12
Pirkkala – Härmälä – Hatanpää 45. vsk, nro 20 Keskiviikko 17. toukokuuta 2006 Liikenteessä hurjasteltiin ja hölmöiltiin Porvoolaista mieshenkilöä epäillään törkeästä rattijuo- pumuksesta. Mies puhalsi viime keskiviikkoiltana Nais- tenmatkantiellä alkometriin 1,58 promillen lukemat. Samaisena päivänä polii- sin tutka pysäytti syvännie- meläisen mieshenkilön me- nopelin Lentoasemantiellä viiden aikaan iltapäivällä. Kuudenkympin alueella 114 kilometrin tuntivauhdilla hu- ristellutta miestä syytetään liikenneturvallisuuden vaa- rantamisesta. Turrissa ajettiin jurrissa Varhain torstaiaamuna po- liisi pysäytti tamperelaisen naisen auton Turrissa. Naista epäillään rattijuopumuksesta. Kyseessä on poliisin mukaan jokin muu huumaava aine kuin alkoholi. Varas vei Ladan Sunnuntai-illan 7.5. ja tiistai- illan 9.5 välisenä aikana voro vei Niemenmaalta Kattilais- tentie 24 pihasta Lada Sama- ra merkkisen henkilöauton. Auto oli rekisterikilveetön. Moottoripyörää runnottiin Niemenmaantiellä tehtiin viikko sitten keskiviikon ja torstain välisenä yönä ilkival- taa, kun pihalla olleen moot- toripyörän sivukate oli rikot- tu. Moottoripyörään oli luul- tavasti lyöty jollakin esineel- lä. Maalattuun muoviin jäi lyöntijälki ja murtuma. Nokia Tampere Pirkkala Nokia Tampere Pirkkala Nokia Tampere Pirkkala Nokia Tampere Pirkkala Sää Nimipäivät Auringon nousut ja laskut Pirkkalan 3 vrk:n sää? Näppäile tekstiviesti SÄÄ 3 PIRKKALA ja lähetä se numeroon 16161 © Maanmittauslaitos, lupa nro 30/MMY/02 (0,84 e) Eero, Erkki, Eerika Emma, Emilia, Emmi, Milla Lilja, Karoliina, Lilli Kosti, Konsta, Konstantin Hemminki, Hemmo Lyydia, Lyyli Tuukka, Touko 18.5. 18.5. klo 4:32/22:14 19.5. 19.5. klo 4:29/22:17 20.5. 20.5. klo 4:27/22:20 21.5. 21.5. klo 4:24/22:22 22.5. 22.5. klo 4:22/22:24 23.5. 23.5. klo 4:20/22:27 24.5. 24.5. klo 4:17/22:29 Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai +7 +7 +12 +12 +12 +12 +14 +14 www.pirkkalainen.com Heli Järvenpää Pirkkalan kunnalla on tarjota asukkailleen kolmenlaisia vene- paikkoja: kelluvia paikkoja, rantapaikkoja sekä luonnonran- tapaikkoja. Isommille veneille on Pirkkalassa vapaana vielä joitakin poijupaikkoja. Soutuve- neen saa luonnonrantapaikalle. – Kelluva paikka tarkoittaa joko aisapaikkaa tai poijupaik- kaa, joka löytyy laiturin varrel- ta. Näitä paikkoja on Loukon- lahdessa ja Turrissa, kanslisti Nella Ahola selventää. Turrissa kaikki 42 kelluvaa paikkaa ovat kuitenkin jo käy- tössä ja jono alueelle on pitkä. – Loukonlahdessa kaikki ai- sapaikat ovat käytössä, mutta vapaita poijupaikkoja sieltä vie- lä löytyy. Myös Reipissä on muutama käyttämätön poiju- paikka, Nella kertoo. Veneiden omistajia helpottaa kuitenkin tieto, että jonot vene- paikoille elävät kaiken aikaa. – Vaikka vapaata paikkaa ei juuri tällä hetkellä olisikaan tar- jolla, niin kannattaa jäädä jo- noon. Kaikille tarvitseville yri- tetään kelluva paikka löytää, Nella lupaa. Luonnonrantapaikka valitaan itse – Turrissa paikat vaihtuvat kuitenkin hitaasti. Sinne saattaa joutua jonottelemaan kolmekin vuotta. Loukonlahdessa jono on sen sijaan lähtenyt vetämään ja pakoille on enää muutaman henkilön jono, Nella toteaa. Turrista, Loukonlahdesta ja Pereeltä löytyvät rantapaikat ovat myös täynnä, mutta jonot paikoille eivät ole mahdottoman pitkiä. – Pereelle rakennettiin juuri kuusi uutta rantapaikkaa. Kunta pitää rantapaikoista huolta ja niille menee kunnollinen tie, Nella kertoo. Rantapaikka eroaa luonnon- varaisesta paikasta myös siinä, että rannalla on tolppa, johon veneen saa kiinni. Soutuveneen omistajan ei kuitenkaan tarvitse ilman paik- kaa jäädä. Luonnonrantapaikko- ja löytyy Pirkkalasta 13 eri alu- eelta. Venepaikkaa tarvitsevan kannattaa aloittaa oman paikan metsästys vierailemalla Pirkka- lan yhteispalvelupisteessä. – Meillä on täällä jokaisesta luonnonranta-alueesta oma kart- ta. Asiakas käy itse valitsemas- sa mieleisensä venepaikan kar- tan osoittamalta alueelta, palve- lusihteeri Soili Vihtakari ker- too. Kaikilta luonnonranta-alueil- takaan ei enää tilaa löydy. – Luonnonrantapaikkoja on aina riittänyt kaikille hakijoille. Jos ei nyt aivan siltä rannalta jolta ensisijaisesti haluaisi, niin kohtuumatkan päästä yleensä kuitenkin, Vihtakari toteaa. Luonnonrantapaikkoja ja ran- tapaikkoja voi veneen omistaja itse rakennella mieleisekseen. Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa Poijuihin ja rannoille mahtuu vielä kuntalaisten veneitä Loukonlahtelaisen Elias Rosenqvistin vene on viihtynyt Turrin rannassa jo viisi vuotta. Talviteloilta vene saatiin rantaan viime lauantai- na. – Turri on hyvä paikka pitää venettä, koska täällä on vartiointi. Saa laitteet olla rauhassa, Elias toteaa. Venepaikkoja on Pirkkalassa Eliaksen mielestä tarjolla liian vähän. Heli Järvenpää Pirkkalan taidekouluun otetaan taas tänä keväänä uusi vuosi- luokka nelivuotiseen koulutus- ohjelmaan. Haku päättyy 31.5.. – Taidekouluun voivat pyr- kiä henkilöt, jotka hakevat joh- donmukaisesti etenevää piirus- tuksen ja maalauksen opetusta. Taidekoulu palvelee ammatilli- sia täydennyskoulutustarpeita ja syvällistä harrastajien koulutus- ta. Koulusta saa myös hyvän pohjan ammatilliselle jatko- opiskelulle, taidekoulun opetta- ja Mikael Härkänen kertoo. Pirkkalan taidekoulu perustet- tiin 1979 Pirkkalan taideyhdis- tyksen toimesta. – Opiskelijoita on perinteisesti valittu niin Pirk- kalasta kuin ympäristökunnista- kin. Tällä hetkellä pirkkalalais- ten opiskelijoiden osuus on n. 20 prosenttia, Härkänen toteaa. Lisätietoja koulutusohjelmas- ta sekä hakulomakkeita saa in- ternetistä ja kansalaisopiston toimistosta. Ensi lauantaina pidetään tai- dekoulun perinteiset kevätjuhlat ja lopputyönäyttelyn avajaiset. Näyttely on avoinna kunnanta- lon Alasalissa 21.5.-8.6. Taidekoululla haku päällä ja näyttely alkamassa

Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

  • Upload
    others

  • View
    1

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

Pirkkala – Härmälä – Hatanpää 45. vsk, nro 20Keskiviikko 17. toukokuuta 2006

Liikenteessähurjasteltiin jahölmöiltiinPorvoolaista mieshenkilöäepäillään törkeästä rattijuo-pumuksesta. Mies puhalsiviime keskiviikkoiltana Nais-tenmatkantiellä alkometriin1,58 promillen lukemat.

Samaisena päivänä polii-sin tutka pysäytti syvännie-meläisen mieshenkilön me-nopelin Lentoasemantielläviiden aikaan iltapäivällä.Kuudenkympin alueella 114kilometrin tuntivauhdilla hu-ristellutta miestä syytetäänliikenneturvallisuuden vaa-rantamisesta.

Turrissa ajettiinjurrissa

Varhain torstaiaamuna po-liisi pysäytti tamperelaisennaisen auton Turrissa. Naistaepäillään rattijuopumuksesta.Kyseessä on poliisin mukaanjokin muu huumaava ainekuin alkoholi.

Varas vei LadanSunnuntai-illan 7.5. ja tiistai-illan 9.5 välisenä aikana vorovei Niemenmaalta Kattilais-tentie 24 pihasta Lada Sama-ra merkkisen henkilöauton.Auto oli rekisterikilveetön.

MoottoripyöräärunnottiinNiemenmaantiellä tehtiinviikko sitten keskiviikon jatorstain välisenä yönä ilkival-taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun muoviin jäilyöntijälki ja murtuma.

Nokia Tampere

Pirkkala

Nokia Tampere

Pirkkala

Nokia Tampere

Pirkkala

Nokia Tampere

Pirkkala

Sää Nimipäivät Auringonnousut ja laskut

Pirkkalan 3 vrk:n sää? Näppäile tekstiviesti SÄÄ 3 PIRKKALA ja lähetä se numeroon 16161

© Maanmittauslaitos, lupa nro 30/MMY/02

(0,84 e)

Eero, Erkki, EerikaEmma, Emilia, Emmi, MillaLilja, Karoliina, LilliKosti, Konsta, KonstantinHemminki, HemmoLyydia, LyyliTuukka, Touko

18.5. 18.5. klo 4:32/22:1419.5. 19.5. klo 4:29/22:1720.5. 20.5. klo 4:27/22:2021.5. 21.5. klo 4:24/22:2222.5. 22.5. klo 4:22/22:2423.5. 23.5. klo 4:20/22:2724.5. 24.5. klo 4:17/22:29

Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

+7

+7

+12

+12

+12

+12

+14

+14

www.pirkkalainen.com

Heli Järvenpää

Pirkkalan kunnalla on tarjotaasukkailleen kolmenlaisia vene-paikkoja: kelluvia paikkoja,rantapaikkoja sekä luonnonran-tapaikkoja. Isommille veneilleon Pirkkalassa vapaana vieläjoitakin poijupaikkoja. Soutuve-neen saa luonnonrantapaikalle.

– Kelluva paikka tarkoittaajoko aisapaikkaa tai poijupaik-kaa, joka löytyy laiturin varrel-ta. Näitä paikkoja on Loukon-lahdessa ja Turrissa, kanslistiNella Ahola selventää.

Turrissa kaikki 42 kelluvaapaikkaa ovat kuitenkin jo käy-tössä ja jono alueelle on pitkä.

– Loukonlahdessa kaikki ai-sapaikat ovat käytössä, muttavapaita poijupaikkoja sieltä vie-lä löytyy. Myös Reipissä onmuutama käyttämätön poiju-paikka, Nella kertoo.

Veneiden omistajia helpottaakuitenkin tieto, että jonot vene-paikoille elävät kaiken aikaa.

– Vaikka vapaata paikkaa eijuuri tällä hetkellä olisikaan tar-jolla, niin kannattaa jäädä jo-noon. Kaikille tarvitseville yri-tetään kelluva paikka löytää,Nella lupaa.

Luonnonrantapaikkavalitaan itse

– Turrissa paikat vaihtuvatkuitenkin hitaasti. Sinne saattaajoutua jonottelemaan kolmekinvuotta. Loukonlahdessa jono onsen sijaan lähtenyt vetämään japakoille on enää muutamanhenkilön jono, Nella toteaa.

Turrista, Loukonlahdesta jaPereeltä löytyvät rantapaikatovat myös täynnä, mutta jonotpaikoille eivät ole mahdottomanpitkiä.

– Pereelle rakennettiin juurikuusi uutta rantapaikkaa. Kuntapitää rantapaikoista huolta janiille menee kunnollinen tie,Nella kertoo.

Rantapaikka eroaa luonnon-varaisesta paikasta myös siinä,että rannalla on tolppa, johonveneen saa kiinni.

Soutuveneen omistajan eikuitenkaan tarvitse ilman paik-kaa jäädä. Luonnonrantapaikko-ja löytyy Pirkkalasta 13 eri alu-eelta. Venepaikkaa tarvitsevankannattaa aloittaa oman paikan

metsästys vierailemalla Pirkka-lan yhteispalvelupisteessä.

– Meillä on täällä jokaisestaluonnonranta-alueesta oma kart-ta. Asiakas käy itse valitsemas-sa mieleisensä venepaikan kar-tan osoittamalta alueelta, palve-lusihteeri Soili Vihtakari ker-too.

Kaikilta luonnonranta-alueil-

takaan ei enää tilaa löydy. – Luonnonrantapaikkoja on

aina riittänyt kaikille hakijoille.Jos ei nyt aivan siltä rannaltajolta ensisijaisesti haluaisi, niinkohtuumatkan päästä yleensäkuitenkin, Vihtakari toteaa.

Luonnonrantapaikkoja ja ran-tapaikkoja voi veneen omistajaitse rakennella mieleisekseen.

Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa Poijuihin ja rannoille mahtuu vielä kuntalaisten veneitä

Loukonlahtelaisen Elias Rosenqvistin vene on viihtynyt Turrin rannassa jo viisi vuotta. Talviteloilta vene saatiin rantaan viime lauantai-na. – Turri on hyvä paikka pitää venettä, koska täällä on vartiointi. Saa laitteet olla rauhassa, Elias toteaa. Venepaikkoja on PirkkalassaEliaksen mielestä tarjolla liian vähän.

Heli Järvenpää

Pirkkalan taidekouluun otetaantaas tänä keväänä uusi vuosi-luokka nelivuotiseen koulutus-ohjelmaan. Haku päättyy 31.5..

– Taidekouluun voivat pyr-kiä henkilöt, jotka hakevat joh-donmukaisesti etenevää piirus-tuksen ja maalauksen opetusta.Taidekoulu palvelee ammatilli-sia täydennyskoulutustarpeita jasyvällistä harrastajien koulutus-ta. Koulusta saa myös hyvän

pohjan ammatilliselle jatko-opiskelulle, taidekoulun opetta-ja Mikael Härkänen kertoo.

Pirkkalan taidekoulu perustet-tiin 1979 Pirkkalan taideyhdis-tyksen toimesta. – Opiskelijoitaon perinteisesti valittu niin Pirk-kalasta kuin ympäristökunnista-

kin. Tällä hetkellä pirkkalalais-ten opiskelijoiden osuus on n.20 prosenttia, Härkänen toteaa.

Lisätietoja koulutusohjelmas-ta sekä hakulomakkeita saa in-ternetistä ja kansalaisopistontoimistosta.

Ensi lauantaina pidetään tai-

dekoulun perinteiset kevätjuhlatja lopputyönäyttelyn avajaiset.Näyttely on avoinna kunnanta-lon Alasalissa 21.5.-8.6.

Taidekoululla haku päällä ja näyttely alkamassa

Page 2: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

Pienet kädet menevät ristiinväärin, peukalohangassa on nel-jä vastakkaisen käden sormea,mutta se ei vaikuta tilanteenhartauteen. Hartautta eivät vä-hennä suusta putoilevat sanat-kaan: ” Kakas Keetus, tiunaameitä..” Äiti ja isä katsovat jäl-kikasvuaan lähes kyyneliin lii-kuttuneina: meidän pieni osaarukoilla!

● ● ●

”Hyvää yötä äiti, sä voit men-nä jo.” lapsi sanoo. ”Mutta en-täs iltarukous?” äiti yrittää. ”Mähaluan rukoilla yksin.” ”Hyvääyötä kulta.” äiti lähtee huonees-ta ja huokaisee mielessään.Noin iso lapsi jo, vastahan sei-soin pinnasängyn vieressä iltai-sin, silittelin pientä päätä ja ru-koilin: ”Siunaa pientä lastani.”Äiti laittaa oven kiinni, silittelee

ja siunaa sydämessään.

● ● ●

Ensimmäinen yö omassa ko-dissa, kodissa, jossa ei asu äitija isä ja lapsia. Kodissa, jokakuuluu vain opiskelijalle. Koti-väki on ollut muuttoapuna jalähtenyt jo pois. Äiti rutisti mel-ko kovaa ja nauru tuntui liiankovaääniseltä. Punaiset silmät,joita selitettiin siitepölyaller-gialla. Itkettää ja on ikävä, tämätuntuu yhtä aikaa oikealta javäärältä. Ensimmäinen itsenäi-sen aikuisen yö maistuu ma-kealta ja kitkerältä. Pitää pääs-tää irti. Vanhempien ja lastenpitää päästää irti toisistaan jaluottaa, että rukoukset kantavatelämää lapsuudenkodissa ja uu-dessa omassa kodissa.

● ● ●

Vanhus katsoo aikuistuneenlapsenlapsensa poistuvaa sel-kää. Kuinka paljon rakkautta jarukousta, siunauksia hän on tä-män elämän aikana yrittänyt hä-neen tuhlata. Äskeisen keskus-telun perusteella vaikuttaa siltä,että kaikki on mennyt hukkaan.Minä en voi, mutta Jumala voi,hän huokaa mielessään, ristiikätensä ja rukoilee, että Jumalamuistaisi tuhlaajapoikiaan ja–tyttäriään.

● ● ●

Rukous on sydämen puhettaJumalan kanssa. Näin opetetaanrippikoulussa. Rukous on myösJumalan puhetta sydämen kans-sa. Rukouksessa ihminen vie it-sensä ja asiansa Jumalan eteenja Jumala ottaa hänet vastaan.

Jokaisella on oikeus lähestyäJumalaa yksin ja yhdessä mui-den kanssa. Mikään inhimilli-nen ei ole Jumalalle vierasta,yksikään rukouksemme ei jou-du hukkaan. Jos olemme liianväsyneitä tai muuten kyvyttö-miä rukoilemaan, saamme uk-ko-Paavon tavoin uskoa, ettäHän kuulee kaipuummekin.

● Sana

Kirkossa

Perkiöntie 40:Su 21.5. klo 10 jumalanpal-

velus ja talvirippikoulun kon-firmaatio, toimittavat ArtoKöykkä, Tuulia Ikonen ja Lii-sa Aaltola.

Su 21.5.klo 10 Pyhäkoulukirkolla. Muut pyhäkoulut ei-vät kokoonnu enää tänä kevää-nä. Tervetuloa kevätkirkkoonja juhlaan helatorstaina 25.5.klo 10. perhekirkossa vieraanaPikku Kakkosen Ransu ja An-na. Kirkkokahvien ja mehunjälkeen musiikkipitoinen oh-jelmatuokio, jonka toteuttavatRansu, Juha ja Anna.

Ke 24.5. Kirkon keskiviik-ko, klo 11.30 hartaus, klo11.40 ruokailu (2e/1e), klo12.20 lauluhetkessä helators-tain ja helluntain virret.

Vanhassa kirkossa

Anian rantatie 226:Su 21.5. klo 12 Kaatuneiden

muistopäivän jumalanpalvelus,toimittavat Juhani Husa jaPirkko Leponiemi-Pirhonen.Ei ehtoollista, seppelten lasku,Pirkkalan kunta ja seurakunta.Linja-autokuljetus: Klo 11.20Toivio (Ruotutien ja Karjalan-tien risteys), Pereentie, Jaa-kontie, klo 11.25 Loukonlahti( ent. kauppa), klo 11.35 Suup-pa (kirjasto), RatsutilantietäKyöstille, Turri ja vanha kirk-ko. Paluukuljetus tilaisuudenjälkeen.

Su 21.5. klo 18 iltakirkko jakylvön siunaaminen, mukanaJuhani Husa ja Pirkko Lepo-niemi-Pirhonen. Kahvitarjoilu.

Kirkkoveräjänsrk-talolla

Kirkkoveräjäntie 2:Pe 19.5. klo 18 (huom muut-

tunut aika!) perjantaipiiri.

Pihlajaniemessä

Pappilantie 100:Ti 23.5. miesten sauna, aloi-

tetaan klo 17 puutalkoilla. Tal-koisiin voi tuoda moottorisa-han tai kirveen mukanaan.Osallistumaan toivotaan run-sasta joukkoa niistä henkilöis-tä, jotka käyvät saunassa vuo-den aikana.

Lähetysmyymälä-kahvila Sirpakassa

Suupantie 10:Ma 22.5. klo 14 päiväkahvit

ja keskustelua eläkeläisille.Ma 22.5. klo 18.30 ”Ru-

kouksen siivillä”-rukouspiiri.Piiri jää kesälomalle ja jatkaasyksyllä.

Ma 29.5. (huom.päivä!) klo14-15 tänä keväänä viimeisenkerran kirkkoherra Juhani Hu-sa nurkkapöydässään tavatta-vissa sinua varten keskustele-maan kanssasi.

Muuta toimintaa:

La 20.5 Yksinhuoltajien jalasten (ei ikärajaa) retki Heinä-kallioon.

Saunotaan, uidaan, paiste-taan lätyt ja makkarat. LähtöSuupalta, kirjaston edestä klo9,

paluu n. 20. Ilm. Jukka Pel-tola p. 050-380 7962 tai SirkkaNylund 050-434 8320

Ti 23.5. Kyöstinkodon ker-holaisille kunnan ja srk:n jär-jestämä retki

Nokialle Hempankaareenvohveli-kahveille. Lähtö park-kipaikalta 13.50.

Omaishoitajille: Ti 30.5.Sairasta tai vammaista lastaan

hoitavien yhteinen ilta Kirkko-veräjän srk.kodilla, klo 16.30kavitarjoilu,perheneuvoja Ju-hani Virtala alusta perheen ar-keen liittyvistä kysymyksistä.Lastenhoito.

To 8.6. Puolisoaan tai van-hempaansa hoitavien retkiTampereelle. Lähtö 9.15 kir-jaston edestä, kyytiin otetaanmatkan varren pysäkeiltä.

Molempiin tilaisuuksiin ilm.Sirkka Nylundille p. 342 7324tai 050-4348320.

Ti 6.6. Retki Turkuun, tutus-tumme Pyhän Henrikin eku-meeniseen taidekappeliin Hir-vensalossa, ruokailu Merikari-nassa, tutustuminen tuomio-kirkkoon ja nostalgiamuseoonMarttilassa. Lähtö Pirkkalastaklo 9.00 ja paluu n.klo 18.00.Retken hinta n. 25e. Muutamapaikka vapaana. Ilmoittautu-miset 30.5. mennessä seura-kuntatoimistoon p. 342 7300.

”Kuunnellaan taivasta…”–päivämatka lähetysjuhlilleJyväskylään la 10.6. LähtöSuupalta, kirjaston pysäkiltäklo 6.45. Tilaisuudet jäähallis-sa. Ohjelmassa mm. Köyhä-lammen kutsut: Musiikkia, Si-nikellot, Uinjilisti-kuoro jaMama Africa & Ndongo,Teatteri Kumbe ym. Ikkunoitaterveyteen: Musiikkia eri puo-lilta maailmaa, Juha ja ElinaLind Nepalista, Kerttu NygrenEtiopiasta ym. Tavallisen tal-laajan iltagaala: Kirjailija AinoSuhola, Väinö ja Pekka Simo-joki, Amani-kuoro, MariaLaakso & Houseband, piispaNicholas Tai ja Kirsti Kirja-vainen. Lasten ohjelmassamm. Pistaasipähkinöiden ar-voitus- musikaali sekä erilai-sia kanavia, kokemista ja teke-mistä.

Nuorille omaa ohjelmaa tee-malla juhlaa, siestaa ja yhteyt-

tä sekä jalkapalloa. Paluu ilta-gaalan jälkeen, Pirkkalassa n.21.30. Aikusten ja nuortenmatka 25e, ei sisällä ruokailu-ja, ruokalippuja voi ostaa pai-kan päältä. Lapset 20 e, sis.kaksi ruokailua.

Ilmoittautumiset 7.6 men-nessä seurakunnan toimistoonp. 342 7300. Tarkemmat tiedotlähetyssihteeri Sirpa Hämäläi-seltä p. 050-3807967.

Perheuutiset:

Kuollut: Aili Kyllikki Sura-mo 96v, Yrjö Viljami Luoma-haara 83v, Hellä Orvokki Mä-enpää 75v, Harri Juhani Hoik-kala 54v ja Petri Juhani Här-könen 45v.

Avioliittoon kuulutettu:Martti Johannes Raittila jaAnita Margaretha Palander.Janne Mikael Kukkonen jaAnna Reetta Tuomisto. JyrkiJuhani Selinummi ja AnneMaarit Pallari.

Kastettu: Henni Tilda Vil-helmiina Hede, Tatu OliverHirvelä, Essi Annika Jukkara,Senla Marielle Kansanaho, Ee-vert Matti Pietari Maunuksela,Ada Emma Adele Nysten,Marcus Kristian Seiko ja IikkaEljas Ensio Viitavaara.

● ● Nro 20 17.5. 20062

Onko merkkipäivä?Pirkkalaisessa on kolme ilmais-

ta lukijoiden juhlapäivistä kerto-vaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkai-set sekä Merkkipäiviä. Tiedotpalstoille viimeistään maanantai-na kello 12 os. Pirkkalainen, Pl23, 33961 Pirkkala. Puhelin31431900.

Sähköposti: [email protected]

Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedot-tamista ja onnitteluja varten. Kut-sut kellonaikoineen, kiitokset yms.ovat erillisten maksullisten ilmoi-tusten aineistoja. Käyttäkää pals-toja hyväksenne ja kertokaa iloisis-ta tapahtumista vaivattomasti tu-tuille!

Pirkkalainen

● Pereen päiväkodin ahkeraopiskelijaLassi Ale-x a n d e rAhva saitäyteen 2vuotta äi-tienpäivä-nä. Juhlankunniaksi pellavapään tukkaajeltiin aikuisemmaksi! OnneaPereentielle toivottavat myösmummu ja vaari● Paljon onnea Erkki Hällström70 v. T: Jukka, Päivi, Roni, Kiiaja Aada

● OnneaJoni kol-kyt vee!T: Kai-kenka r -vaiset ys-täväsi.

● Seurakunnassa tapahtuu:

Tervetuloa mukaanseurakuntasi toimintaan!

Seurakuntatoimisto jataloustoimisto (Suupantie10) avoinna ma-pe klo 9-13,lisäksi ma klo 15-17,puh. 342 7300. Kotisivut:www.pirkkala.seurakunta.net

Tuulia Ikonen

Rukouksia matkan varrelta

● Merkkipäiviä

Pieniäkinuutisia

Pirkkalan seurakunta

Page 3: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

Nro 20 17.5. 2006 3● ●Pirkkalainen

Antti Jokinen

– Hienon paikan ovat saaneettästä tehtyä, myönteli keskiviik-kona Pirkkalan jäähallin MM-kisastudiossa vieraillut Raimo"Raipe Helminen.

Mies kävi maanantaina kom-mentoimassa Suomi-Kanada -peliä hallin harvalukuisalle ylei-sölle. Viime perjantaina väkeäoli mukava määrä.

Suomen jatkopelien aikatauluoli Pirkkalaisen painoon men-nessä vielä auki. Tänään taihuomenna kuitenkin ehtii jän-näämään kotijoukkuetta Välkky-

Areenalle. Jos Suomi on vielämitalipeleissä, on tunnelma taat-tu loppuviikoksi.

Otteluita voi seurata kaukalos-ta todella aidossa ja viihtyisässäympäristössä - oluttuopin tai sii-derin kera.

– Äänentoisto, suuri screeni javalot ovat huippuluokkaa, kehuiTimo Konttinen järjestäjä Mes-sukeidas Oy:n puolesta.

Studio on auki joka päivä jakun peliä ei tule, on ohjelmassamusaviihdettä. Ikäraja on tarjoi-lun takia 18 vuotta.

– Missä voi tämän paremmis-ta laitteista laulaa karaokea. Tä-mä on konserttitasoa, Konttinenmainosti ja toimittajan korva

– Suomen vahvuus on liikkuva, tasainen joukkue, totesi Raimo Helminen Pirkkalan jäähallin kisastudiossa Suomi-Kanada -pelin alla.Kaikki loppupelit mies arvioi jälleen Riikasta Ylen kisastudiosta. Raipen jutut voi käydä katselemassa Pirkkalan jäähallin jättiscreeniltä.

Pirkkalan jäähallin kisastudiossaon mahtavat rensselitRaipe selosti Kanada-peliä, loppupeleihin Välkky-Areenalle ehtii vielä

kertoi samaa.Ja jos Suomi pärjää, voi sa-

mantien vetää kunniakierroksen

kaukalon ympäri!

Page 4: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

● ● Nro 20 17.5. 20064 Pirkkalainen

Pirkkalan kunnan luontopolku on osittain jäänytLinnakorven risteysalueen alle. Lisäksi jotkut ras-tit ovat menettäneet merkityksensä metsänhak-kuiden vuoksi.

Pirkkalan luontopolku on Pirkkalan kunnan jaPirkkalan ympäristöyhdistyksen yhteistyössävuonna 1995 rakentama. Se on palvellut koulujaympäristötiedon, biologian ja liikunnan opetuk-sessa. Lisäksi se on ollut helppo ja turvallinen ta-pa tutustua lähimetsiin ja luontoon. Ympäristöyh-distys on ylläpitänyt polkua vuosittaisilla talkoil-la.

Luontopolku on tärkeä osa Pirkkalan kunnanimagoa ja antaa lisäarvoa Pirkkalalle asuinpaik-kana. Kasvava kunta tarvitsee myös tällaisen hel-posti lähestyttävän luontoon suuntautuvan liikun-ta- ja retkeilypolun. Uudet asukkaat voivat tyyty-väisenä todeta, että “täällähän on luontopolku-kin”!

Pirkkalan ympäristöyhdistys on ottanut jo vii-me syksynä yhteyttä kouluihin tiedustellen mieli-piteitä ja ehdotuksia polun suunnasta, pituudestaja luontokohteista sen varrelle. Kouluilta tuli vas-taukset aikanaan ja kuntaan on saatu neuvottelu-yhteys asian tiimoilta. Pallo on nyt ympäristöyh-

distyksellä. Kunta toivoo ehdotuksia luontopolunuudelle linjaukselle. Tavoitteena on koulujen toi-veiden täyttäminen ja entisenlaisen elämyksiä an-tavan luontopolun saaminen lähelle Pirkkalan ti-heintä asutusta.

Luontopolusta laaditaan entisenlainen opaskir-janen rastiteksteineen. Siihen tulee myös karttaluontopolusta ja siihen liittyvistä yhteyksistä erisuunnilta. Opas on ollut jaossa kunnan yhteispal-velupisteessä.

Joiltakin osin saattaa PYY olla myöhässä pol-kua linjatessa, sillä Kurikassa on kaunis myös tal-visin haikkalaisten ja kurikkalaisten ahkerassakäytössä oleva polku jäämässä kaavoituksen jal-koihin. Polku kulkee aivan uuden kaava-alueenpohjoisrajaa pitkin tullen näin vain viiden metrinetäisyydelle joitakin rakennuksia. Kunnan toivoi-si kaavoittaessaan enemmän kunnioittavan näitäihmisen luontaisia kulkuväyliä.

● ● ●

Pirkkalan kunnassa on mahtavat retkeilypolut,joita vähän hyödynnetään. Osittain tämä johtuupuutteellisista kartoista ja huonoista opasteista.

Lempäälän puolella metsiä on osattu hyödyntääparemmin ja opasteetkin polkujen varrella ovataivan toista luokkaa.

Polun saattaa Pirkkalassa myös katkaista läpi-kulkematon metsätyö, jossa aluspuut on kaadettupolun päälle. Polkuja voisivat myös hyödyntäämoottorikelkkailijat, ratsukot ja maastopyöräili-jät. Ne tulisi vain hyvin merkitä.

Lintutornit lisäisivät kunnan houkuttavuutta.Hyviä paikkoja voisi olla esim. Reipissä ja Pihla-janiemessä. Näitä on ehdotettu mm. Sikojoki–kyselyssä.

● ● ●

PYY:llä on menoillaan myös toinen iso projek-ti eli vuonna 1989 ilmestyneen Pirkkalan arvok-kaat luontokohteet –julkaisun (Hillukka, Laama-nen, Ranta) päivittäminen ajantasaiseksi. Alueeton käyty suullisesti läpi; surullista oli kuulla liianmonta kertaa että ’se on hakattu’ eli otettu talous-metsäkäyttöön. Pienessä kunnassa toivoisi siirryt-tävän talousmetsäajattelusta virkistysmetsäajat-teluun. Uusia arvokkaita luontokohteita ei olelöytynyt.

● ● ●

Yhdistyksemme PYY:n kokoukset ilmoitetaanPirkkalaisen Päivyrissä ja ne ovat kaikille avoi-mia. Jäseneksi pääsee liittymällä Suomen luon-nonsuojeluliittoon.

PYY retkeilee jatkuvasti; jos haluat tutustuaPirkkalan luontoon niin ota yhteyttä puh 0400857507 tai sähköpostitse.

Pirkko HuovilaPirkkalan ympäristöyhdistys PYY ry:n pj.

[email protected]

Pirkkalassa17.5.

● Viikon vierasPalstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, Pl 23, 33961 Pirkkala. Sähköposti: [email protected]

Antti Jokinen

[email protected]

Pirkkalan vaalittava mahtavia retkeilyreittejään ja luontopolkuja

Pirkanmaalla ja Pirkkalassa ovat käynnissälastenkulttuurin Pirkkaset-teemaviikot. Las-ten tapahtumia nostetaan esiin ja järjestetäännormaalia enemmän.

Pirkkalassa palkittiin viime viikolla jouk-ko lapsia ns. Varjorulla-kisassa ja tulipa ko-ko Pirkanmaan laajuisen Runorullan voitto-kin Pirkkalan Naistenmatkan koulun oppi-laalle!

Lasten kulttuuriharrastuksia on syytä ko-rostaa nykyaikana, kun tietokoneet ja säh-köiset viestimet tuntuvat vievän jälkikasvunvapaa-ajasta yhä suuremman osan. Toivoa eipidä heittää, mutta kulmia kurtistaa ja kysyä,

onko kehitys mennyt jo liiallisuuksiin?Tietokonetaidot ja nykyisessä maailmassa

kiistatta tärkeitä, mutta perinteisiä kirjoitus-ja piirroslehtiöitä ja konkreettista tekemistäei saa unohtaa. Luovuus ja ajatukset herää-vät, kun käsi ja aivot tekevät yhteistyötä.Tietokoneen ruutu on usein liian valmiitaratkaisuja tarjoava sähköinen leikkikaveri.

Mainio ajatusten herättäjä vuosikymmen-ten ajan on ollut Pikku Kakkosen RansuKarvakuono, jonka pirkkalalaiset voivat yl-peästi kertoa majailevan kotikunnassaan.Ransun jutut, terävyys ja positiivisesti kas-vattava ote vain korostuvat maailman ympä-

rillä muuttuessa. Ransun maailmankuva onaikanaan ajatuksella rakennettu.

Ransua ja lastenkulttuuria voi käydä kat-somassa ensi tiistaina liikuntatalon vieressäRansu-puiston portin vihkiäisissä, joista TV2 tekee paikan päällä ohjelmaa. Ransu vie-railee myös Pirkkalan kirkon perhejumalan-palveluksessa helatorstaina, jolloin lapsiper-heet ja kaikki muutkin kiinnostuneet voivatnähdä Ransun tavanomaisesta poikkeavassaympäristössä.

Tärkeä lastenkulttuuri esittäytyy Pirkkalassa

Antti Jokinen

Yhdysvaltain entinen presidenttiBill Clinton tarjoili viime kes-kiviikkona sekä upeita yllätyk-siä että pettymyksiä Pirkkalassa.

Pettyneitä oltiin golfkentällä,mihin Clintonin piti saapua suo-raan lentokentältä pelaamaangolfia vanhojen tuttujensa, pu-jottelulegenda Ingemar Sten-markin ja Wimbledon-voittajaMichael Stichin kanssa.

Olympiavoittajat odottelivatClintonia Golf-Pirkkalan viher-iöllä. Clintonin lentokone olikuitenkin myöhässä ja golfkier-ros piti jättää väliin viime het-kellä.

Kyseessä oli vierailun salai-

nen osa, josta tiedettiin vainkentällä.

Golf-Pirkkalan klubi- ja kent-tätoiminnasta vastaava MarkkuWolanen oli sekä imarreltu ken-tän saamasta huomiosta että har-mistunut, kun upea tapahtumajäi väliin.

– Sain yllättäen soiton Clinto-nin esikunnalta viikko ennenvierailua. He kertoivat, ettäStenmark, Stich ja Clinton oli-vat golfanneet viime vuonnaKiinassa ja halusivat ottaa uu-siksi Pirkkalassa!

Wolanen toivotti seurueen ter-vetulleeksi.

– Salaisen palvelun turvamie-het ramppasivat sen jälkeen ken-tällä koko viikon ja tarkistivatympäristön sekä myös minunhenkilöhistoriani ja paperit, Wo-

lanen kertoo.Mustia miehiä tummissa la-

seissaan pyöri kuumeisesti golf-kentällä Clintonin saapuessaPirkkalan ilmatilaan. Aivan vii-me minuuteilla presidentin ko-neen laskeutuessa Pirkkalaan tu-li Wolaselle harmillinen ilmoi-tus: “Sorry, no golf today!”

– Mieltä lämmitti kuitenkin,kun Suopon mies kiitti hyvistäjärjestelyistä ja siitä, että kokohomma oli pysynyt salassa sopi-muksen mukaan, Wolanen sanoi

Ingemar Stenmark ja 90-lu-vun alun maailman tennisykkö-nen Michael Stich pelasivatPirkkalassa kuitenkin kahtena

päivänä peräkkäin. Molemmatlupasivat tulla uudestaan, kun18 reikää on valmiina.

– Kotikaupungistani Tukhol-masta lentokin kestää vain 45minuuttia, joten tulen varmastikäymään täällä, kertoi Sten-mark.

Michael Stich on uransa jäl-

keen omistautunut suurimmanosan ajastaan AIDS-säätiönsätoimintaan ja pelaa tenniksessäpaljon hyväntekeväisyysottelui-ta.

"Rento kädenpaiskaus"Lentokentällä pirkkalalainen

Lasse Hahmo ja muutamatmuut olivat onnekkaita.

Clinton hyppäsi yllättäenMersustaan ja kätteli paikalla ol-leita ulkosalla.

– Pääsin kättelemään. Rennonoloinen mies, jäi oikein positii-vinen tuntu hänestä. Mahtavasattuma, kertoi Hahmo, joka oliajellut paikalle katsomaan, jossattumalta näkisi vilauksen jul-kusta.

Bill Clintonin salavierailu golfkentälle peruuntuiOlympiavoittajat odottelivat viheriöllä. Lentokentällä rento presidentti paiskasi kättä Lasse Hahmon kanssa,

Salainen pelikierros peruuntui. Pujotteluässä Ingemar Stenmark (vas.), Pirkkalan kentän pro Jouni Laine,tenniksen Wimbledon-voittaja Michael Stich ja Pirkkalan Pro Shopin Mikko Asonen odottelivat golfkier-roksen Pirkkalasta varannutta Bill Clintonia viheriölle. Koneen myöhästyminen sotki suunnitelman.

– Welcome, mister president!Golf-Pirkkalan Markku Wola-nen oli hankkinut lahjoja BillClintonille. Vierailun peruun-nuttua Clintonin lippiksen saiPirkkalaisen toimittaja...

Clinton morjesteli yleisöä lentokentällä. Kuvan nappasi LasseHahmo, joka pääsi pian itsekin turvamiesten ohi sympaattistapresidenttiä tervehtämään.

Page 5: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

● ●PirkkalainenNro 20 17.5. 2006 5

● LukijaltaMielipiteet yleisönosastoon maanantaihin kello 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, Pl 23, 33961 Pirkkala. Puhelin 31431900. Sähkö-posti: [email protected]. Myös nimimerkillä julkaistaviin kirjoituksiin tulee liittää kirjoittajan nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle.

Nimim. Aapeli kirjoitti Pirkka-laisessa 10.5., että olin Keskus-tan vapputilaisuudessa puhunuthalveksivasti terveyskeskuksenhenkilöstöstä. Jotta totuudessapysytään en avaussanoissani sa-nonut sanakaan terveyskeskuk-sen henkilöstöstä. Puheeni voit-te tarkistaa. Lähetin sen sähkö-postina kokonaisuudessaanPirkkalaislehteen.

Mitä muuhun kritiikkiin tu-lee, vastaanpa tässä. Koko ju-pakka lähti liikkeelle vajaa vuo-si sitten. Valtuuston kokoukses-sa kansanedustaja, valtuutettuMikko Kuoppa kysyi: voikoNaskali vihdoinkin vastata mis-sä tehostetaan? Vastasin hänel-le, että onko terveyskeskuksessaliikaa väkeä, kun työaikana voipelata pasianssia. (Tiedon sainhenkilökunnalta). Tästä muistu-tin vapputilaisuudessa, kansan-edustaja Klaus Pentin puheen-vuoron jälkeen, jossa hän kertoiKoukkuniemen henkilökunnantilanteesta ja sanoi, että mones-sa kunnassa henkilöasiat ovathyvin järjestetty .

Valitettavasti tänä päivänäkukaan työntekijä, päättäjä taikuntalainen eivät uskalla puut-tua ja sanoa mistään epäkohdis-ta, koska pelkäävät joutuvansasilmätikuksi ja saada vaikkalopputilin tai huonon palvelun.Niin kuin joillekin on käynytkinPirkkalan kunnassa. Tosiasia-han on, että suuri osa työajastaterveyskeskuksen väeltä onmennyt kolmen vuoden aikanaerilaisten selvitysten tekoon lää-niin. Tuskinpa he ovat sitä va-

paa-ajallaan tehneet! Ei ihme,että ollaan stressaantuneita jaloppuunpalaneita. Tätä palautet-ta olen saanut kuntalaisilta. Val-tuutettuna minun velvollisuuson ajaa kuntalaisten asioita jamyös arvostettava kunnan työn-tekijöitä.

Pirkkalan kunta teetti työyh-teisökyselyn syys-lokakuussavuonna 2003. Tutkimuksen tekiSyvätutkimus Oy Pasi Valtee.Tutkimus on hyvin mielenkiin-toinen. Kun sitä tarkastelee,kiusaamista on havaittu terveys-osastolla enemmän kuin muillaosastoilla 64,3 % ja samoin työ-yhteisön ristiriitoja. Osastonjohtamisessa on ongelmia japuutteita eniten sivistys- ja ter-veysosaston toiminnassa. Tutki-mus on tehty kolme vuotta sit-ten. En usko, että se minustapäättäjästä johtuu, vaikka kir-joittaja näin kirjoittaa.

Antamani kriittinen palautekehottaa korjauksiin ja muutok-siin. En ymmärrä miksi negatii-vinen palaute terveyskeskukses-sa koetaan loukkaavaksi, vaikkase on vain neutraalia ja rehellis-tä toiminnan arviointia.

Mielestäni henkilöstöä on li-sättävä siellä, jossa sitä oikeastitarvitaan ja palkkaa on korotet-tava niille, jotka todella tekevättyötä. Usein ne palkankorotuk-set ovat menneet muille kuinniitä tarvitseville.

Minua ihmetyttää jatkuva va-littaminen. Suomessa on enem-män lääkäreitä, hoitohenkilö-kuntaa kuin missään muussaOECD:n maassa. Miksi julki-

nen terveydenhuolto takkuumeillä Suomessa, kun se useim-missa muissa EU-maissa pelaakuin unelma? Miksi Pirkkalassaon kuukauden jono lääkärinvastaanotolle?

Hoitoalan ongelmat kasvavatyhä pahemmaksi koko maassa.Kulttuuri oli ennen sellainen,että töihin mentiin tekemääntyötä. Nykyään työpaikalle tuo-daan kaikki mahdolliset ongel-mat. On ymmärrettävä, hyssy-teltävä ja soviteltava. Siinä sitätyöaikaa ja energiaa tuhraantuu.Työhön liittyvää epämukavuut-ta ei jakseta kärsiä. Työssä pitääolla koko ajan hauskaa ja kivaa.Kaikki valittavat jatkuvasti, ettätyötahti työpaikoilla on kova.Henkilökunta istuu kokouksis-sa, palavereissa, työryhmissä, jaworkshopissa suunnittelemassa,miten työ on tehtävä. Aikaavarsinaiseen työhön ei ole. Ku-kaan ei hoida ketään. Työnte-koa ei arvosteta. Laiskottelu jakeplottelu on valttia.

Pirkkalan Keskusta ajoi 1980luvulla voimakkaasti terveys-keskusta Pirkkalaan. Silloin olitalouspäällikkönä Jorma Salo-nen, joka otti minuun yhteyttäja pyysi että voisinko miten-kään vaikuttaa siihen, että ter-veyskeskuksen rakentamiseensaadaan rahat? Monenlaisia kir-jeitä lähetin ja yhteydenottojaotin aina valtionvarainministeriAhti Pekkalaa myöten. Ainamuistan sen puoluekokouksen,jossa valtionvarainministeriPekkala kertoi minulle, että onollut raha-asiainvaliokunnan

kokous ja Pirkkalan kunta saarahat terveyskeskuksen rakenta-miseen. Seuraavana päivänäminulla oli ilo ilmoittaa valtion-varainministeri Pekkalan tervei-set valtuustolle valtuuston ko-kouksessa, että rahat terveys-keskuksen rakentamiseen saa-daan.

Työolot paranevat, kun ter-veyskeskuksen laajennus saa-daan valmiiksi. Nyt tarvitaankärsivällisyyttä. Jos ei parane,sitten on virkamiesten tehtäväehdotuksia. Näin on tehty en-nenkin.

Ja lopuksi! ” Met lapin ihmi-set olema tämmösiä: Meän kanson niin heleppoa olla, saa ollajusthin niinku met sanoma! Em-mämekhän kyllä ole täyellisiä,meiltä puuttuu heikkouvet!”

Hyvää kesän alkua vaan!Raili NaskaliKunnanvaltuutettu (kesk)

Koira-asioistaomalla nimelläVastaus nimimerkille Kasvatta-ja Killosta (Pirkkalalainen10.5.)

Toivon, että vastaisuudessakirjoitat omalla nimelläsi etkänimimerkillä, joka saatetaan yh-distää myös allekirjoittanee-seen.TerveisinAnne TuominenKillontie 12

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa

NÄMÄ TARJOUKSET VAIN PIRKKALAN K-CITYMARKETISTA

Lisätiedot www.kesko.fi/Vastuullisuusw

ww

.city

mar

ket.f

i

PIRKKALA puh. 3576 600

ARK. 9–21, LA 9–18,SU 12–21.

2PS199

pkt

PauliginJuhla MokkaKAHVI 500 g3,98 €/kg 790

kg

SuomalainenPORSAANULKOFILEE-PIHVI 495

kg

VigreninOHUTLENKKI 399

kg

Vain torstaina!LatvialainenValmeiraEDAMJUUSTO n. 1 kg

EDULLISISTA VALIKOIMISTA

VIIKONLOPUN HERKKUJA

TARJOUKSETOVAT VOIMASSAKE–SU17.–21.05.2006

5.-4-pack3 erää/tal.

COCA-COLAtai COCA-COLA LIGHT 1,5 l 4-pack 0,57 €/l

1990kg 169

pkt 365pkt 189

pkt

SuomalaisetNAUDANULKOFILEE-PIHVIT

Uutuus!PerheleipureidenVoikkariRUISPALAT 530 g 3,19 €/kg

Valio FinlandiaJUUSTOT 300 g12,17 €/kg

Tapolan IskelmäGRILLI-MAKKARA 600 g 4,50 €/kg

2 pkt/tal.

hinta pantteineen

SuomalaisetNAUDAN

SISÄFILEEPIHVIT

2990kg

Page 6: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

● ● Nro 20 17.5. 20066 Pirkkalainen

● Kirjat

Jouni Lehtinen

Hannu Mäkelä: Samuli. Muis-telma Samuli Parosesta.Otava 2006. 283 s.

Samuli Parosen (1917-1974)tuotanto käsittää kahdeksan ro-maania sekä yhden novelli- jamietekokoelman.

Hannu Mäkelä on suomalai-sen kirjallisuuden moniottelija.Hän on julkaissut yli 160 teos-ta: proosaa, runoja, lastenkirjo-ja, näytelmiä, kuunnelmia, toi-mitustöitä. KustannustehtävissäOtavassa hän toimi 1967-86.Tämän jälkeen hän on toiminutvapaana kirjailijana. Finlandia-palkinnon hän sai 1995 EinoLeinosta kertovasta romaanistaMestari.

WSOY julkaisi Parosen esi-koisromaanin Kesä Aataminky-lässä, mutta ei enää toista. Paro-sen sotaromaani poikkesi ehkäliiaksi siihen asti totutusta ta-vasta nähdä ja kuvata sotaa.Hannu Mäkelä oli kustannustoi-mittajana Otavalla, kun Kuolis-maantien käsikirjoitus saapui.

Paradoksi käsikirjoituksenkohtalossa oli, että Mäkelä eisiitä innostunut, mutta TuomasAnhava näki teoksen ansiot jaMäkelä sai tehtäväkseen kirjoit-

taa käsinkirjoitetun tekstin puh-taaksi koneelle. Tuomas Anha-va ei kuitenkaan koskaan tavan-nut Parosta henkilökohtaisesti,vaikka yhdessä Paavo Haavi-kon kanssa piti Parosta suuressaarvossa. Hannu Mäkelästä tulisen sijaan Parosen elinikäinenkustannustoimittaja ja kirjailija-ystävä, joita seuraelämää tiu-kasti kartteleva kirjailija ei juu-ri hankkinut. Kalevi Seilonen jaMäkelä tulivat ikään kuin työnkautta.

● ● ●

Ystäviä Parosella ei liiem-mälti ollut. Hänellä ja huomat-tavasti vanhemmalla vaimollaei ollut yhteisiä lapsia ja omitui-nen vaimo väitti itselleen Haa-vikollekin kirjoittaneensa Sa-mulin kirjat. Myös Samulinmaalaamia tauluja vaimo torillakaupatessaan väitti omikseen.

Muistelman perustana ovatParosen kirjat ja tämän kanssakäyty kirjeenvaihto. Mäkeläsanoo, että teos ei ole varsinai-nen elämäkerta, tutkimus taiParosen tuotannon uusi arvioin-ti. Mäkelä korostaa kirjansasubjektiivista luonnetta. Kahdenluovan miehen sielujen sukulai-suus kasvoi niin läheiseksi, ettäMäkelälle Parosesta kasvoi isä-hahmo.

Omaa kompleksista isäsuh-

dettaan Mäkelä on käsitellyterityisesti teoksessaan Isä (2004).

● ● ●

Samuli on kirjoitettu vetäväs-ti. Sydänverellä. Aiheen lähei-syys luo teokseen jännitteen, jo-ka imaisee lukijan loppuunsaakka. Kirjailija kuoli keuhko-syöpään Ahveniston parantolas-sa. Kuolinvuoteellaan Paronentestamenttasi jäämistönsä Han-nu Mäkelälle. Vuonna 1999Mäkelä julkaisi tästä aineistostaParosen toisen mietekokoelmanTestamentti, jonka Paronen itseoli jo pitkälle hahmotellut.

Paronen oli itseoppinut kirjai-lija. Kansakoulu ja yleiset kirjas-

tot hän ilmoitti koulutuksekseenjossakin kyselyssä. Kirjastostalöytyi toinen Samuli, SamuelBeckett, joka omalaatuisuudel-laan kannusti Parosta oman kir-jailijanlaadun löytämiseen.

Paronen teki ikänsä raskaitahanttihommia, kierteli vaatimat-tomissa asunnoissa jatkuvastivaihtuvien työmaiden mukanaja koetti huolehtia vaimostaanlähettämällä rahaa. Työmaat janiiden ilmapiiri päätyivät hänentuotantoonsa. Köyhyydessä hänei nähnyt mitään ylevää, eikäkohdannut työmailla romanttis-ta köyhien keskeistä solidaari-suutta. Elämä muovasi hänenmaailmankuvansa karuksi ja seheijastuu hänen omintakeisessakirjoittamistyylissään.

Muistelman tavoite on saadatuntemattomalle kirjailijalle uu-sia lukijoita. Mäkelä näkee Pa-rosen kriittisen hengen olevantänä päivänäkin ajankohtainenja tarpeellinen. Hän siteeraa Pa-rosen aforismia kokoelmastaMaailma on sana (1974): "Joshinta on sama, valitsevat ihmi-set yleensä mieluummin hyvänkuin huonon, ellei se ole hen-gentuote."

Lopuksi suomalaisen aforis-mitaiteen klassikko: "Mietittyä-ni asiaa viisikymmentä vuottavoin nyt sanoa että maailma onsana."

Kirjailija muistelee kirjailijaa koskettavasti

Heli Järvenpää

Pirkanmaan lapsille ja nuorillejärjestettyyn Runorulla-kirjoi-tuskilpailuun osallistui kaikki-aan 584 runoa. Naistenmatkankoulun kuudesluokkalainen El-si Lindell voitti syvällisellä“Uppoan” runollaan 11-14 vuo-tiaiden sarjan.

– Kirjoitin runon äidinkielentunnilla. Runoa oli tarkoitus jat-kaa vielä kotona, mutta unoh-din, Elsi paljastaa.

Ensimmäistä kertaa järjestet-tävän Runorulla-kilpailun ai-heena oli kirjat, kirjastot ja lu-keminen. Tuomareina kisassatoimivat kirjailija Tuula Kal-lioniemi, sanataidekasvattajaMaria Kalliomeri ja sanoittaja

Hannu Sepponen. Palkintojuh-lia vietettiin viime maanantainalastenkulttuurikeskus Rullassa.

– Kyllä opettaja on vetistellytliikutuksesta. Tosi hieno juttu,

kun kyseessä on näin iso kilpai-lu. Elsin runo on aivan mahta-va, äidinkieltä opettava MariKyyhkynen kehuu.

Kirjoittamisen lisäksi Elsi onmyös ahkera lukija. Hän on lu-kenut muun muassa kaikki tä-hän mennessä ilmestyneet Har-ry Potterit. Niistä viimeisimmän“Harry ja puoliverinen prinssi”englannin kielellä.

Lasten ja nuorten taidekukoistaa Pirkkalassa

Elsin runo palkittiin myösPirkkalan omassa Varjorulla-ki-sassa.

– Pirkkalan alueelta Runorul-la-kisaan osallistui huikeat 148runoa. Kaikki Runorulla-kisaanosallistuneet pirkkalalaiset osal-listuivat myös Varjorullaan, jo-

ka oli Pirkkalan oma runokil-pailu, kertoo Varjorullan järjes-täjä Reetta Saine Pirkkalanpääkirjastosta.

Varjorullan virallinen palkin-tojenjako suoritettiin Pirkkalanpääkirjastossa viime perjantai-na. Samalla palkittiin myös Kir-jatti-piirustuskilpailun voittajat.Kirjatti-kissan piirustuskilpai-luun osallistui yhteensä 127työtä.

– Molempien kisojen taso olierittäin kova ja voittajien erot-taminen ryhmästä oli erittäinvaikeaa, Reetta toteaa.

● Runot ja kuvat netissä:www.pirkkala.fi/kirjasto. Pii-rustukset ovat esillä myös kir-jastossa.

Elsi voitti Runorulla-kilpailunKirjastolla palkittiin myös muita runoilijakykyjä

Pirkkalan pääkirjastossa juhlittiin viime perjantaina kymmentä Kirjatti-piirustuskilpailun voittajaa sekä yhdeksää Pirkkalan oman Varjorul-la-kirjoituskilpailun voittajaa. Koko Pirkanmaan Runorulla-kirjoituskilpailun voittajaa Elsi Lindelliä (vas.) muistettiin myös.

● Runoni

Uppoan Uppoan, vajoan syvälle, syvälle sana sanalta,sivu sivultasyvemmälle,kauemmaksikunnes en maltaenää palata.Elsi Lindell

Antti Jokinen

Pirkkalan kirkossa nähdääntiettävästi ensimmäistä kertaaSuomen ev.lut. kirkon histo-riassa koiran avustavan pastoriajumalanpalveluksessa.

Historiaa tekee Pikku-Kak-kosen kuulu Ransu Karvakuo-no avustajansa, pirkkalalaisenPertti Nättilän kanssa.

Idean takana on tuoda väriäja runsas kävijäkunta helators-taina 25.5. kello 10 alkavaanperhekirkkoon.

– Pastori Denise Gauffin-Kostilaisen on määrä haastatel-la Ransua saarnansa yhteydes-sä, Pertti Nättilä selvittää.

Kirkkovieraana on Ransun li-säksi Pikku Kakkosesta tuttujuontaja Anna Riihimäki. Per-hekirkon ja mehu-kahvi -tarjoi-lun jälkeen Juha Nättilä, Ran-su ja Anna laulattavat lapsia.

Vaikka Ransu kirkkoon tu-leekin, hän ei ota kantaa uskon-toon tai muihin elämänkatso-muksellisiin asioihin.

– Se sovittiin Ransun elä-mänohjeeksi Pikku Kakkosessajo kauan sitten. Ne jutut ovatkotiperheissä isien ja äitien asi-oita, Nättilä painottaa.

Pirkkalan kirkkoreissusta so-vittaessa Ransulle meinasi tullapulma: kirkossa ei saa olla hat-

tu päässä! Ransun olemukseenlakki kuuluu aivan lähtemättö-mästi.

– Ransu sai kirkkoherra Ju-hani Husalta erikoisluvan pitäähattua kirkossa, Nättilä ja Ransuhuokasivat helpottuneena.

● Ransu-puiston portin vihkiäi-set ja konsertti liikuntatalonvieressä Ransu-puistossa ti23.5. klo 18. Ransu perhekir-kossa to 25.5. klo 10.

Ransu Karvakuonokirkkovieraanajumalanpalveluksessa

Ransu Karvakuono vihkii ni-mikkopuistonsa uuden portinensi tiistaina musiikkitapahtu-man yhteydessä ja vieraileetorstaina kirkossa. Kuva: Marika Nikolskij.

Betonia,pumppausta,asiantuntemustaKäytä hyväksesi Lohja Ruduksenlaatu ja palvelu sekä monipuolinenkuljetus- ja siirtokalustomme.

www.lohjarudus.fi

TILAUKSET:Nekala, Nokia, Holvasti. Myllypuro 020 447 6868Valkeakoski 020 447 6880

Page 7: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

Nro 20 17.5. 2006 7● ●Pirkkalainen

Tänään:Tänään keskiviikkona 17. päi-vänä toukokuuta onnittelemmeMailaa, Mailista, Mailia ja Re-bekkaa! Sunnuntaina vietetäänkaatuneitten muistopäivää.

Jopas sattui:Ville jäi Valmetilta eläkkeelle,mutta vaimolla oli vielä työ-vuosia muutama edessä. Koskaruuanlaittotaito rajoittui lähinnäperunoitten keittämiseen, niinhän kävi silloin tällöin Ekassasyömässä. Ruoka oli hyvää,mutta annokseen kuuluva kah-vi ei oikein maistunut. Toisi-naan mukana ollut vaimokinoli samaa mieltä. Tukholmanreissun jälkeen taas kerran kah-via ottaessaan Ville tuumasi:”Teidän kahvianne on kehuttu!Vaimo sanoi Tukholman Oh-lenssilla, että täällähän saa vie-lä huonompaa kahvia kuinEkassa!” TM

40 vuotta sitten

“Vanha ihminen joutuu vetäy-tymään työmarkkinoilta syr-

jään verrattain varhaan, sillätyön koneellistuminen ja ratio-nalisoiminen vaativat suoritta-jaltaan sellaisia psyykisiä jafyysisiä ominaisuuksia, ettänuoret ovat vanhoja edulli-semmassa asemassa, vaikkavanha työntekijä edustaa useinkorkeinta ammattitaitoa.”(Pirkkalainen 1966)

Viikkokalenteri:

● Kevätmarkkinat Suupanto-rilla la 20.5. klo 10-14. Järjes-tää yhdeksän pirkkalalaistayhdistystä. Vapaa pääsy.● Ala-asteiden oppilaiden lau-lufinaali Kirkonkylän koulullato 18.5. klo 18. Puffetti, arpa-jaiset.● Rotukissanäyttely Pirkka-hallissa 20. - 21.5. klo 10-18. ● Pihakirpputori Haikan alu-een pihoilla su 21.5. klo 12-16. Opastustaulu Keskuskadunleikkipuistossa. Kaikki teke-mään löytöjä.● Lasten konserttitapahtumaja portin vihkiäiset Ransupuis-tossa ti 23.5. klo 18. RansuKarvakuono, Pikku-KakkosenAnna, Herra Heinämäen Lato-orkesteri. Vapaa pääsy.

Näyttelyt:● Naistenmatkan koulun op-pilastöiden näyttely kunnanta-lon alasalissa 18.5. saakka.Avoinna ma-to 15-19.● Pirkkalan taidekerho 26.5.saakka kulttuuritila Luupissa,Suupankuja 2. Avoinna ma-pe9-19, la-su suljettu.● Pirkkalan taidekoulun lop-putyönäyttely Pakopiste kun-nantalon alasalissa 21.5.-8.6.● Pirkkalan Taideyhdistyksen

touko-kesäkuun taiteilijat: ter-veyskeskuksessa Marja Pieta-rilan ja kahvila- ravintola Mä-kisellä Janne Kukkosen maa-lauksia kesäkuun loppuunsaakka sekä Pirkankoivun tai-dekäytävällä Ahti Möttösenmaalauksia.toukokuun lop-puuun asti.Uusi näyttelytila: Työrengas,Palkeet-projekti,Aleksanterin-katu 24 A 4, Lea Kiven ja Ka-levi Sinisalon maalauksia ke-säkuun loppuun asti.

Talikon mittainen hauki löytyi Pirkkalan Vähäjärveltä

Onni ja Onni

● Ajan hermolla

Pirkkalan kunnan viheryksikön pojat olivat roskia keräämässäVähäjärven rannassa viime torstaina ja löysivät kuolleen hauenrantakiviltä, eikä se mikään pieni kala ollutkaan. Hauen painooli noin 7-8 kiloa! Puh. 020 161 6240, Fax 020 161 6245, www.roadnet.fi/hk

KULJETUKSENAMMATTILAISETPALVELUKSESSASI

MULTAAJA

TÄYTEMAATA

Tervetuloa Multasormeen!

Nuutisarankatu 35, TAMPEREPuh. 010 768 3159, 010 768 3151

TERVETULOA!

299,-Hunajanvärinenkeinu Aqua top-öljykyllästettyä,laadultaan vii-meisteltyä Poh-jolan mäntyä(FCS). Keinunkork. 158 cm,lev. 130 x 230cm, istuinlev.165 cm.

Hishult Puukeinu+ katos + pehmusteet

99,90

BiokompostoriMuheva 250 l 339,-

Avoinna ark. 9-19, la 9-15

Mailtä saatBonusta!

Runsaat valikoimatkotimaisia perennoja

Kuosit vaihtelevat

myymälöittäin.

KaasugrilliExpert 2 Special + suojahuppuValurautapolttimellavarustettu laavakivigril-li. Quick&Easy -rungon ansiostakokoaminen on helppoa. Takuu 2 vuotta. S-ryhmänyksinmyyntimalli.

S-ETUKORTILLA:

289,-Ruohonleikkuri LM 2146 M

+ 5 litraa Jonsered pien-

konebensaa

Edun arvo 17,-

Page 8: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

● ● Nro 20 17.5. 20068 Pirkkalainen

TV-VIIKKO 18.- 24. 5.

TV1 torstai 18.05.05.55 Ykkösen aamu-tv09.15 Sherlock Holmesin paluu11.00 Tv-uutiset12.00 Etälukio: Uskonto: Riitit ja ri-tuaalit13.00 Tv-uutiset13.05 Ulkolinja: Turkin kielletyt sa-nat14.00 A-talk15.00 Tv-uutiset15.05 Diagnoosi: Murha15.50 Paikan kertomaa: ArboretumMustila16.00 Viittomakieliset uutiset16.05 Jääkiekon MM 200617.00 Tv-uutiset17.05 Jääkiekon MM 200617.55 FST: Rakas puutarhani

18.15 FST: TV-nytt18.35 Uutisotsikot18.36 Minun perheeni19.05 Kuningaskuluttaja19.35 Maya-kulttuurin synty20.30 Tv-uutiset ja sää20.55 Urheiluruutu21.10 A-plus21.30 Atlas21.50 Jääkiekon MM 200622.50 Tv-uutiset23.00 Kulttuuriuutiset23.05 FST: Kvällsnytt23.10 Kuka kyni kuutamon?00.45 Euronews

TV2 torstai 18.05.13.10 Tänään otsikoissa14.05 Taivaanranta

14.50 Akuutti: Naapurimme on hul-lu15.30 Hunajan lähteillä16.00 TV2: Aardmanin lyhärit:Ramppikuume16.10 TV2: Käännekohdassa: Oli-via perustaa bändin16.25 TV2: Nuorten dokumentit:Pitkän valkoisen pilven maa16.52 Eläinten tahtiin16.55 Vekarat!17.20 TV2: Pikku Kakkonen17.50 Tv-uutiset ja Kuuden talous17.55 Jääkiekon MM 200618.50 Alueellinen uutislähetys19.00 Haaveena lapsi19.25 Olen. Ajattelenko?19.30 Ulkosuomalaisen tarina20.00 Jääkiekon MM 2006

21.45 Eurovision 2006: HalooAteena21.50 Tv-uutiset22.00 Eurovision 2006: Semifinaali- Ateena

MTV3 torstai 18.05.06.25 Huomenta Suomi08.35 Ihana aamu09.30 Voittopotti10.30 Ostoskanava12.25 MTV3 Chat13.30 MADX Tennis14.10 Me delfiinit14.35 Oliver B15.00 Boxi15.30 Putouksen lumoissa16.25 Ruokala16.35 Voittopotti

17.00 Emmerdale17.30 Kauniit ja rohkeat18.00 Kuuden uutiset, sää ja urhei-lu18.15 Viihdeuutiset18.30 Sillä siisti19.00 Seitsemän Uutiset19.15 Kauppalehden talousuutiset19.25 Päivän sää19.30 Salatut elämät20.00 Amorin apulainen21.00 Teho-osasto22.00 Kymmenen Uutiset22.20 Tulosruutu22.30 Sinkkuelämää23.10 Vaarallinen viettelys00.55 Viihdeuutiset

Nelonen torstai 18.05.07.00 Beyblade07.20 Disney esittää: Nalle Puhinuudet seikkailut07.45 Tuomas-veturi07.55 Buusteri08.25 Nanny08.55 Ostosruutu10.10 Talk13.30 Ostosruutu14.40 Laivaromansseja15.10 Siipat vaihtoon16.05 Buusteri16.35 Nelosen uutiset ja sää16.40 Päivien viemää17.30 Dr. Phil18.30 Pulmuset19.00 Hurja muodonmuutos20.00 Kahdeksan uutiset

20.20 Nelosen sää20.25 IS Urheilu-uutiset20.27 Keno ja Ässä-arpa20.30 Comeback21.00 Lost (K15)22.00 440023.00 Myöhäisuutiset ja sää23.05 IS Urheilu-uutiset23.15 Törkytorstai: Häiritsevä tekijä23.45 Törkytorstai: Jackass (K15)00.15 Captured tv - skateboarding

TV1 perjantai 19.05.05.55 Ykkösen aamu-tv09.15 Sherlock Holmesin paluu10.20 FST: X-tra Special: Suomi80-luvulla10.30 FST: Zon5: Station T11.00 Tv-uutiset13.00 Tv-uutiset13.05 Ammattilainen: Floristi Jenna13.30 Tutkittu juttu: Eläinten geeni-pankki14.00 Taito-tv: Kesäheinä14.15 A-plus14.35 Atlas14.55 Ihmeelliset eläimet15.00 Tv-uutiset15.05 Diagnoosi: Murha15.50 Tähtihetki 2006: Tähtihetki16.00 Tanskan ihmeitä: Hiekkadyy-neillä

16.30 Sukupuu17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous17.10 Sivistyskansan tarina17.40 Viittomakieliset uutiset17.45 FST: BUU-klubben: PeppiPitkätossu18.15 FST: TV-nytt18.35 Uutisotsikot18.36 Pisara18.40 Laakson kuningas19.33 Julmahuvi: Mennen tullen20.30 Tv-uutiset ja sää20.55 Urheiluruutu21.00 A-studio21.30 Rakkaudesta Sinatraan23.05 Tv-uutiset23.15 Kulttuuriuutiset23.20 FST: Kvällsnytt23.25 Gunga Din01.25 Euronews

TV2 perjantai 19.05.11.35 Eurovision 2006: Semifinaali- Ateena13.50 Tänään otsikoissa14.45 Iloa puutarhasta15.10 Suurperheen peräsimessä15.40 Lähettäkää lisää karkkia16.52 Eläinten tahtiin16.55 Benin salainen maailma17.20 TV2: Pikku Kakkonen17.50 Alueellinen uutislähetys18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous18.15 Kakkosen kevätsää18.20 Provinssi18.35 FST: OBS19.00 Rallin MM-sarja: Italia19.30 Puskuri: Suomen paras nuorikuski20.00 Pressiklubi

20.30 Maan mainiot21.00 Satuhäät21.45 Eurovision 2006: HalooAteena21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu22.05 Kova laki22.50 Vamppi ja veteraani (K15)00.35 - 02.00 Maapallomatka

MTV3 perjantai 19.05.06.25 Huomenta Suomi08.35 Ihana aamu09.30 Voittopotti10.30 Ostoskanava12.25 MTV3 Chat13.30 MADX Tennis14.10 Me delfiinit14.35 Sisko ja sen sisko15.00 Boxi15.30 Putouksen lumoissa

16.25 Ruokala16.35 Voittopotti17.00 Emmerdale17.30 Kauniit ja rohkeat18.00 Kuuden uutiset, sää ja urhei-lu18.15 Viihdeuutiset18.30 Pioni - iloa ja ilmettä kotipuu-tarhaan19.00 Seitsemän Uutiset19.15 Kauppalehden talousuutiset19.25 Päivän sää19.30 Studio Impossible20.00 Suuruudenhulluutta21.00 Ilman johtolankaa22.00 Kymmenen Uutiset22.20 Tulosruutu22.30 Sinkkuelämää23.10 Kuukauden parhaat sekunnit23.15 Narc (K18)

01.15 Viihdeuutiset01.30 Voittopotti

Nelonen perjantai 19.05.07.00 Mahdottomat marsilaiset07.25 Tehotytöt07.45 Koalaveljekset08.00 Buusteri08.25 Boston Common08.55 Ostosruutu10.10 Talk13.30 Ostosruutu14.40 Kellarin kunkku15.10 Hope Island16.05 Buusteri16.35 Nelosen uutiset ja sää16.40 Päivien viemää17.30 Dr. Phil18.30 Pop-ikoni: Ronan Keating18.45 Pulmuset

19.15 Illuusio20.00 Kahdeksan uutiset ja sää20.13 IS Urheilu-uutiset20.15 Krisse Show21.03 Keno21.05 Elokuva: Elukka22.45 Myöhäisuutiset ja sää22.50 IS Urheilu-uutiset23.00 Taisteluplaneetta Galactica00.00 Elokuva: Reptilian (K15)01.55 Ajatuksia suomalaisuudesta:Euroviisumenestyksen pohtiminen

TV1 lauantai 20.05.08.00 Tv-uutiset08.05 Kiehtova maailma: Laivayhti-ön kirous08.55 Suuret lukijat: Jaakko Laak-so09.00 Tv-uutiset09.05 Kirppis10.00 Tv-uutiset10.05 Lauantaiseura10.45 Ihmiskunnan aarteita11.00 Tv-uutiset11.05 Kuppilan kundit12.05 Ammattilainen: KirvesmiehetKalle ja Kristian12.30 Basaari: Yön syli12.50 Basaari: Mundo13.00 Tv-uutiset13.05 Ykkösdokumentti: Äidiksi eisynnytä...14.35 Äidit merellä

15.05 Kaikenkarvaiset ystäväni16.00 Holby Cityn sairaala17.00 Tv-uutiset17.05 FST: Zon5: Paffabriken17.35 FST: Zon5: Arktinen seikkai-lu18.00 FST: Omakuva18.15 FST: TV-nytt18.30 Viittomakieliset uutiset18.35 Ykköskatsomo18.45 Avara luonto: Gepardi - aavi-kon kiitäjä19.40 Midsomerin murhat20.30 Tv-uutiset ja sää20.45 Lotto20.50 Urheiluruutu21.15 Uutisvuoto21.45 Jääkiekon MM 200622.50 Frasier23.15 Sydän karrella00.00 Tähtihetki 2006: Tähtihetki

00.10 EuronewsTV2 lauantai 20.05.06.00 Sudoku + Pelikukkaro08.00 TV2: LASTEN AAMU: Veera08.01 TV2: Poko08.25 TV2: Simon Taikateltta: Ylö-salas08.30 TV2: Katinkontti: Lukematto-mia kirjoja09.00 TV2: GALAXI09.01 TV2: Roni Neutroni: Nanobo-tien paluu09.25 TV2: Hetkinen10.00 13. ratsastaja10.25 Lista top311.10 Nuori nainen Berliinissä11.35 Mr Bean11.45 Peliuutiset12.15 Puskuri: Suomen paras nuorikuski12.45 FST: Pohjolan mies

13.15 FST: Arkistohelmiä13.45 FST: Frédéric Chopinin: pre-ludit13.50 FST: Deadline14.45 Jos oisi valtaa16.00 Jääkiekon MM 200617.50 Tv-uutiset17.55 Jääkiekon MM 200619.00 V75 Ravit19.30 Rallin MM-sarja: Italia20.00 Jääkiekon MM 200621.50 Tv-uutiset22.00 Eurovision 2006: Finaali -Ateena

MTV3 lauantai 20.05.07.50 Sinisen talon nalle08.15 Tomi Traktori08.30 Pokémon08.55 Transformers Cybertron09.20 Yugioh!

09.50 Disneyn piirretyt: Nokkapok-ka10.15 Disneyn klassikkopiirretyt10.25 Ostoskanava10.55 Voittopotti11.20 Andrea Bocelli12.25 Salatut elämät12.55 Salatut elämät13.25 Tilt.tv13.55 World Circuit14.25 Motor Forum Extra: Super-rallicross14.55 Lauantain perheleffa: Tum-ma kristalli16.35 Näin tehtiin Amerikan Diili17.30 Simpsonit18.00 Ajoneuvos18.30 Nitrokabinetti19.00 Seitsemän Uutiset19.10 Tulosruutu19.15 MTV3 Live: Tangomarkkinat

- Raision semifinaali21.00 Eri planeetalta21.55 Lotto ja Lauantai-Jokeri22.00 Kymmenen Uutiset22.15 Tulosruutu22.30 LauantaiAction: Bandits -pankkirosvot00.45 Good Morning, Miami

Nelonen lauantai 20.05.08.00 Viimeinen ranta08.30 Sporttipalat09.00 Nelosen urheiluaamu10.00 Start!10.30 UCL-viikkomakasiini11.00 Volvo Ocean Race11.35 Suomen Robinson12.30 Veneilyn maailma13.00 NRJ Top 1014.00 Unelmakämppä15.00 Suomen Robinson

15.55 Elokuva: Makean elämän sa-laisuus18.00 Charlien enkelit19.00 Jack Osbourne - koukussavaaraan20.00 Kahdeksan uutiset ja sää20.10 IS Urheilu-uutiset20.15 Pelkokerroin21.13 Keno21.15 Elokuva: Frida (K15)23.40 Myöhäisuutiset ja sää23.45 IS Urheilu-uutiset23.55 Veikkauksen pelit00.00 American Chopper01.00 Elokuva: Unelma Afrikasta

TV1 sunnuntai 21.05.08.00 Tv-uutiset08.05 Avara luonto: Gepardi - aavi-kon kiitäjä09.00 Tv-uutiset09.05 Sunnuntaivekkari09.40 Taito-tv: Kesäheinä09.55 Suuret lukijat: Aleksi Bardy10.00 Tv-uutiset10.05 Monaco - kuninkaallinenosakilpailu11.00 Tv-uutiset11.05 Maailmannäyttämöllä11.35 Etälukio: Uskonto: Maailmantutkituin ja tulkituin kirja12.05 Sivistyskansan tarina12.35 Oppivat aivot13.05 Brahmsin pianokvintetto13.50 Ruotsin teollisuuden syntysi-joilla

14.20 Prisma: Maa, ihmeiden pla-neetta15.10 Kaikenkarvaiset ystäväni16.05 Tutankhamonin kosto17.00 Tv-uutiset17.05 FST: Strömsö17.45 FST: Melitan mukana: Patri-cia Tudor-Sandahl18.15 FST: TV-nytt18.30 Viittomakieliset uutiset18.35 K-reppu: Sulankuumaa lasi-muotoilua18.50 Kansallismaisemat: Häme-vesistöjä18.55 Kiehtova maailma: Löytöjämeren pohjasta19.45 Arto Nyberg20.30 Tv-uutiset ja sää20.45 Urheiluruutu21.15 Ykkösdokumentti: Oikeutettu

kidutus?22.15 Erikoisjoukkue23.10 Uusi Kino: Muistokuva23.15 Uusi Kino: Linda ja Ali00.50 Euronews

TV2 sunnuntai 21.05.06.00 Tellus-tietovisa08.00 FST: BUU-klubben: Babar08.30 TV2: LASTEN AAMU: Veera08.31 TV2: Huvitutti08.50 TV2: Pipsa Possu: Hikka09.00 TV2: GALAXI09.01 TV2: Antti Aamunen: AladdinAamunen09.15 TV2: Suolaa ja pippuria: Ve-sipaistettu kirjolohi09.25 TV2: Sakke: Sakke kerjäähuomiota09.40 TV2: Vasikantanssi: Eksyk-

sissä10.00 Maailman tarinoita10.25 Eläimellistä menoa10.35 Corneil & Bernie10.50 Meren salaisuudet11.40 Eurovision 2006: Finaali -Ateena14.35 McLeodin tyttäret15.20 Kotimaan viikko16.00 Jääkiekon MM 200617.50 Tv-uutiset17.55 Jääkiekon MM 200619.00 Paralympialaiset19.30 Ruutulippu: MM-ralli Italia20.00 Jääkiekon MM 200621.50 Tv-uutiset22.00 Jääkiekon MM 200623.10 Salainen agentti 8623.35 Jazzia Tonavalla

MTV3 sunnuntai 21.05.08.00 Bambukarhut08.25 Winx-klubi08.55 Bratz09.20 Battle B-Daman09.45 Pioni - iloa ja ilmettä kotipuu-tarhaan10.20 T.i.l.a.10.50 Unisex11.20 Navigare11.50 Salatut elämät12.20 Salatut elämät12.50 Pilanpäiten12.55 Saman katon alla13.25 MTV3.doc: Hetken hurmio14.30 Elixir15.00 Ei mitään menetettävää16.50 Piilokamera17.20 Pilanpäiten17.25 Da Vinci -koodi -elokuvan ly-

hyt oppimäärä17.30 Olet mitä syöt18.00 Perheen kalleudet18.30 Miehen puolikkaat19.00 Seitsemän Uutiset19.10 Tulosruutu19.15 Dude, Where’s My Car?20.50 Pilanpäiten21.00 Amazing Race22.00 Kymmenen Uutiset22.15 Viikon sää22.25 Tulosruutu22.35 Bones23.30 Murphyn lailla00.30 Maailman napa

Nelonen sunnuntai 08.30 Draivi09.00 Tyttökullat10.00 Eden

10.30 Discovery11.30 MotoGP -studio11.50 MotoGP: Le Mans, 125 cc13.00 Totally Frank13.30 NRJ in the park - Tampere14.55 MotoGP: Le Mans, MotoGP-luokka16.00 Unelmien poikamies17.00 Kesäleffa: Kuuhullut19.00 Rouva Presidentti20.00 Kahdeksan uutiset ja sää20.10 IS Urheilu-uutiset20.15 Noora menee naimisiin20.58 Keno21.00 Elokuva: Englantilainen poti-las00.05 Asema 62 (K15)01.05 Benny Hill01.40 Draivi

TV1 maanantai 22.05.05.55 Ykkösen aamu-tv09.15 Sherlock Holmesin paluu11.00 Tv-uutiset11.35 FST: Teknologia tutuksi11.50 - 12.04 FST: Teknologia tu-tuksi13.00 Tv-uutiset13.05 Kirppis14.00 K-reppu: Sulankuumaa lasi-muotoilua14.25 Sunnuntaivekkari15.00 Tv-uutiset15.05 Murhasta tuli totta15.50 Jazz116.00 A-studio16.30 Kuningaskuluttaja17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous17.10 Basaari: Mundo

17.20 Basaari: Klassisen musiikinkuningas17.40 Viittomakieliset uutiset17.45 FST: BUU-klubben: Lisa18.15 FST: TV-nytt18.30 FST: Tärningen18.35 Uutisotsikot18.36 Uutisvuoto19.05 Prisma: Maa, ihmeiden pla-neetta20.00 MOT20.30 Tv-uutiset ja sää20.55 Urheiluruutu21.00 A-piste21.20 Kotikatsomo: Viisasten kivi22.15 : Lähi-idän rauhan vaikea yh-tälö23.15 Tv-uutiset23.25 Kulttuuriuutiset

23.30 Lauantaiseura00.10 Euronews

TV2 maanantai 22.05.13.20 Tänään otsikoissa14.15 Taivaanranta15.00 Äiti, onko sulla aikaa?15.30 TV2: Hetkinen16.00 TV2: Suuri kupla16.20 TV2: Viidakkojytä16.25 TV2: Maailman tarinoita16.50 TV2: Futismamma16.55 Maikki ja pelottava Pontso17.20 TV2: Pikku Kakkonen17.50 Alueellinen uutislähetys18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous18.15 Kakkosen kevätsää18.20 Kotimaan kasvot18.35 FST: Stafettkarnevalen

20.00 FST: TV-nytt20.20 FST: Närbild20.45 FST: Seportaasi: Elämänivalinta21.15 FST: Bettina S.21.50 Tv-uutiset22.00 FST: Kvällsnytt22.05 FST: Dokumentti: Tervetuloatodellisuuteen23.00 FST: Jox23.30 - 00.40 Salibandyn MM-kil-pailut

MTV3 maanantai 22.05.06.25 Huomenta Suomi08.35 Ihana aamu09.30 Voittopotti10.30 Ostoskanava12.25 Voittopotti

12.55 OTV14.10 Me delfiinit14.35 Kukkulan kuningas15.00 Boxi15.30 Putouksen lumoissa16.25 Ruokala16.35 Voittopotti17.00 Emmerdale17.30 Kauniit ja rohkeat18.00 Kuuden uutiset, sää ja urhei-lu18.15 Viihdeuutiset18.30 Elixir19.00 Seitsemän Uutiset19.15 Kauppalehden talousuutiset19.25 Päivän sää19.30 Salatut elämät20.00 Benner & Benner21.00 Yhdeksän Uutiset

21.10 Tulosruutu21.15 Takaa-ajettu (K15)23.40 Luova luokka00.10 Pisnesmies Toni00.45 Viihdeuutiset

Nelonen maanantai 07.00 Odysseuksen seikkailut07.25 Popsikkaat07.50 Pikku väkeä08.00 Buusteri08.25 Tyttökullat08.55 Ostosruutu10.10 Talk13.30 Ostosruutu14.40 Paparazzi vasten tahtoaan15.10 NRJ Top 1016.05 Buusteri16.35 Nelosen uutiset ja sää

16.40 Päivien viemää17.30 Dr. Phil18.30 Melkein täydellinen19.00 Siskoni on noita20.00 Kahdeksan uutiset20.20 Nelosen sää20.25 IS Urheilu-uutiset20.27 Keno ja Ässä-arpa20.30 Lapsuuteni luuserina21.00 Näkijä22.00 Las Vegas23.00 Viritetyt vehkeet23.30 Myöhäisuutiset ja sää23.35 IS Urheilu-uutiset23.45 Starsky ja Hutch

TV1 tiistai 23.05.05.55 Ykkösen aamu-tv09.15 Sherlock Holmesin paluu11.00 Tv-uutiset13.00 Tv-uutiset13.05 Arto Nyberg13.50 Pisara14.10 Yle foorumi 2006: Eduskunta100 vuotta15.00 Tv-uutiset15.05 Murhasta tuli totta15.50 Jazz116.00 Ykköskatsomo16.10 A-piste16.30 MOT17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous17.10 Älykäs ja erilainen17.40 Viittomakieliset uutiset

17.45 FST: BUU-klubben18.15 FST: TV-nytt18.35 Uutisotsikot18.40 Vielä virtaa19.10 K-rappu20.00 Tosi tarina: Lavan reunalla20.30 Tv-uutiset ja sää20.55 Urheiluruutu21.00 FST: Soolo: Sebastian Fa-gerlund21.30 FST: Komiikkatehdas22.00 FST: Pelimiehet23.00 Tv-uutiset23.10 Kulttuuriuutiset23.15 FST: Kvällsnytt23.20 FST: Ehdokkaat23.50 Euronews

TV2 tiistai 23.05.12.45 Tänään otsikoissa13.40 Sairaanhoitajan maailmasta14.20 Hätävara16.00 TV2: Suuri kupla16.22 TV2: Viidakkojytä16.25 TV2: Hyviä aikeita16.55 Rakkain terveisin Felix17.20 TV2: Pikku Kakkonen17.50 Alueellinen uutislähetys18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous18.15 Kakkosen kevätsää18.20 Akuutti: Sukupolvi XXL19.00 Matkapassi: Afrikka omin ja-loin19.50 Eläimellistä menoa20.03 Kummeli Retro20.05 Kaukana kaikesta

20.30 Elämäni eläimet21.00 Ajankohtainen kakkonen21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu22.05 Punainen lanka22.50 Hädän hetkellä23.30 Rallin MM-sarja: Italia

MTV3 tiistai 23.05.06.25 Huomenta Suomi08.35 Ihana aamu09.30 Voittopotti10.30 Ostoskanava12.25 Voittopotti12.55 OTV14.10 Me delfiinit14.35 Veljemme on nero15.00 Boxi15.30 Putouksen lumoissa

16.25 Ruokala16.35 Voittopotti17.00 Emmerdale17.30 Kauniit ja rohkeat18.00 Kuuden uutiset, sää ja urhei-lu18.15 Viihdeuutiset18.30 Unisex19.00 Seitsemän Uutiset19.15 Kauppalehden talousuutiset19.25 Päivän sää19.30 Salatut elämät20.00 O.C.21.00 Todistettavasti syyllinen22.00 Kymmenen Uutiset22.20 Tulosruutu22.30 Sinkkuelämää23.15 Seksigurut (K15)

00.00 Salaiset arkistot00.55 Viihdeuutiset

Nelonen tiistai 23.05.07.00 Disney esittää: Kaapo07.25 Disney esittää: 101 dalmatia-laista07.50 Tuomas-veturi08.00 Buusteri08.25 Tyttökullat08.55 Ostosruutu10.10 Talk13.30 Ostosruutu14.40 Koiran hommaa15.10 Hurja remontti16.05 Buusteri16.35 Nelosen uutiset ja sää16.40 Päivien viemää

17.30 Dr. Phil18.30 Melkein täydellinen19.00 Huippumalli haussa20.00 Kahdeksan uutiset20.20 Nelosen sää20.25 IS Urheilu-uutiset20.27 Keno ja Ässä-arpa20.30 Start!21.00 Bad Girls22.00 4D: Maailman painavin mies23.05 Myöhäisuutiset ja sää23.10 IS Urheilu-uutiset23.20 Henkien meri (K15)00.35 Benny Hill

TV1 keskiviikko 24.05.05.55 Ykkösen aamu-tv09.15 Sherlock Holmesin paluu11.00 Tv-uutiset11.30 FST: Extra en francais11.55 FST: Street USA13.00 Tv-uutiset14.10 K-rappu15.00 Tv-uutiset15.05 Ratavartijan kaunis Inkeri16.30 Tosi tarina: Nukketohtori17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous17.10 Prisma Studio17.40 Viittomakieliset uutiset17.45 FST: BUU-klubben: Nepensadut18.15 FST: TV-nytt18.35 Uutisotsikot18.36 Luontohetki: Lohijoella19.05 Ulkolinja: Ennaltaehkäisevänsodan oppi20.00 Sukupuu20.30 Tv-uutiset ja sää20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli21.05 Vikinglotto

21.10 A-talk21.55 Pitkä pakomatka23.45 Kulttuuriuutiset23.50 Kypsymättömät00.20 Euronews

TV2 keskiviikko 24.05.13.15 Tänään otsikoissa14.10 Taivaanranta14.55 Ajankohtainen kakkonen15.45 Mr Bean16.00 TV2: Suuri kupla16.22 TV2: Viidakkojytä16.25 TV2: Tallijengi16.55 Kimmo Kuu17.15 Pingu: Uusi koulukaveri17.20 TV2: Pikku Kakkonen17.50 Alueellinen uutislähetys18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous18.15 Kakkosen kevätsää18.20 Kansakunnan lisämuisti:Maaottelu18.50 Hiki19.15 Lista20.00 Paavo ja Raili

20.30 Pop Klubi21.00 Kirjava silta21.47 Eläinten tahtiin21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu22.05 Dokumenttiprojekti: Presi-dentin nousu ja tuho23.30 Yle Live: Funky Elephant2006

MTV3 keskiviikko 24.05.06.25 Huomenta Suomi08.35 Ihana aamu09.30 Voittopotti10.30 Ostoskanava12.25 Voittopotti12.55 OTV14.10 Me delfiinit14.35 Yhä vedossa15.00 Boxi15.30 Putouksen lumoissa16.25 Ruokala16.35 Voittopotti17.00 Emmerdale17.30 Kauniit ja rohkeat18.00 Kuuden uutiset, sää ja urhei-

lu18.15 Viihdeuutiset18.30 T.i.l.a.19.00 Seitsemän Uutiset19.15 Kauppalehden talousuutiset19.25 Päivän sää19.30 Salatut elämät20.00 45min Special: 30 päivää21.00 C.S.I. New York21.55 Vikinglotto ja Keskiviikko-Jo-keri22.00 Kymmenen Uutiset22.20 Tulosruutu22.30 Sinkkuelämää23.10 Diili00.05 Poliisipäällikkö Mannion

Nelonen keskiviikko 07.00 Trollz07.25 Disney esittää: Aladdin07.50 Puuha-Pete08.00 Buusteri08.25 Nanny08.55 Ostosruutu10.10 Talk

13.30 Ostosruutu14.40 NRJ in the park - Tampere16.05 Buusteri16.35 Nelosen uutiset ja sää16.40 Päivien viemää17.30 Dr. Phil18.25 Huonosti käyttäytyvät miehet19.00 Jamien keittiössä19.30 Eden20.00 Kahdeksan uutiset20.20 Nelosen sää20.25 IS Urheilu-uutiset20.27 Keno ja Ässä-arpa20.30 Sillä silmällä21.30 Elokuva: Jerry Maguire - elä-mä on peliä00.15 Veikkauksen pelit00.20 Siniset enkelit

Page 9: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

kiksi povatusta KooVeesta.PJK on kerännyt kolmesta pe-listä tasapelin ja kaksi voittoa.

Koovee siirtyi ottelussa joh-toon hiukan onnekkaasti tuuli-sella kentällä. Pian kuitenkinAntti Harju nousi laidalta jakeskitti Miko Hytöselle, jokalaukoi komean maalin. Voitto-maalin Hytönen tykitti 10 mi-nuuttia ensimmäisen osumanjälkeen samanlaisesta keskityk-sestä.

PJK:n peli on avausotteluntasapelin jälkeen ollut hyvässäryhdissä.

Eilen tiistaina joukkue kohtasilehtemme painoon menon jäl-keen kovan Porin Pallon Suo-men cupissa Keskuskentällä.

PJK-KooVee: 57 min 0-1 AnttiKoskela. 59 min 1-1 Miko Hytö-nen (Tomi Tiira) . 70 min 2-1 Hy-tönen (Antti Harju).

PJK:n naisetjatkoivat voitollaPJK:n naisten edustusjoukkoetaisteli pisteet Pirkkalaan kau-den toisessa aluesarjan pelis-sään viime lauantaina.

Porista vastustajaksi saapu-nut NiceFutis sai tyytyä 4-1 -tappioon tuulisella Keskusken-tällä, sillä PJK:n peli rullasi lä-hes koko 90 minuuttia ilmansuurempia kommelluksia. OutiAho, Mari Saarinen, VenlaHeikkilä ja Petra Pohjonentoimittivat kukin pallon kerranporilaisten tolppien väliin.

Nro 20 17.5. 2006 9● ●Pirkkalainen

VINKIT

Maya-kulttuurin synty TV1 ke18.5. Guatemalan sademetsis-tä on löydetty valtava kaupunki,joka on rakennettu jo tuhatvuotta ennen mayojen kulttuu-rin klassista kautta.

Narc (K18) MTV3 pe 19.5. klo.23.15. Realistinen ja kovaottei-nen poliisidraama.

Käännekohdassa: Olivia perus-taa bändin. Olivian isä ja äitiovat eronneet, ja tyttö asuuvuoroviikoin kummankin luona.TV2 to 18.5.

Eurovision 2006: Semifinaali.TV2 to 18.5. On kertakaikkiaanhirvittävää, jos Suomen hirviötäei saada finaaliin! Kuinka Lordipärjää Ateenassa?

LauantaiAction: Bandits - pank-kirosvot MTV3 la 20.5. klo22.30. Kuvassa Billy BobThornton ja Bruce Willis.

Emmerdale MTV3 pe 19.5. klo17. Kihlajaiset, osa 1/2.

OstetaanSoutuvene, puh. 050 599

4328.

MyydäänKt 1 h + kk + ph + vh + p,31 m2. Loukonlahti, täysinremontoitu –04, ei välit. Puh.044 577 9415.

Aikuisten naisten ja miestenvaatteita, koristeita, kenkiä,uimalasit ym. Os. Kullaantie9 D 15, p. 040 770 3129.Ark. klo 10-16, viikonloppui-sin klo 12-16.

Lasten kerrossänky, valk.Sievä-kalusteen Unipuu. Hp.200 e (ovh 528 e) + laatikkopyörillä 50 e. Tied. puh. 044736 0750.

Pihakirppis Haikassa sun-nuntaina 21.5. klo 12 – 16.Tervetuloa sunnuntaikävelyl-le tekemään löytöjä asukkai-den pihoilta jopa ilmaiseksi jasamalla päiväkahville. Opas-tus Naistenmatkantieltä.

Pihakirppis Taipaleentie 14,Härmälä, la 20.5. klo 9-15.Edullisesti kodin erilaista ir-taimistoa. Tervetuloa!

Vuokralle tarjotaanVenetraileria, max vene 5,5

m / 600 kg. Puh. 050 4306969.

Vuokrata halutaanNuori perhe haluaan vuokra-ta 3h + k rt tai kerrostaloPirkkalasta. P. 0400 784 562Kati.

LöydettyLasten potkulauta Haikan

metsiköstä. Tiedustelut p.040 549 5419.

Päivähoitoa halutaanEtsimme luotettavaa iltapäi-

vähoitajaa Vähäjärven alu-eelle kahdelle alakoululaisel-le elokuusta alkaen. P. 0400638 767 (iltaisin).

Hinta 1-5 riviä 9 e, 6-10 riviä 12,5 e.Löydetty-ilmoitukset ilmaiseksi.

Elokolo/Elopilkku: to 18.5.klo 12 ruokailu ja yhteislaulu,lihakeitto, pe 19.5. klo 9 Maanja taivaan väliltä “ Minäolen..” pastori Denise Gauffin-Kostilainen, ma 22.5. klo 9kuntosali jäsenille, klo 17.30lauluryhmän harjoitukset, ti23.5. klo 12.30 kuntohyppelyt,ke 24.5. klo 13 verenpainemit-taus.

Pirkkalan Eläkkeensaajat:La 20.5. toripäivä Suupalla.

Luupissa ma 22.5. klo 8.45boccia, klo 10 tanhut, klo 11laulu, klo 12 omat ohjelmat.Ke 24.5. klo 10 lausunta -näytelmäk., klo 10.30 askarte-lu.

Ke 24.5. liikuntatalolla klo9-10 kuntoilu.

Pirkkalan Eläkeläiset:Olemme yhteisillä kevätmark-kinoilla Pirkkalan torilla la20.5. klo 10-14.

Eläkeliiton Pirkkalan yh-distyksen MSL:n tarinatupaTSOP:n kerhotiloissa to 18.5.klo 13.

Pirkkalan Hiihtäjät, Pir-kat ja Viri: 28. Pirkkalaispyö-räily su 28.5. Klo 9.30 ilmoit-tautumiset liikuntatalolla,kaikki toimitsijat paikalle.

Pirkkalan Hiihtäjät: Tors-tairastit Kämmenniemen kou-lulta Teiskosta. Lähtö klo 17 -18.30.

Hela-Pika suunnistuskilpai-lun valmistelutalkoot suunnis-tusjaostolla Toivion koulullama 22.5. klo 18 ja ke Terälah-den koululla klo 15 alkaen.

Helatorstaina suunnistusja-osto paikalle Terälahteen klo9.30 ja hiihtojaosto klo 10. So-pikaa yhteiskuljetuksista.

Pirkkalan Marttayhdistys:“Pirkkalan likkojen lenkin”teemme tänä vuonna pyöräil-

len Pitkänniemen Poutalaan ti23.5. Lähtö on kunnantalonpihalta klo 17.30. Kysellä voimyös mahdollisia autokyytejä.

MLL: Perhekahvila ko-koontuu kevään viimeisen ker-ran ke 24.5. Kahvilan toimintajatkuu syksyllä. Seuraa ilmoit-telua.

Kaikille avoin perheretkiPuuhamaahan la 17.6. Jokai-nen maksaa bussissa kerättä-vän pääsymaksun itse, yhdis-tys maksaa aikuisten jäsentenja lasten bussimatkan, aikuisil-ta ei-jäseniltä peritään 5 e mat-kasta. Bussi lähtee klo 9 lii-kuntatalon parkkipaikalta. Il-moittautumiset ja lisätiedotMervi puh. 050 926 1911.

Pirkanmaan Vammaistyö:Osallistumme kevätmarkki-noille Suupan torilla la 20.5.

Kevätjuhlaa vietämme su21.5. klo 14-16 Ilkon kurssi-keskuksessa, Ilkontie 8-10,Kangasala. Arpamyynti alkaaklo 13.30.

Pirkkalan Kuluttajat ke-vätmarkkinoilla Pirkkalan to-rilla 20.5. klo 10-14.

Pirkkalan Työttömät:Työpala, Teollisuustie 29, p.(03) 368 4885, avoinna ark.klo 7.30-14. Kuntosalivuorotjäsenille ma ja to klo 11-12.

Kurikan asukasyhdistyk-sen vuosikokous Kurikankul-man koululla la 27.5. klo 13.

Haikan omakotiyhdistys:Muista pihakirppis su klo 12-16. Vie oma mainoksesi klo11 – 12 Haikan torille. Tar-kemmat ohjeet Hoky:n ilmoi-tustaululla.

Sakkolan Kirkonkylännuorisoseuran kesäpäiväta-pahtuma Anne LaamasellaSorkkalassa la 27.5. klo 13.Johtokunta klo 12.

Pirkkalan Silmu/Tampe-reen Hengitysyhdistys: I ryh-män tutustuminen suolahoito-huoneeseen ke 24.5. klo 18,os. Kirviälänkatu 1.

JHL:n Päivä Tukholmassaristeily 11.-13.8. Lähtö Suu-pantorilta pe 11.8. klo 13.30.Sitovat ilmoittautumiset Pirjo

Belcherille p. 3134 2305 taisähköpostilla [email protected] 29.5. mennessä.

Reipin vesiosuuskunta:Vuosikokous to 18.5. klo18.30 Ty Toivon talolla. TimoVaarasalo kertoo jätevesisuun-nitelmasta.

Anian vesiosuuskunnanvuosikokous su 28.5. klo 15Anian koululla.

Toivio – Multisilta – Kes-kisen yksityistiekunnan vuo-sikokous ti 23.5. klo 18 Toivi-on koulun piharakennuksessa.Maksuunpanoluettelo nähtä-villä sopimuksen mukaan tie-kunnan puheenjohtaja V. Sil-vennoisella p. 0400 335 630.

AA-ryhmä kokoontuu kes-kiviikkoisin klo 19 os. Suu-pankuja 8-10 D, käynti talontakaa. Puh. Jari 040 559 1272.

Pirkanmaan Sotalastenkuukausikokous pe 19.5. klo16 Marttalassa.

Pirkkalan reserviläiset ry:Yhdistyksen majatoimintaakeskiviikkoisin kello 18.

RuokalistatPalvelukeskus Pirkankoi-

vu MA merimiespihvivuoka,jäävuorisalaatti, hirssipuuro,mehukastike. TI jauhemaksa –pekonikastike, perunat, pork-kanalaatikko, kurkkusuikaleet,vatkattu aprikoosisose. KEKoskenlaskijan kalakeitto, pe-runalimppu, tomaatti, pullava-nukas, mehukeitto. PE kinkku-kiusaus, hedelmäinen kaalisa-laatti, luumu – aprikoosikeitto.

Päiväkotiruoka MA pi-naattiohukaiset, perunasose,salaatti, puolukkahillo. TI li-hakastike, perunat, salaatti.KE kalapaistos, perunat, tuo-resalaatti, punajuuri. PE jauhe-lihakeitto, tuoreannos, juusto.

Kouluruoka MA pinaatti- /veriohukaiset, perunat / sose,kaali - kurkkusalaatti. TI liha-kastike, perunat, tuoresalaatti.KE kalapaistos, perunat, kurk-ku - tomaattisalaatti. PE jauhe-lihakeitto, pehmeä leipä, tuo-reannos.

Yhdistysten sisäiseen tiedotta-miseen tarkoitettu maksutonpalsta. Aineistot viimeistäänmaanantaina klo 12. Puhelin3143 1900. Sähköposti:[email protected]

Päivyri

PJK-KooVee 2-1 (0-0)PJK:n miehet ottivat lauantaina

kotikentällä makean voiton kol-mosdivisioonan ennakkosuosi-

KooVee kaatui Keskuskentällä● Urheilu

p.050 430 6969www.kolumbus.fi /taksi.juha.seppala/

HYMER 575 / MB 316 automaatti• makuutilat 6:lle, WC, suihku• liesi, jääkaappi, cd, TV• ilmastointi, invertteri (220V)• suksiluukku, Eberi, B-kortti

MATKAILUAUTO

VUOKRATAAN!

Page 10: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

● ● Nro 20 17.5. 200610 Pirkkalainen

SIVISTYSTOIMEN TILOJEN KÄYTTÖ-HAKEMUKSET TOIMINTAKAUDEKSI2006-2007

KOULUTILOJEN SÄÄNNÖLLINEN KÄYTTÖPirkkalalaiset seurat ja yhteisöt voivat hakea koulutilojen käyttö-lupaa lähinnä arki-iltaisin sekä lauantaisin tapahtuvaa säännöllistä,pitkäaikaista toimintaa varten. Säännölliset vuorot ovat voimassakoulun syys-, joulu- ja hiihtolomalla vain sopimuksesta.

Liikuntasalit ajalla 14.8.2006-31.5.2007Yläasteen, Naistenmatkan Nuolialan (2 salia), Kirkonkylän, Toivionja Kurikankulman koulujen liikuntasalien käyttöhakemukset toimi-tetaan liikuntatoimistoon 7.6.2006 mennessä.Seuraavat ajankohdat ovat anottavissa:Naistenmatkan liikuntasali: ma 20.30-21.30, ti 20.30-21.30, ke20.00-21.30, pe 20.30-21.30Nuolialan vanha sali: ma 16.00-18.00, 20-21.30, ke 16.30-18,19.30-21.30, to 16-21.30, pe 19-21.30Nuolialan uusi sali: maanantaista perjantaihin 16-21.30Yläasteen sali: ma 16.30-21.30, ti 16.30-18.00, 18.00-21.30 puolisalia, ke 16.30-18.00, 19.30-21.30, pe 16.30-21.30Kurikankulman sali: tiistaista perjantaihin 16.30-21.30Kirkonkylän sali: maanantaista perjantaihin 16.30-21.30 paitsi ti17-18Toivion sali: ma 16.30-21.30, ti 16.00-21.30, ke 16-21.30, pe 16-21.30Kaikkien koulujen salit voidaan varata koululaisten iltapäiväkehojenkäyttöön klo 17.00 saakka.

Muut koulutilat ajalle 21.8.-31.5.Kaikkien koulujen koulutilojen käyttöhakemukset toimitetaan ao.koululle tai koulutoimistoon 4.8. mennessä.Koulujen kesäkäytöstä yhteys suoraan koulun rehtoriin.

KOULUJEN TILAPÄINEN KÄYTTÖKoulujen tilapäiset käytöt anotaan suoraan kouluilta.

YLEISTÄKoulutilojen hakemuslomakkeita saa kouluilta, koulutoimistostaja internetistä (os. www.pirkkala.fi/koulutoimisto/sivistystoimentilojen käyttöhakemukset). Lomakkeissa on myös ilmoitettu perit-tävät korvaukset. Liikuntasalien pitkäaikaisesta käytöstä päättääsivistystoimen liikuntatiloista vastaava virkamies, muista tiloistaja käyttövuoroista koulun rehtori.

LUUPIN TILOJEN KÄYTTÖHAKEMUKSET 2006-2007Pirkkalalaiset järjestöt voivat hakea pääkirjaston yläkerrassasijaitsevan Luupin kulttuuritilojen käyttövuorot toimintasyksyksi2006. Vuorot jatkuvat keväällä 2007, mikäli tilojen käyttötarkoitusei muutu (tilanne on epävarma johtuen kunnan rakennussuunni-telmista).Sivistystoimen omaan käyttöön varataan:Luokkatila: ma 18.00.-21.00, ti 8.00-15.00, pe 9.00-11.45, la10.00-16.30Monitoimitila: ke 19.00-20.30, to 9.30-11.00Valten kabinetti: ma 14.00-21.00, ke 15.00-20.00, to 14.00-19.00Hakemuslomakkeita ja lisätietoja saa kulttuuritoimesta Suupantie6, puh. 3134 2460 /kulttuurisihteeri ja puh. 3134 2461 /kanslisti.Hakemuslomakkeen voi tulostaa www.pirkkala.fi/koulutoimisto/si-vistystoimen tilojen käyttöhakemukset. Hakemukset em. osoittee-seen 7.6.2006 mennessä.

KYÖSTIN KERHOTALON TILOJEN KÄYTTÖHAKEMUKSET2006-2007Kyöstin kerhotalon käyttövuorot toimintavuodeksi 2006-2007julistetaan Pirkkalassa toimivien yhdistysten ja yhteisöjen haetta-vaksi. Lisätietoja saa nuorisotoimistosta, puh. 3134 2456 /kanslisti.Tilahakemuslomakkeita saa Nuorisotoimistosta, Suupantie 6.Hakemuslomakkeen voi tulostaa www.pirkkala.fi/koulutoimisto/si-vistystoimen tilojen käyttöhakemukset.Hakemukset em. osoitteeseen 7.6.2006 mennessä.

Pirkkala 15.5.2006 SIVISTYSTOIMI

Page 11: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

Nro 20 17.5. 2006 11● ●Pirkkalainen

www.gastrokeittiot.fi

Taitajankuja 1, PirkkalaPalvelemme ark. 09-17( 0 3 ) 3 6 8 3 4 6 0

Tervetuloa tutustumaanGASTRO keittiömalleihin.

PIRKKALAN KALUSTEPALVELU OY

Tervetuloa tutustumaanGASTRO keittiömalleihin.

www.gastrokeittiot.fi

PIRKKALAN KALUSTEPALVELU OYTaitajankuja 1, PirkkalaPalvelemme ark. 09-17( 0 3 ) 3 6 8 3 4 6 0

www.pirkkalainen.com

www.pirkkalainen.com

Kenkätie 2 I Pirkkala I www.venkoli.fi Puh. (03) 3122 4500 I Fax (03) 3122 4511

Avaamme Ma-Pe 8.30 I La 10.00 I Su sulj.

• KESÄTERASSI AVATTU• Valkosipulinen häränpihvi 13,80• BUFFETLOUNAS ark. 11-14• JUHLA- JA PITOPALVELU

Page 12: Hyvää venepaikkaa kannattaa jonottaa · taa, kun pihalla olleen moot-toripyörän sivukate oli rikot-tu. Moottoripyörään oli luul-tavasti lyöty jollakin esineel-lä. Maalattuun

● ● Nro 20 17.5. 200612 Pirkkalainen

Heli Järvenpää

Vähäjärven ympäri kulkeva vi-heralue ja viihtyisä kävelyreittiovat loppusilausta vaille val-miit. Kesäkuun aikana alueenesteettisyyttä tullaan korosta-maan uusilla penkeillä ja valai-similla sekä puu- ja pensasistu-tuksilla.

– Vähäjärven ympärille tuo-daan 15 uutta penkkiä. Samallayhdenmukaistetaan alueen va-laisimet ja tuodaan reitin var-relle isompia roskakoreja, ker-too kunnanpuutarhuri SariSuomalainen.

Kurikanvainion puiston ra-kentamista jatketaan kesäkuunalusta alkaen. Puistoon asenne-taan kuusi uutta penkkiä.

– Ihmiset ovat jo kyselleetpenkkejä. Asennukseen tarvi-taan betonia ja koneita, jotkasaadaan vasta kesäkuussa,Suomalainen sanoo.

Kurikkaankuntovempeleitä

Vähäjärven ulkoilureitin var-relta löytyvä Kurikanvainionpuisto kehittyy kesäkuun aika-na kaikenikäisille suunnatuksitoimintapuistoksi.

– Kurikasta löytyy jo beachvolley -kenttä ja petanque-alue, joilla voi toki harrastaamuutakin kuin kyseisiä lajeja.

Kurikkaan on tänä kesänä tu-lossa myös virallinen uimaran-ta, Suomalainen kertoo.

Lisäksi Kurikkaan rakenne-taan liikuntapuisto. – Liikun-tapuistoon on tulossa kuntoilu-

laitteita, Suomalainen paljas-taa.

Vähäjärven ympärille pian silauspenkeillä, valoilla ja istutuksillaKurikkaan nousee liikuntapuisto

Vähäjärven ympäristöön ryhdytään kesäkuun alussa asentamaan tällaisia Tammerkosken Tako-molta tilattuja penkkejä. – Näin korostetaan Vähäjärven alueen viihtyisyyttä, kunnanpuutarhuriSari Suomalainen toteaa.

KansalaisopistonkevätnäyttelynsatoaHeli Järvenpää

Auli Haavisto: Venytyksen au-tuus ja Me ollaan sankareita,paperimassa.

Seppo Koskinen: Dubrovnikinkattoja, akryyli.

Riitta Virta: Neljä vuodenaikaa,öljy.