1

k u l t t u u r i y m p ä r i s t ö a r k e o l o g i a p a i k a l l i s k u l t t u u r i r a k e n n u s p e r i n t ö p e r i n n e r a k e n t a m i n e n m u s e o k u l m a k u n t a k y l ä i d e n t i t e e t t i k u l t t u u r i t a h t o

k i v i k a u s i s i l t a p u i s t o l a p i n r a u n i o k a m p a l e i m a e r ä s i j a k o e k u o p p a t u l i p e s ä k e t o r p p a k i u a s m y l l y r a j a k i v i i s k o s t y n n y r i h o l v i , l ä h d e k o t i s e u t u t a r i n a p a i k k a

P i r k a n m a a n m u s e o u u t i s e t 2 0 0 9

2

Pääkirjoitus

Kuulumisia kulttuurimaakunnasta

Talvikausi on takana ja Museokello herättelee jälleen lukijoita lehden pariin. Kevään kiiries-sä kohti kesää museokenttä alkaa aktivoitua

paikallismuseoiden avatessa oviaan. Pirkanmaalais-ta aktiivisuutta kasvattaa osaltaan lehden ilmesty-misen aikoihin Museokeskus Vapriikissa järjestettä-vä Maakunnallinen museopäivä. Päivän kokoavaksi teemaksi valikoitui suunnitelmallisuus museossa sisältäen muun muassa luennon museoiden ko-koelmahallinnasta erityisesti paikallismuseoiden näkökulmasta. Suunnitelmallisuuden piiriin kuuluu myös esimerkkiesitys koskien Hämeenkyröä, jonne ensimmäisessä vaiheessa laadittiin kaikkia kunnan museoita koskeva museosuunnitelma. Seuraavaksi entisessä viljamakasiinissa toimivaa kotiseutu-museota varten tehtiin perusnäyttelyn uudista-mista koskeva näyttelysuunnitelma. Hanketta on sittemmin toteutettu pala kerrallaan. Nyt alkavan kolmannen kesän päättyessä pitäisi olla valmista ja näyttelyn uudistettu rakennuksen molemmissa kerroksissa.

Paikalliskulttuurityön saralta Museokellon tässä numerossa esitellään maakuntamuseon työnä teh-dyt viimeisimmät kirkolliset inventoinnit. Kysees-sä ovat seurakuntien hallussa olevan kirkollisen esineistön inventoinnit. Inventointien laatiminen perustuu Kirkkohallituksen seurakunnille aiheesta antamaan suositukseen. Museon toimesta kysei-siä inventointeja on tehty Urjalassa ja Kurussa. Kirkollisia inventointeja ovat myös hautausmaain-ventoinnit. Tampereen hiippakunnan alueella olevia hautausmaita on inventoitu vuodesta 1988 alkaen noin 20. Tuorein on viime kesänä tehty Urjalan hau-tausmaan inventointi. Urjalaan liittyy lisäksi lehden kotiseutuaiheinen juttu, jossa kerrotaan laajalti vaikuttaneesta museoneuvoja Arvo Kytölästä.

Artikkelissa Rakennussuojelu nyt! arvioidaan maakuntamme rakennussuojelun ilmiöitä ja ulottu-vuuksia muutamien mielenkiintoisten esimerkkien kautta. Lisäksi rakennusperinnön aihepiiriin kuulu-en valotetaan, mikä on Tiitolan kokoelma ja miten se päätyi museoon. Arkeologian alaan puolestaan

kuuluu artikkeli, jossa analysoidaan maakuntamu-seon suojelutehtäviin kuuluvaa muinaisjäännösten lausuntotyötä. Lehden viime numerossa kerrottiin Pirkanmaan maakuntamuseon tuolloin käynnis-tymisvaiheessa olleesta Adoptoi Monumentti -hankkeesta eli tavoitteesta osallistaa kansalaisia hoitamaan yhteisöllisesti kulttuuriympäristöä, etu-päässä kiinteitä muinaisjäännöksiä. Käsillä olevassa numerossa lukijat saavat tietää, mitä hankkeelle nyt kuuluu samoin kuin mistä ensi vuonna toteutumas-sa olevassa JOY-kulttuuriympäristökampanjassa on kyse.

Lehdessä esittäytyy kaksi hyvinkin erityyppistä Pirkanmaalla sijaitsevaa museota, viime vuonna ovensa avannut valtakunnallinen poliisimuseo Tampereella ja nykyisessä Sastamalassa sijaitseva Suodenniemen kotiseutumuseo. Tässä numerossa on viimekertaista laajemmin tietoa erilaisista mu-seotyöhön haettavista avustuksista. Lisäksi pohdi-taan, mikä olisi hyvä nimi museolaitokselle, jonka antikvaarisiin tehtäviin kuuluu kulttuuriperinnön vaaliminen monitahoisesti koko maakunnassa – eli maakuntamuseo nimiviidakossa! Saatavilla olevis-ta kiertonäyttelyistä saa tietoa artikkeleista, joista toisessa kerrotaan Pirkanmaan aluetaidemuseon vilkastuneesta kiertonäyttelytoiminnasta. Toinen artikkeli kertoo melko tuntemattomaksi jääneestä kuvittaja Poika Vesannosta ja hänen kiehtovasta tuotannostaan, joka sisälsi muun muassa kansi-suunnittelun Mika Waltarin salapoliisiromaaniin Kuka murhasi rouva Skrofin? Museokello sen sijaan selvittää artikkelissa Vaaksa vaaraa – museo vaatii tuvallisuussuunnitelman, minkälaisia vaaratilantei-ta museotyöntekijä saattaa työssään kohdata.....

…..tässä muutamia aiheita lehden tämänkertaisesta tarjonnasta - aurinkoista kesää kaikille Museokellon lukijoille!

Kirsi Kaivanto

3

Julkaisija: Tampereen museot – Pirkanmaan maakuntamuseo

Vastaava toimittaja: Tuija-Liisa Soininen

Toimittajat: Kirsi Kaivanto ja Miinu Mäkelä

Taitto: Lasse Honkanen

Etukansi:Kuokkalan museoraitti Lempälässä. Kuva: Lasse Honkanen, Tampereen museot

Takakansi: Aurejärven kirkon kellotapuli. Kuva: Maija Ojala, Pirkanmaan maakuntamuseo

Painopaikka: Hämeen Kirjapaino Oy 2009

Painos: 1100

ISSN-L: 3786-3314ISSN: 3786-3314

Pääkirjoitus Sisällys

Kuulumisia kulttuurimaakunnasta 2Kirsi Kaivanto

Suuri kulttuuriympäristökampanja toteutumassa 2010 4Tuija-Liisa Soininen

Muinaisjäännösten lausuntotyön analysointia 6Ulla Lähdesmäki

Arvo Kytölä - neljänkymmenen museon mies 10Valo Saikku

Maakuntamuseo nimiviidakossa 12Tuija-Liisa Soininen

Rakenussuojelu nyt! 16Hannele Kuitunen

Ensimmäiset muinaisjäännösten adoptointi-sopimukset on allekirjoitettu 14

Aino NissinahoKoskisen Marjo Kulttuuriympäristöyksiköstä, terve! 21

Miinu MäkeläUusia yhteistyön muotoja ja kaupunkikehityksen työkaluja etsimässä 22

Jenni PartanenPoliisimuseo – valtakunnallinen erikoismuseo Hervannassa 26

Maritta JokiniemiTiitola-projekti – rakennusmestarin arvoituksellinen piirustusaineisto 28

Marko O. SaarinenInventoinnit kirkon kulttuuriperinnön vaalimisen lähtökohtana 30

Miinu MäkeläPoimintoja Pirkanmaalta 33

Kirsi Kaivanto ja Miinu MäkeläVaaksa vaaraa – museo tarvitsee turvallisuus-suunnitelman 37

Marjo Koskinen ja Miinu MäkeläValokuvakokoelmat digitaaliseen muotoon 40

Marika TamminenSuodenniemen kotiseutumuseo Sastamalassa 42

Pekka KoskinenPoika Vesanto - käyttökuvan mestari 43

Outi PeninkangasMitalivauvoja, Miehiä työssä ja Amerikan Anna – Pirkanmaan aluetaidemuseon lainattavissa kiertonäyttelyissä elämän kirjoa koko kaarelta 44

Marja-Liisa LinderAsiaa avustuksista 46

Kirsi Kaivanto

3

4

Kulttuuriympäristö on syntynyt ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa. Se koostuu

rakennetusta ympäristöstä, maisemasta ja kiin-teistä muinaisjäännöksistä. Rakennettu ympä-ristömme muodostaa noin kaksi kolmasosaa koko kansallisvarallisuudestamme. Kiinteitä muinaisjäännöksiä on Suomessa 23 000 ja lisää löytyy vuosittain. Kulttuuriympäristö on kaikkien yhteistä perintöä ja vaatii myös kaikkien yhteistä huolenpitoa!

Kampanjan taustalla on tieto, että julkisen hallinnon voimavarat kulttuuriympäristön vaali-miseen tulevat jatkossa niukkenemaan ainakin valtion osalta. Kuntien työpanoksesta ei ole tällä hetkellä vielä ennusteita. Sen vuoksi on erittäin tärkeää saada kansalaisjärjestöt herää-mään vakavaan tilanteeseen. Järjestöjen työn ja asiantuntemuksen merkitys kulttuuriympäristön vaalimisessa tulee kasvamaan. Jostain syys-tä esimerkiksi luonnonympäristön suojelussa kansalaisjärjestötyötä pidetään itsestään selvänä asiana. Jos kyse on arvostuksesta, kulttuuriym-päristön arvostus on nostettava samalle tasolle!

JOY kulttuuriympäristökampanjan helmassa järjestöt tulevat valmistelemaan myös yhteistä strategiaa kulttuuriympäristöasioiden edistämi-seksi! On tarkoitus, että mahdollisimman moni järjestö allekirjoittaa sen vuoden 2010 alussa järjestettävässä kampanjatapahtumassa. Erityi-senä tavoitteena on myös koota rivit yhteen ja

parantaa kaikkien alalla toimivien, niin järjestöjen ja viranomaisten keskinäistä yhteistyötä.

Kampanjavuonna järjestetään monia suuria ja pieniä, paikallisia ja valtakunnallisia tapahtumia, toimintoja, hankkeita ja koulutusta sekä tuotetaan aiheeseen liittyviä aineistoja eri tarkoituksiin, artikkeleita tiedotusvälineille ja julkaisuja. Hank-keisiin haetaan rahoitusta säätiöiltä ja julkishallin-nolta. Jo nyt on suunnitteilla Jokamiehen kulttuu-riympäristöopas, Kulttuuriympäristöopas kuntien luottamushenkilöille ja kaunokirjallisempi Essee-kokoelma ihmisen suhteesta kulttuuriympäris-töönsä. Erityisenä tavoitteena on myös koota rivit yhteen ja parantaa kaikkien alalla toimivien, niin järjestöjen ja viranomaisten yhteistyötä. Koska julkisen hallinnon voimavarat pienenevät, kansa-laisjärjestöjä tarvitaan työhön entistä enemmän.

Kampanjaan on jo ilmoittautunut mukaan suuri määrä toimijoita, niin valtakunnalliselta kuin alueelliseltakin tasolta. Jos oman järjestösi toimin-taan kuuluu ympäristöarvojen ja kulttuuriperinnön vaaliminen, kannattaa nyt hakeutua mukaan yhtei-seen toimintaan. Määritelläkseen kuinka ja miten tarjota apuaan ja asiantuntemustaan, järjestöjen kannattaa ottaa yhteyttä Suomen kotiseutuliittoon joy@kotiseutuliitto.fi.

Lisää tietoa kampanjasta saa Suomen kotiseu-tuliiton sivuilta www.kotiseutuliitto.fi. Ilmoittaudu mukaan ja tee oma kampanjasi!

Suuri kulttuuriympäristökampanja toteutumassa 2010T u i j a - L i i s a S o i n i n e n Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon

kulttuuriympäristöyksikön päällikkö

Kansalaisjärjestöt järjestävät julkisten organisaatioiden tuella ensi vuonna laajan kampanjan kulttuuriympäristön arvostuksen ja hoidon parantamiseksi. Kampanjaa koordi-noi Suomen kotiseutuliitto. Tarkoitus on lisätä kansalaisten, viranomaisten ja päättäjien tietoa ja tietoisuutta arkipäiväi-sestä ympäristöstä.

4

Taustakuva: Lasse Honkanen,

Tampereen museot

55

Kuva: Lasse Honkanen, Tampereen museot

Kuva: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto

6

Muinaisjäännösten lausuntotyön analysointia

Lausunnot ovat museoviranomaisen kommu-nikointia maankäyttäjien ja suunnittelijoiden, muiden viranomaisten ja alueellisten yhteisöjen kanssa. Niistä välittyy tietoa suojeluongelmista, säilymisuhasta, hallinnon toimintamenetelmistä ja suojelukäytännöistä. Pirkanmaan maakuntamu-seon kulttuuriympäristöyksikössä on valmistunut arkeologisen ympäristön hallinnollisen suojelun strategiatutkimus. Se antaa tietoa arkeologista ym-päristöä käsitelleiden lausuntojen määrästä, niitä koskeneista maankäyttöhankkeista ja lausuntojen vastaanottajista vuosina 1996–2008, jona aikana museolla on ollut voimassa hallinnon hajautussopi-mus Museoviraston kanssa.

Suojelulausunnot – paperinmakuisesta hallinnosta kiinnostavaksi tietolähteeksiKun yksityiset tai julkisyhteisöt suunnittelevat rakentamista ja ympäristön käyttöä jollakin tavoin, hankkeessa mukana olevat tutustuvat maankäytön ohjaukseen ja valvontaan. Monet saavat ensimmäi-sen kontaktinsa tällä tavoin myös kulttuuriympäris-tön suojeluun. Ympäristö on monen tekijän summa. Muiden ominaisuuksien ohella siellä on kulttuuri-ympäristön arvoja, esimerkiksi lailla suoranaisesti rauhoitettuja arkeologisia jäännöksiä. Pirkanmaa on tiheästi asuttu ja intensiivistä maankäyttöä on samoilla alueilla kuin muinaisina aikoinakin. Nykyisten taajamien ja haja-asutusalueiden maati-

U l l a L ä h d e s m ä k i

Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon

arkeologiasta vastaava tutkija

Tampereen Kirjastonpuiston seurantatutkimus, jossa valvotaan koneellista maan kaivamista muinaisjään-nösalueella. Kirjastonpuistossa sijaitsee uusimpia Tampe-reella todettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä, Koskenkylän- ja markkinapaikka ja Tammerkosken kartanonpaikka. Kuva: Aino Nissinaho, Pirkanmaan maakuntamuseo

6

7

lakeskusten alla ovat keskiaikaiset kylät. Soranotto, tiestö, voimaperäinen peltoviljely suosivat samoja maasto- ja maaperätyyppejä kuin kivikautinen pyyntiväestö asuinpaikkoja valitessaan. Muinaisen ja nykyisen maankäytön päällekkäisyydestä on paljon esimerkkejä, tunnetaanhan Pirkanmaalta runsaat 1500 muinaisjäännösaluetta, joiden laa-juus vaihtelee kymmenkunnasta neliömetristä jopa muutamiin hehtaareihin.

Nykyaikainen rakennustoiminta on massiivista, tekniikaltaan ja vaikutuksiltaan järeää ja vahvas-ti ympäristöä muuttavaa verrattuna esimerkiksi 1700- ja 1800-luvun vaihteen isonjaon kaltaiseen, aikanaan suureen maankäytön muutokseen. Maan-käyttö sisältää usein luonnostaan ristiriitoja, mistä seuraa intressien punnintaa. Pirkanmaalla lisäänty-nyt maankäyttö on johtanut välillisesti myös uusien muinaisjäännösten löytymiseen. Kun erilaiset maankäyttötarpeet ovat lähivuosina kiivaasti kasva-neet ja rauhoitettujen arkeologisten alueiden määrä on 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2005 lisääntynyt vuosittain keskimäärin 40 muinaisjäännösalueella, arkeologista ympäristöä suojellaan melkoisissa pai-neissa ja haasteissa. Käytöstä jääneinä raunioina tai lähes näkyvistä hävinneinä muinaisjäännöksiin kohdistuu monia vahingoittumisuhkia ja säilymistä vaarantavia riskejä.

Suojelussa tarvitaan erilaisia menetelmiä. Koska maankäytön paineet aiheuttavat tarkan tiedon tarvetta jäännösten laajuudesta ja säilymistilasta, arkeologisia tutkimuksia tehdään säännöllisesti. Omaehtoiseen suojeluun sitouttavaa toimintaa edistetään. Suojeluviranomaisen toimintatavat pe-rustuvat kuitenkin aina myös selkeästi säädeltyihin normeihin, säädöksiin ja ohjeisiin. Niitä tarvitaan esimerkiksi silloin, kun muinaisjäännökset rajoit-tavat konkreettisesti omistusoikeutta, estävät tai muuttavat rankastikin suunnitelman totuttamista halutulla tavalla ja suojelu aiheuttaa lisäkustannuk-sia hankkeen suunnitteluvaiheessa tutkimustarpei-den johdosta.

Suojeluhallintoon kuuluvat museoviranomaisen

antamat lausunnot, jotka välittävät maankäyttäjille täsmällistä tietoa ja perusteltuja dokumentoituja toimintaohjeita. Muinaismuistolakiin kirjatut peri-aatteet johtavat monissa maankäyttösuunnitelmis-sa kirjalliseen kommentointitarpeeseen. Lausunto on suojeluhallinnon kannanotto, museoviranomai-sen kommunikointia maankäyttäjien ja suunnit-telijoiden, muiden viranomaisten ja alueellisten yhteisöjen kanssa. Lausunto voi olla informaatiota muinaisjäännöksestä ja rauhoituksen vaikutuksesta yleensä tai erityisesti tietyissä tapauksissa. Muinais-muistohallinnossa on tehty pitkään lausuntotyötä, ja Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut lausun-toja muinaisjäännösten suojeluasioissa runsaat 12 vuotta. Lausunnot eivät ole vain hallinnon liturgiaa vaan niiden tarkastelu pitkällä aikajänteellä on kiinnostavaa, koska nämä kirjalliset kommentit ovat keskeisiä vaikuttamisen välineitä ja niistä välittyy tietoa suojeluongelmista, säilymisuhasta, hallinnon toimintamenetelmistä ja suojelukäytännöistä.

Kulttuuriympäristöyksikkö käynnisti vuonna 2007 arkeologisen ympäristön hallinnollisen suo-jelun strategiatutkimuksen. Sen puitteissa vuoden-vaihteessa valmistui raportti maakuntamuseon arkeologista ympäristöä käsitelleiden lausuntojen määrästä, niitä koskeneista maankäyttöhankkeista ja lausuntojen vastaanottajista v. 1996–2008, jona aikana museolla on ollut voimassa hallinnon hajau-tussopimus Museoviraston kanssa.

Muinaisjäännökset mukana monessa maankäytössäRunsaan 10 vuoden aikana maakuntamuseo on antanut lähes 2000 viranomaislausuntoa maan-käytöstä (keskiarvo 162 lausuntoa vuodessa). Muinaisjäännöksiin näissä lausunnoissa on koko tarkasteluajanjaksona otettu kantaa 76 %:ssa (n. 1500 lausuntoa). 2000-luvulla maankäyttölau-suntoja on annettu vuosittain n. 200–300 ja myös arkeologisten kannanottojen määrä on noussut tasaisesti. Vain osa arkeologista ympäristöä kom-mentoivista lausunnoista on liittynyt ongelmallisiin

Virtain Majasaaren inventoinnissa todettu uunin jäännös. Inventointi liittyi rakennuslupa-asian käsittelyyn maakunta-museossa.Kuva: Kalle Luoto, Pirkanmaan maakuntamuseo

8

Lausunnoissa käsitellyt maankäytön muodot

Kommentoituja hankkeita ja suunnitelmia

maakuntakaavoitus, yleis- ja asemakaavoitus, suunnittelutar-veratkaisut

yleisten ja yksityisten teiden rakentaminen ja parantami-nen, kevyen liikenteen väylät, vanhojen siltojen korjaaminen, ratarakentaminen

sähkölinjojen rakentaminen, maalämpörakentaminen, maakaa-suputket ja muu energiarakenta-minen

matkapuhelinten tukiasemat, telekaapeliyhteyksien raken-taminen

rakennus-, poikkeamis- ja purkulu-vat, toimenpideilmoitukset, maa-ainesten ottoluvat

mm. omakotitalojen ja vapaa-ajan asuntojen alustavat rakentamis-suunnitelmat, joista pyydetään kommentteja ennen lupakäsittelyä

vesi- ja viemärilinjojen runko- ja kiinteistöputkistot, pumppaamot ja muut maanpäälliset rakenteet

uomien ruoppaus, koskien uomien ja rantojen kalataloudellinen kunnostus, laiturit ja muut rantara-kenteet

katuverkoston kunnostaminen ja rakentaminen

erilaiset kunnostus-, raken-nus- ja hoitotyöt puistoissa ja viheralueilla

erilaiset metsänkäyttötoimet (hak-kuut, kantojen nosto, auraus, lai-kutus, istutus)peltojen salaojitus

maiseman ja kulttuuriympä-ristön hoitosuunnitelmat ja ohjelmat

kaavoitus

liikennerakentami-nen

energiarakentaminen

tietoliikenne-rakentaminen

rakentamisen luvat ja ilmoitukset, maa-ainesluvat

alustavat tiedustelut ja yhteydenotot ra-kennussuunnitelmaa tehtäessä

vesihuoltorakentaminen

vesialueilla tapahtuva rakentaminen

katurakentaminen

puistot ja viher-alueet

maa- ja metsä-talous

maisemanhoitoohjelmat ja kehittämishankkeet

ja vaativiin suojelutapauksiin, mutta sellaisten osuus on useiden eri tekijöiden vaikutuksesta myös kasvanut vuositasolla 30 lausunnosta lähes sataan lausuntoon. Muinaisjäännösten suojelu on sel-västi hyötynyt kulttuuriympäristön laajasta, koko-naisvaltaisesta toimintakehyksestä ja rakennetun ympäristön suojelun käynnistymisestä (2000-luvun alusta lähtien).

Runsaat puolet arkeologiaa koskeneista lau-sunnoista on annettu kaavahankkeista (näistä 80 % asemakaavoja), jotka tulevat melko katta-vasti lausunnolle. Muissa hankkeissa yleisiä ovat varsinkin vesihuolto- ja tierakentamisen erilaiset suunnitelmat. Suhteellisen vähän museo on voinut lausunnoilla ottaa kantaa yksityisten pieniin ra-kennushankkeisiin, joita ohjataan ja valvotaan erityisesti kuntien rakennusvalvontatoimessa. Tämä muodostaa erään ongelman muinaisjään-nösten suojelussa, koska muinaismuistolaki ei varsinaisesti säätele yksityisistä työhankkeista. Lausuntotarkastelusta ilmenee, että viime vuosina useita muinaisjäännöksiä on rikkoutunut erityisesti yksityisten rakennushankkeissa. Nämä tapaukset liittyvät rakennuslupiin ja suunnittelutarveratkaisui-hin. Lausunnot nostavat esille esimerkiksi tällaisen ongelmaryhmän.

Laaja verkosto suojelun viranomaistyössäLausunnot ovat yksi osa museoviranomaisen kommunikaatiosta maankäytön ohjauksessa. Lau-suntojen välityksellä maakuntamuseolla on hyvin laaja verkosto muinaisjäännösten suojelussa, mutta on selvää, että tässä muodossa kontaktit jäävät monissa tapauksissa melko ohuiksi. Suojeluvi-ranomainen kommunikoi lausuntojen muodossa erityisesti Pirkanmaan kuntien kanssa (68 % lausun-noista kuntien omia hankkeita, erityisesti kaavoi-tusta), mutta myös eri alojen suunnittelukonsultit ovat edustuneet lausunnoissa hyvin. Lausuntotyön verkostoon kuluvat lisäksi mm. yksityiset maan-omistajat, tiehallinto, ympäristökeskus, vesihuolto-osuuskunnat, metsäalan organisaatiot, ratahallinto ja seurakunnat. Näiden osuus lausuntojen vastaan-ottajissa on kuitenkin selvästi vähäisempi.

Tampereen aluetta koskevat lausunnot muodos-

Lausunnoissa kommentoidut maankäyttösuunni-telmat edustavat laajasti infrastruktuuria ja erilaisia rakentamisen ratkaisuja. Tämä on merkinnyt kas-vavaa haastetta arkeologin koulutuksen saaneiden tutkijoiden argumentoidessa suojelutapauksissa suunnittelijoiden kanssa ja sovittaessa erilaisia maanrakennushankkeita arkeologiseen ympäris-töön.

Arkeologista ympäristöä käsitelleiden lausuntojen osuus kaikista Pirkanmaan maakuntamuseon maan-käyttölausunnoista v. 1996–2008.

9

Maakuntamuseon kon-taktiverkostoa muinais-jäännösten lausuntotyös-sä 1996–2008.

tavat kaikista arkeologisista lausunnoista vain n. 10 % valtaosan lausunnoista suuntautuessa muualle maakuntaan (Tampere: 178 arkeologista lausuntoa 12 v. aikana, muut kunnat 1325). Määriin vaikuttavat mm. rakentamisen vilkkaus mutta myös muinaisjäännösten määrä. Kiinnostava yksityis-kohta on esimerkiksi Vammalan (nyk. Sastamalaa) ja Nokian kaupunkien lausuntomäärien merkittävä ero: Kummastakin on tunnettu eniten muinaisjään-nöksiä kaikista Pirkanmaan kunnista ja molemmis-sa on ollut vilkasta maankäyttöä tarkastelujaksona. Vammalaa koskevia arkeologisia lausuntopyyntöjä on käsitelty runsaassa kymmenessä vuodessa yli 100, Nokiaa vastaavasti 45.

Lausunnoista välittyy hyvin rakentamisvolyymin ja -muotojen kasvu 12 vuoden aikana. Samoin se, että suunnitelmat ovat yhä useammin edellyttäneet

arkeologisia tutkimuksia. Historiallisen ajan mui-naisjäännösten suojeluperiaatteiden kehittyminen heijastuu lausunnoista monella tavalla. Lausunnot osoittavat myös, että maankäyttösuunnitelmat ovat muinaisjäännösten säilyttämisessä entistä haas-tavampia. Tämä on johtunut osaksi Pirkanmaan aseman vahvistumisesta kasvukeskuksena. Viime vuosien lausutuista hankesuunnitelmista välittyy myös aineellisten arvojen ja samalla jonkin as-teinen suojelukielteisyyden vahvistuminen. Tämä saattaa ilmetä esimerkiksi siten, että muinaisjään-nöksen rauhoitusta ei koeta velvoittavana; sitä saatetaan pitää suunnitelman hidasteena mutta ei esteenä, ja rakentamista suunnitellaan liian lähelle muinaisjäännösaluetta tai, informaatiosta huolimat-ta ja lain vastaisesti, jopa sellaisen kohdalle.

10

Hämeen museoseuran kokoelmat avattiin ylei-sölle 100 vuotta sitten 1908, ja samana vuonna syntyi Urjalassa Arvo Johannes Kytölä (vuoteen 1929 Mäkinen). Jostain syystä Kytölän ja Hämeen museoseuran tiet eivät tiettävästi koskaan yhty-neet, vaikka Hämeen Heimoliiton museoneuvojana intendentti Kytölä on ollut vaikuttamassa ainakin 66:een museoon Hämeessä, Satakunnassa, Varsi-nais-Suomessa, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Uudellamaalla.

Arvo Kytölän elämäntyö oli todella mittava. Museotyön lisäksi hän osallistui moniin koti-

seudullisiin elokuviin avustajana, asiantuntijana ja kirjoittajana. Hyvänä kertojana häntä on nauhoitettu arkistoihin toistakymmentä tuntia. Hän oli monitai-toinen juhlien ja ohjelmien järjestäjä.

Arvon työstä kertoo runsas tallennettu aineisto Hämeenlinnan maakuntamuseossa. Hän toimitti jo

eläessään sinne runsaasti materiaalia. Kaikkiaan hänen kirjallinen jäämistönsä käsittää lähes kaksi hyllymetriä järjestettynä 27 arkistokansioon.

Elinaikanaan Kytölä oli innokas muisto- ja rau-hoituslaattojen toimeksipanija ja ideoija. Kesällä 2008 Urjala-Seura kiinnitti Arvo Kytölän muistolaa-tan Urjalan museon yli 200-vuotiaan päärakennuk-sen seinään ”ARVO KYTÖLÄ 1908–2008”.

Arvo Kytölä syntyi 19.1.1908 Urjalan Välkkilässä. Samana vuonna Leena, Kaisa ja Oskari Kytölä otti-vat hänet kasvatiksi. Vartuttuaan hän kävi Jokioisten Pienviljelijäkoulun 1927 ja osallistui sekä talvi- että jatkosotiin. 1942 hänet ylennettiin ylikersantiksi. Sodan kestäessä hän avioitui Liisa Pourun kanssa 1942. Avioliitosta syntyi yksi poika.

Kotiseutu- ja museotyöhön Arvo Kytölä paneutui tultuaan vuonna 1942 Lounais-Hämeen Kotiseu-tu- ja Museoyhdistyksen hallitukseen, missä hän sittemmin oli yli 20 vuotta. Hämeen Heimoliiton museoneuvojana hän toimi vuodesta 1961 aina eläkepäiviinsä asti. Hän opasti Hämeen paikallis-museoita niiden järjestelytöissä ja suoritti niissä museotarkastuksia. Hän myös perusti useita kirkko- ja pitäjämuseoita. Ikaalan Isotalon museota Urja-lassa pidetään hänen merkittävimpänä työnään. Kaikkiaan Arvo Kytölä on perustanut tai uudelleen järjestänyt noin 40 museota. Urjalan museon hoitajana hän toimi kuusi vuotta. Erityisesti hän oli aloitteentekijänä kirkkotekstiilien ja kirkkoasuun kuuluvien muiden varusteiden hankinnassa. Hän pani myös alulle Urjalan kansallispuvun uudel-leen tutkimisen. Arvo Kytölä on kirjoittanut useita museo-oppaita. Lisäksi hänen kirjalliseen tuotan-toonsa kuuluvat mm. Urjalan Välkkilän kansakou-lun historiikki, Urjalan kirkkojen vaiheita, Urjalan muistomerkit, Urjalan vierasrakennuksen kehitys, Ihmisen viimeinen matka, Urjalalaisten vaatetuk-sesta, Urjalalaisten keinutuolinikkareiden historiaa, Kylämeijereiden ajoilta ja Urjalan Perhon rukous-huone ja sen perustaja.

Arvo Kytölän työn laajuudesta kertoo seuraa-va luettelo, jossa on paikkakunnittain mainittu ne kohteet, joissa Arvo on käynyt joko perustamassa museoita tai järjestelemässä esineistöä tai vain neuvontamatkoilla.

Kirkko ja kirkkomuseot: Akaa, Aura, Kortesjärvi, Kylmäkoski, Orivesi, Päl-käne, Pöytyä, Ruovesi, Tammela, Tyrväntö, Urjala, Vesilahti, Vihti.

Arvo Kytölä – neljänkymmenen museon mies

Urjalan museo. Kuva: Eija Haapalainen, Urjalan kunta

10

V a l o S a i k k u Kirjoittaja on urjajalainen tietokirjailija

11

Talomuseot: Kalvolan Lähteenmäki ja Mäyrän Mikkola, Kylmä-kosken Ammeenmäki ja Uusi-Hautaa, Oriveden Hörtsänä, Pälkäneen Salimäki, Suodenniemen Koskela, Urjalan Isotalo, Mikkola ja Tiirinkoski.

Ulkomuseot: Hattula, Janakkalan Laurinmäki, Kuru.

Kotiseutumuseot: Asikkala, Hausjärvi, Juupajoki, Jämijärvi, Koski Hl, Loppi, Nokia, Nurmo, Orivesi, Pusula, Somero.

Pitäjämuseot: Forssa, Hauho, Hämeenkyrö, Kalvola, Kangasa-la, Kustavi, Kärkölä, Lammi, Lappi, Lapinjärven Porlammi, Luopioinen, Nastola, Nokian Hinttala, Padasjoki, Parkano, Sääksmäki, Tyrväntö, Vanaja, Virrat, Ypäjä.

Erkoismuseot: Hämeenkyrön Myllykolu, Ida Ahlbergin museo Janakkalassa, Juupajoen Kallenaution Kievari-museo, Mustialan museo Tammelassa, Hämeen Härkätie-museo Rengossa, Tuuloksen Museo-Ee-rola, Tyrvännön Järvikalastus ja Kartano-museo, Urjalan Pikku-Matin tupa ja Urjanpirtti ja Karhu-korsu.

Erikoisuutena mainittakoon myös Oskari Tokoin huoneen liittäminen Kannuksen museoon. Parhaim-pina töinään Arvo piti Lammin Pellava- ja Sahti-museota ja Janakkalan Laurinmäkeä. Sillanpään Myllykolun ja Kaarlo Sarkian sekä Ida Ahlbergin lap-suuden kotien entistämisessä Arvo oli myös mukana ja joutui perehtymään näiden kulttuurihenkilöiden elämänvaiheisiin ja tuotantoon laajasti. Kenties juuri tämänkaltaiset työt veivät Arvon silloin tällöin toi-senlaisenkin harrastuksen pariin. Urjalan Sanomat kirjoitti hänestä 70-vuotishaastattelussa:

”Jos joku luulee, että hän on vain museomies, erehtyy. Arvo Kytölä loikkasi yllättäen TV 2:n filmiin, esiintyen luontevasti mm. Viidan Moreenissa ja eri-

tyisen lupsakkana porsaskauppiaana Jaakko Kaapon samannimisen näytelmän filmatisoinnissa.

– Myin 15 elävää ja yhden kuolleen porsaan, riemuitsi Arvo hänelle ominaisella tavalla. – Inhosin osaani, olisin tahtonut olla kreivi, mutta siihen valit-tiin synnynnäinen aristokraatti. Siksi välimme kreivin kanssa pysyivät viileinä.

– Olin mukana toisessakin Kaapon filmissä ”Kylä elää”. Filmiurani olisi jatkunut, minulle kyllä tarjottiin uusia osia, mutta terveydellisistä syistä oli työ liian rasittavana jätettävä. 6–7 kertaa Kamera kiertää oh-jelma tehtiin Urjalassa. Kerran mm. keitettiin viinaa museolla ja toisen kerran torilla.

– Sen jälkeen menetinkin paikkani kirkkovaltuus-tossa, jossa olin neljä vuotta ollut”.

Arvo Kytölä tutki monia asioita ja kirjoitti niistä. Lounais-Hämeen bibliografia luettelee häneltä 25 julkaisua kotiseudusta, museoista ja kirkoista.

Tunnustuksia Arvo ei eläissään liiemmin saanut. Ehkä se johtuu paljolti hänen kansanomaisesta rehevästä elämäntyylistään. Muutamia sentään on merkitty jäämistöön. 1956 hän sai Kotiseutuliiton Kunniapalkinnon, 1962 Suomen Kulttuurirahaston apurahan, 1970 Emil Aaltosen säätiön apurahan, 1971 Esko Aaltosen muistorahaston apurahan ja 1973 Nuoren Voiman liiton kultaisen ansiomerkin. Edellisenä vuonna tasavallan presidentti oli myöntä-nyt hänelle intendentin arvonimen.

Arvo Kytölä rakasti kaikkea vanhaa. Kerrottiin, että hän rakasti vanhojen rakennusten ohella niiden ympäristössä lenteleviä naakkojakin. Perinnettä hän rakasti järjestämällä useita vanhoja juhlia, mm. nyt jo unohtunutta ”toussujoulua”. Toussuaminen oljilla oli vanha hämäläinen juhla, jossa leikittiin erilaisia joululeikkejä. Arvo olisi pitänyt syksyisen juhlapäi-vänkin nimen entisenä pyhäinmiestenpäivänä, mutta niin vain kävi että hänen kuolinpäivänsä, marras-kuun ensimmäinen 1980, oli jo ehditty 24 vuotta aiemmin muuttaa pelkäksi pyhäinpäiväksi!

Kaikkea vanhaa hän ei kuitenkaan hyväksynyt. Sii-tä kertoo Urjalan entinen kappalainen Antti Mikkola:

–Tapasin Arvo Kytölän ennen hänen kuolemaansa Iltala-nimisessä vanhusten talossa Laukeelassa. AK kysyi minulta: Mitä se on latinaksi, kun sanotaan, että nimi on enne? Vastasin: Nomen est omen. AK ei pitä-nyt vanhusten talon nimestä. Siinä hän oli psykologi-sesti oikeassa sikäli, että asiat, jotka luonnostaan ovat ihmiselle läheisiä, eivät kaipaa jatkuvaa toistamista.

– AK tunsi ihmiselämän syöverit. Edellä maini-tussa tapauksessa oli luonnollista, että ikinuoren ihmisen sydämessä nousi vastustusta.

AK rakasti vanhaa. Hänellä oli suhteellisuudentajua loppuun asti niin paljon, että kaikki asiat eivät ole keske-nään yhteismitalliset. Aamuaurinko hänestä paistoi.

Museoneuvoja Arvo Kytölä tarkastaa Asikkalan kotiseutumu-seon kokoelmaa vuonna 1964. Kuva: Jorma Niemi, Pirkanmaan maakuntamuseo

12

Maakuntamuseo nimiviidakossa

Pirkanmaan maakuntamuseo, Museovirasto ja Tampereen museot – Vapriikki, Hämeen museo ja Museopalvelut. Kuka kukin on?

Mikä olisi hyvä nimi museolaitokselle, jonka an-tikvaarisiin tehtäviin kuuluu kulttuuriperinnön

vaaliminen monitahoisesti koko maakunnassa? Sen perustehtäviin kuuluu maakunnan kulttuuriympä-ristöä koskeva tutkimus, opetus ja vaaliminen paitsi perinteisenä museo-organisaationa myös maankäyt-tö- ja rakennuslain ja muinaismuistolain mukaisena asiantuntijaviranomaisena. Sen työhön kuuluu ohjata maakunnan paikallismuseoiden toimintaa. Sillä on maakunnanlaajuinen valokuva-arkisto ja esinekokoelmat. Se sisältää useita pienempiä muse-oita ja tuottaa paitsi maakunnanlaajuisia näyttelyitä omista kokoelmista myös kansainvälisesti tärkeitä näyttelyitä. Useimmiten laitoksen rahoittamisesta vastaa pääosin kaupunki, kuten Pirkanmaan maa-kuntamuseosta Tampereen kaupunki. Jotta kaupunki näkisi maakunnanlaajuisen toiminnan perusteltuna, Opetusministeriö myöntää sen ylläpitämälle muse-olle 10 % korotettua valtionosuutta maakunnallisten tehtävien hoitamiseksi. Toisaalta Opetusministeriö myöntää 37 % valtionosuutta museolle myös sen kaupunginlaajuisten, yleisten museotehtävien toteuttamiseen. Näihin valtionosuusprosentteihin ja erityisesti siihen, mistä kuluista prosentit lasketaan liittyy lukuisia parantamistarpeita. Yleisesti voidaan sanoa, että tukimuodot harvoin riittävät niiden maa-kunnallisten tehtävien hoitamiseen, jotka museon tehtäviksi on sovittu museoasetuksen tai valtion kanssa tehtyjen sopimusten perusteella.

Samanaikaisesti museot joutuvat keskittämään toimintojaan taloutensa ja usein myös näkyvyytensä tehostamiseksi. Turun maakuntamuseo muutti vuo-den alussa nimensä Turun museokeskukseksi, kun Turun maakuntamuseo, Wäinö Aaltosen museo sekä Turun kulttuurikeskus yhdistyivät. Jotta nimien ja toiminnan yhdistämiseen liittyisi edelleen haastetta, Turun kulttuurikeskuksen toiminta jatkuu kuitenkin Vanha Suurtori -nimen alla. Turun museokeskuksen

hallinnollisen organisaation alaisuudessa toimivat jatkossa edellä mainitun lisäksi Turun linna, Luosta-rinmäen käsityöläismuseo, Apteekkimuseo, Qwen-selin talo, Biologinen museo, Kuralan Kylämäki, Wäinö Aaltosen museo sekä myös Varsinais-Suomen maakuntamuseo. Viimeksi mainittu täytyi perustaa, koska maakuntamuseo-nimi katosi organisaation päänimestä ja kuitenkin museon täytyy harjoittaa maakunnallista toimintaa.

Nyt myös Museoviraston nimeä esitetään muu-tettavaksi Suomen kulttuuriperintökeskukseksi, joka kuvaisi paremmin viraston laajaa tehtäväkenttää. Tämä liittyy laajempaan Museoviraston organisaa-tion ja tehtävän kehittämisprosessiin, jonka tulos-ohjauksesta vastaa Opetusministeriö. Suomen kulttuuriperintökeskukseen tullaan kokoamaan kulttuuriperintöalan valtakunnalliset viranomaisteh-tävät, asiantuntemus ja keskeiset kokoelmat. Suo-men kulttuuriperintökeskuksen tehtävänä on vastata alan valtakunnallisista asiantuntija- ja kehittämis-tehtävistä sekä toimialansa alueellisen toiminnan koordinoinnista. Alueellinen toiminta koostuu sekä Suomen kulttuuriperintökeskuksen omista alueelli-sista toiminnoista että muista alueellisista yhteistyö-tahoista, joista keskeisimpiä ovat maakuntamuseot ja alueelliset ympäristökeskukset. Museoviraston omasta museotoiminnasta tulee huolehtimaan Suomen kansallismuseo. Aikaansaako Museoviras-ton nimimuutos tulevina vuosina ehdotuksia, joissa kaupungit muuttavat maakuntamuseoidensa nimiä maakunnallisiksi kulttuuriperintökeskuksiksi?

Pirkanmaalla maakunnallisesti toimivan museo-organisaation nimi on yhä virallisesti Tampereen museot – Pirkanmaan maakuntamuseo, miksi se vuonna 1982 muodostettiin. Sen jälkeen on perus-tettu Museokeskus Vapriikki, joka on siis talo, jonka katon alle sijoittuu monia, sekä maakunnallisia että paikallisia toimintoja. Organisaatioon kuuluvat niin Pirkanmaan maakuntamuseo ja Tampereen museot kuin Tampereen taidemuseokin. Rakennuskokonai-suuksina mukana ovat Vapriikin lisäksi esimerkiksi Hämeen museo, Amurin työläismuseokortteli, Tam-

T u i j a - L i i s a S o i n i n e nKirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon

kulttuuriympäristöyksikön päällikkö

13

pereen taidemuseo sekä TR1 Finlaysonin alueella. Jos taas lasketaan, kuinka monta museoksi kutsut-tua museokokoelmaa organisaatioon kuuluu, niitä on paljon: esim. edellä mainitun Hämeen museon lisäksi esim. Kenkämuseo, Kivimuseo, Nukke- ja pukumuseo, Nykytaiteen museo, Muumilaakso ja Mediamuseo Rupriikki. Lisäksi museo-organi-saation alta löytyy vielä ns. vanhojen museoiden kokoelmia, jotka aiemmin olivat museoita: esim. Tampereen teknillinen museo, Tampereen kaupun-

gin museo ja Suomen koulumuseo. Tuore Tekstiili-teollisuusmuseo taas on osa Tampereen kaupungin museo-organisaatiota sekä Työväen keskusmuseo-ta. Suomen Jääkiekkomuseokin on löytänyt kodin Vapriikista, vaikkei se kuulukaan kaupungin museo-organisaatioon. Virallisessa kaupunkiorganisaatiossa museo-organisaatio sijoittuu Sivistyspalveluiden alle Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluihin. Museotoiminnat luetaan tässä väljästi kulttuurin osa-alueeseen ja tarkemmin se nimetään museotoimeksi. Museotoi-mea kutsutaan myös muodikkaasti museopalveluiksi uudessa tilaaja–tuottaja -mallissa. Periaatteessa kuusi tilaajalautakuntaa voi ostaa palveluita museo-palveluilta, jotka kuuluvat tässä mallissa siis tuotan-to-organisaatioon.

Pirkanmaalla maakunnallisesti toimiva museo-organisaatio on tullut siihen tulokseen, että se käyttää maakunnallisesti toimivassa kulttuuriym-päristötyössään (esim. viranomaistyö, lausunnot, tutkimukset, opetus, paikallismuseoiden ohjaus) nimeä Pirkanmaan maakuntamuseo. Nimi on koettu lyhyydessään ja ymmärrettävyydessään asiakasystä-välliseksi. Tampereen museopalveluiden tai museo-toimen lausuntoja Ylöjärven kaava-asioista saattaisi herättää kummastelua. Vielä enemmän kysymyksiä saattaisi tuottaa se, että lausunnonantajana olisi Museokeskus Vapriikki. Silti nimiviidakko tuo toi-sinaan sekaannuksia. Posti tuo käsittämättömän usein kirjeitä Pirkanmaan Museovirastolle, Hämeen maakuntamuseolle, Pirkanmaan kulttuuriyksikölle tai pelkälle Kulttuuriympäristöyksikölle. Aina posti tosin on kuitenkin löytänyt tiensä perille.

Nyt kun Museoviraston nimi on muuttumassa, vitsinä on toisaalta heitetty, tulisiko maakuntamuse-on nimi muuttaa Museovirastoksi, jonka toiminnaksi ainakin antikvaarinen, erityisesti kulttuuriympäristön suojeluun liittyvä museotoiminta maakunnassa on aina mielletty, hoitipa sitä sitten kuka tahansa.

Talo, jossa museo toimii ja jossa on pääosa museon näyttelyistä.

Virallinen museo-organi-saation nimi, mutta koettu pitkäksi ja jäykäksi normaali-viestinnässä.

Lyhennelmä pitkästä nimestä, käytetty toisinaan Tampereen sisäisissä museoasioissa.

Yksi kaupungin museotoimen museorakennuksista, aikanaan Suomen ensimmäisiä maa-kuntamuseoita toimialueenaan koko Häme. Museorakennus toistaiseksi suljettu.

Kulttuuri- ja tutkimuslaitos sekä suojeluviranomainen, joka toimii Helsingistä käsin. Se vastaa museoalan valta-kunnallisesta kehittämisestä Opetusministeriön tulosohjauk-sessa. Museoviraston nimi on esitetty muutettavaksi piakkoin Suomen kulttuuriperintökes-kukseksi.

Antikvaarinen museotoimija erityisesti kulttuuriympäristön suojelussa ja viranomaistehtä-vissä, tehtäväalue maakunnan laajuinen.

Tampereen kaupungin sivistys-palveluiden organisaation osa.

Pirkanmaan maakun-tamuseo

Museokeskus Vapriikki

Tampereen museotoimi tai Tampereen museo-palvelut

Tampereen museot - Pirkanmaan maakun-tamuseo

Tampereen museot

Hämeen museo

Museovirasto

MuseokeskusVapriikin julkisivu.Kuva: Lasse Honkanen,

Tampereen museot

Kuva: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto

13

14

Suomessa toistaiseksi ainutlaatuinen toiminta-muoto on päässyt alkuun. Adoptoi monumentti -hanketta ryhdyttiin valmistelemaan viime vuonna. Nyt on ensimmäisten adoptointisopimusten alle-kirjoittamisen aika.

Adoptiotoiminnalla halutaan saattaa muinais-jäännökset lähemmäs ihmisiä ja ihmiset

lähemmäs muinaisjäännöksiä. Muinaisjäännök-sethän ovat kaikkien kansallista kulttuuriperintöä, ja adoptointi tässä yhteydessä nähdäänkin omis-tamisena henkisessä mielessä. Muinaisjäännöksiä ei omita vaan paremminkin niille omistaudutaan. Adoptoijat sitoutuvat muinaisjäännösten konkreet-tiseen hoitotyöhön ja vaalimiseen. Käytännössä se tarkoittaa muinaisjäännösten ympäristöjen siivoa-mista, vesakon poistoa ja niittämistä. Päätavoite on kuitenkin, että muinaisjäännöskohteet tulevat ”käyt-töön” ja ihmisten elämänpiiriin. Sitä kautta niiden kulttuurinen merkitys ja arvo saadaan laajempaan tietoisuuteen.

Adoptoinnin toimintamalli on nyt saatu valmiik-si. Muinaisjäännösten hoito pääsee käyntiin kesällä. Vetovastuussa on Pirkanmaan maakuntamuseo. Museovirasto on vahvasti mukana yhteistyössä. Se myöntää kohteille hoitoluvat ja osaltaan val-mistelee hoitosuunnitelmat sekä ohjaa ryhmiä varsinaisessa hoitotyössä. Maanomistajatkin ovat hankkeessa mukana siinä mielessä, että adoptoin-tiin ei ryhdytä ilman maanomistajan suostumusta. Pääosassa ovat kuitenkin adoptoijaryhmät. Ajan mittaan adoptoijista muodostuu muinaisjäännösak-tiivien verkosto, jonka puitteissa muutkin toimin-tamuodot ovat mahdollisia. Arkeologiaa ja esihis-toriaa voi soveltaa monipuolisesti harrastuksena. Luontevasti verkostoon linkittyykin arkeologian harrastajien yhdistys Sarsa ry, joka on tarjonnut erilaisia harrastusmahdollisuuksia jo kymmenen vuotta.

Tässä vaiheessa kymmenen muinaisjäännöstä eri puolilta Pirkanmaata on valmisteltu adoptoita-vaksi. Tarkempia tietoja löytyy hankkeen nettisivuil-

ta www.vapriikki.net/adoptoimonumentti. Sivujen kautta voi myös ilmoittautua, jos on kiinnostunut adoptoimaan jonkun jo valmiista kohteista tai muun asuinpaikkansa lähellä olevan muinaisjään-nöksen. Neljälle Tampereella sijaitsevalle kohteelle on löytynyt ottovanhemmat. Pispalan raja-aitaa ovat ryhtyneet hoitamaan aktiiviset pispalalaiset Pispalan Moreeni Ry:n ja Pispalan Vesa ry:n puit-teissa. Mustavuoressa sijaitsevasta puolustusvarus-tuksesta on valikoitu kaksi aluetta, joista toisen on adoptoinut Suomi–Venäjä -seura. Lielahden koulu on adoptoinut Lentävänniemessä sijaitsevan lapin-raunion. Läheisen Reuharinniemen rauniokohteen sai hoitaakseen ryhmä naisia, jotka ovat perusta-neet asialle yhdistyksen.

Mikä muinaisjäännöksen adoptoinnissa kiinnostaa?Sitä kysyttiin Reuharinniemen adoptoijilta. Pirkko Kelemenille, Christa Rajantille ja Mervi Heiskaselle Reuharinniemi on rakas paikka. Ystävykset ovat käyneet muinaishaudoilla jo syksystä 2003 lähtien.

Ensimmäiset muinaisjäännösten adoptointisopimukset on allekirjoitettu

”Jonkin alueen kulttuuriperintö on

mielestäni ihmisen toiminnan jatkumo

ko. alueella. Aikaisempi vaikuttaa seu-

raavaksi tulevaan, ja lopulta on pää-

dytty siihen, missä ollaan nyt. Tieten-

kin matkan varrella on monia entisiä

asioita painunut syrjään ja unohtunut,

mutta ne ovat aikanaan vaikuttaneet

tavalla tai toisella niiden jälkeen ta-

pahtuneeseen. Kulttuuriperinnön voisi

ajatella olevan pitkä kettinki, jonka

toista päätä ei enää näy, mutta tämä

pää on meillä nyt kädessä.”

Kirsti Wikman

A i n o N i s s i n a h oKirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon

kulttuuriympäristöyksikön museolehtori

15

– Tänne on tultu ilojen ja surujen kanssa. Tänne on tultu rauhoittumaan ja rentoutumaan. Tämä on ollut meille oma paikka jo kauan. Muinaiset haudat vetävät puoleensa. Ne liittyvät elämän kiertokul-kuun. Kuoleman ajatuskin tuntuu täällä normaalim-malta, Pirkko pohtii. Christalle historia oli koulussa lempiaihe mutta koulutus ja työ ovat vieneet aivan muuhun suuntaan.

– Tässä projektissa löytyi vanha kiinnostuksen kohde uudestaan. Paikka henkii jatkuvuutta. Ehkä tähän on haudattu meidän esi-isiämme. Haluan ehdottomasti kertoa lapsilleni, että näin haudattiin ennen, sanoo Christa.

Luonnossaolo ja käsillä tekeminen ovat hyvää vastapainoa arjen kiireelle ja suorituskeskeisyy-delle. Se on yhtä terapeuttista kuin rikkaruohojen kitkeminen mutta tässä on vielä se ulottuvuus, että pääsee pois kotoa. Reuhariin pääsee helposti ja nopeasti, ei tarvitse lähteä Lappiin asti luontoelä-mysten perässä. Muinaisjäännösten hoitoajatus on käynyt naisten mielessä jo aikaisemmilla Reuha-rin retkillä, kun on huomattu, että röykkiöt ovat alkaneet pusikoitua. Adoptointimahdollisuus tuli siis aivan kuin tilauksesta. Pirkko, Christa ja Mervi toimivat mielenterveysalalla. He ajattelivat hyö-dyntää kohdetta myös työelämässä. Reuharinniemi sopii mainiosti heidän asiakkaidensa retkikohteeksi. Yhteistyötä on suunniteltu Mannerheimin lasten-suojeluliitonkin kanssa.

Yhdistyksen perustajajäseniä ovat lisäksi Kirsti Wikman ja Terttu Nordström. Kirsti innostui adop-toinnista, koska historia kuuluu hänen harrastuk-siinsa. Hän kuuluu Tawastia Navalis -yhdistykseen, jonka tehtävänä on kartoittaa ja tutkia Kokemäen-joen vesistön vedenalaisia kohteita. Ne ovat tähän mennessä olleet pääasiassa alusten hylkyjä. Kirsti on keskittynyt ennen kaikkea pinnan päälliseen toi-mintaan eli kohteiden taustatietojen hankkimiseen.

− Menneisyys kiehtoo, koska vaikka saisimme siitä kuinka paljon tietoa, aina jää paljon ikuisiksi ajoiksi selvittämättä. Aarrearkku on pohjaton. Reu-harinniemi on luonteva valinta.

Näsijärven vesistön rannat ovat minulle venei-lijänä ja luonnossa paljon liikkuvana muutenkin tutut, joten miksi en ryhtyisi katselemaan järveä tästäkin näkökulmasta, varsinkin kun maisema koh-teesta on näyttävyydessään pysäyttävä. On helppo ymmärtää, miksi senaikaiset ihmiset ovat valinneet tämän jonkun viimeiseksi leposijaksi. Tällainen paikka herättää kysymyksiä: Haudattiinko kaikki silloin näin näyttäviin paikkoihin vai olivatko nämä vainajat yhteisössään poikkeuksellisen merkittäviä? Mitä senaikaiset ihmiset mahtoivat tarkkaan ottaen arvostaa maisemassa? Mitä he ajattelivat, kun he katselivat maisemaa tältä rannalta? Oliko Tammer-koski silloin jo puhkaissut tiensä Pyhäjärveen? Millä tavoin maisema oli erilainen kuin nyt? Mitä sellaisia kuolemaan liittyviä uskomuksia heillä mahtoi olla, joita emme tuosta noin vain nykyään enää osaa kuvitellakaan?

Voisivatko tähän haudatut ihmiset olla minun esi-isiäni suoraan ylenevässä polvessa? Mitä lopul-ta tapahtui? Miksi he muuttivat täältä pois? Tunnen jonkinlaista etäistä yhteenkuuluvuutta näiden ih-misten kanssa, koska olemmehan valinneet asuin-paikaksemme saman seudun. En panisi pahakseni, jos minutkin aikanaan haudattaisiin tämännäköi-seen paikkaan.

Tertulle arkeologia on vanhastaan tuttua. Hän on toiminut pitkään arkeologian harrastajayhdistys Sarsassa ja ollut mukana Reuharin kaivaustutki-muksissakin. Hänelle, niin kuin Pirkollekin, kohde on läheinen myös, koska he asuvat lähellä. Tertulle ”ottovanhemmuus” on sydämen asia ja iloinen asia.

– Se on käytännön tapa pitää huolta siitä, että historialliset paikat säilyvät tuleville sukupolville. Samalla se on tapa osoittaa kunnioitusta meitä ennen eläneille ihmisille. Kun katseeni kiertyy lapin-rauniolta järvelle, voin kuvitella, miten muinaiset ihmiset tekivät samoin, ajattelivat, tunsivat, elivät alkeellisissa olosuhteissa omaa uskoaan tunnusta-en selviytyäkseen huomiseen päivään ja siitä eteen-kinpäin. Minuakaan ei olisi ilman heitä, esi-isiämme ja -äitejämme.

Kirsti Wikman, Pirkko Kelemen, Christa Rajanti ja Mervi Heiskanen suunnittelevat vesakon poistoa Reuhariniemen röykkiöllä. Kuvasta puuttuu yhdistyksen jäsen Terttu Nordström.

Kuva; Aino Nissinaho, Pirkanmaan

maakuntamuseo

16

Viimeiset yhdeksän vuotta Pirkanmaan maakun-tamuseon rakennustutkijana antavat hyvän lähtö-kohdan arvioida maakuntamme rakennussuojelun ilmiöitä ja ulottuvuuksia. Nostan tässä artikkelissa niistä esiin muutamia mielenkiintoisia, vaikkakin toisistaan jossakin määrin irrallisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi kaupan uudelleenjärjestelyn rakennetun ympäristön muuttajana, kaupunkien rakennussuojelun, korjausrakentamisen ajankohtai-set haasteet ja suojelutoiminnan uudet piirteet niin viranomaisen kuin kansalaisen näkökulmasta.

Mikä rakennussuojelu?Suomessa on noin 1,5 miljoonaa rakennusta, joista erilaisin päätöksin suojeltuja on vain 0,10 %. Suo-jelu yksittäistä rakennusta koskevana toimintana, siis juridisena päätöksenä, on tässä valossa margi-naalista liikehdintää yhteiskunnallisesti. Tosiasiassa rakennussuojelua ei voi arvioida vain suojelupää-tösten määrän valossa, sillä kyse on laajemmasta ilmiöstä. Rakennussuojeluna voidaan pitää toimin-taa, joka johtaa rakennetun ympäristön arvokkai-den piirteiden säilymiseen tuleville sukupolville. Rakennussuojelua on siten keskustelu lehtien palstoilla, nimien kerääminen rakennusten säilyttä-mistä koskeviin vetoomuksiin, vanhan hirsiseinän maalaaminen punamultamaalilla, viranomaisneu-vottelu tai koululuokalle järjestetty tutustumiskäynti Tampereen raatihuoneella. Rakennussuojelun tuloksia ei voi arvioida pelkästään säilyneiden rakennusten määrän perusteella vaan säilyneinä merkityksinä koko rakennetussa ympäristössä. Mer-kitykset voivat sisältyä rakennusten lisäksi käyttöjen jatkuvuuteen, infrastruktuuriin tai olla vaikkapa kollektiivinen, paikkaan kiinnitetty mielikuva.

Automarketeista kirkonkylien ostosparatiiseihinKauppa hakeutuu jälleen kylien keskustoihin ja taajamiin, sinne missä ihmiset ovat. Tällä ilmiöllä on kaksi puolta: toisaalta taajamien pitää säilyä elävinä, vain siten rakennukset säilyvät käytössä.

Toisaalta uudet marketit, edellisellä kierroksella 1970-luvulla rakennettuja huomattavasti suurem-pina, valtaavat kokonaisia kortteleita ja levittävät ympärilleen parkkikenttiä. Olemassa olevan ra-kennuskannan ja uuden liikerakentamisen yhteen-sovittaminen on yhtä vaikeaa kuin se oli 1960- ja 1970-luvuilla.

Pirkanmaalla kauppa palaa mm. Pälkäneellä kirkon viereen, Orivedellä ja Valkeakoskella ydinkes-kustaan. Argumentit kauppojen puolesta ovat kaik-kialla samat: ihmisten työllistyminen, palveluiden parantuminen, maankäytön tehostuminen, elinvoi-maisuuden kasvu. Harva uskaltaa näitä perusteluita kyseenalaistaa, vaikka uuden kaupparakennuksen alta jouduttaisiin purkamaan vanhaa rakennuskan-taa.

Oriveden keskusta modernisoitui sotien jälkei-sessä rakennemuutoksessa ja kyläkeskusta uu-distettiin rakentamalla 1960-luvulla virtaviivainen uuden ajan itsepalvelulle perustuva liikerakennus keskelle vanhaa taajamarakennetta. Nyt sama keskusta uudistuu uudelleen ja vanhan marketin tilalle ollaan sijoittamassa entistä suurempi yksik-kö laajoine parkkialueineen. Vanha liikerakennus, 1960-luvun ”ympäristörikos”, nähdään tänä päivänä kuitenkin myös arvona, vaikka arvojen perustelu ei ole helppoa. On vaikeaa tehdä ymmärretyksi raken-nuksen merkitystä suomalaisen yhteiskunnan mo-dernisoitumisen kuvastajana; rakennemuutoksen, autoistumisen, modernin kaupankäynnin ja 60- ja 70-lukujen suomalaisen tehokkuuden yhteiskunnan fyysisenä esimerkkinä. Tämä osa rakennusperintö-ämme on selvästi uhanalainen, joten laajempi kes-kustelu sen merkityksestä tulee aloittaa juuri nyt.

Korjausrakentamista ja restaurointia – Mistä löytyy sivistynyt korjaaja?Korjausrakentamisella on yhä suurempi osuus suomalaisesta rakennustoiminnasta ja siten kysy-mykset rakennusten oikeista korjaustavoista tulevat entistä tärkeimmiksi. Rakennusten korjaamisen tapaa koskevissa keskusteluissa nouseekin yhä use-

Rakennussuojelu nyt!H a n n e l e K u i t u n e n

Kirjoittaja on PIrkanmaan maakuntamuseon

rakennustutkija

17

ammin esiin toive, että meillä Suomessa rakennus-ten korjaamisen parissa työskentelisi yhä suurempi joukko ”sivistyneitä korjaajia”. Sivistynyt korjaaja pohtisi aidosti, miten rakennusten ominaispiirteet voitaisiin säilyttää ja mikä merkitys esimerkiksi vanhoilla rakennusosilla on kulttuurihistoriallisen merkityksen rakennusaineina. Sivistyksen lisäämi-nen on hidasta ja vaikeaa, mutta mahdollista. Asen-teet muuttuvat hitaasti, ja joillakin alueilla alueen historian painolasti aiheuttaa vieläkin vaikeuksia ymmärtää esimerkiksi vanhan rakennuksen merki-tystä nimenomaan vanhana rakennuksena. Muse-on rooli tällaisen sivistyksen kasvattajana on suuri.

Helsingin rakennusvalvontaviraston virastopääl-likkö Lauri Jääskeläinen esitteli rakennusmäärä-yskokoelman soveltamista korjausrakentamisessa rakennusperinnön hoidon ja korjausrakentamisen

neuvottelupäivillä maaliskuun lopussa Helsingissä. Soveltamisohjeista ollaan julkaisemassa opasta. Jääskeläinen korosti, että rakentamismääräykset koskevat uudisrakentamista ja korjausrakentami-seen niitä sovelletaan tarpeen mukaan. On syytä myös muistaa, että maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää kaikessa korjaustoiminnassa rakennuk-sen ominaispiirteiden huomioimista. Samassa seminaarissa keskusteltiin myös suojeltujen raken-nusten korjaamisesta suhteessa ”ei suojeltujen” rakennusten korjaamiseen. Tärkeäksi kysymykseksi nousi, pitäisikö kaikkia rakennuksia kohdella omi-naispiirteitä säilyttävällä asenteella vai kiinnitetään-kö huomio vain suojelumerkinnällä varustettuihin rakennuksiin? Tuleeko yksittäisistä suojelukohteista ja niiden korjausprosesseista ”outoja lintuja”? Riittävätkö voimavarat korjaamiseen, ohjaamiseen ja valvontaan?

Museovirasto on julkaisemassa rakennushisto-riaselvityksiä koskevan oppaan, joka toivottavasti tulee ohjaamaan suunnittelijoita ja rakennuttajia ai-empaa enemmän paneutumaan rakennusten omi-naispiirteisiin, myös arvojen ja historian näkökul-masta. Arkkitehdit NRT Oy on vastikään julkaissut oppaan, joka käsittelee korjaushankkeen dokumen-tointia. Opas esittelee tavan tallentaa korjaamisen eri vaiheet ja asiakirjat sellaiseen muotoon, että tieto on myöhemmin mahdollisimman helposti ke-nen tahansa saatavilla. Kummankin näistä oppaista toivoisi tulevan aktiiviseksi työkaluksi korjausraken-tamisen arjessa.

”Tuolla naapurin pihalla on hieno aitta...” – Oikeus rakennettuun kulttuuriperintöönMeillä kaikilla on perustuslain mukaan oikeus hy-vään elinympäristöön ja samaan aikaan vastuu sen vaalimisesta. Yhteinen kulttuurinen perintömme näkyy kaikkialla ympärillämme fyysisinä rakentei-na ja rakennuksina. Kenen tehtävä on pitää niistä huolta? Museoon tulee usein yhteydenottoja, joissa toivotaan että ”Museovirasto suojelee” jonkun rakennuksen. Mitä sillä oikein tarkoitetaan? Museot eivät suoraan suojele mitään, mutta niiden tehtävä-nä on toiminnallaan edistää rakennusten suojelun toteutumista. Museot tekevät asiantuntijakäyntejä ja -lausuntoja, antavat korjausneuvontaa, vaikut-tavat kaavaratkaisuihin tai viime kädessä tekevät rakennussuojelulain mukaisen suojeluesityksen jostakin uhanalaisesta kohteesta. Myös kaavoista valittaminen on mahdollista.

Pirkanmaan maakuntamuseo on toiminut Mu-seoviraston kanssa solmitun yhteistyösopimuksen mukaisesti viimeisen vuoden ajan kulttuuriympä-ristön viranomaistehtävissä ja käyttänyt järeämpiä

Uusi market nousee valtakunnallisesti arvokkaaseen raken-nettuun kulttuuriympäristöön. Rakennuksen alta purettiin osa 1920- ja 1930-lukujen kirkonkyläkeskustaa. Kuva: Miinu Mäkelä, PIrkanmaan maakuntamuseo

Maaseutumme modernien laatikkotaajamien peruselement-ti: suorakaiteen muotoinen itsepalvelumyymälä. Oriveden entinen Centrumin tavaratalo 1960-luvulta.Kuva: Miinu Mäkelä, PIrkanmaan maakuntamuseo

18

suojelutyökaluja kerran: valittamalla Valkeakosken Apian koulun alueen asemakaavan vahvistamis-päätöksestä. Kaava mahdollisti Apian monessa vaiheessa rakennetun koulukompleksin purkami-sen. Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi museon valituksen ja piti Valkeakosken kaupunginvaltuuston päätöksen voimassa. Museo teki myös oikaisukeho-tuksen Ruoveden Pekkalan 1800-luvulla rakennetun koulurakennuksen purkamista koskevasta viran-haltijapäätöksestä, ja purkaminen jouduttiin perus-telemaan lautakuntatasolla uudelleen. Yhtä hyvin vaikuttamisen mahdollisuuksia ei syntynyt Hyhkyn Pättiniemenkatu 20:ssä olleen, alueen vanhinta rakennetun ympäristön kerrostumaa edustavan pikkutalon suojeluasiassa. Rakennusta ei suojeltu rakennussuojelulailla. Asiasta päätöksen tehnyt Pirkanmaan ympäristökeskus totesi kuitenkin rakennuksen arvon, ja asemakaavan muutos olisi ollut paikallaan. Rakennus paloi ennen kuin museo ehti paikalla asiasta neuvottelemaan. Edellä maini-tut tapaukset päättyivät eri polkuja pitkin samaan lopputulokseen: rakennusten tuhoutumiseen.

Jos viranomainen ei edellä mainituissa tapauk-sissa voinut vaikuttaa rakennusten säilymiseen, niin kuka sitten voi? Tampereen keskustassa, rautatie-aseman lähellä, seisoo kaksi mielenkiintoista raken-nusta: rautatieläisten hirsirunkoinen asuinrakennus 1800-luvulta sekä 1900-luvun alussa rakennettu seuraintalo ”Morkku”. Rakennukset joutuivat purku-uhan alle ratavarren maankäytön suunnittelun käynnistyttyä, ja niille haettiin purkulupaa, vaikka kaavallista ratkaisua ei oltu vielä löydetty. Purku-asian esiintulo nostatti vilkkaan kansalaiskeskus-telun, jonka johdosta purkulupahakemus vedettiin pois. Nyt saatu aikalisä mahdollistaa alueen uusien käyttöjen etsimisen – kunhan vain pidetään huoli etteivät rakennukset tärvelly ilkivallan vuoksi, pala tai pääse huonoon kuntoon. Tämä polku päätyy toivottavasti alueen kehittämiseen vanhat raken-nukset säästäen, osoittaen että myös uusia, luovia ratkaisuja voi löytyä. Museo toimii asiassa asian-tuntijaviranomaisena, mutta voisiko se lausuntojen

lisäksi muilla keinoin vahvistaa käsitystä kyseisten rakennusten arvosta?

Älkää kehittäkö kaupunkia kuoliaaksi!Arkkitehti Panu Lehtovuori puhuu rakennusten karismasta, joka syntyy luovan toiminnan ja rakennusperinnön kohtaamisesta. Voiko tällaises-ta ”karismaattisesta” rakennuskannasta syntyä karismaattinen ja vetovoimainen kaupunki? Kau-punki on monikerroksinen, elävä, muuttuva ja usein vaikeasti hallittava. Kaupunkia hallitsevat liike ja kohtaamiset, ilman niitä kaupunki ei ole oikea kau-punki, vaan kulissi. Voiko rakennussuojelulla tukea kaupungin säilymistä kaupunkina? Tai toisin päin: voivatko toiminta ja liike, kohtaamiset ja jännitteet tukea rakennussuojelua? Vastaus kumpaankin on kyllä.

Kaupunkeja halutaan jatkuvasti kehittää. Yksi esimerkki viime aikojen kiinnostavista kehittä-misprojekteista koski Tampereen ydinkeskustaa. Pormestarin asettama työryhmä rakensi keskustas-ta tulevaisuuskuvaa, jossa rakennettu ympäristö esiintyi pitkälti hyödykkeenä, paikkana, johon voi si-joittaa ravintoloita tai jota voi ihailla turistin silmin. Toivottavasti kehittämistyö laajenee koskemaan keskustan monimuotoisuutta myös muista näkö-kulmista, esimerkiksi moniarvoisuuden tai koetun kaupunkitilan näkökulmasta. Suuri virhe olisi nähdä kaupunki vain fyysisinä rakenteina joita tulee ”ke-hittää”, ja unohtaa, että kyse on ihmisten luomasta ja käyttämästä kulttuuriympäristöstä. Hyvä esimerk-ki luovasta toiminnasta ja tilan käytöstä näkyi huhti-kuussa ”takakonttikirppiksenä” Keskustorilla ja on ollut esillä tyhjilleen jääneessä teollisuushallissa Tampellan alueella. Tampellan veturihalli, joka pitää sisällään yhden kaupunkimme vaikuttavimmista sisätiloista, on avattu taiteelle ja kulttuuritoiminnal-le. Avajaisillan reggaevetoinen, rento tunnelma ja esillä oleva taide yhdistettynä valtavirrasta poik-keavaan yleisöön esitteli meille toisenlaisen Tam-pereen. Entäpä jos tällä tavoin pitkään tyhjillään olleelle tilalle löytyisi käyttöä? Voisiko veturihallista

Rakennuksia voi korjata vanhaa kunnioittaen tai hävittäen. Löydätkö eroavaisuudet? Kumpaankin on syynsä. Kuva: Hannele Kuitunen, PIrkanmaan maakuntamuseo

Ruoveden entinen Pekkalan koulu sai purkuluvan maakuntamuse-on vastustuksesta huolimatta. Sen arvoa ei kiistetty, mutta korjaa-minen katsottiin kohtuuttoman suureksi rasitukseksi omistajalle. Kuva: Hannele Kuitunen, Pirkanmaan maakuntamuseo

puheenvuoroista oli aistittavissa, että ilmassa on

19

syntyä karismaattinen rakennus, joka loisi karismaa myös Tampellan hieman hiljaisille kulmille?

Tampereen Kaleva ja modernin arkkiteh-tuurin suojelun problematiikkaModernin, tarkoittaen tässä lähinnä sotien jälkei-sen, arkkitehtuurin suojelu on noussut ajankohtai-seksi kysymykseksi kaikkialla Suomessa. Pirkan-maalla modernin rakennetun ympäristön hyvää hallintaa ei ole vielä juurikaan harjoitettu ja erilaiset kehityshankkeet tai ympäristön muutossuunnitel-mat on tehty melko lailla tyhjän paikan periaatteel-la. Uudemman arkkitehtuurin arvottamisen sanasto on vielä kadoksissa, samoin on usein laita hyvien korjaamisen tapojen. Aiheesta järjestettiin Vaprii-kissa mielenkiintoinen seminaari syksyllä 2008 yh-teistyössä Museoviraston kanssa. Aihetta pohdittiin myös Pirkanmaan perinnepoliittisen yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa pääkirjasto Metsossa. Onko keskustelu aiheesta viimeinkin käynnistynyt myös täällä meillä?

Sotien jälkeisen arkkitehtuurin pirkanmaalaisista esimerkeistä monumentaalisin löytyy Tampereel-ta, Kalevan kaupunginosasta. Alue on syntynyt modernin kaupunkisuunnitteluideologian perus-talle: avoimien kortteleiden periaatteella, asiallista, eksistenssiminimiä hakevaa rakennussuunnittelua mukaillen. Vanhalle niitty- ja peltomaalle raken-nettu asuinalue on nykytilassaan vaikuttava ja monin tavoin alkuperäiset piirteensä säilyttänyt kokonaisuus. Sammonkadun varren liiketilat luovat alueelle eloa ja jopa urbaanin kaupunkitilan tuntua. Vastapainona suurille rakennusmassoille toimivat kauniit puistot, jotka polveilevat veistoksellisesti rakennetun tilan välissä. Kalevan rakennuskanta on

Veturihalli sai väliaikaisen käyttäjän kun Artveturit toi sinne taiteen. Tila tarjoaa mahtavat puitteet kulttuuritoiminnalle ja on ”raakana” tilana vaikuttava kokemus. Kuva: Hannele Kuitunen, PIrkanmaan maakuntamuseo

tullut korjausikään; kaikkialla on meneillään putki- ja julkisivuremontteja, taloyhtiöt ovat vaikeuksissa kustannusten kanssa ja hakevat rahoitusmahdol-lisuuksia lisärakentamisesta ja uusien myytävien neliöiden sijoittamisesta vanhaan rakenteeseen kuten pihoille ja rakennuksiin. Myös hissien ra-kentaminen vilahtaa aina aika ajoin keskustelussa. Alueen asukaspohja on yksipuolistunut ja pie-net asunnot eivät vedä puoleensa lapsiperheitä. Pysäköintikysymykset ovat akuutteja, vaikka alue sijaitsee lähestulkoon keskustassa. Parvekekorjauk-set, lämpörappaamalla mittasuhteensa kadottavat rakennusmassat ja uudet alumiinipintaiset ikkunat nakertavat alueen tunnelmaa, mutta suurempi uhka on kuitenkin herkän kaupunkirakenteen hallitsema-ton muutos. Muutos saattaa ilmetä parkkikenttien leviämisenä talojen ympärille, hissitornien liittä-misenä rakennusten kylkeen tai jopa rakennusten purkamisena ja korvaamisena uusilla, suuremmilla. Myös toimintojen yksipuolistuminen, kivijalkakaup-pojen häviäminen tai asukasrakenteen yhä jatkuva yksipuolistuminen saattavat olla uhka tulevaisuu-dessa. Juuri nyt olisi oikea aika luoda visio siitä, miten Kalevan rakennettua ympäristöä tulisi vaalia tulevaisuudessa, samalla huomioiden, että alueen tulee kasvaa, elää, muuttuakin.

Muuttuuko rakennetun ympäristön suojelun paradigma?Maailmanlaajuisen, historiallisten rakennusten ja alueiden suojelua, tutkimusta ja restaurointia edistävän asiantuntijajärjestön ICOMOSin Suomen osasto (maisema- ja kaupunkikomiteat) järjesti kau-punkiympäristön muutosta koskevan seminaarinHelsingissä syksyllä 2008. Seminaarin asiantuntija-

19

20

Kalevan tornit seisovat alueen maamerkkinä kirkon rinnalla. Alue huokuu arvokkuutta, mutta talojen välissä, puistoissa ja kaduilla kuhisee elämä. Kuva: Hannele Kuitunen, PIrkanmaan maakuntamuseo

Kaupunki ei ole vielä valmiiksi suunniteltu, onneksi. Tampe-reen entisen kulkutautisairaalan alue odottaa kehittäjiä. Kuva: Hannele Kuitunen, PIrkanmaan maakuntamuseo

puheenvuoroista oli aistittavissa, että ilmassa on muutosta rakennetun ympäristön suojeluun liitty-vässä toiminnassa. Asiantuntijalähtöisestä ja -joh-toisesta suojelusta ollaan hakeutumassa lähemmäs vuorovaikutteista prosessia. Museoviraston raken-nushistorian osaston yli-intendentti Mikko Härö esitti kysymyksen, voiko asiantuntija asettua yhdeksi kes-kustelijaksi muiden toimijoiden joukkoon silloin kun osallistumisessa on kyse ns. ” avoimen tilan ” käy-töstä? Härö korosti eri toimijaosapuolten keskinäistä luottamusta, vuorovaikutusta ja avoimuutta. Sa-maan teemaan viittasi myös arkkitehti Karin Lisitzin Göteborgin yliopistosta. Hän korosti läpinäkyvyyttä (transparency), oikeudenmukaisuutta ja selkeyttä vuorovaikutuksessa ja piti tärkeänä, että keskuste-luun osallistuvien tulee tuntea, että dialogista on hyötyä. Keskusteluun osallistuvilla tulee Lisitzinin mukaan olla myös relevantti suhde paikkaan: paikka itsessään ei määrää, vaan osallisten suhde siihen.

Professori Maunu Häyrynen esitteli kriittisin sa-nankääntein suojelun ongelmia ja toi esille ajatuk-sen suojelusta vallankäyttönä, joka saattaa yhden-mukaistaa kohteensa. Kohteesta tulee ikään kuin paikaton. Häyrysen mukaan suojelu monopolisoi suojeluasiantuntemuksen ja luo välittyneen suhteen paikkaan rakentaen samalla uuden merkityskerrostu-man. Samassa alustuksessaan Häyrynen esitti myös keinoja kuinka suojelutoiminnan ongelmia voidaan välttää. Paikan tunnistaminen ja pienessä mittakaa-vassa toimiminen (katse lähelle) minimi-intervention muodossa ohjaavat hänen mukaansa suojelua uusille urille. Samaan aikaan tulee tukea ympäris-tötietoisuutta, sitouttaa paikallisia ja mahdollistaa suora vaikuttaminen delegoimalla asiantuntijavaltaa paikallisille yhteisöille. Julkinen keskustelu arvoista lisää suojelun yhteiskunnallista oikeutusta. Mie-lenkiintoista on myös pohtia miten Häyrysen esiin tuoma paikallisen yhteisön voimaannuttaminen voi toimia suojelutyössä.

Yhtenä esimerkkinä edellä kuvattujen kysymys-ten ajankohtaisuudesta voi nostaa esiin Tampereen Pispalan rakennussuojelukeskustelun, joka parhail-

laan käy kiivaana alueen asemakaavan laadinnan yhteydessä. Pispalan tulevaisuutta on rakennettu tiiviissä yhteistyössä alueen asukkaiden, kiinteis-tönomistajien ja viranomaisten kesken. Keskustelua arvoista on käyty mahdollisimman avoimesti, ja erilaisia selvityksiä on tehty ja esitelty perusteel-lisesti ja laajasti. Vastakkain ovat silti edelleen ”museointia” vastustavat kiinteistön omistajat ja viranomaiset suojelutavoitteineen. Tarkemmin kat-soen konfliktissa tuntuu kuitenkin olevan joku ihan muu syy. Onko kyse vuosikymmenien taistelusta Pispalan puolesta viranomaisia vastaan? Kun pu-hutaan rakennussuojelun puolesta tai sitä vastaan, onko taustalla kuitenkin joku ihan muu vaikutin, jonka vuoksi rakennussuojelua käytetään ikään kuin välineenä? Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen Ympäristöministeriölle laati-massa tutkimuksessa vuodelta 2006 on selvitetty maankäytön konfliktien piirteitä Suomessa. Useim-missa konflikteissa kyse on kommunikointiongel-masta, esimerkiksi tulehtuneista henkilösuhteista tai lukkiutuneesta neuvottelutilanteesta. Tutkimus päätyykin esittämään sovittelumenettelyä yhtenä ratkaisumallina vaikeissa ristiriitatilanteissa – olisi-ko tälle tarvetta myös Pispalassa tai Pirkanmaalla laajemmin?

21

Toimistosihteeri Marjo Koskisen ääni on tuttu kaikille maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksik-köön soittaneille. Mutta minkä näköiset kasvot ää-neen yhdistyvät? Ja mitä muuta Marjo työpäivänsä aikana puuhastaa kuin neuvoo, kysyy ja kuuntelee?

Keskeiset työtehtäväsi ja tyypillinen työpäiväsi?

Viranomaislausuntotyö vie suurimman osan työ-ajastani. Sen lisäksi toimin sihteerinä erilaisissa palavereissa, arkistoin, perehdytän uuden henkilös-tön talon tavoille, palvelen asiakkaita sekä vastaan työyhteisömme hyvinvoinnin edistämisestä ja työturvallisuudesta.

Tyypillistä sihteerin työpäivää ei taida ollakaan. Aamu alkaa kahvinkeitolla ja lehden haulla, sitten on järjestelyjä, lausuntoihin liittyviä taustatöitä sekä niiden kirjoittamista, asiakaspalvelua, postin avaamista sekä mahdollisia maastokäyntejä. Siitä se päivä pikku hiljaa muotoutuu. Useinkaan se ei ole sellainen kuin olin aamulla miettinyt.

Parasta työssäsi?

Mukavat työtoverit ja työn vaihtelevuus, itsenäinen työajan suunnittelu ja toteutus. Toisinaan pääsen maastokäynneille tutkijoiden ja perinnerakennus-mestarin mukana, toisinaan käyn myös itsenäisesti kuvaamassa jonkin lausunnolla olevan kohteen. Työ on saanut enemmän sisältöä, kun tiedän mitä tutkijat maastossa tekevät ja miten oma työni liittyy tähän kaikkeen. Olen myös yksikön yhdyshenkilönä tekemisissä päivittäin monien ihmisten kanssa.

Haasteellisinta työssäsi?

Haasteellisinta on ollut ja on edelleen oppia työni mahdollisimman hyvin, oppia tietämään miksi ja mitä teen. Mitä tarkoittaa kulttuuriympäristö, entä sen hoitaminen ja vaaliminen? Tämä on työnä täy-sin erilaista kuin aiemmat talous- ja henkilöstöhal-linnon sihteerintehtäväni. Asiat saattavat vaatia nopeaakin reagointia ja kykyä joustaa tilanteesta toiseen.

Koko museotoimessamme on myös kehitteillä uusi arkistonmuodostussuunnitelma. Toivottavasti se saa lopullisen muotonsa vielä tämän vuoden aikana. Henkilöstöasioiden puolella ongelmia aihe-uttavat työtilamme. Lisätilan tarve olisi ehdottoman välttämätön tällä henkilöstömäärällä.

Ajankohtaisia terveisiä?

Itselläni museohistoriaa tulee tänä vuonna täy-teen 20 vuotta, josta nykyisessä työssäni olen toiminut viisi vuotta. Tässä ajassa lausuntopyyn-töjen määrä on kasvanut ja työtahti tiivistynyt, tänä vuonna lausuntopyyntöjä kertyy varmaankin 350–400. Lausunnon pyytäjille laittaisinkin terveisiä, että varautukaa keskimäärin neljän viikon lausun-toaikaan siitä kun pyyntö diarioidaan meille saapu-neeksi. Joskus aika saattaa olla pidempikin riippuen siitä, paljonko tutkimus- ja taustatyötä joudutaan tekemään. Eli kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

Juuri nyt olen päivittämässä yksikkömme turval-lisuussuunnitelmaa, joka pohjautuu koko Vapriikin suunnitelmaan. Sen on tarkoitus olla lopullises-sa, hyväksytyssä muodossaan huhtikuun aikana. Myös uuden henkilöstön perehdystystä on tiedos-sa, koska lähi viikkoina ja kuukausina alkaa muun muassa arkeologian kenttätyökausi ja myös uusia projekti-ihmisiä on tulossa töihin.

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Ajan ja tilanteen salliessa otan omaa aikaa ystävil-le, jumpalle tai sauvakävelyyn, ja nyt kesän tullen pyöräilen esimerkiksi työmatkat. Uusioperhe, johon kuuluvat miesystäväni, neljä teini-ikäistä nuorta sekä kaksi kilpikonnaa, pitää osaltaan huolen siitä ettei aika ehdi käydä muutenkaan kovin pitkäksi ja joutilaaksi.

Koskisen Marjo Kulttuuriympäristö-yksiköstä, terve!

Kuva: Reetta Tervakangas,

Vapriikin kuva-arkisto 21

22

Uusia yhteistyön muotoja ja kaupunkikehityksen työkaluja etsimässä J e n n i P a r t a n e n

Kirjoittaja on Tampereen teknillisellä yliopistolla tutkijana

toimiva arkkitehti

Tänä päivänä kaupunkien ja seutujen kilpaillessa keskenään alueellinen identiteetti osataan jo nähdä niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti merkittävänä tekijänä, jota suunnittelussa tulee tukea ja vahvistaa. On ensiarvoisen tärkeää kyetä tunnistamaan ne muuttujat, jotka mahdollistavat alueen dynaamisen kehittymisen myös jatkossa. Pispalassa päätettiin aloittaa asemakaavan uudistaminen vuonna 2007. Ennen varsinaista kaavan laatimista haluttiin kuitenkin hahmotella alueen kokonaisuuden kannalta olennaisia piirteitä tulevan kaavoitustyön pohjaksi. 2008 aloitetun KaOs (Kaupungin Osat) -projektin tavoitteena oli löytää tällaisia keskeisiä, alueen identiteettiin ja dynamiikkaan vaikuttavia tekijöitä yhdessä asiantuntijoiden, paikallisten ihmisten ja viranomaisten kanssa.

KaOs – mikä ja miksi?Pispalan omaleimaisuus rakentuu useille osin jo ka-donneille tai uhanalaisille toiminnallisille, sosiaali-

sille ja rakentamiseen liittyville periaatteille. Näiden prosessien tunnistamisesta ja tukemisesta tulee huolehtia, jottei pahimmillaan menetetä sellaisia arvoja, joita halutaan varjella: monimuotoisuutta, kerroksellisuutta, joustavuutta ja toiminnallisuutta. Oikeansuuntaisen kehityksen salliminen ja ohjailu tiukan kontrollin asemesta voi mahdollistaa rikkaan ja elävän kaupunkikulttuurin myös jatkossa.

KaOs-projekti toteutettiin Pispalan kaavoitus-hankkeen kaupunkikuvallisten ja toiminnallisten tavoitteiden hahmottelemiseksi vuoden 2008 aikana Tampereen kaupungin toimesta yhteistyö-projektina. Projektiin osallistuivat kaupungin eri hallintokunnat, TTY:n Yhdyskuntasuunnittelun tut-kimuslaboratorio Edge sekä laaja joukko paikallisia asukkaita ja toimijoita. Projekti käynnistyi joulu-kuussa 2007 kaikille tamperelaisille avoimella Kau-punginosakonferenssilla. Siellä muodostuneiden työryhmien työskentely yhdessä asiantuntijatyön kanssa jatkui vuoden ajan, marraskuussa 2008 järjestettyyn toiseen Kaupunginosakonferenssiin

22

Kuvat: Riikka Pylvänen ja Jenni Partanen

23

saakka. Projekti oli luonteeltaan virallista osallistu-mista täydentävä, ei sitä korvaava. Kaavan viralli-nen osallisprosessi luonnollisesti jatkuu edelleen, koko kaavan laatimisen ajan.

Iso osa varsinaisesta työskentelystä tapahtui asukkaiden ja muiden paikallisten toimijoiden taholta omaehtoisesti teemoittain muodostuneissa ryhmissä. Ryhmät tuottivatkin paljon arvokasta tietoa, jonka saaminen muutoin olisi ollut vaikeaa. Myös ryhmissä syntyneet moninaiset kehityseh-dotukset olivat usein sekä luovia että paikallisista tarpeista nousevina realistisia. Itsenäisen työs-kentelyn lisäksi tehtiin asiantuntijoiden kanssa ohjattua yhteistyötä materiaalin keräämiseksi sekä vaihtoehtojen pohjaksi. Tässä tehtävässä toimivat arkkitehti Jenni Partanen ja arkkitehtiopiskelija Riikka Pylvänen TTY:ltä toukokuusta 2008 tammi-kuulle 2009. He myös tuottivat eri vaiheissa suu-ren määrän karttamateriaalia sekä vaihtoehtojen kuvitusta.

AnalyysivaiheTyöskentelyn aluksi järjestettiin asiantuntijatapaa-misia jokaisen työryhmän kanssa ja kerättiin ryhmi-en työskentelyn tuloksia koosteiksi. Niiden pohjalta tuotettiin karttamateriaalia Pispalan sekä Tahmelan fyysisistä alueista sekä näihin alueisiin kohdistu-vista toiveista, peloista sekä ehdotuksista. Tämä analyyseiksi nimetty materiaali toimitettiin nähtä-väksi internetissä oleville KaOs-projektin sivuille. Analyysejä kommentoitiin runsaasti ja niihin tehtiin päivityksiä useasti työskentelyn edetessä. Ryhmien näkemykset suurista linjoista ovat olleet yllättävän

yhdenmukaisia. Esimerkiksi mielipiteet liikenteestä, turismista, palveluiden kehittämisestä, kasvimaiden tulevaisuudesta tai rakentamisesta eivät suuresti poikenneet toisistaan.

Ryhmät ovat tutkineet työssään muun muassa seuraavia asioita:

- liikenneturvallisuuden parantaminen, kevyenliikenteen edellytyksien parantaminen ja es-teettömyyden huomiointi

- alueelle sopivien ja olemassa olevaan rakenteeseen tukeutuvien (yksityisten) kulttuu-ri- ja muiden palveluiden mahdollistaminen

- matkailun edistäminen ja sitä tukevien kaupallisten palveluiden syntyedellytysten paraneminen (sallivuus)

- rakennusoikeuden määrittyminen, tasapuolisuus ja kannustimien käyttö raken-nuskannan vaalimisessa suojelun reaalisena vaihtoehtona

- kaupunkikuva ja alueelle soveltuva rakentamisen tapa

- maisemat ja säilytettävät vapaa-alueet- ranta-alueen virkistyskäytön kehittäminen

kokonaisuutena

23

KehityspolkuvaihtoehdotTyöskentelyn toisessa vaiheessa työskentelyä työryhmien kanssa jatkettiin. Työryhmät sekoitettiin keskenään ja uudet ryhmät kokosivat prosessin aikana esitetyistä sekä itse ehdottamistaan kehi-tysvaihtoehdoista toivomansa kehityspolkuvaihto-ehdon. Kun vaihtoehdot oli saatu kasaan, polkujen yhteenvetoa jatkettiin tiivistämällä ja eriyttämällä

24

niitä toisistaan. Polkujen tueksi tuotettiin mielikuvia herättävää kuvitusta.

Sekä analyysivaiheen että polkuvaiheen aikana työtä esiteltiin myös viranomaisille. Asukasryhmien lisäksi saatiin siis palautetta myös viranomaisilta, mikä osaltaan lisäsi ehdotusten toteuttamiskelpoi-suutta sekä avasi keskustelua kumpaankin suun-taan.

Pispalan palapeliToisessa kaupunginosakonferenssissa, Pispalan Pa-lapelissä, osallistujista muodostetut työryhmät va-litsivat työstetyistä polkuvaihtoehdoista mieleisim-mät. Näihin työryhmiin osallistui lähinnä Paikallisia asukkaita sekä viranomaisia, mutta myös muutamia muita konferenssiin saapuneita osanottajia. Viikon-lopun tuloksena syntyi kahdeksan erilaista polku-vaihtoehtoa Pispalan kehityskuvaksi.

KokemuksiaPaikallisten toimijoiden mukanaolo varhaisessa vaiheessa tarjosi mahdollisuuden näkemysten ilmaisuun jo ennen varsinaisen kaavaprosessin käynnistymistä. Tällä tavoin voitiin näkemyksiä huo-mioida itse kaavasuunnittelussa, ei vain mielipiteen ilmaisuna myöhemmässä vaiheessa. Samalla kyet-tiin hankkimaan sellaista paikkaa koskevaa tietoa, jonka keruu muulla tavoin ei kenties olisi lainkaan mahdollista. Tavoitteena on ollut myös kehittää kes-kustelun tapoja viranomaisten ja paikallisten toimi-joiden välillä. Tätä pyrkimystä onkin toteutettu mm. työryhmissä toimineiden viranomaisten avulla.

Pispalan KaOs-projekti avasi kiinnostavan mahdollisuuden tarkastella uusia tapoja hahmottaa kaupunginosan ominaispiirteitä. Samalla voitiin kehittää yhteistyömalleja viranomaisten ja pai-kallisten toimijoiden välillä jo ennen varsinaista suunnitteluvaihetta. Projektin moniulotteinen ja

prosessuaalinen luonne sekä riittävän väljä toimin-nan kehys osoittautuivat monin paikoin toimiviksi lähtökohdiksi. Näin saatiin matkan varrella tuotua mukaan sellaisia elementtejä, joita alussa ei vält-tämättä osattu suunnitella, kuten yhteistyö Pispan koulun kanssa. Projekti kykeni myös mukautumaan eri vaiheiden tarpeisiin, mikä oli tärkeää sen ko-keilevan luonteen vuoksi. Keskeisenä päämääränä tulisi jatkossa olla kokemuksista oppiminen ja käy-tettyjen toimintatapojen potentiaalin oikea hyödyn-täminen. Kehittämällä toimintamallia sopivasti on tulevaisuudessa mahdollista luoda uusia työkaluja kaupunkisuunnittelijan, viranomaisen ja päättäjän palettiin.

Projektin toimivuuden kannalta tulisi Pispalassa saatujen kokemusten valossa kiinnittää huomiota erityisesti projektin vaiheiden aikatauluttamiseen. Tämä osoittautui keskeiseksi muuttujaksi niin asiantuntijatyön, yhteistyökuvioiden kuin etenkin asukasryhmien orientoitumisen suhteen: Ryhmi-en työskennellessä pitkään yksin oli myöhemmin ongelmana laajempaan kontekstiin sitoutuminen ja sen hyötyjen ymmärtäminen. Prosessia on myös mahdollista kehittää kokeilemalla vielä laajemmin erilaisten yhteistyötahojen mukanaoloa – kenties tiiviistikin. Useampien oppilaitosten ja yliopisto-jen mukanaolo saattaisi tuoda näkökulmiin lisää laajuutta ja syvyyttä, kumppaneiden vaihdellessa kohteesta riippuen. Lisäksi prosessissa olisi tärkeää tukea jo alkuvaiheessa teematyöryhmien ehdotta-van ja rakentavan identiteetin syntymistä. Jollekin ryhmälle mahdollisesti muodostuva voimakkaan vastustava identiteetti voi olla uhkana koko projek-tin onnistumiselle. Luovan ja innovatiivisen hengen tukeminen ulkopuolelta voi kuitenkin tämän kaltai-

24

Kuvat: Riikka Pylvänen ja Jenni Partanen

25

sessa, vapaaehtoisuuteen perustuvassa työskente-lyssä olla vaikeaa.

Pispalan KaOs-projektia voidaan siis pitää erää-nä kehityskelpoisena, joskin keskeneräisenä tapana tarkastella tämän päivän kaupunkisuunnittelun joi-tain ongelmakohtia. Tulosten esittelyssä ei lopulta nähty tarkoituksenmukaisena pyrkiä yhteen sito-vaan tai sitouttavaan visioon, vaan haluttiin kuvata prosessin monisäikeisyyttä ja mahdollisuuksien kir-joa. Projektin puutteista huolimatta lopputuloksissa näyttäytyy uskottavalla tavalla alueen keskeinen, kaupunkikuvallinen ominaispiirteistö. Työryhmissä esiintynyt mielipiteiden kirjo avautuu myös laajasti, kun esiin pääsevät muutkin kuin äänekkäimmät tai näennäiseen yhteisymmärrykseen väkisin pyrkivät näkemykset. Projektin avulla oli mahdollista koota eräänlainen alustava katsaus kaavoittajan työka-luksi. On huomioitava erityisesti se, että lopputu-los ei kuitenkaan ole täydellinen kuvaus yleisestä mielipiteestä tai arvoista, vaan nimenomaan tämän prosessin tuote. Sellaisena se on kuitenkin arvokas.

Projektin loppumisesta huolimatta varsinainen prosessi on vasta alussa. Erilaiset jatkoprojektit, kaavatyö ja osallistuminen jatkuvat edelleen, ja luo-vat toivottavasti niin paikallisesti kuin järjestelmän tasolla uusia tapoja huolehtia omasta elinympäris-töstä luovalla ja vastuullisella tavalla.

KaOs-projekti internetissähttp://www.kaosprojekti.net/Analyysithttp://www.kaosprojekti.net/syyskuu/KaOs_analyysit_290908a.pdfhttp://www.kaosprojekti.net/syyskuu/KaOs_analyysit_290908b.pdfkehityspolut http://kaosprojekti.net/syyskuu/pispalan_kehityspo-lut_19_11_08.pdfpispalan kehityskuvahttp://www.kaosprojekti.net/KaOs-Edge-loppuraportti-netti.pdf

KaOs-projekti oli Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan

ympäristökeskuksen kautta Euroopan aluekehitysra-

haston (EAKR) ja Suomen valtion rahoittama projekti,

jota hallinnoi Tampereen kaupungin Suunnittelupalve-

lut. Projektin osatoteuttajana toimii Pispalan kumppa-

nuusverkosto/Pispalan kirjastoyhdistys ry.

25

26

Hämeen museoseura perustettiin 1907 ja kokoelmat avattiin yleisölle Hämeen museossa 1908.

Poliisimuseo avautui syyskuussa 2008 Tampereen Hervannassa. Se on museoammatillisesti hoidettu valtakunnallinen oman alansa erikoismuseo, jonka toiminnan rahoittaa sisäasiainministeriö. Toimin-nasta vastaavat historia-alan koulutuksen saaneet tutkijat. Poliisimuseossa työskentelevät intendentti Aimo Aitasalo, tutkijat Tiina Tuulasvaara-Kaleva ja Panu Rissanen, apulaistutkija Maritta Jokiniemi sekä hallintosihteeri Leena Rocklin. Tämän viisikon vastuulla ovat näyttelyt, kokoelmahallinta ja ylei-sönpalvelu.

Monipuoliset kokoelmat – luvista pommirobottiinPoliisimuseon kokoelmat sisältävät esineitä, valoku-via ja filmejä. Lisäksi museo kerää museaalista ar-kistomateriaalia, kuten pienpainatteita ja julisteita. Laajimpia yksittäisiä kokonaisuuksia ovat Poliisin tekniikkakeskuksen, liikkuvan poliisin ja suojelupo-liisin lahjoittamat aineistot. Kokoelmiin kuuluu tällä hetkellä noin 6 000 esinettä, 60 000 valokuvaa ja 950 filmiä.

Poliisimuseo kerää esinekokoelmiinsa ennen kaikkea poliisin työssään käyttämää välineistöä. Laajoja esinekokonaisuuksia ovat viestilaitteet ja virkapuvut. Lisäksi museossa on monipuolisesti

aineistoa liikenteenvalvonnan välineistä lupahallin-non esineistöön. Poliisimuseon valokuvakokoelmat sisältävät aineistoa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle, lasinegatiiveista digikameran kuvatiedostoihin. Suurimpia kuvakokoelmia ovat liikkuvan poliisin ja poliisioppilaitosten kuva-aineistot sekä sisäasi-ainministeriön poliisiosaston valokuvat. Museon arviolta 60 000 valokuvasta noin puolet on käytettä-vissä digitaalisessa muodossa.

Vanhimmat Poliisimuseon kokoelmiin kuuluvat filmit ovat 1920-luvulta ja uusimmat 1990-luvulta. Aineistoa on 16 ja 8 millimetrin filmeistä eri for-maattien videonauhoihin. Poliisimuseon arkistoko-koelmiin kuuluu painotuotteita, poliisin käyttämiä blanco-lomakkeita ja yksityisten ihmisten lahjoit-tamia poliisin myöntämiä lupatodistuksia sekä poliisikoulutukseen liittyvää aineistoa eli aineistoa, jota arkistolaitos ei säilytä.

Paljon nähtävää ja koettavaa kaiken ikäisillePoliisimuseo on kaikille avoin museo ja ainoa laa-tuaan Suomessa. Poliisin ammatin perinteiden ja historian tallennus on tärkeä osa poliisien ammatti-identiteettiä. Poliisimuseo laajentaa myös suuren yleisön perspektiiviä poliisin työhön. Tavoitteena

POLIISIMUSEO – valtakunnallinen erikoismuseo Hervannassa

M a r i t t a J o k i n i e m i Kirjoittaja on Poliisimuseon apulaistutkija

Tiina Tuulasvaara-Kaleva ja 1960-luvun poliisiauto, ns. Tarva-auto. Kuva: Panu Rissanen, Poliisimuseo

Pokelan poliisikammarilla voivat pikkupoliisit joutua putkaan. Kuva: Pentti Visa, Poliisimuseo

27

on, että museossa vierailee 20 000–30 000 kävijää vuodessa. Katsottavaa ja koettavaa on tarjolla niin miehille kuin naisille, lapsille, koululaisryhmille ja vanhemmalle väelle sekä nykyisille ja tuleville polii-seille. Poliisimuseo on jo nyt suosittu ja kiinnostava uusi vierailukohde Tampereella.

Poliisimuseon perusnäyttely tuo ensimmäistä kertaa Suomen poliisitoimen historian yhtenäise-nä esityksenä suuren yleisön nähtäville. Näyttely kuvaa Suomen poliisin kehittymistä 900-vuotisen ainutlaatuisen historiansa ajalta: aina keskiaikaisesta Ruotsin maakunnasta nykypoliisin erilaisiin toimin-ta-alueisiin. Näyttelytekstit ovat luettavissa kolmella kielellä ja niitä täydentävät ajankuvan mukaiset uni-vormut, kulkuvälineet, valokuvat ja harvinaiset fil-mit. Perusnäyttely kertoo Suomen historian tapahtu-mien valossa, miten poliisi on kehittynyt sellaiseksi kuin se nykyään on. Lisäksi näyttelyssä voi perehtyä poliisin tehtävien kehityskaareen. Kronologisen his-torian lisäksi poliisin tehtävät esitellään teemoittain: yleinen järjestys ja turvallisuus, lupahallinto, rikos-torjunta, liikenne ja ennaltaehkäisevä työ.

Poliisimuseon kävijäryhmistä lapset on otettu erityisesti huomioon. Leikki ja omakohtainen ko-keileminen ovat tärkeitä lapsille. Museossa on oma lastenosasto, poliisikamari Pokela, jossa lapset voi-vat esimerkiksi pukea päälleen pienen, oikean mallin mukaan tehdyn poliisihaalarin. Haalari on ollut niin suosittu, että monet haluaisivat sellaisen omaksi. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista, sillä Pokelan pikkupoliisin haalaria voi käyttää vain Poliisimuse-ossa ja museovieraat voivat saada oikean poliisi-haalarin hakeutumalla Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijaksi (www.poliisiammattikorkeakoulu.fi).

Sen sijaan kaikki voivat saada muistoksi vierailusta Pokelan poliisisuikan. Lapsiryhmille järjestetään myös työpajoja yhteistyössä Lasten ja nuorten kult-tuurikeskus PiiPoon kanssa.

Toukokuussa avautuu uusi erikoisnäyttelyPerusnäyttelyn lisäksi Poliisimuseossa on esillä 1–2 kertaa vuodessa vaihtuvia erikoisnäyttelyitä. Toukokuussa 2009 avautuu poliisikoirien toimintaa esittelevä näyttely ”Haista ite” - Suomen poliisikoirat 100 vuotta. Näyttely esittelee poliisikoirien monipuo-lista ja haasteellista työkenttää. Kävijä voi perehtyä esimerkiksi koirien hankintaan, koulutukseen ja eri-koispoliisikoirien tehtäviin. Lisäksi voi testata oman hajuaistinsa tarkkuutta, kuunnella tarinoita sankari-koirista sekä nähdä poliisikoiran koko tie pennusta tottelevaiseksi ja taitavaksi poliisin apulaiseksi.

Tapaamisiin Poliisimuseossa Hervannassa!

Helsingin poliisilaitoksen koiranohjaajia 1910-luvulla. Kuva: Poliisimuseo

Poliisimuseo on avoinna tiistaista perjantaihin 10–15

ja lauantaisin 12–17. Museoon on helppo tulla sekä

julkisilla että yksityisillä kulkuneuvoilla eikä Poliisimu-

seoon ole sisäänpääsymaksua. Ainoastaan museon

henkilökunnan tilauksesta järjestämät opastuskierrok-

set ovat maksullisia.

Poliisimuseo

Vaajakatu 2, Tampere

p. 071 878 3900

www.poliisimuseo.fi

28

Rakennusmestari Heikki Tiitolan nimissä kulke-nut piirustusaineisto kulkeutui monien vaiheiden jälkeen Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuri-ympäristöyksikköön. Piirustusaineisto oli lahjoitus nimettömänä pysyttelevältä henkilöltä Tampereen museoille. Kulttuuriympäristöyksikön tehtäväksi jäi selvittää aineiston merkittävyys ja samalla sen säilyttämisen tarpeellisuus.

Ollessani vuoden 2008 loppupuolella työharjoit-telussa Pirkanmaan maakuntamuseon kult-

tuuriympäristöyksikössä sain tehtäväksi kyseisen piirustusaineiston alustavan inventoinnin ja arkis-toinnin. Työharjoittelu kuului Tampereen yliopiston museologian opintoihini. Sekalaisen oloinen piirus-tusaineisto lojui pääsääntöisesti rulliksi käärittyinä kuudessa eri laatikossa Vapriikin kellarissa. Alus-tavan tarkastelun jälkeen jaoin piirustusaineiston viiteen eri kategoriaan aineiston iän ja käyttötar-koituksen mukaisesti. Tätä seuranneen tarkemman tutkimuksen jälkeen alkoi selvitä aineiston mielen-kiintoinen monimuotoisuus niin kuvien kuin niiden tekijöidenkin osalta.

Piirustusaineiston monimuotoisuusPiirustusaineistosta löytyi yhteensä 666 piirustusta, joista 24 kappaletta oli erinäisiä karttoja ja asema-kaavapiirroksia. Aineistoon sisältyi 114 eri rakennus-kohdetta, joiden piirustukset ajoittuivat vuosien 1892 ja 1980 väliin. Tekijöitä piirustuksille löytyi yhteensä 44, joista yrityksiä oli kahdeksan kappaletta. Muka-na aineistossa oli alkuperäisiä piirroksia, kopioita, kuultopapereita, pahveja sekä sinisiä papereita. Piirustuksista 12 kappaletta oli ruotsinkielisiä ja 10 kappaletta pahvisia mallikuvia, jotka olivat kotoisin Berliinistä ja Wienistä.

Piirustusten monimuotoisuus näkyi myös niiden kunnossa. Aineistosta löytyi lähes uutta vastaavassa kunnossa olevia ja myös kahteen osaan repeyty-neitä piirustuksia. Mukana oli muutamia erittäin hienoja alkuperäisiä, värillisiä, noin sata vuotta van-hoja piirustuksia, joista löytyivät niin leimat, mer-kit kuin kaikki hyväksynnätkin allekirjoituksineen. Osa piirustuksista oli äärimmäisen taiteellisesti ja tarkasti viimeisteltyjä. Aineiston joukkoon mahtui myös kopioita, kopion kopioita, laskelmapapereita ja hahmotelmia, joista ei juurikaan selvää saanut.

Piirroksien käyttötarkoituksetYli kuusisataa rakennuspiirustusta jakautui karkeasti viiteen eri kategoriaan. Näistä määrällisesti suurin kategoria oli teollisuusrakennukset, johon liittyi 266

Tiitola-projekti – rakennusmestarin arvoituksellinen piirustusaineisto

Tiitolan piirustusten mukaan rakennettu rukoushuoneen talo

vuonna 2009.

M a r k o O . S a a r i n e n Kirjoittaja työskenteli museologian harjoittelijana

Pirkanmaan maakuntamuseossa

Kuva: Lasse Hon-

kanen, Tampereen

museot.

28

29

piirustusta. Toiseksi suurin ryhmä oli yhteiskun-nallisten rakennuksien piirustukset, joita oli 235 kappaletta. Yhteiskunnallisiin rakennuksiin laskettiin tässä kohtaa kirkot, koulut, terveys- ja kunnantalot, hotellit sekä pankit. Asuinrakennukset tulivat piirus-tusaineistossa ehkäpä yllättäen vasta kolmanneksi suurimmaksi kategoriaksi 86 piirustuksella. Neljänte-nä ryhmänä olivat 64 kappaleella sekalaiset paperit, joihin kuuluivat esimerkiksi kartat, asemapiirrokset, hahmotelmat ja mallikuvat. Viimeiseen ryhmään kuuluivat vanhimmat 1800- ja 1900-luvun vaihteen rakennuspiirustukset, joita löytyi 15 kappaletta.

Suurin yksittäinen rakennussuunnitelma mää-rällisesti oli Syrjänen Oy:n teollisuusrakennus, johon kuului 128 rakennuspiirustusta. Seuraavana tuli Wiksbergin kartano, josta oli 67 erittäin hie-noa piirustusta, ja kolmanneksi eniten piirustuksia kuului Haapamäen kirkolle. Teollisuusrakennuksista mielenkiintoisempia Syrjänen Oy:n lisäksi olivat Pyynikin panimon, Hatanpään- ja Salmisen nahka-tehtaiden, Sarvis Oy:n ja Aamulehden rakennuspii-rustukset. Kaikki nämä kohteet löytyivät läheltä Tam-pereen keskustaa. Kirkko- ja koulurakennukset olivat edellisestä poiketen lähes poikkeuksetta Tampereen ulkopuolelta. Tampereen keskustasta löytyi ainoas-taan Heikki Tiitolan vuonna 1914 suunnittelema Ru-koushuoneen piirustus sekä yhdistetyn Tampereen Taidemuseon ja Piirustuskoulun luonnokset vuodelta 1925. Muista kouluista esimerkkeinä voidaan mai-nita Vilppulan, Virtain, Mänttän, Ruoveden ja Akaan koulujen piirustukset. Lopuista rakennuspiirustuk-sista mielenkiintoisimpia olivat Hospiz Emmauksen piirustukset vuosilta 1935–1939, Laukontorin kivi-rakennuksen piirustukset vuodelta 1907 ja Woiman rakennuksen piirustukset vuodelta 1928.

Piirtäjien runsausTutkimuksen alussa piirustusaineisto kulki nimen-omaan rakennusmestari Heikki Tiitolan nimissä. Tutkimuksen edetessä selvisi kuitenkin pian, että piirroksilla oli myös muita tekijöitä. Heikki Tiitolan

nimi löytyi tekijän paikalta vain 13 piirroksessa, ja näiden lisäksi hänen nimensä näkyi myös hyväk-syjän paikalla muutamissa piirustuksissa. Heikki Tiitolan Rakennustoimisto oli allekirjoittajana 40 piirroksessa. Tiitoloista myös Paavo, Martti ja Jaak-ko olivat signeeranneet piirustuksia. Näistä Paavo Tiitolan tekemiä oli jopa 163 piirrosta, eli eniten koko 44 tekijän ryhmästä. Tiitoloiden lisäksi merkit-täviä piirtäjiä olivat Bertel Strömmer, Birger Feder-ley, Frans Jousi, Kaarlo Lindroos, August Krook, Kare Backström ja Väinö Salmela. Näistä ainakin Bertel Strömmer ja Birger Federley toimivat aika-naan Tampereen kaupunginarkkitehteina.

Piirustusaineistosta löytyi signeerattuja töitä yhteensä 338 kappaletta. Näistä yritysten signee-raamia piirustuksia oli 58 kappaletta. Yrityksistä merkittävimmät Heikki Tiitolan Rakennustoimiston lisäksi olivat Velj. Helander Vesi- ja Lämpöjohtolii-ke ja Verlag von Ernst Wasmuth Berlin W 8 Mark-grafenst kumpikin kuudella piirustuksella. Oman mielenkiintonsa herättivät Berliinissä ja Wienissä tehdyt, muista poikkeavat mallikuvat, joiden tarkoi-tus oli mitä ilmeisimmin tuoda uusia tyylisuuntauk-sia Suomeen.

Tiitola-projektin tekemisen hauskuus ja mielen-kiintoisuus perustuivat nimenomaan sen moni-muotoisuuteen. Piirustuksien erittäin pitkä aikaväli, tekijöiden runsas lukumäärä ja piirustuskohteiden monipuolisuus yhdistettynä niiden historian tie-tämättömyyteen loivat tietyn arvoituksellisuuden koko aineistolle. Ehkäpä seuraava tutkija pidem-mällä ajankäytöllä pystyy aukaisemaan epätietoi-suuden lukot ja selvittämään, miksi juuri tällainen nippu piirustuksia oli kerääntynyt samaan paikkaan.

Bertel Strömmerin suunnitelma J. N. Salminen O.Y:n Epilän tehtaan lisärakennukseksi vuodelta.1934.

Heikki Tiitolan rukoushuoneen suunnitelma Tampereen Sukkavartaankadulle vuodelta 1914.

Akaan Pappilanpiirin Kansakoulu.

30

Seurakuntien hoidossa on merkittävä osa maam-me kulttuuriperintöä. Kirkon rooli kulttuurin vaalijana on osa seurakuntalaisten hyvinvointia, ja seurakunnat toimivatkin hyvänä esimerkkinä kult-tuuriympäristön ja -perinnön arvostavasta hoidos-ta. Kirkollisen esineistön ja hautausmaiden inven-toinnit ovat pienoishistoriikkeja, jotka tallentavat tietoa ja osoittavat kokonaisuuksien helmet.

Esineet kantavat elävää historiaaRautakautisten röykkiöiden ja kotiseutumuseoon talletetun 1800-luvun talonpoikaisesineistön väliin jää pitkä ajanjakso, jonka osalta pitäjän vaiheista kertovat usein vain kirkkorakennus sisustuksineen, sakastiin säilötty 1700-luvun messukasukka sekä paikallisen merkkimiehen lahjoittama hopeinen kynttilänjalka. Koska seurakunnan esineistö on ollut vuosisatoja mukana paikkakuntalaisten elämän juh-lahetkissä, nykyisilläkin asukkailla on elävä suhde esineisiin. Monilla kirkon esineillä on arvoa myös maakunnallisesti ja valtakunnallisesti.

Kirkollinen esineistö ei tarkoita vain kirkkohopei-

ta, -tekstiilejä ja alttaritaulua. Kun kirkkoon, kappe-liin, seurakuntasaliin tai leirikeskukseen hankitaan esimerkiksi pöytäliinoja, ne valitaan huolella pyr-kien saamaan sisustus järjestettävien tilaisuuksien arvon mukaiseksi. Seurakunnalle tehdyt hankinnat kuvastavat kunkin ajan tyyliä ja ihanteita, ne ovat osa kulttuuriperinnettä.

Esineet ovat aina valinnan seurausta, jolloin myös henkilökunnan vaikutus näyttäytyy hankin-noissa. Esimerkiksi käsityötä arvostava kirkkoherra suosii kotimaisilta taitajilta tilattuja kirkkotekstiilejä ja ehtoollisastioita. Seurakuntien käytössä on myös usein kirkkoherrojen läksiäislahjarahoilla hankittuja esineitä, jotka tuovat seurakunnan eläkkeelle jää-neet palvelijat osaksi nykytoimintaa. Hyvin tärkeä osa on seurakuntalaisten ja paikallisten järjestöjen lahjoituksilla, joissa ikiaikainen perinne lahjoittaa kirkolle taide-, käyttö- tai koriste-esineitä jatkuu elävänä.

Inventoinnista pohja omatoimiseen esinetiedon hallintaanSeurakunnilla on lakisääteinen velvollisuus huoleh-tia kulttuuriperinnöstämme. Osana tätä työtä Kirkol-liskokous on edellyttänyt seurakunnilta esineistön kattavia inventointeja, koska esineiden kokonaisuu-den ja yksittäisten esineiden historian tunteminen on perusta niiden arvon määrittelylle. Kun työ

Inventoinnit kirkon kulttuuriperinnön vaalimisen lähtökohtana

M i i n u M ä k e l ä

Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija

Arvoa ei mitata rahalla. Kurun Lammasniemen leirikirkon karun kömpelöt kalusteet muodostavat kirkollisen kokonai-suuden. Arvoa lisää se, että tunnelmallinen leirikirkko on lukuisten seurakuntalaissukupolvien rippikoulumuistojen ja uskoon sitoutumisen tyyssija. Kuva: Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo

30

31

tehdään yhteiseen tietokantaan, Kirkkohallituksessa on toivottavasti jonakin päivänä rekisteri kaikkien Suomen seurakuntien esineistöstä. Kirkkohallitus suosittelee inventointityön teettämistä museoalan ammattilaisilla, jolloin maakuntamuseot ovat luon-teva yhteistyökumppani seurakunnille. Museoalalle koulutettujen henkilöiden osaamisalueeseen kuu-luvat nimenomaan dokumentointi, tiedonhallinta sekä kulttuurihistorian ja esineiden tutkimus.

Kirkollisen esineistön inventoinnissa kustakin kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi katsotusta, inventoitavasta esineestä laaditaan oma lomak-keensa, jossa esine kuvaillaan ja johon merkitään sen historia sekä valmistus- ja käyttötiedot. Lisäksi esineistä otetaan valokuvia. Inventointitietokan-taan voidaan seurakunnassa jatkossa liittää uudet hankinnat, koska luonnollisesti myös uudet eh-toollisastiat, kasukat yms. ovat arvokas osa kirkon esineistöä ja esineen tietojen tallettaminen on helpointa suorittaa heti hankinnan jälkeen. Lisäksi tietoja päivitetään ja täydennetään tarpeen mukaan esimerkiksi siirrettäessä jokin esine seurakunnan toiseen kirkkoon, kunnostettaessa virsinumero-

taulua tai käytettäessä tiettyä stolaa seurakunnan historialle merkittävässä tilaisuudessa.

Inventointiraportti kokoaa inventoidun esine-kokonaisuuden ominaispiirteet ja historian, jolloin saattaa selvitä myös unohduksiin joutunutta tietoa. Esimerkiksi Kurun seurakunnan esineinventoin-nissa kävi ilmi, että Kansallismuseossa on Kurus-ta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä lahjoitettu, aiemmin Teiskon seurakunnassa käytetty silkkida-mastinen messukasukka vuodelta 1704. Kasukka oli siirtynyt Kuruun 1781, samana vuonna kun Kurun uusi kirkko vihittiin käyttöön. Kasukka lienee siis Kurun nykyisen kirkon valmistumiseen liittyvä arvokas lahja naapuriseurakunnasta. Se tuo uuden piirteen myös nyt jo Tampereeseen liitetyn Teiskon ja Ylöjärveen liitetyn Kurun suhteisiin. Aikana jolloin maantiet olivat vaikeakulkuisia, luonnikas yhteistyö syntyi vesistön nykyään erottamien alueiden välille.

Hautamuistomerkki on aina viestiRakennusten ja esineistön lisäksi seurakunnilla on vastuullaan erityislaatuinen osa yhteistä kulttuuri-ympäristöämme, hautausmaat. Hauta-alue on jo käyttönsä vuoksi mielissämme rauhoitettu elävien ja kuolleiden yhteisön jäsenten kohtaamispiste, mutta usein hautausmaat palvelevat lähiseudun asukkaita myös hiljentymisen ja luontokokemusten paikkoina. Hautausmaiden uudistukset, esimerkiksi hautapaikkojen palauttaminen seurakunnalle tai istutusten ja reunakivien muutokset, herättävät yleensä julkista keskustelua.

Hautausmaille kiinnittyy aimo annos paikal-lista historiaa: hautausmaan oma historia mm. hautausmaan paikan ja hautojen iän kertomana, tunnettujen sukujen ja henkilöiden historiaa heidän hautojensa merkitseminä sekä eri aikojen hautaus-kulttuuria. Kristillisen ajattelun mukaan maallisen elämän muistomerkin asema on ikuisen elämän rinnalla toissijainen; hautakiven säilyttämiselle riittää muutaman sukupolven aika. Hautausmaat on kuitenkin 1900-luvun alusta lähtien nähty myös kan-sallisen sivistyksen osana. Yksittäistenkin hautojen säilyttäminen on tärkeää hautausmaan historiallis-ten kerrostumien tallentamiseksi. Haudat ovat aina osa hautausmaan kokonaisuutta, eikä muistomer-kin siirtäminen ”museoriviin” riitä kulttuuriarvojen vaalimiseksi. Hautamuistomerkki on nimenomaan haudan paikan osoitin ja vain osa hautakokonai-suudesta; hautaan kuuluu myös hauta-alue pintoi-

Kurun leirikirkon ehtoollispikarit on valmistanut nimen-omaan rippikoululaisten käyttöön seurakunnassa kesä-teologina työskennellyt keraamikko. Uniikin käsityön jälki näkyy, eikä sarjasta löydy kahta samanlaista astiaa. Kuva: Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo.

Paikalliset olot näkyvät kirkollisessa esineistössä. Kuru on tunnettu kivilouhoksistaan. Kirkon sisustuksessa se näkyy saarnatuolin pallograniittiaiheisissa koristemaalauksissa. Kuva: Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo

32

neen, reunakivineen, aitoineen ja kasveineen. Se on arvokkaampi aktiivisessa käytössä kuin elävästä ympäristöstä poistettuna, museoituna.

Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli on 1980-luvun lopulta lähtien inventoinut alueensa hautausmaakulttuuria. Lisäksi joillakin paikkakunnil-la inventointi on suoritettu seurakunnan kustannuk-sella. Inventoinnissa kuvaillaan kulttuurihistorialli-sesti arvokkaiksi katsotut rakennelmat, aidat, portit, muistomerkit, reunakivet, hautojen aidat, istutukset ja muu kasvillisuus. Tavoitteena on tallentaa hauta-usmaalla ilmenevää kulttuurihistoriaa sekä antaa virikkeitä hautojen ja muistomerkkien säilymistä ja käyttöä edistäviin hoitotoimiin. Inventoinnissa kuvaillaan sekä hautausmaata eri alueineen että yk-sittäisiä hautoja muistomerkkeineen mm. kirjaamal-la ylös kaikki hautakiviin merkityt tekstit. Kohteet kuvataan ja niiden tiedot tallennetaan tietokantaan. Lisäksi inventoinnista ja sen tuloksista laaditaan raportti, hautausmaan lyhyt historiikki.

Paikallisen kulttuurin vaaliminen on museon ja seurakunnan yhteinen kiinnostuksenkohdePirkanmaan maakuntamuseo on tehnyt yhteistyötä Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin kanssa ja vastannut useiden hautausmaiden inventointityös-tä. Lisäksi maakuntamuseo on tehnyt kirkollisen esineistön inventointeja seurakuntien tilauksesta. Yhteistyö on arvokasta myös museolle, koska se liittyy maakuntamuseon ydintehtäviin kulttuuriym-päristön säilyttäjänä, kulttuuriperintöön liittyvän tiedon tuottajana ja asiantuntijana. Inventoitujen hautausmaiden osalta museolta voi esimerkik-si pyytää lausuntoa siitä, miten täyteen tulleen hautamuistomerkin ja uusien hautausten suhteen olisi parasta menetellä. Kuluvana vuonna maakun-tamuseo selvittää, missä laajuudessa Tampereen hiippakunnan hautausmaat ja kirkollinen esineistö on inventoitu ja kuinka paljon jatkossa on tarvetta inventoinneille tai vanhojen inventointien täyden-nyksille.

Paikallisen kulttuurin vaaliminen on kiinteä osa seurakunnan toimintaa, ja kirkon rooli perinteiden jatkajana ja kulttuurin tuottajana on osa sen jäsen-ten hyvinvointia. Koska seurakuntien hallussa on huomattava osa kulttuuriperintöämme, ne toimivat alueellaan hyvänä esimerkkinä kulttuuriympäristön ja -perinnön arvostavassa hoidossa.

Sankarihaudat toivat hautausmaille kunniakäynnit ja -vartiot sekä kynttilöiden polton omaisten haudoilla. Laajat sankarihauta-alueet ovat suomalainen perinne, ja sankari-hautojen suunnitteluun käytettiin huomattavia voimavaroja ja arvostettuja suunnittelijoita. Urjalan Halkivahan sankari-haudan suunnittelussa on hyödynnetty siirtolohkaretta. Kuva: Lila Heinola, Pirkanmaan maakuntamuseo

Muistomerkkiin kirjattu ammattinimike kertoo paikkakunnan elinkeinojen historiasta ja ammatteihin kohdistuvasta arvos-tuksesta eri aikoina. Tällainen muistomerkki on aina kulttuuri-historiallisesti arvokas. Kuva: Anne-Riitta Lampinen, Pirkanmaan maakuntamuseo

33

Maakuntamuseotutkijoiden ja Museoviraston tapaaminen

Museovirasto järjesti viime huhtikuussa tapaa-misen, jossa maakunnallisesta museotyöstä

vastaavien tutkijoiden ja viraston edustajien oli mahdollisuus keskustella ajankohtaisista paikallis-museotyöhön liittyvistä aiheista. Museoviraston tiloissa Helsingin Nervanderinkadulla tupa eli neu-votteluhuone oli täynnä ja kuulemiemme esitysten jälkeen keskustelu kävi vilkkaana, kun lähes kaikki 20 maakuntamuseotutkijaa olivat paikalla.

Tapaamisen aikana käsiteltyjä aiheita olivat pai-kallismuseoiden avustusasiat, museoiden arvioin-timallin pohjalta rakennettava laatutyökalu pienille museoille, alueellinen museotyöhanke sekä pienet museot ja kokoelmanhallinta. Päivä aloitettiin viime mainitulla, tällä hetkellä erittäin ajankohtaisella aiheella. Tietohallintopäällikkö Vesa Hongisto esit-teli kokoelmanhallintajärjestelmien nykytilaa sekä suurimpien järjestelmien, erityisesti Museoviraston kehittämän ja ylläpitämän Musketin, tarjoamia mahdollisuuksia paikallismuseoille.

Seuraavana asialistalla oli ”pienten museoiden laatutyökalu”. Kyseessä on tekeillä oleva uudenlai-nen maakunnalliseen museotyöhön liittyvä toi-mintatapa. Tavoitteena on luoda ei-ammatillisesti hoidetuille museoille toiminnan kehittämisen väline sekä auttaa ja innostaa paikallismuseoita kehit-tymään niiden omista lähtökohdista käsin. Varsi-naiseen museoiden arviointiin tai arvottamiseen työkalulla ei kuitenkaan pyritä. Tähän mennessä mallia ovat kehittäneet maakuntamuseotutkijat Eeva Mikola Turusta, Ulla Teräs Helsingistä ja Pirjo Sojakka Jyväskylästä. Jatkossa mallia kehitetään laajemmin maakuntamuseotutkijoiden keskuudes-sa ja yhteistyössä Museoviraston kehittämisyksi-kön kanssa. Kokeiluvaiheessa työkalu saattaa olla tämän vuoden lopulla.

Koordinaattori Eeva Kukko kävi läpi tänä vuonna museoille jaettujen harkinnanvaraisten valtionavus-tusten lopputulosta (aiheesta lisää lehden lopussa). Esityksessä tuotiin esiin jakoperusteisiin liittyviä

Poimintoja Pirkanmaalta linjanvetoja kuten päätös, ettei avustusta myön-

netä enää kokoelmien manuaaliseen luettelointiin. Ennakoivasti kuultiin myös, että syksystä 2010 alkaen avustuksia voi hakea ainoastaan sähköisesti. Tämä tarkoittaa, että paperilomaketta voi käyttää vielä tämän vuoden syksyllä haettaessa avustusta ensi vuodelle. Kehittämisyksikkö lupasi laatia avustusten hakemista ja avustusten selvityksiä koskevan ohjeen, mitä pidettiin kannatettava.

Päivän päätteeksi kehittämispäällikkö Pirjo Hamari esitteli aluillaan olevaa hankeajatusta, joka liittyy alueelliseen museotyöhön ja ei-ammatillisesti hoidettuihin museoihin. Hankkeen yleisinä tavoit-teina on pienten museoiden toiminnan ja toiminta-edellytysten kehittäminen, alueellisen museotyön vaikuttavuuden todentaminen sekä resurssien oikea kohdentaminen toiminnan vaikuttavuuden lisää-miseksi. Hanketta koordinoi Museovirasto, ja se käynnistyy selvityksellä pienten museoiden toimin-nasta ja toimintaedellytysten kehittämistarpeista. Hankeajaksi on ajateltu vuosia 2009–2011. Aiheesta käydyssä keskustelussa todettiin yleisesti ottaen olevan positiivista, että pienten museoiden toimintaa ja toimintaedellytyksiä ollaan nostamassa laajempaa keskusteluun. KK

K i r s i K a i v a n t o j a M i i n u M ä k e l ä

Oriveden Paltanmäen museo. Kuva: Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo

Kotiseutumuseoiden huollettavana 230 rakennusta

Suomen Kotiseutuliitto ja maakuntamuseot ovat kartoittamassa mahdollisuuksia kotiseutumuse-

oiden rakennuskannan kunnostusavustusjärjestel-män tehostamiseen. Monilla paikkakunnilla arvokas

34

kulttuuriperintö on tuhoutumassa, kun museo-rakennusten kunnostamiseen ei saada riittävää rahoitusta.

Työ on aloitettu keväällä 2009 kartoittamalla kaikkien Suomen kuntien tai yhdistysten ylläpitä-mien, ei-ammatillisten museokohteiden rakennus-kanta. Pirkanmaalla tällaisia museoita on 42, ja niihin kuuluu yhteensä 230 rakennusta. Joidenkin museoiden toiminta rajautuu yhteen rakennukseen, joidenkin hoidossa on kymmeniä eri rakennuksia. Monissa museoissa on myös huomattavan iäkkäi-tä rakennuksia. Esimerkiksi Kurun ulkomuseossa, Ruoveden kotiseutumuseossa, Urjalan museossa ja Luopioisten kotiseutumuseossa vanhimmat raken-nukset ovat 1600-luvulta. Selvityksessä mukana olleista museorakennuksista noin puolet on siirret-ty, puolet on alkuperäisellä paikallaan. MM

Arkeologisen menneisyyden jäljillä syyskuussa

Valtakunnalliset arkeologian päivät järjestetään 4.–5.9.2009. Ensimmäisen tapahtumapäivän,

perjantain, ohjelma on omistettu ennen kaikkea koululaisille ja lauantai kaikenikäiselle muulle yleisölle. Päivien tarkoituksena on herättää kiinnos-tusta menneisyyteen ja jakaa kansantajuista tietoa arkeologiasta erilaisin tapahtumin.

Pirkanmaan alueen tapahtumatiedot löytyvät Museoviraston verkkosivuilta www.nba.fi MM

Kunnantalot rakennusperintö-päivien teemana

Euroopan rakennusperintöpäiviä vietetään tänä vuonna 11.–13.9., ja teemaksi on nostettu kun-

nan- ja kaupungin talot. Ne heijastavat paikallista historiaa, arkkitehtonisia ihanteita sekä poliittisia tavoitteita. Aihe on erityisen ajankohtainen kun-taliitosten jättäessä kaupungintaloja tyhjilleen tai vaatiessa niiden laajentamista tai uudisrakentamis-ta. MM

Pirkanmaan alueen tapahtumatiedot löytyvät osoitteesta www.rakennusperinto.fi

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto

Kuntaliitokset lisäävät museoiden yhteistoimintaa

Viime vuosien kuntaliitokset näkyvät Pirkanmaan museokentällä. Erityisesti kuntien omistamis-

sa museoissa tämä on lisännyt yhteistyötä saman omistajan alaisuuteen päätyneiden museoiden välillä, ja muutamilla paikkakunnilla myös yhdis-tymisavustuksia on käytetty museoiden hyväksi. Suodenniemen, Mouhijärven, Vammalan ja Äetsän yhdistyttyä Sastamalaksi kaupungin omistamia museoita alueella ovat Sastamalan seudun Museo ja sen alaisuudessa toimiva Suodenniemen museo. Osa Sastaman yhdistymisavustuksesta korvamerkit-tiin Suodenniemen museon rakennusten kunnostuk-seen ja ylläpitoon.

– Yhdistymisavustus on ollut suuri apu, ilman sitä korjaustyöt olisivat paljon vaikeammin toteutettavis-sa, toteaa museon amanuenssi Maria Pietilä.

Muut Sastamalan alueen museot ovat yksityisten tai yhdistysten omistamia, joten niiden toimintaan kuntaliitos ei suoranaisesti vaikuta. Jonkinlaista yhteistyön tiivistämistä Sastamalassa toimivien museoiden välille on kuitenkin suunnitteilla.

Toijalan ja Viialan muodostamassa Akaassa Viialan museo siirtyi kuntaliitoksen aikoihin kotiseu-tuyhdistykseltä kunnan hoitoon. Akaassa valtiolta saatua yhdistymisavustusta käytettiin Viialan mu-seon kehittämiseen ja toiminnan tehostamiseen, ja Toijalan Veturimuseon hoitajan Terhi Tasasen ammat-titaito otettiin myös Viialan museon käyttöön. Näin saatiin rahoitus museon työntekijän aiempia vuosia pidemmälle työsuhteelle.

Kokemuksen perusteella Terhi Tasanen suositte-lee ohjaamaan kuntaliitosrahoja alueen eniten apua tarvitsevalle kohteelle, jossa pienilläkin summilla saadaan selkeää kehitystä aikaiseksi.

– Kun museon toiminnassa on havaittavissa uusi, aktiivinen ote, ovat perusteet jatkorahoituksellekin helpommin esitettävissä ja museo huomata tärkeäk-si osaksi oman kunnan palveluita, hän sanoo.

Uudessa Mänttä-Vilppulassa ei ole kaupun-gin omistamia museoita, joten hallinnollisesti tai

Oriveden kaupungintalo. Kuva: Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo

34

35

taloudellisesti kuntaliitos ei ole vaikuttanut muse-oiden toimintaan. Mäntän ammatillisesti toimiva G. A. Serlachius -museo ja Vilppula-seuran hoitama Vilppulan kotiseutumuseo ovat kuitenkin omassa toiminnassaan tarttuneet uuden kotiseutuidentitee-tin haasteisiin ja aloittaneet kiinteän, mutkattomasti sujuvan yhteistyön.

– Olemme perinteisesti halunneet olla jonkin-lainen ”mänttäläisten yhteinen olohuone”, jonne kaupunkilaisten on helppo tulla esimerkiksi erilai-siin tilaisuuksiin ja tietysti ihan vain tutustumaan omaan historiaansa. Nyt haluamme laajentaa tätä toimintaamme Vilppulan puolelle, kertoo G. A. Serlachius -museon johtaja Pauli Sivonen. Kevät-kaudella on järjestetty Mäntän ja Vilppulan yhteisiin vaiheisiin paneutuva luentosarja ja historiapiiri, ja syksyllä Mäntässä aukeaa Vilppulaa ja sen historiaa esittelevä näyttely, jonka esineistö koostuu pitkälti Vilppulan kotiseutumuseon kokoelmista lainatuista esineistä.

Pälkäneen ja Luopioisten yhdistyessä uudeksi, laajaksi Pälkäneen kunnaksi, Luopioisten kotiseu-tumuseo oli kunnan omistuksessa ja Pälkäneen Salimäen kotiseutumuseota kuten myös Tuulimylly-museota ja Vesitehdasmuseota hoiti Pälkäne-Seura. Tilanne on kuntaliitoksen jälkeen jatkunut museoi-den osalta ennallaan, eli kunta palkkaa Luopioisiin kesätyöntekijän 1,5 kuukaudeksi ja Pälkäne-Seura hoitaa omat kohteensa. Kunnan panostus museoi-hin on kuitenkin siltä osin pienentynyt, että nykyään Pälkäneen nuoriso- ja kulttuurisihteeri vastaa yksin selvästi aiemmasta laajentuneen kunnan kulttuuri-asioista.

Ylöjärveen on liitetty ensin Viljakkala, jossa ei ole kunnan hallinnoimia museoita, ja vuoden 2009 vaihteessa Kuru. Kurun ulkomuseon toimintaa ol-laan nyt kehittämässä Ylöjärven kotiseutumuseolla hyväksi havaittuun suuntaan.

Kurussa museon avoinnaoloaikaa pidennettiin ja pääsymaksu poistettiin. Yhteistyö Ylöjärven museon kanssa mahdollistaa myös jouston Kurun museon työntekijän työaikoihin, kun Ylöjärven museon toi-

nen työntekijä voi tarvittaessa käydä tuuraamassa kurulaista kollegaansa, kertoo Ylöjärven kaupungin kulttuurisihteeri Minna Vallin. Kesän ohjelmaan kuuluvat laulelmatapahtumat, ja syksyllä on tar-koitus aloittaa Ylöjärven museolla suositut lapsille suunnatut museokierrokset myös Kurussa.

Joitakin museoita Pirkanmaalta on myös hävin-nyt kuntaliitosten seurauksena. Entisen Längelmä-en kotiseutumuseo ja korsumuseo jatkavat kyllä toimintaansa tuttuun tapaan, mutta ne kuuluvat nykyään Jämsään ja näin ollen Keski-Suomeen. Pirkanmaan puolelle, Orivedelle, jäi Längelmäen kirkolla sijaitseva, nykyään Oriveden seurakunnan hallussa oleva hieno kirkkomuseo. MM

Kulttuuriympäristöyksikön tutkimustoiminta 2008

Maakuntamuseo tekee vuosittain huomattavan määrän erilaisia tutkimuksia Pirkanmaan

alueella. Kulttuuriympäristöyksikön oman toimin-nan kehittämiseksi laadittiin viime vuonna asia-kastyytyväisyystutkimus perinnerakennusmestarin toiminnasta. Museon perinnerakennusmestari Tapani Koiranen kiertää rakennusten omistajien pyynnöstä maksutta Pirkanmaan alueella ja antaa ohjeita vanhojen rakennusten kunnostajille. Vuonna 2008 Koiranen kävi 200 kohteessa, minkä lisäksi hän vastasi satoihin puhelimitse ja sähköpostitse esitettyihin kysymyksiin.

Tutkimuksen mukaan rakennusmestarin käynti oli vastannut asiakkaiden odotuksia yli 80%:ssa käynneistä, ja yhtä moni oli saanut riittävästi tietoa perinnerakennusmestarilta. Kokonaisarvosanaksi palvelu sai 4,2 (asteikolla 1–5). Perinnerakennus-mestarin käynnistä oli ollut apua myös materiaa-lien, rahoituksen ja työntekijöiden hankkimiseen, mutta näistä toivottiin myös monesti enemmän tietoa. Osittain tarpeeseen vastaavat maakuntamu-seon julkaisut Hyvä tästä vielä tulee – perinnera-kennusmestarin parhaat vinkit ja Taitajarekisteri, johon tänä kesänä päivitetään jälleen Pirkanmaan alueella toimivien perinnerakentamisen ammatti-

Pälkäneen tuulimylly-museo. Kuva: Anja Mattila-

Tolvanen

36

laisten yhteystiedot. Museota kiinnostivat myös toiminnan vaikutuk-

set siihen, miten asiakkaat suhtautuvat kulttuuriym-päristön vaalimiseen. Puolet vastaajista suhtautui kulttuuriympäristöön käynnin jälkeen aiempaa myönteisemmin, ja kolmannes koki suhtautuneensa jo valmiiksi myönteisesti. Perinnerakennusmestari Tapani Koirasen työn saama tunnustus kulminoituu seuraavaan kommenttiin: ”Olin erittäin tyytyväinen Koirasen käyntiin ja häneltä saamiini neuvoihin. Kirjasta luettu tieto ja käytännön tekeminen ovat kaksi aivan eri asiaa, ja perinnerakennusmestari antoi juuri käytännön neuvoja ja ohjeita. Tietoa tuli kerralla niin paljon, että puolet on ehtinyt unohtua muistiinpanoista huolimatta.” Eräs yleisesti toivottu kehitysaskel toimintaan olikin kirjallisen koosteen saaminen oman rakennuksen korjausohjeista, ny-kyisellä neuvontakohteiden määrällä kun siihen ei yhden ihmisen työaika riitä. MM

Muita vuoden 2008 aikana suoritettuja tutkimuksia olivat:

HämeenkyröSasin arkeologinen inventointi

KangasalaAnalyysi- ja konservointitutkimukset Apajapohjan pronssi-

kauden lopun verkkolöydöstä

Kisarannantien seurantatutkimus kivikautisten asuinpaikko-

jen johdosta

Suomatkan seurantatutkimus keskiaikaisella kylänpaikalla

Vääksyn koekaivaus ja seurantatutkimus kartanonpaikan

alueella

Vääksyn pelastuskaivaus kartanonpaikan alueella

KylmäkoskiTipurin arkeologinen inventointi

LempääläAnalyysi- ja konservointitutkimus Aimalankankaan metalli-

kautisista ja keskiaikaisista aineistoista

NokiaKehon koekaivaus rautakautisella ja keskiaikaisella

muinaisjäännösalueella

Nokian kappelinpaikan kaivaukset

OrivesiLängelmäen arkeologinen inventointi

PirkkalaPirkkalankylän koekairaus rautakautisella ja keskiaikaisella

muinaisjäännösalueella

PälkäneAnalyysi- ja konservointitutkimukset Rauniokirkon löydöistä

Kuulialan kylän Vesalan tilan rakennetun ympäristön

inventointi

SastamalaJärventaan kylänpaikan seurantatutkimus

Karkun seurantatutkimus rautakautisten

muinaisjäännösten johdosta

Suodenniemen arkeologinen inventointi

Tyrväänkylän Pakilantien seurantatutkimus

Tyrväänkylän pelastuskaivaukset rautakautisella ja

keskiaikaisella muinaisjäännösalueella

TampereFinninmäenkatu 6 ja 10:n rakennetun ympäristön

inventointi

Idmanin huvilan rakennushistoriaselvitys

Kirjastonpiston arkeologinen inventointi

Pispalan arkeologinen inventointi

Pispalan asemakaavoituksen ensimmäisen vaiheen

rakennetun ympäristön inventointi

Takahuhdin Huunalankadun seurantatutkimus

rautakautisen kalmiston vieressä

TAYS:n alueen arkeologinen inventointi

TAYS:n alueen rakennetun ympäristön inventointi

UrjalaUrjalan hautausmaainventointi

Urjalan keskusta-alueen arkeologinen inventointi

ValkeakoskiAnalyysi- ja konservointitutkimukset Vanhakylän kylätontin

aineistoista

Vanhakylän koekaivaus ja seurantatutkimus

kylänpaikalla

VirratMajasaaren arkeologinen inventointi

YlöjärviKurun seurakunnan kirkollisen esineistön

inventointi

Perinnerakennusmestari Tapani Koiranen auttaa, antaa neuvoja ja palvelee.Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo

37

Vaaksa vaaraa

M a r j o K o s k i n e n j a M i i n u M ä k e l ä

Kuva: Pekka Kosonen, Vapriikin kuva-arkisto

– museo vaatii turvallisuussuunnitelman

Asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuuden kan-nalta on oleellista, että museon työntekijät tunnis-tavat vaaranpaikat ja tietävät miten hätätilanteessa tulee toimia. Kaikkien työntekijöiden tulisi tuntea turvalliset työtavat sekä osata toimia tapaturma- ja sairauskohtaustilanteissa, tulipalon syttyessä ja asiakkaiden taholta tulevissa uhkatilanteissa. Oleelliset turvallisuusohjeet sisältyvät turvallisuus-suunnitelmaan, joka palvelee museoissa erinomai-sesti työntekijöiden perehdyttämistarvetta.

Kiikkeriä tikkaita, ambulanssin tarvetta, sammuttimet museokamaaPelastus- ja turvallisuussuunnitelma kartoittaa mu-seotyöntekijöiden tehtäväkohtaiset riskit ja selkeyt-tää toimintatavan ja vastuunkannon turvallisuusoh-jeiden noudattamisessa.

Tarkoitus on perehdyttää työntekijät toimimaan oikein ennaltaehkäisevissä pelastustoimissa ja onnettomuustapauksissa. Pirkanmaan maakun-tamuseon kulttuuriympäristöyksikön pelastus- ja turvallisuussuunnitelma on uudistettu ja ajanta-saistettu keväällä 2009. Tähän artikkeliin on koottu työssä esiin tulleita seikkoja, joista voi olla yleisem-minkin hyötyä laadittaessa turvallisuusohjeistusta museotyön tekijöille. Lain mukaan pelastussuunni-telma on laadittava kokoontumistiloihin, joissa on

runsaasti asiakkaita, esimerkiksi yli 500 m² kokoisiin näyttelytiloihin, sekä yleisötapahtumiin. Pelastus-suunnitelma sisältyy turvallisuussuunnitelmaan.

Museon sisätiloissa tehtävät työt tapahtuvat toimistossa, näyttelytiloissa, varastossa, verstaalla tai asiakaspalvelussa. Osa työstä tehdään museon ulkopuolella neuvonta- ja tutustumiskäynneillä, inventoinneissa ja tutkimuksissa, oppilaitoksissa ja mitä moninaisimmissa muissa paikoissa metsässä ja kaupungissa, eri liikennevälineillä ja eri vuoden-aikoina. Tarvittaessa onkin laadittava projektikohtai-set turvallisuusohjeet eri hankkeita varten.

Tärkeää on ennakoida vaaratilanteet ja pyrkiä ehkäisemään niitä. Yleisimpiä riskejä museotiloissa ovat erilaiset tapaturmat kuten raskaiden esineiden siirtämisessä tai esineiden pudotessa tapahtuvat nyrjähdykset, murtumat ja haavat sekä putoamiset esimerkiksi tikkailta. Erityisesti kaoottiset, huonosti valaistut, pölyiset tai liukkaat tilat saattavat aiheut-taa vaaratilanteita. Tämä kuvaus sopii valitettavan monien museoiden varastotiloihin. Ensiavun an-tamiseksi museolla tai työntekijän matkassa tulee olla asianmukaisesti varustettu ensiapupakkaus. Samoin on huolehdittava esimerkiksi alkusammu-tusvälineistön ja palovaroittimien kunnosta.

Tapaturmien ja vaaratilanteiden torjunta perus-tuu siihen, että noudatetaan työturvallisuuslakia ja käytetään työturvallisia työvälineitä: hengitys-suojia, turvakenkiä, käsineitä, tikkaita ja työtasoja

Kuva: Jussi Kangas, Vapriikin kuva-arkisto

37

38

sekä tarvittaessa aputyövoimaa. Museoesineiden siirtämisestä on olemassa oma ohjeistuksensa, joka vaatii käyttämään suurten esineiden siirtämisessä useita kantajia ja erityistä varovaisuutta. Kyse ei ole yksinomaan työntekijän terveydestä vaan myös esi-neturvallisuudesta. Yleisesti ottaen näyttelyiden ra-kentaminen ja purkaminen sekä varasto- ja ulkotyöt vaativat erityistä harkintaa työntekijältä. Esimerkiksi tikkaille on syytä kiivetä vain silloin, kun paikalla on joku muukin henkilö. Yksin liikuttaessa on kerrot-tava jollekulle aikatauluistaan ja suunnitelmistaan sekä ilmoittauduttava kun tehtävät on suoritettu. Töiden hyvä suunnittelu ja aikataulutus vähentävät kiirettä ja pakkotahtisuutta ja ovat muutenkin ensi-arvoisen tärkeitä työturvallisuuden lisääjiä.

Museolla vastuu asiakkaan turvallisuudestaPienissä museoissa kohteen ja asiakkaiden tur-vallisuusvastuu voi levätä yhden kesätyöntekijän harteilla, jolloin hänen perehdyttämisessään on varattava riittävästi aikaa turvallisuusasioille. Esi-merkisi sairauskohtaukset eivät ole ennakoitavissa, mutta niihin tulee olla varautunut. Suositeltavaa on pitää seinällä tai muulla näkyvällä paikalla hätänu-mero 112, ensiapu- ja elvytysohjeet sekä kohteen karttakoordinaatit pelastuslaitosta varten. Koordi-naattitiedot ovat saatavissa Hätäkeskuslaitoksen internetsivulta www.112.fi.

Yleisohje onnettomuus- tai sairastapauksiin1. arvioi tilanne (avun tarve, kiireellisyys, autettavien määrä2. estä lisäonnettomuudet3. pelasta hengenvaarassa olevat (älä vaaranna omaa tai muiden henkeä4. soita 1125. elvytä tarvittaessa

Tulipalon yllättäessä naapurissakin sijaitsevalta pa-lokunnalta menee vähintään viisi minuuttia saada tieto tapahtuneesta ja saapua paikalle. Näin ollen

oma ripeä toiminta on ensiarvoisen tärkeää. Alku-sammutukseen on aikaa vain muutama minuutti. Jos palon alkua ei saada talttumaan, tilasta on poistuttava viimeistään 2–3 minuutin kuluttua palon havaitsemisesta. Kaikkien museon työntekijöiden tulee olla perillä alkusammutuskaluston (jauhe-sammuttimen ja/tai sammutuspeiton) sijainnista ja käyttötavasta, hätäpoistumisteistä sekä yleisistä toi-mintaohjeista koko museota koskevan uhan osalta. Erityisesti silloin kun rakennuksessa työskentelee useampi ihminen vakituisesti, on sovittava kokoon-tumispaikka jonne hälytyksen jälkeen mennään, jotta nähdään ovatko kaikki pelastautuneet. Pois-tumistiet on ehdottomasti pidettävä aina vapaana kaikenlaisista esineistä ja esteistä sekä merkittävä asiallisesti.

Yleisohje palotilanteisiin1. yritä sammuttaa, mikäli mahdollista2. poistu ulos mahdollisimman nopeasti 3. jos voit, sulje mennessäsi ovet ja ikkunat4. tiedota muille palosta ja auta heitä poistumaan5. soita 112 turvallisesta paikasta6. opasta palokunta paikalle

Ongelma-asiakas rauhoittuu eleillä ja asenteellaOngelma-asiakkaita tulee ajoittain vastaan kaikis-sa palvelualan tehtävissä, joten heihin on hyvä varautua museoissakin. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa, että henkilökunnalla on tietoa vaikeiden asiakastilanteiden hoitamisesta ja he ovat varautu-net niihin mahdollisuuksien mukaan. Työntekijöiden on esimerkiksi hyvä pitää puhelinta taskussaan, jotta apua on saatavissa nopeasti niin asiakkaan sairastuessa kuin museon tai työntekijän turvalli-suuden ollessa uhattuna. 112:een voi aina soittaa, mikäli kokee tarvitsevansa apua. Omaa tai muiden turvallisuutta ei saa riskeerata. Väkivaltatilanteet ovat kuitenkin yleisestikin harvinaisia ja museoissa erittäin poikkeuksellisia.

Asiakkaan aggressiivisuus voi johtua päihtymyk-sestä tai jonkin tilanteen, esimerkiksi jonottamisen tai matkalla eksymisen, aiheuttamasta ärsyyntymi-sestä. Väkivallan käyttö on tilanteena yllättävä, eikä hyökkääjäkään ole yleensä suunnitellut sitä ennal-ta. Näin ollen ongelmia voi olla mahdollista estää

Sammutuspeitettä käytettäessä suojaudutaan itse seisomalla peitteen alareunan päällä ja suojaamalla kädet peiton sisään. Peitto lasketaan palavan kohteen ylle ja reunat kiedotaan sen ympärille, jotta palo tukahtuu.Kuva: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto

39

etenemästä aggressiiviseen suuntaan esimerkiksi ohittamalla provosoivat puheet ja käsittelemällä häirikköä normaalina asiakkaana. Älä ryhdy väitte-lemään tai haastamaan riitaa äläkä käytä loukkaa-via, vihjaavia tai mitään peruuttamatonta viestiviä sanoja. Puhu asiakkaalle tasaveroisena ja anna hänelle mahdollisuus sovinnolliseen ratkaisuun kertomalla, että asia on hoidettavissa ja antamalla tilaisuus ”kunnialliseen” perääntymiseen esimer-kiksi ehdottamalla ongelman selvittämistä rauhassa pihalla. Puhumaan rohkaiseminen ja vastapuolen näkemyksen arvostaminen auttavat. Osoita ym-märtäväsi asiakasta ja tilannetta tai olevasi samaa mieltä. Puheen voi myös johtaa sivuraiteille, jos itse asiasta ei pystytä keskustelemaan rauhallisesti. Huumori ymmärretään helposti väärin, eli sitä ei

kannata viljellä.Varsinkin kiihtyneissä kohtaamistilanteissa

äänen paino ja voimakkuus, eleet, ilmeet ja asennot vaikuttavat paljon enemmän kuin sanat. Esimerkiksi pään kallistus kertoo ystävällisestä nöyryydestä. Omalla sovittelevuudellaan voi muokata toisenkin tunnetilaa. Tilanteen hallitseva ihminen on rauhalli-nen, luonteva, asiallinen, kiireetön ja tahdikas, joten pyri olemaan itsevarma ja rento, hengitä syvään äläkä näytä pelkoasi tai ärsyyntymistäsi. Pidä luonteva etäisyys asiakkaaseen äläkä turhaan koske häneen. Kädet on hyvä pitää esillä, jotta vastapuoli näkee ettei niissä ole mitään.

Ihan kaikkea ei tarvitse ymmärtää tai sallia. Ti-lanteesta riippuen voit varoittaa sanallisesti ”toimi-kaa niin ja niin ja muistakaa, että käyttäytymissään-nöt pätevät täälläkin” tai ”jos ette rauhoitu, minun täytyy…”. Mikäli haluat sanoa jotakin painokkaasti, seiso jalat harallaan, käsivarret ristissä, käytä mata-laa ja vakaata ääntä sekä katso suoraan puhekump-paniisi. Tällöin viestit kaikin tavoin itsevarmuutta. Arvioi kuitenkin missä tilanteessa tähän on varaa.

Uhkaavalta tuntuvan henkilön kanssa ei kannata esimerkiksi lähteä kiertämään yksin laajaa ulko-museoaluetta tai museorakennusta. Mikäli asiakas vaikuttaa ärtyiseltä, on syytä kiinnittää huomiota

tiloihin, joissa hänen kanssaan asioi. Ympäristö voi lisätä aggressiivisuutta, joten kannattaa välttää esimerkiksi ahtaita huoneita ja umpiperiä sekä tiloja, joissa on hyvin hämärää tai häikäisevän kirkasta, kuumaa tai kylmää. Kun olet tekemisissä hankalan asiakkaan kanssa, seiso kylki kohti häntä, jolloin pää-set pakenemaan nopeasti suoraan eteenpäin mikäli tilanne riistäytyy hallinnasta. Älä anna asiakkaan peittää huoneen ainoaa kulkuaukkoa, vaan katso että sinulla on vapaa ulospääsy. Älä myöskään istu jos asiakas seisoo. Lisäksi teidän välillänne on hyvä olla jokin luonteva este, esimerkiksi pöytä tai kaide.

Ongelmatilanteet vaativat jälkihoitoa Museotyössä on mahdollista kohdata myös mu-seoesineitä varastava tai turmeleva asiakas. Lain mukaan jokaisella on oikeus ottaa kiinni rikoksen-tekijä tai rikospaikalta pakeneva henkilö, minkä jälkeen hänet on välittömästi luovutettava poliisille. Voimakeinoja voi tarvittaessa käyttää suhteutet-tuna rikoksen vakavuuteen, ja omaisuutensa saa ottaa pois varkaalta. Itseään ja museon omaisuutta saa siis puolustaa kohtuullisissa määrin. Riskejä ei kuitenkaan kannata ottaa. Mikäli sinulta vaaditaan museon kassaa, järkevintä on antaa rahat. Muuta-man satasen takia ei kannata vaarantaa kenenkään turvallisuutta, ja mikäli saat varkaan tuntomerkit ylös, rahat saatetaan saada takaisin. Tässä tilantees-sa toimintaa helpottaa, jos kassassa ei pidetä isoja rahasummia.

Mahdolliset ongelmat eivät ole ainutlaatuisia ei-vätkä johdu sinusta. Mikäli kaikesta huolimatta joudut hyökkäyksen kohteeksi, puolustaudu. Käytä vaikka ”kättä pidempää”, esimerkiksi avainta. Muista, että hyökkääjäkin on usein peloissaan. Kaikki oma toimin-tasi on normaalia toimintaa äärimmäisen epänormaa-lissa tilanteessa. Ongelmatilanteiden jälkeen tarvitaan keskusteluapua ja -tilaa, joten jälkihoitoon on syytä hakeutua vaikka fyysisiä vammoja ei olisikaan.

Museot kuuluvat kuitenkin pääosin positiivisten asioiden ja rennon vapaa-ajan maailmaan. Museoi-den asiakaspalvelutyö perustuu hyvin pitkälti keskus-telulle ja asiakkaiden kuuntelulle. Samoilla eväillä, arvostuksella, ajan antamisella ja myötäelämisellä talttuu myös kiihtyneen asiakkaan mieli. Pääsään-töisesti huonosti alkaneet asiakaskontaktit päättyvät yhteisen kielen löytämiseen ja museon työntekijälle-kin uusia näkökulmia avaaviin keskusteluihin.

Näistä asiakkaista ei ainakaan ole ongelmaa. Valvojat Jorma Autio ja Tuomo Vanhatalo Jääkiekkomuseossa Vapriikissa.Kuva: Reetta Tervakangas, Vapriikin kuva-arkisto

40

Digitaalisen kuvan yleistynyt käyttö painostaa valo-kuvakokoelmien digitointiin niin museoita, arkisto-ja kuin yksityisiä ihmisiäkin. Sähköisten medioiden lisäksi esimerkiksi lehtitalot ja kirjapainot käyttävät pääsääntöisesti digitaalista materiaalia. Kokoelmi-en digitointi helpottaa myös kuvien selausta ja tuo hauraat originaalikuvat uudessa muodossa suuren yleisön ulottuville. Mutta mitä digitointi käytännös-sä tarkoittaa ja kuinka se toteutetaan? Minkälaista tekniikkaa ja osaamista digitointiprojekti vaatii? Miten digitaalinen kuvakokoelma säilytetään?

Digitaalinen kuvaKuvien digitointi tarkoittaa valokuvaoriginaalin siirtämistä tietokoneelle skannerin eli kuvanlukijan avulla. Tietokone ymmärtää kuvan, kuten kaiken tiedon, numeerisina arvoina: nollina ja ykkösinä.

Numeroista koostuvat jonot muodostavat koko-naisuuksia, joista pienin on bitti (bit). Kahdeksan bitin sarjaa taas kutsutaan tavuksi (byte). Tavun ja sen kerrannaisten avulla ilmaistaan tietotekniikassa kaikki tietomäärien koot, kuvankäsittelyssä tiedos-tojen koot sekä laitteiden kapasiteetit.

Digitaalisia valokuvia kutsutaan bittikarttakuviksi, ja ne koostuvat pikseleistä (pixel, px). Resoluutio taas ilmoittaa kuvassa olevien pikselien lukumäärän pituusyksiköllä. Bittikarttakuvan resoluutio eli pikseli-tiheys määrittelee sen, kuinka suurena kuva voidaan tulostaa. Esimerkiksi nettikäyttöön riittävä resoluutio on 72 ppi (pikseliä per tuuma, pixels per inch), tulos-tukseen 150 ppi ja kirjapainatukseen 300 ppi. SkanneritDigitointiprojektin keskeisin työkalu on skanne-ri, joka lukee kuvaoriginaalista informaation ja muuttaa sen digitaaliseen muotoon. Skannereita on kahta päätyyppiä: tasoskannereita ja filmiskan-nereita. Yleisin skannerityyppi on tasoskanneri, joka toimii kopiokoneen tavoin: Kuvaoriginaali asetetaan skannerin lasille, jonka alla liikkuva lukupää lukee kuvan valonlähteensä avulla.

Nimensä mukaisesti vain negatiivi- ja diafilmien skannaukseen tarkoitetut filmiskannerit ovat tasos-kannereita erottelukykyisempiä, eli ne tallentavat kuvan informaation tarkemmin. Filmiskannerit jaetaan edelleen kahteen eri ryhmään: rumpu- ja riviskannereihin. Molempien toiminta kuitenkin perustuu siihen, että filmi kuljetetaan sille tarkoite-tussa pidikkeessä skannerin sisälle, jossa valode-tektorit lukevat kuvan informaation.

Koska museoiden ja kuva-arkistojen valokuva-kokoelmat koostuvat kovin erilaisista kuvaoriginaa-leista, skannerin valinta on haastavaa. Originaalit voivat olla paperikuvia, dioja, lasi-, nitraatti- tai muovinegatiiveja. Ammattilaiskäyttöön tarkoitetut suurikokoiset rumpuskannerit tuottavat parhaim-man jäljen, mutta ovat myös hinnaltaan omaa luokkaansa. Lasinegatiivien skannaukseen ainoa vaihtoehto on tasoskanneri.

Valokuvakokoelmat digitaaliseen muotoon

M a r i k a T a m m i n e n Kirjoittaja on Vapriikin

kuva-arkiston valokuvaaja

Skannaajan työkaluja: kuvarajaimia erikokoisilla negatiiveille, puuvillahanskat, ilmapumppu ja mikrokuituliina. Kuva: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto

41

Kuva: Mari Lind

Skannauksen työnkulkuSkannaajan työkaluihin kuuluu skannerin ja tietoko-neen lisäksi puuvillahanskat, ilmapumppu, mik-rokuituliina sekä erikokoisia kuvanrajaimia. Myös aikaa, huolellisuutta ja kärsivällisyyttä on hyvä olla. Kuten kaikkia museo- ja arkistoituja esineitä, kuva-originaaleja tulee käsitellä varoen ja aina asianmu-kaiset hanskat kädessä, jotta sormenpäistä ei tartu rasvaa kuvan pinnalle. Kuva puhdistetaan pölystä puhaltamalla ilmapumpulla ilmaa originaalin pin-nalle, kuvapintaa ei pyyhitä naarmuuntumisvaaran vuoksi. Mikrokuituliinalla puhdistetaan tasoskan-nerin lasit pölystä, näin vähennetään digitaalisen kuvan jälkikäsittelyn tarvetta.

Filmiskanneria varten originaalikuva on aina laitettava sille tarkoitettuun, oikeankokoiseen kuvanrajaimeen. Tällöin skanneri tunnistaa skannat-tavan kuvan. Tasoskannerilla tämä mahdollisuus on myös olemassa, mutta lasinegatiiveja tai vedoksia skannatessa originaali asetetaan skannerin lasille, mahdollisimman suoraan ja keskelle.

Jokaisen skannerin mukana tulee skannausoh-jelma, jossa määritellään tulevan kuvatiedoston ominaisuudet. Tiedoston jälkikäsittelyä, kuten roskien poistoa, varten tarvitaan lisäksi kuvankäsit-telyohjelma. Lähes kaikkien skannerivalmistajien ohjelmistot on tehty yhteensopiviksi Adobe Pho-toshop -ohjelman kanssa. Käytännössä siis skan-nausohjelman voi käynnistää Photoshopin sisällä ja skannauksen jälkeen kuvatiedosto aukeaa suoraan kuvankäsittelyohjelmaan jatkokäsittelyä varten.

Skannausohjelmassa päätetään muun muassa kuvan rajaus, koko ja tehdään alustava sävyjen säätö. Skannausvaiheessa kuvan sävyt kannattaa säätää niin, että kaikki originaalin sisältämä sävyin-formaatio saadaan talteen. Leikkaantuneita tummia ja vaaleita ääripäitä ei saa enää myöhemmin pa-lautettua kuvaan. Sekä väri- että harmaasävykuvat skannataan värikuvina ilman terävöitystä ja auto-maattista pölynpoistoa, jolloin varmistetaan kaiken informaation tallentuminen.

KuvankäsittelyKuvankäsittelyohjelmassa tiedostosta korjataan vain kuvan pinnalla näkyvät roskat, jotta digitoitu kuva vastaa mahdollisimman hyvin alkuperäistä kuvaa. Digitoitujen kuvien käsittely onkin eettinen kysymys sekä tekijänoikeuksien että kulttuuriperinnön kannal-ta: kuinka paljon digitoitu kuva voi erota originaalista kuvasta? Toisin kuin digitaaliset tiedostot perinteiset valokuvat ovat fyysisiä esineitä, joten muuttaako esi-

merkiksi rikkoutuneen lasinegatiivin säröjen korjaami-nen alkuperäistä kuvaa merkittävästi?

Skannattu kuva kannattaa tallentaa käsittelemät-tömänä ja mahdollisimman häviöttömällä pakkauk-sella, esimerkiksi TIFF-muotoon. Tästä tallennetusta kuvasta voidaan käsitellä eri tarkoituksia varten käyttökuvia. Jpg-tiedostomuotoa kannattaa välttää viimeiseen asti: sen häviöllinen pakkaustapa hävit-tää kuvatiedostosta informaatiota jokaisella tallen-nuskerralla.

Digitaalisen kuvakokoelman säilytysDigitaalisen kuvakokoelman tallentaminen ja säilyt-täminen on digitointiprojektin epävarmin ja haasta-vin kohta. Kuvat tallennetaan skannauksen jälkeen yleensä tietokoneen kiintolevylle, mutta pitkäai-kaisempaa säilytystä varten tarvitaan luotettavam-pia vaihtoehtoja. Koneelta kuvatiedostot voidaan siirtää ulkoiselle kiintolevylle, CD- ja DVD-levyille tai tiedostopalvelimelle. Näistä luotettavin vaihtoehto on tiedostopalvelin eli palvelinkone, joka tarjoaa käyttäjille (esimerkiksi yrityksen lähiverkon koneille) muistitilaa. Käyttäjät lähettävät palvelimelle tiedos-toja verkon kautta, eivätkä siis ole fyysisesti tekemi-sissä palvelinkoneen kanssa.

Ulkoisten kiintolevyjen ongelma on sama kuin tietokoneen omankin muistin: Ne kuluvat helposti ja voivat periaatteessa hajota milloin tahansa. CD- ja DVD-levyjen kohdalla säilytyksen epävarmuus liittyy niiden nuoreen ikään: ensimmäiset, äänen tallen-nusta varten kehitetyt CD-levyt tulivat markkinoille vasta vuonna 1982. Näiden optisten tallennuslait-teiden säilyvyydestä ei siis ole olemassa tutkittua tietoa eikä käytännön kokemusta.

Digitointiprojekti on suuri mutta tärkeä työ, koska fyysiset kuvat haurastuvat ja lopulta tuhou-tuvat. Digitoinnilla säilytetään valokuvaoriginaalien kulttuuriperintö, vaikka fyysistä kuvaa ei voidakaan korvata kuvatiedostolla. Koska nykypäivänä suurin osa kuvista on valmiiksi sähköisessä muodossa, säi-lytyksen haaste siirtyy digitaalisen kuvakokoelman hallintaan.

Kuvakokoelmat koostuvat erilaisista kuvaoriginaaleista, tässä tarkastellaan mustavalkoista lasinegatiivia.Kuva: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto

42

Suodenniemen kotiseutumuseo herää kesäisin eloon. Ulkoilmamuseon pihalle houkuttelevat ke-säkonsertit ja pihajumalanpalvelus, museon sisällä järjestetään perusnäyttelyn lisäksi useita vaihtuvia näyttelyitä. Paikkakuntalaisilla on syytä käydä mu-seolla useita kertoja kesässä.

Suodenniemen kunta liittyi Vammalan kaupunkiin vuoden 2007 alusta lukien. Kunta, joka Historian

suursanakirjan mukaan perustettiin vuonna 1916 ja joka liittyessään Vammalan kaupunkiin oli jo yli 90 vuoden ikäinen, oli kulttuurimyönteinen. Syksyllä 2006 se nimit-täin myönsi 20.000 € museorakennusten kunnostamista varten. Museon, joka sijaitsee kirkon ja Mikkolan tilan välissä, oli perustanut Suodenniemen kotyiseutuyhdis-tys pian viime sotien jälkeen. Se on seurasaarityyppinen museo, joka koostuu neljästä rakennuksesta ja upeista maisemista. Kun kotiseutuyhdistys lakkasi toimimasta, kunta otti huolehtiakseen siitä ja mm. palkkasi joka kesä nuoren pitämään sitä avoinna.

Vanhin kotiseutumuseon rakennuksista on tuulimyl-ly, sillä se siirrettiin Koippurinmäen laelle jo 1950. Se on 1800-luvun puolesta välistä. Kahdesta aittarakennuk-sesta toinen on 1700-luvulta ja siten rakennusvuosia tarkasteltaessa vanhin. Vuonna 1980 alueelle siirrettiin torpparin sata vuotta aikaisemmin rakentama asuinrivi. Rakennuksen kummassakin päässä on iso huone ja niiden välissä pieni huone ja sen edessä porstua.

Museon kokoelmissa on kolmattasataa esinettä, joista vanhin lienee Kalle Pohjan rakentama postipyörä. Siinä ei ole polkimia. Pohja oli pyörän takana toinen jal-ka telineellä ja toisella hän potki vauhtia. Kalle Pohjan postipyörä on siis yksi Suomen vanhimpia potkupyöriä ellei peräti vanhin kickbike.

Suodenniemen kotiseutumuseon kesätoiminta koostuu kolmesta elementistä: kappeliseurakunnan järjestämä pihajumalanpalvelus, kesäkonsertit museon pihalla ja teemanäyttelyt. Pihajumalanpalveluksen jär-jestää luonnollisesti seurakunta yhteistyökumppanei-naan lähetysseura ja museo. Tällainen tapahtuma sopii erinomaisen hyvin Suodenniemen kotiseutumuseolle. Se kerää sanankuu-

lijoita ja tuo oman merkittävän lisänsä kävijätilastoihin.Kesäkonsertteja on ollut vuosina 2007 ja 2008, ja sel-

laisia järjestetään todennäköisesti kuluvanakin vuonna. Ensimmäisessä kesäkonsertissa kuultiin musiikkia vuo-hensarvella soitettuna. Kuulijat saattoivat todeta perin-teisen instrumentin taipuvan moneen, sillä konsertissa kuultiin niin rokkia, jazzia kuin kansanomaista musiikkia. Tyrvään Kirkkokuoro vieraili museolla heinäkuussa 2008 ja tamperelainen trubaduuri Ilmo Korhonen myös kesällä 2008. Yleisöä on joka konsertissa ollut mukavasti – useita kymmeniä.

Vuonna 2008 museolla oli historiansa ensimmäinen teemanäyttely. Taidekauppias Kari Kantolan kokoelmiin kuuluvia töitä oli esillä koko kesän ajan. Heinäkuussa avattiin lottaperinteestä kertova näyttely. Kuluvana vuonna teemanäyttelyitä tulee olemaan kolme: Hyvää kutunjuustosta kertoo perisastamalalaisesta herkusta ku-tunjuustosta. Vanhin maininta puheena olevasta herkusta on vuodelta 1555, jolloin Ruotsin viimeisen katolisen arkkipiispan Olaus Magnus Gothuksen käsialaa oleva Pohjoisten kansojen historia ilmestyi. Se julkistettiin Roomassa. Todettakoon, että arkkipiispa Olaus kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Arkkipiispa Olaus antaa ylistävän ar-vosanan suomalaisesta kutunjuustosta. Kirjassa on myös ainesluettelo sekä maininta siitä, että 1500-luvulla ku-tunjuusto yleensä nautittiin kuivattuna. Muut kesän 2009 teemanäyttelyt ovat Kari Kantolan taidetta ja nakkilalai-sen himmelimestarin Matti Nurmin himmelimyyntinäyt-tely. Päämuseolla – Sastamalan seudun Museo – Nurmin himmelit ovat esillä lähempänä joulua.

Sastamalan Suodenniemen kotiseutumuseon kesä vuonna 2009 on täynnä tapahtumia. Siihen kuuluu kolme kesäistä konserttia, kolme pienoisteemanäyttelyä ja aina-kin yksi jumalanpalvelus. Enempää ei pieneltä museolta oikein voi vaatiakaan. Ovelle jo kolkuttavalle kesälle Sastamalan seudun Museo, joka vastaa, tämä jäi alussa sanomatta, Suodenniemen kotiseutumuseon toiminnas-ta, palkkaa kesätyöntekijän, joka on paikalla perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11–15.Tervetuloa tutustumaan Suodenniemen kotiseutumuseoon!

Suodenniemen kotiseutumuseo Sastamalassa

Suodenniemen kotiseutumuseoKoippurintie 938510 Sastamala Avoinna 22.5.–30.8.2009 pe–su 11–15. Vapaa pääsy.

42

P e k k a K o s k i n e n Kirjoittaja on Sastamalan seudun

Museon johtaja

43

Sarjakuva elää ja voi Suomessa hyvin. Alaan liittyviä näyttelyitä ja tapahtumia on vuosittain useita, ja ne

kokoavat tuhansia harrastajia. Sarjakuvaa tutkitaan kuiten-kin melko vähän. Esimerkiksi Poika Vesannon tyyppisistä varhaisista käyttökuvan tekijöistä on niukasti perustietoa.

Itsekin sarjakuvapiirtäjä, tamperelainen Timo Kokkila kiinnostui Poika Vesannosta kohdatessaan taidokkaan tekijän tuotantoa kirjoissa, divareissa ja kirpputoreilla. Suomen kulttuurirahasto myönsi vuonna 2008 Kokkilalle apurahan Poika Vesantoa koskevaan tutkimustyöhön ja näyttelyhankkeeseen. Timo Kokkilan, toimittaja Ville Hänni-sen ja Mediamuseo Rupriikin yhteistyön tuloksena avattiin tammikuussa 2009 Rupriikissa Poika Vesanto -näyttely, joka tuo esille sarjakuvapiirtäjän ja kuvittajan, joka on ollut erittäin tuottelias mutta tyypilliseen tapaan tuntematon.

Suomalaisen sarjakuvan pioneeriSanomalehdet alkoivat julkaista säännöllisesti sar-jakuvia 1900-luvun alkupuolella. Suositut sarjakuvat huomattiin nopeasti lehdissä jopa kilpailutekijäksi. Suo-malaisessa lehdistössä sarjakuvat yleistyivät 1930-lu-vulla. Aamulehti julkaisi ensimmäisenä sarjakuvanaan ruotsalaista Adamson-sarjaa vuonna 1928. Myös Mikki Hiiri teki ensiesiintymisensä juuri Aamulehden sivuilla vuonna 1930.

Aamulehden ensimmäinen kotimainen sarjakuva oli Vesannon piirtämä Eetu ja Riku. Sarjakuva julkaistiin kerran viikossa. Tampereella syntynyt ja varttunut Poika Vesanto piirsi jo 1930-luvulta alkaen sarjakuvia myös Karjala-lehteen sekä vuodesta 1933 Suomen Kuvaleh-teen mm. Junnua, Ollia ja Kapteenia ja Villeä. Vesannon sarjakuvissa oli poikkeuksellista amerikkalaisvaikuttei-nen vauhdikas piirrostyyli ja puhekuplien käyttö.

Tuottelias kuvittajaPoika Vesanto muutti Tampereelta Helsinkiin vuonna 1932 Veli Giovannin palkattua hänet Otavan mainospiir-täjäksi. Tuottelias Vesanto teki Otavalle kirjankansia, kirja- ja lehtikuvituksia ja mainospiirroksia. Poikien seikkailu-kirjaston teosten kansikuvat ja kuvitukset ovat saattaneet jäädä lukijoiden mieleen jopa paremmin kuin teksti.

Sotavuodet keskeyttivät Vesannon aherruksen Ota-

vankuvittajana. Jatkosodassa hän työskenteli TK-piirtäjänä.

Tänä päivänä Vesannon töistä tunnetaan parhaiten moneen kertaan uusintapainoksina nähdyt klassikot, Mika Waltarin dekkari Kuka murhasi rouva Skrofin?, sekä F.E. Sillanpään Ihmiset suviyössä.

Kirjankansien lisäksi Vesanto teki myös aikakausleh-tien kansikuvia. Etenkin Seuran kannet ovat värikylläisiä, kilpailijoista voimakkaasti erottuvia taideteoksia. Ve-sannon akvarellikannet moniin 1930-luvun ja sota-ajan Seuroihin loivat lehdelle omaa ilmettä samaan tapaan kuin Martta Wendelinin työt Kotiliedelle.

Kiertonäyttely Poika Vesanto -kiertonäyttely valottaa sarjakuvan ja käyt-tökuvituksen historiaa merkittävän kotimaisen taiteilijan tuotannon kautta.

Kiertonäyttely on varattavissa Mediamuseo Ruprii-kista. Näyttely on toteutettu kymmenelle roll up -kangastulosteelle, jotka on helppo kuljettaa ja pystyttää. Niiden korkeus on 200 cm ja leveys 80 cm. Näyttelyjär-jestäjä voi halutessaan lisätä aineistoa, esimerkiksi Poika Vesannon kuvittamia kirjoja, lehtiä tai postikortteja. Tieduste-lut koskien Poika Vesanto -kiertonäytte-lyä ja varaukset : Outi Penninkangas 050-341 3262 outi.penninkangas@tampere.fi

O u t i P e n n i n k a n g a s Kirjoittaja on Mediamuseo Rupriikin tutkijaMediamuseo Rupriikin kierto-

näyttely esittelee salaperäisen mestaripiirtäjän Poika Vesannon (1908–1950), jonka tuotanto yllät-tää tuttuudellaan.

Kirjallisuutta:Ville Hänninen ja Timo Kokkila: Poika Vesanto, käyttökuvan mestari. Tampereen museot 2009.Mika Lietzen (toim.): Laikku 05: Kotimaiset kuvasarjat 1900–1945. Asema kustannus 2005.

Poika Vesanto -näyttely Rupriikissa. Kuva: Jari Kuusenaho 43

44

M a r j a - L i i s a L i n d e r Kirjoittaja on Pirkanmaan aluetaidemuseon

amanuenssi

Mitalivauvoja, Miehiä työssä ja Amerikan Anna

Varmaan olisi vaikeaa keksiä epämääräisempää nimeä kuin ”aluetaidemuseo”. Nimikukkanen tarkoittaa Tampereen taidemuseon alueellista toimintaa ja palveluja, joita varten Tampereen kaupunki saa valtionapua ja joihin pirkanmaalaisilla on oikeus. Pirkanmaan aluetaidemuseo tarjoaa hyvin konkreettisia palveluja, joita kunnat ja muut yhteisöt ovat sydämellisesti tervetulleita käyttämään.

Aluetaidemuseon ikiaikaisia palveluja – tässä tapauksessa ilmaisu tarkoittaa 1970-luvulta

saakka olemassa olleita – ovat olleet lainattavat kiertonäyttelyt. Niistä ei vuoden 2009 alusta ole peritty pirkanmaalaisilta lainaajilta edes näyttely-maksua, niin että kaikki mahdolliset taloudelliset esteet taiteen kohtaamisen tieltä olisivat poissa sieltäkin, josta on vaikeaa lähteä taidemuseoon tai galleriaan. Lähes olemattomia maksut ovat olleet tähänkin asti, joten laskuttamisen ja maksamisen kustannukset ovat tainneet olla suurempia kuin itse laskut. Kun aluetaidemuseo vakuuttaa ohjelmis-tossaan olevat näyttelyt, vain kuljetuskustannukset jäävät lainaajalle.

Näyttelyn järjestäminen on muutenkin tehty niin yksinkertaiseksi, kuin se taideteosten turvallisuutta vaarantamatta vain on mahdollista. Alku vaatii vain puhelinsoiton tai sähköpostin museoamanuens-si Marja-Liisa Linderille, jonka yhteystiedot ovat jutun alla. Näyttelyaika, kuljetukset ja mahdollinen ripustusapu taidemuseosta sovitaan yksilöllisesti jokaisen näyttelynjärjestäjän tarpeiden mukaan. Jos kysymyksessä on ensimmäinen kerta, taide-museon edustajat tulevat mielellään katsomaan näyttelytilaa. Tarjoamme mielellämme apua näyt-telyn ripustuksessa, ja museolta voi myös tilata näyttelyn kuljetuksen, mutta taidemuseon omien näyttelyiden vaihdon aikaan museomestarit ovat yleensä täystyöllistettyjä. Aina on kuitenkin molem-mille osapuolille sopiva aika löytynyt ja tarvittavat palvelut saatu järjestetyksi.

Näyttelyn voi tilata vaikkapa päiväkotiin, kir-

jastoon tai palvelutaloon. Ne on suunniteltu muuntautuvaisiksi eri katsojaryhmille, joihinkin on mukana oheisohjelmaehdotuksia ja uusia voi ideoida yhdessä amanuenssin kanssa. Sopimuk-sen ja mahdollisuuksien mukaan amanuenssi voi tulla esittelemään näyttelyn avajaisissa tai muussa tilaisuudessa.

Pirkanmaan aluetaidemuseon vuonna 2009 aloittaneista kiertonäyttelyistä kaksi, Petäjä ja Pohjola, 60+, 70+ ja Amerikan Anna ja takametsien miehet – Nina Korhosen ja Esko Männikön valoku-via, liittyvät vanhenemisen ja vanhuuden teemaan, jota Tampereen taidemuseo esitteli laajasti Pitkältä tieltä -näyttelyssä syksyllä 2008. Aivan elämän alkua esittelee pikkuinen Mitalivauvoja-näyttely, joka sisältää lapsen odotusta ja vauvo-ja käsitteleviä taidemitaleita – aiheeseen inspiroi myös se historiallinen tapahtuma, että ensimmäistä kertaa Tampereen taidemuseon melkein 80-vuoti-sessa historiassa museonjohtaja, Taina Myllyharju, on äitiyslomalla 16.3.–31.12.2009. Mitalivauvojen lisäksi pirkanmaalaiseen taidemuseomaailmaan putkahtikin 17.4.2009 aivan oikea vauva, pieni tyttö. Mitalivauvat vitriineissään sopisivat erinomaisesti ilahduttamaan vaikkapa neuvolaan jonottavia. Pilke silmäkulmassa elämänmenoa yleensä esittelee Tampereen taidemuseon yhdessä Visavuoren Kari-paviljongin kanssa tuottama Tove ja Kari – Ajanku-via, jossa kuvan ja sanan taiturit Tove Jansson ja Kari Suomalainen kommentoivat mitä moninaisim-pia teemoja.

Kiertonäyttelyiden kokonaisuudesta syntyy muitakin teemasarjoja Naisenergiaa -näyttelyn pariksi valmistui keväällä Miehiä työssä, jonka nimi on suora lainaus virallisen varoitusmerkin tekstistä. Kotipuutarhasta maailmalle avautuu näyttelysarja Portti puutarhaan, Tie vain jatkuu jatkumistaan ja Sivellin ja kimono sekä Vieraan katse kameran läpi. Tampereen taidemuseon ajankohtaisia näyttelyitä, aluetaidemuseon kiertonäyttelyitä ja muita tapah-tumia voi seurata kotisivuiltamme www.tampere.fi/taidemuseo/.

45

Pirkanmaan aluetaidemuseoamanuenssiMarja-Liisa LinderPuh. 040 801 6873marja-liisa.linder@tampere.fi

Pirkanmaan aluetaidemuseon lainattavissakiertonäyttelyissä elämän kirjoa koko kaarelta

Tulkoon vielä kerrotuksi, että Pirkanmaan aluetaidemuseo on ylittänyt valtakunnanrajan: kiertonäyttely Adolf, Josef ja sota Toven tähtäimes-sä – Tove Janssonin poliittisia pilapiirroksia Garm-aikakauslehdestä 1930–1940-luvuilta on vuonna 2009 esillä Virossa mm. Suomen Viron-instituutin tiloissa Tartossa ja Tallinnassa, Narvan museossa ja Võrumaan pääkirjastossa.

Tove ja Kari ovat päässeet kesälaitumille Pirkanmaan aluetai-demuseon ja Visavuoren yhdessä tuottamassa Tove ja Kari – Ajankuvia -näyttelyssä. Teokset: Tampereen taidemuseon Muumilaakso ja Visavuoren

museo

Kuvat: Jari Kuusenaho, Tampereen taidemuseo

”Siinä on vielä yksi, joka on päästetty kesälaitumille.”

46

ASIAA AVUSTUKSISTA

K i r s i K a i v a n t oKirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija

Vallitsevan taloudellisen niukkuuden aikana on hyvä tietää, että rahahuolien keventäjiksi on haettavissa erilaisia avustuksia. Tässä yhteydessä tarkoitetaan erityisesti paikallismuseoiden toimintaa edistäviin hankkeisiin kohdentuvia avustuksia. Seuraavassa on tietoa Museoviraston ja Hämeen Museoseura ry:n jakamista avustuksista. Lisäksi kerrotaan Pirkanmaan ympäristökeskuksen jakamista rakennusperinnön hoitoon tarkoitetuista avustuksista. Kaikki mainitut avustukset ovat haettavissa vuosittain.

Avustukset paikallismuseotoimintaan

MUSEOVIRASTO Harkinnanvarainen valtionavustus paikallismuseoille

Kuka voi hakea avustusta voi hakea kunnan, yhdistyksen tai •säätiön ylläpitämä museotärkeää: säännöt, museotoiminnan ylläpitä-•minen tulee kuulua sitä harjoittavan yhteisön sääntömääräisiin tehtäviin, lisäksi museota yl-läpitävän yksityisen yhteisön ja säätiön sään-nöissä tulee yhteisön/säätiön purkautumista tai toiminnan lopettamista koskeva pykälä olla muotoiltu niin, että museokokoelmat säilyvät näissäkin tapauksissa, kunnallisilta museoilta edellytetään, että vastaava kokoelmien säily-misen turvaava pykälä sisällytetään museon toimintaa ohjaaviin sääntöihintärkeää: selvitykset, jotta uutta avustusta voi-•daan myöntää, mahdollista edellistä avustusta koskevien selvitysten tulee olla kunnossa, käytännössä tämä tarkoittaa avustussumman menoerittelyä ja kirjallista kertomusta avustuk-sen käytöstä museolla on oltava ainakin kesäaikaan sään-•nöllinen aukioloaika

Mihin tarkoitukseen museotoimintaan liittyvien suunnitelmien laa-•timiseen, näyttelyiden uusimiseen ja näyttely-kalusteiden hankkimiseenkokoelmien luettelointiin, hoitoon ja konser-•vointiinsäilytysilojen rakentamiseen ja kalusteiden •hankkimiseenmuseorakennusten kunnostustöihin, joilla täh-•dätään säilytysolosuhteiden tai museotoimin-nan parantamiseenmuseorakennusten palo- ja murtosuojauksen •parantamiseen

Miten ja milloin haetaanhaettavan avustuksen käyttötarkoitusta olisi •hyvä etukäteen pohtia maakuntamuseon pai-kalliskulttuuritutkijan kanssahakemus tehdään Museoviraston lomakkeella •”Hakemus valtionavustuksen saamiseksi”, joka on saatavissa osoitteesta www.nba.fi avustusta haetaan avustusvuotta edeltävän •vuoden lokakuun loppuun mennessä - päätös avustusten jakamisesta tehdään seuraavan vuoden maalis/huhtikuussaavustusta saaneet hankkeet/hankinnat tulee •tehdä maakuntamuseon valvonnassa ja ohjei-den mukaan

Kuinka myönnettiin 2009 Harkinnanvaraista valtionavustusta hakeneiden määrä koko maassa oli 201, avusta myönnettiin 138 hankkeelle. Hylätyistä 63:sta hakemuksesta 23 eli noin 1/3 hylättiin puutteellisten sääntöjen perusteel-la. Yksittäisen avustuksen keskimääräinen suuruus tänä vuonna oli 3700 euroa.

Pirkanmaalla avustusta haki 13 paikallismuseo-ta. Avustusta myönnettiin seuraaville kahdeksalle museolle: Viialan museo, Kallenaution kievari, Pal-tanmäen kotiseutumuseo, Reipin kotiseutumuseo, Vilppulan Museo, Virtain Perinnekylän museot, Ylöjärven kotiseutumuseo ja Keikyän kotiseutumu-

47

seo. Kolmen hakijan hakemus hylättiin puutteel-listen sääntöjen perusteella. Tehtyjen hakemusten lukumäärä (13) on vain noin neljäsosa avustukseen oikeutettujen paikallismuseoiden kokonaismäärästä Pirkanmaalla. Tässä yhteydessä onkin oiva tilaisuus patistaa museoita avustusten hakemiseen. Säännöt kannattaa kuitenkin tarkistaa, jottei hakemus kaadu tuohon aiemmin mainittuun nk. purkupykälään. – Joten säännöt kuntoon ja avustuksia hakemaan!

HÄMEEN MUSEOSEURA ry

Kuka voi hakeayhdistysten ja seurojen (ei kuntien) ylläpitämät •paikallismuseot pääsääntöisesti Pirkanmaan alueella, harkinnanvaraisesti myös maakun-nan rajojen ulkopuolellamihin tarkoitukseen ja kuinka paljonkokoelmien luettelointiin, hoitamiseen ja kon-•servointiin, näyttelyiden tuottamiseen sekä muihin vastaaviin paikallismuseoiden toimin-taa edistäviin hankkeisiinavustusten suuruus on ollut 600–1000 euroa•

•Miten ja milloin haetaan

hakemusta varten ei ole lomaketta, vaan se •laaditaan vapaamuotoisesti perustellen, hake-mukseen liitetään kopio hakijatahon kuluvan vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarvi-osta sekä edellisvuoden toimintakertomuksestahakuaika on vuosittain päättyen toukokuun •loppupuolella – (päätökset tälle vuodelle myönnetyistä avustuksista eivät ehtineet käsil-lä olevaan lehteen)

•

Avustukset rakennusperinteen hoitoon

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS

Kuka voi hakeahakijana voi pääsääntöisesti olla rakennuksen •omistaja, kunta, kuntayhtymä tai rakennuspe-rinnön hoitoa edistävä yhteisö, joka omistaa rakennuksen

Mihin tarkoitukseenavustusta voidaan hakea kulttuurihistorialli-•sesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välit-tömän ympäristön parantamiseen; erilaisiin rakennuksen kulttuurihistoriallisten arvojen säilymistä edistäviin korjauksiin kuten vesi-katon, ulkoseinien, perustusten ja kantavien rakenteiden korjauksiin, lisäksi ikkunoiden ja ulko-ovien korjauksiin sekä ulkomaalaukseen

Miten ja milloin haetaanavustusta haetaan lomakkeella, joka saata-•vissa lomake.fi-palvelusta: Avustushakemus rakennusperinnön hoitoonhakuaika on vuosittain päättyen lokakuun •loppuun mennessä, avustukset jaetaan seu-•raavana keväänä

•LISÄKSI

Rakennusperinnön hoitoon liittyviä avustuksia myöntävät myös Museovirasto, Suomen Kotiseutu-liitto ja Pirkanmaan TE-keskus. Lisätietoja rakennusperinnön hoidon rahoitusmahdollisuuksis-ta saa muun muassa rakennusperintö.fi-palvelusta. Avustusasioissa voi olla yhteydessä myös Pirkanmaan maakuntamuseoon, asiasta riippuen joko paikalliskulttuuritutkijaan, puh. 0500-830 130 tai perinne-rakennusmestariin, puh. 040-5599 271.

Kuvat: Miinu Mäkelä,

Pirkanmaan maakuntamuseo

48