HENGELLISEN HALLITUKSENVAIHEET ENSINSYNTYNEESSÄ

LAESTADIOLAISESSASEURAKUNNASSA

RUOTSIN LAPINMAALLA

Pieksämäki 1978 Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo

SISÄLTÖ

ESIPUHE 7

IHENGELLISEN HALLITUKSEN VAIHEET ENSINSYNTYNEESSÄLAESTADIOLAISESSA SEURAKUNNASSA RUOTSIN LAPINMAAL-LA 11

1. Luku VANHINTEN HAUTAIN PÄÄLLÄ 13— Mietiskelyä ulkonaisen esikuvan eroavuuksista 15

2. Luku HENGELLISEN HALLITUKSEN NÄKYMÄTÖN HAJAAN-TUMINEN 18

3. Luku UUDENAIKAISMIELISTEN LÄPIMURTO JA UUSI OPPI-KIRJA 23— Uusi oppikirja 25— Boremannin teoksen arvostuksia 29— Siirtyminen uudemmanaikaiseen kristillisyyteen tapahtui seu-

raavassa järjestyksessä 32

4. Luku VASTAKOHTAISUUKSIA JA SOVINNONYRITYKSIÄ . . . . 37

5. Luku AVOIN HAJAANNUS 42

6. Luku ERISEURAN YLEINEN LUONNE 48— Muutama sana hajaannuksista kristillisyydessä 52— Protestanttien hajaantuminen luterilaisiin ja reformeeratuihin 53

7. Luku ALKUPERÄISELLE OPILLE USKOLLISTEN MENESTYK-SELLINEN TOIMINTA HAJAANNUKSEN JÄLKEEN 58— Yhdistyminen Suomen kristittyjen kanssa 59— Yhdistyminen Norjan kristittyjen kanssa 61— Yhdistyminen Amerikan kristittyjen kanssa 68

8. Luku HENGELLISEN HALLITUKSEN LUONNE 70

9. Luku SUHDE KIRKKOON — TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ .. 74— Kirkon tulevaisuudesta 76— Elävän kristillisyyden tulevaisuus 77— Vanhinten ennustuksia 79

5

IITOSITIETOJA LAESTADIOLAISESTA HERÄTYSLIIKKEESTÄ RUOT-SISSA TA SUOMESSA. VASTALAUSEITA TEOKSEEN »LAESTADIO-LAISUUDEN HISTORIA», LAHTI 1931, KIRJOITTANUT FRANS PA-RAKKA RUOTSIN LAPISSA 83

IIILAESTADIOLAINEN HERÄTYS TÄRÄNNÖN KYLÄSSÄ, KIRJOIT-TANUT JOHAN LANTTO 101

LIITE ITUTKIMUS LYHENNYSTEN LAAJUUDESTA L. L. LAESTADIUK-SEN EVANKELIUMIPOSTILLASSA, JONKA ON KÄÄNTÄNYT LÄÄ-NINROVASTI EMER.TEOL. JA FIL.KAND. PER BOREMAN, TUK-HOLMA 1956 115

LIITE IIVASTALAUSEITA TEOL.LIS. PEKKA RAITTILAN KIRJOITUKSEEN»TÄRÄNNÖN LAESTADIOLAISUUDESTA» TORNEDALICASSA NU-MERO 16 1973 119

LIITE IIIAJANKOHTAISTEN KYSYMYSTEN TARKASTELUA LAPINMAANKRISTILLISYYDESSÄ 129— Selvitys siitä, kuinka kristillisyys on hajaantunut vuosien 1976—1977

aikana Ruotsin Lapissa 132— Sten Johanssonin kirje maaliskuulta 1976 134— Seurain suuruudesta, kirjoittanut Levi Älvgren 135

LÄHTEET/SELITYKSET 138

TEKSTISSÄ ESIINTYVÄT LYHENTEET TARKOITTAVAT SEURAA-VAA:HÄK = Huutavan Ääni Korvessa, Pori 1938.EP = Evangeliepostilla. Toimittanut Per Boreman, Tukholma 1956.

ESIPUHE

Tämä julkaisu koostuu kolmesta erillisestä historiasta, jotka kaikkiovat kirjoitetut eri ajankohtina. Uusimmalla näistä on otsake »Hengelli-sen hallituksen vaiheet ensinsyntyneessä laestadiolaisessa seurakunnas-sa Ruotsin Lapinmaalla». Kaksi muuta on kirjoitettu aikaisemmin.Toisen on jalo vanhin vainaja Frans Parakka kirjoittanut Havaksenhistoriaa vastaan 1931, ja toisen on kirjoittanut Johan Lantto vainajaTärännöstä 1940-luvulla. Lisäksi julkaisu sisältää kolme liitettä, jotkatäydentävät sitä.

Kaikilla näillä historioilla on pääpaino samassa aiheessa, ne käsitte-levät hengellistä hallitusta ja sen vihollisia. Kaikki nämä paljastavat,kuinka Jumalan seurakunta on kaikkina aikoina ollut pahuuden sota-joukkojen piirittämänä — mutta kuitenkin on totuus säilynyt, niin etteise ole kokonaan kadonnut, vaikka pahuuden valta onkin ollut suuri.

Kristillisyytemme vanhimmat (L. L. Laestadius, J. Raattamaa, J. Pur-nu, S. Wettasjärvi, I. Kuoksu, I. Niku, Frans Parakka, V. Björkman,Aug. Isaksson, I. Stålnacke ym.) ovat jättäneet puhtaan opin jälkeensänuoremmille — ja kysymys on, että se säilytetään sellaisena kuin sevastaanotettiin uudensyntymisen päivänä, kun ihminen sai koetella senopin jumalallisen voiman. Tähän tulee kaikkien kristityitten rukoillasiunausta Jumalalta, sillä ilman Häntä emme mitään voi.

Uudet opetuksen tuulet, joilla on alkunsa saastaisessa hengessä (so-keassa järjessä, omassavanhurskaudessa, kunnianhimossa, kateudessa,ahneudessa jne.) ovat matkaansaattaneet suuria hajaannuksia Jumalanseurakunnassa kaikkina aikoina. Usein on seurakunnan enemmistöeksynyt ja ainoastaan muutamat harvat ovat jääneet jäljelle taivaalli-seen totuuteen; ja jos joku on korottanut äänensä turmiota vastaan, niin

häntä on pidetty perkeleen lähettiläänä sen suuren seurakunnan pii-rissä, olkoonpa tämä seurakunta paavikunta, luterilainen kirkko tailaestadiolaiskristillinen seurakunta. Johan Raattamaa on myös painot-tanut, että »jos oppiin tulee vika, niin tulee myös vika kristillisyyteen.»

Hengellinen aurinko on noussut aikakaudessamme, kun seitsemäsenkeli, rovasti Laestadius alkoi huutamaan auringon koitosta Kristuk-sen Hengen kautta vuonna 1844, mutta nyt on se aurinko laskemassa,ja riettaan joukko iloitsee siitä. Mutta niitten ihmisten, jotka ovat jääväviimeisten kristityitten hautain päälle Ruotsin Lapinmaalla, pitää tietä-män, että armollinen Jeesus Nasaretilainen on käynyt tästä ohitse. Täs-tä on tämäkin lyhyt historia todistava heille.

Tässä esitämme vastalauseemme niitä karkeimpia eksytyksiä vas-taan, jotka vuosien kuluessa ovat tulleet sisälle kristillisyyteen vapaut-taaksemme itsemme edesvastauksesta niitten suurten vahinkojen suh-teen, jotka sen kautta ovat tulleet tehdyiksi esikoisten seurakunnan ni-men alla. Me emme voi sallia, että sen seurakunnan nimeä väärinkäyt-tävät ne, jotka eivät seuraa aikakautemme vanhimman rovasti Laesta-diuksen opetuksia kaikissa kohdissa. Se nimi kuuluu ainoastaan silleseurakunnalle, joka pysyy alkuperäisessä opissa. Meidän yhteinen ru-kouksemme ja toivomme on, että Jumala siunaisi tämän pikku julkai-sun ja antaisi sen tulla tienviitaksi totuutta etsiville sieluille näinä eksy-tyksen aikoina.

Tämän julkaisun on toimittanut nuori suomalainen veljemme LauriKoistinen, jolla on ollut tilaisuus oppia tätä aihetta kristittyin keskuu-dessa Ruotsin Lapinmaalla, Suomessa, Norjassa ja Amerikassa. Hänon koetellut molemmat osapuolet perusteellisesti ja kokenut, että yh-tään autuutta ei ole boremannilaisessa eriseurassa, ja että se perustuson seisova kaikessa iankaikkisuudessa, jonka päälle alkuperäiselleopille uskolliset rakentavat.

Olemme myös kokeneet, että tulee liian vaivalloiseksi vastata niihinvalheellisiin kirjoituksiin, joita uudenaikaismieliset saarnaajat tuotta-vat lähetyskirjeitten ja sanomalehtiartikkelien muodossa, kuten he tätä-nykyä tekevät erityisesti Amerikassa, jossa heidän eksymyksensä onvahvan vastarinnan vastaansanomana. Sen vuoksi olemme kiitollisuu-della olleet myötämieliset tälle julkaisulle, joka helpottaa meidän työ-tämme, sillä siinä on kertakaikkinen vastaus. Tulevaisuudessa ei mei-dän tarvitse vastata uudenaikaismielisten kirjoituksiin, vaan saamme

keskittyä enemmin muihin asioihin, joilla on suurempi merkitys seura-kunnalle.

Ne tosiasiat, jotka tässä kirjoituksessa mainitaan, ovat käsityksem-me mukaan täysin totuudenmukaisia, mutta jos joku vähäisempi virheolisi sattunut mukaan tulemaan, niin lohduttaudumme sillä, että Kaik-kitietävä, joka tuntee kaikki salaisuudet, ei ole sellainen Tuomari, jokakuurnitsee hyttysiä ja nielee kameleita, vaan Hän katsoo sydämeen.Me vastaamme tästä julkaisusta sekä puolueettoman historian että lo-pulta Jumalan tuomion edessä.

Kukaan meistä ei voi uskoa, että autuutta löytyisi boremannilaisessaeriseurassa. Sen vuoksi tahdomme vilpittömällä rakkaudella neuvoa se-kä entisiä matkakumppaneitamme että muita kalliisti lunastettuja sie-luja kääntymään takaisin siltä vaaralliselta tieltä ennenkuin tulee liianmyöhäinen. Ei ole olemassa mitään muuta yhdistävää voimaa, kuin seainokainen Kristuksen oppi, joka pystyy kokoamaan ja ylläpitämäänHerran laumaa. Sitä oppia tahdomme seurata ja puolustaa loppuunasti. Siihen Herra apunsa antakoon, amen.

ENSIKSISYNTYNEEN LAESTADIOLAISEN SEURAKUNNANJÄSENET RUOTSIN LAPINMAALLA:

Levi ja Julia Älgren, Svappavaara; Johan Erik Fors, Kuoksu; Johan jaEmma Kuoppala, Kangosfors; Karl ja Hilma Blombacke, Tjautjasjaur;Mickel ja Anna-Lisa Nilsson, Jellivaara; Hilma Stöckel, Svappavaara;Gustav ja Josefina Dynesius, Nattavaara; Erik ja Ella Maria Sunna,Kiruna; Eero ja Inga Mäkelä, Kiruna; Edvin ja Agda Abrahamsson,Kiruna; Uno ja Linnea Martinsson, Tjautjasjaur; Vilhelm ja FredrikaStålnacke, Fjällnäs; Svante Nilsson, Jellivaara; Alva Thyni, Vittangi;Gun-Mari Martinsson, Tjautjasjaur; Lydia Fjällborg, Puoltsa; EllenKarin Poidnakk, Kiruna; Per Sarri, Rautas; Lea Holmelid, Parakka ym.

HENGELLISEN HALLITUKSEN VAIHEETENSINSYNTYNEESSÄ

LAESTADIOLAISESSA SEURAKUNNASSARUOTSIN LAPINMAALLA

KIRJOITTANUT LAURI KOISTINEN

l.LUKU

VANHINTEN HAUTAIN PÄÄLLÄ

Historialla on usein nopeat käänteet ja Jumala yksin ne tietää. Kunkatsoo elävän kristillisyyden voitollisen ajanjakson loppua — vanhintennopeata poismenoa, tuntee surua rinnassaan. Yhden ainoan vuosikym-menen aikana olivat kaikki suurimmat sankarit poissa ja kristillisyysmenetti ne tukipylväät, joihin se nojasi — uskolliset vanhimmat.— Erik Samuel Wettasjärvi kuoli 9. joulukuuta 1928, 68:n vuoden

ikäisenä.— Isak Niku kuoli lähetysmatkalla Suomessa Oulussa 5. toukokuuta

1929 62 vuoden ikäisenä.— Frans Larsson Wettainen kuoli 8. helmikuuta 1935 61 vuoden ikäi-

senä.— Isak Kuoksu kuoli 18. maaliskuuta 1935 76 vuoden ikäisenä.— Isak Stålnacke kuoli 9. lokakuuta 1937 59 vuoden ikäisenä.— Viktor Björkman kuoli tapaturmassa 8. toukokuuta 1938 66 vuo-

den ikäisenä.1*Tämä vuosikymmenen pituinen kuoleman aalto leikkasi pois kaikki

suurimmat välikappaleet elävästä kristillisyydestä ja ennusti ilmanmuuta jotakin suurempaa onnettomuutta, joka olisi sitä kohtaava.Olemme saaneet nähdä saman asian, jonka meidän isämme saivat ko-kea pian Raattamaan kuoleman jälkeen, Lutherin seuraajat hänen kuo-lemansa jälkeen ja apostoli Paavalin seuraajat hänen kuolemansa jäl-keen jne. Otamme lainauksen, joka valaisee tätä koettelemusta, oppi-isä Lutherin Epistolapostillasta, ensimmäisenä sunnuntaina paastossa:2

»Sen todistaa koettelemuskin, ettei Evangeliumi missään maailmanpaikassa ole pysynyt selkiänä eikä puhtaana ihmisen tavallista ikää pi-demmältä; vaan niin kauvan kuin ne ovat elossa olleet, jotka ovat sen

Nämä pienet numerot viittaavat viimeiselle lehdelle: Lähteet/selitykset.

13

ilmi saattaneet, on se seisonut ja lisääntynyt: niiden tiehensä mentyäoli valkeuskin tiessänsä; heitä seurasivat kohta eriseuraiset ja väärätopettajat. Niin julistaa Moseskin 5. Mos. 31:29, että Israelin lastenpiti kohta hänen kuolemansa jälkeen turmeltaman; niin kuin tuoma-rein kirjakin todistaa näin tapahtuneeksi. Niin usein kuin joku tuo-mari kuoli, jonka aikoina Jumalan Sana menestyi, niin usein lankesivathe jälleen pois ja heidän laitansa tuli pahemmaksi. Ja kuningas Joasteki oikein, niin kauvan kuin ylimmäinen pappi Jojada eli; sitte se toi-seksi muuttui. Ja Kristuksen ja apostolein ajan jälkeen tuli maailmatäyteen eriseuraisia ja vääriä opettajia, niin kuin pyhä Paavalikin Ap.Tekoraam. 20: 29 julisti ja sanoi: Minä tiedän minun lähtemiseni jäl-keen tulevan teidän sekoanne hirmuiset sudet, jotka ei laumaa säästäjne. Niin on nytkin; meillä on Evangeliumi selkiänä ja puhtaana, janyt on armon ja autuuden aika ja otolliset päivät, mutta kohta tästälähin on se poissa oleva, jos maailma kauvemmin on seisova.»

Kristillisyys oli vanhinten poismenon jälkeen sellaisessa heikkouden-tilassa, jota tuskin kukaan jäljelle jääneistä saarnaajista olisi voinut ollahuomaamatta. Tätä vahvistaa myös lyhyt ote August Isakssonin kirjees-tä saarnaaja Ville Niemiselle 20. heinäkuuta 1938: 3»Puhtaana he ovatmeille krstillisyyden jättäneet, mutta että se meiltä puhtaana kannetaan,on suuri kysymys kohdalleni usein. Kauas ovat jo jääneet nuoruudenensimmäisen hartauden ihanat rannat; ne ovat niinkuin vainio kukillakaunistettu. Mutta iankaikkisuuden ranta myös näyttää usein kaukanasen matkan vaarallisuuden tähden. Minkälaisen ilman vihollinen nos-taa, kun vanhimmat on levolle laskettu? Mutta uskomme kuitenkin hy-vää Jumalasta, että Hän meitä kuljettaa onnellisesti perille.» Tämäosoittaa, että August Isaksson oli katsonut Hengen silmillä tulevaisuu-teen ja hän tuntee raskaan vastuun siitä, että kristillisyys säilyisi puh-taana myös tulevaisuudessa. Onkos tullut näkösälle, että kaikilla niilläsaarnaajilla, jotka jäivät jäljelle vanhinten hautain päälle olisi ollutsuurena kysymyksenä säilyttää kristillisyys puhtaana? Eivätkös monetnuoremmista saarnaajista luottaneet aivan liian paljon omiin voimiin-sa? Näyttää siltä, että nuori ja lahjakas saarnaaja Gunnar Jönsson olisimyös ollut huolestuneena kristillisyyden tulevaisuudesta, kuitenkin eritavalla kuin August Isaksson. Ei erehdyttäne paljon, jos uskotaan, ettäGunnar Jönsson on huokaillut kristillisyyden tulevaisuudesta kutenpastori Väinö Havas huokaili jo 20-luvulla teoksessaan »Laestadiolai-

14

suuden historia pääpiirteissään»* s. 197: »Tulevaisuutta liikkeellä tus-kin nykyisessä muodossaan on. Nykyinen aika kaipaa uusia muotoja,vaikka henki olisikin sama.» Tätä arvelua vahvistaa lujasti se seikka,että Gunnar Jönsson on mitä silmiinpistävimmällä tavalla ottanutuusia muotoja omiin työtapoihinsa, sekä oppiinsa että esikuvaansa,josta mainitaan enemmin toisaalla tässä julkaisussa. Onko kristillisyy-dellä menestystä, kun uusia muotoja seurataan, sen saa aika näyttää.Historia kuitenkin osoittaa kaikilta ajanjaksoilta, että uudet muodotovat tukahduttaneet kaiken Herran työn ihmisissä, vaikka kyllä kirkon-menoja on aina pidetty hengellisen kuoleman jälkeen Laestadiuksen,Lutherin, apostoleitten ja Mooseksen nimen alla. Mutta totista ja elä-vää kristillisyyttä tavataan harvemmin ja harvemmissa paikoissa kaik-kina maailman aikoina.

Frans Parakka kuitenkin hylkää Havaksen hyvät neuvot seuraavassaotteessa hänen vastalauseistaan Havaksen historiaa vastaan5: »Muttajos liikkeen tulevaisuus pitää siinä riippua, että uusia muotoja seurat-taisiin, niin se entinen esikuva täytyisi hyljätä ja uusi ja parempi tullasen tilalle rakennetuksi. Aivan hyvin sen käsitämme, että voisi ollaenempi mahdollisuuksia liikkeen leviämiseen, jos rupeaisimme seuraa-maan kirjailijan toivomuksia, mutta siihen emme löydä perustetta Py-hässä Raamatussa, emmekä myös tämän elävän kristillisyyden ensim-mäisten työntekijäin kirjoituksissa.»

Näyttää siltä, että Gunnar Jönsson seuraajineen on löytänyt perus-teen uusille muodoille jostakin paikasta, vaikka kristillisyyden vanhim-mat eivät löytäneet mitään sellaista perustetta seitsemän vuosikymme-nen aikana Laestadiuksen päivistä 1930-luvulle mennessä. Kuitenkaanhän ei vielä ole osoittanut sitä perustetta kenellekään, joka haluaa sentietää.

MIETISKELYÄ ULKONAISEN ESIKUVAN EROAVUUKSISTA

Olemme olleet tilaisuudessa näkemään tätä kristillisyyttä koko Pohjo-lassa ja todenneet suurten eroavaisuuksien ulkonaisessa esikuvassa ol-leen vallitsemassa jo pitemmän aikaa. Kuitenkin olemme varmat siitä,että alusta olemme kaikki olleet samankaltaisia yli koko kristillisyydenlaveuden. Tämä ulkonainen, silmiinpistävä erilaisuus eri paikkakuntain

15

ja valtakuntain välillä on todistus toisistaan poikkeavista opetuksista,sillä jos opetus olisi ollut kaikkialla samanlainen, niin olisivat myös senhedelmät olleet kaikkialla samanlaiset. Hyvin ikävältä kuullostaa sanan-lasku: »Maassa maan tavalla», jota on käytetty siinä tarkoituksessa, ettävedetään valtakunnan rajat kristillisyyden rajoiksi. Tällaiset sananlas-kut eivät sovellu käytettäviksi kristillisyydessä tällä etsikonajalla, silläkaikissa niissä maissa, joissa tämä kristillisyys on saanut jalansijaa, onsamanlainen sivistys. Ruotsi, Suomi ja Norja ovat olleet läheisessä yh-teydessä toisiinsa (erikoisesti pohjoisessa) ja tästä johtuen on myöstämä kristillisyys levinnyt ensiksi näitten maitten pohjoisimmissa osis-sa. Lappalaisilla on kuitenkin ollut jotakin omaperäistä kiinteään väes-töön verrattuna, sillä heillä on ollut perinteinen vaatepartensa; kelläänmuulla kuin aidolla lappalaisella ei ole ollut oikeutta pukeutua lapin-pukuun. Vaeltelevat paimentolaiset eivät tunteneet mitään valtakuntainrajoja viime vuosisadalla, ja juuri kristityt lappalaiset olivat viemässäensimmäistä sanomaa Norjaan Poikalapsesta Lapinmaan Betlehemissä.

Näiden kolmen Pohjoismaan etelä-osissa ovat olosuhteet olleet eri-laiset. Erityisen huono menestys on kristillisyydellä ollut Etelä-Ruot-sissa. Ainoastaan jotkut harvat yksilöt ovat siellä käsittäneet elävänuskon sen yli satavuotisen historian aikana, joka tällä laestadiolaisellakristillisyydellä on. Syy tähän lienee se, että sellainen kulttuurikansa,joka siellä on ollut, ei ole koskaan voinut sopeutua sellaiseen kristilli-syyteen, joka riisuu pois kaiken heidän kulttuurinsa. Näyttää siltä kuinnäiden alueitten etsikkoaika olisi jo mennyt ohi. Kyllä siellä aikaisem-min on elävää kristillisyyttä ollut, kuten mm. Joonas Hookananpojanilmestys osoittaa (1801). Näyttää siltä kuin suomenkielinen väestöRuotsin Lapinmaalla, Jäämeren rannoilla jne. kuten Pohjolan lappalai-setkin, ovat olleet Jumalan valittu kansa yhdessä perillistensä kanssa,jotka sittemmin ovat oppineet toisen äidinkielen, mutta joiden verisuo-nissa on vielä jäljellä perintö heidän suomalaisesta tai lappalaisesta al-kuperästään. Samanlaista kansaa on ollut myös Amerikan kristillisyy-dessä, erityisesti alkuaikoina, kun suuret joukot Pohjolan kristityistälähtivät siirtolaisiksi uudelle mantereelle niitten raskaitten koettelemus-ten aikana, jotka niihin aikoihin kohtasivat näitä alueita. Ei suinkaan Ju-mala katso ihmisen muotoon, vaan Hän on valinnut kansakseen myösnyt niin kuin aikaisemminkin halvat ja sivistyneen ja oppineen maail-man ylönkatsomat ihmiset. On merkillepantavaa, että tämä kristillisyys

16

otettiin vastaan Etelä-Suomessa täsmälleen samanlaisena myös ulkonai-sen esikuvan puolesta, kuin se oli alussa Ruotsin Lapinmaalla. Varmastion asianlaita ollut sama myös muissa paikoissa. Erot ulkonaisessa esiku-vassa ovat niinollen seuraus toisistaan poikkeavista opetuksista, jotkaovat olleet vallalla jo pitemmän aikaa. On varmaa, että jos sisällinenpuoli ihmisessä puhdistuu, niin tulee myös ulkonainen puoli (vaellusja esikuva) puhtaaksi. Mutta jos oppiin tulee vika, niin tulee myös vikakristillisyyteen, kuten Raattamaa sanoo, eikä sellaisella kristillisyydellä,jossa on vika, tule kukaan autuaaksi.

17

2. LUKU

HENGELLISEN HALLITUKSEN NÄKYMÄTÖNHAJAANTUMINEN

Lapinmaan vanhat kristityt muistavat sitä aikaa, kun vanhimmat olivatelämässä, ja he kertovat vanhinten olleen suuresti murheissaan siitä,ettei kristityillä ollut tarvetta osoittaa kuuliaisuutta heidän sydämelli-sille opetuksilleen. Mitä hyötyä oli saarnata ja nähdä vaivaa työssä työ-läässä, kun orjantappurat vain rehoittivat ja lisääntyivät? Eikös tai-vaan Jumala tätä nähnyt? Eikö Hän ollut kylliksi jo pidentänyt otol-lista aikaa ja autuuden päivää tottelemattomalle ja vastahakoiselle kan-salle? Olihan jo kulunut 90 vuotta Laestadiuksen huutamisen alustaviimeisiin vanhimpiin. Ne saarnaajat, jotka jäivät vanhinten hautainpäälle, olivat pääasiallisesti nuoria. Näillä nuoremmilla oli tietysti sepaimenenlahja, jonka he olivat oppineet vanhinten koulussa kukin mit-tansa jälkeen. On huomattava, että J. P. Stöckel6 (1881—1957), J.H.Olsson7 (1879—1959) ja August Isaksson8 (1885—1965) olivat vanhin-ten opetuslapsia, joista August Isaksson eli kauimmin ja oli myös par-haiten kätkenyt vanhinten opin, sillä hän oli todellinen mestari Py-hässä Raamatussa. Viktor Björkman asetti hänet johdattamaan Raama-tun tutkintoa Jellivaaran joulukokouksissa, sillä hänellä oli siihen ai-nutlaatuinen lahja, ja syynä sellaisiin tutkintoihin oli se, että virheelli-siä Raamatunselityksiä ilmeni näissä kokouksissa sekä Lapinmaanomien että vieraitten saarnaajien keskuudessa. August Isaksson ehdottiViktor Björkmannille, että tämä asettaisi jonkun muun siihen toimeen.Silloin vastasi Viktor Björkman, ettei täällä ollut ketään muuta, jokaolisi sen saattanut tehdä.9 Pian vanhinten kuoltua vähenivät Raamatuntutkinnot Jellivaarassa siitä syystä, että uudenaikaismieliset saarnaajateivät niitä sietäneet.

August Isaksson15 oli kahdenkymmenen ikäinen (1905), kun SamuelWettasjärvi ja Isak Kuoksu ottivat hänet mukaansa matkustamaan ja

18

saarnaamaan yhdessä heidän kanssaan. He kulkivat Lapin kylissä, pit-kin jokilaaksoja aina tunturikyliin asti. Hän kävi läpi kovan koulun,mutta selvisi siitä hyvällä arvosanalla, kuten tulee näkösälle SamuelWettasjärven lausunnosta kuolinvuoteellaan. Hänen vävynsä on nimit-täin kertonut Levi Älvgrenille ja William Erikssonille (1894—1966)10

Kääntöjärvessä, että hän sanoi lapsilleen vähän ennen kuolemaansa:»Pitäkää August Isakssonista kiinni.» Vanha koulumestari katsoi Hen-gen silmäin kautta tulevaisuuteen nähden, että August Isaksson tulisiolemaan uskollinen loppuun asti. Sentähden hän saattoi kiinnittää lap-sensa tähän opetuslapseensa. Se oli hyvä todistus kuolevaiselta koulu-mestarilta, ja August Isaksson oli sen arvosanan mittainen, kuten edem-pänä näytetään. Samalla tavalla on Frans Parakka-vanhin vainaja lau-sunut hänestä Joh. Isaksson Jänkänpäälle, joka oli kylärukousten pitäjäMarkitassa. Hän sanoi nimittäin tälle:11 »Sano pojillesi, että heidän tu-lee pitää Augustista kiinni.»

J. P. Stöckel on noussut langenneesta sieluntilasta 326 vuoden iässäsaarnaajien Isak Kuoksun ja Isak Nikun kautta. Pian sen jälkeen hänon alkanut pitämään kylärukouksia kotikylässään Salmessa Tornion-järven takana. Hän on alkanut saarnaamaan noin kymmenen vuottamyöhemmin kuin August Isaksson. Kun hän oli lähetysmatkalla Ame-rikassa Viktor Björkmannin kanssa, sanoi vanhin muuan tilaisuudessasaarnaaja Arthur Niskalle12, ettei hän tuntenut mikä mies hänen matka-kumppaninsa Stöckel oli. Viktor Björkman oli tahtonut ottaa AugustIsakssonin mukaansa Amerikkaan, mutta hänen vaimonsa Olivia9 estisen, niin että Stöckel meni hänen sijastaan. Myöhemmin (1946) asettiStöckel yhdessä Gunnar Jönssonin kanssa uuden hengellisen hallituk-sen Amerikan seurakuntaan,12 kun he ensin olivat syrjäyttäneet ArthurNiskan siitä asemasta, johon vanhimmat (Frans Parakka ym.) olivatasettaneet hänet yhdessä Amerikan seurakunnan kanssa. Pian tämänjälkeen kirjoitti Arthur Niska12 Ruotsin Lappiin, ettei Amerikan seura-kunta enää tahdo vastaanottaa Stöckeliä Amerikkaan. Silloin tuli Wil-liam Eriksson hänen sijaansa Amerikan lähetysmieheksi. MyöhemminGunnar Jönsson ja William Eriksson hylkäsivät melkein kokonaanStöckelin,9 ja hän tuli läheisempään yhteyteen August Isakssonin jaLevi Älvgrenin kanssa. William Eriksson kirjoitti katkeran kirjeenStöckelille, joka järkytti hänen vaimoaan Hilmaa niin paljon, että tämäpoltti sen kirjeen, jotta kukaan ei sitä näkisi.14

19

William Eriksson oli kallis saarnaaja niin kauan kuin hän säästyiGunnar Jönssonin hengellisen johdatuksen vaikutuspiiristä (vuoteen1945 asti). Tehtyään ensimmäiset matkansa Gunnar Jönssonin työalu-eilla Ruotsissa yhdessä hänen kanssaan, valitti William Eriksson LeviÄlvgrenille, että niillä alueilla oli paljon koreutta, mutta ettei hän voi-nut puuttua siihen asiaan toisen työalueella.

Vuonna 1956 teki William Eriksson lähetysmatkan Amerikkaan yh-dessä Gunnar Jönssonin kanssa. Karkea vastustamistoimi Arthur Nis-kaa ja hänen lähimpiä seuraajiaan vastaan jatkui armottomasti. Mo-lemmat lähetysmiehet jyrisivät rannikolta toiselle: »Menkää pois kris-tillisyydestä!» ja: »Ne jotka matkaansaattavat levottomuuksia kristilli-syydessä lankeavat huoran perseeseen!» sekä: »Olisi parempi, että myl-lynkivi ripustettaisiin heidän kaulaansa!»12

Niitten lähetysmatkojen jälkeen, jotka William Eriksson teki Ame-rikkaan Gunnar Jönssonin kanssa, sanoi hän Levi Älvgrenille, että»kyllä Gunnarin kanssa toimeen tulee, kun antaa hänen olla johdossa.»Muutos William Erikssonissa tuli niin selväksi hänen toisen Amerikan-matkansa jälkeen, että yksi ja toinen tunnollisista kristityistä huomasisen. Muuan lappalainen Rautaksesta, jota nimitettiin Vuollin Pietiksi,sanoi Levi Älvgrenille: »Jo on Wiljami muuttunut.» Silloin tämä saar-naaja vastasi: »Veljeni rakas, älä puhu siitä mitään.» Eihän ollut vieläaika paljastaa näitä asioita, koska seurakunta ei ollut jakaantunut jaoli toivoa saada nämä asiat kuntoon tulevaisuudessa.

Kaikesta päätellen oli Gunnar Jönsson niitten suurten muutostentakana, jotka tapahtuivat Amerikan kristillisyydessä, sekä seurakunnanjohdossa että opissa. Hän kielsi jo vuonna 1946 matkakumppaniaanStöckeliä saarnaamasta kuvista ja kukista Amerikassa.14 Lihallinen va-paus alkoi pian lisääntyä Amerikan seurakunnassa ja alkuperäiselleopille uskolliset saarnaajat ja kristityt joutuivat armottoman painos-tuksen alaisiksi. William Eriksson lienee vanhuudessaan ja sokeritau-din heikentämänä menettänyt lopulta selvän ymmärryksensä, sillä hänsaattoi saarnata täysin vastoin omaa saarnaansa esimerkiksi edelliseltäpäivältä samoissa kokouksissa, kuten valaistut kristityt Lapinmaallaovat kertoneet.

Vuonna 1955 kohtasivat Kaunisvaarassa sekä itä- että länsilaestadio-laiset saarnaajat keskustellakseen mahdollisuuksista yhteistyöhön. Au-gust Isaksson oli ainoa länsilaestadiolainen saarnaaja siinä kokoukses-

20

sa, joka kokonaan asettui vastustamaan näitä yhteistyösuunnitelmia.Hän kaivoi ylös vanhan eriseuran juuren ja sanoi saarnassaan muunmuassa, että »August Lundberg on tullut istuen sisälle kristillisyyteen»(se on, ilman oikeaa parannusta). Erik Fors (Kuoksu), joka otti osaayllämainittuun kokoukseen Kaunisvaarassa, kertoi ottaneensa AugustIsakssonia ympäri kaulan ja kiittäneensä häntä totuuden sanomisentähden. August Isakssonin ymmärrys oli, ettei ole olemassa mitäänmahdollisuutta liittää yhteen elävää ja kuollutta kristillisyyttä.

Gunnar Jönsson, Hugo Gustavsson, Evald Larsson, David Björk ym.uudenaikaismieliset saarnaajat eivät koskaan ole olleet vanhinten kou-lussa. Gunnar Jönssonin opetus-isä ja koulumestari oli saarnaaja vai-naja Erlandsson Luulajasta. Nämä ovat matkustaneet yhdessä pääasial-lisesti napapiirin eteläpuolella Norrbottenin läänissä, s.o. Luulajassa,Kainuussa, Ylitorniolla jne. Mutta Erlandsson on muuan tilaisuudessaMarkitassa lausunut tästä opetuslapsestaan,13 ettei hänellä ole kunniaaeikä vanhurskautta. Niinollen sai Gunnar Jönsson aika heikon todis-tuksen koulumestariltaan, joka kyllä oli antanut lausuntonsa kokemuk-sen pohjalta.

Kun puhutaan David Björkistä, Evald Larssonista, Hugo Gustavsso-nista ym. uudenaikaismielisistä saarnaajista, niin on kysymys lapsistaKristuksessa,16 sillä jo ikänsäkin puolesta he kuuluvat nuorukaistenjoukkoon, puhumattakaan opista, jonka perustus näyttää olevan täysinkätketty heiltä, kuten viimeisin koettelemus on osoittanut. David Björksanoi hajaannuksen aikoihin puolustaessaan Boremannin postillaa,17

että »mitä se auttaa, vaikka vanhoja postilloita olisi kasoissa lattiastakattoon asti, eivät meidän lapsemme ja lastemme lapset ole niitä luke-massa», sekä näin: »Nyt on maailman loppu niin likellä, ettei muutettuoppikirja ennätä tehdä mitään vahinkoa.» Hugo Gustavsson, joka asuuJellivaaran läheisyydessä ei kelvannut Viktor Björkmannille opetus-lapseksi, vaikka olosuhteet olisivatkin olleet siihen suotuisat.9 Syynälienee ollut vanhimman läpitunkeva katse, joka havaitsi, ettei miehelläollut siihen tarvittavia hengellisiä edellytyksiä. Kun William Erikssonoli vielä totuuden mies, sanoi hän9 ettei Hugo Gustavssonilla ole yh-tään selkärankaa, vaan joka paikkaan hän sanoo: »Joo, joo.» EvaldLarsson alkoi toimensa seurakunnassa August Isakssonin aloitteesta.Tämä otti tämän nuorukaisen mukaansa edelläveisaajaksi, ja myöhem-

21

min hän alkoi myös saarnaamaan, mutta lopulta hänestä tuli vihamiesAugust Isakssonille.9

Ne tiedot, jotka on koottu tähän lukuun todistavat, että Lapinmaanseurakunnan hengellinen hallitus on ollut kahtiajakautuneena jo 1940-luvulla, siitä huolimatta, että avoin hajaantuminen tapahtui vasta 20vuotta myöhemmin. Niitä, jotka ovat työtä tehneet vanhinten oppia jajärjestystä vastaan kutsutaan tässä historiassa uudenaikaismielisiksi, janiitä, jotka ovat kiinnipitäneet vanhinten opista ja järjestyksestä vas-taavasti alkuperäiselle opille uskollisiksi.

22

3. LUKU

UUDENAIKAISMIELISTEN LÄPIMURTO JA UUSIOPPIKIRJA

Kuinka vanhinten hiellä ja vaivalla muokattu pelto saattoi niin pianalkaa kasvamaan orjantappuroita? Tutkistelkaamme tätä kysymystä ly-hykäisesti.

Näyttää siltä, että monet nuoremmista saarnaajista alkoivat luotta-maan omiin voimiinsa ja lahjoihinsa osaamatta ollenkaan peljästyä kuo-leman armottomasta kulusta vanhinten keskuudessa. Paljot kristitytolivat myös kuulemattomia kristillisyyden opetuksille jo vanhinteneläessä, ja kelvatakseen näille maailmaantuneille kristityille antoivatmonet nuoremmista saarnaajista synnille luvallisuutta, eivätkä saarnan-neet niistä asioista, jotka tulivat lihallista mieltä vastaan, mistä van-himmat kuitenkin olivat peräänantamattomasti saarnanneet ja antaneetneuvot myös henkilökohtaisissa tapauksissa. (Henkilökohtaiset neuvoteivät sodi julkista opetusta vastaan missään paikassa, niin kauan kuinhuoneenhaltijat pysyvät totuudessa. Kukaan kristillisyyden vanhimmis-ta ei ole antanut synninluvallisuuksia). Seurauksena tästä tuli sellainenopettaja suosituksi yllä kuvatulle seurakunnalle, joka saarnasi niin,että vanhan Aatamin kotisynnit saivat olla rauhassa s.o. panivat van-han Aatamin haaleaan kylpyyn, kuten Laestadius ilmaisee tämän asian.Kun hellällä evankeljumilla sen lisäksi on sellainen ominaisuus, että semenestyy suunnattoman hyvin sellaisen kansan seassa, joka on jäänytkeskeneräiseen sieluntilaan, sekä niiden seassa, jotka kilvoittelevatomanparannuksen tiellä, niin on selvää, että hellän evankeljumin saar-naajat saivat laajaa kannatusta myös hartaitten ihmisten keskuudessa,joilta puuttui sekä sielun että hengen voimia käsittämään opin asioita.Niinollen kokosivat yllä kuvatut opettajat suuria joukkoja selkänsätaakse antamalla heille synninluvallisuuksia. Nämä olivat osaksi herää-mättömiä ihmisiä, osaksi sellaisia heränneitä, jotka makasivat pohjoi-

23

simmassa maan loukossa, niin kuin Laestadius sanoo. Näitä ihmisiäei Kristuksen rakkaus lämmittänyt niin paljon, että he olisivat suu-rimpana huvinaan osoittaneet lapsellisen kuuliaisuuden sille opille, jotavanhimmat olivat saarnanneet, ja muutamat vieläkin saarnasivat. Oma-vanhurskaus painoi heitä vaikuttaen heissä suuren vastahakoisuudenosoittaakseen pienintäkään kuuliaisuuden hedelmää kristillisyyden al-kuperäiselle opille.

Kun maaperä on kuten yllä kuvataan, niin on selvää, että hellä evan-keljumi menestyy siinä. Kun tällaiset omanvanhurskauden näännyttämätihmiset vapautetaan kantamasta kristillisyyden esikuvaa ja osoittamastakuuliaisuutta alkuperäiselle opille, niin he voivat ääneen kiittää juma-laansa siitä, että he saavat uskoa olevansa sekä vanhurskautettuja ettäpyhitettyjä ilman että heillä olisi kaikkia siihen välttämättömiä edelly-tyksiä, nimittäin synnin unesta heräämistä, totista katumusta ja paran-nusta, uutta syntymistä ja elävää uskoa, sekä kuuliaisuutta alkuperäisel-le opille. Onko olemassa suurempaa pimeyttä? Olemme kuulleet monienpuhjenneen ilonpurkauksiin, kun keveämpi taivaantie ilmaantui uuden-aikaismielisten opettajien kautta. Heidän hellä evankeljuminsa on vai-kuttanut voimakkaita liikutuksia sellaisissa seurakunnan jäsenissä, jot-ka eivät koskaan ole tulleet sisälle ahtaasta portista (esimerkiksi Lah-dessa, Suomessa). Sen lisäksi ovat nämä ilmiöt olleet kokonaan toi-senlaisia, kuin mitä ennen on seurakunnassa nähty. Emme tahdo senenempää mainita liikutuksista, mutta huomautamme vain lyhyesti, ettävanha Aatamikin voi liikuttua niin kuin omanvanhurskauden perkele-kin, eikä näiltä puutu kyyneleitä, sillä Laestadiuskin mainitsee äm-mäin kyyneleistä, kuinka hellän evankeljumin saarnaaja lypsää niitäkiulun täydeltä kädenkäänteessä. Mutta ne ovat kokonaan eri äänet,joista Laestadius sanoo: »Minä kuolisin murheesta, jos armonlintuinääni lakkaisi kuulumasta.» Ja kun Raattamaa viimeisen kerran (1895)matkusti kotiin Markitasta, sanoi hän: »Hyvästi nyt Jellivaaran seura-kunta viimeisen kerran, sillä sinussa olen kuullut ensimmäisen kerranarmonlinnun äänen.»32

Tällä ei ole sanottu, ettei kukaan uudestisyntyneistä kristityistä olisitullut houkutelluksi uudenaikaismielisten joukkoon. Onhan se selvä,että hengellinen uni voi hyvin helposti sokaista myös uudestisyntyneetihmiset, ja maailmallinen mieli seuraa perässä. Silloin on myös hen-gellinen kuolema aivan likellä. Niinollen ovat monet uudestisyntyneis-

24

tä kristityistäkin menneet uusien tuulten mukana. Elävä usko on muut-tunut kuolleeksi uskoksi. He rakentavat autuutensa entisten koettele-mustensa ja armonmerkkien päälle, muistamatta sitä, ettei eilinenhurskaus auta enää tänä päivänä. Ja tämänpäiväinen hurskaus puut-tuu heiltä kaikilta, sillä yksikään elävä kristitty ei voi rauhassa ja le-vossa vaieta niin julkisen vääryyden ja tekopyhyyden alla, joka on val-litsemassa uudenaikaismielisten keskuudessa.

Toinen syy uudenaikaismielisten läpimurtoon on siinä viehätyksessä,jonka maailman kunnia tuo mukanaan. Kun nyt on, yllä olevan mu-kaan, koottu sekä heränneet että heräämättömät hellällä evankeliu-milla, niin voidaan samalla opin ja esikuvan muutoksella lyödä kaksikärpästä yhdellä iskulla, jos ollaan taitavia. Tämä tapahtuu siten, ettäoppi muutetaan kuolleen uskon valiopappien maun mukaan. Niin teh-tiinkin. Löytyi sopiva pappi, jopa Gunnar Jönssonin kotiseudulta jaseurapiiristä, lääninrovasti Per Boreman. Tämä on kunnostautunutinnokkaana Laestadiuksen tutkijana ja saavuttanut suurta mainettamm. toimittamalla Ruotsin kirkon virsikirjan suomenkielellä kunin-kaallisesta toimeksiannosta osoittaen siten myös runollista lahjakkuut-taan. Rovasti Boreman toimitti uuden kokoelman Laestadiuksen saar-noista, joka julkaistiin nimellä »L. L. Laestadiuksen Evankeljumipos-tilla». Oikovedoksen lukivat läpi ne, jotka olivat siitä vastuussa, jasaarnaajat Gunnar Jönsson ja Sam Wettainen hyväksyivät kirjan sel-laisenaan. Tämä kirja julkaistiin vuonna 1956, ja kun joulukokous Jel-livaarassa alkoi, julisti Gunnar Jönsson tämän suuren uutisen kuuli-joilleen seuraavilla sanoilla: »Paras joululahja on nyt saatavana...»Evankeljumipostilla sai hyvät markkinat, ja koko 3000 kappaleen pai-nos myytiin hyvällä menestyksellä. Vain oikovedoksen lukijat tiesivätkirjan sisällöstä. Myöhemmin ovat useammatkin sitä tutkineet ja näh-neet väärennöksen oikeassa valossaan.

UUSI OPPIKIRJA

Boreman sai vapaat kädet sekä valitsemaan että lyhentämään saarnatoman mielensä mukaan. Hän kokosi 84 kaikista Laestadiuksen käsillä-olevista saarnoista ja poimi pois ne sanat, joita hän piti sopimattomina.Suurella hämmästyksellä on saatu todeta, kuinka suunnaton lyhennys-

25

ten paljous oli, ei vähempää kuin 45000 sanaa puuttui ainoastaan 84saarnasta, s.o. jokainen saarna on lyhennetty reilusti 500:llä sanallakeskimäärin. Katso ensimmäistä liitettä sivulla 115.

Boreman varusti teoksensa järjestelmällisellä luettelolla, jossa hän se-littää Laestadiuksen opin uudella tavalla. Tämä liite »sanain selityksiä»on saanut osakseen jumaluusoppineitten korkean ylistyksen, kuten esi-merkiksi professori Paavo Virkkunen kirjoittaa Teologisessa aikakaus-kirjassa 1958. (Katso otetta tämän luvun lopulla). Boreman on luonutsuunnitelmallisen opetusjärjestelmän tässä kirjassa, eikä ole vaikeatanähdä, kuinka hän kokonaan romuttaa kristillisyyden maallikkoluon-teen. Järjestelmän keskuksena on tietysti pappi ja kirkko. Tämä onhelppo todeta, jos seuraa hänen selityksiään. Hän on sijoittanut tähtiäkaikkialle tekstiin ja viittaa niitten kautta omiin sanain selityksiinsä.Ovatko nämä sanain selitykset oikeita vai vääriä, todetaan parhaiten,kun otetaan eräs näyte. Kun Laestadius mainitsee jotakin sielunhoi-dosta tekstissä, niin Boreman viittaa ennemmin tai myöhemmin sanaan»rippisalaisuus» liitteessä »sanain selityksiä». Siellä on kirjoitettu seu-raavaa (EP s. 397):

»Rippisalaisuus. Sopivana rippi-isänä mainitsee Laestadius kutenLutherkin ensisijaisesti papin, koska tämän virkavelvollisuus mitä an-karimmin velvoittaa ehdottomaan vaitioloon rippisalaisuudesta, niinettä jokaisessa seurakunnassa tulee löytyä ainakin yksi, jonka puoleenjokainen voi kääntyä täydellä luottamuksella; pappia ei myöskään saa-da pakottaa todistajaksi, ja hän olisi epäpätevä sellaisena oikeuden-käynnissä, mitä tahansa hänelle olisi ripissä uskottu.»

Boreman ei mainitse mitään Pyhästä Hengestä, joka jokaisella rippi-isällä ehdottomasti pitää olla. Voiko suruton pappi antaa syntejä an-teeksi ja antaa oikeat neuvot heränneelle ihmiselle? Silloin ei enäätarvittaisi maallikkosaarnaajia eikä mitään muutakaan tointa ulkopuo-lella valtiokirkkoa. Juuri tämä on Boremannin ja Evankeljumipostillanoppi. Otamme otteen Evankeljumipostillasta, Laestadiuksen elämäker-rasta (EP s. 387): »Kysytään: Mutta kuka sitten antoi synninpäästönLaestadiukselle ja Raattamaalle? Vastaus: Jumala itse asianomaisen pa-pin tai maallikon julistaman sanan kautta saarnassa, ripissä ja ehtool-lisessa.»

Jotta lukija näkisi, kuinka valkeus koitti Laestadiukselle, on tarpeel-lista antaa hänen itsensä se sanoa. (HÄK s. 42):

26

»Talvella vuonna 1844 tulin Åselen Lappiin tarkastuksia pitämään.Täällä tapasin muutamia lukijaisia, jotka kuuluivat maltillisempaanpuoleen. Niiden seassa oli eräs lappalaistyttö nimeltä Maria, joka avasikoko sydämensä minulle, kuultuansa alttarisaarnani. Tällä yksinkertai-sella tytöllä oli armonjärjestyksessä kokemuksia, joita en koskaan en-nen ollut kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiäksensä val-keutta pimeydessä. Vaeltaissansa hän vihdoin oli tullut Noran pastorinBrandellin luokse, ja kun tyttö hänelle avasi sydämensä, niin Brandellvapautti hänet epäilyksestä, tyttö tuli hänen kauttansa saatetuksi elä-vään uskoon. Ja minä ajattelin: »Tässä on muuan Maria, joka istuuJeesuksen jalkain juuressa. Ja nyt vasta »— ajattelin minä —» nytnäen tien, joka viepi elämään; se on ollut minulta salattuna, kunnessain puhella Marian kanssa. »Hänen yksinkertainen kertomuksensavaelluksistansa ja kokemuksistansa teki niin syvän vaikutuksen sydä-meeni, että minullekin valkeus koitti; minä sain sinä iltana, minkävietin Marian seurassa, tuntea taivaallisen ilon esimakua. Mutta Åselenpapit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria tunsi myöskin, etteiväthe olleet tästä lammashuoneesta. Olen muistava köyhää Mariaa niinkauan kuin elän ja toivon kohtaavani hänet kirkkaammassa maailmas-sa toisella puolen hautaa. Tultuani takaisin seurakuntaani Kaaresuvan-nossa saivat saarnani räikeämmän värityksen. - - -»

Laestadiushan sanoo selvästi, että vasta nyt hän näki tien, joka vieelämään ja että se oli kätketty kunnes hän kohtasi Marian. Boremansanoo suoraan vastoin Laestadiuksen omia sanoja. Tämän hän tekeevielä karkeammin viimeisessä kirjassaan Laestadiuksesta; Boreman—Dahlbäck: Lars Levi Laestadius ja hänen työnsä s. 138:

»- - - Tosin olemme jo aikaisemmin kuulleet hänen sanansa,jotka kuullostivat ikäänkuin tunnustukselta iankaikkisen elämän peri-misvarmuudesta. Tämä oli toisen kriisin aikana, kun hän pikku Leevinkuoleman jälkeen lausui: »Se ajatus oli kuitenkin suloisin, että pikkuLeevi on ensimmäinen, joka tulee isää ja äitiä vastaan ijankaikkisuu-den ihanalla rannalla» (HÄK 34). Mutta nyt hän sanoo puhuessaanÅselen elämyksestä, 1844, että »tie, joka vie elämään, oli kätketty»häneltä kunnes hän sai puhella Marian kanssa ... ja hänellekin kirkas-tui ja hän »sai tuntea taivaan ilon esimakua», vasta nyt 4 vuotta Lee-vin kuoleman jälkeen. Laestadiuksella ei siis ollut sitä iankaikkisuudentoivoa, mikä näytti niin kauniisti loistavan, kun hän noin 4 vuotta ai-

27

kaisemmin puhui pikku Leevin jälleennäkemisestä! — puhuikos hänsitten palturia edellisellä kerralla? — Ei varmastikaan! Asia on psy-kologisesti helposti ymmärrettävissä: Kuten aikaisemmin on käynytilmi ja edelleenkin on tuleva selväksi, oli Laestadius tunneihminen.

Niin kirjoittaa Boreman sokealla järjellään. Voi niitä ihmisraukkoja,jotka antavat hänen pirullisten vaiheittensa pettää itseään! Laestadiuk-sella oli kuollut usko silloin, kun pikku Leevi kuoli, eikä hän olisi tul-lut autuaaksi sillä. Vasta sillä hetkellä, kun hän puhui Marian kanssaja sai tuntea taivaan iloa, tuli hän vanhurskaaksi s.o. käsitti sovinnonJumalan kanssa! Vain musta perkele voi sanoa vastaan tätä vastaan-sanomatonta totuutta. Lutherin mukaan ei yhtään autuutta ole ulko-puolella Pyhän Hengen saanutta seurakuntaa. Ne sanat yllä olevassalainauksessa, jotka kuuluvat: »Mutta Åselen papit eivät tunteneet Ma-rian sydäntä, ja Maria tunsi myöskin, etteivät he olleet tästä lammas-huoneesta», osoittavat selvästi, että nämä uudestisyntymättömät papitolivat ulkopuolella Pyhän Hengen saanutta seurakuntaa — oikeata lam-mashuonetta, kirkkoa kirkon sisällä. Niillä papeilla, joilla ei ole asu-vaista Pyhää Henkeä ei ole vanhurskaaksi tekevää Sanaa. Ellei tämäSana edellyttäisi uuttasyntymistä sen välittäjältä, niin olisimme vielätänäkin päivänä paavin kirkossa.

Boreman väittää myös tässä yhteydessä (EP s. 386), että katolilainenJuhana von Staupitz välitti taivaallisen valkeuden Lutherille. Tämäväittämä on yhtä mahdoton kuin hänen käsityksensä Laestadiuksenkääntymisestä, ja senvuoksi on tarpeellista palata totuudenmukaiseenhistoriaan. Otamme lainauksen Geneven jumaluusopillisen seminaarinprofessorin J. H. Merle D'Aubignen teoksesta »Kuudennentoista vuosi-sadan uskonpuhdistuksen historia» :18

»- - - Maaperä oli perinpohjin muokattu. Turmeltumaton siementunkeutui voimalla siihen. Staupitzin jättäessä Erfurtin oli uusi päivänoussut Lutherukselle.

Työ ei kuitenkaan ollut päätetty. Päällikön sijainen oli valmistellutsitä: Jumala salli halvemman työaseen täyttää sen. Nuoren Augustini-munkin omatunto ei ollut vielä päässyt lepohon. Hänen ruumiinsauupui vihdoin sielunsa ponnistuksista ja jännityksestä. Häntä tapaelitauti, joka vei hänet haudan partaalle. Hän oli silloin toista vuottansaluostarissa. Kaikki hänen entiset tuskansa ja kauhistuksensa heräsivät

28

jälleen kuoleman lähetessä. Ajatus hänen omasta saastaisuudestaan jaJumalan pyhyydestä hätyytti uudestaan hänen sieluansa. Eräänä päi-vänä hänen ollessa epätoivon murtamana astuu vanha munkki hänenkammioonsa ja lausuu hänelle muutamia lohduttavia sanoja. Lutherusavaa hänelle sydämensä ja ilmoittaa vavistuttavat pelkonsa. Kunnian-arvoinen vanhus ei kykene, kuten Staupitz, seuraamaan tätä sielua kai-kissa sen epäilyksissä; mutta hän osaa uskontunnustuksensa ja on siitälöytänyt lohdutusta sielullensa. Hän käyttää siis nuorta veljeä vartensamaa lääkettä, johdattaen hänet apostoliseen uskontunnustukseen,minkä Lutherus oli ensi lapsuudessaan oppinut Mansfeldin koulussa,luki vanha munkki hurskaalla yksinkertaisuudella kappaleen: Minäuskon syntein anteeksi saamisen. Nämä yksinkertaiset sanat, ratkaise-valla hetkellä herttaisesti lausuttuina, vuodattivat suurta lohdutustaLutheruksen sieluun. »Minä uskon», toisti hän kohta itselleen tuska-vuoteellansa, »minä uskon syntein anteeksi saamisen!» — »Ah!» sa-noi munkki, »ei ole kylläksi uskoa Davidin ja Pietarin saaneen syn-tinsä anteeksi, sen uskovat perkeleetkin. Jumalan käsky on, että us-komme meidänkin syntimme olevan meille anteeksiannetut.» Kuinkasuloisesti tämä käsky soi Lutherusraukalle! »Kuulepa, mitä pyhä Bern-hard sanoo puheessansa Marian ilmestyksestä», lisäsi vanha veli: »Py-hän Hengen todistus sydämessäsi on: syntisi annetaan sinulle anteek-si.» Tässä tuokiossa osautui totuuden valo Erfurtin nuoren munkin sy-dämeen. Armon sana oli lausuttu ja hän oli sen uskonut. Hän lakkasikoettamasta ansaita autuutta ja antautui luottamuksella Jumalan ar-molle Jeesuksessa Kristuksessa.»

Tämä köyhä munkki, joka avasi tien Lutherukselle vastaa lapin tyt-töä Mariaa Laestadiuksen kääntymyksessä. Kukaan ei viran puolestavoi auttaa herännyttä ihmistä sielunhädässä. Vain se joka itse on koke-nut uudensyntymisen voi auttaa sellaisessa tapauksessa.

BOREMANNIN TEOKSEN ARVOSTUKSIA

Kuinka huipputeologit arvostivat Evankeljumipostillaa, tulee parhaitennäkyviin seuraavassa otteessa Teologisesta Aikakauskirjasta 1958 ss.29—31, jossa professori Paavo Virkkunen kirjoittaa:

» - - - Se mikä nimittäin antaa tälle »Evankeliumipostillalle» tie-

29

teellisen leiman on asiantuntevan valikoiman ja sukulaissieluisen kään-nöksen lisäksi ennen kaikkea ne sana- ja asiaselitykset, mitkä Per Bo-reman on liittänyt itse saarnakirjaan lukijalle erittäin tervetulleeksilisäykseksi. Tämän asialuettelon, joka käsittää 22 sivua ja 44 palstaa,on kirjailija valmistanut siten, että tuloksena ei ole mikään vähäisempi,kuin johdattava yleiskatsaus Laestadiuksen teologiasta kokonaisuudes-saan. - - - Ennustan, että nämä Boremannin sana- ja asiaselityksetLaestadiuksen teologiaan saavat pysyvän arvon ja otetaan käytäntöönmitä laajimmassa määrin. Kirjoitan tämän erikoisesti ajatellen sitä sy-vää kristillistä vaikutusvoimaa, jota Lars Levi Laestadius yhä ja var-masti kaukaisessa tulevaisuudessa harjoittaa Suomessa. Myös meidänkeskuudessamme ollaan sen verrattoman johdatuksen tarpeessa, jonkaBoreman tarjoaa ruotsalaiselle yleisölle. Jotta »Lapin profeetan» jat-kuva vaikutus säilyisi puhtaana ja kirkkaana Suomessa, pitää täälläahkeroida olemaan suorassa hengellisessä yhteydessä alkuperäisen jaomaperäisen Laestadiuksen kanssa. Tämän tehtävän toteuttamiseksi onPer Boreman lahjoittanut myös meille suomalaisille ainutlaatuisen, ar-vokkaan johdatuksen Laestadiuksen kristilliseen ajatusmaailmaan jayhtä merkityksellisen kommentin hänen julistukseensa ja teologiaansa.Laestadiolaisuus Suomessa ei ole valitettavasti yhtenäinen kristillinenkansanliike, se on valitettavasti hajaantunut ja eripurainen. Kuitenkinnäyttää siltä ja on sanottava eloisalla toiveikkuudella, että jos Laesta-dius annetaan saapuville lähitulevaisuudessa samassa valikoimassa hä-nen julistustaan, kuin Per Boreman nyt on julkaissut Ruotsiksi, suo-menkielisenä, luonnollisesti ja välttämättömästi varustettuna niillä ai-nutlaatuisilla liitteillä, joilla hän on kruunannut jättiläisteoksensa, niinvoidaan odottaa, että Laestadius redivivus tulee harjoittamaan Suomenkirkossa yhdistävää ja sovittelevaa työtä vielä sata vuotta profeetankuoleman jälkeen.»

Lainaus on loistoesimerkki kaunopuheisuudesta! Boreman on selityk-sillään »kruunannut jättiläisteoksensa». »Alkuperäinen ja omaperäinenLaestadius» saa äänensä kuuluville »kirkkaana» tässä kirjassa, jossakaikki saarnat on lyhennetty reilusti 500:llä sanalla keskimäärin, puhu-mattakaan Boremannin Laestadiuksen tekstiin lisäämistä sanoista. Lie-neeköhän teologeilla tässä koira haudattuna?

On pantava merkille, että Evankeliumipostillan Raamatunsanat onotettu uudesta Raamatunkäännöksestä. Tämä asianlaita vuorostaan joh-

30

taa epäjohdonmukaisuuksiin Raamatun tekstin ja sen selityksen välillä,sillä useissa tapauksissa on uusi Raamatunkäännös ristiriidassa van-han kanssa. (Esim. 1. sunn. Adv.). Totuttaakseen laestadiolaisen seura-kunnan uuteen Raamatunkäännökseen, on Boreman kirjoittanut päi-vän tekstin kokonaisuudessaan postillaan luettavaksi saarnan yhtey-dessä.

Jos kristityt seuraisivat täydellisesti Evankeliumipostillaa, niin pro-fessori Virkkusen sydämellisimmät toiveet toteutuisivat. Silloin yhdis-tyisivät kaikki laestadiolaiset valtiokirkon katon alla kaikkien niittenkanssa, joilla jo on hengellinen kotinsa siellä. Laestadius sanoo kuiten-kin (HÄK s. 196), että valtiokirkko haisee niin kuin saatanan sikolättieivätkä lampaat siellä viihdy, sekä, että ensimmäinen naula valtiokir-kon ruumisarkkuun on lyöty (HÄK s. 114). Tämä naula oli vaino elä-vää kristillisyyttä kohtaan valtiokirkon piirissä. Tällä lauseella Laesta-dius tarkoittaa, ettei Pyhä Henki koskaan tule asuvaiseksi valtiokir-kossa, niin kuin asianlaita oli pian luterilaisen uskonpuhdistuksen jäl-keen.

Kuinka kokonaisin sydämin nykyaikaismieliset saarnaajat suostuivatBoremannin jumaluusoppiin, tulee parhaiten näkösälle seuraavista ot-teista tunnetun norjalaisen saarnaajan Ole Fredriksenin kirjeistä saar-naaja Thoralf Jensenille (23/11 1970) ja Hans Danielsenille (23/101970):

»Rakas Thoralf.Olen murhe sydämessäni vastaanottanut kirjeesi 12. päivältä marras-

kuuta tänä vuonna sekä valokopion herra Boremannin kirjoituksestakirkkoherra V. I. Karille, ja olen tarkoin lukenut läpi molemmat kir-joitukset.

Mitä tulee Herra Boremannin kirjoitukseen pastori Karille, niin huo-maan, että Herra Boreman on ottanut tehtäväkseen jatkaa sitä hyväätyötä, jota hän on jo osittain tehnyt valmiiksi, nimittäin antaakseen tu-levalle polvelle oikean ja puolueettoman valaistuksen tästä siunatustakristillisyydestä - - - »

»Rakas ystävä ja matkaystävä tiellä iankaikkisuuteen. Hans Daniel-sen - - - Niin oli postilla, josta kirjoitat, mistä Gunnar on sano-nut, että siihen on otettu vain parhaat Laestadiuksen saarnoista. Olikosse nyt mitään väärää? Meillähän on ydinkirjoituksia sekä Lutherin

31

postillasta että muista. Minulla itselläni on Boremannin postilla, ja mi-nun pitää sanoa, että se on kallis kirja, se on täynnä henkeä ja totuut-ta. - - - »

Uudenaikaismielisten hengellinen johto Ruotsin Lapissa oli arvos-tanut Boremannin postillaa vähintään yhtä korkeasti kuin saarnaajaOle Fredriksen Lofooteilta, joka hyväksyi kaikki Boremannin kirjallisettuotteet.

Alkuperäiselle opille uskolliset saarnaajat Ruotsin Lapinmaalla olivatantaneet Boremannin tuotteitten puolustajille nimityksen »Boremanni-laiset» heidän oppi-isänsä mukaisesti. Ne jotka ovat hyväksyneet Lut-herin ja Laestadiuksen opin kokonaisuudessaan ovat olleet nimeltäänluterilaisia ja laestadiolaisia. Tämä nimitys »boremannilaiset» on suu-tuttanut uudenaikaismielisiä niin suuressa määrin, että he ovat käsittä-neet sen haukkumasanaksi, vaikka nimitys tekee heille täyttä oikeutta.Alkuperäiselle opille uskolliset eivät suutu siitä nimityksestä, jokaheille kuuluu Laestadiuksen alkuperäisen opin mukaisesti, nimittäinlaestadiolaiset, huolimatta siitä, että tämä nimitys on alkuaan haukku-masana, sillä Laestadius ei ole luonut mitään uutta uskontoa, eikämyöskään Luther, vaan he molemmat palasivat takaisin apostoliseenkristillisyyteen sen pimeyden alta, joka vallitsi yleisessä kirkossa hei-dän aikanaan. On väärin nimittää joko laestadiolaisia tai luterilaisialohkoiksi ja lahkoiksi, sillä niin kauan kuin he seuraavat apostolistaoppia on heidän yhteisönsä nimeltään Kristuksen seurakunta. Sitävas-toin kaikki ne uskonnot, suuret tai pienet, jotka ovat poikenneet poisapostolisesta kristillisyydestä, ovat totuudessa lohkoja ja lahkoja, vaik-ka niillä olisi useita miljardeja kannattajia.

SIIRTYMINEN UUDEMMANAIKAISEEN KRISTILLISYYTEENTAPAHTUI SEURAAVASSA JÄRJESTYKSESSÄ:

1. Se esikuva, jonka vanhimmat olivat jättäneet jälkeensä ulkonaisissaasioissa hyljättiin ja maailman muoto pääsi vallalle s.o. koreus kuvienja kukkasten sekä vaatteiden muodossa tuli luvalliseksi; vaimoväkijätti esiliinan pois ja alkoi käyttää lyhyitä hameita ym. Miesväki hankkiitselleen uudenaikaiset hatut ja valkoiset paidat, saarnaajat etunenässä;

32

harmoonit otettiin koteihin hartauden herättämiseksi; radio ja myö-hemmin myös TV tulivat tavallisiksi kristittyin kodeissa. Kaikki tuli»puhtaille» puhtaaksi. Saarnaajat hyväksyivät farisealaiset seremoniathautaustilaisuuksissa: seppelten laskemiset, kukkaisrahastovärssyjenlukemiset ym. Syntymäpäiväjuhlat, äitien ja isien päivät, onnentoivo-tukset näille, häitten vietto maailman tapain jälkeen kiiltävän koreudenkanssa, valokuvaus ym. tuli yleiseksi kristillisyydessä ja saarnaajat hy-väksyivät tämän. Myös arpapelit, urheilu ym. jopa pyhäpäivisin tulivatyleisiksi seurakunnassa.

Vanha ulkonainen esikuva pidettiin omanavanhurskautena ja pois-nukkuneet vanhimmat tulivat sen kautta pilkatuiksi, siitä huolimattaettä heitä ylistettiin huulilla.

2. Oppi puhdistettiin sekä oppikirjoissa että suullisissa saarnoissa.Myös ne henkilökohtaiset neuvot, joita saarnaajat antoivat kristityille,tulivat erilaisiksi kuin mitä Pyhä Henki ennemmin oli ilmoittanut.

— Ensiksi muutettiin virsikirjat. Väsyttiin vanhoihin virsiin (Ruot-sissa, Suomessa, Norjassa ja Amerikassa).

— Sitten väärennettiin postillat (Ruotsissa, Suomessa, Norjassa jaAmerikassa).

— Sitten muutamat miehet perustivat aikakauslehden »Isän Ääni»levittääkseen uudenaikaista kristillisyyttä. Vanhoillissaarnaaja AnttiHalttu sai äänensä hyväksytyksi Isän äänenä, huolimatta siitä, että hänoli sotinut esikoisseurakuntaa vastaan. Tästä ilmenee, että »Isän Ääni»on isästä perkeleestä.

— Sitten otettiin uusi Raamatunkäännös yleiseen käytäntöön (paitsiSuomessa ja Amerikassa).

— Sitten väärennettiin vanhinten kirjat (äärimmäisen törkeästiRuotsissa ja Norjassa, lievemmin Suomessa).

Tämän kautta oli voitettu kuolleen uskon papiston kiitos ja lopulli-sesti haudattu vanhinten työ maan alle.

Tähän kuuluvat rovasti Laestadiuksen sanat (HÄK s. 249): »Samoinkuin ihmisestä tulee seitsemän kertaa pahempi, kun hän lankee armontilasta, niin kokonaiset kansakunnatkin tulevat seitsemän kertaa pa-hemmiksi, kun he lankeavat alkuperäisen uskontonsa säädyistä. Niinnäkyy käyneen myöskin luterilaisen kirkon.»

33

Huomautus 1.

Pietiläinen, joka edustaa uudenaikaismielisiä, kirjoittaa esipuhees-saan ruotsalaiseen vanhinten kirjaan mm. seuraavaa:

»Usein on liikettä syytetty ulkonaisista elämänmuodoista ja -tavoista,jotka ovat olleet maankolkan yleinen tapa eikä ollenkaan keräyksenvaikutusta», ja »vielä armon vuonna 1966 voidaan kulttuurikeskuksis-sa kuten meidän opinahjoissamme saada kuulla kristinopin opettajienkertovan, että laestadiolaisuus riippuu ulkonaisissa asioissa, niin kuinsiinä, ettei saa olla liinoja, mattoja tai verhoja kodeissa jne. Niin, jopasellaiset kirkonpapit, joita kutsutaan liikkeemme tuntijoiksi, liikkuvatusein senkaltaisten lorujen kanssa. Toivon, että tämä kirja jossakinmäärin voisi antaa valaistusta siitä, että liikkeellä on sisällinen valo.»

Niin kirjoittaa Pietiläinen. Sisällinen valo siis puuttui niin kauankuin ulkonainen esikuva oli jäljellä kristillisyydessä, mutta kun se olisaatu poispuhdistetuksi, sai liike sitä kautta sisällisen valkeuden.

Ulkonainen esikuva kuuluu kuitenkin elävään kristillisyyteen yhtäkiinteästi kuin henki kuuluu elävään ruumiiseen. Pyhä Henki on julkituonut sen, kuinka kristittyjen tulee erottua maailmasta myös ulkonai-sessa esikuvassa. Kaikki se turhuus ja koreus, jota ihminen seuraa ulko-naisessa sisällisen, synnillisen himon vaikutuksesta, on vahingollistahänen sielulleen. On tarpeellista antaa kristityille johdatusta myös ul-konaisessa esikuvassa ja silloin tällöin muistuttaa kaikista yksityiskoh-dista, jotka siihen kuuluvat. Ulkonainen esikuva kuuluu pyhitykseen, eivanhurskauttamiseen. Pyhityssaarna sen sijaan kuuluu vain uudestisyn-tyneille.

On itsestään selvää, että suruton kansa (myös suruttomat papit) pi-tävät sitä hulluna, että kristityt seuraavat ulkonaista esikuvaa, jokaerottaa heidät näkyväisellä tavalla muista. Kuitenkin pitävät heränneetihmiset kristittyjen ulkonaista muotoa ulkonaisena valkeutena, jolla onalkulähteenä sisällinen valkeus. Vaikka ihminen heräisi kaukana elä-västä kristillisyydestä, eikä koskaan olisi kuullut saarnattavan mistäänulkonaisesta esikuvasta, niin ei hän hyväksyisi suruttomien ulkonaistamuotoa. Varmaankin hän nuhtelisi kanssaihmisiään heidän kevytmieli-sestä elämästään, joka myös on antanut leimansa heidän ulkonaiseenmuotoonsa. Mutta jos heräys sammutetaan väärän opin kautta, niin sil-loin hän taas hyväksyy sen, mitä hän ennen nuhteli. Uskottomien jou-kossa on sellaisiakin, jotka kunnioittavat kristityitä heidän vakaumuk-

34

sensa tähden ymmärtämättä perussyytä kristittyjen esikuvalle. Edelly-tyksenä sellaiselle kunnioitukselle on ilman muuta se, että kristitty onkoko vaelluksellaan näyttänyt elävänsä niin kuin hän opettaa. Vainuudestisyntynyt ihminen voi käsittää pyhityksen oikealla tavalla.

Ikävä kyllä ovat ne harvat pappein seassa, jotka kunnioittavat kris-tityitä heidän vakaumuksensa tähden, joka antaa leimansa myös ulko-naisiin piirteisiin heissä. He ovat yhdistyneet suruttoman joukon kans-sa ylönkatsoakseen ja pilkatakseen Jeesuksen oikeita opetuslapsia. Heuskovat kristittyjen hyljänneen Jumalan armon ja Jeesuksen Kristuk-sen ansion, kun kristityt — heidän mielestään — perustavat autuutensatöihin s.o. muun muassa ulkonaiseen esikuvaan. Suruttomain pappienmukaisesti on kirkkain hengellinen valkeus niillä, jotka eivät ehdotto-masti missään eroa suruttoman joukon ulkonaisesta muodosta; silloinei ihmisellä ole mitään omaavanhurskautta (mikä on vahingollista)ja omistaa Kristuksen täydellisen vanhurskauden (kuolleen) uskonkautta omistettuna. Kuolleen uskon papit ovat hämmästyneet siitä, ettäheidän oppinsa vanhurskauttamisesta suruttoman välittäjän kautta, japyhityksestä ilman töitä, on vieras eläville kristityille.

Huomautus 2Pietiläisen toimittama vanhintenkirja on outo kirjekokoelma. Se pai-

nottaa eniten uudenaikaistettua kristillisyyttä — kuten saattoi odottaa-kin. Siinä ovat vanhinten kirjeet seuraavassa suhteessa kaikkiin suo-menkielisiin kirjeisiin nähden, jotka ovat käsillä kaksiosaisessa suoma-laisessa vanhintenkirjassa:

— Laestadiuksen kirjeitä oli käsillä vähintään 9. Niistä kirjoittajavalitsi 4.

— Raattamaan kirjeitä oli käsillä vähintään 79. Niistä kirjoittajavalitsi 39.

— Joonas Purnun kirjeitä oli käsillä vähintään 9. Niistä kirjoittajavalitsi 4.

— Samuel Wettasjärven kirjeitä oli käsillä vähintään 18. Niistä kir-joittaja valitsi 2.

— Isak Fors Kuoksun kirjeitä oli käsillä vähintään 28. Niistä kir-joittaja valitsi 2.

— Isak Nikun kirjeitä oli käsillä vähintään 35. Niistä kirjoittajavalitsi 5.

35

— Frans Parakan kirjeitä oli käsillä vähintään 22. Niistä kirjoittajavalitsi 4.

— P. O. Fjälldahlin, eli Meri-Pietarin kirjeitä oli käsillä vähintään5. Niistä kirjoittaja valitsi 2.

Kirjassa on seuraava piirre perin hämärä. Yhtään ainokaista AugustIsakssonin kirjettä ei ole siihen mukaan otettu, vaikka hän saarnasitässä seurakunnassa aina vuodesta 1905 asti. Hänen työpäivänsä olinoin 60 vuotta. Sen sijaan tässä kirjassa on 9 Gunnar Jönssonin kir-jettä, vaikka hänen työpäivänsä kristillisyydessä alkoi noin 20 vuottamyöhemmin kuin August Isakssonin. Sen lisäksi on kirjoittaja uhran-nut 19 sivua matkakuvauksiin, jotka eivät lainkaan käsittele oppia.Johtopäätös tästä on, että kirjan keskipisteenä on Gunnar Jönsson. Van-hinten nimet on otettu luettelon-omaisesti mukaan, jotta todistettaisiintällä uudenaikaistetun kristillisyyden olevan saman kuin se kristilli-syys, jossa vanhimmat olivat olleet. Pietiläinen itse on sanonut,23 ettätarkoitus olikin painottaa Amerikan kristillisyyttä tässä kirjassa. Tämäkyllä pitää paikkansa. Se uudenaikainen kristillisyys, jonka GunnarJönsson työkumppaneineen on rakentanut Amerikassa aina vuodesta1946 asti on malliteos, joka ennen kaikkea pitää näytettämän kansalle.Se kristillisyys, minkä vanhimmat olivat rakentaneet alussa RuotsinLapinmaalla ei kelvannut malliksi!

36

4. LUKU

VASTAKOHTAISUUKSIA JA SOVINNONYRITYKSIÄ

Sillä aikaa kun uudenaikaismieliset voittivat yhä enemmän suosiotakristillisyydessä, tulivat alkuperäiselle opille uskolliset lujemmaksi vä-hemmistörintamaksi puolustaakseen alkuperäistä oppia ja esikuvaa,joita vähemmistö koko sydämestään rakasti. He tahtoivat pitää kiinnisiitä opista, josta he olivat Hengen ja elämän saaneet. Ja he olivat sii-hen oppiin niin perusteellisesti kiinnitetyt, etteivät uudet opetuksentuulet pystyneet heitä houkuttelemaan. Näillä kristityillähän ei ollut ol-lenkaan ylivoimaisena taakkana osoittaa kuuliaisuutta alkuperäiselleopille, sillä Kristus-aurinko lämmitti heitä. Samasta syystä ei heillämyöskään ollut yhtään tarvetta saada maailman tai kuolleen kristilli-syyden kunniaa. Olihan siinä kunniaa kylliksi, kun Kristus-aurinkopaistoi sydämeen uuden syntymisen päivänä, ja paistaa vielä joskusvaelluksen allakin. Eivät nämä sielut tahtoneet vastaanottaa uutta eliparempaa kristillisyyttä, sillä apostoli Paavali on kironnut myös neenkelit, jotka saarnaisivat toista evankeliumia. On pantava merkille,kuinka suurta varovaisuutta ja kärsivällisyyttä alkuopille uskollisetopettajat Ruotsin Lapinmaalla osoittivat aina lopulliseen hajaantumi-seen asti. Vaikka uudenaikaismieliset saarnaajat olivat jo vuosikausiasortaneet tätä vähemmistöä, niin kuului tämä paha työnteko ainoastaanenemmistön sotataktiikkaan. Gunnar Jönssonin johtama saarnaajaryh-mä hyökkäsi eniten August Isakssonin kimppuun, sekä saarnoillaanettä takapuheillaan, mutta vanhin kuunteli katkerimmatkin päällekan-teet anteeksiantavaisella sydämellä, pitäen Vapahtajan ristiä paljon suu-rempana, sanoen oman ristinsä olevan vain pienen lastun siitä.

Esimerkki siitä, kuinka lailliseksi tuo muutoin niin evankelinen saar-naaja Gunnar Jönsson tuli August Isakssonia kohtaan, tulee ilmi Gun-nar Jönssonin saarnasta, jonka hän 1963 piti Kangosessa.19 Teksti oliotettu Roomalaisten 8. luvusta, missä apostoli Paavali puhuu lihan

37

töistä. Gunnar Jönsson saarnasi mm.: »Vaikka kuinka pyhiä kirjojatahansa sunnuntaina myytäisiin, niin se kuuluu lihan töihin . . . » H ä ntarkoitti tällä sitä, että August Isaksson oli eräänä sunnuntaina jaka-nut Laestadiuksen puhtaita postilloita niille, jotka olivat niitä tilanneet.Tämä oli tapahtunut Hilda Nykäsen hautajaisissa Junosuannossa. Niinpimeäksi oli August Isaksson tullut, että hän teki sabatin rikoksen ja-kamalla ihmisille Jumalansanan kirjoja! Tämä oli totisesti kylliksi suurisyy poisleikkaamiseen. Jumalan Poika on kuitenkin Sabatin herra, jahän on tehnyt hyviä töitä seitsemäntenä päivänä. Levi Älvgren oli mu-kana näissä Kangosen kokouksissa ja hän katsoi velvollisuudekseenpuuttua Gunnar Jönssonin saarnaan. Hän lupasi seurakunnan läsnäol-lessa vastata iltakokouksissa hänen saarnaansa. Illalla Levi Älvgrenmainitsi saarnassaan seuraavat sanat: »Sinä saat olla vapaa, Augusti,sillä ei se kuulu lihan töihin», kuten Gunnar Jönsson oli tarkoittanut,»vaan se on katsottu farisealaisella silmällä ja on yhtä kuin kuurnitahyttysiä ja niellä kameleita». Lisäksi hän vetosi vielä apostoli Paavalinsanoihin (1 Tim. 5: 22): »Älä pikaisesti jonkun päälle käsiäs pane ...»sekä (Gal. 5: 15): »Mutta jos te toinen toistanne purette ja syötte, niinkatsokaat, ettette toinen toiseltanne syödyksi tule.»

Viimeiseen asti koetti sorrettu vähemmistö aikaansaada yhteyttäenemmistön kanssa, mutta koska välttämätön ehto pysyvään sovintoonoli paluu alkuperäiseen oppiin, josta enemmistö oli poikennut pois,niin tyrmäsi enemmistö kaikki nämä yritykset. Eräs tärkeimmistä so-vinnon yrityksistä tapahtui Jellivaarassa 1963. Lyhyt kuvaus tästä seu-raavassa:19

Torstaina 26. joulukuuta 1963 kokoontuivat Gunnar Jönsson, LeviÄlvgren, Sten Johansson ja David Björk Jellivaaran rukoushuoneenpikku huoneessa. Siellä puhuttiin mahdollisuuksista järjestää sovinto-kokous, johon myös osa ulkomaalaisista saarnaajista osallistuisi. SittenGunnar Jönsson esitti nämä suunnitelmat seurakunnan edessä. Hän olisuoralta kädeltä ulkomaalaisten saarnaajien osallistumista vastaan.

Perjantaina 27. päivä luettiin ulkomaitten lähetyskirjeet ja alettiinkeskustelemaan lähetyksestä Itä-Norjaan. Silloin nousi August Isaks-son seisomaan puhuen lyhyesti: »Nyt ei sovi järjestää lähetysmatkojaulkomaille, sillä aivan liikaa Boremannin hapatusta on tullut sisällekristillisyyteen. Me tahdomme sekä Suomen että Norjan lähetysmiehetkuulemaan, sillä tarvitsemme selvittää meidän sisäiset asiamme.» Gun-

38

nar Jönsson sanoi, ettei kristillisyydessä ole ennen ollut sitä käytäntöäkysyen Johan Henrikssonin ajatusta. Tämä ehdotti, että tehtäisiinkuten joskus ennenkin, että saarnaajat Länsi-Norjasta lähetettäisiin Itä-Norjaan. Sen jälkeen vahvisti Levi Älvgren sekä August Isakssoninettä Johan Henrikssonin puheet sanoen vielä, että »me tahdomme ulko-maitten lähetysmiesten avulla keskustella ja sopia keskinäisistä asiois-tamme, sillä kysymyksessä ovat vain pienet asiat iankaikkisen autuu-den ja onnen suhteen.» Gunnar Jönsson vastasi, että he ovat valmiittähän keskusteluun, mutta ulkomaitten lähetysmiehet eivät saa tullamukaan lisäten: »Ei myöskään mitään äijiä eikä ämmiä, eikä yhtäänasianajajaa, muuten siitä tulee niin kuin Oulun riitakokous.» TähänLevi Älvgren vastasi kristillisyyden vanhinten sanoneen, että »jos jota-kin tulee teidän saarnaajien välillä, niin pyytäkää Suomen saarnaajiaavuksi.» Gunnar Jönsson sanoi myös, että »jos ulkomaitten saarnaajatotetaan mukaan näihin asioihin, niin se ei suinkaan korota kristillisyy-den kunniaa, sillä silloin tulee kysymykseen monta vuosikymmentävanhat asiat.» Hän huomautti, että »jos Länsi-Norjan saarnaajat voivatjärjestää lähetyksen Itä-Norjaan, niin ei se ole meidän vaatimuksestam-me, sillä sitä me emme voi heiltä vaatia.»

Samana päivänä kokoontuivat kokousten väliajalla August Isaksson,Levi Älvgren, Gunnar Jönsson, Sten Johansson, Johan Henriksson,Hugo Gustavsson, David Björk, Evald Larsson, V. Hedlin, JohannesVingbäck ja muuan Kainuusta. Pääkysymys oli tietysti Boremannin pos-tillasta. Ruotsinkielisillä oli selvempi käsitys väärennyksen suuruudestakuin suomenkielisillä. Sen vuoksi syntyi kamppaus saarnaajien GunnarJönssonin ja Sten Johanssonin kesken. Kun viimeksimainittu hylkäsi(muitten vähemmistön edustajien tukemana) kaikki Jumalansanan vää-rennökset, tulistui Gunnar Jönsson ja nousi seisomaan sanoen: »Siinäkuulette mitä heidän sananpitäjänsä sanoo, ei tämä kannata, lähdemmepois!» Levi Älvgren huusi hänen peräänsä, ettei hän menisi vielä, vaantuloksetta. Sovintoyritys epäonnistui ja tämä johtui paljon siitä, ettäpuolueettomat hengelliset tuomarit (ulkomaitten lähetysmiehet) puut-tuivat.

Samanlainen yritys oli tehty aikaisemminkin samana vuonna, nimit-täin Kiirunan kokousten aikana,19 jotka alettiin kesäkuun 9. päivänä1963. Silloin kokoontuivat yhtenä iltana seuraavat henkilöt: AugustIsaksson, William Eriksson, Hugo Gustavsson, Levi Älvgren, Evald

39

Larsson, Sten Johansson, David Björk ym. yhteensä 15 henkilöä. Sil-loinkin keskusteltiin postillakysymyksestä, mutta tilanne ei muuttunut.Tämähän oli omantunnon asia niille, jotka olivat alkuperäiselle opilleuskollisia, ja silloin tulee kuulla enempi Jumalaa kuin ihmisiä. Lienee-köhän uudenaikaismielisillä ollut alkuperäisen postillan hylkääminen javäärennetyn postillan puolustaminen omantunnon asiana? Tässä Kiiru-nan kokouksessa oli leimaa antavana Gunnar Jönssonin mahtava lau-sunto, joka antoi ymmärtää, ettei asiasta enää voitaisi keskustella. Hänsanoi nimittäin, että »Keskustelu Boremannin postillassa olevista muu-toksista on yhtä vähästä merkityksestä, kuin puhuminen paavin par-rasta, kuinka se kunakin vuonna on*

Jo 1962 oli August Isaksson kysynyt Gunnar Jönssonilta Parkalom-polossa, tietäisikö tämä, kuinka paljon vanhan ruotsalaisen postillanpainatus tulisi maksamaan. Gunnar Jönsson oli vastannut, että »se jokahaluaa saa sen tehdä, mutta me tulemme toimeen Boremannin postillal-la.» Niin ottivat A. Isaksson, L. Älvgren, S. Johansson ja V. Hedlintehtäväkseen painattaa uudesti Hellmannin käännöksen vuodelta 1901.Tämä kirja julkaistiin 3000 kappaleen painoksena vuonna 1963.

J. F. Hellmannin kääntämän postillan painattaminen teki tuntuvanvaikutuksen uudenaikaismielisten hengelliseen johtoon. William Eriks-son kirjoitti Levi Älvgrenille (15/2 1965) mm. » - - - ja sitte sevalhelinen etukirjoitus teän toimittamassa Hellmanin kääntämä pos-tillassa joka toista** että itsenne olette rakentaneet seurakunnan.- - - » Esipuheen allekirjoituksena on vanha laestadiolaiskristillinenseurakunta. Tämä allekirjoitus pilasi siis koko kirjan, niin että uuden-aikaismieliset saarnaajat kielsivät seuraajiaan hankkimasta tätä kir-jaa20 (mm. Yrttivaarassa). Joutuu ihmettelemään, että vanha laesta-diolaiskristillinen seurakunta, joka ei vielä kirjan julkaisun aikaan ol-lut jakautunut, ei saattanut hyväksyä tätä alkuperäistä postillaa. Kui-tenkin oli se seurakunta käyttänyt täsmälleen samaa postillaa vuosi-sadan vaihteesta lähtien luotettavana oppikirjana, mutta uusi painos eisille seurakunnalle kelvannut. Vanha laestadiolais-kristillinen seura-kunta ei tuntenut enää vanhaa postillaansa, mutta Boremannin törkeäväärennös tuli heille parhaaksi ja enimmän luottamuksen arvoiseksi!

* Viktor Wettaisen kirjeestä Amerikkaan 12/2 1966.** todistaa, että itseenne . . . jne.

40

Alkuperäisen postillan painattamista pidettiin rikoksena, eikä seura-kunnan nimi olisi saanut olla esipuheen alla.

Äärimmäisen lapsellisesti ovat ihmiset suhtautuneet tähän esipuhee-seen. Useat, jotka ovat hankkineet tämän kirjan itselleen, ovat repineetesipuheen pois. Esimerkiksi siitä postillasta, joka on Laestadiuksen pir-tissä Pajalassa, puuttuu se lehti, johon esipuhe oli kirjoitettu!

41

5. LUKU

AVOIN HAJAANNUS

Vuonna 1964 ilmeni vastakohtaisuuksia kahden paikallisen saarnaajankesken Kiirunassa, David Björkin ja Sten Johanssonin. Viimeksi mai-nittu kertoo:

»Kysyin Davidilta, kuinka he ovat ajatelleet August Isakssonista jaLevi Älvgrenistä, jos nämä tulisivat saarnaamaan näitten kokoustenaikana. David vastasi minulle: Heidän pitää tehdä ensin parannus janöyrtyä seurakunnan ymmärryksen alle, ja sinulta vaativat Kiirunankristityt parannuksen sinun eriseuraisesta työstäsi. Päivää myöhemminsanoin Davidille, että olen ajatellut sitä, mitä eilen sanoit, ja jos niinon, että olen sellaista työtä tehnyt, niin tahdon sen korjata, sillä mi-nulla on se kysymyksessä, että tulisin autuaaksi. Sen vuoksi tahdontäällä kirkossa puhua muutaman sanan ennen kokousta. David suostuisiihen ja meni Jönssonin tykö kysyen, sekä sai hänen suostumuksensasiihen. Istuimme silloin pöydän takana ja koko seurakunnan edessäpyysin Kiirunan kristityitä olemaan niin suorat, että sanovat millä ta-valla minä olen eriseuraista työtä tehnyt, niin että saan sen korjata.Silloin sanoi David, että ei täällä, vaan yksin saarnaajain kanssa. Vas-tasin, että jos olen eriseuraista työtä tehnyt, niin se on julkisesti tunne-tuksi tullut, ja sen vuoksi se on myös julkisesti korjattava. Jönsson kii-rehti esille ja kuiskasi minulle: »Lakkaa houraamasta.» Sanoin, onkose houraamista, jos tahdon tehdä vioista parannusta? Mutta en saanuttietää, mitä pahaa työtä olin tehnyt.»

Tämän jälkeen Sten Johansson lakkasi käymästä pyhärukouksissa.Myöhemmin syksyllä, kun David Björk oli palannut matkoiltaan, soittiSten Johansson hänelle kysyen, oliko hän ym. ajatelleet panna poiskäytännöstä Boremannin postillan. Vastaus oli: »En, meillä ei ole mi-tään aihetta sitä tehdä.» Silloin Sten Johansson vastasi, että hän ei näeolevan mahdollista tehdä työtä yhdessä heidän kanssaan. Vasta syk-

42

syliä 1964 piti Sten Johansson ensimmäisen kerran erilliset pyhäru-koukset.

Uudenaikaismielisillä saarnaajilla Ruotsin Lapinmaalla oli kiire tie-doittamaan ulkomaan seurakunnille tilanteesta Lapinmaan seurakun-nassa. Oli ilmeistä, ettei enemmistö ollenkaan tahtonut tehdä työtä Raa-matullisen sovinnon eteen, vaan he tahtoivat poisleikata alkuperäiselleopille uskolliset saarnaajat niin pian kuin mahdollista. William Eriks-son kirjoitti Suomeen mm.:

»Junosuando 25/10 1964

Tykö rakkat veljet Kristuksessa ja uskolliset vartiat Sionin muuril-la. Kalle Nurminen ja Antti Vainikka rakkaan vaimonne ja lastennekanssa sekä se Herralta ulos valittu lapsilauma ympärillänne... Neonkin nyt kokonansa itsensä erottanhet että pitävä eri rukouksia jossa-kin paikka. Kyllä Augustin kansa olisimme pärjänny kuten ennenki josei pikku Levi ja Sten Johanssoni olis alkanu pyörimään. Vaan itse ovatitsensä julkiseksi tehneet, niin sen tähden minäkin julkiseksi kirjoitan.Olis se sydämellinen toivotus, että hekin tulis tuntemaan erhetyksen-sä . . .»

Uudenaikaismieliset tulivat vain ankarammaksi, kun aika kului.Näemme kuinka heidän kova linjansa lopullisesti päättyi. Joulukokous1963 oli näyttänyt, että ulkomaalaiset saarnaajat olivat valinneet uu-denaikaismielisen hengellisen johdatuksen. Tästä syystä uskallettiinJellivaaran joulukokouksessa 1964 ottaa käytäntöön raskaimmat mah-dolliset menetelmät. Näistä kokouksista lähetettiin kirjeitä Suomeen,Norjaan ja Amerikkaan, joissa August Isaksson nimellisesti mainitaanja pannaanjulistetaan.21 Mitään vastaavaa ei voida löytää elävästä kris-tillisyydestä tällä viimeisellä etsikonajalla. Mitään vastaavaa ei voidamyöskään näyttää lähteneen vähemmistön puolelta, ei edes yksityisissäkirjeissä, puhumattakaan julkisista kirjeistä. (Vasta avoimen hajaan-nuksen jälkeen on tämä eksytys kokonaisuudessaan tehty julkiseksi,minkä Kristuksen kirkkolakikin sallii). Kukaan ei voinut osoittaa mi-tään eksytystä eli kuolemansyntiä, johon August Isaksson olisi ollutsyypää, ja nyt hänet tuomittiin koko maailman edessä selän takana,ilman, että hänelle oltaisiin suotu mitään mahdollisuutta puolustau-tuakseen edes yhdellä sanalla.

Kuka sitten on vastuussa lopullisesta hajaannuksesta? Yllämainittu

43

kirje Jellivaaran joulukokouksista (1964) on seuraavien saarnaajienallekirjoittama: William Eriksson, Gunnar Jönsson, Johan Henriksson,Hugo Gustavsson, E. Kuoljok, Evald Larsson, David Björk, HubertJönsson, Jens Pedersen, Bertheus Antonsen, Nils Guttormsen, HeikkiSeppänen, Kalle Luoma, Urho Toivonen, Paavo Peltonen, Aaro Ihalai-nen, Simo Salminen, Antti Vainikka ym.

On mahdollista, että se lisäys, joka käsittelee August Isakssonia kir-jeen lopussa olisi William Erikssonin siihen tekemä, kuten joiltakin ta-hoilta on kuultu, mutta koska nämä lähetyskirjeet ovat julkisia asia-kirjoja ja niitä on lähetetty Suomeen, Norjaan ja Amerikkaan, niin olisikaikkien niiden, jotka allekirjoittivat nämä kirjeet tietämättä tästä teh-dystä lisäyksestä, ehdottomasti pitänyt poistaa nimensä kysymyksessäolevan tuomion kohdalta niin pian kuin mahdollista yhtä julkisella asia-kirjalla. Niin ei kuitenkaan ole kukaan heistä tehnyt. Niinollen voi-daan tehdä se johtopäätös, että kaikki nämä saarnaajat kantavat vas-tuun tästä asiakirjasta yhdessä niitten kansanjoukkojen kanssa, joitahe ovat olleet edustamassa näissä kokouksissa, sekä historian että Ju-malan tuomion edessä.

Suomen seurakunta oli kääntänyt selkänsä August Isakssonille vuo-den 1964 aikana (muut jo aikaisemmin) ja tämän kirjeen allekirjoit-taminen tuli siitä kirjalliseksi todisteeksi. Kuitenkin olivat saarnaajatK. Nurminen, P. Peltonen ja T. Niemi vähän hitaammat vaihtamaanpuolta.

On mainittava, että saarnaaja Levi Älvgren otti osaa yllämainittuunjoulukokoukseen ja istui tavan mukaan muitten saarnaajain joukossa.Kuitenkin jätettiin hänen nimensä pois kaikista lähetyskirjeistä eikähän, kuten itsestään selvää on, saanut myötävaikuttaa kokouksissa mil-lään tavalla. Hän oli uudenaikaismielisen hengellisen johdon hylkäämäja ylönkatsoma. Gunnar Jönssonilla sitävastoin on joka vuosi ensim-mäinen ja viimeinen sana joulukokouksissa. Hän pitää omasta aloit-teestaan joka vuosi ensimmäisen ja viimeisen saarnan. Kukaan kristilli-syyden vanhimmista ei ole jättänyt sellaista esikuvaa.13

Ei Levi Älvgren olisi vahvistanut sitä tuomiota, joka langetettiinAugust Isakssonille, joten kaikesta päätellen ei tätä kirjettä kokonai-suudessaan luettu seurakunnan edessä. (Siinä tapauksessa ei Levi Älv-gren olisi vaiennut siinä tilaisuudessa.) Hän ei ottanut osaa viimeiseeniltakokoukseen Jellivaarassa, vaan matkusti Tjautjasjärvelle sanottuaan

44

hyvästit muutamille veljille Jellivaarassa. Vanhan tavan mukaan olisiuudenvuoden kokoukset Tjautjasjärvessä, ja nämä kokoukset aloitet-tiin seuraavana päivänä, kun Jellivaaran kokoukset olivat päättyneet.

Enemmistön kovan linjan huippu saavutettiin pian yllämainittujenJellivaaran joulukokousten jälkeen. Ajankohta oli uudenvuoden pyhätja paikka oli Tjautjasjärvi, joka sijaitsee reilut kolme peninkulmaa Jel-livaarasta.

Lapinmaa on aina kristillisyyden ensimmäisistä ajoista alkaen ollutjaettu eri alueisiin, joilla määrätyt saarnaajat tekivät työtä. Niinollenkuului Tjautjasjärven kylä vanhastaan Johan Henrik Olssonin, AugustIsakssonin ja Levi Älvgrenin työalueisiin. Myöhemmin on WilliamErikssonkin sinne kutsuttu, koska hän oli vapaa uudenvuoden pyhienaikoihin.

Tavanomaiset saarnaajat olivat alkaneet kokoukset Tjautjasjärvellä,nimittäin August Isaksson, Levi Älvgren ja Sten Johansson ym. Kunneljättä kokousta oltiin alkamassa, saapui useita vieraita saarnaajia ky-lään Gunnar Jönsson etunenässä ja aloittivat eri kokoukset siellä hyvintietäen toisten saarnaajain läsnäolosta kylässä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kahdet kokoukset on pidetty sa-manaikaisesti vuosisadan vaihteen jälkeen, jolloin vanha eriseura tekisamalla tavalla Svappavaarassa. Kiirunassa tapahtunut ristiriita koskiainoastaan paikallisia pyhärukouksia ja ilmeni kahden henkilön kes-ken, vaikka kyllä syynä oli silloinkin se laaja erimielisyys, mikä vallitsisaarnaajien kesken. Nyt oli kuitenkin suurempi asia kysymyksessä,sillä molemmilla osapuolilla oli vahva edustus kylässä. Molempien hen-gellinen johto oli läsnä. Ero oli julkinen ja lopullinen, ja kysymys olimolemmista osapuolista kokonaisuudessaan.

On tarpeellista paljastaa Tjautjasjärven erillisten kokousten taustauudenvuoden aikana 1965. Kylässä on suuri rukoushuone. Kylän kris-tityt olivat jo siihen aikaan jakautuneet molempain hengellisten johto-jen mukaisesti. Uudenaikaismielisillä oli kylässä enemmistö. Nämä oli-vat erottaneet alkuperäiselle opille uskolliset miehet rukoushuoneyh-distyksen hallituksesta, niin että se muodostettiin pelkästään uuden-aikaismielisistä. Uusi rukoushuoneyhdistyksen hallitus päätti varata ru-koushuoneen uudenvuoden ajaksi22 eikä tiedottanut toiselle osapuolelle,mihin tarkoitukseen rukoushuone varattiin. Tjautjasjärven rukoushuo-neellahan on monta käyttömahdollisuutta (kuten koulun ja valtiokirkon

45

toimintaa varten). Tämä on syy siihen, että tavanomaiset uudenvuo-den kokoukset pidettiin kylän koulurakennuksessa.

Ottakaamme lainaus Frans Parakan vastalauseista Havaksen histo-riaa vastaan:5

»Vaskivuoren kristityt rukoilivat Havaksen historiassa mainitsemiasaarnaajia heille saarnaamaan, ja kun mainitut saarnaajat Samuel Vet-tasjärvi, Isak Kuoksu, Isak Niku ja Frans Parakka olivat kolmatta päi-vää kokousta pitämässä, niin tulevat Aug. Lundberg, Juhani Sirkanmaaja Mikko Pääkkölä samaan kylään ja tekivät toiset kokoukset eräänjumalattoman taloon. Ja jos kysymyksessä oleva lähetyspuuha olisi ollutainoastaan joku henkilökohtainen kysymys, olisi se eri asia. Mutta kuntuli kysymykseen oppi, niin se ei saa Luteruksen ymmärryksen mukaanliikkua ei hiuskarvaa. J. Raattamaa myös sanoo: »Jos oppiin tulee vika,niin tulee myös kristillisyyteen vika.»

On kerrottu, että Aug. Lundberg saarnaveljiensä kanssa oli Svappa-vaaran kokousten jälkeen matkustanut Lainioon. Siellä he tapasivatCaleb Ericsonin, jonka nimi siihen aikaan oli Hietaniemi. Lundberguskoi tämän olevan Tornionlaaksosta, koska nimi viittasi siihen suun-taan. (Caleb Ericson on sittemmin ollut saarnaajana Amerikan esi-koisten seurakunnassa). Lundberg kysyi pitikö hän heitä kristittyinä.»Pidän sille rajalle kuin pidän», vastasi Caleb Ericson. »Miltäs rajaltasinä sitten leikkaat?», kysyi Lundberg. »Siltä rajalta kuin Svappavaa-ran kokous leikkasi» oli vastaus. Siis on kristillisyyden raja taas ve-detty, yllä olevan mukaan, Tjautjasjärven kokousten kautta uudenvuo-den pyhien aikana 1965, vaikka saastainen henki oli jo kauan aikaaennemmin turmellut uudenaikaismieliset saarnaajat.

Huomautus.Kuinka uudenaikaismielisten hengellinen johto Ruotsin Lapinmaalla

valaisee ulkomaan seurakuntia hajaannuksen taustasta, tulee parhai-ten näkyviin seuraavista otteista Johan Pietiläisen kirjeestä Charles Nis-kalle, Becker, Minn. USA. Kopion tästä kirjeestä on Pietiläinen23 lä-hettänyt saarnaaja Arnold Ruonavaaralle, Calumetissa, Mich. USA, jatämä puolestaan on lukenut sen seurakunnan edessä kirkossa.24 Kirjeon kirjoitettu 12. marraskuuta 1975 Luulajassa.

» - - - Mitä kirjoitat postilloista, niin ei ole niitten oppi muutet-tu. On kyllä totta, että Boreman on joissakin kohdissa lyhentänyt jon-kun saarnan, jossa on sama asia sanottu moneen kertaan, mutta oppi ei

46

ole muuttunut. - - - Ajattele itse: Jos Ruotsissa olisi ruotsinkieli-sessä kirjassa tullut joku heikkous, eikö oikea kristillisyyden oppi opeta,että vika yksimielisyydessä korjataan sillä paikalla kaikessa yksimieli-syydessä ja salassa, eikä heikkouksia saa levittää, ja niin ei kukaan siitäpahennu. - - - »

Tässä Pietiläinen kirjoittaa vastoin parempaa tietoaan. Hänen väit-teensä, joka koskee muuttumatonta oppia Boremannin postillassa onsuoranainen valhe, jonka lukija helposti voi todeta. Sitävastoin hän sa-noo aivan oikein seuraavassa kappaleessa. Vika olisi korjattu Lapin-maalla jos uudenaikaismieliset olisivat panneet pois Boremannin pos-tillan ja ottaneet Hellmannin käännöksen käytäntöön. Alkuperäinenpostillahan oli valmiiksi painettuna jo 1963 ja vielä vuonna 1964 ojensivähemmistö kätensä sovintoon sillä vaatimuksella, että tämä postillaotettaisiin käytäntöön ja Boremannin postillan pitäisi hävitä. Mitäänmielettömiä vaatimuksia ei vähemmistöllä ollut.

47

6. LUKU

ERISEURAN YLEINEN LUONNE

Eräs varma eriseuranmerkki, mikä pätee läpi koko kirkkohistorian, onJumalansanasta luopuminen — näennäisesti paljon tai vähän, itse asias-sa aina kokonaan, sillä Jumalansana on yhtenäinen kokonaisuus, eikäsitä voida jakaa osiin. Jos hyljätään yksi ainoa Jumalansana ja pahen-nutaan siihen, niin silloin ollaan hyljätty Jumala. Apostoli Johanneshansanoo selvästi, että Sana oli Jumalan tykönä ja Jumala oli se Sana. Ra-joitumme ainoastaan koskettelemaan viimeisimpiä Jumalansanan muu-toksia. Esimerkkinä otamme näytteen suomalaisen Uuden Postillan lop-pulauseesta vuodelta 1896. Ote siitä kuuluu:

»Prowasti L. L. Laestadius, herättääkseen senaikuista raakaa Lapin-kansaa, käytti usein karkeaa ja senaikaisille sanankuulijoilleen ymmär-rettäwää esitystapaa. Hänen saarnoissaan esiintyy sanoja, joita meidänmuutoinkin ahtaissa paino-oloissa ei saa painon kautta julaista. Siitäsyystä kristittyin kokouksessa Enontekiöllä Uudenwuodenpäivänä 1896päätettiin pari loukkaawinta sananpartta waihettaa niitä wastaawiinainakin yhtä teräwiin sanoihin. Tätä ei yksikään pitäne pahana kunajattelee, että kaikki nämät 95 woimallista saarnaa mainittuin sanainsäilyttämisen kautta olisiwat pysyneet painamattomina, ja käsikirjoituk-sina, jonkun wuosikymmenen perästä, ainakin suureksi osaksi häwin-neet, joka kaiketi olisi ollut suuri xvahinko; toisaalta ei mitään liewen-nystä eli turmiota ole tässä tapahtunut. - - - »

Lännen saarnaajat Samuel Wettasjärvi, Isak Kuoksu ym. pitivät kui-tenkin pahana nämä toimeenpannut sanaväärennykset ja saarnasivat lu-jasti niitä vastaan, sekä lukivat nämä saarnat aina niillä sanoilla, joitaLaestadius itse oli käyttänyt. On kerrottu, että jos joku nuoremmistaluki tästä postillasta jossakin kokouksessa ja sivuutti muutetun sanan-parren, niin huusivat vanhat saarnaajat: »Älä lue niin kuin se on muu-tettu, vaan lue niin kuin Laestadius on sanonut.»

48

Yllä olevassa lainauksessa viitataan senaikaiseen raakaan lapinkan-saan. Enontekiön Lapissa oli siis jo niin aikaisin kuin 1896 uudenai-kainen ja sivistynyt väestö, kuten muuallakin Lapissa ko. kirjoittajanmukaan. Mutta jos uusi kulttuurikansa oli syntynyt Lapinmaalla vuo-den 1896 aikoihin, niin lienee samanlaista kulttuurikansaa ollut Poh-jois-Amerikassakin samoihin aikoihin, vai olisikohan kulttuuri mah-dollisesti ennättänyt uudelle mantereelle vasta myöhemmin kuin Enon-tekiön Lappiin? Olisikohan esimerkiksi Pohjois Michiganin kuparikai-vosten ympäristössä ollut raakoja lappalaisia poroineen ja puikkineen?Kuitenkin Raattamaa vanhin suosittelee Laestadiuksen saarnoja luet-tavaksi kristittyin kokouksissa Amerikassa, kuten seuraava ote hänenkirjeestään Johan Takkiselle vuodelta 1878 osoittaa. (Silloin oli ole-massa vain Laestadiuksen Kirkkopostilla alkuperäisessä muodossa, pai-nettu Luulajassa 1876).

»Raamatun selitykset ja äänelliset teroitukset sydämiä kohden pitäisipassata rippisaarnaksi ja muiksi saarnoiksi pyhäin ihmisten yhteydes-sä. Onpa teillä ja meillä Lutheruksen ja Laestadiuksen saarnoja, etteitarvitse Salmon Korteniemi eikä muut maallikkosaarnaajat messuta eikäkarttoja kirjoittaa, vaan lähetyskirjoja niinkuin apostolitkin. Laesta-diuksen saarnat passaavat parhaiten lukea tämän aikaisille ihmisille,erinomattain sunnuntaina ja juhlapäivinä, kun suruttomiakin tulee kuu-lemaan ja muutamat kurkistelemaan. - - - »

Myöhemmin (1898) kirjoittaa Johan Kieri suomalaisen vanhintenkir-jan esipuheessa mm.: »Vieläpä on se suuri armo meillä, rakkaat veljetja sisaret, että saamme lukea ja tutkia hänen taivaallisia opetuksia janeuvoja Kirkkopostillasta, joka on painettu Luulajassa v. 1876 osue

yhtiön kirjapainossa, jota ei viisasten kädet saaneet korjata, - - - »Amerikkalainen saarnaaja Kieri osoittaa tällä, että Raattamaan suosit-telema Laestadiuksen puhdas ja alkuperäinen saarnamuoto oli pätevävielä niin myöhään kuin vuonna 1898 käytettäväksi senaikaisissa ame-rikkalaisissa kulttuuriolosuhteissa. Nyt voi joku villihenki väittää, ettäJohan Kieri oli eräs viimeisistä raaoista lappalaisista, eikä tahdo myön-tää hänen edustaneen suurempien kristittyin laumain mielipidettä Ame-rikassa. Tähän voidaan vain todeta Johan Raattamaan olleen samanlai-sen »viimeisen lappalaisen», sillä hän on kirjoittanut kirjeen J. Kierille,missä hän kiittää tätä suomenkieliseen vanhintenkirjaan kirjoitetusta

4 49

esipuheesta, josta ylläoleva ote on lainattu. Tämän kirjeen on Raatta-maa kirjoittanut Saivonmuotkasta syyskuun 10. päivänä v. 1898.

Mainittakoon, että niin sanottujen kristittyjen kokous Enontekiöllävuonna 1896 oli eriseuraisten pappein kokous. Uusi Postilla koostuusuurimmaksi osaksi niistä saarnakartoista, jotka Isak Poromaa Juno-suannosta oli koonnut. Hän vastusti9 ehdotettuja sanaväärennyksiä tä-hän kokoelmaan. Kuitenkin toteutettiin nämä väärennökset yllämaini-tussa Enontekiön kokouksessa.

Jos ahtaat paino-olot olisivat olleet syynä postillaan tehtyihin muu-toksiin, niin voidaan kysyä, miksi ei turvauduttu siihen kirjapainoonLuulajassa, joka oli painanut Kirkkopostillan? Tämä viimeksi mainittuoli painettu Laestadiuksen alkuperäisellä kielellä. Myöhemmin lienevätpaino-olot tulleet Suomessa vielä ahtaammiksi, koska näyttää siltä kuinei puhtaita postilloita saisi julkaista painon kautta niinkään myöhäänkuin 1960-luvulla, mutta satoja tuhansia huoranperseitä saadaan kylläpainaa sanoin ja kuvin kansallemme ratoksi. Mutta onhan kauheaa, joskansan huoramaista elämää rangaistaan, ja mainitaan synti nimeltäPyhän Hengen voimalla!

Vuonna 1850 säädettiin laki, joka määräsi, että vain uskonnollistaja taloudellista kirjallisuutta saatiin painaa suomeksi. Vasta vuonna1905 ovat Suomen paino-olot tulleet vapaammiksi, mutta vasta vuonna1919 säädettiin painovapauslaki. Mitään muutosta paino-oloissa ei oletapahtunut vuosien 1850 ja 1905 välisenä aikana. Uusi Postilla painet-tiin vuonna 1897 Porissa Oskari Grönroosin kustantamana. Vain kol-me vuotta myöhemmin, so. vuonna 1900 painettiin kuitenkin Laesta-diuksen Kirkkopostilla suomeksi Tampereella Isak Julinin kustanta-mana. Viimeksi mainittu postilla julkaistiin alkuperäismuodossa. Tätenkäy ilmi, että vetoaminen ahtaisiin paino-oloihin on vailla perustelua,sillä sekä muutettu että alkuperäinen postilla painettiin samoissa paino-oloissa.

On pantava merkille, että Boremannin toimittama Evankeliumipos-tilla on monin verroin perusteellisemmasti uudelleenmuokattu kuinUusi Postilla. Kuitenkaan ei saa aliarvioida niitä muutoksia, joita siinäon tehty, sillä ne harvat sananparret, jotka siinä on muutettu, esiintyvätmelkein jokaisessa saarnassa. Esimerkiksi on sana »pirunpaska» muu-tettu siinä »lohikäärmeen myrkyksi» ja »peräsuolen murhe» on vaih-dettu »vatsanmurheeksi».

50

Sana pirunpaska on varmasti ruma, mutta ei ilman tarkoitusta. Seherättää enemmän inhoa kuin sana lohikäärmeenmyrkky, sillä lohikäär-me ruiskuttaa myrkyn suunsa kautta, kun taas pirunpaska tulee toisestapäästä. Eivät nämä sanat ollenkaan vastaa toisiaan. Eikö paloviina oleinhottava aine sekä Jumalan että ihmisten edessä? Katso, kuinka sealentaa ihmisen matalammalle kuin likaisimmat eläimet! Sanalla »pi-runpaska» Laestadius tahtoo herättää inhoa juoppoutta kohtaan, myös-kin kohtuullista ryypiskelyä. Juoppouden perkele on tämän inhottavanpaheen isän nimi, joka tekee niin monta ihmistä onnettomaksi sekäajassa että iankaikkisuudessa.

On aiheellista käsitellä myös vaihdosta sanojen »vatsa» ja »perä-suoli» kesken. Laestadius selvittää erikoisesti teoksessaan »Hulluin-huonelainen» elinten vaikutusta ihmisen sielunelämään, sillä sielullapitää ajassa ja paikassa olla välineet, joitten kautta se toimii. Luulta-vasti on Laestadius sijoittanut sen intohimon alkulähteen peräsuoleen,mikä vaikuttaa murhetta ruumiin ravitsemisesta. Toiselta puolen Laes-tadius rankaisee tällä epäuskoa, koska ihminen ei jaksa uskoa niin pal-jon, että Jumala on antava hänelle sekä ruumiillisen että hengellisenravinnon, vaikka Jumalansana sen lupaa. Sanalla »peräsuoli» hän onosoittanut, kuinka alhaalla tällä ajallisella murheella on alkulähteensä,jotta ihminen häpeäisi puuttuvaista uskoaan ja alkaisi lujemmasti usko-maan Jumalansanan lupauksiin. — Vaikka peräsuoli ei muodosta hor-mooneita, on sen toiminta kuten koko ruoansulatuskin hermo- ja hor-moonitoiminnan alainen. Vasta 100 vuotta Laestadiuksen jälkeen ky-keni tiede tutkimaan näitä ilmiöitä eikä niinollen ollut olemassa yh-tään ihmistä koko maailmassa viime vuosisadalla, joka olisi kyennytnäyttämään toteen mitään muuta kuin mitä Laestadiuksen oppi into-himoista sisälsi. Niinollen voidaan todeta, että sanojen »vatsa» ja »pe-räsuoli» vaihdosta ei ole tehty fysiologisen totuuden vuoksi, vaan si-veyden tähden. Laestadius puhuu kuitenkin aika vähän näistä fysio-logisista oivalluksistaan saarnoissaan. Eräs useimmin esiintyvistä ilmai-suista on »peräsuolen murhe», joka on vanhan Aatamin ensimmäinenkotisynti. Hän mainitsee myös sapen, maksan ja pernan, sijoittaen tie-tyn intohimon kuhunkin niistä.

Tästä nähdään, että Uuden Postillan loppulauseen kirjoittajalla sekähänen hengenheimolaisillaan on suuri pimeys heidän luulottelemas-

51

saan kiiltävässä siveydessä. Nämä ovat nyt alkaneet parantamaan tuontyhmän rovasti Laestadiuksen saarnoja. Voi pimeyttä!

Laestadius oli hyvin tietoinen karkeista sanoistaan. Hän oli myöskokenut, mitä ne vaikuttivat. Esimerkkinä tästä lainaamme otteenHuutavan Äänestä Korvessa s. 91:

»Ei siis ihme, että eräs heränneistä Kaaresuvannossa näki perkeleenvihoissansa ja ähmissänsä selailevan yhtä rovasti Laestadiuksen saarna-karttaa, minkä lukija oli pannut pöydälle kamarissaan. Arvattavastihelvetin ruhtinas ajatteli: Minä en voi käsittää, minkätähden nämä kar-keat ja likaiset saarnakartat herättävät semmoista melua valtakunnas-sani: minä en voi saada mitään nukkumarauhaa vanhain tuttavainisydänkammioissa näitten karkeain ja likaisten saarnakarttain tähden.»

Laestadiuksen kaunopuheiset virkaveljet eivät koskaan ole matkaan-saattaneet mitään rauhattomuutta perkeleen valtakunnassa. Sitä asiaaolisi kaikkien teologien enempi ajateltava, ennen kuin he täyttä kurk-kua huutavat Laestadiuksen karkeata puhetta vastaan. Ja sitä asiaa pi-täisi kaikkien Laestadiuksen saarnain väärentäjäin enempi ajatella yh-dessä seuraajiensa kanssa. Kuitenkin he ovat sokeat eivätkä saata sitänähdä, ennen kuin he saavat silmänvoidetta.

MUUTAMA SANA HAJAANNUKSISTA KRISTILLISYYDESSÄ

Monella taholla on kuultu ihmeteltävän sitä, että kristillisyyden ha-jaantuminen olisi jotain erikoisen epätavallista. On useita pappeja jateologeja, jotka valittavat siitä onnettomasta tilanteesta, että laestadio-lainen liike on jakaantunut useisiin suuntiin. Näin tekee myös edellämainittu professori Paavo Virkkunen aikaisemmassa otteessamme hä-nen kirjoituksistaan. Mutta eivät ainoastaan teologit murehdi näistäasioista, vaan myös monet muut, sekä oppineet että oppimattomat,uskovaiset ja epäuskoiset. Ulkopuolella olevat, kuten monet uudenai-kaismielisen enemmistön piirissäkin, ovat usein lausuneet hämmästyk-sensä sen johdosta, että koko seurakunta kymmenine tuhansine jäseni-neen eri valtakunnissa erkaantuvat toisistaan pikku asioitten tähden,kuten yhden postillan, muutamain vaatekappalten, kuvien ja kukkientähden kodeissa, radion ja TV:n tähden jne. Tavallisin selitys lieneese, että alkuopille uskolliset saarnaajat, jotka ensiksi nousivat uusia

52

tuulia vastaan, ovat olleet kateellisia niille suosituille saarnaajille, jotkasaarnasivat kansan mieliksi. Ja kateus on sellainen, ettei se anna mi-tään rauhaa ihmiselle, ennen kuin hän jollakin tavalla voi vahingoittaasitä ihmistä, jota hän kadehtii. Vanha sananlasku: »Varis huutaa omaanimeään», on omituisella tavalla usein käynyt toteen. Kateellinen ihmi-nen syyttää useimmiten sitä kateudesta, jota hän itse kadehtii. Yllä-mainitut selitykset viimeisimmälle hajaannukselle kristillisyydessä eivätikävä kyllä ole oikeita. Olisi peräti onnellista, jos ainoastaan niin pienilauma, kuin alkuperäiselle opille uskolliset ovat, olisivat eksyneet ka-teuden tähden ja suuri enemmistö olisi säilyttänyt puhtaan opin. Ikäväkyllä ovat — luonnollisen ihmisen järjen mukaan — syyt hajaannuk-siin Jumalan seurakunnassa kaikkina aikoina olleet pikku asioita jasivuseikkoja. Ja jos ei kysymyksessä ole pikku asiat ja sivuseikat, niinei voida enää puhua hajaannuksesta, vaan joukkolankeemuksesta. Josjoukko kristityistä tulee julkisiksi rosvoiksi ja ryöväreiksi suoraa pää-tä, niin ei sellaista joukkoa voida kutsua eriseuraksi eikä heidän hen-keään eriseuran hengeksi. Jotta käsite eriseuraisuus oikein ymmärret-täisiin, on tarpeen ottaa lainaus, joka kuvaa protestanttien hajaantu-mista Lutherin aikana. Kaukaa haettua esimerkkiä voidaan tarkastellaaina suuremmalla puolueettomuudella, kuin tuoretta esimerkkiä. (OteA. Fabriciuksen »Kuvitetusta Kirkkohistoriasta kansalle») 25

PROTESTANTTIEN HAJAANTUMINEN LUTERILAISIIN JAREFORMEERATUIHIN

»Luther ja Zwingli olivat samalla pohjalla Paavalin opissa vanhurs-kauttamisesta uskon kautta; he olivat molemmat avomielisiä, kunnioi-tettavia miehiä, jotka eivät omaa etuaan katsoneet, ja olisi luullut sen-tähden heidän voivan yhdessä vaikuttaa. Niin ei kuitenkaan käynyt.He erosivat näet jyrkästi toisistaan. Zwinglin toimia ei ollut johta-massa samassa määrin kuin Lutherin, sisällinen uskonnollinen välttä-mättömyys, vaan järjenmukainen tieto, joka oli seurauksena hänen hu-manistisesta sivistyksestään. Siksipä Zwingli ei kääntänyt ajatuksiaanniin paljon sisälle kuin ulospäin. Ulkonainen Jumalanpalvelus oli teh-tävä niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista, että selvä, puhdas sana

53

jäisi jäljelle. Luther säilytti kaiken, mikä ei sotinut Raamattua vastaan,mutta Zwingli poisti kaiken, mitä ei nimenomaan siinä käsketty. Sen-tähden reformeeratut, kuten hänen puoluelaisiaan kutsuttiin, hävittivätkirkoista krusifiksit (ristiinnaulitun kuvat), messupuvut ja kellot, mut-tei alttareita, kuvia ja urkuja.

Ero Lutherin ja Zwinglin välillä tuli kuitenkin pääasiallisesti näky-viin sakramentti-opissa, sillä Luther piti sakramentteja todellisina ar-monvälikappaleina, mutta Zwingli ainoastaan armonmerkkeinä. Hä-nen mielestään oli kaste ainoastaan juhlallinen siunaus kristillisen kir-kon yhteyteen otettaessa, ja Herran ehtoollinen muistoateria, todistussiitä, että yksilö on kirkon jäsen ja kiittää Kristuksen kuolemasta. Hänei hyljännyt ainoastaan katolista muuttumisoppia, vaan luterilaisen eh-toollisopin, että nimittäin vastaanottaja sekä uskovainen että uskoma-ton saa Kristuksen totisen ruumiin ja veren leivässä ja viinissä, leivänja viinin kanssa sekä leivän ja viinin alla, mutta ainoastaan uskovai-nen saa siunauksen nimittäin syntein anteeksiantamuksen. Hänen mie-lestään pitäisi ehtoollista jakaa ainoastaan suuremmissa seurakunnissa,mieluimmin suurina juhlina, että kaikki täysi-ikäiset kristityt voisivatsiihen osaa ottaa, ja että kristillinen seurakuntaelämä varttuisi tällaisenyhteisen tunnustuksen kautta.

Kaikissa muissa kysymyksissä, paitsi tässä, näyttivät ajatukset sopi-van yhteen. Mutta tässä ne olivatkin sovittamattomat. Hessin maakreiviFilipin toimesta, hänen joka tahtoi yhdistää kaikki protestantit yhdeksivankaksi joukoksi, pidettiin uskonnon keskustelu Marburgissa 1—4p:ään lokakuuta v. 1529. Zwingli selitti Herran asetussanat »Tämä onminun ruumiini» näin: Tämä merkitsee minun ruumistani, mutta Lu-ther piti kiinni sananmukaisesta merkityksestä — on —, ja oli sen pie-nen sanan kirjoittanut kreikaksi eteensä pöydälle suurilla kirjaimilla.Turhaan kesti kokousta monta päivää. Luther sanoi moneen kertaan:»Teissä on toisenlainen henki kuin meissä.» Jäähyväiset muodostuivatkylmiksi, vaikka kättä puristettiinkin ja Zwingli olisi tahtonut vastus-tajia pitää veljinä, sillä kyyneleet silmissä hän lausui: »Ei ole maail-massa keitään, joiden kanssa tahtoisin olla niin halusta yksimielinen,kuin wittenbergiläisten.» Pöytäkirjan loppuun merkittiin seuraavaa:»Vaikkemme nyt voi olla yksimielisiä Kristuksen todellisen ruumiin javeren läsnäolosta leivässä ja viinissä, niin tahtovat kuitenkin puolueettoisilleen osoittaa kristillistä rakkautta, mikäli omatunto sallii, ja ru-

54

koilla Jumalaa kaikkivaltiasta, että Hän Henkensä kautta johdattaisioikeaan käsitykseen asiassa. Amen.»

Protestanttien hajaantuminen luterilaisiin ja reformeeratuihin olisuuri onnettomuus. Se murti koko liikkeeltä voiman. - - - »

Ensimmäinen »enkeli», joka on huutanut Jumalan totuutta auringonkoitosta kunkin etsikkoajan alussa on nimitetty »vanhimmaksi» tai»esikoiseksi». Luther34 oli esikoinen sillä etsikkoajalla, jolloin yllämai-nittu hajaannus tapahtui. Zwinglillä oli oikea käsitys vanhurskauttami-sesta, mutta sitävastoin hänellä oli vika seurakuntaopissa, sillä vanhim-man (Lutherin) ymmärryksen hylkäämisen kautta tämä tuli ilmi.Zwingli katsoi ylön Jumalan Sanan (Kristuksen) ja uskoi enemminomaa järkeään. Tämä johti hänen ja kaikkien hänen kannattajiensaeroon Jumalan seurakunnan yhteydestä.

Eriseuroilla on aina ollut vika seurakuntaopissa s.o. he ovat pahen-tuneet vanhimman opille (mikä on jumalallinen ilmoitus) jossakin pai-kassa, esim. Laestadiuksen karkeille sanoille. Mitään suurempaa eri-seuran merkkiä ei tarvitse odottaa ennenkuin voi tunnistaa eriseuranhengen. Sillä mitä vanhin on saarnannut Kristuksen Hengellä, sitä eivoi muu kuin Anti-Kristuksen henki vastaan sanoa! Pyhä Henki ei kos-kaan ole sanonut itseään vastaan!

Huomautus 1.

Kuinka monet nykyisistä papeista uskovat Lutherin opin olleen ju-malallisen ilmoituksen? Onhan tosiasia, että monilla heistä (jos ei lienekaikilla?) on suurempi eriseuraisuus kuin Zwinglillä. Ei sellaista pap-pia tarvitse etsiä luterilaisesta kirkosta kauempaa kuin Lapinmaalta,joka suoraan on sanonut, ettei hän usko Lutheria. Missä on edes ulko-nainen opetuksen muoto luterilaisessa kirkossa? Pitäisiköhän voida ha-vaita seuraavat osat saarnoissa: 1) Lakisaarna suruttomille herätyk-seksi, 2) parannussaarna kristityille pyhitykseksi ja 3) uskonsaarna ka-tuvaisille vanhurskaudeksi. Tuskin liioittelemme, jos sanomme, että99:ssä tapauksessa sadasta saarnataan uskosta suruttomille ja sekä laki-että parannussaarnat jätetään kokonaan pois.

On Ruotsin Lapinmaan pappein joukossa lahjakkaita ja terävästi nä-keviä miehiäkin. Muuan heistä on sanonut Levi Älvgrenille Laesta-diuksen opin olevan sellainen, että se syö pois kaikki muut opit. Mai-

55

nittu saarnaaja on samaa mieltä. Totisella kristillisyydellä ei ole yh-tään kilpailijaa niissä paikoin, missä ihmiset sen hyvin tuntevat.

Huomautus 2.

Lutherin Kirkkopostillan esipuheesta, painettu Tukholmassa 1847:

»Sellaisen turmion ja sekaannuksen aikana, jolloin kaikki oikeamie-liset huokasivat toivotun muutoksen tapahtuvan, oli myös muutamia,jotka ennustivat, että Jumalan Sanan kirkas valkeus olisi ennenpitkäätaas loistava täydessä valkeudessa: mitkä ennustukset kieltämättä täyt-tyivät, kun laupias Jumala herätti Lutherin Hengen sota-aseilla Roo-malaisen Antikristuksen kimppuun hyökkäämään, ja paljastamaan senmonet kauhistukset.

Niitten joukossa, jotka sellaista ennustivat, on tunnettu Juhana Husspantava etusijalle. Mies, joka kuolemaan asti puolusti totuutta, ja oliPaavilaisten korkeitten eksytysten vihaaja: joka myös tämän järkähtä-mättömyytensä vuoksi vuonna 1415, kuudentena heinäkuuta elävänäpoltettiin. Kun hän nyt roviolla seisoi, niin hän sanoi: Tänäpäivänä tepaistatte hanhen (sillä hanhi kutsutaan Huss Böhmin kielellä): muttasadan vuoden päästä on Joutsen tuleva lentäen, joka on teille laulavasaman ja vielä pitemmän laulun: häntä te ette pysty paistamaan, vaanteidän pitää antaa hänen jäädä kynimättä. Niin, hän lisäsi vielä: Sadanvuoden kuluttua pitää teidän seisoa vastaamassa Jumalalle ja minulle.Että tämä joutsen oli Luther, siitä todistaa niin hyvin aika, kun hänensimmäisen kerran alkoi saarnaamaan Paavin anekauppaa kuten mui-takin asioita vastaan. - - - Tässä ei pidä myöskään sitä merkillistäunta aivan unohdettaman, jonka Saksin vaaliruhtinas Fredrik näki sinäyönä, jonka jälkeisenä päivänä Lutherus löi teesinsä anekauppiaita vas-taan näkyviin. Hänestä näytti, että aika kaunis ja arvokas munkki tulialas taivaasta, monen pyhimyksen seuraamana ja anoi Jumalan käs-kyn voimalla saada luvan kirjoittaa jotakin Wittenbergin linnankirkonoveen. Hän sai myös kanslerilta sen vastauksen, että koska asia olisenlaatuinen, niin olisi hänellä lupa kirjoittaa se mitä Jumala oli hä-nelle käskenyt. Sen jälkeen ryhtyi hän työhön ja kirjoitti sanansa niinsuurilla kirjaimilla, että kirjoitus tarkasti voitiin lukea Schweidnizissä,missä vaaliruhtinas siihen aikaan oleskeli. Sen lisäksi munkki käyttiniin pitkää kynää, että sen äärimmäinen kärki ulottui Roomaan pis-täen siellä yhtä leijonaa molempien korvien läpi sekä koettaen sattua

56

paavin kolminkertaiseen kruunuun, niin että se alkoi heilumaan, muttakardinaalit ja prelaatit, jotka juoksivat sinne onnistuivat vielä pitä-mään sen paikallaan. Vaaliruhtinas heräsi säikähdyksestä, mutta nu-kahti pian uudelleen saaden saman unen jälleen. Munkki oli vielä kir-joittamassa kynällään ja sysäsi sillä niin lujasti paavia leijonan läpi,että se alkoi kiljumaan. Jonka jälkeen ei vain koko Rooma vaan myöskaikki säädyt Saksan valtakunnassa juoksivat sinne, joita tuo piinattupaavi silloin rukoili asettamaan tämän metelin. Vaaliruhtinas heräsitaas, mutta nukahti uudelleen. Silloin hän näki unta, kuinka useimmatvaltakunnan säädyt tulivat kokoon, jotka todenteolla koettivat kiskais-ta kynän pois munkin kädestä musertaakseen sen rikki; mutta mitäenemmin he tahtoivat näin tehdä, sitä vakaisemmaksi se tuli: niin, seruoski niin lujasti, että se kävi läpi kaikkien korvia ja sydämiä, niinettä yksi toisensa perästä hiipivät sieltä väsyneenä pois soimaten munk-kia noituudesta ollen murheissaan hänen kirjoituksensa seurauksista.Tämän jälkeen halusi vaaliruhtinas antaa kysyä munkilta, mistä tämäoli sen kynän ottanut ja mikä oli syynä sen suunnattomaan voimaan?Silloin munkki vastasi, että kynä oli satavuotiaasta Böömiläisestä han-hesta, ja että hän oli saanut sen lahjaksi vanhalta oppimestariltaan,joka oli pyytänyt häntä hyvin säilyttämään sen kynän muistona, minkähän myös oli luvannut tehdä. - - - »

57

7. LUKU

ALKUPERÄISELLE OPILLE USKOLLISTENMENESTYKSELLINEN TOIMINTA HAJAANNUKSEN

JÄLKEEN

Lapinmaalla pidettiin tavanomaisia pyhärukouksia ja kokouksia niilläalueilla, joilla aikaisemmin oli työtä tehty, nimittäin Svappavaarassa,Kiirunassa, Kaalasvuomalla, Parakassa, Vittangissa, Kangosessa, Parka-lompolossa, Puoltikasvaarassa, Jellivaarassa, Tjautjasjärvellä, Natta-vaarassa, Markitassa ym. Mitään suurempia muutoksia ei ole Lapin-maalla tapahtunut hajaannuksen jälkeen. Lasketaan yli 40:n vanhankristityn nukkuneen pois tästä laumasta hajaannuksesta lähtien.

Ne kanavat, joita tavallisesti käytetään tietojen antamiseksi ulkomait-ten seurakunnille ovat ensisijaisesti lähetystoimi ja lähetyskirjeet. Ha-jaannuksen jälkeen olivat nämä kanavat vähemmistölle suljetut. Neyhteydet, joita August Isakssonilla oli ollut Suomen seurakunnan hen-gelliseen johtoon menettivät merkityksensä hänen kuolemansa jälkeen.Suomen saarnaajat olivat valinneet Gunnar Jönssonin johtaman seura-kunnan. Huolimatta siitä, että joulukokoukset Jellivaarassa vuonna1963 olivat ratkaisseet suhteet ulkomaitten seurakuntien ja RuotsinLapinmaan alkuperäiselle opille uskollisen vähemmistön välillä, yritet-tiin kuitenkin ottaa yhteyttä Suomen saarnaajiin. Kolme näistä, nimit-täin K. Nurminen (+), P. Peltonen (+) ja T. Niemi olivat Lapinmaan vä-hemmistön puolella aina vuoteen 1967 asti, jolloin hekin yhdistyivätenemmistön kanssa.

Sitten vuonna 1968 Suomen johtava saarnaaja Kalle Luoma kirjoittiLevi Älvgrenille kirjeen, jossa mm. sanotaan: » - - - Ja kun olenkuullut, että sinä muutamain kanssa siellä olet toivomassa, että Suo-men saarnaajat Sinua ja teitä kaikkia auttaisivat, niin se on vakava to-tuus, että me tahdomme myös sydämestä auttaa sillä neuvolla, että las-ket itsesi temppelin harjalta alas niin kauan, kuin sinut ollaan valmiit

vastaanottamaan sydämellisellä anteeksiantamuksella - - - ». Kirjeoli täynnä röyhkeyksiä.26

YHDISTYMINEN SUOMEN KRISTITYITTEN KANSSA

Vasta vuonna 1968 muutamat harvat vanhemmat kristityt Suomessaanoivat lähetystä Lapinmaan seurakunnalta. Nämä olivat suuressa hen-gellisessä hädässä. Lapinmaan seurakunta vastasi myöntävästi heidänpyyntöönsä, ja kokoukset pidettiin Heikinsuolla ja HonkilahdessaEtelä-Suomessa. Suomessa hyvin tunnetut kristityt näillä paikkakun-nilla, jotka lähetyksen olivat kutsuneet, olivat myös lähettäneet kut-sun Suomen johtaville saarnaajille tähän kokoukseen saapumaan kes-kustelemaan tilanteesta. Suomalaisten saarnaajien vastaus oli sellainen,että he lähettivät pari vahvaa miestä Heikinsuon rukoushuoneelle sillämääräyksellä, että heidän on estettävä Lapinmaan saarnaajat puhu-masta mitään. Nämä miehet käskivät vierailevien saarnaajien mennäulos kutsujiensa kanssa. He menivät kuitenkin vapaaehtoisesti ulos, jo-ten väkivaltaisuuksia ei tapahtunut.

Myöhemmin ovat Lapinmaan saarnaajat usein vierailleet uudenai-kaismielisten saarnaajien luona Suomessa lähetysmatkojen yhteydessä.On ollut tilaisuus keskustella Joel Ahosen (f), Kalle Nurmisen (f),Urho Toivosen (f), Olavi Savon, Einari Koposen ym. kanssa. Vanhasaarnaaja Luoma on niin eristäytynyt, ettei hän ole sallinut edes puhe-linyhteyttä alkuperäiselle opille uskollisten kanssa. Kun nämä olivatHeikinsuolla ja menivät Luomalle keskustellakseen hänen kanssaan,niin hän ei avannut ovea, kun hänen vaimonsa oli ikkunasta nähnyt,mitkä vieraat pihamaalla olivat. Myöhemmin on Luoma sanonut, että»kun meillä on ovet lukossa, niin ne on lukossa!»

Se vierailu, joka tehtiin vanhan saarnaajan Joel Ahosen luokse päät-tyi siihen, ettei hän sanonut välittävänsä mitään oloista Lapinmaanseurakunnassa. Silloin Levi Älvgren muistutti häntä siitä julkaisusta,joka oli hänen allekirjoittamansa ja julkaistu vuonna 193127, missä mm.on kirjoitettu: » - - - Eikö olisi pitänyt Kittilän miesten lähteäkatsomaan kristillisyyden puuta juuresta, ja sieltä, missä etsikkoajankristillisyys on ensin eläväksi syntynyt? Paavalin opetukset roomalai-

59

sille olisi pitänyt olla heidän muistossa, kun hän sanoo: »Tiedä, ettäet sinä juurta kanna, vaan juuri kantaa sinua.» (Romal. 11: 18). Vaankuinka he Ruotsin Lapista olisivat kysyneet neuvoa, kun heillä oli toi-nen esikoisten seurakunta Kittilässä ja saivat yhden miehen Ruotsinpuolelta, nimittäin Ies-Pietin, vahvistamaan sitä.» — Tämän muistu-tuksen jälkeen Joel Ahonen vaikeni lähtien ulos pää painoksissa.

Samanlainen kokemus oli saarnaaja Urho Toivos-vainajan luona.Hän otti Sten Johanssonin mukanaan kamariin keskustellakseen kahdenkesken näistä asioista. Siellä hän sanoi tälle, ettei hän välitä yhtäänGunnar Jönssonista. Silloin tuli Sten Johansson olohuoneeseen, missämuut vieraat istuivat kahvia juomassa, sanoen kuuluvalla äänellä UrhoToivoselle, että koska Suomen saarnaajat ovat valinneet Gunnar Jöns-sonin hengellisen johdatuksen Ruotsin Lapissa ja yhdistyneet siihen,niin he kuuluvat samaan uudenaikaismieliseen joukkoon, vaikka sala-myhkäisyydessä vastaan sanovatkin. Kalle Nurminen (f) sitävastoinopetti Suomen seurakuntaa kantamaan täyttä luottamusta siihen Lapin-maan seurakuntaan, joka on Gunnar Jönssonin ym. johdatuksessa. Sa-manaikaisesti hän on kuitenkin lisännyt, ettei sitä esikuvaa pidä seu-rattaman, mikä on vallitsevana Ruotsissa, sillä ruotsalaiset kuuluvattoiseen kansallisuuteen ja senvuoksi heillä on toisenlainen ulkonainenesikuva.

Niiden kahdeksan vuoden aikana, joina Lapinmaan saarnaajat ovatvierailleet Suomessa hajaannuksen jälkeen, on tässä työssä ollut hyvämenestys, sillä ei vähempää kuin yksitoista kaupunkia ja kylää on vas-taanottanut heidät, ja kristittyin lukumäärä on moninkertaistunut siihennähden, mitä se tämän toiminnan alussa oli. Suurin osa heistä on tullutsiitä seurakunnasta, joka on ollut uudenaikaismielisten hengellisen joh-datuksen alainen. Lähetysmatka Suomessa vuonna 1975 kulki seuraa-vassa järjestyksessä ja kesti yli kuukauden ajan: Karinainen — Turku— Honkilahti — Tampere — Lahti — Lappeenranta — Rautjärvi —Kaltimo — Lieksa — Kuopio—Siilinjärvi. Kaikissa näissä paikoissa onjatkuvaa toimintaa ja Suomen seurakunnassa on tätä nykyä 6 saarnaa-vaista miestä.

Tämä pieni seurakunta Suomessa on painattanut Laestadiuksen en-simmäisen postillan alkuperäismuodossa. Se on suora kopio siitä kirk-kopostillasta, joka painettiin 1876 Luulajassa. On olemassa myös muitapostilloita suomenkielellä, jotka ovat käyttökelpoisia kokouksissa. (Kol-

60

mas Postilla ja Uusi Postilla). Sen lisäksi käytetään vain vanhaa suo-malaista Raamatunkäännöstä.

On mainittava, että suunnaton vastustus uudenaikaismielisten puo-lelta on ollut vallitsevana kaikkialla. Niissä paikoissa, joissa nämä istu-vat kirkkoneuvostoissa, ovat he äärimmäisyyteen asti estäneet tätä toi-mintaa. Useissa paikoissa on kirkon kokoustilat suljettu näitten ko-kousten pitämiseltä. Kuitenkin pitää kiitollisuudella Jumalalle tunnus-taa, että useimmat papit ovat uudenaikaismielisten ponnisteluista huo-limatta antaneet kirkon tai seurakuntasalin tähän tarkoitukseen, jamuutamat ovat ottaneet osaakin kokouksiin ja keskusteluihin kristit-tyin kanssa.

Uudenaikaismieliset ovat näkyvällä tavalla peloissaan siitä, että me-nettävät kannattajansa, koska he ovat äärimmäisyyteen asti estäneetnäitten kokousten pitoa ja kieltäneet kuulijoitaan osallistumasta nii-hin. Laestadius ei voi ymmärtää sellaista ja kirjoittaa sattuvasti siitä(HÄK s. 187).

»Oli muutamia vuosia takaperin sanomalehdissä luettavana, että Lii-vinmaan venäläiset papit viettelivät oikeita luterilaisia lankeemukseenpuhtaasta evankelisesta opista. Kun luterilaiset piispat tämän käänny-tyskiihkon johdosta valittivat Keisarille, sanotaan Keisarin vastanneen:»Ne mahtavat olla huonoja pappeja, jotka eivät voi pitää sanankuuli-joita puolellaan.» Ja eiköhän Keisarilla ollut oikein? Jos on totta, ettäTukholman katolilaiset saavat oikeita luterilaisia kääntymään uskoon-sa, niin voidaan sanoa: »Ne mahtavat olla huonoja pappeja, jotka ei-vät voi pitää sanankuulijoitansa puolellaan». Jos lukijaiset saavat oi-keita luterilaisia kääntymään uskoonsa, niin täytyy kysyä: »Mitä pap-peja ne ovat, jotka eivät voi pitää sanankuulijoitaan puolellaan?»

YHDISTYMINEN NORJAN KRISTITYITTEN KANSSA

Ne ankarat tuomiot, jotka langetettiin Jellivaaran joulukokouksissa1969 tulivat Sten Johanssonin ja Levi Älvgrenin kuultavaksi. Hengel-linen tuomioistuin kirjoitti Kjöllefjordin seurakunnalle mm.: » - - -Lakatkaa rakentamasta eriseuroja ja sen kautta turmelemasta teidän jatoisten kalliisti lunastettuja sieluja. - - - » Ei ollut mitään epäilystäsiitä, että Norjan saarnaajat olivat nousseet vastustamaan sitä hengel-

61

listä vääryyttä, jonka he olivat joutuneet tuntemaan. Yhteydet Kjölle-fjordin seurakunnan ja uudenaikaismielisten hengellisen johdon välilläRuotsin Lapinmaalla olivat sen kautta lopullisesti tulleet katkaistuiksi.

Pian tämän hajaantumisen tapahduttua jakautui myös paikallinenseurakunta kahtia. Osa seurakunnasta nousi omia opettajiaan vastaanja asettui kokonaan Gunnar Jönssonin johtaman seurakunnan puolelle.Nämä tekivät työtä mustamaalatakseen uskolliset saarnaajat sillä tar-koituksella, että saisivat heidät ulossuljetuiksi omasta rukoushuoneestaja seurakunnan yhteydestä. Kaikesta tästä huolimatta tahtoi ThoralfJensen uskollisten työkumppaniensa ja kristittyjen ystäviensä kanssakäydä omassa rukoushuoneessa niin kuin ennenkin koettaen estää pai-kallisen seurakunnan jakaantumisen, mutta lopulta kävi mahdottomaksikokoontua yhteisiin rukouksiin Gunnar Jönssonin kannattajien kans-sa. Kun Thoralf Jensen istui pöydän takana Kjöllefjordin rukoushuo-neessa, tuli muuan Gunnar Jönssonin kannattajista pöydän luokse pyy-täen muilta saarnaajilta anteeksi, mutta kun hän tuli vanhimman saar-naajan kohdalle, niin hän vihastuen tarttui tätä saarnaajaa takista sa-noen:28 »Mitä tekemistä sinulla täällä on? Mene ensin Lapinmaalle te-kemään parannus». Tuli mahdottomaksi kokoontua samassa rukous-huoneessa, koska mielet Gunnar Jönssonin kannattajien puolella olivatniin kuumenneet, ja sen lisäksi onnistuivat uudenaikaismieliset saa-maan yksinoikeuden rukoushuoneeseen ilman mitään korvausvelvolli-suutta toiselle osapuolelle.

Länsi-Norjan saarnaajat, jotka olivat usein käyneet Jellivaaran joulu-kokouksissa olivat ilmoittaneet Kjöllefjordin saarnaajille, että pari kol-me yksilöä oli erkaantunut seurakunnan yhteydestä. Niin ollen eivätnämä saarnaajat saattaneet aavistaakaan, että se esikoisten seurakunta,joka oli pysymässä alkuperäisen opin pohjalla, vielä oli olemassa toi-mien vielä säännöllisesti, vaikka siihen kuuluikin vain pieni lukumääräsaarnaajia ja kristityitä. Tästä johtuen eivät Norjan saarnaajat osan-neet hakea yhteyttä tämän seurakunnan kanssa Ruotsin Lapinmaalla,vaan Ruotsin saarnaajat ottivat ensiksi yhteyttä norjalaisiin veljiin.Sten Johansson soitti Thoralf Jensenille kevättalvella 1970 kysyenaluksi, oliko tällä työkumppaneineen mitään esikoisten seurakuntaavastaan. Vastaus oli: »Ei.» Silloin Sten Johansson uskoi tapahtuneenjonkin väärinkäsityksen. Levi Älvgren, joka seisoi hänen vierellään sa-noi, että hänen pitäisi kysyä, oliko heillä mitään Gunnar Jönssonia vas-

62

taan. Siihen tuli vastaus: »Kyllä, pitää paikkansa.» Lyhyen puhelin-keskustelun jälkeen sovittiin, että selvitetään tilannetta kirjeitse. Piantämän jälkeen tämä vanha saarnaaja matkusti yhden saarnaveljensäkanssa Kiirunaan. Rautatieasemalla oli norjalaisella vanhuksella kyy-nelet silmissä, kun hän kohtasi ja tervehteli sylillä ruotsalaisia saarnaa-jia, jotka olivat saapuneet heitä vastaan. Kristillinen rakkaus tuli tun-tuvaksi ja he kohtasivat niin kuin vanhat ystävät, vaikka ei sen enem-pää oltu ehditty keskustellakaan.

Sitten mentiin Sten Johanssonin taloon, missä oli talontäydeltä kris-tityitä useista Lapinmaan kylistä. Veljellisessä rakkaudessa keskustel-tiin koettelemuksista kristillisyydessä. Thoralf Jensen kysyi Levi Älv-greniltä, näkikö hän mitään mahdollisuutta saavuttaa yksimielisyyttäGunnar Jönssonin kanssa. Tämä mahdollisuus oli olemassa seuraavillaehdoilla: Ensiksi pitää Boremannin postilla pantaman pois käytöstä ku-ten kaikki muutkin Jumalansanan muutokset, toiseksi pitää kaikki syn-ninluvallisuudet pois otettaman ja vanhinten esikuvan on tultava voi-maan, sekä kaikesta siitä työstä, jota hän on tehnyt uskollisia työmiehiävastaan kristillisyydessä pahentaen kristityt heitä kohtaan, pitää hänenparannus tehdä. Tämän jälkeen Thoralf Jensen sanoi, ettei hän näemitään mahdollisuutta yksimielisyyden saavuttamiseksi Gunnar Jöns-sonin kanssa. Lapinmaan saarnaajat myönsivät, että se mahdollisuuskyllä on epätodennäköinen, sillä ei Gunnar Jönssonilla ole helppoa pa-lata takaisin siltä tieltä, jonka hän on valinnut jo vuosikymmeniä aikai-semmin. Sten Johanssonin ymmärrys oli, että jos Gunnar Jönsson tulisiomassatunnossaan tuntemaan sen työn, mitä hän on tehnyt, niin hänvalitsisi Juudaksen tien ja menisi hirttämään itsensä. Tämä ei kuiten-kaan ole kristittyin toivomus.

Myöhemmin ovat Ruotsin Lapinmaan alkuperäiselle opille uskollisetsaarnaajat useasti saaneet kutsun Kjöllefjordiin. Yhdistetyillä voimillaon tätä työtä tehty ja Jumala on sen runsaasti siunannut. Kjöllefjordinkristityt eivät jääneet ilman hengellistä kotia, vaikka heidät rukous-huoneesta suljettiinkin ulos. Aluksi he kokoontuivat Thoralf Jenseninkellarikerroksessa, missä on tilava sali, ja myöhemmin he ovat hank-kineet itselleen uuden rukoushuoneen kylässä. Kjöllefjord on keskei-nen paikka tälle piskuiselle laumalle Norjassa, ja suurin osa kristityistäasuu siellä ja sen lähimmissä naapurikylissä. Tässä seurakunnassa ontätä nykyä kolme saarnaajaa.

63

KJÖLLEFJORDIN SEURAKUNNAN JA GUNNAR JÖNSSONINJOHTAMAN RUOTSIN LAPIN SEURAKUNNAN TOISISTAAN

EROAMISEN TAUSTAA

Saarnaaja Nils Guttormsenin toiminta Kjöllefjordin läheisyydessä ole-vissa seurakunnissa ei tyydyttänyt Thoralf Jenseniä ja hänen lähimpiätyö kumppaneitaan. Sen vuoksi hän tahtoi kristillisyyden opin mukai-sesti ottaa nämä asiat esille vapauttaakseen itsensä vastuusta niihinvahinkoihin, joita oli täten tapahtunut. Ensin hän kirjoitti Guttormse-nille:

»Kjøllefjord 1/4 1968

Meidän kaikkien veljelle ja matkaystävälle Nils Guttormsenille. Ju-malan rauha ja rakkaus saakoon asumasijan sydämessäsi, se on vilpi-tön toivotukseni. Tahdon muutamin rivein lähettää sinulle vuosikerto-muksen työnteostasi täällä Mageröyn alueella, sillä siitä on pian vuosiaikaa, kun olimme yhdessä Kamöyvärissä. Minulla olisi ollut enitenhalua tehdä suusanallinen kertomus. Olin siellä nähdäkseni hedelmääsinun työstäsi, mutta järkytyin näkemästäni. Kuuleman mukaan oletsaanut Lapinmaasta sen tehtävän, että liittäisit jäsenet yhteen, niin ettäodotin jotain parempaa. Ne, jotka vuosi sitten olivat rakkaita ystäviäm-me, ovat nyt vihamiehiä, joten joudumme kysymään, oliko se hyvä sie-men, joka kylvettiin? Kysyessäni, mitä on tapahtunut, saamme vas-tauksen, että me Kjöllefjordilaiset olemme valehdelleet Nils Guttorm-senista. Jos se auttaisi muistamaan, niin tahdon vielä kerran toistaasen, mitä sanoit saarnassasi, sillä tämä on se karvas juuri, josta niinmonet ovat saastuneet. »Ei ole lupa vaatia synnintunnustusta. Ei olelupaa kysyä, oletko tunnustanut syntisi. Ei ole lupaa kysyä, kenelle olettunnustanut, eikä synnintunnustus omaatuntoa puhdista». Ja kruunuksiteoksen päälle »niin Börresen on opettanut». Näillä sanoilla tahdoitsolmia säkinsuun kiinni. Ei Börresen ole niin opettanut, sen verran hy-vin me hänet tunsimme. Sinä olet kieltänyt niin sanoneesi - - - »

Myöhemmin Thoralf Jensen otti nämä asiat esille Gunnar Jönssoninkanssa, Lapinmaan puolueettomien hengellisten tuomarien ratkaista-viksi, mutta nämä asettuivat täysin Nils Guttormsenin puolelle. ThoralfJenseniä pidettiin siten vääränä päällekantajana. Hän kirjoitti GunnarJönssonille mm.:

64

»Kjöllefjord 31/1 1969

- - - Jos Nils Guttormsenilla on omaatuntoa matkustaa Jellivaa-raan itkien ja vannoen viattomuuttaan, niin kyllä hän siksi törkeä on,että hän tulee tännekin valehtelemaan, ja niin tulee väitös väitöstä vas-taan, ja kun vielä tiedämme tuomarinkin olevan puolueellisen, niinolemme epäröimässä tänne tulostanne. Minulla on myös oma kokemuk-seni Gunnar Jönssonista siltä ajalta, kun hän oli Oraakkeli minulle,mutta vähitellen hän on tiputtanut itsensä alaspäin muuttuen vain lah-jakkaaksi saarnaajaksi, joka on alkanut huomaamaan itsensä. Ensim-mäisen kerran petyin Kunäsissä Laksefjordissa, istuimme odottamassakyytiä Porsangeriin, jolloin Jens Pedersen tuli kysyneeksi niistä kol-mesta leivästä, joista puhutaan Luukkaan 11:5. Silloin hänet tyrmät-tiin sanoilla: »Me Ruotsissa emme ole huomanneet siinä mitään hengel-listä merkitystä», joka merkitsee, että meillä täällä ei ole mitään ajat-telemista. Jens koetti pariin kertaan sanoen: »Daniel puhui siitä useas-ti», mutta se päätyi siihen, että Jens tuli verratuksi erääseen talonpoi-kaan Ruotsissa, jolla oli kaksi kiviläjää maassa, ja kun tällä ei ollutmitään puuhaa, niin hän kantoi kiviä läjästä toiseen. Jensillä ei ollutmitään muuta tarkoitusta, kuin saada aika kulumaan. Se teki todellapahaa meille, jotka kuuntelimme, miltä Jensistä tuntuisi, yhdestä van-hasta uskollisesta palvelijasta, joka on pysynyt kulkuneuvossa, hän pu-nastui niin kuin koulupoika selkään saadessaan. Toinen kokemus olisilloin, kun August Isaksson hirtettiin niin laajasti, kuin joulukokous-ten kirje tuli luetuksi. Emme tiedä, minkä rikoksen hän oli tehnyt,mutta sen me tiedämme, että se on uutta oppia, jolla ei ole raamatul-lista alkuperää. - - - »

Kaikki nämä ylläolevassa kirjeessä mainitut asiat olivat niin vakavia,ettei Gunnar Jönssonilla saarnaveljineen ollut mitään muuta mahdol-lisuutta selviytyä ilman julkista parannusta, kuin mustamaalaamallaThoralf Jensen eriseuraiseksi. Tämä hyökkäys tuli vahvaksi KiirunanHelluntaikokouksissa 1969, kuten seuraava ote lähetyskirjeestä osoit-taa:

»Kirjoitettu Kiirunan Helluntaikokouksista 1969

Kaikille rakkaille veljille ja sisarille Kristuksessa Jeesuksessa Kjöl-lefjordissa - - - . Murheellisin sydämin olemme lukeneet ne kirjeet,jotka Thoralf Jensen veli on kirjoittanut rakkaalle veljellemme Gunnar

5 65

Jönssonille, jotka antavat tietää, että veljellä on päällekantava sydänsekä häntä että Lapinmaan seurakuntaa kohtaan. Teidänkin kirjeenneantaa meidän ymmärtää, että olette syyttämässä seurakuntaa täällä La-pinmaalla. - - - Seurakunnan kanssa ja puolesta. Evald Larsson,David Björk, Johan Henriksson, Hubert Jönsson, Haakon Vik, BertheusAntonsen, Ingvald Fagerjord, John Olai Elvebakk, Hugo Gustavsson,Gunnar Jönsson y.m. y.m.»

Kirjeen teho oli kaikkialla suunnaton, kuten sen kirjoittaja oli las-kelmoinutkin, ja lähetyskirje Jellivaaran joulukokouksista 1969 tulivielä ankarammaksi. Pannaanjulistus oli täydellinen: Uudenaikaismie-listen hengellinen johto kielsi kaikkia pitämästä seuraa pannaan julis-tetujen kanssa, ja tätä käskyä ovat useimmat kuuliaisesti seuranneet.Seuraava ote Thoralf Jensenin kirjeestä Gunnar Jönssonille osoittaa,mitä nämä ankarat tuomiot vaikuttivat Kjöllefjordissa:

»Kjöllefjord 9/3 1970

- - - Se mikä päästi irti pahuuden vyöryn oli kirje Kiirunasta.Ajatella, hän syyttää Lapinmaan seurakuntaa. Silloin tulivat kaikki pi-meät miehet esiin, nyt meillä on hyvät kortit käsissä, nyt voimme iskeä,ja he ovat totisesti iskeneet, nyt on pahantekijäin kädet vahvistettu.Olen saanut saman märehtimispalan, jonka jokainen tulee saamaan, jo-ka pikkuisen satuttaa sinua vanhaan Aatamiin. Minä ja August Isaks-son olemme saaneet samanlaisen rangaistuksen. Ja tällä kertaa ei voidasyytä heittää Villiam Erikssonin harteille. Olen kuullut sellaisiakin ole-van olemassa, jotka ovat kiittäneet Jumalaa siitä, että Augustin kanssakävi niin, ja nyt heille tulee paljon kiittämistä, kun neljäkymmentäkristittyä yhdellä kertaa pannaan mustalle listalle. Sanot kirjeessäsi,että minun ynnä muitten pitää lakata rakentamasta eriseuraa. Minä voinsanoa sinulle, Gunnar veli, ne sanat sinun pitäisi osoittaa sille jou-kolle, jonka uskot sinua rakastavan, me ehkä pidämme enemmin kiin-ni siitä opista, joka on alkuperäinen, kuin sekä sinä että sinun rakas-tajasi. - - - »

Tämä lyhyt kertomus ja kirjeenvaihto on selvästi osoittanut, kuinkaGunnar Jönssonin hengellinen hallitus toimii niitä vastaan, jotka eivätummista silmiään kaikelle vääryydelle seurakunnassa. Joutuu kysy-mään itsekseen, millaiseksi sellainen hallitus viimein tulee, ja kuinkakauan se voi pysyä? Yllä kuvailtujen koettelemusten aikana tuli yhtey-

den saanti Ruotsin Lapin alkuperäiselle opille uskollisten saarnaajienkanssa kaksinkertaiseksi lohdutukseksi ja iloksi, kuten seuraava kirjeosoittaa:

Kjöllefjord 28/3 1970

Rakkaille ystävillemme ja Herran ulosvalituille vartijoille, Sten Jo-hansson ja Levi Älvgren. Jumalan armo ja rauha ynnä Herran suojelus-enkelit johdattakoon teitä sodassa totuuden puolesta, kunnialliseen voit-toon, se on meidän rukouksemme. Kiitos kiitoksen päälle niistä rak-kaista riveistä, jotka olemme vastaanottaneet, mistä näemme teillä ole-van samat kokemukset kuin meilläkin näissä hirveissä asioissa. Olem-me joutuneet pahan ajan alle, missä on paljon myrskyä ja rajuilmaa,mutta me uskomme Herran Jeesuksen vielä olevan laivassa, ja me us-komme Hänen tahtovan asettaa myrskyn niitten harvain sieluin koh-dalle, jotka pääsevät onnellisesti meren yli toiselle rannalle. Hämmäs-tyksellä olemme lukeneet kirjeenne ja kopion, ja että se sama saas-tainen henki, joka on vaikuttanut ja edelleenkin vaikuttaa täällä onteidänkin luonanne vaikuttamassa. Emme pidä hämmästymän, kyllätulee monta ihmeellistä asiaa tapahtumaan viimeisen lopun ajalla. Onkirjoitettu, että jos mahdollista, niin valitutkin eksytetään. Lohikäär-me on ennen vetänyt tähtiä alas taivaasta, niin ettei se ole mitäänuutta. Meidän tulee sydämestä kiittää Jumalaa siitä, että olemme saa-neet nähdä, kuinka hävityksen kauhistus on tullut pyhään sijaan. Em-mehän me voi mitään muuta tehdä, meidän on rukoiltava Herraa Jee-susta, että Hän nousisi ylös ja asettaisi myrskyn. Entisajan pyhät kiitti-vät Jumalaa siitä, että saivat kärsiä Jeesuksen nimen tähden, ja niintulee meidänkin tehdä. Niin kauas kuin silmä näkee ja korva kuulee,on elävää totuutta vainottu, ja meidän, jotka nyt elämme tällä etsikon-ajalla ei pidä odottaman mitään parempaa. Mutta eivät ne kai ole ol-leet monet, jotka ovat voineet ajatella eksytyksen tulevan siltä suun-nalta, mutta eihän sekään mitään uutta ole. Paavali ennusti, kun hänjätti hyvästit Efesossa, että itse teistänne nousevat miehet, jotka vää-ryyttä puhuvat, ja niin on kaikkina etsikkoaikoina tapahtunut. Aika jakirje tulisivat aivan liian pitkäksi, jos meidän pitäisi kirjoittaa koke-muksemme näissä asioissa, mutta jos Jumala armonsa siihen antaa,että saamme kohdata toisemme, niin saamme enempi puhua. Liitäm-me oheen kopiot kahdesta kirjeestä, jotka on kirjoitettu sen jälkeen

67

kun Gunnar joukkonsa kanssa kävi täällä. Me emme voi laskea maa-han hengellisiä aseita, vaikka lohikäärme näyttää hampaita, mutta ky-symys on, että käytämme puhtaita aseita, emmekä tartu saastaisiinasioihin kuten valhe ja kavaluus. Olkaa rohkeat, veljet ja sisaret, jasotikaa rohkeasti kalleimmassa uskossanne, pitäen kiinni niistä kalliis-ta lupauksista, mitä kaikille sotiville ja voittaville on luvattu. Kun kris-tillisyys oli hajoamassa apostolisena aikana, kirjoitti taivaallinen ku-ningas kristityille, pidä se jonka saanut olet, ettei kukaan sinun kruu-nuasi ottaisi. Olemme joutuneet pahaan aikaan, mutta kuitenkin kal-liiseen aikaan, nyt me uskomme, että kristityt, jokainen huoneessaan,rakentavat rukousalttarin enempi kuin ennen. Juuri nyt enempi kuinennen, tulee meidän uskoa, että me olemme lapset ja perilliset jos mehänen kanssansa kärsimme. Jeesuksen oman käskyn jälkeen tahdom-me vakuuttaa kaiken sen pahan anteeksi, mitä tunnemme, Jeesuk-sen pyhässä nimessä ja veressä, olkaa vapaat ja rohkeat, emme ole vai-hettaneet kristillisyyttämme. Jääkää nyt sydämellisesti hyvästi armah-tajan armollisessa suojeluksessa. Ja viekää meidän terveisemme kristi-tyille rukoillen puolestamme, jotta matka onnistuisi. Sitä pyydämmeseurakunnan kanssa ja puolesta.

Thoralf Jensen, Jakop Akselsen, August Krågh, Hans Danielsen»

YHDISTYMINEN AMERIKAN KRISTITYITTEN KANSSA

Vuonna 1966 kirjoitti Viktor Wettainen Lapinmaan seurakunnan kans-sa kirjeen amerikkalaisille saarnaajille: Hjalmar Vanttaja, William Ho-mola, Walfred Simonson, Nestor Lindberg, Arnold Ruonavaara, ReazoRedinger, Wilbur Koistinen, Leo Lobbestael, Elton Korpela ym. Tä-män kirjeen lukivat ainoastaan jotkut harvat yllämainituista saarnaa-jista, ja he lähettivät sen takaisin Ruotsiin Gunnar Jönssonin osoit-teella. Amerikan saarnaajat eivät ryhtyneet niihin toimenpiteisiin, joi-hin he olivat velvolliset, sen jälkeen kun he tulivat tietoisiksi kirjeensisällöstä. Tämä oli itsestään selvä seuraus siitä tosiasiasta, että Gun-nar Jönsson ja J. P. Stöckel olivat jo 1946 asettaneet uudenaikaismie-lisen hengellisen hallituksen Amerikan seurakuntaan, joille tämä yllä-mainittu kirje nyt tuli. Vastaanottajat huomasivat, että kirjeen olivatkirjoittaneet sen hengen lapset, mikä Arthur Niskalla oli ollut, eivätkä

he enää tahtoneet olla missään tekemisissä sen hengen kanssa. Hehänolivat valinneet lihallisen vapauden tien.

Ne yhteydet, jotka Hilma Stöckelillä oli miesvainajansa ystäviin Ame-rikassa katkesivat luonnollisesti, kun hän ilmoitti heille, että hän onalkuperäiselle opille uskollisen vähemmistön puolella. Kirjeenvaihtolakkasi Amerikan puolelta.

Vasta vuonna 1972 alettiin levittää tietoa Lapinmaan seurakunnantilanteesta suuremmassa mittakaavassa. Tämän toiminnan kautta saa-tiin yhteys Arthur Niska vainajan vanhimpaan poikaan, saarnaaja Mel-vin Niskaan Montrosesta, Minnesotasta. Tämä tapahtui vasta kevät-talvella 1975.

Kaukaisessa Amerikassa olivat uudenaikaismieliset valehdelleet Au-gust Isakssonin johtaman ryhmän Ruotsin Lapinmaalla kuolleen koko-naan sukupuuttoon. Sentähden eivät nämä Arthur Niskan hengellisenhallituksen viimeiset tähteet olleet osanneet ottaa yhteyttä keneenkäänEuroopassa. He uskoivat olevansa yksin koko maailmassa alkuperäi-sessä kristillisyydessä, samalla kuin vanhimmat heistä nukkuivat poisyksi toisensa perästä. Nämä kristityt olivat jääneet suuren Apostoli-Luterilaisen kirkon piiriin aina vuoteen 1975 asti, jolloin Amerikanhengellinen johto erotti Melvin Niskan virastaan. Syy erottamiseen olise, että hän oli matkustanut Eurooppaan ja täällä löytänyt sen vanhanseurakunnan, jonka hän tunsi menneiltä ajoilta aloittaen antamaan tie-toa tästä kuulijoilleen. Samalla tavalla ovat kaikki hänen kanssaan yk-simieliset tulleet erotetuiksi viroistaan seurakunnassa. (Edelläveisaaja,kassanhoitaja ym.).

Alkuperäiselle opille uskolliset Amerikassa ovat hajalla asuvaisetympäri suurta mannerta. Pieniä ryhmiä on Minnesotassa, Michiganis-sa, Etelä-Dakotassa, Wyomingissa ja länsirannikolla. Nuoremmat ovatmyös alkaneet pitämään pyhärukouksia ja kokouksia yhdessä MelvinNiskan kanssa. Tietenkin he harjoittavat vilkasta toimintaa tiedottaak-seen vanhan seurakunnan jäsenille ajankohtaisista asioista kristillisyy-dessä. Vastarinta ja viha uudenaikaismielisten puolelta on tietenkinsuuri.

8. LUKU

HENGELLISEN HALLITUKSEN LUONNE

Tämä kristillisyys on ollut voimassa yli 130 vuotta, mutta sen hengelli-nen hallitus on läpikäynyt monet vaiheet sinä aikana. Laestadius alkoihuutamaan auringon koitosta vuonna 1844 Kristuksen Hengellä. Hänjohdatti kasvavaa seurakuntaa valtiokirkon sisällä lähettäen parhaantyökumppaninsa Juhani Raattamaan lastenopettajana kouluihin ja le-vitti kristillisyyttä aluksi sillä tavalla. Myös Erkki Antti Andersson jaJoonas Purnu toimivat opettajina Laestadiuksen johdatuksella. Kristilli-syyttä ei levitetty vain koulujen kautta, vaan kun se oli kasvanut suu-remmaksi, niin järjestettiin laaja lähetystoimi. Valtiokirkon pappina eiLaestadius voinut harjoittaa tätä toimintaa erityisen vapaasti, ja lisäksiolivat monet lait estämässä vapaata toimintaa. Pian Laestadiuksen kuo-leman jälkeen tuli liikkeen hengellinen johdatus pelkästään maallikoit-ten haltuun. Johan Raattamaa oli vanhin ja hänellä oli vastuu kaikistaseurakunnista sekä omassa maassa että ulkomailla. Tätä tointa hän tekisuurella ahkeruudella ja Jumalan viisaudella. Työalue oli suuri: toinenraja oli Jäämeren rannalla ja toinen Tyynen meren rannalla. Kymme-net tuhannet kristityt olivat kiinnittäneet katseensa häneen luottamuk-sella.

Kuitenkin on aina ollut olemassa sekä seurakunnan sisällä että senulkopuolella sellaisia, jotka ovat nousseet hengellistä hallitusta vastaan,ja Lutherin ymmärryksen mukaan (ks. 1. luku) voidaan odottaa hen-gellisen hallituksen kaatuvan yhden miehen iän kuluttua. Niin kävi täs-säkin kristillisyydessä. Moni saarnaaja nousi Raattamaan hallitusta vas-taan sanomaan ja hylkäsi sen jo hänen eläessään, ja hänen kuoltuaanoli seurakunnan enemmistö unohtanut alkuperäisen hengellisen halli-tuksen.

Vuonna 1897 jätti Raattamaa asemansa Joonas Purnulle julkisen kät-ten päällepanemisen kautta Lannavaarassa seurakunnan läsnäollessa.

70

Tällä toimituksella ei ollut perustana mikään inhimillinen keksintö,vaan Pyhä Henki oli siinä läsnä. Jumalan Henki ei koskaan ole ereh-tynyt sellaisessa kätten päällepanemisessa — vaan se, joka on siunauk-sen saanut tämän kautta, on ollut uskollinen tässä kutsumuksessa lop-puun asti. Mooses oli siunannut Joosuan seuraajakseen samanlaisenkätten päällepanemisen kautta. Suuri itäinen eriseura hylkäsi JoonasPurnun hallituksen, sillä heillä oli oma, inhimillinen hallituksensa Lan-navaarassa siihen aikaan.

Ei kestänyt kauan ennen kuin Joonas Purnu sai mennä levolle. Tä-mä tapahtui 15. maaliskuuta 1902 Jellivaarassa. Oliko alkuperäinenhengellinen hallitus sitten loppunut, koska ei ole olemassa mitään var-maa tietoa siitä, että Joonas Purnu olisi pannut kätensä jonkun päälleennen kuolemaansa?

Pyhä Henki ei liene nähnyt tarpeelliseksi sallia sellaista kätten pääl-lepanemista sillä ajalla, jolloin seurakunta vastikään oli puhdistunutja oppi koeteltu sen kautta, että mahtava eriseuraisuus vei melkeinkaikki orjantappurat ja ohdakkeet mennessään. Sen lisäksi olivat moni-lukuiset saarnaajat olleet pysyväiset alkuperäisessä opissa horjumattaniissä myrskyissä, jotka johtivat avoimeen hajaannukseen vuosisadanvaihteessa. Hengellisen hallituksen muodostivat siis ne nuoremmatsaarnaajat, jotka jäivät Joonas Purnun haudan päälle: Samuel Wettas-järvi, P. O. Fjelldahl eli Meri-Pietari (Norjasta), Isak Kuoksu, IsakNiku, Frans Parakka, Viktor Björkman, August Isaksson ym. Mahtavaeriseura ylenkatsoi näitä saarnaajia heidän nuoruutensa tähden. Vuosi-sadan vaihteessa oli Isak Kuoksu 41 vuotias, Samuel Wettasjärvi 40vuotias, Isak Niku 33 vuotias, Viktor Björkman 28 vuotias ja FransParakka 26 vuotias. Ei siis kumma, että Erkki Antti Andersson nimittiheitä lännen poikasiksi.29 Purnun kuoltua jäi hengellinen hallitus nuo-riin käsiin, mutta eriseuraisilla sitävastoin oli monta harmaapäistä saar-naajaa.

Yllämainittujen saarnaajien hallituksen aikana tämä kristillisyys olivalloittanut monia alueita, joilla eriseuraiset olivat hetken olleet yksin-valtiaita. Suomen kristillisyys kasvoi suureksi ja voimakkaaksi sen lä-hetystoimen kautta, jota Isak Niku ja Isak Kuoksu ensikädessä suorit-tivat. Samoin kävi Amerikassa, missä Frans Parakka on eniten työtätehnyt sillä ajalla. Monia sovintoja tapahtui siellä, missä vahinkoja olitapahtunut. — Meidän täytyy taas palata tuntemaamme Lutherin lau-

seeseen, että yhden miehen iän päästä on hengellinen hallitus taashäviävä.

Viktor Björkman ja August Isaksson tulivat kristityiksi sinä aikana,jolloin eriseuraisuus raivosi pahiten. He olivat hengelliseltä iältään jok-seenkin yhtä vanhat. Viktor Björkman tuli kristityksi vain kolmevuotta ennemmin kuin August Isaksson ollen 13 vuotta vanhempi vii-meksi mainitusta. Tästä syystä lienevät Samuel Wettasjärvi ja FransParakka kiinnittäneet jälkeenjääväiset August Isakssoniin. Hän oli vii-meinen niistä vanhimmista, jotka heti vuosisadan vaihteen jälkeen oli-vat myötä hengellisessä hallituksessa.

August Isaksson eli vuoden 1965 avoimen hajaannuksen jälkeen vie-lä muutaman kuukauden ja hänen kuoltuaan tämä suuri työala jäi niit-ten haltuun, jotka olivat yksi hänen kanssaan, ja nykyinen hengelli-nen hallitus on pysyvä niin kauan kuin Jumalalla on valituitansa maanpäällä, vaikka vanhat, uskolliset esitaistelijat nukkuisivatkin pois japääsisivät lepoon raskaan työpäivän jälkeen.

Saarnaaja Lumijärvi15 Amerikasta teki matkan Ruotsin Lappiin ke-sällä 1902, ja Isak Kuoksu sanoi hänelle, että »vaikka kuulisit Lapin-maan kristillisyyden poroksi palaneen, niin pitää siitä tuhkaläjästäkinvielä joku kallis aine löytymän.» Tällä lauseella tarkoitetaan sitä alku-peräistä seurakuntaa, joka on pysyvä voimassaan maailman loppuunasti, vaikka kuinka pieni se olisikin. On huomattava, että hengellinenhallitus on kätketty monien inhimillisten puutosten ja heikkouksienalle — mutta kuitenkin sitä kutsutaan Jumalan silmäteräksi. Kuiten-kin on harvoilla ihmisillä — vielä kristityittenkin seassa — kykyä erot-taa inhimillistä heikkoutta siitä jumalallisesta osasta saarnaajissa, jotahe elävän uskon kautta kantavat sydämissään, nimittäin asuvaista Py-hää Henkeä. Uuden syntymisen kauttahan on kaikissa kristityissä nä-mä kaksi osaa. Luonnollinen silmä näkee vain inhimillisyyden, muttaPyhän Hengen kautta voidaan myös se jumalallinen osa kristityissänähdä. Tämän perusteella ymmärretään, kuinka pitkälle hengellinenhallitus ulottuu. Pyhä Henkihän ohjaa kaikkia uudestisyntyneitä kris-tityitä ja on senkaltainen opettaja, joka seuraa kristityitä heidän jokai-sella askeleellaan. Sen Hengen kautta koko Kristuksen ruumis on yh-teenliitetty vahvaksi rakennukseksi rakkaudessa.

Suurimmat esitaistelijat tässä elävässä kristillisyydessä eivät ole tul-leet niin suuriksi herroiksi, etteivät he olisi kuunnelleet kaikkein vä-

häpätöisimpiä seurakunnan jäseniä. Samuel Wettasjärvi9 on sanonutsaaneensa syvimmät Raamatun ymmärrykset yksinkertaisilta lappalais-vaimoilta. Myös rovasti Laestadius sai oppia köyhältä lappalaistytöltäMarialta enemmin kuin mitä hän oli oppinut yliopistossa. Tästä ym-märretään, kuinka ihmeellisellä tavalla Jumala on järjestyksen pannutseurakuntaansa. Pyhän Hengen kautta on kaikilla seurakunnan jäse-nillä jumalallinen arvo, ja Jumalan Henki voi antaa lahjoja kenelleHän tahtoo ja niin paljon kuin ihminen jaksaa kantaa.

Tästä seuraa myös se, että jos ihminen nousee yksinkertaisintakinkristittyä veljeään vastaan siinä, missä tämä Pyhän Hengen kautta jos-takin asiasta puhuu, niin hän on Jumalaa vastustamassa. Pyhää Hen-keä vastustaessaan ihminen taas loukkaa itsensä niin pahoin, ettei mi-kään muu kuin Kristuksen veri voi niitä haavoja parantaa, eikä katu-mattomalla ja uskottomalla sydämellä voida saada osallisuutta sovinto-verestä.

Inhimillisistä heikkouksista johtuen ilmaantuu usein suuria pahen-nuksia seurakunnan hengellistä hallitusta vastaan. Tämä on perussyykaikkien eriseurojen syntymiseen seurakunnassa läpi kaikkia aikoja.Näitten pahennusten kautta rakennetaan suurempia ja pienempiä eri-seuroja — useimmiten suurempia, jotka kuitenkin kadottavat PyhänHengen hedelmät kokonaan. Se Henki voi joskus olla vaikuttavaisenaeriseuraisten keskuudessa, muttei Se kuitenkaan ole asuvaisena turmel-tuneissa ja eksyneissä joukkioissa. Sentähden ei suurilla eriseuroilla olekristillistä rakkautta eikä uhrimieltä. He pitävät kirkonmenoja hengel-lisen kuoleman jälkeen jääkylmissä kokouksissa jääkylmin sydämin,eikä Pyhän Hengen vaikutuksia ole seurakunnassa puhumattakaan ar-monlintujen äänessä. Hartauden he luovat tunnelmalla, joka kehitetäänkaikenlaisten ulkonaisten muotojen kautta, kuten kuvien, koristeidenja musiikin välityksellä, ja ne, jotka koskettelevat luonnollisia tunteitalypsävät muutamia ämmäinkyyneleitä.

9. LUKU

SUHDE KIRKKOON — TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ

Kuten kaikissa asioissa, niin on alkuperäiselle opille uskollisilla myössamanlainen suhtautuminen kirkkoon kuin ensimmäisillä vanhimmillaoli. Tätänykyä eivät papit ole missään paikoissa hyökänneet kristitty-jen kimppuun, niin kuin he tekivät viime vuosisadalla. Ketään kristit-tyä ei ole suljettu pois pyhältä ehtoolliselta tai muista kirkollisista pal-veluksista. Ainoastaan äärimmäisen harvoissa tapauksissa ovat papitkieltäytyneet luovuttamasta kirkon kokoustiloja alkuperäiselle opilleuskollisten käyttöön. Näitten kokoustilojen tarve on ilmeinen, koskauudenaikaismielisillä on useimmissa paikoissa yksinoikeus rukoushuo-neeseen. Tilanne on erittäin onnellinen Tjautjasjärvellä, Vittangissa jaParkalompolossa, missä molemmat osapuolet saavat käyttää rukous-huonetta, vaikka ei samoissa kokouksissa käydäkään. Papit ovat yleen-sä olleet puolueettomia kaikkia kirkon sisällä olevia liikkeitä kohtaan,ja tämä on hyvä asia.

Tietyt papit ovat julkisesti vastustaneet alkuperäiselle opille uskol-lisia ja aiheettomasti kieltäytyneet kokoustilojen luovuttamisesta heille,vaikka kristityillä on oikeus vaatia kirkolta ne edut, jotka heille lainmukaan kuuluvat. Niitten vaikeitten koettelemusten aikana, kun toti-set kristityt ovat tulleet ulossuljetuiksi rukoushuoneistaan eikä heilläole mahdollisuutta rakentaa uusia rukoushuoneita — koska useimmissakylissä on vain muutamia harvoja kristityitä, pitäisi kirkon velvollisuusolla tarjota heille hengellinen turvapaikka muuriensa sisällä. Tämä pi-täisi kirkon palvelijoitten ymmärtää. Papin ei pitäisi kuulla niin pal-jon uudenaikaismielisiä kirkkoneuvostossa, vaikka hänen asemansasen kautta joutuisikin vaaranalaiseksi. Kyllä yleinen mielipide tuomit-sisi sellaisen vainon, jos nämä asiat avoimesti annettaisiin seurakunta-laisten tiedoksi. Niin paljon inhimillisyyttä luulisi ihmisissä olevan.

Kristityissä on viime vuosina tapahtunut jumalanpalvelusmuodon

kehitys herättänyt rauhattomuutta. Kirkkoneuvostot ovat myös saaneetniin korkeassa määrin poliittisen värin, etteivät kristityt mm. voi jois-sakin tapauksissa uhrata kollehtiin. On tapahtunut, että kollehti onkerätty Pohjois-Vietnamille Vietnamin sodan aikana.31 Eikö kirkon teh-tävä ole ensisijaisesti ihmisten johdattaminen taivaan valtakuntaan? Ju-malankieltäjien ruumiilliseen hyvinvointiin uhraaminen ei perustu Raa-mattuun. Mitä hyötyä Jumalalla on kirkkonsa toiminnasta, jos se tuot-taa lihavia ja hyvinvoivia Jumalankieltäjiä Pohjois-Vietnamissa ilmanpienintäkään hengellistä uudistusta näissä ihmisissä? Lisäksi kristitytovat järkyttyneet siitä hirveästä pop-musiikista ja huoramaisesta käy-töksestä, jota muutamat vierailevat nuorisoryhmät ovat esittäneet seu-rakunnan edessä jumalanpalveluksen aikana. Jos jumalanpalvelustenkehitys edelleenkin menee samaan suuntaan, niin tulee kristityille mah-dottomaksi osallistua niihin. Niistä jää täsmälleen sama maku, kuinjos olisi käynyt jazz-festivaaleilla.

Amerikkalaiset nuoret kristityt, jotka ovat tottuneet yksinkertaiseenjumalanpalvelusmuotoon omassa vapaassa Apostolis-Luterilaisessa kir-kossaan, ovat kokeneet eurooppalaisen valtionkirkon jumalanpalveluk-sen järkytyksenä. Maallikkosaarnaajat ovat kastaneet heidät, rippikou-lun he ovat käyneet lapsena oman saarnaajansa johdatuksella, maalli-kot ovat kaikessa yksinkertaisuudessa suorittaneet ehtoollisen jakami-sen heille aivan apostoolisen esikuvan mukaan, koskaan he eivät olekuulleet kuolleitten soittimien ääntä omassa kirkossaan, liturgia onollut heille vierasta, oma saarnaaja, joka tuntee heidät sydämestä, onvihkinyt heidät avioliittoon ja he ovat saattaneet vainajansa kirkon-maalle, missä tuttu saarnaaja on siunannut vainajan viimeiseen lepoon-sa. Niitten jäykkien ja kylmien muodollisuuksien aikana, mitkä tapah-tuivat kirkossamme, istui muutama amerikkalainen nuorukainen eh-toollisen aikana pää painoksissa itkien kaikessa hiljaisuudessa: »Miksielävien kristittyjen Euroopassa pitää olla tällaisessa kirkossa?»30

Niin, miksi ja kuinka kauan? Siihen vastattiin: Niin kauan kuin lu-terilainen kirkko on olemassa, olkootpa sen palvelijat kuinka turmeltu-neita ja ilkeitä tahansa, kunhan he vain välittävät armon välikappa-leet oikein. On suuri Jumalan armo, että armonvälikappaleet ovat kris-tityitten käytettävissä sekä omalla paikkakunnalla että muissakin pai-koissa.

Kehittämällä jumalanpalvelusmuotoa ja kirkon toimintaa alinomaa

75

väärään suuntaan, sekä pakanallisen elämän kautta, pelottavat papitautuutta kaipaavat sielut kirkonyhteydestä pois vapaisiin uskonyhtei-söihin, joissa on enemmin lämpöä ja elämää kuin kirkossa. Nämä puo-lestaan tekevät sen vakavan virheen, että he pitävät valtiokirkon rap-peutumista ja kylmyyttä seurauksena Lutherin opista, mikä on aivanväärin tehty, sillä jos Lutherin oppi olisi jäljellä kirkossa sekä kirjai-messa että hengessä, niin olisivat kirkko ja yhteiskunta toisen näköi-siä. Silloin kirkko olisi kaikkien autuutta kaipaavien sielujen hengelli-nen koti. Mutta nyt nämä ihmiset eroavat kirkosta ottaen lapsensa mu-kanaan. Heillä on halu repiä kirkko riekaleiksi lopullisesti. He eivätkäsitä, että heidän nykyinen ja tulevainen uskonnonvapautensa riip-puu pelkästään luterilaisesta kirkosta, jota maan hallitsija suojelee. He-ränneitten ja autuutta kaipaavaisten sielujen pitäisi jäädä kirkon yh-teyteen eikä erota siitä, vaan heidän pitäisi tutkia Lutherin alkupe-räistä oppia hakeutuen niiden luokse, jotka vielä seuraavat sitä oppiakaikissa paikoissa — silloin he löytäisivät Kristuksen kirkon yleisenkirkon sisällä.

KIRKON TULEVAISUUDESTA

Laestadius on sanonut, että luterilaisen kirkon ruumisarkkuun on nau-lattu ensimmäinen naula. Tämä naula oli se vaino, mitä papisto har-joitti lukijaisia ja pietistejä vastaan 1700- ja 1800-luvuilla. Karkoitta-malla itse ytimen pois kirkosta olivat papit jo silloin määränneet kir-kon tulevaisen kehityksen suunnan. Laestadius sanoo edelleen, ettäpian siihen ruumisarkkuun naulataan viimeinenkin naula. Se tarkoit-taa, että se kirkko on kokonaan häviävä. Luterilainen oppi on jo ka-toamassa kirkosta nopein askelin. Kuinka kauan sitten itse laitos onoleva olemassa? Kirkon johtoporras on kyllä huomannut, että kirkonasemaa yhteiskunnassa olisi pikaisesti kohotettava, muutoin pitää pap-pien mennä uudestaan kouluun hankkiakseen itselleen uuden ammatin.— Vetäkää vain jazz-festivaalit kirkon sisälle ja karkoittakaa sieltä vii-meiset autuutta kaipaavaiset sielut pois, niin kiirehditte sitä päivääsaapuvaksi, jolloin viimeinen naula luterilaisen kirkon ruumisarkussatulee lyödyksi pohjaan asti! Silloin on pakanallinen ja raaka massa kii-

hotettuna poliittiseen hurmahenkisyyteen huutava, kuten Laestadius onkirjoittanut (HÄK s. 309):

»HURRAA MINULLE JA SINULLE! JOKA MIES NUORAANKÄSIKSI JA VARAS NUORAN PÄÄHÄN! HIRTTÄKÄÄ VIIMEI-NEN KUNINGAS VIIMEISEN PAPIN SUOLIIN! HURRAA MI-NULLE JA SINULLE! TÄTÄ PÄIVÄÄ EMME KOSKAAN UN-HOITA.»

ELÄVÄN KRISTILLISYYDEN TULEVAISUUS

On olemassa monta jumaluusoppinutta, jotka ovat sitä mieltä, että ha-jaannukset laestadiolais-kristillisessä seurakunnassa johtuvat ennenkaikkea Laestadiuksen opista, jonka suuret epäjohdonmukaisuudet vält-tämättömästi aiheuttavat vastakohtaisuuksia sen seuraajien keskuu-dessa. Samanlaista on kuultu lausuttavan Lutherin opista. Samoin onasianlaita myös Raamatun opin kanssa. Niin on aina oleva kaikkeenJumalan sanaan nähden, sillä ilman Pyhän Hengen valkeutta sydä-messä ei kukaan saata käsittää jumalallista ilmoitusta. Koska profee-tat, Johannes Kastaja, Kristus (Sana), apostolit, marttyyrit ja kirkko-isät ovat olleet niin tyhmiä, että he ovat jättäneet jälkeensä sokeallejärjelle käsittämättömiä opetuksia, niin antakaamme järkevien juma-luusoppineitten luoda uusi uskonto, jossa ei ole epäjohdonmukaisuuk-sia. Olisi toivottavaa, että tämä uusi uskonto olisi suvaitsevainen kaik-kia kohtaan — vieläpä »suvaitsemattomiakin» kristityitä kohtaan, jot-ka eivät omantuntonsa tähden voi kaikkea suvaita. Heidänhän pitääkuulla Jumalaa enempi kuin ihmisiä. Elävät kristitythän eivät voi oman-tuntonsa tähden olla mykkiä koiria tai antaa kristityn nimeä niille,jotka eivät ole uudestisyntyneitä.

Niinollen näyttää siltä, kuin maailma olisi ollut paljon onnellisempi,jos ei mitään elävää kristillisyyttä olisi maailmassa ollut olemassa, japäivän nuoriso on kasvatettu siihen käsitykseen, että totinen kristilli-syys on suurin paha, mitä koskaan maan päällä on ollut. Sehän tuo-mitsee heidän hillittömät aistilliset nautintonsa.

On outoa, että jumaluusoppineet ovat niin usein olleet huolissaanlaestadiolaisesta kristillisyydestä. Laestadiuksen aikana papit olivat

77

huolissaan oikeaoppisista luterilaisista, jottei Laestadiuksen julistus hei-tä viettelisi. Laestadiuksen kuoltua he olivat vakavasti huolestuneitatämän kristillisyyden menestyksestä. Silloin he havaitsivat siinä olevanjotain hyvääkin. Siksi he lähtivät taisteluun säilyttääkseen siinä näke-mänsä hyvän ja tuhotakseen sen pahan, mitä he siinä näkivät. Kunin-kaanlinnasta tuli alkusysäys tälle työlle. Prinsessa Eugenia oli huolis-saan maanmiehistään lappalaisista, jotta he eivät jäisi siihen pimey-teen, johon he olivat joutuneet laestadiolaisen harhaopin kautta. Hä-nellä oli vähemmin huolta hurskaista tukholmalaisista. Eiväthän he ol-leet laestadiolaisen harhaopin vaaravyöhykkeessä. Valitettavasti eivätpapit (P. O. Grape ym.) siihen aikaan kuitenkaan onnistuneet koko-naan poisjuurittamaan alkuperäistä eksytystä, vaan se jäi jäljelle ja li-sääntyi, vaikka he pian Raattamaan kuoltua ennustivatkin, että kol-men vuoden kuluttua ei Joonas Purnulla ole laumassaan kuin pivontäysi lappalaisia.5

Tämä länsilaestadiolainen eksytys oli pahinta mitä papit ja suureteriseurat tiesivät olevan olemassa maailmassa niin kauan kuin se olipysyväinen alkuperäisessä opissa. Mutta kun Boreman lopultakin toisisälle pappein hengen uudenaikaismielisten saarnaajain avustuksellaLaestadiuksen postillan kansien välissä, ja sitä tietä seurakuntaan, niinsaivat sekä Herodes että Pilatus kätellä ja onnitella toisiaan. Nyt selaestadiolainen harhaoppi on lopultakin hävitetty.

Niin uskoi kyllä koko uudenaikaismielinen enemmistö hajaannuk-sen tapahduttua. Siihen aikaan Gunnar Jönsson sanoi August Isaks-sonille, joka oli lujin vastustaja uusille tuulille: »Sinä jäät lopulta aivanyksin.» Siis ei mitään seurakuntaa tule jäämään alkuperäisen opin pe-rustukselle. August Isaksson vastasi Gunnar Jönssonille: »Kyllä se si-nunkin tähti vielä varisee.»

Tämä yli kymmenen vuoden aika, joka hajaannuksesta on kulunut,on osoittanut Gunnar Jönssonin ennustuksen virheelliseksi. Alkuperäi-selle opille uskolliset ovat vain lisääntyneet, vaikka monta kymmentäkristittyä on nukkunut pois näiden vuosien aikana. Kaikista vastoin-käymisistä ja siitä suunnattomasta vastustuksesta huolimatta, jota uu-denaikaismieliset ovat tehneet kaikkialla valheitten, uhkausten ja väki-vallan kautta, on tämä pikku lauma valloittanut monia maita. Kris-tuksen rakkaudentulen soihdunkantajia on siellä täällä yli koko uskol-listen vanhinten työkentän s.o. Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Arne-

rikassa. Ja yksi ainoa kipinä Kristuksen rakkaudentulesta voi sytyt-tää kulovalkean, jos Jumala sen katsoo tarpeelliseksi. Niin on kuiten-kin ennen tapahtunut.

VANHINTEN ENNUSTUKSIA

Rovasti Laestadius, Johan Raattamaa ja tämän kristillisyyden vanhim-mat ovat ennustaneet tulevaisuuden, joten tulevaisuudennäkymät avau-tuvat meille, kun toistamme heidän lauseensa. Ne vanhimmat, jotkatämän vuosisadan alussa sotivat Jumalan totuuden puolesta ovat en-nustaneet, että vielä kerran on hartauden tuulet puhaltava voimallisestiRuotsin Lapinmaan kylien läpi — kuitenkin raskaitten koettelemus-ten aikoina. Vuosisadanvaihteen aikaisen suuren hajaannuksen jälkeenoli kristillisyydessä kylmä ajanjakso. Mitään suurempia muutoksia pa-rempaan päin ei tapahtunut. Vasta 13 vuotta hajaannuksen jälkeen al-koivat suuret heräyksen tuulet puhaltamaan. Svappavaarassa teki paran-nuksen yli 70 henkilöä yhdellä kertaa, ja hartauden tuli meni kulo-valkean tavoin kylästä kylään. Silloin kristillisyys meni eteenpäin voi-malla, eikä eriseura tullut menestyksestä osalliseksi.

Raattamaa on ennustanut viimeisestä verisestä vainosta, joka on koh-taava tätä kristillisyyttä vähän ennen viimeistä päivää. Tämä on luul-tavasti nouseva sen pakanallisen hallituksen puolelta, joka perustetaankuningaskunnan häviämisen jälkeen. Niin kauan kuin kuninkaan valta-istuin on olemassa, on kristillisyys lain suojaama, sillä kuningas onvalansa mukaan velvollinen puolustamaan luterilaista uskontoa valta-kunnassa. Profeettahan on sanonut, että viimeisinä aikoina on JumalanHenki lepäävä Pohjan maalla (Sakarja 6: 8), sekä, (Jes 49: 23): »Jakuninkaat pitää oleman sinun holhoojas ja heidän kuningattarensa si-nun imettäjäs, heidän pitää lankeeman kasvoillensa maahan sinun edes-säs, ja nuoleskeleman sinun jalkais tomua. Silloin sinä tiedät, että minäolen Herra, ja ettei kenkään tule häpiään, joka minua toivoo.»

Raattamaa kirjoittaa Kemin kristityille kolmas päivä syyskuuta 1873mm. seuraavaa: » - - - Riemuitse hengessä katsellen Kuningastakaunistettuna kuninkaallisessa, veripunaisessa puvussansa lyövän suun-sa miekalla viholliset! Niinkuin 19. luku Ilmestyskirjassa osoittaa, ettäKristuksen oppi saa voiton ja valaisee korkeat esivallat, ettei verinen

79

vaino saata tulla, niinkuin entisinä aikakausina, uskon ja omantunnonasiain tähden, ennenkuin viimeinen vaino tulee maailman lopun päi-vinä, niinkuin Johanneksen Ilmestyksen 20. luku osoittaa. Te näette,että asetukset ovat muutetut, avaten tietä kuningasten Kuninkaalle jaherrain Herralle, joka vereen kastetussa vaatteessa ajaa valkialla or-hiilla sotalaumansa edellä. Ilmestyskirjan 19. luku osoittaa, että eläväkristillisyys levenee, vaikka sokea maailma vainoo ja vastaan seisoo:he pitävät neuvoa keskenänsä, ja ei sekään seiso, sillä tässä on Imma-nuel, sanoo p.profeetta. Tässä on väkevä Jumala, joka ei anna kun-niaansa vieraalle. Te saarnaajat piiskuisen lauman kanssa, olkaammetoivossa iloiset, kyllä orjantappuroilla kruunattu Kuningas asiansa toi-mittaa ja valtakuntansa levittää. Tehkäämme ainoastansa työtä niin-kuin kelvottomat palvelijat ja rakentakaamme uskossa Herran temp-peliä sen perustuksen päälle, joka jo pantu on. Ole aina kaunistettuKaritsan verellä, Sionin tytär Suomen rannalla! Amen. - - - »

Rovasti Laestadius koskettelee näitä asioita Huutavan Äänessä si-vuilla 165 ja 269.

(HÄK s. 165): » - - - Useat ihmiskunnan historiaa kirjoittaneettarkkanäköiset tutkijat ovat huomauttaneet, että ylöllisyys ja tapojenturmelus ovat kulkeneet valtakuntain perikadon edellä. Ja samoinkuinpimeys oli ennen maanjäristystä Vapahtajan kuoleman aikana, niin onmyöskin hengellinen pimeys aina peittänyt valtakuntia ennenkuin val-tiollinen järistys on puhjennut ilmi. Juudaan kansan historia osoittaa,että uskonnon ylönkatse, epäusko ja siitä seuraava tapojen turmelus olijuutalaisvaltakunnan perikadon syy. Mutta heitä ei koskaan voitu saa-da vakuutetuiksi siitä, että olivat vajonneet niin syvälle hengelliseenpimeyteen. Jos juutalaiset olisivat ottaneet vastaan kristillisyyden, niinheidän mieleensä ei koskaan olisi voinut johtua kapinan nostaminenylivoimaista Rooman valtaa vastaan. Kreikkalaiset voivat puolustaa va-pauttansa voimallisempaa Persian valtaa vastaan, mutta niin pian kuinylöllisyys ja tapojen turmelus pääsivät valloilleen, täytyi heidän sortuamakedonialaisen ja roomalaisen ylivallan edestä. Useat historioitsijatovat huomauttaneet, että Roomalaisten ankarat tavat, kuinka ankariane olivatkin tasavallassa, kumminkin olivat se sisällinen voima, jokaantoi heille väkevyyttä sotatantereella ja teki heidät voittamattomiksi.Mutta tapojen rappiolle joutumista seurasi myöskin hengellisen ja ruu-miillisen voiman lamautuminen, niin etteivät he voineet puolustautua

raakalaisia vastaan. Tätä en tahdo sanoa sentähden, että meidän kris-tittyinä pitäisi ottaa vastaan pakanallisia tapoja ja muoteja, vaan sen-tähden, että pakanat syyttävät nykyajan kristityttä tuomiopäivänä, hesyyttävät ja tuomitsevat heitä epäuskosta, jumalattomuudesta ja uskon-non ylönkatseesta. Sillä helppoa olisi todistaa, että kansan enemmistövanhassa Kreikassa ja vanhassa Roomassa ei ollut hetikään niin Ju-malaa pelkäämätöntä ja niin jumalatonta kuin kastetut pakanat nyky-jään ovat. On myöskin huomautettu, että kaikki usko ja kaikki us-konto oli melkein kadonnut vähän ennen Ranskan vallankumouksenpuhkeamista (1789—1793). Ja sentähden kävikin niin helposti laatuunkiihoittaa kansaa kapinaan. Sillä kansan, jolla ei ole mitään uskoa pa-rempaan elämään tämän jälkeen, täytyy etsiä onnellisuuttansa aistilli-sissa nautinnoissa, syystä ettei se tiedä mikä sitä kohtaa ijankaikkisuu-dessa. Mutta mistä kansa on ansaitseva itselleen ryyppylantin, jollei sesaa ryöstää rikkailta? Jokainen kunnianhimoinen konna, joka itse tah-too kohota valtaan, voipi yllyttää semmoisen kansan kapinaan ja hävi-tykseen, saati hän vain lupaa heille kovasti juomarahaa. Semmoisiaovat nyt olosuhteet Euroopassa, ettei tarvita enempää kuin joku kipinäpohjattomuudesta sytyttämään tulta valtiolliseen olkiläjään.

Esiintymisemme maailmassa on kuin huutavaisen äänen esiintymi-nen korvessa, missä ei yksikään kristitty ihminen kuule ääntämme.Ainoastaan kesyttömät pedot, peikot ja metsänperkeleet, hukanpenikatja tarhapöllöt, marakatit ja kyykäärmeitten sikiät suuttuvat tästä huu-tamisesta ja sanovat: »Helvettiin mokoma haaveilija, kerettiläinen jaluopio puhtaasta evankeellisesta opista!» Huutamisellamme tahdommeosoittaa, että koko kristikunta on sairas, että käärmeenmyrkky kihiseekaikkien verisuonissa, että sydäntä, se on kirkkoa, vaivaa veripahkat,että Siionin muurin vartijat ovat mykkiä koiria, jotka eivät hauku . . . »

(HÄK s. 269) » - - - Tämän valtaistuinten sortumisen on jo kaksivuotta takaperin muuan heränneistä pohjoisessa nähnyt eräässä näyssä.Ruotsi saatetaan sodan kautta kurjaan tilaan ja tulee lopulta Venäjänvallan alaiseksi valtioksi. Ne raskaat verot, jotka sodan takia rasittavatkansaa, pakoittavat monta rahvaaseen kuuluvaa henkilöä muuttamaanpois maasta.

Semmoisia ovat ne ajan merkit, jotka nyt ennustavat valtioiden peri-katoa. Mutta tasavaltainen vakiomuoto ei voi menestyä Euroopassa,syystä että kaikki siveyden ja uskonnon siteet ovat katkenneet. Joskin

6 81

vanhat hallitukset sortuvat, niin on aina olemassa joku kunnianhimoi-nen konna, joka kansan suosion kautta kohoaa valtaan, ja siis ei tulemitään puutetta hirmuvaltiaista. Mutta kuta enemmin kansaa näinköyhdytetään ja sorretaan, sitä suuremmaksi täytyy tulla hengellisenlunastuksen kaipuun. Ja me toivomme silloin, että Herra herättää jon-kun mahtavan hengen, jolla on voimaa vaikuttaa kansan vakaumuk-seen; sillä siltä taholta avun täytyy tulla. Politiikasta ei ole mitään apuaodotettavana. Mutta hengellinen uudistus on tarpeen. Siihen Herra an-takoon apunsa. Amen.

82

TOSITIETOJA LAESTADIOLAISESTA HERÄTYS-LIIKKEESTÄ RUOTSISSA JA SUOMESSA,

LAHTI 1931

KIRJOITTANUT FRANS PARAKKA

Olemme olleet tilaisuudessa tutustumaan äskettäin ilmestyneeseen teok-seen nimeltä Laestadiolaisuuden historia, jonka on kokoillut pastoriVäinö Havas Suomessa. Kirjan johdosta olen pakoitettu tekemään joi-takin oikaisuja ja vastalauseita.

Kirjan sisältö on jokseenkin laaja ja voipi olettaa paikoittain puo-lueetonkin. Ehkä voi olla niinkin, kuten historioitsija esipuheessaanlausuu, »että moni kohta on sivuutettu ehkä liian pinnallisesti ja monivähemmän tärkeä tullut mainituksi. Näin saattaa olla asianlaita eten-kin henkilötietoihin nähden. Usea siunausrikkaasti vaikuttanut liik-keen johtomies on tullut vain nimitetyksi, ja joku syrjempänä ollut onsaanut osaksensa laajemmankin kuvauksen. Syynä on ollut tietojenniukkuus, joka on johtunut osaksi siitäkin, että eräillä tahoilla onsangen kylmästi suhtauduttu yrityksiini».

Ensiksikin ottaa kirjoittaja käsiteltäväkseen laestadiolaisen liikkeenalkuvaiheita, sen olemassa oloa ja levenemistä, sen myötä- ja vastoin-käymisiä sekä myös liikettä vastaan ilmennyttä hengellistä vihaa ja vai-noa. Mutta joka laajemmalta on tätä hengellistä liikettä omin silminnähnyt, sekä seurannut J. Raattaman y.m. kristillisyytemme vanhin-ten kirjoituksia ja suullisia kertomuksia tosiseikoista, joiden kanssamyös n.k. Lännen saarnaajat ovat olleet kosketuksissa varsin alusta al-kaen, nim. Jonas Purnu, Israel Nattavaara, Leipo-Kalle, Jöns Mänty-vaara, Nils Yrttivaara, Meri-Pietari, Samuel Vettasjärvi, Isak Niku jaIsak Kuoksu y.m. - - - He olivat monta kymmentä vuotta seuran-neet Juhani Raattamata hänen eläessään, joista saarnaajista on kirjoit-tajalla hyvin niukasti todellisia tietoja lukuunottamatta kirkkoherraEdqvistin kirjaa, johon oli liitettynä meidänkin lyhykäinen kirje, johon

85

historioitsija ei ole uskaltanut kajota, luultavasti epäillen kirjeemmeturmelevan historiansa merkityksen. Jos nyt asettaa mainitun historiantodellisuuden rinnalle, niin joutuu kysymään, mikä pakoitti kirjoitta-jan niin epävarmoin ja sekanaisten tietojensa nojalla niin tärkeään teh-tävään, kuin mainittu historia on. Ja vieläkin ihmeteltävämpi on, kos-ka teoksen kirjoittaja joitakin vuosia takaperin oli itse Gellivaarassanäkemässä työalaamme,* vaikkakin silloisissa tilaisuuksissa oli vainpieni osa kristityistä koolla. Hänen olisi pitänyt mielestämme huomata,että olisi ollut aihetta lähemmin tutkia ja tutustua tähän kristillisyy-teen ennenkuin vedätti mitä mustimman leiman tästä kristillisyydestäosoittaen kaikelle maailmalle ilveilyksi osaksi oleellisiakin ja olematto-mia tietoja, joten elävästä kristillisyydestä tuntemattomat voivat tullahelposti siihen johtopäätökseen, että kristillisyys on vain ihmeellinentaikaus, ja monet yksinkertaiset, luottaen kysymyksessä olevaan his-toriaan, joutuvat sitä raskaampaan epätietoon, mikä lienee se oikea jaautuaaksi tekeväinen oppi.

On ihmeellistä, että historioitsija, ollen osallisena tämän laestadiolai-sen liikkeen vaikutuksista, ottaa tietolähteikseen osan mustia maail-manjoukon valheita. Näin ollen katsomme niin suuren ja tärkeän teh-tävän kuin kysymyksessä olevalla historiallisella teoksella olisi voinutolla, ikävästi menettävän tulevaisuudessa arvoaan, kun asiat todellisuu-den mukaan tulevat päivän valoon.

Sivun lopulla 129 sanoo historioitsija: »Raskaat aavistukset täyttivätkuitenkin vanhuksen (Raattaman) sydämen. Hän pelkäsi vaaraa län-nestä ja idästä.» Aivan vastaista suuntaa osoittaa se »kanssapuhe»,jonka hän kirjoitti Ullatista v. 1854. Hänellä ei ole ensinkään huoltalännestä, mutta sitävastoin pelkää hän suuresti itäistä suuntaa, jossa joniin aikaisin tuon tunnetun pastori Liljebladin hapatus oli voimassa javaikutti jo rovasti Laestadiuksen eläessä niin paljon, että kun hän tuli

* HuomautusTämä oli väärinkäsitys. Havas ei ole ollut koskaan Jellivaaran kokouksissa.Hän on sanonut, että »kirjan nimi on tositietoja, ja jo ensimmäisellä lehdellä onvalhe». Parakan kysymys jää kuitenkin vielä voimaan. Miksi Havas mustamaalasiesikoisten seurakunnan, koska hän ei sitä sen paremmin tuntenut? Jos hän eiollut Jellivaarassa tutustumassa tämän seurakunnan työalaan, niin kirjailijanlähtökohdat yhä vain heikkenevät. Miksi hän kirjoitti useita sivuja historiastaanumpimähkään? Ja hänen kantansa oli niin horjuva, että pian historian julkaise-misen jälkeen hän erosi uudestiheränneistä, vaikka historia julistaa uuttaherä-tystä. (Tositietoja, suomalaisten osa s. 43.)

86

Pajalasta pitämään rovastin tarkastusta Karesuvantoon, hän pelkää javaroittaa: »että jos teidän kristillisyytenne pääsee sinne päin raavastu-maan, kuten se on näinä kahtena vuonna raavastunut, niin voi käydäsiten, että te, jotka ennen tätä aikaa olitte niinkuin lapset uskon yksin-kertaisuudessa, tulette jo tulevana vuotena sadanajastajan aikuisiksiämmiksi. Kuolette viimein hengellisellä kuolemalla eikä yksikään lap-sukainen itke teidän hautanne päällä.» Vieläpä varoittaa heitä käymäs-tä vaarallisia paikkoja.*

Historian sivu 130 Esikoisuus: »Muutamille lännen saarnaajille tä-mä oli ankara koetinkivi, ja näyttää siltä, että jotkut heistä eivät jak-saneet vastustaa kateuden kiusauksia, vaan ryhtyivät toimintaan, jonkalopullisena seurauksena oli n.k. esikoisuuden syntyminen.»

Siv. 131 jatkaa kirjoittaja: »Esikoisuuden historiallinen synty pohjaaoikeastaan useallakin taholla syntyneisiin ristiriitoihin.» Ja vähän edem-pänä toteaa historia: »Monet J. Raattaman kirjeet, määrätyllä tavallaymmärrettyinä, antoivat aihetta tällaisen esikoiskäsitteen syntymiseen.Hän saattaa kirjoittaa esim. näin: »Koska minä olen esikoinen monenveljen seassa.» »Siitä pitäisimme heitä (nim. eriseuraisia) tuntea, etteihe rakasta esikoisseurakunnan jäseniä» jne.

Aivan oikein: kun rupesi monenlaiset äänet kuulumaan niissä herä-tysliikkeissä Suomessa ja erittäinkin Kittilässä, Itä-Norjassa ja Ameri-kassa, niin J. Raattama herätti kysymyksen: »Mikä on oikea seura-kunta?» Ja sitten kun tutkistelu lopullisesti päättyi, rupesi hän väsy-mättömällä tarmolla seurakunnan kanssa ja puolesta kirjoittamaan lä-hetyskirjeitä, joissa hän eritoten osoittaa sen aikakaudellamme ensiksisyntyneen seurakunnan, jonka hän aina asettaa sen seurakunnan rin-nalle, joka syntyi Jerusalemissa lukittuin ovien takana ja jatkuvastihuomauttaa, että jälkeentulevaiset heräykset tulisivat siihen liitetyksiyhden Kristuksen hengellisen hallituksen alle, että Herran lauma koos-sa pysyisi. Näitä Raattaman ymmärryksiä eivät ole lännen saarnaajatkoskaan vastustelleet. Ja sitä enemmän selkisi tämä asia, kun Raattamavalaisi, minkäkaltaisia vahinkoja seuraa niille, jotka eivät seurakuntaatottele. Mutta nämä ymmärrykset tulivat monelle karvaaksi Pohjois-suomessa, Itä-Norjassa ja Amerikassa, niin että monet etevistä saar-naajista nousivat aivan jyrkästi Raattaman ymmärrystä vastaan. Aluksi

»Aikakautemme Vanhinten Kirjoituksia» siv. 8—10.

87

ottivat syyksi sen, ettei Johan Takkinen ole sovelias lähetettäväksiAmerikkaan, ja niin erkaantuvat ymmärryksissä, jotka koskivat lähe-tystä ja käsitettä oikeasta seurakunnasta. Ja kun Kittilän saarnaajat tu-livat Itä-Norjaan, vaikuttivat he siellä jyrkän vastaansanomisen, jokameni niinkin kauas, että seurahuoneen ovet suljettiin niiltä saarnaajiltaja kristityiltä, jotka turvasivat esikoisten seurakuntaan.

Eihän tämä »koetinkivi» ollut kysymyksessä lännen saarnaajilla eikäensinkään aiheena herättää kateuden kiusauksia, sillä sydämellinen jatäydellinen luottamus on aina ollut olemassa siihen totuuteen ja val-keuteen, joka niillä ensimmäisillä alusta alkaen ja niin läpi aikoja onollut ja vieläkin on olemassa Vapahtajain sanain mukaan: »Eloa tosinon paljon, vaan työväkeä on vähän.» Ehkä, ikävä kyllä, sellaista työ-väkeä on aina ja kaikkina maailman aikoina ja ei vähin meidän päivi-nämme, jotka työskentelevät kristillisyytemme hajoittamiseksi ja tur-mioksi. Meitä suuresti ihmetyttää ja murheuttaa, että heränneet tästähengellisestä liikkeestä uudistavat häväistyskirjoituksiansa, kuten ky-symyksessä oleva historian kirjoittajakin.

Ja mitä Raattaman kirjoitusten määrätyllä tavalla ymmärtämiseentulee, kuten kirjoittaja siitä lausuu, emme voi käsittää. Sen vaan olem-me tulleet näkemään ja kokemaan jo 50—60 vuotta tätä ennen, ettäväärällä tavalla ymmärrettyinä oppi sovinnosta ja esikoisten seurakun-nasta ovat olleet monelle raskas ja sangen ikävä lankeemus Euroopassaja Amerikassa. Emme ole niin viisaiksi tulleet ei Raattaman eläissä ei-kä hänen kuolemansa jälkeen, että olisimme ruvenneet eri tavalla ym-märtämään kuin ne ensimmäiset. On siis ihmeellistä, mistä MikkoPääkkölällä on se tieto, että Raattaman jälkimmäinen vaimo Raattamanvanhennuttua ja sokeaksi jouduttua olisi eri tavalla lukenut kirjoitta-mansa kirjeet Raattamalle, kuin niiden sisältö todellisuudessa oli, joi-hin kirjeisiin sitten Raattama tietämättänsä kirjoitti nimensä. Sen voilukija itse parhaiten todeta, kun katsoo hänen kirjoituksiaan ensimmäi-sen vaimon eläessä ja niin viimeiseen kirjeeseen asti, josko on hänenkirjoituksissaan eroavaisuuksia. (Lukuunottamatta sitä, mitä on kirjoi-tettu kristillisyyden laveuteen monissa erilaisissa vastoinkäymisissä teh-dessänsä työtä sen päälle, että Herran lauma koossa pysyisi yhteen hen-keen liitettynä, niinkuin yksi Sionin tytär sekä Euroopassa että Ameri-kassa.) Historioitsija on todellakin niinkuin tulinen pastori Laitinensanoo kanssapuheessaan Isak Nikun (ei Isak Kuoksun) kanssa, että

88

uudestiherännyt on kuin juopunut, joka nousee hevosen selkään toi-selta puolen ja samalla varisee alas toiselle puolelle.

Ei esikoisen eikä hänen seurakuntansa syntyminen ole kateuden kiu-sauksen synnyttämä, jota kirjoittaja tarkoittaa, vaan se seurakunta onuudestisyntynyt Herran Jeesuksen veristen vaivain kautta, johonkaseurakuntaan olemme Jumalan suuresta armosta saaneet sisälle tulla,ja siinä on meitä Kristuksen lain mukaan hallittu niin, että on ollutuskossa vapaa käyminen armoistuimen tykö, jossa vieläkin priiskoitet-tuna Herran Jeesuksen viattomalla verellä ja päästettyinä pahasta omas-tatunnosta saamme kantaa sen autuaallisen tunnon ja vakuutuksen, ettäsyntimme ovat anteeksi annetut, vieläpä nauttia vanhurskautta, iloa jahyvän omantunnon rauhaa.

Vielä olisi palattava sivu 130:nen lopulle, jossa mm. lausutaan: »Ha-jaantumisen varsinaiseksi opilliseksi pohjaksi kehitettiin kuitenkinomalaatuinen ns. apostoolista seuraamusta muistuttava seurakunta-oppi.» Aivan totta, että se on ollut ja on vielä tänäänkin olemassa maa-ilman silmissä omalaatuinen oppi kaikkina aikoina, missä ikänä eläväkristillisyys on ilmestynyt ynnä niitten siunattuin hedelmäin kanssa,jotka siinä ovat tulleet näkyväisiksi. Eihän tämä ole vastainen asia,että totuus raamatulla vahvistetaan, josta myös vakuutetut olemme,että tämä elävä kristillisyys on rakennettu profeettain, Kristuksen jaapostolein opin perustukselle, jossa Jeesus Kristus paras kulmakivi on.

Sivu 132: »Toinen vakava ristiriita syntyi Ruotsissa saarnaajien IsakKuoksun, Samuel Vettasjärven ja kirkkoherra P. O. Grapen välillä.»Asia on tuulesta temmattu siinä muodossa kuin kirkkoherra Edqviston sitä pyytänyt kirjassansa kuvailla. Samoin myös se seikka, että Raat-tama olisi valittanut voimattomuuttaan. Mehän sen persoonallisesti tie-dämme, mitä Raattama on näistä asioista lausunut.

Sivu 134: »Tällaista kamppailua käytiin Raattaman elämän loppu-vuodet. Yksissä seuroissa kuljettiin. Samojen pirttipöytäin takaa Her-ran sanaa julistettiin. Mutta veljellinen rakkaus oli särkynyt. Kysymysvallasta oli astunut ilmeisesti etualalle.»

Että vastuksia tuli Lapissa on paikalleen sanottu; ei kuitenkaan siinämäärin kuin Suomessa uudestiheränneet ynnä muut väittävät. Näidensuojaksi kirjoittajan täytyy solvata kristillisyyden vanhimpia isiksi jaesikoisiksi sekä selostaa niitä ankaroita tuomioita, jotka siitä ovat joh-tuneet. On hyvin ihmeteltävää, kun tämän teoksen kirjoittaja on pappi

89

eikä silti näe, vaikka tietolähde on edessään, nim. rovasti P. O. Grapenja prinsessa Eugenian välinen kirjeenvaihto, joka johtui siitä, että papitolivat tehneet kanteita tämän hengellisen liikkeen sopimattomuudesta,loukkaavasta esiintymistavasta hartaushetkinä; tarkoitan heidän huuta-mistaan ja ulvomistaan ynnä muuta. Tässä mainittu rovasti kaikenmuun ohessa ojentaa auttavan kätensä siihen tarkoitettuun lähetystoi-meen valitsemaan uskovaisia ja vakaisia kolportöörejä seudun omistapojista tämän laestadiolaisen liikkeen parantajiksi erittäinkin Lapissa.Jos nyt Raattama ei olisi kyllin aikaisin näistä huomauttanut, kun vielälähetyksen perusteet olivat monille saarnaajillekin tuntemattomat, niinolisi voinut tämä kristillisyyden parannustyö mennä menestyksellisem-min läpi. Raattama katsoi nim., että kaikki se lähetystoimi, joka toi-mii sitä alkuperäistä esikoistenseurakunnan järjestämää lähetystä vas-taan, on turmelevaa elävälle kristillisyydelle.

Lapin saarnaajat Jonas Purnu, Israel Nattavaara, Jöns Mäntyvaara,Karl Leipojärvi, Nils Yrttivaara, Samuel Vettasjärvi, Isak Kuoksu, P.O. Fjälldahl ym. olivat tämän kristillisyyden aamun koitosta alkaenkaikissa täydellisesti yksimieliset Raattaman kanssa. Niinmuodoin heeivät voineet sivuuttaa vanhimman ymmärrystä puolustaessaan sen al-kuperäisen opin totuutta ja Kristuksen hengellistä hallitusta. Noin vuon-na 1895 ja seuraavina vuosina tuli se siunattu virvoituksen aika erit-täin Gellivaaran ja Jukkasjärven seurakunnissa, joka ulottui suuressamäärin vielä Pajalan, Muonion kappelin ja suureen osaan Jockmuckinseurakuntaa. Ja sitten, kun tämä vastasuuntainen lähetystoiminta ei saa-nut rauhassa edistyä, niin nostettiin hirmuinen melu. Monet yksin-kertaiset nousivat omia opettajiansa vastaan, ja niitten ohella herän-neet ja heräämättömät papit »Sionin- eli Armonsanomain» ja yleistensanomalehtien palstoilla sekä muitten kirjojen vieläpä suullisten saar-nainsa kautta ovat levittäneet kaikelle maailmalle valheita ja vihan pur-kauksia; vieläpä hankit ylös uusia ja monenlaisia lähetyksiä. Joka puo-lueettomasti tätä toimintaa katsoi, hänestä todellakin näytti, että tämäRuotsin Lappi, erittäinkin Raattaman kuoltua, olisi ollut hirmuisen pi-meä, pakanain ja eksytysten maa. Ja kuitenkin kristillisyytemme van-himmat olivat täällä työtä tehneet aina aamupäivän koitosta alkaen yh-dellä äänellä. Ja niinäkin aikoina oli hartaus niin huomattava, että lä-hes tuhanteen henkilöön nousevissa kylissä ei ollut kuin harvoja us-konsa kieltäjiä. Vaskivuoren kristityt rukoilivat Havaksen historiassa

90

mainitsemia saarnaajia heille saarnaamaan, ja kun mainitut saarnaajatSamuel Vettasjärvi, Isak Kuoksu, Isak Niku ja Frans Parakka olivatkolmatta päivää kokousta pitämässä, niin tulevat Aug. Lundberg, Ju-hani Sirkanmaa ja Mikko Pääkkölä samaan kylään ja tekivät toisetkokoukset erään jumalattoman taloon. Ja jos kysymyksessä oleva lähe-tyspuuha olisi ollut ainoastaan joku henkilökohtainen kysymys, olisi seeri asia. Mutta kun tuli kysymykseen oppi, niin se ei saa Luteruksenymmärryksen mukaan liikkua ei hiuskarvaa. J. Raattama myös sanoo:»Jos oppiin tulee vika, niin tulee myös kristillisyyteen vika.»

Historia ei voi osoittaa miltään aikakaudelta sellaista, että esim. jäl-keen syntyneissä herätyksissä olisi esiintynyt suurempi valkeus, kuinsiinä ensimmäisessä. Päinvastoin on aivan useasti tullut ilmi, että mo-net väärät opit ovat nousseet sitä ensisyntynyttä seurakuntaa vastaan.Samaten tapahtui tässäkin hengellisessä liikkeessä, että oppi sovin-nosta ja seurakunnasta tuli monelle kokonansa sopimattomaksi, niinettä juuri siitä ovat johtuneet monet hajaannukset ja eriseurat, ensik-sikin Muonionjoella, Suomessa, Pohjois-Norjassa ja aina Amerikkaanasti. Lukemattomat saarnaajat sekä papit että maallikot Europassa jaAmerikassa ymmärsivät sen olevan isäntähengen, hallitushengen; me-nivätpä eksytyksessään vielä niinkin kauas, että viimein soimattiinAmerikasta Raattamata, että hän istuu paavin istuimella kullalla soais-tuna. Myös Juhani Sirkanmaa ottaa melkein samanmuotoiset aseet kä-siinsä, kun hän kirjoittaa Itä-Norjaan v. 1900, jälkeen edellämainitunVaskivuoren kokouksen: »Perkele istuu paavin istuimella, repii ja raa-taa heränneitten tuntoja ja tavaroita ja hallitsee Joonaksen valtakir-jalla.»

Olemme vakuutetut siitä tänäkin päivänä, että jos kaikki työntekijättämänkin hengellisen liikkeen laveudessa olisivat kuulleet Ruotsin La-pin vanhinten ääntä ja sujunneet Kristuksen hengellisen hallituksenalle, eivät olisi tarvinneet eksyä metsään. Mutta kun Kristuksen ies jahallituksen muoto tuli sopimattomaksi, niin hyljättiin lopullisesti esi-koisuus eriseurana. Ei se voi auttaa, vaikka J. Raattamata paikotellenhyväksyy, kiittelee ja ylistää hänen hengellistä taitoaan ja viisauttaanja kuitenkin hylkää ne ymmärrykset, jotka sotivat ihmisen oikeuksiavastaan. Ei ole Kristuksen hengellinen hallitus millään aikakaudellasopinut kuin ainoastaan niille sydämille, jotka ovat niinkuin lintu löy-

91

täneet huoneen ja pääskynen pesänsä, Sinun alttaris Herra Sebaot mi-nun Kuninkaani; jotka käyvät itkun laakson läpi jne.

Historian sivu 134: »Vuonna 1901 koetettiin Gellivaarassa pitää jon-kunlaista sovittelukokousta. Siinä olivat Tornionlaakson miehistä läsnäSirkanmaa, Pääkkölä, Poromäki (ei Poromaa) ja Nikkari-Tuomas sekäIisakki Palohuornanen, Gellivaaran saarnaajista Jonas Purnu, ViktorAppelqvist, Samuel Vettasjärvi, Isak Kuoksu, Isak Niku, Frans Pa-rakka, Jöns Mäntyvaara, Leipo-Kalle, Meri-Pietari, Viktor Björkmany.m. Mutta se päättyi yleiseen sekasortoon. Asiallinen keskustelu olimahdotonta.»

Onhan totta, että mainittu Tornionlaakson saarnaajaryhmä ilmanminkäänlaista tiedoittamista oli saapunut Gellivaaraan. Jonas Purnuynnä muut Lapin saarnaajat olivat juuri siihen aikaan pitämässä ko-kouksia Vettasjärvellä, joka on noin 8 penikuorman päässä Gellivaa-rasta itään. Kun sinne saapui tieto kirkonkylän kristityiltä, että maini-tut saarnaajat olivat sinne saapuneet, niin lähetettiin Vettasjärveltämies viemään kirjettä Gellivaaran kristityille määräyksellä, että läm-mittäisivät, laittaisivat valot y.m. tarpeet rukoushuoneelle näille vie-raille saarnaajille, sekä koettaisivat saada heitä viipymään, kunnesmyös me ehtisimme sinne saapua. Oli vaikeata, kun kokoukset olivatvasta aloitettu Vettasjärvellä, niin pikaisesti sieltä lähteä, vaikkakin oliyksimielinen tarkoitus päästä heidän kanssa neuvottelemaan. Sentakialähetettiin Viktor Appelqvist jo edeltäpäin Gellivaaraan kehoittamaansaarnaajia pysähtymään siellä siksi, kun muutkin sinne jälemmittäinsaapuisivat. Jonas Purnu ja muut saarnaajat saapuivat, ja samana ilta-na laitettiin kokoukset, jossa Appelqvist teki selityksen roomalaisten8 1. johdosta. Kun selitys loppui, otettiin esille Sirkanmaan kirje v.1900. Sirkanmaa pääpiirteissään kielsi kirjeensä todenperäisyyden, kunsiitä oli ainoastaan jäljennös esitettävänä. Tämä asia jäi sikseen niin-kauaksi, kun alkuperäinen kirjeensä saapui Itä-Norjasta. Heti keskus-telun loputtua rupesi kirkkoherra Bergqvist, nykyinen piispamme, oi-kein pontevasti esittämään sovintoa, joka kylläkin vaikutti sekasortoa,sillä saarnaajat katsoivat uskolle kuuliaisilla — vieläpä heränneillä-kään papeilla ei olevan aihetta sekaantua kristittyin välisiin riita-asioi-hin. Kuitenkin ennenkuin kokous hajosi, julisti Jonas Purnu tunnetullasointuvalla äänellään, että kun on näin paljon saarnaajia ja kristityitäkoolla, niin huomenna kokoonnutaan sekä päivällä että illalla, jolloin

92

sitten on aika ja tilaisuus tutkia ja koetella kristillisyyden asioita. Muttaseuraavana päivänä, kun tultiin kokoon, olivat Tornion saarnaajat mat-kustaneet kukin tiehensä hyvästelemättä ja kiittämättä.

On mainittava, että kun mainittu Sirkanmaan alkuperäinen kirjejoku aika myöhemmin saapui Gellivaaraan ja kirkkoherra Bergqvistsen luki, teki hän aivan jyrkän tuomion, että Sirkanmaan täytyy senanteeksi anoa. Ei ole kuitenkaan Sirkanmaata senjälkeen näkynyt.

Sivu 135: »Vuosisadan alkaessa koettivat »esikoiset» levittää op-piansa Suomeen käsin. Appelqvist ja Samuel Vettasjärvi (ei Kuoksu)tekivät laajan saarnamatkan Itä-Suomeen asti.» Niinhän on asian laita,sillä surkea ja sydäntä särkevä hätähuuto kuului: »Tulkaa auttamaan!»Kun Jonas Purnu sai näitä kuulla niistä kirjeistä, joita lakkaamattatuli Suomesta, niin hän esitti muitten silloin elossa olevain saarnaajainja seurakunnan kanssa lähetettäväksi saarnaajat Etelä-Suomeen. Ja tut-kittiin välttämättömäksi auttaa heitä siinä surkeassa hädässä, jokasiellä vallitsi, kuten Kalle Heliste sanoo. Mainittu lähetys myös tapah-tui Etelä-Suomeen v. 1902. Kun lähetysmiehet olivat Helsingissä, sai-vat he sähkösanoman, että kallis vanhin Jonas Purnu oli mennyt Ju-malan paratiisiin. Mitä enempi on sanomista niistä muutoksista, jotkatapahtuivat tämän ensi lähetysmatkan aikana ja jälemmin, siitä Suo-men veljet ovat kertoneet.* On kuitenkin hyvin tunnettu asia, että kovaon vastarinta tehty vanhoillisten ja uudestiheränneitten taholta.

Sivu 134: »Johtavana sieluna tässä eripuraisuuden kylvössä oli mai-nittu Jonas Purnu. Hän saattoi aivan suoralta kädeltä tuomita esim.Laitisen näin: 'Nyt olen nähnyt ja kuullut sen kuuluisan Laitisen, jon-ka pitäisi olla niin merkillinen mies. Mutta enpä olisi uskonut häntäniin pimeäksi kuin hän on. Hänessä ei ole hituistakaan elämää.' Muttatiukan tullen hän kielsi takapuheensa.» Tällä tavalla lausuu historiankirjoittaja. On enemmän kuin ihmeellistä, että hän voi kuvailla mitämustimmassa muodossa tämän miehen, josta J. Raattama seurakunnankanssa antoi sellaisen todistuksen, jonka osoittaa alla olevakin kirje:**

»Lannanvaara 6 p:nä maaliskuuta 1892.

* Nämä sanat viittaavat alkuperäisjulkaisun loppuosaan, jonka Ville Nieminenja Joel Ahonen ovat kirjoittaneet. Tätä osaa ei ole tässä julkaisussa.** »Aikakautemme Vanhinten Kirjoituksia» siv. 170,

93

Toiseksi tahtoo kokous liikutetulla sydämellä muistaa sen painavanasian, että täältä Lapista toimittaa saarnaajan sinne, joka jatkaisi Py-hän Hengen voimalla sitä kallista työtä, jota Takkis-vainaja on jo 14vuotta tehnyt Calumetissa ja monessa Amerikan suomalaisessa seura-kunnassa. Olemme kaikki yksimielisesti löytäneet Jonas JohanssonPurnun siihen sopivaksi, ja olemme häntä sydämen rakkaudella siihenvaatineet, jos hän mahdollisesti voisi maallisten asiain tähden päästä.Hän on kallis vanhus, joka tämän kristillisyyden alusta asti on pysy-nyt uskollisena työntekijänä Herran viinimäessä. Hän olisi tosin tar-peellinen täällä Lapissakin, mutta Herralle Jeesukselle uhraamme hä-net Amerikan lähetystyöhön, jos voittamattomia esteitä ei tule.

Johan Raattama, Isak Poromaa, Meripietari-Fjälldahl, Henrik O. Par-tapuoli, Nils Olsen Sunne, Nils Andersson Sarni, F. W. Laestadius, Jo-nas Johansson Purnu, Nils Olsen, Olof Henriksson, Henrik Kangas,E. Samuel Johansson.»

Ja siinä kokouksessa Vittangissa, jossa nostettiin kanne August Lund-bergin kautta heränneitten pappein tukemana Jonas Purnua, SamuelVettasjärveä ja Isak Kuoksua vastaan, jossa kokouksessa nämä nimi-tetyt saarnaajat ynnä muita vanhoja saarnaajia oli läsnä, oli myöskinRaattama saapuvilla. Samana vuonna jälemmittäin, kun hän tulee Sai-vonmuotkoon, niin hän kirjoittaa Jonas Purnulle sekä muille Gelli-vaaran seurakunnan kristityille muun muassa näin: »Ja minä kuulinVittangissa, että te puhuitte hajamielisyydestä niinkuin Herra on sano-nut: »joka ei minun kanssani kokoo hän hajoittaa», ja olemme jo en-nen saarnanneet: pysykäämme koossa Herran sanan jälkeen ja älkääm-me uskoko valheita niitten työmiesten päälle, jotka ovat uskollisestihoitaneet Herran laumaa, monta kymmentä vuotta. Ja minä kuulinVittangissa, että saarnaajat saarnasivat taivaallista totuutta niinkuinennenkin. Meitä saattoivat Sammeli ja Kuoksun Iisakki Saivonmuot-kaan asti.»*

On siis merkillistä, että historian kirjoittaja kantaa niin katkeraamieltä niitä saarnaajia kohtaan, jotka tämän kristillisyyden alusta asti

* Uusi kysymys.

94

ovat olleet Lapinmaalla likeisimmät Johan Raattaman ystävät, joidenkakanssa hän on yksimielisesti joka vuosi kulkenut ja yhdessä heidänkanssaan tutkinut kristillisyyden tärkeitä ja painavia asioita. Kaikestailmenee, että historioitsijalla olisi halu haudata Jonas Purnun, P. O.Fjälldahlin, Johan Takkisen, Olof Matoniemen ja suuren joukon saar-naajia heidän kanssaan niin mustain multain alle, ettei jälkimaailmasaisi katsella sinne, mutta kauhulla kääntäisi selkänsä ja hylkäisi heidäteripuraisuuden siemenen kylväjänä.

Sivu 196: »Esikoisuuden myöhemmistä vaiheista ei löydy kirjallisiatodistuskappaleita. Heidän toimintansa ei ole millään tavalla viralli-sesti järjestynyt, kokouksissa ei pidetä pöytäkirjaa jne.» Kernaastihantunnustamme sen, sillä emme ole nähneet itseämme siihen velvollisiksi,enempää kuin mitä Raattama on meille esikuvan jättänyt siinä, kutenkaikessa muussakin. Eihän ole olemassa muuta pöytäkirjaa kuin PyhäRaamattu, Luteruksen ja Laestadiuksen kirjoitukset. Ja sitten kun ontarve vaatinut, on kirjoitettu lähetyskirjeitä kokouksista, joissa yksi-mielisesti on kokoon tultu Herran nimeen kristillisyyden ylösrakennuk-seksi lähelle ja kauas. »Joka tapauksessa on tämäkin laestadiolaisuu-den haara», jatkaa kirjoittaja, »vielä elämässä. Amerikassa ja RuotsinLapissa se kylläkin näyttää surkastumistaan surkastuvan.» Eihän tämä-kään ole totta! Ei ole niin asian laita Amerikassa ja vielä vähemminRuotsin Lapissa. Että esim. Amerikassa ovat joukot erkaantuneet, eiole mitään uutta. Mutta sielläkin on olemassa yksi lauma, joka on py-synyt ja aina edelleenkin pysyy totuudessa rakkauden siteillä yhteenliitettynä.

Mutta sitävastoin se suuri sovinto, joka Amerikan suurseurain toi-mesta muodostui, on kaikki hajallansa. Ne ovat monissa eri joukoissa,johonka mm. historioitsija Havas on myös pyytänyt kätensä ojentaa.Ei kuitenkaan näytä siltä, että sovinto tulee, joka kylläkin olisi toi-vottava.

Sivu 197 lausuu hän edelleen: »Tulevaisuutta liikkeellä tuskin ny-kyisessä muodossaan on. Nykyinen aika kaipaa uusia muotoja, vaikkahenki olisikin sama. Toivottavasti kuitenkin muutamat käsitykset (ni-menomaan seurakuntaopista) esikoistenkin keskuudessa lientyvät jajyrkkä tuomiohenki katoaa.»

Siis raskaitten epäilysten valtaamana huokailee kirjailija liikkeentulevaisuudesta. Hänellä näyttää olevan silmämääränään nykyisten ai-

95

kain uudet muodot. Tarkoittaneekohan sitten maailman muotoa? Silläse muoto, joka elävän uskon kautta on tullut päälle näkyväiseksi tässäkristillisyydessä jo alusta alkaen, on itsensä erottaminen maailmanmuodosta. Mutta jos liikkeen tulevaisuus pitää siinä riippua, että uusiamuotoja seurattaisiin, niin se entinen esikuva täytyisi hyljätä ja uusija parempi tulla sen tilalle rakennetuksi. Aivan hyvin sen käsitämme,että voisi olla enempi mahdollisuuksia liikkeen leviämiseen, jos rupeai-simme seuraamaan kirjailijan toivomuksia, mutta siihen emme löydäperustetta Pyhässä Raamatussa, emmekä myös tämän elävän kristilli-syyden ensimmäisten työntekijäin kirjoituksissa. Myös tiedämme sen,että ikäviä seurauksia on tapahtunut ennen ja tämänkin kristillisyydenaikana, missä ikänä uusia muotoja on päässyt kristillisyyden sisälle.Sillä lihallinen vapaus pyytää aina uusissa polvikunnissa tunkea sisälle.Ja hätäkös sillä on herrastella, kun sille vielä luvallisuus annetaan.Apostoli ei kuitenkaan pelkää huonoa tulevaisuutta liikkeelle, kun hänsanoo: »Älkää sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen.»On myös varmuus siitä, että uudet muodot eivät tule muualta kuinmaailmasta, sillä Raattama sanoo: »Jos aidan rakennus viinimäessä ra-pistuu, niin tulee sikalauma tonkimaan ja tallaamaan Jumalan pellossaja Herran seurakunnassa. Ja minä luulen, että maailma on monessapaikkakunnassa kauniisti viheriöitseviä herätyksiä tallannut huononaidan tähden. Vieläpä eriseuraiset, jotka omalla vanhurskaudella Ju-malaa palvelevat, ovat ylimmäiset orasten nykijät ja hengen sammut-tajat. Sentähden apostoli käskee heitä paeta, se on niitä erimielisiä,joilla on yksi henki maailman kanssa jne.»*

Varsinkin Raattaman kuoleman jälkeen profeteerasivat papit, ettäkolmen vuoden perästä ei ole Purnulla laumassaan kuin pivon täysilappalaisia. Tämä profetia on turhaan rauennut ja yhtä turhaa luulem-me olevan historioitsijankin ennustukset tästä kristillisyydestä. Uskom-me ja olemme vakuutettuja siitä, että niinkauan kuin Herra huonettarakentaa, eivät ne hukkaan työtä tee, jotka sitä rakentavat.

Kirjailija toivoo, että muutamat käsitykset, nimenomaan seurakunta-opista, lientyvät. Tämän emme usko kuitenkaan tapahtuvan niin-kauan, kun elävä henki kristillisyydessä on, sillä nythän on jo 80 vuotta

* »Aikakautemme Vanhinten Kirjoituksia» siv. 66.

96

tämä kristillisyys seisonut, eikä ole vielä lieventynyt; sillä kaikki nesielut, joille maailma on tullut mahdottomaksi, eivät tule aikaan ilmansuojaa. Sentähden onkin Jumalan Poika niin lujasti sen rakentanut javahvistanut ja apostolit ovat sen perustuksen päälle rakentaneet niin-kuin taitavat rakentajat. Mutta katsokoon jokainen, kuinka hän senpäälle rakentaa. Samoin ovat tehneet tämänkin kristillisyyden ensim-mäiset työmiehet ynnä seuraajiensa kanssa. Siinä tunnustuksessa onmonen kymmenen tuhannen lauma Europan ja Amerikan maalla, jot-ka siitä verisestä ovesta ovat sisälle tulleet, ja ovat siinä käsittäneetrauhan sielullensa ja niin saavat hengittää yhtä armon raitista ilmaaesikoisten seurakunnan helmassa. Ja vaikka suuren synnin voiman läpion kulkeminen, on kuitenkin autuaallista, että on vapaa tykökäyminenarmoistuimen luo. Eikä ne sielut tarvitse valittaa sen jyrkän tuomio-hengen yli, jonka historioitsija toivoo katoavan. Eikä tuomiot ole meil-tä tehdyt, ne on jo ennen meitä julistettu, eikä ole jyrkempää tuomiotaolemassa kuin se: »Joka ei usko, se on jo tuomittu jne.»

Olen nyt ensi kertaa lyhyesti tällä kirjoituksellani tahtonut kumotavalheellisia ja vääriä solvauksia totuutta vastaan. Olemme olleet tilai-suudessa useasti näkemään mustia, valheellisia solvauksia kristillisyy-destämme, mutta emme ole pitäneet niitä sen arvoisina, että olisimmeniihin vastanneet, varsinkin kun olemme varmat, että totuuden oppi eiväisty valheen eikä vastaansanomisen edessä, joskin niiden kautta va-litettavasti monta autuutta kaipaavaa sielua eksytetään pois totuudestaja elämän tieltä.

Olemme olleet persoonallisesti tilaisuudessa näkemään ja kuulemaanmonta ja monenkaltaista, ja erittäinkin niistä ajoista asti kun suurem-pia vastuksia ja koetuksia tuli jo J. Raattaman eläissä. Tämä pani mo-nesti huolehtimaan ja sitäkin enempi ottamaan jo etukäteen vaarianiissä monissa ahtaissa kysymyksissä, mikä niissä on Raattaman ym-märrys ja soveliain aika. Ei ole koskaan ollut vähintäkään epäilystäsiitä, etteikö asiat niin ole kuin vanhimmat ovat niitä ymmärtäneet, janiiden ymmärrysten päältä ovat olleet aina Ruotsin Lapin saarnaajatvarmat ja ovat myös vieläkin vahvat, vaikkakin siitä on seurannut mi-tä raskaimpia syytöksiä ensiksi suullisesti ja henkilökohtaisesti ja sen-jälkeen osaksi hengellisten ja osaksi kaiken väristen maallisten sano-malehtien palstoilla ja vielä muiden kirjateostenkin yhteydessä niin,että nimeksemme on tullut mustempaa kuin nurjalle maailman jou-

7 97

kolle. Nyt on jo kirjailija nimityksissään ja solvauksissaan käyttänytvähän sivistyneempää esitystapaa: »Gellivaaran esikoiset» ja »Isät».

Emmehän ole koskaan niin sokeasti ymmärtäneet, että me olisimmeesikoiset, sillä senhän luontokin opettaa, ettei jälkeen syntynyt ole en-sin syntynyt. Mutta se on tärkeä kysymys, josko se jälestä syntynyton syntynyt siihen ensiksisyntyneeseen seurakuntaan, ja siinä pysynytlapsena syntyneitten lasten laumassa, jossa syntynyt rakastaa synnyttä-jäänsä ja synnyttäjä sitä, joka hänestä syntynyt on.

Ne lapset eivät ole tarvinneet valittaa niiden jyrkkäin ja ankaraintuomioitten yli, joista niin paljon kauhulla mainitaan, sillä monta kym-mentä tuhatta yhdistettynä Europan ja Amerikan maalla voi oman-tuntonsa kautta todistaa, mitä se Jumalan sana on heissä vaikuttanut,ja kuinka he siinä laumassa ovat elävän uskon käsittäneet, ja mitenhe sen suuresta Jumalan armosta ovat säilyttäneet ja voiton päällä py-syneet sodassa perkelettä, maailmaa ja omaa lihaa vastaan. Emmemyöskään ole siinä ymmärryksessä, että ne nimitykset tekevät meitämustemmiksi tahi valkeammiksi, mitä maailma meille antaa. Muttasen vaan olemme tulleet näkemään, että tämänkin kristillisyyden ai-kana on nimiä annettu sille kristillisyydelle, joka Herran Jeesuksenveristen vaivain kautta on uudestisyntynyt. Ulkonainen on ulkonainenja sisällinen on sisällinen, sydämen ja mielen muutos, josta ovat seu-ranneet ulkonaisetkin hyvät hedelmät joka paikassa, missä oppi puh-taana saarnattu on ja sitä seurattu elävän uskon kautta. Ei ole tämänkristillisyyden saarnaajat »isinä» esiintyneet, ei vanhemmat eikä nuo-remmat eikä myöskään herroina kansan päällä, mutta laumalle esiku-vina sen yksinkertaisen uskon kilvoituksen kanssa uskossa, opissa jaelämässä, jossa saarnaajat niinhyvin kuin sanankuulijat kantavat senelävän tunnon, että on suuri armo, kun saapi uskoa, että synnit onanteeksi annettu ja on päästetty lain kanteesta; vieläpä saa olla turvat-tuna elävässä uskossa olevassa laumassa. Emme tahdo emmekä kaipaauutta eli parempaa kristillisyyttä! Siinä uskossa ja tunnustuksessaolemme monen tuhannen kanssa. Mutta siinä on kaikilla itsensä tunte-vaisilla työläs ja raskas kysymys, että voittaa sydämensä uskomaan,että henki ja elämä säilyisi, vieläpä ikävöitseminen ja kaipaus HerranJeesuksen armollista läsnäoloa, josta voima vuotaa sieluun. Aina saar-nataan uskosta Herran Kristuksen päälle, nimittäin elävästä uskosta,josta henki ja elämä seuraavat hedelmäinsä kanssa; vieläpä talutetaan

98

heränneitä sieluja ristin kohdalle Golgatalle katsomaan, että HerranJeesuksen veriset vaivat saisivat särkeä sydämen ja kaikki turva tähänmaailmaan katoaisi, kuten Jeesuksen opetuslapsilta.

FRANS PARAKKARuotsin Lapissa

99

LAESTADIOLAINEN HERÄTYS TÄRÄNNÖNKYLÄSSÄ

KIRJOITTANUT JOHAN LANTTO

LAESTADIOLAINEN HERÄTYS TÄRÄNNÖN KYLÄSSÄ

Siihen aikhaan oli Laestadiuksen oppi oikeassa alkuperäsessä voimas-sa Täränön kylässä ja myöski Torniolla, ja joka paikassa oli se kristili-syys rakhauvella otettu vastaan ja uskottu oikeaksi. Täränön kylässäolit silloin Juntin isäntä ja Kustaavi elikkä Kraatari Kusto, niinku hän-tä kans kuttuthiin, etupään kristityitä. Kustaavi oli kylän pyhärukous-ten pitäjä, ja Jatkon Anni, joka oli hyvä lukia, pruukasi aina lukeapäivän saarnan Laestadiuksen kirkkopostillasta, ja Vanhaantalon Kree-ta oli mainio veisumies ja pruukasi olla lukkarinna rukouksissa. Tulikokhoon aina paljon vanhoita ja nuoria kristityitä ja uskoton väestöolit kans vireät käymhään rukouksissa. Oli usseita puhuvaisia miehiä,jokka vuoron jälkhiin puhuit rukouksissa, niinku Kraatari Kusto, jokaoli valtarukousten pitäjä ja oli aina myötä rukouksissa. Hään pruukasikans yksinkertasesti puhua kristilisyyvestä pöyvän takana. Ja sitte oliLanton Pekka ja Krekulan lisko, jokka olit puhuvaisia miehiä, ja Van-haantalon Heikki ja Hannun Feetto olit puhuvaisia miehiä ja kristit-tyin kokousten pitäjiä toisessa päässä Täränön kyllää ja paljon muitakristityitä miehiä ja vaimoja, ja paljon nuoria ihmisiä oli totisia kristi-tyitä. Silloin oli suuri yksimielisyys ja kristilinen rakhaus joka paikassakristittyin välilä, eikä ollu riitaa eikä erimielisyyttä kristilisyyvenpäältä.

Silloin kristilisyyvven peltomaa kantoi hyviä heelmiä Täränön ky-lässä. Jumalan sana piethiin kalhiina ja seurathan tarkoin sitä oppiaja esikuvvaa, joka saarnathiin Lapinmaassa ensin Laestadiukselta jasitte hänen valituilta opetuslapsilta. Niinku Johan Raattamaa ja JoonasPurnu, jokka olit Laestadiuksen opetuslapsia ja jokka hään oli itte va-linu kristilisyyvven lähetysmiehiksi ja paimeniksi johattamhaan ja var-jelemhaan Herran laumaa. Vanhaat kristityt oon muistelheet, ette sil-

103

loin aina luethiin Laestadiuksen saarnoja rukouksissa ja vielä rukous-ten pitäjät puhuit pöyvän takkaa kristilisyyven kalheuvesta ja varotitkristityitä maailmanystävyyestä ja koreuvesta ja kaikista krouvimistaja fiinimistä synnistä ja lualisuuksista, jokka turmelevat ja nukuttavatomantunnon ja niin alkavat sitte moittimhaan kristityitä ja oikeitasaarnajia koviksi ja tuomiohenkisiksi. Mutta silloin vaelsit kristityt pel-vola ja vapistuksela, eikä tarvinheet saamajat eikä rukoustenpitäjätmonta sannaa puhua evangeljumia kristityile, ennenkö hellät ja särje-tyt syämet pääsit uskomhaan evankeljumin ja hyppäsit niinku peuratliikutuksissa ja sanomattomassa ilossa ja riemussa. Silloin kuuluit lau-lutja hypyt isän majasta, ko tuhlaajapoikia ja -tyttäriä isän palveliatkuljetit ja johatit sisäle majhaan ja sielä majassa oli isä antanu laittaasuuren pion, ko oli antanu tappaa sen syötetyn vasikan, elikkä omanpoikansa ruaksi ja juomaksi tuhlaajapojile ja -tyttärille. Mutta ei van-hiin veli, jolla kuvathaan ittehurskasta pappishenkeä, tullu sisäle, vaih-ka isä kehotti häntäki tekemhään samhaan laihin ko tämä hänen vel-jensä.

Juntin isäntä se oli kokoustalon isäntä Täränön Nivankylässä, jaJuntin isossa pirtissä net Johan Raattamaa ja Joonas Purnu saarna-kumppanittensa kans piit kokouksia joka talvi, kokonhaisen viikon Ni-vankylässä ja toisen viikon Hannun talossa Isossakylässä. Laestadiuk-sen elläissä piethän Isossakylässä kokoukset Henrik Pekkarin talossa.Alkukristilisyyven aikana ja vielä nytki Lapinmaan seurakunnissa sa-nothaan kokouksiksi. Mutta Torniolla oon se nimitys muutettu jo jään-heen vuosisaan lopussa, ko sinne tulit muut saarnamiehet, ja sielä jajoka paikassa, jossa niitä kannatethaan, kuttuthaan seuroiksi ja suur-seuroiksi.

Oon muisteltu, ette kerran tämän alkuperäsen kristilisyyven alkuai-kana Johan Raattamaa ja Joonas Purnu olit pitämässä kokouksia Jun-tin pirtissä. Silloin Laestadius oli tullu virka-asioile Täränthöön ja tulikokouspirthiin juuri saarnan ja Raamatun selityksen aikana. Raatta-maa oli pannu Joonaksen saarnaamhaan sinä iltana. Joonas oli vielänuori, mutta Raattamaa ja vanhiimat Lapissa olit löytänheet hänen us-koliseksi ja olit vaatinheet häntä kulkemhaan ja saarnaamhaan ko-kouksissa. Juntin isäntä ei pruukanu laittaa istumia kokousväele, paittisaarnamiehile pani toolit pöyvän taka ja joilekki, jokka istuit sielä pe-rässä pirttiä saarnamiesten lähelä. Kaikki muu väki, miehet ja vaimot,

104

hääyit seisoa, miehet oven ja kartanon puolela ja vaimoväki pirtin muu-rin ja lautauspuolela. Väkeä oli Juntin pirtti täynä, mitä vähänki sisälemahtu ja iso porstua oli kans täynä ihmisiä.

Pirtin ovi oli auki, ja Joonas saarnasi korkealla ja sointuvalla äänelä.Suuri hiljasuus vallitti kokouspirtissä, sillä ihmiset kuuntelit suurelaharthauvella ja tahoit syä sanan ja saarnajan, niinku Lutherus sannoo.Laestadius oli tavalisen kokonen vahva mies, ja ko hään tuli kokous-huonheesseen, niin ei saarnaajat pöyvän takana saattanheet nähhä hän-tä, ko väki seiso eessä niinku seinä perästä pirttiä ovheen saakka.Laestadius asettu sinne oven puolele väen taka ja kuunteli sielä kokoselityksen aijan, ko Joonas saarnasi. Sitte vasta ko selitys oli loppunu,rukoukset oli pietty ja veisattu, meni Laestadius saarnajia ja kristityitätervehtelemhään. Hään tervehteli sylilä, niinku hään oli itte kaikessaei vain opettajana mutta myöski vaeluksessa ja keskinäisessä kansa-käymisessä esikuvana. Ja hään sanoi: Jumalan terve. Tämän oon Laes-tadius ymmärtänny pyhäksi suunantamiseksi, niinku Paavali neuvookristityitä ja sannoo: Tervehtikäät teitänne keskenänne pyhällä suunan-tamisella.

Oon sanottu, ette Joonas oli kovasti hämmästynny, ko hään oli saar-nanu eikä tienny, ette Laestadius oon ollu kuulemassa. Mutta mitäpäsiihen autto, hään oon saarnanu sillä lahjala, jonka Jumala oon hälleantanu, ja nyt oon proasti itte saannu kuulla hänen puhetta ja Juma-lan sanan selitystä ja saattaa siksi paremin tuntea hänen syämen ti-lan, ja jos hään oon ollenkhaan kelvolinen tähän kalhiisseen työhön,ette muile saarnaamhaan ja katuvaisia johattamhaan majhaan elikkäeläväin kristittyin laumhaan. Sitte ko Laestadius ja saarnajat ja jouk-ko kylän kristityitä kuttuthiin kamarin puolele ja sielä keskustelthiinja kuunnelthiin vanhiinten, Laestadiuksen ja Raattamaan kalhiita puh-heita ja opetuksia, niin se Laestadius käänty Joonaksen puolheen jasano: hyvin olet saarnanu tänä iltana, ja otti kukkarosta neljä riksiäja anto net Joonakselle ja sano: ota nämät matkarahaksi ja mene saar-naamhaan tunturilappalaisile, joila oon puute saarnajista.

Niinku sen hyvin muistama, tämä laestadialainen kristilisyys tääläpohjolassa hajosi kaheksi eri joukoksi, ja kuttuthaan toisia länsiläisiksija toisia itäläisiksi. Tästä riiasta ja eriseurasuuvesta oon paitti omiamuistoja eesmenheet alkuperäset kristityt paljon muistelheet, kunka semies, joka oli ensimäisiä tämän hajaanuksen julkisia välikappalheita

105

ja matkhaanpanioita lähätethiin saarnaamhaan tänne Täränthöön ja jo-ka kylhään yliperäle Mataringin kirkkoherra Petter Olof Grapen toi-mesta.

Ensiksi oon tarpheelinen ylöskirjottaa sen alkuhistorian ja toelisensyyn, miksi tämä eellä mainittu papin lähettiläs vasthaanotethiin Tärä-nön kylän kristityiltä. Niinku eesmenheet kristityt oon muistelheet, ettekerran 1880-luvula piti Lapinmaan vanhaa saarnaja Joonas Purnu ko-kouksia Juntin talossa, niinku hään aina ennenki oli pitäny. Silloinalkoi Jumalan sana vaikuttamhaan ihmisissä ja kyynelheet aloit vuo-tamhaan uskottommain silmistä ja tuli näköselle, ette ihmiset olitraskhaala ja vaivatulla omalatunnola. Siirethiin sitte kokoukset Ison-kylän Hannun talhoon, ja sielä alko suuri heräys nuoressa kansassa.

Tuli paljon nuoria, poikia ja tyttäriä, kristityksi, ja koko joukko van-heempiaki nousit suruttomuuvesta ja tunnustit ja antheeksi anoit syn-tiänsä. Samhaan laihin myöski nuoret ihmiset tunnustit syntinsä ja ri-koksensa saarnajille, ja net toistit heile kaikki antheeksi Jumalan puo-lesta.

Myös lähimäisiä vasthaan tehyt synnit sovitethiin ja rukkoilthiinantheeksi, niinku alkukristilisyyessä opetethiin heränheitä, ette se hää-tyy ihmisen näyttää ja tua valkeutheen kaikki häpeällisekki synnit japuhistaa omantuntonsa niin visuni, ette hyvän omantunnon rauhan kä-sittää aina pienimphiin käskhyin elikkä himhoin saakka ja sitte vaeltaakuuliaisena ja nöyränä sille oikealle ja alkuperäselle kristilisyyven opileja esikuvale.

Tästä suuresta Jumalan armosta, joka vaikutti niin voimalisen he-räyksen ihmisten syämissä, tuli suuri ilo saarnajille ja Täränön kristi-tyile ja lasten vanheemille. Mutta Juntin isäntä ja Kraatari Kustaaviolit kauhean tytymättömät koko heräyksele ja aloit julkisesti moittim-haan Joonasta takhaamalta, ette ko päästethään niin helpola kristityksija ettei het tykkää ollenkhaan semmosesta kristityksi tulosta, ko ei ky-län vanhoile kristityile tunnusteta syntiä, ja Juntin vanhaat veljet vaait,ette synnit pittää heile tunnustaa, muuten het ei piä kristittynä. Tästätuli suuri hälinä kylässä, ja kaikki, jokka olit tulheet kristityksi sanoit,ette jos meän pittää Juntile ja Kraatarille synnit toisseen kerthaan tun-nustaa, niin se saapi olla siksensä koko kristilisyys ja niin heitit poiseikä tulheet ennää ollenkhaan kokouksiin koko aikana.

Siitä tuli kristityllä suuri murhe, ko niin kaunis kristilisyyven alku

106

niin hopusta sammui ja se armolinen taihvaan kaste kuivi peräti ja syä-met jähyit uuvesta kylmäksi ja karkeaksi. Ko Joonas sai kuulla kristi-tyiltä, ette Juntin isäntä ja Kraatari oovat matkhaan saattanheet tä-män suuren vahinkon, niin silloin Joonas julkisesti kaiken kansaneessä pöyvän takkaa nuhteli erityisesti Juntin isäntää ja sano, ettejuuri Juntin Heikki tämän suuren vahinkon oon tehny ja matkhaansaattanu, ja saarnasi sen teon eholiseksi synniksi ja vaati, ette Juntinveljet ottavat tämän tunnonasiaksi ja anovat vikansa antheeksi. Muttaei Juntin isäntä eikä Kraatari totelheet Joonasta eikä anonheet ant-heeksi. Mutta net pahenuit kauheasti Joonhaale eikä käynheet ennääkumpikhaan kokouksissa. Siitä saakka net aloit ensin salamyhkää mut-ta viimen julkisesti moittimhaan Joonasta, Juntin isäntä ja KraatariKustaavi ja monet muut samanmieliset kristityt, jokka kans syytit Joo-nasta, ette se oon liiaksi lailinen ja vaatii ylön paljon.

Taas toisena vuonna kulki Joonas joukkonsa kans, niinku pahat ih-miset häntä soimasit, ko monet kristityt seurasit kokousten matkassatoissiin kylhiin, niinku jo Laestadiuksen aikana kristityt tulit yhtheis-siin kokouksiin pitkäin matkain päästä monista kylistä ja paikkakun-nista, sillä rakhaus vaati heitä ja oma sisälinen tarve ja nälkä Jumalansanan perhään, ette saa hengelistä ravintoa sielulensa. Niin se Joonaskulki saarnakumppaninsa Israel Nattavaaran kans ja piti kokouksiakylissä, niinku hään oli tehny työtä monta kymmentä vuotta ihmistensieluin päälle suurela uskolisuuvela ja ittensä uhraavalla rakhauvella.Tällä saarnamatkala hään taas tuli Täränthöön ja vanhaan tavan jälk-heen hään tahtoi ensin pittää kokoukset Juntin talossa. Kahela hevo-sella kyytithiin saarnaajia, ja joitaki kristityitä oli matkassa. Sielä Jun-tin pihala oli krannitaloista monet kristityt vasthaan ottamassa ette saavierhaita kotiansa, mutta saarnaajat pruukasit olla kokoustalossa. Niin-ku kristityt oon muistelheet, ette ko hevoset ajoit kartanhoon, niin vier-haat nousit ylös reestä ja tervehtelit kylän kristityitä, jokka olit vast-haan tulheet. Silloin Juntin isäntä tuli ulos porthaile, nosti käen ylösja katto kämmenen alta ja sano: emmä met ota nyt saarnajia vasthaan,meilä on Raattamaa vasta ollu, menkää kestikievarhiin, ja niin kään-tyi takasi pirthiin ja paino porstuan oven kiini. No mitäpä siihen saat-to tehhä, ko Juntin isäntä sulki ovensa, niin net hääyit istua uuvestarekheen ja aijaa Vanhaasseentalhoon Henrik Pekkarin tykö, joka olikestikievari, ja Vanhaantalon isäntä otti saarnajat ja vierhaat rak-

107

hauvella vasthaan ja laitto kokoukset talhoonsa. Niinku hään oli olluensimäinen kristilisyyven alussa, joka oli ovensa avanu ja pöytänsä le-vittäny Sionin Kuninkhaale Täränön kylässä, niinku Johan Raattamaaoon sanonu.

Silloin Joonas kumppanins kans piit yhtä kö viimisen kokouksen Tä-ränön kylässä, sillä vihamies oli ihmisten maatessa kylväny ohjakheitanissuin sekhaan. Sitte vuosikymmenen perästä vuonna 1898 neljäävuotta ennen kuolemaansa Joonas oli saarnamatkala Vittankhiin, jo-honka Raattamaa ja monet nuoremat Lapinmaan saarnajat olit tulheetpitämhään kokouksia. Sillä matkala Joonas pyssäinty Täränössä kolmepäivää Iisak Jatkon talossa, sillä Henrik Pekkari oli kuollu jo usseitavuosia aikaa. Jatkon Iisakki laitto kokoukset talhoonsa. Mutta ei Tä-ränön kristityt ennää tahtonheet tuntea heän vanhaata rakasta opet-tajjaansa, jolle het ennen olisit vaihka silmänsä päästä kaivanheet jahälle antanheet, mutta nyt se oli Täränön kristittyin mielestä tullu heänviholiseksi. Näitten kymmenen vuen aikana oli tapahtunnu suuri muu-tos Täränössä niinku Torniollaki, ette alkuperäset Lapinmaan saarna-jat oli hyljätty, ko olit heän mielestä tulheet pahaksi ja saastaseksi, eikäniitä ennää kuttuttu saarnaamhaan. Ko se Juntin isäntä ja monet muutkristityt pahenuit Joonakselle, niinku eellä oon muisteltu, niin net aloitkokoamhaan ittelensä opettajia, jokka saarnasit heile mieliksi, heän li-halisen mielensä jälkheen.

Niin se sitte 1880-luvula panthiin matkhaan Prinsessa Eugenien lä-hetystoimi Laphiin Kaaresuanon seurakunthaan, jossa tämä laestadia-lainen liike oli ensiksi alkanu ja sieltä matkhaan lähteny. Rakenthiinmissionikirkko Lannavaarhaan, ja sinne ensimäiseksi esimieheksi jasaarnajaksi tähän Lapinlähetykseen tuli August Lundberg Daalan-maalta. Hään kulki itte saarnamatkoila ja hankki kolportööriä, jokkahänen johatuksen alla puhthaasti kirkolisessa hengessä vaikka laesta-dialaisen nimen alla kuljit ja saarnasit ja piit seuroja ympäri Lapin-maata. Niin tämän alkuperäisen laestadialaiskristilisyyven uuvistami-nen ja johattaminen takasi vanhaan valtiokirkon helmhaan lähti voi-malisesti matkhaan tämän Lapinlähetyksen kautta, josta se vähitellenlevisi suomalaisseuvun rajapitäjhiin. Vasta 1890-luvula se pääsi oikheinvoimhaan alempana Torniolla rajan molemilla puolila. Niinku kirkko-herra Grape sannoo kirhjeessäns Prinsessa Eugenielle, niin sielä Tor-niolla ja rajaseurakunnissa tämä kirkolinen uuvistaminen meni läpi hy-

108

vin helpola, ja niinku oon muisteltu, ettei ole missään ollu vastusta,ko kristityt sielä joka paikassa otit avomella syämellä vasthaan net pap-piin lähetysmiehet ja sen kirkolisen uuvistuksen.

Täränthöön tulit ensimäiset lähetysmiehet Nikkari Tuomas eli Tuo-mas Puljula Suomesta ja Ohtanan Iisakki Korpilompolon Ohtanastakevätalvela vuonna 1893. Tämän Nikkari Tuomhaan oli kirkkoherraGrapen toimesta lähätetty niinku hään oli luanu Prinsessa Eugenielle.Täränössä otti Juntin isäntä vasthaan nämät uuvet saarnajat, ja Juntinissoon pirthiin laitethiin seurat pysthöön. Täränössä ensi alussa jokkuvanhaat kristityt tahoit vähän moittia sitä niinku sanothiin aijatontaja laijatonta evankeljumia kaikile suruttomille ja herräämättömille yhtäkö kristityile. Ja sitte se tavaton laulun remakka, joka tuli tämän uuvenliikheen matkassa. Nuorta kansaa liitty joukhoon laumottain ja laulet-hiin hengelisiä lauluja Sionin laulukirjasta. Tämmöstä julmaa laulu-kristilisyyttä ei Johan Raattamaa pitäny oikeana, vain lujasti saarnasisitä vasthaan ja sano, ettei tämä kristilisyys ole alkanu laulaa loilotta-malla eikä veisata hoilottamalla, vain se oon suurela vaivala, kyynel-heilä ja huokauksilla uuvesta syntynyt Ruottin laihassa Lapin korvessa.Ei Täränössäkhään ollu sen suurempaa vastusta, ensin jokku vähänmoitit ja piit outona, ko olit harjaintunheet kuulemhaan Raattamaata,Joonas Purnua ja muita Lapinmaan saarnajia.

Mutta siihen net vähitellen silisit ja vaikenit vanhaat kristitykki, jako tuli toinen vuosi ja Nikkari Tuomas ja Ohtanan Iisakki taas tulitTäränthöön seuranpithoon, niin syrjää myön kaikki anoit antheeksiNikkari Tuomhaalta moitheensa. Ei jäänny Täränthöön ko muutampikristitty, jokka ei liittynheet tähän uutheen liikheesseen. Niistä oli yksijärkähtämätön tottuuven tunnustaja vanhaa kylän saarnaja ja rukous-ten pitäjä Iisak Krekula vaimonsa Kreetan kans ja joitaki harvoja mui-taki. Iisakki Krekula muisteli ussein siitä koetuksen aijasta ja sano,ette se oli semmonen seula, jossa raihaiset ja vilun panemat jyvät seu-lothiin ja erotethiin nisun jyvistä. Ja se sano, ette häänki olis pyörtynysamhaan laihin ko muukki kristityt, mutta ko hään sai kohata Raat-tamaa vanhiiman ja sai siltä kuulla, kunka asiat oikhein oovat ja ke-nen lähetysmiehiä se Nikkari Tuomas oon ja kaikki, jokka siinä hen-gessä saarnaavat ja työtä tekevät. Vasta sitte hälle taas uuvesta taivasaukeni, ja hään oon sen jälkhiin seisonu horjumatta oikean opin alku-peräsellä pohjala ja perustuksela.

109

Siihen aikhaan Johan Raattamaa viimisen kerran piti kolmena päi-vänä kokouksen Vanhaassatalossa, ja vanhaa Krekula muisteli, ettesilloin Raattamaa seiso Vanhaantalon salissa kristittyin keskelä ja sanokorkealla äänelä seuraavasti: »Ottakaa vaari opettajista, sillä nyt kul-kee monenlaisia saarnaajia.» Jokku vanhaat kristityt olit ihmetelheet,ette mithään se Raattamaa sillä tarkottaa, ko se noin sannoo, mutta eiollu kethään, joka olis kysyny Raattamaalta, mitä vanhiin sillä puh-heela tarkottaa. Raattamaa oli jo silloin vanhaa, ja se oli viiminen ker-ta, ko hään kävi Täränössä.

Tämä pappisliike meni niinku kulovalkea läpi kaikki seurakunnat,ja näytti, ette se voittaa allensa koko alkuperäsen kristilisyyven. Nik-kari Tuomasta ja Ohtanan Iisakkia kuljetethiin kylästä kylhään ja sitäkillathiin, ette se oon erihyvä saarnaja ja ette se oon paljon parempi koPurnun Joonas ja ette se oon niin halpa saarnaja, ko se syöpi vain kal-laa ja leipää niinku opetuslapset eikä halva topata paakelsia eikä syämithään räättiä. Mutta Purnun Joonas se haukkuu ja tuomittee ihmi-siä ja saarnaa aivan töistä ja vaatii, ette kristittyin häätyy elättää saar-namiehiä ja antaa niille rahhaa. Mutta vaihka tämmöset ja monet muutjuorut ja valheet olit matkassa, niin ei tämä uusi liike sentähen voit-tanu puolheensa suurinta ossaa Lapinmaata paitti Kaaresuanon seura-kuntaa. Jukkasjärven ja Gellivaaran seurakunnissa olit kristityt vielävalvomassa ja olit enämpi juuritetut oikeassa opissa, ja vaihka nämäuuvet saamamiehet tehit tosiyrityksiä, ja niitä kuljetethiin ristin ras-tin kylästä kylhään ja paikasta toisseen läpi koko Lapinmaan, niin eisielä otettu vasthaan.

Oon muisteltu, ette yksi niistä oli kerran kovala pakkasella palelut-tanu varphaans, ja niin olit koko joukko häätynheet pyörtää takasiomile saarnalaitumille. Kyllä se oli silloin semmonen riita ja sekasortoihmisten välilä täälä pohjanperälä. Papit tietenki olit etupäässä, niinkunet oon aina kaikkina aikoina olheet vasthaan oikeita kristityitä, jaolit tämänki riian alkhuunpaniat ja niin vieläki tekevät työtä pellolamutta ulkopuolela Isän huonheesta eli elävästä kristilisyyvestä. Ei netmene itte sisäle Isän huonheesseen eikä salli menevän kaikki senlaisetihmiset, jokka niinku vanheempi veli luulevat muka omila hyvilä töi-länsä pääsevänsä taihvaasseen ja ylönkattovat sen kristilisyyven, jonkaJumala oon valinu lammashuonheeksi ja jossa se syötetty vasikka oonruokana ja juomana tuhlaajapojile ja -tyttärille. Sieltä Isän huonheesta

110

kuuluvat laulut ja hypyt, jota ei vanhiin veli halua kuulla, ja sielä Isänhuonheessa net palveliat elikkä kristityt pukevat tuhlaajapoikain ja-tytärten päälle net parhaat vaatheet ja antavat synnit antheeksi sem-mosille katuvaisile Jeesuksen käskyn jälkheen. Johan Raattamaa oonsanonu aikanansa, ko papit samoin ko vanheempi veli kovasti moititja tahoit estää sitä alkuperästä laestadialaista kristilisyyttä, ette pitäk-hööt papit kirkon auvaimet mutta meilä kristityilä oon taihvaan valta-kunnan auvaimet. Nyt pitäsit ihmiset jo nähhä, ette henki oon sam-munu ja jäljelä oon vain tyhjä laestadialainen nimi niissä paikoissa,jossa se alkuperänen kristilisyys oon halpana hyljätty. Johan Raatta-maa oon aina tahtonu muistuttaa kristityile, ette tämä kristilisyys oonensin ilmestynny lappalaisile, ja oon lausunu seuraavat sanat: »Lapinkansa, halpa kansa, muodostaa aikakauvelamme Betlehemin paimeniaja tallin seimeä.»

111

LIITE I

TUTKIMUS LYHENNYSTEN LAAJUUDESTA L. L. LAESTA-DIUKSEN EVANKELIUMIPOSTILLASSA, JONKA ON KÄÄNTÄ-

NYT LÄÄNINROVASTI EMER.TEOL. JA FIL.KAND. PERBOREMAN, TUKHOLMA 1956.

Seuraava taulukko on tehty vertaamalla »Evankeliumipostillaa» ja van-himpia suomenkielisiä postilloita, joissa samat saarnat ovat alkuperäis-muodossaan. Lyhennykset on laskettu palstarivien lukumääränä suo-menkielisessä tekstissä. Suurimmat lyhennykset on ilmaistu myös pro-sentteina alkuperäisestä saarnasta, saman periaatteen mukaan. Yksit-täiset sanavirheet on merkitty symboolia X käyttäen. Saarnat on nu-meroitu taulukon vasemassa sarakkeessa »Evankeliumipostillan» saar-nojen numerojärjestyksen mukaan.

TAULUKON SYMBOOLIT MERKITSEVÄT SEURAAVAA:

— EP = Evankeliumipostilla, Tukholma 1956.— KP = Kirkkopostilla, Luulaja 1876.— UP = Uusi Postilla, Pori 1897.— III = Kolmas Postilla, Pori 1924.— P = Postilla I ja II, Pieksämäki 1964.

Esimerkki. Taulukon 13. saarna on Kirkkopostillassa (KP) sivulla61, Postillassa I (P) sivulla 191, Evankeliumipostillassa (EP) sivulla 52.Evankeliumipostillan saarnasta on jätetty pois 100 palstariviä suomen-kielisessä tekstissä, joka on täydellisenä Kirkkopostillassa (KP), ja senlisäksi on 6 sanavirhettä (6X) löydettävissä ko. Evankeliumipostillankäännöksessä.

115

Saarnannumero:

123456789

10111213141516171819202122232425262728293031

=323334353637383940

Lähde s.

UPUPIIIIIIIIIIIIUPIIIIIIKPKPKPKPKPIIIKPKPUPKPKPUPUPUPUPKPUPIIIKPUPKPUPIIIKPUPKPUPP =KPIIIP =III

3111720

391334846

4615599586167667984

10499

103118123620134135151118155167175179 +121176180199195

230161

173

P s.

435794

109131126152164741169272179191203222226244260272277305318322347350

1569400391423437427 +447437465476500523540561

1509595

EP s.

9151822262832354144474952586368737882859196

101109113119124127128133

135136140146151156163168175177

Puuttuu riviä %

0000

210 / 6 5 %000

198 /61 %0

174 /60%3

100188121100

139 / 4 2 %7

1322

94

11936,50

448,5/84 %16

265 / 7 5 %

941,5/94 %104647889

1034

47,519326,5

Sanavirh.

IX

6X2X3X

2X

9X

2X

5X

1X

116

Saarnannumero:

4142434445464748495051525354555657585960616263646566676869707172737475767778798081

Lähde s.

KPIIIKPKPKPKPUPKPIIIKPKPUPIIIUPIIIIIIUPIIIIIIKPUPUPKPUPKPUPKPP =UPKPIIIUPKPIIIUPIIIUPKPP =IIIP=

274177282295301307296327207337342337236351246256368262457408424429429438443451460

469484326485493344516348525519

303

P s.

795817831850855862886910939948—

652734

1007103014621059730

155211051134724

1157117911831204122114831250128712761266130113241350135713751394737

14511480

EP s.

182183187193200206211217221226232238244247253260263268272276282287291298303305309315319324330336337342346348351355359361365

Puuttuu riviä %

523 /93 %0

83,53715166,52,56

141297641259,5/39 %

120,51

301 /47%22,5

154,5/42 %5990,5

91,5310

33189,5/33 %

014052,570,5

190 /70%139,5

4428 / 7 5 %258 / 6 0 %283 /56%

15,5

940

Sanavirh.

10X5X7X5X5X5X

10X10X12X10X3X

15X18X3X

10X4X

12X7X6X

13X17X6X5X

10X

8X2X

11X

7X3X

6X5X6X2X

117

Saarnannumero: Lähde s. P s. EP s. Puuttuu riviä % Sanavirh.

828384

P =P =P =

1493

1656

1653

370374378

299 / 5 5 %

00

Puuttuvia rivejä yht. = 7711,5

Sanavirheitä yhteensä = 289

Huomautus. Arvion mukaan on jokaisella palstarivillä keskimäärin 5,8 sanaasuomenkielisessä tekstissä. Tämän perusteella voidaan puuttuvat rivit muuttaapuuttuviksi sanoiksi yksinkertaisella laskutoimituksella. Tällöin saadaan tulok-seksi 5,8 X 7711,5 = 44727. Saarnoja oli Evankeliumipostillassa 84, joten jokai-sesta saarnasta puuttuu keskimäärin 44727:84 = 532 sanaa.

Esimerkki. Saarna numero 82 on pätkitty seuraavalla tavalla. Numerot ovatrivilukumääriä. Pius-merkillä kuvataan niitä rivejä, jotka Boreman on ottanuttekstiin ja miinus-merkillä niitä rivejä, jotka hän on jättänyt pois:

Raamatunteksti (—2) +5,5 (—6) +7 (—35) +8 (—11) +19 (—2) +2,5(—71) +20 (—20) +14 (—2) +13 (—8) + 8 (—36) +30 (—1) + 8 (—7)+ 10 (—50) +13,5 (—37) + 4 (—11) +79.

Koko tämä saarna käsittää 540,5 riviä suomenkielisessä tekstissä. Puuttuvienrivien summa = 299 ja mukaan otettujen rivien summa = 241,5. Saarnasta olisiis poisjätetty yli puolet, eli 55 % kuten taulukosta näkyy saarnan numero 82kohdalta. (Lue sivuilta 46 ja 48 ja tee siitä omat johtopäätöksesi).

118

LIITE II

VASTALAUSEITA TEOL.LIS. PEKKA RAITTILAN KIRJOITUK-SEEN »TÄRÄNNÖN LAESTADIOLAISUUDESTA»

TORNEDALICASSA NUMERO 16 1973.

Kirjoittanut Lauri Koistinen

Raittila arvostelee Lanton kirjoitusta nimittäen sitä mm. »yksipuoli-suudessaan vilpittömäksi» kertomukseksi (Tornedalica s. 113). Tutki-jalla näyttää olevan jonkin verran tietoa Laestadiolaisesta herätyksestäRuotsin Lapissa 1800-luvulla ja hän tahtoo esiintyä puolueettomanatarkkailijana. Kuitenkin tämä hänen esityksensä Tärännön laestadio-laisuudesta on tärkeimmissä paikoissa suoranainen historiallisen totuu-den väärennys. Raittila on tarkoituksenmukaisesti jättänyt pois sellai-set tiedot kirjoituksestaan (kuten tulemme myöhemmin näyttämään),jotka avaavat kokonaan toisenlaiset ymmärrykset todellisista olosuh-teista Ruotsin Lapinmaan laestadiolaisessa herätyksessä kyseessä ole-vana aikana. On kummallista, että tutkija tekee suuren ponnistuksenvastaansanoakseen tätä Lanton kirjoitusta ilman että hänellä olisi mi-tään historiallista aineistoa tukenaan.

Raattamaa kirjoittaa syksyllä 1873: » - - - Te vanhimmat kristi-tyt Tärännössä, ottakaa vaarin, että opin puhtaus säilyy seurakunnassaniin lännen kuin idänkin puolella. - - - » Pastori Havas ymmärsinämä sanat aikanaan niin, että Raattamaa varoittaa Tärännön kristi-tyitä siitä epäpuhtaasta opista, joka uhkaa heitä erikoisesti lännestä.Tämä käsitys sopi hyvin Havaksen järjestelmään, koska hän turvasi»uudestiheränneisiin», jotka eivät hyväksyneet esikoisuutta (länsilaes-tadiolaisuutta) eivätkä vanhoillisuutta (itälaestadiolaisuutta). Hän tul-kitsi nämä Raattamaan sanat soveltuviksi omaan järjestelmäänsä, mikäkuitenkin horjui myöhemmin. Raittila taas käsittää nämä sanat siten,että Tärännön vanhojen kristittyjen olisi jonkinlaisella lähetystoimin-

119

nalla ylläpidettävä opin puhtautta sekä idässä (itälaestadiolaisuudenalueilla) että lännessä (länsilaestadiolaisuuden alueilla). (Tornedalicas. 109).

On hämmästyttävää, kuinka omituisia keksintöjä valistuneet tutki-jat saattavat tehdä! Kevytmielisesti he kirjoittavat mielikuvituksiaankansan luettaviksi sellaisista asioista, joilla on merkitystä iankaikkisuu-delle, sillä näin he pettävät totuutta etsiviäkin sieluja. Raattamaan tar-koitus on se, että Tärännön kokeneimmat ja valistuneimmat kristityt,joilla oli kykyä koetella oppia, valvoisivat tarkoin heidän luonaan vie-railevien saarnaajien julistusta ja vaellusta, koetellakseen olisiko hei-dän kristillisyytensä yhtäpitäväinen alkuperäisen opin kanssa vai ei,tulkootpa nämä saarnaajat idästä tai lännestä. Raattamaahan on painot-tanut käsitystä, että »jos oppiin tulee vika, niin tulee myös kristillisyy-teen vika». Se että Raattamaa mainitsee sekä idän että lännen johtuuvain siitä, että Täräntö sai sijaintinsa vuoksi saarnaajia molemmiltasuunnilta.

Ei se mikään yllätys ollut, että eriseuraisuuden rakentajia olisi alka-nut esiintymään niin myöhään kuin 1873, kun Raattamaa kirjoitti tä-män yllämainitun kirjeen. Hänhän oli kirjoittanut jo 1854 Ullatista,että eriseuraisuuden aiheuttajia oli idässä. Nämä Raattamaan sanat,joita tarkastelemme tässä, antavat kyllä ymmärtää, että epäpuhtaanopin julistajia oli niin lähellä, että Täräntö oli vaaravyöhykkeessä. Kui-tenkaan ei vanhin voi sanoa, miltä suunnalta epäpuhdas oppi tulee,sillä seurakunta ei ollut jakaantunut vielä sillä ajalla, ja silloin tuleesellaiset asiat salata niin paljon kuin mahdollista. Tämä piti Tärännönvanhinten kristittyjen itse koetella, jotta heidän seurakuntansa säilyisialkuperäisen opin perustuksella. (Katso 1. Joh. 4: 1 ja Gal. 1: 8).

Lantto on kirjoittanut kahdesta eri riidasta. Ensimmäisessä on kysy-mys vain suhteista oman kylän kristittyin kesken sen heräyksen yhtey-dessä, mikä tapahtui kylän nuorisossa (Tornedalica s. 75). Toinen, pal-jon vakavampi riita puhkesi vähän myöhemmin. Tämä riita koski läheskoko Ruotsin Lapinmaata, ja tässä oli kysymys suurista kansanliik-keistä. Nämä kaksi eri taistelua pitää pidettämän toisistaan erillään.Ensimmäinen pitää rajoittaa pelkästään Tärännön seurakunnan sisälle,ja toista on tarkasteltava sen koko laajuudessa. Lantto on kirjoittanutpaikallisesta riidasta (Tornedalica s. 76) ja Joonas Purnun suhtautu-misesta siihen. Erkki-Antin suhtautumisesta ei Lanton kirjoituksessa

120

ole mainintaa. Ehkä juuri tämä on syy siihen, että Raittila väittää(Tornedalica s. 114) Lanton jättäneen Erkki-Antin mainitsematta, peit-tääkseen tärkeän osan historiallisesta totuudesta, näin suojellakseen yk-sipuolista »lännen tulkintaperinnettä». Jos Erkki-Antin suhtautuminentässä asiassa olisi ollut erilainen kuin Joonaksen, niin olisi Lantto suo-jannut Erkki-Anttia jättämällä hänet mainitsematta. Tämä paikallinenriita ei kaikesta päätellen ole koskaan tullut sovitetuksi, vaan sen ki-rous näyttää jääneen vaikuttamaan, ja niin tämäkin asia oli osanaseuraavan suuren eripuraisuuden seassa, jolloin avoin hajaannus tapah-tui koko laestadiolaisessa herätyksessä.

On pantava merkille, että rovasti P. O. Grapen järjestämä kirkolli-nen lähetystyö Ruotsin Lapissa perustettiin 1880-luvulla. Siksi on sel-vää, että tuntuvimmat yhteenotot tapahtuivat tämän »Lannavaaran lä-hetystoimen» ja Lapinmaan alkuperäisen lähetystoimen välillä. On ole-massa kirjallisia todisteita siitä, että Raattamaa vastusti tätä »Lanna-vaaran lähetystyötä». Muuan lyhyt Raattamaan kirjoitus, joka on pai-nettu Vanhinten Kirja II:ssa, Tampere 1966 s. 82, kuuluu seuraavasti:

Kyllä etelän valkeus ylläpitää Lannanvaaran lähetystointa ja etelänvalkeutta Ruotsissa, Tanskassa ja Taalainmaalla. Mutta Lapin lähetys-toimi tarvitsee ylläpitää Lapin valkeutta. Kyllä ymmärrätte, mitä tar-koitan. Vanha veljenne

Johan Raattamaa(16 p. maalisk. 1891)

Lantto on keskittynyt ristiriitaan tämän »Lannavaaran lähetystoi-men» ja alkuperäisen laestadiolaisen lähetystoimen välillä Lapissa,aloittaessaan käsittelemään laestadiolaisen herätyksen avointa hajaantu-mista. Tästä alkuperäisestä lähetystoimesta ei Raittilalla ole sen enem-pää kuin itälaestadiolaisella ryhmittymälläkään mitään käsitystä. Niit-ten varsinaisten lähetysmatkojen lisäksi, joita tehtiin kaksin ja kaksin(tai vieläkin useammat yhdessä), oli kaikilla Lapin saarnaajilla huoleh-dittavanaan omat työalueensa. Siellä heillä oli sekä oikeus että velvolli-suus saarnata ja ylläpitää sielunhoitoa, vaikka yksinkin, jos he niin tah-toivat.

Raittila tahtoo kirjoituksessaan asettaa Erkki-Antin Tärännön itä-

121

laestadiolaisuuden alkajaksi tarkoittaen, että Joonas Purnu oli tunget-telijana Erkki-Antin työalueella tässä kylässä. Kuitenkin tutkija tietääJoonas Purnun olleen opettajana Tärännön koulussa jo 1854, ja var-masti hän on käynyt Tärännössä saarnaamassa säännöllisesti sen jäl-keenkin olosuhteitten mukaan. Tutkija on myös tietoinen siitä, ettäLaestadius lähetti Joonas Purnun saarnaamaan ensin Jellivaaran ja Juk-kasjärven seurakuntain lappalaisille ja uudisasukkaille. Niinollen oliJoonas Purnu hyvin tunnettu laestadiolaisessa kristillisyydessä jo 1850-luvulta asti. Alkuperäisen lähetystoimen periaatteiden mukaan oli sekäErkki-Antilla että Joonaksella ollut vapaa pääsy Täräntöön. Sen täh-den on rumaa väittää, että jompikumpi heistä olisi rikkonut kristilli-syyden järjestystä vastaan mennessään Täräntöön saarnaamaan.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä Lannavaaran lähetyssaarnaajat(mm. Nikkari-Tuomas) saivat oikeuden kulkemaan toisten työalueilla.On ihmeellistä, että Raittila sysää Joonas Purnun syrjään ja ylistääErkki-Anttia niin paljon kuin osaa. Sen lisäksi hän jättää kokonaankoskettelemasta Lannavaaran lähetyssaarnaajien vierailua Tärännössä1893. Tämä haiskahtaa vähän »idän tulkintaperinteeltä», vaikka tutki-jan pitäisi olla puolueeton. Raittila ei uskalla kosketella yllämainittuaLannavaaran lähetystyötä jostakin syystä. Ei hän myöskään ole kos-ketellut Raattamaan kirjettä Erkki Antille 24. syyskuuta 1872, ja vielävähemmin painoa hän on pannut seurakunnan lähetyskirjeeseen Lan-navaarasta 6. maaliskuuta 1892 ja Jellivaarasta 10. joulukuuta 1901.NÄITÄ KIRJEITÄ EI RAITTILA OLE TAHTONUT KOSKETEL-LA, SILLÄ SILLOIN HÄNEN »ITÄLAESTADIOLAINEN TUL-KINTAPERINTEENSÄ» OLISI HORJUNUT KOHTALOKKAASTI.Jotta lukija saisi jonkinlaisen käsityksen niistä tosiasioista, jotka yllä-mainituissa kirjeissä ovat, on tarpeellista ottaa niistä tähän muutamialainauksia.

1. Raattamaa kirjoittaa 24. syyskuuta 1872 Erkki-Antille mm. seu-raavaa: » - - - Minä etsin sinua, Erkki-Antti. Minä etsin sinua Sio-nin vuorelta ja elävän Jumalan kaupungista - - - Pois kaikki seka-seuraisuus Herran seurakunnasta, että Herran lauma koossa pysyi-si. - - - » Samalla kun Raattamaa rankaisee Erkki-Anttia, nostaahän tätä mitä ihanimmilla lohdutuksen sanoilla. Tämä kirje on loisto-esimerkki Raattamaan suurenmoisesta kyvystä rakentaa siltaa veljeinvälillä vaikeissakin olosuhteissa.

122

2. Ote tästä kirjeestä Lannavaarasta 6. maaliskuuta 1892 on tässäjulkaisussa s. 93.

3. Kirje Jellivaarasta 10. joulukuuta 1901 antaa tietää, että Raatta-maa pani kätensä Joonas Purnun päälle Lannavaarassa vähän ennenkuolemaansa sanoen: »Nyt met jätämme kaikki tämän hallituksen jatoimen sinun päälle, sillä sinun met olemme löytäny uskolliseksi, ettäpittää huolen ja murheen kaikista seurakunnista, että Herran laumakoossa pysyy, niinkuin mie olen pitänyt ynnä Esikoisten seurakunnankanssa. Nyt mie lähen pois enkä ole enää teidän kansa. - - - » Kir-jeen ovat seuraavat saarnaajat allekirjoittaneet vakuuttaen sen totuu-denmukaisuuden. »Israel Israelsson Nattavara, N. F. Landström eliYrtti Niisi ja Jöns E. Mäntyvaara, Lars Petter Nilsonkilvo, Frans Lars-son, Parakka, Isak Kuoksu, Isak Niku, E. Samuel Eriksson Wettas-järvi, Henrik Kangas, Junosuvanto, Anters Knutsa Pitsa, Isak PaulssonIsohuhta, Viktor Apelqvist, Jonas Johansson Purnu, Anders Kurak.(Lainaus on otettu kirjasta »Aikakautemme Wanhinten Kirjoituksia»,Helsinki 1903 s. 246).

Tämä ote osoittaa, että alkuperäistä Lapinmaan lähetystointa (sekäkotimaassa että ulkomailla) johti Raattamaan kuoleman jälkeen JoonasPurnu ym. ns. lännen saarnaajat yhdessä esikoisten seurakunnan kans-sa. Tässä ei ole kysymys mistään »länsilaestadiolaisuuden tulkintape-rinteestä», vaan historiallisesta totuudesta, joka ei horju, vaikka juma-luusoppineet sanoisivat sitä vastaan kehräämällä kokoon valheita jamielikuvituksia.

Vaikka Erkki-Antti olikin mukana laestadiolaisessa herätyksessä alus-ta alkaen, niin ei hänellä kuitenkaan ollut sellaisia Hengen lahjoja,joita tarvitaan kaikkien seurakuntien hallintaan, niin kuin Raattamaankirje hänelle antaa ymmärtää (24/9 1872). Joonas Purnu sai vanhim-man kättenpäällepanemisen* kautta vastuunalaisen tehtävänsä valvo-maan kaikkien seurakuntien yli. Tätä virkaa ei anneta koskaan virka-vuosien perusteella, niin kuin asianlaita on jumaluusoppineitten kans-sa, kun he nousevat astetta ylemmäksi papillisessa arvoasteikossa.

Juuri tämän alkuperäisen hengellisen hallituksen hylkääminen olisyynä siihen, että kaikki eriseuran henget saivat tuulta purjeisiinsa.Koko ns. »itäinen tulkintaperiaate» on niinollen vain suunnaton seka-

* Ks. s. 78.

123

seuraisuus, joka koostuu kaikesta mahdollisesta aineesta, mitä kutsu-taan hengelliseksi, uskonnolliseksi tai hartaaksi, puhumattakaan Kor-pelalaisuudesta. Tämä viimeksi mainittu ei menestynyt yhtään lännes-sä, mutta sitävastoin se eksytys iti hedelmällisesti idässä. Tämäkin onyksi esimerkki siitä, mitä epäjärjestys kristillisyydessä myötänsä tuo.Jumala on järjestyksen Jumala.

Lopuksi poimimme muutamia useammin esiintyviä eroja »itäisen»ja »läntisen tulkintaperinteen» välillä?

ITÄ

1. Laestadius saarnasi pääasiallisestilakia.Raattamaa sitävastoin enimmäk-seen evankeliumia.

2. Raattamaan jälkimmäinen vaimoväärensi hänen kirjeensä, kun hänoli tullut vanhaksi ja sokeaksi.

3. Raattamaan kuoltua jäi hengelli-nen hallitus Lannavaaraan, missäAugust Lundberg oli vanhin.

4. Raattamaa nuhteli Joonas PurnuaLannavaaran kokouksessa 1897.Mitään kättenpäällepanemista eiole tapahtunut.

5. Joonas Purnulla on ollut huoriakylissä.

6. Säännöt, jotka koskevat työaluei-ta, joilla vain määrätyt saarnaajatovat saaneet kulkea ja saarnata,ovat pahasta.

— Pyhä Henki ei siedä mitään sellai-sia sääntöjä.

— Nämä säännöt sotivat kristillistärakkautta vastaan. Kaikilla on ol-tava lupa kutsua ketä tahansasaarnaajaa saarnaamaan paikka-kunnallaan.

LÄNSI

l.Sekä Laestadius että Raattamaaovat saarnanneet täydellisen lainja täydellisen evankeliumin.

2. Raattamaan jälkimmäinen vaimokirjoitti täydellisesti Raattamaantarkoituksen mukaan.

3. Raattamaa on ottanut eron »ete-län valkeudesta», joka säteili Lan-navaarasta.

4. Raattamaa jätti hengellisen halli-tuksen Joonas Purnulle julkisenkättenpäällepanemisen kauttaLannavaarassa 1897. Nuhteittenasemasta Joonas sai vanhimmansiunauksen korkeimmassa mitas-sa.

5. Joonas Purnulla ei ole ollut huo-ria missään.

6. Säännöt, jotka koskevat työalu-eita, joilla vain määrätyt saarnaa-jat ovat saaneet kulkea ja saarna-ta, ovat Jumalan viisaudesta.

— Pyhä Henki on kirkastanut näit-ten sääntöjen olevan tarpeen.

— Nämä säännöt eivät sodi kristillis-tä rakkautta vastaan. Vieraitasaarnaajia saa kutsua ainoastaanniitten saarnaajain välityksellä,joitten työalue on kysymyksessä.

124

ITÄ LÄNSI

— Näillä rajoituksilla estetään Ju-malan työtä ihmisten keskuudes-sa.

— Vieraat saarnaajat vetävät enem-män kuulijoita kokoon, ja Juma-lan asia menestyy paremmin.

7. Laestadiuksen saarnat eivät sovimeidän aikaamme. Ne eivät olekäyttökelpoisia kokouksissa.

8. Laestadius oli vain ihminen. Hä-nen saarnoissaan esiintyy puutok-sia ja heikkouksia. Kaikkia koh-tia ei pidä ottaa vakavasti.

9. Ulkonainen esikuva on vain omaa-vanhurskautta. Se on hedelmälain orjuudesta.

10. Siionin laulut ovat puhtaasta hen-gestä. Ne rakentavat sydämenkristillisyyttä tuoden myötään hy-vät hedelmät.

11. Musiikki kuuluu Uuden Testa-mentin seurakuntaan.

12. Erkki-Antti Andersson on ollutkirkas tähti loppuun asti. Hänelläoli paljon suurempi hengellinenviisaus kuin Joonas Purnulla, jahän jätti jälkeensä sellaiset työ-alueet, jotka todistavat opin puh-taudesta.Lopuksi hän yhdistyi Lannavaa-ran taivaalliseen valkeuteen.

— Näillä rajoituksilla estetään on-nenonkijoita (Korpela ym.) tur-melemasta Jumalan seurakuntaa.

— Vieraat saarnaajat eivät tunnekristityitä sydämistä ja sen vuoksivoivat tehdä vahinkoa tahtomat-taankin.

7. Laestadiuksen saarnat sopivatparhaiten meidän aikaamme. Nii-tä on välttämättömästi käytettäväkokouksissa.

8. Laestadius oli 7. enkeli (Ilm. 10:7). Hän on saarnannut jokaisensanan Pyhän Hengen kautta vuo-den 1844 jälkeen. Jokainen sanaon Jumalansana, ja pitää otetta-man vakavasti.

9. Ulkonainen esikuva kuuluu pyhi-tykseen. Se on elävän uskon he-delmä.

10. Siionin lauluja Raattamaa kutsuihengellisiksi huoralauluiksi, joistayksi kolmasosa on hunajaa, kaksikolmasosaa myrkkyä. Ne nukut-tavat omantunnon tuoden myö-tään hengellisen kuoleman.

11. Jumalan Poika on jättänyt kaikkiDaavidin soitot Golgatalle. Uu-den Testamentin seurakunnassaei ole mitään soittimia.

12. Erkki-Antti Andersson on olluthimmeä tähti vanhuudessaan. Hä-nellä ei koskaan ole ollut niinsuurta hengellistä viisautta kuinJoonas Purnulla, ja hän jätti jäl-keensä sellaiset työalueet, missätäydellinen eriseuraisuuden hedel-mä kukoistaa.Lopuksi hän yhdistyi »etelän val-keuteen» Lannavaarassa.

125

ITÄ LÄNSI

13. P. O. Grape on edesauttanut puh-dasta oppia ja hän oli oikeauskoi-nen laestadiolainen.

14. Aatu Laitinen oli uudestisyntynytja pysyväinen alkuperäisessä laes-tadiolaisessa opissa loppuun asti.Hän on jättänyt jälkeensä käyttö-kelpoisia hartauskirjoja. Oikeu-tettu kutsuttavaksi nimellä »Suo-men Laestadius».

15. Vanhaa perinnettä edistetään senkautta, että keksitään yhä uusiavalheita.

13. P. O. Grape on sotinut puhdastaoppia vastaan ja hän oli oikeaus-koinen kuolleen uskon pappi.

14. Aatu Laitinen oli uudestisyntynyt,mutta pian hän lankesi pois ar-montilasta. Hän vastusti Raatta-maata sillä seurauksella, että hänteki katumuksen ja parannuksenlaestadiolaisesta villiopista Kuo-pion piispan edessä. Hänen har-tauskirjansa eivät ole käyttökel-poisia. Hän ei ole oikeutettu kut-suttavaksi laestadiolaiseksi Kuo-pion matkansa jälkeen.

15. Vanhaa perinnettä edistetään, kunkootaan alinomaa muruja siitäensimmäisestä kristillisyydestä.

15. kohta idän puolella todistetaan yhdellä esimerkillä. Muita neljää-toista on lukijalla itsellään mahdollisuus koetella. Sillä tavalla herätet-täneen rakentavaa keskustelua ja tutkintoa.

Esimerkki kohdasta 15 idän puolella:

Tohtori Uuras Saarnivaara kirjoittaa teoksessaan »Amerikan laesta-diolaisuuden historia»33, Ironwood, Mich. 1947 ss. 117—118: » - - -— V. 1897 pidetty Lannavaaran kokous oli merkitykseltään ratkaise-va. Silloin Gellivaaran saarnaajat olivat viimeisen kerran Lannavaarankokouksessa. - - - Carl Edqvistin kertomuksen nojalla Zidbäckesittää vanhoillisten yleisen käsityksen, että tämän jälkeen Purnulleannettiin seurakunnan päätöksen mukaisesti julkinen varoitus. Sitävas-toin esikoiset väittävät Raattamaan laskeneen kätensä Purnun päälleja sanoneen: »Nyt me jätämme tämän hallituksen sinun päällesi.» Näingellivaaralaisten taholta kirjoitettiin Amerikkaan v. 1901 (Aik. vanh.kirj. s. 246). Vanhoilliset väittävät, että esikoisten keskuudessa »uskon-kappaleeksi» tullut kertomus »hallitusvallan siirrosta» Purnulle ja Gel-livaaran seudun saarnaajille olisi heidän itsensä keksimä, ja että aina-

126

kaan parina Lannavaaran kokousta seuranneena vuonna sitä ei olisilainkaan tunnettu.»

Tohtori Saarnivaara lienee puolueeton tutkija, mutta ikävä kyllä hänon hakenut tietonsa väärästä lähteestä: siitä loputtomasta valheen vyö-rystä, minkä eriseuraiset ovat matkaanpanneet. Hän on kuitenkin saa-nut enemmin tietoja historiansa painatuksen aikana, koska hän lisä-lehdellä kirjoittaa:

»Lisäys sivulle 118. Jalmar Kyrö, Elossa, Mich., asuva kirkkokun-talainen kristitty, kotoisin Ylitornion Korpilompolosta, kertoi tämänkirjoittajalle, että kaksi »itä-laestadiolaisiin» kuuluvaa saarnaajaa, IsakOhtana Pajalasta ja Nikkari-Tuomas Ylitorniolta olivat läsnä Lanna-vaaran kokouksessa v. 1897 ja kertoivat sieltä palattuaan (Jalmar Kyrösanoi kuulleensa sen omilla korvillaan) että Raattamaa oli erityisestisiunannut Joonas Purnun toimimaan »esikoisseurakunnan» johtajana,kun hän itse tunsi vanhuuden vuoksi olevansa siihen kykenemätön.Tämä esikoisten piirin ulkopuolelta tuleva todistus tukee esikoistenomaa esitystä ja tekee todennäköiseksi, että heidän väitteensä ei oletässä kohden heidän omaa »keksintöään», kuten vanhoilliset väittävät.Mutta kun mainitut saarnaajat yrittivät Raottamaan kuoleman jälkeenmennä pitämään seuroja Gellivaarassa, Purnun kannattajat ajoivat hei-dät pois milteipä käsiksi käyden. Purnu oli määrännyt rajan, jonka yliidän saarnaajat eivät saaneet tulla. Kyrön käsityksen mukaan Raatta-maa antoi kyllä johtajan tehtävän Purnulle, mutta Purnu käytti sitäväärin ja rupesi hallitsemaan aivan toisessa hengessä ja toisella tavallakuin Raattamaa, kovakätisesti ja määräilevästi. Hajaannus johtui tästäsekä erilaisesta pyhitysopista.

Jos yksi valhe tunnustetaan, niin heti keksitään toinen valhe tilalle.Tämä on eriseuraisten yleinen perinne, sekä vanhain että uusien. Onikävää, että niin monta totuuden etsijää johdetaan harhaan tällaistenvalheitten kautta. Siksi pitäisi kaikkien ihmisten asennoitua varauk-sella kaikkia historioita kohtaan. Vihjeeksi tällä tiellä saavat kaikkitotuuden etsijät ottaa ne Laestadiuksen sanat, että »ne kirjat, jotka ovatlähimpänä Luterilaista uskonpuhdistusta, ovat puhdasoppisimmat».Luotettavimmat tiedot alkuperäisestä laestadiolaisesta kristillisyydestäovat ensisijaisesti Laestadiuksen omissa kirjoituksissa, erikoisesti hä-nen saarnoissaan ja Huutavan Äänessä Korvessa. Ruotsinkielellä ei löy-tyne mitään muuta luotettavaa saarnakokoelmaa kuin J. F. Hellman-

127

nin kääntämä Kirkkopostilla, joka vastaa suomenkielistä Uutta Postil-laa. Ne historiat, joita jumaluusoppineet ovat sepustaneet tästä kristil-lisyydestä ovat kaikki enemmän tai vähemmän epäluotettavia, niin kuintämäkin Raittilan kirjoitus Tärännön laestadiolaisuudesta.

128

LIITE III

AJANKOHTAISTEN KYSYMYSTEN TARKASTELUA LAPIN-MAAN KRISTILLISYYDESSÄ

Vuodesta 1972 alkaen olen uhrannut paljon aikaani levittääkseni tie-toa Lapinmaan kristillisyydestä niin laajalle alueelle kuin mahdollista.Kokemukset tästä toiminnasta ovat kannustaneet yhä lisäämään sitä,sillä sen kautta on syntynyt laajaa liikehdintää yli koko kristillisyydenlaveuden. Tällä toiminnalla saimme myös yhteyden Atlantin taakse,joka oli ennen näkemätön ihme, jota tuskin saatoimme odottaakaan.Tältä kokemuksen pohjalta heräsi minulla halu tavoittaa kirjoitustenkautta myös ruotsinkielistä väestöä ennen kaikkea Ruotsin Lapissa jaLänsi-Norjassa, sillä näillä alueilla ovat kristillisyytemme vanhimmatpaljon työtä tehneet, josta työstä vielä näkyvät jäljet suuressa osassaväestöä. Paljot kristityt ovat näillä alueilla joutuneet melkein tietämät-tään tämän kirjan aiheena olevan uudenaikaisen kristillisyyden vaiku-tuksen alaisuuteen, sillä ei eriseura ole joka paikassa tullut vanhaankristillisyyteen niin kuin puuhevonen, vaan se on tullut hiipimällä.

Tämän kirjan ensimmäinen laitos oli ensimmäinen ruotsinkielinenjulkaisu tästä aiheesta, sillä Lapinmaalla ei ole sellaista julkaisutoi-mintaa harjoitettu ruotsinkielellä tätä ennen. Niin ollen on ruotsin-kielinen väestö jäänyt lähes kokonaan tietämättömiksi näistä kirjanaiheena olevista asioista. Ne keskustelut, jotka yleinen kansa on mah-dollisesti tämän aiheen ympärillä käynyt, ovat varmaankin olleet enem-min huhujen, arvailuitten ja valheitten värittämiä kuin tositietoihinperustuvia. Tästä syystä otin tehtäväkseni toimittaa lyhyen ruotsin-kielisen esityksen Lapinmaan kristillisyyden tilasta, ennen kaikkea kes-kittyen opillisiin kysymyksiin. Tähän tehtävään tunsin sisällistä vaati-musta heti sen jälkeen kun yhteys Amerikan kristillisyyteen oli saavu-tettu julkaisuitteni kautta 1975. Silloin tunsin olevan ajan koota lähi-

9 129

vuosien tapahtumat kristillisyydessä julkaisun muotoon herättääksenitällä laajempaa peräänajatusta kansassa. Mielestäni oli Jumalan ihmeel-linen johdatus ja Pyhän Hengen voima kaikessa tässä näkösällä. Olisiis aika tällä kirjoituksella osoittaa, ettei tämä oppi ole ihmisistä, vaanJumalasta, jota on alettu huutamaan tämän etsikkoajan aamunkoitostaRuotsin Lapinmaalla rovasti Laestadiuksesta alkaen, ja jota viimei-seksi ovat olleet puhtaana saarnaamassa vanhimmat August Isakssonja Levi Älvgren, josta äänestä me nuoremmat olemme valkeuden kä-sittäneet, nimittäin opin sovinnosta ja esikoisten seurakunnasta, mikäSuomen saarnaajilla oli jo himmeäksi käynyt vanhinten kuoleman jäl-keen.

Uudenvuoden aikoihin 1976 tunsin tällaisen ruotsinkielisen julkaisunolevan kiireellisesti tarpeellinen toimittaa. Tähän vaikutti paljon se nä-ky, minkä Tjautjasjärven uudenvuoden kokouksiin tulleet kristityt sai-vat havaita. Siellä oli enin osa kristityistä suomalaisia, amerikkalaisiaja norjalaisia. Lapinmaan kristityitä ei ollut juuri nimeksikään paikalla.Tämä näky ei hävinnyt mielestäni Suomeen palattuanikaan, vaan se pa-kotti minua kiireesti viemään päätökseen tämän julkaisun, niin kauankuin Lapinmaan vanhat kristityt vielä ovat elämässä. Heidän poisläh-tönsä oli silmieni edessä niin kuin nouseva myrskypilvi, jonka varjopian peittää meitä nuoria, jolloin olemme jäävä heidän hautainsapäälle. Pelastaakseni jonkun päivänsäteen näitten vanhain kristittyinloisteesta tulevalle polvelle myös Ruotsin Lapissa, tein lahjojeni jäl-keen yrityksen siihen. Olkoonpa kirjoitus kuinka puutteellinen hyvän-sä historialliselta kokonaisuudeltaan, on siinä kuitenkin viitoitettu tietätämän kristillisyyden alkulähteille, nimittäin ikuisesti kestävälle Juma-lan Sanan perustukselle. Henkilöillä on vähempi merkitystä, sillä ihmi-set horjuvat ja lankeavat, eikä ketään kruunata ennen kuolemaansa.Vaan opin asiat eivät muutu ajan laineissa. — Tämän julkaisun käsikir-joituksen sain valmiiksi helmikuun lopussa 1976 saarnaaja Levi Älvgre-nin talossa, jolle jätin myös kopion kirjoituksestani lopullista tarkas-tusta varten. Saarnaaja Sten Johansson sai myös yhden kopion tarkas-tettavakseen sopivana aikana.

Heti tämän jälkeen Suomeen palattuani sain sanoman, että Levi-vanhin on saanut sydänveritulpan ja makaa Kiirunan sairaalassa. Tästätaudistaan hän kuitenkin on joltisesti toipunut, vaan hän ei ole jaksa-nut enää sen jälkeen saarnata kuin korkeintaan muutaman minuutin

130

ajan kokouksissamme. Hän on kuitenkin jaksanut olla mukana ko-kouksissa ja vielä pitkilläkin matkoilla.

Kirjan tehon lisäämiseksi tahdoin Lapinmaan kristittyjen allekirjoit-tavan sen esipuheen, sen jälkeen kun saarnaajat olivat sen ensin tarkas-taneet. Tähän esitykseen olivat useimmat Lapinmaan kristityistä suo-ralta kädeltä myöntyväiset. Poikkeuksen teki saarnaaja Sten Johans-son, joka oli toista mieltä. Hänen käsityksensä mukaan ei todistajiatarvittu, sillä itse kirjoitus puhuu puolestaan, kuten hän kirjoittaa. Lu-kija saa tässä asiassa itse päätellä, kumpi mielipide oli oikea, ja kuinkapaljon kirjan arvovalta on riippuvainen esipuheen allekirjoittajista.Samalla ovat elossa olevat todistajat tulleet lukijalle tiedoksi, niin ettähänellä on tilaisuus haastatella ketä tahansa heistä, sillä Lapinmaankristityt ovat itse eläviä historiankirjoja, joista voi lukea monin ver-roin enemmin kuin tästä pikku julkaisusta. Suosittelen lukijaa myösnäin tekemään.

Tästä esipuheen allekirjoitusta koskevasta kysymyksestä tuli kuiten-kin ylipääsemätön kompastuskivi saarnaaja Sten Johanssonille. Hännäki kärsineensä arvovaltatappion, koska hänen mielipiteensä jäi taka-alalle. Tämä lienee eräs huomattavimmista syistä siihen, että hän alkoihajoittamaan kristittyin mieliä juuri tämän asian tähden. Tämä miel-ten hajoitus sai huippunsa Jellivaaran helluntaikokouksissa 1976 ja sitäjatkui vielä myöhemminkin. Seurauksena tästä hänen menettelystäänsyntyi avoin repeämä tässä pienessä kristittyin laumassa, jota ei tähänmennessä ole voitu korjata. Seuraavassa kirjoituksessa on lyhyestituotu ilmi, kuinka asiat kehittyivät vuosien 1976 ja 1977 aikana. Senjälkeen julkaisemme vielä saarnaaja Sten Johanssonin kirjeen tämänkirjan toimittajalle hänen lähettessään tarkastamansa käsikirjoituksentakaisin, josta tässä kirjoituksessa on ollut puhe.

Malmberget, huhtikuussa 1978Lauri Koistinen

131

SELVITYS SIITÄ, KUINKA KRISTILLISYYS ON HAJAAN-TUNUT VUOSIEN 1976—1977 AIKANA RUOTSIN LAPISSA

1. Sen jälkeen kun Sten Johansson oli hajoittanut Lapinmaan kristit-tyin mielet Pääsiäisen ajasta alkaen 1976, kirjoitti vanhin saar-naaja Levi Älvgren hänelle kirjallisen esityksen siitä, kuinka so-vinto tulee saarnaajien välille ja rauha ja yksimielisyys pääsevät val-litsemaan kristillisyydessä. Kirje on päivätty Svappavaarassa 16/111976.

2. Tähän yllämainittuun kirjeeseen ei Sten Johansson vastannut asialli-sesti mitään, eikä hän myöskään ottanut vaarin siinä annetuista neu-voista. Häneltä oli siinä vaadittu parannusta Kristuksen kirkkolainrikkomisesta ja kristittyjen mielten hajoittamisesta.

3. Tässä kirjeessä oli myös mainittu, että kokousten pitoa lykätään sii-hen asti, kunnes sovinto tulee saarnaajien kesken. Sten Johansso-nille suotiin pitkä miettimisaika, mutta hänellä ei missään vaiheessaollut aikomustakaan osoittaa kuuliaisuutta Levi Älvgren-vanhim-man neuvoille. — Jo alkuvuodesta 1977 Sten Johansson alkoi kut-sumaan kristityitä Kiirunassa pääsiäisenä pidettäviin kokouksiin(esim. Killingen kylässä pyhärukouksissa). Hän ei ottanut yhteyttäkoko aikana (vuodenvaihteesta pääsiäiseen) Levi Älvgreniin sopiak-seen asioista, vaan piti omintakeisesti kokouksensa. Niihin kokouk-siin eivät Levi Älvgren, Eero Mäkelä, Edvin Abrahamsson y.m.osallistuneet syystä, että Sten Johansson ei missään kohdassa seu-rannut vanhimman neuvoa.

4. Kaikesta tästä Sten Johanssonin yltiöpäisyydestä huolimatta, tekiLevi Älvgren vanhin vielä yrityksen asioitten korjaamiseksi. Hänmeni Helatorstaina Parakan kokouksiin, sillä muuan kristityistäsiellä oli häntä kutsunut sinne saapumaan. Siellä tuli ilmi se kovalinja, jolle Sten Johansson oli lähtenyt. Frans Pekkari esti Levi Älv-greniä saarnaamasta, vaikka hän on Parakassa tehnyt uskollisestiHerran työtä yli 40 vuoden ajan. Sten Johansson hyväksyi täydelli-sesti Frans Pekkarin toiminnan, koska hän ryhtyi saarnaamaan en-simmäisessä kokouksessa, vaikka Levi Älvgren oli entisen tavanmukaan jo pitämässä tervehdyspuhetta aikoen ottaa myös saarnatekstin. Hän oli silloin aika hyvässä kunnossa terveyden puolesta.

5. Jellivaarassa Helluntaina 1977 pidetyt kokoukset muodostuivat vain

132

niiden kokouksiksi, jotka olivat Levi Älvgren-vanhimman kanssayksimieliset. Vaikka Parakan kokouksissa olikin viikkoa ennen näitäkokouksia esitetty kaikille kutsu saapumaan Jellivaaraan, niin StenJohansson kumppaneineen jäi saapumatta sinne. Hän olisi saanutvapaasti saarnata siellä.

6. Kaalaslupaan ei Arvid Stålnacke eikä kukaan mukaan kutsunut LeviÄlvgreniä Juhannuskokouksiin 1977. Kuitenkin menivät sinne kut-sumatta Levi Älvgren, Eero Mäkelä, Lauri Koistinen ym., vaanheistä ei ketään pyydetty saarnapöydän taakse edes lukemaankaan.On selvää, että heidät oli täysin hyljätty.

7. Svappavaaran kokouksiin heinäkuussa 1977 oli Levi Älvgren kut-sunut henkilökohtaisesti myös Sten Johanssonin, mutta hän ylön-katsoi kutsun, eikä tullut. Mitään pätevää estettä hän ei ole ilmoit-tanut.

8. Sten Johansson kumppaneineen on lakannut kutsumasta Levi Älv-greniä ja hänen kanssaan yksimielisiä kristityitä kokouksiinsa. Hei-dän mennessään kutsumatta näihin kokouksiin, heidät sysätään syr-jään. — Levi Älvgren ja hänen kanssaan yksimieliset kristityt ovatkutsuneet Sten Johanssonia ym. kokouksiinsa, vaan he eivät ole tul-leet. Tästä voidaan nähdä, ketkä eron tekijät ovat ja ketkä sitä työtäedelleenkin tekevät. Toivomme on, että Jumala antaisi heille katu-misen armon tästä raskaasta synnistä.

Ensiksisyntyneen laestadiolaisen seurakunnan jäsenet Ruotsin Lapissa,huhtikuussa 1978:

Levi ja Julia Älvgren, Svappavaara; Eero ja Inga Mäkelä, Kiiruna;Lauri ja Sirkka Koistinen, Malmberget; Edvin ja Agda Abrahamsson,Kiiruna; Johan ja Emma Kuoppala, Kangosfors; Mickel ja Anna-LisaNilsson, Jellivaara; Viktor ja Lovisa Pålsson, Jellivaara; Hilma Blom-backe, Tjautjasjaur; Gun-Mari Martinsson, Tjautjasjaur; Josefina Dy-nesius, Nattavaara; Maria Johansson, Granhult; Alva Thyni, Vittangi;Lea Holmelid, Parakka; Aili Pekkari, Parakka, ym.

133

STEN JOHANSSONIN KIRJE MAALISKUULTA 1976

(Käännös ruotsinkielestä)

Jumalan rauhaa veli LauriOlen nyt lukenut läpi tämän ja korjannut muutamia sanoja, joita

tulee poistaa ym.Olen odottanut että soittaisit kirjeesi perusteella, mutta ymmärrän,

että sinulla on paljon tekemistä. Senvuoksi lähetän takaisin tämän käsi-kirjoituksen sinulle, sinähän näet, mitä minä olen raapustellut.

Mitä tulee meidän nimiimme, niin olen sitä mieltä, että historia eitarvitse ketään nimeltä mainittuja todistajia, sillä historiahan puhuuitse selvää kieltänsä. Senvuoksi pitää mieluummin kirjoittaa, »ettäLapinmaalla on monta, jotka voivat todistaa tämän historian totuuden.»

Mutta jos niin on, että joku tahtoo nimensä mukaan, niin en tarkoi-ta, etteikö sitä saisi siihen panna, mutta sen saat parhaiten tietää, joskysyt heiltä.

Lopetan tältä erää monilla sydämellisillä terveisillä vähältä matka-ystävältä elämän tiellä,

Sten Johansson perheineen.

Huomautus. Tämä kirje saapui tämän kirjan toimittajalle maaliskuun puolivä-lissä 1976. Siitä on päiväys jäänyt epähuomiossa pois. Sen mukana seurasi saar-naaja Sten Johanssonin tarkastama käsikirjoitus, joka heti tämän jälkeen annet-tiin painettavaksi siinä muodossa, jossa hän sen lähetti kirjan toimittajalle. LK.

134

SEURAIN SUURUUDESTA

Seurakuntaopista on nykyjään monelle muodostunut sellainen ymmär-rys, että joku huomattava lukumäärä ihmisiä olisi Kristuksen seurakun-ta, jota jokaisen tulee kuulla. Hyvin usein vedotaan Juhani Raattamaanlausuntoon, että kristittyjen pitää olla seurakunnan enemmistön kanssayksimielisiä. Tämä lause pitää paikkansa vain niissä olosuhteissa, jotkavallitsivat silloin, kun Raattamaa lausui nuo sanat. Silloin oli enin osakristityistä vielä säilynyt oikeassa opissa kantaen asuvaista Pyhää Hen-keä sydämissään. Nykyisiin oloihin voimme paremmin sovittaa FransParakka vanhimman ja oppi-isä Lutheruksen lauseita, joista tahdon tä-hän otettavaksi seuraavat lainaukset.

Frans Parakka kirjoittaa syksyllä 1926 Kalle ja Mimmi Heleniuk-selle mm. seuraavaa (Vanhinten kirja II): » - - - Eriseurat ovat eri-nänsä ja keskenänsä hajonneet, tokka kunkin saarnaajan perässä, jauudestaheränneet parannetulla opillansa valtaavat alaa. Sillä monen he-ränneen sielussa on kaipaus, että pitäisi paremmin asiat olla, ja kunuudestaheränneet vähemmän haukkuvat toisia saarnaajia ja pyytävätsydämen valvomista herättää, niin se kuulostaa monelle, että tämä sevasta on se oikea. Uudestaheränneet ovat uhranneet itsensä sovinto-saarnaajiksi eriseuraisille. Mutta olemme saarnanneet Amerikassa niin-kuin Euroopassa, ettei auta sovinnot eikä sydämen valvomiset eikävanhurskaus, joka raketaan jumalisessa menossa ulkona oikeaa seura-kuntaa, vaikka olisi kuinka suuret joukot. Saavat kyllä itkeä ja huo-kaa, ei ole meillä niitä Raamatuita, jotka sen vahvistavat. No kallis onnähdä, että Jumalalla on vielä etsikon aika tällä viimeisellä ajalla, kuntaas toisaalta näyttää, että tämä maailma menee niin peräti kauheaksi,ensinnä se jumalaton meno ja sitten se väärä vanhurskaus, jolla pyy-tään täyttää koko maailma. - - - »

Vuonna 1931 kirjoittaa sama Frans Parakka J. G. Onkalle, JuhaniMustolalle ym. Amerikassa toukokuun 5. pnä mm.: » - - - On to-tuus, että siihen määrään on moni joutunut niistäkin, jotka alusta ovatoikealla tavalla matkaan lähteneet autuuden tielle. Ei isot seurat, vaik-kapa 10000 laulaisi yhteen ääneen, sillä ei seurain suuruus ole asiantotuus, mutta asian totuus seuraa niitä, jotka sen sydämillänsä kanta-vat, koottuna yhdelle Zionin vuorelle, yhteiseen kokoukseen, esikois-

135

ten seurakuntaan, jossa on priskoitusveri ja syntein anteeksi saaminen.

Lutherus lausuu saarnassaan 21. sunnuntaina kolminaisuuden päi-västä Kirkkopostillassa:

- - - Tästä on Jumala asettanut meille ihanan kuvan puussa, jo-ka keväillä alkaa kukkimaan; silloin puhkee puu täyteen kukkaan, niinettä se on aivan valkoisena; kuin sitte sadet lankee sen päälle, hävittääse paljo kukkia, ja yökylmänen turmelee niitä vielä enemmän. Kuinsitte hedelmä rupee terästymään, ja tuuli puhaltaa siihen, silloin putoi-levat ne nuoret hedelmät niin tiheään, kuin jos lunta tuiskuais. Kuinsitte hedelmä tuleuntuu ja ehtii täysi-aikaiseksi, tulee niihin matoja jaturiloita, jotka niin rikki järsivät, raiskaavat ja turmelevat hedelmän,että tuskin kahdeskymmenes, jopa tuskin sadanneskaan osa tulee kel-vollisia. Samoin käypi Evankeliuminki: Sen alkaessa tahtoo kyllä jo-kainen olla kristitty, se näkyy hyvältä, ja kelpaa kaikille ihmisille; mut-ta kuin kiusauksen tuuli eli sade tulee, lankeevat he pois joukottain.Sitte tulee eriseuroja ja lahkokuntia, jotka niinkuin madot ja turilaatraiskaavat ja lokaavat Evankeliumin hedelmät, ja tulee niin monta vää-rää oppia, että harvat heistä pysyy Evankeliumissa.

Emme sentähden saa suruttomina olla, vaikka olemmekin uskossa al-kaneet, elkäämme röykkeilkö, vaan pysykäämme aina pelvossa. Meolemme Jumalan armosta rikkaat Jumalan sanassa, ja nostetut syvästäja paksusta pimeydestä; mutta me unhotamme kans sanan, loiskummeja kyllästymme pian, paitsi sitä, että olemme muutoinkin heikot. Kuinperkele kerran pääsee murtaumaan sisälle väärällä opilla, ja löytäämeidät joutilaina, ja huoneen puhtaana ja lakaistuna, niin ottaa hänkanssansa seitsemän perkelettä, itsiänsä pahempata, ja viimeisemmetulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Ja jospa niinkin kävis, elkääm-me kuitenkaan epäilkö, vaan neuvokaamme toinen toistamme, että op-pisimme pitäymään Jumalahan, rukoilkaamme häntä ja näin puhu-kaamme: »Laupias Jumala! Sinä olet antanut minun kristityksi tulla,auta minua vielä pysyväisenä olemaan ja päivä päivältä uskossa kas-vamaan. Vaikka vielä koko maailma luopuis asiasta, ja jokahinen lyöt-täyisis eriseuraiseksi, ja perkele särkis kaikki astiat, en tahdo minä kui-tenkaan sitä katsoa; vaan jumalallisella avulias pysyä Evankeliumissa!»Kukin vain ajatelkoon, juurikuin olis hän yksin maailmassa; niinkuin

136

kuolemassa viimeiseltä täytyykin tapahtua. Silloin ei yksikään joudahuolia toisista ihmisistä, vaan itsekunkin täytyy itse puolestansa seistä.

Minäkin olen joissakin tilaisuuksissa joutunut lausumaan saarnaaja-veljilleni eriseurain muodostuessa, että en luovu tästä opista, vaikkayksin jäisin. William Eriksson vainajakin moitti minua tästä lauseestaluullen minun kerskanneen omasta voimastani. Olen kuitenkin tarkoit-tanut juuri kuten Lutheruskin tässä sanoo, että Jumalan armon avullatahdon loppuun asti sitä oppia seurata ja tunnustaa, josta hengen jaelämän olen saanut. Tämä olkoon kaikkien totisten sydänten yhteinenpuheenparsi sen viimeisen lyhyen vaelluksen aikana, mikä vielä jäljelläon. Jumala, rakas Isä omat heikot palvelijansa vahvistakoon loppuunasti vahvana pysymään, amen.

Levi Älvgrenkesäkuussa 1978

137

LÄHTEET/SELITYKSET

1. Vanhinten Kirja II, Tampere 1966, ss. 18—39.2. Lutherin Epistolapostilla noin vuodelta 1847.3. Vanhinten Kirja II, Tampere 1966, s. 565.4. Tositietoja Laestadiolaisesta Herätysliikkeestä Ruotsissa ja Suomes-

sa. Vastalauseita teokseen »Laestadiolaisuuden historia», Lahti1931 s. 20.

5. Sama kuin yllä.6. J. P. Stöckelin kuolemanmuisto, kirjoittanut William Eriksson

1958.7. J. H. Olssonin kuolemanmuisto, kirjoittanut August Isaksson 1959.8. August Isakssonin kuolemanmuisto, kirjoittanut Sten Johansson

1965.9. Kertoi Levi Älvgren, Svappavaara, Ruotsi.

10. William Erikssonin kuolemanmuisto, kirjoittanut Gunnar Jönsson1967.

11. Kertoi Albert Jänkäpää, Markitta, Ruotsi.12. Kertoi Melvin Niska, Montrose, Minnesota, USA.13. August Isakssonin kirje Gunnar Jönssonille, kirjoitettu Vittangissa

23. tammikuuta 1965.14. Kertoi Hilma Stöckel, Svappavaara, Ruotsi.15. Muuan kirjoitus, jonka August Isaksson on kirjoittanut Vittangissa

12. toukokuuta 1965.16. Levi Älvgrenin lausunto.17. Kertoi Sten Johansson, Kiiruna, Ruotsi.18. J. H. Merle D'Aubigne: 16. vuosisadan uskonpuhdistuksen histo-

ria, I osa, Jyväskylä 1883.19. Levi Älvgrenin muistiinpanot.20. Levi Älvgrenin vuokralainen, joka myi näitä postilloita Yrttivaa-

ran seudulla, kertoi tämän kylän kristittyjen sanoneen, että saar-naajat olivat kieltäneet heitä ostamasta sitä postillaa.

21. VLKY:n julkaisukokoelma. Tampere 1972 s. 202.22. Ajalla 2/12 1964—6/1 1965.23. Kertoi Johan Pietiläinen Jellivaarassa William Persäterin luona

1976.

138

24. Kertoi Sivert Hendrickson, Burnswille, Minnesota, USA.25. A. Fabricius, Kuvallinen kirkkohistoria kansalle, Rauma 1901 ss.

371—372.26. K. Luoman kirje Levi Älvgrenille Aura, Uitto 28/5 1968.27. Tositietoja Laestadiolaisesta herätysliikkeestä (ks. kohta 4) s. 36.28. Kertoi Thoralf Jensen, Kjöllefjord, Norja.29. Erkki-Antin kirje Lannavaaraan, julkaistu Haaparannan lehdessä

20/8 1962.30. Tämä tapahtui Svappavaarassa 1975, kun kristityt menivät ehtool-

liselle.31. Tämä tapahtui Tukholmassa Adventtisunnuntaina 1972, Vand-

ringskyrkan, Skärholmen.32. August Isakssonin kirje Joel Ahoselle, Nilivaara 9/1 1953. VL-

KY:n julkaisu V.33. Amerikan Laestadiolaisuuden eli Apostolis-Luterilaisuuden histo-

ria, National Publishing Company, Ironwood, Mich. USA, 1947.34. Laestadiuksen ruotsinkielinen Kyrkopostilla, Uppsala 1963 s. 199:

»Luther oli yksi enkeli, joka huusi auringon koitosta. Mutta ei oletietoa kuka nyt huutaa niille neljälle enkelille, joille on annettumaata, merta ja puita vahingoittaa.»

139