Kirkkomme Vår kyrkas mission2/

2009

Lähetys

Kirkkome LähetysVår kyrkas mission 50 år

50 vuotta lähetysteologiaa ja käytäntöä ..................................................................................................................................................................4Pääkirjoitus ...................................................................................................................................................................................................................... 7Ledare................................................................................................................................................................................................................................8Miksi kirkko kasvaa muualla? ......................................................................................................................................................................................9Kirkolta huomiota maahanmuuttajille ......................................................................................................................................................................12Lähetyssihteerin pöydältä ...........................................................................................................................................................................................15Laajaa seurakuntatyötä englanniksi ........................................................................................................................................................................ 16Maahanmuuttajien seurakunnat kasvussa ............................................................................................................................................................. 19Arbetssätt och missionsstrategi genom åren .......................................................................................................................................................21Dialogiin Vantaan muslimiyhteisön kanssa ............................................................................................................................................................24Kuopiossa pakolaiset löysivät kotikirkon ............................................................................................................................................................... 25Maahanmuuttajatyö opettaa ..................................................................................................................................................................................... 26Nätverk för invadrare i Vasa .....................................................................................................................................................................................27Kirkostako monikulttuurinen? .................................................................................................................................................................................. 2950 vuotta sitten ........................................................................................................................................................................................................... 32Raamattu ....................................................................................................................................................................................................................... 33Kirkon ekumeeninen strategia ja lähetystyö ........................................................................................................................................................ 34Kolumni ........................................................................................................................................................................................................................... 36Nuoret tarttuivat lähetystyöhön ...............................................................................................................................................................................37Kirja-arvosteluja .......................................................................................................................................................................................................... 38Kesäjuhlintaa ja linjauksia ...........................................................................................................................................................................................41Ajankohtaista ................................................................................................................................................................................................................ 45

Sisällysluettelo

OSOITTEENMUUTOKSET Puh. 020 754 2333, faksi 020 754 2342, sähköposti tilauspalvelut@kotimaa.fi tai Kotimaa-Yhtiöt Oy, Osoiterekisteri, PL 137, 00201 Helsinki.

JULKAISIJA / UTGIVAREKirkon lähetystyön keskusPL 185 00161 Helsinki Puhelin: 09 18021 Faksi: 09 1802 436 www.evl.fi/kkh/kuo/klk

PÄÄTOIMITTAJA / CHEFREDAKTÖR Jaakko Mäkelä

TOIMITUSSIHTEERI / REDAKTIONSSEKRETERARE Mira Piispa

TÄMÄN LEHDEN VASTAAVA TOIMITTAJA Timo Vasko

KANNEN KUVANainen ja lapsia kirkossa Intiassa. Kuva: Matti Korpiaho. SANSA:n kuva-arkisto.Suomen Luterilaisen Evankeliumi- yhdistyksen lähetystyöntekijä Martta Miero Okayan seurakunnan joulujuhlassa Japanissa vuonna 1959, jolloin kristillinen japanin- lähetys myös vietti maassa satavuotisjuhliaan. Kuva: Sleyn lähetysosaston kuva-arkisto.

TOIMITUS / REDAKTIONAnn-Christine Marttinen (pj) Christine Eriksson Lea Lappalainen Jaakko Mäkelä Martti Poukka Boris Sandberg Maija Sankari Juhana Sihvo Timo Vasko

TAITTO / OMBRYTNING Kotimaa-Yhtiöt Oy

KUVANKÄSITTELY / FOTOBEARBETNING Kotimaa-Yhtiöt Oy

KUSTANTAJA / FÖRLÄGGARE Kotimaa-Yhtiöt Oy

PAINO / TRYCKERI Suomen Lehtiyhtymä 2009

PAINOS / UPPLAGA 6 000 kpl

LEHTI ILMESTYYkaksi kertaa vuodessa. Seuraava numero ilmestyymaaliskuussa 2010 / Lehti lähetetään lähetyssihteereille, kirkon virassa oleville papeille, lehtoreille ja uskonnonopettajille. Tämän lisäksi ryhmäpostituksena esimerkiksi seuraaville tilaajaryhmille: kirkon lähetysjärjestöt, hiippakuntien tuomiokapitulit ja lähetys-toimistot.

ISSN 0789-5135

KirkkommeLähetys

Vår kyrkas missionkirkkomme.lahetys@evl.fi

Kirkkomme Lähetystä on tehty jo 50 vuotta. Vaatimattomasta alusta lehti on kehittynyt värikkääksi maailmaa ja ennen kaikkea Suomen kirkon työtä siinä läpileikkaavaksi aikakauslehdeksi. Kurkistus historiaan avaa näköalan siihen, että moni lähetystyön kysymys ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan.

Lehdessä esitellään myös monipuolisesti maahanmuuttajatyötä ja heidän seurakuntiaan: Helsingin seurakuntayhtymän kiinankielinen kuoro esiintymässä jumalanpalveluksessa. Laulamassa Zhu Han (Cindy, vas.), Song XiaoLing, Mai Mei ja Yang HaiPing.Sivut 12–14, 16–20, 24–31

Kuva

: Mira

Piisp

a

Kirkkomme Lähetyksen vuosituhannen vaihteen numeroista voi lukea Leif Packalénin nasevia sarjakuvia uusista naapureista, joilla taitaa olla painoarvoa tämän päivän seurakuntatyössäkin, johon maahanmuuttajat yrittävät kurkistaa sisään. Sivut 4–6, 32

Kirkkomme Lähetys on tarjonnut mielenkiintoisia teemanumeroita varsinkin maailmanuskontojen alueilta jo viiden vuosikymmenen ajan.

Kuva

: Mira

Piisp

a

�

Monet lähetystyön puheenaiheet ovat olleet ajan-kohtaisia jo vuosikymmeniä. Julistuksen ja pal-velun suhde on puhuttanut, lähetysstrategiaa on sorvattu ja uskontoteologiaa tehty. Tämän kaiken keskellä käytännön lähetystyöhön on lähdetty ja vieraissa kulttuureissa eletty yhä laajenevilla alueilla maailman eri mantereilla. Kirkkomme Lähetys -lehden täyttäessä 50 vuotta on mielen-kiintoista tehdä katsaus siihen, mitä lehti kertoi viimeisillä vuosikymmenillä, kymmenen vuoden välein. Jatkossa lehdessä toimitetaan palstaa ”50 vuotta sitten”, jossa näitä kurkistuksia tehdään lisää. Tässä numerossa siis tutkitaan ensimmäisen vuoden lehtiä.

Parempaa viestintää ja kehitysyhteistyömäärärahojaYksinkertaisesta monisteesta alkanut lehti muut-tui elävämmäksi, sillä vuoden 1969 lehdissä alkoi näkyä jo kansikuvia. Vaatimattomalta näyttävä musta-valkoinen kansi on yksinkertaisuudessaan näyttävä, vaikka kuvista ilmeisesti lienee ollut pu-laa, koska sama kuva toistui muutaman kerran. 1960-luvulta alkaen lehden toistuvaa aineistoa ovat olleet lähetystyöntekijämäärät ja lähetyskan-natustilastot. Suomalaisia lähetystyöntekijöitä, jo-hon laskettiin 1960-luvun lehdissä myös vapaiden suuntien lähetystyöntekijät, oli vuonna 1969 pe-räti 476. Lähetyskannatus oli vuonna 1968 noussut edellisvuodesta lähes kolmanneksella ollen 1,36 mk kirkon jäsentä kohden.

Kuten tätä aiemmin lehden artikkelit, myös uutiset, olivat vielä melko suurelta osin käännök-siä englannista ja saksasta. Teologista pohdintaa edustivat lähetyksen ja maailmanhistorian suh-detta sekä läsnäoloa ja julistusta pohtineet artikke-lit. Faith and order:in tutkijaryhmän vuoden 1963 raportin mukaisesti kirkon suhteessa juutalaisiin

korostettiin, että Vanha Testamentti kuuluu myös kristityille, joiden sen sijaan pitäisi opetella ym-märtämään sitä paremmin.

Pentti Karikoski käsitteli Japanin uusia uskon-toja ja niiden haastetta kristinuskolle. Hänen mu-kaansa niiden menetyksen taustalla oli viisi asiaa: arkkitehtuuri eli uskontojen keskusrakennukset, niiden kansallinen leima, joukkotiedotusvälinei-den käyttö, kaksisuuntainen viestintä ja elämän-läheisyys. Kirjoittaja kaipasi kristinuskolta uutta otetta viestintään. Lieneekö se vuosikymmenten myötä todella muuttunut vuorovaikutteiseksi, kun välineet ovat kehittyneet?

Tosiasioita kolmannesta maailmasta -artikkelis-ta kävi ilmi, että 1960-luvun kehitysyhteistyömää-rärahoihin kaivattiin korotusta. Tätä painettahan niissä on ollut myös vähintään viimeiset 15 vuotta, mutta nykytaso on jo parantunut tuolloisesta eli 0,02−0,04 prosentista. Seurakuntien lähetystyöhön

Lähetystyö on 50 vuodessa muuttunut kristittyjen yhteiseksi palvelu- ja julistustyöksi, jonka painopiste on hiljalleen siirtynyt Afrikasta Aasiaan

ja omille kotinurkillemme.

Kirkkomme Lähetys on 50 vuotta tarjonnut lähetystyön teologiaa ja käytäntöä:

Työtavat, järjestömalli ja lähetysstrategia uusvanhoja

puheenaiheita

Kirkkomme Lähetyksen vuoden 1969 heinäkuun numeron kansi-kuvaa käytettiin lehdissä myö-hemminkin.

�

kaivattiin myös uusia muotoja, kuten lähetysillat tai viikonloppukokoontumiset leirikeskuksissa ja kesäkodeilla. Lähetystyön motivaatio oli lehdessä ilmaistu edelleen sykähdyttävin sanoin: ” Jumala-yhteyden kokeminen pakottaa meitä hakemaan yhteyttä toisten uskonkäsitysten piirissä olevien kanssa.”

Aleksi Vallisaari käsitteli heinäkuun 1969 nu-merossa anglikaanisen kirkon lähetystyötä, kun taas Marie Louise Martin englantilaisen perus-tajansa, Simon Kimbangun nimeä kantavaa, afrikka-laiskirkkoa. Tämä nykyään Suomessakin toimiva kirkko toimi siihen aikaan Belgian Kongon (nyk. Kongo) seuduilla ja teki lähetystyötä pygmien keskuudessa. Katoliset ja protestanttiset kirkot pi-tivät tuota yli miljoonan jäsenen, ekumeenisesti aktiivista kirkkoa hereettisenä, mistä neuvotellaan tälläkin hetkellä Kirkkojen maailmanneuvostossa. Toivo Saarilahden artikkeli käsitteli kristinuskon ja muiden uskontojen kohtaamista. Hänen teesin-sä oli, että kristinuskon vastaus muille uskonnoille ei ole teoria, vaan henkilö, Jeesus Kristus.

Lähetystä AasiaanVuoden 1979 ensimmäisessä lehdessä oli monia tärkeitä pohdintoja. Martti Laitisen suulla kai-vattiin kokonaisnäkemystä lähetystyöhön. Ongel-mina olivat hänen mukaansa, että ihmiset olivat yhden uskonkappaleen ihmisiä, pidettiin sanaa ja sakramentteja tai herätystä toisensa poissulkevina asioina, eikä toivottu siunausta koko kristikunnal-le, vaan vain omalle lähetysjärjestölle. Hän kyseli, olisiko ollut aika siirtyä alueellisuudesta maail-manlaajuiseen ja jatkoi: ”Olisikohan muuten vää-rin väittää, että Suomen toisuskoiset ovat oman kirkkomme sokea piste?” Piispa Yrjö Sariola kä-sitteli artikkelissaan lähetystä ja tunnustuskirjoja. Hänen mukaansa evankeliumin elävä ääni koet-tiin kirkoissa, ja niistä sitä lähdettiin levittämään kaikkeen maailmaan. Hän korosti kolmiyhteistä Jumalaa, vanhurskauttamista ja kirkkoa, joka on Pyhän Hengen vaikutuspiirissä.

Seppo Syrjänen käsitteli ekumenian ja tun-nustuksellisuuden ongelmia Aasiassa. Ehkä räikein niistä oli ”uudestisyntynyt”-termin käyttäminen hindulaiskontekstissa. ”Saunaekumenialla” ei hä-

nen mukaansa saatu pehmitetyksi kovia faktoja eli eri kirkkokuntien välisiä eroavaisuuksia. Esa Silja-mäen mukaan Suomen Lähetysseura oli tuolloi-sista Lähetysjärjestöistä eri sarjassa kuin muut sen vuoksi, että paikallisseurakunnilla oli mahdolli-suus osallistua sen hallintotyöskentelyyn.

Toinen vuoden 1979 lehti oli kokonaan omistet-tu islamin haasteelle, sillä oli juuri pidetty ensim-mäinen kirkon islam-seminaari. Siihen osallistui Suomen lähetysseuran, Kansanlähetyksen ja Kyl-väjän työntekijöitä. Pohdittiin, oliko jo aika siirtää lähetystyön painopistettä Afrikasta Aasiaan. Semi-naariesitelmät oli otsikoitu muun muassa: Islamin Jeesus-kuva, Laki ja evankeliumi, Kristinuskon ja islamin suhteen tarkastelunäkökulma, Kääntymi-sen ongelma islamin näkökulmasta ja Muslimit Euroopassa ja Suomessa. Suomi oli tuolloin toisen näköinen kuin tänään: muslimeja Suomessa edus-tivat lähinnä tataarit.

Pakolaistyötä ja informaatioteknologiaaLähetystyöntekijämäärä oli eri vuosikymmeniltä tehtyä läpileikkausta verraten vuonna 1989 hui-pussaan, peräti 628. Lähetysstrategian pariin pääs-tiin 1980-luvulla. Raportti tästä pohdinnasta on vuoden 1989 ensimmäisessä lehdessä. Kirkon vi-rallisten lähetysjärjestöjen määrää pohdittiin. Jos toisuskoisten Suomessa asuvien tavoittaminen oli pilkahdellut puheissa aikaisemmin, sitä enemmän se puhutti 1980-luvulla. Henrik Smedjebacka pe-räsi lehdessä hengellistä vastuuta Suomessa olevis-ta pakolaisista.

Informaatioteknologia tuli myös ajankohtai-seksi 1980-luvulla. Tästä kirjoittaneen Erkki Su-tisen lausuma lienee osuva näinä individualismin aikoina: ”Viestintäyhteiskunnan ihminen syttyy asiantuntevasta ja ajankohtaisesta sanomasta, joka vastaa hänen yksilöllistä kiinnostustaan ja kysy-myksiään.”

”Kuohuva ja etenevä islam” oli jälleen vuoden 1989 toisen lehden aiheena. Tähän liittyviä artik-keleita oli muun muassa seuraavista aiheista: Arki-päivän islam, Islam ja lääketieteen etiikka, Salman Rushdie, Islam Neuvostoliitossa, Itä-Jordanissa ja turkkilaisten parissa Saksassa, Kohtaaminen nais-ten kanssa, Raamattu islamin maissa sekä muita teologisempia aiheita.

”Islam-seminaarit30 vuotta.”

”Yhteyttä ja yhteistä huolta maailmastamme.”

�

Kirkkomme lähetys – kirkko ja lähetystyö kuuluvat erottamattomasti yhteen

Lähetystyöstä monensuuntaista1990-luvun lehti oli tietysti uusien, graafisten työvälineiden myötä värikkäämpi. Uutta oli myös se, että enää kirjoittajat eivät olleet vain angloamerikkalaisia tai suomalaisia teologeja. Vuoden 1999 ensimmäisen lehden avasi arkkipiis-pa Jukka Paarman haastattelu, jossa hän totesi elävän kirkon olevan lähetyksen kirkko. Zim-babwelainen piispa Ambrose Moyo taas pohti sitä, keitä nykypäivän lähetystyöntekijät olivat ja päätyi siihen, että Afrikan mission kriteerinä ei ollut enää ulkomaisten lähetystyöntekijöiden läsnäolo. Hän toivoi, että uusien kirkkojen itse-luottamus olisi vahvalla pohjalla heti syntyhet-kistä lähtien, jottei riippuvuutta läntisiin kirkkoi-hin edes syntyisi.

Namibialaisella piispa Kleopas Dumenilla oli Moyoa positiivisempi näkemys suhteesta läntisiin kirkkoihin – hän uskoi kirkkojen välisen yhteis-työn tuovan voimaa lähetykselle: ”Käykööt kaikki kirkot yhdessä vastustamaan maailmassa vallitse-vaa eriarvoisuutta.”

Suomalaisteologien, Olavi Vuoren ja Jukka Keskitalon kirjoituksissa pohdittiin lähetystä pohjoisesta näkökulmasta. Ajankohtaista oli Lu-terilaisen maailmanliiton uusi lähetysnäky ko-konaisvaltaisesta lähetystyöstä, jossa palvelu oli osa julistusta. Vuoren mukaan lähetyskentäksi

muuttuneen jälkikristillisen Euroopan kirkkojen rakenne oli peräisin vanhalta ajalta.

Kasvavaa kannatusta, kristittyjen yhteyttäVuosi 1999 oli Suomen lähetysneuvoston 80-vuo-tisjuhlavuosi ja Opiskelijoiden lähetysliiton sata-vuotisjuhlavuosi. Vaikka lähetystyötä oli tehty nyt jo vuosisatoja, väestönkasvun myötä oltiin tilan-teessa, jossa evankeliumia vailla olevien määrä oli sadassa vuodessa kaksinkertaistunut. Samalla elet-tiin riemuvuoden kynnyksellä, jolloin seurakun-tien toivotiin lahjoittavan prosentin verotuloistaan lähetysjärjestöille tai Kirkon Ulkomaanavulle.

Ilahduttavaa oli, että lähetyskannatus oli edel-lisvuodesta kasvussa ollen jo 40 mk/jäsen, kun se 1960-luvulla oli vasta reilun markan. Vuoden 1999 toinen lehti oli otsikoitu osuvasti ”Muuttuva ja muuttumaton lähetys”. Tapani Ruokanen pohti syitä siihen, miksi uususkonnot eivät olleet me-nestyneet, eikä herätyksiä oltu koettu, ja löysi ne kulutuksesta ja uskon suuntautumisesta epäju-maliin, aisteihin, markkinoihin ja tavaroihin. Hän uskoi, että vain Pyhän Hengen ihme ja profeetat voivat avata ihmisten silmät Jumalan todellisuu-delle. Silloisen lähetysteologin, Juhani Pörstin mukaan kirkko museoitui ilman lähetystä. Hän muistutti, että tehtävä toteutui yhteydessä paikal-lisiin kulttuureihin, jossa hätä, puute ja yltäkyl-läisyys jaettiin ja koettiin yhteisöllisyyttä. Hän piti yhteyttä lähetyksen todistuksena.

Lähetyssihteeri Markku Antolan mukaan taas: ”Urbaani uuspakana on kirkkomme tämän päivän haaste yhtä lailla kuin tänne muuttava ul-komaalainen.” Hän valotti myös Kiinan kirkon omaperäisen, teologisen koulutuksen monipuo-listumista ja esitti syyn siihen, miksi kirkko oli kasvanut 1970-luvun alle miljoonasta tuolloiseen 16 miljoonaan: kirkoissa koettiin rakkaudellista vuorovaikutusta.

Mirja Hukarin artikkeli antoi toiveikkaan esimerkin siitä, että lähetystyö kiinnosti nuoria kouluissa ja nuorten viikonlopuissa. Muuttumat-tomuudesta muistutti Sakari Pinola, joka totesi, että lähetyksen tehtävänä ei ollut viedä kristinus-koa, vaan sanomaa Kristuksesta.

Teksti ja kuvat: Mira PiisPa

Kirkon lähe-tysstrategiaa on viimeksi pohdittu 1980-luvulla.

”yhteys lähetyksen voimakkain todistus.”

�

Pääkirjoitus

n Kirkkomme lähetystyön pää-äänenkannattaja on tullut kunnioitettavaan 50 vuoden ikään! Ny-kyiseltä nimeltään Kirkkomme Lähetys Vår kyr-kas mission -lehti ilmestyi ensimmäisen kerran kaksikielisenä monisteena nimellä ”Suomen Kir-kon Lähetysasiain Neuvottelukunnan Kiertokirje Papistolle”. Kiertokirjeessä huomioitiin samana vuonna Suomen Lähetysseuran perustamisen 100-vuotisjuhla. Lukijoille osoittamassaan, linjaa luovassa pääkirjoituksessa piispa Martti Simojoki kiteytti Kiertokirjeen perustamiseen johtaneet syyt. Neuvottelukunta oli ”Laajennetun Piispain-kokouksen 8.12.1954 asettama toimikunta, jonka tehtävänä oli neuvottelevana ja valmistelevana elimenä käsitellä lähetystyöhön liittyviä kysymyk-siä.” Neuvottelukunnan synty puolestaan ”juon-tuu pyrkimykseen saada kirkko kirkkona entistä syvemmin tuntemaan velvollisuutensa lähetysasi-assa.” Neuvottelukunnalla oli seuraavat tehtävät: ”1. Lähetysharrastuksen elvyttäminen ja lähetys-tietouden levittäminen seurakunnissa. 2. Lähetys-seurojen ulkomaisia suhteita koskevat neuvotte-lut. 3. Lähetystyön nykytilanteen ja tulevaisuuden suuntaviivojen seuraaminen. 4. Lähetystieteen aseman vahvistaminen maassamme. 5. Muita lä-hetystyöhön liittyviä asioita.” Näistä asia-alueista lehden tuli informoida kirkkomme jäsenistöä. Ne ovat edelleen ajankohtaisia. Ensimmäinen yh-teensä 8-sivuinen, kaksikielinen monistenumero sisälsi seuraavat otsikot: ”Lähetys uusien tehtävien edessä”, ”Japanissa eletään protestanttisen lähetys-työn 100-vuotisjuhlan merkeissä ja muistoissa” ja ”Japanin pakanuus korjaa sodan jälkiä”. Lehdessä sekä paikallinen että kansainvälinen näkökulma sisältyivät alusta alkaen kolmiyhteisen Jumalan lähetykseen.

Vuodesta 1976 alkaen Kirkkomme Lähetys Vår kyrkas mission -lehden julkaisijaksi mainitaan Kirkon lähetystyön keskus (KLK). Lehden laaja-pohjainen ja asiantunteva toimituskunta toisensa jälkeen on linjannut ja ideoinut numeroita. Käy-tännöksi on muodostunut, että joka toisen nume-ron toimittamisesta on vastannut KLK:ssa kirkon lähetyssihteeri ja joka toisen numeron lähetysteo-logi. Puoli vuosisataa lehti on palvellut lukijoitaan kirkkomme lähetystyön edistämiseksi. Tuo ajan-jakso on merkinnyt kehittymistä hyvin vaatimat-tomasta, monisteena ilmestyneestä kiertokirjees-tä nykyiseksi, korkeatasoiseksi ammattilehdeksi.

Lehden ulkoasua on jatkuvasti tarkistettu teknisen kehityksen ja ajankohtaisuuden suomien mahdol-lisuuksien mukaisesti. Julkisen sanan neuvoston 1.1.2005 antamat journalistin ohjeet ovat - näin jälkeenpäin arvioiden - olleet käytössä koko leh-den historian ajan.

Lehden ilmestymismäärä on vaihdellut yhdestä neljään numeroon vuodessa, nykyään kaksi nu-meroa vuodessa. Painosmäärä on vähitellen kasva-nut: ensimmäinen tiedossa oleva levikki 2 000 kpl on vuodelta 1963. Suurimmillaan painosmäärä on ollut 21 000 kpl vuonna 1999. Osoiterekiste-rin tarkistamisen jälkeen se on 6 000 kpl vuonna 2009. Lehti lähetetään maksutta tämän vuoden alusta evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntiin ja seurakuntayhtymiin, lähetyssihteereille, papeille, lehtoreille, uskonnonopettajille ja ryhmäpostituk-sena muun muassa eräille oppilaitoksille, kirkon lähetysjärjestöille, hiippakuntien tuomiokapitu-leille ja lähetystoimistoille sekä vielä muutamille yksittäisille tilaajille. Tilaus tehdään osoitteesta tilauspalvelu@kotimaa.fi.

Lehden tähänastisen ilmestymisen aikana lehden toimituskunta on teettänyt kaksi lukija-tutkimusta: Juha Väliahon vuonna 1992 tekemä ensimmäinen ja samalla varsin perusteellinen lukijatutkimus ”Lähetyksen ammattilehti” oli sa-malla pienimuotoinen lehden historiikki. Toisen lukijatutkimuksen teki Juhana Sihvo vuonna 2006. Näiden avulla lehteä on edelleen kehitetty asia-kasystävälliseen suuntaan samalla lehden perus-linja säilyttäen. Se on Kristuksen evankeliumin ja kirkon leviämisen edistäminen koko maailmaan.

Kirkkomme lähetys – kirkko ja lähetystyö kuuluvat erottamattomasti yhteen

Timo Vaskolähetysteologi, dosentti

�

Ledare

n Det huvudsakliga språkröret för vår kyrkas mission har uppnått den aktningsvärda åldern av 50 år! Den tidning som nu heter Kirkkomme Lähetys – Vår kyrkas mission ut-kom första gången som ett tvåspråkigt utskick med namnet ”Delegationen för missionsangelägenheter i Finlands kyrka – Cirkulär till prästerskapet”. I cirkuläret uppmärksammades Finska Missions-sällskapets 100-årsjubileum som inföll samma år. I sin ledare drog biskop Martti Simojoki upp riktlinjer och sammanfattade bakgrunden till att cirkuläret började ges ut. Delegationen inrättades som en ”kommitté, som tillsatts av Förstärkta Bi-skopsmötet den 8.12.1954. Dess uppgift är att som rådgivande och förberedande organ behandla frå-gor, som anknyta till missionen”. Kommitténs till-komst å sin sida ”härflyter ur strävan att få kyrkan att som kyrka djupare än förr känna sitt ansvar i missionssaken.” Delegationen hade följande upp-gifter: ”1. Att uppliva missionsintresset och sprida missionskunskap i församlingarna. 2. Att rådpläga om missionssällskapens utlandsförbindelser. 3. Att följa missionens aktuella läge och riktlinjerna för framtiden. 4. Att befästa missionsvetenskapens position i vårt land. 5. Övriga ärenden, som ha an-knytning till missionen.” Om dessa delområden skulle information ges till kyrkans medlemmar. De är fortsättningsvis aktuella. Det första numret var tvåspråkigt och bestod av 8 sidor med följande rubriker: ”Missionen inför nya uppgifter”, ”Den protestantiska missionens i Japan 100-årsminne” och ”Den japanska hedendomen sopar igen spåren efter kriget”. I tidningen ingick ända från början både den lokala och den internationella synvin-keln i missionen för Gud den treenige.

Sedan 1976 står Kyrkans missionscentral som utgivare av tidningen Kirkkomme Lähetys – Vår kyrkas mission. Tidningens breda och sakkun-niga redaktioner har en efter annan dragit upp riktlinjer och haft idéer för de olika numren. Det har blivit praxis att missionscentralens missions-sekreterare och missionsteolog turvis ansvarar för

vartannat nummer. I ett halvt sekel har tidningen betjänat våra läsare för att främja vår kyrkas missions-uppdrag. Under denna tid har utvecklingen gått från en mycket anspråkslös stencil till den nuvarande högklassiga facktidskrif-ten. Utgivningsinterval-len har varierat mellan

ett och fyra nummer per år, för närvarande två nummer årligen. Upplagan växte småningom: de första uppgifterna härstammar från 1963 då 2000 exemplar skickades ut. Störst var upplagan 1999 med 21 000 exemplar. Efter att adressregistret setts över består det 2009 av 6000 adresser. Sedan början av 2009 skickas tidningen avgiftsfritt till evangelisk lutherska kyrkans församlingar och samfälligheter, till missionssekreterarna, präster-na, lektorerna och religionslärarna, som grupp-försändelser till bland annat vissa läroanstalter, kyrkans missionsorganisationer, stiftens domka-pitel och missionskontor och även till några en-skilda prenumeranter. Prenumerationer görs på adressen tilauspalvelu@kotimaa.fi. Layouten har fortlöpande ändrats i takt med den tekniska ut-vecklingen och de uppdateringsmöjligheter som funnits. De journalistregler som Opinionsnämn-den för massmedier gav 1.1.2005 har – kan man så här i efterhand konstatera – tillämpats genom hela tidningens historia.

Under tidningens livstid har redaktionen två gånger låtit utföra läsarundersökningar. Juha Väli-ahos första och mycket grundliga läsarundersök-ning (”Lähetyksen ammattilehti”) var samtidigt en historik i liten skala. Den andra läsarunder-sökningen gjordes av Juhana Sihvo 2006. Med un-dersökningarnas hjälp har tidningen utvecklats och blivit allt mer läsarvänlig samtidigt som den grundläggande riktlinjen bevarats, nämligen att främja spridandet av Kristi evangelium och kyrka över hela världen.

Vår kyrkas mission – kyrkan och missionen är oskiljaktiga

Timo Vaskomissionsteolog, dosent

�

Lähetystyön uuden vuosituhannen megatren-deistä ei ole suurta erimielisyyttä. Dosentti Risto Ahosen ja professori Mika Vähäkankaan mu-kaan kristinuskon painopiste siirtyy voimakkaasti etelään ja itään. ”Gravitaatiopiste” siirtyy Malin Timbuktusta 50 kilometriä päivässä kaakkoon. Nyt jo 64 prosenttia kristityistä on muualta kuin

länsimaista, suurin kristillinen maanosa on Lati-nalainen Amerikka.

- Kristittyjen määrän suhteellinen osuus, 33 prosenttia maailman väestöstä, ei ole kasvanut, mutta meitä on edelleen kaksi miljardia. Uskon-noista vain islamin suhteellinen osuus kasvaa, Hel-singin yliopiston dogmatiikan professori Miikka

Kristinusko leviää kaakkoonLähetystyö on yhteistä meillä ja muualla

Professori Miikka Ruokanen opettaa ekumeenisen asiakirjan “Kaste, virka ja ehtoollinen” teologiaa Yunnanin teologisessa seminaarissa Kiinan Kunmingissa. Tulkkina Ruokasen Nanjingin seminaarista valmistunut oppilas Dong Yucheng.

Länsimaisesti värittynyt kristinusko painottuu nyt aasialaisesti ja afrikkalaisesti.

Lähetystyökin monikulttuuristuu.

10

Ruokanen sanoo, ja lisää kasvun ensisijaiseksi syyksi suuret perheet.

Kahdessa maailman väkirikkaimmassa maassa, Kiinassa ja Intiassa, islam sen sijaan ei leviä. Nan-jingissa, Shanghaissa ja Pekingissä vierailevana professorina toimiva Ruokanen esittää syyt Kiinan tilanteeseen:

- Islam on Kiinassa etninen uskonto. Se on esi-merkiksi levottomuuksien myötä esillä olleiden uiguurien uskonto, mutta Kiinan 1 000 miljoonaa uskonnotonta ovat erityisesti kiinnostuneita kris-tinuskosta tai buddhalaisuudesta. Intiassa perintei-nen hindulaisuus valveutuu, ja myös kristinusko leviää. Intia on myös maailman toiseksi suurin muslimimaa.

Raamattua käsitteiden sijaanKristinuskon Aasia- ja Afrikka-painotteisuuden syiksi Miikka Ruokanen näkee kirjauskontojen vahvemman voiman animistiseen kansanuskoon verrattuna.

- Kirjauskonnoilla on vahvempi oppi ja uskon sisältö. Afrikassa ei ole alkuperäistä, vahvaa vaih-toehtoa kristinuskolle ja islamille. Kiinassa taas kommunismi ei tyydytä ideologiana, kun taas perinteinen uskonnollisuus on sisällöltään enem-män etiikkaa, elämäntaitoa ja -filosofiaa kuin us-kontoa.

Kiinassa kristinusko puhuttelee niin maaseu-dun köyhää ja kurjaa kuin markkinatalouteen hurahtanutta kaupunkilaistakin. Koreassa kirkol-la on oma, menestyksekäs historiansa, kun taas

Japanissa kristinusko ei ole päässyt kasvu-uralle. Millainen kristinusko sitten kiinnostaa ja kos-

kettaa? Miikka Ruokasella on henkilökohtaista tuntumaa 13 vuoden ajalta tällaiseen tuoreeseen kristillisyyteen Kiinassa:

- Se on tyypillisesti aika konservatiivista, mutta ei jyrkän fundamentalistista. Keskeistä on Raamat-tu, mutta kontekstisensitiivisesti eli Raamattua tulkitaan oman kulttuurin läpi. Uskonelämäs-sä korostetaan kääntymistä, kilvoitusta ja Pyhää Henkeä, joka jakaa myös armolahjoja. Jumalan-palveluselämässä painottuvat rukous ja paikalli-nen musiikki saarnan ohella.

Monimutkainen, kovin käsitteellinen ja hie-rarkkinen kristinusko häviää raamatulliselle evan-kelikaalis-karismaattiselle suuntaukselle. Tyypitel-täessä leviävää kristinuskoa tunnustuksellisesti se edustaa riippumatonta jälkitunnustuksellisuutta.

- Mielenkiintoista on nähdä tulevaisuudessa, tulevatko nämä kristityt, joita on jo 27 prosenttia kaikista kristityistä, perustaneeksi oman tunnus-tuskunnan vai tunnustavatko he yhdistynyttä, maailmanlaajaa yleisprotestantismia, sekä mitä se merkitsee ekumenian kannalta, Miikka Ruokanen pohtii.

Dogmatiikan professori näkee ekumenian kulkevan hitaissa, jopa sadan vuoden sykleissä. Kirkkohistoriallista merkitystä Miikka Ruokanen näkee olleen lähes sata vuotta sitten (v. 1910) pi-detyllä Edinburghin maailmanlähetyskonferens-silla, kun taas Kirkkojen maailmanneuvoston (per. 1948) suurimpana saavutuksena hän pitää ekumeenista asiakirjaa kasteesta, ehtoollisesta ja kirkollisesta virasta (BEM) vuonna 1982.

Kuva

: Liis

a Räs

änen

Kristinuskon maantieteellinen gravitaatiopiste on pian Kenian kohdalla. Tässä maasailapsia jumalanpalveluksessa Ewuason kirkossa.

11

- Ekumenian suurimpana tavoitteenahan on näkyvä ykseys, joka toteutuu yhteisen ehtoollis-messun viettämisenä.

Kääntymisjulistusta työmuotokirjon rinnalleVaikka professori Ruokanen myöntää meidän kan-sankirkkomme sopivan omaan kulttuuriimme ja perinteisiimme, hän perää meillekin samanlaista henkilökohtaisen kääntymyksen julistusta, joka on arkipäivää kasvavissa, jälkitunnustuksellisissa seurakunnissa.

- Tarvitaan julistusta, jossa sanotaan, että Jumala on tul-lut lähelle, Pyhä Henki kutsuu henkilökohtai-seen uskoon. Ei evankeliumi ih-miseksi tulleesta Jumalasta ole eri-lainen täällä tai muualla. Meidän kirkkomme kai-paisi hengellis-teologista uudis-tusta ja julistusta, jossa sanotaan, että Jumala on tullut lähelle. Hän ja Pyhä Henki käännyttävät sitten ihmisen, Ruokanen alleviivaa samaa, mitä hän puhui kirkon evankelioimistyön konferens-sissa Jyväskylässä viime keväänä.

Ruokasen mukaan on kuitenkin tärkeää edel-leen panostaa kasvatukseen, diakoniaan, kristillisen rakkauden fyysiseen puoleen, ja hoitaa kirkolliset toimitukset ja jumalanpalvelukset mahdollisim-man huolellisesti valmistuen, mutta tämän rinnal-la myös tulisi julistaa terävöitettyä evankeliumia.

Kristinusko ei meilläkään säily pelkän traditi-on varassa. Esimerkiksi nyt kirkollisen avioliittoon vihkimisen valitsee Helsingissä enää 60 prosenttia pariskunnista. Nuoret huutavat itselleen roolimal-leja. Heitä olisi hyvä haastaa sataprosenttisiksi kris-tityiksi, jotka etsivät elämässään Jumalan tahtoa.

Perätessään apostolista, Uuden testamentin mukaista julistusta Ruokanen ei sano olevansa minkään tietyn, pietistisen tavan asianajaja.

- Asia on koko kirkkomme asia, ei jonkun herä-tysliikkeen. Uudistua ei voi kuin julistukseen tart-tumalla. Muutos ei ole sosiologinen, psykologinen tai organisatorinen, vaan hengellinen mysteeri.

Ruokanen toteaa lopuksi, että kirkon olemas-saolo riippuu Jumalasta. Me emme ole vastuussa jatkuvuudesta, vaan voimme uskoa ja luottaa tu-levaisuuteen.

Tietoa ja taitoa evästykseksiJos kirkolla Suomessa on sisäinen uskon kriisi, sen uudistuskin lähtee ennen kaikkea sen itsen-sä sisältä. Suomeen on tullut maahanmuuttajien myötä myös erilaista kristillisyyttä, joka kuitenkin kulttuurisen vierautensa vuoksi sekoittuu oman kirkkomme perinteisiin varsin vähän.

- He ovat kuitenkin meille piikki lihassa käydes-sään säännöllisesti kirkossa toisin kuin me, Miikka Ruokanen sanoo.

Maahanmuuttajien ja muiden ulkomaan kon-taktien myötä Suomeenkin on mahdollista saada enemmän kult-tuurien välistä vuorovaikutusta esimerkiksi työn-tekijöiden vaih-don kautta. Lähe-tystyötä voitaisiin tehdä yhdessä eri maiden kristitty-jen yhteistyönä kuudella mante-reella.

- Kun globali-saatio etenee, kir-koissakin voidaan tulla perässä, ja

kokea kirkon olevan yksi Kristuksen kirkko, maail-manlaaja seurakunta, ja tehdä yhteistyötä ekume-nian hengessä. Olisi hienoa, jos eri maiden kristityt liikkuisivat sujuvammin toinen toistensa alueilla. Suljettujen tilojen klusteriajattelun aika on ohi, Miikka Ruokanen vakuuttaa.

Suomalaisella kristillisyydellä on kriisistään huolimatta silti edelleen annettavaa maailmalla.

- Meillä on annettavana tietoa ja taitoa. Luteri-lainen teologia on tervettä ja vahvaa, raamatullista teologiaa – se on hyvä ”vientituote”! Opetan siksi myös itse Kiinassa, että kiinalaistenkin kristittyjen on tiedettävä kristinuskon historiasta, opista, alku-kielistä, jumalanpalveluksen teologiasta ja saatava monenlaista tietotaitoa. Diakonian ja sielunhoi-don taitoja tarvitaan erityisesti. Saadessaan tietää raamatullisen uskon kolmetuhatvuotisesta histo-riasta he voivat itse tehdä siitä johtopäätöksensä, professori täydentää.

Ihminen ei kuitenkaan elä ainoastaan tiedois-ta ja taidoista. Eri mantereilla liikkuva professori Miikka Ruokanen haluaa kaikkialla olla osa ennen muuta katuvaa, ylistävää ja esirukoilevaa kirkkoa, yhtä Kristuksen ruumista.

Teksti: Mira PiisPa

Kuva

: Pirr

e Saa

rio

Luther Seminary:n opiskelijoita soittotunnilla Bangkokissa, Thaimaassa.

1�

Lähetyssihteerin pöydältä

n Tämän numeron pääkirjoituksessa Timo Vasko viittaa aluksi monistettuna kiertokirjeenä julkais-tun Kirkkomme Lähetys -lehden ensimmäiseen pääkirjoitukseen, jossa silloinen piispa Martti Si-mojoki kirjoitti kiertokirjettä julkaisseen Suomen Kirkon Lähetysasiain Neuvottelukunnan tehtävis-tä. Yhtenä tehtävänä mainittiin lähetysseurojen ulkomaisia suhteita koskevat neuvottelut.

***Lähetysjärjestöjen ulkomaiset suhteet ovat olleet melko sivuosassa kirkon lähetystyön toimikunnan ja Kirkon lähetystyön keskuksen tehtävissä. Käyn-nissä olevat strategiaprosessit tuonevat muutosta. Kirkon ulkoasian neuvoston viime tammikuussa hyväksymässä kirkon ekumeenisessa strategiassa ja kirkolliskokoukselle menossa olevassa kirkon lä-hetysstrategiaehdotuksessa puhutaan kirkkomme suhteista Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kirkkoihin.

Lähetysstrategiaehdotuksessa todetaan: ”Kir-kon lähetysjärjestöt ovat aikaisemmin hoitaneet ulkomaisen työn suunnittelun, toteuttamisen ja arvioinnin itsenäisesti. Niiden muiden kirkkojen kanssa solmimia yhteistyösopimuksia ei ole otettu huomioon kirkkojen välisinä sopimuksina. Yhtei-sen strategian myötä voidaan kehittää järjestelmä, jonka kautta kirkon lähetysjärjestöjen solmimat sopimukset jäsentyvät selkeämmin osaksi kirkon ulkosuhteita. ”

***Yhteydenpito kirkkojen välillä on tiivistymässä. Huhtikuussa arkkipiispa Jukka Paarman johtama delegaatio vieraili Japanissa Evankeliumiyhdistyk-sen yhteistyökirkon, Japanin evankelis-luterilai-sen kirkon sekä Kansanlähetyksen ja Kylväjän yh-teistyökirkon Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkon vieraana. Näiden kirkkojen johtajat pitivät tärkeänä suhteiden solmimista myös kirkkojen välille. Kesäkuussa Lähetysseura piti yhteistyö-kumppaneidensa konsultaation. Arkkipiispan li-säksi muun muassa Tampereen piispa Matti Repo

ja kirkon lähetysyön toimikunnan puheenjohtaja piispa Simo Peura osallistuivat. Katajanokalla Kir-kon talossa meillä on ollut ilo ottaa vastaan entistä enemmän kirkon lähetysjärjestöjen yhteistyökirk-kojen edustajia vieraina.

***Kirkon lähetysjärjestöillä on monia yhteistyösopi-muksia Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kirkkojen kanssa. Joskus ne toimivat yhteistyössä sellaisen kirkon kanssa, johon myös kirkollamme on kumppanuussopimus tai muuten pitkäaikaiset ja kiinteät suhteet. Tällaisia ovat muun muassa In-kerin evankelis-luterilainen kirkko Venäjällä ja Vi-ron evankelis-luterilainen kirkko. On myös kirk-koja, joilla on useita suomalaisia kumppaneita, mutta kirkkojen välisiä suhteita ei ole järjestetty. Näin on esimerkiksi Etiopian Mekane Yesus kirkon laita. Kirkon lähetystyön toimikunnan lähiaikojen tehtävänä on pohtia, miten kirkkojen välisiä suh-teita kehitetään.

Lähetysteologia valokeilassa juhlavuonna

JaaKKo MäKelä

TT kirkon lähetyssihteeri

1�

Maailmalla on kansainvälisiä seurakuntia kaikissa suurissa kaupungeissa. Niissä maissa, missä kristi-tyt elävät valtauskonnon puristuksessa, kansain-välinen seurakunta koostuu enimmäkseen länsi-maisista lähetetyistä työntekijöistä ja heidän per-heistään. Myös osa Euroopan kansainvälisistä seu-rakunnista on alun perin amerikkalaisia kirkkoja. Näiden seurakuntien alkuperäinen identiteetti on siis suunnilleen samanlainen kuin suomalaisten seurakuntien Lontoossa tai New Yorkissa. Amerik-kalaisuus on kuitenkin identiteettinä niin paljon avoimempi kuin suomalaisuus, että monista ame-rikkalaisista seurakunnista on muokkaantunut kansainvälisiä. Toiset kansainväliset seurakunnat taas ovat syntyneet alun perin väljemmin eng-lantia puhuvan väestön seurakunniksi. Joidenkin seurakuntien paikka on kiinteästi tietyn kirkko-kunnan sisällä. Syntyhistoriasta riippumatta tyy-pillistä kansainvälisille seurakunnille tällä hetkellä on tunnustustenvälisyys, englanninkielen käyttö riippumatta monista äidinkielistä ja kaikilta man-tereilta tulleiden ihmisten tasainen edustus.

Paljon nuorehkoja kävijöitäHelsingissä toimiva kansainvälinen seurakunta International Evangelical Church (IEC) on perus-tettu lähes 40 vuotta sitten palvelemaan kaikkialta tulevia maahanmuuttajia tunnustustenvälisenä, itsenäisenä seurakuntana. IEC:lla on kuitenkin alusta lähtien ollut läheinen yhteys luterilaiseen kirkkoon sekä Suomessa että USA:ssa. Sen neuvos-toon on aina kuulunut henkilöitä kaikista kirkko-kunnista, jumalanpalveluksissa ovat palvelleet eri kirkkojen jäsenet, ja kasteita on toimitettu alusta lähtien ohi luterilaisen kirkon jäsenyyden. Alku-vuosina määriteltiin, että IEC tekee seurakunta-työtä kansainvälisen väestön parissa luterilaisen

kirkon puolesta. Käytännössä voisi sanoa, että IEC tekee seurakuntatyötä muidenkin kirkkokuntien puolesta. Hyviä ekumeenisia suhteita on pyritty vaalimaan joka suuntaan.

IEC järjestää joka sunnuntai kaksi englannin-kielistä jumalanpalvelusta. Näissä käy yhteensä keskimäärin 250 henkilöä. Kävijämäärältään IEC on siis Suomen oloissa suuri seurakunta. Sään-nöllisesti mukana on ihmisiä yli 60 eri maasta ja kymmenistä eri kirkkokunnista. Seurakuntalaiset voi jakaa seuraaviin viiteen ryhmään: työpaikan takia maahan tulleet, turvattomuutta pakenevat, avioliiton suomalaisen kanssa solmineet, ulko-maiset opiskelijat ja suomalaiset, jotka kokevat itsensä kansainvälisiksi. Seurakunnan ikäjakauma painottuu nuoriin aikuisiin ja nuoriin perheisiin. Seurakunnassa on hyvin vähän yli 60-vuotiaita ja teini-ikäisiä. Nämä ikäryhmäthän ovat suomalai-sissa seurakunnissa vahvasti edustettuna. Kansain-välisen seurakunnan ikäjakauma on siis suoma-laisten seurakuntien peilikuva.

IEC:n jumalanpalvelus noudattaa liturgisia pe-rinteitä niin, että roomalaiskatoliset tunnistavat tutun messun rakenteen. Musiikki tulee lähinnä angloamerikkalaisesta, globaalista kristillisestä kulttuurista, jossa etnisiä sävyjä on joskus maus-teeksi mukana. Saarnat ovat perusteellisia ja Raa-mattua selittäviä, evankelisen perinteen mukaisia. Karismaattisille elementeille on jumalanpalvelus-ten musiikissa ja rukouselämässä sija. Eri etniset ryhmät ovat edustettuina saarnaajissa, liturgeissa, ehtoollisavustajissa, rukousavustajissa, tekstien lukijoissa ja muissa avustajissa. Jokaisen jumalan-palveluksen palvelutehtäviin tarvitaan noin 20 vapaaehtoista. IEC:lla on kuusi palkattua työn-tekijää, jotka ovat kotoisin viidestä eri synnyin-maasta, mutta sunnuntaisin muut paitsi pastori ovat vapaaehtoistehtävissä. Vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta vaatii jatkuvaa rekrytointia ja

Kansainvälinen seurakunta yhdistää monista taustoista tulevat

Kansainvälinen seurakunta tarjoaa niin evankeliumin sanoman, hengellisen kasvuympäristön kuin perusapua Suomeen muuttaville englanniksi.

1�

muutoksiin varautumista. Usein eri tehtäviin jou-dutaan etsimään uusia ihmisiä vielä jumalanpalve-luksen aikana. Maahanmuuttajat itse kantavat va-paaehtoisina vastuun seurakunnan toiminnasta, hallinnosta ja taloudellisesta kannatuksesta. Tämä merkitsee tervettä omistajuutta.

Kasteen kauttakin jäseniäUseimmat seurakuntalaiset ovat oman kirkkokun-tansa jäseniä alkuperämaassaan, mutta Suomessa rekisteröity uskonnottomiksi. Samaan tapaan suu-rin osa Suomen muslimeista on virallisesti uskon-nottomia, mutta heidät lasketaan silti arvioihin muslimien määrästä. Samaan tapaan tulisi laskea maahanmuuttajakristityt ulos väestörekisteristä.

Vuosien kuluessa osa maahanmuuttajakristityistä liittyy jäseniksi suomalaisiin kirkkokuntiin. Joskus suomalaisten kirkkojen jäsenyyteen liitytään vasta toisen tai kolmannen sukupolven aikana. IEC:n jä-senyys ei estä jäsenyyttä muissa kirkoissa Suomessa tai maailmalla. Sen sijaan esimerkiksi luterilainen kirkko edellyttää eroamista aikaisemmista kirkko-jen jäsenyyksistä.

Osa IEC:n seurakuntalaisista on kääntynyt kris-tityksi Suomessa. Joka viikko aikuisten kaste- ja rippikouluryhmässä opiskellaan uskon perusteita. Vuosittain muutama uskonnoton tai muiden us-kontojen edustaja kastetaan kristityksi. Rekiste-röityminen kristityksi suomalaiseen seurakuntaan arveluttaa monia turvallisuussyistä. Toisia taas ih-metyttää, miksi liittyä yhteisöön, jossa ei kuiten-kaan ole millään tavoin käytännössä mukana. Siksi osa kastetuista on vain IEC:n jäseniä.

Tiedotuksen näkökulmasta IEC:n toimintaan tullaan mukaan kolmea reittiä. Länsimaiset kristi-tyt löytävät tiensä internetin kautta hakusanojen avulla. Suomalaiset löytävät IEC:n enimmäkseen

IEC:n juhannusleirillä istuttiin yhdessä nuotion äärellä. Suomalainen, kesäinen makkaranpaistoperinne kiehtoo muitakin.

”Kaksoisjäsenyys kelpaa kansainvälisessä seurakunnassa.”

1�

Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupun-ki -lehden ilmoituksen avulla. Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan väki kuulee seurakunnasta ystäviltään ja tulee yleensä jonkun mukana juma-lanpalvelukseen. Haastavin näistä kolmesta on vii-meksi mainittu. Seurakuntalaisten pitää olla niin tyytyväisiä seurakuntaan, että he voivat ylpeinä esitellä oman seurakuntansa uusille ystävilleen. Suurin osa seurakunnan piirissä kristityksi käänty-neistä on tullut mukaan omasta maastaan kotoisin olevan ystävän tuomana.

Diakoniaa ja perheiden vertaistukeaSeurakunnan toiminnan strategisessa suunnitte-lussa pitää ottaa huomioon maahanmuuttajien tarpeet. IEC:n diakoniatyössä kohdataan paljon maahan juuri saapuneita, jotka tarvitsevat pe-rustietoa ja -taitoja. Kokkikursseilla opiskellaan, miten tehdä ruokaa suomalaisesta kaupasta löy-tyvistä aineksista. Kulttuurikurssilla tutustutaan suomalaisen pankin toimintaan, bussilla matkus-

tamiseen, kartan lukemiseen, talvipukeutumi-seen ja niin edelleen. Seurakunnan suomenkie-len kursseilla opiskellaan sekä kirjakieltä että pu-huttua kieltä. Ihmisiä autetaan löytämään asuin-, opiskelu- ja työpaikkoja. Monesti neuvomme ja rukoilemme turvallisuuteen liittyvien asioiden puolesta ja ohjaamme lakimiesten puoleen. Mo-net ovat suomalaisen sosiaaliturvan ulkopuolella ja elävät seurakunnan jokaviikkoisen ruoka-avun varassa. Mutta kun sosiaaliturvan ulkopuolella oleva tarvitsisi yösijaa talvipakkasilla tai lääketie-teellistä apua, on jo yhden ihmisen hätä suurempi kuin mihin yksi seurakunta pystyy vastaamaan.

Diakonisen toiminnan lisäksi strategisesti tär-keitä toimintamuotoja ovat ulkomaalaisten opis-kelijoiden kokoontumiset ja turisteille suunna-tut, evankelioivat tilaisuudet. Siirtyessään uuteen ympäristöön ihminen on aina avoin arvioimaan elämäänsä ja arvojaan. On luontevaa tuoda kristil-linen todistus tällaiseen elämäntilanteeseen. Myös kulttuurirajan yli avioituneet tarvitsevat tukea ja neuvoja. Parhaiten tämä toteutuu vertaistuella. IEC on järjestänyt monikulttuurisille pareille avio-liittoleirejä jo yli kymmenen vuoden ajan. Kastei-den ja vihkimisten yhteydessä kohtaamme laajasti kansainvälistä yhteisöä. Monesti toimitukset ovat ensikosketus seurakuntaan, mutta johtavat aktii-viseen jäsenyyteen.

TiMo KesKiTalo

pastori

”Diakonia- ja opiskelijatyö painopisteinä.”

Kansainvälisen seurakunnan raamattupiiri kokoontuu joka keskiviikko Helsingin Kampin International Christian Centerissä: seurakunnan pastori Timo Keskitalo tutkimassa Raamattua Tignehin (toinen oikealta) kanssa. Piiriin kokoontuu tavallisesti keskimäärin 25 henkilöä.

1�

Millaisia ovat pääkaupunkiseudulle 1990-luvun alusta alkaen syntyneet afrikkalaiset kirkot? Mi-ten ne suhtautuvat kantasuomalaisiin kristittyi-hin? Miten meidän pitäisi suhtautua heihin? Tässä muutamia kysymyksiä, joihin teologian tohtori Mika Vähäkangas Helsingin ja nyt professori Lundin yliopistosta on hakenut ja saanut vasta-uksia. Hän on kiertänyt eri kirkkojen kokoontu-misissa tietoa keräten ja analysoiden.

– Kirkkoja syntyy silloin tällöin sekä myös kuihtuu tai jakaantuu. Yhdistysrekisteri ei kerro näistä paljon, sillä usein ainakin aluksi kokoon-nutaan kodeissa ja pastorina on bussikuski tai sai-raanhoitaja, joka siis saa palkkansa muualta kuin seurakunnasta, Mika Vähäkangas tyypittelee.

– Ensimmäinen afrikkalainen kirkko pääkau-punkiseudulle syntyi afrikkalaisten raamattupii-ristä 1990-luvun alkupuolella. He olivat piirin li-säksi käyneet siihen asti Helsingin kansainvälisessä seurakunnassa, mutta halusivat sitten olla itse vas-tuussa omasta seurakunnastaan. Kansainvälinen seurakunta oli amerikkalaisen, luterilaisen papin vetämä ja tunnustuksettomanakin luterilaisuu-teen pohjautuva, Mika Vähäkangas kertoo seura-kuntien alkuvaiheista.

Nämä afrikkalaiset yhteisöt, jotka kasvavat no-peasti, ovat niin suomalaisten kirkkokuntien puo-li-itsenäisiä työmuotoja, täysin irrallisia ja itsenäisiä seurakuntia kuin kansainvälisten, afrikkalaistaus-taisten kirkkokuntien osia. Jäsenyys näissä erityyp-pisissä, afrikkalaisissa kirkoissa muodostuu sen mu-kaan, mihin ihmiset itse kokevat kuuluvansa.

Kehitys itsenäisiksi kirkoiksiAfrikkalaiskirkot pääkaupunkiseudulla syntyvät Mika Vähäkankaan mukaan kahdella tapaa: joku saa kutsun toimia seurakunnan pastorina ja kut-suu mukaan kavereitaan tai sitten olemassa ole-vassa seurakunnassa syntyy kiista ja osa ”jäsenistä” perustaa oman ryhmänsä.

– Tietyllä tavalla nämä kirkot ovat enemmän pastoreistaan riippuvaisia, sillä jos nämä eivät miellytä, kirkko kuihtuu pois. Mutta toisaalta ne ovat myös vähemmän pappiskeskeisiä kuin lu-terilainen kirkko, sillä ihmiset tekevät valtavasti

vapaaehtoistyötä.Osallistujamääriltään eri kirkot vaihtelevat

kymmenen hengen joukosta yli sataan. Yleensä nämä ”jäsenet” ovat aktiivisia seurakuntaelämään osallistujia.

– Näistä reilusta kymmenestä kirkosta suurin osa on organisatorisesti suomalaisseurakunnista irrallaan, mutta kuitenkin kokoontuu suomalais-seurakuntien tiloissa. Esimerkiksi Adventtikirkol-le on luonnollista vuokrata tilojaan sunnuntaisin muille seurakunnille, Mika Vähäkangas huomaut-taa.

Poikkeuksen tästä periaatteesta tekee ylikansal-linen tunnustuskunta, The Redeemed Christian Church of God -kirkko, joka on jo Suomessakin itsenäistynyt. Sillä on omat tilat Helsingin Sörnäi-sissä, mutta se toimii myös Turussa, Tampereella, Lahdessa ja Mikkelissä.

– Sen pohjautuu Nigerian aladura- eli rukoi-lijakristillisyyteen, joka irtaantui aikanaan ang-likaanisesta kirkosta. Se on nykyään irtaantunut perinteisestä helluntailaisuudesta ja edustaa niin sanottua kolmannen aallon helluntailaisuutta eli on uuskarismaattinen kirkko. Se korostaa Juma-lan vaikutusta ja läsnäoloa Pyhän Hengen kautta menestysteologisin painotuksin.

Maahanmuuttajien kirkot kasvussa Suomessakin

Kristittynä eläminen on afrikkalaisille tärkeintä

Pääkaupunkiseudulle on vajaassa 20 vuodessa syntynyt reilut kymmenen erilaista afrikkalaisten maahanmuuttajien kirkkoa, joilla on enemmän tai

vähemmän yhteyksiä luterilaisiin seurakuntiin.

Kuva

t: M

ark A

ppiah

The Church of Pentecost International -kirkon jumalanpalveluksessa seistään usein myös rukoiltaessa. Seurakunnan pastori, tohtori Mark Appiah seisoo vasemmalla ylhäällä. Suomalainen nainen on Anne Asiedu, kirkon ensimmäisen johtajan, Alex Asiedun vaimo.

20

Ohjeita elämään

Miten nämä kirkot sitten käytännössä toimivat ja millaisia niiden teologiset painotukset ovat? Mika Vähäkankaan mukaan harvoin toiminta koos-tuu pelkästä jumalanpalveluksesta, vaikka se toki on keskeisin toimintamuoto. Siihen liittyy usein raamattuopetusta tai bändiharjoituksia, vaikkapa tuntia ennen jumalanpalveluksen alkamista. Näi-den lisäksi toimii rukouspiirejä ja raamattupiirejä. Tyypillinen toimintamuoto on myös muutaman kerran vuodessa, esimerkiksi pimeyden voimien ollessa liikkeellä uudenvuodenyönä tai perjantai-öisin järjestettävä rukous- ja paastokokoontumi-nen.

– Osalla kirkoista on diakoniaa eli käydään esi-merkiksi Metsälän ”pidätyskeskuksessa” eli vas-taanottokeskuksessa, jonne turvapaikanhakijat joutuvat. Uusille maahanmuuttajille saatetaan järjestää muutenkin tukitoimintaa.

Teologialtaan kirkot eroavat perinteisistä, länsi-maisista kirkoista paljon. Osalla eli kansainvälisillä kirkkokunnilla, kuten esimerkiksi The Church of Pentecost International, on oma, määritelty op-pinsa. Tärkeämpää kuin ideat, ajatukset ja oppi on kuitenkin käytännön kristillisyys eli tässä suurin osa kirkoista lähenee ennen muuta kolmannen aallon karismaattista kristillisyyttä:

– Saarnat käsittelevät sitä, millaista on elää kris-tittynä. Tämä nousee afrikkalaisesta ajattelusta, jossa keskeistä on ihminen ja elämää suojelevat asiat. Kun afrikkalainen tulee kristityksi, hän tulee usein karismaattiseksi kristityksi. Maailmankuva ei ehkä muutu juurikaan, mutta elämä muuttuu, itse Tansaniassa useaan otteeseen asunut Mika Vä-häkangas luonnehtii.

Kirkkojen mittapuuna on Raamattu, jota tulki-taan kirjaimellisesti oman kulttuurin läpi. Kuten arvata saattaa, jumalanpalvelus on vapaamuotoi-sen värikäs, musiikilla on siinä tärkeä sijansa.

Yhteyksiin kasvavien kirkkojen kanssaAfrikkalaiskirkot syntyvät yleensä luonnollisesti yhden etnisen ryhmän pariin, kunnes ne sitten laajenevat muihinkin afrikkalaisiin. Kirkot ovat usein evankelioivia ja haluavat kutsua mukaan kantasuomalaisiakin. Useimmat kirkot toimivat englanniksi tai sitten joissain on tulkkausta suo-meksi.

– Kielet ovat läsnä suloisessa sekamelskassa. Saarna saattaa olla lingalaksi, Raamattua luetaan ranskaksi ja laulut ovat jollain muulla kielellä. Välttämättä mitään ei käännetä, vaan jumalan-palveluksen kävijät joko ymmärtävät kaiken tai ymmärtävät osan.

Joillain kirkoista on selvä missio evankelioida suomalaisia, joiden luterilaisia seurakuntia pide-

tään epäkristillisinä ja laimeina. – En usko, että ne kuitenkaan vetävät puoleensa

kovin suurta määrää suomalaisia kulttuurisen ou-toutensa vuoksi. Toisaalta suomalainen uskonnol-lisuus ei ole luonteeltaan aktiivista. Voimakkaampi voima on sekularisaatio, Mika Vähäkangas arvioi.

Suomalainen, luterilainen jumalanpalvelus näyttäytyy siihen tutustuvalle maahanmuutta-jalle Mika Vähäkankaan mukaan ikävystyttävänä, suomeksi ja suomalaisen kulttuurin mukaan toi-mitettuna, seurakuntalaisia passivoivana palveluk-sena, jota varten tarvittaisiin diplomi kaanaankie-lestä. Afrikkalaisen maahanmuuttajan tausta on hyvin erilainen, ja toki hän kokee kolonialismin perinnön taakkana, eikä halua valkoisen johtavan ja päättävän kaikesta. Silti Vähäkangas mainitsee maahanmuuttajakristittyjä integroivina esimerk-keinä Vaasan ja Kuopion sudanilaispakolaiset.

– Meidän pitäisi joka tapauksessa pystyä vähin-täänkin kohtaamaan maahanmuuttajakristityt ta-savertaisina. Maahanmuuttajaseurakunnat ovat nimittäin maailman ainoa, kasvava kristillisyyden muoto. Seurakuntalaiset ovat näiden kirkkojensa aktiivisia ja evankelioivia jäseniä. Todennäköistä on, että Euroopan unionin maahanmuuttajavä-estö vähintään kaksinkertaistuu seuraavien 20 vuoden aikana. Luterilainen kirkkomme voi itse päättää, haluaako se osalliseksi tästä kristillisyyden kasvusta Suomessa.

Mika Vähäkangas ei usko oman kirkkomme toi-mintatapojen ja perusteiden muuttuvan ainakaan nopeasti, joten on epätodennäköistä, että afrik-kalaiset maahanmuuttajakristityt tulisivat suurin joukoin omien seurakuntiemme yhteyteen.

– Meidän pitäisi silti voida oppia elämään ihmi-siksi ja hyvissä yhteyksissä.

Teksti:Mira PiisPa

Kuvat: MarK aPPiah

The Church of Pentecost International -kirkon jumalanpalveluksen aluksi kaikki siihen osallistujat tervehtivät toisiaan.

21

Många samtalsämnen inom missionen har varit på tapeten i flera decennier. Förhållandet mellan förkunnelse och tjänande har väckt diskussion, en missionsstrategi har tagits fram och religionsteolo-gin har bearbetats. Samtidigt har många åkt ut för att missionera i praktiken och levt i främmande kulturer på allt fler områden på olika kontinenter. När tidningen Vår kyrkas mission nu fyller 50 år är det intressant att ta sig en titt på vad som skrivits med tio års mellanrum. Framöver kommer vi att ha en spalt med rubriken ”50 vuotta sitten” (För 50 år sedan)” där vi publicerar fler glimtar ur gamla tidningar.

Från stencil till tidning – fokus på Japan och AfrikaSom denna tidnings ledare konstaterar utkom det första numret av Vår kyrkas mission i form av ett Cirkulär till prästerskapet som skickades ut av De-legationen för missionsangelägenheter i Finlands kyrka. Den tiden var också en tid av ekonomisk åtstramning, men gåvorna till missionen hade ändå ökat från år till år. Tidningen följde upp hur då hundraåriga Finska missionssällskapets arbete utvidgades till nya områden. Nya platser var på den tiden Ambo-Kavangokyrkans arbete bland bushmän, arbetet i Tanganyika (nuv. Tanzania) och Formosa (nuv. Taiwan), Israel och den mus-limska världen.

Ett par andra artiklar i tidningen behandlade missionen i Japan, stämningarna vid det protes-tantiska missionsarbetets hundraårsjubileum och hur det hedniska Japan arbetade med spåren efter kriget.

De första amerikanska missionärerna kom till Japan 1859, där kristendomen var förbjuden och den som låtit döpa sig fängslades. Den första pro-testantiska kyrkan uppstod i Yokohama 1879. År 1900 var det dags för de första finländska missio-närerna att åka till Japan. Om Japan konstaterade tidningen också att ”även avgudar blir dyra”, när man under många års tid och för flera miljoner yen restaurerade en Buddhastaty som förstörts under andra världskriget. Ändå kunde man se att folket troget hade tjänat buddhismen redan i 1 400 år. I det första numret nämns inte namnen på ar-tikelförfattarna.

Bättre kommunikation och anslag för utvecklingssamarbeteDen tidning som började som en enkel stencil blev småningom mera levande när det på 1969 bör-

Vår kyrkas mission har i 50 år erbjudit teologi och praxis för missionsarbetet:

Arbetssätt, organisations-modell och missionsstrategi nygamla ämnen på agendan

Missionen har under en 50-årsperiod förändrats till de kristnas gemensamma tjänande och förkunnelsearbete,

och fokus har småningom förflyttats från Afrika till Asien och våra egna hemknutar.

”Mera missionsgåvor från år till år

År 1979 gav Vår kyrkas mission en grundlig rapport från kyrkans första islamseminarium och lyfte fram en växande världsreligion i länder som också har en stor befolkningstillväxt.

22

jade dyka upp pärmbilder. I all sin enkelhet är det första anspråkslösa, svartvita pärmbladet snyggt, även om det tydligen rådde brist på bilder och samma bild återanvändes i flera nummer. Från och med 1960-talet har antalet arbetare i missio-nen och understödsstatistiken varit återkomman-de material. År 1969 fanns det hela 476 finländare som arbetade inom missionen. I den siffran ingår också missionärer från friförsamlingarna. Under-stödet till missionen hade från 1967 till 1968 stigit med nästan en tredjedel till 1,36 mark per medlem i kyrkan.

Som tidigare var tidningens artiklar, liksom också nyheterna, på den här tiden till stora delar översättningar från engelska och tyska. Till den teologiska diskussionen hörde texter om förhål-landet mellan missionen och världshistorien och artiklar som tog upp närvaro och förkunnelse. I en rapport från forskarteamet Faith and order 1963 betonades i kyrkans relation till judarna att Gamla testamentet också tillhör de kristna, som å sin sida borde lära sig förstå det bättre.

Pentti Karikoski tog upp nya religioner i Japan och den utmaning de innebar för kristen tro. Han lyfte fram fem saker som han ansåg att stod bak-om deras framgång: arkitekturen, dvs. de religiösa byggnaderna, den nationella prägeln, användning-en av massmedier, tvåvägskommunikation och en livsnära hållning. Författaren efterlyste nya grepp i den kristna kommunikationen. Har denna kom-munikation verkligen fått mera betoning på växel-verkan i och med att nya medier har utvecklats?

Av en artikel med fakta om tredje världen framgick att man på 1960-talet önskade en ökning av anslagen för utvecklingssamarbete. Detta be-hov har funnits åtminstone de senaste 15 åren, men den nuvarande nivån har redan förbättrats från dåvarande 0,02–0,04 procent. Man önskade också nya verksamhetsformer i församlingarnas missionsarbete, till exempel missionskvällar eller veckoslutssamlingar på lägergårdar och sommar-hem. Motivationen till missionsarbetet uttrycktes i tidningen med följande, fortfarande träffande ord: ”Erfarenheten av gemenskapen med Gud tvingar oss att söka gemenskap med dem som lever med en annan trosuppfattning”.

Aleksi Vallisaari behandlade i juninumret 1969 den anglikanska kyrkans mission, medan Marie Louise Martin skrev om den afrikanska kyrka som bär sin engelskspråkiga grundare Si-mon Kimbangus namn. Kyrkan – som idag även finns i Finland – verkade på den tiden i trakterna kring Belgiska Kongo (nuvarande Kongo) och be-drev mission bland pygméerna. De katolska och protestantiska kyrkorna ansåg denna kyrka med över en miljon medlemmar och livlig ekumenisk aktivitet som heretisk, vilket även i dag är en fråga på Kyrkornas världsråds agenda. Toivo Saarilahti behandlade i en artikel mötet mellan kristen tro

och andra religioner. Hans tes var att kristendo-mens svar på andra religioner inte är en teori, utan en person – Jesus Kristus.

Missionen sätter fokus på AsienI den första tidningen år 1979 fanns många viktiga funderingar. Martti Laitinen efterlyste en hel-hetssyn på missionen. Problemet var enligt honom att människor fastnar i en trossats, ser ordet och sakramenten eller väckelse som varandra uteslu-tande, och inte välsignar hela kristenheten utan bara sin egen missionsorganisation. Han frågade sig om det vore tid att övergå från det lokala till det globara och fortsatte: ”Vore det förresten fel att påstå att folk i Finland som har en annan tro är vår kyrkas blinda fläck?”. Biskop Yrjö Sariola skrev en artikel om missionen och bekännelse-skrifterna. Enligt honom hörs evangeliets levande röst i kyrkorna och därifrån går man ut för att sprida den över hela världen. Han betonade Gud treenig, rättfärdiggörelse och en kyrka som står under den Helige Andes inflytande.

Seppo Syrjänen tog upp problematiken kring ekumenik och bekännelse i Asien. Det kanske mest iögonenfallande var användningen av ter-men ”pånyttfödd” i hinduisk kontext. Med ”bas-tuekumenik” går det enligt honom inte att mjuka upp hårda fakta, dvs. det som skiljer de olika kyr-kosamfunden från varandra. Esa Siljamäki tyckte att Finska missionssällskapet återfanns i en helt annan klass än de övriga missionsorganisationerna av den orsaken att lokalförsamlingarna hade möj-lighet att delta i förvaltningsarbetet.

I och med att kyrkan nyss hade hållit sitt första islamseminarium ägnades det andra numret 1979 helt åt utmaningen islam. Deltagarna utgjordes av anställda hos Finska missionssällskapet, Folkmis-sionen och Såningsmannen. På seminariet disku-terades huruvida det var dags att flytta fokus från Afrika till Asien. Föredragen på seminariet hade bland annat följande rubriker: Islams Jesusbild, Lag och evangelium, Perspektiv på förhållandet mellan kristendomen och islam, Omvändelsens problem ur islamskt perspektiv och Muslimer i Europa och Finland. På den tiden såg Finland an-norlunda ut än i dag; det var främst tatarerna som stod för det muslimska inslaget i landet.

Flyktingarbete och informationsteknologiEn jämförelse av antalet missionärer under de olika årtiondena visar att de var flest 1989 med hela 628. På 1980-talet gav man sig i kast med en missionsstrategi. En rapport över strategidiskussio-nen ingår i första numret av tidningen 1989. Man diskuterade också antalet officiella missionsorga-

23

nisationer. Om det tidigare någon gång skymtat fram en fundering kring hur man ska nå männis-kor med annan tro som bor i Finland fick man på 1980-talet höra mera av den diskussionen. Henrik Smedjebacka efterlyste i tidningen ett andligt an-svar för flyktingarna i Finland.

Informationsteologin blev också aktuell på 1980-talet. Ett citat från den text Erkki Sutinen då skrev torde träffa rätt i detta individualismens tide-varv: ”Människan i informationssamhället tilltalas av ett sakkunnigt och aktuellt budskap som möter hennes egna individuella intressen och frågor.”

Ett sjudande islam på frammarsch var temat för den andra tidningen 1989. Artiklar kring detta återfanns med bland annat följande rubriker: Var-dagens islam, Islam och medicinsk etik, Salman Rushdie, Islam i Sovjetunionen, i Östra Jordanien och bland turkar i Tyskland, Möte med kvinnor, Bibeln i muslimska länder och även andra mera teologiskt inriktade teman.

Mission i många riktningarPå 1990-talet blev tidningen naturligtvis mera färg-rann tack vare nya grafiska redskap. Nytt var också att skribenterna inte längre bara var angloameri-kanska eller finländska teologer. Första numret år 1999 inleddes av en intervju med ärkebiskop Jukka Paarma där han konstaterar att en levande kyrka är en missionerande kyrka. Biskop Ambrose Moyo från Zimbabwe funderade över vem som var de nutida missionärerna och kom till den slutsatsen att närvaron av utländska missionärer inte längre var ett kriterium för mission i Afrika. Han öns-kade att nya kyrkor skulle ha ett så starkt självför-troende ända från starten att det inte alls hinner uppstå något beroendeförhållande till de västliga kyrkorna.

Den Namibiske biskopen Kleopas Dumen hade en mera positiv syn på förhållandet med kyrkorna i väst – han räknade med att samverkan mellan kyrkorna ger missionen kraft: ”Må alla kyr-kor tillsammans ställa sig upp mot den orättvisa som råder i världen.”

De finländska teologerna Olavi Vuori och Jukka Keskitalo tog i sina artiklar upp missionen ur ett nordligt perspektiv. Aktuell var också Luth-erska världsförbundets missionsvision, där mission med helhetsperspektiv lyftes fram, där tjänandet utgjorde en del av förkunnelsen. Enligt Vuori var

strukturen på kyrkorna i det postkristna Europa, som nu förvandlats till missionsfält, en rest från gammal tid.

Växande understöd, kristen enhetÅr 1999 firade Finska missionsrådet sitt 80-årsju-bileum och studentföreningen Opiskelijoiden lä-hetysliitto sitt 100-årsjubileum. Trots att mission nu hade bedrivits under århundraden stod man till följd av befolkningstillväxten i en situation där antalet människor som inte fått höra evangeliet fördubblats under ett århundrade. Samtidigt stod vi på tröskeln till ett jubelår och önskan gick ut till församlingarna om att skänka en procent av skatteinkomsterna till missionsorganisationerna eller Kyrkans utlandshjälp.

Glädjande var att understödet till missionen stadigt hade ökat och under föregående år redan var 40 mark per medlem, vilket kan jämföras med drygt en mark på 1960-talet. Andra numret år 1999 hade fått det lämpliga temat ”Föränderlig och oföränderlig mission”. Tapani Ruokanen funderade över orsakerna till att religionerna inte hade rönt framgång och varför väckelserna inte hade infunnit sig och han hittade orsakerna i konsumtionen och en tro som vänder sig till av-gudar, sinnen, marknader och prylar. Han trodde att bara ett under av den Helige ande och profe-terna skulle kunna öppna människors ögon för Guds verklighet. Dåvarande missionsteologen Juhani Pörsti menade att kyrkan förvandlas till ett museum om den inte är missionerande. Han påminde om att uppgiften ska utföras i samarbete med de lokala kulturerna, där man delar nöden, bristen och överflödet och upplever gemenskap. Han framhöll gemenskapen som missionens vitt-nesbörd.

Missionssekreterare Markku Antola å sin sida skrev att ”den urbana nyhedningen är en utma-ning för vår kyrka i dag liksom också de utlän-ningar som flyttar hit”. Han kastade även ljus över den mycket speciella utvecklingen inom den teologiska utbildningen i den kinesiska kyrkan. Som orsak till varför kyrkan i Kina under 1970-talet hade vuxit från en miljon till dåvarande 16 miljoner framförde han att man i kyrkan upplevde kärleksfull växelverkan.

Maija Hukaris artikel gav ett hoppfullt exem-pel på att missionen intresserade unga i skolor och på ungdomsweekender. Sakari Pinola påminde om det oföränderliga och konstaterade att missionens uppgift inte är att sprida kristendom utan budska-pet om Kristus.

Text och foto:Mira PiisPa

”Tillsammans mot orättvisa.”

”Gemenskap och omsorg om vår värld.”

2�

Helsingin Sanomien 10.6.2009 mukaan Suo-messa oli viime vuonna 142 256 ulkomaalaista. Heistä puolet asuu pääkaupunkiseudulla.

Vantaan luterilaisten seurakuntien kirkkoherrojen ja muslimiyhteisön imaamien tapaamisissa halutaan pyrkiä

pois keskinäisestä vastakkainasettelusta.

Muslimien ja kristittyjen välinen vastakkainasettelu ei ole tarpeen

Vantaan seurakuntien kirkkoherrat sekä paikalli-set imaamit ovat käynnistäneet keskinäisen yhtey-denpidon noin vuosi sitten. Hengelliset johtajat ovat yksimielisiä keskinäisen dialogin välttämät-tömyydestä. He haluavat omalla esimerkillään näyttää, ettei muslimien ja kristittyjen välinen vastakkainasettelu ole tarpeen. Dialogi nähdään tehokkaana keinona vähentää ennakkoluuloja ja vääriä uskomuksia, joita kristityillä ja muslimeilla on toinen toisistaan. Kysymys on paikallisesti ajan-kohtainen, sillä maahanmuuton myötä islaminus-

koisten määrä kasvaa jatkuvasti. Tarkkaa tilasto-tietoa islaminuskoisten määrästä ei ole saatavilla, mutta heitä arvioidaan olevan Vantaalla noin 5 000 Vantaalla. Imaamit ja kirkkoherrat haluavat, että uskonnollisilla yhteisöllä on keskeinen merkitys yhteiskuntarauhan rakentamisessa.

Pohja dialogille luotuVantaan seurakunnissa on rakennettu jo vuosien ajan yhteyksiä maahanmuuttajayhteisöihin. Työ-muoto oli ennestään tuttua molemmille imaa-meille, sillä lukuisat muslimitaustaiset maahan-muuttajat ovat saaneet seurakunnilta pyyteetöntä tukea kotoutumiseensa. Tältä pohjalta imaamien oli luontevaa ottaa vastaan kirkkoherrojen kutsu yhteistyöhön.

Vantaan seurakuntien kirkkoherrat tapasivat taas elokuussa Koivukylän moskeijassa muslimeja: imaami Mostafa Hossein (vas.), Reijo Liimatai-nen, opettaja Absuge Hussein, Kari-Pekka Kinnunen, imaami Mahamud Salan, Jaakko Simojoki ja Mikko Matikainen.

2�

Lähimmäisen kohtaaminen on aina erityinen asia. Sen voi kokea monella tavalla kulttuurista riippu-en. Uudenlaisen ystävyyden lahjan sain nelisen vuotta sitten, kun tutustuin Sudanista Savoon kiintiöpakolaisina saapuneeseen sudanilaisten kristittyjen ryhmään, joka oli joutunut pakene-maan sotaa ja levottomuuksia kotimaastaan.

Suuri osa Kuopion sudanilaisista kristityis-tä asuu Kallaveden seurakunnan alueella. Näin kirkkomme muodostui ryhmälle ”kotikirkoksi” ja tukipisteeksi. Työ maahanmuuttajien kanssa ei kuitenkaan ollut seurakunnassamme tuttua. Saati sitten jokapäiväistä ennen sisariemme ja veljiem-

me saapumista Kuopioon. Erityisen merkityksel-liseksi tilanteen teki se avoin lähestymistapa, joka heillä oli. Kotimaassaan ja pakolaisvuosinaan he olivat tottuneet hakeutumaan lähimpään kirk-koon ja seurakuntaan, etsimään yhteisöllisyyttä, ystävyyttä ja kristittyjen yhteyttä.

Huoli oman perinnön säilymisestäIstumme kesäisenä sunnuntai-iltapäivänä Petosen seurakuntakodilla, jossa ryhmä kokoontuu vii-koittain. Mahdollisuus oman kieliseen toimintaan on tärkeä. Yhteinen yhdistävä kieli on arabia, jota eri heimoista ja eri puolilta maata tulleet puhuvat. Ryhmän jäsenten mukaan omakielinen toiminta auttaa ylläpitämään kristillistä kulttuuriperintöä, ja toisinaan on vielä vaikea ymmärtää suomen kieltä. Musiikkiryhmä, raamattupiiri, pyhäkoulu ja seurakuntakoulu muodostavat vakiintuneen viikkotoiminnan rungon. Lisäksi mukanaolo suo-menkielisessä seurakunnan toiminnassa on luon-nollista ja integroituminen on tapahtunut ilman suurempia kipukohtia. Ryhmäläiset kuitenkin edelleen hämmästelevät, missä nuoret ja perheet ovat, kun heitä ei näy sunnuntaisin messussa. Raamattukin tuntuu puuttuvan sanankuulijoilta matkasta, yksi sisaremme mainitsee.

Suomessa jo eletyt vuodet ovat herättäneet mo-nenlaisia kysymyksiä sudanilaisyhteisön jäsenissä. Oman kulttuurin ohentuminen ja lasten vieraan-tuminen kristillisestä kulttuuriperinnöstä huoles-

Kuopiossa paikallisseura-kunnasta pakolaisten koti

Kuopiossa sudanilaispakolaiset hakivat yhteyttä lähimmästä kirkosta, ja Kallaveden seurakunta otti heidät vastaan.

Imaamit ja kirkkoherrat ovat olleet tervetul-leita yhteisiin tapaamisiin omista lähtökohdistaan käsin. Opillisten kysymysten käsittelyssä ollaan vielä alkutekijöissään, sillä keskinäiselle tutustu-miselle on haluttu antaa runsaasti tilaa. Imaamit ovat tuoneet esille, että heidän on muslimeina hel-pompi luottaa kristittyihin kuin uskonnottomiin valtakulttuurin edustajiin.

Imaamit ovat esittäneet kirkkoherroille huo-lensa maahanmuuttajaperheiden ja -nuorten ti-lanteesta: vapaamielinen, länsimainen tapakult-tuuri koetaan uhkaksi koko perheen tasapainolle. Lapset ja nuoret ovat liian usein arkipäivän rasis-min uhreja. Huolta on aiheuttanut myös uskon-nonopetuksen asema suomalaisessa koulujärjes-telmässä. Islamin opetusta haluttaisiin oppilaiden

omalla äidinkielellä, eikä suomen kielellä. Vantaan seurakuntien kirkkoherrat ovat olleet tässä asias-sa yhteydessä paikallisiin kouluviranomaisiin ja ilmaisseet tukensa muslimeille.

Yhteiset pyrkimykset dialogin rakentamiseksi jatkuvat. Seuraavaksi imaamien ja kirkkoherrojen on tarkoitus sopia, miten kansainvälistä muslimi-en ja kristittyjen ystävyysviikkoa vietetään ensim-mäistä kertaa Vantaalla 10.– 22.11.2009. Varmaa on, että molemmat osapuolet haluavat rohkaista yh-teisöjensä jäseniä tutustumaan toinen toisiinsa.

Teksti ja kuva: Sari Koistinen

Kansainvälisen työn sihteeri, YTMVantaan seurakuntayhtymä

Kuopioon saapuneet sudanilaispakolaiset ovat löytäneet kodin Kallaveden seurakunnasta, jonka kirkossa heillä on myös omakie-listä, hengellistä toimintaa. Tässä messua toimittaa kajaanilainen sudanilaispastori.

Kirsi

Leino

, Mar

tti O

hlse

n

2�

tuttaa. Länsimainen kulttuurimme luo paineita ja kysymyksiä maahanmuuttajien keskuudessa. Näissä tilanteissa seurakunta on monin paikoin se kanava, josta etsitään tukea ja apua vaikeissakin tilanteissa. Seurakunnan työntekijä on rinnalla-kulkija, kuuntelija, kulttuuritulkki, sovittelija, opettaja, ystävä ja ennen kaikkea lähimmäinen.

Ystävät Sudanista ovat tuoneet tullessaan iloa, rohkeutta, totuudellisuutta, uskollisuutta, us-kallusta, armollisuutta ja kristillisen rakkauden ilmapiiriä. Kuljemme opetellen ja yhdessä eläen, jakaen unelman todellisesta yhteydestä ja osalli-

suudesta. He kertovat tulevaisuuden kirkosta, joka on jo aidosti monikulttuurinen ja jossa yhteistyö on moni-ilmeistä ja värikästä. Ehkäpä heidän lap-sensa ja lapsenlapsensa ovat mukana rakentamas-sa tällaista kirkkoa, jossa he itse nyt toimivat tien avaajina, ystäväni hymähtää.

Kirsi leino Ja KuoPion suDanilaisTen KrisTiTTyJen ryhMä

Kuopion Kallaveden seurakunnan lähetyksen, maahanmuuttajatyön ja kansainvälisen diakonian pastori,

kirkon maahanmuuttajatyön työryhmän puheenjohtaja

Suomessa itsenäiset helluntaiseurakunnat teke-vät kukin omaa maahanmuuttajatyötään – kes-kitettyä työtä tai hallintoa ei ole. Vahvinta maa-hanmuuttajatyö on suurissa kaupungeissa, kuten Vantaa, Helsinki ja Tampere. Lahdessa helluntai-seurakunnan maahanmuuttajatyö alkoi 1989, kun kaupunkiin tuli kurdeja. Tuolloin kolme seura-kuntalaista meni SPR:n kurssille, jossa opeteltiin kohtamaan eri kulttuureita. Toiminta oli vuosien ajan tapaamisia kodeissa, seurakunnassa ja leireillä. Se oli oikean lähestymistavan hakemista, yritystä ja erehdystä. Työhön tuli vähitellen mukaan lisää toimijoita. Vaikka maahanmuuttajatyön nykyinen lähestymistapa onkin holistinen, fyysiset, henkiset ja hengelliset tarpeet huomioonottava, niin alku-aikoina oli havaittavissa myös silkkaa evankelis-tahenkeä.

Mutta työ opetti suomalaiseen uskonnolliseen kummajaiseen, vaitiolokulttuuriin, tottuneille sen toisen puolen: useimmilla tulijoilla on uskonnol-lisesta taustasta riippumatta hengellisiä tarpeita, joita pitää pystyä hoitamaan niin yksilöllisesti kuin yhteisöllisestikin.

Englanniksi, venäjäksi ja tukea antaen2000-luvulle tultaessa oli monen työssä mukana olleen voimavarat käytetty. Samanaikaisesti tar-peet kasvoivat. Työtä piti kehittää. Allekirjoitta-nut esitti keväällä 2002 ns. ”kolmen sateenvarjon mallin”. Seurakunnan vanhimmat rohkaisivat

toimimaan esityksen mukaan. Mallia toteutettiin jo samana syksynä. Varjot ovat englanninkieli-nen, venäjänkielinen ja tukihenkilötoiminta. Eri kielisten toimintojen runkona ovat sunnuntai-iltapäivien jumalanpalvelukset ja sunnuntain pääjumalanpalvelusten simultaanitulkkaukset. Sen lisäksi varjojen alla on ollut raamattupiirejä, rukoustilaisuuksia, filmi-iltoja, leirejä ja niin edel-leen. Joinakin vuosina on ohjelmasta ollut run-sauden pula ja toisinaan resurssit ovat riittäneet vain perusasioihin.

Lahden helluntaiseurakunnan maahanmuuttajatyössä on

koettu yritystä ja erehdystäLahden helluntaiseurakunnan maahanmuuttajatyö on niin

tukihenkilötoimintaa kuin hengellistä hoitamistakin.

Lahden helluntaiseurakunnan maahanmuuttajatyön koordinaattorin, Timo Kekolahden (oik.) pihassa vietettiin takana seisovan, sudanilai-sen Daniel Aghotin valmistujaisjuhlaa keväällä. Mukana juhlimassa olivat myös David Zafar (vas.), seurakunnan English Fellowshipin vetäjä Frances Hume ja hänen puolisonsa Salome Naimat-Bhatti sekä Maarit Kekolahti.

2�

Tukihenkilötoiminta on tarkoitettu kaikille maahanmuuttajille. Sen pääkohderyhmänä ovat olleet kuitenkin muut kuin kristityt, sillä heitä ei ole helppo tavoittaa seurakunnassa. Toiminnan sisällä tapahtuu monia asioita henkilökohtaisista suhteista sellaisiin ryhmätapaamisiin, kuten kie-likerhot tai vaikkapa sählyillat. Tähänastista tuki-henkilötoimintaa on vaivannut tietynlainen jär-

jestelmällisyyden puute, mutta siihen on tulossa muutos: asiasta tiedotetaan jumalanpalveluksissa, pienryhmissä ja seurakunnan lehdessä sekä järjes-tetään rekrytointi ja koulutus. Parhaillaan etsitään henkilöä, joka voisi keskittyä tukihenkilöiden rek-rytointiin.

TiMo KeKolahTi maahanmuuttajatyön koordinaattori

I Vasa bjuder man på en kristen gemenskap samt ögon och öron

för allaVasa kyrkliga samfällighet bjuder på andligt arbete, personlig hjälp

och ett nätverk för invandare.

”…Jag vill bli en finländare så snabbt som möj-ligt..” sade en ung sudanesisk man andra dagen i Vasa medan han och de cirka 20 andra väntade på att bli intervjuade av diverse myndigheter. Han hade kommit som kvotflykting via Libanon och visste därför att han skulle få en möjlighet till ett nytt liv här i Finland. Kvotflyktingar uppfyller FNs kriterier för att få flyktingstatus. De behöver inte söka asyl och leva i otrygghet längre sedan de nått destinationen.

Främst personliga kontakter

Vasa kyrkliga samfällig-het har varit aktivt med i mottagande och inte-grerande av flyktingar och asylsökande sedan de första kvotflykting-arna togs emot av Vasa stad för 20 år sedan. När staden gjort upp sin inte-grationsplan för invand-rare har också försam-lingarna räknats med som en viktig represen-tant för tredje sektorn.

I början var delta-gandet i integrationen mera sporadiskt från församlingarnas sida och direkt personliga kontakter föddes kanske främst med dem som var

kristna eller som pratade ett språk församlingar-nas arbetare behärskade. Många gånger har det visat sig vara enklare att knyta kontakter om den anställda själv bott utomlands någon tid, kanske till och med har missionsbakgrund. I möten med människor är det ju så att vi själva är det verktyg Gud använder. Då kan alla våra färdigheter och erfarenheter användas, fast vi själv ser dem som bristfälliga och små. Svårt är det ibland att se pus-selbitarna som faller på plats och gåvor som får/bör

Internationella kyrkodagarnas huvudfest förra året i Vasa hade fått dansande och sjungande besök från Oravais mottagningscentral. Församlingen har också därefter besökt Oravaisborna.

2�

komma andra till nytta.Den finska församlingen ansvarade för kon-

takterna till kvotflyktingarna medan den svenska församlingen var i kontakt med mottagningscen-tralen och dess asylsökande.

På 20 år har mycket hänt i Vasa. Tolkcentralen tolkar nu på över 40 språk och antalet nationali-teter som finns representerade i det gamla Vasa län är just under 100. Mottagningscentralen har startats, lagts ner och startats igen. Vår situation är resultat av det som händer runt om i världen, men det handlar alltid slutligen om en människa och hennes enda enastående liv där vi kan få vandra tillsammans sida vid sida en tid!

En öppen, kristen gemenskapVi har i församlingarna frågat oss hur vi som krist-na och kyrka bäst kan svara på de utmaningar och förändringar som äger rum i samhället vi lever i och vill tjäna? En sekreterartjänst för invandrarar-betet inrättades i samfälligheten för ett antal år se-dan. Därmed breddades också arbete med invand-rare att gälla även internationella studeranden, dem som kommit via äktenskap, återflyttare och dem som är här på grund av arbete. Oberoende av vem vi möter, invandrare eller finländare, så är vår uppgift att se Kristus i varje människa. Som församling och kyrka är vår primära uppgift att erbjuda en kristen gemenskap som är öppen för alla oberoende av övertygelse. Vår Gud är så stor att vi har råd att bjuda på oss själva och på honom, som gett oss allt vi har, till alla som söker gemen-skap och samhörighet. Jesus själv knackar på varje människas hjärta i rättan tid, vi behöver inte med tvång ens försöka konvertera någon. Det är den andliga biten, som är vår specialitet.

Invandrararbetet i Vasa kyrkliga samfällighet har i huvudsak fyra former för tillfället:

1. Internationellt andligt arbete, som är upp-sökande och behöver mycket starka nätverk av djungeltelegrafer och finländska vänner (räcker inte med en anställd !), som tar med sig sin vän, granne eller kollega. Hit hör för tillfället de eng-elskspråkiga och tyska gudstjänsterna, två engel-ska bibelstudiegrupper, veckoträffarna med rysk-talande återflyttare och arabiska samlingar och gudstänster för sudaneser. Även läger och utflyk-ter är populära. På hösten 2009 ordnas den fjärde mångkulturella ruskaresan till Posio.

Samarbete mellan församlingarnas olika sek-torer är viktigt för att en verklig känsla av gemen-skap skall uppstå och för att integreringen skall bli verklighet. Om den internationella verksamheten blir väldigt selektiv, leder det till en större isole-ring och stärker känslan av främlingskap hos alla parter. Risken är också stor att invandrarna blir ihågkomna när det gäller att få exotiska program-inslag men att ingen verkligen tänker på att bjuda dem med i veckoverksamhet. Det kräver lite mer

vägledning i början men välsignelsen är stor!

Ögon och öron, pappersarbete2. Direkta klientkontakter på kansli, hemma hos klienten, skola eller hos myndigheter. När män-niskan är som svagast söker hon hjälp och ofta är diakonin den sektor som ställer upp. Andra gånger behövs vi som moraliskt stöd och som ett extra par ögon eller öron. Ensamheten är enorm om ingen bjuder hem på julen och midsommaren eller man själv inte vet vem man kunde bjuda t.ex. på bar-nens födelsedagsfest. Särskilt de internationella studerandena känner sig väldigt ensamma om de inte har råd att åka hem och besöka sina familjer. Hur skall man lära sig att leva i det här landet om man aldrig kommer nära ”ursprungsbefolkning-en”? Jag ids inte ens tala om språkproblem. De blir så onödiga när livet är viktigt. Att le och ta kontakt är det viktigaste språket, allt annat ordnar sig bara viljan och de rätta attityderna finns!

3. Nätverksarbete. Att sitta på möten och plane-ra tillsammans med de övriga som på något sätt är i kontakt med invandrare. Det här är tidskrävande men ack så viktigt! Att spara resurser för väsentliga saker istället för verksamhet som konkurerar eller inte behövs. Det är också det bästa sättet att infor-mera om uppkommande evenemang. Vi är lyck-ligt lottade i Vasa, som har t.ex. Undervisningsmi-nisteriets stödda Resursring, som fungerar väl!

4. Sedan är det allt det osynliga jobb som sker vid datorn och via telefonen. Det kunde gå dagar utan att ens träffa en invandrare. Kyrkan har allt-för många egna behov…mycket papper…

Rätt att vara sig själv och godkändVägen för en invandrare till att ”bli finländare” är lång. Hur många generationer framöver kom-mer ett i Finland fött barn med rötter i Iran att få höra att hon har ”invandrarbakgrund”? Hur länge hamnar jobbsökare med främmande namn sist i högen av ansökningar och hur länge får inger-manländarna höra glåpord i Finland också efter att ha kommit hem till ”de sina”?

Hur länge kommer den lutherska kyrkan att vara uråldrigt långsam? Trots att vi bekänner oss till den världsvida, universella kyrkan kan lagstift-ningen fortfarande vara ett hinder för medlem-skap/gemenskap. Verksamheten är fast i traditioner som redan för mången finländare saknar betydelse och är främmande och på församlingsnivå betyder invandrare en större personlig arbetsinsats, sam-tidigt som många redan nu har för mycket i sin kalender.

Dessutom blir den anställda ofta en vän.Det är en väldigt stor nåd i att inte vara den som

fattar beslut i frågor som berör status, visum och

2�

Ulkomaalaisten määrä Suomessa on kasvanut. Ul-komaan kansalaisia Suomessa on noin145 000. Suo-messa on yli 200 000 ihmistä, jotka puhuvat äidin-kielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Pääkaupunkiseudulla on noin kuusi prosenttia ul-komaalaistaustaisia ihmisiä. Monella Itä-Helsingin

alueella noin 15−20 prosenttia asukkaista on maa-hanmuuttajia. Vuonna 1996 Suomen liittyminen Euroopan unioniin aiheutti muuttoliikettä. Viime vuosina Suomeen on lähinnä muuttanut ihmisiä asiantuntijatehtäviin. Avioliiton solmiminen on edelleen merkittävä syy muuttaa Suomeen. Se

Maahanmuuttajatyöstä osa monikulttuurista seurakuntaa

Kirkko on huomannut maahanmuuttajat jo 1970-luvun venepakolaisten aikaan, mutta työssä on vielä kehittämisen varaa oman alueen

monikulttuuriseksi verkostoksi.

Kuva

: Ding

Feng

Kiinankielisen työn pastori pastori Nancy Wang-Hedström (oik.) toimittamassa toissa kesänä Wang Yong Gangin ja Jin Kain kastetta Helsingin Vuosaaressa.

uppehållstillstånd! I mötet med människan är hon enastående, vacker, skapad av Gud. Vi bör möta henne, förhoppningsvis villkorslöst, som en syster eller bror och bjuda in till vårt eget bristfälliga liv och vår gemenskap. Genom henne blir kroppen starkare och helare.

Det är väl inte saliggörande att vara finländare? Visst är det på många sätt en lottovinst att vara född här men är det då min ensamrätt att leva

här? Jorden är Guds, gränserna är dragna av män-niskor. Jag kunde vara den som blivit född på fel sida om ekvatorn…

Mitt svar till den unga sudanesen, som snabbt ville assimilera sig och bli en av oss var att det bästa är att var sig själv. Oberoende av var du är! Då kan du vara hemma i dig själv och bland andra!

gina rivera

sekreterare för invandrararbete

30

Venäjää osaavat pastorit toimittamassa ve-näjänkielistä jumalanpalvelusta Johanneksen kirkossa, Helsingissä. Seurakuntatyön keskus toimii Mellunkylän seurakunnassa.

kertoo myös kirkon monikulttuurisen pari- ja perhetyön haasteesta.

Pakolaistyöstä kieliryhmiksiKirkon maahanmuuttajatyö sai alkunsa 1970-lu-vulla, kun niin sanottu venepakolaisryhmä saapui Suomeen. Silloin kirkon työtä kutsuttiin pakolais-työksi, ja siinä olivat mukana seurakunnat, papit ja myös Suomen Lähetysseura. Kirkon maahan-muuttajatyö kasvoi huomattavasti 80- ja 90-luku-jen alussa koko Suomessa ja varsinkin pääkaupun-kiseudulla. Evankelis-luterilaisen kirkon vieraskie-linen työ alkoi myös syntyä. Kirkon pakolaistyön-sihteeri valittiin vuonna 1989. Varsinkin Suomen lähetysseuran kotimaan osastolla, kansainvälisellä seurakunnalla Helsingissä sekä Helsingin ja muilla pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymillä on ol-lut merkittävä rooli vieraskielisten ryhmien aloit-tamisessa. Lisäksi monissa paikallisseurakunnissa nimitettiin maahanmuuttajatyöntekijöitä.

Tällä hetkellä kirkolla on pääkaupunkiseudulla neljä vieraskielistä ryhmää: arabia, kiina, viro ja venäjä. Noin neljä vuotta sitten neljä kieliryhmää sai oman kotinsa pakallisesta seurakunnasta. Se tarkoittaa, että vieraskielinen työntekijä kuuluu seurakunnan työntekijäjoukkoon ja seurakun-nassa syntyy aitoa ja jatkuvaa vuorovaikutusta. Pääkaupunkiseudulla on myös noin 20 muuta kie-liryhmää, jotka kokoontuvat säännöllisesti. Niiden kanssa on tarkoitus olla yhteistyössä.

Seurakunta monikulttuuriseksiLuterilainen kirkko on pyrkinyt olemaan hyvin mukana uudessa tilanteessa, jossa Suomeen muu-

tetaan etenkin työ- tai perhesyistä. Hallinnollisel-la tasolla kirkossa on työntekijöitä, jotka tekevät maahanmuuttajatyötä. Meillä täällä pääkaupun-kiseudulla, kuten myös monessa muussa Suomen kaupungissa, on erittäin hyviä ja päteviä maahan-muuttajatyöntekijöitä. Monessa seurakunnassa myös halutaan tehdä jotain tälle kysymykselle. Tämä on tietysti hyvä asia, mutta mielestäni kysy-myksessä on enemmän kuin työntekijäkysymys: on kysymys kulttuurimuutoksesta ja väestöraken-nemuutoksesta.

Maahanmuuttajakysymykseen suhtaudutaan monesti luomalla virka seurakunnan sisälle, ja sii-hen halutaan ohjata maahanmuuttajataustainen henkilö. Minusta seurakunnan, joka haluaa pal-vella ja vaikuttaa omalla alueellaan, pitäisi alkaa puhua koko seurakunnan monikulttuurisuus-tilanteesta. Suhtautuminen maahanmuuttajiin virka-ajattelun tavalla, jossa on yksi virkailija tai ihminen, joka hoitaa kaikki maahanmuuttajat, ei ole välttämättä oikea tapa. Mieluummin voi-si puhua koko seurakunnan sisäisestä ulkoapäin suuntautuvasta muutoksesta, koko seurakunnan monikulttuurisuudesta.

Ihminen lähemmäksiMaahanmuuttaja on ihminen. Hän voi olla nuori, aikuinen, lapsi tai vanhus. Maahanmuuttaja on myös ihminen, joka tullut Suomeen erilaisista syis-tä. Sen takia olisi tärkeää ymmärtää, että maahan-muuttajatyö koskee kaikkia kirkon työaloja. Sen takia myös puhumme monikulttuurisuustyöstä. Monikulttuurisuus kertoo uudesta tilanteesta, joka elää Suomessa − myös kirkko ja seurakunta elävät tätä vaihetta. Itse asiassa kirkko painottaa enemmän monikulttuurisuus-sanaa, jotta ei yri-tettäisi vain muodostaa maahanmuuttajille omaa lokeroa kirkon sisällä, vaan että nähtäisiin moni-kulttuurisuus kaikilla kirkon työaloilla. Maahan-muuttaja on ihminen, joka asuu lähellä. Ihminen, jonka kohtaamme arjessa, ja jonka kanssaan teem-me työtä. Miksi ei hänen kanssaan myös rakenneta seurakuntaa eteenpäin?

Kuulin eräästä ulkomaalaisesta, joka huomasi ristin ja kirkkorakennuksen lähellä asuinpaik-kaansa. Hän kävi kirkkoherranvirastossa kysy-mässä ja kertomassa kiinnostuksestaan tietää tästä

Kuva

: Olga

Russk

ih

31

lähikirkosta ja muistakin kysymyksistä. Silloin hä-nelle kerrottiin, että maahanmuuttajatyöntekijä on vapaalla, tule kuukauden kuluttua, jos haluat häntä tavata. Minusta tämä kertoo, että tarvitaan monikulttuurisuuden perusymmärrystä ja tapaa toimia. Ihmisiä ei saa jakaa johonkin lokeroon, jossa vain työalat ja asiat merkitsevät, eikä ihmistä huomata.

On tarve alkaa puhua ulospäin suuntautuvasta kirkosta. Miten oma seurakunta voi suuntautua ulospäin maahanmuuttajakysymyksessä? Koko seurakunnan spontaani toiminta ja spontaani lä-himmäisenrakkaus ovat tärkeä kysymys pakallis-ten seurakuntien suhtautumisessa maahanmuut-tajiin. Minusta monikulttuurisuudessa tärkeä asia on monipuolisuus, ja myös tapa ajatella luovasti. Ulospäin suuntautuminen, spontaani huomaavai-suus ja vastaanottokyky ovat tärkeitä asioita.

Seurakunta ystäväverkostoksiHaluan ottaa paikallisen evankelis-luterilaisen kir-kon esimerkkitapaukseksi tässä kysymyksessä

Maahanmuuttajan tavoittaminen on tärke-ää. Mainokset ja tapa ilmoittaa ja viestittää ovat muuttuneet paljon kansainvälisemmiksi ja moni-kulttuurisemmiksi. Kirkon ilmoituksissa ja mai-

noksissa on ollut monikulttuurisuuden makua, varsinkin jos on haluttu korostaa kirkon moni-kulttuurisuus-työalaa tai -tapahtumaa tai nuo-rison ollessa kysymyksessä. Maahanmuuttajilla on mitä moninaisimpia kulttuuritaustoja. Mo-nen maahanmuuttajan kohdalla ilmoitukset ja mainokset toimivat omalla kielellä hyvin, mutta monella taas asiat menevät perille paremmin pus-karadion kautta. Monille henkilökohtainen kutsu on se tärkeä tapa.

Yritän sanoa, että lehden ilmoitussivun paril-la kielellä oleva ilmoitus ei välttämättä toimi, jos haluaa ja toivoo, että paikalliset maahanmuutta-jaihmiset tulevat mukaan. Yksi tai kaksi tapahtu-maa seurakunnassa vuoden aikana, joista tehdään lehti-ilmoitukset, eivät välttämättä ole tehokkain tapa saada maahanmuuttajaväestö kirkkoon. Ky-symys on, miten tehdä oma paikallisseurakunta tutuksi ja kodikkaammaksi maahanmuuttajavä-estölle, joka asuu sillä alueella. Miten rakentaa yhteyttä heihin? Miten voimme paikallisesti ra-kentaa verkoston, joka voi olla jopa seurakunnan maahanmuuttajatyöntekijä ja suomalainen ystä-väverkosto seurakunnasta?

MarK saba Helsingin ja Espoon hiippakuntien

monikulttuurisuustyön sihteeri

Venäjänkielisessäkin seurakuntatyössä avioliittoleirit ja -kurssit ovat tärkeää työtä ei vähiten monikulttuuristen avioliittojen vuoksi.

Kuva

: Olga

Russk

ih

Ensimmäinen Kirkkomme Lähetys oli Suomen Kirkon Lähetysasiain Neuvottelukunnan Kierto-kirje Papistolle, joka ilmestyi monisteena, kuten tämän lehden pääkirjoituksessa todetaan. Silloin elettiin myös taloudellisen tilanteen kiristymisen aikoja, mutta siitä huolimatta lahjat lähetystyölle olivat vuosi vuodelta lisääntyneet. Satavuotiaan Suomen lähetysseuran työn laajentumista val-loittamattomille alueille seurattiin. Uusia alueita olivat tuolloin Ambo-Kavangon kirkon työ bush-mannien parissa, Tanganjikan (nyk. Tansania) ja Formosan (nyk. Taiwan) työ, Israel sekä islamilai-nen maailma.

Lehden pari muuta artikkelia käsittelivät Ja-pania: lähetystyötä, protestanttisen lähetystyön satavuotisjuhlatunnelmia sekä sodan jälkiä, joita ”pakanuus korjasi”, Buddhan patsaaseen viitaten.

Ensimmäiset amerikkalaiset lähetystyönteki-jät tulivat vuonna 1859 Japaniin, jossa kristinus-ko tuolloin oli kielletty ja kastettuja vangittiin. Ensimmäinen protestanttinen kirkko syntyi Joko-hamaan vuonna 1879. Suomalaisten lähetystyön-tekijöiden aika saapua Japaniin oli vuonna 1900. Lehti totesi Japanista myös, että ”epäjumalatkin tulevat kalliiksi”, kun toisen maailmansodan jäljiltä tuhoutunutta, valtaisaa Buddha-patsasta korjattiin vuosien ajan miljoonilla jeneillä. Silti siinä todettiin, että kansa oli osoittanut harrasta uskollisuutta buddhalaisuudelle jo 1 400 vuotta. Ensimmäisen numeron artikkelien kirjoittajien nimiä ei ole mainittu.

Elämän ja elämätavan muutostaLokakuun 1959 Kirkkomme Lähetys Vår kyrkas mission oli jo muuttunut kiertokirjeestä oikeaksi lehdeksi. Sen pääkirjoitus oli reformoidun teolo-gin Karl Barthin eksegeesi lähetyskäskystä. Muuten-kin alkuaikojen lehdissä oli paljon käännösaineis-toa, kuten Walter Freytagin artikkeli julistamistavasta lähetystyössä. Hän totesi, että ”Ratkaisevaa on, et-

tä elämme tässä toisessa todellisuudessa, joka on Kristuksen kanssa elämistä.”

Käytännön sovellukseen lehdessä päästiin, kun Veikko J. Teinilä valotti Okavangon lähe-tyskentällä koettua 30 vuotta. Bushmannien eli pensastolaisten nousemiseen keräilyasteelta tar-vittiin hänen mukaansa muutakin kuin sananju-listusta. Henkisten tarpeiden heräämisessä oiva tie oli opetus, jotta kansa ”mukautuu edes bantujen maanviljelys- ja karjanhoitokulttuurin tasolle.” Yksi opetuksen tavoitteista oli juurruttaa kansaan siisteyttä ja huolellisuutta. Lopuksi Teinilä tote-si työtavan olevan kuitenkin jotain muuta kuin herroina hallitsemista eli veljinä opettamista ja neuvomista.

Vuonna 1959 näytti siltä, että Wycliffe Raama-tunkääntäjillä oli vielä tehtävänään 2 000 kieltä, kun niitä nykyäänkin on uuden kielen tutki-muksen laskennan ansiosta vielä noin 2400 kieltä. Muissa uutisissa käsiteltiin lukutaitoa maailmalla, uskontotilastoja, Japanin lähetyksen satavuotis-juhlia ja luterilaisesta tunnustuksesta käytyjä neu-votteluja Etelä-Intian kirkon kanssa.

Mira PiisPa

50 vuotta sitten julkaistu toinen Kirkkomme Lähetys -lehti oli jo mustavalkoinen, lehden muotoinen julkaisu, kun taas ensimmäinen numero oli lähetysasiain neuvottelukunnan kiertokirje, vaatimaton moniste.

Monisteesta lehdeksi - polttopisteessä Japani

ja AfrikkaLehtemme juhlanumerosta aloitamme palstan ”50 vuotta sitten”, jossa

referoidaan lehden sisältöä 50 vuotta sitten.

32

33

n Kohtaamiset Etu-Aasian islamilaisella alueella ja vierailu hindulaistemppelissä Intian Chennaissa koskettivat syvästi. Kokemukset vahvistivat näkyä evankeliumista kumpuavan julistuksen ja palve-lun merkityksestä lähetystyössä.

***Uskonnolliset perinnäissäännöt kahlitsevat

ja vapauttavat. Jeesuksen aikana niistä oli tullut suorastaan Jumalan toiminnan este. Jeesus halusi vapauttaa ihmiset palvelemaan Jumalaa ja lähim-mäisiä.

Evankeliumi vapauttaa kaikista uskonnollisista määräyksistä ja lainomaisesta pyrkimyksestä miel-lyttää Jumalaa. Se on siksi paras apu myös lähetys-työssä kohdattaessa heitä, jotka eivät vielä tai eivät enää tunne Kristusta. Evankeliumissa on voima synnyttää uskoa ja ylläpitää uskoa.

***Aikamme henki korostaa vapautta ja riippumat-tomuutta vailla sitoutumista ja velvoitteita. Seura-kuntaan kuuluminenkin tuntuu toisinaan olevan liikaa. Ihminen, kristitty, haluaa olla vapaa. Olisiko tässä vapaudenkaipuussamme aimo annos itsek-kyyttä?

***Martti Luther kirjoitti vuonna 1520 kirjasessaan Kristityn vapaudesta: ”Käsittääksemme perusteel-lisesti, mitä kristitty on ja mitä tarkoittaa Kristuk-sen hänelle hankkima vapaus, josta Paavali niin paljon kirjoittaa, esitän seuraavat kaksi väitettä: Kristitty on riippumaton ja vapaa kaikesta eikä ke-nenkään alainen. Kristitty on velvollinen palvele-maan kaikessa ja on jokaisen alamainen.”

***Jumalan armo vapauttaa kristityn laista. Tämän takia kaikkien kristittyjen pitäisi pyrkiä yhä syvem-pään Sanan ja Kristuksen tuntemiseen, säännöl-liseen uskon harjoittamiseen ja vahvistamiseen. Sydämen usko tekee ihmisen vanhurskaaksi, Ju-malalle kelvolliseksi.

***

Apostoli Paavali sanoo palvelemisesta: ”Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdol-lisimman monia.” (1. Kor. 9:19) Vapaan kristityn asennoitumisesta Paavali opettaa: ”...vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin it-seänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta.” (Fil. 2:3–4)

***Uskosta pulppuaa esiin rakkaus Jumalaan ja halu palvella lähimmäisiä vapaaehtoisesti. Armon kaut-ta olemme vapaita kaikista vaatimuksista. Rakkau-den laki ohjaa elämään niin, että autamme toisia-kin siitä rakentumaan ja hyötymään. Vapauden Sanaa kannattaa rohkeasti välittää lähetystyössä!

Vapauttava evankeliumi

MaTTi KorPiaho

Kirjoittaja on pastori ja työskennellyt pitkään Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA)

kotimaantyön johtajana.

Kuva

: Tuu

la Ko

rpiah

o

”Halu palvella lähimmäisiä pulppuaa uskosta.”

Raamattu

Kirkossamme on viime vuosina pyritty aiem-paa selvemmin sanoittamaan omia tavoitteita ja työnäkyä. Tuoreimpana esimerkkinä tästä on Meidän kirkko – ykseyttä etsivä yhteisö. Kirkon ekumeeninen strategia vuoteen 2015, joka jul-kistettiin 13.5.2009. Muutosten keskellä tarvitaan katseen kohottamista myös pitemmälle, jotta ol-taisiin uskollisia perustehtävälle. Rannattomalla merellä yhdessä tärkeäksi nähtyyn rajautuminen vapauttaa huolehtimasta turhista. Ekumeenisten kohtaamisten lisääntyminen on hyvällä tavalla kirkastanut omaa luterilaista identiteettiämme ja auttanut havaitsemaan siitä käsin avautuvan eku-meenisen, jakamattoman kristikunnan perintöön ankkuroituvan työnäyn, joka tähtää hyviin yhteis-työsuhteisiin kaikkien maamme kirkkojen kanssa sekä kansainvälisesti.

Yksimielisyys näkyy arjessaJakamattoman kristikunnan perintöä luterilaisesta näkökulmasta korostava ekumenian linja haluaa ottaa uskon talletuksen vakavasti, evankeliumin ja armon sanoman tähden. Jumalan kolmiyhteys us-kon hahmottamisen peruslähtökohtana merkit-see niin luodun todellisuuden, pelastussanoman kuin hengellisen elämän tasapainoista suhdetta toisiinsa. Strategian teologiset lähtökohdat tulevat esiin erityisesti sen ensimmäisessä tavoitteessa, ”ta-voittelemme kirkon näkyvää ykseyttä”.

Strategian missio lausuu ykseyttä, palvelua ja todistusta painottaen: ”Ekumeeninen tehtäväm-me on rukoilla ja tehdä työtä, jotta kristityt ja kris-tilliset kirkot olisivat yksimielisiä uskossa, yhdessä viettäisivät ehtoollista, palvelisivat ihmisiä ja todis-taisivat Kristuksesta”. Tästä nousevat visio, arvot ja tavoitteet. Arvot ja tavoitteet niveltyvät samalla kokonaiskirkolliseen Meidän kirkko – osallisuu-den yhteisö -strategiaan.

Uskon ja rakkauden yhteyttä diakonisesti pai-nottaen toisessa tavoitteessa todetaan: ”huoleh-

dimme heikoimmista ja kannamme maailman-laajaa vastuuta”. Siinä tähdätään myös siihen, ettei ekumenia jäisi ”ekumeenikoille”, vaan olisi luonteva osa arjen kristillisyyttä. Niinpä tavoit-teet III-V keskittyvät ekumeenisen ulottuvuuden vahvistamiseen kirkon ja sen jäsenten elämässä, kirkon jäsenyyden vahvistamiseen ja viestin viemi-seen eteenpäin sekä keskustelevaan työotteeseen. Kuudes tavoite pyrkii saamaan rakenteet palvele-maan toimintaa.

Lähetys toteuttaa ekumeniaaLähetyksen kannalta kiinnostava on tavoitteen viisi korostus, että ekumeenisessa strategiassa si-toudutaan kirkon lähetysstrategiaan. Toisaalta lä-hetysstrategiassa linjataan: ”…kirkon lähetysstra-tegia tähtää siihen, että lähetysjärjestöt sitoutuvat kirkon ekumeenisiin linjauksiin…”. Lähetysjärjes-töjen ekumeeninen roolihan korostuu varsinkin silloin, kun syntyvä uusi kirkko ei vielä itse pysty itsenäisesti hoitamaan ekumeenisia suhteitaan.

Uusi ekumeeninen strategia sanoittaa ensim-mäistä kertaa yhteisesti kirkon ekumeenisen lin-jan. Se on apu strategian toteuttamiseen kaikilla tasoilla: kirkon keskushallinnossa, hiippakun-nissa ja seurakunnissa sekä järjestöissä. Ekume-nia lujittaa kirkon sisäistä yhtenäisyyttä, ja ohjaa erilaisuuden ja yksilöllisyyden kunnioittamiseen ihmisten välisissä kohtaamisissa kirkon mission toteuttamisen edistämiseksi ja yhteisen elämän rakentamiseksi. Ekumeenisen strategian mate-riaalit löytyvät esimerkiksi internetistä www.evl.fi/ekumeeninenstrategia.

ToMi KarTTunen

teologisten asiain sihteeri

Strategisesti kohti kirkkojen ykseyttä

Kirkon ekumeeninen strategia avaa työnäyn, jossa pyritään jakamaan kristikunnan yhteinen perintö niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

”Tavoitteena näkyvä yhteys.”

”Ekumeniasta osa arkea, lähetystäkin.”

Kirkkomme ekumeenisen strategian vuoteen 2015 missiona on näkyvä ykseys, joka toteutuu esimerkiksi yhteistä messua viettäen. Suomen lähetysseuran lähetysjuhlilla kesäkuussa Tampereella vietettiin ekumeenista Ongumbiromessua. Ehtoollista jakamassa Namibian kirkkojen neuvoston pääsihteeri, teologian tohtori Tshapaka M. Kapolo.

3�3�

3�

n Kun lounas oli syöty, käytiin päivälevolle. Mi-nun vakituinen keskustelunavaukseni kuului: Mummi, kerro siitä, kun sinä olit pieni! Yksi mum-min tarinoista oli tullut hänen tietoonsa idempää, Karjalasta. Jossakin koulussa oli pyydetty lapsia ni-meämään metsänpetoja. Muuan tyttö oli vastan-nut: Sus’, da mörkö, da piru.

Sitä ei tarina kuitenkaan kertonut, että noilla kolmella olennolla on myös paljon yhteistä erään hyönteisen kanssa. Ainakin eurooppalaisessa kan-sanperinteessä ja lajinimistössä korennot ovat näet saaneet usein määreekseen milloin suden tai peikon, milloin lohikäärmeen tai paholaisen. Nimitysten kalseus johtunee varsinkin korennon toukkavaiheen ulkonäöstä ja ruokavaliosta. Sit-temmin toukat luovat nahkansa, kohoavat siivil-leen päivänvaloon ja liikkuvat vetten yllä ”uusina luomuksina”.

Ranskalaisessa sadussa ”Poika ja kimalainen” korento saakin vaihteeksi edustaa hyvyyden voi-mia. Siinä hyvä haltiatar lentää korennon asus-sa ihmisten maan halki, sipaisee vastasyntyneen poskea ja lahjoittaa tälle hyvän sydämen. Koren-to myös palaa opastamaan ja rohkaisemaan lasta, kun tämä on ehtinyt viidentoista vuoden ikään ja joutunut vaikeuksiin. Tuo satu kuvaa hyvän ja pahan kamppailua maailmassa ja ihmissydämissä. Se on satu ahneudesta ja anteliaisuudesta, van-keudesta ja vapaudesta sekä haavoittuvuudesta ja paranemisesta. Siksi se on myös uskonnollisesti puhutteleva.

Se on niitä satuja, jotka omalla, vertauskuvalli-sella tavallaan kertovat ihmisen kivusta, Jumalan kohtaamisesta, vapauttavasta armosta ja uuden elämän mahdollisuudesta. Sellaisissa kertomuk-sissa häivähtää jotakin siitä rakkauden, uskon ja toivon todellisuudesta, jonka perustana on kolmi-yhteisen Jumalan pelastava toiminta maailmassa.

Kun tee oli juotu, selailimme Kotien rukouskir-jaa. Sivu 122 pysäytti kuitenkin selailun. Siinä oli kuva sudenkorennosta. Kuva teki häneen ilmei-sen vaikutuksen, mutten vieläkään tiedä, miksi. En näet osannut hänen kieltään, enkä tuntenut hänen kulttuuriaan. Onkin ollut erittäin merkit-tävää, että kirkkomme lähetystyöntekijät ovat jo 150 vuoden ajan perehtyneet työalueidensa kie-

leen ja kulttuuriperintöön. Se on paitsi luonut pohjaa monipuoliselle vuorovaikutukselle myös auttanut ymmärtämään, mikä kussakin yhteisössä merkitsee hyvää ja vahvistaa luottamusta, mikä taas kuvastaa pahaa ja herättää pelkoa.

Esimerkiksi lohikäärme, joka Raamatussa rin-nastetaan paholaiseen, onkin Kaukoidässä valon ja luomisvoiman myönteinen vertauskuva. Siksi kiinalaisella lohikäärmehahmolla oli oikeutettu paikkansa lähetysjuhlien avajaiskulkueessa kesä-kuussa Tampereella.

Entisessä Euroopassa uskottiin myös, että ko-rennot ompelevat umpeen ulkona nukkuvien silmät. Mitäpä, jos me puolestamme antaisimme korentojen avata silmiämme? Ne voisivat auttaa meitä näkemään vaikkapa sen, että meidät on kutsuttu elämään uuden luomisen valossa, vapai-na pimeyden vallasta. Samalla saattaisi paljastua sekin, että ajattelussamme on yhtä ja toista kult-tuurisidonnaista, mikä ei välttämättä päde aina ja kaikkialla.

On muuten sellaisiakin eurooppalaisia kieliä, joissa sudenkorentoja nimitetään ”tasaimiksi” tai ”vesivaaoiksi”. Se taas voisi tässä tasauspäivän tun-tumassa herätellä meitä Jumalan lahjojen tasai-sempaan ja oikeudenmukaisempaan jakamiseen.

Lohikäärme, korento ja uudet jaot

Tiina ahonen

TT, pastori

Kolumni

Mission-Net-tapahtumassa 3000 eurooppalaista nuorta

3000 Euroopan nuorta ja nuorta aikuista verkostoitui pääsiäisenä lähetyskongressissa Saksassa. Lähetystyöhön omassa ympäristössä

kannustettiin puhein, rukouksin ja kevään aikana aktioon osallistumalla.

Pääsiäisen alla vietetty nuorten ja nuorten aikuis-ten eurooppalainen lähetyskongressi oli menestys. Saksan Oldenburgissa pidetyssä tapahtumassa oli koolla noin 3 000 nuorta noin 40 eri maasta, pääasi-assa Euroopasta. Viiden päivän mittaisen Mission-Net-tapahtuman tavoitteena oli saada osallistujat ymmärtämään, että elämäntapamme tulisi olla lähetyskeskeinen. Olemme jatkuvasti lähetystyös-sä, missä sitten olemmekin. Lähetystyöntekijänä oleminen on uskomme todeksi elämistä tässä maailmassa.

Mission-net on liike, jonka on valtuuttanut Eu-roopan Evankelinen Allianssi ja Euroopan Lähe-tysallianssi (http://www.europeanea.org/). Nämä kaksi järjestöä yhdessä kansallisten alajärjestöjensä (Suomessa SLN ja MESK) kanssa edustavat tuhan-sia seurakuntia ja lähetystyötä tekeviä järjestöjä ympäri Eurooppaa.

Jumalan valtakuntaa kauttammeOpetustuokiot käsittelivät Jumalan valtakuntaa, sen erityispiirteitä ja leviämistä. Pääpuhuja, piispa David Zac Niringiye Kampalasta, Ugandasta, ki-teytti hyvin ajatuksen siitä, että maailma rakastaa valtaa, mutta Jumalan valtakunta menee eteen-päin rakkauden voimalla.

Familygroup:it eli perheryhmät kokoontuivat päivittäin tunniksi pienryhmässä tutkailemaan

vuorisaarnan sisältöä. Tarkoitus oli yhdessä poh-tia, miten vuorisaarna koskettaa meitä henkilö-kohtaisesti. Matteus 5 alkaakin Jeesuksen sanoilla: ”Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta”. Tästä jatkettiin ja mietittiin, miten voimme olla suolana ja valona ympärillä oleville ihmisille (Matt. 5:13-16). Keskeisenä lau-seena koko pääsiäisen ajan oli Matt. 6:10: ”Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Raamat-tuopetus antoi paljon vastauksia siihen, mitä se meidän elämässämme tarkoittaa.

– Kuka on sinun elämäsi valtaistuimella, por-tugalilainen evankelioimiskoordinaattori Connie Main Duarte kysyi.

Kuuluisin Raamatun salakuljettaja, veli An-drew, haastoi jokaista kysymällä:

– Onko se, minkä vuoksi elät, sen arvoista, että kuolisit sen puolesta?

Oman paikan etsintää ja yhteyttäPäivillä oli mahdollisuus saada tietoa eri lähetys-järjestöistä ja lähetyskouluista, koska näytteil-leasettajia oli peräti 150. Onneksi oli MAC (Mis-sions Advice Center). Tämä keskus auttoi nuoria testin avulla selvittämään omat lahjansa, ja tu-losten avulla löytyi sekä avoimia työpaikkoja että sopivia järjestöjä, joihin nuori saattoi tutustua.

Suomalaisten tapaaminen lauantaina keräsi yli 40 henkeä koolle.

3�

3�

KirjatSeminaareja oli kaksi joka päivä. Aiheita oli eri alueil-ta, kuten Löytyykö lähetys Raamatusta, 2000-luvun seurakunta, Vaarallinen rukous, Tehokas viestintä, Maailman uskonnot, Minä ja elämäni.

Aamuohjelmassa, mut-ta varsinkin iltaohjelmassa sai kokea yhteyttä, kun ko-ko suuri Weser-Ems-halli oli täynnä ylistäviä ihmi-siä kaikkialta Euroopasta. Ylistystä johti World News Band, joka oli innosta-massa kaikkia osallistujia antamaan koko elämäm-me Jumalan käyttöön. Lauantain rukousillassa sai uusia tuttuja penkkirivis-tä, koska saimme rukoilla omalla kielellämme penk-kitoverin maan puolesta. Ilta koostui monenlaisista erilaisista rukoushetkistä, monet hetket olivat toi-minnallisempia, mihin oli tottunut. Rukouskokouk-sessa ei tällä kertaa aina-kaan ollut tylsää!

Tapahtuma oli loistava mahdollisuus tavata nuo-ria, jotka ovat kiinnostu-neita lähetystyöstä, saada opetusta, verkostoitua, kuulla, mitä Jumala tekee maailmassa, saada roh-kaisua ja ennen kaikkea osallistua itse lähetystyö-hön IN2-tiimien kautta. Noin 50 IN2-aktiota järjes-tettiin eri puolilla Euroop-paa kevään ja kesän aikana. Jokaisessa tiimissä oli kes-kimäärin 15 nuorta, joten 750 osallistui. Tällä tavoin moni pääsi vihdoin laitta-maan käytäntöön sen, mitä oli tapahtumassa oppinut. Seuraavan kerran tapahtu-maa vietetään uutena vuo-tena, 28.12.2011–2.1.2012, jossain Euroopassa.

Teksti ja kuva: anneTTe TaiPalus

Wycliffe Raamatunkääntäjät ry:n sihteeri

Näkökulma Lähi-Idän kriisien ja islamin väliseen suhteeseenCarlo Panella: Islamin musta kirja: 1914/2006 sorto, funda-mentalismi, terrori. WSOY: Helsinki 2009. 502 s.

Italialainen kirjailija ja toimitta-ja Carlo Panella on kirjoittanut teoksensa alun perin nimellä ”Il libro nero dei regimi isla-mici. 1914−2006: oppressione, fondamentalismo, terrore”. Hä-nen kriittinen kiinnostuksensa islamiin ilmenee myös hänen muutamista muista teoksistaan: “Il piccolo Atlante del Jihad”, 2002; “Saddam” e “I piccoli martiri assassini di Allah”, 2003; “L’antisemitismo islamico da Maometto a Bin Laden”, 2005; “Il libro nero dei regimi islamici”, 2006; ”Fascismo islamico”, 2007; ” Non è lo stesso Dio, non è lo stesso uomo. Bibbia e Corano a confronto”, 2009.

Kirjoittaja tarkastelee erityi-sesti 1914−2006 välisenä aikana poliittisen, usein fundamen-talistisen islamin kannattajien osallisuutta lähinnä Lähi-Idän poliittiseen juonitteluun, sa-lamurhiin, sortoon, terroriin ja sotiin. Ajanjakson käsittely alkaa vuosia 1914−1917 valaise-valla luvulla “Arabikapina, jota ei tullut”. Tuolloin Istanbulissa päämajaa pitänyt kalifi, sulttaani Muhammad V yllytti alamaisi-aan pyhään sotaan vääräuskoisia vastaa. Samalla tarkastellaan ajan historiankirjoituksen ongelmal-lisuutta. Luku 2 “Kalifaatin kuo-linkamppailu” käsittelee vuosina 1918−1939 Lähi-Idän alueella käy-tyjä sotia ja valtioiden aluejakoja. Luku 3 “Arabien valinta: natsis-mi” kattaa vuodet 1940−1943 ja antaa katsauksen Euroopan

juutalaisten pyrkimyksistä paeta natsihallintoa brittimandaattin alueelle, muslimien SS-joukois-ta ja eräistä palestiinalaisvaltion malleista. Luku 4 “Yritys tuhota Israel: Yhdysvaltain öljylobbaa-jat vastustavat Israelin syntyä” luotaa vuosia 1944−1951. Tällöin tarkastellaan USA:n presidentti F.D. Rooseveltin politiikkaa suh-teessa Palestiinaan sekä sionistien ja arabien väliseen konfliktiin, Arabiliiton vaiheita, Israelin val-tion syntymistä, arabimaissa asu-neiden juutalaisten tuhoamisen ja karkottamisen vaiheita (Näis-sä asui vuonna 1945 yhteensä 962 000 juutalaista, mutta vuon-na 2001 enää 7 530.)

Luku 5 “Arabit valitsevat Neu vostoliiton” käsittää vuodet 1952−1964. Tällöin käydään lä-pi Gamal Abdel Nasserin valta-kausi Egyptissä, arabihallitusten antisemitismiä, Suezin kriisi, Neuvostoliiton vaikutuksen le-viäminen Lähi-Idässä, Algerian sisällissota, Kuwaitin liittäminen Irakiin sodalla, Iranin poliittinen kuohunta ja Saudi-Arabian sisäi-siä konflikteja. Luku 6 “Ennen ja jälkeen kuuden päivän sodan” käy läpi vuoden 1967 Israelin ja kuuden arabivaltion yhteenliit-tymän välistä sotaa, jonka Isra-el voitti. Tarkasteluun tulevat myös PLO:n terrorisota Jordani-assa vuonna 1971 ja vuoden 1973 Jom Kippur -sota, jossa Syyria ja Egypti hyökkäsivät Israeliin, mutta jonka Israel voitti. Luku 7 “Khomeinin riemuvoitto” kes-kittyy Iranin islamilaisen vallan-kumouksen vuosiin 1978−1989, lapsimarttyyreihin Iranin ja Ira-kin välisessä sodassa, muutamiin

Kirjat

3�

Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan islamilaisen fundamentalismin väkivaltaisiin ilmiöihin sekä Is-raelin tuhoamaan ydinvoima-laan Irakissa vuonna 1981. Luku 8 “Saddam ja tärkein taistelu” tulkitsee jihadin näkökulmasta Saddam Husseinin poliittiset ja väkivaltaiset toimet Irakissa vuo-sina 1980−2003 ja valaisee yhtey-det Osama bin Ladenin terroris-tiverkostoon. Viimeinen luku 9 “Pyhän sodan rautainen akseli” käy läpi historiaa vuoteen 2006 saakka näkökulmana ajanjakso, jolloin arabimuslimit surmasivat toisia arabimuslimeja.

Teoksen laaja loppuosa luette-loineen on lukijalle varsin infor-matiivinen ja käyttökelpoinen. Se sisältää lähdeviitteet, liitteet, islamilaista terminologiaa, juu-talaista terminologiaa, henkilö-hakemiston ja luettelon liitoista ja järjestöistä.

Koska teoksesta puutuu joh-danto, jää avoimeksi, mitkä ovat olleet tekijän perustelut ja mo-tiivit tämän kokonaisesityksen kirjoittamiseen. Hän jättää luki-jalle tilan tehdä itsenäisiä johto-päätöksiä lukemansa perusteella. Teoksen suomenkielisen laitok-sen alussa kiitetään professori Jaakko Hämeen-Anttilaa asian-tuntija-avusta. Sujuvan kään-nöstyön on tehnyt Leena Taa-vitsainen-Petäjä. Kirjan luvuissa ankkuroidutaan varsin yleisesti tunnettuihin, mutta tässä yh-teydessä valitun näkökulman mukaisesti, koottuihin ja kitey-tettyihin temaattisiin tietoihin. Tällainen näkökulman rajaus antaa tulokseksi varsin paljon tietoa osittain islamin nimissä ta-pahtuneesta sorrosta, fundamen-talismista ja terrorista. Samalla tällainen rajaus arveluttaa siksi, että Lähi-Idän kansojen ja kult-tuurien vaiheisiin sisältyy myös todella paljon rauhanomaista ja yleisinhimillistä elämää, joka teoksessa kokonaan sivuutetaan. Tätä jälkimmäistä puolta olen usein saanut kohdata, kun olen vuodesta 1970 alkaen käynyt mo-nissa näistä maista.

Kirjaa voi suositella luettavak-

si esimerkkinä varsin rajatusta ja valikoidusta lähestymistavasta Lähi-Idän monikerroksiseen ja vuosituhantiseen valtapelien ongelmakenttään. Teos kertoo selvästi siitä, että väkivalta ruok-kii väkivaltaa ja oikeudenmu-kaisuus ei voi toteutua kaikille osapuolille samaan aikaan. Silti olisi myös tuettava Lähi-Idässä esiintyviä maltillisia ääniä ja pyr-kimyksiä rauhaan ja oikeuden-mukaisuuteen, koska niitäkin on olemassa.

TiMo vasKo

missiologian dosentti

Dörren till hela östafrikanska kyrkanRune Imberg: A door opened by the Lord, BV-förlag och Församlingsförlaget, 2008. 184 sidor.

Boken har undertiteln The His-tory of the Evangelical Lutheran Church in Kenya. Trots underti-teln så utgör boken en historisk skildring av missionsarbete i he-la Östafrika. Därför är boken av intresse inte bara för dem som vill lära känna den evangelisk-lutherska kyrkan i Kenya utan också för dem som vill fördjupa sig i den allra första tidens kristna historia i Östafrika.

Framställningen är indelad i olika historiska epoker. Den första delen behandlar missions-aktiviteter i Östafrika främst under mitten av 1800-talet och

missionsinitiativ i Sverige vid samma tid.

Av skildringen framgår vilket stort inflytande J L Krapf skulle komma att ha på flera olika kyr-kors missionsinsats i den här de-len av Afrika. Det är intressant att se hur det bibliska uttrycket ”en är den som sår, en annan vattnar, men Gud ger växten” på ett konkret sätt förverkligas. Det är många bedömare som ansett att Krapfs arbete ledde till ett magert resultat, men det finns också de som förstått upp-skatta Krapfs insats och sett hur många missionsorganisationer som senare byggt vidare på det grundläggande arbete som Krapf utförde.

Med tanke på att boken egent-ligen skulle handla om ELCKs historia får man det intrycket att den historiska bakgrunden skis-seras aningen för utförligt. En tredjedel av den egentliga texten behandlar tiden före det egent-liga arbete som sedan skulle leda fram till bildandet av LCK/ELCK. Författaren vill visa hur faktorer långt tillbaka i det förflutna har lett fram till den kyrka som finns idag. Men det är trots allt inte så lätt att påvisa ett direkt samband mellan dagens ELCK och det som skedde för länge sedan och att det skulle ha haft ett direkt avgörande inflytande på händel-seutvecklingen.

Av naturliga skäl får också det arbete som föregick själva etable-ringen ett stort utrymme. His-toriken är till stor del också Bi-beltrogna Vänners historik. Men det är mycket intressant att så ut-förligt kunna följa utvecklingen från allra första början fram till dagens kyrka. Det visar vilka svårigheter nya kyrkobildningar möter. Historiken slutar vid år 1968. Ungefär vid den tidpunkten börjar kyrkan expandera kraftigt både geografiskt och med tanke på verksamhetsformerna. Det är också då som impulser från bå-de hög- och lågkyrklighet skall smälta samman.

Boken innehåller många bil-der som gör framställningen

�0

mera levande. De många utrops-tecken här och där i texten blir aningen störande.

boris sanDberg

prost, HK, TK

Kristinusko muokkaa yhteiskuntiaPuheenvuoroja uskonnosta ja kehityksestä. Video. Suomen Lähetysseura 2009. Kesto 30 min.

Suomalaiset lähetystyöntekijät ovat tehneet Pakistanissa vuo-sikymmeniä työtä sairaalassa, jonka ulkopuolella on nykyään Al Qaedan leiri. Lähetystyön seu-rauksena kristinusko on levinnyt kaikkiin maanosiin. Viime vuosi-na kristinuskon merkitys erityi-sesti kolmannessa maailmassa ei ole ainakaan vähentynyt. Mikä on kristinuskon rooli muuttu-vissa yhteiskunnissa?

Pakistanin tapauksen ja mo-nien muiden esimerkkien kaut-ta Puheenvuoroja uskonnosta ja kehityksestä tarkastelee lä-hinnä kristinuskon roolia arvo-jen, kulttuurin ja yhteiskunnan kehityksessä. Esimerkit ovat Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Ame-rikasta. Videoon on haastateltu yhteensä 20 eri henkilöä näiltä mantereilta sekä Suomesta.

Tämä toimittaja Jouko Mart-tisen käsikirjoittama ja ohjaama video kartoittaa kristinuskon rakentavaa vaikutusta erityisesti kolonialismin jälkeisessä maa-ilmassa. Se osoittaa, miten kris-tinusko on lisännyt tietoisuutta ihmisten yhtäläisestä arvosta sukupuolesta, rodusta ja uskon-nosta riippumatta. Kristinuskon yksi luovuttamaton viesti on vakaumus, jonka mukaan hei-koimmista on pidettävä huolta. Kristinuskon myötä tapahtunut arvojen muutos on johtanut siihen, että tytöt pääsevät kou-luun, vammaisia ei enää hylätä ja sairauksia lakataan pitämästä

rangaistuksena, jota vastaan ei saa taistella.

On mielenkiintoista, että siir-tomaiden itsenäistymisen jälkeen Afrikassa alkoi voimakas herä-tysten aalto. Kristittyjen määrä on kasvanut voimakkaasti. Sen seurauksena Afrikassa on maan-osista pian eniten kristittyjä. Toi-saalta muuttoliike kolmannesta maailmasta länsimaihin vaikut-taa merkittävästi kristinuskon ja kirkkojen tulevaisuuteen. Muut-toliikkeen taustalla ovat suuret kehityserot.

Puheenvuoroja uskonnosta ja kehityksestä tarkastelee kriit-tisesti tapauksia, joissa kirkko-jen johtajat tai kristityt yleensä ovat kadottaneet kristinuskoon sisältyvän sanoman oikeuden-mukaisuudesta ja tasa-arvosta. Raamatun arvovaltaa on pyritty hyödyntämään rotusorron oi-keuttamisessa ja muunlaisen epä-tasa-arvon ylläpitämisessä. Video tuo esille islamin ja kristinuskon yhteisiä piirteitä, joiden varassa rauhanomainen yhteys näiden uskontojen ja niiden edustamien kulttuurien välillä on mahdollis-ta ja rakennettavissa.

Suomen lähetysseuran viime vuosien videotuotannon yksi merkittävä ansio on siinä, että suomalaisten haastateltavien ohella niissä pääsevät ääneen län-simaiden ulkopuoliset maltilliset asiantuntijat ja tavalliset ihmiset. Rakentava dialogi ja yhteys eri us-kontojen ja kulttuurien kesken edellyttää tietyn määrän yhteisiä arvoja, käsityksiä ja uskomuksia. Suomen lähetysseuran videoissa näitä yhteyden edellytyksiä pue-taan sanoiksi meille vieraan kult-tuurin kasvattien äänellä.

Juhana sihvo

vs. seurakuntapastori, Ylöjärven seurakunta

Monikulttuurisuus laajentaa lähetystäLähetysteologinen aikakaus-kirja, vol. 11 (2009). Eurooppa tänään – näkökul-

mia kristillisen lähetys- ja uskontoteologisen tehtävän toteuttamiseen moniarvoi-sessa ja muutosten alaisessa eurooppalaisessa kontekstis-sa. KLK/lähetysteologinen instituutti: Kirkkohallitus 2009. 155 s.

Vuodesta 1991 ilmestynyt lähe-tysteologinen aikakauskirja kes-kittyy uusimmassa numerossaan yhä monikulttuurisemmaksi muuttuvaan Eurooppaan mo-nista ajankohtaisista ja tärkeistä teemoista käsin. Artikkelit ovat kauttaaltaan kiinnostavia ja kohtuullisen sujuvasti luetta-via. Pohdittaessa kirkon missiota maailmankylässä ja erityisesti Suomessa kirjoitukset tarjoavat herätteitä pohdinnoille ja sovel-luksille.

Mika Vähäkangas tarkastelee lähetyksen suunnanmuutosta. Tasavertainen lähetyskumppa-nuus ilmenee myös vastaanot-tamisena: maanosastamme on tulossa etelän kristinuskon lä-hetyskenttä. Sekularisoitunut, moniuskontoinen tai etelän näkökulmasta liian liberaalia kristinuskoa edustava Eurooppa saa lähetystyöntekijöitä niin Ko-reasta kuin Afrikasta. Niko Hut-tunen käsittelee Paavalin tapaa kohdata hellenististä kulttuuria. Huttunen pitää apostolin mallia avoimena, vaikka tämä torjuu monijumalaisuuden ja korostaa Jeesusta Kristusta pelastajana. Paavali nykytermein kontekstu-alisoi sanomansa kuulijoille pa-remmin vastaan otettavaksi.

Pekka Yrjänä Hiltunen sel-keyttää uskontoteologista kes-kustelua. Hän korostaa omana itsenään olemista kohtaamisen peruslähtökohtana. Tärkeä ja tarpeellinen on analyysi paavi Benediktus XVI:n lausumasta, että uskontodialogi on mahdo-tonta. Hiltunen tulkitsee, ettei uskonto saa luopua omasta iden-titeetistään, mutta että sellainen dialogi on mahdollista, joka käy keskustelua uskontojen välisten erojen käytännön seurauksista. Mirja Aukee-Peiponen esittelee

�1

katolisen kirkon yhteiskunnal-lisen ajattelun peruslähtökohtia ja keskeisiä käsitteitä, kuten sub-sidiariteetti, läheisyys. Näin hän antaa välineitä hahmottaa myös EU:n eettisiä lähtökohtia ja eri maiden painotuksia.

Risto Jukko summaa moni-vuotisen kokemuksensa Rans-kasta 2000-luvun alussa lähetyk-sen näkökulmasta. Vallankumo-uksen radikaalista uskontokritii-kistä on ainakin osittain päädytty

välinpitämättömyyteen. Balkan-tutkija Teuvo Laitila valottaa kiinnostavasti tiedotusvälineissä usein pimentoon jäävää puolta Serbian ortodoksikirkon paikasta Kosovon itsenäistymisprosessissa vuosina 1998−2008.

Maija Turunen tarjoaa tietoa läntisestä missiosta ja uuskaris-maattisuudesta Venäjällä. Hän kuvaa kenttätutkimustensa pohjalta tilannetta, ja analysoi venäläisen uuskarismaattisuu-

den omintakeisia piirteitä pieta-rilaisessa kontekstissa. Arto Hä-mäläinen piirtää ekumeenisesti-kin kiinnostavassa artikkelissaan kuvan helluntailiikkeen tiestä Euroopassa pirstoutuneisuu-desta kohti ykseyden teologiaa. Helluntailaista ykseysrakennet-ta on edustanut etenkin PEF eli Pentecostal European Conferen-ce jaostoineen.

ToMi KarTTunen

teologisten asiain sihteeri

Kesäjuhlilla kuninkaallisiakin vieraita ja strategian

lähtölaukausLähetystyön kesäjuhlilla jatkettiin merkkivuosien juhlintaa, ja

Kansanlähetyksessä katsottiin tulevaisuuteen, jossa lähetystyötä halutaan vahvistaa ja suunnata tavoittamattomille alueille.

Kirkon seitsemän virallista lähetysjärjestöä piti kukin omia kesäjuhliaan toukokuun ja elokuun välisenä aikana. Juhlat keskittyivät Pohjanmaata

lukuunottamatta tänä vuonna Etelä-Suomeen. Eniten kävijöitä kokosivat Suomen Lähetys-seuran lähetysjuhlat. Suomalaisen lähetystyön

Suomen lähetysseuran juhlilla Tampereella järjestettiin ”Kansojen vaihtopöytä”, kansainvälinen draamakavalkadi ihmisen rakkauden kaipuusta. Siihen osallistui 12 opetuslasta eli ihmistä seuran yhteistyökirkoista eri puolilta maailmaa.

Kuva

: Ram

i Mar

jamäk

i.

�2

juhlavuonna kesäjuhlat keskittyivät enemmän juhlintaan vieraiden ja suomalaisten kesken. Sen sijaan Kansanlähetys keskittyi tämän kesän tapah-tumassaan muun muassa ajankohtaisiin kirkon ja oman järjestönsä lähetysstrategioihin.

Uusia lähetystyöntekijöitä juhlilla siunattiin yhteensä 28 sekä tietenkin lukuisia lapsia. Radio-lähetysjärjestö Sanansaattajat siunasi lisäksi juhlil-laan yhden, uuden televisio-ohjelman.

Kesäjuhlakauden avasi Suomen Pipliaseuran tapahtuma ”Pipliasta päähän ja sydämeen” Van-taalla toukokuussa.

- Äidinkielellä luettu Jumalan sana on komeil-le kuin hyvää tuoretta leipää, vakuuttivat raama-tunkääntäjät Iraida Popova ja Nina Vattuleva Vantaan Tikkurilassa Sana siunaa suomen sukua -juhlassa. Tapahtumassa sai itse osallistua elämyk-sellisiin raamattutyöskentelyihin tai istua kuun-telemaan Raamatusta ja raamattulähetystyöstä kertovia esityksiä. Vauhdikkainta menoa nähtiin suurissa lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kon-serteissa. Seuran Rauha teille -teemaan liittyen Lähi-idästä, Egyptistä ja Israelista tulleet vieraat kertoivat omien maidensa raamattutyöstä.

Vieraita yli 20 maastaSuomen Lähetysseuran lähetysjuhlilla Tampe-reella jatkettiin seuran 150-vuotisjuhlintaa, joka kokosi paikalle kesäkuun ensimmäisenä viikon-loppuna noin 35 000 ihmistä. Juhlavuoden pää-tapahtumaan oli kutsuttu lähetysseuran yhteis-työkumppaneiden edustajia yli 20 maasta. Yhteis-työkirkkojen ääni pääsi kuulumaan juhlateemassa ”Uudet jaot!” kymmenissä eri ohjelmissa, joiden kautta keskeiseksi nousi kuva maailmanlaajasta kirkosta Kristuksen ruumiina, joka kärsii yhdessä ja iloitsee yhdessä.

- Haluan rohkaista teitä etsimään oikeudenmu-kaisuutta, sillä oikeudenmukaisuus on Jumalan toinen nimi. Emme halua teiltä vain rahallista tukea, vaan pyydämme teitä myös edistämään oi-keudenmukaisuutta tässä maailmassa. Vain siten saavutetaan rauha ja hyvinvointi, piispa Joseph P. Bvumbwe Malawista kiteytti lähetysjuhlien teeman.

Suomen Lähetysseuran ensimmäinen työalue, Namibia, oli erityisen näkyvästi läsnä juhlilla. Siel-tä tuli muun muassa 16-henkinen Ongumbiro-musiikkiryhmä sekä kunniavieraina Ondongan kuningas Immanuel Elifas ja kuningatar Secilia Ndapanda Elifas. Ondongan kuningas antoi aika-naan Martti Rautaselle luvan asettua valtakuntaansa. Namibian presidentti lähetti juhlille tervehdyksen

Meren saaret odottavat. Anssi ja Kaarina Savonen perheineen siunattiin ensimmäiselle työkaudelleen Japaniin kansanlähetyspäivillä Kouvolan jäähallissa. Siunaamassa Kouvolan seurakunnan kirkkoherra Keijo Gärdström (vas.), lähetysjohtaja Timo Rämä, Kouvolan rovastikunnan läänin-rovasti Juhani Huovila, Länsi-Japanin ev.lut. kirkon presidentti, pastori Hirofumi Tsukuda ja Kansanlähetyksen liittohallituksen puheenjohtaja Heimo Karhapää.

Kuva

: Phil

ippe G

ueiss

az

”Myös oikeudenmukaisuut-ta edistämään.”

�3

oman edustajansa, emerituspiispa Kleopas Du-menin mukana.

Paikallisseurakunta konkreettisemmin mukaanSuomalaisen lähetystyön 150- ja oman järjestön 35-vuotisjuhlintaa koettiin 12.–14. kesäkuuta Vihdissä, missä lähetysyhdistys Kylväjä vietti ke-säpäiviään. Teemaksi oli valittu ”Tie yhteyteen”. Juhlajulisteessa auton ajourat tiettömällä arolla johdattelivat jurttakylään. Kylväjän strategia on ollut mennä sinne, missä on vähän tai ei lainkaan kirkkoja tai kristittyjä. Tässä suhteessa päivät eivät tuoneet uutta.

Kesäpäivillä julkistettiin juhlavuoden kirja ”Tuoreita viinipuun oksia, Seurakuntia perustava työ polttopisteessä”.

- Kirjan materiaaliin pohjautuva power point -multimedia julkaistiin myös kesäpäivillä. Sen kautta toivomme lähetystyön haasteiden konkre-tisoituvan myös seurakuntien lähetystilaisuuksissa mukana oleville lähetysystäville, yhdistyksen tie-dottaja Kirsi Myllyniemi selvitti.

Vihdin kirkkoherra Pekka Valkeapää nosti keskusteluun sen, miten paikallisseurakunta voisi nykyistä konkreettisemmin ja aktiivisemmin olla mukana lähetystyön tukemisessa. Kylväjä toivoo tämän keskustelun myös jatkuvan kesäpäivien-sä nettisivuilla, kesäpäiväblogissa ja käynnistyvän laajemminkin seurakunnissa.

Evankeliumi kaikille- Kaikilla on oikeus kuulla evankeliumi, ja Kristuk-sen käsky velvoittaa viemään sitä kaikille kansoille. Radiolähetystyö tavoittaa suljettuja alueita ja lu-kutaidottomia ihmisiä. Kristillisten radiokanavi-en kuuntelijapalaute osoittaa usein koskettavasti, kuinka ilosanoma on kohdannut ja vapauttanut ihmisiä, Keski-Lahden seurakunnan kirkkoherra Pekka Särkiö korosti Radiolähetysjärjestö Sanan-saattajien kesäpäivillä.

Siellä uskostaan ja työstään kertoivat muun muassa muslimista kristityksi kääntynyt, poh-joisafrikkalainen radio- ja televisiotuottaja, mes-siaaninen juutalainen raamatunopettaja sekä kroatialainen pastori, entinen ateisti aiheen ”Kris-tus tuo rauhan” alla. Päivät järjestettiin Lahdessa 26.–28. kesäkuuta. Konkreettisen osallistumismah-dollisuuden Sanansaattajien olennaiseen työhön tarjosi lapsille ja nuorille mediatiimi ja mediapaja. 9–13-vuotiaille suunnatussa kesäpäivien mediapa-jassa opeteltiin muun muassa videoiden ja omien nettisivujen tekemistä.

- Lapset tulivat hienosti messiin, oppivat tosi hyvin uusia asioita ja olivat rohkeita, pajan iso-sena toiminut Joutjärven seurakuntanuori Rene Romppanen sanoi.

Järjestyksessään 136. Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (Sley) evankeliumijuh-lila Kristiinankaupungissa samaan aikaan kuin Sanansaattajien juhlat päätettiin jatkaa lähetys-työtä entiseen tapaan. Evankeliumijuhlien teema ”Purjeisiini tuulta anna” innoitti useita puhujia merellisiin vertauksiin. Ajankohtaiskatsauksessa toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikoski viittasi Sleyn sääntöihin kirjattuun yhdistyksen tarkoi-tukseen, joka on ”luottaen Jumalan armoon ja apuun levittää Kristuksen evankeliumia, saattaa evankeliumin sana yhä useamman ihmisen jo-kapäiväiseen käyttöön, ja näin edistää ihmisten turvautumista Jeesukseen Kristukseen omana Va-pahtajanaan.” Nikkarikoski katsoi, että Jumalan sana on edelleen se vahva perusta, jolle Sleyn työ ja julistus perustuvat ihmisten tavoittamiseksi yh-teiskunnissamme.

Lisää lähetystyöntekijöitäKansanlähetyspäivillä Kouvolassa heinäkuun en-simmäisenä viikonloppuna julkistettiin juhlin-nan lomassa uusia linjauksia Kansanlähetyksen vuoteen 2015 ulottuvassa strategiassa. Strategial-la halutaan lähetystyössä osaltaan tavoitella toi-minnallisen itsenäisyyden säilyttämistä. Suomen Evankelis-luterilainen Kansanlähetys julistaa jatkossakin evankeliumia siellä, missä sitä ei vielä ole kuultu. Lähetystyö tulee siksi painottumaan islamilaiseen maailmaan. Muita painopisteitä ovat Etiopia, Japani, Venäjä, Viro ja raamatunkäännös-työ. Uusien lähetystyöntekijöiden määrää aiotaan kasvattaa kahdella vuosittain, mutta toisaalta tar-jotaan myös mahdollisuuksia lyhytaikaiseen lähe-tystyöhön. Organisaatio halutaan pitää kevyenä eli painottaa vapaaehtoistyötä.

Länsi-Japanin ev.lut. kirkon presidentti Hirofu-mi Tsukuda toi yhteistyökirkon terveiset osallis-tuen muun muassa lauantain lähetysjuhlaan.

Barnen har en viktig roll i Slefs arbete

Sommarens sista, den årliga missionsfesten ord-nades av Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Jeppo församling den 7–9 augusti. Festen innehöll bibelstudier och predikningar kring temat ”Tro-fast är han som kallar er”. Bibelstudierna hölls av Bo Brander från Uppsala. Under festen upp-märksammades att det i år är tjugo år sedan SLEF

��

Suomen Lähetysseura kutsui yhteistyökump-paninsa yli 20 maasta neuvotteluun Oriveden Päiväkumpuun 1.-3. kesäkuuta. Valtaosa näistä oli etelän ja idän kirkkojen edustajia. Yhteistyö-kumppanit vetosivat kirkkojen yhteisen todistuk-sen vahvistamiseksi kristillisen sanoman yksilöitä, yhteisöjä ja yhteiskuntia uudistavasta voimasta. Keskeisinä tehtävinä nähtiin taistelu köyhyyttä vastaan ja syrjäytyneiden puolustaminen.

Konsultaation teemana oli kristittyjen ja kirk-kojen uuden identiteetin etsiminen tilanteessa, jossa kristinuskon painopiste on siirtymässä ete-lään. Nopeasti edennyt globalisaatio, ekumeeniset ja uskontojenväliset suhteet sekä köyhyys ja epä-oikeudenmukaisuus vaativat kirkkojen huomiota, toimenpiteitä ja julkisia puheenvuoroja, todettiin neuvottelun viestissä.

Voimakkain todistus käytännön elämäKirkon ei ole mahdollista olla hiljaa ihmiskun-nan kärsiessä, vaan se on kutsuttu rukoilemaan ja toimimaan määrätietoisesti yhdessä maailman

muuttamiseksi paremmaksi, viestissä todettiin: ”Todistuksemme heikkenee, jos olemme erimie-lisiä, emmekä yhdistä voimiamme. Voimakkain todistus Pyhän Hengen uudistavasta voimasta yh-teiskunnassa on ihmisten elämä, jossa käytännössä toteutuvat kristillisen sanoman ydinarvot: oikeu-denmukaisuus, rakkaus, tasa-arvo ja myötätunto, viestissä sanottiin.

Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen esitti sen valtakunnallisten lähetysjuhlien yhteydessä järjestetyssä teologisessa symposiumissa Tampe-reella perjantaina 5.6. Seminaarissa oli noin 300 osanottajaa, mukaan lukien useita kymmeniä, ulkomailta saapuneita kumppaneiden edustajia. Konsultaation yhteydessä järjestettiin myös Luteri-laisen maailmanliiton konsultaatio, jonka aiheena oli maantieteellisen etelän kirkkojen keskinäisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen tehostaminen. Kumppaneiden konsultaation järjestäminen oli Lähetysseuran 150-vuotisessa historiassa toinen laatuaan.

Teksti: Kirsi elo,

Suomen Lähetysseuran tiedottaja

Yhteistyökumppanit vetosivat kirkkojen yhteisen todistuksen

vahvistamiseksi

påbörjade arbete i Estland. Tanel Ots var gäst från Estland. Också de andra arbetsfältena kom till tals genom missionärernas ögonvittnesskildringar och information. Musiken, en viktig del av festen, in-nehöll också inslag från till exempel Estland och Afrika.

Barnen och ungdomarna hade under hela festen rikligt med eget program. De ansvarade för en fest-loppmarknad, som föll väl ut och gav inkomster till missionsarbetet. Barnen hade en egen konstverkstad som sedan sålde konst för missionen. Vädret var under festdagarna nästan tropiskt varmt och vackert.

SLEF:s arbete är inriktat på hem-landet, Kenya, Estland och fältet i Främre Asien. I allt arbete betonas Guds ord, vittnesbördet om Frälsa-ren Jesus Kristus samt undervisning i kristen tro. Arbete bland barn samt diakonala insatser är centrala arbets-områden i SLEF:s utlandsarbete. Des-sa betoningar i verksamheten kom-mer att fortsätta också framöver.

Teksti: Mira PiisPa

och briTa Jern

/Slef:s meddelare

Ungdomars kvällsmöte på Slef:s missionsfest i en augustis mörknande kväll var full av stämning.

Foto

:Sam

uel E

rikso

n

��

Ajankohtaista

28.9.2009 klo 13-16 pihasali, Suomen lähetysseu-ra, Tähtitorninkatu 18, Helsinki

13.00 teemapäivän avaus: dosentti Timo Vasko, Kirkon lähetystyön keskus KLK, SLN:n puheen-johtaja 13.10 alustukset ( 4x15 min.) - talousjohtaja Hannu Varhi, Wycliffe Raama-tunkääntäjät - ulkomaantyön johtaja Rolf Steffansson, Suo-men Lähetysseura- toiminnanjohtaja Rauno Mikkonen, Fida In-ternational- kirkon lähetyssihteeri Jaakko Mäkelä, Kirkon lähetystyön keskus14.15 kahvitauko 14.30 yleiskeskustelu, puheenjohtajana koti-maantyön johtaja Matti Korpiaho, Radiolähe-tysjärjestö Sanansaattajat

15.30 tiivistelmä, lähetysjohtaja Kari Tassia, Mis-sionuoret 15.50 päätösrukous, lähetyssihteeri Aino Neno-la, Ortodoksinen LähetysJuonto: MTh Vesa Kallinen, Fida International

Teemapäivässä käsiteltäviä näkökulmia ovat lä-hetysyhteistyö ja kumppanuus, lähetystyönteki-jöiden ja muiden resurssien sisältämän lähetys-panoksen kokonaisuus nyt ja tulevaisuudessa ja tätä kokonaisuutta koskevat lähetysstrategiat. Mitä näitä koskevia ratkaisuja Suomen lähetys-neuvoston jäsenyhteisöt ovat tehneet ja tulevat tekemään?

Osallistumismaksu: 10 € sisältää kahvin/teen ja aineiston. Maksu paikalla jaettavalla tilillepano-kortilla. Ilmoittautuminen 21.9.2009 mennessä: info@lahetysneuvosto.fi.

Lähetyskumppanuus tänään − lähetys vai rahalähetys?

Suomen lähetysneuvoston (SLN) lähetysteologian ja lähetysstrategian työryhmä järjestää missiologisen teemapäivän:

Lokakuun toista viikonloppua, vuonna 2009 10.-11.10., vietetään Suomen kirkoissa kristit-tyjen yhteisenä, ekumeenisena lähetyspyhänä. Aloitteen takana ovat Suomen lähetysneuvos-to, Suomen ekumeeninen neuvosto ja Suomen vapaakristillinen neuvosto. Nämä järjestöt vas-taavat valmistelumateriaalin suunnittelusta ja lähettämisestä seurakuntiin. Pyhän esittely ja valmistelumateriaali löytyvät Lähetysneuvos-ton nettisivuilta.

Lähetyspyhänä korostetaan kristittyjen yh-teistä rukousta Kristuksen maailmanlaajan kirkon lähetys- ja kehitysyhteistyön puolesta. Tavoitteena on vahvistaa kristittyjä yhteisessä todistus- ja palvelutehtävässä eri puolilla maail-maa ja innostaa nuoria lähetysvastuuseen.

Valtakunnallinen kristittyjen yhteinen, eku-meeninen lähetyspyhä toteutettiin ensimmäi-sen kerran vuonna 1999. Se sai alkunsa edellisenä

vuonna järjestetystä Suomen lähetysneu-vottelusta Lohjan Vi-vamossa.

Pyhä on myös osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyön juhla-vuotta. Silloin suo-sitellaan, että jumalanpalvelukseen kutsutaan saarnaamaan kirkon lähetysjärjestöjen lähetys-työntekijä.

Lähetyspyhätyöryhmän jäsenet v. 2009: Matti Korpiaho, pj, SLN Kirsti Kosonen, SLN Jari Portaankorva, SVKN Aimo Helminen, SVKN isä Tri Nguyen, SEN Outi Vasko, SEN

Lähetyspyhän aineisto on ladattavissa osoitteesta: http://www.lahetysneuvosto.fi/.

Ekumeeninen lähetyspyhä

Ajankohtaista

��

Islam-seminaarissa katsellaan myös kuvia kolmelta eri mantereelta Suomen lähetysseuran uudessa videossa, Puheenvuoroja uskonnosta ja kehityksestä. Sen yhtenä teemana ovat islamin ja kristinuskon yhteiset piirteet.

Islam-kurssi 2010IKKUNA ISLAMIIN (3op)

Aika ja paikka: 18.–20.3.2010. Kirkon koulutuskes-kus, Järvenpää.

Kohderyhmä: Kirkon työntekijät, uskonnonopet-tajat, kansainvälisessä työssä toimivat, kaikki uskon-tojen kohtaamisesta ja monikulttuurisuudesta kiin-nostuneet.

Tavoitteet: Osallistuja perehtyy islamin perusteisiin ja muslimina elämiseen erityisesti Suomen ja Euroo-pan kontekstissa. Hän tutustuu kristinuskon ja is-lamin vuoropuheluun ja saa valmiuksia muslimien kohtaamiseen.

Toteutustapa: 3-päiväinen koulutus (2 op) ja 2.–4-si-vuinen essee (1 op) vapaavalintaisen, islamiin liittyvän kirjallisuuden pohjalta (noin 150.–200 sivua suomen-kielistä kirjallisuutta). Essee on lähetettävä 5.3.2010 mennessä osoitteella: hehirvon@mappi.helsinki.fi.

Kurssin osallistujilta toivotaan perustietoja islamin uskosta ja uskonnonharjoituksesta. On myös toivot-tavaa, että ennen kurssin alkua kurssille osallistuja vierailee omatoimisesti jossakin moskeijassa. Kurssilla tällaista vierailua ei järjestetä. Esseen pohjaksi ja aihepiiriin tutustuttavaksi oheislu-kemiseksi suositellaan mm. seuraavia teoksia: - Teuvo Laitila: Abrahamin vieraanvaraisuus – Nä-kökohtia kristityn ja muslimin dialogiin (Joensuun yliopisto, 2009).- Martikainen, Sakaranaho & Juntunen (toim.): Islam Suomessa – muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskun-nassa (Helsinki: SKS, 2008).- Ari Hukari: Islam kuvastimessa (Helsinki: WSOY, 2006).

Suomen lähetysneuvosto

90 vuottaSuomen lähetysneuvosto on syn-tynyt vuonna 1919, Edinburghissa vuonna 1910 pidetyn maailman tunnetuimman maailmanlähetys-konferenssin hedelmänä. Parhail-laan Suomessa ja muualla maail-massa on käynnissä globaalin lä-hetystyön laajapohjainen arviointi ja tulevaisuuden pohdinta lähetys-konferenssin 100-vuotisjuhlavuo-den 2010 johdosta (http://www.lahetysneuvosto.fi/) (www.edin-burgh2010.org).

Suomen lähetysneuvostoon kuuluu 31 kirkkokuntaa, yhteisöä ja lähetysjärjestöä. 90-vuotisjuhlaa vietetään sunnuntaina 8.11.2009. Paikka: Suomen Lähetysseuran (SLS) lähetyskirkko ja alasali, Täh-titorninkatu 18, Helsinki.

JUHLAOHJELMA - Suomen lähetysneuvosto 90-vuottaKlo 15.30 kahvitarjoilu (alakerrassa)Klo 16.00 juhlakokous (lähetyskirkossa):

ekumeeninen rukoushetkiavaus: dosentti Timo Vasko, SLN:n puheenjohtajaSLN:n historiikki: kotimaan-työn johtaja Matti Korpiaho, Radiolähetysjärjestö Sanansaat-tajatjuhlapuhe: yhdyskunnanjohta-ja Jari Portaankorva, SLN:n vara-puheenjohtajamusiikki: Ak bandpäätössanat: kehitysjohtaja Tuula Sääksi, Suomen Lähetys-seura (SLS)siunaus: arkkipiispa Jukka Paar-ma, Suomen ekumeenisen neu-voston (SEN) puheenjohtajajuonto: Pirjo Honkanen ja Margita Wilkman. Tiedotus-välineitä varten käytettävissä ovat: puheenjohtaja Timo Vasko puh. 0503268457 ja varapuheen-johtaja Jari Portaankorva puh. 0443881113.

��

IKKUNA ISLAMIIN (3op) 2010Järj. Kirkon ulkoasiain neuvoston Kirkko ja islam -työryhmä

Paikka: Kirkon koulutuskeskus, Järvenpää

Torstai 18.3.2010

9.30 ilmoittautuminen ja tulokahvit10.00 tervetuloa kurssille Timo Vasko10.15 Marja-Liisa Laihia: Mielikuvat ja tunteet muslimien kohtaamisessa12.15 lounas13.15 Timo Vasko: Kirkon ja islamin kohtaamisen vaiheista 1400 vuoden ajalta14.30 kahvi15.00 Tuomas Martikainen: Muslimit Suomessa17.00 iltapala18.30 Suomen Lähetysseuran video ja keskustelua

Perjantai 19.3.2010

8.00 aamupala9.00 Elisabet Elo: Muslimien kohtaaminen arjessa ja juhlassa10.15 Kaj Öhrnberg: Koraani: synty, sisältö ja merkitys12.15 lounas13.15 Marko Juntunen: Islam Euroopassa14.30 kahvi15.00 Marko Juntunen: Islamilainen laki ja auktoriteetit Euroopassa17.00 iltapala18.30 Kalervo Salo: Kristittyjen ja muslimien kohtaaminen Leppävaaran seurakunnassa

Lauantai 20.3.2010

8.00 aamupala9.00 Elisabet Elo: Sukupuoliroolit, perhe ja lasten kasvatus Suomen muslimeilla10.15 Seppo Rissanen: Islamin kohtaamisen teologiset mallit12.15 lounas13.15 Abdalla Duh: Islam ja koulu Suomessa14.30 kahvi Timo Vasko: kurssin yhteenveto, todistukset ja päätös

”Pyhän matkassa” – kirkon kansainvälisen vastuun neuvottelupäivät 2010 järjestetään Tampereella, Kalevan kirkossa 22.–23. tam-mikuuta. Kohderyhmä: lähetyssihteerit, Kirkon Ulko-maanavun yhteyshenkilöt, teologitOhjelma ja ilmoittautuminen: Kirkon lä-hetystyön keskuksen, Kirkon Ulkomaanavun ja Tampereen hiippakunnan verkkosivujen

ohjeiden mukaisesti syksyllä. www.evl.fi/kkh/kuo/klk/www.kua.fiwww.tampereenhiippakunta.fi/Osallistumismaksu: 70 €/koko aika, 40 €/päivä

Tiedustelut: Kirsti Sirviö, puh: 09-1802365 tai Merit Linden, puh: 09-1802392.

Kirkon kansainvälisen vastuun neuvottelupäivät 2010

- Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja (Helsinki: Otava, 2004). - Timo Vasko: Missiologia ja uskonnot (Helsin-ki: Yliopistopaino, 2003). - Timo Vasko (toim.): Lähetysteologinen Aika-kauskirja 2001 (teemanumero): Islam ja kris-tinusko (6, 2001). Myy: julkaisumyynti@evl.fi 8,50 €. - Heikki Palva & Irmeli Perho (toim.): Islamilai-nen kulttuuri (Helsinki: Otava, 1998). Lisää kirjallisuusvinkkejä löytyy osoitteesta: http://www.helsinki.fi/~tvasko/opetusmateri-aalit.html.

Kustannukset: Ei osallistumismaksua. Täysi-hoito tarvittaessa noin 200 €. Tiedustelut: Kati Väliahop. 09-2719 900, 040-721 9293.

Tiedustelut: Timo Vasko, timo.vasko@evl.fi. Katso ensin tarkempi ohjelma alta.

Vastuutoteuttaja: Kirkon ulkoasiain osasto/kirkko ja islam -työryhmä.

Ilmoittautuminen: 19.2.2010 mennessä KLK:n toimistosihteeri Katariina Kokko: katariina.kokko@evl.fi, p. 09-1802364.

Ajankohtaista

Uusin Lähetysteologinen Aikakauskirja – Journal of Mission Theology numero 11, 2009 on juuri ilmestynyt. Teemana on Eurooppa tänään – Näkökulmia kristillisen lähetys- ja uskontoteologisen tehtävän toteuttamiseen moniarvoi-sessa ja muutosten alaisessa eurooppalaisessa konteks-tissa. Sen kirjoitukset keskittyvät pohtimaan parhaillaan käynnissä olevaa, eurooppalaista murrosprosessia ensi-sijaisesti kristinuskon arvomaailmasta käsin ja tekemään aineistosta myös joitakin johtopäätöksiä.

Teemanumeron aiheina ovat Euroopan muuttuminen ete-län kristinuskon lähetyskentäksi, apostoli Paavalin ratkaisut oman aikansa eurooppalaisessa kulttuurimuutoksessa, us-kontodialogin käsite ja käytäntö, katolisen kirkon yhteiskun-nallisen ajattelun arvoperusta, Ranskan tilanne lähetyksen näkökulmasta, Serbian ortodoksisen kirkon suhtautuminen Kosovon itsenäistymisprosessiin, uuskarismaattisuuden kontekstualisoituminen Venäjällä sekä eurooppalaisen hel-luntailiikkeen yhtenäistymiskehitys.

Toimitus toivoo, että voisitte lisätä Lähetysteologisen Aikakauskirjan tuntemusta hiippakunnassanne. Lähetys-teologisen Aikakauskirjan numeroita on tilattavissa osoit-teesta: Kirkkohallituksen julkaisu- ja AV-myynti, Satamaka-tu 11, PL 185, 00161 Helsinki tai julkaisumyynti@evl.fi. Puhelimitse tilauksen voi tehdä numerosta 09-1802315. Hinta on 10 € + postimaksu.

Syventävin lukuterveisinTimo Vasko

päätoimittaja

Tähän asti ilmestyneet Lähetysteologisen Aikakauskirjan numerot:

NUMERO/ Vol. 1, 1991 Healing Ministry, Concept of Healing in the Religions – Challenges to the Healing Ministry of the Church in Mission, Helsinki 16-18 August 1990, Nordic Institute for Missionary and Ecumenical Research (NIME)

NUMERO 2, 1992 The Mission of the Evangelical Lutheran Church of Finland

NUMERO 3, 1993. New Age and New Religious Movements, Ryttylä 10–13 May 1993

NUMERO 4, 1995. Usko ja kulttuuri, Faith and Culture Conference, Helsinki 9–10.2.1994

NUMERO 5, 1997. Kulttuurin muutos ja uskonnolliset ilmiöt, Kulturella förändringar och religiösa företeelser, Change of Culture and Religious Phenomena, Helsinki 21–22.10.1997

NUMERO 6, 2001. Islam ja kristinusko – näkökulmia kristittyjen ja muslimien kohtaamiseen, Islam and Christianity – Perspectives for Christian-Muslim Encounter

NUMERO 7, 2002. Lähetystyö ja uskonnot Itä- ja Etelä-Aasiassa, Missionary Work and Religions in Southeast Asia and Far East

NUMERO 8, 2006. Näkökulmia Itä- ja Etelä-Aasian kirkkojen lähetyshistori-aan ja uskontoteologiaan, Outlooks on Mission History and on Theology of Religions by Churches of East, Sout-heast and South Asia.

NUMERO 9, 2007. Kristinuskon globaalit haasteet ja mahdollisuudet, Global Challenges and Potentials of the Christian Faith

NUMERO 10, 2008. Kristinusko, islam ja kehitysyhteistyö afrikkalaisessa kontekstissa, Christianity, Islam and Development Aid Cooperation in the African Context

NUMERO 11, 2009. Eurooppa tänään – Näkökulmia kristillisen lähetys- ja us-kontoteologisen tehtävän toteuttamiseen moniarvoises-sa ja muutosten alaisessa eurooppalaisessa kontekstis-sa, Europe Today – Views on the Realisation of the Task of the Christian Missiology and Theology of Beliefs in a Diverse, Continually Changing European Context

Joko tunnet Suomen ainoan lähetysteologisen aikakauskirjan? Päivitä nyt sillä tietosi!

NYT TILAAMAAN: Kirkkohallituksen julkaisu- ja AV-myynti, Satamakatu 11, PL 185, 00161 Helsinki. P. 09-1802315 tai julkaisumyynti@evl.fi Hinta 10 € + postimaksu.