1
ILTA-SANOMAT LAUANTAINA 10. 1. 2015 32 PS EXTRA: 9 TARINAA ALKOHOLISMISTA SELVIYTYMISESTÄ ILTA-SANOMAT LAUANTAINA 10. 1. 2015 33 ”P eruskoulun pää- tin hyvin arvosa- noin ja stipen- dein. Neljä vuotta siitä istuin tutkintavankeudessa törkeästä huumausainerikoksesta epäiltynä. Olin huumeriippuvainen ja suurissa veloissa. Tutkintavankeudessa minulla oli aikaa miettiä, mitä haluan elämältäni. Tajusin, että jos jat- kan, kuolen tai tuhoudun. Toinen vaihtoehto oli alkaa elää ihmisiksi. Kipinä heräsi sisälläni. Halusin elää ja halusin hyviä juttuja elä- määni. Uskoin, että voin selvitä. Sen varaan tukeuduin ja siitä alkoi toipumiseni. Rangaistukseni oli vuosi ja kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta. JOITAKIN KUUKAUSIA vielä jatkoin päihteiden käyttöä tutkin- tavankeudesta päästyäni. Se oli epätoivoista kujanjuoksua. Aika nopeasti siinä tuli seinä vastaan. Pääsin töihin, aloin vähentää päihteitä ja minulla oli vilpitön yritys ryhdistäytyä. Osasin käyttää päihteitä, mutta en osannutkaan normaalia elä- mää. Tajusin, etten selviä tästä yksin. Sukulainen neuvoi minut entisten päihteiden käyttäjien toveriseuraan. Minulla oli sellainen olo, ettei kukaan ole tehnyt elämässään niin paljon virheitä kuin minä. Olin 21-vuotias, päätynyt piikki- nistiksi ja rikolliseksi. Olo helpottui, kun tajusin, etten ollut ainoa, ja että monet olivat menneet paljon pidemmäl- le. Asiani olisivat voineet olla paljon huonomminkin. Minulla oli toveriseuran myötä kaikki, mitä tarvitsin elämän muutok- seen. Onnellisuus hiipi elämääni. SAIN TYÖKALUJA selvittää ne asiat, mitä olin pakoillut koko elämäni. Sain selvittää ne sotkut, mitä olin päihteiden käytön aika- na aiheuttanut. Se oli aikamoista likapyykin pesemistä. Oli vaikeaa hyväksyä, että oli toiminut elä- mässään vastoin omia arvoja ja moraalia. Olin muuttunut viholli- seksi itselleni ja muille sekä ai- heuttanut tuskaa läheisilleni. Sen tunteminen sydämessä, se sattui. Ne hetket panivat minut polville- ni. Minulla on nyt takana yhtäjak- soista puhtautta, päihteettömyyt- tä 6,5 vuotta. Hallitsematonta vanhan mallista päihde-elämää ei ole ollut yli 10½ vuoteen. Siinä välissä oli pari lyhyttä retkahta- mista. Olen toipumiseni aikana pohti- nut paljon elämääni. Viehtymys päihteisiin ilmeni jo tosi nuorena. Ensimmäisen humalan otin 10- vuotiaana varkain kotona. Kolme vuotta myöhemmin kokeilin kan- nabista, sitten kuvioihin tulivat unilääkkeet ja imppaaminen. Vanhempani erosivat, kun oli 7-vuotias. Otin nuorimpana sen todella raskaasti. Jotenkin aloin sulkeutua ja kasata asioita sisälle- ni. Oireilin aika monella tavalla. Näpistelin ja maalasin graf- fiteja. MUUTIMME paljon ja 1990- luvun lama-aika heijastui talou- dellisesti perheeseemme. Minua oli kotona varoiteltu päihteistä. Olin saanut kaikki ohjeet hyvään ja kunnolliseen elämään, silti löysin itseni koko ajan vaikeuksista. Äiti kamppaili saadakseen minulle apua. Pahoinvointini 13-vuotiaana oli niin voimakasta, että jouduin nuorisopsykiatriseen hoitoon neljäksi kuukaudeksi. Olin yrittä- nyt itsemurhaa. Olin välillä tarkkailuluokalla. Se oli hengähdystauko. Keskityin koulunkäyntiin ja arvosanat nousivat. Pääsin takaisin normaa- lille luokalle. Joku minussa imi vahingollis- ten asioiden puolelle. En osannut olla onnellinen ihmisten joukos- sa. 16-VUOTIAANA mukaan tuli ekstaasi ja amfetamiini. Vuosi- pari myöhemmin kokeilin LSD:tä, poltettavaa heroiinia, kokaiinia ja erilaisia hallusinogeenejä. Neljän vuoden aikana suoritin lukiosta vain noin 40 kurssia. Mikään muu ei tuntunut sujuvan minulta kuin päihteiden käyttö. Minut pelasti hakeutuminen entisten käyttäjien ryhmään. Kävin myös 2006 kesällä Kallio- lan klinikalla pidennetyssä Myk- kyhoidossa. On äärimmäisen tärkeää saada vertaistukea. Käyn ryhmissä yhä. Raitistumisen jälkeen mietin, mitä haluan tehdä elämässäni. Muistan, kuinka äitini sanoi, miksi et täyttäisi tyhjyyttä taiteel- la. Olinhan tehnyt kuvia lapsesta asti. Valmistuin Lahden Taideins- tituutista 2013 keväällä. Nyt opis- kelen Kuvataideakatemiassa. Taide on intohimoni. Nöyrin mielin opiskelen alaa. Seuraava näyttely on ensi kesäkuussa Hel- singissä Galleria Fafassa. VANHEMPANI tukevat ja kan- nustavat minua päihteettömässä elämässä. He ovat minusta nyt äärimmäisen ylpeitä. Minä toimin toista vuotta Myl- lyhoitoyhdistyksen Selväpää –projektissa. Pidämme luentoja riippuvuussairaudesta koululai- sille. Se on antoisaa työtä. Koen sen sydämessäni tärkeäksi. On palkitsevaa nähdä, kuinka nuori yksi toisensa jälkeen vakavoituu luennolla ja alkaa miettiä asioita. Jos tuon työn kautta yhdenkin voisi pelastaa päihteettömään elämään, se on jo aika paljon.” SARI AUTIO TAIDE INTOHIMONA Atro Linnavirta opiskelee maalaus- ja veistotaidetta Helsingin Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. IS / SEPPO SOLMELA ”Tajusin, etten selviä tästä yksin” Kipinä heräsi sisälläni. Halusin elää ja halusin hyviä juttuja elämääni. Uskoin, että voin selvitä. Atro Linnavirta ”O len ollut raittii- na vähän yli 1½ vuotta. Ensim- mäisen kerran kokeilin alkoholia 16-vuotiaana. Noin vuosi sen jälkeen kokeilin muita päihteitä, kannabista ja rauhoittavia lääkkeitä. Olin silloin lukiossa. Olin menestynyt koulussa hyvin yläasteella. Päihteiden käyttö alkoi näkyä lukio-opiske- lussani. 18-vuotiaana otin pika- vippejä rahoittaakseni päihteiden käyttöä. 19-vuotiaana olin käyttä- nyt jo melkoisen repertuaarin eri päihteitä. Vedin kaikkea mitä käsiini sain, huumeita, alkoholia ja lääkkeitä. Vanhempani olivat todella huolissaan. Jouduin allekirjoittamaan sopi- muksen heidän kanssaan, että lopetan päihteiden käytön. Sopi- mus ei pitänyt. Joku onkin sanonut, että aina kun päihderiippuvainen avaa suunsa, sieltä tulee vain valheita. KEVÄÄLLÄ 2012 meno meni ihan hurjaksi. Muistan, kuinka makasin jonkun kämpän lattialla ja ajattelin, että huh huh, miten huonossa hapessa olen. Vanhemmat tekivät minusta katoamisilmoituksen ja etsivät minua ympäri Oulua, kun päätin kenellekään ilmoittamatta mat- kustaa Kööpenhaminaan. Sieltä palattuani vanhemmat kuskasivat minut hoitoon. Noin viikko hoidon päättymi- sestä retkahdin. Sama meno alkoi. Siinä ei ollut mitään haus- kaa tai hohdokasta. Päihteet aiheuttivat minulle pahoja pelkotiloja, ahdistusta ja masennusta. Eristäydyin muista ihmisistä. Minulla oli vain päih- de-elämää. ELOKUUSSA 2012 ajoin päihty- neenä auton puuhun. Putkasta päästessäni ensimmäinen ajatus oli vain saada pää sekaisin uudes- taan. Sitten tajusin, että olen löytänyt oman pohjani. Päätin yhdellä juomiskerralla, että nyt tämä loppuu. En jaksa enää. Hakeuduin itse hoitoon häntä koipien välissä. Näin oman ja läheisteni tuskan. Läheiseni jou- tuivat koko ajan elämään pelon kanssa. He sanoivat minulle suoraan, että elämä oli helvettiä. On ihmeellistä, että sain ret- kahtamisen jälkeen uuden mah- dollisuuden. Retkahtaminen olisi voinut merkitä myös hautaa. Se on hirvittävää ajatella, sillä olen vasta 21-vuotias. Päihteiden käytön aikana kaik- ki näytti mahdottomalta, nyt kaikki on mahdollista. Olen saa- nut raittiina ajokortin takaisin, suorittanut lukion loppuun ja tällä hetkellä olen työkokeilussa kirjastossa. HAAVEILEN yliopisto-opiskelus- ta. Toiveammattini liittyy journa- lismiin. Yritin viime vuonna Helsingin yliopistoon enkä pääs- syt. Yritän nyt keväällä uudes- taan. Harrastan musiikkia ja tennistä. Olen tenniksessä nuo- rempana pelannut kilpaakin ja ollut aina urheilullinen. Elämääni kuuluu hyvä perhe ja ystäviä. Haluan tutustua myös uusiin ihmisiin. Maailma on nyt auki. Minä olen kunnossa.” SARI AUTIO ”Nyt kaikki on mahdollista” Noin viikko hoidon päättymisestä retkahdin. Sama meno alkoi. Siinä ei ollut mitään hauskaa tai hohdokasta. Oskari Raulamo 21-vuotias Oskari Raulamo harrastaa musiikkia ja tennistä ja haaveilee yliopisto-opiskelusta. VILLE HONKONEN Oululainen Oskari Raulamo, 21, sai retkahtamisen jälkeen uuden mahdollisuuden. Oskari Raulamo on työkokeilussa kirjastossa. ”T yöskentelen sairaalassa varti- jana. Näen joka työvuorossa alkoholin aiheuttamia ongelmia ja vammoja. Silloin tulee mieleen, että minäkin voisin maata tuossa paareilla, jos juominen olisi jatku- nut. Ehdin juoda sellaiset 30 vuotta ennen kuin raitistuin. Raitis- tumisesta tulee tammikuun 20. päivä kaksi vuotta täyteen. Viinan suhteen ei ole ollut mitään kiusauksia. Muuten eteen on tullut jokaisen ihmisen nor- maalimurheita ja vastoinkäymi- siä. Kertaakaan ei ole tullut mie- leen tarttua pulloon ja alkaa ratkoa ongelmia juomisella. Tie- dän, että asiat saa sata kertaa hankalammaksi viinan kanssa. Tiedän myös, että se luottamus, jonka olen saanut rakennettua takaisin läheisiin ja ystäviin, romahtaa ensimmäisestä ryypys- tä. Sitä luottamusta en ole valmis uhraamaan. MONI SANOO, että juominen alkaa tietystä elämänvaiheesta. Minä näen asiat niin, että juomi- seni on aiheuttanut eron ja kon- kurssin eikä päinvastoin. Nuorena sitä joi juhlaan ja suruun, mutta viimeiset 10 vuotta ennen raitistumistani juomisessa- ni ei ollut enää mitään hauskaa. Koetin lääkitä itseäni vähän joka asiaan alkoholilla. Mukaan tulivat unilääkkeet, rauhoittavat ja mieli- alalääkkeet. Yritin antabus-kuureja, mutta eivät ne lopettaneet juomista kuin hetkellisesti. Eikä antabus-kuuri korjaa mitään juomisen aiheutta- mia haittoja. Muutkin asiat pitää laittaa järjestykseen kuin pelkkä juominen. Fyysinen terveyteni olisi ehkä vielä jonkin aikaa kestänyt juo- mista, mutta pääkoppa ei. Elämä oli käynyt ahtaaksi, rahallinen tilanne oli huono, kaikki pyöri alkoholin ympärillä. Olin ajanut itseni umpikujaan. Minulla oli onneksi ystävä, joka oli raitistunut pari vuotta aikai- semmin. Tunnustin hänelle tilan- teeni ja hän rohkaisi minua ha- keutumaan kunnon hoitoon. Sitä päätöstä en ole katunut. Vertaistuki, toisten toipuneiden alkoholistien tuki, on ollut minun tieni raittiuteen. Heidän edessään eivät mitkään kiemurtelut ja kikkailut onnistu. On katsottava itseään rehellisesti peiliin. Olihan minulta lääkärit aikai- semmin kysyneet monta kertaa alkoholin käytöstä, mutta vähät- telin määriä. Lääkkeitä sain, kun kerroin vuorotöistä, univaikeuk- sista ja vaikkapa lentopelosta. Koskaan en kertonut rehellisesti mihin lääkkeitä hain. HOIDON JÄLKEEN pelotti, kuinka miehen käy tavallisessa arkielämässä. Muutaman viikon melkein leijailin hyvää oloa. Asenteeni elämään on ihan erilainen. Selvitän arjen ongelmat selvin päin. Enää en laita puhe- linta kiinni ja katoa baariin kol- meksi päiväksi. Minulle aukeni uusi maailma. Aika monet ihmiset ajattelevat yhä, että alkoholismi on itse ai- heutettu sairaus. He sanovat, että miksi et vaan lopeta sitä juomista. Ei se ole niin yksinkertaista. Nämä tipattomat tammikuut eivät merkitse alkoholistille yh- tään mitään. Alkoholistille tipa- ton tammikuu on sitä, että saa sitten rauhassa juoda koko loppu- vuoden. Minä laitoin lopullisesti korkin kiinni. En myöskään syö mitään unilääkkeitä tai rauhoittavia. Suhtaudun tulevaisuuteen valoisasti. Aloitan työni ohessa opiskelun päihdetyön ammattilai- seksi. Kun olen itse saanut apua, haluan auttaa muita. Minulla on teini-ikäinen tytär. Haluan olla hänelle läsnä oleva isä.” SARI AUTIO Umpikujasta ulos Vertaistuki, toisten toipuneiden alkoholistien tuki, on ollut minun tieni raittiuteen. Markus Wegelius Kokkolalainen Markus Wegelius aikoo opiskella vartijan työnsä ohessa itselleen päihdetyön ammattitutkinnon. Toivuttuaan alkoholismista hän haluaa nyt auttaa muita. AKI PAAVOLA Ystävä rohkaisi Markus Wegeliusta hakeutumaan hoitoon. Sitä päätöstä hän ei ole katunut. Atro Linnavirralla, 32, oli kaksi vaihtoehtoa. Hän valitsi elämän.

Unnamed CCI EPS - Oikeahetki - Apua alkoholi- ja .... Minulla on nyt takana yhtäjak-soista puhtautta, päihteettömyyt-tä 6,5 vuotta. Hallitsematonta vanhan mallista päihde-elämää

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Unnamed CCI EPS - Oikeahetki - Apua alkoholi- ja .... Minulla on nyt takana yhtäjak-soista puhtautta, päihteettömyyt-tä 6,5 vuotta. Hallitsematonta vanhan mallista päihde-elämää

ILTA-SANOMAT LAUANTAINA 10. 1. 201532PS EXTRA: 9 TARINAA ALKOHOLISMISTA SELVIYTYMISESTÄ

ILTA-SANOMAT LAUANTAINA 10. 1. 2015 33

”Peruskoulun pää-tin hyvin arvosa-noin ja stipen-dein. Neljä vuotta

siitä istuin tutkintavankeudessatörkeästä huumausainerikoksestaepäiltynä.Olin huumeriippuvainen ja

suurissa veloissa.Tutkintavankeudessa minulla

oli aikaa miettiä, mitä haluanelämältäni. Tajusin, että jos jat-kan, kuolen tai tuhoudun. Toinenvaihtoehto oli alkaa elää ihmisiksi.Kipinä heräsi sisälläni. Halusin

elää ja halusin hyviä juttuja elä-määni. Uskoin, että voin selvitä.Sen varaan tukeuduin ja siitäalkoi toipumiseni.

Rangaistukseni oli vuosi jakahdeksan kuukautta ehdollistavankeutta.

JOITAKIN KUUKAUSIA vieläjatkoin päihteiden käyttöä tutkin-tavankeudesta päästyäni. Se oliepätoivoista kujanjuoksua. Aikanopeasti siinä tuli seinä vastaan.

Pääsin töihin, aloin vähentääpäihteitä ja minulla oli vilpitönyritys ryhdistäytyä.

Osasin käyttää päihteitä, muttaen osannutkaan normaalia elä-mää. Tajusin, etten selviä tästä

yksin. Sukulainen neuvoi minutentisten päihteiden käyttäjientoveriseuraan.

Minulla oli sellainen olo, etteikukaan ole tehnyt elämässäänniin paljon virheitä kuin minä.Olin 21-vuotias, päätynyt piikki-nistiksi ja rikolliseksi.

Olo helpottui, kun tajusin,etten ollut ainoa, ja että monetolivat menneet paljon pidemmäl-le. Asiani olisivat voineet ollapaljon huonomminkin. Minullaoli toveriseuran myötä kaikki,mitä tarvitsin elämän muutok-seen. Onnellisuus hiipi elämääni.

SAIN TYÖKALUJA selvittää neasiat, mitä olin pakoillut kokoelämäni. Sain selvittää ne sotkut,mitä olin päihteiden käytön aika-na aiheuttanut. Se oli aikamoistalikapyykin pesemistä. Oli vaikeaahyväksyä, että oli toiminut elä-mässään vastoin omia arvoja jamoraalia. Olin muuttunut viholli-seksi itselleni ja muille sekä ai-heuttanut tuskaa läheisilleni. Sentunteminen sydämessä, se sattui.Ne hetket panivat minut polville-ni.

Minulla on nyt takana yhtäjak-soista puhtautta, päihteettömyyt-tä 6,5 vuotta. Hallitsematonta

vanhan mallista päihde-elämää eiole ollut yli 10½ vuoteen. Siinävälissä oli pari lyhyttä retkahta-mista.

Olen toipumiseni aikana pohti-nut paljon elämääni. Viehtymyspäihteisiin ilmeni jo tosi nuorena.Ensimmäisen humalan otin 10-vuotiaana varkain kotona. Kolmevuotta myöhemmin kokeilin kan-nabista, sitten kuvioihin tulivatunilääkkeet ja imppaaminen.Vanhempani erosivat, kun oli

7-vuotias. Otin nuorimpana sentodella raskaasti. Jotenkin aloinsulkeutua ja kasata asioita sisälle-ni. Oireilin aika monella tavalla.

Näpistelin ja maalasin graf-fiteja.

MUUTIMME paljon ja 1990-luvun lama-aika heijastui talou-dellisesti perheeseemme.

Minua oli kotona varoiteltupäihteistä. Olin saanut kaikkiohjeet hyvään ja kunnolliseenelämään, silti löysin itseni kokoajan vaikeuksista. Äiti kamppailisaadakseen minulle apua.

Pahoinvointini 13-vuotiaana oliniin voimakasta, että jouduinnuorisopsykiatriseen hoitoonneljäksi kuukaudeksi. Olin yrittä-nyt itsemurhaa.Olin välillä tarkkailuluokalla.

Se oli hengähdystauko. Keskityinkoulunkäyntiin ja arvosanatnousivat. Pääsin takaisin normaa-lille luokalle.

Joku minussa imi vahingollis-ten asioiden puolelle. En osannutolla onnellinen ihmisten joukos-sa.

16-VUOTIAANAmukaan tuliekstaasi ja amfetamiini. Vuosi-pari myöhemmin kokeilin LSD:tä,poltettavaa heroiinia, kokaiinia jaerilaisia hallusinogeenejä. Neljänvuoden aikana suoritin lukiostavain noin 40 kurssia. Mikäänmuu ei tuntunut sujuvan minultakuin päihteiden käyttö.

Minut pelasti hakeutuminenentisten käyttäjien ryhmään.Kävin myös 2006 kesällä Kallio-lan klinikalla pidennetyssä Myk-

kyhoidossa. On äärimmäisentärkeää saada vertaistukea. Käynryhmissä yhä.

Raitistumisen jälkeen mietin,mitä haluan tehdä elämässäni.Muistan, kuinka äitini sanoi,miksi et täyttäisi tyhjyyttä taiteel-la.

Olinhan tehnyt kuvia lapsestaasti. Valmistuin Lahden Taideins-tituutista 2013 keväällä. Nyt opis-kelen Kuvataideakatemiassa.Taide on intohimoni. Nöyrinmielin opiskelen alaa. Seuraavanäyttely on ensi kesäkuussa Hel-singissä Galleria Fafassa.

VANHEMPANI tukevat ja kan-nustavat minua päihteettömässäelämässä. He ovat minusta nytäärimmäisen ylpeitä.

Minä toimin toista vuotta Myl-lyhoitoyhdistyksen Selväpää–projektissa. Pidämme luentojariippuvuussairaudesta koululai-sille. Se on antoisaa työtä. Koensen sydämessäni tärkeäksi. Onpalkitsevaa nähdä, kuinka nuoriyksi toisensa jälkeen vakavoituuluennolla ja alkaa miettiä asioita.Jos tuon työn kautta yhdenkinvoisi pelastaa päihteettömäänelämään, se on jo aika paljon.”

SARI AUTIO

TAIDE INTOHIMONAAtro Linnavirta opiskelee maalaus- ja veistotaidetta Helsingin Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

IS / SEPPO SOLMELA

”Tajusin,etten selviätästä yksin”

Kipinä heräsisisälläni. Halusin

elää ja halusin hyviäjuttuja elämääni.Uskoin, että voinselvitä.Atro Linnavirta

”Olen ollut raittii-na vähän yli 1½vuotta. Ensim-mäisen kerran

kokeilin alkoholia 16-vuotiaana.Noin vuosi sen jälkeen kokeilinmuita päihteitä, kannabista jarauhoittavia lääkkeitä. Olin silloinlukiossa.Olin menestynyt koulussa

hyvin yläasteella. Päihteidenkäyttö alkoi näkyä lukio-opiske-lussani. 18-vuotiaana otin pika-vippejä rahoittaakseni päihteidenkäyttöä. 19-vuotiaana olin käyttä-nyt jo melkoisen repertuaarin eripäihteitä. Vedin kaikkea mitäkäsiini sain, huumeita, alkoholiaja lääkkeitä. Vanhempani olivattodella huolissaan.Jouduin allekirjoittamaan sopi-

muksen heidän kanssaan, ettälopetan päihteiden käytön. Sopi-mus ei pitänyt.

Joku onkin sanonut, että ainakun päihderiippuvainen avaasuunsa, sieltä tulee vain valheita.

KEVÄÄLLÄ 2012meno meniihan hurjaksi. Muistan, kuinka

makasin jonkun kämpän lattiallaja ajattelin, että huh huh, mitenhuonossa hapessa olen.Vanhemmat tekivät minusta

katoamisilmoituksen ja etsivätminua ympäri Oulua, kun päätinkenellekään ilmoittamatta mat-kustaa Kööpenhaminaan.Sieltä palattuani vanhemmat

kuskasivat minut hoitoon.Noin viikko hoidon päättymi-

sestä retkahdin. Sama menoalkoi. Siinä ei ollut mitään haus-kaa tai hohdokasta.Päihteet aiheuttivat minulle

pahoja pelkotiloja, ahdistusta ja

masennusta. Eristäydyin muistaihmisistä. Minulla oli vain päih-de-elämää.

ELOKUUSSA 2012 ajoin päihty-neenä auton puuhun. Putkastapäästessäni ensimmäinen ajatusoli vain saada pää sekaisin uudes-taan.Sitten tajusin, että olen löytänyt

oman pohjani. Päätin yhdelläjuomiskerralla, että nyt tämäloppuu. En jaksa enää.Hakeuduin itse hoitoon häntä

koipien välissä. Näin oman jaläheisteni tuskan. Läheiseni jou-

tuivat koko ajan elämään pelonkanssa. He sanoivat minullesuoraan, että elämä oli helvettiä.On ihmeellistä, että sain ret-

kahtamisen jälkeen uuden mah-dollisuuden. Retkahtaminen olisivoinut merkitä myös hautaa. Seon hirvittävää ajatella, sillä olenvasta 21-vuotias.

Päihteiden käytön aikana kaik-

ki näytti mahdottomalta, nytkaikki on mahdollista. Olen saa-nut raittiina ajokortin takaisin,suorittanut lukion loppuun jatällä hetkellä olen työkokeilussakirjastossa.

HAAVEILEN yliopisto-opiskelus-ta. Toiveammattini liittyy journa-lismiin. Yritin viime vuonnaHelsingin yliopistoon enkä pääs-syt. Yritän nyt keväällä uudes-taan. Harrastan musiikkia jatennistä. Olen tenniksessä nuo-rempana pelannut kilpaakin jaollut aina urheilullinen.

Elämääni kuuluu hyvä perhe jaystäviä. Haluan tutustua myösuusiin ihmisiin. Maailma on nytauki. Minä olen kunnossa.”

SARI AUTIO

”Nyt kaikki onmahdollista”Noin viikko hoidonpäättymisestä

retkahdin. Sama menoalkoi. Siinä ei ollutmitään hauskaa taihohdokasta.Oskari Raulamo

21-vuotias Oskari Raulamo harrastaa musiikkia ja tennistä ja haaveileeyliopisto-opiskelusta.

VILLE HONKONEN

Oululainen OskariRaulamo, 21, sairetkahtamisenjälkeen uudenmahdollisuuden.

Oskari Raulamo on työkokeilussa kirjastossa.

”Työskentelensairaalassa varti-jana. Näen jokatyövuorossa

alkoholin aiheuttamia ongelmia javammoja. Silloin tulee mieleen,että minäkin voisin maata tuossapaareilla, jos juominen olisi jatku-nut.Ehdin juoda sellaiset 30 vuotta

ennen kuin raitistuin. Raitis-tumisesta tulee tammikuun 20.päivä kaksi vuotta täyteen.Viinan suhteen ei ole ollut

mitään kiusauksia. Muuten eteenon tullut jokaisen ihmisen nor-maalimurheita ja vastoinkäymi-siä. Kertaakaan ei ole tullut mie-leen tarttua pulloon ja alkaaratkoa ongelmia juomisella. Tie-dän, että asiat saa sata kertaahankalammaksi viinan kanssa.Tiedän myös, että se luottamus,

jonka olen saanut rakennettuatakaisin läheisiin ja ystäviin,romahtaa ensimmäisestä ryypys-tä. Sitä luottamusta en ole valmisuhraamaan.

MONI SANOO, että juominenalkaa tietystä elämänvaiheesta.Minä näen asiat niin, että juomi-seni on aiheuttanut eron ja kon-kurssin eikä päinvastoin.Nuorena sitä joi juhlaan ja

suruun, mutta viimeiset 10 vuottaennen raitistumistani juomisessa-ni ei ollut enää mitään hauskaa.Koetin lääkitä itseäni vähän jokaasiaan alkoholilla. Mukaan tulivatunilääkkeet, rauhoittavat ja mieli-alalääkkeet.Yritin antabus-kuureja, mutta

eivät ne lopettaneet juomista kuinhetkellisesti. Eikä antabus-kuurikorjaa mitään juomisen aiheutta-mia haittoja. Muutkin asiat pitäälaittaa järjestykseen kuin pelkkäjuominen.Fyysinen terveyteni olisi ehkä

vielä jonkin aikaa kestänyt juo-mista, mutta pääkoppa ei. Elämäoli käynyt ahtaaksi, rahallinentilanne oli huono, kaikki pyörialkoholin ympärillä. Olin ajanutitseni umpikujaan.Minulla oli onneksi ystävä, joka

oli raitistunut pari vuotta aikai-semmin. Tunnustin hänelle tilan-teeni ja hän rohkaisi minua ha-keutumaan kunnon hoitoon. Sitäpäätöstä en ole katunut.Vertaistuki, toisten toipuneiden

alkoholistien tuki, on ollut minuntieni raittiuteen. Heidän edessääneivät mitkään kiemurtelut jakikkailut onnistu. On katsottavaitseään rehellisesti peiliin.Olihan minulta lääkärit aikai-

semmin kysyneet monta kertaa

alkoholin käytöstä, mutta vähät-telin määriä. Lääkkeitä sain, kunkerroin vuorotöistä, univaikeuk-sista ja vaikkapa lentopelosta.Koskaan en kertonut rehellisestimihin lääkkeitä hain.

HOIDON JÄLKEEN pelotti,kuinka miehen käy tavallisessaarkielämässä. Muutaman viikonmelkein leijailin hyvää oloa.Asenteeni elämään on ihan

erilainen. Selvitän arjen ongelmatselvin päin. Enää en laita puhe-linta kiinni ja katoa baariin kol-meksi päiväksi. Minulle aukeniuusi maailma.Aika monet ihmiset ajattelevat

yhä, että alkoholismi on itse ai-heutettu sairaus. He sanovat, ettämiksi et vaan lopeta sitä juomista.Ei se ole niin yksinkertaista.Nämä tipattomat tammikuut

eivät merkitse alkoholistille yh-tään mitään. Alkoholistille tipa-

ton tammikuu on sitä, että saasitten rauhassa juoda koko loppu-vuoden.Minä laitoin lopullisesti korkin

kiinni. En myöskään syö mitäänunilääkkeitä tai rauhoittavia.Suhtaudun tulevaisuuteen

valoisasti. Aloitan työni ohessaopiskelun päihdetyön ammattilai-seksi. Kun olen itse saanut apua,haluan auttaa muita. Minulla onteini-ikäinen tytär. Haluan ollahänelle läsnä oleva isä.”

SARI AUTIO

Umpikujasta ulos

Vertaistuki,toisten toipuneiden

alkoholistien tuki,on ollut minun tieniraittiuteen.Markus Wegelius

Kokkolalainen Markus Wegelius aikoo opiskella vartijan työnsä ohessaitselleen päihdetyön ammattitutkinnon. Toivuttuaan alkoholismista hänhaluaa nyt auttaa muita.

AKI PAAVOLA

Ystävä rohkaisi MarkusWegeliusta hakeutumaanhoitoon. Sitä päätöstä hän ei ole katunut.

Atro Linnavirralla, 32, oli kaksi vaihtoehtoa.Hän valitsi elämän.