KARHUNKIERROS 2010

Sunnuntai-aamuna 11.7. lähdimme kohti Kuusamoa, kun kaikki tavarat oli vihdoin saatu pakattua rinkkoihin.

Myönnettävä on, ettei ensikertalaisena retkeilijänalkuna tuo pakkaaminen ollut kovin helppoa, eikä isänkään

kokemukset 34 vuoden takaa olleet kovin tuoreessa muistissa...

Illan tullen saavuimme Hautajärven Luontotalolle, jossa sijaitsee Karhunkierrosreitin (80 km) pohjoisin

aloitus- tai päätepiste. Jo parkkipaikalla viimeisiä valmisteluja tehdessämme totesimme sääskien määrän olevan

kohtalaisen runsas, vaikka etukäteen olimme ajatelleet, että "ei niitä nyt niin paljon voi olla". Kyllä

hyttyshatuille olisi ollut käyttöä! Nämä viheliäät kaverit vauhdittivatkin matkantekoa heti ensimetreistä lähtien.

Reitti yhtyi jo alkumatkasta UKK-reittiin ja samalla saavuimme myös Oulangan kansallispuiston alueelle.

Ensimmäisen yön vietimme Perttumakosken laavulla (noin 6 km Hautajärveltä). Kosken kohinaa kuunnellessa

ja nuotiota katsellessa mieli lepäsi, mutta tunnelma oli odottavainen. Mitä kaikkea seuraavat vaelluspäivät

toisivatkaan tullessaan?

Maanantain, ensimmäisen kokonaisen vaelluspäivän, reitti kulki Perttumakoskelta, Taivalkönkään kautta

Runsulammelle. Matkan varrelle osui eniten odottamani nähtävyys, Rupakivi. "Kallionpala" keskellä virtaavaa

Savinajokea oli vaikuttava näky. Oulangan kanjonia varten jouduimme poikkeamaan varsinaiselta

Karhunkierrosreitiltä. Taivalkönkäässä reitti yhtyi Ristikallion aloituspisteestä tulevaan reittiin, joka on

Karhunkierroksen alkuperäinen ja ensimmäisenä merkitty osuus. Tarkoituksena oli käydä katsomassa

Ristikalliota, mutta epävakainen sää muutti suunnitelmiamme. Matka jatkuikin suoraan Runsulammen

telttapaikalle, joka osoittautui loistavaksi yöpymispaikaksi; olimme myös ainoat yöpyjät siellä. Tosin yöllä piti

raottaa teltan ovea ja tarkistaa, ettei ympärillämme tallustellut poro ollut vienyt vaatteitamme narulta. Lisäksi

mokoma myyrä meinasi väkisin viedä suolapähkinäni kesken ruokailun! Oli kai oppinut, että retkeilijöiltä

saattaa jäädä jämiä pöydän läheisyyteen...

Rupakivi

Oulangan kanjonia

Tiistai oli upea päivä. Matka taittui nopeasti

maaston ollessa helppokulkuista. Reitin varrella

piipahdimme Oulangan Luontokeskuksessa, josta

lähti suosittu päiväreitti Kiutakönkäälle. Vastaan

tulikin melkoinen joukko ihmisiä. Kiutaköngästä

sanotaan Suomen komeimmaksi vesiputoukseksi.

Kieltämättä putouksen punertavat dolomiittiseinät

olivat mahtava näky.

Kiutakönkäältä lähdettyämme matka jatkui

Oulankajokea seuraillen, mikä mielestäni olikin

koko reitin upein osuus. Päivä päättyi Jussinkämpälle, jolloin taivalta oli takana jo reilusti yli puolenvälin

(45km).

Yöllä ukkonen vähän kolisteli ja seuraavasta päivästä tulikin erittäin hautova. Hiki lensi tummien pilvien

vauhdittaessa askelia, mutta mieliala oli korkealla ja vältimme rankimman sadekuuron. Matkan varrella oli

hienoja kohteita: Kallioportti, Myllykoski, liki kilometrin pituinen Aallokkokoski ja Jyrävän vesiputous.

Retkeilijöitä tuli runsaasti vastaan lähellä Juuman kylää Pienellä Karhunkierroksella (12km). Myös lapsiperheitä

oli ilahduttavan paljon liikkeellä.

Illan tullen matka taittui jälleen vauhdilla sääskien määrän ollessa melkoinen. Kävelysauvat eivät tainneet juuri

osua maahan, sen verran usein täytyi itikoita hätistellä. Porontimajoki autiotupineen osoittautui suosituksi

yöpymiskohteeksi; meidän lisäksemme paikalla yöpyi viisi muuta retkikuntaa, joista yksi taisi kiertää kierrosta

vastakkaiseen suuntaan. Me muut vietimme viimeistä yötä reitin varrella.

Oulankajoki Myllykoski

Torstai 15.7. oli siis vaelluksen viimeinen päivä. Voimia tuntui olevan hyvin jäljellä, mutta edessä olikin reitin

rankin osuus. Kumpuvaara, Konttainen, Valtavaara ja lopulta Rukatunturi odottivat valloittajaansa. Reisiä

saattoi hapottaa, mutta askel oli ripeä hiihtoreissuilta tuttujen maisemien lähestyessä. Valtavaaran päällä

saimme ihailla maisemia myös kiikareiden läpi erään pariskunnan lainatessa omiaan.

Laskeuduttuamme Rukatunturin laelta alas, oli pienten tuuletusten paikka Karhunkierrosportin alla. Usean

vuoden haave oli toteutettu erittäin onnistuneesti. Vaikka reissuun valmistautuminen saattoi olla hankalaa,

kaikki tarpeellinen oli tullut pakattua mukaan, mitään ei oikeastaan puuttunut ja rinkkojen painokin pysyi

kohtuullisena. Koska illan retkibussi ei kulkenut Hautajärvelle asti, yövyimme vielä yhden yön teltassa

hiihtostadionin kupeessa. Aamun valjettua hyppäsimme sitten linja-auton kyytiin, joka kuljetti meidät takaisin

lähtöpisteeseen. Automatka kotia kohti saattoi alkaa kera lukuisten valokuvien, hienojen muistojen ja

unohtumattomien kokemusten.

Karhunkierros kannatti (eikä kohdattu karhua, vaikka jotkut siitä pelottelivatkin). Reitti oli merkitty puihin

oranssein merkein ja jokaiselle kilometrille oli oma taulunsa. Eksymisen vaaraa näin kesäaikaan ei kyllä ollut ja

reitti oli oikein sopiva aloittelevalle vaeltajalle. Suurin kiitos vaelluksen onnistumisesta kuuluu Iitin Ladun

väelle, kun saimme trangian, teltan ja kartan mukaamme! Ehkä joskus vielä uudelleen?

Teksti ja kuvat: Eija-Liisa Virta