TAVIKSET TAPETILLA

46 Lähikuva • 2/2007

Erilaiset muutosleikit ennen ja jälkeen -rinnastuksineen ovat kuuluneet viihteellisten aikakauslehtien sisältöi-hin jo vuosikymmenten ajan. Viime vuosina muutos on noussut entistä näkyvämmäksi mediakulttuuriseksi tren-diksi: television lukuisissa elämäntyyli-muutosohjelmissa muokataan rivikansalaisten asuntoja, autoja ja ruumiita samalla sekä ”paremman-” että ”omannäköisiksi”. Ku-lutuskulttuurisessa kehyksessä yksilöiden ulkomuodon (samoin kuin näiden asusteiden, kodin sisustuksen ja au-tojen) tulkitaan heijastavan heidän persoonallisuuttaan. Muutosohjelmissa tämä omannäköisyyden vaatimus on saavutettavissa asiantuntijoiden opastaman ja aikaan-saaman muodonmuutoksen kautta, jossa muutoksen kokija muuttuu ”omannäköisekseen”. Artikkeli tarkaste-lee tätä omannäköisyyden paradoksia elämäntyyli-muu-tosohjelmien keskeisenä jännitteenä.

Elämäntyyli- (lifestyle) ja muutos (makeover) -ohjelmat ovat olleet nä-kyvä trendi sekä eurooppalaisessa, australialaisessa että yhdysvalta-laisessa televisiossa jo toista vuosikymmentä. Suomessa ne ovat va-kiinnuttaneet asemansa 2000-luvulla. Kotimaisilla televisiokanavilla rukataan ihmisten pukeutumis-, hius- ja ehostustyylien (Bella, Äidit ja tyttäret, Hyvältä näyttää, Nuorennusleikkaus, Nätti nakuna, Hääparin muodonmuutos) ohella asuntojen sisustuksia (Pientä pintaremonttia, Sisustustesti, Inno, T.i.l.a., Unelmakämppä, Hurja remontti, Kämpät

Susanna Paasonen, dosentti, yliassistentti, Digital Culture, Jyväskylän yliopisto

Susanna Paasonen

TAVIKSET TAPETILLA: elämäntyyli-muutosohjelmat ja omannäköisyyden paradoksi

Lähikuva • 2/2007 47

kuntoon, Kaikki haluavat tyyliä), ruokavalioita (Olet mitä syöt), sii-voustapoja (Sillä siisti) tai näiden yhdistelmiä (Sillä silmällä), autoja (Pimp My Ride eli Viritetyt vehkeet), puutarhoja (Eden, Pioni), kuntoa (Sohvaperunat maratonille), erilaisia esineitä (Retro, Kirppis), huonosti koulutettuja lemmikkieläimiä (Koirani vai minä?, Häntä pystyyn) ja huonosti kasvatettuja lapsia (Lapsityrannit, Pikku julmurit). Astetta rankemmissa muutosohjelmissa syyniin joutuvat ns. intiimielämä (Seksigurut, Suhde kuntoon), ruumiinpaino (Suurin pudottaja), vinot hampaat, silmäpussit, rinnat, nenät, rypyt ja selluliitti (Hurja muo-donmuutos).

Kuten Charlotte Brunsdon toteaa, kyseessä ei ole täysin uusi ilmiö, sillä televisio on koettanut koulia katsojien elämäntyylejä ruoka-, re-montti-, sisustus-, puutarha- ja terveysohjelmillaan myös aikaisempina vuosikymmeninä. Uudemmissa ohjelmissa on kuitenkin havaittava sekä määrällistä että laadullista muutosta: elämäntyyliohjelmat ovat lisääntyneet ja siirtyneet iltapäivästä parhaan katseluajan ohjelmistoon samalla kun niiden muoto on muuttunut henkilökohtaisemmaksi ja tunteellisemmaksi.1

Muutosteemaiset ohjelmat voidaan nähdä omana, lajityyppejä se-koittelevana joukkonaan elämäntyyliohjelmien, tosi-tv:n ja erilaisten ”vertaismelodraamojen” rajoilla.2 Näitä sarjoja esitetään Suomessa pääosin kaupallisilla televisiokanavilla ja niiden keskeisessä osassa on vakituisten juontajien ja asiantuntijoiden lisäksi tavallinen ihminen eli tavis, jonka tyyli tai elämäntavat ovat muutoksen tarpeessa. Taviksia on moneen junaan: he saattavat olla joko työväen- tai keskiluokkaisia, nuoria, keski-ikäisiä tai ikääntyneitä ja myös heidän etnisyyksissään on melkoista kirjoa. Osallistujien tavallisuus merkitsee tietynlaista arkisuutta ja katsojien jakamaa tuttuutta, joka saattaa ohjelman tai sarjan edetessä joko vahventua tai hälvetä. Osallistujat eivät ole en-tuudestaan tuttuja julkkiksia tai esiintymisen ammattilaisia, vaikka heistä saattaa sellaisia ohjelma myötä kehittyä. Sen sijaan ohjelmia juontaa usein julkkis.

Muutosohjelmat linkittyvät tositelevision niin sanottuun toiseen aaltoon, jossa osallistujia ei kiusata ja koetella vaan kehitetään ja au-tetaan.3 Eriasteinen kiusaaminen ja nöyryyttäminen ei toki ole näissä-kään sarjoissa täysin tuntematonta. Esimerkiksi sarjassa Olet mitä syöt ruokailutapojaan uudistavalle osallistujalle tehdään suolihuuhtelu. Tämän jälkeen sarjan ravitsemusasiantuntija arvostelee ulosteiden ulkonäköä, tuoksua, tekstuuria ja yleistä laatua. Oman osansa saavat myös osallistujan libido-ongelmat, ruumiinhajut, ilmavaivat ja eritteet, jotka nimetään seurauksiksi tämän vääristä, väliintuloa edellyttävistä elämäntavoista. Yksityisen ja julkisen (sisäisen ja ulkoisen, näkymät-tömän ja näkyvän) totuttuja alueita pedataan rivakasti uudelleen.

Ohjelmatyypin nousu on yhdistetty myös asia- ja viihdeohjelmien rajojen huojumiseen (kuten valistusta ja henkilökohtaisuutta yhdistele-vien ohjelmien yleistymiseen) sekä television yleiseen tavallistumiseen (televisio on medioista arkisin ja sen esiintyjät ovat yhä useammin julkkisten sijaan taviksia).4 Toisin kuin Big Brother tai Selviytyjät/Suomen Robinson, muutosohjelmat ovat pääosin tuotantokustannuksiltaan edullisia. Muutosformaatti on myös suosittu sekä katsojien että kau-pallisten yhteistyökumppanien keskuudessa.5

1 Brunsdon 2003, 6, 18–19; Brunsdon & al. 2001; Philips 2005, 214–216.2 Hautakangas 2005; Roof 2006.3 Nämä uudemmat ohjelmat on nähty omana lajityyppinään, joka on nimetty “tavoitteelliseksi tosi-tv:ksi” (“aspiratio-nal reality television”, ks. Philips 2005, 217). Tässä viitekehyksessä tositelevision “ensimmäistä aaltoa” edustaisivat Pel-kokertoimen, Selviytyjien, Viettelysten saaren ja Big Brotherin kaltaiset eristämi-seen, heikosti motivoituihin tehtäviin ja psykologiseen pelaamiseen nojaavat formaatit, joissa tavisosal-listujat joutuvat koville. Vrt. Aslama 2002.4 Solier 2005, 466; Taylor 2002, 479; Brunsdon & al. 2001, 57.5 Brunsdon 2003; Philips 2005, 217.


Elämäntyyli-muutosohjelmien tutkimuksessa voidaan erottaa kolme keskeistä teemaa: ensinnäkin ohjelmien on nähty uusintavan luokkahierarkioita ja pönkittävän keskiluokkaisia arvonormeja.6 Toi-seksi ohjelmat on yhdistetty konventionaalisiin sukupuolimalleihin ja kolmanneksi niiden on nähty tuottavan ”samuuden logiikkaa” pyyh-kiessään pois luokkaeroja, alakulttuurisia viitteitä ja jopa osallistujien persoonallisuutta.7 Nämä teemat toistuvat hyvin erityyppisten, sekä sisustukseen, puutarhanhoitoon, ruoanlaittoon, pukeutumiseen että ruumiin muokkaamiseen keskittyvien ohjelmien kohdalla. Kulttuuris-ta homogenisointia painottava kritiikki jättää kuitenkin vähemmälle huomiolle sarjojen väliset erot ja normiin sopimattomat esimerkit. Samalla kritiikki uhkaa tuottaa elämäntyyli-muutosohjelmista siihen luokiteltavia ohjelmaesimerkkejä yhtenäisemmän kuvan.

Tarkastelen seuraavassa elämäntyyli-muutosohjelmia media-kulttuurisena trendinä. Pohdin erityisesti kodin, ruumiin ja autojen muokkaamiseen keskittyvien sarjojen kautta tavallisuuden, tyylin ja maun kysymyksiä suhteessa Anne Croninin teoretisoimaan kulu-tuskulttuuriin ”pakkoyksilöllisyyteen”.8 Kysymyksenäni on, kuinka ohjelmatyyppi käsittelee ja tuottaa omannäköisyyttä samanaikaisesti sekä sarjallisena että ainutkertaisena, tavallisena että erityisenä, asiantuntijoiden tuottamana että henkilökohtaisena. Etsin myös eroja elämäntyyli-muutosohjelmien helposti yhtenäisiltä vaikuttavista makulinjauksista.

Yleinen ja yksityinen tyyli

Elämäntyyli-muutosohjelmien monenlaiset asiantuntijat pyrkivät parantamaan ja kehittämään tavisosallistujia määrittäen samalla ke-hitystyön normeja ja oletusarvoja. Persoonallinen tyyli saavutetaan kuluttamisen kautta: leikkauttamalla oikeanlainen kampaus, hankki-malla oikea vaatetus, asustus ja sisustus. Oletus sisäisen minuuden, tyylien ja hyödykkeiden limittäisyydestä koskee niin vaatteita kuin sisustusta ja autojakin. Kyseessä on eräänlainen itsen brändääminen, johon päästään kuluttamalla ja ottamalla haltuun erilaisia tuotteita.9 Mediatutkija Andrew Gorman-Murrayn mukaan erilaiset elämän-tyyliprojektit, kuten kodin kunnostus ja henkilökohtainen stailaus, ovat muuttuneet yhä keskeisemmiksi kiinnekohdiksi, joiden kautta omaa itseä hahmotetaan. Televisio tarjoaa työkaluja näiden projektien toteuttamiseen.10

Valmiiden elementtien yhdistelyn lisäksi tyylittelyssä on kyse myös varioinnista. Tuunaamisen, virittämisen ja stailaamisen sanasto on val-tavirtaistunut viihdemedioissa ja arkisessa kielenkäytössä: teinitytöille suunnattu kotimainen Miss Mix -lehti antaa joka numerossa ”kusto-mointivinkkejä” vaikkapa pipon tuunaamiseksi. Toisaalla tuunataan verhoja ja mopoja, kustomoidaan autoja ja kännyköitä, kun taas stylistit ovat vakiintuneet omaksi ammattikunnakseen. Suuria ikäpolvia opas-tettiin 1950- ja 60-luvuilla muokkaamaan vanhoista vaatteita uusia, piristämään niitä asusteilla, maalaamaan vanhoja huonekaluja uuden näköisiksi ja muodistamaan hattuja nuorekkaammiksi. Teinilehden opastama pipon kustomointi edustaa kuitenkin paradigmaattista

6 Ks. Giles 2002; Philips 2005; Taylor 2002; Solier 2005.7 Ks. Roof 2006; Banet-Weiser and Portwood-Stacer 2006.8 Cronin 2005.9 Vrt. Philips 2005, 218; Cronin 2005.10 Gorman-Murray 2006, 229.


muutosta: säästäväisyyden ja niukkuuden sijaan muokkaaminen liittyy omannäköisyyteen, persoonallisuuteen ja ainutkertaisuuteen. Kustomoitu pipo voi olla uusi ja tuunaamisen tykötarpeet yllättävän hintavia. Tuunaamisen viitekehyksenä on halutalous pikemmin kuin taloudellisuus säästäväisyyden merkityksessä.

Mainoskulttuureita tutkinut Anne Cronin näkee nykyisen kulutus-kulttuurin nojaavan yksilön autonomisuutta, itseilmaisun tarvetta, vapaata tahtoa ja henkilökohtaisen potentiaalin ilmaisua koskeviin oletuksiin, jotka voidaan tiivistää Niken sloganiin Just do it (”sen kun teet sen”). Näin ollen ”konsumerismin yksilöllisyyden ja populaarien nykyidentiteettidiskurssien ytimenä on autenttisen sisäisen minuuden ihanne, jota voidaan ilmaista kulutuskäytäntöjen minätekniikoiden kautta”.11 Minä hahmottuu tee-se-itse -projektina, jossa yksilö on samanaikaisesti sekä subjekti että objekti, tekijä että tekemisen koh-de. Oletetun sisäisen potentiaalin ja yksilöllisyyden ilmaisemisesta on Croninin mukaan tullut pakollista ja ”pakkoyksilöllisyyden” viitekehyksessä henkilökohtaista tyyliä, arvoja ja kykyjä esitellään ja tulkitaan keskeisesti kulutustuotteiden kautta.12 Kulutuskulttuurin periaatteisiin kuuluu tarjota kuluttajille massatuotettuja (ja myös eksklusiivisempia) hyödykkeitä, joiden avulla nämä voivat ilmaista ja rakentaa omia tyylejään, persoonallisuuksiaan ja ainutkertaisuuk-siaan. Sarjallinen – sarja- ja massatuotettu – on siis samanaikaisesti myös ainutkertaista ja omannäköistä, sekä yleistä että yksityistä.

Omannäköisyys on elämäntyyli-muutossarjoissa avoin paradoksi: väärä tyyli tai paino estää yksilöllisen ainutkertaisuuden ilmaisemisen, joka voidaan saavuttaa asiantuntijoiden ohjeistuksen, uuden tyylin ja oikeanlaisten tuotteiden välityksellä. Mallimaailman saloja auko-van tosi-tv -sarjan Huippumalli haussa jaksokuvaus ”tytöt pääsevät muodonmuutokseen kampaamoon ja heille annetaan kullekin oma tyyli, jota heidän pitää osata ilmaista tehtävässä” kuvaakin laajempaa omannäköisyyden dilemmaa.13 Omannäköisyyden paradoksaalisuu-desta kielii osaltaan MTV:n vuonna 2004 lanseeraama ohjelma I Want a Famous Face, jossa tavisteinit leikkauttivat kasvojaan lempijulkkistensa näköisiksi (tosin joka jaksossa oli mukana myös varoittavia epäonnis-tumistarinoita). Julkkisten ohella esikuvina voivat toimia myös muut tavikset, kuten tuoreemmassa MTV-sarjassa Why Can’t I Be You?, jossa tyyleihinsä tyytymättömät osallistujat kopioivat ihailemiensa tavisten elämäntyylejä: muutoksen jälkeisissä kuvissa esikuva ja jäljittelijä tapaavat olla kuin kaksi marjaa. Laajemminkin toistuvan ajatuksen mukaan ollakseen ”omannäköinen” täytyy tyylin olla myös ”toisten näköinen”, sillä oma tyyli saa hahmoa ja ymmärrettävyyttä suhteessa muiden tekemiin ratkaisuihin. Siinä missä MTV:llä esiintyneet teinit halusivat muistuttaa Britney Spearsia ja Brad Pittiä, Miss Mix -lehti neuvoo numerossaan 2/2007 lukijoitaan muun muassa Beyoncén ja Jessica Alban tyylien kopioimisessa.

Englanninkielinen, ihmisten rahan ja ajan kulutustapoihin viittaava termi lifestyle käännetään usein elämäntavaksi.14 Tällöin keskeinen tyy-lin – sekä sen rukkaamisen, tuunaamisen ja stailaamisen – kysymys jää taka-alalle. Käsitteiden elämätapa (way of life) ja elämäntyyli (lifestyle) välistä eroa pohtiva Lisa Taylor liittää jälkimmäisen kulutuskulttuu-riin: tyylillisissä ratkaisuissa on kyse vapaa-ajan- ja viihdeteollisuuden

11 Cronin 2005, 39. Cronin ei toki ole ajatuksissaan yksin, ovathan sosiologit Zygmunt Baumanista Ant-hony Giddensiin ja Ulrich Beckiin luonnehtineet nykykulttuuria yksilöllisty-neeksi, yksilökeskeiseksi ja yksilöllisyyttä ihannoivaksi. Vrt. Plummer 2003, 3, 24–25. 12 Cronin 2005, 40–41.13 Viidennen tuotanto-kauden jakso “Tyttö joka tarvitsee ihmeen”, es. 22.1.2007, Nelonen.14 Lifestylen käsitteestä ks. Vyncke 2002, 447.


tarjoamista vaihtoehdoista ja niiden parissa luovimisesta eli kulutuksen taidoista ja niiden kautta tuotettavista ja ilmaistavista eroista.15 Muutos-ohjelmat keskittyvät tyylin ohella makuun, jonka avulla määritellään ja luokitellaan materiaalista kulttuuria koskevia mieltymyksiä. Maku on tyyliä laajempi termi: tyylit ja trendit muuttuvat, kun taas maku asettaa kehykset niiden arvioimiselle ja soveltamiselle.

”Maku” on joustava ja hyvin fyysinen termi, joka antaa ymmärtää, että tyylit, asusteet ja esineet herättävät makoisan tai etovan ruoan tavoin voimakkaita ruumiillisia aistimuksia. Uusiin makuihin totutaan, mutta makumieltymykset istuvat myös lujassa.16 Maku on samalla sekä henkilökohtaista että sosiaalista ja kertoo sekä omannäköisyydestä että joukkoon sopimisesta. ”Huono maku” merkitsee tilanneherkkyyden puutetta, sosiaalista osaamattomuutta tai sosiaalisten sopimusten rikkomista (eli sopimattomuutta ja tyylittömyyttä). Sen vastakohtana ”hyvä maku” viittaa tietyn sosiaalisen ihanteen tai normin saavuttami-seen. Koska hyvä maku on omanlaistaan näkymättömyyttä, tapaavat huonon maun ilmaukset herättää enemmän huomiota.

Kodin muutosohjelmia tutkiva Deborah Philips näkee television arkisen makutuotannon avainmediana, jossa ammattilaiset ovat vuosikymmenten ajan määritelleet hyvän maun kriteerejä ja muotoja. Muutosohjelmien ammattilaiset auttavat erottamaan henkilökohtaiset mieltymykset hyvästä mausta, kuten tarkemmin määrittelemättömästä ”ajattomasta eleganssista”.17 Philipsin mukaan muutosohjelmat näin tehdessään viime kädessä mitätöivät osallistujien omat maut, mielty-mykset ja mielipiteet. Asiantuntijoiden hyvin omapäisetkin ratkaisut esitetään oikeiksi. Vaikka osallistuja olisi niitä kuinka epäillyt, myöntää tämä lähes poikkeuksetta erheensä lopputuloksen nähdessään.

Philips tarkastelee elämäntyyliohjelmia bourdieulaisessa distink-

15 Taylor 2002, 480–481.16 Vrt. Probyn 2000, 28.17 Philips 2005, 219.

Hyvän maun paletit esillä Sisustustestissä. Kuva: Nelonen.


tioiden ja kulttuurisen pääoman viitekehyksessä.18 Laittaessaan taviksia ojennukseen ohjelmien koulutetut asiantuntijat tuovat näi-den habituksiin kaikuja taidehistorian, designin ja gourmet-keittiön korkeakulttuurisemmista ja yläluokkaisista maailmoista. Tuloksena on valtavirtaista keskitason kulttuuria, jonka avulla rivikansalaiset voivat kehittää itseään.19 Bourdieulaisia makuanalyysejä on kuitenkin syytetty tietystä jäykkyydestä: makumieltymysten nähdään havain-nollistavan yksilöiden asemaa sosiaalisissa rakenteissa. Maku- ja kulu-tuspäätöksissään yksilöt uusintavat identiteettiasemiaan tai työstävät niitä kulttuurisen pääomaansa rajoissa. Syömistä ja ruokakulttuureja pohtivan Elspeth Probynin mukaan Bourdieun distinktio ja habitus-teorioiden varassa on vaikea hahmottaa makujen ristiriitaisuutta ja muuntuvuutta, mikäli habitus nähdään jo ennalta luokkarakenteiden ruumiillistamisena. Probynin määritelmässä maut eivät vain vahvista identiteettejä vaan asettavat niitä myös liikkeeseen, jonka suuntaa ei voi päätellä ennalta annetuista identiteettikategorioista käsin.20 Tyylien kehittäminen ja kohentaminen asiantuntijoiden opastuksella on kai-kenlaisten elämäntyyli-muutosohjelmien keskusteema. Samalla sarjat kuvaavat osallistujien makuja hyvinkin joustaviksi. Omannäköisyys on muuntuvaa ja se saattaa kiinnittyä yhden jakson aikana monenlai-siin tyyleihin. Toisin sanoen ”maku” on jatkuvassa virtauksessa.

Nelosen kotimainen Sillä silmällä -tyyliviisikko. Kuva: Nelonen.

18 Myös de Solier 2005; Giles 2002.19 Ks. Bourdieu 1984, 58, 60.20 Probyn 2000, 27–32.


Taviksia lähellä ja kaukaa

Elämäntyyli-muutosohjelmissa maku tuottaa hierarkioita. Tavisten maku näyttää toimivan negaationa, jota asiantuntijat päivittelevät ja rukkaavat ja jota vasten heidän määrittämänsä ”hyvä maku” saa hahmon.21 Sillä silmällä -sarjan Fab 5 (eli viiden homomiehen asian-tuntijaviisikko) hämmästelee suureellisesti tavisten sisustusratkaisuja, vaatekaappien sisältöjä ja kosmeettisten tuotteiden kirjoa, nyrpistelee ja päivittelee. Asiantuntijoiden poistotuomion saaneet huonekalut, asusteet ja shampoot poistetaan asunnosta. Muutosprosessin käyn-nistämisen katarttisuutta korostetaan viskaamalla tavarat ovesta tai parvekkeelta. Tavisvaatetusta hämmästellään myös sarjassa Hyvältä näyttää, jossa omaiset ja ystävät saavat heittää pois muuttujan nauret-taviksi ja rumiksi katsomansa asusteet. Viritettyjen vehkeiden autojen muuttumisleikki alkaa sekin riisumisella: vanhat karvanopat ja somis-tetyynyt saavat kyytiä kovaäänisen rock-musiikin säestyksellä.

Siivoamistoimenpiteet merkitsevät muutoksen alkua ja katkosta aiempaan asioiden tolaan. Muutos huipentuu ja saa sulkeumansa paljastamistilaisuudessa kun tavis näkee uuden asuntonsa autonsa tai kasvonsa, tai kun tämän läheiset pääsevät todistamaan muutos-ta.22 Muodonmuutos on kuitenkin myös jatkuva prosessi, jota täytyy ylläpitää. Sisustusta, kuntoa, kampausta, ihoa ja vaatekaappia täytyy kaikkia huoltaa, jottei edessä ole paluu muodonmuutosta edeltänei-siin vääriin tapoihin.23 Sillä silmällä -sarjan tuotantokausien lopussa tehdään kontrollikäyntejä stailattujen heteromiesten sisustus- ja vaa-tetustyyleihin, kun taas Suurin pudottaja -sarjassa seurataan kilpailusta pudonneiden laihdutushankkeen etenemistä. Enemmän tai vähemmän yllättävien tyyliratsioiden ja muiden päivitysten avulla vahditaan, ovatko tavikset pysyneet oikealla, asiantuntijoiden viitoittamalla tiellä vai livenneet siltä.

Elämäntyyli-muutosohjelmissa osallistujat ovat paljolti asiantunti-joiden armoilla, jotka vetävät oikean ja väärän, hyvän ja huonon tyylin rajoja hyvinkin selkeästi.24 Ohjelmilla on koulutuksellinen funktionsa: ne opastavat sekä osallistujia että katsojia muuttuvissa trendeissä, kuluttamisen taidossa ja paikoin myös elämänhallinnassa (siinä, kuinka syödä, pukeutua, liikkua tai kouluttaa koiraa). Brittiläisessä tutkimuksessa on korostettu muutosohjelmien esittelemän hyvän maun ja tyylinormien luokkasidoksia: sarjojen suosittelema soveli-as tavallisuus merkitsee alempaa keskiluokkaisuutta.25 Kotimaiset muuttumisohjelmat tarjoavat vastaavia ”keskitien ratkaisuja”, joiden saavutettavuutta tuotteiden konkreettinen saatavuus lisää. Luokka-eroihin keskittyvä analyysi ei ole kuitenkaan sellaisenaan siirrettävissä kotimaiseen viitekehykseen.

Suomalaisohjelmien tavikset eivät edusta ongelmattomasti työvä-enluokkaa tai alempaa keskiluokkaa. Osallistujilla on avaria asuntoja ja korkeakoulututkintoja, eikä kulttuurisen pääoman ja taloudellisen aseman välinen yhteys ole erityisen selkeä. Tavallisuus hahmottuu suomalaisessa viitekehyksessä samanlaisuutta tuottavaksi peitoksi, joka kattaa niin pienituloiset pätkätyöläiset kuin pääministerinkin. Sosiaaliset erot korvaantuvat elämäntyyli-muutossarjoissa ammatti-laisten ja tavisten välisillä eronteoilla, joiden mukaisesti ammattilainen

21 Philips 2005, 223–224. Antropologi Mary Doug-lasin (1996, 30) mukaan tyylejä määritellään sen kautta, mitä itse ei olla tai haluta olla: antagonisti-sesti ja sulkemalla pois vääränlaisia tyylejä mah-dollisuuksien kentästä.22 Muutoksen paljastami-nen on ohjelmatyypin kes-keinen konventio, josta käytetään englanninkielis-tä termiä “the reveal”.23 Philips 2005, 220.24 Giles 2002, 625–626; Philips 2005.25 Taylor 2002, 486.


hallitsee tyylin, mutta tavis useimmiten ei. Toisaalta taas tavisten ja asiantuntijoiden välinen raja on paikoin hyvinkin sopimuksenvarai-nen. Kampaajan, kokin tai stylistin ammatti antaa kotimaisen Sillä silmällä -sarjan asiantuntijaviisikon jäsenille uskottavuutta, mutta heidän tyyliauktoriteettiasemansa perustuu viime kädessä paljolti siihen, että heidät on nimetty sellaisiksi. Formaatin mukaisesti heidän asemaansa ei haasteta, vaan viisikon kannanotot muuttuvat yleisiksi tyylituomioiksi ja hyvän maun ilmauksiksi.

Suomen televisiossa on nähty sekä brittiläisiä, yhdysvaltalaisia että australialaisia elämäntyyli-muutosohjelmia ja joistain on tehty koti-maisia formaattiversioita. Kansainvälisten sarjojen yhteydessä termi tavis vaatii uudelleenmäärittelyä: sarjan Olet mitä syöt roskaruokaa suosivat työväenluokkaiset brittiperheet tai Sillä silmällä -sarjan mo-nimutkaisia treffi- ja kosimisseremonioita harjoittelevat yhdysvalta-laismiehet ovat kenties taviksia erotuksena ammattiesiintyjistä, mutta samalla suomalaisesta kotikatsomosta käsin pakosti myös etäällä ja eräällä tapaa vieraita. Kielen lisäksi erot liittyvät arkiseen elämään, kuten asumiseen, liikenteeseen tai ihmissuhdejärjestelyihin. Taval-lisuuden käsite viittaa arkiseen elämään, sen rutiineihin ja tiloihin. Vaikka kaikki elävät omalta kannaltaan tavallista elämää, ei tämä tavallisuus välttämättä välity halki maantieteellisten ja sosiaalisten erojen.26

Kotimaisten sarjojen osallistujat ovatkin taviksia toiseen potenssiin. Sillä silmällä -sarjassa liikutaan tutuissa kaupunkitiloissa ja lähiöissä; osallistujilla on tutut murteet ja ilmaukset; kodeissa on tunnistettavia esineitä ja huonekaluja ja muuttumisleikin tykötarpeet löytyvät usein hyvinkin tutuista liikkeistä ja tavarataloista. Tavallisuuden tunne liittyy taviesiintyjien tunnistettavuuteen ja katkos itsen ja televisio-hahmojen välillä on välillä häiritsevänkin pieni. Kotimaisen tavisar-jen tavallisuus hahmottuu sekä paikkojen, kielen että esillä olevien tuotemaailmojen kautta.

Pääoman sijainnit

Muutosohjelmia ei voi erottaa kulutuskulttuurisesta viitekehyksestään (kaupallisesta mediasta, vapaa-ajan ja kulutuskyvyn kasvusta). Tavik-set muuttuvat ja kohentuvat erilaisten kulutushyödykkeiden avulla, peilaavat itseään sisustuksiin, pihoihin ja autoihin. Hyödykkeet ovat viestinnän välineitä, joiden käyttö edellyttää taitoa. Toisaalta työn ja siihen liitettävien ajallisten ja rahallisten investointien vakuutetaan mahdollistavan minkä tahansa muutoksen, sillä kulutuskulttuurin periaatteiden mukaan ratkaisut ovat ostettavissa.27

Onnistunut muutos on aina samalla onnistunut kulutustapahtuma ja ohjelmat esittelevät sen vaatimat tykötarpeet useimmiten hyvin yksityiskohtaisesti.28 Kotimaisen Sillä silmällä -sarjan kohdalla ”hyvien tuotteiden” esittelyn nähtiin rikkovan televisio-ohjelmien ja mainosten rajoja (etenkin kun samalla esiteltiin myös ”huonot tuotteet”, jotka viisikko halusi korvata paremmilla). Kaiken kaikkiaan tuotteiden, tuo-temerkkien ja ohjelmaformaattien limittäisyys on liian suorasukaista vaatiakseen suoranaista ”paljastamista”. Tuotesijoittelun kasvanut

26 Taylor 2002, 482.27 Taylor 2002, 487.28 Philips 2005, 219.


eksplisiittisyys kielii mainostamisen ja televisioviihteen uudenlaisesta jäsentymisestä, jossa tuotemerkit, liiketilat ja yritysten edustajat ovat ohjelmasisällön keskeisiä elementtejä. Sponsorit ovat ”muutokses-sa mukana” kaikissa kaupallisilla kanavilla esitetyissä ohjelmissa samanaikaisesti sekä muutoksessa tarvittavina asiantuntijavoimina että hyödykkeinä, joita kuluttamalla katsojat voivat aikaansaada vas-taavia muutoksia kuin televisioruudulla todistamansa: esimerkiksi Unelmakämpällä ja Talolla oli lukuisia yhteistyökumppaneita, joiden viestit aloittivat ja lopettivat mainoskatkot ja joiden tuotteita sarjoissa käytettiin. Yritykset ja tuotemerkit ovat siten ansainneet paikkansa ohjelmien lopputeksteissä.

Asumiseen, sisustukseen, ruokaan ja puutarhanhoitoon liittyvät ohjelmat ovat elämäntyyliohjelmien ydinaluetta. Unelmakämpän ja Talon tyyppiset, talonrakentamisen ja asuntoremontin eri vaiheita kuvaavat ”vertaismelodraamat” linkittyvät Innon ja T.i.l.a.n kaltaisten sisustusohjelmien tai digikanava JIMin miehille suunnattujen nikka-rointiohjelmien tapaan huonekalujen ja sisustustuotteiden markkinoi-den, tee-se-itse -tuotteiden ja asuntojen hintojen kasvuun.29 Deborah Philipsin mukaan sisustustyyli ja sitä säätelevä ”hyvä maku” esitetään muutosohjelmissa kulttuuriseksi pääomaksi, joka on muutettavissa kir-

29 Giles 2002, 606–607; Gorman-Murray 2006, 233–234; Philips 2005, 225, 228.

Sarjojen yhteis-työkumppanit ovat mukana myös verkkosivuilla. Kuvat: Nelonen.


jaimellisemmaksi pääomaksi.30 Kuin tämän näkemyksen kuvituksena asunnonvälitysyhtiön näkyvästi sponsoroima Pientä pintaremonttia esittelee myyntiasuntojen stailauksen mahdollisuuksia ja tuottavuutta opastaen siten katsojia asuntojen arvon maksimoimisessa. Stailauksen tekee ammattisuunnittelija, jonka suunnitelman osallistuja valitsee kolmen ehdotuksen joukosta. Stailausinvestointi nostaa joka jaksos-sa asunnon myyntihintaa moninkertaisesti vaatimaansa panokseen nähden. Hinta-arvioinnin suorittaa asunnonvälitysyhtiön asiantuntija, jonka yhtiön logoilla somistettu työsuhdeauto viipyilee tv-kuvissa ja jonka asiantuntemusta ohjelma korostaa.31 Unelmakämpän voittajaksi taas selviää se pariskunta, jonka tuunaamasta asunnosta saadaan fi-naalijakson huutokaupassa kallein myyntihinta. Vaikka nämä sarjan kierrättävät ahkerasti omannäköisyyden ja oman tyylin teemoja, tulee lopputuloksen vedota myös ostajaehdokkaiden mieltymyksiin.

Kodin sisustuksen, tyylin ja persoonallisuuden yhdistäminen on keskeinen teema naisten- ja sisustuslehdistä television muutosoh-jelmiin.32 Daniel Millerin mukaan sisustuksessa on kyse eräänlaisen ”ihanneminän” rakentaminen. Huonekalujen, tekstiilien ja esineiden avulla ilmaistaan sitä, millaisia haluaisimme olla, millaisena haluaisim-me nähdä itsemme tai millaisina haluaisimme toisten meidät näkevän (pikemmin kuin sitä, millaisia me olemme). Asuntoja sisustetaan muiden katseita varten ja sisustuksia peilataan erilaisiin normeihin, mielipiteisiin ja ihanteisiin.33 Jostain tämän tapaisesta on kyse Nelosen varhaisillan SOHO-elämäntyyliohjelmien verkkosivujen ”Arvostele mun kämppä” -osiossa, johon halukkaat voivat lähettää kuvia remon-toidusta tai uudelleen sisustetusta asunnostaan muiden arvioitavaksi, kommentoitavaksi ja pisteytettäväksi.

30 Philips 2005, 226–227.31Asetelma on samankal-tainen brittisarjassa Käm-pät kuntoon, jossa sekä remontin tarvetta että sen onnistumista suhteutetaan asuntovälittäjän hinta-arvioihin. Perinteisemmät sisustusohjelmat T.i.l.a ja Inno puolestaan neuvovat sisustuksessa ja auttavat kadunmiehiä näiden sisustusdilemmoissa: lapsuudenkodin muuttami-sessa omannäköiseksi tai työhön liittyvien tavaroiden piilottamiseksi olohuonees-ta. Puutarhaohjelmissa Pioni ja Eden tavisten pihat kokevat muodonmuutoksia ja Puutarhaunelmissa esitellään tavisten onnis-tuneita istutuksia. Erikois-lehtien tapaan ohjelmat sekä esittelevät uusimpia trendejä että juhlivat persoonallisia ratkaisuja (joita esitellään muille mahdollisesti inspiroivina esimerkkeinä). Puutarha-lifestyle -ohjelmista ks. Taylor 2002.32 Porvarillista kotia ja sen vierailijoille julkisia alueita luettiin jo kaksisataa vuotta sitten asukkaittensa luonteen eli ”karaktäärin” ilmauksina. Kotoisista tiloista tulkittiin luokka-aseman lisäksi merkkejä sivistyksestä, moraalista ja selkärangasta. Viimeistään 1900-luvulla painotus siirtyi yksilön moraalisen luon-teen sijaan tämän persoo-nallisuuteen eli oletettuun ainutkertaisuuteen ja sen ilmaisuun. Halttunen 1989; Hepworth 1999, 25–26; Susman 1984, 273–281; Agnew 1989, 142.33 Miller 2001, 7; Miller 2002, 120–122.

Sarjassa Hurja remontti tuuna-taan asuntoja uuteen uskoon ruutukasvo Ty Penningtonin johdolla. Kuva: Nelonen.


Kodin tilassa on esitelty itseä jokusen sukupolven ajan ja tämä esittely on koskenut erityisesti ”sisustaviksi olennoiksi” määriteltyjä (keskiluokkaisia) naisia.34 Tämä side on sittemmin laajentunut katta-maan myös miehet ja kodin tilaa laajemman esine- ja tuotemaailman. Elämäntyyliohjelmissa miehet ovat astuneet perinteisesti naisisiksi merkityille alueille kokkaamaan, sisustamaan ja kampaamaan.35 Erityi-sesti homomiehet ovat vakiinnuttaneet asemansa hyvän maun ja tyylik-kyyden lähettiläinä, jotka laittavat heteromiesten tyylejä ojennukseen (Sillä silmällä), osallistuvat remontti- ja sisustusohjelmiin (kotimaisen Unelmakämpän sekä alkuperäisformaattiohjelman, australialaisen The Blockin molemmat tuotantokaudet) ja voittavat niitä (kotimaisen Unel-makämpän ensimmäinen tuotantokausi).36 Vaikka elämäntyyli-muu-tosohjelmia on kritisoitu muun muassa tyylitietoisten homomiesten stereotyypin kierrätyksestä,37 ovat ne hahmottaneet uudelleen televi-sion esittämiä kodin, sukupuolen ja intiimiyden malleja.

Ruumis muutoksen kohteena

Muutosteemaiset ohjelmat kuvittavat omannäköisyyden vaikeaa etsintää, josta ei selvitä ilman asiantuntijoiden väliintuloa. Asiantunti-joiden – ovat nämä sitten sisustussuunnittelijoita, stailaajia, tuunaajia, kenkämyyjiä, mekaanikkoja, aromaterapeutteja tai kauneuskirurgeja – panoksella aikaansaatu muutos kuvataan lähes poikkeuksetta me-nestyskertomukseksi. Lopputulos ei vain täytä odotuksia vaan ylittää ne: dramaattiseksi kehystetty muutoksen paljastaminen saa usein yleisökseen muutoksen kokeneen taviksen ystäviä ja sukulaisia, joiden henkeä haukkova ihastelu osaltaan varmistaa onnistunutta lopputu-losta. Muutos voi liittyä niin ulkoiseen stailaukseen kuin sisäiseen tuunaukseenkin:

”Suomen ihanin nainen Janina Frostell juontaa Bellaa, joka on kauneuteen ja hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti keskittyvä ohjelma. Nelosen lifestyle-paketin hehkein perheenjäsen Bella esittelee joka viikko uuden naispuolisen kohdehenkilön, joka käy läpi sekä sisäisen että ulkoisen muodonmuutok-sen. Janina Frostell emännöi kauneuskartanoa, jonka jokaisessa huoneessa kohdehenkilöä odottaa uusi asiantuntija. Huomiota kiinnitetään muun muassa hiuksiin, meikkiin, ihoon, tyyliin, vaatteisiin, ravitsemusoppiin, sosiaalisiin taitoihin ja henkiseen hyvinvointiin. Bellan kantava ajatus on, että tyyli tulee sisältä.”38

Sisäisen ja ulkoisen tasapainon korostaminen on tässä jokseenkin ristiriitaista: tyyli on jotakin, joka ”tulee sisältä”, mutta sen ilmaise-miseen vaaditaan kartanollinen asiantuntijoita, joilla on tuskin paljon kosketusta osallistujan sisäiseen maailmaan. Astetta radikaalimpia, kosmeettisia leikkauksia hyödyntäviä muutosohjelmia (kuten Hurjaa muodonmuutosta) tutkineiden Sarah Banet-Weiserin ja Laura Portwood-Stacerin mukaan ulkoisen muodonmuutoksen oletetaan aiheuttavan myös sisäisen ”paranemisen”. Tyylin sisäisyys tarkoittaa tässä yhtey-dessä sitä, että hyvännäköinen tyyli tuottaa hyväntuntuisen olon: sarjat siis yhdistävät muodonmuutoksen henkilökohtaiseen ja henkiseen

34 Coward 1984, 63–71.35 Solier 2005; Attwood 2005; Brunsdon & al. 2001.36 Gorman-Murray 2006, 228.37 Esim. Kalha 2006, 70–73. 38 Bella-ohjelman esittely Nelosen www-sivuilla, http://www.nelonen.fi /bella/j16/ohjelma.htm, tarkistettu 10.2.2007.


kasvuun. Näin tehdessään ne juhlivat yksilön valinnanvapautta, muu-toksen nautintoja ja sen tuloksena syntyvää uutta ruumiillisuutta.39 Ulkomuodon määrittävyyteen viittaa myös vuonna 2004 lanseeratun yhdysvaltalaissarjan The Swan (Joutsen) esittelyteksti:

”Joutsen tarjoaa rumille ankanpoikasille mahdollisuuden muuttua kauniiksi joutseniksi. Se tarjoaa naisille uskomattoman mahdollisuuden kokea fyy-sinen, henkinen ja emotionaalinen muutos ja seuraa heitä halki prosessin. Tämä uusi uria aukova idea huipentuu kauneuskilpailuihin, joissa yksi nainen kruunataan ’Tosijoutseneksi’ (The Ultimate Swan)

Jokaiselle kilpailijalle annetaan asiantuntijatiimi – valmentaja, terapeutti, kunto-ohjaaja, kauneuskirurgi, hammaslääkäri ja stylisti – jotka työskente-levät yhdessä suunnitellakseen täydellisen, henkilökohtaisesti räätälöidyn ohjelman. Lopullinen paljastaminen tulee olemaan erityisen dramaattinen, sillä kilpailijoiden ei anneta nähdä itseään peilistä kolmikuukautisen muutosprosessin aikana.”40

Joutsenen kaksi tuotantokautta ovat kulminoituneet kauneuskil-pailuun, jonka voittaja saa uuden kauneutensa viralliseksi sinetiksi kutreilleen kruunun. Tämä kosmeettisten leikkausten ja kauneuskil-pailun yhdistelmä on sen verran hurja, ettei sarjaa ostettu Suomen televisioon, kotimaisten versioiden tekemisestä puhumattakaan. Hurjasta muodonmuutoksesta taas tällainen versio nähtiin (kotimaiset versiot on tuotettu myös formaattisarjoista Suurin pudottaja ja Olet mitä syöt). Tyylin muokkaamiseen keskittyvä Joutsen edustaa tässä mielessä kotimaiseen ohjelmakarttaan sopimatonta huonoa makua ja tyylit-tömyyttä. Samanaikaisesti ohjelmistoon kuuluvassa tosi-tv -sarjassa Pelkokerroin kuitenkin jäystetään puhvelin penistä ja uiskennellaan torakkakylvyssä Olet mitä syöt -sarjan dieettitohtorin arvostellessa osallistujien kainaloiden hajua. Tyyli, maku ja sopivuus tuntuvat jäsentyvän eri tavalla muokkauksen koskiessa ruumiin materiaa ja vaatiessa kirurgin veistä.

Muutossarjoissa kosmeettiset leikkaukset ja stailaaminen tuottavat

Bellaa juontaa Janina Frostell. Kuva: Nelonen.

39 Banet-Weiser and Port-wood-Stacer 2006, 257, 260, 265, 268.40 Http://www.tv.com/swan/show/25662/summary.html, tarkistettu 10.2.2007.


hyvin standardimaisia ruumiinmuotoja: liian suuret nenät ja korvat pienennetään; hampaat suoritaan ja valkaistaan; rasvamakkarat imetään pois ja kiinteytetään kuntosalilla; miesten vartaloista muo-kataan hillityn lihaksikkaita ja naisista solakoita; miehille asennetaan leukaimplantteja maskuliinisemman ilmeen aikaansaamiseksi; naisille laitetaan rintaimplantteja ja botoxia huuliin. Normatiivisuus koskee sekä naisia että miehiä, eikä naisnaisellisuuden ja miesmiehekkyyden raja-aitojen yli loikita.41 Sarjojen tuottaman kauneuden standardimaisia muotoja pohtiva Brenda D. Weber määrittelee tyylin termillä ”high glam”: tähän kuuluvat naisten pöyhkeät kampaukset (hiukset ovat harvemmin lyhyet), korkeat korot, rintavako ja yleinen huippuun viritetty naisellisuus.42 Miehistä taas rukataan valkohampaisia, siisti-hiuksisia ja klassisesti puettuja standardimalleja. Joutsenen finaalijakson osallistujat ovat hämmentävä näky: pitkät, laineille laitetut hiukset, il-tapuvut, pukukorut ja tasaisen kiiltävät helmihampaiset hymyt tekevät vaikeaksi erottaa naisia toisistaan muutoin kuin pituuden perusteella. Finalistien kuvat haastavat pohtimaan hyvän maun ja tyylikkyyden kriteerejä: klassisen, ajattoman tyylikkyyden sijaan nämä esittelevät kimaltelevaa ja yletöntä missiestetiikkaa.

Weberin mukaan Hurjassa muodonmuutoksessa vaikuttaa samuuden talous: rukkaamisen myötä kilpailijoista tulee ”klassisia subjekteja”, joita ei enää vaivaa sisäisen ja ulkoisen minän välinen katkos. Omaan itseensä tyytymättömät osallistujat kertovat kameralle toiveistaan ”olla taas oma itsensä”. Muodonmuutos siis mahdollistaa paluun oman näköisyyteen toisennäköisyyden kautta.43 Ohjelmien kierrättämän re-toriikan mukaan kauneusleikkausten avulla todellinen minä kaivetaan esille vääränlaiseksi koetusta ruumiista, jossa se on joutunut piileksi-mään.44 Muodonmuutos antaa tilaisuuden ilmaista oletettua ”sisäistä potentiaaliaan”, mikä tarkoittaa normien tavoittamista, eräänlaista ihanteellista ja turvallista normaaliutta. Judith Roofin mukaan muo-donmuutos tuottaakin ennen kaikkea näkymättömyyttä: häiritsevät särmät hiotaan pois ja lopputuloksen omannäköinen minä näyttää kovin paljon keneltä tahansa muulta.45

Anne Croninin ajatus minästä projektina, samanaikaisesti sen teki-jänä ja kohteena hahmottuu näissä tapauksissa uudelleen. Toimijoita on kokonainen joukko, eikä muutoksen kokijalla ole välttämättä pal-joakaan valinnanvapautta muodonmuutoksensa suunnan suhteen. Hurjassa muodonmuutoksessa asiantuntijakirurgit ja hammaslääkärit huomioivat muuttujan toiveet, mutta ehdottelevat myös omiaan. Hiusten ja vaatteiden suhteen valinnan tilaa on tätäkin vähemmän. Joutsenessa kilpailijat eivät voi seurata omaa muutosprosessiaan lainkaan. Omaa tyyliä – ja sen kautta oletettavasti ilmaistavaa ainut-kertaista minuutta – koskeva päätösvalta luovutetaan kokonaan pois erilaisille asiantuntijoille, joiden oletetaan tietävän paremmin. Vaikka sama asiantuntijavalta toistuu vaikkapa sisustusohjelmissa, on kas-vonpiirteiden ja ruumiinmuotojen muokkaus toimijuuden kannalta huomattavasti ongelmallisempi alue.

Hurjan muodonmuutoksen kolmannen tuotantokauden kolmannessa jaksossa muodonmuutokseen astuu kentuckylainen goottihenkinen Jeanene. Rinta-implanttien, nenäleikkauksen, rasvaimun, karvan-poiston, hampaiden valkaisun, luomien poiston ja korvalehtien re-

41 Vrt. Rossi 2002, 33; Roof 2006.42 Weber 2005.43 Banet-Weiser and Portwood-Stacer 2006, 268; Weber 2005.44 Roof 2006.45 Roof 2006.


konstruoinnin lisäksi Jeanene kokee hius-, meikki- ja vaatetyylinsä valtavirtaistumisen. Hänen punkrokkaripoikaystävänsä taas pääsee valtavirtaistavaan ”minimuodonmuutokseen”. Jakso tuntuu allevii-vaavan erojen poispyyhkimistä ja haluttavan tyylin jäykkiä raameja. Muutoksen paljastustilaisuus kuitenkin rikkoo hyvännäköisyyden normeja: tunteikkaiden ilonkiljahdusten sijaan pariskunnan ystävät reagoivat muodonmuutoksiin epäuskolla, hämmennyksellä ja jopa iljetyksellä. Asiantuntijoiden räätälöimä hyvännäköisyys ei siis tule tunnistetuksi sellaisena ja sulkeuma jää saavuttamatta.

Elämäntyyli-muutosohjelmat tasapainottelevat tyylikkyyden ja ylettömyyden rajoilla, mistä johtuen ”hyvännäköisyyden” normi on jatkuvassa liikkeessä. Yhdessä ohjelmassa hyvännäköisyys merkitsee sisustusarkkitehdin harmaasävyistä mallipiirrosta, toisessa yökerho-esiintyjän lameepukua ja kolmannessa yliviritettyä ajopeliä. Tavisten ja asiantuntijoiden, yksityisen ja yleisen tyylin, erityisyyden ja sarjalli-suuden väliset jännitteet ja hierarkiat toistuvat sarjasta toiseen, mutta itse kategoriat ovat epävakaita. Elämäntyyli-muutosohjelmat eivät tarjoa yksitulkintaisia ohjeita tyylin tai maun kehittämiseen, vaan kukin ohjelma koulii taviksia omalla tavallaan. Lisäksi on havaitta-vissa selkeitä kulttuurisia tyylieroja. Yhdysvaltalaissarjan säkenöivä uusi tyyli ei välttämättä tule tunnistetuksi Suomessa hyvänä makuna. Kotimaisen Hurjan muodonmuutoksen uudet tyylit ovat huomattavasti formaattiesikuvaansa hillitympiä: paljettien, tupeerauksien ja lasiko-rujen paikalla on jakkupukuja ja maanläheisiä ehostuksia.

Ällö vanha minä

Muodonmuutosta edeltävät ruumiit esitetään selvästi vääränlaisina.

Osallistujien itsetuntoa stailaamisen kautta kohottavassa sarjassa Nät-ti nakuna suhteutetaan omia ruumiinmuotoja muiden vartaloihin. Kuva: Nelonen.


Naisilla ei ole ehostusta tai kampauksia, vaatteet ovat arkisia, vaati-mattomia tai epäpukevia. Joutsenen naiset laitetaan seisoskelemaan vankilamaisissa alusvaatteissa kuvakulmien ja valaistuksen korosta-essa näiden vartaloiden ylimääräistä tai roikkuvaa lihaa.46 Vastaavasti Suurimmassa pudottajassa laihduttajat puetaan halki ohjelman heidän painoaan korostaviin pyöräilyshortseihin ja urheilutoppeihin, joissa he voivat olla edukseen vasta vastatessaan päämääränä olevaa timmin ruumiin normatiivista ihannetta. Vanha ruumis ei kelpaa; se häiritsee, ahdistaa ja masentaa.

Muodonmuutoksessa paljastettava uusi minä taas vastaa hyvän-näköisyyden normeja ja saavuttaa yleisen hyväksynnän. Hurjassa muodonmuutoksessa uusi minä paljastetaan dramaattisesti kokoon kutsutuille ystäville ja sukulaisille, joiden ilon kyyneleet ja häkeltyneet kommentit todentavat – edellä mainitun kaltaisia poikkeuksia lukuun ottamatta – muutoksen vaikuttavuutta ja onnistuneisuutta. Muutosten paljastaminen on affektiivinen hetki kaikenlaisissa elämäntyyliohjel-missa, mutta Hurjassa muodonmuutoksessa se rakennetaan erityisen pakahduttavaksi.47 Kulahtaneiden vanhojen minuuksien ja säkenöivien uusin minuuksien välistä eroa korostetaan niin asusteilla (harmahtavat vaatteet vs. iltapuku), valaistuksella (kirkas, julma valo varjoineen vs. muotokuvavalaistus), ehostuksella (saunapuhdas iho vs. iltameikki) kuin myös muiden ihailevien kommenttien kautta.48

Painon ja ruumiinmuotojen muokkaaminen on keskeistä myös muissa muutosohjelmissa. Tämä muokkaus voi liittyä terveellisten elämäntapojen propagointiin (Olet mitä syöt) tai eksplisiittisesti painon pudottamisen päämäärään (Suurin pudottaja). Toisaalta terveys ja laih-tuminen nivoutuvat siinä määrin yhteen, ettei niiden välistä rajaa ole kovinkaan helppoa vetää. Yhdysvaltalainen ”sota lihavuutta vastaan” on rantautunut voimakkaasti Suomeenkin, mistä vaikkapa Helsingin Sanomien kevään 2007 ”Läskikapina” -teema-artikkelit todistavat. Tässä sodassa lihavuus on epäterveellisyyden synonyymi, terveysriski ja kansantauti. Laihtuminen puolestaan yhdistetään paranemiseen, terveyteen ja yleiseen edistykseen paljolti riippumatta siitä, kuinka terveellisiä radikaalit, nopeat painonpudotukset itse asiassa ovat.

Lihavuuden mediakuvastoja tutkiva Katariina Kyrölä toteaa laih-tumista käsittelevien lehtijuttujen asettavan uuden, hoikan ja ”aidom-man” kehon muutosta edeltäneen kehon ulkopuolelle, tarkastelemaan ja kritisoimaan sitä. Lihava ruumis objektivoidaan sekä laihtujan että lukijoiden arvioiville katseille.49 Ennen ja jälkeen -kuvien rinnastus on myös televisio-ohjelmien keskeinen huipennus, hämmästelyn hetki. Yhdysvaltalaisen Suurimman pudottajan toisen tuotantokauden finalis-tit asetettiin yksi toisensa jälkeen laihdutusta edeltäneitä ruumiitaan kuvaavien pahvikuvien vierelle. Vastaavasti kuin 7 päivää -lehtijuttujen laihduttajat, myös nämä kilpailijat ilmaisivat ällötystään vanhoja ruu-miitaan kohtaan: yhdet olivat epäuskoisia, toisia kuvotti ja kolmannet puhkesivat kyyneliin.

Kyrölän mukaan laihdutusjutuissa on pyrkimyksenä löytää lihavan ”kuoren” alla piilevä todellinen minä, jonkinlainen oletettu ydinmi-nuus. Tätä ilmaistaan retoriikalla kilojensa alla piilevistä kaunottarista ja ylipainostaan perhosen tapaan kuoriutuvista laihduttajista. Näin ollen ”todellinen minä” ei voi olla lihava: todellinen minä voi asustaa

46 Banet-Weiser and Portwood-Stacer 2006, 264, 266.47 Brunsdon & al. 2001, 55.48 Roof 2006.49 Kyrölä 2004, 26.


lihavassa ruumiissa, mutta se ei voi saada ilmaisuaan sen kautta.50 Kotimaisen Suurimman pudottajan tekeillä olevaa toista tuotantokautta juontava Sini (joka sijoittui ensimmäisellä tuotantokaudella kolman-neksi) kuvailee sarjan mahdollistamaa elämänmuutostaan:

“–Suurin pudottaja antaa mahtavat eväät tavoitteiden saavuttamiseen. Se tarjoaa puitteet, kuten ruoan, ravitsemusterapeutin, valmentajan ja erityisesti vertaisryhmän, Sini miettii ohjelman antia. Hoikistuneen naisen oma elämä on ohjelman jälkeen muuttunut vain po-sitiivisempaan suuntaan. Vieraatkin ihmiset ovat tulleet onnittelemaan ja kertomaan Sinin jopa inspiroineen heitä laihduttamaan.–Kyllä se nostaa itsetuntoa, kun on päässyt sen näköiseksi, kun on tuntenut olevansa, juontaja kuvailee muutosta elämässään.”51

Muutosohjelmat kutsuvat kotisohvien taviksia mukaan muutos-hankkeeseen konkreettisten ohjeiden, neuvojen ja tukipalveluiden välityksellä samalla kun osallistujia opastetaan elämäntapojensa ja -tyyliensä kehittämisessä kulutuskulttuurin tuotekirjon avulla. On kyse sitten uudesta sisustuksesta, laihduttamisesta tai sopivien ken-kien ostamisesta, ohjelmat opastavat katsojia esimerkkien ja tuotesi-joittelun kautta. Ohjelmien verkkosivuilla on tässä keskeinen rooli: jaksoselostusten ja henkilöesittelyjen lisäksi ne tarjoavat vinkkejä, taustatietoja, testejä, päiväkirjamerkintöjä ja jakamisen mahdollisuuk-sia. Yhdysvaltalaisilla Suurin pudottaja -sivuilla on oma galleriansa ohjelmasta laihtumisoppia saaneiden katsojien lähettämille ”ennen ja jälkeen” -kuville ja menestystarinoille. Suomessa sarjaa esittävä MTV3 markkinoi kotilaihduttajille omaa Keventäjät-verkkopalveluaan.

Työtä ja asiantuntijavaltaa

Lehtien laihdutusjutut rakentavat ennen ja jälkeen -kuvien välisiä rin-nastuksia, kun taas televisiossa korostetaan yhtälailla tai enemmänkin itse muutosprosessia, sen vaatimaa työtä, suunnittelua, sinnikkyyttä ja taitoa. Judith Roofin näkee muutosohjelmat yleisemminkin työn, osaamisen ja asiantuntijuuden spektaakkeleina, luovuuden ja taidon juhlintana, jossa oiotaan harrastelijamaisten tunareiden jälkiä. Samalla

50 Kyrölä 2004, 27.51 Http://www.mtv3.fi /ohjelmat/suurinpudot-taja/sini.shtml, tarkistettu 10.2.2007.

Yhdysvaltalaisen Suurin pudottaja -sarjan verkkosivut kutsuvat katsojia osallistumaan. Kuva: NBC.


ohjelmissa luodaan tee-se-itse -persoonallisuuden ideaa mukaillen us-koa siihen, että työn tuloksena voimme olla ja saavuttaa mitä tahansa.52 Suurin pudottaja -sarjassa seurataan osallistujien loputtomia kuntosa-lisessioita, hikisiä ruumiita ja ponnistusten vääntämiä kasvoja; Hurja muodonmuutos vie katsojat seuraamaan osallistujien kauneusleikkauk-sia ja hammaskirurgiaa ja Viritetyt vehkeet kuvaa autojen tuunaamisen eri vaiheita vanhan sisustuksen riisumisesta maalaamisen, vanteiden, elektroniikan ja somisteiden asentamiseen. Huomion keskipisteenä ovat muutos itsessään sekä muutoksen ohjeistavat tai suorittavat asiantuntijat erikoistaitoineen.

Asiantuntijavalta yhdistää keskenään hyvin erilaisia muutosoh-jelmia.53 Tavikset ovat ohjelman keskiössä muutosta vaativine elä-mäntapoineen ja tyyleineen, mutta vasta asiantuntijoiden osaaminen mahdollistaa onnistuneen muutoksen. Niinpä Viritettyjen vehkeiden ammattilaiset varoittavat toistuvasti harrastelijamaisen tuunauksen (self-pimping) vaaroista, joita havainnollistetaan lähikuvin ilmastoin-titeipillä kiinnitetyistä peruutuspeileistä, vilkkuvista led-valoista ja laikukkaista maalipinnoista. Harrastelijoiden ja ammattilaisten suhde on sekä hierarkkinen että symbioottinen. Harrastelijoiden ole-tettuna tekemisen motiivina on nautinto ja ilo, mihin amatööriyden latinalainen kantasana amare, rakastaa, osaltaan viittaa.54 Harrastelijat puuhaavat vapaa-ajalla tekemisen ilosta, kun taas ammattilaisten te-keminen määrittyy työn, rahallisen korvauksen ja asiantuntemuksen kautta. Kategorioiden väliset rajat nähdään kuitenkin myös liukuvina – harrastelijasta voi kehittyä ammattilainen ja ammattilainenkin voi puuhata ilokseen.55

Television muutosohjelmissa harrastelijoita laitetaan paikoilleen kömpelön kädenjälkiensä, omien ulkomuotojensa, tyyliensä, maku-jensa ja omaisuutensa suhteen. Harrastelija saattaa nauttia pukeutu-misesta, sisustuksesta tai erilaisesta tuunauksesta. Ohjelmat kuitenkin painottavat, ettei tämä omaa ammattimaista varmuutta eikä lopputulos siten vastaa ammattimaisia kriteerejä: lopputulokset ovat huojuvia, linjattomia ja jopa tyylittömiä. Esimerkiksi ruokailun yhteydessä ta-vikset tekevät useimmiten vääränlaista (liian rasvaista, liian suolaista, liian lihaisaa, liian sokerista) ruokaa ja vaikka sen parissa puuhastelu voi tuottaa nautintoa, opettaa Olet mitä syöt sen olevan viime kädessä vaarallista ja tuhoisaa.56

Toisaalta harrastelijamaisen kustomoinnin, tuunauksen ja itse tekemisen iloja juhlitaan avoimesti Miss Mix -lehdestä kodinkunnos-tusohjelmiin tai Retro ja Strömsö -sarjoihin. Näissä tuunaus hahmot-tuu itseilmaisuna, omannäköisen jäljen aikaansaamisena, jonka alue rajautuu paljolti asusteisiin, kodin esineisiin ja somisteisiin. Vaikka auto on Viritetyissä vehkeissä selvästi persoonallisuuden jatke, peili ja mainosikkuna, harrastelijan aikaansaama ”omannäköinen” jälki on ivan ja pilkan aihe. Itse tekeminen ja harrastaminen on kotoista vapaa-ajan puuhaa, jolle asetetaan sarjoissa omat paikkansa: se ei saa olla liian julkista, kunnianhimoista tai suureellista. Ammattituunaajien kohdalla tilanne on päinvastainen.

Viritetyissä vehkeissä harrastelija-dj:n tavaratilaan asennetaan le-vysoittimet ja mikserit, kokiksi opiskelevan puolalaisnuorukaisen Trabantiin asennetaan keittolevy ja taitettava ruokailupöytä, kun taas

52 Roof 2006.53 Philips 2005.54 Zimmermann 1995, 1–6.55 Patricia Zimmermannin (1995) mukaan tämä liukuma auttaa ylläpitä-mään henkilökohtaisen täyttymyksen ja itsen toteuttamisen myyttejä.56 Unelmakämpän ja Talon kaltaisissa remontti- ja rakennusohjelmissa, joissa tavikset asetetaan ammattilaisten kenkiin toteuttamaan omia näkemyksiään, heidän taitonsa ja tyylinsä ovat jatkuvia epävarmuuden aiheita. Epäonnistumisen hetket välitetään katso-jille tarkasti ja sarjojen keskeinen jännite liittyy osallistujien jaksamisen ohella näiden osaami-seen: siihen, romahtaako kaikki vai tuleeko jäljestä esittelykelpoista. Onnis-tumisen arvioi ammattilai-nen, asunnonvälittäjä tai rakennusinsinööri.


luonnonystävän penkit verhoillaan lohennahalla ja auton perään asennetaan kalapellettien avulla toimiva karhujen torjuntaväline.57 Muutosten tyyleissä mukaillaan tavisten harrastuksia, makuja ja kiinnostuksen kohteita. Ratkaisut ovat ylettömiä, räikeitä ja niiden funktionaalisuus kyseenalainen. Autot ladataan DVD-soittimilla, näytöillä, konsolipeleillä, satelliittinavigaatiovälineillä ja kaiuttimilla: näyttöjä saatetaan sijoittaa auton alle, jos kyseinen tavis on kiinnos-tunut mekaanikon työstä ja lava-auton lava saatetaan tilaisuuden sattuessa muuttaa pystyyn nousevaksi monitoriseinäksi, jota voi ihastella vain auton ulkopuolelta. Somistuksiksi asennetaan suihku-lähteitä, porealtaita ja juomaveden pullotuskoneita. Korkeakulttuuri-set viitteet ovat sarjassa harvassa. Vaikka auton sisäkattoon saatetaan maalata Michelangelon Aatamin luomista mukaileva ”fresko”, ei tulos noudata aristokraattisia makukriteerejä vaan muistuttaa enemmän-kin lasvegaslaisen teemaravintolan sisustusta. Onkin melko selvää, ettei Viritettyjä vehkeitä voi selittää keskiluokkaisilla makunormeilla, luokka-aspiraatiolla tai tavallisuuden juhlinnalla.

Innokkaana Viritettyjen vehkeiden katsojana haluan ottaa sarjan tarjoamat muutosmallit vakavasti ja pohtia, kuinka ne monimutkais-tavat tai jopa kyseenalaistavat elämäntyyli-muutosohjelmista tehtyjä, yleisiä ja suoraviivaisia luokan, maun ja normien luentoja. Yhtäältä Viritetyt vehkeet toistaa monia ohjelmatyypin yleisiä konventioita: muuttuja on tavis, jonka omat tuunaukset ovat eri tavoin tuheloita. Asiantuntijat puolestaan hallitsevat katu-uskottavan tyylin salat. En-nen ja jälkeen -kuvien väliset erot ovat häkellyttäviä ja muuttuneen auton paljastaminen tunteellinen kliimaksi. Muutoksesta onnelliset tavikset nostavat loppukiitoksissaan auton itsetunnon ja loputtomien tulevaisuudenmahdollisuuksien symboliksi, minän jatkeeksi, joka on samalla omannäköinen että itseä parempi.

Toisaalta taas sarja rikkoo ohjelmatyypin konventioita vastaan esittäessään tyylin taitureina afroamerikkalaiset rap ja hip hop -artistit pröystäilevine autoineen ja asiantuntijoina tatuoituja ja lävistettyjä tuu-naajia. Ohjelman nimi ja 1970-lukuisen retroileva, Wunderbaumeilla somistettu alkugrafiikka ja tunnusmusiikki liittävät tuunauksen tyylin blaxploitaatioelokuvien parittaja (eli pimp) -hahmoihin ja teatraalisiin habituksiin, kimaltaviin koruihin ja turkissomisteisiin.

Osallistujien omannäköisyyttä ei pyyhitä pois tai rakenneta uu-delleen, vaan sillä leikitään ja siitä tehdään liioittelevia variaatioita. Ala- ja osakulttuuriset tyylit eivät siis elä piristävinä aksentteina, vaan ohjelman peruselementteinä. Viritetyt vehkeet on yletön ja liioitteleva, muttei suinkaan elämäntyyli-muutosohjelmien parodia. Pikemmin-kin se on kulutuskulttuurista juontuva ja sitä käsittelevä sarja, joka korostaa ja alleviivaa tuotteiden ja omannäköisyyden suhteita sekä ylellisyystuotteiden haluttavuutta. Sarja hehkuttaa sekä hintavia, eri-koisvalmisteisia tilaustuotteita että onnistuneen tuunauksen vaatimaa käsityötaitoa keskittyen autojen ulkomuodon rukkaamiseen. Mootto-reita tai jarruja korjataan vain turvallisuuden niin vaatiessa, kun taas sisustukseen, renkaisiin ja laitteisiin keskitetään paljon huomiota: ei ole epätavallista, että auton vanteet (tai yksi vanne) ovat kalliimpia kuin koko muutosta edeltäneen auton myyntiarvo. Tuunauksen tuloksena autojen vaihtoarvo kohoaa, mutta hyvin eri periaatteella kuin Pientä

57 Viritetyissä vehkeissä pienituloiset, rähjäisillä autoilla huristelevat kali-fornialaisnuoret ilmoittavat autonsa muutosleikkiin, jossa menopelit tuunataan ammattivoimin rivakasti uudelleen. MTV on tuotta-nut sarjaa vuodesta 2004 lähtien ja se on poikinut brittiläisversion Pimp My Ride UK, yleiseuroop-palaisen Pimp My Ride Internationalin sekä saksa-laisen Pimp My Fahrradin, jossa polkupyöriä tuunattiin choppereiksi.


pintaremonttia -sarjan asuntostailauksessa. Yliviritettyä omannäköisyyttä ja ainutkertaisuutta tuottava sarja

sekä fetissoi tuunattuja autoja ja niiden tykötarpeita (joita esitellään lähikuvissa valmistajat erikseen mainiten) että rikkoo niiden fetissi-asemaa omalaatuisilla sovelluksillaan ja variaatioillaan. Luokkahie-rarkioiden tukemisen sijaan sarja avaa maun ja tyylin leikkikentäksi, jossa arvaamattomimmat, ylettömimmät ja mielikuvituksellisimmat ratkaisut saavat suurimman suosion. Vaikka autojen vanhat hahmot saavatkin sarjassa kyytiä, niistä puhutaan paljolti tunnearvon ja -siteiden kautta. Menopeli saattaa olla kulkenut suvussa useamman sukupolven ajan. Anonyymien liukuhihnatuotteiden sijaan autot ovat henkilökohtaisia ja niillä on oma historiansa. Muutoksen myötä autosta tulee yhä erityisempi.

Omannäköisyys tuotesuhteena

Elämäntyyli-muutosohjelmia yhdistää eriasteisen asiantuntijavallan li-säksi yksilöllisyyden paradoksaalinen korostaminen. Muodonmuutok-sen kokevat tavikset saavat uuden tyylin, joka esitetään samalla näiden omimman näköisenä ja todellista minuutta huokuvana. Useimmissa tapauksissa tämä uusi persoonallinen tyyli muistuttaa voimakkaasti suurten tavaratalojen keski-ikäisille ja keskiluokkaisille kohdeylei-söille markkinoimia, hillityn tyylikkäitä ja melkoisen konservatiivisia pukimia. Turvallinen keskitie tapaa löytyä myös kampauksista ja sisustusratkaisuista, joita tasapainotetaan sukupuolierojen selkeällä korostamisella. Deborah Philipsin tulkinnassa osallistujien ala- tai osakulttuuriset mieltymykset (ja jopa näiden henkilöhistoriat) jäävät

Viritettyjen vehkeiden juontajana toimii rap-artisti Xzibit. Kuva: Nelonen.


elämään lähinnä piristävinä aksentteina ja viitteinä, kuten rock-henki-sinä t-paitaprintteinä, merihenkisiä sisustuskuoseina tai kehystettyinä perhevalokuvina.58 Näin ohjelmat opettavat, että omannäköisyys on hyvännäköistä lähinnä mukaillessaan yleistä konsensusta – on kyse sitten ruumiin painosta, vaatetyyleistä tai pihan soveliaasta puu-tarhatonttumäärästä. Toisaalta Viritettyjen vehkeiden kaltaiset sarjat kuitenkin havainnollistavat vastakkaista suuntausta, jossa kohtuus ja konsensus eivät ole erityisiä hyveitä.

Viritetyt vehkeet havainnollistaa tosi-tv:n toista, tavisosallistujien auttamiseen ja näiden tyylien muokkaamiseen keskittyvää vaihetta, jonka ohjelmat tähtäävät viihdyttämiseen ”hyvää mieltä” tuottamalla. Leikkisyydessään se eroaa elämäntyyli-muutosohjelmien kasvatuk-sellisesta valtavirrasta vihjaten samalla ohjelmatyypin olevan moni-muotoisempi kuin sen tulkinnoissa on usein huomioitu.

Elämäntyyli-muutosohjelmat tarjoavat enemmän tai vähemmän fantastisia mallikuvia hyödykkeiden ja tyylien joukossa navigoimi-selle. Sarjojen painopiste on yleisesti yksityisihmisten arjen estetisoi-misessa, mikrotason oivalluksissa ja saavutuksissa. Charlotte Bruns-donin mukaan elämäntyyliohjelmat voi nähdä (ainakin vähemmän äärimmäisten esimerkkiensä osalta) ”hyvänä, tavallisena televisiona”, joka tavoittelee erilaisia yleisöjä ja niin tehdessään hahmottaa samuu-den ohella erilaisia elämäntyylejä, opastaa, mainostaa ja viihdyttää.59 Elämäntyyli-muutosohjelmia tulisikin arvioida niiden omista lähtö-kohdista käsin – ei niinkään korostamalla kaikkea sitä, mitä ne eivät ole, kuin sitä, millä tavalla ne hahmottavat yksilöiden ja tuotteiden, sosiaalisten ryhmien ja tyylien välisiä suhteita.

Kuten stailauksen, kustomoinnin ja tuunauksen nousu arkisen sanaston osiksi osoittaa, minän ja hyödykkeiden limittäisyys ei merkitse automaattisesti standardisointia samankaltaisuuden ja -näköisyyden merkityksessä, vaan yhtälailla pakkoyksilöllisyyteen liittyvää valintaa, yhdistelyä ja omannäköisyyttä. Tämä tyylittely voi olla leikkisää, ylitseampuvaa ja itsetietoista, mutta se on yhtä kaikki keskeistä minuuden hahmottamiselle. Omannäköisyys on pakollista, eräänlainen kuluttaja-kansalaisvelvollisuus, eikä sen tyyli ole vapaa vaikka kulutuskulttuuriin liittyvä valinnanvapauden ja sisäisen ainutkertaisen, ilmaisemusta vaativan minuuden mantra niin koros-taakin.60 Kulutuskulttuurissa hyödykelogiikan ulkopuolelle ei ole helppoa pääsyä, sillä tyyleistä ja tuotteista kieltäytyminen merkitsee sekin omanlaistaan hyödykesuhdetta. Toisin sanoen tavarakulttuuri on erottamaton osa itsen ja muiden hahmottamista, tunnistamista ja luokittelemista.

Sarjojen korostama muutos ja päivittäminen noudattelevat ku-lutuskulttuurin yleisiä toimintaperiaatteita. Ne havainnollistavat kulutuksen ja viihteen rajojen perustavanlaatuista huojumista, mutta myös minän ja tavaramaailman yhteen hitsautumista.61 Tässä mieles-sä ohjelmatyyppiä voi lukea laajempana kulttuurisena metaforana ihmisten kiinnittymiselle tavaroihin, vaatteisiin ja koneisiin ihanteel-lisina peileinä tai kiintymyksen kohteina.62 Samalla kun elämäntyy-li-muutosohjelmat muokkaavat sekä tavisosallistujien ruumiita että materiaalisia kehyksiä, ne myös havainnollistavat yksilön rajojen huokoisuutta ja minuuden jatkuvaa tekeytymistä tyylien, makujen

58 Philips 2005, 224.59 Brunsdon 2003, 18–19.60 Cronin 2005; Sedgwick 1993, 133–134.61 Vrt. Philips 2005, 220.62 Kulutuskulttuurista ja peilaamisesta ks. Mäen-pää 2005.


ja hyödykkeiden verkostoissa. Elämäntyyli-muuutosohjelmien sisäinen dynamiikka pohjaa oman-

näköisyyden paradoksiin. Uuden tyylin saatuaan osallistujat voivat olla ”jälleen itsensä näköisiä”, vaikkeivät olisi koskaan aiemmin samal-ta näyttäneetkään. Vastaavasti asiantuntijoiden rukkaamat asunnot ja autot onnistuvat huokumaan osallistujan omannäköisyyttä. Ainutker-taiseen yksilöllisyyteen ja sen ilmaisupakkoon liitetty omannäköisyys valottuukin ohjelmissa jatkuvana neuvotteluna, päivittämisenä ja kiin-nittymisenä, joka ei ole yksinkertaisesti vain yksilöprojekti. Oma minä tunnistetaan tyyleissä ja hyödykkeissä joko itse tai muiden toimesta. Samalla minä saa – yhä uudestaan – hahmon niiden kautta.

Kirjallisuus

Agnew, Christopher (1989), A House of Fiction: Domestic Interiors and the Commodity Aesthetic. In Si-mon J. Bronner (ed.), Consuming Visions: Accumulation and Display of Goods in America, 1880–1920. New York: Norton, 133–156.

Aslama, Minna (2002), Tosi-tv:n todellinen maailma. Tiedotustutkimus 25(1): 162–170.

Attwood, Feona (2005), Inside Out: Men on the “Home Front”. Journal of Consumer Culture 5(1): 87–107.

Banet-Weiser, Sarah & Laura Portwood-Stacer (2006), ”I just want to be me again!” Beauty pageants, reality television and post-feminism. Feminist Theory 7(2): 255–272.

Bourdieu, Pierre (1984), Distinction: A Social Critique of the Judgement of Taste. Cambridge: Harvard University Press.

Brunsdon, Charlotte (2003), Lifestyling Britain: The 8–9 Slot on British Television. International Journal of Cultural Studies 6(1): 5–23.

Brunsdon, Charlotte, Johnson, Catherine, Moseley, Rachel and Wheatley, Helen (2001), Factual Enter-tainment on British Television: The Midlands TV Research Group’s ”8–9 Project”, European Journal of Cultural Studies 4(1): 29–62.

Coward, Rosalyn (1984), Female Desire: Women’s Sexuality Today, London: Paladin.

Cronin, Anne M. (2005), Konsumerismin ”pakkoyksilöllisyys”: naiset, tahto ja mahdollisuus. Lähikuva 2/2005, 37–51.

Douglas, Mary (1996), Thought Styles. London: Sage.

Giles, David Clifford (2002), Keeping the public in their place: audience participation in lifestyle television programming. Discourse & Society 13(5): 603–628.

Gorman-Murray (2006), Queering home or domesticating deviance? Interrogating gay domesticity through lifestyle-television. International Journal of Cultural Studies 9(2): 227–247.

Halttunen, Karen (1989), From Parlor to Living Room: Domestic Space, Interior Decoration and the Cul-ture of Personality. In Simon J. Bronner (ed.), Consuming Visions: Accumulation and Display of Goods in America, 1880–1920, New York: Norton, 157–189.

Hautakangas, Mikko (2004), Todellisuustelevision ydin: vertaismelodraama? Tarkastelussa Unelmien poikamies. Lähikuva 1/2004, 24–33.

Hepworth, Mike (1999), Privacy, Security and Respectability: The Ideal Victorian Home. In Tony Chap-man and Jenny Hockey (eds.), Ideal Homes? Social Change and Domestic Life. London: Routledge, 17–29.

Kalha, Harri (2006), Millä ihmeen silmällä? SQS 2/2006, 70–75.

Kyrölä, Katariina (2004), Piilossa kilojen alla: lihavuus, sukupuoli ja seksuaalisuus 7-päivää lehdessä. Tiedotustutkimus 27(3): 39–48.

Miller, Daniel (2001), Behind Closed Doors. In Daniel Miller (ed.), Home Possessions: Material Culture


Behind Closed Doors. Oxford: Berg, 1–19

Miller, Daniel (2002), Accommodating. In Colin Painter (ed.), Contemporary Art and the Home. Oxford: Berg, 115–130.

Mäenpää, Pasi (2005), Narkissos kaupungissa: tutkimus kuluttaja–kaupunkilaisesta ja julkisesta tilasta. Helsinki: Tammi.

Philips, Deborah (2005), Transformation Scenes: The Television Interior Makeover. International Jour-nal of Cultural Studies 8(2): 213–229.

Plummer, Ken (2003), Intimate Citizenship: Private Decisions and Public Dialogues. Seattle: University of Washington Press.

Probyn, Elspeth (2000), Carnal Appetites: FoodSexIdentities. London: Routledge.

Roof, Judith (2006), Working Gender / Fading Taxonomies. Genders OnLine Journal, issue 44, http://www.genders.org/g44/g44_roof.html

Rossi, Leena-Maija (2002), Heterotehdas: Televisiomainonta sukupuolituotantona. Helsinki: Gaudea-mus.

Sedgwick, Eve Kosofsky (1993), Tendencies, Durham: Duke University Press.

Solier, Isabelle de (2005), TV Dinners: Culinary Television, Education and Distinction. Continuum: Journal of Media & Cultural Studies 19(4); 465–481.

Susman, Warren I. (1984), Culture as History: The Transformation of American Society in the Twentieth Century. New York: Pantheon Books.

Taylor, Lisa (2002), From Ways of Life to Lifestyle: The ”Ordinari-ization” of British Gardening Lifestyle Television. European Journal of Communication 17(4): 479–493.

Vyncke, Patrick (2002), Lifestyle Segmentation: From Attitudes, Interests and Opinions, to Values, Aes-thetic Styles, Life Visions and Media Preferences. European Journal of Communication 17(4): 445–463.

Weber, Brenda E. (2005), Beauty, Desire, and Anxiety: The Economy of Sameness in ABC’s Extreme Makeover. Genders OnLine Journal, issue 41, http://www.genders.org/g41/g41_weber.html

Zimmermann, Patricia R. (1995), Reel Families: A Social History of Amateur Film. Bloomington: Indiana University Press.

Documents

TAVIKSET TAPETILLA