Johdatus tieteenfilosofiaan Eetu Pikkarainen, eetu.pikkarainen@oulu.fi (palautetta, kommentteja ja kysymyksiä!!!)Materiaali (tämä teksti): http://wwwedu.oulu.fi/homepage/epikkara/opetus/tf/jtf_1.htm (word tiedostona: http://wwwedu.oulu.fi/homepage/epikkara/opetus/tf/jtf_1.doc)Verkkoalue: https://wwwedu.oulu.fi/intra/?oid=7306

HUOM: Tämä on Johdatus tieteenfilosofiaan -verkkokurssia varten muokattu materiaali. Verkkokurssin suorittaminen edellyttää esitetyn kirjallisuuden tarkkaa lukemista. Tämä materiaali toimii ikään kuin karttana tai luettelona tärkeistä asioista, mutta varsinkaan ilman luentoa niitä ei voi tämän perusteella oppia, vaan ne on opeteltava kirjoista.

Sisältö:

1 Kurssin suorittaminen.....................................................................................................................21.1 Essee........................................................................................................................................ 21.2 Suositeltavaa tenttikirjallisuutta (mm):....................................................................................2

2 Johdanto: Mitä on kasvatustieteellinen tutkimus? ->......................................................................33 Mitä on kasvatus / pedagoginen toiminta?.....................................................................................3

3.1 Ns. modernin ajan synty:..........................................................................................................33.2 Toiminnan käsite......................................................................................................................43.3 Benner: inhimillinen praksis.....................................................................................................43.4 Pedagoginen paradoksi............................................................................................................53.5 Pedagogisen toiminnan perusrakenne......................................................................................53.6 Pedagogiikan ja kasvatustieteen suhteesta..............................................................................5

4 Tieteenteorian lähtökohtia:.............................................................................................................65 Tiede = Keskustelufoorumi.............................................................................................................76 Tiede on tietämisinstituutio............................................................................................................77 Teoria............................................................................................................................................. 88 Totuus..........................................................................................................................................109 Tiedon perusteleminen.................................................................................................................11

9.1 Päättely..................................................................................................................................119.2 Havainto.................................................................................................................................129.3 Objektiivisuus / Intersubjektiivisuus.......................................................................................139.4 Falsifikaatio............................................................................................................................13

10 Eräitä erityiskysymyksiä...............................................................................................................1410.1 Hypoteettisdeduktiivinen menetelmä.....................................................................................1410.2 Empiiris-analyyttinen (kasvatus)tiede....................................................................................1410.3 Hermeneuttinen kasvatustiede..............................................................................................1510.4 Tieteen edistyvyys ja paradigman käsite...............................................................................1510.5 Tiedonintressit........................................................................................................................16

11 Tieteen tekeminen "käytännössä"................................................................................................1611.1 Tieteelliseen keskusteluun osallistuminen:.............................................................................1711.2 Tutkimusaihe:.........................................................................................................................1811.3 Ongelman rajaaminen:...........................................................................................................1811.4 Tutkimussuunnitelma.............................................................................................................1811.5 Sisällysluettelo.......................................................................................................................1811.6 Tiedonhaku.............................................................................................................................1911.7 Muistiinpanot / kortit / luonnokset !!!.....................................................................................1911.8 Lähdeviittaukset.....................................................................................................................1911.9 Kirjallisuutta tieteen tekemisestä ja kirjoittamisesta..............................................................19

12 Lisäkirjallisuutta............................................................................................................................20

1 Kurssin suorittaminen

Kurssilla voi suorittaa LO, VAKA ym -koulutuksiin valinnaisena kuuluvan 410015Y (3 op). KT -koulutukseen pakollisena kuuluvan 410015Y (3 op) -kurssin ensisijainen suoritustapa on opinto-oppaan mukaisesti kirjatentti, mutta sen voi korvata tällä verkkokurssilla.

HUOM. Mikäli suoritat kurssin 410015Y (3 op) niin pakollisina kurssikirjoina ovat: Raatikainen: Ihmistieteet ja filosofia sekä Kiikeri & Ylikoski: Tiede tutkimuskohteena: filosofinen johdatus tieteentutkimukseen ja loppusuorituksena on essee.

Mikäli sattuu, että olet aikaisemmin suorittanut kurssin 410042Y (1 ov) ja tehnyt siinä yhteydessä nettitentin ja haluat nyt suorittaa kurssin 410015Y (3 op), niin sinun ei tarvitse tehdä nettitenttiä uudestaan.

Kurssi olisi mielellään suoritettava ennen Tutkimuskurssi I, Proseminaaria ja muita tutkimusopintoja. Kurssi suoritetaan seuraavasti (kaikki seuraavat kohdat):

1. Ilmoittaudu kurssille kurssin foorumilla (yksikön intranetissä): https://wwwedu.oulu.fi/intra/?oid=7306 (ei pakollinen vaihe, mutta pääset alkuun.)Kirjaudu iForumille omalla tunnuksellasi (*ohje)

2. Löydät foorumilta tarkempia ohjeita kurssin suorittamisesta, keskustelualueen sekä tämän luentomateriaalin ja kirjallisuutta.

3. Lue materiaalit ja valitsemasi kirjallisuus ja vastaa sitten foorumilta löytyvään nettitenttiin( ** ) .

4. Nettitentin suoritettuasi voit laatia ohjeiden mukaisen esseen. (Tämä on suositeltava järjestys, voit tehdä myös toisin päin.)

Siis SEKÄ [nettitentti] ETTÄ [essee].

*) intranettiin (iForumille) kirjautuminen: Käytä paju.oulu.fi -koneen sähköpostin tunnustasi ja salasanaasi ja valitse etätunnistuskohteeksi paju.oulu.fi. Jos ongelmia, ota yhteyttä: eetu.pikkarainen@oulu.fi

**) Nettitentti:Kertaustehtävä, jossa on kysymyksiä kurssin peruskäsitteistä ja asioista. Kysymyksiä voi selailla ja niihin voi vastata vapaasti useammassa otteessa ja lukea oppimateriaaleja välillä. Tentin tehtävänä on auttaa ja ohjata opiskelua ja varmistaa, että koko olennainen asiakokonaisuus on käyty läpi – tentissä ja esseessähän voi keskittyä tiettyihin asioihin. Tenttilomakkeeseen tulee linkki foorumin etusivulle, kun se on valmiina vastattavaksi.

1.1 Essee

Yleisaiheena "Mitä on tiede, erityisesti kasvatustiede?" Tätä aihetta voi / tulee lähestyä rajaamalla erityiseksi aiheeksi jonkin itseään kiinnostavan asian tai ongelman kurssin aihepiiristä. Esseen laajuus n. 10-15 sivua (vähintään 2000 sanaa!). Tulee käydä ilmi perehtyneisyys aihepiiriin. Aiheen käsittelyssä on käytettävä nettimateriaalin lisäksi kurssikirjallisuutta ja omaa pohdintaa – mielellään myös muuta soveltuvaa kirjallisuutta.

1.2 Suositeltavaa oheis-/lisäkirjallisuutta (mm):

Niiniluoto, I. 1997. Johdatus tieteenfilosofiaan: käsitteen- ja teorianmuodostus. Helsinki: Otava. (erityisesti Luku I) !!!

Alanen, P. 1989. Luonnontiede, lääketiede, tieteenteoria. Helsinki: Gaudeamus.

Haaparanta, L & Niiniluoto, I. 1991. Johdatus tieteelliseen ajatteluun. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Ketonen, O. 1981. Se pyörii sittenkin: tieteenfilosofian peruskysymyksiä. Porvoo: WSOY.

Raatikainen, Panu. Ihmistieteet ja filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 2004.

Kiikeri, Mika ja Ylikoski, Petri. Tiede tutkimuskohteena: filosofinen johdatus tieteentutkimukseen. Helsinki: Gaudeamus, 2004.

Huom: KAKSI VIIMEKSI MAINITTUA OVAT ERITYISESTI KURSSIN TIETEENFILOSOFIA 410015Y (3 op) PAKOLLISET KIRJAT.

2 Johdanto: Mitä on kasvatustieteellinen tutkimus? ->

1. Mitä on kasvatus?

2. Mitä on tieteellinen tutkimus?

Yleinen näkökulma molempiin - johdantoa erityisiin metodiopintoihin (laadullinen ja määrällinen) ja proseminaariin. Nykyään liian aikaisin ja helposti rajaudutaan johonkin osa-alueeseen (esim. laadulliseen tai määrälliseen tutkimukseen).

Metateoreettinen näkökulma: sisältää sekä varsinaisen metateorian, teorian tieteestä itsestään, että kohdeteorian siltä osin kuin se määrittää tutkimuksen tekoa etukäteen. Kasvatustieteen kohdeteoriaa käsitellään tarkemmin toisaalla (ks Pedagogiikan perusteiden aineisto, Merkityksen ongelma kasvatustieteessä), mutta sivutaan myös tässä materiaalissa.

Teoreettinen tutkimus tieteellisen tutkimuksen ytimenä ja lähtökohtana:

Teoreettinen tutkimus Empiirinen tutkimus

Noudattaa tieteenteon yleisiä periaatteita

Noudattaa lisäksi empiirisen tutkimuksen yksityiskohtaisia sääntöjä (erityisesti määrällinen tutkimus)

3 Mitä on kasvatus / pedagoginen toiminta?

3.1 Ns. modernin ajan synty:

Sekä pedagogisen toiminnan idea että tieteellisen tutkimuksen idea ovat syntyneet uuden ajan ns. modernisoitumiskehityksen yhteydessä, vastauksena siinä esille tulleisiin ongelmiin.

1. taloudellis-tuotannollisen toiminnan monimutkaistuminen; ja lisääntyvät vaatimukset työvoimalle

2. tieteiden kehitys; muutos tiedon varastoinnista tiedon tuottamiseen: (kaaos / järjestys)

3. moraalisen varmuuden häviäminen sosiaalisesta elämästä; elämänpiirin laajeneminen (hyve-etiikan romahdus)

4. valtiomuodon kehittyminen porvarilliseksi demokratiaksi; tasa-arvoisen julkisen järjenkäytön idean nousu poliittisen järjestelmän (ideologiseksi) keskiöksi (Mündigkeit; velvollisuus-etiikan nousu)

5. "esteettisen" yksilöllisyyden idean synty (luova nero)

6. aikaperspektiivin murros: tulevaisuuden muodostuminen avoimeksi ongelmaksi; determinismi / indeterminismi

3.2 Toiminnan käsite

1)  Systeemin (laite, eliö) toiminta; palautekehä

2)  (’korkeamman’) eliön, subjektin toiminta; psyykkinen ja esineellinen toiminta

3)   Inhimillinen toiminta: vahva kulttuurisesti määrittynyt itsetietoisuus; (edelliseen kuvaan pitäisi ainakin lisätä sopivaan kohtaan kolmas kehä...)

1. Vapaus (negatiivinen ja positiivinen)2. Kielellisyys (kielellisesti mallinnettu merkityksellisyys: reflektio, dialogi)

3. Historiallisuus (ajallis- paikallinen kulttuuri, traditio)

- rationaalisuus, ymmärrettävyys, oikeellisuus

3.3 Benner: inhimillinen praksis

Pedagogisen toiminta osana inhimillistä toimintaa ja sen suhde muihin toiminnan alueisiin.

3.4 Pedagoginen paradoksi

Kant (1724-1804): (Pedagogiikan luennot)

a) "ihminen tulee ihmiseksi vain kasvatuksen kautta"

b) "Kuinka voin edistää vapautta pakolla?"

Pakko = saada toinen toimimaan siten, miten tämä ei muuten (itse) toimisi

a) ihminen on aina jo ihminen

b) ihminen tulee ihmiseksi vain kasvatuksen kautta(Kasvatus = uuden ihmisen tuottaminen)

-> Siirtymän ongelma: miten ei-ihmisestä (ei itseisarvoa) voi tulla ihminen (itseisarvo) ("alkemistinen" ongelma)

"ihminen on aina jo ihminen" -> lapsia ei voi kasvattaa. (vrt. ns. konstruktivismi)

‘Kahden valtakunnan’ ongelma: Missä kulkee raja lapsen ja aikuisen; ei-vielä-kasvatetun ja kasvatetun ihmisen välillä? Käytännössä tämä kysymys konkretisoituu oppivelvollisuuden ja täysi-ikäisyyden käsitteisiin, mutta teoreettisina, käytännön kasvatustoimintaa määrittävänä kysymyksenä ”rajan” ongelma on äärimmäisen kompleksinen.

Sivistys = subjektin vapaata spontaania toimintaa, itsensä tuottamista (Bildung) Kasvattava vaikuttaminen = ulkoista puuttumista subjektin toimintaan, (Erziehung)

3.5 Pedagogisen toiminnan perusrakenne

Kasvatus/opetustoiminnan (pedagogisen toiminnan) perusrakenne - niin kuin se on modernilla ajalla hahmotettu - voidaan kiteyttää seuraaviin neljään periaatteeseen:

1. Kasvun (sivistyskykyisyyden) periaate : Kasvattaja olettaa kasvatettavalla olevan kyvyn kasvaa ja kehittyä so. sivistyä ja sivistää itseään oman toimintansa kautta. Kasvattaja tulkitsee ja kunnioittaa tätä kykyä.

2. Kasvattavan vaikuttamisen periaate : Kasvattaja pyrkii omalla toiminnallaan todellistamaan kasvatettavan potentiaalista kasvua vaatimalla tältä itsenäistä toimintaa.

3. Kasvatuksen kulttuurisen kontekstuaalisuuden periaate : Vallitseva historiallisesti kehkeytynyt kulttuuri (poliittinen, taloudellinen, tieteellinen jne.) määrittää kasvatusta ja antaa sille sisällöt.

4. Sivistyneemmän (paremman) tulevaisuuden periaate : Kasvatuksessa ei tyydytä vallitsevaan yhteiskunnallis-kulttuuriseen tilanteeseen sellaisenaan, vaan pyritään kasvattajan oman toimintansa ja kasvatettavien avointen kehitysmahdollisuuksien nojalla ennakoimaan ja avaamaan mahdollisuuksia paremmalle tulevaisuudelle.

3.6 Pedagogiikan ja kasvatustieteen suhteesta

On syytä erottaa alla olevan kuvion mukaisesti toisistaan kasvatustiede ja käytännöllinen pedagogiikka, joista edellinen on otteeltaan deskriptiivinen ja jälkimmäinen preskriptiivistä. Pedagogiikka yleiskäsitteenä pitää sisällään molemmat, yleinen pedagogiikka on (mahdollisimman) deskriptiivistä teoretisointia siitä, mitä kasvatus ja pedagoginen toiminta perimmältään on.

4 Tieteenteorian lähtökohtia:

Tieteenfilosofia < ---- > tieteen historia < ---- > tieteen sosiologia  < ---- > muut tieteen tieteet

Tieteenfilosofia:

metafysiikka / ontologia (mitä tutkimuskohde perimmiltään on?) tietoteoria (metodologia; mitä tietäminen on?)

käytännöllinen filosofia (intressinäkökulmat, tieteen etiikka yms.)

Tieteen historia: Millaista tiede on ollut ja miten se on kehittynyt?

Tieteen sosiologia:

Tieteen ja ympäröivän yhteiskunnan suhteet, sosiaaliset suhteet tieteen sisällä yms.

Eksternalistinen näkökulma: tieteen olemusta ja kehitystä säätelee ympäröivä yhteiskunta (vs. internalismi, tiede kehittyy omilla tai tutkimuskohteen ehdoilla.)

(ks. Latour-sivu: http://cc.oulu.fi/~epikkara/opetus/sciact.htm)

Tiede tulee ymmärtää sekä:

toimintana , jolla on jokin tavoite (tieto) ja menetelmä (tutkiminen) instituutiona , jolla on omat historiallisesti muuttuvat sääntönsä ja rakenteensa

toiminnan tuloksina (tieteellinen tieto ja teoriat)

keskusteluna tavoitteista, menetelmistä, säännöistä, rakenteista ja tuloksista

Tiede ei siis ole sama asia kuin tieteellinen tieto. Olennaisempaa on se toiminta, jota tieteilijät harjoittavat tiedeinstituution tai -instituutioiden (ns. tiedeyhteisö) puitteissa ja se keskustelu, jota he käyvät tästä toiminnasta ja se menetelmistä. Itse asiassa sekä tutkiminen näiden instituutioiden kehittyminen tapahtuvat keskustelun kautta ja siksi pidänkin tieteellistä keskustelua kaikkein tärkeimpänä näkökulmana tieteeseen.

5 Tiede = Keskustelufoorumi

Keskustelu:

kommunikaatiota l. viestintää: lähettäjä (esim. puhuja) ja vastaanottaja (esim. kuulija) tai useita.

puheenvuorojen jatkumo (puheenvuorot liittyvät edellisiin ja(/tai) seuraaviin puheenvuoroihin; vrt.: kysymys, vastaus, kommentti yms.) => keskustelu, vuoropuhelu

yhteisen näkemyksen kehittymistä => dialogi

Tiede on keskustelufoorumi, jossa yritetään kehittää omia näkemyksiä ja vakuuttaa toiset keskustelijat näiden näkemysten oikeellisuudesta

Keskustelun lajeja (F. Schleiermacher):

nautinnollinen keskustelu ("huvin vuoksi", oma populaarin taiteen ja kulttuurin lajinsa),

ylipuhuminen ("liikemiehen keskustelu", tärkeintä saada oma tahto läpi) ja

kiista (tavoitteena on selvittää erimielisyys löytämällä oikea ratkaisu, tavoitteena uusi tieto, osallistujat valmiita muuttamaan mieltään).

Käytännössä lajeja vaikea erottaa toisistaan, muoto ja sisältöä voivat mennä ristiin: esim. inttäminen huvin vuoksi; kuinka helposti kiistassa pitäisi luopua omasta mielipiteestään, jne. Tieteen filosofia on perinteisesti korostanut viimeistä vaihtoehtoa (normatiivinen kanta). Tieteen sosiologia on usein korostanut keskimmäistä (kriittinen näkökulma). Myöskään ensimmäisen merkitystä tieteen tekemisessä ei saa aliarvioida, sillä on ainakin toimintaan motivoivaa vaikutusta (tieteen psykologia).

Keskustelufoorumin jäsenillä täytyy olla:

yhteinen kohde (josta keskustellaan) yhteinen kieli (joka mahdollistaa toisten ymmärtämisen)

yhteiset säännöt (perustelun, kumoamisen jne. "voitto-" t. konsensussäännöt)

erimielisyyksiä kohteesta (siitä millainen se on)!

6 Tiede on tietämisinstituutio

Tiede pyrkii tuottamaan mahdollisimman "hyvää" tietoa. Tieteen erityisasema perustuu siihen, että sitä pidetään parhaana tunnettuna ja mahdollisena tietämisinstituutiona nyky-yhteiskunnassa. Mutta mitä on tieto ja tietäminen? Klassisen määritelmän mukaan:

Tieto on "tosi, perusteltu uskomus".

A.    uskomus = väite, johon joku (se, joka tietää) uskoo1.    kielellinen ilmaus (tiedän t. uskon, että ...; väite l propositio)2.    subjektiivinen sitoutuminen väitteen sisältöön

B.    perusteltu (riittävästi tms.) = hyvä, järkevä syy uskoa; ei ole pelkkä arvaus tms.1.    edellyttää kielellistä ajattelua, päättelyä (uskon y, koska x; on perusteltua uskoa, että y, jos x.)2.    edellyttää asian ymmärtämistä3.    edellyttää (yleensä) muita tietoja (ja taitoa!)

C.    tosi = ei ole erehdys (on oikein väittää, että...)1.    usko on väitteen totuuteen uskomista; perustelu on sen totuuden perustelemista2.    mutta mitä tarkoittaa: olla tosi?

Kohdat A, B ja C ovat sekä sinänsäkin hankalia, että ongelmallisissa suhteissa keskenään!

Väite on ”kielellinen olio” (vs. ei-propositionaalinen tieto: TAITO, tacit knowledge):

kielellinen ilmaus, eli ns. luonnollisella kielellä (äidinkieli) tai siitä kehitetyllä keinotekoisella kielellä esitetty

merkki: ulkoinen ilmaus, jolla merkityssisältö ( - > semiotiikkaa)

koodi = tulkintasääntö

merkkien yhdistely (kielioppi, syntaksi)

Ilmausten funktioita:

tunneilmaisut (expressiivinen funktio) määräykset (conatiivinen funktio)

väitteet (indikatiiviset lauseet, referentiaalinen funktio, viittaa johonkin)

o yksilöväitteet: ”A on tietynlainen” (käsite: ominaisuus tai luokka)

o yleis- t. lakiväitteet: ”a:t ovat tietynlaisia” (joukko + käsite)

o määritelmät:"ulkoinen merkki X tarkoittaa a ja b ja c, mutta ei d….""a-tietynlaisuuteen kuuluu b-tietynlaisuus (def)"

Informaatio on eri kuin tieto: tunnistettavaa muotoa, erilaisuutta, saattaa viitata johonkin; saattaa olla väite tai jopa uskomus

7 Teoria

Teoria on yhteen kuuluvien tietojen muodostama joukko. Tieteessä on merkitystä vain teoreettisesti sidotulla tiedolla tai pikemminkin nimenomaan teorioilla. Teorian käsitettä voidaan käyttää ja käytetään monella tavalla: arkiteoriat, tieteelliset teoriat (ks. kuva alempana). Myös suuria eroja eri tieteellisten traditioiden teorian käsitteissä (esim: Hempel ja loogiset positivistit: ehdottoman loogisesti määritelty ja eksplisiittinen; Strauss: ns. grounded theory, jonkin aineiston kuvaus; Habermas: kommunikatiivisen toiminnan teoria, joukko laajoja ja epämääräisesti toisiinsa sopivia ajatusmalleja). Tieteelliselle teorialta vaaditaan mm. seuraavia ominaisuuksia: koherenssi, eksplisiittisyys, perustelut ja tyhjentävyys tai kattavuus.

Teoria voidaan ainakin alustavasti ymmärtää seuraavasti: se on kuvaus jostakin kohteesta (esine, tapahtuma, toiminta). (Tähän liittyy ongelmia, vrt korrespondenssiteoria).

Kuvausta kohteen joistakin havaittavista tai muuten suhteellisen(!) ongelmitta tiedostettavista ominaisuuksista kutsutaan deskriptioksi. Deskription lisäksi teoriaan (huom. ei yleensä tieteelliseen teoriaan) voi sisältyä preskriptiota, eli normatiivisia kannanottoja suhteessa kuvailtuun asiaan: onko se hyvä tai paha asia, pitääkö sen säilyttää vai muuttaa. Preskriptio on siis käytännöllisen filosofian tutkimuskohteen mielessä käytännöllinen kannanotto, joka periaatteessa on normi eli kehotus tai vaatimus tietynlaiseen toimintaan (tai mikäli se on arvo, siitä on yleensä pääteltävissä vastaava normi). Arkiteoriat ovat yleensä preskriptiivisiä tai normatiivisia teorioita, joiden nojalla me toimimme. Sen sijaan tieteelliset teoriat pyrkivät pidättäytymään preskriptioista (keskustelun alainen ongelma!).

Deskriptiossa voidaan erottaa erilaisia tasoja: puhutaan pelkästä (pinta-) deskriptiosta (tai "puhtaasta kuvailusta") ja syvemmälle menevistä kuvauksista, joita on kahta lajia: selittäminen ja ymmärtäminen. Selittäminen tarkoittaa tavallisesti tapahtumien välisten syysuhteiden paljastamista: mistä johtui, että tapahtui niin kuin tapahtui. Tällainen tieto on tärkeää mm. asioihin vaikuttamisen kannalta. (kausaliteetti). Ymmärtäminen liittyy tavallisesti ihmisen toiminnan ja sen tulosten merkitysten ja tavoitteiden (vrt. teleologinen selittäminen) kuvaamiseen. Tällaista tietoa tarvitsemme, jotta tietäisimme, mistä on kysymys jonkun ihmisen tai ihmisryhmän toiminnassa ( vrt. tulkinta, ymmärtäminen; ks. toiminnan käsite Pedagogiikan perusteista!).

Tieteellisen teorian tulisi täyttää seuraavat kriteerit:

A.    Eksplisiittinen: sanoo selvästi sen, minkä sanoo ja päinvastoin (ei vihjaile)B.    Koherentti: osat sopivat ristiriidattomasti yhteen - ja kuuluvat (ehjä tarina)C.    Tyhjentävä: aukotonD.   Taloudellinen:

1.    tiivis ilmaisu (formaaliset kielet); 2.    ongelman rajaaminen (tieteenala, koulukunta, tutkimusryhmä, oma ongelma...)3.    yleiset väitteet, lait (nomologiset väitteet)

E.    Perustelevuus:1.    "perustelee itseään" - väitteet toinen toistaan2.    testattavuus = kumottavuus

F.     Deskriptiivisyys (ei-preskriptiivisyys, arvoneutraalisuus)=> Edistyvyys (tieteen); edellyttää keskustelua, kritiikkiä ja pyrkimistä em. tavoitteisiin.

Teoria koostuu väitteistä (tiedoista) ja nämä taas käsitteistä. Käsitteet ovat jollakin kielellä ilmaistavia ajatuksia, siis inhimillisiä konstruktioita. Empiirisanalyyttisessä tieteessä ajatellaan, että käsitteet jollakin tavalla vastaavat (voivat vastata) todellisuutta. Ns. (loogiseen) positivismiin liittyi ajatus, että tieteellisten käsitteiden täytyy jotenkin yksiselitteisesti vastata empiiristä todellisuutta (korrespondenssiteoria). Tällöin vastaavuuskohde voidaan ajatella joko fysikaaliseksi luonnoksi (fysikalismi) tai havainnoiksi (empirismi).

Käsitteet voivat olla kvalitatiivisia (eroavat toisista), komparatiivisia (eroa voidaan vertailla jossakin suhteessa) tai aidosti kvantitatiivisia (eron määrä voidaan osoittaa).

Käsitteiden välisiä suhteita pyritään muotoilemaan lakiväitteiksi (nomologisiksi hypoteeseiksi), jotka voivat olla

deterministisiä (universaaleja) tai probabilistisia ("todennäköisiä")

Kuva teorian eri lajeista/tyypeistä:

8 Totuus

Totuudesta on erilaisia käsityksiä, totuusteorioita:

1. korrespondenssiteoria (vastaavuus)Väite "p" on tosi silloin (joss), kun p. (...silloin kun vallitsee "p":n väittämä asiantila p);   väite <=> asiantila (objektivismi) (tieteellinen REALISMI)

2. koherenssiteoria (ristiriidattomuus)Väite on tosi silloin, kun se on yhteen sopiva jo olemassa olevien tietojen kanssa. väite <=> teoria, maailmankuva, muut väitteet (relativismi)  => Tieteellinen tieto on teoreettista; Teorian on oltava koherentti!

3. pragmaattinen teoria Väite on tosi silloin, kun se osoittautuu toimivaksi.

=> Tiede liittyy toimintaan, on toimintaa (intressit)Ymmärrysvaje / Teknologiavaje

4. konsensusteoria (yksimielisyys)Väite on tosi silloin, kun kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että se on tosi. (vrt. ideaalisen kommunikaatioyhteisön käsite, J Habermas; Peirce) => Tiede on keskustelua!

5. minimalistinen t. deflatorinen teoria Väite "p" on tosi silloin, silloin kun (voidaan sanoa tai on oikein sanoa, että) p.

Seuraavan kuvion avulla voidaan hahmotella totuusteorioiden eroja. Korrespondenssiteoria edellyttää, että tieteellisen tiedon ja todellisuuden välillä on jokin suora vastaavuus. Koherenssiteoria asettaa vastaavan suhteen tiedon ja jonkin laajan teorian välille, joidenkin näkemysten mukaan täksi laajaksi teoriaksi tulisi ottaa koko kulttuuri, (äidin-)kieli mukaan luettuna (maailmankuva). Pragmatistinen teoria asettaa jonkinlaisen vastaavuus tai yhteensopivuus suhteen tiedon ja toiminnan välille. Deflatorinen teoria saattaa kaikessa yksinkertaisuudessaan olla kaikkein mielenkiintoisin, koska se periaatteessa sallii nämä kaikki mahdollisuudet tapauksesta riippuen. Se ottaa huomioon kielen ja sen käyttäjän: tietyssä tilanteessa on oikein sanoa, että p, silloin "p" on tosi. Totuus palautuu siis tavallaan kielen käyttösääntöihin ja käyttötilanteeseen.

9 Tiedon perusteleminen

9.1 Päättely

Teorian kannalta olennaisen tärkeä seikka on ns. päättely. Teorian koherenssin tarkistaminen edellyttää yleensä päättelyä ja teorian kehittely edellyttää päättelyä. Päättelyssä tarvitaan tietyt päättelysäännöt, jotka sanovat, miten tietystä tai tietyistä väitteistä voi johtaa toisia. Tätä tutkii logiikka. Esimerkkinä Aristoteleenkin käyttämä yksinkertainen syllogismi:

kaikki ihmiset ovat kuolevaisia; Sokrates on ihminen; -----------------------------(näistä voidaan päätellä, että )Sokrates on kuolevainen.

Päättelysääntöjen on oltava kaikkien hyväksymät, muuten päättely ei vakuuta. Päättelemällä saatu väite on yhtä uskottava kuin lähtökohtaväitteet l. premissit (eli oletukset). Yleensä päättely on deduktiivista, eli kuten edellisessä esimerkissä päättelemme yleisiä säännönmukaisuuksia kuvaavista väitteistä yksittäisiä tapauksia kuvaavia väitteitä (jos jokin pätee kaikkiin, niin silloin se pätee jokaiseen). Deduktiivinen päättely on periaatteessa varmaa. Toinen tärkeä päättelyn muoto on induktio, jossa yksittäisistä tapauksista päätellään yleisiä säännönmukaisuuksia. Induktio on aina epävarmaa, mutta tuottaa uutta tietoa, minkä takia sitä on pidetty tieteessä hyvin keskeisenä. (Kolmas mielenkiintoinen päättelymuoto on Peircen määrittelemä abduktiivinen päättely, jossa arvataan käyttämällä yleisiä säännönmukaisuuksia vihjeenä: esim. Ihmiset ovat kuolevaisia. Sokrates kuoli. Siis: Sokrates on ihminen. Abduktiolla saadaan [hypoteettisia] väitteitä, joiden uskottavuus täytyy erikseen perustella jotenkin.)

Tieteellistä keskustelua, jossa käytetään päättelyä apuna, kutsutaan argumentaatioksi: Argumentti = väite + perustelut.

9.2 Havainto

Havainto on hyvin usein korostettu tiedon, myös tieteellisen tiedon hankkimisen väline. Tähän viitataan usein käsitteellä empiirinen (havaintoon perustuva), empiria (havaintomaailma, kohde havaittuna). Havainto ei ole päättelylle vaihtoehtoinen menettely, vaan se liittyy tieteessä aina päättelyyn.

"Normaalihavainto": Jotta havainto olisi luotettava, sen on oltava tietynlainen. Se ei saa perustua havaitsijan yksilöllisiin ominaisuuksiin vaan havainnon kohteen ominaisuuksiin. Havaintoon ei saa sekoittua harhoja.

Havaintojen teoriapitoisuus -teesi (theory-ladennes): Kaikki havainnot perustuvat jollakin tavalla havaitsijalla olevaan teoriaan. Sekä syntynsä (havainnon hankkiminen) että tulkintansa osalta (mitä havainto itse asiassa kertoo). (vrt. toisaalta laboratoriotiede ja toisaalta ns. hermeneuttinen kehä.)

Teorioiden empiirinen alimääräytyneisyys -teesi: Mikä hyvänsä määrä luotettavia empiirisiä havaintoja mahdollistaa aina useita yhtä hyvin perusteltuja teorioita, jotka selittävät (tai ymmärtävät) nämä havainnot eri tavoin.

Pragmaattinen kriteeri: Havainnossa onkin kysymys sen toteamisesta, toimiiko teoria eli onko se pragmaattisen totuusteorian mielessä tosi. Tiede on väline hyödyllisen tiedon ja taidon hankkimiseksi, "oppimiskone". Havainnot ja samoin teoriat sisältyvät aina johonkin toimintaan, havainnot ovat sitä palautetta, jonka avulla toimintoja yleensä ohjataan.

Instrumentalismi / realismi -kiista: Aluksi oletettiin, että tieteen teoriat kertovat ongelmattomasti sen, millainen todellisuus on ([naiivi] realismi). Kuitenkin se, että tapahtui radikaaleja muutoksia teorioissa, vaikka havainnot ja tieteeseen perustuvat teknologiset innovaatiot eivät muuttuneet vastaavasti, johti ajatukseen, että teoriat eivät kerro mistään eivätkä kuvaa mitään, vaan ovat vain instrumentteja, välineitä havaintojen selittämiseksi ja teknologisten innovaatioiden kehittämiseksi

(instrumentalismi). Tieteellinen realismi kuitenkin väittää, että teoriat (myös empiirisesti alimääräytyneiltä osiltaan) kuvaavat todellisuutta, todellisuuden sellaisia osia, jotka eivät ole havaittavissa. Teorian selitysvoimaa ja teknologista hyödyllisyyttä voidaan silloin pitää jonkinlaisena lupauksena siitä, että se myös kuvauksena on paikkansa pitävä (korrespondenssiteorian mielessä tosi).

Konstruktivismi: Konstruktivistista tieteenteoriaa voidaan pitää eräänlaisena kolmantena näkökulmana em. kiistaan. Erotamme kaksi lajia konstruktivismia:

ihminen tuottaa itse tietonsa ("laimea" konstruktivismi; pedagogiikassa usein 'radikaalia konstruktivismia'.)

ihminen tuottaa itse tietonsa kohteet ("radikaali" konstruktivismi)

Voimme ajatella, että ihmiset sekä tieteen että muun toimintansa kautta tuottavat omaa todellisuuttaan, josta tieteelliset teoriat kertovat. Tieteellisen realisminkin mielestä tiede tuottaa käsitteellisen rakenteen todellisuuteen. Ei varmaan kannata ajatella, että tietäminen tuottaisi tyhjästä oman kohteensa, vaan pikemminkin kyseessä on vuorovaikutus tai "neuvottelu", jossa kohdetta ja tietoa sovitetaan toisiinsa - ja tähän osallistuu myös muu toiminta kuin pelkkä tietäminen.

9.3 Objektiivisuus / Intersubjektiivisuus

Vaikka filosofinen totuuden konsensusteoria on varsin ongelmallinen, siihen liittyy erittäin tärkeitä ja realistisia seikkoja. Paljon käytetty objektiivisuuden käsite tarkoittaa kohteen mukaisuutta eli totuutta korrespondenssiteorian mukaisesti. Koska tietoa ja kohdetta ei voida verrata, objektiivisuus käytännössä on tarkoittanut "ei-subjektiivisuutta", eli sitä, että tietävä subjekti ei tuota tietoa pelkästään omasta itsestään käsin (keksi itse). Tämän kriteerinä on käytetty sitä, onko tieto uskottavaa muiden subjektien mielestä. Jos kaikki arvioijat ovat samaa mieltä, on voitu todeta, että tieto ei ole subjektiivista vaan objektiivista. Kuitenkin se, mitä itseasiassa (välittömästi) on tarkistettu, on intersubjektiivisuus eikä objektiivisuus. Niinpä tieteellinen toiminta onkin intersubjektiivisen hyväksynnän eli konsensuksen hakemista oletetulle tiedolle.

Tätä kautta tiede ei kuitenkaan palaudu politiikkaan tai alussa mainittuun liikemiehen keskusteluun, vaan tieteessä on omat vakiintuneet tavat, joita pidetään oikeina, sallittuina ja luotettavina tapoina hankkia konsensusta. Näitä ovat juuri em. päättely ja havainto. Tietyt menetelmät ja kysymykset ovat osoittautuneet sellaisiksi, ettei niistä voida saavuttaa tieteellistä konsensusta, vaan niistä riitely ehkäisee muutakin tieteellistä edistystä. Tällaisia kysymyksiä ovat juuri preskriptiiviset eli normatiiviset kysymykset. (Humen giljotiini, tieteen ja kirkon, tieteen ja politiikan historiallinen työnjako).

9.4 Falsifikaatio

Tunnettujen ja tunnustettujen päättelysääntöjen perusteella mitään teoriaa ei oikeastaan voida pätevästi osoittaa todeksi. Deduktio: siitä, että deduktiivisesti päätellyt johtopäätökset osoittautuvat empiirisesti tai muulla tästä deduktiosta riippumattomalla tavalla tosiksi, ei voida päätellä premissien totuutta. Mikään päättelysääntö ei estä päättelemästä epätosista premisseistä totta johtopäätöstä. (Edellä olleessa syllogismi-esimerkissä johtopäätös saattaisi hyvin olla tosi vaikka kaikki premissit eivät olisi: Sokrates saattaisi olla kuolevainen vaikka kaikki ihmiset eivät olisi.) Induktio taas on aina epävarmaa, jos kyseessä on todella päättely (siis ei tarkasteta empiirisesti kaikkia mahdollisia erityistapauksia).

Tästä eräs hyvin merkittävä tieteenfilosofi Karl Popper päätteli, että ei ole mitään mieltä yrittää osoittaa tieteessä jotain teoriaa todeksi, vaan tieteellisen toiminnan todellinen olemus on siinä, että yritetään osoittaa teorioita vääriksi (falsifioida). Oikea tieteellinen teoria voi olla vain sellainen, joka on periaatteessa tieteellisin perustelukeinoin osoitettavissa vääräksi (falsifioitavissa). Näin esim. uskonnot, poliittiset oppijärjestelmät, psykoanalyysi jne eivät ole oikeaa tiedettä, koska niitä ei voi tieteellisesti kumota.

Vaikka jyrkkä falsifikationismi ei ole täysin paikkansa pitävä deskriptio tieteellisestä toiminnasta (ks. esim. paradigman käsite), niin se antaa erittäin hyvän ohjeen, jota kannattaa yrittää noudattaa. Tieteessä on syytä ja tapana suhtautua kriittisesti teorioihin. Tehokkain ja "tieteellisin" perustelun tapa on seuraava: asetetaan teoria alttiiksi kumoamisille ja katsotaan kestääkö se. Mitä enemmän ja mitä kovempia kumoamisyrityksiä ja kritiikkejä teoria kestää, sitä parempana sitä voidaan pitää. [Tätä menettelyä voidaan kutsua nimellä hypoteettis-deduktiivinen, joka tarkoittaa sitä, että teoriasta johdetaan deduktiivisesti hypoteeseja, joiden paikkansa pitävyyttä esim. havainnolla testataan ja jos hypoteesi kumoutuu, täytyy teoriasta luopua tai sitä korjata, ja jos hypoteesi ei kumoudu, voimme jatkaa teorian kehittelyä]

Arkiteoriat ja esim. pedagogiset opit ovat usein - ja niiden tuleekin olla - luonteeltaan toisenlaisia. Niitä ei mielellään kritisoida eikä esitetä kovin epävarmoina, koska niiden täytyy motivoida toimintaa. Kasvatustieteen opinnäytetöissä usein menee hyvin hankalalla tavalla sekaisin tieteelliset ja käytännölliset pyrkimykset.

10 Eräitä erityiskysymyksiä10.1 Hypoteettisdeduktiivinen menetelmä

1. keksitään hypoteettinen teoria / malli

2. päätellään siitä deduktiivisesti oletettavia (havainto)seurauksia (empiirisiä hypoteeseja)

3. operationalisoidaan havaintoseuraamukset mitattaviksi (laaditaan mittarit)

4. testataan toteutuvatko oletetut seuraamukset

5. päätellään takaisin malliin.

Mikäli mittaukset osoittavat, että empiirinen hypoteesi ei pidä paikkaansa, kumoutuu alkuperäinen hypoteettinen malli.

Mikäli mittausten mukaan empiirinen hypoteesi pitää paikkansa, "jää malli voimaan". (Ei todistu, mutta "vahvistuu".)

Mikäli hypoteesit eivät ole mitattavissa, ei kyseessä ole tieteellinen teoria!!!

Operationalisointi: konkreettisimmat käsitteet muutetaan niitä vastaaviksi muuttujiksi, jotka mittausoperaation seurauksena saavat erilaisia arvoja.

Tieteen kielen (teorian) eri tasot:

3. Teoria 2. Empiria 1. "Todellisuus"

Teoreettiset käsitteet Havainnot, empiiriset käsitteet

oliot ja ominaisuudet

Väli 2 - 3: abstrahointi - operationalisointiVäli 2 - 1 "sopimus", itsestään selvyys...

10.2 Empiiris-analyyttinen (kasvatus)tiede

Määrällisen tutkimuksen taustalla useimmiten

Lähtökohtia: Positivismi, looginen positivismi, looginen empirismi, analyyttinen filosofia

Hypoteettisdeduktiivinen menetelmä

Analyysi (vs. synteesi): Jaetaan kokonaisuudet (erilaisiin) osiinsa. Teoreettinen kokonaisuus ("hahmo") voidaan palauttaa yksinkertaisiin singulaarisiin tosiasioihin ja / tai lakeihin.

Kaikkeen tieteeseen pätee sama metodologia (kuin luonnontieteeseen; empirismi, hypoteettis-deduktiivinen, deskriptiivinen; tekniset normit)

Teorian perustana on todellisuutta koskevat lakilauseet (kuvaavat todellisuuden säännönmukaisuuksia)

Selittäminen: vastaa kysymykseen: miten. Tarvitaan selittäjä: a) alkuehdot ja b) laki tai lait sekä c) selitettävä tapahtuma tai asia (Ennustaminen on sama takaperin.)

Tutkimusongelma: kysytään selitettävän suhdetta selittäjiin. (tyypillisesti: "miten X vaikuttaa Y:hyn?")

Taustalla ajatus kausaalisuhteesta - käsitteellisesti vaikea!

Kasvatustieteessä valtava määrä alkuehtoja sekä mahdollisia, mutta erittäin huonosti tunnettuja lakeja!

Kausaalisuusoletus ongelmallinen ihmisten toiminnan suhteen.

(Wolfgang Brezinka, 1978: Metatheorie der Erziehung; 1992, Philosophy of Educational Knowledge: an introduction to the foundations science of education, philosophy of education and practical pedagogies.)

10.3 Hermeneuttinen kasvatustiede

Ei mittaamista, vaan ymmärtäminen (vrt. ilmauksen ymmärtäminen), tulkinta

Hermeneuttinen kehä: ymmärrys perustuu ymmärrettyyn

Tavoitteena parempi, sivistyneempi ymmärrys, ei niinkään oikea tai "tosi" ymmärrys.

Osittain laadullisen tutkimuksen taustalla, mutta ei aina!!!

Ei korrespondenssinäkemystä, vaan koherenssi tai konsensus.

Ei yleensä ajatusta täsmällisestä tutkimusmetodista; vaan ymmärrys perustuu vain tutkijan omaan sivistykseen.

10.4 Tieteen edistyvyys ja paradigman käsite

Tieteen historioitsija Thomas Kuhn on kehittänyt mielenkiintoisen teorian (luonnon)tieteen olemuksesta. Hänen tutkimustensa mukaan voidaan osoittaa tietty syklinen kehityskulku, joka toistuu tieteen historiassa. Jossakin vaiheessa on olemassa kohtalaisen vakiintunut tapa tehdä tiedettä. Tämä tapa vahvistuu ja vakiintuu sitä mukaa kuin se menestyy, ja vaihtoehtoisia tapoja ei suvaita eikä myöskään vallitsevan tavan kritiikkiä tai kyseenalaistamista. Tätä kutsutaan normaalitieteen vaiheeksi ja tätä tieteen tekemisen tapaa (sekä teoriat että menetelmät) kutsutaan paradigmaksi. Jossain vaiheessa kuitenkin alkaa ilmetä tyytymättömyyttä ja kyllästymistä vallitsevaan paradigmaan, ja kertyä empiirisiä havaintoja, joita paradigma ei kykene hyvin selittämään. Ajaudutaan kriisiin, jossa taas aletaan kritisoimaan ja etsimään vaihtoehtoja. Sitten joudutaan tieteelliseen vallankumoukseen, jossa luovutaan vanhasta paradigmasta ja aletaan kehittämään uutta. Ja sykli alkaa alusta.

Tämän näkemyksen mukaan normaalitieteen vaiheessa ei toimita kovin falsifikationistisesti, mutta vallankumouksen vaiheessa falsifioidaan sitten kaikki kerralla. Imre Lakatos on esittänyt tavallaan välittävän teorian, jonka mukaan tiedettä tehdään aina jonkin ns. tutkimusohjelman puitteissa ja sen sisällä falsifioidaan tiettyjä "pintaosia" teoriasta mutta ohjelman ydintä pyritään suojelemaan kritiikiltä (siis kumoamaan kritiikkiä).

Koska teoriat ovat alimääräytyneitä, on aina olemassa myös "ei-tieteellisisiä" syitä uskoa tiettyihin teorioihin. Tärkein ja "tieteellisin" tällainen syy on teorian edistyvyys. Se, että se kehittyy ja pystyy ehkä nopeammin kuin kilpailijansa nostamaan esille ja ratkomaan uusia ongelmia, tuottamaan uusia tietoja ja selittämään uusia empiirisiä havaintoja. Muut syyt voivat liittyä tyyliin ja teorian kauneuteen ja sitä kautta arvokysymyksiin. Kuitenkin perustelun avulla pyritään vähentämään ja rajoittamaan näiden "ulkotieteellisten" kriteerien merkitystä.

10.5 Tiedonintressit

Minkälaisista motiiveista tiedonhankinta lähtee liikkeelle? J Habermas on esittänyt seuraavanlaisen kolmiluokkainen tiedonintressiteorian (ks. hieman tarkemmin Tutkimuskurssi I, luku 5 http://wwwedu.oulu.fi/~/epikkara/opetus/tuku1.htm):

ONGELMANA SUHDE

VÄLITYS INTRESSI TIETEENALAT

LUONTOON TYÖ TEKNINEN LUONNONTIETEET

YHTEISÖÖN  KIELI PRAKTINEN HISTORIALLIS-HERMENEUTTISET TIETEET

VALTAAN HERRUUS EMANSIPATORINEN KRIITTISET YHTEISKUNTA TIETEET

Teorian mukaan tieteet ovat syntyneet ratkaisuyrityksinä tiettyihin käytännön elämän asettamiin kohtalokkaan vaikeisiin ongelmiin. Ihminen on selviytyäkseen olemassaolon

kamppailussa tarvinnut tietoa a) "luonnosta", b) "ihmisestä" ja c) sosiaalisten rakenteiden toiminnasta. Tämä teoria on vaikuttanut hyvin paljon kasvatustieteen metateoriaan ja esim. sellainen takavuosien perusoppikirja kuin Leino & Leino: Johdatus kasvatustieteeseen, esittelee kolmenlaista kasvatustiedettä yllä olevan intressijaottelun mukaan. Usein esitetään, että kvantitatiivinen tutkimus olisi teknistä ja laadullinen olisi praktista. Monet ovat myös sitä mieltä, että kasvatustieteen tulisi olla emansipatorista, tai kriittistä, kuten asia usein ilmaistaan. Asia ei kuitenkaan ole todellisuudessa näin yksikertainen ja koko tämän intressiteorian tuomista kasvatustieteen metateoriaan voidaan pitää aika kyseenalaisena.

Kasvatustieteellä pitäisi periaatteessa olla jonkinlainen pedagoginen intressi, eli sen käytännöllinen perusta on pedagogisen toiminnan ongelmissa, erityisesti sen teoreettisissa ongelmissa. Pedagogisen teorian kahtiajakautuminen sivistys- ja kasvatus- (vaikuttamis-) teoriaan virittään kuitenkin yllä olevan kaltaista jännitettä. Voidaan puhua kahdenlaisesta kasvatustieteestä sen perusteella onko tieteen tarkoituksena vastata ns. ymmärrysvajeeseen vai ns. teknologiavajeeseen. Edellinen näkökulma liittyy sivistysteoreettiseen näkemyksen, jonka mukaan kasvattajan tärkein tehtävä on ymmärtää kasvavan sivistysprosessia. Jälkimmäinen taas liittyy kasvatusteoreettiseen näkemykseen, jonka mukaan kasvattajan tehtävä on ohjata (vaikuttaa ikään kuin teknisesti) tätä prosessia. Hyvässä pedagogisessa tutkimuksessa nämä näkökulmat tulisi voida jotenkin yhdistää tai suhteuttaa toisiinsa. Itse näkisin, että kasvatustieteen tehtävä ei toisaalta rajoitu kasvavan sivistyksen ymmärtämiseen eikä toisaalta siihen, että se antaisi välineitä kasvattajalle vaikuttaa tähän, vaan sen tehtävä on ymmärtää koko pedagogista toimintaa joka koostuu sekä kasvavan sivistysprosessista että kasvattajan yrityksistä vaikuttaa siihen. Lisäksi täytyy ottaa huomioon tämän toiminnan laajempi konteksti.

11 Tieteen tekeminen "käytännössä"

Tämä kokonaisuus tulee käsiteltäväksi tarkemmin proseminaarin yhteydessä, mutta tähän on hyvä tutustua jo nyt, koska se konkretisoi kuvaa tieteen tekemisestä.

11.1 Tieteelliseen keskusteluun osallistuminen:

Tieteellisen toiminnan vaiheet, kehä:

1. kuunteleminen, lukeminen, opiskelu2. tutkimus: empiirinen, teoreettinen

3. kertominen, julkaiseminen

huom.:

päällekkäisiä, kertautuvia (ei voida jyrkästi erottaa) vaiheet tuotetaan uudelleen julkaisussa

esijulkaisut: suunnitelmat, hakemukset

tärkeintä systemaattisuus: hallittu ja kerrottavissa oleva

Keskustelu tutkimuskohteen kanssa; ns. tutkimuksen kyselymalli (Hintikka)

Tiede on sitä, että keskustellaan teoriasta, muokataan teoriaa keskustelemalla. Tällä keskustelulla on oma (muuttuva) sisältönsä ja kohteensa ja omat (muuttuvat) sääntönsä (historiansa).

Tutkimus = opiskelu:

tieteellisen keskustelun historian omaksuminen (teorian kehitys ja säännöt tähän asti ja nyt)

"nimen hankkiminen" (suoritukset, maine)

jo opiskelu on pienimuotoista keskusteluun osallistumista (paikalliset tiedeyhteisöt) - tutkimusta ja sen harjoittelua

Oman panoksen tuominen keskusteluun: omat ajatukset, omat kokemukset, empiiriset tulokset yms., jotka soveltuvat teoriaan (tiet. keskustelun kohteeseen), artikuloidaan siten, että ne sopivat (osuvat) tieteelliseen keskusteluun ("uppoavat yleisöön"). (Julkaiseminen)

Puheenvuoro sisältää:

tilannekatsaus (ymmärtää, mistä puhuu) hyväksytään jotkin näkemykset

kielletään jotkin näkemykset t. osoitetaan (mahdollisesti) puutteelliseksi

uusi asia tai näkökulma

perustelut

o asiat, jotka tukevat esitettyjä väitteitä

o puutteet ja ongelmat perusteluissa ja väitteissä (itsekritiikki)

o kritiikin ennakointi (puolustautuminen)

Tutkimusongelma (puheenvuoron aihe)

Ongelma itselle (kiinnostavuus) Ongelma tieteelle (1. sijainti keskustelussa; 2. aukko teorioissa; 3. yleinen

kiinnostavuus)

On tutkittavissa ("ratkaistavissa" - jotain sanottavissa. Huom: RAJAUS!)

11.2 Tutkimusaihe:

tutkimuskohde -> aihepiiri -> tutkimusongelma

rajaaminen, tarkentaminen, yhdistely

Työhypoteesit!

Käsitekartta, ideariihi, jäsennin

Hierarkkinen struktuuri: vapaa lista -> vapaa kartta -> puukuvio -> dispositio (sisällysluettelo):

Pääongelma

A.    alaongelma A1.    alaongelma A12.    alaongelma A2

B.    alaongelma B1.    alaongelma B12.    alaongelma B23.    alaongelma B3

C.    alaongelma C1.    alaongelma C12.    alaongelma C2

11.3 Ongelman rajaaminen:

Kohteen rajaaminen (mistä kiinnostuneita, tieteen ala, tutkimusryhmä, kokemukset yms.)

Ongelman analysointi alaongelmiin. - valinta: teoreettisin ja operationaalisin perustein

Käsitteistön rajaaminen ja määrittely (malli) - yhteys tieteelliseen keskusteluun (käsitekartat!)

Empiirisen kohteen rajaaminen

11.4 Tutkimussuunnitelma

Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty = puolet työstä on suunnittelua.

Suunnittelu ei ole ensin, vaan koko ajan.

Sisältää:

o otsikon

o sisällysluettelon

o johdannon

o kirjallisuusluettelon.

11.5 Sisällysluettelo

Tutkimusraportissa tms. voi olla esim. seuraavanlaisia osia:

A.    Johdanto / OngelmanasetteluB.    Aiemmat tutkimuksetC.    Oma hypoteesiD.   Tunnetut / löydetyt tosiseikatE.    Niiden analyysi

F.     Hypoteesin oikeaksi(?) osoittaminenG.   Päätelmät ja ehdotukset jatkotutkimusta varten

11.6 Tiedonhaku

Kirjasto (kirjat, myös hyllyt!)

Aikakauskirjat

Tietokannat

Lähdeluettelot

Keskustelut

11.7 Muistiinpanot / kortit / luonnokset !!!

- tietokone avuksi (vrt. jäsennys)Kirjoitetaan moneen kertaan: ymmärrettävyys, selkeys (testataan!); rajaaminen (ideat talteen); asioidenyhteydet ja kokonaisuudet esiin.

11.8 Lähdeviittaukset

Eksplisiittisyys : Käytävä lukijalle mahdollisimman tarkkaan selville, mihin viitataan, miten ja miksi! LÄHDEVIITTAUSKÄYTÄNTÖ ON TEOREETTISEN TUTKIMUKSEN TÄRKEIMPIÄ "METODITEMPPUJA"!!!

Lähdeluettelossa tarkat tiedot (johdonmukaisesti): Lukijalle on oltava mahdollisimman helppoa löytää juuri se sama teos (esim. painos), jota olet käyttänyt!

Tekstiviittaus viittaa lähdeluetteloon (esim. Eco 1990, 5-7) Viittauksen perusteella on pystyttävä ehdottoman varmasti päättelemään, mistä lähdeluettelon teoksesta on kysymys!

Sivunumerot, jos suinkin mahdollista. Lukijalle on oltava mahdollisimman helppoa tarkistaa, mitä lähdeteoksessa todella sanotaan tarkoitetussa kohdassa!

Viittauksen kohde täytyy tuntea. Sinun täytyy tietää, mitä lähdeteoksessa todella sanotaan tarkoitetussa kohdassa! (Ja tietää myös mahdollisimman paljon sen taustoja.)

Viitataan alkuperäiseen lähteeseen (vastuulliseen puheenvuoron esittäjään). (Ei turhia välikäsiä!)

Vaihtoehtoja esim. "x:n mukaan...", "toisin kuin x esittää...", "vaikka x väittää...", "x unohtaa mainita, että..." Joustavuutta, elävyyttä! Käytä viittauksia tyyli- ja tehokeinona.

Kaksi päävaihtoehtoa: Viittaus voi koskea yhtä lausetta, jolloin se on lauseen sisällä (Eco 1990). Tai se koskee koko kappaletta, jolloin se on kappaleen lopussa omana lauseena. (Eco 1990.)

Alaviitteissä tms. voi olla lisää tarkennuksia viittauksista.

11.9 Kirjallisuutta tieteen tekemisestä ja kirjoittamisesta

Eco, U. 1990. Oppineisuuden osoittaminen, eli miten tutkielma tehdään. Tampere: Vastapaino.

Latour, B. 1987. Science in Action: How to follow scientists and engineers through society. Milton Keynes: Open University Press.

Kemppainen, T. & Latomaa, T. 1999. Ensi askelia tieteen tiellä : johdatus tiedonhakuun ja tieteelliseen kirjoittamiseen. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opetusmonisteita ja selosteita 80)

12 Lisäkirjallisuutta

Niiniluoto, I. 1983. Tieteellinen päättely ja selittäminen. Helsinki: Otava.

Niiniluoto, I. 1988. Informaatio, tieto ja yhteiskunta. Helsinki: Vapk.

Pönkänen, M. 1978. Logiikan perusteita (Filosofisia yleisopintoja 3). Jyväskylä: Gummerus. (Mukava ja pieni johdatus logiikkaan)

Miettinen, S. 1995. Logiikan peruskurssi. Helsinki: Gaudeamus. (Nimensä mukainen)

Wright, G. H. von. 1982. Logikka, filosofia ja kieli. Helsinki: Otava.

Pietilä, V. 1983. Miten tiede kehittyy? Tiedusteluretkiä tieteenteorian kentälle. Tampere: Vastapaino. (Tieteen teoriaa tieteen kehittymisen ja tieteensosiologian näkökulmasta)

Lammenranta, M. 1993. Tietoteoria. Helsinki: Gaudeamus.

Pikkarainen, E. 1996. Kohti epäkriittistä kasvatustiedettä? teoksessa Saarnivaara M. (toim). Subjektiviteettia etsimässä. Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden tutkimuslaitos, Työpapereita 2. s. 15-33.

Pikkarainen, E. 1996. Kasvatustiede kasvatuksen tutkimuksena: autonomisen kasvatustieteen ehtoja. teoksessa: Anttonen, S. & Huotari, V. (toim). Työn alla kasvatustiede. Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden laitos, Julkaisusarja B n:ro 14. s. 67- 84.

Kivelä, A., Peltonen, J. & Pikkarainen, E. 1996. Lähtökohtia pedagogisen toiminnan teorialle ja tutkimukselle. Kasvatus 27, 2, 126-140.

Kusch, M. 1986. Schleiermacher ja Hegel - dialektiikka ja dialogiikka. Teoksessa M. Kusch & M. Pönkänen (toim). Hegel-symposiumi 1985: Teemoja Hegelin filosofiasta Jyväskylän yliopisto, Filosofian laitos, Julkaisu 33, s.154-170.

Siljander, P. 1988. Hermeneuttisen pedagogiikan pääsuuntaukset. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia 55.

Karjalainen, A. & Pikkarainen, E. 1994. Kasvatustieteen Tutkimuskurssi I. Oulun yliopisto: opintomoniste.