79
SUOMEN KULTTUURIRAHASTON APURAHAT 25.02.2014

€¦ · Web viewAri-Elmeri Hyv ö nen, Tampere, politiikan aikaulottuvuuden käsitteellistämistä arabikevään näkökulmasta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Paavo Hirvikallion

  • Upload
    others

  • View
    2

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

SUOMEN KULTTUURIRAHASTON

APURAHAT

25.02.2014

Humanistiset tieteet

Fil. tohtori Sirpa Aalto, Oulu, skandinaavien ja saamelaisten välistä vuorovaikutusta keskiajalla käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Päivi Prihan rahastosta 26.000

Fil. tohtori Elisa Aaltola, Nokia, sentimentalismia moraalipsykologiassa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Brita Reenpään rahastosta 26.000

Fil. maisteri Laura Aho, Helsinki, dedikaation syyn ilmaisemista antiikissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Fil. maisteri Mirka Ahonen, Turku, naishahmoja Pariisia kuvaavassa kirjallisuudessa 1800-luvun lopulta nykypäivään käsittelevään väitöskirjatyöhön, Veikko ja Helen Väänäsen rahastosta 22.000

Fil. maisteri Anne Ala-Pöllänen, Helsinki, merenkulkuonnettomuuksien taustalla vaikuttavia kulttuurisia tekijöitä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Harry Hendusen rahastosta 22.000

Fil. maisteri Riikka Ala-Risku, Helsinki, monikielisyyttä nykyitalialaisessa kertomakirjallisuudessa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Mirjam ja Sakari Jotunin rahastosta 4.000

Fil. kand. Sari Alajoki, Kalajoki, pohjoispohjalaisen säätyläistön elämäntapaa Ester Ulrica Lundénin päiväkirjojen valossa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Juuranto-rahastosta 8.000

Fil. tohtori Teija Alenius, Helsinki, neoliittisen kivikauden elinkeinoja käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 26.000

Anarâškielâ servi ry, Inari, kielipesien kielenopetusmateriaalin tuottamiseen, Teresia ja Rafael

Lönnströmin rahastosta 50.000

Anarâškielâ servi ry, Inari, inarinsaamen täydennyskoulutuksen audiovisuaalisen dokumenttiaineiston kokoamiseen verkkosivuille 65.000

Teol. maisteri Susanna Asikainen, Helsinki, Jeesuksen maskuliinisuutta varhaiskristillisissä evankeliumeissa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen 11.000

Valtiot. maisteri Otto Aura, Vantaa, työvoiman sotilaallista käyttöä Suomessa 1939–1945 käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Aino, Astrid ja J. V. Elialan rahastosta 22.000

Dr. phil. Mikko Bentlin, Greifswald, suomen ruotsalaisten lainasanojen sanakirjan laatimiseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Ingeborg, Kaarlo ja Zuli Tarhosen rahastosta 26.000

Dosentti Ria Berg, fil. maisteri Marika Räsänen ja tekn. tohtori Anu Koponen, Rooma, esineellisen ja aineellisen ympäristön merkitystä esimodernissa kulttuurissa käsittelevän seminaarin järjestämiseen Italiassa, Päivi Prihan rahastosta 3.000

Fil. maisteri Maija Butters, Salo, toiveita, tarpeita ja rituaalisuutta palliatiivisessa hoidossa käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Sariolan rahastosta 17.000

Ph.D. Viola Capkova, Turku, eurooppalaisten naiskirjailijoiden vastaanottoa Suomessa käsittelevään tutkimukseen, Paavo Koskisen rahastosta 7.000

Psykol. tohtori Anu Castaneda, Espoo, maahanmuuttajien mielenterveyttä Suomessa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 26.000

2

Fil. tohtori Jari Eerola, Tampere, kaksikulttuurisuutta ja vepsäläisen musiikkiperinteen muutosta käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Aino ja Nuutti J. Rädyn rahastosta 29.000

Fil. maisteri Johanna Enqvist, Helsinki, arkeologisen kulttuuriperinnön määrittelyä ja käsitteistöä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Harry Hendusen rahastosta 22.000

Teol. maisteri Leena Enqvist, Helsinki, keskiaikaisten birgittalaisluostarien kirjallista kulttuuria käsittelevään väitöskirjatyöhön, Sirkka ja Antti Anteron rahastosta 22.000

Fil. maisteri Elina Gautier, Pariisi, kuvailua stilistisenä kokonaisuutena tekstianalyyttisin keinoin käsittelevään väitöskirjatyöhön Ranskassa, Veikko ja Helen Väänäsen rahastosta 22.000

Fil. tohtori Georg Haggrén ja työryhmä, Espoo, Espoon Mankbyn keskiaikaista kylää käsittelevään tutkimukseen ja tulosten julkaisemiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 55.000

Fil. maisteri Mikko Hakala, Helsinki, kielellistä monimerkityksisyyttä käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Fil. tohtori Jopi Harri, Turku, Valamon luostarin kirkkomusiikkitraditiota käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Elna Käkösen rahastosta 13.000

Kasvatust. maisteri Heini Heikkilä, Espoo, tunnetilojen lukemista aivotoiminnasta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Peruskouluväen rahastosta 22.000

Dosentti Raimo Heikkilä ja työryhmä, Liperi, Vienan Karjalan ympäristöhistoriaa käsittelevään tutkimukseen, Aino ja Nuutti J. Rädyn rahastosta 27.000

Fil. maisteri Erik Henriksson, Helsinki, myöhäisantiikin filosofis-uskonnollista runoutta käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Ida Sabina Packalénin rahastosta 22.000

Fil. tohtori Jaakko Hintikka, Porvoo, matematiikkaa ja logiikkaa käsittelevän tieteellisen elämäntyön tulosten saattamiseen koko tiedeyhteisön käyttöön, Eminentia-apurahana 23.000

Fil. maisteri Jouni Huhtanen, Oulu, astronomian vallankumousta 1900–1999 käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aili ja Aksel Kilkin rahastosta 22.000

Teol. tohtori Heta Hurskainen, Joensuu, Venäjän ortodoksisen kirkon kirkollista ja kansallista identiteettiä Neuvostoliiton jälkeen teologisessa tarkastelussa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Ekumenian tutkimuksen rahastosta 26.000

Tait. maisteri Henriikka Huunan-Seppälä, Kirkkonummi, groteskia nykypäivän visuaalisen kulttuurin kuvastoissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Fil. maisteri Marika Hyttinen, Oulu, esiteollista pikiruukkiyhteisöä arkeologisesta näkökulmasta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Fil. maisteri Anne Häkkinen, Jyväskylä, Suomessa asuvien kurdien transnationaalisia avioliittoja käsittelevään väitöskirjatyöhön, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 22.000

Fil. tohtori Niina Hämäläinen, Luxembourg, kalevalamittaisen lyyrisen kansanrunon keruu- ja julkaisemiskäytäntöjä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Lempi ja Aili Jääskeläisen rahastosta 26.000

Fil. maisteri Miia Ijäs, Tampere, Anna Jagellonica - Itämeren valtiatar -tietokirjan kirjoittamiseen, Aino ja Einari Haakin rahastosta 22.000

3

Fil. maisteri Miia Ijäs ja työryhmä, Tampere, uuden ajan alun monikulttuurisia ja ylirajaisia verkostoja Itämeren alueella käsittelevään arkistotutkimukseen Virossa, matka-apurahana, Päivi Prihan rahastosta 4.500

Teol. maisteri Eriikka Jankko, Joroinen, lasta ja lapsen arvoa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 22.000

Fil. tohtori Teppo Jokinen, Berliini, arkkitehti Gustaf Nyströmiä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Harri ja Klaus Holman rahastosta 26.000

Kaakon Luonto ja Kulttuuri ry, Virolahti, Virolahden Heponiemen kivenlouhinnan historiatiedon kokoamiseen ja esittelyyn 3.000

Fil. tohtori Taija Kaarlenkaski, Joensuu, karjanhoidon muutoksia ja niiden vaikutuksia ihmisten ja eläinten suhteisiin käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 26.000

Teol. tohtori Pauliina Kainulainen, Kontiolahti, suomalaista kontekstuaalista teologiaa globaalissa keskustelussa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Brita Reenpään rahastosta 26.000

Valtiot. tohtori Kristiina Kalleinen, Loviisa, ministerivaltiosihteeri R. H. Rehbinderin elämäkerran kirjoittamiseen, Wellamo Paasikiven rahastosta 13.000

Psykol. maisteri Kaisa Kanerva, Helsinki, työmuistia ja skolastisia taitoja käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Fil. lis. Sakari Katajamäki, Helsinki, Lauri Viidan Kukunoria käsittelevän väitöskirjatyön

loppuunsaattamiseen 11.000

Fil. maisteri Saara Kekki, Porvoo, Yhdysvaltain japanilais- ja intiaaniyhteisöjen sosiaalisten verkostojen muutosta 1940-1950-luvuilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Fil. maisteri Asta Kihlman, Turku, Nuori Suomi -albumin naistaiteilijoiden teoksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Juhani Kirpilän rahastosta 22.000

Fil. maisteri Heikki Kokko, Tampere, suomenkielistä kansanomaista ajattelua 1800-luvun puolivälissä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Tytti Kanniston rahastosta 11.000

Mus. maisteri Anneli Kont-Rahtola, Lahti, virolaista kansanmusiikkia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Alma ja Unio Hiitosen rahastosta 22.000

Kauppat. maisteri Hanna Kontu, Lontoo, pohjoismaisten muotibrändien kehitystä ja edistämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön Iso-Britanniassa, Eeva Rauhankallion rahastosta 11.000

Dosentti Jukka Kortti, Helsinki, kulttuurisen ja poliittisen julkisuuden suhdetta 1900-luvun alussa käsittelevään tutkimukseen, E. J. Längmanin rahastosta 26.000

Valtiot. maisteri Kasper Kristensen, Helsinki, horisontaalisesti järjestäytynyttä demokratiaa yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin perustana käsittelevään väitöskirjatyöhön, Lauri V. Lehdon rahastosta 22.000

Kulttuurintutkimuksen seura ry, Jyväskylä, verkkoyksityisyyttä käsittelevän kulttuurintutkimuksen 19. kesäkoulun järjestämiseen 4.000

Kulttuuriyhdistys Mustekala ry, Helsinki, Verkkolehti Mustekalan toimintaympäristön kehittämiseen ja sivustouudistukseen, Juuranto-

4

rahastosta 4.000

Fil. maisteri Tiina Kuokkanen, Oulu, sukupuolisuutta kaupungin sosiaalisessa rakenteessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Fil. lis. Denis Kuzmin, Helsinki, Vienan Karjalan asuttamista paikannimien valossa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Ingeborg, Kaarlo ja Zuli Tarhosen rahastosta 13.000

Fil. maisteri Marianne Kärkkäinen, Jyväskylä, abiturienttien esseetekstien tekstuaalisia piirteitä taitotason määrittäjinä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Maijaliisa Auterisen rahastosta 22.000

Fil. maisteri Imre Lahdelma, Jyväskylä, sointujen tunnemerkityksiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, British American Tobacco Finland Oy:n rahastosta 22.000

Fil. tohtori Anu Lahtinen, fil. tohtori Visa Immonen ja fil. tohtori Elina Räsänen, Hyvinkää, aineellista kulttuuria, sukupuolta ja monitieteisiä analyysejä käsittelevään Tieteen työpajaan, Huhtamäen rahastosta 50.000

Fil. tohtori Antti Lampinen, Helsinki, myöhäisantiikin ja merovingiajan kirjallisia lähteitä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Veikko ja Helen Väänäsen rahastosta 26.000

Fil. tohtori Mirkka Lappalainen, Helsinki, ilmastoa, säätä, maataloutta ja yhteiskuntaa Ruotsissa ja Suomessa n. 1550-1750 käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen 26.000

Fil. maisteri Otto Latva, Turku, tunteita jättiläiskalmaria ja Atlantin valtameren syvyyksiä kohtaan 1785–1914 käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Harry Hendusen rahastosta 22.000

Kasvatust. tohtori Helena Lehkonen, Hämeenlinna, musiikin

alan osaajien hiljaisen tiedon keräämiseen ja esittelyyn, Vilho Rossin rahastosta 22.000

Fil. tohtori Ildikó Lehtinen ja työryhmä, Helsinki, itämarien kulttuuria käsittelevän näyttelyn ja julkaisun toteuttamiseen Venäjällä, Saimi Metsä-Mäkelän rahastosta 18.000

Fil. tohtori Minna Lehtonen, Turku, kielellisten toimintojen neurokognitiivista perustaa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 26.000

Fil. maisteri Antti Lepistö, Helsinki, oikeistoälymystöä ja hyveellistä kansaa käsittelevään väitöskirjatyöhön 22.000

Fil. tohtori Satu Lidman, Helsinki, kunniaan liittyvää lähisuhdeväkivaltaa patriarkaalisissa kulttuureissa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Paavo Koskisen rahastosta 26.000

Fil. maisteri Antti Lindfors, Turku, performanssia, kerrontaa ja vuorovaikutusta suomalaisessa stand up -komiikassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 22.000

Fil. maisteri Kristjan Loorits, Helsinki, strukturaalista realismia ja tietoisuustutkimusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eero Metsälän rahastosta 22.000

M. A. Castrénin seura ry, Helsinki, nuorten kirjoittajakurssien järjestämiseen ja tulosten siirtämiseen kotisivuille, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 22.000

Fil. maisteri (väit.) Jani Marjanen, Helsinki, nationalismin käsitteen käyttöä Suomessa ennen toista maailmansotaa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Paavo Koskisen rahastosta 26.000

Fil. maisteri Auli Martiskainen ja työryhmä, Joensuu, Valamon

5

konservointilaitoksen 30-vuotisjuhlakirjan toteuttamiseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 16.000

Mus. maisteri Liisa Matveinen, Jämsä, äänellä itkemisen oppaan kirjoittamiseen, Elna Käkösen rahastosta 11.000

Fil. maisteri Saija Merke, Helsinki, opiskelijoiden kysymystoimintaa suomi vieraana kielenä oppitunneilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ulla ja Eino Karosuon rahastosta 22.000

Mus. maisteri Laura Miettinen, Espoo, musiikinopettajankouluttajien kulttuurinvälisiä kompetensseja käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 11.000

Fil. tohtori Kati Mikkola, Helsinki, kansan näkökulmia sekularisaatioon ja uskonnollisuuden muutoksiin Suomessa 1860-1910-luvuilla käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 26.000

Fil. maisteri Susanna Mäkinen, Turku, orjuusdiskurssia 1700-luvun amerikkalaisissa sanomalehdissä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Fil. tohtori Katja Mäntylä ja työryhmä, Jyväskylä, toiminnallisen kielileirin järjestämiseen lapsille, Aino ja Einari Haakin rahastosta 5.000

Valtiot. maisteri Markus Nikkarla, Turku, Immanuel Kantin teoksen Käytännöllisen järjen kritiikki suomentamiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 15.000

Fil. maisteri Hanna-Leena Nissilä, Ii, ylirajaisten ja maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden Suomessa julkaisemaa kirjallisuutta ja sen vastaanottoa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Psykol. ja kasvatust. maisteri Saara Nolvi, Turku, vauvan itsesäätelyn kehitystä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva

Rauhankallion rahastosta 11.000

Fil. tohtori Risto Nurmi, Oulu, kulutuskäyttäytymisen kehitystä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Kotitalouskeskuksen rahastosta 26.000

Fil. lis. Lauri Ockenström, Jyväskylä, keskiaikaisen magian historiaa käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen 6.500

Fil. tohtori Markku Oinonen ja Kivutkalns-työryhmä, Vantaa, itäisen Fennoskandian ja Baltian esihistoriallisen asutuksen arkeologisten ja geneettisten aikajanojen tutkimukseen 68.000

Koreografi Mikko Orpana, Helsinki, koreografian rakentumista tanssijan ja koreografin yhteistyössä käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 22.000

Fil. ja teol. maisteri Oscar Ortiz-Nieminen, Helsinki, kirkkoarkkitehtuuria käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 13.000

Psykol. lis. Mika Paananen, Jyväskylä, lasten tarkkaavuuden ongelmia ja työskentelytaitojen puutteita käsittelevään väitöskirjatyöhön, Julia Mannisen rahastosta 22.000

Teol. maisteri Timo Paananen, Helsinki, varhaiskristillisiä tekstejä käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Fil. maisteri Julia Pajunen, Helsinki, Kristian Smedsin Tuntematonta sotilasta Suomen Kansallisteatterissa teatteri- ja mediatapahtumana käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Fil. tohtori Irene Pakkanen ja tait. yo. Katri Sofia Konttinen, Rautalampi, Rautalammin kirkkovenehistoriaa ja kulttuuria käsittelevän tarinallisen tietokirjan kirjoitus- ja kuvitustyöhön, Salli ja

6

Kaarlo Merikosken rahastosta 16.000

Fil. tohtori Jari Palomäki, Espoo, filosofi, matemaatikko ja kirjastomies Uuno Saarnion (1896-1977) elämä ja filosofia -teoksen kirjoittamiseen 26.000

Fil. maisteri Katariina Parhi, Oulu, psykopatian historiaa Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Fil. maisteri Jami Pekkanen, Helsinki, autonkuljettajan ennakoinnin, tarkkaavaisuuden ja nopeusvalinnan yhteyttä motivaatioon ja tilanteen koettuun vaarallisuuteen käsittelevään väitöskirjatyöhön, Juhani Korpivaaran Toyota-rahastosta 11.000

Fil. maisteri Henna-Riikka Pennanen, Jyväskylä, amerikkalaista civilization-käsitettä ja käsityksiä sivilisaatiosta 1800-luvun loppupuolella käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Kärpänojan rahastosta 11.000

Fil. lis. Petri Pietiläinen, Kotka, irlantilaista nykykirjallisuutta käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Fil. maisteri Marjukka Piirainen, Kuhmo, kainuulaista piha- ja puutarhakulttuuria käsittelevään väitöskirjatyöhön 22.000

Fil. maisteri Janne Poikolainen, Espoo, populaarimusiikin ihailijakulttuurin rakentumista Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 11.000

Fil. maisteri Sanna Qvick, Turku, elokuvamusiikin kerronnallisuutta suomalaisissa lasten satuelokuvissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 22.000

Fil. maisteri Juha Raipola, Tampere, Leena Krohnin Pereat mundusta ja posthumanistista kulttuuriteoriaa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen 11.000

Fil. maisteri Janne Rantala, Kokkola, rakenteen käsitettä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen Etelä-Afrikassa, Mosambikissa ja Suomessa, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 15.000

Kasvatust. maisteri Miia Rantala, Rovaniemi, suomalaisuuden ja toiseuden esittämistä ja merkityksellistämistä TV-mainoksissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, MTV-rahastosta 11.000

Fil. tohtori Maura Ratia, Helsinki, köyhyyden ilmentymistä 1600-luvun Englannissa julkaistuissa ruttoa käsittelevissä teksteissä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Huhtamäen rahastosta 26.000

Fil. maisteri Anna Rauhala, Helsinki, neulontaa Suomessa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevään väitöskirjatyöhön, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 22.000

Fil. maisteri Paula Rauhala, Tampere, Marxin arvoteorian monetaarista tulkintaa ja sen kriitikoita käsittelevään väitöskirjatyöhön, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 22.000

Ph.D. Joona Repo, Helsinki, Tiibetin Lhasa-laakson instituutionaalisten verkostojen ja pyhien maisemien kehitystä 1900-luvun alusta nykypäivään käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 26.000

Fil. tohtori Pajari Räsänen, Helsinki, kirjallista sananvapautta ja radikaalia vastuuta käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Huhtamäen rahastosta 26.000

Fil. tohtori Pasi Saarimäki, Jyväskylä, avioerosta käytyä julkista keskustelua 1900-luvun alun Suomessa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Paavo Koskisen rahastosta 26.000

Fil. kand. Jukka Saarinen, Helsinki, runolaulaja Arhippa Perttusta ja hänen poetiikkaansa käsittelevään

7

väitöskirjatyöhön, Lempi ja Aili Jääskeläisen rahastosta 22.000

Fil. tohtori Hannu Saha, Kaustinen, museoiden ja yksityiskokoelmien historiallisten kanteleiden dokumentointiin sekä avoimen nettitietokannan luomiseen, Reino Kontolan rahastosta 26.000

Professori Hannu Salmi ja työryhmä, Turku, itsenäisen Suomen kulttuurihistorian kirjoittamiseen, Tytti Kanniston rahastosta 30.000

Tait. ja teatterit. maisteri Kaisa Salmi, Helsinki, sisällissodan traumahistorian reflektiota nykyhetkeen Fellmanin pelto -produktiossa käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Fil. maisteri Mikko Salminen, Helsinki, tunteiden merkitystä kasvokkain tapahtuvassa ja teknologiavälitteisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Ville Salminen, Oulu, psykokirurgian historiaa Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kärpänojan rahastosta 11.000

Fil. maisteri Kati Salo, Helsinki, tautihistorian tutkimista luulöytöjen avulla Suomessa 1300-luvulta 1800-luvulle käsittelevään väitöskirjatyöhön, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 11.000

M.A. Barnali Sarkar, Joensuu, tilaa, paikkaa ja ympäristöä englanninkielisessä intialaisessa nykykirjallisuudessa käsittelevään väitöskirjatyöhön 22.000

Fil. maisteri Ilona Savolainen, Helsinki, lasten lukemisharrastukseen suhtautumista 1940-1950-luvulla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eila ja Yrjö Wirlan rahastosta 22.000

Fil. tohtori Jaakko Seppälä, Espoo, Aki Kaurismäen elokuvien tyyliä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen

apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Huhtamäen rahastosta 26.000

Psykol. maisteri Kirsi Sjöblom, Helsinki, korkeakouluopiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia suhteessa fyysiseen oppimisympäristöön, vapaa-ajan toimintoihin ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin käsittelevään väitöskirjatyöhön, Urpo ja Maija-Liisa Harvan rahastosta 22.000

Valtiot. maisteri Minna Soini, Oulu, tietoon perustuvaa suostumusta kliinisessä lääketieteessä ja lääketieteellisessä tutkimuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino ja Einari Haakin rahastosta 22.000

Suomalaiset historiapäivät ry, Lahti, XV Suomalaiset historiapäivät -seminaarin järjestämiseen, Juhani Kämpin rahastosta 8.000

Suomen Akustisen Ekologian Seura ry, Turku, Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -projektin toteuttamiseen, Huhtamäen rahastosta 75.000

Suomen Benelux-instituutti, Bryssel, visuaalisten taiteiden residenssihankkeen toteuttamiseen Amsterdamissa ja Brysselissä 50.000

Suomen Historiallinen Seura ry, Helsinki, Tieteen ja yhteiskunnan vuoropuhelu - Suomen Historiallinen Seura 1875-2015 -hankkeen toteuttamiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 10.000

Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry, Helsinki, etnografista tietoa ja etnografian ulottuvuuksia käsittelevän artikkelikokoelman kirjoittamiseen, Saimi Metsä-Mäkelän rahastosta 5.500

Fil. maisteri Tuuli Tahko, Riihimäki, kommunikaatiota koreografisessa prosessissa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen 22.000

Tekniikan historian seura ry, Helsinki, Tekniikan Waiheita -lehden erikoisnumeroiden julkaisemiseen ja seuran toimintaan, Eino Tikkasen rahastosta 5.000

8

Fil. maisteri Julius Telivuo, Helsinki, intensiivisyyden käsitettä käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Teol. maisteri Siiri Toiviainen, Durham, mielihyvän ja synnin suhdetta Gregorios Nyssalaisen ajattelussa käsittelevään väitöskirjatyöhön Iso-Britanniassa, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Tait. maisteri Taneli Tuovinen, Helsinki, taiteellista työtä ja visuaalista ajattelua käsittelevän taiteellisen tohtorintutkinnon loppuunsaattamiseen, Juhani Kirpilän rahastosta 6.500

Fil. tohtori Jarkko S. Tuusvuori, Helsinki, Nietzschen elämää ja filosofiaa käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 26.000

Fil. tohtori Lauri Tähtinen, Vantaa, uuden ajan alun globalisaation aatehistoriaa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Huhtamäen rahastosta 26.000

Urheiluseura Makkabi ry, Helsinki, yhdistyksen historiikin tekemiseen, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 5.000

Tietokirjailija, taidekriitikko Timo Valjakka, Pinner, Vilhelm Hammershøjn taidetta käsittelevän kirjan käännös- ja kirjoitustyöhön 6.500

Fil. maisteri Taarna Valtonen, Helsinki, uumajansaamenkielistä paikannimistöä maaherra Johan Graanin vuoden 1671 selvityksessä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Paavo Koskisen rahastosta 26.000

Dosentti Vesa Vares ja fil. tohtori Louis Clerc, Tampere, 1920-1930-lukujen ulko- ja sisäpoliittisen vaikuttajan ja liberaalipoliitikon, ulkoministeri Rudolf Holstin julkaisemattomien muistelmien toimitustyöhön, Eino Tikkasen rahastosta 10.000

Fil. maisteri Mari-Liisa Varila, Turku, tieteellisen kirjoittamisen historiaa käsittelevään

väitöskirjatyöhön, Harri ja Klaus Holman rahastosta 22.000

Fil. maisteri Hanna Varjakoski, Parainen, ikääntyneitä ja vanhuutta kotimaisessa audiovisuaalisessa kulttuurissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Psykol. tohtori Kati Vasalampi, Muurame, nuorten yksilöllisiä motivaatiopolkuja ja opintojen nivelvaiheita käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Peruskouluväen rahastosta 26.000

B.A. Hannes Viimaranta, Helsinki, venäjän kielen funktionaalisen lauseopin laatimiseen, Kaarlo af Heurlinin rahastosta 22.000

Fil. lis. Mari-Anne Virkkala, Oulu, Immanuel Kantin ylevän käsitettä ja sen luontosuhdetta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Suoma ja Jorma Pohjanpalon rahastosta 22.000

Suomentaja, fil. maisteri Aulikki Vuola, Turku, Ciceron oikeuspuheiden suomennostyöhön, Ida Sabina Packalénin rahastosta 11.000

Psykol. maisteri Mervi Vänskä, Jyväskylä, kehityksen varhaisia riskitekijöitä ja suojaavia tekijöitä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Helvi ja Arvo Lehtovaaran rahastosta 22.000

Psykol. maisteri Patrik Wikman, Helsinki, audiomotorista integraatiota ja kuuloaivokuoren tehtäväsidonnaisia aktivaatioita käsittelevään väitöskirjatyöhön 22.000

Fil. maisteri Heidi Wirilander, Helsinki, kiinteän, irtaimen ja asiakirjallisen kulttuuriperinnön suojelu-, pelastus-, evakuointi- ja jälkihoitotyötä onnettomuustilanteissa käsittelevään väitöskirjatyöhön 15.000

M.A. Yiying Wu, Helsinki, muotoilun uusia omaehtoisia ja yhteistyössä syntyviä käytäntöjä käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Längmanin rahastosta 22.000

9

Fil. maisteri Hermanni Yli-Tepsa, Helsinki, biologisen elämän fenomenologista tulkintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

10

Kasvatustieteet ja opetusala

Kasvatust. maisteri Kristiina Eskelinen, Lappeenranta, lasten ohjattua iltapäivätoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Mandi Hannulan rahastosta 22.000

Helsingin Yksityisoppikoulut ry, Helsinki, tietyn aineryhmän opetuksen kehittämiseen, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 20.000

Fil. lis. Kirsi Kallio, Nokia, uusien liiketoiminnan muotojen edellyttämää oppimista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Suomalaisen Kansakoulun Ystävien rahastosta 22.000

Kasvatust. maisteri Mervi Kaukko, Tyrnävä, yksin maahan tulleiden turvapaikanhakijalasten ja -nuorten osallisuutta ja hyvinvointia turvapaikkaprosessin aikana käsittelevään väitöskirjatyöhön, Herman ja Vilhelmiina Koposen rahastosta 22.000

Kasvatust. maisteri Aarno Kauppila, Helsinki, kansalaisuutta ja sen ideaaleja ammatillisessa erityisopetuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Helvi ja Paavo Palolan rahastosta 22.000

Kerhokeskus - koulutyön tuki ry, Helsinki, Tutki-Kokeile-Kehitä -tiede- ja teknologiakilpailun oppilasstipendeihin, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 11.000

Kerhokeskus - koulutyön tuki ry, Helsinki, koulun kerhotoiminnan tarjonnan monipuolistamiseen ja opettajaopiskelijoiden valmentamiseen ohjaajiksi vuosina 2014-2016, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 26.000

Kasvatust. maisteri Anu Kuukka, Jyväskylä, lasten ruumiillisuutta päiväkodin toimintaympäristössä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 8.000

Kasvatust. lis. Anne Laitinen, Helsinki, toimijuutta ja kaksoisärsytyksen periaatetta

käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Learning for Integration ry, Helsinki, Cafe Lingua -kielikahvilan sekä suomi-kahvilan toimintaan suomenkielen harjoittelun tueksi, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 7.500

M.Ed. Hongda Lin, Helsinki, politiikan välineitä koulun kehittämisessä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 22.000

Kasvatust. maisteri Minna Lumila, Oulu, kasvatustieteen teoriaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Urpo ja Maija-Liisa Harvan rahastosta 22.000

Kasvatust. maisteri Virpi Mustonen, Tuusula, adaptiivisen asiantuntijuuden kehittämistä, faktan tuotantoa ja päätöksentekoa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

Kasvatust. lis. Petri Niemi, Turku, peruskoulun oppilaanohjauksen koettua hyödyllisyyttä luokilla 7-9 käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 7.000

Fil. maisteri Juho Oikarinen, Kuopio, tilastollisen lukutaidon ja todennäköisyysajattelun kehittymistä lukion pitkän matematiikan opiskelijoilla käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 6.500

Kasvatust. maisteri Aleksi Ojala, Helsinki, luovaa musiikin tuottamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 22.000

Kauppat. maisteri Virpi Pakkanen, Helsinki, perusopetuksen rahoitusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 22.000

Kasvatust. maisteri Mika Puhakka, Espoo, siirtokarjalaisia kansakoulunopettajia käsittelevään

11

väitöskirjatyöhön, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 22.000

Kasvatust. maisteri Laura Rantavuori, Siuro, opettajien yhteisöllistä oppimista joustavassa esi- ja alkuopetuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 22.000

Kasvatust. maisteri Piia Ruutu, Helsinki, psyykkisesti sairaan oppilaan koulunkäynnin tukemista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Julia Mannisen rahastosta 22.000

Valtiot. tohtori Inari Sakki, Helsinki, koulun roolia kansalaisuuskasvatuksessa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 26.000

Kasvatust. maisteri Sari Silmäri-Salo, Turku, perheiden kouluvalintojen rakentumista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Mandi Hannulan rahastosta 22.000

Kasvatust. maisteri Outi Suortti, Espoo, 3-6-vuotiaiden fonologisia taitoja ja varhaista lukutaitoa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 19.000

Kasvatust. maisteri Varpu Tissari, Vantaa, rajojen ylittämistä ja rajoista neuvottelua koulu- ja museokonteksteissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 22.000

Fil. tohtori Veli-Matti Vesterinen, Helsinki, opetuksen suunnittelustrategioita käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 26.000

Fil. tohtori Heidi Vierimaa ja fil. tohtori Mirja Laurila, Oulu, ihmiskehon rakennetta ja toimintaa käsittelevän digitaalisen oppimisympäristön toteuttamiseen, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 8.000

Kasvatust. tohtori Mari Vuorisalo, Jyväskylä, varhaiskasvatuksen käytäntöjä ja erilaisista taustoista

tulevien lasten asemaa päivähoidossa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 26.000

Yksityiskoulujen Liitto ry, Helsinki, rehtoreiden, opettajien ja muun henkilökunnan jatkokoulutukseen, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 60.000

Kasvatust. maisteri Rauni Äärelä, Sodankylä, saamenkielistä kielikylpyä Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Mikael Soinisen rahastosta 22.000

12

Luonnontieteet

Proviisori (väit.) Niina Aaltonen, Kuopio, elimistön kannabinoidijärjestelmää käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Anja ja Mirja Tissarin rahastosta 26.000

Fil. maisteri Tommi Alanne, Jyväskylä, sähköheikon symmetriarikon fenomenologiaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maili Aution rahastosta 22.000

B.Sc. Katrina Albert, Helsinki, hermokasvutekijöiden ei-invasiivista annostelua rotan Parkinsonin taudin mallissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli Turusen rahastosta 22.000

M.Sc. Patrick Almeida, Helsinki, huokoisten piinanopartikkelien (PSi-NPs) nanokapselointia polymeereihin tehokkaassa syöpään kohdennuksessa ja syövän hoidossa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Elli Turusen rahastosta 22.000

Proviisori Eva María del Amo Paez, Kuopio, lääkehoidossa hyödynnettävien farmakokineettisten parametrien ennustamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli Turusen rahastosta 22.000

Dipl.ins. Veera-Lauriina Arilahti, Helsinki, lintuinfluenssaviruksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino ja Einari Haakin rahastosta 22.000

Dipl.ins. Samuli Autti, Helsinki, äärimmäisen matalien lämpötilojen fysiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Kauko ja Anita Lehtisen rahastosta 22.000

M.Sc. Harlan Barker, Tampere, hiilihappoanhydraasien funktiota, suojelua ja variaatioita käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Maili Aution rahastosta 22.000

Ph.D. Ekaterina Biterova, Oulu, Mono-ADP-ribosylaation merkitystä laskostumattomien proteiinien aiheuttamassa vasteessa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 26.000

Luonnotiet. lis. Fuqiang Cui, Helsinki, kasvien ja sienien vuorovaikutussuhteita käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Eva Barbara Wilhelmina Haapalan rahastosta 22.000

Fil. maisteri Aino Eironen, Kempele, sähköäjohtavaa seleeni-typpi -polymeeriä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Anna Palmroosin rahastosta 13.000

Fil. tohtori Anne-Maria Ernvall-Hytönen, Helsinki, modulimuotojen ja eksponenttisummien teoriaa ja sovelluksia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 26.000

Fil. tohtori Satu Estlander ja työryhmä, Helsinki, Ecological Basis of Risk Analysis for Marine Ecosystems -tiedesymposion järjestämiseen, Aune Niittymäen rahastosta 10.000

Eläint. dosentti Ilpo Hanski, Siuntio, 7th International Colloquium on Arboreal Squirrels -kongressin järjestämiseen, Aune Niittymäen rahastosta 7.000

Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry, Helsinki, Hangon lintuaseman toimintaan, Aino ja Einari Haakin rahastosta 4.000

Fil. maisteri Tapani Hopkins, Kruunupyy, Ichneumonidae-loispistiäisten lajirikkautta Vanhan ja Uuden Mantereen tropiikissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Maili Aution rahastosta 22.000

Fil. tohtori Jouni Ihalainen, Kuopio, skitsofrenian sosiaalisia häiriöitä eläinmallilla käsittelevään väitöksen

13

jälkeiseen tutkimukseen, Elli Turusen rahastosta 26.000

Ph.D. Howard Jacobs ja työryhmä, Tampere, kansainvälisen Euromit 2014 -konferenssin järjestämiseen, Paavo Koskisen rahastosta 10.000

Fil. tohtori Mirkka Jones, Turku, eliömaantieteellisen historian jälkiä nykypäivän lajistovaihtelussa Euroopassa ja Amazoniassa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 26.000

Fil. tohtori Jukka Jurvelin, Kuopio, 6th Nordic Meeting on Quantitative Imaging of Cartilage -konferenssin järjestämiseen, Maili Aution rahastosta 4.000

Fil. tohtori Aino Juslén, Kerava, Suomen linnustonseurannan laskijakokouksen järjestämiseen, Aune Niittymäen rahastosta 7.000

Fil. maisteri Timo Kauppila, Köln, mitokondrionaalisen DNA:n mutaatioiden yhteyttä ikääntymiseen käsittelevään väitöskirjatyöhön Saksassa, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Miia Kauppinen, Oulu, heinien ja niiden sieniendofyyttien symbioosia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eva Barbara Wilhelmina Haapalan rahastosta 22.000

Fil. tohtori Alexandros Kiriazis, Helsinki, atsuleenien uutta kemiaa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Kauko ja Anita Lehtisen rahastosta 26.000

Fil. maisteri Anna Kirjavainen, Vantaa, nisäkkään sisäkorvan kehitystä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 8.000

Proviisori Piia Kokkonen, Kuopio, SIRT6-säätelijöitä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli Turusen rahastosta 11.000

Dipl.ins. Lari Koponen, Espoo, aivojen magneettistimulaatioon käytettävien laitteiden kehittämistä

käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Kauko ja Anita Lehtisen rahastosta 22.000

Fil. maisteri Jaakko Kopra, Helsinki, hermokasvutekijä GDNF:n roolia aivojen dopamiinihermosolujen säätelyssä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Anja ja Mirja Tissarin rahastosta 22.000

Farm. tohtori Miia Kovalainen, Oulu, parenteraalista peptidiannostelua tehostavia biohajoavia nanohiukkasia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Elli Turusen rahastosta 26.000

Fil. tohtori Mervi Kunnasranta ja työryhmä, Joensuu, luonnonvaraisten eläinten valokuvatunnistusta käsittelevään Tieteen työpajaan, Maili Aution rahastosta 50.000

Fil. maisteri Aki Kutvonen, Helsinki, pienten systeemien termodynamiikkaa käsittelevään tutkijavierailuun Japaniin, matka-apurahana, Maili Aution rahastosta 3.000

Fil. maisteri Hanna Laakkonen, Helsinki, boreaalisen merieläimistön fylogeneettistä historiaa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Harry Hendusen rahastosta 11.000

M.Sc. Natalia Luchkina, Helsinki, muistin solumekanismeja kehittyvissä aivoissa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Fil. maisteri Juho Lämsä, Oulu, pölyttäjien huijauksen evoluutioekologiaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maili Aution rahastosta 22.000

M.Sc. Filip Mollerup, Helsinki, hiilihydraattioksidaasien muokkausta uusien substraattimieltymysten kehittämiseksi ja suorituskyvyn parantamiseksi käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kauko ja Anita Lehtisen rahastosta 22.000

Dosentti Marko Mutanen ja työryhmä, Oulu, yhteissuomalaisen

14

FinBOL-hankkeen toteuttamiseen, Maili Aution rahastosta 40.000

Fil. tohtori Maarit Mäenpää, Viinijärvi, kasvien ympäristövasteita käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Eva Barbara Wilhelmina Haapalan rahastosta 26.000

Tekn. tohtori Elina Nieppola, Espoo, aktiivisten galaksien radiospektrejä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 26.000

Fil. maisteri Taru Nikkonen, Vantaa, klorofyllien synteesi- ja materiaalikemiaa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Anna Palmroosin rahastosta 11.000

M.Sc. Kristina Noreikiene, Helsinki, fysiologisen stressin vaikutuksia pesivien lintujen elinkiertostrategioihin käsittelevään väitöskirjatyöhön 22.000

Fil. tohtori Veera Norros, Helsinki, Itämeren kasviplanktonyhteisön matemaattisia malleja käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 26.000

Fil. mag. Susanna Nybond, Helsinki, valoa tuottavia mikrobeja ja luonnonaineita uusien mikrobilääkkeiden kehityksessä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli Turusen rahastosta 22.000

Fil. maisteri Niko-Petteri Nykänen, Helsinki, Alzheimerin taudin riskigeenien funktionaalista karakterisointia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Reino Kontolan rahastosta 22.000

Ohcejoga Utsjoen Ursa ry, Utsjoki, valtakunnallisten Tähtipäivien järjestämiseen 3.000

Tekn. tohtori Eli Parviainen, Espoo, muurahaisten mallipohjaista lajintunnistusta käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 26.000

Fil. maisteri Antti Piisola, Jyväskylä, uusien kemiallisten reaktioiden

kehittämistä käsittelevään tutkijavierailuun Saksaan, Maili Aution rahastosta 3.000

Ph.D. Victoria Pritchard, Turku, kassilohikarkulaisten merkitystä alkuperäisten lohipopulaatioiden geneettiselle monimuotoisuudelle käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 26.000

M.Sc. Riccardo Provenzani, Helsinki, proteiinikinaasi C:tä terapeuttisena kohteena Alzheimerin taudissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli Turusen rahastosta 22.000

Proviisori Eva Ramsay, Helsinki, uusien antomuotojen kehittämistä ja tutkimista silmälääkinnässä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Edla ja Eliina Saaren rahastosta 22.000

Fil. tohtori Ville Rimpiläinen, Auckland, mallinnusvirheitä aivosähkökuvantamisessa käsittelevään tutkijavierailuun Saksaan, Elina, Sofia ja Yrjö Arffmanin rahastosta 13.000

Fil. maisteri Juho Roukala, Oulu, metalleja sisältävien nanosysteemien magneettisia resonanssiominaisuuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön 22.000

Fil. tohtori Eero Saksman ja työryhmä, Helsinki, Mathematics meets Physics -konferenssin järjestämiseen, Maili Aution rahastosta 15.000

Fil. tohtori Sakari Salonen, Helsinki, viimeisen jääkausi–lämpökausisyklin rekonstruointia Fennoskandiassa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 26.000

M.Sc. Eva Schultner, Helsinki, kannibalismia ja konflikteja Formica-suvun muurahaisilla käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen 12.000

Proviisori Juha Sinnemäki, Helsinki, koneellisen annosjakelupalvelun vaikutuksia käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Elli Turusen

15

rahastosta 11.000

Suomen Inversioseura ry, Helsinki, Applied Inverse Problems -konferenssin järjestämiseen, Maili Aution rahastosta 10.000

Ph.D. Vid Sustar, Turku, solukalvon erityisdomeenien ja aktiini-solutukirangan roolia B-solureseptorin organisaatiossa ja signaloinnissa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Ida Sabina Packalénin rahastosta 26.000

Sääksisäätiö, Hämeenlinna, Sääksien satelliittiseuranta -eurooppalaisen kouluyhteistyöhankkeen toteuttamiseen 45.000

Proviisori Reeta Talka, Espoo, nikotiinireseptoreita käsittelevään väitöskirjatyöhön, Anja ja Mirja Tissarin rahastosta 11.000

Ph.D. Kuan Yen Tan, Helsinki, yksittäisen elektronin ampeerin uudelleen määrittämistä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Kauko ja Anita Lehtisen rahastosta 26.000

Fil. maisteri Roope Uola, Turku, epätarkkoja mittauksia ja samanaikaista mitattavuutta kvanttimekaniikassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maili Aution rahastosta 22.000

M.Sc. Hossein Vakili, Turku, analyyttisiä menetelmiä tulostettujen lääkkeiden arvioinnissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli Turusen rahastosta 22.000

Fil. tohtori Harri Vasander, Lohja, kosteikkojen sammaloppaan mikroskooppikuvausten tekemiseen, Kaarlo af Heurlinin rahastosta 8.500

Fil. maisteri Ville Vaskonen, Joensuu, hiukkasfysiikan Standardimallin skalaarisektorin laajennuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maili Aution rahastosta 22.000

Fil. tohtori Roope Vehkalahti, Turku, tietoliikennetekniikan ja

informaatioteorian matemaattisten menetelmien kehittämistä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Tieto Oyj:n rahastosta 26.000

Fil. tohtori Laura Vesala, Tampere, synnynnäisen immuniteetin mekanismeja käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 26.000

Proviisori Saku Väätäinen, Kuopio, metabolisen oireyhtymän elämänlaatuvaikutuksia ja potilaiden tunnistamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli Turusen rahastosta 22.000

Fil. maisteri Pyry Wahlman, Kotka, varhaisen maailmankaikkeuden inflaatiota käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kauko ja Anita Lehtisen rahastosta 22.000

M.Sc. Gloria Wissel, Helsinki, ihmisen effluksiproteiini MRP2:n substraattipreferenssiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli Turusen rahastosta 13.000

Ph.D. Yihua Xiao, Helsinki, johtometallien moninaisia rooleja orgaanisen hiilidioksidin kierrätyksessä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 26.000

16

Lääketieteet

Ph.D. Aous Abdulmajeed, Turku, innovatiivisten hammasimplanttien kehitystä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Wellamo Paasikiven rahastosta 26.000

M.Sc. Maria Anastasina, Helsinki, influenssa A-viruksen kykyä ohjata solun transkriptiota käsittelevään väitöskirjatyöhön, Nycomed-rahastosta 22.000

Fil. maisteri Emma Andersson, Helsinki, T-solu sairauksien geneettisten mutaatioiden karakterisointia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Ilmari Pohdon rahastosta 22.000

Fil. tohtori Antti Arjonen, Turku, solu-ulokkeiden säätelyä syövässä ja syövän leviämistä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Anna-Liisa ja Esko Pennasen rahastosta 26.000

M.Sc. Nora Bourbia, Helsinki, mantelitumakkeen glutamatergista järjestelmää neuropaattisen kivun säätelyssä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Nycomed-rahastosta 22.000

M.Sc. Rohini Emani, Turku, ruokavalion ja suoliston mikrobiston vaikutusta suoliston immuniteettiin ja tyypin 1 diabeteksen syntyyn käsittelevään väitöskirjatyöhön, Vieno ja Werner Riutan rahastosta 11.000

Lääket. kand. Jari-Joonas Eskelinen, Turku, intervalliharjoittelun ja aerobisen harjoittelun vaikutuksia elimistön toimintaan terveillä ja tyypin 2 diabeetikoilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 11.000

Terveystiet. maisteri Marjo Eskelinen, Kuopio, ruokavalion pitkäaikaisvaikutuksia kognitiolle, dementiariskille sekä depressiolle käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 13.000

M.Sc. Zeinab Roka Gura, Tampere, raskauteen liittyviä komplikaatioita HIV-positiivisilla ja HIV-negatiivisilla naisilla Keniassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 11.000

Liikuntat. maisteri Leena Hakola, Tampere, liikuntaintervention vaikutusta ikääntyvien liikkumistottumuksiin käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 11.000

Psykol. maisteri Ilona Hallikainen, Kuopio, Alzheimerin tautia sairastavan potilaan kognitiivista suoriutumista käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsattamiseen, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 11.000

Fil. tohtori Maarit Hallikainen, Kuopio, kolesteroliaineenvaihdunnan ja valtimoterveyden välisiä yhteyksiä käsittelevään tutkimukseen, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 26.000

Lääket. kand. Paavo Halonen, Kuopio, sydämen vajaatoiminnan geeniterapiaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maire ja Aimo Mäkisen rahastosta 11.000

Fil. tohtori Jarna Hannukainen ja työryhmä, Piikkiö, laihdutusleikkauksen jälkeisen liikuntaharjoittelun vaikutusta tyypin 2 diabeteksen paranemisprosessiin, kehonkoostumukseen ja fyysiseen suorituskykyyn käsittelevään tutkimukseen, Vieno ja Werner Riutan rahastosta 10.000

Terveystiet. maisteri Kristiina Heikkilä, Kangasala, sydänleikattujen potilaiden akuutin kivun arviointia ja kirjaamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Aino ja Einari Haakin rahastosta 22.000

Lääket. kand. Henri Honka, Turku, lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen vaikutuksia haiman ja suoliston aineenvaihduntaan ja verenkiertoon

17

käsittelevään väitöskirjatyöhön, Martti Husson rahastosta 17.000

Fil. tohtori Jarno Honkanen, Nurmijärvi, tyypin 1 diabetesta aiheuttavien mikrobien tunnistamista käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 26.000

Professori Anu Hopia ja työryhmä, Helsinki, ruokailuympäristön vaikutusta terveellisiin ruokavalintoihin käsittelevään tutkimukseen, Alma ja Jussi Jalkasen rahastosta 75.000

Dipl.ins. Anna Huhtinen, Turku, alfa2-adrenergisten reseptoreiden merkitystä verisuonen sileän lihaksen supistumisessa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Saara ja Eino Roihan rahastosta 11.000

Professori Keijo Häkkinen ja työryhmä, Jyväskylä, metabolista toimintaa ja kosmeettista kehon koostumusta parantavaa yhdistettyä voima- ja kestävyysharjoittelua käsittelevään tutkimukseen, Vieno ja Werner Riutan rahastosta 10.000

M.Sc. Ping Jiang, Helsinki, lasten ja nuorten aivotoimintaa ja -verkostoja käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Ingrid, Toini ja Olavi Marteliuksen rahastosta 17.000

Fil. maisteri Tiina Joki, Nokia, ihmisen hermoston toiminnan mallintamista soluviljelmässä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Riikka Jokinen, Espoo, mitokondriaalisen DNA:n geneettistä säätelyä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

Fil. tohtori Tiina Järvinen, Helsinki, yksittäisten solujen RNA-sekvensointia syövän immunologian tutkimisessa käsittelevään tutkimukseen, Ester ja Ilmari Pohdon rahastosta 26.000

Fil. maisteri Suvi Kalliokoski, Tampere, keliaakikoilla

muodostuvien vasta-aineiden biologista merkitystä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

Fil. tohtori Nina Kaminen-Ahola ja työryhmä, Helsinki, raskauden aikaisen alkoholialtistuksen vaikutusta sikiön geenien säätelyyn ja kehitykseen käsittelevään tutkimukseen, Ingrid Ahlström-Lydeckenin rahastosta 50.000

Fil. maisteri Reeta Kangas, Jyväskylä, ihmisen luurankolihasten ikääntymistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Martti Emil Tammivuoren rahastosta 8.000

M.Sc. Prakash Kc, Tampere, tuki- ja liikuntaelinten työkuormitusten ja oireiden yhteyksiä toimintakykyyn vanhuudessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Liisa ja Risto Orkon rahastosta 22.000

Erikoislääkäri Raija Kerätär, Oulu, pitkäaikaistyöttömien työkykyä ja kuntoutustarvetta käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 6.500

Professori Tero Kivelä ja työryhmä, Espoo, suonikalvoston melanooman periytyvyyteen johtavia geenivirheitä käsittelevään tutkimukseen, Edla ja Eliina Saaren rahastosta 35.000

Lääket. lis. Riina Korjamo, Espoo, kierukkaehkäisyä lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen jälkeen käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 11.000

Lääket. kand. Jaakko Koskenniemi, Turku, miehen sukupuolista kehitystä sikiökaudella, varhaislapsuudessa ja murrosiässä käsittelevään väitöskirjatyöhön Tanskassa, Pekka ja Jukka-Pekka Lylykarin rahastosta 11.000

Licentiate in Dentistry Yulia Kulkova, Turku, bioresorboituvia luuimplantteja käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 8.000

18

Liikuntat. maisteri Juha-Pekka Kulmala, Jyskä, alaraajan kuormitukseen vaikuttavia tekijöitä kävelyssä ja juoksussa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 11.000

Fil. maisteri Jukka Kuusela, Oulu, pitkä QT -potilaiden iPS-soluista erilaistettujen sydänlihassolujen sähköistä toimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Vieno ja Werner Riutan rahastosta 11.000

Fil. maisteri Kaisa Kyöstilä, Helsinki, perinnöllisten sairauksien geneettistä taustaa eri koiraroduissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ingrid, Toini ja Olavi Marteliuksen rahastosta 11.000

Dipl.ins. Essi Laajala, Turku, tyypin 1 diabeteksen syitä ja ennustamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Toivo Eklundin rahastosta 22.000

Dipl.ins. Teemu Laajala, Turku, yksilöityjä hoitoja esikliinisessä syöpätutkimuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Anna-Liisa ja Esko Pennasen rahastosta 11.000

Fil. maisteri Jarkko Lackman, Oulu, ihmisen delta-opioidireseptorin polymorfisten varianttien glykosylaatiota ja prosessointia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Jenni Lahtela, Helsinki, keuhkosyövän molekyylibiologiaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

Fil. tohtori Henna-Maria Lehtonen, Paimio, imeväisten ravitsemuksen terveysvaikutuksia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 25.000

Fil. maisteri Hanna Leinonen, Kuopio, syöpäsolujen karakterisointia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

Lääket. lis. Minna Lukkarinen, Turku, pikkulapsen astmariskiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pekka ja Jukka-Pekka Lylykarin rahastosta 9.500

Fil. tohtori Christoffer Löf, Turku, uusia kilpirauhasen toiminnan säätelijöitä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Toivo Eklundin rahastosta 26.000

Marjatta-seminaari, Helsinki, hoitopedagogisen koulutuksen järjestämiseen, Aino ja Einari Haakin rahastosta 5.000

Fil. maisteri Heidi Marjonen, Helsinki, raskauden aikaisen alkoholialtistuksen vaikutuksia epigenomiin, geenien säätelyyn ja sikiön kehitykseen käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Kirsi Mikkola, Turku, haiman beetasolujen kuvantamista positroniemissiotomografialla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Toivo Eklundin rahastosta 22.000

Terveystiet. maisteri Matti Munukka, Jyväskylä, vesikuntoutusta polven nivelrikossa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Taru Muranen, Vihti, CHEK2-mutaation kantajien syöpäriskiin ja tuumorin kehitykseen vaikuttavia geneettisiä tekijöitä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Anna-Liisa ja Esko Pennasen rahastosta 15.000

Lääket. kand. Mari Nupponen, Turku, metabolista oireyhtymää nuorilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Ilmari Pohdon rahastosta 4.000

Lääket. lis. Kristofer Nyman, Helsinki, sydämen rasvoittumisen merkitystä ja kuvantamista metabolisessa oireyhtymässä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 8.000

Fil. maisteri Marjut Nätynki, Oulu, laskimoepämuodostumien syitä

19

käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Ilmari Pohdon rahastosta 22.000

M.Sc. in Public Health Ifeoma Onyeka, Kuopio, hoitoon hakeutuvien huumeiden käyttäjien terveyttä Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Henrik Paavilainen, Turku, herpes simplex -viruksen uusia lääkehoitoja sekä geenivektorikäyttöä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Sinikka Seurasen nimikkoapurahana 11.000

Lääket. lis. Timo Paavola, Oulu, varhaista sepelvaltimotautia ja HDL-kolesterolia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maire ja Aimo Mäkisen rahastosta 19.000

Dosentti Juulia Paavonen, Helsinki, lasten unihäiriöitä käsittelevään tutkimukseen, Pekka ja Jukka-Pekka Lylykarin rahastosta 24.500

M.D. Yuriy Pomeshchik, Kuopio, ihmisperäisen iPS-solutransplantaation ja IL33-hoidon yhdistelmää selkäydinvaurion hoidossa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Jouko Pentikäisen rahastosta 22.000

Lääket. tohtori Hanna Renvall, Espoo, luonnollisen puheenkäsittelyn aivomekanismeja aivoinfarktipotilailla käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Aino ja Einari Haakin rahastosta 13.000

Professori Seppo Salminen ja työryhmä, Turku, eläinperäisten bifidobakteereiden merkitystä mikrobiston osina ja kotieläinaltistuksen indikaattoreina käsittelevään tutkimukseen 45.000

Lääk. lis. Sirkku Setänen, Kaarina, pienipainoisten keskosten pitkäaikaisselviytymistä ja toimintakykyä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maire ja Aimo Mäkisen rahastosta 11.000

Dosentti Tytti Solantaus, Helsinki, vaikeissa elämäntilanteissa olevien

vanhempien vanhemmuutta ja lasten kehityksen tukemista käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Eminentia-apurahana, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 23.000

Terveystiet. tohtori Marjorita Sormunen, Kuopio, kodin ja koulun terveysyhteistyötä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 3.000

Liikuntat. maisteri Lauri Stenroth, Jyväskylä, ikääntymisen vaikutusta ja yhteyttä kävelykykyyn käsittelevään väitöskirjatyöhön, Veikko Mooses Rinteen rahastosta 22.000

Erikoislääkäri Sanna Suomalainen-König, Kauniainen, sikiöaikaista ohjelmoitumista, taustamekanismeja ja merkitystä myöhemmälle kehitykselle ja terveydelle käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 8.000

Elintarviket. maisteri Anna-Maija Tiainen, Helsinki, persoonallisuuden ja ruoankäytön yhteyksiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 11.000

Terveystiet. tohtori Kristina Tiainen, Tampere, hauraus-raihnausoireyhtymän ennustajia ja seurauksia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 26.000

Fil. maisteri Timo Tiirikka, Lammi, DNA-sekvenssien bioinformatiikkaa laajoissa tapaus-verrokkiaineistoissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

M.Sc. Anton Tokariev, Helsinki, aivoverkoston varhaista kehitystä ja äidin lääkityksen vaikutusta raskauden aikana käsittelevään väitöskirjatyöhön, Saara ja Eino Roihan rahastosta 22.000

Lääket. tohtori Tomi-Pekka Tuomainen ja FIND-työryhmä, Kuopio, D-vitamiinilisän vaikutusta yleisimpien kansansairauksien ilmaantumisessa käsittelevään tutkimukseen, Kaarlo af Heurlinin

20

rahastosta 10.000

Lääket. tohtori Paula Tähtinen, Kaarina, nenänielun bakteeristoa ja äkillisen välikorvatulehduksen hoitoa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 26.000

Fil. maisteri Katri Vaparanta, Turku, kasvutekijäreseptorin signalointireittiä ja sydämen liikakasvua käsittelevään väitöskirjatyöhön, Saara ja Eino Roihan rahastosta 22.000

Fil. tohtori Merja Vuorisalmi, Pirkkala, 90-vuotta täyttäneiden terveys- ja sosiaalipalvelujen käyttöä ja käytössä tapahtuneita muutoksia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 26.000

Dosentti Paula Vähäsalo ja työryhmä, Oulu, lastenreumapotilaiden elimistön puolustusjärjestelmää käsittelevän tutkimuksen kuluihin, Maire ja Aimo Mäkisen rahastosta 14.000

Terveystiet. maisteri Benjamin Waller, Jyväskylä, nivelrikkoa sairastavien naisten intensiivisen vesiharjoittelun vaikutusta polvilumpion rustoon käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Irene Ylivinkka, Espoo, netriinien signalointia ja vaikutusta ihmisen glioblastoomaan käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 11.000

Ph.D. Ji Zhang, Helsinki, patogeenin genomin muuttumista ja evoluutiota käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 26.000

21

Maatalous- ja metsätieteet

M.Sc. Anni Arial, Saint Macaire en Mauges, luonnonvaraoikeuksien hyvää hallintaa Keski-Afrikan metsissä käsittelevään väitöskirjatyöhön Iso-Britanniassa, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 28.000

M.Sc. Qiuzhen Chen, Helsinki, maatalouden julkishyödykkeitä ja maataloustukien jakamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pellervon rahastosta 22.000

M.Sc. Sun-Li Chong, Helsinki, kasvisoluseinän rakenteellista muuntelua ja analyysiä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Helmi ja Eero Mustosen rahastosta 11.000

M.Sc. Franziska Dickel, Jyväskylä, sukupolvenvälistä immuunipohjustusta mehiläisellä ja sen pesäloisella vahakoisalla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Alma ja Jussi Jalkasen rahastosta 22.000

Ph.D. James Fick, Kuopio, kuormituksen vaikutuksia naudan nivelruston solujen toimintaan ja kykyyn tuottaa rustokudosta käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Alma ja Jussi Jalkasen rahastosta 26.000

M.Sc. Göker Gürbüz, Helsinki, elintarvikkeiden proteiinien ja lipidien välisiä vuorovaikutuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. E. Sandelinin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Katriina Huumonen, Kuopio, epigenetiikkaa ja ympäristöriskejä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 6.500

Fil. maisteri Karoliina Huusko, Oulu, mykoritsasieniyhteisöjä ja kasvien välisiä vuorovaikutuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 24.000

Maat. ja metsät. maisteri Venla Jokela, Helsinki, nurmiheinien kukinnan ja kasvustorakenteen säätelyä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Helmi ja Eero Mustosen rahastosta 11.000

Maat. ja metsät. maisteri Susanna Keriö, Helsinki, havupuiden taudinvastustuskykyyn vaikuttavia geneettisiä tekijöitä käsittelevään vätöskirjatyöhön, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

Fil. maisteri Anna Kårlund, Kuopio, mansikan bioaktiivisia yhdisteitä ja makua käsittelevään väitöskirjatyöhön, Alma ja Jussi Jalkasen rahastosta 22.000

Luonnon- ja riistanhoitosäätiö, Helsinki, Järki-viestit -hankkeen toteuttamiseen kestävän maa- ja metsätalouden edistämiseksi, Alma ja Jussi Jalkasen rahastosta 150.000

Maat. ja metsät. maisteri Osmo Mattila, Helsinki, metsäpalvelumarkkinoita Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

Fil. maisteri Anna Murros, Vantaa, Yersinia-bakteerien tunnistamista käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, A. E. Sandelinin rahastosta 6.500

Fil. maisteri Tua Nylén, Helsinki, kompleksisia rantaprosesseja ja kasvillisuuden muutoksia hiekkaisilla maankohoamisrannoilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Alma ja Jussi Jalkasen rahastosta 22.000

M.Sc. Irina Ovcarenko, Jyväskylä, ansarijauhiaisen populaatiogenetiikkaa ja ekologiaa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Helmi ja Eero Mustosen rahastosta 11.000

Fil. maisteri Tanja Paasela, Riihimäki, männyn sydänpuun fenolisten yhdisteiden stilbeenien biosynteesiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

22

Maat. ja metsät. maisteri Kari Pasanen, Outokumpu, puunsavulle altistumisen vaikutusta syöpäriskiin käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 22.000

Maat. ja metsät. maisteri Liisa Saikkonen, Helsinki, liikenteen biopolttoaineiden tuotannon yhteiskunnallista kannattavuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 22.000

Fil. tohtori Matti Salo, Turku, tieteellisen ajattelun vaikutuksia metsien hallinnan ja hoidon käytäntöihin Suomessa ja Perussa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 28.000

Kasvatust. maisteri Sari Savikko, Somero, suomenhevosta käsittelevän teoksen kirjoittamiseen, Alma ja Jussi Jalkasen rahastosta 4.000

Fil. maisteri Salla Selonen, Lahti, lyijyn kulkeutumista ja vaikutuksia metsäekosysteemissä vanhalla ja uudella ampumaradalla käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 17.000

Maat. ja metsät. maisteri Topi-Mikko Tanhuanpää, Helsinki, latvuston monimuotoisuusindikaattorien seurantaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 22.000

Maat. ja metsät. maisteri Tero Tommila, Helsinki, mesimarjan kukinnan ja lepotilan säätelyä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Leena ja Esko Poutiaisen rahastosta 11.000

Ph.D. Lei Wang, Vantaa, kestävää arvoketjua puuhun perustuvassa bioenergiassa Suomessa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Pellervon rahastosta 26.000

M.Sc. Elitsur Yaniv, Vantaa, vehnän keltaruosteen Yr15-kestävyysgeeniä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Paavo Roineen rahastosta 22.000

Ympäristöareena ry, Helsinki, Ympäristöakatemian Mitä on kestävä kalastus? -maastoseminaarin järjestämiseen, A. E. Sandelinin rahastosta 10.000

23

Tekniset tieteet

Dipl.ins. Tiina Belt, Espoo, puun omien uuteaineiden soveltuvuutta lahonsuojaukseen käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

Ph.D. Maria Teresa Calejo, Tampere, uusia polymeerejä kudosteknologisissa retinaimplanteissa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Ulla ja Eino Karosuon rahastosta 26.000

M.Sc. Erkin Cura, Espoo, uusien metalli-keraamikomposiittien valmistamista korkean lämpötilan ja matalan kitkan sovelluksissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ulla ja Eino Karosuon rahastosta 22.000

Dipl.ins. Tuomo Hulkkonen, Helsinki, polttoaineiden eroavaisuuksia moottoripalamisessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Juhani Korpivaaran Toyota-rahastosta 22.000

M.Sc. Ghulam Amjad Hussain, Espoo, valokaaren ennakointia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalle Simolan rahastosta 22.000

Dipl.ins. Anders Häggman, Espoo, tuotekehitysprosessien ja ryhmätyöskentelyn kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön Yhdysvalloissa, Suoma ja Adolf Falckin rahastosta 22.000

Dipl.ins. Piia Häyrynen, Oulu, raskasmetallien ja sulfaatin erottamista vesistä kalvoerotustekniikoilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aimo Maasillan rahastosta 22.000

Dipl.ins. Tero Ilvesmäki, Tampere, aivojen valkean aineen analyysiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

Dipl.ins. Leena Jaatinen, Tampere, solujen migraation ja adheesion sekä kantasolujen erilaistumisen säätelyä sähkövirran avulla käsittelevään väitöskirjatyöhön Sveitsissä, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

Tekn. tohtori Emilia Kaivosoja, Espoo, miomimeettista hermovälittäjäaineanturia käsittelevään tutkijavierailuun Yhdysvaltoihin, Elina, Sofia ja Yrjö Arffmanin rahastosta 6.000

Professori, akateemikko Teuvo Kohonen, Espoo, itseorganisoiva kartta -analysointi- ja organisaatiomenetelmän käyttöohjeen ja opaskirjan laatimiseen, Eminentia-apurahana, Maili Aution rahastosta 23.000

Tekn. tohtori Hannu Laaksonen, Espoo, puheen havainnon ja tuoton aivoverkostoja käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 26.000

Dipl.ins. Kristiina Laine, Helsinki, massiivipuun modifiointia puristamalla käsittelevään tutkijavierailuun Ruotsiin, matka-apurahana, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 3.000

Dipl.ins. Kaisa Lamminpää, Oulu, kemikaalien valmistamista biomassan pentooseista käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Elina, Sofia ja Yrjö Arffmanin rahastosta 11.000

Dipl.ins. Lauri Linkosalmi, Helsinki, puutuotteiden ympäristövaikutuksien tutkimista elinkaariarvioinnin avulla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

Dipl.ins. Pirkko Mustamo, Oulu, turvemaiden maankäytön vaikutuksia kasvihuonekaasuvirtoihin ja maan ominaisuuksiin käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

Dipl.ins. Tuomas Mutanen, Espoo, sähkömagneettista aivostimulaatiota käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

Ph.D. Michelangelo Paci, Tampere, ihmisen indusoiduista kantasoluista erilaistettujen sydänsolujen lääke- ja

24

tautimallien tietokonesimulointia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maili Aution rahastosta 26.000

M.Sc. Giancarlo Pastor Figueroa, Helsinki, todennäköisyystekniikoita langattomissa sensoriverkostoissa käsittelevään väitöskirjatyöhön 22.000

Tekn. tohtori Esa Rahtu, Oulu, visuaalisen näkymän analyysiä objektien tunnistuksessa ja laskennallisessa kuvantamisessa käsittelevään tutkijavierailuun Iso-Britanniaan, matka-apurahana, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 5.000

Suomalaisten keksijöiden tukisäätiö, Helsinki, keksijöiden tukemiseen, Maili Aution rahastosta 20.000

Suomen Keksijäin Keskusliitto KEKE ry, Helsinki, taloudellista kehitystä edistävän aineettomien oikeuksien koulutushankkeen toteuttamiseen, Maili Aution rahastosta 20.000

Tekn. tohtori Ville Syrjälä, Tampere, tulevaisuuden radiotekniikkaa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 26.000

Dipl.ins. Jussi Tarvainen, Helsinki, elokuvien tunnelman kuvaamista laskennallisen estetiikan avulla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ulla ja Eino Karosuon rahastosta 22.000

Tekniikan museon säätiö, Helsinki, tieto- ja viestintäteknologian historiaa Suomessa käsittelevän oppimis- ja elämysympäristön toteuttamiseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 100.000

Dipl.ins. Sanna Turunen, Akaa, kaksoisfotonipolymeraation hyödyntämistä kudosteknologiassa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen ja väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

Fil. maisteri Riikka Vilminko-Heikkinen, Tampere, ydintietojen

hallinnan kehittämistä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Elina, Sofia ja Yrjö Arffmanin rahastosta 4.000

Tekn. tohtori Halid Yildirim, Espoo, korkealujuisen teräksen hitsatun rakenteen väsymislujuuden parantamista käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Suoma ja Adolf Falckin rahastosta 26.000

M.Sc. Guopeng Yu, Turku, kiinalaisia turisteja ja sosiaalisen median käyttöä älypuhelimilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Hotelli- ja ravintolaneuvoston rahastosta 22.000

25

Yhteiskuntatieteet

Valtiot. tohtori Akhlaq Ahmad, Helsinki, nuorten aikuisten liittymistä islamistisiin ääriliikkeisiin Pakistanissa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen 26.000

Valtiot. tohtori Jari Ehrnrooth, Helsinki, eurooppalaista toivoa ja itsensä toteuttamista käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Reino Kontolan rahastosta 26.000

Oikeust. tohtori Henrik Elonheimo, Turku, rikollisuuden esiintyvyyttä ja taustatekijöitä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Toivo Eklundin rahastosta 26.000

Valtiot. tohtori Jukka Gronow, Helsinki, talouden ja yhteiskunnan suhdetta käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Eminentia-apurahana, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 23.000

Professori Pekka Hakamies ja työryhmä, Turku, folkloristiikan kansainvälisen kesäkoulun järjestämiseen, Paavo Koskisen rahastosta 5.000

Kauppat. ja fil. maisteri Mathias Hasselblatt, Vaasa, etäteknologioiden hyödyntämistä teollisessa palveluliiketoiminnassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Irma Äärin rahastosta 6.000

Yhteiskuntat. maisteri Sanna Hast, Rovaniemi, luonnonvarapolitiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta 22.000

Yhteiskuntat. maisteri Tuuli Hirvilammi, Helsinki, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän hyvinvoinnin sisältöä ja sosiaalipoliittisia käytäntöjä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen 19.000

Kauppat. maisteri Veera Holappa, Riihimäki, teknologisen kehityksen vaikutuksia työmarkkinoiden muutoksiin käsittelevään väitöskirjatyöhön, Irma Äärin rahastosta 22.000

M.B.A. Mokter Hossain, Helsinki, käyttäjän motivaatiota osallistua

verkossa avoimeen innovaatio-alustaan käsittelevään väitöskirjatyöhön, Outokumpu Oy:n rahastosta 22.000

Kauppat. maisteri Sanna Huikari, Oulu, makrotaloudellisten tekijöiden ja terveyden välistä yhteyttä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Lauri O. af Heurlinin rahastosta 22.000

Tietokirjailija Maarit Huovinen, Helsinki, yhteistyötä Urho Kekkosen kanssa 1976-1981 käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Hilkka ja L. A. Puntilan rahastosta 22.000

Oikeust. tohtori Samuli Hurri, Helsinki, No Foundations -lehden toteuttamiseen 3.000

Yhteiskuntat. maisteri Ari-Elmeri Hyvönen, Tampere, politiikan aikaulottuvuuden käsitteellistämistä arabikevään näkökulmasta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Paavo Hirvikallion rahastosta 22.000

Tekn. tohtori Eero Hyvönen ja työryhmä, Espoo, historiallisten paikkojen kansallisen nimistöpalvelun kehittämiseen, Ulla ja Eino Karosuon rahastosta 50.000

Valtiot. maisteri Saara Hämäläinen, Helsinki, kitkaisten markkinoiden dynamiikkaa ja tehokkuutta käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 22.000

Dipl.ins. Kari Jalonen, Helsinki, julkisen sektorin strategiatyötä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Toivo Eklundin rahastosta 22.000

Valtiot. maisteri Julia Jansson, Helsinki, kansainvälisen terrorismin poliittista luonnetta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Wellamo Paasikiven rahastosta 22.000

Hallintot. maisteri Juho Joensuu, Helsinki, lakia ja vastuun riistoa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Toivo Eklundin rahastosta 11.000

26

Yhteiskuntat. maisteri Kaisa-Elina Kiuru, Tampere, lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuutta ja yhteistyökäytäntöjä palvelujärjestelmässä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Eeva Rauhankallion rahastosta 15.000

Fil. maisteri Jonna Koivisto, Tampere, digitaalisten tuotteiden ja palveluiden pelimäistämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 22.000

Yhteiskuntat. maisteri Sanna Kopra, Riihimäki, Kiinan vastuullisuutta kansainvälisessä ilmastopolitiikassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Kauppat. maisteri Satu Koskinen, Joensuu, toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan välistä suhdetta johtajuuden näkökulmasta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Irma Äärin rahastosta 9.500

Yhteiskuntat. maisteri Ville Kumpu, Tampere, tulevaisuuden kuvittelemista journalismissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n juhlarahastosta 22.000

Dipl.ins. Jonna Käpylä, Tampere, ympäristöeettisen päätöksenteon tiedolla johtamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 22.000

Kauppat. maisteri Patrizio Lainà, Helsinki, velkaa ja finansialisaatiota globaaleissa rahajärjestelmissä käsittelevään väitöskirjatyöhön Italiassa, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 13.000

Kauppat. maisteri, M.Sc. Maarit Lammassaari, Kuopio, yksityisten terveyspalveluorganisaatioiden liiketoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Irma Äärin rahastosta 22.000

Diplom-Soziologin Mervi Leppäkorpi, Helsinki, paperittomien siirtolaisten oikeuksien toteutumista käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan

ensimmäisen vuoden apurahana, Paavo Koskisen rahastosta 23.000

Valtiot. tohtori Lotta Lounasmeri, Helsinki, strategisen viestinnän käytäntöjä suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Rautakirja Oyj:n rahastosta 26.000

Mus. maisteri Mervi Luonila, Pori, festivaalien johtamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Hillevi ja Raimo Arvolan rahastosta 22.000

Master of International Relations Marta Maroni, Helsinki, kansalaisten perusoikeuksien ja demokratian parantamista internetin käytössä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Alma Saaren rahastosta 22.000

Fil. maisteri Mikko Mattlar, Helsinki, Helsingin Sanomien populaarimusiikkiavustajien työn historiaa legitimoinnin näkökulmasta 1950-1982 käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Sanomalehtien Liiton rahastosta 11.000

Valtiot. tohtori Johanna Maula, Helsinki, Etiopian menestyneitä naisyrittäjiä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 26.000

Kauppat. maisteri Gustav Medberg, Helsinki, pankkien yksityisasiakkaiden arvokäsitysten muotoutumista käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Irma Äärin rahastosta 11.000

Kauppat. maisteri Jenni Mikkonen, Oulu, yritysjohdon epäluotettavuutta ja sisäpiiritiedon väärinkäyttöä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Irma Äärin rahastosta 22.000

M.Sc. Beata Mäihäniemi, Helsinki, hyödykkeen jakamista määräävään markkina-asemaan perustuvassa kilpailutilanteessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Alma Saaren rahastosta 22.000

Valtiot. maisteri Paula Mäkelä, Helsinki, äänestys- ja päätöksentekomenetelmiä

27

käsittelevään väitöskirjatyöhön, Hillevi ja Raimo Arvolan rahastosta 22.000

Yhteiskuntat. maisteri Sandra Nasser El-Dine, Tampere, arabinuorten parisuhdekäsityksiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 22.000

M.Sc. Dan Nie, Jyväskylä, johtajuuden roolia ja henkilöstön työtyytyväisyyttä eettisesti vastuullisessa organisaatiokulttuurissa mannerkiinalaisessa kontekstissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Outokumpu Oy:n rahastosta 13.000

Kauppat. maisteri Julia Niemeläinen, Helsinki, kansantalouden ulkoista tasapainoa ja kansainvälisiä pääomavirtoja käsittelevään väitöskirjatyöhön, Toivo Eklundin rahastosta 22.000

Yhteiskuntat. maisteri Heli Niemi, Tampere, nuorten venäläistaustaisten naisten kodin paikantumista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Robbi Karvosen rahastosta 11.000

Oikeust. maisteri Kati Nieminen, Helsinki, oikeuden ja vallan yhteenkietoutumia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pirjo-Riitta ja Aarre Aurasen rahastosta 22.000

Kauppat. maisteri Outi Nuojua, Oulu, julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä julkisten hankintojen ostoprosessissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Irma Äärin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Anu Ojaranta, Turku, informaatiolukutaitoa perusopetuksen opetussuunnitelmassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eila ja Yrjö Wirlan rahastosta 22.000

Yhteiskuntat. tohtori Achillefs Papageorgiou, Helsinki, kontakti-hypoteesia äänestäjiin ja poliittisiin puolueisiin käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Huhtamäen rahastosta 26.000

Fil. maisteri Jenni Poranen, Kotka, Silvio Berlusconin julkisuuskuvaa kansainvälisten uutistoimistojen uutisoinnissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, MTV-rahastosta 22.000

Valtiot. maisteri Petro Poutanen, Helsinki, sosiaalista luovuutta käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 11.000

Oikeust. tohtori Ville Pönkä, Helsinki, osakeyhtiön osakkeen lunastamista käsittelevään väitöksen jälkeisen tutkimukseen, Alma Saaren rahastosta 26.000

Yhteiskuntat. maisteri Sirkku Ranta, Joensuu, ammattikasvatuksen ajan järjestyksiä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Hotelli- ja ravintolaneuvoston rahastosta 11.000

Kauppat. maisteri Jukka Rintamäki, Helsinki, vapaaehtoisen yritysvastuun ympäristöllisiä ja sosiaalisia vaikutuksia ja seurauksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Osuustukkukauppa OTK:n rahastosta 22.000

Yhteiskuntat. maisteri Aini Rokkonen, Joensuu, äitejä hauraassa työmarkkinasidoksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aimo ja Seija Pajusen rahastosta 22.000

Hallintot. maisteri Olli Ruokolainen, Tampere, kaupunkien ja kuntien kulttuuritoimintojen strategista kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Toivo Eklundin rahastosta 22.000

Valtiot. maisteri Reetta Räty ja ylioppilas Ville Blåfield, Helsinki, Kuka hullu haluaa poliitikoksi? -teoksen kirjoittamiseen, Maija-Liisa Heinin rahastosta 22.000

M.A. Jennifer Schröer, Helsinki, moraalista retoriikkaa konfliktiin väliintulossa ja sen vaikutuksia suvereniteettiin käsittelevään väitöskirjatyöhön 22.000

Yhteiskuntat. maisteri Katri-Maria Siponen, Nokia, kyselymittareita käsittelevään väitöskirjatyöhön,

28

Robbi Karvosen rahastosta 11.000

Kasvatust. maisteri Ilona Suojanen, Lahti, työssä koettavan onnellisuuden johtamista käsittelevään väitöskirjatyöhön Iso-Britanniassa, Irma Äärin rahastosta 11.000

Suomen PEN ry, Helsinki, kirjallisuuden edistämiseen ja sananvapauden puolustamiseen 5.000

Yhteiskuntat. maisteri Riitta Särkelä, Vantaa, sosiaali- ja terveysjärjestöjen muutosta palvelujen tuottajana 1990-2010 käsittelevään väitöskirjatyöhön, SOK:n rahastosta 22.000

Valtiot. maisteri Anna-Maria Tenojoki, Turku, Lasten hyvinvoinnin alueellista erilaistumista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eero Hämäläisen rahastosta 11.000

Yhteiskuntat. tohtori Jouni Tilli, Reisjärvi, luterilaisten pappien poliittista retoriikkaa 1944-1948 käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, E. J. Längmanin rahastosta 26.000

Dipl.ins. Hanna Timonen, Helsinki, tietotyön työkäytäntöjä ja käytäntöyhteisöjä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Outokumpu Oy:n rahastosta 11.000

Valtiot. maisteri Sami Torssonen, Turku, tuotantoeläinten hyvinvoinnin tuotteistamispolitiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino, Astrid ja J. V. Elialan rahastosta 22.000

Kauppat. tohtori Pasi Tuominen, Helsinki, nykyaikaisia asiakastiedon hankinta- ja analysointijärjestelmiä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Hotelli- ja ravintolaneuvoston rahastosta 5.000

Yhteiskuntat. maisteri Niina Uusitalo, Tampere, mediakasvatuksen rakentumista osaksi suomalaista kasvatuspolitiikkaa 1993-2013 käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen,

Sanomalehtien Liiton rahastosta 11.000

M.Sc. Alain Vaillancourt, Helsinki, aineellisten hyödykkeiden varastoinnin, hankinnan ja kuljettamisen konsolidaatiotoimien johtamista humanitäärisessä miljöössä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Irma Äärin rahastosta 22.000

Yhteiskuntat. tohtori Jarno Valkonen ja työryhmä, Rovaniemi, Sosiologipäivien ja Sosiologia-lehden 50-vuotisjuhlaseminaarin järjestämiseen 5.000

Hallintot. maisteri Laura Valli, Turku, Kuolema kuittaa univelat? - levon ja resilienssin johtamista turvallisuusorganisaatiossa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Lauri O. af Heurlinin rahastosta 6.500

Yhteiskuntat. maisteri Tarja Vierula, Tampere, asiakirjoja kansalaisnäkökulmasta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 19.000

Ph.D. Laszlo Vincze, Helsinki, enemmistökieltä puhuvien vähemmistökielisen median käyttöä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Ida Sabina Packalénin rahastosta 26.000

Yhteiskuntat. maisteri Jari Väliverronen, Tampere, suomalaisen politiikan journalismin muutoksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n juhlarahastosta 22.000

Fil. tohtori Teija Waaramaa-Mäki-Kulmala, Tampere, emootioiden tunnistamista äänestä ja liikkeestä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen 26.000

Master of Law Aleksander Wiatrowski, Rovaniemi, tietoturvaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Toivo Eklundin rahastosta 22.000

Hallintot. maisteri Krista Willman, Tampere, kaupunkiviljelyä käsittelevään väitöskirjatyöhön,

29

SOK:n rahastosta 22.000

Politices doktor Sisay Yeshanew, Turku, monitorointimekanismien ja -indikaattoreiden roolia ihmisoikeuksiin ja kehitystyöhön liittyvissä yhteyksissä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Wellamo Paasikiven rahastosta 26.000

Valtiot. maisteri Juha Ylisalo, Turku, monipuoluemaiden talouspolitiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Master in Sociology Rasa Zakeviciute, Jyväskylä, sosioekonomisia muutoksia Baltian maaseudulla Neuvostoajan jälkeen käsittelevään väitöskirjatyöhön, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 22.000

30

Arkkitehtuuri

Arkkitehti Mikko Heikkinen ja arkkitehti Jenni Reuter, Helsinki, arkkitehtuurin esittämistä käsittelevän näyttelyn rakentamiseen Arkkitehtuurimuseossa 5.000

Arkkitehti Anna Helamaa, Tampere, asuntojen yhteistiloja käsittelevään väitöskirjatyöhön 22.000

Arkkitehti Aulikki Herneoja ja työryhmä, Oulu, Pohjoismaisten arkkitehtuuritutkimuksen päivien järjestämiseen, Eino Tikkasen rahastosta 10.000

Arkkitehti Saija Hollmén, Espoo, arkkitehtuuria sosiokulttuurisena rakenteena käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, E. J. Sariolan rahastosta 22.000

Tekn. lis. Katja Huovinen, Nardò, kaupunkisuojelun käytäntöä kolmessa eurooppalaisessa Unescon maailmanperintöluetteloon merkityssä kaupunkikeskustassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Wivi Lönnin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Teija Isohauta, Korpilahti, maiseman kokemusta Alvar Aallon arkkitehtuurissa käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Eino Tikkasen rahastosta 6.500

Arkkitehti Emmi Keskisarja ja Nordic Solution Group, Helsinki, pihatalon kehityspotentiaalia nykypäivän rakennusmuotona käsittelevän hankkeen toteuttamiseen, Ida Sabina Packalénin rahastosta 11.000

Arkkitehti Jenni Poutanen, Tampere, rakennesuunnittelun mittakaavaan soveltuvan PehmoGIS-kyselytyökalun lisenssin hankintaan, Juhani Kämpin rahastosta 3.000

Arkkitehti Ulla Rahola, Helsinki, autiokirkkojen korjauksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Otto-Iivari Meurmanin rahastosta 22.000

Arkkitehti Katariina Sewón, Helsinki, venetaloja käsittelevän kirjan tekemiseen, Reino Kontolan rahastosta 6.000

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry, Helsinki, Arkkitehti-lehden vanhojen numeroiden digitalisoimiseen ja julkaisemiseen verkkopalvelun digitaalisessa arkistossa, Kärpänojan rahastosta 15.000

Arkkitehti Helena Teräväinen, Lapua, kulttuuriympäristön muutosta käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Sirkka ja Antti Anteron rahastosta 13.000

Arkkitehti Pekka Tynkkynen, Helsinki, arkkitehtuurin ongelmanratkaisun prosessia alan muuttuvassa kentässä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aulimaija Viljasen rahastosta 22.000

Tekn. lis. Anni Vartola, Helsinki, Nordic Journal of Architectural Research -lehden päätoimitustyöhön 6.500

31

Kirjallisuus

Käsikirjoittaja, kirjailija Selja Ahava, Porvoo, kirjalliseen työskentelyyn, Gummeruksen rahastosta 11.000

Fil. tohtori Kristian Blomberg, Jyväskylä, runokokoelman kirjoittamiseen sekä runoilija René Charin käännösantologian toteuttamiseen, Reino Kontolan rahastosta 22.000

Suomentaja Helene Bützow, Helsinki, suomennostyöhön, Hilkka ja L. A. Puntilan rahastosta 22.000

Suomentaja Kristiina Drews, Helsinki, englanninkielisen kirjallisuuden suomentamiseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 9.500

Kirjailija Siiri Enoranta, Tampere, fantasiakirjan kirjoittamiseen, Reino Kontolan rahastosta 22.000

Kirjailija Anja Erämaja, Helsinki, kirjalliseen työskentelyyn 22.000

Kirjailija Joel Haahtela, Kirkkonummi, romaanin kirjoittamiseen 22.000

Kirjailija Tua Harno, Helsinki, romaanin kirjoittamiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 22.000

Kirjailija Marko Hautala, Vaasa, romaanin kirjoittamiseen, Paavo Koskisen rahastosta 22.000

Suomentaja Kersti Juva, Helsinki, suomentamista oman elämäntyön nojalla käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Eminentia-apurahana 23.000

Kirjailija Katja Kaukonen, Tampere, kirjalliseen työskentelyyn, Aino ja Einari Haakin rahastosta 22.000

Kirjailija Milja Kaunisto, Villecomtal, historiallisen romaanisarjan kolmannen osan kirjoittamiseen, Gummeruksen rahastosta 4.000

Kirjailija Tapani Kinnunen, Turku, romaanin ja runokokoelman

kirjoittamiseen, British American Tobacco Finland Oy:n rahastosta 22.000

Kirjailija Siri Kolu, Vantaa, kirjalliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 22.000

Kirjailija Riku Korhonen, Turku, romaanin kirjoittamiseen, Sirkka ja Antti Anteron rahastosta 22.000

Fil. maisteri Juha-Pekka Koskinen, Hämeenlinna, historiallisen romaanin kirjoittamiseen, Elli ja Paavo Puiston rahastosta 22.000

Kirjailija Hanna-Riikka Kuisma, Pori, romaanin kirjoittamiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 22.000

Runoilija Tiina Lehikoinen, Tampere, runokokoelman ja romaanin kirjoittamiseen, Inkeri ja Pertti Heikkisen rahastosta 11.000

Suomentaja Reita Lounatvuori, Helsinki, näytelmäkirjallisuuden suomentamiseen, E. J. Längmanin rahastosta 22.000

Suomentaja Kristiina Lähde, Helsinki, suomennos- ja toimitustyöhön, Eino Tikkasen rahastosta 22.000

Kirjailija Sari Malkamäki, Helsinki, kirjalliseen työskentelyyn 22.000

Kirjailija Maija Muinonen, Helsinki, kirjalliseen työskentelyyn 9.500

Fil. maisteri Jaana Nikula, Helsinki, ruotsinkielisen kirjallisuuden suomentamiseen 22.000

Suomentaja Ilona Nykyri, Oulu, suomennostyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 22.000

Kirjailija Joni Pyysalo, Turku, romaanin kirjoittamiseen, Huhtamäen rahastosta 11.000

32

Psykol. maisteri Jenna-Marisha Rasi-Koskinen, Nokia, kirjalliseen työskentelyyn, Eino Tikkasen rahastosta 22.000

Kirjailija Pauliina Rauhala, Oulu, romaanin kirjoittamiseen, Gummeruksen rahastosta 11.000

Kirjailija Niina Repo, Turku, romaanin ja lastenkirjan kirjoittamiseen, Kauko Kulan rahastosta 22.000

Toimittaja Maria Seppälä, kirjailija Katja Kettu ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi, Helsinki, intiaaniresevaatteja ja amerikansuomalaisia asuinsijoja käsittelevän kaunokirjallisen valokuvateoksen toteuttamiseen, matka-apurahana, Juhani Kämpin rahastosta 5.000

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry, Helsinki, Puhuva kirjailija, kertova arkisto - haastattelu- ja tutkimushankkeen toteuttamiseen, Ulla ja Eino Karosuon rahastosta 20.000

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry/Finnish Literature Exchange, Helsinki, Suomi teemamaana Frankfurtin kirjamessuilla 2014 -hankkeen toteuttamiseen, Paavo Koskisen rahastosta 80.000

Kirjailija Pauliina Susi, Vantaa, kirjalliseen työskentelyyn, Reino Kontolan rahastosta 22.000

Kirjailija Panu Tuomi, Tampere, runokokoelman kirjoittamiseen, Inkeri ja Pertti Heikkisen rahastosta 11.000

Kirjailija Jyrki Vainonen, Vuorentausta, novelli- ja esseekokoelman kirjoittamiseen sekä W.B. Yeatsin runovalikoiman suomentamiseen, Kauko Kulan rahastosta 22.000

Kirjailija Juha Vakkuri, Helsinki, 3-osaisen Afrikka-tietokirjasarjan viimeisen osan tekemiseen, Ida Sabina Packalénin rahastosta 11.000

Kirjailija Sinikka Vuola, Helsinki, kirjalliseen työskentelyyn, Aune ja

Elsa Kurosen rahastosta 22.000

Runoilija Kristiina Wallin, Ylöjärvi, runokokoelmien ja kuunnelman kirjoittamiseen, Kärpänojan rahastosta 17.000

33

Kuvataiteet

Taiteen akateemikko Eija-Liisa Ahtila ja työryhmä, Helsinki, Asetelmia-videoinstallaation toteuttamiseen, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 32.000

Kuvatait. tohtori Jan-Erik Andersson, Turku, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Helsingin Saskia -rahastosta 22.000

Professori emeritus Lauri Anttila, Helsinki, arktisuutta käsittelevien taideteosten graafiseen viimeistelyyn 4.000

Kuvataiteilija Pasi Autio, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 9.500

AV-arkki ry, Helsinki, kansainvälisille taidemessuille osallistumiseen, Juhani Kirpilän rahastosta 31.000

Kuvataiteilija Niran Baibulat, Helsinki, installaatio- ja ympäristöteoksia käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Hilkka ja L. A. Puntilan rahastosta 22.000

Kuvanveistäjä Kari Caven, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Kuvanveistäjä Markus Copper, Vantaa, näyttelyiden järjestämiseen Ruotsissa, Juhani Kirpilän rahastosta 12.000

Taidemaalari Erik Creutziger, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Juhani Kirpilän rahastosta 22.000

Kuvataiteilija AMK Annika Dahlsten, Turku, Taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Tuulikki Pietilän ja Tove Janssonin rahastosta 22.000

Kuvatait. maisteri Erno Enkenberg, Espoo, näyttelyn järjestämiseen 6.000

Medianomi AMK Jukka-Petteri Eronen, Tampere, sarjakuvakirjan tekemiseen 11.000

Kuvataiteilija Erika Erre ja työryhmä, Helsinki, Oksasenkatu 11

-näyttelytilan ylläpitämiseen ja toiminnan järjestämiseen 6.000

Forum Box, Helsinki, 15-vuotisjuhlavuoden näyttelyiden ja tapahtumien järjestämiseen, Huhtamäen rahastosta 15.000

Kuvataiteilija Liinu Grönlund, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 11.000

Tait. maisteri Kalle Hamm, Helsinki, näyttelyiden järjestämiseen 5.500

Tait. maisteri Saara Hannula, Helsinki, teossarjan suunnitteluun ja sarjan ensimmäisen osan toteuttamiseen 11.000

Taidemaalari, taidegraafikko Jorma Hautala, Helsinki, retrospektiivisen taidekirjan toimittamiseen ja näyttelyn järjestämiseen, Juhani Kirpilän rahastosta 11.000

Kuvatait. maisteri Alma Heikkilä, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 22.000

Helsingin Taidehallin Säätiö, Helsinki, konseptin kehittämiseen sekä yleisötyön ja sen kohdeyleisöjen laajentamiseen, Harry Hendusen rahastosta 150.000

Taidegraafikko Matti Hintikka, Espoo, taiteelliseen työskentelyyn, Eino Tikkasen rahastosta 11.000

Tait. maisteri Marjo Hyttinen, Keminmaa, taidegrafiikan prässin hankintaan 7.000

Valokuvaaja Ismo Hölttö, Helsinki, kaupallisen tuotannon 1971-2001 inventointiin ja digitointiin, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 9.000

Tait. maisteri Riitta Ikonen, Kouvola, ihmisen luontosuhdetta käsittelevään taiteelliseen työskentelyyn, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 22.000

Tait. maisteri Veera Jalava, Helsinki, julkista tilaa ja yhteisöllisyyttä käsittelevään

34

taiteelliseen työskentelyyn, Reino Kontolan rahastosta 22.000

Kuvataiteilija Jukka-Pekka Kaljonen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 11.000

Tait. maisteri Oliver Kalleinen ja tait. maisteri Tellervo Kalleinen, Helsinki, Osallistumisen muodot -näyttelyn järjestämiseen, Eino Tikkasen rahastosta 18.000

Kuvatait. maisteri Tellervo Kalleinen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Tait. maisteri Dzamil Kamanger, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen 22.000

Kuvataiteilija Eemil Karila ja valtiot. maisteri Mika Minetti, Rovaniemi, suomalaisgalleria Musterzimmerin toimintaan Berliinissä 10.000

Kuvatait. maisteri Juan Kasari, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Eino Tikkasen rahastosta 22.000

Kuvataiteilija Pertti Kekarainen, Helsinki, näyttelyn järjestämiseen, Juhani Kirpilän rahastosta 10.000

Kuvatait. maisteri Sirkku Ketola, kuvataiteilija Heini Aho ja kuvataiteilija Tamara Piilola, Turku, Metsästäjät-työryhmän näyttelyiden järjestämiseen, Reino Kontolan rahastosta 22.000

Kuvataiteilija Kaisu Koivisto, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Erna ja Ludvig Wennervirran rahastosta 22.000

Taidegraafikko Taina Kokkonen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Raili ja Jussi Koivusalon rahastosta 22.000

Graafinen suunnittelija Ilpo Koskela, Oulu, sarjakuva-albumin tekemiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 22.000

B.F.A. Carolin Koss, Helsinki, mielikuvituksellista dystopiaa käsittelevän 5-kanavaisen videoinstallaation ja taidefilmin toteuttamiseen 22.000

Kuvataiteilija Jouni Kujansuu, Helsinki, materiaalihankintoihin, Paavo Koskisen rahastosta 2.000

Kuvatait. maisteri Riikka Kuoppala, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja kuvataiteen jatko-opintoihin Ranskassa, Herman ja Vilhelmiina Koposen rahastosta 22.000

Kuvatait. maisteri Heli Kurunsaari, tait. maisteri Sari Koski-Vähälä ja kuvataiteilija AMK Jouko Korkeasaari, Helsinki, Hyäryllistä-ryhmän näyttelyiden järjestämiseen, Kärpänojan rahastosta 10.000

Kuvan residenssi yhdistys ry, Helsinki, residenssitoimintaan Utön saarella, Riitta Koskisen rahastosta 20.000

Fil. maisteri Laura Köönikkä, Helsinki, suomalaistaiteilijoiden kansainvälisten näyttelyiden järjestämiseen sekä uusien Suomen ulkopuolisten esiintulojen mahdollistamiseen, Juhani Kirpilän rahastosta 15.000

L-G Nordströmin Säätiö, Helsinki, Lars-Gunnar Nordströmin elämää ja taidetta käsittelevään tutkimukseen 18.000

Kuvatait. maisteri Tiina Laitanen, Espoo, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 11.000

Taidegraafikko Kari Laitinen, Helsinki, näyttelyiden järjestämiseen 6.500

Tait. maisteri Tiina Lamminen, Tampere, Ruoveden maisemaa käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Juhani Kirpilän rahastosta 22.000

Tait. maisteri Katja Lautamatti ja sarjakuvataiteilija Johanna Rojola, Helsinki, sarjakuvatyöpajan järjestämiseen Itä-Euroopasta saapuneille romaneille 3.500

Kuvataiteilija Nea Lindgrén ja kuvataiteilija Sándor Vály, Helsinki,

35

näyttelyn järjestämiseen 3.000

Mag. i bildkonst Robin Lindqvist, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 11.000

Live Herring ry, Jyväskylä, Mediataide kartalle -projektin toteuttamiseen 80.000

Kuvatait. maisteri Sami Lukkarinen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Juhani Kirpilän rahastosta 22.000

Taiteilija, arvostelija Jan Olof Mallander, Salo, omaa elämäntyötä käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Eminentia-apurahana, Ida Sabina Packalénin rahastosta 23.000

Teatterit. maisteri Esa Mattila, Helsinki, kannettavan kenttä-äänityskaluston hankintaan äänitaidetyöskentelyä varten, Kärpänojan rahastosta 3.000

Kuvataiteilija Elina Merenmies, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Juhani Kirpilän rahastosta 22.000

Kuvatait. maisteri Tiina Mielonen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen 11.000

Musta saukko ry, Helsinki, SIC-gallerian näyttelytoimintaan, Juhani Kirpilän rahastosta 35.000

M.F.A. Tea Mäkipää, Mäntyharju, taiteelliseen työskentelyyn, Arvo Vehviläisen rahastosta 11.000

Kuvatait. maisteri Janne Nabb, Ylimarkku, taiteelliseen työskentelyyn, Erna ja Ludvig Wennervirran rahastosta 11.000

Kuvatait. maisteri Heini Nieminen, Kotka, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Arvo Vehviläisen rahastosta 11.000

Kuvatait. maisteri Leena Nio, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana,

Aino ja Einari Haakin rahastosta 22.000

Kuvataiteilija AMK Paula Ollikainen, Tampere, taiteelliseen työskentelyyn, Reino Kontolan rahastosta 22.000

Tait. maisteri Sara Orava, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Kuvatait. maisteri Kukka Paavilainen, Helsinki, maalauksen ilmaisullisia ominaisuuksia käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Juhani Kirpilän rahastosta 11.000

Tait. maisteri Liisa Pesonen, Kauniainen, taiteelliseen työskentelyyn, Eino Tikkasen rahastosta 22.000

Taidemaalari Outi Pienimäki ja työryhmä, Helsinki, näyttelyn järjestämiseen 6.000

Kuvataiteilija Tamara Piilola, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 17.000

Kuvatait. maisteri Eeva-Maija Priha, Tampere, näyttelyn järjestämiseen 3.500

Kuvataiteilija Tiina Pyykkinen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Juhani Kirpilän rahastosta 11.000

Kuvataiteilija Markku Pääkkönen, Helsinki, vuorovaikutteisten led-maalausten valmistamiseen, Reino Kontolan rahastosta 22.000

Arkkit. yo. Juho Pöysti ja muusikko Risto Puurunen, Helsinki, Kinobox Obscuran tuotantoon Meksikossa 14.000

Kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikko, Helsinki, taiteellisen työskentelyyn ja laitehankintaan, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Reino Kontolan rahastosta 27.000

Kuvataiteilija Leena Rantanen, Kirkkonummi, taiteelliseen työskentelyyn 6.500

Kuvatait. maisteri Satu Rautiainen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 11.000

36

Taidemaalari Anna Retulainen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Ingrid, Toini ja Olavi Marteliuksen rahastosta 22.000

Kuvataiteilija Katarina Reuter, Raasepori, taiteelliseen työskentelyyn, Juhani Kirpilän rahastosta 22.000

Kuvatait. maisteri Jaakko Rustanius, Helsinki, introspektiota, merkityksenantoa ja representaatiota esittävän ja ei-esittävän tuolla puolen käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Juhani Kirpilän rahastosta 22.000

Kuvataiteilija Paavo Räbinä, Kuopio, näyttelyn järjestämiseen, Juhani Kirpilän rahastosta 12.000

Tait. maisteri Petri Saarikko, Helsinki, Kallio Kunsthallen -toimintamallin kehitystyöhön, Juhani Kirpilän rahastosta 22.000

Muotoilija AMK Teemu Salonen ja muotoilija AMK Kati Joki, Padasjoki, näyttelyn järjestämiseen 10.000

Kuvanveistäjä Noora Schroderus, Salo, taiteelliseen työskentelyyn, Arvo Vehviläisen rahastosta 22.000

Kuvataiteilija AMK Sanni Seppä, Tampere, Romanian katu- ja tarhakoiria dokumentoivaan taiteelliseen työskentelyyn eläinsuojelun hyväksi 11.000

Tait. maisteri Elina Sipilä, Rovaniemi, arktisen ja pohjoisen paikkakokemuksen kuvaamista taidegrafiikassa käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Ilta ja Pentti Kaskipuron rahastosta 22.000

Kuvanveistäjä Anneli Sipiläinen, Hausjärvi, 75-vuotisjuhlanäyttelyn järjestämiseen ja uusien teosten valmistamiseen, Riitta Koskisen rahastosta 12.000

Kuvatait. maisteri Pia Sirén, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Elli Järvisen rahastosta 22.000

Kuvataiteilija Minna Sjöholm, Turku, taiteelliseen työskentelyyn,

Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 22.000

Kuvanveistäjä Ossi Somma, Nokia, veistospuiston vahaveistosten kunnostamiseen, pronssisten pienoisveistosten tekemiseen ja teoksia käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Arvo Vehviläisen rahastosta 20.000

Suomen Kansallisgalleria, Helsinki, taiteen hankintaan, hakemuksetta, Yrjö ja Nanny Kauniston rahastosta 95.000

Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin säätiö, Helsinki, suomalaisten kuvataiteilijoiden työskentelyresidenssihankkeen toteuttamiseen New Yorkissa, Juhani Kirpilän rahastosta 150.000

Medianomi AMK Niina Suominen, Masku, kuvausvalosarjan hankintaan, Paavo Koskisen rahastosta 3.500

Kuvataiteilija Sirpa Särkijärvi, Turku, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Taidekivenveisto ry, Helsinki, kiviveistämön uuden verstashallin rakentamisen alkuvalmisteluihin sekä kiviveistosnäyttelyn kuljetus- ja nostokuluihin, Riitta Koskisen rahastosta 12.000

Kuvatait. maisteri Maria Teeri, Ylimarkku, taiteelliseen työskentelyyn, Erna ja Ludvig Wennervirran rahastosta 11.000

Mus. maisteri, äänitaiteilija Marko Timlin, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 11.000

Kuvanveistäjä Antero Toikka, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Arvo Vehviläisen rahastosta 22.000

Kuvataiteilija Milla Toivanen, Tuusula, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Kuvataiteilija Anu Tuominen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Taidemaalari Vaula Valpola, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 11.000

37

Kuvataiteilija Timo Vartiainen, Helsinki, länsimaista arkea ja kulutustottumuksia käsittelevän näyttelyn järjestämiseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 4.000

Yhteiskuntat. maisteri Viljami Vaskonen, Joensuu, sarjakuvateoksen käsikirjoittamiseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 4.000

Kuvanveistäjä Jarmo Vellonen, Porvoo, audiovisuaalisen tilateoksen valmistamiseen ja näyttelyiden järjestämiseen, Eino Tikkasen rahastosta 22.000

Taidemaalari Senja Vellonen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Erna ja Ludvig Wennervirran rahastosta 22.000

Kuvataiteilija Annu Vertanen, Imatra, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 22.000

38

Lastenkulttuuri

ANTI - Contemporary Art Festival yhdistys ry, Kuopio, lasten ja nuorten ohjelmiston tuottamiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 10.000

B.A. Niina Bell, Espoo, taiteelliseen työskentelyyn, Sirkka ja Antti Anteron rahastosta 11.000

daCi-Finland - Tanssin varhaiskasvattajat ry, Kuopio, lasten ja nuorten pohjoismaisen tanssikonferenssin järjestämiseen, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 15.000

DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaaliyhdistys ry, Helsinki, DOKKINO -lasten ja nuorten dokumenttielokuvakiertueen toteuttamiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 10.000

Mus. maisteri Siljamari Heikinheimo ja työryhmä, Helsinki, Ferdinand-härkä -lastenoopperan esittämiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 9.500

Tait. maisteri Heli Hieta, Tampere, tarinakokoelman kuvittamiseen, Ida Sabina Packalénin rahastosta 11.000

Lastenkirjastonhoitaja Irmeli Holstein ja lastentarhanopettaja Vuokko Keränen, Porvoo, koskettelukirjojen valmistusta käsittelevän kirjan tekemiseen, Aino Hausmannin rahastosta 6.500

Honkavaaran seudun kyläyhdistys ry, Joensuu, lasten, nuorten ja koko perheen kulttuuritapahtumien järjestämiseen Honkavaaralla, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 7.000

Tait. maisteri Janne Inkeroinen, Sipoo, lasten ja nuorten kulttuuriperintökasvatusprojektin toteuttamiseen Sipoon linnavuorella, Sirkka ja Antti Anteron rahastosta 8.000

Fil. maisteri Kaisa Järnefelt, tait. maisteri Anne Vasko ja tait. kand. Meiju Niskala, Tampere, Leikki vieköön! -kirjan tekemiseen ja työpajojen järjestämiseen, Leo ja

Regina Wainsteinin rahastosta 15.000

Tait. maisteri Erika Kallasmaa, Espoo, tarinankerrontaa visuaalisin keinoin käsittelevään taiteelliseen työskentelyyn, Aune ja Elsa Kurosen rahastosta 22.000

Fil. ja mus. maisteri Päivi Karppi ja Hääppöset, Helsinki, Tarinat Soikoon -hankkeen toteuttamiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 5.000

Tanssitait. maisteri Unna Kitti, tanssitait. maisteri Leila Kourkia ja tanssitait. maisteri Aino Voutilainen, Raasepori, Oi hillo, ooh sylt -lastenesityksen tekemiseen, Marketta ja Mauno Viitalan nimikkoapurahana 5.000

Tanssinopettaja AMK Linda Kuha ja tanssinopettaja AMK Riia Niemelä, Tampere, Leikkivalmis!-työryhmän taiteelliseen työskentelyyn, Sirkka ja Antti Anteron rahastosta 4.000

Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry, KUOPIO, Itä-Suomen kulttuuri- ja hyvinvointiosaamiskeskuksen perustamiseen sekä Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa tehtävän yhteistyön kehittämiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 40.000

Kirjailija Kirsti Kuronen, Lempäälä, lasten- ja nuortenromaanien kirjoittamiseen, Niilo Kustaa Timosen rahastosta 22.000

UX-suunnittelija Markus Kuuranta, Helsinki, koululaisten pelillisen opetussivuston kehitystyöhön 5.000

Käsityökoulu Robotti ry, Helsinki, lasten elektroniikka- ja ohjelmointiopetuksen käynnistämiseen, Olli Jurvasen nimikkoapurahana 10.000

Lapin esittävien taiteiden keskus ry, Rovaniemi, Villin Pohjolan Taidevankkurit -kiertueen järjestämiseen Lapissa 10.000

39

Lastenkirjainstituutti ry, Tampere, Maija Karman ja Maija-Kaarina Nenosen lastenkirjakuvitusoriginaaleista koostuvien näyttelyiden järjestämiseen 5.000

Mus. maisteri Pauliina Lerche, Kauniainen, lastenmusiikin tekemiseen, lastenkirjan kirjoittamiseen ja animaatioiden käsikirjoittamiseen, Vilho Rossin rahastosta 11.000

Tait. maisteri Markus Majaluoma, Sipoo, lastenkirjan ja animaatiosarjan tekemiseen, Ritva Salosen rahastosta 22.000

Säveltäjä, muusikko Marouf Majidi ja Kid's Café Orkesteri, Helsinki, Laula minulle, Sinä -taidekasvatusprojektin toteuttamiseen, Vilho Rossin rahastosta 8.000

Tait. tohtori Helena Oikarinen-Jabai, Helsinki, maahanmuuttajataustaisten suomalaisnuorten yhteisöihin ja kulttuurisiin tiloihin kuulumisten kokemuksia ja identifikaatioiden neuvotteluja käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen 26.000

Pirkanmaan elokuvakeskus ry, Tampere, elokuvatyöpajojen järjestämiseen nuorille, Eino Tikkasen rahastosta 10.000

Suomentaja Peikko Pitkänen, Edinburgh, englanninkielisen saturomaanin suomentamiseen Iso-Britanniassa 6.500

Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry, Helsinki, Tarinoiden puisto -lastenkirjallisuustapahtuman ja kuvitusnäyttelyn järjestämiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 10.000

Mus. maisteri Markus Rantanen ja nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Marko Laihinen, Laitila, Tohtori Fiktio Faktan suuri musiikin maailmankiertue -musiikkiteatteriesityksen valmistamiseen, Eino Tikkasen rahastosta 4.000

RaumArs ry - Rauman taiteilijavierasohjelma, Rauma, Matkalla Itämerellä -projektin toteuttamiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 3.500

Oikeust. kand. Tommi Saarikivi ja työryhmä, Helsinki, Satupäivä-lastenkulttuuritapahtuman toteuttamiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 4.500

Kuvittaja Nadja Sarell, Helsinki, lasten kuvakirjojen kuvittamiseen, Aulimaija Viljasen rahastosta 11.000

Tanssitaiteilija Riikka Siirala, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Aulimaija Viljasen rahastosta 11.000

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry, Helsinki, Matka Toven Maailmaan -hankkeen toteuttamiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 10.000

Suomen Nuorisosirkusliitto ry, Helsinki, Sirkusta syrjäseuduille -hankkeen toteuttamiseen, Ida Sabina Packalénin rahastosta 15.000

Tampereen NMKY ry / Pirkanmaan musiikkiopisto, Tampere, Mestaritontun seikkailut -lastenmusiikkinäytelmän toteuttamiseen, Vilho Rossin rahastosta 10.000

Teatteri Hevosenkengän Kannatusyhdistys Ry, Espoo, roolipelikerhon järjestämiseen lapsille Suomen Lelumuseo Hevosenkengässä, Huhtamäen rahastosta 5.000

Teatteriosuuskunta ILMI Ö., Helsinki, Korjaa meidät Kaabelsson -kiertue-esityksen valmistamiseen, Eino Tikkasen rahastosta 10.000

Tait. maisteri Laura Valojärvi, Helsinki, kuvakirjan merkitystä ja lastenkirjakuvitustaiteen prosesseja käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Eeva Rauhankallion rahastosta 22.000

40

Videootit ry, Tampere, Suomalainen animaatio 100 vuotta -animaatiotyöpajojen järjestämiseen 10.000

Fil. maisteri Leena Virtanen, Helsinki, Suomalainen lastenjuhlaperinne -kirjan toimittamiseen, Huhtamäen rahastosta 6.500

41

Näyttämötaiteet

Koululainen Rasmus Ahlgren, Hämeenlinna, baletin opintoihin Helsingin Balettiakatemiassa 4.000

Teatterit. ja mus. maisteri Marko Alastalo ja teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Aino Eskelinen, Vantaa, paikkalähtöisten performanssiesitysten toteuttamiseen ja dokumentointiin 8.000

Arts Management Helsinki Oy, Helsinki, ArtStart2 -hallinnollisen residenssitoiminnan käynnistämiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 25.000

Mus. maisteri Johanna Autio ja työryhmä, Helsinki, eläintarhaa ja eläintarhassa käymistä instituutiona käsittelevän Zoo-teoksen toteuttamiseen 5.000

Teatterit. maisteri Juhana von Bagh, Helsinki, 1980-luvulla syntyneen miehen ruumiin psykohistoriaa ja näyttämöä käsittelevän projektin toteuttamiseen 9.500

Baltic Circle -festivaali / Q-teatteri ry, Helsinki, Suomen Taidepoliittisen Tapahtuman järjestämiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 15.000

Ph.D. Anna Brashinskaya, Turku, nukketeatteria käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Vilho Rossin rahastosta 13.000

Circus Maximus ry, Helsinki, Grand Guignol -esityksen valmistamiseen 5.000

Nukketeatteritaiteilija Elviira Davidow, Helsinki, yhdenvertaisuutta ja solidaarisuutta käsittelevään taiteelliseen työskentelyyn 11.000

Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Talvikki Eerola ja Katujen Elävöittäjät -ryhmä, Helsinki, kaupunkilaisia osallistavan kiertue-esityksen valmistamiseen ja toteuttamiseen 5.000

Teatterit. maisteri Meri Ekola, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 11.000

Teatterit. maisteri Eero Enqvist ja työryhmä, Helsinki, Kukunor ja Kalahari -teoksen valmistamiseen kaksikielisenä näyttämöteoksena, Juhani Kämpin rahastosta 5.000

Esitystaiteen seura ry, Helsinki, Tämä ei ole performanssi -esitys- ja koulutusprojektin toteuttamiseen 8.000

Flow ry, Oulu, nykysirkuksen esitysvierailujen sarjan järjestämiseen Oulun seudulla 10.000

Teatterit. maisteri Wilhelm Grotenfelt ja Saimaan Teatteri, Juva, höyrylaivakiertueena tapahtuvan kesäteatteriesityksen toteuttamiseen 7.000

Teatterit. maisteri Joanna Haartti, teatterit. maisteri Noora Dadu ja medianomi Anna Antsalo, Helsinki, Estella ja Sofia -esitystrilogian kolmannen osan valmistamiseen, Ture ja Sirkku Juntun rahastosta 8.000

Nykysirkustaiteilija AMK Salla Hakanpää, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 4.000

Teatterit. kand. Markus Heino, tanssitait. maisteri Anna Maria Häkkinen ja teatterit. maisteri Heidi Väätänen, Helsinki, End Of Time -teatteriesityksen valmistamiseen, Huhtamäen rahastosta 9.000

Teatterit. maisteri Taija Helminen ja työryhmä, Tampere, Teksti-yhteisön toimintaan sekä neljänsien Kotimaisen näytelmän festivaalien järjestämiseen, Paavo Koskisen rahastosta 8.000

Teatterit. maisteri Asta Honkamaa, Helsinki, näytelmien kirjoittamiseen 11.000

Teatteriohjaaja Juha Hurme ja työryhmä, Tampere, Samuli Paulaharjun Tunturien yöpuolta -teoksen dramatisoinnin esittämiseen Lapin erämaakohteissa, Huhtamäen

42

rahastosta 10.000

Tanssitait. tohtori Soili Hämäläinen, Helsinki, tanssin yliopistollisen koulutuksen muotoutumista ja merkitystä käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Eminentia-apurahana, Paavo Koskisen rahastosta 23.000

Höyhentämö-teatteriyhdistys ry, Helsinki, The Power of Suggestion -esitys- ja tutkimusprojektin loppuunsaattamiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 10.000

Ilmatila ry, Helsinki, nykysirkusteosten sarjan valmistamiseen Helsingin Talvipuutarhassa 3.000

Fil. maisteri Elisa Itkonen ja koreografi Satu Herrala, Helsinki, VASTA KOHTA -klubi -taidetapahtuman järjestämiseen Kallion Sauna Arlassa 3.000

Teatterit. maisteri Kari Jagt, Vantaa, Sisarusrakkautta-lastennäytelmän kirjoittamiseen, Ture ja Sirkku Juntun rahastosta 6.500

Jyväskylän ylioppilasteatteri, Jyväskylä, Ylioppilasteatterifestivaalin järjestämiseen Jyväskylässä, Paavo Koskisen rahastosta 5.000

Teatterit. maisteri Marko Järvikallas, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 22.000

Teatterit. maisteri Kati Kaartinen, Espoo, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 22.000

Teatterit. maisteri Atro Kahiluoto, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Hildur Oikeron rahastosta 22.000

Tanssitaiteilija Outi Kallinen ja koreografi, muusikko N'Fanly Camara, Helsinki, Kolme lintua ja muita tarinoita -teoksen toteuttamiseen, Paavo Koskisen rahastosta 7.500

Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Pilvi Kallio, Hyvinkää, teatteria kehittävän ajankohtaisteatterin tekemiseen 6.500

Tanssitaiteilija Mira Kautto, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 6.500

Tanssitait. maisteri Johanna Keinänen ja Verigreippi-ryhmä, Siilinjärvi, onnen olemusta käsittelevän näyttämöesityksen valmistamiseen, E. J. Längmanin rahastosta 8.000

Tanssitait. maisteri Marjo Kiukaanniemi, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Hildur Oikeron rahastosta 22.000

Teatterit. maisteri Anni Klein ja työryhmä, Helsinki, Suurteos-esityssarjan toisen ja kolmannen osan toteuttamiseen 8.000

Kokkolan Talvitanssit yhdistys ry, Kokkola, 20. Kokkolan Talvitanssit - Vinterdans i Karleby -festivaalin järjestämiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 8.000

Fil. maisteri Tuija Kokkonen, Helsinki, suhdetta ei-inhimilliseen esitystapahtumassa käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Eino Tikkasen rahastosta 11.000

Ph.D. Alexander Komlosi ja työryhmä, Helsinki, ihmisiä epä-älykkäinä käsittelevään taiteelliseen työskentelyyn 5.000

Professori Kaisa Korhonen ja työryhmä, Helsinki, teatteriesityksen valmistamiseen elinkautisvankien kirjoittamasta aineistosta Keravan vankilan tekstityöpajassa, Paavo Koskisen rahastosta 10.000

Korjaamo Group Oy, Helsinki, festivaalien järjestämiseen 10.000

Sirkustaiteilija Rauli Kosonen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Huhtamäen rahastosta 11.000

Sirkustaiteilija Sampo Kurppa, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 4.000

43

Kustannus Oy Teatteri, Helsinki, Teatteri&Tanssi-lehden Eurooppa-projektin toteuttamiseen, Aino ja Einari Haakin rahastosta 8.000

Lahden OmaTeatteri ry, Lahti, suomalais-virolaiseen teatteriyhteistyöhön, Alma ja Unio Hiitosen rahastosta 8.000

Tanssija Antti Lahti, Kuopio, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Esitystaiteilija Tuomas Laitinen ja työryhmä, Helsinki, Perhejuhla-esityksen toteuttamiseen, Huhtamäen rahastosta 3.000

Tanssitaiteilija Milla Lehtinen, Oulu, taiteelliseen työskentelyyn, Hilma Liimanin rahastosta 22.000

Sirkustaiteilija AMK Netta Lepistö ja Zero Gravity Company, Helsinki, Toisin Sanoen -nykysirkusteoksen valmistamiseen 7.500

Tanssinopiskelija Kristian Lever, Helsinki, baletin opintoihin Moskovassa, Timo ja Klaus Salinin rahastosta 9.000

Valtiot. maisteri Jan Liesaho ja Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi, Helsinki, Eduskunta III -esityksen käsikirjoittamiseen ja dramatisointiin 8.000

Teatterit. maisteri Anna Lipponen ja Jalostamo-kollektiivi, Helsinki, Elfriede Jelinekin näytelmän Rechnitz suomenkielisen kantaesityksen toteuttamiseen 5.000

Tanssija Karoliina Loimaala, Tampere, nykytanssin opintoihin Brysselissä, Paavo Koskisen rahastosta 8.000

Fil. maisteri Marja Louhija-Tyhtilä, Helsinki, soveltavan teatterin koulutuksen dramaturgiaa, tavoitteita ja työtapoja käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Eminentia-apurahana 23.000

Luovontunkki ry, Oulu, Hailuoto Teatterifestivaalin järjestämiseen 5.000

Läntinen tanssin aluekeskusyhdistys ry, Turku, Next Generation - vastavalmistuneiden tanssitaiteilijoiden integroiminen toimialalle -hankkeen toteuttamiseen, Sirkka ja Antti Anteron rahastosta 20.000

Mad House -ystävät ry, Helsinki, Mad House -esitystaiteen tuotantotalon perustamiseen, Harry Hendusen rahastosta 80.000

Teatterit. maisteri Jani Manninen, Oulu, Lapin punaiset hanget -esityksen dramatisointi- ja ohjaustyöhön 4.000

Tanssitait. maisteri Heidi Masalin ja työryhmä, Helsinki, nykytanssiteoksen valmistamiseen lapsille, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 25.000

Tanssitait. maisteri Heli Meklin, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 11.000

Tanssitait. maisteri Anna Mustonen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Paavo Koskisen rahastosta 22.000

Sirkustaiteilija Sakari Männistö, Rovaniemi, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Tuottaja Yrjö Nieminen ja työryhmä, Helsinki, Fragile, särkyvää -esityksen valmistamiseen ja esityskiertueen toteuttamiseen, Hilkka Salosen rahastosta 20.000

Kuvatait. kand. Kalle Nio, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 22.000

Tait. maisteri Jaakko Nousiainen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn nykyoopperan parissa 22.000

Nuorisoseura Vilikas Ry, Oulu, Kansantanssiteatteri Hämyn Perintö-teoksen toteuttamiseen, Reino Kontolan rahastosta 25.000

Teatterit. maisteri Cécile Orblin, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn,

44

Ture ja Sirkku Juntun rahastosta 11.000

Sirkustaiteilija AMK Sasu Peistola ja työryhmä, Helsinki, nykysirkusesityksen valmistamiseen 7.000

Teatterit. yo. Piia Peltola ja Raatteentie-työryhmä, Helsinki, rock-esityksen tuottamiseen Väinö Linnan Sotaromaanista, Paavo Koskisen rahastosta 5.000

Pyhäsalmen tanssi ry, Pyhäjärvi, Täydenkuun tanssit -festivaalin Outreach-ohjelman toteuttamiseen, Huhtamäen rahastosta 15.000

Tait. maisteri Jyrki Pylväs ja työryhmä, Orimattila, Antroposeeni-teoksen valmistamiseen 8.000

Quo Vadiksen tuki ry, Salo, Quo Vadiksen taiteelliseen toimintaan, Juhani Kämpin rahastosta 10.000

Tanssitaiteilija Valtteri Raekallio, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 22.000

Fil. maisteri Alma Rajala, Turku, nukketeatteriesitysten ohjaamiseen ja käsikirjoittamiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 11.000

Rakastajat teatteriryhmän kannatus ry, Pori, vapaiden ammattiryhmien Lainsuojattomat 15 -teatterifestivaalin järjestämiseen, Ture ja Sirkku Juntun rahastosta 15.000

Fil. maisteri Saara Rautavuoma ja teatterit. maisteri Saana Lavaste, Tampere, teatterin uusia taiteellis-tuotannollisia toimintamalleja, työtapoja ja alan kehittämismahdollisuuksia käsittelevän julkaisun kirjoittamiseen 5.000

Tanssitait. maisteri Anni Rissanen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Hildur Oikeron rahastosta 22.000

Teatterit. maisteri Outi Rossi, Helsinki, musikaalikäsikirjoituksen tekemiseen 6.500

Käsikirjoittaja Mikko Räty, Helsinki, näytelmän käsikirjoittamiseen 4.000

Teatterit. maisteri Janne Saarakkala, Helsinki, nykytanssiteoksen toteuttamiseen 4.000

Teatterit. maisteri Jussi Saivo ja teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Pasi Mäkelä, Pori, Sabotanic Garden -ryhmän Polkka Love Machine -teoksen kiertueen toteuttamiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 5.000

Tanssitait. maisteri Maria Saivosalmi-Katinas, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Tanssitait. kand. Antti Seppänen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Juuranto-rahastosta 22.000

Siperian teatteriyhdistys ry, Tampere, ihmisen ja koneen suhdetta käsittelevän esityksen toteuttamiseen 5.000

Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk, Rovaniemi, yhdistyksen taiteelliseen toimintaan, Paavo Koskisen rahastosta 40.000

Sirkusyhdistys Race Horse ry, Helsinki, Super Sunday -produktion toteuttamiseen, Juhani Kämpin rahastosta 20.000

Näyttelijä, esitystaiteilija Marja Skaffari, Tampere, taiteelliseen työskentelyyn, Hildur Oikeron rahastosta 11.000

Näyttelijä Elena Spirina, Helsinki, Klimin monologiesityksen Hän valmistamiseen venäjäksi 4.000

Teatterit. maisteri Johanna Storm ja työryhmä, Espoo, ääniteoksen valmistamiseen 5.000

Sosionomi AMK Sanna Suhonen ja työryhmä, Haapajärvi, Pessi ja Illusia -tanssisadun toteuttamiseen Jokilaaksojen tapaan, Marketta ja Mauno Viitalan nimikkoapurahana 5.000

Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry, Helsinki, Sääskipolska-kesäjuhlien järjestämiseen Ivalossa 5.000

Suomen OISTAT-keskus, Helsinki, näyttely- ja

45

tapahtumakokonaisuuden toteuttamiseen Prahassa 7.000

Tanssitait. maisteri Esete Sutinen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Eino Tikkasen rahastosta 22.000

Fil. maisteri Maria Säkö ja fil. maisteri Eeva Kemppi, Helsinki, Q-teatterin vaiheita ja merkitystä käsittelevän kirjan tekemiseen, Paavo Koskisen rahastosta 10.000

Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry, Kittilä, yhdistyksen taiteelliseen toimintaan 10.000

Tanssiareena ry, Helsinki, Liikkeellä marraskuussa -festivaalin järjestämiseen, Ida Sabina Packalénin rahastosta 20.000

Tanssille ry, Helsinki, ammattilaistuntien ja työpajojen järjestämiseen, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 12.000

Tanssin Aika ry, Jyväskylä, Tanssin Aika -festivaalin järjestämiseen 10.000

Tanssin talo ry, Helsinki, Tanssin talon toiminnan käynnistämiseen, Huhtamäen rahastosta 120.000

Tanssiteatteri Mobita/Danscon kannatusyhdistys ry, Tampere, Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin järjestämiseen 10.000

Tanssiteatteri Raatikko, Vantaa, nuorille suunnatun ilmastonmuutosta käsittelevän tanssiteoksen toteuttamiseen, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 25.000

Teaterföreningen Blaue Frau rf, Helsinki, Blaue Frau ja Lick it now! -yhteistyöprojektin toteuttamiseen 5.000

Teatteri Telakka, Tampere, kansainväliseen toimintaan 8.000

Teatteriyhdistys RUSKAensemble ry, Kokkola, Arktinen odysseia -esityksen valmistamiseen 10.000

Todellisuuden tutkimuskeskus ry, Helsinki, Toisaalla, samaan aikaan -tutkimushankkeen toteuttamiseen sekä julkaisutoiminnan

kehittämiseen, Paavo Koskisen rahastosta 30.000

Toisissa tiloissa ry, Helsinki, Viekää meidät johtajanne luo! -projektin toteuttamiseen, Paavo Koskisen rahastosta 8.000

Tanssitait. maisteri Saara Töyrylä, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Urbaanin taidetanssin tuki ry, Helsinki, UrbanApa ARTS -taidetapahtumien järjestämiseen, Paavo Koskisen rahastosta 20.000

Teatterit. maisteri Lotta Vaattovaara, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Hildur Oikeron rahastosta 11.000

Fil. maisteri Emma Vainio, Helsinki, sirkuksen historiaa ja sen alalajien kirjoa käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen, Salli ja Kaarlo Merikosken rahastosta 22.000

Fil. maisteri Juha Valkeapää, koreografi Kaja Kann ja äänisuunnittelija Renzo van Steenbergen, Helsinki, Tie-sooloesityksen toteuttamiseen, Ture ja Sirkku Juntun rahastosta 5.000

Tanssitait. maisteri Panu Varstala, Porvoo, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Teatterit. maisteri Petra Vehviläinen ja työryhmä, Helsinki, (Kasvu)Kirjeitä -esityksen valmistamiseen, Paavo Koskisen rahastosta 5.000

Tanssitaiteilija Anna Venäläinen ja työryhmä, Joensuu, Kaksin-tanssiteoksen toteuttamiseen 8.000

Tanssija San Miguel Verdecia, Helsinki, salsafestivaalin järjestämiseen 11.000

Tanssitait. maisteri Aino Voutilainen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 17.000

Teatterit. kand. Linda Wallgren ja työryhmä, Helsinki, Aleksis Kiven elämää ja lyriikkaa käsittelevän teatteriesityksen toteuttamiseen 5.000

46

Tanssinopiskelija Joni Österlund, Pori, taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, matka-apurahana, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 4.000

47

Säveltaiteet

Akademiska Damkören Lyran rf, Helsinki, yhteiskonsertin järjestämiseen muusikko Anna Järvisen kanssa, Aino ja Einari Haakin rahastosta 3.000

Anára Sámisearvi ry, Inari, Ijahis idja 2014 -alkuperäiskansojen musiikkitapahtuman järjestämiseen 7.000

Diplomikitaristi Hannu Annala, Kokkola, kitaristin keikkakirjan ja nuottipelien valmistamiseen, Kerttu Wanteen rahastosta 8.000

Koululainen Otto Antikainen, Kerava, viulun ja jousen hankintaan, Brita Heleniuksen rahastosta 10.000

Mus. maisteri Martti Anttila ja mus. maisteri Markus Hohti, Helsinki, Klang-konserttisarjan järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 8.000

Mus. kand. Joonas Asikainen, Helsinki, laulun mestarikursseille, koelauluihin sekä laulukilpailuihin osallistumiseen, Piltti-Killisen rahastosta 10.000

Avanti! ry, Helsinki, XXIV Suvisoiton järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 15.000

Mus. kand. Nazig Azezian, Helsinki, flyygelin hankintaan, Wellamo Paasikiven rahastosta 10.000

Musiikinopiskelija Fàtima Boix Cantó, Helsinki, klarinettikilpailuihin ja mestarikursseille osallistumiseen, Aarne ja Anni Viljavan rahastosta 6.000

BRQ Vantaa ry, Vantaa, BRQ Vantaa Festivalin järjestämiseen 10.000

Caprice Oy, Helsinki, Kansainväliset Viuluviikarit -etäopetusprojektin toteuttamiseen, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 80.000

Mus. kand. Anni Collan, Turku, pianokilpailuihin ja mestarikursseille osallistumiseen sekä konsertointiin ja harjoitussoittimen hankintaan,

Aino ja Einari Haakin rahastosta 4.000

Crusell-seura ry, Uusikaupunki, Kansainvälisen Crusell-oboekilpailun järjestämiseen 10.000

Musiikinopiskelija Cecilia Damström, Helsinki, Samuel Adlerin sävellyskurssille osallistumiseen Berliinissä, Aino ja Einari Haakin rahastosta 4.500

Dominante ry, Espoo, Dominante-kuoron ja Suomalaisen Barokkiorkesterin yhteiskonserttien järjestämiseen, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 9.000

Espoon Nuorisokuoro Candomino ry, Espoo, kuoron esiintymismatkaan Ranskaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 5.000

Esteetön taide ja kulttuuri ry, Tampere, kansainvälisen ETKU 2015 -tapahtuman järjestämiseen Tampereella, Huhtamäen rahastosta 40.000

Etno-Espa -yhdistys ry, Helsinki, Etno-Espa-nykykansanmusiikkitapahtuman 10-vuotisjuhlavuoden toteuttamiseen 8.000

Flame Jazz ry, Turku, Flame Jazz -konserttisarjan järjestämiseen, Eino Tikkasen rahastosta 10.000

Florakören vid Åbo Akademi rf, Turku, kuoron 70-vuotisjuhlavuoden konsertin järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 3.000

Muusikko Emil Fuchs, Jyväskylä, fagotin hankintaan, Aarne ja Anni Viljavan rahastosta 10.000

Säveltäjä Antye Greie-Ripatti, Hailuoto, elektronisen musiikin sävellys- ja sanoitustyöhön, Terttu Östermanin rahastosta 11.000

Mus. kand. Markus Hallikainen, Helsinki, sellon jousen hankintaan, Kerttu ja Eino Uuskallion rahastosta 6.000

Hangon Musiikkijuhlat ry, Helsinki, Hangon Musiikkijuhlien järjestämiseen, Aino ja Einari Haakin

48

rahastosta 5.000

M.A. Eeva Hartemaa, Turku, laulukilpailuihin ja koelauluihin osallistumiseen, Kanneljärven Summien rahastosta 20.000

Mus. kand. Katariina Heikkilä, Helsinki, koelauluihin osallistumiseen ja konsertin järjestämiseen, Kanneljärven Summien rahastosta 6.000

Mus. kand. Ilkka Heinonen, Helsinki, G-violonen ja jousen hankintaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 6.000

Mus. maisteri Jaani Helander, Helsinki, sellon jousen hankintaan, Kerttu ja Eino Uuskallion rahastosta 4.000

Helsingin Barokkiorkesterin yhdistys ry, Helsinki, Vanhan musiikin sarjan toteuttamiseen Musiikkitalossa, Aino ja Einari Haakin rahastosta 20.000

Helsingin filharmoninen kuoro-yhdistys ry, Helsinki, kuoron konserttitoimintaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 15.000

Helsinki-viikon säätiö / Helsingin juhlaviikot, Helsinki, suomalais-kansainvälisen yhteistuotannon kantaesityksen tuottamiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 15.000

Musiikinopiskelija Tuulia Hero, Espoo, viulukilpailuihin ja mestarikursseille osallistumiseen sekä konsertointiin, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 6.000

Hetan Musiikkipäivät ry, Enontekiö, 45. Hetan Musiikkipäivien järjestämiseen, Eino Tikkasen rahastosta 10.000

Mus. maisteri Päivi Hirvonen, Helsinki, soolosoittoa ja tarinankerrontaa käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 11.000

Säveltäjä Heinz-Juhani Hofmann, Helsinki, sävellystyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana,

Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 22.000

Mus. maisteri Emil Holmström, mus. maisteri Eriikka Maalismaa ja mus. maisteri Markus Hohti, Helsinki, Ristiveto-festivaalin järjestämiseen, Roger Lindbergin musiikkirahastosta 8.000

Mus. yo. Fanni Hoppari, Helsinki, kontrabasson soiton mestarikursseille osallistumiseen, Kerttu ja Eino Uuskallion rahastosta 3.000

Mus. tohtori Tommi Hyytinen ja Solistiseitsikko Imperial, Espoo, vaskiseitsikon taiteelliseen toimintaan, Kerttu Wanteen rahastosta 6.000

Viulisti Petteri Iivonen, Helsinki, viulunsoiton jatko-opintoihin New Yorkissa ja taiteelliseen työskentelyyn, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 11.000

Mus. kand. Aili Ikonen, Helsinki, sävellys- ja sanoitustyöhön, Hildur Oikeron rahastosta 6.500

Muusikko Sari-Anna Ikonen, Utrecht, sopraanosaksofonin hankintaan, Aarne ja Anni Viljavan rahastosta 4.500

Mus. yo. Sanna Iljin, Helsinki, pianonsoiton opintoihin Saksassa, Wellamo Paasikiven rahastosta 11.000

Mus. maisteri Anna Immonen, Helsinki, laulun jatko-opintoihin, mestarikursseille sekä koelauluihin osallistumiseen, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 8.000

Itä-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry, Helsinki, Itä-Helsingin musiikkiopisto 50 vuotta! -sävellystilauksiin, Seija Salmialan rahastosta 10.000

Säveltäjä Pertti Jalava, Paimio, sävellystyöhön 22.000

Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro ry, Joensuu, kuoron 25-vuotisjuhlavuoden toimintaan, Kanneljärven Summien rahastosta 5.000

49

Jokisalin kamarimusiikin kannatusyhdistys ry, Vantaa, konserttisarjan järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 9.000

Jousia Ensemble ry, Helsinki, Jousia Ensemblen taiteelliseen toimintaan, Seija Salmialan rahastosta 10.000

Mus. yo. Martta Jämsä, Helsinki, huilun hankintaan, Aarne ja Anni Viljavan rahastosta 5.000

Mus. yo. Pauli Jämsä, Wien, ECMA-kamarimusiikkiakatemiaan osallistumiseen, Wellamo Paasikiven rahastosta 5.000

Mus. maisteri Henrik Järvi, Turku, St. Petersburg Project -pianohankkeen toteuttamiseen Venäjällä, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 4.000

Mus. maisteri Petja Kainulainen ja Kamus-kvartetti, Espoo, kvartetin taiteelliseen toimintaan Suomessa, Seija Salmialan rahastosta 15.000

Kalevalaisten Naisten Liitto, Helsinki, Kalevalan 180-vuotis- ja Kantelettaren 175-vuotisjuhlavuosien tapahtumien järjestämiseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 20.000

Fil. maisteri Miikka Kallio ja muusikko Johanna Boedecker, Lahti, vanhainkoti- ja palvelutalokonserttien järjestämiseen 3.500

Kamarikuoro Ahjo Ensemble ry, Helsinki, KuoroEspoon kansainvälisen kuorosävellyskilpailun järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 4.500

Kamarikuoro Kaamoksen kannatusyhdistys ry, Helsinki, kuoron taiteelliseen toimintaan, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 20.000

Kamarikuoro Key Ensemble ry, Turku, ammattikuorotoiminnan vakiinnuttamiseen, Katapultti-apurahana, Mirjam ja Hans Helinin

rahastosta 150.000

Kamarikuoroyhdistys Krysostomos ry, Kuopio, kuoron taiteelliseen toimintaan, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 15.000

Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus, Helsinki, Kansanmusiikin Isompi Ilta -tapahtuman järjestämiseen 5.000

Mus. maisteri Tiina Karakorpi, Espoo, naisen paikkaa taide-elämässä käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon ja neljännen konserttiohjelman valmistamiseen, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 4.000

Musiikinopiskelija Miro Kari, Espoo, pianon hankintaan, Wellamo Paasikiven rahastosta 6.000

Mus. tohtori Assi Karttunen ja työryhmä, Helsinki, Musiikin muisti ja unohdus -konserttisarjan toteuttamiseen 4.000

Musiikinopiskelija Hannes Kaukoranta, Helsinki, luonnon- ja barokkikäyrätorven hankintaan, Kerttu Wanteen rahastosta 10.000

Musiikintekijä Mika Kauste, Espoo, sävellys-, sanoitus- ja sovitustyöhön 6.500

Kaustisen Kamarimusiikkiyhdistys ry, Kaustinen, 36. Kaustisen Kamarimusiikkiviikon järjestämiseen, Seija Salmialan rahastosta 5.000

Diplomisellisti Hannu Kiiski, Vihti, Total Cello Ensemblen 20-vuotisjuhlavuoden hankkeiden toteuttamiseen, Ingrid, Toini ja Olavi Marteliuksen rahastosta 16.000

Mus. tohtori Timo Kiiskinen ja mus. tohtori Jorma Hannikainen, Helsinki, luennointiin ja Suomi-näyttelyn järjestämiseen American Guild of Organists -kesätatapahtumassa Bostonissa, Kanneljärven Summien rahastosta 5.000

Tait. maisteri Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani -yhtye, Helsinki, kansainvälisen musiikkihankkeen toteuttamiseen, Eino Tikkasen

50

rahastosta 10.000

Säveltäjä Oliver Kohlenberg, Rovaniemi, sävellystyöhön, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 11.000

KokoTeatteri -yhdistys ry, Helsinki, Koko Jazz Clubin toimintaan, Huhtamäen rahastosta 20.000

Tapahtumatuottaja Mira Kolanen ja työryhmä, Oulu, Valtakunnallisen Leevi Madetoja pianokilpailun järjestämiseen, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 15.000

Mus. maisteri Saila Korhonen, Virrat, harmonikan korjaukseen, Kerttu Wanteen rahastosta 6.000

Musiikkipedagogi AMK Mari Kortelainen, Kerava, viulunsoiton alkeispedagogisen Puuhapussi-opetusmateriaalin kirjoitustyöhön, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 11.000

Oopperalaulaja Tiina-Maija Koskela, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Auli Pihko-Jokisen rahastosta 11.000

Mus. maisteri Tuure Koski, Helsinki, broken time -säestystapaa jazzbassonsoitossa käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Kerttu Wanteen rahastosta 11.000

Mus. maisteri Sirkka Kosonen ja mus. maisteri Eila Hartikainen, Kerava, Kerimäen Pitäjänteatterin näytelmän sävellys- ja sovitustyöhön sekä harjoittamiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 4.000

Mus. maisteri Iisa Kostiainen, Rovaniemi, alttoviulun jousen hankintaan, Mia ja Olli Jämsenin rahastosta 5.000

Säveltäjä Kimmo Kuitunen, Helsinki, pianokonserton säveltämiseen, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 11.000

Kulttuuriyhdistys Café Barock ry, Helsinki, Café Barock -toiminnan järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 10.000

Mus. maisteri Petri Kumela, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Kerttu Wanteen rahastosta 11.000

Mus. maisteri Niko Kumpuvaara, Helsinki, konserttiharmonikan hankintaan, Vilho Rossin rahastosta 10.000

Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys ry, Kuopio, XII Kuopion viulukilpailun järjestämiseen, Eero Selinin rahastosta 20.000

Diplomiviulisti Sirkka Kuula, Espoo, Toivo Kuulan viuluteosten nuottien tarkistamiseen, Seija Salmialan rahastosta 3.000

Musiikinopiskelija Virva Kuusi, Helsinki, patarumpujen ja lyömäsoitinten opintoihin Amsterdamissa sekä pikkurummun hankintaan, Roger Lindbergin musiikkirahastosta 3.000

Mus. kand. Harri Kuusijärvi, Helsinki, konserttiharmonikan hankintaan, Hildur Oikeron rahastosta 10.000

Mus. kand. Ville Kyttälä, Helsinki, Njet Njet 9 -yhtyeen albumin tekemiseen, Paavo Koskisen rahastosta 3.000

Mus. maisteri Zoltán Kövér, Helsinki, piccolotrumpetin ja C-trumpetin hankintaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 5.000

Lahti Big Band ry, Lahti, Lahden Jazztorin juhlavuoden ilmaiskonserttien järjestämiseen 10.000

Mus. maisteri Martti Laitinen, Espoo, gregoriaanista kirkkolaulua ja virsilaulua käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon Ranskassa, matka-apurahana, Kanneljärven Summien rahastosta 5.000

Mus. tohtori Jan Lehtola, Lahti, sävellystilaukseen uruille säveltäjä Olli Kortekankaalta, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 3.000

Musiikkipedagogi AMK Juha Leinonen, Pori, sävellystyöhön, Kerttu Wanteen rahastosta 22.000

51

Kantelisti, mus. yo. Laura Linkola, mus. maisteri Anna Maria Rombach ja mus. maisteri Nazanin Aghakhani, Helsinki, Sinfoniaorkesteri FIAM:n konsertti- ja koulutustoiminnan kehittämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 10.000

Ph.D. Christina Linsenmeyer-Haahti, Helsinki, Harry Wahlin viulukokoelman historian jäljittämistä kontekstissa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Seija Salmialan rahastosta 26.000

Liverace Oy, Sipoo, Kansi Auki Piano Jazz Festivaalin järjestämiseen, Roger Lindbergin musiikkirahastosta 8.000

Mus. maisteri Kalevi Louhivuori, Vantaa, flyygelitorven hankintaan, Hildur Oikeron rahastosta 3.000

Mus. yo. Erkki Louko, Helsinki, viulun jousen hankintaan ja mestarikursseille osallistumiseen, Brita Heleniuksen rahastosta 10.000

Lumen Valo ry, Helsinki, lauluyhtyeen taiteelliseen työskentelyyn, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 15.000

Maailmantango ry, Tampere, kahdeksannen Maailmantango-festivaalin järjestämiseen, Hildur Oikeron rahastosta 10.000

Mus. maisteri Mia Makaroff, hallintopäällikkö Gina Forsström ja isännöitsijä Nina Frisk, Porvoo, Ocarina-lapsikuoron osallistumiseen Young Prague -kuorokilpailuun Prahassa, Piltti-Killisen rahastosta 4.000

Muusikko, äänitaiteilija Miro Mantere, Porvoo, Inger-Mari Aikio-Arianaickin kirjoittamien saamenkielisten lastenrunojen sävellys- ja sovitustyöhön, Eino Tikkasen rahastosta 4.000

Mus. kand. Samvel Margarjan, Helsinki, flyygelin hankintaan, Wellamo Paasikiven rahastosta 10.000

Musiikinopiskelija Áron Mojzer, Rovaniemi, fagotin hankintaan,

Aarne ja Anni Viljavan rahastosta 15.000

Munkkiniemen Musiikkiyhdistys ry, Helsinki, musiikkiopiston hankkeiden toteuttamiseen, Eero Selinin rahastosta 20.000

Musiikkiyhdistys Ruamjai ry, Jyväskylä, kuorolevyn tekemiseen 3.000

Mäntän Musiikkijuhlien Tuki ry, Mänttä, XVI Mäntän Musiikkijuhlien järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 10.000

Nilsbyn Pelimannit ry, Parainen, Wiinit Pelimannit -pelimannimusiikkitapahtuman järjestämiseen, Hildur Oikeron rahastosta 4.000

Musiikinopiskelija Helinä Nissi, Muhos, alttoviulunsoiton opintoihin Sveitsissä, Piltti-Killisen rahastosta 9.500

Säveltäjä Juhani Nuorvala, Helsinki, sävellystyöhön, Kerttu Wanteen rahastosta 22.000

Muusikko Marjaana Oliveira, Kuopio, 5-kielisen viulun ja jousen hankintaan, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 5.000

Oulun Musiikkijuhlasäätiö rs, Oulu, Oulun Musiikkijuhlien järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 20.000

Mus. maisteri Satu Paavola, Tuusula, Bel canto -laulutyylin vaikutteita pianisti-säveltäjä Sigismond Thalbergin oopperaparafraaseissa ja -transkriptioissa käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 11.000

Mus. kand. Hanna Pakkala, Kangasala, barokkialttoviulun hankintaan, Mia ja Olli Jämsenin rahastosta 10.000

Kansanmusiikkipedagogi AMK Silja Palomäki, Seinäjoki, taiteelliseen työskentelyyn 6.500

Pekka Hako Productions Oy, Helsinki, kansainvälisen Sibelius-näyttelyn järjestämiseen, Mirjam ja

52

Hans Helinin rahastosta 20.000

Musiikinopiskelija Lauri Pekkarinen, Liminka, marimban hankintaan, Kerttu Wanteen rahastosta 10.000

Mus. kand. Aarne Pelkonen ja mus. maisteri Juho Alakärppä, Helsinki, Hugo Wolf ja suomalaiset aikalaiset -konserttisarjan valmistamiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 19.000

Philomela ry, Helsinki, yhdistyksen 30-vuotisjuhlavuoden konserttikokonaisuuden järjestämiseen, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 8.000

Mus. yo. Aura Pineda, Boston, jazz-sävellyksen opintoihin Yhdysvalloissa, Paavo Koskisen rahastosta 4.000

Muusikko Ulla Pirttijärvi-Länsman, Utsjoki, vanhoihin saamenkielisiin joiku-perinnemusiikkiarkistoihin ja -materiaaliin perehtymiseen ja taiteelliseen työskentelyyn, Vilho Rossin rahastosta 11.000

Poikakuoro Pirkanpojat, Tampere, poikakuoron konserttitoimintaan ja konserttimatkaan Italiaan, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 8.000

Polyteknikkojen Kuoro ry, Espoo, kuoron taiteelliseen toimintaan, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 10.000

Porvoo Jazz Festival ry, Porvoo, Porvoo Jazz Festivaalin järjestämiseen 5.000

Mus. yo. Pekko Pulakka, Helsinki, viulukilpailuihin ja mestarikursseille osallistumiseen, Piltti-Killisen rahastosta 6.000

Koululainen Roosa Pulakka, Kokkola, harpun hankintaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 10.000

Kapellimestari Erkki Pullinen ja työryhmä, Helsinki, Yrjö Kilpisen vokaalimusiikin toimittamiseen julkaisukuntoon, Pehr August ja Saga

Steniuksen rahastosta 7.000

Punavuoren Kamarimusiikkiyhdistys ry, Helsinki, konserttisarjan toteuttamiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 10.000

Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry, Joensuu, Pyhiinvaeltajien lauluja -hankkeen toteuttamiseen, Aino ja Einari Haakin rahastosta 3.000

Mus. maisteri Pekka Pylkkänen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 6.500

Mus. maisteri Julius Pyrhönen, Kokkola, G-violonen hankintaan, Kerttu ja Eino Uuskallion rahastosta 8.000

Mus. maisteri Marjukka Päivärinne, Helsinki, pianisti Muzio Clementiä opettajana Lontoossa käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon ja konserttiohjelmien valmistamiseen, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 11.000

Mus. yo. Juulia Pölönen, Helsinki, kanteleen hankintaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 10.000

Mus. tohtori Mikko Raasakka, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 11.000

Mus. yo. Heidi Rahkonen, Essen, kontrabassonsoiton opintoihin Saksassa, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 6.500

Mus. maisteri Mikko Rajala, Helsinki, lapsensa menettäneiden perheiden surutyöhön soveltuvan musiikin säveltämiseen ja taltiointiin 3.000

Diplomisellisti Lauri Rantamoijanen, Helsinki, sellokilpailuihin ja mestarikursseille osallistumiseen, Piltti-Killisen rahastosta 8.000

Rauman Konserttiyhdistys ry, Rauma, Rauma Festivo -musiikkipäivien järjestämiseen 5.000

Musiikinopiskelija Nicolas Rehn, Helsinki, kitaran hankintaan, Kerttu

53

Wanteen rahastosta 3.000

Kasvatust. maisteri, tait. yo. Olli Romppanen, Helsinki, monitaiteellisen konserttisarjan järjestämiseen, Roger Lindbergin musiikkirahastosta 4.000

Fil. maisteri Tuomas Rounakari, Kokkola, suomalais-ugrilaisten kansojen musiikkiperinnettä käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Eino Tikkasen rahastosta 11.000

Musiikinopiskelija Erik Rousi, mus. maisteri Jukka Merjanen ja mus. maisteri Tuomas Ylinen, Helsinki, Orkesteriakatemia-mestarikurssin järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 9.000

Musiikinopiskelija Heta Räisänen, Kuopio, flyygelin hankintaan, Wellamo Paasikiven rahastosta 10.000

Rämsöön kyläkerho ry, Vesilahti, 3. Moottorimusiikin festivaalin järjestämiseen 5.000

Fil. maisteri Annamaija Saarela ja työryhmä, Tampere, tuottajan työskentelyyn kolmen suomalaisyhtyeen esiintymiseksi Europäisches Jazzfestivalilla sekä muilla jazzklubeilla Saksassa 4.000

Musiikinopiskelija Okko Saastamoinen, Haapavesi, vibrafonin hankintaan, Kerttu Wanteen rahastosta 3.000

Mus. maisteri Lauri Sallinen, Rovaniemi, neljäsosasävelaskelklarinetin hankintaan, Mia ja Olli Jämsenin rahastosta 5.000

Musiikinopiskelija Jetro Sarikoski, Helsinki, tenorisaksofonin hankintaan, Kerttu Wanteen rahastosta 3.000

Sastamala Gregoriana ry, Sastamala, Sastamala Gregoriana - Wanhan Musiikin Päivät 2014 -musiikkijuhlien järjestämiseen 8.000

Muusikko Esa-Veikko Satomaa ja muusikko Taavi Kervinen, Joensuu,

kansansoittimia esittelevän esiintymiskokonaisuuden toteuttamiseen Pohjois- ja Keski-Karjalan kouluissa, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 3.000

Mus. kand. Panu Savolainen, Helsinki, Toivo Kärki -orkesterisovitusten tilaamiseen 4.000

Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistys ry, Savonlinna, esittävän säveltaiteen ja musiikkiteknologian korkeimman tason mestarikurssien ja konserttisarjan toteuttamiseen 8.000

Mus. maisteri Nils Schweckendiek, Vantaa, taiteelliseen työskentelyyn, Eero Selinin rahastosta 11.000

Se ensemble orkesteriyhdistys ry, Helsinki, Se ensemblen taiteelliseen toimintaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 20.000

Seurasaaren Kansantanssijat ry, Helsinki, Der rebe tanzt -klezmer-tanssi- ja musiikkiesityksen tuottamiseen 3.000

Sibelius-Akatemian mestarikurssiyhdistys ry, Helsinki, mestarikurssien järjestämiseen, Auli Pihko-Jokisen rahastosta 10.000

Sinfonietta Lentuan kannatusyhdistys ry, Kuhmo, Sinfonietta Lentuan harjoitus- ja konserttitoimintaan, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 20.000

Mus. maisteri Laura Sippola, Helsinki, laulaja-lauluntekijää ja lauluntekijämusiikkia käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon, Piltti-Killisen rahastosta 11.000

Siuntio Soi - Musik i Sjundeå ry, Siuntio, 15. Lux Musicae -tapahtuman järjestämiseen 5.000

Mus. kand. Lukas Stasevskij, Basel, sellonsoiton jatko-opintoihin Sveitsissä, Piltti-Killisen rahastosta 6.500

Suomalaisen barokkiorkesterin kannatusyhdistys ry, Helsinki, 25-vuotisjuhlavuoden erikoisprojektien toteuttamiseen, Terttu Östermanin

54

rahastosta 20.000

Suomen Jazzliitto ry, Helsinki, Jazz Finland -festivaalin järjestämiseen, Terttu Östermanin rahastosta 13.000

Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry, Helsinki, pohjoimaisen kuoronjohtajaseminaarin järjestämiseen Suomessa, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 5.000

Suomen Solistiyhdistys ry, Helsinki, konserttitoimintaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 8.000

Sävellyspaja-yhdistys ry, Helsinki, sävellysmestarikurssin ja -työpajan järjestämiseen, Roger Lindbergin musiikkirahastosta 6.000

Tampere Guitar Festivalin kannatusyhdistys ry, Tampere, 10. Tampere Guitar Festivalin juhlavuoden toteuttamiseen, Roger Lindbergin musiikkirahastosta 10.000

Tampereen Kamarioopperayhdistys ry, Tampere, suomalaisiin kansansatuihin pohjautuvien kamarioopperoiden kantaesitysten tuottamiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 5.000

Tampering ry, Tampere, uudenmusiikin konserttien järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 15.000

Tapiolan kamarikuoro ry, Espoo, kuoron 30-vuotisjuhlavuoden sävellystilauksiin Perttu Haapaselta ja Olli Kortekankaalta, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 5.500

Mus. maisteri Lauri Toivio, Järvenpää, konserttojen säveltämiseen, Kerttu Wanteen rahastosta 11.000

Muusikko Janne Toivonen, Helsinki, trumpetin hankintaan 3.000

Mus. maisteri Risto Toppola, Helsinki, jazzkitaransoiton melodisharmonisen improvisaatiokielen muotoutumista 1960-1970-luvuilla käsittelevään

taiteelliseen tohtorintutkintoon, Kärpänojan rahastosta 11.000

Mus. maisteri Aleksi Tuomarila, Helsinki, Alexi Tuomarila Trion taiteelliseen toimintaan 11.000

Mus. maisteri Eero Turkka, Kitee, sävellystyöhön, Kerttu Wanteen rahastosta 11.000

Turku Jazz Orchestra, Turku, orkesterin taiteelliseen työskentelyyn 8.000

Musiikinopiskelija Antti Turtiainen, Helsinki, oboensoiton opintoihin Saksassa, Aarne ja Anni Viljavan rahastosta 2.500

Turun musiikkijuhlasäätiö, Turku, kansainvälisten orkesterivierailujen järjestämiseen, Seija Salmialan rahastosta 30.000

Mus. maisteri Kari Turunen, Kerava, Ensemble Petraloysion toimintaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 8.000

Musiikkipedagogiopiskelija AMK Ellinoora Tuuna, tanssija-tanssinopettaja AMK Sini Henriikka Vainio ja musiikkipedagogiopiskelija AMK Siina Annika Toimela, Orivesi, musiikki- ja liiketuokioiden järjestämiseen virkistystoimintana vanhushoidon piirissä, Kerttu Wanteen rahastosta 6.500

Umo säätiö, Helsinki, Uuden Musiikin Orkesteri UMOn 40-vuotisjuhlavuoden verkkohistoriikki-hankkeen toteuttamiseen 10.000

Viulisti Erja Unkari ja työryhmä, Järvenpää, Aino Sibelius -kamarioopperan tilaamiseen säveltäjä Riikka Talvitieltä ja oopperan tuotantoon, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 8.000

Urkutaiteilija Ville Urponen, Kaarina, Jean Sibeliuksen teosten sovittamiseen ja niiden taltioimiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 6.500

Uteliaat muusikot ry, Helsinki, Tulkinnanvaraista-konserttisarjan

55

järjestämiseen 10.000

Uuno Klami -seura ry, Helsinki, Uuno Klamin sinfonisen runon Karjalainen tori orkesteripartituurin ja orkesterimateriaalin editointiin sekä internetsivujen ylläpitämiseen 4.500

Uusinta-kamariyhtyeen kannatusyhdistys ry, Helsinki, Uusinta Ensemblen toimintaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 10.000

Teatterit. maisteri Minna Vainikainen ja työryhmä, Helsinki, Taikuri Houdinista kertovan sirkusta, taikuutta, draamaa ja musiikkia yhdistävän kamarioopperan tekemiseen 10.000

Musiikinopiskelija Juho Valjakka, Helsinki, huilun hankintaan, Kerttu Wanteen rahastosta 8.000

Diplomilaulaja Hannele Valtasaari, Jyväskylä, säännöllisen laulunopetuksen vaikutusta opettajaksi valmistuvien äänen laatuun ja kestävyyteen käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pehr August ja Saga Steniuksen rahastosta 3.500

VeteraaniPolyfonia ry, Muhos, sinfoniaorkesterikurssin järjestämiseen musiikin veteraaniharrastajille, Hildur Oikeron rahastosta 10.000

Mus. maisteri Miina-Liisa Värelä, Helsinki, laulun jatko-opintoihin ja koelauluihin osallistumiseen, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 13.000

Säveltäjä Aki Yli-Salomäki, Vantaa, sävellystyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 22.000

Zagros Ensemblen kannattajayhdistys ry, Helsinki, Zagros Ensemblen taiteelliseen toimintaan, Seija Salmialan rahastosta 12.000

56

Taideteollisuus ja -käsityö

Tait. maisteri Klaus Aalto, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 22.000

Tait. kand. Anna Ahonen ja tait. yo. Katariina Lamberg, Pariisi, Ahonen & Lamberg -julkaisun tekemiseen Ranskassa 6.000

Beacon Helsinki Oy, Helsinki, näyttelyn järjestämiseen Milanon designviikolla, Huhtamäen rahastosta 25.000

COMPANY Helsinki Oy, Helsinki, näyttelyn järjestämiseen New Yorkissa, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 10.000

Sisustusarkkitehti Simo Heikkilä, Korpilahti, retrospektiivisen näyttelyn järjestämiseen, Eminentia-apurahana, Harry Hendusen rahastosta 23.000

Tait. maisteri Katriina Hyttinen, Joensuu, taiteelliseen työskentelyyn, Eero Metsälän rahastosta 22.000

Graafinen suunnittelija Juha Ilkka, Helsinki, luontoaiheisen kirjan kuvittamiseen, Eino Tikkasen rahastosta 4.000

Tait. maisteri Mari Isopahkala, Helsinki, muotoilunäyttelyyn osallistumiseen Italiassa, Aino ja Einari Haakin rahastosta 3.000

Huilunrakentaja Juha Johansson, Jyväskylä, huilunrakennuksen ja restauroinnin jatko-opintojen lopputyöhön Yhdysvalloissa, Toini ja Maijaliisa Nikkilän rahastosta 4.000

B.A.(Hons), muotisuunnittelija Maria Jokela, Tampere, taiteelliseen työskentelyyn Iso-Britanniassa, matka-apurahana 3.000

Tait. maisteri Merja Keskinen, Helsinki, tekstiilitaideteosten valmistamiseen, Aino Hausmannin rahastosta 8.000

Tait. maisteri Isa Kukkapuro-Enbom, muotoilija Henrik Enbom

ja dosentti Arto O. Salonen, Helsinki, Trash Designin muotoiluteesit -oppikirjan tekemiseen, Eino Tikkasen rahastosta 13.000

M.A. Chao-Hsien Kuo, Lahti, taiteelliseen työskentelyyn ja valokuvausprojektin toteuttamiseen, Aino Hausmannin rahastosta 9.000

Fil. maisteri Tuija Kuusela, tait. maisteri Eevaliina Rusanen ja tait. kand. Jarkko Hyppönen, Helsinki, vuoden kiertoa Kulutusosuuskuntien Keskusliiton myymäläjulisteissa 1949–1957 käsittelevän PULLASTA PUHTIA! -näyttelyn järjestämiseen 4.500

Tait. maisteri Jouko Kärkkäinen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Toini ja Maijaliisa Nikkilän rahastosta 11.000

Tait. maisteri Mikko Laakkonen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen, Vilho Rossin rahastosta 22.000

Tait. maisteri Saara Lepokorpi, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja presentaation järjestämiseen 22.000

Tait. kand. Anna-Mari Leppisaari, tait. kand. Anna Alanko ja tait. kand. Aoi Yoshizawa, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja materiaalihankintoihin Japanissa, matka-apurahana, Aino Hausmannin rahastosta 7.000

Tait. kand. Linda Linko, Helsinki, materiaalihankintoihin ja näyttelyn järjestämiseen Iso-Britanniassa 3.500

Tait. maisteri Arihiro Miyake, Helsinki, led-valaisinteknologian kauneutta jokapäiväisessä elämässä käsittelevään taiteelliseen työskentelyyn, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 22.000

Tait. maisteri Saana Murtti, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Muotoilija AMK Anne Mustarastas, Helsinki, Helsingin kauneimpia rakennuksia pukuina käsittelevään

57

taiteelliseen työskentelyyn, Aino ja Einari Haakin rahastosta 6.500

Nuutajärven Lasitaitajat ry, Nuutajärvi, väriupokasuunin hankintaan, Toini ja Maijaliisa Nikkilän rahastosta 31.000

Vaatesuunnittelija Daniel Palillo, Helsinki, malliston esittelyyn New Yorkissa, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 10.000

Tait. maisteri Anna Palomaa, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Paavo Koskisen rahastosta 22.000

Graafinen suunnittelija Anne Pasanen ja M.A. Georgia Panagiotidou, Helsinki, KALEVALA From the Land of Melancholia and Blondes -performanssin toteuttamiseen Frankfurtin kirjamessuilla, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 8.500

Sisustusarkkitehti Timo Ripatti, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, E. J. Längmanin rahastosta 22.000

Muotoilija AMK Kristian Saarikorpi, Raasepori, ohutviilupuuvanerin työstömenetelmien kehittämiseen korumuotoilun ja -valmistuksen tarpeisiin, Aino Hausmannin rahastosta 22.000

Tait. maisteri Sonja-Elena Salomäki, Helsinki, betonibrutalismin ilmentymiä sekä Helsingin kaupunginosien eriarvoistumista käsittelevään taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Sámi Duodji ry, Inari, Kadonneet käsityöt -hankkeen toteuttamiseen 28.000

Keramiikkataiteilija Caroline Slotte, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Aino Hausmannin rahastosta 22.000

Tait. maisteri Riitta Talonpoika, Raasepori, taiteelliseen työskentelyyn, Sirkka ja Antti Anteron rahastosta 22.000

Tekstiilitaiteilija Heli Tuori-Luutonen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Aino Hausmannin rahastosta 22.000

Tait. kand. Sanna Vatanen, Helsinki, muotoilukonseptin suunnitteluun ja markkinointiin, E. J. Längmanin rahastosta 22.000

M.A. Iina Vuorivirta, Kouvola, Milanon muotoilumessuille osallistumiseen, Paavo Koskisen rahastosta 3.000

58

Valokuva- ja elokuvataide

Tait. kand. Reetta Aalto, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Aino ja Einari Haakin rahastosta 11.000

Kuvaaja Mika Ailasmäki, Espoo, Huipun varjossa -dokumenttielokuvan tekemiseen, Eino Tikkasen rahastosta 9.500

Valokuvaaja Laura Böök, Helsinki, Pudasjärvellä asuvien maahanmuuttajien arkea käsittelevän valokuvaprojektin toteuttamiseen, Aino ja Einari Haakin rahastosta 5.000

M.A. Donagh Coleman, Helsinki, dokumenttielokuvan ennakkokuvauksiin ja valmistelutyöhön, Eino Tikkasen rahastosta 9.000

Elokuvaohjaaja Jussi Eerola, Helsinki, dokumentti- ja lyhytelokuvien käsikirjoittamiseen sekä elokuvien ja kuvaustöiden valmistelutyöhön, Hilkka ja L. A. Puntilan rahastosta 22.000

Tait. maisteri Jan Forsström, Helsinki, elokuvan käsikirjoitus- ja valmistelutyöhön, Vilho Rossin rahastosta 22.000

Elokuvaohjaaja Georg Grotenfelt, Helsinki, akateemikko Outi Heiskasta käsittelevän dokumenttielokuvan käsikirjoittamiseen ja ennakkokuvaukseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 8.000

Kauppat. kand. Antti Haataja, Sipoo, taiteelliseen työskentelyyn, Juhani Kämpin rahastosta 11.000

Valokuvataiteilija Ilkka Halso, Orimattila, valokuvateosten valmistamiseen Helsinki Photography Biennial -tapahtumaan, Paavo Koskisen rahastosta 7.000

Tait. kand. Maija Hirvonen, Turku, nonsense-runoutta käsittelevän dokumenttielokuvan käsikirjoitus- ja valmistelutyöhön 4.500

IhmeFilmi ry, Helsinki, nuorten elokuvakasvatustoiminnan kehittämiseen, Huhtamäen rahastosta 150.000

Valokuvaaja, elokuvaohjaaja Matleena Jänis, Jyväskylä, valokuvakirjan loppuunsaattamiseen, Juhani Kämpin rahastosta 15.000

M.A. Kira Jääskeläinen, Helsinki, dokumenttielokuvien käsikirjoitus- ja valmistelutyöhön, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 22.000

Käsikirjoittaja Antti Karumo, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 22.000

Valokuvaaja Terjo Kiljunen, Jyväskylä, Tapperin taiteilijaveljesten nuoruutta käsittelevän kirjan tekemiseen 5.000

Tait. maisteri Hanna Koikkalainen ja työryhmä, Helsinki, Lakkautettu kylä -näyttelyn järjestämiseen, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 15.000

Tait. maisteri Visa Koiso-Kanttila, Espoo, Synti suuri surkia -näytelmäelokuvan käsikirjoitus- ja valmistelutyöhön, Vilho Rossin rahastosta 22.000

Kotkan valokuvakeskus ry, Kotka, suljettua sotilassaarta käsittelevän juhlanäyttelyn järjestämiseen 10.000

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi, Helsinki, naisten ympärileikkausta käsittelevän valokuvakirjan tekemiseen 7.500

Tait. maisteri Ritva Kovalainen, Kemiönsaari, taiteelliseen työskentelyyn ja Tanssiva puu -valokuvakirjan tekemiseen, Aino, Armi ja Erkki Korven rahastosta 22.000

Tait. kand. Juho Kuosmanen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Huhtamäen rahastosta 22.000

59

Tait. maisteri Karina-Sirkku Kurz, Berliini, syömishäiriöitä käsittelevään taiteelliseen työskentelyyn, Paavo Koskisen rahastosta 22.000

Elokuvaohjaaja Maria Lappalainen, Helsinki, helsinkiläisen juutalaisperheen elämää jatkosodan aikana käsittelevän elokuvan käsikirjoittamiseen, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 25.000

Elokuvaohjaaja Pekka PV Lehtinen, Espoo, taiteelliseen työskentelyyn, Kärpänojan rahastosta 22.000

Valokuvaaja, kirjailija Antti Leinonen, Kuhmo, kirjojen ja näyttelyiden toteuttamiseen, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta 22.000

Valokuvataiteilija Tuomo Manninen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ulkomailla 22.000

Elokuvaleikkaaja Tuula Mehtonen, Karkkila, elokuvan leikkausta, rakennetta ja ilmaisua käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Eminentia-apurahana 23.000

Ohjaaja, käsikirjoittaja Eila Naukkarinen, Espoo, taiteelliseen työskentelyyn 6.500

Valokuvaaja Petri Nuutinen, Tampere, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Maskeeraaja, kampaaja Miia Ollula, Helsinki, erikoistehostemaskeerauksen syventäviin opintoihin Yhdysvalloissa, Paavo Koskisen rahastosta 7.000

Valtiot. kand. Markku Pietinen ja erikoissairaanhoitaja Piia Virtanen, Kauniainen, Valokuvaaja Otso Pietisen yksityisen kuva-arkiston järjestämiseen ja saattaminen sähköiseen muotoon 11.000

Pohjoinen valokuvakeskus ry, Oulu, WEEK 37 - Pohjoismaisen valokuvataidetapahtuman järjestämiseen, Huhtamäen rahastosta 15.000

Tait. maisteri Marja Pyykkö, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 22.000

Fil. maisteri Anna-Kaisa Rastenberger, fil. maisteri Tiina-Riikka Rauhala ja tait. maisteri Sanni Seppo, Helsinki, poliittisen valokuvan festivaalin järjestämiseen 2014-2016, Huhtamäen rahastosta 100.000

Valokuvaaja Lauri Rotko ja valokuvaaja Jukka Rapo, Heinola, Itämerta käsittelevän See the Baltic Sea -näyttelyn järjestämiseen, Harry Hendusen rahastosta 22.000

Valokuvataiteilija Perttu Saksa, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 22.000

Tait. kand. Maria Santto, New York, kuvajournalismin ja dokumentaarisen valokuvauksen opintoihin Yhdysvalloissa 4.000

Yhteiskuntat. maisteri Maija Tammi, Helsinki, sairauden representaatioita valokuvataiteessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Juhani Kämpin rahastosta 11.000

Valokuvaaja Rauno Träskelin, Helsinki, valokuva-arkiston 1979-2002 järjestämiseen ja digitointiin 7.000

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry, Helsinki, Helsinki Photography Biennial 2014 -tapahtuman järjestämiseen, Rauha ja Isak Julinin rahastosta 10.000

Victor Barsokevitsch-Seura ry, Kuopio, Särkynyt arki -valokuvanäyttelyn järjestämiseen 5.000

Elokuvaohjaaja Selma Vilhunen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Elli Järvisen rahastosta 22.000

60

Korkeakoulu- ja muut opinnot

Valtiot. kand. Eleonoora Eilittä ja Helsingin yliopiston JESSUP2014-joukkue, Helsinki, JESSUP2014-oikeustapauskilpailuun osallistumiseen Yhdysvalloissa, Väinö Tannerin rahastosta 10.000

B.Sc. Marianna Ferreira-Aulu, Turku, Belo Monte -vesivoimalaitoksen mahdollisia sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia Brasilian Amazoniassa käsittelevään pro gradu -työhön, Väinö Tannerin rahastosta 4.000

Fil. yo. Pekka Haapanen, Turku, turkulaisten ja helsinkiläisten klubi-DJ:den autenttisuuskäsityksiä käsittelevään pro gradu -työhön, Väinö Tannerin rahastosta 1.000

Muotoilija AMK Marianne Huotari, Helsinki, pitkäikäistä kodin esinettä käsittelevään opinnäytetyöhön, Väinö Tannerin rahastosta 4.000

Oikeusnotaari Anna-Karoliina Ihalainen ja Turun yliopiston Vis Moot -joukkue, Turku, Willem C. Vis Moot -oikeustapauskilpailuun osallistumiseen Itävallassa, Väinö Tannerin rahastosta 4.000

Valtiot. yo. Aleksi Ilpala, Helsinki, deliberatiivista demokratiaa Nepalin ammattiyhdistysliikkeessä käsittelevään pro gradu -työhön, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 3.000

Hum. kand. Suvi Korhonen, Helsinki, maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta ja siihen kuuluvaa kieliharjoittelua käsittelevään pro gradu -työhön, Eero Hämäläisen rahastosta 3.000

Teol. yo. Ville Meriläinen, Helsinki, jalkapallofaniutta implisiittisenä uskonnollisuutena käsittelevään pro gradu -työhön, Eero Hämäläisen rahastosta 3.000

Tekn. yo. Meri Mäkelä, Tampere, siirtymämetallikatalyyttejä käsittelevään diplomityöhön Saksassa, Väinö Tannerin rahastosta 4.000

Kuvataiteilija AMK Tiina Palmu, Helsinki, Amateur–Expert -teoksen toteuttamiseen lopputyönä, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 2.000

Tait. kand. Siiri Raasakka, Lontoo, vaatesuunnittelun maisteriopintoihin Iso-Britanniassa, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 6.000

Valtiot. kand. Laura Rantanen, Helsinki, survivalismia käsittelevään pro gradu -työhön, Väinö Tannerin rahastosta 4.000

B.A. Oguzcan Sehiralti, Helsinki, Béla Bartókin musiikkia käsittelevään pro gradu -työhön, Väinö Tannerin rahastosta 4.000

Tait. kand. Tiia Sirén, Iso-Britannia, miestenvaatesuunnittelun maisteriopintoihin Iso-Britanniassa, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 6.000

Arkkit. yo. Anna Solin, Helsinki, Rooman pyörökirkkoja antiikin perinteen jatkajina käsittelevään diplomityöhön, Väinö Tannerin rahastosta 4.000

Hum. kand. Jenni Suomela, Helsinki, nokkosta tekstiilikuituna käsittelevään pro gradu -työhön, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 3.500

Tait. yo. Kaisa Torvi ja tait. yo. Kerttu Kristiina Karvonen, Oulu, taiteesta puhumisen diskursseja sanomalehti Kalevassa käsittelevään pro gradu -työhön, Väinö Tannerin rahastosta 3.000

Teatteri-ilmaisun opiskelija AMK Irene Tuominen, Helsinki, Yksinäinen nainen -monologinäytelmän valmistamiseen lopputyönä, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 1.500

Farmaseutti Emmi Uutela, Helsinki, potilaan lääkityksen arviointilomaketta käsittelevään pro gradu -työhön Australiassa, Väinö Tannerin rahastosta 4.000

61

Fil. yo. Jaana Valkama, Helsinki, Kanadan alkuperäiskansojen ympäristötoimintaa käsittelevään pro gradu -työhön Kanadassa, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 4.000

Fil. yo. Ville Virtanen, Helsinki, Väinö Auerin johtamaa maantieteellistä tutkimusretkikuntaa Patagoniaan ja Tulimaahan 1928-1929 käsittelevään pro gradu -työhön, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta 3.000

Hum. kand. Laura Åkerlund, Helsinki, oopperaohjauksen prosesseja Suomessa ja Saksassa käsittelevä pro gradu -työhön, Väinö Tannerin rahastosta 4.000

62