Itä-Suomen yksikkö K21.7/2010/61 Kuopio

KIVI KUOPION KAUPUNKIRAKENTAMISESSA

Tuomiokirkon ympäristö

4.8.2010

Heikki Lukkarinen

Geologian tutkimuskeskus www.gtk.fi

1

KIVI KUOPION KAUPUNKIRAKENTAMISESSA

Tuomiokirkon lähiympäristö Kivi eri esiintymismuodoissaan on ollut kautta aikain kestävä rakennusmateriaali. Rakentamiseen käytetty kiviaines jaetaan luonnonkiviin – kallioista irrotettua täyskiveä – ja teollisesti tuotettuihin kiviin, kuten tiili ja betoni. Luonnonkiviä on käytetty rakennusten kivijalkoihin ja seiniin, kadunreu-noihin, katujen, pihojen ja torien päällystämiseen, siltoihin sekä muistomerkkeihin, kuten patsaisiin ja hautakiviin. Suomen kallioperästä louhittu kivi on kovaa ja kestävää, myös värivaihtoehtoja on run-saasti. Suomalaista luonnonkiveä on toimitettu ulkomaille joko raakakivenä tai työstettynä jo 1880-luvun lopulta alkaen. Suomalaisesta kivestä tehtyjä julkisia rakennuksia on mm. Bostonissa, Tokiossa, Taipeissa, Soulissa, Moskovassa, Pietarissa, Hampurissa, Düsseldorfissa ja Lontoossa. Kuopiossa kivirakentaminen alkoi 1800-luvun loppuvuosikymmeninä, jolloin Kauppakadun var-teen rakennettiin monta tiilirunkoista rakennusta. Niiden sokkelit eli kivijalat ja sisäänkäyntien por-taikot ovat täyskiveä. Vanhin kuopiolainen kivirakennus on jo vuonna 1815 valmistunut Tuomiokirk-ko. Kuopion rakennuksiin ja katurakentamiseen käytettyjä kivenkappaleita on lohkottu paikallisista irtokivilohkareista, mutta kiveä on irrotettu myös kallioista. Vanhoja kiven ottopaikkoja on mm. Val-keisenlammen kaakkoispuolella Mölymäkenä tunnetussa mäessä. Jonkun verran kiveä on irrotettu Kelloniemestä, Laivonsaaresta, Säyneensalosta, Vaajasalosta ja Paasisalosta, mutta eniten sitä on otet-tu Toivalan Ruskeamäen sekä Jännevirran Honkamäen ja Vehkamäen louhoksista. Kuopioon kiveä on tuotu myös Varsinais-Suomen Vehmaalta ja Taivassalosta, Uudenkaupungin saaristosta, Tampereen pohjoispuolelta Kurusta, Espoon Laajalahdesta sekä Kaakkois-Suomesta Vironlahdelta ja Kotkan seu-dulta. Eksoottisin kivityyppi lienee Hatsalan hautausmaalla eversti Loden hautakivi, joka on peräisin Öölannin saaren fossiilipitoisista kalkkikivikallioista. Kivilohkareiden irrottaminen kalliosta, haluttuun muotoon työstäminen ja pintojen käsittely tapahtui 1800–1900-lukujen vaihteessa käsityönä. Työtä helpottavien paineella toimivien porien ja kiven pintakäsittelykoneiden käyttö alkoi yleistyä vasta 1920- ja 1930-luvuilla. Timanttiteräiset pyörösahat kivien sahaamiseen otettiin käyttöön 1960-luvulla. Tässä oppaassa esitellään luonnonkiven käyttöä Tuomiokirkon lähiympäristön rakennuksissa. Rakennusten kaikki rakennushistorialliset tiedot ovat intendentti Helena Riekin laatimasta Kuopion kaupungin rakennushistoria -teoksesta (Riekki 2005). Kohteiden kivitieto perustuu oppaan tekijän geologiseen tietämykseen ja paikoin myös olettamuksiin. Kohteet ovat Liitteen 1 kartassa. Oppaan valokuvat ovat tekijän ottamia, ellei toisin mainita.

1. Kuopion tuomiokirkko

Kuopion nykyinen tuomiokirkko on järjestyksessä viides Kuopion emäseurakunnan kirkoista. Arkkitehti P. W. Palmrothin vuonna 1795 hyväksyttyjen piirustusten pohjalta kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1806, mutta Suomen sota 1808–1809 keskeytti rakennustyöt. Rakentamista päästiin jatkamaan vuonna 1812. Vuonna 1815 lopultakin valmistunut kirkko vihittiin käyttöönsä vuonna 1816. Se oli ensimmäinen kuopiolainen kivirakennus. Sisäosiltaan kirkkoa on myöhemmin muuta-maan otteeseen korjattu ja muutettu. Muodoltaan kirkko on tasavartinen ristikirkko, jonka itäpäädyssä on kellotorni (kuva 1a). Perimätiedon mukaan kirkon rakennuskivet olisivat Haminalahden Salonsaa-ren Kirkkokalliosta, mikä kyllä pitää osittain paikkansa, mutta vaihtelevan kivilajikoostumuksen pe-rusteella rakentamiseen on käytetty pääasiassa paikallisia irtokivilohkareita (kuva 1b). Niitä ei ole muotoiltu muuten kuin lohkomalla sopivankokoisiksi. Kivien sideaineena on käytetty kalkkilaastia. Seiniä tukevat rautavaarnat. Kirkkoa ympäröivän kivimuurin rakentaminen aloitettiin vuonna 1889 ja saatiin valmiiksi vuonna 1899. Muurin kookkaat, huolellisesti muotoillut kiviharkot ovat pääosin tasalaatuista, hieman porfyy-rista harmaata tonaliittia, mutta mukana on myös vaaleita raitoja sisältävää tonaliittigneissiä sekä pie-nirakeista vaaleanharmaata granodioriittia. Kiviharkkojen pinta on piikattua (ks. Sanasto). Muurin rakentamiseen kuluneen ajan ymmärtää, kun huomioi, että suorakaiteen muotoisten kappaleiden lisäk-si useimmat harkot ovat muodoltaan puolisuunnikkaita, jolloin vierekkäisten harkkojen vastinpinnat on täytynyt työstää tarkasti yhteensopiviksi (kuva 1c). Muuri on saatu kestäväksi, kun kiviharkot viis-tojen pintojensa vuoksi kiilautuvat toisiansa vasten. Kivilajin perusteella tonaliittigneissiä on otettu

2

todennäköisesti Mölymäen kallioista, granodioriittia Kelloniemen Kellomäestä ja tonaliittia Toivalan alueelta, mutta samanlaista kiveä on myös Sorsasalossa ja Vaajasalon Kihonniemessä. Muurin rakentamisen yhteydessä tehtiin portaat Kuninkaankadun (kuva 1d), Kauppakadun ja Minna Canthin kadun puoleisille sivuille. Porraskivet ovat tonaliittia sekä granodioriittia, mutta niiden ottopaikka ei ole tiedossa. Kivien pinta on osin piikattua, osin ristipäähakattua (ks. Sanasto). Kirkon-tornissa olevan oven edustan porrasaskelmat ovat granodioriittia ja ulkonäöltään samanlaisia kuin kaupungintalon sokkelin ja portaiden kivet.

Kuva 1a. Tuomiokirkon kellotorni. Kuva 1b. Kirkon kiviseinää ja rautavaarna (nuoli).

Kuva 1c. Kirkon kivimuuria Kuninkaankadulla. Kuva 1d. Itäsiiven portaat. Alkuperäisen vuodelta 1814 olevan suunnitelman mukaan muuriin piti tehdä 4 holvattua kellaria, mutta niistä valmistui vain Kauppakadun puoleinen. Muut kolme kellaria Kuninkaankadun puolelle jäivät toteutumatta jo tuohonkin aikaan vaivanneiden rahoitusongelmien vuoksi. Vuonna 1823 valmis-tuneen kellarin jatkeeksi rakennettiin vuonna 1941 väestösuoja, joka täytettiin myöhemmin. Kellarissa oleva rautaovi on antanut aiheen tarinoihin kirkon kellarista rautaovelle johtavasta maanalaisesta käy-tävästä. Kirkon rakentamiseen liittyy pari mielenkiintoista kansantarinaa. Toisen mukaan viitisensataa vuotta sitten eläneen ennustaja Kihovauhkosen kerrotaan lyöneen paalun Vahtivuorelle paikkaan, jos-sa nykyään on Kuopion tuomiokirkko ja sanoneen: ”Tässä vielä kirkko kiiltää, kaupunki kallottaa”. Toinen tarina tietää, että Leppävirran Syvävuorella asunut piru teki kirkon rakennusmestarin kans-sa kontrahdin, että hän tuo takkavitsallisen kotivuorensa punaista graniittia kirkon rakennusaineeksi. Matkalla takkavitsa kuitenkin katkesi ja kivilasti putosi Paljakkaveteen, johon kivistä muodostui Kor-keasaari. Piru harmistui epäonnistumisestaan niin, että hylkäsi kotinsa ja hävisi tietymättömiin.

3

2. Elorannan talo, Kauppakatu 16

Vuorikadun ja Kauppakadun kulmaan vuonna 1882 valmistuneen talon suunnitteli arkkitehti F. A. Sjöström. Talon rakennutti alun perin kauppaneuvos Gust. Ranin, mutta vuodesta 1937 lähtien, jolloin Oy Eloranta osti kiinteistön, on talo tunnettu Elorannan talona. Rakennus on muurattu tiilistä, mutta ulkopinta on rapattu. Sokkeli on piikattua harmaata granodioriittista kiveä (kuva 2). Kuva 2. Elorannan talo Vuorikadun puolella.

3. Kuopion taidemuseo, Kauppakatu 35

Alkuaan Kansallis-Osake-Pankin taloksi tehty rakennus valmistui vuonna 1904. Sen suunnitteli arkkitehti Vilho Penttilä. Taidemuseona talo on ollut 25.4.1980 alkaen. Alkuperäistä rakennusta (kuva 3a) on muutettu myöhemmin moneen otteeseen. Vuosina 1924–1925 Kauppakadun ja Vuorikadun kulmauksen kulmatorni purettiin ja tehtiin arkkitehti Kauno S. Kallion suunnitelmien mukainen laa-jennus Vuorikadun suuntaisesti (kuva 3b). Uuden ja alkuperäisen osan välinen sauma ei erotu seinässä eikä ensimmäisen kerroksen kivissä, mutta toisen kerroksen ikkuna-aukot ovat hieman matalampia kuin alkuperäisen osan ikkunat. Laajennuksen yhteydessä myös korkeaharjainen katto madallettiin, kun ylemmän kerroksen päälle tehtiin holvikaari-ikkunallinen korotus. Silloin poistettiin alkuperäisten räystäiden alustaa koristaneet hammastukset (vrt. kuvia 3a ja 3b).

Kuva 3a. Kansallis-Osake-Pankki vuonna 1920. Kuva 3b. Kuopion Taidemuseo vuonna 2010. (Kuva Victor Barsokevitsch / Kuopion kulttuurihistoriallinen museo)

Lisää muutoksia ulkoasuun tehtiin vuonna 1958, jolloin ensimmäisen kerroksen ikkunoita suuren-nettiin poistamalla alkuperäisen kolmiosaisen ikkuna-aukon kaksi, yhdestä kivestä veistettyä pylvästä (kuvat 3a ja 3b). Samalla myös levennettiin Vuorikadun ja Kauppakadun kulmassa ollutta sisäänkäyn-tiä poistamalla nykyisten oviaukkojen molemmilta reunoilta kiviharkkoja. Oviaukkojen alkuperäinen

4

koristeellinen yläosa korvattiin peltipäällysteisellä räystäslipalla. Ovipielet on verhottu mustalla granii-tilla, Kurun tai Viitasaaren dioriittia. Porrasaskelmien kivet ovat Kurun harmaata graniittia. Jugendtyylisen rakennuksen sokkeli ja pohjakerroksen kiviseinät on tehty harkoista, joiden ulko-pinta on jugendille ominaiseen tapaan lohkopintaista. Tasapintaiseksi käsiteltyjä harkkoja ovat seinän ylin kivikerta, ”ikkunalaudat” ja Vuorikadun puoleisen sisäänkäynnin oviportaalin tarkasti paikalleen sovitetut kivet (kuva 3c). Seinäharkkojen kivilaji on maasälpähajarakeita sisältäviä (porfyyrinen ra-kenne) granodioriittia-tonaliittia. Ne ovat värisävyltään tummemman harmaampia kuin sokkelin hie-man punertavanharmaat graniittiset harkot. Seinän ylimmän kivikerran muuta seinää vaaleampi har-maasävy, johtuu kiven pinnan tasaiseksi työstämisestä. Sokkelissa on 1–3 kivikertaa. Niistä ylimmän kerran harkoissa on tasaiseksi työstetty reunus (kuva 3d).

Kuva 3c. Vuorikadun puoleinen sisäänkäynti. Kuva 3d. Sokkelikivien tasainen reunus. Rakennuksessa on sen kokemista monista muutoksista huolimatta säilynyt myös alkuperäisiä ju-gendtyylin yksityiskohtia, kuten Kauppakadun ja Vuorikadun puoleisia seiniä koristavat kiveen kai-verretut liskokuviot ikkuna-aukkojen yläkulmissa (kuva 3e) sekä Kauppakadun puoleisen portaikon rautakaiteen harmaata graniittia oleva koristeltu pylväs ja modernisoitu valaisinpylväs (kuva 3f).

Kuva 3e. Kauppakadun seinän kaiverrettu liskokuvio. Kuva 3f. Kauppakadun puoleinen portaikko. (Kuva Jari Väätäinen, GTK)

4. Entinen Kuopion posti- ja lennätintalo, Kuninkaankatu 19

Arkkitehti Otto Flodin suunnittelema funkkistyylinen Kuopion posti- ja lennätintalo (kuva 4a) rakennettiin 1936–1937. Arkkitehtitoimisto Osmo Sillmanin suunnittelema Museokadun puoleisen sivun korotus toteutettiin vuonna 1988.

5

Tiilirakenteisen rapattupintaisen rakennuksen sokkelin (kuva 4b) ja pääsisäänkäynnin portaiden kivet (kuva 4c) ovat Espoon Laajalahden Elvikin kartanon mailta louhittua tummanpunertavaa graniit-tia. Samanlainen Espoon Leppävaaran graniittina tunnettu kivi on iältään 1 863±11 miljoonaa vuotta. Rakennuskivet tuotiin Kuopion satamaan, jossa ne työstettiin sopivan kokoisiksi harkoiksi ja siirrettiin sitten rakennuskohteeseen. Kivien pinta on piikattu kahteen eri karkeuteen (kuva 4d). Rakennustyötä johti Suomen kommunistisen puolueen pitkäaikaisena puheenjohtajana tunnetuksi tullut Aarne Saari-nen (Peltoniemi 1995, s. 76).

Kuva 4a. Entinen Kuopion postitalo. Kuva 4b. Sokkelin kiviharkkoja

Kuva 4c. Sisäänkäynnin portaikko. Kuva 4d. Hienompaa ja karkeampaa piikkausta.

5. Entinen Suomen Pankin talo, Kauppakatu 25–27

Suomen Pankin käyttöön vuonna 1912 valmistunut talo on yksi Kauppakadun säilyneistä vanhois-ta kivirakennuksista (kuva 5a). Rakennuksen suunnitteli arkkitehti J. V. Strömberg, mutta vuonna 1947 rakennukseen lisättiin ylin asuinkerros. Silloin poistettiin julkisivun kaari-ikkunoiden kohdalla katonreunassa ollut päätykolmio, mutta alkuperäisen räystään alareunaa koristanut friisi kivihammas-tuksineen on edelleenkin olemassa. Rakennus on muurattu tiilestä, mutta Kauppakadun puoleinen julkisivu on harmaata, hieman por-fyyrista graniittia, jonka pinta on ristipäähakattu tasaiseksi (kuva 5b). Kauppakadun puoleisen sisään-käynnin käsintyöstetty yläreunan koriste on piilossa oviaukon päällä olevan katoksen alla (kuva 5c). Alkuperäisen rakennuksen kivityöt teki satavuotiaaksi elänyt kivenhakkaaja Erik Pääkkönen (1875–1975). Rakennusta ympäröivän rauta-aidan kivimuurin ja sen kauniisti muotoillut pylväät ovat harmaata tonaliittia. Siihen veistettyä katunumeroa on korostettu maalaamalla numerot kultamaalilla (kuva 5d).

6

Vanhan pankin pihalla oli aikanaan graniittista nupukiveystä ja nurmikkoa. Nykyään ne on korvattu betonilaatoituksella. Perimätiedon mukaan rakentamiseen on otettu kiveä Kuopion pohjoispuolelta Paasisalon saaresta ja Vaajasalon saaren Kihonniemestä. Kivilajin perusteella seinäkivi on todennäköisesti Paasisalosta ja aidan kivimuurin ja nurkkapylväiden kivet Kihonniemestä.

Kuva 5a. Entinen Suomen pankin talo. Kuva 5b. Kauppakadun puoleista kiviseinää.

Kuva 5c. Kivenhakkaajan taidonnäyte. Kuva 5d. Kivinen aitapylväs.

6. Kuopion museo, Kauppakatu 23

Arkkitehti J. V. Strömbergin suunnittelema vuonna 1907 valmistunut Kuopion museo (kuva 6a) on kolmanneksi vanhin alun perin museoksi suunniteltu rakennus Suomessa. Alkuvuosina rakennuk-sessa olivat myös kansankirjasto ja vapaapalokunnan kalustohuone. Kalustohuoneesta on jäljellä vielä nelikulmainen letkujen kuivaustorni. Vuonna 1958 VPK:n ruiskuhuoneosan päälle valmistui arkkitehti Seppo Ruotsalaisen suunnittelemat kaksi lisäkerrosta. Rakennuksessa on tiilen lisäksi käytetty luonnonkiveä kivijalassa, sisäänkäynnin portaissa (kuva 6b) ja pyöreiden tornien yläosassa (kuva 6c). Tiilien muuraamiseen tarvittu kalkki tuotiin Vehmasmä-en Pitkälahden louhimosta. Sokkelin kivi on tummanharmaata, hienorakeista tonaliittia. Pääsisään-käynnin porrasaskelmat ja niiden reunakivet sokkelissa ovat harmaata, ristipäähakattua graniittia. Jal-kakäytävän kiviharkot sisäänkäynnin edessä ovat piikattupintaista gneissijuovaista granodioriittia. Tornien kivi on harmaata, porfyyrista granodioriittia-tonaliittia – samanlaista kuin Taidemuseon sei-nissä. Pääsisäänkäynnin seinissä on mustasta kivestä (diabaasia) tehty mosaiikkikoriste (kuva 6d). Sa-manlainen mustista noppakivistä tehty mosaiikkirakenne kiertää pääsisäänkäynnin kohdalla olevaa tornia toisen kerroksen ikkunoiden alareunan korkeudella.

7

Museon eteisaulassa on yli 100 vuotta vanha jugendtyylinen vuolukivitakka. Kivi on peräisin Sii-linjärven Kasurilanmäen eteläreunan vuolukiviesiintymästä.

Kuva 6a. Kuopion museo. Kuva 6b. Pääsisäänkäynnin kivityyppejä.

Kuva 6c. Tornin kiviharkkoja ja holvikaari-ikkunat. Kuva 6d. Pääsisäänkäynnin mosaiikkikoriste.

7. Entinen Teollisuuskoulu, Kauppakatu 14 / Maaherrankatu 13

Vuonna 1886 perustetun Kuopion teollisuuskoulun, nykyisin Snellmanin koulu, uudisrakennuksen suunnittelu alkoi vuonna 1899 kouluun huoneenrakennusopin lehtoriksi nimitetyn arkkitehti J. V. Strömbergin toimesta. Ylijohtaja Sebastian Gripenbergin ja arkkitehti Werner Polónin allekirjoittamat lopulliset piirustukset ovat vuodelta 1903. Kaksikerroksinen rakennus valmistui vuonna 1904. Raken-nus vaurioitui talvisodan pommituksissa. Korjausten yhteydessä se muutettiin kolmikerroksiseksi vuonna 1941 (kuva 7a). Talon sokkeli sekä Kauppakadun (kuva 7b) ja sisäpihan puoleinen ensimmäinen kerros ovat har-maata granodioriittista kiveä. Kivet ovat jugendin hengessä massiivikiveä ja pääasiassa lohkopintaisia, mutta niiden reunat ovat n. 10 cm leveydeltä hakattu tasaiseksi. Mukana on myös tasapintaisia harkko-ja sokkelin yläreunassa. Ikkunoiden alareunat ("ikkunalaudat") on työstetty viistoiksi. Rakennuksen Maaherrankadun puoleisen sivun pääoven koristeellisen portaalin (kuva 7c) por-rasaskelmat ovat ristipäähakattua harmaata granodioriittia. Muut osat ovat vaaleaa karbonaattikiveä (marmoria). Kivi on raekokonsa ja ulkoasunsa perusteella Ruskealasta, Laatokan Karjalasta. Portaalin kivenveistoksellisista yksityiskohdista mielenkiintoisimmat ovat oviaukon yläosan molemmilla puolil-la olevat liskot (kuva 7d). Eläinaiheiset kuviot olivat tyypillisiä jugendtyylille, joka Suomessa tunne-taan myös kansallisromanttisena tyylinä.

8

Kuva 7a. Snellmanin koulu, entinen Teollisuuskoulu. Kuva7b. Kauppakadun seinäharkkoja. Kuva 7c. Maaherrankadun puoleinen sisäänkäynti. Kuva 7d. Ovireunan lisko. (Kuva Jari Väätäinen, GTK)

Kuva 7e. Vahtivuorenkadun jugendtyyliset porttipylväät. Koulun pihaa reunustavan aidan Vahtivuorenkadun puolella on kaksi harmaasta graniitista ju-gendtyyliin muotoiltua porttipilaria (kuva 7e). Kuvion aiheena on viisautta symbolisoiva pöllö.

9

8. Snellmaninpuisto

Kuopion vanhin puisto (kuva 8a) liittyy kirkonmäkeen. Alkujaan Suurtorina, Kustaantorina ja Kirkkotorina tunnetulle kauppapaikalle ja kirkon ympärille istutettiin ensimmäiset puut vuonna 1842. Nykyisen Snellmaninpuiston nimensä kirkkopuistikko sai 3. heinäkuuta 1886, kun puistossa paljastet-tiin kuvanveistäjä Johannes Takasen veistämä Johan Vilhelm Snellmanin patsas (kuva 8b). Takasen Roomassa valmistaman pronssisen rintakuvan kivijalustan tekivät Kehvon Haapalahdesta louhitusta punaisesta graniitista ja harmaanmustasta amfiboliitista kuopiolaiset kivenhakkaajat Kalle Hämäläinen ja Antti Pulkkinen arkkitehtien I. G. Clasonin ja Sebastian Gripenbergin suunnitelman mukaan. Kuva 8a. Snellmaninpuiston kukkaistutuksia.

Kuva 8b. J.V. Snellmanin patsas. Kuva 8c. Snellmaninpuiston suihkulähde. Patsaan kukkaistutuksia ympäröivät reunakivet ja vuonna 1953 valmistuneen suihkulähteen allas (kuva 8c) ovat harmaata graniittia. Suihkulähdettä ympäröivät nupukivet ovat koostumukseltaan ja asultaan vaihtelevaa graniittista ja granodioriittista kiveä.

9. Hotelli Puijonsarvi, Minna Canthin katu 18

Kauppias Samuel Niskasen tilaamassa liikerakennuksessa Minna Canthin kadun ja Maaherranka-dun kulmauksessa toimii nykyisin hotelli Puijonsarvi (kuva 9a). Vuonna 1915 valmistuneen rakennuk-sen suunnitteli rakennusmestari Paavo Makkonen.

10

Rakennuksen sokkeli ja sisäänkäyntien portaat ovat ristipäähakattua, osin piikattua harmaata gra-niittia (kuva 9b). Julkisivujen korkeat tiilipilasterit ovat tyypillisiä rationalismille. Rakennuksen vuon-na 2008 valmistunut Maaherrankadun suuntainen lisäosa noudattelee alkuperäistä tyyliä, tosin sokkeli ei ole enää kiviharkoista, vaan betoninen kivijalka on verhoiltu harmailla graniittilaatoilla.

Kuva 9a. Hotelli Puijonsarvi kesällä 2007. Kuva 9b. Graniittiset kivijalan ja portaan kivet.

10. Minna Canthin talo, Minna Canthin katu 22

Snellmaninpuiston länsireunaa reunustaa Kanttilana tunnettu Minna Canthin asuin- ja liiketalo (kuva 10a). Alkuperäinen paikalla oleva puurakennus on 1820-luvulta. Nykyisen, Minna Canthin ka-dun ja Kuninkaankadun kulmassa olevan, rakennuksen sokkelin kiviharkot ovat lohkopintaista har-maata granodioriittista ja punertavaa graniittista kiveä (kuva 10b). Harkot on työstetty varsin säännöl-lisiksi, minkä perusteella tuo rakennuksen osa olisi rakennettu 1800-luvun loppupuolella tai 1900-luvun alkupuolella.

Kuva 10a. Entinen Minna Canthin liike- ja asuintalo. Kuva10b. Sokkelin kiviharkkoja

11. Minna Canthin katu 26–24

Kolmikerroksinen asuin- ja liiketalo Kuninkaankadun ja Minna Canthin katu 24:n kulmassa on rakennusmestari K. A. Honkavaaran piirtämä. Vuodelta 1928 olevassa rapattupintaisessa tiiliraken-nuksessa, joka tunnetaan myös Barsonkulmana, on nykyisin Kuopion kaupungin Sosiaali- ja terveys-

11

keskuksen toimistoja. Sokkelin kiviharkot ovat taitavasti työstettyä piikattupintaista harmaata graniit-tia (kuva 11a). Barsonkulman vieressä Minna Canthin katu 26:n puurakennuksessa sijaitsee nykyisin Päiväkoti Minna (kuva 11c). Rakennuksen sokkelin kiviharkkojen käsittelytyylistä päätellen rakennus on peräi-sin 1880–1890-luvuilta. Kiviharkot ovat lohkopintaisista, mutta vastapinnat on työstetty tasaisiksi ja saumalaasti on ohut. Osa harkoista on muodoltaan puolisuunnikkaita, jolloin harkot asettuvat kiilamai-sesti toistensa lomaan (kuva 11d). Kivilajiltaan ne edustavat useaa eri tyyppiä.

Kuva 11a. Baronkulman rakennus. Kuva 11b. Piikattupintaista graniittista sokkelia.

Kuva 11c. Päiväkoti Minna. Kuva 11d. Sokkelin kiviharkkoja.

12. Entinen Konttisen liiketalo, Minna Canthin katu 28

Liikemies Juho Konttisen rakennuttama liiketalo (kuva 12a) valmistui vuonna 1920. Sen suunnit-teli arkkitehti Oiva Kallio. Rakennuksessa toimii nykyisin Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyskes-kuksen toimistoja. Ristilimittäen muuratun (kuva 12b) punatiilirakenteisen, renessanssityylisen talon ensimmäisessä kerroksessa ja pääoven oviportaalissa (kuva 12c) on käytetty materiaalina ristipäähakattua punertavaa graniittia. Portaalissa on kaunis holvirakenne (kuva 12d) yhdistetty koristeelliseen, ikkunalla varustet-tuun yläosaan. Sen kärkiosan kolmiossa on kiveen hakattu koristekuvio (kuva 12d). Sorvarinkadun puolella on koristeellinen puuovi kivikehyksessä (kuva 12f). Talon kivityöt teki satavuotiaaksi elänyt kivenhakkaaja Erik Pääkkönen (1875–1975).

12

Kuva 12a. Entinen Konttisen liiketalo Kuva 12b. Ristilimitettyä tiiliseinää.

Kuva 12c. Graniittinen sisäänkäynti. Kuva 12d. Käsin työstetty holvikaarioviaukko. (Kuva Reino Kesola, GTK)

Kuva 12e. Sisäänkäynnin yläosa. Kuva 12f. Sorvarinkadun puoleisen sisäänkäynnin koristeellinen puuovi.

13

13. Vanha apteekki, Kauppakatu 18

Alkujaan Svahnin talona ja sittemmin Vanhan apteekin talona tunnettu rakennus valmistui vuonna 1879. Talon suunnitteli arkkitehti Jac Ahrenberg. Arkkitehti Otto F. Holm teki siihen muutoksia vuo-sina 1908–1909. Rakennus on tiilirakenteinen lukuun ottamatta kivijalkaa. Vuosien 1908–1909 muutoksessa rakennus sai Kauppakadun ja Käsityökadun kulmaansa uuden portaalin, jota koristaa nurkkaa kannattava komea, harmaata graniittia oleva pylväs (kuva 13a). Kuva 13a. Vanhan apteekin nurkkapylväs. (Kuva Jari Väätäinen, GTK) Pylvään päässä on vuolukivestä veistetyt käärmettä ja kaksipäistä kotkaa esittävät koristeet ja ovi-seinässä on kaksi kyykyssä olevaa paholaishahmoa (kuvissa 13b).

Kuvat 13b. Vuolukivinen kaksipäinen kotka- ja käärmeaiheinen koriste (vasemmanpuoleinen) ja paholaishahmo (oikeanpuoleinen) Vanhan apteekin nurkkapylväässä ja seinässä. (Kuvat Jari Väätäinen, GTK)

14

14. Kuopion lyseo, Puijonkatu 18

Kuopion lyseon alkuperäinen Carl Ludwig Engelin suunnittelema rakennus Kauppakadun varressa valmistui triviaalikouluksi vuonna 1826. Koulu toimi lukiona 1844–1872. Rakennusta laajennettiin lääninarkkitehti Ferdinand Öhmannin toimesta Kuopion lyseon tarpeisiin vuosina 1874–1875, jolloin tehtiin lisäosat rakennuksen molemmille puolille Kauppakadun suuntaisesti (kuvat 14 a ja b). Vuosina 1884–1885 lisättiin yliarkkitehti Georg Wileniuksen suunnittelema siipirakennus Puijonkadun puolelle ja vuonna 1914 valmistui Sigismund von Nandelstadhin piirtämänä lisälaajennuksena voimistelusali Hallikadun puolelle. Vuonna 1940 toteutettiin Väinö Vähäkallion suunnittelema pihasivun laajennus ja osittainen korotus.

Kuva 14a. Lyseon Hallikadun puoleinen pääty. Kuva 14b. Lyseon Puijonkadun puoleinen pääty. Alkuperäisen rakennuksen sokkelin kivet Kauppakadun puolella ovat kivilajiltaan vaihtelevia ja kivien pinta on epätasainen lohkomisen jäljiltä. Kiviharkkojen välinen saumalaastin paksuus vaihtelee. Vuosina 1874–1875 rakennettujen lisäysten sokkelien rajapinnat Kauppakadun puolella ovat raken-nuksen päädyistä laskien kolmannen ja neljännen ikkuna-aukon välissä. Lisäosien sokkelikivet Pui-jonkadun puoleisessa lisäyksessä ovat tasapintaisempia ja kivilajiltaan tasalaatuisempia kuin alkupe-räisen osan, mutta Hallikadun puoleinen sokkeli sen sijaan on hyvä esimerkki 1870-luvulla ja ennen sitä Kuopiossa tehtyjen kivijalkojen tekotavasta. Rakentamiseen käytettiin karkeasti lohkottuja, kivila-jiltaan vaihtelevia joko kalliosta tai isommista irtokivistä irrotettuja lohkareita. Isojen lohkareiden välit tilkittiin pienemmillä luonnonkivillä ja lohkomisessa jääneillä kappaleilla. Sideaineena ja pintaa siisti-vänä päällysteenä käytettiin kalkkilaastia. Pintoja on myöhemmin korjailtu sementillä. Tuuletusaukko-jen reunat tehtiin usein tiilestä (kuva 14c). Kuva 14c. Lyseon vuoden 1875 laajennuksen sokkelin Kuva 14d. Hallikadun seinän sokkeli. Rännin va- tiilireunainen tuuletusaukko Hallikadun puolella semmalla puolella vuoden 1875 sokkeli ja oikealla puolella vuoden 1914 laajennuksen sokkeli.

15

Puijonkadun (1884–1885) ja Hallikadun (1914) laajennusten kivijalan kivilaji on harmaata, osin gneissijuovaista granodioriittia. Puijonkadun sisäpihan puoleisessa osassa on myös porfyyrista har-maata granodioriittia sekä muita sivuja runsaammin asultaan juovaista kivityyppiä, minkä vuoksi seinä ja kivijalka ovat muita osia kirjavampia (elävämpiä). 1880-luvulla kivenkäsittelymenetelmät ja työvä-lineet kehittyivät ja niinpä Hallikadun (kuva 14d) ja Puijonkadun (kuva 14e) laajennusten kiviharkot ovat tarkasti muotoon työstettyjä ja paikalleen sijoitettuja (kuva 14f). Niiden pinta on osin piikattua, osin ristipäähakattua. Muutamassa Hallikadun puoleisessa kivessä on nähtävissä myös urapiikkausta.

Kuva 14e. Lyseon vuoden 1885 laajennuksen sokkelin Kuva 14f. Vuoden 1885 sokkelin ikkuna-aukko. raja (nuoli) Puijonkadun puoleisella sivulla.

Viitteet

Peltoniemi, Pentti (toim.) 1995. Aarne Saarinen Kivimies. Otava. 348 s. Riekki, Helena 2005. Kuopion kaupungin rakennushistoria. Kuopion historia 6. Kalevaprint Oy. 591 s.

Tietoa geologiasta, kivistä ja tiilistä verkkosivuilta

www.gtk.fi www.geologia.fi www.finnstone.com www.citykivi.fi www. www.nba.fi/tiili

Sanasto

Tiili, tiilikivi Savitiiliä tehtiin jo n. 4 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua (eaa) Mesopotamiassa ja Egyptistä merkkejä savitiilien käytöstä on 3000 vuoden takaa eaa. Savea laitettiin muotteihin ja kuivattiin aurin-gon lämmössä. Kovikkeena käytettiin saveen sekoittuja olkia ja kaisloja. Poltettuja tiiliä tehtiin Mesopotamiassa n. 2 200 eaa. Poltettu tiili koostuu savesta ja hiekasta. Tii-liä valmistetaan kuivaamalla ensin muoteissa oleva savi-hiekkamassa. Sen jälkeen ne poltetaan kaksi-vaiheisesti: esilämmitys 300–600 °C:ssa ja tulistus 950–1 050 °C:ssa. Poltettujen tiilien punaisen värin voimakkuuteen vaikuttaa saven rautapitoisuus ja polttolämpötila.

Tiilien limitys Pitkittäin asetettua tiiltä sanotaan juoksukiveksi ja poikittain asetettua sidekiveksi. Tiilien asennon mukaan puhutaan juoksu- ja sidelimityksestä (kuva A). Kuvassa B on vuoro- ja ristilimityksen periaa-te. Vuorolimityksessä juoksukivet (1) ja sidekivet (2) on ladottu vuorokerroksin siten, että juoksuker-rosten tiilien saumat ovat samalla kohtaa. Ristilimityksessä seuraavan juoksukerroksen juoksukivien sauma siirtyy puolitiiltä eteenpäin. Seinän paksuus voi olla vähintään kahden pitkittäin olevan tiilen vahvuinen.

16

Kuva A. Juoksu- ja sidelimitys. Kuva B. Vuoro- ja ristilimitys. Risti- ja vuorolimittäinen tiilimuuraus oli 1950-luvulle saakka kerrostalorakentamisen keskeinen kantava rakennetyyppi, mutta joutui väistymään 1960- ja 1970-luvuilla yleistyneen betonielement-tiseinien tieltä. Juoksulimittäistä tiilimuurausta ruvettiin käyttämään betonielementtisten rakennusten tiiliverhoilussa.

Kalkkilaasti Laasti, joka tehdään kalkista, hiekasta ja vedestä. Hiekka (raekoko alle 2 mm) on laastin runkoai-neena. Kalkki puolestaan on hiekkarakeiden sidosaine ja myös sitoo laastin kiviin tai tiiliin. Vesi vai-kuttaa laastin työstettävyyteen.

Kalkki Kalkkia eli kalsiumoksidia (CaO) saadaan polttamalla kalkkikiveä eli kalsiumkarbonaattia (Ca-CO3) kalkkiuunissa 1 000 °C:n lämpötilassa. Poltossa karbonaatista poistuu hiilidioksidi CO2. Kalkista käytetään myös nimiä poltettu kalkki tai sammuttamaton kalkki. Entisaikojen kalkinpolttouunit olivat yksinkertaisia maauuneja. Sammutettua kalkkia eli kalsiumhydroksidia (Ca(OH)2) saadaan kun sammuttamattomaan kalkkiin sekoitetaan vettä.

Sementti Sementtiä valmistetaan jauhamalla kalkkikiveä haluttuun karkeuteen ja lisäämällä siihen savea. Seos homogenisoidaan koostumuksen tasaamiseksi ja kuumennetaan niin, että syntyy klinkkeriksi nimitetty kiinteä tuote. Se jauhetaan jauheeksi ja seokseen lisätään kipsiä sekä erilaisia seosaineita sementin haluttujen ominaisuuksien aikaansaamiseksi.

Betoni Betoni koostuu runkoaineesta, sementistä ja vedestä sekä mahdollisista lisä- ja seosaineista. Run-koaines on rakeista kiveä, soraa tai hiekkaa, jonka raekokoa ja -jakaumaa säätämällä voidaan vaikuttaa valmiin betonin ominaisuuksiin. Sementti veden kanssa aikaansaa kovettumiseen tarvittavan kemialli-sen reaktion. Lisä- ja seosaineilla voidaan vaikuttaa mm. pakkasenkestävyyteen, notkeuteen, kovettu-miseen, työstettävyyteen, koossapysyvyyteen ja lujuuteen.

Graniitti, granodioriitti Graniitti on yleisin kivisulasta kiteytynyt syväkivilaji, joka koostuu kvartsista, kalimaasälvästä ja plagioklaasi-maasälvästä sekä pienemmistä määristä tummia mineraaleja, kuten biotiitista tai sarvi-välkkeestä. Granodioriitti on mineraalikoostumukseltaan samanlainen kuin graniitti, mutta plagioklaa-sia on enemmän kuin graniitissa. Väriltään molemmat kivityypit ovat joko harmaita tai punertavia. Raekooltaan ne ovat yleensä keskirakeista (2–5 mm). Asultaan ne voivat olla joko tasarakeista tai por-fyyrista. Porfyyriset muunnokset sisältävät 1–5 cm:n kokoisia, usein omamuotoisia kalimaasälpähaja-rakeita. Myös plagioklaasi voi esiintyä hajarakeina. Tunnetuin suomalainen harmaa graniitti on Kurun harmaa (kauppanimi Kuru Grey), jota louhitaan Tampereen pohjoispuolelta Kurusta. Kajaanin poh-joispuolelta louhitaan Ristijärven harmaata graniittia (Ristijärvi Grey). Punaista graniittia on louhittu mm. Hangosta ja Kotkasta. Useat punaiset graniitit ovat tyypiltään rapakivigraniitteja (ks. rapakivigra-niitti).

17

Rapakivigraniitti Rapakiveksi sanotaan graniitteja, jotka rapautuvat karkeaksi soraksi eli moroksi. Yleisimmässä tyypissä on keskirakeisesta kvartsista, maasälvistä ja biotiitista koostuvan perusmassan seassa suuria, pyöristyneitä plagioklaasikehän ympäröimiä kalimaasälpäkiteitä (ovoideja). Tyyppiä sanotaan vibor-giitiksi alkuperäisen esiintymisalueensa Viipurin mukaan. Rapakivimuunnosta, jossa kalimaasälpäki-teiden ympärillä ei ole plagioklaasikehää, sanotaan pyterliitiksi. Nimi viittaa Virojoen Pyterlahden kylässä sijaitsevaan esiintymään. Karkearakeisten ja porfyyristen rapakivien lisäksi on tasarakeisia karkeita (raekoko yli 5 mm) ja keskikarkeita (2–5 mm) muunnoksia, kuten Vehmaan ja Taivassalon punaiset graniitit. Suomessa rapakiviä on Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa Laitilassa ja Vehmaal-la, Kaakkois-Suomessa Loviisasta Viipuriin ulottuvalla alueella. Mainittuja pienialaisempia esiintymiä on Helsingin ja Porvoon lähistöllä. Rapakivigraniittia louhitaan mm. Vehmaalla (Vehmaan punainen; Balmoral Red fg, hienorakeinen) ja Taivassalossa (Taivassalon punainen; Balmoral Red cg, keskira-keinen) sekä Kaakkois-Suomessa mm. Virolahdella (Virolahden punainen; Carmen Red) ja Kotkassa (Kotkan punainen; Eagle Red). Suomen rapakivet kuuluvat ikäryhmään 1 650–1 540 miljoonaa vuotta, eli ovat nuorempia kuin muut syväkivet, jotka ovat iältään 1 890–1 880 miljoonaa vuotta.

Musta graniitti Kaupallinen nimi kiville, jotka ovat mineralogiselta koostumukseltaan gabroja, dioriitteja, kvartsi-dioriitteja ja diabaaseja. Kivet sisältävät tummien mineraalien sarvivälkkeen, pyrokseenin ja biotiitin lisäksi plagioklaasia ja vähäisessä määrin kvartsia. Mustaa kiveä louhitaan nykyisin mm. Kurussa (dioriittia), Korpilahdella (gabroa), Varpaisjärvellä (diabaasia) ja Oulaisissa (gabroa). Aikaisemmin louhittiin mustaa kiveä mm. Viitasaaren Huopanassa (dioriittia), Jyväskylässä (kvartsidioriittia) ja Hyvinkäällä (gabroa).

Moniväriset kivet Kivilajiltaan seoskiviä eli migmatiitteja. Asultaan ne ovat raitaisia tai juovaisia. Väri vaihtelee, mutta yleisiä sävyjä ovat musta, punertava ja valkea. Tasoina ja hautakivenä runsaasti käytetty tyyppi on mm. puna-mustajuovainen Mäntsälästä louhittava migmatiittigneissi, jonka kauppanimi on Aurora. Sulkavan Iinsalosta louhittavan Amadeus-nimisen kiven päävärit ovat musta ja harmaa, mutta siinä on myös punertavan ja vihertävän värisävyjä. Kivilajiltaan Amadeus on granaattikordieriittigneissiä. Ki-ven kauppanimi on peräisin ranskalaiselta ostajalta, jolle kiven kuviointi tuo mieleen Wolfgang Ama-deus Mozartin musiikin.

Noppakivi Noppakivet ovat muodoltaan tasasivuisia eli kuutiomaisia, lohkopintaisia kiviä. Yleinen vakioko-ko on 100 x 100 x 100 mm, mutta muitakin kokovaihtoehtoja on olemassa (mosaiikkinoppa 50 x 50 x 50 mm). Noppakiviä tuotettiin aikanaan monin paikoin muun kiviteollisuuden sivutuotteina. Tällöin raaka-aineena oli muusta louhinnasta jäänyt jätekivi. Nykyisin kivi tehdään koneellisesti. Noppakiviä käytetään mm. katujen pinnoittamiseen.

Nupukivi Nupukivien koko määrättiin tsaarillisella asetuksella 1840-luvun lopun mellakoiden jälkeen. Nu-pukivi on liian suuri heitettäväksi, mutta tarpeeksi pieni, jotta katua rakentava työmies voi sitä helposti käsitellä. Nupukiviä valmistettiin aikaisemmin käsin, mutta nykyisin myös koneellisesti. Ne ovat suo-rakaiteen muotoisia ja niitä on useita standardikokoja, mutta yleensä leveys on 140 mm, korkeus 140 mm ja pituus 220 mm. Matala nupukivi on 80 mm korkea. Nupukiviä tuotettiin noppakivien tapaan aikanaan monin paikoin muun kiviteollisuuden sivutuotteina. Nupukiviä käytetään mm. katujen pin-noittamiseen.

Laattakivi Liuskeisia, yleensä sedimenttisyntyisiä ja metamorfoituneita kivilajeja, kuten kiilleliuske, kiille-gneissi, amfiboliliuske ja kvartsiitti. Lohkotaan 2−5 cm:n paksuiksi laatoiksi. Käytetään vaaka- ja pystytasojen verhoiluun sekä esim. pihakäytävien ja -polkujen laatoitukseen. Muista kuin liuskeisista kivistä saadaan kivilaattoja sahaamalla isot kiviblokit tasapaksuiksi levyiksi esim. kehä- eli raa-misahalla ja työstämällä niistä halutun kokoisia laattoja.

Reunakivi Reunakivi on poikkileikkaukseltaan suorakaiteen muotoinen, mutta myös viistottu. Koko vaihte-lee: L 150 x K 270 x P 900–2 500 mm. Suorien reunakivien lisäksi valmistetaan myös kaarevia kiviä.

18

Reunakivet upotetaan alustaan. Kivien näkyvät pinnat ovat lohkopintaisia. Reunakiviä käytetään mm. rajaamaan käytäviä, katuja ja istutettuja alueita.

Harkkokivi Harkkokivet ovat poikkileikkaukseltaan suorakaiteen muotoisia. Tyypillisen harkkokiven leveys on 100–300 mm, korkeus 150–400 mm ja pituus 300–1 500 mm. Harkkokivet voivat lohkopintaisia, polttopintaisia ja ristipäähakattuja. Voidaan käyttää harkkomuurin rakentamiseen.

Muurikivi Muurikivet ovat harkko- ja reunakivien tapaan suorakaiteen muotoisia poikkileikkaukseltaan, mut-ta poikkeavat kokonsa puolesta niistä: leveys 200–300 mm, korkeus 500–950 mm ja pituus 500–1 500 mm. Voivat olla lohkopintaisia tai piikattuja. Käytetään paasikivimuurin rakentamiseen.

Mukulakivi eli seulanpääkivi Pyöreitä luonnonkiviä, joita saadaan kun seulotaan harjusorasta hiekkaa. Sen vuoksi kiviä sano-taan myös seulanpääkiviksi. Niiden kivilaji vaihtelee. Samoin niiden koko vaihtelee, mutta esim. puu-tarhakäyttöön valitut myyntikivet ovat läpimitaltaan 5–15 cm.

Ristipäähakkaus Kiven pintakäsittelyä hakkaamalla ristipäävasaralla. Vasaranpää on uritettu ristiin siten, että siinä on kartiomaisia teräviä kärkiä. Karkeusasteita on yleensä viisi. Vasaran paino on 2–8 kg. Nykyisin ristipäähakkausta tehdään myös koneellisesti. Kiven pinta on tasainen, mutta karhea. Tummaan kiveen saadaan vaalea värisävy.

Viirutus Kiven pintakäsittelyä hakkaamalla viiruhakulla eli pukkelilla. Viiruhakku tai meisseli on yhdesti viirutettu. Karkeusasteita on viisi. Viiruhakun paino on 2–6 kg. Kiveen saadaan tasainen, hieman vii-ruinen pinta

Piikkaus Kiven pintakäsittelyä piikkihakulla tai piikkimeisselillä siten, että kiveen syntyy kuoppainen tai nystyräinen pinta. Pinnasta käytetään myös nimeä karkeahakattu.

Lohkopinta Käsin tai koneellisesti työstetty tai kiven louhinnassa (irrottamisessa) syntynyt viimeistelemätön, epätasainen pinta. Liuskekiveen syntyy lohkomalla lähes tasainen luonnollinen pinta.

Pyörösaha Kiven pilkkomiseen halutun kokoisiksi kappaleiksi tai pintojen muotoiluun käytettävä saha, jonka pyörivän terälevyn reunassa on pieniä timantteja (teollisuustimantteja). Nopeasti pyörivän terän jääh-dyttämiseen ja sahauksessa syntyvän hienon kivijauheen (soijan) poistamiseksi käytetään vettä. Pyö-rösahojen koko vaihtelee isokokoisista kiinteistä sahoista pieniin käsissä käytettäviin, helposti liikutel-taviin sahoihin.

Kehäsaha Käytetään myös nimeä raamisaha. Kehäsahan työtätekevänä osana on suorakaiteen muotoinen kehä, jonka keskelle sahattava kivikappale asetetaan. Muutaman millimetrin vahvuiset ja 15–20 cm leveät teräksiset sahanterät kiinnitetään konevoimalla edestakaisin liikkuvaan kehään. Teriä, jotka voivat olla joko hampaallisia tai hampaattomia, kiinnitetään kehään niin monta ja niin etäälle toisis-taan kuin sahattavien kivilevyjen paksuus edellyttää ja sahattavan kappaleen mahdollistaa. Sahaus tapahtuu kovista teräshauleista koostuvan teräshiekan ja veden avulla. Teräshaulit tarttuvat peh-meämmästä metallista olevaan terään kiinni, jolloin terään syntyy runsaasti kiveä leikkaavia teräviä kärkiä. Pehmeiden kivien, kuten marmorin, sahaamisessa voidaan käyttää raekooltaan 1 mm karkeaa kvartsihiekkaa. Raamisahaus on hitaampaa kuin pyörösahaus, mutta siinä saadaan samalla teräasette-lulla useita saman vahvuisia kivilevyjä.

Tori

Tuomio-

kirkko

12

3

45 6

78

910101112

1314

p katKau pa u

u ip ink uT ll ort at

nMi na Canthin katu

vi

ku

So

rar

nat

he

rn

ku

Maa

ra

at

ika

at

Ku

nn

an

ku

ria

Vu

ok

tu

Pohjakartta: © Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/10

Kuopion tuomiokirkon lähiympäristön kierroksen kohteet

4.8.2010