20
Metsä-Veikkojen Sanomat 2013 Nuorten SM-hiihdot 16.-17.3.2013 Kansalliset hiihdot 29.3.2013 www.polkky.f i Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi Hei nuori, hae koulutukseen yhteishaussa 25.2.15.3.2013 NYKYAIKAINEN OPPIMISYMPÄRISTÖ Kaivannais- ja metsäalan opetuksessa uusinta teknologiaa hyödyntävät simulaattorit tehostavat ope- tusta ja tekevät sen entistä monipuolisemmaksi. OSAOsta ammattiin! OSAOn Taivalkosken yksikössä alkavat ensi syksynä seuraavat koulutukset: uuTTA OSAOSSA! KAivOSAlAn peruSTuTKinTO, KAivOSmieS Kaivosmiehen tutkinto antaa perutiedot ja valmiudet toimia erilaisissa perus- työtehtävissä kaivosalalla. Erityisesti painotamme työmenetelmien, työvälinei- den ja työkoneiden hallintaa sekä myös asiakaspalvelutaitoja. Opiskelussa korostuu kallion poraus-, panostus-, räjäytys- ja louhintatyöt. Lisäksi painotetaan kalliora- kentamista, louheen lastausta ja kuljetusta sekä karkea- ja hienomurskausta ja murs- kejakeiden seulontaa ja muuta käsittelyä. HOTelli-, rAvinTOlA- jA cATering-AlAn peruSTuTKinTO, TArjOilijA Asiakaspalvelun koulutusohjelman suorittanut tarjoilija osaa toimia asiakas- palvelijan tehtävissä erilaisin liikeideoin tai toiminta-ajatuksin toimivissa ravinto- loissa tai julkisen sektorin toimipaikoissa. Työpaikkoja voivat olla kahvilat, ravintolat, henkilöstöravintolat, liikenneasemat, pika- ruoka-, juhlapalvelu- tai matkailuyritykset sekä catering-alan toimipaikat. meTSäAlAn peruSTuTKinTO, meTSäKOneenKuljeTTAjA Metsäkoneenkuljettajan tutkinto antaa valmiudet metsäkoneiden käyttöön erilaisissa vaativissa toimintaympäris- töissä ja olosuhteissa. Työssä vaadittavia taitoja ovat työmenetelmien joustava hallinta sekä erityyppisten työkoneiden tehokas käyttö. Lisäksi tarvitaan moni- puolisia viestinnän ja asiakaspalvelun taitoja. Opiskelussa korostuu harvesterin, metsätraktorin ja puutavara-auton sekä kaivinkoneen käytön osaaminen. Metsäala on voimakkaasti kehittyvä ala ja uusille taitajille on tilaa. rAKennuSAlAn peruSTuTKinTO, mAArAKennuS- KOneenKuljeTTAjA Maarakennuskoneenkuljettajan tutkinto antaa valmiudet maarakennuskoneiden käyttöön erilaisissa toimintaympäristöissä ja olosuhteissa. Erityisesti painotamme työmenetelmien ja työkoneiden hallintaa sekä asiakaspalvelutaitoja. Opiskelussa korostuu kaivinkoneen, pyöräkuormaajan, tiehöylän ja tienhoitoauton käytön osaa- minen. Maarakennusala on voimakkaassa kehitysvaiheessa ja uusille taitajille on tilaa työmarkkinoilla. Simulaattorit osana opetusta Metsäkonealan ja kaivannaisalan kou- lutuksessa ovat käytössä ajanmukaiset simulaattorit. Simulaattoriluokassamme on John Deere’n, Ponssen ja Valmetin uu- simmat hakkuukonesimulaattorit. Ohjattu simulaattoriharjoittelu tehostaa hakkuu- koneenkuljettajan alkuvaiheen oppimis- ta. Ennen oikealle koneelle siirtymistä simulaattorilla voidaan opiskella turvalliset ja joustavat työmenetelmät, koneen hal- lintalaitteet, automaatiojärjestelmät sekä mittasaksien käyttö. Simulaattorijakson jälkeen, kun siirrytään oikealle koneelle, voidaan keskittyä enemmän puutavaran laatuun ja ympäristöasioihin. Kaivannaisalan simulaattoriopetuksen käyttöön tulevat kaivinkone- ja pyörä- kuormainsimulaattorit liikealustaisina sekä poralaite- ja dumpperisimulaattorit. Simulaattoreiden avulla opitaan oikeat työmenetelmät ja tavat kuljettaa tai käyt- tää konetta taloudellisesti ja turvallisesti. Murskeasemien simulaattorissa opitaan valvonta ja tehonsäätö laitosten välillä. lisätiedot Tarkempia tietoja koulutusohjelmista antaa opinto-ohjaaja Seija Pekkala p. 010 27 23731 Lisätietoja löydät myös osoitteesta www.osao.fi Oulun seudun ammattiopisto OSAOn Taivalkosken yksikössä voit opiskella luonnonvara- ja ympäristöalan, tekniikan ja liikenteen alan, hotelli-, ravintola- ja catering-alan sekä sosiaali- ja terveysalan opintoja. Prologi 30.3.2013 Pölkky-hiihto 31.3.2013

Metsä-Veikkojen Sanomat 2013

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Metsä-Veikkojen Sanomat 2013

Citation preview

Metsä-VeikkojenSanomat 2013

Nuorten SM-hiihdot 16.-17.3.2013Kansalliset hiihdot 29.3.2013 w w w. p o l k k y. f i

Kemijärventie 73, Kuusamo Av. ma-pe 7-17Puh. 020 7640 201 Fax 08 851 4005

rakentajan.palvelu@polkky.�

Oulun seudun ammattiopistowww.osao.fi

Hei nuori, hae koulutukseen yhteishaussa 25.2.–15.3.2013

NYKYAIKAINEN OPPIMISYMPÄRISTÖ Kaivannais- ja metsäalan

opetuksessa uusintateknologiaa hyödyntävät

simulaattorit tehostavat ope-tusta ja tekevät sen entistä

monipuolisemmaksi.

OSAOsta ammattiin!OSAOn Taivalkosken yksikössä alkavat ensi syksynä seuraavat koulutukset:

uuTTA OSAOSSA! KAivOSAlAn peruSTuTKinTO, KAivOSmieS

Kaivosmiehen tutkinto antaa perutiedot ja valmiudet toimia erilaisissa perus-työtehtävissä kaivosalalla. Erityisesti painotamme työmenetelmien, työvälinei-den ja työkoneiden hallintaa sekä myös asiakaspalvelutaitoja. Opiskelussa korostuu kallion poraus-, panostus-, räjäytys- ja louhintatyöt. Lisäksi painotetaan kalliora-kentamista, louheen lastausta ja kuljetusta sekä karkea- ja hienomurskausta ja murs-kejakeiden seulontaa ja muuta käsittelyä.

HOTelli-, rAvinTOlA- jA cATering-AlAn peruSTuTKinTO, TArjOilijA

Asiakaspalvelun koulutusohjelman suorittanut tarjoilija osaa toimia asiakas-palvelijan tehtävissä erilaisin liikeideoin tai toiminta-ajatuksin toimivissa ravinto-loissa tai julkisen sektorin toimipaikoissa. Työpaikkoja voivat olla kahvilat, ravintolat, henkilöstöravintolat, liikenneasemat, pika-ruoka-, juhlapalvelu- tai matkailuyritykset sekä catering-alan toimipaikat.

meTSäAlAn peruSTuTKinTO, meTSäKOneenKuljeTTAjA Metsäkoneenkuljettajan tutkinto antaa valmiudet metsäkoneiden käyttöön erilaisissa vaativissa toimintaympäris-töissä ja olosuhteissa. Työssä vaadittavia taitoja ovat työmenetelmien joustava hallinta sekä erityyppisten työkoneiden tehokas käyttö. Lisäksi tarvitaan moni-puolisia viestinnän ja asiakaspalvelun taitoja. Opiskelussa korostuu harvesterin, metsätraktorin ja puutavara-auton sekä kaivinkoneen käytön osaaminen. Metsäala on voimakkaasti kehittyvä ala ja uusille taitajille on tilaa.

rAKennuSAlAn peruSTuTKinTO, mAArAKennuS-KOneenKuljeTTAjA

Maarakennuskoneenkuljettajan tutkinto

antaa valmiudet maarakennuskoneiden käyttöön erilaisissa toimintaympäristöissä ja olosuhteissa. Erityisesti painotamme työmenetelmien ja työkoneiden hallintaa sekä asiakaspalvelutaitoja. Opiskelussa korostuu kaivinkoneen, pyöräkuormaajan, tiehöylän ja tienhoitoauton käytön osaa-minen. Maarakennusala on voimakkaassa kehitysvaiheessa ja uusille taitajille on tilaa työmarkkinoilla.

Simulaattorit osana opetusta

Metsäkonealan ja kaivannaisalan kou-lutuksessa ovat käytössä ajanmukaiset simulaattorit. Simulaattoriluokassamme on John Deere’n, Ponssen ja Valmetin uu-simmat hakkuukonesimulaattorit. Ohjattu simulaattoriharjoittelu tehostaa hakkuu-koneenkuljettajan alkuvaiheen oppimis-ta. Ennen oikealle koneelle siirtymistä

simulaattorilla voidaan opiskella turvalliset ja joustavat työmenetelmät, koneen hal-lintalaitteet, automaatiojärjestelmät sekä mittasaksien käyttö. Simulaattorijakson jälkeen, kun siirrytään oikealle koneelle, voidaan keskittyä enemmän puutavaran laatuun ja ympäristöasioihin.

Kaivannaisalan simulaattoriopetuksen käyttöön tulevat kaivinkone- ja pyörä-kuormainsimulaattorit liikealustaisina sekä poralaite- ja dumpperisimulaattorit. Simulaattoreiden avulla opitaan oikeat työmenetelmät ja tavat kuljettaa tai käyt-tää konetta taloudellisesti ja turvallisesti. Murskeasemien simulaattorissa opitaan valvonta ja tehonsäätö laitosten välillä.

lisätiedotTarkempia tietoja koulutusohjelmista antaa opinto-ohjaaja Seija Pekkala p. 010 27 23731

Lisätietoja löydät myös osoitteesta www.osao.fi

Oulun seudun ammattiopisto OSAOn Taivalkosken yksikössä voit opiskella luonnonvara- ja

ympäristöalan, tekniikan ja liikenteen alan, hotelli-, ravintola- ja catering-alan sekä

sosiaali- ja terveysalan opintoja.

Prologi 30.3.2013Pölkky-hiihto 31.3.2013

2 Maaliskuu 2013Metsä-Veikot

Toivotan Teidät lämpi-mästi tervetulleeksi Nuorten maakuntaan Pohjois-Pohjan-maalle. Koillismaalla sijait-seva Tuhansien tarinoiden Taivalkoski on saanut teh-täväkseen järjestää nuorten suomenmestaruushiihdot tänä talvena. Toivottavasti teillä, hyvät nuoret urheili-jat, on näiden kisojen jälkeen viemisinänne uusia tarinoita Koillismaalta edelleen ker-rottavaksi ja elämänne var-sitietä viitoittamaan.

Taivalkosken vaaramaise-mat luovat oivalliset puitteet kisailuunne. Taivalvaaralla on totuttu näkemään alku-talven hämärässä lukuisia yhdistetyn ja mäkimaajouk-kueita harjoitteluleireillään. Lumivarmuus, laadukkaan vaativat latupohjat ja hyppy-rimäkien koko sekä varustelu mahdollistavat ainutlaatui-sella tavalla tekniikkaharjoi-tusten toistettavuuden ja hiihtoharjoittelun yhdistä-misen. Kun tähän lisätään tuoreet puitteet huollol-le ja kunnan panostuksen olosuhteiden tasaisessa ylläpidossa, voidaan aidos-ti puhua Taivalvaaran har-joittelukeskuksesta. Uskon, että osaltaan pienen kunnan panostuksella on ollut vai-kutusta näidenkin kilpailujen järjestäjävalinnoissa. Hiihto-

kansa kiittää pitkäjänteisestä työstä taivalkoskelaisia.

Suomenmestaruuski l-pailuiden järjestäminen on koettu Taivalkoskella koko pitäjän asiaksi. Kohtaatte järjestelyissä lukuisan mää-rän talkoissa työskenteleviä paikkakuntalaisia. He halua-vat omalla esimerkillään ker-toa kiintymyksestä kotiseu-tuaan ja liikuntaharrastusta kohtaan. Toivottavasti kiin-nostuksenne aluetta kohtaan konkretisoituu uteliaiksi ky-selyiksi paikkakunnan ainut-laatuisuudesta.

Iijokivarren tarinapitäjänä Taivalkoski on hyödyntänyt oivallisesti kirjailijaprofessori Kalle Päätalon laajan tuotan-non kautta syntyneen mie-lenkiinnon. Esimerkin vaiku-tus on näkynyt laajalti mm. kirjankustannusalalla. Syöt-teen ja Rukan matkailualueen läheisyys on mahdollistanut erikoistumisen myös mat-kailutoimialan sisällä. Usko omiin vahvuuksiin ja niiden ainutlaatuisuuteen on vah-vaa ja perustuu ylpeyteen kirjailijan dokumentoimas-ta historiasta ja paikoista. Päätalo-pitäjä kertoo sisuk-kaasta suomalaisesta työstä ja karuista ihmiskohtaloista upeassa Koillismaalaisessa luonnossa.

Poh jo i s -Poh janmaan

maakunta Kalajoelta Kuu-samoon on väestörakenteel-taan nuorta. Voimakas usko tulevaan, omiin osaamisen kautta syntyviin mahdolli-suuksiin ja ajalle oivalliset valinnat uuden teknologian hyväksikäytössä ovat sii-vittäneet maakuntaa kohta pari vuosikymmentä määräl-lisen ja sisällöllisen kasvun kärjessä. Kohtaamamme tietotekniikka-alan murros on yksi vaihe uudistumisen ketjussa, jota kuvaa hyvin menneen maailman menes-tys- tuotteemme turkikset, terva, lankku, lohi, paperi ja kännykkä. On uudistumi-sen aika. Tässä nuori väes-töpohjamme, tutkimuksen laajapohjaisuus ja korkea koulutuksen kautta hankittu osaamistaso ovat oivalliset matkakumppanit. Täällä on helppo menestyä nyt ja tu-levaisuudessa myös urheilun kautta.

Suomalainen liikunta elää vapaaehtoistyöllä. Tämä kil-pailu osoittaa, mihin kyetään kun toimeen tartutaan. Par-haat kiitokset kuuluvat jär-jestäjänä toimivalle Metsä-Veikot 85 hiihtoseuralle ja sen lukuisille vapaaehtois-työntekijöille osaamises-tanne ja halustanne tukea suomalaista hiihtourheilua.

Toivotan rehtiä kilpailu-

henkeä ja reippaita kohtaa-misia Taivalvaaran vaativassa maastossa sekä uskoa uutte-raan työhönne suomalaisen hiihtoperinteen nostami-sessa uudelleen maailman kärkeen.

Latu on Teidän hyvät nuoret!

Pauli HarjuMaakuntajohtaja, Pohjois-Pohjanmaa. Kilpailun suojelija.

Metsä-Veikot 85 on saanut kunnian järjestää nuorten normaalimatko-jen suomenmestaruus-hiihdot tänä vuonna. Suomenmestaruushiih-dot järjestetään Taival-koskella nyt toisen ker-ran. Vuonna 1972 Tai-valkosken SM-hiihdoissa hiihtänyt Marja-Liisa Kir-vesniemi menestyi erin-omaisesti myöhemmin hiihtourallaan. Toivotta-vasti nämäkin SM-hiihdot pitävät sisällään lähes yhtä menestyviä nuoria hiihtäjälupauksia.

Metsä-Veikot 85 on hiihdon erikoisseura, jos-sa on noin 150 jäsentä. Pienestä koostaan huo-limatta olemme järjes-täneet jokavuotiset kan-salliset hiihdot pääsiäisen aikaan aina perustamis-vuodesta lähtien. Viime vuosina hiihdot ovat ol-leet kolmipäiväiset.

Meillä on vastavalmis-tunut uusi huoltoraken-nus ja uudet kilpaladut, jotka ovat vaativia kovien nousujen ja vauhdikkai-den laskujen vuoksi.

Hi ihtäj ien myötä seuran tunnettavuus

on lisääntynyt, ja piirin tasolla olemme olleet aivan kärjen tuntumassa usean vuoden ajan. Tänä vuonna hiihtäjämme To-pias Tyni oli edustamassa Suomea nuorten maail-manmestaruusjoukku-eessa Liberecissä.

Nuorten SM -hiihdot tekee osaltaan Taival-koskea tunnetuksi. Moni hiihtäjä on ensi kertaa Taivalvaaran hiihtokes-kuksessa, ja uskon, että täällä nyt käydessään useat tulevat uudestaan tulevina vuosina.

Järjestämme kisat yh-dessä paikallisten yhtei-söjen sekä Taivalkosken kunnan kanssa. Kiitän kaikkia, jotka mahdollis-tivat hiihtojen järjestä-misen tukemalla rahal-lisesti ja osallistumalla talkoisiin.

Toivotan kaiki l le, hiihtäjille ja huoltajille sekä yleisölle, viihtyisää viikonloppua Taivalkos-kella.

Matti TyniKilpailunjohtajaMetsä-Veikot 85 ry puheenjohtaja

Taivalkosken kisat – välietappi menestykseen?

Tuhansien tarinoiden Taivalkoski tarjoaa nyt myös hiihtotarinoita

Maaliskuu 2013 3Metsä-Veikot

4 Maaliskuu 2013Metsä-Veikot

Ui, lenkkeile, melo, seikkaile, frisbeegolfaa, hiihdä, laskette-le, lumilautaile tai hyppää vaik-ka mäkeä… www.seikkailemaan.fi www.melomaan.fi www.taivalvaara.fi Facebook: Taivalkosken liikuntapalvelut Taivalkosken nuorisotoimi

· Tietokonekauppa

· Tietokonehuolto

· Laiteylläpito

TIETOTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA

Torangintaival 1, 93600 KuusamoPuh. 050-585 6626 tai 08-85 6626 · [email protected]

www.pehmo.net

Taivalkoskelle on saatu järjestettäväksi vuoden 2013 nuorten suomenmestaruus-hiihdot 16. - 17.3.2013. Kiso-jen vastuullisena toteuttajana on hiihtoseura Metsä-Veikot 85 ry. Kisojen järjestelyt ovat pienelle runsaan neljän tu-hannen asukkaan kunnassa toimivalle seuralle mittava ponnistus. Onneksi pienuus on opettanut yhteistyökykyyn ja vapaaehtoistyöhön. Niinpä näissäkin talkoissa on järjes-tävän seuran lisäksi lukuisa joukko myös muita seuroja ja yhdistyksiä.

Metsä-Veikot 85 ry on lä-hes 30 vuoden ajan antanut taivalkoskelaisille hiihdon harrastajille mahdollisuuden toteuttaa omalla tasollaan ja sarjassaan valitsemaansa liikuntamuotoa. Seura toimii vireästi ja järjestää vuosittain kansallisiakin hiihtotapahtu-mia.

Nyt alkavat nuorten SM-hiihdot on toistaiseksi tärkein seuran järjestämä tapahtuma. Osanottajamäärällä mitattu-na seura on toki isännöinyt suurempiakin tapahtumia. Kunnan kannalta tapahtuma

on merkittävä imagon raken-taja ja tunnettuuden lisääjä. Onnistunut kisaviikonloppu välittää mukana olleiden kaut-ta positiivista viestiä paikka-kunnasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista hyvin laa-jalle alueelle. Viestintävälineet ovat myös todella merkittävä tekijä mielikuvan luojana ja tunnelman välittäjä.

Taivalkosken maastot sopivat erityisen hyvin tal-viseen liikuntaan. Meillä on hyvin hoidettu latuverkosto ja pitkä luminen aika. Näitä SM-kisoja varten on kilpai-lualueen latu-urat viritetty vastaamaan korkeinta vaati-mustasoa, ja uusilla laduilla voitaisiinkin järjestää jopa kansainvälisiä kisoja. Viime talvelta varastoituun lumeen perustuva ensilumen latu saa-tiin Taivalkoskella käyttöön jo marraskuun alusta, vaikkakin se oli vain runsaan kilomet-rin mittainen. Koska alkutalvi oli hyvin vähäluminen, pitkät ladut avattiin vasta joulukuul-la.

Oman kuntamme hiihto-keskuksen Taivalvaaran kehit-täminen on ollut jatkuvaa ja

pitkäjänteistä. Kisatapahtu-maa palveleva monitoimitalo saatiin osittaisella EU-rahoi-tuksella rakennettua ennen joulua valmiiksi. Talo tarjoaa hyvät puitteet kaikenlaisille kilpailuille huolto- ja sosi-aalitiloineen, kahvioineen ja selostamoineen. Vanhan rinnekahvion laajentaminen odottaa vuoroaan kun sille rahaa löytyy. Myös mäki- ja rinnetoimintoja pitää vielä ke-hittää, jotta kokonaisuus tulisi entistä houkuttelevammaksi asiakkaille. Koko kunnan kan-nalta majoitustilakapasiteetin ja palvelutarjonnan kehittä-minen oikeassa suhteessa edistää matkailun volyymia ja sitä kautta Taivalkosken tunnettuutta.

Esitän kunnan tervehdyk-sen kilpailijoille, kisan järjestä-jille, talkoolaisille sekä kaikille mukaan saapuneille kisavie-raille sekä toivotan kaikille hiihdon harrastajille luistavia latuja ja kevätauringon lempe-ää rusketusta!

Jukka Mikkonen Taivalkosken kunnanjohtaja

Tervetuloa Taivalkoskelle!

LVI-PALVELUT MEILTÄ!LVI-Asennukset Viranomaisten hyväksymä öljypoltinhuoltoTarvikemyynti Viemäreiden avaukset/kuivaukset

www.lvimeskus.fiKauppatie 19 93400 [email protected]

Päivystys 040 158 5828Puh.(08) 841 854Ville 050 411 1580GSM 0400 291 087Samuli 040 776 2323

Yksityisiä asumispalveluja Taivalkoskella vuodesta 1996 lähtien

Yhteystiedot: 040-5931791 / Sanna, 040-5931795 / Anna-Liisa, 0400-815333 / Sinikello

Maaliskuu 2013 5Metsä-Veikot

Pääsiäistarjous Herkon pääsiäinen on leppoisaa meininkiä, ohjelmallisia iltoja

sekä hyvää ruokaa Majoitustarjous 28.4. - 1.4.2013

2h huone 159,00eur / henkilö / 3 vrk sisältäen aamiaiset, saunan, minikylpylän ja kuntosalin käytön

Kysy lisää [email protected] tai puh 08 7171700 Varaa omasi ajoissa !

Hotelli Herkko Taivalvaarantie 2 | 93400 Taivalkoski | 08-7171700

www.hotelliherkko.com | www.taivalvaara.fi

HOTELLI HERKKO

- puutavaran hakkuu ja lähikuljetus- voimalinjatyöt- kaivinkonetyöt- banvagenkuljetukset- lavettikuljetukset- puoliperävaunukuljetukset- koskien ja jokien kunnostukset sekä soranajot koskiin

HEAVY RAKENNE OYJänispalontie 993400 TaivalkoskiPuh. 040 585 4935 Kari, 040 735 9247 [email protected]

P&V Korjaus ja Huolto· TALONMMIES · LUMITYÖT· SIIVOUS · PIHANHOITOTYÖT· MONITOIMIRAKENTAMINEN· ABLOY-AVAINTEN TEKO, Ouluntie 28

PÄIVYSTYS 0400 389 170Veikko Latvalehto 0400 312 820 Niemeläntie 15APauli Naumanen 0400 200 434 93540 Tyrövaara

0500 388 698

T:mi KAPPARIN APUTimontie 8, 93400 TAIVALKOSKI

Puh. 0440 280 254 - [email protected]

T:mi KAPPARIN APU

Sossonniementie 22, 93600 Kuusamo

www.kuusamohirsitalot.�

urheiluhieronnat jäsenkorjailuthermoratahieronnat teippauksetkipupistekäsittelyt venyttelyneuvonta

HIERONTAPALVELUJOKIRANTA AIMOLiikuntakeskus, KUUSAMO

Huom! Myös kotikäynnit. Puh. 050 353 1337

Tervetuloa myös Taivalkoskelle ja Posiolle!

Taivalkoski avoinna 11.3., 18.3. ja 25.3.

Tiedustelut p. 044 560 5743

48€48€

KatsastuksetKatsastukset

+ mahdolliset päästömittaukset

Uusi kotimainen

katsastusasema

Nuottatie 3, 93600 Kuusamo Puh. 08-220066 fax 08-8521100

Avoinna ma-pe 9-17

alk.

· Elintarvikkeet· Polttoaineet· OnLine-veikkaus· Posti· Kotiinkuljetus

AVOINNA:Ma-pe 9-18La 9-14Su 12-14

METSÄKYLÄNKYLÄKAUPPA

RiitunPuoti

Metsäkyläntie 317A, 93590 Vanhala P. (08) 845 106, 0400 244 184

Tule Metsäbaarin karaokeiltaanlaulamaan ja viihtymään

launtai-iltaisin!VIDEOTYKKI, ei pääsymaksua

AVOINNA Ti 12.00-20.00 La 8.30-14.00 Ke-Pe 9.00-17.00 Su-ma Suljettu

Talonpojantie 8 B 13 Seija Parviainen93400 TAIVALKOSKI Puh. 040 171 4804

6 Maaliskuu 2013Metsä-Veikot

Viikonloppuna järjestet-tävät suomenmestaruushiih-dot on hieno tapahtuma, kun nuoret kokoontuvat kamppai-lemaan mestaruuksista Hy-vässä Seurassa, Metsä-Veik-kojen järjestämissä kisoissa, uusitulla Taivalvaaralla.

On hienoa, että nämä kisat käydään juuri Koillis-maalla. Nuorekkaan, alle kolmekymppisen järjestävän seuran hakiessa näitä kisoja, meidän oli helppo tehdä pää-tös ja myöntää kisat Metsä-Veikot 85 järjestettäväksi. Nyt jälkeenpäin on helppo todeta, että olette olleet täy-dellisesti tuon luottamuksen arvoisia. Metsä-Veikoilla on suhteellisen lyhyt, mutta hieno historia, jonka olemme huomioineet myös Hiihtolii-tossa. Seura on menestynyt

maastohiihdossa kaikilla ta-soilla. Seuran tämän hetken ykkösurheilija, Topias Tyni kuuluu siihen joukkoon, jol-ta odotamme kansainvälis-tä menestystä lähivuosina. Tämä kertoo vahvasta, erin-omaisesta seuratyöstä, joka pohjautuu vapaaehtoiseen talkootoimintaan. Suomen Maastohiihdon tulevaisuus, ja ennen kaikkea menestys, on edelleen jatkossakin Metsä-Veikot 85 kaltaisten jäsenseurojemme varassa.

Haluan toivottaa kai-kille kilpailijoille parhainta menestystä viikonlopun kisoissa. Jos menestystä ei jostain syystä tule, on hyvä muistaa se, että useimmiten suuret mestarit kehittyvät myöhemmin ja ne tulevat takajoukoista!

Minulla on ilo kiittää Tai-valkosken kuntaa suomalai-sen maastohiihdon eteen tehdystä valtavasta työstä olosuhdepuolella. Taival-vaaran monipuolinen Hiih-tokeskus on tästä mainio esimerkki.

Suurin kiitos menee tie-tysti järjestävän seuran ahkeralle ja laajalle talkoo-joukolle, joka on tekemässä pitkää päivää kisaviikonlopun aikana – Hyvässä Seurassa!

Reijo AlakoskipuheenjohtajaSuomen Maastohiihto

Jokijärven kyläseuran näytelmäryhmä esittää

Unto Monosen elämäntarinaan perustuvan

SATUMAA

tangomusikaalin

Jokijärven PÖLKKY-teatterilla

Käsikirjoitus: Heikki Salo ja Heikki Paavilainen Ohjaus: Mirjami Kela

Ensi-ilta: Pe 28.6.2013 klo 19

Muut esitykset: Su 30.6. klo 14

Ti 2.7. klo 19

To 4.7. klo 19

Pe 5.7.klo 19

Ke 17.7.klo 19

La 20.7.klo 18

Ke 24.7.klo 19

La 27.7.klo 18

Su 28.7.klo 14

Liput 14 €, alle 12 v 5 €

Su 14.7.klo 14

La 6.7.klo 18

Su 7.7.klo 14

Pe 12.7.klo 19

Tiedustelut ja varaukset Raija Kelly puh. 044 3073764, sähköposti [email protected]

Ryhmille tilauksesta myös ruokailumahdollisuus ennen näytöstä. Pyydä tarjous!

Katso lisää www.jokijarvi.com Oikeuksia valvoo: Suomen Näytelmäkirjailijaliitto

Kolmannet PÖLKKY PöllinParkkuu MM-kisat Taivalkosken Jokijärvellä la 15.6.2013

Katso lisää: www.jokijarvi.comIlmoittaudu kilpailuun! Puh. 040 578 7176

Tervetuloa koko perheen tapahtumaan Jokijärvelle!

Angr

y Bi

rds

is a

trad

emar

k of

Rov

io E

nter

tain

men

t Ltd

. Cop

yrig

ht 2

009-

2013

Rov

io E

nter

tain

men

t Ltd

. All

right

s re

serv

ed.

Angry Birds -linnut nyt Osuuspankin maksukorteissa. Tilaa omasi. op.fi/angrybirds

Bongaa Osuuspankinuudet maksukortit.

Hyvässä seurassa!

Olen joskus vuosia sitten lukenut kirjoituksen tuoma-rin korteista ja jalkapallos-ta. Olen poiminut ajatuksia tuosta kirjoituksesta, sillä ne sopivat hyvin hiihtomaail-maankin.

Jalkapallon säännöissä on asia joka voi opettaa jotakin elämästä.Jalkapallossa tuo-mari puuttuu välillä peliin ja antaa muistutuksen. Tuo-marilla on erivärisiä kortteja taskussaan. Keltaisen kortin saa jos rikkoo pelin sääntöjä. Jos sääntöjä rikkoo toistu-vasti tai törkeästi voi saada punaisen kortin. Tällöin jou-tuu pois kentältä ja saa myös pelikiellon tuleviin peleihin.

Uusin tuomarin kortti jalkapalossa on vihreä. Sitä näkee harvoin, pääasiassa kai junnupeleissä. Tuoma-rin kortin saa siis sääntöjen rikkomisesta mutta sen voi saada myös siitä jos on pe-lannut reilusti. Tuomari voi antaa vihreän kortin pelaajal-le joka on pelannut reilusti. Ikään kuin kiitokseksi.

Elämää voi verrata jalka-pallopeliin. Myös elämässä

me saamme erivärisiä kort-teja toisilta. Eikö olekin niin että kun joku kehuu ja kannustaa meitä meistä tuntuu hyvältä. Jaksamme yrittää entistä paremmin ja enemmän. Mutta jos mei-tä arvostellaan, moititaan joko syystä tai syyttä, mieli muuttuu mustaksi. Innostus ja halu yrittää kaikkoaa. Me voimme myös suuttua, jos arvostelu tuntuu perusteet-tomalta.

Joskus saatamme py-sähtyä katselemaan millai-sia kortteja olemme oikein elämässä saaneet. Millaiset kortit minulla on? Jokaisel-ta löytyy varmaan keltaisia, punaisia ja vihreitä kortteja. Mutta miten värit ovat pai-nottuneet? Sellainen ihminen jolla löytyy paljon vihreitä kortteja luottaa itseensä ja pärjää yleensä elämässään. Mutta entäs sellainen, jol-la on pääasiassa punaisia ja keltaisia kortteja ja vain muutama vihreä? Kuinka hän selviää?

Välillä joudumme anta-maan toisillemme kritiikkiä.

Joskus siihen on myös aihet-ta. Tärkeää on muistaa myös vihreän kortin olemassaolo. Annetaan toisille kiitosta, ja kannustusta aina kun sii-hen mahdollisuus. Jaetaan toisillemme paljon vihreitä kortteja sillä jokainen meistä tarvitsee niitä.

Voiko korttejaan vaihtaa? Voiko itselleen saada parem-pia kortteja? On olemassa vielä yksi kortti, kultainen kortti. Se kortti on vahvem-pi kuin mikään muu kortti. Se on Jumalan rakkauden kortti.

Jokainen ihminen on saanut elämänsä kortteihin sen kortin. Kultainen kort-ti muistuttaa että jokainen ihminen on ainutkertainen, arvokas ja tärkeä Jumalalle.

Oli meillä muuten millai-set kortit tahansa, kultainen kortti muistuttaa että Jumala rakastaa meitä.

Kirkkoherra Juha Rauhala, Taivalkoski

Tuomarin kortit

Maaliskuu 2013 7Metsä-Veikot

Raskaan kaluston päälirakenteetJarrujen B-lupaKESLA Foresteri huolto ja varaosatNUMMI kipit huolto ja varaosatPARKER hydrauliletkutRaskaan kaluston varaosat

Pekka 0400 268 765Teemu 0400 699 843

Varastotie 593100 PUDASJÄRVI

www.kaijala.fi

Murrontie 291600 Utajärvip. 08 514 4700

www.kinnusenmylly.fi

[email protected]

Teetä kiinteistöösi

ENERGIAKARTOITUSlämpökamerakuvauksineen

ja raportointeineen!TEEMME KORJAUSEHDOTUKSEN

SAMALLA KERTAA JA VOIMME MYÖS TARJOTA RAKENNUSPALVELUITA

PYYDÄ TARJOUS TODELLAKILPAILUKYKYISEEN HINTAAN!

MYÖS KAIKKI REMONTITtammi-maaliskuun aikaan

-10%

Pesuhuone-/sauna-remontteihinLumiSaunanLAUTEET -50%

KOILLISMAALAISET

Teemme kaikenlaista rakentamista, jokourakkatyönä tai tuntiveloituksella.

Saneeraukset, kattojen uusinnat, keittiö,sauna ja pesuhuoneremontit sekäsuunnittelutyöt. Nyt uutena myös

perustusten teot.

Hyödynnä verovähennys, max 4000€tal.työn osuudesta.

Seppo Kumpumäki, puh. 0400-908 [email protected], www.pudasraksa.fi

Vuokrattavana erikokoisia telttoja, kota halk.6m

PUDAS RAK-SA

Tervetuloa pääsiäisen hiihtoihin Taivalkoskelle!

Uusi massahiihto, tule tutustumaan!

Tule hiihtämään talven 2013 nuorten SM-kisamaastoihin ja tutustumaan täysin uuteen kisastadioniin ja hiihtomajaan Taivalvaaran hiihtokeskuksessa!

Pölkkyhiihdot - massahiihto (V), M 45 km/N 22 km M,M20,M40,M45,M50,M55 45 km, M60,M65,M70,M18,M16,M14 22 km, M12,M10 5 km, M8 2 km, N,N35,N45,N20,N18 22 km, N16,N14 22 km, N12,N10 5 km, N8 2 km. M/N Kuntosarja 22 km Hiihtotapa: vapaa, yhteislähtö Juottopisteet: kierroksittain 7,5km ja 15 km kohdalla sekä maalissa. Ilmoittautumiset: maanantai 25.3.2013 klo 20.00 kilpasarjaan kilmon kautta, kuntosarjat [email protected] Osanottomaksu: 30e, alle 16 v. 15€ Palkinnot: Pölkkyhiihdossa mitali kaikille, pokaalit viidelle ja kunniapalkinnot parhaille. Lisätiedot ja majoitus: www.metsaveikot85.fi, Matti Tyni, p. 040 570 4830, s-posti: [email protected]

Pääsiäisenä hiihdetään Taivalvaaralla myös Taivalkosken kansalliset ja Prologi

hiihdot 29. - 30.3. Tule viettämään Taivalkoskella pääsiäistä hiihdon merkeissä!

100 %KONTAKTIAVOIMANSIIRTOAHELPPOUTTA

MaahantuontiDuell Bike Center

www.rossignol.com

Rossignol tarjoaa täysin uudistuneen maastohiihtosuksen. Se toimii siteen ja kengän kanssa saumattomasti, joten suksi luistaa entistä paremmin.

ROSSIGNOL ENNAKKOMYYNTIPÄIVÄ 2013-2014

TORSTAINA28.3. klo 13-17Paikalla tuotepäällikköMika Konttinen

KMP Partners Oy, Kitkantie 18, 93600 KuusamoPuh. 08-851 4778, 040 509 9955

av. ma-pe 9-17, la 9-14

8 Maaliskuu 2013Metsä-Veikot

Täysin uudessa Honda CR-V:ssä yhdistyvät uusimmat innovaatiot, muotoilu ja testivoittajan pitkä kehitystyö. Uuden linjakkaan olemuksen alta löytyvät vieläkin monikäyttöisemmät tilat ja

kattava varustelu. Dynaamista ajettavuutta täydentää uudistettu Real Time -neliveto, joka säästää polttoainekuluissa ja tuo turvallista pitoa.

Honda CR-V 2.0i-VTEC Comfort 2WD (bensiini), autoveroton hinta 25.429 €, autovero 9.855,07 €, kokonaishinta 35.284,07 € + toimituskulut, CO 2-päästöt 168 g/km, EU-keskikulutus 7,2 l/100 km. Honda CR-V 2.0i-VTEC Comfort 4WD (bensiini), autoveroton hinta 26.538 €, autovero 10.742,20 €, kokonaishinta 37.280,20 € + toimituskulut, CO 2-päästöt 173 g/km, EU-keskikulutus 7,4 l/100 km.

583 €/kk*

* Honda CR-V 2.0i 2WD Comfort, Honda Easy Go -rahoitus All In One taso 2: Hinta toimituskuluineen 35 884,07 €, käsiraha 0 €, sopimusaika 36 kk, kuukausierä 582,77 €, viimeinen suurempi erä 21 997,30 €. Kuukausierä sisältää koron 4,95 %, perustamismaksun 149 €, käsittelymaksun 8 €/kk ja huoltokulun 49,60 €. Luottokustannukset yhteensä 4 762,06 €, KSL:n mukainen todellinen luottohinta 40 646,13 € ja KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 5,60 %. Sopimuksen max ajokilometrit 45 000 km. Sopimus sisältää hyvityshintatakuun 21 452,13 € sopimuksen päättyessä. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Lisätiedot www.hondaeasygo.fi

MIKKO HAATAJA 0400 554 526KITKANTIE 83, 93600 KUUSAMOAv. MA-PE 8-17, LA 10 - 13

HONDA

www.wetteri.�

Puutavarakuljetukset

J. Härkönen Oy

Jokijärventie 1293400 Taivalkoski

[email protected]

040 733 6390040 589 2115

Vauhtiuutuudet

Official supplier of ski waxes to Finnish, Swedish, Norwegian and Canadian Ski Teams.

www.vauhti.fi

HFC pulveri ja nappi

Maajoukkuepulvereista C125 ja 330C pohjalta kehitetty uutuus-pulveri ja nappi kosteille, leudoille pakkaskeleille.

HFC nesteet

Tuotteet on valmistettu prosessoimalla vastaava fluoripulveri nestemäiseen fluoriin, ne eivät sisällä hiilivetyliuottimia.

Voidaan käyttää joko yksin suoraan vahojen päälle voideltuna tai fluoripulvereiden tai nappien pinnoitteena. Erittäin hyvä pohjassa pysyvyys myös suoraan vahavoitelun päällä.

Metsäveikot 85 kiittää kaikkia mainostajia, yhteistyökumppaneita, jäseniä ja talkoolaisia

saamastaan tuesta ja työpanoksesta kisojen järjestämisessä.

Maaliskuu 2013 9Metsä-Veikot

TERVETULOA EDULLISILLE OSTOKSILLE!

K - E X T R ASORONENTyrövaara, puh. (08) 846 132

Avoinna pääsiäisviikolla:ma-to 8.30-18.00la 8.30-14.00

TERVETULOA!

KuljetusH. Manninen

P. 040 5467 [email protected]

Autopeltikorjaamo

Pentti Kuopus· PELTIKORJAUKSET · MAALAUKSET

· VAKUUTUSKORJAUKSET

Puh. 040 564 8643, Iinattijärvi

• Stihl, Husqvarna -sahat • Varaosat • Jääurheiluvälineet• Tunturi- ja Crescent polkupyörät • Ariens, Stiga lingot

• Lumikengät • Pilkkitarvikkeet • Kelkan varaosat

Ahman Kone Ky

Talonpojantie 1393400 TAIVALKOSKI

Puh. 0400 261 471, 0400 585 129

TAIVALKOSKEN JÄTEHUOLTO JA HINAUS OY

puh. (08) 841 740, 0400 261 585

Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) asettamat vaatimukset täyttävä viiden kilometrin kisalatu ottaa Suomen nuo-ret hiihtäjät vastaan maalis-kuun puolessa välissä 16. - 17.3.2013 Taivalkoskella.

Taivalvaaralle rakennettu latupohja saatiin valmiiksi viime syksyn aikana. Metsä-hallitus harvensi puustoa SM-reitistön varressa niin, että sinne saatiin valoisuutta ja että kilpailijoiden etenemistä on helpompi seurata.

Urheiluväen kanssa kat-soimme hakkuutarpeet käyt-täjien näkökulmasta. Isompia hakkuita ei tarvittu reitin var-rella, kertoo suunnittelija Jari Parviainen Metsähallituksen metsätaloudesta.

Kisalatu sijoittuu Metsä-hallituksen perustaman vir-kistysmetsän alueelle, jossa yhtenä tavoitteena on alueen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti urheilumahdolli-suuksien kehittäminen. Niinpä Taivalvaaran latujen profiilit ja leveydet voitiin suunnitella ja rakentaa SM -kisojen edellyt-tämälle tasolle.

Nousujen korkeusero ki-saladulla viiden kilometrin matkalla on 155 metriä, mikä sopii FIS:n laduille asettamiin vaikeusastevaatimuksiin. Kor-keuseron lisäksi seurataan nousujen jyrkkyyksiä ja sitä, missä kohden rataa niitä si-jaitsee.

Taivalvaaran latu- ja pol-kuverkko, laskettelurinteet ja hyppyrimäet ovat kovassa käytössä ja tuovat alueelle kävijöitä myös oman kunnan ulkopuolelta. Alue on tullut tutuksi Suomen rajojen ulko-puolellakin. Erityisesti syksyllä ja alkutalvesta kansainvälinen mäkihyppääjä- ja yhdistetyn kaarti kansoittaa Taivalvaa-raa; muun muassa venäläi-set, japanilaiset, virolaiset ja valkovenäläiset harjoittelevat mäessä ja laduilla.

Alueen kehittäminen perustuu hoito- ja käyttö-suunnitelmaan

Taivalvaaran virkistysalu-een kehitys tämän päivän ta-solle on ollut pitkällisen työn tulosta. Taivalkosken kunta ja Metsähallitus ovat kehittä-

neet ja kehittävät jatkossakin alueen reittejä ja palveluva-rustusta niin, että alueella on hyvät edellytykset virkistymi-seen ja ulkoiluun.

Taivalkosken kunta osti UPM:ltä maata Taivalvaaralta Iijokeen saakka. Nyt yhtenäi-nen entistä laajempi virkistys-alue on kahdella omistajalla, Metsähallituksella ja Taival-kosken kunnalla.

Taivalvaaran virkistysmet-sässä metsien hoito ja alu-een kehittäminen perustuvat Metsähallituksen laatimaan Taivalvaaran lähivirkistysalu-een hoito- ja käyttösuunnitel-maan. Lähivirkistysmetsäksi Taivalvaara on perustettu Metsähallituksen Pohjanmaan alueen luonnonvarasuunnitel-maan sisältyvällä päätöksellä jo vuonna 1999.

Tavoitteena on varovaisilla ja ennakoivilla toimilla ylläpi-tää puuston vaihtelua sekä säilyttää metsien ja puiden elinvoimaisuutta. Jo suun-nittelun aloitusvaiheessa oli selvänä visio Taivalvaaran suosiosta ja monipuolisista käyttötarpeista.

Virkistysmetsäalue on ja-oteltu kolmeen eri luokkaan. Hakkuiden ulkopuoliseen osaan, puisto-osaan ja mai-semaosaan jaottelu tapahtui yleisöpalautteen, topografian, metsikön sijainnin ja puuston rakenteen perusteella.

Puisto-osaksi merkityillä alueilla metsä ja maisema hoi-detaan kuten taajama-alueilla. Pienialaisesti yksittäisiä puita ja puuryhmiä voidaan hakata. Polkujen ja reittien läheisyy-destä siivotaan hakkuutähteet pois. Maisemaosaa puoles-taan hoidetaan harventamal-la, jolloin metsät uusitutuvat luontaisesti. Avohakkuita ei alueella tehdä.

Taivalvaaran uusi kaava

Taivalvaaran alueen ra-kennuskaavan päivittäminen on yksi alueen sidosryhmiä koskeva iso etappi. Kaavaa on valmisteltu Taivalkosken kunnan ja Metsähallituksen yhteistyöllä. Kaava on val-mistumassa tämän vuoden aikana. Kerralla kaikki ei ole valmistunut. Tarkennuksia on pitänyt matkan varrella tehdä, mutta asia on edennyt hyväs-

sä yhteistyössä.Taivalvaaran virkistysmet-

sä sijoittuu osin asemakaavoi-tetulle alueelle. Kaavoitus- ja rakennuslaki sisältävät toi-menpiteiden suunnittelussa huomioitavia määräyksiä ja velvoitteita. Taivalkosken kun-ta on teettänyt kaavoituksen yhteydessä maisemasuunni-telman, jonka ohjeistus huo-mioidaan alueen toiminnan suunnittelussa.

Liikekortteli muutettiin matkailua palvelevaksi kortteliksi

Metsähallituksen näkökul-masta yksi oleellinen muutos on Taivalvaaran ydinalueen liikekorttelin muutos RM-kortteliksi eli matkailua pal-velevaksi rakennuskortteliksi.

Uusi kortteliluokitus an-taa oikeuden rakentaa sekä matkailuliiketoimintaa että mökkirakentamista, korostaa myyntineuvottelija Veikko Mustonen Metsähallituksen Laatumaasta.

Matkailua palveleva kortteli sijoittuu vanhan huoltoraken-nuksen tuntumaan. Korttelis-ta löytyy seitsemän tonttia. Mustosen mukaan kaavamuu-tos tuo mukanaan todellisen mahdollisuuden rakentamisel-le. Kaikki rakentaminen tukee muuta palvelutarjontaa ja lisää myös paikallista alueen ja palvelujen käyttöä.

Asuntovaunualue siirret-tiin pois monitoimirakennuk-sen välittömästä läheisyydes-tä ja sen tilalle tuli kaavassa hiihtostadionalue.

Liikennepaikoituksen alue-varauksia on lisätty uuteen kaavaan. Tarkoituksellisesti rakennuskaavaa on tiivistet-ty raja-alueilta keskemmäksi. Lisärakennusmahdollisuus eli myynnillisesti kiinnostavam-mat alueet ovat lähellä ydin-tä. Uusia tontteja tulee myös Taivalvaaran huipulle.

Taivalvaaran päälle on tu-lossa yhdeksän uutta tonttia neljään eri kortteliin upeille paikoille. Näköalat avautu-vat kahteen suuntaan. Näille on varmasti kysyntää, uskoo Mustonen.

Kunnan päätös uudesta kaavasta on vielä vahvista-matta. Kun kaava vahviste-taan, sen jälkeen alkaa infran suunnittelu ja valmistelu. Realistinen tonttien myyntiin laukaisu on vuosi 2014. Jos kysyntää on, voi aikaisempi-kin ajankohta tulla kysymyk-seen.

Laatumaa hoitaa Metsä-hallituksen hallinnassa olevi-en valtion maiden kaavoitusta eli suorittaa maan jalostusta. Metsähallituksen tontit ovat joko yksinomaan vuokratta-vana, yksinomaan myytävänä tai tontin haluavalle annetaan valinnan mahdollisuus. Taival-vaaran uusien tonttien osalta ei vielä ole päätetty luovutus-tapaa.

Metsähallituksen taustatuki nuorten SM-hiihdoille

Kisaladut valmistuivat hyvässä yhteistyössä

10 Maaliskuu 2013Metsä-Veikot

HOIKKALA KY• MAANSIIRTOTYÖT

Jaakko p. 0400 201 249, Oulu Jukka 040 587 2045

Koillismaan sydän, tai-valkoskelainen talvi, näyttää teille hyvä hiihtoväki maalis-kuun loppuna parhaimmat puolensa. Nautimme talven parhaista hetkistä talvisen luonnon helmassa. Aurinko tekee merkintöjään ulkoili-jan poskipäihin ikään kuin ilmoittaakseen; ”Hei, ei si-nun kannata tätä rusketusta lähteä hakemaan minnekään Välimeren rannalle. Hoide-taan asia täällä.” Ja niin hoidetaan.

Hoidetaan paljon muu-takin, kun Taivalkosken kuntataajaman tuntumassa kisaillaan nuorten hiihdon Suomen mestaruuksista. Me taivalkoskelaiset olemme ottaneet haasteen vastaan, ja tahdomme näyttää, että puitteet ovat mitä parhaim-mat Taivalvaaran kupeessa. Täällä ei hiihtäjää päästetä helpolla. Toisaalta vaaditaan kunnon lisäksi myös taitoa. Vauhdikkaat laskut odot-tavat laskijaansa. Kuka on taitavin ja rohkein?

Taivalkoski on pikkuhil-jaa suunnitellut, kehittänyt ja rakentanut eri yhteistyö-tahojen kanssa Taivalvaaraa yhdeksi pohjoisen Suomen talvilajien pikkukeskukseksi. Eri talvilajien harjoittelu- ja kisapaikat ovat valmiina.

Uskomme myös, että majoi-tustilaa tulee vuosi vuodelta lisää. Uusimpina ovat hyvät latupohjat, jotka täyttävät kaikki kriteerit. Samoin hiih-tokeskuksen toiminnoille on hiljattain otettu käyttöön ely-keskuksen ja kunnan rahoittama monitoimitalo.

Olemme näitä kisoja val-mistelleet tiiviisti viimeisen vuoden ajan. Jokaisen osa-alueen vetäjä on esittänyt oman toimintasuunnitel-mansa hyvissä ajoin. Muu-tamissa kohdin olemme joutuneet aina pysähty-mään kysymysten äärelle, että mitähän se liitto ja lii-ton säännöt tästä sanovat. Nämä asiat ovat hetken mie-tittyämme ja kyseltyämme selvinneet. Kun me halu-amme tehdä parhaamme, että hiihtäjälle ja hiihtäjien huoltajille on luotu hyvät puitteet, niin silloin ollaan jo asioiden kanssa hyvällä raiteella, unohtamatta kui-tenkaan yleisöä.

Tätä tervehdystä kirjoit-taessani olemme vesi kie-lellä odottamassa tuloksia talven hiihtokisoista, niin ampumahiihdon, kuin hiihdon maailmanmesta-ruuskisoista. En tiedä mi-ten siellä käy. Kotisohvalta seuratessa ja hiihtäjänuo-

rukaisia katsellessa sortuu välillä heitä jopa arvoste-lemaan, että ei tuokaan ole ulkoillut vielä kesänaikaan tarpeeksi. Posket pitäisi olla sisäänpäin kuopalla, eikä ulospäin pallona. Muistan kun varusmiespalvelustani suorittaessani 1970 – lu-vun alussa hiihtoporukassa alkoi erään valmennettavan paino nousta talven mit-taan. Valmentaja sanoi, että täällä pojat ulkoillaan niin, että se päällepäin nä-kyy. Niinhän siinä kävi, että tämä valmennettava joutui sissien mukaan palvelemaan loppuajaksi.

Toimitsijat, nuo rutinoi-tuneet kisojen järjestäjät,

odottavat palveluhaluisina, opastavina, auttavina ja turvallisen tunteen tuojina, että te hiihtokansa täällä Taivalkoskella viihdytte.

Me järjestäjät olemme saaneet mukaamme yhteis-työkumppaneita näiden ki-sojen onnistumiseksi. Teitä haluan kiittää siitä tuesta, mitä olette antaneet.

Tervetuloa, te hiihtäjät ja huoltajat sekä hiihtoylei-sö, kisaamaan, viihtymään ja nauttimaan maaliskuun viikonlopusta kanssamme tänne Taivalkoskelle.

Tuomo HorsmaJärjestelytoimikunnan puheenjohtaja

Kisataan ja nautitaan!Huoparintie 10, 93600 Kuusamop. 010 763 3802, 010 763 3809

(8,35 snt/puh + 12,09 snt/min, alv 24%)

Avoinna ma–pe 7–18, la 9–14

KEITTIÖ ON KODIN SYDÄN

REG KÄTEVÄSTI OMALTA KAUPPIAALTASI!

Varaa aika maksuttomaan suunnitteluun, ja saat kotisi

arvoisen keittiön,REGiltä kalusteet myös

kodinhoitotiloihin sekä kylpyhuoneisiin.

Avoinna ma–pe 7.00-18.00, la 9.00-14.00

Tervetuloa!

Luomantie 4, 93600 KuusamoPuh. 020 740 1040

(lankap. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min, matkap. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min)

www.rautia.fi/kuusamo

KUUSAMO

Reilua rauta- ja maatalous-

kauppaaKoillismaalla

20 kpl 1-4 hlön saunallista huoneistoa 2 mökkiä kodikas pirttiravintola savusauna kota (50-60 hlöä) ohjelmapalvelut; kanootti- ja veneretket,

luontoretket, marja- ja sieniretket, kalastus- ja metsästysretket jne.

ryhmille toiveiden mukaiset elämyspaketit

Tule Sinäkin hakemaan mieleenpainuvia elämyksiä joko omatoimisesti tai kokeneen tiimimme mukana. Ja mikäpä sen mukavampaa, kuin antoisan ulkoilun

jälkeen päästä kokemaan miten Saijan pitopata höyryää herkkuja ja hyvää mieltä!

Saijan Lomakartano Saijantie 8, 93400 Taivalkoski Varaukset ja lisätiedot:

puh. (08) 847 511, [email protected], www.saija.fi

Maaliskuu 2013 11Metsä-Veikot

Järvenpääntie 2, 93600 KuusamoPuh. 040 5354898 · www.merkka.fi

Lea Mikkonen, KLT, eMBA

Effeff-KonsultTilitoimistos i Koillismaalla, oma toimintas i täällä tai maailmalla. He lppo, varma ja turvallinen sähköinen taloushallinto.

Effeff-JournalistF ree lance-lehtimiestoiminta, valokuvaus

0400-366 236 lea.mikkonen @ pp1.inet.fi

ASUNTOHOTELLI

RUSKA• Edullista majoitusta

• Runsas ja monipuolinen aamiainen

KALEVI NEVANPERÄKauppatie 37, 93400 TAIVALKOSKI

Puh. (08) 842 561, gsm 040 582 7789

Kiskotie 1,TAIVALKOSKI

Puh. (08) 841 421

Yrittäjä, keskity olennaiseen!Saat meiltä täydellisen verkkolaskuratkaisun, kattaen sähköiset taloushallinnon palvelut paperilaskun skannauksesta, osto- ja myyntilaskujen käsittelyyn ja arkistointiin. Sinun ei tarvitse investoida teknologiaan eikä niiden osaajiin. Käyttöönotto ei vie aikaa, sujuu ripeästi ja vaivatta ja on helppokäyttöinen. Toimistomme on toteuttanut sähköistä taloushallintoa vuodesta 2007.

Ota yhteyttä taloushallinnon ammattilaiseen!Etappina Oy – taloushallinnon tili-, tuki- ja tietopiste

Kirkkotie 1, PL 10, 93401 TAIVALKOSKIPuh. 020 7780 [email protected] www.etappina.fi

Hyvätasoisia mökkejä aivan Taivalvaaran Hiihtokeskuksen juurella.Vuokrataan ympäri vuoden!

12 Maaliskuu 2013Metsä-Veikot

Hiihto on yksilölaji ja harjoittelu toisinaan yksi-näistäkin puurtamista. Toki yhteisharjoituksiakin tehdään ja silloin nähdään muitakin. Usein kuitenkin ryhmässä on eri-ikäisiä ja -tasoisia hiihtä-jiä, joilla kullakin on omia ohjelmia eikä harjoituksien yhteensovittaminen ole vält-tämättä helppoa.

Leirit ovat sitten oma jut-tunsa. Niiden aikana

s e u r a n hiihtäjät kokoontuvat yh-teen ja harjoitusten välissä nähdään enemmän toisiaan. Seuran jäsenet ovat kuitenkin yleensä tunteneet toisensa lapsuudesta asti ja heistä on muodostunut kavereita. Samoin on usein myös eri-laisissa valmennusryhmissä, olipa sitten kyse piirien ryh-mistä tai eri-ikäisten maa-joukkuekuvioista. Yhteiset kokemukset yhdistävät ja ryhmissä muodostuu usein hyvää yhteishenkeä.

Metsä-Veikot järjestivät seurana viime kesäkaudella useita leirejä, jotka olivat suosittuja. Ensimmäinen leiri oli heti kesän alussa rul-lahiihto-/vaellusleiri omalla paikkakunnalla. Hiihdimme rullilla Taivalkoskelta Kylmä-luomalle, jonne matkaa oli noin 50 kilometriä. Nuorim-mat hiihtivät luonnollises-ti itselleen sopivan pätkän matkasta. Eräs ohi ajanut autoilija pysähtyikin kysy-mään, onko täällä menossa

nuorten maajoukkueleiri. Kiitoksia kohteliaisuudesta! Kylmäluomalla yövyimme ja aamulla lähdimme patikoi-maan takaisin Taivalkoskelle. Jälleen jokainen vaelsi oman tasonsa mukaisen matkan. Sää suosi ja vaellus sujui mukavasti. Oli mukava, kun osallistujia oli runsaasti ja mukana ole

sellaisiakin, jotka ei-vät varsinaisesti tällä hetkellä aktiivisesti kilpaile. Toivot-tavasti heidän harrastus ja osallistuminen vielä jatkuu.

Heinäkuussa kokoon-nuimme pidemmälle leirille Rukalle. Jälleen aloitimme leirin rullahiihdolla. Tällä kertaa rullahiihdimme Kuu-samon keskustasta Rukalle. Leiriohjelmassa oli luonnol-lisesti myös sauvarinnettä, lyhyempiä juoksu-/vaellus-lenkkejä sekä suojalkapalloa. Oman mausteensa toivat Topiaksen kuntopiirit iltaisin. On hyvä, että maajoukkue-kuvioista siirtyy harjoitteita seuratasolle. Lisämausteensa leirille toi myös Paloniemien turkkilainen vaihtovierailija. Hän sai varmasti nähdä ekso-tiikkaa Suomen erämaista ja hulluista suomalaisista, jotka hyttysten keskellä pelaavat suolla jalkapalloa. Kansain-välistä meininkiä siis meillä.

Heinäkuulle sijoittui myös meidän mukava uutuusleiri. Nevanperän Jukka ideoi me-lontaretken, jossa melottiin

Iijokea pitkin Viitostien takaa Jokijärvelle, jossa yövyttiin. Seuraavana päivänä matka sitten jatkui Jokijärveltä Tai-valkoskelle. Melonta onkin erittäin hyvä harjoitusmuo-to ylävartalolle. Ja jokimai-semat Jokijärven kulttuuri-maisemissa ovat hienot.

Loppukesästä järjes-timme päiväleirin Syöt-teellä. Jälleen mukana oli rullahiihtoa, kuten hiih-täjän kesäharjoitteluun kuuluukin. Kolusimme

Syötteen rinteitä sauvarin-teen merkeissä, jonka jälkeen leiriruoka maistui laavulla. Paluumatka sujui rullahiihtä-en Syötteeltä Taivalkoskelle. Osa myös pyöräili. Sää suosi myös tätä leiriä ja aurinkoi-sena loppukesän päivänä oli mukava treenata.

Alkusyksystä oli sitten vuorossa Vuokatin hiihto-leiri. Leirin aikana kävimme kolmeen otteeseen hiihto-putkessa totuttautumassa suksilla oloon. Vauhti oli

tässä vaiheessa rauhallista ja pääpaino tekniikassa. Sau-varinne oli jälleen kuvioissa ja siinä mukana jo enemmän tehoakin. Perjantai-iltana pääsimme Juho Halosen kuntopiiriin, mikä oli hieno juttu. Jälleen saimme seura-tasolle uusia tuulia. Mukavaa oli myös jalkapallo-ottelu lauantai-iltana. Vieraileviksi tähdiksi saimme peliin San-terin ja Teemun, jotka opis-kelevat Vuokatissa. Kiitoksia siitä heille, oli mukava pelata

yhdessä. Tällä leirillä meillä oli myös mukana hiihtäjien lisäksi vierailijoita Taivalkos-ken Kuohun Freestyle ryh-mästä, kun Tommi ja Riku pitivät omaa leiriä Vuokatin lasketteluputkessa. Yhteistyö on tärkeää.

(Leirikuvia kesältä 2012-13.)

Leirielämää

Maaliskuu 2013 13Metsä-Veikot

VALMISTAMME:- puutuotteet esim. koirankopit, portaat, saunajakkarat, laiturit, pihakalusteet, aitaelementit, kaiteet.- metallituotteet esim. nuotio- ja kotavälineistöt, savustuspöntöt, katiskat- pientuotteet esim. leikkuulaudat, leipäpelekat, ym.

HITSAUSTYÖT: putkirakenteet, korjaushitsaukset

PUUTAVARAN määrämittaan katkonta- ja tasohöyläyspalvelut (pienerät)

TAIVALKOSKEN KUNTATYÖPAJA SAVOTTANuorten Hyvinvoinnin Hyväksi

AVOINTYÖPAJA PE 8.00-14.00 (pajamaksu)Haaraniementie 10Puh. 040-7254 947, 040-566 1346 TYÖPAJA AVOINNA

Päämiehemme vuokrauksessa:Ramirent Finland Oy

VUOKRAAMME- maantiivistäjät- hiomakoneet- telineet- henkilönostimet- pora- ja piikkauskalustot- lämmittimet- paineilmakalusto- ym. työkalut ja koneet

TAIVALKOSKEN KUNTA

TYÖPAJA SAVOTTANuorten Hyvinvoinnin Hyväksi

VALMISTAMME :- puutuotteet esim. koirankopit, portaat, saunajakkarat, laiturit, pihakalusteet, aitaelementit, kaiteet.- metallituotteet esim. nuotio- ja kotavälineistöt, savustuspöntöt, katiskat- pientuotteet esim. leikkuulaudat, leipäpelekat, ym.

HITSAUSTYÖT : putkirakenteet, korjaushitsaukset

PUUTAVARAN määrämittaan katkonta- ja tasohöyläyspalvelut (pienerät)

AVOINTYÖPAJA PE 8.00-14.00 (pajamaksu)

VUOKRAAMME- maantiivistäjät

- hiomakoneet- telineet- henkilönostimet- pora- ja piikkauskalustot- lämmittimet

- paineilmakalusto- ym. työkalut ja

Haaraniementie 10Puh. 040-7254 947, 040-566 1346 E-mail: [email protected]: [email protected] http://www.taivalkoski.fi/vapaa-aika/tyopaja

Päämiehemme vuokrauksessa:Ramirent Finland Oy

TYÖPAJA AVOINNA

MA – TO 7.00 – 15.00

TYÖPAJA SAVOTTA

esim. nuotio- ja kotavälineistöt,

putkirakenteet, korjaushitsaukset

määrämittaan katkonta- ja

VUOKRAAMME- maantiivistäjät

- hiomakoneet- telineet- henkilönostimet- pora- ja piikkauskalustot- lämmittimet

- paineilmakalusto- ym. työkalut ja

@taivalkoski.fi

Päämiehemme vuokrauksessa:Ramirent Finland Oy

TYÖPAJA AVOINNA

MA – PE 7.00 – 15.00

w w w. p o l k k y. f iKemijärventie 73, 93600 KuusamoPuh. 020 7640 200 Fax 08 852 1190

o�ce@polkky.�

LVI-ASENNUKSET JA -KORJAUKSET

TIMO TAIVALKOSKIRinteläntie 25, 93400 TaivalkoskiPuh. (08) 848 102, 0400 327 838

LIITY JÄSENEKSI!

Jäsenyys: - v. 2013 jäsenmaksu perheeltä 10 €/vuosi. - Yksittäisen jäsenen jäsenmaksu 5 €/vuosi.

- Kannattajajäsenmaksu 20 €/vuosi.- Maksu tilille FI 1054455074001174

Jäsenedut:- Koillismaan Osuuskaupan ilmaisjäsenyys.

- Avustamme hiihtovälinehankinnoissa (sukset, hiihtoasut, verryttelypuvut ym.)- Järjestämme ohjaaja- ja valmentajakoulutusta.

- Leirien majoitus ja ruokailu ovat ilmaisia seuran jäsenille.Metsä-Veikot 85 ry Mäkitie 8, 93400 Taivalkoski puh. 0400 -203 699

www.metsaveikot85.fi

Minä olen harrastanut hiihtoa lähes koko ikäni. Pie-nenä koululaisena hiihto oli talvisin hyvin luonteva tapa kulkea koulumatkat maalais-kylässä. Välitunnit vietimme usein hiihtäen koulun tontin ympärille tehtyä latua pitkin. Ja koulun jälkeen iltapäivisin kokoonnuimme laskemaan suksilla mäkeä hiekkamontun reunalle.

Jo lapsuudessa saatu kipi-nä hiihtoon ei ole sammunut koskaan tässä elämän polkua kulkiessa. Tänne koillismaalle muutettuamme, kipinä syttyi aivan uuteen roihuun. Täällä on todella mainiot puitteet harrastaa hiihtoa. Kun per-heemme tytär vielä innostui kilpahiihdosta, omakin kiin-nostus lajiin kasvoi entises-tään.

Tätä tekstiä kirjoittaessa-ni, tavoitteeni on innostaa muitakin meitä entisiä nuo-ria kaivamaan sukset esille ja kokeilemaan, miten kivaa ja rentouttavaa on tuolla puh-taassa luonnossa hiihtäjän hiljakseen hiihdellä. Minä itse olen kokenut hiihdon hyväksi keinoksi painonhallinnassa sekä yleiskunnon kohotta-misessa. Minulla, kuten us-kon tapahtuneen monella muullakin ikätovereistani, alkoi paino nousta salakava-lasti. Painonnousun myötä alkoi tulla muitakin vaivoja. Onneksi pääsin työnantajani järjestämälle kuntoremont-tikurssille, ja siellä tehdyissä testeissä havahduin tekemään muutoksen elintapoihini. Työn vastapainoksi on erittäin tärkeää harrastaa jonkinlaista liikuntaa. Se auttaa elimistöä palautumaan tässä yhä kiris-tyvässä työmaailmassa edes pieneksi hetkeksi. Liikuntahar-rastusten myötä olen saanut itselleni muutaman tunnin viikosta omaa aikaa. Palkit-sevaa on myös se, että ne ”kutistuneet” vaatteet sieltä vaatekaapin hyllyltä mahtuvat taas päälle.

Hiihto on monipuolista kuntoliikuntaa

Maastohiihto on Suo-messa valtakunnallisesti kol-manneksi eniten harrastettu liikuntamuoto aikuisväestön keskuudessa. Edellä ovat käve-ly ja pyöräily. Harva liikunta- ja kuntoilumuoto vaikuttaa

meihin yhtä kokonaisvaltai-sesti kuin maastohiihto. Hain tutkittua tietoa hiihdon vaiku-tuksesta elimistöömme, mikä kertoo sen lajin erinomaisuu-desta kuntoliikuntalajinakin.

Hiihto on kestävyysliikun-taa, joka on hyväksi sydän- ja verenkiertoelimistölle, alentaa verenpainetta ja vähentää ris-kiä sairastua sepelvaltimotau-tiin. Se edistää myös lihaskun-toa, koska oikealla tekniikalla hiihdettäessä työskentelevät sekä suuret lihasryhmät jalois-sa ja käsissä että keskivartaloa ja selkää tukevat ja liikuttavat lihakset.

Hiihto ei rasita niveliä eikä siinä tule kovia iskuja, joten se sopii myös monille nivelvam-moista kärsiville sekä iäkkäille henkilöille.

Hiihto tukee painonhallin-taa ja sopii hyvin laihdutta-jalle, koska sopivan rasituk-sen pystyy itse säätelemään. Hiihto kuluttaa 300 -1000 kcal tunnissa henkilön painos-ta ja rasitustasosta riippuen. Esimerkiksi 80 kg:n painoinen hiihtäjä kuluttaa tunnin vauh-dikkaalla kuntohiihtolenkillä noin 800 kcal ja samassa ajas-sa ripeästi kävelevä noin 300 kcal. Hiihto vaikuttaa monen muun lajin tavoin myös mie-leen. Raikas ulkoilma, luonto ympärillä ja itsensä väsyttä-minen terveellä tavalla on te-hokas keino piristää mieltä ja estää masennusta. Kestävyys-liikunnan teho saattaa olla jopa yhtä suuri kuin masen-nuslääkkeen. Masennuksen Käypä hoito -suosituksessa sanotaan, että liikunta voi keskeyttää masennusajatuk-sia ja kääntää huomion pois ikävistä ajatuksista (Lähteet: UKK-instituutti, Duodecim).

Hiihtoseurasta saa apua tekniikkaan ja välineiden huoltoon

Itse hiihdän enimmäk-seen perinteisellä tyylillä eli ”pertsalla”. Se on sitä ”van-han ajan” hiihtoa metsän siimeksessä. Se on kiireetön-tä etenemistä erilaisissa olo-suhteissa ja luontopaikoissa. Parhaimmillaan ”pertsa” on normaaleilla talvikeleillä kun lunta on riittävästi ja on pak-kasta. Luisteluhiihto on sitä vauhdikkaampaa etenemistä leveillä latu-urilla tai järvien jäillä. Luisteluun vaihdan sit-ten kevättalvella kestohankien

aikaan. Olen monen kaverin kuul-

lut kertovan, kuinka hiihtoin-nostus tapettiin silloin koulu-aikaan sillä ”pakkohiihdolla”. Toinen suuri valituksen aihe on suksihuolto. Minä neuvoi-sin kaikkia näiden ongelmien kanssa painiskelevia käänty-mään rohkeasti hiihtoseuran väen puoleen. Siellä on mu-kavia ihmisiä, jotka osaavat auttaa oikeiden välineiden valinnassa ja niiden huol-lossa. Jos olet unohtanut hiihtotekniikan, seuran väki auttaa mielellään siinäkin. Hiihtoseurat eivät ole vain kilpahiihtäjiä varten, vaan sen toimintaan ovat tervetulleita kaikki hiihdon ystävät. Hiihto-seurassa on henkilöitä, jotka järjestävät hiihtokouluja myös kuntoilijoille. Hiihdossa, niin kuin kaikissa liikuntamuodois-sa, oikea tekniikka lisää nau-tintoa. Opettelemalla oikean hiihtotekniikan heti aluksi, välttyy myös monelta rasi-tusvammalta. Myös interne-tistä löytyy tietoa. Esimerkiksi www.hiihto.fi sivuilta löytyy hyviä ohjeita välineiden han-kintaan, niiden huoltoon sekä hiihtotekniikan opetteluun. Ne eivät ole vaikeita asioita, mutta vaativat pientä asiaan paneutumista.

”Pakkohiihtokin” unoh-tuu, jos pyydät mukaasi hy-vän ystävän, jonka kanssa voit lenkin aikana jutella ja ”parantaa maailmaa”. Siinä tulee hoidettua ”ruumiin” lisäksi myös ”pääkoppakin”. Ja kaverista saa monta kertaa myös apua ”en kehtaa” -tau-tia vastaan. Hiihtoa kannattaa harrastaa myös koko perheen kanssa. Esimerkiksi kiireetön hiihtoretki lasten kassa jol-lekin laavulle ja siellä tauko eväitä syöden, on varmasti elämys nykyajan lapselle. Täällä koillismaalla on paljon hiihtoreittejä, joiden varrella on mukavia taukopaikkoja.

Näillä sanoilla kannustan kaikkia lukijoita kokeilemaan hiihtoa yhtenä kuntoilumuo-tona. Siinä yhdistyy muka-valla tavalla kunnonkohotus ja luonnosta nauttiminen. Jos välineiden tai hiihtotekniikan kanssa on ongelmia, kehotan ottamaan yhteyttä hiihto-seuran väkeen. He auttavat mielellään. Toivotan oikein mukavia ja auringonpaisteisia hiihtoretkiä kaikille lukijoille!

Tuija,Metsäveikot85

”Hyvä on hiihtäjän hiihdellä...”

Tämä maaliskuu (2013) on metsäveikkolaisille ja kaikille taivalkoskisille hiih-totalkoolaisille kovan työn aikaa. Nuorten SM-hiihto-jen jatkeeksi parin viikon tauon jälkeen ovat vuoros-sa perinteikkäät Taivalkos-ken pääsiäishiihdot.

Pääsiäishiihdot suk-sitaan nyt toista kertaa Taivalvaaran mainioilla, uudistetuilla laduilla. Nyt kun Taivalvaaralle on saatu uusi monitoimirakennus, voidaan syyllä sanoa, että olosuhteet meillä täällä Taivalkoskella ovat mitä parhaimmat hiihdon kan-nalta.

Kaikki kolme kisaa käy-dään vapaalla tyylillä. Per-jantaina hiihdetään nor-maalimatkat maastossa, jossa vitosen ladulla on korkeuseroa lähes 50 met-riä. Lauantaina on vuoros-sa prologi, joka sujutellaan lyhyillä matkoilla, mutta sopivan vaativissa maas-toissa.

Sunnuntain ohjelmassa on jo perinteiseksi muodos-tunut Pölkkyhiihto. Tässä hiihdossa matkat vaihtele-vat 8-vuotiaiden kahdesta kilometristä yleisen sarjan 45 km:iin. Reitit ovat tut-tuja edellistalvilta. Maasto on sopivan kumpuilevaa

harjumaastoa. Pisimmät matkat suksitaan malliin 2*22,5 kilometriä.

Pölkkyhiihtoon starta-taan aaltolähdöllä. Lähtö pyritään järjestämään siten, että myös ”ikävaarit” voisi-vat tuntea lähtöpaikkansa olevan oikean. Lähdössä on kuitenkin muistettava pitää maltti matkassa, jotta tur-hilta sauvojen katkeamisilta vältytään.

Kaikille pääsiäishiihtoi-hin osallistujille liukkaita baanoja ja huoltojoukoille mukavia kannustushetkiä.

Markku Paloniemi

Pääsiäishiihdot 29.-31.3.2013

14 Maaliskuu 2013Metsä-Veikot

PATJA SLEEP EASYPeruspatjojen

parasta hinta-laatusuhdetta!

Hilkka ja Kalle Virranka-ri vastaanottavat Suomen Hiihtoliiton kultaiset ansio-merkit huomionosoituksena tehdystä työstä hiihdon pa-rissa. Ansiomerkit luovute-taan Nuorten SM-hiihtojen palkintojenjakojuhlassa lau-antaina 16.3.2013 Taival-koskella.

Suomen Hiihtoliiton joh-tokunta päättää ansiomerkin antamisesta henkilölle, joka on vähintään 20 vuoden ajan työskennellyt menestyksel-lisesti Suomen Hiihtoliiton tai sen alaisten järjestöjen hyväksi.

Yllätys ja hämmennys oli suuri, kun tieto ansiomer-keistä tuli helmikuun lopun perjantaina Virrankarien perheeseen. Muutama tun-ti uutisen jälkeen Hilkka ja Kalle olivat vielä hämillään kuulemastaan.

Iso asia tämä on, tuuma-sivat molemmat yhdessä.

Työn pontimena on ollut ja on edelleen se, että ihmi-set liikkuisivat oman kunton-sa ylläpitämiseksi. Kalle ko-rostaa, että erityisesti lapset ovat lähellä sydäntä. Myös toive siitä, että joku joskus nousisi ylemmälle tasolle hiihtourheilutavoitteissaan, antaa omanlaisensa kipinän työntekoon.

Hiihtoinnostus jo kotoa Puolangan Suolijärven kylältä

Kallen eno, taksimies Väi-nö Kinnunen, oli henkeen ja vereen hiihtomies. Eno koko-si autolastillisen Suolijärven poikia mukaansa, kun lähti hiihtokisoja seuraamaan. Kallen lisäksi kyydissä saat-toi olla jopa 7 � 8 poikaa.

Eno oli innostaja. Kalle pohtii, että olikohan liiankin innokas; kaikkien olisi pitä-nyt hiihtää kilpaa. Hilkkaakin eno kuljetti jonkun kerran Puolangalle kisoihin.

Kinnusen Väinön kannus-tuksen lisäksi Hilkka ja Kalle molemmat saivat ”hiihto-tartunnan” lapsuudenko-deistaan. Vanhemmat kan-nustivat hiihtämään. Hilkka muistelee, että kotona kuun-neltiin aina hiihtokilpailuja, korvat kiinni radiossa.

Kalle puolestaan kiersi kavereidensa kanssa talosta taloon keräyslistan kanssa. Jostakin saatiin markka, toi-sesta paikasta 50 penniä, ja niin kertyi kassan pohjalle tarvittava summa, jolla kylän kaupasta käytiin ostamassa mehua, voileipäkeksejä ja karkkia omien hiihtokilpailu-jen eväiksi. Kallen isä toimi kilpailuissa ajanottajana.

Oslon olympialaisten aikaansaama upea tunne nousee edelleenkin koho-kohtana Kallen mieleen. Veikko Hakulinen voitti 50 kilometrin hiihdon 8.2.1952 ajalla 3.33.33. Isännät ko-koontuivat istumaan kylän pirtteihin, ja puheenaiheen saattoi arvata: Suomeen olympiakultaa viideltäkym-piltä! Ja pessakat ympärillä imivät innostusta ja tunnel-maa.

Hilkka ja Kalle vihittiin 1967 Puolangalla. Vuonna 1972 nuori perhe muutti Kal-len työn perässä Taivalkos-kelle. Lapset Jaana ja Janne olivat tuolloin jo leikki-iäs-sä. Kalle toimi Taivalkosken metsäoppilaitoksella opet-tajana 1966 - 1989. Hilkka pääsi samaan työpaikkaan Kallen kanssa, keittiötöihin. Kuopus Joona syntyi 1983. Kalle on ollut jo pidempään eläkkeellä, Hilkka vasta har-joittelee vapaalla oloa. Eläke-päivät koittivat viime vuoden loppupuolella.

Talkoot yhtä kuin vapaa-aika ja ilo

Talkootunnit ovat las-kematta samoin kuin Vir-rankarien kodin täyttävien

palkintojen eteen yli kolmen vuosikymmenen aikana hiih-detyt kilometrit.

Laskutoimituksia ei tar-vita, eivätkä ne tule edes mieleen silloin, kun työtä tehdään suurella sydämellä. Hilkka on tehnyt majoituk-sen ja ruokahuollon eteen valtavan työmäärän, kehuu Kalle vaimoaan. Päätalo-viikot ovat jääneet mieleen, erityisesti eräs helleviikko, kun ruisleipää ja rieskaa tuli leivottua joka päivä ja kau-paksi meni. Kalle puolestaan on tehnyt ansiokasta työtä huoltopuolella ja valmen-nuksessa.

Leipomiset ja muonitus ovat yksi Metsä-Veikkojen varainhankintakeino. Va-rainhankinta on perustunut talkootyölle. Hilkka ja Kalle ovat Metsä-Veikot 85 ry:n perustajajäseniä. Perusta-miskokous pidettiin äitien-päivänä vuonna 1985.

Kuvaavaa Hilkan ja Kallen innostuksessa on se, että vain yhdet pääsiäisen isot kisat on jäänyt heiltä väliin. Pääsiäishiihtoja on pidetty vuodesta 1986 alkaen. Li-säksi yhdet kisat jouduttiin kokonaan perumaan lumen-puutteen vuoksi.

Talkoissa aika kuluu mu-kavasti ja on mukava jutella toisten kanssa.

Metsä-Veikot ry ja muut taivalkoskelais-seurat rajoja rikkomassa

Taivalkosken talven 2013 kohokohta, maaliskuussa järjestettävät nuorten SM-hiihdot, on iso ponnistus pienelle paikkakunnalle ja pienelle urheiluseuralle. Virrankarit näkevät positii-visena sen, että eri tapahtu-mia järjestetään nyt yhdessä muiden taivalkoskelaisten seurojen kanssa.

Kerta kaikkiaan hienoa tehdä yhdessä! Kaikki ovat hirveän innostuneita. Täytyy kiitokset sanoa kaikille tal-koolaisille. Näin me yhdessä tehdään pitäjää tunnetuksi, Kalle kiittelee ja toteaa vielä perään, että tällä tavalla niitä karsinoita särjetään.

Metsä-Veikkojen toiminta kasvoi pikkuhiljaa perusta-misvuodesta 1985. Vilkkain toiminta ajoittuu vuosille 1990 � 2000. Parhaimmil-laan on ollut jopa 30 hiihtä-jää mukana sarjahiihdoissa. Nuorten valmennus on ol-lut hyvissä käsissä. Suomen Hiihtoliitto järjesti seurakou-lutusta, johon Metsä-Veikot osallistui. Koulutuksia oli 3 – 4 kertaa vuodessa.

Kalle muistelee kertaa, jolloin metsäoppilaitoksella pidettiin tekniikkaharjoi-tuksia. Tuolloin Vuokatissa valmentajana toiminut Rei-jo Jylhä saapui Taivalkoskel-le kouluttamaan ja tarkas-tamaan, miten lapset ovat oppineet. Jylhän tarkastus jäikin aiottua lyhyemmäksi: ”Eihän täällä ole mitään tar-kastettavaa! Täällähän hiih-detään loistavasti.”

2000-luvulle tullessa toi-minta on kuitenkin hiipunut. Virrankarit surevat hiihdon vähyyttä koululiikunnassa. Tämän päivän vanhemmat-kaan eivät monet enää osaa hiihtää. Lasten perehdyttä-minen hiihtoon on vanhem-mista kiinni. Vanhempien on oltava mukana harjoituksis-sa.

Hiihto kuntoliikuntamuo-tona on yksi parhaita. Kun ruvetaan ihmettelemään, miksi niin monella on huono kunto, voidaan yhtenä teki-jänä miettiä koululiikuntaa, joka on sellaista, että siinä ei edes hengästy, Kalle muis-tuttaa.

Kalle ja Hilkka Virrankari ovat saaneet viettää antoisia hetkiä hiihdon parissa. Niitä hetkiä, mitkä ovat juuri heille sitä ominta ja rakkainta. Hilkalla on kädessään Ristijärveltä vuonna 1979 saatu ykköspalkinto 10 kilometrin hiihdosta. Tämä kisa tuli hiihdettyä kovassa pakkasessa, pahimmillaan radan varrella oli -34 astetta, mutta palelleensa Hilkka ei tunnusta. Päivääkään eivät Virrankarit pois vaihtaisi ja uusia on tulossa tälle lämminhenkiselle ja hiihtoon humahtaneelle pariskunnalle.

Kultaiset ansiomerkit Virrankareille arvokkaasta työstä

Maaliskuu 2013 15Metsä-Veikot

W W W . O J A L A G R O U P. C O M

Ojala Group on sopimusvalmistuksen edelläkävijä. Vuodesta 1963 kerty-nyt kokemuksemme on tehnyt meistä huippuammattilaisia mekaniikka-valmistuksessa, kokoonpanoissa ja järjestelmätuotetoimituksissa. Meitä on yhteensä noin 600 ammattilaista Suomessa, Slovakiassa ja Intiassa.

Asiakkaamme ovat kansainvälisiä, alansa johtavia vaativien teollisuus-laitteiden ja koneiden valmistajia. Meillä on hyvä tekemisen meininki, mikä lähtee aidosta kumppanuusasenteesta asiakkaan kanssa.Minkä lupaamme, sen teemme.

16 Maaliskuu 2013Metsä-Veikot

Hyvässä ruuassa on fiilistä!

Puh. 045 848 3755

KUUSAMON

UTOTÄHTI KYATeollisuustie 3, 93600 Kuusamo

Puh. (08) 853 861, 853 862, Fax 853 861

- Mercedes- Benz

- Honda

- Citroen

- Korjaamo

- Varaosat

- Mitsubishi

Tilaa työ- ja turvajalkineetsekä työvaatteet suoraan

Proman-autosta. Myös palopeitteet ja sammuttimet.

Suomen Teollisuusvaate OyHallimestarinkatu 2120780 KAARINA

Puh. (02) 279 0410Fax (02) 232 4224

Edustaja Pauli Tauriainen, 040 736 7919

MONEN PALVELUN PERHE-YRITYS JO 30 VUOTTA

Kitkantie 53 KuusamoKauppatie 12 Taivalkoski

Nauti ostosten lomassa pullakahvit eurolla.

Talonpojantie 2 TaivalkoskiHae rakennustarvikkeet ja kodinkoneet Leksalta

Vaihtuvat vaihtoautot veljeksiltä,kysy edullista rahoitustarjousta!

HALPA-HALLIJUUSOLAT KY

LEKSAN KONEJA RAUTA

Pölkky-tuoteperheen myymälä

Sepäntie 3, Kuusamo

Maaliskuu 2013 17Metsä-Veikot

Pörhön Autoliike OyHuoparintie 8, KuusamoAutomyynti 020 762 44

www.porho.fi

Edullisesti Syötteen alueellaHIRSITALOT JA -MÖKIT • MÖKKIEN REMONTIT

PUH. (08) 828 120, 0400 682 687 HALLI (08) 828 150Jukuantie 78, 93250 SARAJÄRVI • www.timpankurkihirsi.fi

Ansakierros 12A93600 Kuusamo

gsm 0400 212 418fax 08 851 2905

www.rukakaluste.�

IDGt o o l s

www.teollisuustyokalut.fi

SuomenTEOLLISUUSTYÖKALUT OYHallimestarinkatu 21 20780 KAARINA

Puh. 0207 30 3000Fax 0207 30 3009

Edustaja Ahti Nevanperä, 040 555 1297

18 Maaliskuu 2013Metsä-Veikot

SUKSIHUOLLON AATELIA KUOPIOSSASuurmäentie 85 70200 KUOPIO

044-2521806www.apcski.fi

LO

UNAJAN ERÄ

STÄJÄT RY 2

008

Kaunis aamuaurinko pais-teli keskiviikkona 20.2.2013 Metsäkylän koulun pihalle kirkkaasti. Tuona päivänä emme kuitenkaan jääneet nautiskelemaan aurinkoises-ta säästä koulumme pihalle, vaan suuntasimme matkam-me kohti Metsäkylän Jou-konvaaraa. Joukonvaarassa, Kinnusen Petrin tilalla, meitä odotti hiihtokoulu.

Hiihtokoulun aluksi Metsä-Veikkojen pitkäaikainen aktiivijäsen ja yhä kilpaa hiihtävä Petri Kinnunen tutkaili oppilaiden hiihto-varusteet, ja monen oppilaan suksien pohjiin laitettiin keliin sopivia voiteita. Tämän jälkeen lähdimme hiihtelemään Petrin tekemää omaa latua pitkin. Hiihtolatu allamme oli mitä loistavin, ja perinteisen hiihdon onnistumisen lisäksi latu oli tarpeeksi leveä vapaankin tyylin hiihtoon.

Vähän matkaa hiihdettyämme muistimme kahden vuoden takaisesta reissustamme, että pian saisimme laskea Taivalkosken pisintä mäkeä alas. Petrin hiihtoladun alamäen pituus on varmasti kilometrin pituinen, sillä niin pitkältä se tuntuu. Osa oppilaista oli niin reippaita, että laskivat ja nousivat monta kertaa mäkeä ylös ja alas.

Nautimme todella reissustamme Petrin hiihtoladulle, ja tästä olikin hyvä aloitella varsi-naista hiihtokautta koulun liikuntatunneilla. Hiihtointomme säilyy varmasti yhtä hyvänä kuin mitä tuonakin retkipäivänä, sillä myös koulumme hiihtolatu on mainiossa kunnossa.

Kaisa Seppänen, Aino-Leena Lumpus ja Metsäkylän koulun oppilaat

© 2011 Bombardier Recreational Products Inc. (BRP). ® ™ ja BRP-logo ovat Bombardier Recreational Products Inc.:n tai sen tytäryhtiöiden tavaramerkkejä.

brp.com

Legendaarinen työkone, vahva ja Luotettava outLander 400

•Käynnistyksenestojärjestelmä (D.E.S.S.) - ainoa lajissaan

•Automaattinen Visco-Lok-tasauspyörästöjärjestelmä!

•rotax-ylivoimaa! Polttoaihe-pihi, puhdas EFI-moottori, hyvä kylmäkäynnistyvyys

•Erillisjousitus TTI•Suuri kantavuus,

yht. 150 kg + kuljettaja•Täydellinen mittaristo

(tunnit, matka yms.)•Pohjapanssari

+ vetokuula vakiona!katSo LiSÄÄ: WWW.Can-aM.Fi

5 990,-+ toim. kulut väh. 350,-

[email protected] 1, 93100 Pudasjärvi

Maaliskuu 2013 19Metsä-Veikot

JOKIJÄRVENTAKSIPALVELU

· 1+8 PIKKUBUSSI· RYHMÄKULJETUKSET· INVAHISSIVARUSTUS

Simosentie 27, 93400 TAIVALKOSKISirkka Lohilahti 0400 281 589 · Teuvo Lohilahti 0500 385 670

BOBCAT:lla PIHAHOMMIAVARUSTUS: kaivulaite, jyrsin, kauha yms.Talvella LUMITÖITÄ.

Vuokraanjarrullista perävaunua.

Pasi Kivimäki 0400 585 038

Vastaanotto Jokijärven koulu ja Jalavan Suolahuone sopimuksen mukaanPuh. 050 572 1881

· Akupunktio, korva-akupunktioAkuutit ja krooniset kivut, unettomuus, stressi, aineenvaihdunta, painon hallinta, päänsäryt

· Luontaishoitojen koulutus ja aiheeseen liittyvät luennot

[email protected]

- SUOMI NOUSUUN TYÖLLÄ -Scania kaikille teille

Koillismaan Liikennekoulu Oy

Talonpojantie 8, 93400 TAIVALKOSKIPuh. 0400 393 479

[email protected]

Aleksanterinkatu 26, 2.kerros, Senaatintori, 00170 Helsinki. Puhelin +358 (0)10 2312800

[email protected]

Hyvä ruokapaikkaisolla kirkolla.

Sunn_127x60_ilmo.indd 1 14.2.2013 21.50

Järvenpääntie 10, 93600 Kuusamo Puh. 0400 588 156/Mika

Meiltä yksilöllistä, tehokasta ja ammattitaitoista

nosto- ja kuljetuspalvelua

Yksi pysähdys monta palvelua

Puh. 010 7633743

TAIVALKOSKINoin 30 km Syötteeltä

Market 010 7633 263Posti 0200 71000Päällikkö 010 7633 262Konttori 010 7633 [email protected]

Täyden palvelun laskettelu- ja murtomaasuksien hionta ja voitelu- Suksien hionta Mantecin cnc-koneella.

- Lämpökaappivoitelu pohjustukseen.

- Pito ja luistovoitelut.

- Palvelu toimii myös Matkahuollon kautta. Soita ja kysy lisää 0107633134.

Tunnetut voidemerkit ja hiihtovälineet laajoista valikoimistamme:

ABC TAIVALKOSKI

Meiltä maankuuluaTaivalkosken Leipomon

Varrasleipää

KUUSAMO