Joulu tulla jolkottaa, luntakin jo odotellaan! Joulukuun alku on käsillä, mutta ulkona näyttää vielä syksyltä. Vä-lillä lämpötila on lähes kesäisen lämmin, ainakin, jos paistaa aurin-ko eikä juurikaan tuule. Vain aamujen ja iltojen pimeys muistuttaa, että talvea kohden ollaan menossa. Kohta on jo joulu! Vuosi on Kopseessakin vietetty ahkerasti kilpaillen, valmentautuen, pilateksen avulla hyvää istuntaa harjoitellen sekä kivoilla retkillä viihtyen. Vaikka Kopse ei välttämättä retkeä ole ollut järjestämässä, niin kopselaiset ovat olleet sitäkin ahkerampia omatoimimatkailijoi-ta, kuten viimeksi lokakuussa, jolloin suunnattiin Helsinkiin Horse Showhun kannustamaan Jaanaa ja Humppaa esteradalla. Kopselai-sia vain vilisi vastaan areenan käytävillä, hyvä osoitus innokkaasta hevosteluväestä ja kannustamisesta! Tuleva vuosi on jälleen täynnä kaikenlaista mukavaa puuhaa ret-keilystä kilpailemiseen ja ainakin syyskokous-yleisön toiveena oli kerätä rahaa ensi syksyn Horse Show-retkeä varten. Tapahtumiin osallistuminen on varsinkin silloin mielekästä, kun jokin päämäärä, jota kohden kuljetaan tai kerätään varoja. Toivottavasti jatkossakin saamme talkoolaisia mukaan järjestelyihin, esimerkiksi helmikuun hevoslysteihin. Aina on hyvä olla mukana myös kevät- ja syysko-kouksissa tuomassa omia toiveita esille, vain sillä tavoin voi par-haiten vaikuttaa oman seuran toimintaan. Ja vaikkei kokouksiin pääsisikään, ideoita otetaan mielellään vastaan tallikeskusteluissa, pihapulinoissa, tapahtumissa, sähköpostilla, puhelimitse… Yhdessä me kehitämme seuran toimintaa parempaan ja antoisam-paan suuntaan! Haastan kaikki kopselaiset mukaan ideoimaan hy-vää seuraa eteenpäin uusiin haasteisiin tulevana vuonna! Kuusentuoksuista joulua ja Hevosrikasta uutta vuotta toivottaen Piritta

Ravihevosen ratsutouhuja Olen ratsastanut suomenhevos-tamma Neiti Näpsäkällä (e. Ren-da, i. A.T.Vinski, ei. K.K.Kössi, s. 2003, om. Jarmo Hietanen) vuo-desta 2006 lähtien. Aluksi ratsas-tus oli vain lyhyitä pätkiä käyntiä talutuksessa ilman satulaa. Näp-sällä oli jo tällöin ajettu kärryillä aika paljon, eikä se ollut millänsä-kään siitä että nyt ihminen istuikin selässä. Koska hevonen käyttäytyi alusta asti varsin asiallisesti, uskalsin pian tehdä pieniä kävelymaastoja yksinkin ja ko-keilla myös ravata pätkiä.

Kahdeksan kertaa ratsastin ilman satulaa (enkä pudonnut kertaakaan!), sitten Näpsä sai satulan ja pääsimme tekemään pidempiä ja reippaampia maastolenkkejä. Ratsastin alkuvuosina noin ker-ran-kaksi viikossa, muuten Näpsä keskittyi kärry-treenaukseen. Nosti kuitenkin ratsastaessa lauk-kaa välillä aika mukavasti. Vuonna 2008 Näpsä keskittyi tosissaan ravihevosen hommiin, osallistui muutamaan starttiin ja tienasi huimat 40 euroa (ja osasi kyllä laukata raveissakin). Startin jälkeisenä päivänä tehtiin yleensä palauttelulenkki ratsain. Kopseen jouluratsastukseen olemme päässeet osallistumaan kaksi kertaa, samoin kesävaelluk-selle, ja Näpsä on näissä massatapahtumissa käyttäytynyt oikein mallikkaasti. Hauskaa oli viime vaelluksella yhdessä ravipätkässä huomata että ratsut ravasivat, mutta ravuri päätti laukata ylämä-essä.

Näpsä on elellyt suurimman osan elämästään ainoana hevosena ja on aina hyvin mielissään ja kiinnostunut kun näkee muita hevosia. Kun ratsastimme Ansiolah-delta kylälle jouluratsastukseen toista kertaa, Näpsä muisti että täällä on varmaan taas kavereita ja rupesi hirnumaan jo ennen Toritielle pääsyä, vaikka toisia ratsukoita ei vielä näkynyt eikä kuulunut. Tänä vuonna kesävaelluksella Näpsä ihastui viereisen tarhan Lukas-poniin ja tuijotteli sitä kaihoisasti. Onhan Näpsällä useana kesänä ollut laidunkavereita, joiden seurasta se on kovasti nauttinut. Esimerkiksi Auli Heinosen Virkku-ruuna on laiduntanut Ansiolahdella kaksi kesää ja kaksi viime kesää Näpsä on viettänyt Kesämaan tyttöjen Uppo-Nallen seurassa.

Kaksi edellistä kesää ja kulunut syksy on Näpsän kanssa paneuduttu ihan kunnolla rat-sastustouhuihin, mutta kärrylenkkejä tehdään kuitenkin edelleen, yleensä kerran viikos-sa. Ratsastus on etupäässä maastoilua metsäteillä kaikissa askellajeissa, pellolla on jonkin verran kelien salliessa menty ympyrällä ja muitakin koulukiemuroita. Ravi- ja laukkapuomeja sekä pieniä esteitä on kokeiltu vaihtelevalla menestyksellä. Keväällä osallistuimme tehtäväkisoihin, ja ruusukehan sieltä oli tuomisina. Meni todella hienosti ottaen huomioon että Näpsä oli ensimmäistä kertaa ratsastuskentällä.

Joku on voinut viime aikoina bongata Näpsän Kirjonurmen tallilla, sillä olen käynyt sillä syksyn aikana myös tunneilla. Maneesiin meno oli ensimmäisellä kerralla hyvin jännittä-vää, eikä ihme kun sinne piti mennä ennen muita tunnille tulijoita. Hyvin on polle ratsun rooliin sopeutunut ja koulutunneilla mennyt pätkiä varsin lupaavasti. Näpsä ei tosin pidä siitä että sitä patistetaan liian kovasti laukkaamaan ja saattaa silloin hieman pukitella. Estetunnillekin olemme päässeet jo pariin otteeseen ja selvisimme hengissä kaikista tehtävistä, mutta kovin sujuvasti ei esteiden yli menty. Harjoitusta siis tarvitaan ja yhtei-set harjoituksemme jatkuvatkin ainakin toistaiseksi. Mitään suuria tavoitteita Näpsän suhteen ei ole, mutta mukavaahan se on ihan omaksi iloksi yrittää kehittää hevosta eteenpäin. Pilvi-Sisko Rantala

Hirnuisen Hyvää

Joulua kaikille !

Haastattelussa kirjonurmen hevoset Haastattelimme kirjonurmentallin hevosia jouluisissa tun-nelmissa :) kysymys 1 : Mitä mieltä olet talvipakkasista ? kysymys 2 : Mitä toivot Joulupukilta ? kysymys 3 : Mikä on lempi jouluherkkusi ? kysymys 4 : Mitä haluaisit sanoa Läjän lukijoille ? kysymys 5 : Onko joulu sinusta kivaa aikaa ? Tikkinen 1: Pakkaset on ihan ok :) 2: Porkkanapussia 3: Pipari 4: Hyvää joulua ! 5: Ihan ok Roope 1: Kivoja :) 2: Että paranisin ja että karsinaani putoisi joulupaketti 3: Omena 4 : Pitäkää meistä huolta :)! 5: On jos saa paketteja !! Donitsi 1: Iha kakkaa :/ 2: Uutta suolakiveä ja namupommia :) 3: Kaikki on hyvää ! 4: Rakastakaa minua enemmän kuin muita :) ! 5: Tottahan toki ! Onni 1: En vielä tiedä :) 2: Leluja karsinaani ! 3: En ole maistanut vielä oikein mitään 4: Onnellista julua .. eiku mikä se oli ? Se oli JOULU ! :) 5: En ole ollut vielä joulussa :) Jaakko 1: KAMALIA ! 2: Untuvaloimia :) ja herkkuja ! 3: Porkkanalaatikko 4: Hankkikaa minulle untuvaloimi :)!! 5: Kylmää , muuten jees Harri 1: Ei ne minua hetkauta :)! 2: Että pääsisin laitumelle

3: Kaikki :) 4: En ole laiska ! Olen vain hiukan hidas ! 5: Ihan parasta Otto 1: Tärisen kyl-myydestä :) 2: Kaulaliinaa , pipoa , lapasia ja töppösiä :) ! 3: Olen karkkila-kossa , muuten kyllä olisi pipari 4: Tehkää nyt himputti jotain sille mutatar-halle! 5: En , kesä rulez :) Luukas 1: Iha sama ! 2: Ratsastuskieltoa, vapautta ja namuja :) ! 3: Kaikki namut on hyviä ! 4: Olette tyhmiä , minä olen paras :) ! 5: JOO , menettelee ... Luonseri 1: En koskaan ajettele onko kesä vai talvi :) ! 2: Että vain Kartsa ratsastaisi minulla :)! 3: Omenapiirakka :) 4: Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta ! 5: ON ! Hiiri 1: Hyti , hyti , hyti .. 2: Että saisin kilpailla vielä kouluratsastuk-sessa Miian kanssa :) !

3: Kukkaset .. 4: Voi tätä maailman menoa ! 5: Tjaam ;) ! Tähti 1: No onhan se ihan mukavaa , JOS ON LOIMI ! :) 2: Uutta loimea :) 3: Hollantilainen kakku :) 4: Eikö kukaan muu kuin Meija ymmärrä kuinka söpö olen ?:) 5: Juu :) Elton 1: Eihän se ole :) 2: Tekotukkaa , kun ei oikein ole omaa ! 3: Suolakivi :) 4: Moi ! :) 5: Khyllä :) Diiva 1: No ei todellakaan ! 2: Kynsilakkaa ja varsan :)<3! 3: Hmm... 4: Hepskukkuu ! 5: Iha jeees :) !! Omppu 1: No ei ne ole kivoja , mutta ei tyhmiäkään :) 2: Radiota karsinaan 3: Piparikuorrute 4: Minut pitää jo siirtää eläkkeelle ! :) 5: Jooopajooo Nöpö 1: Ei oikeastaan 2: Puhelinta 3: Lanttulaatikko 4: Olen nöpönenä ! 5: Kyllä ! Hamppi 1: Enpä tiedä :) 2: Joulukuusta karsinaani ! 3: Porkkana 4: Onnellista elämää vaan teillekkin ! 5: Jos saan paljon herkkuja Pike 1: Muuten on kyllä ihan kivaa , mutta pel-kään jos katolta tippuu lunta ... 2: Että humppa tulisi jo kotiin ! 3: Tiikerikakku :) 4: Merry Christmas ! 5: Joo !

Uni 1: En ole kokenut vielä joulua :)! 2: Että saisin olla äitin kainalossa melkein aina <3 Porkkanan makuinen tuttikin olisi tosi jees ! 3: Maito :) 4: Mikä on Läjäää :O ? 5: En tiedä .. mutta luulisin että ihan kiva se joulu on :) !! Sormaus 1: Jepulista :) 2: Että olisin vielä oripoika ! 3: Kaura .. 4: jepulista teillekkin :) 5: Jepaa :)! Eemeli 1: Meniköne jo ? En huomannut ! 2: Maailmassa olisi miljoonia kauraämpä-reitä :) ! 3: Näkkileipä :) 4: Hampaat vinot silmät kauniit :)! 5: Onhan se ihan kivaa jos saa leipää :) ! Utu 1: Jeeps :) 2: Löysempää turparemmiä ja herkkuja :)! 3: Piparminttutikkari :)! 4: Varokaa täältä tullaa :)! 5: Hiphuraa !

tekijät : Iita , Tuuli ja Vilma :)

Nollarata mielessä

Helmikuussa Humukka muutti Ehon tallilta Kumpumäen tilalle, ja odottelimme kisakau-den alkua. Nyt kausi on onnellisesti ohi, ja seinälle on kertynyt melkoinen rivi ruusukkei-ta. Mitä kaikkea kisakauden aikana ehtikään tapahtua?

Helmi- ja maaliskuu kuluivat talvisissa merkeissä. Pakkasta riitti, tallin vesiput-

ket jäätyivät ja kaikki paikat olivat toppaloimia pullollaan. Mutta tiet olivat upeassa kun-nossa maastoilua ajatellen!

Kisakautemme Humukan kanssa alkoi maaliskuussa Ehon tallilla. Ensin start-tasimme 70 cm ja myöhemmin 70 ja 80 cm. Humppa pinkoi radat läpi innoissaan, ja minä yritin roikkua mukana. Isossa maneesissa mahtui hyvin menemään, ja Humppa

tosiaan menikin, yhä kovempaa joka kisoissa… Yritin jarruttaa seiniä päin, mutta ei se-kään lopulta enää auttanut – yhden kerran en saanut Humppaa pysähtymään radan jälkeen, vaan laukkasimme pääty-ympyrällä kierroskaupalla. Jos meno tuntui radalla

hiukan holtittomalta, niin verryttelyn ruuhkassa tuntui kyllä vielä pahemmalta. Kiirekin ahdisti. Tuntui, että rataan ei ehdi tutustua, kun jo pitää kiirehtiä verryttelemään, ja sitten on jo kiire olla lähtövalmiina. Muiden ponien tapaan lähdimme aina luokan alussa.

Ja koko ajan oli joku tiellä tai tulossa päälle pienellä verryttelyalueella. Huh! Saimme kuitenkin monta puhdasta rataa ja punaisia ruusukkeita.

Kävimme Mäntsälässä kilpailemassa kevään aikana yhteensä neljä kertaa. Hu-

mukka ei oikein olisi halunnut mennä autoon edes tallikaverin perässä, ja kerran Hump-pa halusi ilmeisesti jäädä kokonaan Eholle. Päättäväisesti se vaan peruutti lastaussillalta pois kerta toisensa jälkeen. Aika pian huomasin, että kun joku muu taluttaa ja itse

työnnän vauhtia takapuolesta, Humppa menee autoon paremmin. Tämä kolhi tietenkin itsetuntoani, ja murehdin, mikä on mennyt pieleen, kun lastaus ei suju. Taisin jännittää lastaamista aika pahasti…

Kotitallilla järjestetyissä seurakilpailuissa uskaltauduimme huhtikuussa ensim-mäistä kertaa 90 cm:n radalle. Tuloksena oli yksi pudotus sarjaesteellä. Ihan hyvä suo-

ritus, mutta samalla alkoi selvitä, että kun esteet kasvavat, virheetöntä rataa ei olekaan enää niin helppoa saada. Humukka ei 90-senttisillä esteillä kaahannutkaan enää huolet-tomasti, vaan jäi odottamaan ohjeita ja arvioimaan tehtäviä. Minä taas hämmästyin täs-

tä kuuliaisuudesta kovasti, ja kun en osannut katsoa etäisyyksiä, Humppa-parka jäi aika lailla yksin selviytymään esteistä.

Olin jo maaliskuussa il-moittautunut mukaan Helsinki Horse Show:n amatöörisarjaan,

ja tavoitteena oli saavuttaa viisi virheetöntä rataa 90 cm:n tasol-ta syyskuun puoliväliin men-

nessä. Tämä oli edellytyksenä sille, että pääsee mukaan sarjan semifinaaliin Ypäjälle. Huhti- ja

toukokuussa kilpailimme ahke-rasti nollarataa tavoitellen, mut-

ta aina putosi vähintään yksi puomi. Järvenpään aluekisoissa kävi vahinko, ja hyppäsimme

vastavalossa valkoisen okserin sekaan. Järkyttävää! Horse Show alkoi tuntua kaukaisel-ta, ja rimakauhu alkoi ahdistaa. Lämpenevät kevätillat houkuttelivat meitä maastoon käppäilemään, ja ruoho maistui Humukalle varmasti paremmin kuin kilpaileminen.

Eholla maaliskuussa.

Aivan toukokuun lopussa onnistuimme vihdoin kotitallin ki-soissa. 90 cm:n perusrata meni vir-

heettömästi ja helpon tuntuisesti, samoin uusinta, jossa osa esteistä oli nostettu 100 cm:iin. Aivan hur-

jan kokoisia oksereita! Pian tämän jälkeen saimme toisen puhtaan ra-dan Keravalla, missä Humukka pis-

teli radan iloisella mielellä läpi, kaarteissa oikaisten. Toiveet Horse

Show:n suhteen heräsivät taas, sillä Humppa oli super-vireessä!

Juhannuksen alla teimme toisen matkan Keravalle, tällä kertaa isolle ulkokentäl-le. Verryttelymielessä hypätty 80 cm meni virheettömästi ja mukavasti, paitsi että jäin hypystä jälkeen vihreällä okserilla, nykäisin ohjista ja horjahdin. 90 cm:n luokassa Hu-

mukka sitten meni siitä samasta esteestä ohi kahteen kertaan, enkä mahtanut mitään. Ja sitten tuli tuomariltakin puhuttelu, kun läpsäytin raipalla etulavalle hylkäyksen jäl-keen. Oi voi, puhuttelu oli aiheellinen, ja olin kovin pettynyt omaan ratsastukseeni. Olin

valmis unohtamaan Horse Show:n ja 90-senttiset ja varsinkin vihreät okserit! Heinäkuun Humukka vietti Kuhmoisissa ja tuntui viihtyvän hyvin. Loma tuli

varmasti tarpeeseen meille molemmille. Hauskinta kesässä oli mielestäni Humukan uit-taminen sekä kevyt maastoilu ihan oikeassa metsässä. Täällä meillä päin ei oikein ole mahdollisuuksia kumpaankaan… Ja Pirpaliinan uusi varsa oli sitten söpö!

Elokuussa palasimme Kumpumäkeen ja kisakentille. Kolmas nollaratamme oli

tullut sujuvalla suorituksella Korpilahdelta heinäkuun alussa, ja ajattelin, että vielä tässä

ehditään Ypäjän semifinaaliin. Yhteinen sävel oli kuitenkin hiukan hakusessa, ja Humuk-ka oli välillä kovin jäykän oloinen oikeaan kierrokseen ratsastaessa. Huolestuneena tila-

sin hierojan paikalle. Mitään isompaa vikaa ei onneksi löytynyt, vaikka tallikaveri Lux olikin laitumella potkaissut kaulaan ilkeän viillon. Saimme hierojalta hoito-ohjeeksi ren-toa liikuntaa ja linimenttiä.

Hieronta sai Humukan taas hyvään vireeseen. Kotitallin kisoissa starttasimme taas 90 cm, ja taas putosi puomi. Vika oli täysin minun, virhe säikäytti kovasti, ja itseeni pettyneenä lähdin radan jälkeen maastoon kävelemään ja keräilemään itsetunnon rip-

peitä. Mietin, miten voinkin hölmöillä radalla AINA niin PALJON, ja varmaan olisi parasta lopettaa koko kilpaileminen ja Humukan kiusaaminen. Maastosta tullessa ihmettelin, miksi meitä kuulutetaan takaisin maneesiin. Kukaan ei yllättäen ollut saanut puhdasta

rataa, joten yhden puomin pudottajat osallistuivat uusintaan. Jouduin ryhdistäytymään nopeasti, ja jossain vaiheessa kävi mielessä, onko satulavyökään enää kireällä. Mutta sitten mentiin, puhtaasti, ja voittoon! Hip hei! Harmi vaan, että uusinnan virheetön suo-

ritus ei kelvannut nollaradaksi Horse Show:ta varten. Syyskuussa osallistuimme vielä aluekisoihin Järvenpäässä ja seurakisoihin kotitallilla. Järvenpäässä 80 cm sujui virheettömästi, ja ties kuinka monennen kerran kauden aika-

na jäimme niukasti ilman palkintoa. Viimeinen ruusuke jäi sekunnin sadasosien pää-hän… Valitettavasti 90 cm ei sujunut yhtä mukavasti. Varauduin muhkean okserin

kohdalla siihen, että Humukka yrittää oikealta ohi. Ja mitä?!? Tällä kertaa ohi mentiinkin vasemmalta! Kotikisoissa kaikki sujui onneksi mukavasti, ja tuloksena oli neljäs puhdas rata 90 cm:n tasolta. Uusintaradalle kaikki esteet nostettiin 100 cm:n tasolle, ja niistäkin

Laitumella Kumpumäen tilalla.

selvisimme, paitsi aivan viimeisestä esteestä, joka oli sarjan B-osa. Siitä tuli harmillinen

pudotus, ja olimme jälleen ensimmäisiä ei-sijoittuneita. Syyskuun lopulla podin jo aikamoista kisaväsymystä. Lähetin kuitenkin parhaat

suorituksemme Horse Show:n amatöörisarjan järjestäjille, niin kuin kilpailun ohjeissa

neuvottiin, jotta pääsisimme Ypäjälle semifinaaliin. Osallistuminen semifinaaliin olisi ollut varmaa, jos olisimme saaneet ne viisi virheetöntä rataa kasaan. Nyt lähetin seitsemän parasta suoritusta (neljä virheetöntä ja kolme 4 vp:n tulosta) ja mietin, miten paljon

ilmoittauneita Ypäjälle mahtaa tulla. Vähintään 40 ratsukkoa oli luvattu ottaa mukaan joka luokkaan. Kilpailukutsun mukaan Ypäjällä oli kuitenkin kaikille avoimet aluekilpailut, joten päätin ilmoittautua joka tapauksessa – varsinkin kun tallikaveri Lux oli myös läh-

dössä.

Ypäjän kilpailuissa meni hienosti. Aurinko paistoi, ilma oli kirpeä, ja mikä tär-keintä, Humukka oli hyvällä tuulella. Semifinaalit järjestettiin Haimi-hallissa, mikä on suurin ikinä näkemäni maneesi. Samaan halliin mahtuivat helposti iso kisarata ja tilava

verryttely, ja vielä jäi tilaa yleisöllekin. Radat olivat selkeät ja hauskat, joten kyllä kelpa-si hypätä.

Aloitimme 85 cm:n radalla, missä ratsastuskouluja edustavat ratsukot kilpailivat

finaalipaikoista. Humukka livahti ohi okserista, jonka täytteenä oli vino laatikko. Pöh, mitä pelleilyä! Loppurata sujui hyvin, ja omassa karsintaluokassamme (95 cm) osasin varautua tämän esteen kohdalla vaikeuksiin. Humukka jarrutti tälläkin kertaa samalle

esteelle, mutta hyppäsi kuitenkin, kun onnistuin pitämään pohkeet kiinni. Puomi kolahti, mutta ei pudonnut, joten jatkoimme toiseen vaiheeseen. Siellä Humukka jarrutti sarja-esteelle, missä oli mehiläiskennon näköisiä lankkuja, ja hyppäsi molemmat esteet mel-

kein paikaltaan. Huh mitä rämpimistä, mutta vir-heitä ei tullut, ja pääsimme maaliin ilman virheitä! Jihuu!

Ajattelin, että näin hitaalla suorituksella ei tarvitse haaveilla finaaliin pääsystä, ja jäin helpot-tuneena katsomaan tallikaverimme rataa. Sitä

saatiinkin odotella, sillä luokassa oli 91 ratsukkoa. Joku ratsasti kumoon, joku meni esteen sekaan

niin että puomeja meni poikki, ja pudotuksia ja hylkäyksiä tuli paljon. Lopulta aloin ajatella, että sijoituksemme Humpan kanssa ei taidakaan olla

ihan ala-arvoinen. Luokan päättymisen jälkeen menin kysymään tuloksia kansliasta, ja siellä ker-rottiin, että luokka oli jaettu kahdeksi luokaksi,

koska ratsukoita oli mukana yli 80, ja sain käsiini kahdet tuloslistat. Oma nimi ei tahtonut löytyä ollenkaan, mutta olihan se siellä lopulta sijalla 9!

Saimme palkinnoksi valtavan hienon ruusukkeen, heppanameja sekä kaksi lippua Horse Show:hun. Ja finaalipaikan Amateur Tourille!

Ennen Horse Show:ta iski ahdistus. Miten ratsastaa tarpeeksi, mutta ei liikaa, pitäisikö Humukalle antaa enemmän kauraa, milloin se kengitys nyt onkaan, saadaanko traileri lainaksi ja lähteekö mies avuksi peruuttamaan traileria Areenan taakse vai tulee-

ko tässä vielä avioerokin. Kisaviikolla hermot olivat jo aivan riekaleina! Onneksi Pauliina lupautui Humukan hoitajaksi kilpailuihin ja tuli auttamaan jo keskiviikkona tavaroiden

pakkaamisessa ja trailerin haussa. Hevoskoppi lainattiin Kirsiltä, joka asuu lähellä Kum-pumäen tallia. Trailerin peruutus ei oikein sujunut, ja kieltäydyin ajattelemasta, mitä Areenakujalla tapahtuu seuraavana aamuna…

Humukka ja semifinaalin ruusuke.

Torstaiaamuna kello herätti vähän neljän jälkeen, ja lähdin tallille letittämään Humukkaa. Kisapaikalla olimme kahdeksan aikoihin, ja sitten mentiinkin jo opettele-maan ratapiirrosta ja tutustumaan rataan. Verryttelemään pääsin melkein heti, ja ver-

ryttelyalue olikin Humukan mielestä pelottava paikka! Tilaa oli todella vähän, keskellä pitkää sivua oli rivi paksuja betonipaaluja katosta lattiaan, ja kaksi seinää oli rakennettu läpikuultavasta harsokankaasta, joka heilui tuulessa ja jonka läpi näkyi käsihevosalueel-

le. Kun Humppa säikähti heiluvaa verhoa ja väisti, takaa tulevat ratsukot laukkasivat aivan vierestä ohi… Ennen oman luokkamme alkua saimme ratsastaa kilpa-areenalla muutaman minuutin ajan, kaikki 32 ratsukkoa yhdessä. Ruuhka oli melkoinen, ja Hu-

mukka luki silmät pyöreinä, mitä kaukalon laitamainoksissa sanottiin. Meno ei ollut ko-vinkaan rentoa tai iloista.

Radat eivät oikein sujuneet, kuten kaikki paikalla olijat näkivät. Ensimmäistä kertaa koko kauden aikana Humukka ei pyrkinyt eteenpäin, ja hämmennyin siitä niin, etten osannut tehdä mitään. Meno tuntui väkinäiseltä ja oli kauheaa yrittää tuupata

Humppaa esteille. Ja ne esteet ja radat olisivat olleet niin ihania! Torstain tulos oli hylät-ty, kun ensin pysähdyimme ensimmäisen esteen eteen ihmettelemään, joko se rata al-koi, ja viimeisestä esteestä Humukka pinkaisi ohi, kun toin sen niin huonoa tietä ja hi-

taasti, että olisi ollut hullua yrittää hypätä okserin yli. Ehkä ne valkoiset puomit olivat myös jotenkin epäilyttäviä. Ja se Hippos-lehden mainos…

Perjantaina verryttely sujui paremmin, suorastaan hyvin, kun opettajamme Mia oli paikalla ryhdistämässä meitä. Mutta kun pääsimme kilpakentän puolelle, käsijarru meni taas pahasti päälle. Onneksi sentään pääsimme radan läpi, mutta virhepisteitä tuli

8, ja satulasta suistuminenkin oli lähellä. Maalilinjaa ylittäessä ajattelin, että nyt kyllä laukkaan vähän täällä ihanalla hiekalla, ja se oli sentään hauskaa!

Kilpailujen jälkeen olin väsynyt ja masentunut. Heräsin lauantaina aamuyöllä

murehtimaan, oliko nyt pakko raahata Humukka sinne Areenalle stressaantumaan, ja eikö olisi kannattanut ensin opetella ratsastamaan. Karmeaa itsesäälissä kieriskelyä ja ahdistusta, kunnes ymmärsin nousta sängystä ja lähteä Horse Show:hun katsomaan

oikeaa kilparatsastusta. Amatöörisarjan rannekkeella sain istua katsomossa ihan koko viikonlopun!

Kokonaisen viikon olin alla päin, kunnes sitten lähdimme maastoon, ja siellä oli

orava. No, niitä on Humukkakin nähnyt joskus ennenkin, mutta tämä oli jotain vallan kamalaa. Piti ensin harkita, voiko koko oravaa ohittaa ollenkaan, ja jos voikin, niin ei ainakaan tien oikeassa laidassa. Ja kun orava oli jo hävinnyt näkyvistä, mutta jossain

rapsahti, lähti Humppa iloisesti ojan yli pellolle reipasta laukkaa. Hip hei, pelottava jut-tu!!! Tämä nauratti monta päivää niin makeasti, että menestyksettömyys kilpailuissa pääsi unohtumaan. Hiiteen kilpailut, pääasia että hevosella on hauskaa!

Nyt Humukka on vuoden verran asustanut Etelä-Suomessa. Sille on kertynyt

hiukan kiloja ja se on opettanut nykyisen tarhakaverinsa Santun karkaamaan portin raosta, jos vaan tilaisuus koittaa. Minulle on kertynyt hurjasti kokemusta, ja kotona sei-nää koristaa pitkä rivi ruusukkeita. Kilpaileminen on ollut pääosin hauskaa ja opettavais-

ta, mutta ei ehkä sittenkään tärkeintä. Parasta on ollut Humukan hulluttelu maastossa, lämmin hörinä talliin tullessa ja pehmeä turpa etsimässä porkkanaa takkini taskusta.

Hyvää joulua!

t. Jaana (ja Humukka) p.s. Hauskoja kuvia kilpailuista löytyy esim. nettiosoitteesta www.jxfoto.fi.

Varsasta nuoreksi: Koko vuoden remonttihevonen

Jaa, mikä remontti? Olemmeko alkaneet rakentaa? Ei sentään, vaikka pientä remonttia voitaisiin

kotona tehdäkin. Remonttihevonen tarkoittaa nuorta ratsukoulutuksessa olevaa hevosta ja sellai-

nen Cellostakin tuli kevättalvella. Etsin kuumeisesti vuoden alussa sopivaa ratsukoulutuspaikkaa

ruunalle, kun minulla ei yksinkertaisesti tuntunut olevan aikaa eikä tarvittavaa määrää aina saa-

puvilla olevia avustajia eivätkä ne ensimmäiset selkään nousut onnistu ilman molempia. Ensin

tuntui, ettei kenelläkään ole tallissa tilaa, mutta sitten löytyi yksi kiva paikka, Pirttijoen Tiinalla

Ylöjärvellä ja sinne Cello meni pariksi kuukaudeksi maaliskuun alusta lähtien.

Ennen koulutukseen menoa olin Cellon totuttanut satulaan, juoksutukseen, apuohjiin ja satulan

heilutteluun sekä taputteluun eikä se niistä juuri kommenttia lausahtanut. Selkään asti en ollut

kiivennyt enkä roikkunutkaan ollut, mutta painoa olin vähän jalustimelle laskenut edelleen hy-

vällä menestyksellä. Maaliskuun alkupäivinä sitten pakkasimme Kesämaan Heinin kanssa ruu-

nan autoon ja ajoimme ”suureen maailmaan”. Cello pääsi isoon ulkokarsinaan, kurkki luukusta

ulos ja näytti tosi ponilta suuressa karsinassa harhaillessaan. Sinne se jäi, harmittavankin tyyty-

väisenä ja rentona, ei huudellut kavereille eikä meille vaan tuntui kotiutuvan heti. Tiina keräsi

tiedot madotuksista, kavioiden hoidosta ja rokotuksista sekä kyseli mitä olemme tähän mennessä

tehneet. Sen jälkeen jätimme Cellon kouluun ja poistuimme paikalta.

Tiina aloitti Cellon kanssa alkuun varsin rauhallisesti, totutti talliin, paikkoihin ja itseensä teke-

mällä Cellolle jo tuttuja juttuja ja kaikki sujui mukavasti. Sitten hän kokeili selkäännousua jakka-

ralta, sillä olihan Cello jo minun touhuissani tottunut jakkaran läsnäoloon – enhän minä muuten

olisi mihinkään ylettynyt. Mutta vaikka avustaja oli mukana, niin Celloa kuitenkin pelotti ”saa-

listajan” hyökkääminen selkään roikkumaan siinä määrin, että se peruutti vauhdilla pois paikalta

ja jännittyi. Tiina jatkoi päivien ajan totuttamista palaten askeleita taaksepäin koulutuksessa,

seisoskeli jakkaralla satulaa heilutellen ja syötti porkkanaa. Hän epäili, että syitä jännittymiseen

olivat niin uusi ihminen kuin maneesikin, johon Cello ei kuitenkaan ollut liikaa tottunut. Niinpä

seuraavan kerran selkään roikkumaan noustessaan Tiina valitsi paikaksi tutumman tallinpihan ja

homma sujui heti ja hevonen oli paljon rennompi. Sen jälkeen roikkumista harjoitettiin myös

maneesissa ja kun seuraavan kerran kävin katsomassa Heinin kanssa, niin talutimme jo muuta-

man askeleen eteenpäinkin ratsastajan kanssa. Siitä se lähti sujumaan aina vain sutjakkaammin,

ensin sain viestin, että käyntiä on menty yksin ilman taluttajaa. Sitten jo kevyttä ravia ja kohta

laukkaakin!

Ihan kaikki ei sujunut kuin tanssi. Nuorten hevosten ajatukset eivät aina ole kovin selkeitä ja sen

Cellokin oli osoittanut irtohypytystilanteessa. Tiina oli Celloa hypyttänyt kujassa, jossa oli maa-

puomi, pysty ja siitä yhden laukka-askeleen päässä okseri. Cello oli tullut esteet vanhan konkarin

ottein jo useamman kerran ja okseria oli korotettu 90 cm:iin. Ruuna oli tullut sisään reipasta ja

rentoa laukkaa, mutta sitten oli tullut ajatuskatko;

puomin ja pystyn jälkeen se oli unohtanut kokonaan

ottaa sen yhden laukka-askeleen väliin ja oli suoraan

pystyltä lähtenyt seuraavaan hyppyyn okserin yli

ajatellen venyttävänsä oooiiiiikein kunnolla. Mutta ei

se rauhallisesta laukasta tietenkään onnistu ja takaja-

lat olivat kolahtaneet puomeihin aika rajusti. Okse-

rista irti räpisteltyään Cello oli pysähtynyt kujan

päähän ja kääntynyt katsomaan ”Mitä tapahtui; mitä

sä oikein teit?” ja koittanut vierittää syytä Tiinan

niskaan. Lopulta ruuna ei tuntunut olevan moksis-

kaan, ei ontunut eikä säikähtänyt. Ihmeellinen aja-

tuskatko, unohtaa nyt laukka-askel esteiden välistä!

Toukokuun alussa hain Cellon uuteen kotiin Anttilaan ja se pääsi takaisin Lusun kaveriksi. Ruu-

nat viihtyvät hyvin keskenään, niistä tuli jossain määrin jopa läheisriippuvaisia kevään ja kesän

aikana. Toukokuussa totuttelin itse omaan ”varsaani” selästä käsin, harjoittelimme selkään nou-

sua ilman avustajaa ja menin jonkun verran niin tarhassa kuin kauempana olevalla kentälläkin.

Kävinpä kerran kiertämässä Anttilan laitumien ympäri kulkevaa rantalenkkiäkin. Se olikin haus-

ka reissu, kun lähes tömähdin tantereeseen Cellon hypähtäessä äkkiarvaamatta sivuun jotain

sammakkoa tai muuta rannan elävää… Kun ei vielä tunne hevosen reaktioita eri asioihin, niin

ennakointi on hakusessa ja yllättäviä tilanteita voi tulla. Pysyin kuitenkin kyydissä ja jatkettiin

kierros loppuun.

Kesäkuun alkupuolella ruunat siirtyivät kylälle Nuuttilaan laitumelle ja saivat kolmanneksi poi-

kajoukkoa vahvistamaan Markkasen Eevan Pikkumiehen, joka tosin taisi olla porukan kookkain

jo siinä vaiheessa. Mutta laumajärjestyksessä se kuitenkin jäi pahnanpohjimmaiseksi, siitä Lusu

piti huolen. Pojat vaihtelivat laidunlohkoja aina heinänkasvun mukaan, söivät ja pulskistuivat

jokainen entisestään. Koko kesän ne saivat jonkin verran väkirehua, luonnonlaitumet kun eivät

täysin tyydyttäneet liikutuksessa olevan Lusun sekä kasvavien kolmivuotiaiden tarvetta.

Ennen laitumelle siirtämistä Cello sai ensimmäiset kengät ja seisoi Liisan kengityksessä todella

asiallisesti. Vaikka en ollut suunnitellut ratsastavani Celloa paljoakaan laidunkaudella, halusin

sille kengät, koska se oli jo keväällä vaikuttanut hyvin varovaiselta jalkojensa suhteen ja arkonut

hiekkatiellä kulkemista. Laitumella ollessa jalat olivat edelleen jatkuvasti lämpimät ja välillä

löysin vuohisen tienoilta varvaspulssin, vaikka olen aina pitänyt itseäni huonona pulssin tuntija-

na. Lopulta päädyin tilaamaan ajan Laukaan klinikalle tarkastusta varten ja kesäkuun lopulla

sinne matkattiin tutkimuksiin. Vikaakin löytyi, ohuet kavionpohjat (mikä selittää arkomisen) ja

vasemman etujalan pienessä sädeluussa oli jotain epämääräistä, joka saattaa joskus vaivata – tai

sitten ei. Muut röntgenkuvat olivat puhtaat eli ei pelättyjä, mutta varsin yleisiä irtopaloja esimer-

kiksi nivelten läheisyydessä. Hoidoksi määrättiin pohjalliset varsinkin etujalkoihin kavion ja

kengän väliin ja ne Cello saikin seuraavassa kengityksessä. Ja kaviot alkoivat viilentyä eikä puls-

siakaan enää löytynyt, kaikki hyvin.

Kesällä Cello kävi muutamaan kertaan Kirjonurmella irtohypytyksessä ja suoriutui tehtävistä

vallan mallikkaasti, jos vain muistin ohjata ruunan kujaan järkevästi. Niiden hyppyjen perusteel-

la uskallan vahvasti väittää, että se tulee hyppäämään hyvin sen kokoisia esteitä, kun minä enää

uskallan hypätä… Muuta liikutusta emme harrastaneet ennen kuin laidunkausi loppui ja siirsin

ruunat kuukaudeksi Kirjonurmelle, missä tarkoitus oli päästä Cellon selkään aidatuissa olosuh-

teissa. Mutta kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan. Seuraavana päivänä siirrosta Cello alkoi

ontua toista takajalkaansa ja muutaman päivän odoteltuani kiikutin sen taas klinikalle. Tällä ker-

taa Lusu oli mukana pitämässä kaverin rauhallisena, sillä edellisellä kerralla Cello keksi rauhoi-

tettuna loikata kahteen kertaan pakkopilttuun etureunan yli (vaikka oli kiinni lyhyissä naruissa)

ja takaisin pilttuun puolelle. Tässä se onnistui kaatumatta, mikä innosti eläinlääkärin ihastele-

maan sen ketteryyttä… Minä en ollut ketteryydestä ihan niin otettu – mitä jos se tekee samanlai-

sia ketteriä temppuja ratsastaja selässään!? Mutta jalka, takajalasta avattiin kaviopaise, laitettiin

haude ja suoja jalkaan, viikko lisää karsinassa ja sitten kengitys pohjallisen kanssa. Lopputulok-

sena, että kaikissa jaloissa on pohjalliset. Jalat siis kutakuinkin kunnossa.

Sitten pääsin jo selkään ja aloitimme siitä mihin keväällä jäimme. Selkäännousut menivät kiltisti

ilman avustajaa, käynnit, ravit ja laukat kakistelematta ja kaikki muukin sujui. Kuitenkin tuli

vielä pieni takapakki, yhden maanantai-illan pikaähky. Cello oli ratsastuksessa normaali, mutta

puoli tuntia myöhemmin kiipeili pitkin seiniä, piehtaroi ja oli tuskainen. Kymmenen minuutin

kävelytyksen ja eläinlääkärille soiton jälkeen se teki pari kakkakasaa ja homma oli säikähdyksel-

lä ohi. Kävin yötä vasten vielä katsomassa, mutta mitään oireita ei enää ollut, vain hieman näl-

käinen ja sen takia kärttyinen ruuna, kun ruoat vietiin nenän edestä. Syytä ähkylle ei ollut, hoi-

dossa ei ainakaan ollut vikaa, mutta nyt syksyn mittaan on eläinlääkäreiltä tullut viestiä,

että selittämättömiä ähkyjä on paljon aina syksyisin, joten siihen selitykseen meidänkin on tyy-

tyminen.

Viikko ähkyn jälkeen pakkasin molemmat hevoset autoon, ajoin Ylöjärvelle viemään Cellon

uudestaan Pirttijoen Tiinalle ja paluumatkalla vein Lusun Anttilaan talvikotiin. Tiina pääsi jat-

kamaan Cellon koulutusta ja minä sain aikaa viimeistellä opettajaopintoni, jotka nyt ovat purkis-

sa. Tiina on vajaan kahden kuukauden aikana todella jatkanut siitä mihin keväällä jäi: kaikki

askellajit sujuvasti, laukanvaihdot suuntaa vaihdettaessa (meni jo keväällä pariin kertaan), poh-

keenväistöä käynnissä, taivuttelua, ravissa temponvaihteluita sekä puomeja niin ravissa kuin

laukassakin. Eikä siinä vielä kaikki, vaan Cellon on hypännyt kavaletteja ja pieniä esteitä ratsas-

tajan kanssa, nekin ihan tuosta noin vain ilman suurempaa numeroa tai mahdottomia loikkia.

Aika hassua hakea niin taitava kolmevuotias kotiin

joulukuun alussa. Katsotaan kuinka minä pääsen

ratsastuksen alkuun ja saan ruunan pysymään kiltti-

nä ja asiallisena. Odotan innolla, mutta samalla jän-

nityksellä, tulevaa talvea ja nuoren hevosen kanssa

touhuamista.

Hyvää joulun odotusta ja mainiota tulevaa vuotta!

Piritta, Cello ja Lusu

ps. Milla Markkasen ottamia hienoja kuvia Lusun ja

Cellon sekä Eevan Pikkumiehen laitumelle laskusta

pääsee katsomaan osoitteesta

http://www.mihamar.kuvat.fi/kuvat/Hevoset/Jusos+Grapefruit/2011

_________________________________________________________

Joulutehtäviä

TÄYDENNÄ PUUTTUVAT KIRJAIMET NIIN SA-

NOISTA TULEE HEVOSTEN VÄREJÄ JA

MERKKEJÄ!

1. R_ _T_ _S

2. L_S_

3. V_ _KK_

4. T_ HT_

5. P_ _RT_

6. R_ _N_KK_

7. K_M_

8. M_ST_

9. K_ _N_P_LKK_

10. H_ _R_KK_

Joulutehtäviä ETSI 10 HEVOSAIHEISTA SANAA!

Kopseen johtokunta 2012

Piritta Nieminen, pj (piritta.nieminen@gmail.com) 0405382948) Heli Ahokas Essi Kesämaa Miia Lahtinen

Tarja Leino Heli Lehtinen Antti Mattila Elina Sihto Elina Säynätjoki

Ja lisäksi jäsensihteerinä Sara Nyman (saranyman78@gmail.com)

Rohkeasti ottamaan yhteyttä!

Lisätietoa nettisivuilla www.kuhmoistenkopse.net

F U I M D A A R Y P I N O P J

S S O P J F E K Ö R H R L O O

S H A A F Ä X M N S I D J I U

D S R T A L L I A A S Q M R L

H S H R U H G W R O S J A H U

U E L J H L S E A K Y B R A R

Ö S Ä Ä U Q A O P S K K T A A

L P A D H K L Ö Q E E T I X T

Q O Z C B M S F H R K K N E S

U K A U R A W R Y I U U G H A

O S F H J K L A Ä Ö R A A J S

P W D N H K S K Y V C S A Ä T

S A X G R R Ö P V N J L L P U

A V F S A N T I L L Y S I I S

N X F V A A C Y E E P A O O I