Liken 25-vuotishistoriikki

LIKE 25 v.

Työläisneuvosto muistelee

2 LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE

Taitto: Tommi Tukiainen • Kannen kuva: Jaakko Jaskari • Toimitus: Liken toimeenpaneva työläisneuvosto • Painopaikka:TT Print OÜ, Tartumaa 2012

LIKE KUSTANNUS OY • LIKE PUBLISHING LTD PL 37 00521 HELSINKI, Finland

(09) 622 9970 • [email protected] • www.like.fi

LUE LISÄÄ OSOITTEESTA: www.like.fi

SISÄLLYS 3

Taitto: Tommi Tukiainen • Kannen kuva: Jaakko Jaskari • Toimitus: Liken toimeenpaneva työläisneuvosto • Painopaikka:TT Print OÜ, Tartumaa 2012

LIKE 25 V. – TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEEKristiina Sarasti: Liken henkiset heimotunnukset

– 4 –

Tommi Tukiainen: LikeFestin synty – perse edellä puuhun– 6 –

Petri Leppänen: LikeFest 2002 – artistin näkökulma– 10 –

Nora Varjama: Hullu koira Suomessa– 12 –

Päivi Paappanen: Nick Caven kahdet kasvot– 14 –

Jaakko Launimaa: Jean-Paul Sartre vs. Liken nopean toiminnan joukot

– 16 –

Tommi Tukiainen: Hynynen eestä ja Hynynen takaa, Hynynen sammuneena pöydän alla makaa

– 19–

Petri Leppänen: Miten käy Likeltä rock’n’roll?– 24–

Milla Palovaara: Kirjallisen loiston todistajana – Sofin kannoilla maaliskuusta 2012

– 26 –

Petri Stenman: Avainhenkilö romaanissa– 28–

Liken henkiset heimotunnuksetKristiina Sarasti, Liken työläisneuvoston jäsen

”Liken vahvuus on, että me kaikki ollaan mielenterveysongelmaisia”, eräs entinen likeläinen valisti minua aikoinaan. Totta toinen puoli. Liken vah-vuus taatusti on, että se on kautta aikojen vetänyt puoleensa kyseenalaistajia ja oman tähden seuraajia, joille keskitie ei ole kultainen.

Liken katon alta on 25 vuoden ajan löytynyt vallankumouksellisia, antifasisteja, poliittisia toisinajattelijoita, kommareita, anarkosyndikalisteja, vegetaristeja, hippejä, punkkareita, rokuja, joogeja, buddhalaisia ja muita taivastanssijoita, vapaa-ajattelijoita ja libertiinejä – hörhöjä joka lähtöön.

Siksi vapaa-ajan käsite menettää täällä helposti merkityksensä. Vapaa mistä? Vapaa vapaudesta työskennellä vapaasti vapaiden sielujen kanssa? Kun vuonna 2000 tulin Likeen töihin, jotkut työntekijät viettivät lomansa-kin hengailemalla toimistolla ja houkuttelemalla muita terassille.

Like-jengi on kautta aikain pitänyt tiiviisti yhtä, ja nykyään ehkä enem-män kuin koskaan miellämme työyhteisömme ennen kaikkea posseksi tai heimoksi. Jo se, että lafkan keulilla on entinen hc-punkkari, on rokotus turhaa hierarkkisuutta, tittelikeskeisyyttä, itsetarkoituksellista pomottelua ja muita työyhteisöjen näivetystauteja vastaan.

Ostelemme toisillemme vaatteita ja tuliaisia, ravaamme yhdessä kei-koilla, toimimme toistemme stylisteinä, Cupidoina ja parisuhdeneuvojina ja vuodatamme sydänveret toistemme pikareihin. Jos maailmasta löytyy virhe, maailma pitää ensin korjata, töitä jatketaan vasta sen jälkeen. Jos pomo kutsuu tiukan näköisenä toimistoonsa, puhuttelun sisältö saattaa olla: ”Mikset sä ota herra X:ää, sehän on nyt vapaa?”

Kuormasta on Like-historian aikana syöty enemmän kuin laki sallii ja heimorutsan jälkiseuraukset ovat joskus olleet kiusallisia, mutta se on hin-ta, jonka useimmat ovat liian ihanasta työyhteisöstä valmiit maksamaan. Heimorutsa lävistää myös retoriikan: jotkut meistä puhuttelevat huone- tai tiimikavereitaan avomiehiksi tai -vaimoiksi ja lukuisat tsoukkailumme rekisterit kuulostaisivat ummikosta seksuaaliselta häirinnältä. Palkokas-


veja poskionteloon vetävien ei kannata vaivautua apajille.

Useimmille entisille ja ny-kyisille likeläisille Like ei ole pelkkä työ vaan elämäntapa, mikä aiemmin näkyi myös piikkeinä burnout-tilastoissa mutta ilmenee ennen kaikkea henkisissä heimotunnuksissa: karnevalistisessa yhteishengessä, kyseenalaistavassa asenteessa ja halussa laajentaa kollektiivista tajuntaa. Yleensä kaikki uusille urille lähteneet ovat saaneet huomata, että ihminen voi lähteä Likestä mutta Like ei lähde ihmisestä.

Aluksi siteeraamani entinen likeläinen viittasi heitollaan ehkä myös kaikkeen tähän. Jos vaihdamme sanan ”mielenterveysongelmainen” sen hurmaavimpaan kiertoilmaukseen ”mentally hilarious”, ”henkisesti hilli-tön”, olemme jo aika lähellä likeläisyyden pehmeäpäistä ydintä.

LIKEN HENKISET HEIMOTUNNUKSET 5


LikeFestin synty – perse edellä puuhunNiin kuin sen muistan,

Tommi Tukiainen, Liken työläisneuvoston jäsen

Vuonna 2000 Like Uutiset -niminen Liken markkinointilehti oli paisunut yhdeksi maan suurimmista kaupunkikulttuurilehdistä. Toimituksessa syn-tyi ajatus järjestää Like Uutisten kylkeen rockhenkinen tapahtuma Helsin-kiin. Sopivien yhteyksien kautta paikaksi järjestyi VR-makasiinit.

Ensimmäinen LikeFest järjestettiin 25.8.2000. Esiintyjiksi haalittiin kirjapalkkiolla muun muassa tuon ajan tanssisuuruus Arto Muna ja Mil-lenium sekä Eläkeläiset. Taiteellisesti vain osin onnistunut festivaali jätti jälkensä suomalaisen kevyen musiikin historiaan. Eläkeläisille oli buukattu samalle päivälle keikka myös Hollannin Groeningeniin, ja tuo esiintymi-nen sujui mallikelpoisesti. LikeFesteille valjastetun kakkosketjun showsta tulikin sitten pannukakku. Eläkeläiset ryyppäsivät takahuoneessa, ja kun bändi meni lavalle julistamaan keikan alkua, rumpuja tai muutakaan ei ollut pystyssä. Lavalla ei ollut yhtään mitään. Bändi päätti palata bäkkärille juopottelemaan. Takahuoneessa Arto Munassa bassoa soittanut, nykyisin Radio Helsingissä aamulähetystä juontava Harri Niemi joutui käsikäh-mään Eläkeläisten Kristian Voutilaisen kanssa ja laittoi Pekka Koposelta lainaksi saadun hienon käsintehdyn viiden tonnin basson tuhannen pillun päreiksi. No, rahallahan Harri siitä selvisi. Kun Eläkeläiset vihdoin saa-tiin esiintymään, Kristian sammui lavalle ja jäi sinne makaamaan muiden poistuttua paikalta.

Seuraavana keväänä järjestettiin Tavastia-klubin tiloihin indiebändeihin painottunut LikeFest Underground -tapahtuma tähtinään muun muassa Thee Ultra Bimboos, The Protestants, The Duplo!, The Mutants ja Chain-smoker.

LikeFest 2001:n ohjelmassa oli bändien lisäksi kuulantyöntöä ja tikka-kisa. Tilaisuudessa esiteltiin Liken syksyn kirjailijoita ja uutuuskirjoja medialle ja suurelle yleisölle. Kansa sai myös käydä ottamassa ilmaisen juhlakampauksen fiftarityylisessä parturointipisteessä. LikeFestin innoitta-


LIKEN DEKKARIKATALOGI 7

mana päätettiin samana vuonna järjestää ohjelmallisia klubeja esimerkiksi kirjamessujen yhteyteen Turkuun.

Vuonna 2002 LikeFest suuntasi Merihaan edustalla kelluvaan Ravintola-laiva Wäiskiin. Rock’n’roll-päällikön tittelillä erinäisiä hommia hoidellut Jukka Kangas ja allekirjoittanut varasivat Club Spendersiä järjestävien ystäviensä kanssa koko laivan käyttöönsä ja buukkasivat kymmenkunta bändiä soittamaan kolmeen eri kerrokseen. Kunnianhimoinen kattaus piti sisällään muiden muassa Turun Romantiikan, Endstandin, Clumsyn, Sis-ter Flon ja Underwater Sleeping Societyn keikat. LikeFest 2002 OmBoard olikin nykymuotoisten LikeFestien pilottihanke, joka antoi runsaasti ko-kemusta vielä tuolloin (ja yhä, toim. huom.) keikkajärjestäjinä kokemat-tomille likeläisille. Kyseisillä festivaaleilla porukalle selvisi esimerkiksi se, että konsertteihin olisi hyvä varata jonkinlainen backline tai edes riittävä määrä mikrofoneja ja vaikkapa miksaaja. Kapteeni Wallu Valpion kanssa aamupäivän ensimmäisiä siidereitä loppukesän kuulaassa auringonvalos-sa aution laivan takakannella siemaillessamme tuli mieleen, että pitikö jonkun hoitaa myös tiedotuspuoli. Illalla laivan salongit kuitenkin pul-listelivat hikistä juhlakansaa ja jotkut taisivat roikkua partailtakin. Muu-sikot olivat mukana talkoohengessä punkasenteella. Takahuoneeseen oli ostettu kaksikymmentä pulloa Jaloviinaa, miedommat juomat olivat pääs-seet unohtumaan kokonaan. Ruuaksi tarjoiltiin Liken keittiössä kokattua couscous-salaattia suoraan ämpäristä ja Hakaniemen Elannosta ostettua halvinta ranskanleipää. LikeFestin järjestäjät lupasivat artisteille ystävälli-sesti hommata seuraavalla kerralla miksaajan ja PA-kamat etukäteen. Jat-kossa saatiin järjestettyä olutsponsorikin. Tuolloin oltiin vielä onnellisen tietämättömiä teosto-maksuista tai ohjelmatoimistoista. Illan pimetessä Wäiskin takakannelta sai seurata villiintyneen yleisön henkeäsalpaavia hyppyjä mereen Hakaniemen sillalta.

Onnistunut festivaalitoiminta päätettiin mobilisoida myös maakuntiin. Seuraavan vuoden aikana Tampereen Telakalla järjestettiin kahdet LikeFest WarmUp -bileet. Keväällä 2003 silloinen kustannuspäällikkö Arto Leivo oli epähuomiossa mennyt varaamaan koko Nosturin Liken käyttöön yhdek-si illaksi. Pika-aikataululla paikalle järjestettiin soittamaan muun muassa

LIKEFESTIN SYNTY 7


Olavi Uusivirta, LAB ja Notkea Rotta. Tilaisuus hieman floppasi kun Liek-ki, Pelle Miljoona ja YUP joutuivat perumaan mainostetut esiintymisensä edesvastuuttomaan tilaansa, päällekkäisbuukkauksiin ja ohjelmatoimiston vastustukseen vedoten.

LikeFest 2003 järjestettiin Wäiskillä esiintyjinään muun muassa Martti Servo, Kauko Röyhkä, Pelle Miljoona ja Lehtivihreät. Laiva oli loppuun-myyty. Keikkajärjestäjät saivat eteensä jälleen uusia haasteita bändien ma-joitusten osalta. Onneksi Meritullinkadun kellarissa oli runsaasti pahvilaa-tikoita, joista saatiin rakennettua eristävä kerros kylmälle betonilattialle ja taattua soittajille riittävät yöunet. Jotkut yhtyeet kyselivät keikkapalkkioita kirjojen sijasta luonnontuotteina tai jopa rahana.

Seuraavat pari vuotta rullasivatkin LikeFestien osalta omalla painollaan ja sujuivat varsin rutiininomaisesti. Wäiski kellui uppoamattomana pai-kallaan ja lukemattomat kirjamessubileet ja musiikkikirjajulkkarit rytmit-tivät vuoden kiertoa. Muistikuvien mukaan vuonna 2004 (tai saattoi olla 2005) esiintyjinä loistivat 22-Pistepirkko, The Valkyrians ja Soul Tattoo. Illan yllätysnimeksi oli pyydetty Suomen punkbändien kuohukermasta kasattu Börje & The Punk Stars, johtajanaan Hybrid Childrenin Börje eli Jasse ”Kojootti” Salonen. Jasse olikin vuosikaudet letkuttanut erilaisissa bakkanaaleissa Liken tarjoamaa lämmintä Kukkoa, joten tässä tarjoutui sopiva tilaisuus vastapalvelukselle. Yleisö oli aivan nuts. Ja vuonna 2006 lavalla nähtiin esimerkiksi Kauko Röyhkä, No Shame, Superchrist ja Anal Thunder.

Liken täyttäessä 20 vuotta vuonna 2007 päädyttiin juhlat järjestämään Tavastia-klubilla. Tällöin suuri osa käytännön säädöistä jäi klubin työn-tekijöiden osaaviin käsiin ja likeläiset saattoivat keskittyä edustamiseen sekä juhlimiseen. Japanilaisen Kabuki-ravintolan omistaja Aki kokkasi kutsuvieraille maittavat sushit ja sashimit. Yleisöä tanssittivat Tuomari Nurmio, Martti Servo, The Skreppers, Turku Romantic Movement, Black Magic Six sekä Kakkahätä 77, jonka huuruiseen esiintymiseen ilta kulmi-noitui. Bändi itse ei muista esiintyneensä Tavastialla. Juhla-LikeFestistä on muutenkin olemassa vähänlaisesti muistijälkiä tai dokumentteja. Joku pinnisteli nähneensä jollekin työntekijälle kuuluneet höyryävät alushousut



saniteettitilojen lattialla. Marian sairaalasta taas löytyy tuolta illalta mer-kintä Herra Ylpöstä ja ranteista pulppuavista veristigmoista.

LikeFestien viehätys on pitkälti järjestelyjen kotikutoisuudessa ja ama-töörimäisyydessä. Yleisöltä ja bändeiltä tullut palaute on ollut aina raik-kaan positiivista, ja Likelle tapahtumat ovat tuottaneet henkistä pääomaa. Vuosien varrella kassalippaat ovat kadonneet lipunmyyjien mukana, la-vamanagerit ovat joutuneet popsimaan rauhoittavia ja organisaattorien kännykät ovat pudonneet meren pohjaan aina strategisilla hetkillä. Pal-jon on festivaaleilla tapahtunut myös sellaista, jota ei voida elossa olevien sukupolvien aikana ääneen lausua. Kuitenkin pelkkä tapahtuman nimen mainitseminen Liken henkilökunnan, esiintyjien tai paikalla olleen yleisön keskuudessa piirtää aina kasvoille iloisen virneen ja kirvoittaa kielenkannat mehukkaisiin muisteloihin.

LIKEFESTIN SYNTY 9

LikeFestin ohjelmatoimikunta työn touhussa.

Ravintolalaiva Wäiski juhlavalaistuksessa. Jasse, LikeFestin vakiobörje.


LikeFest 2002 – artistin näkökulmaNiin kuin se tapahtui,

Petri Leppänen, Liken työläisneuvoston jäsen

Vuonna 2002 saimme jo edesmenneen Turun Romantiikan kanssa pyynnön tulla soittamaan mielikuvissamme cooliuden vuorenhuipulle LikeFestiin, jonka räväköitä mainoksia olimme nähneet aiempina vuosina Like Uutis-ten sivuilla. Toinen toistaan tyylikkäämmät bändit esiintyivät tuon kustan-nusmaailman nuoren kapinallisen bileissä, ja olimme tietysti innoissamme päästessämme tuohon seuraan. Vähänpä tiesimme.

Meille ei ollut tullut mieleenkään, että järjestelyissä olisi voinut olla toi-vomisen varaa – sen verran monesti festit oli jo järjestetty. Siksi hämmen-nys yllätti, kun puhelin soi saavuttuamme kehä kolmosen sisäpuolelle ja luurin toisessa päässä Liken rock’n’roll-päällikkö Jukka Kangas kysyi, onko meillä mikrofoneja mukana. ”No ei ole mikkejä mukana”, vastasimme. ”No, pitää säätää jotain”, kuului epämääräinen vastaus toisesta päästä. Emme miettineet asiaa sen enempää vaan jatkoimme kohti festivaalialuetta, Haka-niemen Ravintolalaiva Wäiskiä.

Wäiskissä selvisi, että bändejä oli buukattu kahteen kerrokseen minuutti-aikataululla. Plussaa oli se, että jonkinlainen äänentoisto löytyi molemmis-ta kerroksista. Miinusta puolestaan se, että mikkejä riitti ainoastaan yhteen kerrokseen kerrallaan. Järjestäjät päättivät roudata mikit edestakaisin ker-rosten ja bändien välillä. Luovaa, jos mikä.

Saimme backlinemme koottua, kun paikallisen bändin jäsen tuli kysy-mään meiltä vahvistimia lainaan. Lupasimme lainata. Viiden minuutin ku-luttua sama kaveri tuli kysymään piuhoja ja pedaaleja. Ei luvattu. Seurasi nurinaa ja vittuilua.

Kului jokunen minuutti ja edellä mainittu oman elämänsä rocktähti lähestyi taas yhtyettämme: ”Saadaanko me lainata teidän basistia? Mei-dän basisti on hävinnyt.” Tuosta ei hennottu kieltäytyä, mutta vain sound-checkiin.



Juomapuolella festeillä oli tällä kertaa tarjolla Jallua, jota sai hakea tis-kiltä juomalippua vastaan. Kouraan lykättiin kymmenittäin lippuja, jotka päätimme säästää keikan jälkeiseen juhlintaan.

Keikka tuli ja meni. Samoin Jallu. Totesimme keikan jälkeen jallutar-joilun loppuneen ja käsissämme olevan kymmeniä turhia paperinpalasia. Liken henkilökunta oli täysin tutkalla, samoin bäkkärin lokkiparvi. Rekla-moimme asiasta, jolloin meidät johdateltiin pois laivalta Liken autonrötte-lön takaluukulle juomaan pussikaljaa. Kävihän se niinkin.

Kun majoitusasiat tulivat ajankohtaisiksi, meidät saatettiin Liken toi-mistolle Meritullinkadulle. Nukuimme keittiön lattialla pahvilaatikoiden päällä. Kuka ikinä väitti, että rock’n’rollissa olisi glamouria? Seuraavana aamuna Jukka Kangas maksoi keikkapalkkion kirjoina. Tyhjensimme va-raston kiinnostavista opuksista ja lähdimme kotimatkalle hyvällä fiiliksellä. Se mikä järjestäjien ammattitaidossa puuttui korvattiin armottomalla sää-tämisellä, hyvällä asenteella ja fiiliksellä. Eikä keikka jäänyt Turun Roman-tiikan viimeiseksi Liken bileissä.

ARTISTIN NÄKÖKULMA 11

No Shamen Sampsa.

LABin Ana.

Turun Romantiikka vuosimallia 2002.


Hullu koira SuomessaNora Varjama, Liken työläisneuvoston jäsen

Sir Roger Mooren vierailu on tähänastisen urani suurin yksittäinen pr- menestys. James Ellroyn vierailu alkuvuodesta 2009 sen sijaan oli haastavin ja hulluin.

James Ellroy on yksi merkittävimmistä elossa olevista amerikkalai-sista rikoskirjailijoista. Moni menestyvä dekkaristi mainitsee esikuvak-seen itseään ”Amerikan hulluksi koiraksi” nimittävän Ellroyn. Tyly tyyli, salaliitto kiemurat, kuuluisa murhatun äidin tapaus ja maailmanmenestys L. A. Confidentialin ja Mustan Dahlian elokuvafilmatisointien myötä teke-vät hänestä silmissäni etukäteen jännittävän – ja todella pelottavan.

Aiemmin haastatteluja on ollut käytännössä mahdoton saada. On käy-nyt ilmi, että kirjailija oli ollut vuosia hoidossa hermoromahduksen ta-kia. Näillä tiedoilla ihmetys on suuri, kun kuulemme, että Ellroy myöntyy kutsuun saapua markkinoimaan kuusi vuotta odotettua uutta kirjaansa Levoton veri.

Alku menee juuri niin kuin kirjoissa: Ellroy on ärjynyt pari toimittajaa hermoromahduksen partaalle jo ennen haastattelutiloihin saapumistaan. Liken silloinen pomo Päivi Isosaari on kuitenkin saanut erittäin lämpimän vastaanoton, ja minutkin hän hyväksyy. Myöhemmin Ellroy kertoo minulle itse auliisti syyn: hänelle jokainen punatukkainen nelikymppinen nainen on muistutus hänen murhatusta äidistään Jean Hillikeristä. Hurmaavaa.

Ellroy on eräällä tavalla tiedottajan unelma: hän ei jorise. Hän on tullut markkinoimaan kirjaansa Levoton veri, ja se, joka kysyy epärelevantteja, tulee murskatuksi. Eräs toimittaja erehtyy kysymään Obamasta. Ellroy raivostuu toimittajalle eikä vastaa asiallisesti kaikkein älykkäimpiinkään kysymyksiin. Kiitän jälkikäteen toimittajan ammattitaitoa, kun jutusta ei käy ilmi, että toimittajan unelma tavata suuri idolinsa on murskautunut.

Illalla autan saunan päälle hänen sviitissään. Kirjailija ilahtuu suoma-laisesta erikoisvarustelusta: saunassa hän voi lurkkia. ”En lue kirjoja enkä katso tv:tä iltaisin. Yleensä makaan vain sängyllä ja märehdin ajatuksiani”,



hän väittää. Vaikka väite kuulostaa sepitteeltä, us-kon siihen sillä hetkellä, kun kirjailija katsoo mi-nua ensimmäistä kertaa silmiin.

Seuraavana iltana tes-tataan Liken markki-noinnin arviointikyky. Olemme kutsuneet Tuk-holman alamaailman

kuvaajana tunnetun Jens Lapiduk-sen haastattelemaan idoliaan Ellroyta Akateemisen kirjakaupan Koh-

taamispaikalle, ja hän on suostunut! Emme voi kuitenkaan olla varmoja, miten tähti itse suhtautuu ”Ruotsin Ellroyhin”.

Ennen tähtihaastattelua pieni Like jakautuu kahtia ja yrittää selviytyä kahden suuren kirjailijan erillisistä haastatteluista. Lapidus antaa lausun-toja pian valmistuvasta Rahalla saa -filmatisoinnista ja syö pizzalounasta käytävällä haastattelujen välissä, ja Ellroy kiistää tv-uutisten toimittajille olevansa synkkä kirjailija. Synkästi, tietenkin.

Jens Lapidus, lakimies kun on ammatiltaan, onnistuu kirjakaupan lavalla kymmenen pisteen arvoisesti. Hän onnistuu olemaan tarpeeksi kunnioit-tava mutta säilyttää kuitenkin oman charminsa. Myöhemmin taksissa Ellroy äityy jopa kehumaan Lapidusta kirjailijana – vaikka ei ollut hetkeä aiemmin koskaan kuullutkaan hänestä.

Toivomme kovasti, että Ellroy palaisi Pohjolaan markkinoimaan seuraa-vana syksynä suomeksi ilmestyvää ”naiselämäkertaansa” Hillikerin kirous. Euroopan-matka kuitenkin imi kirjailijasta mehut, eikä uutta vierailua ole toistaiseksi saatu järjestymään. Kuusikymppinen kirjailija kuitenkin muis-taa ”Jeanit Suomesta”: lähetti tuo kahden viikon kuluttua Päiville ja minulle komeat kukkapuskat. Kimpussa on kalloja.

HULLU KOIRA SUOMESSA 13

Akateeminen nokkimisjärjestys.


Nick Caven kahdet kasvotPäivi Paappanen, Liken työläisneuvoston jäsen

Vuonna 2009 Liken silloinen toimitusjohtaja antoi minulle työtehtävän: ”Kirjoita Nick Cavelle.” Caven brittikustantamosta Canongatesta oli ilmoi-tettu, että Cave odottaa viestejä ulkomaisilta kustantamoiltaan. Minä tein tietenkin työtä käskettyä. Ja Nick Cave tosiaan odotti viestejä. Vastaus tuli viidessä minuutissa.

Saman vuoden keväänä olin Lontoossa kirjamessuilla. Caven brittikus-tantamon juhlien teemana oli Caven tuleva kirja Bunny Munron kuolema. Pupupukuinen Bunny tanssi terassilla ihmisjoukon keskellä. Yhtäkkiä tun-goksen keskeltä ilmaantui Canongaten kustantaja Jamie Byng, joka halusi esitellä minut Nick Cavelle. Juuri parittajanviiksensä pois ajellut Cave ter-vehti kohteliaasti poskisuudelmin, ja jutustelimme hetken hänen jetlagis-taan – kirjailija oli edellisenä päivänä palannut Australiasta – ja Lontoon säästä. Cave kehui vuolaasti kirjansa suomentajaa Jukka Jääskeläistä. Jukka oli bongannut Caven tekstistä tuotteen, jota ei enää ollut olemassa. Ylistim-me kilvan Jukkaa, kunnes kateellinen ranskalaiskustantaja tuli huitomaan väliin, ja poistuin paikalta saatuani vielä uudet kohteliaat poskisuudelmat.

Sen paremmin sähköpostiviesteissä kuin tapaamisessammekaan en kertonut Cavelle, että omistan suurimman osan hänen albumeistaan, olen nähnyt hänen esiintyvän lukuisia kertoja ja matkustanut kerran Pietariin asti katsomaan Bad Seedsin keikkaa, kun silloinen kiertue ei ulottunut Suomeen.

Kirjailija-Cave ja laulaja-Cave ovat nimittäin kaksi eri miestä. Kir-jailija on kohtelias, pehmeällä äänellä keskusteleva, ikääntyvä herras-mies. Laulaja taas on maanisen intensiivinen ja karismaattinen esiin-tyjä, josta Sydneyn Kings Crossissa puhuttiin 90-luvulla ”Pimeyden ruhtinaana”. En ollut matkustanut Australiaan Nick Caven jalanjäljis-sä – niin kuin Jaska Filppulan syksyllä 2012 ilmestyvän romaanin Vie-raslista päähenkilö – mutta ilahduin kyllä kohdatessani Caven tunte-



neita australialaisia, jotka kertoivat miehen urotöistä kotimaassaan. Ensimmäistä kertaa näin Caven 80-luvun lopussa San Franciscon Reck-less Recordsissa, jossa Cave Bad Seedseineen soitti pari akustista biisiä promotakseen illan keikkaa. Tiuhaan tahtiin pulloa kallistellut Cave oli illalla I-Beamissa melkoisen maaninen – ja loistava. Ja vielä muutama vuosi ennen Lontoon Bunny-juhlia olin ollut eturivissä, kun Cave soitti Finlandia-talolla.

Onneksi kirjailija-Cave ei sentään tavatessamme tunnistanut.

NICK CAVEN KAHDET KASVOT 15

Nick Cave keikalla San Franciscon Reckless Recordsissa 1980-luvun lopussa.

Bunny Munro Suomessa.


Jean-Paul Sartre vs. Liken nopean toiminnan joukot

Jaakko Launimaa, Liken työläisneuvoston jäsen

”Mitä kirjallisuus on”, kysyi Jean-Paul Sartre klassikkoteoksessaan vuonna 1948. ”Sartre katsoo, että kirjallisuuden merkittävä tehtävä on toimia yh-teiskunnan peilinä”, kirjoitin tenttivastaukseni alkuun Jyväskylässä joskus vuonna 2005. Sartren näkemys on edelleen ajankohtainen, ja se näkyy myös Liken kustannusohjelmassa, mutta oma kirjallisuuskäsitykseni on muuttu-nut hivenen vuodesta 2005. Kirjallisuus – ainakin sanan laajassa merkityk-sessä – on myös ennakoimattomia tilanteita, kaaoksen hallintaa ja nopeaa reagointia katastrofin uhatessa milloin missäkin yhteydessä. Tällaisissa ta-pauksissa Liken nopean toiminnan joukot (LNTJ) mobilisoidaan kentälle setvimään keissi tyynesti mutta militantin määrätietoisesti.

Kun LNTJ jalkautuu kentälle, tilanne on yleensä viittä vaille vakavah-ko: huolella laadittu suunnitelma on kaikesta huolimatta kosahtanut ja jollakulla muhii kookospähkinä klyyvarissa. Siis tilanne tyylillä haltuun, askel takavasemmalle ja toivottavana lopputuloksena on se, ettei kukaan huomaa mitään yllättävää tapahtuneenkaan. Nopean toiminnan joukkojen tarkoin varjeltu toimintakertomus pitää sisällään tarunhohtoisia raportteja täpärästi vältetyistä katastrofeista, kuten esimerkiksi päiväkirjamerkintä keväältä 2009 osoittaa.

Byroo 4.5.2009 09.15Roger Moore soittaa Hotelli Tornista ja sammaltaa oudosti. ”It seems

there’s one nasty toothferry lurking in my grinder, and I’m feeling a bit awk-ward, I might add”, sir Roger selittää. Kirjailijavierailun pressi alkaa klo 11. Pikapuhelu päivystävälle hammaslääkäriasemalle:

– Löytyisikö päivystysaikaa ihan saman tien?– Kyllä, näyttäisi olevan yksi aika vapaana. Millä nimellä?– Roger Moore.



– Aha.Moore kiidätetään hammaslääkärille, pari buranaa kyytipojaksi ja pres-

siin klo 11.

LNTJn erikoisosaamista on kadonneiden ja puhelimettomien kirjailijoiden paikantaminen Helsingin kantakaupungin alueelta, mutta nopean toimin-nan joukkojen toimintaympäristö ei rajoitu vain Helsinkiin. Sen todista-vat haastattelukeikat maakunnissa, jonne on matkustettu tunnelmallisesti neuvostoaikaisilla bussirohjakkeilla, festariraporttikomennukset sateisilla leirintäalueilla vuotavissa teltoissa tai yllättävä eksyminen kirjailijavierailul-la Viron syksyisellä, pilkkopimeällä maaseudulla bilikan bensatankin tyh-jennyttyä. Myös eksoottinen Espoo on toiminut kujanjuoksun näyttämönä.

Hotelli Klaus K. 16.11.2011 15.30Michael Monroen haastattelu- & nimmarisessio Espoon Sellon Suomalai-

sessa Kirjakaupassa ja Ison Omenan Prismassa erittäin tiukalla aikataulul-la, lopuksi Michael Pöllölaakson studioille. Matkaan lähdetään Universalin kautta keskiraskaassa varustuksessa ruuhka-aikana. Taksi kurvaa Sellon eteen muutamaa minuuttia ennen aloitusaikaa, ja Michael häviää Sellon ovista, kun maksamme laskun. Astumme Selloon, aulassa kaikuu ”Perhanan

LIKEN NOPEAN TOIMINNAN JOUKOT 17


nuorisovandaalit” -huuto eikä Monroeta näy missään. Kuuloaisti käyttöön. Jostain kulman takaa kuuluu Monroen ääni, hän vetää ”Proud Marya”, seu-raamme ääntä juosten ja näemme erittäin ripeäaskelisen Monroen kävele-vän parinkymmenen metrin päässä uteliaiden katseiden saattelemana kohti kirjakauppaa ja satametristä jonoa. Michael tervehtii fanejaan ystävällisesti, kun saamme hänet kiinni, ja haastattelu alkaa vain pari minuuttia myö-hässä. Sessio venyy ja Isoon Omenaan saavutaan myöhässä. Ryntäämme juosten sisään, näemme kuin hidastuskuvassa vartijan kasvoilla hämmästy-neisyyden koko spektrin ja pian kuulemme takanamme ylimääräiset juoksu-askeleet. Ehdimme kuitenkin infotiskille ennen kuin vartija tavoittaa meidät. Setvimme henkilöllisyydet, ja samainen vartija saattaa meidät ystävällisesti nopeinta reittiä määränpäähän.

Useimmiten uhkaava katastrofi väijyy nimenomaan kentällä, kun jokin en-nalta arvaamaton muuttuja sotkee derivaatan tavalla tai toisella. Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu kotona, kertoo kansanviisaus, ja toisinaan uh-kaava tilanne voi vaania myös toimistolla.

Byroo 22.2.2012 14.40Jouni Hynynen saapuu Liken toimistolle edustettuaan edellisen yön ja an-

nettuaan haastatteluja aamupäivän. ”Sullon iso pöytä”, raportoi kirjailija graafikko Tommi Tukiaiselle. ”Jätkä on kääntänyt Bukowskia, mie arvostan, ainoa jota mie täällä arvostan”, kommentoi Hynynen tuottaja Petri Leppä-selle, kömpii puoliksi graafikon ison pöydän alle ja sammuu. Klo 16 kirjai-lijan pitäisi olla Levykauppa X:ssä nimmaroimassa ja kertomassa uudesta kirjasta. Klo 15.15 Hynynen ei reagoi lempeisiin elvytysyrityksiin. Klo 15.30 Hynysen asiamies lausuu tarkoin varjellun taikasanan ”Jaloviina”, ja Hyny-nen virkoaa kuin ihmeen kaupalla. Hän ehtii ajoissa paikalle.

Jean-Paul Sartren näkemys kirjallisuuden tehtävästä on tärkeä ja todellinen, mutta todellisuutta on myös se hiljainen tieto, joka elää kulttuurialan par-rasvalojen varjoissa. Kirjallisuus on niin ikään ennakoimattomia tilanteita ja katastrofin hallintaa – yllätyksellistä kuin elämä itse.



Hynynen eestä ja Hynynen takaa, Hynynen sammuneena pöydän alla makaa

Tommi Tukiainen, Liken työläisneuvoston jäsen

Puhelu toimitusjohtajalta toimi kylmänä suihkuna surkastuneille aivo-soluilleni kesken kuuman kesäiltapäivän vuonna 2007. ”Onko Hynysen kirjan kansi valmis? Tarvitaan ensi-viikolla, menee Infon koulunaloitus-kampanjaan.” Olin pari päivää aiemmin silmäillyt Hynysen käsikirjoitusta, ja jonkinlaiseksi köyhän miehen Bukowskiksi raapustuksia saattoi luonneh-tia. Idea kansikuvasta sikisi päässäni muutama minuutti puhelun jälkeen. Naputtelin tekstarin Hynyselle: ”Tissipimu vai pubiruusu?” Vastaus saapui nanosekunnissa keikkabussista toiselta puolen Suomea: ”Tissit.”

Rocktähtien kuvaajana kunnostautunut Ville Juurikkala olisi tähän hom-maan sopiva valokuvaaja, ja sillä oli studiokin Kalliossa. Tai jonkinlainen varaston, prätkätallin, jatkobailukämpän, pornoluolan ja kaatopaikan ris-teytys, jossa Ville asui. Oli siellä otettu HIMin levynkansikuvatkin. Ville innostui asiasta ja lupautui hankkimaan myös kuvaan sopivan, vaatimukset täyttävän mallitytsänkin.

Liken aktivistisiivessä vaikuttanut Timo Kalevi Forss tiesi kertoa, että Hämeentien maailmanparannusyhteisö oli hankkinut armeijan ylijäämä-varastosta henkilökuntansa leposijoiksi vanhoja intin kerrossänkyjä. Raa-hasimme yhden hetekan Suomen Rauhanpuolustajien kellarista Vegaanilii-ton toimiston läpi Voima-lehden kämäiseen jakeluautoon ja päristelimme kuvausstudiolle. Vielä taksikeikka Laitilan Kukon varaston kautta Kataja-nokalle lainaamaan tiedemies Tex Kännisen omistamaa museokirjoitus-konetta ja puitteet alkoivat olla valmiina. Lähdimme noutamaan vakavas-ta krapulasta kärsivää tuoretta sanataiteilijaa Villen sukellusvene-Saabilla Pasilan asemalta.

Itse kuvaustilanne luovittiin niillä välineillä, jotka käytössä oli. Ja se-hän riitti. Lopputuloksessa lattialla lojui Jack Daniels -pullo, Hynysellä oli yllään Tarjoustalosta hankittu verkkopaita ja hetekalla retkotti alaston

HYNYNEN EESTÄ JA HYNYNEN TAKAA 19


naikkonen. Punasteleva Karjalan poika naputteli kirjoituskonetta sängyn reunalla. Myöhemmin Pikku-Jouni sai ylpeänä ojentaa äidilleen esikois-kirjansa, jonka sekä etu- että takakantta koristivat silikonihinkit. Ville sai myytyä samoilla säädöillä otetut bonusruudut vielä erääseen alan lehteen. Sittemmin Loiston pokkariversiona julkaistusta Rakkaudella, Hynynen -kirjasta piti Photoshopilla retusoida tissit pois.

Sitten Hynynen kirjoitti ”runokirjan” Mies katoaa (2009), ja kansikuvamie-tinnöt tulivat jälleen ajankohtaisiksi. Päätimme tehdä kuvaelman Gallen-Kallelan Väinämöinen ja Aino -triptyykistä, jossa sukupuoliroolit heitetään päälaelleen: alaston viäräleuka-Väinämöis-Hynynen pakenemassa jäisessä rantavedessä veneestä kurottelevaa pissisblondi-Ainoa urbaani Merihaka taustalla. Hynynen osti idean jälleen sen kummemmin pureskelematta.

Hovikuvaajamme asui tuohon aikaan Los Angelesissa, joten kysäisin Jouko Lehtolan studiolla työskennellyttä mainoskuvaaja Marek Saboga-lia hoitamaan kuvaussession. Marek innostui asetelmasta ja neuvottelut vaihdon välineestä sujuivat hyvässä yhteisymmärryksessä. Mainosmaail-man hyperkapitalismin sumentama nelosella alkava nelinumeroinen luku vaihtui kulttuurityöläisen ykkösellä alkavaksi kolminumeroiseksi luvuksi.

Subcomandante Teemu Matinpuro ja Rosebudin ykkösnyrkki Hannu Paloviita olivat lainanneet Kemiöstä kotoisin olevan kolmimetrisen Lucky Ticket -nimeä kantavan lasikuitujollan kalastusveneekseen Helsingin vesille. Paikansimme Timo Kalevi Forssin kanssa Lucky Ticketin Hertto-niemenrannan jäisestä rantapusikosta. Tyhjensimme purkin sadevedestä ja soudimme hyytävässä kevätsäässä kaksimetristen vaahtopäiden seassa kolmen meripeninkulman matkan Korkeasaaren ja Mustikkamaan välistä Kruununhaan edustalle Tervasaaren kannakselle. Rytmi-baarin synttäreiltä bongattu kansikuvatyttö lupautui esiintymään pissis-Ainona.

Hynynen riisuutui munasilleen hetkeäkään epäröimättä, ja pissis-Aino kiipesi kiikkerään ruuheen miehen viiman sinertämää vartaloa tavoittele-maan. Tilanteessa oli miehen esineellistäminen kauheimmillaan ja suoma-lainen mies kauneimmillaan.

Kuvauksista tehty videoteaseri poistettiin siveettömänä YouTubesta



puolen tunnin ja tuhannen katsojan jälkeen. Vuotta myöhemmin kuva oli analysoitavana Suomen lukiolaisten valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa.

Seuraava Hynysen ”kirjallinen” projekti oli netistä vauhdilla kopipeistattu Kesämies, joka ilmestyi kesällä 2010. Kyseisen hengentuotoksen kanteen lätkäisimme yhdeksän viikkoa Kotiteollisuuden levytyssessiossa Hynysen kanssa ryypänneen tuottaja Mikko Karmilan räpsäisemän foton. Tuomas Holopaisen ökyhuvilan laiturinnokassa otetussa irvokkaassa kuvassa hy-myilee alaston, parroittunut ja pöhöttynyt punainen hirviö suviyössä.

Päätimme teettää markkinointimielessä Aleksin Suomalaiseen Kirja-kauppaan kolmimetrisen jättilakanan, johon lihotin Hynystä Photoshopilla entisestään. Kuvan nähtyään Hynynen aloitti maratonjuoksuharrastuksen, ja pokkari puolestaan nousi Mitä Suomi lukee -listan kärkeen useammaksi kuukaudeksi.

Hynynen ja Kotiteollisuus-rumpali Sinkkonen päättivät CMX:n viitoitta-malla polulla ja ankarassa rahapulassaan laittaa nettisivuillaan olleen kysy-mys- ja vastauspalstansa myös kansien väliin. Kotiteollisuus.com – Vittuilua jo vuodesta 2001 -kirjan (2012) kannen ideointipalaveri pidettiin ravintola Kokomossa. Kansigraafikkoa saatikka kuvaajaa ei pyydetty paikalle. Hyny-nen kuulemma antoi ruokailun lomassa täyden luottamuksensa visiooni, josta ei ollut vielä kuullut.

Saimme Walter de Campin antaman vinkin pohjalta Villi-Iran omista-man sadomasokistisen kartanon Kirkkonummelta päiväksi käyttöömme. Kuminen SM-domina saisi piiskata viimeisetkin mehut näistä nilviäisistä.

Kuvauspäivän aamuna krapulaiset Hynynen ja Sinkkonen odottivat toimistomme ovien avautumista kuin kesälaitumia vartovat sonnit. Kö-röttelimme Ville Juurikkalan ilmajousitetulla Citroën-laivalla jännityksen vallassa puhelimessa saatujen salaisten ajo-ohjeiden mukaisesti kohti kehä kolmosta. Tiet muuttuivat aina vain pienemmiksi ja mutkaisemmiksi. Vii-mein peltojen keskeltä kohosi valtaisa linna, jonka pihamaalla oli ilmeisesti ihmisille tarkoitettuja rautahäkkejä. Oven tuli avaamaan parikymppinen täydellisen vartalon omaava kokenut aikuisviihteen ammattilainen. Pojille


22 LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE22 LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE


laitettiin käsi- ja kaularaudat, ja tämän jälkeen Linnanmäen pimeän puolen kaikki laitteet olivat vapaasti käytettävissä. Talossa majaileva rintaliivejä käyttänyt vanhempi mieshenkilö toimi kuvausassistenttinamme. Muistoksi kansikuvaussessiosta dominamme Susu lahjoitti pojille suoraan käytöstä riisumansa pikkupöksyt. Tuottaja Petri Leppänen kuvasi keikan LikeVision YouTube-kanavalle niin hienovaraisesti, etteivät netin siveyspoliisit ole vie-lä tänä päivänäkään keksineet, mitä pätkästä ajattelisivat.

Kesämiehen myyntilukujen innoittamana Likessä päätettiin julkaista toi-nenkin Hynysen päiväkirjoista kasattu kesäpokkari, tällä kertaa nimellä Karjalainen ruletti (2012). Hynysen urheiluharrastuksen innoittamina pää-timme tehdä sporttisen sauvakävelykannen. Pitihän jo ensimmäisen kirjan nimeksikin tulla Kuka keksi sauvakävelyn? Hynysen ainoa vaatimus oli saa-da samaan kuvaan vähäpukeinen, vaaleahiuksinen povipommi, joka kan-nustaisi Ahvenanmaan lippua heilutellen Hynysen sauvoittelua kirjallisesta riemuvoitosta toiseen. Kyseiset kriteerit täyttävä malli löytyi helposti kirja-messupromotyttöjemme reservistä. Hikinauhan saimme kilpailevalta kus-tantamolta, urheiluvetimet lainasimme Iso-Roban UFFista ja tuulikoneen Nosturista. Kuvaus toteutettiin kivuttomasti muutaman Kukon voimalla Juurikkalan kakkosstudiolla Hernesaaressa ruskeaa fondia vasten. Tuottaja Leppänen oli jälleen Otavamedian roskiksesta kaivettuine mini-DV-kame-roineen paikalla ja taltioi taidespektaakkelin vaatteidenvaihtoineen Like-Visiolle internetin vähäpoikien silmäniloksi.

Kirjailija Jouni Hynynen on helppo ja mutkaton kuvattava. Varsinkin kra-pulassa tai kännissä. Itse asiassa muissa olotiloissa emme ole häntä kuvan-neetkaan. Tai tavanneet. Vuosien varrella kuvaustiimistämme on muotoutu-nut toimiva fiilikseen ja hetken intuitioon nojaava ryhmä, jonka lopputulos on yleensä kohtalainen. Seuraavaa Hynysen hengentuotetta odotellessa kuvauscastingiin voi ilmoittautua osoitteessa [email protected] (kuva pakollinen! toim. huom.).



Miten käy Likeltä rock’n’roll?Petri Leppänen, Liken työläisneuvoston jäsen

Like Kustannus tunnetaan valtakunnan johtavana rockmusiikkikirjojen jul-kaisijana, eikä suotta. Painokoneille on syötetty suomenkieliset versiot niin kansainvälisten kuin kotimaistenkin huippuartistien elämäkerroista Kurt Cobainista Jimi Hendrixiin ja Michael Monroesta PMMP:hen unohtamatta kulttibändejä kuten Norjan deathpunk-messiaat Turbonegro ja Oulun lahja maailman autotalliräimeelle, Radiopuhelimet.

Käänteentekevä kirja oli tietysti jokaisen rokkarin kirjahyllystä, siel-tä tv:n ja baarikaapin välistä, löytyvä Mötley Crüen Törkytehdas (2002) – kirja, joka nosti bändin takaisin huipulle. Tätä seksin, huumeiden ja rock’n’rollin pyhää kolminaisuutta ylistänyttä teosta on seurannut basisti Nikki Sixxin huuruiset Heroiinipäiväkirja ja Nikki Sixxin maailma sekä solisti Vince Neilin Tatuointeja & tequilaa. Törkytehtaan viitoittamaa pol-kua julkaisuohjelmassa jatkoivat muiden muassa sellaiset klassikot kuin Marilyn Mansonin Helvettiin ja takaisin (2003), Lemmy Kilmesterin oma-elämäkerta Lemmy (2003), Aerosmithin Walk This Way (2007) sekä Suo-men hienoimmaksi rockelämäkerraksi tituleerattu Hanoi Rocks – All Those Wasted Years (2009).

Rockelämäkertojen lisäksi Liken siipien suojissa on saanut kirjallisia ambitioitaan toteuttaa kirjava joukko kotimaisen rockkentän duunareita Kauko Röyhkästä Jarkko Martikaiseen ja rockeläkeläinen Miettiseen.

Mutta onpa Liken riveissä bändejäkin perustettu. Ensimmäinen lähinnä kehä kolmosen sisäpuolella mutta myös Kotkassa ja Virossa keikkaillut, kokonaan Liken henkilökunnasta koostunut bändi, Main Stream, turvau-tui salaperäisiin taiteilijanimiin Miss Middle-Finger, Shithead ja Suicide välttääkseen epäsovinnaisen rockelämän ja kurinalaisen korkeampaa kult-tuurinmuotoa edustavan päivätyön sekä siihen liittyvien ihmiskontaktien yhteentörmäyksen. Bändi esitti jonkinlaista afrobeat-vaikutteista akustista punkkia, ja silloin tällöin keikoilla oli yleisöä paikalla vielä viimeisenkin



biisin soidessa. Kun bändi houkutteli mukaan ulkopuolisen rumpalin, erehdyttävästi nuorta Veltto Virtasta muistuttavan herran nimeltä Lips, ja alkoi suunnitella kunnianhimoisempaa materiaalia (mm. reggaebiisiä), sei-nä nousi vastaan ja ryhmä hajaantui omille teilleen. Bändi toimi kuitenkin ponnahduslautana Miss Middle-Fingerin kansainvälisen rocktähden ural-la, sillä solisti on sittemmin esiintynyt ja levyttänyt muun muassa Brian Jonestown Massacren kanssa.

Main Streamin raunioista nousi Shitheadin, Lipsin ja Liken aktivistisii-peä edustaneen Timo K. Forssin sekä Hynysen kirjan kansikuvauksista laulajaksi matkaan napatun hemaisevan mallipimun Aids-86 -yhtye, joka hajosi muutaman keikan jälkeen omaan mahdottomuuteensa.

Tätä kirjoitettaessa Uudenmaankadun puutalossa liikkuu huhuja, että LikeFest 2012 taluttaisi horjuvin askelin lavalle uuden Like-kokoonpanon Maailmanlopun tyttö & Hyeenat. Ehkä tästä Virginie Despentesin romaa-nista nimensä napanneesta retkueesta tulee ensimmäinen laajempaa kan-sansuosiota nauttiva Like-bändi. Todennäköisesti kuitenkaan ei.

MITEN KÄY LIKELTÄ ROCK’N’ROLL? 25

Aids-86 LikeFesteillä noin vuonna 2010.

Main Stream Liken Kirjakaupassa noin vuonna 2008.


Kirjallisen loiston todistajana – Sofin kannoilla maaliskuusta 2012

Milla Palovaara, Liken työläisneuvoston jäsen

Pari päivää sitten sain postissa Sofi Oksanen -mollamaijan. Nuken tila-sin itse Haminan eläkeläisten Ravimäkiyhdistyksen MollaMaija-kerholta – tilaamisesta päätettiin yksissä tuumin, pelkin jaa-äänin suuressa Liken markkinointikokouksessa kesäkuun alussa.

Pari viikkoa sitten tuskailin Stockan naistenosastolla, millainen lamee olisi sopiva Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen vastaanotolle Tallinnan-matkalla, jossa vietimme viikon Sofin kanssa kuvauksissa, tapaa-misissa, uuden romaanin julkaisujuhlien valmisteluissa ja Depeche Mode -baarissa hyvin ansaituissa purkupalavereissa.

Pari kuukautta sitten, alan vaihdon aiheuttaman lievän alkuhämmäs-tyksen jälkeen, olin varma, että jään taloon. Ensimmäinen työtehtäväni Likellä, Sofi Oksasen uuteen romaaniin liittyvä tuotanto, pyörähti osaltani käyntiin neljä kuukautta sitten. Tähyän koko ajan lähelle ja kauas, hamu-an palasia, kontakteja, leikkaan, liimaan, joudutan ja kyselen. Elokuinen julkistusjuhla on käytäntöä vaille valmis, marraskuun kirjailijakiertue buukattu, joulukuinen promomatka Tuurin kyläkauppaan varmistettu. Tuotantoblogin avaus ja Sofin uuden kirjan nimen julkistus aiheuttivat mediavyöryn, sulkien kohahduksen suorastaan. ”Kyyhkyset” lähti lentoon.

Tämä on arkeani kaikessa absurdiudessaan. Hyppäsin kyytiin kir-jalliseen Rolls Royceen nimeltä Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Monisyisellä, vielä ilmestymättömällä kirjalla on jo nyt maan päällä juuria ja lonkeroita, värejä ja mutkia kuin kirjailijallaan rastoja. Romaanin paino-arvo on monessa mielessä valtava. Välillä melkein pelottaa, mitä kaikkea kirja – ja Sofi – vielä saavatkaan aikaan.

Toukokuisella Tallinnan-kuvausmatkalla päivät vierähtivät nopeina kuin pikkukivet puroon: palelimme päivän Patarein vankilan muurien uumenis-sa, väistelimme Seewaldin mielisairaalan puiston verenhimoisten hyttysten



hyökkäyksiä, jäljitimme tietynlaisia 60-luvun kerrostaloja Mustamäellä, patsastelimme Viron presidentin ruusutarhassa sadan semiotiikkaseminaa-rilaisen kanssa, ihmettelimme Muisti-instituutissa KGB:n arkistojen pala-nutta sohvaa, kuvasimme valtavalla neuvostoaikaisella monumentilla Sofia ja Ikuisen Tulen maakaasuhanaa, joka oli sammunut, epäilemättä ikuisiksi ajoiksi. Kävimme häirintäantennilla, jonne Sofi olisi halunnut kiivetä kym-menen sentin koroillaan. Muistimme myös syödä, juoda, nauttia elämästä ja nauraa hyvillä mielin. Sofi hallitsee nämä kaikki esimerkillisesti, enkä itsekään ole ihan noviisi lajeissa.

Sofi kääntää päät missä kulkeekin, ja Tallinnan kaduilla hänet tunne-taan – monet tulivat pyytämään nimikirjoituksia ja sanomaan sanasen. Viimeisenä päivänä Aleksanterin kirkon ikoniostosten ja Roosikrantsin kävelylenkin jälkeen kävimme viehättävässä pienessä paperi- ja levydiva-rissa etsimässä vanhoja kirjekuoria ja postimerkkejä. Sofi löysi etsimänsä, mutta muisti myöhemmin kaupungilla vielä yhden merkin, jota ei ollut epähuomiossa ostanut ensimmäisellä reissulla. Palasimme kauppaan, ja hiljaisen, hillityn oloinen omistaja laittoi heti ovitiu’un helähdyksestä vi-nyylilevyn soimaan. Minusta emme olleet tuhlanneet puotiin mitenkään älyttömiä summia. Mutta ehkäpä miekkonen sai silti kuukauden palkan meiltä kassaan, tai sitten hänellä oli vain hyvä, intuitiivinen päivä, sillä lähtiessämme hän katsoi silmiin ja sanoi vakavana: ”You women are the light of this world.” Maailman terävin gootti valaisi mielen ja huoneen.

Sofi ja STT/Lehtikuvan Antti Aimo-Koivisto Mustamäellä.

KIRJALLISEN LOISTON TODISTAJANA 27

Kirjailija Oksanen ja tuottaja Palovaara her-mosavuilla presidentin

ruusutarhassa.


Tämä artikkeli ilmestyi alun perin Iida Simeksen toimittamassa Liken perus-tajan Hannu Paloviidan 50-vuotisjuhlakirjassa, jonka painos (1 kpl) on loppu kustantajan varastosta.

Avainhenkilö romaanissaPetri Stenman, Liken työläisneuvoston jäsen

Tapoja jäädä pysyvästi historiaan on monia. Kansalliset suurhahmot ikuis-tetaan patsaiksi, hieman vähäisemmistä merkkihenkilöistä maalataan muoto kuva, monille nimetään katuja, joillekin useampiinkin kaupunkeihin, ja Spede Pasanen on päätynyt laatusanaksi suomen kieleen.

Romaanihenkilöksi joutuminen on usein tahdosta riippumatonta ja saattaa toisinaan olla jopa kiusallista: mikäpä sen oivempi tapa kirjailijalla on maksaa kalavelkoja tai suoranaisesti kostaa jollekulle kuin piirtää tästä vähemmän mairitteleva muotokuva kirjaan. Toisaalta olisi kohtuutonta vaatia, että kirjailija näkisi jokaisen hahmonsa kohdalla suunnattoman vai-van poistaakseen tältä kaikki mahdollisesti jostakusta muistuttavat piirteet.

Romaaneja, joissa henkilöhahmojen ja tapahtumienkin todenperäisyy-destä on tehty itsetarkoitus, kutsutaan avainromaaneiksi, ja niitä on Suo-messakin kirjoitettu useita. Joskus kuitenkin aivan muunkinlaisissa romaa-neissa törmää hahmoihin, joissa on jotain tavattoman tuttua. Tuula-Liina Variksen romaani Vaimoni (2004) ei ilmeisesti ole avainromaani, mutta muuan avainhenkilö sen sivuilla 235–240 esiintyy.

Kirjan toinen päähenkilö on sensaatiolehden päätoimittaja Pete Arjos-to, jonka ”erittäin lihava” vaimo Pippa katoaa yllättäen. Petellä on ollut rakastaja jo pitkään, ja hän on jopa haaveillut, että taakaksi muuttunut vaimo jollain tapaa vain häipyisi. Katoaminen saa hänet kuitenkin suistu-maan pahemman kerran raiteiltaan, ja alamäki päättyy potkuihin lehdestä. Äidinkielensä rautainen ammattilainen on yllättäen vailla töitä.

Eräänä päivänä hän kohtaa kadulla miehen, jota hän ei ensi alkuun tunne: ”[H]iukset valuivat hartioille ja naama oli paksun kiharaisen par-



ran peitossa. Päässä oli pyöreät rillit, ja musta hattu – –. Elähtänyt hippi, mikä lie hippi ja musulmaani.”

Pian Arjosto kuitenkin tunnistaa miehen Kassuksi: ”[V]anha opiskelu-kaveri vuosien takaa. Olimme venyneet samoilla luennoilla valtiotieteellisessä ja käyneet jonkin kerran yhdessä kaljalla.” Jutun jatkuessa käy ilmi, että Kassu on perustanut ”perintörahoillaan pienen kustantamon, joka oli erikoistunut po-pulaaritieteellisiin ja poleemisiin julkai-suihin, vähän muinoisten Huutomerkki-

pamflettien tyyliin.”Nyt Kassu suunnitteli ajankohtaista mielipidekirjasarjaa nimeltä Tiedä!.

Kustantajan omin sanoin: ”Ekologiaa, EU:ta, globalisaatiokritiikkiä, Venä-jän tulevaisuutta, markkinadiktatuurin analyysiä, mediakritiikkiä, USA:n ulkopolitiikan mokia ja sen semmoista. – – Aiheethan eivät lopu.”

Kustantajalla on kuitenkin ongelma, koska nopeita ja hyviä kääntäjiä ei ole tarpeeksi ”eikä varsinkaan sellaisia ihmisiä, jotka pystyivät editoimaan yliopiston heppujen tutkimuskieltä tavallisen lukijan ymmärrykselle so-pivaksi”.

Kaksikon jatkaessa jutustelua Kassu tarjoaa vanhalle, ahdinkoon joutu-neelle toverilleen juuri tällaista työtä. ”Lehtimies sanoo, ettei ole kokemus-ta editoinnista. – – Ja lisää kokemusta tulee tekemällä, ei se ole ongelma. Englanti selviää sanakirjoista. Mutta suomea pitää osata. Kunnolla.”

Työnkuvan selvittyä Kassu-kustantaja kuitenkin tokaisee: ”Rahaahan minulla ei tietenkään ole. – – Mutta ei sinun ihan ilmaiseksi tarvitse tehdä.” Arjosto hyväksyy tarjouksen ja alkaa suunnitella tulevaisuuttaan. ”Tätä siis on se kuuluisa tunnelin päässä näkyvä valo, josta ihmiset puhuvat.”

AVAINHENKILÖ ROMAANISSA 29

Hannu Paloviita lukee paljon. Tässä työn alla Upo Pesukarhun käyttöohje.

30 LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE30 LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE

Liken työläisneuvostoa omassa kirjapainossaan 1990-luvun puolivälissä Kulmakatu 6:ssa: Katja Kallio, Hannu Paloviita, Samppa Ranta, Timo Ernamo, Pekka Suominen ja Kari Puikkonen.


KUKKO


LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE

L i k e K u s t a n n u s on edistänyt rau-

han ja räyhän asiaa jo 25 vuotta. Matkan var-

rella on järjestetty monenmoista häppeningiä,

kuohutettu kulttuurikermaa ja annettu aihetta

meheville muisteluille. Tämä vihkonen tarjoaa

kurkistuksen Liken työläisneuvoston arkipäi-

vän ytimeen.

Nappaa trippi Liken maailmaan, siihen josta ei kirjoissa puhuta.

Documents

Liken 25-vuotishistoriikki