuttumaan. Kerrontahetken

itsetuntemuksen ja elämänkokemuksen perusteella jokin käytännöllisempi ala tai selkeän

ammattipätevyyden antava koulutus olisi ollut parempi valinta. ”Oisin voinu lähtee vaikka

rekkakuskiks. Oikeesti.” Opinnoista on sekä hyötyä että haittaa: Akateemisista pätkätöistä saa

parempaa tuntipalkkaa, mutta suorittaviin töihin, esimerkiksi kaupanmyyjäksi, ei pääse.

Keskisuuren kaupungin maaseutualueella asuneena, mutta kaupungissa koulut käyneenä

päähenkilö on kokenut ulkopuolisuutta ja irrallisuutta jo pienestä pitäen. Kun muut tytöt

leikkivät keskenään koulun jälkeen, hänen piti kiirehtiä joko soitto- tai musiikinteoriatunnille

musiikkiopistoon tai orkesteriharjoituksiin, joista oli bussilla takaisin kotikylällä vasta illalla.

Sama jatkui myös opiskeluaikana, jolloin opiskelijaelämä jäi väliin, kun kotona ollutta hevosta

piti kiiruhtaa hoitamaan heti, kun viikon luennoilta ja harjoituksista suinkin pääsi. Myös jo

lukioaikana löytynyt elämänkumppani asui kotipuolessa, milloin ei ollut opiskelemassa

samalla paikkakunnalla kuin päähenkilö. Yhdessä vaiheessa myös toisen vanhemman

auttaminen hänen käynnistellessään yritystoimintaa ajoi kirkkaasti ohi omien opiskelujen, kun

päähenkilö opintotuella eläen oli ilman palkkaa töissä tämän yrityksessä: ”Se toisen

auttaminen oli paljon tärkeempi juttu siinä vaiheessa.” Kertomuksessa piirtyy kuva

päähenkilöstä, joka ei oikein kiinnity opintoihinsa eikä opiskelijayhteisöön.

Kertoja kuvaa päähenkilön lapsuutta ennen kouluaikaa seesteisenä ja vanhemman veljen

koulunkäynnin innoittamana hänkin oppii lukemaan ja haaveilee kouluun pääsystä. Kun koulu

sitten alkaa, se onkin suuri pettymys. Siellä on kova kuri ja tylsää, kun ei saa mennä omassa

tahdissa eteenpäin eikä ole tarpeeksi haasteita. Niinpä hänestä tulee alisuoriutuja, joka ei ota

enää koko koulua niin vakavasti, kun ei saa kykyjensä mukaisia tehtäviä, joista innostua.

Varsinkin yläkoulussa lähti koulunkäynti menemään

vähän niinku silleen, että ei mennykään enää niin hirveen hyvin, vaan lähti

menemään vähän tälleen niinku häränpyllyä, alaspäin […] läksin menemään

semmosten kavereitten mukana, niille ei ollu se koulu tärkeetä, niin sit meni

ehkä ne omat opiskeluun liittyvät asiat, vähä hällä väliä, mut kuitenkin, et olisko

voinu, oisko mun pitäny tehä tota ja oisko mun, siihen aikaan jo paino vähän

mieltä, että pitäskö jotain tehä vähän topakammin.

Page 61: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

57

Vaikka koulunkäynti ei varsinaisesti innosta, ”kuhan tehään vaan jotaki”, silti kaihertaa, että

olisi se voinut paremminkin mennä. Lukion viimeisellä luokalla ruotsin opettaja kuittailee,

että ”pitäsköhän sun vähän opiskella, että pääsisit noista kirjoituksista läpi”, josta päähenkilö

vetää johtopäätöksen, että ”ei hitsi, mää oon kyllä aika huono.” Opiskelutaitoja ei ole opetettu

eikä niitä ole tullut myöskään itse opeteltua. Kun olisi pitänyt keskittyä kiroihin ja yrittää

opetella lukemaan kokeisiin, ”niin mä vaan kattelin ikkunasta ja haaveilin jotain olematonta.”

Graduntekoa ensimmäistä kertaa aloitellessaan, päähenkilö ei saanut tarvittavaa apua ja oma

osaaminenkin tuntui täysin riittämättömältä:

Millä kielitaidolla tässä tehdään mitään gradua. Ei mulla ei ollu semmosta, mä

aloitin sitä graduani tekemään, mutta ei mulla riittäny kekseliäisyys ylipäätään,

että mistä mä teen, emmä osaa tehä, vähän semmonen tunne. Et se jäi sitte, et

vähän tuuliajolla koko ajan semmonen tunne, mitä tässä nyt oikeen niinkun

tapahtuu.

Niinpä gradun tekeminen onnistui vasta 10 vuotta myöhemmin, kun motivaattoriksi ilmaantui

venäjän kielen opetukseen liittyvä projekti, jonka puitteissa lopputyö sitten syntyi. Silloin oli

jonkin aikaa tunne, ”että hei, että nytkö niitä opiskelijoitako sitten on, että nytkö vois olla sille

venäjänkielen opellekki töitä että mitä jos niinku vaikka ite päkäsis ne opinnot äkkiä loppuun

tässä.” Koska opetettavia aineita tutkinnossa on vain yksi, ei työllistyminen pelkästään pienen

valinnaisaineen opettajaksi ole kuitenkaan todennäköistä.

Luokanopettajan sijaisena tarvittavan osaamisen ei kertoja katso maisterin papereiden

saamisen myötä kuitenkaan päähenkilöllä yhtään lisääntyneen. Erilaisten asioiden oppimista

on kuitenkin tapahtunut pitkin matkaa opiskelujen, mutta vielä enemmän aikuiseksi

kasvamisen, elämänkokemuksen ja erilaisten yritysten ja erehdysten kautta. Vaikka huonoa

omaatuntoa on pitänyt potea ristikkäisiin ja vastakkaisiin suuntiin yhtä aikaa, on hevosen

omistaminen opettanut etenkin sitoutumista ja vaikuttanut moniin isoihin ratkaisuihin

elämässä. Opiskelu toisella paikkakunnalla oli poissa hevosen tarvitsemalta läsnäololta, mutta

hevonen ja myöhemmin perhe taas vei aikaa opiskelulta, joka taas oli ainaisena kaiherruksena

mielenpohjalla vaivaamassa. Yrityksen pyörittäminen taas opetti käytännössä esimerkiksi

markkinointia, kirjanpitoa ja atk-taitoja. Opinnoissa päähenkilö valitsi yhdeksi sivuaineeksi

yrityksen taloustieteen, että saisi osaamista yrityksen pyörittämiseen. Nyttemmin hän on

Page 62: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

58

tehnyt välillä töitä tilitoimistossa kirjanpitäjänä ja päässyt hyödyntämään näitä sekä

käytännössä että koulutuksessa saatuja taitoja ja tietoja. Monilapsisen perheen ja usean

hevosen hoitaminen käy täyspäiväisestä työstä, vaikka päähenkilö työttömän statuksella

virallisesti onkin.

Kertoja kritisoi voimakkaasti suomalaisen yhteiskunnan meritokratiaa ja sitä, että kaikesta

pitää olla tutkintotodistus. Silti sekään ei riitä, jos ei käytännössä osaa mitään. Päähenkilökin

on suorittanut ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon ilman työharjoittelua, koska

harjoittelupaikkoja tarjoavia yrityksiä ei yksinkertaisesti ollut 15 vuotta aikaisemmin, kun hän

tuota tutkintoa suoritti. Todistus ei merkitse mitään, koska sitä varten opiskeltu tieto on jo

vanhentunutta ja käytännön taitoa tai kontakteja työnantajiin ei edes päässyt syntymään.

Samoin venäjän kielen asiantuntijatehtävät tai aineenopettajuuskin tuntuvat aika utopistisilta,

koska käytännön kielitaito on ruostunut ilman jatkuvaa kielen käyttämistä.

Tää koulutuksen merkitys niin kun tässä maassa on mun mielestä vähän

ylikorostettuki, et voi jotakin osata oppia tekemään ilman sitä, että sua

ohjataan, ilman että sua koulutetaan johonkii. Tässä vaiheessa miettiny, kun tie

on auki, että mitä mä teen, että teenkö mä mitään tällä mun opiskellulla

tutkinnolla […] voin sanoo, että mä oon valmistunu nyt, vaikka ei ookaan itte

siitä varma omasta osaamisestaan […] miks ei vois asioita oppia ite ja sanoa

olevansa jossain asiassa asiantuntija, ja sitte tehhä niitä omia ratkasuja.

Päähenkilön puoliso on myös elävä esimerkki koulutuksen ja työelämässä tarvittavan

osaamisen kohtaamattomuudesta. Hän on ollut 15 vuotta asiantuntijana samassa yrityksessä

pääasiassa oman harrastuneisuutensa kautta hankitulla osaamisella. Kouluttautumisyritykset

eri oppilaitoksissa osoittautuivat turhauttaviksi ja hyödyttömiksi.

Ilman nuoruudessa ostettua hevosta, ilman puolisoa ja lapsia, ilman lukioon ja sieltä

yliopistoon vailla selkeää urasuunnitelmaa opiskelemaan menoa, olisi elämä ehkä ollut

toisenlaista. Jos olisi voinut edes kuvitella ajattelevansa ammatinvalintaa jo yläkouluiässä ja

jos ei olisi ollut niin automaattista, että ammattikoulu on vain joillekin muille kuin

hänenlaisilleen, olisi ehkä tullut paremmin harkittua, minne hakeutuu opiskelemaan. Etenkin

jos joku aikuinen, edes opinto-ohjaaja olisi jututtanut ja kiinnostunut siitä, mitä hän

henkilökohtaisesti voisi haluta tehdä, olisivat asiat ehkä nyt paremmin. Massana mentiin

Page 63: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

59

lukioon ja massana haettiin yliopistoon ja kun sinne päästiin, oltiin ”pihalla kuin lumiukot.”

Keskityttiin ensimmäisenä vuonna pääaineeseen, kun niin kaikki sanoivat ja ihmeteltiin

seuraavina vuosina, mitä muuta siellä pitäisi ymmärtää valita. Yrityksen taloustiede

sivuaineena oli joidenkin mielestä ”kova juttu”, mutta päähenkilö ei tunne bisnesmaailmaa

omakseen. Hänen kiinnostuksensa venäjän kieleen on ennemminkin humanistista:

analyyttista ja kulttuuriin kohdistuvaa. Opintojen kuluessa paljastuu, että yliopistossa ei

kielitaitokaan erityisemmin kartu, vaan että sitä olisi pitänyt mennä opettelemaan Venäjälle

vuodeksi tai kahdeksi eikä yliopistoon. 1990-luvulla ei myöskään Internet, YouTube tai

venäjänkielinen media olleet samassa mitassa saatavilla, jolloin nykykielen oppiminen oli

melko hankalaa.

Kertoja kuvaa päähenkilön olevan haastatteluhetkellä risteyskohdassa, eräänlaisessa

seisahtuneessa tilanteessa ”takki tyhjänä” loppuun saatetun tutkinnon jälkeen, mutta ennen

uuden suunnan tai projektin hahmottelua tai valintaa. Hän

elää nyt siinä nykyhetkessä niin voimakkaasti. Ja tietyllä lailla niin kun ite

aattelen, että oon pyrkiny, jotta pääsee asioissa eteenpäin, niin koittanu niin

hirveesti olla miettimättä sitä menneisyyttä ihan sen takia ettei ala ahdistaa ja

tule mietittyä liikaa että oisko sittenkii pitäny tehä toisin. Monet asiat on

semmosia että tulipahan tehtyä, mutta.

Tehty mikä tehty, mutta omien arvovalintojen ja oman tärkeysjärjestyksen ohjaamana.

Yhtäältä päähenkilöä melkein kaduttaa, mutta toisaalta on elämä ollut omannäköistä. Hän

pohtii, että ”Mä oon monessa jutussa ollu vähän semmosen toisenlaisen polun kulkija kun

valtavirta, vaikka näitä heppajuttuja, että keksinks mä niistä hevosista sitte jotaki, onko ne sit

se mun homma että uskallanko mä lähtee.” Risteyskohdassa hän miettii, olisiko oman

liikeidean kehittäminen hevosten ja yrityksen pyörittämisen osaamisen kautta mahdollinen

yhtenä vaihtoehtona. Sitä varten olisi ehkä hyvä opiskella lisää yrittäjyyttä tai kauppatieteitä.

Toinen vaihtoehto voisi olla tai ehkä olisi voinut olla ennen ison perheen hankkimista

luokanopettajan pätevyyden hankkiminen.

Venäjän maaseudulla tehdystä kieliharjoittelusta oli se hyöty, että siellä näki, miten

vaatimatonta elämä voi olla ja kuinka silti pärjätään. Globaalissa mittakaavassa omat kipuilut

pätkätöiden ja hyödyttömien, mutta työläiden opiskelujen kanssa ovat pientä, eikä mitään

Page 64: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

60

hätää ole edes lama-aikojen kolkutellessa ovelle. Suuri asuntolaina

on kohta jo maksettu, et ei semmosta huolta oo siitä. Jos vaan perhe pysyy

yhdessä, nii me hoidetaan tää homma omana tiiminä, niin ei meillä oo mitään

hätää […] ehkä nää kokemukset sieltä ku oot käyny kattomassa sitä elämää

vähän muualla, tuo vähän semmosen erilaisen suhtautumisen siihen, meillä se

lämmin vesi tulee sieltä hanasta et ei sillai.

Kunhan saa lapsille ruokaa pöytään ja laskut maksettua, se riittää. Suurta arvostusta muitten

silmissäkään ei tarvitse hakea oppiarvoilla tai uralla tai muilla saavutuksilla: ”Jos selviäis tästä

elämästä muuten eteenpäin, olla sinut sen oman elämänsä kanssa.” Lama ja

työllistymisvaikeudet eivät huoleta, koska elämän fokus on perheessä ja hevosissa, ja jos kaikki

jatkuu entisellään, ei ole mitään hätää.

Tarinan päähenkilö elää ristiriitaisten vaatimusten ja velvollisuuksien, mutta osin

puutteellisten selviytymiskeinojen täyteistä sosiaalisesti ja henkisesti rikasta elämää. Hänellä

on lapsuudenkodista tuttuun tapaan iso perhe ja syvä toveruus ”nelijalkaisten kavioeläinten”

kanssa. Kannattelevina voimina hänen tarinassaan näyttäytyvät perhe, hevoset ja puoliso,

jonka kanssa hän on viettänyt yli puolet elämästään. Koulutuksen merkitys elämänkulun

kokonaisuudessa on melkein miinusmerkkinen, se on häiriötekijä, välttämätön paha,

pettymys. Kysymykseen ”Olikse nyt sitten kaiken tämän vaivan arvoista”, hän toteaa, että

No ei varmaan. Ehkä jos nyt olisin lukion penkiltä lähössä, niin kiitos riittäs

vähän pienempiki juttu, jolla voi päästä tekemään jotain semmosta sillai, että

käynpä töissä ja tuunpa pois ja teen jottai muuta sitte, eikä että koko ajan on

semmosena mielessä.

Korkeakoulutukseen on tullut hakeuduttua ja tutkinto suoritettua, koska se on ollut

oletusarvo. Sillä saa todistettua, että pystyy siihen, mutta sen välineellinen arvo

työmarkkinoilla on kyseenalainen. Lahjakas muusikonalku alakoulussa ei valinnut musiikkia

urakseen, koska se ”ei napannut” ja koska duunari- ja yrittäjäperheen lapsena hänen oletettiin

hankkivan kunniallisen ammatin. Hevoset ”nappasivat”, mutta venäjänkielen opettajan

työllistymismahdollisuuksia ei yliopistossa pohdittu. Sukkulointi itselle tärkeimpien suhteiden

ja velvoitteiden ja pakollisen kouluttautumisen välillä on ollut kuluttavaa.

Page 65: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

61

Tarinan päähenkilö on kärsijä ja toimija. Hänet on sysätty suurten ikäluokkien vanhempien

lapsena kiihtyvän koulutustason nousun keskelle. Isän neuvo venäjänkielen osaajien tarpeesta

esimerkiksi tulkkeina tai opettajina ei enää pätenyt Neuvostoliiton ja idänkaupan

romahdettua. Vähäinen tieto yliopisto-opinnoista ja selkiintymätön uratoive eivät myöskään

auta oman uran eteen tehtävien ratkaisujen tekemisessä. Nyt risteyskohdassa on suunta

eteenpäin ja seuraava konkreettinen askel haastattelun jälkeen on yliopiston neuvontatiskille,

josta päähenkilön toiveena on saada tietoa vastavalmistuneiden uraohjauspalveluista.

Jo kauan sitten olisi ollut tarvetta saada käydä kokonaisvaltaista, henkilökohtaista keskustelua,

jossa olisi voinut ”avata omia vahvuuksia”, tuoda siihen ”sitä henkilökohtaista elämäänsä” ja

”herättää vaihtoehtoja.” Hän peräänkuuluttaa yliopistoihin ”elämän personal trainereita”

pelkän ”hopsauksen” tai opintojen aikataulutuksen sijaan. Jos hän nyt menee ohjaukseen, hän

saattanee viimein pohtia myös työllistymisen kannalta, miten saisi omat potentiaalinsa

käyttöön, miten tunnistaa vahvuuksiaan ja osaamistaan ja miten vahvistaa uskoa siihen, että

pärjää ja osaa. Innokkaasta oppijasta, lahjakkaasta muusikonalusta ja empaattisesta eläinten

ja ihmisten auttajasta ja hoitajasta tuli tarinassa massaan puristettu alisuoriutuja, joka ei

uskonut omiin kykyihinsä. Tekemällä oppiminen on kuitenkin kantanut ja ehkäpä hän vielä

löytää sieltä, missä oli jo jotain, aineksia siihen, miksi hän voisi vielä tulla tai mitä hänen ehkä

täytyy olla (Ricoeur 1981, 177).

Kahden sukupolven väliin sijoittuva Tunnollisen alisuoriutujan kertomus on tämän yhtäältä

työelämässä ja toisaalta yliopistojen opintojen ohjauksessa tapahtuneen muutoksen väliin

putoamisesta ehkä riipaisevakin kuvaus. Kun peruskoulussa, lukiossa tai yliopistossa ei ollut

tämän uudenlaisen työelämän kanssa selviytymiseen tarjolla tarpeeksi tietoa tai ohjausta tai

päähenkilö ei ollut osannut sitä hakea, hän opiskeli tutkinnon, jolla ei ole ollut tähän mennessä

paljon käyttöä tai jonka arvoa hän ei ole saanut hyödynnettyä työelämässä. Hänellä odotus

on ehkä ollut, että opiskelu sinänsä johtaa itsestään jonnekin tai hän on arvottanut muut asiat

korkeammalle kuin oman uran tai työllistymisen edistämisen.

Hän uskoo, että korkeakoulutus ei kannattanut, vaan on ollut turhan työläs ja kallis

hukkasijoitus. Hän toivoo, että olisi etsiytynyt johonkin selkeämmin ammatilliselle tai edes

Page 66: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

62

jonkin työllistävän pätevyyden tuottavalle koulutuspolulle yliopistossa. Koulutus ei

kannatellut, vaan hajotti voimia. Hänen kertomuksessaan korostuu pettymys

korkeakoulutuksen lupaaman hyvän vähäisyyteen suhteessa sen vaatimiin uhrauksiin. Hän

toivoo, että jako työväen ja keskiluokan välisiin koulutuspolkuihin ei olisi ollut niin jyrkkä siinä

vaiheessa, kun joutui tekemään koulutusvalintojaan ensin lukioon ja sieltä umpimähkään

jonnekin, mihin sieltä kuului hakeutua.

5.2.2 Henkisesti vahva ihminen Seuraava tarina alkaa, kun päähenkilö 1980—1990-lukujen taitteessa syntyy eräässä

suomalaisessa kaupungissa. Hänen molemmat vanhempansa ovat opiskelleet yliopistossa.

Tytär on tekemisissä molempien kanssa, vaikka asuukin ”turvallisessa ja hyvässä kodissa” vain

toisen kanssa. Hän soittaa pianoa, laulaa kuorossa, on kesäisin leireillä ensin osallistujana ja

sitten ohjaajana, matkustelee Euroopassa ja mökkeilee. Hän on kiinnostunut tapahtumien

järjestämisestä ja kansainvälisistä kontakteista. Lukiolaisena hän pääsee ensin kielikurssille ja

sitten koulun järjestämälle opintomatkalle Saksaan. Lukion välitodistusta tutkaillessaan hän

tulee siihen tulokseen, että oppiaineista häntä kiinnostaa saksa ja päättää hakea opiskelemaan

sitä.

Ylioppilaskeväänä päähenkilö hakee Joensuun yliopistoon ja pääsee, mutta lykkää aloitusta

vuodella, koska on saanut au pair -paikan Saksasta. Hänellä on Joensuussa päin sukulaisia,

joten kaupunki on ennestään tuttu ja maakuntaan on vahvat siteet. Hän on kuvitellut, että

opiskelu olisi suurelta osin vain kevyitä kulttuuriopintoja saksankielisistä maista, mutta se

osoittautuukin vaikeaksi kieli- ja käännöstieteelliseksi analyysiksi ja perusteiden etsimiseksi

erilaisille käännösratkaisuille: ”täytyypä nyt paljon lukea ja ymmärtää asioita.” Sivuaineiksi

valikoituvat mediakulttuuri ja viestintä, markkinointi ja matkailuopinnot, jotka ovat erityisen

innostavia. Opintojen ohessa hän työskentelee vaatekaupanmyyjänä koko Joensuussa olonsa

ajan. Akateemisten vanhempien lapsena hänellä ei ole suuria vaikeuksia sopeutua yliopistoon

ja suuntautua sen jälkeiseen tulevaisuuteen. Henkisesti vahva ihminen yllättyy kieliopintojen

Page 67: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

63

vaativuudesta, mutta sopeutuu nopeasti ja valitsee työelämätietoiset sivuaineet ja suorittaa

peräti kaksi työharjoittelua.

Eräänä syksynä isä sairastuu vakavasti. Päähenkilö matkustaa edestakaisin kotikaupungin ja

Joensuun väliä ja muutaman kuukauden jälkeen isä kuolee. Sinä lukuvuonna opiskelusta ei

tule juuri mitään. Sairausloman ja ystävien ja läheisten tuen avulla hän toipuu. Hän aloittaa

opinnot ja työt heti kun pystyy:

mä en halunnu antaa niiden asioiden sotkee mun koko elämää. Et en mä, koska

mä sen verran tiedostin, et jos mä nyt en jatkais syksyllä opintoja, niin

alottaisinko mä sit taas loppuvuodesta, ja ens vuonna? Mä pelkäsin sitä, et mä

jään johonki kuoppaan. Ja kuitenki mä oon aina ollu sellanen ihminen, et mä

oon aina halunnu elämässä eteenpäin, aina. Enkä jäädä vaan junnaamaan

jonneki neljän seinän väliin ja vetää verhot kii. Et jotenki, aina sit. Et eteenpäin

meneminen, et se on tärkeetä, et sillai henkisesti vahva.

Opiskelut ja työt lähtevät taas sujumaan. Myös työharjoittelu, jossa on tuttua

tapahtumanjärjestämistä ja kansainvälisiä osallistujia ja jossa saa olla ”joka paikan höylä” on

innostava ja siitä saa onnistumisen kokemuksia ja tuntumaa suuntaan, johon haluaisi

työelämässä tähdätä.

Gradunteko on opettavaista, vaikka ensimmäinen graduseminaari meneekin huonosti: ”mä

ajattelin, että ei hitto, et mihin täs nyt, et mihin täs nyt mennään. Et oonks mä nyt sit vaan

niitä, jotka ei vaan kerta kaikkiaan päässy siihen gradun tekemiseen kiinni”. Hän pääsee

kuitenkin toiseen seminaariin, jossa saa kehiteltyä itselleen kiinnostavan aiheen ja hyvää

ohjausta. Opintojen viimeinen loppusuora sujuu säntillisesti puurtaen Helsinkiin muuton ja

toisen työharjoittelun ohessa. Työharjoittelu on ministeriössä, jossa ”pääsi aika erilaisiin

näköpiireihin, että mitä, mikä tätä maailmaa myös osaltaan pyörittää […] olin siellä kyllä oikein

onnellinen harjoittelija, kun pääsin mukaan”. Opinnoissa jääkin hieman kaihertamaan se, että

jos olisi ajoissa tajunnut, olisi hän ”halunnut ehkä lukea jotain yhteiskuntatieteitä tai

valtiotieteitä, jotain näitä.” Samoin yrittäjyys ja kääntäjän ammatissa tarvittavat

tietojärjestelmät ja ohjelmistot olisivat voineet olla opinnoissa vahvemmin esillä.

Päähenkilö on kuitenkin oppinut substanssiosaamisen ohessa paljon erilaisia työelämätaitoja.

Esimerkkeinä kertoja mainitsee ajan ja kalenterin hallinnan niin, että saa kaiken hoidettua

Page 68: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

64

ajallaan päällekkäisyyksistä huolimatta, valintojen perustelun, priorisointi-, delegointi-, avun

pyytämis- ja tiedonhakutaidot. Viimeinen opiskeluvuosi gradun kirjottamisineen työpäivän

jälkeen ja viikonloppuisin on rankka: ”musta tuntu, että mä olin ihan hirveen uupunut jollain

tavalla. Mutta sitä vaan sitten kantaa sen kaiken siinä harteillaan ja jaksaa eteenpäin.”

Päähenkilö taistelee, ja suorittaa opinnot loppuun.

Valmistumisen jälkeen on huojentunut olo, kun ”prosessi on vihdoin valmis. Et nyt voi mennä

uutta kohti. Mutta se olikin taas mielenkiintonen se työnhaku, mitä nyt tän kesän jälkeen on

ollu. Eli ei ollu helppoa.” Vaikka Uudellamaalla on paljon työpaikkoja tarjolla, on hakijoidenkin

määrä valtava. Satojen työnhakijoiden massoista erottautuminen tuntuu mahdottomalta,

vaikka ”CV on ihan hyvä, että siellä on jatkuvasti ollu osotus siitä, et on ollu [..] et eiks nyt näy

CV:stä, että tämä olis aktiivinen, et tää oli sillai, et voi hitto.” Puolen vuoden päätoimisen

työnhaun jälkeen alkaa hiipiä jo paniikki ja epätoivo mieleen:

Mut sit se, että kun on syyskuu ja mitään ei kuulu, ja lokakuu ja mitään ei kuulu,

ja marraskuu ja mitään ei mistään kuulu. […] Mulle tuli pieni epäluottamus

tuossa marras- joulukuun vaihteessa, just ennen itsenäisyyspäivää, et tässäkö

tää menee? Et ens vuos alkaa sillee, et ei vieläkään töitä, et ei mitään.

Ystävät ja kontaktit viimeisimpään harjoittelupaikkaan pitävät työttömyyden pitkittyessä

kasvavaa epätoivoa loitompana: ”Oon nyt käyny sieltä edellisen harjoittelun kautta näissä

seminaareissa ja nähny paljon kavereita, niin on pitänyt mut syksyn koossa siten, että ei oo

tullu semmosta, et mitä tässä nyt, tämä työttömyys.” Tavoite on ollut työllistyä vuoden sisällä

valmistumisesta, mutta se näyttää erittäin epävarmalta.

Sitten yllättäen, juuri kerrontahetkeä edeltävällä viikolla päähenkilö saa tiedon, että on

päässyt EU:n palkalliseen 5 kuukauden kääntäjäharjoitteluun Brysseliin. Huojennus on

valtava: ”Nyt mulla on hyvä tilanne. Nyt mulla ei oo enää mikään stressi […] Kyl se niinku

huojentaa nyt tässä välissä, et nyt mä jaksan.” Harjoittelupaikan saamisen kertoja arvelee

johtuvan siitä, että päähenkilö on kieli-, viestintä- ja organisointitaitoinen. Vaikka paikka on

vain viideksi kuukaudeksi, päähenkilö ei suostu ajattelemaan sen jälkeistä mahdollista

työttömyyttä: ”Mä kieltäydyn ajattelemasta sitä ens kesää.” Hän toivoo, että Belgiasta tai

Saksasta löytyisi jotain töitä harjoittelun jatkoksi tai että se poikisi jotain muita työtilaisuuksia

siellä syntyvien kontaktien kautta.

Page 69: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

65

Kertoja näkee päähenkilön koulutus- ja urapolulla säännönmukaisen mallin, jossa aina jonkun

koulutusrupeaman päätökseksi lähdetään ulkomaille:

Kun mä halusin lähteä peruskoulun päätteeksi sinne kielimatkalle, lukion

jälkeen mä halusin lähteä au-pairiks ja nyt sit yliopisto-opiskelujen jälkeen tulee

taas tää joku ulkomaanmatka. Että mulla on selvästi ollu tämmönen, joku

rakennelma tässä. Että tehdään aina joku pätkä, sit tavallaan lähdetään

johonkin seikkailemaan. Ja sit taas joku pätkä.

Kertoja näkee hyvin mahdollisena, että Brysselin kautta päähenkilölle voisi avautua uusia

tilaisuuksia, tai sinne voisi jäädä joksikin aikaa. Hän myös arvelee, että voisi lähteä Lappiin

matkailualan töihin. Kun on valmis muuttamaan työn perässä, voisi Lappi tällä hetkellä tarjota

pysyvämpääkin työtä matkailualalla.

Julkisen sektorin työ olisi kuitenkin päähenkilölle mieluisin, sellainen, jossa olisi ”joku

yhteiskunnallinen linkki.” Opettajan pedagogisia opintoja hän ei ole missään vaiheessa

harkinnut, koska ei halua koulumaailmaan. Toinen vanhemmista työskenteli päähenkilön

lapsuudessa opettajana, ja

kanto kotiin aina ne työt, et aina oli koepinkka ja aina oli se työpöytä ja

työpöydän ääressä oltiin [..] mä haluan enemmän liikkuvampaa työtä ja

enemmän jotain semmosta, ehkä matkustelua ja […] joku yhteiskunnallinen

linkki, et katotaan, mitä se sitten tulee olemaan.

Tällä hetkellä tärkeintä päähenkilölle on kuitenkin töihin kiinni pääseminen. Varsinkin

harjoittelu ministeriössä toi uskoa omaan pärjäämiseen, jonka siivittämänä voi rohkeasti

tähdätä kaikenlaisiin paikkoihin ja mahdollisuuksiin. EU-harjoittelu on ensimmäinen tämän

haaveen toteutuma. Aikaisemmin matkailuala on tuntunut enemmän realistiselta.

Taloudellisen epävarmuuden ja vähän väliä toistuvien laskusuhdanteiden päähenkilössä

herättämiä ajatuksia kertoja kuvaa seuraavasti:

Maailma muuttuu tällä hetkellä hyvin vahvasti. Ens vuonna on paljon tärkeitä

vaaleja, mitä käydään. Saattaa olla et Italia vie kohta koko euron mennessään.

Mut mä jotenki kieltäydyn itse stressaamasta sitä ens kesää. Et mulle nyt ois

hirveen tärkeetä päästä johonki pysyvään työhön ja pysyvään palkkaan, koska

se, joku laman saapuminen näihin vuosiin. Se saattaa olla hyvinki lähellä. Enkä

Page 70: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

66

mä sit tiedä, kun eurokriisi vasta oli 2008:sta eteenpäin, että kestääkö se toista

kriisiä nyt uudestaan näin lyhyen ajan sisällä. Voi olla, että aikamoisiakin

mullistuksia tässä saattaa vielä tulla.

Uuden laman mahdollisuus ja pysyvien työpaikkojen väheneminen entisestään herättää

päähenkilössä kovaa huolta. Euroopan ja globaalin mittakaavan epävarmuus ja

talousongelmat heijastuvat myös henkilökohtaiseen elämään. Kertoja osaa eritellä

maailmanlaajuisia vaikutuksia päähenkilön elämään ja on edellisten tarinoiden kertojia

huomattavasti enemmän huolissaan näistä vaikutuksista.

Kaikesta huolimatta päähenkilö uskoo, että kunhan on valmis muuttamaan työn perässä ja

tarttumaan tarjolla oleviin mahdollisuuksiin laajalla skaalalla, vakituisempaa työtä jossain

vaiheessa kyllä löytyy jostain.

Totta kai se sit just, niinku jotain opintolainen maksamista, […] aina otin sen,

mitä sitä sai kuukausittain ottaa. Mut sillai en, en suostu stressaamaan.

Mennään nytki puoli vuotta kerrallaan ja sit toivotaan, et löytyy jotain

pysyvämpää. Et jos se pysyvä on vaikka siellä Pohjois-Suomessa, niin sit se on.

Pääasia et pääsee nyt siihen leipään kiinni jollain tavalla. Et ei tässä.

Kertoja vakuuttaa päähenkilön olevan valmis kestämään epävarmuutta tulevaisuudestaan.

Hän kertoo miten päähenkilö ikään kuin valmentaa itseään olemaan huolestumatta ja

murehtimatta tulevaisuutta. Hän aikoo luottaa vaikka väkisin siihen, että kaikki järjestyy. Hän

tekee kovasti töitä vakuuttaakseen kuulijan, että pysyy luottavaisella mielellä ja jaksaa.

Koulutuksen merkitys on tässä koulutusta ja työllistymistä koskevassa kertomuksessa ja tämän

päähenkilön tulevaisuuden huolen suunnasta kerrotussa narratiivisessa identiteetissä

keskeinen. Tutkinnon sisältö on toissijainen, mutta maisterin tutkinnon suorittaminen

ylipäänsä ”tarkoittaa työllistymisen kannalta aivan kaikkee [… Se] on ihan äärimmäisen tärkeä

ihan senkin kannalta, että siellä on esimerkiks tullut suoritettua semmonenkin asia kuin

virkamiesruotsi.” Vaikka CV olisi miten hyvä ja vaikka olisi käytännössä kuinka taitava, ei ilman

tutkintotodistusta pääse esimerkiksi valtion työpaikkoihin ollenkaan:

Jos mä nyt hakisin töitä ilman sitä korkeakoulututkintoa, niin kyllä siinä saattais

jo jonkun verran stressi nousta. En mä tiiä millä enää tuolla erottuis. Kaikki

kuitenki on tehny paljon elämässään, muutki hakijat. Et kyl se kannatti se vaiva

Page 71: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

67

nähdä, vaikka se tuntuki välillä hyvin isolta työmaalta. Et eiks tää niinku

koskaan, tää kävely tänne Carelialle lopu, tai eiks tää koskaan täällä Agoralla

lopu, mut kyl se sit kuitenki palkitsi.

Vaivannäkö on ollut sen arvoista ja yksi palkinto on siitä jo saatu, ensimmäinen palkallinen

paikka ja vieläpä EU:n virkamiehistössä.

5.2.3 Urheilijanuorukainen Kuudes tapaus on kertomus yhteiskuntapolitiikasta lähes vuosi sitten valmistuneesta nuoresta

miehestä, joka on erittäin tietoinen yliopistokoulutuksen yleisestä hyödystä suhteessa

parhaillaan vallitseviin yhteiskunnallisiin reunaehtoihin ja työmarkkinanäkymiin.

Vientiteollisuudessa tehtaalla työskentelevän isän ja omaa yritystä pyörittävän äidin ainoana

lapsena hän on elänyt urheiluharrastuksille omistautuneen lapsuus- ja nuoruusajan

suomalaisessa pikkukaupungissa. Urheilu kilpasarjatasolla jatkuu myös opiskeluaikana, vaikka

paljon muutakin on tullut tehtyä opiskelijapolitiikkaan ja opiskelijarientoihin

osallistumisineen. Kertojan mukaan urheilu on tuonut päähenkilön elämään ja opiskeluun

pelkästään positiivista vaikutusta. Yhteiskuntapolitiikan hän valitsi, koska on ollut aina

kiinnostunut historiasta ja yhteiskuntaopista ja seurannut lehdistä, mitä maailmalla tapahtuu.

Opiskelupaikkakunta valikoitui sen mukaan, että se sijaitsi kohtuullisen lähellä

kotipaikkakuntaa.

Noin vuosi ennen haastattelua valmistunut nuori mies on parhaillaan töissä paikallisen

urheiluseuran markkinointi- ja hallintotehtävissä, mutta tähyää jo eteenpäin, vaikka on ollut

tässä työssä vasta viikon. Hän arvelee, että työllistyi osittain oman urheilu- ja

valmennustaustan, osin johtamisen ja urheilujohtamisen sivuaineopintojen ansiosta. Tutkinto

on yhteiskuntatieteiden alalta ja ykköshaaveena on ollut virkamiesmäinen ura julkisen

sektorin tai järjestökentän palveluksessa, mutta valmistumisen jälkeisen melkein vuoden

työttömyyden ja hanttihommissa olon jälkeen ovat yksityiset yrityksetkin alkaneet näyttäytyä

mahdollisina työllistymispaikkoina. Mahdollisuus työllistyä myös urheilun pariin on yksi

vaihtoehto, joka nyt onkin jo toteutunut. Kilpailu työpaikoista on kovaa ja jälkeenpäin kertoja

Page 72: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

68

harmittelee, ettei päähenkilö hakeutunut oman alan töihin jo opiskeluaikana vaan meni

parempia palkkoja opiskelijalle maksaviin tehdas- tai kaivostöihin. Oman alan kokemusta hän

sai vasta kansainvälisessä työharjoittelussa, joka onkin yksi merkittävimmistä opiskeluun

liittyvistä kokemuksista.

Laaja-alainen katsantokanta yhteiskunnan ja maailman asioihin, pintaa syvemmälle

näkeminen, medialukutaito ja analyyttinen ajattelutapa ovat yliopistokoulutuksen myötä

saatuja taitoja. Kouluttautuminen ja ”kaikki mikä siihen liittyy” on tullut pitkän koulutuksen

myötä osaksi päähenkilöä itseään ja sen vaikutus minäkuvaan on suuri. Työharjoittelun ohella

gradunteko ja seminaarimuotoinen, keskusteleva opiskelu olivat opintojen hyödyllisintä antia.

Enemmän olisi pitänyt tosin olla yhteyksiä työelämään ja erilaisiin ”sidosryhmiin.” Kertoja

kuvaa, että opintoihin hakeutuessaan päähenkilö ajatteli, että yhteiskuntapolitiikka kattaisi

laajan skaalan kaikenlaista yhteiskuntaa koskevaa tietoa, josta olisi sitten voinut valita, mihin

perehtyy tarkemmin. Opetus keskittyi kuitenkin vain tiettyihin osa-alueisiin, jolloin omaa

suuntautumista piti hakea valmiina annettujen alueiden ulkopuoleltakin.

Kertoja kuvaa miltei oppikirjamaisesti 2000-luvun työelämän muutosta ja soveltaa sitä

päähenkilön taiteiluun työllistymispolullaan. Hän kertaa, miten laskusuhdanteen ja nykyisen

markkinavetoisen elinkeinopolitiikan aikaan työtä ei vain ole kaikille tarjolla ja kun ihmisiä jää

pois, uusia ei palkatakaan tilalle, eikä pelkkä tutkinto enää tuo ”varmaa valtion leipää”

julkisessa organisaatiossa. Kertoja toteaa, että ”varsinkin korkeakoulutetun pitää pystyä itse

itselleen luomaan se työpaikka jollain osaamisella ja myymään se sitten sille työnantajalle.”

Työharjoittelussa hän sai luottamusta siihen, että osaa ja pystyy tekemään monenlaista.

Valmistumisen jälkeen hän oli kesän töissä tuttavan rakennusalan yrityksessä, mutta syksyn

tullen alkoi edistää oman alan töihin pääsemistä menemällä TE-toimiston kurssille. Siellä

tapaamansa henkilön kautta hän sai nykyisen työpaikkansa. Kertoja kuvaa päähenkilön

tilannetta:

Nyt ollaan tuossa hetki ja kartutetaan sitä kokemusta ja kasvatetaan verkostoja

[…] mun pitää kasvattaa sitä työkokemusta ja hommata vähän sitä alustaa, millä

sitten tulevaisuudessa edetä tuossa hommassa, että ei mun tarkotus oo tuohon

Page 73: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

69

pitkäksi aikaa niin kun vuosiksi jäädä, että tämä on yksi kokemus ja sen jälkeen

etitään taas muuta.

Suunta vaikuttaa olevan selkeä ja motivaatio päämäärään pääsemiseksi vahva. Päähenkilö

tietää, miten työkokemusta kartuttamalla vähä vähältä voi edetä kohti varsinaista

päämääräänsä, oman alan töitä palkansaajana.

Laman aikaan yliopistosta vastavalmistuneena päähenkilö on samassa, ei ”kovin ruusuisessa

tilanteessa” muiden työnhakijoiden kanssa. Vaikka tilanne on vaikea, hän järkeilee, että

ei kannata heti lannistua, vaikka niitä töitä ei löytyiskään, että sillä lailla mä oon

yrittäny sen ajatella ja viime vuodenkin aikana ajattelin, ku niitä ei löytyny, että

ei se helppo tilanne oo ja en usko että se muutamaan vuoteen vielä siitä

helpottuukaan, että pitää vaan yrittää olla sinnikäs ja ottaa kaikki ne hommat,

mitä saa ja repiä niistä se hyöty irti tulevaisuutta varten.

Vaikka lama vaikuttaa taas jatkuvan epämääräisen pitkälle tulevaisuuteen, on pieniä

edistysaskeleita kuitenkin aina tarjolla hyödynnettäviksi. Optimismi ja usko omiin kykyihin on

vallitseva asenne tässä kertomuksessa. Vaikka ajat ovat vaikeat, ei se lannista, vaan antaa

päähenkilölle tilaisuuksia osoittaa, miten pienistäkin palasista saa rakenneltua askelmia

haluamaansa suuntaan.

Tarinan juoni sekä päähenkilön narratiivinen identiteetti vaikuttaa ricoeurilaisittain tulkiten

olevan hämmästyttävän särötön. Päähenkilön urheilijuus kannattelee hänen identiteettiään

aika lailla samana lapsuudesta opintojen kautta työelämään, jossa virkamiesuran lisäksi on

yhtenä mahdollisuutena myös urheilun parissa työskentely. Perhetaustassa on sekä vakaan

työntekijäuran tehnyt isä että yrittäjänä itsensä työllistänyt äiti, jonka esimerkki auttaa

hahmottamaan myös yrittäjyyden ja itse itselleen työpaikan luomisen yhtenä todellisena

vaihtoehtona. Juonen tasolla varsinaisia vastavoimia ei tunnu henkilön pyrkimyksille olevan,

ellei työpaikkojen vähäisyyttä ja helpon työllistymisen suoraan omalle alalle vaikeutta oteta

huomioon. Päähenkilö ei tunnu hirveästi muuttuvan kertomuksen edetessä eikä hän kohtaa

ulkoisia eikä sisäisiä ristiriitoja matkallaan urheilevasta lapsesta urheilevaksi

korkeakoulutetuksi työnhakijaksi. Urheilu kulkee punaisena lankana henkilölle lapsuuden

harrastuksena, nuoruusaikojen kilpaurheiluvaiheen aikaan varsinaisempana elämänsisältönä

ja opiskelujen keskivaiheista alkaen vastapainona varsinaiselle tekemiselle. Nyt,

Page 74: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

70

kerrontahetkellä, se on edelleen tärkeä harrastus ja sen lisäksi työympäristö, joko lyhyemmällä

tai kenties pitemmälläkin tähtäimellä.

Vaikka yliopisto-opinnot eivät täysin vastanneetkaan sitä odotusta, jonka päähenkilö niille oli

etukäteen asettanut, on niistä saatu hyöty kuitenkin selvästi suuri. Hän on saanut

kansainvälistä kokemusta sekä opiskelijavaihdossa että työharjoittelussa, oppinut ajattelun

taitoja, avartanut katsantokantojaan ja ymmärrystä yhteiskunnasta ja maailmasta ja

sisäistänyt osaksi itseään, omaan minäkuvaansa sitä, mitä pitkän korkeakoulutuksen kautta

voi saada. Gradunteko on myös antanut mahdollisuuden oppia syvällisesti itse valitusta

aiheesta. Kaiken kaikkiaan tämän tarinan päähenkilön tuleminen siksi, mikä hän nyt on, on

esitetty minulle miellyttävän analyyttisesti ja jo valmiiksi tutkimukseni kontekstiin sijoitettuna

ja viimeaikaisen yhteiskuntatutkimuksen termein esitettynä.

Syy tähän voi olla se, että olin esitellyt haastattelupyynnössäni tutkimuksen aiheen ja

kontekstin sen verran tarkkaan, että haastateltava yhteiskuntapolitiikan opintojensa kautta

siihen pystyi vastaamaan niin tutkimustiedon, oman kokemuksensa, samassa tilanteessa

olevien opiskelijatovereidensa kuin akateemisten työllistymiskurssilla mahdollisesti saamansa

informaation pohjalta. Hänellä oli erittäin selkeä käsitys vallitsevasta globaalista ja

kansallisesta taloustilanteesta, joka vaikuttaa työmarkkinoihin siten, että parhaillaan oli

määrittelemättömän pitkä laskusuhdanne, mutta nousun aikaan työtä taas on, mutta ei tietoa

millaista. Perinteiset virkamiesurat eivät todennäköisesti urkene heti eivätkä kerralla

kenellekään, mutta ovat kuitenkin mahdollisia. Päähenkilölle on erittäin selkeää myös se, mitä

hänen kannattaa tehdä, että pääsee urallaan eteenpäin ja mitä hän olisi voinut tehdä toisin jo

opiskeluaikana, jotta olisi jo nyt paremmissa asemissa.

5.3 Yhteenveto tuloksista

Tässä alaluvussa palaan kaikkien tarinoiden kautta saatuihin keskeisiin tuloksiin ensin tarina

kerrallaan eriteltyinä taulukon muodossa. Sen jälkeen luonnehdin eri sukupolvien tarinoiden

keskeisiä eroja ja teen synteesiä kaikista tarinoista saaduista tuloksista.

Page 75: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

71

TAULUKKO 1. Eri tarinoista saatuja tuloksia

Akateemisten vanhempien lapset näyttävät hakeutuvan yliopistoon itsestään selvästi, ilman

ajatusta muusta koulutusväylästä. Niillä päähenkilöillä, joilla on jo etukäteen ollut jonkinlainen

käsitys siitä, millaista yliopistossa on ja millaisia valmiuksia se mahdollisesti antaa, näyttää

olevan paremmat edellytykset kanavoida sen anti omaksi tulevaisuuden pääomakseen.

Ensimmäisen polven akateeminen ja Urheilijanuorukainen ovat tässä mielessä yhtä heikossa

asemassa kuin aineistoni kolmas ei-akateemisten vanhempien jälkeläinen. Vaikuttaa

kuitenkin, että he ovat paremmin sinut sekä lähtökohtiensa että opiskelun myötä aukeavan

keskiluokkaisemman tulevaisuutensa kanssa. Tunnollinen alisuoriutuja ei ole tässä mielessä

yhtä määrätietoinen tai onnekas jäädessään paljolti ilman opiskelijayhteisön tukea

omistautuessaan ensi kädessä muihin velvoitteisiin.

Jos työväenluokasta tulevilla päähenkilöillä on ollut tavoitteena niin sanottu siisti sisätyö ja

vanhempiaan korkeampi sosiaalinen asema, koulutus näyttäisi edelleen toimivan väylänä

1993

2016

tarina Määrätietoinen ajelehtija

Ensimmäisen polven akatee-

minen

Lääkärin lapsi Tunnollinen alisuoriutuja

Henkisesti vahva ihminen

Urheilijanuoru-kainen

vanhemmat akateemi-nen/alempi toi-

mihenkilö

työläisamma-teissa

akateemiset työläisam-matti/yk-sinyrittäjä

akateemiset työläisam-matti/pienyrit-

täjä

yliopistoon hakeutumi-

nen

itsestäänselvä, sisarukset tosin opistoasteella

ei itsestään-selvä, ensin opistoaste

itsestäänselvä ajautuu virran mukana

itsestäänselvä harkittu päätös

sosiaalinen nousu/ lasku

pysyy nousee laskeeko hie-man?

nouseeko hie-man?

pysyy nousee

oma perhe on on on on ei ei

lama vs. tule-vaisuus

ei haittaa huolestuttaa, ja vaikka selviän,

taso ei riitä

ei haittaa ei haittaa huolestuttaa, mutta selviän

ei haittaa

usko koulu-tuslupauk-

seen

uskoo itses-täänselvän vä-linpitämättö-

mästi

uskoo päättä-väisen lujasti

uskoo itses-täänselvän vä-linpitämättö-

mästi

ei usko uskoo, mutta tietää rajoituk-

set

uskoo, mutta tietää rajoituk-

set

koulutusodo-tukset ja nii-

hin vastaami-nen

tietää mitä odottaa, sopeu-tuu ja saa mitä

tarvitsee

ei tiedä mitä odottaa, sopeu-tuu kuitenkin ja saa mitä tarvit-

see

tietää mitä odottaa, so-

peutuu ja saa mitä tarvitsee

ei tiedä mitä odottaa, ei so-peudu, ei saa mitä tarvitsee

ei ihan tiedä, mutta sopeu-tuu, ei ihan

vastaa tarpeita

ei ihan tiedä, mutta ottaa

itse selvää, so-peutuu, aika hyvin vastaa

tarpeita

Page 76: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

72

sellaiseen tulevaisuuteen. Tunnollisen alisuoriutujan pitkittyneellä koulutuspolulla tämäkin

toteutuu epävarmemmin kuin kahdella normaalissa aikataulussa valmistuneella

työläistaustaisella päähenkilöllä. Akateemisten vanhempien lapsilla mielikuva tulevaisuuden

yhteiskunnallisesta asemastaan on pysynyt suunnilleen samalla tasolla kuin vanhempiensa,

poikkeuksena Lääkärin lapsi, jonka tulevaisuusvisio on vähemmän arvostetulla akateemisella

alalla kuin vanhempansa.

Laman oletettava vaikutus päähenkilön tulevaisuuteen ja siitä huolissaan oleminen on

kertomuksissa yllättävän vähäistä. Suurin osa kertojista on sitä mieltä, että kyllä päähenkilö

lamasta huolimatta selviytyy. Eroa tosin on siinä, mitä kukin laskee selviytymiseksi ja

perusteluissa, minkä turvin tuo selviytyminen tapahtuu. 1993 haastatellut akateemisten

lapset Määrätietoinen ajelehtija ja Lääkärin lapsi sekä 2016 valmistunut välisukupolven

Tunnollinen alisuoriutuja eivät ole huolissaan, koska heidän sosiaaliset verkostonsa ovat niin

lujat, että ne kannattelevat huonojenkin aikojen yli. 2016 valmistuneet ei-perheelliset

Urheilijanuorukainen, ja jonkin verran väkinäisemmin myös Henkisesti vahva ihminen, taas

luottavat omiin voimavaroihinsa, koulutuksen voimaan ja työelämän tuntemukseensa niin,

että uskovat pärjäävänsä. Ensimmäisen polven akateeminen on samassa mielessä selviytyjä,

koska hänellä on jo työpaikka. Hänen kannaltaan se ei kuitenkaan ole varsinaista selviytymistä,

koska hän on joutunut takaisin alalle, josta koulutuksen kautta halusi nimenomaan pois.

Henkisesti vahva ihminen ja Urheilijanuorukainen ovat valmiita aloittamaan alemmalta tasolta

ja kipuamaan vähitellen kohti tavoitettaan. Vaikuttaakin siltä, että päähenkilöiden muut kuin

opiskeluun ja työhän liittyvät elämänalueet ja sosiaaliset suhteet vaikuttavat merkittävästi

heidän kokemukseensa voimavaroistaan ja uhkatekijöiltä suojassa olostaan.

Eri tarinat juonentuvat päähenkilöidensä kautta eri tavoin joko enemmän kärsijyyden tai

toimijuuden tarinoiksi (ks. tämän työn Luku 3, s. 18—19 ja 23). Tarinat voitaisiin asettaa

toimijuuden ja kärsijyyden janalle niissä kuvatun vastuun- ja syytteenalaiseksi asettumisen tai

säälin kohteeksi joutumisen määrän mukaan. Olen tiivistänyt analyysilukujen kuvailevia

osioita alla oleva taulukon riville juonentuminen. Kunkin tarinan juonen ytimen olen

kiteyttänyt tarinoiden otsikkoon, joka toimii myös päähenkilön luonnehdintana.

Page 77: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

73

TAULUKKO 2. Toimijuuden ja kärsijyyden jana sekä juonentuminen

Eniten vastuussa teoistaan näyttävät olevan itse asioista selvää ottaneet ja sinnikkään

määrätietoiset Urheilijanuorukainen, Ensimmäisen polven akateeminen ja Henkisesti vahva

ihminen. Näistä Ensimmäisen polven akateeminen kuvautuu kuitenkin myös laman armoilla

olevaksi ja Henkisesti vahvaa ihmistä uhkaa uupuminen ja työmarkkinoiden sivuraiteelle

joutuminen. Toimijuus tarinoissa kerrotaan selkeänä etenemisenä kohti tavoitetta. Enemmän

kärsijöiden piirteitä kertomusten päähenkilöt taas saavat Määrätietoisen ajelehtijan, Lääkärin

lapsen ja Tunnollisen alisuoriutujan tarinoissa. Niissä päähenkilöt pikemminkin ajelehtivat

virran mukana. Heidät kuvataan vain osittain itse vastuullisiksi siitä, missä kulloinkin ovat ja

mitä kulloinkin tekevät. He selittävät tekemiään ratkaisuja selkärangattomuudella,

lapsellisuudella, velvollisuuksilla ja tiedon tai viisauden puutteella. Kaikki he kuitenkin

kuvautuvat myös toimijoina, jolloin heistä löytyy myös tehoa ja päämäärätietoisuutta. Näissä

tilanteissa he ottavat myös vastuuta elämänsä ratkaisuista ja kunniaa saavutuksistaan.

Kaikki 1993 haastatellut kuvaavat yliopistollista koulutuspolkuaan yksiselitteisen positiivisena

ja hyvänä kokemuksena. 1990-luvun alkupuolella oli vielä aikaa opiskella pitkään ja hartaasti

työmarkkinakelpoisuuden siitä kärsimättä. Mikään tuohon aikaan sijoittuvista kertomuksista

ei kyseenalaista koulutuksen arvoa päähenkilöiden elämän välttämättömänä ja itsestään

selvänä rakennusaineksena. Se tarvitaan, jotta potentiaali aktuaalistuu, tullaan siksi, miksi

halutaan tulla ja ollaan menossa sitä kohti, minne halutaan mennä. Vaikka 1990-luvun lama

oli pahimmillaan juuri haastatteluhetkellä, eivät kertojat sitä vielä tienneet. Vielä eivät laman

vaikutuksetkaan tehostamisineen ja leikkauksineen olleet iskeneet täydellä tehollaan

työelämään, jossa päähenkilöt eivät vielä täysin olleet mukanakaan.

toimi-juus

Urheili-januoru-kainen

Ensimmäisen polven aka-teeminen

Henkisesti vahva ihmi-

nen

Määrätie-toinen aje-

lehtija

Lääkärin lapsi

Tunnollinen alisuo-riutuja

kärsi-jyys

juonen-tuminen

kaikki me-nee hel-posti ja hyvin

sinnikkäästi ponnistellen lopussa kiitos

seisoo

ystävien ja läheisten

tuella mää-rätietoisesti

puurtaen kohti me-nestystä

ensin juh-lintaa ja sel-kärangatto-muutta, sit-ten ryhtiä ja kunnon elä-

mää

kamalasta ta-kaisin Helsin-

kiin, hengailua, nauramista,

lapsiperhear-kea, ihanaa opettamista

ajelehtimista, aut-tamista, tove-

ruutta, parisuh-detta, lapsia, näyt-

tämistä, kyseen-alaistusta, katu-

musta

Page 78: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

74

Työlään, kalliin ja vuosia vieneen opiskelun kannattavuutta ei myöskään tarvinnut pohtia. Se

oli hyvä investointi. Kukaan 1993 haastateltu ei ilmaissut pettymystä tai katkeruutta eikä ollut

varsinaisesti siirtynyt kannattamaan vaihtoehtoisia elämäntapoja tai arvoja, jossa palkkatyö ei

olisi keskeinen elämänalue. Kaikki olivat vahvassa uskossa siihen, että oma paikka ennen

pitkää löytyy. Koulutuslupaus näytti pitäneen ja henkilöt olivat sinut itsensä, hankkimansa

koulutuksen ja pääpiirteissään myös ympäröivän maailman kanssa.

Toisen aineiston kertomuksista taas hahmottuu aika paljon vivahteikkaampi kuva koulutuksen

merkityksestä. Muuttuneeseen maailmaan jo lapsesta kasvaneet, korkeakoulutukseen 2000-

luvulla hakeutuneet ja sen työelämään valmistuneet päähenkilöt näkevät koulutuksen

edelleen tärkeänä. Se ei kuitenkaan enää riitä, vaan on oltava paljon tietoisempi siitä, mihin

on sen jälkeen menossa, että pystyy vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

Kahden vuoden 2016 kertomuksen päähenkilöt ovatkin hyvin tietoisia siitä, mihin koulutus

pystyy ja mihin se ei pysty erilaisiin tulevaisuuden suuntiin pyrittäessä. Molemmat eksplikoivat

työelämän haasteita ja opiskelunaikaisen ansioluettelon kartuttamisen ja suhteiden luomisen

tärkeyttä. He ovat olleet yliopistossa aikana, jolloin siellä on tietoisesti kehitetty ja resurssoitu

opiskelijoiden ohjausta ja opintojen työelämälähtöisyyttä. Nämä henkilöt näkevät

koulutuksen kannattavana, joskin itsessään riittämättömänä sijoituksena omaan

tulevaisuuteensa. Työelämältä on odotettavissa pätkittäisyyttä ja vähittäistä kapuamista

sinne, mihin haluaa olla menossa. Yhteiskuntatieteet ja kiinnostus yhteiskunnallisista

työelämän ja globaalin elinkeinoelämän reunaehdoista tuntuvat antaneen näille henkilöille

hyviä keinoja ymmärtää ja osata selviytyä tässä maailmanjärjestyksessä.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että tässä tutkielmassa esitellyt kertomukset avaavat sitä

kokemusmaailmaa, missä 1990-luvun jälkeisinä vuosina työelämään siirtyneet yliopistoista

valmistuneet nuoret aikuiset ovat elämänsä suuntia tulkinneet. Niistä voi ehkä myös saada

jonkinlaista kuvaa, miten hidasta työelämän muutoksen edellyttämä vastaus yliopisto-

opintojen ohjaukseen ja sisältöihin on ollut. Väliinputoajasukupolvi oli entisen

maailmanjärjestyksen ja alati kasvavan julkisen sektorin katoamisen ja koulutusjärjestelmän

siihen vielä reagoimattomuuden takia ilman uudenlaisilla työmarkkinoilla tarvittavia taitoja.

Page 79: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

75

Kansallinen ja suuren muuton jälkeisten sukupolvien menestystarina koulutuksen

nostattavasta vaikutuksesta on muuttunut aineistoni valossa yhä työläämmäksi toteuttaa.

Page 80: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

76

6 POHDINTA

Olen tässä tutkielmassa sijoittanut korkeasti koulutettujen ihmisten elämänkertomuksia

yhteiskunnallis-historialliseen kontekstiinsa. Olen tarkastellut suomalaisen korkeakoulutuksen

historiallista kehystä ja yhteiskunnallista merkitystä, hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen

liittyvää koulutususkoa ja koulutuslupausta, koulutusinflaatiota ja korkeakoulutettujen

heikentyvää työllistyvyyttä. Olen myös selostanut 1990-luvun lama-aikaa ja sen jälkeistä

työelämää, jossa ihmiset joutuvat suuntaamaan tulevaisuuteen jatkuvasti muuttuvissa

olosuhteissa. Olen esitellyt Paul Ricoeurin teoriaa narratiivisesta ajasta ja identiteetistä ja

hahmotellut, miten aineistoa voisi tulkita tämän teorian valossa. Sen jälkeen olen kuvaillut ja

analysoinut aineiston ja esitellyt kokoavasti, millaisia vastauksia tämän analyysin tuloksena

aineistolle esittämiini kysymyksiin sain. Tässä luvussa on tarkoitus pohtia, miten kaikki tämä

onnistui ja kuinka kysymyksenasettelua ja analyysia voisi jatkojalostaa.

Ricoeurin narratiivisen ajan ja identiteetin teoria vaikuttaa hyvin käyttökelpoiselta

viitekehykseltä tutkimukselle koulutuksen merkityksestä elämänkulussa. Siitä on myös apua

narratiivisen analyysimetodin kehittelylle tällaista tarkastelua varten. Aineiston

ymmärtämiseen ei narratiivisen tutkimuksen tai teorian perinne tosin tarjoa mitään

varsinaista tekniikkaa. Analyysi tapahtuu hermeneuttisesti aineistoa kuunnellen, sen kanssa

keskustellen, eläytyen ja menetelmää luovasti soveltaen. Tarinoista saadaan tietoa ihmisten

kokemuksista ja tavasta olla maailmassa. Epistemologian kannalta täytyy kuitenkin tunnustaa,

Page 81: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

77

että vaikka tulkinnat tarinoista olisivatkin perusteltuja, toisen ihmisen ajatuksia ei voida

koskaan tietää, vaan tuloksena on aina vain osittainen, vaillinainen ymmärrys.

Analyysiluvuissa olen tulkinnut vuosien 1993 ja 2016 haastatteluaineistojen pohjalta

rakentamiani narratiiveja koulutuksen merkityksestä. Olen sijoittanut tarinat niiden

yhteiskunnalliseen ja historialliseen kontekstiin erityisesti hyvinvointivaltion, laman ja

koulutuslupauksen ja -inflaation näkökulmista. Olen analysoinut niitä muun muassa suhteessa

laman herättämään huoleen ja koulutuslupaukseen, -uskoon ja -odotuksiin sekä sosiaaliseen

asemaan ja liikkuvuuteen. Analyysissani käytän myös Ricoeurin käsitteitä narratiivinen

identiteetti, sedimentaatio ja innovaatio, juonentuminen, toimijuus ja kärsijyys. Osa Ricoeurin

teorian käsitteiden hienosyisyydestä ei ehkä ole täysin relevanttia tämän analyysin kannalta ja

sitä olisi voinut ehkä teorialuvustakin karsia tai ainakin täsmentää, miten se palvelee

narratiivien ymmärtämistä tai tutkimuskysymyksiin vastaamista. Paikoin teorian yhteys

analyysiin on pikemminkin implisiittinen kuin täsmällisesti eksplikoitu. Tätä tutkimusta

jatkojalostettaessa voisi teoriaa operationaalistaa paremmin.

Tutkimuksessa analysoitiin kahden eri aikakauden tarinoita. Asetelma oli mielenkiintoinen ja

onnistunut. Sillä saatiin esille erilaisia orientaatioita suhteessa koulutuslupaukseen ja

työelämään. Vaikka suoranainen vertailu tai yleistys ei ollutkaan tämän tutkimuksen

tavoitteena, voidaan eri aikoina tuotetusta aineistosta havaita koulutuksen merkityksen

painottuminen hieman eri tavalla. Myös yksittäisissä tarinoissa asiat painottuvat eri tavoin ja

joissakin suorastaan vaietaan tietyistä asioista. Niinpä myös tarinoiden analyyseissa on

jonkinasteista epäsystemaattisuutta. Osassa tarinoita puhutaan suoremmin identiteetin

rakentamisesta esimerkiksi suhteessa johonkin, mitä päähenkilö ei ole tai miten hän on

ponnistellut päästäkseen sinne, missä on kerrontahetkellä. Osassa taas kaikki tapahtuu

suhteellisen helposti. Osassa tarinoista on suoraa pohdintaa esimerkiksi lamasta, osassa taas

sitä ei juuri edes mainita.

Jos haastatteluja lukisi tai kuuntelisi vielä eläytyvämmin ja vaikkapa diskurssianalyyttisia

keinoja käyttäen, todennäköisesti tarinoihin löytyisi vielä lisänyansseja tai tässä tutkimuksessa

huomaamatta jääneitä seikkoja. Jos tästä aiheesta ja aineistosta tekisi jatkotukimusta, voisi

Page 82: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

78

olla hedelmällistä myös haastatella ensimmäisen aineiston informantteja uudestaan ja kysyä,

kuinka valmistumishetken visiot toteutuivat ja mitä he parinkymmenen vuoden työelämässä

olon jälkeen ajattelevat koulutuksestaan.

Olen tarkastellut, miten korkeakoulutuksen merkitys tarinallistuu ja juonentuu kahtena eri

aikana ja miten tarinoiden kertojat rakentavat päähenkilöidensä identiteettiä

korkeakoulutettuina. Teoreettinen ja metodologinen kehikkoni antoi välieitä selvitellä, miten

koulutus kerrotaan merkityksellisenä kahden eri sukupolven edustajien kertomuksissa. Pääsin

narratiivien kautta käsiksi ihmisten kokemukseen siitä historiallisesta ajasta, josta kukin tarina

kertoo ja jossa kukin tarina on kerrottu. Erilaisten itseymmärrysten kirjo, jonka pohjalta on

hakeuduttu yliopistoon, opiskeltu ja suunnataan tulevaisuuteen näkyi rikkaana ja erilaisena

näissä kertomuksissa. Tavoitteeni ei ollut esittää edustavaa tai yleistettävää katsausta kunkin

ajan tyypillisistä suhtautumistavoista korkeakoulutukseen ja sen merkitykseen elämänkulussa.

Pystyin kuitenkin esittämään joitakin selkeitä muutoksia korkeakoulutuksen

merkityksellistymisen eroissa näiden kahden aineiston kautta. Vuoden 1993 tarinoissa

korkeakoulutus ei erityisemmin problematisoidu, vaan koulutus vaikuttaa melko

kyseenalaistamattomasti edelleen kannattavan ja kannattelevan. Vuoden 2016 aikana

valmistuneiden tarinoissa koulutus taas saa monivivahteisempia sävyjä eikä näyttäydy

päähenkilöiden elämänkulussa enää yksiselitteisen positiivisena asiana.

Page 83: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

79

LÄHTEET

Ahola, S. 2004. Korkeakoulutus ja työelämä: Lähtökohtia ilmiöön ja sen tutkimiseen. Teoksessa Tynjälä, P., Välimaa, J. & Murtonen, M. (toim.) 2004. Korkeakoulutus, oppiminen ja työelämä: Pedagogisia ja yhteiskuntatieteellisiä näkemyksiä. Jyväskylä: PS-kustannus, 15−36.

Alastalo, M. 2009. Tutkimushaastattelun historia yhteiskuntatieteissä. Teoksessa J. Ruusuvuori

& L. Tiittula (toim). Haastattelu: Tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Tampere:

Vastapaino, 57−77.

Antikainen, A., Houtsonen, J., Kauppila, J., Komonen, K., Koski, L. & Käyhkö, M. 1999. Construction of identity and culture through education. International Journal of Contemporary Sociology 36 (2), 204−228.

Archer, L. & Hutchings, M. 2000. ’Bettering yourself’? Discourses of risk, cost and benefit in ethnically diverse, young working-class non-participants’ constructions of higher education. British Journal of Sociology of Education 21 (4), 555−574.

Aro, M. 2003. Pitääkö koulutus lupauksensa? Sosiologia 40 (4), 313−328.

Bakhtin, M. 1981. The dialogic imagination. Four essays by Mihail Mihajlovic Bakhtin. Holquist, M. (toim.) Austin: University of Texas Press.

Barthes, R. 1993. Tekijän kuolema, tekstin syntymä. Jyväskylä: Vastapaino.

Bauman, Z. 2000. Liquid Modernity. Cambridge: Polity Press.

Bauman, Z. 2007. Liquid Times: Living in an Age of Uncertainty. Cambridge: Polity Press.

Blom, R. (toim.) 1999. Mikä Suomessa muuttui? Sosiologinen kuva 1990-luvusta. Helsinki: Hanki ja jää.

Brown, L. M. 1998. Raising their voices: The politics of girls’ anger. Cambridge: Harvard University Press.

Brunila, K. 2009. Sukupuolten tasa-arvo korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Elias, N. 2000. The Civilizing process: Sociogenetic and psychogenetic investigations. Oxford: Blackwell.

Fogelberg, P., Hearn, J., Husu, L. & Mankkinen, T. 1999. Hard work in the academy: research and interventions on gender inequalities in higher education. Helsinki: Helsinki University Press.

Foucault, M. 1984. Tarkkailla ja rangaista. Helsinki: Otava.

Page 84: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

80

Geyde, S., Fender, E. & Chalkley, B. 2004. Students’ undergraduate expectations and post-graduate experiences of the value of a degree. Journal of Geography in Higher Education 28 (3), 381−396.

Hannerz, E. 2015. (toim.) Performing punk. New York: Palgrave MacMillan.

Heikkinen, H. L. T. 2001. Toimintatutkimus, tarinat ja opettajaksi tulemisen taito: Narratiivisen identiteettityön kehittäminen opettajankoulutuksessa toimintatutkimuksen avulla. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 175. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Hiilamo, H. & Saari, J. 2010. Sosiaalisten mahdollisuuksien politiikka. Teoksessa H. Hiilamo & J. Saari (toim.) Hyvinvoinnin uusi politiikka – johdatus sosiaalisiin mahdollisuuksiin. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu, 13–35.

Hirsjärvi, S. & Hurme, H. 2008. Tutkimushaastattelu: Teemahaastattelun teoria ja käytäntö.

Helsinki: Gaudeamus.

Houtsonen, J. 1996. Koulutusidentiteetin kulttuurisen rakentumisen ainekset: identiteettien tyypittelyt ja elämäkerralliset teemat. Teoksessa A. Antikainen & H. Huotelin (toim.) Oppiminen ja elämänhistoria. Aikuiskasvatuksen 37. vuosikirja. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu. 199−216.

Hyvärinen, M., Hydén, L.-C., Saarenheimo, M. & Tambokou, M. (toim.) 2010. Beyond narrative coherence. Amsterdam: John Benjamins Publishing Company.

Hämäläinen, U. 2003. Ylikoulutusta korkeakoulutettujen työmarkkinoilla? Helsinki: Palkansaajien tutkimuslaitos.

Hänninen, V. 2000. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Tampereen yliopisto. Acta Universitatis Tamperensis 696.

Julkunen, R. 2001. Suunnanmuutos: 1990-luvun sosiaalipoliittinen reformi Suomessa. Jyväskylä: Gummerus.

Julkunen, R. 2003. Työelämä ohjauksen ympäristönä. Teoksessa Lairio, M. & Puukari, S. (toim.) Ohjauksen uudet orientaatiot. Jyväskylä: Koulutuksen tutkimuslaitos, 55–70.

Julkunen, R., Nätti J. ja Anttila, T. 2004. Aikanyrjähdys: Keskiluokka tietotyön puristuksessa. Tampere: Vastapaino.

Julkunen, R. 2006. Kuka vastaa? Hyvinvointivaltion rajat ja julkinen vastuu. Helsinki: STAKES.

Julkunen, R. 2009. Uuden työn paradoksit: Keskusteluja 2000-luvun työprosess(e)ista. Tampere: Vastapaino.

Järvinen, K. & Kolbe, L. 2007. Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa: Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta. Helsinki: Kirjapaja.

Page 85: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

81

Kalela, J. 2002. Syntyikö Suomeen 1990-luvulla uusi alaluokka? Teoksessa Blomberg, H., Hannikainen, M. & Kettunen, P. Lamakirja: Näkökulmia 1990-luvun talouskriisiin ja sen historiallisiin konteksteihin. Turku: Kirja-Aurora.

Kanervo, O. 2006. Korkeasti koulutetut ja työ: Valintojen rationaalisuus eurooppalaisessa vertailussa. Turun yliopisto. Koulutussosiologian tutkimuskeskuksen raportti 68.

Kauppila, J. 2002. Sukupolvet, koulutus ja oppiminen: Tulkintoja koulutuksen merkityksestä elämänkulun rakentajana. Joensuu: Joensuun yliopistopaino.

Kauppila, J. & Suoranta, J. 2005. Koulutettuja, oppineita ja itseoppineita. Keskustelua koulutususkosta ja kouluttautumisen merkityksestä. Teoksessa Sabour, M. & Koski, L. (toim.) Koulutuksen ja kulttuurin merkitystä etsimässä. Joensuun yliopistopaino. 67−79.

Kearney, R. 1991. Between tradition and utopia: The hermeneutical problem of myth. Teoksessa Wood, D. (toim.) On Paul Ricoeur: Narrative and interpretation. London: Routledge, 55—73.

Keskitalo-Foley, S. 2006. Koulutuksen lupaus, vapaus ja ikuinen toivo – sukupuoli, koulutus ja asiantuntijuus aikuisopiskelijanaisen elämäkerrassa. Aikuiskasvatus 1/2006, 14–23.

Komulainen, K. 1998. Kotihiiriä ja ihmisiä: retorinen minä naisten koulutusta koskevissa elämänkertomuksissa. Joensuu: Joensuun yliopisto.

Käyhkö, M. & Tuupanen, P. 1996. Työläisperheestä opintielle—reproduktion ilmeneminen nuorten arkielämässä. Teoksessa Antikainen, A. & Huotelin, H. (toim.) Oppiminen ja elämänhistoria. Aikuiskasvatuksen 37. vuosikirja. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu. 109−158.

Labov, W. & Waletsky, J. 1967. Narrative analysis. Oral versions of personal experience. Teoksessa Helm, J. (toim.) Essays on the verbal and visual arts: proceedings of the 1966 annual spring meeting of the American Ethnological Society. Washington DC: American Ethnological Society.

Leathwood, C & O’Connell, P. 2003. “It’s a struggle”: the construction of the “new student” in higher education. Journal of Education Policy 18 (6), 598−615.

Lehtonen, H. 2000. Talouden, työmarkkinoiden ja sosiaalipolitiikan lamat. Teoksessa Kiander, J. (toim.) 1990-luvun talouskriisi. Suomen Akatemian tutkimusohjelma: Laman pitkä varjo seminaari 13.4.2000. VATT-julkaisuja 27:4. Helsinki: Valtion talouden tutkimuskeskus, 15–27.

Lempiäinen, K. ym. 2009. Sukupuoli ja toimijuus koulutuksessa. Tampere: Vastapaino.

Linde, C. 1993. Life Stories: the creation of coherence. New York: Oxford University Press.

Merenluoto, S. 2005. Nopeasti maisteriksi. Tutkimus nopeasta valmistumisesta ja valmistujasta. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja A: 204.

Page 86: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

82

Myrskylä, P. 1993. Usko koulutukseen koetteilla. Hyvinvointikatsaus 2/1993.

Nevala, A. 1999. Korkeakoulutuksen kasvu, lohkoutuminen ja eriarvoisuus Suomessa. Helsinki: Suomen historiallinen seura.

Nevala, A. 2006. Tasa-arvo etenee hitaasti? Yliopisto-opiskelijoiden sosiaalinen tausta 2000-luvun Suomessa. Teoksessa Aarrevaara, T. & Herranen, J. (toim.) Mikä meitä ohjaa? Artikkelikokoelma Jyväskylässä 5.—6.20015 järjestetystä korkeakoulutuksen tutkimuksen IX symposiumista. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. 309—324.

Perrone, L. & Vickers, M. H. 2003. Life after graduation as a ”very uncomfortable world”: an Australian case study. Education + Training 45 (2), 69−78.

Propp, V. 1979. Morphology of the Folktale. Austin: University of Texas Press.

Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015. Hallituksen julkaisusarja 10/2015.

Repo, A. 2012. Uudet sukupolvet entistä koulutetumpia. Teoksessa Hyvinvointikatsaus 1/2012. Tilastokeskus. http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-03-12_009.html?s=0 [Luettu 17.3.2018.]

Ricoeur, P. 1981. Narrative time. In W. J. R. Mitchell (ed.) On narrative. Chicago: University of Chicago Press, 165—186.

Ricoeur, P. 1984. Time and narrative. Vol. 1. Trans. K. McLaughlin & D. Pellauer. Chicago: University of Chicago Press.

Ricoeur, P. 1985. Time and narrative. Vol. 2. Trans. K. McLaughlin & D. Pellauer. Chicago: University of Chicago Press.

Ricoeur, P. 1988. Time and narrative. Vol. 3. Trans. K. McLaughlin & D. Pellauer. Chicago: University of Chicago Press.

Ricoeur, P. 1990. Soi-même comme un autre. Paris: Éditions du Seuil.

Ricoeur, P. 1991a. Life: A Story in Search of a Narrator. Teoksessa Ricoeur, P. (toim. Valdés, M.) A Ricoeur Reader: Reflection and Imagination. Hertfordshire: Harvester Wheatshead, 425—437.

Ricoeur, P. 1991b. Narrative identity. Teoksessa Wood, D. (toim.) On Paul Ricoeur: Narrative and interpretation. London: Routledge. 188—199.

Ricoeur, P. 1991c. Life in quest in narrative. Teoksessa Wood, D. (toim.) On Paul Ricoeur: Narrative and interpretation. London: Routledge. 20—33.

Ricoeur, P. 1992. Oneself as another. Chicago: The University of Chicago Press.

Page 87: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

83

Riessman, Catherine Kohler. 2008. Narrative methods for the human sciences. Los Angeles:

Sage.

Rimmon-Kenan, S. 1983. Narrative Fiction: Contemporary Poetics. London: Methuen.

Rinne, R. & Salmi, E. 1998. Oppimisen uusi järjestys: Uhkien ja verkostojen maailma koulun

ja elämänmittaisen opiskelun haasteena. Tampere: Vastapaino.

Ruusuvuori, J. & Tiittula, L. 2009. Johdanto. Teoksessa J. Ruusuvuori & L. Tiittula (toim.)

Haastattelu: Tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Tampere: Vastapaino. 9−21.

Sennett, Richard. 2002. Työn uusi järjestys: Miten kapitalismi kuluttaa ihmisen luonnetta. Tampere: Vastapaino.

Siivonen, P. 2010. From a “Student” to a Lifelong “Consumer” of Education? Constructions of Educability in Adult Students’ Narrative Life Histories. Helsinki: Finnish Educational Research Association.

Siltala, J. 2007. Työelämän huonontumisen lyhyt historia: Muutokset hyvinvointivaltioiden

ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Uudistettu laitos. Helsinki: Otava.

Silvennoinen, H. 2002. Koulutus marginalisaation hallintana. Helsinki: Gaudeamus.

Silvonen, J. 1996. Nopeammin, nopeammin… Opiskelu ja korkeakoulupolitiikka. Teoksessa Helenius, B., Hämäläinen, E. & Tuunainen, J. (toim.) Kohti McDonald's yliopistoa? Näkökulmia suomalaiseen korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaan. Helsinki: Gaudeamus, 73—118.

Sools, A. 2012. Narrative health research: exploring big and small stories as analytical tools. Health 17 (1), 93—110.

Squire, C., Andrews, M. & Tamboukou, M. 2008. What is narrative research? Teoksessa Andrews, M. Squire, C. & Tamboukou, M. (eds.) Doing Narrative Research. Los Angeles: Sage.

Standing, G. 2011. The precariat: The new dangerous class. London: Bloomsbury Academic.

Subcultures Network (toim.). 2014. Fight back: punk, politics and resistance. Manchester: Manchester University Press.

Tomlinson, M. 2008. ’The degree is not enough’: students’ perceptions of the role of higher

education credentials for graduate work and employability. British Journal of Sociology of Education 29 (1), 49−61.

Tuominen, V. 2013. Maistereiden työllistyvyys. Itä-Suomen yliopisto. Dissertations in Social Sciences and Business Studies 57.

Page 88: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

84

Tuominen, V., Rautopuro, J. & Puhakka, A. 2011. Maistereiden työllistymisvaikeudet. Työpoliittinen aikakauskirja 54 (3), 5−21.

Tuominen, V., Rautopuro, J. & Puhakka, A. 2009. Varhainen mato linnun nappaa? Opiskeluajan yhteys vastavalmistuneiden maistereiden työmarkkinatilanteeseen. Teoksessa Aarrevirta, T. & Saarinen, T. (toim.) Kilvoittelusta kilpailuun? Artikkelikokoelma Korkeakoulututkimuksen juhlasymposiumista 25.−26.8.2008. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. 189−208.

Valtonen, M., Stark, K. & Konttinen, M. 2015. Kun Suomi-rock puri ja löi : kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho. Helsinki: Bazar.

Vanhoozer, K. 1991. Philosophical antecedents to Ricoeur’s Time and Narrative. Teoksessa

Wood, D. (toim.) On Paul Ricoeur. London. Routledge, 34—56.

Rimmon-Kenan, S. 1983. Narrative Fiction: Contemporary Poetics. London: Methuen.

Ylijoki, O.-H. 1998. Akateemiset heimokulttuurit ja noviisien sosialisaatio. Tampere: Vastapaino.

Page 89: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

LIITTEET (2 kpl) LIITE 1. Haastattelurunko Haastattelurunko

…..……………………..……………….. Johdanto Nykyistä työelämää ja tätä aikaa yleisesti luonnehditaan epävarmuuden ajaksi, kun työelämä on jatkuvassa muutoksessa eikä korkeakaan koulutus välttämättä takaa työllistymistä. Minua kiinnostaa, millaisia suuntia ihmiset ottavat elämässään näinä epävarmoina aikoina. Haluaisin haastattelussa käsitellä tätä aihetta seuraavien teemojen kautta: millaisin ajatuksin tullaan opiskelemaan, miten näkemykset koulutuksen merkityksestä muotoutuvat opintojen aikana ja mitä koulutuksen merkityksestä tulevaisuuden kannalta ajatellaan valmistumisen jälkeen. ………………………………………………. Lapsuus ja nuoruus 1. Lapsuuden perhe -Mitä puuhasitte vanhempien kanssa lapsena? 2. Kaverit -Mitä teitte kavereitten kanssa? Opiskelu 1. Ylioppilas -Kun tulit ylioppilaaksi, mitä sen jälkeen tapahtui? 2. Alan valinta -Mitä vaihtoehtoja sinulla oli? -Mikä tässä alassa on kiinnostavaa? -Mitä odotit opinnoilta? -Kerro lisää. -Miksi? 3. Opiskeluelämä -Miten opinnot sitten etenivät? -Minkälaisissa porukoissa liikuit opiskeluaikana? -Mitä puuhailitte? -Mitä muuta teit vapaa-aikana? (Esim. töitä, harrastuksia, perhettä, järjestöjä) 4. Valmistuminen -Kun valmistuit, mitä jäi käteen? -Mitä koulutus antoi? -Millaista tukea sait pyrkimyksillesi yliopistolla? -Mitä koulutuksesta puuttui? -Miten koulutuksen anti erosi siitä, mitä olit siitä ajatellut aikaisemmin?

Page 90: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

Opiskelun jälkeinen elämä -Mihin olet suuntautumassa? -Mitä aiot tehdä seuraavaksi? -Millaisia vaihtoehtoja hahmotat itselläsi?

-Mitä sinun pitäisi tehdä, että ne toteutuisivat? -Miten realistisia ne ovat? -Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua? -Ketä muita siellä on?

-Mitä ajatuksia talouden epävarmuus ja toistuvat lamat herättävät mielessä omaa tulevaisuutta ajatellen? -Olet itse opiskellut pitkään. Uskotko, että koulutus säilyttää merkityksensä (työn saannin turvaajana)? ----------------------------------------------------------- -Mistä haluaisit vielä kertoa? ---------------------------------------------------------------- Taustatiedot -nimi -ylioppilaaksitulovuosi -opintojen aloitusvuosi -monestiko pyrit -vanhempien ammatit ja koulutus -missä asuitte -sisarusten ammatit ja koulutus ---------------------------------------------------------------- -Mitä haluaisit kysyä minulta? ---------------------------------------------------------------------------------- Kysymysten muoto Miten kuvailisit / luonnehtisit Kertoisitko /kuvailisitko /luonnehtisitko/ muistelisitko Kerro / kuvaile / luonnehdi / muistele Mitä /mikä / miten/ milloin /miksi Lisäkysymyksiä Miltä se tuntui? Mikä siihen vaikutti? Mistä se tuli? Miten se vaikutti sinuun silloin / muihin silloin? Miltä se tuntuu nyt? Mitä merkitystä sillä on tulevaisuutesi kannalta? Miten se vaikuttaa muihin?

Page 91: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

LIITE 2. Haastattelurunko, paranneltu

Haastattelurunko, paranneltu.

Käytössä 12.12.2016 alkaen, H3:sta eteenpäin

…..……………………..………………..

Elämänviiva: piirrä elämänviiva, johon kirjaat elämänkulkusi ja erityisesti merkittävät

tapahtumat ja ajanjaksot elämässäsi. Viiva voisi alkaa syntymästä ja jatkua tähän päivään ja

tulevaisuuteenkin. Suora viiva olisi neutraalia, normaalia elämänkulkua, suoran ylä- ja

alapuolelle menevät nousut ja laskut voisivat kuvata aikoja, jolloin meni erityisen hyvin tai

huonosti. Voit käyttää myös eri värejä. Tarjolla tusseja, eri värisiä mustekyniä, lyijykynä ja

valkoista paperia A4- ja A3-koossa.

……………………………………………….

KERROTKO ELÄMÄNVIIVASTA?

Mikäli viivan kautta kertomuksesta ei ilmene, kysytään tarpeen tullen tarkentavia

kysymyksiä:

1. Lapsuuden perhe

-Mitä puuhasitte vanhempien kanssa lapsena?

-Juteltiinko teillä mihin pitäis tai vois mennä peruskoulun jälkeen?

-Miltä se tuntui?

-Missä vaiheessa alkoi hahmottua, minne pyrit?

-Minne sisarukset haki?

-Serkut?

2. Kaverit

-Mitä teitte kavereitten kanssa?

-Minne kaverit haki?

3. Ylioppilas

-Minkälaisissa tunnelmissa valmistauduit ylioppilaskirjoituksiin?

-Miten kirjoitukset meni?

4. Alan valinta

-Minne hait?

-Mitä (muita) vaihtoehtoja sinulla oli?

-Minkälainen tavoite sinulla oli?

-Miksi korkeakoulu?

-Miksi tämä ala? Mikä siinä on kiinnostavaa?

Page 92: Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ …epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190866/urn_nbn...Hanna Reinikainen (10432H) KUKA OLEN, MISTÄ TULEN, MINNE MENEN? Tulkintoja

5. Opiskelu

-Mitä odotit opinnoilta?

-Miten opinnot eteni?

-Minkälaisissa porukoissa liikuit opiskeluaikana?

-Mitä puuhailitte?

-Mitä muuta teit vapaa-aikana? (Esim. töitä, harrastuksia, perhettä, järjestöjä)

6. Valmistuminen

- Olet opiskellut pitkään ja laittanut siihen paljon aikaa ja energiaa. Oliko se vaivan arvoista?

-Mitä tulevaisuuden kannalta hyödyllistä koulutus antoi?

-Mitä koulutuksesta puuttui, mitä olisit toivonut sen antavan?

-Millaista tukea sait pyrkimyksillesi yliopistolla?

-Miten koulutuksen anti erosi siitä, mitä olit siitä ajatellut aikaisemmin?

7. Opiskelun jälkeinen elämä

-Mihin olet suuntautumassa?

-Millaisia vaihtoehtoja hahmotat itselläsi?

-Mitä aiot tehdä seuraavaksi?

-Mitä ajatuksia talouden epävarmuus ja toistuvat lamat herättää mielessäsi oman

tulevaisuutesi kannalta?

- Mikä merkitys koulutuksella on tulevaisuutesi ja työn saannin kannalta?

Taustatiedot

-ylioppilaaksitulovuosi

-opintojen aloitusvuosi

-monestiko pyrit

-vanhempien ammatit ja koulutus

-missä asuitte

-sisarusten ammatit ja koulutus

Lopetus

-Haluaisitko kommentoida vielä jotain tai kertoa vielä jostain?

-Haluaisitko kysyä minulta jotain?

-Kiitos