Upload
others
View
1
Download
0
Embed Size (px)
Citation preview
KANSALAISVAIKUTTAMASSA LEHDEN SIVUILLA -
Joensuun kaupunkikehitykseen vaikuttaminen
mielipidekirjoituksissa
Anni Kuittinen
Yhteiskuntatieteiden laitos
yhteiskuntapolitiikka
Itä-Suomen yliopisto
maaliskuu 2019
1. JOHDANTO ................................................................................................................................. 1
2. KANSALAINEN JA VAIKUTTAMINEN ................................................................................. 3
2.1. Yhteiskunta haluaa kansalaisten olevan aktiivisia ................................................................ 4
2.2. Kansalaisen oikeudet vaikuttamiseen .................................................................................... 6
2.3. Lyhyt oppi kansalaisvaikuttamisen historiasta ja tutkimuksesta ........................................... 7
2.4. Ketkä vaikuttavat ja mihin? ................................................................................................... 8
3. KEINOJA VAIKUTTAA ........................................................................................................... 11
3.1. Äänestäminen ...................................................................................................................... 11
3.2. Kansalais- ja kuntalaisaloitteet ............................................................................................ 12
3.3. Sosiaalinen media vaikuttamisen kenttänä .......................................................................... 13
3.3.1. Uhka vai mahdollisuus politiikassa? ............................................................................ 15
3.3.2. Sosiaalisen median kampanjat ..................................................................................... 16
3.4. Kansalaistottelemattomuus .................................................................................................. 17
4. KAUPUNKI ............................................................................................................................... 19
4.1. Kaupungin ja tilan kokeminen ............................................................................................ 19
4.2. Kaupunkisuunnittelu ja kansalaisten oikeudet prosessissa ................................................. 21
4.3. Mahdollisuudet ottaa yhteyttä kaupunkiin .......................................................................... 22
5. TUTKIMUSKYSYMYS, AINEISTO JA MENETELMÄ ........................................................ 24
5.1. Mielipidekirjoitukset aineistona .......................................................................................... 26
5.2. Metodologia: Diskurssianalyysi menetelmänä .................................................................... 29
6. ANALYYSI ................................................................................................................................ 33
6.1. Virheen osoittaminen -diskurssi .......................................................................................... 33
6.2. Uhka- ja unelmakuva -diskurssi .......................................................................................... 37
6.3. Muiden mukaan kokoaminen -diskurssi.............................................................................. 39
6.4. Muiden suulla puhuminen -diskurssi .................................................................................. 42
7. POHDINTA ................................................................................................................................ 44
8. LÄHTEET .................................................................................................................................. 47
8.1. kirjalliset lähteet .................................................................................................................. 47
8.2. Internet-lähteet..................................................................................................................... 48
Itä-Suomen yliopisto
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja
kauppatieteiden tiedekunta
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos
Tekijä
Anni Kuittinen
Työn nimi
Kansalaisvaikuttamassa lehden sivuilla. Joensuun kaupunkikehitykseen vaikuttaminen
mielipidekirjoituksissa
Oppiaine
Yhteiskuntapolitiikka
Työn laji
Pro gradu -tutkielma
Tutkielman ohjaaja
Eeva Jokinen
Aika
Maaliskuu 2019
Sivumäärä
50
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, minkälaista kansalaisvaikuttamista Joensuun
kaupunkikehitykseen liittyen tapahtuu paikallisen sanomalehden mielipidekirjoituksissa. Aineistoni
on kerätty sanomalehti Karjalaisessa julkaistuista mielipidekirjoituksista kesäkuun 2016 ja
toukokuun 2017 aikana. Aineisto on analysoitu diskurssianalyysillä. Tutkielman teemoina ovat
kansalaisvaikuttaminen, sen eri muodot ja kaupunkikehitys.
Yhteiskunta toivoo kansalaisten olevan aktiivisia ja myös lakeihin on kirjattu kansalaisille useita eri
mahdollisuuksia ja edellytyksiä vaikuttaa esimerkiksi omaan asuinalueeseen. Toisaalta
kansalaisvaikuttamisen perinteiset muodot, kuten äänestäminen, ovat kokemassa inflaatiota.
Rinnalle on nousemassa kuitenkin uusia kansalaisvaikuttamisen alustoja, kuten sosiaalinen media.
Niilläkin on omat haasteensa muun muassa uskottavuuden kanssa.
Kaupunkikehitys herättää ihmisissä paljon ajatuksia ja tunteita. Usein ihmisten intressit
kaupunkikehityksen suhteen ovat myös ristiriidassa keskenään. Kansalaiset tiedostavat
mahdollisuutensa vaikuttaa ja pyrkivät vaikuttamaan myös jo päätettyihin asioihin.
Mielipidekirjoituksissa asiat esitetään hyvin yleisellä tasolla, eivätkä kirjoittajat puhu omista
henkilökohtaisista tarpeistaan.
Asiasanat
Kansalainen, kansalaisvaikuttaminen, kaupunkipuhe, kaupunkikehitys
Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto
Muita tietoja
University of Eastern Finland
Faculty
Faculty of Social Sciences
and Business Sciences
Department
Department of Social Sciences
Author
Anni Kuittinen
Title
Effecting On Society On Newspaper. Effecting On Joensuu’s City Development In Opinion
Pieces
Academic Subject
Social Policy
Type of Thesis
Master’s Thesis
Advisor
Professor Eeva Jokinen
Date
March 2019
Pages
50
Abstract
This master’s thesis focuses on how citizens influence city development in Joensuu, North Karelia,
Finland. Citizens’ discourse has taken place in written correspondence within a newspaper’s pages.
The material for the study consists of published opinion pieces written by citizens. Material has
been gathered from the Karjalainen newspaper and the opinion pieces have been published between
June 2016 and May 2017. The articles were analyzed using discourse analysis. I have sorted out
four different discourses. Key themes for this thesis are civic engagement and its various forms as
well as city development.
Society hopes and demands citizens to be active. Opportunities for citizens to influence and
advocate for their concerns are protected by law. While there are multiple chances to influence and
effect society, traditional customs like voting have become less popular. Instead, society has begun
to shift to new mediums and platforms of influence such as social media. These new habits also
come with challenges such as credibility concerns.
City development can be polarizing as it raises numerous thoughts and emotions. Often peoples’
interests are in conflict and reaction to change is negative. However, people are aware of their
chances to influence development. Citizens know they must advocate for themselves if they want
to be a part of achieving a meaningful change.
Keywords
Citizen, society, city development. civic engagement
Archive location University of Eastern Finland Library
Additional information
1
1. JOHDANTO
”Miettikääpä vielä yön yli, arvoisat luottamushenkilöt!”
”Antakaa Vapaudenpuiston olla muuttelematta”
”Vihdoin oikea puisto!”
Kaupunkisuunnittelu herättää ajatuksia puolesta ja vastaan. Vaikka vain pieni osa kaupunkikeskustaa
käyttävistä ihmisistä asuu alueella, koetaan keskusta tärkeäksi osaksi elinympäristöä. Keskustassa
hoidetaan paljon asioita ja siellä käydään usein töissä. Siksi kaupunkikeskustan kehityssuunnitelmat
herättävät lähes poikkeuksetta vilkasta keskustelua. Tässä tutkimuksessa selvitän, kuinka Pohjois-
Karjalan alueella ilmestyvässä sanomalehti Karjalaisessa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa
puhutaan maakuntakeskus Joensuun kaupunkikehityksestä. Mielipidekirjoituksilla on usein jokin
tavoite, joten olen diskurssianalyysillä selvittänyt, kuinka kirjoittajat ovat yrittäneet vaikuttaa
kaupunkisuunnitteluun.
Joensuun kaupunkikeskustassa on tapahtunut viimeisen muutaman vuoden ajan poikkeuksellisen
paljon ja poikkeuksellisen suuria muutoksia. Näistä osa on vielä kesken tätä tutkielmaa tehdessä,
mutta suunnitelmat ovat selvillä. Olennaista on, että kaikki kaupunkikeskustan uudistukset
vaikuttavat hyvin konkreettisesti siihen, kuinka kaupunkilaiset käyttävät kaupunkia. Ne vaikuttavat
esimerkiksi siihen, mitä reittejä pitkin kaupungissa kuljetaan. Jokainen suunnitelma ja myöhemmin
tapahtunut toteutus on kerännyt sekä vastarintaa että kannattajia. Olen tutkinut tässä tutkielmassa sitä,
mihin ihmiset ovat kiinnittäneet suunnitelmissa huomiota ja kuinka he haluaisivat vaikuttaa niihin.
Olen tarkastellut myös sitä, kenelle kirjoitukset on osoitettu, mihin sävyyn ja kuinka selvästi se
tuodaan ilmi. Aineistoni olen rajannut niin, että olen tutkinut kaupunkikehitystä koskevia
mielipidekirjoituksia kesäkuun 2016 ja toukokuun 2017 välillä.
Kiinnostuin aiheesta siksi, että itsekin joensuulaisena olen todennut sen, että kaupungissa on
tapahtunut suuria muutoksia ja uudistuksia viime vuosina. Minua kiinnosti tietää, minkälaisen kuvan
Joensuun kaupunkikeskustan uudistuksista saa sanomalehden mielipidekirjoitusten kautta. Itse pidän
kaupungin toteuttamia uudistuksia positiivisena kehityksenä parempaan ja olen mielenkiinnolla
seurannut, mitä kaupunkiin on tulossa. On ollut ilahduttavaa huomata, että kaupunkikeskusta herättää
ihmisissä paljon ajatuksia ja tunteita – toisin sanoen sillä on ihmisille paljon merkitystä, ja he haluavat
2
tuoda mielipiteensä siitä ilmi. Tämä on luonnollista, sillä kaupunki on paikka, josta halutaan
keskustella ja jonka suunnitteluun halutaan osallistua (esim. Nevalainen 2004, 37). Olen tässä
tutkielmassa tutkinut sitä, miten kaupunkilaiset suhtautuvat kaupunkisuunnitteluun ja mihin suuntaan
he haluavat sitä ajaa. Mielipidekirjoituksissa sanoja osoitetaan muun muassa kaupungin päättäjille.
Sanomalehti kiinnostaa minua mielipiteiden esiintuomisen kanavana ja siksi valitsin sen
aineistokseni.
Kaupunkikeskustan kehittäminen ei tapahdu hetkessä ja välillä se on hyvinkin pitkässä puussa. Tähän
tutkielmaan yksi mukaan ottamani kaupungin uudistus oli toriparkin rakentaminen. Toriparkkia
ehdittiin suunnitella Joensuuhun yli 20 vuoden ajan ennen kuin se viimein avattiin vuoden 2018
lopulla. Kuvaavaa on, että jo vuonna 2004 julkaistussa Jaana Nevalaisen väitöstutkimuksessa
Tilapelin tiedonpolitiikat – kamppailu kaupunkikeskustan muutoksesta, käsiteltiin kaupunkilaisten
suhtautumista Joensuun toriparkkisuunnitelmiin. Näin ollen kaupunkilaisetkin ovat voineet
muodostaa mielipidettään toriparkista jo vuosikymmenien ajan – vaikka tietenkin monen
elämäntilanne on kuluneessa ajassa voinut muuttua niin, että mielipidekin on jo vaihtunut.
Kaupunkilainen haluaa olla mukana kaupunkisuunnittelussa siksi, että hän tietää omat tarpeensa
kaupungissa. Koska jokainen yksilö ja ryhmä tarkastelee kaupunkia omista intresseistään ja omista
lähtökohdistaan käsin, syntyy kaupunkisuunnittelussa aina ristiriitoja. Näkökulmat ovat yksi
keskeinen osa kaupunkisuunnittelua ja siksi niiden vaikutus suunnitteluun on tiedostettava.
Suunnittelusta syntyy välillä konflikteja, sillä eri ryhmien intressit voivat olla täysin ristiriidassa.
(Nevalainen 2004, 148-149.) Tavallisia köydenvetotilanteita ovat esimerkiksi kohteet, joissa
mietitään, kehitetäänkö kaupunkikeskustaa autoilijoiden ja pyöräilijöiden eduksi.
Tutkielmani keskiössä on kansalaisvaikuttaminen. Tarkastelen ennen aineistoni analysointia sitä,
minkälaisia vaihtoehtoja kansalaisvaikuttamiseen tänä päivänä on ja kuinka ihmiset niitä
hyödyntävät. Esittelen myös kansalaisvaikuttamisen kohteita. Pohdin myös sitä, miltä
kansalaisvaikuttamisen tulevaisuus näyttää. Aloitan aiheen käsittelyn siitä, mitä
kansalaisvaikuttaminen vaatii: kansalaisen aktiivisuudesta. Tämän jälkeen esittelen keskeisiä
kansalaisvaikuttamisen keinoja ennen kuin siirryn kaupungin tematiikkaan. Teoreettisen
viitekehyksen muodostamisen jälkeen esittelen mielipidekirjoituksien erikoisuuden aineistona ja
kansalaisvaikuttamisen muotona. Metodologian esittelyn jälkeen siirryn analyysin kautta
johtopäätelmiin.
3
2. KANSALAINEN JA VAIKUTTAMINEN
Ensimmäisenä on tarpeen määritellä kansalaisuus, eli se, mikä oikeuttaa kansalaisen toimimaan ja
vaikuttamaan yhteiskunnassa. On huomautettava heti alkuun, että ”kansalainen” on terminä nykyään
melkoisen kankea, vanhahtavakin ja siksi vähemmän käytetty. Tietyn alueen kansalaisista
puhuttaessa käytetään nykyään ennemmin käsitteitä ”kuntalainen” tai ”kaupunkilainen”. Myös tämän
tutkimuksen viitekehyksessä kaupunkilainen on osuvampi termi, mutta yleismaailmallisuutensa ja
tieteellisyytensä vuoksi käsittelen käsitteen sisältöä nyt kansalaisen kautta. T.H Marshall jakaa
kansalaisuuden kolmeen osaan: siviiliin, poliittiseen ja sosiaaliseen. Siviili kansalaisuus muodostuu
yksilön juridisista oikeuksista: sananvapaudesta, oikeudesta omistaa omaisuutta, oikeudesta
oikeudenmukaisuuteen ja niin edelleen. Poliittiseen kansalaisuuteen kuuluu oikeus osallistua
poliittiseen toimintaan, kuten esimerkiksi äänestämiseen. Sosiaalinen kansalaisuus taas takaa
hyvinvoinnin, eli että ihmisellä on oikeus elää sosiaalista, nykypäivän normitettua tavallista elämää.
(Marshall 2014, 28-29.)
Kansalaisvaikuttaminen hyödyntää näitä kansalaisuuden osia. Se ensinnäkin hyödyntää oikeutta
osallistua poliittiseen toimintaan poliittisena kansalaisena. Myös siviilin kansalaisuuden sananvapaus
on tässä pro gradu -tutkielmassa yksi keskeisistä kansalaisen vapauksista. Suomalaisen on
mahdollista kirjoittaa esimerkiksi sanomalehden sivulle siitä, mitä mieltä hän itse on
paikallishallinnon, kuten kaupungin tekemistä päätöksistä. Kirjoitus voi koskea myös esimerkiksi
valtion tai Euroopan unionin tasolla tehtyjä päätöksiä. Nämä kirjoitukset eivät ole aina päättäjätahoa
mairittelevia, mutta kansalaisella on silti oikeutensa kertoa mielipiteensä julkisesti ja saada se
painettuna sanomalehteen tai johonkin muuhun julkiseen julkaisuun.
Tämä osoittaa sen, ettei tätä kyseistä tutkimusta olisi mahdollista tehdä joka puolella maailmaa:
sananvapaus on useimmissa maissa kirjoitettu lakiin, mutta se ei ole silti aina käytännössä
mahdollista. Tällainen tilanne on esimerkiksi Kiinassa. Mikä tärkeintä, kansalaisella on myös
mahdollista tulla oikeasti kuulluksi sen jatkoksi, että hänellä on mahdollisuus sanoa sanottavansa.
Kansalaisten oikeuksista tulla kuulluksi ja vaikuttaa esimerkiksi elinympäristöään koskeviin asioihin
on kirjattu useisiin asetuksiin ja lakeihin, joista kerron myöhemmin tässä luvussa.
Kansalaisuus on myös yhteisöön kuulumista henkisellä tasolla, jolloin ihminen kokee olevansa
ainakin jossain määrin samanlainen muiden kanssa. Aaro Harju (2005) korostaakin sitä, kuinka
kansalaisuus ilmentää arvoja ja identiteettiä. Ollakseen kansalainen, ihmisen on siis sekä tiedostettava
omat arvonsa ja identiteettinsä, että myös yhteisönsä arvot ja identiteetit. Palaan myöhemmin siihen,
4
kuinka kansalaisvaikuttamisella ajetaan nimenomaan yhteisön etuja. Ilman yhteisöön kuulumista ei
voi olla kansalaisvaikuttamassa. Tässä tutkielmassa kansalainen on ihminen, joka on jollakin tavalla
koettanut vaikuttaa yhteisöön tai yhteiskuntaan.
2.1. Yhteiskunta haluaa kansalaisten olevan aktiivisia
Kansalaisilta toivotaan, että he vaikuttavat ympäristöönsä ja yhteiskuntaansa. Vuodesta 1997 lähtien
Euroopan neuvoston yhtenä prioriteettina on ollut kansalaisten kasvattaminen demokraattiseen
kansalaisuuteen (Hokkanen, Liikanen 2010, 21). Raija Julkusen (2006) mukaan Suomen 1990-luvun
sosiaalipolitiikan kansalaisuuden uusi perusideologia oli juuri aktiivisuus. Sosiaalipolitiikassa
haluttiin aktivoida niin kansalaiset kuin yhteiskuntakin. ”Vanhan” sosiaalipolitiikan oli nimenomaan
katsottu vähentävän ihmisten aktiivisuutta, mutta nyt kansalaiset haluttiin aktivoida. (Julkunen 2006,
206.) Kansalaisvaikuttamisella oli myös oma politiikkaohjelmansa vuosina 2003-2007. Ohjelmalla
pyrittiin edistämään kansalaisyhteiskunnan toimintaa, aktiivista kansalaisuutta, kansalaisten
yhteiskunnallista vaikuttamista ja edustuksellisen demokratian toimivuutta. Tuolloin muun muassa
pohdittiin, kuinka kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia voitaisiin parantaa.
(Niemelä, Wakeham 2007.)
Aktiivinen kansalaisuus tarkoittaa kansalaisena toimimista ja oikeuksien käyttöä eri tasoilla.
Keskeinen kansalaistoiminnan ja –vaikuttamisen alue on kansalaisyhteiskunta, jonka sisällä etenkin
järjestöt, yhdistykset ja muu organisoitu toiminta. Aktiivinen kansalaisuus katsotaan monissa
määritelmissä keskeiseksi osaksi sosiaalista pääomaa, eli aktiivisuus toimii samalla myös sosiaalisen
pääoman mittarina. (Niemelä 2012, 64-65.) Aktiivinen kansalaisuus on siis hyve, jota yleisen
käsityksen mukaan tulisi tai ainakin kannattaisi tavoitella. Että kansalaisyhteiskunnasta saadaan
toimiva, tarvitaan kansalaisia, jotka ovat kiinnostuneita yhteisistä asioista ja vaikuttamisesta edes
jossain määrin.
Aktiivisen kansalaisen ideologia on Raija Julkusen (2006) mukaan niin keskeinen, että
aktiivisuudesta puhuttaessa siihen liittyy myös vastuullisuus. Passiivisuuteen puolestaan yhdistyy
vastuuttomuus ja riippuvuus. Sirkka Ahosen (2006, 261) mukaan koko yhteiskunta voi huonosti, jos
kansalaiset eivät vaikuta asioihin kansalaisyhteiskuntana. Kansalaisyhteiskunta ei ole siis vain
mahdollisuus, vaan sillä on tehtävänä puuttua asioiden kulkuun silloin, kun päättäjät ovat
välinpitämättömiä tai puolueellisia (Ahonen 2006, 261).
5
Mielenkiintoinen näkökulma kansalaisten aktiivisuuteen on kuitenkin se, että vaikka kansalaisten
toivotaan olevan aktiivisia, konsensusnäkemyksen mukaan todellisuudessa se, että osa kansalaisista
pysyy passiivisina, tuo yhteiskuntaan vakautta ja rauhaa. Mikäli liian monet kansalaiset haluaisivat
esimerkiksi osallistua politiikkaan, seuraisi erilaisia ristiriitoja ja jännitteitä, jotka eivät kaikki
mahtuisi yhteiskuntajärjestelmäämme. Se, että osa kansalaisista pysyy passiivisina, tulkitaan
tyytyväisyydeksi nykyiseen yhteiskuntaan. (Keränen, Mäkitalo 1987, 10.)
Viime vuosina on kiinnitetty yhä enemmän huomiota myös nuorison kansalaisaktiivisuuteen. Vuonna
2006 voimaantulleessa nuorisolaissa yhtenä tarkoituksena oli edistää nimenomaan nuorten
kansalaisaktiivisuutta (Hokkanen, Liikanen 2010, 24). Aktiivinen kansalaisuus otetaan huomioon
myös peruskouluissa, ja aktiivisten kansalaisten kasvattaminen on yksi koulun ydintehtävistä. Asia
mainitaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissakin. (Hankala 2011, 28.) Vuonna 2016
voimaantulleen uuden opetussuunnitelman perusteissa aktiivinen kansalaisuus on purettu käsitteisiin
osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (Opetushallitus, ops, 2014).
Kun kansalainen halutaan aktivoida institutionaaliselta tasolta käsin, puhutaan
kansalaisosallistamisesta. Osallistamiseksi katsotaan toiminta, jossa kansalaiset kutsutaan
osallistumaan johonkin, esimerkiksi keskusteluun kaavasuunnittelusta. Tällöin aloite ei tule
kansalaisilta itseltään, vaan joltain muulta osapuolelta, esimerkiksi kaupungilta. (Lehtonen 2013, 12.)
Tutkimukseni aineistossa mielipidekirjoituksia tehneet kansalaiset ovat osoittaneet nimenomaan
henkilökohtaista aktiivisuuttaan, sillä he ovat tehneet kirjoituksensa oma-aloitteisesti, eikä kirjoitus
ole syntynyt esimerkiksi kaupungin ilmoittamaan tarpeeseen saada kaupunkilaisten mielipiteitä
kaupungin kehittämissuunnitelmiin.
Silloin kun puhutaan aktiivisena kansalaisena olemisesta, on tärkeää erottaa se, milloin on kyse vain
oman ja milloin suuremman yhteisön edun tavoittelemisesta. Kärjistettynä, voihan pelkästään
itselleen tärkeästäkin asiasta pitää meteliä julkisilla areenoilla. Mielipidekirjoituksen kirjoittaminen,
jonka avulla kirjoittaja ajaa jotakin itselleen ja yhteisölleen tärkeäksi katsomaa asiaa, on aktiivisena
kansalaisena toimimista. Toki sanomalehdistä löytyy myös kirjoituksia, joissa kirjoittajan voidaan
tulkita ajavan vain omaa etuaan, mutta ne ovat harvemmassa. Tämän tutkimuksen aineisto koostuu
kirjoituksista, jotka käsittelevät julkisia tiloja ja ympäristöjä, joten ihmisten voidaan katsoa tällöin
ajavan asiaa kaikkien ympäristöä käyttävien puolesta. Tällöin voidaan puhua aktiivisesta
kansalaisuudesta, eikä kyse ole vain oman edun tavoittelemisesta.
6
2.2. Kansalaisen oikeudet vaikuttamiseen
Suomen eduskunnan internetsivuilla kansalaisvaikuttaminen esitellään näin: Kansalaisvaikuttamisen
tavoitteena on asioiden muuttaminen. Lainsäädännön muuttaminen, käytäntöjen muuttaminen,
talouden muuttaminen. Tavoitteet voivat olla paikallisia, kansallisia tai kansainvälisiä. Miksi
kansalainen sitten haluaisi vaikuttaa ja toimia aktiivisena kansalaisena? Gwyneth Kirk on listannut
merkityksiä, joita osallistumisella voi saavuttaa. Näitä samoja merkityksiä voi katsoa saavutettavan
myös vaikuttamisella. Vaikuttaminen voi olla keino saavuttaa etuja, keino hallita organisoitunut
vastus, keino toteuttaa tehtäviä, keino laajentaa demokratiaa osallistumalla päätöksentekoon, keino
saada selville kansalaisten tarpeita sekä toimia mukana ruohonjuuritason radikalismissa. (Keränen &
Mäkitalo 1987, 7.)
Suomessa on hyvä tilanne sen suhteen, että kansalaisvaikuttamiseen mahdollistavat oikeudet on
kirjattu maan perustuslakiin. Perustuslain 2 § 2 momentissa on kirjattu, että ”kansanvaltaan sisältyy
yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.” PL 14 § 4
momentissa puolestaan todetaan, että ”julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia
osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.”
Toisin sanoen ihmisellä ei ole vain oikeutta osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vaan julkisen
vallan tehtävänä on myös edistää, eli parantaa ja lisätä mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen toimintaan
osallistumiseen. Perustuslaissa on erikseen huomioitu yksilön oikeus vaikuttaa omaan
elinympäristöönsä, sillä PL 20 § 2 momentin mukaan ”julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan
jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan
päätöksentekoon.” Tämän momentin tarpeellisuus käy ilmi myös tässä tutkimuksessa, sillä ihmisen
elinympäristöä koskevat muutokset herättävät paljon tunteita ja reaktioita kansalaisissa, kuten
analyysiosiossa kerron.
Perustuslakiin on kirjattu myös oikeus järjestäytyä. Tämä lakipykälä antaa konkreettisimmat oikeudet
nimenomaan kansalaisvaikuttamiseen, sillä se sallii kokoontumisen kokouksiin ja mielenosoituksiin,
jotka ovat etenkin perinteisen kansalaisvaikuttamisen keskiössä. PL 13 § sanotaan, että ”jokaisella on
oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.” Lisäksi
saman pykälän 2 momenttiin on merkitty yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapaus sisältää oikeuden
perustaa yhdistys ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Momentissa mainitaan myös, että yksilöllä on
oikeus olla kuulumatta yhdistykseen. Sama momentti antaa oikeuden myös järjestäytyä ammatillisen
yhdistymisvapauden vuoksi ja vapauden järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi. Olennainen
perustuslakiin kirjattu laki on kansalaisvaikuttamista ajatellen myös sananvapauslaki. Pykälään 12
7
merkitty kohta takaa, että jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen liittyy oikeus ilmaista, julkistaa
ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tämä
mahdollistaa esimerkiksi valtiohallintoa kritisoivien mielipidekirjoitusten kirjoittamisen ja niiden
julki saamisen.
2.3. Lyhyt oppi kansalaisvaikuttamisen historiasta ja tutkimuksesta
Kansalaisvaikuttamisen historiaa voidaan tulkintatavasta riippuen laskea hyvin eri aikakausilta.
Koska laajimmillaan kansalaisvaikuttaminen voidaan ymmärtää vaikuttamiseksi ympärillä olevaan
yhteisöön ja ympäristöön, voitaisiin sanoa kansalaisvaikuttamista olleen yhtä kauan kuin on ihminen
maan päällä asunut. Tietoisen kansalaisvaikuttamisen historia ajoitetaan kuitenkin 1700-luvulle.
Tuolloin sivistysaatteen myötä syntyi uudenlainen keskustelukulttuuri, ja eri säätyihin kuuluvat
ihmiset keskustelivat yhteiskunnallisista kysymyksistä. 1700-luvulla perustettiin myös paljon
seuroja, joissa kansalaisvaikuttaminen kehittyi. Tuolloin oman sävynsä toi politiikkaa koskeva tiukka
lainsäädäntö: poliittiset seurat olivat kiellettyjä, joten kansalaistoimintaa harjoitettiin salaseuroissa.
(Tammilehto 1989, 17.)
Kansalaistoiminta on elänyt aina aaltoliikettä. Niinpä heti 1700-luvun seurojen jälkeen tuli
ensimmäinen notkahdus. Uusi nousu alkoi 1830-luvulla, tuolloin koko Euroopassa. Tuolloin
etulinjassa olivat muun muassa raittiusseurat. Aika meni eteenpäin, ja aktiivisuus
kansalaistoiminnassa vaihteli. Uusi nousu tuli työväenliikkeen myötä 1860-luvulla. (Tammilehto
1989, 21.) Sittemmin erilaiset asiat ja tilanteet ovat aiheuttaneet aaltoliikettä kansalaistoiminnan
aktiivisuudessa. Näitä aaltoliikkeitä ylöspäin ovat aiheuttaneet muun muassa 1930-luvun lama, 1970-
luvun Vietnamin sota ja ydinvoimaloiden vastustaminen. (Tammilehto 1989, 22.)
Vielä vuosikymmeniä sitten kansalaisyhteiskunta oli järjestäytynyt nykyistä tarkemmin ja
täsmällisemmin, ja se oli huomattavan paljon lähempänä valtiota ja päättäjiä. Nykyään
kansalaisyhteiskunnan toiminta on usein paikallista. Se voi olla myös hyvin spontaania ja
lyhytkestoista, ikään kuin nopeaa kampanjointia. Sirkka Ahosen (2006) mukaan nykyinen
kansalaistoiminta onkin aiempaa kevyemmin yhteisöllistä, ja sitä voi kuvata ”lyhytkestoiseksi
täsmätoiminnaksi”. Monet kansalaisyhteiskunnan organisaatiotkin toimivat hyvinkin pienellä
alueella ja matalalla tasolla. Aktiivisena kansalaisena toimiminen voi olla esimerkiksi mielenkiintoa
vaikuttaa oman asuinalueen, jopa vain asuinkorttelin asioihin ja toimimiseen riittää, että kirjoittaa
kantaaottavasti asuinympäristönsä asioista sanomalehden mielipidepalstalle. (Ahonen 2006, 268.)
8
Kansalaisvaikuttaminen tutkimuskohteena ei ole niin yleinen kuin voisi ehkä olettaa. Tähän
päätelmään tuli Maria Forsman vuonna 2004 tutkittuaan kansalaisvaikuttamisen tutkimusta vuosilta
1990-2003 (Forsman 2004, 40). Kansalaisvaikuttamistutkimuksen keskiössä olivat noina vuosina
osallistuminen, vaikuttaminen, demokratia sekä kansalaisuus. Tutkimukset ovat liittyneet muun
muassa kunnallishallintoon, vaaleihin, vapaaehtoistyöhön sekä yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Myös
asukkaiden vaikuttaminen, mihin tämänkin tutkielman aineisto liittyy, on kuulunut tutkituimpiin
teemoihin kansalaisvaikuttamisen tutkimuksen saralla. (Forsman 2004, 42.) Asukkaiden
osallistuminen ja asioihin vaikuttaminen nousi suosituksi tutkimusteemaksi etenkin 1990-luvun
alussa. 2000-luvun alussa kansalaisvaikuttamisen tutkimuksessa keskityttiin etenkin nuoriin ja siihen,
kuinka he osallistuvat ja vaikuttavat yhteiskunnan asioihin. (Forsman 2004, 42-43.)
2.4. Ketkä vaikuttavat ja mihin?
Puhuttaessa vaikuttamisesta ja vaikuttajista on hyvin olennaista kiinnittää huomiota myös siihen,
keitä ovat he, jotka vaikuttavat. Jotta heitä voidaan tutkia, heidät täytyy pystyä luokittelemaan
jotenkin. Vaikuttajia voi jakaa eri ryhmiin esimerkiksi sukupolvien mukaan. Sukupolvittain
ihmisryhmiä tarkasteltaessa oletetaan teoreettisesti, että tietty sukupolvi jakaa tiettyjä merkittäviä
kokemuksia, jotka vaikuttavat heidän odotuksiinsa ja tätä myötä myös toimintaansa (Ahonen 2006,
250).
Esimerkkinä ovat Sirkka Ahosen (2006) erottelemat hyvinvointivaltiosukupolvi ja
riskiyhteiskuntasukupolvi. Hyvinvointisukupolven eläjät syntyivät vuoden 1950 aikaan ja
riskiyhteiskuntasukupolven vuoden 1980 aikaan. Jo sukupolvien nimet kertovat mistä on kyse:
hyvinvointisukupolven eläjät syntyivät maailmaan, missä turvallisuuden tunne kasvoi, kun
hyvinvointivaltion rakenteita parannettiin. Riskiyhteiskuntasukupolvelta nämä eivät ole hävinneet
mihinkään, ja sen sijaan esimerkiksi taloudellinen turvallisuus on vain parantunut. Heille on kuitenkin
tullut uusia uhkakuvia, kuten ympäristöongelmat, koulutuksen riittämättömyys ja 1990-luvun lama.
Tästä on seurannut se, etteivät riskiyhteiskuntasukupolveen kuuluvat luota yhteiskuntaan samalla
tavalla kuin edeltäjänsä. Tämä taas vaikuttaa alenevaan äänestysprosenttiin ja tätä kautta taas heidän
lähtökohtiinsa ja haluihinsa osallistua sen sijaan kansalaisvaikuttamiseen. Ei ole kyse siitä, että tämä
sukupolvi olisi vähemmän kiinnostunut ympärillä olevasta yhteiskunnasta, mutta edustuksellinen
9
demokratia ei vain ole heille niin itsestään selvä vaikutuskanava kuin aiemmalle sukupolvelle.
(Ahonen 2006, 249-269.)
Toinen vaihtoehto jakaa vaikuttajia on heidän rooliensa ja toimintansa mukaan. Malcolm Gladwell
on erotellut kolme ihmistyyppiä, joilla on muita suurempi vaikutus verkostojen toimintaan etenkin
sosiaalisen median kontekstissa. Verkostoitujat ovat mukana tavallista laajemmissa sosiaalisissa
piireissä ja he yhdistelevät eri verkostoja toisiinsa. Näin tieto leviää verkostoista toisiinsa. Tietäjillä
on tavallista laajempi asiatuntemus, ja he pystyvät vastaamaan verkostoissa pyöriviin kysymyksiin.
He ovat tietämyksensä avulla myös suuntaamassa keskusteluja. Myyjä osaa esittää asian
verkostoissaan niin, että muut lähtevät siihen mukaan. (Idström 2016, 42.) Vaikka Gladwell on tehnyt
luokittelunsa jo vuonna 2000, voi näitä kolmea ihmistyyppiä etsiä ja löytää etenkin Facebook-
ryhmistä, joissa keskustellaan tietyistä aihepiireistä. Näitä rooleja löytyy myös tutkielmani
aineistosta.
Kansalaisvaikuttaminen ei ole automatisoitunut rutiini tai tapa, jota kansalainen voisi harjoittaa
vaivatta ja sen kummemmin ajattelematta. Kansalaisvaikuttaminen vaatii vähintään tietoista ajattelua
sen suhteen, kuinka omasta ja yhteisön näkökulmasta on parasta toimia. Yleensä aktiivinen
kansalaisvaikuttaminen vaatii myös aikaa, sillä vaikuttaminen on usein jotakin henkilökohtaiseen
elämään ja mielenkiinnon kohteisiin liittyvää. Harva pystyy luokittelemaan työpäivän aikana
tekemiään työtehtäviä kansalaisvaikuttamiseksi, joten aktiivista kansalaisuutta on harjoitettava
muulloin. Kansalaisvaikuttaminen vaatii siis resursseja ihmisen arjesta.
Kansalaisvaikuttamisen kohteita voidaan tulkita hyvinkin laajasti. Yksi näkyvä ja vakiintunut
kansalaisvaikuttamisen kohde on luonto ja ympäristö, mikä kansalaisvaikuttamisen kentällä usein
muuttuu luonnonsuojeluksi. Luonnonsuojelu on laaja-alainen kansalaisvaikuttamisen kohde, koska
sitä tapahtuu monilla tasoilla. Luonnonsuojelun näkökulmia tuodaan paljon esiin poliittiseen
toimintaan ja päätöksentekoon, ja luonnonsuojelu onkin hyvin poliittista. Sitä kautta
luonnonsuojelijat ovat myös aktiivisia lobbaajia Suomen eduskunnassa ja yrittävät ajaa asiaansa
lainsäädännön muutoksiin asti. Poliittisesta puolestaan huolimatta luonnonsuojelulla on myös
ruohonjuuressa olevaa ihmistä koskettava vaikutus. Välimatka luonnonsuojelukohteeseen voi olla
mitä tahansa: luonnonsuojelutyötä voidaan tehdä lähimetsän liito-oravan suojelemiseksi tai
Australian koralliriuttojen hyväksi.
Myös erilaiset tasa-arvoasiat ovat kansalaisvaikuttamisen ydinkohteita. Yksi tuore
kansalaisvaikuttamisen merkittävä tulos Suomessa on tasa-arvoinen avioliittolaki, joka astui voimaan
vuonna 2017. Lakimuutos sai alkunsa kansalaisaloitteesta. Avioliittolakia muutettiin niin, että kaksi
10
samaa sukupuolta olevaa ihmistä voivat jatkossa solmia avioliiton rekisteröidyn parisuhteen sijaan.
Avioliittolaista myös poistettiin kohdat, joissa puhuttiin miehestä ja naisesta. Kansalaisaloitteeseen
kerättiin vaadittava määrä nimiä Tahdon 2013 –nimisellä kampanjalla. Vaadittava allekirjoitus määrä
aloitteen saamiseksi eduskuntaan oli 50 000, mutta allekirjoituksia tuli lopulta yli 166 000.
Asukastoiminta on yksi kansalaisvaikuttamisen yleisimpiä muotoja. Siihen liittyy myös tämän
tutkielmani tutkimuskohde. Asukkaat vaikuttavat juuri omaan lähiympäristöönsä. Vaikuttaminen voi
olla suuressa mittakaavassa hyvin pientä: esimerkiksi taloyhtiön jätehuollon järjestäminen sellaiseksi,
että se on mahdollisimman ympäristöystävällistä. Toisaalta erilaiset asukasyhdistykset voivat
vaikuttaa myös alueen kaavoitukseen ja sitä myötä koko asuinalueen ilmeeseen ja toimintaan. Myös
tämän tutkimuksen teema voidaan linkittää asukastoimintaan, sillä vaikuttamisen kohteena on julkiset
tilat elinympäristönä.
11
3. KEINOJA VAIKUTTAA
Tässä kappaleessa esittelen keskeisiä kansalaisvaikuttamisen keinoja tänä päivänä. Myöhemmin tässä
tutkimuksessa käsittelen sitä, kuinka mielipidekirjoittaminen voidaan käsittää
kansalaisvaikuttamiseksi. Tähän olen kuitenkin valikoinut perinteiset ja tämän päivän ilmiselvät
kansalaisvaikuttamisen keinot. Kuten jo aiemmin sivuutin aihetta, vaihtelevat kansalaisvaikuttamisen
keinot sukupolvittain ja ikäluokittain. Sen vuoksi tässä kappaleessa on yhtenä alalukuna sosiaalinen
media vaikuttamisen alustana. Edelleen melko tuoreena muotona etenkin nuoret ovat ottaneet
sosiaalisen median omakseen samalla, kun heidän kiinnostuksensa äänestämistä kohtaan on laskenut.
On siis lohdullista huomata, että vaikka perinteiset kansalaisvaikuttamisen kohteet eivät
kiinnostakaan enää nuoria samassa määrin kuin aiempia sukupolvia, on heille syntynyt uudenlainen
muoto ja kanava vaikuttamiseen.
3.1. Äänestäminen
Yksi länsimaisen demokratian kulmakivistä on äänestäminen. Äänestysaktiivisuus on samalla teema,
joka nousee nykyään jatkuvasti esiin puhuttaessa nykyisen demokratian haasteista. Toimivan
demokratian edellytyksenä pidetään sitä, että kansalaiset äänestävät silloin, kun äänestys järjestetään.
Äänestyksen tulee olla kuitenkin vapaaehtoista. Ihmisten kiinnostus äänestystä kohtaan vähenee
Suomessa jatkuvasti ja tämän vuoksi ollaan yhä enemmän huolissaan siitä, onko demokratia enää
toimivaa. Oikeus äänestää on kirjattu Suomen perustuslakiin (PL 14 §). Oikeus antaa jokaiselle 18
vuotta täyttäneelle Suomen kansalaiselle oikeuden äänestää valtiollisissa vaaleissa ja
kansanäänestyksessä. Lisäksi seurakuntavaaleissa saa äänestää jo 16 ikävuodesta lähtien.
Suomessa yksi herätys rajusti laskeneeseen äänestysprosenttiin oli vuoden 2012 kuntavaalit, joissa
äänestysprosentti jäi 58:een. Äänioikeuttaan käyttäneiden osuus on laskenut jopa 20
prosenttiyksikköä vuodesta 1980. (Idström 2016, 12.) Vuoden 2017 kuntavaalien äänestysprosentti
oli edelleen samoissa lukemissa, 58,8 prosenttia. Sama laskusuunta oli näkyvissä edelleen vuoden
2018 presidentinvaaleissa, joissa äänestysprosentti oli 69,9. Vastaavasti neljän vuoden takaisissa
vaaleissa uurnilla oli käynyt 72,8 prosenttia äänioikeutetuista.
Äänestys on ollut toimiva väline demokratiassa, koska Suomessa ihmiset ovat mieltäneet
äänestämisen kuuluvan hyviin tapoihin. Kansalaiset katsovat äänestämisen kuuluvan kunnon
12
kansalaisuuteen ja tämän vuoksi äänestämättä jättämistä voidaan pitää kunnon kansalaisen
velvollisuuksien laiminlyömisenä (Idström 2016, 19). Toisaalta juuri tässä on tapahtunut merkittävä
muutos: Demokratiaindikaattorissa vuonna 2013 enää alle puolet nuorista vastasi olevansa samaa
mieltä väitteestä ”pidän äänestämässä käyntiä kansalaisvelvollisuutena”. Vertailuna, vuonna 1977
useampi kuin neljä viidestä nuoresta oli samaa mieltä väittämän kanssa. (Idström 2016, 12.)
Toisaalta äänestäminen on hyvin vanha muoto vaikuttaa asioihin, eivätkä nuoret välttämättä koe sitä
siksi omakseen. Myös äänestysmenetelmillä voi olla roolinsa. Suomessa on kehitetty sähköistä
äänestämistä, mutta vielä toistaiseksi vaalit on muutamia kokeiluja lukuun ottamatta käyty
perinteisillä keinoilla, joissa äänestäjän täytyy käydä konkreettisella äänestyspaikalla antamassa
äänensä. Nuorten mukaan saaminen äänestämään tapahtuu ilman muuta jossain muualla, mitä
luultavimmin internetissä. Tämän myötä sähköisestä äänestyksestä voitaneen odottaa apua nuorten
äänestysinnokkuuteen.
3.2. Kansalais- ja kuntalaisaloitteet
Oikeusministeriö ylläpitää internetissä kahta palvelua, joissa kansalaiset voivat tehdä aloitteita
asioiden muuttamiseksi. Toinen palveluista on kansalaisaloite.fi, jossa aloitteilla pyritään saamaan
aikaan muutosta laissa. Kuntalaisaloite.fi -sivustolla puolestaan voidaan tehdä aloitteita ylipäätään
asioiden muuttamiseksi omassa asuinkunnassa. Käsittelen ensimmäiseksi kuntalaisaloitetta.
Kuntalaisaloiteoikeus perustuu kuntalain 23§ pykälään, jonka mukaan ”kunnan asukkaalla sekä
kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa
asioissa.” Jos kuntalaisaloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, on
kunnan lain mukaan otettava asia käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta.
Suomessa kuntalaisten aloiteoikeus on ollut voimassa vuodesta 1977 lähtien.
Kuntalaisaloitteet liittyvät yleisimmin asuinympäristöön tai tarjolla oleviin toimintoihin. Yleisiä ovat
esimerkiksi aloitteet saada alueelle kävelytie, katuvalot tai jonkinlainen liikuntapaikka. Lokakuussa
2018 yksi paljon kannatusilmoituksia eli allekirjoituksia keränneistä kuntalaisaloitteista oli tehty
Joensuussa. Aloitteessa vaadittiin virkistysuimala Vesikon laajentamista ja peruskorjausta.
Kuntalaisaloitteeksi se keräsi paljon allekirjoituksia, jo kolmessa viikossa lähes 1 900. Toinen paljon
allekirjoituksia keränneistä kuntalaisaloitteista palvelussa oli lokakuussa 2018 Kuopiossa Finnpulpin
sellutehdasta vastustava aloite, joka oli kerännyt reilussa kahdessa kuukaudessa lähes 2 900
allekirjoitusta. Selaamalla kuntalaisaloite.fi -sivustolle listattuja aloitteita käy kuitenkin ilmi, ettei
13
monikaan aloite kerää muutamaa kymmentä allekirjoitusta enempää. Edellä olevat esimerkit ovat siis
keränneet kannatusta poikkeuksellisen paljon.
Kansalaisaloitteilla puolestaan voidaan ehdottaa uutta lakia, muutosta olemassa olevaan lakiin tai
kokonaan olemassa olevan lain kumoamista. Kansalaisaloitteen täytyy kerätä vähintään 50 000
kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa, jotta se etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Myös
kansalaisaloitteen kannatusilmoituksia kerätään pääosin oikeusministeriön ylläpitämällä sivustolla
internetissä.
Kansalaisaloite säädettiin kansalaisaloitelakiin vuonna 2012. Tuosta lähtien kansalaisaloitteita on
tehty yhteensä 936 kappaletta (tilanne helmikuussa 2019). Näistä kaikista yhteensä 24 on kerännyt
tarpeeksi kannatuksia ja siten edennyt eduskuntaan. Kansalaisaloitteen suurin sulka hatussa on jo
aiemmin mainitsemani tasa-arvoisen avioliittolain muutos, joka astui voimaan vuonna 2017. Lähes
samanlaisen kannatuksen keräsi aloite, jossa vaadittiin kumottavaksi hallituksen esitystä
työttömyysturvalaista. Lain mukaan työttömyysturvaa leikattaisiin tapauksissa, joissa työtön ei
onnistu hankkimaan itselleen työtä. Aloite keräsi lähes 141 000 kannatusilmoitusta. Yksi paljon
huomiota herättäneistä eduskuntaan asti edenneistä aloitteista on myös kansalaisaloite, jossa
vaadittiin kellojen kesäaikaan muuttamisen lopettamista.
3.3. Sosiaalinen media vaikuttamisen kenttänä
Kuten Jaakko Suominen kuvaa, sosiaalisesta mediasta on tullut ihmisten arkea ja juhlaa 2000-luvun
ensimmäisen ja toisen vuosikymmenen välissä (2013, 10). Sosiaalinen media, eli some, on
nykyaikainen kanava tavoittaa ihmisiä. Somesta voidaan tavoittaa etenkin nuoria, mutta jatkuvasti
myös yhä vanhempaa väestöä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomessa alle 35-vuotiaista
lähes 90 prosenttia oli seurannut jotakin yhteisöpalvelua viimeisen kolmen kuukauden aikana.
Kaikista 16-89-vuotiaista reilu puolet, 56 prosenttia, oli seurannut jotakin yhteisöpalvelua viimeisen
kolmen kuukauden aikana. (SVT, 2016.) Nuoret seuraavat yhteisöpalveluja aktiivisimmin, ja
käyttöaktiivisuus laskee ikäluokkien vanhetessa.
Facebook on sosiaalisen median suosituin kanava: sillä on pelkästään Suomessa 2,9 miljoonaa
käyttäjää ja maailmalla käyttäjät lasketaan miljardeissa. Välillä määrä on käynyt Suomessakin yli
kolmessa miljoonassa. Vaikka kyseistä yhteisöpalvelua ei käyttäisi itse, ei siitä kuulemiselta voi
nykymaailmassa välttyä: Facebook vilisee uutisissa, tiedotteissa, ja oikeastaan kaikkialla, mihin
liittyy ihmisten keskinäistä kanssakäymistä.
14
Sosiaalisella medialla terminä tarkoitetaan nykyistä netin käyttöä, jossa käyttäjän rooli on aktiivinen
ja näin eroaa aiemmasta (Suominen 2013, 13). Sosiaaliseen mediaan kuuluu myös sisällön jakaminen.
Sosiaalista mediaa on välillä lähestytty myös sen kaupallisuuden näkökulmasta. Termi on määritelty
Salla-Maaria Laaksosen, Janne Matikaisen ja Minttu Tikan toimesta myös näin: ”Ryhmä
verkkopohjaisia sovelluksia, jotka rakentuvat Web 2.0 tekniselle alustalle ja jotka mahdollistavat
käyttäjäsisällön luomisen ja jakamisen”, (Suominen 2013, 16). Kaiken kaikkiaan, selkeintä on
ajatella sosiaalista mediaa sateenvarjokäsitteenä, jonka alla on teknologiaa, sosiaalista
vuorovaikutusta ja käyttäjäsisältöä (Suominen 2013, 16). Huomioitavaa on myös se, että sosiaalinen
media on hyvin kansainvälinen ilmiö. Sosiaalisen median voi katsoa olevan myös yksi netinkäytön
vaiheista: tällöin hahmottuu se, että kullakin ajalla on omat tapansa. Ei ole tarpeen väittää, että
sosiaalinen media olisi lopullinen ja viimeinen tapa käyttää internetiä. 2000-luvun ensimmäisinä
vuosikymmeninä se on kuitenkin selkeä valtavirran tapa.
Sosiaalisen median voidaan katsoa olevan myös jatke ja uusi muoto keskustelulle ja ajatusten
vaihdolle, joka alkoi internetissä jo ennen sosiaalisen median sovelluksia. Ihmiset kirjoittivat ennen
näitä ajatuksiaan blogeihin ja keskustelupalstoille. Nettikeskustelupalstoja voikin pitää
”esisosiaalisena mediana”. (Suominen 2013, 41.) Internetiä pidettiin alusta alkaen
kansalaisvaikuttamisen alustana: siellä ajettiin usein omaa asiaa muun muassa kirjoittamalla ja
herättämällä keskustelua palstoilla. Ennen kaikkea sosiaalinen media on kansalaisvaikuttamisen
väline ja alusta. Sosiaalinen media ei itsessään tuota kansalaisvaikuttamista, vaan se toimii
vaikuttamisen alustana ja ennen kaikkea vaikuttajien viestin levittäjänä.
Sosiaalisessa mediassa kansalaisvaikuttaminen on helppoa, mutta siinä on myös ongelmansa.
Pauliina Lehtonen (2013) puhuu Facebook-demokratiasta. Kansalainen voi ilmaista tukensa ja
osallistumisensa jollekin asialle Facebookissa tykkää-nappia painamalla. Mutta mitä sitten kun asia
kerääkin Facebookissa paljon, esimerkiksi kymmeniätuhansia peukkuja? Kertooko peukkujen määrä
asian edustuksellisuudesta? (Lehtonen 2013, 205.) Tässä tullaan siihen, minkälaiseksi teknologia on
kehittänyt kansalaisosallistumista ja -vaikuttamista. Se on helppoa, mutta onko se yhtä vankkaa ja
ennen kaikkea tietoista vaikuttamista kuin ennen?
On aiheellista pohtia, voidaanko kahdelle eri kansalaisvaikuttamisen kohteelle antaa yhtä paljon
merkitystä esimerkiksi silloin, jos toinen aihe saa Facebookissa 200 tykkäystä ja toisen aiheen
puolesta järjestettyyn keskustelutilaisuuteen saapuu 200 ihmistä. Onko asioille annettu silloin yhtä
paljon arvoa? Lehtosen mukaan nykyään täytyykin kiinnittää huomiota asiallisen osallistumisen
kriteereihin. Facebook ja siellä olevat toimijat kehittyvät jatkuvasti, joten Facebookissa tapahtuvaa
15
osallistumista ei voida katsoa mitättömäksikään. Perinteisen osallistumisen keinojen rinnalla se on
kuitenkin vielä hataraa ja sillä on ongelmia sekä uskottavuuden että luotettavuuden kanssa.
Sosiaalisessa mediassa kansalaisvaikuttamisella on kuitenkin yksi selvä vahvuutensa, ja se on
nimenomaan suuren yleisön kerääminen. Julkisuudella on kansalaisosallistumisessa nykyään suuri
roolinsa, vaikka lähtökohtaisestihan kansalaisvaikuttaminen ei sitä vaadi. Tässä tutkielmassa keskityn
nimenomaan julkiseen kansalaisvaikuttamiseen, sillä sitä aineistonikin on: julkisia
mielipidekirjoituksia. Kansalaisvaikuttaminen itsessään ei vaadi julkisuutta, sillä
kansalaisvaikuttamiseksi voidaan laskea vaikkapa yksityinen sähköpostiviesti kaupunginpäättäjälle.
Sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa vaikuttamisessa julkisuudella voidaan katsoa olevan kaksi
tarkoitusta. Esimerkiksi Facebookissa leviävällä kirjoituksella, ryhmällä tai tapahtumalla saadaan
asialle näkyvyyttä, kun se leviää ihmisten jakaessa, tykätessä ja osallistuessa siihen. Asialle saadaan
siis julkisuutta, sillä sen näkee hyvin moni muukin kuin asiaan perehtyvät ja siihen kantaaottavat.
Suuren julkisuuden kautta asialle saadaan samalla moninkertaisesti potentiaalisia mukaan lähtijöitä
eli esimerkiksi asian puolesta puhujia. Sama funktio on myös tämän tutkielman aineistona olevilla
mielipidekirjoituksilla. Eihän kukaan kirjoita asiastaan mielipidekirjoitusta, ellei halua sille
nimenomaan yleisöä ja julkisuutta. Yleisöstä haetaan omalle asialle lisää kannattajia ja samalla
luodaan painetta vaikuttamisen kohteelle, esimerkiksi kaupungin virkamiehelle, kun asiasta tehdään
julkinen.
3.3.1. Uhka vai mahdollisuus politiikassa?
Sosiaalisesta mediasta on odotettu merkittävää kanavaa hyvin moneen asiaan: poliittisen
informaation lähteeksi, paikallisasioiden vaikutuskanavaksi ja niin edelleen. Etenkin Twitter on
löytänyt paikkansa politiikan viestinnän kentällä. Siitä on tullut maailmalla, myös Suomessa, etenkin
poliittisen johdon suosima viestintäväline (Mykkänen, Borg 2013, 165). Yhä useampi poliitikko tekee
ikään kuin jatkuvaa kampanjointia jollakin yhteisöpalvelun sivullaan, kuten Facebookissa tai
Twitterissä. Twitterillä ei ole kuitenkaan Suomessa läheskään yhtä suurta käyttäjäkuntaa kuin
Facebookilla. Suomessa Twitter onkin leimautunut etenkin poliitikkojen ja viestinnän ammattilaisten,
ei niinkään tavallisten somen käyttäjien kanavaksi.
Vaikka sosiaalista mediaa käytetäänkin ahkerasti, kansalaisten poliittiseen vaikuttamiseen sillä ei ole
huomattu olevan suurtakaan vaikutusta: Mykkäsen ja Borgin mukaan olemassa oleva
16
tutkimusaineisto ei tue sitä oletusta, että sosiaalisella medialla olisi ollut edes kohtuullisen
merkittävää roolia poliittisen tiedon lähteenä (2013, 164). On kuitenkin huomioitava, että sosiaalinen
media ja sen käyttäjäkunta kehittyvät nopeaa tahtia. Jos vastaava tutkimus somen merkityksestä
poliittisen tiedon lähteenä tehtäisiin nyt, on mahdollista, että tulos olisi jo erilainen. Myös Mykkänen
ja Borg ennustivat vuoden 2013 julkaisussaan, että lähivuosien tulevissa vaaleissa sosiaalisen median
merkitys äänestäjien keskuudessa tulisi kasvamaan (2013, 165). Mykkänen ja Borg eivät kuitenkaan
usko, että vakiintuneissa demokratioissa sosiaalinen media vaikuttaisi äänestysaktiivisuuden
nousemiseen (2013, 167).
Maailmalta on kantautunut myös huolestuttavia esimerkkejä siitä, kuinka sosiaalisen median, etenkin
Facebookin kautta voidaan vaikuttaa ihmisten äänestyspäätökseen. Facebook kertoi syyskuussa 2017,
vajaa vuosi Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen, että Facebookista oli ostettu mainoksia, jotka
kytkeytyivät vaaleihin. Vaalimainoksien rahoitus tuli Venäjältä. Joidenkin arvioiden mukaan jopa
puolet yhdysvaltaisista äänioikeutetuista, eli 125 miljoonaa, saattoi vaalien alla törmätä Facebookissa
Venäjän poliittiseen vaikuttamiseen. Kyseessä oli muun muassa rasististen sisältöjen levittämisestä,
joiden katsotaan edesauttaneen vaalit voittaneen Donald Trumpin menestystä vaaleissa. (Esim. Ylen
uutisointi vuonna 2017.)
3.3.2. Sosiaalisen median kampanjat
Viime vuosina sosiaalinen media on ollut alusta monien yhteiskunnallisesti merkittävien ilmiöiden
alulle. Vuodelta 2018 esimerkki tästä on #metoo –kampanja. Kampanja alkoi, kun yhdysvaltalainen
naisnäyttelijä Alyssa Milano kehotti lokakuussa 2017 Twitter-tilillään seuraajiaan jakamaan
kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä aihetunnisteella #metoo. Kampanja levisi kuin kulovalkea
heti ensimmäisen vuorokauden aikana: Twitterissä aihetunnistetta käytettiin yli 500 000 kertaa ja
Facebookissa 12 miljoonaa kertaa. Kampanja levisi yli vuoden kestäneeksi, kansainväliseksi
jättimäiseksi ilmiöksi, ja siitä seuranneet tapahtumat ovat kenties jotain ennennäkemätöntä.
Seksuaalisten häirintätapausten tultua ilmi on tapahtunut esimerkiksi tunnettujen elokuvaohjaajien
irtisanomisia ja oikeudenkäyntejä. Myös yksi Tukholmassa tapahtunut kaupunginteatterin entisen
johtajan itsemurha liitettiin #metoo-kampanjan seuraukseksi. Kampanja ravisteli myös Suomea,
johon liittyen esiin tuotiin elokuvaohjaaja Lauri Törhösen käyttäytyminen työssään.
#Metoo-kampanja levisi nopeasti seksuaalisesta häirinnästä etenkin työpaikoilla tapahtuvaan
häirintään ja Suomessakin useampi ammattiliitto, esimerkiksi Journalistiliitto, teetti jäsenilleen
17
kyselyn selvittääkseen seksuaalisen häirinnän laajuutta. Seksuaalinen häirintä, joka ei ilmiönä ollut
millään tavalla uusi maailmassa, nousi lähes vahingossa maailmanlaajuiseksi kampanjaksi levinneen
#metoon avulla yhdeksi globaaliksi kärkipuheenaiheeksi julkisiin keskusteluihin pitkäksi aikaa.
#Metoo on esimerkki siitä, minkälaista kevytvaikuttamista kansalaisvaikuttaminen voi
tulevaisuudessa olla yhä enemmän. Suuret massat antavat ilmiölle laajaa näkyvyyttä helposti omissa
sosiaalisen median kanavoissaan esimerkiksi uudelleentwiittaamalla kampanjan alullepanijan viestiä.
Riittää, että vain muutama tunnettu henkilö antaa kampanjalle kasvot ja varsinaisen viestin, ja muu
yleisö toimii viestinlevittäjänä.
3.4. Kansalaistottelemattomuus
Kansalaisvaikuttamisen lisäksi on myös painokkaampia muotoja, jolloin puhutaan jo
kansalaistottelemattomuudesta. Kun kansalaisvaikuttamisella pyritään kohti tavoitetta lakiin
kirjatuilla kansalaisoikeuksilla, kansalaispainostamisessa ja ylätason korporatiivisessa
vaikuttamisessa ei välitetä näistä. Molemmat edellä mainitut voivat Kalevi Höltän (2013, 26) mukaan
sisältää myös laitonta toimintaa. Käytännössä laiton toiminta edellä mainittujen käsitteiden alla
mielletään kuitenkin osaksi kansalaistottelemattomuutta, ja yleensä kansalaistottelemattomuus
erotetaan rikollisuudesta.
Kansalaistottelemattomuuden voidaan usein katsoa rikkovan itse lakia, mutta ei sen takana olevaa
hyvää, eettistä periaatetta (Hölttä 2013, 140). Kansalaistottelemattomuudella ei ole yleistä
oikeuttamista, vaan jokainen teko on pystyttävä perustelemaan erillisenä. On myös katsottu, että
kansalaistottelemattomuus olisi pystyttävä aina perustelemaan moraalisesti. (Keränen, Mäkitalo
1987, 48.) Tekona kansalaistottelemattomuuden voi määritellä tarkoitukselliseksi, julkiseksi,
laittomaksi ja symboliseksi, kuten filosofi Brian Smart on todennut (emt, 48).
Kansalaistottelemattomuutta harjoittavia ihmisiä kutsutaan usein aktivisteiksi. Aktivisteista puhutaan
etenkin luonto- ja ympäristöasioissa. Esimerkiksi avohakkuiden tai turkistarhojen vastustamisessa
aktivistit ovat useita kertoja harjoittaneet kansalaistottelemattomuutta. Välillä tapaukset ovat
edenneet oikeuteen asti (Hölttä 2013, 142).
Kun puhutaan kansalaispainostamisesta, toiminta on selvästi voimakkaampaa, kuin vaikkapa
poliittisissa keskusteluissa. Painostamiseen voi kuulua pakottamista tai uhkailua. Uhkailulla ei tässä
kuitenkaan tarkoiteta suoraa väkivallan uhkaa, vaan jotakin muuta, kuten taloudellisia seurauksia.
18
Painostamista käyttävät etenkin etujärjestöt, kuten työmarkkinajärjestöt ja maataloustuottajat. (Hölttä
2013, 27.) Painostamiseen kuuluu usein myös julkisuus, mikä on osana painostuksen vaikutusta.
Painostamista voi tapahtua esimerkiksi juuri julkisuuden avulla myös ilman minkäänlaista
laittomuutta. Vastapuoli voi suostua painostajan tahtoon esimerkiksi siksi, ettei tulisi leimatuksi
epäreiluksi. (emt, 28.)
Ylätason korporatiivisessa vaikuttamisessa liikutaan myös niin sanotusti harmaalla alueella. Toiminta
ei välttämättä pysy perusoikeuksien sallimissa rajoissa, mutta se katsotaan osaksi
kansalaistottelemattomutta. Korporaatioissakin tekijänä ovat yleensä etujärjestöt. Ne voivat
esimerkiksi saada aikaan sopimuksia asioista, joiden päätäntävalta on eduskunnassa tai jollakin
viranomaisella. Tällaisen toiminnan ei katsota olevan sopivaa demokraattisessa oikeusvaltiossa.
Korporatiivisessa vaikuttamisessa voi erottaa vielä erikseen kansalaisvaikuttajat ja viralliset toimijat,
jotka ovat lisänä hallituskoneistossa. (Hölttä 2013, 26.)
19
4. KAUPUNKI
Seuraavassa käsittelen kaupunkia, joka tässä tutkimuksessa toimii edellä esittelemäni
kansalaisvaikuttamisen kohteena ja oikeastaan osittain myös alustana. Fokuksessa on
kaupunkisuunnittelu, sillä siitä on kyse silloin, kun halutaan muuttaa kaupungissa jotakin. Jaana
Nevalainen toteaa väitöstutkimuksessaan Tilapelin tiedonpolitiikka – kamppailu kaupunkikeskustan
muutoksesta (2004), että kaupunkisuunnittelu on kamppailujen kenttä, jossa erilaisia näkemyksiä
esitetään ja kiistetään. Lopulta esitykset muotoillaan konkreettiseksi kaupungiksi. Tässä tutkielmassa
keskityn paikallisten tuottamaan kaupunkipuheeseen ja heidän yritykseensä vaikuttaa
kaupunkisuunnitteluun.
Kaupunkitutkimus voimistui viimeistään 1900-luvulla, jolloin se nousi yhdeksi keskeisimmistä
kulttuurisen yhteiskuntatutkimuksen kohteista. Kaupunkeja on tutkittu muun muassa aluetalouksien,
kulttuuristen ja sosiaalisten ilmiöiden, kaupunkisuunnittelun sekä kaupunkimaisemien, globalisaation
ja kaupunkien välisen kilpailun näkökulmasta. (Nevalainen 2004, 23.) Kaupunkimaantieteessä
kaupunkia on jäsennetty paljon merkitysten, vallan ja identiteettipolitiikan kautta (Nevalainen 2004,
31). Joka tapauksessa, kaupunkitutkimus on hyvin monitieteistä ja sen myötä myös hajanainen
tutkimusala. Se on taannut myös sen, että kaupunkitutkimus on ollut hyvin laaja-alaista ja erilaisiin
kaupunki-ilmiöihin on pureuduttu hyvin laajalla lähestymistavalla (emt, 32). Kaupunkitutkimus tulee
tulevaisuudessa luultavasti vain lisääntymään entisestään, sillä kaupungistuminen jatkuu yhä
voimakkaampana maaseutujen asukkaiden vähentyessä. Myös erilaiset kaupunkikulttuurit yleistyvät
koko ajan ja herättävät huomiota ja kiinnostusta.
Kaupunkitutkimukseen kuuluu keskeisenä tilan, paikan ja alueen käsitteet. Käsitteiden erot voivat
hahmottua paremmin englanninkielen kautta space, place ja territory (Laakkonen, Mustikkamäki
2000, 18). Tässä tutkielmassa en perehdy enempää näiden käsitteiden avaamiseen, mutta on syytä
muistaa, että kaupunkikeskustaa voidaan tulkita kaikkien näiden kolmen käsitteen kautta.
4.1. Kaupungin ja tilan kokeminen
Kaupunkia voidaan käsittää ja tulkita eri tavoilla. Se on aistein havaittavaa tilaa, eli ääniä, näkymiä
ja tuoksuja. Se on myös fyysisiä rakenteita, kuten katuja, puistoja ja rakennuksia. Samalla se on myös
kulttuurimme ja sosiaalisen tilamme tulkintaa. (Nevalainen 2004, 23.) Kaupunki rakentuukin myös
20
mielikuvista, omaksumastamme tiedosta ja tulkinnoista (emt, 85). Tämä selittää esimerkiksi sen,
miksi joku henkilö voi kokea olonsa esimerkiksi turvattomaksi jossakin kaupungissa. Tällaisen
tunteen syynä ei tarvitse olla järkiperäistä, tilastoihin perustuvaa syytä alueen turvallisuudesta, vaan
tunne ja mielikuva tilasta voi syntyä vuorovaikutuksesta ja muualta omaksutusta tiedosta. Näin ollen
ihmisillä on eri paikoista hyvin erilaisia, puhtaasti ristikkäisiäkin kokemuksia. (Laakkonen,
Mustikkamäki 2000, 18-19.)
Kaupungin kokeminen ja se, millaisena kaupunki näyttäytyy, voi vaihdella samankin ihmisen
kohdalla. Yleistä esimeriksi on, että ihmiset kokevat kaupungin turvattomammaksi pimeään
vuorokauden aikaan. Kyseessä on kulttuurinen syy, sillä ihmisillä on tapana opettaa lapsille, kuinka
pimeään aikaan on liikuttava varovasti, mahdollisesti vältettävä joitakin päiväsaikaan tavallisessa
käytössä olevia paikkoja tai jopa vältettävä pimeällä kaupungilla liikkumista kokonaan. (Laakkonen,
Mustikkamäki 2000, 22.) Ihmisen kokemukseen kaupungista vaikuttavat myös elämäntilanteet. Kun
ihminen saa lapsia, näyttäytyy kaupunki sen jälkeen esimerkiksi sitä kautta, kuinka helppo siellä on
kulkea lastenvaunujen kanssa ja onko tarjolla sopiva määrä leikkipaikkoja. Tällaisiin asioihin
ihminen ei ilman lapsia kiinnitä välttämättä lainkaan huomiota.
Kun ymmärretään, kuinka ihmiset voivat kokea kaupunkia hyvin eri tavoilla, selkeytyy myös se,
miksi kaupunkisuunnittelusta joudutaan kamppailemaan. Kaupunkia kehitettäessä eri ryhmien
intressit vaativat eri asioita, ja kaupungin kehityksessä pyritään ottamaan niitä kaikkia huomioon.
Selvää on myös se, ettei jokaisen kaupunkilaisen intressit voi tulla kaupunkisuunnittelussa
huomioiduksi niin hyvin, kuin kaupunkilainen itse toivoisi.
Kaupunkitilaan liittyvien kokemusten myötä kaupunki tilana ja paikkana liittyy myös ihmisten
identiteettiin. Tästä syntyy muun muassa puhe siitä, kuinka henkilö voi kertoa olevansa jossakin
kaupungissa tai vaikkapa matkakohteessa ”kuin kotonaan.” Tällöin tilaa ei nähdä enää vain objektina
ja jonakin ulkopuolisena rakenteena, vaan osana ihmisen kokemusmaailmaa. (Laakkonen,
Mustikkamäki 2000, 18.) Ihmisen identiteettiä paikkaan liittyen voidaan katsoa kahdella eri tavalla.
Voidaan puhua paikan omasta identiteetistä, jolloin se koetaan ainutlaatuiseksi ja erilaiseksi muihin
paikkoihin verrattuna. Tällaista puhettahan ihmiset synnyttävät koko ajan niin oman maakunnan kuin
maailmankin paikoista. Tähän liittyy vahvasti myös yleistäminen: puhutaan esimerkiksi, että jollakin
tietyllä kylällä tai tietyssä maassa ihmiset ovat tietynlaisia. Silloin kun ihmiset kokevat kuuluvansa
johonkin tilaan, puhutaan alueellisesta identiteetistä. (emt, 18). Tämä on yksinkertaisimmillaan sitä,
kun ihminen kokee olevansa joensuulainen ja Joensuun keskustassa kulkiessaan tiedostaa tämän.
21
4.2. Kaupunkisuunnittelu ja kansalaisten oikeudet prosessissa
Kaupunki voidaan ymmärtää siis alueellisena ja tilallisena ilmiönä tai kehyksenä erilaisten
sosiokulttuuristen, poliittisten ja taloudellisten prosessien kehittymiselle (Nevalainen 2004, 24).
Ennen kaikkea kaupungit ovat elinympäristöjä, joista halutaan sellaisina mahdollisimman hyviä ja
asukkaita miellyttäviä. Kaupunki ei olekaan mitään pysyvää muuten kuin fyysiseltä sijainniltaan.
Siksi ne ovat alati muokattavia ja muutettavia, joihin myös investoidaan jatkuvasti (Nevalainen 2004,
85). Näin ollen myös kaupunkisuunnittelua tehdään jatkuvasti.
Kaupunkisuunnittelu on keskeinen käsite tutkimuksessani. Kaupunkisuunnittelu voidaan suppeasti
katsottuna nähdä vain virkamiesten teknisenä suorituksena, kuten kaavoituksena. Tämä on kuitenkin
harha, sillä kaupunkisuunnitteluun, kuten kaavoitukseen, liittyy aina erilaisia valintoja ja
kamppailuja. Kaupunkisuunnittelu on siis politiikkaa, joka heijastelee eri valtasuhteita, eli se on myös
vallankäyttöä. (Nevalainen 2004, 71.) Tähän osallistuvat tai ainakin pyrkivät osallistumaan myös
kaupunkilaiset ajamalla omia intressejään ja yrittämällä saada niitä kuulluksi. Kaupunkisuunnittelulla
vaikutetaan kansalaisten elinympäristöön, joten ristiriitatilanteiden syntymisen todennäköisyys on
suuri, kuten jo aiemminkin totesin (Keränen, Mäkitalo 1987, 7).
Kansalaisten oikeus osallistua kaupunkisuunnitteluun on kirjattu useina eri kohtina lakikirjaan. Jo
aiemmin käsittelin, mitä osallistumista ja vaikuttamista turvaavia pykäliä on kirjattu perustuslakiin.
Varsinaiseen kaupunkisuunnitteluun liittyvät oikeudet löytyvät maankäyttö- ja rakennuslaista.
Voimassa oleva laki on kirjattu vuonna 1999. Tuolloin laaditun rakennuslainsäädännön
kokonaisuudistuksen keskeisenä lähtökohtana oli nimenomaan osallistumisen laajentaminen
aiemmasta (Syrjänen 2005, 22). Lain ensimmäisessä pykälässä todetaan, että lain yleisenä tavoitteena
on turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu, ja
vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa
asioissa (Maankäyttö- ja rakennuslaki 1999/132, 1§). Kuudennessa pykälässä puolestaan todetaan,
että kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa,
joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Myös vaikuttaminen mainitaan
pykälässä erikseen: Kaavoja valmistelevien viranomaisten on tiedotettava kaavoituksesta sillä tavoin,
että niillä, joita asia koskee, on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. (Maankäyttö-
ja rakennuslaki 1999/132, 6§.)
Kaavasuunnittelun avoimuudesta säädetään puolestaan esimerkiksi pykälässä 65, jossa määrätään,
että kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville ja siitä on tiedotettava. Kunnan jäsenille ja
22
osallisille on varattava tilaisuus, jossa he voivat esittää mielipiteensä kaavasta. Nähtäville
asettamisesta säädetään vielä tarkemmin asetuksella. Maankäyttö- ja rakennuslain pykälien on
katsottu konkretisoivan perustuslakia niiltä osin, miltä siinä puhutaan kansalaisten mahdollisuudesta
vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon (PL20 § 2) (Syrjänen 2005, 27).
4.3. Mahdollisuudet ottaa yhteyttä kaupunkiin
Kaupunkisuunnitteluun liittyy myös kaupunkipuhe. Kaupunkipuheilla alulle pannaan
kaupunkikehitystä puhuttaessa ja neuvoteltaessa toiveista ja ehdotuksista kaupunkiin liittyen.
Kaupunkipuhetta tuotetaan monilla areenoilla. Sitä puhutaan kaupungin virkamiesten kesken, mutta
kuka tahansa voi tuottaa kaupunkipuhetta esimerkiksi median kautta. Myös sanomalehtijutuissa
tuotetaan kaupunkipuhetta esimerkiksi esittelemällä kaupunkikehityssuunnitelmia tai tuomalla esiin
paikallisten tarpeita ja toiveita. (Nevalainen 2004, 33.)
Kaupunkipuheeksi voidaan laskea myös kaupunkikeskustaa käsittelevät mielipidekirjoitukset, joista
tämän tutkimuksen aineisto koostuu. Vaikka mielipidekirjoituksissa toteutettava kaupunkipuhe ei
olekaan lähetetty suoraan kaupungille vaan sen julkaisee ulkopuolinen taho (tässä tapauksessa
sanomalehti), on tämänkin tutkimuksen aineistossa olevista mielipidekirjoituksista selvästi
nähtävissä, että kirjoitukset on suunnattu kaupungin päättäjille. Tällöin kyse on kaupunkipuheesta,
vaikka kanava ei olekaan ehkä se, mitä kaupunki luultavasti toivoisi sen olevan, eli jokin kaupungin
hallinnoima alusta.
Kaupunkipuhetta varten tarvitaan erilaisia kanavia, joiden kautta kaupunki kuulee asukkaitaan. Kuten
jo aiemmin totesin, kunnilla on laissa määrätty tehtävä järjestää tilaisuuksia, joissa kaupunkilaiset
voivat nähdä kaupungin kaavasuunnitelmia sekä kommentoida niitä. Erilaiset yleisötilaisuudet
tavoittavat kuitenkin hyvin pienen osan siitä väestöstä, joita asiat yleensä koskettavat. Sosiaalisella
medialla onkin nykypäivänä tässä olennainen rooli, sillä moni kokee sen vaivattomaksi ja nopeaksi
kanavaksi viestiä kaupungin suuntaan ja saada kaupungilta tietoa itselleen. Suurin osa suomalaisista
kaupungeista ja kunnista tarjoaa asukkailleen nykyään vähintään yhden sosiaalisen median kanavan,
jota kautta kaupunkiin voi olla yhteydessä ja jonka kautta kaupunki viestii asukkailleen.
Tutkimukseni viitekehyksessä esittelen seuraavassa Joensuun kaupungin kanavia, joiden kautta
kaupunkilaiset voivat olla kaupunkiin yhteydessä.
23
Sosiaalisessa mediassa Joensuun kaupunki löytyy kaikista keskeisistä kanavista, eli Facebookista,
Instagramista, Youtubesta ja Twitteristä. Kaupungin Facebook-sivulla julkaistaan esimerkiksi tietoa
kaupungin tulevista tapahtumista ja erilaisia tiedoksiantoja. On kuitenkin huomioitava, että
varsinainen uutiskanava Facebook-sivu ei ole. Facebook-sivun kautta kaupunki etenkin haluaa
aktivoida kaupunkilaisia: sivulla jaetaan usein erilaisia palautelomakkeita ja kutsutaan osallistumaan
tapahtumiin. Kaupungin Facebook-sivulla Joensuu – kaupunki idässä oli tammikuussa 2019 reilut
24 000 seuraajaa. Joensuun kaupungilla on Facebookissa lisäksi oma sivunsa esimerkiksi kaupungin
liikuntapalveluille. Tämä tili on selvästi varsinaista pääsivustoa rennompiotteisempi. Sivustolla myös
vedotaan enemmän suoraan kaupunkilaisiin. Sivulla on muun muassa julkaistu kuvia ilkivallan
kohteeksi joutuneista liikuntapaikoista, ja päivitysten yhteydessä on muistutettu ihmisiä hyvästä
tavasta käyttäytyä liikuntapaikoilla.
Joensuuta voi pitää myös jonkinlaisena edelläkävijänä sosiaalisessa mediassa, sillä kaupunki on
herättänyt välillä valtakunnallistakin huomiota tavoilla, joilla se uutisoi kaupunginvaltuuston
kokouksista. Kaupunki valitsee usein jonkun uudenlaisen tavan, jolla se seuraa reaaliajassa eli livenä
kaupunginvaltuuston kokousta. Joskus kyseessä on Twitter-seuranta, joskus Youtube-kanavalle
kuvaaminen eli striimaaminen. Valtakunnallista huomiota herättivät vuonna 2017 niin sanotut kuha-
meemit, joilla kerrottiin valtuustossa tehdyistä päätöksistä kuha-kuvien avulla.
Joensuu otti vuoden 2017 aikana käyttöön myös mobiilisovelluksen, jolla on tarkoitus tavoittaa
asukkaita vielä entistä paremmin. Samanlainen sovellus on jo käytössä joissakin muissa Suomen
kaupungeissa. Sovelluksella kohdennetulle asukasryhmälle lähetetään kysymys, joka voi liittyä
kaupungin asioihin millä tahansa tavalla. Kaupunki toivoo sovelluksella tavoittavansa etenkin
ruuhkavuosia elävät perheen vanhemmat, jotka eivät ehdi iltaisin esimerkiksi kaavoituksista kertoviin
tilaisuuksiin. (Karjalaisen uutinen 10.4.2017.)
Kaupungin internet-sivuilla on myös palautelomake, jonka kautta voi jättää viestin kaupungille. Myös
perinteisiä palvelupisteitä on koko Joensuun kaupungin alueella taajamat mukaan lukien seitsemän.
Palvelupisteitä ei tosin pidetä varsinaisina palaute- tai yhteydenottokanavina, vaan ne on tarkoitettu
henkilökohtaiseen asioimiseen, kuten asiakirjojen ja lomakkeiden palauttamista varten.
24
5. TUTKIMUSKYSYMYS, AINEISTO JA MENETELMÄ
Kuten Suomen eduskunnan internetsivuilla todetaan, kansalaisvaikuttaminen voi olla paikallista,
valtakunnallista tai kansainvälistä. Tässä pro gradu –tutkielmassa keskityn nimenomaan paikalliseen
kansalaisvaikuttamiseen. Paikallisella tarkoitan ihmisen kotikunnassa tai sen välittömässä
läheisyydessä tapahtuvaa kansalaistoimintaa ja –vaikuttamista. Koska kyse on kaupunkikehitykseen
vaikuttamisesta, on merkittävää, että ympäristö, johon vaikutetaan, on kansalaisen elinympäristöä.
Siis ympäristöä, jossa kansalainen itse liikkuu säännöllisesti. Kun kansainvälinen
kansalaisvaikuttaminen voisi esimerkiksi olla Itämeren tilanteeseen vaikuttaminen Pohjois-Karjalasta
käsin, on nyt kyseessä suoraan omaan elinympäristöön vaikuttamisesta. Tutkimuskysymykseni on,
kuinka kansalaiset yrittävät vaikuttaa Joensuun kaupungin kehittämiseen.
Pro graduni tukeutuu yhteiskuntapoliittiseen ja kaupunkimaantieteelliseen tutkimukseen.
Yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta mielenkiintoista on se, kuinka kaupunkilaiset puhuvat
kaupungin kehityksestä ja minkälaisia ajatuksia kaupunkisuunnittelu herättää. Analyysini keskittyy
siihen, kuinka kaupunkilaiset yrittävät vaikuttaa päättäjiin ja suunnitelmien rahoittajiin.
Kaupunkimaantieteellisestä näkökulmasta mielenkiintoista on se, kuinka kaupunkilaiset arvottavat
julkista tilaa eli kaupunkikeskustaa. Tutkimuskysymyksinäni olen pohtinut seuraavia kysymyksiä:
Mikä kaupunkilaisille on tilassa tärkeää ja minkälaisena he kokevat sen toimivaksi? Kuinka he tuovat
asian ilmi? Minkälaiset ratkaisut kaupunkisuunnittelussa saavat arvostusta, minkälaiset eivät? Kenen
nähdään olevan vastuussa kaupunkisuunnittelusta?
Olen tutkinut tutkimusaineistoani sitä kautta, kuinka kirjoituksissa yritetään vaikuttaa ja keneen. Olen
valinnut kirjoitusten teemaksi Joensuun kaupungin kehitykseen liittyvät kirjoitukset. Tämän teeman
valitsin sen vuoksi, että Joensuussa on aivan viime vuosien aikana kehitetty poikkeuksellisen paljon
kaupunkikeskustaa. Aivan kaupungin ydinkeskustaan on rakennettu pyöräkatu ja toriparkki. Lisäksi
koko tori ja sen lähiympäristö on remontoitu. Ennen kuin torin remontti edes valmistui, alkoi seuraava
mittava remontointi niin sanotulla aseman seudulla. Aseman seudulla laitetaan uusiksi koko
rautatieaseman alue. Alueella tehdään paljon uusia liikennejärjestelyitä ja myös uusia rakennuksia,
kuten pysäköintitalo, on tulossa.
Tähän mennessä olen tässä tutkielmassa esitellyt erilaisia kansalaisvaikuttamisen muotoja ja kohteita.
Tutkielman tässä osiossa tarkastelen sitä, kuinka vaikuttaminen tapahtuu. Miten kansalainen yrittää
saada asiansa ymmärretyksi ja vakuutettua vaikutuksen kohteensa? Tässä vaiheessa on puhuttava
vielä nimenomaan yrittämisestä, sillä en tämän tutkielman puitteissa tarkastele, minkälaisia
25
vaikutuksia kirjoituksilla on ollut. Yksiselitteisiä kausaalisuhteita mielipidekirjoitusten ja niitä
seuranneiden toimien välille olisi vaikea tehdäkään, sillä harvoin mielipidekirjoituksessa esitetään
jotakin niin erikoislaatuista asiaa, että kirjoituksen voitaisiin sanoa olevan ensimmäinen ja ainoa lähde
muutokselle.
Aineistoni koostuu paikallisessa sanomalehdessä yhden vuoden, kesäkuun 2016 ja toukokuun 2017
välisenä aikana julkaistuista mielipidekirjoituksista. Kaupunkisuunnittelua, -ympäristöä ja -kehitystä
käsitteleviä mielipidekirjoituksia ilmestyi sanomalehti Karjalaisessa kesäkuun 2016 ja toukokuun
2017 aikana yhteensä 37 kappaletta. Aineistooni valitsin 17 kirjoitusta. Valitsin kyseisen ajankohdan
siksi, että tuolloin lehdessä uutisoitiin paljon Joensuun kaupunkikeskustan kehityksestä, eli asia oli
hyvin ajankohtainen. Tuolloin ihmiset kirjoittivat myös mielipidekirjoituksia aiheesta. Rajaamalla
ajankohdan vain yhteen vuoteen, joka on kuitenkin lyhyt aika kaupunkisuunnittelussa, minulla on
mahdollisuus saada käsitys siitä, minkälainen ilmapiiri tuolloin oli kaupungin suunnitelmien
ympärillä. Valitsin aineistooni 37:stä vain 17 kirjoitusta, sillä tekstit ovat verrattain pitkiä, joten jo
yhdestä tekstistä saa niin sanotusta paljon irti. Jo 17 kirjoituksessa myös ehtii toistua useaan kertaan
samat kaupungin kehityskohteet ja diskurssit, jotka myöhemmin teen.
Valitsin kirjoitukset sen perusteella, kuinka selvää kansalaisvaikuttamista niissä oli havaittavissa –
tarkoituksenihan on tutkia, miten kansalaisvaikuttaminen tapahtuu, eikä se, minkälaisia
mielipidekirjoitukset ylipäänsä ovat. Valitsin kirjoitukset, joiden teemana oli Joensuun
kaupunkikeskustan kehittäminen. Osan kirjoituksista pudotin otannastani pois sen vuoksi, että
kirjoittajalla oli vuoden aikana useita kirjoituksia. Esimerkiksi yhdeltä kirjoittajalta oli vuoden aikana
ainakin kolme samaa teemaa käsittelevää kirjoitusta. Otin häneltä mukaan vain yhden kirjoituksen.
Keväällä 2017 käytiin kuntavaalit, ja tämä näkyi Karjalaisen mielipidesivulla kevään aikana. Tuona
aikana julkaistiin paljon myös kaupunkikeskustan kehitykseen liittyviä kirjoituksia, mutta tein
päätöksen jättää aineistostani pois kaikki ne, joiden kirjoittaja oli merkitty kuntavaaliehdokkaaksi.
Tämä sen vuoksi, että kuntavaaliehdokkaalla voidaan katsoa olevan hyvin erilaiset tarkoitusperät
mielipidekirjoituksellaan kuin tavallisella kansalaisella. Kuntavaaliehdokkaalle on tärkeää ylipäätään
saada nimensä esille ja sanottua jotain, jotta äänestäjät löytäisivät hänet. Tästä syystä oli selvää jättää
ehdokkaiden kirjoitukset pois aineistostani.
Tutkimuksen eettisten sääntöjen mukaan tutkimukseen osallistumisen tulee aina olla vapaaehtoista.
Tästä periaatteesta voidaan kuitenkin poiketa, jos kyseessä on arkistoaineistoja tai julkistettuja ja
julkisia tietoja, kuten tutkimukseni tapauksessa. (www.tenk.fi) Tutkimusaineistoni koostuu julkisista
kirjoituksista, jotka ovat myös kaikkien saatavilla ja luettavissa edelleen sanomalehti Karjalaisen
26
arkistossa. Aineisto ei siis ole salainen, eikä sen säilyttämisen kanssa ole vaatimuksia tutkimuksen
jälkeen.
Kirjoitukset ovat sellaisinaan yhdistettävissä henkilöihin, sillä kirjoittajien etunimi ja sukunimi
julkaistaan kirjoitusten yhteydessä. Usein nimen perässä lukee myös asuinpaikkakunta, sekä
mahdollisesti ammatti tai koulutusarvo. Näitä tietoja en kuljeta tutkielmaani saakka, sillä ne eivät ole
merkityksellisiä analyysini kannalta. Aineistoni on siis tunnistamaton, vaikka se on julkinen.
Tutkimukseni aineisto on luonnollinen, eli aineistoni muodostavat tekstit ovat olemassa omasta
toiminnastani huolimatta. Oma toimintani ei ole siis vaikuttanut aineiston syntyyn millään tavalla.
5.1. Mielipidekirjoitukset aineistona
Mediatekstit ovat hyviä tutkimuksen kohteita, sillä tiedotusvälineiden diskurssit ovat tärkeitä laajojen
yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten kannalta (Fairclough 2005, ref. Puusa, Juuti 2011, 222).
Niissä myös jatkuvasti osallistutaan julkiseen keskusteluun ajankohtaisista aiheista. Mediatekstit ovat
myös hyvin kantaaottavia, joissa asioita ja näkökulmia korostetaan toisten vaihtoehtojen
kustannuksella. (Puusa, Juuti 2011, 222.) Mediateksteistä mielipidetekstit ovat yksi voimakkaimmin
kirjoitetuista teksteistä. Tämä johtuu siitä, että toisin kuin muut lehdessä julkaistavat kirjoitukset,
mielipidetekstit eivät ole tiedottamisen ammattilaisten kirjoittamia, vaan niitä voi kirjoittaa ilman
rajauksia kuka vain. Mielipideteksteistäkään ei tietenkään julkaista lehdissä mitä vain: kaikista
asiattomimmat ja rääväsuisimmat kirjoittajat eivät saa tekstejään oletettavasti julkaistua.
Mielipidetekstitkin siis kokevat jonkinlaisen sensuurin, yleensä toimittajan, joka toimittaa
mielipidepalstaa tai -sivua.
Joka tapauksessa mielipidepalstoilla nähtävät tekstit ovat kuitenkin usein voimakassanaisia ja voivat
ottaa kantaa vain yhdestä näkökulmasta, kun taas toimittajien on huomioitava kirjoituksissaan eri
osapuolten näkökulmia. Mielipideteksteissä voidaan ainakin yrittää esittää faktoina myös asioita,
jotka eivät sitä ole. Koska mielipidekirjoitukset käsittelee toimittaja, on tämän vastuulla tarkistaa,
ettei lehdessä julkaista väärää tietoa faktana. Diskurssianalyysin kohteeksi mielipidekirjoitukset
sopivat hyvin, sillä niissä kirjoittaja yleensä ajaa jotain tiettyä asiaa, jonka puolesta hän puhuu.
Kirjoituksista puuttuu usein eri osapuolten kantojen esittely, sillä eiväthän yksityiset henkilöt tee sitä
puheessakaan argumentoidessaan jonkin asian puolesta. Mielipidekirjoitusten ei siis voi sanoa
antavan todellisuudesta aina monipuolista kuvaa, vaan nimensä mukaisesti mielipidekirjoituksessa
kuullaan vain yhden henkilön mielipide.
27
Mielipidekirjoituksissa on otettava huomioon, etteivät ne päädy lehteen suoraan
mielipidekirjoituksen kirjoittajalta, vaan kulkevat lehden toimituksen läpi. Toimituksessa tehdään
kirjoitusten suhteen valintaa, sillä kaikkia toimitukseen lähetettyjä kirjoituksia ei julkaista.
Vaikuttaako tämä siihen, minkälaisen kuvan lehdissä julkaistut mielipidekirjoitukset antavat
tutkimuksen aiheesta? On myös pohdittava, ketkä kirjoittavat sanomalehteen. Se on mahdollista
kenelle tahansa, mutta loppujen lopuksi kirjoittajien joukko on hyvin pieni verrattaessa vaikkapa
lehden lukijamäärään. Toisaalta, minkälainen merkitys sillä, mitä mielipideosastolla kirjoitetaan, on
muille? Miten paljon mielipidekirjoituksia arvotetaan ja niiden annetaan vaikuttaa omaan
mielipiteeseen? Näihin kahteen viimeiseen kysymykseen en löydä vastausta aineistostani, mutta on
tärkeää pohtia myös tätä puolta.
Kun luetaan mielipidetekstejä, on medialukutaito erityisen olennaista. Medialukutaito liittyy vahvasti
myös aktiiviseen kansalaisuuteen (Hankala 2011, 30), sillä aktiivisena kansalaisena toimiminen vaatii
ympärillä olevan keskustelun seuraamista. Tätä keskustelua on taas pystyttävä seuraamaan ja
tulkitsemaan oikein, jolloin tarvitaan medialukutaitoa. Medialukutaidon voidaan siis katsoa olevan
vaadittava taito kansalaisvaikuttamiseen. Tämä pitää puolestaan sisällä jo sen olettamuksen, että
myös lukutaito on olennainen osa kansalaisvaikuttamista, vaikka lukutaito ei olekaan itsestäänselvyys
kaikkialla maailmassa.
Medialukutaidosta ei ole olemassa yhtä hyväksyttyä määritelmää ja se voidaan edelleen määritellä
hyvin eri tavoin (Palsa 2016, 37). Laajasti ymmärrettynä medialukutaito voidaan katsoa
kattokäsitteeksi erilaisissa teorioille, lukutaidoille, näkökulmille ja tavoitteille. Sen alla voidaan
katsoa olevan myös erilaisia mediavälineitä ja ilmiöitä. (Palsa 2016, 44-46.) Suomalaisessa
perusopetuksessa medialukutaito on ymmärretty kyvyksi käyttää, ymmärtää ja luoda mediaa ja
viestintää erilaisissa konteksteissa (Palsa 2016, 42). Medialukutaitoa ei tarvitse pelkästään tekstin
lukemiseen, vaan samalla tavalla myös kuvien ja videoiden katseluun, joiden manipuloiminen on
nykyään yleistä.
Medialukutaidon yhtenä tärkeänä tehtävänä pidetään niin sanottujen, etenkin Yhdysvaltojen
politiikassa viime vuosina pinnalla olleiden, fake newsien erottamista. Lukemiensa uutisten lähde on
siis tärkeää huomioida ja sitä kautta arvioida, voiko lukemaansa tai näkemäänsä luottaa.
Tutkimukseni kontekstissa sanomalehden lukijan on tärkeää ymmärtää mielipidetekstejä lukiessaan,
että kirjoituksen taustalla on aina yhden ihmisen tai tahon intressit, jotka eivät välttämättä palvele
lainkaan suurta ihmisjoukkoa. Ihmisillä on myös taito esittää asiat omasta näkökulmasta niin, että
muut näkökulmat häivytetään olemattomiin. Tällöin on tärkeää ymmärtää se, ettei sanotussa ole koko
totuus.
28
Näen tarpeeksi perustella vielä sen, miksi mielipidekirjoituksen lähettäminen lehden toimitukseen
voidaan katsoa kansalaisvaikuttamiseksi. Kansalaisvaikuttamisen näkökulmasta mielipidetekstien
voidaan katsoa olevan marginaalissa. Ensinnäkään niiden julki saamiseen ei ole kovin suuret
mahdollisuudet: esimerkiksi sanomalehti Karjalaisessa ilmestyvällä mielipidesivulla on päivittäin
noin 2-5 kirjoitusta. Kirjoittamalla saman tekstin internetiin ja huolehtimalla sen julkaisemisesta itse
jollakin alustalla kansalainen saa tekstinsä varmemmin ja nopeammin julkaistua.
Mielipidekirjoitusten roolista suuren tekee kuitenkin sen tavoittama yleisö. Painetun sanomalehden
yleisöt mitataan sanomalehti Karjalaisen kokoluokan lehdissä useissa kymmenissätuhansissa, minkä
saavuttaminen esimerkiksi paikallisille Facebook-ryhmille on lähes mahdottomuus. Vertaan tässä
sanomalehteä paikalliseen Facebook-ryhmään siksi, että tutkimukseni kontekstissa puhun paikallisia
asioita käsittelevistä mielipidekirjoituksista, joista kiinnostunut yleisö koostuu paikallisista ihmisistä.
Toinen areena tavoittaa vastaava yleisö ovat esimerkiksi juuri paikalliset Facebook-ryhmät, joita on
nykyään paljon. Esimerkiksi monilla kaupunginosilla ja kylillä on omat ryhmänsä.
Mielipidekirjoituksensa sanomalehteen saava on siis varma siitä, että asia tulee kuulluksi laajalti.
Tärkeää on myös se, että kirjoittaja voi olettaa, että kaupungin virkamiehet kuuluvat lehden
lukijakuntaan. Onhan kaupungin asioiden seuraaminen kaupungin työntekijöille tärkeää, joten mitä
luultavimmin he seuraavat omaan alaansa liittyviä kirjoituksia.
Sanomalehden yleisöllä on myös tärkeä merkityksensä. Maakuntalehden yleisö on alueellisesti
paikannettavissa, sillä lehteä lukevat pääosin sen levikkialueen asukkaat (Nevalainen 2004, 38).
Paikallisen sanomalehden, tässä tutkimuksessa Karjalaisen, yleisö ei siis ole epämääräinen massa,
vaan Pohjois-Karjalaan paikannettavat ihmiset. Tällä on merkityksensä siinä, että kun myöhemmässä
vaiheessa tutkimusta kokoan aineistostani diskurssit, voidaan nämä diskurssit katsoa nimenomaan
pohjoiskarjalaisten ihmisten tuottamiksi.
Mielipidekirjoitusten kirjoittajista voidaan tehdä oletus siitä, että he todella haluavat saada asiansa
kuulluksi pohjoiskarjalaisille lehden lukijoille ja tätä kautta yleensä myös vaikuttaa johonkin. Kuten
jo aiemmin totesin, kansalaisvaikuttaminen vaatii vaikuttamaan pyrkivän ihmisen resursseja.
Mielipiteen kirjoittaminen vaatii ihmiseltä hieman aikaa ja kirjoitustaitoa, mutta toisaalta se on vielä
suhteellisen kevyt tapa saada asiansa kuulluksi. Mielipiteen kirjoittaminen sijoittuu arvioni mukaan
keskivälille vaativuuden suhteen, jos toiseen päähän otetaan asian kirjoittaminen paikalliseen
Facebook-ryhmään ja toiseen päähän paikallisen tapahtuman järjestäminen.
Seuraavalla kuvitteellisella esimerkillä havainnollistan sitä, mihin mielipidekirjoituksen
kirjoittaminen vaativuudessaan sijoittuu: Asukas haluaa kotinsa lähistölle vaaralliseksi kokemaansa
29
risteykseen suojatien. Helpoiten ja nopeimmin hän saa asiansa kuulluksi kirjoittamalla paikalliseen
Facebook-ryhmään: ”Asuinkatumme päähän pitäisi saada suojatie. Viimeksi tänään oli läheltä piti -
tilanne.” Aikaa kuluu muutama minuutti ja hänen viestinsä on ryhmän nähtävillä. Kun asukas haluaa
nähdä vähän enemmän vaivaa ja suuremman yleisön, hän kirjoittaa asiansa asialliseksi ja
argumentoiduksi mielipidekirjoitukseksi ja lähettää sen paikalliseen sanomalehteen tai jopa
useampaan paikalliseen mediaan. Asian ajankohtaisuudesta ja lehden tilanteesta riippuen kuluu
muutamia päiviä tai jopa yli viikko, kunnes kirjoitus julkaistaan, mikäli se ylipäätään tulee
julkaistuksi. Vaativin vaihtoehto on järjestää lähiasukkaiden kanssa keskustelutilaisuus, jossa asiaa
käydään läpi joko yhdessä kaupungin virkamiesten kanssa tai niin, että yhdessä asukkaiden kanssa
muotoillaan jonkinlainen viesti virkamiehille.
5.2.Metodologia: Diskurssianalyysi menetelmänä
Käytän tutkimukseni aineiston analyysimenetelmänä diskurssianalyysia. Diskurssianalyysin
kohteeksi mielipidekirjoitukset sopivat hyvin, sillä niissä kirjoittaja yleensä ajaa jotain tiettyä asiaa,
jonka puolesta hän puhuu. Kirjoituksista puuttuu usein eri osapuolten kantojen esittely, sillä kuten jo
totesin, eiväthän yksityiset henkilöt tee sitä puheessakaan argumentoidessaan jonkin asian puolesta.
Valitsin diskurssianalyysin siksi, että selvitän tutkimuksessani suhtautumistapoja tutkimukseni
teemaa, eli kaupunkikehitystä kohtaan. Diskurssianalyysi pyrkii vastamaan kysymykseen miten
tekstissä tuotetaan merkityksiä (esim. Tuomi, Sarajärvi 2002). Tutkimuksen kohteena on siis puhe tai
kirjoitus, tässä tutkimuksessa jälkimmäinen. Huomioitavaa on, että diskurssianalyysia tehdessä
huomion kohteena eivät ole itse asioiden sisältö vaan se, miten niistä puhutaan. Diskurssit käyvät ilmi
esimerkiksi sanavalinnoista ja sitä kautta kirjoituksen sävystä.
Diskurssianalyysia ei voida pitää yksittäisenä, selkeärajaisena tutkimusmenetelmänä. Kyseessä on
pikemminkin väljä teoreettinen ja metodologinen viitekehys. Näin ollen ei ole myöskään yhtä
yksittäistä tapaa tehdä diskurssianalyysia. Laajimmillaan diskurssianalyysilla voidaan nimittäin
viitata kaikkeen kielen sosiaaliseen ja kognitiiviseen tutkimukseen. (Puusa, Juuti 2011, 208.)
Ihmisten ajatellaan diskurssianalyyttisissa lähestymistavoissa omaksuvan tietynlaisia käytänteitä
ympäröivästä kulttuurista ja tuottavan niitä todellisuudessaan (Remes 2011, 289).
Diskurssianalyysi nojaa konstruktivistiseen näkökulmaan, joka tutkii sosiaalisen todellisuuden ja
merkitysten rakentumista. Konstruktiivisuus liittyy kielen jäsentämiseen sosiaalisesti jaettuina
merkityssysteemeinä. (Jokinen, Juhila, Suonila 1993, 19.) Näitä todellisuuden jäsentämistapoja
30
etsitään diskurssianalyyttisissa tutkimuksissa. Diskursseja tuotetaan, uusinnetaan ja muunnetaan
jatkuvasti erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä (emt, 29).
Diskursseja analysoitaessa on muistettava, etteivät diskurssit synny tyhjiössä, vaan niiden tuottaja on
aina altis ympäristölleen ja sen vaikutuksille, joissa diskurssit muodostuvat. Tutkimuksessani
aineiston diskurssit ovat syntyneet osittain myös aineiston vuoropuhelun kautta. Aineistossa puhujat
ottavat kantaa toistensa mielipideteksteihin ja osittain tätä kautta tuottavat omia diskurssejaan.
Mielipidesivut osaltaan tukevatkin tällaista vuoropuhelua, sillä lehtien palstoilla on usein nähtävissä
pitkiäkin ”keskusteluja”, jossa seuraava mielipiteen kirjoittaja jatkaa aina aiheesta edellisen
kirjoituksen julkaisun jälkeen ja kommentoi tätä.
Itse diskurssin käsite on avoin, ja sitä voidaan käyttää niin muodollisten kuin epämuodollistenkin
puhetilanteiden analysoimisessa (Jokinen 2004, 194). Diskurssin käsite on jossakin määrin
epämääräinen, sillä sitä on käytetty eri tieteen alojen tutkimuksessa eri tavoin. Yksinkertaisimmillaan
diskurssi voidaan ymmärtää vakiintuneeksi puheen käytännöksi. (Puusa, Juuti 2011, 209.) Jokinen,
Juhila ja Suonila ovat puolestaan määritelleet teoksessaan Diskurssianalyysin aakkoset (1993)
diskurssin verrattain eheäksi säännönmukaisten merkityssuhteiden systeemiksi, joka rakentuu
sosiaalisissa käytännöissä ja samalla rakentaa sosiaalista todellisuutta (1993, 27). Arto Jokisen (2004,
191) mukaan taas ”Diskurssit ovat toiston ja variaatioiden kautta kiteytyneitä puhe- ja ajattelutapoja
jostain tietystä aihealueesta.”
Diskurssit siis syntyvät puheessa ja kirjoituksissa, ja rakentavat sosiaalista todellisuutta. Diskursseista
saadaan selville, kuinka todellisuudesta puhutaan. Tärkeää on myös huomioida, mistä diskurssi
muovautuu. Jokisen (2004, 194) mukaan diskurssi muodostuu siitä, kun yhteisesti jaetut kulttuuriset
käsitykset kiinnittyvät toisiinsa. Mielipidetekstien vuoropuhelussa voidaan katsoa diskurssien
syntyvän useiden eri kirjoittajien ottaessa kantaa samaan asiaan. Kommentoimalla toisiaan kirjoittajat
joko vahvistavat toistensa diskursseja tai vaihtoehtoisesti luovat juuri vastakkaisia ollessaan eri
mieltä.
Diskurssit eivät ole koskaan aineistossa tai muuallakaan valmiina, vaan ne täytyy luoda
reflektoimalla. Koska diskurssien tutkiminen on niiden luomista ja tulkitsemista, on diskurssianalyysi
subjektiivista totuutta. Se on tutkijan tulkinta aineistosta, ja joku toinen tutkija voisi päätyä jossain
määrin erilaisiin tuloksiin. Se ei kuitenkaan vähennä tutkimustulosten arvoa, sillä tutkija on kuitenkin
tutkimuksensa tehtyään käyttänyt paljon aikaa ja taitoa tärkeäksi kokemansa aineiston tutkimiseen ja
tulkitsemiseen: tulkitsemiseen on siis panostettu, vaikka lopputuloksen ei voida sanoa olevan
absoluuttinen totuus.
31
Pelkän diskurssin selkeä rajaaminen on haasteellista. Diskurssianalyysia voidaan tehdä monella eri
tavalla riippuen esimerkiksi tieteenfilosofiasta, traditiosta tai diskurssin määrittelystä. Näiden kautta
on syntynyt myös useita erilaisia tapoja toteuttaa diskurssianalyysia. Diskurssianalyysitavan
valintaan vaikuttaa tutkimuksen tutkimuskysymys ja lähestymistapa, eli mitä aineistolta halutaan
kysyä. (Esim. Remes 2011.) Diskurssianalyysitapoja on myös mahdollista tarpeen mukaan yhdistellä
tutkimuksessa, eli kuvitteellisesta diskurssianalyysin työkalupakista voidaan tarpeen mukaan poimia
erilaisia diskurssimalleja. Diskurssianalyysia on myös mahdollista yhdistää muihin laadullisen
tutkimuksen tutkimusmenetelmiin, kuten sisällönanalyysiin. Esittelen seuraavaksi muutamia yleisiä
diskurssianalyysimalleja.
Diskurssianalyysia voidaan tehdä kolmen eri tieteenfilosofian mukaisesti. Näitä ovat empiristinen,
rationalistinen ja pragmaattinen tai kriittinen lähestymistapa. Eniten käytetty tutkimuskysymysmuoto
on mitä-muoto, joka liittyy empiristiseen tieteenfilosofiaan. (Remes 2011.) Suomalaisempi nimitys
on tekstuaalinen analyysi. Tässä analyysimuodossa kontekstin merkitys on vähäinen, ja tutkimus
keskittyy vain aineistoon. Analyysista tulee luonteeltaan kuvailevaa. Tekstuaalisessa analyysissa
voidaan käyttää apuna sisällönanalyysia järjestämään aineiston sisältö tiiviiseen ja helposti
ymmärrettävään muotoon. (Pynnönen 2013, 26-27.)
Rationalistista diskurssianalyysia tehdessä tutkimuskysymykset ovat muotoa ”millainen” ja ”miten
vaikuttaa”, (Remes 2011, 318). Se on siis diskurssin ilmentämisen tapoja selittävää tutkimusta.
Rationalistisesta käytetään myös nimitystä tulkitseva. Rationalistista analyysia ei voida tehdä pelkän
aineiston varassa, vaan tarvitaan kontekstia tukemaan havaintoja. Tulkitsevaa analyysia tehtäessä
pyritään löytämään yleisiä yhteiskunnallisia diskursseja, jotka toistuvat erilaisissa aineistoissa.
(Pynnönen 2013, 27.) Nämä kaksi tieteenfilosofista suuntausta yhdistäen ensin siis voidaan
empiristisesti etsiä oleelliset diskurssit, ja rationaalisessa suuntauksessa selittää miten se on
mahdollista.
Pragmaattiseen tutkimussuuntaukseen voidaan edetä, kun analyysia on tehty ensin edellisillä
suuntauksilla. Edellisillä tuloksilla saadaan luotua uusi tutkimusasetelma, jota lähdetään tutkimaan
pragmaattisella otteella. (Remes 2011, 318-319.) Remes on tiivistänyt näiden suuntausten erot
seuraavanlaisesti: ”Siinä, missä empiristinen diskurssianalyysi paljastaa totuutta, rationalistinen
selittää sitä, mitä paljastui ja pragmaattinen diskurssianalyysi ymmärtää molempien tehtävää
käytännön muuttamisessa” (emt, 346).
Diskurssianalyysista voidaan erottaa myös kolme traditiota: ranskalainen, saksalainen ja brittiläinen.
Nämä eroavat toisistaan diskurssin määrittelyn perusteella. Kun ranskalainen traditio katsoo
32
diskurssin syntyneen kulttuurin muotoutumisessa, saksalaisen mukaan diskurssi löytyy todellisuuden
luonteen tarkastelussa ja siihen vaikuttamisessa. Ranskalainen traditio puolestaan katsoo diskurssin
syntyvän kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. (Remes 2011, 304.)
Tutkimuskohteenani oleva Joensuun kaupunkikeskustan kehitys on niin sanotusti ikuisuusaihe, joka
herättää keskustelua aina. Vaikka itse kehitystyötä ei tapahtuisi, se ei tarkoittaisi, ettei keskustelua
asiasta olisi. Sanavalinnoilla ja kirjoituksen sävyillä viestitään aineistossa paljon merkityksiä.
Mielipidekirjoitukset ovat aineistossani kuvailevia ja välillä hyvinkin tarkasti jollekin taholle
kohdistettuja. Osittain tämän vuoksi diskurssianalyyttinen tapa houkutti valitsemaan sen tutkimuksen
metodiksi. Etsin aineistosta toistuvia jäsennyksiä ja tapoja puhua Joensuun kaupunkikeskustasta ja
siitä, kuinka siihen yritetään vaikuttaa. Mikä on kirjoittajan tavoite, ja miten hän yrittää saada
viestinsä perille? Näistä luon diskurssit.
Aineistooni sopii tekstuaalinen diskurssianalyysitapa. Tavoitteena on siis kuvailu vaikuttamistavoista
ja siitä, miten ja kenelle ne kohdistetaan. Korostan myös, että en etsi yleisiä diskursseja siitä, mitä
kaupunkikeskustasta puhutaan, vaan millaisia diskursseja luodaan kansalaisvaikuttamisen
kontekstissa.
33
6. ANALYYSI
Aluksi kävin läpi kaikki Karjalaisessa vuoden aikana julkaistut mielipidekirjoitukset ja valitsin
aineistooni ne, jotka käsittelivät Joensuun kaupunkikehitystä ja siihen vaikuttamista. Aloitin
tutkimusaineistoni läpikäynnin lukemalla kirjoituksia siinä valossa, mihin kirjoittaja on
kirjoituksessaan kiinnittänyt huomiota ja mitä hän vaikuttaa kirjoituksellaan tavoittelevan.
Kaupunkikehitystä käsittelevistä kirjoituksista rajasin aineistooni kirjoitukset, jotka käsittelivät joko
Joensuun toria tai toriparkkia, Vapaudenpuistoa, kanavarantaa tai aseman seutua. Näissä kaikissa oli
mielipidekirjoitusten aikaan käynnissä jonkinlainen uudistus tai uudistusta suunniteltiin kaavatasolla.
Mielipidekirjoituksissa otettiin kantaa nimenomaan näihin uudistussuunnitelmiin.
Erittelin aineistostani neljä eri diskurssia jotka nimesin seuraavasti: virheen osoittaminen, uhka- ja
unelmakuva, muiden mukaan kokoaminen ja muiden suulla puhuminen. Poimin diskurssit aineistosta
sen perusteella, mikä kirjoituksessa vaikutti olevan kirjoittajan asian ydin. Monissa
negatiivissävyisissä kirjoituksissa keskityttiin osoittamaan suunnittelussa tehtyjä virheitä. Näissä
kirjoituksissa kirjoittaja käytti tekstitilaansa niiden perkaamiseen. Tästä syntyi virheen osoittamisen
diskurssi. Osa lähestyi kaupunkikehityksen kohdetta joko haave- tai uhkakuvia piirrellen. Näissä
kirjoittajat pohtivat, miltä kaupunki tulee näyttämään, kun suunnitelmat on toteutettu. Osa päätyi
tulevaisuuden kuvassaan negatiiviseen, osa positiiviseen. Kokosin nämä kuitenkin yhdeksi yhteiseksi
diskurssiksi, sillä kirjoitusten lähtökohta ja aiheen käsittelytapa oli sama, tulos vain eri. Osa
kirjoittajista puolestaan keskittyi puhumaan selvästi muille kaupunkilaisille ja puhui näitä mukaan
omaan ajatukseensa. Tästä syntyi muiden mukaan kokoaminen. Muiden suulla puhuminen -diskurssia
voi kuvata harmittavaksi mutta ymmärrettäväksi löydökseksi: osa kirjoitti mielipidekirjoituksensa
antaen ymmärtää, että tietää, mitä kaikki kaupunkilaiset haluavat.
6.1. Virheen osoittaminen -diskurssi
Ensimmäisenä aineistostani nostan Virheen osoittaminen -diskurssiksi nimeämäni diskurssin. 17:stä
mielipidekirjoituksesta tämä löytyi kymmenestä mielipidekirjoituksesta. Näissä kirjoituksissa
mielipiteen kirjoittaja tuo ilmi jonkinlaisia virheiksi tulkitsemiaan asioita liittyen
kaupunkisuunnitteluun. Kirjoituksissa virheitä osoitetaan enimmäkseen kaupungin hallinnon
suuntaan. Kaikki kirjoituksissa osoitetut virheet eivät ole kaupungin virkamiesten tekemiä, vaan
osansa saa myös kaupunginhallitus. Yhdessä kirjoituksessa syylliseksi osoitetaan myös kaupunkia,
34
vaikka itse asiassa kyseisen asian ”syyllinen” löytyy muualta. Mielipidekirjoituksissa virheitä
löydetään niin menneestä kuin tulevasta. Virheiden kautta kirjoittajat osoittavat, kuinka heidän
mielestään parempi ratkaisu asiaan olisi tai olisi ollut jossakin muualla.
Kuten sanottua, kirjoittajat ovat löytäneet virheiksi katsomilleen asioille myös melko selvästi
syylliset. Yksi kirjoittaja osoittaa kirjoituksensa nimeä tai tarkkaa titteliä mainitsematta suoraan
yhdelle virkamiehelle, yksi mainiten nimenkin. Toinen näistä kertoo kirjoituksensa alussa, kuinka
kaupunki on vastikään tuonut julki suunnitelman, jonka mukaan henkilöautoliikenne poistettaisiin
Itä- ja Länsisilloilta kokonaan osana aseman seudun uudistusta. Joensuun keskustassa kuljetaan Itä-
ja Länsisiltojen kautta myös Ilosaareen, jossa sijaitsee muun muassa uimaranta ja ravintola.
Mielipidekirjoituksessaan kirjoittaja tuo heti alussa myös ilmi sen, että hänen mielestään virkamies
on tehnyt virheen, jonka muutkin ovat huomanneet, sillä kirjoitus alkaa:
”Joensuulaiset ovat saaneet ihmeteltäväkseen kaupungin virkamiehen ehdotuksen henkilöauton
häätämisestä kanavasillalta ja Länsisillalta. Eikö virkamies ole tietoinen, että Ilosaarta ollaan
kehittämässä viihtyisäksi ulkoilu- ja uimalakeskukseksi?” (Karjalainen 21.9.2016)
Kirjoittaja lisää kirjoitukseensa suoran osoittamisen lisäksi ivaa: viestihän on, eikö virkamies tiedä
omia suunnitelmiaan, sillä mitä ilmeisimmin kaupungin suunnittelusta vastaa hyvin pitkälti sama
joukko työntekijöitä. Samalla kirjoittaja viestii, että varmasti muutkin kaupunkilaiset ovat
huomanneet tämän kirjoittajan mielestä virkamiehen tekemän virheen. Kun hän jatkaa perusteluaan
sillä, miksi autoilun poistaminen kyseisiltä silloilta olisi virhe, kirjoittaja yrittää todistaa saaneensa
virkamiehen nalkkiin.
”Miten käynee Karjalantalon palvelujen autoilevien asiakkaiden? Hotelli Kimmeliin majoittumista
varmaankin harkitaan, koska tilaisuudet järjestetään joen toisella puolella, jonne yhteys halutaan
katkaista. Turha lienee myös esittää junavuorojen lisäystä, jos itse ollaan sulkemassa kulkua
asemalle.” (Karjalainen 21.9.2016)
Tämän kirjoituksen tarkoitus on selvä: kirjoittaja haluaa kaupungin luopuvan suunnitelmastaan
poistaa autoilu kyseisiltä silloilta. Perusteeksi hän esittelee, miksi suunnitelma on hänen mielestään
virhe, ja että virhe on huomattu jo laajalti (ensimmäinen lainaus). Osoittamalla viestinsä yhdelle
virkamiehelle (”eikö virkamies tiedä”) kirjoittaja myös korostaa sitä, kuinka kaupunkikehityksen
suurien päätösten taustalla olisi vain yksittäinen virkamies, vaikka näin ei välttämättä todellisuudessa
ole. Joka tapauksessa kirjoittaja luo sävyn, että kyseinen suunnitelma on vain yhden virkamiehen
näkemys asiasta, ja että se olisi suuren joukon kannalta huono asia. Kirjoittaja antaa myös ymmärtää,
35
ettei asiaa suunnittelut virkamies ole osannut ajatella suunnitelmansa seurauksia ja kirjoittaja esittää
itse muutamia negatiivisia seurauksia.
Myös toisessa mielipidekirjoituksessa kirjoittaja on omasta mielestään löytänyt virheen tekijät, tai
ainakin sen vastuunkantajan. Hänet on henkilöity selvästi, sillä kirjoituksessa oleva kysymys on
osoitettu Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelälle. Kirjoittaja pohjustaa
tekstinsä alussa sitä, kuinka kirjoituksen aikaan päätetty rakentaa toriparkki on hänen mielestään
turha.
” En ole kehitystä vastaan, mutta en vieläkään ymmärrä, mitä (lisä)arvoa toriparkin rakentaminen
tuo Joensuulle. (…) Toriparkin rakentamiseen tuhlatut miljoonat ovat liian suuri uhraus (…) Ketkä
kulut maksavat, Juha Kivelä?” (Karjalainen 23.8.2016)
Tuhlaamisesta ja suurista summista puhuminen saa kirjoittajan huolen kuulostamaan aiheelliselta.
Kirjoittajan huolena on voinut olla se, että hän joutuu itse maksumieheksi: Esimerkiksi Karjalaisessa
oli kerrottu, että PKO rakentaa ja kustantaa toriparkin. Kirjoittaja voi itse olla Osuuskaupan jäsen,
jolloin hän pelkää, että joutuu tätä kautta maksamaan toriparkkia, joka hänen mielestään on turha.
Osa kirjoittajista pyytää virheen tekijää pohtimaan seurauksia, kuten Ilosaaren viherkaavaan
liittyvässä kirjoituksessa.
”(…) kaupunki oli siis ensin määritellyt kaavoituksessa Ilosaaren luonnon monimuotoisuuden
kannalta arvokkaan alueen (…) Kaavamerkintä ei kuitenkaan estänyt kaupunki itseään
kaadattamasta alueelta suurta osaa puustosta. Mikä on tällaisen kaavapäätöksen merkitys?”
(Karjalainen 26.10.2016)
Kirjoittaja siis pyytää virheen tekijää, tässä Joensuun kaupunkia, katsomaan aiemmin tehtyä virhettä
ja pohtimaan, miksi se on tehty, vaikka kaavapäätös olisi suositellut muuta. Kyseinen mielipiteen
kirjoittaja kuvaa kaupungin virheiden tekoa kuvailevasti. Hän ottaa pääosin Ilosaarta käsittelevässä
kirjoituksessaan esiin myös Pärnävaaran suojeluhankkeen, josta hän toteaa näin:
””Hartaudella valmistellussa asiassa kaupunginhallituksen enemmistö kompastui lopulta
lillukanvarsiin (..)”
ja samassa kirjoituksessa myös Paritsansuolle suunnitellusta maankaatopaikasta:
”Kaupunki hakkasi vuosia päätään Karjalan mäntyyn yrittäessään perustaa kaatopaikaan
luonnonsuojelulaissa erityisesti suojellun lajin esiintymisalueelle.” (Karjalainen 26.10.2015)
36
Vaikka kyseisen kirjoittajan mielipidekirjoituksen alussa voidaan katsoa, että hän osoittaa virheellä
kaupunkia, jälkimmäiset kohdat kirjoituksesta ovat selvästi vain asian tarkoituksellista esiin tuomista.
Kirjoittaja haluaa, että muutkin ymmärtävät, minkälaisia virheitä kaupunki on tehnyt tai vaikka vain
meinannut tehdä, kuten viimeisessä lainauksessa käy ilmi. Koska kirjoittaja ottaa kantaa nimenomaan
luontoon liittyen, voidaan katsoa hänen haluavan vaikuttaa siihen, että kaupunki ottaisi jatkossa
luonnon paremmin huomioon suunnitelmissaan.
Osassa Virheen osoittaminen -diskurssiin katsomissani kirjoituksissa puhutaan suoraan virheestä:
”Toriparkin kaltaisten virheiden aiheuttamat lisäpäästöt on kirittävä kiinni muissa ratkaisuissa (…)”
(Karjalainen 24.9.2016)
Tässä kirjoituksessa huomioitavaa tosin on, että Joensuun kaupunkihan ei rakentanut toriparkkia,
vaan sen rakensi ja kustansi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa. Tämä oli tiedossa jo
mielipidekirjoituksen julkaisemisen aikaan.
Aseman alueen rakennusten säilyttämiseen liittyvässä mielipidekirjoituksessa muistutetaan
kaupunkia siitä, että sen toimia tarkkailevat muutkin tahot. Mielipidekirjoituksen allekirjoittaneet
useat kirjoittajat haluaisivat säästää yhden tietyn aseman alueen vanhan rakennuksen. Kirjoituksen
alussa kerrotaan, että asemakaavaluonnoksessa ei ehdoteta, että asemaravintolarakennusta
säilytettäisiin. Tätä kirjoittajat pitävät virheenä ja he ottavat todisteeksi myös ulkopuolisen tahon.
”Asemanseudun rakennuksilla on merkitystä jopa koko kaupungin mittakaavassa, sillä Joensuussa
ei ole juurikaan säästetty vanhaa moniin muihin kaupunkeihin verrattuna. Myös Museovirasto on
todennut alueen erittäin keskeiseksi ja merkittävän Joensuun kaupunkirakenteessa, ja kehottanut
kaupunkia selvittämään huolellisesti alueen kulttuuri- ja rakennushistorian kaavasuunnittelun
yhteydessä.” (Karjalainen 20.9.2016)
Kirjoituksessa tuodaan siis ilmi se, että kaupungin toimia seuraavat muutkin, tässä tapauksessa
Museovirasto. Kirjoituksella on haluttu tuoda kaikkien tietoon se, että Joensuun kaupunki on
tekemässä päätöksen, josta toinen virallinen taho eli Museovirasto on eri mieltä. Tällä kirjoittajat
korostavat sitä, että Joensuun kaupunki on tekemässä virhettään yksin. Tätä korostaa myös maininta
siitä, kuinka Joensuussa on toimittu jo tähän asti vanhojen rakennusten säilyttämiseen suhteen eri
tavalla verrattuna muihin kaupunkeihin: virheitä on siis tehty ja lisää on tulossa. Kirjoituksella
luodaan kuva siitä, että kukaan muu ei olisi kaupungin kanssa samaa mieltä aseman seudun
rakennusten hävittämisestä. Kirjoittajat itse tuovat omankin kantansa selvästi ilmi:
37
”Me peräänkuulutamme kaupungilta kunnianhimoisempaa vanhojen rakennusten suojelua.”
(Karjalainen 20.9.2016)
Tässä diskurssissa mielipiteen kirjoittajat siis osoittavat virheitä ja yrittävät sitä kautta saada
kaupunkikeskustan kehitykseen liittyvät suunnitelmat haluamaansa suuntaan. Osa osoittaa virheitä,
jotka on tehty jo aiemmin ja yrittää niiden avulla osoittaa, ettei vastaavia kannattaisi enää tehdä
nykyisessä kaupunkisuunnittelussa. Olennaista myös on, että moni kirjoittaja tuo kirjoitukseensa
pontta vetoamalla muihin tahoihin, olipa se sitten jokin juridisesti vahvistettu kaava, toinen
viralliseksi katsottava taho tai vain muut kaupunkilaiset. Näin kirjoittajat luovat vaikutelman, että
kyseessä ei ole yksi vastaan yksi -tilanne, vaan että virheen tekijän virheestä osoittavat myös muut
tahot, kuten esimerkiksi mielipidekirjoituksessa, jossa mainittiin Museovirasto.
6.2. Uhka- ja unelmakuva -diskurssi
Toisen selkeästi aineistosta erottuvan diskurssin nimesin uhka- ja unelmakuva -diskurssiksi. Tämä
diskurssi löytyy 17:sta kirjoituksesta jopa 11:stä. Diskurssissa kirjoittajat maalailevat joko uhka- tai
unelmakuvia siitä, mitä he itse kuvittelevat, että kaupunkisuunnittelun seurauksena voisi syntyä.
Kirjoittipa mielipidekirjoituksensa joko uhkien tai unelmien kautta, on päämääränä sama, eli saada
kaupunkisuunnittelu käännettyä omalle kannalle. Tässä diskurssissa huomiota herättävää on se,
etteivät kirjoittajat yhtä lukuun ottamatta juuri puhu omasta suhteestaan kaupunkikeskustaan, vaikka
he selvästi kirjoittavat omista uhka- tai unelmakuvistaan.
Yksi kirjoittaja vie unelmakuvien maalailun todella pitkälle. Suhteellisen pitkässä
mielipidekirjoituksessaan hän kuvittelee, minkälaisista toiminnoista Joensuun torialue voisi
tulevaisuudessa koostua. Taidokkaalla mielikuvamaalailulla kirjoittaja yrittää todistaa, kuinka hänen
suunnitelmallaan olisi paljon positiivista vaikutuksia jopa kaupunkilaisten terveyteen.
”Rakennusten katolle rakennettaisiin muutamia lähtölavoja – kesäisin lavalta alas heilahtaisi
skeittari tai BMX-taituri pitkin skeittiramppia. (…) Ylös he kiipeäisivät rautarappuja pitkin eikä
hissillä. Näin pysyisivät harrastajat hyvässä kunnossa, eikä tulisi kalliiksi rakentaa.” (Karjalainen
12.9.2016)
Polveilevalla mielikuvamaalailulla kirjoittaja ikään kuin rakentaa kaupungille ansan, jonka hän
laukaisee lopuksi. Kun hän on näyttänyt mielikuvan siitä, minkälainen tori olisi ihannetilanteessa,
hän kysyy, kuka torin toteuttaisi, ja vastaa kysymykseen itse.
38
”Kaupunki lähtisi varmasti mukaan, koska tällä saataisiin hirveästi kaikkea kivaa näkyvyyttä.”
(Karjalainen 12.9.2016)
Jos kuvittelee, että vastaava asia käytäisiin kasvokkain kaupungin virkamiesten kanssa, voisi heillä
olla nikottelemista monipuolisen ja tarkan torisuunnitelman päätteeksi, kun esittelijä toteaisi, että
tottahan kaupunki tähän haluaa mukaan. Tässä tullaan siihen, kuinka kirjoittaja
mielipidekirjoituksella saa ikään kuin viimeisen sanan asiassaan. Hän ei välttämättä haluaisikaan
esittää asiaansa kaupungin edustajille kasvokkain, sillä mitä luultavimmin hän saisi esitykselleen
kielteisen reaktion sen vuoksi, ettei se ole toteuttamiskelpoinen. Mielipidekirjoitukselle ei kuitenkaan
kaivata vastausta, ja kirjoittajalle jää asiassa viimeinen sana, kun hän toteaa, että ”Kaupunki lähtisi
varmasti mukaan.”
Positiivisen mielikuvamaalailun kautta lähtee vaikuttamisyritykseensä myös mielipidekirjoitus
liittyen Vapaudenpuistoon.
”Se ei tarvitse minkäänlaista saneerausta, ei korotuksia, puidenkaatoja. Kesäisin se on huikea elämys
väsyneelle matkaajalle kauniine kukkaistutuksineen. Täydellinen.” (Karjalainen 21.3.2017)
Kirjoituksellaan kirjoittaja vastustaa Vapaudenpuistolle suunniteltua kunnostusta, josta kaupunki on
tiedottanut kirjoituksen julkaisemisen aikoihin. Sanavalinnat ”huikea elämys” ja ”täydellinen” eivät
ole kevyimmästä päästä, kun puhutaan puistosta. Kirjoittaja puhuu myös hyvin vakuuttavasti ja
suoralinjaisesti, mikä luo vaikutelman siitä, että hän laukoo kirjoituksessaan vain totuuksia. Tästä
kirjoituksesta käy hieman ilmi myös kirjoittajan oma suhde kaupunkiin: hän lienee toisinaan itse tuo
väsynyt matkaaja, joka käy asioimassa kaupungissa jostakin muualta.
Samalla kirjoitus tuo ilmi sen, kuinka kirjoittaja näkee kaupungin omien kokemustensa läpi: onhan
kyseinen Vapaudenpuisto joillekin kaupunkikeskustan asukkaille lähin puisto tai viheralue, jossa voi
oleskella vaikka päivittäin. Osalle se on siis välitöntä elinympäristöä, mutta tämä kirjoittaja puhuu
puiston käytöstä vain matkaajan roolissa. Tämä mielipidekirjoitus osoittaa sen, kuinka ihmisten
intressit ja tarpeet julkisten tilojen suhteen vaihtelevat ja vaikuttavat siihen, minkälaisena kaupunki
nähdään.
Uhkakuvien maalailun kautta asiaansa yrittää saada läpi kuitenkin useampi kirjoittaja. Toriparkkiin
liittyen yksi kirjoittaja ottaa kantaa siihen, kuinka toriparkin rakentaminen on hänen mielestään turha
hanke. Mielipiteensä tueksi hän osoittaa tietävänsä, kuinka vastaavalle hankkeelle on käynyt
Kuopiossa.
39
”Tiedän myös, että jo rakennetutkin toriparkit ovat vajaakäytössä, esimerkiksi Kuopiossa.”
(Karjalainen 13.8.2016)
Yksi uhkakuvan maalailu liittyy liike-elämään ja taloudellisiin päätöksiin. Kirjoittaja kantaa huolta
siitä, että koska Pohjois-Karjalan Osuuskauppa rakentaa toriparkin, tuleeko se hallitsemaan myös
torin kantta ja sen kautta torilla olevia palveluita.
”PKO rakentaa erilaisia kiinteistöjä torille. Niihin tulee ehkä ravintoloita, kahviloita, myymälöitä.
(…) Mikä taho pääsee tarjoamaan näitä palveluita? Villi arvaukseni on, että PKO vie koko potin itse.
Jos osuuskauppa tarjoaa tiloja ulkopuolisille, vuokra lienee sen verran korkea, että ainakaan pienet
yrittäjät eivät pysty toimimaan. Mihin torikauppiaat joutuvat tässä tilanteessa? Mistä Torikahvio ja
Martta-kahvio saavat sijansa? Onko tori enää tori jatkossa?” (Karjalainen 23.8.2018)
Tämä kirjoittaja vie uhkakuvansa niin pitkälle, että kysyy, onko Joensuussa enää jatkossa lainkaan
toria, jos PKO hallitsee sen palveluita. Uhkakuva ei ole kovin kevyt, sillä luultavasti jokaisessa
suomalaisessa kunnassa ja kaupungissa on jonkinlainen tori. Kirjoittajan uhkakuva toimii myös
varoituksena siitä, että mikäli PKO hallitsee torin toimintoja, ei sitä voitaisi kirjoittajan mielestä pitää
enää torina – ja mikä sen merkitys silloin enää olisi.
Kirjoittajan tarkoituksena on siis yrittää vaikuttaa siihen, ettei kaupunki saisi antaa osuuskaupalle
liikaa päätäntä- ja toimivaltaa liittyen Joensuun toriin. Koska kirjoittaja puhuu ”torikauppiaista” ja
mainitsee kaksi Joensuun torilla toimivaa kahviota nimeltä, hän selvästi kantaa huolta näiden
kohtalosta. Hän haluaa, että asiat pysyvät ennallaan ja samat toimijat voivat jatkossakin toimia torilla.
Uhkakuvana on toimijoiden muuttuminen ja se, että uudet toimijat ovat PKO:n hallinnassa. Selvä
viesti on, että PKO:lle vallan antamisessa menetetään Joensuun tori ja sen nykyiset torikauppiaat.
Kirjoitusta ei ole suunnattu tarkasti kenellekään taholle, mutta se koskettaa kaikkia osapuolia:
Joensuun kaupunkia, Pohjois-Karjalan Osuuskauppaa, torikauppiaita ja kaupunkilaisia, ja näin ollen
kirjoituksella halutaan vaikuttaa heihin kaikkiin. Todellisuudessa toriparkin valmistuessa tilanne
Joensuussa on se, että Joensuun kaupunki hallitsee torin kantta ja PKO vain maan alla olevaa
toriparkkia.
6.3. Muiden mukaan kokoaminen -diskurssi
Tähän diskurssiin liittyviä kirjoituksia on aineistossani vain neljä, mutta kansalaisvaikuttamisen
tematiikassa se on hyvin keskeinen diskurssi, jonka vuoksi otan myös tämän diskurssin mukaan
40
analyysiini. Tässä diskurssissa kirjoittajat yrittävät houkutella muita kaupunkilaisia mukaansa asian
ajamiseen ja näin ollen hekin ovat osittain vaikutuksen kohteena. Kirjoituksista kahdessa asia tehdään
ystävällismielisesti kutsuen, kahdessa puolestaan voimakkaammin ja todeten. Aiemmin tässä
tutkimuksessa esittelin Malcom Gladwellin erottelemat kolme ihmistyyppiä, jotka vaikuttavat
verkostojen toimintaan. Tässä diskurssissa puhuvat myyjät, jotka esittävät asiansa niin, että muut
lähtevät siihen mukaan.
Yhdessä kirjoituksessa kirjoittaja vastustaa toriparkkia ja toteaa sen jo kirjoituksensa otsikossa
”Turha on toriparkki yhä vieläkin” (Karjalainen 13.8.2016). Kirjoittaja vertaa nykyaikaa aiempaan ja
kysyy sen perään, eikö sama onnistu enää.
”Vielä 15 vuotta sitten kansalaisaktivismi, Joensuu-liike ja viisaat valtuutetut onnistuivat estämään
torin kaivuutyön. Entä nyt? Eikö vastarintaa enää löydy?” (Karjalainen 13.8.2016).
Kirjoittaja siis tuo ensimmäisenä esiin sen, kuinka vielä aiemmin kaupunkilaiset hänen mielestään
onnistuivat erinomaisesti, kun toriparkki tuolloin jäi suunnittelun asteelle eikä edennyt toteutukseen
asti kuten tällä kertaa. Kirjoittaja selvästi kaipaa sitä, että kansalaiset yhdistäisivät taas voimansa jopa
yhdeksi liikkeeksi ja kaataisivat toriparkkihankkeen. Kirjoituksen julkaisun aikaan toriparkin
rakentamisesta päättäminen oli aivan viime metreillä, viimeisiä hyväksyntöjä vailla. Kirjoittaja lienee
siis tässä vaiheessa ollut jo huolissaan sillä vaikutti siltä, ettei vastustajia löytynyt niin paljoa, että ne
olisivat voimansa yhdistämällä saaneet vaikutusta aikaan.
”Eikö vastarintaa enää löydy” toisaalta kuulostaa siltä, ettei kirjoittaja itse välttämättä aio olla
vastarinnassa mukana. Hän kyllä vastustaa toriparkkia kuten kirjoituksesta käy ilmi, mutta sen sijaan
että hän kutsuisi muut joukkoihinsa, kuten joissakin muissa tämän diskurssin alle luokittelemissani
kirjoituksissa tehdään, tämä kirjoittaja ikään kuin ulkoistaa vastarinnan itsestään ja kyselee vain sen
perään. Vastarinta-sanana viittaa myös siihen, että kirjoittaja toivoo voimakasta vastarintaa, ei vain
esimerkiksi keskustelua asiasta. Kysymys ”Eikö vastarintaa enää löydy” voitaisiin jossakin toisessa
tematiikassa, kuten maahanmuutossa, tulkita mahdollisesti jopa kansan kiihottamiseksi jotakin
vastaan.
Kuten totesin, osassa kirjoituksia kansalaiset kutsutaan mukaan vaikuttamaan. Niin myös alla
olevassa lainauksessa.
”Toivotamme kaikki mukaan toimimaan asema-alueen rakennusten säilyttämisen puolesta!
Asemakaavaluonnoksesta voi jättää mielipiteen Joensuun kaupungille 23.9. mennessä. Vielä on
mahdollista vaikuttaa kaavamuutoksen sisältöihin!” (Karjalainen 20.9.2016)
41
Tässä kirjoittajat, joita on merkitty kirjoitukselle monta, kutsuvat lisää kansalaisia mukaansa
vaikuttamaan asiaan. He selvästi ovat myös itse asiassa mukana. ”Toimimaan” sana kuulostaa ensin
voimakkaalta ja joltakin konkreettiselta, mutta seuraavassa lauseessa käy ilmi, että kyse on
asemakaavaluonnoksen kommentoinnista. Toisaalta kirjoituksesta nimenomaan herää kysymys, mitä
kirjoittajat toivovat kansalaisten tekevän, onko mahdollista toimia myös jotenkin muuten. Julkisen
asemakaavaluonnoksen kommentoiminen on yksi lakiin kirjatuista kansalaisten oikeuksista, ja yksi
kansalaisvaikuttamisen perinteisistä muodoista.
Kirjoituksen lopussa myös lupaillaan, että asiaan on vielä mahdollista vaikuttaa. Se on paljon luvattu,
sillä näillä tämän lupauksen kirjoittajilla ei todellisuudessa ole minkäänlaista valtaa siihen, otetaanko
asemakaavaluonnokseen tulleita kommentteja huomioon. Kaupungille julkinen mielipidekirjoitus on
kuitenkin selvä merkki siitä, että kansalaiset kokoavat voimiaan ja yrittävät vaikuttaa – juuri se, mitä
edellisessä aineistonostossani kirjoittaja toivoi toriparkin suhteen.
Kuten aiemmin kirjoitin, mielipidekirjoitus asettuu kansalaisen resurssien vaatimisessa johonkin
puoliväliin Facebook-kirjoittelun ja yleisötilaisuuden järjestämisen kanssa. Muiden mukaan
kokoaminen -diskurssin alta löytyy yksi kirjoitus, jossa kirjoittaja on niin innostunut asiastaan, että
aikoo tehdä molemmat. Joensuun toria suunnitteleva ja kuvaileva kansalainen kehottaa kirjoituksensa
lopuksi muita mukaansa.
”Katsotaan saadaanko tästä oikeasti joku kunnon juttu tulille. Kerään kaikki innostuneet, ja pidetään
ensimmäinen palaveri. Kartoitetaan, jääkö tämä vain haaveeksi vai tehtäisiinkö tällainen ihan
oikeasti! (…) Yritetään pehmittää kaikki byrokraatit ja vastustajat meidän puolelle!” (Karjalainen
12.9.2016)
Kirjoittaja ei siis ole sinisilmäinen sen suhteen, että saisi ajatuksensa läpi. Sen sijaan kirjoituksesta
näkee selvästi, kuinka hän suhtautuu suunnitelmaansa uudesta torista hyvin varauksella. Hän myös
tietää heti, että vastapuolellakin on väkeä, ”byrokraatteja ja vastustajia”. Kirjoituksensa alussa
olevalla pitkällä unelmakuvamaalailulla hän kuitenkin uskoo saavansa kaupunkilaisia puolelleen.
Toisaalta, kirjoittaja luultavasti tuo vastapuolen esiin kirjoituksessaan juuri siksi, että samalla ikään
kuin antaa heille tiedoksi, että jotakin on mahdollisesti tapahtumassa. Tällä hän vaikuttaa kaupungin
hallintoon, noihin byrokraatteihin, joihin kirjoituksellaan viittaa. Innostava ja mukaan houkutteleva
kirjoitus on viesti hallinnolle siitä, että kaupunkilaiset suunnittelevat kovalla höyryllä jotain.
42
6.4. Muiden suulla puhuminen -diskurssi
Jos huomiota kiinnitetään siihen, mikä mielipidekirjoituksissa on huolestuttavaa, niin esimerkki siitä
on tässä diskurssissa. Osa mielipiteenkirjoittajista ottaa vapauksia puhua asiastaan muiden suulla ja
tuella. Aineistossani tähän diskurssiin kuului 17:stä kirjoituksesta neljä.
Yksi kirjoittaja haluaa, ettei kaupunki suunnittele Ilosaaren siltoja sellaisiksi, ettei niillä voisi jatkossa
autoilla. Kirjoittaja tehostaa viestiään kaupungin hallinnolle sillä, että hän toteaa, että asiasta olisi
suurta haittaa kaikille.
”Siten tällainen joensuulaisille vahinkoa tuottava siltojen käyttökielto onkin torjuttava.” (Karjalainen
21.9.2016)
Kirjoittaja antaa kuvan, että kaikki joensuulaiset olisivat hänen kanssaan samaa mieltä siltojen
käyttötarkoituksesta, vaikka näin ei tietenkään ole. Tässä diskurssissa, toisin kuin edellisessä,
tarkoituksena ei ole kuitenkaan puhua kaupunkilaisia puolelleen, vaan nimenomaan kerätä heidät
itsensä taakse joukkovoimaksi kaupungin suunnittelua vastaan. Sinne selkänsä taakse kirjoittaja
kaupunkilaiset asettaa, halusivatpa nämä sitä tai eivät.
Toinen kirjoittaja puolestaan lähestyy kaupungin toista suunnitelmaa päinvastaista kautta, sillä hän
toteaa kirjoituksessaan, kuinka kaikki kaupunkilaiset olisivat hyvillään siitä, jos kaupunki hylkäisi
suunnitelmansa Vapaudenpuiston saneerauksesta.
”Joensuulaiset ja koko maakuntalaiset olisivat kovasti kiitollisia, jos tuolle puustolle ei tehtäisi
mitään, paitsi normaalia kunnossapitoa.” (Karjalainen 21.3.2017)
Tämä kirjoittaja kokoaa selkänsä taakse jo kaikki pohjoiskarjalaiset. Tekstissä kirjoittaja luo selvän
kaupungin suunnitelma vastaan muu maakunta -asetelman, sillä hän puhuu niin selvästi koko
maakunnan asukkaiden puolesta saadakseen oman tahtonsa läpi. Kirjoittaja on otsikoinut
kirjoituksensa ”Antakaa Vapaudenpuiston olla muuttelematta”, mistä käy ilmi se, että kirjoittaja on
jo hieman alakynnessä – puiston kunnostussuunnitelmia kun oli kirjoituksen aikaan jo esitelty.
Yksi Kanavarannan kehitykseen kantaaottava mielipiteen kirjoittaja esittää puolestaan faktana sen,
mitä kaupunkilaisten enemmistö haluaa.
43
”Sen sijaan Kanavarantaan suunniteltu lisärakennus ja sen rinnalle aiottu vielä massiivisempi
asuinrakennus eivät kuulu kaupunkilaisten enemmistön ´toivottuun tulevaisuuteen’”. (Karjalainen
8.7.2016)
Kirjoittaja puhuu itseään pussiin jatkaessaan:
”Nyt lyhyellä aikataululla rakentamista vastustavaan ja PKO:lle luovutettuun vetoomuksen kertyi
vahvaa asiantuntemusta ja huolenpitoa tulevaisuudesta 50 allekirjoittajan voimalla.”
Kirjoittaja siis itse asiassa väittää, että 50 henkilöä olisi kaupunkilaisten enemmistö. Tämä kirjoitus
on hyvä osoitus siitä, kuinka mielipidekirjoitukset eivät välttämättä ole loogisia tai totuudenmukaisia.
Tärkeintä on, että saa viestinsä mahdollisimman selvästi kerrottua, kuten kirjoittajakin tässä tekee.
Hän on valinnut esimerkiksi sanaparin ”eivät kuulu”, mikä on sellaisenaan hyvin absoluuttiselta
totuudelta kuulostava väite, joka ei sellaisenaan jätä tilaa vaihtoehdoille.
Tämä diskurssi nostaa esiin kansalaisvaikuttamisen perustan. Kuten aiemmin totesin,
kansalaisvaikuttamisessa haetaan koko yhteisön, ei yksilön etuja. Tämän diskurssin kirjoituksissa
kirjoittajat antavat ymmärtää puhuvansa yhteisön puolesta, mutta koska kirjoituksista paistaa läpi se,
ettei näin välttämättä ole, on kysyttävä, onko kyseessä sittenkin yksilön oman edun tavoitteleminen.
Jos kirjoituksen kohteena olisi jokin muu aihe, näin voisi ehkä ollakin.
44
7. POHDINTA
Tässä tutkielmassa olen tutkinut mielipidekirjoituksista koostuvan aineiston avulla sitä, kuinka
Joensuun kaupunkikehitykseen suhtaudutaan ja kuinka siihen yritetään vaikuttaa sanomalehti
Karjalaisessa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa. Kuten edellä esittelemäni diskurssit osoittavat,
kaupunkikehitys herättää paljon ajatuksia ja hyvin vastakkaisiakin mielipiteitä. Yksistään uhka- ja
unelmakuvadiskurssi näyttää sen, miten ihmisten ajatukset kaupungista ovat ristiriidassa. Samoin
esimerkiksi etenkin Vapaudenpuistoa käsittelevissä kirjoituksissa on nähtävissä selkeitä vastakkaisia
näkökulmia. On siis selvää, ettei ole olemassa yhtä yhteistä totuutta siitä, kuinka kaupunkia tulee
kehittää. Yleisesti ottaen tyypillinen näkemys on, että kehitys on aina hyvästä. Yhtä tiedettyä on se,
että ihmisellä on taipumus asettua suuria muutoksia vastaan. Kun näiden kahden ristikkäisen
ajatuksen yli päästään, voidaan kaupunkia kehittää eteenpäin niin, että se palvelee ihmisiä aiempaa
paremmin.
Analysoin aineistoa myös kiinnittäen huomiota siihen, minkälaisessa roolissa Joensuun
kaupunkikeskusta mielipiteen kirjoittajille näyttäytyy. Kävi ilmi, että kirjoittajat mielsivät Joensuun
keskustassa sijaitsevat kohteensa kuten esimerkiksi Vapaudenpuiston tai toriparkin julkiseksi
kaupunkiympäristöksi, jota käytetään nimenomaan asiointitarkoitukseen. Kukaan kirjoittajista ei
puhunut kaupunkikeskustasta asuinympäristönä, vaikka se on monille ihmisille myös sitä. Sen sijaan
useammassa kirjoituksessa kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka kaupunkikeskusta toimii monille
käynti- ja turistikohteena.
Huomion arvoista on, että selvästi valtaosa kirjoituksista suhtautuu kyseisiin kaupunkisuunnittelun
muutoksiin kriittisesti. Osa kirjoittajista vaatii kokonaan muutossuunnitelmista luopumista, osa
nostaa esiin seikkoja, jotka katsoo huonoiksi puoliksi ja osa tuo vain muuten ilmi epäilyksensä
suunnitelmien kannattavuuden suhteen. Tämä ei ole mitenkään odottamatonta, vaan sitä voi pitää
ihmiselle luontaisena tapana reagoida suuriin, elinympäristöä koskeviin muutoksiin. Elinolosuhteita
muuttavat suunnitelmat herättävät usein spontaania kansalaisaktiivisuutta, vaikka tämän tutkimuksen
aineiston muutokset eivät olekaan lähellekään suurimmasta päästä, mitä ihmisen elinympäristölle
voidaan tehdä (Syrjänen 2005, 74).
Merkille pantavaa ja mielestäni yllättävääkin aineistossa on se, että Joensuun kaupunkikehitykseen
liittyvissä kirjoituksissa jokainen kirjoittaja asettaa sanansa hyvin yleiselle tasolle, koettaen näin antaa
objektiivisen vaikutelman. Kyse voi olla kirjoittajan retorisesta valinnasta. 17:stä kirjoituksesta
yhdessäkään kirjoittaja ei tuo esiin sitä, kuinka hän itse henkilökohtaisesti käyttää kaupunkia: liikkuu
45
siellä ja käyttää sen palveluita. Yhdessäkään kirjoituksessa kirjoittaja ei minä- muodossa kerro, miten
hän haluaisi liikkua kaupungilla tai kuinka haluaisi sitä hyödyntää. Sen sijaan kirjoittajat ovat
yleistäneet viestinsä niin, että se kuulostaa yleisemmältä mielipiteeltä ja enemmän faktalta. Näin he
voivat ajatella sillä olevan enemmän painoarvoa kuin yhden ihmisen kokemuksella. Tämä on
mielestäni myös harmi, sillä nyt kirjoitusten kirjoittajat kuulostavat kaikkitietäviltä faktojen
esittäjiltä. Kokemukset ovat kuitenkin niitä, jotka vetävät toisia ihmisiä puolelleen.
Aineistostani kävi nopeasti ilmi myös se, että kirjoittajat haluavat uskoa siihen, että heidän
mielipiteensä kuunnellaan ja että heillä näin on todellinen mahdollisuus vaikuttaa
kaupunkisuunnitteluun. Mielipidekirjoituksen kirjoittaminen kaupunkikeskustan kehityksestä on
kaupunkipuheen tuottamista, jolla on selvä roolinsa kaupunkisuunnittelussa.
Joensuuhun ja kaupunkisuunnitteluun liittyen jatkotutkimuksen paikka voisi olla kaupunkilaisten
suhtautuminen Pohjois-Karjalan Osuuskauppaan. Tässä tutkielmassa PKO nousi kirjoituksissa usein
esiin toimijana, joka rakennutti toriparkin. PKO on Joensuussa nykyään koko ajan keskeisempi
kaupunginkehittäjä. Osuuskaupalla on esimerkiksi selvä ote kaupungin vähittäiskauppa- ja
ravintolatarjonnassa. Nyt kun PKO on lähtenyt mukaan myös kaupunkisuunnitteluun, on selvää, että
osuuskaupalla on selkeä rooli kaupungissa myös muuna kuin ravintola- ja kauppapuolen toimijana.
Vaikka PKO on saanut kaupungissa paljon aikaan, ei kaupunkilaisten suhtautuminen ole aina
positiivista. Kuten tässäkin tutkielmassa kävi ilmi, PKO:n toimet herättävät myös närää ja etenkin
pelkoa siitä, että suuri toimija vie elintilaa pienemmiltä. Mielenkiintoista olisikin tutkia sitä,
minkälaisena kaupunkilaiset näkevät Pohjois-Karjalan Osuuskaupan roolin ja miten he siihen
suhtautuvat.
Tässä pro gradu -tutkielmassa olen tarkastellut kansalaisvaikuttamista mielipidekirjoitusten kautta.
Mielipidekirjoitukset ovat nykyään etenkin nuoren ihmisen korvaan vanhahtava tapa ottaa kantaa
asioihin. Mielipidekirjoitukset eivät kuitenkaan suinkaan ole vielä kuopattu ja unohdettu tapa
vaikuttaa. Oikeastaan kirjoitukset saavat tänä päivänä vielä aiempaa enemmän yleisöä, sillä sen
mukana, kun sanomalehdet julkaisevat yhä enemmän ja enemmän lehtiensä sisältöä internetissä,
myös mielipidekirjoituksia julkaistaan lehtien verkkosivuilla.
Etenkin internet ja sosiaalinen media ovat kuitenkin ajamassa kovaa ohi perinteisistä tavoista
vaikuttaa. Tämä näkyy radikaaleimmin siinä, että äänestysprosentit ovat olleet laskussa jo pitkän
aikaa ja etenkin nuoria on vaikea houkutella uurnille. Sosiaalisessa mediassa vaikuttamisessa on myös
huonot puolensa ja on mielenkiintoista nähdä, mihin koko sosiaalinen media tulee kehittymään.
46
Sosiaalinen media ei ole kuitenkaan kansalaisvaikuttamisen suurin uhka, vaan väitän sen olevan
ihmisten kiireisyys: kansalaisvaikuttaminen vaatii resursseja, joita ihmiset eivät koe enää omaavan.
Kuten Hannu Nieminenkin on todennut (2004, 123), kansalaisvaikuttamisen tulevaisuus on kiinteästi
yhteydessä kansalaisten ja yhteisöjen käytössä oleviin resursseihin. Kuten kansalaisvaikuttamista
sosiaalisessa mediassa käsittelevässä luvussa vertasin, internetissä kevytvaikuttaminen on helppoa ja
hyvin vähän resursseja vievää. Eri asia on, mikä vaikutus tällaisella vaikuttamisella on. Joskus se voi
olla hyvinkin suuri, kuten #metoo-kampanjan aikana nähtiin. Toisinaan se voi olla hyvin vähäistä,
jolloin vaikutusta olisi voinut saada enemmän aikaan jollain perinteisemmällä keinolla.
Internet tuo nykyajan kansalaiselle useita haasteita saada oikeaa tietoa ja sitä kautta muodostaa
kantaansa asioihin. Vastaan voi tulla esimerkiksi valeuutisia, jotka on tärkeää tunnistaa. Toisaalta
ihmiset tuntevat informaatioähkyä siitä, että tietoa tulvii joka puolelta taukoamatta. Huolestuttavaa
on myös se, että etenkin sosiaalisessa mediassa muodostuu helposti oma kupla, kun algoritmit
näyttävät vain omaa kantaa tukevia uutisia. Tässä tiedon viidakossa tulisi löytää oikeat, olennaiset ja
monipuoliset tiedot, joiden varaan voi rakentaa oman mielipiteensä asiasta. Tämän jälkeen voi lähteä
kansalaisvaikuttamaan.
Koska ihmisten tiedonsaamisessa on edellä kuvatun kaltaisia ongelmia, onkin aiheellista miettiä
yleisellä tasolla myös sitä, mihin ihmisten kannattaa antaa vaikuttaa. Yksi esimerkki on Isossa-
Britanniassa toteutettu brexit, jonka jälkeen moni britti kertoi äänestäneensä vastoin parempaa
tietoaan ja katuneensa Euroopan unionista eroamisen puolesta äänestämistä sen jälkeen, kun kuuli
mitä seurauksia sillä on.
Tärkein kysymyksensä onkin se, mitä kansalaisvaikuttamiselle tapahtuu jatkossa. Miten taataan se,
että ihmisillä on vielä tulevaisuudessakin halua valvoa ja sen kautta vaikuttaa yhteiskuntaan?
47
8. LÄHTEET
8.1. kirjalliset lähteet
Ahonen, Sirkka 2006. Ovatko nuoret pettäneet demokratian – vai päinvastoin? Muutos nuorten
kansalaisatiivisuudessa kahden sukupolven välillä. Teoksessa Kansalaisvaikuttaminen ajassa, toim.
Inkeri Ahvenisto ja Kirsi Mäki. Gummerus Kirjapaino Oy, Vaajakoski.
Forsman, Maria, 2004. Kansalaisvaikuttamisen tutkimuskirjallisuuden bibliometrinen analysointi.
Teoksessa Mahdollisuuksien maa: Kartoitusta ja puheenvuoroja suomalaisen
kansalaisvaikuttamisen tutkimuksesta. Oikeusministeriön julkaisuja 10/2004. Edita Prima Oy.
Hölttä, Kalevi, 2013. Kansalaistoiminta. Lailliset oikeudet. Into Kustannus Oy, Inprint.
Idström, Anna, 2016. Katsaus demokratiaa ja osallisuutta käsittelevän keskustelun nykytilaan.
Tutkimuskautsauksia 2016/13, Helsingin kaupunki.
Jokinen, Arja, Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero 1993. Diskurssianalyysin aakkoset. Tampere,
Vastapaino.
Jokinen, Arto 2004. Diskurssianalyysin kourissa: Sotilasteksteissä muotoutuva miehisyys.
Teoksessa Feministinen tietäminen, toim. Marianne Liljeström, Vastapaino. Jyväskylä.
Julkunen, Raija 2006. Kuka vastaa? Hyvinvointivaltion rajat ja julkinen vastuu. Vaajakoski, Stakes.
Keränen, Tiina, Mäkitalo, Marja-Riitta 1987. Suomalaisen osallistumiskäytännön
yhteiskuntateoreettinen tulkinta. Tampereen yliopisto, Tampere.
Laakkonen, Karoliina, Mustikkamäki, Nina 2000. Kaupunkitila, -pelko ja -suunnittelut. Tampereen
yliopisto, Tutkimuksia Sarja B 72 /2000. Tampereen yliopistopaino.
Marshall, T.H 2014. Citizenship and Social Class. Teoksessa The Welfare State Reader (toim.)
Christopher Pierson, Francis G. Castles, Ingela K. Naumann. 2014, Polity Press.
Mykkänen, Jyri, Borg, Sami 2013. Internet ja sosiaalinen media vaaleissa. Teoksessa
Demokratiaindikaattorit 2013. Selvityksiä ja ohjeita 52/2013, Oikeusministeriö.
Niemelä, Seppo 2012. Aktiivisen kansalaisuuden perusaineksia. Kansalaisyhteiskuntalehti 1/2012,
64-69.
48
Nieminen, Hannu 2004. Kansalaisvaikuttaminen mediayhteiskunnassa – puheenvuoro tutkimuksen
tarpeista. Teoksessa Mahdollisuuksien maa: Kartoitusta ja puheenvuoroja suomalaisen
kansalaisvaikuttamisen tutkimuksesta. Oikeusministeriön julkaisuja 10/2004. Edita Prima Oy.
Nevalainen, Jaana 2004. Tilapelin tiedonpolitiikat – kamppailu kaupunkikeskustan muutoksesta.
Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteiden julkaisuja. Joensuun yliopistopaino.
Puusa, Anu & Juuti, Pauli (toim.) 2011. Menetelmäviidakon raivaajat: Perusteita laadullisen
tutkimuslähestymistavan valintaan. Hansaprint.
Suominen, Jaakko, Östman, Sari, Saarikoski, Petri & Turtiainen, Riikka 2013. Sosiaalisen median
lyhyt historia. Gaudemus
Tammilehto, Olavi (toim.) 1989. Kun edustajat eivät riitä. Kansalaistoiminnan opas. WSOY, Juva.
Tuomi, Jouni, Sarajärvi, Anneli 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki, Tammi.
8.2. Internet-lähteet
Hankala Mari(2011): Sanomalehdellä aktiiviseksi kansalaiseksi? Näkökulmia nuorten
sanomalehtien lukijuuteen ja koulun sanomalehtiopetukseen. Jyväskylän yliopisto.
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/25804/9789513941840.pdf?sequence=1&isAllowed=
y
Luettu 20.3.2017
Harju, Aaro 2005. Kansalainen-kansaisuus.
http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/tietopalvelu/kansalaisyhteiskunta/kansalainen_-_kansalaisuus
Luettu 27.2.2018
Hokkanen Laura, Liikanen Veli 2010. Vaikutusvaltaa! Kohti kansalaisvaikuttamisen uusia areenoja.
Mikkelin ammattikorkeakoulu, tutkimuksia ja raportteja 51.
Luettu 10.9.2018
Karjalaisen uutinen Joensuun kaupungin mobiilisovelluksesta:
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/138280-joensuu-aktivoi-
kaupunkilaiset-mobiilisovelluksella
Luettu 25.4.2017
49
Katisko, Marja 2011. Kansalaisuus työyhteisön arjessa. Maahanmuuttajien kertomuksia
työelämästä. Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden julkaisuja 2011:9.
https://core.ac.uk/download/pdf/14921917.pdf
Luettu 10.3.2017
Lehtonen, Pauliina 2013. Julkisesti uskottavat: Kansalaisten kokemuksellinen tieto ja
performatiiviset osallistumiskäytännöt. Acta Universitatis Tamperensis. Tampere University Press.
http://tampub.uta.fi/handle/10024/67991
Luettu 10.3.2018
Maankäyttö- ja rakennuslaki 1999/132. Finlex.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132#L1P6
Luettu 11.2.2019
Metsämuuronen, Jari (toim.) International Methelp Oy, 2011.
Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö [verkkojulkaisu].
ISSN=2341-8699. 2016. Helsinki: Tilastokeskus
http://www.stat.fi/til/sutivi/2016/sutivi_2016_2016-12-09_tie_001_fi.html
Luettu 15.11.2018
Niemelä, Seppo, Wakeham, Maria 2007. Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman loppuraportti.
Oikeusministeriön toiminta ja hallinto 2007:20.
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/76042/omth_2007_20.pdf?sequence=1&i
sAllowed=y
Luettu 11.1.2019
www.kuntalaisaloite.fi
Luettu 18.10.2018
www.kansalaisaloite.fi
Luettu 18.10.2018
Palsa, Lauri 2016. Käsitteellisestä hajanaisuudesta medialukutaitojen moninaisuuteen, teoksessa
Monimuotoinen mediakasvatus (toim. Pekkala, Leo, Salomaa, Saara & S. Spizak). Kansallisen
audiovisuaalisen instituutin julkaisuja 1/2016.
50
Luettu 19.11.2018
Pynnönen, Anu 2013. Diskurssianalyysi: Tapa tutkia, tulkita ja olla kriittinen. Jyväskylän
yliopisto.
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/42412/978-951-39-5471-0.pdf?sequence
Luettu 11.2.2019
Remes, Liisa 2011. Diskurssianalyysin perusteet. Teoksessa Laadullisen tutkimuksen käsikirja.
Opetushallitus, perusopetuksen opetussuunnitelman ydinasiat:
https://www.oph.fi/download/189273_oph_ops_esite_suomi_lr.pdf
Luettu 17.12.2018
Tutkimuseetinen neuvottelukunta (TENK)
https://www.tenk.fi/
Luettu 11.2.2019