View
0
Download
0
Category
Preview:
Citation preview
Eidote 2/2006TAIDEHISTORIAN AINEJÄRJESTÖLEHTI
Eidote 2/2006
JULKAISIJAEidos ry.
PAINOS100 kpl
PAINOPAIKKALimes ry:n graafi set laitokset
PÄÄTOIMITTAJALinda Leskinenlinda.leskinen@helsinki.fi
TOIMITUSSIHTEERINoora Klaminoora.klami@helsinki.fi
TAITTOPetra Boijepetra.boije@helsinki.fi
KANNEN KUVAPetra Boije
Sisällys
3 Pääkirjoitus
4 Ulkoisia ja sisäisiä myrskyjä
Bratislawassa
8 Pala taidetta palaa
14 Edistyksen tiellä ei hidastelijoita
suvaita!
Eidotteen julkaisee Eidos ry, Helsingin yliopiston taidehisto-rian opiskelijoiden ainejärjestö. Eidos toimii jäsentensä edun-valvojana ja linkkinä yliopiston, tiedekunnan, oppiaineen sekä opiskelijoiden välillä. Eidos jär-jestää erilaista toimintaa, joka tarjoaa taidehistorian opiske-lijoille mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä. Viime vuosina Eidos on järjestänyt aktiivisesti muun muassa työelämätapah-tumia, juhlia, opintomatkoja ja muuta kulttuuritoimintaa. Kaikil-le taidehistorian opiskelijoille avoimet Eidos-kokoukset pide-tään noin kahden viikon välein.
Lisätietoja Eidoksesta: www.helsinki.fi /jarj/eidos. Sivuilta löytyvät myös ohjeet järjestön sähköpostilistalle liit-tymisestä. Eidoksen hallituksen tavoitat osoitteesta eidos-hall@helsinki.fi ja puheenjohtajan osoitteesta laura.gelmi@helsinki.fi .
Laura Gelmi,Eidoksen puheenjohtaja 2006
9 Saamaton elämys
10 Metropolis
12 Tila taiteelle taiteilijoiden ehdoilla
Kevään toisen numeon teemana on elämys.
Slovakian modernin taiteen museossa ihminen on peto ja saalis.
Pyromaanin viehtymystä tulipaloihin on helppo ymmärtää.
Taidehallissa taisi olla jotakin etäisesti elähdyttävää.
Elokuvaklassikko viehättää ja inspiroi yhä.
Forum Box on toiminut jo 10 vuotta.
Ritva Silakka kolumnoi kurittomasta sukupolvesta.
PÄÄTOIMITTAJALTA
Linda Leskinen
Elämys -teeman alla luodut tekstit eivät juuri hät-kähdytä: pääosa kirjoittajista kyseenalaistaa jol-lain tasolla autenttisen taide-elämyksen mahdol-lisuuden. Niin, puuskahtaisi Ritva Silakka. Tuskin kannattaa lähteä toistamaan ajatusta kokemus-ten luokittelemisen epämielekkyydestä.
Jos opiskelijat ovat tätä mieltä, voi sen sijaan kysyä, mitä oikein tapahtuu elämyksiä periaat-teessa tarjoavissa laitoksissa, museoissa. Tun-tuu nimittäin kummalliselta, että taidemuseoalan väkeä pitäisi erikseen valistaa esimerkiksi kohde-ryhmäajattelun karikoista. Helmikuussa pidetyillä taidemuseoalan teemapäivillä odotettu puhuja, englantilaisen think tank Demoksen tutkimuspääl-likkö John Holden artikuloi hyvin selkeästi: ”The hell with targets!” Power point-kuvioita apuna käyttäen Holden täsmensi, miten suhtautuminen kulttuuriin lähtökohtaisesti välinearvona ei ehkä lopulta olekaan tarkoituksenmukaista.
On kovin absurdia, että taidemuseo muokkaa tarjonnastaan analogisen tuotteen verrattuna esi-merkiksi kauppakeskukseen: katsotaan, koetaan. Teokset sulautuvat osaksi yhtenäistä kokemuksen massaa. Taikka oikeastaan itse kritiikki on absur-dia: itse asiassa juuri jonkinlaisella positiivisella määrittelemättömyydellä on tavattu luonnehtia erilaisia kansalaistoiminnan foorumeja. Kyse on ihmisten kohtaamisesta; museot halunnevat en-nemmin samastua riippumattomiin kuin kaupal-lisiin järjestöihin. Kuten yliopiston ns. kolmannen tehtävänsä kautta, myös museoiden odotetaan tulevan ihmisiä vastaan sen sijaan, että ne pysyi-sivät esimerkiksi taidetta kategorisesti vahtivina vartiotorneina. Tällainen suuntautuminen ulos-päin tai kurkottaminen ei sinänsä liene negatiivista.
Voi kuitenkin kysyä, onko Kiasman tarjoamassa pelikonsolissa mitään eroa vähittäisliikkeen vas-taavaan laitteeseen.
Mikä siis tekee taidemuseosta tänä päivänä erilaisen kauppakeskuksen kiiltävään bulevardiin nähden? Teemapäivillä puhunut tilastokeskuk-sen erikoistutkija, sosiologi Mirja Liikkanen ruoti asioita kiintoisasta näkökulmasta esittäen, miten jälkimodernia kulttuuripolitiikkaa määrittää pitkäl-ti käsite yleisöydestä; kulttuurin instituutiot ovat suhteessa yleisöön. Uutta tietoa tässä ei luonnol-lisestikaan ole se, että instituutiot joutuvat tasa-painoilemaan oman linjansa ja populismin välillä. Pikemminkin vaikuttaa siltä kuin ne sopeutuisivat muualta yhteiskunnasta tuleviin ennakkoehtoihin. Tässä yhteydessä vähemmän yllättävältä tuntuu, että myös taidemuseoille on todella määriteltynä oma kolmas tehtävänsä.
Asiakas on kuningas. Mediassa on paljon esi-merkkejä äärimmäisestä huomion tavoittelusta. Huomioarvosta näyttääkin kehittyneen jonkinlai-nen maksiimi, jonka mukaan eri toimijat ryhmit-tyvät: tositelevisio elää vain katsojiaan varten. Ilkeästi ilmaistuna museoiden tapahtumat ja pal-velut elävät samalla tavalla reaaliajassa, lakas-tuen lopulta omia aikojaan. Kohderyhmiä luodes-sa helposti unohtuu, että ’lasta’ tai ’opiskelijaa’ on vaikea pakottaa havahtumaan.
Itse koin sattumalta vuoden riippumattoman taide-elämykseni oppiaineen pienellä kirkko-eks-kursiolla. Mellunkylän kirkon (kyllä vain) postmo-dernistinen estetiikka löi allekirjoittaneen täysin ällikällä, hienovaraisesti vihjaten toisin ajattele-misen mahdollisuudesta, kuten kai taide parhaim-millaan. Niin, hyvää kesää! •
Laura Gelmi
Eidote 2/2006- 5 -
Kyseessä on arkkitehti Peter Zalmanin
suunnittelema, vuonna 2000 toimintansa
aloittanut Slovakian modernin taiteen mu-
seo – Danubiana. Reissu tänne 15 km Bra-
tislavan ydinkaupungin ulkopuolelle voi ol-
la elämys. Luonnonidyllillä, ympäröivällä
vehreydellä ja kauneudellaan markkinoi-
tu galleria sijaitsee Slovakian, Itävallan ja
Unkarin rajalla, keskellä täydellistä hiljai-
suutta.
Harmonia luonnon kanssa oli kuitenkin
kaukana siitä todellisuudesta, jossa minä
tapauksen kohtasin: vimmatusti piiskaava
sade, puuskainen tuuli ja mutaisessa Tona-
vassa ajelehtivat puunrungot olivat ironi-
nen kuittaus paikalle pällistelemään saa-
puneelle turistiryhmälle. Tässä puistossako
pitäisi vielä kierrellä ja tutustua slovakialai-
seen veistotaiteeseen?
Sattuvaista kyllä, ulkona vellova tunnel-
ma löysi paremmin kuin hyvin vastineensa
gallerian sisältä. Esillä oleva näyttely Conti-
nuum esitteli kolmen keskenään läheisesti
työskennelleen taiteilijan tuotantoa: koti-
maassaan tunnetun jo edesmenneen Vin-
cent Hlozníkin ekspressiivisiä monumen-
taalimaalauksia, hänen tyttärensä Zuzana
Hlozníkován rujoja lino- ja puuleikkauksia
Suuren patokompleksin takaa, juuri tulvineen Tonavan keskeltä työntyy esiin pienen laivan muotoinen rakennus, joka on kuin symbolisena Arkkina ankkuroitunut yksinäiseen niemennokkaan. Rakennuksen seinäpinnassa vaihtelevat lasielementit, sekä kirkkaan punainen ja violetti väri luovat tietynlaista graafi sta linjakkuutta, joka jatkuu sivuille viheralueina avautuvassa veistospuistossa.
Eidote 2/2006 - 6 -
sekä tämän miehen L’ubo Zelinan dynaa-
misia öljyväritöitä.
Taiteilijoiden yhteinen inspiroitumi-
nen, ja taiteesta keskenään vaihdetut aja-
tukset näkyvät teoksissa selvästi. Esittävän
ja abstraktin, rationaalisen ja spontaanin
vuorovaikutuksessa näiden kolmen tai-
teilijan teokset tuovat esiin heidän näke-
myksensä humaanista ja ei-humaanista,
tai vielä paremmin – ihmisen tilanteesta
maailmassa.
Ehkä vaikuttavimman tulkinnan tästä
antavat Zuzana Hložníkován lino- ja puu-
piirrokset. Teosten mustan ja valkoisen
vastakohtaisuudesta syntyvät, sarjakuvan
estetiikkaa hyödyntävät hahmot esittä-
vät inhimillistä draamaa kaikessa lohdut-
tomuudessaan. Epätäydellisten ihmisten
sekä eläinten torsojen kautta Hložníková
paljastaa näkemyksensä olemisen perim-
mäisistä kysymyksistä: uhriksi joutumisen
ja pedon vaihtuvista rooleista. Edes sirkus
ei näyttäydy ilotteluna, vaan kauhistuttava-
na ja mystisenä.
Muotokielessä ja aiheissa on paljon sa-
maa kuin Vincent Hlozníkin ja L’ubo Zelinan
töissä, mutta tekniikka paljastaa eron näiden
välillä. Vaikka miesten abstraktia ekspressi-
onismia lähenevissä teoksissa tuntuu maa-
laamisen fyysisyys, on Zuzana Hložníkován
Zuzana Hložníkován huolellisesti työstettyjen puu- ja linoleikkausten jälki on todellakin kuin ikuisesti puuhun kaivettua.
Eidote 2/2006- 7 -
Epätäydellisten ihmisten sekä eläinten torsojen kautta Hložníková paljastaa näkemyksensä olemisen perimmäisistä kysymyksistä: uhriksi joutumisen ja pedon vaihtuvista rooleista. Edes sirkus ei näyttäydy ilotteluna, vaan kauhistuttavana ja mystisenä.
huolellisesti työstettyjen puu- ja linoleikka-
usten jälki vielä paljon karskimpaa, todella-
kin ikuisesti puuhun kaivettua.
Käynti Danubianassa muistutti koke-
muksena siitä tunnelmaan virittäytymi-
sestä, jota taiteen – sanotaanko – elämyk-
sellinen vastaanotto tuntuu edellyttävän.
Tällä kertaa huhtikuinen kevätmyrsky oli
kuin tilauksesta paikalle järjestetty ja sen
vaikutus kokonaisvaltainen. Silti täysin
yllättävästi, siirtymä ulkotilasta suojai-
saksi olettamaani galleriaan räväytti etee-
ni yhä hätkähdyttävämpiä näkymiä. Ehkä
jonkinlaista Danubianan lupaamaa tai-
teen, modernin arkkitehtuurin ja luonnon
symbioosia kai tässäkin.
Kokemus olisi voinut olla myös tyystin
erilainen. Vielä viimeisellä katseella veis-
tospuiston suunnalta, galleriarakennuk-
sen olemus hymyilyttää. Onneksi arkkiteh-
ti Zalman muisti tärkeän yksityiskohdan:
rakennuksen molemmin puolin keikkuvat
airojen rivistöt puolustavat tämän sym-
paattisen gallerian paikkaa ikään kuin va-
kuuttaen, ettei sitä tulisi riepottelemaan
pahempikaan myrsky. •
Eidote 2/2006 - 8 -
Oli perjantai-ilta. Olin juuri käynyt Raja-
saaressa sijaitsevassa teatterissa katsomassa
vaikuttavaa kokeellista näytelmää. Tekno-
logiariippuvaista, hektistä ja ihmisyydestä
vieraannuttavaa yhteiskuntaamme kipeällä
tavalla kritisoinut esitys jäi muhimaan ta-
karaivoon vielä Korjaamon oluttuopillisen
äärellä.
Yksi meistä sai tekstiviestin, jossa ilmoi-
tettiin, että Makasiineilla palaa. Taasko,
ja miksi, ja siis mitä? Keskustassa oli me-
neillään toisenlainen näytelmä, joka pu-
hui selvää kieltä eduskuntatalon portailla
istuvalle yleisölle. Helsinkiläiset hiljentyi-
vät vaikuttavan tulimeren edessä muiste-
lemaan yli satavuotiaita Makasiineja, jois-
sa vielä muutama päivä sitten järjestettiin
viimeisiksi jääneet bileet.
Minulle Makasiinit olivat erottamaton
osa kaupunkikeskustaa. Ne olivat vaihto-
ehtoista kulttuuria juhlien ja tapahtumien
merkeissä, ekologisuutta kirpputorien ja
Ruohonjuuren ansiosta ja ennen kaikkea
Pala taidetta palaapetra boije
historian limittymä. Aivan vieressä sijait-
sevat Kansallismuseo, Hakasalmen huvila,
Finlandia-talo, eduskuntatalo sekä nyky-
arkkitehtuurin helmet Kiasma, Sanomata-
lo ja eduskunnan lisärakennus. Makasiinit
istuivat kuvaan luonnollisena osana moni-
puolista kaupunkikulttuuria, juuri tuolla
paikalla.
Raivokkaana roihuava tuli keskellä Hel-
singin keskustaa oli elämyksenä voimak-
kaampi kuin mihin yksikään Edelfeltin,
Sallisen, Schjerfbeckin tai Mäen teos ky-
kenee. Se oli kokonaisvaltainen, kaikkiin
aisteihin vaikuttava elämys. Siinä palaa
pala taidehistoriaa ja me tässä vain kat-
somme, haistamme, kuuntelemme ja tun-
nemme! Kaisaniemen puistosta, Kiasman
nurmikolta ja terasseilta yleisö seurasi ta-
pahtumia tuopit edessään kuin mitä ta-
hansa performanssia. Seuraavana aamuna
mustuneet tiiliseinät ja onton sisuksen pal-
jastavat ammottavat ikkunat katselivat su-
rullisina tyhjyyteen. •
Eidote 2/2006- 9 -
Taidehalli on juuri ja juuri sopivan ko-
koinen tila vaelteluun ja ehkä myös taiteen
tarkkailemiseen. Yleisen taidehistorian
tenttiä edeltävänä iltana siellä ainakin oli
tunnelmallista; kiinnittäessäni pyöryläistä
tarraa näyttelykorttiini katselin vanhois-
ta muotokuvista hiukan vinossa kulmassa
otettuja valokuvia. Maalausten krakeloitu-
nut pinta tuli esiin, jolloin niiden esineluon-
ne korostui. Tätä kirjoittaessa mieli ryhtyy
tulkitsemaan: tekijä lienee halunnut refl ek-
toida omaa asemaansa taiteen historiassa
ja kyseenalaistaa yhtenäisen kertomuksen
mahdollisuuden julistaen yksilöyttään?
Muistelen edelleen jonkinasteisella läm-
möllä itseäni katselemassa vedoksia, mutta
voiko kokemisen ja elämyksen väliin sijoit-
tuvaa puolentoista vuoden viivettä pitää
muuna kuin naurettavana? Tarkoitan tällä
edellä esittelemääni luentaa tai tulkintaa,
johon liittyi vankkumatonta älyllisyyttä.
Apparaatti käynnistyi ja jalosti epämääräi-
sestä puolimukavuuden ja itsetyytyväisyy-
den tilassa velloneesta kokemuksen aihiosta
mielekkään tuotteen. Luulen silti edelleen
pitäväni kyseisistä teoksista.
Kevään edettyä vierailin hetken mieli-
johteesta jälleen Taidehallissa. Peeter Mu-
distin näyttelystä en juurikaan muista mi-
tään, mutta kuvan ja sanan rinnakkaiselon
mahdollisuudesta sain todisteita (minun
on vaikea samastua taiteilijoihin, jotka ni-
meävät töitään vain pakon uhalla). Maa-
lauksessa Saapuminen näkyi etualalla mies
ja nainen, jotka roikkuivat ilmassa ja kuin
Linda Leskinen
ulsterit pesulan tangolta heidät oli nykäis-
ty katsojan silmien eteen. Mutta hahmojen
takaa pilkottivat jo seuraavat tulijat. Hie-
man samanlaisen vaikutelman saa katsel-
lessa lentokentällä passintarkastuksesta lä-
pi kävelleitä ihmisiä. He saapuvat: lipuvat
tiettyyn pisteeseen, väistyvät sivuun ja an-
tavat tilaa seuraaville.
En tiedä, olenko kokenut taidetta; lienee
turhaa väkisin kategorisoida elämysmaail-
maa. Saapumisen käsitteen sen sijaan elin
tuossa hetkessä jotensakin voimakkaasti.
Kuvan ja sanan yhteistyö toteutui elähdyt-
tävällä tavalla. •
HYY:n Elokuvaryhmän ja Suomen elo-
kuva-arkiston Elokuvateknologia-luen-
tosarja (24.9.–10.12.2004) esitti elokuvia
äänisuunnittelun, leikkauksen, erikoiste-
hosteiden jne. selventämiseksi; aina Ber-
nardo Bertoluccin elokuvasta Viimeinen
tango Pariisissa (1972) Koskisen Kahle-
kuninkaisiin (2002) asti. Parasta antia oli
kuitenkin Fritz Langin ohjaus Metropolis
(1927), jonka musiikkisäestyksestä vasta-
sivat DJ:t Flux ja Levy (24.9.2004). Kaikki
luentosarjan elokuvaesitykset ja niihin liit-
tyvät luennot pidettiin luonnollisesti elo-
kuvateatteri Orionissa, joka oli otollinen
paikka tälle aiheelle.
Metropolis on Langin ohjaama ja Th ea
von Harboun käsikirjoittama mestariteos,
jonka pääosissa ovat Brigitte Helm, Al-
fred Abel, Gustav Fröhlich sekä Rudolph
Klein-Rogge. Aikanaan kalliiksi tullut elo-
kuva pääsi oikeuksiinsa Orionin juhlavassa
elokuvasalissa.
SEA:n sivuilla mainittiin, että ”teknolo-
gia on ollut elokuvan attraktio aina”. Eloku-
van alkuajoista nykypäivään asti olemme
ihmetelleet niitä teknologian saavutuksia
kaikkine tehosteineen, jotka muodostavat
elokuvan. Science fi ction on ollut yksi elo-
kuvatyyli, joka on tuonut esille elokuvatek-
nologiaa. Äänielokuvan tuleminen kuiten-
kin kesti, mikä näkyy myös Metropoliksen
kohdalla. Vuonna 2002 tehtiin restauroitu
versio elokuvasta, jolle oli jo ehtinyt syntyä
Noora Klami
Eidote 2/2006 - 10 -
useita versioita monilla eri äänillä ja mu-
siikeilla. Uusi versio on kuitenkin koitettu
palauttaa mahdollisimman lähelle alkupe-
räistä, se on jopa ensimmäisenä elokuvana
lisätty UNESCO:n maailmanperintölistal-
le! Yhden hauskimmista ääniversioista on
tehnyt Giorgio Moroderi vuonna 1985.
Elokuvateknologian luennon versio oli
kuitenkin aivan huippu! DJ:t hytkyivät mu-
siikin tahdissa etuoikealla kankaan edessä
(kankaaseen päin tietysti seissen) ja muu-
tenkin jännittävä elokuva sai aivan uusia
ulottuvuuksia elektronisen musiikin säes-
tyksestä. Orionin pehmeät upottavat tuolit
ja vanha klassikkoelokuva olivat upea kont-
rasti uudelle musiikille, josta yritin kuulla
jokaisen pienenkin yksityiskohdan.
Milloin musiikki on taidetta? Eräänä il-
tana epämääräisten ohikulkijoiden kanssa
visuaalisesta kulttuurista keskusteltaessa
tulimme tulokseen, että musiikkia ei voi
erottaa taiteesta, vaikka opiskelemamme
taidehistoria käsittääkin ainoastaan vi-
suaalisen taiteen: veistokset, maalaukset,
grafi ikan, valokuvauksen, arkkitehtuurin...
Metropolis osoitti, kuinka musiikki on
erottamaton osa elokuvaa, osa visuaalista
taidetta. Se täydensi, paikoin (jos mahdol-
lista) jopa syrjäytti sen. Kun aistit sekoit-
tuvat eri taiteen lajeista, ei ole enää väliä,
mikä voittaa. •
- 11 - Eidote 2/2006
Eidote 2/2006 - 12 -
Osuuskunnan alkuvaiheiden voimahahmo
oli kuvanveistäjä, akateemikko Kain Tap-
per. Forum Boxin perustamisen taustalla
oli Tapperin tyytymättömyys Galerie Ar-
tekin ja Galleria Anhavan fuusioitumiseen
1996.
Tapper oli pitänyt näyttelyitä Galerie
Artekissa 1960-luvulta lähtien ja pelkäsi,
että gallerian nimen kadotessa fuusiossa,
sen edustamat arvot ja perinteet katoai-
sivat saman tien. Fuusio
näyttäytyi hänelle uhka-
kuvana liian voimakkaan
taidegallerian syntymises-
tä, jossa taiteilijan osaksi
jää systeemin palasena oleminen.
Tapper kritisoi myös kuraattorien val-
taa museoissa. Hän näki että ylhäältä käsin
johdetuissa taidelaitoksissa taiteelle asetet-
tiin sille vieraita vaatimuksia kaupallisuu-
desta ja trendikkyydestä. Sen sijaan että
valta keskittyy taidemaailmassa harvoille
ja valituille, sen tulisi kuulua taiteilijoille
itselleen. Vain näin taide voisi säilyttää it-
senäisyytensä.
Forum Boxissa valta on alusta pitäen ol-
lut taiteilijoilla. Osuuskuntaa oli perusta-
massa Lallukassa yksitoista taiteilijaa, tänä
päivänä jäseniä on 34.
Käytännössä taiteilijalähtöisessä orga-
nisaatiossa taiteilijat tekevät kaikki toi-
Tila taiteelle taiteilijoiden ehdoilla
mintaa koskevat päätökset, mutta he myös
rakentavat ja ylläpitävät toiminnan puittei-
ta konkreettisesti omilla käsillään. Keskei-
nen alkuvaiheen toiminnan rahoitusmuoto
oli jäsentaiteilijoiden teosten myynti, jon-
ka tuotto suunnattiin kokonaisuudessaan
osuuskunnan toimintaan.
Kun osuuskunta löysi pitkän etsinnän
jälkeen taiteelle oman tilan, se kunnos-
tettiin yhdessä talkoovoimin. Kaupungin
omistama entinen maapohjainen kylmä-
varasto Ruoholahdenrannassa saneerattiin
näyttelytilaksi 1998-99 Juhani Pallasmaan
suunnitelman mukaisesti.
Tilan kokonaispinta-ala on 360 m² ja
korkeimmillaan huonekorkeus on kuusi
metriä. Tilan avaruus ja vaikuttava mitta-
kaava vetosivat perustamisvaiheen kuvan-
veistäjävoittoiseen jäsenistöön. Maapoh-
jainen lattia onkin kaupungin vankimpia.
Forum Boxin ensinäyttely kesällä 1999
järjestettiin yhteistyössä Kiasman kanssa,
ja tilaan tuotiin näyttelyn raskaimpia teok-
sia: Richard Serran ja Antony Caron te-
räsveistoksia, joita Kiasman lattia ei olisi
kestänyt. Tilalla on oma tehdashallimai-
nen, kaunistelematon luonteensa, joka on
jätetty näkyviin. Rosoiset tiiliseinät on kal-
kittu ja harmaa betonilattia on karun käsit-
telemätön. Ikkunoista näkyy Hietalahden
ja Jätkäsaaren telakka- ja satama-aluetta.
saara karhunen
”Taiteen olemus on tulinen ja kapinallinen.” Tällä paatoksellisella tunnuslauseella Osuuskunta Forum Boxin toiminta lähti käyntiin vuonna 1996.
Eidote 2/2006- 13 -
Galleria-sanan sijaan Forum Boxista käytetään nimitystä Ti-
la taiteelle. Vaihtuvat kuvataidenäyttelyt ovat toiminnan ydin,
mutta lisäksi tila on pidetty alusta asti avoimena kaikille tai-
teen muodoille. Toimintaperiaate ei ole tiukkaan rajattu: erilai-
set tekijät ja taiteelliset ajatukset ovat olleet tervetulleita Forum
Boxiin. Sisällön rikkaus ja monimuotoisuus ovat tärkeimmät laa-
tuvaatimukset tilan käyttäjille. Tapperin aate pyritään säilyttä-
mään, vaikka taloudelliset realiteetit tuovat voittoa tavoittele-
mattomaan toimintaan omat haasteensa. Jäsenistön talkootyö
ja teosmyynti ovat edelleen tärkeitä tapoja ylläpitää toimintaa,
ja lisäksi toimintaa rahoitetaan apurahojen ja näyttelytilavuok-
rien turvin.
Kokonsa ja organisaatiorakenteensa puolesta Forum Box
sijoittuu taidegallerian ja museon välimaastoon. Jäsenistöstä
koostuva hallitus tekee toimintaa koskevat päätökset ja toi-
minnanjohtaja huolehtii niiden käytännön toteutuksesta. Toi-
minnanjohtaja Tanja Saarron mukaan osuuskuntapohjaisessa
kulttuuritilassa henkilökunta työskentelee yhtälailla jäsenistön
ja taideyleisön hyväksi.
Taiteilijalähtöinen näyttelytoiminta on viime vuosina saanut
uusia ilmenemismuotoja, kun nuorten taiteilijoiden kollektiivit
ovat perustaneet omia tavoitteitaan vastaavia taidegallerioita.
Myös uusi sukupolvi kokee Forum Boxin perustamisen lähtö-
kohtana olleet ajatukset tärkeiksi. •
Kain Tapper ja Teemu Saukkonen rakentavat näyttelyä vuonna 2000.
KOLUMNI
Eidote 2/2006 - 14 -
ritva silakka
En tiedä teistä, rakkaat lukijat, mutta allekirjoit-tanut on ainakin seurannut viime aikojen rette-löintitapahtumia aivan järkyttyneenä. Olisihan se pitänyt arvata, että joka viikko mielenosoituksia ties mistä kissojen oikeuksien puolesta järjestävä anarkistihuumenuoriso menee joku päivä täysin terveiden rajojen yli.
Ei riittänyt, että huonoa musiikkia pauhaava kul-kue häiritsi perinteikästä kunnon ihmisten vapun-viettoa melulla ja liikenteen estämisellä – porukka heittäytyi täysin vastuuttomaksi ja alkoi heitellä pulloja ikkunoihin. Itse olin vähällä saada olut-ta päälleni, kun joku hörhö heitti pullon katuki-veykseen läheisyydessäni. Poliisi ei tehnyt asialle yhtään mitään, vaan seisoi tyhjänpanttina seinän vieressä seuraamassa toimintaa! Mitä! Tähänkö on yhteiskuntamme mennyt? Poliisikin antaa lait-tomuuksien tapahtua aivan nenänsä edessä! Kä-sittämätöntä!
Edistyksen tiellä ei hidastelijoita suvaita!
Eidote 2/2006- 15 -
Huligaanihörhöt jatkoivat VR:n röttelöille, näin ai-nakin luin seuraavana päivänä maamme totuuden torvesta Helsingin Sanomista. Makasiinit, jo viimei-siä päiviään viettävät, lähes poltettiin jo tuolloin kun sisäpihalle jostakin käsittämättömästä päähän-pistosta johtuen kyhättiin kerrostalon korkuinen kokko. Kaiken huippu oli kyllä siinä, kun paikalle saapuneet täysin asiallisesti työtään tekevät mel-lakkapoliisit saivat kimppuunsa humalaisia teinejä, jotka kehtasivat heittää lainvalvojia sattumanvarai-silla esineillä. Kyllä heidänkin pitäisi ymmärtää, että poliisiakin voi sattua! Niin! Syyttäkööt huligaanit siis itseään, kun heidät kimppuun täysin oikeute-tusti käytiin pamput heiluen. Onneksi poliiseilla oli kuitenkin suojakilvet ja kypärät, ties millaisia mus-telmia he olisivat muuten saaneet!
On täysin oikein, että nämä nuoret vandaalit pidätet-tiin ja heitettiin putkaan kuulusteltaviksi. On myöskin pelkästään lakisääteisen yhteiskuntamme velvoite
julkaista iltapäivälehdissä syyllisiksi epäiltyjen nimet ja biografi at, jotta tulevat työnantajatkin osaavat olla varuillaan! Poliisin olisi pitänyt ottaa voimakeinot käyttöön jo siinä vaiheessa iltaa, kun hulinoitsijoiden käytös ylitti kaikki hyvät tavat. Am-pumalla ne olisi saatu päiväjärjestyksestä pois! Kuria ja selviä sääntöjä nämä mekastajat kaipaa-vat, eivätkä paapomista!
Toisaalta, olihan koko hommassa jotakin hyvää-kin. Ikivanhat, rumat röttelöt olisivat sietäneetkin palaa poroksi edistyksen tieltä. Ne olivat aivan väärässä paikassa, historiallinen reliikki ajalta, jolloin junia vielä tarvittiin johonkin. Ehdottaisin-kin, että tulevan musiikkitalon kylkeen rakennet-taisiin Suomen suurin autoparkki. Yksityisautoilu tuo hyvinvointia pääkaupunkimme keskustaan ja meidän tulee ottaa tämä mahdollisuus avosylin vastaan! Edistyksen, kurin ja järjestyksen puoles-ta, huligaaneja vastaan! •
Eidos ry huolehtii kirjoistasi ja painattaa ensi lukuvuodeksi
oman kangaskassin.
ONKO SE YKKÖNEN,KAKKONEN VAIKOLMONEN?
Äänestä suosikkiasi 15.6. mennessä:
linda.leskinen@helsinki.fi
KIL
PAIL
U!
3.
2.
1.
Recommended