18

MISSIONA ELÄMÄ

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Vastauksia Jumalan kutsuun

Citation preview

Page 1: MISSIONA ELÄMÄ
Page 2: MISSIONA ELÄMÄ
Page 3: MISSIONA ELÄMÄ

1

Missiona ElämäVastauksia Jumalan kutsuun

Page 4: MISSIONA ELÄMÄ

2

Barents Publishers-Fin

Missiona Elämä – Vastauksia Jumalan kutsuun

© Dennis Hilman & Barents Publishers-Fin 2011

Käsikirjoituksesta suomentanut ja toimittanut Jorma Aspegrén

Kansi ja layout: NCA

Kannen valokuva: Darrel Hilman

Muita valokuvia:

Dennis Hilman (enin osa kuvista)

David Hatfield, Greg Greve,

Louis Heerman, Tuomo Mehtälä

ISBN: 978 952 5179 40 8

Painettu Virossa 2011

Tilaukset:Barents [email protected]

puh 0400 162 302www.barentskirjat.fi

Page 5: MISSIONA ELÄMÄ

3

Missiona Elämä

BARENTS

Dennis Hilman

Toimittanut Jorma Aspegrén

Vastauksia Jumalan kutsuun

Page 6: MISSIONA ELÄMÄ

4

Isäni muistolle

Raymond Edwin ”Ray” Hilman (1911 – 2008), ”muukalainen vieraalla maalla”, niin hän sen itse sanoisi. Siinä oli mies, joka omasi esimerkillistä uskon rohkeutta ja nöyrää miel-tä. Hän saarnasi Jumalan sanaa 70 vuoden ajan kirkkaasti siitä lähtien kun hän aloitti julistustyönsä 25-vuotiaana, juuri suuren kansainvälisen talouslaman päätyttyä ja toimi sananpalveluksessa 95-vuotiaksi tälle Googlen ja iPodien aikakaudelle asti.

Ennen ensimmäistä lähtöäni Etelä-Afrikkaan kävin tapaamassa häntä Oregonin Portlandissa. Silloin hän oli jo 96-vuotias ja oli saanut aivoveritulpan, minkä johdosta hä-nen kehonsa vasen puoli oli halvaantunut. Hän pyysi minua ojentamaan paperia ja kynän ja sitten hän kirjoitti ilmeisistä kivuistaan huolimatta huolitellusti siunauksensa lähetys-työhön – suomen kielellä. Hänen siunauksensa on minulle pysyvä ilonaihe tässä tehtävässäni. En saanut silloin selvää hänen lyhyen kirjoituksensa alkuosasta, mutta nyt saan:

Rakas Dennis, olet päässyt hyvään alkuun kirjoittamisessa, joten jatka menemään! Muista käyttää puhuttelevia kieliku-via. Eiväthän ihmiset täällä muuten innostu asiasta. Minulle suomeksi kirjoittaminen alkaa olla hidasta. Niinpä en aiokaan kirjoittaa pitkää kirjettä.

Rakas poikani Dennis, mene afRikkaan isäsi siunaamana.

Ray Hilman

Page 7: MISSIONA ELÄMÄ

5

Sisällysluettelo

Esipuhe ............................................................................................7

Osa 1 ................................................................................................9Kaukaisia avunhuutoja ........................................................10Vapaalla jalalla .......................................................................13Päivän verran saksaa ...........................................................18Jälleen kutsu palvella opiskelijoita .....................................19Latvia .....................................................................................20Raamattuja Moldovaan .......................................................23Lärkullan opiskelijoiden kanssa maailmalla .................27

Islanti ...............................................................................27Namibia ...........................................................................27Nepal ...............................................................................29Venezuela .........................................................................31

Osa 2 ..............................................................................................35Viimeinkin Venäjälle ...........................................................36Lannistumaton Bruce .........................................................38Sotalapsi ................................................................................39Seurakunta orastaa................................................................41Gagarkan Marat ...................................................................44Gryazz ja kirkkaus! ..............................................................46Kiinni rysän päältä ..............................................................47Veljiä ja sisaria Kristuksessa ...............................................50Pelikaanikeskus ....................................................................52Toisetkin vankilat avautuvat ...............................................53IKHTHYS ............................................................................54Synkät pilvet kasaantuvat ...................................................56Izhevsk ..................................................................................58

Page 8: MISSIONA ELÄMÄ

6

Kaksi samanlaista babuskaa ...............................................59Rzhev ....................................................................................59Katujen pikkuprinssi ...........................................................60Myrsky puhkeaa ...................................................................65Kun yksi ovi sulkeutuu… ..................................................67Latviassa – kymmenen vuotta myöhemmin ....................68

Osa 3 .............................................................................................75Avunhuuto Afrikasta ..........................................................76Etelä-Afrikkaan ....................................................................78Yksi elämä – mustavalkoisena ...........................................79Päivä Sowetossa ...................................................................83Välähdyksiä ensimmäiseltä .................................................88Etelä-Afrikan ”virkamatkaltani” .......................................88Ensimmäinen aamu sarastaa ..............................................92

Johanna ............................................................................92Sophie ..............................................................................93Elias .................................................................................95

Ennalta arvaamaton elämä .................................................96Ansa .....................................................................................105

Epilogi .........................................................................................108

Ystäväni Dennis .........................................................................111

Kuva-albumi ................................................................................113

Page 9: MISSIONA ELÄMÄ

7

Esipuhe

Kuuntelen Kanadan Albertan farmillamme kojoottien hyy-tävää ja melankolista, öistä ulvontaa ja ihastellen joen törmän niityllä kasvavia kukkaan puhjenneita luonnonvaraisia kukkia, jotka tunsimme nimellä ”Shooting Stars” (jumaltenkukka, lat. Dodecatheon). Horisontissa piirtyvät Kalliovuoret herättävät mielessäni kunnioitusta hakeutuessani suojaan mahtavalta ukkosmyrskyltä salamoiden reväistessä auki ylleni kaartuvan taivaankannen ja heittäessä niskaani rankan raekuuron.

Tältä seudulta ovat väkevimmät lapsuusmuistoni, joista merkittävimmiksi muodostuivat kuitenkin kodissamme sään-nöllisesti pidetyt hengelliset tilaisuudet. Niihin luonnollisesti me kaikki, niin lapset, isäni ja äitini, isoisäni ja isoäitini kuin myös tätini ja setäni – kaikki suomensukuisia siirtolaisia, jotka elivät yksinkertaisesta uskomisesta – tapasimme osallistua.

Kotona opin miten tärkeää on aidosti huolehtia ja todella välittää niin perheenjäsenten, seurakunnan kuin koko yhteisön hyvinvoinnista. Asiaa selvensi esimerkiksi se, miten isä ja äiti hyväksyivät ystäväkseen romaninaisen, joka eleli hevosvankku-reissaan 19 kissansa kanssa. Tai se, kuinka vanhempamme ottivat vastaan Hollannista tulleita pakolaisperheitä, majoittivat heitä ja auttoivat heidät uuteen alkuun…, vaikka talo oli omasta takaa pullollaan ruokittavia, vaatetettavia ja huolenpitoa tarvitsevia lapsia. Vanhempiemme asenoituminen Jumalan armoon oli silmiinpistävää ja esimerkillistä.

Yhtenä päivänä me lapset olimme ajamassa heidän kanssaan kohti läheistä kaupunkia. Huomasimme, että tienreunusta hoiperteli menemään humalainen, ja aloimme nauraa hänelle. ”Lapset”, isäni sanoi lempeällä äänellä, ”lopettakaa paikalla, sulasta Jumalan armosta tässä kaikki teemme matkaa!”

Page 10: MISSIONA ELÄMÄ

8

Äitimme, Irene, oli ainutlaatuinen, luova nainen. Hänestä löytyi myötäelämisen taitoa ja kärsivällisyyttä ja hänellä oli aivan oma ”piirakka-filosofiansa”. Tietysti hänet tunnettiin runsaista ja maukkaista piirakoistaan. On jopa sanottu, että Jumalan rakkauttakin meille jaettiin kuin piirakkaa – jos rakastettavia on yhden ihmisen verran, hänelle annetaan kokonainen piirakka, kahdelle puolikkaat ja niin edelleen. Mutta miten ihmeessä jako onnisti, kun meitä lapsia oli sentään kolmetoista? Äidin viisas vastaus kuului: ”Jokaisen lapsen mukana Jumala on antanut minulle yhden piirakan!” Sama on jatkunut niiden ihmisten kohdalla, jotka Jumala on tuonut rakastettaviksi ja huolehdit-taviksi elämäni varrella. On tarvittu kasapäin piirakoita!

Opin jo varhain lapsena ennakkoluulottoman jakamisen ja rakastamisen merkityksen. Olin suomalaiset sukujuuret saaneena ja kanadalaisessa kulttuurissa varttuneena oppinut ymmärtämään, mitä on olla erilainen. Aivan erityisesti sitä sain oppia isoisältäni, joka oli lähtenyt Suomesta 1800-luvun lopun kurjuuden, koettelemuksien ja kärsimysten keskeltä. Varmaan-kaan juuri sen vuoksi he eivät pitäneet ketään ihmistä itseään halpa-arvoisempana. He olivat äärettömän kiitollisia osakseen tulleesta Jumalan armosta ja siksi he ymmärsivät auttaa kulloin-kin kohdalleen johtuneita lähimmäisiään.

Matkoillani ja eri maissa eläessäni olen kuullut lukuisia avunhuutoja. Niihin vastaamiset eivät ole suinkaan nousseet omista valinnoistani. Kykyyn olla kuulolla ovat vaikuttaneet henkilökohtainen uskoni, oma taustani, koulutukseni ja saama-ni kutsumus. Sitä samaa korvien höristelyä se on ollut, mihin olin harjaantunut jo lapsena kuulostellessani kojoottien etäistä ulvontaa.

Tule mukaan! Kierrellään elämäni poluilla.

Page 11: MISSIONA ELÄMÄ

9

Osa 1

Page 12: MISSIONA ELÄMÄ

10

Kaukaisia avunhuutoja

Yö oli pilvetön. Tuona maaliskuisena iltana 1963 olin ehättänyt aikaisin nukkumaan. Seitsentoistavuotiaana koin tarvitsevani vielä paljon unta. Sinä yönä katselin näkyä, joka tuli muovaa-maan koko tulevaa elämääni. Kuulin ihmisten huutavan apua ja myös näin heidät. Siinä näyssä olin Venäjällä. Olin saanut kutsun lähteä julistamaan heille Jumalan sanaa.

Herättyäni pohdiskelin pitkään unessa näkemääni. Mielessäni ei sitä ennen ollut edes käväissyt ajatus siitä, että minusta tulisi sananjulistaja. Vielä vähemmän, että olisin menossa Venäjälle – tai Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon, millä nimellä maata tuolloin kutsuttiin. Neuvostoliittohan oli evankeliumin viemistä ajatellen yksi maailman suljetuimpia maita. Elettiin ”kylmän sodan” talvipakkasten aikoja. Vaikka high school -opin-toni olivat vielä kesken, minun on tunnustettava, että näky teki minuun syvän vaikutuksen. Jo seuraavana vuonna, siirryttyäni college-opintojen pariin, ilmoittauduin venäjän kielen kurssille. Halusin nimittäin ryhtyä valmentautumaan siihen, minkä luulin odottavan minua heti nurkan takana.

Vuoden 1963 heinäkuussa menin kesätöihin syntymäseu-dulleni Kanadan Albertaan. Sieltä sain ensimmäisen kunnon työpaikkani Sylvana Laken lomakaupungissa olevasta järven-rantakahvilasta. Siellä minä myin uimareille, veneilijöille ja muille loman viettäjille hampurilaisia ja hotdogeja. Kun sain ensimmäisen palkkashekkini, pysähdyin vakavissani tuumimaan, mitä tekisin tällä rahalla. Ostaisinko monien työtovereideni lailla olutta tai tupakkaa ja lähtisin öisiin kemuihin? Olihan sekin yksi mahdollisuus, vaan ei kuitenkaan sellainen, mitä olisin jäänyt tosissani miettimään. Sen sijaan mielin hankkia itselleni komeita vaatteita – moisesta hankinnasta kun saattaisi olla iloa ja hyötyä kokonaiseksi vuodeksi. Se ajatus houkutti.

Page 13: MISSIONA ELÄMÄ

11

Havaitsen matkan varrella, että kulkuani johdatetaankin Red Deerin kirjakauppaan. Red Deer on syntymäkaupunkini. Siitä kirjakaupasta minä löysin itselleni nahkakantisen Raamatun. Siinä oli kultaiset reunukset ja Jeesuksen sanat oli painettu punaisella musteella. Kaiken kukkuraksi kirjan lopussa oli hyvä selitysosa. ”Tämähän kestääkin varmasti hyvän aikaa”, minä ajattelin. Olin aivan oikeassa. Samainen Raamattu on nytkin tässä vierelläni näitä rivejä kirjoittaessani – vielä neljäkymmen-täkahdeksan vuotta myöhemmin!

Tämä Raamattuni on ollut monessa mukana. Se on seurannut minua matkoillani liki neljässäkymmenessä maassa, joissa olen saanut vierailla tähän mennessä. Toki se on jo kulunut. Se on sidottu uudelleen jo kahdesti ja kulta sen reunuksista on haa-listunut. Mutta ensimmäinen Raamattuni on edelleen minulle konsa kultaa kalliimpi. Vaikka Raamattuni on vanhaa King James -käännöstä, sitä minä käytän yhä saarnatessani, olinpa sitten missä päin maapalloa tahansa pyydettynä julistamassa Jumalan sanaa meidän Herramme palveluksessa.

Vuonna 1965 – ollessani yhdeksäntoistavuotias – sain ottaa vastaan toisenlaisen kutsun. Tällä kertaa kutsu koski lähtemistä esi-isieni maahan, Suomeen. Lähdin etsiskelemään juuriani. Löysinkin isänisäni syntymäpaikan Karijoelta ja äidinisäni syn-nyinsijan Raahesta, mutta vasta Alajärven Menkijärveltä minä löysin syvimmän sukuidentiteettini. Tuntui kuin jumalainen paimensauva olisi laskettu paimentamaan sielun syviä pohja-virtoja… koin saapuneeni kotiin!

Seuraavana vuonna palasin Suomeen opiskelujen merkeissä. Tällöin kohtasin sukujuuriltaan suomenruotsalaisen, kauniin, nuoren naisen nimeltään Birgitta Zilliacus. Hänen kanssaan minä avioiduin.

Palasin pian Amerikkaan tuoreen aviovaimoni kanssa. Jatkoin siellä yliopisto-opintojani ja perheemme alkoi kasvaa. Luin venäjää kahden vuoden ajan, mutta näytti siltä, ettei alussa kertomani yöllinen näky ottanut toteutuakseen, vaikka olin

Page 14: MISSIONA ELÄMÄ

12

odotellut mielestäni jo pitkään jotain sen suuntaista tapahtu-vaksi. Niinpä laitoin pisteen venäjän opinnoilleni ja keskityin muihin yliopisto-opintoihini. Tuohon aikaan minussa heräsi syvä kiinnostus perehtyä erityisesti nuorten ongelmiin. Halusin paneutua syrjäytymisvaarassa olevien ja jo yhteiskunnan ulko-reunalle ajautuneiden nuorten auttamiseen.

Opintojeni ohessa toimin suurehkon paikallisen ravintolan iltavuorojen esimiehenä kyetäkseni elättämänä perheeni ja ra-hoittamaan opiskeluni. Monet syrjäytymisvaarassa olevat nuoret kävivät kyselemässä töitä. Heistä useat olivat jo joutuneet vai-keuksiin henkilökohtaisessa elämässään eikä koulunkäynti ollut oikein edistynyt. Heidän avunhuutonsa vahvistui korvissani ja tavoitti sydämeni.

Opintojeni loppuvaiheessa kirjoitin erityiskasvatuksen mais-terin päättötyöhön vaadittavan tutkielman otsikolla ”Y.E.S. – Youth Educational Services – A Positive Response to the Needs of Dropouts and Marginal Students”. Käsittelin siis syrjäytymis-vaarassa olevien nuorten auttamista. Mielestäni päättötyöni voisi toimia myös eräänlaisena visionaarisena ehdotuksena, mutta ajattelin, että siinä esittämiäni menetelmiä tuskin päästäisiin soveltamaan käytäntöön vielä vuosikymmeniin.

Kouluvirastossa työskentelevä ystäväni näki esityksessäni jär-keä ja toteuttamiskelpoisia ideoita. Niinpä hän esitteli kaavailuni Vancouverin kaupungin Kasvatusasiain johtokunnalle Washing-tonin osavaltiossa, missä asuimme noihin aikoihin. Minulla ei ollut mitään aavistusta siitä, että kyseinen johtokunta etsiskeli juuri tuolloin oman koulupiirinsä tarpeisiin vaihtoehtoisia kas-vatusmalleja. Jo muutaman viikon kuluttua Vancouveriin oli perustettu laatimani vaihtoehtoisen koulutusohjelman mukai-nen oppilaitos ja nyt koulun johtajaopettajan virka oli avoimessa haussa. Olin opettajan ammatissani vasta ensimmäistä vuotta, joten arkailin ensi alkuun edes hakea kyseistä virkaa, mutta kun ketään sopivan koulutuksen ja kokemuksen omaavaa ei tuntunut olevan tarjolla, jätin sisään työhakemukseni. Ja tulin valituksi! Alkoi siis uuden koulun toiminnan käynnistäminen. Yhtäkkiä olin tilanteessa, että minulle oli annettu kaikki valtuudet tehdä

Page 15: MISSIONA ELÄMÄ

13

täyttä totta yöllisestä näystäni. Pestasin henkilökunnan, han-kin materiaalit, hahmottelin koulun tilankäyttösuunnitelman ja paljon muuta. Osakseni oli langennut monumentaalinen urakka – Pan Terra -koulun polkaiseminen käyntiin. Kahdessa kuukaudessa käynnistimme koulun, jonka johtavana opettajana paiskin mielettömästi töitä kaksi vuotta. Yhä, noin 37 vuotta myöhemmin, kyseinen koulu toimii edelleen menestyksekkäästi. Nimi tosin on vaihdettu. Koulun nimenä on nykyisin Lewis and Clark High School.

Näiden kahden uurastusvuoden jälkeen Suomi kutsui toista-miseen. Tällöin meillä oli kolme pientä tytärtä ja meistä tuntui siltä, että meidän on syytä antaa heille ainakin vähän maistiaisia heidän Suomi-perinnöstään, vaikkapa noin vuoden oleskelun myötä. ”Maistiaisista” tuli ainakin 35 vuotta kestävät – eikä loppua ole vieläkään näkyvissä. Suomessa pääsin opettamaan englantia Kauppakorkeakouluun.

Mutta sydämeni kuuli vielä toistamiseen itkun sekaisen avunhuudon. Siitä saanen kertoa seuraavassa.

Vapaalla jalalla

Vaimoni suvulla on kaunis, vuosisadan vaihteessa rakennettu kesähuvila ja ranta-alue Tammisaaren saaristossa. Siellä he ovat tavanneet viettää idyllisiä kesiään siitä lähtien kun vaimoni isoisä oli rakentanut paikan 1914. Oli luonnollista, että palatessamme Suomeen kesällä 1976 menimme oitis lepäilemään ja nautiske-lemaan saaristoon. Kesäparatiisi kerta kaikkiaan sulki meidät syleilyynsä. Aaltojen loiske suuria, mereen viettäviä rantakallioita vasten ja käen kukunta pyyhkivät pois jopa Pan Terra -projektin jälkeisen väsymyksen.

Syyskuun alussa palasimme Helsinkiin asettautuen taloksi Birgitan äidin tykö ja ryhdyin innolla opetustyöhöni. Kuukau-

Page 16: MISSIONA ELÄMÄ

14

den kuluttua sain puhelinsoiton istuessani työpöytäni ääressä. Soittaja oli Birgitan sukulainen, jolla myös oli kesäpaikkansa saarella. ”Sinne on murtauduttu, kaikkiin saaren taloihin on murtauduttu! Kaikki paikat on käännetty ylösalaisin! Teidänkin huvilanne on mullin mallin!” Olin ällikällä lyöty. Lintukotomme on joutunut hirvittävän hävityksen kohteeksi!

Lähdin ensi tilaisuuden tullen kesäpaikkaamme. Pysähdyin talon suuren parioven ulkoportaille. Ovi oli lyöty säpäleiksi kirveellä. Työnsin oven toista puolikasta paremmin auki. Siinä seistessäni pääni ylitse lennähti vapauteen pikkulintu, joka oli pyrähtänyt asuntoon rikotun ovipaneelin aukosta osaamatta sieltä enää ulos. Välähdyksenomainen kuva hävityksen kauhis-tuksesta valtasi mieleni. Katsoin kauhistuttavaa näkymää: tavarat olivat sikin sokin lattialla – murtautujat etsiskelivät kenties alko-holia, aseita, mitä tahansa, mutta koska eivät löytäneet mitään vietävää, he tekivät selvää koko paikasta – lattialla lojui isoisän kello, pirstaleiksi lyötyjä karbidilamppuja, monenlaisia lasi- ja kristalliastioita. Siinä samassa, kun lintu lennähti vapauteen pääni yli, näin lattialla yhtäkkiä monta särkynyttä elämää, rikki raastettua, sotkettua ja pirstottua elämää. Ne itkivät huutaen apua – jotta ne huomattaisiin.

Mietin koko talven tuota näkyä. Seuraavana kesänä istuskelin yhtenä päivänä samaisen saaristomökkimme yläkerran pöydän ääressä kirjoittamassa – tällä kertaa runoja. Noiden rikkinäisten elämien avunhuuto kääntyi sangen erikoislaatuiseksi kutsuksi, missä saatoin kuulla selvästi ihmisen äänen.

Kutsu tuulen kuiskaavan

Kutsu tuulen kuiskaavan taas kuuluu ... sielu suopumaton yhä odottaa. Sen ääni on jo pitkään, luopumatta, sydäntäni kolkutellut. Vaan vasta tänään kuulen sielun selvän parahduksen! Suo mulle korvat kuulla – ja uskallus tarttua toimeen.

Page 17: MISSIONA ELÄMÄ

15

Muistot kimmeltävät ympärilläin lampun valokeilassa, kohtaan henkäyksen, kuni henkäyksen vauvan huulilta. Se mittaa uniöiden hiljaisia hetkiä. Kuulenko?

Aamukaste – paksu huntu nurmen päällä vesirajan tavoittaa – vain pisaroita, silti maailman merten pohjattomat syvyydet ne muodostaa. Vaan rohkenenko jättää tämän unimajan suojan, käydä silmin avatuin ja kirkkain katsomaan?

Aallot huuhtoo jalat yhdeltä (jo kymmeniltä tuhansilta, miljoonilta, en määrää tiedä...) Meret, jotka erottavat, uhkaavat nyt kantavat jo armon purtta haurasta.

En voi kääntyä, on tuulta purjeissa. Herra, minun täytyy saada nähdä, kuulla ja rohjeta tarttua toimeen! 31. heinäkuuta 1977

Avunhuudon kuultuani laskeuduin alakertaan ja kiiruhdin kohti rantaa. Naapurin rouva, Birgitan serkku hänkin, tupsahti hermostuneen oloisena mökkinsä pihasta tervehtimään minua.

”Satuitko tietämään, että Bussmani on päässyt vapaaksi!” hän huikkasi. Olin kuullut, että Bussmanin poika oli johtanut viime lokakuussa saarella reuhannutta hulttiojengiä. Hän on tietävästi päässyt nyt pois vankilasta. Uutinen riitti lietsomaan kauhua saarelaisten sydämissä, sillä poikaa pidettiin ennalta arvaamat-tomana ja vaarallisena. Vanhemmat saattoivat pelotella lapsiaan sanomalla: ”Parasta olla ihmisiksi tai Bussman noutaa teidät!” ”Bussman!” Kun hän lausui pojan nimen, tiesin paikalla, että kyseessä on samainen henkilö, jonka äänen olin kuullut sydä-messäni ollessani yläkerrassa kirjoittamassa runoa! ”Missä poika majailee?” kysyin niin tavallisella äänellä kuin taisin. ”Voi, tuon suuren saaren toisella puolella… mutta minkä ihmeen vuoksi sitä kyselet? Tiedäthän sinä, että se poika on vaarallinen!” ”Toisella puolellako…?” minä kysäisin. ”Niin, suuressa keltaisessa talossa tien varressa.” Se tieto riitti minulle.

Page 18: MISSIONA ELÄMÄ