Embed Size (px)
Citation preview
JAPANIN TALOUSHISTORIA
EMMA JARTTI, PAULI KETTUNEN, SAMULI
TSUPARI JA VEERA TYHTILÄ
Helsingin Yliopisto, Globaali taloudellinen muutos, 12.3.2018
1
Sisällysluettelo
Johdanto 2
Pauli Kettunen: Modernin Japanin lyhyt taloushistoria 3
Lähdeluettelo 9
Veera Tyhtilä:
Japanin ja USA:n taloudellisen kehityksen ja tuloerojen vertailu 11
Lähdeluettelo 17
Emma Jartti:
Väestön, ympäristön ja geopolitiikan vaikutus Japanin taloushistoriaan
toisen maailmansodan jälkeen 19
Lähdeluettelo 24
Samuli Tsupari:
Japanin teknologiateollisuus, tiede ja innovaatio 25
Lähdeluettelo 34
Yhteenveto 35
2
Johdanto
Moderni Japanin valtio syntyi vuonna 1952, kun toisen maailmansodan jälkeinen
miehityshallinnon alainen ajanjakso päättyi, ja maa itsenäistyi. Tosin Japani ei ollut
sotilaallisesti itsenäinen vielä vuosikymmeneen, koska vailla omaa armeijaa – toisen
maailmansodan häviäjävaltiolle oli kirjoitettu uusi, pasifistinen perustuslaki – se solmi
Yhdysvaltojen kanssa puolustussopimuksen (Perez 1998: 161). Taloushistoriallisen
tutkimuksen alkupisteeksi miehityksen päättyminen kuitenkin sopii, sillä Japani on ollut siitä
lähtien taloudellisesti itsenäinen, eikä sen kansantalous ole enää ollut sodan vuoksi
poikkeustilassa – tosin sotavuosilla on ollut voimakas vaikutus Japanin talousjärjestelmään
pitkään antautumisen jälkeenkin. Tarkastelu ulottuu 2000-luvun alkupuolelle, käsitellen
Japanin taloudellisen nousukiidon ja sitä seuranneen pysähtyneisyyden ajan.
Ensimmäisessä osiossa luodaan katsaus Japanin talousjärjestelmän kehittymiseen toisen
maailmansodan aikaisen sotatalouden pohjalta, ja maan tähdenlentoon maailman
talousihmeenä, sittemmin paikoilleen jämähtäneenä entisenä esikuvana.
Toisessa osiossa valotetaan lisää Japanin 1900-luvun loppupuolen kehitystä vertaamalla sitä
muuhun maailmaan, erityisesti Yhdysvaltoihin. Yhtenä keskeisenä kysymyksenä on se, miten
maiden tulonjaot kehittyivät samalta tasolta eri suuntiin.
Kolmannen osion aiheena ovat Japanin väestö ja työmarkkinat, sekä ympäristö ja
luonnonvarat. Pienen saarivaltion väkiluku kasvoi nopeasti toisen maailmansodan jälkeen,
mutta 2000-luvulle tultaessa alhainen syntyvyys ja väestön ikääntyminen ovat johtaneet
etenkin työikäisen väestön vähenemiseen. Maantieteellisen asemansa vuoksi Japanilla ei ole
merkittäviä luonnonvaroja, joten sen talouskasvun luonut teollisuus joutui turvautumaan
muualta tuotuihin raaka-aineisiin ja paljolti myös energiaan.
Neljännessä osiossa tarkastellaan Japanin nousua lähes olemattomista lähtökohdista maailman
johtavaksi elektroniikkateollisuuden kehittäjä- ja tuottajavaltioksi, menettääkseen asemansa
myöhemmin takaisin Yhdysvalloille ja uusille nousijoille, kuten Etelä-Korealle.
3
Modernin Japanin lyhyt taloushistoria
Pauli Kettunen
Japanin talousjärjestelmä ja -kehitys
Harvardin yliopiston Aasia-keskuksen William Overholt kuvaa Japanin talousjärjestelmää
”1940-järjestelmäksi” perustuen maailmansodan vuosikymmeneen, jolloin se sai muotonsa.
Järjestelmä kehitettiin aikanaan sotataloutta varten mallinaan Hitlerin Saksa ja Stalinin
Neuvostoliitto, ja siinä järjestelmä ja valtio ajoivat yksilön ja markkinoiden edelle (2002:
134–135)
Malli ei ollut niin erilainen kuin Yhdysvaltojen talouden keskittäminen sota-aikana,
mutta Washingtonin päättäjät purkivat sodanaikaisen järjestelmän nopeasti taisteluiden
päätyttyä. Sen sijaan Japani vahvisti omaansa ja se kesti aina 2000-luvulle asti vain pienillä
muutoksilla (Overholt 2002: 135–136).
Sotatalouden järjestelmä oli hyödyllinen Japanille myös sodan jälkeen, sillä esimerkiksi
terästeollisuus oli sen alla tehokkaasti organisoitu. Se tarvitsi vain rahaa, ja 1940-järjestelmän
alla valtio kanavoikin runsaasti pääomaa teollisuudelle. Näin Japanin talous lähti ennen
näkemättömään nousukiitoon, suurimmalla kasvuprosentilla mitä erikoistuneessa, modernissa
taloudessa on nähty (ibid.: 136–137)
Kaaviosta 1 näkee hyvin Japanin 1960-luvun nousukiidon: Maan bruttokansantuote
kasvoi kuutena vuotena yli kymmenen prosentin vauhdilla ja jäi vain kerran alle seitsemään
prosenttiin. Työntekijöiden reaalipalkat (Kaavio 2) kuitenkin nousivat vuosikymmenen
aikana ensin vain vähän, hypähtäen selvästi jälkimmäisellä puoliskolla. Tähän on osaltaan
voinut
Kaavio 1. Lähde: World Bank (WB). 2018. ”GDP growth (annual %), from World Bank
national accounts data, and OECD National Accounts data files”, Accessed on 09.02.2018.
4
vaikuttaa korkea, yli neljän prosentin inflaatio (de Zwart 2011). Vuonna 1970 BKT:n kasvu
pysähtyi hetkeksi, jatkuakseen taas 1990-luvulle asti lähes jatkuvasti yli kolmen prosentin
vauhdilla –Vuosina 1973–75 inflaatio on yli 11 prosenttia (ibid.), 74 jopa 23, ja muutaman
vuoden päästä reaalipalkoissa tapahtuu selvä notkahdus alaspäin – kunnes talouskriisi ja lama
pysäyttivät Japanin kasvun aina näihin päiviin asti. Vertailukohtana oleva Yhdysvallat sen
sijaan yltää vain kerran koko ajanjaksona 1960–2016 yli seitsemän prosentin kasvuun – eikä
se siis ollut läheskään yhtä hurjassa vauhdissa kuin Japani 1960-luvulla, mutta sen kasvu on
paljon tasaisempaa pitkällä aikavälillä, eikä USA kohtaa pitkää alhaisen kasvun ajanjaksoa
ennen vuodesta 2008 alkanutta finanssikriisiä. Kriisin jälkeenkin Yhdysvallat toipuu –
ainakin BKT:n osalta – paljon Japania nopeammin. Japani sen sijaan ajautui 1990-luvulta
alkaen yli 20 vuotta kestäneeseen taantumaan, jonka keskeisiä piirteitä ovat olleet pitkät
deflaation kaudet, jotka ovat toisaalta laman taustalla ja toisaalta sen seurausta: Talouden
korjausliikkeenä tehdyt palkkojen leikkaukset heikensivät kysyntää, joten deflaatio vain
paheni (Herr and Kazandziska 2010: 89).
1960-luvun voimakas kasvu takasi Japanille maailman huomion, ja vielä 1980luvullakin
sitä pidettiin suuressa arvossa, kun sen suorituskyky oli monilla mittareilla maailman parasta
(Noguchi 2012: 255). Yhdysvalloissa, joka ei ollut kasvanut läheskään yhtä nopeasti,
kuitenkin
Kaavio 2. Luku on keskimääräinen palkka jaettuna kulutuskorilla. Lähde: de
Zwart, Pim, Bas van Leeuwen, and Jieli van Leeuwen-Li. 2013. ”Labourers Real
Wage.” hdl/10622/QK8VRF. http://hdl.handle.net/10622/QK8VRF
5
harmiteltiin maiden välisen kaupankäynnin epätasaisuutta – Yhdysvaltojen kauppatase
Japanin suhteen oli selvästi alijäämäinen 1980-luvulla (USCB 2017) – ja Japania kritisoitiin
kovasti amerikkalaisessa mediassa. Kärkevimmät ”revisionistit” kirjoittivat, ettei Japania
tulisi pitää markkinataloutena – Overholtin kuvaama 1940-järjestelmä takasi valtion suuren
roolin taloudessa – ja että Yhdysvaltojen olisi vastattava Japanin kaupankäyntiin kovalla
kovaa vastaan. (Noguchi 2012: 260)
Kohti lamavuosia
Japanin talous alkoi nikotella 1975 alkaen, kun tuottavuus ja kasvuvauhti alkoivat hidastua,
kuitenkin mystiikka Japanin ”ihmetalouden” ympärillä säilyi aina 1990-luvulle, sillä
tuottavuuden lasku peittyi ylisijoittamisen ja finanssikuplan alle. Muutamat kansainvälisille
markkinoille suunnanneet teollisuudenalat, kuten auto- ja elektroniikkateollisuus, tehostuivat
entisestään ja laajenivat maailmalla. Japanin valtio ohjasi edelleen rahaa suosituille
teollisuudenaloille, mikä johti korkeaan hävikkiin, ylituotantoon ja ylihinnoitteluun.
Talouden protektionismi ja kartellit johtivat tehottomuuteen ja hintojen nousuun, mikä sai
tuottavimmat yritykset pakenemaan ulkomaille. (Overholt 2002: 137)
Tilanteen paljastuttua sitä olisi vielä voinut korjata pakottamalla pankit korjaamaan
heikot taseensa ja hakemaan maksuvaikeuksissa olevat lainanottajansa konkurssiin, mutta
Japanin poliitikot eivät Overholtin mukaan uskaltaneet tähän ryhtyä, jolloin kriisi syveni
entisestään ja aikanaan maailman vahvin talous suistui epävarmuuteen yhden
vuosikymmenen aikana. (ibid.: 138)
Overholt toteaa useiden länsimaisten ekonomistien ehdottaneen klassisia keynesiläisiä
ratkaisuja Japanin ongelmiin, mutta toteaa samalla niiden vain pahentaneen Japanin
ongelmia. Keynesiläisen mallin mukainen halpa raha on nimittäin mahdollistanut sen, että
japanilaiset pankit pitävät kiinni huonoista lainoistaan ja jopa hankkivat niitä lisää. (ibid.:
138) Japanin taantuman pitkittymistä edesauttoivat myös Aasian kriisi 1997, samoin Venäjän
kriisi 1998 (Herr and Kazandziska 2010: 85).
Yksi syy Japanin hitaudelle kriisin ratkaisemisessa on se, että sen massiivinen valtion
velka on kotimaan valuutassa, eikä se siksi ole joutunut vastaamaan uudistuksissaan IMF:lle,
kuten esimerkiksi Etelä-Korea, joka joutui vastaavaan tilanteeseen vuonna 1997. Etelä-Korea
päivitti kriisin yhteydessä koko pankkijärjestelmänsä, sulkien useita pankkeja ja
konglomeraatteja. Lisäksi Etelä-Korea ja Kiina ovat luopuneet elinikäisestä työllisyydestä
yhden yrityksen palveluksessa; kyseinen perinne kuitenkin elää yhä vahvasti Japanissa.
(Overholt 2002: 140) Toinen selitys on Japanin laman pieni vaikutus kansalaisten elintasoon
– Kaaviosta 2 nähdään, kuinka reaalipalkat nousevat läpi 1990-luvun laman – jolloin
6
poliitikkoihin ei kohdistu suurta julkista painetta tilanteen muuttamiseksi, toisin kuin jos lama
köyhdyttäisi kansalaisten elinmahdollisuuksia. Kuitenkin kuluttajien luottamus talouteen oli
laskussa 2000-luvun alussa. Syyksi Overholt arvioi hallituksen mitättömiä toimia kriisin
ratkaisemiseksi, peräti ongelman piilottelua. Vastaavassa tilanteessa Kiinan kuluttajien
luottamus talouteen nousi huolimatta suurista irtisanomisaalloista, koska maan johdon nähtiin
puuttuvan talouden ongelmiin, jolloin ratkaisujen ikävyys saatettiin sietää. (ibid.: 141)
Japanilaisten keskimääräiset koulutusvuodet nousevat selvästi koko tarkastellun
ajanjakson aikana (van Leeuwen et al. 2013a), mikä osaltaan on luultavasti vauhdittanut
nopeaa talouskasvua parantamalla tuottavuutta. Koulutusvuosien kasvu on suurimmillaan
siirryttäessä 1950-luvulta 60-luvulle, ja nousun vauhti taittuu 2000-luvulle tultaessa. Syynä
saattaa kuitenkin olla se, ettei luku enää voi nousta niin paljoa kuin alkuvaiheessa, sillä Japani
on 2010-luvulla lähellä maailman kärkeä yli 13 vuoden keskimääräisillä koulutusvuosilla.
(ibid.) Samoin Japanin koulutuksen epätasa-arvo on ollut tasaisessa laskussa 1960-luvulta
2000-luvulle Giniindeksillä mitattuna , pisteluvun laskiessa 16:sta alle yhdeksään (van
Leeuwen et al. 2013b). Yhteiskunnan korkea koulutusaste onkin yksi Japanin taloutta
tukevista tekijöistä ja sen nostaa esille myös Overholt pohtiessaan Japanin mahdollisuuksia
kiivetä takaisin nousu-uralle (2002:
147).
Kuplat ja niiden puhkeaminen
Overholtin kuvaamat 1940-järjestelmän ongelmat sulautuivat yhteen 1980-luvun suurissa
kuplissa: 70-luvun tasaisen rauhallisen kasvun jälkeen Tokion pörssi lähti valtavaan lentoon
ja sen arvo läheni puolta koko maailman osakemarkkinoista (Overholt 2002: 137), kaaviosta
4 voidaan havaita, että Small-indeksin arvo viisinkertaistui vuodesta 1980 ennen kuplan
puhkeamista vuosikymmenen vaihteessa. Laman pitkittynyt kesto näkyy siinä, että
osakekurssien trendi on laskeva aina vuoteen 2003 asti, jonka jälkeen kurssikehityksessä
näkyy kupla, joskin edeltäjäänsä selvästi pienempi, vuosien 2005 ja 2008 välillä. Myös
kiinteistöjen kuvaaja osoittaa selkeän kuplan samoille vuosille, pankkien osalta se kuitenkin
jäi pieneksi. Pankit kuitenkin painuvat vuoden 2008 jälkeen alimmilleen koko kuvaajan
kattaman ajanjakson aikana.
Kurssien nousukiidon vuoksi yritykset saivat ennen rahaa lähes nollakorolla
osakeoptiota vastaan, joten ne eivät enää lainanneet pankeilta, jotka rupesivat syytämään
rahojaan asuntomarkkinoille, luoden ”historian suurimman kiinteistökuplan”, jonka synty
voidaan kaaviosta
Kaavio 3. Japanin kiinteistömarkkinoiden ja
pankkien arvonkehitys 1970–2010. Lähde:
Japan Exchange Group (JPX). 2018a.
”Stock price index - historical (Combined)
Monthly Chart [From Jan 1st 1970 To Dec
31st 2010 Including Industry Indexes Real
Estate, and Banks]” Kaavio haettu
08.02.2018.
Kaavio 4. Tokion pörssin kurssikehitys
1970–2010. Lähde: Japan Exchange Group
(JPX). 2018b. ”Stock price index - historical
(Combined) Monthly Chart [From Jan 1st
1970 To Dec 31st 2010 Including Size
Indexes Large, Medium, and Small]” Kaavio
haettu 08.02.2018.
3 paikantaa alkavaksi vuoden 1985 tienoilla. Pankkien pelatessa valtaosan korteistaan
kiinteistömarkkinoille seuraa pankkeja kuvaava indeksi tarkasti asuntoindeksin kehitystä.
Osakkeiden tapaan kiinteistöindeksin arvo viisinkertaistuu, mutta kymmenen sijaan alle
kolmen vuoden aikana. Japanin asuntokupla on siis ollut äärimmäisen nopea, ja se romahtikin
ensimmäisen kerran jo vuonna 1987, lähtien kuitenkin välittömästi uuteen nopeaan nousuun.
Korkein huippu saavutetaan vuoden 1990-kynnyksellä, josta kurssit romahtavat nopeasti 1980-
luvun puolivälin tasolle. Lyhyen nousun jälkeen kiinteistöjen arvo putosi vielä lisää vuoden
1992 aikana, mutta Japanin laman pitkittyminen näkyy selvästi siinä, että vuosien 1985–2010
alhaisin arvo on vuoden 2003 tienoilla. 1970-luvun tasolle – siis 80-luvun nousukautta
edeltävään aikaan – kurssit eivät kuitenkaan palanneet pitkän lamankaan aikana.
Overholtin (2002: 137) mukaan kuplien jälkeinen lama 1990-luvulla paljasti Japanin talouden
1940-järjestelmän valuviat, joista etenkin pääoman valtava tuhlaaminen saattaisi vielä
paljastua kuolettavaksi, vaikka Japani perustikin useita yrityksiä hallita kuplien lainoja, mutta
ongelmaa ei voinut enää hallita (Herr and Kazandziska 2010: 84–85).
8
7
20-vuotisen laman syyt
Wasedan yliopiston professori Yutaka Haradan mukaan (2012: 223) ei ole empiiristä näyttöä
sille, että rakenteelliset ongelmat olisivat aiheuttaneet Japanin yli 20 vuoden mittaiseksi
pitkittyneen taantuman. Harada viittaa tuottavuutta kuvaavaan TFP-lukuun (Total Factor
Productivity), joka ei tutkimusten mukaan heikentynyt 1990-luvulla verrattuna 1980-luvun
alkuun. Harada ei siis tue Overholtin (2002: 147) väitettä siitä, että tuottamaton työ olisi yksi
Japanin talouden ongelmista.
Harada listaa viisi yleisintä selitysmallia Japanin ”suurelle lamalle”:
(1) kuplahypoteesi – talouden kuplat ja niiden puhkeaminen aiheuttivat laman; (2)
tuottavuusshokkihypoteesi – rakenteelliset ongelmat hajottivat Japanin talouden tuottavuuden
1990luvulla; (3) talouspolitiikkaselitys – riittämätön julkinen kulutus häiritsi taloudellista palautumista
(kontrastina, toinen versio tästä on, että liika julkinen kulutus jarruttaa palautumista niin sanotun
”eiKeynesiläisen” vaikutuksen kautta);
(4) finanssijärjestelmähypoteesi – pudotus finanssijärjestelmän toiminnoissa heikensi taloudellista kasvua,
mikä näkyi kahdessa muodossa: ensinnäkin heikot sijoitukset vähensivät pankkien kykyjä myöntää
lainoja yrityksille, toiseksi heikot sijoitukset pakottivat pankit lainoittamaan tehottomia toimialoja; ja (5)
rahapolitiikkahypoteesi – riittämätön monetaarinen laajeneminen aiheutti taantuman. (2012: 225–226)
Harada toteaa useiden japanilaisten ekonomistien yhdistävän Japanin suuren laman
kiinteistö- ja osakekuplien puhkeamiseen, mutta ettei yksikään muu kuplan kokenut valtio ole
kokenut yhtä pitkää pysähtyneisyyden aikaa kuin Japani. Vertailtavissa tapauksissa laman
kokenut valtio on heti iskun pohjan – joka on voinut olla jopa syvempi kuin Japanissa –
jälkeen lähtenyt uuteen taloudelliseen nousuun, kun Japanin talouskasvu on alimmillaan
kahdeksan vuotta kuplan puhkeamisen jälkeen, ilman huomattavaa kasvun aikaa koko välillä.
(Harada
2012: 226–227)
Teorioiden joukossa on myös elvytyksen riittämättömyys, eli riittämätön julkisen vallan
taloudellinen interventio, jota Haradan mukaan jotkut ekonomistit kannattavat selitykseksi
Japanin ”menetetylle vuosikymmenelle”. Aiheesta on saatu sekä vahvistavia että falsifioivia
tutkimustuloksia, tosin Japanin talouspolitiikan toimivuuden puolesta puhuvan tutkimuksen
aineistossa on Haradan mukaan ongelmia lama-ajan suhteen. Kuitenkin vuosien 2002–2007
hallinto ”järjestelmällisesti vähensi julkisia investointeja, mutta Japanin talous kasvoi 2
prosentin vauhdilla, suurimmalla viiden vuoden keskiarvolla sitten vuoden 1990”. (ibid.:
230–231)
Aasian finanssikriisi vuonna 1997 hankaloitti myös Japanin toipumista 90-luvun lamasta:
vuosina 1997 ja 98 suuria japanilaisia finanssialan yrityksiä hakeutui konkurssiin.
9
Samanaikaisesti Japanin keskuspankki tarjosi neljän biljoonan jenin edestä erikoislainoja
kunkurssiin hakeutuneille yrityksille, samalla poistaen summan pääoman markkinoilta,
heikentäen luotonantoa ja samalla talouskasvua. Keskuspankin rahapolitiikka siis pahensi
vuoden 1998 taantumaa, mutta ei yksin aiheuttanut sitä, vaan taustalla oli suuri
finanssijärjestelmän shokki, eli pankkialan konkurssit ja Aasian kriisi. Näin ollen Harada
toteaa, että rahapolitiikkaa yksin ei voida pitää suurimpana syynä vuoden 1998 lamalle.
(ibid.: 231)
Harada käy läpi useita Japanin taloudesta tehtyjä tutkimuksia, joiden perusteella ei ole
näyttöä vahvistamaan neljättä hypoteesia – finanssijärjestelmän ongelmia, etenkin lainoja
tuottamattomille yrityksille, laman syynä – sellaisenaan: laskelmien mukaan Japanin talous
olisi kasvanut 1990-luvulla vain 1,3 prosentin vuosivauhdilla, vaikka tuottamattomat lainat
olisi käytetty paremmin. (ibid.: 232–234)
Harada painottaa rahapolitiikan roolia laman pitkittymisessä, sillä sen yhteys
deflaatioon – joka toisaalta venytti taantumaa – on suuri. On myös useita tutkimuksia, jotka
osoittavat yhteyttä rahapolitiikan ja 1980- ja 1990-lukujen suhdannevaihtelujen välillä,
vaikka ne painottavatkin eri kohtia. Rahapolitiikan vaikutuksesta 1990-luvun puolivälin
jälkeen ei kuitenkaan ole samanlaista yksimielisyyttä, sillä rahapoliittisten shokkien
pitkäaikaisista vaikutuksista ei ole tutkijoiden kesken yhteisymmärrystä. Harada kuitenkin
toteaa, että Japanin keskuspankki onnistui epäonnisesti antamaan useita negatiivisia shokkeja
Japanin taloudelle pitkällä aikavälillä. (ibid.: 234–237)
Yhteenvetona Harada toteaa, että kuplien puhkeaminen ei yksin riittänyt ajamaan Japania
pitkään lamaan, vaan sen taustalla oli suurelta osin monetaarisia shokkeja. Rakenteellisten
ongelmien osuudesta ei ole selviä todisteita. Veropolitiikka ja luotonannon ongelmat selittävät
vain pienen osuuden taantumasta. Harada toteaa – kuten myös Fujiwara et al. (2007) – että
Japanin keskuspankin olisi pitänyt harjoittaa aktiivisempaa rahapolitiikkaa taantuman
taittamiseksi, mutta korkotason nousua pelätessään se oli haluton yhtä voimakkaisiin toimiin
kuin sen vastineet muissa maissa ovat tehneet. (Harada 2012: 239)
Lähdeluettelo de Zwart, Pim. 2011. ”Inflation.” hdl/10622/UJ3H1Q. http://hdl.handle.net/10622/UJ3H1Q
Fujiwara, Ippei, Naoko Hara, Naohisa Hirakata, Takeshi Kimura, and Shinichiro Watanabe. 2007. ”Japanese monetary policy during the collapse of the bubble economy: a view of policy-making under uncertainty”, Monetary And Economic Studies, 25(2): 89–128.
Harada, Yutaka. 2012. ”Policy Issues Regarding the Japanese Economy–the Great Recession, Inequality, Budget Deficit and the Aging Population”, Japanese Journal of Political Science, 13(2): 223–253.
Herr, Hansjörg, and Milka Kazandziska. 2010. ”The labour market and deflation in Japan”, International Journal of Labour Research, 2(1): 79–98.
10
Noguchi, Asahi. 2012. ”Shifting Domestic and International Perceptions of Japan's Economy”, Japanese Journal of Political Science, 13(2): 255–264.
Overholt, William H. 2002. ”Japan's Economy, at War With Itself”, Foreign Affairs, 81(1): 134–147.
U.S. Census Bureau (USCB). 2017. ”Trade in Goods with Japan”, <https://www.census.gov/foreigntrade/balance/c5880.html#1985> Accessed on 22.02.2018.
van Leeuwen, Bas, Jieli van Leeuwen-Li, and Péter Földvári. 2013a. ”Average Years of Education.” hdl/10622/ KCBMKI. http://hdl.handle.net/10622/KCBMKI
van Leeuwen, Bas, Jieli van Leeuwen-Li, and Péter Földvári. 2013b. ”Educational Inequality Gini Coefficient.” hdl/10622/KORKQW. http://hdl.handle.net/10622/KORKQW
11
Japanin ja USA:n taloudellisen kehityksen ja
tuloerojen vertailu
Veera Tyhtilä
Vuonna 1960 Japanin Hakonessa pidettiin konferenssi, jossa pohdittiin Japanin
siirtymistä moderniin aikaan. Konferenssi oli Michiganin yliopiston historioitsijoiden
järjestämä ja siihen osallistui merkittäviä tutkijoita ja tieteentekijöitä molemmista maista.
Konferenssin oli määrä olla ensimmäinen askel Japanin modernisoitumisen tiellä. (Bellah et
al.) Sebastian Conrad käy läpi ansiokkaassa artikkelissaan, miten silloiset suunnitelmat ovat
muotoutuneet ja asettuneet uusiin näkökulmiin aikojen muuttuessa. Conradin artikkeli ja
konferenssista vuonna 1960 julkaistu kirja Changing Japanese attitudes toward modernization
toimivat viitekehyksenä tämän osion perspektiiville.
Hakonen konferenssi oli osa uutta kehitysideologiaa ja modernisaatioteorian vienti oli osa
USA:n laajempaa kylmän sodan aikaista strategiaa. (Conrad) Muutamassa vuodessa
modernisaatioteoria nousi yhdeksi Japanin historian merkittävimmistä paradigmoista.
Marxilaiset tutkijat Japanissa kritisoivat paradigmaa ja nimesivät sen
kulttuuriimperialismiksi (Samon). Historioitsija Harry Harootunian kutsui modernisaatiota
’uudeksi imperialismin muodoksi ja kolonialismiksi ilman aluevaltauksia’. Harootunian totesi,
että näin Japani omaksui USA:n käsityksen Japanista. (Conrad)
Modernisaatiokehitys voidaan kuitenkin nähdä myös laajempana osana
globalisaatiokehitystä. Japanin tilanne 1960-luvulla liittyi mutkikkaisiin ylikansallisiin
tekijöihin, joista merkittävimpiä olivat Japanin juuri kärsimä tappio sodassa sekä kylmän sodan
asetelma globaalissa politiikassa. Modernisaatioteoria oletti, että maailman kehityksen
päämäärä oli liberaali, demokraattinen kapitalismi, joka asettui vastakohdaksi kommunistiselle
ideologialle. Maailmaa jaettiin näiden kahden ideologian etupiireihin. USA: tarjoaman
vaihtoehdon juuret olivat vahvasti New Dealissa ja keynesiläisessä talouspolitiikassa. Tältä
yhteiseltä tieltä nämä valtiot kuitenkin erkanivat vahvasti keynesiläisen kauden päättyessä
USA:ssa 1970-lukuun mennessä. Japanissa keynesiläinen malli sen sijaan jatkui. (Conrad)
Japanin ja USA:n valtioioiden talouspolitiikan eroista ja onnistumisista on näkökulmasta
riippuen mahdollista olla montaa mieltä. Kuten toimittaja Anatole Kaletsky kirjoitti Japan
12
Timesissa vuonna 2014, kuusi vuotta globaalin finanssikriisin jälkeen: ”Tärkein oppitunti on
se, että hallituksen päätökset verotuksesta ja julkisista menoista ovat osoittautuneet
tärkeämmiksi taloudellisen toiminnan ohjaajina kuin rahapoliittiset kokeet, nollakorot ja
kvantitatiiviset helpotukset, jotka ovat hallinneet mediaa ja markkinoita. Nämä kuusi vuotta
ovat antaneet vahvan empiirisen tuen vanhentuneeksi epäillylle keynesiläiselle näkemykselle,
jonka mukaan valtion lainanotto on tehokkaampaa kuin rahapolitiikka, joka stimuloi vakavasti
taantuneita talouksia. Eräässä mielessä on outoa, että finanssipolitiikan voima on tullut
yllätyksenä.-- Taustasyy siihen, miksi finanssipolitiikka on niin tärkeää taantumassa ja on
hallitsevaa rahapolitiikassa, on yksinkertainen aritmeettinen kysymys.”
Japanin merkittävä talouskasvu toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä ja sen
talouden pysähtyneisyys 1990-luvun menetetyn vuosikymmenen jälkeen edustavat molemmat
poikkeavaa muutosvauhtia kansainvälisessä vertailussa. Poikkeavia ovat myös Japanin valtion
velka, joka tällä hetkellä on maailman suurin, bruttokansantuotteeseen suhteutettuna 250,40%
(2016) (Trading Economics), ja Japanin asema maailman toiseksi suurimpana talousmahtina.
Näitä erityispiirteitä on selitetty mm. Japanin sisäpoliittisilla erityisyyksillä, kuten
työvoimapolitiikalla ja kotimaisilla luottoreserveillä.
Artikkelin tässä osiossa luon katsauksen joihinkin Japanin talouden piirteisiin, jotka ovat
kiinnostavia nimenomaan kansainvälisessä vertailussa.
Japanin tuloerojen kehitys suhteessa USA:han
Japanin tuloerokehityksen tarkasteleminen on kiinnostavaa kahdesta erityisestä syystä: 1)
Japani on maailman toiseksi suurin talous heti USA:n jälkeen ja 2) Japanin teollistuminen
tapahtui hyvin lyhyellä aikavälillä ja ajanjaksolta voidaan löytää kattava data koko kestoltaan
(Moriguchi ja Saez).
Japanin teollistuminen tapahtui kolmessa vaiheessa, alkaen tekstiiliteollisuudesta ja
kehittyen raskasmetalliteollisuuden kautta huipputeknologiaan alle sadassa vuodessa. Maa otti
käyttöön kattavan tuloverotuksen kansainvälisesti katsoen verrattain varhain, jo vuonna 1887,
mikä tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden tarkastella tilastoja tuosta ajasta alkaen.
Vastakohtana USA:lle, jossa tuloerot ovat kasvaneet jyrkästi vuodesta 1970, tuloerot
Japanissa ovat pysyneet maltillisina. Teknologinen kehitys ja siitä seuraava taitoperusteinen
palkkaus tai veroinsentiivit eivät riitä selittämään eroa. Moriguchi & Saez esittävät, että
erottava tekijä liittyy maiden sisäisten työmarkkinoiden rakenteisiin ja
palkkaneuvottelukäytäntöihin.
Chiaki Moriguchi ja Emmanuel Saez vertailevat USA:n ja Japanin tuloerojen
kehittymistä toisen maailmansodan tasaavan vaikutuksen jälkeen. He käyttävät pohjana
Thomas Pikettyn tuloerotutkimusta ja pyrkivät selvittämään, mistä ero maiden välisessä
13
kehityksessä johtuu. USA:ssa tuloerot ovat kasvaneet merkittävästi, mutta Japanissa ne ovat
pysyneet varsin maltillisina.
Japanissa tulojen keskittyminen ylimmälle 1%:lle oli hyvin korkea ennen toista
maailmansotaa, mutta tuloerot tasaantuivat sodan aikana ja Japanin hävittyä sodan. Tuloerot
pysyivät matalina sodan jälkeen 1900-luvun loppuun saakka, lukuun ottamatta hienoista
nousua 1990-luvulla. Pudotus korkeimman tuloluokan tuloissa toisen maailmansodan aikaan
johtui pääasiassa pääomatulojen romahduksesta. Moriguchi & Saez esittävät tämän johtuneen
varojen uudelleenjaosta ja institutionaalisista muutoksista. Näiden muutosten seurannaisten
kanssa on tapahtunut yksi modernin historian vaikuttavimmista ja pysyvimmistä taloudellisista
kasvuista. (Moriguchi & Saez) Vuodesta 1997 ylimmän tuloluokan osuus on kuitenkin noussut
tasaisesti.
Moriguchi ja Saez esittävät, että esimerkiksi palkkauksen kohdalla tuloerojen
maltillisuutta eivät yksin selitä teknologinen kehitys tai veroinsentiivit, ja tarjoavat selitykseksi
institutionaalisia tekijöitä. Tällaisina voidaan pitää esimerkiksi japanilaista johtamistyyliä, joka
pitää sisällään elinikäisen työllistymisen, ammattiliitot ja työnantajan ja työntekijän välisen
konsultoidun neuvottelun ja yrityskulttuurin, joka antaa enemmän arvoa työntekijän kuin
osakkeenomistajan oikeuksille. (Gordon, Aoki) Käytännön esimerkkeinä näistä voi mainita
esimerkiksi yhtiön johtoon nousemisen yrityksen sisältä ja bonusten jakamisen kaikille yhtiön
vakituisille työntekijöille vain johtajien sijasta.
Kuvion 3 mukaan USA:n ja Japanin tuloerojen kehitys oli verrattain samanlaista vuosina
1929-35 ja madaltui samankaltaisesti sota-aikana. USA:ssa tuloerot sen sijaan pysyivät melko
kapeina vuosina 1950-60. Mutta 1970-luvulta alkaen käyrät lähtivät eroamaan jyrkästi.
Ylimmän 1%:n osuuden pysyessä Japanissa tasaisen 5%:n tasolla on se USA:ssa noussut
5%:sta 12%:iin asti. tuloerot kasvoivat hetkellisesti heti sodan jälkeen 1951-61, mutta toisin
kuin USA:ssa, lähtivät laskuun ja laskivat 1960- ja 1970-luvuilla. (Kuvio 3)
14
Kuvio 3: Japanin ja USA:n tuloerojen kehitys 1929-2005 (Moriguchi ja Saez)
Kirjoittajat toteavat, että tuloerojen tasaantumiseen näyttäisivät vaikuttaneen pääasiassa
ulkoiset shokit, kuten lama tai sota. Ne myös näyttäisivät mahdollistavan tulojaon
uudelleensuunnittelua, suuntaan tai toiseen.
Lipscy ja Takinami vertaavat artikkelissaan Japanin talouskuplan puhkeamisen jälkeistä
menetettyä vuosikymmentä 1990-luvulla ja USA:n subprime-kriisiä 2008. He esittävät, että
näiden kahden maan hyvin erilainen tapa käsitellä kriisiä ja selvitä siitä liittyy tilanteeseen,
jossa Japanilla oli ns. edelläkävijän dilemma. Ratkaisumalleja ja valmiita työkaluja suuren
talouskriisin ratkaisemiseen ei tuolloin vielä ollut ja kriisiin reagoiminen oli merkittävästi
hitaampaa. (Kuvio 4, Lipscy & Takinami)
15
Kuvio 4 Finanssisektorin suurten pelastustoimenpiteiden aikajana Japanissa 1990-luvulla ja
USA:ssa finanssikriisin aikaan alkaen 2007. (Lipscy & Takinami)
1990-luvun alusta alkaen Japanin valtion velka on kasvanut vuoden 1990 52%:sta vuoden
2015 lähes 200% prosenttiin BKT:sta ja kasvaa edelleen (World Bank). Tämä on mahdollista,
sillä Japanilla on valtava kotimainen reservi sekä pankki- että yksityisellä sektorilla, eikä sen
ei ole tarvinnut turvautua ulkomaiseen rahaan. Japanin kansainvälinen luottoluokitus on
kuitenkin heikentynyt keskeisten luottoluokittajien tilastoissa.
BKT:n kasvuvauhti on kuitenkin hiipunut merkittävästi. Vuoden 1961 n. 12%:sta vuoden
2016 vain vähän yli 1 prosenttiin (World Bank). Tilanteen ongelmallisuudesta on kahtalaisia
näkemyksiä. Toiset toteavat, että kansalaisten voidessa hyvin ongelma koskee vain
pörssikursseista riippuvaisia. Voidaan ajatella, että jatkuva kasvu ei ole välttämätöntä, jos maan
taloustilanne pysyy muuten balanssissa. Voidaan ajatella, että mikäli valtio on olemassa
kansalaistensa hyvinvoinnin takaamiseksi (ennemminkin kuin sijoittajien eduista
huolehtiakseen), on Japani onnistunut talouspolitiikassaan erittäin hyvin.
Japanin Gini-kerroin ennen verotusta katsottuna on teollisuusmaiden matalimpia.
Verotuksen jälkeisessä tilanteessa Euroopan pohjoismaiset hyvinvointivaltiot pääsevät
parempaan tulokseen Gini-kertoimen suhteen. Toisin sanoen: Kuvaava piirre Japanin
taloudessa on sen tuloerojen kapeus ennen valtion väliintuloa. Joskin viime vuosina on kuultu
soraääniä, joiden mukaan Japanin yhteiskunnan tasa-arvoisuus on myytti (Tachibanaki 1998)
16
ja että eriarvoisuus on kasvussa. Jos huomioidaan Japanin rajusti ikääntyvä väestö ja
huoltosuhteen nopea heikkeneminen, on velkataakka iso epävarmuustekijä (Taloussanomat
1.12.2014).
Menetetyn vuosikymmenen notkahduksen jälkeen sekä tuonti että vienti ovat kasvaneet
Japanissa 2000-luvun ajan voimakkaasti (World Bank). On syytä huomioida, että vienti
perustuu vahvasti kilpailukykyisiin hintoihin ja teknologiakehitykseen. Tuonnin suhteen
vuoristoinen Japani on lähes täysin riippuvainen ulkomaisista elintarvikkeista ja energiasta.
Japanin kauppatase on ollut positiivinen vuodesta 2016, muttei yllä vielä lähellekään
1990lukua edeltäneitä vuosia.
Erilliset intressit vai yhteinen tasapainottelu?
John Agnew pohtii alueellisen valtion käsitettä ja kyseenalaistaa ajatuksen valtioihin
sidotusta vaihdosta tai valtiollisista talousmahdeista, kun suuri osa maiden, esimerkiksi Japanin
ja USA:n, välisestä liikevaihdosta saattaa tapahtua ylikansallisten yhtiöiden sisäisenä
kauppaliikenteenä. Agnew kuitenkin toteaa, että tässä mielessä Japanin yritykset ovat
sidotumpia kotimaahansa, kuin USA:n kaikkialle hajaantuneet yhtiöt.
Agnew toteaa, että liikkuva raha ja liikkumisen halpuus ovat muuttaneet globaalia
maantiedettä kauemmas valtiokeskeisestä ajattelusta. Hän jatkaa kuitenkin, että talouden
alistaminen poliittiselle pohjimmiltaan merkantilistisella tavalla on tästä huolimatta edelleen
vallitseva lähestymistapa ja kansainvälisen poliittisen talouden ominaispiirre.
Agnew kirjoittaa: ”Tämä näkyy ehkä ilmeisimmin nykyisissä tutkimuksissa USA:n ja
Japanin välisestä kauppasuhteesta, jossa kaksi alueellista taloutta ajatellaan tärkeimpinä
toimijoina, kun itse asiassa sen tärkeimmät piirteet ovat ristikkäiskauppa (saman toimialan
hyödykkeistä koostuva vienti ja tuonti) ja yritysten sisäinen kauppa ja investoinnit, alueiden
välisen kilpailun sijaan. Valtiontalouksien historiallinen riippuvuussuhde on siten romahtanut
”yhdeksi abstraktiksi yhteydeksi”, jossa apriorisesti oletetaan alueellisten valtioiden vaurauden
ja vallan etsinnän täydentävän toisiaan pitkällä aikavälillä.” (Agnew)
USA:n ja Aasian taloudet ovat siis vahvassa riippuvuussuhteessa keskenään. Esimerkiksi
hetkellinen pörssiheilahdus USA:ssa helmikuussa 2018 heijastui välittömästi Aasian
pörsseihin. Dow Jonesin laskiessa 4,2% ja Nasdaqin 3,9%, Hong Kongin Hang Seng laski 3,1%
ja Etelä-Korean Kospi-indeksi 1,8%. Tämä siitä huolimatta, että notkahduksen pääasialliset
syyt olivat USA:n sisäpolitiikassa. Aasian talous on edelleen varsin riippuvainen USA:n
taloudesta ja siksi reagoi siihen herkästi. Aasian taloudet ovat hyötyneet USA:n viime
vuosikymmenen ennätysalhaisesta ohjauskorosta, sillä monet sijoittajat ovat kiinnostuneet
Aasian kauppa-alueista parempien tuottojen toivossa. (BBC News 9.2.2018)
17
Onkin siis aiheellista kysyä, ovatko USA:n ja Japanin taloudet toisiinsa verrattavia, eri
reittejä kulkeneita talousmahteja vai saman kentän toisiaan tasapainottavia tekijöitä, toisistaan
vahvasti riippuvaisia, symbioosin osasia?
Lähdeluettelo:
Sebastian Conrad: ‘The Colonial Ties are Liquidated’: Modernization Theory, Post-War
Japan and the Global Cold War, Past & Present, Volume 216, Issue 1, 1 August 2012, Pages
181–214, https://doi.org/10.1093/pastj/gts007 https://academic.oup.com/past/article-
abstract/216/1/181/1558778
Piketty, Thomas, and Emmanuel Saez. 2006. "The Evolution of Top Incomes: A Historical
and International Perspective." American Economic Review, 96(2): 200-205.
DOI:10.1257/000282806777212116
Lipscy, P. Y., & Takinami, H. (2013). The politics of financial crisis response in japan and
the united states. Japanese Journal of Political Science, 14(3), 321-353.
Agnew, J. (1994). The territorial trap: The geographical assumptions of international
relations theory. Review of International Political Economy, 1(1), 53-80.
doi:10.1080/09692299408434268
Bellah, R. N., Bellah, R. N., & Jansen, M. B. (1971). Changing japanese attitudes toward
modernization (2. pr ed.). Princeton, N. J.: Princeton University Press. Retrieved from
https://helka.finna.fi/Record/helka.1670186
Top incomes : A global perspective (2010). In Atkinson A. B., Piketty T. (Eds.), Oxford:
OUP Oxford. Retrieved from
http://ebookcentral.proquest.com/lib/helsinkiebooks/detail.action?docID=510296
Anatole Kaletsky: The six years from 2008 show Keynes was right (The Japan Times 4.11.2014)
https://www.japantimes.co.jp/opinion/2014/11/04/commentary/worldcommentary/the-six-years-
from-2008-show-keynes-was-right/ - .Wor_txPFIWp
Samon, K., Nihon kindaika'ron no rekishiz. Sono hihanteki kent e no shiten (Tokyo 1968)
(The view of the history of ’Japanese Modernization’: Elements of a Critical Appraisal)
Wakatabe, M., 2016. A History of Economic Science in Japan: The Internationalization of
Economics in the Twentieth Century. History of Economics Review, 64(1), pp. 85-87.
18
World Bank: Japan, Economy & Growth
• GDP (current US$) 1960-2016
• Central government debt, total (% of GDP) 1990-2015
• GDP growth (annual %)
• Imports of goods and services (% of GDP)
• Exports of goods and services (% of GDP)
https://data.worldbank.org/topic/economy-and-growth?locations=JP
Trading Economics: Japan Government Debt to GDP
https://tradingeconomics.com/japan/government-debt-to-gdp
Taloussanomat 1.12.2014: Japanin luottoluokitus laski https://www.is.fi/taloussanomat/art-
2000001858465.html
Juho Lehtoviita, Eero Nurmilaukas (University of Eastern Finland): Japanin menetetty
vuosikymmen
http://cs.uef.fi/~estola/Pankkikriisit/Lehtoviita_Nurmilaukas.pdf
BBC News: Asia stock markets drop sharply after US falls 9.2.2018
http://www.bbc.com/news/business-42998819
19
Väestön, ympäristön ja geopolitiikan vaikutus Japanin
taloushistoriaan toisen maailmansodan jälkeen Emma Jartti
Tässä luvussa käsittelen Japanin väestönkehitystä 1950-luvulta nykypäivään – mitkä ovat
olleet nopeahkon väestönkasvun vaikutukset talouteen, ja miltä väestön kehittyminen näyttää
tänä päivänä. Ohessa on muutama ennuste valtion tulevaisuuden väestönkehityksestä. Väestön
ohella käsittelen japanilaista koulutusta ja työelämää, sekä eroja ja yhtäläisyyksiä Yhdysvaltain
kanssa. Lisäksi pohdin lyhyesti Japanin ympäristön ja luonnonvarojen osuutta valtion talouden
kehittymisessä.
Väestö. Japani on tiheään asuttu saarivaltio, jonka pinta-alasta laskentatavasta riippuen
66-70 prosenttia on asumiskelvotonta vuoristoa (Koskiaho 1995; 10-11). Näin ollen vain yksi
kolmannes valtiosta on asutuskäytössä. Tällä hetkellä Japanissa on hieman yli 127 miljoonaa
asukasta. Kasvu on ollut huomattavaa 1950-luvun jälkeen, jolloin asukkaita oli 82 miljoonaa
(World Bank.) Eräs huomioitava piirre on väestön homogeenisyys, peräti 98,5 prosenttia
japanilaisista on syntynyt maassa ja puhuu japania äidinkielenään. Suurin osa japanilaisista osa
asuu yli 200 000 asukkaan kaupungeissa. (Koskiaho 1995; 33-34.)
Japanilaisten elinajanodote on varsin korkea. Naiset elävät keskimäärin 87-vuotiaiksi, ja
miehet 81-vuotiaiksi. Koko väestön keskimääräinen elinajanodote on 83,8 (World Bank). Tämä
tekee Japanista maailman toiseksi pitkäikäisimmän maan heti Hong Kongin jälkeen (Japan
Times). Yhdysvaltain asukkaisiin verrattuna japanilaiset elävät viitisen vuotta pidempään -
Yhdysvalloissa väestön keskimääräinen elinajanodote vuonna 2017 oli 78 vuotta (World
Bank).
Japanilaisten odotettavissa oleva elinikä on kasvanut tasaisesti toisen maailmansodan
jälkeen. 1950 väestön keskimääräinen elinikä oli vain 62 vuotta (World Bank). Vuoden 1955
keskimääräinen elinajanodote oli jo 63,9 vuotta, josta se teki huomattavan nousun 79,5 vuoteen
1990-luvulle tultaessa. Japanin väestö on ikääntynyt vuosien 1950-2000 välillä nopeammin
kuin missään muussa länsimaassa. Huomioitava yksityiskohta on myös japanilaisten mediaani-
iän nouseminen; vuonna 1950 se oli 22,3 vuotta, josta se nousi 39,7 vuoteen 1995. Nykyinen
japanin mediaani-ikä on 47,3. (United Nations.) Mediaani-iän huomattava kasvu on yksi mittari
kuvaamaan väestön ikääntymistä, eikä sen voi olettaa Japanissa laskevan aivan
20
lähitulevaisuudessa. Yhdysvaltain väestön mediaani-ikä vuonna 2017 puolestaan oli 38,1
vuotta, lähes 10 vuotta Japania alhaisempi (Central Intelligence Agency).
Syitä Japanin väestön eliniän nousemiseen on useita, mutta tärkeimpänä niistä ovat suuret
kehitysaskeleet terveydenhuollon saralla sekä itsemurhien väheneminen (Japan Times.)
Japanissa itsemurhien tekeminen on varsinkin ennen ollut huomattavasti yleisempää kuin
useimmissa länsimaissa. Japanin sosiokulttuuriset toimintatavat painottavat ryhmäkurin
tärkeyttä, ja kasvojen menettäminen, etenkin sosiaalisissa tilanteissa, on äärimmäisen
häpeällistä. (Koskiaho 1995; 29-31).
Toista maailmansotaa seurasi Japanissa, kuten monessa muussakin sotaan osallistuneessa
valtiossa, mittava väestönkasvu (World Bank). Nykyään ikärakenne on varsin erilainen ja
väestö on vanhenemassa kovaa vauhtia. Noin neljäsosa japanilaisista on yli 64-vuotiaita, ja
määrän ennustetaan tulevaisuudessa vain kasvavan. Myös naisten hedelmällisyysluku on
laskenut tasaisesti. Japanin väestön kutistumisesta ja ikääntymisestä on luonnollisesti seurannut
joitakin sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia. Sosiaaliturvan, etenkin julkisen eläkerahaston
ylläpitäminen on kallista. Kestävän infrastruktuurin ylläpitäminen vaikeutuu sitä mukaa, kun
työikäinen väestö vähenee.
Japanin väestö on tällä hetkellä vanhenemassa nopeammin kuin missään muussa
maailman valtiossa. Väestöstä eläkeikäisiä, eli yli 64-vuotiaita on tällä hetkellä 23 prosenttia
(World Bank). Ikääntyvän väestön määrä on kasvanut tasaisesti, esimerkiksi vuonna 1990
eläkeikäisiä oli 14,6 prosenttia väestöstä. Muutos on suuri verrattuna esimerkiksi vuoteen 1950,
jolloin eläkeikäisiä oli ainoastaan 4,9 prosenttia Japanin populaatiosta. (United Nations.)
Vuoteen 2050 mennessä yli 64-vuotiaita arvioidaan olevan peräti 39,6 prosenttia väestöstä
(Brumann & Schultz). Japanin yhteiskunnan virallinen asenne on perinteisesti ollut se, että
vanhempaa väestöä tulee kunnioittaa, mutta tosiasiallisesti nuoremmat sukupolvet eivät
läheskään aina pidä huolta vanhemmista sukulaisistaan. Osa eläkeikäisistä ihmisistä on myös
jäänyt eläkejärjestelmien ulkopuolelle, ja elää virallisen köyhyysrajan alapuolella.
Käytännössä monen eläkeikäisen on työskenneltävä jopa vuosia virallisen vanhuuseläkeiän
saavuttamisen jälkeenkin. (Koskiaho; 138-143.)
Japanin tulevaksi asukasluvuksi vuonna 2050 on arvioitu noin 95 miljoonaa asukasta,
jolloin lasku nykyisestä 127,7 miljoonasta olisi peräti 25,6 prosenttia. Ennuste väestön
kokonaismäärästä vuodelle 2100 on 82 miljoonaa. Tällöin se putoaisi takaisin toisen
maailmansodan jälkeisten vuosien tasolle. (Population Pyramid.) Suuri syy Japanin
väestömäärän laskemiseen on nopeasti ikääntyvän väestön lisäksi hedelmällisyysluvun
21
pieneneminen. Vuonna 1950 japanilaisnaisen keskimääräinen odotettavissa oleva lapsiluku oli
2,75, josta se putosi noin kahteen lapseen, ja luku pysyi pitkälti samalla tasolla vuosina 1960 -
1975. 1990-luvulle tultaessa keskimääräinen lapsiluku oli enää 1,49, josta se on pudonnut
nykyiseen tasoonsa; 1,2. (United Nations.) Japanin tämänhetkinen kokonaishedelmällisyysluku
onkin yksi maailman pienimmistä. Japani ei myöskään paikkaa väestömääränsä laskemista
länsieurooppalaiseen tapaan maahanmuutolla, sillä Japani näkee itsensä etnisesti ja sosiaalisesti
yhtenäisenä maana. Varsinkin psykologinen muuri muualta tulleita kohtaan on korkea, ja
maahanmuuttoon liittyvät lait ovat sen mukaisesti olleet perinteisesti erittäin tiukat. (Brumann
& Schulz; 90-91.) Yhdistyneet kansakunnat arvioi, että Japanin olisi kuitenkin välttämätöntä
avata ovensa maahanmuutolle, mikäli se mielii säilyttää työikäisen populaation määrän
ennallaan. Tarpeeksi arvioidaan noin 553 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2050 mennessä.
Tällöin Japanin väestöstä kolmannes olisi maahan muuttaneita siirtolaisia tai heidän
jälkeläisiään. Lisäksi Japanin olisi nostettava työeläkkeelle pääsemisen ikärajaa 77 ikävuoteen.
(United Nations.)
Eräs tapa mitata väestön hyvinvointia on inhimillisen kehityksen indeksi, joka on
Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman UNDP:n luoma mittari. Mittari koostuu
odotettavissa olevasta elinajasta, koulutuksesta ja elintasosta. Elintaso mitataan laskemalla
väestön bruttokansantuote per capita. Indeksin lasketaan olevan hyvin korkea, jos se ylittää
luvun 0,800. Korkein mahdollisin lukema on siis 1 ja alhaisin 0. Vuonna 2016 Japanin
inhimillisen kehityksen indeksi oli 0,903, kun Yhdysvaltain vastaava luku vuonna 2016 oli
0,920. Näin ollen Yhdysvallat siis ylitti Japanin lukeman. (Human Development Index 2016.)
Tulonjaon epätasa-arvon mittaamisessa puolestaan käytetään varsin yleisesti Gini-kerrointa.
Sen korkein mahdollinen arvo olisi 100, joka tarkoittaisi tulonjaon täydellistä epätasa-arvoa,
jolloin yksi henkilö saisi kaiken. Matalin mahdollinen luku olisi 0, jolloin tulonjako olisi
täydellisen tasa-arvoinen. Yleisesti arvon 40 ylittävää Gini-kerrointa pidetään epätasa-arvon
merkkinä. Japanin Gini-kerroin oli 37,9 vuonna 2011, Yhdysvaltain puolestaan 45,0. (Central
Intelligence Agency.)
Työmarkkinat. Japanin työelämässä oli vuonna 2017 hieman yli 66 miljoonaa
työikäisestä väestöstä, joka käsittää 15-64 -vuotiaat (World Bank.) Tulevaisuudessa yhä
vähenevä työikäinen väestö tulee varmasti asettamaan omat haasteensa. Työikäisen väestön
määrä oli esimerkiksi vuonna 1995 87,2 miljoonaa, josta sen ennustetaan vähenevän 57
miljoonaan vuonna 2050 (United Nations).
Japanin työttömyysaste joulukuussa 2017 oli 2,8 prosenttia, joka tarkoittaa noin 1,86
miljoonaa kansalaista. Yhdysvaltain työttömyysaste 2017 oli 4,8 prosenttia, joka tarkoittaa 15,8
22
miljoonaa Yhdysvaltain kansalaista. (World Bank.) Käytännössä Japanin matala
työttömyysaste katsotaan täystyöllisyydeksi. Vaikka myös Yhdysvaltain työttömyysaste on
suhteellisen matala, on se silti lähes tuplasti Japania suurempi.
Japanin työttömyysaste on perinteisestikin ollut varsin matala; keskimäärin 2,73
prosenttia työikäisestä väestöstä on ollut työttömänä vuodesta 1953 aina vuoteen 2017. Japanin
kaikkien aikojen korkein työttömyysaste oli 5,5 prosenttia kesäkuussa 2002, ja kaikkien aikojen
matalin puolestaan marraskuussa 1968, jolloin työttömien määrä oli ainoastaan yksi prosentti
väestöstä. (Trading Economics.) Kaiken kaikkiaan valtion työikäisestä väestöstä on
kansainvälisesti verrattuna todella suuri osa mukana työelämässä, eikä korkea työttömyys ei
ole koskaan ollut Japanille suuri ongelma. Koskiahon (1995) mukaan esimerkiksi 1990-luvun
lamankin aikana suhteellisen alhaisena pysynyt työttömyysprosentti selittyy osittain myös sillä,
että suurin osa naistyövoimasta on tilapäistyövoimaa; japanilaisnaiset voivat jäädä kotiäideiksi,
jos työt työmarkkinoilla vähenevät (Koskiaho; 55). Yhdysvaltain työttömyys 1930-luvun
laman jälkeen on puolestaan ollut korkeimmillaan 1983, jolloin se oli 10,4 prosenttia, ja
matalimmillaan vuonna 1953, jolloin työttömyysaste oli ainoastaan 2,9 prosenttia työikäisestä
väestöstä. Viime vuosina Yhdysvaltain korkein työttömyys oli 2008 alkaneen laman jälkeen,
9,9 prosenttia vuonna 2009.
(Trading Economics.)
Japanilaiset tekevät useimpiin länsimaihin nähden pitkiä työpäiviä. Vielä 1990-luvulla
useimpien vuosittainen työaika oli yli 2000 tuntia, ja on sitä tietyillä aloilla vielä tänä
päivänäkin. Japanin taloudessa ja työelämässä organisaatioiden pyramidimallit ovat perustunut
aivan viime päiviin asti vanhuuteen – varttuneemmat työntekijät ovat pitkälti sanelleet
toimintatavat. Teknologisen kehityksen myötä vanhuuden arvostus myös työelämässä on
vähentynyt entisestään. (Koskiaho 1995; 138-143.) Japanin yrityskulttuuri ja koko työelämä
ovatkin suuren murroksen partaalla, kun hierarkia on perustettava iän sijaan jonkin muun
tekijän varaan.
Koulutus. 1870-luvulla Japanissa toteutettiin muun muassa koulutuspolitiikkaan
vaikuttanut Meiji-restauraatio, josta lähtien koulujärjestelmä ollut nykyisen kaltainen. 1947
säädettiin laki oppivelvollisuudesta. (Sugimoto 2003; 115-120.) 76 prosenttia japanilaisista
hakee yliopistoon tai muuhun kolmannen asteen koulutukseen. Koulupaikoista on perinteisesti
ollut kova kilpailu, etenkin kolmannen asteen oppilaitoksiin. Japanin koulutusjärjestelmä on
kaksijakoinen, yksityiset ja julkiset laitokset. Yksityiset koulut ovat kalliita, huippuyliopistojen
lukukausimaksut ovat määritelty Yhdysvaltojen huippuyliopistojen mukaisesti. Esimerkiksi
23
kahden lapsen kouluttaminen vie perheen vuosituloista keskimäärin 50-70 prosenttia.
(Koskiaho 1995; 84-98.)
Kouluttautuneen väestön määrä toisen maailmansodan jälkeen on lisääntynyt tasaisesti.
Esimerkiksi vuonna 1950 japanin kansalainen käytti keskimäärin 6,75 vuotta koulutukseen.
Vuonna 1970 kouluttautumiseen käytettiin jo hieman yli 10 vuotta, ja 1990-luvulle tultaessa
koulutuksen määrä lähestyi 12 vuotta, keskimäärin 11,83. Vuonna 2010 keskimääräinen
koulutusvuosien määrä oli 13,14 vuotta. Globaali koulutusvuosien keskiarvo oli 2010
kahdeksan koulutukseen käytettyä vuotta. Yhdysvallat sen sijaan ohitti Japanin niukasti
kyseisellä vuodella keskiarvollaan 13,61. (Clio-infra.)
Ympäristö, geopolitiikka ja luonnonvarat. Geopoliittisesti Japani on erityisessä
asemassa, sillä se on saarivaltio. Ympäröivä meri on toiminut sekä estävänä että edistävänä
tekijänä kautta historian. Valtio muodostuu yli 20 000 saaresta, ja niistä suurimmat ovat Honšu,
jossa sijaitsevat Tokion ja Kioton kaupungit, sekä Hokkaido, jonka olosuhteet ovat puolittain
arktiset. Kaksi kolmasosaa valtion pinta-alasta on jyrkkärinteistä vuoristoa, osa niistä myös
tuliperäisiä. Niistä tunnetuin on Japanin matkailusymbolinakin tunnettu Fuji. (Koskiaho 1995;
143-148.)
Japani kaupungistui, kuten suurin osa muistakin länsimaista, ensimmäisen teollisen
vallankumouksen seurauksena. Pienviljelijöiden muuttoliike kaupunkialueille alkoi 1900luvun
alussa. Kaupungistumisen kiihkein vaihe oli ennen toista maailmansotaa, ja saavutti huippunsa
1940-luvulla. (Brumann & Schultz 2012; 15-17.) Japani alkoi teollistua voimakkaasti vasta
toisen maailmansodan jälkeen. Toisen maailmansodan häviäjän ja ydinpommituksissa vahvasti
kärsineen valtion oli käytännössä aloitettava alusta. Tilannetta ei myöskään helpottanut
Yhdysvaltain jatkuva tarkkailu. Yhteiskuntaa saatiin kuitenkin uudistettua ennätysmäisellä
vauhdilla - muun muassa pommituksissa tuhoutuneet kaupungit saatiin varsin nopeasti
uudelleenrakennettua. (Koskiaho 1995; 51-53.)
Japanille vienti ja tuonti ovat olleet elinehtoja jo pitkään. Maassa ei esiinny esimerkiksi
öljyä tai juuri mitään muitakaan arvokkaita luonnonvaroja. Japanista löytyvistä
luonnonvaroista arvokkaimmat ovat titaani sekä alumiinisilikaatti, jota esimerkiksi
Yhdysvalloissa ei esiinny lainkaan. Japanin bruttokansantulosta meneekin vuosittain noin 3,5
prosenttia luonnonvarojen tuontiin, suurimmaksi osaksi öljyyn, kivihiileen sekä kaasuun.
(Brumann & Schultz 2012; 108-109.)
24
Fossiilisia polttoaineita Japanissa ei hiiltä lukuun ottamatta esiinny lainkaan. Valtion on
tuotava 90 prosenttia tarvitsemastaan energiasta muualta. Etenkin Japanin teollisuus on
vaatinut, ja vaatii edelleen jatkuvasti yhä enemmän energiaa. Huolimatta siitä, että kyseessä on
maailman ainoa valtio, joka on kärsinyt ydinaseiden täysimittaista tuhoista, on Japani
omaksunut ydinteknologian merkittäväksi osaksi sen sähköntuotantoa. Japanin ensimmäinen
ydinvoimala aloitti toimintansa 1966, ja vuodesta 1973 lähtien ydinvoimalat ovat olleet tärkeä
osa kansallista energiantuotantostrategiaa. 2011 Fukushiman onnettomuuden jälkeen
energiantuotannon strategia käytiin uudelleen läpi, ja vahvistettiin jälleen. Julkista mielipidettä
ydinvoimasta onnettomuus kuitenkin muutti. Japanissa on tällä hetkellä yli 50 ydinreaktoria,
joista 42 on toiminnassa. Ne tuottavat 30 prosenttia valtion käyttämästä sähköstä, ja määrän
ennustetaan tulevaisuudessa vain kasvavan. Suurimmat energiantuotannon lähteet Japanissa
ovat maakaasu, hiili, öljy, vesi sekä aurinko- ja tuulivoima – tässä järjestyksessä. Vuonna
2015 Japanin hallitus ilmoitti, että vuoteen 2030 mennessä sen tavoite on tuottaa 60 prosenttia
tarvitsemastaan energiasta uusiutuvista energianlähteistä, josta noin yksi kolmasosa
muodostuisi ydinvoimasta. (The World Nuclear Association.)
Painetut lähteet:
Brumann, Christoph & Schultz, Evelyn. 2012. Urban spaces in Japan: cultural and social
perspectives. Routledge.
Brinton, C. Mary. 2011. Lost in Transition. Youth, Work and instability in Postindustrial
Japan. Cambridge University Press. New York.
Koskiaho, Briitta. 1995. Japani – Yhteiskunta murroksessa. Painatuskeskus. Helsinki
Sugimoto, Yoshio. 2003. An Intoduction to Japan Society. Cambridge University Press.
New York.
Digitaaliset lähteet:
Central Intelligence Agency. Field Listing: Median Age.
https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/fields/2177.html
25
Central Intelligence Agency. Country Comparison - Gini Index.
https://www.cia.gov/library/publications/resources/the-
worldfactbook/rankorder/2172rank.html
Clio-infra. Average Years of Education.
https://www.clioinfra.eu/Indicators/AverageYearsofEducation.html
Human Development Index. Report 2016.
http://hdr.undp.org/sites/default/files/2016_human_development_report.pdf
Japan Times. 28.7.2017. https://www.japantimes.co.jp/news/2017/07/28/national/japanranks-
second-world-life-expectancy-progress-medical-health-advances/#.Wn7aSejFLIU Population
Pyramid. Japan. https://www.populationpyramid.net/japan/1950/
Statista. Unites States from 1990 to 2017.
https://www.statista.com/statistics/193290/unemployment-rate-in-the-usa-since-1990/
Trading Economics. Japan. https://tradingeconomics.com/japan/unemployment-rate
Trading Economics. United States.
https://fi.tradingeconomics.com/unitedstates/unemployment-rate
United Nations. Japan.
http://www.un.org/esa/population/publications/migration/japan.pdf
World Bank. Japan. https://data.worldbank.org/country/Japan
World Bank. Unemployment total % of total labor force.
https://data.worldbank.org/indicator/SL.UEM.TOTL.ZS?locations=US
The World Nuclear Association. Japan Nuclear Power. http://www.worldnuclear.org/information-library/country-profiles/countries-g-n/japan-nuclear-power.a
26
Japanin teknologiateollisuus, tiede ja innovaatiot Samuli Tsupari
Osiossani aion tarkastella Japanin valtavan nopeaa nousua varsinkin elektroniikkateollisuuden
huipulle ja sitä, miten johtoasema on viime vuosikymmeninä siirtynyt etenevissä määrin muihin
Aasian maihin (Kiina ja Etelä-Korea merkittävimpinä). Samaan aikaan tapahtunut
ohjelmistoteollisuuden nousu perinteisen laitteistoteollisuuden tilalle on johtanut myös Yhdysvallan
elektroniikkateollisuuden uuteen kukoistuskauteen. Osioni lopussa aion käsitellä myös aivan viime
vuosien kehityksiä, jolla tätä trendiä on pyritty kääntämään.
Tätä valtavaa muutosta voidaan kuvata esimerkiksi vertaamalla Japanin 5 suurimman
elektroniikkateollisuuden yrityksen markkina-arvoa Etelä-Korealaiseen Samsungiin. Samanlaista
tarinaa kertoo myös kuva 3, jossa on vielä eritelty Japanin osuus ’’loppukäyttäjäelektroniikasta’’
tuotteittain.
Lähde: Tyler Durden: ''Goodbye Japan, Hello korea'', p.1, Zerohedge- verkkojulkaisu 13.12.2012,
http://www.mauldineconomics.com/images/uploads/overmyshoulder/Goodbye_Japan,_Hello_Korea
Vaikka japanilaisten teknologiayritysten nykytilanne on kaukana siitä mitä se parhaimmillaan oli, on
kuitenkin mielenkiintoista pohtia, miten sodan runtelema maa onnistui luomaan lähes tyhjästä yhden
maailman merkittävimmistä elektroniikkateollisuuksista ja samalla nousemaan tieteen ja innovaation
kärkimaaksi 70-80-luvuilla.
Alku ja nousu 1950–1980
Japanin teknologiateollisuuden juuret juontavat 1950- luvulle, jolloin Japanin
ulkomaankauppaministeriö (lyh. MITI) kävi keskusteluja japanilaisten yritysten kanssa niiden
tarpeesta päästä käsiksi tärkeisiin Yhdysvalloissa kehitettyihin teknologioihin. Tähän aikaan lähes
27
kaikki ulkomaankauppa oli erittäin rajoitettua ja amerikkalaisyritysten patenttien lisenssisopimukset
piti solmia MITI:n kautta. Vaikka tämä toisaalta rajoitti vapaata kauppaa, niin MITI kuitenkin lupasi
taata japanilaisyritysten lainojen maksun ja tämä rohkaisi yhdysvaltalaisyrityksiä tekemään näitä
lisenssisopimuksia.
MITI:n roolin tärkeydestä on käyty paljon keskustelua ja jotkut tutkijat ovat pitäneet MITI:ä jopa
haitallisena Japanin teknologiateollisuuden kehitykselle, varsinkin myöhempinä vuosikymmeninä
(Lynn, Leonard, H. 1994). Hyuogsub Choi (2008) kuitenkin argumentoi, että ilman MITI:ä pienillä
ja (verrattuna yhdysvaltalaisyrityksiin) erittäin köyhillä yrityksillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta
päästä käsiksi elintärkeään teknologiaan. Japanilaisyritykset eivät aluksi kehittäneet juurikaan omia
merkittäviä teknologiasia innovaatioita, vaan keskittyivät parantelemaan jo olemassa olevaa
teknologiaa. Hyvänä esimerkkinä tästä on esimerkiksi Sony, joka onnistui kehittämään 1956
tehokkaamman transistorin ja jo vuonna 1960 Japani vei yhtä paljon transistoreita ulkomaille kuin
Yhdysvallat (Choi, H. 2008 ks. Liite 1).
1950-luvulla Japanilla oli poikkeuksellisia tilaisuuksia, jotka mahdollistivat teknologian ja pääoman
hankinnan. Vuosien 1950-1953 Korean sodan aikana Yhdysvallat tilasi Japanista valtavan määrän
erilaisia tarvikkeita ja pyrki myös vahvistamaan Japanin teollisuutta tarkoituksellisesti. Sodan jälkeen
monilla yrityksillä oli huomattavasti enemmän kontakteja ja rahaa ostaa uutta teknologiaa
Yhdysvaltalaisyrityksiltä.
Yksi näistä yrityksistä oli RCA (Radio Corporation of America), joka oli 1950-luvulle tultaessa
noussut dominoimaan transistorien valmistusta Yhdysvalloissa. RCA saavutti monopoliaseman
Yhdysvalloissa ja myi teknologioitaan hanakasti ympäri maailman. Sen tekemät lisenssisopimukset
olivat myös ns. ’’knowhow’’- sopimuksia, joihin sisältyi jälleenmyyntiluvan lisäksi tarkkoja teknisiä
tietoja tuotteitten valmistuksesta ja tuotteen valmistamisen eri vaiheet opetettiin osana sopimusta.
Nämä sopimukset mahdollistivat teknologian täyden ymmärtämisen ja jatkokehittelyn. Yllättäen
vuonna 1957 Yhdysvallat purki RCA:n transistorimonopolin vedoten monopolien muodostumista
vastustaviin lakeihin. Tämä aiheutti paljon hajaannusta Yhdysvaltojen markkinoilla ja 1960-luvulla
mentäessä Yhdysvallat joutui tuomaan transistoreita Japanista kotimaisen kysynnän täyttämiseksi.
(Choi, H, 2008)
Varsinkin Sony oli japanilaisyrityksistä poikkeuksellisen innovatiivinen 1950-1960-luvuilla. Kun
monet vanhemmat yritykset pyrkivät pysymään lähellä perinteisiä tuotelinjojaan, niin Sonyllä joka
oli uusi sodan jälkeinen startupp- ei ollut tällaista painolastia ja se keskittyi aggressiivisesti luomaan
28
ja valtamaan uusia teknologiasektoreita. Sony toi markkinoille esimerkiksi vuonna 1956 maailman
ensimmäisen transistoriradion ja 60-luvulla merkittävästi aiempaa pienemmät televisiosetit.
Nämä innovaatiot loivat uusia markkinoita ja onnistuivat merkittävästä kasvattamaan koko
maailmanlaajuisen teknologiateollisuuden kokoa 60-luvulla. Samaan aikaan kun japanilaisyritykset
pyrkivät kehittelemään uusia teknologioita, niin Yhdysvaltojen elektroniikkateollisuus alkoi
taantumaan ja uuteen teknologiaan panostettiin merkittävästi aiempaa vähemmän. Sen sijasta
yhdysvaltalaisyritykset pyrkivät leikkaamaan loppukäyttäjän kustannuksia kilpailemalla hinnan
avulla. Läheskään kaikista Japanilaisinnovaatioista ei tullut taloudellisia menestystarinoita, mutta se
ei kuitenkaan tuntunut lannistavan moniakaan yrityksiä. Japanissa oli myös paljon kilpailevia
teknologiayrityksiä, mikä pakotti yritykset kilpailemaan keskenään. Kun esimerkiksi Yhdysvalloissa
oli 2 yritystä, jotka panostivat merkittävästi kasettiteknologiaan 1970-luvulla, niin Japanissa oli 8
yritystä, jotka panostivat vähintään saman verran.
Japanilaiset elektroniikkateollisuus saavutti suhteellisen huippunsa 1980-luvulla. Vuonna 1985
maailman 10 suurimmasta teknologiateollisuusyrityksestä 6 oli japanilaisia. Suuri osa 1980-luvun
merkittävimmistä teknologiateollisuuden keksinnöistä tehtiin Japanissa ja suurin osa
kuluttujamarkkinoille päätyneistä tuotteista oli japanilaisia (mm. vhs-teknologia ja pienet
musiikkisoittimet (walkmanit)). Japanin sisämarkkinat olivat kehittyneet ja suuret, joten yritykset
pystyivät ja joutuivat kilpailemaan kovaa ennen kuin ne pystyivät viemään tuotteensa ulkomaille.
Vuonna 1984 Toshiba Corporationin toimitusjohtaja Takehiko Kotoh (1984) listasi neljä tärkeintä
syytä Japanin menestykseen 1950-1980 luvun teknologiateollisuusmarkkinoilla:
Tärkeimpänä asiana Tokoh pitää Japanin korkeaa koulutustasoa. Jo ennen 2. maailmansotaa
Japanissa oli oppivelvollisuus 6. luokkaan asti ja toisen maailmansodan jälkeen
oppivelvollisuutta nostettiin 9 vuoteen. Koulutukseen panostettiin myös paljon valtion
taholta.
Toisen syynä Kotoh pitää Japanin ’’kansallista yhtenäisyyttä’’ ja riisinviljelyn vaatimaa
yhteistyötä, mikä hänen mielestään auttoi Japania omaksumaan teollisen vallankumouksen
tuomat uudet yhteisölliset työtavat nopeasti.
Kolmantena syynä Kotoh mainitsee voimakkaan kilpailun Japanin sisämarkkinoilla.
Esimerkiksi Japanissa on pelkästään äänentoistosektorilla 26 työnantajaliiton alle
järjestäytynyttä yritystä ja yli 200 pienempää yritystä
Neljännes syy Japanin menestykseen on Kotohin mielestä yritysten poikkeuksellisen
merkittävä panostus tutkimukseen ja tuotekehittelyyn.
29
Toisaalta voimakas kilpailu suosi ehkä suurempia yrityksiä, jolla oli varaa laajamittaiseen
tuotekehittelyyn ja mainontaan. Esimerkiksi Sony toi markkinoille Walkmann- soittimestaan noin 10
vuoden aikana 21 eri versiota. Versioitten erot jäivät loppupeleissä pieneksi, mutta ilman kokoaikaista
uusien versioitten julkaisua tuote olisi saattanut kadota japanilaisilta markkinoilta ’’vanhentuneena’’.
Tämä kilpailu vaati paljon resursseja japanilaisyrityksiltä, jotka olisi voitu käyttää esimerkiksi uusien
tuotteiden kehittämiseen. Yksi esimerkki ’liian’ voimakkaasta kilpailusta on 1980-1990- luvuilla
käyty videokasettimarkkinoiden herruudesta käyty kisa JVC:n VHS- ja Sonyn Betamax-
teknologioiden välillä. JVC:n vhs-teknologia voitti lopulta kisan, mutta ehti nauttia markkinoiden
hallinnasta vain muutaman vuoden ajan ennen kuin amerikkalaisyritykset toivat markkinoille dvd-
teknologian. Kilpailu kulutti molempien yritysten varoja niin paljon, että ne eivät lopulta voineet
panostaa uuteen tuotekehittelyyn tarpeeksi. (Ashish Arora ym. 2013).
Käänne ja ‘’menetetty vuosikymmen’’
1980-luvun lopussa ja varsinkin 1990-luvun alussa Japanin elektroniikkateollisuus alkoi kuitenkin
nopeasti menettää markkinaosuuttaan. Tämä yllätti lähes kaikki analyytikot, sillä Japanin
innovatiivisia tuotantomalleja oli pidetty uniikkeina. Parin vuosikymmenen aikana tämä etu oli
kuitenkin käytetty ja ulkomaalaiset yritykset pystyivät kopioimaan parhaat hallinto- ja
tuotantotekniikat. Samaan aikaan Japani alkoi jäämään uusien innovaatioitten kehittämisessä jälkeen,
kun Yhdysvaltalaiset yritykset alkoivat käyttää suuremman osan budjetistaan tutkimukseen ja
tuotekehittelyyn (ks. Liite 2).
Tuotekehittelyn tuottavuus alkoi myös kasvaa Yhdysvalloissa paljon Japania enemmän, sillä Japani
ei kyennyt omaksumaan Silicon Valleyn tuomaa uutta vähemmän hierarkkista ja innovaatioihin
kannustavaa työkulttuuria. Suurin osa japanilaisyritysten johtajista oli 2000-luvulla yli 60-vuotiaita
ja monesti yrityksen perustanut henkilö tai hänen jälkeläisensä johti edelleen yritystä. Yhdysvalloissa
sen sijaan suosittiin nuorempia johtajia ja korkeimmat johtajat palkattiin usein yrityksen ulkopuolelta.
Työsuhteet kestivät Japanissa myös usein koko henkilön elämän ajan ja potkujen anto oli vaivalloista.
Vastineeksi elinikäisestä työsuhteesta työntekijöiden odotetaan työskentelevän valtavan pitkiä (jopa
12-14h) työpäiviä ja olevan tavoitettavissa, milloin tahansa. Tämä taas johtaa alhaisempaan
tuottavuuteen pitkällä tähtäimellä. (A. Arora ym. 2013).
30
Erot Yhdysvaltojen ja Japanin tutkimuksen ja tuotekehittelyn tuottavuudessa. Positiiviset
prosenttiarvot tarkoittavat japanin johtoa tuottavuudessa ja negatiiviset Japanin suhteellista jälkeen
jäämistä.
Lähde: A. Arora ym. 2013, fig. 4.
Aasian pörssimarkkinat olivat merkittävän ylikuumentuneita 1990-luvulla ja Aasian finanssikriisi v.
1997 iski Japaniin voimakkaasti. Tämä vähensi saatavilla olevaa rahoitusta ja teki varsinkin Japanin
finanssimarkkinoista erittäin varovaisia. Samaan aikaan Yhdysvalloissa riskisijoitusrahastot
(’venture capital’) pumppasivat valtavia määriä rahaa tuotekehittelyyn varsinkin ns. Silicon Valleyn
alueella. Yritykset kuten Apple, Intel, Microsoft ja Etelä-Koreassa Samsung nousivat kaikki
riskisijoituspääoman avulla 1990-luvun lopussa ja nämä yritykset söivät merkittävästi
japanilaisyritysten markkinaosuutta useilla eri sektoreilla. Monet Japanissa kehitetyt teknologiat eivät
saaneet tarpeeksi jatkokehitysrahoitusta, mikä taas johti näiden teknologioitten valumiseen
ulkomaille. Joistain uusista teknologioista, merkittävimpänä matkapuhelimet, Japani jäi lähes
kokonaan ulkopuolella.
Yhdysvalloissa säädettiin 1980-luvulla lukuisia tullimaksuja ulkomaisille tuotteille, mikä vaikeutti
Japanilaisyritysten kilpailua Yhdysvaltojen markkinoilla. Vastauksena tähän Japanilaisyritykset
joutuivat perustamaan tytäryhtiöitä ja jopa siirtämään tuotantoa Yhdysvaltoihin, joiden seurauksena
voitot laskivat. 1990-luvun lopussa pitkään vahvana pidetty Yen myös romahti Aasian finanssikriisin
yhteydessä ja tämä vaikeutti teknologian tuontia sekä heikensi tärkeitä Japanin sisämarkkinoita.
(Stuart M. Dambrot, 1992)
Tärkein Japanin elektroniikkateollisuuteen vaikuttanut tekijä on kuitenkin Silicon Valleyn nousu
1990-luvun lopussa ja varsinkin 2000-luvulla sekä laajempi siirtyminen laitteistoteollisuudesta
ohjelmistoteollisuuteen. Perinteisen laitteistoteollisuuden alueellakin ohjelmistopatenttien merkitys
31
kasvoi ja amerikkalaisyritykset siirtyivät esimerkiksi yksittäisten komponenttien myynnistä
suurempiin kokonaisuuksiin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että esimerkiksi Microsoft myi
tietokoneen komponenttien sijasta heti käyttöönotettavia valmistietokoneita, ja tämän lisäksi tarjosi
näihin tietokoneisiin käyttöjärjestelmän sekä tärkeimmät ohjelmistot, usein valmiiksi asennettuna.
Esimerkiksi tietokoneitten ohjelmistomarkkinoilla tämä johti siihen, että Windows käyttöjärjestelmä
ja sen oheisohjelmistot (esim. office- paketti) saivat valtavan yli 90% markkina-aseman. Microsoft
onnistui luomaan monopolinsa aikana, jolloin japanilaisyritysten taloudellinen tilanne oli huono,
eivätkä ne halunneet kilpailla uusilla sektoreilla. Monopoliaseman synnyttyä kilpailu olisi vaatinut
valtavia taloudellisia panostuksia, joten monet japanilaisyritykset päättivät jättää lukuisat
elektroniikka- ja ohjelmistoteollisuuden osa-alueet kokonaan huomiotta. (A. Arora ym. 2013)
Viimeisimpänä syynä Japanin elektroniikkateollisuuden laskuun voidaan pitää markkinoinnin ja
brändien merkityksen kasvua. Varsinkin matkapuhelimissa ja ohjelmistoteollisuudessa brändeillä on
ollut viimeisen vuosikymmenen aikana valtava vaikutus ostokäyttäytymiseen. Esimerkiksi Apple on
onnistunut luomaan itselleen luksusbrändin, joka on kuitenkin tarpeeksi halpa ollakseen keskiluokan
ulottuvissa. Tämä brändäys on ollut niin onnistunutta, että Apple on pystynyt tekemään huomattavasti
enemmän voittoa kuin kilpailijansa ja ylläpitämään suurta markkina asemaa ilman suuria
innovaatioita. Esimerkiksi Applen voittoprosentti on n. 23% kun suurimman
matkapuhelinvalmistajan Samsungin voittoprosentti on vain noin 4%. (The Economist July 12, 2014,
Vol.412(8895)
32
Japanilaisyritysten maailmanmarkkinaosuus tietyistä tuotteista v. 1987-2007. Lähde upotettu kuvaan.
Nykyhetki ja tulevaisuus (2010-luku -?
Japanin elektroniikkateollisuuden tilanne on ollut vaikea kolme vuosikymmentä ja pelkästään 2000-
luvulla Japanin maailmanmarkkinaosuus on puolittunut 20 prosentista noin 10 prosenttiin. Onkin
vaikea löytää elektroniikkateollisuuden sektoria, jolla Japani ei ole menettänyt markkinaosuutta.
Japanilaisyritykset joutuvat kamppailemaan myös vanhentuneen yrityskulttuurinsa kanssa, mikä on
johtanut huomattavasti alhaisempaan innovatiivisuuteen ja startup kulttuurin lähes täydelliseen
puuttumiseen. Tämä on saanutkin jotkut tutkijat kutsumaan Japanin aikakautta
elektroniikkateollisuuden huipulla ’tähdenlennoksi’, joka ei tule toistumaan. (Norimah R. 2016)
Vaikka Japani ei todennäköisesti enää ikinä saavuta entistä asemaansa elektroniikkateollisuuden
huipulla niin on kuitenkin sektoreita, joilla Japani on pystynyt kilpailemaan. Esimerkiksi pelien ja
pelikonsolien saralla japanilaisyritysten maailmanmarkkinaosuus on merkittävä ja näillä aloilla
kilpailevat yritykset ovat onnistuneet kilpailemaan myös liittyvillä sektoreilla (esim.
virtuaalitodellisuus). Japanilaisyrityksillä on myös merkittävästi erilaisia patentteja esineinternettiin
(internet of things) liittyen, joita ei ole tosin vielä voitu kaupallistaa merkittävissä määrin. Myös
yrityskulttuurissa on tapahtunut viime vuosina positiivista kehitystä ja startup-yrityksiä on alettu
tukemaan valtion taholta. (Ben Morris, BBC News 12.4.2012)
Lähteet:
Ashish Arora, Lee G. Branstetter, and Matej Drev ‘’Going Soft: How the Rise of Software Based
Innovation Led to the Decline of Japan's IT Industry and the Resurgence of Silicon Valley’’ The
Review of Economics and Statistics, 2013, Vol. 95 no. 3, pp. 757-775,
https://www.mitpressjournals-org.libproxy.helsinki.fi/doi/10.1162/REST_a_00286
Ben Morris:’’ What does the future hold for Japan's electronics firms?’’ verkkojulkaisu, BBC News,
12 April 2012, http://www.bbc.com/news/business-17688322 viitattu 15.3.2018
Choi, H. "Technology Importation, Corporate Strategies, and the Rise of the Japanese Semiconductor
Industry in the 1950s." Comparative Technology Transfer and Society, vol. 6 no. 2, 2008, pp. 103-
126. Project MUSE, http://doi.org/10.1353/ctt.0.0006
33
Dambrot, Stuart M.: ‘’Japan's Electronics Industry Suffers Downturn’’ Electronics; Cleveland Vol.
65, Iss. 14, (Oct 26, 1992): 13. https://search-proquest-
com.libproxy.helsinki.fi/docview/195409933/17A77638A1184F54PQ/1?accountid=11365
‘’Eclipsed by Apple; Japanese electronics firms’’ The Economist July 12, 2014, Vol.412(8895),
p.57-62 https://1-next-westlaw-
com.libproxy.helsinki.fi/Document/Ia9dc2ea0087611e49a10aeb9d18c3102/View/FullText.html?
navigationPath=Search%2Fv1%2Fresults%2Fnavigation%2Fi0ad62af00000016239d1dfa7d7fbd
c06%3FNav%3DNEWS%26fragmentIdentifier%3DIa9dc2ea0087611e49a10aeb9d18c3102%26
startIndex%3D1901%26contextData%3D%2528sc.Search%2529%26transitionType%3DSearch
Item&listSource=Search&listPageSource=8a1136fca11eec8fd5a4306dc6a63efb&list=NEWS&r
ank=1961&sessionScopeId=64c6b49032c37ddf777aab0004097290922eacf5ea84d4d612151b1af
ad9e12c&originationContext=Search%20Result&transitionType=SearchItem&contextData=%2
8sc.Search%29
Lynn, Leonard, H.:’’MITI’s Successes and Failures in Controlling Japan’s Technology Imports’’
Hitotsubashi journal of commerce and management, Vol. 29 no. 1, 1994, pp. 15-33,
http://doi.org/10.15057/5612
Norimah R. ym.:’’ Flying Geese of Japan: Asian Electronic Industry’’ Asian Electronic Industry.
J Glob Econ 2016 4:191 . https://www.omicsonline.org/open-access/flying-geese-of-japan-asian-
electronic-industry-2375-4389-1000191.php?aid=75040
S. Rosenbloom, W.J Abernathy: ‘’The climate for innovation in industry: the role of management
attitudes and practices in consumer electronics’’ Research Policy, 11:4 1982, pp. 209-225
https://doi.org/10.1016/0048-7333(82)90010-5.
Takehiko Kotoh ICCE Luncheon Address "Activity of Consumer Electronics in Japan", IEEE
Transactions on Consumer Electronics, vol. CE-32, no. 3, pp. xiv-xv, Aug. 1986.
doi:10.1109/TCE.1986.290023http://ieeexplore.ieee.org.libproxy.helsinki.fi/stamp/stamp.jsp?tp=
&arnumber=4071383
Tyler Durden: ''Goodbye Japan, Hello korea'', p.1, kuvaaja 2, Zerohedge- verkkojulkaisu
,http://www.mauldineconomics.com/images/uploads/overmyshoulder/Goodbye_Japan,_Hello_Kore
a.pdf viitattu 1.2.2018
34
Liitteet:
Liite 1. Transistorien tuotanto Japanissa. Lähde upotettu kuvaan.
Yhdysvaltalais- ja japanilaisyritysten keskimääräiset ohjelmisto- (software) ja laitteistopatentit
(hardware). Lähde: A. Arora ym. 2013, Fig 3.
35
Yhteenveto Totesimme, ettei Japanin osalta hyvinvointi, saati onnellisuus, ole riippuvaisia jatkuvasta
talouskasvusta - elintaso on Japanissa parantunut pitkästä lamasta huolimatta. Vertailimme Japanin
tilannetta maailman toiseen johtavaan talousmahtiin, Yhdysvaltoihin. Monista
samankaltaisuuksista huolimatta etenkin tulojen jakautuminen väestön eri osien kesken on
Yhdysvalloissa selkeästi Japania epätasa-arvoisempaa.
Japanin on kuitenkin ratkaistava useita haasteita selvitäkseen tulevista vuosikymmenistä.
Suurimmat haasteet sille lienevät ikääntyvä ja vähenevä väestö. Kestävän infrastruktuurin ylläpito
vaikeutuu sitä mukaa, kun työikäinen väestö vähenee. Työikäisen väestön määrän vähenemistä
olisi välttämätöntä paikata esimerkiksi länsieurooppalaiseen tapaan maahanmuutolla.
Japanin työmarkkinat ja yrityskulttuuri ylipäätään ovat suuren murroksen edessä, kun ne eivät
voikaan enää perustua senioriteetin muodostamaan hierarkiaan. Nykypäivän maailma vaatii
jo innovatiivisempaa ja joustavampaa toimintaa. On myös mielenkiintoista nähdä, voiko
Japani kuroa takaisin menettämänsä elektroniikkateollisuuden johtoaseman esimerkiksi
uudistumalla
