View
373
Download
13
Embed Size (px)
DESCRIPTION
Ympäristökasvatus kestävän elämäntavan edistäjänäYmpäristökasvatuksella tarkoitetaan elinikäistä oppimisprosessia, jossa ihmiset tulevat tietoisiksi ympäristöstä ja ympäristökysymyksistä ja myös omasta roolistaan ympäristön hoitajina ja säilyttäjinä (Sytnik ym. 1985).Ympäristökasvatus tähtää nimenomaan käytännön toiminnan muutokseen ihmisten elämässä.
Citation preview
©Karjalan Luontokoulu®
KARJALAN LUONTOKOULU GREEN TOURISM OF FINLAND
OHJEITA REITISTÖRAKENTAJALLE
SISÄLLYSLUETTELO
1. JOHDANTO ..................................................................................................................... 3
1.1 TAUSTAA ...................................................................................................................... 3
©Karjalan Luontokoulu®
2. ULKOILU-, VIRKISTYS- JA LUONTOPOLKUREITISTÖASIAT .................................... 4
2.1 REITISTÖJEN TARPEELLISUUS .................................................................................. 4 2.2 LUONNONSUOJELUALUEET RETKEILYKOHTEENA ................................................. 5
2.2.1 ERILAISIA SUOJELUOHJELMIA ............................................................................ 5 2.2.2 LUONNONSUOJELUHALLINTO ............................................................................. 7
2.3 JOKAMIEHENOIKEUDET ............................................................................................. 8 2.3.1 ALUEIDEN KÄYTTÖ ................................................................................................ 9 2.3.2 JÄRJESTETTY ULKOILU ..................................................................................... 11 2.3.3 LEIRIYTYMINEN ................................................................................................... 12 2.3.4 SÄÄNNÖKSISTÄ ................................................................................................... 13 2.3.5 MAANOMISTAJAN ASEMA .................................................................................. 15
2.4 VIRALLINEN VAI EPÄVIRALLINEN REITTI? ............................................................... 16 2.4.1 VIRALLISEN REITIN PERUSTAMINEN ................................................................ 16 2.4.2 SOPIMUSPERUSTEINEN REITTI ......................................................................... 17 2.4.3 KAAVOITUS .......................................................................................................... 19
3. RAKENTAMISEEN JA RAKENTEISIIN LIITTYVÄT SOPIMUSOIKEUDELLISET ASIAT ................................................................................................................................ 20
3.1 HYVÄN SOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT .................................................................... 20 3.2 TIEKYSYMYKSET ....................................................................................................... 21 3.3 METSIEN MONIKÄYTTÖÄ .......................................................................................... 22
4. PIENRAKENTEET JA YMPÄRISTÖ ............................................................................. 23
OTETTAVA HUOMIOON:.......................................................................................................... 23 4.1 SUUNNITELTAESSA ................................................................................................... 23
4.1.1 MAANOMISTUSKYSYMYKSET ............................................................................ 24 4.2 TEHTÄESSÄ ................................................................................................................ 25
4.2.1 YLEISIMMÄT REITISTÖRAKENTAMISEEN LIITTYVÄT TEHTÄVÄT ................... 25 4.2.2 RAKENTAMISTA KOSKEVIEN LUPIEN HAKEMINEN ......................................... 26 4.2.3 RAKENNUSTYÖN ALOITTAMINEN JA VIRANOMAISVALVONTA ...................... 29
4.3 YLLÄPIDETTÄESSÄ .................................................................................................... 29 4.3.1 HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA .................................................................... 31 4.3.2 JÄTEHUOLTO ....................................................................................................... 32
5. MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAA YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAAN PÄÄTÖKSENTEKOON ..................................................................................................... 33
5.1 MITEN VAIKUTAT ............................................................................................................. 33
6. VASTUUKYSYMYKSET ............................................................................................... 37
6.1 TURVALLINEN REITTI ................................................................................................ 37 6.2 VAHINGON SATTUESSA ............................................................................................ 37
8. LOPUKSI ....................................................................................................................... 37
9. LÄHDELUETTELO ........................................................................................................ 45
KIRJALLISUUSLÄHTEET .......................................................................................................... 45 MUUT LÄHTEET .................................................................................................................... 39 LISÄTIETOA YMPÄRISTÖHALLINNOSTA ..................................................................................... 39 HYÖDYLLISTÄ TIETOA REITISTÖN RAKENTAMISEN OHJAUKSEEN ................................................. 47
©Karjalan Luontokoulu®
1. JOHDANTO
1.1 TAUSTAA
Luontomatkailulla on yhä korostuneempi merkitys maaseudun elinkeinolle ja
tulevaisuudelle. Tämä raportti ‘Ohjeita reitistörakentajalle’ on suunnattu juuri maaseudun
kehittäjille ja toimijoille, kyläyhdistyksille. Työn tarkoitus on helpottaa löytämään oikeita
väylät reitistöjen rakentamiselle ja ylläpidolle. Alussa kerrotaan perustietoa niin
suomalaisten virkistäytymisestä. luonnonsuojelualueista sekä jokamiehenoikeuksista.
Raporttiin kuuluu yhtenä tärkeänä osana rakentamiseen ohjaaminen hakemuksien ja
huomioon otettavien seikkojen kohdalta. Sen sijaan konkreettiset rakentamisen ohjeet
eivät ole osa tätä työtä. Raportissa käydään läpi myös reitistöjen suunnitteluun ja
ylläpitoon liittyviä kysymyksiä, esimerkiksi sopimusoikeudellista puolta. Käytännön
esimerkkien pohjalta pyritään tuomaan ilmi seikat, joihin erityisesti kannattaa kiinnittää
huomiota.
Tämän raportin tarkoituksena ei ole kuitenkaan patistaa kyläyhdistyksiä etupäässä
luontomatkailun liiketaloudelliseen kehittämiseen, vaan tuoda esiin erityisesti sitä, mihin
kaikkea yhdessä pystytään ja kuinka erityisesti sosiaalinen pääoma karttuu, kun
sitoudutaan ensisijaisesti talkoovoimin oman alueen kehittämiseen ja virikkeisen
ympäristön luomiseen.
Kyläyhdistysten asema reitistöjen ylläpitäjänä on perusteltua erityisesti haja-asutusalueilla.
Kyseessä voi olla kunnan ostopalveluina tapahtuva työ tai kyläyhdistyksen itsensä
organisoima ylläpito. Paikalliset ovat oman alueensa parhaita asiantuntijoita, ja heidän
tietoaan ja taitoaan on alueella mielekästä käyttää hyväksi. Kyläyhdistystoiminta perustuu
yhteistyöhön. Yhteistyön etuna on sosiaalinen kanssakäyminen kyläyhteisön sisällä sekä
sitoutuminen yhteisestä omaisuudesta huolehtimiseen.
Raportin pohjatyön laatija on työskennellyt muun muassa luontokoulun retkeilypolkujen
kehittämissuunnitelman ja reitistöihin liittyvien juridisten ongelmien parissa.
Tämänkaltainen työhistoria on vaikuttanut omalta osaltaan siihen, millaiseksi raportti on
©Karjalan Luontokoulu®
muodostunut; katsotaan asioita erityisesti juridiselta kantilta.
2. ULKOILU-, VIRKISTYS- JA LUONTOPOLKUREITISTÖASIAT
2.1 REITISTÖJEN TARPEELLISUUS
Suomalaisten ulkoiluharrastusten monipuolisuus ja useus on vertaansa vailla.
Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan runsaasti yli puolet suomalaisista harrastaa
esimerkiksi kuntokävelyä, patikointia ja retkeilyä erilaisissa luonnonympäristöissä
(Sievänen 2001, tilasto 1). Tämä lisää paineita tarjota soveltuvia käyttöalueita erilaisille
käyttäjäkunnille. Reitistöjä on ryhdytty luokittelemaan neljään eri kategoriaan sen mukaan,
millaiset käyttöominaisuudet kullakin on. Lähireitti tarjoaa mahdollisuuden kuntoiluun ja
työmatkaliikenteeseen; Luontopolku on sopiva alue erityisesti ympäristö- tai
luontokasvatukseen; Retkeilyreitit sijaitsevat kauempana taajamasta. Näiden ohessa
voidaan puhua virkistysalueista, kansallispuistoista, valtion retkeilyalueet. Kyseiset alueet
on suunniteltu erityisesti viikonlopun ja loma-aikojen ulkoiluun; Eräretkeilyreitit ovat pitkiä,
kaukana taajamista sijaitsevia reittejä. Niiden käyttö keskittyy loma-aikoihin. (Sievänen
2000)
Lähireitit ovat suurimmassa käytössä, sillä yksi tärkeimpiä käytön motivaation syynä on
alueen saavutettavuus. Lähireitit ja luontopolut sijaitsevat lähellä asutusta ja käyttäjiä.
Samaan aikaan myös niiden ylläpidon velvollisuudet kasvavat, sillä usein kyseeseen
tulevat talvihuolto ja maapohjan kulumista ehkäisevä toiminta.
Luonnon virkistyskäytöltä haetaan monenlaista hyötyä. Näistä yleisimmät ovat luonnon
tuottamat kokemukset, kunnon ylläpito, rentoutuminen ja sosiaaliset kontaktit.
Suosituimpia suomalaisten ulkoilumuotoja ovat kävely, uinti luonnonvesissä, mökkeily,
marjastus, sienestys, pyöräily, luonnon tarkkailu, veneily, kalastus ja murtomaahiihto.
(Sievänen 2000) Listasta selviää, että luonnon virkistyskäyttö on suosittua niin maalla kuin
vedessä ja jokaiseen vuodenaikaan. Näin ollen ihmisille tulisi myös tarjota mahdollisuus
mieluisaan harrastukseen oman paikkakuntansa läheisyydessä. Hyvän reitistön katsotaan
omaavan suotuisat vetovoimatekijät. Näitä voivat olla hyvä saavutettavuus, kaunis
maisema tai vaikkapa laadukkaat rakenteet. Pohjois- ja Itä-Suomessa reittejä ja
©Karjalan Luontokoulu®
luontokohteita on yleensä runsaasti, mutta asukkaita sekä ulkoilijoita ja retkeilijöitä
suhteessa harvemmin. Pääkaupunkiseudulla kysyntä reitistöille on runsasta, mutta tarjonta
rajallista. Kaikissa tapauksissa kysyntä ja tarjonta eivät siis täsmää täydellisesti, mutta
olennaisinta on, että erilaisten ulkoilu- ja retkeilyalueiden tarjontaa on eri puolella Suomea.
Ulkoiluun ja retkeilyyn käytettäviä alueita voidaan perustaa ulkoilulain (606/1973),
luonnonsuojelulain (1096/1996) (erilliset suojelualueet) ja kaavoituksen perusteella.
(Hallikainen 1990, s. 35)
2.2 LUONNONSUOJELUALUEET RETKEILYKOHTEENA
Luonnonsuojelualueet kuuluvat yhtenä tärkeänä osana luonnon virkistyskäyttöä. Useissa
suojelukohteissa on liikkuminen sallittua alueen rauhoitussännösten mukaisesti, mutta
monet kuntien tai yksityisten suojelualueista on perustettu nimenomaan luonnon
suojelemiseksi, ei yleisökohteiksi. Alueen rauhoitusmääräyksissä on yleensä sanottu,
sallitaanko alueella liikkuminen (Rautio 1999, s.16). Rauhoitussäännökset on kirjattu info-
tauluun, josta luonnossa liikkuja voi lukea ne ennen suojelualueelle astumistaan.
Luonnonsuojelualueet ovat suosittuja käyntikohteita muun muassa koskemattoman
luonnon ja kauniin maiseman kokemisen vuoksi, mutta yksi tärkeä syy on myös
ympäristöopetuksellinen merkitys.
2.2.1 ERILAISIA SUOJELUOHJELMIA
Suomessa on useita erilaisia suojeluohjelmia, joilla pyritään säilyttämään muun muassa
luonnon monimuotoisuutta. Seuraavassa esiteltynä yleisimmät Suomen lainsäädännön
vahvistamat suojeluohjelmat.
a) Kansallispuistot
Monipuolisia luonnonsuojelualueita, jotka ovat kaikille avoimia nähtävyyksiä. Niiden
ensisijaisena tarkoituksena on turvata luonnon oma muutos. Kansallispuistot ovat valtion
omistuksessa. Niissä on rakennettuja retkeilyreittejä ja luontopolkuja levhähdys- ja
©Karjalan Luontokoulu®
leiriytymispaikkoineen. Jokaisella puistolla on luonnonsuojelualuelakiin perustuva
järjestyssääntö. (Rautio 1999, s. 17)
b) Luonnonpuistot
Luonnonpuistot on perustettu tieteellisiin tarkoituksiin. Näin ollen niiden suojelumääräykset
ovat kansallispuistoja tiukemmat. Luonnonpuistot ovat pääosin yleisöltä suljettuja. Eräissä
puistoissa saa kuitenkin kulkea merkityillä poluilla. (Rautio 1999, s. 18)
c) Soidensuojelualueet
Soidensuojelualueet on perustettu monipuolisen suoluonnon säilyttämiseksi. Niillä saa
yleensä liikkua jokamiehenoikeuksin, joitakin rajoituksia voi olla. (Rautio 1999, s. 18)
e) Muut luonnonsuojelualueet
Luonnonsuojelulailla tai -asetuksella perustettujen muiden luonnonsuojelualueiden
tavoitteet vaihtelevat. Joitakin alueita halutaan säilyttää koskemattomana, toisia hoidetaan
eri tavoin. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi tiettyjen luontotyyppien (Luonnonsuojelulaki)
tai vanhojen metsien suojelu (metsälaki). (Rautio 1999, s. 18)
Luonnonsuojelulain 10.2§ luettelee luonnonsuojelualueiden perustamisen yleiset
edellytykset. Niitä voidaan perustaa joko valtion tai yksityisten maille. Jotain aluetta voi
koskea myös luonnonsuolelulain 25§ mukainen määräaikainen rauhoittamissäännös.
Alueellinen ympäristökeskus ja maanomistaja ovat tällöin tehneet sopimuksen
määräaikaisesta rauhoittamisesta luonnon- tai maisemansuojelun edistämistä varten.
Sopimuksesta on merkintä kiinteistörekisterissä.
f) Maisemansuojelualeet (luonnonsuojelulaki 32 - 35§)
Luonnonsuojelualueista maisema-alueet eroavat siten, että niissä ei suojella alkuperäistä
luontoa, vaan maisemaa, jota ihminen on jopa vuosisatoja muokannut. Tällaisia voivat olla
esimerkiksi vaaramaisemat ja vanhat kylänraitit. Valtakunnallisesti merkittävä maisema-
alueen perustamisen valmistelutyön tekee ympäristöministeriö. Paikallisen
kuulemiskierroksen jälkeen ympäristöministeriö tekee myös suojelupäätöksen. Mikäli
kyseessä on muu tärkeä maisema-alue, maakuntaliitto toimii valmistelijana ja alueellinen
ympäristökeskus päätöksentekijänä.
©Karjalan Luontokoulu®
g) Natura 2000 -verkosto
EY:n luontodirektiivin tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Direktiivin
mukaisilla toimenpiteillä on tarkoitus varmistaa yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien
ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelutason säilyttäminen tai ennalleen
saattaminen. EU tähtää kattavan eurooppalaisen suojelualuejärjestelmän luomiseen, jota
kutsutaan nimellä Natura 2000. Natura 2000 -verkoston avulla suojellaan Euroopan
yhteisöjen luontodirektiivin (92/43/ETY) ja lintudirektiivin (79/409/ETY) tarkoittamia
luontotyyppejä, lajeja ja niiden elinympäristöjä, jotka esiintyvät jäsenvaltioiden Natura 2000
-verkostoon ilmoittamilla tai ehdottamilla alueilla. Suomessa suojelukohteiksi on valittu
sekä arvokkaita luontotyyppejä että uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja. Useat Suomen Natura
2000 kohteet sijaitsevat jo ennestään suojelluilla alueilla. (Suvantola 2001 ja
www.ymparisto.fi/.luosuo/n2000/65/arvio.htm)
Erityisesti kansallispuistoille, mutta myös luonnonpuistoille ja muille luonnonsuojelualueille
laaditaan usein hoito- ja käyttösuunnitelma. Siitä ilmenee millaiset toimet ovat mahdollisia
kullakin alueella. Luonnonsuojelulain 13§:ssä luetellaan toimet, joita ei saa harjoittaa
kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa niiden luontoa muuttavan luonteen vuoksi. Hoito-
ja käyttösuunnitelman laatii se viranomainen tai laitos, jonka hallinnassa
luonnonsuojelualue on.
Pysyvien luonnonsuojeluohjelmien lisäksi on mahdollista, että alue on määräaikaisesti
rauhoitettu. Myös tämä rajoittaa alueen sisällä harjoitettavaa toimintaa.
2.2.2 LUONNONSUOJELUHALLINTO
Kaavio 1. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ
Maa- ja metsätalousministeriö ALUEELLINEN SUOMEN Metsä- Metsän- YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖ- hallitus tutkimuslaitos KESKUS KUNNAT
©Karjalan Luontokoulu®
Ympäristöhallinnon ylin ympäristöpäätöksentekoa koskeva laitos, joka vastaa
suomalaisesta ympäristönsuojelu- ja asuntopolitiikasta, alueidenkäytöstä ja
rakentamisesta sekä lainsäädännön valmistelusta. Alueelliset ympäristökeskukset (AYK)
toimivat edellä mainittujen päämäärien paikallisina toimijoina ja asiantuntijoina. Suomen
ympäristökeskus (SYKE) on laaja-alainen ympäristöalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Se
tutkii ja arvioi ympäristön tilan muutoksia ja niihin vaikuttavia toimenpiteitä sekä muutosten
taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Kuntien rooli ympäristöviranomaisena on
muun muassa uuden maankäyttö- ja rakennuslain myötä vahvistunut. Kunnat edistävät
luonnon- ja ympäristönsuojelua omalla alueellaan.
Ympäristöä koskevaa päätöksentekoon viittaa myös maa- ja metsätalousministeriön
alainen toiminta. Se luo muun muassa edellytykset uusiutuvien luonnonvarojen kestävälle
käytölle sekä maaseudun virkistystoimintojen kehittämiselle. Metsähallitus on valtion
liikelaitos. Se hoitaa valtion metsiä, toimittaa puuta metsäteollisuudelle ja hoitaa pääosaa
Suomen luonnonsuojelualueista. Maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö
valvovat Metsähallituksen toimintaa. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tehtävänä on
edistää tutkimuksen keinoin metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää
hoitoa ja käyttöä. Metla toimii maa- ja metsätalousministeriön tulosohjauksessa sekä
luonnonsuojelualueiden osalta ympäristöministeriön tulosohjauksessa.
2.3 JOKAMIEHENOIKEUDET
Jokamiehenoikeudet ovat yksi suomalaisten tärkeimmistä lakiin kirjoittamattomista
oikeuksista. Jokamiehenoikeudet ovat samankaltaiset myös Ruotsissa ja Norjassa. Tämän
maan tavan myötä meillä on oikeus käyttää julkisen tai yksityisen omistuksessa olevia
maa- ja vesialueita virkistyskäyttöön ja liikkumiseen. Ehtona on, ettei aiheuta alueen
omistajalle kohtuutonta haittaa, kuten esimerkiksi käytä tämän pihaa kulkuväylänä ilman
lupaa. Näin ollen, vastoin yleistä käsitystä, kaupallisuus ei ole jokamiehenoikeuksien
rajana.
©Karjalan Luontokoulu®
2.3.1 ALUEIDEN KÄYTTÖ
Tärkeimpiä jokamiehenkäyttömuotoja ovat liikkuminen maa- ja vesialueilla sekä erilaisten
luonnontuotteiden kerääminen. Tapa on yhteydessä siihen tosiseikkaan, että meillä
Suomessa virkistyskäyttöön soveltuvat luontoalueet ovat mittavassa määrin yksityisiä, kun
taas muualla ne yleensä ovat valtion tai kunnan omaisuutta.
Jokamiehenkäytön sääntely on Suomessa perustunut ilman kirjoitettua lakia
rikosoikeudellisesta sääntelystä johdettuun tapaoikeuteen. Kun toisen maan ja siellä
olevien luonnontuotteiden käyttö on eräissä suhteissa säädetty rangaistavaksi (tästä
esimerkki: laki luonnonvaraisten tuotteiden keräämisen rajoittamisesta eräissä tapauksissa
332/1955), käänteisesti katsottuna, on sivulliselle sallittua se, mistä rangaistusta ei voida
tuomita.
Jokamiehenoikeudella on erikoislaatuinen asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Jokainen tietää, ainakin yleispiirteittäin, mitä jokamiehenoikeuksiin kuuluu, mutta säädetty
niitä on kohtalaisen vähän. Jokamiehenoikeudet ovat perustavanlaatuisia, yleisiä ja
kuuluvat kaikille (Vuolle 1994, s.12). Jokamiehenoikeuksien tunnusmerkkeihin kuuluvat
maksuttomuus sekä käytön perustana haitattomuus. Jokamiehenoikeudet kuuluvat myös
ulkomaalaisille.
Alla jokamiehenoikeudet lyhyesti
Saat: - liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa muualla kuin pihamaalla sekä muilla kuin sellaisilla pelloilla, niityillä tai istutuksilla, jotka voivat kulkemisesta vahingoittua oleskella tilapäisesti - esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksesta - siellä, missä liikkuminenkin on sallittua poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia onkia ja pilkkiä kulkea, uida ja peseytyä vesistössä sekä kulkea jäällä
Et saa: - aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille häiritä tai vahingoittaa lintujen pesiä ja poikasia häiritä poroja ja riistaeläimiä kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta - tehdä avotulta toisen maalle ilman pakottavaa tarvetta - häiritä kotirauhaa esimerkiksi leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla - roskata ympäristöä - ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa - kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia
©Karjalan Luontokoulu®
(http://www.ymparisto.fi/hoito/virkisty/jokamies/Lyhyes.htm)
Jokamiehenoikeudelle on ominaista, että se voi olosuhteiden muuttuessa kadota. Jos
luontoalue otetaan rakennuskäyttöön, jokamiehen oikeus väistyy. Ulkoilualueiden,
esimerkiksi reitistöjen perustamisesta toisen maalle säädetään ulkoilulaissa. jos
maanomistaja päättää ottaa hyötykäyttöön luontoalueen, jolla sivulliset ovat harjoittaneet
jokamiehenkäyttöä, jokamiehenoikeus väistyy korvauksetta.(Hollo 1993, s.77)
2.3.1.1 VESIALUEIDEN YHTEISKÄYTTÖ
Vesialueiden jokamiehenkäyttöä kutsutaan yleiskäytöksi. Tästä lakiin on otettu
nimenomaiset säännökset: Vesilaki 1 luku 24-27§. Jokaisella on oikeus kulkea avoimessa
vesistössä ja jäällä kunhan kulkemisesta ei aiheudu tarpeetonta häiriötä. Kaikille kuuluvat,
omistuksesta ja hallinnasta riippumattomat yleiskäyttöoikeudet on lueteltu vesilaissa.
Vesistöjen yleiskäyttöön luetaan ns. suureen ja pieneen yleiskäyttöön. Edellä mainittuun
luetaan vesistössä liikkuminen ja uitto, jälkimmäiseen oikeus ottaa vesistöstä talousvettä ja
jäätä, uida vesistössä sekä käyttää sen vettä peseytymiseen ja eläinten
juottamiseen.(Vuolle 1994, s.19)
Veneliikennelaki (463/1996) määrää, ettei vesillä liikkuja saa ilman pakottavaa syytä
vaikeuttaa tai häiritä muiden liikkumista vesillä. Lisäksi on vältettävä tarpeettoman vaaran
ja vahingon aiheuttamista rannalla asuville, luonnolle tai muulle ympäristölle. Tietyille
vesialueille on myös mahdollista asettaa määräajaksi ajokielto moottoriajoneuvoille (Vuolle
1994, s.19). Tämä voisi tulla kyseeseen esimerkiksi valtakunnallisesti tärkeällä
lintuvesialueella, jossa määräyksen avulla sallitaan linnuille pesimärauha.
2.3.1.2 LIIKKUMINEN MAASTOSSA
Maastoliikennelaki (1710/1995) rajoittaa moottoriajoneuvojen käyttöä maastossa
moottorikelkkareiteillä tarkoituksin ehkäistä luonnolle ja muulle ympäristölle,
luontaiselinkeinoille tai yleiselle virkistyskäytölle koituvia haittoja. Pääsääntönä on, ettei
ilman alueen omistajan tai haltijan lupaa saa liikkua liikennetarkoituksiin osoitettujen
alueiden ulkopuolella. (Hollo 1993, s.82) Jokamiehenoikeudet eivät siis kata liikkumista
©Karjalan Luontokoulu®
moottoriajoneuvoilla, vaan jokamiehelle sallittuja liikkumismuotoja ovat jalankulku, hiihto,
pyöräily. Myös ratsastuksen katsotaan kuuluvan jokamiesoikeuksien piiriin, mutta
säännöllisen käytön seurauksena se voi aiheuttaa maanomistajalle kohtuutonta haittaa.
Poikkeustapaukset sallittuun ajoon maastossa on lueteltu maastoliikennelain 4§:ssä.
Syrjäisellä seudulla asuvalla on oikeus maastossa ajamiseen vaikeiden tieolojen ja
vakinaisen asunnon sijainnin vuoksi. Ilman maanomistajan lupaa voidaan maastossa ajaa,
jos kyseessä ovat virkatehtävät, sairaankuljetus, palo- ja pelastustoimen tehtävät, energia-
ja tietoliikennelaitteiden huoltotyöt, metsätalousalueiden välttämättömät huoltotyöt,
poronhoito tai ammattimainen kalastus. Ajoneuvon pysäköiminen tien välittömään
läheisyyteen on sallittua, jos liikenneturvallisuus sitä vaatii eikä siitä aiheudu kohtuutonta
haittaa. Yksityisteillä saa kulkea jalkaisin, polkupyörällä tai ratsain. Yksityistiellä saa ajaa
myös moottoriajoneuvolla, jos sitä ei ole liikennemerkillä erikseen kielletty.
(http://www.ymparisto.fi/hoito/virkisty/jokamies/Ajaminen.htm)
Moottorikelkkailu on yleisesti sallittua vain jäällä ja moottorikelkkailureiteillä.
Moottorikelkalla saa kuitenkin tarvittaessa ylittää tien tai sillan. Kelkkailureiteillä
noudatetaan tieliikennelakia (267/1981). Moottorikelkalla on oltava liikennevakuutus ja
kelkan tulee olla rekisteröity. (http://www.ymparisto.fi/hoito/virkisty/jokamies/Moottori.htm)
2.3.2 JÄRJESTETTY ULKOILU
Suomessa on nautittu jokamiehenoikeuksista jopa satojen vuosien ajan. Viime
vuosikymmeninä vesi- ja maa-alueiden jokamieskäyttö on keskittynyt virkistyksellisiin
arvoihin. erityisesti taajama-asutusten läheisyydessä tämä on aiheuttanut paineita
ohjattuihin ja kulutusta kestävien reitistöjen tarjoamiseen. Mikäli esimerkiksi kunnalla tai
kyläyhteisöllä ei ole resursseja ulkoilulain mukaiseen ulkoilureitin perustamiseen,
käytetään usein sopimusperusteista käyttöoikeussopimusta. Tässä maanomistaja
varmistaa luvallaan jokamiehenoikeuksia nauttivan henkilön oikeudet alueidensa
virkistykselliseen käyttöön. Maanomistajan hyötynä voidaan nähdä erityisesti se, että
reitistöjen käyttäjät kulkevat lähinnä ohjattuja polkuja. Näin muut alueet jäävät käytöltä pois
ja vähentävät kuluttavan vaikutuksen leviämistä.
©Karjalan Luontokoulu®
Suunniteltaessa ja tehtäessä sopimusperusteista ulkoilureittiä, on mahdollista, että
virkistyksellisiä arvoja omaavan luontokohteen maanomistaja ei suvaitse merkityn reitin
kulkevan alueellaan. Tässä tapauksessa voidaan käyttää jokamiehenoikeuksia sen
laveassa merkityksessä; polkua ei merkitä kartalle eikä maastoon, mutta kyseistä aluetta
voi jokamiehen oikeuksin käyttää ja nauttia oikeuksistaan luontoon - siihen saakka kun
käytöstä ei maanomistajalle aiheudu kohtuutonta haittaa.
Kilpailujen järjestäjät joutuvat usein hankkimaan maanomistajan luvan suostumuksen
kiinteiden järjestelyjen edellyttämien alueiden käyttö tai kulkuyhteyksien tilapäistä
sulkemista varten. Vaikka monet tapahtumat, kuten suunnistuskilpailut perustuvat
jokamiehenkäyttöön, mutta voivat ylittää maanomistajan sietovelvollisuuden rajoja. Tämän
vuoksi suostumuksen hankkiminen on tärkeätä.(Hollo 1993, s.79)
2.3.3 LEIRIYTYMINEN
Tilapäinen leiriytyminen on osa jokamiehenoikeuksia. Käytännössä tilapäisyyttä on
kuitenkin vaikea täsmällisesti määritellä. Yksi yöpyminen (telttailu, ankkurointi, pysäköinti)
on yleensä katsottu sallituksi. Telttailun kestoajasta ei ole säännöksiä, mutta yleinen
mielipide kuitenkin on, että telttailu ei saisi kestää kahta vuorokautta pidempään. Muussa
tapauksessa tulee kysyä maanomistajan lupa. (Hollo 1993, s.79) Myös avotulen
sytyttäminen edellyttää maanomistajan lupaa; laissa palo- ja pelastustoimesta (561/1999)
on säädetty, että nuotion tai avotulen teko ilman teko ilman maanomistajan lupaa tai
pakottavaa tarvetta on kielletty.
Pysyvän leirintäalueen perustamisesta säätää ulkoilulain kolmas luku. Ulkoilulain
mukaisten säännösten ja määräysten noudattamista valvoo kunnan
leirintäalueviranomainen. Lupaa leirintäalueen pitämiseen on haettava leirintäalueen
sijaintipaikan lääninhallitukselta. Tässä opastaa tarkemmin sisäasiainministeriön päätös
336/1978. Ulkoilulaki tuntee myös määritelmän tilapäinen leirintäalue. Se on alue, jolle on
tarkoitus enintään 14 vuorokauden ajaksi majoittaa telttoihin tai matkailuperävaunuihin tai
matkailuajoneuvoihin yli 100 henkilöä. Kunnan leirintäviranomainen voi kieltä tilapäisen
leirintäalueen pitämisen.
©Karjalan Luontokoulu®
2.3.4 SÄÄNNÖKSISTÄ
Tärkeimpiä jokamiehenoikeuksiin liittyviä säädöksiä luettelona:
1. Jätelaki (1072/1993)
2. Kalastuslaki (1045/1996)
3. Laki luonnonvaraisten tuotteiden keräämisen rajoittamisesta eräissä tapauksissa
(332/1955)
4. Laki palo- ja pelastustoimesta (561/1999)
5. Luonnonsuojelulaki (1096/1996)
6. Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999)
7. Maastoliikennelaki (1710/1995)
8. Metsälaki (1093/1996)
9. Metsästyslaki (615/1993)
10. Rikoslaki (39/1889)
11. Ulkoilulaki (606/1973)
12. Veneliikennelaki (463/1996)
13. Vesilaki (264/1961)
Jokamiehenoikeus ei ole esineoikeutta, joka nauttisi suojaa alueiden kaupoissa tai
kiinteistötoimituksissa. Maanomistajan ja sivullisten sopimukset jokamiehenkäytön
muodoista ja rajoista (esim. marjastusalueiden käyttö ja ulkoilureittisopimus) eivät
välttämättä sido myöhempiä omistajia.
2.3.4.1 JOKAMIEHENOIKEUKSIEN SUHDE VAHINGONKORVAUKSIIN
Vahingonteko on rikosoikeudellisesti rangaistavaa vain tahallisena. Sitä vastoin
korvausvelvollisuus syntyneestä vahingosta voi tuottamuksen perusteella tulla kyseeseen
vahingonkorvauslain (412/1974) mukaisesti, vaikka rangaistavuuden edellytykset eivät
täyttyisikään. (Kuusiniemi - Majamaa - Vihervuori 1998, s.303) Vahingonteosta rikoslain 35
luvun 1§ toteaa seuraavaa: “Joka oikeudettomasti vahingoittaa tai hävittää toisen
omaisuutta, on tuomittava vahingonteosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi
vuodeksi.“
©Karjalan Luontokoulu®
Niissä tapauksissa, joissa jokamiehenkäyttöä on pidettävä sallittuna, se on myös
vastikkeetonta. Jos käyttö ylittää sallitun rajan muodostuen lainvastaiseksi,
tuottamuksellisesti aiheutettu vahinko tai haitta on yleensä kokonaan korvattava.
Korvausvaatimukset kuten myös kysymys jokamiehenkäytön laillisuudesta tai päinvastoin
maanomistajan oikeudesta kieltää käyttö ovat yleisessä alioikeudessa vireille saatettavia
asioita. (Hollo 1991, s.404)
2.3.4.2 RAJOITTAVAT SÄÄNNÖKSET
Rikoslain 28 luvun 11§ (hallinnanloukkaus-säännös) kieltää toisen pihapiiriin
tunkeutumisen. Toisen pihapiirin käyttö kulkureittinä voi johtaa rangaistukseen. Kotirauhan
ja jokamiesoikeuden välinen suhde riippuu siitä, mistä oikeuden käyttämisestä kulloinkin
on kyse. Tämä koskee myös sitä tapausta, että yksityinen tie kulkee pihapiirin poikki
(Yksityistielaki 358/1962, 4§). Tien käyttöön oikeutettuja eivät taas koske
jokamiehenkäytön rajat.
Luonnossa liikkujan odotetaan kulkevan pääasiassa metsä- ja takamailla ja kiertävän
asumukset tarpeeksi kaukaa. Haettaessa sallitun jokamiehenkäytön eli samalla
maanomistajan kieltovallan rajoja on lähdetty siitä, että käytön tulee tapahtua
hyötykäytössä olevan alueen ulkopuolella.
Kulkemisvapautta rajoittavat myös rikoslain (39/1889) 35 luvun säännökset
vahingonteosta. Toisin sanoen esimerkiksi viljelysmailla, taimikossa tai laitumella ei saa
kulkea, jos siitä aiheutuisi omistajalle vahinkoa. Maanomistaja voi pyrkiä vähentämään
alueillaan kulkua aitauksen avulla. Tämä saattaa olla viesti siitä, että sen toisella puolella
on vahingoittuvaa omaisuutta. Aidan ylittäminen tätä vahingoittamatta ei sinänsä ole
kiellettyä.(Vuolle1994, s.17)
Luvattomana käyttönä rangaistavien tekojen piiristä on erotettu jokamiehenoikeuksiin
kuuluvana kuivien risujen, maahan pudonneiden käpyjen, luonnonmarjojen ynnä muiden
sellaisten kerääminen toisen maalta (rikoslain 28 luku 14§). Tältä osin nykyisin luetellaan
mitä tuotteita saa ottaa, kun aiemmin lueteltiin kielletyt tuotteet. Ajattelutapa ei ole
pohjimmiltaan siis muuttunut. Suomalaista lainsäädäntöä ei ole myöskään lähdetty
©Karjalan Luontokoulu®
sääntelemään rikoslain ulkopuolelle positiivisesti jokamiehenkäyttöä maa-alueilla.(Hollo
1993, s.78)
2.3.5 MAANOMISTAJAN ASEMA
Vaikka jokamiehenkäyttö kuvatussa varsinaisessa merkityksessään on yhteiskunnallisesti
vakiintunut elämäntapa ja ehkä joskus välttämätön ratkaisu jokapäiväisten asioiden
hoitamiseen, yhteiskunta ei tue käytäntötapaa esimerkiksi alueita kunnostamalla, koska
kyse on yksityisten omistamista alueista. Omistajat puolestaan eivät ole velvollisia
edistämään jokamiehenkäytön harjoittamista. Jokamiehenkäyttö on siis vain käyttömuoto,
jota oikeusjärjestys suojaa aktuaalisessa tilanteessa, kunnes alueita kaavoitetaan
mahdollisesti muuhun tarkoitukseen.(Hollo 1991, s.400)
Oikeussuhteesta jokamiehen ja maanomistajan välillä voidaan puhua silloin, kun jokamies
ylittää sallitun käytön rajat tai kun maanomistaja yrittää asettaa jokamiehenkäytölle esteitä.
Pelkkä alueen aitaaminen ei kuitenkaan ole jokamiehenkäytön este. (Hollo 1993, s.77)
Jokamiehen velvollisuuksiin verraten kulkijan tulee muistaa vastuunsa, johon kuuluu muun
muassa se, ettei tallaa viljelyksiä. Kun lähtökohtana on se, että jokamiesoikeus
ymmärretään eräänlaiseksi omistajaa ja haltijaa koskevaksi sietovelvoitteeksi, jokamiehen
käytön rajat ovat samalla sidoksissa aluetta koskeviin käyttömääräyksiin. Toisin sanoen
jokamiehellä ei voi olla laajempia valtuuksia kuin omistajalla. (Hollo 1991, s.400) Tarpeen
tullen asiaa koskevat riidat selvitetään tuomioistuimessa.
Kulkua eri alueilla voidaan rajoittaa vain viranomaisten päätöksiin perustuvin kielloin.
Kieltotaulussa mainitaan usein tämä viranomainen, joka useimmiten on lääninhallitus,
alueellinen ympäristökeskus tai puolustusvoimat. (Luonnonsuojelulaki 1096/1996, 36 §)
Esimerkiksi luonnonsuojelualueilla on usein voimassa huomattavia liikkumisrajoituksia.
Alueellisen ympäristökeskuksen rauhoituspäätös edellyttää luonnonsuojelulain 10 ja
24§:ssä säädettyjen edellytysten täyttymistä. (Kuusiniemi - Majamaa - Vihervuori 1998,
s.305)
Jos liikkumiselle ei ole oikeudellisia esteitä, maanomistaja ei voi perusteitta kieltää sitä.
Näin ollen oma-aloitteiset kieltotaulut tai tolppailmoitukset ovat sellaisenaan vaikutusta
©Karjalan Luontokoulu®
vailla. Niiden rikkomisesta ei voida rangaista, eikä poliisi anna niiden perusteella virka-
apua. Toisaalta, mikään ei estä kiinnittämistä esimerkiksi maastoon sijoitetulla ilmoituksilla
huomiota esimerkiksi taimikkoon tai muuhun vahingoittuvaan omaisuuteen. Tällöin
jokamiehenoikeuden estyminen tai sen rajoitukset kuitenkin johtuvat voimassa olevasta
oikeudesta, ei itse ilmoituksesta.
Yleiskäytöstä voi jossain vaiheessa tulla ongelma, jos sen aiheuttama rasitus ei
alueellisesti, laadullisesti eikä määrällisesti jakaannu tasaisesti. Problematiikkaa liittyy
myös maanomistajan saamaan hyötyyn. Kuinka tämä voisi taloudellisesti hyötyä
yleiskäytöstä? Mikäli tämän aluetta käytetään mittavissa määrin, hän voi kääntää hyödyn
itselleen järjestämällä esimerkiksi yleiskäyttöä helpottavia rakenteita ja palveluja. Tällöin
maanomistajalla on mahdollisuus periä alueen käytöstä maksu. Tässä tapauksessa
puhutaan kuitenkin jo alueen erityiskäytöstä ja turismista. (Laaksonen 1999, s.168)
Suomen ulkoilureittien ylläpito on pääosin kuntien vastuulla. Muun muassa pinnalle
nousseet vastuukysymykset ovat asettaneet paineita ylläpidon resursseihin ja sitä myötä
ulkoilualueiden turvalliseen käyttöön. Keskustelua on virinnyt ulkoilu- ja retkeilyalueiden
maksullisuudesta. Tämähän toisi tuottoa köyhille kunnille. Kesällä 2001 tekemieni
haastattelujen perusteella kaikesta huolimatta kunnat esimerkiksi Pohjois-Karjalan alueella
vastustavat maksullisuutta. Loppujen lopuksi maksujen periminen suljetulla alueella vaatisi
taas uutta työvoimaa ja uusia rakenteita.
2.4 VIRALLINEN VAI EPÄVIRALLINEN REITTI?
Yleistä ulkoilukäyttöä varten tarkoitettu ulkoilureitti voidaan toteuttaa
ulkoilureittitoimituksella tai tekemällä maanomistajan kanssa yksityisoikeudelliset
sopimukset. Seuraavassa molempien käytäntöjen hyviä ja huonoja puolia. Virallistamisen
käytäntö on kirjoitettu syksyyn 2002 voimassa olevan lainsäädännön pohjalta. Ulkoilulakiin
ollaan hakemassa muutosta ulkoilureittitoimituksen osalta, joten käytäntö voi
tulevaisuudessa muuttua helpommaksi.
2.4.1 VIRALLISEN REITIN PERUSTAMINEN
©Karjalan Luontokoulu®
Kun perustettava reitti halutaan pysyväksi, tehdään ulkoilulakiin pohjautuva
ulkoilureittitoimitus ja reitti virallistetaan. Aina ulkoilureittitoimitusta ei pystytä tai haluta
tehdä kustannuskysymysten (suunnittelijat/ylläpitäjät) ja sen pysyvyyden (maanomistajat)
vuoksi. Reitin suunnittelijoille ja ylläpitäjille virallistaminen olisi jatkuvuuden turva. Kun
säännöllinen käyttö kanavoidaan määrätyille reiteille, olisi myös maanomistajan
oikeuksista huolehtiminenkin on helpompaa. Ulkoilureitin perustamismenettely on
kaksivaiheinen: alueellinen ympäristökeskus vahvistaa kunnan laatiman reittisuunnitelman.
Siitä voi valittaa hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle.
Virallisen reitin perustetaan ulkoilureittitoimituksella. Se perustuu ulkoilulakiin, ja tällä
voidaan taata reitin pysyvä olemassaolo. Ulkoilureittisuunnitelma laaditaan kunnassa,
usein esimerkiksi liikuntatoimen puolesta. Alueellinen ympäristökeskus vahvistaa
suunnitelman, jonka jälkeen kunta voi hakea ulkoilureittitoimitusta maanmittaustoimistosta.
Ulkoilureittitoimituksessa reitin sijainti, liitännäisalueet ja rakennelmat määrätään ja
merkitään maastoon sekä määrätään korvaukset. Maanmittaustoimisto toimii tässä
suhteessa puolueettomana osapuolena. Reitti merkitään lopuksi kiinteistörekisteriin.
(Sievänen, 2000)
Reitin virallistaminen on suositeltavaa, mikäli reitin toteutuminen pelkällä käyttö-
/vuokraoikeussopimuksella ei olisi vakaalla pohjalla. Virallistaminen on tarpeen erityisesti
myös silloin, kun alueelle on suunniteltu mittavia virkistykseen soveltuvia liitännäisalueita
tai maanomistusolot eivät ole reitistön kehittämiselle otolliset. Jos alue on pelkän
sopimuksen varassa, on mahdollista, että rakenteita joudutaan purkamaan myöhemmin
uuden yhteistyöhaluttoman maanomistajan myötä. Ulkoilureittitoimituksen aiheuttamat
kustannukset ovat yleensä kuitenkin vain murto-osa siitä rakenteisiin kohdistuvista
investoinneista.
2.4.2 SOPIMUSPERUSTEINEN REITTI
Mikäli reitistöjä suunnittelevalla ja tekevällä instanssilla on hyvä yhteishenki
maanomistajien ja paikallisten välillä, on sopimusperusteisen perustaminen sopiva
käytäntö vahvistaa reitistön olemassaolo. Tällöin säästetään aikaa ja vaivaa.
Käyttöoikeussopimuksen laadinta on virallistamiseen nähden joustavaa. Sopimus on
©Karjalan Luontokoulu®
varsin toimiva, mikäli siihen on osattu kirjata kaikki tarpeellinen asia. Yhden
reittisopimuksen olisi hyvä kattaa sekä kesä- että talvikäytön.
Vapaaehtoisessa sopimuksessa tulisi ottaa huomioon seuraavanlaisia seikkoja:
- reitin käyttötarkoitus
- reitin kulku ja leveys maastossa
- liitännäisalueiden pinta-alat ja sijainti
- tarpeelliset raivaus- ja rakentamistyöt
- rakennustyön ehdot ja koneiden käyttö
- rakentamisesta ja ylläpidosta vastuussa olevat tahot
- reitin käyttöä haittaavista toimenpiteistä ilmoittaminen
- palovakuutus
- vastuu luonnolle aiheutuvista haitoista
- vastuu omaisuudelle aiheutuvasta vahingosta
- maa- ja metsätaloutta koskevat ehdot
- maankäytön muutoksia koskeva ilmoittaminen
- korvaukset ja niiden perusteet
- sopimuksen voimassa oloaika
- irtisanomistapa
- menettely maanomistajan vaihtuessa
- pyritään mahdollisimman yhtenäiseen sopimuskäytäntöön eri maanomistajien kanssa
- käytetään yleisesti hyväksyttyä valmista sopimuspohjaa (esim. Kuntaliitto, MTK)
Lisäksi on tarpeen muistaa, että tähdätään tarpeeksi kauan kestävien
käyttöoikeussopimusten laatimiseen. Mikäli alueen kehittämiseen aiotaan hakea valtion
tukea, edellyttää se yli 30 vuoden sopimuksia, sillä uusi valtion tukiperiaate edellyttää
vähintään tämän pituisen sopimuksen laadintaa. Joillekin maankäyttösopimuksille on
säädetty tarkistusvälit: sopimus on laadittu ensin esimerkiksi 15 vuodelle, jonka jälkeen
sitä uusitaan/tarkistetaan kolmen vuoden välein. Tarkistamisvälit kannattaa sopia siten,
ettei se työllistä kohtuuttomasti ylläpitäjää toistuvuudellaan.
Sopimuksen pysyvyyden varmistamiseksi se on mahdollista kirjata kiinnitysrekisteriin.
Tällä tarkoitetaan lainhuudatusta, erityisten oikeuksien kirjaamista sekä kiinnitystä
käyttöoikeuden kirjaamista lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin maakaaren (540/1995) 1-2§:n
©Karjalan Luontokoulu®
mukaisin perustein. Kirjauksista pidetään lainhuuto- ja kirjaamisrekisteriä sekä merkitään
kiinnitykset karttaan. Kiinnittäminen ei ole pysyvä, mutta sille voidaan asettaa niin pitkä
aikaraja, kuin maanomistajan kanssa on sovittu.
Sopimuksien varjopuoli on niiden pysyvyyden arvaamattomuus. Kun tilalle tulee uusi
maanomistaja on tehtävä aina uusi sopimus. Ongelmia ilmenee siinä vaiheessa, kun uusi
maanomistaja kieltäytyy tarjoamasta maitaan retkeilyyn tai ulkoiluun. Tilanne ei onneksi
välttämättä ole niin hankala kuin voisi ajatella. Maitaan myydessään maanomistajat ovat
yleensä aktiivisia kertomaan reittien linjauksista ja suosittelevat uusia omistajia
yhteistyöhön.
2.4.3 KAAVOITUS
Kaavoitusta ohjaa 1999 vuoden lopulla hyväksytty maankäyttö- ja rakennuslaki. Lakiin
sisältyy uusi käsite: osalliset. Kaavoitukseen osallisia ovat kaavoitettavan alueen
maanomistajat ja asukkaat. Osallisia ovat kaikki muutkin, joiden oloihin kaava vaikuttaa.
Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toiminta-alaa kaavoitus käsittelee.
Kaikilla heillä on oikeus saada tietoa kaavan valmistelusta ja osallistua kaavan
valmisteluun. Raskaita muutos- ja valitusprosesseja ei tarvita, kun yhteistyö alkaa jo
kaavan lähtökohtien määrittelystä ja tavoitteiden asettelusta.(Ympäristöministeriö 1999, s.
7)
Kunnan jäsenet voivat hakea muutosta kaavan hyväksymispäätökseen. Jos kaava ei
vastaa laissa esitettyjä sisältövaatimuksia tai menettelytapa on ollut virheellinen, on siitä
mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen. Jatkovalituksen voi tehdä korkeimpaan hallinto-
oikeuteen. (Ympäristöministeriö 1999, s. 8)
Kaavat jakautuvat maakunta-, yleis- ja asemakaavoihin. Retkeilyreittien kohdalla
maakuntakaava on usein alueen ainoa voimassa oleva kaava. Se ei ole niin
yksityiskohtainen maankäyttösuunnitelma kuin yleis- tai asemakaava. Maakuntakaavan
laatii maakunnan liitto. Aluevaraukset tehdään siltä osin ja sillä tarkkuudella, kuin
valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta on tarpeen. Maakuntakaavan
sisältövaatimuksissa tulee ottaa huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, jotka
©Karjalan Luontokoulu®
ohjaavat koko Suomen aluesuunnittelua. Maakuntakaavan yksi olennaisista huomion
kohteista on varata alueittain riittävä määrä virkistykseen soveltuvia alueita. (Maankäyttö-
ja rakennuslaki 1999/132, 28§ ja Ekroos, 2000).
Reitistöjen suunnitteluvaiheessa on hyvä tarkistaa, onko kaavoituksessa otettu huomioon
alueen virkistyskäytön mahdollisuudet. Mikäli kaavoitus on huomioinut reitistön tarpeen, se
luo hyvät mahdollisuudet reittiverkoston tarkoituksenmukaiselle toteuttamiselle. Muun
muassa reitin virallistamista voidaan helpottaa, mikäli reitti on merkitty vahvistettuun
kaavaan. Tämän myötä ulkoilulain mukainen ympäristökeskuksen hyväksymispäätös
voidaan niin sanotusti hypätä yli. Mikäli reittiasiaa ei ole käsitelty kaavan yhteydessä
perusteellisesti tai merkitty vain ohjeellisesti, ulkoilureittisuunnitelma tulee yleensä tehdä
pidemmän kaavan kautta. Reittien suunnittelijoiden kannattaakin olla yhteydessä
alueellisen maakuntaliiton kanssa silloin kun uutta maakuntakaavaa ollaan laatimassa ja
oman alueen virkistysmahdollisuuksia halutaan kehittää. Tällöin on mahdollista vaikuttaa
kaavan sisältöön ja alueen tulevaisuuteen.
3. RAKENTAMISEEN JA RAKENTEISIIN LIITTYVÄT
SOPIMUSOIKEUDELLISET ASIAT
3.1 HYVÄN SOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT
Sopimus on kahden tai useamman luonnollisen/oikeudellisen henkilön yhteinen
suostumus sopimuksen piiriin kuuluvista toimenpiteistä. Sopimuksia tehdään sekä
suullisesti että kirjallisesti. Luonnollisesti kirjallinen sopimus edellä mainittua vahvempi ja
todistettavissa oleva. Sopimusasiakirja on kirjallisten sopimusten kohdalla tavallisesti
keskeisin tulkinnassa huomioon otettava lähde. Oikeuskäytännössä on paljon tapauksia,
joissa muuhun tulkintamateriaaliin ei lainkaan viitata. Tästä syystä molempien
sopijaosapuolten on osattava valvoa etujaan. Mikäli sopimusasiakirja on huolellisesti
harkittu ja laadittu, se välittää normaalisti oikean kuvan siitä, mitä osapuolet ovat
sopimuksella tarkoittaneet. (Hemmo 1997, 20)
Reitistöjä koskevaa tekoa ja ylläpitoa varten on mahdollista, että kyläyhteisölle tulee eteen
©Karjalan Luontokoulu®
maanvuokraus, käyttöoikeuden hankkiminen tai jopa maakaupat. Sopimuksessa tulisi
käydä ilmi ainakin sopijaosapuolet, rahoitus, käyttökorvaukset, käyttöoikeuden ehdot,
muuttaminen, vahingonkorvaukset, sopimuksen purkaminen, sopimuksen lakkaaminen.
Kun on kyse maa-alueesta, tulee lisäksi selvittää tilatiedot, kaavoitustilanne (eli onko reittiä
mahdollista edes perustaa alueelle) ja liitteeksi kartta, johon on rajattu sopimuksen piiriin
kuuluvat alueet.
Sopimuksen yksi ulottuvuus on se, että se pysyy voimassa alkuperäisessä muodossaan ja
ettei toinen osapuoli voi yksin saada aikaan sopimussisällön muuttumista. Pitäytyminen
alkuperäisessä sopimussisällössä vaikuttaa erityisen vahvasti silloin, kun sopimukseen ei
ole otettu määräyksiä sen muuttamisesta. Yksipuolinen muutosoikeus voi olla ilman sitä
koskevaa nimenomaista sopimusehtoa tulla kysymykseen vain hyvin poikkeuksellisissa
tilanteissa. (Hemmo 1997, s. 91)
Vahingonkorvauksista puhuttaessa vahingot jaetaan aineellisiin (konkreettiset asiat) ja
aineettomiin (esim. kipu ja särky) tai vahinkolajeittain henkilö-, esine- ja
varallisuusvahinkoihin. Sopimussuhteissa kaikki kolme vahinkolajia ovat korvauskelpoisia
ilman erityisedellytyksiä. Käytännössä sopimusvastuu suuntautuu enimmäkseen
varallisuusintressien suojaamiseen. (Hemmo 1997, 275)
Sopimuksen purkamisen on edellytykset, mikäli toinen osapuoli on selvästi syyllistynyt
sopimusrikkomukseen. Tuottamuksellisuudella tai sen puuttumisella ei tässä yhteydessä
ole välitöntä merkitystä (Hemmo 1997, 343). Sen sijaan sopimus lakkaa sinä päivänä kun
se on sopimukseen kirjattu. Varsinkin reitistösopimuksille on luonteenomaista, että niitä
jatketaan sopimuksen lakkaamisen jälkeen.
3.2 TIEKYSYMYKSET
Erilaisia virkistykseen tarkoitettuja rakenteita tehtäessä tulisi jo alusta lähtien selvittää
sinne vievien kulkuyhteyksien käyttömahdollisuus. On mahdollista, että julkisin varoin on
rakennettu rantaan venevalkama, mutta on unohdettu selvittää käyttöoikeudet valkamaan
johtavalle yksityiselle tielle. Esimerkiksi kalaosuuskunnalla voi olla automaattisesti tähän
oikeus, mutta luontomatkailijoita vesille vievän yrityksen osuus asiaan ei ole aina niin
©Karjalan Luontokoulu®
yksiselitteinen. Yksityisteitä on perinteisesti käytetty jokamiehenoikeuksien perusteella,
mutta edellä mainitussa tilanteessa voi yrittäjä joutua käyttämään moottoriajoneuvoa
matkustajien tai veneen kuljettamiseen. Yrittäjällä on täten mahdollisuus hakea tieoikeutta.
Yksityistielain (358/1962) 10§ mukaan tiekunnan tai tielautakunnan tuleekin antaa
tieoikeus sellaiselle henkilölle, jonka elinkeinon harjoittamiseen tien käyttö olennaisesti
perustuu.
Myös lintutorni on paikka, jonne usein kuljetaan autolla. Tornin suunnittelun ja sopimuksen
laadintavaiheessa tulisi ottaa huomioon yleisen parkkipaikan rakentamisen mahdollisuus.
Mikäli auton joutuu jättämään suhteellisen kauas kohteesta, ehkä jopa liikenteellisesti
hankalaan paikkaan, laskee paikan vetovoimaisuus (saavutettavuus).
3.3 METSIEN MONIKÄYTTÖÄ
Metsät ovat tärkeitä suomalaisille niin elinkeinon kuin virkistäytymisen lähteenäkin.
Monikäyttö metsätalouden ohella ei ole maanomistajille uusi asia, sillä onhan Suomessa
maantapana ollut käyttää toisten metsiä muun muassa marjastukseen ja metsästykseen.
Ellei alue kuulu suojelun piiriin, hakkuita tehdään reittien varrella aivan samaan tapaan
kuin tavallisissa talousmetsissä yleensäkin. Tätä ei retkeilijä tai ylläpitäjä yleensä koe
ongelmaksi, koska valtaosa heistä tietää Suomen taloudellisuuden riippuvuuden metsistä.
Suunnitteluvaiheessa on joskus päädytty linjauksiin, jotka kiertävät tehokkaimmassa
käytössä olevia talousmetsiä. Olisi tärkeätä, että aiotuista metsätöistä tehdään ilmoitus
reitin ylläpitäjälle. Sen jälkeen tämä voi informoida retkeilijää tulevasta
maisemanmuutoksesta sekä mahdollisesti uudesta reitin uudesta linjauksesta.
Metsäurakoitsijoita pyydetään säilyttämään polku-ura tai merkkipuita, ettei reitin linjaus
katoaisi kesken.
Suomalaiset metsäyhtiöt ovat suhtautuneet yleensä ymmärtäväisesti reitistöhankkeisiin.
Metsäyhtiöllä voi olla omia reitistöjään maillaan tai se voi olla mukana reitistöalueen
kehittämisessä tarjoamalla maitaan ja metsätietouttaan, kuten esimerkiksi Kiteen
Muljulassa on tapahtunut. Yhteistyön merkitystä erilaisten instanssien välillä ei koskaan voi
vähätellä. Ilman yhteistyötä erilaisten instanssien, kuten esimerkiksi ympäristökeskuksen,
©Karjalan Luontokoulu®
kunnan tai metsäyhtiön välillä voi olla paikoin korvaamaton. Eikä kyseessä tarvitse olla
informaatiota kummempi. Voi olla, ettei kyläyhteisön sisältä löydy tarpeeksi tieto-taitoa
muun muassa luontoselvityksen tekemiseen.
4. PIENRAKENTEET JA YMPÄRISTÖ
Otettava huomioon:
4.1 SUUNNITELTAESSA
Toimivan reitin lähtökohta on määrätietoinen suunnittelu. Siihen on varattava tarpeeksi
aikaa ja perehdyttävä kunnolla paikkakunnan luonto- ja maaomistusoloihin. Maastokäynnit
tulisi ehdottomasti kuulua suunnittelijan työnkuvaan, sillä aina eivät maastot ole yhtä
“helppoja“, kuin kartalla näyttävät, samoin luonto- ja rakennusolosuhteet muuttuvat.
Joskus suunnitelmat joutuvat odottelemaan toteutumistaan jopa useampia vuosia.
Käytännön ongelmien minimoinnin vuoksi olisi tärkeätä tarkistaa ympäristö ennen reitin
vahvistamista. Yksi olennaisimmista suunnitelmien toteutumisen mahdollisuuksista on
maanomistajien ja paikallisten mukaan ottaminen jo suunnitteluprosessin alusta alkaen.
Suunnittelussa tulee olla avoimia jokaista asianosaista kohtaan. Myöskään median
tärkeyttä myöskään reitistöjen suunnittelussa ja kehittämisessä ei tule vähätellä. Sen
avulla voidaan luoda alueen positiivista kuvaa jo alusta alkaen.
Virkistyskäytön tarjonnan ohjaus perustuu pitkälti omistusoikeuden määrittelyyn.
Julkisyhteisölle voidaan hankkia joko omistus- tai käyttöoikeus esimerkiksi virkistysalueen
perustamista varten, tai yksityisen omistusoikeuteen perustetaan rajoituksia, joista
maksetaan korvausta sen mukaan, kuinka suurta haittaa, häiriötä tai vahinkoa rajoitukset
aiheuttavat maanomistajalle ja tämän omistusoikeuden vapaalle käytölle. Retkeilyalueen
perustaminen valtion maille tai ulkoilualueen suunnittelu kunnan alueelle on perinteinen
ajatus reittien perustamisesta, mutta kyseeseen voi yhtä hyvin tulla kyläyhteisön
perustama reitti.
Reitistöhankkeen alueellisia resursseja kuluttavan luonteensa vuoksi täsmällistä
suunnittelua. Mikäli käytössä aiheutuu ongelmia, on se yleensä huonon suunnittelun tulos.
©Karjalan Luontokoulu®
Alueen suunnitteluvaiheessa tulee arvioida alueen vetovoimaisuutta. Olennaisimpia
tekijöitä ovat:
- alueen saavutettavuus
- alueen monipuolinen käyttömahdollisuus
- virkistysalueen fyysiset ominaisuudet kuten maisema, luonnonolot, varustetaso,
kunnossapito
(Hallikainen1990, s. 38)
4.1.1 MAANOMISTUSKYSYMYKSET
Alueen kehittämismahdollisuuksiin vaikuttavat monesti maanomistusolot. Pirstaleiselle
maanomistuspohjalle on huomattavasti haastavampaa lähteä kehittämään reitistöä
liitännäisalueineen kuin muutaman omistajan hallitsemalle alueelle. Ulkoilu- ja
retkeilyreitteihin suhtaudutaan maanomistajien keskuudessa yleensä positiivisesti. Mikäli
huolestuneisuutta esiintyy, ne liittyvät yleensä liikkumismuotoihin ja kunnossapitoon,
joskus omiin suunnitelmiin lomarakentamisesta. Selvitysten ja neuvottelujen jälkeen reitin
linjaus yleensä hyväksytäänkin. Kun ihmiset joka tapauksessa haluavat liikkua luonnossa,
on maaomistajaystävällisempää, että he kävelijät liikkuvat ohjatuilla reiteillä, kuin
samoilevat siellä tällä. Tämä vähentää esimerkiksi metsätaloudelle aiheutuvia vahinkoja.
Jos suunnitelmat koskevat moottorikelkkailu-, hiihto- tai maastopyöräilyreittejä,
maanomistajat ovat varautuneempia. Moottorikelkkailu luo yleistä huolenaihetta
ympäristön turmeltumisesta. Tästä syystä onkin oikeudenmukaista, että erityisesti
moottorikelkkareittien varrelta maata omistaville maksetaan korvausta. Maastopyöräilyyn
suhtaudutaan varauksellisesti sen aiheuttaman maaston kulumisen vuoksi.
Joskus maanomistaja voi olla hyvinkin yhteistyöhaluton. Negatiivinen suhtautuminen voi
liittyä siihen, ettei täysin tiedetä, mitä ulkoilureitti käytännössä on; aiheuttavatko
esimerkiksi rakenteet vaurioita kiinteistölle. Näin ollen informaation jakaminen on
suunnittelijalle hyvinkin tärkeätä. Mikäli maanomistaja ei myöskään näe saavansa
reitistöstä itse mitään hyötyä, voi myös sopimuksen allekirjoittaminen tuntua vaikealta.
Näistä suurin osa on yhä lisääntyvä kaupungeissa asuva maanomistajien joukko. Paikoin
©Karjalan Luontokoulu®
maanomistajista löytyy myös henkilöitä, jotka vastustavat reitistöjä yleisen
yhteistyöhaluttomuutensa vuoksi.
4.2 TEHTÄESSÄ
Reitin suunnittelun jälkeen luonnollisesti ryhdytään sen rakentamiseen tarpeellisilta osin.
Yleensä reitit pohjautuvat olemassa oleviin polkuihin tai metsäteihin. Joustavan
kulkemisen edistämiseksi rakennetaan esimerkiksi siltoja, lauttoja, pitkospuita, rappusia,
laavuja.
Rakentamista koskevaa säätelyä tarkastellaan maankäyttö- ja rakennuslain (1999/132)
turvin. Lain 133§:ssä on määritelty rakennukseksi määriteltävät kohteet. Näitä ovat
rakennukset asumiseen, työntekoon, varastointiin ja muuhun käyttöön tarkoitettu kiinteä tai
paikallaan pidettäväksi tarkoitettu rakennelma, rakenne tai laitos, joka ominaisuuksiensa
vuoksi edellyttää viranomaisvalvontaa esimerkiksi turvallisuuteen, terveellisyyteen ja
maisemaan liittyen.
Rakennuksena ei pidetä kooltaan vähäistä ja kevytrakenteista rakennelmaa, ellei sillä ole
erityisiä maankäytöllisiä tai ympäristöllisiä vaikutuksia. Jos on tavoitteena rakentaa
esimerkiksi yöpymiseen soveltuva kota, on erityisesti paloturvallisuusmääräysten vuoksi
oltava yhteydessä viranomaisiin (palo- ja rakennustarkastusviranomainen).
4.2.1 YLEISIMMÄT REITISTÖRAKENTAMISEEN LIITTYVÄT TEHTÄVÄT
Reitin pohjaa ei tarvitse tasata koneellisesti. Yleensä riittää puuston raivaus 2 - 5 metrin
leveydeltä. Kaukana taajamasta olevat retkeily- ja eräretkeilyreitit kulkevat usein myös
kapeampaa linjausta noudattaen. Reitti voidaan linjata hienojen näköalapaikkojen,
kalajärvien, palvelupaikkojen ynnä muiden kautta, jos se ei tuota haittaa luonnolle tai
ihmisille. (Hallikainen 1990, s.44)
Reitti merkataan esimerkiksi hämärässä heijastavilla maalitäplillä tai muulla toistuvalla
merkillä. Ennen lopullista merkkausta, on viisasta testata reittiä erilaisilla käyttäjillä.
©Karjalan Luontokoulu®
Todellisen käytön myötä muotoutuvat sopivat reittiväylät. Reiteille voidaan pystyttää
taukorakenteita ja yöpymistä palvelevia rakenteita. Reitin alkuun on hyvä sijoittaa
opastaulu karttoineen. Opastauluja voidaan pystyttää esimerkiksi paikkoihin, joilla on
merkitystä paikalliseen luontoon tai kulttuuriin. Opastaulujen vaihtoehtona voidaan käyttää
myös opasvihkosia. Turvallinen reitistö sisältää sopivan määrään viittoja
(matkamittoineen). Mahdollisesta vaaraa aiheuttavista toimista on pystytettävä
varoitusmerkit. (Hallikainen 1990, s.44)
4.2.2 RAKENTAMISTA KOSKEVIEN LUPIEN HAKEMINEN
Kaavoitus on ensisijainen rakentamista ohjaava lähde. Jokaisessa kunnassa on lisäksi
kunnanvaltuuston hyväksymä rakennusjärjestys. Sen määräykset voivat olla erilaisia
kunnan eri alueilla ja kuntien välillä, sillä ne ovat paikallisista oloista johtuvia.
Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea esimerkiksi rakennuspaikan kokoa, sen
sijoittumista, rakentamistapaa, rakennetun ympäristön hoitoa ja niin edelleen. (Ekroos,
2000)
Kun maanomistaja hakee rakennuslupaa, sen vireille tulosta on ilmoitettava naapureille.
Rakennusvalvonta tiedottaa lupahakemuksen vireille tulosta naapureille, jollei
hakemukseen ole liitetty selvitystä siitä, että naapurit ovat tietoisia hankkeesta ja selvitystä
näiden kannanotosta hankkeeseen. Rakennuksen ulkonäkö ja sen soveltuvuus
ympäristöön on olennainen seikka luvan saamiselle (Joensuun kaupunki 2000). Laavun
rakentaminen ei välttämättä tarvitse kunnan rakennusjärjestyksen mukaan rakennuslupaa,
mutta on järkeenkäypää keskustella asiantuntijan kanssa laavun sijoittamisesta; kuinka se
parhaiten soveltuu ympäröiviin luonnonpiirteisiin.
Rakentamisessa huomioitava monikäyttöisyys. Yrittäjille voidaan rakentaa erillisiä, lukolla
varustettuja rakenteita. Muut alueet olisivat vapaat jokamieskäytölle. Maksun ottaminen on
sallittu esimerkiksi silloin, kun käytetään rakenteita tai toisen omaisuutta.
Seuraavassa esiteltynä rakentamiseen liittyvien lupien hakeminen Joensuun kaupungin
rakennusvalvonnan ohjeiden ja Joensuun kaupungin rakennusjärjestyksen mukaisesti. Ne
ovat ohjeellisena näyttönä siitä, milloin lupien hakemista kannattaa harkita. Jokaisessa
©Karjalan Luontokoulu®
kunnassa on omat järjestyksensä, joiden mukaan kyläyhteisönkin sisällä tapahtuva
rakentaminen tulee toteutua. Oman mausteensa tähän antaa esimerkiksi eräs
pohjoiskarjalainen reitistorakentamiseltaan kehittynyt kunta, joka määrää, että
retkeilyreittien rakenteiden ympärille tarvittava alue tulee olla vähintään 30 aaria.
1. Rakennuslupa
Rakennustyölupa tarvitaan:
- kun pinta-ala yli 6m2
- rakennuksen korjaus- ja muutostyöhön -> esim. kunnostaminen; muutokset, joilla
vaikutusta turvallisuuteen ja terveydellisiin oloihin. Tällainen voi olla uuden tulisijan
rakentaminen
2. Maisematyölupa
Maisematyölupa tarvitaan:
- asemakaava-alueella
- alueilla, joilla voimassa rakennuskielto
- mikäli asemakaavassa näin määrätään
3. Toimenpidelupa/-ilmoitus
Toimenpidelupaa tarvitaan muun muassa erilaisiin yleisörakennelmiin, kuten
urheilupaikan perustamiselle.
1. Toimenpidelupa haetaan kirjallisesti noudattaen soveltuvin osin rakennusluvan
hakemisesta annettuja määräyksiä.
2. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti ja siihen on liitettävä tarpeellinen selvitys
toimenpiteen laadusta ja laajuudesta.
Lupa tai ilmoitus ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan
(yleiskaava tai sen osa voidaan kunnan hyväksynnällä laatia myös
oikeusvaikutuksettomaksi) tai jos toimenpide toteutetaan noudattaen
ympäristölautakunnan hyväksymää ohjetta.
©Karjalan Luontokoulu®
Rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä, jollei
rakennusvalvontaviranomainen 14 päivän kuluessa ilmoituksen saapumisesta ole
edellyttänyt luvan hakemista ilmoitettuun hankkeeseen. (Joensuun kaupunki 2001a)
Ilmoitus raukeaa, ellei toimenpidettä ole aloitettu ja saatettu loppuun kolmen vuoden
kuluessa. Luvan voimassaoloa aloittamista varten voidaan hakemuksesta pidentää
enintään kahdella (2) vuodella, jos oikeudelliset edellytykset rakentamiselle ovat edelleen
voimassa.
Jos rakennustyötä ei ole saatettu loppuun viiden vuoden kuluessa luvan
lainvoimaisuudesta, on lupa rauennut. Luvan voimassaoloa työn loppuunsaattamista
varten voidaan hakemuksesta pidentää enintään kolme (3) vuotta kerrallaan. Hakemus
luvan voimassaoloajan pidentämiseksi tulee jättää ennen raukeamispäivää. (Joensuun
kaupunki 2001b)
Tilapäinen rakennus:
Rakennuslupa enintään viiden (5) vuoden ajaksi. Eli se katsotaan pystytettäväksi
paikallaan enintään mainitun viiden vuoden ajan.
4. Lupaviranomainen
Rakennusluvasta, toimenpideluvasta ja purkamisluvasta päättää rakennustarkastaja.
Maisematyöluvasta päättää kaavoituspäällikkö. Toimenpideilmoituksen ja
purkamisilmoituksen siirtäminen lupakäsittelyyn ratkaisee rakennustarkastaja.
5. Poikkeaminen
Rakentamista koskevista säännöistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista
ratkaisee kaupunginhallitus. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan ympäristökeskus päättää
poikkeamisesta tietyissä kohdissa:
- ranta-alueet
- vähäistä suurempi poikkeaminen
- rakennussuojelu
- asemakaava/rakennuskielto
©Karjalan Luontokoulu®
Rakennuslupa voidaan myöntää ilman erillistä poikkeamispäätöstä, milloin on kysymys
vähäisestä poikkeamisesta. Rakentamisen teknisiä tai näitä vastaavia ominaisuuksia
koskevaan vähäisen poikkeuksen edellytyksenä on erityisesti, ettei poikkeaminen merkitse
rakentamiselle asetettujen keskeisten vaatimusten syrjäytymistä. (Joensuun kaupunki
2001a)
6. Paloturvallisuus
Suuluukullisten tulipesien edessä suojattava alue ulotetaan vähintään 100 mm luukun
molemmille sivuille sekä vähintään 400 mm sen eteen. Avoimien tulisijojen kohdalla
suojattava alue ulotetaan vähintään 150 mm suuaukon sivuille 750 mm sen eteen
tulipesän etureunasta mitattuna. Tulisijan läheisyydessä säilytettävälle polttoaineelle
tarkoitettu tila sijoitetaan siten, ettei palovaaraa aiheudu. (Joensuun kaupunki 2001b)
4.2.3 RAKENNUSTYÖN ALOITTAMINEN JA VIRANOMAISVALVONTA
Rakennustyön aloittaminen:
- mahdollista silloin, kun rakennuslupa on saanut lainvoiman tai on myönnetty lupa
aloittaa rakennustyö ennen sitä
- aloittamisesta on ilmoitettu rakennusvalvontaan
Rakennusvalvonta:
- aloitus- ja rakennustöiden jälkeen loppukatselmus; rakennus on oltava turvallinen,
terveellinen ja käyttökelpoinen
- huomaa myös jatkuva valvonta
Katselmukset voidaan toimittaa tarvittaessa vaiheittain. Rakennus tai sen osaa ei saa
ottaa käyttöön ennen kuin se on loppukatselmuksessa hyväksytty käyttöön.
Rakennusvalvonnalla on oikeus keskeyttää rakennustyö, jos työhön ryhdytään tai sitä
toteutetaan. (Joensuun kaupunki 2001b)
4.3 YLLÄPIDETTÄESSÄ
Ylläpidon saralla kyläyhteisön roolilla on yhä tärkeämpi merkitys. Jo esimerkiksi ulkoilulain
säännöksen mukaan kunnalla on oikeus uskoa kunnossapidon tehtävät sopivaksi
©Karjalan Luontokoulu®
katsotulle yhteisölle, käytännössä usein kyläyhteisölle. Käytön ja käyttäjien määrä ja
käyttäjärakenne vaikuttaa reitin hoitotarpeeseen. Reittipohja ja liitännäisalueiden palvelut
tarkistetaan ainakin keväisin ja syksyisin. Mikäli kyseessä on vain kesäreitti tai talvireitti,
ylläpidossa on oma rytminsä.
Toimenpiteitä ovat:
- haittaavan kasvillisuuden (pensaat, oksat yms.) raivaaminen
- rakenteiden tarkistus, puhdistus ja kunnostus
- tulisijojen kunnon tarkistus, polttopuuvaraston täydentäminen
- jätehuolto (kompostit, käymälät, jäteastiat)
- pinta- ja katemateriaalin lisääminen (linjataan uudelleen, jos kulunut pahoin)
- viitoitusten ja opastetaulujen kunnon tarkistus
- reittimerkkien kunnostus
- kesä- ja talvikilpien vaihto
(Sievänen 2000)
Ylläpitäjän tulee huomioida, että ylläpito maksaa usein esimerkiksi 10 vuoden aikajänteellä
rakentamiskustannuksia enemmän. Tämä kannattaa ottaa huomioon myös reitille
haettavien tukien yhteydessä. Usein taloudellista apua haetaan lähinnä rakenteita varten;
unohdetaan reitin rakentamisen pitkäjänteisyys. Mikäli ylläpidon talousarviota ei olla jo
suunnitteluvaiheessa laadittu, myöhemmin asian selvittäminen ja varojen saaminen
kasaan voi olla hankalaakin.
Reittien käyttäjien palaute on tärkeätä jatkuvuudelle ja kehittämiselle. Palautteet voidaan
kerätä esimerkiksi metsätuvissa tai lintutorneissa säilytettäviin vieraskirjoihin.
Selkeä ylläpidon organisaatio on edellytyksenä toimivalle ylläpidolle. Jokaiselle rakenteelle
ja alueelle tulee olla vastuuhenkilö. Ylläpidon vastuukysymykset tuleekin ottaa esille
useaan otteeseen suunnittelu- ja toteutusprosessin kuluessa. Organisaation hallinta
selkeytyy, mikäli sen johtoa edustaa joko yksittäinen henkilö tai johtokunta. Näin jollain
instanssilla on aina langat oikeissa käsissä.
Kyläyhteisön ylläpidon työ voidaan toteuttaa talkootyönä tai kunnan ostopalveluina.
Talkootyön etuna on edullisuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi käyttäjien
©Karjalan Luontokoulu®
sitoutuminen yhteisestä omaisuudesta huolehtimiseen. Jos ylläpidosta huolehtiva taso
asuu reitin lähellä, myös valvonta ja seuranta on helppo toteuttaa. Vapaaehtoisvoimin
toteutettava ylläpito toimii parhaiten pienillä paikkakunnilla ja alueilla, joilla yhteistyö
sidosryhmien kanssa on aktiivista jo reittiä suunniteltaessa. Paikallisista eli lähireiteistä
hyötyvät ennen kaikkea alueen asukkaat, joten he ovat yleensä halukkaita olemaan
mukana yhteistyössä.
4.3.1 HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA
Hoito- ja käyttösuunnitelmassa varataan paikat alueelle sijoitettaviin taukopaikkoihin,
kulkuväyliin tai reitistöihin, viitoitukseen, opastukseen ja parkkipaikkoihin. Siinä sovitaan
rakenteiden hoidosta ja huollosta. Joskus ylläpitokysymykset ovat jääneet
rakennusvaiheessa huomioimatta. Tästä tulee sopia jo rakennusvaiheessa. Turvalliset ja
huolletut rakenteet vaikuttavat luontokohteiden käyttökelpoisuuteen ja vetovoimaisuuteen.
Keskeisimmistä luontokohteista voidaan laatia opaskirja.
Hoito- ja käyttösuunnitelman on oltava tarpeeksi kauaskantoinen ja yksityiskohtainen. Silti
sen tulee olla riittävän joustava ja sitä on voitava aika ajoin tarkistaa. Tärkeintä on, että
hoito- ja käyttösuunnitelmassa määritellään oikeat, toteuttamiskelpoiset tavoitteet, joiden
varaan koko muu suunnitelma rakentuu. (Hallikainen, 1990 s.34)
Hoito- ja käyttösuunnitelma koostuu tavoiteosan ja aluekuvausten lisäksi erilaisista
osasuunnitelmista. Alueen koko, merkitys ja alueen käyttömuodot määräävät, mitä osa-
suunnitelmia kokonaissuunnitelmaan on syytä sisällyttää. Suuren alueen hoito- ja
käyttösuunnitelma voi sisältää esimerkiksi seuraavia aluekokonaisuuksia. (Hallikainen
1990, s.35)
Hoito- ja käyttösuunnitelman sisällössä voi olla:
- alueen merkitys
- alueen kuvaus: topografia, maisemat jne.
- alueen hoidon ja käytön yleistavoitteet
Osasuunnitelmia ovat esimerkiksi:
- metsän- tai maisemanhoitosuunnitelma
©Karjalan Luontokoulu®
- virkistyskäyttösuunnitelma
- toteutussuunnitelma aikatauluineen
- rahoitussuunnitelma
- turvallisuussunnitelma
4.3.2 JÄTEHUOLTO
Reiteille kuuluu jätelain (1072/1993) mukainen roskaamiskielto kuin arkielämäänkin.
Virkistysalueilla jätteiden kasautumista ollaan pyritty ehkäisemään muun muassa
poistamalla jätteenkeruuastiat niin reittien varrelta kuin levähdyspaikoilta. Periaate on, että
jokainen huolehtii itse roskistaan (kuljetetaan yleisiin jäteastioihin tai poltetaan).
Retkeilijöitä informoidaan uudesta järjestelystä ohjetauluissa taukopaikoilla. Mikäli
taukoympäristö on epäsiisti, myös tulijan motiivi vastuustaan laskee, ja mikäli paikka on
siisti, lopputulos on päinvastainen. Tästä syystä reittien varsia / taukopaikkoja pyritään
tarkastamaan ja puhdistamaan niin usein kuin mahdollista.
Suurimpien reittien äärelle on varattu jätteiden keräyspisteet, näihin yleisesti kuuluu
lajittelu. Asianmukaisen reitin äärellä jätteiden keräys on järjestetty koosta riippumatta.
Jätelain mukaan vastuu jätehuollon järjestämisestä on jätteen haltijalla. Tämän tulee
järjestää jätteen kuljetus asianmukaisille paikoille. Eli ensisijaisesti roskistaan vastaa
retkeilijä itse, kunnes hän on jättänyt sen sille varattuun jätepisteeseen, jolloin vastuu
siirtyy alueen haltijalle tai omistajalle. Kylätasolla esimerkiksi osuuskunta voi huolehtia
jätehuollosta. (www.ymparisto.fi/hoito/jatehuo/jatehuol.htm)
Jäteneuvontaa saa muun muassa seuraavista paikoista:
- kunta
- paikallinen jätehuoltoyhtiö
- alueellinen ympäristökeskus
- Suomen ympäristökeskus
- jätehuoltoyhdistys
Hyvä tietää jätelaista:
3§ jätteen määrittely
©Karjalan Luontokoulu®
6§ jätehuollon järjestäminen
7§ kiinteistön haltijan velvollisuudet
11§ liittyminen järjestettyyn jätteenkuljetukseen
20-21§ roskaantuneen alueen puhdistamisvelvollisuus.
5. MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAA YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAAN
PÄÄTÖKSENTEKOON
5.1 Miten vaikutat
Oman alueen reitistöjen kehittämiseen vaikuttaa pitkälti ulkoinen mielikuva
paikkakunnasta. Päätöksiä alueen käytöstä tehdään pääasiassa kunnan sisällä, mutta
myös maakunnallinen päätöksenteko on arkipäivää. Mikäli sitä on hoidettu jo aiemmin
hyvin ja kehittymistä on tapahtunut omaehtoisesti, kunnan päätöksenteon elimissä alueen
uusiin suunnitelmiin on helppo suhtautua vakavasti. Reitistön kehittämisessä hankkeille
tulee olla todellinen tarve. Hankkeen esittelijällä tulee olla kehittämismahdollisuuksista
parhaimmat tiedot. Kuinka muutoinkaan voi vakuuttaa ulkopuoliset? Hakijalla tulee myös
osata perustella, kenen kannalta on järkevää rakentaa tai kehittää alueen reitistöjä.
Olisiko ne tarkoitettu kuntalaisille vai yleiseen luontomatkailukäyttöön. Retkeilyreiteillä
vetovoimaisuus ja lähiulkoilureiteillä saavutettavuus ovat ensisijaisen tärkeitä. Näiden
teemojen puitteissa reitistöjen kehittäminenkin usein voi tapahtua.
Suunnitteluvaiheessa tulee ottaa huomioon hankkeen mittakaava; onko suurilla
suunnitelmilla edes reaaliteettiarvoa. Toisaalta hankkeen ei tulisi olla minimaalinenkaan.
Tällöinhän kehittämismahdollisuudet voivat olla olemattomat. Reitistön parissa toimijan
kannattaa olla rohkeasti yhteistyössä paikallisten ja maakunnallisten päätöksentekijöiden
kanssa, kysellä ja ottaa tietoa alueellisesta toiminnasta. Tällöin myös virkamiehet ottavat
vakavasti asianomaisen kehittämistarmokkuuden.
Rakentamista koskevassa kappaleessa on varsin yksiselitteisesti kerrottu muun muassa
rakenteiden kohdalla tapahtuva vaikuttaminen. Tästä vielä yksinkertaistettu versio
©Karjalan Luontokoulu®
kaaviona. Lupaprosessin laajuus riippuu siitä, miten mittavasta rakennuksesta tai
rakennelmasta on kyse.
Kaavio 2.
Rakennustyön suoritus ja viranomaisvalvonta:
RAKENNUSLUPA aloitus 3v. aloittamisilmoitus
paikan merkitseminen
rakennustyön aloittaminen
katselmukset ja tarkastukset
loppukatselmus
loppuun 5v. JÄLKIVALVONTA
(Ekroos, 2000)
Ympäristörakentamista ohjaavat pitkälti samat kuin luonnonsuojeluhallintoakin ohjaavat
instanssit, eli ympäristöministeriö, alueellinen ympäristökeskus, kunta sekä maa- ja
metsätalousministeriö. Yhteyshenkilöitä voidaan hakea myös maakuntaliitosta,
tielaitokselta, museovirastolta, kauppa- ja teollisuusministeriöstä aina tarvittavan tiedon ja
avun mukaan.
Vaikuttamisen mahdollisuuden a ja o on aika. Esimerkiksi kunnan päätöksenteon kohdalla
kannattaa laatia suunnitelmat vuotta aiemmin ensi vuoden budjettia varten.
Luontomatkailua ajatellen olisi hyvä kehittää visioita tulevaisuudesta vielä pidemmälle.
Onnistuneen vaikuttamisen pohjalla on ennen kaikkea neuvottelukyvykkyys. Yhteisistä
asioista päättäminen vaatii objektiivista katsomusta ja erilaisten näkökulmien huomioon
ottamista. Jyrkällä asenteella ei ole liiemmälti mahdollisuuksia. Tosin hankkeen vetäjän
tulee pitää visioistaan kiinni, eikä lipsua tavoitteistaan aina virkamiespäätösten jälkeen.
Hänen on myös syytä selvittää ajoissa oikea yhteyshenkilö. Vaikka hyvän hallinnon
periaatteisiin kuuluu, että hakemukselle etsitään oikea virkamies, säästetään aikaa ja
vaivaa, jos on ottanut asioista hyvin selvää jo ennakkoon.
©Karjalan Luontokoulu®
6. VASTUUKYSYMYKSET
6.1 TURVALLINEN REITTI
Ylläpitoon pitäisi pystyä panostaa huomattavasti nykyistä suuremmalla työpanoksella.
Mikäli ylläpidon resursseista joudutaan pikkuhiljaa tinkimään, voi se johtaa siihen, että
turvallisuuden kannalta erikoisimpia luontokohteita ei voida enää sisällyttää reittiin.
Suunnittelijat ja ylläpitäjät usein tiedostavat retkeilijöitä vaanivat vaarat, ja ottavat paikat
huomioon reitin linjauksessa tai käyttöä turvaavin rakennelmin. Suomessa käytetään
jossain määrin varoittavia kylttejä (esim. ‘Varo jyrkännettä’) ja niiden käytön lisäämistä on
vakavasti harkittu. Kyltit eivät kuitenkaan poista kunnossapitäjän vastuuta, mutta
minimoivat vaaran. Rakenteet ja linjaukset täytyy olla sellaisessa kunnossa, että niiden
normaalikäytöstä ei joudu vaaraan. Suosituksena kylttien informaatiossa on
yksinkertaisuus. Reittien ylläpitäjät eivät toivoisi tulevaisuuden johtavan siihen, että kylttejä
asetetaan reittien ja luontokohteiden äärelle tuon tuostakin, sillä tuolloin ne menettäisivät
myös merkitystään.
Talvisissa lajeissa, kuten hiihdossa ja moottorikelkkailussa liikennemerkkien ja
varoituskylttien merkitys on huomattava. Kun liikkumisen vauhti kasvaa ja mahdollisuus
törmätä muuhun liikenteeseen, ovat määräykset ja varoitukset oltava kunnossa. Hiihtäjien
terveysriskiä pyritään minimoimaan siten, että pyydetään näitä välttämään
moottorikelkkaurilla liikkumista. Metsätoimenpiteistä tulee aina olla varoituskyltit. Tämä ei
ole kuitenkaan reitin ylläpitäjän vastuulla, vaan hakkuita tekevällä metsäyhtiöllä.
Suomen metsissä liikkuu yhä enemmän ulkomaalaisia retkeilijöitä. Suomalaisilla reiteillä
on usein vain suomen- tai ruotsikielisiä kylttejä. Vahinkotapauksien minimoimiseksi olisi
kylttien laatijan ottaa myös kansainvälinen käyttö huomioon.
6.2 VAHINGON SATTUESSA
Pääperiaate suomalaisen oikeusjärjestelmän mukaan on, että uhrin on itse kärsittävä
vahingot, ellei ole esitettävissä oikeudellista perustetta siirtää niitä jonkun toisen
©Karjalan Luontokoulu®
kannettavaksi. Pääsääntö on, että korvattavan vahingon tulee aiheutua jonkun
moitittavasta käyttäytymisestä. Moitittavuus voi olla joko täysin tahallista toimintaa tai
perustua eri asteiseen tuottamukseen. Vahingon korvattavuudesta säätää
vahingonkorvauslaki (412/1974)
Tuottamusta arvioidaan jälkikäteen sen mukaan, kuinka todennäköistä vahingon
aiheutuminen oli, kuinka huolellinen ihminen olisi käyttäytynyt vastaavassa tilanteessa ja
olisiko tämä huolellinen käyttäytyminen voinut estää vahingon. Lisäksi edellytetään, että
moitittavan käyttäytyminen ja vahingon välillä tulee olla syy-yhteys.(Huovinen, 1999, s.
142-143) Luonnon aiheuttamasta vahingosta ei ylläpitäjä ole vastuuvelvollinen. Teoriassa
voi syntyä tilanne, että laho puu kaatuu metsässä myrskyisellä säällä retkeilijän päälle.
Tällöin ei voida syyttää ylläpitäjää.
Ylläpitäjä ei vastaa, mikäli onnettomuus tapahtuu ohjatun matkailuryhmän sisällä. Tällöin
vastuussa on kyseessä oleva luontomatkailuyrittäjä. Yleistä on, että yrittäjä käy
tarkastamassa reitin ennen matkailijoiden viemistä alueelle. Vastuuvakuutus kuuluu
kiinteänä osana luontomatkailuyrityksen ominaisuuksiin. Suomen metsissä samoilee yhä
enemmän myös ulkomaisia luontomatkailijoita. Mikäli onnettomuus sattuu yksittäiselle
ulkomaalaiselle luontomatkailijalle, oikeusriidat ratkaistaan pääsääntöisesti siinä maassa,
missä onnettomuus on sattunut. On mahdollista, että asioita joudutaan ratkomaan myös
vahingonkärsijän kotimaassa.
Reitin käytöstä käyttäjälle tai kolmannelle osapuolelle aiheutunut vahinko korvataan vain,
jos vahinko on johtunut reitin ylläpitäjän huolimattomuudesta tai tahallisuudesta.
Moottorikelkkareittien kohdalla pitäjän on vastattava vain siitä, että reitti on vuosittaisella
käyttöönottohetkellä ajettavissa kunnossa ja että reitin varrelle on sijoitettu kyltit
mahdollisista vaarallisista paikoista sekä asennettu tarvittavat liikennemerkit.
Käyttö- ja hoitosuunnitelmat liittyvät olennaisesti reittien huoltoon. Siinä määritellään muun
muassa, mitä rakenteita ja kohteita huolletaan. Vakavan onnettomuuden sattuessa tähän
asiakirjaan kiinnitetään huomiota. Mikäli kyseessä olevan asian ylläpitoa ei ole edes
mainittu, on seurauksena vähintään huomautus. Myös vakuutukset ovat hyvällä
ylläpitäjällä kunnossa. Yleensä ainakin kunnilla on metsiä koskeva palovakuutus sekä
tapaturmavakuutus oman kunnan jäsenille.
©Karjalan Luontokoulu®
Reittien ylläpitäjien tulee muistaa, että reitin rakenteiden kannattaa olla siinä kunnossa,
kuin sitä markkinoidaan. Muutoin siitä voi tulla helppo valitusten kohde.
7. LOPUKSI
Hyvä rakentaminen ja hyvä suunnittelu kulkee tarpeiden mukaisesti. Kun reitti
vetovoimainen, samat ihmiset tulevat nauttimaan tästä seuraavinakin vuosina. Tähän
jokainen reitistörakentaja työnsä myötä tähtää. Suurin kiitos tehdystä työstä on se, että
ulkoilija viihtyy alueella.
Pinta-alaltaan suurissa kunnissa haja-asutusalueilla sijaitsevien ulkoilureittien ylläpito
hoidetaan usein ostopalveluna erityisesti kyläyhdistyksiltä. Kyläyhdistyksen aktiivisuus voi
olla merkittävä tekijä kunnan ylläpitopäätöksille ja rahoituksen saamiselle. Useat tahot ovat
sitä mieltä, että paikalliset toteuttamisratkaisut tuovat parempia tuloksia kuin keskitetty
toiminta, joten tämän toimintatavan tehokkuus on paikkakuntaa merkittävästi hyödyntävä.
Retitistörakentamiseen kuuluu olennaisena tekijänä kestävän luontomatkailun kehittäminen. Se on prosessi,
joka mahdollistaa matkailun kannalta välttämättömien luonnonvarojen uusiutumisen ja ehkäisee niiden
liiallista käyttöä. Kestävällä matkailukehityksellä tähdätään taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen
kantokyvyn sekä ympäristönsuojelun ja matkailijan tyytyväisyyden tason säilyttämiseen. (Rautalin 2002)
Kestävällä matkailukehityksellä on merkittävä vaikutus kyläyhteisön yhteiskunnalliseen asemaan.
9. LÄHDELUETTELO
Kirjallisuuslähteet
Ekroos, Ari. 2000. Kaavoitus- ja rakentamisoikeus. Luentomoniste. Joensuun yliopisto.
Julkaisematon.
Hallikainen, Ville. 1990. Luonnon virkistyskäytön perusteet. Helsinki.
Hemmo, Mika. 1997. Sopimusoikeus II. Jyväskylä.
Hollo, Erkki. J. 1993. Johdatus ympäristöoikeuteen. Helsinki.
©Karjalan Luontokoulu®
Hollo, Erkki. J. 1991. Ympäristöoikeus. Helsinki.
Huovinen, Ulla. 1999. Matkailun lainsäädäntö. Helsinki.
Joensuun kaupunki. 2000. Joensuun kaupungin rakennusjärjestys.
Joensuun kaupunki. Ympäristövirasto. Rakennusvalvontayksikkö:
2001a. Rakennuslupa, purkamislupa, maisematyölupa, toimenpidelupa,
purkamisilmoitus, toimenpideilmoitus.
2001b. Rakentajan tietopaketti.
Kuusiniemi - Majamaa - Vihervuori. 1998. Maa-, vesi- ja ympäristöoikeuden käsikirja.
Helsinki.
Laaksonen, Kalevi. 1999. Jokamiehenoikeudet, laki ja perustuslaki. Juhlajulkaisussa
Veikko O. Hyvönen 1929 - 18/9 - 1999.
Rautaliin, Minna. 2001. Etelä-Pohjanmaan luontomatkailun toimenpideohjelma 2002-2006.
Alueelliset ympäristöjulkaisut.262.
Rautio, Antero (toim.). 1999. Suomen retkeilyopas. Metsähallitus, Suomen matkailuliitto.
Tampere.
Sievänen, Tuija (toim.). 2001. Luonnon virkistyskäyttö. Metsäntutkimuslaitoksen
tiedonantoja 802, 2001. Vammala.
Sievänen, Tuija. 2000. Luonnon virkistyskäyttö. Luentomoniste, kevät 2000. Joensuun
yliopisto. Julkaisematon
Suvantola, Leila. 2001. Luonnonsuojelulainsäädäntö ja kulttuuriympäristön suojelua
koskeva lainsäädäntö. Joensuun yliopisto. Julkaisematon.
©Karjalan Luontokoulu®
Vuolle, Pauli.1994. Jokamiehenoikeus. Jyväskylä.
Muut lähteet
http://www.ymparisto.fi/.luosuo/n2000/65/arvio.htm
Ympäristöministeriö. Yhteistyöllä hyvää ympäristöä. Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000.
Ympäristöministeriön esite.
Lisätietoa ympäristöhallinnosta
Maa- ja metsätalousministeriön kotisivut: http://mmm.fi/ministeriö
Metsähallituksen kotisivut: http://www.metsa.fi/yritysinfo.index.htm
Metsäntutkimuslaitoksen kotisivut: http://www.metla.fi/metla/index.htm
Suomen ympäristökeskuksen kotisivut: http://www.ymparisto.fi/syke/syke.html
Ympäristöministeriön kotisivut: http://www.ymparisto.fi/ym/ym.html
Hyödyllistä tietoa reitistön rakentamisen ohjaukseen
Poluista reiteiksi -projektin kotisivut: http://www.suomenlatu.fi/poluistareiteiksi
Matkailu ja asiakkaiden muusta käytöstä lisää: englanniksi: Green Tourism of Finland
Suomeksi Green Tourim of Finland
Reitistöjen ja polkujen sisällöistä (taulut opasteet yms.) lisää: Green Tourism of Finland
doc.
KASVATUKSELLISESTA KÄYTÖSTÄ :
KARJALAN LUONTOKOULU DOC