KotiseutukuvauksiaLo un a is-H ämeestä

xxvTarkistettu eri p a i n 0 s ForssanLehdessä julkaistuista kirjoituksista

JULKAISSUT Oy FORSSAN LEHTI

Forssan Kirjapaino Oy. Forssa 1944.

Urjalan kansakoulujen alkuvaiheet.Urjalan sivistyneistön keskuuteen

olivat Pestalozzin aatteet todennä-köisesti levinneet maamme ruotsin-kielisten lehtien välityksellä, jotka1840 vaiheilla pohtivat maammekansakoulukysymystä. Epäilemättäniistä oli omistettu senlaiset aatteet,kuten että »kansakoulu ei opetavain lukutaitoa, vaan kasvattaa op-pilaissa kaikkia hyviä ominaisuuk-sia, kehittää ruumiin- ja sielunvoi-mia sekä huolehtii maanviljelijäinja työväenluokan kehittämisestä».

Urjalan kirkkoherra Jac. El.Häll f 0 r s on pienellä reunamuis-tutuksella merkinnyt ensimmäisettoimenpiteet kuntamme koulukysy-myksestä. Siinä mainitaan: Koulu-mestarikysymyksestä on tehty esitys8 pnä tammikuuta 18"46tuomiokapi-tulille. Sen suostumuksen saatuavirkakirjeellä 28 pnä tammikuuta1846, (myöskin) läänin maaherralle 1pnä huhtik. 1846. Senaatti oli »käs-kykirjeeUä» tiedoittanut jo 9 pnä lo-kakuuta maaherralle luvan koulunperustamiseen, ehdolla, että opetta-jan palkkamenot järjestetään jasuunnitelmaehdotus koululaitoksestalähetetään senaattiin.

Koulun ystävät alkoivat suunni-tella, mistä. saataisiin varoja opetta-jan palkkaukseen; sitä pohdittiinpttäjänkokouksessakin. Kunnassa oli

toiminut lainamakasiini, jonka sään-nöissä määrättiin, että siellä pitäisiolla 100-150 tynnyriä viljaa kutakinkunnan 1000 asukasta kohden. Ur-jalan kunnan väkiluku oli silloin5.500 asukasta, makasiinissa olisi tar-vinnut olla siis viljaa 550-825 tynn.Sääntöihin tehtiin muutos, että ma-kasiinin viljamäärä saisi olla enin-tään 1000 tynnyriä. Toimitettujenmittausten mukaan oli siellä 902tynn. 9 kappaa rukiita ja 176 tynn.26 kappaa ohria. Kokemus oli näyt-tänyt, että pitäjäläiset eivät lainauk-sessa tarvitse niin suurta viljamää-rää. Sääntöjen 7 pykälän mukaanvoitiin ylijäämä myydä. Sitä ehdo-tettiin huutokaupattavaksi, toisessatilaisuudessa rukiita myytäväksi 4hopearuplan 60 kop. hinnasta tynny-ristä. Näin saaduilla rahoilla hankit-taisiin ensin ukkosenjohdatin kirk-koon ja kunnanmakasiiniin. Loppu-summasta muodostettaisiin rahasto,niin »vakavarainen», että sen ko-roilla voitaisiin pitää ja palkataopettaja seurakuntaan. Kirkkoher-ran tekemään ehdotukseen suostui-vat läsnäolleet seurakunnan jäsenet.He pitivät sitä tavattoman tärkeänäja hyödyllisenä varsinkin siksi, ettäsaataisiin seurakuntaan lastenopet-taja, joka laajassa ja väkirikkaassapitäjässä jo kauan .oli, ollut tarpeel-

4

linen. He pitivät opettajakysymyksenpikaista toteuttamista välttämättö-mänä. Seurakuntalaiset toivoivat,että koulu toimisi samansuuntaisestikuin Ahlmanin koulut Tampereenympäristössä ja että opettaja olisisamalla pappi. Honkolan kartanonomistajat Furuhjelmit olivat lahjoit-taneet 514 ruplaa 28 4/7 kop. köyhienja turvattomien lasten kristinopinopetusta varten sekä kankaanvartija(tygvaktaren) P. Lindgren 177 r. 349/25 kop. hopearahaa köyhäintalonrakentamista varten. Nämät lahjoi-tusrahat ja lainamakasiinin myydys-tä viljasta saadut varat aiottiin yh-distää. Täten saataisiin varrnenne-tuksi koulu menot ja opettajan palk-ka. Koottu rahamäärä jätettäisiinkeisarillisen Suomen talousseuranhallintaan ja käytettäväksi siksi, kunkouluhankkeelle olisi saatu »armolli-nen suostumus».

Kokous päätti yksimielisenä, ettämakasiiniin jätetään 1000 tynn. vil-jaa. Jäännöksestä myydään ensi ti-lassa niin paljon kuin tarvitaan uk-kosenjohdattimen hankkimiseksi jaopettajan palkkaamiseksi. Kirkko-herra teki vielä esityksen rahastonkartuttamiseksi. Hän ehdotti, ettäpitäj änmakasiinista myytäisiin vuo-sittain se vilja, mitä siellä olisi yli1000 tynnyrin. Nämä varat lisättäi-siin pohjarahastoon ja jatkettaisiinniin kauan, kunnes saadaan sellai-nen paaoma, että sen korkotulotpeittäisivät koulumenot. Rahastoahoitaisi makasiinin johtokunta. Asiatoteutettaisiin heti, kun päätöksetolisivat saaneet lainvoiman.

Tähänkoskapa

suuntaan meneteltiinkin,1849 tiedusteltiin pitäjän-

kokouksessa, mihin myydystä viljas-ta kertyneitä, opettajan palkkauk-seen kuuluvia varoja lainattaisiin,ja päätettiin antaa niitä varmaa ta-kausta ja kiinnitystä vastaan 5 pros.korolla.

Tuomiokapituli oli antanut loka-kuun 20 pnä luvan 1855 pitää pitä-jänkokous, jossa uudelleen otettai-siin esille kysymys opettajan hank-kimisesta kuntaan. Se pidettiin 3 pnäjoulukuuta, jolloin todettiin, ettäkootut varat olivat saavuttaneet senmäärän, että ainakin yksi opettajavoitaisiin ottaa kuntaan. Mutta ko-kouksessa esitettiin uusi ajatus suun-nitellusta koulusta. Päätettiin kuu-lustella, olisiko ostettavissa maatilatai jokin sopiva huoneisto kouluavarten. Asiaa kehittämään valittiintoimikunta, johon tulivat: Juho Mau-nula, Juho Mattila ja Juho Iso-Kassari. Jos maatilaa ei onnistuttai-si saamaan, niin pitäjän asukkaatyksimielisesti sitoutuivat rakenta-maan koulutalon ja vaadittavat huo-neet opettajalle sekä ne edelleen yl-läpitämään ja hoitamaan.

Kun lienee harvinaista, että kou-lun perustamiakokous on ollut yksi-mielinen, niin lienee syytä mainita,kutka kokoukseen ottivat osaa. Var-muudella siellä olivat: Jac. El Häll-fors, O. E. Wetterhoff, A. Törngren,C. von Pfaler, V. C. Rangall, SamuelPakkanen, M. Ikaäla, C. Kankaan-pää, H. Jonkka ja N. A. Uskelin.

Morgonbladetin palstoilta lieneesaatu ajatus maatilan ostamisestakoulutaloksi. Joulukuussa 1855 va-littu toimikunta esitti .jo seuraavanhelmikuun 11. pnä pitäjänkokouk-selle muutamia tiluksia ja huoneis-

toja, jotka olisivat olleet sopivia kou-lutilaksi. Asiaa pohdittuaan sekäseurakunnan että koulurahastonkannalta kokous päätti ostaa Urja-lankylän Immalan ja hyväksyttiinseuraava kauppakirja, joka vapaas-ti suomennettuna on seuraavanlai-nen:

Puoli Immalan tilaa, noin 1/4

mantt., sijaitseva Urjr Ian vanhassakirkonkylässä, ostetaan koululaitos-ta varten tai sen rahaston laskuun.Siitä maksetaan 3000 hopearuplaa,mutta vähennetään 30 rupl. samaarahaa lainhuudatus- ym. kuluihin,joista myyjä täten vapautuu. Kaup-pahinta maksetaan Marianpäivänä25 pnä maaliskuuta 11l56. Tilan luo-vuttaa myyjä vuoden kuluttua eli 25pnä maaliskuuta 1857. Tältä ajaltaeli 25. 3. 1856-25. 3. 1857 maksaamyyjä kauppahinnasta 3000 ruplasta5 "/0 koron ja vastaa ",,,,ikista r asr-tuksista tilalla minkä nimetlisiä sit-ten lienevätkin. Hänen tulee kai-kissa viljellä ja hyvin hoitaa tilaa jalain mukaan sekä luovutuksessa jät-tää 200 leiviskää hyviä heiniä ja 10köyttä olkia.

Tähän kauppaan olen kaikin puo-lin tyytyväinen ja sitoudun sen täyt-tämään, joka vakuutetaan. - AndersGustaf Vilhelm Martinpoika Immala.Omakätisesti todistavat: L. J. Aeirne-laeus, C. Salander.

Täten vahvistettiin Urjalan kan-sakoulujen ensimmäinen kauppakir-ja. Kokoukset lienevät olleet yksi-mielisyydessään ainutlaatuisia kokomaassa.

Kun pitäjänkokous helmikuun 11.p:nä 1856 oli hyväksynyt Immalanoston, niin valittiin syyskuun 28.pnä tulevalle koululle johtokunta.Lienee paikallaan mainita nimiltään

.ne henkilöt, jotka tulivat kuulumaanensimmäiseen kansakoulun johto-kuntaan, koska ne ovat valittu ..pitä-

5

jän parhaimmistosta sekä sääty- ettätalonpoikaisluokasta. Tähän tulivatkuulumaan: Honkolasta herra kap-teeni C. E. Wetterhoff, varatuoma-ri, jalosukuinen herra Adolf Törn-gren, kappalainen herra Lars JohanAejmelaeus, kokoonkutsujana; ta-lonpojista: rustitilallinen, kirkon-isäntä Johan Maunula, Vihtori Kal-lenpoika Perheenmies, Antti Antin-poika Uotila, Johan Juhanpoika Iso-Kassari ja talollinen Juho Jaakon-poika Astala.

Valitulle johtokunnalle annettiinmyöskin jonkinlainen ohjesääntö.Siinä lausutaan, että puheenjohta-jan tehtäviin kuului kutsua johto-kunna~ jäsenet koolle niin useinkuin asiaintila vaati ja johtaa pu-hetta johtokunnan kokouksissa. Joh-tokunnalla on oikeus päättää ja»ylösottaa» kaikista. pitäjänkoulr.akoskevista juoksevista asioista ja»puuttua» niihin täydellisesti niinyhdessä kuin toisessakin tarkoituk-sessa. Tärkeimmissä asioissa, kutenkoulun muuttoa koskevassa kysy-myksessä tuli alistaa asia pitäjänko-kouksen harkittavaksi. Johtokuntaon päätösvaltainen, jos 4 jäsentä onläsnä, erimielisyyden sattuessa pää-tös riippuu puheenjohtajan kannas-ta. Sillä oli viitoitettu johtokunnantehtäväksi jotenkin sama, mikä nyt-kin on lähes sadan vuoden kulut-tua.

Johtokunta otti ensimmäiseksityökseen harkittavaksi Immalanhuoneiden siirron rauhallisemmalleja koululle soveliaammålle paikalle.He tekivät siitä jo lokakuun 24. pnä

, i846 'ehd6tuksen pitäjänkokoukselle.. Johtokunta ~ainitsee,' 'että Imma-

. lan "talosta pit-äisi muuttaa sopivam-

6

malle ja rauhallisemmalle paikallene huoneet, jotka tarvitaan kouluaja opettajaa varten. Ne olisivat pie-nillä korjauksilla sangen käyttökel-poisia ja tarkoituksenmukaisia.Muuttokustannukset pitäisi pitäjä-läisten suorittaa. Muutettavia olisikaksi isompaa ja yksi pienempi tupa-asuin huone, aittoja, talli, navetta,sauna ja »pränni». Pitäjäläiset muut-taisivat vanhalta tontilta vastatnää-rättävälle uudelle tontille edellämai-nitut rakennukset, jotka olisi pan-tava asianmukaiseen kuntoon: asuin-huoneiston keittiön, vilja- ja ruoka-aitan, tallin ja kaksi navettaa javarustaisivat nämä asianmukaiseenkuntoon. Tätä varten olisi hankit-tava riittävästi korjausaineita. Tu-levalle vuokraajalle jätettiin kyläs-tä muutettavaksi ja kolmen vuodenajalla rakennettavaksi riihet. Ai-nekset tähän kaikkeen päätettiinottaa Immalan talon metsästä jamailta.

Helmikuun 16. pnä 1857 pitäjän-kokous otti uudelleen käsitelläkseenjohtokunnan suunnitelman kouluta-lon rakentamisesta.

Siinä mainitaan uudelleen rauhal-lisemmasta ja sopivammasta paikas-ta ja ehdotetaan vanhoista huoneistakäytettävän uuteen: pirtin ja keit-tiön, jotka ovat kelvollista puuta, li-säksi tarpeellinen määrä uusia hir-siä. Rakennus tehdään 3/4 kyyn. kor-kealle kivijalalle, siitä harjalle 8kyyn. ja lattiasta välikattoon 51/2

kyyn. Tämän huoneen lattiaan tuleemyös vyllipermanto. Permanto javälikatto tehdään laudoista, neljäikkunaa kuhunkin kamariin. Oviintehdään kunnolliset vuorilaudat, ve-nikkeet ja saranat. Luokkahuonee-seen ja keittiöön tehdään tavallisetmuurit. Varastoaittaan, joka muu-tetaan vanhalta tontilta, tehdääntäydelltsestivIaarlt, ovet, lukot ja sa-ranat 'sekä' kaksinkertainen 'lattia:Rakennuksen: .kolmas huone tuleepitäjäntuvaksi. Näiden lisäksi muu-tetaari mainitut talli :janayetta, [oi-....' , ~. P f'···· ". J. -

den korjaukseen saa käyttää käsillä-olevia rakennustarpeita. Samallahuomautettiin, että pitäjä kustantaarakennuksiin tarvittavat tuohet jatervan ja Immalan metsästä anne-taan hakata niin paljon kattopuita(malkoja) kuin tarvitaan, ei ainoas-taan pirttiin, leivinhuoneeseen jaruoka-aittaan, vaan myös talliin janavettaan. Rakennukset pystytetäänja valmistetaan osoitetulle paikalle.Nämä työt annetaan alimman tar-jouksen tekijälle.

Alin tarjous, 179 hopearuplan, olipuuseppä Johan Ekqvistin, johonhuudot »seisahtuivat». Hän otti tä-män työn suorittaakseen. Urakka-summasta päätettiin maksaa puolet,kun seinät edellämainituista huo-neista on tasakertaan asti rakennet-tu ja toinen puoli sen jälkeen,kun tarkastuksessa on havaittukaikki olevan täysin valmiina. Työnvalvojana ja tarkastusmiehinä toimikoulun johtokunta.

Johtokunta oli tarjonnut helmi-kuun 16. pnä Immalan talon vuok-ralle 25 vuodeksi. Sen oli ottanutmaanviljelijä Matti Antinpoika Es-kola Kokon kylästä.' Johtokunnankokouksessa, joka pidettiin pitäjänpappilassa, hän tiedusteli, miten Irn-malan viljelystä on vastaisuudessaaiottu hoitaa ja sen isännyys järjes-tää. Johtokunta ei ollut alistanutvuokratarjousta pitäjänkokouksenhyväksyttäväksi, se oli ottanut aivanuuden suunnan. Nyt päätettiin eh-dottaa, että koulutalo myydään jakauppasumma liitetään rahastoon,josta maksetaan opettajan palkka.

Marra~kuun 23. p~äi857 tä~ä ky-symys oli ~sillä p.itäjänmiesten ko-koukse'ss~ Laukeelan Pourulla. Tääl-lä kapteen! C. E. Y;elterhoff ilmoitti_ .. , .. , . . -

-

Nuutajärven kartanon omistajan, va-ratuomari Adolf Törngrenin kirjees-sään hänelle ilmoittaneen, että hänon halukas 3000 hopearuplasta osta-maan kysymyksessä olevan talon.

Tämä kauppasumma tulisi ole-maan kiinnitystä vastaan 5 prosen-tin korolla ikuisiksi ajoiksi puoleenImmalaan ja Niemelään eli niinmuo-doin koko Immalan 1/2 marittaalintaloon. Tähän tuli lisäksi seuraavatehdot: tuomari Törngrenille luovu-tetaan Immalan talosta uudelle kou-lutontille tuodut puut, hän saa lisäk-si sen kauppasumman 179 hopearup-laa, joka on määrätty urakoitsijallerakennusten pystyttämistä varten jaaiotulle vuokraajalle, josta kuitenkinvähennetään 5 hopearuplaa, jonkapuuseppä Johan Ekqvist oli saanutja kirkonisäntä maksanut, kun hänoli metsästä tuonut kodan malkapui-ta. Hän huolehtii siitä velvollisuu-desta, jonka pitäjän asukkaat otti-

'Z

vat muuttaakseen määrätyt huoneetvanhalta uudelle tontille, sekä myösmalkapuiden kuljettamisen viime-mainitulle paikalle. Tuomari Törn-gren luopuu ikuisiksi ajoiksi koulunvanhasta tontista ja niistä huoneista,jotka tätä ennen on määrätty kou-lulle ja opettajalle.

Päätettiin, että jos varatuomariTörngren on halukas ja suostuu edel-lämainittuihin ehtoihin, ne merkitäänkauppakirjaan ja koulutilan vuokra-kirjaan sekä valtuutettiin seurakun-nan kirkkoherra yhdessä koulunjohtokunnan jäsenten kapteeni Wet-terhoffin, Johan Maunulan ja AnttiUotilan kanssa tämän toimittamaan.- Näin oli siis päätetty Immalanmyynti.

Eevertti Vehmas.

Forssan Lehdessä 14. 3. -44.

·Forssan urheiluelämää vuosisadanalkukymmeninä.

Puutarhuri Otto Vuolo oli vuoden1910 molemmin puolin Forssan tun-netuin ja monipuolisin urheilija.

Vuolon runsaat palkintomitali - jamaljakokoelmat tuovat elävästi mie-leen ei yksin hänen oman kilpailu-uransa, vaan yleensäkin paikkakun-nan urheiluriennot 35-30 vuoden ta-kaa. Nuo 80 palkintoa kirjoituksi-neen osoittavat, että Vuolo harrastiensi sijassa hiihtoa, pitkien matkojenjuoksua ja pyöräilyä. Jo Hauholta,jossa Vuolo toimi puutarhurina parivuotta ennen tänne muuttoaan syk-syllä 1907, on hänellä useita palkin-toja. Hänellä on sieltä niinkin hyvähiihtotulos kuin 40 min. 10 km:llä,minkä hän saavutti suojakelillä Har-jun mainion voiteen ansiosta. Vuolooli mukana pitäjien välisestä Säkiäntuopista kilpailtaessa, ja kahdestihauholaiset sen tällöin voittivatkin.

Salaman edeltäjän, vanhan Alku-seuran komea sarvi kertoo tuimistahiihto-etteluista 10 km:n matkalla.Sen oli 1905 voittanut W. Salenius,sitten kahtena seuraavana vuonnaOnni Saari, 1908 Heikki Saari, sittenV. Mutala ja lopuksi 1910 Otto Vuolo,jolloin hän hiihti sarjan parhaanajan, 33,14. Vuololle kiertosarvi sit-ten jäikin. Hän oli näinä vuosinanopea hiihtäjä. Suomen hiihtomesta-ruuskilpailuissa Tampereelle 1909hän 30 km:n matkalla tuli toiseksikuulun Seth Vesan jälkeen. Vuottaaikaisemmin hän sai toisen palkin,non Helsingin hiihtoseuran kilpai-luissa 20 km:n matkalla jääden vainsuksen mitan voittajasta, Räsäsestä.- Vuolo oli vielä tasamaanhiihdonja pitkien suksien miehiä.i Riitti, kun

lakean peltomatkan katkaisi sellai-nen vaatimaton mäki kuin Salmis-tonmäki. Niinpä oli outoa, kun Vuo-10 Turussa 1910 joutui kilpailemaanmurtomaalle pitkine suksineen.Tunnettu ja. monipuolinen urheilija~. Karlsson silloiri voitti kilpailun,Ja Vuolo jäi neljänneksi, - V. 1911hän hiihti täällä kotinurkilla Nuo-risoseura Auran kilpailuissa 10 km:nmatkalla taas sellaisen .loistotuloksenkuin 32 'minuuttia. Vielä vuosina 1912'-14 Vuolo voitti Salaman kiertopal-kinnon 10 km:n hiihdossa, muitapalkintoja mainitsematta

Suviseen aikaan Vuolo' näinä vuo-sina kilpaili juoksuissa ja pyörät-lyissä, Antakaamme taas kiertopal-kintojen kertoa. Polkupyöräkaup-pias K. Tähtinen oli 1906 lahjoittanutpaikalliselle nuorisoseuralle ns. Hä-meen kiertosarven kilpailtavaksi 20km:n pyöräilyssä. Kilpailut suoritet-tiin Matkun tiellä. Sen oli ensin voit-tanut H. Friberg, sitten Riku Ilmo-nen, kunnes Vuolo tuli 1908 mukaanja voitti kolmena vuonna peräkkäinsaaden kiertosarven haltuunsa jasen kylkeen parhaimman ajan, 36,8.Vuololla ei ollut erityistä kilpapyö-rää, hän vain vaihtoi kapeat kumittavalliseen pyörään. Siten hän ei Tu-run Riennon pyöräkilpailuissa 19095 km:n matkalla saavuttanut kol-matta sijaa parempaa tulosta. Koti-nurkilla hän kuitenkin oli lyömä-tön. '

Ensimmäinen huomattavampijuoksukilpailu, johon Vuolo koti-paikkakunnalla osallistui, oli Sala-man 1909 Urheilupuistoon järjestä-mä 10.000 m:n juoksu. Kilpailun

voitti tunnettu tammelalainen hiih-täjä Heikki Saari; Vuolo tuli toisek-si. Parin vuoden perästä valmistuiUrheilupuistoon oikein juoksurata,ja kun sillä 1911 pidettiin ensimmäi-set juoksukilpailut 5000 m:n matkal-la, voitti Vuolo kilpailun. Jännittä-vämmät ottelut Vuolo kuitenkin suo-ritti ns. tunninjuoksuissa.ejuhannuk,sen edellä 1911 tapahtui U~heilupuis-tossa muistettava kaksinottelu Vuo-lon ja (uuden) Alku-seuran jäsenenA. Mäkilän välillä. Mäkilä oli tähänaikaan kuulu juoksija. Juuri samanavuonna hän oli hakannut sellaisetkintunnetut menijät kuin Majasen jaStenroosin Tampereella 10.000 m:nmatkana. Nyt hän kuitenkin erehtyialussa juoksemaan liian kovaa, jaVuolo, joka rauhallisena luonteenahallitsi taktiikan, voitti vaivattomas-ti mainioin tuoksin, 16.764 m. - Pa-ri vuotta myöhemmin tapahtui toi-nen muistiin jäänyt tunnin juoksu.Kelloseppä Jokisalo oli 1913 lahjoit-tanut SalamalIe kellon tunninjuok-sun kiertopalkinnoksi. Siitä juostiinkahtena vuonna, ja kun henkilökoh-tainen ensi palkinto oli kello, Vuolovoitti näin kaksi kelloa yhtä aikaa.Hänen tuloksensa 1914 oli 16200 m ..

Samana vuonna Vuolo lakkasi kil-pailemasta. Olikin alkanut maail ,

9

mansota, ja urheiluinnostus väheni.V. & U.seura Salaman jäsenet

kävivät ahkeraan kilpailemassa mil-loin Turussa, Hämeenlinnassa taiToijalassa, ja milloin missäkin. Vuo-10 oli kuin itseoikeutettu sakin joh-taja, sillä hän oli huolellinen ja edes-vastuuntuntoinen urheilija, ja seu-ran maine ja kunniakin olivat ainakysymyksessä, Omalla urheiluken.tällä oli myös usein kilpailuja, joi-hin myös vieraspaikkalaiset osallis-tuivat. Muisteltakoon nyt sellaisiamiehiä kuin, mainiota urjalalaistajuoksijaa Lahrnaa, joka oli Ruotsis-sakin sisuaan näyttämässä, jokicis-laista Vahteraa, somerolaista Rae-mäkeä tammelalaista Sadrnel inia jaoman kylän pojista Kivivuorta. Pal;i-nin Akua, Tarr in 'I'oivoa yrn. Eivätkäsen ajan ihmiset voi hiihdosta puhuamuistamatta aina Saarin vejeksiä jaLehtistä tuolta Pyhäjärven takaa.Muisteltiin myös yhteiskoulun urhei-lijoita. Somerniemen nykyinen kirk-koherra Artturi Sorsa virta oli kovahiihtämään, nyk. metsänhoitaja Ai-mo Manner yleisurheilija jne ..

E.A.

Forssan Lehdessä 11. 4. -44.

Harvoin kaksi kolmannetta, sano-taan. Olisko niin, että nuoruus onerehdystä, miehuus taistelua, van-huus valittamista.

Vitsaköydessä on kolme päätä.Paimenen tuolissa on kolme jalkaa.Maan tärkeimmät kasvinravinto-

aineet ovat: typpi, kali ja fosfori.Kolme sanaa sinulle: ole ystävä

minulle.Päivän annos on: suurus, murkina

ja ehtoollinen.Monissa jutuissa ovat kertojina

isäntä, renki ja piika. Samoin: kettu,susi ja karhu.

Entisaikaan kun metsätöissä täy-tyi janoonsa juoda joskus vaikkahärjänsorkan lävestä, piti veteenensin sylkeä kolmasti. Ei tullut sittenmitään tautia.

Ruumiissa on 'pää, vartalo ja raa-jat.

Ennen oli seiväsparissa kolme vit-saa.

Vasaramies huutokaupassa kertaa3:sti, ennen kuin paukauttaa.

Koelypsyt pidetään 3:sti kuukau-dessa.

Kappaleet eri muodoissa: jähmeä-nä, nestemäisenä ja ilmamaisena.

Laulussa sanotaan: veljeys, vapausja tasa-arvoisuus.

Kristillisyyden tukipylväät: rak-kaus, usko ja toivo.

Kirkonkelloja läpätään 3:sti.Pappi siunatessaan heittää maata

ruumiin päälle 3:sti.Syntiä seuraa: suru, kipu ja kuo-

lema.

Kolme luku.Kerran nuorempana ajaessani

eräänä talvipäivänä puita kotiin oliihmeen tyyni suojailma ja tiet hyviä.Siinä reessä hyräillessäni minun val-tasi oikein railakas tunne, että olinikäänkuin elokuvissa. Sieluni silmienedestä kulki näet koko minulle tun-nettu naismaailma. Toinen meni jatoinen tuli ja niin järjestään kaikki,että minä tosiaan olin kuin elokuvis-sa. Mutta mikä ilkeintä ja ikävintä:ne menivät kaikki pois, ettei niistäainoakaan ottanut ollakseen, vaanmieleeni jäi synkkä tyhjyys.

Mutta sitten samassa tuli mieleeniluku kolme. Se sopi ihan joka paik-kaan. Ja päästyäni kotiin kirjoitinpaperille kaikki nuo kolme-luvun sa-nontatavat ja niitä oli paljon. Muttaolen paperin hukannut enkä ulko-muistista enää saa niitä kokoon.Mutta tähän tapaan se vain oli:

Kolme sukkelaa.Kolme kanhelaa: vuotava pata,

märjät puut .ja itkevä lapsi.Mitään ei meinaa: huoran itku,

varkaan vala eikä juopuneen juma-lansana.

Eräs mies kehasi hänellä olevan.rintaa kuin ryövärillä, vatsaa kuinvarkaalla ja hartiat kuin poikava-riksella.

Rikkaat juovat, väkevät tappelevatja köyhät ajavat rahtia.

Jos ei terva, sauna ja viina autta-nut, niin tauti oli kuolemaksi.

Aamulla neljällä, päivällä kahdel-la, ehtoolla kolmella (= ihmisenikäkaudet).

Kaksi äitiä ja tytär, kummallakinOll kolme.

Enempää en muista, järki on jäh-tynyt.

Ennen tuolla itämailla oli 7-luku

1 1

merkillinen ja ahkeraan käytetty.Mutta kyllä meillä on tuo kolme-luku aina vain yliveto kaikista.

Huhtaan mies.

Forssan Lehdessä 18. 4. -44.

-

Vanhaa Urjalaa.Varhaisemmat lahjoitukset Urjalan kunnalle:

Kahdeksankymmenluvun miehetolivat toimeliaita lahjoitustenkin te-kemisessä. Monet nykypolven ihmi-set tuskin aavistavat, miten kunnal-liskertomuksissa mainitut lahjoituk-set ovat syntyneet. Näiden lahjoitus-ten yhteissumma nousi 1933 aina1.970.398 mk:aan 15 p:iin. Ne jakau-tuvat köyhäinhoidon alaisiin, sivis-tysrahastoon ja eräänlaisiin yhteistä.parasta tarkoittaviin rahastoihin.

Jo kunnalliselämän heräämisenaikoina tekivät jotkut silloiset sivis-tyneet ja eräät maanomistajat huo-mattavia lahjoituksia 'kunnalle. Toi-set tahtoivat nostaa ja tukea ajanhuomattavinta kysymystä, kansa-koululaitosta, herätettyä suomalaistasivistystä, toiset tukea orpoja, köy-hiä ja onnettomia. Vanhemmistalahjoituksista on muuan erittäin ar-vokas, mutta lahjoittaja pyytää, ettei

. siitä ·mitään sanomalehdissä mainita,koska hän on tehnyt lahjoituksensavain »hyvän asian edestä». Siksi em-me tässä lähemmin tuota lahjoitustakoskettele. Uskallamme kuitenkinlausua toivomuksen, että joka vuosihelmikuun 10. pnä Urjalan kansa-kouluissa koululapsille puhuttaisiin,miten hekin saavat nauttia jo aikojakuolleitten, hyvien ihmisten siunaa-vasta työstä ja niin voidaan polvestapolveen heitä opettaa kunnioitta-maan esi-isien töitä ja siunaamaannäiden muistoa tuntemattomissahaudoissaan.

KunnalliskertomuKsessa mainitaanAleksanteri II:n rahasto; se oli edellämainittuna vuonna 16.227 mk 20 p.

Eräät Suomen johtavat miehet olivatlähettäneet Urjalan kunnalle kirjel-män, jossa kehoitettiin jollain sopi-valla tavalla viettämään keisariAleksanteri II:n 25-vuotisen halli-tuskauden muistoa maaliskuun 2.pnä 1880. Eversti Costiander esitteliasian kuntakokoukselle helmikuun22. pnä. Hän' muistutti, miten keisa-rin hyvät työt ovat Suomessakintunnetut ja hänen tekonsa syvim-mällä kiitollisuudella tunnustettu.Olihan Aleksanteri Venäjän vapaut-taja-tsaari, joka poisti orjuuden Ve-näjältä. Suomen kansalle hän on.pitänyt vakuuttamansa oikeudet, ko-rottanut suomenkielen sille kuulu-viin oikeuksiinsa, saattanut maanvapaaseen valtiolliseen kehitykseen.Hän tahtoi myös, että sanottaisiinvoimakas vastalause niitä lukuisiamurhayrityksiä (16) vastaan, joiden-ka kohteeksi keisari oli joutunut.

Eversti. Costiander yhtyi puoles-taan kirjeen lähettäjien toivomuk-seen. Hän. huomautti, miten »suur+ruhtinaan kalliimpana huolenpitonaon ollut Suomen kansansivistys, eikämeille voi ollakaan arvokkaampaa,joka olisi meille tärkeämpi, kuinmeidän lapsiemme kasvatus sivey-teen, ahkeruuteen, sivistykseen, jU-malanpelkoon ja isänmaalliseen rak-kauteen. - Koulukysymykset ovatnykyään Suomen kansan tärkeinasia ja kansakoululaitoksen perusta-minen Suomen maahan on Aleksan-teri II:n hallituskauden kauniimpiamuistoja».

Costiander ehdotti kuntalaisille.

--että maaliskuun 2. pnä perustetaan»Alexander II:sen koulunkäyntiapuvarasto eli lyhemmin kutsuttu-na Alexander II:sen koulurahasto».

Rahasto jakautui kahteen osaan:»jaettaan apurahoja Urjalan pitäjänylhäisemmän kansakoulujen varat-tomille oppilaille», toiseksi »osaksikäytettävät myös semmoisten nuo-rukaisten tai tyttöjen avuksi, jotkatästä pyrkivät korkeampaan opetuk-seen». Hän tarkoitti rahastoa kartu-tettavan siten, että joka vuosi lähe-tettäisiin kunnan määräämille hen-kilöille tarkoitusta varten laadittujalistoja, joihin halulliset saisivat mer-kitä lahjoituksensa. Listat olisi koot-tava maaliskuun 2 p:vään, muttavoisi vielä mikkelin päivään astilahjoitusmaksoja tehdä. Lahjan- an-tajan nimi oli kirjoitettava erityi-seen kirjaan, »joka sitten ikuisestijää Keisari ja Suuriruhtinas Alek-santeri II:n muistokirjana Urjalankuntalaisten keskeen». Kun rahastoolisi saatu kartetuksi 10.000 mk:aan,se olisi jaettava kahtia. Kansakoulu-varasto ja stipendia-varasto. Viime-mainitusta saataisiin apurahoja an-taa varattomille pojille tai tytöille»opinkäynnin edistämiseksi aina yli-opistoon eli senkaltaiseen oppilaitok-seen asti». Jos kuntalaiset hyväksy-vät ehdotuksen, niin eversti Costian-der lupasi lahjoittaa pohjavarastoontuhat markkaa.

Tämän ehdotuksen kuntakokousyksimielisesti hyväksyi, vahvisti senpäätöksellään rioudatettavaksi ja wa-litsi 8-jäsenisen toimikunnan asiaahoitamaan. Siihen tulivat: everstiTorsten Costiander, pastori OttoSohlman, maanviljelijät Oskar Heik-kilä, David Ammeenmäki, EmilMaunula, Kalle Kankaanpää, ErkkiSäteri ja nimismies Akates Norrlin.Pöytäkirjan ovat allekirjoittaneet:Oskar Heikkilä, Torsten Costiander,Akates Norrlin ja Gustaf Granfelt.

Vilhelmiina Paavolan säätiö onsanamuodolleen seuraava:

»Kuin minun isäni Juha JaakopJuhanpoika Paavola talon isäntäSalmen kylästä Urjalan pitäjäasä .......:

13

on usein minulle puhunut ja erittäinallekirjolttaneitten todistajain läsnä-ollessa Helmikuun 27 päivänä 1871,.Tahtonut määrätä hänen omaisuu-destaan yhden tuhannen (1.000) Suo-men markkaa Urjalan kunnalle ikui-seksi lahjaksi. - Josta vuosittain tu-levat kasvit käytetään Urjalan kun-nan köyhäin ja turvattornain tarpei-siin, asian omaisten kuntalaistentarkemman määräyksen mukaan,vaan ettei pääomaa koskaån vähen-netä eikä kadoteta - mutta kuintämä määräys on jäänyt vaan suunpuheeseen lahjan määrääjän kuole-man suhteen, niin tahdon minä sentäten kirjallisesti omaksua ja vah-vistaa. Urjalan pitäjässä Salmen ky-lässä Touko kuun 18 päivänä 1877.

Vilhelmiina Juho Jaakon TytärPaavola

määrääiän ainoa rinta-perillinenS = (puumerkki)

Että yllä mainittu talon isäntä Ju-ha Jaakop Juhanpoika Paavola, vii-me Helmi kuun 27 päivänä meidänkaikkein yhtäaikaa läsnä ollessam-me teki yllämainitun suullisen mää-räyksen vapaasta tahdosta ja täy-dellä järjellä sekä kenenkään vaati-matta ja olisi silloin tahtonut senkirjallisesti tehdyksi, joka kuitenkinjäi kirjallisesti tekemätä määrääiänheikon terveyden suhteen - sekäettä Vilhelmiina Juho Jaakon Tytär

'Paavola, on yllä sanotun Isänsämääräyksen tahtonut näin kirjalli-sesti vahvistaa ja meidän kaikkeinläsnä ollessa puumerkkinsä nimensäalle piirtää. Tämän kaiken vakaastiTodistamme, Urjalan pitäjässä Sal-men kylässä Toukokuun 18 päivänä1877.

Juha Maunula, RusthollariKirjoitti sama (Stkelli):Antti Uotila, Rusthollari

(Sikelli) .Kaanle- Ojanen" maakauppias

(Sikelli)Yllä mainitut lahjoitus rahat yksi

tuhannen (1.000) markkaa olen tänä-päivänä jättänyt Walvas-työ-huo-neen ja lasten kodon varaston hoita-.jalle rutshollari Juha Maunulalle ja

täten Urjalan kunnalle todistukseksijätetään. Urjalassa Elokuun 1 päi-vänä 1877.Vilhelmiina Jaakon tytär Paavola.

Todistaa: Kaarle Ojanen.Kirjoitti sama.J. Toivonen.»

E. V-s.

Forssan Lehdessä 30. 5. -44.

Kokonjärven lasku 1890-luvulla.Viime vuosisadalla olivat Urjalan

kasvot toisen näköiset kuin millai-sena nykypolvi ne näkee. Kokonjär-ven ympäristöllä oli viljelyksellävain vähäisiä rantapeltoja, jotkamonin paikoin olivat hyvin kiviset.Sahroilla niitä kivien välistä kyn-nettiin. Järven ympäristömaat oli-vat laajalla alalla veden vaivaamia,jotka keväisin olivat tulvavesienpeitossa. Runsaimmat kesäsateetnostivat niille tulvan. Suomaat oli-vat raivaamattomia, suokasvullisuu-den peittämiä. Ilman jäähtyessä neuhosivat hallaa, joka teki tuhojaanviljelyksille.

Tiet olivat erittäin alkuperäisiä,kapeita ja kuoppaisia, menivät kor-keitten mäkien yli ja syvien rotko-jen poikki. Kun nykyisin niillä kul-kee, niin ihmetellen kysyy: Mitenkänoita myöten on voitu liikkua jakuormia kuljettaa

Mutta 1874 alkoi Kokolla uusivaihe. Tarmokas toiminnanmies Os-kari Pouru ja vaimonsa AleksandraUotila ostivat Ison-Heikkilän rusti-tilan 30.000 hopeamarkalla JuhoKustaa Sotavallalta. Tila käsitti yli1000 ha:n suuruisen maa-alan. Siitäalkaen Pourusta tuli Oskari Heik-kilä ja Kokolla alkoi mouipuolinenuudistustyö.

Ikaalan MyllYkos~~, esti vesien

Mv. Oskari Heikkilä.

virtaamisen seudulta ja patosi nelaajoille alueille, niin että Kokonjär-ven ympäristössä oli 500-550 haveden vaivaamia alueita, liete- jarantamaita sekä vesiperäisiä soita.Niitä ei voinut ennen järven pinta-veden laskua ryhtyä raivaamaan ..

Vuosisadan lopulla eräässä maan-viljelysseuran kokouksessa eräätUrjalan maanviljelijät päättivät.tehdä suonviljelysopintoretken La-pualle, Sinne menivät A. Perho, '0:_Heikkilä ja A. Retulainen. He kä-vivät ainakin Lahdensuon tiloilla.Aatteen henkisenä sieluna ja [ohta-

16

jana toimi August Perho, joka ol-lessaan valtiopäivillä sai ehkä siellä.säätyveljiltään herätteen suovilje-lyyn. Tämän retken vaikutteista.Perho piti esitelmän maanviljelys-kokouksessa kertoillen havainnois-taan ja vaikutteistaan. Asia sai in-nostuneen vastaanoton ja Urjalansuoperäisiä maita ryhdyttiin lujin·ottein raivaamaan.

Tammikuun 3. pnä 1891 laatimal-laan kirkkokuulutuksella OskarHeikkilä kehoitti Kokon, Välkkilän,Suonpään, Ikaalan ja Salmen kylienmaanomistajia, joitten alueilta vedetlaskevat Ikaalan Myllykoskesta, sa-man kuun 18. p:nä kunnanhuoneellekeskustelemaan ja päättämään, millätavalla mainittu Koski olisi alennet-iava. Esityksessään hän mainitsi,miten »ajattomillakin vuodenajoillatulvavesien tuottamia suuresti ra-sittavia tappioita saamme viljelys-maillamme kärsiä». Hän mainitsi,että kokouksesta poisjääneet joutu-vat nautintansa mukaan ottamaanosaa työhön ja kustannuksiin.

Vaikka kuulutus oli kahdesti kir-'kossa julkaistu, saapui kokoukseenvain Oskar Heikkilä, Justus Isotaloja Tapani SuIkonen, mutta muita'osakkaita ei ollut saapuvilla. Nämätvaltuuttivat keskuudestaan OskarHeikkilän uudelleen hakemaan val-tioapua kysymyksessä olevaa veden-laskua varten.

Kun asiapaperit oli saatu tarpeel-liseen kuntoon, maanviljelysinsinöö-Ti Berndt· Lille kutsui Kokonjärvenlaskemishankkeen osakkaat loka~Kuun 18. pnä 1894kokoukseen osuus-jaon tekemistä varten. Kokoukseensaapuivat vain Oskar Heikkilä, Kr.Karppila ja Juho' Mattila sekä ni-

mismies kruunun asiamiehenä.Heikkilä ilmoitti, että asianomais-ten aikomuksena on laskea Kokon-järven vesi piiri-insinöörin ehdotuk-sen mukaan ja esitti hänen tekemän-sä punnitus- ja maakartat. Edelleenhän pyysi, että työn alkuunsaami-seksi pyydettäisiin valtiolainaa jasiksi olisi asiallisten kesken osuus-jako työkustannuksista ensin tehtä-vä. Hän ilmoitti, että tilapäinenkartta on paikoin virheellinen, ehkävaillinainenkin, mutta arveli, ettäse syynitilaisuudessa voidaan hel-posti korjata. Maan hyödyn arvioi-minen sen jälkeen, kun vedenlaskuon toimitettu, jätettiin syynimiestenhaltuun. Valtion asiamieskääri eiväittänyt päätöstä vastaan.

Jo samana päivänä alettiin Kokon-järven ympäristön vesiperäistenmaiden tarkastus vieraiden miestenläsnäollessa. Jyvitys toimitettiin si-ten, että yhtäältä otettiin se arvio,mikä maalla silloin oli, ja toisaaltavedenlaskun jälkeen tuottama hyö-ty. Se korjattiin vielä vesijyvälläsen mukaan, oliko maa ylhäisempää,kaukana, työläs saada viljelyskun-toon tai laadultaan epämukavaa vil-jellä.

Parhaan peltomaan tuotanto heh-taarin alalta arvioitiin 65 markak-si ja mevkittiin kymmenen jyväntuloksi, joten jyvän rahalliseksi ar-voksi tuli 6,5 mk. Kaivauttamisku-lut arvioitiin kaikkiaan 30.000mk:ksieli lähes 19 %:ksi arvioidusta hyö-dystä.

Insinööri Lillen päätelmä oli, ettäKokkojärven laskemisella saadaanviljelykselle laajaperäinen verratto-massa kunnossa oleva alue ja ettäse vaikuttaa koko tienooseen hallan

vaaran ehkäisijänä. Ilman tuotavedenlaskua ei voitaisi saada vilje-lykselle raivattua näitä vesiperäisiämaita, soita ja korpia, joten hänpuoltaa laina-anomusta.

Vielä vaadittiin takaussitoumusniiden vahinkojen suorittamisesta,jotka voisivat syntyä, jos patoami-sen jälkeen varomattomasti vettäpäästettäisiin. Tähän sitoutui kah-deksan tilanomistaj aa: Heikkilä, Iso-talo, Tuomola, SuIkonen, Mattila,Mäenpää, Nikkilä ja Eskola.

Katselmuksensa tuloksena oli apu-laisinsinööri Hugo Karsten 1891 esit-tänyt, että Kokonjärven vesi lasket-taisiin yhden metrin. Samalla hänteki kysymyksen, miten siihen an-nettaisiin lupa, koska tämän hank-keen kautta Kokonjärven alapuo-lella olevat vesiperäiset maat tuli-sivat varsinkin kevättulvan aikanavilkkaamman vedenjuoksun takiavielä enemmän kärsimään tulvave-sistä.

Vielä vaadittiin piiri-insinööri A.F. Hildenin lausuntoa. Hän asettuisille kannalle, että tutkimus oli alet-tava aina Vanajaveden alapuolellasijaitsevasta järvestä asti, josta per-kaus- ja työsuunnitelma vähitellenjatkuisi Kokonjärveen asti.

Tämän johdosta ylihallitus mää-räsi piiri-insinööri Hildenin toimit-tamaan tutkimuksen Vanhastajär-vestä alaspäin sekä tekemään ehdo-tuksen, miten voitaisiin lisätä ve-denjuoksua siellä missä vesi lisään-tyisi Kokonjärven laskemisen kaut-ta. Piiri-insinööri teki pyydetyn eh-dotuksen ja yli hallitus määräsi hä-net valtion kustannuksella toimitta-maan vesijaksosta tutkimuksen ainaVanajaveteen saakka. Samalla pyy-

17

dettiin Hildenin tekemään· osittainuudestaan Karstenin laatiman eh-dotuksen. Tulos oli, että kustan-nukset eivät ole kohtuullisessa suh-teessa hyötyyn.

Tehtiin uusi ehdotus Kokonjärvenlaskemisesta. Kustannusarvio päät-tyi 56.000 mk. Se käsitti Kokonjär-ven laskun, Välkkilänjoen ja Haa-rajoen perkauksen.

Ylihallitus katsoi nyt, että Kokon-järven laskemisesta ei pitäisi syn-tyä vaarallisia tulvia allaoleville ve-siperäisille maille, koska järven säi-lytysvoima sen kautta ei vähenisivaan lisääntyisi.

Tarkastuskirjassa 1891 ilmoitetaanyrityksen hyödyn olevan 516 ha vil-jeltäväk si kelpaavaa maata ja 16 havesijättömaata.

Nyt katsoi ylihallitus voivansapuoltaa hakijain anomusta, että ha-kijat oikeutetaan alentamaan Ko-konjärven vettä 1 metrin ja perkaa-maan Välkkilänjoen ja Haarajoen

• puron insinööri Karstenin laatimanja jälkeenpäin täydentämän ehdo-tuksen mukaan. Hakijäin tuli vas-tata sekä ylempänä että alempanatyön kautta syntyneistä vahingoista.

Näin onnellisesti ratkesi monivai-lheinen hakuasia. Tästä lausui Os-'kar Heikkilä, että hän on sen alustaalkaen vaivoin ja vastuksin saanuttoimeen, johon on kulunut aikaanoin 10 vuotta. »Aluksi hain viral-lisen luvan laskea Kokonjärven pin-tavettä, sittemmin työlle valtioavunja valtion myönnytyksen, että se ot-taa koko työn toimittaakseen. Yk-sin olen valvonut sanotut asiat alus-ta alkaen.»

KiI1kkokuulutu'ksella 1894 Oskaa:-Heikkilä pyysi, että järvenlaskuun

18

osallistuneet tulisivat hänelle suorit-tamaan jakokustannukset maanvil-jelysinsinöörin määräämän jyvitys-prosentin mukaan, mutta osakkaateivät saapuneetkaan. Uudelleenkuulututti hän toukokuussa 1900maksamaan valvon takustann uksetja esitetyn lopputilin mukaan pro-senttierät, mutta samalla tuloksella.

Toukokuussa 1906 oli Heikkiläkihlakunnanoikeudessa hakenut vai-vanpalkkojansa ja korvausta kai-kenlaisista menoista yhteensä 1.500mk, mutta ei esittänyt tiliä. Kihla-kunnanoikeus hylkäsi kanteen. Pää-töksestä Heikkilä vetosi hovioikeu-teen, joka kumosi kihlakunnanoi-keuden päätöksen ja määräsi Heik-kilälle maksettavaksi palkkoina 960mk 50 penniä ja 100 mk kuluja.

Seuraava taulukko selvittää ve-denlaskusta saadun hyödyn ja hovi-oikeuden määräämät maksut:Tilan nimi haLähti 1,72Nissi 3,25Tolva 5,76Paavola 0,29J. Isotalo........... 19,05Tuomola 8,36O. Heikkilä 59,50K. Eskola 56,04 62: 79M. Eskola 40,14E. Heikkilä 94,90 106: 33Karppila 39,14Mikkola .....•...... 7,10Nikkilä t • • 4,90 5: 49Tasso 68,56 76: 74

mk1:933:E:46: 45

-:3321:34

Mattila .VähätaIo .Jussari .Anttila .SuIkonen .A. Isotalo .J. K. Mäkelä .M. LähteenkorvaV. Lähteenkorva .V. Mäenpää .K. Mäenpää .Haapaniemi .J. Mäkelä .Simola : .

I8,88 9:95

J13,17 _:----J29,43 32:97

177,2930,3712,46 212:5948,80 101: 6557,7051,59 -'-8,40 9:41

10,56 11: 8340,14 44:97

54: 8764: 64

On kunnioituksella mainittava si-tä sisua, jolla Heikkilä ajoi alka-mansa suuren työn päätökseen. Pal-jon hän joutui varojaan ja vaivojaanvakaumuksensa hyväksi uhraamaan.Kymmenen vuoden ajalla saivat mo-net valtion virkamiehet hänen ko-dissaan huoltoa, ja hän sai monetmatkat tehdä asiansa takia viras-toihin. Mutta Heikkilä oli lujaluon-toinen mies, joka ei säikkynyt vas-tuksia, eikä pelännyt vastustajia.

Verrattomia viljelysmaita avautuituon järvenlaskun jälkeen Kokon-järven, Välkkilänjoen ja Haarajoenpuron varsille, vieläpä Hanhisuolle-kino Nykypolvi nauttii Heikkiläntöiden hedelmiä. Kunniaa oikeuden-tuntoiselle hämäläiselle uurasta-jalle ja monen eri alan uranuurta-jalle.

Eevertti Vehmas.

Forssan Lehdessä 15. 6. -44.

Tuomas Leinmarck, Tammelanensimmäinen lastenopettaja.

Tammelan pitäjän Hykkilän ky-lässä syntyi marraskuun 13. pnä1736 Tuomas Tuomaanpoika Isotalo.Hänen isänsä oli Tuomas Antinpoi-ka, äitinsä Maria Pertuntytär. Poi-ka kastettiin jo päivän vanhana jakasv Ji viisaudessa, niin että hänetpantiin opintielle, rrukä siihen aikaanoli maalaisoloissa kovin harvinaista.Hän pääsi ylioppilaaksi, jolloin ottinimekseen Leinmarck. Hänen lu-kunsa edistyivät kuitenkin hitaasti,niin että hänet mainitaan yliopistonkirjoissa lähes parinkymmenen vuo-den ajalta (1757-75), toisinaan apu-rahoja saaneiden joukossa. Kotiseu-dulleen hän muutti takaisin 1775,jolloin mainitaan täällä käyneen ri-pillä lokakuun 1. pnä. Tämän jäl-

'een hän näyttää toimineen mm.tuomarin kirjurina, kunnes hänestätuli Tammelan ensimmäinen koulu-mestari.

Saaren kartanon omistaja G. H.von Wright ehdotti pitäjänkokouk-sessa, joka pidettiin lokakuun 16.pnä 1774, että seurakuntaan otettai-siin koulu mestari. Saaren ja Kan-kaisten kartanoiden sekä Pappilan,Mansikkaniemen ja Körmön puoles-ta luvattiin koulumestarin palkkaanrukiita yhteensä 2 tynnyriä 28 kap-

paa. Pitäjän miehet päättivätkinkoulumestarin palkata ja sovittiin,että joka talo suorittaa vuosittainkapan rukiita koulumestarille. Mus-tialan torpparit suostuivat vapaa-ehtoisesti maksamaan kukin samanmäärän.

Asia tuli sitten esille Turun tuo-miokapitultssa. Sen pöytäkirjassamaaliskuun 1. pnä 1775 mainitaan,että koska Tammelan pitäjän asuk-kaat ovat päättäneet palkata lasten-opettajan, tuomiokapituli hyväksyitoimeen Tammelan kirkkoherranehdottarnan ylioppilas Tuomas Lein-marckin, jolla oli hyvät arvolauseet1.qi'Iossa ja hyveellisessä käytökses-sä ja johon pitäjän asukkaat oli-vat ilmoittaneet täysin olevansa tyy-tyväisiä.

Parin vuoden perästä Leinmarcksai kuitenkin aiheen valittaa maa-herralle, etteivät pitäjäläiset tahto-neetkaan maksaa hänen palkkaansa.Valituksen johdosta maaherra A. deBruce velvoitti lokakuun 20. pnä1777 antamallaan päätöksellä nis-koittelevat seurakuntalaiset suorit-tamaan Leinmarckille sovitun pal-kan.

Piispan tarkastuksessa, joka pidet-tiin maaliskuun 24. pnä 1780, huo-

20

mattiin opettajan toiminnasta Tam-melassa olleen se hyöty, että nuoretosasivat hyvin tavata. MaanmittariGabriel Fredrik Odelman Haudan-korvan kylästä huomautti kuitenkin,ettei Uudellamaalla ollut yhtäänlastenopettajaa (tiesi väärin: aina-kin Lohjalla oli) eikä muka myös-kään Leinmarckia ollut Tammelanpitäjäläisten yhteisellä suostumuk-sella otettu opettajaksi, minkä vuok-si hän kieltäytyi antamasta mitääntähän palkkaan. Tähän vastasi piis-pa Jac. Hartman, että hän kurnmas-te lee, kuinka Odelrnan, jonka pitäi-si paremmin kuin muiden ymmär-tää, miten tärkeätä lasten opetus on,ei ainoastaan itse asettunut sitä vas-tustamaan, vaan vielä menettelyl-lään antoi yhteiselle kansalle aiheenopettajan palkkausta vastustamaan,vaikka toimi oli jo asianmukaisestivakiinnutettu. Odelman selitti, etteihän tiennyt asian niin olevan. Hä-nelle selostettiin nyt, miten opettajaoli pitäjään aikanaan palkattu. Kir-konkirjoista päätellen Odelman olisaapunut seurakuntaan 1779 ja pois-tui täältä 1780-luvun lopulla.

Tuomas Leinmarck vihittiin jou-lukuun 17. pnä 1781 avioliittoonkorpraalin tyttären Anna KristiinaLadden kanssa (s. 1754). Aviopuo-lisoille syntyi lokakuun 2. pnä 1783poika Kustaa. Hänestä tuli aika-naan korpraali ja vihittiin tammi-kuun 23. pnä 1814 avioliittoon Br iit-ta Mikontytär Grönin kanssa, jokaoli kotoisin Lunkaasta. Lokakuun4. pnä samana vuonna annetunmuuttokirjan mukaan Kustaa Lein-marck meni Urjalaan siltavoudiksija seuraavan vuoden helmikuussavaimo ja lapset seurasivat häntä.

Briitta Grönillä oli jo toukokuun 15.pnä 1810 syntynyt poika Kustaa,jonka aviottomaksi isäksi oli ilmoi-tettu Kustaa Leinmarck, sekä 13. 2.1814 syntynyt tytär Justiina. TuomasLeinmarc'kin Hedvig-niminen tytärhaudattiin Tammelaan 1792 8 päi-vän vanhana, ja Beata Sohvi vihit-tiin joulukuun 11. pnä 1812 avioliit-toon Vanajan siltavoudin IisakkiMikonpoika Willbergin kanssa. -Kustaa Leinmarck ja hänen puoli-sonsa kuolivat Urjalassa. Hautaus-maan Huhdin puoleisen alueen si-vulla on muistokivi, jossa on kirjoi-tukset: Här Hvila Skallf ogdenGustaf Leinmarck * 17 2/10 82t 18 1/5 50 och hans Hustru BritaMichaelsdotter Grön * 17 20/9 83t 18 26/1 58. - Kiven toisella puo-lella on kirjoitus: Loviisa Vilhelmii-na Leinmarck »Naana» * 18 14/8 23t 8 15/12 94. Veljekset Granfeltpystyttivät kiven. Samassa piirissäon vielä kirjoitus: Greta Stiina Le-mark(?) * 1821 t 1904. - Tästä nä-kee, että pariskunnalla oli vielä tyt-täret Loviisa Vilhelmiina ja Kreet-ta-Stiina.

Näin paljon tiedetään lastenopet-tajan pojasta ja suvusta, mutta hä-nestä itsestään paljon vähemmän.Eräitä hänen kirjoittamiaan kuulu-tuksia on kirkonarkistossa säilynyt.Ne ovat käsialaltaan ja kielenkäy-töltään aikaansa nähden melko suju-via, oikeinkirjoitukseltaan kuiten-kin vanhanaikaisia, joukossa ruot-sinkielisiä lauseita ja sanoja. Hänoli vuosisadan alussa pitäjän laina-makasiiriin hoitaja. Milloin Lein-marck erosi opettajanvirastaan, eiole tiedossa. Vielä vuoden 1808 lo-pussa hän oli toimessa, mutta pitä-

jäläiset eivät enää lähettäneet lap-siaan tuon 70-vuotiaan ukon luokseHykkilään. Kuulutuksien joukossaon eräs, jonka hän on vanhana mie-henä kirjoittanut. mutta jossa ei olevuosilukua. Siinä hän vähän epäsel-västi ja suuresti huonontuneellakielenkäytöllä tiedoittaa, että hänolisi valmis tulemaan taloihin lap-sia opettamaan tai niitä voi taisiinlähettää hänen luokseen, varsinkin»niittäj aj allisembia ia tai tama tto-mambia ripille hangitsevaisia nuo-

21

ruk aisia». Hän ei pyydä opetus-työstä muuta palkkaa kuin perheel-leen ruoan. Kuulutuksesta ilmeneemyös, että Leinmarck oli nähtävästisairauden vuoksi joutunut jättämäänvakinaisen opettajantoimensa, mut-ta jälleen sen verran tervehtynytkuin hänen vanhuuden heikkouten-sa myöten antoi. Tuomas Leinmarckkuoli huhtikuun 13. pnä 1820.

Tarmo Hirsjärvi.

Forssan Lehdessä 22. 8. 1944.

lometrin pituista mahtavaa valta-ojaa, johon työhön hän puuhasi val-tion avustuksen. Oja kulkee metsiämyöten ja Kromsun suon yli. Niinalkoivat Peli korven vedet kulkea Ko-konjärveen ja rämeikkö kuivaa rai-vausta varten. Taas kuokkamiehetja ojurit saivat työtä. Roviot ko-hosivat ja kytösavu tuprusi. Muu-tamassa vuodessa oli raivattu 28ha:n suuruinen maa, jossa oli satasarkaa tuottamassa antejaan ihmi-selle.

Iso-Särkilahti oli helpompi rai-vata. Se oli veden vaivaamaa maa-ta Kokonjärven rannalla ja sen pin-taveden alennuttua maa sai kuivem-man muodon. Pikku-Särkilahdelletuli suota raivatuksi vain muutamahehtaari ja Kromsun suolle vähäi-nen aukeama. - Heikkilä raivasisuota ja korpea yhteensä alun tois-tasataa ha. Enin osa tästä oli ta-vattoman suuritöistä ja paljon ku-luja vaativaa raivausta.

Paitsi varsinaisia urakkamiehiä,ojureita ja kuokkamiehiä, otti rai-vauksiin osaa myös tilan oma väki,pojat ja rengtt, sekä lisäksi torppa-rit, kun he maksoivat veronsa mel-kein kokonaan työssä. Niis+ä tulitaloon vuosittain 1417 työpäivää,joista 684 hevospäivää, ja lisäksivielä apupäiviä. Niinpä saatiin ti-

Muuan urjalalainen merkkimies.OSKAR HEIKKILÄ KORPIEN

RAIVAAJANA.

Kun Oskar Heikkilä 1874 osti Ko-kon Ison-Heikkilän ne.jännesrust-hollin tilan, se oli yliympäri torppa-rien piirittämä. Kesällä 1875 oliniittyä vain sen verran, että 17 mies-tä yhdessä päivässä niitti koko rust-hollin heinät. Maat olivat vesipe-räisiä ; vain rintapeltoja oli viljelyk-sellä.

Tarmokkaasti Oskar Heikkilä ryh-tyi viljelysmaiden raivaukseen. Hänpuuhasi aluksi suurisuuntaisen Ko-konjärven vedenpinnan alentamisen.Sen jälkeen voitiin ryhtyä vesipe-räisten maiden raivaukseen. Alan-gossa oli pieni osa avattua maataMurron puoleiselta reunalta; sieltätäältä lietemaalta saatiin vesiheinääpajupensaitten ympäriltä. Mutta nytheiluivat kaikkialla raivausvälineet.Oli ojureita, kuokkamiehiä ja voi-tiin aurallakin jossakin paikoin maa-ta aukoa. Muutaman vuoden ku-luttua oli 43 ha laajuinen, erittäinhyväpohjainen maa kasvamassa vil-jaa ja heinää.

Mutta Pelikorven alue nukkui iki-untaan. Se oli 4-5 km:n et äisyy-

dellä talosta ja sieltä oli vaikea saa-da vettä poistetuksi. Heikkilä ryh-tyi kaivattamaan noin kolmen ki-

lan viljelykset laajenemaan, että v.1895 oli jo peltoa 32 ha, niittyä 120ha. Mutta raivaamatta oli vielä uu-disviljelykselle kelpaavia maita sa-toja hehtaareja. Tilalla voitiin elät-tää jo 50 nautaa ja 8 hevosta. V.1930 oli tilan viljelty pinta-ala 137ha, ja karjaa ruokittiin 45-50 lyp-sävää lehmää.

Tuskinpa jälkipolvet, jotka nytkyntävät ja viljelevät näitä erittäinviljavia maita, ovat tulleet ajatel-leeksi, miten monta huolta ja puu-haa, surua ja kieltäymystä ne ovattuottaneet sille miehelle, joka ne onraa'asta maasta raivannut.

Urjalassa on ollut monia korpienraivaajia, kuten A. Retulainen, Aug.Perho, Frans Uotila, mutta heidänjoukossaan on ennen muita mainit-tava Oskar Heikkilä, jolle etusijaraivausten laajuuteenkin kuuluu,erittäin siksi, että niiden raivaukseentarvittiin suuria ponnistuksia jauhrauksia vaativia vedenlaskuja.

Milloin Urjalan korpien raivaajil-le pystytetään yhteinen muistopat-sas, on sen keskuksessa kohoava Os-kar Heikkilän profiili.

OSKARI HEIKKILÄ LIIKE-MIEHENÄ.

Urjalassa oli vuosisadan vaihtees-sa ns. kylänmeijereitä. Alkeellisim-missa erotettiin maidosta kerma lat-teissa sinkkisaa veissa, joita säilytet-tiin suurissa vesialtaissa jäälohka-reiden pitäessä veden kylmänä. Toi-set meijerit olivat jo kehittyneem-piä. Niissä oli mies voimalla kierret-täviä separaattoreita, jolloin mai-don tuoja tavallisesti kiersi tuomas-taan maidosta kerman. - Kolmas

23

meijerimuoto olihöyrykone käyttikirnua.

Toiminnan miehenä Heikkilä tah-toi tässäkin aikaansa seurata. Hänlaittoi meijeriinsä oman raken-nuksen, jossa oli neljä asuinhuonet-

Ita ja keittiö sekä lisäksi meijerit yö-tä varten tarvittavat huoneet. Heik-kilän meijerissä separaattoria käyttihöyrykone.

Naapureilta ostettiin maitoa omankarjan tuotannon lisäksi. Maidostamaksettiin 5-6 penniä litralta. Päi-vittäin käytettiin meijerissä 1500 lt.maitoa, josta saatiin dritteli voitapäivässä. Tuojat saivat maitonsakuorittuna takaisin. Talon omat kar-jatulot olivat keskimäärin 450 mkkuukaudessa.

Tilalla oli myös kahdella kivipa-rilla jauhava höyrymylly. Se jau-hoi viljaa omaksi ja kyläkunnan tar-peeksi. Kävipä etäämmältäkin myl-Iymiehiä.

Isommille tiloille laitettiin siihenaikaan kotitarvesahoja, mutta Heik-kilä ryhtyi sahaliikettä harjoitta-maan laajemmassa mittakaavassa.Hän laitteli isohkon sahalaitoksen jaosteli metsiä. Mutta eräässä puuta-varamyynnissä hän epäonnistui.Suuri määrä lautatavaraa joutui kä-räjäjutun takia sintymään, minkäjälkeen Heikkilä lopetti sahali ik-keensä. Sahan, myllyn ja meijerinkoneitten käyttövoimana toimi 8-he-vosvoimainen lokomobiili. Sen voi-malla hän aikoi saattaa taloonsasähkövalon. Sisäjohdot jo olivatvalmiit, mutta satunnaiset esteet jät-tivät aikeen toteuttamatta.

Vielä vanhoilla päivillään Heikki-lä rakensi Palosuon turvepehkuteh-

sellainen, jossaseparaattoria ja

24

taan ja aloitti sen toiminnan. Mut-ta turvepehkun käyttö oli taloissavielä siihen aikaan tuntematon. Tuo-tanto ei alkanut peittää kulunkeja,elämän energia oli ehtymässä. Jon-kin aikaa kokeiltuaan hän huoma-si, ettei uusi yrityskään onnistunut,jolloin hän myi tehtaan.

Luonteeltaan Heikkilä oli jäykkäja omapäinen, joten hänellä ei ollutliikemiehen joustavuutta, vaikkaomasi miellyttävän käyttäytymistai-don. Kyllästyneenä epäonnistumi-siin hän huudahti: »Oli onni, ettenperustanut lakkitehdasta, silloin eh-kä ihmiset olisivat syntyneet ilmanpäätä!»

OSKAR HEIKKILÄ TALONSARAKENTAJANA.

Keskellä koroien raivaustöitä,monia kunnallisia, yhteiskunnallisiapuuhiaan ja liiketoimiaan Heikki-lä ryhtyi rakennustoimintaan. Ku-ten edellä mainittiin, hän rakensisahalaitoksen, meijerin, turvepehku-tehtaan ja niiden työväestölle asun-not. Näiden lisäksi hän joutui ra-kentamaan tilansa huoneistot kaik-ki kertaalleen, toisia sattuneiden tu-lipalojen takia kahdestikin.

Talon entinen navetta oli puusta.Se oli käynyt ahtaaksikin, kun laa-joja liete- ja suomaita oli saatu hei-nää kasvamaan ja siten voitu lisä-tä runsaasti karjaa. Urjalassa alet-tiin entisten puunavettojen tilallerakentaa piehtoja kivestä. Heikki-lä katsoi voivansa pitää 60 lehmää.Hän antoi navetan kivi työn urakal-la eräälle Johansson nimiselle mie-helle. Mutta urakkasumma oli jokoliian pieni tai hän joutui maksamaantyömiehille arvioitaan suurempaa

palkkaa. Heidän työtaitonsakaan eiliene ollut parasta laatua, kun jou-kossa oli karahtaneita herrasmiehiäylioppilaita, jopa lukkarikin. Urak-ka jäi kesken, mutta Heikkilä ajoityön päätökseen, niin että navettavalmistui 1889. Siitä tuli korkea,valoisa rakennus, oli aikansa parhai-ta, mutta kalleimpia karjasuojia.

Tilan entinen päärakennus oli suu-ri; se sisälsi 11 huonetta. Mutta seoli kylmä ja pärekattoinen. Kun ka-tolle lentänyt kipinä oli sen vähälläpolttaa, niin Heikkilä alkoi raken-taa uutta tilalle. Siitäkin tehtiin 13huoneen rakennus. Piirustuksissaei ole otettu huomioon käytännöllis-tä puolta, eikä se vastaa nykyajankauneusvaatimuksiakaan.

Talo tarvitsi myös uuden puima-laitoksen. Siksi Heikkilä rakensikaikkia sen ajan vaatimuksia täyt-tävän riihirakennuksen. Mutta ko-va onni kohtasi sitäkin: »punanenkukko» nieli sen. Miten tuli sai al-kunsa, sitä ei saatu selvitetyksi.Sammutustyössä oli kyllä väkeä,mutta sen ajan apu neuvoilla ei tul-ta saatu pysäytetyksi. Tätä ennenhän oli laittanut toisen pienemmänriihen, joten taloon jäi laite, milläviljoja voitiin kuivailla.

Kun vielä mainitsen aitta- ja kam-miorakennuksen, tallirivin ja sau-nan, niin tulivat asuinrakennuksettehdyksi kertaalleen. Mutta vielävieraili Heikkilässä tuhoisa tulipolttaen vanhan väenrakennuksen.

Kun mainitsen edellisten lisäksisuurten heinäpuurien ja -Iatcjen ra-kentamisen, niin huomaamme, ettäon siinä talossa ollut omistajallatyötä ja kulua, kustannusta ja huolta.

Ee1.'ertti Vehmas.Forssan Lehdessä 2. 9. 1944.

Ypäjän kansakoulu laitos 50-vuotias.

Syyskuun 17. pnä tulee kuluneek-si 50 vuotta, jolloin Ypäjän kun-nan ensimmäinen kansakoulu aloit-ti toimintansa. Koska Ypäjä on Hä-meen läänin kunnista viimeinen,jossa ei ollut kansakoulua, on var-maan mielenkiintoista tällaisenamerkkivuonna luoda lyhyt katsausYpäjän kansakoululaitoksen histo-riaan.

Ennen kansakoululaitosta toimiYpäjän kunnassa, silloisessa Perttu-l.in kappelissa, kiertokoulut kansan-opetusta varten. Pitäjän vanhinkiertokoulun opettaja oli JooseGrÖnho1m. Opettaja Grönholm olisyntynyt Humppilassa 23. pnä tam-mikuuta 1839, valittiin Ypäjälle kier-tokoulunopettajaksi 9. pnä heinä-kuuta 1875, kuoli kodissaan YpäjänMannisissa 27. pnä huhtikuuta 1909.Opettaja Joose Grönholm. toimiYpäjällä opettajana 30 vuotta, en-simmäiset 17 vuotta yksinään kier-täen kylästä kylään, kunnes 1892 pi-täjä jaettiin kahteen kiertokoulu pii-riin. Ensimmäinen piiri käsitti Pert-t ulan, Mannisten ja Ypäjän kylät,1 '"linen piiri Levän, Kartanon, Palik-kalan ja Varsanojan kylät. Opet-taja Grönholm toimi ensimmäisessäpiirissä ja joulukuun 18. pnä 1892valittu opettajatar OLga Lundgrentoisessa. Vuonna 19@5jaettiin seu-rakunta kolmeen kiertokoulupiiriin,ioissa kussakin toimi eri opettaja.Opettaja Joose Grönholm erosi sa-mana vuonna opettajatoimesta aset-

tuen eläkkeelle, jota Ypäjän seura-kunta hänelle maksoi 250: - mkvuodessa. Seurakunta säilyi kol-mena kiertokoulupiirinä vuoteen1919, jolloin kiertokoululaitos seu-rakunnassa lopullisesti lakkasi ja ti-lalle tulivat kunnalliset alakoulut.Paitsi edellämainittuja, Joose Grön-holmia ja Olga Lundgrenia, ovatkiertokoulunopettajina Ypäjällä toi-mineet seuraavat opettajat: AinoBonsdorff, Ida Finer, Hilma Lund-gren, Hulda Mäkilä, Mandi Kan-kaanpää, Hilja Erkkila, Aino Kos-kelin, Saima Lilja, Anna Airo, ElliLevomäki ja Tyyni Helkiö.

Kiertokoulut toimivat alkuaankovin epäedullisissa olosuhteissa.Koulua pidettiin tavallisesti talojenpirttihuoneissa, joissa talon oma vä-kikin asui ja työskenteli. Oppilaitaoli usein paljon ja ilma ahtaissakouluhuoneissa oli huono ja epäter-veellinen. Akkunoita oli vähän, ne-kin pieniä, joten kouluhuone oli hä-märän pimeä. Oppilaiden päällys-vaatteet ja eväsreput säilytettiin sa-massa kouluhuoneessa sänkyjen taituolieri päällä usein yhteen kasaansullottuina. Vuosien kuluessa ra-kennettiin muutamiin kyläkuntiinerityisiä kiertokoulutaloja, joistauseat vastasivat nykyajan koulu-vaatimuksia.

Kiertokoulunopettajat ovat olleeturanuur ta iaväkeä lukutaidon iakansansi vistyksen työvainiolla. Heovat tehneet siunausrikasta työtä,kasvattaen kansaamme Jumalanpelkoon ja isänmaanrakkauteen.

26

Vähitellen levisi Ypäjällekin tie-toja kansakoulujen toiminnastamuualla Suomessa. Lopulta herääajatus saada kansakoulu omaan kun-taan, mutta innokkaampaa asian pe-rille ajajaa ei paikkakunnalla löyty-nyt. Vasta 21. pnä marr ask. 1880joutui kansakouluasia ensi kerran,kuvernöörin määräyksestä, kunta-kokouksen käsiteltäväksi. Kokouk-sessa päätettiin kuntaan perustaakansakoulu viimeistään ennen vuo-den 1885 loppua.

Vuonna 1883 antoi kuvernööri uu-den muistutuksen Ypäjän kunnallekansakoulun perustamisesta. Asiatuli 22. pnä lokakuuta 1883 pidetys-sä kuntakokouksessa esille, muttakokouksessa päätettiin pysyä ennentehdyssä päätöksessä ja valittiin sa-malla toimikunta kansakouluasiaaperille ajamaan. Toimikuntaan tu-livat: pastori' G. O. Holmberg, talol-liset Kustaa Jaakkola ja Matti Äi-jälä, sekä torpparit Joose Uutela,Juho Lintula ja Gabriel Vähämäki.

Edellämainitun toimikunnan esi-tyksestä otettiin kansakouluasia kä-siteltäväksi syyskuun kuntakokouk-sessa 1884, jolloin kartanonomistajaD. A. Collin tarjosi tulevalle kansa-koululle ilmaisen tonttimaan. Teh-ty tarjous kuitenkin saman vuodenjoulukuun kuntakokouksessa hy ljät-tiin ja päätettiin anoa talolliseltaHeikki Papalilta sopivaa kansakou-lutonttia. Seuraavassa kuntakokouk-sessa päätettiinkin ostaa Papaliltakansakoulu tontti Perttulan kylästäkauppias Salosen kauppaliikkeenkohdalta kolme peltosarkaa maan-tielle päin 1100:- markan kauppa-hinnasta. Kauppakirjan allekirjoit-tajiksi valittiin talolliset: AndersHonkala, Antti Tuomola, HeikkiHokka ja Juho Heikkilä sekä tcrp-pari Juho Lintula.

Helmikuun kuntakokouksessa 1885edellämainittu . kauppakirja julki-luettiin, mutta ei hyväksytty, vaanpäätettiin tiedustella, jos kartanon-omistaja D. A. Collin luovuttaisikansakoulutontin KurjenmäestäSeuraavassa kuntakokouksessa Col-

Iin kuitenkin kieltäytyi luovuttamas-ta koulutonttia Kurjenmäestä. mut-ta lupasi vuokrata kouluhuoneistonomistamastaan Kartanonkylän Kar-tanosta, joka tarjous otettiin kiitol-lisuudella vastaan. Tammikuunkuntakokouksessa 1886 päätettiinkansakoulu aloittaa Collinin tarjoa-missa vuokrahuoneissa niin piankuin asianmukainen valtiolta tulevaopettajan palkkausapu saadaanKartanonkylän kansakouluun valit-tiin samassa kokouksessa johtokun-ta, johon tulivat pastori G. O. Holm-berg, talolliset Kustaa Jaakkola, Ju-ho Mäkitalo ja Juho Hossi sekävuokraajat Henrik Hagen ja HenrikAhlgren.

Kartanonkylän kansakoulu -ei kui-tenkaan ennättänyt aloittaa toimin-taansa, sillä huhtikuun kuntako-kouksessa 1886 yritys kumottiin japäätettiin vuokrata kansakouluhuo-neisto Varsanojan Hokalta, jossaopettaja Magnus Nevalainen oli joomasta aloitteestaan pitänyt luku-vuoden 1885-1886 kansakoulua.Opettaja Nevalaisen siirryttyä toi-selle paikkakunnalle, niin kansa-kouluhommat Hokalla myöskin rau-kesivat.

Ypäjän kansakoulu asia sai uudenkäänteen sen johdosta, että elokuun9. pnä 1891 pidetyssä kuntakokouk-sessa Ypäjän ja Mannisten kylät.iotka silloin vielä kunnallisesti kuu-luivat Loimaan pitäjään, päättivätyhtyä Perttulan kunnan kanssa sa-maan koulupiiriin seuraavilla eh-doilla: l:ksi Perttulan kunnan tu-lee luovuttaa kansakoulurahastonpohjar ahaksi, säästössä olevista vii-navoittor ahoista 5000: - mk; 2:siKansakoulu tulee rakentaa läheller'l'lppilaa kartanonomistaja D. A.Colliniri lahjoittamalJe tonttimaallen.s. »Tupalantaustan umpiaitaan».

Yllämainittuihin vaatimuksiinPerttuhn kunta suostui ja niin las-kettiin perustus Ypäjän ensimmäi-selle kansakoululle.

J. H. Mäkitalo.

Forssan Lehdessä 24. 8. 1944.

Torron rukoushuonekunta.

Torron kylän maantieteellisestieristetty asema oikeuttaisi sille ym-päristöineen oman seurakunta- jakunnalliselämän, mutta tavanomai-nen hämäläinen hitaus ja erihalui-suus ovat estäneet naapurikyliä liit-tymästä yhteen, mihin ehkäisevänäsyynä lienee ollut myös puutteellisetliikenneyhteydet sekä henkisen jataloudellisen tilan hidas kehitys.Vasta viime vuosina ovat edellämai-nitut epäkohdat ajan yleisen kehi-tyksen seurauksesta alkaneet väistyä.Todennäköiseltä siksi tuntuu, ettei seaika ole vallan kaukana, jolloin osaTammelan ja Someron naapurikyliäerkanee emäpitäjistään ja perustaauuden, pienemmän kunnan, Tätäodoteltaessa seuraamme Torron kul-makunnan kehitystä paikallisen ar-kistoaineksen valossa. Esitys perus-tuu nihin tutkimuksiin, joita olensuorittanut Torron rukoushuonekun-nan historian selvittämiseksi.

Geologisessa suhteessa Torronseutu tarjoaa tiedemiehille rikkaantutkimusaiheen eruptiivisten maa-muodostu sten alalla. Tammelan alueon aikoinaan ollut maanalaisten tu-lien purkautumisseutua, ja näidenpurkausten pääpaikka on ollut juuriTorron seutu. Siksi sinne ovat moneteurooppalaiset tiedemiehet tehneettutkimusretkiä, puhumattakaan ko-timaan omista geologeista, Koska

kuitenkin nykyinen Outokummunkaivosalueen toimitusjohtaja, vuori-neuvos E. Mäkinen on aikoinaan an-siokkaassa teoksessaan! käsitellytTammelan kivennäisaluetta, ei olesyytä siihen seikkaan tässä enempääkohdistaa huomiota.

Torron seutu on tullut kuuluksimyös suostaan. Tuo laaja rahkaseu-tualue on todennäköisesti ollut en-nen järvenä, sitten soistunut. Senrantamat tarjoavat hyviä viljelys-mahdollisuuksia, ja monet kylätovatkin suon syrjiä viljelykselle rai-vanneet, eikä vähiten Torro. Eräskylän taloista on ollut sotilasvirka-talo, rykmentin kirjurin palkka talo.Siellä asuneista rykmentinkirjureis-ta mainittakoon huomattava Sonckinsivistyssuku.

Nykyään on vielä selvittämättä,mistä asti juontaa alkunsa torrolais-ten itsenäisyyspyrkimys. Toistaiseksitunnetaan siitä vanhin maininta v:lta1774. Tammelan pitäjänkokouksenpöytäkirjassa mainitaan näet tam-mikuun 2. pnä 1774 Torron ja muu-tamain muiden kylien asukkaidenhakeneen aihetta erota Tammelastaja liittyä Someron seurakuntaan.Tammelan papiston mielestä oli tuol-

E. Mäkinen: Die Granitpegma-tite von Tammela und ihre Minera-le, Bull de la Comm. geol. 1l:l12.

28

lainen hanke varsinkin kirkon japappilan rakennusvelvollisuuteennähden kuitenkin sopimaton ja pe-rustelematon, mistä alamaisuudessapäätettiin ilmoittaa Hänen Kunin-kaallisella Majesteetilleen.

Mutta sitä eivät torrolaiset säi-kähtäneet, sillä marraskuun 28. pnä1779 pidetyssä pitäjänkokouksessaTorron, Letkun ja Patamon kylätpyrkivät irti Tammelasta yhtyäk-seen Someron seurakuntaan; tästätuomiokapituli nyt ilmoitti tamme-lalaisille tiedustaen heidän lausun-toaan asiassa. Tammelalaisten mie-lestä anomus oli aivan kohtuuton,eivätkä kaikki torrolaisetkaan näyt-täneet olevan asiasta yhtä mieltä,koska Marttilan virka talon haltija,rykmenti nkirjuri ' ja hovioikeudenvaranotario Carl Sonck jätti koko-uksen pöytäkirjaan otettavaksi kir-jallisen lausunnon, missä hän, senparemmin kuin hänen edeltäjänsä-kään, rykmentinkirjuri Sonck, eivätkatsoneet olevan eroon mitään ai-hetta. Letkun ja Patamon asukkaillaoli hyvä, vaikkakin jonkin verranpitkä kirkkotie. Torrolta oli Some-ron kirkolle 11/4 penikulmaa, ja tiesinne olisi ollut tehtävä perin kivi-sen ja vesiperäisen maaston kautta.Sitä vastoin tekemällä tie TorroltaSukulaan päästäisiin sieltä 5/8 peni-kulmalla Sukulan kirkkotielle. Tor-ron-Talpian ja Sukulan kylien vä-lillä oleva porras tie (3 porraspuutarinnan pitkittäin) kelpaisi uudentien pohjaksi. Tammelasta erottu-aankin hakijat olivat velvollisetmaksamaan palkkaa Tammelan sil-loisille papeille ja kirkonpalvelijoil-le, pitämään kunnossa pitäjänmaka-siinia ja ottamaan osaa kirkonra-

kennukseen. Tammelan kirkkoherra,tohtori M. Avellan oli valmis järjes-tämään joka neljäntenä sunnuntainajumalanpalveluksen Torrolle.

Sonckin mielipiteeseen yhtyivätheti everstiluutnantti A. von Post jamajuri G. H. von Wright sekä ko-kouksen enemmistö. Everstiluut-nantti Postin mielestä oli lähetettä-vä kirje ja määräys kuninkaalliselleUudenmaan rakuunarykmentille,että rykmenttikin ottaisi osaa Tor-ron-Sukulan tien tekoon, koskaTorrolla oli useita rustholleja ja äs-kenmainittu rykmentinkirjurin vir-'katalo, joista rakuunain täytyi ta-'van takaa käydä rykmentin everstinvirkatalossa Mustialassa.

oSiihen erohanke sillä kertaa jäi,

mutta toukokuun 26. pnä 1782 mai-nitaan asian olleen uudelleen esilläTammelan pitäjänkokouksessa. Silläkertaa torrolaiset olivat kuitenkinyksinään Somerolle pyrkimässä.Tuomiokapituli ilmoitti anomuksestaTammelan seurakunnalle pyytäensen lausuntoa. Asian kiireellisyydenvuoksi oli seurakunnan kirkkoherrajo lähettänyt oman lausuntonsa tuo-miokapituliin. Kapteeni von Wille-brandin mielestä olisi tuomiokapitu-lin ja piispan päätöksen mukaan tul-lut kuulustella ensin seurakunnanmielipidettä, minkä jälkeen seura-kunnan kirkkoherran vasta olisitullut antaa oma lausuntonsa. Senvuoksi hän nyt tahtoi saada tiedonkirkkoherran laus!lnnosta ja torro-laisten hakemuksen perusteista voi-dakseen oman mielipiteensä asiassamuodostaa. Willebrandin lausuntoonyhtyi everstiluutnantti von Post jahäneen muut seurakuntalaiset. Sitä

vastoin torrolaiset tahtoivat esitettä-väksi kaikki vastaväitteet heidänerohankettaan kohtaan ja kieltäytyi-vät rakentamasta Tammelan kirk-koa, kunnes he ovat saaneet päätök-sen erohakuunsa. Mutta toisten seu-rakuntalaisten mielestä oli kylläkeinoja, joilla niskoittelevat kirkon-rakennusvelvolliset saataisiin suorit-tamaan velvollisuutensa.

Niskoittelusta johduttiinkin kärä-jänkäyntiin. Oikeuden pöytäkirjojaei ky ll ä ole ollut käytettävissä,mutta käräjöimisestä on todistukse-na se, että toukokuun 1. pnä 1788päätettiin maksaa lautamies JuhaSimilälle Linikkalasta haastepalkki-ota 16 ja hänen todistajalleen Y.Sundmanille 6 hopeakillinkiä, koskaSimilä oli haastanut jokin vuosi ta-

29

kaperin niskoittelevia torrolaisiakirkonrakennustyön laiminlyönneis-tä kihlakunnanoikeuteen.

oKun Torron kylän liittämisestä

Somero on ei siis tullutkaan mitään.alkoi asiassa uusi vaihe - osittainenriippumattomuus. Se ilmeni tämänjälkeen ensinnä oman hautausmaanlaitossa. Torrolaiset perkasivat hau-tausmaakseen kappaleen nummea japyysivät tuomiokapitulilta oikeudensaada haudata siihen kuolleitaan.Päätöksellään lokakuun 29. pnä 1800tuomiokapituli hyväksyi torrolaistenpyynnön ja toukokuun 31. päivänä1801 vihittiin juhlallisesti sama hau-tausmaa, joka edelleenkin on Tor-rolla käytännössä

Tarmo Hirsjärvi.

Forssan Lehdessä 28. 9. 1944.

Urjalan hakkapeliitat.Julkaisemme seuraavassa

sen osan tri E. A a l t 0 senUrjalan hakkapeliittajuhlassapitämästä esitelmästä, jossahän yksityiskohtaisesti esittiUrjalan hakkapeliittaedustuk-sen 30-vuotisen sodan aikana.

Nykyisen Urjalan alueella olivuonna 16'30 seuraavat ratsutilat:

H a k k il 'a n P usa, jonka isäntäTuomas Nuutinpoika mainitaan rat-sumiehenä vuodesta 1600 alkaen,Kolmikymmenvuotiseeri sotaan hänkuitenkin lähetti renkinsä MattiHeikinpojan, joka lienee siellä lähi-vuosina sortunut, koskapa, 1634 mai-nitaan manttaaliluettelossa, että Pu-san poika Yrjö Tuomaanpoika »rat-sastaa ulos». Miten lie hänen käy-nyt, siitä ei ole tietoa, mutta pianlähtee ratsumiehenä sotaan toinenveli Tuomas Tuomaanpoika, jonkamainitaan 1636 palanneen kotiin.Vielä kolmaskin Pusan pojista lie-nee ehtinyt suuren sodan loppuvai-heisiin, sillä vuosina 1644-56 maini-taan Pusan isäntänä ratsumiesNuutti Tuomaanpoika. Hänen jäl-keensä tuli isännäksi hänen veljensä,jo edellämainittu Tuomas Tuomaari-poika, joka toistamiseen mainitaanratsumiehenä 1662-65. Pusan talojaettiin 1790 kahtia, Kylä-Pusaari jaTanhuanpää -Pusaari.

H u 11 d i n Hei Ik k i 1 ä, omis-tajat tunnetaan vuodesta 1508 lähti-

en ja ratsu tilana, se oli 1600-luvunalusta. Isäntä Heikki Niilonpoikamainitaan näet ratsumiehenä vuo-desta 1607 aina vuoteen 1639, muttasotaan lähti talon puolesta, renkiMatti Matinpoika. Heikki Niilonpo-jan kuoltua mainitaan Heikkilänisäntänä hänen poikansa Yrjö 1640-67. Vuonna 1790 talo jaettiin kahteenosaan, Heikkilään ja Mäkelään,mutta 90 vuotta myöhemmin ne jäl-leen yhdistettiin.

SaI m e n L ä h t i, isäntänä oli30-vuotisen sodan aikana Juho Er-kinpoika 1591-1633. Talon ratsumie-henä lähti sotaan hänen pojanpoi-kansa Yrjö Markunpoika.

SaI m e n Ho 1 s t i, isäntänä:;lO-vuotisen sodan aikana HeikkiTuomaanpoika ja sotaretkelle lähtiratsumiehenä hänen veljensä EskoTuomaanpoika.

SaI m e n R i s t eri, isäntänäErkki Jaakonpoika. Sotaretkelle läh-ti talon puolesta renki Matti Kleme-tinpoika. Manttaaliluettelon merkin-nästä päätellen isäntä lienee 1634jonkin aikaa itsekin ollut sotaretkel-lä tai ainakin sinne matkalla. Risteriyhdistettiin 1840-luvulla SalmenPaavolaan.

L a u k e e 1 a n K e p piI ä,isäntänä Matti Giermundin- tai Hie-ronymuksenpoika, ratsu miehenä so-ta retkellä hänen vävynsä, knrpr aadiMatti Heikinpoika. Keppilän eliKöppilän ratsutila yhdistettiin 1856

Nuutajärven kartanoon.L a u k e e l a n S e p p älä,

isäntä Tuomas Heikinpoika(1612-1638), sota retkellä ratsumiehenä hä-nen vävynsä Teofilus Nuutinpoika,joka 1636 palasi sodasta kotiin. Tuo-maan jälkeen oli Risterin isäntänä(1639-1652) hänen poikansa Jaakko.

L a u k e e l anU 0 t i 1 a, rat-sutila jo vuodesta 1598 lähtien, omis-taja vuosina 1603-36 nimismies Ola-vi Erkinpoika. Tästä talosta ei mai-nita. ratsumiestä niiden urjalalaistenhakkapeliittain mukana, jotka 1630lähtivät s-otaan, mutta vuodelta 1634on tieto. että Uotilan puolesta »rat-sasti ulos» renki Sipi, ja seuraavanavuonna on poika IsraelOlavinpoikamerkitty ratsumieheksi. vaikka hä-nen sanotaan olevan kotosalla. SamaIsrael oli sitten Uotilan isäntänäv:een 1663. Hänen jälkeensä Laukee-Ian Uotilan omisti .ratsumestari Kus-taa Skarpenfelt (v:een 1689). Talonomistaa nykyisin Urjalan kunta.

Kankaanpään yksi-n ä i s t i 1 a, isäntänä vuosina 1600-36 ratsumies Yrjö Matinpoika.Svart-sukua, ratsu miehenä sotaret-kellä hänen vävynsä Sipi Laurinpoi-ka, joka 1636 palasi kotiin ja eliKankaanpään isäntänä vuoteen1656. Talo oli myöhemminkin ratsu-tilana ja nimismiehen asuinpaikka-na.

R u s i I a nyk s i n ä i s t i I a,isäntänä Sipi Heikinpoika, ratsu-miehenä sotaretkellä hänen poikan-sa Tuomas, joka 1636 pääsi palaa-maan kotiinsa. Rusilan yksinäistilaliitettiin 1845 Nuutajärven karta-noon.

M eno s t e n M a t t i 1 a.Omistajat tunnetaan jo vuodesta

31

1507 lähtien. Isäntänä oli 1630-42Matti Tuomaanpoike . Talon puoles-ta lähti 30-vuotiseen sotaan (1634?)vävy Matti Simonpoika sekä ilmei-sesti myöhemmin talon poika Heik-ki, koskapa hänen mainitaan palan-neen sotaretkeltä kotiin 1636. SamaHeikki Matinpoika omisti sittenMattilan ratsutilan vuosina 1644-76.Hänen poikansa Matti oli talonomistajana ja ratsumiehen kirjoissas ina vuoteen 1701. Talo jaettiin 1771Kylä- ja Metsä-Mattilaan.

M e n o s t e n M a u n ula,isäntänä vuosina 1619-49 ratsumiesMauritius eli Mauno Antinpoika,josta vuoden 1630 luettelossa sano-taan, että »hän ratsastaa itse», mut-ta jäi ensin kotiin, ehkä tilapäisesti.Hänen poikansa Matti, ratsumieshänkin, omisti taloa vuoteen 1682.Myöhemminkin talon isäntinä oli so-tilaita, esim. torverisoittaja Stackel-berg, majuri Tammelander ja lippu-mies Rangell.

M eno s t e n Jaa k k '0 1 a,isäntänä 30-vuotisen sodan aikaanSimo Tuomaanpoika (1622-46), mut-ta sotaretkellä oli ratsumiehenä ren-ki Matti Heikinpoika.

V u 0 I tee nyk s in ä i s t i I aisäntänä 1630 Esko Heikinpoika, rat-sumiehenä hänen poikansa Olavi,joka ensin jäi kotiseudul'le, ehkä ti-lapäisesti.

M atk u n K r e i vii ä, Isän-tänä 30-vuotisen sodan alkaessa Kle-metti Paavalinpoika, ratsumiehenähänen poikansa Mikko, jota ilmei-sesti ei myöskään heti lähetetty so-taan; tuli 1634 isännäksi.

U r j ala n k ylä nUo t i 1 a,isäntänä sodan alkaessa Sipi Sipin-poika (1626-35), sotaretkellä ratsu-

32

miehenä hänen v-eljensä Tuomas Si-pinpoika. Ratsutilan omistajana sit-ten vuosina 1636-62 edellisen isän-nän poika Matti Sipinpoika. Talo ja-ettiin 1760 Etu- ja Taka-Uotilaan.

U r j ala n k ylä n- K 0 p -p a, 1 a, isäntänä 1630 Martti Jaakon-poika, ratsumiehenä renki Matti Er-kinpoika, mainitaan jostain syystäjääneen kotiin tai kotimaahan tois-ten lähtiessä. Koppalan talo on pals-toitettu.

Per h 0 n Per h e e n m ies,isäntänä Olavi Pietarinpoika, ratsu-miehenä renki Perttu, jonka sano-taan »ratsastaneen ulos», siis sotaan.- Per h 0 nUo t i 1 a. Talo ja-ettu 1553 Perheenmiehestä. Isäntänä1590-1629 Tuomas Matinpoika, sit-ten hänen poikansa- Nuutti vuosina1630-1653. Talon puolesta lähti rat-sumiehenä sotaretkelle renki OlaviLuukkaanpoika.

H a koI a h den eli V ä 1 k-k i 1 ä nyk s i n ä i s t i l a, isän-tänä vuosina 1603-1645 Lauri Ola-vinpoika, ratsumiehenä sotaretkellärenki Reko. Talo jaettiin 1761, jol-loin, kantatilasta tuli Isotalo. Sentorppa, sittemmin itsenäinen tila oliKytölä, jota nykyinen suku on hal-

linnut v:sta 1847.Ann ula n J u t i 1 a, isäntänä

30-vuotisen sodan <aH~anaPekka Hei-kinpoika, ratsumiehenä renki HeikkiSipinpoika.

Kolmikymmenvuotisen sodan ai-karia palveli Ruotsi-Suomen armei-jassa Urjalasta myös kolme päällys-töön kuuluvaa miestä, nimittäineverstiluutnantti Karl Beck (aateloi-tuna Bäck), ratsumestari Göran Nö-tebom sekä majuri Velam JohanNötebom, molemmat saksalaista su-kuperää. Karl Beck omisti Nuuta-järven kartanon vuosina 1641-63 Jahänen puolisonsa Ebba, tunnettuaRamsayn sotilassukua, vuoteen 1667.Ratsumestari Nötebom oli Honko-lan kartanon 'isäntänä 1630-36 jamajuri Nötebom 'a-ina vuoteen 1684.Ratsumestari Jöran Nötebomista tie-detään nimenomaan, että hän osal-listui 30-vuotiseen sotaan. Oleskel-lessaan Kustaa Aadolfin päämajassaMecklenburgissa hän syksyllä 1630sai lahjakirjan Honkolan kartanoon.

E. Aaltonen.

Forssan Lehdessä marrask. 11. pnä1944.

Someron väestön kokoonpano.

Sameron kunnankirjuri A. Jutilo.on äskettäin laatinut laskelmia So-meron pitäjän väestön kokoonpanos-ta. Vuoden 1943 henkikirjojen mu-kaan oli asukkaista syntynyt:

Somerolla 6 525Muualla Hämeen 1. .. 482Länsi-Suomessa 1564Itä-Suomessa ... . . . . . 219

yht. 8790Vuoden 1944 henkikirjojen mu-

kaan:Somerolla .Muualla Hämeen 1. ..Turun ja Porin 1. ....Uudenmaan 1.

Vaasan ja Oulun 1.Itä-Suomessa .

6760394

1133283109159

yht. 8838

Inkeriläisiä 308

yht. 9146

Hra Jutila on laskenut vielä erik-seen Someron suurimman ja keskei-simmän kylän, Joensuun, asukkaidensyntymäpaikat:

Somerolla .524Muualla Hämeen 1. 80Turun ja Porin 1. .. 192Uudenmaan 1. 54Vaasan ja Oulun 1. .. . 26Itä-Suomessa. .. . . . . . 55

yht. 931

Yleishavaintonaan laskija on teh-nyt, että väestön vaihto suuntautuuUskelan ja Paimion joen vesistöjenvartta Saloon päin.

Forssan Lehdessä marrask. 14. pnä1944.

Piirteitä Urjalan

Aineitten saanti.

Niitä lukijoita, joille on mielen-kiintoista tietää, mistä syistä Urja-lan keinutuoli teollisuus aikanaanpaisui niin laajaksi, pyydän ensiksitutustuttaa maastoon, josta tällainenkotiteollisuus aikanaan pääsi nouse-maan.

Kun matkataan Urjalan asemaltaRiisi'kkalari kautta Toijalaan vieväämaantietä, joudutaan kulkemaankapeaa haejannetta, joka on Urjalankirkolta rautatieasemalle, siis itä-läntiseen suuntaan johtavan reuna-harjanteen jatkoa. Tämän harjam-teen molemmin puolin on soita jalammia. Kasvullisuus on harjanteel-Ia heikkoa ja maa karua. Kunontultu asemalta 5 km, ollaan Harr-henojam mäen alla. Tässä maastomuuttuu geologisesti aivan toiseksi.Noustuamrne mäen päälle olemmetulleet laajalle ylängölle, joka jatkuuitään ja kaakkoon noin 10 'km. Poh-joisessa sitä rajoittaa Tarpianj-oenIaakso, idässä ja kaakossa saman joo-en latvapurot, etelässä korpeutuneetIaaksot. Leveämmältä kohdaltaantämä ylänkö on useitten kilometrienlevyinen. Hanhenojan mäen sivuunoikealle on jäänyt ns. Kolunkulma.Tämä ylänkö on kivensekaista mo-reenisoraa ja kasvullisuudestaan

keinutuoliteollisuudesta.

Suomen parhaita, mikäli tiedän.Vacsinkin sen eteläpuolisilla rinteil-lä kasvaa lehmus sekä pähkinäpuitaja erittäin rehevää ja hyvälaatuistasekametsää. Täällä 'On kasvanut sitähyvää lehtokoivua ja leppää sekähyötykasvuista mäntyä ja kuusta,jota vuosikymmenien ajat on vuosit-tain ajettu hadkoi na suuret määrätUrjalan asemalle. Jo Turun-Toi-jalan rautatien teosta alkaen on täl-tä ylängöltä kuljetettu rautateidentarpeeksi suuret määrät rakennus-puita ja varsinkin ratapölkkyjä.

Kun keinutuoli teollisuudessa tar-vitaan hyvää koivua, ovat Urjalanitäpään. ensimäiset keinutuolimesta-rit jo 1870-1uvulla rakentaneet mai-nitulle ylängölle pirttinsä.

Hanhenojan mäki ja.tkuu lievänänousuna mäen päältä vielä noin 150m. Siinä Toijalaan vievä maantieeroaa Hämeenlinnaan johtavastatiestä. 'I'ieur istey ksen pohjoispuolel-'a on adkanaan sijainnut syntymä-ja lapsuudenkotini. Paljon olisi mi-nulla kerrottavaa tästä mökistä ym-päristöineen, mutta se ei nyt kuulunäiden piirteiden puitteisiin.

Vaikenemalla ei minun kuiten-kaari tässäkään yhteydessä tarvitsepaikkaa sivuuttaa, sillä kotimökissä-ni heräsin usein pienenä »varvin»

jyrinään tai äitini veisuuseen ja var-tuttuani sain Jo 6-7-vuotiaam,a isääauttaa keinutuolien teossa.

Hämeenlinnalan johtava tie kään-tyy oikealle, ja tietä reunustaa ete-läpuolella vanhuuttaan sammaltunutkivi aita, jonka ulkopuolella kasvaaehkä pari sataa vuotta vanhoja suu-ria r lippakoivuja rivissä sopiviin vä-limatkoin aina Hanhenojan taloonasti, noin 300 metrin matkan. Näiltämailta on etelään ja länteen laajanäköaäa. Lämteen katsoessa nä'x i Ur-jalan kirkon noin 10 km:n päässä.

Hanhenojan mäestä vasemmalle,siis ylängön pohjoispuolella sijaitseesuuria, komeita petäjiä kasvavakruununpuisto. Jos tällä ylängöllänäki tuulenkaatamia puita, niin juu-rien mukana nousseessa mullassatapasi usein hiiliä. Tästä päätellenylänkö on suurelta osalta, ennen ol-lut kaskimaana. Siitä osittain joh-tuu seudun rehevä kasvillisuus.Mainittua kruununpuistoa lukuun-ottamattaovat useat yksityisomis-tuksessa olevat metsät tällä ylängöl-lä käyneet nykyään pieniksi. Joskeinutuoli v.n- 1890 vaånerlla ei ollutkallis, ei o1lut ainekaan, Syli vali-koituja, suuria koivuhalkoja maksoikotiin tuotuina 12 m'k.

Talkoot.

Seutukunnan keinutuolintekijätpitivät täällä vielä 1880-90-luvuillatalvisin talkoita, joihin isännät toi-vat runsaastt kotvutukkeja. Talkois-sa kesti tettiin talkoolaisia nisukah-villa, mutta vetävin numero oli vii-na, jota osattiin käyttää useana ta-valla 'ja siksi kunnes pää oli täysi.Ellei aina saatu tätä tulosta yhdelläkuormalla, niin isäntä toi vielä toi-

35

senkin kuorman. Toisinaan talkootjatkuivat seuraavaan, päivään.

Kaupunkimatkat.

Harvoin oli entisajan mestareilla»piställinkiä» (tilauksia), minkävuoksi heidän täytyi suunnitellakauppamatkoja milloin mihinkinkaupunkiin. Eniten käyty keinu tuo-lien myyntipaikka lienee ollut Hel-sinki ja Porvoo. Pienempiä kuormiavietiin varsinkin markkina-aikoinamyös 'I'ammisaareen, 'I'arnpereelle jaHämeenlinnaan. Vaivalloisia ja ra-sittavia nämä matkat olivat ja mon-ta ikävääkin kokemusta matkanteki ..jät saavat osakseen. Yökortteerinsa-aminen esim. oli usein hankalaa.Etenkään Uudenmaan ruotsalaisseu-dun asukkaat eivät olleet, varsinkaantalvisin, halukkaat antamaan yösijaasuomalaisille. Usein tällaisilla kau-punkimatkoilla esiintyi myyjänäkeinu tuolin tekijän, puoliso.

Paljon näillä matkoilla myytiinUr-jalan keinutuoleja myös tienvar-sikylissä ja -taloissa. Siten näiden.keinuvien tuolien maime levisi laa-jalle, ja yhä useampi halusi saadaitselleen sellaisen mukavan istui-men, toiset ostivat niitä taloonsa pa-ri kolmekin. Ei siis ihme, että tämäkotiteollisuus edistyi. Isäni esim ..kertoi minulle aikanaan, että köy-hinävuosina 1860-luvulla ei rahaatahtonut saada mistään, mutta hyväkeinutuoli teki sentään aina, kaup-pansa, erittäinkin kaupungeissa.

Ammattitaito.

Useat entisajan keinutuolimestaritolivat monitaitoisia. He olivat käy-tettyjä »pykmestareiba» (rakennus-miehiä), jotka rakensivat taloja itse

36

tai olivat jonkun. mestarin työssä.Moni heistä taisi myös muurarinammatin. Samalla he jokseenkin'kaikki olivat pienviljelijöitä, joillaoli hallussaan jokunen määrä maa-ta, ainakin perunan kylvöön; toisetkasvattivat viljaakin. Yleensä hei-dän maansa oli vuokrattua; kirkon-kirjoissa he olivat »mäkitupalaisia».

Yhteistoiminta.

Joskus tuli jollekin tekijälle kiirevarsinkin markkinoiden edellä jasilloin hän pyysi naapurinmiehiäapuun tuoliensa kokoamisessa. Josnaåpureilla sattui olemaan sopivaaaikaa, he menivätkin auttamaan jo-ko ns. vuorovastaiseen tai maksuavastaan.

Keinutuolintekijöitten toimeen-tulo.

Siihen nähden, että ennen oli maa-laiskansan elintaso alhainen, kun eiollut edullisia työtilaisuuksia eikäansiotöitä, QU keinutuoliriikkareillasuhteellisen hyvä toimeentulo. Tä-hän vaikutti sekin, että he eivät ol-leet riippuvaisia yksin keinutuoli-työstään ja että toisilla oli monin ta-voin amsioapua myös perheväestään.Kerran eräs muualta paikkakun-nalle muuttanut tuolimestari, jollaei työssä 'ollut apua perheestään, sa-noikin naapureistaan, joilla sellaisteapua lapsistaan oli: »Jos minullaolis si seilainen työvoima, kuin. Lillaja H:lla on, niin minä en tekis si yh-tään mitään, mutta ärjysin vaan.»Taisi sanoa osaksi leikillään.

Juoppous.

Ei ole hauskaa kirjoittaa muistel-mia niistä monista tuntemistani

kunnon nikkareista, jotka, jo aikojasitten on kätketty maan multiin,kun pitää mainita useista, että heolivat juoppoja. Juoppous oli ennenvanhaan yleistä myös :köyhien kes-kuudessa. Erittäinkin olivat huonos-sa maineessa eräät paikkakunnat,Urjalassakin mm. Annulan kylä.Kuvaavaa on seuraava tapaus. KunUrjabam kirkkoherra Otto Sohlmam1893 piti rippikoulua kirkossa, hänkysyi pojilta mm. »Tulevatko kaikkiihmiset autuaiksi?» Kun kukaan sii-nä penkissä ei osannut vastata -asia 'oli oppikirjan ulkopuol elba, -,niin kirkkoherra joutui tekemäänsaman kysymyksen eräälle Anmulankylän pojalle. Poika ei asiaa ym-märtänyt ja vastasi myöntävästi,minkä johdosta kirkkoherra kysyiedelleen: »Tulevatko annulaisetkin ?»Poika ei enaa vastannut mitään.Tästä seurasi yleinen nauru. Sellais-ta oli ennen joskus rippikoulussakin,kun kansan sivistys oli koulujenpuuttuessa alhainen.

Usein »toolireissuun» menijät vei-vät mukanaan jonkun suurehkon as-HaiTI,johon kaupungissa ostivat vii.naa, [o skus naapurilleenkin. Olinvielä pikku poika, kun eräs mestarilainasi tuolireisuun menevälle naa-purille 8 ka:nn un vetoisen tammisenankurin eli noin 20 litran tynnörin,jolla naapurin piti tuoda viins.a »vä-hän kummallekin». Oli kuuma kes-kikesä ja naapuri viipyi reisussakuormineen tavallista kauemmin.Kun hän sitten palasi, niin viina- olimatkalla varrnaan tynnöristä loppu-nut, koska se jo oli ennättänytravistua ja hajota, joten ukko toiviinalle haisevat tynnörmlaudat sä-kissä omistajalle, joka osasi ne taaskoota, entiseen kuntoonsa, uutta on-

-nistuneempaa käyttöä varten.

Näitä rumia juttuja [uoppoudestaolisi paljon, mutta on turhaa niitäenemmän mainita. Seuraus juop-poudesta oli silloinkin, että juopposai siitä itse monin tavoin kärsiä, jajos hänellä oli perhettä, niin köy-hyys ja puute vieraili usein juoponkodissa,

Tässä on tullut mainituksi paikka-kunnan juoppoudesta yleensä, eikäednoastaan keinutuolintekijöidenkeskuudessa. Usein juuri siitä syys-tä puuseppien emännät entisaikaanmenivätkin joko miehensä tai vainkyytimiehen kanssa kaupunkirei-suun, että sieltä tulisi rahaa koti-käyttöä varten, jos näet miehen yk-sin tekemät reisut 'olivat osoittau-tune et tässä suhteessa kielteisiksi.

Ammatin leviäminen.

Mestarien pojista useat ryhtyivätjatkamaan isänsä ammattia. Kunsitten paikkakunnan taloissa palve-levat rengit vapaa-aikoinaan kävi-vät tarkastelemassa keinutuolien te-koa,' niin heistä moni mielistyi yrit-tämään myös keinutuolien tekoa. Hemenevät ensin työhön jollekin tuoli-en tekijälle opetellakseen keinutuo-lien kappaleiden tekoa ja kokoarnis-ta. Mutta pian sen jäLkeen oli taasuusi »rnestari» valmis. 'I'ällaista »ke-hitystä» oli etenkin tämän sataluvuoalkuvuosina.

Varih a] mestarit pahoittelivat täl-laista menoa ja tosi syystäkin. Silläusea uusi tekijä oli sellainen, jolla eiollut taipumusta puusepän ammait-tiin, ja lisäksi hän saattoi puuai-neekseen ottaa hauraan lehtolepän.jota oli helppo muokata, halpaa os-taa ja jcmik,8Jsai nopeammin kuiva-tuksi kuiru tiiviin koivupuun.

37

Maalaus.

Vuosisotojen vaihteen aikoihinpaikkakunnalla oli opittu yksinker-tainen maalaustaito. Moni mestarimaalasi keinutuolinsa itse, toisettaas antoivat sen ammatti-maalarien tehtäväksi. Urjalarn kuu-luisan keinutuoliteollisuuden yleis-taso aleni tällöin tuntuvasti, sillä os-taja ei enää voinut erottaa, mistäpuusta tuoli oli tehty, joten monijoutui saamaan huonon, käytössärutisevar» ja haj oilevan tuolin. Esi-merkkinä voi mainita, että eräs rou-va oli ostanut - niin kerrottun -eräältä tällaisten huonojen, maalat-tujen keinutuolien kl8uppiaalta itsel-leen keinutuolin. joka hajosi alku,tekijöihinsä heti ensi koetuksellaRouva kiirehti myyjän luo ilmoitta-maan asiasta. Myyjf\ oli kylmästivastannut hänelle: »Rouva taisi is-tua siihen?» Rouva puolestaan ih-metteli: »Istuakseni minä sen ostin"kin.» Mutta myyjä vastasi: »En mi-nä niitä istuttavaksi ole tehnytkään,kun myytäväksi.»

Kyllä silti useassa »pirtissä» teh.tiin hyviä tuolia ja maalattiinkin nehyvin, Ensin keinutuolit maalattiinmustiksi ja laikattiin kiiltäviksi.Enimmäkseen tähän käytettiin hal-paa ruotsalaista gobaalilakkaa. Maa-ll&uskoristeina käytettiin tuolieri etu-ja yläpuolisissa osissa ohuita kulta-pronssiviivoja sekä sorvauksissapronssiheloituksia. Samoin tehtiinpohjaan runsaasti ns. transportti- elisiirtokuvia, 'sekä karmiin ruusun-kuvia. Maadlmansodan aikoihin alet-tiin vaaleanpunaiselle pchjaväri llecotrata mahonkipuuta muistuttavaapintaa, joka sitten Iakattiin ja kul-taviivoitettiin, kuten ennen- mustak-

38

si maalatut keinutuolitkin, muttasiirtokuvat jätettiin näistä nyt pois.'I'ällainen maalaus tehtiin aina siten,että ensin pakhattiin täytemaalillapaksulti tehdyt tuolienosat ja sittenpaklauksen kuivuttua ne hiottiinsanta paperilla sileäksi. 'I'avallisestipohjausta ei suoritettu vernissamaa-Iauksella.

Eräs ammattimaalari yritti kerransaada aikaan tuolien maalausurak-kaa erään häntä nuoremman puu-sepän kanssa, joka itseoppineenatuolien tekijänä oli" tuolejaan myösmaalannut. Maalari pyysi maalaus'palkkaa tuolista 2:50 väittäen, ettäkeinu tuoliin menee maalia noinmarkan edestä. Tähän puuseppävastasi: »Ei mene, kun minä viimek-si maalasin tuolini valmiiksi asti ko-tona, 'niin ei mennyt kuin 75 penninedestä ja maalia oli sikkin niin, ettätippui». Niin runsaskätisiä poikia neäskenoppineet maalarit olivat tämänsataluvun alkupuolella Urjalassa!

Hinnat eivät siihen aik aam olleetsuuret mistään muustakaan työstä.Va.lkoirien hyvä keinutuoli maksoiUrjalassa niihin aikoihin noin 8 mk.Maalauksesta maksettiin samaan aiokaan 2:50. Kaupungeissa voi saadahyvästä maalatusta keinutuolista 12mk. Keinutuolien valmistus oli tämän vuosisadan alkuun levinnytmainitun y längön kaik'<tin osiin japaljon l'c,ajemmalle. Urjala,) asemanseudulla oli keinutuolieri teko ollutjo kauan muutamien puuseppienerikoisammattina mutta nyt sinnetuli lisää uusia tekijöitä, joukossahyviäkin.

Jälleenmyyjät ell välittäjät.

Urjalan' asemalla toimi kauan 'ali·

kaa asemamiehenä vuosisadan vaih-teen ajoista asti Kasiha-niminenmies. Hän osti keimutuolintekijöiltäpaljon tuoleja ja lähetti niitä edeI ..leen liiketuttavilleen maan eri puo-lille. Sitä ennen ja myöhemminkinesiintyi keinutuolien jälleenmyyjinäkaupungeissa moni maalarimestari.jolla ei tadve ll a ollut muuta maala-ustyötä riittämiin, joten. hän ostipuunjälkisiä keinutuoleja ja myi nii-tä maalattuina edelleen. Toiset heis·tä kävivät Urjalassa ostamassa tuo-leja, toiset tilasivat niitä postitsesuosimiltaan keinutuolimestareilta.Kun keinu tuolit myöhemmin menet-tivät hyvän maineensa, niin etteivätkaikki tekijät enää saaneet niitäkaupunkeihin myydyksi, ryhtyivätjotkut paikkakumtalaiset ostamaankeinutuoleja, maals.sivat tai maala·uttivat ne ja kuljettivat maanteitsehevoskyydillä eri suuntiin kaupateri'niitä taloissa ja kylissä. Täten urja-lalainen keinutuoli on nykyään jokoseenkin joka lounaishämäläisessäperheessä. Suuret huoneloaluliikkeetovat myös tilanneet parhaita urjala-laisia keinutuoleja myymälöihinsä,varsirikin entisa-kaan, kun ei vieläollut tarjolla mutta pidetyirnpiä kei-nutuolimalleja.

Kuormaus kuljetuksia varten.

Keinutuolien hevoskyytikuljetustavarten hankittiin kaksi noin 7m:n pituista lulaa, kuivaa aisapuu-ta. Suviajoa vs.rten ne yhdistettiintoisiinsa sopivilla välipuilla ja altalossipuilla, joihin' 'oli tehty syven-nykset rattaan akseliin sovitustavarten. Näiden adsapuiden ratvapät-hin tehtiin laitteet hevosen valjas-tusta varten. Sopivan etäälle hevo-

sesta kiinnitettiin aisoihir» niin pitkäpoikkipuu, että sen päälle sopi rin-nan kaksi keinutuo lia. Näiden poik-kipuiden kiinnitystä jatkettiin sittenkoko aisojen mitalta j'a, tuoleja pari-tiin siihen rintasin, paitsi ei pyörienkohdalle, johon ei kahta tuolia rin-nan mahtunut. Jos haluttiin yhdelläkertaa kuljettaa tuoleja 24 kpl. pitiaisojen olha tarpeeksi pitkät; tuolitasetettiin päällekkäin 'siten" että kä-sipuut tulivat toisiaan vastaan, jotenpäällimmäinen tuoli joutui kumol-leen.

Tällaisen kuorman köy ttämlmenoli siihen tottuneen tehtävä varsin-kin kesäkuljetuksen aikana. Jos tuo-lit olivat maalattuja" piti olla runosaasti »rääsyjä» köysien alla, ettei-vät ne päässeet hankaamaan maa-lauksia piloille.

Työtilat ja työn silitys.

Urjadalaista keiJnutuolityötä on ai-kojen kuluessa pitänyt suorittaayleensä abtais<:a asumuksissa, joissatoisinaan asui monilapsinen perhe.Tuolien kokou 'aikana lasten piti ollatieltä poissa.

KeiJnutuolien silitys tapahtui en-nen raspia ja viilaa käyttämällä. Lo-puksi toimitettiin »krassaus» santa-

39

nahalla, kun ei vielä ollut keksittvsantapaperia. Santanahka valmistet-tiin täysin pal velleesta välly- taiturkkinahasta siten, että lihanpuo-leen siveltiin liimaa ja sen, vielätuoreena ollessa pintaan seulottiinhienormettua lasimurskaa. Kun Hi-ma nahkassa sitten kuivui, sanba ..nahka oli valmis käytäntöön, j:3Jpa-remman puutteessa se oli riittävänhyvä.

Huumori.

On hauska tutustua Urjalan van-ham polven keirrutuoli mul-stoi hin, sil-lä mestarit olivat hilpeä luontoistaja leikkipuhetta viljelevää väkeä.Mutta se paha puoli heissä vainoli, että heidän leikinlaskunsausein tapahtui toisten ihmisten kus-tannuksella eli toisin sanoen he hel-posti löysivät huvittavia puolia tois-ten käytöksestä ja töistä.

Tunsin heistä eräänkin, joka suu-resti teki pilaa omistakin töistään.mutta oli kovin huvitettu, jos näkivirheitä toisten työssä. Arvostelutosin aikanaan vaikutti paljon tuo-lien laadun paranemiseen ja laatutaas johti suurempaan menekkiin.Siinä kai onkin yksi syy Ur-jalanIaajaan keinutuoli teollisuuteen.

F. B. LindvalL

Forssan Lehdessä marrask. 25. ja28. pnä 1944.

Runoilija muistelee Hämettä.Bertel Gripenberg kotiopettajana Kajon kartanossa

vuosisadan alussa.

Palattuani Pariisista vähän ennenjoulua 1903 ja oleskellessani äitiniluona Helsingissä minä en oikeintietänyt, mihin olisin ryhtynyt. Eikestänyt kauan, ennen kuin koh-talo koputti ovelleni. Sain kehoituk-sen lähteä kotiopettajaksi Wahrenienperheeseen Tammelan pitäjässä Hä-meessä olevaan Kojon kartanoon.Mikäpäs siinä. Olivathan sekä Ru-neberg että 'I'egner olleet 'kotiopet-tajina, joten tällä kaikessa vaatimat-tomuudessaan kunniallisella ja kun-nioitettavalla ammatilla oli kirjalli-sia perinteitä.

Rouva Elsa Wahren, jonka seitse-män vuoden vanhalle pojalle olisipitänyt ryhtyä opettamaan tietämi-sen aakkosia, oli silloin Helsingissä.Menin tapaamaan häntä. Hän olisuurikokoinen ja komea, aito poh-[oi smain en valkyyriatyyppi, käytök-seltään välitön ja ystävällinen ihmi-nen, josta uhkui iloista elämän-myönteisyyttä, Kymmenessä miriuu-tissa asia oli päätetty. Minut olikiinnitetty kotiopettajaksi viiden-kymmenen markan kuukausipalkal-la ja toimeni voin aloittaa millointahansa.

Tammikuun 6. päivästä 1904 tulisitten elämäni ratkaiseva käänne-

kohta, vaikka en minä sitä silloinvielä tietänyt. Sen päivän iltana saa-vuin Kojon kartanoon, ja siitä alkoioleskeluni Hämeessä, jossa sittenolin asuva suurimman osan jäljelläolevasta elämästäni, niin nuoruuteniloppuajat kuin melkein kaikki mie-huusvuoteni ja vanhuuteni päivät.Näinä vuosina on kaikki tärkeä elä-mässäni tapahtunut, näinä vuosinaolen kokenut elämäni suurimmatriemut ja surut, henkilöllisyyteni onmuovautunut, olen suorrttanut netehtävät, joita varten olen syntynyt,ja tänä aikana on minun puolihor-roksissa uinuneet tunteeni maatanija kansaani kohtiaan heränneet.

Toimeni Kojon kartanossa ylittikaikissa suhteissa odotukseni. Muis-tan yhä erittäin selvästi saapumise-ni sinne. Oli purevan kylmä pilvi-nen talvi-ilta, lumihiutaleita leijailiharvakseen. ilmassa. Kuuden taiseitsemän kilometrin pituinen matkaMatkun asemalta kartanoon halkoinannatonta viljelyslakeutta, jokaepäselvänä häämötti pimeydestä.Mutta matka joutui nopeasti yhdel-lä niitä lämminverisiä hevosia, jois-ta kartano oli kuuluisa. Pihalla suu-ren. ja upean päärakennuksen edus-talla paloi korkean pylvään nenässä

-80-lu vun tyylin en voimakas kaari-lamppu, ja talon kaikista ikkunoistaloisti valoa pimeyteen. Minusta onaina ollut kaikkein miellyttävimpiäkokemuksia saapua pimeänä iltanavalaistuun taloon maalla.

Ernst Wahren, tilan omistaja, olisuunnilleen kymmenen vuotta mi-nua vanhempi ja aito maajunkkari-tyyppi. Hän oli suurikokoinen ja li-havuuteen taipuva, väkevä kuinHerkules, reilu ja lupsakka, hyvinrauhallinen sekä hiukan arka ja vai-vautunut vieraiden seurassa. Istuu-duimme heti tilavassa ruokailuhuo-neessa odottavaan pöytään, ja kes-kustelu lähti liikkeelle, aluksi hiu-kan kankeasti. Mutta kun s.tter»kävi ilmi, että Ernst Wahren oli in-tahimoinen hevasmies sekä .harr asmetsällä kävijä ja koirien ystävä,me löysimme pian kasketuskohdanja alun elinkautiselle ystävyydel-lemme. Tuleva oppil aani, seitsen-vuotias Carl-Gustaf, oli tavattomanvilkas ja reipas maalaispoika, täysinminun makuuni, j'a, meistäkin tuliheti hyvät ystävät. Hän 'Oli myösterve- ja. kirkasjärkinen, eikä mi-nulla ollut koskaan ikävyyksiä taivaikeuksia häntäopettaessani. Kas-vattajantaimeni 'Otin vakavasti,jopa niin vakavasti, että joka aamuennen 'Oppituntien alkua vaimiste-lutin oppilastani neljännestunninajan voimistellen itse reippaasti mu-kana. Kukapa uskoisi sitä nykyään!

Heti kun olin hiukan paremmin tu-tustun ut perheeseen, viihdyin Kojal-Ia erinamaisesti. Vietimme hiljaistaelämää, vieraita kävi harvoin, muttasillain kun heitä tuli, he 'Olivat hy-vin tervetulleita ja saivatkameankestityksen. Joka lauantai käytiinsaunassa, jossa mm. 'Oluen juaminen

41

kuului juhlamenaihin. Saunassakäynnin jälkeen pelattiin säännölli-sesti hiukan korttia. Kartanossa oliruatsinmaalainen tilanhaitaja Hjal-mar Wigart ja samoin ruotsinmaa-lainen kan ttoristi Georg Bergqvist.Meistä neljästä, jatka silloin yhdes-sä skruuvasimme, olen ainoastaanminä elää elossa. Ernst Wahr en.inmurhasivat punaiset vuonna 1918,Wigart kuoli johonkin tautiin aikajasitten ja. Bergqvist katosi vallanku-mouksen pyörteisiin Venäjällä, mis-tä hän hiukan aikaisemmin 'Oli saa-nut paikan. Näinä kor-tti-Iltoina juo-tiin punssia ja vanhanaikaista totia.Muuten käytettiinalkohalia harvoin,vain silloin kun talossa oli vieraita.

Kun pientä oppilastani ei' tieten-kään voinut rasittaa monellakaanoppitunnilla palvassä,. minulle jäirunsaasti aikaa omaan käyttöön.i.Talvisin hiihtelin ahkerasti ja ke-väisin sekä kesäisin ratsastin, silläkartanossa oli paljon hienaja hevo-sia. Nyt aloin todellisella innolla,harrastaa myös metsästystä. Metsäs-tyksen intohimo minulla oli jo veres-säni ja eräretkillä olin käynyt poi-kavuosistani alkaen, mutta vastatäällä sain tilaisuuden todella 'Omis-tautua tällä ihan alle huville. Suur-tilan maat 'Olivat laajat, ja riistaa olirunsaasti; sitä paitsi 'saatiin liikkuamyös naapurien mailla - siihen ai-kaan ei oltu niin tarkkoja. VaikkaWahren olikin hiukan laiskahko jamukavuutta rakastava, hän oli kui-tenkin innostunut metsästykseen japiti sitä varter» useita koiria. Täälläminäkin sain ensimmäisen lintukoi-rani, sittemmin hyvin kuuluisanBlack Arrow pointterin. Myös ti-lanhoitaja Wigart oli innokas. met-sämies ja omisti parin, hyviä ajokoi-

42

ria, jotka oli tuonut mukanaan ko-tiseudultaan Srnålanniste, Meidänajometsästyksemme onnistuivatyleensä mainiosti, sillä jäniksiä olirunsaasti ja koiramme hyviä.

Kunniasijan maalaiselämän aj.an-vietteistä oli tässä kartanossa saanuthevosurheilu. Ernst Wahren oli se-kä taitava että innokas ratsastaja jaajaja. Kartanossa kasvatettiin jouk-ko nuoria .hevosia, ja omistaja käyttipaljon aikaa niiden opettamiseen jakouluttamiseen, Hän oli tavattomankaraistunut Ja kovanahkainen mies.Kovallakin talvipakkasella hän ta-vallisesti ajoi hevosta paljain käsin,lyhyen turkin napit auki ja toinenjalka reenlaidan ulkopuolella ritp-puen, "Ku'n hänen sitten pitkää piis-kaansa paukutellen oli onnistunutpakottaa jokin vikuroi va varsa tot-telemaan, hänen pienet silmänsäloistivat tyytyväisyydestä ja hänimi innokkaasti jo kauan. sitten. sam-munutta savukkeenpätkää. joka tör-rötti kuin kiinnijäätyneenä hänensuupielessään. Silloin hän nauttiolemassaolostaan täysin siemauksin.

Keväällä ja kesällä minä ra tsastinpaljon, ja taitoni lisääntyi ahkeranharjoittelun ansiosta. Hyvää rastas-tajaa minusta ei ole tullut koskaan,mutta silloin opir» ainakin olemaanpelkäämättä ja pysymään satulassa,ja olihan sekin sentään jotain.

Talvisin kuului Wahrenin erityi-siin huveihin mennä talliin seuraa-maan hevosten puhdistusta. Hän oliantanut kantaa puutarhasohvansiistin ja komean tallinsa käytävät-le pilttuiden eteen, ja siinä hän istuisavukkeita poltellen ja jututtaenvanhaa tallimiestä Lehteä, joka olitunnettu väärentämättömästä, mel-ko karkeasyisestä maalaishuumoris·

taan ja mehevästä alkuperäisyydes-tään.

Kun elämäni Kojon kartanossamuodostui näin miellyttäväksi, lak-kasin vähitellen tekemästä uusiatulevaisuudensuunnitelrnia. Toivoin,että aikaa myöten voisin kirjallisel-la toiminnalla hankkia itselleni jon-kinlaisen toimeentulon. Tämähän oliverraten lapsellista, mutta a,__koon anteeksi toivorikkaalle nuorel-le miehelle, joka näin yliarvioi omattulevaisuudenmahdollisuute:nsa! Pa-rin vuoden kuluttua en tuntenut it-seäni enää kotiopettajaksi - minus-ta oli tullut työnantajani ja hänenperheensä ystävä. Olin melkein kuinperheen jäsen, joten alo;n pitää Ko-jon. kartanoa varsinaisena kotinani.Nyt vietin myös suurimman osanlomistani tällä viihtyisällä maatilal-la.

Näihin aikoihin minä 'Olin salakih-loisse ja aloin vähitellen ajatellaoman kodin perustamista. Tähäntarjoutuikin sopiva tilaisuus. Tilanhoitoa yksirikertaistettaessa muut-tivat tilanhoitaja Wigart jo kontto-risti Bergqvist talosta, ja kumman-kin työt otti hoitaakseen uusi tilan-hoitaja, agronomi John Grotenfelt.Poikamiehenä hän asui konttorira·kermuksessa ja söi Wahreenien per-hepöydässä. Täten Wigartin hallussaollut tilanhoitajanrakennus jäi va-paaksi ja minä sain vuokrata senmitättömästä hinnasta. Ja niin, muu-tin ensimmäiseen omaan kotiini jo-nakin päivänä kesällä tai syksyllä1907. Olen muistavinani, että minä.näihin aikoihin ahersin ensimmäisenkäännöstyöni kimpussa. Se oli Jo-hannes Linnankosken yhtä ylistettykuin yliarvioitukin »Laulu tulipu-naisesta kukasta», joka aiheutti mi-

nulle tavattomasti päänvaivaa jajosta sitten tuli heikoin. käännös, mi-tä mil lotnkaarr-olen. tehnyt. Minustaei ollut lainkaan hauskaa, että juuritämä kirja saavutti sitten niin ta-vattoman menekin sekä Suomessaettä Ruotsissa. Myöhemmin olenkuitenkin sovittanut tekoni parem-min käännöksin.

Uudessa kodissani viihdyin erino-maisesti. Tilanhoitajanrakennus ne-Iine huoneineen ja keittiöineen olihyvin kodikas j'a, se oli vain muuta-man kymmenen askelen päässä kar-tanon päärakennuksesta. Sisustami-nen kävi melko vaivattomasti. Ossnhuonekaluista sain vanhasta lapsuu-denkodistani ja osan ostin. Seurana-ni olivat kolme koiraani, pointteriBlack Arrow, ajokoira Milla j,a,foks-terrieri Ready. Suurta iloa minulletuotti, että tänä aikana äitini ja si-sarukseni saattoivat ensimmäisenkerran vieraina, minun omassa ko-dissani ja viipyä siellä rpitempään.

Elämäni 'oli hyvin hiljaista ja vaa-timatonta. Luin paljon ja tein ah-kerasti työtä. Helsingissä kävin, tus-kin lainkaan, ja vieraita saapui har-voin. Koko syksyn ja vielä myöhääntalvella metsästelin innokkaastimelkein joka päivä. Niinä iltoina,joina en ahertanut käännösteni kim-pussa, istuskelin Wahrenien luona.Terveyteni ei ollut lainkaan hyvä,ajoittain minua vaivasi reumatismija itsepäinen silmäsairauteni puh-kesi useita kertoja. Mutta, kaikestahuolimatta,' elämäni oli miellyttävääja minä aloin päästä yksinäisyydenmakuun. Kihlaukseni oli purkautu-nut syistä, jotka tässä jääköötselos-tamatta.

Näihin aikoihin runokokoelmani»Gallergrinden» (Ristikkoportti) oli

43

hankkimut minulle tietynlaista kir-jailijanmainetta, ja elämäni vaikuttisuhteellisen tyydyttävältä. Olosuh-teet olivat nyt sellaiset, etten voinutajatellakaan mitään muuta elämän-uraa ..

Idylli loppui kuitenkin ikävällätavalla. Menetin tämän ensimmäisenoman kotini lyhyessä tuokiossa. Sit-temmin olen menettänyt eri tavoinjokaisen kodin, jonka suurin toi veinolen perustanut, mutta tämä ensim-mäinen hä visi kaikkein epämiellyt-tävimmällä tavalla, sillä se tuhoutuitulipalossa.

Eräänä kesäiltapäivänä kello kuu-den ajoissa istuskellessani arkihuo-neessa äitini kanssa, joka tilapäises-ti oli käymässä luonani, kuulin keit-tiöstä kummallista rapinaa ja viki-nää. Riensin sinne ja kun avasinoven, räiskyvät liekit ja savu löi-vät minua vastaan. Koko keittiö oliilmi liekeissä. Vikinä oli lakannut,sillä sen aiheuttaneet ajokoiranperi-nut, jotka makasivat lattialla ole-vassa korissa, olivat ilmeisesti tu-kehtuneet savuun. Äitikoira Millaoli livistänyt pakoon avoimesta ul-ko-ovesta.

Suljin silmänräpäyksessä keittiönja ruokailuhuoneen välisen oven,mutta kun huoneiden katot oli pääl-lystetty pinkopahvilla, levisi tuli sa-lamannopeasti niitä pitkin huoneestatoiseen. Äitini osoitti isuurta mielen-malttia - palvelustyttö oli jossakinulkona - ja hänen kanssaan nostinpihalle muutamia kiapineita: kirjoi-tuspöydän laatikot, joissa olivat pa-perini ja käsikirjoitukseni, sekä joi-takin muita esineitä. Eteisessä olleetpäällysvaatteet pelastin viimeisessäsilmänräpäyksessä, sillä palaviapahvinpalasia tippui jo päälleni,

niin että hattuuni paloi reikä. Kal-leimman kapineeni, pyssyni, onnis-tuin myös pelastamaan, mutta kaik-ki muu paloi. Harmillisi:n.ta oli, et-tei omaisuuteni ollut palovakuutet-tu - tävttämättömät palovakuutus-kaavakkeet olivat kuin kiusalla jää-neet vahmgoittumattomina pelastet-tuihin kirjoituspöydän laatikkoihin.

Vahinko smansä ei ollut suuri,huonekaluni olivat vaatimattomia javaatevarastoni ei ollut suinkaan ke-huttava. Mutta tuhoutuneiden kirjo-jen joukossa oli eräitä omistuskirjoi-tuksin varustettuja arvokkaita kap-paleita sekä joukko saksalaista jaranskalaista klassillista kirjalrisuut-1Ia"jota en ollut vielä ehtinyt lukea.Eräitä taideteoksia sekä lapsuuden-kotini muisto esineitä tuhoutui niinikään. Vajaassa kahdessakymmenes-sä minuutissa koko rakennus oli pa-lanut perustuksiaan myöten, Kai-keksi onneksi sitä ympäröivät tuu-heat lehtipuut, joten tuli ei päässytleviämään muihin rakennuksiin.

Ja siinä minä sitten seisoin aivanpuhtaaksi raastettuna.

Palo oli ilmeisesti saanut alkunsasiten, että. palvelustyttö oli ulosläh-tiessään jättänyt tulen uuniin, jasiitä oli lennähtänyt kipinä lähei-seen puulaatikkoon.

Onmettomuuden tjälkeen Wahrenitosoittivat minulle ystävällisyyttä jaavuliaisuutta, mitä en koskaanunohda. Minä muutin takaisin hei-dän luokseen ja jatkoin elämäänisamaan tapaan kuin ennen siirty-mistäni tilanhoitajanrakennukseen.

Eräänä päivänä vuoden 1909 alus-sa kävi Kojon kartanossa rouva ElsaWahrenin veli, jättiläisen kokoinenja jättiläisvoimainen metsänhoitajaHenrik Tammelander. Hän asui pa-

rin penikulman päässä Kojolta ole-vassa Tammelan kirkonkylässäomistamassaan huvilassa, mutta olinyt muuttamassa toiselle paikkakun-nalle ja halusi myydä huvilansa.Hän tarjosi sitä nyt minulle. Olinkäynyt huvilassa ja tiesin, että seoli sievä ja viihtyisä, minkä vuoksitarjous vaikutti minusta houkuttele-valta. Jossakinhan minun täytyiasua, sillä enhän voinut koko ikäänioleskella Wahrenienkaan luona. 11-'

man pitkiä neuvotteluja huvilanhinnaksi sovittiin 6.000 mk, ja tuntisen jälkeen, kun ehdotus oli tehty,kauppa oli päätetty. En muista enää,miten onnistuin hankkimaan rahat,mutta joka tapauksessa hinta mak-settiin määräaikana.

Nyt olin siis todellinen kiinteistön-omistaja, vieläpä maanomistajakin,sillä- huvilan tontti oli noin tynny-rinalan suuruinen. S~ ol~..~nsimmäi-nen maapalanen, jonka olen omista-nut Hämeessä, ja se ikään kuin lo-pullisesti sitoi minut tähän maakun-taan, esi-isieni maaperään. Olin to-sin uneksinut omistavani joskus hä-mäläistä maata, mutta milloinkaanen ollut uskonut, että unelmani olisitoteutunut näin äkkiä,

Mutta nyt oli uuteen kotiin han-kittava myös huonekaluja ja muitakapineita. Huvilassa oli vain neljähyvin pientä huonetta, mutta vai-keata oli hankkia niihinkään kaik-kein välttämättömin. Ystävälliset ih-miset avustivat joillakin esineillä,minkä lisäksi ostin yhtä ja toista,niin halpaa ja yksinkertaista kuinsuinkin. Ei voinut olla puhettakaanmistään tyylistä tai mausta tai si-

,sustustaiteesta, kaikki oli vain.imprevisottua ja kokoonhaalittuarihkamaa. Seiniä koristivat kehyste-tyt koirien valokuvat, kilpailukun-niakirjat ja jotkin vanhempieni ko-dista peräisin olevat vanhat kivipiir-rokset.

Huvila - sillä ei ollut mitään ni-meä eikä saanut sitä minunkaan ai-kanani - oli noin kilometrin päässäTammelan vanhasta harmaakivikir-'kosta, aivan valta maantien varressasiellä, missä kirkonkylä päättyi.'Asema näin aivan' tien poskessa olipelkkä etu siihen aikaan, jolloin eivielä ollut pölyä nostattavia autojaja liikenne'muutenkin oli vähäistä.Huvila oli eteläripuoleisella rinteelläja pohjoisesta .sitä suojasi korkeataja kaun~sta havumetsää kasvavaharju. Sen edessä maantien toisellapuolella oli peltoja, jotka loivastilaskeutuivat Kohti kaunista Pyhäjär-veä. Järvi oli minun silmieni ikui-nen .ilonaihe,

Oli haikeata erota Wahreneista -'vaikka varsinaisesta erostahan ei oi-keastaan ollut kysymys. Asuinhm,minä edelleenkin samassa pitäjässäkuin ,he, ja vielä myöhemminkin,kun tiernme ovat menneet eri suun-tiin,. ystävyydenside on säilynyt kat-keamattomana. Minulla on myös,ollut ilo nähdä entisen oppilaanikasvavan kelpomieheksi j,!-urheaksisotilaaksi, joka on ottanut osaa kaik-kiin kolmeen sotaamme, on ratsu-mies (tietysti) Ja yleisesikuntaupsee-ri ja on tällä hetkellä everstiluut-·nanttina rintamalla,

Mutta palataan takaisin Tamme-la~m. Kun mma kauniina touko-kuun päivänä muutin pikku huvi-laani, tunsin itseni kyllä maailman

45

hylkäämäksi, mutta joka tapaukses-sa olin nyt oma herrani, vapaa jariippumaton, ja tuntui, että minullaoli tulevaisuus.

Huvilaan kuului ihastuttava pienipuutarha, jossa oli viitisenkymmen-tä parhaan ikäistä hienoa hedelmä-puuta. Suurin osa niistä oli ome ..napuita, mutta joukossa oli myösluumu-, päärynä- ja kirsikkapuita.Puutarha sopi harvinaisen hyvin he ..delmäviljelykseen, sillä maaperä ol:lämmintä somerikkoa, jok~ viettietelään päin, ja pohjatuulilta sitä.suojasi korkea metsä. Sen vuoks.siellä menestyivät sellaiset [alot he-delmälajit, jotka armottomasti pa-leltuivat ja kuolivat läheisessä Mus ..tialan maamtesopistossa, jonka suu-rella hedelmäpuutarhalla ei 011111

yhtä suotuisaa asemaa.Kevät oli sinä vuonna harvinai-

sen kaunis. Aurinko paistoi pilvet-tömältä taivaalta päivä päivän. jäl-keen. Kottaraiset vihelsivät, peippo-set ja leppälinnut visersivät pensais-sa, huvilan edessä pelloilla Iiverteli-vät leivoset ja iltaisin lasketteli lau-lurastas kauniita melodiojaan huvi-lan takana olevassa metsässä. He-delmäpuut kukkivat ihmeellisenrunsaasti, sireenit ja narsissit tuok-suivat, ja kun minä iltaisin meninpuutarhaan ja hengittäen lauhaa, il-maa katselin yli kukkaskoreudenyli vihreiden niittyjen ja peilikirk-kaan järven, tunsin syvästi ja var-masti, että tämä oli minun oikeaympäristöni, minun maani ja perus-tani, minun tantereeni tässä maail-massa.

Tulin hyvin toimeen kirkonkyläntalonpoikien kanssa ja opin anta-maan arvoa näille hi ljaisi lle ja jäy-

46

hille, mutta rehellisille ja luotetta-ville maamiehille. Varsin pian sainystäviä ja tuttavia läheisestä Mus-tialasta. Ensimmäiseksi neuvonanta-jakseni a opettajakseni hedelmän-viljelyksen monimutkaisessa taidossatuli maamiesopiston aina kiinnostu-nut puutarhuri, sittemmin valtion-pomologi Klas Stenirig. Hän herättiminussa elävän harrastuksen puu-tarhanhoitoon yleensä ja hedelmän-viljelykseen erityisesti, harrastuk-sen, joka vuosien kuluessa on tuot-tanut minulle verratonta viihdytystäja mielenvirkistystä. Me saatoimmeistua tuntikausia keskustellen näistäasioista. Vielä kauan sen jälkeen,kun minä olin muuttanut Tamme-lasta olin kirjeenvaihdossa Stenin-gin ~anssa, ja ~e neuvot, mitkä hä-neltä sain, olivat arvokkaita ja luo-tettavia, sillä hän oli todella huo-mattava ammattimies alallaan.

Seuraavat ystävät sain agronomiOscar Olsonista ja hänen vaimos-taan. Olsoni oli maamiesopistonmeijeriopin opettaja, ja he molem-mat olivat vilkkaita ja intelligent-tejä ihmisiä, joiden harrastuksetsuuntautuivat monelle tahollekirjallisuuteen, politiikkaan, puutar-hanhoitoon. Erityisesti mainittakoonOlsonin valikoitu kokoelma kaunii-ta ja harvinaisia ruukukasveja, joi-ta hän hoiti suurella rakkaudella jaasiantuntemuksella.

Toinen perhe, jonka kanssa seu-rustelin, oli Viktor Sahlbergin. Hänoli huomattavasti minua vanhempija hänellä oli kaksi kaunista jailoista, parhaassa neitoiässä olevaatytärtä sekä jonkin verran nuorempipoika. Tämän lisäksi seurustelin vie-lä opiston metsänhoitajan Stenbäc-

kin kanssa, joka oli hiljainen jalupsakka herra. Kaikki nämä ihmi-set ottivat minut vastaan mitä suu-rimmalla hyväntahtoisuudella, seu-rustelu oli yksinkertaista ja vaati-matonta, mikä miellytti minua suu-resti.

Paikkakunnan postikonttori oliMustialan kartanossa, ja kun pos-tia ei lainkaar; kannettu, kuljin mi-nä joka ilta tai iltapäivä, satoi taipaistoi, tuon suunnilleen kahden ki-lometrin matkan noutaakseni pos-tini. Luullakseni en laiminlyönyttätä yhtenäkään päivänä, paitsi sai-raana ollessani, sillä kun minulla eiollut puhelinta, posti oli ainoa yh-dyssiteeni ulkomaailmaan. Mitenhyvin minä muistankaan nämä mat-kat! Ensin kappale kylätietä. sittenkorkean, tiheän ja tumman havu-metsän lävitse mutkitteleva polku,sen jälkeen kappale maantietä jalopuksi kaunis kartanoon johtavalehrnuskuja. Joskus oli lauha, haa-veellinen kevätilta, jolloin puut japensaat helisivät linnunlaulua, jos-kus lämmin kesäilta, jolloin apilan-tuoksu levisi niityiltä ja sorsat ään-nähtelivät kartanon vieressä välk-kyvän pienen järven kaislikoissa.Toisinaan oli sumuinen tai sateinensäkkipimeä syysilta, kun minä le-pattava lyhty kädessäni hapuilineteenpäin havumetsän pimeydessä.Voi sattua, että tuulenpuuska sam-mutti lyhtyni kynttilänpätkän, jasiellä minä olin pimeydessä ja sainhaparoida eteenpäin umpimähkäänmiten parhaiten taisin. Ikävintä oli,kun syyssade 'valui virtoineen eikämikään sadetakki kyennyt suojaa-maan siltä. Talvella liikuin ainasuksilla. Jännittävää ja taitoa vaa-

tivaa oli selviytyä käänteestä, missäjyrkkä metsäpolku yhtyi liukkaaseenmaantiehen. Kirpeässä pakkasessaja ryöppyävässä lumimyrskyssä mat-ka saattoi olla aika työläs, mutta mi-nähän olin nuori ja reipas enkä an-tanut perään pahimmallakaan säällä.

Saatuani postini, johon usein kuu-lui vain laiha sanomalehti - siihenaikaanhan ei tapahtunut paljoakaan- tapanani oli aina käydä terveh-timässä jotakuta Mustialassa ole-vista ystävistäni, jotka juuri tähänaikaan joivat iltapäiväkahviaan.Muistan ilolla näitä hiljaisia ilta-päivähetkiä. jolloin jutellen ja sika-ria poltellen istuttiin kahvi kuppi enääressä. Se oli ihanaa oikeata kah-via siihen aikaan, mainioita pipar-kakkuja ja ihmeellisiä vehnäkorppu-ja. Miten elämä olikaan silloin yk-sinkertaista ja mutkatonta - ja hal-paa! Muistan, miten kerran sanoineräälle ystävälleni, että minä voisinelää täysin onnellisena ja huolistavapaana, jos vuosituloni nousisivat4.000 markkaan! Mutta niin suuriatulojahan minulla ei ollut. Viihtyi-simpiä nämä iltahetket olivat ehkäsyksyllä ja talvella, silloin oli iha-naa pimeästä ja sateesta tai pakka-sesta ja tuiskusta astua valoon jalämpöön ja päiväkautisen yksinolonjälkeen jutella miellyttävien ihmis-ten kanssa. En ole koskaan unoh-tanut näitä suloisia ja sopusointui-sia hetkiä.

Minulla oli ystäviä myös Forssansuuressa tehdasyhdyskunnassa, mut-ta siellä kävin suhteellisen harvoin,sillä kumma kyllä kirkonkylässä eiollut lainkaan kestikievaria. Kyydinvoi suurella vaivalla saada järjesty-Pl~än joko kylän taloista tai Mustia-

47

lasta. Kauniina kevät- ja kesäpäi-vinä oli tapanani kävellä jalkapati-kassa Forssaan ja yöpyä siellä jon-kun ystäväni luona. Näiden joukos-sa oli suuri ortginaalt, taiteilija taioikeammin entinen taiteilija AlbertLindfors. Hän oli silloin keski-ikäi-nen mies, hiukkasen rappeutunut;toverien keskuudessa häntä nimit et-Uin maalarilurjukseksi (målar'lur-ken). Lähtöisin köyhästä kodistahänet oli nuorena keksinyt joku me-senaatti ja todennäköisesti hän oliollut silloin hyvin lupaava maalari.Sitten hän oli oleskellut pari vuosi-kymmentä ulkomailla, enimmäkseenPariisissa, sillä seurauksella, että oEosittain unohtanut sekä suomen ettäruotsin kielen eikä ollut myöskäänoppinut mitään vierasta kieltä kun-nollisesti. Nyt hän puhui mitä has-sunkurisinta siansaksaa. Hän olihauska ja humoristinen vekkuli,täynnä mitä ihmeellisimpiä päähän-pistoja ja aina valmis mihin hullu-tuksiin tahansa. Metsästysmatkoil-lamme hän oli hyvin arvossapidet-ty huvineuvos. HÄn eli itse astas-sa aika puutteessa, mutta hyvienystävien avulla hänen onnistui pe-rustaa lautavajaan joen rannalleForssan ensimmäinen elokuvateatte-ri. Tämän avulla hän sitten pär-jäsi jotenkuten. Nyt hän on ollutkuolleena jo pitkän aikaa.

Minun tavallisia metsästystoverei-tani tähän aikaan olivat tilanomis-taja Carl Meyer, rivakka ja elämän-iloinen minun ikäiseni mies, sekäpankinjohtaja Herman Fabritius.

Forssassa asui myös ystäväni jalääkärini, tohtori Arthur Gulin, ori-ginaali omalla tavallaan. Hän. oliiäkäs vanhapoika, tavattoman liki-

48

näköinen sekä äärettömän tulinenja kuohahteleva luonteeltaan, muttasydän oli paras, mitä ajatella saat-toi. Monien sairastumisieni aikanahän hoiti minua aina ystävällisestija kärsivällisesti ja muulloin hän oliiloinen ja hyvä toveri. Hän ei ollutlainkaan metsämies, mutta kylläkinintohimoinen kortinpelaaja, mikäseikka saattoi joskus koetella kär-sivällisyyttäni, sillä minä en ollutlainkaan innostunut korttipeliin.Myös Arthur Gulin on aikoja sittenkuollut, mutta minä säilytän hänetkii tollisessa muistissani.

Kuten sanottu, pistäydyin hyvinharvoin Forssassa, mutta vielä har-vemmin kävin muualla. Wahrenienluokse Kojolle matkustin tietysti sil-loin tällöin, mutta matka sinne olipitkä, kaksikymmentäkuusi kilomet-riä muistaakseni, joten oli aikamoi-nen puuha järjestää itsensä sinne.Helsingissä kävin tuskin lainkaantänä aikana, sillä huvilan osto ja ka-luston hankkiminen olivat suurestikuluttaneet varojani, ja vaatteeniolivat niin huonot, etten mielellänihalunnut näyttäytyä Helsingissä.Joskin sain elää yksinkertaisesti jaköyhästi ja minulla oli aina huolihuomisesta, elämälläni oli kuitenkinvaloisatkin puolensa. Arkioloissatämä hiljainen elämäni ja kirjalli-set työni tuottivat minulle suurtaviihdytystä.

Tänä aikana syntyi runokokoelma-ni »Drivsnö» (Tuiskulunta) ja suu-rin osa kokoelmasta »Aftnar i Ta-vastland» (Iltoja Hämeessä) sekäjoukko käännöksiä ja sanomalehti-kirjoituksia. Keväisin ja kesäihinahersin hurmaantuneena kauniissapuutarhassani ja syksy oli yhtä ai-

noata metsälläkäyntiä. Enimmäk-seen metsästin yksinäni kotini lähei-syydessä, mutta hyvin usein olinmyös mukana ystävieni Meyerin jaFabr-itiuksen eräretkillä. Joskusmatkustin vielä Kojolle ja metsäs-telin suuren kartanon ihanilla riis-ta mailla.

Siihen aikaan Iiikuttiin vielä he-vospelein, ja kotimatkat metsältärankka sateessa ja säkkipimeässä pit-kin rikkiajettuja teitä aiheuttivatusein suoranaista ponnistelua. Mut-ta kun sellaisen matkan jälkeen kui-viin ja Iämpöisiin vaatteisiin pukeu-tuneena vihdoin istuttiin esimerkik-si ystäväni Meyerin aina hyvinva-rustetussa ruokapöydässä, saattoitapahtua, että ryyppyja otettiinenemmän kuin yksi tai kaksi ja jäl-ki-istunto punssin tai grogien pa-rissa voi helposti venähtää pikku-tunneille saakka. Joka ei ole met-sämies, ei voi koskaan ymmärtäänäiden metsästysretkeä seuraavienistuntojen ihmeellistä hurmaa, kunajon kaikki yksityiskohdat kerra-taan, eritellään ja pohditaan. J, t-tu luistaa solkenaan, uupuneet koi-rat kuorsaavat matoilla tai tyynyil-Jään, hyväilevä lämpö leviää väsy-neeseen ruumiiseen, epävarma tule-vaisuus on unohtunut ja mieli on ke-vyt ja vapautunut ...

Tämän ajan muistoista on yksi ih-meellisen taikahohteen ympäröimä-nä säi lynyt mielessäni kaikkien ajanmelskeiden halki, pieni ja sinänsämerkityksetön tapaus, mutta kau-neudessaan jotakin täydellisintä, mi-tä koskaan olen kokenut.

Syvällä suuressa kruununmetsäs-sä Mustialan kartanon takana onpieni yksinäinen metsäjärvi nimeltä

Lunkijärvi (tarkoittanee Saloistenjärveä). Järvessä olevalle pienellesaarelle olivat maamiesopiston opet-tajat ja virkamiehet rakennuttaneetyksinkertaisen kalamajan, johonheidän tapanaan oli tehdä kalastus-retkiä. Eräänä kauniina kesäkuunpäivänä agronomi Sahlberg kehoittiminua lähtemään sellaiselle retkel-le. Meitä oli viisi henkeä, agrono-mi Sahlbergin kaksi ihastuttavaa ty-tärtä, hänen nuori poikansa, hän it-se ja minä. Järvelle ei johtanutminkäänlaista ajotietä, joten me kul-jimme jalan kantaen eväskoreja Jaselkäreppuja. Polku luikerteli har-vinaisen kauniiden koskemattomienmetsien halki, ainoatakaan ihmin-asuntoa ei näkynyt, ääntäkään eikuulunut paitsi tuulen suhina puir-sa ja silloin tällöin lentoon lähtevänteeren tai metson aikaansaama ko-hahdus. Matkaa oli seitsemän taikahdeksan kilometriä halki tämänihmeellisen erämaan. Järven ran-nassa oli vene, jolla sousimme saa-reen. Eihän se ollut mikään valta-meren saari, mutta kuitenkin tämäpieni saari kaukaisessa metsäjärves-sä vaikutti yhtä tarunomaiselta, yh-tä romanttisesti eristetyltä kaikes-ta maailmasta kuin mikä valtameri-saari tahansa. Tuntui kuin koko ul-komaailma olisi lakannut olemuste.

Me laskimme verkot ja ongimmcsuuria ahvenia. Nuoret naiset keit-tivät ruokaa ja kahvia. Ilma oliihana. Iltaan mennessä tuuli sam-mui, ilma oli lasinkirkas ja aivantyyni, järvi kimmelsi kuin peili. Il-lallisen jälkeen istuimme kauan ka-lamajan pienellä kuistilla totien jasikarien parissa. Keskustellessa ää-net hiljenivät vaistomaisesti, tuntui

49

kuin jokainen olisi pelännyt häiritälumoavaa hiljaisuutta. Harvoin olenkokenut niin intensiivistä runollistatunnelmaa, ja kun minua kehoitet-tiin kirjoittamaan jotakin majanvieraskirjaan, kirjoitin vain muuta-man minuutin mietittyäni runon»Kesäkuun yö» (Juninatt), jota pi-dän yhtenä onnistuneimmista ru-noistani. En voi olla jäljentämättäsitä tähän, koska se erottamattomas-ti liittyy muistoon.

Så mörk stod furuskogens randomkring orör lig sjö,där getporsblom på stenig strandstod vid som kvar glömd snö.

1 mattgult dunkel dagen dogen ljudlös juninatt.En 10m sin silverstrimma drogpå sjön som blänkte matto

Ej viskade en vind i skog,ei steg en rök mot sky,ej minsta våg mot stranden slogoch blekt var månens ny, >

Det var en stund då tidens flyktett ögonblick stod still,ett ögonblick som skönt och skyggtjag länge minnas vil l,

(Runo on liitetty »Aftnar i Tavast-land» kokoelmaan ja sisältää suora-sanaisesti käännettynä: Niin tummaoli männikön rinta tyynen järvenympärillä, missä suopursu kivisellärannalla oli valkoinen kuin unohdet-tu lumi. - Päivä kuoli himmeän-keltaiseen hämärään äänettömänäkesäkuun yönä. Yksinäinen kuikkapiirsi hopeajuovansa järven pintaan,joka kimmelsi pehmeästi. - Ei tuu-len kuiskausta metsässä, ei noussutsavua taivaalle, rantaan ei lyönyt

50

pieninkään laine ja uusikuu oli kal-pea. - Oli hetki, jolloin ajan kulkuoli tuokioksi pysähtynyt, kaunis jaarka tuokio, jonka tahdon muistaakauan.)

Mahtavatkohan maja ja vieras-kirja olla vielä yks.näisellä saarella?

Myös yöstä tuli ihmeellinen. Menukuimme kaikki viisi pienessä tu-vassa. Kesäyön kalpeata kajastus;avirtasi sisään mataloista ikkunoisa.Minä olin rakastunut. Puolihämys-sä saatoin erottaa valkoisen käsivar-ren pyöreät ääriviivat. Koko yönäen saanut unenhäivettäkään silmää-ni, mutta harvoin olen niin mielellä-ni maannut valveilla. Tuntui kuinolisin joutunut unelmien maahankauas todellisuuden rajojen ulko-puolelle.

Seuraavana aamuna jatkoimme.kalastusta ja myöhemmiin päivällä-palasimme kotiin.

Tuollaiset pikku tapaukset antavatelämälle loistoa ja tekevät sen rik-kaaksi.

Mutta olostani Tammelan kirkon-kylässä ei tullut pitkäaikaista. Sie-

vä huvilani oli hiukan ränsistynytja korjauksen tarpeessa. Mutta sii-hen minulla ei ollut varaa, ja muu-tenkin oli taloudellinen asemani vai-kea. Eräitten ystävieni muodosta-ma yhtymä omisti näihin aikoihinNurmijärven pitäjässä, muutamankilometrin päässä Hyvinkään ase-malta olevan kartanon. Tehdäkseenasemani helpommaksi avuliaat ys-täväni tarjosivat minulle kartanontilanhoitajan tointa Otin tarjcuk-sen vastaan kiitollisena, vaikka oli-kin katkera erota huvilasta ja viih-tyisästä ympäristöstäni Tammelasta,johon jo olin ehtinyt kiintyä. Mi-nulla oli onnea, sillä sain myydyksihuvilani aikaisemmin mainitulle ys-tävälleni ja metsästystoverilleniFabritiukselle. Olen muistavinani,että hän maksoi siitä saman hinnan,minkä mma olin maksanut, jotenkaupassa en siis kärsinyt mitään va-hirikoa

Lokakuun lopussa 1910 sanoin sit-ten kaihoisat jäähyväiset kauniilleja. ystävälliselle Tammelalle.

Forssan Lehdessä 21. 11. ja 19. 12.1944. Suomentanut V. Rekola.

\

Kylämeijereiden ajoilta.Muistelmia Välkkilän 'vanhasta yhtiömeijeristä ja sen

meijerskasta Iida Mattilasta.

Viime vuosisadan viimeisillä vuo-sikymmenillä alkoivat uudet vir-taukset saavuttaa jalansijaa myöskansamme pääelinkeinojen, maan-viljelyksen ja karjanho.don alalla.Näthinuudistukstin olivat eri aloillatyöskentelevät säätyläiset antaneetakusysäyksen. Heidän vaikutuksen-sa varsinaisen talonpoikaisväestönkeskuudesta nousseihin luottamus-henkilöihin on monessa, tapauksessaollut sangen suurlmerkityksellinen.Onhan tälläkin seudulla esim. maa-miesseuratoimintaa o.llut jo puolisenvuosisataa, samoin muita, maatalou-den kohottamista tarkoittavaa yh-

teistyötä. Seuraavassa kerroin koti-kyläni Välkkiläm. (eli oikeamminHakolahden, kuten »vira.llisempi»muoto nimestä kuuluu) kylämeije-ristä ja sen meijerskasta, hiljattainkuolleesta vcnhaemärntä 1 idaM a t t i 1 a s t a.

Emäntä Iida Mattilao.s. Ylen, olisyntynyt 29. 9. 1867 Vesilahden Kos-ti.alan kylän Toivolan tilalla. Lap-sukainen näki siis päivänvalon kato-vuosien amkarimmitlaan ollessa. Sii-hen aikaan oli perustettu ensimmäi-nen ksmeakoulu pitäjän kirkonky-lään ja sen oppilaaksi tyttönen jou-tui. Kun hänellä oli opinhalua, hänpyrki meijerikouluun, jonkalainenuutuus oli perustettu Ruoveden Pek-<kalan kartanoon. Tämä koulu olikaksivuotinen j'a, snna valmistuimeijerin hoitajia eli »meijerikköjä».Pitkä oli koulun työpäivä - kuului-pa .siihen maataloustyötäkin kesällä- ja paljon Iåksyjem lukua. Oppi-ajan. päätyttyä nuori meitonen saipäästötodistuksen koulusta 23. 10.1888. Hyvät arvosanat ovet siinäkellastuneessa paperissa, mikä vie-läkin on muistona Ruoveden kou-lusta. Valmistuneet oppilaat mää-

52

rättiin sitten työhön uusiim, pikku-meijereihin.

Monta mielenkiintoista muistel-maa vanhalla emännällä oli kerrot-tavana senaikaisista meijerioloista .

. Olihan koko meijerthornm a. kovinuutta ja outoa. Paljon ennakkoluu-loja oli vastassa, kun maalaiskyläänperustettiin meijeri ja siihen tuli oi-kein koulun käynyt meijerska. Hy-vin tämän ymmärtääkin, kun muistaa, ettei siihen aikaan ollut kokopitäjässä juuri muita virkamiehiäkuin mdrnismies, pappi ja lukkari se-kä paikoin kylissä kiertokoulunopet-taja." Kun uusi tulokas oli "vaimo-ihminen", joka ei ollut tavallinenpiika, vaan varmasti jotakin, pa-rempaa, niin ei alussa oikein tien-nyt, miksi häntä olisi "karahteeran-nutäcaan". Jotkut sanoivat häntä"fröökinäksi", toiset taas "mampse-liksi"; nehän olivat herrasväen pu.huttelusanoja. Mutta kun uudellatulokkaalla oli sellainen nimityskuin "meijerska", se meni yli yksin-kertaisen kansan ymmärryksen.Paljon siitä riittikin. puheenaihetta.Ensimmäisissä palveluspaikoissa tä-mä oli outoa, mutta kun hän tuliVälkkilään, nimitys oli jo täällä en-nestääs» tuttu.

Entäs sitten kansan suhtautumi-nen koko meijerihommaa.n? Varsin-kin yksinkertaiset ihmiset näkivätsiinä varmoja merkkejä lähestyväs-tä - maailmanlopusta. Kun kerranesiäiditkin olivat maiton.sa puusiivi·Iällä havunoksan lävitse siilanneetja käsi.n kirnunneet, koko homma

.oli selvää "pimitystä". Monet ihmi-set kauhistuivat koko laitosta. Aikaavoittaen ermakkoluulot kuitenkinhävisivät ja laitokseen totuttiin. Pa-rasta valistusta tähän olivat ne ra-

hat, mitä vielä silloin vallinneenluontaistalouden aikana saatiin mei-jeristä.

Vasta valmistuneen, meijerskanensimmäinen työpaikka oli Hattulanpitäjän Sattuleri kylässä Nikkiläntalomeijeri. Ainoastaan yhden vuo-den hän ,täällä ehti olla. Kun sa-massa pitäjässä oli toinenkin mei-jeri Pelkolan talossa, hän muuttisinne niinikään yhdeksi vuodeksi.Tällä välin oli Iida Ylenin synty-mäpitäjään, Vesilahteen perustettumeijeri Narvan kyl åm.Pourulle jahän haki siihen. Olo koti pitäjässäolikin oikein mukavaa, olihan sielläomaiset ja lapsuuden leikkikumppa-nitkin. Kun työkiri oli täällä luista.vaa, täällä kuluikin yhteen menoonkokonaista neljä vuotta. Näihin ai-koihin alkoi uusia pikkumeijeriäsyntyä entistä enemmän.

*Urjalan k-unnan Hakolahden eliVälkkilän . kylän isännätkin olivatkuulleet pitäjällä liikkuessaanuudesta. meijerihommasta. Ensim-mäinen meijeri oli perustettu Vähä-talon tuparakermukseen, joka olikeskellä kylää samannimisen pienenojan varrella, jossa meijerin koneetovat ensimmäisen kerran pyörineetNyt kokonacm hävinneen talon pi-halla ja lähiympäristössä on myöskoettu meijeriliikettä kohtaavatepäluulot ja vastukset, joista edelläolen kertonut. Ensimmäisessä kylä-meijerissämme oli mm. Ida Päläsiniminen kylmä koskelainen meijerik-kö, Pitkäaikaiseksi ei tämän meijerintoiminta kuitenkaan muodostunut.Syystä tai toisesta, se loppui tälläpaikalla. Rakennus, jossa oli isohkotupa ja pari kamaria sekä keittiöeteisineen, purettiin jonkin vuoden

perästä ja siirrettiin Huhtiin vasta-perustetun Urjalan Osuusmeijerinasuinrakennukseksi. Se on vieläkinpaikallaan ja nyt siinä sijaitsee Ur-jalan Säästöpankin sivukonttori japarturtliike.

Uusi meijeripaikka saatiin Ko-kolta kotoisirn olevan kauppi as Kus-taa Kallioisen (eli paremminkin tun-nettu nimeltä "Gee-Koo Kalliodsen")rakennuttamasta kaupparakennuk.,sesta, joka sijaitsi Anttilars j'a, SuI-kosen välillä; siinä ei puotia vieläollut pidettykään. Rakennuksen suurisali oli meijerinä, Anttilan puolei-sessa päässä tien puolella oli kerma-huone ja järven puolella taas "mei-jerskan kamart", mistä oli ik.au.nisnäköala läheiselle lahdelle. Viihtyi-sä ja ilmava olikin tämä kylämmeuutukainen meijeri. Meijeri toimijonkunlaisena yhtiömeijerinä muu-taman vuoden. Kaikki s~...}}o~~_asiakirjat ovat aikoja sitten hävin-oeet, joten olen turvautunut vaineri tahoilta saamiini mui.stitietoihinsekä erikoisesti kuvaukseni päähen-kilön kertomukseen. ,

Kun uusia meijereitä alettiin enem-män perustaa, kohosivat myös mei-jerskojen vaatimukset. He alkoivathakea paikkoihin, joissa makset-tiir» korkeampi palkka ja jossa oliajanrnukaisempi meijerirakennus.Niinpä sitten Ida Ylenkin muuttipois Vesilahdesta ja siirtyi UrjalanVälkkilän yhtiömeijeriin. Kirkon-kirjojen mukaan muutto on tapah..tunu t 1. 11. 1898. Sam ajan, jonkahän vaikutti meijerissä, muistavatvielä monet kylän vanhimmat hen-:kilöt.

Raskasta oli työ täälläkin. Jo kello3 aamulla piti tehdä valkea pesiin,että olisi ollut lämmintä huoneissa

ja kuumaa vettä, kun ensimmäisetkuskit tulivat kello 6, toisinaan ai-kaisemminkie», Kukin, maitokuskijoutui itse kiertämään separaattoriaeli "kummaamaan mailon". Toisena.kiersi apulainen tai meijerskä itse.Kuorittu maito eli "joppi" vietiintakaisin, joskus tehtiin siitä juusto-ja, Maitoa kuljetettiin meijeriin ne-liskulmaisilla, monilla poikki- japystyvarntei lla vahvistetuilla ja k ak-:sinkertaisilla kansilla varustetuillatongillo. Maito lämmitettiin ensinisossa padassa tiettyyn pisteeseen,jonka jälkeen kuoriminen suoritet-tiin. Kerma säilytettiin kermahuo-neessa ja kirnuttiin tavallisesti ilta-päivällä. Määräys oli, että viimeisetmaidot oli tuotava 'kello lLeen. men -nessä. Sen jälkeen päivä kului mei-jeritoimissa aina kello 15:een.

Voi pakattiin dritteleihin (å 65kg.) ja ajettiin Urjalan asemal-le edelleen Turkuun rautateitsekuljetettavaksi. Sieltä se myytiinEnglantiin. Keskimäärlm, valmistuikuukaudessa 6-7 dritteliä. Laadul-taan voi oli hyvää, saatiinpa siitämonesti kiitosmainintojakin. Apulai-sena hänellä oli montakin eri hen-kilöä. Pitemmän aikaa oli apulaise-na Sulkosen mäkitupa.laisen vaimoKarolitne Järvinen, jok.a oli parem-min tunnettu nimeltä "Kallion Ka-:ro",

Meijenskalla oli alussa rahapalk-kaa 15 mk kuukaudessa, kilo VOQt'3ja litra madtoa päivässä, lisäksi va-paa asunto, polttopuut [a öljyvalo.Kesälomaa ei ollut, mutta kuitenkinvoi joskus saada vapaapäivän, jos.oli tärkeä syy. Apulaisella oli vadnrahapalkka. mutta ti~tenkin hänkinsai [oppia ja ikirnupiimää lisäksi.Meijerekaru palkkaus oli silloiseen

54

palkkatasoon verrattuna paljon pa-rempi kuin tavallisten "piikain",mutta niinpä hän olikin käymyt kou-lun ammattinsa oppimiseksi. Vahin-ko vain, että tuo ammattitaitoinenhenkilö ehti olla vain vajaat kymme-nen vuotta ammatissaan, kun koh-talo siirsi hänet toisille elämän-aloille.

Meijerin asioita hoiti sen omista-jien keskuudesta valittu johtokunta,eli isännistö. Siihen kuuluivat Au,gusti IS1o,t,a,10,Stefan Sulkonem ja K.Ylitalo Perholta. Jonkinlaisena "pe-räänkatsojana" oli jomk ln aikaamyös lähellä asuva suutarimestariFredrik Huhtinen. Varsinaisenaisäntänä toimi Aug. Isotalo, jokamaksoi palkat ja piti muutenkinhuolen meijeristä. Hän oli kovin in-nostumut asiaan,' eikä se ollutkaanihme, sillä hän oli silloisen Välkki,Iän eturivin miehiä kaikilla aloilla.

. Meijeriasioissa hän vaati ehdotontasiisteyttä ja säästäväisyyttä.

Kauan meijeri ei kuitenkaan toi-minut. Kun Urjalaan perustettiinosuusmeijeri. loppui "Kivelän mel-jer~n" satu. Rakennus jäi autioksi jameijeritoimi siirtyi Isontalon yksityi-seksi yritykseksi; maito otettiin vas·taan, kuorittiin ja kerma kuljetet-tiin Huhdi.n meijeriin. Isossatalossameijeri toimi sen nykyisen päära-kennuksen itäpäässä sijaitsevissahuoneissa. Siellä OIn vieläkin silloi-sen meijerin kermahuone ruoka-säiliönä. Muistona meijeristä on, jäl-jellä voinvalmistuspöytä sekä ,se-menttilattia, -'-- Kivelän meijeri olijonkin aikaa autiona. Sen osti sittenLimtumaalta kotoisin oleva Laakso,joka hajoitti rakennuksen ja myisen Tampereelle. Niin ovat Välkki-Jän kaksi ensimmäistä meijertraken- .

nusta hävinneet, vain kivijalkakivetnäkyvät ruohikossa. Sen sijaan vii-meisestä meijeristä OlD'osa jälelläIsontalon päärakennuksen itäpäässä.

Meijerikkö Ida Ylen tutustuiVälkkilässä Johannes Mattilaan.Nuorten välille solmittiin avioliitto13. 4. 1899. Näin loppui meijerikönvarsinainen. elämänura sillä amma-tinalalla, johonka hän oli koulunkäynyt. Työ jatkui nyt omassa pie-nessä kodissa, jota erotukseksi M'aittilan talosta sanottiin pikku Matti·laksi. Uusi elämäntyö oli perheenäi-din raskasta ja vaativaa työtä. Montalasta pariskunta kasvatti, ja he säi-lyttivät kauniina, muiston äidistään,joka aina kaikessa katsoi . lastensaparasta. Se erinomainen siisteys jajärjestys, joka kodissa vallitsi, olisuorastaan ihailtava. Siinä huomasijälkeä aikoinaan saadusta perusteellisesta koulutuksesta siisteyteen jahyvään» järjestykseen. Ida Mattilankoti oli viihtyisä ja ennen kaikkeavieraanvarainen.

Vuodet vierivät, vuosikymmenetvaihtuivat, mutta aina Iida Mattilasäilyi samana herttaisena ja puo-leensa vetävänä persoonallisuutena,jona hänet tunsimme. Kun niihinhyviin avuihin liittyi vakaa uskon-nollisuus, ei ollut ihme, että hänestävarsinkin viimeisinä vuosikymmend-nä kaikki poikkeuksetta pitivät.Vanhuuden lähestyessä lisääntyi hä-nessä myös ikuisuuskaipuu ja rak-kaus .Iumalaan joka oli hänenkintiensä johtanut. Hiljaa ja, rauhalli-sesti, vain jonkin päivän sairastet-tuaan nukkui pitkän päivätyön suo-rittanut ikuiseen uneen 5. päivänälokakuuta 1944 uskossa Vapahta,[aamsa. Kuluneina, raskaina sotavuo-sina hän oli saanut saattaa kalmis-

ton portista sankarina kaatuneennuorimman poikiansa ja myös iäk-kään puolisonsa. Rauhan majoillesiirtynyt rakastettu vanhus siunat,tiir» Urjalan hautausmaahan runsas-lukuisen saattejoukon seuraamana.

Iida Mattilassa meni yli ikuisuu-den rajan yksi "Vanhan Välkkd län"merkittävimpiä persoonallisuuksia.

55

Vaikkakim hän oli muualla syntynytja kasvanut, hän viihtyi täällä hyvinj"" jätti jälelle unhoittumattomanmuiston, jonka sirpaleita tässä olenkuvaillut. Iida Mattila kuuluu siihenketjuun, mikä kylämme vanhoistamerkkihenkilöistä on ehdottomastisäilyvä jälkimaailman muistossa.

A r v 0 K y t ö 1ä.

Forssan Lehdessä 19. 12. 1944.

SISALLYS.

Eevertti Vehmas, Urjalan kansakoulujen alkuvaiheet :tEsko Aaltonen, Forssan urheiluelämää vuosisadan alkukymmeninä 8Matti Tarkki, Kolme lukua 10Eevertti Vehmas, Varhaisimmat lahjoitukset Urjalan kunnalle 12

» » Kokonjärven lasku 1890-luvulla 15Tarmo Hirsjärvi, Tuomas Leinmarck, Tammelan ensimmäinen lasten-

opettaja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. 19Eevertti Vehmas, Muuan urjalalainen merkkimies 22J. H. Mäkitalo, Ypäjän kansakoululaitos 50-vuotias 25Tarmo Hirsjärvi, Torron rukoushuonekunta 27Esko Aaltonen, Urjalan hakkapeliitat ~.. . . . .. 30A. JutUa, Someron väestön kokoonpano 33F. B. LindvaLL, Piirteitä Urjalan keinutuoliteollisuudesta 34Bertel Gripenberg, Runoilija muistelee Hämettä 40Arvo KytöLä, Kylämeijereiden ajoilta 51