Joonas Ala-Karvia joonas.ala-karvia@aalto.fi

Tom Engström tom.engstrom@aalto.fi

Daniel Forsman daniel.forsman@aalto.fi

Mikko Heiskanen mikko.heiskanen@aalto.fi

Aleksanteri Heliövaara aleksanteri.heliovaara@aalto.fi

Arto Kuusisto arto.kuusisto@aalto.fi

Tuomas Kärkkäinen tuomas.karkkainen@gmail.com

Minna Lampioja minna.lampioja@aalto.fi

Elisa Luoto elisa.luoto@helsinki.fi

Pirkka Nurminen pirkka.nurminen@aalto.fi

Elisa Patronen elisa.patronen@helsinki.fi

Emmi Pouta emmi.pouta@aalto.fi

Ilpo Rybatcki ilpo.rybatcki@gmail.com

Kaisu Talvikki kaisu.talvikki@gmail.com

ProjektiraporttiYhteinen ympäristö 2010

Johdanto

Rubbish big band -ryhmän ideana oli kokeilla, voisiko kierrätysmateriaalista tehdä soittamiskelpoisia instrumentteja. Halusimme saada itsemme ja muut ajattelemaan “roskaksi” luokiteltua tavaraa käyttökelpoisena materiaalina. Musiikki tuntui luontevalta tavalta saada ihmiset kiinnostuneeksi viestistämme. Useimmat ryhmän jäsenistä olivat musiikin harrastajia ja soittivat tai olivat soittaneet jotakin instrumenttia, joten aihe vaikutti mielekkäältä ja hauskalta tavalta tutustua toisten osastojen opiskelijoihin.

Alkuajatuksena oli rakentaa instrumentit, järjestää bänditreenejä ja lopulta myös esiintyä livenä yleisölle jossakin tilaisuudessa. Johtuen ryhmän suuresta koosta yhteisten tapaamisten järjestäminen oli vaikeaa, joten bänditreenejä ei järjestetty kuin muutama. Live-esiintyminen ei toteutunut aikataulusyistä täysin suunnitellulla tavalla, mutta esiinnyimme kuitenkin kurssin päätöstilaisuudessa. Kaiken kaikkiaan projekti onnistui yllättävänkin hyvin.

Tässä raportissa käydään ensin läpi projektin kulku kronologisesti ja pohditaan projektin onnistumisia. Loppuun on koottu yksittäisten ryhmän jäsenten kokemuksia ja kuvauksia soitinten rakentamisesta.

Kuvaus projektin kulusta

Ryhmämme jäsenmäärä oli heti alkuun suhteellisen suuri, mikä osaltaan kieli ideamme mielenkiintoisuudesta. Alkutapaamisessa meitä oli jo 12, ja ryhmään liittyi myöhemmin vielä 2 myöhäisherännäistä.

Sovimme ryhmäytymisen yhteydessä 6.10. alustavasti Etelä Hesaan -ryhmän kanssa, että esiintyisimme heidän järjestämässään tapahtumassa. Tässä vaiheessa he suunnittelivat jonkinlaista katutapahtumaa, jossa olisimme voineet soittaa jonkun lyhyen setin.

Ryhmäytymisen jälkeen kokoonnuimme samana päivänä suunnittelemaan projektia. Päätimme, että kukin tekisi yhden soittimen tiettyyn määräaikaan mennessä, jonka jälkeen kokoontuisimme porukalla ja pitäisimme bänditreenit. Kukin valitsi alustavasti minkä tyyppistä soitinta haluaisi tehdä. Tämän perusteella vaikutti siltä, että saisimme aika monipuolisen kokoonpanon kieli-, puhallin- ja lyömäsoittimia. Tapaamisen lopuksi vaihdoimme yhteystiedot. Joonas otti epävirallisen vastuun ryhmän sisäisestä tiedottamisesta ja toimitti sähköpostitse ryhmän jäsenten yhteystiedot kaikille.

Alkutapaamisen jälkeisinä viikkoina 11.10. - 30.10. menimme pienissä porukoissa etsimään kierrätysmateriaalia eri paikoista. Materiaalia löytyi mm. Helsingin kierrätyskeskuksesta1, koulun käytäviltä ja työpajojen roskiksista. Instrumentteja rakennettiin kotona sekä koulun osastojen tiloissa ja työpajoilla. Materiaalin keräämiseen ja soitinten rakentamiseen meni yleisesti ottaen eniten aikaa. Soittimia rakennettiin koko marraskuu ja joulukuun ensimmäinen viikko.

Kun suurin osa instrumenteista oltiin saatu rakennettua tai loppuvaiheeseen, kokoonnuimme

1 Pääkaupunkiseudunkierrätyskeskus,http://www.kierratyskeskus.fi.

Mikko rankaisee terästä!

yhteen10.12. ja esittelimme aikaansaannoksiamme toisillemme. 17.12. pidimme ensimmäisen soundcheckin tai bänditreenin tapaisen tilaisuuden, jossa katsoimme miten soittimet pelasivat yhteen ja millaista soundia niistä irtosi. Tilaisuus meni enimmäkseen improvisoiduksi jamitteluksi, mutta soittimet kuulostivat vähintäänkin mielenkiintoisilta, joskin aavistuksen epävireisiltä. Ne pelasivat kuitenkin todella hyvin yhteen, mikä aikaansai mielettömät motivaatioboostit. Nauhoitimme lyhyen esityksen ja lähdimme hyvillä mielin joululomille.

Uuden vuoden jälkeen saimme tietää, että aiemmin suunniteltu yhteistyö Etelä Hesaan -ryhmän kanssa ei onnistuisi, koska he eivät järjestäneetkään aluksi suunnittelemaansa yleisötapahtumaa. Pidimme viimeiset treenit juuri ennen kurssin päätöstilaisuutta 14.1. Tämä oli ensimmäinen tilaisuus, jossa kaikki soittimet ja soittajat olivat yhdessä. Soitimme improvisoidusti aivan mielettömän biisin, joka myös nauhoitettiin. Tämän jälkeen vedimme tajunnan päräyttävän live-esityksen kurssin päätöstilaisuudessa ja saimme ansaitusti raikuvat aplodit. Jes!

Pohdintaa

Ryhmän koon vuoksi meillä oli vaikeuksia sopia tapaamisaikoja, joihin kaikki olisivat päässeet paikalle. Tämä johti siihen, että teimme työtä enimmäkseen itsenäisesti tai omilta osastoilta tuttujen ryhmän jäsenten kanssa. Tämä on sinänsä sääli, sillä juuri yhteistyö muiden osastojen opiskelijoiden kanssa oli kurssin ja tämän projektin parhaimpia anteja. Toisten osastojen opiskelijat eivät ehkä tulleet yhtä tutuiksi kuin intensiivisemmässä ryhmätyössä olisivat voineet tulla, mutta tämän kurssin jälkeen kynnys nykäistä näitä ryhmäläisiä hihasta madaltui varmasti huomattavasti.

Ryhmän sisäisessä tiedottamisessa oli jonkin verran ongelmia. Aluksi yritimme sopia tapaamisia käyttämällä Doodlea2, mutta kaikki ryhmän jäsenet eivät ilmoittaneet itselleen sopivia aikoja. Lopulta pidimme yhteyttä enimmäkseen sähköpostitse, mutta emme olleet sopineet mitään johdonmukaista tapaa tai sääntöä siihen. Monet jäsenistä eivät vastailleet sähköposteihin vaan keskustelua projektin etenemisestä käytiin esimerkiksi koulun käytävillä kun satuttiin törmäämään. Moodlea ei yritetty käyttää, mutta se vaikutti muutenkin tarkoitukseen vähintään yhtä kankealta kuin sähköposti. Yksittäisten jäsenten töiden etenemisen seuranta oli siis epävarmaa, mikä vaikutti osaltaan projektin aiheuttamaan stressiin. Suuriryhmäisen projektityön käytäntöihin voisi ehkä opastaa enemmänkin kurssihenkilökunnan puolesta ennen ryhmäytymistä.

Vaikeuksista huolimatta projekti onnistui kuitenkin vallan mainiosti, ja parhaimmillaan ryhmässä työskentely oli todella hauskaa. Lisäksi soittimia tehtäessä koulun pajat tulivat tutuiksi muillekin kuin teollisen muotoilun opiskelijoille, mikä oli kivaa plussaa!

2 Doodle: helppoa aikatauluttamista, http://www.doodle.com.

(Yllä oikealla ja vasemmalla) Soittimien väkertämistä ja jamittelua. (Alhaalla) Vikat reenit! Hauskaa oli!

Soittimet ja henkilökohtaisia kokemuksia

Rumpusetti (Joonas Ala-Karvia ja Mikko Heiskanen)

Rumpali kun olen, päätin että haluan koota jonkinlaisen rumpusetin itselleni. Koska aluksi pidimme yllä ajatusta jonkinlaisesta katu-esityksestä soittimien valmistuttua, mikäli aikaa vielä siinä vaiheessa riittää, päätin että haluan sen mahdollisimman kompaktiksi ja helpoksi ja nopeaksi kuljettaa sekä kasata.

Sain idean koota setin kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytämästäni vanhasta matkalaukusta. Nykyiset saranat, jotka mahdollistavat yhteen hitsattuna kahdella nivelellä halutun soittoasennon, löytyivät samasta paikasta. Lisäksi kierrätyskeskuksesta lähti setin “täytteisiin” kokeeksi mukaan yksi ilmainen muovipurkki, kutakuinkin kaikki muu on pajojen roskiksista. Kapulat ja pedaali ovat omani ja oikeat, niitä en laadullisista ja ajankäytöllisistä syistä alkanut itse tekemään - vaikkakin tapoja pedaalin rakentamiseen kieltämättä pyöri välillä päässä siitä huolimatta. Jalat syntyivät TaiKin pajoilla roskiksista löytyneistä puurimoista ja alumiinilevyn palasista (ja “miljoonalaatikon” ruuveista). Kaikki sujui kutakuinkin melko helposti suunnitelmien mukaan, tilanteen mukaan rakennellessa hieman soveltaen tietenkin. Ongelmana oli lähinnä pajoille ehtiminen niiden aukioloaikojen sisällä.

Bassorumpu settiin järjestyi laukun alas taipuneesta kannesta, jonka ohuen vahvikepahvin päällys- ja sisäkankaan välissä vaihdoin paksumpaan harmaapahviin, jota löysin kotoani pienoismallirakentaluiden jäämistönä. Äänen pehmikkeeksi ensimmäisissä pienimuotoisissa yhteistreeneissämme asettui käteen sattunut NormiHomoLehti3, joka sittemmin vaihtui paremmin toimivaan kiinniteipattuun nenäliinapinoon. Rakentamisen hankalampi osuus alkoi tässä vaiheessa, ja käytettävän ajan vähenemisen vuoksi tuli osin edettyä suunnittelematta kokeilemalla ja osin ns. hätäratkaisuilla. Virvelirummuksi päätyi kierrätyskeskuksesta napatun muovipurkin pohjapuolikas metallisilpulla täytettynä, kalvona pala samaa kolmemillistä harmaapahvia. Pari lisärumpua settiin tuli metallipajan roskia kilkuttelemalla, näin settiin päätyi poisheitetyn termospullon korkki ja ananaspurkki, jotka muiden rumpujen tapaan irrotin soinnin parantamiseksi popniittikiinnitetyillä taitetuilla alumiinisuikaleilla alustasta. Kokeiluna myös akryylilevyn suojana ollut ohut muovikalvo päätyi rautalangalla puolitetun muovipurkin jäljellejääneeseen puoliskoon. Tämä “tom” kuitenkin kieltäytyi soimasta muulloin, kuin kädessä pidettäessä, eikä vire pysynyt samana, vaan laski joka iskulla. Esiin taittuvia lautastelineitä (metallitankoon hitsattu naula ja varren puoliväliin hitsattu kikkare) oli aluksi kaksi, mutta toisen hitsaus petti, ja toisen käyttökelpoisen lautasen puutteessa jäi korjaamatta.

Setin “lautaset” ovat Mikon pajalla vanhoista TaiKin pöytätietokoneiden kuorista takomia. Niistä käyttöön päätyi lopulta kuitenkin vain vähiten työstetty ympyräksi leikattu ja keskeltä rei’itetty levy, sillä harmillisesti loput, uskottavamman näköiseksi työstetyt eivät enää soineet käytännössä ollenkaan.

3 NHLNormihomolehti,http://www.normihomolehti.fi.

Kilkutin (Tuomas Kärkkäinen)

Alun alkaen tarkoituksenani oli rakentaa jonkinlainen sormipiano kongolaisen Konono N°1 -yhtyeen innoittamana. Tämä jäi kuitenkin idean asteelle käydessäni Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa etsimässä tavaraa, josta voisi kuvitella lähtevän jotakin ääntä. Kierrätyskeskuksessa ei nimittäin ollut käytettyjä rautasahan teriä, joita olisin voinut käyttää sormipianon ”koskettimina”. Sen sijaan käsiini sattui Little Tikes -niminen lelu, joka muistuttaa hieman pianoa, mutta on toimintaperiaatteeltaan lähempänä ksylofonia.

Lelupianon lisäksi yläkerran romulaarista löytyi nippu huonekalujen

jalkoina aiemmassa elämässään palvelleita metalliputkia.Kaivoin TaiKin puutyöpajan roskiksesta soittimelleni rungon parista levyn palasesta. Soittimen rakenne

ja rakennusprosessi on hyvin yksinkertainen: Kiinnitin lelupianon ja metalliputket ruuveilla puunpalasiin välittämättä sen kummemmin siitä, menevätkö osat ihan suoraan tai ovatko reunat hiottuja. Osa putkista on sahattu erimittaisiksi, jotta ne tuottaisivat erikorkuisia ääniä. Neljä vierekkäin kiinnitettyä putkea saavat soittimen lisäksi muistuttamaan hieman pikkuruisia kirkkourkuja, mikä on hieno lisä.

Ostin kirpputorilta vielä pari lusikkaa, joilla kilkutinta on hyvä kilkuttaa.Bändisoittimena kilkutin on sikäli rajoittunut, ettei sitä ole mahdollista saada oikein mihinkään

vireeseen. Sitä voi kuitenkin käyttää perkussiona, eikä soittimen epävireisyys muutenkaan oikeastaan haittaa, koska koko Rubbish Big Band on joka tapauksessa aina epävireessä.

Bändin ”treeneissä” tai jamisessioissa soittaessani huomasin, että kilkuttimestani lähtee moniin muihin soittimiimme verrattuna melko kova ääni. Tämä ongelma on kuitenkin helppo kiertää joko pitämällä välillä taukoa tai kehittelemällä vaihtoehtoisia soittotekniikoita. Kelvoiksi osoittautuivat ainakin soittimen puisen rungon nakuttaminen ja metalliputkien hankaaminen kilkuttamisen sijaan.

Kaiken kaikkiaan niin soitintani kuin koko Rubbish Big Bandia leimaa leikkisyys ja tietynlainen helppous. Yksinkertaisesti ja ilman liian kunnianhimoisia päämääriä puuhailemalla syntyi mielestäni hyvä soitin erinomaiseen bändiin. Esimerkkimme osoittaa, ettei musiikin tekeminen vaadi välttämättä suuria rahallisia panostuksia. Soittaminen ja soitinten rakentaminen ei ole vain ammattilaisten etuoikeus, vaan musiikin tekemisestä voivat nauttia kaikki.

Tärkeintä on tekeminen itsessään, joskin tässä tapauksessa myös lopputulos – musiikki – osoittautui kiehtovaksi.

Biangeli (Tom Engström)

Aluksi ajatuksenani oli rakentaa kierrätyskomponenteista jokin ääntä tuottava elektroniikkapiiri, mutta en löytänyt tarpeeksi käyttökelpoisia kierrätysosia eivätkä elektroniikkaskillssini lopulta riittäneet toimivaan ratkaisuun.

Suunnitelma B oli hieman alkeellisempi ratkaisu, biangeli. Putkenpätkä ja kahva löytyivät metallipajan roskiksesta, porasin Joonaksen avustuksella putkeen reiän ja viilailin leikkausreunat pyöreiksi. Kalikka löytyi puolestaan puupajan roskiksesta. Biangelista lähtee hieman kumea, kirkonkelloa muistuttava soundi kun sitä pajauttaa kalikalla.

Kilkutin.

Biangeli. Vesipullo auttaa mittakaavan hahmottamisessa.

Marakassit lasipullosta ja tölkistä (Elisa Luoto)

Valitsin kurssin ryhmistä soitinryhmän, koska olen todella kiinnostunut musiikista, soittimista ja kierrätysmateriaalista tehdyistä esineistä. Olin ajatellut, että voisin kehittää jonkinlaisen marakassin tai ylipäätään jonkin suht yksinkertaisen lyömäsoittimen kierrätyskeskuksesta tai muualta keräämästä materiaalista. En kuitenkaan löytänyt kierrätyskeskuksesta mitään tähän tarkoitukseen sopivaa ja aloin ajatella, mitä omaa jätettä voisin käyttää hyväkseni. Innostuin todella paljon juuri ideasta tehdä omista jätteistäni jotain hauskaa soitinta.

Loppujen lopuksi päädyin tekemään kaksi marakassia, joista toinen on tehty lasipullosta ja toinen 0,33 litran kokoisesta tölkistä. Täytin sekä tyhjän lasipullon ja tölkin (kypsentämättömällä) riisillä. Lasipullon oman korkin liimasin pullon suuhun kiinni ja pihdeillä puristin korkin vielä tiukempaan, mikä oli järkevin ratkaisu. Tölkin suljin siitä alas työnnetyllä tölkinpalasella, mikä oli vielä kiinni tölkissä ja teippasin sen kiinni tölkin pintaan. Kumpikin marakasseista soi yllättävän hyvin ja ajaa asiansa, joten olen tyytyväinen ratkaisuuni. Pullo-marakassissa on paljon vienompi soundi kuin tölkki versiossa, jossa äänenvoimakkuus on yllättävän kova. Marakassit sopivat eri tilanteihin riippuen äänenvoimakkuudesta. Suosittelen kokeilemaan oman marakassin tekemistä omista pulloista ja tölkeistä, se on hauskaa!

Yhteinen ympäristö –kurssilla on tietoisuus on laajentunut omasta ympäristöstä, kierrätysmateriaaleista ja kestävästä kehityksestä. Jatkossa on paremmat mahdollisuudet muistaa ottaa tuotesuunnittelussa huomioon ympäristökysymykset ja kestävien materiaalien suosiminen. Kurssilla mukavinta on ollut tehdä ryhmätyötä ja tutustua muihin Taikin opiskelijoihin. Yhdessä tekeminen laajentaa omaa suhtautumista työskentelyyn ja ryhmätöiden tekeminen on tärkeää, koska kaikki suunnittelijat tekevät jatkossa työelämässä yhteisiä projekteja muiden kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Kitara (Aleksanteri Heliövaara)

Halusin rakentaa kierrätysmateriaalista kitaran. Ensimmäinen huolenaiheeni oli kaikukopan rakenne. Maistelin erillaisia vaihtoehtoja suolakurkkuämpäristä tinneritynnyriin. Lopulta päädyin muoviseen kanisteriin jota on helppo työstää vaikka mattoveitsellä. Sain kipsarista vanhan astianpesuainepurkin.

Saatuani kaikukoppamateriaalin, aloitin soittimen kaulan rakentamisen. Valmistin sen jämälaudasta jonka löysin puupajalta. Työstin siitä vannesahalla ja hiomakoneella oikean kokoisen. Lopuksi tein lautaan kaikukopassa näkyvän reijän. Tein samanlaisen reiän myös kanisteriin. Tein kanisterin päätyihin kaulalle sopivat reiät ja asetin kaulan paikalleen.

Lopuksi laitoin kielet kiinni ja tein viritysnappulat vanhoista ruuveista. Kielinä toimivat vanhat kitarankielet.

(Yllä, ylempi kuva) Marakassien täytemateriaalina käytettiin riisiä.(Yllä, alempi kuva) Valmiit marakassit soittoasennossa.(Alla) Kitara soittovalmiina.

Melody Pops-nokkahuilu (Emmi Pouta)

Lähdin kehittämään omaa soitintani kansanmusiikkitaustani kautta, ja päädyin tekemään jonkin sorttisen puhallinsoittimen. Kunnianhimoiset tavoitteet aivan alusta asti väsätystä puhaltimesta karisivat nopeasti realismin jalkoihin, ja ajattelinkin lähteä muokkaamaan jotain jo olemassa olevaa, mutta aikansa jo palvellutta. Etsin aluksi käsiini vanhan nokkahuilun, jonka suukappaleen valjastin puhaltimeni ääntä tuottavaksi voimaksi.

Tämän lähtökohdan, visiitin metallipajan roskiksille, sekä bändimme puhallinsektion toisen osapuolen innoittamana aloin muistella lapsuudestani tuttua ensikosketustani puhallinsoitinten maailmaan: Melody Pops-tikkareita. Hyvin yksinkertainen menetelmä tuottaa erikorkuisia ääniä. Ensimmäinen testini vetopasuunamaisemmalla säädettävällä mopinvarrella päätyi sinne, mistä oli tullutkin: romukoppaan. Siirto pienempään skaalaan, ja kurkistus työhuoneeni roskakoriin taas tuotti tulosta. Lopullinen pilli rakentui tyhjästä lankarullasta (soittimen varsi), sekä parittomasta ja vääntyneestä sukkapuikosta ja langan pätkistä

(liikuteltava, äänenkorkeutta säätelevä osa). Toki joukkoon piti heittää myös hieman Erikeeperiä ja maalarinteippiä.

Lopputulos on varsin toimiva, mutta pientä hienosäätöä kaipaava. Kaikille uskottavan Melody Pops-henkisen puhaltimen rakentajille voin kompastuskivistäni viisastuneena sanoa, että soittimesta tulee saada hyvin tiivis. Ilman tulee päästä ohjautumaan vain sinne, minne sen kuuluukin, ja pyrkiä tukkimaan ylimääräiset aukot huolella. Lisäksi en ole vakuuttunut siitä, että juuri nokkahuilun suukappale on soittimeen paras valinta. Sitä käytettäessä puhalluksen tulee olla melko varovainen, jotta ääni ei hajoa, ja näin ollen se pysyy melko hiljaisena. Rouheamman äänimaailman aikaansaamiseksi hyvä vaihtoehto suukappaleeksi voisi olla joku vappupillityyppinen ratkaisu.

Mutta yhtä kaikki, suosittelen kaikille lämpimästi oman pillin rakentamista ja erityisesti oman roskasakin perustamista. Hauskaa oli!

Yksikielinen kitara (Daniel Forsman)

Soittimeni koostuu pääosin tarjottimesta ja lätkämailasta. Ne on liimattu erikeepperillä kiinni toisiinsa. Tämän rungon ympärille kiinnitin muut osat, kuten vaneerin palan, johon kaikuaukko on leikattu. Kieli on omasta perää, vanha ja käytetty. Kiinnitin soittimeen vain yhden kielen, jotta se olisi helpompi pitää ainakin jonkunlaisessa vireessä.

Soittimen rungon osat löytyivät kun kävimme alkutalvesta ryhmämme kanssa Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa. Kaikki muut osat sain ilmaiseksi, mutta lätkämailasta jouduin maksamaan 50 senttiä.

Melody Pops-huilun testailua.

Valmis yksikielinen kitara.

Viinilaatikosta jouhikoksi (Kaisu Talvikki)

Ennen muinoin kun vielä iltatansseja pyörähdeltiin ja paheellisia leikkejä pelailtiin kylän nuorukaisten kesken, niin tanhuun sävelet soitettiin olutpalkan voimin jouhikolla. Onkin siis varsinmoisen luvallista ja suotavaa, että hylätty viiniloota muunnetaan täksi niriseväksi arkaaissoittimeksi! Vanha hengari nuorten pihlajien puutteessa taipuu jouseksi. Kiitos hevoselle jouhista.

Osat joita käytin ovat kaikki tuosta viinilootasta, mukaanlukematta tallaa, alahärpäkkeitä, viritystappeja, kantta ja metallitankoa jossa kielet ovat kiinni. Kielet ovat vanhat jouhikon kieleni ja alahärpäkkeen tapit veistelin kesällä kanteleeni tapeiksi, jotka hylkäsin kelvottomina ja sopivat nyt siis tukkimaan alhaalla olevat reiät ja luomaan onnenkalumaista kolinaa kun kierrätyskeskusesta löydetyt servietinpidikkeet niihin ropisevat - mitä hienointa htonkaa ovatkin nuo palleroiset, sain puupajamestarin arvion! Jousen pykäsin henkarista.

Löysin matskut siis kierrätyskeskuksesta ja sitten purin vähän ja leikkelin ja liimasin kasaan. Haastavin osuus oli viritystappien reikien poraaminen. No, niistä tulikin vähän väljät eli huonot, mutta tapitkaan eivät ole sen kummoisempia. Niitä en tehnyt itse vaan sain ihan ehdalta soitinrakentajalta (kesällä), kun ei sillä ollut niille käyttöä, hankalat kun olivat. Saman soitinrakentajan roskista löysin kuusen lastun joka kanneksi muodostui.

Oli kovin antoisaa saada tutustua puu-ja metallipajaan ja häärätä siellä, puutyöpajassa lähinnä siis. Kiitos avuliaille!

Pikakantele (Arto Kuusisto)

Alkuperäisenä pyrkimyksenä oli tehdä veivattava soittorasia, mutta se osoittautui tekniseltä toteutettavuudeltaan liian haastavaksi. Lopulta käteen jäi soitin, jota kutsuisin eräänlaiseksi pikakanteleeksi. Rakentamaani runkoon voi liittää minkä tahansa kotelorakenteen ja se toimii soittimen kaikukoppana. Soittimen rakenne ei suoranaisesti ole kierrätysmateriaalesta, vaikkakin teräs- ja puuosat ovatkin työpajojen roskiksista kaivetut. Virityskoneisto on omasta vanhasta kitarastani. Soittimen perimmäinen idea onkin toimia muualta löydettävien roskien tai esineiden elvyttäjänä, arvottomat tavarat saavat uuden elämän. Koteloa ja soitinta pidetään vasemmassa kädessä ja kieliä näppäillään oikealla kädellä.

(Vasemmalla yllä) Valmis pikakantele, kaikukoppana viiniputeli.(Vasemmalla alla) Pikakanteleen suunnittelu- ja työstämisvaiheita.

(Yllä, ylempi) Jouhikon valmistuksen lähtötilanne. En ollut kyllin vikkelä ottaakseni alkutilanteesta kuvaa, mutta netin valtaisasta tietokannasta löytyi jokseenkin kelvollinen korvike. (Yllä, alempi) Valmis soitin ja jousi.

Viulusta balalaikkaan ja sahan soittoon (Elisa Patronen)

Entisenä viulunsoiton opiskelijana kielisoittimet ovat minulle tuttuja, joten halusin tehdä kierrätyssoittimestani jotain viuluntapaista. Matka alkoi Kierrätyskeskuksesta, josta ostin vanhan sulkapallomailan, se vaikutti hauskalta hyödynnettävältä kapistukselta soittimeen. Lisäksi dyykkasin roskalavalta ohutta, pinnoitettua levyä, se on luultavasti ollut osa ehkä vaatekaapin väliseinää? Joka tapauksessa se oli siistissä kunnossa ja ajattelin, että siitä varmaan saisi hyvän kaikukopan.

Seuraava askel olikin mennä pajalle kokoamaan kaikukoppaa: liimailun ja poraamisen jälkeen minulla oli kahdesta kohtaa rei’itetty laatikko. Entäs sitten?

Sulkapallomaila sopi hyvin soittimen kaulaksi ja kielten kiinnittimeksi, mailan toisessa päässähän on valmiiksi sopivat reiät kielten pujottamiseen. Toiseen päähän tein kiristystapit, jotka ovatkin ainoa kierrättämätön kohta soittimessani. Porasin korupajalla ruuveihin reiät joista saisin pujotettua kielet sisään. Mailan käsiosa oli sopivasti puuta, johon ruuveille tarkoitetut muovikierteet sai helposti porattua ja liimattua.

Päätin yrittää liimata mailaa kiinni kaikukoppaan, jotta saisin sauman mahdollisimman tiiviiksi. Löytämäni roskalevy nimittäin tuskin on akustiikaltaan parhaita mahdollisia vaihtoehtoja.

Yön yli kestäneen puristimissa seisoskelun jälkeen kävi kuitenkin ilmi, ettei Epoxyn pito riitä pitämään soitinta kasassa. Pajalla päädyttiin lopulta kokeilla nippusiteiden pitoa, ja niillä sainkin mailan pysymään kaikukopassa niin tiukasti, että kieliä pääsi virittämään. Lisäksi nippusiteet toivat soittimelleni lopullisen ulkoisen luonteen, joka herätti pajamestareissa oikeutettua hilpeyttä…

Kuvan tallan sain anonyymin lahjoittajan toimesta, se oli ilmestynyt soittimeen ollessani tunnilla tietokoneluokassa. En tiedä mikä osa ja mistä laitteesta se on, mutta se näytti sopivan täydellisesti tarkoituksiini joten jätin sen siihen. Kielinä soittimessa on tällä hetkellä vanhoja kitarankieliä ja sulkapallomailan omaa ristikossa käytettyä nauhaa, joka soi yllättävän hyvin kiristettynä tähän,viulusta alkuideansa saaneeseen hökötykseen. Viritystä soittimessani voi säätää jonkin verran, mutta taitaapa mailasta rakennettu hökötykseni muistuttaa enimmäkseen eläväistä bassoa. Parhaiten eri säveliä siitä saa taivuttamalla sen kaulaa (eli sulkapallomailan vartta), jolloin siitä saadaan aikaan hieman venyvä, itämainen ääni :)

(Yllä) Työvaiheita. (Vasemmalla) Kielten kiinnityskohdat. (Oikealla) Valmis soitin.

Narubasso (Minna Lampioja)

Halusin valmistaa oman narubasson. Lähdin alustamaan projektiani etsimällä sivustoja kuinka narubassoja valmistetaan. Löysinkin aivan mainion aiheelle omistetun kotisivun4, jossa luki tarkat ohjeet joita oli helppo noudattaa:

Yksinkertainen ja hyvä narubasso syntyy puulaatikosta, jonka mitat ovat suurinpiirtein seuraavat; korkeus 15-20 cm, leveys ja/tai pituus 40-60 cm. Laatikko voi olla tukevaa faneria. Laatikkobasson kansi on 4 mm:n faneria. Kansi liimataan ja naulataan paikalleen listoilla. Soittokeppinä on tavallinen harjanvarsi. Soittonaruksi sopii 4 mm:n punottu muovinen pyykkinaru merkkiä Piippo. Kannen keskelle ja kepin päähän porataan narulle reiät. Jotta laatikon voi pitää paikallaan, tehdään oikealle jalalle aukko laatikon kylkeen. Laatikon päätyyn tehdään “ääniaukko”. Narubassoja voi tehdä esim. vanhoista leipälaatikoista, pulpeteista, pesusoikoista ja kaikista ontoista esineistä, joihin voi laittaa soittokannen 4 mm:n fanerista. Narun vaihtoehtona voi olla kontrabasson G-kieli, jota voi soittaa strokalla. Lopuksi laatikko maalataan ja koristellaan. Narun soittoon tarvitaan nahkahansikkaat tai muuten saa rakkoja sormiin.

Itse en ole vielä ennättänyt maalata soitintani mutta kehotus on toki paikallaan. Omani valmistin ystävältäni saadusta vanhanaikaisesta puulaatikosta ja käytin edellämainittuja materiaaleja. Soitin toimii moitteettomasti, on kaunis ja sitä voi myöskin käyttää edelleen laatikkonakin, esimerkiksi vinyylilevyjen säilytyspaikkana. Projektin myötä olen saanut itselleni uuden oman instrumentin johon olen hyvin tyytyväinen. Eikun vain soittelemaan!

Torvi (Ilpo Rybatcki)

Soittimen pohjana toimi alun alkaen metallipajalta löytämäni putki, jota aloin työstämään. Pajapassin puuttumisen johdosta (en saanut käyttää koneita) soittimeni on alusta loppuun käsityötä. Metalliputkeen sahasin rautasahalla useita lovia sävelten aikaan saamiseksi . Työstämisvaiheessa sain huomata kuinka haastavaa oli saada torvesta minkäänlaisia ääniä irti. Kokeilinkin koko kasan eri mittaisia ja paksuisia putkia. Lopulta ymmärsin että putken tulee olla halkaisijaltaan sopivan kapea, jotta ääni resonoi siinä tarpeeksi tiiviisti ja eri korkuisia säveliä syntyy.

Torveni puhallinosana toimi vanha polkupyörän äänitorvi, jonka pillistä lähti hieno etnis sävytteinen soundi. Koristeena lisäsin vielä pyöräntorven suuosan huiluuni. Soitettavuudeltaan torveni oli hyvin miellyttävä. Sen sointi hiveli korvia. Itämainen saundi rakensi hienosti melodian orkesterillemme, peittämättä kuitenkaan rytmiä alleen.

Ryhmällämme synkkasi mainiosti. Keikkakin sujui hienosti lonkalta heitettynä. Pohjallakin oli vain yksi harjoituskerta. Kurssin parasta antia olikin ehdottomasti mahdollisuus yhteistyöhön yli osastorajojen.

4 Skiffle. Narubasso. Teekistenbass. Washtubbass. One-string-bass. http://www.narubasso.fi

Valmis torvi valmiina korviahivelevään musisointiin!

Kiitti!