Sovio-Sovelius – Sovio-Sovelius Yhdistyksen kotisivusovio-sovelius.com/Soviodokument/Jotailan_jutut/Jotaila..."=1//7381> 'D7 70B;8 BD>

JJoottaaiillaann

JJuuttuutt

1188

Sovio-Sovelius suvun tiedote

n:ro 1 8, toukokuu 2013

JOTAILAN JUTUT 2013 NRO 18, TOUKOKUU 2013

2 3

Sukuyhdistyksen hallitus

Puheenjohtaja

HANS LINDQVIST

Alatie 10 B

02360 Espoo

Puh. 0400 594 050

[email protected]

T412

Sihteeri / Rahastonhoitaja

PAULA ERLA

Tapulinmäki 4

02780 Espoo

puh. 0400 440 990

[email protected]

T227

Jäsen: PERTTI SOVELIUS

Varajäsenet: BRITA EKBERG jaMIKAHEINONEN

Toiminnantarkastajat: MIKKO KOIVUSALO jaMAIJAMUSTONEN

Varatoiminnantarkastajat: KLAUS HOHENTAL jaMIKKO BERGROTH

Sukuhaarojen yhteyshenkilöt:TEPPO SOVELIUS Georg Soveliuksen sukuhaaraRAINER BERNDES Johan Valdemar Soveliuksen sukuhaaraHANS LINDQVIST Fredrik Sovelius jr:n sukuhaaraTUULAMOILANEN Bertil Soveliuksen sukuhaaraPIA SOVIO-PYHÄLÄ Tor Sovion sukuhaaraMARTTI SOVIO Jarl Sovion sukuhaaraJUKKA TOIVOLA Anna Christina Argillanderin sukuhaaraANDERS RÅDBERG Rådbergien sukuhaara

JUKKA TOIVOLA hautainhoitotoimikuntaHANS LINDQVIST internet-toimikunta

JOTAILAN JUTUT

Toimitus: Tuula MoilanenEero Sovelius-SovioPia Sovio-Pyhälä, yhteenvedot ruotsi ja englanti

Taitto: Olli Nylander

Kannen kuva: Parkki Impi kuivatelakalla Sharpnessin satamassa Englannissa. Hans Lindqvistin

kokoelmat. Takakansi: Raahen museo ja kuunari Raahen Fiia, kuva Olli Nylander


2 3

Sisällys

3 Puheenjohtajan palsta

4 Eero Sovelius-Sovio

11 Postimerkkejä ja matkustusta

1 2 Mikä laulaen tulee se viheltäen menee - osa 2

1 6 Totta, tarua ja perimätietoa

1 8 Matka mantereen halki

22 Kanadan Soviot

24 Koti on antanut pal jon, maailma opettanut

l isää

27 Bio Huvimyllystä vielä muutama sana

28 Svensk resumé

31 Engl ish summary

Puheenjohtajan palsta

Hyvät sukulaiset

Aika rientää ! Kolme vuotta hurahti si itä kun viimeksi kokoonnuimmeRaahessa. Nyt tulevana kesänä kokoonnumme jäl leen yhteen muistele-maan vanhoja ”hyviä aikoja” sekä ennakoimaan tulevaa. Raahessa pää-timme tulevaksi kokouspaikaksi Espoon kartanon. Se ei kuitenkaanonnistunut, si l lä kesäviikonloput ol i varattu hääti laisuuksiin. Turvauduim-me siis vanhaan koettuun juhlapaikkaan Helsingissä.

SUKUKOKOUS HELSINGISSÄLauantaina elokuun 3 päivänä 201 3. Ravintola OstrobotniaMuseonkatu 1 0 001 00 Helsinki. Juhlasal i 2 krs klo 1 6.00 – 22.00Merkkaa aika kalenteri in ja levitä sanaa tulevasta kokouksesta.I lmoittautua voit vaikka heti. Tervetuloa.

I lmoittauduPaula Erla: Tapulinmäki 4. 02780 Espoo [email protected]. +358 (0) 400 – 440 990Hasse Lindqvist: Alatie 1 0 b, 02360 Espoo hasli .1 1@suomi 24. fip. +358 (0) 400 – 59 40 50

Sukuyhdistyksen jäsenmäärä on jatkuva huolenaihe. Miten saada nuoret ki innostumaan suvustaja juuristaan. Kun perehdyin sukuseuramme vanhempiin pöytäkirjoihin ja painotuotteisi in, huo-masin että huoli asiasta on ollut jatkuva. Tämä ei ole vain meidän seuramme ongelma, sukuseu-rojen kotisivui lta näkee että huoli on maailman laajuinen. Mitä tehdä asial le, si inäpä pulma.Käsitel lään asiaa tulevassa kokouksessa

Yhteystiedot. Jos olet muuttanut, hankkinut sähköpostiosoitteen tai vaihtanut sen uuteen, i l-moitathan asiasta. Lähetämme sähköpostia kaiki l le jäsenil le.

Parhain terveisin

Hasse Lindqvist


4 5

”Jostain syystä olen aina asunutylimmässä kerroksessa, minuntäytyy nähdä kauas…” Eero sa-noo ja nauraa lämpimästi päälle.Siirrymme olohuoneeseen, jossaon sellaiset kattaukset, että kat-tauksistaan kuuluisien Eeron äi-din sekä Eeron isän sisarustenpuolisoiden ei tarvitse pilvenreunalla hävetä. Antimiin kuuluumm. hilloja ja hyytelöitä, sushia,pieniä leivoksia, marenkimustik-kapiirakkaa…kaikki tietysti itsetehtyä. ”Olen kyllä harkinnutkeittokirjankin tekoa, mutta niitäon viime aikoina tullut niin pal-jon, että luovuin ajatuksesta. Ha-luan kokeilla aina jotakin uutta,

en tee yleensä mitään suoraan re-septistä.”

Eeron kaiken läpäiseväpiirre tuntuukinolevan uusienasioiden ja toi-mintatapojenetsiminen, olisitten kysymysvaikkapa kok-kaamisesta tai opet-tamisesta.

ELÄMÄÄ MARTTALASSA

Eero Alarik Sovio syntyi vuonna1927 ja oli kuusilapsisen perheen

toiseksi nuorin. Sisarukset ikä-järjestyksessä vanhimmastanuorimpaan: Jorma Juhani,Kerttu Inkeri, Eila Elisabeth,Paavo Ilmari, Eero Alarik sekäIlkka Olavi.

Eeron syntyessä perhe asui Raa-hen naapuripitäjässä Pattijoella,Kopsan kylässä, Marttalan tilal-la. Tila oli n. 91 hehtaaria, jossa

oli sekä peltoa että metsää.Tila oli maitotila,

jossa myösviljeltiin se-kä viljaaettä ylei-simpiäjuurikasve-

ja. Lisäksikasvatettiin mm.

salaattia, pinaattia, to-maatteja ja kurpitsoita. Pää-rakennus oli suuri ja lisäksitilalla oli talousrakennuksia.Eläimiä oli paljon: lehmiä, vasi-koita, sikoja, sekä sonneja. Jarl-isä oli kiinnostunut karjanjalos-tuksesta ja siksi jätettiin ainayksi sonni takaamaan jalostuk-sen jatkuminen. Inkeri- sisarpelkäsi sonnia, jota joutui kul-jettamaan nenärenkaaseen sido-tusta nahkaremmistä ja Inkerinjokailtainen rukous kuuluikinnäin” Hyvä Jumala, anna minunkuolla ennen kuin sonni tappaaminut! ” Tilalla oli myös kaksihevosta, Vauhti-ori ja erityisenälykäs Hippo-ruuna.

Talossa oli myös palvelijoita,jotka olivat lapsille läheisiä,yleensä kuin perheenjäseniä.Kerran Eero sai itselleen kuu-mottavan muiston : ”Sisäkköm-me oli kantamassa suurta,kuumaa vettä sisältävää kattilaatiskipöydälle. Äkkiarvaamattajuoksin sivulta tarrautuen hänenjalkaansa kiinni. Palvelija säi-kähti, kattila kallistui ja kuumavesi valui selkääni. Palovammat

olivat vaikeat ja laajat. Olintuolloin ehkä 5-vuotias ja muis-tan vain, kun jouduin makaa-maan vatsallani kolmisenviikkoa ennen kuin uusi iho olikasvanut selkääni.”

Eeron lapsuudessa talossa kävikaikenlaista väkeä, joista hänmuistaa erityisesti erään hollan-tilaisen taidekauppiaan Assen-delftin. “Nämä vierailut olivatjotenkin aina jännittäviä. Assen-delftillä oli aina mukanaan isotaidepinkka, joka oli kääritty rul-lalle. Hän halusi aina ostaa taivaihtaa jotain tauluja meiltä“.Eeron kotona oli paljon perintö-tauluja. Eero muistaa mm. PekkaHalosen talvimaiseman, jonkaisä oli ostanut oltuaan nuoruu-dessaan kihloissa Pekka Halosentyttären kanssa. Myöhemminvanhemmat joutuivat rahapulas-sa myymään taulun.

TÖITÄ JA HUVEJA

Isä Jarl hoiti yhdessä työväenkanssa tilan viljelyksiä sekä kar-jaa. Jarl oli suojeluskuntalainenja piti melkein aina suojeluskun-tapukua päällään. Isä oli ankara,mutta oikeudenmukainen mies,joka joskus intoutui ryyppää-mään. “Juovuspäissään isä ko-mensi lapset riviin ja piti ns.sulkeisia. Jormalle isä oli liianankara, josta Jorma on ollut hie-man katkera, mutta minä enmuista saaneeni selkääni.

Marttalassa kävi Jarlin velj iäkinvälillä ryypyllä, mutta kun Ee-ron perhe muutti Kopsasta Ark-kukariin, ei ryyppyjäisiä enääollut. Eero muistaa isänsä olleenaina hyväsydäminen heikompio-saisia kohtaan ja avustaneenmahdollisuuksien mukaan vai-keuksissa olevia.

Äiti Kerttu (os.Rydman) oli hen-

to, pienikokoinen ja avulias nai-nen. Kertulla oli aina kädettäynnä työtä, hän hoiti koko ta-louden sekä tilan suurta kasvi-maata ja muonitti viikonloppui-sin Marttalaan suojeluskuntahar-joituksiin tulevia. Kerttu kuuluiLotta Swärd järjestöön. “ Äiti oliuskonnollismielinen. Hän olisikäynyt mielellään kirkossa, mut-ta sinne oli matkaa 14 kilometriä.Muistan yhden retken joulukirk-koon, olin silloin ehkä neljä- taiviisivuotias. Naapurissa oli kuor-ma-auto ja äiti ja minä päästiinkuljettajan hyttiin. Auton valotvalaisivat voimakkaasti tien jasiellä oli puhelinlangoissa paksulumikerros. Se vaikutti satumai-selta.”

Eerolle on erityisesti jäänyt äi-distä mieleen laulaminen.” Äitilauloi paljon. Kotona laulettiinmm. Kopoti kopoti koi, Telefoo-ni Afrikassa ja muita lauluja. Äitilauloi alttoa mm. Raahen laulus-sa niin kauan kuin ääni kesti. Äi-ti oli työteliäs ihminen, eikä hännalkuttanut edes silloin kun me-netimme Marttalan ja jouduim-

me vaatimattomiin olosuhteisiinArkkukariin”.Perhe joutui vuonna 1937 muut-tamaan Marttalasta SaloistenArkkukariin Jarlin menetettyäomaisuutensa veljensä takaus-velkojen takia. Marttalan mene-tys oli valtava isku, varsinkinKerttu-äidille.

SODAN JA OPISKELIJAELÄ-MÄN VIEMÄÄ

Eeron isä kaatui sodassa vuonna1940, kun Eero oli vasta 1 3-vuotias. Lisäksi veli Paavo kaa-tui sodassa Käkisalmessa vuonna1941 omien vahingossa ampu-mana ollessaan vasta 18 -vuotias,joten perheelle koitti monessasuhteessa vaikeat ajat. Eero kävikansakoulun ja jatkokoulun, op-pikouluun ei perheellä ollut enäävaraa ja lisäksi Eeroa tarvittiintilan töissä. Lopulta Arkkukarivuokrattiin pois ja äiti Kerttumuutti Raaheen.

Eero lähti Kittilään, jossa toimiopettajana lukuvuodet 1946-1949. Tämän jälkeen hän pääsi

HAASTATTELIJANA LAURA SOVIO

EERO SOVELIUS-SOVIOTeen haastattelua Eeron kauniissa asunnossa Jyväskylässä. Kol-men huoneen ja keittiön huoneisto sijaitsee kerrostalon ylimmäs-sä kerroksessa, josta avautuu avara näkymä yli metsien.

Kirjoittaja Laura Sovio ja Eero Sovelius-Sovio Eeron kotona Jyväskylässäv. 2011

. "...Olen kyllä harkin-

nut keittokirjankin tekoa,mutta niitä on viime aikoinatullut niin paljon, että luo-

vuin ajatuksesta..."


4 5

”Jostain syystä olen aina asunutylimmässä kerroksessa, minuntäytyy nähdä kauas…” Eero sa-noo ja nauraa lämpimästi päälle.Siirrymme olohuoneeseen, jossaon sellaiset kattaukset, että kat-tauksistaan kuuluisien Eeron äi-din sekä Eeron isän sisarustenpuolisoiden ei tarvitse pilvenreunalla hävetä. Antimiin kuuluumm. hilloja ja hyytelöitä, sushia,pieniä leivoksia, marenkimustik-kapiirakkaa…kaikki tietysti itsetehtyä. ”Olen kyllä harkinnutkeittokirjankin tekoa, mutta niitäon viime aikoina tullut niin pal-jon, että luovuin ajatuksesta. Ha-luan kokeilla aina jotakin uutta,

en tee yleensä mitään suoraan re-septistä.”

Eeron kaiken läpäiseväpiirre tuntuukinolevan uusienasioiden ja toi-mintatapojenetsiminen, olisitten kysymysvaikkapa kok-kaamisesta tai opet-tamisesta.

ELÄMÄÄ MARTTALASSA

Eero Alarik Sovio syntyi vuonna1927 ja oli kuusilapsisen perheen

toiseksi nuorin. Sisarukset ikä-järjestyksessä vanhimmastanuorimpaan: Jorma Juhani,Kerttu Inkeri, Eila Elisabeth,Paavo Ilmari, Eero Alarik sekäIlkka Olavi.

Eeron syntyessä perhe asui Raa-hen naapuripitäjässä Pattijoella,Kopsan kylässä, Marttalan tilal-la. Tila oli n. 91 hehtaaria, jossa

oli sekä peltoa että metsää.Tila oli maitotila,

jossa myösviljeltiin se-kä viljaaettä ylei-simpiäjuurikasve-

ja. Lisäksikasvatettiin mm.

salaattia, pinaattia, to-maatteja ja kurpitsoita. Pää-rakennus oli suuri ja lisäksitilalla oli talousrakennuksia.Eläimiä oli paljon: lehmiä, vasi-koita, sikoja, sekä sonneja. Jarl-isä oli kiinnostunut karjanjalos-tuksesta ja siksi jätettiin ainayksi sonni takaamaan jalostuk-sen jatkuminen. Inkeri- sisarpelkäsi sonnia, jota joutui kul-jettamaan nenärenkaaseen sido-tusta nahkaremmistä ja Inkerinjokailtainen rukous kuuluikinnäin” Hyvä Jumala, anna minunkuolla ennen kuin sonni tappaaminut! ” Tilalla oli myös kaksihevosta, Vauhti-ori ja erityisenälykäs Hippo-ruuna.

Talossa oli myös palvelijoita,jotka olivat lapsille läheisiä,yleensä kuin perheenjäseniä.Kerran Eero sai itselleen kuu-mottavan muiston : ”Sisäkköm-me oli kantamassa suurta,kuumaa vettä sisältävää kattilaatiskipöydälle. Äkkiarvaamattajuoksin sivulta tarrautuen hänenjalkaansa kiinni. Palvelija säi-kähti, kattila kallistui ja kuumavesi valui selkääni. Palovammat

olivat vaikeat ja laajat. Olintuolloin ehkä 5-vuotias ja muis-tan vain, kun jouduin makaa-maan vatsallani kolmisenviikkoa ennen kuin uusi iho olikasvanut selkääni.”

Eeron lapsuudessa talossa kävikaikenlaista väkeä, joista hänmuistaa erityisesti erään hollan-tilaisen taidekauppiaan Assen-delftin. “Nämä vierailut olivatjotenkin aina jännittäviä. Assen-delftillä oli aina mukanaan isotaidepinkka, joka oli kääritty rul-lalle. Hän halusi aina ostaa taivaihtaa jotain tauluja meiltä“.Eeron kotona oli paljon perintö-tauluja. Eero muistaa mm. PekkaHalosen talvimaiseman, jonkaisä oli ostanut oltuaan nuoruu-dessaan kihloissa Pekka Halosentyttären kanssa. Myöhemminvanhemmat joutuivat rahapulas-sa myymään taulun.

TÖITÄ JA HUVEJA

Isä Jarl hoiti yhdessä työväenkanssa tilan viljelyksiä sekä kar-jaa. Jarl oli suojeluskuntalainenja piti melkein aina suojeluskun-tapukua päällään. Isä oli ankara,mutta oikeudenmukainen mies,joka joskus intoutui ryyppää-mään. “Juovuspäissään isä ko-mensi lapset riviin ja piti ns.sulkeisia. Jormalle isä oli liianankara, josta Jorma on ollut hie-man katkera, mutta minä enmuista saaneeni selkääni.

Marttalassa kävi Jarlin velj iäkinvälillä ryypyllä, mutta kun Ee-ron perhe muutti Kopsasta Ark-kukariin, ei ryyppyjäisiä enääollut. Eero muistaa isänsä olleenaina hyväsydäminen heikompio-saisia kohtaan ja avustaneenmahdollisuuksien mukaan vai-keuksissa olevia.

Äiti Kerttu (os.Rydman) oli hen-

to, pienikokoinen ja avulias nai-nen. Kertulla oli aina kädettäynnä työtä, hän hoiti koko ta-louden sekä tilan suurta kasvi-maata ja muonitti viikonloppui-sin Marttalaan suojeluskuntahar-joituksiin tulevia. Kerttu kuuluiLotta Swärd järjestöön. “ Äiti oliuskonnollismielinen. Hän olisikäynyt mielellään kirkossa, mut-ta sinne oli matkaa 14 kilometriä.Muistan yhden retken joulukirk-koon, olin silloin ehkä neljä- taiviisivuotias. Naapurissa oli kuor-ma-auto ja äiti ja minä päästiinkuljettajan hyttiin. Auton valotvalaisivat voimakkaasti tien jasiellä oli puhelinlangoissa paksulumikerros. Se vaikutti satumai-selta.”

Eerolle on erityisesti jäänyt äi-distä mieleen laulaminen.” Äitilauloi paljon. Kotona laulettiinmm. Kopoti kopoti koi, Telefoo-ni Afrikassa ja muita lauluja. Äitilauloi alttoa mm. Raahen laulus-sa niin kauan kuin ääni kesti. Äi-ti oli työteliäs ihminen, eikä hännalkuttanut edes silloin kun me-netimme Marttalan ja jouduim-

me vaatimattomiin olosuhteisiinArkkukariin”.Perhe joutui vuonna 1937 muut-tamaan Marttalasta SaloistenArkkukariin Jarlin menetettyäomaisuutensa veljensä takaus-velkojen takia. Marttalan mene-tys oli valtava isku, varsinkinKerttu-äidille.

SODAN JA OPISKELIJAELÄ-MÄN VIEMÄÄ

Eeron isä kaatui sodassa vuonna1940, kun Eero oli vasta 1 3-vuotias. Lisäksi veli Paavo kaa-tui sodassa Käkisalmessa vuonna1941 omien vahingossa ampu-mana ollessaan vasta 18 -vuotias,joten perheelle koitti monessasuhteessa vaikeat ajat. Eero kävikansakoulun ja jatkokoulun, op-pikouluun ei perheellä ollut enäävaraa ja lisäksi Eeroa tarvittiintilan töissä. Lopulta Arkkukarivuokrattiin pois ja äiti Kerttumuutti Raaheen.

Eero lähti Kittilään, jossa toimiopettajana lukuvuodet 1946-1949. Tämän jälkeen hän pääsi

Takana Kerttu Sovelius, ylärivissä toinen vasemmalta Inkeri sylissäänEero, sitten Eila ja Paavo. Alhaalla oikealla Jorma. Muut lapset"kyläläisiä".


6 7

Kajaanin seminaariin, josta val-mistui opettajaksi vuonna 1954.Opiskeluajoistaan Eero kertooseuraavaa: “Tein paljon aloitteitaollessani oppilaskunnan puheen-johtajana. Järjestettiin erilaisiatempauksia, mm. kerran Suomenpunaisen ristin keräys kriisialuei-den uhreille. Kutsuttiin koulullekaikenlaisia esiintyjiä, laulaj ia,pianisteja, lausuntataiteilijoita,aina kun sellaisia tuli kaupun-kiin. Kaikki tämä vei paljon ai-kaa, ja seurusteluasiat jäivät si-vummalle. Olihan minullaihastuksia; yhtenä kesänä minutleikattiin Kajaanin sairaalassa jasiellä oli yksi oikein simpsakkaja kiva hoituri, mutta se jäi episo-diksi vain.” Kajaanissa Eerostatuli myös partiolainen. Partiotoi-minta on leimannut vahvasti Ee-ron elämää sekä nuoruus- ettäaikuisiällä.

OPETUSTA JA SUKUHISTO-RIAA

Uravalintaansa Eero kommentoinäin: “ Oli jotenkin itsestään sel-vää, että valitsin opettajan uran.Jos olisin jonkin muun ammatinvalinnut, olisi se varmaankin ol-lut puutarhuri. Mutta se olisi var-masti ollut paljon rankempaa.Olen hyvin tyytyväinen valintaa-ni.”

Eero on aina ollut kiinnostunutluonnosta ja jo nuorena kesät ku-luivat Lapissa vaeltaen ja talvethiihtäen. Myös kasvien tutkimi-nen on Eerolle rakas harrastusvielä tänäkin päivänä.

Opettajan uransa Eero aloittivuonna 1954, jolloin hän olivuoden Puolangalla keski- jakansalaiskoulun opettajana. Siitämatka jatkui Heinolaan, jossaEero toimi seminaarin harjoitus-koulun opettajana vuosina 1955-1967 ja 1971 -1972. Välivuodet1967-1971 Eero oli vt, kuvaama-taidon lehtorina Raahen semi-naarissa.

“Heinolan seminaarin harjoitus-koulun opettajana ollessaniv.1 967-1971 suoritin partiojär-jestön kolmevuotisen korkeim-man johtajatutkinnon. Toiminpartiolaisten kuraattorina semi-naarissa, olin lippukunnan johta-jana ja koulutin johtajatutkinnonsuorittavia. Olin 1 ,5 vuoden ajanniin kiinni partiotyössä, että vainyksi päivä viikossa oli vapaata.Sen jälkeen väsyin koko par-tioon. Mutta sitten minut kutsut-tiin valtakunnalliseen partiotyö-

hön ja sitä kesti neljä vuotta.Sen jälkeen partiotoiminta vähi-tellen jäi .”

Pisimmän uransa Eero on tehnytJyväskylän yliopiston normaali-koulun lehtorina vuosina 1972-1990. Eero sanoo että työpaikkaoli myös paras. “ Siellä innos-tuttiin, innostettiin ja tultiin mu-kaan. Tein 10 vuotta uraa-uurtavia opetusmenetelmäko-keiluja joista merkittävin oliintegraatiokokeilu, joka on tun-nettu Pohjoismaissa ja Saksassaasti. Projektissa taidehistoria jakuvaamataito ovat ns.läpilyöviäoppiaineita.”

Toisin kuin yleisesti luullaan,Eero luki itsensä ensin opetta-jaksi ja teki vasta myöhemmälläiällä arvosanaopintoja suomenkielessä, kasvatustieteessä jataidehistoriassa Jyväskylän yli-opistossa. Taidehistorian pro-gradu tutkielma käsitteli Jyväs-kylän yliopiston kampusalueenvanhoja rakennuksia.

Eero on myös tutkija ja tietokir-jailija. Tunnetuksi on tullut mm.

vuoden sukukirjaksi vuonna1999 valittu sukumatrikkeli. Joopiskeluaikoina Eero innostuitekemään kortistoa, joka pikkuhiljaa ulottui aina vain kauem-mas ja kauemmas lähisuvusta.Vuonna 1977 perustettiin suku-yhdistys, jonka perustajajäsenetolivat Eeron lisäksi Jussi sekäPaul Sovio Eeron oman sukuni-men tarina on seuraava: ”Opis-keluaikoina osa luokkatovereis-tani alkoi jostain syystä kutsuaminua Soveliukseksi. Tämä jäiminulle mieleen , ja kun meninHeinolaan ne itähämäläiset eivätjostain syystä oppineet Sovio-nimeä. Yhtenäkin vuonna sainkaikki sanomalehdet eri nimellä,Sorri, Savio, Soivio ja minua al-koi harmittaa moinen. Ajattelin,että koska meillä on kaksi suku-nimeä, yhdistän ne ja siitä tuleeniin hankala, että kaikkien onkuunneltava, mikä se on.”

Eero on kirjoittanut myös van-hemmistaan, kirjanen “Vanhem-pieni tarina” julkaistiin vuonna2006. Lisäksi Eero on julkaissutpari tietokirjaa: Ahto-laivan tari-nan (näyttelyluettelo) sekä artik-

keleita eri teoksissa. . Tälläkinhetkellä on työn alla uusi kirja.Eero on saanut monta apurahaaja Pro Raahe mitalin vuonna2007.

ANTIIKIN KRISTUS

Nuoruudessa alkoi Eeronkiinnostus Antiikin arkki-tehtuuria ja kuvanveistotai-detta kohtaan. Eero oli 1 7-vuotias, kun hän luki AnniSwanin kirjoittaman kirjan“Linnaisten vihreä kamari“.Kirjan päähenkilön äiti olikreikkalainen ja isä suomalainen.Tarina kiehtoi Eeroa kovin.

Eero veti turistimatkoja Kreik-kaan ja oli yhteensä kahdeksankuukautta Ateenan Instituutissajärjestämässä antiikin kirjastoa.Eeron tehtävänä oli laittaa tuhan-sia teoksia lainauskuntoon. Teh-tävä muodostui todella vaati-vaksi: “Mennessäni Ateenaan entiennyt, millä kielillä kirjat oli-vat. Minulle sanottiin, että suurinosa on suomeksi ja vain muuta-

ma muilla kielillä. Se oli juuripäinvastoin! Siellä oli kaikkiamahdollisia kieliä, mm.venäjä.Suurin osa oli kreikankielisiä jajouduin tietenkin opettelemaankreikan aakkoset”.

Antiikin Kreikan arkkitehtuuri jakuvanveisto veivät todella mu-kanaan. Eero on tutkinut paljonmm. antiikin Kreikan temppelei-tä. Jumalatkin kiinnostavat:“Apollon on aina kiinnostanut,koska hän on niin jalo verrattunamuihin Kreikan jumaliin. Apol-lonia sanotaankin Kreikan Kris-tukseksi. Minulla onkin sellainensuunnitelma, että tekisin sellai-sen tutkimuksen, joka valottaisiApollonia mahdollisimman mo-nelta eri puolelta.”

MAAILMAN ÄÄNIÄ JA HIL-JAISUUTTA

Eero on utelias ja seikkailunha-luinen ihminen, joka on kierrellytmaailmaa ja käynyt mitä eris-kummallisimmissa paikoissa.Kiinnostus intiaanikulttuureja

kohtaan vei Eeron 1980-luvullakuukauden kiertomatkalleMexicoon, jossa hän kiersi kaik-ki tärkeimmät intiaanikeskukset.“Kulj imme pitkää, espanjalaisten“Kuolemantieksi” nimittämäätietä. Nimi tuli siitä, että espan-jalaiset luulivat pieniä alttareitahaudoiksi. Se on merkillinenpaikka. Siellä saattaa olla satojaihmisiä yhtä aikaa, mutta siellävallitsee täysi hiljaisuus. Äänetjotenkin uppoavat siihen äärettö-myyteen. Olen löytänyt sen hil-

Eero 25-vuotiaana opiskelijanaKajaanissa

Alla: Seminaarin partiokillan työ- ryhmä ruokatauolla majanrakennuksella v. 1962

Heinolan seminaarilaisia 1960-luvulla Kittilän Sirkassa. Kaikkiaan9:llä katkesi sukset hiihtoviikolla.


6 7

Kajaanin seminaariin, josta val-mistui opettajaksi vuonna 1954.Opiskeluajoistaan Eero kertooseuraavaa: “Tein paljon aloitteitaollessani oppilaskunnan puheen-johtajana. Järjestettiin erilaisiatempauksia, mm. kerran Suomenpunaisen ristin keräys kriisialuei-den uhreille. Kutsuttiin koulullekaikenlaisia esiintyjiä, laulaj ia,pianisteja, lausuntataiteilijoita,aina kun sellaisia tuli kaupun-kiin. Kaikki tämä vei paljon ai-kaa, ja seurusteluasiat jäivät si-vummalle. Olihan minullaihastuksia; yhtenä kesänä minutleikattiin Kajaanin sairaalassa jasiellä oli yksi oikein simpsakkaja kiva hoituri, mutta se jäi episo-diksi vain.” Kajaanissa Eerostatuli myös partiolainen. Partiotoi-minta on leimannut vahvasti Ee-ron elämää sekä nuoruus- ettäaikuisiällä.

OPETUSTA JA SUKUHISTO-RIAA

Uravalintaansa Eero kommentoinäin: “ Oli jotenkin itsestään sel-vää, että valitsin opettajan uran.Jos olisin jonkin muun ammatinvalinnut, olisi se varmaankin ol-lut puutarhuri. Mutta se olisi var-masti ollut paljon rankempaa.Olen hyvin tyytyväinen valintaa-ni.”

Eero on aina ollut kiinnostunutluonnosta ja jo nuorena kesät ku-luivat Lapissa vaeltaen ja talvethiihtäen. Myös kasvien tutkimi-nen on Eerolle rakas harrastusvielä tänäkin päivänä.

Opettajan uransa Eero aloittivuonna 1954, jolloin hän olivuoden Puolangalla keski- jakansalaiskoulun opettajana. Siitämatka jatkui Heinolaan, jossaEero toimi seminaarin harjoitus-koulun opettajana vuosina 1955-1967 ja 1971 -1972. Välivuodet1967-1971 Eero oli vt, kuvaama-taidon lehtorina Raahen semi-naarissa.

“Heinolan seminaarin harjoitus-koulun opettajana ollessaniv.1 967-1971 suoritin partiojär-jestön kolmevuotisen korkeim-man johtajatutkinnon. Toiminpartiolaisten kuraattorina semi-naarissa, olin lippukunnan johta-jana ja koulutin johtajatutkinnonsuorittavia. Olin 1 ,5 vuoden ajanniin kiinni partiotyössä, että vainyksi päivä viikossa oli vapaata.Sen jälkeen väsyin koko par-tioon. Mutta sitten minut kutsut-tiin valtakunnalliseen partiotyö-

hön ja sitä kesti neljä vuotta.Sen jälkeen partiotoiminta vähi-tellen jäi .”

Pisimmän uransa Eero on tehnytJyväskylän yliopiston normaali-koulun lehtorina vuosina 1972-1990. Eero sanoo että työpaikkaoli myös paras. “ Siellä innos-tuttiin, innostettiin ja tultiin mu-kaan. Tein 10 vuotta uraa-uurtavia opetusmenetelmäko-keiluja joista merkittävin oliintegraatiokokeilu, joka on tun-nettu Pohjoismaissa ja Saksassaasti. Projektissa taidehistoria jakuvaamataito ovat ns.läpilyöviäoppiaineita.”

Toisin kuin yleisesti luullaan,Eero luki itsensä ensin opetta-jaksi ja teki vasta myöhemmälläiällä arvosanaopintoja suomenkielessä, kasvatustieteessä jataidehistoriassa Jyväskylän yli-opistossa. Taidehistorian pro-gradu tutkielma käsitteli Jyväs-kylän yliopiston kampusalueenvanhoja rakennuksia.

Eero on myös tutkija ja tietokir-jailija. Tunnetuksi on tullut mm.

vuoden sukukirjaksi vuonna1999 valittu sukumatrikkeli. Joopiskeluaikoina Eero innostuitekemään kortistoa, joka pikkuhiljaa ulottui aina vain kauem-mas ja kauemmas lähisuvusta.Vuonna 1977 perustettiin suku-yhdistys, jonka perustajajäsenetolivat Eeron lisäksi Jussi sekäPaul Sovio Eeron oman sukuni-men tarina on seuraava: ”Opis-keluaikoina osa luokkatovereis-tani alkoi jostain syystä kutsuaminua Soveliukseksi. Tämä jäiminulle mieleen , ja kun meninHeinolaan ne itähämäläiset eivätjostain syystä oppineet Sovio-nimeä. Yhtenäkin vuonna sainkaikki sanomalehdet eri nimellä,Sorri, Savio, Soivio ja minua al-koi harmittaa moinen. Ajattelin,että koska meillä on kaksi suku-nimeä, yhdistän ne ja siitä tuleeniin hankala, että kaikkien onkuunneltava, mikä se on.”

Eero on kirjoittanut myös van-hemmistaan, kirjanen “Vanhem-pieni tarina” julkaistiin vuonna2006. Lisäksi Eero on julkaissutpari tietokirjaa: Ahto-laivan tari-nan (näyttelyluettelo) sekä artik-

keleita eri teoksissa. . Tälläkinhetkellä on työn alla uusi kirja.Eero on saanut monta apurahaaja Pro Raahe mitalin vuonna2007.

ANTIIKIN KRISTUS

Nuoruudessa alkoi Eeronkiinnostus Antiikin arkki-tehtuuria ja kuvanveistotai-detta kohtaan. Eero oli 1 7-vuotias, kun hän luki AnniSwanin kirjoittaman kirjan“Linnaisten vihreä kamari“.Kirjan päähenkilön äiti olikreikkalainen ja isä suomalainen.Tarina kiehtoi Eeroa kovin.

Eero veti turistimatkoja Kreik-kaan ja oli yhteensä kahdeksankuukautta Ateenan Instituutissajärjestämässä antiikin kirjastoa.Eeron tehtävänä oli laittaa tuhan-sia teoksia lainauskuntoon. Teh-tävä muodostui todella vaati-vaksi: “Mennessäni Ateenaan entiennyt, millä kielillä kirjat oli-vat. Minulle sanottiin, että suurinosa on suomeksi ja vain muuta-

ma muilla kielillä. Se oli juuripäinvastoin! Siellä oli kaikkiamahdollisia kieliä, mm.venäjä.Suurin osa oli kreikankielisiä jajouduin tietenkin opettelemaankreikan aakkoset”.

Antiikin Kreikan arkkitehtuuri jakuvanveisto veivät todella mu-kanaan. Eero on tutkinut paljonmm. antiikin Kreikan temppelei-tä. Jumalatkin kiinnostavat:“Apollon on aina kiinnostanut,koska hän on niin jalo verrattunamuihin Kreikan jumaliin. Apol-lonia sanotaankin Kreikan Kris-tukseksi. Minulla onkin sellainensuunnitelma, että tekisin sellai-sen tutkimuksen, joka valottaisiApollonia mahdollisimman mo-nelta eri puolelta.”

MAAILMAN ÄÄNIÄ JA HIL-JAISUUTTA

Eero on utelias ja seikkailunha-luinen ihminen, joka on kierrellytmaailmaa ja käynyt mitä eris-kummallisimmissa paikoissa.Kiinnostus intiaanikulttuureja

kohtaan vei Eeron 1980-luvullakuukauden kiertomatkalleMexicoon, jossa hän kiersi kaik-ki tärkeimmät intiaanikeskukset.“Kulj imme pitkää, espanjalaisten“Kuolemantieksi” nimittämäätietä. Nimi tuli siitä, että espan-jalaiset luulivat pieniä alttareitahaudoiksi. Se on merkillinenpaikka. Siellä saattaa olla satojaihmisiä yhtä aikaa, mutta siellävallitsee täysi hiljaisuus. Äänetjotenkin uppoavat siihen äärettö-myyteen. Olen löytänyt sen hil-

". . .Ajattelin, että koska meilläon kaksi sukunimeä, yhdistänne ja siitä tulee niin hankala,että kaikkien on kuunneltava,mikä se on."

Työpöydän ääressä Heinolassa,seminaarin harjoituskoulussa1950-luvulla

Alla: Seminaarin partiokillan työ- ryhmä ruokatauolla majanrakennuksella v. 1962


8 9

jaisuuden muistakin pyhis-tä paikoista tai vähemmänpyhistä. Esimerkiksi Suo-men tuntureista”.

Eero on matkustanut eripuolilla Italiaa tutustumas-sa kreikkalaisten rakenta-miin temppeleihin. Hän onollut mm. kahteen ottee-seen kuukauden verranViila-Lantessa, mutta niiltämatkoilta saatua materiaa-lia hän ei ole vielä pystynythyödyntämään. Ortodoksi-kirkkoihin hän on tutustu-nut myös Jugoslaviassa,Turkissa, Baltian maissasekä kahdella matkalla Ve-näjällä. Jaroslavin kirkotolivat upeimpia. "Tolko-vaan ei tulkki suostunutlähtemään mukaan, muttaajattelin että tuonnehanminun varmasti pitää men-nä!

Intiassa Eero vietti puoli-toista kuukautta. Kierrok-seen kuului mm., Mumbay,Madras, Varanas, Agra jaDelhi. Eeron oli tarkoitus mennäPohjois-Intiaankin, mutta ei enääjaksanut. Intia verotti voimia.

Eero on selviytynyt matkoillaanilman pahempia kommelluksia javaaratilanteita, vain kerran hä-neltä ryöstettiin lompakko Atee-nan Pireuksen maanalaisessa,mutta siinäkään ei mennyt 180mummonmarkkaa enempää. Tak-sit ovat yrittäneet huiputtaa Ee-roa monet kerrat, mutta eivät olesiinä onnistuneet.

AFRIKKALAISHEIMOJENPARISSA

Noin 20 vuotta sitten Eero tekikuukauden matkan Tansaniaan jaKeniaan. “Matkalla oli mahdolli-suus perehtyä afrikkalaiseen elä-

mänmuotoon. Kiinnostuksenikohteena olivat mm. Masaihei-mon tavat ja kulttuuri. Keräsinsieltä, kuten muualtakin, matka-kohteistani kansantieteellistä ai-neistoa, joista yli 200 esinettä onnyt kahden suomalaisen museonkokoelmissa. Masaiden lisäksikiinnostuin Makondeheimonveistotaiteesta ja vierailin Ma-kondekylässä seuraamassa, mi-ten taidokkaat veistokset syn-tyivät alkeellisilla välineillä.Suuri vahinko on, että heidänkäyttämänsä musta puu uhkaaloppua kaskeamisen ja runsaankäytön vuoksi.”

REUMAATTISIAJÄLKIJÄRISTYKSIÄ

Eero oli lukuvuoden 1994-1995

vapaaehtoistyössä Japa-nissa lähetysjärjestöjenylläpitämässä pienessäsuomalaisessa koulussakuvaamataidon ja histo-rian opettajana. Palkkanaoli asunto ja ruoka. Eeroliikkui paljon ja tutustuierityisesti Japanin raken-nustaiteeseen, etenkintemppeliarkkitehtuuriin.

“Elin myös sen suurenmaanjäristyksen vaiheetläpi. Jälkijäristyksiä olisatoja. Useimmat tulivatyöllä ja kummallista oli,että heräsin aina muuta-maa minuuttia ennen jä-ristystä, mutta nukuin hetisen jälkeen uudelleen.Minulla oli koko ajanvarmuus, ettei minulle ta-pahdu mitään vaurioitajälkijäristyksistä. Varsi-naisen suuren järistyksentapahtuessa olin Hiroshi-massa hotellissa kovassakuumeessa. Kahden päi-vän kuluttua olivat liiken-neyhteydet kunnossa ja

matkustin takaisin Kiotoon,mutta jouduin seisomaan kokopäivän junassa. Se rasitti niinpaljo sairasta ihmistä, että kaksiviikkoa järistyksestä sairastuinnivelreumaan. Tähän minulla olihyvät valmiudet sukuperintönä.”

Eero on saanut matkoillaanpaitsi reuman, myös suuren tu-kun hyviä ystäviä ympäri maail-man.

KUNINGATARNEIDONKIELTÄMETSÄSTÄMÄSSÄ

Viime vuosina Eero on hoitanutkyseistä reumaansa ja terveyt-tään talvisin Teneriffalla. Aikatulisi tietysti pitkäksi, ellei Eeroolisi löytänyt sieltäkin kiintoi-saa tutkittavaa.

“Teneriffan kasvimaailma on ol-lut erittäin antoisa ja mielenkiin-toinen, varsinkin kun siellä onpaljon kukkivia kasveja. Ne ovatalkuperäiskasveja, mutta paljonon myös muualta kulkeutuneitakasveja. Vilaflor on kylä 1500metrin korkeudessa, jossa onotettu sydämenasiaksi kasvattaaja huolehtia kuningatarneidon-kielestä. Kasvi kasvattaa ensinlehtiruusukkeen, jonka keskeltäseuraavana vuonna nousee jopakolme metriä korkea kukinto.Teneriffalla olo ei suinkaan olepelkkää oleilua, vaan olen pyrki-nyt löytämään uusia asioita.Olen mm. tutustunut perusteelli-semmin siellä sijaitseviin maail-manperintökohteisiin.”

YSTÄVIÄ JA RAKKAUTTAYLI RAJOJEN

Eerolla on aina ollut paljon ystä-viä, ja niitä tulee yhä edelleenaina vain lisää. “Merkillistä kyl-lä, minulla on ani harvoja ikäto-vereita ystävinä. Paljon

nuorempia ja paljon aviopareja.Elinikäisiä ystäviäkin on, esim.yksi japanilainen ystävä, jonkakanssa tapaamme joka vuosi.Olemme monena vuotena teh-neet yhdessä ulkomaanmatkan-kin. Täällä Jyväskylässä onsellaisia aviopareja, joiden kans-sa ollaan tunnettu jopa 50 vuot-ta.”

Lujin ystävyyssuhde syntyi1950-luvulla Eeron vieraillessaUnkarissa. Eero tutustui silloi-seen maan nuorimpaan tohtoriin,ja se ystävyys jatkuu edelleen.Ystävykset tapaavat joka vuosi,ja tohtorin perheestäkin on tulluttärkeä osa tätä ystävyyttä.

Eero on ollut kihloissa kerran.Kihlattu oli työtoveri Heinolasta.“Sitten ihastuin Heinolassa yh-teen tanskalaiseen tyttöön, jokaoli reumasairaalan askarteluoh-jaajana. Oikein kaunis ja kivatyttö. Hän oli kuitenkin saanutsuomalaisista miehistä huononkuvan. Lisäksi hän lähti Yhdys-valtoihin opiskelemaan, eikä ha-lunnut sitoa itseään.” Seuraavaihastus oli Eeron oppilas semi-naarista. Tyttöä kuitenkin vaivasioppilas-opettaja suhde, johon tä-mä yritys kaatui. “Tämä oli rank-kaa, jo kolmas perättäinenepäonnistuminen, ja masennuin.Meni ainakin kolme vuotta, en-nen kuin pystyin ajattelemaanmitään seurustelujuttuja”.

Raahessa Eero tapasi taiteilijan,jonka kanssa ajatteli perheenkinperustamista. “Mutta hän oli niinvoimakastahtoinen, että minustaolisi luultavasti tullut pelkkä tau-lujen kehystäjä. .” Eero nauraa.

Viimeisintä naisystäväänsä Eerokuvailee ylivedoksi: ”Nainen onpsykologi ja uskon, että olisim-me tulleet hyvin toimeen”. Tun-ne ei ehkä sittenkään ollut tar-

peeksi voimakas, kun enkuitenkaan ollut valmis muutta-maan suhteen perässä Helsinkiin.Nainen on nykyisin naimisissa jaEero on avioparin hyvä ystävä.”Olemme olleet yhdessä kolmisinItaliassakin. Meillä on hyvinhauskaa keskenämme.”

Eero on kaikesta huolimatta tyy-tyväinen naimattomuuteensa.Mitä pidemmälle elämä kulkee,sitä tyytyväisempi hän on ratkai-suunsa. “Minulla on sellainenkäsitys, että olisin varmasti ollutaika vaikea aviokumppani, koskaminä kaipaan tietyn määrän va-pautta, ja kaikki eivät ole sitävalmiita antamaan. Koen alituis-ten kompromissien teon myösäärimmäisen rasittavana, ja avio-liitto on jatkuvien kompromis-sien tekoa. Ei kaikkia ihmisiä oletarkoitettu avioliittoon.”

KALLISTAAIKAA

Eero on ollut eläkkeellä 23 vuot-ta ja nauraen sanoo tulevansakalliiksi valtiolle. Eero ei kuiten-kaan usko, että tulee koskaan to-della jäämään toimettomaksi,ellei sairastu pahoin. Lääkkeetmm. sydämen rytmihäiriöön to-sin nytkin madaltavat työkykyä,mutta siitä huolimatta Eeroa ajaahalu mennä eteenpäin. Tälläkinhetkellä on työn alla kirja.

“Eihän minulla aika kulu, jos entee työtä. Voin kyllä nykyisinjäädä lukemaan keskellä päivää.Pääasiallisesti luen historiateok-sia ja muistelmia, niissä on pal-jon kulttuurihistoriaa. Kummal-lista muuten on, että muistannykyisin vuosilukuja paremminkuin ennen. Jonkin verran luenmyös romaaneja. Lempikirjaili-joita ovat olleet Victor Rydbergja Delblanc, venäläisistä Paus-tovski. Tolstoita olen lukenutjonkin verran. Kotimaisista Wal-

Eero sukukirjapalkinnon haastattelutilaisuu-dessa v. 2000 kotonaan. Taustalla Peter Rűfe-nactin "Kitaransoittaja".


8 9

jaisuuden muistakin pyhis-tä paikoista tai vähemmänpyhistä. Esimerkiksi Suo-men tuntureista”.

Eero on matkustanut eripuolilla Italiaa tutustumas-sa kreikkalaisten rakenta-miin temppeleihin. Hän onollut mm. kahteen ottee-seen kuukauden verranViila-Lantessa, mutta niiltämatkoilta saatua materiaa-lia hän ei ole vielä pystynythyödyntämään. Ortodoksi-kirkkoihin hän on tutustu-nut myös Jugoslaviassa,Turkissa, Baltian maissasekä kahdella matkalla Ve-näjällä. Jaroslavin kirkotolivat upeimpia. "Tolko-vaan ei tulkki suostunutlähtemään mukaan, muttaajattelin että tuonnehanminun varmasti pitää men-nä!

Intiassa Eero vietti puoli-toista kuukautta. Kierrok-seen kuului mm., Mumbay,Madras, Varanas, Agra jaDelhi. Eeron oli tarkoitus mennäPohjois-Intiaankin, mutta ei enääjaksanut. Intia verotti voimia.

Eero on selviytynyt matkoillaanilman pahempia kommelluksia javaaratilanteita, vain kerran hä-neltä ryöstettiin lompakko Atee-nan Pireuksen maanalaisessa,mutta siinäkään ei mennyt 180mummonmarkkaa enempää. Tak-sit ovat yrittäneet huiputtaa Ee-roa monet kerrat, mutta eivät olesiinä onnistuneet.

AFRIKKALAISHEIMOJENPARISSA

Noin 20 vuotta sitten Eero tekikuukauden matkan Tansaniaan jaKeniaan. “Matkalla oli mahdolli-suus perehtyä afrikkalaiseen elä-

mänmuotoon. Kiinnostuksenikohteena olivat mm. Masaihei-mon tavat ja kulttuuri. Keräsinsieltä, kuten muualtakin, matka-kohteistani kansantieteellistä ai-neistoa, joista yli 200 esinettä onnyt kahden suomalaisen museonkokoelmissa. Masaiden lisäksikiinnostuin Makondeheimonveistotaiteesta ja vierailin Ma-kondekylässä seuraamassa, mi-ten taidokkaat veistokset syn-tyivät alkeellisilla välineillä.Suuri vahinko on, että heidänkäyttämänsä musta puu uhkaaloppua kaskeamisen ja runsaankäytön vuoksi.”

REUMAATTISIAJÄLKIJÄRISTYKSIÄ

Eero oli lukuvuoden 1994-1995

vapaaehtoistyössä Japa-nissa lähetysjärjestöjenylläpitämässä pienessäsuomalaisessa koulussakuvaamataidon ja histo-rian opettajana. Palkkanaoli asunto ja ruoka. Eeroliikkui paljon ja tutustuierityisesti Japanin raken-nustaiteeseen, etenkintemppeliarkkitehtuuriin.

“Elin myös sen suurenmaanjäristyksen vaiheetläpi. Jälkijäristyksiä olisatoja. Useimmat tulivatyöllä ja kummallista oli,että heräsin aina muuta-maa minuuttia ennen jä-ristystä, mutta nukuin hetisen jälkeen uudelleen.Minulla oli koko ajanvarmuus, ettei minulle ta-pahdu mitään vaurioitajälkijäristyksistä. Varsi-naisen suuren järistyksentapahtuessa olin Hiroshi-massa hotellissa kovassakuumeessa. Kahden päi-vän kuluttua olivat liiken-neyhteydet kunnossa ja

matkustin takaisin Kiotoon,mutta jouduin seisomaan kokopäivän junassa. Se rasitti niinpaljo sairasta ihmistä, että kaksiviikkoa järistyksestä sairastuinnivelreumaan. Tähän minulla olihyvät valmiudet sukuperintönä.”

Eero on saanut matkoillaanpaitsi reuman, myös suuren tu-kun hyviä ystäviä ympäri maail-man.

KUNINGATARNEIDONKIELTÄMETSÄSTÄMÄSSÄ

Viime vuosina Eero on hoitanutkyseistä reumaansa ja terveyt-tään talvisin Teneriffalla. Aikatulisi tietysti pitkäksi, ellei Eeroolisi löytänyt sieltäkin kiintoi-saa tutkittavaa.

“Teneriffan kasvimaailma on ol-lut erittäin antoisa ja mielenkiin-toinen, varsinkin kun siellä onpaljon kukkivia kasveja. Ne ovatalkuperäiskasveja, mutta paljonon myös muualta kulkeutuneitakasveja. Vilaflor on kylä 1500metrin korkeudessa, jossa onotettu sydämenasiaksi kasvattaaja huolehtia kuningatarneidon-kielestä. Kasvi kasvattaa ensinlehtiruusukkeen, jonka keskeltäseuraavana vuonna nousee jopakolme metriä korkea kukinto.Teneriffalla olo ei suinkaan olepelkkää oleilua, vaan olen pyrki-nyt löytämään uusia asioita.Olen mm. tutustunut perusteelli-semmin siellä sijaitseviin maail-manperintökohteisiin.”

YSTÄVIÄ JA RAKKAUTTAYLI RAJOJEN

Eerolla on aina ollut paljon ystä-viä, ja niitä tulee yhä edelleenaina vain lisää. “Merkillistä kyl-lä, minulla on ani harvoja ikäto-vereita ystävinä. Paljon

nuorempia ja paljon aviopareja.Elinikäisiä ystäviäkin on, esim.yksi japanilainen ystävä, jonkakanssa tapaamme joka vuosi.Olemme monena vuotena teh-neet yhdessä ulkomaanmatkan-kin. Täällä Jyväskylässä onsellaisia aviopareja, joiden kans-sa ollaan tunnettu jopa 50 vuot-ta.”

Lujin ystävyyssuhde syntyi1950-luvulla Eeron vieraillessaUnkarissa. Eero tutustui silloi-seen maan nuorimpaan tohtoriin,ja se ystävyys jatkuu edelleen.Ystävykset tapaavat joka vuosi,ja tohtorin perheestäkin on tulluttärkeä osa tätä ystävyyttä.

Eero on ollut kihloissa kerran.Kihlattu oli työtoveri Heinolasta.“Sitten ihastuin Heinolassa yh-teen tanskalaiseen tyttöön, jokaoli reumasairaalan askarteluoh-jaajana. Oikein kaunis ja kivatyttö. Hän oli kuitenkin saanutsuomalaisista miehistä huononkuvan. Lisäksi hän lähti Yhdys-valtoihin opiskelemaan, eikä ha-lunnut sitoa itseään.” Seuraavaihastus oli Eeron oppilas semi-naarista. Tyttöä kuitenkin vaivasioppilas-opettaja suhde, johon tä-mä yritys kaatui. “Tämä oli rank-kaa, jo kolmas perättäinenepäonnistuminen, ja masennuin.Meni ainakin kolme vuotta, en-nen kuin pystyin ajattelemaanmitään seurustelujuttuja”.

Raahessa Eero tapasi taiteilijan,jonka kanssa ajatteli perheenkinperustamista. “Mutta hän oli niinvoimakastahtoinen, että minustaolisi luultavasti tullut pelkkä tau-lujen kehystäjä. .” Eero nauraa.

Viimeisintä naisystäväänsä Eerokuvailee ylivedoksi: ”Nainen onpsykologi ja uskon, että olisim-me tulleet hyvin toimeen”. Tun-ne ei ehkä sittenkään ollut tar-

peeksi voimakas, kun enkuitenkaan ollut valmis muutta-maan suhteen perässä Helsinkiin.Nainen on nykyisin naimisissa jaEero on avioparin hyvä ystävä.”Olemme olleet yhdessä kolmisinItaliassakin. Meillä on hyvinhauskaa keskenämme.”

Eero on kaikesta huolimatta tyy-tyväinen naimattomuuteensa.Mitä pidemmälle elämä kulkee,sitä tyytyväisempi hän on ratkai-suunsa. “Minulla on sellainenkäsitys, että olisin varmasti ollutaika vaikea aviokumppani, koskaminä kaipaan tietyn määrän va-pautta, ja kaikki eivät ole sitävalmiita antamaan. Koen alituis-ten kompromissien teon myösäärimmäisen rasittavana, ja avio-liitto on jatkuvien kompromis-sien tekoa. Ei kaikkia ihmisiä oletarkoitettu avioliittoon.”

KALLISTAAIKAA

Eero on ollut eläkkeellä 23 vuot-ta ja nauraen sanoo tulevansakalliiksi valtiolle. Eero ei kuiten-kaan usko, että tulee koskaan to-della jäämään toimettomaksi,ellei sairastu pahoin. Lääkkeetmm. sydämen rytmihäiriöön to-sin nytkin madaltavat työkykyä,mutta siitä huolimatta Eeroa ajaahalu mennä eteenpäin. Tälläkinhetkellä on työn alla kirja.

“Eihän minulla aika kulu, jos entee työtä. Voin kyllä nykyisinjäädä lukemaan keskellä päivää.Pääasiallisesti luen historiateok-sia ja muistelmia, niissä on pal-jon kulttuurihistoriaa. Kummal-lista muuten on, että muistannykyisin vuosilukuja paremminkuin ennen. Jonkin verran luenmyös romaaneja. Lempikirjaili-joita ovat olleet Victor Rydbergja Delblanc, venäläisistä Paus-tovski. Tolstoita olen lukenutjonkin verran. Kotimaisista Wal-

Siilin pelastusoperaatio Eeron

keittiössä v. 2000

tari, erityisesti Johannes Angelusja Sinuhe. Sinuhe on läheinen,koska olen luennoinut paljonEgyptin taiteesta.”

Eerohan luki yliopistossa aikui-siällä taidehistoriaa ja on elä-mänsä aikana pitänyt paljontaidehistorian luentoja kansalais-opistoissa välillä Tampere-Rova-niemi. “Oman opettajan viranohessa pidin joskus n.1 0 tuntiaviikonloppuluentoja. Se oli kyllärankkaa, mutta mielekästä ja mu-kavaa työtä”.

Eeron lempi-kuvataiteilijoitaovat mm. Turner, Levitan, Kan-dinsky, Van Gogh, Matisse, Mo-net. “Kotimaisista taiteilijoistamyös Gallen-Kallela ja tietystiEero Järnefelt, johon on yhtenäsyynä Raahen kirkon alttaritaulu,josta olen tehnyt 40-sivuisen tut-kielman ja jota tutkin edelleen-kin”.

Musiikki on Eerolle läheistä, var-sinkin ooppera. Eero oli vuonna1994 matkanvetäjänä musiikki-matkalla Euroopassa, jossa oltiinMozartin jälj illä. Juuri Mozartinoopperat, erityisesti Taikahuilu,ovat Eerolle läheisiä. Aina, kunJyväskylässä esitetään oopperaa,hän yrittää olla paikalla. Helsin-gissä käydessä, jos vain on aikaa,suuntana on oopperatalo. ”KaijaSaariahon ooppera “Kaukainenrakkaus” oli todella hieno koke-mus!”.

“Opiskeluaikoina otin laulutunte-ja, ja minua kehoitettiin jatka-maan pidemmällekin. Lauloinmyös vahvistetussa kvartetissa,joka esiintyi tiiviisti ja toimi noinpari vuotta. Kuorossa olen laula-nut myös, toista tenoria ja ensim-mäistä bassoa. Laulu on ainaollut minulle tärkeää.”

KUOLEMASTA

Eero on ajatellut paljon elämänviimeistä vaihetta, terminaalivai-hetta. Hänestä tuntuisi vaikealtamennä laitokseen, jossa on pelk-kiä vanhoja ihmisiä. Lisäksi aja-tus yksinäisyydestä ja toisiinihmisiin turvautumisesta on pe-lottanut.

“Mutta enää en halua sillä asiallaitseäni rasittaa, vaan ajatella, ettäkaikki asiat on otettava vastaansellaisina kun ne tullee. Ei kan-nata ennalta murehtia. Parhaassatapauksessa sitä kuolee pystyyn!Kuolema ei ole enää todellakaanpeikko ja paha asia. Ymmärränoikein hyvin, jos ihminen on sai-ras ja väsynyt, että hän haluaapois. Olen tehnyt sellaisen testa-mentin, että ei saa elvyttää, jos

huomataan, että ei tuosta mit-tään enää tuu.. “

Eero uskoo, että joku ohjaileehänen elämäänsä ja sanoo, ettäsuhteet yläkertaan ovat ihankunnossa.

CODA

Tästä jutusta tuli pitkä, muttatällaista miestä ei voi kutistaamuutamaan aukeamaan.

Paljon on jäänyt kirjaamatta, jakaikkein suurinta asiaa on edesmahdotonta kirjata. Eeron intoja uteliaisuus on loppumatonta,eikä Eero koe elämää koskaantylsänä ja mielenkiinnottomana.Kaikki se lämpö, tuomitsemat-tomuus, ystävällisyys ja iloisuusja jokin määrittelemätön, jokaEerosta huokuu, ajaa siteeraa-maan Antoine de Saint Exupe-ryn kirjaa Pikku Prinssi: “VainSydämellään Näkee”.


1 0 1 1

Eeron kotoa läytyy myös Eeronsedän, Fredrik Vilhelmin, vaimonEllen Soveliuksen maalaama"Italialaisen linnan piha".

Yksi Eeron lukuisilta matkoiltaan tuomista taide-esineistä: Seetripuinensadekäärme Meksikosta

tari, erityisesti Johannes Angelusja Sinuhe. Sinuhe on läheinen,koska olen luennoinut paljonEgyptin taiteesta.”

Eerohan luki yliopistossa aikui-siällä taidehistoriaa ja on elä-mänsä aikana pitänyt paljontaidehistorian luentoja kansalais-opistoissa välillä Tampere-Rova-niemi. “Oman opettajan viranohessa pidin joskus n.1 0 tuntiaviikonloppuluentoja. Se oli kyllärankkaa, mutta mielekästä ja mu-kavaa työtä”.

Eeron lempi-kuvataiteilijoitaovat mm. Turner, Levitan, Kan-dinsky, Van Gogh, Matisse, Mo-net. “Kotimaisista taiteilijoistamyös Gallen-Kallela ja tietystiEero Järnefelt, johon on yhtenäsyynä Raahen kirkon alttaritaulu,josta olen tehnyt 40-sivuisen tut-kielman ja jota tutkin edelleen-kin”.

Musiikki on Eerolle läheistä, var-sinkin ooppera. Eero oli vuonna1994 matkanvetäjänä musiikki-matkalla Euroopassa, jossa oltiinMozartin jälj illä. Juuri Mozartinoopperat, erityisesti Taikahuilu,ovat Eerolle läheisiä. Aina, kunJyväskylässä esitetään oopperaa,hän yrittää olla paikalla. Helsin-gissä käydessä, jos vain on aikaa,suuntana on oopperatalo. ”KaijaSaariahon ooppera “Kaukainenrakkaus” oli todella hieno koke-mus!”.

“Opiskeluaikoina otin laulutunte-ja, ja minua kehoitettiin jatka-maan pidemmällekin. Lauloinmyös vahvistetussa kvartetissa,joka esiintyi tiiviisti ja toimi noinpari vuotta. Kuorossa olen laula-nut myös, toista tenoria ja ensim-mäistä bassoa. Laulu on ainaollut minulle tärkeää.”

KUOLEMASTA

Eero on ajatellut paljon elämänviimeistä vaihetta, terminaalivai-hetta. Hänestä tuntuisi vaikealtamennä laitokseen, jossa on pelk-kiä vanhoja ihmisiä. Lisäksi aja-tus yksinäisyydestä ja toisiinihmisiin turvautumisesta on pe-lottanut.

“Mutta enää en halua sillä asiallaitseäni rasittaa, vaan ajatella, ettäkaikki asiat on otettava vastaansellaisina kun ne tullee. Ei kan-nata ennalta murehtia. Parhaassatapauksessa sitä kuolee pystyyn!Kuolema ei ole enää todellakaanpeikko ja paha asia. Ymmärränoikein hyvin, jos ihminen on sai-ras ja väsynyt, että hän haluaapois. Olen tehnyt sellaisen testa-mentin, että ei saa elvyttää, jos

huomataan, että ei tuosta mit-tään enää tuu.. “

Eero uskoo, että joku ohjaileehänen elämäänsä ja sanoo, ettäsuhteet yläkertaan ovat ihankunnossa.

CODA

Tästä jutusta tuli pitkä, muttatällaista miestä ei voi kutistaamuutamaan aukeamaan.

Paljon on jäänyt kirjaamatta, jakaikkein suurinta asiaa on edesmahdotonta kirjata. Eeron intoja uteliaisuus on loppumatonta,eikä Eero koe elämää koskaantylsänä ja mielenkiinnottomana.Kaikki se lämpö, tuomitsemat-tomuus, ystävällisyys ja iloisuusja jokin määrittelemätön, jokaEerosta huokuu, ajaa siteeraa-maan Antoine de Saint Exupe-ryn kirjaa Pikku Prinssi: “VainSydämellään Näkee”.


1 0 1 1

ILKKA SOVIO

Postilaitoksen palveluksessa 1947-1991

Postimerkkejäja matkustustaOsa 1

Monet varmaankin tietävät, että maailman ensimmäinen pos-timerkki ilmestyi 6.5.1840 Isossa-Britanniassa. Suomi seurasiesimerkkiä 1.3. 1856.

Postimerkkien keräilystä muodostui maailmanlaajuinen harrastus.Keräilijöitä arveltiin 1980-luvulla olevan lähes 100 miljoonaa.Ensimmäinen suomalainen filateliaopas julkaistiin 1908. Nyky-maailmassa filatelian harrastus taitaa olla kuihtumassa. Tunnenmuutamia henkilöitä, jotka yhä keräävät postimerkkejä, mutta hekaikki ovat ikäihmisiä. Nykynuorisolla on toisenlaiset harrastuk-set.

Suomessa postimerkkiasiat oli 1 980-luvulle saakka järjestetty niin,että merkkien suunnittelu, valmistus, markkinointi ja varastointihoidettiin posti - ja telehallituksen talousosastossa, tilausmyynti,tilauspalvelu – ja vähittäismyynti(postitoimipaikkojen ohella) ta-lousosaston alaisessa postimerkkeilyjaoksessa.

Mauno Koivisto päätti presidenttikautensa alkuaikoina, että Ahve-nanmaan maakunta saa omat postimerkkinsä. Ensimmäistenmerkkien julkaisuajankohdaksi kaavailtiin vuotta 1984.

Ahvenanmaalla olitietysti postitoimi-paikkaverkosto,mutta ainoa paikkaSuomessa , jossaoli tarvittava tietoja taito, oli posti-ja telehallituksentalousosasto. Niin-pä oli luonnollista,että myös Ahve-nanmaan merkkien

Kööpenhamina toukokuussa 1983. Vasemmalta:Torsten Wikstrand, rouva Birkedal Tanskan filateliao-sastolta, Ilkka Sovio ja Lars Cortsen (Aggalorak).

suunnittelu, valmistus, mainonta jatilaaj ille toimittaminen hoidettai-siin mantereella.

Uuden postimerkki ”valtion” pe-rustaminen on äärimmäisen harvi-naista. Tanskaan kuuluva autono-minen Färsaaret oli lähinnävastaavanlainen tapaus. Färsaaretsai omat postimerkkinsä 1970-lu-vun lopulla. Talousosastossa pää-tettiin, että olisi syytä hakea oppiasieltä. Opintomatkalle valittiinMaarianhaminan postikonttorinpäällikkö Torsten Wikstrand ja yllemerkitty.

Färsaaret oli kokemus sinänsä.Luonto on hyvin karu, metsiä eiole juuri ollenkaan. Kansa puhuufärinkieltä, jota meikäläisen on lä-hestulkoon mahdoton ymmärtää.Postin johtaja on färsaarelainen,mutta johtoryhmässä oli myöstanskalaisia, joten toimeen tultiin.Erikoisuutena voidaan mainita, et-tä ainakin tuolloin oli Färsaarillakieltolaki. Väkeviä sai kyllä naut-tia, esimerkiksi ravintolaan saituoda omat juotavat, mutta ne olitilattava Tanskasta. Pääkaupunginposti olikin täynnä alkoholipaket-teja. Postin johto tarjosi meillepäivällisen hotellissa. Johtajalla olitullessaan postisäkki, joka olitäynnä erilaisia pulloja.

Färsaarilta matkustimme Kööpen-haminaan, jossa vierailimmeTanskan filateliaosastolla ja Grön-lannin vastaavassa virastossa, jokasekin toimi Kööpenhaminassa.Grönlannin virastoa johti oikeainuiitti, jonka eskimonimi oliAqqaloorak, tanskalaisnimi LarsCortsen.

Postimerkkeilyjaos oli aikaisem-pina vuosina osallistunut muuta-miin ulkomaisiinpostimerkkinäyttelyihin etupäässäPohjoismaissa ja Saksassa. En-

simmäiset Ahvenanmaan postimerkit ilmestyivät1 .3 .1 984. Samana vuonna, heti Ahvenanmaanmerkin ilmestymisen jälkeen oli Madridissa pos-timerkkien maailmannäyttely. Suomi ei ollut ai-konut näyttelyyn osallistua, mutta tunnettu italia-lainen postimerkkiliike de Rosa tarjoutui järjestä-mään Suomelle tilat ja henkilöstönkin. He

toivoivat kuitenkin, että Suomesta olisijoku

henkilö paikallamaata edustamassa. Valinta osui minuun. Suomenosaston menestys oli erinomainen, kiitos Ahve-nanmaan merkkien, joista näyttelyssä kävijät oli-vat kiinnostuneita.

Ulkomaisissa postimerkkinäyttelyissä myytiinpostimerkkejä ja muita filateelisia tuotteita, han-kittiin uusia kestotilaaj ia, neuvottiin asiakkaitaheidään ongelmissaan, jaettiiin tietoa tuotteista jatoimitusehdoista sekä solmittiin suhteita maidenpostihallintojen edustaj iin.


1 2 1 3

Alla ja vasemmalla: Kuvia Färsaarilta

Madrid toukokuussa 1984. Suomen ja Ahvenan-maan näyttelyosasto.

SOTA

Vuonna 1914 alkanut ensimmäinen maailmansotapäättyi 1 918. Sotaa on kuvattu yhdeksi ihmiskun-nan suurimmista murhenäytelmistä. Noin 16 mil-joonaa ihmistä sai surmansa ja 21 miljoonaahaavoittui. Keisarit jotka olivat päättäneet ihmis-ten arjesta ja varsinkin elämästä, saivat väistyä.Uusia valtioita syntyi ja vanhoja kaatui. Venäjänkeisarikunta luhistui ja uusi ihanneyhteiskunta,Neuvostoliitto näki päivänvalon. Neuvosto-Venä-jän myllerrykset koskettivat voimakkaasti myösSuomea. Suomen eduskunta hyväksyi itsenäi-syysjulistuksen äänestyksen jälkeen 9.8.1 917.Neuvostoliiton synty vaikutti itsenäisen Suomenyhteiskuntaan, rauhattomuus lisääntyi ja syttyikansalaissota. Vaikka Suomi onnistui pysyttele-mään maailmansodan ulkopuolella, olivat senvaikutukset tuntuvia, pieni Raahekin koki kovia.Vuosina 1917 – 1918 oli kova nälänhätä, toiminta

”Mikä laulaen tulee se viheltäen menee”OSA 2. Vuodet 1 91 4 – 1 932

Asiakirjoihin perustuva tiivistetty tosiker- tomus siitä miten suurikin omaisuustuhotaan.

HASSE LINDQVIST


1 2 1 3

lamaantui, tiloja huutokaupattiin ja pankit saivatomansa. Sodan loppupuolella 1918 maan taloussyöksyi historiansa syvimpään lamaan, bkt putosi30 % vuoden 1913 tasosta ja metsäkauppa pysäh-tyi, samoin vienti ja tuonti.

KANSALAISSOTA 1918

Vaikeuksien keskellä kohtasi nuorta valtiota kan-salaissota, josta kirjailija Väinö Linna luo seikka-peräisen kuvauksen teoksessaan ”Täällä Pohjan-tähden alla”. Sota oli lyhyt, mutta sen seurauksetolivat nuoressa yhteiskunnassa kauaskantoiset.Myös isäni Matts (Matti) Sovelius ilmoittautuikuulalle tyrkylle Raahessa, Ensimmäisessä rinta-makomennuskunnassa. Matti joutui välittömästitaisteluihin, ensin Alhaisissa, Pirttijärvellä, Suo-denniemellä, Mouhijärvellä ja Salmenkylässä jos-sa luoti tavoitti Mattia lievästi. Kun mies olipaikattu Tornion Kenttäsairaala 2:ssa oli hän31 .3 .1 918 Karkun rintamalla. Tällä komennuksellakävi hänelle pahemmin. Hän palellutti molemmatjalkansa pahoin ja varpaat amputoitiin. Matti käyt-ti sen jälkeen ortopedisia kenkiä jotka oli tehtymittojen mukaan. Matti oli nyt invalidi ja sai oike-aan käteensä kepin ja nimikkeen” Matti och hanskäpp”. Uskon että tämä vamma vaikutti hänen lop-puelämäänsä ratkaisevasti. Matti piti hovia Pariisintaiteilijapiireissä, sekä matkatoimistoa ja residens-siä Tunisissa. Samppanjapullot poksahtelivat, ha-lukkaat saivat vippiä ja juhlia riitti. Tunnetuttaiteilijat kirjoittivat velkakirjoja, joita harvoin lu-nastettiin. Matti alkoholisoitui pahasti ja menettirahansa. Hän oli erittäin kielitaitoinen ja toimi so-tavuosina Suomen armeijan tulkkina .

KIINTEISTÖJÄ

Talouden huonot ajat eivät vaikuta ihmisiin joillaon varallisuutta, sen osoittivat Fredrik II:n perilli-set tultuaan ikään jolloin heidän isänsä jättämämerkittävä perintö oli käytettävissä. Ajat olivatepävakaat ja kiinteistöjä oli runsaasti kaupan Hel-singin paraatipaikoilta, edulliseen hintaan. IsäniMatts Sovelius osti kiinteistöt Bulevardilta nume-rosta 17 hintaan 538.000 mk 26.10.1 916. Ja kunrahaa oli, ostettiin saman tien Bulevardi 19. Osto-hinta ei ole selvinnyt mutta myyntihinta 26.9.1 918oli 1 .500.000 mk. Kiinteistön myyntiin liittyy joi-tain ”järjestelyjä”, sillä isäni osti kiinteistön yksin,mutta myyntikirjassa esiintyvät myyjinä myös Au-gust Lagerlöf ja hänen poikansa 18-vuotias Erik,jolla ei ollut varallisuutta.

Mattsin sisar Karin Sovelius osti 1 4.2.1 916 kiin-teistön Saksalaisen kirkon vierestä, osoitteestaEteläranta 2 hintaan 625.000 mk ja kiinteistömyytiin 27.1 .1 919 hintaan 1 .500.000 mk. Vanhintytär Ebba oli saanut perintöosansa 1913 mennes-sään naimisiin. Mitä Ebba Lövenmark teki perin-törahoillaan, ei tiedetä, mutta 1924 perhe asuitalossa Eteläranta 4, nykyinen Bernerin talo. MyösArthur Lagerlöf osteli taloja, ainakin yhden Parii-sista ja toisen Helsingin Munkkiniemestä, osoit-teesta Perustie 31 . Talo oli ns. ”Pikitalo” jatarkoitettu hoitokodiksi mielenterveyspotilaille.

PUUKAUPPAA 1919

A. Lagerlöf istui KOP:n tiloissa ja oli nimellisestinyt Raahe Oy:n toimitusjohtajana ( Raahen Puuta-

”Mikä laulaen tulee se viheltäen menee”OSA 2. Vuodet 1 91 4 – 1 932

Asiakirjoihin perustuva tiivistetty tosiker- tomus siitä miten suurikin omaisuustuhotaan.

HASSE LINDQVIST

Bulevardi 17 - 19


1 4 1 5

vara Oy oli haudattu ). Kiireitä riitti myös eduskun-nassa ja sen 8 valiokunnassa. Eduskunnassa on jaoli silloinkin paljon joutilasta aikaa joten Lagerlöfkorjaili ja paranteli aiemmin kirjoittamiaan kirjojaMaalaisreformimme, Maatalousreformimme sekäLärobok i allman handelslära för handelsskolor.Valitettavasti hän ei noudattanut kirjoittamiaan op-peja.

Sota on aina lisännyt kysyntää. Niin kävi nytkin.Kun kaikki oli tuhottu oli rakennettava uutta tilalle.

Nyt oli Lagerlöfin aika iskeä kultasuoneen. Vanha1914 seisomaan jäänyt tukkiveturi odotti Lapissakäyttäjäänsä. Nyt piti ostaa leimikoita kaadettavak-si. Siikajokivarren puut oli jo parturoitu, kannatta-via kohteita oli vain Kainuun korvessa, veden-

jakajan takana. Kainuun puitten luonnollinenkuljetussuunta olisi ollut pohjoinen tai itä, muttaLagerlöfin oli saatava puut länteen, puut olivat”ison takana”.

Tuhottu Eurooppa pyysi puuta, mutta mistä rahat.Selvityksen alla on edelleen mistä pääoma Kai-nuun mielettömään projektiin saatiin. Vuonna1918 myytiin Fredrik II:n lasten talot Bulevardillaja Etelärannassa. Myös ennen myyntiä oli ko.kiinteistöihin haettu kiinnityksiä. Lapsilla ei ollutliiketoimia joten kiinnitysten hakijana oli mm.Lagerlöf. Talokauppojen jälkeen rahoja ei ole nä-kynyt. Isäni Matts tuhosi osuudestaan osan, muttaloput katosivat ”mustaan aukkoon”.

Arthur Lagerlöfillä oli edelleen palava halu puu-kauppoihin. Innoittajana oli legendaarinen ”Sam-peri”, ”Lapin Leivän Isä”, Hugo RichardSandberg, Kemi-Yhtiöitten pitkäaikainen metsä-päällikkö. Sandberg oli Lagerlöfin tavoin kokeil-lut konesavottaa 1913 Lapin SallassaNuottitunturilla. ”Samperi” tilasi Amerikasta kak-si höyrykäyttöistä telaveturia joilla oli tarkoitusvetää Sallan puut vedenjakajan yli Kemijoelle.Hanke loppui samoin kun Lagerlöfinkin, kannat-tamattomana. Jouduttuaan eroamaan Kemi-yhtiönpalveluksesta, "Samperi" perusti Aavasaksa Oy:n.Yhtiön puuhiomo valmistui Ylitornion Tengeliöön1919. Lagerlöf sotkeutui tähänkin kannattamatto-maan hankkeeseen ja menetti rahat. Kirjoittajallaon Aavasaksa Oy:n osakekirjoja muistona. Isänikertoman mukaan Aavasaksalla oli myös huvilajossa käytiin lomilla. ”Samperi” oli kuitenkin pe-limiehiä. Vuonna 1925 oli hänellä Lapissa huo-mattava maaomaisuus, 26 tilaa, noin 5000hehtaaria.

PERUNKAJÄRVEN SAVOTTA

Merialueitten aukeamista odotellessa varustau-duttiin kuumeisesti puunkorjuuseen. Nyt kun ra-ha-asiat olivat kunnossa ostettiin Kainuustaleimikoita ja kaivettiin metsäveturi esiin tuleviakoitoksia varten. Kainuun korvessa tehtiin valtavatyömäärä raivaamalla mäkimaastossa yli 1 0 kilo-metrin tieurat moottorireelle ja rekijonoille. Yksi-nomaan moottorireen ja siihen tarvittavienvaijereitten sekä muun kaluston hevospelillä kul-

jettaminen kohteeseen on ollut melkoinen ponnis-tus. Teiden ja metsäkämppien rakentaminen vaatipaljon miehiä, työtunteja ja hevosia. Lisää ongel-mia aiheutti 1 919 Suomeen levinnyt Espanjantauti joka kaatoi miehiä petiin ja monet kuolivat.Aamuisin oli tapana katsoa nouseeko naapurita-loista savu. Puuta kerättiin moniin varastopaik-koihin ja kun merialueet oli raivattu miinoista,puun vienti tuhottuun Eurooppaan saattoi alkaa.Raahen satama avattiin 27.6.1 920.

Kun ikipuita kaadettiin tiesi metsuri arvonsa. Mu-kana olleen metsurin kertomaa:

”Ensimmäisenä talavena maksettihinkauhiat palakat ja siksi sitä sanothin villiksi ta-laveksi. Satamarkkaa sen aijjan rahhaa kaato”

Nyt oli puulle kysyntää, kauppa kävi ja rahaa tuliovista ja ikkunoista. Sitä tuli ihan ruuhkaksi asti,joten ylimääräiset piti lahjoittaa pois. Vuonna1920, täyttäessään 60 v Arthur Lagerlöf kirjoittiRaahen kaupunginvaltuustolle seuraavasti : ( Otelahjakirjasta)

Raahen kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä ja vas-taanottaa lahjoituksen sekä maalauttaa lahjoittajanmuotokuvan. Maalaus tilattiin taiteilija Eero Järne-feltiltä, hintaan 20.000mk.

TUHO

Jo seuraava vuosi, 1 921 , oli kohtalokas. Puutavara-varastot maailmalla olivat täyttyneet, kysyntä hil-jeni, hinnat romahtivat. Tuli kova pulavuosi.Vientitulleja korotettiin ankarasti . Taivaalle nousinyt synkät pilvet. Loppu läheni. Kaikki Arthur La-gerlöfin yhtiöt siirtyivät ”jälleen” pankin haltuun.Kun savotta lopetettiin 1922, olivat miljoonat ka-donneet. Seikkailu osoitti ainakin sen, ettei vesira-jan takaa voi tuoda puuta kannattavasti. Sen olikokenut myös ”Samperi”. Kun savotta lopetettiin,kuljetettiin osa tavaroista pois. Tavaraa, heiniä,työkaluja ja hevosia ostivat metsurit ja kyläläiset.Tukkireet tervattiin ja nostettiin Posion talon sei-nustalle, puulla meni huonosti.

Metsäalan ammattilaiset arvelivat savotasta seu-raavasti: Perunkajärven puut – 97928.026 kuutio-jalkaa – oltaisiin pystytty ajamaan 20 hevosella 50päivässä. Onneksi näin ei menetelty, se olisi ollutsuomenhevoselle, kaiken muun lisäksi, kauhea ko-kemus.

Tilitiedoissa vuodelta 1919 Varsinaisia moottori-reen hankinta– ja pääomakustannuksia ei ole, muttavuonna 1920 moottorireen arvo kalustoineen olitilinpäätöksessä 766.481 .76 mk. Saman vuoden ti-linpäätöksessä oli 1 2 hinaajan arvo kalustoineen1 .468.577,1 2 mk ja 83 lastiproomun arvo514.51 5,51 mk

Perunkajärven konesavotta oli Arthur Lagerlöfinjoutsenlaulu. Raahessa 1900 alkanut liiketoiminta,jossa mentiin vauhdilla päin seinää - alusta katke-raan loppuun - oli päättynyt. Paitsi että Raahe Oyoli mennyt, meni nyt loputkin. Arthur Lagerlöf tekihenkilökohtaisen konkurssin, johon kaikki omai-suus katosi. Loiston päivät olivat ohi. Ebba ja Art-hur Lagerlöf olivat nyt varattomia. Arthur toimiedelleen eduskunnassa monissa eri tehtävissä mm.pankkivaliokunnan sihteerinä 1926-28, tullilain-säädäntöneuvottelukunnan puheenjohtaja 1919 –1921 sekä Suomen ja Ranskan kauppasopimusneu-votteluissa Pariisissa 1921 . Hänet nimitettiin Rans-

Bulevardi 17 - 19

Karin Soveliuksen (Nylander) talo Eteläranta 2.Hänen sisarensa Ebba (Löwenmark, myöh.Relander) asui talossa 4


1 4 1 5

vara Oy oli haudattu ). Kiireitä riitti myös eduskun-nassa ja sen 8 valiokunnassa. Eduskunnassa on jaoli silloinkin paljon joutilasta aikaa joten Lagerlöfkorjaili ja paranteli aiemmin kirjoittamiaan kirjojaMaalaisreformimme, Maatalousreformimme sekäLärobok i allman handelslära för handelsskolor.Valitettavasti hän ei noudattanut kirjoittamiaan op-peja.

Sota on aina lisännyt kysyntää. Niin kävi nytkin.Kun kaikki oli tuhottu oli rakennettava uutta tilalle.

Nyt oli Lagerlöfin aika iskeä kultasuoneen. Vanha1914 seisomaan jäänyt tukkiveturi odotti Lapissakäyttäjäänsä. Nyt piti ostaa leimikoita kaadettavak-si. Siikajokivarren puut oli jo parturoitu, kannatta-via kohteita oli vain Kainuun korvessa, veden-

jakajan takana. Kainuun puitten luonnollinenkuljetussuunta olisi ollut pohjoinen tai itä, muttaLagerlöfin oli saatava puut länteen, puut olivat”ison takana”.

Tuhottu Eurooppa pyysi puuta, mutta mistä rahat.Selvityksen alla on edelleen mistä pääoma Kai-nuun mielettömään projektiin saatiin. Vuonna1918 myytiin Fredrik II:n lasten talot Bulevardillaja Etelärannassa. Myös ennen myyntiä oli ko.kiinteistöihin haettu kiinnityksiä. Lapsilla ei ollutliiketoimia joten kiinnitysten hakijana oli mm.Lagerlöf. Talokauppojen jälkeen rahoja ei ole nä-kynyt. Isäni Matts tuhosi osuudestaan osan, muttaloput katosivat ”mustaan aukkoon”.

Arthur Lagerlöfillä oli edelleen palava halu puu-kauppoihin. Innoittajana oli legendaarinen ”Sam-peri”, ”Lapin Leivän Isä”, Hugo RichardSandberg, Kemi-Yhtiöitten pitkäaikainen metsä-päällikkö. Sandberg oli Lagerlöfin tavoin kokeil-lut konesavottaa 1913 Lapin SallassaNuottitunturilla. ”Samperi” tilasi Amerikasta kak-si höyrykäyttöistä telaveturia joilla oli tarkoitusvetää Sallan puut vedenjakajan yli Kemijoelle.Hanke loppui samoin kun Lagerlöfinkin, kannat-tamattomana. Jouduttuaan eroamaan Kemi-yhtiönpalveluksesta, "Samperi" perusti Aavasaksa Oy:n.Yhtiön puuhiomo valmistui Ylitornion Tengeliöön1919. Lagerlöf sotkeutui tähänkin kannattamatto-maan hankkeeseen ja menetti rahat. Kirjoittajallaon Aavasaksa Oy:n osakekirjoja muistona. Isänikertoman mukaan Aavasaksalla oli myös huvilajossa käytiin lomilla. ”Samperi” oli kuitenkin pe-limiehiä. Vuonna 1925 oli hänellä Lapissa huo-mattava maaomaisuus, 26 tilaa, noin 5000hehtaaria.

PERUNKAJÄRVEN SAVOTTA

Merialueitten aukeamista odotellessa varustau-duttiin kuumeisesti puunkorjuuseen. Nyt kun ra-ha-asiat olivat kunnossa ostettiin Kainuustaleimikoita ja kaivettiin metsäveturi esiin tuleviakoitoksia varten. Kainuun korvessa tehtiin valtavatyömäärä raivaamalla mäkimaastossa yli 1 0 kilo-metrin tieurat moottorireelle ja rekijonoille. Yksi-nomaan moottorireen ja siihen tarvittavienvaijereitten sekä muun kaluston hevospelillä kul-

jettaminen kohteeseen on ollut melkoinen ponnis-tus. Teiden ja metsäkämppien rakentaminen vaatipaljon miehiä, työtunteja ja hevosia. Lisää ongel-mia aiheutti 1 919 Suomeen levinnyt Espanjantauti joka kaatoi miehiä petiin ja monet kuolivat.Aamuisin oli tapana katsoa nouseeko naapurita-loista savu. Puuta kerättiin moniin varastopaik-koihin ja kun merialueet oli raivattu miinoista,puun vienti tuhottuun Eurooppaan saattoi alkaa.Raahen satama avattiin 27.6.1 920.

Kun ikipuita kaadettiin tiesi metsuri arvonsa. Mu-kana olleen metsurin kertomaa:

”Ensimmäisenä talavena maksettihinkauhiat palakat ja siksi sitä sanothin villiksi ta-laveksi. Satamarkkaa sen aijjan rahhaa kaato”

Nyt oli puulle kysyntää, kauppa kävi ja rahaa tuliovista ja ikkunoista. Sitä tuli ihan ruuhkaksi asti,joten ylimääräiset piti lahjoittaa pois. Vuonna1920, täyttäessään 60 v Arthur Lagerlöf kirjoittiRaahen kaupunginvaltuustolle seuraavasti : ( Otelahjakirjasta)

Raahen kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä ja vas-taanottaa lahjoituksen sekä maalauttaa lahjoittajanmuotokuvan. Maalaus tilattiin taiteilija Eero Järne-feltiltä, hintaan 20.000mk.

TUHO

Jo seuraava vuosi, 1 921 , oli kohtalokas. Puutavara-varastot maailmalla olivat täyttyneet, kysyntä hil-jeni, hinnat romahtivat. Tuli kova pulavuosi.Vientitulleja korotettiin ankarasti . Taivaalle nousinyt synkät pilvet. Loppu läheni. Kaikki Arthur La-gerlöfin yhtiöt siirtyivät ”jälleen” pankin haltuun.Kun savotta lopetettiin 1922, olivat miljoonat ka-donneet. Seikkailu osoitti ainakin sen, ettei vesira-jan takaa voi tuoda puuta kannattavasti. Sen olikokenut myös ”Samperi”. Kun savotta lopetettiin,kuljetettiin osa tavaroista pois. Tavaraa, heiniä,työkaluja ja hevosia ostivat metsurit ja kyläläiset.Tukkireet tervattiin ja nostettiin Posion talon sei-nustalle, puulla meni huonosti.

Metsäalan ammattilaiset arvelivat savotasta seu-raavasti: Perunkajärven puut – 97928.026 kuutio-jalkaa – oltaisiin pystytty ajamaan 20 hevosella 50päivässä. Onneksi näin ei menetelty, se olisi ollutsuomenhevoselle, kaiken muun lisäksi, kauhea ko-kemus.

Tilitiedoissa vuodelta 1919 Varsinaisia moottori-reen hankinta– ja pääomakustannuksia ei ole, muttavuonna 1920 moottorireen arvo kalustoineen olitilinpäätöksessä 766.481 .76 mk. Saman vuoden ti-linpäätöksessä oli 1 2 hinaajan arvo kalustoineen1 .468.577,1 2 mk ja 83 lastiproomun arvo514.51 5,51 mk

Perunkajärven konesavotta oli Arthur Lagerlöfinjoutsenlaulu. Raahessa 1900 alkanut liiketoiminta,jossa mentiin vauhdilla päin seinää - alusta katke-raan loppuun - oli päättynyt. Paitsi että Raahe Oyoli mennyt, meni nyt loputkin. Arthur Lagerlöf tekihenkilökohtaisen konkurssin, johon kaikki omai-suus katosi. Loiston päivät olivat ohi. Ebba ja Art-hur Lagerlöf olivat nyt varattomia. Arthur toimiedelleen eduskunnassa monissa eri tehtävissä mm.pankkivaliokunnan sihteerinä 1926-28, tullilain-säädäntöneuvottelukunnan puheenjohtaja 1919 –1921 sekä Suomen ja Ranskan kauppasopimusneu-votteluissa Pariisissa 1921 . Hänet nimitettiin Rans-


1 6 1 7

kan kunnialegioonan upseeriksi 1 921 . Edellä ker-rotun lisäksi tapahtui paljon muutakin, mutta seonkin sitten uuden jutun paikka.

Varaton Arthur Lagerlöf joutui nöyrtymään ja anoiavustusta Raaheen perustamastaan rahastosta.Avustusta ei voitu myöntää, koska hakija ei asunutRaahessa eikä hän ollut koskaan tehnyt ruumiillistatyötä. Loppuvuosinaan Lagerlöfit asuivat lukuisissaasunnoissa, eri puolilla Helsinkiä. Lopulta Arthursokeutui ja kuoli Helsingissä 23. 8. 1 930. IsoäitiniEbba Sovelius, sitten Lagerlöf, os. Ljunggren kuoliHelsingissä 2. 1 0.1 932.

Maailma jatkoi menoaan ja pikku Raahesta alkanutyritys muuttui ensin Rauma-Repolaksi ja sitten Yh-tyneet Paperitehtaat Oy:ksi, jne.

Lähteet: KOP-historiikki. 1 ja 2. Kauppakirjat.Isoäitini ja isäni aineisto. Sanomalehtiarkisto.Metsämuseon julkaisut. Sukulaisten haastattelut.Museovirasto. Kansallisarkisto. Sahateollisuudenhistoria. Lapin metsämuseo. Osoiterekisteri. Kau-punginarkisto. Maistraatinarkisto.

Lagerlöfin moottorireki 1919 - 1922

PIA SOVIO-PYHÄLÄ

Oli merkittävää, että Edward Borg suoritti en-simmäisenä maailmassa inarinsaamenkielen tut-kinnon ja sai ”kiitettävän” todistuksen 20.2.1 858inarinsaamen taidostaan professori Elias Lönn-rotilta. Samanlaisen todistuksen hän sai myöspohjoissaamen taidostaan 4.9.1 860. M.m. hänvalmisti huoneentaulun ”Andogas vuoda oppa”(Autuuden oppi) joka painettiin Helsingissä1857. Taulusta ei ole muuta tietoa. Tästä näem-me, että E.W. Borg oli Lapissa 11 vuotta, minäaikana hän ehti kirjoittaa 93-sivuisen ”Anar sä-mi kiela Aapis kirje” *(Inarinsaamen kielen aa-piskirja), joka sisälsi myös Martti Lutheruksen*”Ucca Katkismus” *(Vähäkatkismus). Kirjapainettiin Oulussa 1859. ”Aapis kirje” on toi-seksi vanhin inarinsaamenkielinen julkaisu jakirjoitustapa ei ole suurestikaan muuttunut puo-lentoista sadan vuoden aikana. Allekirjoittanutsai isoäidiltään Dagmar Soviolta (s. Wangel)perintönä tämän kirjan, jonka kannesta ja al-kusivuista on ohessa kopiot. Toimiessaan pappi-na Inarissa ja Utsjoella isoisäni isoisä sai paljonensikäden paikallistietoutta Lapista ja saamelai-sista. Näin E.W. Borg kirjoittaa alkusanoissaanvuonna 1857:”Rakkaat lapset! Tässä annetaan teille Aapis-kirja ja Vähä Katkismus kirjoitettuna teidän äi-tienne ja syntymäkielellänne. Kahdella kielelläon tässä tuo pantu, että saisitte nähdä, mitenkukin sana on omalla kielellänne, ja siten sekäparemmin ymmärtäisitte, mitä kirjassa seisoo ja

mitä Jumala teille tämän kautta puhuu, että myösoppisitte Suomen kieltä, jolla Pyhä Raamattu eliBibbal ja monta muuta kaunista kirjaa on kirjoi-tettu. Jumala suokoon teille armostaan ymmärrys-tä, viisautta ja siunausta tätä kirjaa lukiessanne,niin että se saattaisi teille iankaikkisen autuudenJeesuksen Kristuksen kautta. – Kirjoitettu Inarissahuhtikuussa mannadest ihä 1857 Edv. Wilh. Borg2)

Topeliuksen Tähtisilmä,Fammu, joka putosi pulkasta?

Vietin pienenä tyttönä kesiä isoäitiniluona ja kun satoi, ”fammu” kertoiusein omasta lapsuudestaan, vanhois-ta ajoista ja tietysti myös satuja.Fammu itse oli pienenä tyttönä jopaistunut satusetä Sakarias Topeliuksensylissä, kun hän perheensä kanssavieraili tämän luona KuddnäsissäUudessakaarlepyyssä. Wangeleilla oliUudessakaarlepyyssä sukulaisia, jot-ka olivat satusedän ystäviä. Kertoes-saan Tähtisilmä-satua hän mainitsi,että satu on erittäin tärkeä perheel-lemme, koska anoppinsa Rosa olikertonut hänelle, että Sakarias Tope-lius oli saanut sadun aiheen kuunnel-lessaan Rosalle lapsena sattuneestatositapahtumasta. Rosahan syntyiInarissa vuonna 1857. Kun hän oli

aivan pieni, hänet oli silloisen tavan mukaan lai-tettu kiinni omaan lapsen pulkkaansa, joka olikiinnitetty poron vetämän ison pulkan perään.Kuinka ollakaan, lapsen pulkka oli jostain syystävahingossa irronnut. Huomattuaan onnettomuudenvanhemmat kääntyivät epätoivoissaan takaisin jaalkoivat etsiä lasta tiettömältä lumiaavikolta. Ilta-kin alkoi jo hämärtyä, mutta onneksi lapsi japulkka lopulta löytyivät ja Rosa oli siinä tallessavällyissään ja katseli jokellellen taivaan tähtiä. Ilk-ka Sovio oli tämän jutun minulta kuultuaan kerto-nut sen edelleen pikkuserkulleen Lars (Lasse)Näsmanille ja saanut tietää tämän Fjalar-isän ker-

toneen, että irronneessa pul-kassa olikin RosanSelma-sisko. No, tällaisistatarinoista syntyy helposti eriversioita, varsinkin, jos ovatTopeliuksen satujen innoitta-j ina. Tyttöjen isä Edvard olihyvin todennäköisesti tunte-nut Topeliuksen, joka mat-kusteli paljon Pohjanmaanrannikkokaupungeissa kerä-ten uutisia lehtikirjoituksiin-sa ja kertomuksia yleensä.Topeliuksen sukujuurethanolivat Pohjanmaalla, jossa1800-luvulla elettiin varsi-naista kaupan- ja kulttuurinkulta-aikaa. Sen ajan tavanmukaan matkalaiset yöpyivät

Totta, tarua japerimätietoaPappi, rokottaja ja tiedemies


1 6 1 7

PIA SOVIO-PYHÄLÄ

Oli merkittävää, että Edward Borg suoritti en-simmäisenä maailmassa inarinsaamenkielen tut-kinnon ja sai ”kiitettävän” todistuksen 20.2.1 858inarinsaamen taidostaan professori Elias Lönn-rotilta. Samanlaisen todistuksen hän sai myöspohjoissaamen taidostaan 4.9.1 860. M.m. hänvalmisti huoneentaulun ”Andogas vuoda oppa”(Autuuden oppi) joka painettiin Helsingissä1857. Taulusta ei ole muuta tietoa. Tästä näem-me, että E.W. Borg oli Lapissa 11 vuotta, minäaikana hän ehti kirjoittaa 93-sivuisen ”Anar sä-mi kiela Aapis kirje” *(Inarinsaamen kielen aa-piskirja), joka sisälsi myös Martti Lutheruksen*”Ucca Katkismus” *(Vähäkatkismus). Kirjapainettiin Oulussa 1859. ”Aapis kirje” on toi-seksi vanhin inarinsaamenkielinen julkaisu jakirjoitustapa ei ole suurestikaan muuttunut puo-lentoista sadan vuoden aikana. Allekirjoittanutsai isoäidiltään Dagmar Soviolta (s. Wangel)perintönä tämän kirjan, jonka kannesta ja al-kusivuista on ohessa kopiot. Toimiessaan pappi-na Inarissa ja Utsjoella isoisäni isoisä sai paljonensikäden paikallistietoutta Lapista ja saamelai-sista. Näin E.W. Borg kirjoittaa alkusanoissaanvuonna 1857:”Rakkaat lapset! Tässä annetaan teille Aapis-kirja ja Vähä Katkismus kirjoitettuna teidän äi-tienne ja syntymäkielellänne. Kahdella kielelläon tässä tuo pantu, että saisitte nähdä, mitenkukin sana on omalla kielellänne, ja siten sekäparemmin ymmärtäisitte, mitä kirjassa seisoo ja

mitä Jumala teille tämän kautta puhuu, että myösoppisitte Suomen kieltä, jolla Pyhä Raamattu eliBibbal ja monta muuta kaunista kirjaa on kirjoi-tettu. Jumala suokoon teille armostaan ymmärrys-tä, viisautta ja siunausta tätä kirjaa lukiessanne,niin että se saattaisi teille iankaikkisen autuudenJeesuksen Kristuksen kautta. – Kirjoitettu Inarissahuhtikuussa mannadest ihä 1857 Edv. Wilh. Borg2)

Topeliuksen Tähtisilmä,Fammu, joka putosi pulkasta?

Vietin pienenä tyttönä kesiä isoäitiniluona ja kun satoi, ”fammu” kertoiusein omasta lapsuudestaan, vanhois-ta ajoista ja tietysti myös satuja.Fammu itse oli pienenä tyttönä jopaistunut satusetä Sakarias Topeliuksensylissä, kun hän perheensä kanssavieraili tämän luona KuddnäsissäUudessakaarlepyyssä. Wangeleilla oliUudessakaarlepyyssä sukulaisia, jot-ka olivat satusedän ystäviä. Kertoes-saan Tähtisilmä-satua hän mainitsi,että satu on erittäin tärkeä perheel-lemme, koska anoppinsa Rosa olikertonut hänelle, että Sakarias Tope-lius oli saanut sadun aiheen kuunnel-lessaan Rosalle lapsena sattuneestatositapahtumasta. Rosahan syntyiInarissa vuonna 1857. Kun hän oli

aivan pieni, hänet oli silloisen tavan mukaan lai-tettu kiinni omaan lapsen pulkkaansa, joka olikiinnitetty poron vetämän ison pulkan perään.Kuinka ollakaan, lapsen pulkka oli jostain syystävahingossa irronnut. Huomattuaan onnettomuudenvanhemmat kääntyivät epätoivoissaan takaisin jaalkoivat etsiä lasta tiettömältä lumiaavikolta. Ilta-kin alkoi jo hämärtyä, mutta onneksi lapsi japulkka lopulta löytyivät ja Rosa oli siinä tallessavällyissään ja katseli jokellellen taivaan tähtiä. Ilk-ka Sovio oli tämän jutun minulta kuultuaan kerto-nut sen edelleen pikkuserkulleen Lars (Lasse)Näsmanille ja saanut tietää tämän Fjalar-isän ker-

toneen, että irronneessa pul-kassa olikin RosanSelma-sisko. No, tällaisistatarinoista syntyy helposti eriversioita, varsinkin, jos ovatTopeliuksen satujen innoitta-j ina. Tyttöjen isä Edvard olihyvin todennäköisesti tunte-nut Topeliuksen, joka mat-kusteli paljon Pohjanmaanrannikkokaupungeissa kerä-ten uutisia lehtikirjoituksiin-sa ja kertomuksia yleensä.Topeliuksen sukujuurethanolivat Pohjanmaalla, jossa1800-luvulla elettiin varsi-naista kaupan- ja kulttuurinkulta-aikaa. Sen ajan tavanmukaan matkalaiset yöpyivät

Rosa Borg

Esi-isämme, Rosa Soveliuksen (s. Borg) isä, Edvard WilhelmBorg*) (s. 1830) oli pappisammattinsa lisäksi myös kielitieteilijäja kansatieteilijä sekä Inarin ja Utsjoen rokottaja. 1) Hän saapui2.4.1856 Inariin hoitamaan kappalaisena väliaikaista saarnaajanvirkaa, mutta nimitettiin Inarin kappalaiseksi jo 3.4.1857 jasuoritti pastorin tutkinnon 17.3.1858. Kappalaisen viran lisäksihän hoiti Utsjoen kirkkoherran sijaisuutta, jonka jälkeen siirtyiUtsjoen kirkkoherraksi 2.2.1860. Utsjoelle siirtymisensä jälkeenhän hoiti sieltä käsin Inarin kappalaisen sijaisuutta vuoden 1867alkupuolelle. Papin viran ohessa hän toimi myös Utsjoen viralli-sena rokonpanijana eli rokottajana 29.4.1856 – 1.1.1867 välisenajan. Edward Borg


1 8 1 9

myös pappiloissa.

Sadussa irronneessa pulkassa ei ole Rosa vaan pie-ni saamelaistyttö, jonka lantalainen löytää ja viekotiinsa. Lapsen varttuessa hänellä havaitaanmaagisia kykyjä. Mielestäni satu antaa mielenkiin-toista tietoa 1800-luvun oloista Lapissa, jossa suo-malaisasutus levisi yhä pohjoisemmaksi saa-melaisasutuksen sekaan. Mikäli Tähtisilmänpainettua versiota ei saa käsiinsä, niin sen löytääsuomenkielisenä versiona internetistä:/http://fin. i-iter. org/content/t%C3%A4hti-silm%C3%A4-zacharias-sakari-topelius/.

Vaikka kyseessä on satu, niin antropologit saattavatsamalla tavalla nykypäivinäkin kohdata uusia alku-peräiskansoja ja tallentaa heidän tarinoitaan. Jamistä tietää, vaikka eräät meistä Sovioista, jopaJotailasta saakka olemme perineet kiinnostuksenkohdata alkuperäiskansoja. Esimerkkinä mainitta-koon Risto Tuominen, joka tässä lehdessä kertooettä on hoitanut Perun aimaraintiaanien hampaita,ja oma tyttäreni Aili Pyhälä on tutkinut ja asunutAmazonian intiaaniheimojen kanssa, sekä Perussaettä Brasiliassa, ja tutkii parhaillaan KameruninBaka-kansaa.

*)Edvard Borg oli Maria Sibeliuksen (os. Borg)Serkku ja Rosa Borg Jean Sibeliuksen pikkuserkku

1 ) Rosa Borg, s. Inarissa 26.04. 1857 k. Raahessa19.02. 1928 oli Fredrik Oskar Soveliuksen vaimo,Bertil Sovion, Fredrik Soveliuksen, Tor ja Jarl So-vion äiti, Edit Näsmanin s. Borgin sisko

2) Saamelaismuseon nettisivu, josta löytyy myösEdvardin kuva http://www. samimuseum.fi/ana-ras/tutkimus/borg. html

Matka mantereen halkiEnsikosketukseni sukuyhdistyksen toimintaan tapahtui jo nuorella iällä Raahessa järjestetyssäsukukokouksessa. Sukuyhdistys jäi kuitenkin etäiseksi pitkäksi aikaa ja jäseneksi ja toimintaanmukaan minua on sittemmin kannustanut Ilkka Sovio, josta hänelle kiitos.

Sukuhistoriaan vain vähän tutustuneena on silti selvää, että suvun edeltäjistä on löytynyt montamatkailijaa. Kerronkin tässä kirjoituksessa oman matkakertomukseni muutaman kaverinkanssa toteutetusta unelmasta, reppureissusta uuteen maailmaan, Pohjois-Amerikkaahalkomaan.

OUTITASALA


1 8 1 9

Matka mantereen halkiEnsikosketukseni sukuyhdistyksen toimintaan tapahtui jo nuorella iällä Raahessa järjestetyssäsukukokouksessa. Sukuyhdistys jäi kuitenkin etäiseksi pitkäksi aikaa ja jäseneksi ja toimintaanmukaan minua on sittemmin kannustanut Ilkka Sovio, josta hänelle kiitos.

Sukuhistoriaan vain vähän tutustuneena on silti selvää, että suvun edeltäjistä on löytynyt montamatkailijaa. Kerronkin tässä kirjoituksessa oman matkakertomukseni muutaman kaverinkanssa toteutetusta unelmasta, reppureissusta uuteen maailmaan, Pohjois-Amerikkaahalkomaan.

OUTITASALA

Suunnitelmat reissuun lähtiessä olivat suuret, budjettipieni. Tavoitteena oli kartoittaa mahdollisimman pal-jon Amerikan maata autolla reissaten; nähdä paitsiisoja kaupunkeja, myös pieniä kyliä ja sitä ’todellistaAmerikkaa’ . Reissua alettiin suunnitella hyvissäajoin ja hyvä niin, sillä edullisten lentojen etsintään,autonvuokrien vertailuun ja yleiseen googlailuun ku-luikin yllättävän monta tuntia.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja erityisesti kunnäkemistä on paljon ja aikaa vain viitisen viikkoa.Suunnittelimme jo ennen lähtöä aikataulutuksen, jos-sa pysyimmekin hyvin. Aikatauluun on hyvä jättäähieman pelivaraa, jotta valitulta tieltä on myös mah-dollista poiketa. Reissumme ensimmäiseksi paikaksivalikoitui Chicago, legendaarisen Route 66:n aloitus-paikka. Chicagossa vietimme muutaman päivän kau-punkiin tutustuen ja heinä-elokuun taitteessahellineeseen helteeseen totutellen. Chicago oli mi-nulle jo ennestään tuttu, mutta tuskinpa sain tuostakaupungista tarpeeksi tälläkään kertaa! Ihailimmemaisemia John Hancock Centerissä, kuljeskelimmeNavy Pierillä ja ihmettelimme Millennium Parkin theBeaniä. Chicagosta otimme auton alle ja suuntasim-me Kanadan puolelle Niagaran putouksille. Ennenreissuun lähtöä putoukset olivat minulle yksi odote-tuimmista kohteista. Putoukset eivät pettäneet ja nii-hin käytiin tutustumassa lähemmin putouksienkuohujen juurelle kuljettaneen Maid of the Mist-aluksen kyydissä. Piipahdus Kanadaan oli nopea jajätti koko reissuporukan vakuuttuneeksi siitä ettäuusi, tarkempi tarkastelu olisi paikallaan.

Kanadasta matka jatkui takaisin rajan yli ja reitilleosuivat mm. Erie, Springfield ja Ohio. Toiveissa olikokea eräs periamerikkalainen tapahtuma: käydäkatsomassa amerikkalaista pesäpalloa. Cincinnatissatämä toteutuikin 40 000 muun kannustavan ihmisenseurassa. Tunnelma oli katossa ja pelin päätteeksijärjestäjät tykittivät joka perjantaiset ilotulitukset(isommat kuin Suomessa koskaan on tullut nähtyä! ).Amerikassa tosiaan kaikki on suurta.

Cincinnatista suuntasimme kohti etelää ja Nashvilleäja Memphisiä. Molemmat kaupungit tekivät vaiku-tuksen rennolla ilmapiirillä, hyvällä ruoalla ja ennenkaikkea loputtomalla musiikkitarjonnallaan. Nashvil-len the District ja Memphisin Beale Street vahvistivatmielikuvaa näistä kahdesta kaupungista musiikinmekkoina. Matka jatkui hyvässä rytmissä alas aina


20 21

New Orleansiin asti. New Orleans oli vaikuttava jakaikista reissun kohteista vähiten amerikkalaisentuntuinen kaupunki. Perinteiset ruoat, gumbo jajambalaya, tuli kokeiltua ja musiikki täytti tämän-kin kaupungin.

New Orleansin suomaisemat vaihtuivat kuiviinTeksasin tasankoihin, lukuisiin ruutupaitoihin jacowboy-hattuihin. Amarillon Cadillac Ranch onpaikka jota Teksasiin eksyvän autoilijan ei kannatajättää välistä ja sinne myös meidän tiemme vei.Kyseinen paikka on 70-luvulla keskelle peltoa pys-tytetty taideteos: kymmenen vanhaa Cadillacin raa-toa pystyssä. Näihin sitten ihmiset saavat ihanluvan kanssa käydä spraymaaleilla laittamassaoman merkkinsä. Teksasia tuli nähtyä osavaltionpinta-alaan verrattuna vähän, sillä tie vei jo piankohti Kalliovuoria ja Colorado Springsiä. Kallio-vuorilla kävimme korkeimmillaan noin 3000met-rissä ja näissä metrilukemissa alkoi ollahuomattavissa jo pientä pääkipua kaikilla. Hevos-retki Kalliovuorten jyrkissä ja jylhissä maisemissajäi muistoihin yhtenä huikeana kokemuksena. Vuo-

rilta lasketeltiin alas aavikolle, Four Cornersiin,Navajo intiaanien mailla olevalle neljän osaval-tion kohtauspaikalle, sekä Monument Valleyhin.Monument Valley on kaunis kertymä punavärit-teisiä kalliomuodostumia keskellä paahtavaa aa-vikkoa. Uskomattoman kauniit luonnonmaisemat

Niagara Falls

Grand Canyon


20 21

jatkuivat myös seuraavina päivinä tutus-tuessamme Grand Canyoniin ja Zioninluonnonpuistoon. Vaikka Grand Canyonvaikuttava olikin, mielessäni siihen liit-tämät luotisuorat pudotukset, ruosteenväritys ja jylhät maisemat löytyivät hie-man yllättäen näistä muista kohteista.Grand Canyonilla olimme kanjonin hui-pulla, Zionissa pääsimme tarkastele-maan näkymää rotkon pohjalta. Vaelteluluonnonpuistossa oli helteestä johtuenrankkaa, mutta tähän puuhaan meilläolisi riittänyt paloa enemmänkin. Toi-veissa on vielä joskus päästä koluamaankanjoneita uudemman kerran.

Kauniiden luonnonmaisemien jälkeensiirryimme tarkastelemaan ihmiskätten

jälkiä. Kävimme Hooverin padolla, jonka jälkeenLas Vegasin välke piti otteessaan muutaman päi-vän ajan. Tämä kaupunki oli jo ennestään tuttu,mutta silti sen valtavat hotellit, kasinot ja neon-kyltit jaksoivat hämmästyttää. Ison maailmanmeininki jatkui myös Los Angelesissa, jossa an-taumuksella suoritimme turistiaktiviteetteja. Hol-lywood-kyltti, Walk of Fame, Santa Monica Pierja Venice Beach tulivat tutuiksi. Elokuvafanilletuttu LA yllätti positiivisesti ja kolme päivää en-kelten kaupungissa oli ihan liian vähän.

Los Angelesista alkoi autoilumme viimeinenosuus ylös rannikkoa. Koko reissun parhaat mai-semat olivat Coloradosta länteen ja varsinkin tä-mä viimeinen pätkä lumosi kaikki matkalaiset.Autotie kiemurteli pitkinvuorenrinnettä, vieressäjyrkkä pudotus Tyyneenvaltamereen. Santa Barbara, Monterey ja SantaCruz olivat kaikki viehättäviä pikkukaupunkejajoissa oli Amerikan Rivieran tuntua. Californiankauneuden täydensi piipahdus Big BasinRedwoodin State Parkiin, massiivisten punapui-den metsään.

Reissumme päättyi kaiken jo koetun ihanan jäl-keen ehkä yhteen ihanimmista, San Franciscoon.Kaupunki oli täynnä uskomattoman jyrkkiä mäkiäja kuljeskelu kävellen oli yllättävän rankkaa.Kunnon turisteina turvauduimme kalliisiin, muttavanhan ajan tuntua huokuviin raitiovaunuihin.

Muutamaan sanaan tiivistettynä tärkeimmät nähtä-vyydet tässä kaupungissa olivat Golden Gate, Pier39 ja ehkä ennen kaikkea Alcatraz! Pääsimme pa-hamaineiseen vankilaan iltakierrokselle ja saimmesamalla annoksen San Franciscon historiaa ja ala-maailman gangstereiden tarinoita.

Matkan aikana kertyi autolla taitettuja kilometrejänoin 9500 ja tie vei 19 eri osavaltion kautta. Man-

tereen halkominen tarjosi mielet-tömiä maisemia ja suurtavaihtelua. Maissipeltoja, viinitilo-

ja, soita, vuoria, metsäisiä alueita ja kuivaa aavik-koa. Juuri kaunis luonto ja sen monipuolisuustekivät suuren vaikutuksen. Eniten hämmästyttivätja hymyn huulille toivat ihanan ystävälliset ja aut-tavaiset ihmiset. Isoja autoja, pikaruokaa ja sujuvaaliikennettä. Suurta, suurta, suurta! Sitähän se oli.

Reissustamme voi halutessaan lukea enemmänmatkan aikana pitämästämme blogista:http://www. ihanastihukassa.blogspot.fi/

AmarilloCadillacRanch

Niagara Falls

...kolme päivää enkeltenkaupungissa oli ihan liian vähän...


22 23

Matti jatkoi työssäänVancouverissa eläkei-kään asti, vuoteen1982, minkä jälkeen,Matti ja Kyllikki viet-tivät useita talvia Ha-vaij illa tai Etelä-Kali-forniassa. Kotona henauttivat puutarhan-hoidosta, kävelystä jakodin uudistamisesta.Kun koti ei enää vaa-tinut kunnostusta, heostivat uuden talon.Kaiken kaikkiaan hemuuttivat kuusi ker-

taa. Kyllikillä oli runsaasti luovia sisustusideoita,Matti taas oli taitava rakentamisessa. Meneillään

olevat projektit pitivät hei-dät aina kiireisinä ja he ra-kastivat kaikkea tätä.Vuonna 1989 he muuttivatAbbotsfordiin, 80 kmVancouverista, jossa Olli,hänen vaimonsa Sandi jalapsenlapset asuivat. Näinoli mahdollista viettääenemmän aikaa lastenlap-sien kanssa ja onnellistayhteistä eläkeaikaa kesti 27vuotta.

Kyllikki kuoli lokakuussa 2010 äkilliseen sydän-kohtaukseen 87:n vuoden ikäisenä. Hänen toivo-muksensa oli aina ollut tulla haudatuksi Raahensukuhautaan. Toive toteutui toukokuussa 2011 ,

Kanadan SoviotKertomus Sovioista Kanadassa alkoi vuonna 1957, kun Matti Sovio päätti jättääkauppalaivastossa kapteenin tehtävät ja muuttaa Brittiläiseen Kolumbiaan Länsi –Kanadassa.Hän ei tahtonut olla pitkiä aikoja poissa kotoa, vaan halusi olla enemmän kasvavan perheensäkanssa. Uusi asuinpaikka oli Surrey, Vancouverin esikaupunki, missä hän työskentelilaivaliikenneyrityksessä Vancouverin satama-alueella. Hänen vaimonsa Kyllikki ja kolme poikaa,Olli (10), Heikki (Henry) (9) ja Antti (Andy) (1) liittyivät joukkoon kesäkuussa 1958. Pojataloittivat koulun ja oppivat nopeasti englantia, mutta perhe puhui yhä kotona suomea.

OLLI SOVIO

Matti Sovio 91-vuotis-syntymäpäivänään

Kyllikki Sovion leposijaHaaralassa, Raahessa

Paul & Kim Sovio Lucas & Tatjana Sovio Sandi, Tatjana, Lucas & Olli Sovio


22 23

kun Matti, seuranaan Olli, Sandi ja Henry järjesti-vät pienen siunaustilaisuuden Raahessa. Seuraa-van vuoden Matti asui kotona, mutta tunsi itsensähyvin yksinäiseksi. Hän muutti Langley B.C:npalvelutaloon heinäkuussa 2012. Hän on nyt 92-vuotias ja yhä hyväkuntoinen.

Olli opiskeli British Columbian yliopistossa javalmistui lääkäriksi1 974. Opintojensa ai-kana hän oli neljäkuukautta harjoitteli-jana Helsingissä Töö-lön sairaalassa. Olliavioitui Sandin (o.s.Harvey ) kanssa 1973.He olivat tavanneetyliopistossa, missäSandi opiskeli sai-raanhoitajaksi. Val-mistuttuaan he muutti-vat Los Angelesiin,jossa Olli oli harjoitte-lijana Etelä-Kalifornian yliopistossa ja Sandi sai-raanhoitajana. Seuraavaksi he muuttivatSuomeen, Iisalmeen, jossa molemmilla oli työ-paikka Iisalmen Aluesairaalassa. Vuoden kuluttuahe palasivat taas Kanadaan ja asettuivat pieneenkaupunkiin, 1 00 Mile House, Brittiläisen Kolum-bian keskivaiheilla. Siellä Olli toimi yleislääkäri-nä. He valitsivat tämän alueen, koska ilmasto jamaasto muistuttavat paljon Suomea.

Kaksi heidän lapsistaan, Katrina (1977) ja Lucas(1978) syntyivät siellä. Neljän vuoden kuluttua hemuuttivat takaisin Vancouveriin, missä Olli jatkoierikoistumistaan ortopedisiin leikkauksiin. Tuonaaikana syntyi kolmas lapsi, Paul (1 982). Kun viisivuotta kestänyt harjoituskausi ortopediksi päättyi,

perhe muutti Abbotsfordiin, missä he ovat siitä läh-tien asuneet (1 986). Sandi oli alun perin sairaan-hoitaja, mutta hän palasi yliopistoon ja suorittiopettajan tutkinnon. Hän toimi opettajana, kunnessiirtyi eläkkeelle 2002.

Henry sai lukion jälkeen jalkapalloilustipendinHawaij in yliopistoon, jossa hän oli neljä vuotta.

Hänet valittiin ammattilais-jalkapalloilijoiden, AtlantaFalconsien teamiin, pelaa-maan National Football Lea-guessa. Hän pelasi ammat-tilaisena kuusi vuotta sekäUSA:ssa että Kanadassa.Vuonna 1973 Henry avioituiJaninan (o.s. Pirog ) kanssa,jonka hän oli tavannut jo lu-kioaikana. Jalkapallouranjälkeen Henry suoritti BA- jaMA -tutkintonsa kasvatuso-pissa ja toimi voimistelun,urheilun ja maantiedonopet-

tajana. Hän on kirjoittanut maantiedon oppikirjan-kirjan, jota käytetään British Columbian kouluissa.Henry ja Janina, hänen opettajavaimonsa ovat nyteläkkeellä. He nauttivat puutarhanhoidosta ja kau-niista viiden eekkerin tilastaan White Rock BC:ssä.He ovat luonnonsuojelijoita ja villieläinten ystäviäja matkustelevat paljon.

Andy meni lukion jälkeen Simon Fraser yliopis-toon Vancouverissa ja suoritti tutkinnon liikealalla.Siitä lähtien hän on työskennellyt telekommuni-kaatiofirmassa, nimeltä Telus Corporation, Vancou-verissa. Hän myös asuu samassa kaupungissa.

Kaikki Ollin ja Sandin lapset asuvat ja käyvät töis-sä Vancouverin alueella. Katrina meni lukion jäl-

Kim, Paul, Kyllikki ja Matti Raija ja Jacob Sovio Janina & Henry Sovio

Paul, Katrina, Lucas, Sandi ja Olli


24 25

keen British Columbian yliopistoon ja suoritti ki-nesiologin ja fysioterapeutin tutkinnot. Hän jatkaaparhaillaan opintoja päämääränään maisterin pape-rit fysioterapiassa. Hänellä on myös jooga-ohjaajandiplomi ja hän on opiskellut alaa New Yorkissa jaSan Franciscossa. Kati on monipuolinen yleisur-heilija, hän on juossut lukuisia maratoneja ja osal-listunut Ironman-kilpailuun. Hän harrastaa myösmurtomaahiihtoa ja retkeilyä.

Lucas meni British Columbian yliopistoon ja suo-ritti BA- ja MA-tutkinnot Saksan kirjallisuudessa.Hän oli myös vuoden Freibergin yliopistossa Sak-sassa. Työura löytyi kuitenkin 2008, kun hän liittyiKanadan ratsupoliisiin (Royal Canadian MountedPolice, RCMP). Nykyisin hän tekee työtä SurreyBC:ssä, ”Jengien taltuttamisyksikössä” (Gangsupression unit). Luke ja hänen vaimonsa Tatjana(o.s. Shurr) avioituivat huhtikuussa 2012 Hampu-rissa, joka on Tatjanan kotikaupunki. Ensimmäinenlapsi on tulossa huhtikuussa 2013. Luke on hyvinurheilullinen. Judossa hänellä on musta vyö, hänkuuluu Whistlerin vuoren hiihtopartioon, patikoi, jajuoksee. Hänkin on osallistunut lukuisiin marato-neihin, mm. Helsingissä 2003. Samana vuonna hänotti osaa Finlandiahiihtoon.

Paul täydensi opintojaan antropologiassa Victorianyliopistossa, mutta liittyi sitten Abbotsfordin Polii-sivoimiin, jossa hän on tällä hetkellä SWAT-tea-missa Emergency Response Team. Hän avioituiKimberleyn (o.s. Stewart) kanssa 2006. Kim val-mistui Victorian yliopistosta pääaineenaan bioke-mia. Heillä on kaksi lasta, Jacob 2007 ja Raija2008. Paul, kuten sisarensa ja veljensä, on innokasulkoilmaihminen ja vuorikiipeilijä. Myös Paulhiihti Finlandia-hiihdon 2003. Kimberley on lu-kion matematiikan ja kemian opettaja ja hekin asu-vat Abbotsfordissa.

Omat juurensa on hyvä tunnistaa ja tuntea.Kannamme omaa kulttuuriamme mukanam-me aina, liikuimmepa missä päin maailmaatahansa. Olemme meitä ympäröineen kult-tuurin tuotteita, joka on erityisen voimak-kaasti vaikuttanut meihin lapsuus- januoruusvuosinamme, jolloin oma identiteet-timme on vahvimmin muodostunut. Emmekuitenkaan ole pysyvästi sitä, miksi kasvu-vuosinamme kehityimme, vaan haluan uskoakykyymme uudistua ja muokkautua ympä-röivän maailman antamien virikkeiden myö-tä. Etäisyydet pienenevät vauhdilla, ja kokoajan enemmän olemme suomalaisuuden li-säksi pohjoismaalaisia, eurooppalaisia jamyös maailman kansalaisia. Avoimin mielinuusiin kulttuureihin ja ihmisiin tutustuminenauttaa meitä jokaista myös paremmin tunte-maan itsemme.

Omaa elämääni ja tekemiäni valintoja on osal-taan ohjannut voimakas halu auttaa niitä jotkaeivät ole yhtä hyväosaisia kuin mitä itse tunnenolevani. Auttamisen halun mukana on myöseräänlainen vastuuntunne. Suomalaiset kuuluvatsiihen alle promilleen maailman kansalaisistajoilla on turvallinen kotipiiri, vakaat työolot jaennen kaikkea olemme saaneet nauttia käsittä-mättömästä etuoikeudesta koulutukseen. Poh-joismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pidäm-me näitä kaikkia liian helposti itsestäänsel-vyyksinä. Valtaosalle maailman lapsista luku-taidon saaminen on kuitenkin vain kaukainenhaave tai sen saaminen edellyttää perheeltä suu-ria uhrauksia. Hyvin usein suuria uhrauksia ol-laan kehitysmaissa valmiita tekemään vainpoikalasten vuoksi. Meidän ei myöskään tarvitsemurehtia siitä, onko meillä tai perheellämme

huomenna ruokaa. Monessa muussa yhteiskunnas-sa se on tavallisen ihmisen keskeinen huolenaihe,ei suinkaan laajakaistayhteyden nopeus. Seitse-mänkymmenen vuoden yhteiskuntakokeilu osoitti,että kaikkea ei voi jakaa. Omasta yltäkylläisyydes-tämme voimme kuitenkin antaa osan niille joilla eivalinnanmahdollisuutta ole. Korkean koulutuksentuoman ammattitaidon ja osaamisen antaminentoisten hyvinvoinnin edistämiseen on yksi tällaisenjakamisen muoto.

Autettavia toki riittää Suomessakin, köyhyys kunon niin kovin suhteellista. Mutta, seikkailunhaluon vienyt minua maailmalle auttamaan. Tämä va-linta on mukavasti yhdistänyt auttamisenhalunityydyttämistä ja itsekästäkin seikkailunhaluani.

Olin ehtinyt turistina kierrellä Aasiaa ja Afrikkaajo moneen otteeseen ennen kuin 1987 lähdin vai-

moni ja kaksi- ja neljävuotiaiden lasteni kanssaneljäksi vuodeksi kehitysyhteistyöhön Dar es Sa-laamiin, Tansanian pääkaupunkiin. Nuo vuodetjättivät minuun niin pysyvän vaikutuksen, ettäolen sen jälkeen vieraillut Tansaniassa viitisentoista kertaa, opettamassa ja ohjaamassa tutkimus-työtä paikallisessa yliopistosairaalassa, MuhimbiliMedical Centre’ssä. Viimeisin vierailuni oli mar-ras-joulukuussa 2012, jolloin aloin myös ohjatatansanialaisen nuoren tutkijan väitöskirjatyötä.Väitöstyön yhteisrekisteröinti Dar es Salaamin jaTurun yliopistoihin oli yksi harvoista esittämistäniehdoista. Varmistaakseni työn ja huvin yhdistämi-sen olen tansanialaisten ystävieni kanssa sopinutjo vuosia sitten, että minut saa kutsua luennoimaanja työskentelemään vain metsästyskauden aikana.Loppuvuodesta myös syvänmerenkalastus Intianvaltamerellä on parhaimmillaan.

Vuonna 2011 käänsin uuden lehden kansainväli-sessä kehitysyhteistyössäni. Kevättalven iltana mi-nulla sattui olemaan vapaata aikaa ja menin Turunlääketieteen kandidaattiseuran järjestämään tilai-suuteen jossa Dr. Sujit Kolkatasta, Intiasta esittelijohtamansa hyväntekeväisyysjärjestön toimintaa.Hänen esityksensä varsinainen tarkoitus oli rekry-toida nuoria opiskelijoita vapaaehtoistyöhön köy-histä köyhimpien intialaisten auttamiseen.Esitelmän aikana ”näin valon” ja kun tuli kysy-mysten esittämisen aika, kysyin: "Kelpaako teillekokenut professori auttamaan?" Siltä seisomalta

sovimme Dr. Sujit’ in kanssa, että aloitankuukauden vapaaehtoistyöni Indian Insti-tute for Mother and Child järjestössä ke-säkuun loppupuolella. Siitä tulikerrassaan unohtumaton kesäloma.

Joku saattaa kauhistella kesäloman viet-tona kliinisen ensiapuhoidon antamistakuutena päivänä viikossa. Etenkin kuntyöolosuhteet ovat äärimmäisen haasta-vat. Sähköä ei monissa maaseutuklini-koissa ole lainkaan. Tai jos on, sekatkeilee jatkuvasti. Nekin instrumentit jamateriaalit joita sattuu käytettävissä ole-maan, ovat vanhoja ja huonokuntoisia,eikä potilaiden tarvitseman seurannan jajatkohoitojen järjestäminen yleensä on-nistu. Mutta, kaikki se tehdään mikämahdollista on. Vaihtoehtonahan olisi, et-

Koti on antanut paljon, maailma opettanut lisää

RISTO TUOMINEN


24 25

Omat juurensa on hyvä tunnistaa ja tuntea.Kannamme omaa kulttuuriamme mukanam-me aina, liikuimmepa missä päin maailmaatahansa. Olemme meitä ympäröineen kult-tuurin tuotteita, joka on erityisen voimak-kaasti vaikuttanut meihin lapsuus- januoruusvuosinamme, jolloin oma identiteet-timme on vahvimmin muodostunut. Emmekuitenkaan ole pysyvästi sitä, miksi kasvu-vuosinamme kehityimme, vaan haluan uskoakykyymme uudistua ja muokkautua ympä-röivän maailman antamien virikkeiden myö-tä. Etäisyydet pienenevät vauhdilla, ja kokoajan enemmän olemme suomalaisuuden li-säksi pohjoismaalaisia, eurooppalaisia jamyös maailman kansalaisia. Avoimin mielinuusiin kulttuureihin ja ihmisiin tutustuminenauttaa meitä jokaista myös paremmin tunte-maan itsemme.

Omaa elämääni ja tekemiäni valintoja on osal-taan ohjannut voimakas halu auttaa niitä jotkaeivät ole yhtä hyväosaisia kuin mitä itse tunnenolevani. Auttamisen halun mukana on myöseräänlainen vastuuntunne. Suomalaiset kuuluvatsiihen alle promilleen maailman kansalaisistajoilla on turvallinen kotipiiri, vakaat työolot jaennen kaikkea olemme saaneet nauttia käsittä-mättömästä etuoikeudesta koulutukseen. Poh-joismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pidäm-me näitä kaikkia liian helposti itsestäänsel-vyyksinä. Valtaosalle maailman lapsista luku-taidon saaminen on kuitenkin vain kaukainenhaave tai sen saaminen edellyttää perheeltä suu-ria uhrauksia. Hyvin usein suuria uhrauksia ol-laan kehitysmaissa valmiita tekemään vainpoikalasten vuoksi. Meidän ei myöskään tarvitsemurehtia siitä, onko meillä tai perheellämme

huomenna ruokaa. Monessa muussa yhteiskunnas-sa se on tavallisen ihmisen keskeinen huolenaihe,ei suinkaan laajakaistayhteyden nopeus. Seitse-mänkymmenen vuoden yhteiskuntakokeilu osoitti,että kaikkea ei voi jakaa. Omasta yltäkylläisyydes-tämme voimme kuitenkin antaa osan niille joilla eivalinnanmahdollisuutta ole. Korkean koulutuksentuoman ammattitaidon ja osaamisen antaminentoisten hyvinvoinnin edistämiseen on yksi tällaisenjakamisen muoto.

Autettavia toki riittää Suomessakin, köyhyys kunon niin kovin suhteellista. Mutta, seikkailunhaluon vienyt minua maailmalle auttamaan. Tämä va-linta on mukavasti yhdistänyt auttamisenhalunityydyttämistä ja itsekästäkin seikkailunhaluani.

Olin ehtinyt turistina kierrellä Aasiaa ja Afrikkaajo moneen otteeseen ennen kuin 1987 lähdin vai-

moni ja kaksi- ja neljävuotiaiden lasteni kanssaneljäksi vuodeksi kehitysyhteistyöhön Dar es Sa-laamiin, Tansanian pääkaupunkiin. Nuo vuodetjättivät minuun niin pysyvän vaikutuksen, ettäolen sen jälkeen vieraillut Tansaniassa viitisentoista kertaa, opettamassa ja ohjaamassa tutkimus-työtä paikallisessa yliopistosairaalassa, MuhimbiliMedical Centre’ssä. Viimeisin vierailuni oli mar-ras-joulukuussa 2012, jolloin aloin myös ohjatatansanialaisen nuoren tutkijan väitöskirjatyötä.Väitöstyön yhteisrekisteröinti Dar es Salaamin jaTurun yliopistoihin oli yksi harvoista esittämistäniehdoista. Varmistaakseni työn ja huvin yhdistämi-sen olen tansanialaisten ystävieni kanssa sopinutjo vuosia sitten, että minut saa kutsua luennoimaanja työskentelemään vain metsästyskauden aikana.Loppuvuodesta myös syvänmerenkalastus Intianvaltamerellä on parhaimmillaan.

Vuonna 2011 käänsin uuden lehden kansainväli-sessä kehitysyhteistyössäni. Kevättalven iltana mi-nulla sattui olemaan vapaata aikaa ja menin Turunlääketieteen kandidaattiseuran järjestämään tilai-suuteen jossa Dr. Sujit Kolkatasta, Intiasta esittelijohtamansa hyväntekeväisyysjärjestön toimintaa.Hänen esityksensä varsinainen tarkoitus oli rekry-toida nuoria opiskelijoita vapaaehtoistyöhön köy-histä köyhimpien intialaisten auttamiseen.Esitelmän aikana ”näin valon” ja kun tuli kysy-mysten esittämisen aika, kysyin: "Kelpaako teillekokenut professori auttamaan?" Siltä seisomalta

sovimme Dr. Sujit’ in kanssa, että aloitankuukauden vapaaehtoistyöni Indian Insti-tute for Mother and Child järjestössä ke-säkuun loppupuolella. Siitä tulikerrassaan unohtumaton kesäloma.

Joku saattaa kauhistella kesäloman viet-tona kliinisen ensiapuhoidon antamistakuutena päivänä viikossa. Etenkin kuntyöolosuhteet ovat äärimmäisen haasta-vat. Sähköä ei monissa maaseutuklini-koissa ole lainkaan. Tai jos on, sekatkeilee jatkuvasti. Nekin instrumentit jamateriaalit joita sattuu käytettävissä ole-maan, ovat vanhoja ja huonokuntoisia,eikä potilaiden tarvitseman seurannan jajatkohoitojen järjestäminen yleensä on-nistu. Mutta, kaikki se tehdään mikämahdollista on. Vaihtoehtonahan olisi, et-

Koti on antanut paljon, maailma opettanut lisää

RISTO TUOMINEN

Terveyskasvatusopetus meneillään Dhaki kylässä,Intian Länsi-Bengalissa


26 27

teivät nuo rutiköyhät kyläläisetsaisi mitään hoitoa, joka on ainaollut vallitseva tilanne Intian syr-jäisellä maaseudulla. Neljän viikonvapaaehtoistyön jälkeen oli aikaviettää pari viikkoa rinkka selässäIntiaa ja Nepalia kierrellen. Kyllävapaaehtoistyökin jo seikkailun-halua tyydytti valtavasti, muttareppureissuilu kruunasi kokemuk-set.

Vuonna 2012 oli vuorossa Peru jamaaseutukylät Andeilla. Järjestöoli toinen ja järjestelyt myös. Kun suomalaisellatyömoraalilla tulin klinikalle kello kahdeksaksi, ku-ten oli sovittu, sain odotella paikallista hoitohenki-lökuntaa pari tuntia. Noin kymmenen aikaan hesaapuivat yksi toisensa jälkeen ja alkoivat keitelläteetä. Kello kahdeksaksi suunniteltu työpäivän alkusiirtyi yleensä 2-3 tuntia myöhemmäksi. Olimmesopineet kuuden tunnin päivittäisestä työskentelys-tä, mutta normaali työpäiväni oli yleensä korkein-taan kolmen tunnin mittainen. Joinain päivinä eivätperulaiset olleet järjestäneet mitään kohdetta työs-kentelylle. Silloin vietimme pikakouluttamani suo-malaisen valehoitajan kanssa päivää Cuzconkaupunkiin ja inkakulttuuriin tutustumalla. Perussaopin suuresti arvostamaan intialaisen isäntäorgani-saation järjestelykykyjä. Eivät aikataulut ja sovitus-ta kiinni pitäminen sielläkään suomalaisiakäytäntöjä vastaa, mutta perulaisilla tuntuu olevanvielä pitkä matka intialaiseen työmoraaliin ja orga-nisaatiokykyyn, länsimaalaisesta puhumattakaan.

Kun oli matkustettu kauas kotoa, kannatti vähäntaas kierrelläkin. Kuukauden avustustyön jälkeenpääsin toteuttamaan yhden suurista matkahaaveis-tani. Valehoitajani kanssa matkustimme seitsemänpäivän ajan jokilaivalla mahtavaa Amazonia ylös jaalas. Ihastelimme sademetsän tiheää vehreyttä jajoessa uivia vaaleanpunaisia delfiinejä. Piranjoja-kin kalastettiin, mutta vähänlaisesti niissä oli syötä-vää. Yösijana meillä oli muun rahdin päälle ladotutstyrox-levyt ja pään päällä trooppinen tähtitaivas.Onneksi ei ollut sadekausi.

Vielä ei ole palo sammunut, vaan ensi kesänä suun-taan jälleen Kolkatan eteläpuoleiselle Ganges-joensuistoalueelle, jossa aion olla osallistua Indian Ins-

titute for Mother andChild organisaationkansainväliseen ryh-mään. Kuukauden va-paaehtoistyöstä onsovittu ja saman vale-hoitajani kanssa lentoli-put jo hankittu. Minulletuleva reissu Intiaan onjo kuudes, valehoitajal-leni ensimmäinen. Mat-kaoppaan roolissakinsaan siis ilmeisesti vä-hän toimia. Suunnitel-

missa olisi myös kiertelyä Keralassa, aivaneteläisessä Intiassa. Ja onhan se pikku pakko kier-rättää valehoitaja katsomassa Taj Mahalia. Nämäovat suunnitelmat, mutta aiemmat matkat kehitys-maissa ovat opettaneet, etteivät ne välttämättä to-teudu lainkaan. Se ei kuitenkaan saa haitata, upeitakokemuksia on varmasti tiedossa. Ennalta arvaa-mattomat tapahtumat ja täytenä yllätyksenä tapah-tuneet matkasuunnitelmien muutokset ovat useinniitä kokemuksia jotka parhaiten jäävät mieleen.

Kansainvälinen yhteistyö ja kontaktit rikastuttavatniin työtä kuin arkielämääkin. Olen saanut valta-vasti hyviä ystäviä ja vuosikymmeniä kestäviäkiinteitä ystävyyssuhteita eri puolilta maailmaa,kun olen rohjennut lähteä kehitysyhteistyöhön javapaaehtoistyöhön. Vaikka annan kuukauden ajanosaamistani maksutta köyhien ihmisten auttami-seen, tunnen itse olevani se, joka on saanut siitäajasta eniten.

Suunnistajan otsalamppu on hyvä apu kunsähköä ei ole

Pienet potilaat odottavat vuoroaan Perussa LosIncas kylän koulun pihalla


26 27

Bio Huvimyllystä vielämuutama sanaEdellisessä Jotailan Jutuissa julkaistiin Reino Tem-meksen selvitys Raahessa Sovelius-säätiön tontillasijaitsevan elokuvateatteri Bio Huvimyllyn vuokra-sopimuksesta ja sen päättymiseen liittyneistä vai-heista. Sittemminhän tämä paikallinen episodinostatti laineita myös Helsingissä sukutapaamises-sa, joten olemme nähneet aiheelliseksi valottaaasiasta myös toista näkökulmaa.

Selvityksessa annetti in oikea kuva vuokrasopimuksen ehdoista, mutta jutussa kuvattua erikseen mobil isoitua"parjauskampanjaa" emme Raahessa havainneet. Sen si jaan pienel lä paikkakunnal la l iki 80 vuotta samassa pai-kassa toimineen elokuvateatterin kohtalo luonnol l isesti nostatti voimakkaita miel ipiteitä, puolesta ja vastaan. Par-jaukset paikal l islehtien yleisökirjoituksissa ja sosiaal isessa mediassa kohdistuivat kaikki in näkemyksiin ja usein -val itettavasti - Sovio-nimeä kantavi in.

Sovel iuksen Apurahastosäätiön hal l itus val itsi kevätkokouksessaan 1 2.3. 2008 Jukka Ingertti län ja Jukka Toivo-lan neuvottelemaan Bio Huvimyllyn vuokrasopimuksen jatkosta. Tämä siksi että säätiön puheenjohtajan ja eloku-vayrittäjän väl it ol ivat ni in tulehtuneet ettei puheyhteyttä enää ol lut. Neuvotteluja käyti in säätiön pohjaesityksenpohjalta. Neuvottel i jat kävivät Bio Huvimyllyä pyörittävän Juha Koistisen kanssa hyvässä hengessä kaksi neuvot-telua, mutta ni in kuin täl laisissa neuvotteluissa ymmärrettävää on, osapuol i l la ol i eri laisia näkemyksiä vuokraso-pimuksen yksityiskohdista. Asiasta käyti in neuvottelu myös kaupunginjohtaja Karjalaisen kanssa, joka ol i hyvinhalukas kaupungin puolelta etsimään asiaan ratkaisua. Neuvotteluja päätetti inkin jatkaa, koska kaiki l la ol i käsi-tys, että kaikkia osapuol ia tyydyttävä ratkaisu ol isi mahdol l inen .

Neuvotteluterveiset vieti in säätiön hal l ituksen kokoukseen 27.1 1 . 2008, jol loin puheenjohtaja Reino Temmes il-moitti , että tarjous on tehty eikä si itä enää neuvotel la. Hal l ituksen jäsen Tiina Elfving kannatti puheenjohtajan esi-tystä. Neuvottel i jat Ingertti lä ja Toivola esittivät neuvottelujen jatkamista. Suoritetussa äänestyksessä äänetmenivät tasan ja näin ol len puheenjohtajan äänel lä neuvottelut todetti in päättyneeksi.

Joulukuun alussa neuvottel i jat Ingertti lä ja Toivola jättivät säätiön hal l ituksel le erokirjeen. Eroaan he perustel ivatsäätiön hal l ituksen val itsemalla ympäristöl leen ja säätiöl le itsel leenkin vahingol l isel la toimintataval la, johon he ei-vät voineet sitoutua.

Koko surkean episodin lopputulos ol i kaikkien osapuolten kannalta täydel l inen mahalasku. Vuosia kestäneen jul-kisen myllytyksen ja taistelun jälkeen säätiön maine Raahessa kärsi vaikeasti korjattavan menetyksen. Huvimyl-lyn rakennus on saanut suojelupäätöksen, määrätty purkukieltoon ja väl imiesoikeus on määrännyt rakennuksensäätiön omistukseen. Oikeudenkäynti- ja muut tuomarikulut ol ivat sekä säätiöl le että yrittäjäl le raskaat. Säätiö eipäässyt alkuperäisi in tavoitteisi insa ja suuri yleisö on ihmeissään.

Jukka Ingertti lä, Jukka Toivola, Oll i Nylander, Martti Sovio


28 29

s. 2 Släktföreningens ordförande Hasse Lindqvist inbjudermedlemmarna till släktmötet, som hålls den 3 augusti 2013,kl. 16-22. Plats: Restaurang Ostrobotnias festsal, Musei-gatan 10, 2 vån. Han hoppas, att också yngre släktingar del-tar i mötet, och i föreningens verksamhet i övrigt.Anmälningar till mötet :Paula Erla, Tapulinmäki 4, 02780 Esbo, e-post: [email protected], tel. +358(0)400-440990 ellerHasse Lindqvist, Alatie 10b,02360 Esbo, e-mail [email protected], tel. +358(0)400-594050Om du flyttat eller fått ny e-postadress, var snäll och med-dela också om det till Paula Erla.

s.4 Laura Sovios intervju med vår släkthistoriker Eero Sove-lius-Sovio (f. 1927) börjar med minnen från den tidiga barndo-men på gården Marttala utanför Brahestad, där Eeros strängamen rättfärdiga, far, Jarl, iklädd skyddskåristernas uniform, höllordning på sina sex barn. Den stillsamma modern Kerttu hadefullt opp med sysslorna på gården, som hade åkrar, kor, hästaroch trädgårdsland, samt arbetsfolk. Fader Jarl måste dock iegenskap av borgenär för sin skuldsatta broder sälja gårdenoch familjen flyttade till en mindre gård år 1937. Han stupadeår 1940 då Eero var endast 13 år. Familjen hade inte pengarför skolavgifter i läroverk och Eero fick börja jobba på gården,men kom senare in vid seminariet i Kajana, och utexaminera-des som lärare år 1954.

Eeros lärarbana är lång och avsutar med lektorskapvid Jyväskylä universitets Normalskola (1972-1990). Vid sidanom sitt arbete studerade han vid samma universitet och harvitsord i finska, pedagogik och konsthistoria. Hans pro-gra-duarbetet (3 betygsuppsats) handlar om universitetets gamlacampusbyggnader. Eero började hålla register över släkten re-dan under studietiden och har skrivit vår släktbok, som pre-mierats. Därtill har han skrivit böcker och artiklar, medanknytning till Brahestad. Arkitektur och främmande kulturerhar fört honom, både som reseguide och stipendiat, bl.a tillGrekland, Italien, Mexiko, Östafrika, Indien och Japan. Eero ärnaturvän och facinerad av växter. Han har också varit verksamsom scout och scoutledare. Eero är reumatiker och bor undervintrarna på Teneriffa. Vänkretsen är stor och internationell,han har varit förlovad och förälskad många gånger, men månom sin frihet som han är, har han inte gift sig. Eero är pensio-när sedan 23 år tillbaka, men tiden blir inte lång. Nya skrivpro-jekt håller honom i gång, han läser mycket, älskar bildkonstoch musik, särskilt operor, samt tillägger, att döden inte skräm-

mer, eftersom relationerna till ”övre våningen” är i ordning.

s.11 Ilkka Sovio (anställd vid Finlands Postverk under åren1947-1991) Frimärksresor, Del 1

Ilkka börjar med en kort översikt över frimärketshistoria. När frimärken började utges blev också frimärks-samlandet en stor hobby. Första märket utgavs i Storbritan-nien år 1840. Finland följde efter sex år senare. Manberäknar, att antalet filatelister uppgick till nära 100 milj. un-der 1980-talet.

President Mauno Koivisto undertecknade år1982förordningen om utgivning av frimärken för landskapet Åland.Planering, tillverkning, reklam, och försäljning sköttes avPost- och telestyrelsens ekonomiavdelning. Åland fick sittförsta frimärke 1.3.1984. Färöarna, som i likhet med Ålandhar ett autonomt styre, hade fått sina första frimärken i slutetav 1970-talet. Det var nytt, att autonoma områden fick sinaegna frimärken. Postchefen i Mariehamn, Torsten Wikstrand,och Ilkka företog en studieresa till Färöarna år 1983. Som enrolig detalj berättar Ilkka om den officiella middagen ditpostchefen kom med en postsäck fylld av flaskor. Färöarnahade förbudslag då, och dryckerna beställdes per post frånDanmark. Efteråt besökte herrarna postens filateliavdelning iKöpenhamn, samt Grönlands filatelitjänst, vars chefvar inuit.

Våren 1984 hölls Världsutställningen för frimärken iMadrid. Finlands utställning var en framgång tack vare denya åländska frimärkena. (Del 2 i nästa nr).

s. 12 Hasse Lindqvist: Del 2, Som man sår får man skör-da-eller konsten att göra av med en stor förmögenhet.

Sammandrag av del 1 (Jotaila 2012) : Kommer-serådet Fredrik Sovelius hade varit änkling i 30 år (efter sinförsta fru Johanna f. Franzen) när han, som 69 åring, gifte sigmed 29 åriga Ebba Katinka Ljunggren den 14.12.1891. Eftersex års äktenskap och tre barn (Ebba 12.11.1892, Matts8.2.1895 och Katarina 16.10.1896) dog Fredrik och var vi sindöd den elfte rikaste mannen i Finland. Ebba anställde vice-häradshövding Arthur Lagerlöf, lärare i affärsjuridik vid Bra-hestad borgare- och handelsskola, som sin advokat. Arthursåg sin chans, gifte sig med Ebba och blev samtidigt ocksåbarnens förmyndare. Förmögenheten placerade han i snabbtakt i Kansallis Osake Pankkis (KOP) aktier och börjadeverkställa sin dröm, ett skogsimperium, genom att köpa uppskog, först i Siikajokidalen och sen längre norrut i Kajana-land. Han investerade i företag, sågverk, fastigheter, maski-ner för att transportera stockar, osv. . Han blev bådestadsfullmäktig och riksdagsman, samt direktionsmedlem ibanken. Familjen med sju barn (Ebba och Arthur hade nämli-gen i snabb takt fått gemensamma barn: Asta 1899, Erik1900, Ebba 1902 och Elsa 1904) flyttade år 1910 till Helsing-fors, Sandviksgatan 4. Samma år byggdes sommarvillanWeikkola i Lamminjärvi. År 1912 fick Arthur bergsrådstiteloch var direktör i banken. Bankens vd. Nybom var i sin tur,tillsammans med banken, delägare i de lagerlöfska firmorna.År 1914 hade KOP garanterat Arthurs firmor med 23 miljonermark. Banken fick nu nog. Far och son Nybom fick sparkenfrån banken, men Arthur fick för syns skull sitta kvar till år

Svensk ResuméPIA SOVIO-PYHÄLÄ


28 29

1924. På 14 år hade Arthur lyckats slösa bort Ebbas arv. TillArthurs försvar kan nämnas, att timmertransporten fortsattetill Brahestad hamn, Lapaluoto, men problemet var att expor-ten från hamnen upphörde vid första världskrigets utbrottden 4 augusti 1914. Östersjöblockaden spärrade handelnfram till år 1921.

Del 2. inleds med en översikt av andra världskrigetoch inbördeskriget, samt deras ekonomiska följder i Finlandoch i Brahestad. Brahestad drabbades av ett svårt svältårunder 1917-1918. Fastigheter såldes på auktioner och ban-kerna fick sina andelar. Finlands BNB sjönk med 30 % från1913 års nivå.

Också Hasses far Matts (Matti) Sovelius deltog iinbördeskriget. Han förfrös båda fötterna, och tårna måsteamputeras. Han fick specialtillverkade ortopediska skor ochkäpp, och fick nu heta ”Matti och hans käpp”. Hasse tror, attfadern präglades av detta för resten av sitt liv. Matti höll hovmed konstnärer i Paris, bodde och bedrev resebyråverksam-het i Tunis, champagnen flödade, och han skrev på vekslaroch lånade ut pengar, som aldrig återbetalades. Han blevsvårt alkoholiserad och förlorade sina pengar. Som mycketspråkkunnig anställdes han som arméns tolk under kriget.

Personer med tillgångar, såsom Fredrik II:s arvingar,lät pengarna rulla också under ekonomiskt svåra tider. Detfanns fastigheter till salu. Den 26.10.1916 köpte Matts Sove-lius aktierna i huset Bulevarden 17 för 538,000 mark. Och ef-tersom pengar fanns, köptes också huset Bulevarden 19.Vad han betalade finns inget belägg för, men han såldehuset två år senare för 1,500,000 mark. Vissa arrangemangtycks ha ingått i försäljningen, för August Lagerlöfs och hans18-åriga son Eriks namn finns plötsligt med i försäljnings-kontraktet. Erik hade då ingen förmögenhet. Matts syster Ka-tarina (Karin) köpte 14.2.1916 fastigheten Södra kajen 2 iHelsingfors för 625.000 mark och sålde den tre år senare för1,500,000 mark. Äldsta systern Ebba hade fått sin andel avarvet då hon gifte sig. Vad hon gjorde med pengarna vetHasse inte, men 1924 bor hon med sin man i huset Södrakajen 4(nuv. Bernerska huset). Också Arthur Lagerlöf köptehus, åtminstone ett i Paris och ett i Helsingfors, Grundvägen31, Munksnäs.

Trävaruhandeln tog fart år 1919. Nu ville Arthur La-gerlöf ta i bruk det gamla stocklokomotivet i Lappland,somstått stilla. Nya skogar måste köpas för avverkning. Varifrånhan tog medlen för sina skogsköp är oklart, men 1918 såldeFredriks barn sina hus på Bulevarden och på Södra kajen.För stocktransporterna från Lappland slog Arthur ihop sigmed Hugo Richard Sandberg, skogschefen vid Kemi-bola-gen. Sandberg beställde från Amerika två ångdrivna lokomo-tiver med boggikonstruktion och larvband för transport avstockar från Salla till Kemiälv. Projektet visade sig vara olön-samt. Men från Kajanaland kom det virke. Brahestad hamnöppnade den 27.6.1920. Pengar flödade in och när ArthurLagerlöf fyllde 60 år donerade han 1 miljon mark till Brahes-tads stad för en fond för bidrag och pensioner till fattiga ar-betare och deras familjer. Staden accepterade donationenoch beställde av Eero Järnefelt ett porträtt av donatorn. Re-dan följande år kom katastrofen. Europas trävarulager var

fyllda och Arthurs firmor konfiskerades av banken. Investerin-garna i avancerade dyrbara maskiner för trävarutransporterblev svanesången för Arthur. Ebba och Arthur Lagerlöf var numedellösa. Arthur hade fortfarande förtroendeuppdrag i ban-ken och i riksdagen, samt dess kommitteer, och deltog bl.a. ihandelsavtalsförhandlingarna i Paris år 1921, och blev ut-nämnd till officer i den franska hederslegionen. Medellös söktehan bidrag från den fond, som han grundat i Brahestad, menfick avslag. Enligt stadgarna beviljades medel endast till per-soner som gjort kroppsligt arbete. Under sina sista år boddeLagerlöfs på olika adresser i Helsingfors. Arthur blev blind ochdog i Helsingfors 23.8.1930. Ebba Lagerlöf, fd. Sovelius, f.Ljunggren dog i Helsingfors 2.10.1932. Företaget, som starta-de i Brahestad, blev först koncernen Rauma-Repola, och dä-refter Yhtyneet Paperitehtaat (Förenade Pappersfabrikerna).

s. 16 Fakta, saga och muntlig tradition i familjen är Pia So-vio-Pyhäläs inlägg om Edvard Vilhelm Borg +), far till FredrikOscar Sovelius' hustru Rosa Sovelius f. Borg. Edvard var fö-rutom präst, också lingvist och folklivsforskare. Vid sidan omsitt prästyrke vaccinerade han folk i Enare och Utsjoki. Hanlärde sig enare-och nordsamiska, och fick språkintyg i dessaav professor Elias Lönnrot vid Helsingfors universitet. Edvardmed familj bodde 11 år i Lappland. Hans viktigaste skriftliga ar-bete är en ABC-bok och Katekes på enare- samiska, som ut-kom år 1959 i Uleåborg. Pia har fått boken av sin farmorDagmar (Daddi) Sovio f. Wangel.

Rosa Sovelius har berättat för sin svärdotter Daddiom en episod hon råkat ut för som liten baby, och som lär hainspirerat Zachris Topelius till sagan Stjärnöga. Topelius be-sökte ofta Österbotten, där hans familj hade sina rötter. An-tagligen kände han Edvard Borg, eftersom de delade intressetför folklivsforskning. Lilla Rosa hade legat fastbunden i enbarnpulka, som hade lossnat från förtöjningen till stora pulkan,som drogs av renen. När föräldrarna märkte olyckan börjadede förtvivlat leta efter sitt barn på den väglösa snövidden. Tillslut hittades flickan där hon låg med tindrande ögon tittade påstjärnorna. I Topelius saga är flickan ett samiskt barn. En finnehittar henne och för henne hem till sin hustru. Flickan växerupp och börjar visa övernaturliga egenskaper, och kunde bl.a.spå. Sagan finns på internet: http://kokthansochgre-ta.nu/?p=10412. När Ilkka Sovio berättade historien till LarsNäsman, barnbarn till Rosas lillasyster, Edit Borg, sade Larsatt han hört, att det var Rosas syster Selma som låg i pulkan.Hur som helst. Sagan är läsvärd än idag.

+)Ett exempel på hur släkterna är invävda: Edvard Borg ärkusin ti l l Maria Sibel ius, f.Borg, och Rosa småkusin (syssl ing)ti l l Jean Sibel ius. Rosas söner: Fredrik, Berti l , Tor och Jarl So-vio är tredje kusiner ti l l Jeans och hans syskons barn. Tor So-vios svåger, Gustav Wangel, gifte sig med Jeans brorsdotter,Rita Sibel ius. Deras son är första kusin ti l l Tors barn. Så nu vetni varifrån en del i famil jen har musikal iska anlag .

s.18 Outi Tasala har skrivit om En resa över kontinenten -en ”lågbudgetresa” med buss och hyrd bil genom Nordameri-ka. Hon och hennes vänner hade i god tid planerat den 9500


30 31

km långa resan genom 19 delstater. Starten gick i månadsskif-tet juli-augusti i Chicago, i värsta sommarhettan. Efter en avs-tickare över kanadensiska gränsen till Niagarafallen gick resanvia Erie, Springfield och Ohio till en baseball-match och fyrver-keri i Chincinati. Sen till musikstäderna Nashville och Memphisoch musik-och gourmetstaden New Orleans, enligt Outi denminst ”amerikanska” staden under hela resan. Efter det styr-des kosan till Texas vidder. Outi rekommenderar ett besök tillCadillac Ranch i Amarillo, ett konstverk som rests på 70-taletav 10 stycken gamla bilvrak på vilka besökarna får spraymålasina signaturer. Färden fortsätter till Klippigabergen och Colo-rado Springs, och ner till slätten och Four Corners, där fyradelstater möts på Navajo-indianernas marker. Den mäktiganaturen imponerar under vandringen i Gran Canyon och Zionsnaturpark. Följande mål är Hoover-dammen, Las Vegas, LosAngeles och Hollywood. LA med sina sevärdheter skulle hakrävt mera tid. De vackraste platserna låg från Colorado väs-terut, på vägen ner till Stillahavskusten, i städerna Santa Bar-bara, Monterey och Santa Cruz. Resan avslutas i Big BasinRedwoods State Park och San Fransisco. Nordamerika harvacker natur, allt är stort, människorna vänliga och hjälpsam-ma.

s. 22 Olli Sovio skriver om Famijen Sovio i Kanada. Ollis far,sjökapten Matti Sovio, bosatte sig i Vancouver Surry år 1957.Han hade fått nog av att vara ute till sjöss och borta från famil-jen, och fick anställning vid en skeppsfirma. Hustrun Kyllikkioch sönerna Olli (10), Heikki (Henry 9) och Antti (Andy 1) komdit följande år. Pojkarna lärde sig engelska i skolan, men hem-ma talades finska. . Pappa Matti tyckte om att bygga ochsnickra, medan Kyllikki gillade trädgårdsarbete och inredning.När ett hem blev färdigt såldes det och ett nytt hus köptes förrenovering. Matti pensionerades år 1982. Kyllikki och han tillb-ringa många vintermånader på Hawaiji och i södra Kalifornien.Kylikki dog i slaganfall år 2010 i 87 års ålder. Hennes askanedlades i familjegraven i Brahestad. Matti är nu 92 år och borpå ett ålderdomshem i Langley.

Olli studerade medicin vid British Columbia-universi-tetet och tog läkarexamen år 1974. Vid universitetet träffadehan sjukskötareleven Sandi Harvey, och paret gifte sig år1973. Under studieåren praktiserade Olli fyra månader vid Tö-lö sjukhus i Helsingfors. Sandy och Olli arbetade båda först iLos Angeles och sedan vid distriktsjukhuset i Idensalmi. Famil-jen bor nu i Kanada.

Henry fick ett fotbollsstipendium av Hawaiji universi-tetet där han studerade i fyra år. Han rekryterades av AtlantaFalcons och spelade i USAs mästerskapsserie. Han speladefotboll professionellt i sex år, både i Kanada och i USA. Hangifte sig år 1973 med sin skolkamrat Janina Pirog. Efter BA ipedagogik fick han anställning som lärare i gymnastik, idrottoch geografi och har skrivit en lärobok i geografi. Janina ärockså lärare. Nu är båda pensionerade, sköter sin trädgårdoch är aktiva inom miljö- och naturskyddsrörelsen.

Andy studerade handelsvetenskap vid Simon Fraseruniversitetet i Vancouver. Han är anställd vid telekommunika-tionsfirman Telus i Vancouver.

Ollis och Sandys barn bor i Vancouver: Katrina, är

joga-instuktör, och skall ta slutexamen i fysioterapi. Hon är enavancerad idrottare och har deltagit i många maratonlopp,hon är intresserad av terrängskidning och friluftsliv i allmän-het. Lucas (Luke) har slutexamen i tysk litteratur och har stu-derat också ett år vid Freiberg universitetet i Tyskland. Hanär sedan år 2008 anställd vid Kanadas ridande polis (RCMP-Royal Canadian Mounted Police). Han och hans fru Tatijanaf. Schurr, vigdes år 2012 i brudens hemstad, Hamburg, ochde väntar sitt första barn i april 2013. Luke är en skickligidrottare:svart bälte i judo, han skidar och springer maraton,och deltog bl.a. i Helsingfors' maraton och Finlandia loppet år2003 .Paul har slutexamen i antropologi från Victorian uni-versitetet och är anställd vid Abbotsford polisens nödtjänstSWAT. Han gifte sig år 2006 med Kimberley Stewart. Kimmed examen i biokemi och pedagogik är gymnasielärare imatematik och kemi. Paul och Kim har två barn, Jacob(2007) och Raija (2008). Också Paul är aktiv idrottare ochdeltog i Finlandia loppet år 2003.

s.24 Hemmet ger, världen lär kallar Risto Tuominen sinberättelse om resor som frivillig läkare och ryggsäcksturist iu-länder. Det är viktigt att känna sina egna rötter. Kulturen,som omger oss i barndomen ger grunden till vår identitet,medan världen utanför formar och förnyar oss efteråt. Ge-nom hämningslös bekantskap med nya kulturer och männis-kor lär man känna sig själv.

Ristos eget liv och hans val har styrts av en starkvilja att hjälpa människor, som inte är lika vällottade som hansjälv. Han vill dela av sitt yrkeskunnande till u-ländernas fatti-ga, och samtidigt passa på att tillfredsställa sin äventyrslyst-nad. År 1987 reste han på fyra år som biståndsarbetare tillTanzanien, med fru och två barn på 2 och 4 år. Han har efterdet lett undervisnings- och forskningsarbeten vid MuhimbiliMedical Centre femton gånger. För att kombinera nytta mednöje vill han att besöken sammanfaller med jaktsäsongensamt säsongen för djuphavsfiske.

År 2011, då Risto träffade Dr. Sujit från Kolkata iIndien, började en ny fas i hans biståndsarbete. På en tills-tällning i Åbo, där doktorn presenterade sin organisation ochinbjöd unga studeranden som volontärer, frågade Risto omockså en erfaren professor kunde duga. Det var början tillsamarbetet med Indian Institute for Mother and Child. En delundrar hur man frivilligt kan fira sin semester med att ge förs-tahjälp sex dagar i veckan, under svåra förhållanden på klini-ker med ständiga strömavbrott, eller ingen elektricitet alls,med instrument och material som är gamla och i dåligt skick,och där observation och eftervård av patienter är svår attordna. Fyra veckor i jobbet med påföljande ryggsäcksresa iIndien och Nepal var en fantastisk avslutning på resan.

År 2012 jobbade Risto i Peru, i bergsbyar i Ander-na. Organisationen var en annan, arbetsmoralen och arran-gemangen likaså. Då han med finsk arbetsmoral infann sigklockan åtta, som avtalat, fick han vänta i ett par timmar in-nan den lokala vårdpersonalen infann sig - för att började da-gen med att koka te åt sig. Enligt överenskommelsen hademan sex timmars arbetsdagar, men i praktiken blev det högsttre timmar per dag. Några dagar hade man helt glömt bort att


30 31

ordna jobb åt honom. Då åkte han tillsammans med sin fins-ka bluffsjukskötare, som han utbildat, till staden Cuzco ochbekantade sig med inkakulturen. Efter kontraktets slut resteRisto och”bluffsjuskötaren” på en fantastisk sjudagars resamed flodbåt på Amazonfloden. På nätterna sov man underden bara tropiska stjärnhimmeln på styroxskivor, som radatsovanpå lasten.

I år skall Risto på sin sjätte Indien-resa. Flygbiljetter-na är köpta, också för ”bluffsjukskötaren”, som inte varit i In-dien tidigare. Efter jobbet reser de till Kerala i södra Indien,och ”bluffskötaren” vill se Taj Majal. Det spelar ingen roll omplanerna ändras, för oftast kommer de bästa upplevelsernajust vid sådana tillfällen. Risto har genom sitt volontär- ochbiståndsarbete fått goda vänner och kontakter, och konstate-rar att han får mera ut av sin tid genom att ibland ge en må-nad till de fattiga

s. 27 Processen kring Biografen Huvimyllys hyreskont-rakt av Jukka Ingerttilä, Jukka Toivola, Olli Nylander ochMartti Sovio är en komplettering till det som Sovio-stiftel-sens+) styrelseordförande Reino Temmes skrev i förra num-ret. Stängningen av Brahestads enda biograf, som varitverksam på samma ställe i nästan 80 år, har upprört inte en-dast stadsborna utan också en större allmänhet, för att integlömma att personer som bär namnet Sovio kännt sig illa be-rörda av den negativa diskussionen som förts både idagspressen och i de sociala medierna. Temmes skrev omkontraktet för uthyrningen av rätten till tomten, som ägs avstiftelsen och underskrevs med Biografen Huvimylly år 1936,med förlängning fr.o.m. år 1.12.1968 till 30.11.2011. Efter enkonkurs år 2003 får biografen år 2006 en ny ägare, vars vill-kor för ett nytt hyreskontrakt inte kan godkännas. Temmesskriver om svartmålning och smutskastning av stiftelsen.Staden, som inkopplats, vill inte avstå från den tomt och fas-tighet, som stiftelsen vill ha i utbyte för biograftomten. Dis-kussionerna går i lås, och stiftelsens styrelsemedlemmarIngerttilä och Toivola utses år 2008 att underhandla med be-rörda parter (biografägaren och staden). Diskussioner förs igod anda och med hopp om att nå en tillfredställande lös-ning. Bl.a. stadsdirektören är med i förhandlingarna. Denförsta raporten med förslag óm fortsatta underhandlingar gårtill omröstning på stiftelsens styrelsemöte. Rösterna fallerjämt, men ordförandes röst avgör. Stiftelsens beslut är attsluta underhandla. Ingerttilä och Toivola avgår, då de intekan underteckna ett beslut som förkastar deras förslag. Tvis-ten överlåts till Advokatbyrån Pentzin. Biografägaren har sinadvokat. Tvisten, som avgörs till slut av en skiljenämnd, blevenligt de fyra, som skriver här, ett platt fall och en stor eko-nomisk förlust för stiftelsen, biografen har flyttat ut, och stif-telsen har tvingats lösa in en fastighet, nyligen skyddad somkulturhistoriskt viktig byggnad med både rivningsförbud ochunderhållningsplikt för ägaren.

+)Sovio-stiftelsen och Sovio-Sovelius släktförening ärsjälvständiga enheter, utan ekonomiska kopplingar sin-semellan.

English summaryPIA SOVIO-PYHÄLÄ

Page 2. Our Family Association Board Chairman, HasseLindqvist, invites you to our Family Reunion, which will beheld on Saturday, 3 August 2013, 16 to 22 hrs in Helsinki,at Restaurant Ostrobotnia, Museokatu 10, 2nd floor. Hesends his special regards to all the younger members of thefamily, with a wish that they join the meeting and participatesin the family activities in general. Please, confirm yourparticipation to Paula Erla, Tapulinmäki 4, 02780 Espoo, e-mail: [email protected], phone +358(0)400440990 or toHasse Lindqvist, Alatie 10b,02360 Espoo, [email protected], phone +348(0)400594050. If you havemoved or changed your e-mail address, please informPaula Erla.

Page 4. The interview with our family historian EeroSovelius-Sovio (b. 1927) by Laura Sovio begins with Eero'smemories from early childhood and his youth, when he livedwith his family on the farm Marttala, outside Raahe. Heremebers his father Jarl as a very strict but fair man, dressedin his Civil Guard (Suojeluskunta) uniform, keeping his sixchildren always disciplined. His mother was a quiet womanbusy while taking care of the household and the garden. Thefarm had cattle and some agriculture. The family lost the farmin 1937 as result of the loans father Jarl had guaranteed onbehalf of his brother. Jarl was killed in the war in 1940 whenEero was 13 years old. The family did not have the money forhigh school, so Eero had to start working at the smaller farmwhere they had moved. But he later entered into teacherstraining in Kajani and graduated as teacher in 1954. Eero'scarrier as teacher is long, his last posting being lecturer at theUniversity of Jyväskylä Normal Lyceum (Training School) from1972 to 1990. Alongside with his work Eero studied at theuniversity and took exams in Finnish language, Pedagogicsand History of Art. His paper for MA is about the old campusbuildings of his university. Eero started to keep a register of hisfamily already during his student years and he is the author ofthe book of the Sovio, which was awarded a premium.Moreover, he has written several books and articles, mainlywith historical connection to the city of Raahe. Eero has alsobeen very active in scouting. His interest in arcitecture andforeign culturers has taken him on travels to e.g. Greece, Italy,Mexico, East-Africa, India and Japan. And he is fond of natureand especially facinated by plants and flowers. During the last


32 33

years, Eero has, because of his reumathism, escaped fromthe cold during the winter months to the island of Tenerife.Eero has a big international circle of friends, but he hasapprecieted his freedom so much that he never got married.He reveals, though, that he was once engaged and has fallenin love several times. Eero retired 23 years ago, but he keepshimself busy by reading, and writing new projects. He lovesart and music, especially opera, and says that he is not afraidto die, because his ”relations upstairs” are clear.

Page 11. Ilkka Sovio (employed by the Post andTelecommunication Service of Finland in 1947-1991) writesabout his ”stamp trips” and tells that, when postage stampswere introduced, also collecting them became very popular allover the world. The first stamps were launched in GreatBritain in 1840. Finland got its first stamps six years later. It isestimated that there were nearly 100 million philatelists in theworld in the 1980ies. In March 1982, president MaunoKoivisto signed the treaty of proper postage stamps for AlandIslands. Their first postage stamps were launched on 1 ofMarch, 1984. The work of planning, production, promotionand sale of the Aland Island stamps was done by theEconomy Department of the Finnish Board of Post andTelecommunications. Faroe Islands, with same status ofautonomus territory as Aland, had received their first postalstamps in the end of the 1970ies. Together with the Chief ofthe Postal Serivices of Aland in Marianhamina, TorstenWikstrand, Ilkka did a study trip to Faroe Islands in 1983. Atthat time, Faroe Islands had prohibition, but liqour came infrom Denmark. The Chief of the Postal Services himself cameto the official dinner with bottles in a mail bag. After FaroeIslands the gentlemen visited the Philately Department inCopenhagen, and the philately services in Greenland, wherethe Chief was an Inuit. In 1984, the World Exhibition of postalstamps was held in Madrid. The Finnish exhibition there wasa success thanks to the Aland Island postal stamps. (Part 2,in next bulletin)

Page 12, Hasse Lindqvist: As you sow, so shall you reap-or how a big fortune can be blown up.Summary of Part 1. (publ. in Jotaila 2012). Fredrik Soveliushad been widowed for 30 years (after his first wife JohannaFranzén), when he in the age of 69 married the 29 years oldMiss Ebba Katinka Ljunggren on 14 December, 1891. Aftersix years of marriage and three children (Ebba 12.11.1892,Matts 8.2.1895 and Katarina 16.10.1896) Fredrik died as theeleventh richest man in Finland. Ebba hired Mr. ArthurLagerlöf , teacher of commercial law at the Raahe BusinessSchool, as her attorney. Arthur saw his chance, married Ebbaand became the guardian of her children. He invested themoney quickly in Kansallis-Osake-Pankki (KOP) stocks andbegan to carry out his dream, a forest imperium, and boughtforests first in the valley of Siikajoki and soon more to thenorth. He invested in companies, sawmills, real estate,machinery needed for transportation of the logs, etc. He waselected both as a member of the city council and soon asmember of the parliament, as well as board member of the

KOP-bank. The family with seven children (Ebba and Arthurhad now four children in common: Asta 1899, Erik 1900, Ebba1902 and Elsa 1904) moved in1910 to Helsinki,Hietalahdenkatu 4. The summer villa, Weikkola inLamminjärvi, was built in the same year. In 1912, Arthur wasdecorated with a honorary titel of ”vuorineuvos”, and becamealso director of the KOP-bank. Arthur and a certain Mr.Nybom were both directors of the bank and of Arthur'scompanies. In 1914, the KOP-bank had guaranteedcompanies owned by Arthur up to 23 million marks. Fatherand son Nybom were fired, but Arthur was allowed to sit in theBoard of Directors of the Bank until 1924. To Arthur's supportwe can say that the transport of timber to Raahe harbour,Lapaluoto continued, the problem being that the exportforward from the harbour stopped on 4 March 1914. The FirstWorld War had started. The blockade of the Baltic Seacontinued until 1921.

Part 2. starts with an overview of the First World War and theFinnish Civil War that followed it, and especially of theeconomic consequences in the country and in Raahe. Raahewas hit by famine in 1917-1918. Properties were auctionedout and the banks took their share. The BNP of Finlanddeclined by 30 % from the level of 1913 .

Hasse's father Matts (Matti) Sovelius participated,as did many others, in the Civil War and got both his feetfrozen, which resulted of an amputation of all his toes. Afterthat he walked in specially designed shoes and used a stick,and he was called ”Matti and his stick”. Hasse thinks that thisaffected his fathe'rs life until his death. Matti lived a lavish lifewith artists in Paris, had his residence and travel agency inTunis. Champagne parties and giving out loans, which neverwere paid back could not continue forever. Matti becameheavily alcoholisized and his lost his money. As he wastalented in languages the Finnish Army recruited him astranslator during the war.

People like the heirs of Fredrik let their money floweven during economically difficult years. Properties for salewere bought: Matti bought on 26 October, 1916, the cityhouse Bulevardi 19 for 538,000 marks. And as he had money,he bought also the house Bulevardi 19. How much he paid forthat is not known, but he sold it two years later for 1,500,000marks. Some deals seems to have been made, because inthe sales document appear the names of both Arthur and his18 years old son, who did not at that time have any property.Matti's sister Katarina (Karin) bought on 14 February, 1916,the house Eteläranta 2 in Helsinki paying 625.000 marks for itand sold it three years later for 1,500,000 marks. The oldestsister Ebba had received her heritage when she got married.How she spent her money Hasse does not know, but in 1924she resides with her husband in the house Eteläranta 4,which is now called Berner House. Even Arthur Lagerlöfbougth houses, at least one in Paris and one in Helsinki,Perustie 31, Munkkiniemi.

The timber trade grew in 1919. Now Arthur Lagerlöfwanted to use his old locomotive for transporting logs, whichstood unused in Lapland, but for that he needed new forests


32 33

to log. From where he took the money to purchase the forestsis unclear, but in 1918 his children sold their houses onBulevardi and Eteläranta. For the transport of the logs fromLapland he got assistance from Hugo Richard Sandberg,forest chief at the Kemi Company. Sandberg ordered fromUSA two steam-driven locomotives with bogies and caterpillartreads for transportation of logs from Salla to the Kemi river.That project failed as unprofitable. But timber was coming infrom Kainuu to Raahe harbour which opened on 27 June,1920. Arthur had so much money now that he on his 60thbirthday donated 1 million marks to a foundation from whichmoney for pensions and assistance should be paid to thepoor workers and their families in Raahe. The municipalityaccepted the donation and ordered a portrait of the donor tobe painted by the famous Eero Järnefelt. Already thefollowing year the catastrophe came. The timber warehousesof Europe were now full and Arthur's companies wereconfiscated by the bank. The investments in expensivemachinery for timber transportation became the ”swan song”for Arthur. Ebba and Arthur Lagerlöf were now destitute.Arthur still had some commissions of trust in the bank and inthe parliament, and he participated in a delegation ofcomercial negotiations in Paris in 1921. He was appointedOfficer of French Legion of Honor. But being destitute, heapplied for assistance from the foundation in Raahe he hadestablished. But as the foundation rules stated, theassistance was ment for poor workers, Arthur's applicationwas rejected. During his last years the Lagergöf couple wasmoving from flat to flat in Helsinki. Arthur became blind anddied in Helsinki on 23 July, 1930. Ebba Lagerlöf, formerSovelius, born Ljunggren died in Helsinki on 2 October 1932.The enterprise which had its start in Raahe became Rauma-Repola and later on Yhtyneet Paperitehtaat (UnitedPapermills).

Page 16, Pia Sovio-Pyhälä tells in her Facts, fiction andoral tradition in the family about Edvard Vilhelm Borg +),father of Fredik Oscar Sovelius' wife Rosa Sovelius b. Borg.Edvard besides being a priest, was also lingvist andethnolog. He also vaccinated people in Inari and Utsjoki. Hepicked up both the Inari sami and the northern samilanguage, and received diplomas in both of them fromprofessor Elias Lönnrot at the University of Helsinki. Edvardstayed 11 years in Lapland with his family. His mainpublication is an ABC-book in Inari-sami language combinedwith his translation of the Cathecismus, which was publishedin1859 in Oulu. Pia inherited this book from her grandmotherDagmar (Daddi) Sovio, b. Wangel.

Rosa Sovelius told her daughter-in-law, Daddi,about an episode she was involved in as a baby, whichinspired our famous writer of tales, Zachris Topelius, to writethe story about a girl with ”eyes like stars” (org. Swedish”Stjärnöga” in Finnish ”Tähtisilmä”). Topelius visited oftenOstrobotnia province, where his family roots were. Most likelyhe knew Edvard Borg, because both shared the intrest inethnology. In Rosas story she was tied in a pulka conected tothe main pulka, which the reindeer was pulling. The baby-

pulka came off, and it took a while before her parents noticedit. They turned around and started to look after her. It wasalmost dark when they finally found her. There she wassmiling and looking at the blinking stars in the sky. In the fairytale by Topelius the baby is a sami-girl found by a Finn, whotook her home to his wife. When the girl grows up she startsto show unnatural talents, she could for example givepredictions of what is going to happen. When Ilkka Sovioheard this story, he told it to Lasse Näsman, grandson ofRosa's younger sister Edith. Lasse had been told, that thebaby in the pulka was, in fact, one of the younger sisters ofRosa, Selma Borg. Difficult to say afterwards which one itwas, but the story inspirered by a relative is interestingenough to be read, still today.

+)An example how the famil ies during the class society wereinterl inked: Edvard Borg is 1 st cousin to Maria Sibel ius, b.Borg, mother of composer Jean Sibel ius. This means thatRosa and Jean are 2nd cousins, and Rosa's sons: Fredrik,Berti l , Tor and Jarl Sovio 3rd cousins with Jean Sibel ius' andhis sisters' and brothers' chi ldren. Now we know from whereour possible musical talents originate. But let me continue:Tor's brother-in-law, Gustav Wangel, married Rita Sibel ius,daughter of Jean's brother Christian Sibel ius. So, their son is1 st cousin of Tor's chi ldren.

Page 18, Outi Tasala writes in her Crossing the Continentabout a low-budget trip together with some of her friendstravelling by bus and hired cars in USA and Canada. The9500 km long journey visiting 19 states was planned longahead. It started with sight-seeing in Chicago in the heat ofJune-August, then a break in fresh air by Niagara Falls. Fromthere the company headed down back to USA and via Erie,Springfield and Ohio to watch, together with 40 000 otherspectators, baseball followed by fireworks in Chincinati.After that to the music cities of Nashville and Memphis, and tothe gourmet and music of New Orleans. According to Outi,New Orleans is the least American place during their entiretrip. After the swamps the road takes to the planes of Texas.Outi recomends Cadillac Ranch in Amarillo, a statue complexof old Cadillac wrecks from the 70ies, on wich you can spray-paint your signature. Then to Rocky Mountains and ColoradoSprings, and further to Four Corners, where borders of fourstates meet on the land of Navajo-indians. The grand naturecontinues to impose during the hike in Gran Canyon and ZionNature park. Hoover-dam, Las Vegas, Los Angeles andHollywood follows. The time spent in LA was too short to seeeverything.The best landscapes experienced were on theroad west from Colorado, especially on the last leg on theroad to the Pacific and the cities of Santa Barbara, Montereyand Santa Cruz. Before returning home, a visit to Big BasinRedwoods State Park and San Fransisco was a must. Outiconcludes: North-America has beautiful scenery, everythingbig, people friendly and helpful.

Page 22, Olli Sovio: The Sovio Family in Canada.The Canadian Sovio Story started in 1957 when


34 35

Matti Sovio decided to leave the Merchand Marines where hewas a captain and emigrate to British Columbia in WesternCanada. He did not like the long absences from home as hewanted to spend more time with his family. He settled in theSurrey suburb of Vancouver and worked in the shippingindustry on the Vancouver waterfront. His wife, Kyllikki andthree sons, Olli (10), Heikki (Henry) (9) and Antti (Andy)(1)joined him in June 1958. The boys started school and learnedEnglish quickly, but the family continued to speak Finnish athome.

Matti continued to work in Vancouver till hisretirement in 1982. After retirement, Matti and Kyllikki spentmany of their winters in Hawaii or Southern California. Athome they enjoyed gardening, walking and remodelling theirhome. Once there was no more renovating to do, they boughta new house and moved a total of six times. Kyllikki was goodwith creative ideas and decorating while Matti was skilled atconstruction. This kept them busy and loved doing it. Theywere always busy with new projects. In 1989 they moved toAbbotsford, a community 80km east of Vancouver, as Olli, hiswife Sandi and the grandchildren lived there. That allowed formore time with the grandchildren and they spent 27 years ofhappy retirement together.

Kyllikki died in October 2010 from a sudden strokeat the age of 87. It had always been her wish to have herashes buried in the family grave in Raahe. This occurred inMay 2011 when Matti accompanied by Olli and Sandi, andHenry attended a small ceremony at the cemetery in Raahe.For the next year Matti lived in their home but found that hewas very lonely. He moved to Retirement Living in LangleyBC in July 2012. He continues to enjoy good health there inhis 92nd year.

Olli, after High School, attended the University ofBritish Columbia, obtaining a Medical Doctor degree in 1974.He spent four months during his medical studies at the ToolonSairaala in Helsinki. Olli married Sandi ( nee Harvey), in1973. They had met at university where Sandi was studyingnursing. After graduation they moved to Los Angeles whereOlli did his internship at the University of Southern Californiaand Sandi worked as a nurse. Following the year in LosAngeles, they moved to Iisalmi, where they both worked atthe Iisalmen Aluesairaala. After a year they returned toCanada and settled in a small town in central BritishColumbia, 100 Mile House. Olli worked there as a generalpractitioner. They chose this area because the climate andterrain is a lot like Finland.

Two of their children Katrina(1977) andLucas(1978) were born there. After almost four years therethey moved back to Vancouver where Olli pursued specialitytraining in Orthopedic Surgery. While Olli was in training theirthird child Paul was born (1982). Once the five years trainingprogram was finished, the family moved to Abbotsford wherethey have lived since that time (1986). Sandi was a nurseinitially but later returned to University and obtained herteaching degree. She taught school until her retirement in2002.

Henry, after High School received a football

scholarship to the University of Hawaii where he spent fouryears. He was chosen by the professional football team,Atlanta Falcons, to play in the National Football League. Heplayed professionally for six years both in the USA andCanada. In 1973 he married Janina ( nee Pirog) whom hehad met in high school. Following his football career Henryobtained his Bachelors and Masters Degrees in Educationand taught high school physical education and geography. Hehas written a geography textbook that is now used in the highschools in BC. He and his wife, also a teacher, are both nowretired. They enjoy gardening their beautiful 5 acre property inWhite Rock BC, They are strong advocates of nature andwildlife preservation. They also spend a lot of time travelling.Andy, after his high school graduation attended Simon FraserUniversity in Vancouver and obtained a degree in business.He has worked for Telus Corporation (telecommunicationsfirm) in Vancouver since that time. He lives in Vancouver.

Olli's and Sandi s children all live and work in thegreater Vancouver area. Katrina, following her graduationfrom high school attended University of British Columbia andobtained degrees in kinesiology and physiotherapy. She iscurrently working towards a Masters Degree in Physiotherapy.She is also a certified yoga instructor having trained for that inNewYork and San Francisco. In addition, Kati is anaccomplished athlete, having completed numerous runningmarathons and two iron man competitions . She is also anavid cross country skier and hiker.

Lucas attended the University of British Columbia,getting a Bachelors and Masters Degrees in GermanLiterature. He also spent year studying at the University ofFreiberg in Germany. Following graduation, Luke joined theRoyal Canadian Mounted Police (RCMP) in 2008. He iscurrently working in Surrey BC in the `Gang suppressionunit``. He and wife Tatjana (nee Schurr) live in Langley BCwhich is near Abbotsford. Tatjana and Luke were weremarried in April 2012 in Hamburg, Tatjana`s home town. Theyare expecting their first child in April 2013. Luke is veryinvested in sporting activities , judo (black belt), skiing ( skipatrol at Whistler Mountain), hiking and running. He too hascomplete a number of marathons including Helsinki 2003, andthe Finlandia Hiihto 2003.

Paul completed his degree at the University ofVictoria in Anthropology. After graduation he joined theAbbotsford Police Force where he is now on the EmergencyResponse Team (SWAT). He was married to Kimberley(neeStewart) in 2006 after Kim finished her degree inbiochemistry also at University of Victoria. They have twochildren, Jacob (2007), and Raija (2008). Paul like his sisterand brother is an avid outdoor enthusiast and mountaineer.Paul also skied the Finlandia in 2003. Kimberley has herdegree in education and teaches math and chemistry in highschool and they live in Abbotsford.

Page 24, Risto Tuominen calls his story Home gives butworld teaches, where he shares his experience as volunteerdoctor in developing countries and tells about his travelling ingeneral. He underlines the importance of knowing ones own


34 35

roots, because the culture around us during our childhoodand youth gives us our identity, while the world shapes us. Byopenly getting acquinted with new cultures and people we getto know ourselves, as well.

Risto's own life and his choises have been directedby a strong will to help those who have not been as favoredas he has been. His wish is to use his professional skills tohelp the poor in developing countries and in the same timesatisfy his love of adventure. His first mission was in 1987when he moved as development worker to Tanzania togetherwith his wife and 2 and 4 years old kids. After that, he hasbeen to Tanzania twelve times teaching and supervisingresearch work at the Muhimbili Medical Centre. In order tocombine work with pleasure his invitations conincide normallywith the hunting season and the time for deep-see fishing.

In 2011, Risto met the Indian Dr. Sujit from Kolkata,a new phase began in his life as development worker.Attending a meeting, where Dr. Sujit presented hisorganisation inviting young Finnish medical students asvolonteers, Risto asked if also an experienced Professor inMedicine would do. That's how his cooperation with IndianInstitute for Mother and Child started. Somebody wondersperhaps why a person voluntarily spends his annual leave byworking six days a week at a First Aid Clinic with constantpower cuts, or with no electricity at all, with old instrumentsand bad materials, and hardly no possibility for observation orfollow-up of the patients. After four weeks work the back-packing trip in India and Nepal was a fantastic finishing of thevacation.

In 2012, Risto worked in mountain villages in thePeruvian Andes. The organization was different and so werethe work moral and arrangements. When he, used to Finnishworking habits, appeard to his work at 8 o'clock in themorning, nobody was there. Two hours later his Peruvian co-workers appeared and the first they did was to make themorning tea for themselves. According to the agreement, thelength of the working day was six hours, but in practice it wasless than three hours. Some days, no tasks were planned forhim, so he used the opportunity to get some knowledge aboutthe Inca culture. That he did together with a ”fake nurse”whom he had trained. When his contract was over he and his'fake nurse' took a seven day long trip with riverboat onAmazon river. sleeping the nights under the tropical stars onstyrox-boards on top of the cargo.

This summer, Risto will go for his sixth working tripto India. He will work in the Ganges delta.He has alreadyflight tickets for himself and for his 'fake nurse', who has notbeen to before. After the work is done, they will head toKerala, in South India, and Risto will take his nurse also to TajMahal. Possible changes in travel plans usually bring the bestsurprises. In his voluntary work, Risto has made good friendsand contacts, and he continues, that by giving one month nowand then to the poor gives him more value added time.

Page 27, A Dispute on the Land-Lease for HuvimyllyCinema Hall by Jukka Ingerttilä, Jukka Toivola, OlliNylander and Martti Sovio is a continuation to what the

Chairman of the Sovio Foundation, Reino Temmes, wrote inthe last Jotaila Bulletin. The closing of the only Cinema Hall inRaahe which stood on the same place for nearly 80 years,has stirred up feelings, not only among the people in Raahe,but also further, not to forget among the relatives carrying thename of Sovio, who have been upset being connected to thescandal blown up both in newspapers and social media. Mr.Temmes wrote in his overview about the lease which gaveHuvimylly the right to use the foundation's plot. It was signedin1936, and extended from 1 December, 1968, to 30November, 2011. After the bankrupcy in 2003 Huvimylly got anew owner in 2006. The conditions in the proposal for a newlease were not acceptable to the Foundation. Temmes alsowrites about blackmailing and insulting the Foundation. Themunicipality which had been involved was unwilling to acceptthe Foundation's proposal of a swap plot to the Foundation asreplacement for the plot occupied by Huvimylly. Deadlock ofthe negociations followed, and the Foundation nominated in2008 the Board Members Ingerttilä and Toivola to start a newround of negociations with the cinema owner and themunicipality. Discussions were carried out on in a positiveway and with a wish to find a solution convenient for all parts.Even the Mayor showed interest in solving the case. Whenthe first report by the negotiators was presented to the Boardthere were an equal number of votes for and against acontinuation of the negotiations, but with the vote of thechairman the decision of not continuing won. Mr Ingerttilä andMr Toivola resigned, as they could not sign on something thatwas against their recommendations. The dispute was handedover to lawyers by both sides, and finally an arbitration ruledHuvimylly to sell its building to the Foundation, which was acostly affair, because the cinema moved out and theFoundation was now the owner of a property recentlyannounced as a protected and historically valuable buildning,which the owner could not tear down, but had to maintain.

+)Sovio-foundation and Sovio-Sovelius FamilyAssociation are two independent entities without anyeconomic linkages.

Documents

Sovio-Sovelius – Sovio-Sovelius Yhdistyksen kotisivusovio-sovelius.com/Soviodokument/Jotailan_jutut/Jotaila..."=1//7381> 'D7 70B;8 BD>