14
TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK- SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin myöhään illalla sunnuntaina 7.3.2010, jolloin sopimus pääsopijajärjestöittäin signeerattiin. Sopimuskausi on 1.3.2010 29.2.2012 välinen aika. Sopimus sisältää yleiskorotuksen, jolla taulukkopalkkoja korotetaan 1.3.2010 lu- kien 0,55 %. Lisäksi sopimukseen sisältyy virastoerä, joka sopimusalakohtaisesti toteutetaan 0,43 % suuruisena 1.9.2010 lukien. Virastoerä on suunnattava siten, että palkkauksella edistetään valtionhallinnon ja sen toimintayksiköiden tuloksellisuutta, parannetaan palkkakilpailukykyä osaa- van henkilöstön saatavuudesta ja palveluksessa pysyttämiseksi sekä paranne- taan naisten ja miesten välistä palkkatasa-arvoa. Erillistä samapalkkaerää ei vali- tettavasti uuteen valtion neuvottelutulokseen sisälly. Vuoden 2011 osalta on sovittu, että sopimuksen osapuolet tarkastelevat 31.1.2011 mennessä sopimuksen tavoitteiden toteutumista sekä tiedossa tai ar- vioitavissa olevia kansantaloutta ja valtiontaloutta sekä valtion henkilöstön osto- voimaan liittyviä kehitystä ja näkymiä. Tarkastelujen perusteella osapuolet neuvottelevat vuoden 2011 palkkausten ja muiden palvelussuhteen ehtojen tarkistamista. Mikäli neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, osapuoli voi 15.2.2011 mennessä osaltaan irtisanoa tämän so- pimuksen päättymään 28.2.2011. Virkamiehelle ja työntekijälle, jolle on myönnetty isyysvapaa, maksetaan isyys- vapaan alusta lukien kuuden (6) arkipäivän osalta palkkaus. Tilapäisen hoitovapaan palkallisuudesta on kirjattu seuraavasti: virkamiehelle ja työntekijälle maksetaan palkkaus tilapäisen hoitovapaan ajalta, enintään neljältä (4) työpäivältä. Henkilöstöjärjestöjen kokouksiin osallistumisesta on saatu muutos, jonka mu- kaan: Virkamiehelle, jolle on myönnetty virkavapautta hänen osallistuessaan

TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

  • Upload
    others

  • View
    3

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010

NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012

Valtion neuvottelutulos saavutettiin myöhään illalla sunnuntaina 7.3.2010, jolloin sopimus pääsopijajärjestöittäin signeerattiin. Sopimuskausi on 1.3.2010 – 29.2.2012 välinen aika. Sopimus sisältää yleiskorotuksen, jolla taulukkopalkkoja korotetaan 1.3.2010 lu-kien 0,55 %. Lisäksi sopimukseen sisältyy virastoerä, joka sopimusalakohtaisesti toteutetaan 0,43 % suuruisena 1.9.2010 lukien. Virastoerä on suunnattava siten, että palkkauksella edistetään valtionhallinnon ja sen toimintayksiköiden tuloksellisuutta, parannetaan palkkakilpailukykyä osaa-van henkilöstön saatavuudesta ja palveluksessa pysyttämiseksi sekä paranne-taan naisten ja miesten välistä palkkatasa-arvoa. Erillistä samapalkkaerää ei vali-tettavasti uuteen valtion neuvottelutulokseen sisälly. Vuoden 2011 osalta on sovittu, että sopimuksen osapuolet tarkastelevat 31.1.2011 mennessä sopimuksen tavoitteiden toteutumista sekä tiedossa tai ar-vioitavissa olevia kansantaloutta ja valtiontaloutta sekä valtion henkilöstön osto-voimaan liittyviä kehitystä ja näkymiä. Tarkastelujen perusteella osapuolet neuvottelevat vuoden 2011 palkkausten ja muiden palvelussuhteen ehtojen tarkistamista. Mikäli neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, osapuoli voi 15.2.2011 mennessä osaltaan irtisanoa tämän so-pimuksen päättymään 28.2.2011. Virkamiehelle ja työntekijälle, jolle on myönnetty isyysvapaa, maksetaan isyys-vapaan alusta lukien kuuden (6) arkipäivän osalta palkkaus. Tilapäisen hoitovapaan palkallisuudesta on kirjattu seuraavasti: virkamiehelle ja työntekijälle maksetaan palkkaus tilapäisen hoitovapaan ajalta, enintään neljältä (4) työpäivältä. Henkilöstöjärjestöjen kokouksiin osallistumisesta on saatu muutos, jonka mu-kaan: Virkamiehelle, jolle on myönnetty virkavapautta hänen osallistuessaan

Page 2: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

pääsopimuksen osapuolena olevan henkilöstöjärjestönsä tai keskustason virka-ehtosopimukseen osallisen pääsopijajärjestön ylimpien päättävien toimielinten kokouksiin taikka pääsopijajärjestön jäsenjärjestön hallituksen kokouksiin, maksetaan virkavapauden ajalta palkkaus. Samoin maksetaan palkkaus virkaeh-tosopimuksiin sidotun virkamiesyhdistyksen liitto- tai edustajakokoukseen tai mi-käli sellaista toimielintä ei ole, valtuuston, edustajiston tai vastaavan toimielimen kokoukseen osallistumisen ajalta, milloin kokouksissa käsitellään virkaehtosopi-musasioita.

HALLITUKSEN JA TYÖMARKKINAJÄRJESTÖJEN KANNANOTTO 11.3.2010

Maan hallitus ja työmarkkinajärjestöt päättivät 11.3.2010 yhteisestä valmistelus-ta, jonka tavoitteena on työurien pidentäminen. Tuolloin sovittiin, etät hallitus ja työmarkkinajärjestöt arvioivat linjausten ja ehdotusten vaikuttavuutta niiden val-mistuttua. Laadittujen arvioiden valossa hallitus ja työmarkkinajärjestöt pitävät tarpeellisena jatkaa valmisteluja keskimääräisen eläkkeellesiirtymisiän nostamiseksi uskotta-vasti vähintään kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Ahtelan työryhmän esitysten pohjalta käynnistyvien jatkotyöryhmien työ ja muu jatkovalmistelu toteutetaan kolmikantaisesti sosiaali- ja terveysministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön ja opetusministeriön johdolla. Valmistelujen jatkamiseen vai-kuttaa myös se, että kansantalouden ja julkisen talouden tila ja pitkän ajankin näkymät ovat viimeisen vuoden aikana olennaisesti heikentyneet kansainvälisen talouskriisin ja työttömyyden kasvun takia. Julkisessa taloudessa arvioidaan ole-van merkittävä kestävyysvaje, jonka hoitamatta jättäminen merkitsisi julkisen ta-louden velkaantumisen kestämätöntä kasvua. Näissä oloissa tarvitaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tiivistä yhteistyötä ja hyvissä ajoin toteutettuja merkittäviä toimia työllisyyden, talouskasvun ja julki-sen talouden kestävyyden turvaamiseksi. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat 11.3.2010 päättäneet jatkovalmistelusta kes-tävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelman laatimiseksi. Käynnistettävässä kolmikantaisessa työssä käsitellään muun muassa seuraavat asiakokonaisuudet:

Talouden kasvu ja tuottavuus

Julkisen sektorin tuottavuus

Työllisyysasteen nostaminen ja työttömyyden torjunta

Ostovoima ja kilpailukyky

Työurat

Työttömyysvakuutusrahaston talous Valmistelun etenemisestä raportoidaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen ta-paamisessa kuukausittain. Hallituksen budjettiriihen päätöksiä tai linjauksia edel-lyttävissä asioissa esitykset on tehtävä riittävän ajoissa. Muilta osin työn on olta-va valmis syyskuun puoliväliin mennessä.

Page 3: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

(Vuonna 2008 keskimääräinen eläkkeellesiirtymisiän odote oli 25 vuotta täyttä-neillä 59,4 vuotta)

PUOLUSVOIMIEN RUOKAHUOLLON KEHITTÄMIEN

Pääesikunta teki 8.12.2009 puolustusministeriölle esityksen puolustusvoimien ruokahuollon kehittämisestä. Esitys ei sisältänyt valtionyhtiön perustamista. Puolustusministeriön kehittämislinjauksen valmisteluun liittyen ministeriö on kat-sonut tarpeelliseksi täydentää ja tarkentaa tehtyjä selvityksiä laatimalla mahdolli-sesti perustettavalle yritykselle liiketoimintasuunnitelma sekä tarkentamalla yri-tyksen perustamiseen liittyvät taloudelliset perusteet (pääomittaminen, tase, tu-loslaskelma yms.). Puolustusministeriö on käynnistänyt yhdessä valtioneuvoston kanslian omistaja-ohjausosaston kanssa edellä mainittujen lisätarkennusten selvitystyön. Selvitys-työn tekee ulkopuolinen konsultti. Konsulttia tukemaan nimetään asiantuntijoista koostuva projektiryhmä, johon Pääesikuntaa on pyydetty nimeämään yksi edustaja. Edustajan keskeinen tehtä-vä on toimia linkkinä selvitystyön ja puolustusvoimien välillä niin, että selvitystyö-tä tekevä konsultti saa käyttöönsä kaiken asiaan liittyvän materiaalin ja tiedon sekä toisaalta viestiä Pääesikunnalle työn etenemisistä. Pääesikunta on nimen-nyt edustajakseen projektiryhmään majuri Erkki Haapa-ahon Pääesikunnan lo-gistiikkaosastolta. Henkilöstön edustajaa tähän projektityöhön ei ole tarkoitus pyytää.

PVPJ-SIV SAMAPALKKAERÄ Samapalkkaerä 0,15 % kohdennetaan 1.2.2010 sopimusalalla seuraavasti:

Palkkataulukkoon tulee korotukset vaativuustasoille 2 ja 3. Uusittu taulukko on tämän tiedotteen liitteenä. Lisäksi korotetaan laborantin, laboratoriomestarin, laboratorioteknikon ja suuhy-gienistien tehtävissä toimivien vaativuusluokkaa yhdellä vaativuusluokalla. Erän kohdentamisen periaatteena oli naisten ja miesten palkkauksellisen tasa-arvon parantaminen. Erää ei saanut kohdentaa yleiskorotuksena eikä muutoin kaikille menevänä korotuksena.

PVPJ-ESJA SAMAPALKKAERÄ

Samapalkkaerä 0,1 % kohdennetaan 1.2.2010 sopimusalalla seuraavasti: Palkkataulukkoon tulee korotukset vaativuustasoille 6 – 8. Uusittu taulukko 1.2.2010 lukien on tämän tiedotteen liitteenä.

Erän kohdentamisen periaatteena oli naisten ja miesten palkkauksellisen tasa-arvon parantaminen. Erää ei saanut kohdentaa yleiskorotuksena eikä muutoin kaikille menevänä korotuksena.

Page 4: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

PVPJ-ESJA KEHITTÄMISERÄ

ESJA:n kehittämiserä 2 % kohdennetaan 1.4.2010 lukien sopimusalalla seuraa-vasti: Palkkataulukkoon tulee korotukset vaativuustasoille 6 – 17. Uusittu taulukko 1.4.2010 lukien on tämän tiedotteen liitteenä. Lisäksi kehittämiserästä on sovittu sotilaallisen harjoituksen ja meripalvelukorva-uksen osalta seuraavaa: Enintään ESJA –vaativuusluokan 15 mukaista tehtävää hoitavan virkamiehen osallistuessa sotilaalliseen harjoitukseen, maksetaan hä-nelle harjoituskorvauksena 115,28 euroa vuorokaudelta. Samoin enintään ES-JA-vaativuusluokan 15 mukaista tehtävää hoitavalle maksetaan harjoituskorvaus lauantailta ja aattopäiviltä 25 % korotettuna sekä sunnuntailta, pyhäpäiviltä, itse-näisyyspäivältä ja vapunpäivältä 50 % korotettuna. Meripalvelupäivärahaan oikeuttavalta meripalvelusvuorokaudelta, jonka aikana virkamies on osallistunut käskettyyn palvelukseen aluksella vähintään osapäivä-rahaan oikeuttavan ajan, maksetaan enintään ESJA-vaativuusluokan 15 mukais-ta tehtävää tekevälle virkamiehelle meripalvelukorvaus, jonka suuruus on 58,53 euroa.

PUOLUSTUSMINISTERIÖN SAMAPALKKAERÄ Samapalkkaerä 0,3 % kohdennetaan 1.2.2010 sopimusalalla seuraavasti:

Palkkataulukkoon tulee korotukset vaativuustasoille 6 - 10 ja 12. Uusittu taulukko on tämän tiedotteen liitteenä. Erän kohdentamisen periaatteena oli naisten ja miesten palkkauksellisen tasa-arvon parantaminen. Erää ei saanut kohdentaa yleiskorotuksena eikä muutoin kaikille menevänä korotuksena.

TIEDOTTAMINEN MILOGISSA Pyrimme parantamaan entisestään tiedottamista sekä tiedon kulkua Millogin sisällä, eri toi-mipisteiden välillä. Olemme saaneet palautetta jäseniltämme mihin suuntaan tiedottamista tu-lisi kehittää, osasto Millogin perustaminen antaa myös jatkossa valtakunnallista vaikuttavuut-ta asioiden eteenpäin viemiseksi jäsenistömme hyväksi. Millog osaston perustaminen etenee taustalla hyvää vauhtia. Puuhamiehinä Millog osaston perustamisessa on pääluottamusmies Timo Lammi ja Lievestuoreen puheenjohtaja Kari Nieminen, pidämme jäsenistön ajan tasalla projektin edetessä.

Page 5: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

MPHL: n tiedotteet tulevat jatkossa keskitetysti millog.fi sähköpostiosoitteeseen, josta jokai-nen MPHL: n Millogin jäsen voi käydä sen lukemassa.

TOIMIHENKILÖASIAA MPHL: n Millogin pääluottamusmies Timo Lammi neuvottelee Hallintopäällikkö Annamaija Mäki - Ventelän kanssa 6.4.2010 toimihenkilöiden toimenkuvasta, josta työnantaja on esittä-nyt lukuisten toimihenkilö-varastonhoitajien tehtävänkuvausten muuttamista työntekijä-tehtäviksi. MPHL: n kanta on, että niiden varastonhoitotehtävien, jotka sisältävät tehtävänkuvauksissa esimiestehtäviä, harkintavaltaa tai huomattavaa vastuullisuutta, kuuluisi jatkossakin olla toi-mihenkilötehtäviä. Mikäli työnantajan toimesta päädytään tehtävänkuvien muuttamiseen työntekijätehtäviksi, se edellyttää henkilökohtaisia YT- menettelyä, jossa yhteisesti sopimalla työsopimuksen toimi-henkilörajausta muutetaan. MUISTA, ETTÄ LUOTTAMUSMIES ORGANISAATIO ON JÄSENETUUTESI MILLOGISSA

VALTION TALOUS-JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKES-KUS PALKEET

Palkeet viraston samapalkkaerän kohdentamisesta on saatu neuvottelutulos liit-tojen ja työnantajan välillä. Samapalkkaerän kohdentamisella parannetaan palk-kauksellista tasa-arvoa palvelukeskuksessa tasaamalla palkkauseroja samaa työtä tekevien, eri palvelukeskuksista siirtyneiden henkilöiden välillä. Erä kohdennetaan sopimusalalla työssä oleville, vakituisille, omaa vakinaista tehtäväänsä hoitaville henkilöille, joiden palkka jää valmisteilla olevan palkkaus-järjestelmän alustavassa sijoittelussa vaativuustasojen 4-8 keskiarvon alapuolel-le yli 120 euroa. Korotukset eivät siis kohdistu jokaiselle palkansaajalle. Korotuk-set tulevat voimaan takautuvasti 1.2.2010. Lisätietoja saat luottamusmieheltäsi Kirsti Laihaselta sekä varaluottamusmieheltä Heléne Croonilta. Palkansaajajärjestö Pardia ry:n Palkeet viraston pääluottamusmiesvalinnat on tehty. Sopuvaalilla valituiksi tulivat: Pääluottamusmies: suunnittelija Minna Bagge, Hämeenlinna, Pro Unioni Varapääluottamusmies: palkkasihteeri Kirsti Laihanen, Hämeenlinna, MPHL ry.

PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS

Puolustushallinnon Rakennuslaitoksen samapalkkaerän kohdentamisesta on saatu neuvottelutulos liittojen ja työnantajan välillä. Erä kohdennetaan tehtävä-kohtaiseen palkanosaan eli taulukkokorotuksiin. Tätä kirjoitettaessa palkkataulu-kot eivät vielä ole valmistuneet. Laitamme taulukot seuraavaan tiedotteeseen. Korotukset tulevat voimaan 1.2.2010 lukien takautuvasti. Alueluottamusmies Jukka Kesti on nimetty liiton edustajaksi Rakennuslaitok-sessa perustettuun työryhmään, jonka tehtävänä on selvittää puolustushallinnon

Page 6: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

kiinteistö- ja ympäristöalan toiminnan kustannustehokkuutta ja tehdä ehdotus sen kehittämiseksi. Projektilla on myös kolme alatyöryhmää, joista kahdessa edustajana on myös alueluottamusmies Jukka Kesti.

UUSI MPHL:N OSASTO PALKEET RY

MPHL: n hallitus hyväksyi 25.3.2010 kokouksessaan liiton jäsenekseen Hä-meenlinnasta Osasto MPHL Palkeet ry:n. Osaston jäsenet koostuvat Valtion

talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen Palkeet jäsenistä. Osaston perustava kokous oli Hämeenlinnassa 15.3.2010.

ONNEA UUDELLE OSASTOLLE JA SEN JÄSENISTÖLLE!

PARDIAN NUORISOVALTUUSTO 22. – 23.5.2010

Pardian nuoret aikuiset –toiminnan ohjesäännön mukaan viisikymmenjäseninen nuorisovaltuusto kokoontuu vuosittain huhti-toukokuussa. Tarkemman ajan-kohdan ja paikan määrää nuorisotoimikunta, joka kutsuu kokouksen koolle. Nuorisotoimikunta on päättänyt, että valtuusto kokoontuu 22. – 23. toukokuuta 2010 Hotelli Vantaan tiloissa, Tikkurilassa. Valtuuston ensimmäinen päivä on va-rattu alustuksiin ja ryhmätöihin, toisena päivänä käydään läpi varsinaiset koko-usasiat. MPHL:n edustajat valtuuston kokoukseen ovat: - kokki Mikko Koskinen, Helsinki - materiaalisihteeri Anu Luoma, Mikkeli - lataamotyöntekijä Juha Murisoja, Haapajärvi - varikkotyöntekijä Marko Vertanen, Haapajärvi

LIITTO KOULUTTAA

Puolustusministeriön ja puolustusvoimien luottamusmiesten jatkokurssi järjeste-tiin16.-18.3.2010. Kurssille osallistui 70 luottamusmiestä/varaluottamusmiestä. Koulutuspäivien aikana kuulimme komentopäällikön prikaatikenraali Sakari Honkamaan esityksen puolustusvoimien kehittämisestä sekä henkilöstöasioista. Kurssin teemana oli myös jäsenistöä paljon puhuttavat sisäilmaongelmat puolus-tusvoimien työpaikoilla. Aiheesta luennoivat työterveyshuollon ylilääkäri Tiina Kaarne sekä eläinlääkäri Mika Aho Sotilaslääketieteenkeskuksesta. Lisäksi kurssilla käytiin läpi Valtion virka-ja työehtosopimuksiin tulleet muutokset 1.3.2010 lukien. Päivien aikana pohdittiin myös vaativuudenarviointityön ja arvi-ointiorganisaation kehittämistä. Kiitos kaikille kurssilaisille aktiivisesta osallistumisesta sekä mukavasta yhdes-säolosta yhteisten asioiden parissa!

Page 7: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

LAKIMIESPALVELUA YKSITYISASIOISSA MPHL:N JÄSENILLE Lakimies Ari Komulainen antaa jäsenetuna juridista neuvontapal-velua MPHL:n jäsenille yksityisoikeudellisissa asioissa (= mm. tes-tamentit, avioehtosopimukset, perunkirjat yms.). Neuvontapalvelu toteutetaan siten, että jäsenellä on mahdollisuus keskustella asiois-ta lakimiehen kanssa joko kahden kesken, puhelimitse tai sähkö-postitse. Neuvontapalvelu toteutetaan MPHL:n toimitiloissa kerran kuukaudessa. Puhelinnumero, johon voit soittaa: (09) 2290 2116.

Vuoden 2010 neuvontapäivät ja ajat ovat:

21.4.2010 klo 16.00 - 18.00 11.5.2010 klo 16.00 - 18.00 15.6.2010 klo 16.00 - 18.00

Sähköpostiosoite: [email protected] Sähköpostitse yhteyttä otettaessa on aina ehdottomasti alkuun ilmoitettava, että kyse MPHL:n yksityisoikeudellises-ta asiasta. Aina tekstin alkuun on koodina laitettava MPHL. MPHL:n jäsensivuilla netissä on lomake jolla voi lähettää kysymyksiä suoraan lakimiehelle: www.mphl.fi jäsenalue Etuudet Lakimiespalvelut kysy-myksiä lakimiehelle Suullinen neuvontapalvelu on MPHL:n jäsenelle täysin ilmaista. Mikäli asiat johtavat kirjallisiin toimeksiantoihin, niistä johtuvat kustannukset maksavat jäse net itse.

KUNTOREMONTTILOMAT 2010

MPHL: n kautta voi hakea Raha-automaattiyhdistyksen Toimihenkilölomat - T-lomat ry:lle myöntämää kuntoremonttilomatukea. RAY:n tuen suuruus on yhteensä 500 euroa; kuntoremonttiin 350 euroa ja terve-ystreffeihin 150 euroa henkilöltä. Lomalaiset maksavat lomien omavastuuosuu-det ja matkat lomakohteeseen. Kuntoremonttiloma on tuettu loma, jonka tarkoituksena on edistää työikäisen vä-estön terveyttä sekä työ - ja toimintakykyä motivoimalla terveellisiin elämänta-poihin, säännölliseen liikuntaan ja muuhun itsestä huolehtimiseen. Kuntoremont-tiloma on työikäisten työssä jaksamisen tukemista ja ennaltaehkäisevää toimin-taa heidän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi. Lomatukea myönnettäessä noudatetaan lakia raha-automaattiavustuksista. Tuen myöntämisperusteina huomioidaan hakijan sosiaaliset, taloudelliset ja terveydel-liset tekijät, sekä aiempi osallistuminen T-lomien tai muiden lomajärjestöjen tue-tuille lomille.

Page 8: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

Tukea ei voida myöntää eläkeläisille, opiskelijoille ja lapsille. Etusijalla ovat hen-kilöt, jotka eivät aikaisemmin ole osallistuneet kuntoremonttilomalle. Kuntore-monttiin voi hakeutua myös omalla kustannuksella, mainitse siitä hakemukses-sasi. Kuntoremonttiin ei voi hakea Kelan kuntoutuspäivärahaa Kuntoremonttiloman sisältö Kuntoremonttiloma kestää viisi (5) vuorokautta. Kuntoremonttiviikko sisältää kun-toremonttistandardin mukaiset kuntotestit ja mittaukset sekä monipuolista liikun-taa asiantuntijoiden ohjauksessa. Kuntoremontin perusajatus on, että saat tietää nykyisen kuntotasosi ja sen mukaisesti sinulle laaditaan yksilöllinen kunto-ohjelma. Kuntoremontin tavoite on osallistujan kokonaisvaltainen hyvinvointi. Viikkoon si-sältyy sosiaalisen yhdessä toimimisen lisäksi luentoja henkisestä hyvinvoinnista, työyhteisön ihmissuhteista ja johtamisesta, joiden tarkoitus on tukea työelämäs-sä jaksamista. Terveystreffit Kahden (2) vuorokauden mittainen terveystreffi on kuntoremontin seurantajakso, johon osallistutaan 3-9 kuukauden kuluttua varsinaisesta kuntoremontista. Kun-tosi testataan treffeillä uudelleen muilta osin, vain lepo- EKG:n ja UKK-kävelytestin osuutta ei uusita. Näin voit verrata kuntosi kehittymistä ja saat mu-kaasi päivitetyt, nykykuntoasi vastaavat kuntoiluohjeet. Majoitus sekä kuntoremonttilomalla että seurantatreffeillä on kahden hengen huoneissa joko puoli- tai täysihoidolla. HAKUOHJEET MPHL: n kotisivuilla on liitetiedosto lomatukihakemus(pdf), jolla voit hakea kunto-remonttia. Sivuillamme myös lomakohteet, joille voit hakea 1. Kirjaudu jäsenalueelle www.mphl.fi 2. Klikkaa jäsenetuudet yläpalkista 3. Klikkaa lomatuet ja vapaa-aika 4. Klikkaa kuntoremontit 2010 5. Avaa pdf tiedosto ja tulosta 6. Postita hakemus MPHL: n toimistolle Palauta hakemuksesi viimeistään 16.4.2010 mennessä osoitteella: MPHL / Kuntoremontit Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI Jälkikäteen voi hakea lomien mahdollisille peruutuspaikoille. Mikäli ensimmäisellä hakukierroksella jää täyttämättä kuntoremontteja, niin voi-daan järjestää toinen hakukierros syksyllä. Myönteisestä päätöksestä ilmoitetaan kirjeitse 31.5.2010 mennessä. Lisätietoja: MPHL TOIMISTONHOITAJA SIRPA LAAKSOLTA PUH: 09 2290 2112

Page 9: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

TILAISUUKSIA, JOISSA LIITOSTA MUKANA:

09.02. Jäseninfo Palkeet palvelukeskus Hämeenlinna

- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi - päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho 11.02. ESJA-sopimusneuvottelut (PLM) - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 12.02. Pardian työvaliokunnan kokous - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 15.02. Luottamusmieskäynti Ilmavoimien Esikunta, Tikkakoski - järjestösihteeri Pekka Alhovaara 16.02. Pardian ylimääräinen hallituksen kokous - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 18.02. ESJA-sopimusneuvottelut (PLM) - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 24.02. MPHL hallituksen ylimääräinen kokous 25.02. ESJA-sopimusneuvottelut (PLM) - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 01.03. Puolustusvoimien yhteistoimintaelimen kokous (PYTE) - päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho ESJA-sopimuneuvottelut (PLM)

- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 02.03. Pardian työvaliokunnan kokous - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 03.-04.03. Pohjoismainen puheenjohtajakokous Tukholmassa - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi - järjestösihteeri Pekka Alhovaara 09.03. Pardian hallituksen kokous - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 10.03. Luottamusmieskäynti Maavoimien Esikunta Mikkeli sekä Mikkelin osaston vuosikokous

-päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho 11.03. Rajavartiolaitoksen VES-neuvottelut

- järjestösihteeri Pekka Alhovaara - hallituksen jäsen Matti Kakko

13.03. Talvisodan päättymisen 70-vuotisjuhlaseminaari Säätytalolla - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi

Page 10: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

15.03. Pääesikunnan tilastotyöryhmä - järjestösihteeri Pekka Alhovaara 19.03. Rajavartiolaitoksen VES-neuvottelut - järjestösihteeri Pekka Alhovaara - hallituksen jäsen Matti Kakko 19. - 20.03 Sotilasemäntäyhdistys SEY:n vuosikokous - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 22.03. Rajavartiolaitoksen VES-neuvottelut - järjestösihteeri Pekka Alhovaara - hallituksen jäsen Matti Kakko 22.03. Pardian työvaliokunnan seminaari - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 23.03. Sopimusneuvottelut (PLM) - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi

PVPJ-SIV keskustason arviointiryhmän käynti SOTLK Keuruu, PVJJK Jyväskylä - päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho - päätoiminen pääluottamusmies Marko Torn 24.03. Rajavartiolaitoksen VES-neuvottelut - järjestösihteeri Pekka Alhovaara - hallituksen jäsen Matti Kakko Pardian ylimääräinen hallituksen kokous

- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi 25.03. MPHL hallituksen kokous

Rajavartiolaitoksen VES-neuvottelut - hallituksen jäsen Matti Kakko 26.03. Rajavartiolaitoksen VES-neuvottelut - järjestösihteeri Pekka Alhovaara - hallituksen jäsen 27.03. Pansion osaston vuosikokous - päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho 30.03. Oulun osaston vuosikokous - puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi

Page 11: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

Toimistomme on suljettu pääsiäisen johdosta ajalla 1.-11.4.2010.

Työttömyysasioissa ota yhteyttä suoraan valtion virkamies-ten työttömyyskassaan p.09-1551.

Hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille! Toivottaa MPHL toimiston väki

Page 12: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

HUHTIKUUN VINKKINI SINULLE

SUOSITTELEN: Hotellipaketti Tallinna, Deluxe-huone 72 €/hlö S-etukortilla Hintaan sisältyy yöpyminen tilavassa Deluxe-huoneessa, kuohuviini ja suklaa huoneessa se-kä sisäänpääsy Café Amigo yökerhoon. Hinta S-etukortilla 72 €/hlö 30.4.2010 saakka. Voi-massa joka päivä. Tarjouspaikkoja vain rajoitetusti.

M/S Nordlandian herkullinen ryhmämenu Uutta! Olemme lanseeranneet maukkaan ryhmämenun, joka vie vaativankin nautiskelijan kie-len mennessään. Palkitsen Sinut lahjakortilla, kun pyydät tarjouksen ryhmämatkasta

Page 13: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

Kampanja saa lisäaikaa ja jatkuu nyt maaliskuun loppuun. Lähetä minulle sähköpostilla tar-jouspyyntö vähintään 10 hengen ryhmämatkasta maaliskuun 31. päivään mennessä niin pal-kitsen Sinut päiväristeilyyn oikeuttavalla lahjakortilla (voimassa joka päivä 31.5 saakka). Eckerö Line Ab Oy Jarno Niskanen [email protected]

PALKKATAULUKOT PVPJ SIV / ESJA

Page 14: TIEDOTE N:o 2 /26.3 · 2016-06-30 · TIEDOTE N:o 2 /26.3.2010 NEUVOTTELUTULOS VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUK-SESTA SOPIMUSKAUDELLE 2010 – 2012 Valtion neuvottelutulos saavutettiin

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALKKATAULUKKO