Upload
others
View
0
Download
0
Embed Size (px)
Citation preview
Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
YLEISESITE
2017
2 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Tuotetekno Oy on vuodesta 1992 toiminut nosto- ja siirtolaitteisiin erikoistunut yritys, jonka myyntikonttori ja varasto sijaitsevat Tuusulan Kellokoskella, noin 40 kilometriä Helsingistä pohjoiseen.
Suunnittelemme, valmistamme ja maahan-tuomme korkealuokkaisia, erityisesti ammat-tikäyttöön tarkoitettuja nostolaitteita. Kaikki päämiehemme ovat alansa johtavia yrityksiä ja kaikki tuotteet ovat CE-merkittyjä, joista anne-taan vaatimustenmukaisuusvakuutus.
Laatu on tärkein kriteeri kaikessa ja se ulottuu tuotteen teknisen laadun lisäksi koko toimitus-ketjuun.
Päätuotteisiimme kuuluu GIS AG Sveitsiläiset ketjusähkönostimet ja nosturikomponentit.Kuulumme kansainväliseen GIS-myyntiverkos-toon, joka koostuu yli 50 valitusta partneriyri-tyksestä.
Kauttamme saatte nostolaitteiden asennukset, huollot sekä määräaikaistarkastukset ja vara-osienkin saanti on taattu vuosiksi eteenpäin. Tuoteteknon toimintaperiaatteena on olla täyden palvelun nosto- ja siirtolaitetalo. Tuot-teemme ovat pääosin räätälöityjä ja asiakas-kohtaisesti mitoitettuja.
Olemme asiakkaidemme tukena suunnittelusta asennukseen saakka.
SUUNNITTELU, VALMISTUS,ASENNUS, HUOLTO
3Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
REFERENSSEJÄ
ABB • ARLA • ATRIA • CAVERION • CRAMO • BEST-HALL
BRONTO SKYLIFT • EKOKEM • FAZER • FINNFOREST • EFORA
FORTUM • LEMMINKÄINEN • MEYER TURUN TELAKKA
METSO OY • MUSIIKKITALO • NOKIAN RENKAAT
NAMMO LAPUA • OUTOKUMPU • OUTOTEC
PUOLUSTUSVOIMAT • PANDA • SAKO • SSAB • SKANSKA
SCHINDLER • SAARIOINEN • STORA ENSO • RAUTE
ROCLA • SUOMEN KANSALLISOOPPERA • VALIO
VALMET • TIKKURILA • YLE • UPM • YIT • YARA
SUUNNITTELU, VALMISTUS,ASENNUS, HUOLTO
4 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
GIS-KETJUSÄHKÖNOSTIMETGP/GCH 80–5000 kg
GIS-ketjusähkönostimet soveltuvat tiiviin ra-
kenteensa ja pitkäikäisyytensä ansiosta erin-
omaisesti asennettavaksi monenlaisiin kohtei-
siin. Kyseessä ei aina ole nostotekninen sovellus.
Asiakkaamme arvostavat GIS-ketjusähkönostinten
käyttövarmuutta ja pitkäikäisyyttä myös käyttölait-
teina muissa materiaalinkäsittelyn sovelluksissa.
GIS-ketjusähkönostimet ovat käytössä kaikkialla, missä nostolaitteiston prosessiturvallisuus on tärkeää:
kovassa kolmivuorokäytössä auto- ja muussa teollisuudessa, pölyisessä ja kemiallisesti aggressiivisessa
ympäristössä, ulkokäytössä, viihdeteollisuudessa tai
tuulivoimaloissa, joissa on äärimmäisiä nostokorkeuksia. GIS-ketjusähkö-
nostimet ja siirtovaunut on kehitetty aina täyttämään tiukimmat vaatimukset.
Kuormaketjun turvallisuuskerroin on vähintään 8 (1-ketjuinen FEM 2m, ISO 5M).
Tämä vähentää kulumista ja pidentää käyttöikää.
GIS-ketjunostimet kehitetään ja valmistetaan Sveitsissä. Huippulaadukkaat
nostimet ovat käytössä kaikkialla, missä nostolaitteiston prosessiturvallisuus on
tärkeää – maailmanlaajuisesti GIS-nostimia onkin käytössä jo satoja tuhansia.
HYÖDYTASIAKKAALLE
8-KERTAINEN VARMUUS
5Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
GIS GP- ja GCH-NOSTIMET80–5000 kg
3 vuoden takuu
DC-jousipainejarru
Liukukytkin erotettu vaihteistosta
3 vuoden takuu
Vähintään 8-kertainen ketjuvarmuus (1-ketjuinen FEM 2m, ISO M5)
Mangaanifosfatoitu profiiliteräsketju, pitkä käyttöikä ja parannetut huolto- ominaisuudet
Kestovoideltu vaihteisto
Kulutusta kestävä DC-jousipainejarru
Ei herkästi vikaantuvaa elektroniikkaa
Vähintään 1 600 käyttötuntia 40% kytkentäajalla, 240 kytkentää/h (FEM 2m, ISO M5)
Kuivatoiminen liukukytkin
Lämpötila-alue vakiona –15 ... +50°C
2 vuoden takuu
Suojaluokka IP 55
Ohjausjännite 42 V
Säädettävä ylä-/alarajakytkin
Liukukytkin ylikuormasuojalla
Ergonominen, hätä-seis-toiminnolla varustettu painikeohjain
Vähintään 5-kertainen varmuus
Kulutusta kestävä DC-jousipainejarru
Maksimikuorma 320 kg (1-ketjuinen)
Omapaino vain 14 kg
Ohjausjännite 42 V
1-vaihemoottori: 1 nopeus
3-vaihemoottori: 2 nopeutta
Profiloitu nostoketju
Silmukkaripustus
Säädettävä ylä-/alarajakytkin
Ergonominen, hätä-seis-toiminnolla varustettu painikeohjain
Suojausluokka IP65
Eristysluokka F (moottori)
DC-jousipainejarru
Liukukytkin erotettu vaihteistosta
GPM 25080–320 kg
GP 250/500125–1250 kg
GCH 1000–2500400–5000 kg
6 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Vakiomallimme tuottavat sopivan nostoratkaisun
moniin käyttötarkoituksiin. Saatavana on laaja tar-
vikkeiden ja lisälaitteiden valikoima. Yhden käden
käyttö, jossa kuormanohjaus tapahtuu suoraan
kuljetettavan tavaran kohdalla on erityisen kätevä
toistuvassa tavarankäsittelyssä. Näin kuorma voi-
daan kohdistaa nopeasti ja tarkasti vasemman tai
oikean käden käytössä. Handy- malleissa (ketju- tai
teleskooppimallissa) tämä tarvike voidaan asentaa
jälkikäteen GIS-ketjusähkönostimeen.
HYÖDYTASIAKKAALLE
Ketjusähkönostinten nostokyvyt: 80–5000 kg
Vakiojännitteet:3 x 400 V / 50 Hz3 x 230 V / 50 Hz1 x 115 V / 50 Hz1 x 230 V / 50 Hz
Ohjausjännite 42 V
1-vaihemoottori: 1 nopeus
3-vaihemoottori: 1 tai 2 nopeutta
Suojausluokka IP65 tai IP55
Silmukkaripustus
Vakionostokorkeus 3 m
Vähintään 8-kertainen ketjuvarmuus(1-ketjuinen FEM 2m, ISO M5)
Ohjauskaapelin pituus 1,8 m
Ergonominen, hätä-seis toiminnolla varustettu painikeohjain
Painikeohjain vedon poistolla
Vaihteiston rajakatkaisija koukun ylä- ja ala-asentoon (3-vaihe)
DC-jousipainejarru
Säädettävä liukukytkin ylikuormasuojana
Suoraohjaus, erikoisohjaus
Radio-ohjaus
Tajuusmuuttaja
Muut käyttöjännitteet tilauksesta
Muut ohjausjännitteet tilauksesta
Muut nopeudet tilauksesta
Yhden käden ohjauskäyttö handy-ohjaimella
Koukkuripustus
Pakkolukittuva turvakoukku
Kahdella hätä-seis lisäkoskettimella varustettu rajakytkin
Ulkoinen rajakatkaisin/useampi rajakatkaisin
Useiden ketjunostinten rinnakkaiskytkentä
Käyttötietolaskuri
Lukittavalla kontaktorilla ohjaus
Lämpötilan valvonta moottorin ylikuumenemisen varalta
Manuaalinen jarrun vapautus/tuplajarrurakenne
Ylipaineventtiili / huohotin
Ketjukotelo eri nostokorkeuksille (nostokorkeudet 200 m asti)
Voitelu mataliin (-30°C) lämpötiloihin / elintarviketeollisuuteen
Moottorin tropical-suojaus
Löysän ketjun rajakatkaisija
Vakioversio Tarvikkeet ja lisälaitteet
GIS GP ja GCH NOSTIMET
7Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Radio-ohjaus
Vain 295 gramman painoinen erittäin
tukeva kauko-ohjain on varustettu ladatta-
valla litium-ioniakulla ja sen suojausluok-
ka on IP66. Vankkaan koteloon sijoitetun
vastaanottimen suojausluokka on IP65.
Vastaanottimessa on sertifioitu STOP-toi-
minto, ja se täyttää SIL3 Performance
Level PL e:n vaatimukset.
Rajakytkimet
Vakiovarusteena olevalla rajakytkimellä
(3-vaihe) voidaan säätää kuormakoukun
ylempi ja alempi pääteasema yksinkertai-
sesti, tarkasti ja helposti. Lisävarusteena
on saatavana kaksi ylimääräistä hätä-seis
painiketta turvallisuuden lisäämiseksi.
Lisäksi on saatavana pikapysäytys ja
ulkoiset päätekytkimet suuriin nostokor-
keuksiin.
Taajuusmuunnin
Ketjusähkönostinta, siirtovaunua tai koko
nostolaitteistoa voidaan ohjata taajuus-
muuntajalla. Pehmeäkäynnistys mahdollis-
taa kuorman tarkan ja tavaraa suojaavan
siirtämisen ja minimoi heilunnan. Nosto- ja
ajonopeudet ja rampit voidaan ohjelmoida
käyttötarkoituksen mukaan.
Turvakoukku
Vakiokuormakoukussa jousimekanismi
estää kuorman tahattoman irtoamisen
kuormakoukusta. Turvakoukku pyörii 360°
ympäri ja kääntyy 180°. Koukun pidikkeen
mekaaninen lukitus varmistaa kuljetettavan
tavaran. Kuormakoukku sulkeutuu auto-
maattisesti kuormitettaessa ja lukitus on
avattava manuaalisesti.
Käyttötietolaskuri
Käyttötietolaskurin asentaminen antaa
käyttäjälle lisää informaatiota ja sillä
voidaan pidentää ketjusähkönostimen
käyttöikää. Käyttötuntien ja kytkentäker-
tojen analysoinnilla mobiililla lukulaitteella
tai PC:llä/kannettavalla voidaan määrit-
tää optimaaliset huoltovälit.
Lämpötilan valvonta
Moottorin turvaamiseksi ylikuumenemis-
ta vastaan se on varustettu lämpötilan
valvonnalla. Kun annettu maksimilämpötila
saavutetaan lämpöelementti katkaisee
virransaannin ja estää siten moottorin
vaurioitumisen. Tästä on todella paljon
hyötyä, kun nostokorkeudet ovat suuria tai
käyttöaika pitkä.
TARVIKKEET & LISÄLAITTEET
8 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
GIS ERIKOISNOSTIMET
GIS-ketjusähkönostimet tarjoavat vakiomalleina ihanteellisen ratkai-
sun moniin nostoteknisiin käyttötarkoituksiin. Tehtävän monimut-
kaisuuden ja paikallisten olosuhteiden mukaan voi olla paikallaan
käyttää GIS-erikoistuotteita. Kahden kuormakoukun synkroninen
käyttö tai räjähdyssuojattu malli, ruostumaton malli tai esimerkiksi
Handy-yhden käden ohjainkahva – tarjoamme ratkaisut kaikkiin
nostotekniikan vaatimuksiin asiakkaan toiveiden ja käyttötarkoituk-
sen mukaan.
Handy-ketjumalli kuormien nopeaan ja tarkkaan asemointiinSähköketjunostimen käyttö ja kuorman ohjaus yhdellä kädellä
Ohjausyksikkö keinukytkimellä vasemman ja oikean käden käyttöön
Koukun ääriasento säädettävissä vaihteis-ton rajakytkimellä
Yhdistettävissä GISKB-kääntöpuominos-turiin tai profiilinosturiin
Lisävarusteena Handy-sarja asennettavaksi vakiomalliseen GIS-ketjusähkönostimeen
Lisävarusteena taajuusmuuntaja
Lisävarusteena asiakaskohtaiset laitteet kuormien käsittelyyn
Handy-teleskooppimalli kuormien nopeaan ja tarkkaan asemointiinSähköketjunostimen käyttö ja samanaikai- sesti tarkka kuorman ohjaus yhdellä kädellä
Sopii erinomaisesti epäkeskeisiin kuormiin
Ohjausyksikkö keinukytkimellä vasemman ja oikean käden käyttöön
Koukun ääriasento säädettävissä vaihteis-ton rajakytkimellä
Yhdistettävissä GISKB-nivelkääntöpuomiin tai profiilinosturiin
Lisävarusteena taajuusmuuntaja
Lisävarusteena asiakaskohtaiset laitteet kuormien käsittelyyn
Lisävarusteena löysän ketjun pysäytys
Rinnakkaiskäyttöinen ketjusähkönostin pitkien ja isojen kuormien kuljetukseenKahden kuormaketjun tarkka rinnak- kaiskäyttö ilman taakan pyörimistä
2 ketjusähkönostinta sähköisesti ja meka-anisesti yhdistettyinä
Lämpötilan valvonnalla
Koukun ääriasennot säädettävissä vaihteis-ton rajakytkimellä
Kuormakoukkujen etäisyys 0,7–5,0 mYhdistettävissä GISKB- profiilinosturiin tai siltanosturiin
Lisävarusteena siirtovaunut
Lisävarusteena taajuusmuuntaja
Lisävarusteena asiakaskohtaiset räätä- löinnit
GPS SYNCHRONostokyky max. 2 x 2000 kg
Maksimoitu koukkukorkeusHelpposäätöinen liukukytkin
Ei tarvita erikoistyökaluja tai elektronisia mittalaitteita
Huoltovapaa levyjarrurakenne
Ketjunohjain vaihdettavissa ilman nosti-men purkamista
Helppo muuttaa 1- tai 2-ketjurakenteeksiErgonominen 2- tai 4-nappinen painikeo-hjain vedonpoistovaijerilla
Hiljainen käyntiääni
Vakiona 42V matalajänniteohjaus
Vakiona portaattomasti säädettävät ylä- ja alarajakatkaisijat
GPK/GCHK MATALARAKENTEISETNostokyky max. 4000 kg
GPHT KETJU-HANDYNostokyky max. 500 kg
GPHT TELESKOOPPI-HANDYNostokyky max. 250 kg
9Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Ketjusähkönostin taajuusmuuntajallaKäyttötarkoituksiin, joissa on suurikytkentätiheys, sekä vuorotyöhön
Nostonopeus max. 14 m/min.
Pehmeäkäynnistys mahdollistaa kuorman tarkan ja tavaraa suojaavan sijoittamisenKuorman heilumaton kuljetus ja tarkka asemointi yhdessä taajuusohjatunmoottorisiirtovaunun kanssaNoston ja siirron nopeudet ja rampit voidaan ohjelmoida käyttötarkoituksen mukaisesti
Suojausluokka IP65
Lisävarusteena moottorisiirtovaunu taa-juusmuuntajalla
Lisävarusteena radio-ohjaus
Ketjusähkönostin korroosionkestäväElintarviketeollisuus, lääketeollisuus, ke-mianteollisuus, vedenpuhdistamot, ulkokäyttö
Kotelossa katodinen suojaus
Ruostumaton nostoketjuRipustus korroosionkestävä
Kaikki ketjun kanssa kontaktissa olevat osat (tarvikeosat, kuten ketjupyörä, kuor-
makoukku, ruuvit) ovat korroosionkestäviä
Suojausluokka IP65
Erityisrasva elintarviketeollisuuteen
Lisävarusteena ylipaineventtiili / huohotin-tulppa
Lisävarusteena korroosionkestävä käsi- tai moottorikäyttöinen siirtovaunu
Ketjusähkönostin viihdeteollisuuteenPieni omapaino
Paikalliskäyttöön tai liikkuvaan käyttöön
Vakaa käyttö 3-portaisella vaihteistolla, jossa viistohammastus
Paikalliskäyttöön tai “kiipeävänä” nostime-na ilman muutostöitä
Toinen jarru mahdollista myös jälkiasen-nuksena
Suora- tai apuvirtaohjaus
Suojausluokka IP65 ulkokäyttöön
Katodinen suojaus takaa korroosionkeston ja hyvän mekaanisen suojan
Mallit D8, D8 Plus ja C1 tai asiakkaan toiveen mukaan
Ketjusähkönostin räjähdyssuojattunaATEX-mallinaPölysuojattu malli GP D:Laiteryhmä II, laiteluokka 3Vyöhyke 22 (D)Lämpötila =
10 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
GIS KÄSI- JA MOOTTORI- SIIRTOVAUNUT500–5000 kg
GIS-moottorisiirtovaunuissa on yksi tai kaksi
nopeutta, max. 20 m/min. Siirtovaunut voidaan
varustaa tajuusmuuntajilla kuorman heilumatonta
siirtoa ja tarkkaa asemointia varten.
Moottorisiirtovaunuja käytetään siirtovaunun
painikeohjaimella, erillisohjauksella tai radio-
ohjauksella kulloisenkin käyttötarkoituksen
mukaan.
GIS-siirtovaunut ovat rakenteeltaan yksinkertaisia ja mah-
dollistavat jopa 5 000 kg kuormien siirtämisen kevyesti
ajoradoilla. Nostolaitteena toimii ketjusähkönostin. Ajoliike
tapahtuu manuaalisesti tai sähköisesti kuorman ja paikallis-
ten olosuhteiden mukaan. Vakiovarusteena on integroitu
putoamis- ja kippaamissuoja, joka maksimoi turvallisuuden.
Asiakkaamme käyttävät GIS-siirtovaunuja usein riippuvara-
kenteisten siltanosturien päätytelien komponentteina nii-
den hyvien ajo-ominaisuuksien ja pitkäikäisyyden ansiosta.
HYÖDYTASIAKKAALLE
Käsikäyttöinen siirtovaunu teräspalkeille
Käsi- tai sähkökäyttöisen ketjusähkönosti- men manuaalinen siirto
Lasikuituvahvisteisesta muovista valmistetutpyörät
Liikkuu erittäin kevyesti
Tasainen liikuteltavuus
Alumiinipainevaluisissa sivulevyissä putoa-mis- ja kippaamissuoja
Omapaino vain 2,5 kg
Sinkitty akseli
Laipan leveys 50–149 mm
Kääntösäde min. 1200 mm
GHF 500 KNostokyky max. 500 kg
11Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Käsikäyttöinen siirtovaunu teräspalkeille
Käsi- tai sähkökäyttöisen ketjusähkönosti-men manuaalinen siirto
Kuulalaakeroidut koneistetut valurauta-pyörät
Harmaavalurautaisissa sivulevyissä putoa-mis- ja kippaamissuoja
EHF 50/150, 1 akseliEHF 300/500, 2 akselia
Sinkitty akseli
Laipan leveydet 50–320 mm
Tarvikkeet ja lisälaitteet siirtovaunuihin
s. 6-7 mukaan
Moottorisiirtovaunut teräspalkeille
Pitkä käyttöikä ja vähäinen kuluminen
Nopeudet 12, 12/4 tai 20/6 m/min.
Harmaavalurautaisissa sivulevyissäputoamis- ja kippaussuoja
EMFE 50/150, 1 akseliEMFE 300/500, 2 akselia
EMFE 500, 2 moottoria
Sinkitty akseli
Säädettävissä 50–320 mm laipanleveyksille
Suojausluokka IP55
Tarvikkeet ja lisälaitteet s. 6–7 mukaan
Moottorisiirtovaunut taajuusmuuntajallateräspalkeille
Pitkä käyttöikä ja vähäinen kuluminen
Nopeus 2–20 m/min
Kuorman heilumaton kuljetus ja tarkkaasemointi
Pehmeäkäynnistys vaativaan käyttöön
2 ajonopeutta ohjelmoitavissa: liikkeelle-lähtöön/asemointiin ja ajoon
Peruserittelyt kuten EMFE 50–500
Tarvikkeet ja lisälaitteet s. 6–7 mukaan
KÄSISIIRTOVAUNUTEHF 50 – 500Nostokyky 500–5000 kg
MOOTTORISIIRTOVAUNUTEMFE 50 – 500Nostokyky 500–5000 kg
EMFE 50 – 500 FUNostokyky max. 5000 kg
GIS -moottorisiirtovaunut myös ATEX-räjähdyssuojatuille alueille.
12 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
RED ROOSTER paineilmanostimet0,125–100 t
Portaattomasti säädettävä nopeus
Pehmeä liikkeellelähtö ja pysäytys
Hiljainen käyntiääni (max. 83 dBA 1 m päässä)
Vakiona koukkuripustus, voidaan varustaa myös käsi- taipaineilmasiirtovaunulla
Vakiona ylä/alarajakatkaisijat
Ketjupussi tai -kotelo
DIN 5684-8 mukainen nostoketju
Lisävarusteena ylikuormasuoja
Sisäänrakennettu äänenvaimennin
Kipinäsuojattu moottori
ATEX- räjähdyssuojatut mallit
-20oC alhaiseen lämpötilaan
Vinovetoon sallittu 20o -kulmassa
”Marine” -varustelulla (C5 pintakäsittely)
Radio-ohjaus (sähkö pneumaattinen),normaaleille tai ATEX-alueelle
Erikoismatalat mallit
GOST/EAC – Venäjän sertifikaatilla varustettuna
Lloyds, DNV, BV jne luokituslaitos sertifikaatti
Paineilmasyöttö varustukset ajoradoille
Asiakaskohteiset erikoisrakenteet
Vakiovarustus Erikoisvarusteita
Red Rooster valmistaa kattavan valikoiman paineilmanostimia ja paineilmasiirtovaunuja
125 kg kuormista 100 tonniin. Tehosta riippumatta kaikki mallit ovat pieniä kooltaan ja
niissä on hyvinkin matala rakennekorkeus.
Red Rooster nostimia käytetään laajalti sekä maalla että merellä kaikkialla maailmas-
sa. Tyypillisimmät käyttöalueet ovat meri-, laivanrakennus-, kemian-, petrokemian-,
elintarvike-, maali- ja paperinvalmistusteollisuudessa, missä suorituksen luotettavuus ja
käyttöturvallisuus ovat tärkeitä.
Matalarakenteisetpaineilmanostimet
Handy-kahvaohjauksella
140–250 kg
Paineilma-siirtovaunut
250–50 000 kg 500–20 000 kg
Paineilmanostimetraskaille kuormille
9000–75 000 kg
Paineilmanostimet ja siirtovaunut myös ATEX-räjähdyssuojatuille alueille.
13Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
GIS Alipaine-tarraimet30–1000 kg
Lasi, metalli, muovi, kiviKuorma Alipaine Kääntölaite Tyyppi30 kg ei ei GVH 160/2.2
60 kg ei ei GVH 160/3.0
100 kg ei ei GVH 200/3.0
320 kg ei ei GH or GHG
320 kg kyllä GHK
320 kg kyllä ei GHGE
500 kg ei ei GH
500 kg kyllä GHK
1000 kg ei ei GH
> 1000 kg kyselyn mukaan
Puu, kuitulevyt, muovi, betoniKuorma Alipaine Kääntölaite Tyyppi30 kg ei ei GVH 160/2.2
60 kg ei ei GVH 160/3.0
100 kg ei ei GVH 200/3.0
500 kg ei ei GH
500 kg kyllä GHK
> 500 kg kyselyn mukaan
Ilmatiiviit kappaleet Ilmaa läpäisevät kappaleet
Jopa 320 kg kuormille ja tarvittaessa yli
Ilmatiiveille kappaleille: metalli, muovi, lasi, kivi...
Ohjainjärjestelmä kokonaisen nosturin operointiin suoraan alipainetarraimesta
Kevyt ja matalarakenteinen, edullinen hankintahinta
Räätälöitävissä asiakkaan tarpeeseen
Täysin EN 13155 euronormin mukainen
GHG/GHGEJopa 500 kg kuormille ja tarvittaessa yli
Lähes ilmatiiveille kappaleille: puu, betoni,tekstiili, juusto...
Ohjainjärjestelmä kokonaisen nosturin operointiin suoraan alipainetarraimesta
Räätälöitävissä asiakkaan tarpeeseen
Tarvittaessa kappaleen käännöllä ja hylly-
varastoinnin mahdollistavana mallina
Täysin EN 13155 euronormin mukainen
GN/GNKJopa 1000 kg kuormille ja tarvittaessa yli
Tarvittaessa kappaleen käännöllä
Ilmatiiveille kappaleille: metalli, muovi,lasi, kivi...
Ohjainjärjestelmä kokonaisen nosturin operointiin suoraan alipainetarraimesta
Kevyt ja matalarakenteinen
Räätälöitävissä asiakkaan tarpeeseen
Säkkien, laatikoiden, tynnyreiden, paalienja levykappaleiden käsittelyyn
Alipaine sekä pitää että nostaa/laskee taakan
Tarrainta voidaan kääntään 360 astetta
Tarrainyksikköä, siirtomekanismia ja käyttökahvaa voidaan räätälöidä asiakas-kohtaisesti.
Seuraavat ominaisuudet ovatvakiona: tarraimen pikalukitus, käsikallis-tus, äänenvaimentimen suojus.
GH/GHK
SCHMALTZAlipainenostimet 20–300 kg
Alipainetoimiset, ergonomiset GIS-alipainetarraimet helpottavat
esimerkiksi puu-, lasi-, metalli- ja muovimateriaalien käsittelyä.
Meiltä saat kokonaiset ratkaisut nostureineen, nostimineen sekä
nostoapulaitteineen.
14 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
GIS KB-profiilijärjestelmä 80–2000 kg
GIS KB-kevytnosturijärjestelmä ja GIS KB-kään-
töpuominosturit tarjoavat optimaalisen ratkaisun
pienehköjen kuormien nopeaan ja turvalliseen
kuljetukseen. Teräksisillä tai alumiinisilla onttopro-
fiileilla varustetuilla GIS KB-nosturijärjestelmillä on
etunaan pienempi omapaino verrattuna perin-
teisiin teräspalkkeihin. Lisäksi kulutuspinnat on
paremmin suojattu pölyltä. Siten siirtovaunujen
muovipyörät säilyttävät vakaat pyörimisominai-
suutensa, kuluvat vähemmän ja kestävät siten
kauemmin.
Patentoitu putkiprofiili antaa uutta vauhtia nosturijärjestelmiin. GIS profiilinosturijärjestelmä on hyvä
vaihtoehto muototeräsnostureille. GIS KB järjestelmä perustuu patentoituun putkiprofiiliin, jonka
kokoonpanotekniikka sopii sekä nivelripustukseen että kiinteään asennukseen.
HYÖDYTASIAKKAALLE
Nopea asennus ja käyttöönotto
Kaikki osat pulttiliitoksin, ei tarvita tulityölupia taihitsauslaitteita
Vaunut liikkuvat kevyesti ja hiljaisesti nailonpinnoitettujen pyörien ansiosta
Miellyttävät käyttöominaisuudet, esimerkilliset lujuusomi-naisuudet ja kevyet rakenteen
Mahdollistaa hyvinkin matalat rakennekorkeudet ja nosto- korkeuden maksimoinnin
Korkea laatu ja turvanormit
Taattu varaosien saanti vuosiksi eteenpäin
4 profiilikokoa KB I – KB IV
Max. kuorma 2000 kg
KB I ja II max. pituus 8 m
KB III ja IV max. pituus 12 m
Kaikki osat ruuvikiinnitteisiä; hitsausta ei tarvita
Käsi- tai moottorivaunusiirto / portaaton nopeus
Useita eri riipustusvaihtoehtoja
Vaunujen ja pyörästöjen pehmeä liikkuminen varmistettu synteettisillä rullilla
Virransyöttö lattakaapelilla, erillisellä C-kiskolla tai laahaus- virtakiskolla
Saatavana myös galvanoituna
GIS KB järjestelmä tarjoaa lukuisia etuja GIS KB profiilijärjestelmä
15Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
1-kiskojärjestelmä voidaaan reitittää jou-hevasti käyttämällä kaarteita ja vaihteita.Virransyöttö saadaan profiilin, rinnakkaisen C-kiskon tai laahausvirtakiskon kautta. Nostinvaunun siirto käsin tai sähköisesti.
Profiilisen sooloradan etuja ovat helppo asennettavuus, kevyt rakenne, hiljaisuus ja käytön helppous. Myös joissain kohteis-sa normaalin I-palkkisen radan laipoille kerääntyvän pölyn ja lian tuomat ongel-mat eivät koske tätä nosturityyppiä kun kulkupinnat ovat profiiliputken sisällä.
Yksipalkkista siltanosturia voidaan käyttää taakkojen siirtoon ergonomisesti ja luotet-tavasti. Pidemmät jännevälit tai raskaam-mat taakat vaativat vahvemman profiilin. Etuja järjestelmässä ovat niin kevyt käytet-tävyys kuin parhaimmillaan koko huoneen kattava toimita-alue.
Kaksipalkkinen nosturi sopii pienen kokonaiskorkeutensa ansiosta erityisesti mataliin tiloihin. Kaikissa malleissa siirto-järjestelmät ja pyörästöt mahdollistavat tavaroiden vaivattoman ja käytännössä lähes äänettömän kuljettamisen jättäen lattian kokonaan vapaaksi.
GIS KB-PROFIILI- SOOLORADAT100–1600 kg
1-PALKKINEN PROFIILI-SILTANOSTURI100–2000 kg
GIS KB 2-PALKKINENSILTANOSTURI100–2000 kg
Saatavana myös omilla jalkarakenteilla jolloin asennus suoraan lattialla.
Profiilista valmistettu soolorata on erin- omainen ratkaisu kun nostettavaa kappa- letta kuljetetaan yhtä tiettyä reittiä. Profiili-radassa voi olla niin kaarteita kuin vaihteita joista kulkureitti voi haarautua eri suuntiin.
16 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
TEKNO -kääntöpuominosturit125–20 000 kg
Tekno- puomikääntönosturit ovat vakiona
270o kääntökulmalla. Ja nivelpuomit jopa 330o
käännöllä. Alle 500 kg kuormilla ylätuettu ALU
-profiilinen kääntöpuomi on erittäin kevytliik-
keinen ratkaisu. Suuremmille kuormille suositte-
lemme kustannustehokkaampia teräsprofiilisia
GIS KB tai IPE -puomeja.
Tuotetekno pylväs- ja seinäkääntönosturit tarjoavat helpon ja
taloudellisen ratkaisun ergonomiseen materiaalin käsittelyyn.
Riippuen kuormituksesta ja työskentelysäteestä sekä siirto-
tavasta on käytettävissä alumiini-
tai teräsprofiiliset puomit.
Mitoitamme puomikääntönostu-
rit yhdessä tilaajan kanssa työpis-
teeseen sopivaksi. Noudatamme
viimeisimpiä EU konedirektiivin
DIN 15018 säännöksiä.
HYÖDYTASIAKKAALLE
17Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Kuormille 125–1500 kg vakio kokoon-panolla
Puomin materiaali teräksinen nosturiprofiili
Kääntökulma 180 astetta
Puominkääntö käsin
Nostinvaunun siirto käsin
Lattakaapelivirtasyöttö profiilissa tai erillisellä c-kiskolla
Kiinnitys seinään tai pilariin
Kuormille 125–2000 kg vakio kokoon-panolla, erikoisratkaisut jopa 10 000 kg kuormiin saakka
Puomin materiaali teräs I-palkki
Kääntökulma 180 astetta
Puominkääntö käsin tai moottoroitunaNostinvaunun siirto käsin tai moottori-siirrolla
Lattakaapelivirtasyöttö erillisellä c-kiskolla, mahdollista varustaa painikeohjain omalle kiskolleen erikseen tilattuna
Kiinnitys seinään tai pilariin
Kuormille 63–250 kg
Puomin materiaali teräksinen kotelopalkki
Kääntökulma 180 + 300 astetta tai ympäripyörivä erikoisrakenne
Puominkääntö käsin
Pyörökaapelivirtasyöttö puomissa
Kiinnitys pylvääseen tai seinään
YLÄTUETTU SEINÄ-KÄÄNTÖNOSTURI125–1500 kg
ALATUETTU SEINÄKÄÄNTÖNOSTURI
NIVELSEINÄKÄÄNTÖ-NOSTURI max. 250 kg
Kuormille 80–1500 kg
Puomin materiaali teräksinen nosturiprofiili
Kääntökulma 270 astetta rajoittamatto-mana
Puomin kääntö käsin
Nostinvaunun siirto käsin tai moottori-siirrolla
Lattakaapelivirtasyöttö joko profiilissa kulkevana tai erillisellä c-kiskolla
Kiinnitys lattiaan
Lisätuenta pylvään yläpäästä mahdollinen
Kuormille 125–2000 kg vakio kokoon-panolla, erikoisratkaisut jopa 20 000 kg kuormiin saakka
Puomin materiaali teräs I-palkki
Kääntökulma 270 tai 360 astetta ympäripyörivänäPuominkääntö käsin tai moottoroitunaNostinvaunun siirto käsin tai moottori- siirrolla
Lattakaapelivirtasyöttö erillisellä c-kiskolla, mahdollista varustaa painikeohjain omalle kiskolleen erikseen tilattuna
Kiinnitys lattiaan
Lisätuenta pylvään yläpäästä mahdollinen vakiorakenteisilla pylväskääntönostureilla
Kuormille 63–250 kg
Puomin materiaali teräksinen kotelopalkki
Kääntökulma 250 + 300 astetta tai ympäripyörivä erikoisrakenne
Puominkääntö käsin
Pyörökaapelivirtasyöttö puomissa
Pylvään kiinnitys lattiaan
YLÄTUETTU PYLVÄS-KÄÄNTÖNOSTURI
ALATUETTUPYLVÄSKÄÄNTÖNOSTURI
NIVELPYLVÄSKÄÄNTÖ-NOSTURImax. 250 kg
18 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
TEKNO-Siltanosturit 500–6300 kg
Nostokyky 500 - 6300 kg
Nostimena GIS-ketjusähkönostin
Vakio I tai H-teräsprofiili pääkannattajana
Värisävy RAL 1007 keltainen epoxymaalaus
1- tai 2-palkkiset pääkannattajat
Mitoituksessa optimoitu mahdollisimman matala rakenne- korkeus
Sisäkäyttöön, lämpötila-alueelle + 5....+40 C
Keskitetty 42 V kontaktoriohjaus
Varustettu vakiona Radio-ohjaimella
Nostokorkeudet jopa 90 m asti
Nosturiradan ohjauskisko 50 x 30 mm
Virtasyöttönä energiansiirtoketju ( ei roikkuvia kaapeleita)
Paineilma- tai muu erikoisnostin
Köysinostin
Erikoispintakäsittely (tilaajan värisävyt, C3...C5-rasitusluokat)
Kuumasinkityt rakenteet
Ulkokäyttöön
Marine-varustelu
ATEX-alueille
Mataliin lämpötiloihin 0... – 20°C
Useampi nosturi samalla ajoradalla
Pääkannattajan uloke (riippuvarakenteisissa nostureissa)
Teleskooppirakenteet
Erikoismitoilla olevat nosturin ohjauskiskot
C-kisko/lattakaapeli tai laahausvirtakiskosto virtasyöttönä
Perinteinen riippupainike varaohjaimena pistokeliitännällä
Led-työvalo siltapalkissa
Vakiorakenteet Erikoisrakenteet ja -varusteet
Mitoitamme ja valmistamme siltanosturit ja ajoradat asiakkaan erityistoivomukset huomioiden ja nou-
dattaen EN-standardeja ja työturvallisuuden asettamia vaatimuksia. TEKNO-siltanosturit ovat kestäviä,
ergonomisia ja turvallisia. Nosto- ja siirtokoneistoina käytämme ensisijaisesti GIS-nosturikomponent-
teja.
19Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Kuumasinkitys teräsrakenteille
RST- tai AISI rakenteet
Korroosiokestävät rakenteet (elintarvike- teollisuus)
C4 ja C5-rasitusluokan pintakäsittelyt
Värisävyt tilaajan toiveiden mukaan
Äänieristetyt rakenteet
Teleskooppi- ja ulokeratkaisut
Erikoismatalat rakenteet
ATEX-alueiden nosturit
Useampi nosturi samalla ajoradalla / tandem-ohjaus radio-ohjauksella
Törmäyksenesto rajakatkaisijat
Erikois käyttö- ja ohjausjännitteet
Päälläkulkevat siltanosturit500–6300 kgAjoradan päällä kulkevat siltanosturit
Riippuvarakenteiset silta-nosturit 500–6300 kgAjoradan alapuolella kulkevat siltanosturit
Erikoisvarusteita ja–rakenteita
1- tai 2-palkkirakenteena
Vakio I- tai H-teräsprofiilista
Mahdollisuus myös siltapalkin ulokkeelle (ajoradan alapuolelta)
Radio-ohjattuna tai perinteiselläriippuohjaimella
Ajoratapalkit tyypillisesti kattotuolienalapinnassa tai seinäkonsoleissa
Ajoratapalkit I- tai H-teräsprofiilista
Myös mahdollista valmistaa ns. omin jaloin rakenteena lattiapilareilla
Virransyöttö siltapalkissa energiansiirto-ketjulla tai lattakaapelilla
Virransyöttö ajoradan suunnassa laahaus-virtakiskolla tai lattakaapelilla
Erittäin pehmeä liikkeinen
Radan suuntainen siirto varustettu vakiona taajuusmuuttajaohjauksella
Myös 1-nopeus ja 2-nopeus vaihtoehdot kaikille siirtoliikkeille
Radan suuntaiselle liikkeelle hidastusraja-katkaisijat ääriasennoissa
Ohjausjärjestelmä keskitetty ohjauskeskuk-seen, vakiona 42 V/50 Hz
1- tai 2-palkkirakenteena
Vakio I- tai H-teräsprofiilista
Radio-ohjattuna tai perinteiselläriippuohjaimella
Ajoratapalkit tyypillisesti seinäkonsoleiden päällä
Ajoradan päällä 30 x 50 mm ohjauskisko
Myös ns. omin jaloin rakenteenalattiapilareilla
Virransyöttö siltapalkissa energiansiirto-ketjulla tai lattakaapelilla
Virransyöttö ajoradan suunnassa laahaus-virtakiskolla tai lattakaapelilla
Erittäin pehmeä liikkeinen
Radan suuntainen siirto varustettu taajuus-muuttajaohjauksella
Radan suuntaiselle liikkeelle hidastusraja-katkaisijat ääriasennoissa
Ohjausjärjestelmä keskitetty ohjauskeskuk-seen, vakiona 42 V/50 Hz
20 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
MUOTOTERÄKSISET SOOLORADAT125–10 000 kgMuototeräksiset sooloradat ovat erinomainen ratkaisu kun nostettavaa kappaletta kuljetetaan yhtä tiet-
tyä reittiä. Verrattuna kevytnosturiratoihin voidaan muototeräsradassa käyttää vapaammin erityyppisiä
siirtovaunuja sekä suurempia tukivälejä. Muototeräksestä valmistetun sooloradan etuja ovat vankka
rakenne sekä laaja yhteensopivuus erityyppisten siirtovaunujen kanssa.
Soolorata voidaan tukea asiakkaan tarpeiden mukaan kattoon tai kattorakenteisiin, hallin tukirakentei-
siin (I-/H-/RHS-palkit ja putket) sekä toteuttaa lattialla seisovana omin tukijaloin. Lattialla seisovalla
radalla voidaan helposti toteuttaa esimerkiksi suursäkin nosto ja näin raaka-aineen syöttö yksittäiselle
prosessilaitteelle kuten sekoittimelle tai puristimelle.
Kuormitettavuus max. 10 000 kg
Ratapalkkina vakio I- tai H-palkki
Radan ripustus ja tuenta katosta, seinästä tai jalkatolpilla
Myös omin jaloin seisovana rakenteena
Uloke radan päässä mahdollista
Nostimen ja vaunun ohjaus painike- tai Radio-ohjaimella
1- tai 2-nopeuksinen tai portaaton vaunun siirto
Virtasyöttönä c-kisko/lattakaapeli, laahaus-virta- tai energiansiirtoketju
Kuormitettavuus max. 5000 kg
Suunnitellaan aina tapauskohtaisesti
Ratapalkkina vakio I- tai H-palkki
Radan ripustus ja tuenta katosta, seinästä tai jalkatolpilla
Nostimen ja vaunun ohjaus painike- tai Radio-ohjaimella
1- tai 2-nopeuksinen tai portaaton vaunun siirto
Virtasyöttönä c-kisko/lattakaapeli tai kaapelivaunut ratapalkissa
Perinteinen yksikiskorataKäsi- tai moottorisiirtovaunulla
KaarreradatKäsi- tai moottorisiirtovaunulla
Teleskooppi rakenteetErikoisrakenteinen vastapainorullavaunu
Kuormitettavuus max. 10 000 kg
Ratapalkkina vakio I- tai H-palkki
Kaarresäteet min. 1200 mm
Kaarteet: (esim. 90 astetta) mitoitus tapaus-kohtaisesti
Ripustus katosta, seinästä tai jalkatolpilla
Myös omin jaloin seisovana rakenteena
Uloke radan päässä mahdollista
Nostimen ja vaunun ohjaus painike- tai Radio-ohjaimella
Virtasyöttönä c-kisko/lattakaapeli, laahaus-virtakisko tai kaapelivaunut ratapalkissa
21Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Teleskooppi rakenteetErikoisrakenteinen vastapainorullavaunu
PUKKI- ja puolipukkinosturit sekäkonsolinosturit 125–6300 kg Pukkinosturi on ideaalinen ratkaisu paikkaan johon ei voida joko rakenteellisista tai käytännön syistä
sijoittaa pylväskääntönosturia tai siltanosturia. Pukkinosturi pyörillä varustettuna on hyvä ratkaisu tiloi-
hin joissa esimerkiksi hallin rakenteet rajoittaisivat siltanosturin käyttöaluetta. Sama nosturi voi palvella
myös kahta hallia jolloin ei tarvita omaa siltanosturia kumpaankin halliin.
Pukkinosturit ovat tyypillisesti helposti siirrettäviä ja purettavia. Ne voidaan varustaa neljällä ohjaa-
valla, ympäripyörivällä ja/tai lukittavalla pyörällä. Pukkinosturi voidaan varustella sähkönostimelle
lisäämällä siltapalkin c-kisko virtavarusteet ja kolmivaihepistoke virransyötölle.
Kuormitettavuus max. 6300 kg
Teräs- tai alumiinirakenteisena
Virransyöttö kaapelilla tai kaapelirummun avulla
Nostimen ja vaunun ohjaus painike- tai Radio-ohjaimella
1- tai 2-nopeuksiset tai portaattomat siirtoliikkeet
Virtasyöttönä c-kisko/lattakaapeli, laahausvirtakisko tai kaape-livaunut ratapalkissa
Useampi nostin mahdollista samalla pääkannattajalla
Useampi nosturi mahdollista samalla ajoradalla
Törmäyksenesto valokennolla ja/tai rajakatkaisijoilla
Kuormitettavuus max. 6300 kg
Suurin ulottuvuus 12 m (max. 1600 kg kuormilla)
Vakiona teräsrakenteinen
Vakiona moottorisiirtoinen
Nostimen ja vaunun ohjaus painike- tai Radio-ohjaimella
1- tai 2-nopeuksiset tai portaattomat siirtoliikkeet
Virtasyöttönä c-kisko/lattakaapeli tai laahausvirtakiskosto
ajoradan suunnassa
Useampi nostin mahdollista samalla pääkannattajalla
Useampi nosturi mahdollista samalla ajoradalla
Törmäyksenesto valokennolla ja/tai rajakatkaisijoilla
Pukki- ja puolipukkinosturitAsiakaskohtaiset ratarakenteet
Konsolinosturit seinäkiskoillaVapauttaa lattiapinnan nosturirakenteilta
22 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
ALUMIINIPUKKINOSTURIT500–5000 kgAlumiinipukkinosturit ovat hyvä valinta tilapäisiin huolto ja asennustöihin. Ne ovat nopeita ottaa
käyttöön, keveitä kuljettaa ja helppo varastoida.
Vakiomalleja on kolme eri tyyppiä ja kaikista löytyy lisäksi kolme kokoluokkaa: Mini, Stanrdard ja Maxi.
Tarjoamme laajan valikoiman alumiinipukkinostureita 500–5000 kg kuormille ja jopa 5,8 m korkeuteen asti.
Vakiokokojen lisäksi tarjoamme myös räätälöityinä max. 3000 kg ja jopa 5000 kg malleja. Siltapalkkien
pituudet 2230–6000 mm.
AluP-10, AluP-20, AluP-30
Nopea käyttöinen
Voidaan asentaa kahteen tasoon erikorkeuksille
Mini: leveys 1200 mm, korkeus 1180-2100 mm
Standard: leveys 1710 mm, korkeus 1680-3000 mm
Maxi: leveys 2290 mm, korkeus 2230-4000 mm
AluP-140, AluP-50, AluP-60
Voidaan siirtää kuormitettuna
Voidaan asentaa kahteen tasoon erikorkeuksille
Mini: leveys 1250 mm, korkeus 1500-2000 mm
Standard: leveys 1700 mm, korkeus 2000-3000 mm
Maxi: leveys 2000 mm, korkeus 2250-3500 mm
AluP-140, AluP-50, AluP-160
Kuorman nosto myös kuilusta taiaukosta
Kohteisiin joissa kuorma on siirrettävätukipisteen kohdalle tai kohde on nostet-tava kuilusta tai aukosta
Mini: leveys 1260/1860 mm, korkeus 1500-2100 mm
Standard: leveys 1260/1860 mm, korkeus 1500-2100 mm
Maxi: leveys 1260/1860 mm, korkeus 2600-4000 mm
AluP FOLDEDmax. 1500 kg
AluP MOVEABLEmax. 1000 kg
AluP portillisetmax. 1000 kg
23Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
AluP portillisetmax. 1000 kg
AluP-100 yhdistämispakettiKahden nosturin yhdistämiseen
Tuplaa kuormituksen (3000 kg)
Sisältää yhdistämisosat sekä 4-pyöräisen siirtovaunun
AluP-130 seinäkiinnikeMuuntaa pukkinosturin työpistekohtai-seksi puolipukiksi yhdellä lisäosalla
AluP-110 siirtopyöräpakettiKokoontaitettavalle Foldable -mallille
Mahdollistaa siirtämisen kuormittamatto-mana
Pyörät jousikuormitetut, pukki painuu maata vasten kuormitettaessa
AluP-120 siirtovaunuVoit siirtää kerralla koko nosturin
työmaalle ja sieltä pois
Pitää osat järjestyksessä
LISÄVARUSTEET JA ERIKOISMALLIT
Porta-Gantry mallit500-5000 kg
Kokoontaittuva rakenne; nopea pystytysyhden miehen voimin
EN 795 luokka B hyväksytty jopa 3henkilön putoamissuojaukseen
ATEX alue 2 standardina, alue 1 saatavanaoptiona
Rakenteet anodisoituina; hyvä korroosion kesto, helppo puhdistaa
Ympäristöihin missä vaaditaan hygiee-nisyyttä
Katso esittelyvideo www.tuotetekno.fi
Lisätiedot myynnistämme sekä www.tuotetekno.fi
24 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
VIRRANSYÖTTÖLAITTEETTärkeä osa sähkövarustelua on oikein toteutettu virransyöttö.
Tarjoamme yhden tai useamman nostimen / vaihdemoottorin vir-
ransyöttöihin kaapelivaunu-, c-kisko-, laahausvirtakisko- tai ener-
giansiirtoketju vaihtoehtoja.
Maahantuomme ja varastoimme IGA:n virransyöttölaitteita.
Tilaa säästävä vaihtoehto; ei roikkuviakaapeleita
Sopii hyvin nosturiratojen virtasyöttöihin
Erittäin hyvä vaihtoehto kun samalla radallauseampi nostin tai nosturi
Vakiona IP 23 suojaus
Optiona IP 54 suojaus
Virransyöttömahdollisuus päästä- tai keskeltä rataa
40A, 60A, 80A, .... 160 A vaihtoehdot saatavilla
Myös kaarreradoille
4-johtiminen vakiona
Optiona useampi johtiminen
Rajoittamaton ratapituus
LAAHAUSVIRTASYÖTTÖMonipuolinen
Tilaa säästävä rakenne; ei roikkuviakaapeleita
Mahdollistaa tehokkaan liikealueenhyödyntämisen
Yksinkertainen tapa järjestää useamman kaapelin yhteissyöttö
Sähkö- ja paineilma syötöille
Erittäin käytönnöllinen alipaine- taipaineilmanostimille
Myös ATEX -versiona
ENERGIANSIIRTOKETJUUseille syöttökaapeleille
Kaapelivaunut GIS KB -profiilin sisältä taiIPE / HEA -palkissa
Sopii likaisiin ja kosteisiin ympäristöihin
Kilpailukykyinen vaihtoehto yksikisko-ajoradoille
Sopii ulkokäyttöön
Myös paineilmaletku syötöille
Erilaisille IPE / HEA -palkeille
Myös ATEX versiona
Sopii kaarreradoille
KAAPELIVAUNUSYÖTTÖEdullinen
Oma erillinen sinkitty c-profiilikisko
Monia eri vaunutyyppejä latta- japyörökaapeleille
Myös paineilmaletkuille
Helppo asentaa
Myös ulkokäyttöön
Vakiokaarteita saatavana
Myös ATEX versiona
Suositellaan max. 50m radoille
C-KISKOSYÖTTÖPerinteinen
25Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
OHJAUSLAITTEETValmistamme kaikkiin toimittamiimme nostureihin ja vinttureihin
ohjausjärjestelmät asiakaskohtaisesti suunniteltuna.
• Normaalit kontaktorikeskukset• Portaattomille nopeuksille tajuusmuuttajakeskukset• Ruostumattomat ja haponkestävät keskuskaapit• Räjähdyssuojatut keskukset Ex-alueille• Nostimien ja nostureiden yhteisohjauskeskukset nostinryhmille• Suunnittelu• Testaus• Asennus• Modernisointi• Maahantuomme ja varastoimme Telecrane, Giovenzana ja T.E.R tuotteita.
LAAHAUSVIRTASYÖTTÖMonipuolinen
ENERGIANSIIRTOKETJUUseille syöttökaapeleille
Useita mallivaihtoehtoja
Painike ja joystick versiot
Käyttöjännitteet12–24 VDC / 24–400 VAC vakiona
Suojaluokka IP 65
Kantama 100m
Käyttö lämpötila-alue (-35...80°C)
Paristot 2AA tai akkumalliset
Ohjelmoitavissa
Hyvä huoltovalmius
Myös ATEX -versiot
Päävirtaohjatut
Apuvirtaohjatut
1- ja 2-riviset mallit
Seinään asennettavat
Jalkakytkimet 1- ja 2-polkimisinasähkö- tai pneumaattisella ohjauksella
Laaja mallivalikoima
Myös ATEX -versiot
Ristikkorajat ajoradoille
Perinteiset vipurajakatkaisijat
Akseliraja katkaisimet pyörivälle liikkeelle
RADIO-OHJAIMETTelecrane, Tiger, Jay
PAINIKEOHJAIMETGiovenzana, T.E.R
RAJAKATKAISIMETGiovenzana, T.E.R
26 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
TEKNOWINCH VINTTURIT125–50 000 kg
®
Lähtökohtana kestävyys ja edullinen hinta
Valmistamme veto- ja nostotarkoituksiin kierukka, planeetta- ja hammasvaihteisia Teknowinch-vinttureita
sähkö-, paineilma- ja hydraulikäyttöisinä. Kierukkavaihteiset mallit kuormille 100–3000 kg, planeetta- ja
hammasvaihteiset mallit 500–50 000 kg kuormille.
Kaikki Teknowinch-vintturit ovat CE-merkittyjä ja ne täyttävät voimassaolevat työsuojelu- ja viranomaisvaa-
timukset.
Standardikomponenttien ja joustavan tuotantolinjamme ansiosta kykenemme toimittamaan vintturit
lyhyellä toimitusajalla, nopeimmillaan jopa 1-2 viikon kuluessa tilauksesta.
Täydellinen varaosa- ja huoltovalmiutemme takaavat nopean palvelun häiriötilanteessa.
Meiltä saat myös kaikki Teknowinch vinttureihin liittyvät tarvikkeet: vaijerit, vaijerilukot, taittopyörät sekä
koukut.
Nostoon ja vetoon
Pää- ja apuvirtaohjattuja malleja400V / 50Hz
Kuormille max. 1000 kg
Vaijerimäärä max. 200 m
Eri nopeusvaihtoehtoja
TEKNOWINCH STANDARD-SARJA 125–1000 KG
Kuormille max. 3000 kg
Vakiokäyttöjännite 400V / 50Hz
Vakiona apuvirtaohjaus
Vaijerimäärä max. 200 m
Eri nopeusvaihtoehtoja
Eri varuste- ja ohjausvaihtoehtoja
TEKNOWINCH E-SARJAVETOON 250–3000 KG
Edulliset pää- ja apuvirtaohjatut mallit400V / 50Hz
Kuormille max. 1000 kg
Vaijerimäärä max. 55 m
Eri nopeusvaihtoehtoja
TEKNOWINCH KOMPAKT-SARJA 125–1000 KG
27Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Rajoittamaton vaijeripituus
Vintturia voidaan käyttää suoralla vedollatai taittopyörällä jolloin saadaan nostokykykaksinkertaiseksi
Saatavana myös kauko-ohjauksella
Myös henkilönostoihin
300–600 kg
Tilapäisiin asennus ja huoltotöihin
Omapaino vain 7,5 kg, sisältäen 12 mvaijerin koukulla
Myös muita vaijeripituuksia
Automaattinen kuormajarru; patentoitu
itsepidättävä vaihteisto
CE-hyväksytty, takuu 12 kk
PULLEY-MANKÄYTTÖLAITTEENAPORAKONEKannettava mininostin
VINTTURIT LÄPIMENE-VÄLLÄ VAIJERILLA90–1000 KG
®
TEKNOWINCH E-SARJAVETOON 250–3000 KG
Kuormille max. 2000 kg
Varustettu jarrumoottorilla jarajakatkaisijalla
Vakiokäyttöjännite 400V / 50Hz
Vakiona apuvirtaohjaus
Vaijerimäärä max. 200 m
Eri nopeusvaihtoehtoja
Eri varuste- ja ohjausvaihtoehtoja
TEKNOWINCH EN-SARJANOSTOON 250–2000 KG
Edullinen ja monikäyttöinen vintturimalli
Vetoon ja nostoon
Asennuksiin, teollisuuteen,Marine sovelluksiin
Eri varuste- ja ohjausvaihtoehtoja
Vaijerimäärä max. 1000 m
TEKNOWINCH PLANETA-SARJA 1000–50 000 KG
Laivoihin, satamalaitureille ja ratapihoille
Kiertokelarumpu voi olla pysty- taivaaka-asennossa
Ohjaus painonappi tai jalkapainike-ohjaimella
Mitoitus tilaajan toivomukset huomioiden
TEKNOWINCH CAPSTAN-SARJA 500–5000 KG
Lisätiedot myynnistä.www.tuotetekno.fi
Vakiomallisten Teknowinch-vinttureiden lisäksi val- mistamme asiakaskohtaisia erikoisvinttureita
Käänny jo suunnitteluvai-heessa puoleemme.
28 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
NOSTO-ORRET, -HAARUKAT JANOSTOAPULAITTEET 100 kg–250 t
Nostoapulaitteet valmistetaan aina tapauskohtaisesti. Tarjousta varten tarvitaan mitat ja tiedot:
kokonaispituus, tehollinen max. pituus, rakennekorkeus, säätöväli, nostokohtien lukumäärä, ripus-
tustapa nosturiin.
NOSTO-ORRET
Valmistamme laadukkaita nostoapuvälineitä kuten nosto-orsia ja
nostohaarukoita sekä tarraimia asiakkaan tarpeiden ja erityisvaatimusten mukaan CE-merkittyinä.
Nostoapulaitteita suunniteltaessa otamme huomioon asiakkaan nostotarpeen kuten nostettavan
kappaleen erityispiirteet, nostotyön turvallisuuden sekä ympäristön asettamat erityisvaatimukset.
Dokumentoimme kaikki valmistamamme nostoapulaitteet sekä opastamme laitteiden turvallisessa
käytössä asiakkaan tarpeiden mukaan.
29Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Nosto-orret ja erilaiset tarraimet valmistamme aina tapauskohtaisesti noudattaen
EN-normien vaatimuksia.
ERIKOISTARRAIMET
Valmistamme yksi-, kaksi- tai useampipiikkisiä malleja joko
kiinteällä nostosangalla tai automaattisesti tasapainon
hakevana jousimallina. Myös leveys- ja korkeussäätö-
mahdollisuus.
NOSTOHAARUKAT
30 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
TECNO-LIFT KÄSIKETJUTALJAT JASIIRTOVAUNUT 250–10 000 kgKaksoisvarmennettu jarrumekanismi
Soveltuu ammattikäyttöön
Ei vaadi suurta käsivoimaa
CE merkitty
Pintakäsittelynä sininen maalaus
Isokitaiset koukut
Myös suuremmille nostokorkeuksille
Sopivat I- ja H-palkeille
Taljan kiinnitys silmukkaan
Pyörissä kestovoidellut kuulalaakerit
CE merkitty
Pintakäsittelynä sininen maalaus
Suurikitainen koukku turvasäpillä
Pyörivä yläkoukku
Teräsrunko
Kaksisuuntainen koneisto
Helppo ja yksinkertainen asentaa
Asennus I- ja H-palkkiin
Turvallinen kiinnitys
Tukeva rakenne
Koneiston valintakytkin (U=ylös, D=alas,N=vapautus
Kuormaketju luokitus 80
Kädensija kumipäällysteellä
Jokainen tarrain on testattuylikuormalla
CE merkitty
Pintakäsittelynä sininen maalaus
TECNO-LIFT SIIRTOVAUNUT JATARRAIMET 0,5–5 t
TECNO-LIFT VIPUTALJAT 250–9000 kg
TECNO-LIFT PALKKITARRAIMET 1–10 t
31Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
TECNO-LIFT AVATTAVATKOUKKUPESÄT 0,5–5 tSivusta avattava
Nelinkertainen turvakerroin
Pintakäsittelynä sininen maalaus
CE merkitty
Pienet, kevyet ja tehokkaat magneettitarraimet helpottavat
työskentelyä niin levymateriaalien kuin putkien kanssa.
Yhtenä suurimpana etuina on kappaleiden käsittely ilman
kappaleeseen jääviä jälkiä ja naarmuja.
Jousitoimisia keventimiä käytetään yleisesti teollisuudessa
helpottamaan kokoonpanotyötä ja erilaisten painavien
työkalujen käsittelyä.
Työturvallisuus ja työergonomia paranevat sekä työn
kuormittavuus pienenee.
Turvakerroin 3.5
Helppo käyttö
Pitkäikäinen magneetti
Sopii useille erityyppisille kappaleille kuten putkille, palkeille ja levyille
Täyttää EN13155 standardit
Jousitoiminen
Säädettävissä
Eri iskunpituuksilla
Myös lukituksella
TECNO-LIFT TAITTOPYÖRÄT JAIRTOPYÖRÄT 0,5–5 t
TECNO-LIFT NOSTO-MAGNEETIT 100–2000 kg
TECNO-LIFT KEVENTIMET 0,5–200 kg
Valetut, koneistetut pyörät vakionaliukulaakerointi
Eri tilauksesta kuulalaakerointi
Pintakäsiteltynä sähkösinkitys
Teräsrunkoinen teline taittopyörälle
Huom! Valmistamme myösuseampikehräiset ja
ruostumattomat mallitsekä irtopyörät.
32 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
PLS Premium käsiketjutaljat haastaviinolosuhteisiin 250 kg–30 tKokonaan teräksestä valmistettu nostin on tehokkaasti ruostesuojattu kromipinnoituksella josta on saata-
villa vielä lisäksi pulverimaalattu versio todella koviin olosuhteisiin.
Parhaimmillaan haastavissa olosuhteissa kuten kosteissa tiloissa, vedenkäsittelylaitoksissa ja haastavissa
ympäristöissä, joissa tarvitaan pitkää käyttöikää ja kestävyyttä.
Turvallinenjarrurakenne
varmistaakuorman joka
asennossa
Vakionaylikuorma-
suojaus
Nopea ketjunkiinnitys runkoon
Useita eriketjuvaihtoehtoja
Ympäripyörivätkoukut
Kromattu runkotakaa parhaan
korroosiosuojan
Korkea-luokkaiset
hammaspyörät
Kuula-laakeroidut
akselit
Turvallisetkoukut
33Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
Integroidut käsitalja-vaunu rakenteet0,5–20 tNosto- ja käsiketjut asiakaskohtaisesti
I- ja H -palkeille lev. 50–305 mm tapauskohtaisesti
Saatavana myös ketjunkerääjäpussilla
Matalarakenteiset mallit 1–24 tPKB-vakiorakenne kuormille 1–12 t
Rakennekorkeudet 125–270 mm
I- ja H- palkeille lev. 74–300 mm tapauskohtaisesti
Myös Ex räjähdyssuojatuille alueille
Saatavana myös ketjupussilla, ylikuormasuojalla tai esim.lukituksella ajorataan
Käsitaljat ja -vaunut räjähdyssuojatuillealueille 250–10 000 kgTarjoamme käsiketju- ja viputaljat sekä käsi- ja ketjusiirto-vaunut räjähdyssuojatuille alueille kolmessa eri versiossa.
Basic EX II 3G IIB cT3 (Alue 2)
Medium EX II 2G IIB cT3 (Alue 1)
High EX II 2G IIC cT3 (Alue 1)
ERIKOISMALLIT JA -VARUSTEETKÄSIKETJUTALJOILLE JASIIRTOVAUNUILLE
Lisätiedot myynnistämme sekä www.tuotetekno.fi
34 Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
HAACON KÄSIVINTTURIT50–3000 kg
Saksalainen Haacon GmbH valmistaa yli 100 vuoden kokemuksella
laadukkaita käsivinttureita ja hammastankotunkkeja.
Haacon tuotteet soveltuvat nimenomaan kohteisiin, missä sähkövir-
taa ei voida tai ei ole tarpeen käyttää.
Tyypillisiä käyttökohteita löytyy mekaanisesta teollisuudesta, metsä-
ja maataloudesta sekä rakennusteollisuudesta. Trailereiden ja kont-
tien nostoon sekä raskaiden ajoneuvojen huoltoon liittyviä tuotteita
löytyy laaja valikoima
Kaikissa malleissa automaattinen jarru
Itsepidättävä vaihteisto
Vakiona taittokahva
Vakiopintakäsittely maalaus
VAKIOVARUSTUS
Mallikohtaiset tekniset- ja mittatiedot myynnistämme tai www. tuotetekno.fi
35Puh. 09 2790 820 www.tuotetekno.fi [email protected]
HAACON HAMMASTANKOTUNKITJA ERIKOISTUOTTEET 1500–10 000 kgKuormien nostoon ja laskuun sekä säätöön erilaisissa
mekaanisissa laiteissa ja koneissa.Iskun pituudet 400–1800 mm mallistariippuen
Erittäin selkeä rakenne, itsepidättäväkierukkavaihteisto
Taittuvakahvaisena tai irrotettavallakahvalla
Kestävä rakenne; karkaistut hammastukset
Sisä- ja ulkokäyttöön
Erikoisversioita: muilla iskunpituuksilla erilaisilla kiinnitysmahdollisuuksilla erikois pintakäsittelyllä useamman tunkin yhteiskäyttö sähkömoottori-käyttöisenä versiona
VAKIOVARUSTUS
Mallikohtaiset tekniset- ja mittatiedot myynnistämme tai www. tuotetekno.fi
Suoritamme erilaisten nosturien, nostimien ja nostolaitteiden tarkastuksia, joissa tar-kastajalta vaaditaan asiantuntijan pätevyys (920/205 4§, tarkastajasertifikaatti)- Käyttöönottotarkastukset- Määräaikaistarkastukset- 10-vuotis tarkastukset
TARKASTUKSETTarvittaessa suoritamme kaikille myymil-lemme tuotteille asennuksen ”avaimet käteen” periaatteella kaikkialla koti-maassa.Asennukseen sisältyy koekuormitus ja käyttöönottotarkastus pöytäkirjoineen.
ASENNUS Suoritamme myös huolto- ja korjaustyöt kaikille edustamillemme ja tapauskoh-taisesti muillekin nostolaitemerkeille.Varastoimme Kellokoskella kattavanvalikoiman GIS-nostimien varaosia ja lisävarusteita.Sekä vastaamme kaikista GIS-nostimien myynnin jälkeisistä kunnossapito- ja vara-osapalveluista kaikkialla Suomessa.
HUOLTO JA VARAOSAT
Tuotetekno Oy on vuodesta 1992 toiminut nosto- ja siirtolaitteisiin erikoistunut yritys. Myyntikont-torimme ja varastomme sijaitsevat Tuusulan Kellokoskella noin 40 kilometriä Helsingistä pohjoiseen.
Tuotetekno Oy toimii osana maailmanlaajuista GIS-myyntiverkostoa, joka koostuu yli 50 valikoidusta
yrityksestä.
Oppipojantie 15 B Puh. (09) 2790 82004500 Kellokoski Fax (09) 2790 8228www.tuotetekno.fi Email: [email protected]