29
www.spindoctor.fi Väitöstutkimuksen tulosesittely Johtajat toimialamurroksen keskiössä Finanssialan ylimmän johdon selontekoja johtajuudesta Väitös tarkastettu 14.10.2013 Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa Jukka Saksi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu [email protected]

Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Jukka Saksin väitöstutkimus "Johtajat toimialamurroksen keskiössä" tulosten esittely ja kommentit. Johtajuus on vahvassa murroksessa ja varsinkin finanssialan johtamisessa on paljon kehittymismahdollisuuksia. |Finanssiala|

Citation preview

Page 1: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

www.spindoctor.fi

Väitöstutkimuksen tulosesittely

Johtajat toimialamurroksen keskiössä Finanssialan ylimmän johdon selontekoja johtajuudesta

Väitös tarkastettu 14.10.2013 Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa

Jukka Saksi

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

[email protected]

Page 2: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Tutkimuksen lähtökohdat

• Laadullinen tutkimus suomalaisesta johtajuudesta, joka asettui finanssialaan

• Tuo ylimmän johdon oman äänen kuuluviin • Ensimmäinen tulkinnallinen finanssialan ylimmän johdon

väitöstutkimus Suomessa

• Teoreettinen viitekehys rakentui johtamisen paradigmoista ja johtamistutkimuksen kehityskaaresta 1900-luvulta 2000-luvulle

• Aineistolähtöinen tutkimus, joka hermeneuttisena tutkimuksena tavoitteli johtajuuden ilmiön laajempaa ymmärrystä

Page 3: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Tutkimuskysymykset

• Pääkysymys: Miten suomalainen finanssialan ylin johto konstruoi johtajuutta?

• Alakysymykset:

• 1) Mitkä keskeiset johtajuuteen liittyvät teemat nousevat tutkimuksessa esille?

• 2) Miten johtajuus tulee esiin haastateltavien tulkinnoissa?

• 3) Eroaako finanssialan luonne muista toimialoista johtamiskontekstina?

• Vastaukset haettiin episodisilla haastatteluilla

• Analyysimenetelmänä laadullinen sisällönanalyysi

Page 4: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Tutkijaposition vaikutukset

• Tutkijan tausta vaikuttaa tutkimuksen luotettavuuteen

• Artesaani-käsityöläistausta loi poikkeuksellisen asetelman tutkijana

• Taustalla lähes 20 v. kokemus johtamistehtävistä viideltä toimialalta

• Finanssisektorin kokemus noin 10 vuotta

• Toiminnassa vahva myynnillisyys ja asiakaslähtöisyys

• Tutkijana pyrkimys konkretiaan

• Opiskelu ollut samalla tutkimusmatka omaan johtajuuteen

• ”Tie artesaanista tohtoriksi on vaatinut paljon työtä”

Page 5: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Tutkimuksen kohdejoukko

• Ylimmän johdon edustajia 26 kpl • Haastateltavat jakautuivat 15 eri finanssiorganisaatioon • Valtaosa toimitusjohtajia, kaikki vähintään johtoryhmätasolla • Haastatteluaineistoa 25 tuntia, 615 sivua litteroitua aineistoa • Kaikille haastateltaville luvattiin anonymiteetti • Kaikki haastateltavat olivat suomalaisia johtajia

Page 6: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Haastattelujen visuaalinen tehtävä

• Haastateltavat piirsivät haastattelutilanteessa kuvan myynnin johtamisesta omasta näkökulmastaan.

• Piirrostehtävä ei ollut etukäteen haastateltavien tiedossa

Page 7: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Tutkimuksen teemat

• Johtajuus tulee esiin finanssialalla seuraavien teemojen kautta

• 1) strategiaa luova johtajuus

• 2) myynnillinen johtajuus

• 3) muutosjohtajuus

• 4) vastuuta korostava johtajuus

• 5) läsnä oleva johtajuus

• 6) luottamukseen perustuva johtajuus

• 7) johtajuuteen kasvaminen

Page 8: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan johtamisen toimintaympäristö

• Kuvio kertoo minkälaisessa toimintaympäristössä finanssiyritysten johtajat työskentelevät

Page 9: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan johtajien suurimmat haasteet

• Kiristyvä sääntely ja sen aiheuttamat lisäkustannukset • Poliittisen päätöksenteon arvaamattomuus • Kasvavat järjestelmäkustannukset • Iso osa osaamisesta lähtee pian eläkkeelle • Kiristyvä kilpailu • Aikakäsityksen muuttuminen • Viestinnän monimuotoistuminen • Suurimmat haasteet johtajuudessa (leadership) • Yhteisen tahtotilan löytäminen

Page 10: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan johtamisen kulttuurinmuutos

• Siirrytty 80-luvun autoritäärisyydestä osallistavaan johtamiseen • Sidosryhmät odottavat ylimmän johdon näkyvän etulinjassa • Yli 50 % johtajista tapaa asiakkaita päivittäin • Myynnillisyys kasvaa uusien johtajasukupolvien myötä • Alaiset vaativat nykyisin perusteluja päätöksille • Johtajilla on pyrkimys läpinäkyvyyteen • Uskottavuus saavutetaan osaamisella ja läsnäololla • Johtaminen edellyttää merkitysten luomista • Nuorilla ikäluokilla on uudet arvot • ”Johtajat kulmahuoneesta etulinjaan”

Page 11: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Johtajan yksinäisyys

• Johtajan vastuu on jakamaton päätöksenteon osalta • Johtajat puhuvat mieluummin vastuusta kuin vallasta • Toimitusjohtajalle ei kerrota kaikkea ja osa asioista kaunistellaan • Moni johtaja kokee yksinäisyyttä päätöksenteossaan • Alaiset haluavat valtaa mutta vastuu siirretään mielellään esimiehelle • Vaikeimpia yksinäisyyden hetkiä ovat ihmisiin liittyvät päätökset • Suomessa finanssialaa johdetaan vastuullisesti • Johtaja voi helpottaa yksinäisyyden tunnetta osoittamalla

johdettaviinsa konkreettista luottamusta jakamalla vastuuta ja valtaa

Page 12: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Luottamus keskeisessä asemassa

• Finanssialalla käsitellään asiakkaiden varallisuutta ja hallinnoidaan sekä toisten että omia riskejä

• Rahoitusmarkkinoiden luottamus tai luottamuksen puute vaikuttavat yleismaailmallisiin talouskriiseihin

• Luottamus alan toimintaan ja sosiaalisiin rakenteisiin

• Johdon ja henkilöstön välinen luottamus

• Organisaation sisäinen luottamuskulttuuri

• Palveluntuottajan ja asiakkaan välinen luottamus

• Yhteistyökumppaneiden ja verkoston jäsenten välinen luottamus

• Rakenteelliset muutokset kuten

konttoreiden sulkemiset ja fuusiot

rapauttavat luottamusta alaa kohtaan

Page 13: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Konservatiivisuus

• Finanssiala näyttäytyy ulospäin varsin konservatiivisena • Konservatiivisuuteen vaikuttavat rahan käsittely ja riskienhallinta • Tiukka sääntelykehikko tukee konservatiivista toimintaa • Finanssialan innovaatiot ovat usein tuotelähtöisiä • Alan tulisi keskittyä asiakaslähtöisiin palvelukonsepteihin • Viestintä painottuu management-johtamiseen ja faktoihin • Konservatiivisuus haittaa työnantajamielikuvaa

Page 14: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Viestintä perustuu faktaan ja ratioon

• Finanssiyritykset viestivät faktapohjaisesti ja analyyttisesti

• Viesti ei tavoita kuluttajaa

• Ero finanssiyritysten emotionaaliseen mainontaan on järisyttävä

• Tunne-elementit lisäisivät mielenkiintoa ja aktivoisivat kuluttajia ajattelemaan talous- ja riskienhallinta-asioitaan eri tavalla

• Sääntely ei estä puhumasta asioista ymmärrettävästi

• Johtamisesta johtajuuteen, Management vs. Leadership

• Some:n hektisyys tuo viestintähaasteista, odotetaan nopeaa reagointia

• Suomalaiset yritysjohtajat ovat passiivisia sosiaalisen median käyttäjiä

Page 15: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Yhtiömuodot tärkeässä roolissa

• Pörssinoteeratut osakeyhtiöt, keskinäisyys, osuustoiminta ja säästöpankkitoiminta edustavat finanssialan yhtiömuotoja

• Niiden arvot vaikuttavat yhtiöiden strategiaan ja johtamiseen • Asiakasomisteiset yhtiöt panostavat asiakastyytyväisyyteen • Pörssiyhtiöt fokusoivat eniten omista-arvon kasvattamiseen • Pörssiyhtiöissä on selkeä johtamis- ja päätöksentekomalli • Asiakasomisteissa johdolla mahdollisuus suureen valtapositioon • Arvot ovat kirjoitettuna samankaltaiset joka yhtiössä • Arvoerot tulevat esiin arjen tekemisessä • Yhtiömuodot sitouttavat vahvasti johtoa, henkilöstöä ja osaa asiakkaista

Page 16: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Johtamisen toimialasidonnaisuus

• Suomessa on paljon toimialasidonnaista johtamista • Yli 90 % finanssialan johdosta on työskennellyt aina finanssiyrityksissä • Ylimpään johtoon ei pääse ilman alan substanssia ja kokemusta • Vai eikö ala kiinnosta muilla toimialoilla menestyneitä johtajia? • Kokemuksen merkitys korostuu taloudellisesti vaikeina aikoina • Johtajarekrytoinneissa tehdään turvallisia valintoja toimialan sisältä • Johtajat ovat samaa polkua edenneitä toimialansa ”tuotteita” • Henkilöstö- ja keskijohto vaihtaa yhtiömuotoja, ylin johto ei vaihda • Säilyttävä kulttuuri estää johtamisen innovatiivisuutta • Ylimpään johtoon tarvitaan diversitettiä ja ulkopuolista näkemystä haastamaan vallitsevia näkemyksiä

Page 17: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Miten johtajaeliittiin edetään?

• Finanssialalla edetään perinteisesti alan sisältä porras kerrallaan • Koulutus, näytöt, lahjakkuus, esimiesten tuki luovat pohjan uralle • Koetinkivet ovat muutoshaasteita, jotka tulee selvittää edetäkseen

seuraavalle johtajuuden tasolle • Johtajuus testataan epämukavuusalueella • 73 % johtajista tulkitsi sattumalla olevan suuri merkitys johtajien urakehitykseen • On oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan • Potentiaalisten johtajien joukko on rajattua toimialasidonnaisuuden vuoksi • Nykyisin oma aktiivisuus korostuu myös johtajien urakehityksessä. Enää ei pyydetä tai tarjota tehtäviä niin paljon kuin aiemmin • ”Johtajuuden ydinajatuksena on jatkuva johtajana kehittymisen filosofia”

Page 18: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Naiset johtotehtävissä

• Naisten osuus finanssiyhtiöiden toimitusjohtajista Suomessa on 14-25 % • Suurimmissa finanssiyrityksissä ja keskusyhtiöissä joka neljäs toimitusjohtaja

on nainen kun suomalaisissa pörssiyhtiöissä vastaava luku on alle 1 % • Naiset ovat kouluttautuneet paljon ekonomeiksi ja juristeiksi eli heillä on

finanssialalle soveltuvat koulutukset • Naisilla on matalammat lähtöpalkkavaatimukset, joka on auttanut uran alkuun • Finanssitoiminta melko paikallista, ei edellytä paljoa matkustamista, ollut

sovitettavissa perinteiseen perhe-elämään ja tukenut naisten työllistymistä • Finanssisektorilla tuloksentekokyky ratkaisee enemmän kuin henkilösuhteet,

jolloin hyviä tuloksia saavuttaneet naiset ovat päässeet eteenpäin • Johtoon edenneet naiset ovat olleet esimerkkinä ja kannustimena muille

naisille • Naisiä pidetään vähemmän turhia riskejä ottavina miehiin verrattuna jolloin he ovat soveltuneet riskienhallintatehtäviin.

Page 19: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan helmasynnit

Finanssialan

helmasyntiä

Page 20: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan helmasynti 1/7: Säilyttävää kulttuuria vielä paljon vallalla

• Useissa finanssiyrityksissä vallitsee vielä säilyttävä kulttuuri • Muutospaineet tulevat yritysten ulkopuolelta • Uudet toimintatavat otetaan hitaasti käyttöön • Syynä keskittynyt johtaminen ja pitkät perinteet • Finanssialalla ollaan kovin varovaisia

Toimenpidesuositukset:

• Huomioidaan organisaatiosta kumpuavat arjen innovaatioideat • Tehdään päätös uuden kulttuurin luomiseksi • Mahdollisuus erottautua rakentamalla dynaaminen yrityskulttuuri • Kannustetaan rohkeuteen ja arjen johtajuuteen

Page 21: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan helmasynti 2/7: Tulevaisuuden työnantajamielikuva ei huoleta tarpeeksi

• Finanssiala ei ole huolissaan konservatiivisesta työnantajamielikuvastaan • Toimiala on vielä houkutteleva työntekijöiden näkökulmasta • Ala ei itse näe säilyttävän kulttuurin vaikutuksia tarpeeksi syvällisesti • Vaarana, että uudistusmieliset talentit hakeutuvat jatkossa muille

toimialoille • Tulevaisuudessa ala saa vain turvallisuushakuisia ja analyyttisia

työnhakijoita • Etenkin murrosvaiheessa finanssiala tarvitsee dynaamista osaamista Toimenpidesuositukset:

• Tehdään päätös imagonrakennuksesta dynaamisempaan suuntaan • Tuodaan esille miten alan tehtävissä voi tuottaa asiakkaille taloudellista

lisäarvoa ja turvallisuuden tunnetta • Huomioidaan ja palkitaan hyvistä arjen innovaatioista • Rohkaistaan arjen johtajuuteen ja toteutetaan ideoita konkreettisesti • Tekemistä ohjaamaan rohkeus eikä ylivarovaisuus

Page 22: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan helmasynti 3/7: Samankaltaisuus ei tue alan uudistumista

• Yli 90 % finanssisektorin johdosta on työskennellyt koko uransa finanssiyrityksissä eikä ylimpään johtoon pääse ilman substanssia

• Alan kokemuksen merkitys korostuu vaikeina aikoina • Johtajarekrytoinneissa on tehty turvallisia valintoja toimialan sisältä • Johtajat ovat toimialansa ”tuotteita”, edenneet samoja polkuja johtoon asti • Henkilöstö- ja keskijohto vaihtaa yhtiömuotoja, ylin johto ei juuri vaihda • Homogeeninen johtoryhmätyöskentely tukee toimialan säilyttävää kulttuuria • Finanssialan ylimpään johtoon tarvitaan diversiteettiä toisilta toimialoilta • Johtamisessa on keskitytty managementiin, leadership jäänyt vähemmälle

Toimenpidesuositukset:

• Ylimpään johtoon systemaattisesti myös toimialan ulkopuolista näkemystä • Benchmarkataan myös muihin toimialoille eikä vain kilpailijoihin • Toimialaliukumat ovat luonteva tapa laajentaa johtamisen kokemustaustaa • Ylimpään johtoon tarvitaan analyyttisyyden lisäksi markkinointihenkisyyttä • Alan ulkopuolelta johtajia kasvamaan tukifuntioihin (HR, markkinointi, IT, talous)

Page 23: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan helmasynti 4/7: Innovointi keskittyy tuotteisiin

• Finanssialan innovatiivisuus nähdään pääosin tuoteinnovaatioina • Asiakaslähtöiset palvelukonseptit ovat toimialalla harvassa • Innovoinnilla on finanssialalla jopa negatiivinen kaiku • Innovaatiot yhdistetään kriisejä aiheuttaneisiin sijoitustuotteisiin • Organisaatioita ei ole kuunneltu tarpeeksi arjen innovaatioiden

saamiseksi • Kehitysideoita ei huomioida eikä niitä oteta järjestelmällisesti käyttöön

Toimenpidesuositukset:

• Haetaan systemaattisesti sidosryhmiltä arjen innovaatioita • Palkitaan sekä huomioidaan uusista kehitysideoista ja otetaan niitä käyttöön • Kytketään asiakkaat aktiivisemmin kehitystyöhön mukaan • Kehitetään kokonaisvaltaisia asiakkaita hyödyttäviä ratkaisuja • Mahdollisuudet vahvempaan asiakastyytyväisyyteen ja sitoutumiseen

Page 24: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan helmasynti 5/7: Faktapohjainen viestintä ei tavoita kuluttajaa

• Finanssialan johto ja ekonomistit käyttävät viestinnässään ammattislangia • Kuluttajat eivät sisäistä faktapohjaista viestiä • Suuri ero finanssiyritysten emotionaalisiin mainoksiin aiheuttaa hämmennystä • Analyyttinen viestintä vahvistaa konservatiivista toimialamainetta • Ulkoinen viestintä keskittyy management-johtamiseen, leadership-johtajuus

puuttuu • Tiukentunut sääntelykehikko lisää viestinnän varovaisuutta • Finanssisektori ei ole osannut viestiä tuottamaansa lisäarvoa sidosryhmilleen

Toimenpidesuositukset:

• Lisätään viestintään myös tunne-elementtejä faktatiedon tueksi • Saadaan kuluttajat ajattelemaan riski- ja talousasioita uudella tavalla • Lisätään luottamusta, ymmärrystä ja kiinnostusta finanssialaan • Vuosikertomuksiin voisi lisätä johtajuuspuhetta numeroiden tueksi • Nähdään ulkoinen viestintä enemmän mahdollisuutena kuin uhkana

Page 25: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan helmasynti 6/7: Ylisääntely kääntyy asiakaslähtöisyyttä vastaan

• Kasvavan sääntelyn koetaan rajaavan liikaa toimintaa • Poliittisen päätöksenteon sekavuus aiheuttaa epävarmuutta • Säilyttävää kulttuuria perustellaan paljon sääntelyllä • Keskittyminen sääntelyyn halvaannuttaa johtamisen kehittämisen • Finanssiala ei ole löytänyt yhteistä linjaa poliittisten päättäjien kanssa • Ylisääntelyssä asiakaslähtöisyyden toteutuminen on epävarmaa

• Sääntely ei estä rakentamasta asiakaslähtöisiä palvelukonsepteja • Ei estä viestimästä asioista ymmärrettävästi • Ei estä hyödyntämästä arjen innovaatioita • Ei estä kehittämästä dynaamisempaa työskentelykulttuuria • Viranomaisten ja finanssiyritysten välille tulisi saada yhteinen näkemys

Toimenpidesuositukset

Page 26: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan helmasynti 7/7: Onnistumiset pidetään piilossa

• Finanssialalla ei kerrota onnistumisista avoimesti • Toimiala pitää hyvyytensä ja kilpailuetunsa piilossa • Harvassa finanssiyrityksessä on voimakas voittamisen kulttuuri • Henkilöstö ei saa tarpeeksi palautetta hyvistä tuloksistaan • Finanssialalla ollaan varovaisia kertomaan sitä, missä ollaan

hyviä

• Jaetaan yhteiset onnistumiset johdonmukaisesti ja iloitaan niistä • Huomioidaan hyvät tulokset ja kehitysideat monipuolisesti • Viestitään toimialan hyvyyksistä laajemmin potentiaalisille työnhakijoille • Rakennetaan rohkeasti voittamisen kulttuuria • Otetaan henkilöstö mukaan suunnitteluun

Toimenpidesuositukset:

Page 27: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssikasvattajan rooli yhteiskunnassa

• Kouluissa ei opeteta talouden perusteita lapsille • Voisiko finanssiala ottaa suuremman finanssikasvattajan roolin? • Opetetaan talouden perusteet nuorille kiinnostavasti heille tutussa

ympäristössä tutuilla kommunikointivälineillä • Voisivatko peliyhtiöt tehdä yhteistyötä finanssisektorin kanssa? • Ennen markka laitettiin säästöpossuun, lihooko tulevaisuudessa

Angry Birds-possu verkossa kun sinne laitetaan euroja?

Page 28: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

Finanssialan kehittymisen mahdollisuuksia

• Dynaamisempi viestintä ja emootion lisääminen viestintään • Uskalletaan olla jotain mieltä – näkemyksen esille tuominen selkeämmin • Alan monipuolisista tehtävistä kertominen laajemmin • Kannattaisi tuoda esille naisten osuus finanssialan johdossa paremmin • Tehdään luottamuskulttuurista johtamis- ja asiakastyön vahvuus • Tuodaan paremmin julki suomalaisen finanssialan vastuullisuus • Vahvistetaan ammattimaista myyntikulttuuria joka tuottaa hyötyjä • Toimialaliukumista saadaan uutta ajattelua johtamiseen • Poliitikot tulisi saada ymmärtämään finanssialan logiikkaa paremmin • Heterogeenisempi ylin johto toisi dynaamisuutta ja innovointikykyä

Page 29: Johtajuus on murroksessa väitöstutkimuksen esittely |Jukka Saksi|

www.spindoctor.fi

Kiitos! Toivottavasti esitys antoi käsityksen suomalaisen finanssialan johtamisen murroksesta. Jos sait uusia ideoita johtamistyön tueksi, ole hyvä ja ota ne heti käyttöösi. Tutkimuksesta saa lisätietoa osoitteesta: http://www.spindoctor.fi/tutkimukset/vaitostutkimus-johtajuudesta/

Luennointipyynnöt ja muut yhteydenotot

Jukka Saksi KTT, MBA

Johtamisen konsultti ja muutosvalmentaja

Spindoctor Finland Oy

+358 40 501 8357

[email protected]