1
Kansainvälinen PianoEspoo-festi- vaali järjestetään 11. kerran 25.–30.10.2011. Kuuden päivän ai- kana kuullaan kansainvälisiä ja kotimaisia huippupianisteja, iha- nimpia pianomusiikin helmiä ja harvinaisempia musiikillisia herk- kupaloja Espoon kulttuurikeskuk- sen, Tapiolan kirkon, Sellosalin ja Suomen Kansallisoopperan kon- serteissa sekä Ravintola Sevillan klubi-illassa. Kaksi nuorta tähti- pianistia, Ingolf Wunder ja Kit Armstrong, soittavat Suomen en- simmäiset konserttinsa festivaalil- la. Muita PianoEspoon esiintyjiä ovat Denis Matsujev, Eero Heino- nen, Roope Gröndahl, Emil Jensen, Matti Raekallio, Risto-Matti Marin sekä näyttelijä Hannu-Pekka Björkman. Orkestereina festivaali- viikolla soittavat Tapiola Sinfo- nietta Stefan Asburyn ja Nordea Jean Sibelius Orkesteri Markus Lehtisen johdolla. Varsovan kansainvälisessä Chopin-kilpailussa viime vuonna palkittu Ingolf Wunder esiintyy Suomen ensikonsertissaan Tapio- la Sinfoniettan kanssa. Kilpailun yleisön suosikiksi nousseella Wun- derilla on ollut työntäyteinen vuo- si uuden Chopin-levyn ja laajan Euroopan kiertueen myötä. Festi- vaalin toinen ulkomainen nuori pianistivieras on vain 19-vuotias englantilais-taiwanilainen Kit Armstrong. Tämä monilahjakkuus aloitti kansainvälisen soolouransa jo kahdeksan vuotta sitten ja on tällä hetkellä myös kysytty säveltä- jä. Aikaisemmin lapsineron titteliä kantanut Armstrong on lisäksi lah- jakas matemaatikko. Venäläisen pianistikomeetan Denis Matsuje- vin resitaalikonsertti Kansallis- oopperassa päättää PianoEspoon festivaaliviikon. Suomessa aikai- semmin vain orkesterisolistina esiintynyt karismaattinen Matsu- jev tulkitsee konsertissaan mm. Pjotr Tsˇaikovskin Vuodenajat ja harvoin kuultavan Edvard Grie- gin e-mollisonaatin. PianoEspoon festivaaliviikon avaa Eero Heinonen, jota kuul- laan pitkästä aikaa konserttisalis- sa. Heinosen laaja ohjelma sisältää mm. aina yhtä ihanan Modest Musorgskin Näyttelykuvia. Ta- piola Sinfoniettan lisäksi festivaa- lilla esiintyy Nordea Jean Sibe- lius Orkesteri, jonka riveihin on koottu Suomen tämän hetken lah- jakkaimmat nuoret muusikot. Or- kesterin solistina soittaa kotimai- nen nuori pianistitaituri Roope Gröndahl. Säveltäjä Franz Lisztin juhlavuosi on huomioitu moni- puolisesti PianoEspoon ohjelmas- sa ja yhden hänen merkittävim- mistä teoksistaan, Pianosonaatin h-molli, tulee esittämään Suo- meen kotiutunut tanskalainen pianisti Emil Jensen. Sonaatin esittelee tilaisuudessa New Yor- kin maineikkaan Juilliardin ainoa suomalainen professori Matti Raekallio, joka pitää PianoEspoo- festivaaleilla myös mestarikurs- sin. Kurssi toteutetaan yhteistyös- sä Sibelius-Akatemian kanssa ja oppilaat tulevat akatemian lisäksi espoolaisista musiikkiopistoista. Sellosalissa kuullaan pianomu- siikin lisäksi runoutta. Lavalle nousevat virtuoosipianisti Risto- Matti Marin ja suosikkinäyttelijä Hannu-Pekka Björkman, jotka esittävät säveltäjä Matthew Whit- tallin teoksen 12 preludia runoili- ja Walt Whitmanin Leaves of Grass -runosarjaan. Kauniin pia- noteoksen inspiraationa toimineet Whitmanin runot on suomennet- tu juuri tätä konserttia varten ja ne tulkitsee konsertissa kirjailijana ja kolumnistinakin tunnettu Björk- man. PianoEspoo antaa myös nuo- rille lahjakkaille espoolaisille pia- nonsoiton opiskelijoille mahdolli- suuden konsertoida festivaalilla. Parhaimmat nuoret kyvyt esiinty- vät Tapiolan kirkon Keskipäivän matineasarjassa, jonka konsertit ovat yleisölle ilmaisia. Myös es- poolaisilla musiikkiopistoilla on festivaaliviikolla omat konsertit, joissa pianomusiikkia lähestytään uusista näkökulmista. Esimerkik- si Musikinstitut Kungsvägenin piano-oppilaat säveltävät konsert- tiin omia pianoteoksia sekä teke- vät musiikin inspiroimia videoita ammattitaiteilijan ohjauksessa. Festivaalin lippujen hinnat maksullisiin konsertteihin ovat 5–25 € ja niitä voi ostaa Lippupis- teestä. Tarkemmat ohjelmistotie- dot löytyvät festivaalin sivuilta www.pianoespoo.fi. Sivuilta löy- tyy myös haastattelupäiväkirja, joka paljastaa mm. minkälaista on konserttipianistin arki ja kuinka paljon harjoittelua vaatii konsert- tiin valmistautuminen. 2 KULTTUURI, ERIKOISLIIKKEITÄ, PALVELUJA PianoEspoo-festivaalilla kuullaan lokakuussa huippupianisteja ja runoutta Monilahjakkuus Kit Armstrong soittaa konsertissaan Johan Sebastian Bachin ja Franz Lisztin musiikkia. Roope Gröndahl esiintyy Nordea Jean Sibelius Orkes- terin lahjakkaiden nuorten muusikoiden solistina. Ku- vaaja Jouni Harala. Suosittu Ingolf Wunder esittää Chopinin 1. pianokon- serton yhdessä Tapiola Sinfoniettan ja Stefan Asbu- ryn kanssa. Kuvaaja Patrick Walter, Deutsche Gram- mophon. Enää harvoin konserttisaleissa kuultava Eero Heinonen avaa PianoEspoo-festivaalin konsertillaan tiistaina 25.10. Kuvaaja Heikki Tuuli. www.tapiolasinfonietta.fi Kertaliput 8 –25 Sarjaliput 26–80 + Lippupisteen palvelumaksu TAPIOLA SINFONIETTA MUSIIKKITALOSSA 2011 2012 LA 1.10. KLO 17 Jean-Jacques Kantorow, kapellimestari Nancy Zhou, viulu Harri Mäki, klarinetti Asko Heiskanen, basettitorvi Mendelssohn Wieniawski LA 26.11. KLO 17 Pekka Kuusisto, viulisti-johtaja Mark Padmore, tenori Reich Muhly Copland Adams KONSERTIT KEVÄÄLLÄ: SU 19.2. & LA 14.4.2012 KLO 17 11 th international piano festival Liput myynnissä nyt! www.lippu.fi www.pianoespoo.fi 25.–30.10.2011 Esiintyjinä Denis Matsujev / Esiintyjinä Denis Matsujev / Kit Armstrong / Ingolf Wunder / Kit Armstrong / Ingolf Wunder / Eero Heinonen / Roope Gröndahl / Eero Heinonen / Roope Gröndahl / Emil Jensen / Risto-Matti Marin / Emil Jensen / Risto-Matti Marin / Hannu-Pekka Björkman / Hannu-Pekka Björkman / Nordea Jean Sibelius Orkesteri / Nordea Jean Sibelius Orkesteri / Tapiola Sinfonietta Tapiola Sinfonietta FARM.FI Lounas arkisin klo 11–15 salaattipöytä sekä päivänkeitto 5 lämminruokavaihtoehtoa kahvi ja jälkiruoka Viikonloppuisin klo 12–16 tapaspöytä 3 lounasvaihtoehtoa keittiöstä kahvi 918TERVETULOA! Haukilahden Ostoskeskus www.etcharlie.fi • 050-3583005 JAZZ-JAMEISSA soittavat ykkösluokan jazzmuusikkoja mm. Pekka Sarmanto, Esa Pethman, Eerik Siikasaari, Rami Eskelinen, Tomi Parkkonen, Häkä Virtanen, Hessu Sandren, Jaska Harjula ja vokalistina Mervi Rinne ja tunnelma on taattu. Kolme vuotta sitten jazz-illat aloitettiin Soukan Grillarissa josta sana levisi nopeasti myös Tapiolaan ja nyt Haukilahteen. Muusikoiden kanssa mietittiin ja uskaltauduttiin kyselemään eri paikkoja. Tapiolan Hemingway’sin ravintolapäällikkö Esa Salonen innostui asiasta ja perustimme Tapiolaan JAZZ-JAMI -klubin, joka toimii kerran kuussa sunnuntaisin kello 17.00-20.00. Tapiolan lisäksi nyt Jazz-jamit soi Haukilahdessa ja Soukassa. Illoissa soitetaan 20 ja 40-luvun korvia hivelevää harvinaista herkkua, joten muista tulla ajoissa paikalle jotta takaat oman paikkasi. Jamien lisäksi Mervi & kumpp. tarjoavat musiikkiaan yksityistilaisuuksiin – joita ovat esim. yritysjuhlat, asiakastilaisuudet ja syntymäpäivät – sekä esiintyvät vierailevi- na esiintyjinä tietysti myös muilla julkisilla kiekoilla. Yksityistilaisuuksien varaukset: Mervi Rinne, puh. 050 385 1501, 09 884 2523, mervi.rinne@ espoo.opit.fi JAZZ-JAMEIHIN vapaa pääsy! JAZZ-KLUBILLA nähdään! Terveisin klubiemäntä Mervi Rinne SYYSKAUDEN JAZZ-JAMIT ESPOOSSA TAPIOLAN HEMINGWAYSSÄ, Heikintori, 2. krs sunnuntaisin 25.9., 30.10. ja 27.11. klo 17.00–20.00 E.T.CHARLIE RAVINTOLASSA, Haukilahdessa, Haukilahdentie 25, keskiviikkoisin 21.9., 19.10. ja 16.11. klo 18.30–21.30 GRILLARI SOUKKARISSA, Soukantie 16 sunnuntaisin 2.10., 5.11. ja 4.12. klo 17.00–20.00 Tapiola, Kauppamiehentie 1 Heikintori 2. kerros LUE LEHTI MYÖS VERKOSTA www. tapiolan. com

TAPIOLA PianoEspoo-festivaalilla kuullaan SINFONIETTA

  • Upload
    others

  • View
    3

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: TAPIOLA PianoEspoo-festivaalilla kuullaan SINFONIETTA

Kansainvälinen PianoEspoo-festi-vaali järjestetään 11. kerran25.–30.10.2011. Kuuden päivän ai-kana kuullaan kansainvälisiä jakotimaisia huippupianisteja, iha-nimpia pianomusiikin helmiä jaharvinaisempia musiikillisia herk-kupaloja Espoon kulttuurikeskuk-sen, Tapiolan kirkon, Sellosalin jaSuomen Kansallisoopperan kon-serteissa sekä Ravintola Sevillanklubi-illassa. Kaksi nuorta tähti-pianistia, Ingolf Wunder ja KitArmstrong, soittavat Suomen en-simmäiset konserttinsa festivaalil-la. Muita PianoEspoon esiintyjiäovat Denis Matsujev, Eero Heino-nen, Roope Gröndahl, Emil Jensen,Matti Raekallio, Risto-Matti Marinsekä näyttelijä Hannu-PekkaBjörkman. Orkestereina festivaali-viikolla soittavat Tapiola Sinfo-nietta Stefan Asburyn ja NordeaJean Sibelius Orkesteri MarkusLehtisen johdolla.

Varsovan kansainvälisessäChopin-kilpailussa viime vuonnapalkittu Ingolf Wunder esiintyySuomen ensikonsertissaan Tapio-la Sinfoniettan kanssa. Kilpailunyleisön suosikiksi nousseella Wun-derilla on ollut työntäyteinen vuo-si uuden Chopin-levyn ja laajanEuroopan kiertueen myötä. Festi-vaalin toinen ulkomainen nuoripianistivieras on vain 19-vuotiasenglantilais-taiwanilainen KitArmstrong. Tämä monilahjakkuusaloitti kansainvälisen soolouransajo kahdeksan vuotta sitten ja ontällä hetkellä myös kysytty säveltä-jä. Aikaisemmin lapsineron titteliäkantanut Armstrong on lisäksi lah-jakas matemaatikko. Venäläisenpianistikomeetan Denis Matsuje-vin resitaalikonsertti Kansallis-oopperassa päättää PianoEspoonfestivaaliviikon. Suomessa aikai-semmin vain orkesterisolistinaesiintynyt karismaattinen Matsu-jev tulkitsee konsertissaan mm.Pjotr Tsaikovskin Vuodenajat ja

harvoin kuultavan Edvard Grie-gin e-mollisonaatin.

PianoEspoon festivaaliviikonavaa Eero Heinonen, jota kuul-laan pitkästä aikaa konserttisalis-sa. Heinosen laaja ohjelma sisältäämm. aina yhtä ihanan ModestMusorgskin Näyttelykuvia. Ta-piola Sinfoniettan lisäksi festivaa-lilla esiintyy Nordea Jean Sibe-lius Orkesteri, jonka riveihin onkoottu Suomen tämän hetken lah-jakkaimmat nuoret muusikot. Or-kesterin solistina soittaa kotimai-nen nuori pianistitaituri RoopeGröndahl. Säveltäjä Franz Lisztinjuhlavuosi on huomioitu moni-puolisesti PianoEspoon ohjelmas-sa ja yhden hänen merkittävim-mistä teoksistaan, Pianosonaatinh-molli, tulee esittämään Suo-meen kotiutunut tanskalainenpianisti Emil Jensen. Sonaatinesittelee tilaisuudessa New Yor-kin maineikkaan Juilliardin ainoasuomalainen professori MattiRaekallio, joka pitää PianoEspoo-festivaaleilla myös mestarikurs-sin. Kurssi toteutetaan yhteistyös-sä Sibelius-Akatemian kanssa jaoppilaat tulevat akatemian lisäksiespoolaisista musiikkiopistoista.

Sellosalissa kuullaan pianomu-siikin lisäksi runoutta. Lavallenousevat virtuoosipianisti Risto-Matti Marin ja suosikkinäyttelijäHannu-Pekka Björkman, jotkaesittävät säveltäjä Matthew Whit-tallin teoksen 12 preludia runoili-ja Walt Whitmanin Leaves of

Grass -runosarjaan. Kauniin pia-noteoksen inspiraationa toimineetWhitmanin runot on suomennet-tu juuri tätä konserttia varten ja netulkitsee konsertissa kirjailijana jakolumnistinakin tunnettu Björk-man.

PianoEspoo antaa myös nuo-rille lahjakkaille espoolaisille pia-nonsoiton opiskelijoille mahdolli-

suuden konsertoida festivaalilla.Parhaimmat nuoret kyvyt esiinty-vät Tapiolan kirkon Keskipäivänmatineasarjassa, jonka konsertitovat yleisölle ilmaisia. Myös es-poolaisilla musiikkiopistoilla onfestivaaliviikolla omat konsertit,joissa pianomusiikkia lähestytäänuusista näkökulmista. Esimerkik-si Musikinstitut Kungsvägeninpiano-oppilaat säveltävät konsert-tiin omia pianoteoksia sekä teke-vät musiikin inspiroimia videoitaammattitaiteilijan ohjauksessa.

Festivaalin lippujen hinnatmaksullisiin konsertteihin ovat5–25 € ja niitä voi ostaa Lippupis-teestä. Tarkemmat ohjelmistotie-dot löytyvät festivaalin sivuiltawww.pianoespoo.fi. Sivuilta löy-tyy myös haastattelupäiväkirja,joka paljastaa mm. minkälaista onkonserttipianistin arki ja kuinkapaljon harjoittelua vaatii konsert-tiin valmistautuminen.

2 KULTTUURI, ERIKOISLIIKKEITÄ, PALVELUJA

PianoEspoo-festivaalilla kuullaan lokakuussa huippupianisteja ja runoutta

Monilahjakkuus Kit Armstrong soittaa konsertissaanJohan Sebastian Bachin ja Franz Lisztin musiikkia.

Roope Gröndahl esiintyy Nordea Jean Sibelius Orkes-terin lahjakkaiden nuorten muusikoiden solistina. Ku-vaaja Jouni Harala.

Suosittu Ingolf Wunder esittää Chopinin 1. pianokon-serton yhdessä Tapiola Sinfoniettan ja Stefan Asbu-ryn kanssa. Kuvaaja Patrick Walter, Deutsche Gram-mophon.

Enää harvoin konserttisaleissa kuultava Eero Heinonenavaa PianoEspoo-festivaalin konsertillaan tiistaina25.10. Kuvaaja Heikki Tuuli.

www.tapiolasinfonietta.fi

Kertaliput 8–25 € Sarjaliput 26–80 €

+ Lippupisteen palvelumaksu

TAPIOLA SINFONIETTA MUSIIKKITALOSSA 2011 2012

LA 1.10. KLO 17Jean-Jacques Kantorow, kapellimestariNancy Zhou, viuluHarri Mäki, klarinettiAsko Heiskanen, basettitorviMendelssohn ■ Wieniawski LA 26.11. KLO 17Pekka Kuusisto, viulisti-johtajaMark Padmore, tenoriReich ■ Muhly ■ Copland ■ Adams

KONSERTIT KEVÄÄLLÄ: SU 19.2. & LA 14.4.2012 KLO 17

11th international piano festival

Liput myynnissä nyt! www.lippu.fi www.pianoespoo.fi

25.–30.10.2011 Esiintyjinä Denis Matsujev / Esiintyjinä Denis Matsujev / Kit Armstrong / Ingolf Wunder / Kit Armstrong / Ingolf Wunder / Eero Heinonen / Roope Gröndahl / Eero Heinonen / Roope Gröndahl / Emil Jensen / Risto-Matti Marin /Emil Jensen / Risto-Matti Marin /Hannu-Pekka Björkman / Hannu-Pekka Björkman / Nordea Jean Sibelius Orkesteri / Nordea Jean Sibelius Orkesteri / Tapiola SinfoniettaTapiola Sinfonietta

FARM.FI

Lounas arkisin klo 11–15salaattipöytä sekä päivänkeitto5 lämminruokavaihtoehtoakahvi ja jälkiruoka

Viikonloppuisin klo 12–16tapaspöytä3 lounasvaihtoehtoa keittiöstäkahvi

9€

18€TERVETULOA!

Haukilahden Ostoskeskuswww.etcharlie.fi • 050-3583005

JAZZ-JAMEISSA soittavat ykkösluokan jazzmuusikkoja mm. Pekka Sarmanto, Esa Pethman, Eerik Siikasaari, Rami Eskelinen, Tomi Parkkonen, Häkä Virtanen,Hessu Sandren, Jaska Harjula ja vokalistina Mervi Rinne ja tunnelma on taattu. Kolme vuotta sitten jazz-illat aloitettiin Soukan Grillarissa josta sana levisi nopeastimyös Tapiolaan ja nyt Haukilahteen.Muusikoiden kanssa mietittiin ja uskaltauduttiin kyselemään eri paikkoja.Tapiolan Hemingway’sin ravintolapäällikkö Esa Salonen innostui asiastaja perustimme Tapiolaan JAZZ-JAMI -klubin, joka toimii kerran kuussa sunnuntaisinkello 17.00-20.00. Tapiolan lisäksi nyt Jazz-jamit soi Haukilahdessa ja Soukassa. Illoissa soitetaan 20 ja 40-luvun korvia hivelevää harvinaista herkkua, joten muista tulla ajoissa paikalle jotta takaat oman paikkasi.Jamien lisäksi Mervi & kumpp. tarjoavatmusiikkiaan yksityistilaisuuksiin – joitaovat esim. yritysjuhlat, asiakastilaisuudet jasyntymäpäivät – sekä esiintyvät vierailevi-na esiintyjinä tietysti myös muilla julkisillakiekoilla.

Yksityistilaisuuksien varaukset: Mervi Rinne, puh. 050 385 1501, 09 884 2523, mervi.rinne@ espoo.opit.fi JAZZ-JAMEIHIN vapaa pääsy!JAZZ-KLUBILLA nähdään!Terveisin klubiemäntä Mervi Rinne

SYYSKAUDEN JAZZ-JAMIT ESPOOSSA

TAPIOLAN HEMINGWAYSSÄ, Heikintori, 2. krssunnuntaisin 25.9., 30.10. ja 27.11. klo 17.00–20.00E.T.CHARLIE RAVINTOLASSA, Haukilahdessa, Haukilahdentie 25,keskiviikkoisin 21.9., 19.10. ja 16.11. klo 18.30–21.30GRILLARI SOUKKARISSA, Soukantie 16 sunnuntaisin 2.10., 5.11. ja 4.12. klo 17.00–20.00

Tapiola, Kauppamiehentie 1Heikintori 2. kerros

LUE LEHTI MYÖS VERKOSTA

www.tapiolan.

com