s.11

HenkilökuvassaAnna-Maija Pirttilä-Backman

s.16

Kunniajäsen Liisa Eränen

s.32

Kurkistus yhdistyksen historiaanSuomen sosiaalipsykologit ry 20 vuotta

Suomen sosiaalipsykologit ry:n lehti

1/20

1520-VUOTISJUHLANUM

ERO

TÄSSÄ NUMEROSSAs. 3Päätoimittajain kynästä

s. 28Muistokirjoitus – Serge Moscovici

s. 32Arkiston kertomaa: yhdistyksen vähä kronikka

s. 44Haastattelussa Terttu Lehti

s. 4Puheenjohtajan ajankohtaiset

s. 6Tieteen kentältä

s. 8Välihuomioita

s. 10Uutisia

s. 22Vuorovaikutuksen digitalisoituminen muokkaa luottamussuhteita

1/20

15

3

Hyvä lukija! Pitelet käsissäsi uudistunutta

Sosiaalipsykologi-lehteä. Lehti on pienentynyt käteväksi

ja helposti mukana kulkevaksi lukupaketiksi, sisällöstä

tinkimättä. Lehden kuviin sekä visuaalisuuteen

on panostettu aiempaa enemmän ja myös paperi

on vaihtunut. Toivomme, että lehti on nyt entistä

houkuttelevamman näköinen mutta yhtä kiinnostava

ja monipuolinen kokonaisuus kuin aiemminkin.

Vanha ulkoasu ehti palvella viisi vuotta ja nyt oli

aika päivittää lehti tähän päivään. Lehtiuudistuksella

haluamme myös juhlistaa Suomen sosiaalipsykologit

ry:n 20-vuotisjuhlavuotta: nyt käsillä oleva lehti on

samalla merkkivuoden juhlanumero! Tiesitkö muuten,

että yhdistyksen alkuaikoina lehti tunnettiin nimellä

”Suomen sosiaalipsykologien yhdistyksen tiedotuslehti”?

Muhkeasta juhlanumerosta löydät mm. kurkistuksen

yhdistyksen historiaan ja yhdistystä perustamassa olleen

sekä sen ensimmäisenä puheenjohtajana toimineen

Liisa Eräsen haastattelun. Mukana on myös tuttuun

tapaan sosiaalipsykologin haastattelu, kirjaesittelyjä sekä

kiinnostavia tiedejuttuja ja tutkimusreferaatteja! Tällä

kertaa lähemmässä käsittelyssä ovat vapaaehtoistyö sekä

välittynyt vuorovaikutus ja sen suhde luottamukseen.

Mainittakoon myös hiljattain 60-vuotispäiviään

viettäneen professori Anna-Maija Pirttilä-Backmanin

henkilökuva, jossa tätä tinkimätöntä tieteentekijää

tarkastellaan kollegoiden silmin.

Otamme mielellämme vastaan palautetta siitä,

kuinka lehtiuudistus lukijoidemme mielestä onnistui!

Voit antaa palautetta uudesta ulkoasusta tai lehden

artikkeleista sähköpostitse (info@sosiaalipsykologit.

fi). Toivotamme antoisia lukuhetkiä uudistuneen

lehden parissa!

Päätoimittajat

s. 48Kirjat

s. 52Vallankumouksellinen vapaaehtoistyö

s. 11Henkilökuva – Anna-Maija Pirttilä-Backman

s. 16Haastattelussa Liisa Eränen

Päätoimittajat: Mia-Marisa Ranta ja Juha Savolainen

Osoitteenmuutokset: Omatoimisesti nettisivuillamme www.sosiaalipsykologit.fi tai ilmoitus osoitteeseen

info@sosiaalipsykologit.fi.

Seuraava lehti: Seuraava lehti ilmestyy marraskuussa 2015. Artikkelit, palautteet ja uutisvinkit osoitteeseen

info@sosiaalipsykologit.fi.

Suomen sosiaalipsykologit ryPL 104

00101 Helsinki

Ilmoitushinnasto:Koko sivun ilmoitus 250 €

Puolen sivun ilmoitus 175 €Neljäsosasivun ilmoitus 110 €

(harmaasävyiset sisäsivuilla))

Kannen kuva: ©iStock.com/Bim Sisäkannen kuva: ©iStock.com/Malija

Taitto: Philippe Cam (tresadenn@gmail.com)ISSN 2323-847X (Painettu)

ISSN 2323-8488 (Verkkojulkaisu)

PÄÄTOIMITTAJAIN KYNÄSTÄMia-Marisa Ranta ja Juha Savolainen / Kuva: ©iStock.com/malija

¨On yhteinen etumme, että sosiaalipsykologien osaaminen tunnetaan ja tunnustetaan mahdollisimman laajalti.¨

OMA YHDISTYS ON IDENTITEETTIKYSYMYS

Tänä keväänä tulee täyteen 20 vuotta siitä, kun

Suomen sosiaalipsykologit ry perustettiin. Kahdessa

vuosikymmenessä yhdistys on nähnyt monia vaiheita.

Tänä päivänä yhdistyksellä on noin 500 jäsentä, mikä

kattaa varovaisen arvion mukaan ehkä 20-25 prosenttia

kaikista maassamme valmistuneista sosiaalipsykologeista.

Yhdistys perustettiin vuonna 1995 edistämään

sosiaalipsykologien keskinäistä yhteydenpitoa, vahvis-

tamaan ammatti-identiteettiä ja tekemään tunnetuksi

sosiaalipsykologien tietoja ja taitoja. Nämä tavoitteet ja

päämäärät ovat edelleen tärkeitä kaksi vuosikymmentä

myöhemmin, eikä niiden eteen tehty työ ole vielä valmis.

On yhteinen etumme, että sosiaalipsykologien osaaminen

tunnetaan ja tunnustetaan mahdollisimman laajalti. Jos

emme itse pidä esillä monipuolista asiantuntemustamme,

ei sitä tee kukaan meidän puolestamme. Harvinaisen alan

edustajina verkostoituminen on meille erityisen tärkeää,

jotta saamme tarvittaessa äänemme kuuluviin.

Viime aikoina sosiaalipsykologit ovat kärsineet

karvaita tappioita liittyen esimerkiksi koulukuraattorien

kelpoisuusvaatimuksiin sekä tuoreimpana sosiaalihuollon

ammattihenkilöiden, etenkin sosiaalityöntekijöiden, sijaisena

toimimismahdollisuuksiin, jotka kapenevat näillä näkymin

vuoden 2016 alusta lähtien. Valitettavasti yhdistyksen

ponnistelut näihin asioihin vaikuttamiseksi eivät ole tuot-

taneet toivottua tulosta. Nämä kirvelevät takaiskut ovat

kuitenkin osoituksia siitä, että sosiaalipsykologien omaa

edunvalvontatyötä tarvitaan. Selvää on, että tarvitsemme

myös uudenlaista yhteistyötä ja verkostoitumista sekä

jäsentemme aktiivisuutta yhteisten etujemme edistämi-

sessä ja toisinaan myös puolustamisessa.

Yhteistyötä vaikuttamis- ja edunvalvonta-asioissa

onkin jo tehty erityisesti Yhteiskunta-alan korkeakoulu-

tetut ry:n kanssa. Painoarvomme ja vaikuttavuutemme

voisi kuitenkin olla suurempi, mikäli useampi sosiaali-

psykologi kuuluisi yhdistykseen. Jäsenillemme meillä on

edunvalvonnan suhteen yksi toive: mikäli tietoosi tulee

lainsäädäntöön tai esimerkiksi Kelan, kuntien tai muiden

tahojen toimintaan liittyviä esityksiä tai aloitteita, jotka

saattavat vaikuttaa sosiaalipsykologien ammatilliseen

asemaan, olethan meihin yhteydessä mahdollisimman

varhain! Yhdistyksen 20-vuotisen historian ajalta löytyy

onneksi myös tapauksia, joissa vaikuttamistyö on ollut

tuloksellista, kun prosesseihin on päästy vaikuttamaan

riittävän aikaisin. Tästä esimerkkinä mainittakoon monille

sosiaalipsykologeille erityisen tärkeä, vuonna 2006

saatu hyväksymisperusteiden muutos, jonka mukaan

sosiaalipsykologi on sopiva pohjakoulutus psykotera-

piakoulutukseen hakeutumiselle.

Suomen sosiaalipsykologit ry on nyt ehtinyt kypsään

ikään. Oma yhdistys on meille sosiaalipsykologeille

tärkeä asia paitsi sosiaalipsykologien tunnettuuden

edistämisen ja edunvalvonnan näkökulmasta, myös

yhteisen identiteettimme vaalijana. Koska työelämässä

toimimme usein moniammatillisissa tiimeissä ja hyvin

erilaisissa työtehtävissä toisistamme hajallaan, yhdistys

on meille tärkeä, jotta emme menetä yhteyttä, jos ei nyt

samanmielisiin, niin ainakin paljon kanssamme yhteistä

jakaviin sosiaalipsykologitovereihimme. Oma lehti ja

oma yhdistys ovat vahvasti identiteettikysymyksiä, jotka

kietoutuvat samalla laajemminkin sosiaalipsykologien

yhteiskunnalliseen asemaan. Sillä, että meillä on yhdis-

tys, joka edustaa meitä, on vahva symbolinen merkitys:

se on osaltaan vahvistamassa identiteettiämme sekä

legitimoimassa olemassaoloamme ja pyrkimyksiämme,

jotka koskevat asemaamme yhteiskunnassa.

Yhteinen yhdistys antaa myös mahdollisuuden jakaa

ja vaihtaa ajatuksia ja osaamista sekä pysyä perillä alan

ajankohtaisista asioista. Se tarjoaa väljän yhteisön, josta etsiä

tukea vaikkapa oman ammatti-identiteetin rakentamiseen,

uravaihtoehtojen pohtimiseen tai ihan vain omien ajatusten

peilaamiseen ja näkemysten vaihtamiseen. Haasteena

vapaaehtoisvoimin toimivalla yhdistyksellä on kuitenkin

pysyä jatkuvasti ajan hermolla ja kasvattaa jäsenmäärää

painoarvonsa vahvistamiseksi. On arvokasta, että meillä

on jo 20 vuoden ajan ollut olemassa taho, joka kokoaa

yhteen sosiaalipsykologit ammatista ja työtehtävistä

riippumatta ja tarjoaa areenan sosiaalipsykologiyhteisön

sisäiselle keskustelulle. Olkaamme tästä iloisia ja ylpeitä

ja viekäämme yhteinen yhdistyksemme yhdessä uudelle

vuosikymmenelle!

Mia-Marisa Rantayhdistyksen puheenjohtaja

5

puheenjohtajan ajankohtaiset

Koonneet: Henna Salonen,

Ihmiset pyrkivät usein muokkaamaan itsestään syntyvää mielikuvaa, mutta romanttisten suhteiden

roolia tässä prosessissa ei vielä tunneta hyvin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin parisuhteen näkyvyyttä,

sen keskeisyyttä Facebookiin laitetuissa kuvissa. Hypoteesina oli, että kiintymys tai rakkaus on pari-

suhteen näkyvyyden taustalla. Hypoteesia testattiin kolmella asetelmalla. Tutkimuksen otos poimittiin

parisuhteessa olevista Facebookin käyttäjistä Mechanical Turk -nettipalvelusta. Tutkimusmenetelminä

käytettiin kyselyitä, persoonallisuustestejä ja Facebookissa olevien kuvien analysoimista.

Estyneet ihmiset raportoivat matalaa ja huolestuneet korkeaa halua suhteen näkyvyydelle (kokeet

1 ja 2), silti samat motiivit ajoivat molempien ryhmien todellista suhteen näkyväksi tekemistä (koe 1).

Molemmat ryhmät olivat epätodennäköisiä tekemään suhteensa näkyviksi (kokeet 1 ja 3). Kun ihmiset

tunsivat itsensä epävarmoiksi kumppaninsa tunteista, he tekivät usein suhteensa näkyviksi (koe 3). Tämä

tutkimus valottaa sitä, miten parisuhde vaikuttaa siihen, miten ihmiset esittävät itsensä muille.

Emery, L. F., Muise, A., Dix, E. L. & Le, B. (2014). Can You Tell That I’m in a Relationship? Attachment and Relationship Visibility on Facebook. Personality and Social Psychology Bulletin, 40 (11), 1466–1479.

tieteen kentältä

SOSIAALISEN VERKOSTON MERKITYS IDENTITEETILLE

KIINTYMYS JA PARISUHTEEN NÄKYVYYS FACEBOOKISSA

Mark H. Walker ja Freda B. Lynn Iowan yliopistosta ovat tutkineet sosiaalisten verkostojen merkitystä

identiteetin kannalta. Aiemmin identiteetin tutkimuksessa ei ole otettu huomioon yksilön verkostojen

rakennetta ja sitä, miten rooliperusteiset ryhmät yksilön sosiaalisessa verkostossa ovat yhteydessä

keskenään. Aiemmissa tutkimuksissa roolien merkitystä identiteetille on selitetty yksilön tunnesuhteilla

ryhmiin ja sillä, miten palkitseva rooli on. Tutkimuksen mukaan yksilön sosiaalisen verkoston rakenteella

on merkitystä sen kannalta, miten todennäköisesti ja usein henkilön jokin rooli tulee esiin. Aineisto kerättiin

nettikyselyllä, joka oli suunnattu 18-24-vuotiaille lapsettomille henkilöille. Kyselyyn vastanneista suurin osa

oli valkoisia (69,7 %), naisia (55,05 %) ja keskimääräiseltä iältään noin 22-vuotiaita. Tarkastelun kohteeksi

tutkijat olivat valinneet uskonnollisen identiteetin sekä työ- ja opiskelijaidentiteetin. Tutkimuksen mukaan

esimerkiksi uskonnollisen identiteetin merkittävyys ei liity niinkään yksilön yksittäisistä suhteista toisiin

uskonnon kautta tuntemiin ihmisiin – kuinka monta uskonnollisuuden kautta tunnettuja toisia on tai miten

läheinen hän on heidän kanssaan. Uskonnollisen identiteetin merkittävyyteen yksilön identiteetin kannalta

vaikuttaa se, millainen suhde uskonnollisuuden kautta tunnetulla ryhmällä on suhteessa muuhun yksilön

sosiaaliseen verkostoon. Mitä enemmän jokin rooliperusteinen ryhmä on yhteydessä muuhun yksilön

sosiaalisen verkostoon, sitä merkittävämpi kyseisissä suhteissa esiin tuleva rooli on yksilön identiteetin

kannalta.

Walker, M. H. & Lynn, F. B. (2013). The Embedded Self. Social Networks Approach to Identity Theory. Social Psychology Quarterly, 76 (2), 151-179.

Pauliina Mattinen ja Tiiu Veiler

Tiitisen ja Ruusuvuoren tutkimuksessa selvitettiin tuotetaanko ja jos, niin kuinka tuotetaan, käsitystä

jaetusta tai sukupuolittuneesta vanhemmuudesta vanhempien ja neuvolan terveydenhoitajien välillä.

Tutkimukseen osallistui neuvolan terveydenhoitajia ja lasten vanhempia. Tutkimuksessa käsiteltiin keskus-

teluanalyysin keinoin 17 videolle kuvattua kohtaamista terveydenhoitajien ja alle vuoden ikäisten lasten

vanhempien välillä. Keskustelujen havainnointi osoittaa, että jaetusta vanhemmuudesta keskusteltaessa

usein korostuu oletus äidin ensisijaisuudesta lapsen hoivaajana. Keskusteluissa terveydenhoitajat pitivät

usein äidin roolia ja tekemisiä itsestäänselvyyksinä kun taas isien tekemät asiat saatettiin nähdä jonakin

lisänä mutta ei samalla tavalla itsestäänselvyyksinä. Toisaalta jotkut terveydenhoitajat käyttivät neutraalia

tapaa puhua vanhemmille. Vanhemmat itse vahvistivat tai väheksyivät näitä oletuksia omassa puheessaan.

Käsitystä jaetusta tai sukupuolitetusta vanhemmuudesta tuotetaan keskustelussa, johon neuvolat tarjoa-

vat hyvän institutionaalisen areenan. Siellä näistä käsityksistä voidaan käydä myös kriittistä keskustelua.

Tiitinen, S. & Ruusuvuori, J. (2015). Producing gendered parenthood in child health clinics. Discourse & Society, 26 (1), 113-132.

MacKenzie, Vohs ja Baumeister testasivat neljällä tutkimuksella hypoteesia, jonka mukaan heikompi

usko vapaaseen tahtoon korreloi vähäisempään kiitollisuuden tunteeseen. Tutkimuksissa 1a ja 1b usko

vapaaseen tahtoon korreloi positiivisesti kiitollisuuden kanssa. Tutkimuksessa 2 osallistujat, joiden usko

vapaaseen tahtoon oli heikennetty, raportoivat matalampaa kiitollisuutta tapahtumista omassa mennei-

syydessään. Tutkimus 3 käytti laboratorio-olosuhteissa aikaansaatua kiitollisuudentunnetta. Osallistujat,

joiden uskoa vapaaseen tahtoon oli kokeellisesti heikennetty, raportoivat matalampaa kiitollisuuden

tunnetta palveluksesta. Tutkimuksessa 4 madallutettu usko vapaaseen tahtoon johti matalampaan kii-

tollisuudentunteeseen hypoteettisessa skenaariossa.

Hyväntekijällä oletettiin olevan vähemmän vapaata tahtoa ja siksi tämän koettiin olevan vähemmän

vilpittömästi motivoitunut hyvän tekemiseen. Nämä löydökset antavat ymmärtää, että usko vapaaseen

tahtoon on tärkeä tekijä kiitollisuuden tuntemisen kannalta.

MacKenzie, M. J., Vohs, K. D. & Baumeister R. F. (2014). You Didn’t Have to Do That: Belief in Free Will Promotes Gratitude. Personality and Social Psychology Bulletin 40 (11), 1423–1434.

tieteen kentältä

7

SINUN EI OLISI TARVINNUT TEHDÄ TUOTA: USKO VAPAASEEN TAHTOON

LISÄÄ KIITOLLISUUTTA

SUKUPUOLITETUN VANHEMMUUDEN TUOTTAMINEN NEUVOLAPALVELUISSA

YHDENVERTAISUUTTA JA TASA-ARVOA TYÖELÄMÄSSÄ

Teksti: Esa Torniainen / Kuva: ©iStock.com/Rawpixel

Uusi yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan

vuoden alusta tavoitteenaan edistää

yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää

parantamalla syrjityksi tulleiden oikeussuo-

jaa ja laajentamalla velvollisuutta edistää

yhdenvertaisuutta niin julkisessa kuin

yksityisessä toiminnassa (ei kuitenkaan

yksityiselämässä, perhe-elämässä eikä

uskonnonharjoituksessa). Seuraavassa

pikavilkaisu uuteen lakiin lähinnä työelämän

kannalta; uudistuksella on vaikutuksia myös

viranomaisiin, koulutuksen järjestäjiin sekä

tavaroiden ja palvelujen tarjoajiin, mutta

niitä tässä ei erikseen käsitellä.

Uudistuksen jälkeenkin pitää vielä osata

tietää, onko lain edessä tasa-arvoinen vai

yhdenvertainen. Tasa-arvolain (vanhen-

tuneelta koko nimeltään ”Laki naisten ja

miesten välisestä tasa-arvosta”) (609/1986)

”tarkoituksena on estää sukupuoleen

perustuva syrjintä ja edistää naisten ja

miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä

tarkoituksessa parantaa naisten asemaa

erityisesti työelämässä”. Yhdenvertai-

suuslain uudistuksen yhteydessä siihen

lisättiin transihmisten syrjintäsuoja. Jo

aiemmin lakia oli oikeudenkäytössä osin

sovellettu sukupuolivähemmistöihin, mutta

nyt se kirjoitettiin lakiin selvästi auki: ”…

myös estää sukupuoli-identiteettiin tai

sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä.”

Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) puo-

lestaan kieltää syrjinnän ”iän, alkuperän,

kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakau-

muksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan,

ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden,

terveydentilan, vammaisuuden, seksuaa-

lisen suuntautumisen tai muun henkilöön

liittyvän syyn perusteella”.

Lain tarkoittama syrjinnän käsite

on melko laaja: välittömään syrjintään

kuuluu syrjintä paitsi henkilön todellisen

ominaisuuden myös oletetun ominai-

suuden (olettamaan perustuva syrjintä)

ja läheisen ominaisuuden (läheissyrjintä)

perusteella sekä vielä moniperusteinen

ja risteävä syrjintä.

Välillinen syrjintä on niinikään yleensä

kiellettyä – tällä tarkoitetaan esim. näen-

näisesti yhdenvertaista sääntöä, jonka

noudattaminen jollekulle on vaikeaa em.

henkilöön liittyvän syyn vuoksi. Syrjin-

tää on myös syrjimään käskeminen tai

ohjeistaminen, häirintä, sekä kohtuullisten

mukautusten (esim. esteettömyys) epää-

minen vammaisten ihmisten yhdenver-

taisuuden toteuttamiseksi. Syrjintää sen

sijaan ei ole positiivinen erityiskohtelu eli

sellainen ihmisten oikeasuhtainen erilainen

kohtelu, jonka tarkoituksena on tosiasial-

välihuomioita

¨Uudistuksen jälkeenkin pitää vielä osata tietää, onko lain edessä tasa-arvoinen vai yhdenvertainen.¨

lisen yhdenvertaisuuden edistäminen tai

syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäiseminen

tai poistaminen.

Syrjimisestä pidättäytymisen lisäksi

uusi laki tuo uutena asiana työnantajille

velvollisuuden aktiivisesti edistää yhden-

vertaisuutta. Tasa-arvolaissa oli jo aiemmin

velvoite laatia suunnitelma toimenpiteistä

tasa-arvon edistämiseksi, jos palveluksessa

oli vähintään 30 henkilöä – nyt (tai itse

asiassa kahden vuoden siirtymä-ajan jälkeen)

vastaava velvoite on myös uudessa laissa

tarkoitetun yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Käytännössä nämä kaksi eri suunnitelmaa

voi ja kannattaneekin yhdistää ja kutsua

kokonaisuutta vaikkapa monimuotoisuus-

suunnitelmaksi, tai esimerkiksi sisällyttää

molempien lakien vaatimukset YT-lain

mukaiseen henkilöstösuunnitelmaan.

Lain toteutumista työelämäasioissa

valvoo työsuojeluviranomainen. Vähem-

mistövaltuutetusta uudistus teki yhden-

vertaisuusvaltuutetun valtuuksin käsitellä

syrjintää kaikilla em. perusteilla; syrjintä- ja

tasa-arvolautakunnat taas korvaa yhteinen

tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslautakunta.

Voidaan väittää, että uudistus jäi

puolitiehen ja vielä on tekemistä, mutta

se on askel oikeaan suuntaan. Työpai-

koilla muutokset selkiyttävät tilannetta ja

velvoittavat työantajia terästäytymään tasa-

arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa – niitäkin,

joilla ei vielä ehkä ole ollut selkärangassa

Työsopimuslain 2 luvun 2 §:ssä tähänkin

asti ollut tasapuolisen kohtelun vaatimus

ja syrjintäkielto.

välihuomioita

9

¨Voidaan väittää, että uudistus jäi puolitiehen ja vielä on tekemistä, mutta se on askel oikeaan suuntaan.¨

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN SIJAISTEN KELPOISUUSEHDOT KIRISTYVÄT

YHDISTYKSEN KUNNIAJÄSENEKSI VALITTIIN VTT, SOSIAALIPSYKOLOGI LIISA ERÄNEN

Teksti: Mia-Marisa Ranta

Teksti: Mia-Marisa Ranta

Eduskunta hyväksyi maaliskuussa

hallituksen muutosesityksen lakiin sosiaa-

lihuollon ammattihenkilöistä. Uusi laki

astuu voimaan vuoden 2016 alussa ja sen

myötä sosiaalityöntekijän, sosionomin sekä

geronomin tutkinnon suorittaneista tulee

laillistettuja ammattihenkilöitä. Lisäksi lähi-

hoitajan ammatti nimikesuojataan. Uuden

lain mukaan sosiaalipsykologit eivät enää

ole kelpoisia toimimaan sosiaalityöntekijän

sijaisina.

Jatkossa tilapäisesti sosiaalityöntekijän

ammatissa toimivalta edellytetään sosiaa-

lityöntekijän ammattiin johtavia opintoja ja

vähimmäisvaatimuksena on näiden opintojen

aineopintojen ja käytännön harjoittelun

hyväksytty suorittaminen. Muissa laillistetun

sosiaalihuollon ammattihenkilön tehtävissä

voi edelleen tilapäisesti enintään vuoden

toimia kyseiseen ammattiin opiskelevien

lisäksi myös sosiaalialalle soveltuvan

korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö,

mikäli hänellä on riittävät edellytykset

tehtävässä toimimiseen.

Suomen sosiaalipsykologit ry antoi

sosiaali- ja terveysvaliokunnalle helmikuussa

lausunnon (luettavissa yhdistyksen netti-

sivuilla), jossa ennakoivasti vastustettiin

mahdollisia sijaisten kelpoisuusvaatimusten

kiristyksiä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta

päätyi kuitenkin mietinnössään sijaisena

toimimisen ehtojen rajaukseen sosiaalityönte-

kijän tehtävien osalta ja laki hyväksyttiin

eduskunnassa valiokunnan ehdotuksen

mukaisesti.

Suomen sosiaalipsykologit ry:n historian

ensimmäiseksi kunniajäseneksi valittiin

yhdistyksen kevätkokouksessa 19.3.2015

VTT, sosiaalipsykologi Liisä Eränen. Eränen

on yhdistyksen perustajajäseniä ja toimi

perustavan kokouksen puheenjohtajana

vuonna 1995. Hän oli myös yhdistyksen

ensimmäinen puheenjohtaja, missä roo-

lissa hän toimi 3.3.1999 asti. Eränen toimi

yhdistyksessä myös muissa luottamusteh-

tävissä ja yhdistyksen luottamusrooleissa

hän vaikutti yhteensä ainakin 7,5 vuoden

ajan. Liisa Eränen oli aktiivinen toimija

nimikeasioissa yhdistyksen alkuaikoina. Hän

on tehnyt monipuolisen uran sosiaalipsyko-

logina, tutkijana, sosiaalipäällikkönä sekä

psykoterapeuttina. Lue Eräsen haastattelu

tämän lehden sivulta 17.

uutisia

11

L aajan ja monipuolisen uran sosiaali-

psykologian parissa tehnyt Helsingin

yliopiston sosiaali-psykologian profes-

sori Anna-Maija Pirttilä-Backman

vietti hiljattain 60-vuotispäiviään.

Sosiaalipsykologi-lehti halusi kun-nioittaa Pirttilä-

Backmanin hienoa uraa ja kysyi siksi hänen kollegoil-

taan, ystäviltään ja oppilailtaan, mitä näillä on päällim-

mäisenä mielessään merkkipäiviään viettäneen pro-

fessorin työstä ja saavutuksista, sekä Pirttilä-Backma-nista henkilönä ja kollegana. Tulok-

sena syntyi henkilö-kuva laaja-alaisesta ja tinkimättömästä

tieteentekijästä sekä sosiaalisten

representaatioiden lähestymistavan

suomalaisesta uranuurtajasta.

Sosiaalipsykologi-lehden onnistui

tavoittaa muutamia professori Anna-Maija

Pirttilä-Backmanin kollegoita kertomaan

näkemyksensä tämän urasta ja merki-

tyksestä suomalaiselle sosiaalipsykologialle

60-vuotismerkkipäivän kunniaksi. Lehden

sähköpostitse saamissa vastauksissa

korostuu ennen kaikkea Pirttilä-Backmanin

akateemisen työn uskomaton laaja-alaisuus

ja monipuolisuus sekä piirtyy esiin kuva paitsi

työlleen omistautuneesta, tinkimättömästä

ja älyllisesti uteliaasta tieteentekijästä myös

lämminsydämisestä ja huomaavaisesta

työtoverista ja ystävästä. Yksittäisistä saa-

vutuksista itseoikeutetusti tulee mainituksi

sosiaalisten representaatioiden tutkimuksen

tuominen suomalaiseen sosiaalipsykolo-

giaan – Pirttilä-Backman tunnetaankin rau-

taisesta asiantuntemuksestaan sosiaalisten

representaatioiden tutkimuksen saralla.

Seuraavaksi tarkastelemme lähemmin,

minkälaisena Pirttilä-Backmanin työtoverit

näkevät hänet ja hänen merkityksensä

tieteenalalle.

LAAJA-ALAINEN OSAAJA

Moni Anna-Maija Pirttilä-Backmanin

kollegoista nostaa esiin tämän monipuo-

lisen osaamisen ja asiantuntemuksen niin

tutkimuksen, opetuksen kuin hallinnonkin

saralla. Hänen laajaa asiantuntemustaan ja

eri aihealueiden syvällistä tuntemustaan sekä

organisoimiskykyään kehutaan ja kiitellään.

”Hallinnollinen yhteistyö ja sisällöllinen

suunnittelu, yhtä lailla käytännön opetus

sujuvat Anna-Maijalta esimerkillisellä tavalla”,

Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian

emeritaprofessori ja Pirttilä-Backmanin

pitkäaikainen ystävä ja kollega Anja Riitta

Lahikainen kuvailee.

”Anna-Maijalla on suuri merkitys, hän

on tuonut suomalaiseen sosiaalipsykolo-

giaan useita uusia tutkimusalueita kuten

arkiajattelun, tietokäsitykset ja teknologian

---”, kertoo puolestaan pedagoginen

yliopistonlehtori Liisa Myyry Helsingin

yliopistosta. ”Olin Anna-Maijan oppilas

maisterivaiheessa ja minuun on tehnyt aina

Teksti: Mia-Marisa Ranta / Kuva: Philippe Cam

henkilökuva

TINKIMÄTTÖMÄN TIETEENTEKIJÄN FIGURATIIVISTA YDINTÄ ETSIMÄSSÄ

– Anna-Maija Pirttilä-Backman kollegoiden silmin

¨Hallinnollinen yhteistyö ja sisällöllinen suunnittelu, yhtä lailla käytännön opetus sujuvat Anna-Maijalta esimerkillisellä tavalla¨

Anja Riitta Lahikainen

suuren vaikutuksen hänen perusteellisuu-

tensa ja laaja-alaisuutensa. Myöhemmin,

jatko-opiskelijana, vaikka en ollut hänen

ohjauksessaan, hän oli henkilö, jolta

saattoi aina kysyä tutkimukseen ja tieteen

tekemiseen liittyviä kysymyksiä luottaen

saavansa paneutuneen vastauksen”,

hän jatkaa.

Sosiaalipsykologian professori Johanna

Ruusuvuori Tampereen yliopistosta näkee

Anna-Maija Pirttilä-Backmanin merkityksen

myös siinä, miten hän on tehnyt yhteistyötä

kollegoidensa kanssa. ”Anna-Maija on

avoin tiedonjakaja ja nopea yhteistoiminnan

käynnistäjä – saimme esim. aikaiseksi

yleisönosastokirjoituksen sosiaalipsyko-

logien pätevyydestä koulukuraattoriksi

yhteistyössä kolmen yliopiston kanssa hyvin

lyhyellä varoitusajalla ja hyvässä hengessä”,

Ruusuvuori kertoo. Myös professori Vilma

Hänninen Kuopion yliopistosta katsoo

yhteistyön tekemisen Pirttilä-Backmanin

vahvuudeksi. Hän nostaa esiin myös

tämän panoksen tohtoriopiskelijoiden

koulutuksessa ja sosiaalipsykologisen

identiteetin vaalijana. ”--- 2000-luvulla

Anna-Maija on johtanut valtakunnallisen

SOVAKO-tohtorikoulun sosiaalipsykologian

alakoulua ja muutenkin yhteyksien ylläpi-

dollaan kannatellut sosiaalipsykologian

valtakunnallista sosiaalista identiteettiä”,

Hänninen sanoo.

Pirttilä-Backmanin entisen tutkimus-

assistentin ja kollegan, kamerunilaisen

tohtori Raul Kassean mukaan Anna-Maija

Pirttilä-Backmanin merkitys suomalaisessa

sosiaalipsykologiassa perustuu pitkälti juuri

tämän laaja-alaisuuteen. ”The importance

of prof. Pirttilä-Backman lies in the diversity

of her fields of interest, from Finnish issues

to international and intercultural ones”,

Kassea pohtii. ”Research topics include

social justice, consumer behavior, human

rights, social representations, trust. The

long list of her publications testify her

dynamism and her commitment to research

and teaching, with so many theses super-

vised”, hän erittelee Pirttilä-Backmanin

monipuolista asiantuntemusta. Kassean

mukaan Pirttilä-Backman ansaitsee myös

kiitosta tämän hallinnollisesta työstä. ”She

is resourceful for solving administrative

queries, given her experience as lecturer,

member of scientific committees, head of

department, deputy rector”, hän katsoo.

henkilökuva

¨Anna-Maija tunnetaan erityisesti rautaisesta asian-tuntemuksestaan sosiaalisten representaatioiden teoriaa koskien.¨

¨The importance of prof. Pirttilä-Backman lies in the diversity of her fields of interest.¨

Raul Kassea

Johanna Ruusuvuori

TIEDON SOSIAALIPSYKOLOGIAN

EDELLÄKÄVIJÄ

Anna-Maija Pirttilä-Backmanista

puhuttaessa ei voi sivuuttaa hänen

merkittävää panostaan tiedon sosiaali-

psykologian edelläkävijänä ja sosiaalisten

representaatioiden tutkimuksen suoma-

laisena uranuurtajana. Kollegat nostavat

poikkeuksetta esiin tämän merkityksen

sosiaalisten representaatioiden tutkimuksen

saralla. ”Anna-Maija tunnetaan erityisesti

rautaisesta asiantuntemuksestaan sosiaa-

listen representaatioiden teoriaa koskien”,

painottaa esimerkiksi Johanna Ruusuvuori.

”Anna-Maija perusti suomalaisen

tiedon sosiaalipsykologian väitöskirjassaan

1993. Samalla Anna-Maija toi Suomeen

(yhdessä Hannu Rädyn ja Leila Snellmanin

kanssa) Moscovicin sosiaalisten repre-

sentaatioiden teorian. Hän teki sen ensin

väitöskirjassaan yhdistämällä tietokäsitysten

kehityksen tutkimuksen asiantuntijoiden ja

asiantuntemuksen sosiaalisten represen-

taatioiden tutkimukseen”, katsoo Helsin-

gin yliopiston emeritusprofessori Klaus

Helkama, Pirttilä-Backmanin väitöskirjan

ohjaaja ja pitkäaikainen työtoveri monen

vuoden ajalta.

Anja Riitta Lahikainen yhtyy tähän

Helkaman ja muiden Pirttilä-Backmanin

työtovereiden jakamaan arvioon: ”Anna-Maija

on tuonut suomalaiseen sosiaalipsykolo-

giaan keskustelun tiedon sosiaalisesta

luonteesta (ansiokas väitöskirja), ja sen

osana sosiaalisten representaatioiden

teorian ylläpitäen jatkuvasti kansainvälisiä

suhteita ko. sosiaalipsykologian alueen

tutkijoihin ympäri maailmaa. Hänellä on

myös laaja ja korkeatasoisesti koulutettu

jälkipolvi Helsingin yliopistossa.”

Professori Pirttilä-Backman on paitsi

tutkimuksessaan myös käytännön yhteistyö-

kuvioissaan merkittävällä tavalla edistänyt

sosiaalisten representaatioiden tutkimuksen

asemaa Suomessa. ”--- hän käytännön

tasolla liitti suomalaiset sosiaalipsykologit

kansainväliseen sosiaalisten represen-

taatioiden verkostoon järjestämällä alan

ensimmäisen kesäkoulun Lahdessa 1995

ja sitä ennen kansainvälisen symposion

Mustiossa. Moscovicin ohella näihin tapah-

tumiin osallistui opettajia ja opiskelijoita

14 maasta. Ne olivat suuri menestys ja

loivat pohjaa laajemmalle kansainväliselle

yhteistyölle. Verkosto avasi meille, sekä

opettajille että opiskelijoille, paljon uusia

mahdollisuuksia, esimerkiksi Marie Curie

-ohjelman kautta”, kertoo Helkama.

VIISAS JA KESKUSTELEVA TIETEENTEKIJÄ

Mitä tulee Pirttilä-Backmanin henkilö-

kohtaisiin ominaisuuksiin niin työtoverina

kuin ystävänäkin, hänen kollegoidensa

vastauksista piirtyy esiin viisas, läm-

min ja keskusteleva ihminen, joka on

ennakkoluuloton ja valmis kuuntelemaan

ja keskustelemaan myös vastakkaista

näkemystä edustavien henkilöiden kanssa.

Häntä pidetään työlleen omistautuneena ja

älykkäänä sekä huomaavaisena kollegana,

joka paneutuu asioihin, on harkitseva ja

eri näkökulmia puntaroiva.

henkilökuva

13

¨Olen aina arvostanut hänessä läsnäolevan vuorovaikutuksen ja kuuntelun taitoja sekä kykyä antaa vastuuta ja luottaa ihmiseen.

J̈aana-Piia Mäkiniemi

”Anna-Maija is very atten-

tive to colleagues’ needs, both

professional and social”, kertoo

Raul Kassea. ”Kiireistään huolimatta

[hän] antaa tunteen, että keskuste-

lussa keskittyy juuri siihen asiaan, mistä

puhutaan”, kuvailee Liisa Myyry. ”Olen

aina arvostanut hänessä läsnäolevan

vuorovaikutuksen ja kuuntelun taitoja sekä

kykyä antaa vastuuta ja luottaa ihmiseen.

Anna-Maija kohtaa ihmisen, kuuntelee ja

pysähtyy hänen kohdalleen. Hän auttaa

näkemään asiat analyyttisesti ja kiihkotto-

masti samalla luottaen siihen, että prosessi

jatkuu”, sanoo puolestaan tutkija Jaana-Piia

Mäkiniemi, joka viimeistelee väitöskirjaansa

Pirttilä-Backmanin ohjauksessa.

Kollegat kehuvat Anna-Maija Pirttilä-

Backmanin kykyä sovitella yhteen erilaisia

näkökulmia ja ajatuksia. Lahikaisen mukaan

tämä ominaisuus näkyy laajemminkin Pirt-

tilä-Backmanin tieteellisessä ajattelussa ja

ihmiskuvassa. ”Hän ei välttele erimielisyyksiä

ja osaa ottaa aikaa keskustelulle niin, että

molemmat osapuolet voivat oppia toisiltaan.

Mielestäni onnistuimme laajentamaan

omaa sosiaalipsykologiakäsitystämme ja

näkemään yhtymäkohtia yli sosiaalipsykolo-

gian kilpailevien paradigmojen sekä toisis-

taan eristyneiden tutkimusorientaatioiden

ja näin jalostamaan sosiaalipsykologian

ainutlaatuista ydintä”, Lahikainen sanoo.

Anna-Maija Pirttilä-Backman tunnetaan

työlleen omistautuneena ja tieteelliseen

työhönsä intohimoisesti suhtautuvana

tinkimättömänä tieteentekijänä. ”Some

people live for family, religion and work; I

dare say prof. Pirttilä-Backman is a work-

aholic”, Raul Kassea sanoo. ”Ihmisenä

olen oppinut tuntemaan Anna-Maijan

lämminsydämisenä ja anteliaana, tiedettä

ja tieteentekoa rakastavana”, luonnehtii

puolestaan Anja Riitta Lahikainen. Hänen

mukaansa Pirttilä-Backmanilla on myös

seikkailuihin ja uusiin kokemuksiin antau-

tuva puoli, joka tulee näkyviin etenkin

vapaa-ajalla.

Lopuksi on sanottava, että työto-

vereiden Anna-Maija Pirttilä-Backmania

kuvaavista sanoista paljon näyttää tiivis-

tyvän sanaan viisas. ”Meleeni on jäänyt

osuvuutensa vuoksi nuoren tamperelais-

opettajan huokaus erään innostuneen ja

vähän kaoottisenkin Helsingissä pidetyn

suunnittelupalaverin jälkeen: voi että se

Anna-Maija Pirttilä-Backman on sitten

viisas, rauhallinen ja ystävällinen!”, kertoo

Vilma Hänninen. ”Vuosien mittaan minulla

on ollut ilo tutustua Anna-Maijaan myös

työkuvioiden ulkopuolella ja olen voinut

vakuuttua siitä, että tuo kolmen adjektiivin

lista pätee häneen myös yksityiselämässä”,

hän lisää.

15

henkilökuva

Pirttilä-Backmanin työtovereiden ja oppilaiden marraskuussa 2014

tämän 60-vuotispäivän kunniaksi julkaisema juhlakirja ”Arkiajat-

telu, tieto ja oikeudenmukaisuus” (toim. Myyry, Ahola, Ahokas &

Sakki) on arvioitu tämän lehden...

sivulla 48

Nimi:

Liisa EränenKoulutus: VTT 2001, kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti (VET) 2008

Työ: Tutkija, Puolustusvoimien tutkimuslaitos

Opiskeluaikojeni loppupuolella olin

kiinnostunut naistutkimuksesta, jonka

teemoista suunnittelin tekeväni myös

graduni. Sattumalta huomasin sosiaa-

lipsykologian laitoksen ilmoitustaululla

lapun, jossa sisäministeriön pelastusosasto

haki graduntekijää. Aihe kuulosti alkuun

puisevalta: väärien hälytysten vaikutus

ihmisten käyttäytymiseen ja ihmisten

käyttäytyminen katastrofiti lanteissa.

Aluksi mietin, että ketä kiinnostaa! Päätin

kuitenkin kysyä aiheesta tarkempia tietoja.

Sain luettavakseni joitakin artikke-

leja, joiden perusteella aihe osoittautui

odottamaani mielenkiintoisemmaksi.

Totesin myös, etteivät ennakkokäsitykseni

ihmisten toiminnasta katastrofitilanteissa

pitäneet ollenkaan paikkaansa. Lopulta

päätin tehdä graduni aiheesta. Ja vaikkei

tuolloin suunnitelmissani ollutkaan yhtään

enempää kuin gradu, osoittautui, että

tämä päätös ohjasi aika pitkälti koko

loppu-uraani.

Gradua tehdessäni aihe tarkentui

myös omien mielenkiintojeni mukaan,

erityisesti ihmisten käyttäytymiseen

katastrofitilanteissa sekä psyykkisiin

reaktioihin ja jälkivaikutuksiin. Kun gradu

valmistui, pelastusosasto halusi, että

tekisin aiheesta vielä pelastusopistoissa

käytettävän oppikirjan. Tuohon aikaan

vastaavia suomenkielisiä oppikirjoja ei vielä

ollut. Yhteistyö pelastusosaston kanssa

jatkui vielä kirjaprojektin jälkeenkin, sillä

tein myös väitöskirjani tilaustutkimuksena

sisäministeriölle.

Tuohon aikaan, 1980- ja 1990-lukujen

vaihteessa, Suomessa tapahtui tilastojen

mukaan 1-2 suuronnettomuutta vuosikym-

menessä. Niinpä keräsin väitöstutkimukseni

aineistoa lähimpään tuolloin ajankohtaiseen

tilanteeseen liittyen. Tämä oli Sosnovyi

Borin ydinvoimalaitoksen toimintahäiriö,

ja aineisto käsitteli tilanteen suomalaisissa

herättämiä reaktioita. Lisäksi tein muuta

haastattelututkimusta psyykkisistä jälkireak-

tioista, joihin hain erikseen rahoitusta. Tein

1990-luvulla myös assistentin sijaisuuksia

sosiaalipsykologian laitoksella.

MUKAAN KRIISITOIMINTAAN

Haastattelututkimuksen kautta karttunut

kokemus johti siihen, että vuonna 1993 aloitin

Suomen Punaisen Ristin kriisipsykologien

17

LIISA ERÄNEN– Muistoja yhdistyksen alkutaipaleelta ja uran varrelta

Teksti: Juha Savolainen / Kuva: Henrietta Ikonen

haastattelu

T apasin Liisa Eräsen, Suo-men sosiaa-

lipsykologit ry:n perustajajäsenen ja ensimmäisen puheenjohtajan

hänen psykotera-piavastaanotol-

laan. Huoneessa vallitsi levollinen tunnelma. Yhtä seinää peittivät hyllyt, joissa oli laaja kokoelma

psykologista, sosiaalipsykologista

ja psykoterapeut-tista kirjallisuutta.

Tässä helmikui-sessa, kiireettömässä

illassa Liisa kertoi urastaan

sosiaalipsykologina sekä muistojaan

yhdistyksen ensim-mäisistä vuosista.

Keskustelu polveili muutaman tunnin

ajan monipuo-lisesti eri aiheissa ja muisteloissa vuosien

varrelta. Oheen olen poiminut

Sosiaalipsykologi-lehden lukijoille

valikoituja paloja Eräsen tarinasta

siten, kuin hän ne minulle kertoi.

¨Vaikkei tuolloin suunnitelmissani ollutkaan yhtään enempää kuin gradu, osoittautui, että tämä päätös ohjasi aika pitkälti koko loppu-uraani.¨

Työ: Tutkija, Puolustusvoimien tutkimuslaitos

valmiusryhmässä. Tämä tuntui tärkeältä,

koska haastatteluiden kautta oli käynyt

ilmeiseksi, etteivät onnettomuuksissa

osallisena olleet ihmiset saaneet tuohon

aikaan juurikaan apua tilanteiden jälkeen.

Tuolloin tarjolla oleva psyykkinen tuki oli

lähinnä suuronnettomuuksien tutkinta-

lautakunta. Lautakunta teki tutkimusta ja

selvitystä onnettomuuksien syistä, ja he

olivat ne ihmiset, jotka työnsä ohessa ihmisiä

tukivat. Terveydenhuoltohenkilökunnalla

ei ollut tuolloin juurikaan käsitystä, mitä

onnettomuudessa osallisena oleminen

merkitsi. Osaltaan tätä selittänee se, että

traumaperäinen stressihäiriö tuli DSM-tau-

tiluokitukseen vuonna 1985 ja diagnoosi oli

vielä tuolloin Suomessa varsin tuntematon.

Tuosta alkaen olen ollut mukana

melkein kaikissa katastrofitilanteissa, joita

Suomessa on tapahtunut. Alkuvaiheessa ei

ollut vielä olemassa kunnallisia kriisiryhmiä,

joten toimintamme koski pääkaupunkiseu-

dulla myös pienempiä onnettomuuksia.

Sittemmin katastrofitilanteita on ollut

Suomessa useita ja osin isoja sellaisia.

Henkilökohtaisesti mieleen jäävimpiä

tilanteita oli Estonian uppoaminen, joka

oli se suurin katastrofi ja tulee varmasti

olemaan. Tuollaiseen tilanteeseen ei kukaan

ollut osannut varautua. Toinen erityisesti

koskettanut tapahtuma oli vuonna 2004

tsunami, jonka vuoksi ihmiset kokivat

valtavia menetyksiä.

Käytännössä työ Suomen Punaisessa

Ristissä on ollut monipuolista. Se on

pitänyt sisällään toiminnan suunnittelua

ja organisointia, joka etenkin isommissa

onnettomuuksissa on laaja prosessi. Sitten

on ollut tietysti kriisissä olevien ihmisten

kohtaamista, debriefing-istuntoja ja tuki-

puhelinpäivystystä, ja etenkin tsunamin ja

Konginkankaan bussiturman jälkeen myös

ammatillisesti ohjattujen vertaistukiryhmien

vetämistä.

YHDISTYKSEN ALKUTAIVAL

Omalla tavallaan kriisityöryhmässä

toimiminen liittyi myös yhdistyksen perus-

tamiseen. Olin ryhmässä sen toinen jäsen,

joka ei ollut taustaltaan psykologi. Tuolloin

virisivät ajatukset siitä, mikä sosiaalipsyko-

logien asema ylipäänsä on. Samoihin

aikoihin eräässä laitoskokouksessa käsi-

teltiin tuolloin kansanedustajana toimineen

sosiaalipsykologi Ulla Anttilan laitokselle

lähettämää tiedoksiantoa. Tässä oli kyse

valmisteilla olevasta lakiesityksestä ter-

veydenhuollon ammattihenkilöistä. Aluksi

haastattelu

Onnettomuuksissa osallisena olleet ihmiset eivät saaneet tuohon aikaan juurikaan apua tilanteiden jälkeen – terveydenhuoltohenkilökunnalla ei ollut tuolloin juurikaan käsitystä, mitä onnettomuudessa osallisena oleminen merkitsi.¨

kokouksen kanta oli, ettei tämä esitys

taida meitä koskea, mutta olin tästä eri

mieltä – saisi koskea!

Aloimme selvitellä, oliko lakiesitykseen

mahdollista vaikuttaa. Ulla järjesti tapaa-

misia eduskuntaan. Tuntumaksi tuli, että

asiaa olisi helpompi viedä eteenpäin, jos

taustalla olisi yksittäisten henkilöiden sijaan

yhdistys. Yhdistysajatuksesta keskusteltiin

laitoksella ja päätettiin järjestää kysely,

olisiko tällaisen perustamista kohtaan

kiinnostusta. Koska kiinnostusta ilmeni,

päätettiin perustava kokous järjestää

keväällä 1995. Asia kiinnosti yllättävänkin

laajalti, mukana oli alussa ihmisiä myös

Tampereelta ja Kuopiosta.

Itselleni yllätykseksi minua esitettiin

perustettavan yhdistyksen puheenjoh-

tajaksi ja siihen tehtävään myös valittiin.

Yhdistyksen alkuajasta muistan sen, että

silloin tehtiin aika paljon töitä. Ensimmäisenä

asiana oli mainittu lakiuudistus, jonka

valmistelu oli tuolloin jo pitkällä. Työtä riitti

käydessämme yhdistyksen hallituksessa

tiiviisti ja vertaillen läpi sosiaalipsykologien

ja psykologien opintosisällöt. Tavoitteena

oli selvittää, missä määrin opinnoissa oli

yhteistä ja kuuluiko sosiaalipsykologian

opintoihin riittävästi terveydenhuollollista

sisältöä.

Myös ministeritason tapaamisia järjestyi,

ja lisäksi teimme yhteistyötä silloisen Ter-

veydenhuollon oikeusturvakeskuksen kanssa.

Anna-Maija Pirttilä-Backman toimi tuolloin

Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian

laitoksen esimiehenä, ja hänen kanssaan

luonnostelimme ensimmäisen hahmotelman

sosiaalipsykologien soveltavista erikoistu-

misopinnoista. Näiden opintojen suunnittelu

liittyi myös paljolti laillistamishankkeeseen.

Tausta-ajatuksena tässä oli lisätä soveltavaa

käytännön osaamista tukevaa opetusta

opetussisältöihin, jolloin laillistamisellakin

olisi vankempi pohja. Tämä työ oli todella

mielenkiintoista ja mukavaa, ja alusta alkaen

mukaan sisällytettiin myös Tampereen ja

Kuopion yliopistot, pyrkimyksenä yhdistää

näin sosiaalipsykologeja ja mahdollistaa

kaikille yhteinen, soveltava osaamispohja.

Soveltavien erikoistumisopintojen 25

opintoviikon kokonaisuuden suunnittelu ja

rahoitus lähtivät hyvin liikkeelle. Tampereelta

oli aktiivisesti mukana Vilma Hänninen,

Kuopiosta taas professori Anja Riitta

Lahikainen. Suunnittelu johti käytännön

toteutukseen, ja opintoja suorittivat niin

opiskelijat kuin valmiit sosiaalipsykologit

täydennyskoulutuksena. Olin mukana

opettamassa, ja opinnot vaikuttivat lisäävän

niin sosiaalipsykologien yhteishenkeä ja

keskinäistä tutustumista kuin laitostenkin

välistä yhteistyötä. Paljon siis tehtiin, mutta

laillistamishanke ei kuitenkaan lopulta

mennyt läpi.

UUSI MAAILMA: MERIVOIMAT

Estonian aikaan tein runsaasti yhteistyötä

laivojen henkilökunnan kanssa, ja ehkä tätä

perua tulin hakeneeksi Merivoimiin 1998

sosiaalipäällikön virkaan. Tätä työtä tein

lopulta viime vuoteen saakka. Merivoimat

oli taas ihan oma maailmansa, ja alun haas-

teita oli tuore rakennemuutos laivaston ja

rannikkotykistön yhdistyessä merivoimiksi.

Kaikkiaan sosiaalipäällikön tehtäväkenttä

oli laaja pitäen sisällään suunnittelu- ja

kehittämistehtäviä liittyen varusmiesten

ja henkilökunnan hyvinvointiin. Sosiaa-

lipäällikkönä toimin sosiaalikuraattoreiden

toimialaesimiehenä, ja heidän lisäkseen

tein yhteistyötä varusmiestoimikuntien

ja henkilökunnan sosiaalitoimikuntien

kanssa. Työhön kuului myös kriisityöryhmien

kehittäminen puolustusvoimissa.

Yhteistyötä oli myös siviilihankkeiden

kanssa, esimerkkinä presidentti Martti

Ahtisaaren käynnistämä ja yhteistyössä

Patentti- ja rekisterihallituksen kanssa

toteutettu Innosuomi-hanke, joka kek-

sintökilpailuna oli osin suunnattu myös

varusmiehille. Merivoimien aikana Puo-

lustusvoimien organisaatiossa tapahtui

monenlaisia muutoksia, jotka muuttivat

niin varusmiesten kuin henkilökunnan

haastattelu

19

toimintaolosuhteita. Tämä taas merkitsi

työtä sosiaalikuraattoreille ja sosiaalipääl-

liköille. Itseäni erityisesti koskettava muutos

tapahtui vuonna 2007, jolloin hallitus päätti

keskittää merenkulkuun keskittyvät valtion

virastot Turkuun, jonne myös Merivoimien

esikunta muutti. Samalla, kun esitelmöin

henkilökunnalle muutoskriisin kohtaamisesta,

työstin asiaa myös omalla kohdallani.

Vuonna 2014 tapahtui viimeisin Puo-

lustusvoimien rakennemuutos, jonka myötä

Merivoimien ja muiden puolustushaarojen

sosiaalipäälliköiden tehtävät päättyivät.

Samalla Puolustusvoimien aiemmin toisistaan

erillinen tutkimustoiminta yhtenäistettiin

yhdeksi organisaatioksi ja tuon muutok-

sen myötä palasin Helsinkiin. Nyt toimin

uusien taistelutaktiikoiden ja taistelijoiden

toimintakyvyn tutkijana Puolustusvoimien

tutkimuslaitoksessa Tuusulassa.

SOSIAALIPSYKOLOGI PSYKOTERA-

PEUTTINA

Yhdeksänkymmentäluvulla tehtyäni

kriisityötä kiinnostuin myös perusteellisem-

masta työskentelystä kriisin kokeneiden

kanssa. Tämä johti siihen, että aluksi hain

kognitiivis-analyyttisen psykoterapian

perustaidot -jaksolle. Sittemmin opiskelin

ylemmän erityistason psykoterapeutiksi

samaan aikaan tehdessäni väitöskirjaa,

joka valmistui 2001. Vaativan erityistason

psykoterapiaopinnot sain päätökseen

vuonna 2008.

Kognitiivis-analyyttisen psykote-

rapiasuuntauksen koen sopivan hyvin

nimenomaan sosiaalipsykologille. Kat-

psykoterapian keskiössä olevan ilmaisun

dialogisuuden ja vuorovaikutustapahtumien

tutkimisen tunnen istuvan hirmuisen hyvin

sosiaalipsykologiseen näkökulmaan. Oman

yrityksen perustin jo 1990-luvulla toteuttaes-

sani kriisityön koulutuksia. Psykoterapian

yksityisvastaanottoa olen pitänyt Turussa

ja Helsingissä, alkuun yhtenä ja sittemmin

¨Samalla, kun esitelmöin henkilökunnalle muutoskriisin kohtaamisesta, työstin asiaa myös omalla kohdallani.¨

¨Mielestäni se tehtävä, johon liittyen yhdistys aikanaan perustettiin, on yhä tärkeä. Koen siis laillistamishankkeen edelleen tarpeellisena.¨

haastattelu

kahtena iltana viikossa päivätyöni ohella.

Tätä työtä teen edelleen.

Sosiaalipsykologien ammattinimikkeen

laillistamisprojektin aikaan Terveydenhuollon

oikeusturvakeskuksen yksi ehdotus muu-

ten oli, että koska sosiaalipsykologeja ei

lopulta voinut nimikesuojata psykologeiksi,

suojattaisiin sosiaalipsykologit psyko-

terapeutin nimikkeellä. Psykoterapeutin

nimikesuojaus oli tuohon aikaan väljemmin

muotoiltu, ja se olisi TEO:n mukaan ollut

lainsäädännöllisesti helpompi ratkaisu.

AJATUKSIA YHDISTYKSESTÄ 2015

Aktiivisestihan en ole ollut yhdistyksen

toiminnassa mukana enää pitkään aikaan,

mutta ilolla olen pannut merkille, että

yhdistys toimii edelleen. Olen ymmärtänyt,

että joskus hallitusta on ollut haasteel-

lista saada kasaan, mutta se on omankin

yhdistyskokemukseni mukaan toisinaan

hankalaa. Mielestäni se tehtävä, johon

liittyen yhdistys aikanaan perustettiin, on

yhä tärkeä. Koen siis laillistamishankkeen

edelleen tarpeellisena. Tämä on tullut

mieleeni ihan viime aikoinakin seuratessani

sosiaalipsykologeja koskettavia, erilaisiin

tehtäviin ja koulutuksiin kohdistuvia rajauksia

ja sulkemisia. Ja vertailun vuoksi, meni-

hän psykologien laillistamisprosessiinkin

vuosikymmeniä, joten ei me tässä niin

huonoja olla!

Omana yhdistysaktiiviaikanani osa

yhdistyksen jäsenistä oli sitä mieltä, että

sosiaalipsykologien pitäisi yleensäkin suun-

tautua vahvemmin liike-elämään. Onhan

osa aina yksityissektorille suuntautunutkin,

esimerkiksi henkilöstöhallintoon. Siellä ei

yhtä tiukkaan määriteltyjä kelpoisuusehtoja

ole, eikä julkista sektoria vastaavia ongel-

miakaan siellä juuri synny. Luulen kuitenkin,

että valtionhallinto ja kunnallishallinto tulevat

aina olemaan merkittäviä työnantajia sekä

yleisesti ottaen että sosiaalipsykologeille,

kunhan se mahdollisuus säilyy. Tämän

mahdollisuuden säilyttämisessä näen

yhdistyksen toiminnan merkityksellisenä.

Jos jonkinlaista laillistamista ajatellaan,

on tässä huomioitava myös opetussisällöt.

Että olisi olemassa sen tyyppinen opetus ja

soveltava osaaminen, jonka kautta voidaan

saavuttaa laillistettava pätevyys joihinkin

tiettyihin tehtäviin. Ja tässä yhteydessä

puhunemme muista kuin tutkimustehtä-

vistä, johon kuitenkin laitoksen opetus

paljolti painottuu. Näen yhä tarpeellisena

soveltavan osaamisen, jota mahdollisesti

edelleen voisi olla sosiaalipsykologeille

tarjolla, mahdollisesti myös avoimen ylio-

piston tai täydennyskoulutuskeskuksen

kautta. Tässä näen mahdollisen roolin myös

yhdistyksellä. Ajattelen, että yhdistyksen

on hyvä olla valppaana sen suhteen, mitä

yhteiskunnassa tapahtuu. Professiot ovat

yhä tiukempia omista alueistaan!

MINUSTAKO KUNNIAJÄSEN?

Omana aikanani yhdistyksessä oli

muistaakseni vajaa kolmesataa jäsentä, ja

nytkö jäseniä on jo viitisen sataa? Se on

minusta todella hienoa! Tuntuu hyvältä, että

aikanaan liikkeelle lähtenyt yhdistysajatus

on kantanut näin pitkälle. Yhdistystoiminnan

alkuaikoina töitä tehtiin paljon, mutta se

oli kivaa. Olen aina suhtautunut niin, että

yhdistystoiminnan ollessa vapaaehtois-

toimintaa sen täytyy olla mielenkiintoista

ja hauskaa. En ole koskaan ajatellut, että

sen pitäisi olla muodollista puurtamista.

Vaikka asioita tehdään tosissaan, sen ei

tarvitse olla vakavaa!

Kuullessani, että yhdistys aikoo

ehdottaa minua kunniajäseneksi, olin kyllä

yllättynyt. Aikanaan yhdistyksen sääntöjä

laadittaessa ajattelin, että ensimmäinen

kunniajäsen tulisi olemaan joku ”vanha

ja kunnianarvoisa” sosiaalipsykologi…

enkä koe olevani oikein kumpaakaan.

Ajatus tuntuu kuitenkin hauskalta, ja jos

yhdistys on näin ajatellut, niin mikäs siinä!

Uusi kokemus sekin.

21

haastattelu

VUOROVAIKUTUKSEN DIGITALISOITUMINEN MUOKKAA LUOTTAMUSSUHTEITA

Airi Lampinen / Kuvat: ©iStock.com/LiudmylaSupynska, ©iStock.com/Sneksy, ©iStock.com/akinbostanci

V uorovai-kutuksen

digitalisoi-tuminen vaikut-taa tapoihimme

luottaa. Digitaa-liset vuorovaiku-

tusteknologiat, vuorovaiku-

tuksessa syntyvä tieto ja tämän

tiedon hallinta ovat nykyään

luottamussuh-teiden ytimessä.

Jo yli kolme miljardia ihmistä käyttää internetiä

ja sen erilaisia sosiaalisia sovel-

luksia päivittäin. Teknologia on

läsnä niin valtion ja kansalaisten,

markkinoilla toi-mivien yritysten

kuin yksityishen-kilöidenkin

välisissä arkisissa, luottamusta vaa-tivissa vuorovai-

kutuksissa. Koska tieteenalamme

seuraa aikaansa, digitalisaatio ja

sen yhteiskunnal-liset vaikutukset

ovat yhä vahvem-min läsnä myös

sosiaalipsykologi-sen tutkimuksen

kysymyksenasette-luissa.

Professori Anna-Maija Pirttilä-Back-

manin kunniaksi julkaistiin marraskuussa

2014 Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmu-

kaisuus -kirja (teos on arvioitu tämän

lehden sivulla 48). Siihen sisältyy Sakari

Tammisen ja Vilma Lehtisen kanssa kirjoit-

tamamme luottamusta käsittelevä artikkeli.

Tarkastelemme siinä vuorovaikutuksen

digitalisoitumisen merkitystä luottamus-

suhteille kolmella tasolla (ks. Bierhoff &

Vornefeld, 2004): Niistä ensimmäinen pitää

sisällään luottamuksen tiettyyn henkilöön

ja tämän kanssa luotuun vuorovaikutussu-

hteeseen, toinen luottamuksen yleistettyihin

muihin (eli ihmisiin yleisesti) digitaalisissa

ympäristöissä ja kolmas luottamuksen

abstrakteihin sosioteknisiin systeemeihin.

Tämä kirjoitus on tiivistelmä artikkelimme

keskeisistä teemoista.

YKSILÖIDEN VÄLINEN LUOTTAMUS DIGI-

TAALISESSA VUOROVAIKUTUKSESSA

Kommunikaatioteknologioiden kylläs-

tämässä maailmassa kasvokkaisen vuorovai-

kutuksen korvaavat yhä useammin erilaiset

teknologisesti välittyneet viestinnän muodot

sähköpostista puheluihin, pikaviesteihin ja

yhteisöpalveluissa jaettaviin päivityksiin.

Verkossa tapahtuvaa viestintää koskeva

huoli liittyy usein siihen, miten toiset tulkit-

sevat jaettua sisältöä ja millaisia vaikutuksia

sillä voi olla ihmissuhteille. Luottamuksen

ylläpitäminen digitaalisten teknologioiden

kautta tapahtuvassa vuorovaikutuksessa

vaatii vaivaa, sillä jaettu sisältö voi päätyä

sellaisten ihmisten nähtäville, joille sitä ei

ollut tarkoitettu. Yhteisöpalveluissa tätä

haastetta hankaloittaa yksilön eri viiteryh-

mien, kuten eri ystäväpiirien, samanaikainen

läsnäolo. Vuorovaikutukseen osallistujien

keskinäisestä luottamuksesta tuleekin

digitaalisesti välittyneessä vuorovaiku-

tuksessa korostuneen tärkeää sisällön-

jakoa koskevien kontrollimahdollisuuksien

rajoittuneisuuden vuoksi.

Lisäksi vuorovaikutustilanteet eivät

useinkaan rajaudu yksinomaan tietyn

yhteisöpalvelun sisälle tai edes laajemmin

digitaalisten teknologioiden piiriin. Näin

ollen luottamus ja sen ylläpitoon tarvittava

yhteistyö digitaalisissa ympäristöissä on

usein saumatonta jatkumoa vaivalle, jota

nähdään samojen ihmissuhteiden eteen

kasvokkaisissa kohtaamisissa. Siinä,

23

¨Verkossa tapahtuvaa viestintää koskeva huoli liittyy usein siihen, miten toiset tulkitsevat jaettua sisältöä ja millaisia vaikutuksia sillä voi olla ihmissuhteille.¨

tiede & tutkimus

missä Facebookin avulla ollaan yhteydessä

lähinnä entuudestaan tuttujen ihmisten

kanssa, jakamistalous haastaa perinteisiä

luottamuksen rakenteita, kun tavaroita

voidaan lainata ja majapaikkaa tarjota

myös tuntemattomille uusien luottamusta

tukevien rakenteiden kuten online-profiileihin

sidottujen mainemekanismien ansiosta.

Koska tuntemattomien ihmisten kanssa

toimiminen voi näyttäytyä riskinä, luotta-

mus toisiin ihmisiin on jakamistalouteen

osallistumisen keskeinen edellytys. Verkko-

palveluissa sitä rakennetaan esimerkiksi

käyttäjäprofiilien avulla, neuvottelemalla

yhteistyöstä henkilökohtaisten viestien

välityksellä sekä antamalla vuorovaiku-

tuskumppaneille jälkikäteen palautetta,

joka kaikille yhteisön jäsenille näkyessään

kartuttaa osallistujien mainetta ja helpot-

taa sen arvioimista, kannattaako heidän

kanssaan ryhtyä yhteistoimintaan.

Luottamuksen saavuttamiseen yksilöi-

denvälisessä digitaalisessa kommunikaa-

tiossa vaaditaan paitsi uusia työkaluja myös

yhteisesti sovittuja sääntöjä siitä, kuinka

henkilökohtaisessa viestinnässä käyttäy-

dytään ja mikä osa viestinnästä saa päätyä

laajemman yhteisön nähtäväksi. Lisäksi

on syytä pitää mielessä, että luottamus

ei ole ainoastaan verkossa tapahtuvan

vuorovaikutuksen ominaisuus tai vaati-

mus, vaan yhä useamman verkkopalvelun

lähtökohtana on välittyneen (“online”) ja

kasvokkaisen (“offline”) vuorovaikutuksen

yhdistäminen ja uudenlaisten arkisten

käytäntöjen mahdollistaminen.

LUOTTAMUS DIGITAALISESTI VERKOT-

TUNEISSA RYHMISSÄ JA VERTAISTOI-

MINNASSA.

Digitalisaation mahdollistamat uudet

viestintämuodot ja toimintamallit haastavat

vanhoja vuorovaikutuksen rakenteita myös

yksilöiden henkilökohtaisten suhteiden

ulkopuolella. Ne uudistavat ryhmiin ja

vertaistoimintaan liittyviä toimintamuotoja

ja ravistelevat näiden myötä vakiintuneen

auktoriteettivallan oikeutusta ja sen perustana

toimivaa luottamusta. Verkkopohjaisten

alustojen kuten blogien ja wikien vaivat-

toman saatavuuden ja helppokäyttöisty-

misen vuoksi maallikoille on avautunut

mahdollisuus entistä suurempaan rooliin

tiedon tuottamis- ja levittämisprosesseissa,

jotka ovat perinteisesti olleet tutkijoiden,

auktorisoitujen asiantuntijoiden ja lehdistön

käsissä. Luottamus yleistä mielipidettä tai

virallista totuutta edustaviin auktoriteetteihin

on entistä helpompaa kyseenalaistaa,

kun “kokemusasiantuntijoista” ja “ver-

taistoimijoista” koostuvat ryhmät voivat

tuottaa oman totuutensa näiden rinnalle

omien vertaisarviointiprosessiensa kautta.

Joukkovoimalla rakennettu ja jatkuvasti

päivittyvä verkkotietosanakirja Wikipedia

on kenties tunnetuin ja menestyksekkäin

esimerkki digitalisaation mahdollistaman

vertaistoiminnan tuloksista.

Digitaaliset työvälineet sekä niihin

liittyvä yhdessä tekemisen ja omaehtoisen

organisoitumisen kulttuuri ravistelevat myös

politiikan rakenteita. Esimerkiksi lyhyiden,

enintään 140 merkin viestien julkaisemiseen

¨Digitaaliset työvälineet sekä niihin liittyvä yhdessä tekemisen ja omaehtoisen organisoitumisen kulttuuri ravistelevat myös politiikan rakenteita.¨

tiede & tutkimus

suunniteltu Twitter-palvelu on valjastettu

kansalaistoiminnan keskeiseksi apuväli-

neeksi näkyvästi viime vuosien sosiaali-

sissa liikehdinnöissä eri puolilla maailmaa.

Ihmiset ovat kääntyneet Twitterin puoleen

sankoin joukoin myös luonnonkatastrofien

yhteydessä sekä halutessaan ottaa osaa

vaaliväittelyihin tai tiedottaa ajankohtai-

sista tapahtumista ja kommentoida niitä

omista näkökulmistaan. Teksti-, kuva- ja

videosisällön levittämisen helpottumisen

myötä maailmankuvia rakennetaan yhä

enemmän silminnäkijyyttä, osallistumista ja

demokraattista vertaistoimintaa korostavilla

toimintamalleilla.

Terveyden ja hyvinvoinnin saralla

digitalisaation mahdollistamat muutokset

tiedon kokoamisessa, käsittelyssä ja tul-

kinnassa tarjoavat maallikoille uudenlaista

toimijuutta suhteessa omaan kehoonsa.

Omaan terveyteen liittyvän tiedon kokoa-

minen helpottuu, kootun datan laskennal-

lisesta käsittelystä tulee vaivattomampaa

ja yksilöille tarjoutuu mahdollisuus ainakin

näennäisesti täsmällisiin mittaustuloksiin.

Digitaaliset teknologiat ja niihin liittyvä

vertaistoiminnan kulttuuri luovat otollisen

asetelman jakaa terveyteen liittyvää tietoa

institutionaaliset säännöstelyperiaatteet

ohittaen. Kasvava aktiivisten yksilöiden

joukko suhtautuu kriittisesti terveyttä

koskeviin auktoriteettirakenteisiin ja tahtoo

ottaa aiempaa suuremman roolin omaa

terveyttään koskevissa päätöksissä ja

niihin johtavissa tiedollisissa prosesseissa.

Tällaiseen aktiiviseen omasta terveydestä

ja hyvinvoinnista huolehtimiseen liitetään

helposti vastakkainasettelu lääketieteen

ammattilaisten asiantuntijavallan ja kansa-

laisten oman toimijuuden välillä. Parhaim-

millaan yksilöiden omaehtoiset käytännöt

ja lääketieteellinen ammattitaito voidaan

kuitenkin sovittaa hedelmälliseen yhteis-

työhön. Ihannetilanteen saavuttamiseksi

tarvitaan lainsäädännön ja hoitokäytäntöjen

päivittämistä siten, etteivät instituutiot jäisi

hankalasti jälkeen yksilöiden omaehtoisista

käytännöistä.

25

tiede & tutkimus

LUOTTAMUS DIGITAALISIIN SOSIOTEK-

NISIIN SYSTEEMEIHIN

Viimeinen luottamusta digitaalisten

teknologioiden alueella koskeva kysymys

liittyy itse teknologioiden luotettavuuteen

sikäli, että ne tekevät juuri sen mitä lupaavat

eivätkä jotain aivan muuta. Digitaalisista

sosioteknisistä systeemeistä on tullut tärkeä

osa yhteiskuntien toimintaa kannattelevaa

infrastruktuuria ja ihmisten arkista toimintaa.

Luottamus perinteisiin auktoriteetteihin voi

korvautua luottamuksella teknologiaan ja

sen tarjoamaan toimijuuteen. Tästä johtuen

on olennaista ymmärtää, miten luottamus

näihin abstrakteihin systeemeihin syntyy ja

millaiset tekijät pitävät sitä yllä.

Sosioteknisiä systeemejä arvioidessaan

ihmiset ovat kiinnostuneita ensisijaisesti

niiden toimivuudesta heidän haluamiinsa

tarkoituksiin sekä siitä, että ne toimivat

systemaattisesti siten kuin niiden kuuluukin

toimia. Konfliktialueella toimivan journalistin on

voitava luottaa sähköpostin salaukseen, sillä

vääriin käsiin päätyessään luottamuksellisella

viestillä voi olla kohtalokkaat seuraukset

informantille tai journalistille itselleen. Useim-

miten sosioteknisiä systeemejä käyttävien

ihmisten ensisijaiset huolenaiheet liittyvät

kuitenkin toisiin käyttäjiin. On harvinaisempaa

pysähtyä miettimään, miten palveluntarjoajat

käyttävät sosioteknisissä järjestelmissä

tapahtuvasta toiminnasta syntyviä digitaalisia

jälkiä. Järjestelmien käytön oheistuotteena

syntyy kuitenkin valtavasti dataa esimerkiksi

niiden välittämästä vuorovaikutuksesta pitäen

sisällään paitsi lähetettyjen viestien sisällön

myös niihin liittyvää “metadataa”, kuten

aika- ja paikkatietoja. Erityisesti yksilöiden

ja ryhmien väliseen viestintään keskittynei-

den systeemien ja niitä ylläpitävien suurien

toimijoiden, kuten Facebookin ja Googlen,

kohdalla keskeinen kysymys on siis myös

se, millä perusteilla voimme luottaa siihen,

että vuorovaikutuksistamme syntyvää dataa

käytetään sovitulla tavalla.

Luottamus digitaalisiin sosioteknisiin

systeemeihin edellyttää myös luottamista

palveluntarjoajiin, jotka vastaavat systeemien

kehittämisestä, ylläpidosta ja tyypillisesti myös

niiden kautta kulkevan datan keräämisestä,

säilyttämisestä ja käytöstä. Tähän liittyy

olennaisesti luottaminen yhtäältä toimijoi-

den kompetenssiin rakentaa ja ylläpitää

toimivia systeemejä ja toisaalta heidän

hyvää tarkoittaviin motiiveihinsa. Systeemi-

suunnittelijoiden ja palveluntarjoajien valtaa

muokata informaatiota käsitteleviä algoritmeja

ja tiedonkeruumekanismeja voidaankin kut-

sua “muotoiluvallaksi”. Tämä muotoiluvalta

jää helpommin piileväksi kuin perinteisten

auktoriteettien vaikutusvalta. Aina teknologian

kehittäjät eivät itsekään ole käyttämästään

vallasta erityisen tietoisia. Silloin uhkana voi

olla, että palveluja suunnitellaan kehittäjien

omista lähtökohdista käsin sen valossa,

mikä on heille “normaalia”, jolloin lopputu-

loksena olevat sosiotekniset systeemit eivät

välttämättä vastaa erilaisten käyttäjäryhmien

tarpeita. Ilman vallan tiedostamista suunnitellut

systeemit saattavat esimerkiksi tarkoittamatta

syventää vähemmistöjen marginaalisuutta.

LOPUKSI

Kaikkiin kolmeen luottamuksen tasoon

liittyen kerrotaan utooppisia ja dystooppisia

tarinoita siitä, miten uusi teknologia haastaa

tai jopa murtaa vanhat toimintatavat ja kas-

Kirjoittaja työskentelee tut-

kijatohtorina Mobile Life Cen-tressä Tukholman yliopistolla. Tämä

kirjoitus on tii-vistelmä Sakari

Tammisen ja Vilma Lehtisen

kanssa osana Arkiajattelu, tieto

ja oikeudenmu-kaisuus -juhla-

kirjaa julkaistusta artikkelista ”Digi-taalinen vuorovai-

kutus, muutos ja luottamus”. Versio tästä kirjoituksesta on julkaistu aikai-

semmin Demos Helsingin blogissa.

¨Aina teknologian kehittäjät eivät itsekään ole käyttämästään vallasta erityisen tietoisia.¨

tiede & tutkimus

vokkain syntyneet luottamuksen mekanismit.

”Uudesta” ja ”vanhasta” mediasta puhut-

taessa uudempien digitaalisten viestimien

ja perinteisten joukkoviestimien suhdetta

käsitellään usein toisen kuolemaan johtavana

kaksintaisteluna. Mediahistorian perusteella

tai ihmisten nykypäiväisiä mediakäytäntöjä

tarkasteltaessa nämä vallassa olevat tarinat

eivät kuitenkaan kestä analyysia. Uudet

viestintämuodot kyllä ravistelevat viestin-

nällisiä rakenteita, mutteivät (ainakaan vielä)

näytä syrjäyttävän perinteisempiä viestimiä

millään suoraviivaisella tavalla. Digitaalisten

teknologioiden merkitystä luottamuksen

reunaehdoille ja edellytyksille onkin hedelmäl-

lisempää tarkastella sellaisen vaihtoehtoisen

kertomuksen kautta, jossa uudet ja vanhat

luottamuksen ja viestinnän rakenteet limittyvät

toisiinsa ja elävät rinnakkain.

Käynnissä olevien muutosten ymmär-

tämiseksi ja niiden keskellä luovimiseksi

tarvitaan sosiaalipsykologista tutkimusta

tarkastelemaan niin uusiin ilmiöihin liitty-

viä uusia käytäntöjä kuin puhetapojakin.

Sosiaalipsykologialla on edellytykset auttaa

yksilöitä, ryhmiä ja laajempia instituutioita

tarkastelemaan kriittisesti, mistä digitalisaation

tuomassa ”suuressa muutoksessa” oikein

on kyse ja miten se mahdollisesti vaatii päi-

vittämään sosiaalipsykologisia perusajatuksia

esimerkiksi erilaisten toimijoiden välisistä

vuorovaikutuksista ja luottamuksesta sen

kolmella tasolla.

Tietoverkkojen välittämää kommunikaatioita

ei voida enää pitää marginaalisena ilmiönä,

eikä sitä myöskään voida perustellusti erottaa

niistä kasvokkaisista vuorovaikutuksista,

joiden tutkiminen on sosiaalipsykologian

perinteinen vahvuusalue. Väitämme, ettei

sosiaalipsykologia silti ole vieläkään nähnyt

kriittiseksi tutkimusalueeksi digitalisaatioon

liittyviä murroksia luottamuksen eri analyysita-

soilla. Muuttuvatko inhimillisen luottamuksen

reunaehdot digitalisaation myötä? Voisiko

eurooppalainen sosiaalipsykologia nousta

vahvempaan rooliin kontekstin ja yksilöiden

kokemuksen arvokkuuden äänitorvina het-

kenä, jona mitä arkisimmistakin toimista jää

digitaalisia jälkiä?

Lähteet:Bierhoff, J. W. & Vornefeld, B. (2004). The social

psychology of trust with applications in the Internet. Analyse & Kritik, 26/2004, 48–62.

Tamminen, S., Lampinen, A. & Lehtinen, V. (2014). Digitaalinen vuorovaikutus, muutos ja luottamus. Teok-sessa L. Myyry, S. Ahola, M. Ahokas & I. Sakki (toim.), Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmukaisuus (s. 225 – 247). Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2014:18. Helsingin yliopisto. [Vapaasti saatavilla osoitteessa http://tinyurl.com/l6rpd9h]

27

29

Y ksi aikamme suurim-

mista sosiaa-lipsykologian alan

uranuurtajista, Serge Moscovici,

kuoli marraskuussa 2014 kunnioitet-

tavassa 89 vuoden iässä. Romaniassa

vuonna 1925 syntynyt Mosco-

vici teki tieteellisen uransa pääosin

Ranskassa. Hänet tunnetaan etenkin

kehittämästään sosiaalisten repre-sentaatioiden teo-riasta, jonka hän

esitteli vuonna 1961 ilmestyneessä

väitöskirjassaan La psychanalyse, son image et son

public. Hänen tuotantonsa on

kuitenkin moni-puolinen ja hän on kirjoittanut laajasti

myös vähemmis-tövaikutuksesta,

sosiaalisesta muu-toksesta, tieteen

filosofiasta ja poliit-tisesta ekologiasta.

Serge Moscovici (alun perin Srul

Hers Moscovici) syntyi vuonna 1925

juutalaisperheeseen Romaniassa Brãilan

kaupungissa. Hänen vanhempansa olivat

viljakauppiaita, mutta he erosivat pojan

ollessa nuori. Lapsuus oli vaikea, sillä

Moscovicin äiti hylkäsi perheensä. Lisäksi

juutalaisvastaisuus alkoi saada jalansijaa ja

1930-luvulla Romaniassa astuivat voimaan

antisemitistiset lait, joiden nojalla Moscovici

erotettiin koulusta vain 13 vuoden iässä.

Vuonna 1941 Moscovicin onnistui paeta

täpärästi Bukarestin juutalaisvainoja, mutta

hän joutui pakkotyöhön useaksi vuodeksi

myöhemmin toisen maailman sodan aikana.

Saksan rinnalla taistelleesta Romaniasta

tuli sodan jälkeen neuvostomiehityksen myötä

sosialistinen kansantasavalta ja poliittiset

puolueet kommunistipuoluetta lukuun

ottamatta kiellettiin. Republica Populara

Românasta sukeutui kommunistinen dik-

tatuuri, jossa toisinajattelijoita vainottiin.

Maasta lähtenyt Moscovici päätyi viimein

Unkarin, Itävallan ja Italian kautta Pariisiin

vuonna 1948. Pakolaisille myönnettävän

stipendin turvin hän suoritti Sorbonnen

yliopistossa kandidaatin tutkinnon psyko-

logiasta vuonna 1949 ja päätyi tekemään

väitöskirjaa kuuluisan psykiatrin ja psykoa-

nalyytikon Daniel Lagachen ohjauksessa.

Tämä tunnetaan yhtenä ranskalaisen

Teksti: Mia-Marisa Ranta / Kuva: Philippe Cam

muistokirjoitus

SOSIAALISTEN REPRESENTAATIOIDEN TUTKIMUKSEN ISÄ ON POISSA

¨Moscovici tunnetaan etenkin sosiaalisten representaatioiden teoriastaan, mikä ei kuitenkaan jäänyt hänen ainoaksi kontribuutiokseen sosiaalipsykologian saralla.¨

¨Moscovici oli vakuuttunut, että voidakseen selittää sosiaalista muutosta oli tutkittava valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä.¨

psykoanalyysin uranuurtajista. Moscovici

on myöhemmin kertonut, että pyrkiessään

Lagachen ohjaukseen hän tarkoituksella

vältteli mainitsemasta tulevalle ohjaajalleen,

että varsinaisen psykoanalyysin sijaan hän

oli oikeastaan kiinnostunut lähinnä niistä

arkijärjen käsityksistä, joita ihmisillä oli

psykoanalyysistä.

Serge Moscovicin väitöskirja valmistui

vuonna 1961 ja on nimeltään Psychana-

lyse, son image et son public. Étude sur la

répresentation sociale de la psychanalyse

(vapaasti suomennettuna: Psykoanalyysi,

sen imago ja yleisö. Tutkimus psykoana-

lyysin sosiaalisesta representaatiosta).

Tutkimus kuvaa sitä, mitä tieteelliselle

tiedolle tapahtuu, kun siitä tulee yleistä,

arkijärjen tietoa. Teos esittelee sosiaalis-

ten representaatioiden lähestymistapana

tunnetun teorian, josta on sittemmin tullut

merkittävä osa etenkin eurooppalaista

sosiaalipsykologiaa.

Sosiaalisten representaatioiden teoria ei

jäänyt Moscovicin ainoaksi kontribuutioksi

sosiaalipsykologian saralla. Toisen maail-

mansodan aikaiset tapahtumat vaikuttivat

syvästi Moscoviciin ja hänen ajatteluunsa.

Kuten moni muukin aikalainen, hän oli myös

kiinnostunut sosiaalisesta vaikutuksesta

(social influence), mutta siinä, missä monet

kollegat tutkivat konformismin ilmene-

mistä, oli Moscovici kiinnostunut erityisesti

ryhmäpolarisaatiosta ja olosuhteista, joissa

ryhmän jäsenet eivät ole yksimielisiä. Hän

oli vakuuttunut, että voidakseen selittää

sosiaalista muutosta oli tutkittava valta-

virrasta poikkeavia näkemyksiä, ja niinpä

hän kohdisti kiinnostuksensa erityisesti

vähemmistöjen vaikutuksen tutkimukseen.

Tutkimuksissaan hän onnistuikin osoittamaan,

että johdonmukaisesti ja taipumattomasti

kantaansa puolustava vähemmistö voi

saada aikaan muutoksen enemmistön

ajattelussa.

Työssään Moscovici hylkäsi yksilöiden

ja kollektiivisen tason, psykologisen ja

sosiaalisen, erottamisen toisistaan. Hän

kritisoi vahvasti esimerkiksi kognitiivi-

sen psykologian tapaa esittää ihminen

informaatiota prosessoivana koneena.

Moscovici katsoi, että Pohjois-Amerik-

kalainen valtavirran sosiaalipsykologia,

joka muodostui pitkälti behavioristisista

ja individualistisista suuntauksista, sivuutti

jotakin olennaista ihmisenä olemisesta: sen

reflektiivisen ja symbolisen ulottuvuuden.

Tästä huolimatta hän oli hyvin aktiivinen

transatlanttisten suhteiden vaalija ja piti yllä

suhteita pohjoisamerikkalaisiin kollegoihinsa

kuten Festingeriin, Schachteriin, Deutschiin

ja Pepitoneen. Leon Festingeristä ja Serge

Moscovicista tuli paitsi läheisiä kollegoita

myös hyviä ystäviä.

Moscovici teki pitkän uran, jonka

aikana hän ehti julkaista lukuisia teoksia

sekä toimia useissa eri tehtävissä mm.

tutkijana eri instituuteissa (mm. CNRS,

Princetonin yliopiston Institute of Advanced

Study, Stanfordin yliopiston Center for

Advanced Study in the Behavioral Sciences),

professorina (mm. Pariisin yliopisto, École

Polytechnique ja École Pratique des Hautes

Études) sekä vierailevana professorina

useissa eri yliopistoissa (mm. New York

School for Social Sciences, Cambridgen

yliopisto, Louvainin yliopisto Belgiassa).

Hän toimitti urallaan useita alan tieteellisiä

muistokirjoitus

¨Hän kritisoi vahvasti esimerkiksi kognitiivisen psykologian tapaa esittää ihminen informaatiota prosessoivana koneena.¨

¨Serge Moscovici on kuvannut uraansa sarjaksi sattumia ja yllätyksiä. Näistä sattumista ja yllätyksistä muodostui kuitenkin merkittävä elämäntyö.¨

journaaleja ja oli myös perustamassa Euro-

pean Association for Social Psychology

-yhdistystä sekä toimi sen ensimmäisenä

puheenjohtajana. Moscovici toimi myös

vuonna 1976 perustamansa European

Laboratory of Social Psychology -tutki-

muskeskuksen johtajana. Hänelle myönnettiin

uransa aikana peräti 16 kunniatohtorin

arvoa eri yliopistoissa ympäri maailmaa

sekä lukuisia kansainvälisiä tiedepalkintoja.

Eurooppalaisessa sosiaalipsykologiassa

Moscovici tunnetaan etenkin sosiaalisten

representaatioiden teoriastaan, jonka taustalla

näkyy mm. Emile Durkheimin sosiologian

vaikutus. Teoria on saavuttanut merkittävän

aseman Euroopan lisäksi esimerkiksi Latina-

laisessa Amerikassa, mutta on vähemmän

tunnettu englanninkielisessä maailmassa.

Moscovicin aihetta käsitelleen väitöskirjan

englanninkielinen käännös ilmestyikin vasta

vuonna 2007. Tämä kertonee siitä, että

huolimatta teorian jäämisestä vähemmälle

huomiolle angloamerikkalaisissa maissa,

teos on modernina klassikkona yhä ajankoh-

tainen vielä vuosikymmeniä alkuperäisen

julkaisunsa jälkeen.

Vaikka eurooppalaisessa kontekstissa

sosiaalisten representaatioiden teorian

kehittämistä pidetäänkin usein Mosco-

vicin merkittävimpänä saavutuksena,

ns. valtavirtasosiaalipsykologian parissa

ja Pohjois-Amerikassa hänet tunnetaan

etenkin vähemmistövaikutusta koskevista

tutkimuksistaan. Hänen tieteellinen työnsä

kattaa kuitenkin myös tieteen filosofian

ja poliittisen ekologian alat. Akateemisen

uransa lisäksi Moscovici osallistui myös

politiikkaan, erityisesti vasemmiston ja

ympäristöliikkeen toimintaan, ja oli aktiivinen

jäsen Maan ystävissä. Hänen poikansa

Pierre Moscovici on kokenut sosialisti-

poliitikko, entinen ministeri ja nykyinen

Euroopan unionin komissaari. Uraansa

Serge Moscovici on kuvannut sarjaksi

sattumia ja yllätyksiä. Näistä sattumista ja

yllätyksistä muodostui kuitenkin merkittävä

elämäntyö. Kuollessaan 89 vuoden iässä

romanianjuutalaisperheen pojasta oli tullut

ranskalaisen sosiaalipsykologian kenties

tunnetuin henkilöhahmo ja eurooppalaisen

sosiaalipsykologian kiistaton merkkihenkilö.

LähteetKirjoitus pohjautuu pääosin EASP:n julkaisemaan

muistokirjoitukseen sekä Le Mondessa ja Le Nouvel Observateurissa ilmestyneisiin artikkeleihin.

muistokirjoitus

31

ARKISTON KERTOMAA: YHDISTYKSEN VÄHÄ KRONIKKA

Teksti: Esa Torniainen

Yhdistyksemme saavuttaessa kunnioitet-

tavan mutta nuorekkaan 20 vuoden iän lienee

korkea aika kronikoida näille sivuille asioita

vuosien varrelta. Tämä juttu perustuu lähes

yksinomaan yhdistyksen arkiston antimiin kuten

toimintakertomuksiin, kokouspöytäkirjoihin

ja lehtiin. Kenties joku innostuisi laatimaan

kunnollisen historiikin vaikkapa neljännesvuo-

sisatajuhlaamme?

LUOMINEN

Sosiaalipsykologiaa on Suomessa opetettu

jo yli puoli vuosisataa, ja sosiaalipsykologeja

on ollut mukana ammattinimikeasiassakin

ainakin jo 1990-luvun alussa, kun eduskunnan

sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli terveyden-

huollon ammatinharjoittamislainsäädäntöä:

kansanedustaja Ulla Anttila oli valiokunnan

(vara)jäsenenä ja tutkija Liisa Erästä kuultiin

asiantuntijana. Tuolloin melko tuntematonta

nimikettä ei kuitenkaan ollut mahdollista sisäl-

lyttää lakiin. Ammattinimikeasia jäi elämään

vahvasti liikkeelle panevana voimana, joka

osaltaan johti yhdistyksen syntymiseen.

Keväällä 1995 yhdistyksen perustamista

valmisteleva työryhmä oli tehnyt valmistuneille

sosiaalipsykologeille kyselyn, johon vastasi 207

eli noin 50 % sosiaalipsykologeista. Suurin osa

vastaajista oli ollut kiinnostunut yhdistyksestä

ja halukkaita liittymään jäseniksi. Tärkeimpinä

toiminta-alueina oli pidetty sosiaalipsykologien

tiedon ja taidon tunnetuksi tekemistä sekä

toimintaa ammattinimikkeen laillistamiseksi.

Yhdistyksen perustava kokous pidettiin

perjantaina 19.5.1995 Helsingissä yliopiston

luentosalissa osoitteessa Fabianinkatu 28,

jossa nykyisin toimii oppimiskeskus Alek-

sandria. Esityslistan mukaan ennen kokousta

kansanedustaja Ulla Anttila esitti katsauksen

laillistamiseen liittyviin kysymyksiin. Kokouksen

avasi ja puhetta johti Liisa Eränen, sihteerinä

oli Marjo Palomäki-Lampinen, pöytäkirjantar-

kastajina Helena Kupiainen ja Vilma Hänninen

sekä ääntenlaskijoina Kati Ahlstedt ja Henrik

Kärkkäinen. Osallistujia kokouksessa oli arkis-

tossa säilyneen pöytäkirjakopion mukaan peräti

41 henkilöä – alkuperäinen pöytäkirja läsnäo-

lijaluetteloineen on valitettavasti kadoksissa.

Perustamiskokouksessa hyväksyttiin ensim-

mäiset säännöt ja allekirjoitettiin perustamiskirja

– näitäkään asiakirjoja ei ole arkistoon säilynyt.

Päätettiin myös heti hakeutua yhdistysrekisteriin.

Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi

valittiin Liisa Eränen, joka luotsasi yhdistyksen

¨Yhdistyksen perustava kokous pidettiin perjantaina 19.5.1995 Helsingissä yliopiston luentosalissa osoitteessa Fabianinkatu 28. Osallistujia oli peräti 41 henkilöä.¨

katsaus

S uomen sosiaali-

psykologien yhdistyksen tie-dotuslehdessä”

numero 1 marras-kuussa 1995 tuore

puheenjohtaja Liisa Eränen totesi

sosiaalipsykolo-gien sijoittuvan

monille eri aloille, liittyvän eri

ammattiyhdistyk-siin ja yhteyksien muihin sosiaali-

psykologeihin ehkä katkeavan. Hän pohti, johtuuko tämä siitä, ettei sosiaalipsykologi kenties ole am-

matti vaan kou-lutusala; kysymys,

johon myöhemmin karvaasti joudut-

tiin palaamaan – ja joka edelleen kaipaa vastausta.

“

alkutaivalta neljän ensimmäisen toimintavuoden

ajan aina 3.3.1999 asti.

VAUHDILLA MATKAAN (1995 – 1997)

Yhdistyksen ensitehtäviksi oli perustavan

kokouksen pöytäkirjaan kirjattu ”vaikuttaminen

sosiaalihuollon kelpoisuusvaatimuksiin, pyrki-

minen Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen

(TEO, nyk. Valvira) rekisteriin, jäsenhankinta

sekä jäsenrekisterin perustaminen”.

Yhdistyksessä tarkasteltiin sosiaalipsyko-

logien oikeutta käyttää psykologin nimikettä

ja vertailtiin Helsingin yliopiston psykologien ja

sosiaalipsykologien tutkintovaatimuksia. Tämä

johti 19.2.1996 annettuun lausuntoon TEO:lle,

jota pyydettiin ryhtymään toimenpiteisiin, jotta

sosiaalipsykologit voisivat toimia terveydenhuol-

lossa laillistettuina ammattihenkilöinä siten, että

oikeus psykologin ammatin harjoittamiseen

laajennettaisiin koskemaan sosiaalipsykologin

koulutuksen saaneita.

Yhdistys osallistui yliopistojen sosiaa-

lipsykologian soveltavien ammatillisten

erikoistumisopintojen 25 opintoviikon opin-

tokokonaisuuden suunnitteluun, jolla pyrittiin

tasoittamaan sosiaalipsykologien ja psykologien

tutkinnoissa ollutta laajuuseroa. Psykologiliiton

kanssa käynnistettiin neuvottelut mahdollisesta

yhteistyöstä sosiaalipsykologin ammattini-

mikkeen laillistamiseksi; samoin PsykoNetin

kanssa pyrittiin käynnistämään yhteistyötä.

Myös eduskuntaan pidettiin yhteyttä.

Terveydenhuoltoalan lisäksi viriteltiin viran-

omaisyhteyksiä myös sosiaalialalla: yhdistys

oli yhteydessä Sosiaali- ja terveysministeriön

(STM) työryhmään, joka arvioi sosiaalihuollon

ammatinharjoittamislain tarpeellisuutta. Yhdistys

teetti myös selvityksen sosiaalipsykologin ja

sosiaalityöntekijän tutkintovaatimusten sisällöistä

ja vastaavuuksista.

Kolmannen toimintavuoden 3.7.1998

päivätyssä toimintakertomuksessa noteerattiin,

että yhdistyksen aktiivisen toiminnan johdosta

mm. työvoimahallinnon uudet asiantuntijavirat (n.

180 virkaa) ovat avoinna sosiaalipsykologeille.

Yhdistysrekisterissä yhdistys on ollut nimellä

Suomen sosiaalipsykologit ry 17.8.1995 lähtien;

varsinainen rekisterimerkintä hyväksyttyine

sääntöineen tosin vahvistettiin vasta 10.1.1997.

Uuden yhdistyksen oli tärkeää tehdä

itseään tunnetuksi ja tavoittaa niin uusia kuin jo

yhdistykseen liittyneitä jäseniä. Yhteydenpito-

muodoiksi vakiintuivatkin pian valtakunnallinen

lehti ja paikalliset jäsentapaamiset; myös

sähköpostilista oli käytössä jo alkuajoista lähtien.

Lehteä julkaistiin 2 – 4 kertaa vuodessa, aluksi

”Suomen sosiaalipsykologit ry:n tiedotusleh-

tenä”, kunnes helmikuun numerosta 1/1998

alkaen napakalla nimellä ”Sosiaalipsykologi”.

Jäsenilloissa jäsenet pääsivät tapaamaan

toisiaan, keskustelemaan ajankohtaisista asioista

ja kuulemaan mielenkiintoisia alustuksia. Iltoja

järjestettiin useita vuosittain niin Helsingissä,

Tampereella kuin Kuopiossakin. Tapaamisissa

33

¨Lehteä julkaistiin 2-4 kertaa vuodessa, aluksi ”Suomen sosiaalipsykologit ry:n tiedotuslehden” nimellä.¨

katsaus

kävi hyvin väkeä – mm. 24.9.1997 Tampereella

ravintola Villa 1898:ssa (ent. ja nyk. Finlaysonin

palatsi) parikymmentä osallistujaa keskusteli

aiheesta ”Sosiaalipsykologian mahdollisuudet”

professori Anja Riitta Lahikaisen alustamana.

Syksyllä 1997 matkattiin m/s Georg Otsilla

Tallinnaan, jossa tutustuttiin Pedagogisen

instituutin psykologian laitoksen toimintaan

ja sosiaalipsykologian opetukseen; illalla Eesti

Draamateaterissa nähtiin Hendrik Toomperen

ohjaus Philip Ridleyn näytelmästä ”Maail-

makõiksuse kiireim kell” (Maailmankaikkeuden

nopein kello). Matkanjohtajaksi oli pyydetty

professori Klaus Helkama, ja retkueessa oli

matkalaisia 22.

Yhdistys oli alusta asti esillä myös

Sosiaalipsykologian päivillä: Tampereella 1995

ohjelmaan oli merkitty yhdistyksen puheenjo-

htajan puheenvuoro otsikolla ”Kaikki Suomen

sosiaalipsykologit yhtykää!” Seuraavaksi

Kuopiossa yhdistys osallistui jo päivien järjestä-

miseen. Vuodesta 1997 alkaen tapahtumasta

tuli kaksipäiväinen siten, että yhdistys vastasi

toisen päivän suunnittelusta ja järjestämisestä

tavoitteena soveltavan, käytännönläheisen

sosiaalipsykologian tuominen takaisin päivien

ohjelmaan. Helsingissä järjestettyjen päivien

teemana oli ”Asenteet ja ennakkoluulot – nyt!”.

Yhdistyksen aktiivinen rooli toisen päivän

ohjelmassa näyttää jatkuneen ainakin vuoteen

2003 asti.

VAUHTI KIIHTYY KOHTI PETTYMYKSIÄ

(1998 – 2000)

Jäsentapaamiset jatkuivat, jopa kuukau-

sittain mutta ainakin useita kertoja vuodessa,

aluksi kaikissa kolmessa kaupungissa, mutta

vähitellen Kuopion illat näyttävät loppuneen.

Osallistujamäärät hiukan laskivat: vuonna 2000

Helsingissä keskimäärin 15 ja Tampereella 7.

Illoissa alusti eri alojen sosiaalipsykologeja,

esimerkiksi Tampereella 10.2.2000 yrittäjä

Hannele Punakivi, 12.4.2000 kuntoutussuunnit-

telija Elina Mäenpää ja 17.5.2000 Merivoimien

sosiaalipäällikkö Liisa Eränen.

Myös yhdistyksen kokousten yhteyteen

järjestettiin ohjelmaa: vuosikokousta 7.3.1998

edelsi vireää keskustelua herättänyt profes-

sori Karmela Liebkindin esitelmä aiheesta

”Sosiaalipsykologi monikulttuurisessa työssä”;

seuraavan vuosikokouksen 3.3.1999 aloitus-

ohjelmaksi puolestaan oli järjestetty vastikään

avatun nykytaiteen museo Kiasman opastettu

kierros. Myös opinto- ja virkistysmatka Tallin-

naan järjestettiin taas 11 osallistujan voimin

15.–16.5.1999 – teemana oli ”Vuorovaikutus

koulutuksessa” ja ohjelmassa oli mm. viron

kielen alkeet suggestopedisesti.

Tampereella oltiin järjestämässä Sosiaa-

lipsykologian päiviä 4.-5.12.1998 teemalla

”Teknologia ja valta vuorovaikutuksessa”,

mukana noin 80 osallistujaa. Seuraavana

vuonna Kuopiossa otsikolla ”Sosiaalipsykologia

2000-luvulla – pelkkää puhettako?” yhdistys

vastasi taas jälkimmäisen päivän 27.11.1999

ohjelmasta; mukana oli 43 innokkaasti kes-

kustelevaa osallistujaa. Perinne jatkui vuoden

kuluttua Helsingissä päivien teeman ollessa

”Uuden vuosituhannen arvot ja asenteet”:

soveltavaa ja käytännöllistä sosiaalipsykolo-

giaa sisältävän toisen päivän (25.11.2000)

sessioiden aiheina oli työelämän, huolenpidon

katsaus

¨Yhdistykselle kehitettiin logo Taideteolli-sen korkeakoulun kanssa. Graafikko-opis-kelija Kong Xiao Hongin suunnitteleman logon elämänmyönteisyyttä, dynaamisuut-ta ja iloisuutta kiiteltiin.¨

ja yleinen etiikka. Osallistujia toisena päivänä

oli 45 ja ensimmäisenä 127.

Yhdistykselle kehitettiin logo Taideteollisen

korkeakoulun kanssa. Logon toivottiin kuvaavan

sosiaalipsykologian luonnetta yksilöä, ryhmää

ja yhteiskuntaa yhdistävänä vuorovaikutustie-

teenä, sekä kuvastavan sosiaalipsykologian

monimuotoisuutta ja dynaamisuutta – logosta

haluttiin myös näkyvän, miten erikokoiset

ja -näköiset (elämän-, organisaation-, tms.)

osaset muodostavan toimivan kokonaisuuden.

Graafikko-opiskelija Kong Xiao Hongin suunnit-

telemaa maitopojaksi tai tanssivaksi hahmoksi

leikillisesti kutsutun logon elämänmyönteisyyttä,

dynaamisuutta ja iloisuutta kiiteltiin. Suunnittelu

maksettiin pitämällä korkeakoulun opiskelijoille

marraskuussa 1999 ”Vuorovaikutuksen ja vai-

kuttamisen koulutuspäivät”. Logolla varustettuja

valkoisia ja okrankeltaisia T-paitoja hankittiin

myytäväksi ja tarroja jaettiin elokuun 1999

lehden mukana.

Aikaisempien vuosien yksimielisten

valintojen jälkeen vuosikokouksessa 3.3.1999

puheenjohtaja ja hallitus valittiin vaalein,

puheenjohtajaksi tuli Heli Tuutti. Muotovirheiden

rasittamat päätökset jäivät moitteenvaraisiksi

ja korvattiin pian uusilla päätöksillä, kun joukko

jäseniä esitti hallitukselle kirjallisen vaatimuksen

uuden kokouksen pitämisestä. Se pidettiin-

kin 28.4.1999 ja puheenjohtajaksi vaihtui

vaalilla Marjo Palomäki-Lampinen. Vuodelle

2000 puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti

Ilpo Vilkkumaa, hallituksesta jouduttiin taas

äänestämään.

Vuonna 1999 sääntöjä muutettiin siten,

että opiskelijajäsenten jäsenmaksu oli enin-

tään puolet varsinaisen jäsenen maksusta,

jolloin yhdistyksen kokoukselle jäi päätösvalta

tarkasta summasta. Päätettiin myös siirtyä

kahden kokouksen malliin: syyskokouksessa

henkilövalinnat ja kevätkokous olisi muutoin

varsinainen vuosikokous – näin hallituksen

toimintakausi oli jatkossa kalenterivuosi, sama

kuin tilikausi. Muutokset tulivat rekisteröidyiksi

yhdistysrekisteriin ja voimaan 26.10.1999.

Toisin kuin alkutaipaleellaan, yhdistys ei

enää saanut sosiaalipsykologian laitoksilta

taloudellista tukea, mikä edellytti oman tulonhan-

kinnan tehostamista – jäsenmaksu nostettiinkin

vuodesta 1998 alkaen 100 markkaan (16,8

euroa) varsinaisilta jäseniltä ja 50 markkaan

(8,4 euroa) opiskelijoilta. Yhdistyksen talous oli

silti tiukalla: syyskokouksessa 1999 todettiin

jäsenmaksujen perinnän olevan vaikeaa, ja

vuodelta 2000 jäsenmaksunsa oli suorittanut

vain joka kolmas, 380 jäsenestä 131.

Hallituksen pöytäkirjoissa vuosilta 1998-1999

on pohdintaa ammattieettisestä lautakunnasta,

sen roolista ja mahdollisista jäsenistä; sellaisen

perustamisesta tai toiminnasta ei arkistossa

katsaus

35

¨Toisin kuin alkutaipaleellaan, yhdistys ei enää saanut sosiaalipsykologian laitoksilta taloudellista tukea, mikä edellytti oman tulonhankinnan tehostamista.¨

kuitenkaan ole viitteitä. Eettisiä sääntöjä sen

sijaan työstettiin ja 11.5.1999 ne todettiin val-

miiksi. Kunniasäännön nimellä elokuun 1999

lehdessä julkaistut proosamuotoiset säännöt

sisälsivät seuraavat alaotsikot: Lähtokohdat,

Vaikuttavuus, Ihmisarvo, Tasa-arvo, Asiantuntijuus,

Luotettavuus ja työmoraali, Yhteiskunnalliseen

keskusteluun osallistuminen ja Vastuu.

Sosiaalipsykologi-lehti oli edelleen yhdis-

tyksen keskeinen tiedotuskanava, sitä julkaistiin

2 – 3 kertaa vuodessa. Lehden visuaalinen ilme

uudistui vuonna 1999, kun taitosta vastannut

Heljä Franssila suunnitteli uuden ulkoasun.

Helmikuun 1999 lehdessä oli jäsenkysely,

johon vastasi 37 % eli 129 jäsentä, joista 50

% oli pääkaupunkiseudulta. Yhdistyksen

toimintaan oltiin kohtalaisen tyytyväisiä ja

lähes 90 % aikoi jatkaa jäsenenä. Lehti sai

kiitosta, ja yli puolet vastaajista koki yhdistyksen

edistäneen sosiaalipsykologien ammatti-

identiteetin kasvua – monille jo yhdistykseen

kuuluminen kohotti ammatti-identiteettiä. Vain

reilu kolmannes vastaajista toivoi yhdistyksen

ottavan ammattiliiton roolin; 70 % kuului jo

johonkin ammattiliittoon ja heistä vain 40 %

oli valmis vaihtamaan.

Ammattiliitoksi ryhtymisen sijaan viriteltiin

yhteistyötä Valtiotieteilijöiden liiton (nyk. Suomen

yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry) kanssa:

Valtiotieteilijä-lehdessä oli Marjo Palomäki-

Lampisen kirjoittama sosiaalipsykologeja

käsittelevä juttu, ja yksi hallituksen kokous

sekä syyskokous 20.11.2000 pidettiin liiton

tiloissa. Myös Psykologiliiton kanssa ylläpidettiin

keskusteluyhteyttä, mm. liiton toimistolla oli

20.3.2000 yhdistyksen kevätkokous, jonka

jälkeen psykologien puheenjohtaja Tuomo

Tikkanen kertoi järjestönsä ajankohtaisista

asioista.

Laillistamisasiassa jatkettiin yhteydenpitoa

TEO:een: yhdistys päivitti esityksen sosiaali-

psykologien pätevyydestä terveydenhuollon

ammattihenkilöiksi uusien tutkintovaatimuksien

mukaiseksi ja antoi ehdotuksensa arvioinnissa

käytettäviksi asiantuntijoiksi. Nimikeasiassa

yhdistys tapasi myös sosiaali- ja terveysministeri

Terttu Huttu-Juntusen ja opetusministeri Olli-

Pekka Heinosen. Eduskuntaan pidettiin yhteyttä

etenkin kansanedustaja, sosiaalipsykologi Ulla

Anttilan kautta.

Liisa Eränen nimitettiin edustamaan

yhdistystä STM:n 15.9.1998 asettamaan

sosiaalialan ammatinharjoittamislainsäädäntöä

valmistelevaan työryhmään. Eränen kertoi

vuoden 2000 yhdistyksen kevät- ja syysko-

kouksissa työstämisen saamasta huonosta

suunnasta: työryhmä ei pitänyt sosiaalipsyko-

logia ammattina, joten sitä ei ehdoteta lakiin

mukaan, ja sosiaalipsykologit halutaan sulkea

sosiaalialan ammateista, myös asiantuntija- ja

johtotehtävistä. Työryhmä luovutti muistionsa

vihdoin 22.5.2001. Sosiaalipsykologit eivät

lakiehdotukseen mahtuneet ankarista ponnis-

teluista huolimatta; Eränen jättikin esitykseen

yksilöidysti perustellun eriävän mielipiteen.

Myös terveydenhuollon puolella tuuli oli

vastainen: PsykoNet oli antanut kielteisen

lausunnon sosiaalipsykologien laillistamisesta,

arkistolähteen mukaan ”muun muassa sen

vuoksi, että psykologeja on riittävästi ilman

sosiaalipsykologien laillistamistakin”.

LAILLISTAMISEN KAREILTA VÄLJEMMILLE

VESILLE (2001 – 2003)

Yhdistys oli edistänyt ammattinimikeasiaa

ensimmäisten viiden vuoden aikana aktiivisesti

monella rintamalla, ja vaikka myötämielistäkin

katsaus

Puheenjohtajat

Liisa Eränen 19.5.1995 – 3.3.1999 (3,8 v)

Heli Tuutti 4.3.1999 – 28.4.1999 (0,2 v)

Marjo Palomäki-Lampinen 29.4.1999 – 31.12.1999 (0,7 v)

Ilpo Vilkkumaa 1.1.2000 – 31.12.2000 (1,0 v)

Hannele Punakivi 1.1.2001 – 31.12.2006 (6,0 v)

John Pihlaja 1.1.2007 – 8.6.2009 (2,4 v)

Heikki Kantanen 9.6.2009 – 31.12.2010 (1,6 v)

Kirsi Majander 1.1.2011 – 31.12.2011 (1,0 v)

Paula Jalo 1.1.2012 – 31.12.2012 (1,0 v)

Henna Karhunen 1.1.2013 – 31.12.2013 (1,0 v)

Mia-Marisa Ranta 1.1.2014 –

suhtautumista oli saatu ja jopa pieniä voitto-

jakin voitu kirjata, oli päätavoitteessa koettu

karvas tappio niin terveydenhuollossa kuin

sosiaalialallakin.

Vaikka nimikeasiaa ja sosiaalipsykologien

yhteiskunnallisen aseman edistämistä ei unoh-

dettu, arkistolähteiden valossa se näyttää

jääneen taka-alalle ja muuttuneen proaktiivisesta

reaktiiviseksi: esimerkiksi vuonna 2002 yhdistys

antoi Opetusministeriölle lausunnon koskien

psykologian ja sosiaalipsykologian opetusta

lukiossa, ja vuonna 2003 Opetusministeriön

pyynnöstä yhdistys laati lausunnon psykote-

rapiakoulutustyöryhmän muistiosta.

Toiminnan painopiste näyttää kuitenkin

selvästi siirtyneen ulkoisesta vaikuttamisesta

enemmänkin sosiaalipsykologiyhteisön iden-

titeetin ja sisäisen yhteydenpidon ylläpitämiseen.

Edellisten kahden vuoden aikana yhdistyksellä

oli ollut kolme eri puheenjohtajaa, mutta nyt alkoi

taas pidempijänteinen kausi: Hannele Punakivi

toimi puheenjohtajana vuosina 2001-2006.

Sosiaalipsykologi-lehti julkaistiin kolmesti

vuodessa. Numeroa 3/2002 jaettiin yli tuhat

kappaletta sosiaalipsykologien tunnettuuden

parantamiseksi, mm. ”rekrytointifirmoihin

ja suurten firmojen henkilöstöosastoille” –

kokonaispainos oli peräti 1600 kpl (vrt. lehden

1/2014 painos oli 650). Taittaja Tarja Heikkilän

vuonna 2003 muokkaamaan lehden uuteen

ilmeeseen oltiin tyytyväisiä.

Jäseniltoja yhdistys järjesti edelleen ainakin

Helsingissä, mm. 8.1.2001, jolloin Työterveys-

laitoksen tutkija, sosiaalipsykologi Marjo Vartiai-

nen alusti aiheesta ”Yhteistyön edistämisestä

työpaikoilla”. Etenkin jouluglögi- ja teatteri-ilta

4.12.2001 sai runsaan osanoton, esityksenä

oli Virus-teatterin ”EI/NEJ”. ”Vääryyspäivänä”

22.4.2002 pohdittiin, miksi sosiaalipsykologi

ei ole pätevä tiettyihin virkoihin kuten sosiaali-

työntekijäksi tai koulukuraattoriksi – samoihin

aikoihin hallituksessa pohdittiin, ”minkä rintamien

kanssa ammattinimikeasioista voi neuvotella”.

Helsingissä syyskokouksen 28.11.2003 jälkeen

Jari Sarasvuo puhui otsikolla ”Sosiaalipsyko-

logian desantin tunnustuksia”, kuulijoina jopa

kolmisensataa henkilöä.

Vuosina 2001-2003 yhdistys vastasi

totuttuun tapaan Sosiaalipsykologian päivien

toisen, lauantaipäivän soveltavammasta

ohjelmasta. Tampereella 23.-24.11.2001

ensimmäisen päivän teemana oli ”Subjek-

tiivisen kokemuksen sosiaalipsykologiasta”

ja käytännönläheiseksi kiitellyn jälkimmäisen

päivän otsikkona ”Sosiaaliset representaatiot

yksilöllisen kokemuksen jäsentäjinä sosiaa-

lisessa kontekstissa”. Yhdistys jakoi myös

gradupalkinnon, jonka kriteereinä oli vähintään

magnan arvosana ja sovellettavuus; palkinnon

sai Tampereen yliopistosta valmistunut Atte

Oksanen keveyden sosiaalipsykologiasta

otsikolla ”Yhdeksi ja toiseksi: rihmoja taiteilijan

minuudesta”.

Helsinki järjesti päivät 8.-9.11.2002 juhlavuo-

tenaan teemalla ”40 vuotta sosiaalipsykologiaa

Helsingissä”, ohjelmassa mm. pääministeri

Paavo Lipposen tervehdys. Lauantaille yhdistys

oli koonnut viisi esitystä eri alueilta yhteisellä

alaotsikolla ”Sosiaalipsykologisten käytäntöjen

nykyisyys ja tulevaisuus”. Lisäksi yhdistys jakoi

sosiaalipsykologian käytäntöjä edistävälle

gradulle palkinnon: sen sai Leena Sandström,

joka oli tehnyt gradunsa Tampereella otsikolla

”Eri osapuolten näkökulmat tilanteessa, jossa

nuori on sijoitettu lastensuojelun laitoshuoltoon”.

Kuopiossa 28.-29.11.2003 perjantain

otsikkona oli ”Uudet dilemmat ja sosiaali-

katsaus

37

¨Yhdistys oli edistänyt ammattinimikeasiaa ensimmäisten viiden vuoden aikana aktiivisesti monella rintamalla.¨

psykologia” ja lauantain ”Sosiaalipsykologeja

toiminnassa”. Susanna Sneck Helsingistä pal-

kittiin soveltavasta ja ajankohtaisesta gradusta

otsikolla ”Synnytyksen jälkeinen masennus.

Masennuksesta kärsineiden äitien käsityksiä

äitiydestä ja masennuksesta sosiaalisten

representaatioiden näkökulmasta.”

Uutena tiedotusmuotona avattiin 25.3.2001

osoitteessa www.sosiaalipsykologit.net jo

pitkään työstetyt yhdistyksen www-sivut,

joista saatiin positiivista palautetta. Merkittävä

kehityspanostus tehtiin vuonna 2003, kun

verkkosivut uudistettiin ja yhdessä muutaman

muun yhdistyksen ja tietotekniikkatoimittajan

kanssa kehitettiin ajanmukainen jäsenrekis-

terijärjestelmä ”Palvelumylly”, jossa jäsenet

saattoivat ylläpitää tietojaan sekä halutessaan

julkistaa ne asiantuntijarekisterissä. Tämä

järjestelmäkokonaisuus palveli yhdistystä aina

vuoden 2012 syksyyn asti.

LIPUMINEN SUVANTOON (2004 – 2005)

Vuosista 2004-2005 arkisto on erityisen

vaitonainen, mm. toimintakertomukset ja

hallituksen pöytäkirjat pääosin puuttuvat.

Viitteitä vilkkaasta toiminnasta ei ole myöskään

lehdessä, joka kuitenkin jatkoi ilmestymistään

kahdesti vuodessa.

Vuoden 2004 lehtien sisältö muodostui

lähes pelkästään sosiaalipsykologian päivien

esityksistä. Vuoden 2005 huhtikuun numero

puolestaan oli kaikkien aikojen muhkein,

64-sivuinen työhyvinvointinumero. Marraskuun

lehden kirjoittajat taas olivat lähes kaikki Hel-

singin laitokselta, olivathan Sosiaalipsykologian

päivät sillä kertaa Helsingissä

Jäseniltoja vuodelle 2004 ei suunniteltu,

ja vuodelta 2005 löytyy merkintä vain yhdestä.

Runsasta kiinnostusta herättänyt tilaisuus

järjestettiin 19.4.2005, jolloin Ben Furman

puhui otsikolla ”Se on pienestä kiinni: Ratkai-

sukeskeinen näkökulma työyhteisön ilmapiirin

parantamiseen.”

Sosiaalipsykologian päivien 26.-27.11.2004

lähtökohtana oli heijastaa Tampereen ylio-

piston sosiaalipsykologian ominaislaatua

teemalla ”Aika, muutos, historia”. Ohjelmassa

oli yhdistyksen koordinoima työpaja otsikolla

”Markkina-arvo ja optiot – sosiaalipsykologien

tulevaisuuspaja”. Yhdistys jakoi gradupalkinnon

Kuopiosta valmistuneelle Riitta Rönkölle, jonka

opinnäytteen otsikkona oli ”Isovanhempien mer-

kitys lapsenlapsille kolmessa eri ikäryhmässä”.

Helsingin päivillä 2005 yhdistystä ei enää mainita

järjestäjänä; ohjelmassa säilyi kuitenkin vielä

gradupalkinnon jako.

LÄHES PYSÄHDYS (2006 – 2008)

Vuosien 2006-2007 kohdalla arkiston

hiljaisuus on korviahuumaava: jokin satunnainen

hallituksen kokouksen pöytäkirja löytyy, yhdis-

tyksen kokousten pöytäkirjoja ei. Hajanaisista

muistiinpanoista, muista dokumenteista ja

ilmestyneistä lehdistä voidaan kuitenkin pää-

tellä jotain toiminnasta. Vuodelle 2008 ei liene

valittu uutta hallitusta, mikä osaltaan selittänee

dokumenttien vähäisyyttä.

Toimintakertomuksen mukaan vuonna

2006 Helsingissä järjestettiin yhteisiä teatte-

ritapaamisia ja käytiin tutustumassa erilaista

työtä tekevien sosiaalipsykologien työpaikkoihin;

ainakin 12.1.2006 on kokoonnuttu aiheen

”Tarinallinen näkökulma ongelmallisen yhteisön

arvoihin, tunteisiin ja vuorovaikutukseen”

tiimoilta: osallistujalistalla on 7 nimeä.

katsaus

Vuonna 2006 TEO julkaisi vaatimukset

psykoterapiakoulutukseen hakeutuvien

peruskoulutuksesta – lyhyt lista, jossa sosiaa-

lipsykologia on erikseen mainittuna.

Henkitoreissaankin yhdistys on jatkuvasti

kyennyt julkaisemaan lehteä: alusta lähtien

joka vuosi on aina ilmestynyt vähintään yksi

lehti, kuten vuonna 2006. Seuraavana vuonna

numeroita tuli kaksi: maaliskuussa ilmestynyt

oli teemaltaan opiskelijanumero ja kirjoittajat

enimmäkseen opiskelijoita; marraskuun nume-

rossa puolestaan painotus oli haastatteluissa,

joita oli peräti kuusi. Myös vuonna 2008 lehti

julkaistiin kaksi kertaa: maaliskuun lehden

jutuista noin puolet ja marraskuun lehdestä

lähes kaikki oli päätoimittaja Maija Normajan

kirjoittamia.

VIRVOITTAMINEN (2009 – 2010)

Vuoden 2009 alkupuolella kourallinen

Helsingin sosiaalipsykologian opiskelijoita Heikki

Kantasen johdolla alkoi kysellä yhdistyksen

perään: keväällä pidettiin pari tapaamista, joissa

oli yhdistyksen elvyttämisestä kiinnostunutta

väkeä, ml. viimeinen, ainakin vuodelle 2007

valittu puheenjohtaja John Pihlaja. Päätettiin

kutsua koolle yhdistyksen kokous 8.6.2009,

jossa loppuvuoden puheenjohtajaksi valittiin

Heikki Kantanen, joka jatkoi puheenjohtajana

myös vuoden 2010.

Poikkeuksellisesti kesän 2009 kokous

valitsi tilintarkastajat vuosille 2008 ja 2009,

koska siitä, että valintaa olisi aikanaan tehty,

ei ollut dokumentteja. Myöhemmin kävi ilmi,

että myös vuosi 2007 oli tarkastamatta, joten

vuoden 2009 syyskokous täydensi syysko-

kouksen 2006 valitsemia tarkastajia, koska

heistä toinen oli joutunut henkirikoksen uhriksi

ja varatilintarkastajaan ei saatu yhteyttä.

Kesäkuun kokous päätti myös sääntö-

muutoksista, joilla haluttiin vaikeuttaa toi-

minnan hiipumista jatkossa: hallituksen

maksimikokoa kasvatettiin ja äänivaltaisten

jäsenten määritelmää laajennettiin luopumalla

”kahden kerroksen väestä” eli poistamalla

vajaavaltainen opiskelijajäsenyys. Muutoksen

tarpeellisuus tuli todistettua jo seuraavissa

kahdessa kokouksessa, joissa vielä jouduttiin

elämään vanhoilla säännöillä: kumpaankin

saatiin houkuteltua vain yksi äänioikeutettu

jäsen. Opiskelijoille haluttiin kuitenkin säilyttää

alempi jäsenmaksu ja samalla laajentaa sitä

muihin taloudellisiin perusteisiin. Luotiin siis

jäsenmaksuluokat: ”täysi maksu” eli I luokka

työssäkäyville ja II maksuluokka opiskelijoille ja

muille vastaavassa taloudellisessa asemassa

oleville kuten eläkeläisille ja työttömille. Samalla

luovuttiin sanomalehti-ilmoittelusta koollekutsu-

menetelmänä ja siirryttiin sähköisiin viestimiin.

Korjausten jälkeen muutetut säännöt tulivat

voimaan 6.4.2010.

Yhdistyksen ilmeen uudistaminen

käynnistyi jäsenäänestyksellä, jossa valittiin

uusi logo. Suvi Silfverbergin suunnittelema

katsaus

39

JÄSENMÄÄRÄ

0

100

200

300

400

500

1995 2000 2005 2010

voittajaehdokas kuvastaa ajatonta ajan hen-

keä ja jäsenistön kesken käytävää aktiivista

vuorovaikutusta; punaiset sävyt ovat merkki

kannanottokyvystä ja omistautuneisuudesta

toiminnallemme; logo edustaa sekä kovia

että pehmeitä arvoja ja sen järjestelmällinen

muoto kuvastaa asioidemme olevan hyvässä

järjestyksessä ja hyvin suunniteltuja.

Syksyllä 2009 ehdittiin julkaista yksi lehti,

jota jaettiin myös Kuopion sosiaalipsykologian

päivillä. Vuonna 2010 päästiin jo normaa-

livauhtiin eli kahden lehden julkaisemiseen

vuosittain. Lehdet noudattivat yhdistyksen uutta

raikasta visuaalista ilmettä, joka oli suunniteltu

yhdessä lehden taittaneen Agnetha Leschin

kanssa. Myös verkkosivujen ilme uudistettiin

perusteellisesti ja tekninen toteutus kevyesti

siten, että ylläpitäminen on mahdollista. Uudet

sivut julkaistiin 4.5.2010.

Uusille sosiaalipsykologian opiskelijoille

lähetettiin onnittelukirjeet. Myös sosiaalinen

media otettiin huomioon: Facebookiin avattiin

yhdistykselle sivu ja LinkedIniin ryhmä.

Yhdistys järjesti elokuussa 2009 vapaa-

muotoisen kesätapaamisen, johon osallistui

20 jäsentä. Yhdessä Helsingin sosiaalipsyko-

logien alumnien kanssa järjestettiin 19.4.2010

”Työyhteisöjen monikulttuurisuus” –tilaisuus,

jossa oli kolme alustajaa ja 38 osallistujaa.

Kesätapaaminen 3.9.2010 houkutti paikalle

13 ja uutena perinteenä käynnistetty pikkujoulu

14 jäsentä. Yhdistys näkyi myös vuoden 2010

Sosiaalipsykologian päivillä Tampereella lyhyen

tervehdyspuheenvuoron muodossa sekä jaka-

malla lehteä; myös yhdistyksen syyskokous

pidettiin päivien yhteydessä.

Vuoden 2009 lopussa jäsenrekisterissä

oli ollut 458 jäsentä, joista jäsenmaksun

maksaneita vain 51 %. Jäsenmaksujen keruu

oli viime vuosina ollut säästöliekillä, ja kirstun

pohja alkoi jo pilkahdella, kun taloustilanne oli

saatu päivitettyä ajan tasalle. Niinpä vuodelle

2010 korotettiin jäsenmaksua hiukan, uudet

maksut olivat 25 ja 8 euroa. Jäsenmaksujen

keruuta tehostettiin myös tomerasti.

Yhdistyksen hiljaiselon ajan kirjanpito

oli jäänyt osin hoitamatta ja näiden vuosien

alkuperäinen tositeaineisto oli suurelta osin

kadoksissa, joten uusi rahastonhoitaja valmisteli

vuosien 2007, 2008 ja 2009 kirjanpidot eri

lähteistä haalittujen tietojen pohjalta minimi-

kuntoon ja tilintarkastettaviksi. Kevätkokous

2010 urakoikin yhdessä istunnossa vahviste-

tuiksi näiden kolmen vuoden tilinpäätökset ja

myönsi niiden osalta vastuuvapaudet, koska

dokumenttien puutteellisuudesta huolimatta

mitään toimintaan ja taloudenpitoon liittyvää

sisällöllistä huomautettavaa ei löytynyt.

Historiatiedon turvaamiseksi vietiin läpi

arkistoprojekti: vuosien aikana tuotetut doku-

mentit kerättiin talteen mahdollisuuksien mukaan

ja järjestettiin asianmukaisesti pitkäaikaista

säilyvyyttä silmälläpitäen. Arkistosta luovutettiin

Kansalliskirjaston Fennica-kokoelmaan sieltä

puuttuvia Sosiaalipsykologi-lehden numeroita,

joita arkistossa oli enemmän kuin yksi, ja vas-

taavasti Fennica-kokoelmasta tilattiin kopiot

muutamasta numerosta, jota yhdistyksen

arkistossa ei ollut.

Kevään 2010 sosiaalipsykologikyselyyn

vastasi 96 henkilöä, joista lähes puolet

opiskelijoita ja 72 % yhdistyksen jäseniä.

Kysyttäessä annetuista vaihtoehdoista kolmea

tärkeintä tapaa, joilla yhdistys voisi parhaiten

palvella jäseniä, kärkeen nousivat luennot ja

ja koulutukset (79 % kannatti) ja ammatillisen

aseman edistäminen (67 %). Myös lehti (48 %),

verkkosivut (47 %) sekä virkistäytymis- ja verkos-

toitumistapahtumat (38 %) saivat kannatusta,

sen sijaan matkat ja retket (2 %) eivät juurikaan.

Ammattinimikeasia jakoi vastaajia vahvasti: 42

% kannatti jotain laillistamisvaihtoehtoa, 34 %

katsoi, ettei sosiaalipsykologia ole ammatti

vaan tieteenalapohjainen koulutus; loput 24

% jätti vastaamatta tai valitsi vaihtoehdon ”ei

koske minua” tai ”muu”.

Henkiin herätetyn yhdistyksen uusi hallitus

koki ammatillisen aseman edistäminen tärkeäksi,

katsaus

Tutkija Päihdehuollon sosiaalipsykologi Toimittaja Opiskelija Kouluttaja ja suunnittelija

maahanmuuttokurssilla KV-vastaava yrityksessä Monikulttuurisuustyöntekijä Projektikoordinaattori

Toimituspäällikkö Viittomakielen tulkki Tutkimusjohtaja tasa-arvoasiat Tutkija Politiikka

ympäristöpolitiikka ja sukupuolijärjestelmien sosiaalipsykologia Koordinaattori kuluttajien käyttäytyminen

ja energian säästö Kurssisihteeri Sosiaalityöntekijä Erikoistutkija tilastomenetelmät Työsuunnittelija

Suunnittelija Tutkimus- ja terapiatyö perheneuvolassa Työvoimaneuvoja Professori Psykoterapeutti

Psykoanalyytikko Ohjaaja ryhmätyö pakolaisasiat Lehtori Elämäntapa- ja konfliktipuhetutkimus

Assistentti Kouluttaja Konsultti Liikkeenjohdon konsultti Ratkaisukeskeinen lyhytterapia

Sosiaalityöntekijä Perheterapeutti Kuvataideterapia Tuntiopettaja Työnohjaaja Järjestötyöntekijä

Perheneuvoja Työhyvinvointikoordinaattori Asiantuntija Analyytikko Erityisluokanopettaja

Päihdetyöntekijä Rekrytointivastaava Tasa-arvotyöntekijä Harjoittelija Freelancer Projektipäällikkö

Markkinointipsykologi Nuorisotyöntekijä Kirjailija Journalisti Toimintakeskuksen johtaja

kehitysvammahuollossa Kuntoutussihteeri Freelance-kouluttaja Konttoristi Toimistosihteeri

Stipenditutkija Eurovirkamiesharjoittelija Henkilöstöpäällikkö Työvoimaneuvoja

Markkinointisuunnittelija Yrittäjä Sosiodraaman vetäjä Henkilöstöhallinnon sihteeri Työyhteisön

kehittämistyöntekijä Traumaterapeutti Kulutusanalyytikko Voimavarakouluttaja Mielenterveyshuollon

työntekijä Kouluttaja Työ- ja organisaatiopsykologian asiantuntija Henkilöstökonsultti

Kuntoutuspsykologi Sosiaali- ja terveystoimen talouspäällikkö Markkinointipäällikkö Toimitusjohtaja

Journalisti Koordinaattori Suunnittelija Tutkimusassistentti Erikoistutkija Vanhustyön johtaja

Tiedekuntasihteeri Amanuenssi Henkilöstöasiain päällikkö Tiedottaja Asiamies Mielenterveysseuran

tukihenkilö Tukikodin johtaja Copywriter Kuntoutusalan työntekijä Järjestösihteeri Johtava

sosiaaliterapeutti Yliaktuaari Toimituspäällikkö Rehtori Erikoistyövoimaneuvoja Kehitysyhteistyön ja

pakolaisasian koordinaattori Konsultti HR-vastaava Rekrytointikonsultti Henkilöarviointiassistentti

Informaatikko Työilmapiiritutkija Tiimityökouluttaja Opettaja Päivähoidon erikoissuunnittelija

Maahanmuuttosuunnittelija Harjoittelija Rasismin vastaisen kampanjan koordinaattori Terveystutkija

Tutkija Päihdehuollon sosiaalipsykologi Toimittaja Opiskelija Kouluttaja ja suunnittelija

maahanmuuttokurssilla KV-vastaava yrityksessä Monikulttuurisuustyöntekijä Projektikoordinaattori

Toimituspäällikkö Viittomakielen tulkki Tutkimusjohtaja tasa-arvoasiat Tutkija Politiikka

ympäristöpolitiikka ja sukupuolijärjestelmien sosiaalipsykologia Koordinaattori kuluttajien käyttäytyminen

ja energian säästö Kurssisihteeri Sosiaalityöntekijä Erikoistutkija tilastomenetelmät Työsuunnittelija

Suunnittelija Tutkimus- ja terapiatyö perheneuvolassa Työvoimaneuvoja Professori Psykoterapeutti

Psykoanalyytikko Ohjaaja ryhmätyö pakolaisasiat Lehtori Elämäntapa- ja konfliktipuhetutkimus

Assistentti Kouluttaja Konsultti Liikkeenjohdon konsultti Ratkaisukeskeinen lyhytterapia

Sosiaalityöntekijä Perheterapeutti Kuvataideterapia Tuntiopettaja Työnohjaaja Järjestötyöntekijä

Perheneuvoja Työhyvinvointikoordinaattori Asiantuntija Analyytikko Erityisluokanopettaja

Päihdetyöntekijä Rekrytointivastaava Tasa-arvotyöntekijä Harjoittelija Freelancer Projektipäällikkö

Markkinointipsykologi Nuorisotyöntekijä Kirjailija Journalisti Toimintakeskuksen johtaja

kehitysvammahuollossa Kuntoutussihteeri Freelance-kouluttaja Konttoristi Toimistosihteeri

Stipenditutkija Eurovirkamiesharjoittelija Henkilöstöpäällikkö Työvoimaneuvoja

Markkinointisuunnittelija Yrittäjä Sosiodraaman vetäjä Henkilöstöhallinnon sihteeri Työyhteisön

kehittämistyöntekijä Traumaterapeutti Kulutusanalyytikko Voimavarakouluttaja Mielenterveyshuollon

työntekijä Kouluttaja Työ- ja organisaatiopsykologian asiantuntija Henkilöstökonsultti

Kuntoutuspsykologi Sosiaali- ja terveystoimen talouspäällikkö Markkinointipäällikkö Toimitusjohtaja

Journalisti Koordinaattori Suunnittelija Tutkimusassistentti Erikoistutkija Vanhustyön johtaja

Tiedekuntasihteeri Amanuenssi Henkilöstöasiain päällikkö Tiedottaja Asiamies Mielenterveysseuran

tukihenkilö Tukikodin johtaja Copywriter Kuntoutusalan työntekijä Järjestösihteeri Johtava

sosiaaliterapeutti Yliaktuaari Toimituspäällikkö Rehtori Erikoistyövoimaneuvoja Kehitysyhteistyön ja

pakolaisasian koordinaattori Konsultti HR-vastaava Rekrytointikonsultti Henkilöarviointiassistentti

Informaatikko Työilmapiiritutkija Tiimityökouluttaja Opettaja Päivähoidon erikoissuunnittelija

Maahanmuuttosuunnittelija Harjoittelija Rasismin vastaisen kampanjan koordinaattori Terveystutkija

Koulukuraattori Kriisityöntekijä Työnjohdon konsultti Äänitarkkailija Ryhmänohjaaja Kasvatus- ja

1/2010

sosiaalipsykologiSuomen sosiaalipsykologit ry:n jäsenlehti

www.sosiaalipsykologit.fi

mutta sen tiimoilta ei vielä juurikaan ehditty

aktivoitua raunioiden raivaamisen keskellä.

Yhdistys antoi kuitenkin kesällä 2010 STM:lle

kannanoton psykoterapeuttikoulutuksen

uudistamisehdotuksesta.

UUTEEN VAUHTIIN (2011 – 2015)

Paikkaansa hakevalla yhdistyksellä on

viime vuosina ollut useita puheenjohtajia:

Kirsi Majander (2011), Paula Jalo (2012),

Henna Karhunen (2013) ja Mia-Marisa Ranta

(2014–2015). Hallituksessa on kuitenkin ollut

vuodesta toiseen ainakin kohtalainen jatkuvuus,

ja pari henkilöä on ollut mukana aina kesästä

2009 lähtien.

Säännöllisesti kahdesti vuodessa ilmestyvä

Sosiaalipsykologi-lehti on edelleen yhdistyksen

keskeisimpiä panostuksia. Tunnettuuden edis-

tämiseksi lehteä ryhdyttiin jakamaan maksutta

myös yliopistojen ja korkeakoulujen kirjastoihin

ja sitä tarjottiin myös suurimmille kunnallisille

kirjastoille; kaikkiaan kirjastojakelu on noin

50 kpl. Syksyllä 2014 käynnistettiin lehden

ilmeen ja formaatin kokonaisuudistus, jonka

lopputulosta, hyvä lukija, parhaillaan tarkastelet!

Ajankohtaisista asioista tiedotetaan sähkö-

postitse jäsenkirjeellä 4 – 5 kertaa vuodessa.

Sosiaalisesta mediasta etenkin Facebook

on ahkerassa käytössä: yhdistyksen sivulle

linkataan mm. kiinnostavia mediajuttuja. Kaikki

jäsenemme eivät kuitenkaan käytä Facebookia,

joten vuonna 2014 otettiin käyttöön erikseen

tilattava uutiskirje, johon näitä Facebook-link-

kauksia myös kerätään ja lähetetään sähkö-

postitse enintään kerran kuussa; uutiskirje on

myös ei-jäsenten tilattavissa.

Verkkosivujen graafinen ilme oli päi-

vitetty jo 2010, mutta vanha palvelualusta

”Palvelumylly” vuodelta 2003 oli tullut autta-

matta tiensä päähän. Se korvattiin yhdistyksille

suunnatulla yleisellä palvelualustalla. Samalla

mahdollistettiin uudet sisällöt kuten lehden

näköispainokset verkossa ja myöhemmin

vuonna 2013 julkistettu Sosiaalipsykoblogi.

Toisaalta asiantuntijarekisteri menetettiin; siellä

tosin oli enää vain harva sosiaalipsykologi

rekisteröityneenä – ja pääosin vanhentunein

tiedoin. ”Palvelumyllystä” luovuttaessa siirrettiin

myös jäsenrekisteri toiseen verkkopalveluun.

Tilaisuuksien järjestämisen tiedostettiin

palvelevan lähinnä pääkaupunkiseudun

jäseniä, rahkeita kun ei ainakaan vielä ole ollut

katsaus

41

Mitä tapahtuikaan lail-listamisasialle?Laillistaminen tai nimikesuojaus oli yhdistyksen alkuvaiheissa vah-vasti toiminnan keskiössä ja sitä vietiin eteenpäin ainakin kolmella tavalla: a) sosiaalipsykologeille halut-tiin täydennyskoulutuksen jälkeen oikeus käyttää psykologin nimikettä terveydenhuollon alalla tai sosiaali-psykologeille haluttiin oma suojattu ammattinimike b) terveydenhuollon ja c) sosiaalitoimen alalla. Kaikissa näissä hankkeissa valitettavasti tie nousi pystyyn. Tähän näyttää vaikut-taneen kahtalaiset tekijät:1. ”Sosiaalipsykologi” on katsottu

koulutukseksi eikä samalla tavalla ammatiksi kuin sosiaali- ja ter-veydenhuollon aloilla suojatut am-matit. Koulutuksen monipuolisuus ja sosiaalipsykologien työelämään sijoittumisen moninaisuus ovat samalla sekä rikkaus että akilleen kantapää, joka vaikeuttaa sosiaali-psykologin määrittelyä ammatiksi. Tätä gordionin solmua ei ole vielä kyetty ratkaisemaan.

2. On väitetty, että nykyinen am-mattien laillistaminen ja ni-mikesuojaus perustuu lähinnä lobbausvoimaan. Puhtaasti va-paaehtoisvoimin toimivan yhdis-tyksen vaikutusvalta on kovin rajallinen johtuen mm. kontaktien puutteesta poliittisiin päättäjiin. Lisäksi yhdistyksen kattavuus sosiaalipsykologien kentässä on verrattain matala: ehkä 20-25 % valmistuneista on yhdistyksen jäse-ninä, kun vaikkapa Psykologiliitto rehvastelee yli 90 % kattavuu-della. Voiko olla niin, että sosiaa-lipsykologit alan asiantuntijoina eivät usko joukkovoimaan?

järjestämiseen muualla Suomessa. Koulutuksia

ja tapaamisia oli jossain määrin toivottu, joten

niitä pidettiin kuitenkin tarpeellisina.

Helsingin alumnien kanssa 11.5.2011

järjestetty koulutus- ja keskusteluilta ”Sosiaali-

psykologi yrittäjänä” keräsi 35 osallistujaa. Koko

päivän koulutus fasilitointitekniikoista järjestettiin

1.2.2013, osallistujia oli maksimimäärä 18 ja

palaute varsin hyvää. Koulutus oli maksullinen

mutta hinta kohtuullinen kattaen vain kustan-

nukset. Yhdistys tuki markkinointiyhteistyön

muodossa Helsingin Psykoterapiainstituutin

28.1.2013 järjestämää koulutusta, jonka

puhujana oli Kenneth Gergen.

Vapaamuotoiset ns. after work –tilaisuudet

ovat vakiinnuttaneet paikkansa, niitä on järjestetty

1 – 2 vuosittain, mm. kevätkokouksen yhteydessä

19.3.2012, jolloin ruoan sosiaalipsykologiasta

alusti tutkimusjohtaja, VTT Anna Bäckström; sekä

20.3.2013 aiheena lapset ja television katselu,

alustajana YTT Satu Valkonen. Kesätapaamisia

ja pikkujouluja on järjestetty verkostoitumisen

ja vapaan keskustelun mahdollistamiseksi,

sekä kulttuuriaktiviteetteja kuten opastetut

kierrokset Suomenlinnassa kesällä 2011 sekä

Helsingin Taidemuseo Tennispalatsin näyttelyissä

kesällä 2014. Tilaisuuksien osallistujamäärä

on vaihdellut 7 – 18 välillä.

Näkymistä Sosiaalipsykologian päivillä on

pidetty tärkeänä, vaikka resurssit eivät riitäkään

edes unelmoimaan vanhasta mallista, jossa

yhdistys vastasi toisen päivän ohjelmasta.

Kuopiossa 17.-18.11.2011 jaettiin syksyn

lehteä ja osallistuttiin paneelikeskustelun

”Dialogi – hyvä sana mutta vaativa laji” suun-

nitteluun ja värvättiin siihen kaksi keskustelijaa.

Helsingissä 23.-24.11.2012 yhdistyksellä oli

ständi, jossa oli jaossa mm. syksyn Sosiaali-

psykologi-lehteä – toiminta herätti kiinnostusta,

ja hyvä pino uusia jäsenhakemuksiakin saatiin;

puheenjohtajamme oli myös päivien sisältöä

suunnitelleessa työryhmässä. Myös Tampe-

reelle 22.-23.11.2013 osallistuttiin ständillä,

lisäksi syyskokous pidettiin päivien yhteydessä,

samoin kuin Helsingin päivillä 21.-22.11.2014.

Sosiaalipsykologi-kyselyllä toukokuussa

2013 kartoitettiin taas mm. sosiaalipsykologien

työmarkkina-asemaa ja toiveita yhdistyksen

toiminnalle. Vastaajia oli 209, tuplasti verrattuna

vuoden 2010 kyselyyn. Yhdistykseltä toivottiin

etenkin ammatillisen aseman edistämistä,

luentotapahtumia ja koulutuksia sekä lehteä

ja verkkosivujen ylläpitämistä.

Yhteistyötä laitosten ja opiskelijayhdistysten

kanssa alettiin kehittää: fukseja lähestyttiin onnit-

telukirjeellä mitä parhaimman opiskelupaikan

saamisen johdosta. Tutkintojen uudistamisen

myötä osassa yliopistoja ei pääainetta enää

valita heti, joten sähköpostitse tarjottiin kai-

kille uusille yhteiskuntatieteiden opiskelijoille

mahdollisuutta tilata lehden näytenumero

maksutta ilmoittamalla osoitteensa. Näin

pyrittiin saavuttamaan sosiaalipsykologiasta

kiinnostuneet uudet opiskelijat.

Opiskelijayhdistysten kanssa pidettiin

yllä yhteistyötä myös mm. osallistumalla

Status ry:n 45-vuotisjuhlaan tervehdyksellä

ja tukimaksulla sekä ostamalla Statuksen

lehdestä mainostilaa samoin kuin vuosittain

Interaktio ry:n ja myöhemmin myös Socius

ry:n fuksihaalareista.

Yhdistys ei ole ammattiliitto, mutta

etenkin ammatilliseen asemaan liittyvissä

asioissa liittojen kanssa on helposti yhteisiä

intressejä. Etenkin SVAL:n (nyk. Yhteiskunta-

alan korkeakoulutetut ry (YKA)) kanssa alettiin

pohtia yhteistyötä. Tämä konkretisoitui mm.

siten, että vuonna 2014 Sosiaalipsykologi-lehti

jaettiin YKA:n jäsenille, joiden pääaineena oli

sosiaalipsykologia ja vastavuoroisesti yhdis-

tyksen jäsenille jaettiin YKA:n Ura-lehti, jossa

oli esittely yhdistyksestä sekä kansikuvajuttu

varapuheenjohtaja Saara Rapelista.

Koulukuraattoreiden pätevyysvaati-

muksiin liittyen yhdistys antoi syyskuussa

2013 eduskunnan sivistys- sekä sosiaali- ja

terveysvaliokunnille kannanoton oppilas- ja

opiskeluhuoltolain muutosesitykseen – asiasta

pidettiin yhteyttä myös YKA:aan ja sosiaali-

psykologian oppiaineisiin; myös nämä tahot

antoivat eduskunnalle kannanottonsa. Vali-

tettavasti kelpoisuusvaatimusten kiristys meni

kuitenkin pääosin läpi ja sosiaalipsykologien

mahdollisuus tulevaisuudessa toimia koulu-

katsaus

kuraattoreina merkittävästi heikkeni 1.8.2014

voimaan tulleiden lakien myötä.

Vaikuttamaan tulisi päästä jo lakien

ministeriövalmistelussa eikä vasta eduskun-

takäsittelyvaiheessa. Niinpä yhdistyksen hallitus

alkoi kattavammin seurata mm. keskeisten

ministeriöiden lakihankkeita. Myös jäseniltä

toivottiin tietoa asioista, joihin tulisi puuttua;

tällaisen vinkin pohjalta annettiinkin 2014 lau-

sunto Kelan AURA-kuntoutuksen standardiin

ammattihenkilöiden kelpoisuusvaatimuksista

– vinkki välitettiin myös YKA:lle, joka antoi

yhdistyksen kantaa tukevan lausunnon. Koe-

teltua yhteisvaikuttamista noudatettiin myös

alkuvuodesta 2015, kun molemmat antoivat

lausuntonsa eduskunnan sosiaali- ja terveys-

valiokunnalle muutoksista lakiin sosiaalihuollon

ammattihenkilöistä.

Niin juuri: ”lakiin sosiaalihuollon ammat-

tihenkilöistä!” Mitä olikaan kirjattu 20 vuotta

aiemmin yhdistyksen perustavan kokouksen

pöytäkirjaan yhdistyksen ensimmäisiksi tehtäviksi?

Aivan oikein: ”…vaikuttaminen sosiaalihuollon

kelpoisuusvaatimuksiin…” Samojen perusa-

sioiden kanssa siis edelleen painitaan – nyt ja

epäilemättä vielä kotvan aikaa. Yhdistystoiminta

onkin kestävyys- eikä voimalaji.

43

Yhdistyksen mielestä voi.

Sosiaalipsykologi-nimike on vuosikymmenien saatossa vakiintunut käyttöön etenkin epävirallisissa yhteyksissä, vaikka se ei olekaan virallistettu (laillistettu tai nimikesuojattu) ammattinimike.

Nimikkeen käytön asianmukaisuus on kontekstisidonnaista: nimikettä ei pidä käyttää niin, että syntyy väärinkäsityksen vaara eli riski siitä, että joku erehtyy luulemaan sosiaalipsykologia psykologiksi. Psykologi on terveydenhuollon alalla lailla suojattu ammattinimike, niinpä väärinkäsityksen vaara on erityisen suuri juuri sote-alalla: asiaan vihkiytymätön saattaa olettaa sosiaalipsykologin olevan laillistetun psykologi-nimikkeen variantti siinä kuin vaikkapa neuropsykologi tai koulupsykologi. On eettistä toimia niin, että tällaista väärinkäsitystä ei voi päästä syntymään.

Käyttäkäämme siis sosiaalipsykologi-nimikettä ylpeinä – mutta asianmukaisesti ja vastuullisesti!

Voiko sosiaalipsykologi-nimikettä käyttää?

Nimi:

Terttu LehtiKoulutus: VTM, pääaineena sosiaalipsykologia v. 2001. Lisäksi suorittanut Palmenian henkilöstön kehittämisen lisäkoulutusohjelman. Aiemmalta koulutukseltaan laborantti. Valmistumassa tekniikan lisensiaatiksi keväällä 2015.

Työ: Koulutussuunnit-telija Tullikou-lulla

Harrastukset: Opiskelu ja oppiminen, patikointi, hiihto, mökkeily, marjastus ja sienestys sekä perhe ja ystävät

45

SOSIAALIPSYKOLOGISTA TEKNIIKAN LISENSIAATIKSI

Teksti: Esa Alm / Kuva: Tertu Lehti

Halusin nuorena nopeasti työelämään. Lukio ei siinä vai-

heessa kiinnostanut. Luin sitten laborantiksi ja tein töitä lääke-

teollisuudessa ja ympäristöpuolella. Kolmekymppisenä minulla

oli jo perhe ja mietin uravalintaani uudelleen. Päätin suorittaa

aikuislukion Lohjalla ja olin talvet koulussa ja kesät töissä. Olin

aina haaveillut opettajan urasta. Lukion psykologian kurssien

kautta kiinnostuin myös sosiaalipsykologiasta. Pyrin lukion

suoritettuani lukemaan opettajan opintoja Turkuun ja sosiaa-

lipsykologian opintoja Helsingin yliopistoon. En ensin päässyt

kumpaankaan, mutta sitten valmennuskurssin suorittamisen

jälkeen pääsin molempiin ja valitsin sosiaalipsykologian, josta

valmistuin 2001.

haastattelu

T erttu Lehti on koulu-tukseltaan

sosiaalipsykologi ja toimii Tullikou-

lulla koulutussuun-nittelijana. Hän on syntynyt Helsingissä

mutta on asunut elämänsä Lohjalla, jossa edelleen asuu perheensä kanssa. Terttu harrastaa

opiskelua ja oppi-mista, matkailua, patikointia, hiih-

toa, mökkeilyä, marjastusta ja

sienestystä, muuta liikuntaa sekä

perheen ja ystävien kanssa oleilua. Mainittakoon

tässä kuriositeet-tina, että profes-sori Anna-Maija

Pirttilä-Backman, josta on henkilö-

kuva tässä lehdessä, toimi myös Tertun opettajana sosiaa-

lipsykologian opin-noissa. Lehtemme

jututti Terttua, seuraavassa hänen

mietteitään.

Miten sinusta tuli sosiaalipsykologi?

Mitä sivuaineita luit ja mikä oli gradusi aihe?

Miten vastavalmistuneen sosiaalipsykologin ura eteni?

Sivuaineina luin työpsykologiaa ja johtamista sekä kasvatus-

tieteitä. Sosiaalipsykologian graduni käsitteli ryhmän kehittymistä.

Kävin aluksi yliopiston työnhakukurssin. Siihen sisältyi

potentiaalisen työnantajan haastattelutehtävä ja näin päädyin

Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän johtajan puheille. Hän

sanoi haastattelun jälkeen, että aikuiskoulutuspuolella voisi olla

tehtäviä tarjolla. Näin päädyin tuntiopettajaksi ja koulutin siellä

mm. ammattitaidon arvioijia, esimiestyötä tekeviä, työttömiä

ja maahanmuuttajia. Suoritin myös aikuiskoulutukseen suuntautuvat pedagogiset

opinnot 2003 sekä näyttötutkintomestarikoulutuksen. Nuoruuden molemmat haaveet

siis lopulta toteutuivat. Minusta tuli sekä sosiaalipsykologi että opettaja.

haastattelu

¨Sosiaalipsykologinen tieto lisää ymmärrystä ihmisten ja ryhmien käyttäytymisen lainalaisuuksista ja sen kautta myös hallinnan tunnetta.¨

Miten sosiaalipsykologi ja opettaja päätyi Tullin palvelukseen?

Mitä Tullikoululla opetetaan ja mitä itse siellä teet?

Huomasin, että Tulli haki vuonna 2005 henkilöä tullialan ammattitutkinnon kehittä-

mishankkeeseen ja tulin valituksi. Olihan minulla kokemusta aikuisten ammatillisista

näyttötutkinnoista. Työpaikakseni tuli konkreettisesti Tullin koulutus, joka sijaitsee

Munkkiniemessä Hollantilaisen tiellä ja joka on entinen Kadettikoulu.

Tullialan koulutus toteutetaan henkilöstökoulutuksena, toisin sanoen ensin on

hakeuduttava Tulliin töihin, jonka jälkeen koulutetaan tullialalle. Tullikoulutus jakautuu

ammatilliseen peruskoulutukseen sekä tehtäväkohtaiseen jatko- ja täydennyskou-

lutukseen. Peruskoulutuksen kesto operatiivisissa tehtävissä toimiville on noin 2,5

vuotta ja asiantuntijatehtävissä toimiville noin vuoden. Peruskoulutettu Tullin työntekijä

voi osallistua syventävään ammatilliseen jatko- ja täydennyskoulutukseen. Lisäksi

Tullin koulutus toteuttaa eriaiheisia neuvottelu- ja ajankohtaispäiviä sekä kieli- ja

tietotekniikan kursseja.

Itse aloitin Tullikoululla vuonna 2006 monivuotisen projektin, jonka tavoitteena

oli rakentaa Tullille oma ammattitutkinto. Tutkinnon toteutusvaiheessa yhteistyö-

kumppaniksi tuli Kouvolan seudun ammattiopisto. Hanke oli melkoinen, mutta

vihdoin 12.2.2015 ensimmäiset tullilaiset tullialan ammattitutkinnon suorittajat saivat

tutkintotodistuksensa. Ensimmäinen tullialan ammattitutkinnon suorittanut Tullin

asiakasryhmä valmistui lokakuussa 2014. Tutkinnon ja sen toteutuksen rakentaminen

Tulliin oli valtava urakka, joten olen tosi iloinen, että se tuottaa viimeinkin valmistuneita.

Suoritin myös lisäkoulutuksena Palmenian Henkilöstön kehittämisen koulutusohjelman

sekä olin kehittämässä Kosovon Turvallisuusakatemiaan ammattikorkeakoulutasoisia

tullipuolen erikoistumisopintoja. Virallinen tittelini on koulutussuunnittelija ja toimin

myös koulutuskoordinaattoreiden ja -sihteerien tiiminvetäjänä.

Opiskelu on aina kiinnostanut ja innostanut minua ja koska sosiaalipsykologian

opiskelujeni sivuaineena minulla oli työpsykologia ja johtaminen, päädyin suoritta-

maan jatkotutkinnon Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella työpsykologian

ja johtamisen yksikössä vuonna 2008. Lisensiaattityöni on nyt pientä viilausta vaille

valmis ja valmistun keväällä 2015 tekniikan lisensiaatiksi. Lisensiaattityöni aihe on:

”Esimiesten kokemuksia haasteellisesta vuorovaikutustilanteesta esimiehen ja alaisen

välillä – tapaustutkimus valtionhallinnossa”.

haastattelu

47

¨Tutkinnon ja sen toteutuksen rakentaminen Tulliin oli valtava urakka, joten olen tosi iloinen, että se tuottaa viimeinkin valmistuneita.¨

Kaiken tämän lisäksi opiskelet vielä tekniikan lisensiaatiksi! Kerro miten tämä on mahdollista?

Mitä hyötyä sosiaalipsykologiasta on ollut urallasi?

Kerro vielä mitä kuuluu nykyisyyteesi ja mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Elämä ylipäätänsä on vuorovaikutusta ja työelämässä taidot korostuvat entises-

tään. Sosiaalipsykologinen tieto lisää tietoisuutta ja ymmärrystä ihmisten ja ryhmien

käyttäytymisen lainalaisuuksista. Yksilötasolla tämä tieto lisää mm. ymmärrystä ihmisten

erilaisuudesta, itsetietoisuutta ja sen kautta myös hallinnan tunnetta. Sosiaalipsyko-

logit eivät tietenkään ole mitenkään näiden ihmisten ja ryhmien toimintaa koskevien

ilmiöiden ulkopuolella. Joskus kuulee esimerkiksi verrattavan omaa sosiaalipsykolo-

gian opinahjoa muihin vastaaviin. Omaa opinahjoa pidetään kaikkein parhaimpana

ja muita huonompina, vaikkei ehkä juurikaan ole kokemusta muiden opinahjojen toi-

minnasta. Erilaiset vääristymät esimerkiksi ovat siis läsnä meidän kaikkien ajattelussa.

Lisensiaattityöni on myös mitä suurimmassa määrin sosiaalipsykologinen, sillä sen

kantavana voimana on attribuutioteoria ja ajattelun vääristymät, erityisesti perustavan

attribuutioerheilmiön ilmeneminen esimiestyössä, kun tarkastellaan kriittisiä tapauksia

eli esimiesten kokemia haasteellisia vuorovaikutustilanteita esimiehen ja alaisen välillä.

Viimeistelen juuri lisensiaattityötäni valmiiksi. Lisäksi suoritan paraikaa Ope-

tushallinnon tutkintoa, joka antaa rehtorin pätevyyden. Muuten jatkan työskentelyäni

Tullikoululla ja katson, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

kirjat

Teksti: Esa Alm / Kansi: Eemeli Hakoköngäs

TUORETTA SOSIAALIPSYKOLOGIAA SUOMEN KIELELLÄ

Myyry, L., Ahola, S., Ahokas, M. & Sakki, I. (toim.) (2014). Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmukaisuus.

Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2014:18. 361 s.

Juhlakirjat ovat siitä hyviä, että kun

niitä tehdään, samalla saadaan luettavaksi

päivitettyä suomalaista sosiaalipsykologian

tutkimusta. Kaikki kunnia myös ulkomaisille

kirjoittajille. Kyseessä oleva kirja on Anna-Maija

Pirttilä-Backmanin merkkipäivän juhlakirja,

jonka kirjoittajia ovat ennen kaikkea suo-

malaiset sosiaalipsykologit ja lähitieteiden

edustajat. He kirjoittavat enimmäkseen

aiheista, jotka ovat olleet läheisiä Anna-Maija

Pirttilä-Backmanille.

Kirja jakaantuu aihepiireittäin kolmeen

lukuun: Ajattelu ja sosiaaliset representaatiot,

Tieto ja asiantuntijuus sekä Oikeudenmukai-

suus. Ensimmäisen luvun aihepiirin keskeisiä

artikkeleita ovat sosiaalisten representaatioiden

perusdynamiikkaa käsittelevä katsaus, joka

aluksi kertaa hyvin tätä Serge Moscovicin alulle

panemaa teoriaa ja jatkuu sitten representaa-

tioiden ja tieteellisen tiedon vuoropuheluna.

Seuraavassa artikkelissa jatketaan sosiaa-

listen representaatioiden teorian käsittelyä

ja pureudutaan sen avainkäsitteisiin kuten

ankkurointiin ja naturalisointiin. Naturalisointi

kuvaa representaation juurtumista sosiaaliseen

ja kulttuuriseen ympäristöön. Artikkelin loppu

keskittyy sosiaalisten representaatioiden ja

tieteellisen tiedon väliseen vuoropuheluun

oppimisessa ja kouluopetuksessa.

Jos ensimmäistä lukua yhdistää keskit-

tyminen ajatteluun, niin toinen luku koostuu

kovinkin erilaisista artikkeleista. Jos toisesta

luvusta nostaa muutaman artikkelin esiin, niin

ensimmäinen niistä puhuu nykyisin kovinkin

muodissa olevasta ruokakulttuurista ja sen

riskeistä. Siinä käsitellään mm. ”kauhukurkkuja

ja karppausta”. Siis ketä tulisi uskoa ruokaris-

keistä ja terveellisyysväitteistä puhuttaessa.

Jokainenhan on havainnut, miten ristiriitaista

tietoa ruokariskeistä saadaan. Toinen ko. luvun

merkittävä artikkeli käsittelee mindfulnessia

ja sen historiaa. Mindfulnessissa on kysymys

hyväksyvästä, tietoisesta läsnäolosta. Tässä

sitä käsitellään nimenomaan alkuperäisestä,

sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Tämä

kirjoitus on minusta mielenkiintoisin artikkeli,

mitä mindfulnessista olen tähän mennessä

lukenut.

Kolmas luku käsittelee oikeudenmu-

kaisuutta mm. digivuorovaikutuksessa,

syrjintätapauksissa ja johtamisessa sekä

kestävän kehityksen arvoja ja matkapuhelinten

hankintaa. Lopuksi vielä Rauni Myllyniemi

tutkiskelee erittäin mielenkiintoisesti Väinö

Linnan ”Täällä Pohjantähden alla” -kirjan

henkilöhahmoja sosiaalisen persoonalli-

suusteorian valossa.

Kirja on tarkoitettu myös oppikirjaksi ja

se käsitteleekin monia sosiaalipsykologian

klassisia kysymyksiä nykyajassa. Lopussa

on vielä lyhyt esittely kirjoittajista sekä kun-

nianosoitukset Pirttilä-Backmanille.

Kirja on vapaasti luettavissa osoitteessa

http://tinyurl.com/l6rpd9h

Teksti: Esa Alm / Kansi: Marja Kastikainen

Olet varmaan joskus kuullut tai nähnyt

otsikossa mainitun sloganin. Suoma-

lainen kokee sen helposti latteudeksi.

Tyhjänpäiväiseksi ilmaukseksi, jolla ei

ole mitään virkaa. Mutta onko asia näin?

Etkö kuitenkin kokenut ainakin hetken

hyvänolon tunnetta, kun joku tuntematon

toivotti sinulle esim. hauskaa päivänjatkoa?

Tutkimuksissa on nimittäin todettu, että

positiivisilla tunteilla on yhteys hyvin-

vointiin, motivaatioon ja energisyyteen.

Hyväntuulisuus myös tarttuu. Positiivisen

psykologian voima -kirjassa on juuri kyse

tästä. Siinä suomalaiset asiantuntijat

antavat välineitä kestävään hyvinvointiin.

Se ei lupaa varmuudella onnea, mutta

antaa avaimia parempaan elämään.

Kirjan esipuheesta vastaa yksi suomai-

sen positiivisen ajattelun uranuurtajista:

Esa Saarinen.

Kun perinteinen psykologia keskittyi

mielen sairauksiin ja poikkeavuuksiin, posi-

tiivinen psykologia tarkastelee edellytyksiä

ja keinoja, joilla voidaan lisätä inhimillistä

kukoistusta. Positiivinen psykologia ei

asetu perinteistä psykologiaa vastaan

vaan toimii perinteisen häiriökeskeisen

psykologian rinnalla. Keskeinen positiivi-

sen psykologian tutkimuskohde on ollut

alusta alkaen subjektiivinen hyvinvointi eli

kansanomaisemmin ilmaistuna onnellisuus.

Positiivisen psykologian alkuunpanijoita

olivat professorit Martin Seligman ja

Mihály Csíkszentmihályi, joista edellinen

on kehittänyt hyvinvoinnin ja kukois-

tuksen PERMA-teorian ja jälkimmäinen

on tullut tunnetuksi parhaiten flow-tilaa

käsittelevästä teoriastaan. Positiivisen

psykologian tutkimus on siis vakavasti

otettavaa tiedettä.

Tämän kirjan kirjoittajia ovat lähinnä

suomalaiset psykiatrit, psykologit, sosiolo-

git, kasvatustieteilijät ja sosiaalipsykologit

ja taitaapa joukossa olla ainakin yksi

filosofikin. He kirjoittavat positiivisen

psykologian alalta laidasta laitaan. Käsi-

tellyksi tulevat niin onnellisuus, hyveet ja

luonteenvahvuudet, mindfulness, joukon

hyvinvointi, vanhuuden voimavarat,

myötätunto, ratkaisukeskeinen psykote-

rapia, positiivinen pedagogiikka, nuoret

sekä opiskeluinto. Lisäksi käydään läpi

kiinnostusta ilmiönä, suomalaista sisua,

onnellisuutta työssä ja työn imua sekä

kutsumustyötä ja joukkohyvinvointia.

Jos positiivisuus olisi näin yksinker-

taista, se olisi jo vallalla kaikkialla. Kun

katsoo ympärilleen, huomaa kyllä, että

näin ei kuitenkaan ole käynyt. Positiivisen

psykologian kritiikkiä kirjassa esittääkin

”onnellisuusprofessori” Markku Ojanen.

Mm. Barbara Heldin (2004) mukaan

positiivinen psykologia suhtautuu kiel-

teisesti negatiivisuuteen, joka kuitenkin

on luonnollinen osa elämää.

Työelämässä oleville löytyy ajateltavaa

Jari Hakasen kirjoituksesta, joka käsitte-

lee positiivista psykologiaa sovellettuna

työelämään. Voit esim. lisätä työn imua

”tuunaamalla” työtäsi. Zesniewski ja Dutton

kirjat

49

SMILE, BE HAPPY! Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.) (2014).

Positiivisen psykologian voima. Tampere: PS-Kustannus. 381 s. Ovh. 45 euroa.

(2001) tarkoittavat työn ”tuunaamisella”

työntekijän oma-aloitteisia toimia työn

mielekkyyden ja merkityksen lisäämiseksi

työn puitteisiin ja sisältöön vaikuttamalla.

Tiedän myös omasta kokemuksestani,

että edellä mainittu toimii. Esimiehet taas

voivat levittää positiivisuutta työnteki-

jöiden keskuuteen ottamalla käyttöön

palvelevan johtamisen.

Kirja on niin laaja-alainen, että aletaan

jo olla lähellä sitä, että vesittääkö tämä

positiivisen psykologian perussanoman.

Ehkä laaja-alaisuus vielä menettelee

tällaisessa ”johdatus positiiviseen psyko-

logiaan” -tyyppisessä kirjassa. Kirja on

kuitenkin käsittääkseni ensimmäinen

suomenkielinen johdatus aiheeseen.

Laaja-alaisuudesta seuraa myöskin

se, että kirjaa voi suositella kaikille. Kirja

herättää uusia ajatuksia ja panee miet-

timään elämäänsä. Positiivinen ajattelu

ei ole kielletty keneltäkään ja jokainen

voi soveltaa kirjan ajatuksia omaan

elämäänsä. Have a Good Day!

kirjat

Teksti: Markku Laitinen / Kansi: Benjamin Bergman, Maaria Wirkkala & Sami Maukonen

Psykoanalyytikko Pirkko Siltalan

80-vuotispäivän kunniaksi järjestetyn

juhlaseminaarin luennoitsijat – psykoana-

lyytikot, psykoanalyysin tutkijat ja taiteilijat

– pohtivat tässä juhlakirjassa taiteen ja

psykoanalyysin keskinäistä merkitystä ja

niiden syvällistä olemusta. Pirkko Silta-

lan mukaan sekä psykoanalyysissä että

taiteessa kuuluvat kysymykset: “Kuinka

elää maailmassa?” ja “Mistä elämässä

on kysymys?”

Musiikin tohtori Katarina Nummi-

Kuisma paneutuu soitonopetukseen:

Soitonopetusti lanteessa oppilas ja

opettaja suuntaavat kiinnostuksensa

musiikkia kohtaan rinnakkain. Musiikkia

kunnioitetaan ja siitä etsitään innostu-

neesti toteuttamisen mahdollisuuksia.

Kunnioituksen tunteminen lisää itse-

kunnioitusta ja synnyttää kiitollisuuden

tunteen. Voin myös opettajana ilmaista

oppilaalleni, miten kiitollinen olen hänen

esiin tuomistaan ideoista ja hänen kans-

saan viettämästäni arvokkaasta ajasta.

Oppiakseen oppilaani on välttämätöntä

saada kokea, että ajattelen myönteisesti

hänen mahdollisuuksistaan oppia.

Nummi-Kuisman humanistinen ajatus-

maailma saa huipentumansa seuraavasti:

Itseä suurempaan kokonaisuuteen liitty-

minen on ihmisen syvä tarve. Opettajana

voin kiitollisena avata ovet oppilaalleni

omaan mahdollisuuksien maailmaani.

Voin luopua oppilaani määrittelemisestä

ja hänen tulevaisuutensa ennustamisesta.

Sen sijaan saan yllättyä kerta toisensa

jälkeen, kun kuljen jaettua tunnematkaa

oppilaani kanssa hänen kehityspolullaan.

LUOVUUS, TAIDE JA MIELIHägg, V. & Lindqvist, M. (toim.) (2014).

Psykoanalyysi ja taide. Pirkko Siltalan juhlakirja. Helsinki: Therapeia säätiö. Ovh. 50 euroa.

kirjat

51

Voin jakaa hänen kanssaan elämälle

keskeisiä merkityksiä. Tavoitteeksi voin

ottaa luovaan prosessiin pääsemisen ja

uskaltautumisen.

Tarja Pitkänen-Walter tutkailee kuva-

taiteellisen ja psykoanalyyttisen ajattelun

suhteita. Hänen mukaansa kuvataiteella

ja psykoanalyysilla lienee yhteistä elävyy-

den, kannattelevan elinvoiman tavoit-

telu. Psykoanalyysissa elämän tuntuja

tapaillaan pääpiirteittäin sanallistamisen

avulla; kuvataiteessa välineinä ovat värit

ja muodot. Molemmissa olennaista ovat

rytmit, intensiteetit, painotukset, sävyt;

ylipäätään henkilökohtaiset kehollis-

mielelliset tunnot ja tulkinnat, joilla asiat

ilmaistaan. Pitkänen-Walter korostaa

tunteiden näkyvyyttä maalaustaiteessa:

Tunteet ja tunnut voivat tulla ja tulevatkin

maalauksissa ilmaistuiksi lukemattomilla eri

tavoilla, eri rytmeillä, eri voimakkuuksilla.

Maalauksessa tunteita, mutta myös

tuntemuksia ja affekteja, käsitellään ja

ilmaistaan värien, sommittelun, teks-

tuurien, valöörien, rytmien, materiaalin

käytön, teoksen, esityslistan ja katsojan

kehosuhteen installoinnin avulla.

Pirkko Siltalan käsittelee kirjallisuutta

ja näkee siinä olevan kansakunnan ja

maailman muistin: kirjailija kohtaa ajan

kasvoista kasvoihin. Samalla kirjal-

lisuus paljastaa, kuten kaikki taide,

jotain perustavaa olemassaolostamme.

Kirjoitus saa piiloutumisen ilmenemään.

Kun kirjailija kohtaa lukijan, he syntyvät

yhdessä. Siltala lainaa vielä Imbi Pajun

ajatusta: “… kuinka taiteilijat ja runoilijat

voivat herkkätuntoisuudellaan nähdä

sellaista, mitä muut eivät näe; tajuta tai

aavistaa jotain, mitä toiset eivät vielä

aavista.” Tästä kirjasta voivat ammentaa

oppia kaikkien taiteenalojen, filosofian

ja sosiaalipsykologian opiskelijat. Kirja

ei kuitenkaan ole yksinomaan taiteen ja

ihmismielen tutkijoiden omaisuutta, tämä

«aarrekammio» avautuu myös maallikoille.

VALLANKUMOUKSELLINEN VAPAAEHTOISTYÖ

Teksti: Ari Marjovuo / Kuvat: ©iStock.com/vsurkov, ©iStock.com/Kuzma, ©iStock.com/LiudmylaSupynska

S uomalaiset vapaaeh-

toistyönte-kijät täyttäisivät

vaivatta viiden suurimman kau-pungin jokaisen asunnon. Poliit-

tisten puolueiden jäsenmäärä on

vain murto-osa tästä. Vapaaeh-

toistyötä tehdään lähes kaikilla yhteiskunnan

osa-alueilla uskonnosta tek-niikan alaan ja

sosiaalialasta maanpuolus-

tukseen. Kan-sainvälisestikin

kyseessä on suuri ilmiö ja joka

päivä miljoonat ihmiset tekevät

vapaaehtois-työtä. Lukemat-

tomat pienet paikalliset ja

suuret kansain-väliset järjes-töt tarjoavat

mahdollisuuksia vapaaehtois-

työhön.

Kiinnostus vapaaehtoistyötä kohtaan

on kasvussa useissa länsimaissa. Myös

diktatuurista vapautuneet demokra-

tiaansa rakentavat  maat ovat etsineet

tapoja vapaaehtoistyön toteuttamiseen.

Britannian sekä Etelä-Korean hallitukset

ovat pohtineet vapaaehtoistyön mahdol-

lisuuksia yhteiskunnan rakentamisessa.

Vapaaehtoistyön ”luvattu maa” on

perinteisesti ollut Yhdysvallat, mutta

paljon vähemmän tunnettua on se, että

suhteellisesti yhtä paljon vapaaehtoistyötä

tehdään Bangladeshissa, Kiinassa, Tan-

saniassa, Vietnamissa, Zimbabwessa ja

Ugandassa (ks. esim. Musick & Wilson,

2008, s. 343).

VAPAAEHTOISTYÖN KEHITTÄMIS-

PAINEET

Ennennäkemätön kiinnostus johtaa

siihen, että vapaaehtoistyötä pyritään

kehittämään yhä voimakkaammin. Rahoit-

tajat odottavat vastinetta panokselleen.

Suomessakin Raha-automaattiyhdistys on

julkisuudessa saamansa kritiikin jälkeen

tiukentanut huomattavasti valvontaansa

suhteessa järjestöihin. Vapaaehtoistyölle

on asetettava selvät tavoitteet, niitä on

seurattava ja mitattava. Määrä ja laatu on

raportoitava rahoittajille. Samankaltainen

tilanne on monissa muissakin maissa

ja esimerkiksi Britanniassa hallituksen

kiinnostus on johtanut uusiin suuriin

mahdollisuuksiin, mutta myös uhkakuviin.

Vapaaehtoistyön kehittämisen työka-

lut ovat usein peräisin yritysmaailmasta

tai julkiselta sektorilta. Vaarana on, että

vapaaehtoistyötä kehitetään yhä enem-

män vain tuloksellisuuden näkökulmasta.

Tavallaan jo se, että vapaaehtoistyön määrä

pitää ilmoittaa rahoitushakemuksessa

etukäteen, on paradoksaalista. Ihmisten

tuleva vapaaehtoinen päätös osallistua

ja auttaa muita ikään kuin ”myydään”

etukäteen. Kehittäminen ei tietenkään ole

paha asia, mutta on ymmärrettävä, mitä

kehittää. Se edellyttää vapaaehtoistyön

ominaislaadun ymmärtämistä. Mikä tämä

ominaislaatu on? Tätä kysymystä hah-

mottelin väitöskirjassani Vapaaehtoistyön

ytimessä – järjestömuotoinen vapaaeh-

toistyö sosiaalisten representaatioiden

näkökulmasta (Marjovuo, 2014).

Vapaaehtoistyö on tutkimusalueena

uusi: Sitä on tutkittu lähemmin vasta

muutamia vuosikymmeniä. Edelleen-

kään aiheesta ei ole tehty kovin montaa

väitöskirjaa Suomessa. Kansainvälisiä

artikkeleita kyllä ilmestyy, mutta niiden

avulla ei pysty rakentamaan syvempää

53

¨Vapaaehtoistyö on tutkimusalueena uusi: Sitä on tutkittu lähemmin vasta muutamia vuosikymmeniä.¨

tiede & tutkimus

ymmärrystä suomalaisesta vapaaeh-

toistyöstä. Omassa tutkimuksessani

tarkastelin tätä aihetta haastattele-

malla pariakymmentä eri-ikäistä ja eri

puolilla Suomea asuvaa vapaaehtoista.

Nauhoitin haastattelut ja purin niistä

tuhatkunta erilaista vapaaehtoistyötä

koskevaa käsitystä, joiden perusteella

rakensin teorian tai mallin siitä, mistä

vapaaehtoistyöstä on kyse. 

PERSOONATTOMAN YSTÄVYYDEN

MAAILMA

Vapaaehtoistyö muodostaa oman

erityislaatuisen yhteiskunnallisen alueen,

jota ei voi verrata mihinkään muuhun

yhteiskunnallisen toiminnan alueeseen.

Tämä alue on persoonattoman ystävyyden

maailma. Sen vastakohtana hahmottuu

esineellistävä rahan maailma, jota luon-

nehtivat säännöt, rajoitukset, työehtoso-

pimukset, lait ja asetukset – asiat, joihin

yksilö ei juurikaan voi vaikuttaa. Arkisessa

elämässämme joudumme noudattamaan

lukuisia sääntöjä ja rajoituksia, kuten

jo Freud aikoinaan totesi, ja tämä syn-

nyttää meissä eräänlaista ahdistusta.

Joudumme eräässä mielessä elämään

reifikaalisessa maailmassa suurimman

osan elämäämme.

Säännöt ovat tarpeen, jotta yhteis-

kuntamme voi toimia, mutta yksilön

näkökulmasta niitä on paljon, ne ovat

osin turhauttavia ja eräässä mielessä

kuluttavat meitä. Joudumme usein

asettamaan kokonaisuuden omien

tiede & tutkimus

¨Persoonattoman ystävyyden maailman tekee ainutlaatuiseksi se, että tässä maailmassa yksilön ja ylärakenteen välinen suhde on dialoginen, eli vapaaehtoinen voi ainakin jossain määrin vaikuttaa siihen, miten vapaaehtoistyötä toteutetaan.¨

tarpeittemme edelle. Luemme tenttiin,

vaikka haluaisimme mennä rannalle,

jarrutamme punaisissa valoissa, vaikka

meillä olisi kiire, puurramme työssämme

päivän loppuun, vaikka haluaisimmekin

mennä kavereiden kanssa baariin. Yhteistä

sosiaalista todellisuuttamme hallitsevat

lukemattomat erilaiset säännöt, joita

usein emme edes ajattele. Tunne siitä,

että joutuu sopeutumaan asioihin, joihin

ei voi vaikuttaa, synnyttää eräänlaisen

reif ikaal isen kokemuksen. Elämme

suhteessa yhteiskunnan ylärakenteeseen,

joka on kaukana meistä. 

Edellä kuvattu näkemys edustaa sitä,

miten palkkatyön, rahan ja sääntöjen

muodostama ns. reifikaalinen maailma

näyttäytyi vapaaehtoisten käsityksissä.

Vapaaehtoistyö muodosti tälle maailmalle

vastakkaisen persoonattoman ystävyyden

maailman. Persoonattoman ystävyyden

maailman voi ymmärtää osaksi sitä

maailmaa, jota Moscovici (2000, s. 34)

sanoo konsensuaaliseksi maailmaksi.

Juuri tässä konsensuaalisessa maailmassa

sosiaaliset representaatiot elävät. Tämä

kahden maailman välinen ero näyttäytyi

vapaaehtoisten vastauksissa joskus hyvinkin

jyrkästi. Eräs haastateltava totesi, että

palkan maksaminen vapaaehtoistyöstä

loisi ”keskitysleirimeiningin”. 

Persoonattoman ystävyyden maail-

man tekee ainutlaatuiseksi se, että tässä

maailmassa yksilön ja ylärakenteen

välinen suhde on dialoginen. Tämä

tarkoittaa sitä, että vapaaehtoinen voi

55

tiede & tutkimus

ainakin jossain määrin vaikuttaa siihen,

miten vapaaehtoistyötä toteutetaan siinä

organisaatiossa, jossa hän toimii. Ei ole

tavatonta, että toiminnanjohtaja viettää

iltaa vapaaehtoisten kanssa kuunnellen

heidän mielipiteitään. Persoonattoman

ystävyydenkin maailmassa on siis ylära-

kenne, mutta suhde siihen on dialoginen.

Se ei ole kiveen kirjoitettu vaan elävämpi

ja joustavampi. Rahan maailmassa

ylärakenne on jäykkä, eikä ihmisellä ole

dialogista suhdetta tähän rakenteeseen.

Juuri tämän suhteen puuttuminen aiheut-

taa ahdistavan kokemuksen. 

DEREIFIKAATIOKOKEMUS

Vapaaehtoistyön maailman keskei-

sen piirteen voikin ymmärtää siten, että

siinä yksilöllä on dialoginen suhde tähän

ylärakenteeseen. Tämä kokemus siitä, että

on osa jotain itseä suurempaa ja merki-

tyksellistä kokonaisuutta, mahdollistaa

sen erityislaatuisen kokemuksen, jota voi

kutsua dereifikaatiokokemukseksi. Se on

kokemus, joka purkaa rahan maailmassa

syntynyttä vieraannuttavaa ahdistusta.

Juuri ylärakenteen olemassaolo on oleel-

lista dereifikaatiokokemuksen synnyssä

– kunhan siis suhde siihen on dialoginen.

Tavanomaisessa harrastustoimin-

nassa ei ole samanlaista ylärakennetta

kuin vapaaehtoistyössä, eikä se voi

mahdollistaa dereifikaatiokokemusta.

Lomailu mökillä on vapaaehtoistyötä

paljon vapaampaa, mutta siitä puuttuu

ylärakenne. Dereifikaatiokokemus ei siis

ole samaa kuin pelkkä vapautuminen rahan

maailmasta. Ihminen voi olla täysin vapaa

ja hyvin ahdistunut aivan kuten hän voi

olla ahdistunut ollessaan rahan maailman

”esineellistämä”. Dereifikaatiokokemuksen

synnyn edellytykset voi jakaa kahteen

tekijään. Toinen on kollaboratiiviset

tekijät – jotka pääosin ovat ylärakenteen

rakennusosia – toinen on ekspressiiviset

tekijät, jotka kuvastavat vapaaehtoistyön

merkitystä yksilöllisellä tasolla.

Kollaboratiivisia tekijöitä ovat yhteen-

kuuluvaisuus, suunnitelmallisuus sekä

vastaanottavaisuus professionaalisuu-

delle. Nämä tekijät kuvastavat sitä, että

vapaaehtoistyöllä on selkeä kollektiivinen

ulottuvuutensa. Se antaa tunteen siitä, että

tehdään yhdessä muiden kanssa jotain

tiettyyn päämäärään (suunnitelmallisuus)

tähtäävää toimintaa. Vaikka kyseessä on

vapaaehtoistyö, niin tiettyjä ammatillisen

maailman keinoja (vastaanottavaisuus

professionaalisuudelle) hyödynnetään

mielellään – vaikkapa sosiaalipsykolo-

gisesta tiedosta voi olla suurta hyötyä

pyrittäessä ymmärtämään aggressiivisen

lapsen toimintaa tai vapaaehtoisten

ohjaaman leiriryhmän dynamiikkaa.

Toinen tärkeä asia ovat ekspres-

siiviset tekijät. Ne kuvastavat sitä, että

vapaaehtoistyössä voidaan ilmentää

omia ajatuksia, tunteita, arvoja ja lukuisia

muita asioita. Ekspressiiviset tekijät ovat

eettisyys, autenttisuus, positiivisuus,

elämyksellisyys, henkinen kasvu, pal-

kattomuus ja aktiivisuus. Yhdessä nämä

kollaboratiiviset ja ekspressiiviset tekijät

¨Kokemus siitä, että on osa jotain itseä suurempaa ja merkityksellistä kokonaisuutta, mahdollistaa sen erityislaatuisen ko-kemuksen, jota voi kutsua dereifikaatio-kokemukseksi.¨

tiede & tutkimus

muodostavat vapaaehtoistyön sosiaalisen

representaation.  Jos ajatellaan vaikkapa

tavanomaista harrastustoimintaa kerhossa,

se voi koostua hyvinkin suunnitelmalli-

suudesta sekä yhteenkuuluvaisuudesta,

mutta siltä puuttuu se eettinen tekijä, joka

vapaaehtoistyöllä on. Siksi se ei voi tarjota

samaa kokemusta, jonka vapaaehtoistyön

tekeminen mahdollistaa. Omien eettisten

arvojen ilmentäminen ei saa samanlaista

syvyyttä kuin vapaaehtoistyössä.

YHTEISKUNNAN YLLÄPITÄJÄ

Yhteiskunnassamme ei olekaan mitään

muuta rahan maailman synnyttämää

reifikaalista kokemusta purkavaa voimaa

kuin vapaaehtoistyö. Sillä näyttää siis

olevan erittäin merkittäviä yhteiskun-

nallisia sekä yksilöllisiä ulottuvuuksia.

Voisi sanoa, että vapaaehtoistyö on yksi

suomalaisen – kuten monen muunkin –

yhteiskunnan keskeinen ylläpitävä tekijä

purkaessaan rahan maailmassa tai laa-

jemmin sanottuna vaikkapa ”virallisessa”

maailmassa syntynyttä jännitettä. Tämä

yhteiskunnallinen piirre tulisi tiedostaa,

kun vapaaehtoistyötä kehitetään ja mita-

taan. Kyse on siis paljon muustakin kuin

siitä, miten vapaaehtoistyöllä tuotetaan

tehokkaammin apua sitä tarvitseville.

Vapaaehtoistyö ei ole vain ”palkaton

resurssi”, jolla voidaan paikata sosiaali- ja

terveysalan säästöpaineiden tuloksena

tulleita tai mahdollisesti tulossa olevia

aukkoja.

Helkama (2015) pohdiskelee kirjassaan

Suomalaisten arvot Suomen ja Yhdysval-

tojen tilannetta. Vielä 1970-luvulla Yhdys-

valloissa enemmistö ihmisistä oli toisiin

ihmisin luottavaisia, mutta 2000-luvun

alussa he olivat jääneet vähemmistöön.

Yhtenä mahdollisena syynä on pidetty

sitä, että republikaanien puhemies kehotti

puolueensa kansanedustajia jättämään

perheensä kotiseudulleen ja käymään

itse töissä pääkaupungissa. Muutos oli

huomattava. Aiemmin demokraattien ja

republikaanien vaimot ja lapset ystävys-

tyivät yli puoluerajojen, nyt molempien

puolueiden jäsenet alkoivat elää omissa

lokeroissaan.

Helkama arvelee, että tämä ei ehkä

ole selitys vaan heijastuma meneillään

olleesta muutoksesta. Kuitenkin amerik-

kalaisten opiskelijoiden empatiapisteet

ovat laskeneet, samoin moraalisen

arviointikyvyn, mutta narsismipisteet

nousseet. Yllättäen kuitenkin eriarvois-

tuvassa Suomessa – toisin kuin muussa

maailmassa  – ihmisten välinen luottamus

on säilynyt korkealla. Vain Pohjoismaissa

ja Alankomaissa enemmistö ihmisistä

enää katsoo, että toisiin ihmisiin voi

luottaa. Yhtenä luottamusta ylläpitävänä

tekijänä Helkama pitää laajaa suoma-

laista yhdistystoimintaa, joka sekoittaa

ihmisiä yli puoluerajojen. Tämä synnyttää

persoonatonta ystävyyttä, ystävyyden

tunteita entuudestaan tuntemattomia

ihmisiä kohtaan. (Helkama, 2015.)

Jos mietitään, mikä voima kaatoi

57

Ari Marjovuon väitöskirja

”Vapaaehtoistyön ytimessä. Jär-

jestömuotoinen vapaaehtoistyö

sosiaalisten representaatioiden

näkökulmasta” tarkastettiin Hel-singin yliopiston

valtiotieteellisessä tiedekunnassa

24.5.2014. Väi-töskirja on

sähköisesti luetta-vissa osoitteessa

http://tinyurl.com/kbbfboq.

¨Vapaaehtoistyö on yksi yhteiskunnan keskeinen ylläpitävä tekijä purkaessaan rahan maailmassa tai laajemmin sanottuna vaikkapa ”virallisessa” maailmassa syntynyttä jännitettä.¨

tiede & tutkimus

lopulta Berliinin muurin, voidaan nähdä

sen ol leen juuri reif ikaal isen koke-

muksen valtava latautuminen. Yhteys

ylärakenteeseen oli katkennut, mitään

dialogia ei ol lut. Ei ol lut myöskään

vapaaehtoistyötä, jossa olisi saanut

kokea dereifikaatiokokemuksen. Leninin

”punaiset lauantait”, jolloin jokaisen tuli

tehdä vapaaehtoistyötä valtion hyväksi,

eivät tuottaneet dereifikaatiokokemusta.

Aidon vapaaehtoistyön olemassaolo onkin

yksi tärkeä voima siinä, ettei meidän

enää tarvitse nähdä Berliinin muurien

rakentamisia eikä kaatamisia.

Mainitut lähteet:Helkama, K. (2015). Suomalaisten arvot. Mikä

oi keastaan on meille tärkeää? Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Marjovuo, A. (2014). Vapaaehtoistyön ytimessä. Järjestömuotoinen vapaaehtoistyö sosiaalisten representaatioiden näkökulmasta Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2014:9. Helsingin yliopisto.

Moscovici, S. (2000). Social Repsentations. Explorations in the Social Psychology. Cambridge: Polity.

Musick, M. A. & Wilson, J. (2008). Volunteers: A Social Profile. Bloomington: Indiana University Press.

tiede & tutkimus

sosiaalipsykologit_hpi 1 11.3.2015 12.05

Ilmoitus

Martha Medeiros

Kuolee hitaasti hän, joka muuttuu tavan

, käyden joka päivä samoja polkuja, joka ei muuta rutiinia ja joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteittensa väriä tai puhumalla muukalaisen kanssa.

www.sosiaalipsykologit.fi

orjaksi