VERKKOMENTORVERKKOKESKUSTELIJANA- VUOROVAIKUTUS JA DIALOGI VERKOSSA

Irja Leppisaari Verkkomentor-hankkeen2. koulutuspäivä 19.2.2004

Vuorovaikutus:kohtaan toiset, saan vinkit,

annan ideat.(Eija Kalliala 2002, 76)

Ohjauksella tarkoitetaan kaikkia niitä vaikuttamisen keinoja, joilla ohjaaja edistää oppijan oppimista. Se on mm. oppimisen edistämistä, oppimaan oppimisen taitojen kehittymisen tukemista, tiedon haun ja käytön ohjausta, hiljaisen tiedon välittämistä sekä työtapojen ohjausta. (Koli & Silander 2002, 41.)

Ohjaus on opetustyössä työmenetelmä, jossa on tavoitteena vaikuttaa ohjattavaan henkilökohtaisen vuorovaikutuksen kautta (Mäki- Komsi 1999,45).

MITÄ ON OHJAUS VERKOSSA?

(Lehtinen & Jokinen 1996, 27)

Oppimissuhteessa on kyse kasvotusten elämisestä, kasvotusten oppimisesta, kohtaamisesta. Vaikka verkossa toimimisessa onkin oma etäännyttävä, virtuaalinen poissaolon sivumerkityksensä, keskeistä kuitenkin on, ollaanko tilanteessa eettisesti kasvotusten. Tämä ei välttämättä tarkoita konkreettista kasvotusten olemista.Ratkaisevaa on suhde toiseen. Kyse on sitä, miten tutoropettaja (/ verkkomentor) ja opiskelija kohtaavat toisensa verkkoympäristössä. Kohtaavassa oppimisessa sekä opettaja että oppija pyrkivät auttamaan toisiaan, synnyttämään jotain uutta. Tällöin oppimisessa on kyse yhteisestä ymmärryksen rakentamisesta. Ohjaajan ja opiskelijan välistä vuorovaikutusta voi sanoa dialogiseksi vasta silloin, kun suhteen päämääränä ei ole lopullisen vastauksen löytäminen vaan osapuolten erilaisten näkemysten yhdistäminen. Dialogissa täytyy kyetä säilyttämään elämään liittyvä moniäänisyys. Ohjaussuhteessa ohjaaja ja ohjattava ovat riippuvaisia toisistaan, tieto rakentuu sosiaalisesti. (Kiviniemi 2000, 86-89.)

Tutorointi dialogisena kohtaamistapahtumana

Tuloksellisen ohjausprosessin edellytyksinä pidetään ajan, huomion ja kunnioituksen antamista oppijalle (ks. Ojanen 2000; Nummenmaa 1992):

• AIKA jäsentää ohjausprosessia monimuotoisesti. Ohjaajan tai ohjattavan kiire, väsymys, kärsimättömyys ja suunnittelemattomuus heikentävät aina ohjauksen tuloksellisuutta.

• HUOMION ANTAMINEN on ennen kaikkea aktiivista kuuntelua.

• KUNNIOITTAMINEN merkitsee ohjaussuhteessa ilmenevien eettisten sisältöjen ja tunteiden vastaanottamista ja niihin vastaamista.

Ohjaajan ominaisuuksista tärkeimpiä ovat aito kiinnostus opiskelijaan, oppimisprosessin tuntemus ja näkemys oman alan substanssin merkityksellisyydestä.Ohjaussuhde edellyttää keskinäistä luottamusta.Ohjaussuhteen reflektio on syvintä silloin kun ihminen voi ääneen tiedostaa itseään toisen ihmisen (etä)läsnä ollessa. Mikäli opiskelija kokee voivansa keskustella näkemyksistään kunnioittavassa ilmapiirissä, avautuu mahdollisuus avoimeen ja kriittiseen dialogiin. (Kiviniemi 2000, 86.)

Ohjauksen tarkoituksena ei ole opettaa, mitä mestari osaa, vaan tukea ohjattavan omaehtoista kasvua. Ohjaussuhde on molemminpuolista vastavuoroista vaikuttamista. Ohjauksessa on ohjaajalle ja ohjattavalle keskeistä tietojen, tunteiden ja toiminnan integraatio. Oppiminen ei ole koskaan puhdas kognitiivinen kokemus. Se koskettaa aina koko persoonaa; se on kokonaisvaltainen tapahtuma. Ohjaussuhde voidaan ymmärtää oppimisprosessina, jonka kuluessa tapahtuu myös laajempaa persoonallisuuden kehittymistä. Ihmisen kasvu tapahtuu dialogissa, yhdessä toisten kanssa. (Ojanen 2000.)

Verkko-opiskelijat tarvitsevat ohjausta ja oppijalla on oikeus ohjaukseen. Verkko-opiskelussa opiskelija voi kokea jääneensä yksin ja keskeyttäminen voi olla helppoa, mutta keskeyttämisiä voi vähentää laadukkaan ohjauksen avulla. Laadukas ohjaus vie aikaa, joten siihen on varattava resursseja. Opettajalla on enemmän näkemystä ja tietoa kuin oppijoilla substanssista. Siksi opettajan tiedollisella auktoriteetilla on oikein käytettynä tärkeä myönteinen merkitys myös toimivassa dialogipedagogiikassa.

Mitä verkossa ohjataan?- sisältöjä- prosessia- työskentelyä

Ohjauksen avulla:1) rakennetaan oppimisympäristö ja2) vuorovaikutussuhde sekä3) vaikutetaan oppimistapahtumaan erilaisin keinoin: reagoimalla tapahtumiin, rohkaisemalla oppijoita, konsultoimalla ja4) annetaan palautetta ja arvioidaan oppimista ja toimintaa. (Koli & Silander 2002, 41.)

Miten ohjataan?- dialogissa- tehtävän asettelulla, oppimistehtävissä- valituilla työtavoilla- ohjemateriaalilla

Ohjauksen kannalta oppimisympäristö voidaan jakaa sisäiseen ja ulkoiseen oppimisympäristöön, jotka muodostavat yhdessä sen kontekstin, ilmapiirin ja olosuhteen, jossa oppiminen ja ohjaus tapahtuu. Ulkoinen oppimisympäristö muodostuu niistä fyysisistä ja sosiaalisista tekijöistä, joilla oppimista ohjataan: oppimisympäristö, tehtävät, materiaali, lähteet, sosiaalinen vuorovaikutus, ohjaaja, opiskelijat. Ulkoiseen oppimisympäristöön voi jokainen osallistuja vaikuttaa ja muuttaa sitä. Sisäinen oppimisympäristö on puolestaan oppijan mielen sisäinen ympäristö, jossa vaikuttavat yksilön aikaisemmat kokemukset, tiedot, taidot, asenteet, pelot ja tunteet. Ohjaaja voi vaikuttaa niihin, mutta ainoastaan yksilö itse voi muuttaa niitä. (Koli & Silander 2002, 42; Ojanen 2000, 148-151.)

• Ohjauspyrkimyksiä voivat olla (Koli & Silander 2002, 46-47):• Oppimisprosessin eteenpäin vieminen esim. motivoimalla oppijaa oppimaan ja saavuttamaan omia tavoitteitaan • Reflektointi • Aiheen/asian kriittinen tarkastelu • Fokusointi esim. ohjaamalla oppijaa keskeisten kysymysten pariin • Syventävään tiedonprosessointiin ohjaaminen

• syventävä tiedonhaku • omien hypoteesien – olettamusten asettaminen • tiedon ulkoistaminen (mm. käsitekaaviot) • synteesi • vertailu • ilmaisun tarkentaminen • käytäntöön soveltaminen • yhteisöllinen tiedonrakentelu • kriittinen tiedon arviointi • ongelmien asettaminen • ongelmanratkaisu ja kognitiiviset strategiat

OHJAUSVINKKEJÄ VERKKOMENTORILLEOHJAUSTEESEJÄ (Koli & Silander 2002, 69-72, osin sovellettu)

Ohjaa oppijaa itseohjautuvuuteen, oppimaan oppimiseen. Oman oppimisen kontrollointi ja itseohjautuvuus korostuvat verkko-oppimisessa. Oppija voi oppia itseohjautuvuutta ja oppimaan oppimista vain osallistumalla itse niihin. Em. toimintoja kehittävät mm. tavoitteiden asettaminen, aiheen ja työskentelytapojen valinta, oman opiskelun aikataulutus, tiedonhaku ja –käsittely, oman tietämyksen rakentaminen, oppimaan oppimisen itsearviointi.

Rohkaise oppijaa suunnittelemaan omaa opiskeluaan ja asettamaanomia tavoitteita! Kun oppija asettaa omia tavoitteitaan, hän on motivoituneempi oppimaan ja vastaanottavaisempi tiedolle ja ohjaukselle. Oppijan on myös nähtävä verkko-oppimisprosessi omakohtaisena, eheänä ja suunnitelmallisena kokonaisuutena.

• Ohjaa oppijaa ulkoistamaan ja käsittelemään aikaisempaa tietämystään ja käsityksiään. Vain aikaisemman tiedon päälle voirakentaa uutta! Kun oppija ulkoistaa, tekee näkyväksi aikaisempaa tietämystään, hän myös prosessoi sitä. Tällöin oppija saattaa huomata siinä puutteita, mikä myös luo pohjan ja motivaation uuden tiedon oppimiseen. Kun aikaisempi tietämys on ulkoistettu, silloin on olemassa aktiivisena eräänlainen kehikko, johon liittää uutta opittavaa tietoa.

• Työskentely mahdollisimman autenttiseksi – oppimistehtäviä ei tehdä ohjaajaa varten ja niissä käytetään aitoja asiantuntijakulttuurin työtapoja! Oppimistehtävän lähtökohtana on aina oppijan oma oppiminen ja kehitys. Toimivalla oppimistehtävällä on myös muutakin käyttöä kuin ”palautus opettajalle ja arvosanan saaminen”. Oppimistehtävät voidaan kytkeä esim. avoimen opiskelijoilla omaan työhön. Motivaation jaoppimisen kannalta on tärkeää, että työskentely ja menetelmät ovat autenttisia, jolloin käytetään esim. samoja menetelmiä ja työkaluja kuin alan asiantuntijakulttuurissa. Muista myös tiedon siirrettävyys eli opitun siirtovaikutus, transfer; tietoa pystytään käyttämään parhaiten vastaavanlaisessa tilanteessa ja kontekstissa, jossa tieto on opittu.

• Rohkaise oppijaa esittämään aitoja, autenttisia kysymyksiä aiheesta! Yksi tärkeimmistä tiedonkäsittelytaidoista on osata esittää merkityksellisiä ja olennaisia kysymyksiä, jotka myös ohjaavat jatkotyöskentelyä. Ohjaajan ei ole mielekästä totuttaa oppijaa kysymyksiin, joihin voi vastata yhdellä sanalla tai joihin vastaus löytyy suoraan lähteistä. Merkityksellisempää on yhdessä pohtia niitä aiheeseen liittyviä kiinnostuksen kohteita, joita oppijoille (ja ohjaajalle) tulee mieleen ja joihin ei ole olemassa valmista vastausta.

• Tue oppijan aktiivista tiedonrakentelua ja tiedon laaja-alaistamista! Vain oppija voi rakentaa omaa tietämystään. Tietoa opitaan prosessoimalla sitä mielekkäästi ja muodostamalla oppijalle uutta, merkityksellistä tietoa – tietoa rakentamalla.

• Ohjaa oppijaa tarkastelemaan asiaa useasta näkökulmasta ja vertailemaan eri näkökulmia sekä yhdistämään tietoa eri lähteistä! Tällä tuet oppimista edistävää tiedonprosessointia, oppijan syväsuuntautunutta oppimista.

• Ohjaa oppijaa yhteisölliseen toimintaan ja tiedonrakenteluun muiden oppijoiden kanssa. Tärkeää on reflektointi ja taidot antaa sekä vastaanottaa palautetta. Oppiminen on luonteeltaan sosiaalista toimintaa. Kun tietoa rakennetaan yhteisöllisesti, jokainen joutuu ulkoistamaan ja prosessoimaan omia aikaisempia käsityksiään. Yhteisöllisellä tiedonrakentelulla muodostetaan asioille yhteisiä merkityksiä, jolloin päästään usein myös parempaan lopputulokseen kuin yksilötyöskentelyssä. Pyri ohjaajana/verkkomentorina myös ulkoistamaan omaa ongelmanratkaisuprosessiasi (esimerkein, casein, ohjauksen avulla), josta oppija voi omaksua asiantuntijalle ominaisia kognitiivisia strategioita. Näin luodaan pohjaa asiantuntijalle ominaisen, hiljaisen tiedon välittymiselle oppijalle.

• Anna ohjausta (palautetta/arviointia) koko prosessin ajan, ei ainoastaan lopussa! Pelkästään prosessin lopussa annettu palaute ei enää ohjaa tai auta oppijan oppimisprosessia eikä oppijaa työstämään parempia tuloksia, rakentamaan tietämystään. Välittömän palautteen mahdollisuus on osoittautunut innostavaksi piirteeksi verkko-oppimisessa (Alasilta 2002).

VUOROVAIKUTUS VERKOSSAperustuu valittuun oppimiskäsitykseen (vuorovaikutuksen merkitys oppimiselle juuri tällä opintojaksolla, vuorovaikutuksen tavoitteet mihin vuorovaikutuksella pyritään, mikä on vuorovaikutuksen tavoite oppimisen kannalta, miten vuorovaikutus tukee oppimista )

• oppijalla on oikeus ohjaukseen

VUOROVAIKUTUSTA• oppijan ja oppimateriaalin välillä • oppijoiden kesken• opettajan ja oppijoiden välillä

KESKEISET VUOROVAIKUTUKSEN AREENAT• oppimistehtävät • verkkokeskustelu

VERKKOKESKUSTELUosana oppimisprosessia (monelta – monelle, eriaikainen)

a. Vapaa keskustelu (tutustuminen, ryhmäytyminen, minä-muotoinen yhteisen ymmärryksen ja näkemyksen hakeminen)

b. Teemakeskustelu (substanssi, ”opetuskeskustelu”tai yksilöllisiin oppimistehtäviin liittyvä keskusteluosuus, tiettyyn päämäärän pyrkivää, ratkaisuja ja vastauksia hakevaa pohdintaa, joka on ohjattua ja systemaattista)

”Keskustelupalsta oli mielenkiintoinen. Voi näppärästi kommentoida toisten kirjoituksia ja muodostuihan joskus pitkäkin ketju kommentteja.” (Opiskelija AVERKOn Ammatillinen kasvu -verkko-opintojaksolla)

Mahdollistaa sosiaalisen yhdessäolon, reflektiivisen kommentoinnin, opettaja voi seurata ryhmän oppimista, toisaalta keskusteluketjujen hahmottaminen haasteellista

Opiskelijoiden joukossa on henkilöitä, joille kirjallinen viestintä on hankalaa eikä luontevin tapa ilmaista itseä. Toisaalta suurin osa hyötynee kirjallisen ilmaisun mahdollistamasta syvällisemmästä miettimisestä.

Eriaikaisuus voi positiivisessa tapauksessa vahvistaa opiskelijan itseohjautuvuutta, kun vastausta opettajalta ei voi saada heti. Liian nopeaa palautetta voidaan toisaalta pitää oppimiskäsityksellisesti negatiivisenakin asiana, yhtenä behavioristisen oppimiskäsitystäluonnehtivista piirteistä.

viestinnän eriaikaisuutta, viestinnän tekstipohjaisuutta ja verkkoviestinnän vaatimaa runsasta aikaa

Verkkokeskustelussa haasteina voidaan pitää

VERKKOKESKUSTELUN ONGELMAKOHTIA JA HAASTEITA (ks. esim. Leppisaari, Lehtelä & Ojala 2004; Marttunen & Laurinen 2001)

• opiskelija ei heti hahmota vuorovaikutuksen ja keskustelujen keskeisyyttä verkko-opinnoissa

• verkkokeskustelun outous ja vieraus (vaikea ilmaista itseään tuntemattomille kirjoittamalla)

• väärinymmärrykset ovat tavallisia, opiskelijat suomalaisen keskustelukulttuurin edustajina välttävät erimielisyyksien ja vastakkaisten näkemysten ilmaisemista

• keskustelu verkossa vie aikaa!

• keskustelu pikemminkin peräkkäistä monologia kuin dialogia

KESKUSTELUHALUKKUUTEENVAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ (Kuoksa 1998)

1. MAHDOLLISUUS osallistua keskusteluun verkko-oppimisympäristössä (pääsy koneelle, yhteyksien toimivuus, ajankäyttö, vaivannäkö)

2. KIINNOSTUS käsiteltävään asiaan ja toiminnan muotoihin sekä opiskelijan näkemys keskustelujen merkityksellisyydestä

3. PYSTYVYYS, opiskelijan arvio omasta osaamisestaan suhteessa toiminnan vaativuuteen, (sis. myös näkemyksen ohjaajan tavoitettavuudesta, vastausnopeudesta, ohjeistuksen selkeydestä)

4. USKALLUS osallistua keskusteluun, eli asiat, jotka vaikuttavat opiskelijan tuntemaan arkuuteen ryhmän keskusteluja kohtaan (”computer anxiety”, puheenvuoro jää näkyviin saa pohtia kaikessa rauhassa, palaute muilta)

VERKKOKESKUSTELUN LAADUN NOSTAMINEN TUTORIN HAASTEENA (Leppisaari, Lehtelä & Ojala 2004)

• ohjausvastuuta jaetaan tutoropettajan ja verkkomentorin kesken• tutoropettajan ja verkkomentorin henkilökohtainen panos, sitoutuminen ja läsnäolo toimii mallina, tutki ja arvioi omaa tapaasi ohjata verkossa vuorovaikutustaitojen tärkeys etsi vihjeitä/hyviä käytäntöjä verkkokeskustelun ohjaamiseen

• ennen kaikkea tutoropettajan haasteena ohjeistaa ja ohjata opiskelijoita verkkoviestintään, mutta mentorikin voi tukea tässä

ole aktiivinen motivoinnissa, ohjaamisessa, aikataulujen asettamisessa, seurannassa, yhteenvetojen tekemisessä sekä palautteen antamisessa. Interventiota tarvittaessa.

Kohti dialogia uudet puheenvuorot kimpoavat edellisistä: opiskelijat kysyvät, vastaavat, tarkistavat, lisäävät. Pallo, keskustelun teema on alituisessa kiihkeässä liikkeessä ”kohti koria” ja kaikki seuraavat sitä intensiivisesti.

MONOLOGI VAI DIALOGI?

- yksin ajattelemista- yksisuuntaista- pitkiä puheenvuoroja- valmiita ajatuksia- epäselvissä tilanteissa vaietaan

- asiat yritetään paketoida valmiiksi mahdollisiman pian

- yhdessä ajattelemista- monisuuntaista- lyhyitä puheenvuoroja- keskeneräistä ajatuksenkulkua- epäselvissä tilanteissa tiedustellaan

- asioita pidetään avoimina riittävän kauan

MONOLOGIDIALOGI

(Aarnio & Enqvist 2001, 28.)

William Isaacs on määritellyt dialogin keskusteluksi, jossa on ydin ja jossa ei valita puolta. Ikävän usein keskusteluissa käy juuri päinvastoin: ani harva löytää ytimen, mutta sitäkin useampi on valmiiksi linnoittautunut oman leiriinsä. Mikään ei kuitenkaan estä tavoittelemasta vuoropuhelua, joka yltää yhteisen ajattelun tasolle. Kyse on ”yhdessä puhumisesta”, tarkoituksen löytämisestä (sisältö) viestintään. Puhumisen voi ymmärtää myös kirjoittaen käytäväksi keskusteluksi. Itse dialogi ei Isaacsin mielestä ole menetelmä vaan suhtautumistapa. Dialogissa on tarkoitus herättää oivalluksia, jotka järjestävät tietoja ja ihmisten ennakkokäsityksiä uuteen uskoon. (Alasilta 2002, 250-251.)

Dialogia kannattaa tavoitella

Hyvän dialogin ominaispiirteitä ovat (Alasillan 2002, 252- 253) mukaan:

Kuuntelun taito on dialogin ydin. Kuunteleminen ei ole vain sanojen kuulemista vaan kykyä ottaa sanat vastaan ja hyväksyä ne sekä vaientaa oma sisäinen hälinänsä ja vastarintansa. Kysymys on sekä toisen että itsensä kuuntelusta. Kunnioitus dialogin toisena keskeisenä taitona ei ole passiivista vaan tarkoittaa, että etsimme aktiivisesti toisen ihmisten kokemuksen alkuperää.

Odottamisen merkitys on se, ettei kiirehdi lyömään omaa mielipidettään lukkoon heti toisen näkemyksen kultuaan vaan malttaa katsoa asioita uusin silmin. Avoimuus tulee jatkuvan arvostelun sijaan.

Suora, aito puhe tarkoittaa dialogissa muuta kuin loukkaava suoraan sanominen. Ideana on kertoa se, mitä on tarpeen ilmaista – ilman että antaa omien tunnereaktioittensa tai toisten keskustelijoiden odotusten määrätä sanomistaan. Kyseessä on oman ajattelun ilmaiseminen omalla äänellä.

Dialoginen tiedusteleminen ongelmanratkaisussa (Aarnio & Enqvist 2001, 57-61)

- taito ihmetellä, kyseenalaistava pohdinta, merkityssisällöistä tiedusteleminen oppiminen etenee kysymysten avulla

- oppijat kehittelevät keskeneräistä ajatuksenkulkuaan, liittävät oman osuutensa toisten tuottamaan aineistoon ja jatkavat dialogia

- pyrkimys avoimeen tiedusteluun- tiedusteleva kysymys alkaa kysymyssanalla (miten, mitä, mistä, milloin...) ja on selkeä ja lyhyt. Näin pyritään pääsemään kiinni toisen ajatusmaailmaan.

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ TUTORILLE (SOVELLA MENTOROINTIIN)(ks. esim. Tella ym. 2001; Ihanainen 2001; Lampikoski 2000):

• Ryhmäkeskustelussa on enintään 20 osallistujaa tutoria kohti. Kuitenkin toivottavaa esim. teemakeskustelussa jakaa ryhmä pienempiin osaryhmiin. • Esittele itsesi, keskustelun tavoitteet, aikataulu ja anna tarvittavat osallistumisohjeet, sovi pelisäännöt. • Aseta vuorovaikutukselle selvät tavoitteet. Kerro selkeästi, miten odotat opiskelijan toimivan (pohdiskeleva vastaus, lyhyt essee vai jotain muuta?) Osallistujien tulee tuntea, että heille on hyötyä osallistumisesta keskusteluun. Osallistumisaktiivisuudesta (minimi) sovitaan kurssin alussa. • Luo keskustelulle selkeä rakenne sekä määrittele teema. Strukturoi, teemoita, käytä pienryhmiä, joiden ajatukset voidaan sitten tuoda koko ryhmän foorumille. Kirjoita aloituspuheenvuoro. • Vältä auktoriteetinomaista toimintaa. Vältä dominointia, ryhmään vertaisenasuhtautuvan tutorin on tyyppinä todettu saavan parhaat tulokset.• Kirjoita vapaamuotoisia, kannustavia vastauksia, ohjeita, ajatuksia ja kysymyksiä. Kirjoita kuin puhuisit. • Kommentoi osallistujien sanomia, anna palautetta positiivisesti ja rakentavasti, jotta opiskelijat tuntevat itsensä arvostetuiksi ja huomioonotetuiksi. ("Valtauttaminen", empowerment, ks. esim. Niemi 2001 ja Niemi & Ruohotie 2002.)

• Kohdenna keskustelua, tee oppimisen edistämiseksi yhteenvetoja, koonteja. Monihaaraisessa keskustelussa saattaa kadota keskustelun punainen lanka. Tutorin erityistaitona vaaditaan "hetkellisen synteesin" tekemistä keskustelusta. Ohjaaja kutoo verkkoa - hän liittää yhteen opiskelijoiden kantoja, mielipiteitä, väitteitä ja olettamuksia ja suhteuttaa niitä kurssin teorioihin ja käsitteisiin. Tee siis väliyhteenvetoja ja aina loppuyhteenveto kustakin keskustelusta.• Osoita omaa asiantuntemustasi esittämällä hyviä kysymyksiä, antamalla houkuttelevia, kannustavia, provosoivia ja stimuloivia kommentteja. Myös opiskelijat ovat hyviä kommentoijia: rohkaise opiskelijoita keskustelemaan keskenään ja kommentoimaan toistensa viestejä. • Innosta osallistujia kokemaan itsensä asiansa omistajiksi ja rohkaise ajattelemaan ääneen, julkaisemaan keskeneräisiäkin ajatuksia. • Käytä huumoria, kun tunnet ryhmän hyvin. • Kannusta opiskelijoita pysymään ajan tasalla keskustelun seuraamisessa, sitouta heitä ryhmäkeskusteluun. • Käynnistä, edistä, huolla - ja vetäydy taemmaksi. Tasapainoile kuuntelemisen ja aktiivisen tuottamisen välillä. Sovella verkkokeskusteluun roolipelin ja väittelyn piirteitä (esim. tieteellinen konferenssi ja yhteenvetoharjoitukset). • Näytä myös oma tietämättömyytesi, rohkene kysyä opiskelijoilta.

Käytännössä usein vaikuttavimpaan lopputulokseen päästään ohjaamalla oppijaa erilaisilla aktivoivilla kysymyksillä, jolloin oppija konstruoi ratkaisut ja ”toimintaohjeet” itse.

Miksi juuri tämä aihe on kiinnostava? Pohdi mitä tiedät asiasta etukäteen. Mitkä ovat aikaisemmat kokemuksesi? Mitkä ovat keskeiset käsitteet? Miten ajattelusi on muuttunut prosessin aikana? Miten oletuksesi eroaa muista esitetyistä? Mitä heikkouksia löydät selityksessäsi?

Tarkenna ongelmanasettelua. Mitä uusia kysymyksiä on tullut mieleesi?

(Koli & Silander 2002, 53-54.)

• TUE (Kysymyksesi on tärkeä) • KYSY JA KYSEENALAISTA (Voitko perustella näkemyksesi?) • NEUVO (Eikös X kirjoittanutkin tästä ongelmasta?) • MALLINNA (Ratkaisisin itse samantapaisen ongelman näin: ottaisin X:n ja lisäisin siihen Y:n....) • OHJAA PROSESSIA (Voisitko vetää yhteen mitä tästä on sanottu? Anna lisäperusteluja argumentointisi tueksi.) • AUTA TUTKIMAAN JA TARJOA TEORIAA (Voisit varmaan kirjoittaa X:lle saadaksesi lisätietoa, Oletko kuullut X:n julkaisusta?) • AUTA REFLEKTOIMAAN (Miten tämä vaikuttaa sinun aiempiin käsityksiisi?) • TUE DIALOGIN SYNTYMISTÄ (Onko kenelläkään vastakkaisia näkemyksiä?)

Keskusteluryhmän vetäjä voi nostaa vuorovaikutuksen laatua hyödyntämällä erilaisia vuorovaikutusrooleja ja ohjaamalla niihin myös opiskelijoita. Vuorovaikutusrooleja ovat muun muassa (ks. Saarenkunnas ym. 2000):

Lähteet:Aarnio, H. & Enqvist, J. 2001. Dialoginen oppiminen verkossa. – Diana-malli ammatillisen osaamisen rakentamiseen. Opetushallitus. Helsinki.

Alasilta, A. 2002. Verkkokirjoittajan käsikirja. Helsinki: Inforviestintä Oy.

Ihanainen, P. 2001. Opiskelun ja verkko-oppimisen ohjaus verkossa. Verkko-ohjauksen asiantuntijatyöryhmä, pj. Pekka Ihanainen. Saatavilla: http://www.oph.fi. Luettu 24.5.2003.

Kalliala, E. 2002. Verkko-opettamisen käsikirja. FinnLectura.

Kiviniemi, K. 2000. Johdatus verkkopedagogiikkaan. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun julkaisuja.

Koli, H. & Silander, P. 2002. Oppimisprosessin suunnittelu ja ohjaus. Hämeen ammattikorkeakoulun julkaisuja D:134. Hämeenlinna.

Kuoksa, I. 1998. Keskusteluhalukkuus tietokonevälitteisessä opiskeluympäristössä. Saatavilla:http://www.internetix.ofw.fi/tutkimus/internetix-tutkimus/gradu/ Luettu 10.2.2004.

Lampikoski, T. 2000. Verkkotutor on monitaituri, OTE 5, 34 – 37.

Lehtinen, E. & Jokinen, T. 1996. Tutor – itsenäistyvän oppijan ohjaaja. Jyväskylä: Atena.

Leppisaari, I., Lehtelä, P-L & Ojala, M. 2004. Verkkokeskustelun laatu tutorin haasteena. OTE. Opetus & Teknologia 2, 38-41.

Niemi, H. 2001. Vahvaksi verkossa. Kohti itseohjautuvuutta ja oppimisen taitoja. Luettu 4.8.2003. Ei enää saatavissa.

Niemi, H. & Ruohotie, P. (Eds.) 2002. Theoretical Understandings for Learning in the Virtual University. University of Tampere Research Centre for Volcational Education and Training.

Nummenma, A-R. 1992. Näkökulmia aikuisopiskelijan ohjaukseen. Opetushaltus. VAPK-kustannus. 79-92.

Marttunen, M. & Laurinen, L. 2001. Vuorovaikutusta verkossa ja suullisesti – yhteisöllisen argumentoinnin ja kriittisen ajattelun edsitäminen. Teoksessa P. Sallila & P. Klali (toim.) Verkot ja teknologia aikuisopiskelun tukena. Aikuiskasvatuksen 42. vuosikirja. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen tutkimusseura. Helsinki. 152-176.

Mäki-Komsi, S. 1999. Opettaminen ja oppimisen muodot muuttuvat, muuttuuko oppimis- ja opettamiskulttuuri – heijastuksia opetuksen kehittämisprojekti OpinNetistä. Saatavissa: http://www.edu.fi/julkaisut/opinnet1.pdf Luettu 8.8.2003.

Ojanen, S. 2000. Ohjauksesta oivallukseen. Ohjausteorian kehittelyä. Helsingin yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenia: Palmenia-kustannus.

Saarenkunnas, M, Kuure, L., & Salovaara, H. 2000. Verkkotyöskentelyn työtapoja. OTE. Opetus ja teknologia 2.

Tella, S., Vahtivuori, S., Vuorento, A., Wager, P. & Oksanen, U. 2001. Verkko opetuksessa – opettaja verkossa. Helsinki: Edita.