8
P YHÄJOEN K UULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU TORSTAI 31.5.2018 – VIIKKO 22 SOFIA SIPILÄ Kello on kuusi aamulla. Ele- menttitehtaan piha alkaa täyt- tyä työvuoroon tulevien työn- tekijöiden autoista. Pari tuntia myöhemmin saapuu Juha Hou- rula. Hän kaartaa mustalla Au- dillaan tehtaan eteen ja kiiruh- taa omaan työhuoneeseensa tarkistamaan sähköpostit. Taas uusi homekoulu, jonne tarvit- taisiin nopeasti uutta koulua. Toimistopuolen suunnittelijat alkavat suunnitella uutta kou- lua; tuotantopuolella aloitetaan rakennuksen valmistaminen. Juha Hourula on toiminut Par- maco Production Oy:n Pyhäjo- en tehtaalla tuotantopäällikkö- nä jo kymmenen vuotta. Hänen työtehtäviinsä kuuluu muun muassa tuotantoaikataulujen ylläpitäminen, materiaalien hankinta ja sopimusten tekemi- nen. Lähes mikään hänen työ- päivistään ei ole samanlainen. “Työpäivät ovat vaihtelevia ja erilaisia. Tehdaspäivien lisäksi jonkin verran myös matkatöitä ja matkustamista”, Juha kertoo ja vitsailee, että kuntosalilla käynti jää töiden takia vähem- mälle. Parmaco Production Oy ra- kentaa siirtokelpoisia tilaele- menttirakennuksia: kouluja, päiväkoteja, toimistoja ja hoi- varakennuksia sen emoyhtiöl- le Parmaco Oy:lle. Sen kaut- ta rakennukset vuokrataan asiakkaiden käyttöön. Parmaco Oy työllistää yhteensä 170 henkilöä. Pyhäjoella Parma- co Production Oy työllistää 49 henkilöä. 9 toimihenki- löä, 33 tuotantohenkilöä ja 7 asentajaa. Hourulan mielestä hyvä työntekijä on vastuulli- nen, joustava, monipuolinen, ammattitaitoinen ja tuo uusia ratkaisuja työtehtävien hoita- miseen. Tuotantopuolella kello kuu- den jälkeen alkaa kuulua nau- lapyssyn pauke, porakoneen surina ja trukin peruutuspiippa- us. Jopa radio saattaa soida jos- sain puolella hallia. Sahanpurut lentävät, ja ilmassa on sahatun Parmaco Production Oy työllistää Pyhäjoella puun tuoksu. Yhdessä työpis- teessä syntyy seiniä, toisessa kattoja ja kolmannessa lattioita. Seinä- ja lattiaelementit siirre- tään toiseen valmistushalliin. Lattiaelementteihin liimataan lattiamatot. Seuraavassa vai- heessa seinät asennetaan lat- tiaelementteihin. Kattoelemen- tit nostetaan seinäelementtien päälle ja seinät maalataan sisä- puolelta. Tämän jälkeen aloi- tetaan lvi- ja sähkötyöt sekä kalusteasennukset, laatoitukset ja muut viimeistelytyöt. Valmis elementti paketoidaan huolelli- sesti sääsuojaan ja varastoidaan tai viedään suoraan kohtee- seen. Parmacolla on pitkä historia niin Pyhäjoella kuin muuallakin. 1960-luvulla Pyhäjoen Puu- teollisuus aloitti toimintansa. Tuotantotiloissa kokeiltiin ele- menttien rakentamista. 1976 siitä muodostettiin osakeyhtiö Tuotantoelementti Oy, jolloin elementtirakentaminen laaje- ni päiväkoti- ja rivitaloraken- tamiseen. Tässä vaiheessa he valmistivat yli puolet Suomen elementtirakennuksista. Vasta vuonna 1989 se muuttui Par- maco Oy:ksi. Vielä tämänkin jäl- keen nimi vaihtui useasti, mutta jo useamman vuoden ajan se on ollut Parmaco Production Oy. Parmaco Oy rakentaa ele- menttirakennuksia aina määrä- ysten mukaisesti. He suunnitte- levat ja valmistavat rakennukset haluttuun käyttötarkoitukseen. Rakennusten elinkaari on pitkä ja ekologinen. Energiaa sääs- tävien ratkaisujen takia raken- nukset ovat hyvin nykyaikaisia. Rakentaminen tapahtuu sisä- tiloissa, jonka jälkeen ne suo- jataan huolella, jotta niihin ei pääsisi kosteutta. Ulkonäöltään elementtirakennukset eivät eroa muista rakennuksista. Ilkka Sipilä työn touhussa.

LAUANTAI 29.3.2018 – VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION …kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset.pdf · PYHÄJ OEN KUULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU LAUANTAI

  • Upload
    lamnhi

  • View
    226

  • Download
    4

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: LAUANTAI 29.3.2018 – VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION …kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset.pdf · PYHÄJ OEN KUULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU LAUANTAI

PYHÄJOEN

KUULUMISETP Y H Ä J O E N L U K I O N T U O T T A M A J O U K K O J U L K A I S U

T O R S T A I 3 1 . 5 . 2 0 1 8 – V I I K K O 2 2

SOFIA SIPILÄ

Kello on kuusi aamulla. Ele-menttitehtaan piha alkaa täyt-tyä työvuoroon tulevien työn-tekijöiden autoista. Pari tuntia myöhemmin saapuu Juha Hou-rula. Hän kaartaa mustalla Au-dillaan tehtaan eteen ja kiiruh-taa omaan työhuoneeseensa tarkistamaan sähköpostit. Taas uusi homekoulu, jonne tarvit-taisiin nopeasti uutta koulua. Toimistopuolen suunnittelijat alkavat suunnitella uutta kou-lua; tuotantopuolella aloitetaan rakennuksen valmistaminen.

Juha Hourula on toiminut Par-maco Production Oy:n Pyhäjo-en tehtaalla tuotantopäällikkö-nä jo kymmenen vuotta. Hänen työtehtäviinsä kuuluu muun muassa tuotantoaikataulujen ylläpitäminen, materiaalien hankinta ja sopimusten tekemi-nen. Lähes mikään hänen työ-päivistään ei ole samanlainen. “Työpäivät ovat vaihtelevia ja erilaisia. Tehdaspäivien lisäksi jonkin verran myös matkatöitä ja matkustamista”, Juha kertoo ja vitsailee, että kuntosalilla käynti jää töiden takia vähem-mälle.

Parmaco Production Oy ra-kentaa siirtokelpoisia tilaele-menttirakennuksia: kouluja, päiväkoteja, toimistoja ja hoi-varakennuksia sen emoyhtiöl-le Parmaco Oy:lle. Sen kaut-ta rakennukset vuokrataan asiakkaiden käyttöön. Parmaco Oy työllistää yhteensä 170 henkilöä. Pyhäjoella Parma-co Production Oy työllistää 49 henkilöä. 9 toimihenki-löä, 33 tuotantohenkilöä ja 7 asentajaa. Hourulan mielestä hyvä työntekijä on vastuulli-nen, joustava, monipuolinen, ammattitaitoinen ja tuo uusia ratkaisuja työtehtävien hoita-miseen.

Tuotantopuolella kello kuu-den jälkeen alkaa kuulua nau-lapyssyn pauke, porakoneen surina ja trukin peruutuspiippa-us. Jopa radio saattaa soida jos-sain puolella hallia. Sahanpurut lentävät, ja ilmassa on sahatun

Parmaco Production Oy työllistää Pyhäjoella

puun tuoksu. Yhdessä työpis-teessä syntyy seiniä, toisessa kattoja ja kolmannessa lattioita. Seinä- ja lattiaelementit siirre-tään toiseen valmistushalliin. Lattiaelementteihin liimataan lattiamatot. Seuraavassa vai-heessa seinät asennetaan lat-tiaelementteihin. Kattoelemen-tit nostetaan seinäelementtien päälle ja seinät maalataan sisä-

puolelta. Tämän jälkeen aloi-tetaan lvi- ja sähkötyöt sekä kalusteasennukset, laatoitukset ja muut viimeistelytyöt. Valmis elementti paketoidaan huolelli-sesti sääsuojaan ja varastoidaan tai viedään suoraan kohtee-seen.

Parmacolla on pitkä historia niin Pyhäjoella kuin muuallakin.

1960-luvulla Pyhäjoen Puu-teollisuus aloitti toimintansa. Tuotantotiloissa kokeiltiin ele-menttien rakentamista. 1976 siitä muodostettiin osakeyhtiö Tuotantoelementti Oy, jolloin elementtirakentaminen laaje-ni päiväkoti- ja rivitaloraken-tamiseen. Tässä vaiheessa he valmistivat yli puolet Suomen elementtirakennuksista. Vasta

vuonna 1989 se muuttui Par-maco Oy:ksi. Vielä tämänkin jäl-keen nimi vaihtui useasti, mutta jo useamman vuoden ajan se on ollut Parmaco Production Oy.

Parmaco Oy rakentaa ele-menttirakennuksia aina määrä-ysten mukaisesti. He suunnitte-levat ja valmistavat rakennukset haluttuun käyttötarkoitukseen.

Rakennusten elinkaari on pitkä ja ekologinen. Energiaa sääs-tävien ratkaisujen takia raken-nukset ovat hyvin nykyaikaisia. Rakentaminen tapahtuu sisä-tiloissa, jonka jälkeen ne suo-jataan huolella, jotta niihin ei pääsisi kosteutta. Ulkonäöltään elementtirakennukset eivät eroa muista rakennuksista.

Ilkka Sipilä työn touhussa.

Page 2: LAUANTAI 29.3.2018 – VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION …kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset.pdf · PYHÄJ OEN KUULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU LAUANTAI

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 1 . 5 . 2 0 18sivu 2

VENLA IMPOLA

Timo Impola syntyi 60 vuotta sitten kotonaan Yppä-rissä Mirja ja Lauri Impolan perheen neljäntenä lapsena. Viides huhtikuuta 1958 syn-tynyt poika jäikin perheen kuopukseksi. Timon lapsuu-den Yppärissä ei taloissa ollut autoja eikä välttämättä edes kunnon polkupyöriä, joten välimatkat Yppärin sisälläkin tuntuivat pitkiltä. Elämä pyöri oman kotipaikan ympärillä, ja harvoin pääsi käymään edes Yppärin kylällä saati sitten Pyhäjoella. Siksi pienestä po-jasta kyläreissu tädin luokse Viirteeseen tuntui lähes ulko-maanmatkalta. “Kotoa nous-tiin Aniaksen linja-autoon ja tultiin ilta-autolla takaisin”, Timo kuvailee.

Lapsen elämä oli muutenkin erilaista verrattuna nykylap-sen elämään: “Ei ollut tieto-koneita eikä kännyköitä, joiden ääressä viettää aikaa, vaan ko-koonnuttiin yhdessä vaikkapa myllyn kankaalle hiihtämään ja laskemaan mäkeä. Joskus raken-nettiin myös hyppyri Jatkolan lammasmökin taakse.” Sinne kokoontuivat leikkimään kaik-ki lapset Impolan kotoa muik-ku puhtoon saakka. Kesällä taas pelattiin yhdessä len-topalloa Koskelan tai Torn-bergin tykönä, missä lento-palloverkko on edelleenkin pystyssä. Timon lapsuudessa myös työn tekemisellä oli to-della suuri merkitys. Koulusta piti pyytää vapaata ryskypäi-vänä, jolloin oli päästävä töi-hin. Oli nuoren pojan vuoden kohokohtia päästä puimaan viljat aittaan.

Pyhäjoesta Impolalla ei ole paljon muistikuvia. Siellä hän ei juuri päässyt käymään en-nen kansalaiskouluun pääsyä. Koulussa Timo piti käsillä te-kemisestä ja erityisesti puu-työt olivat hänelle mieleen, mistä kumpuaa hänelle ny-kyäänkin mieluisa harrastus metsänhoito. Puutyötunneilla sai puuhailla monenlaista, ja sen jälkeen oli helppo valinta lähteä opiskelemaan raken-nuspuolelle Raahen ammat-tikouluun. Ammatin Impola opiskeli vuosina 1974 - 1976 ja valmistui kirvesmieheksi. Opiskellessaan hän asui viikot Raahessa isosiskonsa Marjan luona pienessä vinttikamaris-sa.

Työuransa alussa Impola teki töitä yksityisille työn-antajille, mutta koki siinä vaikeaksi paperiasiat. “Ajat-telin, että olisi helpompaa vain lähettää lasku työn jälkeen”, hän kertoo. Suurin syy oman yrityksen perustamiseen

vuonna 1987 olikin selkeyt-tää omaa työnkuvaa. Vieläkin Timo Impola pyörittää Py-häjoen rakennus Oy nimistä yritystä.

“Ei ollut tietokoneita eikä kännyköitä, joiden ääressä viettää aikaa, vaan kokoonnuttiin yhdessä vaikkapa myllyn kankaalle hiihtämään ja laskemaan mäkeä. Joskus rakennettiin myös hyppyri Jatkolan lammasmökin taakse.”

Hän nauttii omasta työstään ja piti valintaansa vuoden yrittäjäksi vuonna 2006 ar-vokkaana asiana sekä myön-teisenä tunnustuksena yrit-tämisestä, työn tekemisestä ja työllistämisestä. Ydinvoi-malaprojektin Impola kokee positiivisena asiana Pyhäjoen kunnalle. Se on työllistävä ja taloudellisestikin hyvä juttu. Erityisesti hän pitää hienona asiana, että vaikka työt eivät ole edes kunnolla alkaneet, niin kylällä liikkuu jo paljon vieraita ihmisiä. “Ja ne ihmi-set on tullut tänne tekemään töitä”, Impola toteaa. Hän uskoo projektin työllistävän välillisesti jokaista yrittäjää Pyhäjoella

Yksi Impolan elämän kään-nekohdista oli naimisiinmeno Anja Nikulan kanssa vuonna 1979. Lisäksi elämään ovat vaikuttaneet suuresti lasten syntymiset ja kasvaminen. Timolla ja Anjalla on yhteen-sä 13 lasta, joista enää kol-me asuu kotona. “Yhdeksän on naimisissa ja yhden häät ovat ihan pian tämän haas-tattelun jälkeen”, Timo hy-myilee. Lisäksi Impola kokee perheeseen kuuluvan myös kaikki 47 lastenlasta. Lapset perheineen vierailevat useas-ti mummulassa, jonka Timo ja Anja ovat rakentaneet Timon lapsuuden kodin pihapiiriin vuonna 1983. Perheen mer-kitystä Impolan on vaikea se-littää. Hän kokee perheen ja lasten olevan valtava ajallinen siunaus ja rikkaus. Jokainen lapsi on erilainen, ja lasten kanssa jokainen päivä on eri-lainen. Lapset ja lapsenlapset rikastuttavat elämää, mutta Impola korostaa myös, ettei perhe ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys. On monia perheitä, joissa ei ole lapsia lainkaan ja he ovat aivan yhtä arvokkaita kuin muutkin.

Yhdessä Anjan kanssa Timo

60 vuotta elämän rikkautta

harrastaa moottoripyöräilyä aktiivisesti lähiympäristössä ja joskus viikonloppureissuja kauempanakin. Yleensä kui-tenkin pysytään kotimaan sisällä. Lisäksi he nauttivat ulkomaanmatkailusta. Lähes vuosittainen jonkinlainen ul-komaanreissu on toteutettu. Erityisesti mieleen ovat jää-neet kaksi kohdetta. Toinen on Intia, jossa Anja ja Timo kävivät kymmenisen vuotta sitten. “Intia oli todella mie-leenpainuva paikka ja mo-nesti on mietitty, että sinne pitäisi päästä uudelleen käy-mään. Ihmiset olivat siellä niin iloisia ja ystävällisiä”, Timo avaa. Myös muutama vuosi sitten toteutettu Gambian matka on jäänyt mieleen eri-tyisen arvokkaana. Timo ja

Anja kohtasivat siellä matka-seuransa kanssa paljon pai-kallisia lestadiolaisia, ja Timo hämmästelee, kuinka saman-henkisiltä he tuntuivat: “Oli jännä tuntea ne ihmiset kuin sisariksi ja veljiksi, vaikkei toisten kielestä paljoa ym-märrettykään. He pyysivät meitä pitämään seuroja, kun tiesivät, että joukossamme oli puhujia.” Matkasta jäi Ti-molle todella lämpimiä muis-toja ja päällimmäisenä kaikki iloiset ihmiset. “Se todella on hymyilevä kansa”, hän toteaa.

Yksi Timon elämän suu-rimmista haaveista täyttyi vuoden 2014 suviseuroissa. Pitkäaikainen toive toteutui, kun suviseurat kohosivat tän-ne Yppäriin Timon lapsuuden

omille kotipelloille ja koko kylälle lähes kahdensadan hehtaarin alueelle. “Tähän aikaan oli täysi talkootohina päällä tuolla pellolla”, Timo hymähtää. Hänelle suviseurat ovat olleet aina yksi vuoden kohokohdista. Sinne pääsee virkistäytymään ja tapaamaan matkaystäviä. Samanlaisia vir-kistymisen kokemuksia ovat Timolle antaneet monet SRK:n järjestämät viikonlop-puleirit, joissa pääsee hiljen-tymään arjesta ja tapaamaan ystäviä.

60 vuotta kestäneen elä-mänsä aikana Timo on eh-tinyt tehdä ja kokea paljon. Hän kokee vahvasti Jumalan johdatuksen elämässään. Mo-nesti rupeaa itse miettimään

asioita ja sitä, miten niiden haluaisi järjestyvän. Kaikki ei kuitenkaan mene, niin kuin ih-minen itse toivoisi. Ja monesti jälkeenpäin Timo on mietti-nyt, kuinka asiat ovat lopulta järjestyneet niin hyvin, ettei hän itse olisi osannut edes kuvitella.

Alun perin Impolan ei ollut tarkoitus juhlia syntymäpäi-väänsä. Lapset olivat kui-tenkin järjestäneet hänelle yllätyksen pääsiäiskokolle. Timo tiesi kyllä, että lapset perheineen olivat tulossa perinteiselle kokolle, mutta syntymäpäiväjuhlista hän ei tiennyt mitään: “Nyt illasta on mukavana muistona lasten antama karhuveistos tuolla terassilla seisomassa.”

Timo sai perheeltä syntymäpäivälahjaksi karhuveistoksen.

Page 3: LAUANTAI 29.3.2018 – VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION …kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset.pdf · PYHÄJ OEN KUULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU LAUANTAI

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 1 . 5 . 2 0 18 sivu 3

Timo sai perheeltä syntymäpäivälahjaksi karhuveistoksen.

2-vuotias kiharatukkainen Timo-poika.

Anja ja Timo menivät naimisiin pääsiäislauantaina 14.4.1979.

Pyhäjoen lukion ylioppilasjuhlan ohjelma

lauantaina 2. kesäkuuta 2018 klo 12.00

ALKUSOITTORöiskis

trad. sov. Timo AlakotilaMilja Raitanen ja Riikka Suni-Lajunen, viulu

Meeri Kivimäki, harmoniSaara Pehkonen, basso

Karim Sarpola, rummut

MUSIIKKIAKesäyö

säv. ja san. Laura Sippola sov. Riikka Suni-LajunenYläkoulun ja lukion kuoro

RUNOKAVALKADIJyrki Laineen runoja kokoelmasta Valoisin mielin kohti kesää

Venla Eskola, Aliisa Impola, Valtteri Martin, Saara Pehkonen, Olga Similä, Sofia Sipilä ja Anna Tuuttila

MUSIIKKIATuo se mulle

säv. ja san. T. Kiiskinen ja M. KoskinenLukion valinnaismusiikin ryhmä

JUHLAPUHEDI, startup-yrittäjä Sami Petäjäsoja

MUSIIKKIATodella kaunis

säv. Samuli Putro, Kari Nylander ja Peter Parkkonen, san. Samuli PutroKaiku

REHTORIN KATSAUS MENNEESEEN LUKUVUOTEENRehtori Tauno Rajaniemi, Pyhäjoen lukio

YLIOPPILASTODISTUSTEN JAKO JA YLIOPPILAAKSI JULISTAMINENRehtori Tauno Rajaniemi ja ryhmänohjaaja Paul Keski-Panula

GAUDEAMUS IGITURYlioppilaat ja juhlakansa (seisten)

Säestys Riikka Suni-Lajunen

YLIOPPILAAN PUHEYlioppilas Hanna-Sofia Luoto

MUSIIKKIAMe tehtiin tää

säv. ja san. Robin Packalen, Ilkka Virtanen ja Vilma Lähteenmäki, sov. Riikka Suni-Lajunen

Ylioppilaat Severi Jalonen, Tiia Keskinen, Vilma Kunnasmäki, Inka Pisilä ja Sonja Seppä

STIPENDIEN JAKOÄidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Sari Hidén, opinto-ohjauksen lehtori Heikki Niemi

ja lahjoittajat

SUVIVIRSIYlioppilaat ja juhlakansa (seisten)

Säestys Riikka Suni-Lajunen

YLIOPPILAIDEN KUKITUS JA VALOKUVAUSKuvaajat Miia Pietilä, Inka Rantala

YLIOPPILAIDEN KÄYNTI SANKARIHAUDOILLAYlioppilaan tervehdys Tomi Pyhälä

Ylioppilaiden harjoitukset monitoimitalolla perjantaina 1. kesäkuuta klo 17. Ylioppilaslakki mukaan.

Page 4: LAUANTAI 29.3.2018 – VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION …kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset.pdf · PYHÄJ OEN KUULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU LAUANTAI

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 1 . 5 . 2 0 18sivu 4

NIKLAS IMPOLA

Venla Impola (17) halusi olla projektipäällikkö, koska tah-too ottaa vastuuta messuista ja vaikuttaa asioihin: ”Mukava, että pääsin rooliin ja että saan tehdä Olgan (toinen projekti-päällikkö) kanssa töitä. Olemme mielestäni hyvä tiimi.” Projek-tipäällikkö saa olla koko ajan perillä kokonaiskuvasta. Työssä oppii hallitsemaan monenlaisia tilanteita ja tunteita ja samalla oppia toimimaan nopeasti, sil-lä joskus merkittävätkin asiat pitää ratkaista hetkessä ja sil-ti pitää myös muistaa ajatella kaikkea.

“Olen idearikas ihminen ja in-nostun todella helposti ja ide-oita syntyy nopeasti”, Venla pohtii. Monesti hän saa omas-ta mielestään parhaita ideoita, mutta kukaan ei innostu niistä ja hän huomaa, että ei se ollut niin hyvä idea. Mutta aina ei kannata antaa periksi. Joskus idea toimiikin, ja se tuntuu hy-vältä.

Venla pääsee vaikuttamaan moniin asioihin ja tapamaan ih-misiä messuorganisaation ulko-puolella ja siten vaikuttamaan messujen julkisivuun. Projekti-päälliköt huolehtivat myös, että kaikki tekevät hommansa, sillä he ovat viime kädessä vastuus-sa messujen onnistumisesta. Jos jokin tiimi ei hoida töitään, asiat pitäisi tehdä itse. Vaikka vas-tuuta onkin paljon, Venla koe sitä raskaaksi, koska luottaa messutiimeihin.

Ensi syksynä messuorgani-saatio pyytää Saaren koulun 8 -luokkalaiset auttamaan messu-jen valmisteluissa ja messupäi-vänä. Tarvitaan paljon aktiivisia ihmisiä ja energiaa.

Messuorganisaatio toivoo kahdeksas luokkalaisten ym-märtävän, kuinka tärkeä mes-supäivä on heille ja kunnioitta-maan messuja hoitamalla oman osuutensa hyvin.

Koko luokka on tänä vuonna osallistunut messujen järjestä-miseen. Venlasta on mukavaa, että kaikki haluavat olla muka-na. Porukka, jolla messuja teh-dään, vaikuttaa siihen millaiset messuista tulevat ja minkälai-nen kokemus se on. Venla toi-voo että projektin aikana olisi hyvä yhteishenki ja autettaisiin toisia sekä tehtäisiin yhdessä

töitä, koska kaikilla on yhteinen päämäärä.

Ensi vuonna Messuilla on poikkeuksellisesti kaksi teemaa: turvallisuus ja kulttuuri. Päivä on jaettu kahteen osaan. Aamu-päivällä teemana on turvallisuus ja iltapäivällä se vaihtuu kult-

tuuriin, jonka ohjelma on suun-nattu erityisesti nuorille.

”Yritämme saada teemoja esil-le ainakin messujen ohjelmassa. Iltapäivän ohjelmaan on suun-niteltu nuorille suunnattuja esiintyjiä. Lisäksi messujen tee-mat näkyvät muotinäytöksissä ja olemmekin haaveilleet ensi

vuoden messuille kaksi erilaista muotinäytöstä.”

Messut ovat 22. syyskuuta.

Venla toivottaa kaikki pyhäjo-kiset lämpimästi tervetulleiksi messuille.

Venla Impola suunnittelee innolla messuja

* Messut avaa kello 10 kokoomuksen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie.

* Vloggaaja Sita Salminen esiintyy kello 13

Tärppejä messuille

Ohjattua leikkikenttätoimintaa 4.-29.06.2018

Saaren koulu klo 13-16, Koulutie 9 Kirkkopuiston leikkikenttä klo 10-13, Vanhatie 27 Parhalahden koulu klo 11-15, Parhalahdentie 68 Pirttikosken koulu klo 11-15, Pirttikoskentie 585 Yppäri koulu klo 11-15, Rannanmäentie 70 Leikkikenttä vastaavana toimii Eve Leppälä 040 4168480. Voitte ottaa yhteyttä myös päivähoidon johtaja Sannamari Salaan puh. 0403596182.

Kuulumisten aakkoset

*Lehti tehdään koulutyönä, 15-19 -vuotiaiden nuorten työnä.*Kuulumiset on lukijoilleen ilmainen.*Lehti ilmestyy kerran viikossa paperilehtenä ja verkossa.*Kuulumiset on ilmoittajille edullinen ja peittoaa koko kunnan.*Haluamiaan asioita saa innokas yksilö/järjestö/ryhmä/muu toimija omina juttuinaan tai toimittajien tekeminä julkisuuteen.

*Toimittajat vaihtuvat (ne toimittajakurssin valinneet) lukuvuoden aikana ja seuraavaan lukuvuoteen.*Taittajat vaihtuvat (ne taittokurssin valinneet) lukuvuoden aikana ja seuraavaan lukuvuoteen.*Vastuu lehden käytännöstä on hyvin harvoilla hartioilla.

*Kysymys lukijoille:Mitä osasitte itse tehdä 15-19 -vuotiaina?*Kasvatusvinkki: Nuoria tulee enemmän kiittää ja kannustaa kuin moittia.*Tärkeiden ilmoitusten ja tärkeiden juttujen jättäjien tulee käydä lehden teon aikana toimituksessa tai pyytää ilmoituksensa/juttunsa

sähköpostilla nähtäväkseen.

Sari Hidén

Venla ja Olga rakastavat messujen tekemistä.

Page 5: LAUANTAI 29.3.2018 – VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION …kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset.pdf · PYHÄJ OEN KUULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU LAUANTAI

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 1 . 5 . 2 0 18 sivu 5

Page 6: LAUANTAI 29.3.2018 – VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION …kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset.pdf · PYHÄJ OEN KUULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU LAUANTAI

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 1 . 5 . 2 0 18sivu 6

Vauvavuoden 2017 kuvat – lähetä julkaistava kuva

Viola Martta Mirjami ImpolaSyntymäpäivä: 3.5.20173220g ja 48cmVanhemmat: Kirsi ja Esa Impola

Page 7: LAUANTAI 29.3.2018 – VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION …kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset.pdf · PYHÄJ OEN KUULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU LAUANTAI

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 1 . 5 . 2 0 18 sivu 7

PÄÄTOIMITTAJATSari Hidén

Arvo Helanti

TOIMITUSKarim Sarpola

Sofia Sipilä

Anna Tuuttila

Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%)>> 0,45 €/pmm, toistohinta 0,35 €/pmm, minimikoko 35 pmm>> puoli sivua: 120 € >> koko sivu: 180 €>> järjestöpalsta: 50 €/vuosi

IlmoitusehdotLehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 € lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitse-män vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä.

Seuraava lehti (23) ilmestyy >> torstaina 7.6.2018

Aineisto toimitettava >> torstaina 31.5.2018 klo 17.00 mennessä

Painosmäärä >> vko 22:2600 kpl >> vko 23:2600 kpl

Puh. 040 359 6166

http://kuulumiset.pyhajoki.fi [email protected]

Toimitus: 040 359 6166 Päätoimittaja: 040 359 6165 Taloussihteeri: 040 359 6160

PYHÄJOEN

KUULUMISET

Järjestöt toimivatSeurakunta tiedottaa

Painopaikka: KalevaLehden jakelu: Posti, ilmoitukset jakeluhäiriöstä sähköpostitse osoitteella: [email protected] tai puh 0200 77 000

Julkaisija: Pyhäjoki Data OyISSN 0788-6071

50

60

0,40

MIELIPIDEKuulumisten mielipiteet

Mielipidekirjoitusten enimmäismitta on puoli kone-kirjoitusliuskaa. Myös selkeitä käsin kirjoitettuja juttuja voi lähettää julkaistavaksi. Mielipiteen kirjoittaminen ei tietenkään maksa mitään. Nimimerkkikirjoituksia julkai-semme vain todella poikkeustapauksissa. Kaikkien kirjoi-tusten mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhe-linnumero. Kirjoitusten valinta, otsikointi, muokkaaminen ja lyhentäminen jäävät toimituksen tehtäväksi. Tekstejä ei palauteta.

Mielipiteen voi lähettää sähköpostilla suoraan päätoi-mittajalle [email protected]

Aihetta kiitokseen

Kiitos Eu-ruoka apu yhteistyöstä asun-

topyhäjoelta.fi Suvi ja Mikko Salmela

tiloista, sekä Pyhäjoen salelle ja K-mar-

ketille osasta ruokalahjoituksista. Kiitos

myös vapaaehtoisille!

Kiitos Spr viikon yhteistyöstä Pyhäjo-

en Salelle ja arpakorin tavaralahjoituk-

sista Pyhäjoen apteekille.

-Irene Korpela/spr

Opintojen aikaiset kirjahankinnat 0€.

Kiitos kirjaston väki! kirjojen kalastelus-

ta ympäri Suomen.

Lisäksi kiitos mummulle lasten hoitami-

sesta ja puolisolle tukemisesta.

-Marjaana-

HelluntaiseurakuntaSapattiateria 8.6.klo 18.00

Raahen ev.lut.seurakuntako-dilla. Aterialippu 13euroa, lapset alle 12v 6euroa (alku-keitto ja sapattileipä, Simonin kalaa, israelilaisia salaatteja ja lisäkkeitä, hedelmäsalaati ja kahvi) aterialippuja voi varata nr 0405880908/tekstiviesti. Tervetuloa!

Yhteislaulu- (kansankirkko-messu) ja runonilta sunnun-taina 10.6. klo 18.00 Katri& Aleksi kahviossa, Hourulantie 2, mukana Ari ja Hannele Kuuva, kahvitarjoilu! Olet lämpimästi tervetullut!

Jyty Kalajoki ryIltaristeily Kaljaasi Ansiol-

la Maakallaan sunnuntaina 29.7.2018 klo 16.00 alkaen. Mukaan sopii 34 henkilöä ja etusijalla ovat jäsenet. Mikäli tilaa on, myös muut ovat ter-vetulleita mukaan. Ilmoittautu-misia ja lisätietoja Hanna Niku-paavo 0444691253 tai [email protected] tai Paula Kumpula [email protected]

Pirttikosken Maaseutunai-set

Kökkä 8.6.2018 klo 18.00 alkaen Hellaamäellä Laura Sal-melalla. Edit tulee esittelemään uutuus tuotetta. Kahvia ja ar-vontaa. TERVETULOA!

Pohjois-Suomen Syöpäyh-distys Pyhäjoen kerho

Toivonpäivän ruokakori ar-vonta K-Marketin eteisessä ma 4.6 kello 10-17 tervetuloa.

Pyhäjoen kotiseutuyhdistysKotiseuturetki 16.6 lauantai

linja-autokyyti. Käydään aina-kin Tähjällä ja Merijärven muse-ossa. Osa käyntikohteista vielä auki. Ilmoittautumiset Päiville 0407051582.

Betonikurssi Kopiston kou-lulla 10.6. sunnuntaina. Yhtey-denotot Päivi 0407051582.

Raahen seudun Omaishoi-tajat ja Läheiset ry

Omaishoitajien ja hoidet-tavien kesäpäivään to 7.6. il-moittautuneille tiedoksi: linja-autokuljetus Pökkylään lähtee Yppärin Nesteeltä klo 8.45, Pyhäjoen Salelta klo 9.00. Il-tapäivätanssit omaishoitajille ja hoidettaville ke 13.6. klo 13-16 Yppärin Merimajalla, ennak-koilm. 8.6. mennessä. Retki alle 16v. erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän vanhemmille to 14.6. klo 12-n.15 Toivosen Eläinpuistoon Kälviälle, ennak-koilm. 6.6. mennessä. Retki on maksuton ja osallistuminen ei edellytä omaishoidon tuen saamista. Tiedustelut ja ennak-koilm. p. 044 551 6804 tai p. 044 551 6803.

Spr PyhäjokiPunaisen Ristin viikolla Pyhä-

joen Salessa 4.5.18 arpapalkin-non voitti Eero Haapakangas. Onnea voittajalle ja kiitos arpo-ja ostaneille!

Seuraava hallituksen kokous 24.8.18 klo.17 Marjo Luoto- Harjuhaahdon kotona. Terve-tuloa!

Kevätkirkko, koululaisju-malanpalvelus pe 1.6. klo 12 kirkossa.

Matkalaulumessu su 3.6. klo 18 kirkossa (Niko Rantanen). Lähetyskahvila.

Kirkkoneuvosto to 7.6. klo 18 seurakuntatalolla.

Rippileirille lähtö pe 8.6. Tarkemmat tiedot leirikirjeessä, joka annettu Rippileiri lähestyy –illassa.

Sanajumalanpalvelus su 10.6. klo 10 kirkossa. Lähetys-kahvila.

Tiekirkko Pyhäjoella ajalla 18.6. – 10.8.2018.

Nuorisotyö Kesän tapahtumista ja toi-

minnoista tiedotetaan kesän Kuulumisissa. Löydät meidät myös instagramista: nuorisoti-lasarpatti

Tulossa esim. Rantaleiri koulu-ikäisille Pyhäjoen veteraanima-jalla 30.7. – 3.8.2018. Sitovat ilmoittautumiset 10.7. mennes-sä www.pyhajoki.fi/nuoriso/ajankohtaista.

Lasten päiväleiri Sarpatissa ti 31.7. – to 2.8.2018. Leiri al-kaa sarpatissa klo 10 ja päättyy klo 15. Leirillä tarjotaan lämmin ruoka ja välipala. Vapaaehtoi-nen leirimaksu 3 €/päivä. Lei-rille otetaan 2015 (3-vuotta täytetty leiripäivään mennessä) – 2012 syntyneitä lapsia. Lei-rille mahtuu 30 lasta. Leirillä on monenlaista ohjattua toimin-taa, hartaushetki ja askartelua. Ilmoittautumiset 21.6. mennes-sä päiväkerhoon

puh. 050-4416 095 tai spos-tilla [email protected] tai

[email protected]

Hautojen hoitosopimukset tilattavissa virastosta puh. 08 433119 tai sähköp. [email protected]

Hinnat: Kesäksi kukat ja kas-telu 70 € tai kesäksi kastelu 35 €. Hoitosopimuksia voi tehdä myös viideksi vuodeksi. Kun tilaatte sopimuksia, ilmoitta-kaa haudatun sukunimi ja kaikki etunimet. Hyvin monesti kutsu-manimi on ollut erilainen kuin kirkonkirjoissa on lukenut.

Uusheräyksen Kesäseuroi-hin 27.- 29.7. tarvitaan tal-koolaisia mm. ruokahuoltoon ja kahvioon, rakennustöihin, liikenteenohjaukseen, kansliaan sekä kirja- ja arpamyyntiin. Tal-kootöistä kiinnostuneet voivat olla yhteydessä seurojen pää-toimikunnan puheenjohtaja Ve-li-Matti Haluseen (040 0386 386, [email protected]) tai suoraan toimikuntien vastuu-henkilöihin:

Kenttätoimikunta: Sami Krank, 044 4691 350, [email protected] Seuraravin-tola ja Heiniskahvila: Kirsi Ha-lunen, 040 7772 464, [email protected] tai Teija Ukonsaari 040 8231 617, [email protected] Kanslia, myyntipisteet: Päivi Niemelä, 044 540 2742, [email protected]

Kotimajoitus: Juha Kunnasmä-ki, 050 3157 465.

Pyhäjoen seurakunta, Van-hatie 27, Pyhäjoki. Puh. 08-433 119.

Kirkkoherranvirasto avoin-na TO 31.5. klo 11-14. Kesä-elokuun ajan avoinna keskivii-koisin klo 12-16. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden kirkko-herra Jukka Maliseen p. 040 505 0016.

PIRTTIKOSKEN ILTAVILLI

Perjantaina 15.6. klo 18.00 alkaen

Pirttikosken koulu, os. Pirttikoskentie 585

koulun takana olevalla kentällä.

Iltavilli aloitetaan peräkärrykirppiksellä sekä

yhteisellä illanvietolla.Ohjelmassa mm.

köydenvetoa,nännikumien heittoa maito-

pänikkään,hevosenkengän heittoa ja arvontaa.

Kesäillan lenkki alkaa klo 20.00

iltajumpalla, lenkit voi tehdä kävellen,

juoksemalla tai pyörällä.Vaihtoehtoina on

kaksi eripituista matkaa: Pyyntienlenkki n.4 km

Hellaamäen penkkalenkki n. 11 km, jonka

varrelta löytyy myös juomapiste. Maaliin

saapuville juomaa ja iltapalaa.

Anna kesäillan villiinnyttää sinutkin

ja tule mukaan iloiseen illan viettoon!

TERVETULOA!

PIRTTIKOSKEN MAASEUTUNAISET RY

Page 8: LAUANTAI 29.3.2018 – VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION …kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset.pdf · PYHÄJ OEN KUULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU LAUANTAI

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 3 1 . 5 . 2 0 18sivu 8