View
1
Download
0
Category
Preview:
Citation preview
Narsistinen impulssi esteettisen kokemuksen rakennusaineena eliHimosta taidekasvattajaksi?
Noora-Helena Korpelainen
Sisallys
Johdanto
1. Himoittava esteettinen kokemus
2. Tosi ja aito narsistinen impulssi
3. Muodonmuutos luomisen merkkina
Lopuksi: Himosta taidekasvattajaksi?
Kirjallisuus
Viitteet
Johdanto
”Miten ihmisesta tulee haluava olento?”, kysyy Harri Macklin puhuessaan halun
kasitteesta lacanilaisessa psykoanalyysissa. Tahan tartun. Kysymyksessa on tarvittava
tahmeus, joka vetaa minua puoleensa. Minua kiihottaa mahdollisuus tulla tietoiseksi
siita, miten ihminen voisi lakata tulemasta haluavaksi olennoksi. Tallainen paamaara on
mielekas ja asiaankuuluva erityisesti joogan harrastajalle.
Jooginen harjoitus tahtaa himoista ja tunteista luopumiseen, silla joogafilosofian
mukaan tunteet johtavat himoon ja siten maailmaan kiinnittymiseen. Himo on
nakemyksen mukaan alkusyy tietamattomyyden kehittymiseen – tietamattomyyteen
kahden perusprinsiipin eli purusan ja prakrtin erillisyydesta. Prakrti, eli luonto tai
materia muodostuu kolmesta jatkuvasti muutoksessa olevasta tekijasta, jotka ovat
pysahtyneisyytta, pimeytta ja sekaannusta edustava tamas; toimintaa ja himoa edustava
rajas; seka heijastumista tai mietiskelya, kirkkautta ja nautintoa edustava sattva. Naista
kolmesta laadusta muodostuvat seka tieto etta tunteet, jotka siten ovat osa materiaa. 1
Tassa esseessa en kuitenkaan syvenny laajemmin joogafilosofian kysymyksiin. Joogan
suosion kasvu toimii kuitenkin tekstiani motivoivana taustana. Se problematisoi ja
polarisoi himon kasitetta. Samalla se antaa aiheen kasitella himon potentiaalisesti
positiivista voimaa. Vaikka joogafilosofian taustalla vaikuttava Samkhya-filosofia
pitaakin tunteita, haluja ja himoa selkeasti negatiivisina ja siis esteenomaisina, olen
taipuvainen ajattelemaan, etta esimerkiksi juuri taiteen kohdalla himolla on oma
merkittava roolinsa. Oikeastaan aivan rehellisesti sanottuna uskon, etta himo voi olla
hyva luovuuden opettaja.
1. Himoittava esteettinen kokemus
Esteettisen kokemuksen arkkityyppi (hatunnostona sen myyttiselle, mystiselle ja
henkiselle merkityksellisyydelle) ja stereotyyppi (sormenosoituksena sille kasitykselle,
mika estetiikan alaa tuntemattomilla on tasta kokemuksen lajista) on kauneus. Yleensa
kauneutta myos pidetaan yleisnimena kaikelle sille, mita eniten haluamme ja
himoitsemme.2 Rumuuden kauneudesta kirjoittanut Charles Baudelaire toteaa, etta
Kauneus koostuu ikuisesta elementista, joka on muuttumaton ja jonka osuutta onaarimmaisen vaikea maaritella, seka suhteellisesta elementista, joka on tilapainen ja jotavuorotellen tai samanaikaisesti edustavat aikakausi, muoti, moraali ja tunteet. Ilman tatatoista elementtia, joka on kuin jumalaisen taytekakun korea, kiihottava, ruokahalua
lisaava kuorrutus, ensimmaista elementtia olisi mahdotonta sulattaa, se olisikasittamaton, ihmisluonnolle sopimaton ja kelvoton. Rohkenempa epailla, onko missaansellaista kauneutta, jossa ei olisi naita kahta elementtia.3
Kauneuden kuvaus, joka pitaa sisallaan seka muuttumattoman etta muuttuvan seka
naiden kahden valttamattoman yhteyden kertoo (vahintaan) koko lansimaisen filosofian
kasityksesta, jonka mukaan 'puhdas' sielu ja himoitseva ruumis ovat erillaan ja toislleen
vastakkaiset. Baudelaire kuitenkin aikanaan radikaalina kultturitoimijana naki naiden
kahden prinsiipin valilla toisiaan tukevan yhteyden.
Esteettisten kokemusten alue on laaja: esteettisesti voidaan kokea kaikenkattavasti koko
ihmiselle avautuvaa todellisuutta, yhta hyvin taidetta, ymparistoa, luontoa, ihmisia ja
muita olentoja, abstraktioita ja systeemeja. Tassa esseessa suuntaan huomion kuitenkin
kohti taiteen ja himon suhdetta.
Kokemisen, himoitsemisen ja kauneuden traagisesta suhteesta kertoo klassinen myytti
kaikkien himoitsemasta Narkissoksesta. Sen sisaltona voi pitaa kuvausta himon
kohteena olemisesta ja himon kokemisesta seka himon tayttymisen estymisen tuhoisista
seurauksista. Myytti on stereotypia mahdottoman haluamisesta: kaikki haluavat kaikki
torjuvaa Narkissosta, myos toisten lauseita toistamaan tuomittu nymfi Ekho. Narkissos
sen sijaan haluaa lammessa nakyvaa kuvajaistaan tietamatta aluksi, etta kuva on hanesta
itsestaan. Seka Narkissos etta Ekho haluavat kaikkein kauneimmaksi kokemaansa ja
menettavat ruumiinsa himonsa seurauksena.4
Narkissoksen ja Ekhon menetys jaa Ovidiuksen kertomana heidan henkilokohtaiseksi
menetyksekseen. Yleisesti ottaen esteettiset kokemukset ulottavat vaikutuksensa
kuitenkin myos laajempiin kokonaisuuksiin. Jos otetaan huomioon, etta Ovidiuksen teos
Metamorfosis on kirjallinen taideteos, voidaan alkaa puhua teoksen taiteellisten ja
esteettisten vaikutusten laaja-alaisuudesta.
Taiteen historiallinen merkitys kulttuurissa ja kulttuurin kritiikkina on perinteisesti ollut
osa esteettista arvoa. Taiteen ja esteettisten kokemusten arvo voidaan ymmartaa myos
toisin. Esimerkiksi taideneuvonantaja Candace Worthin mukaan taiteen todellinen arvo
on se summa, minka joku on valmis siita maksamaan 5. Taidetta on se, mista eniten
maksetaan. Taiteena, tai jopa parhaimpiin lukeutuvana taiteena, olisi siis pidettava
esimerkiksi kuvataiteilija Damien Hirstin platinumista valmistettua ja ihmisen hampain
koristeltua ihmisen kalloa, johon on upotettu 8601 timanttia. Teos kantaa nimea For the
love of God, ja se myytiin vuonna 2007 50 miljoonalla punnalla.6
Hirstin teos ottaa kantaa tai vahintaan herattaa kysymaan, kuinka paljon erilaisia
vaikutuksia yhdella taideteoksella voikaan olla. Kuinka paljon luonnonvaroja kulutetaan
yhden teoksen tuottamiseen, yllapitamiseen ja kokonaisen teosta arvostavan kulttuurin
tukemiseen? Enta kuinka monen ihmisen aikaa ja vaivaa sellaisen tuottamiseen on
vaadittu ja millaisissa olosuhteissa he ovat elaneet prosessin aikana? Ja vaikka teos
varmasti on hakellyttava ja haikaiseva: onko sen vaikutus yksiloihin, yhteisoihin tai
ymparistoon paaosin kohentava vai tuhoava? Kenen hyvinvoinnista on kyse, kun
tuotetaan ja nautitaan ”For the love of God”? Ja jos Narkissos tuhosi itsensa, kenet
tallainen teos on tuhoaa, vai tuhoaako?
Hirstin tyot ovat osoitus siita, miten taide osallistuu kapitalistiseen
maailmanjarjestykseen. Sevasen mukaan moderni ja globaali talous perustuvat
lahtokohtaisesti jatkuvaan voitontavoittelun ja kilpailun prosesseille. Han pohjaa
kasityksensa Weberin toimintapsykologiaan, jonka mukaan kapitalistisessa
yhteiskunnassa muodollisrationaalinen toiminta valtaa alaa. Toimintana se keskittyy
tehokkaiden keinojen etsimiseen annettujen tavoitteiden toteuttamiseksi ymmartaen
maailman samalla mitattavin suurein. Weberin mukaan muodollisrationaalinen toiminta
on siksi valinpitamaton muiden arvojen kuin voiton suhteen ja on siksi myos itsessaan
perustelematonta ja irrationaalia toimintaa. Kapitalismin hengen sisaistanyt taiteilija
valmistaa siis alusta lahtien ostettavia tuotteita, jotka on suunnattu suoraan
markkinoille, ei omaan kayttoon tai taiteellisiin pyrkimyksiin.7
Taiteen sisainen logiikka voi kuitenkin toimia voitontavoittelun pyrkimysta vastaan.
Hirstinkaan tyot eivat kykene kutistumaan pelkkaan taloudelliseen arvoon, mita voidaan
tietysti pitaa myos onnistumisena keinojen loytamisessa. Juuri For the love of God'n
kaltaisten teosten kautta problematisoituu liberalismin mukainen egoistinen ja
valineellinen ihmiskasitys, jonka luoman kokemustodellisuuden ymparilla pyorii
valtava maara resursseja ihan kaikissa muodoissaan. Halttusen–Riikosen mukaan
valineellinen suhde maailmaan on sidoksissa itsekkyyteen ja hierarkisuuteen.
Valineisyys, instrumentalismi, on “ekonomisen ihmisen” uudenlainen vallankayton
muoto, jossa toiset ja ei-inhimillinen todellisuus, jotka on aiemmin katsottu alisteisiksi
(lansimaiselle) mieskansalaiselle, muuttuvat vain resursseiksi, tuotannontekijoiksi,
mahdollisuuksiksi taloudelliseen hyotyyn.8
Se, mita Hirstin teos vahintaankin paljastaa on taten esteettisen ja eettisen ulottuvuuden
vaistamaton liitos: esteettista ei voida pitaa erillisena alueena, vaan se on vaistamatta
aina vuoropuhelussa muiden arvojen kanssa. Kenen kustannuksella Hirstin teoksesta
siis nautitaan ja mika viela oleellisempaa, miksi ihmeessa sellaisia halutaan?
Yleisesti ottaen himoitsemme kulttuurissa ja yhteisossa muutenkin haluttavia asioita,
sellaisia, joita pidetaan esimerkiksi taloudellisesti tai intellektuaalisesti arvokkaina,
esteettisesti tai historiallisesti merkittavina ja/tai eettisesti ja moraalisesti toimivina.
Saattaa toki olla, etta perustelu himolle loytyy aivan puhtaasta nautinnollisuudestakin.
Himon kohteeksi kayvat niin omaisuus, raha, valta, menestys, huumaavat aineet, seksi
kuin kokemuksetkin. Haluttavuus ja nautinnollisuus, edes yhdistyneina esteettisiksi
miellettyihin kohteisiin, ei kuitenkaan yksinaan kerro siita, etta kokemus olisi juuri
esteettinen. Esteettinen kokeminen on alue, jota ei voi tyhjentaa psykologiaan. Viinin
voi kokea esteettisesti, mutta luultavasti myos jotenkin muuten.
Lacanin uudelleentulkinta psykoanalyysista esittaa, etta erilaisia ja keskenaan
eriskummallisia asioita halutaan, koska ihmisen subjektiviteettia kannattelee puute.
Subjektiviteetti rakentuu tarpeesta, vaateesta ja halusta, joista tarve edustaa biologisia
perustarpeita ja vaade tarpeen ilmaisemista toiselle sisaltaen vaatimuksen seka tarpeen
tyydyttymisesta etta rakastetuksi tulemisesta. Tarve voidaankin Lacanin mukaan
tyydyttaa, halua sen sijaan ei, silla halu on tarpeen ja vaateen erotuksesta jaava ylijaama.
Tama puute projisoidaan imaginaarisena erilaisiin objekteihin ja nama halussa
abstrahoiduiksi tulleet kohteet edustavat subjektiviteetin konstituutiossa menetettya
objektia eli alkuperaista yhteytta aitiin. Himossa on talloin kyse paattymattomasta
tarinasta: halun paamaarana ei ole halun tyydyttaminen vaan halun uusintaminen.9
Narkissoksen myytin nuoret rakkaudessaan ja himossaan riutuvat eivat saa himonsa
kohdetta, eivat edes vahasen, eika himo siten tule tyydytetyksi. Toisaalta seka Narkissos
etta Ekho myos jatkavat itsetuhoista toimintaansa kuolemansa jalkeen, Narkissos
Styksin maille siirryttyaan ja Ekho ruumiinsa taydellisen menetyksen jalkeen.
Mielestani karsimyksesta ponnistava nakemys ihmisen toiminnasta halun ohjaamana on
kuitenkin lahella addiktion kasitysta. Addiktiolla tarkoitan tassa voimakkaan toistuvan
halun ohjaamaa kayttaytymista, jossa halu on luonteeltaan apetitiivista eli ruokahalun
kaltaista: se ei lopu ennen kuin se tyydytetaan10.
Elamyskeskeisen kulttuurin taustalla on addiktion logiikka: on aina saatava lisaa,
enemman ja uutta. ”Himo on seksikasta!”, voisi hyvin olla huomisen myyvin iskulause.
Tautologisen mauttomuutensa vuoksi se myos luultavasti istuisi mainosti valtavirtaan ja
olisi aivan yhta hetkellinen kuin kaikki muukin koukuttavuuden ja manipulaation
tietoiseen hyvaksikayttoon perustuva business and marketing. Vaikka addiktioissa siis
on kyse yhtaalta yksilon suhteesta itseensa, omaan itsehallintaansa ja kasitykseen itsesta
ja toisaalta yksilon suhteesta yhteisoonsa, kaytetaan ihmisen taipumusta addiktiiviseen
toimintaan myos hyvaksi. Seurauksena on tyytymattomyyden ja tietamattomyyden
kulttuurin laajamittainen yllapitaminen ja uusintaminen.
Addiktion maarittaminen edellyttaa kuitenkin vertailua ja siten nakokulmaa
normatiivisuudesta. On tiedettava, millainen hyvinvointikasitys vallitsee, jotta voitaisiin
maarittaa, mika on poikkeavaa tai tuhoavaa toimintaa. Saattaa olla, etta addiktio ja
yksilon vapauden kokeminen voidaan maarittaa ainoastaan tarkastelemalla addiktiivista
toimintaa suhteessa haittaan, jota toiminta saa aikaan11.
Narkissoksen ja Ekhon toiminta saattoi aikaan heidan itsensa tuhoutumisen.
Buddhalaisen ajattelun mukaan halu on myos ymparistokatastrofien alkuperainen
aiheuttaja. Addiktion maaritelmaan kuuluu, etta se vaatii aina enemman kuluttamista –
ja kuluttaa aina enemman addiktia itseaan seka hanen ymparistoaan.
Addiktiivisen toiminnan vaihtoehtona voisi olla taydellinen kieltaytyminen himoista ja
haluista. Joogafilosofiassa tata kasitysta edustaa brahmacarya, pidattaytyminen
aistikohteista12. Sen erityismerkityksena on selibaatti. Pidattaytymisen motivaattorina
toimisi nain ollen kaikenlaisesta tuhoutumisen mahdollisimman taydellinen
ennaltaehkaiseminen. Silvan Tomkinsin affektiteorian mukaan kuitenkin myos
kiinnostuksen ja halun estymisella tai lykkaantymisella on vahintaan tuhoisalta tuntuva
seuraus, nimittain hapea. Lisaksi hanen mukaansa affektien ilmaisu on fyysisesti
selkeaa, ja affektit yhtaalta vahvistavat vietteja ja toisaalta limittyvat seka vietteihin etta
muihin affekteihin.13 Jos hyvaksytaan viela Spinozan kasitys affektista, eli voimakkaasta
tunteesta intensiivisena ja fyysisena kohtaamisena maailman kanssa, nayttaa silta, etta
karsimyksesta ponnistava ihmiskasitys aiheuttaa paitsi addiktiivista toimintaa myos
hapeaan perustuvan kohtaamisen maailman kanssa.
Karsimyksesta ponnistava ajattelu manifestoituu pornossa. Se kehollistaa kulttuurin
rakentumisen hapan tuottamiselle ja sita kautta syntyvalle addiktiolle mielihyvan
saamisesta. Porno sijoittuu vaistamattakin esteettisen kokemuksen rajalle, silla sen on
oman logiikkansa vuoksi vieroksuttava, vaikkei hylattava, kauneutta tai muita
kulttuurissa ja yleisesti yhteisossa arvokkaiksi koettuja arvoja ja merkityksia. Paasosen
esityksen mukaan porno perustuu toisaalta tabujen normeja ja kieltoja eli toisin sanoen
rajoja luovaan valtaan ja siita syntyvaan haluun rikkoa rajoja, seka toisaalta allotyksen
houkuttelevuuteen, allotyksen, joka on seurausta ylettomyydesta ja tyydytyksen
saavuttamisesta. William Ian Miller selittaakin halun toimimisen siten, etta halun
kohdetta seka vedetaan lahelle itsea etta sysataan kauemmas: kiihottavana koettu kohde
nayttaytyy kliimaksin jalkeen allottavana ja oma kaytos havettavana. 1 4 Kaunis porno
tuskin kiinnostaisi ketaan – lieko sita voisi enaa pornona pitaakaan.
2. Tosi ja aito narsistinen impulssi
Saalimattoman materialistista metafysiikkaa edustavan Epikuroksen mukaan kaikkia
ihmisia yhdistaa nautinnon tavoittelu, minka han ymmartaa moraalisten pyrkimysten
oikeaksi kohteeksi; toisin sanoen kaiken toiminnan paamaarana on nautinnon
maksimointi15. Nykyisessa asussaan puhtaasti itsekas ihmisihanne pitaa toimijuuden
ehtona taydellista autonomiaa silla uhalla, etta pienimmankin ulkoisen vaikutuksen
tunnustaminen merkitsee riippuvuutta, itsemaaraytyvyydesta luopumista. Tallaisen
ihanteen mukainen toiminta tahtaa jatkuvaan suojautumiseen ja kamppailuun;
vastustajana on aina jokin valtaa pitava taho, kuten valtio.16
Puhtaasti itsekas ihminen siis maarittelee oman toimintasa ulkopuolisen todellisuuden,
asettelee kasitykset yhteison normeista, ja kay jatkuvaa sotaa niita vastaan. Epikuroksen
hedonismissa korkein nautinto toteutetaan sen sijaan karkottamalla mielesta jumalan ja
kuoleman pelko. Ajattelutavan ylin ihanne on haluja hillitsemalla saavutettu
jarkkymaton rauhallisuus, ataraksia.17 Epikuros kay sotaa pikemminkin itsensa kanssa.
Myoskaan Lacanin mukaan ihmista ei ole ilman halua. Han ei kuitenkaan pida halua
luonnollisena ja siis synnynnaisena, vaan se on ihmisen sosialisaation tulos. Lacan myos
vaittaa, etta ”halu on toisen halua”. Halujen normatiivinen konventio on, etta on
haluttava sita, mita muutkin haluavat. Halu kopioidaan toisilta ja nain saavutetaan
mimeettisesti omistusoikeus siihen, mika alkujaan oli toisen.1 8 Nain tapahtui
Narkissoksellekin: han himoitsi sita, mita kaikki muutkin himoitsivat, silla kaikki, niin
ihmiset kuin nymfitkin himoitsevat Ovidiuksen tarinassa Narkissosta.
Maclinin Lacan-tulkinnan mukaan halu on toisen halua siksikin, etta se syntyy Toisen
alueella eli tiedostamattomassa19. Jos tama otetaan huomioon, on purettava kasitys
Narkissoksen myytista narsistisen persoonallisuushairion, eli nykykeskustelussa taysin
parantumattoman ja muuta yhteisoa tuhoavan hairion, tyyppiesimerkkina. Nancy
huomauttaakin, ettei Narkissos ollut narsisti juuri siksi, ettei han tiennyt katsovansa
itseaan20. Tultuaan lopulta tietoiseksi tilanteesta Narkissos myos ymmarsi oman
tragediansa ja karsi siita. Narsisti tuskin kokee vastaavaa. Narkissoksen todellinen
tragedia on pikemminkin se, ettei han kyennyt loytamaan omaa himon kohdetta, vaan
rakastui siihen, mihin kaikki muutkin rakastuivat.
Halu toisen haluna tarkoittaa myos halun metonyymisyytta, eli halun essenssia jonkin
toisen haluamisena.2 1 Usein halu kasitetaankin pyrkimyksena yhtya toiseen. Platon
kuvaa tata Pidot-dialogissaan. Siina Aristofanes kertoo tarinan alkuihmisista, jotka
olivat palloja. Tarinan mukaan jumalat kuitenkin pelkasivat menettavansa asemansa
suhteessa ihmisiin ja ehkapa olivat jopa kateellisia naille lahes kaikkivoipaisille
olennoille, joilla ei kuitenkaan ollut tarvetta lisaantya mahtavuudessaan ja
itseriittoisuudessaan. Taman seurauksena Zeus halkaisi ihmiset kahtia ja nain syntyneet
puoliskot tulivat siten tuomituiksi kokemaan loputtomiin kaipuuta yhteyteen ja
ykseyteen alkuperaisen puoliskonsa kanssa.2 2 Halun kohde on nain tuomittu olemaan
aina itsen ulkopuolella. Lacanin mukaan halun merkitys toisen haluna tarkoittaakin
myos halun kohteen olemista ulkopuolella, erityisesti aidissa.23
Maclinin Lacan-tulkinnan mukaan halun merkitys toisen haluna pitaa kuitenkin
sisallaan myos halun itsensa narsistisuuden. Se tarkoittaa kohteeksi tulemisen halua, eli
toisen halun halua. Kohteeksi tulemisen halu voidaan toki kopioida toisilta, mutta onko
todella mahdollista kopioida toisilta oman itsen kohteellisuus? Kun kohteellisuuden
kopioitavuus kyseenalaistuu heraa ajatus siita, etta juuri halun narsistisuudessa piilee
jokin aito ja autenttinen ihmisyys. Se tarkoittaisi myos, etta ihmisen aitous ja
autenttisuus paljastuisi jonkinlaisen eksentrisyyden kautta.
Provokatiivisen kuvauksen eksentrisesta ja narsistisen impulssin tuntevasta
henkilotyypista esittaa Baudelaire. Tallainen dandy on rikas ja joutilas mies, jonka
tehtavana on vaalia kauneuden ideaa itsessaan, tyydyttaa omia intohimoja ja tuntea ja
ajatella. Silla ”ilman rahaa ja ja joutoaikaa rakkaus typistyy matalamieliseksi irstailuksi
tai aviollisten velvollisuuksien tayttamiseksi. Se lakkaa olemasta intohimoinen tai
haaveellinen oikku ja muuttuu ikavaksi hyotyarvoksi.”2 4 Rakkauden toimet lankeavat
joutilaille kuin luonnostaan. Rakkaus ei kuitenkaan ole dandyn toiminnan paamaara,
silla hanen intohimonaan on erottautuminen seka ulkoisen hiotun habituksen,
hienostuneen kayttaytymisen etta sosiaalisen ylemmyyden ansiosta. Dandyismi onkin
hanen mukaansa instituutio, jopa uskonto – minakultti. Baudelaire kuitenkin sanoo, ettei
onnen etsiminen toisista ihmisista ole yhta kestavaa. Siksi dandyt edustavat Baudelairen
mukaan hienointa inhimillista ylpeytta, mutta myos tahtoa taistella tavanomaisuutta
vastaan. ”Dandyn erikoislaatuinen kauneus johtuu sisaisesta tulesta, joka antaa
merkkeja itsestaan – tulesta, joka voisi mutta ei halua puhjeta liekkeihin.”2 5 Erityisesti
dandyismia esiintyy Baudelairen mukaan siirtymakausina, ”jolloin demokratia hakee
viela voimiaan ja aristokratia on vasta osittain rapistunut ja hapaisty.” Luokastaan
vieraantuneita juuri dandyt tulevat laskemaan perustan uudenlaiselle aristokratialle. 26
Aivan taysin dandyn kuvaukseen sopii Stendhalin syndoomalle nimensa antanut
Stendhal eli Marie–Henri Beyle (1783–1842). Hanen suurin toiveensa oli onni ja
rakkauden kokeminen, taiteesta ja elamasta nauttiminen. Han myos kuvasi
kirjoituksissaan omaa esteettista kokemustaan, jossa Kortelaisen mukaan oli narsistinen
impulssi. Stendhal kuvaa kokemustaan seuraavasti:
Volterranon Sibyllat antoivat minulle ehkapa vakevimman mielihyvanminka maalaus on minulle koskaan antanut. - - Ylevan kauneudenmietiskelyyn syventyneena mina nain kauneuden lahelta, mina ikaan kuinkoskin sita. Olin paassyt sille tunteiden tasolle, jolla kuvataiteen antamattaivaalliset tuntemukset kohtaavat intohimoiset tunteet.27
Stendhalin kokemukseen siis liittyi kauneuden ja kosketuksen kokeminen. Siihen liittyi
myos mietiskely ja yleva tunne, henkisyys ja intohimo. Erityisesti kyse oli vakevasta
mielihyvasta, jota Stendhal kuvasi myos rakastumiseksi ensi silmayksella.
Tietynlaisesta voimakkaasta yhtymisen kokemuksesta siina oli myos epailematta kyse,
silla Stendhal kaytti Kortelaisen mukaan kuvauksissaan ensirakastettunsa Minetten
nimea seka Minettesta, hurmion kokemuksen aikaansaattaneesta sibyllasta, etta
itsestaan. Kortelainen toteaa, etta Minette liittyi Stendhalin elamanviettiin eli libidoon,
ja etta tallainen inhimillinen kiinnittymisen voima voi liittya melkein mihin tahansa,
yhtalailla toisiin ihmisiin, kiinnostuksen kohteisiin ja intohimoihimme. Juuri naihin
kohteisiin kanavoimme Kortelaisen mukaan kokemuksiamme ja jos menetamme
kohteen ”pyrimme uudelleen investoimaan libidomme voimat joko loytamalla uusia
kohteita tai tapoja tai vaikkapa sairastumalla.28
Kortelaisen kuvauksen mukaista Stendhalin kokemusta on pidettava totena
kokemuksena. Aarne Kinnusen mukaan yksi esteettisen kokemuksen tunnuspiirteita
onkin sen luonne uskomuselamyksena; kokija ei talloin vain ajattele totuutta, vaan
todella kokee, elaa ja uskoo totuuden.29 Kortelainen toteaa, etta ”kuten rakastuneisuutta
voi teeskennella menestyksekkaasi vain pahasti hairiintynyt ihminen, myos
taiderakkauden teeskentely on mahdotonta.”30
Stendhalin hurmio, kokemus ylevana ja kauhistuttavana rakastumisena ensi
silmayksella sisalsi seka voimakkaan olemassaolon merkityksen kokemuksen etta
kauhun olemassaolon katoamisesta sellaisena kuin se oli tahan asti ollut. Kortelaisen
kertoman mukaan ihmiset, jotka ovat kokeneet vastaavaa eivat ole uskaltaneet kertoa
kokemuksestaan avoimesti toisille.3 1 Nain on ehka siksi, etta tallaiselle rajojen
kadottamisen kokemukselle on myos kliininen termi, nimittain psykoosi ja modernin,
lansimaisen ja tieteelliseksi leimatun ajattelun mukaan psykoottinen tila on jotain
aarimmaisen ei-toivottavaa.
Moderni yhteiskunta on ylipaansa pitkaan arvostanut nimenomaan itseriittoista ja
itsenaista ihmismielta, kuitenkin silla kustannuksella, etta ihminen on kasitetty
lacanilaisittain vaasiksi: tyhjaksi astiaksi, jota muu todellisuus voi tarkkailla irrallaan
kaikesta muusta, jalustalle nostettuna ja spottivaloin valaistuna. Tilanne on teatraalinen.
Toiminnassa vaasi on yleensa taynna vetta ja kukkia, joita muut oliot voivat esimerkiksi
haistella ja siten kokea vaasimaisuuden kannattelevan kokemusta, joka leviaa kokijan
kehossa. Ihmisen kasittaminen astiaksi, joka ei ole tyhja vaan alituisesti vahintaan ilman
tayttama perustuu pikemminkin kaikkien olioiden keskinaisen riippuvuuden
hyvaksymiseen. Nain ihminen tulee tulkittua kokonaiseksi toimijaksi jatkuvaan
vuorovaikutukseen perustuvassa systeemissa.
Myos Stendhalin kokemukseen liittyi tuntemus kokonaiseksi tulemisesta: Han koki
aarimmaista merkityksellisyytta ja tarpeellisuutta olemassaolossaan. Lacanin mukaan
ihmisen subjektiviteettia kannatteleva puute on taytettavissa vain psykoosin tai
kuoleman hinnalla. Jos hyvaksytaan, etta Stendhalin kokemus oli psykoottinen, tama
tarkoittaisi sita, etta han onnistui tayttamaan puutteensa. Charles Baudelaire on
todennut, etta Stendhal, ”tuo havyton ja pilkallinen, jopa luotaantyontava henki”, on
paassyt lahemmaksi totuutta kuin moni muu todetessaan, etta kaneus on vain lupaus
onnesta32. Esteettisella todellisuudella, esteettisilla ilmioilla ja taideteoksilla ei ole
mitaan velvollisuutta tayttaa kokijoidensa tarpeita ja vaateita. Mutta joskus se tapahtuu;
ja kun se tapahtuu, on esteettinen kokemus aito ja aidosti omakohtainen kokemus.
3. Muodonmuutos luomisen merkkina
Kortelainen pitaa Stendhalin kokemusta kokemuksena radikaalista kauneudesta.
Radikaali kauneus on jotain, joka menee jo melkein rajojen yli, mutta ei kuitenkaan 33.
Radikaali kauneus tuntuukin kutsuvan himon ohjaamaan toimintaan, siitakin
huolimatta, etta saatamme olla tietoisia himojemme hinnasta.
Himon estetiikassa on kyse rajankaynnista, transgressiosta, jolla filosofiassa ja taiteessa
ymmarretaan siirtymista absoluuttisesti negatiiviseen tilaan, tilaan josta meilla ei ole
mitaan tietoa tai kasitysta. Saarnivaaran mukaan ”fenomenologisesta nakokulmasta
transgressio on siis vieraan kohtaamista ja astumista ei-tiedetylle alueelle.” Siihen liittyy
myos olemassa olevien binaarisuhteiden rikkoutuminen.3 4 Himo paljastaakin
valittomasti pohdittavaksi tultuaan joukon kulttuurissa vaikuttavia polariteetteja. Naita
ovat muun muassa: ulkopuoli–sisapuoli, julkinen–yksityinen, nainen–mies, herra–orja,
alistaja–alistettu, opettaja–oppilas, rakastaja–rakastettu, liikaa– liian vahan, narsismi–
altruismi, kauneus–kauhu, tieto–hulluus.
Tanssitaiteilija Sanna Kekalaisen taiteellinen ura tavoittaa juuri himon problematiikan
asettamalla esille naita kulttuurisia polarisaatioita. Tyoskenneltyaan vuosia alastomien
kehojen kanssa Kekalainen muun muassa toteaa, etta nykyisessa kulttuurissa naisen
sisaisen sukuelimen nayttaminen alastomana nayttamolla muuntaa esitystaiteen
kokijoiden mielikuvissa vaistamatta pornoksi, vaikka esitystapa olisi millainen tahansa.
Naisen sukuelin herattaa Kekalaisen kokemuksen mukaan seka mies- etta naiskatsojille
hapeaa. Sen sijaan miehen sukuelin voidaan esittaa ilman tata muutosta ajattelussa. 35
Transgressio ylisiirtymisena, rajan ylittamisena, tarkoittaa kuitenkin vain rajan
siirtymista johonkin toiseen kohtaan. Mahdollista on myos elaa rajalla, mika tarkoittaa
silloin jatkuvaa rajan siirtamiseen perustuvaa toimintaa, alistumista tai antautumista
polariteettien ja moninaistenkin vastakkainasettelujen, normien ja konventioiden
purkamiseen ja uudelleenmaarittelyyn. Liminaali ihminen ei astu rajan yli, vaan elaa
valitilassa, rajalla, rajan molemmin puolin ja saattaa siten Saarinivaaran mukaan
nakyvaksi maailmaa, joka muuten on nakymatonta.3 6 Kekalaisen taidetta voisi pitaa
tallaisena rajan taiteena, vaikka siina onkin tunne radikaaliudesta – vahan menee ylikin.
Himon luonteeseen rajalla kaytavana toimintana kuuluu, etta sen seurauksena syntyy
jotain uutta. Seurauksena voi olla hybridisaatio, monessakin mielessa. Saarnivaara
toteaa, etta ”hybridisaatio, risteyttaminen, toteutuu, kun kaksi tuttua, mutta keskenaan
yhteenkuulumatonta tekijaa tai aluetta yhdistyvat ja muodostavat kokonaan uuden
jarjestyksen toimia ja ajatella.37” Sellaista ei syntynyt Narkissoksesta ja Ekhosta, vaikka
heidankohtaamisensa tapahtuikin heidan molempien huhuillessa toivetta aaneen:
”Yhteen!”. Sen sijaan sellainen syntyi Narkissoksesta ja hanen peilikuvastaan ja
Ekhosta ja hanen vastausta vaille jaaneesta kaipauksesta. Ovidiuksen tarinoissa ja
myyteissa ylipaansa himo johtaa yleensa uusien olentojen syntymiseen tai
jonkintyyppiseen metamorfoosiin. Ekho muuntuu aaneksi, tarkemmin sanottuna
pelkaksi kaiuksi, jossa han oli kyennyt yhtymaan Narkissokseen. Narkissos puolestaan
muuntuu kukaksi, ei-aktiivisena kasitetyksi olennoksi, silla juuri ei-aktiivisena han
kykeni olemaan yhta kuvajaisen kanssa. Ekho joka on himoinnut aineellista olentoa jaa
kaikuna todelliseen maailmaan; Narkissos siirtyy Tuonelaan, ihmisen mielikuvituksen
alueelle.38
Himosta saa alkunsa koko Ovidiuksen tarinakin, nimittain Narkissos syntyi
raiskauksesta. Himo raiskauksen tai insestin muodossa loytyykin useista alkumyyteista.
Himo on myyttisen todellisuutemme perusraaka-aineita: siita syntyy kulttuurinen
kertomus – ihmisyyden tragedia. Transgressio luo narratiivia. Mutta enta ”jos Narkissos
tiesi olevansa Narkissos?”, kuten Kekalainen kysyy.3 9 Vapaasti tulkittuna kysymys
kuuluisi: mita jos henkilo x tietaisi olevansa kulttuurin tuote, himosta syntynyt?
Himo sen moninaisissa muodoissaan on jatkuvuuden himoitsemista. Haluamme, etta
halumme jatkuu, haluamme etta halumme kohteet jatkavat olemistaan ja haluamme etta
jatkamme itse olemistamme. Sokrateen esittaman rakkauskasityksen mukaan rakkaus on
ihmisen halua kuolemattomuuteen ja hyvan ikuiseen omistamiseen. Sokrates kuvaa
rakkauden jumala Eroksen daimoniksi, ei kuolevaiseksi eika kuolemattomaksi, vaan
valittajaksi ihmisten ja jumalten valilla.40
Platonin Sokrateen suulla esittama kasitys sisaltaa halun muuntua ihmisena, kayda lapi
muodonmuutos, hybridisaatio: tulla osin jumalan kaltaiseksi. Tama voi tarkoittaa myos
itsetietoisuuden syntymista, mika Hegelin mukaan tapahtuu suhteessa subjektin
itseriittoisuuden haastavaan toiseen. Herran ja orjan dialektiikka syntyy41, ja kuuluu
Narkissoksen huudahduksessa: ”Voi jos ruumiistaan ulos ilmaan astua voisi! Lempija
ennen ei rakastaan lie toivonut kauas!”4 2 Tallaisena Narkissos piirtaa esiin traagisen
ihmisen.
Sen sijaan stoalainen ei ole koskaan tragedian kohteena. Malin Grahnin mukaan
stoalaisen hyve-etiikan paamaarana on pikemminkin tragediasta vapaa elama ja
ominaisimman sisaisen kauneuden loytaminen. Hyve kasitetaan siina rationaalisena
toimintavalmiutena ja herkkyytena rationaaliselle pohdinnalle jokaisessa
toimintatilanteessa. Koska hyvetta ei voi ottaa ihmiselta ottaa pois, traagisuus liittyy
ihmisen ulkopuolelta tulevaan. Stoalaiset ylistivatkin ihmisen voimaa noudattaa
jarkkymattomasti jarjen ja tahdon ohjeita ja siten hallita kohtaloa tai kohdata se
valittamatta. Hyva ihminen toteuttaa valintansa mukaan ominaisinta luontoaan
toimimalla oikein ja hyveellisesti eli hyvin kaikissa olosuhteissa. Tallainen ihminen on
stoalaisittain myos kaunis. Stoalaisittain ajateltuna tasapainoinen sielu nakyy
kehollisena kauneutena ja heijastuu kasvoissa.43
Lacanin halun kasitys jattaa ihmisen tilaan, jossa raja on ehdoton ja rajan ylittaminen
voi tapahtua vain transgression normeja hajoittavalla tavalla. Sen sijaan stoalaisten
mukaan parantuminen on aina mahdollista, mutta se edellyttaa, etta ihminen itse haluaa
etsia filosofista elamantapaa ja hanen taytyy sallia itsessaan muutos. Nain ollen
oppimisen halun taytyy olla ensin. Ihmista, joka ei tahdo oppia, ei voi opettaa. Stoalaiset
kuitenkin lupaavat, etta me emme karsi ikina. Itsestaan hyva ja huono eivat ole
mahdollisia itsen ulkopuolella ja talloin itsemme ulkopuolisen armoilla oleminen johtaa
tunteeseen, virheellisiin ajattelutottumuksiin, oman toiminnan ja tahdon seka himon
ristiriitaan ja siten lopulta karsimykseen. Tasainen onnellisuuden lahde voidaan
stoalaisuuden mukaan loytaa ihmisen sisalta. Metodina tallaiselle parantumiselle on
filosofinen terapia, joka kayttaa tyokaluina rationaalisia argumentteja (prokheiron) ja
toimii keskustelun valityksella nayttaen ajattelun ristiriitoja. 44
Grahnin mukaan stoalaisen filosofian jarjestelmaa ei pida ymmartaa sisaanpain
kaantyvana jarjestelmana, jossa paamaarana olisi vain subjektiivinen mielenrauha ja
onnellisuus. Hyve edellyttaa toimintaymparistoa ja hyve-etiikkaan liittyy aina suhde
toisiin ihmisiin ja olentoihin seka ymparistoon.4 5 Taman vuoksi olisi mielestani
oleellista voida kaantaa Lacanin kasitys halusta positiiviseksi voimavaraksi.
Vastauksena siihen, miten ihminen voisi lakata olemasta haluava olento, joudun
toteamaan, etta ehka ei mitenkaan. Jo tama kysymyskin perustuu transgression
ajatukselle. Mutta enta jos jattaydytaan tietoisesti liminaaliin tilaan ja kysytaan, miten
halu voi lakata olemasta toisen halua? Lacania seuraten se tarkoittaisi muuntumista
olemaan halun kohteena eli siirtymista ottajasta antajaksi. Se tarkoittaa myos
omistamattomuuden haluamista ja halun kohteen asettamista itseen eli kaytannossa
varastamattomuuden haluamista. Se tarkoittaa myos halun puhtautta ja yksikohteisuutta
ja halusta tietoiseksi tulemista.
Vaitan, etta seka kirjailijaksi muuntunut Stendhal etta menestyneeksi haitaristiksi
muuntunut Kimmo Pohjonen ovat kokeneet tallaisen muuntumisen. Stendhal esittaa
siita tapauskuvauksen. Pohjonen kuvasi omaa asennettaan luomiseen ja luovana
taiteilijana tyoskentelyyn Estetiikan rajat IX -luentosarjassa joulukuussa 2014.
Pohjosen mukaan haitari on soittimena Suomessa vaistamatta hyvin tiiviissa yhteydessa
traditioon ja musiikin konventionaalisuuteen. Han halusi soittaa nimenomaan haitaria,
mutta kertoo, etta haitarin soitto on helposti vanhempien ja perinteen mielistelemista,
yritysta miellyttaa jo olemassa olevaa kulttuuria ja musiikkimaailmaa. Jokainen
haitaristi joutuu urallaan kohtaamaan ja tekemaan valinnan joko jatkaa perinnetta tai
ottaa uudenlainen suhden koko soittimeen. Pohjosen puheesta syntyy mielikuva, etta
haitaria voi soittaa vain kahdella tavalla: kuten kaikki muut tai kuten ei kukaan muu.
Pohjonen soittaa haitaria jalkimmaisella tavalla ja intohimoisesti. Se kuitenkin tarkoitti
muuntumista ihmisena ja muusikkona, transgression vaihetta, jossa uusi sai alkunsa.46
Kimmo Pohjonen havainnollistaa haitarin suomalaisessa kulttuurissa erikoisen
kohotettun aseman ansiosta itse asiassa koko taiteilijuuteen tai luovuuteen syntymisen
tapahtuman. Jotta ymmartaisi Narkissoksen tarinan ja Pitojen kuvaukset himosta ja
rakkaudesta, ei riita etta tarkastellaan tarinaa itseaan: on tarkasteltava myos sita, kuka
tarinan kertoo, silla kertoja on luova olento. Luotu teos on saanut alkunsa myos himosta
ja narsistisesta impulssista.
Ovidiuksen teoksessa tarinankertojana on sokeaksi tuomittu tietaja Teiresisas, joka
kommentoi tarinaansa hopinaksi haukkuvalle, etta onnellinen olisi tamakin silmia vailla,
ettei tarvitsisi Bacchuksen juhlia katsella. Teiresias on siis sokeanakin nakija: tietoinen
himon temmellyskentasta ja siihen liittyvista karsimyksista. Mahdollista on tarkastella
sisaiskertojan lisaksi myos itse kirjailijaa. Siksi kysynkin, mitka ovat argumentit
puolustamaan Platonin oikeaa tietoa rakkaudesta tai ylipaansa yhtaan mistaan? Platon
itse korostaa tata hurmioituneiden puhujien epaluotettavuutta dialogissaan Ion, jossa Ion
puhuu Homeroksen ylivertaisuuden puolesta ilman yhtaan patevaa argumenttia.
Ion recites (and Homer composes) not from knowledge but from divine inspiration.Neither knows what he is saying, but is nonetheless capable of speaking or composingbeautifully thanks to the divine. They are like the worshippers of Bacchus, out of theirright minds (534b4–6). This creative madness, as we might call it, they share with otherMuse-inspired artists as well as prophets and diviners (534b7-d1). - - Ion has noargument to support what looks like a comparative assessment; it is just a report to theeffect that he is “possessed” by Homer's magic thanks to the work of a god. A poet,further, is not a knower, but a kind of transmitter of a divine spark; he or she is “an airything, winged and holy” (534b3–4). The spark is generated by the god, and is passeddown through the poet to the rhapsode and then to the audience.47
Pitojen sisakertojan Platon on laittanut toteamaan, etta nain han asian kuuli ja kertoi sita
mita muisti. Platon pesee katensa koko rakkaus-keskustelusta, jattaa lukijan
tutkimusretkelle omien himojensa maahan, mutta jattaa samalla tulikivenkestavan
kulttuurituotteen lukijalle tarjoukseksi rajatilasta. Mietin vain, mita Platon mahtoi
himoita, etta syntyi nain kestavaa luotua materiaalia?
Lopuksi: Himosta taidekasvattajaksi?
Himo on samanaikaisesti seka tuntemus, kokemus etta toimintaa. Tassa kasityksessani
nojaan John Deweyn kasitykseen kokemuksesta, joka on seka aktiivista etta passiivista
toimintaa, jossa kokija koettaa paasta tasapainoon ymparistonsa kanssa 48, siis
jonkinlainen rajalla elamisen muoto.
Himo on myos potentiaalisesti tilanne tai tila, jossa ihminen voi tulla tietoiseksi
kokemuksestaan ja ajattelun, tunteiden seka toiminnan suhteesta systeemiseen
kokonaisuuteensa. Himo on oman rajallisuuden ja rajattomuuden kanssa kayty taistelu.
Jos se tapahtuu esteettisessa viitekehyksessa, voidaan puhua esteettisen kokemuksesta.
Antiikin filosofiaan liittyy korostetusti kasitys kaikenlaiseen oppimiseen sisaltyvasta
itsetutkiskelusta ja itsesta oppimisesta. Antiikin filosofien paamaarana ei ollutkaan
tehda filosofiaa vaan opiskella elamaa.4 9 Myos Richard Shusterman muistuttaa antiikin
maksiimeista, joita on syyta pitaa toisiaan taydentavina:
”Tunne itsesi” ja ”Ei mitaan liikaa”.50
Rajan kokemiseen ja rajojen ylittamiseen liittyvana ilmiona himo liittyy kaikkeen
inhimilliseen kasvuun. Siksi se on tekemisissa myos oppimisen ja opettamisen kanssa.
Ihmisena oleminen on annetun materian muovaamista. Erityisesti taidekasvatukseen
muodonmuutos on sisaankirjoitettuna. Se on nain siksi, etta taiteilijan tyo on
muodonmuutoksen tekemista, materian muovaamista toiseen asuun, olipa kyse mista
tahansa materiasta, sanoista, savesta tai savelista. Voidaakseen saattaa aikaan
muodonmuutoksia taiteilijan taytyy osata tehda sellainen itsessaan. Taidekasvatus
perustuu kokonaiseen persoonan muuntumiseen, identiteetin renessanssiin.
Juha Varton mukaan taidekasvatuksen paamaarana ei kuitenkaan ole sosiaalistaminen:
se ei hanen tahtaa aikuisuuteen tai valmiiksi ajatellun saavuttamiseen, vaan ”pyrkii
avaamaan mahdollisuuksia, joita kasvavassa itsessaan on: ilmaisemisen, tunnistamisen,
ajattelemisen mahdollisuuksia.” Suuri osa taidekasvatuksesta tuskin noudattaa Varton
maksiimia, mutta olen valmis allekirjoittamaan sen, etta tamansuuntainen tulevaisuuden
tulisi olla. Taidekasvatus ei nimittain ole Varton mukaan esteettista kasvatusta, vaan
pikemminkin pyrkimyksena on esteettisen purkaminen, ohjaaminen taidon paikkaan ja
valppauteen.51
Kimmo Pohjonen puhuu minulle. Hanen mielestaan valtaosa musiikkiopettajista on
huonoja. Kun opetetaan noudattamaan saantoja, ei opeteta oikeastaan luomisesta yhtaan
mitaan. Mina resonoin, silla minulla on hyva kaikupohja taiteen ja kasvatuksen
ajatuksille. Pohjonen on opettajana, mina oppilaana. Me myotavarahtelemme Eric
Shousen tarkoittamassa mielessa: affektiivinen resonanssi ei tarkoita toisen tunteiden
kokemista, vaan ruumiiden tapaa olla vodovaikutuksessa toistensa kanssa. Resonanssi
on kokonaisten kappaleiden (sisaltaen ihmisten kohdalla emotionaalisen, kognitiivisen,
aistimellisen ja affektiivisen) varahtelya oikealla taajuudella riippumatta resonoivien
kappaleiden samanlaisuudesta.52 Jokin on syttynyt minun ja Pohjosen valilla, ehka se on
kohtaamisen himo tai sitten se on resonanssi. Eika tama tarkoita, etta vibojen taytyisi
aina olla oikeita tai hyvia. Resonanssi ei kasitteena ole arvoperustainen. Vaikka en
olekaan varma, onko kyse himosta, juuri himo tuntuu olevan se kohta ihmisyydessa,
jossa kaikki arvomaaritelmat kyseenalaistuvat.
Juha Varton mukaan estetiikka tarkoittaa taidekasvattajalle taidon ymmartamista laajasti
ottaen. ”Taito on selviytymista sen kanssa, mika kulloinkin on vastassa, minka
tunnistaminen on kiinni aistisesta valppaudesta.”5 3 Kimmo Pohjonen opetti luomisen
himon ja estetiikan suhteesta asettumalla valppasti tilanteeseen, joka hanella oli
vastassa. Taman vuoksi luento oli myos avoin keskustelulle, ehkapa jopa filosofiselle
terapialle. Taidekasvatuksessa keskeisinta onkin kasvattajan ja kasvajan kohtaaminen.
Suhde kahden keskenaan ei aina niin tasavakisen voiman valilla ja niiden tanssi, joka
jatkuu ikuisuuksiin, tai vahintaan elaman loppuun. Siina juuri himon estetiikka: tanssi
halki elaman.
Kirjallisuus ja lahteet
Estetiikan Rajat IX, Himon estetiikka -luennot Helsingin yliopistossa syksylla 2014.
Malin Grahn: Himo ja Antiikki Makclin, Maklin: Halu on ihmisen olemus – halun kasitteesta lacanilaisessa psykoanalyysissa
ja sen taideteoreettisista sovelluksista.Erkki Sevanen: Talouden logiikat taiteessaHanna Joensuu: Himo – Valta ja raha taidemaailmassa Susanna Paasonen: Porno ja Affektiivisuus Kimmo Pohjonen: Luomisen himo
Baudelaire, Charles 2009 (1863): Modernin elaman maalari – otteita luvuista 1, 3–4, 9 ja 11–12. Teoksessa ”Estetiikan klassikot Platonista Tolstoihin” toim. Reiners, Seppa, Vuorinen. Suom. Antti Nylen.Helsinki: Gaudeamus 2009, 457–469.
Broo, Mans 2010: Patanjalin Yoga-sutra. Suom. ja toim. Mans Broo. Helsinki: Gaudeamus. Cary, M.J. & Haarhoff, T.J. 1963: Antiikin kulttuuri. Helsinki: Tammi.
Dewey, John 1934: Art as Experience.
Griswold, Charles L., "Plato on Rhetoric and Poetry", The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Fall 2014 Edition), Edward N. Zalta (ed.), URL = <http://plato.stanford.edu/archives/fall2014/entries/plato- rhetoric/>.
Halttunen–Riikonen, Elina 2013: Ihmiskasitys talouspuheen taustalla. Verkkojulkaisussa Filosofia.fi. http://filosofia.fi/node/6619. Haettu 15.1.2015.
Kinnunen, Aarne 1990: Esteettisesta elamyksesta. Helsinki: Yliopistopaino.
Kortelainen, Anna 2009: Hurmio – oireet, hoito, ennaltaehkaisy. Helsinki: Tammi.Nancy, Jean–Luc (2011): God, Justice, Love, Beauty. (Trans. Sarah Clift.) Fordham: Fordham UP, 2011.
O'Keefe, Tim: Epicurus 341-271 B.C. E. In Internet Ensyclopedia of Philosophy. http://www.iep.utm.edu/epicur/ Haettu 13.1.2015
Ovidius 1997: Muodonmuutoksia. Suom. Alpo Ronty. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, s. 118–123. Platon 1999: Teokset. 3. osa, Pidot. Suom. Marianna Tyni. Helsinki: Otava
Saarinivaara, Marjatta, 2003: Kohtaamisia maastossa – Lahtokohtien teoreettinen paikantaminen. Teoksessa Kohtaamisia taiteen ja tutkimisen maastossa (toim. Juha Varto, Marjatta Saarnivaara ja Heikki Tervahattu). Hamina: Akatiimi Oy, 12–23.
Shusterman, Richard 2012: Thinking through the body – Essays in Somaeshtetics. Cambrige, New York: Cambridge university press.
Susanne Uusitalo, 2009: Addiktio. (julkaistu 2.2.2009, muokattu 8.9.2014) http://filosofia.fi/node/4226 Haettu 15.1.2015
Tuske, Joerg, "The Concept of Emotion in Classical Indian Philosophy", The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Spring 2011 Edition), Edward N. Zalta (ed.), URL = <http://plato.stanford.edu/archives/spr2011/entries/concept-emotion-india/>.
Varto, Juha 2003: Kauneuden taito. 3. painos. Tampere: Juvens Print-Tampereen yliopistopaino.
Viitteet
1 Joogafilosofian kasite purusa tarkoittaa karkeasti ottaen puhdasta passiivista tietoisuutta ja siihen viitataan toisinaan termeilla kokija ja nakija. Prakrti puolestaan tarkoittaa alkuperaista materiaa, josta koostuu aivan kaikki havaittava, niin ajatukset kuin tunteetikin, kivien, talojen ja internetverkoston rinnalla. Materialistista dualismia edustava joogafilosofia on yksi kuudesta Intian klassisesta filosofisesta suuntauksesta. (kts. Esim. Broo 2010, Tuske 2011.) Sanskriitinkielinen sana rajas tarkoittaa etymologisesti myos himoa.
2 On huomattava, etta kauneus on vain yksi esteettiseen kokemukseen mahdollisesti liittyva laatu. Yhta hyvin voitaisiin puhua koomisuuden tai brutaaliuden kokemisesta. Myos tallaiset kasitykset voivat motivoida haluja ja himoja. Toistuvasti kauneus kuitenkin nostetaan yhdeksi ylimmista kokemisen muodoista, kenties siihen laheisesti liittyvan pyhan kasitteen ansiosta.
3 Baudelaire 2009, 457. Suom. Antti Nylen.
4 Ovidius 1997, 123-124. Ovidius eli 43 eKr.- 17/18 jKr.
5 Worth ottaa puheessan ”Defining value in Today's Contemporary Art Market” TedXChelsea konferenssissa 1.6.2012 tietoisesti provokatiivisen asenteen, eika ole syyta ajatella, etteiko han tunnustaisija tunnistaisi taiteen muitakin arvoja. Haettu 15.1.2015 osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=XjcOhzBmLck
6 http://www.dailymail.co.uk/news/article-2239014/Works-Damien-Hirst-sold-70-cent-original-sale- price.html. Haettu 15.1.2015.
7 Sevanen 2014, Estetiikan rajat IX – luento.
8 Halttunen–Riikonen 2013. Instrumentalismi voidaan kasittaa monella tavalla, myos positiivisessa hengessa. Tallaista esteettista nakemysta edustaa esimerkiksi Arnold Berleant.
9 Harri Macklin tulkitsi lacanilaista psykoanalyysia luennollaan Estetiikan rajoissa 2014. Psykoanalyysissa himo ja halu kasitetaan samaksi asiaksi.
10 Uusitalo 2009.
11 Uusitalo 2009.
12 Broo 2010.
13 Susanna Paasosen puhe Porno & affektiivisuus Estetiikan rajat -luentosarjassa, 2014. Tomkinsin kasitys affekteista pohjautuu biologiaan ja sisaltaa seka emootion kokemisen biologisten valmiuksien etta arsytyksesta kaynnistyvien biologisten toimintamallien kasittamisen.
14 Susanna Paasonen 2014.
15 O'Keefe 2015. Epikuros kielsi sielun ja platonististen ideoiden olemassaolon seka sen, etta jumalilla olisi meihin vaikutusta.
16 Halttunen–Riikonen 2013.
17 O'Keefe 2015. Epikuros kielsi sielun ja platonististen ideoiden olemassaolon seka sen, etta jumalilla olisi meihin vaikutusta. Ajattelutapa pitaa kuitenkin ruumiin nautintoja vahemman merkittavina kuin alyyn ja yhteiskunnallisiin asioihin liittyvia. Taman vuoksi epikurolaiset suosivat syrjaanvetaytyneisyytta.Taiteesta keskusteleminen arvokasta. Taiteen tekeminen sen sijaan kuuluu tyolaisille. Cary & Haarhoff 1963, 208 ja 260.
18 Macklin 2014.
19 Macklin 2014.
20 Nancy 2011, 105.
21 Macklin 2014.
22 Platon 1999.
23 Macklin 2014.
24 Baudelaire 2009, 462.
25 Baudelaire 2009, 464.
26 Baudelaire 2009, 462-463.
27 Stendhal teoksessa Kortelainen 1999, 17. Suom. Kortelainen. Stendhal koki tuon ekstaasiksi, esteettiseksi hurmostilaksi tai sairaskohtaukseksi nimetyn sekavuuden Firenzen Santa Croce -kirkossa, pienessa Niccolini kappelissa. Anna Kortelainen kuvaa kappelin kokonaisilmetta ”aikakauden vastauskonpuhdistuksen ideaalin eli vaikuttavan visuaalisen melodraaman mukaiseksi”. Stendhal kuitenkin vaikuttui nimenomaan Il Volterranon (1611–1689) maalaamista sibylla-aiheisista freskoista. Stendhalin syndooman nimesi italialainen laakari Graziella Magherini kohdattuaan toistuvasti akillisen ja voimakkaan taiteen parissa koetun sekavuustilan potilaillaan. (Kortelainen 2009, 16–17; 163–165.)
28 Kortelainen 2009, 154–156 ja Leader-Corfield 2008 teoksessa Kortelainen 2009, 156.
29 Kinnunen 1990, 12–13.
30 Kortelainen 2009, 135–137.
31 Kortelainen 2009, 135–137. Luultavimmin Stendhalin mahdollisesti psykoottinen kokemus kuitenkin eroaa monista muista psykooseista. Vaikka Stendhalin kokemus saattaisikin muistuttaa psykoosia, ei voida vetaa johtopaatosta, etta muut psykoosit noudattaisivat samaa logiikkaa tai psykologiaa kuin Stendhalin kokemus.
32 Baudelaire 2009, 457.
33 Arto Haapala kommentoi nain Suomen estetiikan seuran seminaarissa joulukuussa 2014 Anna Kortelaisen esitysta Stendhalin syndroomasta ja hurmioitumisesta taiteen aarella.
34 Saarivaara 2003, 13–14. Transgressio yleisesti ottaen tarkoittaa toiseen paikkaan siirtymista.
35 Sanna Kekalaisen puhe Suomen estetiikan seuran seminaarissa 2014. Kekalaisen internetsivut: http://www.kekalainencompany.net/
36 Saarivaara 2003, 13–14. Transgressio yleisesti ottaen tarkoittaa toiseen paikkaan siirtymista.
37 Saarivaara 2003, 13–14. Transgressio yleisesti ottaen tarkoittaa toiseen paikkaan siirtymista.
38 Ovidius 1997, 123–124.
39 Sanna Kekalaisen puhe Suomen estetiikan seuran seminaarissa 2014.
40 Platon 1999.
41 Maclinin puheessa Hegel: Hengen fenomenologia, 1807.
42 Ovidius 1997, 122. Suom. Alpo Ronty.
43 Cary & Haarhoff 1963, 208 ja 260; Malin Grahnin puhe Himosta ja Antiikista Estetiikan rajat-luentosarjassa. Stoalaisuuteen liittyy tietty passiivisuus elaman tapahtumissa. Kristillinen kirkko omaksui kasityksen eettiseen opetukseensa.
44 Malin Grahnin puhe Estetiikan rajat -luentosarjassa, 2014.
45 Malin Grahn 2014.
46 Kimmo Pohjosen puhe Estetiikan rajat -luentosarjassa syksylla 2014.
47 Griswold 2014.
48 Dewey 1934.
49 Malin Grahnin puhe Himo ja antiikki Estetiikan rajat -luentosarjassa 2014.
50 Shusterman 2012.
51 Varto 2003, 7–10.
52 Susanna Paasonsen puhe Porno & affektiivisuus Estetiikan rajat -luentosarjassa.
53 Varto 2003, 7–10.
Recommended