Oliver & GeorgeOliver Stone ja George W. Bush ovat samanikäisiä ja kävivät samaa koulua. Stone teki elokuvan siitä, miten Bushista tuli sekä sätkynukke että maailman mahtavin mies.

Oliver Stonen uusi elokuva päättyy lähikuviin silmistä. Silmät kuuluvat Josh Brolinille. Roolihahmo on Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush.

Katseessa on jännitystä, pelkoa tuntemat-toman edessä. Tämä on unijakso, ja W.-elo-kuvaa ankarimmillaan. Maailman mahtavin mies seisoo siepparina kirkkaasti valaistun

baseball-kentän takalaidalla. Mutta missä pallo on? Pallo on kirjaimellisesti hukassa.

Stone on käsitellyt maansa presidenttien kohtaloita jo kah-desti aiemmin. Hänet tunnetaan poliittisena elokuvantekijänä. Mutta W. on yllättänyt ennen kaikkea siksi, että se antaa George W. Bushista lähes neutraalin kuvan. Melkein lempeän.

”Antaako se”, Stone kysyy.”Tunnen kovasti vastenmielisyyttä Bushia kohtaan. Jo sik-

si, että olen Vietnam-veteraani ja hän vei maamme uuteen painajaiseen.”

No, lempeän sikäli, että Bushia voisi pilkata paljon enem-män. Elokuva on satiiri epäpätevästä valtiomiehestä, mutta se ei maalaa räikeää karikatyyria ”bushismeja” eli noloja lapsuk-sia laukovasta puupäästä, jollaisena presidentti on Euroopan vakavassakin mediassa välillä kuvattu.

”Ei näiden elokuvien tekemisessä ole kyse siitä, että pitäisin Bushista tai Nixonista. Inhoan Nixonia. Mutta joskus roistot

Teksti Kalle Kinnunen, LontooKuvat Nordisk Film

58 Suomen Kuvalehti | 51–52/2008 51–52/2008 | Suomen Kuvalehti 59

▶

◼ Oliver Stone sai George W. Bushin rooliin Josh Brolinin, 40, jonka edellinen cowboy rooli oli elokuvassa Menetetty maa.

60 Suomen Kuvalehti | 51–52/2008 51–52/2008 | Suomen Kuvalehti 61

ovat kiehtovia hahmoja. Vähän kuin John Wayne. Hän halusi tuhota Hanoin ydin-pommilla ja teki leffoja, joissa intiaaneja tapetaan surutta. Silti kaikki pitivät hänes-tä valkokankaalla. Ja amerikkalaiset todella pitivät Bushistakin. Pitkään.”

W. tuo mieleen taannoisen The Queenin: siinä on tragikoomiset ainekset ja se on koh-teeseen vähintäänkin ristiriitaisesti suhtau-tuvien tekijöiden vapaata tulkintaa. Mutta heitä on kiinnostanut enemmän päähenki-lön sielunelämä kuin mollaaminen.

Vai onko sittenkään niin?”Forrest Gumpista tuli totta Yhdysvallois-

sa. Bush on meidän Forrest Gump -presi-denttimme”, Stone toteaa ja nauraa.

”Kauhea asia sanoa, mutta näin on.”Ison miehen nauru on matalaa, kova-

äänistä – ja tavallaan sydämellistäkin.

Saman sukupolven kasvatitStone ja Bush saattavat olla yhteiskunnalli-silta näkemyksiltään kentän vastalaidoilla, mutta heillä on myös yhteistä.

He ovat kumpikin syntyneet vuonna 1946, ja aloittivat vuonna 1964 Yalen yli-opistossa. Stone kuitenkin lähti koulusta jo vuoden kuluttua, eivätkä he koskaan ta-vanneet Yalessa.

”Kun puhumme presidentti Bushista, puhumme siitä Bushista, jollainen hän on ollut yli nelikymppisenä. Sitä ennen hän oli perheen musta lammas. Hänen serkkunsa

”Vuoden 2004 jälkeen Bush on pyörinyt ympyrää. Se näkyi vielä hänen puhues-saan uudesta talouskriisis-tä: samat ilmaisut, sama ruumiinkieli, sama asenne. Hän ei näytä välittävän. Vir-heet toistuvat, koska hän ei koskaan koe tehneensä vir-heitä. Joidenkin mielestä tämä ei enää ole tragediaa vaan silkkaa komediaa.”

Stonen ääni kuulostaa epäuskoiselta, kun hän poh-tii Bushin perintöä.

”Kolme sotaa. Kolme so-taa!” ohjaaja manaa. Hän tarkoittaa Afganistania, Irakia ja terrorismin vastaista sotaa.

”Vielä lapsenlapseni puhuvat hänestä. Kukaan muu presidenttimme ei ole kyen-nyt samaan. Ja valtion valtava vaje. Ja tapa, jolla hän kohteli perustuslakia. Hän kasvat-

olivat parempia kaikessa – politiikassa, bis-neksessä, jopa baseballissa. Hänen isänsä oli ollut lentäjä toisessa maailmansodassa. Sankari. George W. Bushilla ei ollut suun-taa nuorena”, Stone pohtii.

”Kävin samat vaiheet läpi. Ymmärrän turhautumisen ja raivon. Onneksi kirjoi-tin Keskiyön pikajunan, kun olin 31. Kolmi-kymppisenä on yleensä viimeinen mahdol-lisuus muutokseen.”

Stonen oma etsikkoaika oli rajua. Hän on kertonut laittaneensa pörssimeklari-isänsä viiniin salaa LSD:tä. Parikymppi-senä Stone kirjoitti romaanin, joka ei va-kuuttanut ketään. Pettynyt nuorimies jätti Yalen mennäkseen vapaaehtoisena Viet-namiin. Hän taisteli ja haavoittuikin kah-desti. Palat tuaan hän ryhtyi opiskelemaan elokuvaa.

Stonen kaksi ensimmäistä omaa ohjaus-ta olivat kauhua ja saivat huonon vas-taanoton. Huuruista Seizurea (1974) eivät muista edes useimmat hakuteokset, eikä Kuristava kauhukaan (1981) kuulu psyko-logisten trillerien kärkeen.

Uran takerrellessa Stone joi ja käytti huu-meita. Vuonna 1978 hän voitti Keskiyön pikajunalla parhaan sovitetun käsikirjoi-tuksen Oscarin ja ponnahti Hollywoodin arvostetuimpien kynäniekkojen joukkoon. Kokaiinista hän pääsi eroon kirjoittaessaan huumeruhtinaan nousua ja tuhoa kuvaa-van Scarface – arpinaaman (1983), joka on

aikansa poliittisimpia amerikkalaiseloku-via.

Lopullisesti Stone löi läpi vuonna 1986, kun Platoon – nuoret sotilaat voitti muun muassa parhaan elokuvan ja ohjaajan Os-carit.

Isän varjossaW.-elokuvan alkupuoli kuvaa nuoren, enemmän viskistä ja baseballista kuin lii-ke-elämästä saati politiikasta kiinnostu-neen Georgen toilailuja. Kongressiedus-tajaisä pelastaa hänet pinteestä kerta toisensa jälkeen.

”Muista, että olet Bush, et Kennedy”, isä nuhtelee rattijuoppoa, naisia jahtaavaa poi-kaansa.

Bush sai itseään niskasta kiinni 1986. Elokuvassa näytetään, kuinka hän kokee krapula-aamuna lenkkipolulla jotain ou-toa. Sen sanotaan olevan uskoontulo, mut-ta se näyttää sairaskohtaukselta.

”En halua mennä siihen tarkemmin”, Stone sanoo – mutta menee kuitenkin.

”Bush sanoo tulleensa uskoon. Julistaa-ko uskoon tullut, että minä päätän kaikes-ta? Ei, uskoon tullut sanoo antaneensa elä-mänsä Jeesukselle.”

Ryyppäämisen päätyttyä alkaa myös pre-sidentiksi nouseva isä-George (James Crom-well) arvostaa poikaansa enemmän, vaikka vähän ihmetteleekin uskoontuloa. Ura poli-tiikassa näyttää myös pojan kohtalontieltä.

Takaumana kerrotussa elokuvassa hy-pätään näistä käänteistä vuoden 2001 syk-syyn, jolloin presidentti George W. Bush pohtii lähipiirinsä kanssa, miten reagoida syyskuun 11. päivän tapahtumiin.

”Bushilla on valtava tahdonvoima ja äi-tinsä temperamentti. Hän on hyökkäävä, toisin kuin isänsä”, Stone kuvailee.

Isän ja pojan suhde on elokuvan emotio-naalinen ydin.

”Jokainen yhteenotto – vaikkapa mil-joonat mielenosoittajat maailman suur-kaupunkien kaduilla vastustamassa häntä – tekee hänet kovemmaksi. Hän ottaa it-seensä. Hän haluaa julistaa olevansa pääl-likkö, joka ei peräänny. Syyskuun 11. päi-vän jälkeen hän voi vihdoin sanoa olevansa isäänsä suurempi. Kova, vahva, itsenäinen mies”, Stone miettii.

”Tämä johtuu siitä, että hän oli niin pit-kään perheen musta lammas, tottunut aina aiheuttamaan pettymyksen.”

Lähipiiri pyörittää presidenttiäUseimmat Stonen elokuvista, esimerkik-si Wall Street (1987), Talk Radio (1988), The Doors (1991), JFK – avoin tapaus (1991), Mi-nä tahansa päivänä (1999) ja Aleksanteri (2004), ovat kertomuksia vimman tai kun-nianhimon ajamista miehistä, jotka kur-

kottavat liian korkealle ja polttavat vähin-tään näppinsä.

Niin myös W.”Tämä on Ikaros. Mies yrittää lentää kor-

keammalle kuin isänsä, isänsä rakentamilla siivillä. Ne sulavat, ja mies putoaa mereen.”

Tosin nyt epäonnistumisen syynä on päähenkilön kyvyttömyys pysähtyä miet-timään, punnitsemaan asioita itse. Isä on auttanut poikaa eteenpäin, kunnes hänestä on tullut sätkynukke.

Stonen elokuvassa Bushia ohjailee hänen lähipiirinsä: pääpiru Dick Cheney (Richard Dreyfuss), Karl Rove (Toby Young), Donald Rumsfeld (Scott Glenn) ja Condoleezza Ri-ce (Thandie Newton).

”Mutta uskon, että ihmiset, jotka tekivät hänestä presidentin, ovat nyt erittäin pet-tyneitä”, ohjaaja sanoo.

◼ Stone näyttää, kuinka tuleva presi-dentti anelee isältään apua jouduttuaan ryyppyreissullaan putkaan.

◼ Vanhemmat todistavat televisiosta ihmettä: suvun musta lammas valitaan presidentiksi.

Mies yrittää lentää korkeammalle kuin isänsä, isänsä rakentamilla siivillä.

▶

◼ Presidentin uskollisin tukija on vaimo Laura (Elisabeth Banks), joka kesti myös miehensä kosteat etsikkovuodet.

62 Suomen Kuvalehti | 51–52/2008

ti valtaansa ollakseen kuningas George. Us-komaton jätkä!”

Salaliittoteoreetikon leimaStonen maine kulkee hänen edellään. Uran vedenjakaja oli JFK. Monet siinä esitetyistä näkemyksistä Kennedyn murhasta olivat us-kottavampia kuin virallinen totuus. Mutta siitä huolimatta tai todennäköisemmin juuri siksi Stonen mustamaalaamiseksi alkoi iso kampanja, sekä oikealta että vasemmalta.

”Minut käristettiin kunnolla”, hän tii-vistää.

JFK:n jälkeen häntä on aina tarpeen tul-len ivattu salaliittoteoreetikoksi, jolta me-nevät todellisuus ja sadut sekaisin.

Yhdysvaltojen valmistautuessa Irakin so-taan Stone oli yksi harvoista, jotka uskalsi-vat puhua hyökkäystä vastaan. Taas häntä pilkattiin.

”Jos puhuit sotaa vastaan, tulit tyrmätyk-si. Media valehteli mukana. Sotaanlähdön seuraaminen oli sydäntäsärkevää aikaa.”

Tosin ohjaajan edellinen elokuva World Trade Center (2006) on poikkeama jatku-mossa. Stone teki ajankohtaisesta aihees-

ta elokuvan, joka ei käsitellyt terrorismin syitä vaan kertoi ainoastaan välittömistä seurauksista, tosipohjaisen tarinan WTC:n raunioista pelastetuista palomiehistä. Yk-si henkilöistä ja suurin sankari oli robotti-maisesti toimiva merijalkaväen mies, joka uhkui kostonhimoa.

Jotkut epäilivät Stonen hypänneen USA:n sotamielisen hallinnon kelkkaan.

”Elokuvan pelkistäminen sen yhteen henkilöön on kokonaisuuden vääristelyä. Tuo henkilö toimi noin ja tunsi noin. Se kuvasi tarkkaan amerikkalaisten tunteita WTC:n jälkeen. He janosivat kostoa. Kuten Rove-hahmo sanoo W.-elokuvassa, amerik-kalaiset pitivät Afganistanin sodasta ja ha-lusivat lisää. Siitä tuli Bushin suurin synti, hän käytti syyskuun 11. päivän tapahtumia hyväkseen, ei ainoastaan uudelleenvalin-taansa vaan myös sotien aloittamiseen.”

W. historian tuomittavanaStonen parhaat elokuvat ovat kasvaneet osaksi Yhdysvaltojen historiaa. JFK pal-jasti ensimmäisenä elokuvana 1960-luvun poliittista likapyykkiä. Platoon ja veteraa-nien kohtelun epäkohtia puinut Syntynyt neljäs heinäkuuta (1989) ovat edelleen kes-keisimpiä Vietnam-elokuvia. Eikä pörssi-maailmasta ole kerrottu Wall Streetiä yti-mekkäämpää fi ktiotarinaa.

Juuri nyt näyttäisi siltä, että W. jää nii-den jalkoihin. USA:n katsojaluvut jäivät al-le odotusten ja sikäläinen kritiikki oli mel-kein välinpitämätöntä.

Yksi syy on ajoitus. Tarina epäsuositusta, kohta entisestä presidentistä on tuntunut

ehkä masentavalta, olkoonkin, että se on myös pisteliäs ja älykäs.

Mutta kun Bush katoaa televisioruuduis-ta, W.:n arvo varmasti nousee. Se on kiehto-va aikalaistallennus yhdestä aikakaudesta ja yhdestä hallitsijasta.

”Sanotaan, että elokuva on tehty liian myö-hään. Mutta neljä vuotta sitten meillä ei ollut näin paljon faktoja Bushista”, Stone sanoo.

”Elokuva syntyy kun syntyy, ja valmiina se on myös aikakapseli. Viiden vuoden ku-luttua Bushia katsotaan eri silmin kuin nyt, ja uskon, että näkemystä pidetään toden-mukaisena.”

Stone myöntää kantavansa aiempien elo-kuviensa taakkaa.

”Ihmisillä tuntuu olevan tietty kiveen ha-kattu käsitys Oliver Stonesta. On masenta-vaa kuulla elokuvieni vastaanotto: nyt hän ei mennyt tarpeeksi pitkälle, nyt hän meni ihan liian pitkälle”, ohjaaja miettii.

”Taas kerran sanotaan, että olen aidan toisella puolella. Monet oikeistolaiset hauk-kuvat elokuvan sen aiheen vuoksi. Toisten mielestä se on Bushin puolustelua, liian myötätuntoinen. Minä vain dramatisoin tosi-tarinan. On ironista, että minun kuvitellaan olevan vakaumukseltani vastarannankiiski, että oikein pyrin toisinajattelijaksi.”

”Mutta olenhan minä aina vastustanut mukautumista”, hän myöntää. SK

◼ Elokuvan Bush vie Valkoisen talon lähipiirinsä päiväkävelylle kotimaisemissaan Teksasissa – ja erehtyy nolosti tiestä takaisin. Thandie Newton näyttelee Condoleezza Ricea ja Jeff rey Wright Colin Powellia.

suomenkuvalehti.fi

netti▶ Kuvien takaa -blogi kommentoi elokuvamaailmaa.

Jos puhuit sotaa vastaan, tulit tyrmätyksi.

◼ Stonen näkemyksen mukaan vanhem-pi Bush (James Cromwell) ei presidentti-vuosinaan voinut kuvitellakaan, että George-pojasta kasvaisi valtionpäämies.