2
KYLÄKORTTI Lisätietoja: www.karkku.net Jani Hanhijärvi & Katariina Pylsy Sastamalan kylien esiselvityshanke, 2013 http://www.sastamalankylat.fi KARKKU YLEISKUVAUS Karkku on vuosikymmenten saatossa säilyttänyt vahvan identiteetin mm. järvimaisemiensa ja huvilakulttuurinsa vuoksi. Taajamassa on ollut rautatieasema vuodesta 1894 lähtien. Nykyään asemalta on seitsemän junavuoroa päivittäin sekä Tampereen että Porin suuntaan. Karkussa on kohtalaiset peruspalvelut, Innovaatiokeskus Voimarinne ja alakoulu (1.- 6. luokat) sekä kaksi toisen asteen oppilaitosta: Karkun evankelinen opisto ja Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos. Yksi Karkun ylpey- denaiheista on 150-vuotias kirjasto. Asukkaita Karkussa on 600-700 ja vapaa-ajan asukkaita noin 250. Kar- kun kunta liitettiin Vammalan kaupunkiin vuonna 1973. Kunnan vanha vaakuna onkin nykyään Sastamalan kaupungin vaakunana. Vanha Kar- kun kunnan alue käsittää itse asiassa useita kyliä. Tässä kyläkortissa Karkulla tarkoitetaan Rautaveden ja Jyrävuoren länsipuolella sijaitsevia kyliä, kuten Aluskylä, Palviala ja Hornio. PALVELUKARTOITUS YRITYKSET Karkun yritykset ovat kääntöpuolella LIIKUNTA JA VIRKISTÄYTYMINEN Frisbee-golf rata Hiihtolatu jatkuu kääntöpuolella TAPAHTUMIA Joulunavaus Kirppu Karkku Kuutamopläjäys Lasten uimakoulu VUOKRATTAVAA / LAINATTAVAA Keittolevy + telttakatos (Vanhempainyhdistys) Kyläsauna (Kyläntupa) Soppatykki (Karkun kotijoukot) Telttakatos 4x4 m (Kyläntupa) Työväentalo (Karkun Isku) KÄYNTIKOHTEET JA NÄHTÄVYYDET Harsun Wanha pihapiiri + museokoti Hourunkoski Karkun kirkko (v. 1913) Karkun kyläraitti Kyläsauna Luhtaorvokkialue (luonnonsuojelualue, v. 1994) Muinaishautoja Papinsaari Passinmäen työläisasutus Rautatieasema (v. 1895) Ritajärven ulkoilualue Sodanajan naisen muistomerkki Sorjalla Urheilukentän puukatsomo (harvinainen aika- kautensa edustaja) KYLÄN KEHITTÄMINEN SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET o Miljöö, maisemat, historia o Rautatieliikenne o Elinvoimainen yhteisö; koulu o Sijainti Hämeenkyrö-Sastamala runkovesiput- kiston varrella HEIKKOUDET o Terveydenhuoltopalvelujen puuttuminen o Linja-autoliikenteen vähyys o Aktiivihenkilöiden vähyys o Jakautuneisuus (useita yhdistyksiä) MAHDOLLISUUDET o Aktiivinen yhdistystoiminta o Karkkukoti kyläläisten ja Sastamalan opiston käyttöön o Kyläidentiteetin vahvistaminen o Yksityinen maanhankinta (tontit) UHAT o Julkisten palveluiden karkaaminen o Yhteisöllisyyden hiipuminen o Ei käytetä oman kylän palveluja YHTEISTYÖ Yhteistyöasiat ovat kääntöpuolella KEHITTÄMISAJATUKSIA Karkkukoti kyläläisten käyttöön Kylätalo (jossa myös kyläkahvila) Kirjaston säilyvyys turvattava Maanhankintaa ja tonttipolitiikkaa kehitettävä Terveiset kaupungin päättäjille: ”Vanhat posti- toimipaikkojen nimet takaisin!” UUTTA YRITYSTOIMINTAA? Käsityöläismyymälä, patikointiretkiä järjestävä yritys Nokia Koke- mäki Lavia Hämeen- kyrö Huittinen SASTAMALA Punkalaidun Vesi- lahti Ikaalinen

Sastamalan kylien esiselvityshanke - KEHITTÄMISSUUNNITELMA ... · KARKKU jatkuu... PALVELUKARTOITUS YRITYKSET Arkkitehtuuritoimisto Savola Timo AR-Sarjonta Eko-kampaamo Via Balsam

  • Upload
    others

  • View
    10

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Sastamalan kylien esiselvityshanke - KEHITTÄMISSUUNNITELMA ... · KARKKU jatkuu... PALVELUKARTOITUS YRITYKSET Arkkitehtuuritoimisto Savola Timo AR-Sarjonta Eko-kampaamo Via Balsam

KYLÄKORTTI

Lisätietoja: www.karkku.net

Jani Hanhijärvi & Katariina Pylsy ▪ Sastamalan kylien esiselvityshanke, 2013 ▪ http://www.sastamalankylat.fi

KARKKU

YLEISKUVAUS

Karkku on vuosikymmenten saatossa säilyttänyt vahvan identiteetin

mm. järvimaisemiensa ja huvilakulttuurinsa vuoksi. Taajamassa on ollut

rautatieasema vuodesta 1894 lähtien. Nykyään asemalta on seitsemän

junavuoroa päivittäin sekä Tampereen että Porin suuntaan. Karkussa on

kohtalaiset peruspalvelut, Innovaatiokeskus Voimarinne ja alakoulu (1.-

6. luokat) sekä kaksi toisen asteen oppilaitosta: Karkun evankelinen

opisto ja Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos. Yksi Karkun ylpey-

denaiheista on 150-vuotias kirjasto.

Asukkaita Karkussa on 600-700 ja vapaa-ajan asukkaita noin 250. Kar-

kun kunta liitettiin Vammalan kaupunkiin vuonna 1973. Kunnan vanha

vaakuna onkin nykyään Sastamalan kaupungin vaakunana. Vanha Kar-

kun kunnan alue käsittää itse asiassa useita kyliä. Tässä kyläkortissa

Karkulla tarkoitetaan Rautaveden ja Jyrävuoren länsipuolella sijaitsevia

kyliä, kuten Aluskylä, Palviala ja Hornio.

PALVELUKARTOITUS

YRITYKSET � Karkun yritykset ovat kääntöpuolella �

LIIKUNTA JA VIRKISTÄYTYMINEN � Frisbee-golf rata � Hiihtolatu

jatkuu kääntöpuolella �

TAPAHTUMIA � Joulunavaus � Kirppu Karkku � Kuutamopläjäys � Lasten uimakoulu

VUOKRATTAVAA / LAINATTAVAA � Keittolevy + telttakatos (Vanhempainyhdistys) � Kyläsauna (Kyläntupa) � Soppatykki (Karkun kotijoukot) � Telttakatos 4x4 m (Kyläntupa) � Työväentalo (Karkun Isku)

KÄYNTIKOHTEET JA NÄHTÄVYYDET � Harsun Wanha pihapiiri + museokoti � Hourunkoski � Karkun kirkko (v. 1913) � Karkun kyläraitti � Kyläsauna � Luhtaorvokkialue (luonnonsuojelualue, v. 1994) � Muinaishautoja � Papinsaari � Passinmäen työläisasutus � Rautatieasema (v. 1895) � Ritajärven ulkoilualue � Sodanajan naisen muistomerkki Sorjalla � Urheilukentän puukatsomo (harvinainen aika-

kautensa edustaja)

KYLÄN KEHITTÄMINEN

SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET

o Miljöö, maisemat, historia o Rautatieliikenne o Elinvoimainen yhteisö; koulu o Sijainti Hämeenkyrö-Sastamala runkovesiput-

kiston varrella

HEIKKOUDET

o Terveydenhuoltopalvelujen puuttuminen o Linja-autoliikenteen vähyys o Aktiivihenkilöiden vähyys o Jakautuneisuus (useita yhdistyksiä)

MAHDOLLISUUDET

o Aktiivinen yhdistystoiminta o Karkkukoti kyläläisten ja Sastamalan opiston

käyttöön o Kyläidentiteetin vahvistaminen o Yksityinen maanhankinta (tontit)

UHAT

o Julkisten palveluiden karkaaminen o Yhteisöllisyyden hiipuminen o Ei käytetä oman kylän palveluja

YHTEISTYÖ

� Yhteistyöasiat ovat kääntöpuolella �

KEHITTÄMISAJATUKSIA � Karkkukoti kyläläisten käyttöön � Kylätalo (jossa myös kyläkahvila) � Kirjaston säilyvyys turvattava � Maanhankintaa ja tonttipolitiikkaa kehitettävä � Terveiset kaupungin päättäjille: ”Vanhat posti-

toimipaikkojen nimet takaisin!”

UUTTA YRITYSTOIMINTAA? Käsityöläismyymälä, patikointiretkiä järjestävä yritys

Nokia

Koke-mäki

Lavia

Hämeen-kyrö

Huittinen

SASTAMALA

Punkalaidun

Vesi-lahti

Ikaalinen

Page 2: Sastamalan kylien esiselvityshanke - KEHITTÄMISSUUNNITELMA ... · KARKKU jatkuu... PALVELUKARTOITUS YRITYKSET Arkkitehtuuritoimisto Savola Timo AR-Sarjonta Eko-kampaamo Via Balsam

KARKKU

jatkuu...

PALVELUKARTOITUS

YRITYKSET � Arkkitehtuuritoimisto Savola Timo

� AR-Sarjonta � Eko-kampaamo Via Balsam � Eläintentäyttäjä Samu Onjukka � EPP-Pack Oy (kukkakäärepaperit) � Hieronta- ja hoitopiste Marianne Laitala � Hinauspalvelu Jari-Antero Ky Jari Mattila � Hoitopalvelu Tuulikki � Innovaatiokeskus Voimarinne � Jane Myrsky (lasityöt) � Kaijun Kotihoito (kotipalveluyritys) � Karkun Grillibaari � Karkun Osuuspankki � Karkun Telepalvelu Oy � Kelloseppä Ville Pietilä � Koirahoitola Ananda � Lakeside Golf � Lestiteollisuus Oy � Majava Group Oy � M-Maisa lähikauppa (posti, lääkekaappi) � Motivox � Musiikkiterapeutti Marjut Sahari-Anttila � Niskasen Taksi � Nohkuan Ratsutila � OKA-autopalvelut (autokorjaamo) � Parturikampaamo Elina Sarkki � Parturikampaamo Virpi-Anneli � Parturi-Kampaamo Wanilja � Pekka Tomula (aurauspalvelut) � Pihapalvelu Merja Kalliosalo � Pirkanmaan Seinäverhous � Puusepänliike Pertti Sariluoto � Puutarha ja Maisema SCHILCHER � Rakennuspalvelu Anttila � Rakennustyö Timo Jokinen � Sartos Oy (maanrakennusurakointia) � Taksivenepalvelu WINDECS Oy � Te-Ko Palvelu, Teemu Koukku (maanrakennus) � Teräsrakenne Suikki Oy � Tmi KOLESO (rengasmyynti) � Tmi OA-Saneeraus Olli Ahonen (remontointi) � Viestintätoimisto Hehku Oy � VTTK Oy (kiinteistöala) � Wanhan Harsun museokoti

LIIKUNTA JA VIRKISTÄYTYMINEN � Hurttion metsälenkki � Innovaatiokeskus Voimarinne (kuntosali, uima-

allas, pururata, temppurata) � Jääkiekkokaukalo � Karkun koulu � Kirkkovaellusreitti � Kyläsauna (myös avantouinti) � Lake Side Golf � Riihipuiston ja Voimarinteen valaistut ladut � Ritajärven ulkoilualue � Uimaranta � Urheilukenttä � Valaistu penkkipolku/hiihtolatu � Veneramppi ja -laituri (Rautavesi) � Lisäksi Karkun Isku ja Karkun Karku järjestävät

liikuntaa kaikenikäisille

KYLÄN KEHITTÄMINEN

YHTEISTYÖ � Mukana Sastamalan Kylät ry:n toiminnassa � Osallistumista on ollut yli kylärajojen � Tulevaisuus: enemmän markkinointia, kylien yh-

teinen ääni tulee kuulua Sastamalassa!

Karkun kyläkirppis ja Karkun venelaituri (kuvat: Urpo Vuorenoja).