20
uutiset 3/2014

Pikes uutiset 3 2014 final

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKESin sähköinen uutislehti. Tutustu Pielisen Karjalan elinkeinoelämään.

Citation preview

uutiset

3/2014

PIKES tekee Pielisen Karjalan elinkeinoelämän edunvalvontaaSeudullisena kehittämisyhtiönä PIKES on Pielisen Kar-jalan edustajana ja elinkeinoelämän asiantuntijajäse-nenä mukana useissa seudullisissa ja maakunnallisissa työryhmissä ja verkostoissa.

PIKESin työntekijät osallistuvat uuden maakun-taohjelman POKAT 2017 seurantaryhmiin. Olemme mukana metsät ja biotalous-, kaivannaisala-, tekno-logiateollisuus-, hyvinvointi-, matkailu-, kulttuuri- ja Venäjä-ryhmissä. Näissä ryhmissä tehtävänämme on toimia elinkeinoelämän asiantuntijana maakuntaoh-jelman toteuttamisessa ja tuoda näkemystä päätök-senteon taustaksi.

Lisäksi osallistumme useisiin maakunnallisiin oh-jausryhmiin, esimerkkinä vodaan mainita Pohjois-Kar-jalan maaseutusuunnitelman 2014-2020 ohjausryhmä. Pohjois-Karjalan kauppakamarin kanssa teemme alueellista vaikuttamista mm. paikallisvaliokunnan ja Venäjäjaoksen kautta. Tällä hetkellä Venäjäjaok-sessa valmistellaan koko maakunnan kattavaa elin-keinopoliittista Venäjä-strategiaa. Tässäkin työssä on tärkeää pitää esillä Pielisen Karjalan näkökulma. PIKES on Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulun Pieli-sen Karjalan ohjausryhmän jäsen. Ohjausryhmässä valmistellaan Pielisen Karjalan koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma. Pohjois-Karjalan maakunta-korkeakoulun toiminnan lähtökohtana ovat seudulli-set koulutus- ja kehittämistarpeet. Nyt marraskuussa

me muutamat maakuntakorkeakoulun ohjausryhmän jäsenet (Lieksan kansalaisopisto, Karelia ammattikor-keakoulu ja PIKES) toteutimme yhteistyössä Venäläiset asiakkaina Karjalassa –seminaarin.

PIKES tekee elinkeinopoliittista edunvalvontaa myös valtakunnan päättäjien suuntaan yhteistyössä omistajakuntien kanssa. Edunvalvonnan strategisia painopisteitä Pielisen Karjalan elinkeinostrategian mu-kaan ovat tiestö, rautatiet, väylät, isojen investointien edistäminen, koulutus ja asiantuntijatyöpaikkojen li-sääminen seudulla. Maaliskuussa tapasin PIKESin halli-tuksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kanssa työministeri Ihalaisen. Luovutin hänelle muistion, jossa esitin Pielisen Karjalaan seutukunnallista kokeilua hal-littujen omistajanvaihdosten toteuttamiseksi. Lisäksi muistiossa tuotiin esille toimenpiteitä yrittäjyyden – etenkin nuorten - edistämiseksi ja vetoomusta amma-tillisen koulutuksen säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi seutukunnalla. Tapasin ministeri Ihalaisen uudestaan tällä viikolla ja oli ilahduttavaa kuulla, että nyt minis-teriö pohtii toimenpiteitä yrittäjyyden edistämiseksi osaksi meidän esille tuomien ajatusten pohjalta. PI-KESin hallitus valmisteli muistion luovutettavaksi lii-kenneministerille ja Itä-Suomen kansanedustajille, ja se luovutettiin liikenneministerin valtiosihteerille ja kansanedustajille 21.5.2014. Muistiossa nostettiin esille mm. suunnitteilla olevien biojalostamoiden tar-

2

PIKES-uutiset 3/2014 pääkirjoitus

PIKES-uutiset 3/2014

3

vitseman raaka-aineen saatavuuden kannalta riittävä resursointi alemman tieverkon ja pientiestön hoitoon ja kunnossapitoon, perusparannustarpeet tiettyjen ra-taosuuksien osalta ja Lieksan Inarin rajanylityspaikan kehittäminen.

Marraskuussa PIKESin hallitus valmisteli yhdessä omistajakuntien kanssa Pielisen Karjalan esityksiä Pohjois-Karjalan hankeluet teloon 2016. Hankeluet-telo tehostaa edunvalvontaa kokoamalla ministeriö-kohtaisesti maakuntamme ajankohtaiset hankkeet. Nyt laadittava hankeluettelo tähtää vuoden 2016 val-tion talousarvion valmisteluun vaikuttamiseen.

PIelisen Karjala on uudistuva seutukunta, jonka menetyksen takaavat alueen innovatiiviset yritykset ja elinkeinoelämän jatkuva kehitystyö, jota toteutamme sekä yritysneuvonnassamme että hankkeissamme.

Tutustu PIKES-uutisten yritysesittelyihin sekä muh-keaan hankkeiden tulosten esittelypakettiin!

YhteistyöterveisinMinna Heikkinen, toimitusjohtajaPielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES

Sisältö• Pääkirjoitus .......................................................................... 2-3

• Rakkaudesta kotiseutuun -Perhekokki ..................... 4-5

• Mittava investointi Lieksan Laatuherkuilla ............. 6-7

• Osaajien matkassa ........................................................... 8-9

• P-K:n maakuntakorkeakoulu .................................... 10-11

• P-K:n tuotannollisten alojen uusiutumisohjelma 12-13

• Bioenergiaverkostot ja -virrat -hanke ................... 14-15

• Teolliset symbioosit - Mitä ne ovat? ............................16

• Ekotassu-kehittämishankkeen jäljet P-K:ssa ..............16

• Verkkokauppa tutuksi -tilaisuus ke 28.1. .................. 17

• LuontoKolin Kasvusysäys ................................................ 18

• Majatalosta majataloon -yritysrypäshanke ............... 19

4

Miksi yritysten pitää toimia pääkaupunkiseudulla? A&R

Sveholm Oy:n toimitusjohtaja Annukka Tiainen perhei-

neen vieraili usein kotiseudullaan Nurmeksessa ja pohti

alueen tilannetta. Tuntui pahalta, kun suuret toimijat

lakkauttivat yrityksiä ja jäljelle jäi tyhjiä rakennuksia ja

työttömiä. Tuli palava halu toimia alueen hyväksi, kos-

ka hän ei nähnyt Pielisen Karjalan sijaintia ongelmaksi.

Olemme keskellä Suomea, miksi tänne ei voisi perustaa

yritystä? Idea valmisruokaa tekevästä yrityksestä syntyi

Annukka Tiaisen enon ja edesmenneen miehen pohdin-

noissa. Sopivat tilat löytyivät nopeasti, niinpä toiminta

alkoi 2003 Lieksassa. Vuonna 2006 perhe muutti Nur-

mekseen ja sieltä Lieksaan vuonna 2011, koska työpaik-

ka oli täällä ja yritys menestyi.

Käsintehtyä, maukasta valmisruokaaKäsin tekeminen, maistuva valmisruoka ja perhekes-keisyys ovat yrityksen tärkeimpiä arvoja. Letut paiste-taan pannuilla ja pihvit muotoillaan käsin. Tuotekehitys lähtee kotihellalta. Tuotekehitystiimissä on tuotekehit-telijöitä sekä omia kotiruokareseptejä muunnetaan suurempien määrien valmistukseen.

Pääosa tuotteista menee suurten kauppaliikkeiden palvelutiskeihin. Tiivis logistiikkayhteistyö keskusliik-keiden kanssa takaa valtakunnallisesti katkeamatto-man kylmäketjun sekä tehokkaan jakelun kaikille asi-akkaillemme.

Rakkaudesta kotiseutuun -Perhekokki

Käsintehtyjä täytettyjä paprikoita lähdössä suomalaisiin ruokapöytiin. Kuvassa Nina Ihalainen ja Annukka Tiainen.

PIKES-uutiset 3/2014

5

PERHEKOKKIA & R Sveholm Oy:n pääkonttori ja nykyaikaiset keittiötilat sijaitse-vat Lieksassa. Tuusulassa toimiva myyntikonttori on portti Ete-lä-Suomen markkinoille.

Yritys työllistää tällä hetkellä 21 henkilöä. Tuo-temerkillä Perhekokki valmistetaan aitoa, kä-sintehtyä kotiruokaa noin 600.000 kg vuodessa. Tuotevalikoimaan kuuluvat pastaruoat, pihvit, lihapullat, täytetyt letut ym. suositut kotiruoat. Uutta 2015: Gluteenittomat valmisruoat. Yrityk-sellä on oma lounaskahvila Pokronhelmi. Lisä-tietoja yrityksestä www.perhekokki.fi

iGluteenittomat tuotteet tuovat kasvuaPerhekokin tavoitteena on valmistaa gluteenitonta, käsintehtyä kotiruokaa ensimmäisenä Suomessa. Vuo-sitavoite on n. 100.000 kg kotimaan markkinoille. Kaik-ki tuotteet ovat tuoretuotteita, ei pakasteita. Tuotteet menevät palvelutiskeihin. Uutuustuotteet ovat rinnak-kaistuotteita omille tuoteryhmille, esim. pastaruoat, pihvit, lihapullat ja täytetyt letut.

Gluteenittomien tuotteiden kehitystyö alkoi asia-kastarpeesta. Terveysajattelu tuo lisämarkkinoita, kos-ka osa kuluttajista syö gluteenittomia tuotteita, vaikka heillä ei ole keliakiaa. Uudet, gluteenittomat tuotteet sopivat koko perheelle. Tuotteet ovat hintakilpailuky-kyisiä, koska niissä vilja on vain osa tuotetta. Sen kor-vaaminen ei nosta hintaa merkittävästi. Tuotteet ovat myös laktoosittomia.

Gluteeniton tuotantolinja otetaan käyttöön maalis-kuussa 2015. Gluteenittomat tuotteet tehdään uudes-sa keittiössä. Lisäksi tuotteille tulee omat raaka-aine-kylmiöt, jäähdytystunnelit ja pakkauslinjat. ”Olemme palkanneet kolme uutta keittiöalan ammattilaista, ensi vuonna tarvitsemme 3 – 5 ammattilaista lisää”, kertoo Annukka Tiainen.

Gluteenittomien tuotteiden tuotevalvonta on tark-kaa. Oman henkilökunnan koulutus on jo aloitettu. Gluteenittomassa valmistuksessa hyvä hygienia ko-rostuu entisestään. Kun työntekijä syö lounastauolla tavallista ruokaa, siitä ei saa kantautua mitään jäämiä gluteenittoman ruoan sekaan. Samat asiat tulee huo-mioida myös gluteenittomia tuotteita myyvissä kaup-paliikkeissä. Yritys toimittaa omat Perhekokki-ottimet

kaikkiin kauppaliikkeisiin, joiden palvelutiskeihin me-nee gluteenittomia tuotteita. Gluteenittomille Perhe-kokki-tuotteille tulee Gluteeniton-merkki. Merkin käyt-töoikeus on tällä hetkellä Suomessa vain 17 yrityksellä.

Lopuksi Annukka Tiainen kiitti PIKES Oy: n aktiivis-ta yhteydenpitoa, yritysneuvontaa ja tiedottamista. ”Apua on aina saanut, kun on tarvinnut”, Annukka to-teaa. Kaikkein tärkeimmäksi hän kokee verkottumisen alan toimijoiden kanssa.

Lieksan Laatuherkut Oy jatkaa Lieksan vahvaa meijeri-

perinnettä. Yrityksen tuotantoa ja tuotteita kehitetään

jatkuvasti, jotta valmistus olisi nykyaikaista ja tuotteet

vastaisivat asiakastarvetta. Toimitusjohtaja Teijo Lyyti-

nen kertoi, että nyt on menossa n. 1,3 miljoonan euron

investointihankkeen toteutus tuotannon kehittämi-

seen. Uusi, 2-linjainen pesukeskus hoitaa kaikki pesut

keskitetysti, sekä linjaston pesut että prosessipesut.

Tammikuussa asennettava höyrynkehitin ja 800 litran

puurokattila moninkertaistavat puurojen ja soseiden

valmistuskapasiteetin ja tehostavat valmisruokatuot-

teiden tuotantoa.

Mittava investointi Lieksan Laatuherkuilla

6

Kuvassa Teijo Lyytinen sekä PIKES Oy:stä Aki Nevalai-nen ja Pekka Horttanainen. PIKES Oy:n hankkeessa on autettu mm. pakkausmerkinnöissä ja projekti-päällikön haussa. Teijo kertoi myös osallistuneensa PIKES Oy:n järjestämiin koulutustilaisuuksiin.

Suurtalouskokkitutkinto tms. elintarvikealan koulu-tus antaa hyvän ammattitaidon työskentelyyn Laa-tuherkuilla. Lisäksi uusi työntekijä perehdytetään oman työtehtävänsä erityisvaatimuksiin.

PIKES-uutiset 3/2014

7

LIEKSAN LAATUHERKUT OYYritys perustettiin vuonna 1994. Nyt yritystä johtaa perustajan poi-ka Teijo Lyytinen. Liikevaihto on n. 3 milj.euroa vuodessa, ja yrityk-sessä työskentelee 12 työntekijää.

Lieksan Laatuherkut Oy käyttää puhtaita, suo-malaisia raaka-aineita lähialueilta, esimerkiksi juureksia Pohjois-Karjalasta ja Savosta, maitoa Pielisen Karjalasta ja kurria Joensuusta. Yritys on saanut useita tunnustuspalkintoja: Menes-tyjä 2014, Vuoden luomutuote 2007, Vuoden Tähtituote finalisti 2007 ja Vuoden Suomalai-nen Elintarvike -kilpailun finalisti useana vuo-tena. Lisätietoja yrityksestä www.lieksan.fi

iOma tuotemerkkiMaustevoit ja rahkatuotteet ovat oman Lieksan–tuote-merkin päätuotteita. Omien tuotteiden liikevaihto on n. 30 prosenttia. Suurin osa tuotannosta tehdään ali-hankintana, mm. soseita ja puuroja. Lieksassa valmis-tettu tuote joko yhdistetään jonkin toisen valmistajan tuotteeseen tai tehdään täysin valmiiksi täällä ja paka-taan markkinoijan pakkaukseen. Tuotteet päätyvät asi-akkaiden ruokapöytiin keskusliikkeiden ja teollisuus-asiakkaiden kautta.

Erikoistuminen on vahva kilpailuetuLieksan Laatuherkut Oy tähtää erikoistuotteisiin ja pie-niin sarjoihin, joista isot toimijat eivät ole niin kiinnos-tuneita. Jatkuvan tuotekehityksen tuloksena markki-noille tulee 2 - 5 uutta tuotetta vuosittain. Tänä vuonna uutuuksina on lanseerattu chilivoi ja yksi teollisuus-asiakkaan uutuus. Vanhoja tuotteita poistuu markki-noilta aika ajoin. Tuotteiden menekki on suhteellisen tasainen verrattuna moneen muuhun toimialaan. Yri-tyksen liikevaihto on kasvanut maltillisesti koko ajan. Yrityksen tavoitteena on paras hinta/laatusuhde.

• Verkkokauppa tutuksi ke 28.1. Nurmek-sessa sekä videoneuvotteluyhteys tilai-suudesta Lieksaan ja Valtimolle

• Pielisen Messut la 11.7. Valtimolla

TULOSSA: Ajankohtaisimman tiedon sekä lisätietoja tapah-tumista ja koulutuksista saat Internet- ja face-book-sivuiltamme sekä Pohjois-Karjalan tapah-tumakalenterista:• www.pikes.fi • https://www.facebook.com/PikesOy• http://kareliaexpert.fi/tapahtumat/

Osaajien matkassa

8

Saimme Tulevaisuusfoorumiin vieraiksem-

me elintarvikealan osaajia valtakunnallisesta

asiantuntijaverkostostamme. Alan tutkimus- ja

kehityspalveluita tarjoavan Makery Oy:n asian-

tuntija Antti Isokangas ja asiantuntija Salla

Willman Savonia-ammattikorkeakoulusta saa-

puivat Nurmekseen hyvissä ajoin, päivää ennen

tapahtumaa, tutustuakseen paikalliseen elin-

tarviketeollisuuteen ja alan toimijoihin.

Pikesin henkilöstön opastuksella molemmat vieraam-me kävivät muutamissa Lieksan ja Nurmeksen yrityk-sissä. Antti Isokangas aloitti tutustumiskäynnit Liek-sasta. Ensimmäinen kohde oli Lieksan Laatuherkut Oy, joka oli hänelle entuudestaan tuttu yritys vuosien takaa. Toimitusjohtaja Teijo Lyytinen esitteli yrityk-sen laadukkaita erikoistuotteita ja kertoi meneillään olevista mittavista investoin-neista. Vieraille tarjoiltiin uuden ilmeen saaneeseen pakkaukseen purkitettua kok-kelipiimää lakkahillon kera. Makuyhdistel-mä todettiin kerrassaan herkulliseksi ja se vetää kaikkien mielestä täysin vertojaan suositulle raejuustolle.

Seurueen toinen kohde Lieksassa oli Timitranlinna, jossa maittavan lounaan äärellä keskustelukumppani-na oli linnan isäntä Franz Betcke. Hän kertoi alueelle vi-reillä olevista kehittämissuunnitelmista ja tulevan vuo-den tapahtumista. Lounaan jälkeen Antti oppaineen siirtyi Lieksasta Nurmekseen ja vastaavasti aamupäi-

vällä Nurmeksen yrityksissä kiertänyt Sal-la Willman seurueineen jatkoi päiväänsä Lieksassa.

Nurmeksessa Antin ryhmä tapasi en-simmäiseksi Porokylän Leipomon toimi-tusjohtajan Timo Väänäsen. Porokylän Leipomo Oy on kuluneen puolen vuoden aikana panostanut erityisesti gluteenitto-

Salla Willman ja Erkki Timonen keskustelivat elintarvikealan näkymistä.

Kuva

: Pie

tu E

rone

n

PIKES-uutiset 3/2014

9

miin tuotteisiin, joiden kysyntä on kova ja kasvaa edel-leen. Timo antoi myös kiitosta Ekotassu -hankkeelle ja sen tekemälle työlle paikallisen ruuantuotannon edis-tämiseksi.

Nurmeksen Filetuote Oy:ssä vieraat otti vastaan toimitusjohtaja Marko Ruokolainen. Hän esitteli ylpeä-nä yrityksen uusia tuotantotiloja ja niiden tuomia mo-nia mahdollisuuksia. Filetuotteella keskustelua herätti myös verkkokauppa ja sen hyödyntämismahdollisuu-det elintarvikemyynnissä.

Tutustumiskierroksen viimeinen kohde oli Pielis-pakari Oy, jonka toimitusjohtajan Erkki Timosen Ant-ti seurueineen tapasi Kahvila-konditoria Supikkaassa. Erkille Makeryn edeltäjä Viikki Food Centre oli entuu-destaan tuttu toimija. Elintarvikealan tuotekehitys ja hyvän raaka-ainetoimittajien verkoston merkitys nou-

sivat esille keskustelussa. Pielispakari on Pohjois-Karja-lan suurin perheleipomo.

Päivän päätteeksi Antti Isokangas kertoi olevansa todella tyytyväinen näkemäänsä ja kuulemaansa. Hän oli vaikuttunut käyntikohteina olleiden yritysten mo-nipuolisuudesta ja tapaamiensa yritysjohtajien innok-kuudesta kehittää uutta ja saada kasvua aikaan. Kaikki kohteena olleet yritykset ovat toimineet rohkeasti in-vestoimalla vaikeina aikoina tulevaisuuteen ja se on kannattanut.

TULEVAISUUSFOORUMI 2014 -Paikallista ruokaa? Pie-lisen Paras -ruokakilpailun tuomarit työssään: Antti Iso-kangas, Mari Vartiainen ja POP-pankin toimitusjohtaja Eero Oinonen. Tuomariston sihteerinä toimi Olga Temo-nen. Ruokakilpailun tulokset ja Tulevaisuusfoorumin ma-teriaalit www.pikes.fi/tulevaisuusfoorumi.

Marja Hietalayritysasiantuntijapuh. 040 135 [email protected]

Kuva

: Pie

tu E

rone

n

10

Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu – yhteistyötä maakunnan parhaaksiOpiskelijat kehittämisen voimavaranaUseat kymmenet Karelia-ammattikorkeakoulun opis-kelijat ovat viime vuosina tehneet opintoihinsa sisälty-viä projekti- ja opinnäytetöitä Pielisen Karjalan yrityk-sissä. Opiskelijoiden tekemät opinnäytetyöt, erilaiset projekti- ja harjoitustyöt ovat hyviä kehittämisen väli-neitä yrityksissä ja työyhteisöissä.

Yrittäjä, tarjoa opinnäytetöiden aiheitaJotta opiskelijatöitä voitaisiin kanavoida Pielisen Kar-jalan yritysten tueksi, on yritysten aktiivisuus opiske-lijatöiden aiheiden tarjoajana ensi arvoisen tärkeää. Yrityksille opiskelijatyöt ovat edullinen tapa saada uusia näkökulmia ja ideoita. Opettajat sisällyttävät ke-hittämistarpeita opintojaksoille ja ohjaavat opiskelijoi-

den töitä. Opiskelijat saavat kokemusta erilaisista työyhteisöistä ja -tehtävistä. Opiskelijoiden kiinnostuminen Pielisen Karjalan yrityksistä ja niissä avautuvis-ta työmahdollisuuksista on erittäin tär-keää alueen elinvoisuuden kannalta.

Opinnäytetyössä on ideaaOpinnäytetyöhön voi sisältyä erilaisia suunnittelu- ja kehittämistehtäviä tai tapahtumajärjestelyjä. Liiketalouden trade nomiopiskelijat ovat tehneet mm. liiketoimintasuunnitelmien ja markki-nointisuunnitelmien päivityksiä, sosiaa-lisen median hyödyntämiseen liittyviä selvityksiä ja laatujärjestelmien kehit-tämistä. Matkailualan restonomiopis-kelijat ovat puolestaan vastanneet tapahtumajärjestelyistä, osallistuneet markkinointikampanjoihin ja matkailu-Ku

va: T

uukk

a Pa

karin

en

PIKES-uutiset 3/2014

11

alan yrityksen kehittämiseen ideoimalla uudenlaisia tuotteita ja palveluja. Sosiaali- ja terveysalan opiskeli-jat ovat olleet mukana mm. ikäihmisten palvelujen ke-hittämisessä. Metsäinsinööri- ja ympäristöteknologian opiskelijat puolestaan ovat tehneet metsien ja vesistö-alueiden tutkimus-, kunnostus- ja hoitosuunnitelmia.

Monimuotoisia opiskelumahdollisuuksiaHyvät tietoliikenneyhteydet mahdollistavat opiskelun hyvin monipuolisesti. Maakuntakorkeakoulu on muka-na erilaisissa tapahtumissa ja tuo esille verkko- ja mo-nimuoto-opiskelumahdollisuuksia sekä antaa opintoi-hin liittyvää neuvontaa.

Mahdollisuuksien mukaan koulutusta järjestetään myös maakunnan eri osissa. Esimerkiksi vuonna 2014 on järjestetty sairaanhoitajan ja sosionomin tutkin-toon sisältyviä opintokokonaisuuksia Nurmeksessa ja avoimen yliopiston opintoina onnistui sosiaalityön opiskelu sekä Nurmeksessa että Lieksassa.

Lyhyitä, yrittäjille suunnattuja koulutustilaisuuksia maakuntakorkeakoulu järjestää tilauksesta. Yhteistyö-kumppanina voi olla esimerkiksi paikallinen yrittäjäjär-jestö, kehittämisyhtiö tai kansalaisopisto.

Ota yhteyttä maakuntakorkeakoulukoordinaattoriin!

Mervi Lättipuh. 050 563 [email protected]

MAAKUNTAKORKEAKOULUPohjois-Karjalan maakunta-korkeakoulu on maakunnassa korkea-asteen koulutusta jär-jestävien organisaatioiden (Kare-lia-ammattikorkeakoulu, Itä-Suo-

men yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Aducate, Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan kesäyliopisto) yhteistyöver-kosto. Maakuntakorkeakoulu aloitti toiminnan projektina vuonna 2006 ja vuonna 2011 se vakinaistettiin osaksi Karelia-ammattikor-keakoulua (aiemmin Pohjois-Karjalan ammat-tikorkeakoulu). Ammattikorkeakouluopetus keskitettiin Joensuuhun vuodesta 2009 alkaen. Karelia-ammattikorkeakoulu vastaa maakun-takorkeakoulun koordinoinnista ja kehittämi-sestä. Toiminnan perustana on korkeakoulujen, kou-lutustoimijoiden ja seutukuntien välinen vuo-rovaikutus ja kumppanuus. Maakuntakorkea-koulun kautta on syntynyt Pielisen Karjalaan useita projekteja, joissa on tehty yhteistyötä yritysten, kehittämisyhtiön ja kaupunkien kanssa.Maakuntakorkeakoulun tehtävä kiteytyy kol-meen kokonaisuuteen: koulutus, kehittämis-toiminta ja aikuisten koulutusvalintoihin liitty-vä ohjaus- ja neuvonta.

i

Pielisen Karjalassa mennään eteenpäinPielisen Karjalan alueella teollisuusyrityksille suun-nattu tuotannollisten alojen uusiutumisohjelma on loppusuoralla, ja toimintaa kolme + yksi vuotta kohta takana.

Uusiutumisohjelman tavoitteena on ollut ja on yhä tukea alueen tuotannollisten alojen teollisuusyrityksiä kehittämään, uudistamaan ja kasvattamaan toimin-taansa sekä parantamaan liiketoimintavalmiuksiaan.

Ohjelmassa on huomioitu alueen tuotannollinen teollisuus laaja-alaisesti teknologiateollisuudesta, puu- ja puunjalostusteollisuudesta, elintarviketeolli-suuteen.

Investointeja Pielisen Karjalaan yht. 3,2 M€Olen tutustunut yhteensä 82 alueen teollisuusyrityk-seen. Yritysten kanssa yhdessä olemme suunnitelleet ja saaneet rahoitusta Pielisen Karjalan alueella yh-teensä 3,2 M€ arvosta. Luvuissa on mukana investoin-tikohteita, yritysten liiketoiminnan kehittämiseen liit-tyviä hankkeita, käyttöpääomaan ja kriisirahoitukseen liittyviä rahoitustoimenpiteitä.

Messuilta tunnettuutta ja uusia ideoita Myynti ja markkinointi ovat pk- teollisuudessa tärkeäs-sä roolissa ja uusien mahdollisuuksien hakeminen on tärkeää.

KansainvälistyminenYritysten ja muiden toimijoiden kanssa yhdessä olem-me hakeneet mahdollisuuksia kansainvälistymiseen. Tämän asian tiimoilta on tarpeen tulevina vuosina jat-kaa ponnisteluja.

Ohjelman alkuperäinen toteutusaika oli 1.1.2011 – 31.12.2013 ja se sai vuoden jatkoajan 31.12.2014 lop-puun. Hankepäällikkönä toimi Hannu Räsänen vastaten ohjelman tavoitteiden toteutumises-ta yhdessä alueen yrittäjien kanssa toimien.

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen uusiutumisohjelma2011 - 2013 & 2014

Erätaika 2013, Kuopio

12

PIKES-uutiset 3/2014

Hannu Räsänenyritysasiantuntijapuh. 040 128 [email protected]

Gastro 2012

Pielisen messut 2014, Nurmes

Technical Fair 2013 - Pietari

Jatkossakin PIKES tulee toimimaan teol-lisuusyritysten kehittämisessä ja kaikkea mitä ei itse osata – Siihen haetaan vastaus niiltä, jotka tietävät! Ole rohkeasti yhtey-dessä ja kysy lisätietoja, kuinka PIKES Oy voisi palvella sinun yrityksesi kehittymistä ja uusiutumista!

Kaiken kaikkiaan Pielisen Karjalassa menee hyvin ja pidetään kiinni tästä posi-tiivisesta vireestä.

13

Pielisen Karjalan bioenergiaverkostot ja –virrat osana Pohjois Karjalan energiaomavaraisuutta –hankkeen esittely Joulukuun lopussa päättyvä kolmivuotinen hanke Pielisen Karjalan bioenergiaverkostot ja –virrat osana Pohjois-Karjalan energiaomavaraisuutta perustettiin kehittämään kolmen seutukunnan Lieksan, Nurmek-sen ja Valtimon bioenergia-alaa ja energiaomavarai-suutta. Hankkeessa on saatu aikaan seuraavia tuloksia:

• Maatilamittakaavan puuhakkeella toimivan 140 kW sähkön- ja lämmöntuotantolaitoksen kannat-tavuusselvitys, joka johti laitoksen ja sen ympärille muodostuneen yrityksen (Kuittila Power Oy) toteu-tukseen vuoden 2012 lopulla. Laitoksen ansiosta bioenergiaan liittyvä matkailu on noussut Pielisen Karjalan alueella. Maatilalla käy vierailijoita jopa vii-kottain, niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

• Nurmeksen biohiiltämöhankkeen (Feed Stock Optimum Oy) sijoittumis- ja esiselvitysten teke-minen yhteistyössä yrityksen ja Nurmeksen kau-pungin kanssa (2012).

• Sijoittumis- ja raaka-aineselvitys pyrolyysiöljylai-tosta suunnittelevalle yritykselle. Laitos suunnit-telee sijoittumista Lieksan kevätniemen teollisuus-alueelle. (2012)

• Kaksi ”energiaomavarainen talo” –selvitystä. Toinen selvityskohteista sijaitsi Kolilla ja edennee rakennusvaiheeseen 2015 aikana. Toinen raken-nettiin Nurmeksen Kynsiniemeen 2013 matkailu-majoituskäyttöön.

• http://www.kainiemenhuvilat.fi/fi/ajankohtaista/vesikiertokiuas_ja_lammontalteenottopiip/

• http://www.kainiemenhuvilat.fi/fi/etusivu/• Alueellinen klapiliiketoiminnan markkinaselvitys.

Selvitystä on tähän mennessä hyödynnetty yhden metallialan yrityksen sukupolvenvaihdoksen to-teutuksessa ja toiminnan laajentamisessa bioener-gia-alalle.

• Bioenergiapohjainen lämpöratkaisuselvitys kyl-pylä-hotellille. Selvitystä on hyödynnetty lämmi-tysratkaisun valinnassa ja biolämpökeskuksen in-vestointihakemuksen tekemisessä.

• Kannattavuuslaskelmat, liiketoimintasuunnitel-ma ja yhteistyöverkostoa maatilamittakaavan liikennebiokaasulaitokselle, jonka toiminta poh-jautuu kuivamädätystekniikkaan. Yrittäjän kanssa suunnitellaan kehittämistuen hakemista ja bio-kaasuyrityksen perustamista.

• Valtimon Ammattioppilaitokselle pien-CHP-lai-toksen toteutettavuus selvitys. Puuhakkeella toimiva CHP-laitos tulisi toimimaan ammattioppi-laitoksen uudenlaisena opetusympäristönä sekä mahdollisesti tuottamaan kesä- ja huippuaikojen lämpöä Valtimon kaukolämpöverkostoon.

• Mallinnus bioenergiainvestointien aluetaloudelli-sista vaikutuksista, aineistona Nurmeksen Känk-käälän teollisuusalue. Selvityksen tulokset julkis-tettiin ja esitettiin seutukunnan kuntapäättäjille

14

PIKES-uutiset 3/2014

helmikuussa 2014 hankkeen järjestämässä Pielisen Karjalan Päättäjäakatemiassa. Tuloksia on jaettu myös rahoitus- ja kehitysorganisaatioille sekä kan-sanedustajille.

• Viljelijöille suunnattu 5-päiväinen biokaasukou-lutus Lieksan Vuonislahdessa keväällä 2013. Kou-lutukseen osallistujat ovat jatkaneet biokaasuliike-toimintasuunnitelmien työstämistä kurssin jälkeen.

• 5-päiväinen ”Bioenergiaa ja -teknologiaa” -opin-to- ja verkostoitumismatka Itävaltaan. Matkalle osallistui mm. maaseutu- ja metallialan yrittäjiä sekä paikallisen ammattioppilaitoksen rehtori.

• Selvitys- ja tiedotustoimet bioenergia-alan mah-dollisuuksien avaamiseksi paikallisille metallialan yrityksille.

Bioenergia-alan kehittyminen Pielisen Karjalassa on ollut hyvin tuloksekasta. Hankkeessa on saanut työs-kennellä suoraan yrittäjärajapinnassa, jolloin työ on tuottanut hedelmää konkreettisina toimenpiteinä. PKBEV-hankkeesta saatujen kokemusten johdosta jatkoa tullaan hakemaan uuden kansainvälisemmän hankkeen muodossa. To be continued!

Niina Huikuri projektipäällikkö Bioenergiaverkostot ja –virrat –[email protected] sivut: bioenergia.pikes.fi

PIKES Oy:n hallinnoima Pielisen Karjalan bioenergiaver-kostot ja –virrat (PKBEV) –hanke palkittiin kunniakirjalla Maaseutuverkoston järjestämässä Parhaat käytännöt 2014 –kilpailussa. Sarjassa ”Ympäristö ja ilmasto” . Maa-seutugaalassa Lahdessa Niina Huikuri ja Jukka Nevalai-nen.

15

EKOTASSU-kehittämishankkeen jäljet Pielisen Karjalassa• 2 uutta yritystä (tavoite 2)• 5 uutta tuotetta, lisäksi kehittelyssä 4 tuotetta

(tavoite 2)• projektissa mukana 45 yritystä, joista 22

maatilakytkennäisiä (tavoite 22 / 14)• investointi- ja kehittämishankkeita 4

(tavoite 2)• osaaminen ja innovatiivisuus lisääntyi• markkinatiedon lisääntyminen toteutui• luomun tunnettuus kasvoi

Toimenpiteet:Yrityksille suunnatut toimenpiteet mm. markki-nointi, yhteistyöverkostot, tuotekehitys

Lähiruokapäivät ja messutapahtumat • tietoa myös kuluttajille Koulutukset, kurssit, seminaarit

Riitta Kinnunen, yritysasiantuntijaEkotassu –hanke puh. 040 483 [email protected]

Ekotassu-hanke oli PIKESin osatoteutus ajalla 1.1.2013-31.12.2014

Teolliset Symbioosit – Mitä ne ovat?? Aloitin 1.11.2014 PIKES:llä yritysasiantuntijana Teolli-set Symbioosit hankkeessa. Teolliset symbioosit hank-keen tavoitteena on parantaa Pielisen Karjalan alueen yritystoiminnan kannattavuutta tehostamalla alueella toimivien yritysten materiaalien ja energian käyttöä.

Hankkeessa selvitetään alueen yritysten tarpeet raaka-aineiden ja energiankäytön tehostamiseksi, kartoitetaan materiaalien ja energian sivuvirrat, sel-vitetään yritysverkostoja ja yhteistyömahdollisuuksia (teollisia symbiooseja), sekä edistetään verkostojen toimintaa sekä niissä mahdollisesti syntyviä uusia lii-ketoimintamalleja. Lisäksi hankkeessa edistetään uu-siutuvan energian hyödyntämistä alueen yrityksissä. Hanke kestää maaliskuulle 2017.

Olen toiminut työurani aikana pääasiassa tuottei-den, palvelujen ja toimintojen kehittämiseen liittyvis-sä tehtävissä kansainvälisillä markkinoilla toimivissa perheyrityksissä. Viimeksi olen toiminut yrittäjänä.

Asun Kontiolahdella ja perheeseeni kuuluu vaimo ja kolme lasta. Liikunnallisten harrastusten (hiihto, suun-nistus) lisäksi laulan Joensuun Mieslaulajissa.

Pekka Horttanainenyritysasiantuntijapuh. 046 921 [email protected]

16

PIKES-uutiset 3/2014

17

PIKESin Pielisen Karjalan Laajakaistapilotti -hanke jär-

jestää verkkokauppaan liittyvän teematilaisuuden kes-

kiviikkona 28.1.2015 klo 14 - 17 Nurmeksen kaupungin-

hallituksen kokoustilassa. Tilaisuuteen on mahdollisuus

osallistua myös Lieksan kaupunginhallituksen huonees-

sa sekä Valtimolla Kuntalaisten Talon kokoushuoneessa

videoneuvotteluyhteyden välityksellä. Tämän järjeste-

lyn toivotaan antavan kiireisille yrittäjille mahdollisuu-

den osallistua tapahtumaan koko Pielisen Karjalassa.

Tule kuuleman käytännön neuvoja ja kokemuksia verkkokaupasta myyntikanavana! Teematilaisuudessa on puhujana karelina.fi –verk-kokaupan yrittäjä Soila Palviainen. Karelina-verkko-kauppa myy korkeatasoisia ja aitoja Pohjois-Karjalassa tehtyjä käsityö-, lahja-, tekstiili-, kirjallisuus- ja elintar-

viketuotteita. Verkkokauppa myy mm. tuoreita karja-lanpiirakoita kotiin kuljetettuna kautta Suomen!

Tilaisuus on tarkoitettu yrityksille tai yrittäjille, jotka ovat kiinnostuneita verkkokaupan hyödyntämismah-dollisuuksista yritystoimintaan liittyen. Tilaisuudessa käydään läpi, mitä verkkokaupan pyörittäminen, ajan-käyttö, maksut, logistiikka ym. huomioon otettavat asiat käytännössä tarkoittavat yrittäjän näkökulmasta. Myös teknologiaan liittyviä asioita käsitellään.

Tilaisuus on maksuton. Ennakkoilmoittumisia otetaan vastaan osoitteessa [email protected] tai puhelimitse numerossa 050 340 1570. Ilmoita ilmoittautumisesi yhteydessä osallistujien lukumäärä sekä paikkakunta, josta osallistut (Nurmes/Lieksa/Val-timo). Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Verkkokauppa tutuksi -tilaisuus ke 28.1.

Yrittäjä, kerro upeista tuotteistasi facebookissa!Linkitä viestiä vaikkapa ajankohtaista tuotteista, tuoteuutuuksista, työnäytöksistä, tapahtumista jne. Kun laitat materiaalia PielisenImmeisiin, seuraa mahdollista kommentointia ja vastaa kysymyksiin nopeasti. Tule mukaanPielisenImmeisiin! PielisenImmeiset on kaikkien Pielisen Karjalassa asuvien tai alueesta kiinnostuneiden oma viestika-nava, www.facebook.com/PielisenImmeiset. Sivuja ylläpitää Seutumarkkinointiryhmä.

PielisenImmeisetFACEBOOKISSA

LuontoKolin Kasvusysäys – hankkeen (2011-2014) tavoitteena on ollut kasvattaa Kolin palvelu- ja asiakasvolyymeja ympärivuotiselle kestävän ja kannattavan liiketoiminnan tasolle. Tavoitteeseen on pyritty kokonaisvaltaisella Kolin kehittämisoh-jauksella, jonka avulla on syntynyt paikallisia, maakunnallisia ja valtakunnallisia verkostoja. Ver-kostojen väliset yhteydet johtavat Kolin kehittä-mis- ja investointitoimenpiteisiin.

Lisänäkyvyyttä Kolin alueelleNäkyvyys- ja markkinointitoimet: + Joensuun lentokentän ovi- ja penkkitarrat+ Koli-tarrat Kolin alueen takseihin+ Koli-näyttely (Joensuun Carelicum)+ messut Helsinki, Ski Expo, Pielisen Messut ym+ Brändin kehittäminen: Koli 100 % -logo

Materiaalia Kolin alueen toimijoiden tueksi ja käyttöön:Kolifaktat – esite (Koli-tietoa päätöksenteon tueksi)Matkailun tulo- ja työllisyystutkimus (matkailun taloudellinen merkitys)Kolin suunnistus- ja pyöräilykartat

Palveluratkaisut ja vetovoimainvestoinnitUkko-Kolin ja Loma-Kolin kehittämisinvestoinnitKaksi kevyenliikenteen väyläratkaisua: Kolin kylä – Purnunniemi, Jeron risteys - Ukko-KoliKolin alueen opasteet ja infotaulut (Lieksa, Juuka, Joensuu)Kolin kylän asuinrakentamisen edistäminenLatuverkoston toiminnanohjausjärjestelmä

Kolin alueen arvopohjainen kehittäminenKolin kehittämisen arvo-ohjeet

18

LuontoKolin Kasvusysäys

Eila LintunenprojektipäällikköLuontoKolin Kasvusysäyspuh. 040 747 [email protected]

PIKES-uutiset 3/2014

19

Hankkeen majatalot; Puukarin Pysäkki, Laitalan Lomat, Majatalo Pihlajapuu ja Männikkölän Pirtti.

Majatalosta majataloon -retkien aktiivinen mark-kinointi:• Osallistuimme Visit Finlandin järjestämiin kansain-

välisiin myyntitapahtumiin Lontoossa, Frankfurtis-sa, Helsingissä, Valamossa ja Vaasassa.

• Useita koulutuksia; yrttiluennot, hiljaisuusmatkailu-koulutukset.

• Benchmarking-, markkinointi- sekä verkostoitumis-matka Italiaan.

• Suoma-myyntikiertue Helsingissä, Tampereella, Lahdessa ja Jyväskylässä sekä Visit Karelian järjestä-mä Ilo elää Karjalassa kiertue Oulussa, Vaasassa ja Seinäjoella.

• Messut: Matka2014 Messut Helsingissä, World Tra-vel Market Lontoossa (Matkailun ammattilaisille tarkoitettu B2B-tapahtuma).

Hankkeen näkyvyys eri kanavissa:1. Ruokamatka majatalosta majataloon su 27.4. Avoi-

met ovet majataloissa. 2. Luonto on luksusta, MTV3 Seitsemän uutisissa sun-

nuntaina 15.6.2014.3. Saksankielinen yhteisesite Valamon Luostarin ja

Kuhmon Kamarimusiikin kanssa Museumsuferfes-tiin, Frankfurtiin

4. Logot: Majatalosta majataloon –retket kieliversioi-neen, Räksyt Rakit

5. Kuvat ja videot: Uusia kesäkuvia majataloista ja oh-jelmista, ruokakuvia. Katso esittelyvideo !

Hankkeen tulokset:• lähes 50 uutta matkatoimistokon-

taktia ulkomailla• neljä uutta majatalosta majataloon

–retkeä tuoteperheeseen

Hanke päättyy joulukussa 2014,mutta yhteistyömme jatkuu!

Majatalosta majataloon –yritysrypäshanke 2014

Hankkeen vetäjä Minna Murtonen puh. 0400 877085 [email protected]

uutis

et

3/2014

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKESAsiakaspalvelu: 040 104 [email protected] / www.pikes.fiwww.facebook.com/PikesOy

Lämmintä joulua ja

Hyvää menestystä

vuodelle 2015!

Yhteistyöstä kiittäen PIKES Oy