Poliittisen jälkiviisauden kulttuurit Saksassa ja Suomessa

Professori Seppo Hentiläseppo.hentila(at)helsinki.fi

Kansallisvaltiomme luja historia, 2000-luvun valinkauhat ja uusi kosmopolis?

Avoin yliopisto 26.5.2010 klo 18.15

Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija

”Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiintulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi paras käyttäytyä. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan... Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin... ”

Mutta koettakaapa arvata, keneltä tämä on:

"Historia alkaa huomisesta, se luetaan lopusta alkuun.Kun kansakunta tekee inventaariota menneisyytensä holveissa,varastokirjanpito ei koskaan täsmää.On tilattu sitä ja saatu tätä,saatu enemmän kuin tilattu, on tilattu eikä ole saatu.On pyydetty ikuista kesää ja saatu loputon syksy.Eikä yksikään sielu tiedä mihin sumussa suunnistaa."

Sitaatti on peräisin loistavalta Juhani ”Juice” Leskiseltä vuodelta 1998 runoelmasta, joka häneltä tilattiin juhlallisuuksiin, joita järjestettiin, kun Maamme-laulun ensiesityksestä Flooranpäivänä 13.5.1848 oli kulunut 150 vuotta.

Kiinnostavaa siinä on se, että vaikka nykyaika tilaa historiasta itselleen sopivia selityksiä, se ei niitä sieltä kuitenkaan aina saa.

Useimmat George Orwellin klassikon ”Nineteen eighty-four” (1949) lukeneet muistavat siitä, paitsi sloganin ”Iso Veli valvoo”, historian ja vallan suhdetta koskevan kiteytyksen:

”Joka hallitsee menneisyyttä, … hallitsee tulevaisuutta: joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä.”

•Itse asiassa sitaatin kumpikin puolisko tarkoittaa samaa: kulloisetkin vallanpitäjät määräävät siitä, kuinka menneisyyttä pitää tulkita ja kuinka noita tulkintoja pitää käyttää

Jos ette osanneet arvata Juicen sitaattia, varmaankin olette jo arvannut, että tässä luennossa on kyse historian (jälkiviisauden?) läsnäolosta nykyhetken politiikassa Saksassa ja Suomessa

Esitys koostuu kolmesta osiosta:

-Mitä historia oikeastaan on läsnä poliittisessa kulttuurissa?

-Miten se on läsnä Saksassa ja Suomessa?

-Miten jälkiviisauden kulttuurit eroavat toisistaan Saksassa ja Suomessa?

Mistä oikein on kyse?

•Menneisyyttä koskevien tulkintojen (historiankäsitysten) poliittisten merkitysten etsimisestä

•Huomio ei tietenkään kohdistu vain ns. akateemiseen historiantutkimukseen vaan laajemmin siihen, millä tavalla menneisyyttä koskevia väittämiä yhteiskunnassa käytetään, kuka niitä käyttää ja mitä (poliittisia) tavoitteita hän sillä ajaa

•Kyse on muistamisesta, unohtamisesta, historian läsnäolosta omassa arjessamme, eli kaiken kaikkiaan menneisyyssuhteen poliittisuudesta

Viittauksia historiaan tehdään alituisesti sekä tietoisesti että tiedostamatta – kuunnelkaapa sillä korvalla poliitikkojen puheita

Niin juhla- kuin arkipuheessakin historia alituisesti läsnä – HISTORIAN LÄSNÄOLO

Historia “opettaa”, “oikeuttaa”, “velvoittaa”, jne.

Se oli suorastaan ”historiallinen teko”

“Se joutaa jo historiaan”, ei pidä kaivella historian “roskatynnyreitä”

•Menneisyyssuhde on tärkeä osa poliittista kulttuuria; se on yksilön, yhteisön, kansakunnan ja jopa kokonaisen kulttuuripiirin itseymmärryksen ja identiteetin yksi merkittävimmistä rakennusaineista

•Symbolit, muistomerkit, näyttelyt, museot sekä erilaiset juhla-, muisto- ja merkkipäivät tekevät historiasta lähes käsin kosketeltavan

•Eikä historiaa ole vain niissä, sitä on kaikkialla: tämän aamun lehdissä, päivänpoliittisessa keskustelussa, ajan hengessä, ilmassa, jota hengitämme

•Menneisyyteen vetoava retoriikka on todellakin erittäin moninaista: sen avulla ajetaan tiettyjä asioita tai koetetaan estää joidenkin toisten asioiden toteutumista

•Sillä, perustuuko tuo retoriikka tutkittuun eli ns. tieteelliseen tietoon tai totuuteen, ei ole juuri merkitystä, eikä se tässä yhteydessä ole edes asian kiinnostavin puoli

•Paljon tärkeämpää on kiinnittää huomiota historian käytön tarkoitusperiin ja päämääriin

•Menneisyydestä esitettyjen tulkintojen merkitykset voivat aikojen kuluessa myös muuttua ja näyttäytyä aivan uudessa valossa jonakin toisena aikana

•Mutta nykyisyys ei ole historiantutkimukselle ’ympäristö’ tai ’vaihtuva näköalapaikka’ menneisyyteen, vaan suhde menneisyyteen on nykyisyyttä ja historiantutkimus on tämän suhteen eräs muoto

•Myös ihmisten tulevaisuutta koskevien odotusten, toiveiden, päätösten ja tekojen pohjana ovat pitkälti menneisyyttä koskevat tulkinnat •

•Historiankirjoitus on aina ollut vallan erityisessä suojeluksessa mutta samalla tiukasti myös sen syleilyssä ja sillä on tietysti ollut poliittista käyttöä kaikissa kulttuureissa ja kaikenlaisissa yhteiskunnissa – ILMIÖ EI SIIS OLE MISSÄÄN NIMESSÄ UUSI• •Kun historiasta 1700- ja 1800-lukujen taitteessa tuli merkittävissä eurooppalaisissa yliopistoissa oma erityinen akateeminen oppiaineensa, siis modernissa merkityksessä tiede, sen kätilönä oli tuon ajan Euroopan johtava aate nationalismi

•Kansallisvaltio oli historian tuote ja historiankirjoitusta tarvittiin sen legitimiteetin perustelemiseksi

•Silti menneisyyssuhteen poliittisuuden tutkimuksessa käytettävä käsitteistö on yllättävänkin myöhään kehittynyt

•Länsi-Saksan ”Historikerstreit” 1986, Jürgen Habermas: ”vom öffentlichen Gebrauch der Geschichte – historian julkisesta käytöstä, historiapolitiikasta

•Puhutaan myös ”historiakulttuurista” ja ”muistin politiikasta”

•Historiapolitiikasta puhuttaessa tärkeitä ovat historian käyttöä ohjaavat intressit ja tavoitteet, se on tietoista vaikuttamista (intentionaalisuus)

•Historiakulttuurissa kyse on enemmänkin historian käytön forumeista ja vallalla olevista historiakäsityksistä, kaikista niistä eri foorumeista, joilla ihmiset yrittävät selvittää suhdettaan menneisyyteen ja tulkita sitä

•Historiapolitiikka on siis selvästi tietoista ja aktiivista toimintaa

•Historiakäsitykset voivat olla myös melko vähän tiedostettuja ja passiivisia

•”Muistin politiikka” tarkoittaa tietoisesti harjoitetun historiapolitiikan sisältöä sekä joissakin tapauksissa historiapolitiikan kohdetta

“Vergangenheitsbewältigung”

Timothy Garton Ash: "Treating", "working over", "confronting", "coping” “dealing”, “coming to terms, "over-coming" [the past]

Suomeksi käännös “menneisyydenhallinta” on harhaanjohtava, vaikka sitä kuulee hyvin usein käytettävänkin

Pikemminkin kyse siitä, kuinka (vaikean) menneisyyden kanssa voidaan ylipäätään tulla toimeen

•Voisi kaiketi tarkoittaa sitä, että vaikeisiinkin asioihin tartutaan

• Niitä ei lakaista maton alle, vaan ne koetetaan tutkia mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti, niillä menetelmillä, joita kriittisellä historiantutkimuksella normaalisti on käytössään

•Demokraattinen historiakulttuuri

•Kuta korkeampi on erimielisyyksien sietämisen aste, sitä demokraattisempi yhteiskunta on

Loistavimmin historiapoliittisen jälkiviisauden on kiteyttänyt Yrjö Blomstedt:

”Menneisyyden peilistä nykyaika etsii aina omaa kuvajaistaan.”

Suomalainen Suomi 1961, Lauri Hyvämäen väitöskirjan ”Suomalaiset ja suurpolitiikka” arvostelu.

Historian jälkiviisas läsnäolo poliittisessa kulttuurissa tarkoittaa usein samaa kuin ns. voittajien historia

Niin tapahtui, ja juuri niin pitikin tapahtua, senhän me toki tiesimme jo silloin …

Mahdolliset ja vaihtoehtoiset historiat jyrätään, ja se, mikä on tänään hyvin – mutta myös huonosti – oikeutetaan vääntämällä ja kääntämällä menneisyyden tulkintoja haluttuun suuntaan

Olen pahoillani siitä, että viitekehyksen esittely on vienyt yli puolet luentoon varatusta ajasta

Suomesta otan vain yhden esimerkin: viime sotia koskevien tulkintojen hallitsevan aseman poliittisessa kulttuurissamme

Saksasta otan kaksi esimerkkiä: kolmannen valtakunnan historiaa koskevan ”pakollisen antifasismin” ja DDR-menneisyyden tilintekoon liittyvät ongelmat

Viime sotien muisto on Suomessa merkillinen asia Suomi on ainoa maa, jossa hävityistä sodista on tullut yksi tärkeimmistä kansallista identiteettiä rakentavista tekijöistä

Suomi hävisi sodan mutta voitti itsenäisyytensä

Missä muualla käsite itsenäisyys yhdistyy yhtä vahvasti sotiin kuin Suomessa?

Itsenäisyys tarkoittaa myös nuorille sukupolville jotakin sellaista, joka on talvisodan hangilla ja Karjalan kannaksen tulimyrskyssä sotaveteraanien verellä lunastettu

Sitä kuvastaa myös Suomen itsenäisyyspäivän vietto; sen sävy kovin tumma, vakava ja sotien muistelun kyllästämä

Yhtä hartaasti ”Suuren Isänmaallisen Sotansa” muistoa vaalivat venäläiset

Suomen ja Venäjän täydellinen vastakohta on tässä suhteessa Saksa, jossa toiseen maailmansotaan ei voi eikä saa liittyä mitään myönteistä

”Talvisodan ihme” – mutta kun isoveli ei enää valvo, suomalaiset ovat alkaneet juhlia Talin-Ihantalaa ”torjuntavoittona”

Toisin kuin kaikissa muissa Saksan vaikutuspiiriin sodan aikana kuuluneissa maissa, Suomessa ei jouduttu tekemään perusteellisesti tiliä yhteistyöstä Natsi-Saksan kanssa

Tämä johtui siitä, että Suomessa ei tapahtunut järjestelmänmuutosta, vaan vanha eliitti johti maan sodasta rauhaan

Siksi sotapolitiikasta ei myöskään päässyt syntymään sisäistä välienselvittelyä

Ainoiksi seuraamuksiksi jäivät välirauhansopimuksessa 19.9.1944 vaaditut sotasyyllisyysoikeudenkäynti ja sotarikollisten tuomitseminen

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen erillissotateesi sai jälleen uutta kantavuutta

Nyt voitiin vailla poliittisia pidäkkeitä väittää, että Suomi oli taistellut toisessa maailmansodassa pelkästään turvatakseen demokratiansa ja itsenäisyytensä, eikä sen tarvitse tuntea kiitollisuudenvelkaa kenelläkään ulkopuoliselle

Näiden selitysten jälkeen tuntuu kuin Suomi olisi itse asiassa voittanut koko sodan vaikka taisteli sen lopputuloksen kannalta väärällä ja hävinneellä puolella

Koska sotien muistosta on tullut suomalaisille pyhä, on totuttu ajattelemaan, että Suomi myös taisteli puhtaammin asein kuin kukaan muu

Sodan kuvaa rumentavien asioiden käsittelyä on historiantutkimuksessa näihin asti selvästi vältelty

Moniosaisissa sotahistorian yleisesityksissä esim. venäläisten sotavankien luovutukset saksalaisille kuitataan muutamalla rivillä

Tämä hiljaisuus on saanut tutkijat päättelemään, että kenties Suomessa ei sittenkään – ei edes saksalaisen vastuulla olleessa Pohjois-Suomessa – noudatettu samoja tuhoamissodan lakeja kuin muilla rintamilla

Jatkosodan kuvaan ilmaantuneiden rosojen ja säröjen käsittely on kestänyt Suomessa yllättävän pitkään

Vihaiset reaktiot sodan puhtautta rikkovia tutkimustuloksia vastaan kertovat siitä, että menneisyydenhallinta on tältä osin vielä pahasti kesken

Olemme selvästi jäljessä useimmista Euroopan muista demokraattisista maista mutta toki pitemmällä kuin Venäjä

Jos Saksa elää menneisyydenhallinnassa jo nykyaikaa, Suomi on keskiajassa mutta Venäjä vielä kivikaudessa

Saksassa toiseen maailmansotaan liittyvä jälkiviisauden kulttuuri tarkoittaa ns. pakollista antifasismia

Kolmannen valtakunnan totaalinen tuomitseminen on ollut Saksassa ainoa poliittisen korrektiuden tapa sitten toisen maailmansodan

Jälkiviisaus esiintyy siinä ajatuksessa, jonka mukaan kolmannen valtakunnan tappio oli ennalta määrätty… niin tapahtui, koska niin pitikin tapahtua

”Aasialainen teko, joka ei kuulu Saksan normaaliin historiaan” (Ernst Nolte, Historikerstreit-keskustelussa 1986) Saksassa on kuitenkin vuosikymmenten varrella sattunut lukuisia tapauksia, joissa poliitikot ovat rikkoneet poliittisen korrektiuden rajan ja erehtyneet ylistämään Adolf Hitlerin saavutuksia ennen vuotta 1939 Auschwitz-Lüge –lainsäädäntö; tunnetuin tapaus uusnatsien suosiman brittihistorioitsijan David Irvingin vankilatuomio Itävallassa 2005

DDR:n historian tilintekoon liittyvä jälkiviisaus on monella tapaa kiistelty

Muurin murtumisen jälkeen kiistely siitä, kenellä on oikeus tutkia DDR:n historiaa

Onko se myös entisen DDR:n historioitsijoilla?

1990-luvun alussa DDR:n historia-instituutio ajettiin alas ja valtaosa historioitsijoista erotettiin

DDR oli ollut diktatuuri, jossa ei ollut ollut mitään hyvää

Epäsaksalainen, stalinistinen, Saksan historialle vieras

Myös DDR:n kansalaiset tarttuivat jälkiviisauteen

Suosittu keino oli uhriksi tekeytyminen: DDR oli ollut valtio, jossa 17 miljoonaa Stasin agenttia oli vainonnut 17 miljoonaa viatonta kansalaista

Äänensä saavat kuuluviin yhä enemmän myös yhdistymiseen pettyneet ”ossit”

Elämä DDR:ssä oli oikeastaan mukavaa ja ennen kaikkea turvallista

”Ostalgia” – DDR:n ihmisoikeusrikosten vähättely, tiettyjen DDR-tuotteiden suosio

Merkkituotteet, kuten Ampelmännchen, Sandmännchen ja Rotkäppchen

Mielipidemittauksissa joka viides niin idässä kuin lännessäkin haluaisi muurin takaisin

Tähän onkin hyvä lopettaa – voisiko jälkiviisauden väkevää voimaa tämän paremmin tiivistää?