31
RAUMA ELÄVÄMMÄKSI KYSELY RAUMAN KESKUSTA-ALUEEN KEHITTÄMISEKSI Rauman Yrittäjät ry 2015 Outi Lehtorinne, Sari Mantere, Riikka Piispa

Rauma elävämmäksi_RAPORTTI final

Embed Size (px)

Citation preview

RAUMA ELÄVÄMMÄKSI KYSELY RAUMAN KESKUSTA-ALUEEN

KEHITTÄMISEKSI

Rauman Yrittäjät ry 2015 Outi Lehtorinne, Sari Mantere, Riikka Piispa

2

RAUMA ELÄVÄMMÄKSI

Rauman kaupallinen keskusta elää haasteellista aikaa. Yhteinen tahtotila on saada Rauma pysymään

elävänä, aktiivisena, vetovoimaisena paikkana; vanha ja uusi tyylikkäästi yhdistäen. Tätä tavoitetta kohti

pyritään myös Rauman Yrittäjät ry:n ja Rakastunut Raumaan -kauppiaiden toimesta. Rauma

elävämmäksi -kysely oli osa ideointityöskentelyä, jolla koottiin raumalaisten ja ulkopaikkakuntalaisten

ideoita ja ajatuksia Rauman kaupallisen keskustan kehittämiseksi.

Ideointi käynnistettiin raumalaisten yrittäjien kesken ideapajassa 26.5.2015. Mukana oli yrittäjiä eri

toimialoilta ja eri puolilta Rauman keskustaa. Ideoita sinkoili liittyen muun muassa vetovoimaisen

lapsiperheille suunnatun kohteen saamiseen Raumalle, kauppojen saavutettavuuteen, eri kohderyhmien

huomioon ottamiseen tapahtumien järjestämisessä ja Rauman selkeämpään markkinointiin ulospäin.

Ideapajan tuloksia päästiin testaamaan ja jatkojalostamaan laajemmalle väelle suunnatun nettikyselyn

kautta 28.5. lähtien. Kyselyyn saatiin yhteensä 245 vastausta: asukkaita, ulkopaikkakuntalaisia, yrittäjiä ja

viranomaisia. Kyselyn alustavia tuloksia pureskeltiin 9.6. toteutetussa toisessa ideapajassa, johon

osallistujat oli löydetty kyselyyn vastanneiden joukosta. Tällöin muutamaa ideaa ehdittiin työstää

eteenpäin.

Ideatyöskentelyn myötä löytyi useita konkreettisia toimenpide-ehdotuksia Rauman vetovoimaisuuden

lisäämiseksi. Ideat ovat vapaasti kaikkien Rauman kehittämiseen osallistuvien tahojen käytettävissä.

3

Raportin sisällysluettelo

1) Vastaajien ikä ja sukupuoli .................................................................................................................... 4

2) Ammatti ................................................................................................................................................. 5

3) Asuinpaikkakunta .................................................................................................................................. 6

4) Mitä palveluita/liikkeitä Raumalta mielestäsi puuttuu? ....................................................................... 7

5) Mitkä tekijät saisivat sinut entistä useammin valitsemaan raumalaisen kaupan tai palvelun

ostospaikaksesi? .......................................................................................................................................... 11

6) Mihin aikaa mieluiten kävisit ostoksilla Raumalla? ............................................................................ 12

7) Mitä kautta haluaisit saada tietoa Rauman keskusta-alueen tapahtumista, palveluista, liikkeistä ja

niiden aukioloajoista? .................................................................................................................................. 15

8) Millainen voisi olla Raumalle ulkopuolisia kävijöitä houkutteleva kohde nykyisten lisäksi, tai miten

kehittäisit nykyisiä? Miten muuttaisit Rauman keskustaa entistä vetovoimaisemmaksi? ........................ 17

9) Millaista toimintaa tai tapahtumia Raumalla tulisi järjestää? ............................................................ 24

10) Rauma elävämmäksi -ideapajan tulokset (9.6.2015) ...................................................................... 30

11) Yhteenveto ...................................................................................................................................... 31

Raportin taulukoissa käytettyjen huomiovärien merkitykset:

suurimmat luvut merkitty keltaisella värillä

toiseksi suurimmat luvut merkitty harmaalla värillä

4

1) Vastaajien ikä ja sukupuoli – 245 vastausta

Selvä enemmistö vastaajista sijoittui ikäluokkiin 31–44-vuotiaat (37 %, n=91) ja 19–30-vuotiaat (32 %,

n=78), mikä heijastelee netissä toteutetun kyselymme tavoiteltua kohderyhmää. Alle 18-vuotiaita nuoria

vastaajia tavoitimme vain 8 (3 %) ja yli 60-vuotiaita vastaajia 13 (5 %). Hieman yli viidennes vastaajista oli

45–60-vuotiaita (22 %, n=55).

Vastaajista oli miehiä 70 (29 %) ja naisia 175 (71 %). Naisten määrän ylitti miesvastaajien määrän yhtä

lukuun ottamatta jokaisessa ikäryhmässä. Ainoa ryhmä, jossa miesvastaajia oli enemmän kuin naisia, olivat

yli 60-vuotiaat vastaajat.

Kuva 1. VASTAAJIEN IKÄ

Kuva 2. VASTAAJIEN SUKUPUOLI

Kuva 3. VASTAAJIEN MÄÄRÄT ERI IKÄLUOKISSA

mies

(N=70) nainen (N=175)

alle 18 vuotta 2 6

19–30 12 66

31–44 29 62

45–60 20 35

yli 60 vuotta 7 6

5

2) Ammatti – 245 vastausta

Suurin osa kyselyn vastaajista oli työssä käyviä (62 %, n=151). Yli 20 vastaajaa toimi myös yrittäjänä tai

koululaisena/opiskelijana. Valmiiden vastausvaihtoehtojen ulkopuolelta (’muu, mikä?’) ammateiksi

mainittiin kotiäiti tai -vanhempi, tutkija ja omaishoitaja.

Kuva 4. VASTAAJIEN AMMATTI

Kuva 5. VASTAAJIEN MÄÄRÄT ERI AMMATTIRYHMISSÄ

mies

(N=70) nainen (N=175)

koululainen tai opiskelija 5 17

työssä käyvä 46 105

yrittäjä 10 16

työtön 4 11

eläkeläinen 5 6

muu, mikä? 0 20

Kuva 6. VASTAAJIEN AMMATIT ERI IKÄLUOKISSA

Ikä

alle 18 vuotta

(N=8) 19-30 (N=78)

31-44 (N=91)

45-60 (N=55)

yli 60 vuotta (N=13)

koululainen tai opiskelija 7 14 1 0 0

työssä käyvä 1 42 67 38 3

yrittäjä 0 5 8 11 2

työtön 0 3 9 2 1

eläkeläinen 0 0 0 4 7

muu, mikä? 0 14 6 0 0

6

3) Asuinpaikkakunta – 245 vastausta Kaikki kyselyn vastaajat olivat käyneet Raumalla, vaikka osa asuikin muilla paikkakunnilla. Puolet kaikista

vastaajista asui Raumalla, mutta keskustan ulkopuolella (50 %, n=122). Keskustan alueen, jota ei kyselyssä

tarkemmin määritelty, mainitsi asuinpaikakseen 41 % vastaajista (n=101). Alle 18-vuotiaiden ja yli 60-

vuotiaiden ikäluokissa kaikki vastaajat asuivat Raumalla.

Rauman ulkopuolella asuvat kertoivat kotikunnakseen Pyhärannan, Eurajoen, Euran, Turun, Merikarvian,

Uudenkaupungin, Lahden, Jyväskylän, Helsingin ja Espoon.

Kuva 7. VASTAAJIEN ASUINPAIKKA

Kuva 8. VASTAAJIEN MÄÄRÄT ERI ASUINPAIKOISSA

mies

(N=70) nainen (N=175)

Rauman keskustassa 27 74

Raumalla, keskustan ulkopuolella 37 85

Olen käynyt Raumalla, mutta asun muualla, missä? 6 16

En ole käynyt Raumalla, mutta asun muualla, missä? 0 0

Kuva 9. ERI-IKÄISTEN VASTAAJIEN ASUINPAIKAT

Ikä

alle 18 vuotta

(N=8) 19-30 (N=78)

31-44 (N=91)

45-60 (N=55)

yli 60 vuotta (N=13)

Rauman keskustassa 4 30 37 21 9

Raumalla, keskustan ulkopuolella 4 42 45 27 4

Olen käynyt Raumalla, mutta asun muualla, missä? 0 6 9 7 0

En ole käynyt Raumalla, mutta asun muualla, missä? 0 0 0 0 0

7

4) Mitä palveluita/liikkeitä Raumalta mielestäsi puuttuu? – 207 vastausta

4.1 VAATETUS

Vastaajien mukaan vaateliikkeiden tarjonnan tulisi olla Raumalla monipuolisempaa, ja erilaisia ketjuliikkeitä

pitäisi olla enemmän. Vaikka vastausvaihtoehto oli jätetty avoimeksi eikä liikkeitä pyydetty mainitsemaan

nimeltä, kysymyksen vastaajista yli viidennes (22 %, n=45) toivoi Raumalle H&M-liikettä, 14 vastaajaa Gina

Tricotia ja 7 vastaajaa Raumalta lopetettua Sokosta. Muista liikkeistä toivottiin etenkin kenkäkauppoja,

lasten- ja vauvanvaateliikkeitä, sekä vaateliikkeitä nuorisolle.

Alla olevaan kuvaan on eritelty avoimista vastauksista erilaiset vaateliikkeet, jotka mainittiin kyselyssä.

Kuva 10. VAATELIIKKEET

Vaateliikkeistä mainittiin lisäksi nimeltä:

H&M – 45 MAININTAA

Gina Tricot – 14 MAININTAA

Sokos – 7 MAININTAA

Cubus, Glitter, New Yorker – 5 MAININTAA

Aleksi 13, Zara – 4 MAININTAA

Stadium, Stockman – 3 MAININTAA

Carlings, Halonen – 2 MAININTAA

Top Sport, Mango, Esprit, Bikbok, Vero Moda, Budget Sport, Cybershop – 1 MAININTA

53

22

21

14

9

8

5

3

2

2

1

Monipuolisempia vaateliikkeitä, esim. ketjuliikkeitä

Kenkäkauppoja

Lasten- ja vauvanvaateliikkeitä

Nuorten vaateliikkeitä

Edullisia urheiluvarusteliikkeitä

Miesten vaateliikkeitä

Isojen kokojen vaateliike

Koruliikkeitä

Äitiysvaateliike

Merkkivaateliikkeitä

Alusvaateliike

8

4.2 RUOKA JA JUOMA

Useissa vastauksissa toistui tarve monipuolisemmille ruoka- ja seurusteluravintoloille, sekä kahviloiden ja

ravintoloiden pidemmille aukioloajoille. Ravintolatoiveita esitettiin laajalla rintamalla sushi-ravintoloista

sporttibaareihin ja smoothie-kahvilasta kanaalin ravintolalaivaan. Ravintoloista mainittiin nimeltä muun

muassa Stabucksin ja Arnoldsin kahvilat sekä Burger King -hampurilaisravintola. Myös Lidl-kauppaa

toivottiin keskustaan; kaksi vastaajaa esitti Lidlin sijainniksi Potkurin kiinteistöä.

Alla olevaan kuvaan on eritelty avoimista vastauksista erilaiset ravintolat ja kahvilat, jotka mainittiin

kyselyssä.

Kuva 11. RAVINTOLAT JA KAHVILAT

Muut toiveet:

lounasajat pidemmiksi, lounaita myös viikonlopuille

enemmän brunssitarjontaa

kahviloita, joista saa gluteenittomia ja maidottomia leivonnaisia

ravintola, jossa edullinen seisova pöytä viikonloppuna

pieniä elintarvikeliikkeitä Vanhaan Raumaan

smoothie-kahvila

jäätelöbaari

nuorisokahvila

sporttibaari

karkkikauppa

Ravintoloista ja kahviloista mainittiin nimeltä:

Starbucks – 3 MAININTAA

Burger King, Arnolds – 2 MAININTAA

13

12

10

5

4

3

3

2

2

2

2

Monipuolisempia ruoka- ja seurusteluravintoloita

Ravintoloille ja kahviloille pidemmät aukioloajat

Monipuolisempia kahviloita

Olut- tai viiniravintoloita

Fine dining -ravintola

Merenrantakahvila- ja ravintola

Kauppahalli

Sushi-ravintola

Kasvisravintola

Ravintolalaiva kanaaliin

Take-away kahvilat ja ruokapaikat

9

Lidl keskustaan – 2 MAININTAA

Punnitse ja Säästä – 1 MAININTA

4.3 VAPAA-AJAN LIIKKEET JA SISUSTUS

Vapaa-ajan liikkeistä toivottiin Raumalle erityisesti Clas Ohlsonia, Tigeria, Giganttia ja Biltemaa. Vastaajat

mainitsivat myös Raumalta puuttuvan yleisellä tasolla sisustusliikkeitä sekä edullisia kodin tekstiilejä ja

taloustavaroita myyviä liikkeitä. Alan erikoisliikkeet (esim. veneily-, metsästys-, kalastus- ja

askarteluliikkeet) olivat monen vastaajan toivelistalla.

Alla olevaan kuvaan on eritelty avoimista vastauksista erilaiset vapaa-ajan liikkeet, jotka mainittiin

kyselyssä.

Kuva 12. VAPAA-AJAN LIIKKEET

Muut toiveet:

puutarhaliike

levykauppa

askarteluliike

lelukauppoja

fitness-alan kauppa

astiakauppa, joka myisi Arabiaa ja Iittalaa

Vapaa-ajanliikkeistä mainittiin nimeltä:

Clas Olson – 7 MAININTAA

Tiger, Gigantti, Biltema – 5 MAININTAA

Ikea, Anttila, Kodin Ykkönen – 4 MAININTAA

Bauhaus – 3 MAININTAA

BR-Lelut, Hemtex, Motonet, Kodin Terra – 2 MAININTAA

7

5

3

3

2

2

2

2

Sisustusliikkeitä

Edullisia kodin taloustavaroita myyviä liikkeitä

Kosmetiikkakauppa

Edullisia lankoja ja kankaita myyvä liike

Veneily-, metsästys- ja kalastustarvikeliikkeitä

Elektroniikka- ja tietotekniikkaliikkeitä

Hevostarvikeliike

Kunnon rautakauppa / rakennustarvikeliike

10

4.4 MUUT

Vaikka yleisesti palvelujen tasoon Raumalla oltiinkin tyytyväisiä, vastaajien mielestä tarjontaa voisi lisätä

muun muassa kauppakeskus, joka olisi iltaisin auki ja jonka katon alta löytyisi erilaisia palveluita, liikkeitä ja

harrastusmahdollisuuksia eri ikäryhmille. Usea vastaaja mainitsi vastauksissaan tarpeen nuorten

tapahtumille, liikuntapaikoille ja työpajoille. Vastauksista nousi esiin myös tarve lasten tapahtumille ja

leikkipaikoille – esimerkiksi Hoplopin tai Porin kaltaisen Pelle Hermannin puiston muodossa.

Alla olevaan kuvaan on eritelty avoimista vastauksista palvelut, jotka mainittiin kyselyssä.

Kuva 13. MUUT PALVELUT

Muita toiveita:

o nuorille avoin taidepaja, tuunausta, nikkarointia, skeittausta, grafitteja ja parkour-puisto

o kiipeilyseinä

o lisää parkkipaikkoja keskustaan

o tori pidempään auki

o isompi elokuvateatteri

o pop up -toimintaa tyhjiin liiketiloihin

o hyvä uimaranta tai maauimala palveluineen

o kierrätyskeskus, esim. nuorten työpajatoimintana

o monipuolisesti palveleva lääkäriasema, joka iltaisin auki

o Teatteriravintolaan tai muualle enemmän kabareeta, taikuutta tai muuta showohjelmaa,

esim. intiimejä keikkoja Porin Rakastajat-teatterin tyyliin

o lainaamo eli paikka, josta voisi hintaa vastaan lainata tavaroita, kuten työkaluja,

ompelukoneita, leivontavälineitä

o tekemistä lapsille ja lapsiperheille

o paikallisia tuotteita myyntiin

o kookas konsertti- tai esiintymissali

12

4

4

3

3

2

2

2

Kauppakeskus, joka olisi illallakin auki

Iso leikkipuisto, kuten Porin Pellehermannin puisto

Tapahtumapaikkoja ja harrastuspajoja nuorille

Liikkeitä ei puutu, mutta kilpailu puuttuu

Kylpylähotelli

Joukkoliikenteeseen enemmän vaihtoehtoja

Laadukkaita hotelleja

Hoplop

11

5) Mitkä tekijät saisivat sinut entistä useammin valitsemaan raumalaisen

kaupan tai palvelun ostospaikaksesi? – 209 vastausta

Yli kolmasosa (37 %, n=77) kysymyksen 5 vastaajista mainitsi, että suurin kannustin valita useammin

raumalainen ostospaikka olisi monipuolisempi kauppa- ja tuotevalikoima. Pidemmät aukioloajat sekä

myytävien tuotteiden ja palveluiden kilpailukykyisemmät hinnat keräsivät myös paljon kannatusta. Paljon

keskustelua herättänyttä kauppakeskusta toivoi 17 vastaajaa (8 %), samoin kuin palveluiden parempaa

sijoittelua lyhyillä välimatkoilla.

Alla olevaan kuvaan on eritelty avoimista vastauksista erilaiset syyt, joiden vuoksi vastaajat olisivat valmiita

valitsemaan raumalaisen kaupan tai palvelun ostospaikaksi.

Kuva 14. SYITÄ VALITA RAUMALAINEN KAUPPA TAI PALVELU

Lisäksi mainittiin:

o viihtyisä ilmapiiri

o vähemmän tietöitä keskustassa

o oman ostovoiman lisääntyminen

o isommat parkkialueet lähellä kauppoja

77

64

40

28

17

17

8

8

5

4

4

4

4

3

3

2

2

Monipuolisempi kauppa- ja tuotevalikoima

Pidemmät aukioloajat

Tuotteiden kilpailukykyisemmät hinnat

Ystävällinen ja asiantunteva palvelu

Kauppakeskus

Palveluiden sijainti, lyhyet välimatkat

Parempi hinta-laatu-suhde

Suurista kaupungeista tuttuja ketjuliikkeitä

Paikallisuus, lähituotteiden ja -tuottajien suosiminen

Tuotteiden hyvä laatu

Enemmän tapahtumia Vanhaan Raumaan

Vanha Rauman kävelykeskustaksi kesän ajaksi

Esteettömyys pyörätuoleille ja lastenrattaille

Parempi tietoisuus siitä, mitä Raumalla jo nyt on

Kierrätysmateriaalit, kestävä kehitys

Houkuttelevat tarjoukset

Jäsenedut, esim. kortti-/bonusjärjestelmä

12

o matkakeskuksen rakentaminen ostoskeskuksen yhteyteen

o liikkeisiin oleskelupaikkoja koirille

Kommentteja vastaajilta:

”Kyllä se palvelu on ihan keskeinen asia. Asiakkaan tarpeesta huolehtiminen loppuun asti ja auttaminen

sellaisessakin hankinnassa, mitä juuri nyt ei oman kaupan hyllystä löydy.”

”Itseltäni loppuu työaika n. klo 17, joten keskustan kauppoihin ei arkena kerkiä. Menee markettiostoiksi.”

”Kunnon valikoimat ja tarjonnan laajuus. Nyt joka kaupassa myydään samaa kamaa. Tarvitaan enemmän

myös normaalin ihmisen lompakolle sopivia vaatekauppoja.”

”Aukioloajat ovat varmaan yksi syy. Kun esimerkiksi arki-iltoina ei ehdi ostoksille kotikaupungissa, voi

viikonloppuna varata kokonaisen shoppailupäivän ja lähteä ostamaan muualta samat jutut, mitä Raumalta

saisi.”

6) Mihin aikaa mieluiten kävisit ostoksilla Raumalla? – 244 vastausta

Kysymyksen 6 tuloksista käy ilmi, että mieluiten Raumalla tehtäisiin ostoksia arkisin kello 16–18. Kyseistä

ajankohtaa kannatti 66 % (n=161) kysymyksen kaikista vastaajista, ja ajankohdan suosio säilyi vertailtaessa

tuloksia vastaajien sukupuolesta, ikäryhmästä ja ammatista (lukuun ottamatta eläkeläiset) riippumatta.

Toiseksi mieluisin aika ostoksille oli vastaajien mukaan lauantaisin kello 12–15, jolloin 57 % (n=138)

vastaajista kävisi ostoksilla Raumalla. Keskimäärin epäsuosituimmaksi ostosajankohdaksi nousi

lauantaiaamu kello 9–12.

Vastausten määrää ei rajattu, vaan kyselyn osallistujat saivat halutessaan valita jokaisen vaihtoehdon

annetulta listalta.

Näiden tulosten lisäksi lähes kolmasosa vastaajista jätti avoimen kommentin raumalaisten liikkeiden

aukioloajoista. 21 vastaajaa toivoi, että Raumalla voisi tehdä ostoksia kello 20 asti arkipäivinä. Myös

lauantain pidempää aukioloaikaa kannatettiin – 17 vastaajaa mainitsi, että liikkeiden tulisi olla auki kello 18

asti lauantai-iltaisin.

13

Kuva 15. SUOSITUIMMAT AJANKOHDAT TEHDÄ OSTOKSIA – VALMIIT VASTAUSVAIHTOEHDOT

Alla olevissa taulukoissa suurimmat tulokset on merkitty keltaisella ja toiseksi suurimmat harmaalla värillä.

Kuva 16. VASTAAJIEN MÄÄRÄT ERI OSTOSAJANKOHDISSA

mies

(N=70) nainen (N=174)

arkisin klo 8–16 16 41

arkisin klo 16–18 44 117

lauantaisin klo 9–12 17 29

lauantaisin klo 12–15 37 101

sunnuntaisin klo 12–15 17 52

muu, mikä? 20 60

Kuva 17. ERI-IKÄISTEN VASTAAJIEN SUOSIMAT OSTOSAJANKOHDAT

Ikä

alle 18 vuotta

(N=8) 19-30 (N=77)

31-44 (N=91)

45-60 (N=55)

yli 60 vuotta (N=13)

arkisin klo 8–16 2 21 21 9 4

arkisin klo 16–18 5 60 60 30 6

lauantaisin klo 9–12 1 18 19 6 2

lauantaisin klo 12–15 4 48 52 30 4

sunnuntaisin klo 12–15 2 27 22 17 1

muu, mikä? 0 24 35 17 4

14

Kuva 18. ERI AMMATTIRYHMIEN SUOSIMAT OSTOSAJANKOHDAT

Ammatti

koululainen tai opiskelija

(N=22) työssä käyvä

(N=150) yrittäjä (N=26)

työtön (N=15)

eläkeläinen (N=11)

muu, mikä? (N=20)

arkisin klo 8–16 8 18 8 6 6 11

arkisin klo 16–18 16 96 20 10 3 16

lauantaisin klo 9–12 2 29 5 3 2 5

lauantaisin klo 12–15 15 85 14 8 3 13

sunnuntaisin klo 12–15 5 49 3 2 3 7

muu, mikä? 4 65 5 1 3 2

Vastaajien avoimet toiveet liikkeiden aukioloajoista:

9 14

10

21

8

0

10

20

30

Klo 17 jälkeen

Klo 18 jälkeen

Klo 19 jälkeen

Klo 20 asti

Klo 21 asti

Arkisin

4 3 3

17

2

0

5

10

15

20

Klo 15 jälkeen

klo 16 asti

Klo 17 asti

Klo 18 asti

Klo 20 asti

Lauantaisin

5

1 2

3

0

2

4

6

Klo 10–18 Klo 12–15 Klo 12–20 Klo 15 jälkeen

Sunnuntaisin

15

7) Mitä kautta haluaisit saada tietoa Rauman keskusta-alueen tapahtumista,

palveluista, liikkeistä ja niiden aukioloajoista? – 243 vastausta

Tiedotuskanavista parhaimpana pidettiin Facebookia ja muuta sosiaalista mediaa; 73 % kysymyksen

vastaajista haluaisi tietoa Rauman keskusta-alueen tapahtumista, palveluista ja aukioloajoista tätä kautta.

Seuraavaksi suosituin tiedotuskanava oli perinteinen sanomalehtimainonta, jonka kautta tietoa haluaisi 65

% vastaajista.

Vaikka kyselyn kokonaistulos korostaa sosiaalisen median asemaa tärkeimpänä tiedotuskanavana, miesten,

yrittäjien, eläkeläisten ja kaikkien yli 45-vuotiaiden vastaajien ikäryhmissä sanomalehtimainonta on

edelleen suosituin tapa hankkia tietoa. Myös tiedon saaminen erilaisilta nettisivulta sekä painetuista

esitteistä ja mainosmateriaaleista on suosittua sukupuolesta, ikäryhmästä tai ammatista riippumatta.

Kuva 19. TIEDOTUSKANAVAT: MITÄ KAUTTA TIETOA?

Alla olevissa taulukoissa suurimmat tulokset on merkitty keltaisella ja toiseksi suurimmat harmaalla värillä.

Kuva 20. VASTAAJIEN MÄÄRÄ ERI TIEDOTUSKANAVIEN KOHDALLA

mies

(N=69) nainen (N=174)

sanomalehdistä 47 111

esitteistä ja mainosmateriaaleista 22 58

digilehdistä 16 37

blogeista 4 20

Facebookista ja muista some-kanavista 43 135

tapahtumien, yritysten ja kaupungin nettisivuilta 30 68

16

tuttavien kautta 6 16

muuta kautta, miten? 3 11

paikallisradiosta* 8 7

*Tulos ei ole vertailukelpoinen muiden kanssa, vaihtoehto lisättiin kyselyyn myöhemmin.

Kuva 21. TIEDOTUSKANAVIEN SUOSIO ERI IKÄRYHMISSÄ

Ikä

alle 18 vuotta

(N=8) 19-30 (N=77)

31-44 (N=90)

45-60 (N=55)

yli 60 vuotta (N=13)

sanomalehdistä 6 49 54 38 11

esitteistä ja mainosmateriaaleista 4 28 32 12 4

digilehdistä 1 16 20 16 0

blogeista 0 13 8 3 0

Facebookista ja muista some-kanavista 7 63 73 32 3

tapahtumien, yritysten ja kaupungin nettisivuilta 2 29 42 20 5

tuttavien kautta 1 11 8 1 1

muuta kautta, miten? 0 4 6 4 0

paikallisradiosta 0 4 5 5 1

Kuva 22. TIEDOTUSKANAVIEN SUOSIO ERI AMMATTIRYHMISSÄ

Ammatti

koululainen tai opiskelija

(N=22)

työssä käyvä

(N=150)

yrittäjä (N=25)

työtön (N=15)

eläkeläinen (N=11)

muu, mikä? (N=20)

sanomalehdistä 12 99 16 9 9 13

esitteistä ja mainosmateriaaleista 9 49 5 6 3 8

digilehdistä 5 36 4 4 1 3

blogeista 3 12 5 3 0 1

Facebookista ja muista some-kanavista

20 112 15 12 3 16

tapahtumien, yritysten ja kaupungin nettisivuilta

8 65 9 6 2 8

tuttavien kautta 2 12 2 1 1 4

muuta kautta, miten? 1 12 1 0 0 0

paikallisradiosta 0 11 0 0 3 1

17

8) Millainen voisi olla Raumalle ulkopuolisia kävijöitä houkutteleva kohde

nykyisten lisäksi, tai miten kehittäisit nykyisiä? Miten muuttaisit Rauman

keskustaa entistä vetovoimaisemmaksi? – 196 vastausta

Kysymyksessä 8 tiedusteltiin, mikä voisi olla Raumalle ulkopuolisia kävijöitä houkutteleva kohde nykyisten

kohteiden lisäksi, tai miten nykyisiä kohteita voisi kehittää. Kysyimme myös, miten Rauman keskustaa voisi

muuttaa entistä vetovoimaisemmaksi. Alla oleviin laatikoihin on koottu eri teemojen alle kyselyssä esiin

tulleita ideoita aiheesta. Pois on jätetty joitakin liikkeitä, ravintoloita ja tapahtumia koskevat toiveet, jotka

tulevat esille muissa tämän kyselyn vastauksissa.

KANAALIN-RANTA

Palvelut

Ravintola-, hotelli- tai museolaivoja

Kanaalista venetakseja Otanlahteen, Poroholmaan, merelle

Pienvenelaituri

Kanaaliin pitäisi päästä mastollisillakin veneillä: Anderssonintien silta nostosillaksi

Kipparipuiston kohdalle pieni venesatama

Tapahtumia, terasseja, kahviloita, taidegalleria... vrt. esim. Uudenkaupungin ja Porvoon keskustan ranta-alueet

Pieniä kojuja ja kioskeja edullisella vuokralla → kaupallisten palveluiden leviäminen kanaalin varteen kesäaikaan

Ympäristön viihtyisyys

Kunnon asfaltoitu pyörätie rantaan SAMK:ille asti

Kanaalin ruoppaus

Penkkejä, kauniit havuistutukset

Kaide koko matkalle ettei tarvitse pelätä, että lapset putoavat kanaalin

Kunnon valaistus

Tapahtumat: kanaalinvarren kävely, markkinat, hauskat tempaukset kuten nyt oli ankkojen uintikilpailu

Julkista taidetta Kanaalin varteen

”Kanaalia pitäisi ehdottomasti hyödyntää enemmän kaupunkikuvan kehittämisessä.” ”Kanaalin ruoppaus, veneen kanssa keskustaan. Rauman "ojassa" pari Horilan patsasta ei tee Raumasta merikaupunkia. Kanaali syvemmäksi ja leveämmäksi ja Naantalille kilpailijaksi.” ”Kunnon valaistus, ettei tarvitse miettiä että puskissa lymyilee joku, kun on kyse hiljaisesta alueesta. Näin olisi kaunis reitti kävellä keskustasta kanaalin rantaa pitkin merelle asti.”

18

VANHAN RAUMAN

ALUE

Vanhan kaupungin tapahtumat

Toimintaa ja tapahtumia lisää, myös sivukaduille ja eri vuodenaikoina

Alueen hyödyntäminen pitsiviikon tapaan, esim. työpajat ja avoimet pihat

Kesäaikana keskiaikaisia kulkijoita eli ns. väljä näytelmä kaupungilla: munkkeja, porvareita, merimiehiä, jalkapuussa istujia, katusoittajia (ideaa Muumimaailman tyylistä soveltaen)

Torin alue

Torin ympärille ravintoloita ja pubeja piazza-tyylisesti

Torin elävöittäminen: esim. vapaa-sana-puhujapönttö ja torimaksujen alentaminen myyjien lisäämiseksi

Muut ideat

Terassikuja

Savilanpuiston hyödyntäminen

Lisää parkkipaikkoja

Lasten leikkipuisto Vanhaan Raumaan

Uudet jouluvalot

Julkinen sauna

Näköalaterassi/-torni

Katettu Vanha Rauma

Parempi valaistus tuomaan viihtyisyyttä ja turvallisuutta ”Purkaisin torin katokset ja tekisin torista elävämmän erilaisilla tapahtumilla, kampanjoilla ja teemapäivillä. Hakisin lähinnä keskieurooppalaistyylisiä tapahtumia väentungoksineen.”

OTANLAHTI & MUU MEREN-RANTA

Palvelut

Kylpylähotelli Otanlahteen/Fåfängaan

Siisti ja uusittu maauimala

Palveluita lähelle esim. yleiset saunat, kanoottien ja sup-lautojen vuokraus ja opetus, jäätelökioski

Maauimalan altaan matalaan päähän pikkulasten allas

Lapsille vesipuisto tai seikkailupuisto merenrantaan Esteettömyys ja kulkuyhteydet

Rantaan pääsy myös pyörätuolilla → merenrannan esteettömyys

Kesäksi poljettava riksa keskustan ja Poroholman välille (Hinku-leiman hyödyntäminen)

Suvitie yksisuuntaiseksi Muut ideat

Otan urheilualueen kehittäminen → tulevaisuudessa myös lukion liikuntasalin hyödyntäminen tässä yhteydessä

Keskustan läheisyyteen uimaranta saunalla ja grillausmahdollisuudella ”Raumalle tarvittaisiin kylpylä. Ei mikään toinen uimahalli vaan todellinen kylpylä. Sitä ei suunniteltaisi raumalaisille vaan nimenomaan ulkopuolisille kävijöille. Onko

19

Nokialla, Ikaalisissa tai Kirkkonummella jotain muuta houkuttelevaa kuin kylpylä? Sitä minäkin.” ”Kesäksi riksataksi (poljettava?) Intia-hengessä Vanha Rauman ja Poroholman välille. Ainakin tasaista maata, jaksaisi polkeakin!”

MERELLI-SYYDEN ESILLE

TUOMINEN

Markkinointi

Saaristoa ja sen eri kohteita pitäisi tuoda paremmin esille

Merellisyyden ja luonnonläheisyyden hyödyntäminen imagossa – vrt. Kotka, joka on profiloitunut merikaupungiksi

Veneilijöiden houkuttelu Raumalle

Retkeilymahdollisuuksien ja lähiluontokohteiden esiin tuominen

Saaristotapahtuma, -festivaali tai lasten meriseikkailu Merelliset kohteet

Helpommat yhteydet Kylmäpihlajaan – vrt. Suomenlinna Helsingissä

Saaristoreitti, jossa turisteja kuljetettaisiin pienillä veneillä

Opastetut retket merellisissä kohteissa

Saaristoristeilyjä koko kesäksi ja kilpailua, jotta hinnat saadaan alemmas

Reksaaren ja Kuuskajaskarin elävöittäminen ja kehittäminen

Risteilylippujen ostaminen torilta ja kuljetukset satamaan ”Saaristoon pitäisi tehdä reitti, jonne voisi turisteja kuljettaa pienillä veneenprutkuilla grillaamaan ja ihmettelemään. Monet turistit eivät pääse saaristoon, koska eivät ota venettään Japanista mukaan.” ”Matkailijoiden ja asukkaiden pitäisi päästä merelle jo Kanaalista esim. saaristoristeilyaluksen tai jonkin muun lautan kanssa.”

LIIKENNE-JÄRJESTELYT

Autoton keskusta

Vanhan Rauman autoliikennettä tulisi vähentää esim. rajoittamalla autoilua joillakin teillä tai muuttamalla osuuksia kävelykaduiksi

Kevyt liikenne

Kävely- ja pyöräreittejä keskustasta merenrantaan

Reitti, joka kattaisi koko ranta-alueen: Syväraumanlahti, Fåfänga, Petäjäs, kanaalinvarsi, keskusta

Kanaalin ylittävä kevyen liikenteen silta kauppaoppilaitoksen kohdille

Uudesta ostoskeskuksesta kävelysilta Kanaalin yli Suvituuleen. Leveä laituria muistuttava silta, jossa on penkkejä ja tilaa istua Kanaalin yllä.

Risteykset

Nortamonkadun – Eteläkadun risteykseen pitää ehdottomasti saada liikenneympyrä. Kevyen liikenteen kulkeminen risteyksessä on tavattoman hidasta.

Risteykset Nortamonkatu – Kuninkaankatu – Valtakatu, Nortamonkatu – Kauppakatu – Kalliokatu ovat aivan hirveitä sumppuja pahimpaan aikaan

20

Ns. Hesburgerin risteykseen kaistamerkinnät

Nortamonkadun liikennejärjestelyt

Kaunisjärvenkadun, Steniuksenkadun, Pohjankadun, Kuninkaankadun ja sitä vastapäätä olevan kadun risteykseen iso liikenneympyrä, sellainen kuin Syväraumankadulla (ns. Otan ympyrä)

Teiden kunto

Keskustan tiet ovat erittäin huonossa kunnossa

Nortamonkadun katukivetykset parempaan kuntoon ”Liikennejärjestelyt selkeiksi myös pyöräilijöille. Nyt Vanhassa Raumassa ajetaan ties mihin suuntaan yksisuuntaisilla teillä, näin ei aina ole ollut.” ”Keskustassa autoja varten tehdyt hidastetöyssyt poistettava. Ei huvita ajella möykyillä, mieluummin menen esim. Prismaan.” ”Ihmiset eivät halua tulla tänne, koska täältä saa aina parkkisakot. Ihan oikeasti, olen kuullut tämän monen vieraspaikkakuntalaisen suusta.” ”Vanha Rauma jalankulkualueeksi! Toki asukkaille oikeus ajaa omaan pihaansa ja liikkeiden huoltokuljetukset sallittava, mutta muuten moottoriajoneuvot voisi kieltää. Edes kesäksi.”

PAIKALLIS- LIIKENNE

Bussit

Ilmainen paikallisbussi, nykyinen taksa on hirveän kallis

Tiheämmät vuorot

Sähköbussit: voisi ehdottaa yhteistyötä Metsä Fibren kanssa, joka tuottaa ekosähköä enemmän kuin käyttää, mainostilaa bussin kylkeen halpaa sähköä vastaan

Kesällä nonstop bussi, joka kiertäisi vielä illemmallakin keskustassa ja ottaisi kohtuuhinnalla ihmisiä kyytiin

Muut

Kaupunkijunan aluetta voisi laajentaa, vuoroja lisätä ja hintoja tiputtaa

Terassibussi, jossa voisi nauttia virvokkeita ja kierrellä

Kaupunkipyörät, joilla turistienkin olisi helppo päästä tutustumaan nähtävyyksiin ympäri kaupunkia

Polkupyöräriksat ja vossikat hevosineen kesäaikaan

Raitiotie Vanhaan Raumaan, jolloin autot voidaan poistaa vanhan kaupungin alueelta

Perhealennus, myös isoille perheille ”Meren rantaan on mahdoton päästä ilman autoa (ei auta, jos hidas kaupunkijuna köröttelee): lisää julkista liikennettä.”

21

PUISTOT & LEIKKI-KENTÄT

Rauhallisia puistoalueita: penkkejä ja suihkulähteitä lisää

Puistoja joissa voit pelata pelejä ja viettää piknikkiä

Uusi leikkipuisto Keskuspuistoon, houkuttelisi kauempaakin lapsiperheitä

Leikkipuistoja saisi kunnostaa enemmän. Huonokuntoiset ja töhrityt liukumäet eivät kiinnosta laskemaan, eivätkä ole ilo silmälle.

Lisää pieniä roskiksia keskusta-alueelle

Kaunisjärven puiston kunnostus asianmukaiseksi, mahdollisesti kahvila tai jäätelöbaari

”Keskusta on näilläkin eväillä vehreä, mutta eipä jonkinasteinen lisäyskään pahitteeksi olisi. Enemmän puistomaisuutta, vähemmän asvalttia ja betonia.”

ESTEETTÖ-MYYS

Lasten kanssa

Lasten kanssa Raumalla asiointi on hiukan hankalaa kun kaupat hajanaisesti ja esim. imetys-/vaipanvaihtomahdollisuus vain Prismassa

Tällä hetkellä päivällä kahden lapsen ja vaunujen kanssa kulkeminen Vanhan Rauman alueella haastavaa autoliikenteen vuoksi

Keskuspuisto jollakin tapaa aidatuksi, jotta lapsia voi helpommin vahtia Muut ideat

Vanhan Rauman liikkeisiin esteetön pääsy

Ikäihmisten on mahdotonta asioida Vanhassa Raumassa, koska kauppojen portaissa ei ole kaiteita

Näkövammaiselle Kanaalin ranta on vaarallinen: aitaaminen?

Esteettömät pyöräilyreitit keskustassa ”Kanaalin ympärille tarttis saada aidat. Ei ole yks eikä kaks kertaa, kun joku on sinne melkein tippunut, kun reitiltään eksyy. Ja sitä kun ei edes kuule. Kanaalia meinaan.” ”Itse kun liikun pienten lasten kanssa, on rattailla kulkeminen siellä ahtaudessa hankalaa. Ongelma on myös se, ettei vaunuja saa liikkeisiin sisälle eikä niille ole tilaa ulkonakaan. Uskon, että ongelma pyörätuolin kanssa on aivan sama. Jos lähden kaupungille lasten kanssa, jää moni putiikki käymättä tämän takia.” ”Esteetön kulku pyöräilijöille kautta koko keskustan, aina on joku 10 sentin kivetys vastassa. Ei hyvä.”

OPASTEET Kartat, opasteet ja mobiiliopasteet: kylttien laittamisessa tulisi kuunnella ulkopaikkakuntalaista

Opasteet jo 8-tieltä lähtien ”elävään Raumaan”

Opastukset keskustasta merelle, vesitorniin ja satamaan

Vanhan Rauman rajat näkyviin ja ”portti” Vanhaan Raumaan

Kaupungintalon läheisyyteen karttataulu, jossa opasteet eri paikkoihin

Selkeämmin opastetut kävely- ja pyöräilyreitit ”Kasitietä ohiajavat voisi huomioida paremmin niin, ettei Raumaa ohiteta

22

huomaamatta. Nyt etelästä ajettaessa on Kortelan ABC, Pitkäjärvi, ramppeja, meluvallia, vesitorni vilahtaa jossain, ohituskaistat. Missä se Rauman kaupunki oli?” ”Opastukset paremmiksi. Raumalla voi eksyä (!!)”

PARKKI-PAIKAT

Lisää parkkipaikkoja, etenkin 12h ja 24h -paikkoja

Ostoskeskuksen yhteyteen parkkihalli

Nykyiset parkkipaikat riittävät, niiden opasteita tarvitsee vain kehittää

”Ydinkeskustassa ei tarvitsisi olla niin paljon parkkipaikkoja, jos matkaa on alle 500m kauppaan se on riittävä.” ”Ilmaista parkkipaikoitusta tulisi mainostaa enemmän.”

RAUMAN SAAVUTET-

TAVUUS

Henkilöjunaliikenne takaisin ja Rauman keskustaan asema: pikajunalla pitäisi päästä Citymarketin ja Prisman väliin rakennettavalle Rauman keskustan asemalle

Joukkoliikenteeseen enemmän kilpailua/tarjouksia/vaihtoehtoa

Rauma-Ahvenanmaa-Tukholma -matkustajalauttaliikenne käyntiin ”Unelmissa on, että Raumalle pääsisi junalla. Ongelmana on linja-autojen kohtuuton hintataso, joka on sentään vähän laskenut ihan viime vuosina. Esim. Tampereelta pääsääntöisesti lentää halvemmalla Lontooseen kuin ajaa bussilla Raumalle.”

MARKKI-NOINTI & TIEDOTUS

Imago

Imagon terävöittäminen

Yksi taho koordinoimaan markkinointia

Oma hästäg #munrauma yleiseen käyttöön ja mielikuvia luomaan

Elämyksellisyyden korostaminen

Pitsikulttuurin esiin tuominen Tarmo Thorströmin tapaan

Historian hyödyntäminen, esim. matkailuoppaille opastuskierroksille vanhan ajan rooliasut ja tarinat

Sääaseman siirto Kylmäpihlajasta keskustaan – nykyisellään Rauman sää näyttää aina naapurikaupunkeja kylmemmältä

Tavoittaminen

Monipuolisesti ja määrällisesti enemmän mainontaa kaupungista ja sen tapahtumista sekä kaupungin sisällä että sen ulkopuolella

Mainonnan kohderyhmä aiempaa laajemmaksi: blogit, sosiaalinen media, muutkin kuin paikallislehdet

Panostusta opasteisiin ja esitteisiin Käyntikohteet

Kipparipuiston mainostaminen

Ruokaturismin hyödyntäminen markkinoinnissa → tapahtumia ja vierailevia kokkeja

23

Paikallisten ihmisten aktivointi käymään kaupungin omissa kohteissa

Rohkaistava löytämään kohteita myös Vanhan Rauman ulkopuolelta

Lystimbitto-tyyppisiä palveluita enemmän

Seutukunnan kattava 24-h sisäänpääsykortti vierailukohteisiin, mukaan lukien julkinen liikenne

”Yksinkertainen asia, jolla saadaan turistit liikkeelle, on sää. Nykyään tieto tulee kylmäpihlajasta jossa sää saattaa olla viileämpi kuin keskustassa. Matkailijat seuraavat missä kelit suosivat, eli virallinen sääasema keskustan alueelle! Turha antaa porilaisille tasoitusta ;-)” ”Kyllä kaupungin matkailumarkkinointi ja neuvonta sekä tapahtumien järjestäminen voisi olla yhden tahon hoitama, Nyt sirpaleista ja pientä kun on usea eri taho. Taustalla kuitenkin yhteinen tahtotila.”

MUUT IDEAT

Kauppakeskus

Liikuntapalveluita, elokuvateatteri, keilarata, nuorisotilat

Monipuolinen laaja kauppakeskus, jossa ovat tunnetut ketjuliikkeet

Kauppahalli

Voisi toimia myös matkailukeskuksena

Suunniteltu sijainti on hyvä, olemassa olevat rakennukset eivät houkuttele

Ulkoilmakauppakeskus

Puurakenteinen, ”puurakentamisen taidonnäyte” Palvelut

Kaduille liikkuvia kahvilamyyntipisteitä

Nykyistä parempia hotellipalveluita

Uusittu uimahalli

Lähdepellolle iso sisäliikuntahalli

Otanlahden urheilukentän kunnostaminen Muut

Uutta arkkitehtuuria vanhan rinnalle

Satamaan joku kiinnostava kohde

Vesitornin hyödyntäminen

Näkötorni Kokkovuorelle

Potkurin rakennuksen saneeraus ”Iso, puinen kauppakeskus olisi ennennäkemätön ja merkkiteko myös Euroopan-laajuisesti.”

24

9) Millaista toimintaa tai tapahtumia Raumalla tulisi järjestää? – 214 vastausta

Tapahtumista Raumalle toivottiin eniten musiikkiin liittyviä tapahtumia, jotka keräsivät suurimman suosion

kaikissa ikäluokissa lukuun ottamatta yli 60-vuotiaita. Tasaista kannatusta eri ikäryhmissä saivat myös

kulttuuri- ja taidetapahtumat, kaupalliset tapahtumat sekä lapsille, perheille ja nuorisolle suunnatut

tapahtumat. Mielenkiintoista tuloksissa on, että urheilutapahtumat eivät nousseet viiden suosituimman

tapahtumamuodon joukkoon missään ikäryhmässä mies- tai naisvastaajien joukossa.

Kuva 23. MITÄ TAPAHTUMIA RAUMALLA TULISI JÄRJESTÄÄ?

Alla olevassa taulukossa suurimmat tulokset on merkitty keltaisella ja toiseksi suurimmat harmaalla värillä.

Kuva 24. VASTAAJIEN MÄÄRÄT / TAPAHTUMAT

Sukupuoli

mies

(N=59) nainen (N=155)

Kulttuuri- ja taidetapahtumia, millaisia? 24 69

Urheilu- ja liikuntatapahtumia, millaisia? 20 46

Musiikkitapahtumia, millaisia? 41 96

Kaupallisia tapahtumia (messut, kampanjat jne.), millaisia? 25 62

Lapsille ja perheille suunnattuja tapahtumia, millaisia? 22 71

Nuorisolle suunnattuja tapahtumia, millaisia? 24 58

Ikäihmisille suunnattuja tapahtumia, millaisia? 15 24

Muuta, mitä? 9 13

25

Kuva 25. ERI IKÄRYHMIEN TOIVEET TAPAHTUMISTA

Ikä

alle 18 vuotta

(N=7) 19-30 (N=65)

31-44 (N=78)

45-60 (N=52)

yli 60 vuotta (N=12)

Kulttuuri- ja taidetapahtumia, millaisia? 0 27 33 25 8

Urheilu- ja liikuntatapahtumia, millaisia? 1 25 21 16 3

Musiikkitapahtumia, millaisia? 5 40 47 39 6

Kaupallisia tapahtumia (messut, kampanjat jne.), millaisia? 2 30 29 25 1

Lapsille ja perheille suunnattuja tapahtumia, millaisia? 1 30 39 18 5

Nuorisolle suunnattuja tapahtumia, millaisia? 4 30 29 19 0

Ikäihmisille suunnattuja tapahtumia, millaisia? 2 10 12 10 5

Muuta, mitä? 1 3 9 6 3

Alaotsikoiden 10.1 – 10.8 alle on tiivistetty avoimista vastauksista poimittuja ideoita tapahtumien ja

toiminnan järjestämisestä Raumalla.

9.1 KULTTUURI- JA TAIDETAPAHTUMAT

Näyttelyt ja museot

•Taiteilijaesittelyt

•Yhdellä rannekkeella kaikkiin museoihin

•Esittelykierroksia

•Taide valtaa kaupungin -tapahtuma

•Nykytaiteen näyttelyitä, esim. Lönnströmin taidesäätiön toimesta

•Yhteisöllistä kaupunkitaidetta: esim. kaupunkilaisten yhdessä tekemä maalaus, koottava tilkkutyö tms.

•Valokuvanäyttely

•Museoille pidemmät aukioloajat

•Merimuseon tapaan oma museonsa pitsille

Teatteri ja musiikki

•Katuteatteria ja liikkuvan taiteen katuesityksiä

•Teatteriin liittyviä workshopeja

•Stand up -iltoja

•RMJ – kansallinen näkyvyys

•Kaikille avoimia kesäkonsertteja ja musiikkitapahtumia

•Paikallisia bändejä soittamaan puistoihin

•Rauman historiaa ja Vanhaa Raumaa enemmän esiin esim. teemakonserttien-, tapahtumien tai larppauksen kautta

Kulttuuria kaikille

•Ilmaistapahtumia

•Tapahtumia nuorille, esim. grafiikkaa, grafitteja, taidepajoja

•Kirjallisuustapahtuma

•Keskustelutilaisuuksia Suomi Areena -tyylisesti kaikenlaisista aiheista

•Nykysirkusta

•Ravintolakierroksia

•Kuvasuunnistusta

•Kirjailijakahvila

•Tapahtumia Pitsiviikon ulkopuolellekin

•Muotitapahtumia

•"Tarvitaan avoin kulttuuritila, jota raumalaiset kulttuuritoimijat voisivat käyttää ilman taloudellista konkurssia."

26

9.2 LIIKUNTATAPAHTUMAT

9.3 MUSIIKKITAPAHTUMAT

Lapset, nuoret ja perheet

•Tempauksia esimerkiksi puistoissa ja jääkentillä

•Lapsille Iirolandian kaltaisia peuhupäiviä

•Trampoliinihyppyä

•Aikuinen+lapsi -tyyppisiä tapahtumia: esim. isä-poika-futisturnaus

•Nuorille suunnattuja liikuntatapahtumia yhteistyössä koulujen kanssa

•Tavoite: saada nuoret innostumaan eri lajeista

Liikuntaa matalalla kynnyksellä

•Tapahtumia, jotka sopisivat eri ikäryhmille

•Yhteisiä jumppa-, jooga-, zumba-, tanssi- ja venyttelytunteja

•Kuntoilulaitteita puistoihin

•Kaupunkisuunnistus Vanhassa Raumassa tai maamerkkisuunnistus

•Urheiluseurojen lajiesittelytapahtumat

•Tavoite: kokeilla uusia lajeja, jotta kynnys aloittaa harrastus madaltuu

•"EI kilpailuja, vaan iloista liikkumista ilman suorituspaineita"

Muut ideat

•Juoksu- ja kävelytapahtumia: väriestejuoksu ja power run onnistuneita uudistuksia

•Harrastekiekkoliiga

•Pyöräilytiet kuntoon

•Pyöräily-, Cross-fit-, rullaluistelu-, beach volley-, street hockey- ja katukoristapahtumia

•Lisää tapahtumia kauppatorille

•Seikkailu-urheilua

•Lemmikkitapahtumia yhdistettynä urheiluun

•"Jääkiekko on vallannut kaiken, monipuolisempaa tarjontaa tarvittaisiin."

Konserttitoiveita

•Pieniä ulkoilmakeikkoja, joita voisi jakaa heinä- ja elokuun ajalle

•Puistokonsertteja hillityllä piknik-teemalla

•Enemmän tunnettuja artisteja esiintymään

•Klassista musiikkia, kansainvälisiä taiteilijoita

•Konsertteja 10–16 -vuotiaille

•Ulkokonsertteja lapsille, esim. Lasten Blues

•Bändien keikkoja etenkin talvisin

•Varttuneelle väelle lisää konsertteja

Musiikkitapahtumat

•Katusoitantaa

•RMJ tai joku muu iso festari takaisin

•Kirkossa keskiaikaista musiikkia päiväsaikaan 1-2 kertaa viikossa kesäisin

•Yhteislaulutuokioita

•Pieniä klubeja, musiikkibaareja, kahvilakeikkoja

•Musiikkityöpajoja, joiden tuotoksia voidaan esittää esim. kadulla, torilla

•Rauma-sali isompaan käyttöön

•Pitsiviikolla monen kaupan sisäpihalle ilmaantuu esiintyjiä – miksi vain pitsiviikolla?

Muut ideat

•Matalan kynnyksen musiikkitapahtumia: paikalliset pienemmät esiintyjät, edullinen hinta → kannustaisi ihmisiä liikkeelle

•Ikärajattomuus

•Tapahtumapaikkoina esim. Otanlahti, Parpansali, sairaalan puistoalue

•Klustermuksen jatko taattava

•Musiikkia alkuiltoihin

•Tansseja Merskassa

•"Mahdollisuus kaikille soittaa torilla aina sen aukioloaikoina, kunhan on hyvän maun mitoissa."

27

9.4 KAUPALLISET TAPAHTUMAT

a) Messut

b) Kampanjat ja tempaukset

Ruoka ja harrastukset:

•Viinimessut

•Lähiruoka- ja luomumessut

•Grillausta, katuruokaa

•Ruokatapahtuma ilman kaljatelttaa

•Kirjamessut

•Häämessut

•Käsityömarkkinat tai keskiaikamarkkinat

•Moottoripyörä- / automessut tai -esittelykiertueita

•Karavaanarien tapahtuma

•Urheilumessut

•Tekniikkamessut

Koti, perhe ja muoti:

•Asuntomessut

•Puutarhamessut

•Sisustusmessut: ”Nykyiset keskittyvät liikaa rakentamiseen kiinnostaakseen ihmisiä, jotka hakevat vain ideoita.”

•Kesämessut, jossa olisi kukkia kasveja ja kaikkea pihaan ja mökkeilyyn liittyvä

•Lapsiperheiden messut

•Vintage- tai kirpputorimessut

•Vaatemessut, muotitapahtumat

Muut messuihin liittyvät ideat:

•"Messupaikka pitää saada keskustan alueelle tai johonkin aivan muuhun ympäristöön, kuin urheiluhalliin. Löytyisikö satamasta hallia, tiilirakennusta tms., jossa tilaa esimerkiksi kolmen teeman messuille?"

Aukioloajat ja aktiivisuus:

•Myöhäisempi aukiolo tiettynä päivänä viikossa /kuukaudessa

•Kauppakeskukseen toimintapäiviä syksyn synkkyyteen

•Torimyynti useammin ja aktiivisemmin

•"Torille vaan myymään. Torimaksut tosi pieneksi tai ei ollenkaan tiettyinä aikoina."

Yhteen hiileen puhaltaminen:

•Vanhan Rauman liikkeiden yhteinen kampanjaviikko

•Pop-up -myymälöitä tietylle ajanjaksolle maksutta yrittäjien käyttöön → tyhjät liiketilat käyttöön

•Yrittäjien yhdessä suunnittelemia pakettimatkoja perheille + ohjattuja kierroksia Vanhaan Raumaan

Paikallisuuden korostaminen:

•Erilaisia tempauksia, jossa tuotaisiin esiin paikallista yrittämistä, esim. Ravintolapäivän tapaan

•Shoppailuoppaat ja kaupunkiin jalkautuvat oppaat sesonkiaikoina

•Suvi Päi ja Tonttujen Yö -tyylistä toimintaa

28

9.5 LAPSILLE JA PERHEILLE SUUNNATUT TAPAHTUMAT

9.6 NUORISOLLE SUUNNATUT TAPAHTUMAT

Liikunta ja leikki

•Kaunisjärvenpuistoon lastenlaitteet

•Lajikokeiluja lapsille

•Seikkailupuisto koko perheelle

•Liikuntatapahtumia aikuinen-lapsi-periaatteella: esim. rastikierroksia, pulkkamäkitapahtumia, pyöräretkiä

•Puistoissa ohjattua leikkiä tai ohjelmaa klo 9–11 / 15–17

•"Kipparinpuiston kerhotoiminta on erittäin hyvä, kesätoiminta samoin!"

Kulttuuri- ja teemapäivät

•Keskuspuistossa teemapäiviä koko perheelle

•Historiaan liittyviä tapahtumia

•Lasten Blues

•Ilmaiskonsertit, jotta kaikilla mahdollisuus osallistua

•Vapputapahtuma kaupungitalolla

•Musiikkia ja eläimiä tapahtumiin

•Yhteisiä aktiviteetteja kuten poniajelua ja puuhahetkiä: esim. askarteluja, kivienmaalausta tai katupiirtämistä

Muut ideat

•Pienikin tapahtuma riittää, paikalle esim. palo- tai poliisiauto

•Ohjattuja pieniä tapahtumia, joita lapset voisivat suunnitella ja toteuttaa etukäteen kouluissa ja tarhoissa

•Koko perheen yhteistapahtumia eri teemoilla

•Tapahtumia meren rantaan

•Kotieläinpuisto esim. Kuuskajaskarin saarelle

Liikunnalliset tapahtumat

•Uimarannalle palloilutapahtumia, beach wolley

•Aarrejahdit nuorille: esim. "etsi maamerkki/polje keskustassa 5km X-kohteiseen"

•Skeittausta

•Parkour-puisto

•Keilausta

•Lajikokeiluja

•Tapahtumien avulla voidaan aloittaa myös muita yritystoimia ja -palveluja, esim. jopo-vuokraus

Kulttuuritapahtumat

•Festarit, vrt. RMJ tai Provinssirock

•Työpajoja ja harrastuskerhoja nuorten toiveiden mukaan

•Tuunausta, nikkarointia

•Paikka, missä tehdä luvalla rafitteja

•Ikärajattomia ja päihteettömiä keikkoja ja konsertteja keskustassa

•Esim. Parpansaliin nuorten bändejä ja avoimia bändi-iltoja

•Stand-up:ia, ulkoilmadisko, räppibattle

•Peli-iltoja

• Eri kulttuurien kohtaamisiltoja esim. kahvittelulla

Muut ideat

•Pysyviä tiloja ja tapahtumapaikkoja nuorille

•Tapahtumien tulee olla edullisia ja kaikille avoimia

•Toimintaa, jonka tuottamiseen ja järjestämiseen nuoret saavat itse osallistua

•Viikonloppuisin toimintaa ja kokoontumispaikka, jossa olla vielä klo 22 jälkeen

•"EI KILPAILUJA!! Vaan rentoja tapahtumia nuorisolle, jossa saa toteuttaa itseään. "

•"Mitä tahansa, mikä nuoria kiinnostaa. Sitä varten taas kannattaa järjestää oma kysely."

29

9.7 IKÄIHMISILLE SUUNNATUT TAPAHTUMAT

9.8 MUUT TAPAHTUMAT

Erilaisia teematapahtumia torilla, joissa alleviivattaisiin raumalaisuutta ja sen perinteitä.

Keskusteluja päättäjien, asukkaiden, virkamiesten ja kauppiaiden välillä.

Kaupunki voisi tarjota kirpputoritapahtumaan jonkin kadunvarren käyttöön.

”Merikaupunkina toivoisi enemmän mereen liittyvää. Ei mitään ’Kotkan meripäiviä’, mutta joku

purjeveneiden ’yhtä köyttä’ -tyyppinen teemaviikko voisi tuoda esille merellisiä vahvuuksia.

Liikkeiden olisi oltava viikolla yhtenä arki-iltana tai kerran kuussa pidempään auki, ns. late night

shopping.

Liikunnalliset tapahtumat

•Lavatansseja

•Kaikille avointa kuntoilua

•Yhteisiä venyttelytuokioita

•Kaunisjärven puistoon kuntoilulaitteet

Kulttuuritapahtumat

•Konsertteja

•Yhteislaulutilaisuuksia

•Seniorijuhannusfestarit

•Retkiä

•Lautapeli/shakki/karonka- jne. pelitapahtumia

•Yhteisiä kokoontumisia kesäaikana esim. Parpansalin puistossa kerran viikossa. Joka kerralla voisi olla oma teema, vetäjä ja musiikkia tai tanssia.

•Askartelutempauksia

•"Pistetään juhannukseksi pystyyn Suomen suurimmat seniorijuhannusfestarit."

Muut ideat

•Enemmän tapahtumia ja viihtyisyyttä vanhainkoteihin

•Yksinäisille ikäihmisille toimintaa

•Ikäihmisten ja lasten kohtaamisenn edistäminen

•Teemaviikkoja

•Hyödynnettäisiin muistoja nuoruudesta, esim. Olavi Virran aikaa

•Elohopeakerhot ympäri länsirannikkoa voisivat olla hyvä kohderyhmä

30

10) Rauma elävämmäksi -ideapajan tulokset (9.6.2015)

Kesäkuun 9. päivä 2015 Rauman Yrittäjät ry järjesti Posellissa ideapajan, jonka osallistujat pohtivat ryhmissä

ehdotuksia Rauman kaupunkikeskustan kehittämiseksi ja elävöittämiseksi. Alla olevaan taulukkoon on

koottu ne ideat ja ajatukset, jotka eivät tulleet esille nettikyselyssämme.

IDEA? MISSÄ? KUKA? MITEN?

Joulun aikaan

panostaminen, esim.

Wanhan Ajan

Joulumaa -teemajoulu

Vanhassa

Rauma/ Poselli

Ruokayritykset maksua

vastaan

Markkinointi, mainonta

Kolmen brändin

yhdistäminen:

Rakastunut Raumaan,

I love Rauma ja

Rauman kaupunki

Nettisivut,

Facebook ja

muut sosiaaliset

mediat

Kaupungille yksi

henkilö hoitamaan

yhteistyötä ja Rauman

brändiä

Ilmoittelua,

markkinointia,

tapahtumakalenteri

Asuntohotellit ja B&B Vanha Rauma

+ kesämökit

Asukkaat/omistajat Air bnb

-välityspalvelu & Vanhan

Rauman asukasyhdistys

Älypuhelinsovellus,

Raumasta, joka

kokoaa tapahtumat ja

tarjoukset yhteen

Sama sivusto

myös netissä

(yhteinen ilme +

sisältö)

Projekti oppilaitoksille?

Koordinoivaksi tahoksi

esim. Rauman

kaupunki ja yrittäjät

OKL:n

yrittäjyyskasvatuksen

opintojaksot

Opinnäytetyö

-pedagoginen osa-alue

-kaupallinen osa-alue

-kulttuurinen osa-alue

-historiallinen museo

Reko-ruokarinki

Tori Tapahtuma yhdistetään

liikkeiden ilta-aukioloon

Käsityökeskus:

merimiesten

käsityötaidot &

-pitsikeskus,

nypläysnäytös

Sepäntalo,

Nokantorppa

Hyödynnetään esim.

OKL:n

käsityöopettajalinjaa

Rauma Oppaat/ City

Help

Kiertävät

keskustassa

Nuorille kesätyötä tai

työttömät yleensä

Liikkuvat

sähköpotkulaudoilla

tai kävellen. Jokin selkeä

tunniste: ei uniformua

vaan info-liivi

31

11) Yhteenveto

Rauma elävämmäksi -ideatyöskentelyn myötä tuli tunne, että ihmiset todella välittävät siitä, millainen on

tulevaisuuden Rauma. Toinen iso havainto oli se, että edes raumalaiset eivät välttämättä tiedä, mikä on

kotikaupungin tarjonta kauppojen, tapahtumien tai palveluiden suhteen.

Rauma elävämmäksi -kyselyllä onnistuttiin saamaan kokoon ajatuksia ja ideoita Rauman keskusta-alueen

elävöittämiseksi. Kyselyn vastaajajoukko saavutettiin netin kautta. Tuloksia kannattaa siksi tarkastella siinä

valossa, että vastaukset ovat kurkistus nettimaailmassa liikkuvien henkilöiden mielipiteisiin.

Tulosten perusteella voi sanoa, että ihmiset ovat kiinnostuneita Raumasta ja välittävät siitä. Raumalla on

paljon hyviä asioita: tapahtumia, paikkoja, palveluita, liikkeitä, mutta niistä ei ehkä ole osattu viestiä edes

paikallisille asukkaille. Kehitettävien asioiden lista on kuitenkin pitkä: kaupunkikeskustan viihtyisyys ja

vetovoima koostuvat monista tekijöistä. Vastaajat tuntuvat suhtautuvan muutoksiin melko positiivisesti.

Tulokset antavat myös kuvan siitä, että vaikka nykyiselläänkin osattaisiin viestiä Rauman tarjonnasta

aiempaa paremmin, myös tarjonnan kohdentaminen eri joukoille on tulevaisuudessa tärkeää. Lapset,

nuoret, perheelliset, seniorit ovat toisistaan eroavia kohderyhmiä. Tämän vuoksi raporttiin on koottu

mielenkiintoisia yksittäisiä ideoita kohderyhmäkohtaisesti, kuten esimerkiksi senioreiden juhannusfestarit.

Näillä kyselyn tuloksilla haastamme Rauman kaupungin, yritykset ja eri järjestöt sekä asukkaat toimintaan

entistä elävämmän Rauman aikaansaamiseksi. Haastamme myös asukkaat ja ulkopaikkakuntalaiset

tutustumaan Raumaan, sen tarjontaan sekä kertomaan muille tästä hienosta paikkakunnasta.

Nyt on aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin!

Outi Lehtorinne, Sari Mantere ja Riikka Piispa

Rauman Yrittäjät ry

Rakastunut Raumaan -kauppiaat

Tämä raportti on luettavissa www.rakastunutraumaan.fi-sivuilla, josta ideat ovat vapaasti kenen tahansa

poimittavissa ja hyödynnettävissä.