2

PÄÄTOIMITTAJATMinna Nurminen Petra MalinVeli Airikkala

KIRJOITTAJATAki TetriAnna NádasiAnna-Kaisa JuvonenHannu-Pekka KomonenLaura OllilaMaritta TörrönenMinna NurminenPaula SaikkonenPekka PennanenPetra MalinVeli Airikkala

KUVATAnna-Kaisa JuvonenAnna NádasiEija VehviläinenIiris AnnalaJouni WestlingKristo SylmanKukka SuonioMinna NurminenMorgue FileRakkautta & AnarkiaaSimo KarisaloValtteri MäkeläVeli Airikkala

ULKOASU Minna NurminenPetra MalinVeli AirikkalaTuomas Kortteinen

KANNEN KUVA JA TAITTO Kukka Suonio

TAITTO Minna NurminenPetra MalinVeli Airikkala

PAINOPicaset, Helsinki Painos 150 kpl

JulkaisijaStigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat

TOIMITUKSEN OSOITEStigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto, kajahdus@gmail.com http://issuu.com/kajahdus

3

6810

1516

12

182022242628

PääkirjoitusPetra Malin, Veli Airikkala, Minna Nurminen

Ehdolla edariinHannu-Pekka Komonen

Kuka, ellemme me?Petra Malin

VaihtaripalstaAnna-Kaisa Juvonen

Kuka olet, Unicafe- Simo?Veli Airikkala

GallupMinna Nurminen ja Petra Malin

Autojen hiljainen vallankumousPaula Saikkonen

Asiakkaat tutkijoina ja kehittäjinäAnna Nádasi

Vallankumouksen innoittajaAki Tetri

Emansipatorinen toimijuusMaritta Törrönen

Rahat on loppuPekka Pennanen

Fuksiaisten Kajahdus- rastin antia

Vammaisten vallankumousVeli Airikkala

32 Sosiaalinen vallankumous(ko?)Laura Ollila

5

34 Spanish RevolutionMinna Nurminen

44 Kun ajattelen vallankumoustaPetra Malin

4

KUVA: Kukka Suonio

5

pääkirjoitusZygmunt Bauman (HS 17.10.2011) arvelee nettikolumnissaan Wall Street -liikkeen olevan tunnevaltai-

nen, mutta vailla ajattelua. ”Kaikki ovat samaa mieltä siitä, mitä torjuvat. Mutta vastauksia on sata erilaista, jos heiltä kysytään, mitä he haluavat.” Kirjavuus ehdotetuissa ratkaisumalleissa ei kuiten-

kaan välttämättä tarkoita ratkaisumallien puuttumista. Ideologinen sysäys on usein voimakkain muutosten alullepaneva voima. Pandoran lipas on ehkä liikkeen myötä avattu ja keskusteluyhteys muodostettu,käytännön ratkaisut voivat tulla ajan myötä. Pienet ja hallitut liikkeet oikeaan suuntaan ovat kaikenkestävän edistyksen pohjana.

Pieni ja hallittu ei kuitenkaan kuulosta vallankumoukselliselta. Keskusteluyhteyden muodostaminen ei myöskään anna kapinallista mielikuvaa. Mitä vallankumous sitten on ja mitä se on ollut?

Vallankumousta ajatellessa mielikuvat liittyvät usein 1700-luvun Ranskaan tai 1950-luvun Kuubaan, aseis-tettuun oppositioon, joka suisti mielivaltaisen ja epäoikeudenmukaisen tai vastakkaista ideologiaa edusta-neen hallitsijan vallasta. Taistelun osapuolina toimivat hallinnoiva eliitti tukijoukkoineen ja parempia oloja vaatineet hallinnoitavat kannattajakuntineen. Kapinoitsijoilla oli selkeä agenda ja vaatimusten lista, joita he eivät ilman vallankaappausta saaneet, hallitsijoilla taas omat intressinsä, joihin ei kuulunut vallasta luopu-minen. Mikä sitten on muuttunut?

Pääpiirteissään ei mikään. Tänäkin päivänä on taloudellista valtaa käyttävä eliitti, joiden intressejä eivät edistä markkinatalouden säännösteleminen tai vapaakaupan kontrollointi, saati koko järjestelmän muut-taminen. Wall Street -liikehdintä voidaankin helposti niputtaa piipittävien vastarannan kiiskien joukoksi, jonka tunnepitoinen mielenosoittaminen “sopii tuhoamaan, mutta on erityisen epäsopiva rakentamaan mitään” (Zygmunt Bauman).

Vanhanaikaista vallankumousta etsiessäänkään ei tarvitse kuin kääntää katse Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan, missä musketti on vaihtunut kivääriin, mutta pohjimmainen vapauden ja demokratian kaipuu on pysynyt samana. Vapaus ja demokratia eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä käsitteitä - ainakaan postmodernissa yhteiskunnassa, missä talous, vapaus, yksilöllinen valta ja yhteisöllisyys muodostavat monisäikeisen vyyhdin.

Kajahduksen kolmannessa vuosijulkaisussa pysähdytään pohtimaan vallankumousta muun muassa sosiaa-lisessa mediassa, kirjallisuudessa ja espanjalaisessa politiikassa. Päätoimitus toivottaa hyvää ja mielenosoi-tusrikasta syksyä.

Viva la revolución!

Veli Airikkala, Petra Malin, Minna Nurminen Kajahduksen päätoimitus 2011

6

TEKSTI Hannu-Pekka Komonen

EHDOLLA EDARIINVuonna 2009 HYY:n edustajistovaaleissa oli yli 900 ehdokkaan joukossa vain yksi silloisen yhteiskuntapoliitikan laitoksemme opiskelija. Tänä syksynä eteen-päin on menty: ehdolla on peräti kahdeksan stigmalaista ja yksi stydiläinen.Eräänä iltapäivänä kolme heistä istui Espresso Edgessä saman pöydän ääreen.

Iiris Annala on toisen vuoden opiskelija ja Stigman hal-lituksen emäntä, joka on vaaleissa Sitoutumattoman va-semmiston ehdokkaana. Stydin työelämä- ja alumni-vastaava Anna Nádasi opiskelee sosiaalityötä kuudetta vuotta ja on ehdolla ainejärjestöaktiivien HYAL:n lis-talta. Pirre Seppänen on puolestaan yhteiskuntapolitii-kan fuksi ja ehdolla Kansallisten Ylioppilaiden eli Kan-sYn listalta.

Kolmikon taustat ehdolle päätymisestä ovat melko sa-manlaiset: kysyttiin ehdolle ja pienen harkinnan jälkeen kypsyi päätös lähteä mukaan. Ehdokkaiden vaalibudje-tit eivät ole pilvissä, mutta ainakin flyereita on luvassa. Juteltuamme ehdokkuuteen liittyvistä perusasioista on aika kokeilla, kuinka hyvin ehdokkaat ovat valmistautu-neet yksinkertaiseen ja lyhyeen kysymykseen, joka voi helposti tulla esiin kansan syvien rivien kanssa jutelles-sa. Mitkä ovat kolme tärkeintä vaaliteemaasi?

“Avoin yliopisto ja tutkimuksen avoimuus, opiskelijoi-den äänen saaminen kuuluviin sekä yleinen tasa-arvo vähemmistöjen keskuudessa”, Iiris vastaa. “Järjestötu-et, tilojen käytön kehittäminen ja läpinäkyvämpi opis-kelijapolitiikka”, Pirre linjaa. Anna puolestaan painottaa HYYn läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, opiskelijoiden hy-vinvointia sekä laajempaa asennemuutosta tasa-arvon suhteen.

Ainejärjestötukia leikattiin tänä vuonna kymmenen prosenttia ja leikkauksia saattaa olla luvassa lisää - eh-dokkaat eivät leikkauksia kuitenkaan kannata. Merkit-täviä linjaeroja on muutenkin vaikea saada esiin. Iiris kuitenkin on vasemmistolaisen järjestön listalla ja Pirre kokoomuslaisen - mikä erottaa poliittisesti sitoutuneet

“sitoutumattomista”, joihin Anna kuuluu? Mitkä ovat olennaisimmat erot? “En näe olennaisia eroja sitoutu-neiden ja sitoutumattomien välillä, ja esimerkiksi me ei olla suoraan vasemmistoliiton alainen, toisin kuin Kan-sY, joka on kokoomukseen kuuluva”, Iiris sanoo. Pirre pitää omaa valintaansa enemmän Suomen sisäpolitiik-

kaan kuin yliopistopolitiikkaan liittyvänä. Anna puoles-taan pitää ainejärjestötoimijoiden roolia tärkeänä ja us-koo äänestäjiensä ymmärtävän, mihin suuntaan hän on kallellaan.

Mitä eroja sitten löytyy? Vai onko yliopistopolitiikkakin kuin eduskunta kliseisimmillään: mielipide-erot ovat vähäisiä ja kaikki ovat samaa eliittiä? Löytyykö vasem-mistolaisen ja kokoomuslaisen väliltä eroja? “Minulle on jäänyt se kuva, että taloudenpito ja tehokkuusajatte-lu yhdistävät kansylaisia, ja että he ajavat pitkiä työuria ja nopeaa valmistumista”, Iiris sanoo. Pirre allekirjoit-taa tehokkuusajattelun ja sanoo, että kansylaiset toden-näköisesti hoitaisivat taloudenpitoa eri tavalla kuin va-semmistolaiset. Pirre ottaa myös esille hyvän esimerkin HYYn kehitysavusta: jos vasemmistolaiset saisivat päät-tää, kehitysapuun laitettaisiin todennäköisesti enem-män rahaa.

On hyvin todennäköistä, että HYY on leikkausten ja muiden talouden tasapainottamistoimien tarpeessa myös ensi vuonna. Mistä ehdokkaamme ovat valmii-ta leikkaamaan? Iiris olisi valmis vuokraamaan kokous-tiloja ulkopuolisille, leikkaamaan HYYn vuosijuhlista sekä luopumaan Ylioppilaslehden postituksesta. Anna ei ole valmis luopumaan lapsiparkista eikä järjestötuis-ta, mutta pohtii myös tilojen vuokraamista ulkopuo-lisille sekä jäsenmaksun korottamista. “Ylimääräises-tä toiminnasta kuten lapsiparkista sekä edustuskuluis-ta ja henkilöstökuluista voisi leikata. Jäsenmaksua voi-si myös korottaa, jos sille saataisiin varmasti vastinetta”, Pirre listaa.

Mielenkiinnolla jäädään odottamaan, miten vaaleis-sa käy. Muut stigmalaiset ehdokkaat ovat Janne Lardot (HYAL), Minna Nurminen (Osakuntien vaalirengas), Timo Kontio (Opiskelijademarit) sekä Tuomas Tuure, Henna Hiilamo ja Simo Raittila, jotka ovat HYYn Vih-reiden listalla.

7

Stydin Anna Nádasi (HYAL)Kuva: Valtteri Mäkelä

Stigman Iiris Annala (Sitvas)Kuva: Jouni Westling

Stigman Pirre Seppänen (KansY)Kuva: Kristo Sylman / Reilukuva

HYY:n edustajistovaalit käytiin 12.-13.10. ja 18.-19.10.2011. Anna Nádasi, Tuomas Tuure ja Minna Nurminen lunastivat paikkansa edustajistossa, Iiris Annala ja Pirre Seppänen ylsivät varaedaattoreiksi. Mahtavaa Stydi & Stigma!

8

Länsi-Berliiniin muutettuaan Ensslin ja Vesper kokevat poliittisen heräämisen. He yrittävät saada muutosta aikaan demokraattisin keinoin Saksan sosiaalidemokraattisessa puolueessa. Länsi-Berliini toimii kylmän sodan kriisien näyttämönä, jossa opiskelijaliikehdintää rajoitetaan kovin ottein.

Lopulta vuonna 1966 myös sosiaalidemokraatit lähtevät mukaan hallitukseen, joka rajoittaa toiminnallaan sananvapautta ja tukee viranomaisten väkivaltaa. Gudrun Ensslinille käännekohta on kesäkuussa 1967 Persian shaahin vierailun yhteydessä järjestetty mielenosoitus, jonka aikana poliisi ampuu

Kuka, ellemmeme?

Tositapahtumiin perustuva elokuva ”Kuka, ellemme me?” kertoo terroristiryhmä Rote Armee Fraktionin perustajajäsenen Gudrun Ensslinin ja hänen miehensä Bernward Vesperin tarinan. Ohjaaja Andres Veiel halusi elokuvallaan tehdä ymmärrettäväksi, miksi 1960–1970-lukujen Saksassa syntyi vasemmistolainen ääriliike.

TEKSTI: Petra Malin KUVAT: Rakkautta & Anarkiaa,Simo Karisalo

Kirjallisuuden opiskelijat Gudrun Ensslin ja Bernhard Vesper kohtaavat vuonna 1961 Länsi-Saksassa Tübingenin

yliopistossa. Vesper herättää hämmennystä natsikirjailijan poikana, joka puolustaa isänsä kirjoja niiden ideologisesta taustasta huolimatta. Vesper perustaa niiden julkaisemiseksi oman kustannusyhtiön, jonka toimintaan Ensslin lähtee mukaan. Pariskunta ei aluksi osoita poliittisia sympatioita vaan kokee mahdolliseksi myös äärioikeistolaisten kanssa toimimisen.

Gudrun Ensslin (Lena Lauzemis) ja Bernward Vesper (August Diehl).

9

opiskelija Benno Ohnesorgin. ”Ne tappavat meidät kaikki”, järkyttynyt Ensslin toteaa.

Ensslin ja Vesper kuvataan alusta asti sovinnaisuuden rajoja rikkoviksi, mutta samalla hauraiksi henkilöiksi. Vaikeina hetkinään molemmat turvautuvat äärimmäisiin ratkaisuihin. Lopulta pariskunnan (ja heidän poikansa Felixin) kohtalonkysymykseksi muodostuu, kuinka pitkälle kumpikin on valmis menemään aatteidensa puolesta.

Elokuvassa maailman mullistukset leikkaavat tarinaa lyhyinä uutispätkinä amerikkalaisen aikalaismusiikin tahtiin. Pariskunnan toiminta sosiaalidemokraattisessa puolueessa ja heidän kokemansa pettymys puolueen kontrollipolitiikkaan käydään läpi muutamassa kohtauksessa. Syyksi opiskelijoiden liikehdinnälle nostetaan erityisesti Yhdysvaltojen käymä Vietnamin sota.

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla vieraillut ohjaaja Andres Veiel kertoi kiinnostuneensa aiheesta osallistuttuaan vuonna 1968 oikeudenkäyntiin Frankfurtissa, jossa Gudrun Enssliniä ja muita tulevia Rote Armee Fraktionin jäseniä syytettiin Vietnamin sodan vastaisesta tavaratalotuhopoltosta. Teini-ikäiselle Veielille oli ilmoitettu, että oikeudenkäyntiä katsomaan tulleiden saattaisi olla myöhemmin vaikeaa päästä valtion virkoihin. Tämä sai Veielin kyseenalaistamaan hallinnon demokraattisuuden.

Kuka, ellemme me, ei ole Veielin mukaan elokuva väkivallasta, vaan elokuva ihmisistä, jotka nousevat puolustamaan sitä, minkä kokevat tärkeäksi. Samalla elokuva yrittää kertoa, miksi väkivallan vastustajat päätyivät lopulta itse väkivaltaan. Veiel ei ole pyrkinyt elokuvallaan mahdollisimman suureen autenttisuuteen, vaan esittämään tapahtumat ymmärrettävästi nykykatsojalle. Lisäksi Veiel toteaa, että asianosaiset muistavat 1960-luvun tapahtumat hyvin eri tavoin. Historiankerronta vaatii aina näkökulmien valintaa.

Laittomaan maanalaiseen toimintaan keskittyvän Rote Armee Fraktionin perustamisjulistus annettiin 1970 ja sen toiminta siirtyi nopeasti provokaatioista pommi-iskuihin. Opiskelija-aktivisteista tuli etsittyjä terroristeja. RAF sai silti osakseen myös sympatiaa. Euroopassa oli 1970-luvulla totalitaristisia valtioita, eikä natsien valtakaudesta Saksassa ollut kulunut vielä kolmeakymmentäkään vuotta. Demokratian etenemisen suunta ei ollut etukäteen selvä.

Kuka, ellemme me on kuitenkin nimenomaan Ensslinin ja Vesperin tarina. Saksan lähihistoriaa tuntemattomalle tarinan yhteiskunnallinen ulottuvuus jääkin pariskunnan henkilökohtaisten kokemusten varjoon. Veiel saa silti elokuvallaan aikaan sen, mihin pyrkii: lähimenneisyys tulee eläväksi. Pariskunnan tarinan kautta moni nykykatsoja saattaa saada kipinän tutustua aiheeseen tarkemmin. Katsojan mielessä herää kysymyksiä, joihin elokuva ei anna tyhjentäviä vastauksia. Ehkä vaikein kysymys on: mitä olisin tehnyt itse?

Ohjaaja Andres Veiel.

Lähteet: Lehto, Katriina (2007): RAF – Provokaatiosta aseelliseen taisteluun. Teoksessa Härmänmaa, Marja & Mattila, Markku (toim.) (2007): Anarkismi, avantgarde, terrorismi. Muutamia strategioita järjestyksen sotkemiseksi. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press.

10

TEKSTI JA KUVAT Anna-Kaisa Juvonen

V

aihtaripalsta

Čau Helsinki!

Terveiset Vltava-joen rannalta! Jos olisin kirjoittanut tämän jutun viikko sitten, olisitte saaneet lukea lokakuun alkuun jatkuneesta intiaanikesästä, puistopiknikeistä ja huolettomasta Erasmus-elämästä ennen kurssien alkamista. Shortsikelit vaihtuivat kuitenkin täälläkin loputtomaan flunssakauteen ja pari päivää sitten jouduin taipumaan ja ostamaan viimein matkalaukusta unohtuneen sateenvarjon. Kovin stressaavaksi Erasmus-elämää ei vieläkään voi sanoa, vaikka pari kertaa viikossa joutuukin heräämään aamuluennoille – lempikursseillani kun katsotaan elokuvia ja kuunnellaan jazzia.

Syksy on kuitenkin jo pitkällä ja kaikenlaista on tullut nähtyä ja koettua. Tähän mennessä olen jo läpäissyt tsekin kielen alkeiskurssin (výborný!), harjoitellut sen turvin kotimetroasemani nimen lausumista (Jiřího z Poděbrad), vertaillut eri maltaiden makueroja, väitellyt Pilsner Urquellin ja Cambrinuksen paremmuudesta ja nähnyt kuinka niitä valmistetaan. Lisäksi olen ihmetellyt läpi yön kulkevia ratikoita, lukottomia vessoja, uusia lempijuomiani betonia ja kofolaa (paikallinen colajuoma, jonka resepti kehitettiin kommunismin aikaan

11

kun Coca-cola oli liian kallista) ja sitä, että friteerattu briejuusto on oikeastaan tosi hyvää.

Täällä Tsekeissä syksy on myös historiallisesti tärkeää aikaa. Marraskuussa vietetään Samettivallankumouksen vuosipäivää, jolloin tulee kuluneeksi 22 vuotta opiskelijoiden järjestämästä mielenosoituksesta maata 40 vuot-ta hallinnutta kommunistista hallintoa vastaan. Poliisi hajotti rauhanomaisen mielenilmauksen kovin ottein ja siitä seurasi laajoja mielenosoituksia seuraavien päivien aikana. Kuun lopulla kommunistinen puolue viimein luopui vallasta ja joulukuussa 1989 järjestettiin Tsekkoslovakian ensimmäiset demokraattiset vaalit. On mielen-kiintoista nähdä minkälaisia juhlallisuuksia tapahtumiin liittyy. Sitä ennen on kuitenkin vielä hetki aikaa naut-tia aurinkoisesta syys-Prahasta.

Nähdään pian! Na shledanou!

Anna-Kaisa

"Olen ihmetellyt läpi yön kulkeviaratikoita,lukottomia vessoja, uusia lempijuomia-ni betonia ja kofolaa (paikallinen colajuoma, jonka resepti kehitettiin kommunismin aikaan kun Coca-cola oli liian kallista).

12

TEKSTI Paula Saikkonen

Autojen hiljainen v a l l a n k u m o u s

Viimeisen kuukauden aikana Helsingin Sanomissa on käyty keskustelua yksityisautoilusta ja sen vaikutuksista keskustan alueella. Keskustelun käynnisti kysymys, voi-ko hyvien julkisten liikenneyhteyksien ulottuvuudelle Jätkäsaareen rakennettavan kerrostalon rakennusmää-räyksissä tinkiä alueelle asetetuista autopaikkamääräyk-sistä ja pysäköintinormista? Keskustelun etuna on ollut, että sen myötä autopaikkojen hinnat ovat tulleet julki-sen keskustelun kohteeksi. Autopaikka maksaa Helsin-gissä rakentamistavasta riippuen 10 000 – 40 000 euroa. Käytännössä yksi kallioon louhittu autopaikka kustan-taa noin puolikkaan yksiön verran.

Keskustelussa yllätystä ei aiheuttanut hinnoittelu vaan kustannustenjako ja paikkojen tarpeen perustelu. Kes-

kustelun aikana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava esitti, että autopaikkoja on kaavoitettava reilusti ja siten on varauduttava yksityisautoilun jatku-vaan kasvuun. Autopaikkojen lisääminen jälkikäteen on osoittautunut hankalaksi. Tässä kohtaa voi kuulla kaikuja Smith-Polvinen -liikennesuunnitelmasta.

Sosiaalipoliitikolle keskustelun kiinnostavaksi tekee au-topaikkojen kustannusmalli. Koska pysäköintinormi ei vielä (onneksi) tarkoita sitä, että jokaisella asunnolla pi-täisi olla oma parkkipaikkansa, osallistuvat kaikki talo-jen asukkaat autopaikkojen kustannuksiin, oli heillä sit-ten auto tai ei. Sinänsä asetelmassa ei ole mitään kovin ihmeellistä. Ilmiötä voi verrata asuntolainojen korkovä-hennykseen tai miltei maksuttomaan korkeakoulu-

13

tukseen, joissa voidaan havaita selvää tulonsiirtoa yh-teiskunnan hyväosaisille. Hätkähdyttäviä ovat sen sijaan perustelut, joiden mukaan autopaikoista tulisi liian kal-liita, jos kustannukset eivät lankeaisi kaikkien maksetta-vaksi. Saattaisi käydä niin, että vain harvalla olisi mah-dollisuus maksaa todelliset kustannukset. Näyttää siltä, että yksityisauto on saanut sellaisen arvon, että sitä voi-daan ja on tarpeen yhteiskunnallisesti tukea vaikka se lisää asuinkustannuksia kaikille.

"Käytännössä yksi kallioon louhittu autopaikkakustantaa noin puolikkaan yksiön verran.

Sosiaalipoliittisia ja ympäristökysymyksiä yhdistävän ympäristösosiaalipoliittisen tutkimuksen näkökulmasta asetelma on varsin kiinnostava. Ympäristösosiaalipoli-tiikan fokuksessa on mm. hyvinvoinnin tavoittelun eko-logiset reunaehdot. On kestämätöntä, jos auto katso-taan jo jokaisen ihmisen perusoikeudeksi siinä määrin, että sen käyttö kaupungissa tulee rahoittaa niukkenevis-ta yhteisistä varoista. Autopaikkakysymyksessä suloises-ti yhdistyvät sellaiset perinteiset sosiaalipolitiikan tutki-muskohteet kuin oikeudenmukaisuus ja asuminen.

"Mielenterveysongelmainen,asunnoton ja joskus jopa kehitysvammainen nähdään huomattavati suurempana uhkana lapsen turvallisellekasvulle ja kehitykselle kuin vilkas liikenneväylä.

Autopaikkakeskustelua seuratessa olen alkanutkaipaamaan nimbyjä. Nimbyllä on totuttu viittaamaan ihmiseen, joka itsekkäästi vastustaa kaiken uuden ra-kentamista omalle takapihalleen, kotinsa lähiympäris-töön. Nimbyily kuvataan usein negatiivisena ilmiönä vaikka jo vuosia sitten on todettu, että usein parempi ilmaisu olisi ”ei kenenkään takapihalle” kuin ”ei minun

takapihalleni”. Voiko ihmistä kutsua nimbyksi, jos hän ei halua takapihalleen loputtomia liikennevirtoja, liikenteen melua tai tolkutonta määrää parkkipaikkoja?

Nimbyt eivät ole myöskään jääneet huomaamatta Hel-singin kaupunkisuunnittelussa tai kaupunginhallinnos-sa. Massiivista asuntolaa Töölössä puolustettiin väittä-mällä, että kaava mahdollisti asuntolan rakentamisen ja silloin kun sellainen saadaan, kannattaa se tehdä mahdollisimman suureksi kooltaan. Näin siitä huoli-matta, että isoissa asuntoloissa koetaan enemmän turvattomuutta kuin pienissä. Sosiaalisen asumisen suunnitelmista tiedotettaessa on pelätty, että mahdolli-set nimbyt aktivoituvat vastustamaan ja erinäisin valituksin hidastamaan kaavoitusta ja rakentamista. Viranomaisten pelot ovat osin oikeutettuja. Kaupungin-hallinnon asiakirjoja lukiessa kerta toisensa jälkeen yllättyy siitä, miten mielenterveysongelmainen, asunnoton ja joskus jopa kehitysvammainen nähdään huomattavasti suurempana uhkana lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle kuin vilkas liikenneväylä. Sitten-kin kuva kaikkea itsekkäästi vastustavasta nimbystä on niin yksinkertaistava, että koko termi kannattaisi heit-tää jo romukoppaan.

"On kestämätöntä, jos auto katsotaan jo jokaisen ihmisen perusoikeudeksi siinä määrin, että sen käyttö kaupungissa tulee rahoittaa niukkenevista yhteisistä varoista.

Edellä sanottu kuvastaa, miten kaupunkilaiset aktivoi-tuessaan vastustamaan muutosta ympäristössään lei-mataan nimbyiksi, mutta kaupungin suunnittelu ja ra-kentaminen autoille tulisi hyväksyä vääjäämättömänä kehityskulkuna. Toimikoon tämä yhtenä konkreettise-na esimerkkinä siitä, miksi ympäristösosiaalipolitiik-kaa tarvitaan.

Kirjoittaja on VTM ja tohtorikoulutettava.

14

15

KUKA OLET,

UNICAFE-SIMO?HAASTATTELU Veli Airikkala ja Simo MatikkaKajahduksen mainetta niittänyt henkilökunta- haastattelu suoritettiin poikkeuksellisesti kasvotusten.

MISSÄ PINKKI PARTA?Joka vuosi se on eri värinen. Yleensä musta. Lähinnä hiukset ovat kuitenkin värjä-

yksen kohde – nekin tosin lähtevät kohta!

KUINKA PITKÄÄN OLET OLLUT UNICAFELLA TÖISSÄ?Olen ollut 23 vuotta yliopiston palveluksessa. Ensin 15 vuotta Dommalla ja loput

täällä. Dommalla kävi aikoinaan 1500 asiakasta päivittäin. pitat ja tacot olivat

suosiossa. Nykyään pitaleipää saa joka tuutista. Dommalla oli isoja annoksia ja

paljon vaihtoehtoja. Pizzaakin sai silloin vain Dommalla ja Otaniemen raflasta. En

viitsi mennä pienempiin ravintolapaikkoihin; supliikkimies kun olen niin menisin

vähän hukkaan. Olen luotu asiakaspalveluun!

(Päätoimitus vahvistaa)

ÄRSYTTÄVIN ASIAKASTYYPPI?Hankalaahan asiakasta ei ole! No mutta ehkä semmoinen nipottava.

Löytyykö yo-aukion unicafesta vegaani vaihtoehtoa viikon jokaiselle päivälle?

On! Esim hernari ja tofu.

VAIKUTAT PUHELIAALTA JA ULOSPÄINSUUNTAUTUNEELTA. MIKSI ASUT SUOMESSA?Suomessa on hyvätkin puolensa. Vihreä luonto ja linnunlaulu.

KERRO YO-AUKION UNICAFEN SISÄPIIRIJUORU.---

PEKONIIN KÄÄRITTY UUNIMAKKARA VAI SOIJAPIHVI IDUILLA?Pekoniin kääritty uunimakkara. Reilusti rasvaa ja suolaakin saa olla.

OLETKO SINKKU?Sinkku

OLET AHKERA MATKAILIJA. KERRO VÄHÄN MATKAILUSTASI JA MATKAILU-KOHTEISTASI.Suosittelisin Tsekkejä, kävin kesällä kerran. Venäjä on kestosuosikki. Pietarissa

käyn laivalla ja lentokoneella; ihan venäläisellä! Ei ole vielä pudonnut. Venäjäl-

lä on koko ajan vain kalliimpaa mutta mennessä sivummalle sisämaahan niin hinnat-

kin halpenevat. 1990- luvulla kävin 2 kertaa kuussa, myös Neuvostoliiton aikaan.

Tallinnahan on minulle takapiha. Jutut tosin alkavat olla loppuun nähty, eikä se

enään ole niin edullinenkaan. Saaret (Saarenmaa ja Hiidenmaa) on käymisen arvoisia

ja sinne pääsee helposti Tallinnasta lentokoneella; ja niitä ei ole pudonnut vie-

lä yhtään! Huhtikuussa tekisi mieli lämpöön. Kreikka alkaa lämmetä siihen aikaan,

että sieltä sitä saisi. Pitäisi kyllä päästä olemaan ainakin 2 viikkoa.. viikko ei

ihan riitä. Rhodoksella kävin pääsiäisenä. Lämpöä oli kyllä 23-28 astetta ja kä-

vin jopa rannalla paikoin. Olen ollut sielä 3 kertaa lyhyen ajan sisään. Tutustuin

kerran baarinpitäjään nimeltä Jänis. Oikea supliikkimies, en ole toista vastaavan-

laista tavannut.

VAPAA SANA.

Asiakkaita kun eriittää niin on aina hyvä meininki. Avajaispäivänä odotettiin 2500

asiakasta mutta tulikin yli 2600. Muutkin lehdet, mm. HS ja kauppiksen lehti ovat

kirjoittaneet juttuja minusta, HS tosin kirjoitti sukunimeni ”Mutikka”.

(Haastattelusta vastaava päätoimittaja pahoittelee kysymysten laatua sekä huonoa

valmistautumista eikä toivo vertailua tapahtuvan yllämainittujen lehtien kanssa).

16

GA

LL

UP G

AL

LU

P G

ALLUP G

ALLUP G

ALLUP

HAASTATTELIJAT Minna Nurminen ja Petra MalinKUVAT Minna Nurminen

Hanna, 22, poliittinen historia”Vapauden ja ihmisoikeuksien, jos niitä jostain syystä rajoitettaisiin.”

Eetu, 21, poliittinen historia”Helsingin paremman pyöräinfrastruktuurin puolesta.”

Sami , 26, klassillinen filologia, kreikan kieli ja kirjallisuus

”Tällä hetkellä tallataan yhden lajin oikeuksilla muut lajit jalkoihin. Jos sitä vastaan löytyisi laajamittainenvastarinta, niin voisin ehkä osallistua.”

Maarit, 24, talous- ja sosiaalihistoria ”Jos olisi mahdollista tehdä globaali vallan-kumous niitä rakenteita vastaan, joiden vuoksi ihmiset elävät köyhyydessä jakuolevat nälkään.”

17

GALLUP G

ALLUP G

ALLUP G

AL

LUP G

AL

LUP

Katri, 35, sosiaalipsykologia”Ihmisoikeuksien, jos ne alkaisivatSuomessa pahasti mättää.”

Anu, 22, sosiaalipolitiikka”Ilmastonsuojelun puolesta, jottaelämäntapamme muuttuisi sellaiseksi, että täällä voisi myöhemminkin asua.”

Kalle, 25, valtio-oppi”Sen puolesta, että YK:n vuosituhattavoitteet otettaisiin vakavasti.”

Lauri, 19, poliittinen historia”Halvemman alkoholiveron.”

18

kuva:net efekt (flickr)

TEKSTI Anna NádasiKUVITUS Eija Vehviläinen

Asiakkaat tutkijoina ja kehittäjinä

- Sosiaalityön tutkimuksen vallankumous

Sosiaalityön tutkimuksen ja kehittämisen piirissä saa jatkuvasti lisää jalansijaa ajatus, että sosiaalityön asiak-kaita tulisi osallistaa tutkimuksen tekoon ja kehittämi-seen. Asiakaslähtöisyyden korostaminen on sekä tutki-museettinen ideologia että konkreettinen tutkimusmeto-di, englanniksi user involvement in research tai co-rese-arch (esim. Beresford 2002; Lowes & Hulatt 2005). Sekä ideologia että metodi nojaavat siihen, että sosiaalityön

asiakkailla on paras tieto siitä, mikä heitä olisi voinut tai voisi jatkossa auttaa. Asiakaslähtöisyys on sosiaalityön tutkimuksen varsinainen vallankumous, jonka temmel-lyksessä norsunluutornit sortuvat. Toisaalta miksei asia-kaslähtöisyyttä korostava sosiaalityö ole aiemmin löytä-nyt näin vahvasti tätä tutkimuksellista lähestymistapaa?Eettisesti ongelmatonta asiakkaiden osallistaminen sosi-aalityön tutkimukseen ja kehittämiseen ei toki ole. Voi-daan kysyä, tuleeko motivaatio tutkia sosiaalityötä kos-kaan täysin asiakkailta, joihin sosiaalihuollon piirissä kohdistetaan sekä tukea että kontrollia. Myös asiakas-lähtöisessä tutkimuksessa tutkija tietää ainakin osittain asiakasta ”paremmin”, sillä aloite tehdä tutkimusta on yleensä tutkijan tai hänen taustaorganisaationsa. Lisäk-si jokainen asiakkaita tutkimuksensa tekoon osallistanut joutuu punnitsemaan tarkasti sitä, onko juuri hänen tut-kimukseensa osallistuminen asiakkaille etu, rasite tai jo-pa haitta.

19

Toimin ohjaajana Helsingissä lastensuojelun avohuollon nuorten asiakkaiden vertais- ja kehittäjäryhmässä, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Nuoria yhdistää ikä (17–19 vuotta) sekä se, että he kaikki ovat olleet si-joitettuina kotinsa ulkopuolelle. Ryhmä on koottu kesän 2011 aikana ja on jokin aika sitten aloittanut toimintan-sa kuuden nuoren ja neljän ohjaajan voimin. Lastensuo-jelun asiantuntija- tai kokemustutkimuksen – rakkaal-la lapsella on monta nimeä – uranuurtajana on toimi-nut Jyväskylässä Pesäpuu ry:n Selviytyjät-ryhmä. Ryhmä eroaa monessa mielessä Helsingissä toimintaansa käyn-nistelevästä ryhmästä: Selviytyjät keskittyy kehittämään erityisesti sijaishuoltoa, sen ohjaaja ei ole koulutuksel-taan sosiaalialan ammattilainen, eikä toimi sosiaalivi-raston palkkaamana ja lisäksi Selviytyjät-ryhmän nuoret eivät ole yhtä monikulttuurisia ja eri taustoista tulevia kuin helsinkiläisen ryhmän nuoret. Paljon opittavaa sel-viytyjiltä toki on. He ovat teroittaneet erityisesti nuoren taustalla vaikuttavan aktiivisen aikuisen tärkeyttä sekä sitä, että – niin konkreettisesta asiasta kuin kyse onkin – ruokaa pitää aina olla tapaamisissa.

Vastaavanlaista tutkimusta on toteuttanut aikuisso-siaalityön puolella erityisesti Helsingissä toimiva sosiaa-lisen raportoinnin hanke. Hankkeen kautta on värvätty eteläisen sosiaaliaseman nuoria asiakkaita kokemusasi-antuntijoiksi, -kouluttajiksi ja -tutkijoiksi. Nämä nuoret aikuiset ovat esimerkiksi puhuneet sosiaalialan ammat-tilaisille koulutustilaisuuksissa. Kokemusasiantuntijoita kuulleet ammattilaiset ovat kuvanneet kokemuskoulut-tajien puheenvuoroja kaikkein hyödyllisimpinä kyseisis-sä tilaisuuksissa.

Jotta tutkimukseen osallistetuista asiakkaista ei tuli-si näyttelyeläimiä, täytyy tutkimuksen tekijöiden varmis-taa, että tutkimukseen osallistumisesta on erityisesti hyö-tyä asiakkaille itselleen. Vaikka osallistumisesta jo sinäl-lään saa arvokkaan kokemuksen ja parhaimmillaan tun-teen siitä, että saa vaikuttaa ja että omalla mielipiteel-lä on väliä, ei tämä kuitenkaan riitä. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla tarvitaan konkreettisia palkkioita sii-tä, että he tutkimukseen osallistuessaan ”tuhlaavat” ar-vokasta vapaa-aikaansa ja avaavat omat kokemuksensa ja ajatuksensa usein melko varauksettomasti tutkijoille. Helsingissä toimivassa ryhmässä nuoret saavat joka ker-ta lämpimän ruuan ja elokuvalipun. Heidän osallistami-sensa on tärkeää koko ryhmän toiminnan ja käytäntei-den suunnittelussa, ja heidän mielipiteensä on otettu

huomioon kaikessa aina ruokatoiveista siihen, kenen vaikuttajan nuoret haluaisivat tavata. Lisäksi nuorilla on yhteinen kokemus lastensuojelun asiakkuudesta ja si-joituksesta, jonka jakaminen on vertaisryhmistä saatu-jen hyvien tulosten (esim. Pölkki & Raitanen 2007) pe-rusteella sekin arvokas ”palkkio” nuorille.

Nuorten kehittäjäryhmän perustaminen ja sen pyö-rittäminen on valehtelematta parasta, mitä olen sosiaa-lityön opintojeni ansiosta päässyt tekemään. Avohuollon lastensuojelussa sosiaalityöntekijöillä on jäljellä enää vä-hän mahdollisuuksia olla yhtä intensiivisesti kontaktis-sa asiakkaisiinsa. Ennen näitä mahdollisuuksia ovat suo-neet esimerkiksi perheleirien ja vertaisryhmien vetämi-nen. Voi kuulostaa kliseeltä, että nuorissa on tulevaisuus ja toivoa, mutta niin me ryhmän ohjaajat sen koemme. Nuoret tuottavat hämmästyttävän tarkkanäköisiä aja-tuksia siitä, miten lastensuojelua pitäisi tehdä ja esimer-kiksi millainen on hyvä lastensuojelun työntekijä. He myös antavat jatkuvasti ymmärtää, että ryhmätoimin-ta on todella hieno asia heidän kannaltaan. Joka kerta olen lähtenyt ryhmästä uupuneena, mutta toiveikkaana ja varmana siitä, että näissä nuorissa on suunnattomas-ti voimaa ja potentiaalia. Sanomattakin lienee selvä, että jokainen heistä on aivan mahtava tapaus.

Asiakaslähtöisen sosiaalityön tutkimuksen toivoi-si yleistyvän niin asiakkaiden kuin työntekijöiden sekä tutkijoidenkin kannalta. Tutkimuksen tekeminen asiak-kaiden kanssa on myös tutkijoille ja työelämässä olevil-le mieletön voimavara. Esimerkiksi lapsiasiainvaltuu-tettu Maria Kaisa Aula ei liene turhaan niin innostu-nut lastensuojelun kehittäjäryhmien toiminnasta. Val-ta tuottaa tietoa on palautettu niille, joille se myös kuu-luu, ja samalla heille voi tähdentää Pesäpuu ry:n fooru-min osuvaa otsikkoa: Uskomme sinuun, usko sinäkin!

Kirjallisuutta ja linkki:

Beresford, Peter: User Involvement in Resarch and Evaluation: Liberation or Regulation? Social Policy and Society 1 (2002), 95–105.

Pesäpuu ry:n nuoret: 10 faktaa lasten ja nuorten suojelusta -video http://www.snap.fi/services/pesapuu/10faktaa/

Kirjoittaja on sosiaalityön opiskelija ja nuorten kehittäjäryhmän ohjaaja.

20

kuva:net efekt (flickr)

Vaikkemme ole Yhdysvallat emmekä Ranska, kohtaa pohjoinen hyvinvointiyhteiskuntamme samat haas-teet yhdessä muun maailman kanssa. Emme hevin läh-de kaduille protestoimaan muun maailman malliin, mutta osaamme me tarvittaessa suuttua – tai jos nyt ei suuttua, niin ainakin vähän jurnuttaa. Valtion “holti-ton” velkaantuminen, maahanmuuton ”todelliset kus-tannukset” (mitä se ikinä tarkoittaakaan), perussuoma-laisten älyttömät toilailut - ja paremman puutteessa Aa-mulehtikin - saavat paheksuntamme osakseen. Mutta maapallon elinkelvottomaksi tekeminen, luonnonkata-strofit, lisääntyvä köyhyys ja nälkä, globaali epätasa-ar-voisuus, rahan valta, tiedonvälityksen köyhtyminen ja yksipuolistuminen, julkisen sektorin alasajo, jättityöt-tömyys tai finanssikriisit eivät oikeastaan jaksa heilaut-taa, kun Hakkarainen höpöttää omiaan ja kreikkalaiset 50-vuotiaat eläkeläiset vievät verorahamme.

Haluaisin jakaa Hesselin idealismin: uskon, että pää-semme epäkohtia etsiessämme pidemmälle kuin ”lais-koihin kreikkalaisiin”. Uskon, että kykenemme osoitta-maan suuttumuksemme ja vaatimuksemme muutenkin kuin nykyjärjestelmän vaikutuskanavien – ostamisen ja äänestämisen – kautta. Uskon, että osaamme arvioida kriittisesti yhteiskuntaamme ja toimia konkreettisesti sen parantamiseksi. Ei siksi, että se olisi helppoa tai ki-vaa, vaan sen takia, että se on välttämätöntä.

Unohdetaan pessimismi, välinpitämättömyys ja toi-vottomuus. Olkaamme rehellisiä, solidaarisia ja luovia. Seurataan kokeneen ja näkeneen neuvoa.

Indignez-vous. Torilla tavataan.

Vallankumouksen innoittaja

Olen Paavo Arhinmäen kanssa samaa mieltä: on hieman hämmentävää, kun 93-vuotias ke-hottaa nuoria kapinoimaan järjestelmää ja sen

tuomaa eriarvoisuutta vastaan. Miksi emme sitten ka-pinoi? Ovatko asiamme liian hyvin, vai emmekö osaa enää paikallistaa yhteiskuntamme ongelmia? Onko yh-teiskuntamme niin ”superkompleksinen”, ettemme ky-kene – tai tahdo – ymmärtää, saati muuttaa sitä?

Stéphane Hesselin kirja Vastarintaan (Indignez-Vous) ei ole ainoastaan kehotus kapinaan; kirja on idealistin kirjoitus henkilöhistoriastaan ja idealismin voimasta. Meidän on Hesselin mukaan kyettävä haastamaan val-litsevat yhteiskunnan rakenteet, jos ne eivät tyydytä tar-peitamme: sodat ovat vältettävissä, köyhyys on voitet-tavissa ja kansainvälinen laki puolustettavissa. Oikeu-denmukaisuus tai hyvä yhteiskunta eivät ole tavoitteita, jotka voidaan saavuttaa lopullisesti, tai joiden voidaan olettaa tulevan itsestään. Meidän on työskenneltävä ta-voitteidemme ja arvojemme eteen jatkuvasti, päivästä toiseen, moraalisista periaatteistamme ja arvoistamme tinkimättä.

Hessel ei ole vaatimuksineen yksin. Noam Chomsky on kiinnittänyt huomiota “kaksijakoiseen” kollektiiviseen mieleemme, jonka perusta on syvällä kulttuurissamme. Pelaamme kaksilla korteilla: emme arvostele omaa toi-mintaamme samoin moraalisin periaattein kuin mui-den toimintaa. Meidän on kuitenkin haastettava ajatte-lutapamme ja kyettävä arvioimaan omia tekojamme ja omia yhteiskuntiamme samoin periaattein kuin mui-den tekoja ja muita yhteiskuntia.

Pyrkiessämme uuteen meidän on oltava monipuoli-sia ja kekseliäitä. En ole kirjan toisen esipuheen kirjoit-taneen Paleface-Karrin kanssa samaa mieltä siitä, että kapina tulisi osoittaa paprikoita valitsemalla. Kapinan on oltava haastavaa, rohkeaa ja monipuolista, mutta samaan aikaan uutta luovaa ja tulevaisuuteen tähtää-vää. Kapina on suunnattava oikeaan kohteeseen, ja sen on oltava poliittisista järjestelmistä ja valtiosta irrallista. Uuden, konkreettisen ja kokonaisvaltaisen tulevaisuus-vision kehittämisen myötä todistamisen taakka tulee niille, jotka puolustavat nykyjärjestelmää. Ja se on ko-vin vaikea tehtävä.

Luettavaa:Chomsky, Noam & Albert, Michael: The Responsibility of Intellectuals, Part I and II. Znet (www.zcommunica-tions.org/znet)Hessel, Stéphane: Vastarintaan! Ateena 2011, 64 s. Esipu-heet: Paavo Arhinmäki ja PalefacePoser, Lasse & Tenhunen, Lotta: Politiikka järjestäytymi-sen välineenä. Verkkolehti Fifi (fifi.voima.fi)

TEKSTI Aki TetriKirjoittaja on vaihto-oppilaana aidan spekuloidusti vihreämmällä puolella eikä valitse paprikoitaan.

21

22

T O I M I J U U SE M A N S I P A T O R I N E N

TEKSTI Maritta Törrönen

Se, mistä näkökulmasta asioita tarkastellaan, avaa maailmaa eri tavoin. Eri näkökulmista tehdyt tul-kinnat voivat poiketa toisistaan suurestikin, esi-merkiksi katsotaanko ihmisten elämäntilanteita ihmisistä itsestään vai palvelujärjestelmästä käsin. Myös käytetyt käsitteet sulkevat sisäänsä erilaisia piiloviestejä. Asiakasosallisuus sisällyttää itseensä jo yhden näkökulman. Siinä ihmistä tarkastellaan palvelujärjestelmän asiakkaana, tietyssä roolissa, johon hänet asetetaan palvelujen tarjoajan näkö-kulmasta.

Osallisuudella viitataan siihen, että asiakas saa it-se vaikuttaa saamaansa palveluun tai vaikuttaa sii-hen tapaan, jolla hänelle palveluja tarjotaan. Osal-lisuuteen on etsitty erilaisia välineitä, joita voi-daan hyödyntää asiakkuuden eri vaiheissa. Asiak-kaalle tarjotaan aktiivista vaikuttajan roolia, mut-ta tarjous aktiivisuudesta tulee muualta kuin hä-nestä itsestään käsin. Osallisuus ei näin aina tar-joa asiakkaalle omaehtoista toimimista, vaan tar-kemmin katsoen pikemminkin passiivisen vas-taanottajan roolin. Osallisuuden käsitteeseen ei sisälly itsestään selvästi emansipatorisia element-tejä, jotka antavat mahdollisuuksia vapautua jon-kin ylivallasta tai saavuttaa yhteiskunnallista tasa-arvoa. Harriet Strandell (2011) on eräässä käymäs-

sämme keskustelussa todennut, ettei osallisuuden käsite tavoita hänen mielestään ihmisen omaa toi-mijuutta, vaan vasta osallistuminen (participati-on) kuvaa ihmisestä itsestään lähtevää toimintaa. Osallistuminen on tällöin omaehtoista eikä yl-häältäpäin annettua. Osallistumiseen sisältyy aja-tus ihmisestä aktiivisena toimijana eikä vain pas-siivisena toiminnan kohteena.

Asiakasnäkökulmaa on tutkittu jo 40 vuoden ajan. Jo 1960-luvulla englantilainen sosiaalityön pro-fessori Noel Timms pohti asiakkaiden näkökul-maa kirjassaan ”Client speaks”. Erityisesti nais-tutkimus ja sen jalanjäljissä lapsuustutkimus ovat avanneet keskustelua emansipaatiosta ja toimivas-ta subjektista. Naistutkimuksessa emansipaatio liittyy sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja nais-ten vapautumiseen miesten ylivallasta. Lapsuus-tutkimuksessa lapsuutta on tarkasteltu omana tär-keänä elämänvaiheenaan ja lasta myös aktiivisena toimijana ja subjektina. Riittävänä ei ole pidetty alisteisessa asemassa olevien ihmisten itseymmär-ryksen kasvua, vaan tavoitteena on ennemmin nähty heidän yhteiskunnallisesti epätasa-arvoisen asemansa parantaminen ja pääsy osalliseksi yh-teiskunnallisista resursseista. Sosiaalityö on saa-nut virikkeitä tällaisista emansipatorisista ja toi-mijuutta korostavista tutkimuksista.

23

"Osallistumiseen sisäl-tyy ajatus ihmisestä aktii-visena toimijana eikä vain passiivisena toiminnan kohteena.

Sosiaalityön lähtökohta on ihmisen osallistumi-nen omaa elämäänsä koskeviin kysymyksiin. Ris-tiriitaisia ajatuksia sosiaalityössä herättää se, mi-ten vaikeassa elämäntilanteessa oleva ihminen, jo-ka ei näe tilanteestaan ulospääsyä, voi aina ja joka tilanteessa toimia omaehtoisesti. Miten silloin so-siaalityössä toimitaan emansipatorisesti ja ihmis-ten omilla ehdoilla? Sosiaalityön tutkimus ja käy-täntö kohdistavat katseensa ihmisten hyvinvoin-tiin ja sen toteuttamisen ehtoihin. Sosiaalityö ei voi ummistaa silmiään ihmisten kärsimykseltä ja vaikeuksilta, vaikka näkökulmana olisikin tarkas-tella laajasti ihmisten hyvinvointia.

Tärkeää onkin miettiä myös sitä, miten kunakin aikana hyvinvointi ymmärretään ja miten voi-daan toimia ihmisten hyvinvoinnin parantami-seksi. Sosiaalityön auttamistyössä voidaan Ritva Poikelan (2010) mukaan lähteä parhaimmillaan dialogista, jossa kunnioitetaan asiakkaan omaa toimijuutta ja työntekijä ymmärtää asiakkaan ar-kea monien suhteiden kautta rakentuvana toimin-tana ja siten tulee osaksi asiakkaan arkea.

Vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten koh-taaminen ei ole mekaanista toimintaa tai suorit-tamista, vaan siihen sisältyy kuulemista, vuoro-vaikutusta, joka lähtee aidosta halusta ymmärtää toista. Se edellyttää pysähtymistä kuuntelemaan toista ihmistä, jota pidetään parhaimpana oman elämänsä asiantuntijana. Tämä kuulostaa helpol-ta, mutta ei ole sitä. Toisen kuuleminen edellyttää myös kykyä ajatella, että kyseessä voisin olla mi-nä. Kuulemisen ja vuorovaikutuksen lisäksi sosi-aalityössä tarvitaan hallinnollista ja poliittista vai-kuttamistyötä, jonka avulla parannetaan ihmisten elämisen rakenteellisia ehtoja.

Jos se myös johtaa yhteisölliseen välinpitämättö-myyteen ja vähävaraisten tai vaikeissa elämänti-lanteissa olevien ihmisten jäämiseen avun, palve-lujen ja yhteisöjen ulkopuolelle, ei kehitystä voida pitää hyvänä.

Palvelujen muutoskehityksessä on nähty residu-aalisia, viimesijaisia, piirteitä. Esimerkiksi toi-meentulotuki tarkoitettiin tilapäisiin elämänkrii-seihin ja leipäjonot tueksi taloudelliseen ahdin-koon 1990-luvun alkupuolella. Molempien käyttö on pitkittynyt eikä muutosta ole näkyvissä lähitu-levaisuudessa.

Tehokkuutta ja kilpailutusta korostavat palvelut voivat erikoistua niin, että jotkut asiakkaat jou-tuvat kafkamaisiin tilanteisiin, jolloin heidän tu-kemisensa ei kuulu kenellekään. Näin ihmisille ei jääkään muita vaihtoehtoja kuin omaehtoisuus, mikä saattaa purkautua ei-toivotulla ja yhteisöjä ravisuttavalla tavalla.

Kirjoittaja on sosiaalityön professori.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa käyttäjänäkö-kulman painottaminen voidaan nykyään yhdistää uusliberalistiseen julkishallinnon uudistamiseen, jolloin käyttäjänäkökulmaa pidetään tärkeänä. Tällainen keskustelu ei kuitenkaan aina palvele sosiaalityön lähtökohtia. Palvelujen halutaan vas-taavan yksilöllisesti käyttäjän tarpeisiin ja toivei-siin. Samalla on lisätty jokaisen vastuuta itsestään ja läheisistään. Ihmisten näkemysten huomioon ottaminen ja myös oman vastuun ymmärtäminen ovat sinänsä hyviä ja omaehtoisuutta tukevia ta-voitteita. Niiden väärintulkinta voi kuitenkin joh-taa tilanteisiin, jolloin ihmiset nähdään itse syy-päinä omiin vaikeuksiinsa.

"Tehokkuutta ja kilpailu-tusta korostavat palvelut voivat erikoistua niin, että jotkut asiakkaat joutuvat kafkamaisiin tilanteisiin, jolloin heidän tukemisensa ei kuulu kenellekään.

24

Rahat on l oppuTEKSTI Pekka Pennanen

Pari vuotta sitten kirjoitin Kajahduksen ta-louskolumnissa, että talouden tasapaino tulee muuttumaan radikaalisti globaalilla tasolla tu-

levina vuosina. Sen ennustaminen oli näin jälkikä-teen katsottuna naurettavan helppoa. Länsimaat ovat nyt entistä syvemmällä velkasuossa, ja Kiina pystyy toimimaan yhä suuremmalla skaalalla maailman-markkinoilla valtavien valuuttavarantojensa turvin. Pari euromaata keikkuu jo konkurssin partaalla, eikä velkakriisi ole näillä näkymin juurikaan laantumassa. Samalla Yhdysvaltojen talouden yllä leijuu kaksois-taantuman uhka.

Velkakierteeseen ajautuneen Kreikan tilanne on taloudelliselta kannalta suorastaan lohduton. Kreikka ei koskaan pysty maksamaan velkojaan takaisin, se olisi hyvä myöntää myös poliittisella tasolla. Kreikas-sa tarvitaankin rankkoja rakenteellisia uudistuksia, joita on pantattu aivan liian pitkään. Lisärahan lapi-ointi ei kuitenkaan ratkaise Kreikan kriisiä, vaan sil-lä on tarkoitus pelata aikaa. Ongelmallista on myös se, että toisen euromaan taloudellinen auttaminen on vastoin Maastrichtin sopimuksen 125. artiklaa. Sopi-mus kieltää muita euromaita puuttumasta toistensa talousongelmiin.

työntekijöistä. Julkinen sektori on tietenkin tärkeä ja joiltain osin korvaamaton, mutta sieltäkin on aiheel-lista leikata turhia ja tehottomia osia pois. Päällek-käisten toimintojen ja haitallisen byrokratian karsi-misesta olisi hyvä aloittaa. Myös laadulliset järjeste-lyt tulisivat tarpeeseen, koska samalla ne sekä toisivat säästöjä että parantaisivat palvelutasoa. Lisäksi lienee selvää, ettei julkinen sektori voi toimia tulevalla palk-kaneuvottelukierroksella enää palkkajohtajan roolissa. Se olisi kestämätöntä.

Muutamassa vuodessa Suomen valtionvelka on kivunnut noin 80 miljardiin euroon. Tästä 25 miljardia menee elvyttävän talouspolitiikan piikkiin, joka on sinänsä ollut järkevää ja työllisyyttä tukevaa. Emme kuitenkaan voi jatkaa velkaantumista nykytahtia, vaan menoja on karsittava ja rakenteellisia uudistuksia tehtävä. Velkaantumisesta huolimatta Suomi on kuitenkin ylivelkaantuneista eu-romaista eräs vähiten velkaantunut. Tosin huolestutta-vaa Suomen velkaantumisessa on se, että velasta noin 90 % on ulkomaisessa omistuksessa. Velan määrä tu-leekin lähiaikoina kasvamaan, koska syömävelan lisäksi EU:n väliaikaisen kriisirahaston takuut ovat paisuneet Suomen osalta jo 14 miljardiin euroon. Se on yli neljännes valtion vuosibudjetista ja myös todella ruma lahja tuleville sukupolville. Lasku tästä kaikesta lankeaa suomalaisille veronmaksajille.

Nyt säännös on kuitenkin vesitetty täysin. Näyttää yhä ilmeisemmin siltä, että tämän sopimuksen rikko-minen on ollut suunnaton virhe. Nyt tämän virheen karvaita hedelmiä korjataan, ja hevoskuuri tulee ole-maan rankka. Kreikka olisi heti ongelmien alkuvai-heessa pitänyt ehdottomasti jättää IMF:n ja velkojien-sa käsiin. Kollektiivinen vastuu valtiollisista veloista on kestämätön ja käsittämätön ajatusvirhe. Nyt olisikin parasta päästää Kreikka hallittuun velkasaneeraukseen, se olisi mahdollisesti myös nopein tie ulos kriisistä.

Markkinoiden heilahtelut koskevat päinvastaisesta vakuuttelusta huolimatta myös Suomea. Emme ole lintukoto tuolla jossain, vaan velkaantuva maa, jonka julkisen sektorin tuottavuus ei ole noussut sa-maa tahtia yksityisen sektorin kanssa. Kestävyysva-jeen kannalta on hankalaa, että Suomen kokoisessa maassa julkisella sektorilla työskentelee noin 27 % työvoimasta. Se on yli neljännes

"Kollektiivinen vastuu valtiollisista veloista on kestämätön ja käsittämätön ajatusvirhe.

25

Valtiosihteeri Raimo Sailas on tuonut hyvin selkeästi esille, etteivät nykyisen hallituksen suunnittelemat leikkaukset riitä pienentämään budjettivajetta riittävästi. Hänen mukaansa tarvitaan järeämpiä keinoja hyvinvointiyhteis-kunnan tulevaisuuden turvaamiseksi. Sailas toteaa muun muassa erilaisten asumisen tukien nostavan asumisen hintaa, joten niistä voitaisiin mahdol-lisesti tinkiä. Myös kuntarakenne kaipaa hänen mukaansa remonttia, koska nykyisenlainen järjestelmä on kallis ja tehoton. Haastavassa tilanteessa tarvi-taan tiukkaa budjettikuria ja turhien rönsyjen karsimista.

Hallitus saisi merkittäviä säästöjä aikaan myös puuttumalla tehokkaammin harmaan talouden torjuntaan. Tähän mennessä toiminta on ollut säälittävää näpertelyä, koska siihen ei näytä löyty-vän tarvittavaa poliittista tahtotilaa. Kokoomus ja RKP torppasivat taannoin monia harmaan talouden rajoittamiseen tähtääviä toimia, joten puolueiden omat intressit asian tiimoilta lienevät vähintäänkin kyseenalaisia. Eräiden arvioiden mukaan harmaa talous maksaa Suomelle vuodessa noin 10–14 miljardia euroa. Verotuloja valtio menettää vuositasolla harmaan talouden vuoksi ar-violta 4-5 miljardia.

Meneillään oleva velkakriisi on ennen kaikkea osoitus poliittisesta taitamattomuudesta ja lyhytnä-köisten etujen tavoittelusta, joka on johtanut kokonaiset valtiot vakaviin taloudellisiin ongelmiin. Talouden kannalta mieletön EU-tasoinen yhteisvastuun idea pahentaa tilannetta entisestään. Nyt hankalassa tilanteessa on kuitenkin luovittava eteenpäin ja koetettava löytää parhaita mahdollisia ratkaisuja. Monet päätökset tulevat olemaan ikäviä, mutta ne ovat kuitenkin edessä, eikä niiden lykkääminen ole enää järkevää. Yhtälö on kaikkiaan hankala, mutta strutsitaktiikka ei tilannetta paranna.

Kova tauti vaatii kovat lääkkeet.

Kirjoittaja seuraa velkakriisin kehittymistä saunomisen ohella.

"Lasku tästä kaikesta lankeaa suomalaisille veronmaksajille.

"Verotuloja valtio menettää vuositasolla harmaan talouden vuoksi arviolta 4-5 miljardia.

26

kuva:net efekt (flickr)

TEAM P****MAGNEETITFuksisyksy 2011 on ollut mahtava. Meidät, pienet fuksit, on otettu avosylin vastaan. Enää en voisi kuvitellakaan opiskelevani esim. ammattikorkeakoulussa. Minusta myös oppiaineeni yhteiskuntapolitiikan professorit, J.P. Roos ja Risto Eräsaari vaikuttavat kiinnostavilta ja inspiroivilta. Erityisen paljon minua kiinnostaa järjestötoiminta ja Kajahdus-lehden toimitus. Syksyn huippukohtia ovat olleet Kannun fuksisuunnistus ja Stigman ja Stydin fuksiaiset. Niissä keskityttiin hävyttömyyteen, yläastetasoiseen huumoriin ja juomiseen, toisin sanoen olennaiseen. Opiskelu on edelleen mysteeri, eikä se olekaan merkittävää. Kaikissa mahdollisissa tilanteissa on korostettu, että opiskella ehtii mutta fuksisuunnistus on vain kerran elämässä. Once in a lifetime -tilaisuus! Tämähän on juuri sitä mitä olen halunnut tehdä koko elämäni. Aion ottaa fuksisyksystä kaiken irti. Tähän mennessä on oltu jo Suomen Pankilla ilman vaatteita sekä krapulassa luennolla. Odotan hienoa syksyä sekä antoisaa opiskelua. Tiedon jano on kova!

Fuksiaisten Kajahdus-rastin anti

Stigman ja Stydin fuksiaisissa 2011 fuksiryhmät kirjoittivat Kajahduksen rastilla jutun fuksisyksystään. Jokainen ryhmä piirsi lisäksi fuksisyksystään kuvan – kuka korostaen päätoimituksen ulkoisia avuja, kuka keskittyen eksistentiaaliseen ilmaisumuotoon. Rastin voittajajoukkue P****magneettien juttu sekä kuvitus pääsivät myös Kajahduksen sivuille.

Kisa oli kova, joten päätimme julkaista myös rastilla toiseksi tulleen joukkueen jutun:

TEAM MAMMATFuksisyksy alkoi kosteissa merkeissä 30.8.2011. Valitettavasti kaikilla ei ollut sateenvarjoja mukana, mutta niinhän sitä sanotaan, että sopu sijaa antaa, joten ohikulkija saattoikin nähdä kaksi toisilleen tuki tuntematonta pikkuruista fuksia toisiinsa kietoutuneina saman sateenvarjon alla. Vaikka syksy onkin ollut sateinen, ovat tutorit ja etenkin Kajahduksen toimitus tuonut valoa sateen keskelle. Tosin kaikkia ei sade ole haitannut, Jennikin ui Mantalla ihan keskellä kirkasta päivää, vapaaehtoisesti! Monta kertaa olen ehtinyt blondina eksyä kampukselle, mutta aina perille löytänyt! Kaikki eivät kuitenkaan perille löytäneet yhtä helposti. Eräskin fuksi harhaili heti ensimmäisenä yönä yliopiston avajaisten jälkeen aivan v***n kännissä pitkin Töölöä. Hänellä ei suinkaan ollut vaikeuksia suunnistaa keskustakampuksella vaan – kuinkas onkaan, kotiinsa. Ensimmäiset luennot professori Maritta Törrösen johdolla olivat antoisaa Kyösti Raunion kertausta. Myös tilastotiede ja julkisoikeus innostavat. Ja vaikka ei olisi julkisoikeuden kurssille (käyn sitten ensi syksynä heti!) niin kaikki muukin opiskelu maistuu yhtä mannalle. Mannapuuro oli hyvä aamupala fuksille, kun piti lähteä kouluun ensimmäisenä jännittävä orientaatiopäivänä. Oppiaine-esittelyssä Maija-fuksi avasi suunsa väärässä paikassa saapuessaan myöhässä paikalle, mutta prof. Maritta Törrönen suhtautui uuteen keltanokkaan lempeästi.

27

28

kuva:net efekt (flickr)

TEKSTI JA KUVAT Veli Airikkala

VAMMAISTEN VALLANKUMOUSKehitysvammaiskeskustelussa puhujina toimi-

vat usein edunvalvojat, lainsäätäjät sekä eri alojen asiantuntijat. Neurofysiologiaan erikoistu-nut lääkäri esittää uusimpia hoitomenetelmiä so-siaaliministeriölle samalla kun lähi- ja omaishoi-tajat kertovat arkipäi-vän vaikeuksista; so-siaalityöntekijä pyrkii luovimaan byrokratia-viidakossa samalla kun seksuaaliterapeutti ker-too uusimmassa kirjas-saan kehitysvammais-ten teinien patoutumis-ta. Kaikkia yhdistää yh-teinen tekijä ja (useim-miten) halu auttaa – mutta missä on asian-omainen itse?

Vammaiset usein nipu-tetaan omaksi vähem-mistöksi erittelemättä sen koommin vamman astetta, laatua ja komp-leksisuutta. Tältä poh-jalta usein luodaan la-keja ja säännöstöjä, jot-ka liian harvoin palve-levat tarkoitustaan. Asi-asta on ulkopuolisena helppo voivotella, sil-lä kehitysvammaisiin liittyvä problematiik-ka on monimutkainen ja annettujen resurssien puitteissa erittäin vai-

kea hoitaa kaikkia miellyttävällä tavalla. Silti juu-

ri niinkin yksinkertainen asia, kuin heterogeeni-sen ryhmän homogenisointi aiheuttaa ongelmia, jotka olisivat käytännössä hyvinkin helppoja rat-kaista. Puhe- ja liikuntakyvyttömästä autistista on pitkä matka lievästi kehitysvammaiseen, asioita sisäistävään ja niihin osallistumishaluaan osoitta-vaan kuntoutujaan; viimeistä harvoin kuitenkaan kuunnellaan suoraan.

Kajaanissa järjes-tettiin alkusyksys-tä kehitysvammaisen aloitteesta kyselytun-ti muutamalle kan-sanedustajalle. Ar-kadianmäkeä edus-tamassa olivat Rai-mo Piirainen (sd.), Eero Suutari (kok.) ja Pentti Kettunen (ps.). Kyselytunnin hedelmiksi voidaan laskea vammaisten osoittama halu teh-dä työtä ja koulut-tautua; asia, mikä nyt on paikoin hyvin-kin hankalaa alueel-listen eroavaisuuksi-en takia. Asuntojen puute oli kuitenkin asia, joka nousi ylit-se muiden: vammai-set haluavat mahdol-lisuuden muuttaa ja itsenäistyä kykyjen-sä mukaan. Resurs-sit, byrokratia ja po-liittisen päätöksen-teon kiemurat ovat

olleet muutamia syitä asuntotarjonnan vähäisyy-delle. Valtioneuvosto on kuitenkin tammikuussa 2010 periaatepäätöksessään asettanut tavoitteeksi, että vuosina 2010-2015 tuotetaan kehitysvammai-sille 600 asuntoa vuodessa. Kunnianhimoinen ta-voite, joka onnistuessaan merkittävästi lieventää kehitysvammaisten asuntopulaa. Tavoitteen rea-

Outi on näytellyt Pekka Karjalaisen ”Vähän kunnioitusta”- elokuvassa ja toivoo elokuvaroole-

ja jatkollekin. Sillä välin hän työskentelee Rinnetuotteen PR-naisena.

”Puhe- ja liikuntakyvyttömästä autistista on pitkä matka lievästi kehitysvammaiseen, asioita sisäistävään ja niihin osallistumis-haluaan osoittavaan kuntoutujaan."

29

VAMMAISTEN VALLANKUMOUS

Ajan kuluminen on merkitty muistiin bussipysäkin ilmoitustaululle.

listisuus on nykyisten talousvaikeuksien puitteissa tosin kyseenalaista.

Kajaanin kyselytunti oli yksi monesta tapahtu-masta, joiden tarkoitus on ollut nostaa kehitys-vammaiset osallistumi-sen keskipisteeseen. Ke-hitysvammaisten etuja ajavia järjestöjä on lu-kuisia ja oikeuksia vaa-livia lakeja laaja kirjo. Mistä on siis kysymys, kun kehitysvammais-keskustelu vaikuttaa paikoin niin tabulta? Ovatko aihe ja asian-omaiset vielä niin eris-tyksissä muusta yhteis-kunnasta, että siitä on vaikea puhua vaivau-tumatta tai vajoamatta paternalismiin? Vai on-ko kehitysvammaisten agenda ja rooli yhteis-kunnassa sittenkään yh-tään sen enempää esil-lä mediassa ja keskus-telussa? Markus Kas-ki, Rinnekodin johtaja-ylilääkäri jo 17 vuoden ajalta näkee kehitys-vammaisten julkisuu-

den aaltoliikkeenä, joka kollektiiviseen käsittee-seen paneutuessaan tuo julkisuuteen usein pyrki-myksiä ratkaista palvelutarpeet yksinkertaisin ja

usein kaavamaisin keinoin. “Tunnetta ja sen mu-kanaan tuomaa ääntä on julkisuudessa niin pal-jon mukana, että kaikki näkökohdat - äänet - ei-vät kuulu. Usein juuri pienen vähemmistön eli kaikkein vaikeimmin vammaisten ja eniten tukea tarvitsevien tarpeet jäävät kovin vähälle huomiol-le ja palvelujärjestelmäratkaisujen pitkäaikaisvai-kutukset arvioimatta.”

Vähemmistö luokitel-laan yksilö- ja ryhmä-kohtaisista eroavai-suuksistaan huolimat-ta kollektiiviksi. Oli kyse sitten resurssi-en puutteesta, julkisen mielipiteen laadusta tai henkisen pääoman vajavaisuudesta kol-lektivisointi on klas-sikoksi muotoutunut yhteiskunnallinen re-aktiopa, josta tuskin koskaan päästään ko-konaan eroon.

Onko sitten holhoava pohjoismaalainen hy-vinvointivaltio vastaus ongelmiin? Vai olisi-ko näennäisen epävar-malta vaikuttava kato-lilais- välimerellinen, suurelta osin vapaaeh-toistoimintaan perus-tuva malli lievemmin paternalistinen ja näin integroivampi, vähem-män vääristelevä ja ta-

buja murskaava? Kärjistetysti joku voisi sanoa, et-tä Pohjoismaissa vammaisia auttaa kylmä laki, Välimerellä heitä auttaa vapaa tahto. Asia on kui-tenkin moniulotteisempi eikä lakiin kirjattu oi-keus saisi olla pois auttamiskulttuurin kehittymi-seltä. Myös ylilääkäri Kaski näkee Pohjoismaalai-sen (Suomen tapauksessa hyvinkin kuntakeskei-sen) mallin parhaiten takaavan kehitysvammaisen

”Kärjistetysti joku voisi sanoa, että Poh-joismaissa vammaisia auttaa kylmä laki, Välimerellä heitä auttaa vapaa tahto."

”Asiat muuttuvat, mutta muutoksen aikana-kin ihmisistä on huolehdittava. Aikaan syn-tyneitä palvelutapoja ei pitäisi purkaa ellei ole uutta, millä korvata."

30

kuva:net efekt (flickr)

ti katsomiselle: “lakisääteisyys takaa minimitason mutta ei välttämättä kaikkia niitä palveluja, mis-tä asiakas hyötyisi. Alihoitoa tapahtuu edelleen niissä tapauksissa, kun asiakas ei osaa syystä tai toisesta käyttää palveluita. Iso kysymys on myös, suunnitellaanko sosiaali- ja terveyshuollon palve-lut käyttäjien vai oikeutettujen mukaan; tutkivan sosiaalityön pitäisi löytää nykyistä tehokkaammin palveluihin oikeutetut. Ongelma on kuitenkin vii-me kädessä se, että kunnat toimivat määrärahojen puitteissa eikä niillä ole varaa laajentaa toimin-taansa.”

Lainsäädäntöä ajateltaessa Kaski huomauttaa nii-den lähtevän yksilöllisyysperiaatteesta ja kehitys-vammalakikin on asiakaslähtöinen: asioita teh-dään ja hoidetaan kehitysvammaisten kanssa. Kun henkilö ei kykene ilmaisemaan ajatuksiaan dialogi hoidetaan pääosin lähiomaisia kuunnellen. Ajatus on siis kohdallaan ja suunta oikea eikä his-toriaa saisi Kasken mukaan vääristellä vaan tar-kastella konteksti huomioon ottaen. ”Mahdolli-suudet ovat aikaan sidottuja. Tärkeää on selvittää, missä määrin yhteiskunnan mahdollisuudet ja or-ganisatoriset rakenteet mahdollistavat yksilökoh-taisen huomion. Asiat muuttuvat, mutta muutok-

Porukka pihatöissä. Rinnekoti järjestää erilaista työ- ja harrastetoimintaa, joihin osallistutaan

mahdollisuuksien mukaisesti.

sen aikanakin ihmisistä on huolehdittava. Aikaan syntyneitä palvelutapoja ei pitäisi purkaa ellei ole uutta, millä korvata”.

Vammaisten kohtelu on historiallisesta perspek-tiivistä ollut hyvinkin julmaa, aina antiikin aiko-jen suoranaisesta surmaamisesta, nykyisten ”si-vilisoituneempien” yhteiskuntien hiljaisemmista eristämisistä. Poissa silmistä, poissa mielestä. On täysin historiallisten kehityskulkujen ja kulttuu-rissosiaalisten normien varassa, kuinka nykyajan yhteiskunnat kohtelevat heikoimpiaan. Alati pin-nalla käytävä keskustelu tehokkuudesta ja taseista saa epäröimään yhteiskuntien kykyjä pitkäjäntei-seen ja puhtaasti inhimilliseen kykyyn hoitaa hei-tä, joilla on olemattomat tai hyvin vähäiset kyvyt tuottaa materiaalista pääomaa takaisin heitä aut-tavalle yhteiskunnalle. Henkistä pääomaa he voi-vat antaa enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella.

Mikä on vammaisten vallankumous? Se voi ol-la itsenäinen asuminen. Se voi olla opiskelupaik-ka. Se voi olla mielekäs päivätoiminta. Aloitetaan niistä.

31

History repeats itself,first as tragedy, second as farce.

- Karl Marx Kuva: Iiris Annala

32

kuva:net efekt (flickr)

S O S I A A L I N E N V A L L A N K U M O U S ( K O ? ) Kun 83-vuotias isoäitini oli nuori, ei ollut

kännyköitä, televisioita eikä tietokoneita.

Koska yhteyden pitäminen oli sen verran

hankalampaa, lähes kaikki ystävät olivat samalta

paikkakunnalta. Isoäitini mukaan seuraavasta

tapaamisesta jossain paikassa sovittiin etukäteen.

Ajoissa oli oltava, koska ei ollut mitään keinoja

ilmoittaa ystävälle myöhästymisestä.

Tekstiviestien sijasta kirjoitettiin kirjeitä. Ne olivat ehkä hitaampia, mutta bittiavaruuteen katoamisen sijasta kirjeet olivat pysyvämpiä. Niitä on hänellä vieläkin tallella piirongin laatikoissa. Isoäitini teki myös huomion siitä, että ihmiset olivat arjessa enemmän tekemisissä keskenään silloin kun televisiota ei vielä ollut.

Entä miten asiat ovat nyt? Teknologia mahdollistaa, että parilla napin painalluksella voi tavoittaa ihmisiä ympäri maailmaa. Toisin sanoen teknologia on luonut ihmisen sosiaalisen ympäristön aivan uudeksi, tai tai ainakin muuttanut sitä huomattavasti. Välimatkat ihmisten välillä ovat pienentyneet, koska yhteydenpito on paljon helpompaa.

Itse joskus mietin, miten selvittiin aikana, jolloin ei ollut vielä kännyköitä. Tapaamisen sopiminen tuntuisi miltei mahdottomalta ilman puhelinta. Tänä päivänä lapsille annetaan matkapuhelin melkein jo heidän syntyessään. Itse sain kännykän vasta 11-vuotiaana. Nykyajan mittapuulla se olisi ollut auttamattomasti liian myöhään.

Yksi kaikista tietotekniikan mullistavimmista keksinnöistä on Facebook, tai ainakin suosituimmista, sillä Facebook on ”in”. Tässä uudessa sosiaalisessa mediassa todellisuus näyttäytyy kaikessa raakuudessaan.Facebookissa näkee suoraan toisten yksityiselämään ja ystävyyssuhteisiin. Toisten vakoilu on helpompaa kuin koskaan ennen. Facebook-kavereiden keräily on aika yleinen harrastus. Kaveripyyntöjä lähetetään

miltei kenelle tahansa, jonka nimen vain muistaa. Mitä enemmän kavereita on, sitä parempi. Ja sitten ei edes tervehditä kadulla vastaan tullessa.

Joillekin voi virtuaalielämästä tulla niin paljon tärkeämpää, että oikeat ihmissuhteet jäävät vähemmälle. Nettiriippuvuus ei enää ole harvinaista. Tietokone ei kuitenkaan koskaan voi korvata oikeaa ihmistä.

Uudessa teknologiassa on hyviäkin puolia. Internet tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua ihmisiin, jotka jakavat samoja kiinnostuksen kohteita. Myös tiedonhaku, tapahtumien järjestäminen ja oman mielipiteensä esilletuominen on helpompaa kuin koskaan ennen. Edistys on muuttanut paljon sosiaalista kanssakäymistä, mutta voiko kehitystä pitää positiivisena asiana? Se riippuu paljolti meistä itsestämme ja siitä, miten kohtaamme uuden sosiaalisen ympäristön. Osaammeko suhtautua siihen kriittisesti, vai menemmekö vain sokeasti massan mukana?

Ystävieni mielipiteitä facebookista:

Mirkka,miksi liityit Facebookiin?

Halusin kokeilla millainen uusi sosiaalinen media on. Kaverit myös yllyttivät liittymään siihen.

Miksi poistuit Facebookista?

Facebook vei liikaa aikaa. Oli myös hyvin vaikea määritellä ketkä facebook-kavereista saivat nähdä oman profiilini tilapäivityksiä. En siis ole enää Facebookin käyttäjä.

33

S O S I A A L I N E N V A L L A N K U M O U S ( K O ? )

TEKSTI: Laura Ollila

Veera,mitä mieltä olet Facebookista tai mitä ajatuksia se herättää sinussa?

Minulla on Facebookiin eräänlainen viha – rakkaus -suhde. Facebook on omalla tavallaan ahdistava; siellä pitäisi joka päivä käydä katsomassa ihmisten tilapäivityksiä. Silloin kun Facebookissa käy niin mietityttää että kelle kaikille pitäisi vastata ja mitä kommentoida. Ärsyynnyn Facebookista. Kuitenkin pysyn sivuston käyttäjänä, koska siitä on joskus hyötyä.

Pauski,,miksi liityit Facebookiin?

Siirryin Facebookin käyttäjäksi sosiaalisen paineen takia. Sivuston avulla pysyn myös yhteydessä ystäviini.

Mitä Facebook sinulle merkitsee?

Sivusto merkitsee minulle yhteydenpitoa. On myös mukava käydä katsomassa mitä ystäville kuuluu.

34

TEKSTI JA KUVAT Minna Nurminen

SPANISH REVOLUTION - kun tyytymättömyys kävelee kaduille On aamu. Ihmisiä ahtautuu tuhansittain Puerta del Solin aukiolle. Osa nukkuu yhä teltoissa. Hallintorakennusten

julkisivut peitetään julisteilla, kuvilla ja iskulauseilla. Päivä on nousemassa. Patsaat koristellaan julistein, kyltein ja rekvisiitoin. Turistit sulautuvat hämmentyneinä ihmismassaan. Ilta laskeutuu. Valot syttyvät ja noin 30 000 espanja-laista osoittaa mieltään, joku aloittaa spontaanin laulun, kymmenet liittyvät ympäriltä säveleen, toinen soittaa kitaraa, joku pitää puheenvuoroa. On kolmekymmentä astetta

lämmintä ja toinen varvastossuistani hajoaa. Samaan aikaan joukko espanja-laisia päättää kävellä protestiksi Barcelonasta Madridiin. Tuntuu, kuin sana ”democracia” olisi kaikkien huulilla.

35

People of Europe Rise Up

Espanjan vallankumouksen on tähän asti ymmärretty viittaavan vuonna 1936 Espanjan sisällissodan aikana puhjenneeseen työläisten sosiaaliseen vallankumoukseen. Osa kansasta yritti estää Francisco Francoa nousemasta valtaan ja johtamasta falangistihallitusta arvonimellä "El Caudillo de España".

Kevät 2011. Kansa nousee jälleen vastarintaan.

Toukokuun puoliväli 2011.Paikallisvaalit ovat käsillä ja tunnelma muuttumassa kiihkeäksi. Protestit ja

tyytymätön poliittinen ilmapiiri konkretisoituvat suurimmalla volyymilla yhdellä Madridin

tunnetuimmista ja vilkkaimmista aukioista, Puerta del Solilla, jossa kymmenen katua yhtyy erilaisten

hallintorakennusten ja kaupan keskusten ympäröimänä.

Tuhannet nuoret lähtevät kaduille majoittuen Madridin keskustaan

uhmaten samalla viranomaisten käskyjä. Tungos on valtava. Jos tahtoo Puerta del

Solin toiselle puolelle, on kierrettävä sivukatuja. Metroon on turha ajatellakaan yrittävänsä päästä.

Osasta nuorista näkee heidän yöpyneen aukion laidoilla jo päiväkausia. Tunnelma

on kuuma, mutta sopuisa. Kaikkiaukiota ympäröivät hallintorakennusten sei-nät on vuorattu lapuilla, julisteilla ja iskulau-

seilla. Metroasemien sisäänkäyntejä ei erota postereiden ja lappu-jen seasta, koko alue on yhtä suurta mielipi-teiden värikästä näyttämöä. Auringon por-

tin aukio kylpee valojen, sanojen ja pinnalle syöksyvien ajatusten

aalloissa. Samaan aikaan mielenosoitukset leviävät ja ihmisiä

leiriytyy keskustoihin 70 Espanjan eri kaupungissa.

Same bosses – same fight

Mikä saa kansan osoittamaan mieltään kaduilla ja aukioilla? Suurimpana syynä

Espanjassa nähdään kasvaneet työttömyysluvut erityisesti nuorten keskuu-dessa, sekä tyytymättömyys poliittisia päät-täjiä ja hallintoon pesiytynyttä korruptiota kohtaan. Kapitalistisen järjestelmän rattaat

ovat kovat, jos niiden toimesta tulee yliajetuksi.

People of Europe Rise Up

Espanjan vallankumouksen on tähän asti ymmärretty viittaavan vuonna 1936 Espanjan sisällissodan aikana puhjenneeseen työläisten sosiaaliseen vallankumoukseen. Osa kansasta yritti estää Francisco Francoa nousemasta valtaan ja johtamasta falangistihallitusta arvonimellä "El Caudillo de España".

Kevät 2011. Kansa nousee jälleen vastarintaan.

36

Asuntokuplan puhkeaminen vuonna 2008 sysäsi Espanjan talouden kriisiin, jonka seurauksena pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapateron johtama sosialistihallitus oli pakotettu tekemään tiukkoja säästötoimia. Eniten leikkauksista kärsivät nuoret ja pienituloiset,

kuten yleensä.

Suurin osa mielenosoittajista on nuoria. Espanjan työttömyysprosentti oli paikallisvaalien aikaan yli 21 prosenttia. Kaikista Espanjan 18 - 25 vuotiaista noin 45 prosenttia on työttömänä. Suurella osalla nuorista ei ole varaa muuttaa pois kotoa, saati opiskella paikoin

korkeidenkin lukukausimaksujen vuoksi.

Spanish Revolution - 189 530 likes

Espanjan mielenosoituksissa otettiin mallia ja innoitusta arabimaiden kuohunnasta. Mielenosoitusten aikana sosiaalinen media ja blogit täyttyivät värikkäistä kuvista ja kommenteista reaaliajassa. Twitter ja Facebook näyttelivät päärooleja mielenosoitusten

kokoonkutsumisissa. Spanish Revolution - 189 530 likes.

Ni estudian ni trabajan

Espanjassa puhutaan ni-ni-sukupolvesta, joka ei opiskele eikä käy töissä (ni estudian ni trabajan). Ni-Ni-liikkeen vahvistuminen hermostutti molemmat valtapuolueet, sosialistisen PSOE:n (Partido Socialista Obrero Español ) ja keskustaoikeistolaisen PP:n(Partido Popular). Ni-ni-liike julistautui sitoutumattomaksi: ”Ni PP ni PSOE”. Liike protestoi maan kaksipuoluejärjestelmää ja

korruptoitunutta hallintoa, ja vaati pankkien ja suuryritysten vallan vähentämistä. Liike kehottikin ihmisiä ennen vaaleja olla antamatta ääntään kummallekaan valtapuolueelle. Useat vaalien ehdokkaista olivat samaan aikaan tutkinnassa korruptioepäilyjen vuoksi.

Internetissä perustettiin keskusteluryhmiä kuten ’Todelliseen demokratiaan ja heti’, ’Nuoriso vailla tulevaisuutta’ tai ’Jätä äänestämättä’. Mielenilmausten epävirallisena pamflettina toimi ranskalaisen Stéphane Hesselin kirja ”Indignez-vous!” (suom. Suuttukaa!),

joka kritisoi rahan, median ja pankkien ylivaltaa sekä tuloerojen kasvua.

37

Asuntokuplan puhkeaminen vuonna 2008 sysäsi Espanjan talouden kriisiin, jonka seurauksena pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapateron johtama sosialistihallitus oli pakotettu tekemään tiukkoja säästötoimia. Eniten leikkauksista kärsivät nuoret ja pienituloiset,

kuten yleensä.

Suurin osa mielenosoittajista on nuoria. Espanjan työttömyysprosentti oli paikallisvaalien aikaan yli 21 prosenttia. Kaikista Espanjan 18 - 25 vuotiaista noin 45 prosenttia on työttömänä. Suurella osalla nuorista ei ole varaa muuttaa pois kotoa, saati opiskella paikoin

korkeidenkin lukukausimaksujen vuoksi.

Spanish Revolution - 189 530 likes

Espanjan mielenosoituksissa otettiin mallia ja innoitusta arabimaiden kuohunnasta. Mielenosoitusten aikana sosiaalinen media ja blogit täyttyivät värikkäistä kuvista ja kommenteista reaaliajassa. Twitter ja Facebook näyttelivät päärooleja mielenosoitusten

kokoonkutsumisissa. Spanish Revolution - 189 530 likes.

Ni estudian ni trabajan

Espanjassa puhutaan ni-ni-sukupolvesta, joka ei opiskele eikä käy töissä (ni estudian ni trabajan). Ni-Ni-liikkeen vahvistuminen hermostutti molemmat valtapuolueet, sosialistisen PSOE:n (Partido Socialista Obrero Español ) ja keskustaoikeistolaisen PP:n(Partido Popular). Ni-ni-liike julistautui sitoutumattomaksi: ”Ni PP ni PSOE”. Liike protestoi maan kaksipuoluejärjestelmää ja

korruptoitunutta hallintoa, ja vaati pankkien ja suuryritysten vallan vähentämistä. Liike kehottikin ihmisiä ennen vaaleja olla antamatta ääntään kummallekaan valtapuolueelle. Useat vaalien ehdokkaista olivat samaan aikaan tutkinnassa korruptioepäilyjen vuoksi.

Internetissä perustettiin keskusteluryhmiä kuten ’Todelliseen demokratiaan ja heti’, ’Nuoriso vailla tulevaisuutta’ tai ’Jätä äänestämättä’. Mielenilmausten epävirallisena pamflettina toimi ranskalaisen Stéphane Hesselin kirja ”Indignez-vous!” (suom. Suuttukaa!),

joka kritisoi rahan, median ja pankkien ylivaltaa sekä tuloerojen kasvua.

No nos representan

Puerto del Solin aukiosta on kasvanut kuin kylä keskelle kaupunkia.

Mielenosoittajat ovat järjestäneet ruokailupisteitä, lehdistökeskuksen, jopa

lastentarhan. Monet ihmiset kuljeskelevat pelkästään

aistimassa tunnelmaa, lukemassa kylttejä ja kuuntelemassa keskusteluja. Juopottelu on kielletty ja tunnelma on

rauhanomainen. Tätä on kansalaissuuttumus, joka nauttii laajaa kansan

tukea ja sympatiaa.

Capitalismo=Enfermedad

Lopulta opposition suurin puolue, Oikeiston Kansanpuolue (PP) voitti Espanjan

paikallisvaalit. Pääministeri José Luis Rodríguez Zapateron

sosialistipuolue kärsi murskatappion. Korkea työttömyys uskotaan olevan

suurin sosialistipuolueen ääniä syöneistä tekijöistä.

Vaikka kaksipuoluejärjestelmä ei

tarjonnut mielenosoittajille parempia vaihtoehtoja, eikä äänestämällä uskottu saavan aikaan muutosta,

talouslama ei kuitenkaan johtanut äänestysasteen heikkenemiseen,päinvastoin: äänestysprosentti

nousi kahdella prosenttiyksiköllä.

“This is against the whole system”

Lämpimät illat jatkuvat toisensa jälkeen ja ihmiset pysyvät aukioilla ja

kaduilla. Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Ainakaan kenelläkään ei näytä

olevan mihinkään kiire. Oma tila ja istumapaikka otetaan sieltä

mistä huvittaa, läheisyys on luonnollista. Joku yrittää myydä kadunkulmauksessa

muutamaa suklaapatukkaa ja kokista. Ihmisvirrassa on helppoa liikkua eteenpäin. Virvoittaudumme helteestä kellaripubissa

sangrian ja tapasten avulla. Ilta ja yö eivät tee täällä eroa toisistaan. Savukkeita kuluu ja

espanjalainen puheensorina pulppuaa joka suunnasta kuin iloisesti virtaava putous.

38

Täällä ei moni osaa englantia. Yritän kysellä ihmisiltä, miksi he ovat täällä tänään. Lopulta kohdalleni osuu sujuvasti englantia puhuva nainen, joka on ollut alusta asti aktiivisesti mukana

Madridin mielenilmauksissa. Keskustelumme lopuksi hän katsoo minua pitkään silmiin ja tiivistää: ”This is against the whole system.”

39

Uusi sarjaArvaa kuka?

Henkilöllisyys paljastuu ensi numerossa.

Viime numeron Arvaa kuka- palstan oikea vastaus oli Anna-Kaisa Juvonen. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

40

KarjahdusKuvia tapahtumista-Kajahduksen kesäpiknik-Stigman ja Stydin fuksiaiset-Stydin kesäpiknik-Kannun fuksisuunnistus

41

Iriksen ilmeen takana: kesä, aurinko ja Kajahdus.

Nyt se suu kiinni...

42

Kajahdus vastaanottaa HYY:n järjestölehtitukea.

43

KAJAHDUS 1/2011http://issuu.com/kajahdusKAJAHDUS 3/2011

http://issuu.com/kajahdus

Kun ajattelen vallankumousta, ajattelen sinua,sitä, kun kuljimme osana joukkoa, keskellä katua

minua pelotti, kun tiesit, mitä tehdäeikä minulla ollut aavistustakaan.

En ole niitä, jotka korottavat ääntään,

niitä, jotka kantavat kylttejä,

mutta usko se, olen siellä,

tulen paikalle.

Petra Malin