Kun Ylöjärven kunnan hallinto-päällikkö Kirsi Riihiojalta saapui viime toukokuussa sähköpostia,

että kunta korvaa Eija ja Risto Kilpiäi-sille sijoitetun 8-vuotiaan Joona-pojan kouluavustajasta aiheutuvat kustannuk-set, olivat sijaisvanhemmat ja lapsen ver-kostot tehneet satoja tunteja töitä asian toteutumiseksi.

– Joona kävi esikoulua kaksi vuotta, jotta hän sai lisäaikaa kouluvalmiuksien kehittymiseen. Hän on lahjakas poika, jolla kuitenkin on haasteita sosiaalisis-sa suhteissa – erityisesti aikuisten kans-sa. Hän oli jossain vaiheessa suorastaan

totaalikieltäytyjä. Samalla hän on vilkas, valloittava ja älykäs ja hänellä on mahtava mielikuvitus. Kun hän tuli perheeseem-me 3-vuotiaana, hän puhui kuin Ruune-peri. Välillä joutui miettimään, että mitkä niistä jutuista olivat totta ja mitkä tarua, muistelevat Kilpiäiset.

Esikoulussa Joonalla oli avustaja, joka oli melkein koko ajan vain Joonan kanssa.

– Hän oli tosi hyvä tyyppi, nuori nai-nen, joka kasvoi tehtävänsä myötä. Hän on kertonut meille, miten alkuun ajatteli laittavansa lapsen järjestykseen – ja kuinka metsään sillä asenteella sitten mentiin. Kä-vimme hänen kanssaan monia keskustelu-

ja siitä, miten näin erityisen lapsen kanssa kokemuksemme mukaan olisi hyvä toimia. Hänellä ja Joonalla oli lopulta valtavan hy-vä suhde eskarin ajan, Kilpiäiset kehuvat.

Kilpiäisten mielestä hyvä avustaja ei ole perään katsoja, vaan rinnalla kulkija.

– Hän voi mielellään olla vähän edellä, jotta voi ennakoida tilanteita. Avustaja on kuin apuminä, kuvailee Risto Kilpiäinen.

Siivet eivät vielä kanna

Kun Joonan koulunaloitus lähestyi, poh-dittiin hänen mahdollisuuksiaan pärjätä tavallisessa luokassa.

Teksti Kirsi-Marja NurminenKuvitus Jonna Markkula

Kaikki mahdollisuudet onnistuaJoonan koulupolku sai hyvän alun oman avustajan myötä

8 l Perhehoito 5 / 2013

APUA LAPSELLE– Vaihtoehtona oli erityisopetus pienes-

sä ryhmässä toisessa koulupiirissä. Olim-me kuitenkin sitä mieltä, että Joona tar-vitsee jatkuvuutta sosiaalisiin suhteisiin ja kavereita, jotka tulevat samalta alueelta. Joonan lähikoulussa ei olisi ollut mahdol-lisuutta tällaiseen ryhmään. Uskoimme, että Joona pärjää yleisopetuksessa, jos hän saa avustajan ja teemme tiivistä yhteistyö-tä opettajan kanssa, kertovat Kilpiäiset.

Lähikoulu ei suoralta kädeltä luvannut avustajaa. Kilpiäiset lähtivätkin hakemaan avustajaa Joonan sijoittajakunnasta, Ylö-järveltä.

– Halusimme näin varmistaa, että Joona saa hänelle kuuluvan avun. Saimme lausun-not sekä erityisopettajalta että erikoislääkä-riltä. Joona oli mennyt eskarissa valtavasti eteenpäin, mutta omat siivet eivät vielä kan-taneet itsenäiseen olemiseen. Hän tarvitsee lisäaikaa koululaiseksi kasvamiseen.

Monet olivat epäileväisiä avustajan saa-misen suhteen. Syynä oli rahan puute.

– Raha tuntuu olevan se asia, johon lasten avunsaanti kilpistyy. Näin, vaikka kaikki tutkimukset osoittavat ongelmien ennaltaehkäisyn olevan kunnille edulli-sinta pitkällä tähtäimellä. Toinen ongel-ma on se, ettei virkamiehillä ehkä ole riit-tävästi tietoa traumatisoituneiden lasten tuen tarpeista. Lisäksi tukea tarvitsevia lapsia on paljon.

Sijoittajakunta kuitenkin myönsi Joo-nalle avustajan ensimmäisen luokan ajak-si, 15 tunniksi viikossa.

– Asiakassuunnitelmaan tulee kirjata lapsen tuen tarpeet. Kun lapsen asiakas-suunnitelmassa on todettu, että hän tar-vitsee avustajan, tulee se hänelle järjestää. Avustajan turvin Joona saa nyt jatkaa koulunkäyntiään jo eskarivaiheessa tu-tuksi tulleessa sosiaalisessa ja fyysisessä ympäristössä..

Löytöretkelle lapsen maailmaan

Yhteistyö koulun kanssa on ollut luonte-vaa, koska Kilpiäisen perheen lapsia, niin biologisia kuin sijoitettujakin, on ollut koulun oppilaina jo 25 vuoden ajan. Li-säksi Eija on aikanaan toiminut koulussa esiopettajana.

– Kun 2000-luvun puolivälissä suoritin varhaiskasvatuksen erityisopettajatutkin-non, ei traumatisoituneita ja kiintymys-suhdehäiriöisiä lapsia tunnettu vielä oma-na erityisenä ryhmänään. Tämän osa-alu-

een tietoa opettajakoulutuksessa on vielä liian vähän, pohtii Eija Kilpiäinen.

– Sijoitettujen lasten todellisuus on kuitenkin erityinen, ja siihen perehtynei-nä olemme aina olleet aktiivisia jakamaan tietoa. Vaatii opettajalta paljon työtä pääs-tä sisälle siihen maailmaan, mutta löytö-retki sinne kannattaa. Ne opettajat, jotka ovat tuolle retkelle lähteneet, ovat kerto-neet pärjänneensä lasten kanssa tosi hyvin ja oppineensa myös paljon matkallaan.

Yhteistyö opettajien kanssa on tiivistä. Siksi hyvän keskusteluyhteyden luominen on tärkeää.

– Joonan ja muidenkin lasten asioista olemme heidän opettajiensa kanssa pu-huneet varmaan satoja tunteja puheli-messa. Välillä on hyvä myös tavata ja ihan vaan jutustella.

Sijaisvanhempien rooli korostuu väki-sinkin lapsen asioiden hoitamisessa.

– Meille kertyy kaikki arkikokemus lapsesta. Ei sosiaalityöntekijän aika riitä perehtyä lapsiin niin perin pohjin. Koem-me olevamme lapsen vanhempia, ja me hoidamme hänen asioitaan yhteistyössä asiantuntijoiden ja muun verkoston kans-sa.

Paitsi koulun myös Tampereen yliopis-tollisen keskussairaalan lastenpsykiatrisen osaston kanssa ovat Kilpiäiset tehneet pit-kään hyvää yhteistyötä.

– Me tunnemme heidät ja he meidät se-

kä sen ympäristön, jossa lapset elävät. Pu-humme yhteistä kieltä, Kilpiäiset kehuvat.

Verkoston luomiseen panostettava

Joonan ensimmäinen kouluvuosi on läh-tenyt hyvin käyntiin.

– Hän on meistä kasvanut tosi paljon, ja tuntuu siltä, että hän olisi vähän rauhoit-tunutkin. Opettajakin on samaa mieltä. Joonan luokka on onneksi aika pieni, lap-sia on alle 20. Joonan nykyinen avustaja on ollut mukana jo eskarissa – hän on Joonan tukena ja motivoijana tunneilla. Joonalle tulee aina asioita mieleen, jotka pitäisi saa-da heti jakaa. Tietoa on paljon, muttei aina malttia, naurahtavat Kilpiäiset.

Sijaisvanhempien aktiivisuus ei lopu kouluavustajan saamiseen.

– Käsiä ei voi vielä laittaa ristiin. Keväällä katsotaan, mikä tilanne on. Minulla on vä-hän sellainen tunne, että jos kaikki menee hyvin, niin Joona ei ehkä ensi vuonna tarvit-sekaan avustajaa. Hän on mennyt niin hui-keasti eteenpäin, Risto Kilpiäinen tuumii.

Mahdollisista ongelmatilanteista viesti kul-kee nopeasti opettajalta sijaisvanhemmille.

– Se on hyvä juttu. Näin saamme tietoa lapsesta ja asia tulee puitua sekä koulussa että kotona. Lisäksi lapsi on silloin tietoi-nen, että aikuiset keskustelevat keskenään ja etsivät yhdessä ratkaisuja erilaisiin ti-lanteisiin.

Kilpiäiset viestittävät sijoittajakunnille, että pienille annettava tuki maksaa itsensä kyllä takaisin.

– Se on tehokas ja edullinen keino muun muassa syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Muille sijaisvanhemmille he haluavat sanoa, että lapsen asioiden eteenpäin vie-misessä tarvitaan sitkeyttä.

– Verkoston luomiseen kannattaa pa-nostaa. Vanhemmuus on sijoitettujen lasten kohdalla jakautunut useammalle ihmiselle, jolloin yhteistyökyvyllä on suu-ri merkitys. Lapsen tasapainon kannalta syntymävanhempien mukana olo verkos-tossa on merkittävää. Verkoston jäsenet voivat omalta osaltaan auttaa lasta ja toi-saalta sijaisvanhempi voi heidän kanssaan peilata omia ajatuksiaan. Minulle sijais-vanhemmuus on ollut kasvamismatka. Välillä on katsottava peiliin ja tunnustet-tava, ettei aina ole osannut tehdä oikein, miettii Risto Kilpiäinen.

>>> Jatkuu seuraavalla aukeamalla

Perhehoito 5 / 2013 l 9

APUA LAPSELLE

>>> Jatkoa edelliseltä aukeamalta

Vanhemmat: pysyvyyttä!Joonan biologiset vanhemmat ehtivät jo pettyä ja turhautua sii-hen, että neuvotteluissa vedottiin koko ajan rahan vähyyteen.

– Eskarissa oli selvää, että Joona käy sitä kaksi vuotta. Avusta-ja oli hänen kanssaan tosi paljon. Samoin oli selvää, että Joona tarvitsisi apua kouluun mennessään. Näin koulunkäynti olisi heti mielekästä eikä hän putoaisi kärreiltä, muistelee Mari Vall.

Vanhemmat kokivat olleensa palavereissa lähinnä kuuntelijan roolissa.

– Etsimme kuitenkin keskusteluun esimerkkejä siitä, mitä hyö-tyä avustajan saamisesta on. Kouluvaikeudet tulevat myöhemmin kostautumaan, ja pienryhmäopiskelu on sekin kallista. Niin paljon puhutaan nuorten syrjäytymisestä, että pitäisi jo osata nähdä syrjäytymisen taustalla vaikuttaviin asioihin.

Vanhemmat halusivat myös vaikuttaa siihen, että poika saisi käydä koulua samassa, tutussa ryhmässä.

– Jo eskarinkin tuplaantuminen oli selvästi kova paikka.Asian ratkeaminen onnellisesti oli vanhempien mielestä ennen

kaikkea sijaisisä Riston ansiota.– Risto on tehnyt tässä ison työn. Nostan hänelle hattua. Hän

ei antanut periksi, vaan halusi, että edes kokeiltaisiin koulunkäyn-nin aloittamista avustajan tukemana yleisopetuksen luokassa.

Joona on nyt onnellinen ja reipas koululainen.– Hän kertoo meille aina, mitä on koulussa tehnyt. Oppimishalu

on kova, koulussa kiinnostavat muutkin asiat kuin välitunnit ja kaverit. On todella tärkeää, että nämä ensimmäiset vuodet suju-vat hyvin. Näin hän oppii, miten koulussa ollaan.

Vanhemmilla on omakohtaistakin kokemusta koulunkäynnin vaikeuksista.

– Olemme molemmat tuplanneet aikanaan joitain luokkia. Meillä on hyvin muistissa se, miltä kärreiltä putoaminen tuntuu. Opiskelu ei silloin juuri huvita. Samaan aikaan saan myös seu-rata vanhemman lapsemme sinnittelyä yläkoulussa. Jos koulu ei kiinnosta, seuraa pian muitakin ongelmia. Kunnat kyllä säästävät väärässä paikassa, jos lapsia ei tueta, painottaa Vall.

Sosiaalityöntekijä: yhteistyötä!

Joonan asioista vastaa Ylöjärven kunnan sosiaalityöntekijä Anne Asp. Hänen kokemuksensa mukaan sijaisvanhemmat eivät välttä-mättä osaa lähteä sijoittajakunnalta hakemaan kouluavustajaa.

– Ei näitä tällaisia tilanteita kovin usein vastaan tule. Kilpiäiset olivat valveutuneita ja osasivat arvioida lapsen tilannetta. Toki huomiota kannattaa kiinnittää myös siihen, mitä asiakassuunni-telmassa sanotaan – millaista tukea ja apua lapsi tarvitsee. Lisäksi tässä tapauksessa oli merkittävää se, että myös biologiset van-hemmat olivat kouluavustajan kannalla, miettii Asp.

Aspin rooli oli toimia molempien perheiden ja kunnan päättäji-en välillä asian eteenpäin viejänä.

– Olin yhteydessä koulutoimeen ja selvitin, millaisia asiakirjoja päätöksen tueksi tarvitaan ja miten asia etenee. Hienoa, että kun-

10 l Perhehoito 5 / 2013

Erikoislääkäri: onnistumisen kokemuksia!Erikoislääkäri Arja Siirtola näkee työpaikallaan Tampereen yliopistollisen keskussairaalan perhe- ja pikkulapsipsykiatrian yk-sikössä jatkuvasti lapsia, jotka hyötyisivät lähellä olevan aikuisen avusta koulussa.

– Lapsen fyysinen ja psyykkinen kasvu ja käyttäytymisen sää-tely etenevät eri tahtia. Erityisen lapsen kyky toimia sosiaalisissa tilanteissa hyväksyttävällä tavalla vaihtelee, ja joskus hän voi reagoida voimakkaastikin. Silloin kouluavustaja, joka ymmärtää lapsen käyttäytymisen syyt, voi auttaa ja ohjata lasta. Aikuinen tukee ja sanottaa tilanteita, jolloin lapsi oppii uusia toimintata-poja. Vähitellen hän oppii itse toimimaan oikein, ja onnistumisen kokemukset rakentavat lapsen mieltä, selventää Siirtola.

Vaikka intensiivisen tuen hyödyt ovat lääkärille selvät, ei kou-lumaailman näkökulma asiaan ole aina samanlainen.

– Toisinaan kouluista voi tulla viestiä, että kouluavustajia saadaan oppilaslukuun nähden tietty määrä, joka ei perustu avustajien todelliseen tarpeeseen. Meidän näkemyksemme on, että tuki vie erityisen lapsen tunne-elämän kasvua eteenpäin. Koulumaailmassa ehkä ajatellaan, että lapset ovat erilaisia ja kasvavat eri tahtiin ja että se on ihan ok. Tässä voisi olla keskus-telun paikka. Miten yksilölliset tarpeet voidaan ottaa koulussa huomioon, kysyy Siirtola.

Kunnista tulee jatkuvasti viestejä siitä, millaisia säästötoimia kouluihin tullaan kohdistamaan. Yksi säästökohde ovat erityis-luokat.

– Jos lapsi saa riittävästi henkilökohtaista tukea tavallisessa luokassa ja tarvittaessa mahdollisuuden vetäytyä rauhoittavaan tilaan ja säilyttää tilanteessa kasvonsa, pärjää erityinenkin lapsi tavallisessa luokassa. Uhkana on se, että lapsen pulmien ympärille syntyy negatiivinen kehä. Tästä puolestaan kärsivät lapsen lisäksi muut oppilaat ja työntekijät, jotka uupuvat keinottomuuteen.

Lääkärinlausunnon laatiminen kouluavustajan hakemisen tu-eksi on oma taiteenlajinsa.

– Näen, että lausunto on kunnalle suositus ja lääkärin lausun-non lisäksi päätökseen vaikuttaa lapsen muun verkoston rooli ja näkemykset. Lääkärinä saan tärkeää tietoa esikoulusta. Tapaan lasta kuitenkin sen verran harvoin, että niissä kohtaamisissa to-dellisen tilanteen hahmottaminen voi olla vaikeaa. Lapsi voi olla myös vieraskorea. Siksi tiedon jakaminen on tosi tärkeää.

>>> Jatkuu seuraavalla sivulla

ta päätyi myönteiseen ratkaisuun. Avustaja on varmasti Joonalle tarpeellinen.

Asp tietää, että Joonan asiat ovat monella tapaa menneet eteen-päin Kilpiäisten hoivissa.

– Siihen vaikuttavat pienet arjen asiat, kuten vaikkapa vaattei-den laittaminen tiettyyn järjestykseen, jotta pukeminen sujuu. Se on sitä Kilpiäisten arjen ammattitaitoa. Molemmat vanhemmat tekevät hienoa yhteistyötä.

Toteutuvatko pienen lapsen oikeudet aina näin onnellisesti ny-kyisessä taloudellisessa tilanteessa?

– Hyvä kysymys. Punakynää käytetään koulutoimessakin, vaikka tuen tarpeita on monilla ylöjärveläisellä lapsella. Tuen saamiseksi on aikuisten yhteistyö tärkeää, Asp muistuttaa.

Perhehoito 5 / 2013 l 11

VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät

12.-13.11.2014 Jyväskylä

Sivistysjohtaja: enemmän tietoa!

Lempäälän kunnan sivistysjohtaja Nina Lehtinen korostaa, että kunnassa kaikkia lapsia kohdellaan samalla tavoin ja lapsen tar-vitsemat palvelut räätälöidään juuri hänen tarpeisiinsa sopiviksi. Tähän päästään lapsen lähipiirin kanssa yhteistyötä tekemällä.

– Käyn tarvittaessa itse palavereissa kuulemassa, mikä oppilaan tilanne on ja mitä palveluja hän tarvitsee. Lapset saattavat tarvita muitakin psykososiaalisia palveluja, jolloin on järkevää tarkastella palveluita kokonaisuutena. Minun tehtäväni on järjestää oikeat ihmiset saman pöydän ääreen, jolloin asiat voidaan puhua auki eikä ilmaan jää kysymysmerkkejä. Kysymys on yhteisestä vastuusta ja kaikkien osapuolten arvostamisesta. Organisoinnin vaiva on nähtä-vä, mutta luovat ratkaisut eivät välttämättä ole kalliita. Maalaisjär-keäkin tarvitaan joskus. Teemme työtämme isolla sydämellä lapsen parhaaseen pyrkien.

Lehtinen kokee, etteivät palveluiden järjestämisen vastuut ole kaikissa kunnissa selkeät.

– Kysymys on myös asenneilmapiiristä. Meillä palveluiden hank-kiminen on hoidettu maksusitoumuksella, jos lapsi on esimerkiksi toisen kunnan puolelta. Silti tulkinnanvaraa on aina, ja ohjeistukset voisivat olla tarkemmat ja velvoitteet selkeämmät – kuka tekee ja mitä. Se säästäisi aikaa ja hermoja.

Lehtisen mukaan ei olisi haitaksi, jos kuntien opetushenkilöstöllä olisi enemmän tietoa perhehoidosta.

– Perhesijoitus on upea tapa. Meillä vahvuutena on arjen tieto-uden jakaminen ja arjen tukeminen esimerkiksi kouluissa. Tavoite on, ettei henkilöstö jää vaikeiden asioiden kanssa yksin. Asioiden taakse pitäisi jaksaa mennä. Siksi tietoa perhehoidostakin pitäisi olla saatavilla.

Opetusneuvos: joustavuutta!Opetusneuvos Jussi Pihkala opetus- ja kulttuuriministeriöstä muistuttaa, että kunnat on ohjeistettu hyvin lainsäädännön ja opetussuunnitelman avulla sekä koulutuksella.

– Meillä on lähes 2900 peruskoulua. Keskimäärin kaikki toimii hyvin, mutta kuntien välillä koulunkäynnin tuen eri muotojen osalta on suuria eroja. On tärkeää, että oppilaan koulunkäynnin tukeen liittyvät ratkaisut tehdään joustavasti ja tilanteen mu-kaan yksittäisessä kunnassa ja koulussa. On syytä muistaa myös se, että resurssit ovat ohentuneet.

Oppilaalla on subjektiivinen oikeus opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömiin tukipalveluihin. Toisaalta, jos kyseinen subjektiivinen oikeus ei täyty, niin opetuksen järjestäjälle ei ole olemassa mitään sanktioita.

– Toisinaan vanhemmilla ja opetuksen järjestäjällä saattaa olla erilaisia näkemyksiä siitä, mikä tuki on välttämätöntä opetuksen järjestämisen kannalta. Avustajan ohella voidaan käyttää muita-kin tuen muotoja, kuten tiimiopettajuutta ja ryhmäkokojen sää-telyä. Opetuksen järjestäjä viime kädessä päättää tukipalveluista kuten avustajista. Erityisen tuen päätös on hallintopäätös ja siitä voi tarvittaessa valittaa aluehallintovirastoon tilanteessa, jolloin huoltajien tai oppilaan laillisen edustajan näkemykset oleellisesti poikkeavat opetuksen järjestäjän näkemyksistä.

12 l Perhehoito 5 / 2013