Elsalan tyttö Hillevi, opettaja ja ruustinna

Hillevi, pieni tyttö, vaivoin kuusivuotias, opetti isoja, rippikouluun pyrkiviä poikia tavaamaan.

Rippikoulu piti käydä, että sai naimaluvan. Siinäpä varsin erikoinen tuokiokuva Vehvilän

supistetusta koulusta 1930-luvun puolivälistä! Tyttö itse oli oppinut lukemaan ”suoraan” jo

nelivuotiaana. Oikeaan kouluun hän mieluili ennen varsinaista kouluikää. Aluksi opettaja empi,

mutta suostui lopulta. Hän itse opetti oikeita koululaisia ja Hillevi neuvoi aluksi melkein aikuisia

pojanköriläitä lukemaan. Poikien koti sijaitsi vaikeiden taipaleiden takana ja siksi lukemisen

opettelu oli jäänyt.

Opettaja Hillevi Jalkanen

Luokanopettaja Elsa Hillevi Jalkanen, omaa sukua Vehviläinen, syntyi Suonenjoen Vehvilän kylän

Elsalassa toukokuun neljäntenätoista päivänä 1929. Kopolan Riikka oli puatermuorina. Silloin oli

myöhäinen kevät ja viimeiset hevosen kantavat jääkelit käsillä. Ryönän jää vielä kesti, samoin

muitten järvien jäät, joita pitkin talvikelillä kuljettiin Suonenjoelle. Isä-Jussi oli juuri sinä päivänä

hakemassa kirkonkylästä raskasta separaattoria. Hän odotti lapsesta poikaa. Kun hän kuuli, että

tyttö syntyi, häneltä oli päässyt itku. Hillevi syntyi perheen kahdeksantena lapsena. Kymmenen

vuotta Hilleviä vanhempi Hilkka Maria oli lapsista aikaisemmin jäänyt eloon.

Hillevin vanhemmat

Hillevin isä oli Jussi (kirkonkirjoissa Juho) Vehviläinen, alun perin Suonenjoen Vehvilän kylän

Lampilan talon toinen isäntä. Hillevin äiti oli Elsa Johanna Hyvärinen, lähtöisin Humalajoelta

Kuopion maalaiskunnasta. Hän oli Jussilan talon tytär Maria Laitisen ja renki Aapeli Hyvärisen

vanhin lapsi.

Elettiin 1900-luvun alkupuolta. Jussilta, Lampilan vanhapoikaisännältä oli Kuopioon suuntautuvalla

markkinamatkalla karannut hevonen Vehmasmäen kievarissa. Joku matkamies tiesi kertoa, että

lähistöllä olevaan Jussilan talon talliin oli otettu irrallaan juoksenteleva liinakko. Jussi lähti

katsomaan hevosta ja pihalla liikkuva nuori tyttö osasi sanoa, että kiinni otettu liinakko oli tallissa

ja että hän se itse oli ottanut hevosen kiinni. Jussi ihastui topakkaan, hevosta pelkäämättömään

tyttöön. Monena aamuna tuon markkinareissun jälkeen oli Lampilan tallissa hikeen ajettu

hevonen. Niin oli siihen aikaan talossa ollut Maijastiina-piika kertonut myöhemmin Hilleville. Elsa

ja Jussi vihittiin vuonna 1914. Heillä oli yli kahdenkymmenen vuoden ikäero.

Elsalan elämää

Suomen itsenäistymisen aikoihin Lampilasta erotettiin maapaikka Jussille ja Elsalle pellon laitaan,

pellot ja metsät jaettiin. Ikkunasta pilkotti Jylänki. Asuinrakennus saatiin Lampilan salista ja

kahdesta kamarista. Talon vanhat vilja-aitat jäivät uudispaikan pihapiiriin. Navetta rakennettiin

kuudelle lehmälle ja tietysti vielä sauna. Maamittari antoi asuinpaikan nimeksi mitään kyselemättä

Vehvilä. Sillä nimellä taloa ei kuitenkaan koskaan kutsuttu, vaan sen nimeksi vakiintui nopeasti

Elsala tomeran nuoren Elsa-emännän mukaan. Hän oli ulospäin suuntautunut ja puhelias. Kodin ja

pihapiirin moninaisten töitten lisäksi hän hoiteli mielellään talon asioita kylällä ja kirkolla. Jussi

viihtyi kotona, teki töitä omaan rauhalliseen tahtiinsa ja oli mielissään, kun nuori vaimo otti asiat

hoitaakseen. Elsalassa elettiin samanlaista elämää kuin muissakin taloissa. Navetassa oli lehmiä ja

vasikoita, joku sika, lampaita ja kanoja sekä hevonen, joskus useampia, Elsa-äiti oli ”hevosmies”,

hän varsottikin hevosia. Hillevi oli pienestä pitäen innolla ”käskassarana” auttamassa kodin töissä.

Kodin henki

Jussi-isällä oli nuorena toive valmistua papiksi, mutta koulukäyntiin ei siihen aikaan ollut

mahdollisuutta. Kiertokoulun hän kävi ja hankki itselleen silloiset kansakoulun kirjat. Raamattu ja

virsikirja sekä almanakka olivat itsestään selvästi kodissa ja ne olivat ahkerassa käytössä. Lisäksi

ainakin Maamme kirjaa, Välskärin kertomuksia ja Tapani Löfvingin seikkailuja luettiin kotona. Isä

luki niitä iltasella pienelle Hillevi-tytölle ja niistä Jussi-isä sai aiheita kertomuksilleen, kun kylän

nuoret tulivat iltapuhteilla kuuntelemaan hänen juttujaan. Hän oli eloisa kertoja. Myöhemmin

Elsa- äiti osti huutokaupasta melkoisen määrän lisää kirjoja. Niitä lainattiin kyläläisille, ja ne

tahtoivat monesti unohtua sille tielleen.

Kotona luettiin ja laulettiin paljon. Äiti lauloi alttoa kylän kuorossa ja hän lauloi myös kotona töitä

tehdessään, milloin virsiä, milloin isänmaallisia lauluja, kansanlaulujakin. Aamuisin Hillevi heräsi

äidin laulamaan aamuvirteen, jota separaattorin rytmikäs kilahdus säesti. Elsa-äiti kirjoitteli

kyläläisille pyydettäessä onnittelurunoja. Hän oli käynyt aikanaan kiertokoulun, mutta hänen

Maria-äitinsä oli oikein kansakoulun käynyt. Vanhemmat tulivat keskenään hyvin toimeen ja

ilmapiiri oli kotona yleensä leppoisa ja hyväntuulinen. Maailman menoa seurattiin Savon

Sanomista, sitä luki sekä isä että äiti. Äitiä kiinnostivat erityisesti oman maan asiat. Pellervo ja

Yhteishyvä tulivat myös kotiin. Radio tuli vasta sota-aikana, kun piti saada tietoja sodan kulusta.

Tämä kaikki kertoo, minkälainen henki ja pyrkimys sivistykseen vallitsivat Hillevin kotona.

Hillevi oli isän tyttö monella tavalla. Hän muistelee, kuinka mieluisaa oli olla isän mukana perunan

nostossa ja monissa muissa ulkotyöhommissa. Isä ”huastel” monenlaisia asioita pienen tyttönsä

kanssa töitä tehdessään. 4H-kerhon säilöntäkurssille Hillevi työntyi katsomaan ja oppimaan ennen

aikojaan. Ei sieltä poiskaan laitettu. Hänellä oli varsin pienenä tyttönä oma aarin kokoinen 4H-

kerhopalsta, jonka hän hoiti ja kitki omatoimisesti. Vähän isompana hänellä oli jo peräti viiden

aarin kokoinen porkkanan sopimusviljelypalsta osuuskaupan kanssa, myöhemmin sota-aikaan

samankokoinen sikurijuuresala.

Hillevi oli tomera tyttö ja seurallinen pienestä pitäen. Aluksi hän kävi kyläilemässä äitinsä kanssa,

mutta nopeasti hän etsi leikkitoverinsa omatoimisesti naapureitten lapsista. Lampilan viisi vuotta

vanhempi tytär Anna-Liisa, Annukka, oli hänen lapsuutensa paras ystävä. Se ystävyys säilyi halki

vuosien.

Kansakouluun

Hillevi kävi erinomaisella menestyksellä kansakoulun. Hän oli aina innokas oppimaan uusia asioita,

ne kiinnostivat häntä. Erityisesti hän muistelee lämmöllä Helmi-opettajaa, Helmi Vehviläistä, joka

oli mennyt Huuhan Matti-pojan kanssa naimisiin. Helmi oli tullut nuorena opettajana Vehvilään ja

jäi siten kyläläiseksi. Hillevi kävi osan kansakoulusta sota-aikana. Helmi-opettaja perusti kylän

tytöille Pikkulotat. Niihin Hillevikin kuului. Hän, niin kuin muutkin koulutytöt, kirjoitti rintamalle

kirjeitä sotilaille ja postitti sinne postikortteja. He tahtoivat sillä lailla ilahduttaa sodassa olevia

miehiä. Pikkulotat olivat syksyisin lottien apuna muonittamassa sotilaspoikia sieni- ja marjaleireillä.

Oppikouluun

Kansakoulun jälkeen Hillevi alkoi mieluilla oppikouluun. Vanhemmat olivat suostuvaisia. He olivat

kannustaneet lahjakkaita tyttöjään elämässä eteenpäin. Myös Hilkka-sisko kannusti, ja

pääsykokeitten jälkeen Hillevi hyväksyttiin oppikouluun. Suonenjoella oli yksityinen oppikoulu. Oli

iso asia laittaa tyttö koulutaipaleelle, maksaa lukukausimaksut, hankkia kirjat ja etsiä

koulukortteeri.

Elsalassa alettiin tuumailla, että Hillevi on jo iso tyttö, kolmentoista vanha, pitäisikö yrittää

suoraan toiselle luokalle. Niin lähti Elsa-äiti rehtori Akseli Markkasen puheille kysymään, onko

siirtyminen jotenkin mahdollista. Rehtori totesi, että kyllä se onnistuu, mutta pitää ensin tenttiä

ensimmäisen luokan tiedot, sitten pääsee suoraan toiselle luokalle. Sen kesän iltapuhteina Hillevi

luki päivän työurakoitten jälkeen ahkerasti, kävi tenttimässä lukemansa ja niin hän aloitti

oppikoulun suoraan toiselta luokalta.

Hillevi kertoi myöhemmin, että monissa taloissa tarvittiin työväkeä, eikä lapsilla siksi katsottu

olevan aikaa koulunkäyntiin. Vanhemmat arvelivat, että tyttölasten paras paikka on tehdä työtä

ensiksi kotona ja aikanaan naimisiin mentyä sitten talon emäntänä. Jollekin tytölle oli sanottu

suoraan: ”Jos lähet kouluun, ota lehmät mukkaas.” Koulunkäytiä ei arvostettu, vain oikea

ruumiillinen työ oli tärkeää. Hillevistäkin oli aikanaan sanottu, että siinä män hyvä työimmeinen

hukkaan. Huuhan talon Jenny Vehviläinen (1913 – 1929) oli käynyt vuosisadan alkupuolella

oppikoulua Kuopiossa. Myös Paloahon talon poika Otto Vehviläinen laitettiin oppikouluun ja

hänestä tuli aikanaan maanmittausinsinööri. Muita oppikoulun käyneitä ei Vehvilässä siihen aikaan

ollutkaan.

Toverikunnan emäntä

Suonenjoelta Hillevi tuli aina pyhänseuduksi kotiin. Silloin käytiin ja vielä kauan sen jälkeen koulua

myös lauantaisin. Hän kulki pyörällä, hiihtämällä tai kävellen tuon kahdeksantoista kilometrin

sivuaan olevan matkan. Myötyrikyytiä oli harvoin tarjolla. Hillevi oli edelleen touhukas tyttö ja

hänet valittiin kouluaikana toverikunnan emännäksi. Silloin oli sattumalta Jalkasen Esko,

Suonenjoen Pirttiselästä kotoisin oleva poika, tuleva Hillevin mies, sihteerinä. Niin tuli keskikoulu

käytyä. Koulu oli sujunut mainiosti. Lukioon Hillevi sitten pääsi Pieksämäelle. Hän ehti olla siellä

vain perunanostolomaan saakka, kun hänen isänsä sairastui ja kuoli yllättäen. Hillevi katsoi silloin

parhaaksi lopettaa lukion alkuunsa ja jäädä äidin ja Hilkka-siskon työavuksi kotiin. Hänestä ei tullut

ylioppilasta.

Hillevi Jylängin rannalla

Eteenpäin elämässä

Isä ja äiti olivat kannustaneet lahjakkaita tyttöjään elämässä eteenpäin. Hilkka-sisko halusi ja pääsi

nuorena vuoden kestävään nuorisoseurahenkiseen Koivumäen kansanopistoon Kuopion liepeille.

Elsa-äiti ajoi sinä talvena hevosen kanssa firmalle rahtia metsässä ja sai siten Hilkan

kansanopistoon tarvittavat varat hankituksi. Hilkka oli kymmenen vuotta perheen ainut lapsi ja

siksi hänestä ajateltiin tulevaa jatkajaa, kun poikiakaan ei ollut. Hän oli toivonut pääsevänsä

jatkamaan koulunkäyntiä, mutta siihen ei nähty siihen aikaan olevan mahdollisuutta. Kymmenen

vuotta on pitkä aika mahdollisuuksien muutoksessa. Kun sitten Hillevi aikanaan syntyi, hänellä oli

paremmat edellytykset päästä koulutielle.

Seminaariin Heinolaan

Isä oli sanonut aiemmin Hilleville monet kerrat: ” Mäne sinä Hillevi sinne siminaariin.” Niin hän oli

itsekin ajatellut ja haki ja pääsi aivan kärkipaikoilla heti seuraavana syksynä Heinolan nelivuotiseen

yläkansakoulunopettajaseminaariin. Siinä opinahjossa hänelle selvisi, että opettajan ura ei ollut

hänelle vain leipäpuu, vaan kutsumusammatti. Hän oli siellä ollessaan mm. mukana useammassa

laulukuorossa ja partiotoiminnassa vartion johtajana. Myöhemmin partioharrastus jatkui vielä

Juuassa. Sinne hän perusti tytöille oman lippukunnan ja toimi lippukunnan johtajana

paikkakunnalla olonsa ajan. Aikanaan hän toimi myös Enossa lippukunnan johtajana.

Kesälomillaan Hillevi oli ahkerasti Vehvilän nuorten mukana heidän harrastuksissaan. He järjestivät

ohjelmallisia iltamia, joissa hän usein lausui, joskus näytteli ja puhvetin pitäjänä hän oli alinomaa

toisten tyttöjen kanssa. Monet kylän pojista olivat innokkaita soittajia ja taitavia pelimanneja.

Soittopelit olivat viuluja ja mandoliineja, oli joku haitarikin joukossa. Hillevi puolestaan lauloi, niin

että metsä raikui, niin kuin hän itse asian kertoi.

Hillevi vietti Annukka-ystävänsä kanssa paljon aikaa iltahetkinä töiden jälkeen sekä pyhän seutuun

Jylängin kallioilla. He hyppivät asettelemaltaan hyppylaudalta järven tummaan veteen. He

kumpikin olivat taitavia uimareita, varsinkin Hillevi ui pitkiä matkoja. Joskus oli mukana muitakin

kylän nuoria.

Hillevi valmistui opettajaksi ja meni naimisiin

Elsalassa oli juhlapäivä, kun Hillevi palasi alkukesän vihreydessä kotiin valmiina kansakoulun

opettajana päästötodistuksessaan kiitettävät arvosanat. Pihaan oli pystytetty uusi lipputanko

Hillevin valmistumisen kunniaksi. Suomen lippu liehui tangossa, kun Hillevi sireenien kukkiessa

saapui pihapiiriin. Se oli suuri hetki kodin elämässä. Oltiin iloisia ja ylpeitäkin, että kylän

ensimmäinen tyttö oli saanut pitkät opinnot hyvään päätökseen. Hän oli silloin 22 vuotta vanha.

Vuosi oli 1951.

Nuoripari Hillevi ja Esko

Hillevin ensimmäinen työpaikka oli Suonenjoen kirkonkylän liepeillä ollut Sammalselän koulu.

Virkaan oli paljon hakijoita, mutta niin vain Hillevi sai viran. Hänen sairasteleva äitinsä asettui

asumaan tyttärensä luo Sammalselälle. Heti ensimmäisenä syksynä teologian ylioppilas Esko

Jalkanen, se samainen toverikunnan sihteeri, tuli kirkkomatkallaan tervehtimään entistä

toverikunnan emäntää. Jouluna he olivat sitten jo kihloissa. Kihlasormukset he painoivat toistensa

vasemman käden nimettömään jouluaamuna Hillevin Jussi-isän haudalla ennen joulukirkon

alkamista. Naimisiin kihlapari meni parin vuoden päästä vuonna 1953.

Vuoden päästä Hillevi siirtyi Sammalselältä Suonenjoen ja Leppävirran kuntien yhteiselle Keltun

koululle yläkoulun opettajaksi. Koulu oli lähempänä Hillevin lapsuudenkotia. Keltulla hän opetti

kaksi vuotta. Esko oli valmistunut papiksi. Hän sai kutsun Suonenjoen seurakunnan nuorisopapiksi.

Pieni pappila sijaitsi Iisvedellä, joka on tehdasyhteisö Suonenjoen kirkonkylän liepeillä. Hillevi sai

Iisveden kansakoulusta opettajan viran. He asuivat paikkakunnalla kuusi vuotta. Heidän kaksi

lastaan Ilpo ja Anu syntyivät sinä aikana.

Hillevi ja Ilpo

Aika Pohjois-Karjalassa: Juuassa

Pohjois-Karjala tuli pariskunnalle vuosikymmenien aikana tutuksi myöhempien virkapaikkojen

myötä. Esko sai Juuasta kappalaisen paikan vuonna 1960 ja vuoden päästä kirkkoherran viran.

Hillevillä oli pariksi vuodeksi työpaikka supistetulla syrjäkoululla. Koulua pidettiin erään talon

pirtissä, joka oli erotettu pahvilla keittiöpuolesta. Supistettu koulu jatkui kesäkuun puolelle.

Pimeästä luokkahuoneesta oli aurinkoisina päivinä mukava mennä pitämään koulua läheisen

Pielisen rantakallioille. Kirjat, kartat ja muut tarpeelliset opetusvälineet otettiin mukaan. Pielisen

silokalliot toimivat mainiosti kirjoitustauluna, vedellä oli vaivaton huuhtaista taulu puhtaaksi.

Välitunneilla lapset saattoivat uida järvessä. Talossa käytiin ruokailemassa.

Anni-tytär syntyi Juuassa. Kun Hillevin kyläkoulu lakkautettiin, hän jäi neljäksi vuodeksi kotiin

hoitamaan nuorimmaistaan. Jo ensimmäisenä talvena Hillevi sai puoleksi vuodeksi hoitoonsa myös

Eskon sukulaisvauvan. Lapsen vanhemmat toivat Mirja Kristiinan pappilaan suoraan

synnytyslaitokselta. Niin sai pikkuvauvan äiti suorittaa merkonomin opintonsa loppuun. Oma Anni-

tyttö oli silloin kahdeksan kuukauden ikäinen ja Hillevin hoidossa oli yhtä aikaa kaksi vauva-ikäistä

lasta pappilan suuren talouden ja muun perheen huolenpidon lisäksi.

Siirrytään Enoon

Hillevin Elsa-äiti oli seurannut uskolla perhettä paikasta toiseen lähes kuolemaansa saakka. Hillevin

äidin kuoleman jälkeen tulivat vuorostaan Eskon vanhemmat asumaan heidän pappilaansa, kun

eivät enää tuntuneet pärjäävän omassa kodissaan Suonenjoella. Hillevi kaipasi

kutsumusammattiinsa. Enosta Hillevi sai taas opettajan viran. Esko sai kappalaisen viran.

Enossa Hillevi ystävystyi opettaja Linda Heiskasen kanssa. Hän vaikutti koko Suomen

koululaitokseen lukemis- ja kirjoittamistaidon uranuurtajana. Hän oli huomannut, että lukemisen

oppiminen onnistui hänen kehittelemällään menetelmällä paremmin kuin tavallisella tavaamisella.

Hillevi vakuuttui tästä uudesta opetustavasta, sisäisti sen ja niin hän kiersi alkuun opettaja

Heiskasen kanssa, myöhemmin itsekseen ohjaavana opettajana ympäri Pohjois-Karjalan silloista

lääniä aina eläkeikäänsä saakka. Kun Hillevin työmäärä ohjaavana opettajana aina vaan lisääntyi ja

kun Eskon vanhemmat hoidettiin heidän kuolemaansa asti Enon pappilassa, oli taas välttämätöntä

palkata kotiapulainen hoitamaan 7-henkistä perhettä. Kesälomien aikana Hillevi kuitenkin hoiti

kotia ilman apulaista. Enon aikaa kesti kahdeksan vuotta.

Polvijärvelle

Hillevi ja Esko muuttivat aikanaan Polvijärvelle, Hillevi Lipasvaaran koulun opettajaksi ja Esko

kirkkoherran virkaan. Hillevi toimi siellä jonkin aikaa Marttojen puheenjohtajana. Hän ohjasi

eläkkeelle jäätyään myös kansalaisopistossa ikäihmisten liikuntaa. He jäivät Polvijärvelle

eläkepäivilleen, Esko rovastina ja Hillevi johtajaopettajana. He rakensivat Polvijärvelle oman kodin

ajatellen olevansa siellä elämänsä loppuun saakka. Kauan he siellä viipyivätkin, peräti

kolmekymmentä vuotta.

Skuoritsan aika

Esko ei kuitenkaan malttanut jäädä eläkepäivilleen. Venäjän inkeriläisalueelta Pietarin

eteläpuolelta Skuoritsasta tuli Eskolle virallinen kutsu saapua sinne luterilaisen seurakunnan

papiksi. Hillevi ja Esko tuumivat asiaa ja päätyivät yhdessä siihen, että Esko alkaa käydä

Skuoritsassa hoitamassa papin virkaa ja on siellä aina kymmenen päivää kerrallaan. Hillevi sanoi

pärjäävänsä mainiosti kotona. Skuoritsan aikaa kesti runsaat neljä vuotta. Siellä oli parakkikirkko,

jonka yhteyteen Esko alkoi rakennuttaa seurakunnalle lisää erilaisia tiloja. Varat hän keräsi

Suomesta sekä kirjoitti itse erilaisia kirjoja, joista saadun tulon hän antoi Suoritsan hyväksi.

Suomalaisia kävi siellä myös rakennustalkoissa. Kaiken tämän muun hän teki seurakuntatyön

lisäksi.

Hillevi oli mukana monet kerrat, pidemmän jakson erityisesti jouluisin ja äitienpäivän aikaan. Hän

vei Suomesta mukanaan äitienpäiväperinteen, joka on jatkunut katkeamattomana siitä lähtien.

Ensimmäiseksi äitienpäiväksi hän leipoi ja kuljetti sinne 17 pullaleettaa juhlaväen kestitykseen! Hän

jututti vanhainkodin suomea puhuvat mummot ja oli monella lailla edesauttamassa sikäläisen

seurakunnan toimintaa Eskon kanssa.

Takaisin lapsuuden kotipitäjään

Vasta ikäihmisinä, seitsemänkymmenenviiden ikävuoden tietämissä he toteuttivat haaveensa

muuttaa synnyinseudulleen Suonenjoelle. Eskon syntymäkoti tuli myyntiin v. 2004. Heidän

Polvijärven kodilleen löytyi ostaja, muutto toteutui ja niin rakennettiin Eskon syntymäkodin

pihapiiriin Pirttiselkään uusi koti. Myöhemmin he vielä laajensivat taloa. Suonenjoella on heidän

lastensakin vaivattomampi käydä parempien liikenneyhteyksien vuoksi.

Koti on edelleen viihtyisä ja huolella hoidettu. Puutarhanhoito ja kukkapenkit, jotka kukoistivat jo

aikanaan pappiloissa, puhkesivat ennen näkemättömään kukoistukseen uudessa kodissa. Hillevi ja

Esko toivat tullessaan lukemattomat kukanjuurensa ja laativat pihapiiriin kauniin pihamaan ja

oikean mahtavan kukkatarhan Eskon ikäisten omenapuiden ympärille. Hillevi sanoi menevänsä

kuntosalille, kun riensi aamuisin onnellisena kukkiensa luo. Väljissä, pappilamaisissa tiloissaan

heidän on nyt hyvä viettää eläkepäiviään.

Hillevi äitinä Anni-tyttären silmin

Kotona oli ja on edelleen lempeä ja ystävällinen ilmapiiri. Lapsuus oli varsin onnellista ja

henkisestikin ravitsevaa aikaa kodin näkökulmasta. Äiti oli lämmin, rakastava ja huolehtivainen,

mutta antoi tilaa olla ja elää. Apua sai aina, jos sitä tarvitsi.

Koti oli viihtyisä ja siellä oli aina sijaa kauneudelle. Ruoka oli ajallaan, se oli tavallista kotiruokaa,

mutta se oli asetettu kauniisti tarjolle myös arkena. Äiti kertoi oppineensa kodin viihtyisyyden ja

kauneuden arvostuksen Hilkka-siskoltaan. Kotona ei puhuttu toisista ihmisistä pahaa eikä kotona

riidelty turhasta. Lapsilta edellytettiin kaunista ja vaatimatonta käytöstä. Raskaita töitä ei tarvinnut

tehdä, mutta työtä ja ahkeruutta arvostettiin.

Musiikki kuului kodin elämään monin tavoin. Äiti kertoi päättäneensä lapsuudessaan, että antaa

aikanaan omille lapsilleen mahdollisuuden harrastaa soittamista ja se päätös piti. Jokainen sai

valita mieleisensä soittimen. Ilpo sai valita mopon ja sellon väliltä. Sello voitti. Anu soitti ensin

pianoa, mutta siirtyi myöhemmin viuluun. Annin soitin oli huilu.

Kaksi vanhinta lasta Ilpo ja Anu menivät aikanaan Kuopion musiikkilukioon ja saivat

ylioppilaslakkinsa sieltä. Anni, nuorimmainen halusi Povijärven lukion ensimmäisen luokan jälkeen

iltalukioon Kuopioon. Hän kirjoitti sieltä ylioppilaaksi.

Jokainen lapsista sai valita itse elämänuransa. Ilposta tuli yläasteen musiikinopettaja. Hän

menehtyi kolmekymmentäneljävuotiaana auto-onnettomuudessa. Häneltä jäi vaimo Riitta ja kaksi

tyttöä, Mari ja Aino. Anu on viulunsoiton opettaja. Hän opettaa Kuusamossa ja edistää muutenkin

paikkakunnan musiikkielämää ja on naimisissa. Anni kehittää matematiikan opetusta ja on

konsultoiva matematiikan opettaja Espoossa. Hän on naimisissa ja heillä on kaksi lasta, Ilari ja

Maria. Neljättä sukupolvea on kasvamassa Hillevin ja Eskon ilona viisivuotias Väinö-poika ja Elsa-

vauva.

Näin vanhempi tytär Anu lisää edelliseen

Äiti oli ja on vieläkin myös hauska ja huumorintajuinen. Hänen kanssaan on naurettu monet

makeat naurut ja koettu monenlaisia kommelluksia. Äiti oli lisäksi iloinen ja nauravainen, hän

keksi aina meille lapsille kaikkea jännää ja mukavaa. Hän oli myös ystävä. Äidin lauluääni oli kuin

oopperalaulajattarella, kantava ja lasinkirkas sopraano. Hän ompeli meille mitä ihanimpia

vaatteita, Annille punaisia ja minulle sinisiä. Monesti olimme myös samanlaisissa mekoissa.

Syksyllä käytiin Joensuussa hankkimassa kouluvaatteita. Kaikki oli kaunista ja tyylikästä, mitä sain

päälleni laittaa.

Minun rokkivaiheeni oli varmasti raskasta äidille. Rippikoululeiriltä kotiin tultuani äiti suri pilalle

jyrsittyjä hiuksiani ja reikäisiä farkkuja. Minusta ne olivat hienot. Sain pitää niitä. Lisäksi pidin vielä

resoritonta itse neulomaani liiviä. Hai-saappaat hiottivat jalassa kesähelteelläkin. Kaiken hän kesti,

vaikka varmaan tiukalle otti.

Maria kertoi puolestaan mummista

Mummilla oli ja on aina aikaa meille. Polvijärven pappila oli hauska ja jännittävä leikkipaikka meille

pienille lukuisine huoneineen ja puutarhoineen varsinkin iltahämärissä, kun sammutettiin kaikki

valot ja leikittiin piilosta. Mummi opetti minulle paljon käsitöitä. Varsinainen elämys oli, kun opin

kutomaan kangaspuilla. Hän opetti ruuanlaittoa ja käytiin yhdessä marjassa. Mummilla ei koskaan

mennyt sormi suuhun, vaan hän tiesi aina, mitä tehdä. Jos pulma oli oikein vaikea, hän katsoi

kirjasta. Uskon, että mummi ilahtui varmasti yhdestä puhelusta kesällä 2012, kun kuuli minun

päässeen luokanopettajakoulutukseen Helsingin yliopistoon. Aikanaan meitä opettajia on sitten

kolmessa polvessa.

Hillevi ihmisenä

Olen oppinut tuntemaan hänet valoisana ja elämänmyönteisenä kristittynä. Körttiläisyys on hänen

pohjavireensä. Kenties se on saanut alkuvirityksensä lapsuuden kotikylän körttihenkisyydestä.

Miehensä Eskon mukana hän on kulkenut vuosikymmenet uskollisesti jumalanpalveluksissa ja

seurapaikoissa. Hänen kaunis lauluäänensä on soinut kirkkaana seuraväen keskeltä. Hänen iloinen,

äänekäs naurunsa on pulpunnut tuon tuosta ilmoille kotona, kylässä ja seurapaikoissa. Hänelle

olikin sanottu seminaariaikana, että ei sinusta ainakaan papin rouvaa tule, sinä naurat liian paljon.

Eivät tienneet!

Pappilan emännän osa oli menneinä vuosikymmeninä vaativa. Pappilassa kävi paljon vieraita, siellä

yöpyivät matkasaarnaajat ja monet muut matkalaiset, kulkumiehestä piispaan. Myös

ulkomaalaisia vieraita majoittui Eskon lähetyspapin tehtävien aikaan varsin paljon. Yllätysvieraita

tuli tuon tuosta. Aina piti olla ruokaa ja juomaa vieraille. Aina piti löytyä ystävällinen sana ja aikaa

seuranpitoon. Entisajan pappilat olivat isoja, komeita taloja, pihamaat laajoja, huoneet kookkaita

ja niitä oli paljon, sali joskus ison kaksion kokoinen.

Hillevi oli lähes koko työikänsä opettajana. Kun lapset olivat pieniä, hänellä oli vuosien mittaan

monia apulaisia. Minusta oli yllättävää, että Hillevi oli kiinnostunut kodin koneistuksesta. Pesukone

ja linko tulivat nopeasti helpottamaan vaatteiden huoltoa. Kookas yleiskone oli pian pappilan

konevalikoimassa. Kun astianpesukone tuli aikanaan markkinoille, hän oli ensimmäisenä sitä

hankkimassa. Monet isommat ja pienemmät kodinkoneet tulivat nopeasti avuksi. Hillevi kertoi,

että pappilassa oli apulaisilla muutenkin paljon työtä ja koneet olivat tarpeen heidän, ei ainoastaan

hänen itsensä työtä helpottamassa. Apulaiset olivat nuoria tyttöjä, joita Hillevi ohjasi kodin töissä

sekä opasti opiskelemaan eteenpäin ja hankkimaan aikanaan oman ammatin. Useammasta tytöstä

tuli sittemmin kodinhoitaja tai seurakuntasisar.

Organisointikykyä ja järjestelmällisyyttä on tarvittu, että kaikki sujui: lapset tulivat hoidettua,

pappila näytti pappilalta ja ruokaa ja yösijaa oli aina tarvittaessa tarjolla. Kauneuden ja

järjestyksen taju kodin viihtyisyyden luojana tuli lapsuuden kodista. Tuo piirre on Hillevillä edelleen

syvällä sisimmässään. Hänelle on luonteenomaista ollut auttavaisuus. Hänellä on ollut ”laaja syli”

huolehtia moninaisista kanssaihmisten asioista aina kun apua pyydettiin. Hän kuunteli

kanssaihmisten ilot ja murheet. Hänellä on ollut joustavuutta moneen suuntaan. Papin puolisona

hänelle on tullut tutuksi lähetys- ja diakoniatyö.

Pienestä pitäen Hillevi oli innostunut käsitöistä. Jo kansakouluaikana hän teki kotona monenlaisia

käsitöitä isonsiskon kansanopistosta tuomista langoista ja kankaista. Kerran hän sai pitää kotona

valmistamistaan käsitöistä koululla oikein oman näyttelyn. Myöhemmin vuosien mittaan hän on

kaunistanut kotiaan käsitöillään, monilla ryijyillä, täkänöillä, matoilla ja eri tekniikoilla

valmistetuilla liinoilla. Hän on nyplännyt vaikeat kuviot ja virkannut pitsit. Hän on ommellut ja

neulonut lastensa vaatteet. Hillevi kutoi ja valmisti itselleen arvokkaan Tuukkalan muinaispuvun,

taiteili esiliinan pronssikierukat ja vain pukuun kuuluvat korut hän osti. Hän opetteli aina sen, mitä

ei osannut, jos tekniikka häntä kiinnosti.

Hillevi-mummi itse tekemässään Tuukkalan puvussa yhdessä Ilarin kanssa

Sukurakas Hillevi

Hillevi on aina arvostanut kotikyläänsä Vehvilää. Jylänki on hänen rakas kotijärvensä, kesäisen

elämän ja vapauden symboli. Sen leppeät lahdekkeet, sen pientä käkkärämäntyä kasvavat

kalliorannat, joita jääkausi on paikoin hionut voimallaan silkinsileiksi niemekkeiksi, on osa hänen

lapsuudenmaisemaansa. Sekä lapsuudenkoti Elsala että kesäpaikka Käpälämäki ovat Jylängin

rantueella.

Lapsuudenkodin maasta lohkaistu mökkipaikka, Käpälämäki, on hänelle rakas. Sen jäkälän

peittämiltä kallioilta on komeat näköalat järven selälle. Pienessä hiekkapohjaisessa lahdekkeessa

on hänen lapsuutensa ensimmäinen uimapaikka. Käpälämäki on ollut perheen kiintopisteenä

kesäisin Pohjois-Karjalan vuosien aikana. Maantie luikertelee kylän läpi ja monet lapsuudenaikaiset

muistot ovat nousseet sitä kulkiessa hänen mieleensä. Viimeistään Vehvilän mutkaisella maantiellä

hän alkoi ”huastamaan” tuttua savon kieltä. Kesäaikaan hän kyläili lähinaapureissa, jotka kaikki

ovat sukulaisia, puhui isäntien ja emäntien kanssa kylästä, suvun ihmisistä ja maailmanmenosta.

Talvisin hän soitti ja kyseli talon, kylän ja naapureitten voinnit ja kuulumiset. Hän on iloinnut

iloitsevien kanssa ja surrut surevien kanssa.

Hillevi halusi saattaa sukua yhteen ja niin kutsui Vehviläisiä 1990-luvulla ensimmäisen kerran

koolle hautausmaakierrokselle Suonenjoen vanhalle hautausmaalle. Kutsun kuuli

kuutisenkymmentä Vehviläistä ja niin he kokoontuivat sukuna ensimmäisen kerran yhteen. Moni

tuntui sanovan, että olipa mukava tapaaminen ja näitä pitää järjestää lisää. Kesä, pari

hautausmaatapaamisen jälkeen tapasi Hillevin ja Eskon kesäpaikassa ensimmäisen kerran pieni

joukko Vehvilän Vehviläisiä ja professori Olli Vehviläisen sukuhaaran Vehviläisiä toisensa.

Allekirjoittaneella oli tilaisuus olla mukana tässä lämminhenkisessä tapaamisessa. Sitten alettiin

kokoontua Vehvilän koululla.

Hillevi on aina arvostanut omia sukujuuriaan ja on osaltaan halunnut olla vaikuttamassa siihen,

että suvun ihmisistä kerrotut tarinat ja sattumukset säilyvät ja niitä kerrotaan vielä tuleville

sukupolville.

Iisalmessa 11.4.2015

Sirkka Kainulainen

Hillevin Hilkka- sisaren tytär