KODINHALTIJA, NOIDAN LIITTOLAINEN JA TUONELAN MUSTA PETOElätti- ja haltijakäärmetarinat ikkunana suomalaiseen käärmeperinteeseen

Juha HuvinenPro gradu-tutkielma

UskontotiedeHistorian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos

Turun yliopistoKesäkuu 2014

Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityChek-järjestelmällä

TURUN YLIOPISTOHistorian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosHumanistinen tiedekunta

HUVINEN, JUHA: KODINHALTIJA, NOIDAN LIITTOLAINEN JA TUONELAN MUSTA PETO. Elätti- ja haltijakäärmetarinat ikkunana suomalaiseen käärmeperinteeseen

Pro gradu -tutkielma, 149 s., 4 liites. UskontotiedeKesäkuu 2014

Tutkielmani aiheena on elätti- ja haltijakäärmeitä käsittelevän uskomustarina- ja memoraattiaineiston sisältämien kulttuuristen mallien sisällön analysoiminen sekä liittä-minen laajempaan historialliseen ja spatiaaliseen kontekstiin. Tutkielmani yksityis-kohtaisempia kysymyksiä on selvittää: minkälaisista uskomuselementeistä tarinape-rinteen kulttuuriset mallit muodostuvat; sisältääkö perinne erilaisia historiallisia kerros-tumia ja alueellista variaatiota; voidaanko aineistosta löytää paikallisia adaptaatioita ja miten näitä voidaan selittää; voidaanko elätti- ja haltijakäärmetarinoiden pohjalta raken-taa abstrakti malli laajemmista käärmemielikuvista? Tutkielmani pohjautuu Suomalai-sen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston uskomustarinakortiston aineistoon. Tutkielmani primääriaineisto muodostuu 496:ta uskomustarinakortista.

Tarkastelen haltija- ja elättikäärmeperinnettä sekä joustavan semanttisen että vertailevan lähestymistavan kautta. Erotan perinteen kannalta keskeisiä uskomuselementtejä ja nii-den yhdistelmiä. Näiden tulkinnalla ja kontekstoinnilla yhdistän elättikäärmeperinteen osasia laajempaan kokonaisuuteen, jonka tuloksena esille tulevat käärmeperinteen kol-lektiiviset mallit ja niiden rajat. Tutkimuksen metodeina ovat vertaileva tulkinta ja etnosemantiikka, jossa keskiössä ovat perinnetekstien osaset ja niiden sisäinen kielioppi.

Tutkimukseni tärkeimpinä tuloksina ovat havainnot, joiden mukaan elätti- ja haltija-käärmeisiin liittyvää uskomustarinaperinnettä ohjaavat kulttuuriset mallit sisältävät aiemmissa tutkimuksissa havaittua moniulotteisimpia sisältöjä. Tässä tutkimuksessa vakiintuneita käsityksiä täydentää havainto siitä, että elättikäärmeperinne jakaa samoja piirteitä laajemman käärmemytologian kanssa. Uusia havaintoja ovat maailmankäär-meeseen, lindorm-perinteeseen ja paholaiseen liittyvät piirteet, joita aiemmissa elätti-käärmetutkimuksissa ei ole painotettu. Toinen tutkimukseni keskeinen tulos on se, että elätti- ja haltijakäärmetarinoiden uskomusmallit ovat jaettuja muiden käärmetarinoiden ja -taikojen kanssa. Käärmeperinnettä ohjaavat kulttuuriset mallit ulottuvat siis suul-lisesta tarinaperinteestä aina rituaaliseen toimintaan. Kolmanneksi elättikäärmeisiin liit-tyvä perinne ei perustu aiemman tutkimuksen kuvaamalla tavalla suomalaisiin luonnon-käärmeisiin, vaan liitäntä kyykäärmeeseen (Vipera berus) ja rantakäärmeeseen (Natrix natrix) on toissijainen. Neljäs tutkimustulos selittää osin aiemmasta poikkeavalla ta-valla haltija- ja elättikäärmeperinteen keskittymistä itäiseen Suomeen ja Karjalaan, jossa käärme liittyy kiinteästi karjaan. Tarinat ja niiden sisältämät osin vanhat mallit säilyivät aktuaalisina idässä ja Karjalassa, koska siellä omaksuttiin aikaisin kaupallinen maito-talous. Lehmien tuottavuuteen liittyvä käärmefolklore sai siellä erityisen arvon.

Asiasanat: uskontotiede, kansanperinne, kulttuurisemiotiikka, kulttuuriekologia, kansanusko, muinaisusko, käärmeet, lohikäärmeet, haltijat

Sisällysluettelo1. JOHDANTO..................................................................................................................12. TUTKIMUSONGELMA JA TUTKIMUSKYSYMYKSET.........................................23. AIKAISEMPI TUTKIMUS, TUTKIMUSKÄSITTEET JA METODIT.......................3

3.1. Aikaisempaa tutkimusta suomalaisesta käärmeperinteestä....................................33.2. Keskeiset käsitteet..................................................................................................5

3.2.1. Kansanusko.....................................................................................................53.2.2. Mentaliteetti ja mentaaliset mallit..................................................................93.2.3. Maailmakuva................................................................................................11

3.3. Teoreettinen viitekehys.........................................................................................133.3.1. Ihmisen käärmesuhteen biologista ja kulttuurista taustaa............................13

3.3.1.1. Ihmisen evoluutio ja kulttuuriset käärmekäsitykset..............................133.3.1.2. Käärme ja kulttuuriset rajalinjat – skandinaavinen konteksti...............15

3.3.2. Eläimen ja ihmisen suhteen kerrostumat Euroopan kulttuurihistoriassa......173.3.3. Suomalaisen kansankulttuurin ekologiset perinnealueet..............................21

4. AINEISTO JA MENETELMÄT..................................................................................254.1. Aineisto ja aineiston käsittelyn pääpiirteet...........................................................254.2. Hybridiset metodit................................................................................................28

5. SIELUELÄINKÄSITYKSIÄ ELÄTTI- JA HALTIJAKÄÄRMETARINOISSA.......335.1. Šamanistisia tulkintoja.........................................................................................335.2. ”Meijän koira se vaan on” - elättikäärme tietäjän apueläimenä...........................395.3. Para-, piru ja noidan apueläin...............................................................................43

6. KÄÄRME KODINHALTIJANA JA ESI-ISIEN SYMBOLINA................................506.1. Vainaja- ja kodinhaltijamielikuvat käärmeen nimissä ja asuinpaikoissa..............506.2. Uhri käärmeelle, haltijalle vai esi-isille?..............................................................596.3. Elätin funktiot: kodinhaltija-, esi-isä- ja käärmekäsitysten rajapinnoilla.............61

6.3.1. Elättikäärme onnettomuuden ennustajana....................................................616.3.2. Karjaonnen, terveyden ja hedelmällisyyden haltija......................................626.3.3. Talon supranormaali suojelija ja rajojen vartija............................................666.3.4. Käärme kostajana ja talon tapojen ylläpitäjänä............................................71

7. KÄÄRMEJUMALIEN JÄÄNTEITÄ ELÄTTIKÄÄRMEAINEISTOSSA...............737.1. Kruunupäinen käärme elättikäärmeenä................................................................73

7.1.1. Valkoisen käärmeen kruunu .........................................................................737.1.2. Käärmeen käräjäkivi elätti- ja haltijakäärmetarinoissa................................79

7.2. Maanalainen demoninen käärme – ukkosenjumalan ikuinen vastustaja..............807.2.1. Ukkosenjumalan ja maailmankäärmeen ikuinen taistelu.............................807.2.2. Mato musta maanalainen – tuonelan käärmeen tuntomerkit........................84

8. ELÄTTIKÄÄRME NOSTOKÄÄRMEENÄ..............................................................878.1. Elättikäärmeen nostajat ja nostokäärmeen funktiot.............................................878.2. Elättikäärmeen nostamisen ja esiin kutsumisen menettelyt.................................88

9. TARINOIDEN MIELIKUVAMAAILMA JA LUONNONKÄÄRMEET...................9110. JOHTOPÄÄTÖKSET................................................................................................95

10.1. Elättikäärmeskeemojen kollektiivinen rakenne ja rajalinjat..............................9510.2. Elättikäärmeuskomusten ja laajemman käärmeperinteen kerrostumia..............9810.3. Alueellisen ja paikallisen variaation selittäminen............................................10110.4. Elättikäärmemielikuvien merkitys ja laajempi käärmeperinne........................10410.5. Jatkokysymyksiä elättikäärmeestä ja laajemmasta käärmeperinteestä............107

VIITTEET......................................................................................................................109LÄHTEET......................................................................................................................126LIITTEET

1. JOHDANTO

Käärmeet ovat eläimiä, joihin on liitetty erityinen symboliarvo useimmissa uskonnol-

lisissa traditioissa. Niille on annettu poikkeuksellinen asema niin laajalle levinneiden

maailmanuskontojen teologioissa kuin paikallisten pienryhmien perinteessä. Käärmeet

ovatkin jättäneet erityisen jäljen lähes jokaiseen kulttuuriin. Maamme kansankulttuuri ei

tässä suhteessa tee poikkeusta. Suomalaisestakin kansaperinteestä on konstruoitavissa

rikas ja moniulotteinen käärmeeseen liittyvä uskomusmaailma, jossa on useita erilaisia

kerrostumia1. Tässä tutkimuksessa tarkoituksenani on tarkastella haltija- ja elättikäär-

meeseen liitettyjä kulttuurisia malleja suomalaisessa memoraatti- ja uskomustarinape-

rinteessä. Itse tarinoiden motiivit ovat usein kansainvälistä lainaa, jolle löytyy vas-

tineensa muilta kulttuurialueilta2. Tarinoiden omaksuminen ja niiden muuntaminen so-

pivaksi paikalliseen kulttuuriekologiseen ympäristöön korostaa kuitenkin, että niiden

sisältämillä kulttuurisilla malleilla on ollut adaptiivista arvoa. Toisin sanoen se, että tari-

namotiivit on hyväksytty paikallisyhteisön kerrontaan, paljastaa niiden sisältämien us-

komusmallien olleen tavalla tai toisella tarpeellisia kollektiivitraditiossa.

Tutkimuksen kannalta kulttuuristen mallien osoittaminen ei kuitenkaan yksin riitä, vaan

niissä esiintyvät piirteet on pyrittävä liittämään laajempaan uskomusperinteen konteks-

tiin. Näin keskeiseen rooliin nousee vertailuaineisto ja tutkimuskirjallisuus, johon no-

jaten tarinoiden taustalla vaikuttavien mentaalisten mallien erityispiirteitä ja kerros-

tumia on mahdollista tulkita. Teoreettisesti työni kiinnittyy mentaliteettien tutkimuksen

ja kulttuuriekologian rajapinnalle. Mentaliteettien tutkimuksen ansioksi on työni kon-

tekstissa nähtävä tutkimusotteen tapa nähdä usein kansainvälistä lainaa olevien mo-

tiivien ja uskomusten taakse vanhoihin kulttuurisiin kerrostumiin. Käytännön tasolla

mentaliteettien tutkimus on työssäni läheisessä yhteydessä etnosemantiikkaan ja sen

perinteentutkimukselle tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kulttuuriekologia vuorostaan ko-

rostaa ihmisen ja hänen perinteensä kehitystä osana kulloistakin paikallista ympäristöä.

Kulttuuriekologisessa tulkinnassa kiinnostavia seikkoja ovat käärmeperinteen paikalliset

erityispiirteet. Tutkimusotteiden yhdistelmä mahdollistaa käärmeperinteen mielikuva-

kerrostumien rakentumisen ja adaptaation tulkinnan suhteessa suomalaisen agraari-

yhteisön kansankulttuurin ja perinneympäristön kontekstiin.

1

Tutkimus sijoittuu metodologisilta lähtökohdiltaan puhtaasti teoreettisen ja empiirisen

tutkimuksen välimaastoon. Näin tutkimusta voidaan kutsua teorialähtöiseksi tutkimuk-

seksi3. Aineistoa tulkitaan vahvan teoreettisen viitekehyksen kautta, mutta aineisto on

samalla vuorovaikutuksessa teorian kanssa. Itse tutkimusaineisto koostuu Suomalaisen

Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon tallennetuista elätti- ja haltijakäärmee-

seen liittyvistä uskomustarinoista. Tutkimusaineisto on osin samaa, jota Martti Haavio

tarkasteli 1942 ilmestyneessä tutkimuksessaan Suomalaiset Kodinhaltijat. Pyrinkin ra-

kentamaan uudelleentulkintaa jo Haavion aikanaan käsittelemästä materiaalista.

Tutkimus jakaantuu johdannon jälkeen kymmeneen päälukuun. Johdantoa seuraavassa

luvussa kaksi käsittelen lyhyesti tutkimusongelman ja tutkimuskysymykset. Luvussa

kolme esittelen tutkimukseni kannalta keskeiset käsitteet, teoreettisen viitekehyksen ja

aiheeseeni liittyvän aiemman tutkimuksen. Neljännessä luvussa käsittelen tutkimusai-

neistoni valintaprosessin ja aineiston käsittelyyn liittyvät metodiset ratkaisut. Neljättä

lukua seuraavissa viidessä pääluvussa analysoin tutkimusaineiston valittujen metodien

avulla suhteessa laajempaan kontekstiin. Kymmenennessä luvussa kokoan tutkimuksen

tulokset tiiviissä muodossa, pohdin näitä suhteessa teoriaan ja esitän samalla keskeiset

johtopäätökset tiivistetyssä muodossa.

2. TUTKIMUSONGELMA JA TUTKIMUSKYSYMYKSET

Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää millaisia kulttuurisia malleja suomalaisista haltija-

ja elättikäärmeistä kertovat uskomustarinat ja memoraatit sisältävät, sekä voidaanko näi-

den mallien keskeisten piirteiden kautta tarkastella perinteen kronologisia kerrostumia ja

paikallisia eroja? Tutkimusongelma voidaan jakaa neljään tutkimuskysymykseen:

1. Millaisista elätti- ja haltijakäärmeisiin liittyvistä uskomuselementeistä muo-dostuvat tarinoiden ja memoraattien sisältämät kulttuuriset mallit? Mallien rakentumisessa tarkastellaan erityisesti:

I. Haltijakäärmeelle annettuja attribuutteja, kuten käärmeen nimi-tystä, morfologiaa, käyttäytymistä ja asuinpaikkaa.

II. Haltijana pidetyn käärmeen ja ihmisen välistä suhdetta: onko haltijalle annettu hyödyllinen vai haitallinen funktio?

2. Voidaanko tutkimusaineiston sisältämien kulttuuristen mallien pohjalta konstruoida käärmeperinteen kronologisia kerrostumia ja muodostaa näistä yhteyksiä laajempaan uskomusperinteeseen tai muille perinnealueille?

2

3. Voidaanko elättikäärmeisiin liittyvästä tarina-, ja memoraattiaineistosta löytää informanteille merkityksellisiä säännönmukaisuuksia tai paikallisia mielikuvien adaptaatioita ja miten näitä adaptaatioita voidaan selittää?

4. Onko elätti- ja haltijakäärmeeseen liittyvistä keskeisistä piirteistä mah-dollista rakentaa abstraktimpi malli suomalaisesta käärmeperinteestä tai tarkastella näitä piirteitä suhteessa laajempaan uskomusperinteeseen, taikuuteen sekä niihin liittyvään materiaaliseen kulttuuriperintöön?

3. AIKAISEMPI TUTKIMUS, TUTKIMUSKÄSITTEET JA METODIT

3.1. Aikaisempaa tutkimusta suomalaisesta käärmeperinteestä

Suomalaiseen käärmeperinteeseen liittyvää tutkimusta on tehnyt kulttuurintutkimuksen

oppiaineissa suhteellisen harvalukuinen joukko. Yleisimmin siihen liittyvä tutkimus on

suuntautunut tiettyyn käärmeperinteen osa-alueeseen, kuten loitsuihin tai yksittäisiin ta-

rinamotiiveihin. Varsinkin käärmeenpureman loitsuihin liittyneet tutkimukset olivat

1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla suhteellisen suosittuja aiheita. Varhaisimpia näis-

tä suomalaiseen loitsuperinteeseen liittyneistä tutkimuksia oli J. W. Juveliuksen vuonna

1906 julkaistu väitöskirja Länsisuomalaisia käärmeenloitsuja, jossa Juvelius kuvasi

opettajansa Kaarle Krohnin maantieteellishistorialliseen näkemykseen pohjautuen käär-

meenloitsujen kristillistä alkuperää ja niiden vaellussuuntaa lännestä itään.4

Kaarle Krohn itse ei julkaissut käärmeloitsuja koskevaa monografiaa. Hän käsitteli

käärmeen syntyä kalevalaisessa runoudessa vuonna 1912 Kotiseutu-lehdessä julkaistus-

sa artikkelissaan Istervo. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyneessä Krohnin pääteok-

sessa Suomalaisten runojen uskonto on lyhyet kuvaukset elättikäärmeistä ja käärmeen

liitoksesta paholaiseen loitsurunoudessa5.

Käärmeperinnettä käsitteleviä opinnäytteitä ilmestyi lisää 1920-luvulla. Loitsujen

tutkimus jatkui vuosikymmenen lopulla 1928, kun Y.I. Uljaksen pro Gradu tutkimus

Vienan läänin, Aunuksen ja Karjalan käärmeenmanaukset hyväksyttiin Helsingin yli-

opiston kansanrunoustieteen laitoksella. Loitsujen lisäksi myös käärmeisiin liittyvä tai-

kuus huomioitiin ainakin yhdessä opinnäytteessä. Tauno Karilaksen 1922 julkaistu tai-

katutkielma ”käärmeen käräjäkivestä” on ainoa käärmeen ja taikuuden yhteyttä käsi-

tellyt tutkimus kansanrunouteen keskittyneiden opinnäytteiden joukossa.

3

Seuraava askel suomalaisessa käärmeperinteen tutkimuksessa henkilöityi vahvasti kan-

sanrunoudentutkija ja kansanrunousarkiston johtaja Martti Haavioon. Haavio kehitti

1930- ja 1940-luvuilla suomalaiseen kansanperinteentutkimukseen perinnemaantieteel-

listä lähestymistapaa, jonka eräänlaisena ohjelmanjulistuksena voi pitää Haavion vuon-

na 1939 Virittäjässä ilmestynyttä artikkelia Kansanperinteen kartoittamisesta.6

Artikkelissaan Haavio esittää esimerkkejä kansanperinteen kartoittamisen antamista

mahdollisuuksista. Erityisen kiinnostavaa tässä artikkelissa on se, että Haavio esittelee

yhtenä esimerkkinä perinnettä elätteinä pidetyistä käärmeistä. Artikkeli enteili Haavion

vuonna 1942 ilmestynyttä monografiaa Suomalaiset kodinhaltijat. Teoksessa on varattu

kaksi lukua, joissa käsitellään elättikäärmetarinoita osana laajempaa haltijaeläinperin-

nettä. Haavion tekstissä näkyy perinnemaantieteellisen tutkimusotteen lisäksi hänen

kiinnostuksensa kansainvälisten vertailuiden tekemiseen. Myöhemmin Haavio sivusi

käärmeitä vielä 1967 ilmestyneessä teoksessaan Suomalainen mytologia, jossa hän poh-

ti lyhyesti käärmeen syntyloitsun yhteyksiä kristinuskon paholaistematiikkaan.

Haavion kodinhaltijoita käsitelleen tutkimuksen jälkeen suomalainen käärmeperinteen

tutkimus näyttää painuneen folkloristiikassa hetkeksi taka-alalle. Opinnäytteissä käär-

meperinnettä sivuttiin seuraavan kerran vuonna 1952, kun Eeva Mäkelä-Henriksonin

pro gradu Kruunupäinen käärme suomalaisessa kansanperinteessä julkaistiin Helsingin

yliopiston kansanrunoustieteen laitoksella. Käärmeisiin liittyvä tarinatutkimus sai jatkoa

vuonna 1962, kun Pauli Kojon pro gradu Suuret käärmeet ilmestyi. Myös käärmeisiin

liittyvä loitsututkimus jatkui 1960-luvulla. Tästä esimerkkinä toimii Maija Pohjolan

vuonna 1960 ilmestynyt pro gradu Paimiolainen käärmeenloitsu vuodelta 1666.

1960-luvun jälkeen käärmeisiin liittyvä kansanperinteen tutkimus eli hiljaisempaa

vaihetta. Kiinnostus käärmeeseen perinteentutkimuksessa näyttää nousseen vasta 1990-

luvulla, kun aiheesta ilmestyi Tiina Toljanderin uskontotieteen pro gradu Käärme

tietäjän ja noidan taikavälineenä. Kaiken kaikkiaan käärmeperinteen tutkimus uskonto-

ja kansanrunoustieteessä ei näytä 1900-luvulla olleen kovinkaan aktiivista. Keskeisim-

pänä tutkimusotteena on aluksi ollut kartografinen ja maantieteellishistoriallinen lähes-

tymistapa. Käärmeperinteen tutkimus on kokonaisuutena näyttänyt suuntautuneen aluksi

erityisesti loitsuperinteeseen ja myöhemmin tarinaperinteeseen.

4

Uudelleen herännyt kiinnostus käärmeeseen näkyi myös kulttuuriantropologiassa, jossa

kulttuuriekologista lähestymistapaa kehittänyt Matti Sarmela käsitteli osaa käärmepe-

rinteen eri aspekteista teoksessa Suomen perinneatlas Suomen kansankulttuurin kartasto

27. Uskontotieteen, folkloristiikan ja kulttuuriantropologian lisäksi käärmeperinnettä on

käsitelty myös joissain arkeologisissa tutkimuksissa. Jo vuonna 1899 Suomen muinais-

muistoyhdistyksen vuosikirjassa ilmestyi Aspelinin kirjoittama artikkeli suomalaisen

käärmeperinteen eri ulottuvuuksista. Myöhemmin suomalaisessa arkeologiassa käär-

memotiivia on käsitelty esimerkiksi kalliomaalausten tulkinnan yhteydessä8. Samalla on

pyritty luomaan siltaa arkistoon tallennetun perinneaineksen ja esihistoriaan ulottuvan

materiaalisen kulttuuriperinnön välille.

Lopulta suomalaista käärmeperinnettä on sivuttu myös joissain luonnontieteilijöiden kir-

joittamissa artikkeleissa. Erityisen kiinnostavia tässä suhteessa ovat Luonnon Ystävä-

lehden numerossa 34 (1930) julkaistu Ilmari Vainion artikkeli Kansanomaisia käsityksiä

kyykäärmeen elintavoista ja Eläinten ystävä-lehdessä 54 (1959) julkaistu Ale Tuomen

artikkeli Kyykäärme: ”maitokissa” ja entisaikojen emäntien elätti. Kumpikaan artikke-

leista ei ole luonteeltaan tieteellinen, vaan niissä lähinnä esitellään kansanperinnettä ja

pyritään oikaisemaan luonnossa esiintyvistä käärmeistä syntyneitä väärinkäsityksiä.

3.2. Keskeiset käsitteet

3.2.1. Kansanusko

Veikko Anttosen mukaan kansanuskolle on annettu useita määritelmiä niin folkloris-

tiikassa, kulttuuriantropologiassa, sosiologiassa kuin uskontotieteessäkin. Monet tutkijat

ovat olleet haluttomia käyttämään käsitettä, koska ei ole pystytty muodostamaan kon-

sensusta siitä, kuuluvatko kaikki käsitteen alaisuuteen liitetyt ilmiöt lainkaan uskonnon

kenttään. Varsinkin jotkut folkloristit ja historioitsijat eivät ole halunneet käyttää käsi-

tettä, koska he ovat käsitteellistäneet uskonnon arkielämälle vieraana kirkkoihin organi-

soituneena ilmiönä.9 Skisman taustalla ovat erot käsityksessä siitä, mitä on uskonto suh-

teessa yhteisön arkeen. Suppeamman käsityksen mukaan uskontoa harjoitetaan jär-

jestäytyneesti vain organisoiduissa ryhmissä, kuten kirkoissa tai seurakunnissa. Laa-

jemman käsityksen mukaan uskonto on erottamaton osa kaikkea arkista ihmistoimin-

taa, jolloin se liittyy esimerkiksi yhteisön elinkeinoihin.

5

Kansanusko on käsitteenä tutkijoiden luoma konstruktio, jolla ei ole suoraa vastaavuutta

kulloinkin tutkittavan yhteisön omassa kulttuurisessa järjestelmässä. Veikko Anttonen

painottaakin, että kansanusko ei ole tutkittavan yhteisön emic-kategoria, vaan erityisesti

tutkimuksen tarpeisiin luotu analyyttinen käsiteluokka. Kansanuskoa ei voi olla ole-

massa ilman kansan ja uskonnon käsitteitä. Lisäksi on tarpeellista määrittää kuinka

kansan käsite rajaa kansanuskossa uskonnon käsitteen.10 Sekä kansan että uskonnon

käsitteet ovat jo itsessään haastavia, koska niihin liittyy huomattavia oppihistoriallisia

skismoja ja kummallekaan ei olemassa mitään yhtä yleisesti hyväksyttyä sisältöä.

Yhdysvaltalaisessa uskonnon ja perinteentutkimuksen traditiossa kansanuskosta on

käytetty termiä kansanuskonto (Folk Religion). Termi on synonyymi Suomessakin

käytetylle kansanuskon käsitteelle. Don Yoderin mukaan tälle käsitteelle on ollut kaksi

keskeistä lähtökohtaa. Ensimmäinen on saksalaisen kansanperinteentutkimuksen tradi-

tiosta peräisin oleva määritelmä Religiöse Volkskunde, jolla viitataan kansankulttuurin

uskonnolliseen ulottuvuuteen. Toinen on peräisin angloamerikkalaisesta kulttuuriantro-

pologiasta, jossa kansanusko on nähty synkretisminä edistyneemmän korkeakulttuurin

ja alemmalla kehityksen asteella olevan kulttuurin uskonnollisten elementtien välillä.

Saksassa kansanuskon käsite syntyi alun perin teologian piirissä kuvaamaan eroja kir-

kon oppien ja kansan käsitysten välillä. Sieltä käsite levisi nopeasti kulttuurintutkimuk-

sen käyttöön. Yhdysvaltalaiseen kulttuuriantropologiaan käsite kotiutui luultavasti juuri

saksalaisesta tutkimusperinteestä.11

Kansanuskoa on pyritty määrittelemään muun muassa uskonnon universaalien ja kan-

sanomaisten tasojen typologioita rakentamalla. Pyrkimys erotella spatiaalisesti laajalle

levinneet universaalit ja paikalliset kansanomaiset uskontomuodot ei ole kuitenkaan

ongelmaton. Universaalin ja kansanomaisen kategoriat eivät ole erillisiä, vaan osin pääl-

lekkäisiä. Näin paikallisen ja universaalien tasojen välillä on väistämättä synkretistisiä

ja symbioottisia suhteita. Typologiat olivatkin riittämättömiä ja ne johtivat uusiin mää-

rittelyihin, joita edustaa esimerkiksi Don Yoderin määritelmä, jossa kansanuskon ilmi-

öiden sisältöä tarkastellaan suhteessa niiden asemaan yhteisön rakenteessa.12 Typolo-

gioiden hyvänä puolena voidaan tietysti pitää sitä, että kukin tutkija voi ainakin yrittää

rajata kansanuskoon kuuluvan ilmiökentän omista lähtökohdistaan. Se kuinka hyvin

kaikkien kansanuskon ilmiöiden listaaminen onnistuu on toinen kysymys.

6

Don Yoder esitti siis kansanuskolle typologioista poikkeavaa uutta perusmääritelmää,

jonka mukaan kansanusko on kaikkien niiden yhteisössä esiintyvien uskonnollisten

näkemysten ja käytänteiden kokonaisuus, joka on olemassa erilleen rajattujen teologis-

ten ja liturgisten uskontomuotojen rinnalla tai ulkopuolella. Määritelmä kattaa sisäänsä

rajoittuneempia määrittelyjä, joiden mukaan kansanusko on: 1) aikaisempien kulttuuri-

vaiheiden reliikki virallisessa uskonnon kontekstissa; 2) kahden tai useamman uskonto-

muodon synkretistinen järjestelmä; 3) uskon, rituaalien, tapojen ja mytologian muodos-

tama kokonaisuus; 4) kansanomaisen uskonnollisuuden sekä kansan uskontoon kohdis-

tamien asenteiden kokonaisuus.13 Myös keskeiset suomalaiset kansanuskon perusmää-

ritelmät näyttävät nojaavan enemmän ja vähemmän Yoderin esittämään perusmääritel-

mään. Esimerkiksi Leea Virtasen ja Anna-Leena Siikalan 1980-luvulla esittämät kan-

sanuskon määritelmät nojaavat osittain tähän määritelmään.

Leea Virtasen mukaan kansanusko on eräs vaikeimmin tutkittavista perinteen osa-

alueista. Hän on määritellyt kansanuskon ihmiseen syvälle juurtuneiksi, mutta usein sa-

noiksi hahmottelemattomiksi käsityksiksi. Kansanuskoon kuuluvat Virtasen mukaan ne

uskomukselliset käsitykset, jotka eivät kuulu kirkollisen tai virallisen uskonnon piiriin.

Raja virallisen ja epävirallisen välillä ei ole suoraviivainen, koska kirkollinen perinne

tulkitaan yhteisöllisen katsomuksen lävitse.14 Anna-Leena Siikala on taas kuvannut

kansanuskon elävän kirjoitettuun traditioon perustuvien korkeauskontojen rinnalla. Sii-

nä ei ole pyhiä kirjoituksia, joten sillä ei ole yhtenäistä jaettua oppisysteemiä. Siihen on

kerrostunut eri aikojen kulttuurikehityksestä supranormaaleja ilmiöitä koskevia usko-

muksia, jotka saattavat olla ristiriidassa toistensa kanssa. Kansanuskossa on yleisesti

jaetun perinteen lisäksi salainen ydinperinne, jonka tuntevat vain yhteisön riittispesia-

listit.15

Vaikka typologioiden luonti on ollut ongelmallinen keino kansanuskon määrittelyyn, on

sitäkin harjoitettu viime aikoihin asti. Pasi Engesin mukaan perinteenlajien rajaaminen

ja luettelointi onkin ollut kansanuskon määrittelyssä usein keskeistä16. Tällöin kansan-

usko nähdään siihen kuuluvien ilmiöiden kokonaissummana, vaikka näiden ilmiöiden

rajaus on aina jossain määrin ongelmallista. Esimerkkinä typologisesta määrittelytavas-

ta voi toimia Helsingin yliopiston folkloristiikan oppiaineen julkaisemaan termioppaa-

seen tehty määritelmä, joka nojaa myös Yoderin suosittuun perusmääritelmään:

7

Kansanusko (folk belief/religion) ne ajattelussa, suullisessa kerronnassa ja tapa-perinteessä elävät käsitykset yliluonnollisista olennoista, ilmiöistä ja tapah-tumista, jotka eivät sellaisenaan kuulu virallisen tai kirkollisen uskonnon piiriin.Kansanusko on siis virallisen uskonnonharjoituksen näkökulmasta luonteeltaansynkretistinen; siinä elävät vainajat, haltijat, pyhimykset ja Kristus rinnakkain.Kansanuskon keskeisiä alueita ovat kansanomaiset riitit ja seremoniallinen tapa-kulttuuri, kuten hautajais-, hää-, juhla ym. tavat, ja edelleen yliluonnollisistailmiöistä ja elämyksistä selkoa tekevät uskonnolliset kertomukset, memoraatit,tarinat, legendat, myytit.17

Kansanuskon synonyyminä näkee varsinkin suomalaisen folkloristiikan ja uskonto-

tieteen tutkimusperinteessä käytetyn myös termiä muinaisusko. Esimerkiksi Suomen

uskontieteen isä Uno Harva käytti tätä käsitettä ja nimesi kansanuskoa käsitelleen

vuonna 1948 julkaistun monografiansakin nimellä Suomalaisten muinaisusko. Samoin

Harvan keskeisenä opettajana toiminut kansanrunoustieteen professori Julius Krohn on

käyttänyt kansanuskon ohella muinaisuskon käsitettä teoksessaan Suomalaisten runojen

uskonto18. Uudemmassa akateemisessa tutkimuksessa muinaisuskon käsitteestä on suu-

rimmaksi osaksi luovuttu, mutta silti käsite elää edelleen. Leea Virtasen mukaan mui-

naisuskolla tarkoitetaan uskomusmaailmaa, josta ei ole säilynyt välitöntä tietoa ja näin

muinaisuskon tutkimuksen kannalta arkeologialla on aputieteenä merkittävä rooli. Vir-

tasen mukaan joillain alueilla perinteen ”muinaisuus” tulee kronologisesti eteen hy-

vinkin nopeasti. Elävän tradition kadottua kaikki uskontoa koskeva tieto voi olla kir-

joitetussa muodossa.19

Nykytutkimuksessa kansanuskon määrittelyssä ollaan siirtymässä postmodernismin

hengessä pois universaaleista määrittely-yrityksistä. Pasi Engesin mukaan nykyisin sekä

uskomusperinteen että kansanuskon määrittely pohjautuu kulloisessakin tapauksessa tut-

kijan omaan tutkimusasetelmaan ja näkökulmaan20. Näin myös tämän tutkimuksen kon-

tekstissa kansanusko on pyrittävä ymmärtämään siten, että se käsitteenä toisi esiin jotain

keskeisistä tutkimusnäkökulmista. Keskeinen kysymyksenastelu liittyy käärmeitä käsit-

televiin mielikuviin ja kulttuurisiin malleihin. Näin esimerkiksi aiempia tutkijasukupol-

via kiinnostaneet kysymykset perinteenlajeista ja perinnetuotteisiin suuntautuvan ”us-

kon” vakavuudesta eivät ole tämän tutkimuksen keskeisiä kiinnostuksen kohteita21. Kan-

sanusko onkin tutkimukseni kontekstissa miellettävä joukoksi enemmän tai vähemmän

jaettuja mielikuvia ja kulttuurisia malleja tämän- ja tuonpuoleisesta. Nämä mielikuvat

ovat osin ristiriitaisia ja päällekkäisiä, mutta silti yhteisössään merkityksellisiä.

8

Kansanuskoon liittyykin usein samaan aikaan uskon ja epäuskon, hyväksymisen ja hyl-

käämisen sekä toden ja fantasian läheisyys toisiinsa. Tältä kannalta onkin hyödyllistä

tarkastella kansanuskoa laajemmin osana kansanomaista ajattelua. Tämän tutkimuksen-

kin kannalta juuri tällainen lähestymistapa on keskeinen. Pasi Engesin mukaan viime

vuosikymmeninä kansanuskoa on lähestytty kansanomaisen ajattelun kulttuurispesifien

sisältöjen ja mekanismien kannalta. Tutkimuksessa mentaaliset järjestelmät on liitetty

kieleen, jota puhujat hyödyntävät vaistomaisesti, vaikka eivät itsessään hallitsisikaan

taustalla vaikuttavaa kielioppia. Kun kansanusko liitetään kansanomaisen ajattelun mal-

leihin, yhdistetään siihen perinnetuotteiden lisäksi ne kokemisen, ajattelun ja tulkinnan

tavat, joiden avulla yhteisöjen ja yksilöiden kannalta problemaattisia ilmiöitä käsitel-

lään. Kansanuskon ja uskomustradition välistä suhdetta tarkasteltaessa on uskon sijasta

hyödyllisempää tarkastella tulkinnan, evaluaation, kokemisen ja kerronnan traditiota.22

3.2.2. Mentaliteetti ja mentaaliset mallit

Käsiteltäessä kansanuskoa ja kansanperinteen perinnetuotteita mentaalisten mallien ja

kerrostumien näkökulmasta, on pakko pohtia myös mentaliteetin ja mentaalisten mal-

lien käsitteitä. Matti Peltosen mukaan mentaliteetti kehittyi tutkimuskäsitteeksi histo-

riantutkimuksen mentaliteettihistoriaksi kutsutun tutkimussuuntauksen piirissä. Men-

taliteettien historiassa käsite on kuitenkin jäänyt ilman selvää määrittelyä. Tärkeiden kä-

sitteiden epämääräisyys ei koske yksin historiaa, vaan se on varsin yleistä myös muissa

yhteiskunta- ja sosiaalitieteissä. Näin joudutaankin tunnustamaan, että mentaliteetti jää

tutkimuskäsitteenä osin epämääräiseksi. Mentaliteettien historian tutkijoillakaan ei ole

yhteisymmärrystä mentaliteetin käsitteestä tai alansa eksaktista tutkimuskohteesta.23

Peltonen toteaa myös, että historian tutkimussuuntauksena mentaliteettien historia on

joskus liitetty aiempaan aatehistorialliseen tutkimusotteeseen. Tätä näkemystä hän pitää

kuitenkin virheellisenä, koska mentaliteettien historiassa tutkimuskohteet ovat aiempaa

aatehistoriallista tutkimusta moninaisempia. Mentaliteettien historiassa on voitu tutkia

samanaikaisesti muun muassa maailmankuvia, ajatusmalleja, normeja, tapoja ja perin-

teitä. Tutkimuskohteita on näin sekä mielensisäisestä että ulkoisesta maailmasta.24 Men-

taliteettien historian tutkimuskohteet ovat siis edustaneet hyvin laajaa aiheiden kirjoa,

joka on edelleen vaikeuttanut tutkimussuuntauksen rajaamista.

9

Anna-Leena Siikalan mukaan mentaliteetin käsite on löydetty uudelleen 2000-luvun

alussa. Käsitettä kohtaan on kuitenkin esitetty aika ajoin kritiikkiä. Ensimmäinen kri-

tiikin lähde liittyy käsitteen epämääräisyyteen. Vaikka mentaliteetti tunnustetaankin

yleisesti hyödyllisenä heuristisena työkaluna, välttävät selkeitä kognitiivisia työkaluja

etsivät tutkijat sen käyttämistä. Kritiikkiä käsitettä kohtaan on esitetty myös sen lii-

toksesta nationalistiseen ideologiaan varsinkin 1930-luvulla. Mentaliteettien tutkimuk-

sen on nähty oppihistorian näkökulmasta jakaantuneen kahteen toisistaan eroavaan kou-

lukuntaan. Saksalaisen koulukunnan katsottiin pyrkineen jaetun ”kansallisen luonteen”

määrittämiseen ja rakentamiseen. Ranskalaisen ns. Annales-koulukunnan vuorostaan

nähtiin tuovan esiin julkisuudelta salassa olevia ajattelun ja kokemisen malleja.25

Ranskalainen Annales-koulukunta liitti mentaliteetin käsitteeseen uutta sisältöä ja toi

sen kansanomaista ajattelua tutkivien tieteenalojen työkalupakkiin. Annales-koulukun-

nan tutkijoista esimerkiksi Jaques Le Goff, Fernard Braudel, Lucien Febvre ja Emma-

nuel Le Roy Ladurie pohtivat menneiden vuosisatojen arkielämää ja -ajattelua. Koulu-

kunnan keskeisiä tutkimuskohteita olivat kollektiivinen ajattelu, jaetut kokemukset ja

ajattelun prosessit. Mentaliteettien historia poikkesikin historiantutkimuksen valtavir-

rasta, joka keskittyi lähinnä suurmiesten elämään ja poliittisesti merkittäviin tapahtu-

miin. Historiantutkimuksen tradition sijaan mentaliteettien historia olikin lähempänä

kansanperinteentutkimusta, joka jakoi sen kanssa osin samoja tutkimuskohteita. Anna-

les-koulukunnan käsitys mentaliteetista viittaakin tavallisten ihmisten arjessa jakamiin

kollektiivisiin representaatioihin. Tämä käsitys kollektiivisista mentaalisista sisällöistä

liittyy läheisesti folkloristiikassa esitettyyn näkemykseen maailmankatsomuksesta.26

Mentaliteetin käsitteellä on yhteys myös kognitiiviseen kulttuurien tutkimukseen. Anna-

Leena Siikalan mukaan varsinkin suomalainen kansanperinteentutkimus on hyödyntänyt

mentaliteetin käsitettä liittämällä sen kognitiivisen tutkimuksen teoriaan. Mentaliteetti

on suomalaisen tutkimuksen piirissä käsitetty näin maailmankatsomukseen kytkeytyvi-

nä tiedonkäsittelyä, emootioita ja toimintaa ohjaavina malleina.27 Mentaliteetin määrit-

telyssä kulttuuristen mallien rooli on kognitiivisesta näkökulmasta johtuen näin ollut

keskeisessä roolissa. Tässäkin tutkimuksessa mentaliteetti nähdään suomalaiselle tutki-

mukselle tyypillisesti: kulttuurin pitkäkestoisena syvärakenteena, joka rajaa ja jäsentää

tarinoissa ja muissa perinnetuotteissa esiintyvien mielikuvien sisällöllistä avaruutta.

10

Kulttuurin pitkäkestoisista kognitiivisista syvärakenteista muodostuvana kokonaisuu-

tena mentaliteetti muuttuu suhteellisen hitaasti. Tässä tutkimuksessa käsitys mentalitee-

tista pohjautuu Anna-Leena Siikalan klassikkoteoksessaan Suomalainen šamanismi esit-

tämään kognitiiviseen teoriaan tukeutuvaan määritelmään:

...mentaliteetti, sielullinen varustus voidaan käsittää maailman hahmottamisentiedollisiksi, elämyksellisiksi ja toimintaa määrittäviksi malleiksi. Kognitiivinenantropologia viittaa näihin malleihin käsitteillä kulttuurinen malli,kansanomainen malli ja mentaalinen malli. Mentaalisen ja kollektiivisentietoisuuden voidaan katsoa muodostuvan näistä malleista. Mentaliteettiamuodostavat kulttuuriset mallit luovat ja jäsentävät kulttuurin näkyviäilmauksia, esimerkiksi suullisen perinteen muotoja ja ainesta; ne myöskiinnittyvät näihin representaatioihin ja periytyvät niissä uusille polville.28

3.2.3. Maailmakuva

Maailmankuvan käsite on vähintään yhtä kiistelty ja monimutkainen kuin edellä esitetyt

kansanuskon ja mentaliteetin käsitteet. Folkloristi Leea Virtasen mukaan yksinkertai-

simmillaan maailmankuvan käsite viittaa käsitykseen maailmasta ja ihmisen paikasta

siinä29. Tämä määritelmä on sinällään kattava, mutta ei kerro vielä paljoakaan maail-

mankuvan sisällöstä tai käsitteen rajauksesta. Filosofi Georg Henrik von Wrightin mu-

kaan maailmankuva voidaan määritellä tietyn ajanjakson tai yhteisön omaksumaksi

käsitykseksi maailman synnystä ja struktuurista, luonnonilmiöiden selittämisestä ja

ymmärrettävyydestä sekä oikeasta tavasta elää maailmassa. Wrightin mukaan maail-

mankuvan sijaan voitaisiin käyttää käsitettä maailmankäsitys. Maailmankuvan taustalla

on eri ilmiöitä jollain tavalla kannatteleva kokonaiskäsitys. Tämä on Wrightin mukaan

edellytys sille, että maailmankuvasta voidaan ylipäätään puhua. Samalla hän toteaa, että

kaikilla maailman kulttuureilla ei ole tällaista kokonaisvaltaista kuvaa maailmasta.30

Von Wrightin esittämä maailmankuvan käsite on selkeärajainen, mutta sen sopivuus

kansanomaisen kulttuurin ristiriitaisten ja osin päällekkäisten kulttuuristen kerrostumien

käsittelyyn on ongelmallinen. Suomalaisessa kansanperinteessä on tietysti vahva kristil-

linen maailmankuva, jossa kaiken takana on luterilainen käsitys Jumalasta. Silti agraa-

riyhteisön kansanomaisessa uskomusperinteessä tätä kristillistä kokonaiskäsitystä on

rikottu varsin usein. Esimerkiksi taikuus tai haltijat ovat saattaneet olla yksilölle mer-

kittäviä, vaikka kirkko on niiden olemassaolon kieltänyt. Silti tällaisiin olentoihin tai

menetelmiin uskonut henkilö on voinut pitää itseään samaan aikaan hyvänä kristittynä.

11

Jo aiemmin esillä ollut Siikalan näkemys kansanperinteen ja kansanuskon sisäisestä in-

koherenssista31 saakin näin uuden merkityksen maailmakuvan yhteydessä. On vaikeaa

yksiselitteisesti väittää, että kaikilla suomalaisilla olisi ollut samanlainen jaettu kristil-

linen maailmankuva, koska kansanomaisessa uskomusmaailmassa monet ristiriitaiset

elementit ovat eläneet ja olleet vuorovaikutuksessa toisiinsa. Maailmankuvaa voidaan

kuitenkin lähestyä myös enemmän yksilön näkökulmasta. Maijaliisa Rauste-Von Wright

toteaa, että jokaisella ihmisellä on oma yksilöllinen maailmankuvansa, jonka avulla hän

muodostaa suhteen ympäristönsä kanssa. Toisin sanoen ihminen tarvitsee henkilökoh-

taista maailmankuvaa itsestään todellisuuden osana. Henkilökohtainen maailmakuva ei

ole ainoastaan kognitiivinen, vaan se sisältää myös motiiveja ja emootioita. Sen tär-

keimpänä lähtökohtana on yksilön minä.32

Ajan myötä yksilön oppimisen kautta hankkima maailmankuva rutinoituu. Rauste-von

Wrightin mukaan harjoituksen myötä kaikki toistuvat toiminnot rutinoituvat ja muut-

tuvat itsestään selvyyksiksi. Näin myös maailmankuvan rakenteet muuttuvat hiljaiseksi

tiedoksi, joka jää kyseenalaistamisen ulkopuolelle. Aiemmin opitut rakenteet ohjaavat

havainnointia, joka vuorostaan vaikuttaa mihin kiinnitetään huomiota. Eläessään kauan

samankaltaisessa ympäristössä yksilö saa toistuvasti samanlaista palautetta, joka vuo-

rostaan johtaa maailmankuvan entistä voimakkaampaan rutinoitumiseen. Nopeiden

muutosten aikana ongelmaksi muodostuu tällaisten rutiinien puuttuminen, joka ylikuor-

mittaa ihmisen tiedonkäsittelyä.33 Toisin sanoen yksilön omaksuma maailmankuva

voitaisiin määritellä ainakin tietyssä määrin opituiksi toistuviksi rutiineiksi.

Pohdittaessa maailmakuvan käsitettä suhteessa kansanuskon ja mentaliteetin käsit-

teeseen on Rauste-von Wrightin esittämällä käsitteellä yhtymäkohtia kumpaankin. Var-

sinkin jos kansanuskon taustalla mielletään eksplisiittisesti ilmaistun filosofian sijaan

olevan eräänlaisen normatiivisen kieliopin. Veikko Anttosen mukaan kansanuskonkin

logiikka pohjautuu filosofisen ytimen sijaan sen lingvististen ja kulttuuristen katego-

rioiden normatiivisuuteen. Näin paikallisyhteisö asettaa yksilöiden sosiaaliset rajat ja

luo yhteisen identiteetin territoriaalisesti muista erillään olevalle ryhmälle.34 Käytän-

nössä maailmankuvaa tai kansanuskoa onkin hankala selkeästi erottaa toisistaan. Kum-

paankin käsitteeseen sisältyy käytännön tasolla paljon samankaltaisia ilmiöitä. Vielä lä-

heisemmiksi käsitteet muuttuvat jos ne nähdään toimintaa ohjaavina malleina.

12

Lopulta maailmankuvan käsitteeseen voidaan liittää myös etnologi Mihaly Hoppálin

näkemys uskomusjärjestelmästä, joka voidaan maailmankuvan tapaan määritellä ih-

misen ympäristöä koskevaksi jokapäiväiseksi tiedoksi. Se perustuu sekä uskomuksiin

että faktatietoon. Nämä lomittuvat toisiinsa siten, että niitä on hankala erottaa toisistaan.

Tämä ihmisen toimintaa ohjaava tieto hankitaan sosiaalistumisen kautta, mutta sen ku-

muloituminen jatkuu aikuisenakin. Uskomusjärjestelmä opitaan samoin kuin kieli ja sen

autenttisuuden takaa kollektiivisen konsensus. Sen muodostavat uskomukset ovat tie-

toisuuden tiloja, jotka ohjaavat ihmistä toimimaan ilman pohdintaa totuusarvosta. Näin

uskomuksia käytetään samoin kuin kieltä tai symboleja silloin kun niiden käyttö on

kulttuurisesti tilanteeseen sopivaa.35 Tässä tutkimuksessa käsitys maailmankuvasta nojaa

käsityksiin, joissa se nähdään hiljaisesti omaksuttuina osin ristiriitaisina olemista kos-

kevina mentaalisina malleina, jotka puetaan sanoiksi erilaisissa perinnetuotteissa.

3.3. Teoreettinen viitekehys

3.3.1. Ihmisen käärmesuhteen biologista ja kulttuurista taustaa

3.3.1.1. Ihmisen evoluutio ja kulttuuriset käärmekäsitykset

Käärme on monien ihmisten mielikuvissa salaperäinen, kammottava tai pelottava eläin,

jolle on annettu kulttuurissa sekä negatiivisia että positiivisia merkityksiä. Käärme on

mielletty etupäässä demonisena eläimenä useimmissa kulttuureissa36. Ihmisten histo-

riallinen kokemus myrkyllisistä käärmeistä on luultavasti muokannut ihmisten käyt-

täytymistä käärmeitä kohtaan. Ihmislajin syntykodissa Afrikassa myrkylliset käärmeet

olivat melko yleisiä, eikä myrkyllisen tai myrkyttömän käärmeen välille ollut mah-

dollista tehdä selvää eroa. Näin luonnonvalinta suosi strategiaa, jossa ihmiset alkoivat

välttää kaikkia käärmeitä. Jotkin eläinlajit pakenevat jo käärmeiden hajua, mutta ih-

misille ja muille kädellisille käärmeen piirteiden visuaalinen havaitseminen on tär-

keämmässä roolissa sopivan käyttäytymisvasteen laukaisemisessa.37

Käyttäytymistieteilijöiden parissa on kuitenkin käyty laajempaa keskustelua siitä, onko

käärmepelon taustalla kulttuuri vai biologia. Viimeaikaisissa behavioraalisen psykolo-

gian tutkimuksissa käärmepelko on kuitenkin alettu mieltää enemmän kulttuuriseksi

kuin biologiseksi. Silti esimerkiksi ruotsalaiset psykologit Susan Mineka ja Arne Öhman

ovat osoittaneet, että pelon taustalla on kulttuurin ohella myös evoluution vaikutus38.

13

Öhman ja Mineka toteavat, että ihmiselle on evoluution tuloksena kehittynyt vaa-

rallisista tilanteista selviämään auttava pelkomoduuli. Tämä pelkomoduuli on itsenäinen

behavioraalinen, neuraalinen ja mentaalinen järjestelmä, joka on kehittynyt jo ihmisen

muinaisilla esi-isillä. Pelkomoduulin keskeisiä piirteitä ovat: 1) Moduulin aktivoitumi-

nen ärsykkeistä, jotka ovat olleet evoluutiivisesti keskeisiä uhkia ihmisille ja muille

nisäkkäille; 2) Moduulin aktivoitumisen tahdosta riippumaton automaattisuus; 3) Mo-

duulin toiminta tietoisen hallinnan ulottumattomissa; 4) Moduulin toiminnan ja sen tuot-

tamien keskeisten emootioiden ilmaisun ohjaajana toimii aivoissa mantelitumake.39

Pelon oppiminen tapahtuu Minekan ja Öhmanin mukaan kahdella tasolla. Pelon emo-

tionaalinen taso syntyy primitiivisemmän mantelitumakkeen kautta. Kognitiivinen taso

puolestaan syntyy korkeampien aivotoimintojen hippokampuksen alueella.40 Manteli-

tumakkeella on keskeinen rooli pelon hallinnassa tietoisuuden ulkopuolella. Kognitii-

visella tasolla ihmisen pelkojen kehitystä ohjaavat muun muassa kertomukset, odotukset

ja uskomukset. Pelon oppimisen kaksi tasoa ovat Öhmanin ja Minekan näkemyksen

mukaan toisistaan erillisiä vaikkakin yhtäaikaisia. Kuitenkin varsinainen pelkomoduuli

aktivoituu useimmiten silloin, kun ihminen kohtaa jotain, jolla on ollut suuri merkitys

uhkatekijänä ihmisen evoluutiohistoriassa.41

Tom Sjöblom toteaa, että edellä kuvatun pelkomoduulin aktivoituminen ei kuitenkaan

välttämättä aina johda pelkoon. Moduulin aktivoituminen saa ihmisen varuilleen, mutta

jos selvää vaaraa ei havaita, aiheuttaa pelkomoduulin aktivoituminen pelon sijaan syvän

kunnioituksen tunteen. Tästä tunteesta ja sen ilmenemisestä ei ole kuitenkaan Sjö-

blomin mukaan tehty paljoa empiiristä tutkimusta. Käärmepelkoa ja siitä aiheutunutta

kunnioituksen tunnetta on hyödynnetty uskonnollisessa viestinnässä. Ahdistuksen tuot-

tamisen sijaan käärmepelkoa on käytetty huomion herättämisen välineenä. Erilaiset pel-

koa tuottavat ärsykkeet eivät liitykään teologisiin oppirakennelmiin, vaan niiden avulla

on pyritty kohdentamaan yksilön huomio siihen mitä hän oppii ja kokee. Tämä ei kui-

tenkaan tarkoita, että uskonnollinen viestintä rakentuisi pelolle. Pelko voidaan konteks-

toida positiivisesti tai negatiivisesti. Toisin sanoen ihmisellä on luontainen pelkomo-

duuli, joka tuottaa tiettyjä tuntemuksia. Näiden tuntemuksien kontekstoinnista riippuu

se, millainen symbolinen asema pelon tuottajalle annetaan. Pelolla on siis biologinen

pohjansa, mutta pelko muodostuu vasta, jos sosiaalinen oppiminen mahdollistaa sen.42

14

3.3.1.2. Käärme ja kulttuuriset rajalinjat – skandinaavinen konteksti

Kuten aiemmassa luvussa on osoitettu, on ihmisellä biologinen predispositio havaita ja

asettaa käärmeet erityiseen asemaan niiden tuottamien tunteiden vuoksi. Tämä ei kuiten-

kaan yksin riitä selittämään sitä, miksi käärmeille on annettu erilaisia symbolisia merki-

tyksiä. Arkeologi Birgitta Johanssenin mukaan käärmeelle tai lohikäärmeelle on Skan-

dinaviassa annettu tyypillisesti kolme roolia. Ensimmäiseksi käärme yhdistettiin piilossa

olevaan todellisuuteen, koska se oli yhteydessä aliseen maailmaan ja kaikkiin neljään al-

kuaineeseen. Toiseksi käärmeeseen liitettiin muutos, koska se liikkui kuoleman ja elä-

män välisillä rajapinnoilla. Kolmanneksi käärme näyttäytyi vartijana tai suojelijana,

koska se vartioi rajaa, joka erotti tämänpuoleisen tuonpuoleisesta.43 Osasyy näihin mer-

kityksiin on käärmeen poikkeaminen muista eläimistä esimerkiksi siksi, että se luo

nahkansa joka vuosi ja katoaa syksyllä horrostamaan, palaten näkyviin vasta keväällä44.

Käärmeeseen sopiikin Mary Douglasin näkemys kulttuurisesta anomaliasta. Anomaliaan

liittyy aina epäjärjestys, joka rikkoo valmiita kaavoja, mutta samalla se toimii uusien

kaavojen raaka-aineena. Järjestys edellyttää rajoja, koska kaikista mahdollisista vaih-

toehdoista voi olla käytössä vain tietty rajattu joukko. Epäjärjestykseen liittyy järjestyk-

sen vastaisesti tietty rajoittamattomuus. Epäjärjestys on siis tuhoisaa valmiille järjes-

tykselle, mutta samalla se sisältää voimaa. Epäjärjestyksen kaaos symboloikin näin sa-

maan aikaan sekä vaaraa että voimaa.45 Skandinaviassa käärmeen rooli muutoksen

agenttina on perustunut sen kykyyn ylittää kuoleman ja elämän välinen rajalinja. Käär-

meen rooli anomaliana perustuneekin sen kykyyn olla yhtä aikaa sekä tämän- että tuon-

puoleisen olento, joka voi suvereenisti siirtyä olemassaolon tasojen välillä.

Douglasin mukaan anomaliaan voidaan suhtautua kulttuurissa kuin kulttuurissa viidellä

perustavanlaatuisella tavalla. Ensimmäinen tapa on pyrkiä vähentämään moniselittei-

syyttä antamalla moniselitteisyyttä tuottavalle ilmiölle selitys. Toiseksi anomalioiden

olemassaoloa voidaan yrittää hallita fyysisesti, jolloin anomalian aiheuttaja voidaan

esimerkiksi tuhota. Kolmanneksi anomaliaa aiheuttavaa ilmiötä voidaan yrittää välttää.

Neljänneksi anomaaliset tapahtumat ja ilmiöt voidaan luokitella vaarallisiksi. Viides

tapa suhtautua anomaliaan on antaa sille symbolinen asema, jolloin sitä voidaan käyttää

rikastamaan merkitystä tai kiinnittämään huomio olemassaolon muihin tasoihin.46

15

Näin voidaankin lähteä oletuksesta, että anomaalinen käärme on saanut Skandinaviassa

muiden hallintakeinojen ohella roolin merkitystä rikastavana symbolina. Käärmeiden

merkityksen tätä puolta voidaan yrittää selittää tarkastelemalla niiden erityistä asemaa

symbolisina pyhinä eläiminä. Tämä sopii hyvin elätti- ja haltijakäärmeisiin liittyvään

pohdintaan, koska niitä pidetään itsessään pyhinä tai ne esiintyvät pyhinä pidetyillä pai-

koilla47. Uskontotieteen professori Veikko Anttonen on tarkastellut pyhän kulttuurista

logiikkaa rakentamalla mallin, jossa pyhää tarkastellaan suhteessa ihmisruumiiseen ja

territorioon. Pyhän semanttinen malli rakentuu ristikkäisille vastaavuuksille ruumiin

sisä- ja ulkopuolen sekä maa-alueen sisä- ja ulkopuolen välillä. Mallissa ruumiin näky-

mätöntä sisäpuolta vastaa rajatun territorion näkymätön ulkopuoli. Ihmisruumiin näkyvä

ulkopuoli taas vastaa maa-alueen horisontin sisäpuolista näkyvää territoriota. Sisäpiirin

ei tarvitse olla rajattu territorio, vaan se voi perustua mielikuviin, joka rajaa kaukanakin

elävät ihmiset osaksi samaa yhteisöä. Kulttuurin jatkuvuus ja järjestys perustuvat näihin

kategoriarajoihin ja niiden ylityksiin. Käsitys populaation tai hyvinvoinnin kasvusta on

vaatinut kuitenkin aina kulloinkin vallitsevien kategoriarajojen ylittämistä.48

Metsästyskulttuureissa rajojen ylitys tapahtui horisontaalisesti maa-alueen sisä- ja ulko-

piiriin välillä. Ulkopiiristä metsästäjät toivat mukanaan saaliinsa yhteisön sisälle. Uhri-

ateriassa tapahtui samankaltainen symbolinen siirtymä, jossa ihmisruumiin ulkopuolisen

kategoriamäärityksistä rituaalisesti irrotettu objekti siirtyi ihmisen sisäpuolelle. Maan-

viljelyskulttuureissa ulko- ja sisäpiirin suhde oli enemmän vertikaalinen, kun viljelys-

maasta muotoutui arvon keskeinen mittari ja huomio suuntautui sadon kasvuun.49

Veikko Anttosen luoma pyhän semanttinen malli voi toimia lähtökohtana yritettäessä

ymmärtää käärmeeseen liitettyjä laajempia skeemoja ja mentaalisia rakenteita. Käärme

voidaan yhdistää erilaisiin kategoriarajojen ylityksiin, joka selittää osin sille annetun

symbolisen merkityksen ja kulttuurisen voiman. Samalla se avaa moniselitteisen eläi-

men kulttuurisen taustan selkeämmälle tarkastelulle. Näin lähdenkin oletuksesta, jonka

mukaan käärmeen symbolinen arvo rakentuu Suomessa, Skandinaviassa ja vielä laa-

jemmin koko maailmassa tavalla tai toisella sen rooliin kahta maailmaa yhtä aikaa edus-

tavana olentona. Käärme on samaan aikaan sekä tämänpuoleisessa että tuonpuoleisessa.

Tästä syystä se voi ylittää ontologian kannalta keskeisen rajalinjan ja kuljettaa asioita tai

tietoa sen yli. Se voidaan myös asettaa vahtimaan tuon rajalinjan koskemattomuutta.

16

Yhdistämällä Birgitta Johanssenin kuvaus käärmeen roolista Skandinavian esihistoriassa

Veikko Anttosen luomaan malliin pyhästä, voidaan piirtää skemaattinen malli käärmeen

merkityksestä pyhänä eläimenä rajalinjojen ylläpitämisessä tai niiden ylittämisessä

skandinaavisessa kontekstissa (Ks. kuva 1.). Ontologiset rajalinjat eivät kuitenkaan

rakennu yksin tämän- ja tuonpuoleisen maailmankerrosten välille, vaan samat mallit

saavat pohjimmiltaan ilmauksensa myös fyysisessä maastossa ja ihmisruumissa. Erot-

tava raja rakentuukin tämän- ja tuonpuoleisen maailman, omien ja vieraiden maa-aluei-

den sekä ihmisyksilön ja hänen ympäristönsä välille. Käärme sopii erityisluonteensa

vuoksi näiden rajojen ylittäjäksi ja vartijaksi. Malli on rajallinen, mutta se soveltunee

käärmeeseen liitetyn kulttuurisen logiikan ymmärtämiseen myös muissa kulttuureissa.

Kuva 1. Käärmeen merkitykset ”pyhänä” eläimenä. (Anttonen 1996, Johanssen 1997.)

3.3.2. Eläimen ja ihmisen suhteen kerrostumat Euroopan kulttuurihistoriassa

Ihmisen ja eläimen välisen suhteen voidaan katsoa liittyvän laajemmin kulloisenkin ih-

misyhteisön maailmankuvaan. Suhde ihmisen ja eri eläinlajien välillä on historian saa-

tossa kokenut suuria muutoksia. Eräs tapa pyrkiä määrittelemään eläimen ja ihmisen

suhteen kehitystä on tarkastella sitä suhteessa elinkeinorakenteen muutokseen. Esimer-

kiksi Juha Ylimaunu on kuvannut ihmisen ja eläimen välisen suhteen kehitystä yhteisön

elinkeinoperustaa vasten varhaisessa pyyntitaloudessa, maanviljely-karjanhoitokulttuu-

rissa, kristillisessä hyötyajattelussa ja lopulta modernissa teollistuneessa kaupunki-

yhteiskunnassa.50 Ylimaunun konstruoima hylkeitä koskenut typologia voi toimia hyö-

dyllisenä lähtökohtana myös tässä tutkimuksessa tulkittaessa erilaisten käärmeisiin liit-

tyvien mentaalisten mallien mahdollista alkuperää ja esiintymistä aineistossa.

17

Varhaisinta kerrostumaa ihmisen ja eläimen välisessä suhteessa edustaa pyyntikulttuuri.

Ylimaunun mukaan pyyntikulttuurin suhdetta eläimiin kuvaa animismi. Animismissa

korostui luontokeskeinen näkemys, jonka mukaan ihmiset olivat monin tavoin tasa-

arvoinen osa luontoa. Keskeistä pyyntikulttuureille oli vastavuoroisuuden ajatus, jossa

ihmiset, eläimet ja eloton luonto olivat yhtä. Saalistajan ja saaliin suhde oli yhteistoi-

minnallinen. Eläimet antautuivat metsästäjien saaliiksi ja tulivat vastavuoroisesti koh-

delluiksi erityisinä yksilöinä. Saaliseläimen kuolemaa uskottiin seuraavan sen sielun

uudelleensyntymä, joka pyrittiin varmistamaan erityisillä riiteillä.51

Varhaisen pyyntikulttuurin mytologioissa ja riiteissä saaliseläinten kantojen jatkuvuus ja

hedelmällisyyden turvaaminen olivat keskeisessä roolissa. Todisteita tästä voidaan saada

nykypäivään säilyneiden pyyntikulttuurien lisäksi myös esihistoriallisista kalliomaa-

lauksista. Esimerkiksi Juha Pentikäisen tulkinnan mukaan kuuluisassa Ristiinan Astu-

vansalmen kalliomaalauskentässä olevista eläin- ja ihmiskuvioista on luettavissa pyyn-

tiyhteisön kertoma myyttinen tarina, jonka perussisältönä on hirvien tai peurojen kannan

jatkuvuus syksyn ja kevään kiertoineen. Kalliomaalausten edessä mahdollisesti suori-

tettujen rituaalien osanottajat kokivat voivansa vaikuttaa pyyntieläinten kannan jatku-

vuuteen, saalisonneen ja tätä kautta yhteisönsä kokonaismenestykseen.52

Maanviljelyskulttuurin vakiintuminen muutti syvällisesti ihmisen suhdetta eläimiin.

Maanviljelys on Euroopassa vanhaa perua. Matti Huurteen mukaan maanviljely saapui

Suomeen mahdollisesti jo vasarakirveskulttuurin mukana noin 3200 e.a.a. Tosin arkeo-

logiset todisteet maataloudesta ovat olleet vähäisiä ja monitulkintaisia. Silti on mahdol-

lista, että tänne etelästä saapunut sotakirveskansa olisi baltialaisten serkkujensa tapaan

ainakin yrittänyt viljellä maata.53 Viljelyn vakiintuminen tapahtui Suomen alueella kui-

tenkin vasta pronssikauden aikana54. Eräillä Euroopan alueilla maanviljelyn historia on

hyvinkin lyhyt. Muun muassa saamelaisten siirtyminen laajamittaiseen poronhoitoon on

tapahtunut vasta alle vuosisata sitten. Karjanhoito ja maanviljely pohjautuivat uuden-

tyyppiseen luonnonhyödyntämisen malliin, joka muutti samalla syvällisesti ihmisen kä-

sitemaailmaa. Karjatalouden vakiintuminen rakensi kahtiajakoa koti- ja luonnoneläin-

ten välille. Maanviljelyn leviäminen hävitti laajasti alkuperäistä metsäluontoa, mutta

edisti niin kutsuttujen kulttuurilajien leviämistä. Karjatalouden kehittyminen siirsi useita

eläin- ja kasvilajeja ihmisen eksklusiiviseen hyötykäyttöön.55

18

Karjanhoitoon ja maanviljelyskulttuuriin liittyvä eläinten domestikaatio muokkasi ihmi-

sen eläinsuhteen lisäksi myös ihmisyhteisöjen omaa sosiaalista dynamiikkaa. Esimer-

kiksi Yutaka Tani on kuvannut, kuinka Lähi-idässä vuohen ja lampaan domestikaation

yhteydessä syntynyt laumanhallintamenetelmä, jossa laumaa johdattaa kastroitu vuohi,

siirtyi analogiana myös hallitsijan tavaksi hallita kansalaisiaan56. Samankaltainen, vaik-

kakin sisällöltään toisenlainen, prosessi on tapahtunut erilaisissa muodoissa epäilemättä

myös muualla, kun elinkeinoinnovaatiot ovat pakottaneet ihmiset omaksumaan uusia

kulttuurisia malleja ja sosiaalisia normeja. Toisin sanoen muutos elinkeinorakenteessa

muutti hitaasti myös yhteisön mielikuvamaailmaa, vaikka varhaisempaa todellisuutta

edustaneet mielikuvat ja kulttuuriset mallit saattoivat säilyä uuden rinnalla.

Myöhemmässä vaiheessa Rooman valtakunnasta alkanut kristinuskon leviäminen muok-

kasi sen vaikutuspiiriin joutuneiden pyynti- ja maanviljelysyhteisöjen eläinsuhdetta.

Kristinuskolle tyypillinen dualistinen käsitys hyvästä ja pahasta laajeni luontoon ja eläi-

miin. Kaikista niistä eläimistä, jotka ihminen koki tavalla tai toisella kilpailijoikseen tuli

hävitettäviä haittaeläimiä. Tämä ajatus oli pohjimmiltaan vieras pyyntiyhteisöille, mutta

maanviljelykseen pohjautuvien yhteisöjen eetokseen se sopi hyvin.57 Kristillisen eläin-

suhteen taustalla on käsitys, jonka mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kos-

ka ihminen on Jumalan kuva, on hänellä valta hallita eläimiä. Ihminen on Jumalan

edustaja ja palvelija maan päällä. Kristillisen eläinsuhteen taustalla saattaa vaikuttaa se,

että monoteistisen Jumalan käsite syntyi alun perin Lähi-idän kulttuuripiirissä perheen

pään eduskuvana. Perheen pään tapaan hän hallitsi sekä taloutensa ihmisiä että eläimiä.

Jumala antoi eläinten hallinnan ihmiselle, samoin kuin perheen pää antaa eläinlaumansa

hallinnan paimenelle. Jumalalla onkin näin viime kädessä omistusoikeus eläimiin.58

Vaikka kristinuskon näkemys eläimistä on perustunut sekä dualismiin että vanhan tes-

tamentin käsitykseen ihmisestä Jumalan asettamana eläinten hallitsijana, ei se kuiten-

kaan muodosta koko tarinaa. Kristinuskossa on ollut suuntauksia, jotka ovat korosta-

neet toisenlaista luonto- ja eläinsuhdetta. Teuvo Laitilan mukaan varhaisten kirkkoisien

joukossa oli monia, jotka näkivät ihmisen osana luonnon suurta kokonaisuutta. Ihminen

oli yhdysside Jumalan ja luomakunnan välillä. Välittäjän roolissa ihmisen tarkoitus oli

vaalia ja hoitaa luontoa, eikä pelkästään hyödyntää sitä. Monissa hagiografioissa esite-

täänkin, kuinka pyhät ihmiset elivät harmoniassa eläinten ja muun luonnon kanssa.59

19

Teollistuminen ja kaupungistuminen muokkasivat rajusti sekä elinkeinorakennetta että

ihmisen suhdetta luontoon. Teollistuminen muutti aluksi käsitystä eläimistä ja luon-

nosta yhä enemmän pelkäksi hyödynnettäväksi resurssiksi. Ylimaunun mukaan teollis-

tuminen ja kaupungistuminen ovat johtaneet siihen, että käsitys ihmisen riippuvuussuh-

teesta luontoon on hämärtynyt. Aiemman luonnonvarojen ryöstötalouden vastapainoksi

on syntynyt luonnon- ja ympäristönsuojelu. Biotieteet ovat rakentaneet ympäristönsuo-

jelulle tieteellisen pohjan. Kiistellympää on sen sijaan eläinten oikeuksiin ja yksilölli-

syyteen perustuvan eläinsuojelun luonnontieteellinen ja yhteiskunnallinen hyväksymi-

nen. Nykyisessä kaupunkiyhteiskunnassa ihmisen suora riippuvuus luonnosta, eläimistä

ja alkutuotannosta on siis heikentynyt, joka on johtanut riippuvuussuhteiden ymmär-

tämisen hämärtymiseen. Luonto koetaan näin yhä useammin inhimillisen yhteiskunnan

jatkeena, jossa nähdään vaikuttavan samat lainalaisuudet, oikeudet ja velvollisuudet

kuin ihmisyhteisössäkin.60

Kaikkein uusimpana kerroksena luonnon ja ihmisen välisen suhteen kehittymisessä voi-

daan pitää ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden ympärillä käytyä keskustelua. Tuuli

Hirvilammen ja Ilmo Massan mukaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestävässä yhteis-

kunnassa on päätettävä, miten ristiriidat ihmisen ja muiden lajien välillä voidaan rat-

kaista. Tällöin keskeinen kysymys on se, onko eläimillä, kasveilla tai mikrobeilla oi-

keuksia. Näin moraalisesti merkittävä ”toinen” laajenee ihmisen lisäksi muihin lajeihin,

jotka on otettava huomioon päätöksenteossa. Keskustelu moraalin laajentamisesta pyrkii

käsitteellistämään tilannetta, jossa muiden lajien asema nousee teoreettisesti tärkeäksi.61

Edellä käsitellyn Ylimaunun esittämän elinkeinoperustaisen eläinsuhteen typologian ja

siihen kytkeytyvän kulttuurisen muutoksen pohjalta voidaan laatia muokattu malli ih-

misen ja eläinten suhteen kehityksestä Euroopassa (Ks. kuva 2.). Malli ei ota huomioon

todellisuuden monimuotoisuutta, vaan pääpaino on ihmisen ja eläimen suhteen suurissa

muutoksissa, jotka ovat tapahtuneet eri osissa Eurooppaa eri nopeudella. Monin paikoin

vanhemmat eläinsuhteen kerrostumat ovat säilyneet uusien rinnalla. Suomessa pyyn-

tikulttuurin jäänteitä säilyi melko myöhään syrjäseuduilla, koska elinkeinorakenteen

muutos oli maassamme suhteellisen hidas prosessi62. Eroja oli myös paikallisesti, joten

jopa kunnan keskustaajaman ja syrjäkylien välillä oli jonkinasteinen kulttuurinen ja-

kolinja, vaikka se ei olisikaan ollut yhtä voimakas kuin laajemmat alueelliset erot.

20

Mallissa vanhimman kerrostuman muodostaa Suomessa pyyntikulttuurin vaihe, jossa

ihmisen ja luonnon suhde perustui ajatukseen riippuvuudesta. Saaliseläinten hedelmäl-

lisyys ja siihen liittyvät kalendaaririitit muodostivat uskonnollisen elämän kivijalan.

Maanviljelyksen saapuminen Suomeen muutti eläinsuhteen perustan ja keskinäisriip-

puvuuden sijaan suhde muuttui enemmän dualistiseksi. Tapahtui siis perustava jako

hyöty- ja haittaeläimiin. Maanviljelyskulttuuri muuttui kristinuskon omaksumisen

myötä, kun eläinsuhteen dualismi sai syvemmän moraalisen ulottuvuuden. Lopulta teol-

listumisen ja luonnontieteiden myötä kehittyi uusi rationaalinen luontosuhde.

Kuva 2. Ihmisen elinkeinoperustaisen luontosuhteen muutoksen pääpiirteet Suomessa Juha Ylimaunun luoman typologian mukaan.

3.3.3. Suomalaisen kansankulttuurin ekologiset perinnealueet

Tutkittaessa perinnetuotteiden ja niiden sisältöä ohjaavien mentaalisten mallien variaa-

tiota ja samanlaisuutta, ei voi olla kiinnittämättä huomiota niihin olosuhteisiin, joissa

perinnetuotteet esiintyvät. Tarinat, uskomukset ja memoraatit elävät aina omassa paikal-

lisessa yhteisössään ja kiinnittyvät sekä paikalliseen kulttuuriympäristöön että topo-

grafiaan. Suomalaisessa kansankulttuurissa on havaittavissa yleisiä eroja sekä pohjoisen

ja etelän että lännen ja idän välillä. Nämä erot näkyvät niin materiaalisessa kuin henki-

sessä kansankulttuurissa. Erojen voi esittää ilmenevän myös mentaalisten mallien omak-

sumisessa ja säilymisessä. Suomalaisten kulttuurialueiden määrittelyssä keskeinen rooli

on ollut kulttuuriantropologi Matti Sarmelalla63.

21

Pyyntikulttuuri Maanviljelyskulttuuri Kristillinen hyöty-ajattelu

Teollistunut moderni yhteiskunta

Ihmisen ja luonnon tasa-arvoinen suhde.

Saaliseläinten sielujen uudelleensyntymisen turvaaminen.

Eläimillä keskeinen rooli mytologiassa ja riiteissä

Kotieläinten domestikaatio ja maanviljely muuttaa yhteisöjen rakennetta.

Eläimiä aletaan jaotella hyödyllisiin kotieläimiin ja haittaeläimiin.

Ihminen Jumalan kuva ja eläinten hallitsija.

Tilanhoitajaetiikka.

Hyvä – paha dikotomian ulottaminen eläimiin ja luontoon.

Ihmisen riippuvuussuhde luonnosta ja eläimistä hämärtynyt.

”Rationaalinen” luontosuhde.

Eläin hyödykkeenä vs. idealisoitu eläin.

Alku noin 2500 e.a.a vakiintuminen mahdollisesti pronssikaudella.

n. 1000 – 1300 j.a.a n. 1850 – 1950- lKulttuurivaihei-den arvioitu vakiintuminen Suomessa

n. 8000 e.a.a.

Sarmelan mukaan perinne ei ole diffuusioilmiö, joka leviää hierarkkisesti keskuksista

periferiaan tai yläluokalta kansalle. Ilmiöiden leviäminen on osin epäselvä prosessi.

Tarpeellinen ympäristötieto on vain ”olemassa” ja se hajaantuu yhteiskunnan eri ker-

roksiin. Jokaisessa yhteisössä uutuudet sovelletaan mahdollisimman tehokkaasti siten,

että ne tukevat selviytymistä. Kulttuurin muutoksessa onkin kysymys ennen kaikkea

yksilön tekemistä valinnoista. Paikalliskulttuurit ovatkin olleet korkeakulttuureihin ver-

rattuna itsenäisiä ja struktuuriltaan omaperäisiä. Paikallinen kehitys ei olekaan näin

koskaan perustunut korkeakulttuurien suoraan jäljittelyyn.64

Sarmelan kritiikki diffuusioteoriaa kohtaan pohjautuu kulttuuriekologiseen lähestymis-

tapaan. Tässä viitekehyksessä perinteen nähdään muotoutuvan vuorovaikutuksessa

yhteisön elinympäristön vaateiden kanssa. Kulttuuriekologia siis painottaa elinympä-

ristöä diffuusioteorian kulttuurikeskusten ja periferioiden sijaan. Uusien perinneilmiöi-

den omaksumisen suhteen Sarmelan näkemys on se, että innovaatioiden on ylitettävä

paikallinen merkityskynnys. Tällä viitataan siihen, että sen tulee tarjota uusia ratkaisuja

tai parantaa yhteisön selviytymismahdollisuuksia. Paikallisyhteisöt ottavatkin vastaan

vain ne uutuudet, jotka soveltuvat yhteisön omaan elinympäristöön. Jotta folklore on hy-

väksytty yhteisön jäsenten käyttöön, on sen täytynyt adaptoitua paikalliseen perinne-

maisemaan, -ympäristöön ja -ekosysteemiin.65

Sarmela jaotteli kulttuuriekologisen teorian pohjalta Suomen arktisen alueen lisäksi kol-

meen heimokulttuurialueeseen. Tämä jaottelu julkaistiin Sarmelan väitöskirjan lisäksi

vuonna 1974 Studia Fennican artikkelissa Folklore, Ecology and Superstructures. Sar-

melan jaottelussa Suomi osittuu perinnealueina Länsi-Suomeen, Itä-Suomeen, Karja-

laan ja arktiseen alueeseen. Sarmela vertaili näistä alueista artikkelissa keskenään Itä-

Suomea, Länsi-Suomea ja Karjalaa. Länsisuomalaisen heimokulttuurin alue muodostuu

Hämeestä, Uudesta maasta, Satakunnasta, Lounais-Suomesta ja Pohjanmaasta. Itä-Suo-

men heimokulttuurin alue koostuu puolestaan Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta.

Karjala koostuu alueena taas ortodoksisesta Vienasta ja Aunuksesta.66 Artikkelissaan

Sarmela jättää arktisen alueen tarkastelun ulkopuolelle. Pohjois-Suomi on perinnealu-

eena omalaatuinen kokonaisuutensa, jossa on asutushistorian perusteella vanhoja piir-

teitä sekä länsisuomalaisesta kulttuurista että savolaisasutuksen välittämästä itäsuoma-

laisesta kansankulttuurista. Tornionjokilaakso taas omaksui uusia läntisiä vaikutteita.67

22

Sarmelan luokittelussa Länsi-Suomen heimokulttuurialue muodostuu viljavista maista,

joissa maanmuokkausvälineiden käyttö oli maanviljelysteknologian perusta. Ennen

isojakoa pääasumismuotona on ollut tyypillisesti ryhmäkylä, jota eri talojen maakais-

taleet ympäröivät. Itä-Suomessa keskeinen asumismuoto oli sen sijaan yksittäisistä

taloista muodostuva harjuasutus ja maanviljelys pohjautui aluksi kaskiviljelyyn. Kar-

jalassa vanhan ortodoksialueen talous perustui kaskeamisen lisäksi metsästykseen ja ka-

lastukseen. Keskeisenä asumismuotona Karjalassa olivat tiukkaan rakennetut venäläis-

tyyppiset kylät. Siksi Karjalassa vanha kyläasutus olikin säilynyt kaikkein parhaiten.68

Kulttuurisesti sekä Länsi- että Itä-Suomea voidaan kuvata staattiseksi maanviljelys-

alueeksi, joka kävi läpi 1700- ja 1800-luvuilla muutoksen perhekeskeisestä ryhmäkes-

keiseen yhteisöön. Tärkeimmiksi samaistumiskohteiksi tulivat perheen sijaan sekun-

dääriset ryhmät, joita olivat samassa sosiaalisessa tilanteessa elävien vertaisryhmät sekä

erikoistuneet intressi- ja ammattiryhmät. Vertikaalinen sosialisaatio ”isältä pojalle”

muuttui sosiaalisen muutoksen myötä horisontaaliseksi sosialisaatioksi, jossa vaikutteet

tulivat kodin sijaan vertaisryhmältä. Ryhmäsosialisaatio sai aikaan sen, että ryhmän

arvoja ja normeja seurattiin hyvinkin tiukasti. Länsisuomalaisessa kulttuurissa yksilöi-

den välinen kilpailu korostui voimakkaasti. Maatalousyhteisön jäsenet kilpailivat sta-

tusasemasta, jota pyrittiin osoittamaan erilaisten statussymbolien avulla. Itä-Suomen

kulttuuri oli läntiseen kulttuuriin verrattuna enemmän passiivista ja yksilöllistä. Perheen

vaikutus yksilöön oli Itä-Suomessa länttä voimakkaampi.69

Karjalainen kulttuuri edusti kahteen edelliseen nähden arkaaista kulttuurivaihetta, joka

erosi edellisistä sosiaalisen superstruktuurin suhteen merkittävästi. Karjalaisessa kult-

tuurissa sosiaalinen superstruktuuri perustui lähes täysin suurperheisiin. Näiden ulko-

puolella merkittäviä olivat lähinnä kirkko ja valtion instanssit. Bilateraalinen perhe-

yhteisö oli ainoa merkityksellinen vertailuryhmä. Perheinstituutioiden vahvuus heijastuu

myös Itä-Suomen ja Karjalan uskomusperinteessä. Perheyhteisöjen uhripuut ja -kivet

elivät kaikkein pisimpään juuri idän syrjäisillä periferia-alueilla. Samoin kuin Kar-

jalassa säilyivät viimeiset eeppisen kalevalaisen runouden säkeet.70 Karjalainen kulttuu-

rialue ja osa itäisestä Suomesta siis säilytti aktiivisena vanhoja uskomusperinteen muo-

toja, joissa ilmeni arkaaisia ajattelun ja toiminnan malleja. Nämä mallit olivat hävinneet

länsisuomalaisesta perinteestä, jossa uudet sosiaaliset innovaatiot korostuivat.

23

Kulttuurialueiden ero vaikuttaa myös folkloren jakautumiseen niiden kesken. Sarmela

käyttää esimerkkeinä mm. loitsuja ja uskomustarinoita. Länsi-Suomen sosiaaliseen

integraatioon ja ryhmäkeskeisyyteen taipuvalla kulttuurialueella kansankertomukset

ovat lajistoltaan monipuolisia, mutta perustuvat toistuviin formaaleihin kerronnan

kaavoihin. Tämän lisäksi kertomusperinne sisältää Itä-Suomea enemmän moraalisia ja

opettavia osia. Suullisessa perinteessä länsisuomalainen kertoja pyrki erottamaan oman

roolinsa tarinan tapahtumista. Itäisessä folkloressa taas yksilölliset kokemukset ja

fantasia-aiheet korostuivat, eikä kertoja välttämättä erottanut itseään selkeällä tavalla

tarinan tapahtumista. Folkloren omaksumisen erojen taustalla vaikuttavat Länsi-Suo-

men, Karjalan ja Itä-Suomen toisistaan poikkeavat kulttuuriset superstruktuurit.71

Sarmela on tiivistänyt perinteen omaksumiseen vaikuttavat superstruktuurit yksinker-

taistettuun taulukkoon72 (Ks. kuva 3.). Näillä superstruktuureilla on kaiken muun lisäksi

väistämättä vaikutuksensa ihmisen eläin- ja luontosuhteeseen myös 1800-luvun lopun ja

1900-luvun alun Suomessa73. Voidaan myös esittää, että superstruktuurien vaikutus on

saattanut muodostaa erityisen länsisuomalaisen, itäsuomalaisen ja karjalaisen mentali-

teetin, joiden sisältämien kulttuuristen mallien välillä on ollut mahdollisesti laajempia

eroja. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan pyritä laajempien erojen tai yhtäläisyyksien

esittämiseen, vaan fokus on elätti- ja haltijakäärmeisiin liittyvissä tarinoissa.

Kuva 3. Länsi-Suomen, Itä-Suomen ja Karjalan paikallisten sosiaalisten superstruk-tuurien eroja (Sarmela 1974)

24

Länsi-Suomi Itä-Suomi KarjalaStaattinen agraariyhteisö Dynaaminen ekstensiivinen yhteisö Staattinen reaktiivinen yhteisö

Integraatiota edistävä Integraatiota estävä Integraation hylkääväEriytyneet vertais- ja intressiryhmät Eriytyminen ei niin suurta Eriytymätön sukuryhmä

Ryhmäkeskeinen käyttäytyminen Yksilöllinen asennoituminen Perhekeskeinen asennoituminenVoimakas sosiaalinen kilpailu Vähän sosiaalista kilpailua Hyvin vähän sosiaalista kilpailuaKasvanut sosiaalinen toiminta Sosiaalinen passiivisuus Sosiaalinen passiivisuus

Normatiivinen paine ja ryhmäkuri Yksilöllinen ja perinteeseen pohjaava kontrolli PerhekontrolliStatussymboolien suuri merkitys Vähän kiinnostusta statussymboleihin Vähän statusymboleja

4. AINEISTO JA MENETELMÄT

4.1. Aineisto ja aineiston käsittelyn pääpiirteet

Tutkimuksen tavoitteena on luoda läpileikkaus suomalaiseen käärmeperinteeseen käyt-

tämällä tarkastelun lähtökohtana rajallista tutkimusaineistoa. Suomalaisen agraariyh-

teiskunnan uskomusperinteeseen on nykyisin mahdollista perehtyä lähinnä arkistoai-

neiston välityksellä. Tutkimusta varten kävin läpi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran

Kansanrunousarkistoon tallennettua elätti- ja haltijakäärmeisiin liittyvää uskomusta-

rina- ja memoraattiaineistoa. Tehtävää helpotti huomattavasti se, että aineisto on tar-

kasti järjestelty ja luetteloitu. Silti haltijakäärmeaineiston eksaktien rajalinjojen raken-

taminen osoittautui vaativaksi tehtäväksi. Näin päädyinkin käymään läpi myös muut

käärmeeseen liittyneet kortistoluokat, joista löysin täydentäviä kortteja aineistooni.

Apuna käärmeaineiston valintaprosessissa toimi Marjatta Jauhiaisen kirjoittama kattava

teos Suomalaiset uskomustarinat– tyypit ja motiivit, jossa käärmeelle on varattu omat

selkeästi jaotellut osionsa. Teoksen avulla käärmeaineiston paikantaminen arkiston laa-

jasta aineistosta oli suhteellisen nopeaa ja vaivatonta. Koska tutkimuksen keskeinen

tarkoitus on tarkastella elätti- ja haltijakäärmetarinoiden mentaalisia malleja ikkunana

käärmeperinteen kokonaisuuteen, hankin arkistosta myös vertailuaineistoa. Tutkimus-

aineistosta poiketen tästä aineistosta ei ole muodostettu systemaattista kokonaisuutta,

joka käytäisiin tutkimusaineiston tapaan läpi yksityiskohtaisesti. Vertailuaineisto toimii

kirjallisuuden tapaan kontekstina, johon aineistoa verrataan. Kaiken kaikkiaan tutkimus-

aineisto ja kontekstiaineisto rakentuivat kuvan neljä kuvaamalla tavalla (Ks. kuva 4.).

Kuva 4. Aineiston hankintaprosessi

25

Varsinainen tutkimusaineisto muodostui kolmesta uskomustarinakortiston luokasta,

jotka olivat: G1401. Elättikäärme; G1501. Elätti- ja haltijakäärme lapsen maitokupilla

(mukana alavariantit G1511, G1521); D231. Tietäjän elättikäärmeet. Alustavan tarkaste-

lun jälkeen poistin aineistosta sekundääriseen lähdemateriaaliin perustuneet kortit74.

Luokassa G1401 tällaisia kortteja yhteensä kahdeksan ja luokassa G1501 yksi kortti.

Lisäksi luokkaan G1501 – 1521 oli sijoitettu joitain kortteja, joissa esiintyi lapsen ruo-

kakupilla haltijakäärmeen sijaan esimerkiksi susi tai karhu. Myös tällaiset kortit, joita

oli yhteensä viisi kappaletta, poistettiin tutkimusaineistosta. Lopulta jäljelle jäi yhteensä

496 uskomustarinakorttia, jotka jakaantuivat luokittain seuraavasti: G1401 215 korttia;

G1501 97 korttia, G1511 80 korttia; G1521 28 korttia; D231 76 korttia (Ks. kuva 5.).

Kuva 5. Aineistotyyppien jakaantuminen tutkimusaineistossa

Aineiston sisältämien kulttuuristen mallien selittämiseksi vertailevasta näkökulmasta,

olen tarkastellut myös muita käärmeperinteeseen liittyviä uskomusperinne- ja uskomus-

tarinakortistoja. Uskomustarinakortistoista keskeisimpää vertailumateriaalia etsin muun

muassa luokista A271, A881 C297, D921, D926, D931, P301, R101, R111 ja R151.

Käärmeeseen liittyvää, uskomus-, taika- ja rituaalimateriaalia etsin lähinnä eläinperin-

nekortiston käärmeitä käsitelleistä osista. Näitä aineistoja ei siis käsitellä työssä syste-

maattisesti, vaan niiden rooli on toimia materiaalina, jota hyödynnän klassisessa vertai-

levassa metodissa. Näin ollen ne eivät toimi varsinaisena tutkimuksen primääriaineisto-

na haltija- ja elättikäärmetarinoiden tapaan. Näiden korttien valinta perustui käärmeen

nimien, attribuuttien ja funktioiden samankaltaisuuteen tutkimusaineiston kanssa.

26

215; 44 %

205; 41 %

76; 15 %

G1401

G1501 – G1522

D231

Tarkasteltaessa tutkimusaineiston sisäistä variaatiota, voi havaita, että aineiston tarinat

jakaantuvat stereotyyppisten tarinamotiivien lisäksi yksittäisiin persoonallisiin tari-

noihin ja memoraatteihin, joille ei löydy selvää vastinetta muualta aineiston sisältä.

Aineiston stereotyyppinen osuus rakentuu luokassa G1401 tarinoista, joissa elättikäär-

meen tappaminen johtaa talon lehmän tai perheenjäsenen kuolemaan75. Toinen tyy-

pillinen motiivi liittyy käärmeen rituaaliseen ruokintaan. Luokat G1501 – 1522 ovat

kaikkein stereotyyppisimpiä. Näissä luokissa tarinamotiivi on sama: 1) lapsi syö maitoa,

velliä tai piimää kupista; 2) lapsen luokse tulee käärme ja alkaa syödä samasta kupista;

3) lapsi lyö käärmettä päähän lusikalla ja kehottaa tätä parantamaan ruokatapojaan

toteamalla: a) ”syö syrjästäs silopää”, b) ”haukkaa kakkoo kanssa” tai 3) syö lusikalla,

älä kielellä.76

Tietäjiin liittyvät elättikäärmetarinat poikkeavat edellä kuvatuista tarinatyypeistä siinä,

että niissä aineiston sisäinen hajautuneisuus näyttää olevan suurempi. Stereotyyppisiä

tarina-aihelmia on huomattavasti hankalampaa löytää. Silti melko yleinen motiivi näis-

säkin tarinoissa ovat käärmeen ruokkimiseen liittyvät kuvaukset. Kaiken kaikkiaan elät-

ti- ja haltijakäärmeaineisto jakaantuu selvästi stereotyyppiseen tarinaytimeen ja sen ym-

pärille kerääntyneisiin paikallisesti värittyneisiin motiiviyhdistelmiin, joita ei tavata

aineistossa kuin yhdestä tai kahdesta kunnasta.

Alueellisesti aineiston tarinatoisintojen jakaantumista ovat tarkastelleet aiemmin sekä

Martti Haavio77 että Matti Sarmela78. Sarmelan mukaan elättikäärmetarinoiden vanhin

kerrostuma 1800-luvulta on painottunut Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan. Näiden tari-

noiden ydinalueeseen on saattanut kuulua myös Häme ja Suomenlahden rannikkoaluei-

den rautakautinen kulttuurialue. Myöhemmissä perinteenkeräyksissä vastauksia on saatu

näitä alueita pohjoisempaa, joka osoittaa perinteen myöhäisempää leviämistä.79 Käärme

ja lapsi-tarinoiden leviämistä tarkastelleen Haavion mukaan tarinaredaktiot jakaantuivat

alityyppiensä mukaan, siten että tarina on levinnyt idästä, jossa se on pitänyt mukana

alkuperäiset viittauksensa elättikäärmeeseen. Pohjanmaalla tavattavasta tarinaredaktio-

ryhmästä (G1522) sen sijaan puuttuvat kokonaan viittaukset elätti- tai haltijakäärmee-

seen ja alkuperäisen elätin paikan on ottanut kyykäärme80. Tietäjän pitämiä elättikäär-

meitä koskevat tarinat ovat taas keskittyneet pääosin itäiseen Suomeen, jossa kerto-

musten ydinalueita ovat Etelä-Karjala, Pohjois-Savo ja Keski-Suomi81.

27

4.2. Hybridiset metodit

Mentaalisten mallien tai mielikuvien etsiminen elättikäärmeaineistosta ei ole helppo teh-

tävä, koska selvää mielikuvan tai skeeman rajausta on vaikea soveltaa tutkimus-

aineiston varioivaan ja kansanomaiseen sisältöön. Ongelmaksi muotoutuu myös se, että

tutkijan on tavallaan osattava myös katsoa tekstin taakse ja tulkita sitä, mitä infor-

mantitkaan eivät ole välttämättä pystyneet eksplisiittisesti kuvaamaan. Näin ollen

mielikuvamaailman tulkinnassa on tarkasteltava sekä tekstissä ilmeneviä implisiittisiä

että eksplisiittisiä skeematattisia rakenteita. Tarkastelun kohteena eivät voi uskontieteen

näkökulmasta olla kuitenkaan pelkät juonirakenteet, jotka sinällään olisivat helpompia

erottaa tekstistä. Ainoa keino pyrkiä tarkastelemaan mielikuvamaailmaa on purkaa pe-

rinnetekstit osasiin, joita nimitän motiivien sijaan uskomuselementeiksi82. Nämä tekstin

perusrakenteet jäsentyvät kussakin perinnetekstissä sanojen kaltaisesti ja toimivat val-

miin tekstin perusosina. Tekstin osia vertaan tekstien lauseisiin, joissa sanat ovat järjes-

täytyneet tietyn kollektiivisesti hyväksytyn kieliopin mukaan. Näin aineiston tulkinta

rakentuu löyhästi samanlaiselle taustalle kuin etnosemantiikan strukturalistinen tulkinta,

jossa mytologia nähdään sekundäärisenä merkkijärjestelmänä83.

Roberta Kevelsonin mukaan semantiikka pyrkii tieteenalana suhteiden muodostamiseen.

Semantiikka ei siis ole oma tieteenalansa, vaan pikemminkin tapa tutkia kulloinkin ky-

seessä olevaa tutkimuskohdetta.84 Tyypillisen sanakirjamääritelmän semantiikalle voi

hakea esimerkiksi Websterin arvostetusta sanakirjasta, jonka mukaan semantiikalla vii-

tataan ensimmäiseksi merkkien ja symbolien tutkimukseen viestinnän elementteinä. Se-

mantiikka analysoi keskeisiä viestintäjärjestelmiä, kuten kieltä, eleitä tai pukeutumista.

Toiseksi semantiikka voi olla yleinen teoria merkeistä ja symboleista, jolloin se yleensä

jaetaan pragmatiikkaan, semantiikkaan ja syntaktiikkaan.85 Edellä mainittu lyhyt ja

ytimekäs semantiikan kuvaus ei kuitenkaan riitä antamaan kokonaiskuvaa siitä, mihin

kaikkeen semantiikkaa on mahdollista hyödyntää. Erityisen kiinnostavia mahdollisuuk-

sia semantiikan soveltamisella on suullisen kansanperinteen tutkimuksessa. Myrdene

Anderson mainitsee, että taustaltaan kieleen nojaava folklore on järjestynyt muotoihin,

jotka ovat symbolisia kielen symboliikkaa korkeammilla tasoilla. Voidaan sanoa, että

ihmisen koko olemassaolon kokemus organisoituu tarinoiden kautta ja tarinoina.86

28

Semantiikkaa on hyödynnetty myös kansanperinteen tutkimuksessa. Lähestymistapaa

on nimitetty etnosemantiikaksi. Unkarilainen etnologi Mihaly Hoppál sivuaa artik-

kelissaan Linquistic and Mental Models for Hungarian Folk Beliefs etnosemanttiikan

hyödyntämistä uskomuksiin ja uskomusolentoihin liittyvien mentaalisten mallien tutki-

muksessa. Lähestymistapaa on mytologian ja kansanuskon tutkimuksessa hyödynnetty

semantiikan piirissä jo aiemmin. Varsinkin neuvostoliittolaisessa ja myöhemmin venä-

läisessä tutkimustraditiossa semantiikalla on ollut vankka asema.87

Boris Gasparovin mukaan V. Ivanovin ja V. Toporovin tekemät mytologiaa käsitelleet

tutkimukset loivat Venäjälle oman suuntauksen semantiikan tutkimuksessa. Keskeisenä

ajatuksena Toporovin ja Ivanovin hahmotelmassa oli tekstijoukon rinnakkain asettelu ja

tiettyjen aiheiden erottaminen tästä joukosta. Nämä aiheet muodostivat erilaisina muun-

noksina muuttumattoman järjestelmän. Esimerkiksi slaavien vanhojen Jumalien tutki-

muksessa Toporov ja Ivanov asettivat rinnakkain tekstien kaikki maininnat, joissa esiin-

tyvät klassiset slaavien jumalat. Tämän jälkeen he tarkastelivat näiden mainintojen yh-

distelmiä ja jakaantumista, joiden kautta he pystyivät rekonstruoimaan esikristillisen us-

konnon vastakohtaisen, mutta silti hierarkkisen järjestelmän.88

Hoppálin mukaan tutkimusmonografioissa näkyy yhä uudelleen se, että päivittäistä arki-

käyttäytymistämme ohjaavat oletuksemme, tietomme ja kognitiomme ovat keskenään

riippuvaisia. Mikään ei tapahdu sattumanvaraisesti ja kaoottisesti, vaan kaikkeen vaikut-

taa niiden muodostama latentti systeemi89. Tämän ohjaavan systeemin sisältöä voidaan

kutsua esimerkiksi yksilön sisäistämäksi maailmankuvaksi tai uskomusjärjestelmäksi.

Hoppál mainitseekin, että uskomukset ohjaavat ihmisen toimintaa kahdella tasolla joko

lingvistisesti tai käyttäytymisen tasolla. Lingvistisellä tasolla näin tapahtuu, kun raken-

netaan perinnetekstejä, joiden keskeinen tavoite on välittää uskomuksellista sisältöä90.

Annikki-Kaivola Bregenhøjn mukaan tällainen skemaattinen tieto on tärkeä osa kerto-

jien kompetenssia. Kertoja ymmärtää, että tarinoilla on episodinen rakenne ja jokainen

episodi muodostuu jaksoista, jotka ovat ajallisesti tai kausaalisesti suhteessa toisiinsa.

Lisäksi kertoja tietää ainekset, joista nämä jaksot muodostuvat. Yksi skeema aiheuttaa

seuraavan skeeman aktivoitumisen. Kun kaikki tarinan kannalta relevantit skeemat ovat

aktivoituneet ja kertomuksen osat valittu, on lopputuloksena kerrottu kollektiivisia

malleja noudattava tarina, joka on silti ainutkertainen91.

29

Aineiston tasolla pyrin tarkastelemaan tarinoiden episodien ohella niiden sisältämiä

aineksia. Näin tarkastelun kohteena eivät ole ”perinnetekstin” lauseet, vaan ”sanaston”

ja ”virkkeiden” semantiikka. Tarkoituksellisesti olen valinnut etukäteistarkastelun ja kir-

jallisuuden perusteella ne uskomuselementit, joiden kautta yritän systematisoida elätti-

käärmeaineistoa. Näitä ovat: 1) käärmeen nimitykset, 2) käärmeen attribuutit ja 3) käär-

meen funktiot aineistossa. Tarkastelen kuitenkin yksittäisten uskomuselementtien rinnal-

la samaan aikaan myös perinnetekstien korkeampia lauseenrakenteita. Yhdessä nämä

kertovat niistä kulttuurisesti jaettujen mielikuvien rajoista ja sisällöistä, joille suoma-

lainen elätti- ja haltijakäärmeaineisto on rakentunut. Pyrin kuitenkin välttämään tie-

toisesti semanttisten rakennemallien liian formaalia hyödyntämistä ryhmittelemällä us-

komuselementit ja niiden suhteet jossain määrin vapaamuotoisemmin (Ks. liitteet 1 – 4).

Lopulta elättikäärmeperinteen kautta saavutettava ymmärrys suomalaisen käärmepe-

rinteen mielikuvista voi täydentyä vertaamalla tekstejä, niiden ”lauseenrakenteita” ja

yksittäisiä uskomuselementtejä muuhun käärmeperinteeseen sekä kirjallisuuden tarjoa-

miin ulkomaisiin vertailukohteisiin. Suomalaisten perinnetekstien kautta välitetyillä

mentaalisilla malleilla on selviä yhteyksiä muihinkin kulttuureihin. Folkloristiikassa ja

muissa kulttuurien tutkimuksen oppiaineissa on jo kauan sitten todettu, että tarinamo-

tiivit ovat kansainvälisiä. Vaikka motiivit ovatkin ylikansallisia, paljastaa niiden sisällön

kontekstointi ja variaatio paljon suomalaisen agraariyhteisön käärmemielikuvista.

Tiedostan arkistoaineistoon perustuvassa tutkimuksessani olevan useita ongelmia, joita

ovat muun muassa keräyksestä johtuva aineiston heikko spatiaalinen resoluutio, ver-

tailevaan näkökulmaan liittyvät heikkoudet, aineiston sisäinen variaatio ja epätasainen

sisältö. Lisäksi keskeinen ongelma on puuttuva mahdollisuus hankkia kontekstitietoa

alkuperäisten informanttien mielikuvamaailmoista. Arkistoitu perinneteksti onkin monin

tavoin mykkä ja kuiva aineisto verrattuna esimerkiksi haastatteluaineistoon, jonka ko-

koamiseen tutkimusta tekevä voi itse vaikuttaa. Nämä ovat ongelmia, joita jokainen jo

pääosin kadonnutta maailmaa tarkasteleva opinnäytteen tekijä kohtaa. Horkkatarinoita

tutkineen Piret Paalin tapaan olen kamppaillut samojen ongelmien ja haasteiden kanssa

oman tutkimusaineistoni sekä tutkimuksen metodien suhteen. Huomasin lukiessani

Paalin kirjoittamaa artikkelia, että olen pyrkinyt vastaamaan näihin aineistoon ja meto-

deihin liittyviin ongelmiin osin samaan tapaan:

30

...Vaikka vertailevaa lähestymistapaa on monasti kritisoitu, se on arkistoaineiston käsittelyssä toimiva menetelmä. On totta, ettei kaikkia Horkkaan liittyviäkertomuksia ole mahdollista kuvailla, koska arkistoaineisto on heterogeenistä.Stereotyyppisten motiivien lisäksi löytyy runsaasti uskomuksia, joista on vainyksi merkintä. Yksittäiset tiedot eivät ole välttämättä vähemmän merkittäviä,sillä arkistotekstien tallentaminen ei ole ollut järjestelmällistä. Tämä ei tarkoitasitä, etteikö arkistoaineisto soveltuisi tilastolliseen tutkimukseen, koskavastaajien määrä kytkeytyy usein paikallisten kerääjien aktiivisuuteen. On aikatodennäköistä, että horkka-aiheisia kertomuksia on esiintynyt myös muuallaSuomessa runsaammin mutta niitä ei ole tallennettu riittävästi. Siksi ei olemyöskään järkevää karsia tilastollisesti vähempiarvoisia tekstejä pois. Tutkijanaon myönnettävä, että horkkaperinteen ymmärtämiseen olisi ehdottomasti tarvittuteemahaastatteluja. Koska horkkatarinat edustavat kadonnutta suullistaperinnettä, lopullista kuvaa niistä ei voi luoda. Samoihin lähteisiin on palattavaaina uudestaan.92

Tarkastelen työssäni myös rajallisesti tarinoiden alueellisen jakautumisen logiikkaa.

Tätä tutkimussuuntausta samalle aineistolle edustivat jo aiemmassa luvussa esitellyt

Matti Sarmelan ja Martti Haavion tutkimukset. Tarkastelen omassakin tutkimuksessani

alueellisen levinneisyyden vaihtelua yleisellä tasolla suhteessa elinkeinorakenteeseen ja

kulttuurin superstruktuuriin. Kuitenkaan tämä lähestymistapa ei ole tutkimuksessani

keskiössä, koska työn ei ole tarkoitus olla uskonto- tai perinnemaantieteellinen esitys.

Suomalaisessa tutkimustraditiossa perinnemaantieteellisellä tutkimusotteella on ollut

historiallisesti merkittävä rooli. Aineisto jaettiin jo varsin varhaisessa vaiheessa maan-

tieteellisesti eri perinnealueille. Nämä perinnealueet ovat rakentuneet pitkälti histo-

riallisten maakuntarajojen mukaan. Noudatan tässä työssä Suomalaisen Kirjallisuuden

Seuran Kansanrunousarkiston ja Matti Sarmelan perinneatlaksessa käyttämää alue-

jakoa93, jossa suomalaisen kansankulttuurin perinnealueet on jaettu kahteenkymmeneen

seitsemään perinnealueeseen. Olen kuitenkin jättänyt perinnealueista maantieteellisen

tarkastelun ulkopuolelle vepsäläisalueet, Värmlannin ja Ahvenanmaan. Ruija, Länsi-

pohja ja Muurmanni on yhdistetty käytännön syistä yhdeksi pohjoisten alueiden kult-

tuurialueeksi. Samoin on menetelty Inkerin suhteen. Nämä perinnealueet ovat tutkimus-

aineistoni ja tutkimuksen maantieteellisen ulottuvuuden kannalta marginaalisia alueita.

Niistä saatavilla oleva aineisto on sporadista ja alueina ne sijoittuvat osin ruotsalaisen

tai venäläisen kulttuurin alueelle. Inkerin ja Tverin alueet otin kuitenkin mukaan alueel-

liseen tarkasteluun, koska ne liittyvät kiinteästi itämerensuomalaiseen kulttuuripiiriin

(Ks. kuva 6.).

31

Kuva 6. Rajattu tutkimusalue ja sen sisältämät perinnealueet

32

5. SIELUELÄINKÄSITYKSIÄ ELÄTTI- JA HALTIJAKÄÄRMETARINOISSA

5.1. Šamanistisia tulkintoja

Suomalaisissa uskomustarinoissa elättikäärme kuvataan tyypillisesti ihmisen tai koti-

eläimen sielueläimeksi94. Aineistossa käärmeen erottamaton yhteys ihmisen tai kotieläi-

men sieluun tulee ilmi kertomuksissa, joissa käärme tapetaan tai sitä vahingoitetaan.

Käärmeen tappo tai vahingoittaminen nimittäin aiheuttaa negatiivisia seurauksia, jotka

johtavat talon parhaan lehmän tai lehmien kuolemaan95. Joissain redaktioissa talonväki

estää tappamisen tai sitten talonväki vain toteaa lakonisesti: ”nyt paras lehmä kuoli”96.

Tarinoissa käärme kuvataan useimmiten karjan sielueläimenä ja vain yhdessä toi-

sinnossa käärmeen kuolema yhdistyy lehmän kuoleman sijaan talon hevosten meneh-

tymiseen97. Tyyppiesimerkkinä elättikäärmeen roolia lehmän sielueläimenä kuvaavista

kertomuksista voidaan esittää Savitaipaleelta vuonna 1936 tallennettu tarinaredaktio:

...Eräässä mökissä eukko syötti uunin alla asustavaa käärmettä; sillä oli omamaitokuppinsa, josta se sai juoda. Muuan mies yritti tappaa käärmeen. Eukkosanoi: ”Jos sie olisit sen tappanut, olisi minulta paras lehmä kuollut”98

Käärmeen tappamisen negatiiviset vaikutukset eivät kuitenkaan aiheuta pelkästään koti-

eläinvahinkoja, vaan myös käärmeen ruokkijana toimiva ihminen voi joko sairastua tai

kuolla, kun tämän ruokkima käärme tapetaan. Tarinakorpuksessa käärmeen tappaminen

voi johtaa joko talon emännän99 tai talossa asuvan lapsen kuolemaan100. Kuoleman si-

jaan käärmeen vahingoittamisen seurauksena voi olla myös lapsen tai emännän äkillinen

sairastuminen101. Nämä mielikuvat esiintyvät muun muassa seuraavissa uskomustarina-

ja uskomustarina-saturedaktiossa, jotka on tallennettu Polvijärveltä vuonna 1935 ja

Porista 1800-luvun lopulla:

...Eräässä talossa ennenvanhaan oli elättikäärme, jolle emäntä joka päivä antoirieskamaitoa syötäväksi. Mutta, kun eräänä päivänä oli unohtanut antamatta, niin olih se tullut tuvan lattialla syömässä olevien lasten kupista maitoa latkimaan.Kun yksi lapsista sille sanoi ”Syö lukalla, elä kielellä!” Ja talon renki senkuultuaan silmiäs, kellen se lapsi haasteloo ja näki käärmeen. Niin hän tarttuisitä häntäpäähän ja löi uuninnurkkaan käärmettä, jotta se kuoli. Samassa kuoliemäntäkin.102

33

...Oli muinoin lapsukainen, jolle äiti joka ilta antoi maitoa kupillisen sekänisuleivän palasen, ja lapsi pihalla istuu saaliinensa. Mutta kun se syömäänrupesi, tuli haltiakäärme kiviaidan raosta madellen. Pisti päänsä kuppihin ja alkoi myöskin syödä. Lapselle oli siitä oli iloa, ja kun pikkarainen siellä istui, kuppikädessä, eikä käärme kohta viereen tullut, hän sille huusi: ”käärme jouduluokseni, tule, pieni tyköni: maitoa sä maiskuta leipää älä unhoita. Silloinhaltiakäärme kiiruusti sinne saapui ja nautti mielihyvällä osansa. Myöskin osoitti se kiitollisuutta, sillä sala-aartehistostaan se lapselle toi kaikenlaisia kauniitakapineita, kiiltäviä kiviä, hedelmiä ja kultaisia leikkikaluja. Mutta käärmeainoastansa maitoa joi eikä leipään koskenutkaan. Lapsi sen tähden kerta ottipikku lusikkansa, napautti sillä hiljaa tuota kumppaniansa päähän ja sanoi: ”syöleipää, sinä lölleröinen”. Äiti, joka oli kyökissä, kuuli, että lapsi jonkun kanssapuhui, ja tappoi tuon killin elävän. Siitä saakka lapsi muuttumaan rupesi, kuinkäärme oli sen ruokakumppanina, se yhä kasvoi ja voimistui, mutta nyt senihanista poskista puna katosi ja pienokainen laihtumistansa laihtui. Eikäaikaakaan, jopa rupesi öisin kuolonvarpunen uikuttamaan, kultarinta kerttunenlehtiä ja pieniä oksia kokoili, ja pijan sen jälkehen lapsi paarilla nukkuikuoleman unta.103

Samoihin mielikuviin liittyvät käänteisesti ne redaktiot, joissa omistajan kuolema ai-

heuttaa käärmeen tai käärmeiden häviämisen talosta104. Käärmeen loukkaamisen vaiku-

tus kotieläimeen tai ihmiseen perustuu alun perin šamanistiseen mielikuvaan ihmisen ul-

kopuolella eläimen hahmossa liikkuvasta apuhengestä105. Mielikuva saa vahvistusta

Ylistarosta tallennetusta tarinasta, jossa käärme ilmestyy talon portaille ennen ihmistä,

jonka kanssa oltiin riidoissa. Tarinassa etiäisen roolissa toimivaa käärmettä nimitetään

”aaveeksi”.106 Tällaisilla sielukäärmemielikuvilla on selviä yhteyksiä šamanismiin.

Juha Pentikäisen mukaan pohjoisissa kulttuureissa šamaani oli yhteisönsä uskonnollinen

johtaja, jonka keskeinen rooli oli toimia välittäjänä kansansa ja tuonpuoleisessa elävien

olentojen välillä. Šamaanin hengen uskottiin voivan erota ruumistaan ja tehdä matkoja

tuonpuoleiseen. Šamaanin tärkein ominaisuus oli muuntautumiskyky. Hän pystyi hallit-

semaan eri tietoisuuden tiloja, muuntautumaan eri eläimen hahmoihin ja vaihtamaan

sukupuoltaan. Šamaanin tukena oli joukko apuhenkiä, joiden hahmossa hän voi mat-

kustaa eri maailmankerroksiin. Yliseen maailmaan šamaanin sielu voi lentää lintuna ja

maanalaiseen maailmaan hän voi uida taas kalaksi muuntuneena.107 Šamanistisessa

traditiossa yksi šamaanin apuhengistä ja samalla muuntumisen muodoista oli käärme108.

Varhaisimmat mytologiset käsitykset käärmeestä onkin tallennettu kalliomaalausten ku-

vakenttiin. Myös Suomessa kalliomaalausten aiheisiin kuuluu joitain käärmemotiiveja,

joiden mielikuvasisältöjä voidaan yrittää verrata tuhansia vuosia myöhäisempien elätti-

käärmetarinoiden mielikuviin käärmeenhahmoisesta sielueläimestä.

34

Eero Aution mukaan Suomessa käärmeaiheisia kalliomaalauksia on löydetty mm. Lau-

kaan Saraakalliosta, Kirkkonummen Juusjärveltä, Ruokolahden Kolmiköytisenvuorel-

ta, Iitin Mertakalliosta ja Haukkavuorelta109. Suomen kalliomaalausten käärmeaiheissa

matelijaa on kuvattu siksak-viivalla, joka yhdistyy ihmiseen tai sitten kuvissa esiintyy

eräänlaisia käärmeen ja ihmisen hybridimuotoja. Arkeologi Timo Miettisen mukaan esi-

merkiksi Ruokolahden Kolmiköytisenvuoren kuvakentästä löytyvä ihmiseen liittyvä

käärme saattaa yhdistyä šamanismiin.110 Tällöin kuvassa voidaan tulkita esiintyvän mie-

likuva, jossa šamaanin sielu on poistumassa tämän ruumiista käärmeen muodossa. Toi-

saalta kalliomaalauksissa esiintyy myös ihmisten ja käärmeiden sekamuotoja, jotka

voidaan kenties tulkita šamanistisina visioina käärmeeksi muuttuvasta ihmisestä.

Sielueläinkäsitysten jäljittäminen suoraan kalliomaalauksissa esiintyvään mielikuva-

maailmaan saakka on kuitenkin hankalaa. Esimerkiksi arkeologi Eero Autio on kritisoi-

nut käärmeitä käsittelevien kalliomaalausten šamanistisia tulkintoja. Tulkinnalle voi-

daan hänen mukaansa löytää myös toisia lähtökohtia. Esimerkiksi Sarakallion uhrikuvia

ei tavata lainkaan pohjoisessa, vaan niille löytyy vertailukohtia lähinnä etelästä. Tämä

viittaa kuvien liitokseen šamanismin sijaan esi-isä- ja hedelmällisyyskulttiin. Juusjärven

ja Kolmiköytisenvuoren kuvissa taas voi olla kyse joko šamanismista tai vaihtoeh-

toisesti nykyihmiselle tuntemattomasta jumaluudesta.111

Elättikäärmetarinoissa esiintyvien sielueläinkäsitysten taustaa voidaan tulkita myös ver-

taamalla niiden mielikuvia suhteessa muihin käärmeestä kerrottuihin uskomustarinoi-

hin. Jos Suomesta on löydettävissä toisia tarinatyyppejä, joissa esiintyy sama skeema,

on mahdollista, että mielikuvat käärmeestä sielueläimenä saattavat ulottua osin šama-

nistiseen traditioon saakka. Kittilästä 1933 tallennettu uskomustarina on tässä suhteessa

merkittävä vertailukohta. Tarinassa noita lähettää käärmeenmuotoisen sielunsa vihol-

listen kimppuun. Erityisen merkittävä tässä vertailuredaktiossa on se, että noidan ku-

vataan laulavan itsensä louheen. Suomalaisissa murteissa käsitteellä louhi on viitattu

noidan vaipumiseen transsitilaan112. Tämä piirre on šamanismille erityisen tyypillinen:

...Pietu-raukka oli noita, lauloi ittensä louheen ja kiusasi kalanpyytäjiäEnontekijällä. Käärme tuli siellä kalanpyytäjien nuotan renkaaseen.Nuotanvetäjät pistit sen arinalla ja vatkasit valkeaan. Pietu-äijältä silloin paloitjalat kotonaan.113

35

Edellä mainittu kittiläläinen uskomustarina viittaa siis suoraan šamanistisiin mieliku-

viin. Tarina on tallennettu 1930-luvulla, joka osoittaa, että ainakin pohjoisessa šamanis-

tinen mielikuvamaailma oli vielä tallennettavissa uskomustarinaredaktioista. Verratessa

tätä tarinaa suhteessa elättikäärmeaineistoon, voidaan havaita kaksi selvää yhtäläisyyttä

ihmisen ja tämän sielua edustavan eläimen suhteessa. Ensimmäiseksi käärmeen muo-

toinen sielueläin ilmestyy jossain muualla samalla kun noidan fyysinen ruumis on

toisaalla. Näin kysymys ei ole suorasta metamorfoosista, jossa ihminen muuttuu myös

fyysisesti eläimeksi. Toiseksi sielueläimen vahingoittaminen vahingoittaa vastaavalla

tavalla sen omistajaa. Kittiläisessä tarinaredaktiossa noidan jalat palavat, kun tämän sie-

lukäärme asetetaan tulen yläpuolelle. Vastaavalla tavalla elättikäärmeen omistaja tai ta-

lon kotieläin vahingoittuu, kun käärme tapetaan tai sille aiheutetaan vahinkoa.

Šamanistiset sielueläinmielikuvat ovat olleet pohjoisessa Euroopassa laajalle levinneitä.

Skandinaavisissa myyteissä, runoissa ja kertomusperinteessä ihmisten muuttuminen

eläimeksi on ollut toistuva teema. Samoin Skandinavian esikristillinen taide on täynnä

tähän viittaavaa eläinsymboliikkaa. Vanhassa islantilaisessa kielessä sana hamr on tar-

koittanut joko eläinten nahkaa, lintujen höyhenpukua tai erityisiä voimia omaavaa ih-

mistä. Henkilöä, joka omaa erityisiä voimia on saagateksteissä nimitetty käsitteellä

hamrammr, joka tarkoittaa käännettynä ”muodoltaan vahvaa”. Islantilaisissa murteissa

tunnetaan myös verbi hamask, jolla viitataan raivon kaltaiseen tilaan. Ihmisen meta-

morfoosi tapahtuu unessa, jolloin henkilön eläinhahmoinen sielu lähtee vaeltamaan

tämän ulkopuolelle. Eläinhahmoon muuttumiseen saatettiin käyttää myös taikuutta.114

Suomalainen uskomustarinaperinne voi sisältää fragmentteja myös skandinaavisista me-

tamorfoosimielikuvista, jossa muuntuminen eläimeksi tapahtuu raivoisassa tilassa. An-

na-Leena Siikalan mukaan varsinkin šamanismia myöhäisemmän tietäjäperinteen hal-

tioituminen muistuttaakin läheisesti skandinaavien berserkkiraivoa115. Verrattaessa tätä

konseptia elättikäärmetarinoihin, ei siitä löydy juurikaan jälkiä. Sen sijaan Turtolasta

1930 tallennetussa noitaa käsittelevässä tarinaredaktiossa on selviä yhteyksiä näihin

mielikuviin. Tarinatoisinnossa paikallisen noidan kuvataan muuntuvan käärmeeksi suu-

ressa vihassa, joka kuvaa tämä ajautumista raivoon. Jos tämä mielikuva edustaa alun

perin Skandinavian viikinkiajan šamanismia, voi myös elättikäärmeperinteen sielu-

eläinkäsitys olla saanut vaikutteita tästä myöhäisemmästä perinteestä:

36

...Unhotin kerran oveni siunata, niin käärme kurkisti ovesta. Suutarin Anna kulki käärmeen haamussa. Sillä oli niin suuri viha, että pääsi käärmeen haamuun, kunkiersi. Sylin sitä oven ravosta ja sanoin: Mene keinoosi! Niin katosi.Vihansuovat kulkee sellaisessa haamussa.116

Elättinä tai haltijana pidetyn käärmeen yhteys šamanismiin käy ilmi Varpaisjärveltä

1961 tallennetusta tarinaredaktiosta, jossa stereotyyppiseen lapsi- ja käärmemotiiviin on

kiinnittynyt mielikuva haltijan hankkimisesta. Suhteessa šamanistiseen mielikuvamaail-

maan, on tämä tarinaredaktio erityisen mielenkiintoinen. Tarinassa vastasyntyneelle lap-

selle on valittu haltijaksi käärme, joka muistuttaa yllättävän paljon šamaanin apuhen-

keä. Šamanistisessa mielikuvamaailmassa šamaanin uskottiin saavan tehtävänsä joko

valinnan kautta tai perintönä. Apuhenget hän sai taas erityisessä initiaatioprosessissa.117

...Kerran oli talossa käärme haltijana, jota tavallisesti ruokittiin sillan allemaidolla. Nyt oli kuitenkin emäntä saunassa odottelemassa perheenlisäystä, jatalossa oli sellainen apulainen, joka ei tietänyt mitään siitä, että talon haltijaasusti lattian alla. Käärme tulikin sitten lattialle, jossa talon pikku poika olisyömässä maitovelliä. Käärme vainusi maidon hajun ja mateli pojan kupistasyömään. Kun käärme söi kielellään, sanoi poika: ” Syö sinä luskalla, eläkäkielelläs liputa!”. Kun käärme ei sitä uskonut, poika löi lusikalla käärmettäpäähän, jolloin käärme kuoli. Juuri samoihin aikoihin oli emäntä saunassasynnyttänyt poikalapsen, joka kuitenkin kuoli. Ja kerrotaan, että tuo käärme olimyöskin tulevan pojan haltija, että se oli sellaiseksi otettu juuri silloin, kun tuolapsi heräsi äitinsä kohdussa eloon.118

Šamanistisessa mielikuvamaailmassa käärme oli siis yksi šamaanin apueläimistä ja sa-

malla eräs niistä eläinhahmoista, joihin šamaani pystyi muuntumaan. Suomalaisessa

elättikäärmettä käsittelevässä uskomustarina-aineistossa käsitys sielueläimestä on levin-

nyt niin itäiselle, läntiselle kuin karjalaisellekin kulttuurialueelle (Kuva 7.). Šamanisti-

seen maailmankuvaan viittaavia muita metamorfoosikertomuksia on taas tallennettu ai-

nakin pohjoiselta kulttuurialueelta. Sinänsä käsitys käärmeestä lehmän sielueläimenä on

kansainvälistä lainaa119. Kulttuurisen mallin esiintyminen suomalaisessa paikalliskon-

tekstissa kuitenkin kertoo siitä, että mentaalinen malli sielueläimestä on ollut hyväksytty

paikallisessa kansanuskossa vielä tutkimusaineiston keruuaikana. Tämä todistaa men-

taalisten rakenteiden pitkäaikaisesta säilyvyydestä. Suoraan suomalaiseen šamanismiin

on kuitenkin mahdotonta muodostaa yhteyttä. Silti tarinoiden laaja levinneisyys osoit-

taa, että mielikuva šamanistisesta sielueläimestä oli hyväksytty informanttien keskuu-

dessa suhteellisen laajasti 1930-luvulla ja paikoin vielä jopa 1960-luvulla120.

37

Sielueläinkäsitysten levinneisyys eri kulttuurialueiden välillä on mielenkiintoinen. Mie-

likuva kuolevasta lehmästä näyttää keskittyvän erityisesti itäiseen Suomeen ja Karja-

laan (Ks. kuva 7.)121. Onkin kiinnostavaa, miksi elättikäärme ei esiinny lehmän sielu-

eläimenä niin usein läntisten parauskomusten alueella. Eräs mahdollinen selitys on se,

että käärmeen yhdistäminen sielueläimeen on vaatinut jonkinlaisia šamanistisia mieli-

kuvia, joiden määrä on ollut vähäinen länsisuomalaisten informanttien keskuudessa.

Toisaalta voidaan kysyä, onko karjalaisella ja itäsuomalaisella kulttuurialueella sellaisia

karjanhoitoon tai maatalouteen liittyviä piirteitä, jotka voisivat selittää vanhan elätti-

käärmeperinteen ja siihen liittyvien sielueläinkäsitysten keskittymistä juuri sinne.

Maatalouden tuotantosuunnan muutos omavaraistaloudesta lypsykarjatalouteen tapahtui

eri puolilla Suomea eri aikoina. Maataloustuotannon kaupallistuminen tapahtui helpoim-

min niillä alueilla, joilla kysyntä oli suurinta. Suomessa maatalouden kaupallistuminen

oli nopeinta 1800-luvulla Helsinkiä ympäröivällä Uudellamaalla ja Pietarin vaikutus-

alueella, johon kuuluivat muun muassa Savo ja Karjala. Itä-Suomen suuntautumisessa

lypsykarjatalouteen oli muitakin selittäviä tekijöitä. Vanhan kaskiviljelyn tuottamat kas-

kiahot tarjosivat karjan ruokintaan uusia mahdollisuuksia, jonka johdosta lypsykarjata-

lous alkoi kehittyä nopeaan tahtiin.122 Paradoksaalisesti voidaan olettaa, että lypsykarja-

talouden kehitys ja siihen liittynyt maatalouden kaupallistuminen saattoivat edesauttaa

lehmän sielueläimiä käsitelleiden kulttuuristen mielikuvien säilymistä itäisessä Suomes-

sa ja Karjalassa siten, että ne olivat kerrontaperinteessä aktuaalisia vielä 1930-luvulla.

Kuva 7. Tarinatyypin G1401 ja sen sisältämien sielueläinkäsitysten alueellinen jakautu-minen aineistossa.

38

abcdefghij

kl

mnopqrst

u

0 10 20 30 40 50 60

Tarinaredaktiot

Perinnealu

eet

5.2. ”Meijän koira se vaan on” - elättikäärme tietäjän apueläimenä

Pohjoisen šamanismin mielikuvat ovat olleet osa luonnosta eläneiden metsästäjäkanso-

jen perintöä. Maanviljelyksen omaksumisen jälkeen uudenlaiset kulttuuriset tosiasiat

vaativat uudenlaista riittispesialistia. Esikristillisen maanviljelyskulttuurin vastine ša-

maanille oli tietäjä, joka vastasi yhteisön suhteesta tuonpuoleiseen. Tietäjän moninai-

siin tehtäviin kuuluivat muun muassa maanviljelykseen liittyvien riittien suorittaminen,

sairaiden parantaminen, kadonneen omaisuuden etsiminen, riitojen ratkaiseminen sekä

rikosten selvittäminen ja syyllisten rankaiseminen123. Tietäjä oli myös kykenevä nosta-

maan erilaisia eläimiä, kuten karhuja, susia ja käärmeitä124. Keskeisenä erona aiempaan

šamanistiseen uskomusmaailmaan oli transsissa tapahtuvan sielunmatkan vähentyvä

rooli ja sanan voiman korostuminen suhteessa tuonpuoleiseen maailmaan125. Silti tietä-

jäkulttuuriin jäi joitain piirteitä šamanistisesta uskomusmaailmasta. Šamaanin tapaan

myös tietäjä omasi yliluonnollisia apueläimiä ja kykeni transsinkaltaisiin tiloihin126.

Tietäjä säilytti šamaanin tapaan itsellään myös eläinhahmoisia apulaisia. Osa näistä apu-

laisista vastasi fenomenologisesti šamanistisia eläinhahmoisia apuhenkiä. Eläinhah-

moista kala, kotka, käärme, vesilinnut ja petoeläimet muistuttivat saamelaisen šamaa-

nin apuhenkiä. Nämä eläinhahmoiset auttajat kuuluivat arkaaiseen pyyntikulttuurin jät-

tämään perintöön. Apueläimistä varsinkin käärmeen ja karhun suosio kesti varsinkin

tarinaperinteessä myöhäisiin aikoihin asti. Käärmeiden käsittely kuului tietäjän keskei-

siin taidonnäytteisiin ja monilla tietäjillä oli mukanaan elättikäärmeitä, joita he käytti-

vät taitojensa todistamiseen.127 Aineistossa elättikäärmeet todellakin liitetään usein ni-

mettyyn noitaan tai tietäjään128. Tällöin kysymys on ainakin osin tietäjäkulttuurille tyy-

pillisestä apueläimestä, joka tavataan suomalaisessa perinteessä monissa tarinatyypeissä.

Tarkasteltaessa elättikäärmeen nimitysten semantiikkaa (Ks. liite 1.), voi havaita tietäjän

nimittävän omistamaansa elättikäärmettä joissain redaktioissa joko koiraksi tai linnuksi.

Koiraan viittaavia nimityksiä löytyy aineistosta muun muassa Hollolasta 1947 tallenne-

tusta tarinaredaktiosta, jossa tietäjä mainitsee käärmettä säikähtäneelle potilaalleen:

”...meijän koira siellä vaan on”129. Vihannista 1954 tallennetussa tarinassa tietäjä taas

toteaa itseään seuranneesta suuresta käärmeestä: ”...tulleepa sieltä minun koiranikin”130.

39

Käärmeen nimittäminen koiraksi ei rajoitu ainoastaan elättikäärmettä käsitteleviin tari-

noihin, vaan se laajenee koskemaan useita eri tarinatyyppejä. Esimerkiksi nostokäär-

meeseen liitetyissä tarinoissa esiintyy motiivi, jossa voimakkaampi tietäjä palauttaa

käärmeen takaisin lähettäjänsä luo tiedustellen ”lähetäänkö koira kotiinsa”131. Samoin

muissa nostokäärmeaiheisissa tarinoissa viitataan laajasti käärmeeseen koirana. Var-

sinkin tietäjien taistelua kuvaavissa tarinatyypeissä koirametafora näyttää olleen tun-

nettu132. Vertailukohteena elättikäärmetarinoissa esiintyvälle koiramielikuvalle voidaan

esittää seuraavat Säreisniemellä ja Toivakassa tallennetut uskomustarinaredaktiot:

...…Käärme, mato, kangashauki, pitkänen. Niitä on tarhakäärme ja kyykäärme,vaikka ne usein sekoitetaan toisiinsa – Käärmettä voidaan nostaa pahaatekemään, vaikka nykypolvessa ei ole enää niin taitavia konstiniekkoja. Seusutettiin usein toisen talon maitokamariin kermoja latkimaan maitopyttyjenpinnalta. Jos silloin vahingon kärsijä oli myöskin myrrysukko tai -akka, niin hänvoi ”laittaa koirat kotiinsa”. s.o laittaa käärmeet nostajan kiusoiksi omaanmaitohuoneeseen tai puremaan häntä.133

...Kertoja sanoi mummu-vainajansa kertoneen, joka hänkin oli samassakirkkoveneessä. Käärme ui venettä kohden. Jotkut estivät sen veneeseenpääsemästä, mutta perämies sanoi: ”Antaa tulla.” Käärme tulikin veneeseen japuri erästä nuorta tyttöä. Perämies otti käärmeen kiinni ja pani palavan taulankappaleen sen suuhun ja sanoi: ”Huut koira kottiis.” Ja kun kirkkoväki palasikirkosta, niin se talo, josta käärme oli lähetetty, oli palanut hiiliksi, sillä käärmevei tulen sinne. Tapahtunut Hankasalmen Kuuhankavedellä.134

Käärmeen nimittäminen koiraksi ei ole aineiston tarinaredaktioissa merkityksetön teho-

keino, vaan se liittyy uskomukselliseen taustaan. Suomessa tietäjän apueläimenä esiin-

tynyt koira tavataan kansanrunouden lisäksi myös uskomustarinaperinteessä. Pasi Kle-

mettisen mukaan metamorfoosiin kykenevä koira esiintyy esimerkiksi Kannaksen ja

Laatokan poltergeisttarinoissa ihmisen kumppanina, joka nousee näkymättömänä kiu-

saamaan sosiaalisia normeja loukanneen talon väkeä135. Koiran rooli ihmisen yliluon-

nollisena kumppanina on jatkunut näihin päiviin saakka. Tästä todistavat esimerkiksi

englantilaiset tarinat mustista supranormaaleista koirista onnettomuutta ennustavina

olentoina tai vartijoina136. Koira esiintyykin joko tämän ja tuonpuoleisen rajan vartijan

roolissa tai sen ylittämään kykenevänä eläimenä. Tällaiset käsitykset koiran roolista

ulottuvat antiikin aikoihin asti. Esimerkiksi Roomassa ja Kreikassa koira yhdistettiin

Hekate ja Artemis-jumaluuksien eduskuvana tämän- ja tuonpuoleisen väliseen rajaan137.

40

Toinen tietäjän elättikäärmeitä koskevassa tarinamateriaalissa esiintyvä noidan apueläi-

meen viittaava nimitys on lintu. Kannonkoskelaisesta tietäjästä Huttu-Sepästä kerrotussa

uskomustarinassa tämän kuvattiin pitävän elättikäärmeitä aitan alla tuokkosessa. Hän

puhutteli käärmeitään hokemalla näille ”lintuseni, lintuseni”138 tai ”ai lintuin”139.

Linnuksi käärmettä nimitetään lisäksi osassa tarinoita, joissa tietäjä käsittelee mukanaan

olevaa käärmettä140. Myös aineistossa esiintyvä käärmeen nimittäminen tai vertaaminen

kissaksi141 voidaan liittää samaan mielikuvamaailmaan. Kissa on eurooppalaisessa

perinteessä yhdistetty usein pimeyden voimiin ja varsinkin noidan apueläimeksi142. Tie-

täjän käskemää tai omistamaa käärmettä käsittelevän perinteen sisältämissä kult-

tuurisissa malleissa on siis semanttinen ristiviittausten verkko, jossa käärmeelle annetut

lempinimet viittaavat toisiin tietäjälle kuuluviin apueläimiin.

Muihin eläinmuotoisiin apuolentoihin liittyvien viittauksien lisäksi nostokäärmeen ole-

mus tietäjän auttajana paljastuu käärmeen suhteesta sen lähettäjään. Vehkalahdelta tal-

lennetussa uskomustarinassa käärmeennostajan suusta alkaa tulla vaahtoa ja hän kuolee,

kun hänen lähettämänsä käärme pysäytetään oveen piirretyn ristin avulla143. Sama mieli-

kuva esiintyy muissakin tietäjään liittyvissä uskomustarinoissa yhtäläisen vaikutuksen

kautta. Naurismaata vartioivan nostokäärmeen kuolema voi aiheuttaa sen nostaneen noi-

dan kuoleman144. Näissä tarinatyypeissä esiintyneet mielikuvat näyttävätkin olevan

enemmän ja vähemmän jatkumoa elättikäärmetarinoiden kanssa. Tämä osoittaa, että

samankaltaiset sielueläinkäsitykset on liitetty useampiin eri tarinamotiiveihin.

Osassa tarinaredaktioita käärmeelle on annettu funktioita, jotka nimitysten ohella ker-

tovat käärmeen liitoksesta tietäjän apueläinmielikuviin. Käärme toimii tietäjän tava-

roiden vartijana, talon suojelijana, auttajana parantamisessa ja taikojen teon apuväli-

neenä145. Näillä funktioilla on päällekkäisyyttä muiden mielikuvien kanssa, joten niitä

käsitellään tarkemmin myöhemmissä luvuissa. Muissa tarinatyypeissä tietäjään liittyvät

maininnat käärmeestä keskittyvät usein edellä esitettyihin nostokäärmetarinoihin.

Näissä tarinoissa tietäjän lähettämä käärme palautetaan takaisin, kun se on pistänyt tie-

täjän vihamiestä tai on matkalla polttamaan tämän talon. Toisaalta tietäjä kuvataan myös

taitavana käärmeiden käsittelijänä ja niitä sanan voimalla käskevänä riittispesialisti-

na.146 Nostokäärmemotiiviin liittyvät myös ne tarinat, joissa tietäjä hävittää käärmeet

joltakin alueelta ajamalla ne tuleen147 tai asettaa käärmeen vahtimaan naurismaataan148.

41

Aineistossa tietäjän elättikäärme heijastelee siis osin muun tarinaperinteen tarjoamaa

kuvaa tietäjän käärmeelle annetuista tehtävistä ja merkityksestä. Käärme kuvataan ai-

neistossa neljässä roolissa, jotka ovat tietäjän omaisuuden vartija, parannusriittien apu-

väline, taikojen väline ja nostokäärme149. Muissa elättikäärmetarinoissa tyypillinen kä-

sitys käärmeestä lehmän sielueläimenä on vähäisessä roolissa. Tietäjän elättikäärmettä

sivuavat tarinat viittaavatkin muista haltija- ja elättikäärmeistä poikkeaviin mielikuviin.

Muissa tarinatyypeissä esiintyvät tulkinnat sielueläimen tehtävästä tunkeilijana, var-

tijana tai parantamisen apuvälineenä heijastelevat kuitenkin laajempia perspektiivejä

käärmeperinteen mentaalisissa malleissa. Tietäjän apueläimenä käärme ei toimi vartijan,

parantajan tai tunkeilijan roolissa sattumalta. Ne ovat käärmeelle annettuja tehtäviä

myös muussa uskomusperinteessä. Anna-Leena Siikala on esittänyt, että elättikäärmeet

ja tietäjän vyöhön ommellut käärmeen osat olivat eläinmuotoisten auttajahenkien il-

mentymiä, joita tietäjä saattoi käyttää apuna taikamenettelyissään150. Samalla kuitenkin

on todettava, että tietäjäperinteen käärmeet ovat sekoittuneet sielueläinkäsitysten lisäksi

laajempaan indoeurooppalaiseen käärmeperinteeseen. Syyt miksi tietäjän elättikäärme

kuvataan tietyssä roolissa eivät näin liity yksinomaan tietäjään. Sen sijaan myös laajem-

malla käärmemytologialla on oma roolinsa siinä, mihin funktioihin kertoja on voinut

käärmeen tarinoiden mielikuvamaailmassa hyväksyttävästi asettaa151.

Lähinnä itäiseen Suomeen keskittynyt käärmeen tietäjän apueläimeksi liittävä kertomus-

perinne (Ks. kuva 8.) antaa tietäjän apulaiselle siis useita tehtäviä. Käärme toimii tietä-

jän apulaisena parantamisriiteissä, joissa sen avulla voidaan parantaa hedelmällisyyttä,

sivutautia, keuhkotautia ja käärmeenpuremia152. Tietäjä voi myös lähettää käärmeensä

kostamaan tai aiheuttamaan haittaa vihamiehilleen nostokäärmeen roolissa153. Samoin

käärmeen kuvataan vartioivan tietäjän omaisuutta154. Tämä voi myös käyttää käärmettä

taikojensa apuvälineenä155. Toisaalta tietäjä voi esitellä käärmettään ja useissa redak-

tioissa annetaan yksityiskohtaisia kuvauksia siitä, kuinka tietäjä nostelee, kuljettaa

mukanaan tai käsittelee käärmeitään vaivattomalla tavalla156. Lisäksi tietäjä voi teettää

elättikäärmeellään erilaisia temppuja157. Kuitenkin tietäjä voi myös menettää otteen apu-

eläimeensä. Tällöin tietäjän hallinnasta karannut käärme muuttuu vaaralliseksi ja tietäjä

yrittää palauttaa käärmeen hallinnan taikaperinteestä tunnettujen riittien avulla158. Apu-

eläin voi myös alkaa demonisessa roolissa lopulta vainota omistajaansa159.

42

Ekologisesti tietäjiin kytkeytyvä käärmeperinne oli jokaisella paikkakunnalla yhdistynyt

vahvasti ”oman paikkakunnan” tietäjään. Vain kuuluisat tietäjät olivat ulottaneet mai-

neensa laajemmille alueille. Käärmettä pitäneitä paikallisia tietäjähahmoja olivat esi-

merkiksi Keuruulla Viron-Maija160, Merikarvialla Viitaniemi161, Hollolassa Ruapan

Alina162 ja Lopella Kekkari163. Alueellisesti tunnettu tietäjähahmo oli esimerkiksi keski-

suomalainen Huttuseppä164. Matti Sarmelan mukaan tietäjien elättikäärmeet olivat sel-

västi itäistä ja karjalaista perinnettä165, joka vahvistuu myös aineistoa tarkastelemalla.

Kuva 8. Tarinatyypin G1521 jakautuminen perinnealueittain aineistossa.

5.3. Para-, piru ja noidan apueläin

Haltija- ja elättikäärmeaineiston historiallisesti nuorinta kerrostumaa edustavat kristil-

liset viittaukset paraan ja noidan apueläimeen166. Voidaan olettaa, että tietäjään liittyviä

tarinaredaktioita lukuun ottamatta elätti- ja haltijakäärmeisiin yhdistyvät käsitykset sie-

lueläimestä ovat sukua Euroopassa laajalle levinneisiin mielikuviin parasta167 tai paho-

laisen kanssa yhteistyötä tekevän noidan apuhengestä. Noidan apuhenkeen liittyvät us-

komukset nojaavat tietyssä mielessä aikaisempaan šamanistiseen traditioon ja tietäjän

apueläimeen liittyvään uskomusmaailmaan. Noidan apueläin eroaa edellisistä siinä, että

sen päämäärä on ennen kaikkea ”anti-ihmisen” epäsosiaalisten pyrkimysten tukeminen

ja tämän rikastuttaminen toisten kustannuksella168. Noidan apuna toimivat demoniset

eläimet ovat saaneet eurooppalaisessa perinteessä monia muotoja. Esimerkiksi Itä-Eng-

lannin kansanperinteessä noidan apueläiminä saattoivat toimia mm. kissa, koira, fretti,

näätä, rupikonna, rotta, hiiri, lintu, jänis, siili sekä erilaiset hyönteiset169.

43

abcdefghij

kl

mnopqr s

0 5 10 15 20 25

Paholainen, noita ja tämän apuhenkenä toimiva eläin olivat agraariyhteisössä pelättyjä

voimia. Elättikäärmeen suhde noitaan käy ilmi esimerkiksi Muolaasta tallennetussa ni-

messä ”noijan madot”170. Käärme saatettiin käsittää noidan apueläimeksi osin siksi, että

se liitettiin kansanomaisessa raamatun tulkinnassa paholaiseen, joka käärmeenhahmoi-

sena houkutteli ihmisen perisyntiin171. Kansanomainen kuva paholaisesta on kuitenkin

ollut monivivahteisempi kuin kristillisen teologian tuottama mielikuvamaailma. Soili-

Maria Ollin mukaan ruotsalaisten talonpoikien käsityksissä miellettiin, että paholainen

kykeni vaikuttamaan ympäristön olosuhteisiin, kuten säähän, metsästysonneen, maan

hedelmällisyyteen tai satoon. Paholainen siis pystyi vastaamaan maanviljelijän työn

kannalta keskeisiin käytännön ongelmiin jopa kristinuskon Jumalaa paremmin.172

Talonpoikaisyhteiskunnan käsityksissä paholainen siis voidaan nähdä äärimmäisen pa-

huuden ohella myös todellisena liittolaisena173. Koska käärme on kristillisen teologian

paholaiskuvan yksi ilmenemismuoto, on mahdollista, että talon emäntien elättämä ja

onnea tuottava käärme on tarinoissa absorboinut viittauksia myös edellä kuvatusta osin

positiivissävytteisestä paholaisuskosta. Aineistossa haltijakäärme esiintyy assosioituna

paholaiseen vain viidessä redaktiossa. Kotkasta tallennetussa käärme- ja lapsi-aiheisessa

tarinassa esiintyy haltijakäärme, joka on kuvattu pelottavan paholaisen roolissa:

...Eräässä talossa söivät lapset tuolin ympärillä. Heidän keskuuteensailmestyi käärme ruokakumppaniksi. Käärmeellä ei ollut lusikkaa niin tämäalkoi vadista syödä kielellään. Eräs lapsista löi käärmettä lusikalla päähän jahuomautti samalla: Syö lusikalla, älä kielellä. Käärme ei kuitenkaanpahastunut tästä, vaan alkoi permannolla tekemään mitä kummallisempiatemppuja. Vanhempi väki alkoi pelkäämään, vaikka lapsia huvittikinkäärmeen temput. Yhtäkkiä eräs vanha mummo, talon ruotivainen, älähtivalittaen: Jiesus siunaa pirun kolttosilta. Mene sinäkin pahahenki, käärmeenhahmossasi sinne, mistä olet tullutkin. Heti luikertelikin käärme näkyvistä.Mummo todisti manauksensa voimalla sen olleen itse kiusaajan, joka eisietänyt Herran nimeä.174

Muut aineistossa esiintyvät viittaukset paholaiseen ovat edellä kuvattua lyhyempiä

mainintoja. Koivistolta 1936 tallennetussa uskomustarinassa mainitaan, että kaikilla noi-

dilla oli ennen elättikäärmeitä. Paikkakunnalla eläneen noidan kerrottiin pitäneen

kotonaan tällaisia elättejä. Informantin mukaan ihmiset uskoivat niiden olleen käär-

meenmuotoisia piruja, jotka myöhemmin ahdistivat epäonnista isäntäänsä175.

44

Toinen Koiviston Römpötistä 1937 tallennettu uskomustarina sisältää samanlaista paho-

laistematiikkaa. Käärmeen mainitaan olevan pirun apulainen maailmassa. Samalla in-

formatti painottaa, että vain paholaiselle sielunsa myyneet pitivät käärmeitä176. Neljäs

paholaiseen liittyvä viittaus elättikäärmeaineistossa löytyy stereotyyppisestä tarinasta,

jossa käärme esiintyy lehmän sielueläimenä. Tässä Vuokselasta 1952 tallennetussa re-

daktiossa elättikäärmeen vahingoittaminen johtaa siihen, että paholainen noutaa lehmän

talon läävästä177. Tarinaredaktiossa informantti on selvästi sulauttanut yhteen elättikäär-

meeseen ja paholaiseen liittyvät skeemat. Käärme on noidan apueläin, jonka tappami-

sesta seuraava rangaistus on paholaisen suojeleman lehmän menetys. Tarinassa on myös

selvä yhteys vedenhaltijan karjaan liittyviin mielikuviin, joissa haltijalta saatu eläin pa-

laa alkuperäisen omistajansa luo178. Lopulta sortavalalaisessa käärme- ja lapsi-aiheises-

sa redaktiossa käärme nimetään paholaiseen viitaten ”pahaksi viholliseksi”179.

Käärmeen yhteys paholaiseen käy selvästi ilmi tarkasteltaessa laajempaa suomalaista

perinneaineistoa. Varsinkin käärmeiden tappamista on perusteltu sillä, että käärme on

paholaisen yksi ilmenemismuoto, jonka tappamisesta saa anteeksi seitsemän tai yh-

deksän syntiä180. Käärmeen assosiaatio paholaiseen täydentyy tarkastelemalla suomalai-

sia loitsuja, joissa käsitys käärmeestä paholaisen liittolaisena on tuotu eksplisiittisesti

julki. Martti Haavion mukaan Christfrid Gananderin tallentamassa käärmeen syntyä

käsittelevässä loitsussa sen alkuperäisenä isänä mainitaan langennut enkeli Sammael.181

Myös käärmeen pysäyttämiseen tarkoitetuissa pidätyssanoissa yhteys paholaiseen on

erityisen voimakas. Esimerkkeinä paholaistematiikasta käärmeen pidätyssanoissa voi-

daan esittää kolme loitsuredaktiota, jotka on tallennettu Humppilasta, Suonniemeltä ja

Nakkilasta. Näissä sanoissa käärme mainitaan joko itse paholaisena tai tämän ratsuna:

...Käärmeen lumoussanat. Kun nähtiin kärme niin sille lujettiin loitsusanat, ettäse pysyy paikallaan, ja sit sai hakea asetta, jolla sen tappo. Maa pirä mattoo,pyhä pelto perkelettä.182

...Pidätäp piru hevostas, paina Pyhä Henki maahan matoo, minä meen katoosuittia perään.183

......Mato maassa mateleepi, piru peräs ajeleepi, ptruu seis niin kauvan ko mäkepin saa!184

45

Yhdistämällä aineistossa esiintyvä mielikuva kristillisen noidan elättämästä käärmeestä

edellä kuvatuissa loitsuredaktioissa esiintyvään mielikuvamaailmaan havaitaan, että

käärme on yhdistetty kansanperinteessä samaan aikaan sekä noidan että paholaisen apu-

eläimeksi. Varsinkin kahdessa jälkimmäisessä loitsussa esiintyvä hevosmetafora on kiin-

nostava. Kirjailija Heikki Lehikoinen on esittänyt loitsuissa käärmeeseen liittyvien he-

vosnimitysten olevan siitä käytettyjä kiertoilmauksia.185 Kuitenkin loitsuissa esiintyvä

hevosaihe voi viitata myös käärmeen rooliin tämän- ja tuonpuoleisen rajat ylittävänä rat-

suna. Pasi Klemettisen mukaan hevosen keskeinen asema myyttisenä eläimenä pohjau-

tuu sen tärkeään rooliin monissa esiteollisissa kulttuureissa, joissa elävien ja kuolleiden

ihmisten siirto paikasta toiseen tapahtui hevosen avulla. Mytologinen hevosen hahmo

onkin näin symboloinut monissa uskomusjärjestelmissä siirtymistä paikasta, tilasta ja

olomuodosta toiseen186. Hevonen on vertautunut käärmeeseen jo šamanismissa. Esi-

merkiksi burjattišamaanien sauvoissa on kuvattu sekä hevosia että käärmeitä. Šamaanin

sauva assosioitui tämän henkiratsuun, joka auttoi häntä ylittämään tämän- ja tuon-

puoleisen rajat. Näin šamaani kykeni liikkumaan eri maailmankerrosten välillä.187

Käärmeen rooli šamaanin ja myöhemmin paholaisen ratsuna voi auttaa ymmärtämään

sen roolia myös noidan elättikäärmeenä. Käärmeen kyky muuntua yhdistää sen hevo-

seen, joka kuljettaa omistajansa minne tämä haluaa päästä. Käärme samoin kuin hevo-

nen ovat rajanylitykseen kykeneviä olentoja, jotka antavat noidalle välineen päästä

tämän haluamiin paikkoihin. Uskomus käärmeen hahmossa haluamiinsa paikkoihin tun-

keutuvasta noidasta on tallennettu Suomessa esimerkiksi Jalasjärven pitäjästä188.

Jos paholainen voitiin kansanperinteessä nähdä jossain määrin ambivalenttina olentona,

niin noita taas edusti yksinomaan pahuutta, joka aiheutti antisosiaalisella käyttäytymi-

sellään ja omanedun tavoittelullaan vaaran koko agraariyhteisön toiminnalle. Soili-Ma-

ria Olli mainitsee, että tämä voidaan todentaa muun muassa noituudesta määrättyjen

rangaistusten ankaruudesta Ruotsissa. Paholaiselle sielunsa luvannut uhkasi menettää

vain oman sielunsa, mutta noituutta harjoittanut uhkasi koko yhteisöä. Niinpä paholai-

selle sielunsa luvannut ei yleensä saanut kuolemanrangaistusta, vaan rangaistukset lie-

vennettiin vankeudeksi tai häpeäpenkillä seisomiseksi. Noituudesta taas rangaistiin an-

karammin – usein kuolemalla.189 Noituuden perimmäinen ongelma liittyi juuri rajal-

liseksi koetun onnen menettämiseen ja noidan kykyyn pilata yhteisön jakamat resurssit.

46

Noitaperinteessä esiintyvien apueläinten ja omistajalleen rikkauksia kantavan paran vä-

lille onkin vaikeaa tehdä selvää ja merkittävää eroa. Mielikuvat ovat vielä lisäksi kietou-

tuneet yhteen metamorfoositarinoiden teemojen kanssa. Vertailukohtana voidaan tarkas-

tella noidan apueläimenä tai parana esiintyvää jänishahmoa. Jänis saattaa nimittäin olla

myös itse noita muuntuneena eläimen muotoon. Käsitys jänikseksi muuttuvasta noidasta

on tavattu mm. Etelä-Skandinaviasta, Manner-Euroopasta ja brittein saarilta. Toisaalta

Skandinaviassa on tunnettu myös kilpaileva käsitys, jossa noidan uskotaan voivan luoda

eri osista supranormaali maitojänis. Maitojäniksen valmistamisen yhteydessä voi esiin-

tyä myös mielikuva paholaisen kanssa tehtävästä sopimuksesta.190

Sekä noidan apueläimeen että paraan liittyvissä uskomuksissa kummallakin on yhteys

noidan omaan sieluun. Näin vahingon aiheuttaminen paralle tai apueläimelle vahingoit-

taa tarinaperinteen mukaan myös tämän omistajaa191. Maitojäniksen tapaan para voi olla

samaan aikaan sekä omistajansa ulkopuolella liikkuva eläinhahmo että keinotekoisesti

valmistettavissa oleva entiteetti192. Tällä ei ole vaikutusta siihen kiinteään suhteeseen,

joka vallitsee eläinmuotoisen paran ja tämän omistajan välillä. Stereotyyppiset kristilli-

set noitauskomukset ja niissä välittyvä šamanismiin ulottuva mielikuvamaailma ovat

selvästi todettavissa Kurkijoelta tallennetusta uskomustarinaredaktiosta. Tarinassa infor-

mantti kertoo implisiittisesti noitaan viittaavasta vanhemmasta kyykäärmettä elättäväs-

tä naisesta, joka on kasvattanut käärmeensä poikasesta. Vaikka paraa ei tässä yhteydes-

sä mainita ja käärme ei toimi paran roolissa, on sen omistajan oma päätös hankkia ja

kasvattaa käärme verrattavissa paran tietoiseen luomiseen tai apueläimen hankkimiseen:

...Käärmeen takia mykäksi. Kurkijoella eli pikku mökissään keski-ikäinenyksinäinen nainen. Hänelle sattui v 1885 ikävä tapaus, joka nykyaikanatunnettanee shokin nimellä. Tämä nainen, eli neitokainen, oli ottanutmaskotikseen kyykäärmeen. Joka pienestä matosesta kehittyi pitkäksiluikertelijaksi, joka vanhan uuninröttelön takaa mateli uunin viereen sillevaratulle maito, ja ruokakulholle. Vain aniharva naapuri oli tietoinen ikäneidonharvinaislaatuisesta lemmikistä. Niinpä edellä kerrottuna vuotena asui kaksimiestä, tämän Everin Sohvin mökille. Sohvin itsensä ollessa ulkona. Miehetmenivät ovesta sisälle, ja huomattuaan käärmeen syömässä maitoa, hetappoivat sen erehdyksessä. Kun Sohvi tuli sisälle kertoi miehet näyttäen,käärmettä ”meidän oli helppo tämä tappaa, kun se ei yrittänytkäänpakoon”. Näh-tyään kuolleen lemmikkinsä, Sohvi kirkaisi ”tämänkö teitte minulle” ja kaatuipyörtyneenä lattialle. Virottuaan Sohvi oli menettänyt lopuksi iäkseenpuhekykynsä. Yrittäessään puhua, hän sanoi vain ”höijjappoo”.193

47

Para on paholaisen kautta hankitun apueläimen lisäksi noidan itse valmistettavissa. Ai-

neistossa elättikäärmettä kuvataan paraa muistuttavaksi omistajansa aikaansaamaksi

henkiluomukseksi Enonkoskelta tallennetussa tarinaredaktiossa194. Paraksi elättikäärme

nimetään suoraan niin ikään vain yhdessä aineiston redaktioista195. Käsitys elättikäär-

meen ja keinotekoisesti luodun paran yhteydestä saa vahvistusta Huittisista tallennetusta

uskomustarinasta, jossa suuressa ja menestyneessä talossa on vintillä puinen haltija-

käärme. Muiden parojen tapaan se on keinotekoisesti valmistettu esine:

...Hurulan Hurulla on suuri puusta tehty käärme, 1.80 cm. On Hurullassa joskustapettu sen muotoinen mato, ja se on tehty muistoksi siitä. Tapaus usean satavuotta vanha ja on käärmeessä joku ruotsalainen kirjoitus. Voi olla taikaesine. Se olis ostettu, ei myydä. Se säilytetään vintissä. Talo on rikas, niin arvelen, jos seolis para.196

Paran ja käärmeen yhdistäviä tekijöitä on uskomustarina-aineistossa myös käärmeen ta-

pa imeä lehmiä197. Sama uskomus on tosin liitetty myös muihin haltijaeläimiin198. Leh-

mistä tai ihmisistä maitoa imevä käärme on muutenkin laajalle levinnyt käsitys ja se

tavataan useista kulttuureista Euroopassa ja myös Euroopan ulkopuolella199. Näin mieli-

kuva käärmeestä, joka imee maitoa lehmistä ei välttämättä viittaakaan suoraan paraan.

Kuitenkin on mahdollista, että mielikuva on paikallisessa kontekstissa yhdistynyt pa-

raan, joka lisää sekä talon varallisuutta että lehmien maidontuotantoa. Selvä yhteys

paran ja haltijana pidetyn käärmeen välillä löytyy Joutsasta vuonna 1888 tallennetusta

tarinasta, jossa käärmeen vahingoittaminen johtaa siihen, että talon lehmät lypsävät

verta200. Tämä on tyypillinen paratarinoissa esiintyvä mielikuva.

Paraan viittaavia mielikuvia elätti- ja haltijakäärmetarinoissa ovat myös maininnat käär-

meen oleskelusta voikirnussa tai maitosaavissa. Teiskosta vuonna 1929 tallennetussa

redaktiossa mainitaan, että emännillä oli elättikäärme kirnun kaksoispohjan välissä anta-

massa näille voionnea201. Maitosaavissa oleileva käärme on tarinoissa liitetty piimä-

sammakon tavoin202 sen kykyyn pitää maito tuoreena203. Samaan uskomuskompleksiin

liittyy käärmeen kytkeytyminen Skandinaviassa pirityksenä tunnettuun varallisuutta

tuottavaan henkiolentoon. Kahdessa redaktiossa elättikäärmettä kuvataan pidetyn lasi-

pullossa ja elätetyn maidolla204. Ruotsalaisessa kansanuskossa rikkautta tuottavan piri-

tyksen yksi muoto on ollut lasipurkissa säilytetty valkoinen käärme205. Sen ruokkiminen

on suoritettu joko verellä tai maidolla.206 Näin pullossa säilytetyllä elättikäärmeellä on

selvä yhteys paran lisäksi myös rikkautta omistajalleen tuottavaan piritykseen.

48

Elättikäärmeeseen liittyvät sielueläinmielikuvat voidaan luokitella laajasti kolmeen ker-

rokseen, jotka ovat aineistossa sekoittuneet toisiinsa. Varhaisinta sielueläinkerrostumaa

edustaa šamanistinen kerros, jossa käärme mielletään hankittuna haltijaolentona ja

omistajansa sieluun kiinteästi liittyvänä apueläimenä. Käsitystä vahvistaa pohjoisesta

tallennettu vertailuaineisto, joka kytkee käärmeen sielueläimenä osaksi vanhaa arkaais-

ta uskomusmaailmaa. Seuraavaa kerrostumaa edustaa esikristillinen agraariyhteisö, jon-

ka riittispesialistina toimiva tietäjä omistaa šamaanin tapaan apuhenkiä, jotka esiintyvät

eläinhahmossa. Lopulta kaikkein uusin uskomuskerrostuma liittää elättikäärmeen ja

käärmeet yleensä paholaiseen ja noidan apueläimiin. Samaan mielikuvien kokonaisuu-

teen liittyvät myös viittaukset paraan ja piritykseen. Kaikkein nuorimmassa kerrostu-

massa kristillinen teologia ja sen kansanomainen tulkinta ovat keskeisessä roolissa. Silti

parauskomuksetkin kotoutuivat suomalaiseen agraarikulttuuriin Ruotsista207. Paran

omaksuminen osaksi suomalaista mielikuvamaailmaa tapahtui jo keskiajalla208.

Kaiken kaikkiaan elättikäärmeen ja sielueläimen yhdistävien mentaalisten mallien ker-

rostumat ovat tutkimusaineistossa erottamattomasti sekoittuneet toisiinsa. Näin voidaan

aineiston ja sen tulkinnan pohjalta rakentaa skemaattinen malli siitä, kuinka elättikäär-

meaineistossa ja laajemmin suomalaisessa uskomustarinaperinteessä käärmeen rooli sie-

lueläimenä on muotoutunut (Kuva 9.). Rajallisesta aineistosta huolimatta on mahdollista

esittää, että suomalaisessa käärmeperinteessä ajatus sielueläimestä on ollut tunnettu kai-

killa kulttuurialueilla niin Länsi-Suomesta, Itä-Suomesta kuin Karjalastakin.

Kuva 9. Sielueläimeen viittaavat uskomuskerrostumat ja niihin vaikuttaneet tekijät.

49

6. KÄÄRME KODINHALTIJANA JA ESI-ISIEN SYMBOLINA

6.1. Vainaja- ja kodinhaltijamielikuvat käärmeen nimissä ja asuinpaikoissa

Elättikäärmettä käsittelevissä tarinoissa käärme mielletään olennoksi, jota on ruokittu

talon menestyksen turvaamiseksi209. Haltijaolento liittyy laajempaan uskomuskomplek-

siin, jonka keskeisenä piirteenä on ollut onnen turvaaminen. Agraariyhteisössä onnea

uskottiin olevan vain rajattu määrä, jolloin oman onnen lisääminen merkitsi sen otta-

mista joltakin toiselta210. Taikuus ja kodinhaltijat voivat toimia tarinoissa sosiaalisena

selityksenä, miksi jotkin ihmiset tai talot olivat toisia menestyneempiä ja rikkaampia.

Samalla ne käänteisesti selittivät myös sen miksi tietyt ihmiset ja talot menestyivät toi-

sia huonommin. Niin haltija- kuin parauskomuksetkin heijastelivat laajemmin aikansa

sosiaalista todellisuutta, toimien selitysmalleina sosiaalisille eroille.211

Talon haltijaolentona toimiva käärme voidaan yhdistää osaksi talon onnea turvaavien ja

selittävien haltijaolentojen listaa. Jo käärmeelle aineistossa annetut nimet liittävät sen

sekä haltijaolentoihin että kotipiiriin. Suoraan kodinhaltijaan kytkeytyviä nimiä aineis-

tossa olivat: haltijakäärme212, haltia213, haltiaväki214, talon haltija215 kotihaltija216, talon

vanhin217 tai majanhaltija218. Näissä nimissä käy selkeällä tavalla ilmi skeema käär-

meestä kodinhaltijana. Seuraamalla nimien semantiikkaa pidemmälle, voidaan havaita

käärmeen rooli erikoistuneena kodinhaltijana. Elättikäärmeen kutsuminen tai sen teh-

tävän kuvaaminen navetanhaltijaksi219, läävänhaltiakäärmeeksi220, ometanhaltijaksi221 tai

karjanhaltijaksi222 liittävät käärmeen karjan hyvinvoinnista huolehtivaan haltijaan. Käär-

me yhdistetään aineistossa myös saunassa elävään haltijaolentoon, jota osoittaa suis-

tamolaisessa tarinaredaktiossa esiintyvä nimitys saunanhaltija223.

Ilman suoria viitteitä haltijaan, paljastuu aineistosta käärmeen nimitysten semantiikasta

sen läheinen suhde kotipaikkaansa. Kotipiiriin ja sen haltijaan liittyviä nimityksiä ovat

länsisuomalainen, pihaan viittaava224, tonttikäärme225 ja itäsuomalainen nimitys kartano-

käärme226 tai -mato227. Lisäksi kansanbiologiassa rantakäärmeelle annettu nimi tarha-

käärme228 liittyy käsitteenä pihaan tai karjatarhaan. Värmlannissa haltija on tunnettu

asuntakäärmeen nimellä229. Taipalsaarelta, Tyrvännöstä ja Savonlinnasta on tallennettu

vuorostaan nimitys kotikäärme230. Karjasuojaan kytkeytyviä nimiä ovat taas navetta-

käärme231, läävämato232 ja lääväkäärme233.

50

Elättikäärmeen kutsuminen moanharjieksi234, moan- tai maanhaltijaksi235 ja maanpitä-

väksi236 löytyy neljästä redaktiosta, joista kaksi sijoittui karjalaiselle kulttuurialueelle.

Käärmeen nimittäminen maanhaltijaksi liittyy kodinhaltijaan, koska sitä on yleisesti

pidetty maa-alueen ensimmäisenä omistajana, jolta maa-alue on ostettava tiettyjen ritu-

aalisten toimien kautta237. Toisaalta maahan liittyviin supranormaaleihin voimiin voi-

daan yhdistää usein myös hedelmällisyyden periaate. Maanhaltijaan viittaavia nimityk-

siä aineistossa ovat myös tanhunhaltia238 ja tanhutoppa239, jotka kytkeytyvät semantti-

sesti lehmien kuivikkeiden vaihtamiseen liittyvään ilmaukseen240. Myös pelkkä toppa

esiintyy yhdessä redaktiossa241. Martti Haavion mukaan toppa voidaan käsittää yhtenä

lumikon nimistä, jolloin se viittaa toiseen haltijan roolissa esiintyneeseen eläimeen242.

Maanhaltija onkin muihin haltijakäärmeen nimityksiin nähden siihen liittyvien mieliku-

vien suhteen ristiriitaisempi. Tarinahahmona maanhaltijat tai maahiset ovat tiettyjä paik-

koja hallinneita edellisiä omistajia, jotka ovat uskomusten mukaan eläneet Suomessa jo

ennen tänne uudisasukkaina saapuneita ihmisiä243. Vaikka maanpinnan alla elävää olen-

toa voidaan tietysti verrata myös vainajiin244, edustaa se samaan aikaan perheelle ja ko-

tipiirille vierasta tuonpuoleista olentoa. Korpilahtelaisessa redaktiossa käärmeenä näyt-

täytyvä maanhaltija esiintyykin enemmän luonnonhaltijaa muistuttavassa roolissa, kos-

ka se elää pihapiirin ulkopuolella ja sen tappaminen johtaa tappajan sairastumiseen.245

Elättikäärmeen nimistöön liitetään myös puhtaasti luonnonhaltijoiksi luokiteltavia hal-

tijanimityksiä. Sortavalasta tallennetussa tarinaredaktiossa haltijakäärme liitetään vain

yhdeksi useista maailmaa asuttavista käärmeenmuotoisista haltijaolennoista. Redak-

tioissa mainitaankin läävänhaltijakäärmeen ohella haltijoihin kuuluvaksi mm. kuopan-

haltijakäärme. Lisäksi suolla tai lammessa oli informantin mukaan käärmeenmuotoinen

suon tai lammen haltija.246 Kaiken kaikkiaan haltijana tai elättinä pidetyn käärmeen

nimitykset ovat mielikuvissa olleet rajoiltaan epäselviä. Varsinkin haltija- ja maanhaltija

ovat kätkeneet sisälleen mielikuvia laajemmasta haltijakäärmeiden kirjosta. Käärmeen

muotoinen haltija on voinut esiintyä elättikäärmeen lisäksi myös metsässä tai pihapiirin

ulkopuolella olevana käärmeenä. Haltija on saattanut viitata myös ihmisen omaan

sielueläimeen, tämän käärmeenmuotoiseen haltijaan247. Kaikki näistä nimityksistä liit-

tyvät tiukasti käärmeen funktioon eri tarinoissa. Nimitysten vaihtelu paljastaa sekä käär-

meeseen liitettyjen tehtävien että sen asuinpaikkojen semantiikkaa.

51

Talossa elättinä pidetyn käärmeen olinpaikat ovat nimien lisäksi toinen tekijä, jotka liit-

tävät käärmeen aineiston tarinaredaktioissa suoraan kodinhaltijaan. Talossa käärmeen

erityiseksi olinpaikaksi on mainittu aineistossa uunin seutu. Useissa redaktioissa käärme

oleskelee joko uunin lähellä, uunissa, tuvan kiukaassa, uunin solassa tai uunin alla248.

Uskomustarinoissa uuni toistuu käärmeen olinpaikkana niin itäisellä, läntisellä kuin kar-

jalaisellakin kulttuurialueella. Mielikuva uunin alla asuvasta elättikäärmeestä on näin ol-

lut laajalle levinnyt suomalaisessa kansankulttuurissa. Kuvaavana esimerkkinä tarinas-

ta, jossa elättinä pidetty käärme oleskelee uunin seudulla, voidaan esittää seuraava Kon-

nevedeltä 1936 tallennettu memoraatti:

...Isäni meni erääseen mökkiin yöksi. Kun hän yöllä heräsi, huomasi hän ettäsamassa tuvassa nukkuvalla mökin emännällä oli käärme vieressään. Päivällä tuo käärme oli uuninsolassa.249

Elättikäärmeen esiintyminen uunin yhteydessä on huomattava piirre, koska sitä on

useissa kulttuureissa pidetty keskeisenä kodinhaltijan kultissa250. Martti Haavion mu-

kaan suomalaisessa kansanperinteessä uuni on kuitenkin ollut harvinainen kodinhaltijan

olinpaikkana. Uuni onkin mainittu lähinnä riihenhaltijaan liittyvissä käsityksissä halti-

jaolennon asunnoksi251. Suomen lähialueilla uskomus uunin alla asuvasta kodinhalti-

jasta on kuitenkin ollut laajasti tunnettu. Esimerkiksi slaavilaisessa kulttuurissa haltijan

miellettiin elävän joko kynnyksen tai uunin alla252. Samoin suomensukuisilla vepsä-

läisillä kodinhaltijan olinpaikkana mainitaan kellarin ja ikoninurkan lisäksi uuni, uunin

päällinen tai uunin tausta253. Uunin ja tulisijan merkitys suvun kulttipaikkana ja esi-isien

asuinpaikkana on ollut Euroopassa käsityksenä sekä vanha että laajalle levinnyt. Esi-

merkiksi makedonialaisessa kansanuskossa lapsen ottaminen yhteisön jäseneksi tapahtui

muiden riittien lisäksi nostamalla tämä tulisijan yläpuolelle. Riitit ja tulisijan yläpuolelle

nostaminen yhdistivät lapsen isänpuoleisen suvun esi-isiin254.

Uunin lähellä asuva käärme on joissain redaktioissa mainittu pidettävän erityisessä asti-

assa, kuten tuohivakassa255, pilkkumissa256 tai häkissä257. Nämä voivat viitata hämärty-

neeseen mielikuvaan uhrivakasta. Itämeren alueella ainakin Virosta on tallennettu tietoja

Tonnivakk-nimisestä uhrivakasta, jonka sisällä saattoi asua joko elättikäärme tai -sam-

makko258. Samaan kokonaisuuteen kuulunee myös aitan alle laitettu käärmeitä sisältävä

tuokkonen259. Yhdessä redaktiossa käärmettä kuvataan säilytetyn ihmisen pääkallossa260.

52

Jos Martti Haavion näkemys pitää paikkansa ja suomalaisessa mielikuvamaailmassa ko-

dinhaltija ei ole muun Euroopan tapaan asunut uuninseudulla, niin elättikäärmeen si-

joittaminen uunin lähelle viittaa laajemmin tuonpuoleisiin mielikuviin. Uuni on ollut ko-

din sydämen lisäksi tärkeä uhripaikka, jonka savuaukon kautta on ollut mahdollista

muodostaa yhteys tuonpuoleiseen, kosmoksen rajat ylittävään, tasoon261. Varhaista mie-

likuvakerrostumaa tästä edustaa esimerkiksi hantien jurtan tulisija, joka vastaa symbo-

lisesti maailman keskusta. Šamanistisissa rituaaleissa jurtta muodostaa maailmankaik-

keuden mikrokoossa. Yhdessä jurtan keskipaalun kanssa tulisija on kosmoksen pienois-

mallin keskiö, jonka ääressä uhrien savu nousee jumalten luokse.262

Uunin lisäksi elättikäärme oleskelee useissa tarinoissa talon alla perustuksissa tai multi-

penkissä263. Myös nämä ovat olleet tyypillisiä kodinhaltijan asuinpaikkoja monissa kult-

tuureissa264. Räisäläisessä tarinassa saa vaikutelman käärmeelle varatusta penkistä265 ja

kuudessa muussa redaktioissa käärme oleskelee penkkien alla266. Tämän voi tulkita

viittaavan haltijalle tai esi-isille talossa varattuun penkkiin tai paikkaan. Kiinnostava on

tässä suhteessa myös redaktio, jossa elättikäärme nähdään talon peränurkassa267. Uno

Harvan mukaan asunnon pyhällä peränurkalla on ollut keskeinen rooli perhettä suo-

jelevan haltijan asuinpaikkana268. Käärmeelle on myös uhrattu maitoa valelemalla sitä

nurkanjuuriin 269. Jokainen näistä detaljeista liittää elättikäärmeen esi-isien kulttiin.

Uunin, talon alustan ja penkkien lisäksi elättikäärmeen on kuvattu viihtyneen emäntänsä

tai isäntänsä sängyssä ja sängyn alla270. Tämä yksityiskohta on mainittu useissa elätti-

käärmettä käsitelleissä tarinoissa ja memoraateissa. Käärmeen nukkuminen isäntänsä

sängyllä vaikuttaa liittyvän sen rooliin isännän sielun ulkoisena edustajana. Tietyllä

tavalla käärmeen oleskelu sängyssä muistuttaakin tietäjän apueläimestä, jolla on erotta-

maton suhde omistajaansa. Toisaalta sänky voidaan käsittää paikkana, jossa ihmisen

sielu voi ylittää unessa rajat tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Muita yksittäisiä mainin-

toja elättikäärmeen asuinpaikoista tuvassa olivat mm. ovensuuhun tehty syvennys271 ja

ruokasuoja, jossa käärmeen on kuvattu luikertelevan piimä-272 tai leipätiinussa273. Tämä

mielikuva liittää käärmeen varallisuutta taloon kantavaan paraan. Samaan mielikuva-

maailmaan liittyvät ne kaksi redaktiota, joissa käärmeen kuvataan elävän kirnussa274.

Lopulta jaakkimalaisessa redaktiossa käärme asuu seinällä roikkuvassa pyssyssä275.

Informantti lienee tässä viitannut laajalti tunnettuun taikaperinteeseen276.

53

Talon lisäksi käärmeen olinpaikkana esiintyy useissa tarinaredaktioissa navetta tai lää-

vä277. Tällöin sen nimissäkin eksplisiittisesti ilmaistu käsitys karjasuojanhaltijasta laaje-

nee koskemaan myös elättikäärmeitä. Navetassa, läävässä tai ometassa käärmeen olin-

paikoiksi on yksittäisissä redaktioissa mainittu rakennuksen alusta278, sontien alusta279,

navetan kivijalka280 ja erityinen maito- tai kylmähuone281. Pihalla käärme oleskelee

navetan seinän läheisyydessä, navettapihassa tai sitten se hakee maitoannoksensa

karjatarhasta282. Navettaan viittaavissa nimityksissä elätti- tai haltijakäärme on yhdis-

tetty myös lehmien parteen. Rauman maalaiskunnasta tallennetussa uskomuksessa elät-

tikäärmeen roolissa esiintyvästä tarhakäärmeestä käytetään nimeä nousumato ”roodet”,

joka viittaa lehmien makuu- ja seisomapaikkaan283.

Talon ja navetan lisäksi tärkeä elätti- tai haltijakäärmeen oleskelupaikka on sauna284.

Saunassa käärmeiden kuvataan talon uunin tapaan asuvan kiukaassa tai sen takana, josta

ne jouduttiin mahdollisesti ajamaan pois ennen saunan lämmittämistä285. Elättikäärmeen

sijoittuminen saunaan saattaa johtua sen roolista suomalaisessa agraarikulttuurissa.

Sauna oli rituaalinen keskus, jossa synnyttiin, parannettiin sairauksia ja jossa kuolleet

pestiin286. Se oli siis paikka, jossa ihmisen status muuttui. Saunassa ihminen siirtyi koh-

dusta maailmaan, sairaudesta terveyteen ja siellä kuolleen ruumis valmisteltiin viimei-

selle matkalle. Sauna on siis ollut tärkeä liminaalinen ja rituaalinen keskus, jossa ihmi-

nen on voinut muodostaa yhteyden tämän ja tuonpuoleisen välille.

Sauna on ollut kansanperinteessä myös ”kova paikka” ja sen haltijaa on pelätty. Tätä

kuvaa mm. se, että suomalaisessa kansanperinteessä saunanhaltijaa on täytynyt erikseen

tervehtiä ja sille on jätetty saunomisen jälkeen omat löylynsä.287 Mielikuva ei tietenkään

rajoitu vain Suomeen, vaan se on tunnettu muuallakin. Esimerkiksi slaavilaisessa perin-

teessä saunanhaltija on ollut arvaamaton olento, jolle jätettiin vettä kylpemisen jälkeen.

Häirittynä se saattoi kuristaa tunkeilijan tai polttaa tämän kuumalla vedellä.288 Haltija-

käärmeen käsittäminen saunanhaltijaksi ei siis ole sattumaa, vaan saunan rooli pelotta-

vana paikkana tämän- ja tuonpuoleisen välimaastossa, on uunin tapaan keskeisessä roo-

lissa ymmärrettäessä niitä mentaalisia malleja, joissa käärme sijoitetaan haltijaolentona

kahta maailmaa yhdistävälle rajalle. Muita käärmeen asuinpaikkoja kotipiirissä on ku-

vattu lähinnä yksittäisissä redaktioissa. Ulkorakennuksista on asuin- ja olinpaikkoina

aineistossa mainittu vain paja289 ja aitta290.

54

Käärmettä ei suomalaisessa elättikäärmeaineistossa ole yleensä sijoitettu sadon kan-

nalta keskeiseen riiheen tai talon hevosten olinpaikkana tärkeään talliin. Talliin viittaa-

via mielikuvia löytyy aineistossa vain yksi kappale291 ja tämäkin liittyy tietäjän elät-

tämään käärmeeseen, joka vartioi hevosia. Näin käärmeen rooli rajoittuu erityisesti ta-

loon, navettaan ja saunaan. Kaikki näistä ovat paikkoja, joissa agraariyhteiskunnan nai-

set suorittivat päivittäisiä työtehtäviään292. Rakennuksissa käärmeen olinpaikat ovatkin

enemmän feminiinisiä kuin maskuliinisia, joka saattaa heijastaa emäntien roolia käär-

meen ruokkijoina ja elättäjinä. Talon lisäksi haltijakäärme liikkuu, lähinnä lasta ja käär-

mettä koskevissa tarinoissa, myös talon mailla, kuten pellolla tai niityllä293.

Käärmeelle on uhrattu tai sen on kuvattu oleskelevan myös suvun kulttipaikoiksi miel-

lettyjen objektien ja luonnonmuodostumien läheisyydessä. Matti Sarmela on painottanut

elättikäärmeen liitosta suvun uhripuihin294. Aineistossa uhripuihin viittaavia mielikuvia

olivat: aljokäärmeen kotina toimiva aljokuusi295; maidon uhraaminen käärmeille kuusien

alle296; käärmeiden olinpaikkana toimiva pyhä pihlaja297; pihakoivun juuristo298, vanhan

puun juuret299, puun300 tai suuren näreen301 alusta. Näillä nimityksillä saattaa olla yhteyk-

siä myös maailmanpuuhun liittyviin mielikuviin302. Käärmeen nimityksistä on löydettä-

vissä semanttinen yhteys uhriin303 ja uhripuiden nimiin304, josta kertovat aineistossa ni-

met syöttö-305, aljo-306 tai elättikäärme307. Käärmeen nimityksiin liittyvät myös käsitteet,

joissa informantti on kuvannut käärmettä pidettävän aljona308 tai elättinä309.

Uhripuiden lisäksi toisen käärmeisiin liittyvän uhripaikkojen ryhmän muodostavat kivi-

raunioihin viittaavat nimitykset. Näillä nimillä voidaan viitata luonnonmuodostumiin,

joissa käärmeiden uskottiin elävän. Toisaalta nimitys voi viitata myös pellonraivaukses-

sa syntyneisiin kiviaumoihin. Jätekasojen ja luonnonmuodostumien sijaan osa tarinois-

ta voi yhdistyä lapinraunioihin ja niihin läheisessä yhteydessä oleviin hiidenkiukaisiin.

Eero Ojasen mukaan pronssikauden lapinraunioita ja hiidenkiukaita on käsitteellistetty

rajamerkkeinä, jotka on rakennettu pyyntipaikkojen merkeiksi310. Jos käärme on sidottu

tarinoissa rajamerkkiin, on se mielletty suvun maiden rajaa vartioivana haltijana. Hal-

tijakäärmeen tai elättikäärmeen yhdistäminen rajana toimivaan maamerkkiin voidaan

osoittaa pitävästi vain yhdessä Porista tallennetussa tarinaredaktioissa, jossa haltija-

käärme nousee kiviaidasta311. Kiviaitaa voidaan pitää rajalinjana joko kulttuurin ja villin

luonnon tai omien ja vieraiden viljelysmaiden välillä.

55

Käsitteillä raunio ja pellonraunio voidaan viitata myös pronssikauden hautaraunioihin.

Aineistossa tällaisia nimityksiä olivat mm. raunio312, kiviraunio313 ja pellonraunio314. Yh-

dessä redaktiossa raunioon liittyy myös suvun elättipuu315. Luonnonmuodostumiin viit-

taavia nimityksiä ovat iso kivi316 ja kivilouhos317. Kiviraunion yhteys hautamuodostu-

maan syntyy sekä sen luona suoritettavista uhreista että sen sijainnista talon peltojen lä-

heisyydessä. Pronssikauden rauniohaudat toimivat myös maanomistuksen merkkeinä,

joissa olevat vainajat valvoivat suvun omistuksessa olevan maa-alueen rajoja318.

Matti Huurteen mukaan pronssikaudella rannikoilla alkanut uusi hautaustapa poikkesi

kivikautisista hautaustavoista. Uudet hiidenkiukaat olivat suuria kivikasoja, jotka olivat

muodoltaan pyöreitä. Tosin myös pitkulaisia ja suorakaiteen muotoisia hautaröykkiöitä

on Suomesta tavattu. Hautojen sijainti muuttui pronssikauden kuluessa. Alussa suosit-

tiin korkeita paikkoja, kuten harjuja. Myöhemmin haudat tehtiin usein peltoaukeiden lä-

helle. Haudat olivatkin myöhäisemmällä pronssikaudella asuntojen välittömässä lähei-

syydessä.319 Anna-Leena Siikala on tulkinnut aiemman korkeille paikoille suoritetun

hautaustavan rajamerkkien sijaan osoitukseksi vainajiin kohdistetusta pelosta. Kun suh-

de vainajiin muuttui, tulivat haudat lähemmäksi ihmisasutusta. Samalla haudassaan asu-

va vainaja muuttui pelätystä olennosta vainajakultissa taloa suojelevaksi esi-isäksi ja

maan hedelmällisyyden turvaajaksi. Rautakaudella omaksuttujen uusien etävainajalakä-

sitysten myötä vainajakultti irtautui haudoista. Vainajien kohtaamisen uskottiin voivan

tapahtua minkä tahansa tämän- ja tuonpuoleisen rajaa osoittavan kiven tai puun luona.320

Tukea käärmeen ja rauniohautojen yhdistelmästä voidaan etsiä vertailemalla muuta

käärmettä käsittelevää uskomustarinaperinnettä aineistona toimiviin elättikäärmetari-

noihin. Tässä suhteessa varsin mielenkiintoisia ovat tarinat, joissa käärmeen kuvataan

esiintyvän haudalla joko positiivisessa tai negatiivisessa roolissa321. Haudalla näyttäy-

tyvä käärme voidaan myöhäisempänä mielikuvana liittää rauniohaudan lähivainajalassa

elävään esi-isään. Esimerkkeinä näistä verrokkimielikuvista voidaan esittää Raudusta

1951 tallennettu tarinaredaktio ja Kokemäeltä 1938 tallennettu uskomus:

...Parasken patsasta ko paljastiit ja pit juhlii nii siel lähel hautua näkkiitkärmien joku nii ne meinasiit net se ol hauvan haltija tahto vua jollekkiinäytöijä et olt hyvä haltija sitä kuulin monen vanhan suus en muista näkijä enkäkertojii ol usjemp.322

56

...Joskus oli jonkun huonosti eläneen henkilön haudalla nähty musta käärme taikaksikin323

Käärmeen esiintyminen huonosti eläneen ihmisen haudalla on tarinaredaktioissa seli-

tetty usein Jumalan tai paholaisen vaikutuksen aiheuttamaksi324. Näin haudalla oleske-

levaa käärmettä koskevissa tarinoissa taustavaikuttajana on kansanomainen tulkinta

kristillisestä teologiasta, mutta kuten edellisellä sivulla oleva esimerkki Larin Parasken

hautaa vartioivasta käärmeestä osoittaa, näyttää haudalla oleskelevan käärmeen mieli-

kuvan taustalla olevan myös varhaisempi esikristillinen käsitys käärmeestä sekä sielu-

eläimenä että esi-isiä edustavana olentona. Vertailuaineiston luomaa käsitystä tämän- ja

tuonpuoleisen rajalla elävästä käärmeestä täydentää Sortavalasta tallennettu tarinare-

daktio, jossa supranormaaleja piirteitä omaava käärme esiintyy ei haudan, vaan koko

hautausmaan haltijana:

...Mäntsälän kylässä Sortavalan pitäjässä on hautausmaa Kirkkosaari nimisessäsaaressa. Täällä hautausmaalla sanotaan olevan käärmeen haltijana. Kärme onkuuleman mukaan suurikokoinen ja pää tavattoman iso, aivankuin isokissanpää. Muutamat kertovat nähneensä tuan hirviän ja ovat kovastisäikähtäneet, niin etteivät ole päässeet paikaltaan liikahtamaan. Haltiaa elikäärmettä on nähty aina näihin aikoihin asti, mutta harvalle ihmiselle se onnäyttäytynyt.325

Jos käärmeelle uhraaminen kiviraunioihin liittyy vainajakulttiin, niin samaan uskomus-

kompleksiin yhdistyvät myös uhripuut. Käärmetarinoiden kansainväliset motiivit rikas-

tuvat näin myös lokaalisti. Matti Sarmelan mukaan käärmeet ovat suosineet peltojen

keskelle jääneitä kiviraunioita, joita hiisimetsikötkin usein olivat. Näin käärmeen elin-

tavat olisivat liittäneet ne vainajiin ja maanhaltijaan.326 Aineistossa käärmeet kivirau-

nioihin ja puihin yhdistävät viittaukset keskittyvät muitakin vanhoja tapoja säilyttänee-

seen itäiseen Suomeen, vaikka niitä tavataan myös läntiseltä alueelta.

Lopulta elättikäärmeen on tarinoissa kuvattu elävän uhripaikkojen ja talon rakennusten

lisäksi myös kotipiirin ulkopuolella. Tällöin elättikäärme sijoitetaan yleensä metsään,

josta se kutsutaan noutamaan uhriksi tarkoitettu maito. Toisaalta käärmettä voidaan

myös käydä ruokkimassa metsässä. Toisintoja, joissa metsä on mainittu käärmeen asuin-

paikaksi tai sille vietävän uhrin paikaksi on aineistossa yhteensä kolme327.

57

Tietäjät ovat voineet säilyttää elättikäärmeitään myös kuopassa. Tarina-aineistossa re-

daktioita käärmeitään perunakuopassa säilyttävästä tietäjästä on tallennettu ainakin Lo-

pelta328, Tuusniemeltä329 ja Kuopiosta330. Mielikuvaa tietäjän käärmekuopasta voidaan

verrata antiikin Kreikassa esiintyneeseen hedelmällisyysjuhlaan. Primitiivisiä piirteitä

sisältäneessä naisten thesmofơria-juhlassa edellisenä vuonna maakuoppaan haudattuja

käärmeenmuotoisia leivonnaisia ja muita jo mädänneitä tarpeita kylvettiin peltoon voi-

makkaana lannoitteena maan hedelmällisyyttä edistämään.331 Maakuoppaa voidaankin

pitää haudan tapaan sekä säilytyspaikkana että yhteyspaikkana maanalaiseen maail-

maan, josta siihen assosioitu objekti, saa hedelmällisyyttä tuottavat voimansa.

Elättikäärmeperinteessä esiintyvissä mielikuvissa käärme sijoitetaan usein paikkoihin,

jotka ovat tavalla tai toisella rajapinnalla (Kuva 10.). Esimerkiksi tulisija yhdistää

uhrisavun kautta tämän maailman jumalten ja esi-isien asuinsijaan. Samoin sauna toimii

yhteytenä tuonpuoleiseen. Talon lattian alusta, takakulma ja vainajien penkki yhdistyvät

mielikuvamaailmassa vainajiin ja maan alla eläviin olentoihin. Sänky voidaan puoles-

taan nähdä yhteytenä unien maailman ja valvetodellisuuden välillä. Kiviröykkiöt, haudat

ja uhripuut ovat sekä vainajien eduskuvia tässä maailmassa että tämän- ja tuonpuoleisen

rajamerkkejä. Myös rajalinjan sisä- ja ulkopuolisia olinpaikkoja on mainittu, mutta ne

ovat aineistossa selvästi vähemmistössä332. Käärmeen asettaminen elättikäärmetarinoissa

tämän- ja tuonpuoleisen rajalinjalle, on selvä osoitus käärmeen roolista sekä välittäjänä

että vartijana. Agraariyhteisössä keskeiset mallit rajojen ylittämisestä ja suojaamisesta333

näkyvät näin myös elättikäärmetarinoissa.

Kuva 10. Sisä- ja ulkopuoli suhteessa joihinkin elättikäärmeen olinpaikkoihin.

58

6.2. Uhri käärmeelle, haltijalle vai esi-isille?

Aineistossa elätti- ja haltijakäärmeitä mainitaan ruokitun joko jouluna tai kekrinä. Ai-

noastaan elättikäärmeitä ei ole kekrinä ruokittu, vaan Kaarle Krohn mainitsee, että myös

sammakoille vietiin uhriksi makkaraa, verileipää ja rieskoja334. Agraariyhteisössä järjes-

tettiin määräajoin yleisiä muistojuhlia, joissa muistettiin samanaikaisesti kaikkia suvun

vainajia335. Merkittävin näistä juhlista oli kekri. Kustaa Vilkuna on kuvannut kekrin

sijoittuneen satokauden taitteeseen myöhäiskesään tai alkusyksyyn. Kekri oli siis van-

han satokauden viimeinen ja uuden vuoden ensimmäinen päivä.336 Monet kekriin lii-

tetyistä piirteistä siirtyivät myöhemmin jouluun, koska vuodenalkajaiset riitteineen siir-

rettiin tähän ajankohtaan. Keskeistä kekrinä oli haudoistaan ulos lähtevien vainajien tar-

peiden huomioon ottaminen.337 Matti Warosen mukaan tällaiset vanhat uskomukset säi-

lyivät osin myöhemmässä tarinaperinteessä338. Mielikuvat käärmeiden ruokkimisesta

erityisinä vuoden taitekohtina liittävät ne siis suvun kotona vieraileviin vainajiin.

Joulun ja kekrin lisäksi elätti- tai haltijakäärmeen ruokkiminen on liitetty kahdessa tari-

naredaktiossa hääjuhlaan. Hääjuhlaa voidaan pitää sekä talon että yksilön kannalta tär-

keänä siirtymäriittinä339, jolloin varsinkin talouteen uutena jäsenenä liittyvän morsiamen

tuli voittaa talon haltijaolennon tai esi-isien hyväksyntä340. Uno Harvan mukaan hää-

juhlien aikaan on mahdollisesti uhrattu talon pyhälle puulle, kun nuorikko on muuttanut

sulhasen kotiin341. Esi-isien pitäminen tyytyväisenä oli tärkeää, koska niiden piti hyväk-

syä talon siirtymä vanhasta sosiaalisesta järjestyksestä uuteen. Tarinaredaktioissa elätti-

käärmemielikuvat ovat siis yhteneviä suvun esi-isiä edustavaan pyhään puuhun liit-

tyneisiin skeemoihin. Vuoden taitekohtiin ja hääjuhliin liitetty käärmeiden ruokkiminen

sisältää lisäksi myös sen vainajakulttiin ja haltijoihin liittyvän piirteen, että talonväen

kuvataan nauttivan ruokansa vasta käärmeiden jälkeen342. Esimerkkinä elättikäärmeen

ruokkimisesta hääjuhlassa toimii seuraava Toivakasta 1936 tallennettu memoraatti:

...Minun äitivainaa kerto että hän oli häissä Toivakan ruaka saaressa niin sielläoli käärme pöytän takana penkin alla ja sillen tarjottin kaikea ruoka ensin ja sesöi. Kyllä häntä pelotti että ei tohtinna istua penkillen olenkaan muta kuin ruokaaikana ja sitten he meni saunaan niin hee aukaisi oven nin käärmeitä tuli lauteenalta ne luuli että meekin annettaisiin ruoka mutta kyllä meilen matka kelpas eikäuskottana jäätä yöksi lähtivät toiseen taloon. Ruokasaaren talo on vieläkin muttaei ole kärmeitä ja on toiset ihmisetki.343

59

Käärmeelle tarjottu uhriateria on tyypillisesti liitetty maitotuotteisiin. Käärme voidaan

ruokkia heti lypsyn jälkeen ensimmäisellä osalla maitoa344. Maito on muutenkin ai-

neistossa keskeisin uhri345. Maidon lisäksi käärmeen on kuvattu tarinoissa syövän ja-

makkaa346, piimää347, viiliä348, velliä349 tai kermaa350. Nämä stereotyyppiset motiivit tois-

tuvat yhä uudelleen myös käärmettä ja lasta käsittelevissä tarinoissa, joissa käärme syö

muiden elättikäärmetarinoiden tapaan maitojohdannaisia tuotteita, kuten viiliä, velliä tai

maitoa. Ruokinnan sijaan käärme tulee ruokakupille kutsumatta351, jolloin käärme on ei-

toivottu ulkopuolinen suhteessa kotipiiriin. Kulttuurinen malli käärmeen ja maidon väli-

sestä yhteydestä tavataan eri puolilta maailmaa352. Yleisesti kuitenkin tiedetään myös,

että biologisesti käärmeet eivät ole kykeneviä hankkimaan ravintoaan maidosta.

Aineiston tarinoissa käärmeelle uhrataan maitotuotteiden lisäksi kuitenkin myös muita

ruokatarvikkeita. Tarinoissa, joissa käärmeelle viedään uhriksi maidon sijaan muita ruo-

kia, poiketaan merkittävällä tavalla kansainvälisen stereotyyppisen aineiston tyypilli-

sestä uskomussisällöstä. Muita käärmeille tarjottavia uhreja olivat maitotuotteiden li-

säksi ensimmäinen osa sadosta353, uutispuuro354, ensimmäinen osa juustosta355, ensim-

mäinen kalansaalis356, teuras357, osa sadosta358, osa ruuista359 ja laajimmillaan osa ”kai-

kesta saamisesta”360. Kaikki näistä ovat myös haltijoille ja esi-isille uhrattavia antimia361.

Käärmeille mainitaan uhratun myös olutta362. Juomauhrin tarjoaminen käärmeille voi-

daan löytää myös antiikin Roomasta. Esimerkiksi Pompejista Vettiusten talosta löytynyt

laarien palvonta-alttari sisältää käärmeisiin ja uhrijuomaan liittyvää symboliikkaa.363

Ensimmäisen ruokaosuuden lisäksi käärmeelle on uhrattu tarinoiden mielikuvamaail-

massa myös ensimmäinen äidinmaito364 ja poikimisen jälkeen ensimmäinen lehmän

maito tai pihkamaito365. Tämä piirre on erityisen kiinnostava, koska siinä on selviä viit-

teitä haltijan lisäksi myös laajempaan hedelmällisyyden ylläpitoon tähtäävään riittiin.

Seuraavassa Mäntyharjulta 1937 tallennetussa redaktiossa näkyvät selvästi vainajille tar-

jotun uhrin piirteet, vaikka ruokkimisen kohteena on käärme:

...Kiepin kylässä oli ennen vanhaan pyhä pihlaja, jonka juurella syötettiinkäärmeitä. Näiden nimet: Pissu ja Sussu. Niille vietiin aina keväälläensimmäinen kalansaalis, syksyllä teurastuksen antimia, tai kun myös lehmäpoiki tai emäntä sai lapsen, vietiin P:lle ja S:lle ensimmäinen maito.366

60

Vainajille ja maahisille uhri voitiin tarjota myös hautaamalla se lattian alle367. Elätti-

käärmeen ruokkimiseen liittyvissä kertomuksissa tämä mielikuva on tallennettu vuonna

1948 Sakkolasta muistiin kirjatussa redaktiossa, jossa elättikäärmettä ruokitaan nosta-

malla ”runtukkalauta” pois ja kaatamalla maitoa lattian alle368. Tämä mielikuva käär-

meelle uhraamisesta on realistisempi kuin sen juottaminen maidolla. Käärmeelle on voi-

tu uhrata myös talon nurkalle369, joka saattaa vastata talon sisäpuolista pyhää nurkkaa.

Muita käärmeen uhripaikkoja ovat talossa olleet lähinnä sen asuinpaikat370. Ruokauhrien

lisäksi elättikäärmeriitteihin liitetään käsityksiä käärmeen kylvettämisestä saunassa371.

Näillä mielikuvilla on selvä yhteys saunanhaltijan kylpyyn liittyviin uskomuksiin372.

6.3. Elätin funktiot: kodinhaltija-, esi-isä- ja käärmekäsitysten rajapinnoilla

6.3.1. Elättikäärme onnettomuuden ennustajana

Elättikäärmeuskomusten moninaisuus paljastuu myös tarkasteltaessa käärmeen erilaisia

funktioita aineistoon tallennetuissa tarinoissa. Agraariyhteisössä erilaisten enteiden otta-

minen ja ennustaminen olivat keskeisessä roolissa tulkittaessa erilaisten toimien onnis-

tumista ja yritettäessä saada ennakkotietoa usein niin epävarman elämän tulevista ta-

pahtumista. Ennustaminen on perinteisesti jaettu aktiiviseen tietyllä välineellä suoritet-

tuun ennustamiseen ja passiiviseen enteiden ottoon.373 Elätti- ja haltijakäärmeaineistossa

käärme esiintyy kodinhaltijan tapaan supranormaalina olentona, jonka näyttäytymistä

voidaan pyrkiä tulkitsemaan. Näin kysymys on passiivisesta enteiden tulkinnasta.

Elättikäärmeen näyttäytyminen on aineistossa tulkittu tulevan vahingon enteenä.

Käärmeen näyttäytyminen on voinut tapahtua joko unessa tai fyysisesti. Jaalasta 1936

tallennetussa uskomustarinassa talon hevoset kuolevat, kun emäntä näkee unen, jossa

kaksi käärmettä ammutaan hengiltä374. Elättikäärmeperinteessä tyypillinen mielikuva

talon eläimille tapahtuvasta vahingosta on tässä sekoittunut unentulkintatraditioon. Silti

kulttuurinen malli siitä, että käärmeen näyttäytyminen ennustaa kuolemaa ei rajoitu pel-

kästään elättikäärmeaineistoon. Käärmeen näyttäytyminen on yleisimminkin liitetty

perheenjäsenen kuolemaan tai tulevaan eläinvahinkoon375. Esimerkkinä voidaan esittää

seuraava Sortavalasta tallennettu uskomus:

...Kun käärme tulee pihaan, tietää se jonkun henkilön kuolemaa talossa.376

61

Haltijakäärmeen fyysinen näyttäytyminen tulkitaan tarina-aineistossa samaan tapaan tu-

levan vahingon enteenä. Viron-Inkerin Uus-Vyötermaalta vuonna 1938 ja Sortavalasta

vuonna 1937 tallennetut redaktiot liittyvät mielikuvaan onnettomuutta ennustavasta ta-

lonhaltijasta, joka Viron-Inkeristä peräisin olevassa redaktiossa ennustaa perheen joutu-

van jättämään kotinsa. Sortavalaisessa redaktiossa taas haltijakäärmeen näyttäytyminen

koetaan pahana enteenä:

...Vahinkoo ehk mitä, siis majan haltija näyttijää. - Myö näät enne sottaa – se olisyksy näi – mie mänin kartanoo, katsoin, et käärme männöö seinää myö, mustakäärme. Siis saottii, se on halDee, vahingon iellä. Siis meil tuli näät nii et pitikoti jättää ja tulla pois.377

...Navetan haltiana eli haltia oli ennen käärmeen muotoinen. JA kunnäyttäytymistä ei pidetty hyvänä enteenä – näyttyi vahingon edellä – jätettiinnavettaan lantoja tyhjennettäessä aina sontaa seininvierill, jossa haltia saipiileksiä piilossa.378

Käärmeen näyttäytyminen on suomalaisessa kansanperinteessä verrattavissa antropo-

morfisen haltijan epäonnea ennustavaan näyttäytymiseen379. Myös sielueläimen roolissa

toimivien lintujen outo käytös on herättänyt samanlaisia mielikuvia. Käärmeen ilmes-

tyminen voidaan kytkeä siis antropomorfisen haltijan tai lintujen tapaan vainajien sielui-

hin. Käärme onkin voinut näin tuoda mukanaan tuonpuoleisesta tietoa tulevasta, joka

normaalisti on salattua eläviltä ihmisiltä.

6.3.2. Karjaonnen, terveyden ja hedelmällisyyden haltija

Talon haltijana pidettyyn elättikäärmeeseen liittyvät uskomustarinat sisältävät mieliku-

van käärmeestä maan, ihmisen ja karjan hedelmällisyyden turvaajana. Käärmeen rooli

hedelmällisyyttä tuottavana olentona liittyy suomalaisessa kontekstissa osin vainajiin ja

osin muihin käärmemielikuviin. Käärmettä on pidetty hedelmällisyyden takaajana jo

kauan. Suomessa varhaisimmat viittaukset käärmeen hedelmällisyyttä tuottavaan omi-

naisuuteen saattavat liittyä niin sanottuun salamakäärmeeseen, jonka Unto Salo on tul-

kinnut esiintyvän maamme varhaisissa kalliomaalauksissa. Salamakäärme on kansanru-

noissa tavattu taivaallisen tuleniskennän välineenä.380 Samalla se saattaa liittyä ukko-

senjumalan tapaan tuottaa hedelmällisyyttä edistävää sadetta. Toinen hedelmällisyyteen

viittaava symboli on suuri maanalainen käärme, joka myös liittyy sateen tuottamiseen381.

62

Aineistossa stereotyyppinen mielikuva on käärmeen suhde karjan menestykseen. Käär-

mettä pidetään talossa erityisen karjaonnen vuoksi382 ja se suosii kodinhaltijan tapaan

tietyn väristä karjaa383. Esimerkiksi Pukkilasta 1936 tallennetussa muistiinpanossa to-

detaan käärmeitä pidetyn karjaonnen pystyttämiseksi384. Hollolasta 1947 tallennetun re-

daktion mukaan käärmeen ruokkiminen tuotti hyvää karjalle385. Jyväskylästä 1909

tallennetussa toisinnossa käärmeitä kuvataan ruokitun lehmän onneksi386. Koivistolai-

sessa redaktiossa lehmän kerrotaan lypsävän paremmin, kun läävämato on läävässä.387

Samanlaiset redaktiot on tallennettu myös Yläneeltä.388 Karjaonnella on siis viitattu

eläinten hyvinvoinnin lisäksi myös niiden tuottamaan maidon määrään.

Maidontuotannon kannalta keskeinen muuttuja on lehmän hedelmällisyys, koska vain

vasikoinut lehmä tuottaa maitoa. Lisäksi perinteisessä suomalaisessa karjanhoidossa

huonot rehut lopettivat maidontulon yleensä talvella389. Karjaonnella ja lehmien lisään-

tyneellä lypsämisellä viitataankin näin osin lehmien hedelmällisyyteen. Elättinä pide-

tyllä käärmeellä on mielikuvissa rooli karjan hedelmällisyyteen vaikuttavana haltija-

olentona. Viitteitä käärmeelle annettuun rooliin karjan hedelmällisyyttä ylläpitävänä

eläimenä voi etsiä myös suomalaisesta taikuudesta. Karjaonni oli mahdollista saavuttaa

elättikäärmeen sijaan myös kuolleen käärmeen avulla. Tällainen mielikuva löytyy

Uudesta kaupungista peräisin olevasta kuvauksesta, joka sisältää elättikäärmetarinalle

tyypillisiä piirteitä, kuten tapahtumien sijoittamisen kerrontahetkeä edeltävään aikaan:

...Hinnerjoella Liesjärvellä oli Pajula-niminen emäntä, joka kuoli ainakin 55-vuotta takaperin. Hän oli taikojentekijä. Pyyhki m.m. Lehmiä kuolleellakäärmeellä. Sen piti tuottaa karjaonnea.390

Taikuuden kautta elättikäärmeeseen liittyvät mielikuvat saavat siis lisävalaistusta, joka

kertoo millaisesta karjaonnesta tarinoissa on kysymys. Mielenkiintoisia ovat myös ku-

vaukset, joissa taloon piilotettu, käärmeentappoon käytetty, esine siirtää osan käärmeen

hedelmällisyyttä tuottavasta kyvystä lehmään. Tällainen kuvaus käärmeeseen liittyvästä

kosketustaikuudesta on tallennettu vuonna 1937 Kauhavalta:

...Kärmehen tappokeppiä pirettihin välikatonniskan ja katon välis oven kohralla.Sitten kun lehmää oli astutettu, sillä kepillä painettiin ristikantaan päälle, jottapitää.391

63

Elättikäärme liittyy epäsuorasti myös ihmisten hedelmällisyyden edistämiseen. Mieli-

kuva tuodaan julki kahdessa Sortavalasta tallennetussa tietäjän elättikäärmettä koske-

vassa redaktiossa. Näissä parantamista kuvaavissa tarinoissa tietäjä käyttää käärmettä

riiteissä, jotka viittaavat parantamiseen ja hedelmällisyyden edistämiseen. Ensimmäi-

sessä tarinassa tietäjälle hakeutunut tyttö riisuutuu ja silittelee tietäjän elättinä pitämää

käärmettä.392 Toisessa redaktiossa käärme esiintyy samanlaisessa roolissa luikerrelles-

saan tytön paljaalla reidellä393. Talon haltijana pidetty käärme liittyy mielikuvissa myös

synnytyksiin. Valkealasta tallennetussa tarinaredaktiossa elättikäärmeet liikkuvat sau-

nassa lapsivuoteen oljissa394, vaikka mitään erityistä syytä tälle ei kertoja mainitsekaan.

Käärmeen liittäminen naisten hedelmällisyyteen käy jälleen ilmi myös taikuudesta. Sa-

malla edellä mainitut redaktiot, tulevat ymmärrettäväksi. Identtiset mielikuvat vaikutta-

vat sekä elättikäärmetarinoissa että taioissa. Kangasniemeltä tallennetussa kuvauksessa

käärmeentappoase helpottaa raskaaksi tuloa. Karttulasta tallennetussa toisinnossa käär-

meentappoväline on lemmennoston apuväline. Kumpaakin kuvausta voi tulkita hedel-

mällisyyden edistämisen näkökulmasta:

...Jos ennen käen kukkumista tappoi leppäsellä kepillä käärmeen, niin tästä tulisellainen tietäjän sauva, että sillä jos löi tyttöihmistä peräpuolille, ja jos se sittensattui olemaan miesväen kanssa lihallisessa yhteydessä, niin joutui pian lastakantamaan.395

...Kyllä mies saap tytön itsestään tykkäämään, kun ottaa kepin ja tappaakäärmeen, sillä ja sen kepin pistää tytön kätteen, niin sitä se ei kestä yhtää.Tämän kun tekköö, kyllä tyttö antautuu ja seuroo kepin antajaa.396

Näihin osin epämääräisiin hedelmällisyyttä korostaviin ja kosketustaikuuteen liittyviin

uskomuksiin voidaan lisätä kiinnostavana piirteenä se, että mahdollisesti jopa kallio-

maalausten käärmeillä on uskottu Suomessa olleen sekä parantavaa että mahdollisesti

hedelmällisyyttä tuottavaa voimaa. Arkeologi Timo Miettinen on maininnut, että vielä

1970-luvulla Taipalsaaressa liikkui kertomuksia Kirveskylän käärmekallion ”käärmeen

kuvasta”, jolla oli suuri voima. Tämän eroosion tuottaman käärmeenkuvan päältä sulivat

talvipakkasillakin lumet ja sen päälle istuneet sairaat parantuivat mystisesti397. Saman-

kaltaisia uskomuksia on tunnettu muuallakin Euroopassa. Esimerkiksi Balkanilta löytyy

tietoja hedelmällisyys- ja parannusriiteistä, joilla oli yhteyksiä aina antiikin Roomaan.

64

Draco- ja Dracena-nimisten maahan liitettyjen käärmejumalien palvonnan jäänteitä löy-

tyi vielä suhteellisen myöhäiseltä ajalta ennen toista maailmansotaa Skopjen kaupungin

läheltä. Maaliskuun 22:na päivänä Ormanin kylän asukkaat kerääntyivät Zmirjakin kuk-

kulalle odottamaan kivikossa asuvien käärmeiden ilmestymistä. Käärmeiden tultua esiin

ihmiset ottivat niitä kiinni ja lapsettomat pariskunnat antoivat niiden kulkea maahan las-

kettujen vaatteidensa yli, jotta he parantuisivat lapsettomuudesta.398 Näin käärmeen

hedelmällisyyttä ja uudistumisvoimaa tuottava ominaisuus antoi sille merkittävän roolin

myös parantamisessa. Ei olekaan sattumaa, että antiikin maailmassa käärme tunnettiin

lääkintätaidonjumala Askleipoksen symbolina399. Samaan yleiseurooppalaiseen mieli-

kuvaan käärmeen regeneroivasta vaikutuksesta liittyi myös se, että Suomessa sen osia

käytettiin laajasti kosketustaikuuden, hedelmällisyyden ja parantamisen välineenä.

Käärme voi hedelmällisyyden tuottamisen ohella toimia siis myös parantajana. C. S.

Waken mukaan käsitys käärmeen parantavasta voimasta on saattanut kehittyä sen elä-

mää symboloivasta aspektista400. Aineistossa elättikäärmeen rooli parantajana tulee ilmi

muun muassa Muurlasta 1961 tallennetussa moniepisodisessa fantasia-aineksia sisältä-

vässä uskomustarinassa, jossa elättikäärme parantaa syyliä ja sille annetaan tästä pal-

kaksi voileivän pala401. Elättikäärmeen osia voitiin myös hyödyntää taikuudesta tuttui-

hin lääkinnällisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi Iisalmen maalaiskunnasta peräisin olevas-

sa uskomustarinaredaktiossa mainitaan pojan nylkeneen tietäjänä toimineen isänsä elät-

tikäärmeen ja käyttäneen tämän nahkaa ”sivutaudin” parantamiseen402. Koivistolainen

tietäjä Kettisen Hijoppi puolestaan paransi tuberkuloosin komentamalla elättikäärmeen-

sä potilaan sisälle403. Tämäkin mielikuva tavataan suomalaisessa uskomustarinaperin-

teessä laajasti404, vaikka informantti on liittänyt sen kertomuksessaan elättikäärmeeseen.

Kuten jo aiemmin mainittu, ovat käärmeen eri osat toimineet suomalaisessa kansan-

lääkinnässä mitä moninaisempien sairauksien parantamisessa ja torjunnassa sekä ihmis-

että eläinlääkinnässä. Käärmeennahkaa on hyödynnetty esimerkiksi kaulataudin (struu-

man) parantamiseen405, paiseiden hoitoon406 ja vilutaudin parantamiseen407. Käärmeen

hampaalla on voitu parantaa muun muassa hammassärkyä408. Sen rasvan avulla oli mah-

dollista hoitaa monia ihotauteja, kuten rohtumia409 ja ajoksia410. Käärmeen hedelmäl-

lisyyttä ja terveyttä tuottava ominaisuus onkin selvästi haltijauskoa laajempaa ja van-

hempaa perua411, vaikka se onkin sekoittunut siihen elättikäärmeuskomuksissa.

65

Hedelmällisyyden ja karjaonnen lisäksi haltijana pidetty käärme yhdistetään aineistossa

yleisemmin talon onnen ylläpitämiseen. Käärmeen kerrotaan varmistavan, että kaikki

hommat menestyisivät412 ja pitävän onnen talossa413. Myös joissain haltijakäärmeen ni-

missä sen rooli onnentuottajana tulee esiin. Varsinkin Koivistolta tallennettu nimitys on-

nenkäärme414 on selvä osoitus käärmeen roolista onnentuottajana. Käärmeen uskotaan

varmistavan yleisen onnen lisäksi erityisesti voionnea, jolla on mielikuvana selviä yh-

teyksiä taloa rikastuttavaan paraan415. Muuhun kuin karjaonneen viittaavat maininnat

jäävät elättikäärmettä koskevissa tarina- ja memoraattiredaktioissa kuitenkin vähemmis-

töön. Elättikäärme on siis maan ja ennen kaikkea karjan hedelmällisyyden haltijaolento.

Taikuuden taustalla vaikuttavassa maailmankuvassa keskeisenä sisältönä on kaksi peri-

aatetta, jotka voidaan kiteyttää kahteen ajatukseen, joiden mukaan sama aiheuttaa samaa

ja osa edustaa kokonaisuutta416. Lehmiä edustavan elättikäärmeen kohtelu siis vaikuttaa

niiden menestykseen ja terveyteen. Elättikäärmeuskomusten taustalla vaikuttava mieli-

kuvamaailma näkyy kuitenkin myös muualla käärmeperinteessä. Jos omat käärmeet

suojelevat ja edistävät karjan hyvinvointia, toimivat vieraan lähettämät käärmeet peili-

kuvan tavoin. Kuusamosta tallennetussa uskomustarinassa noitapussin avulla nostetut

käärmeet saavat lehmät sairastamaan ja talolle tärkeän maidontuotannon ehtymään:

...Kuuselan talossa rupesi kamala tauti vaivaamaan lehmiä. Kun lehmät ajettiintalveksi navettaan, ilmestyi käärmeitä, jotka purivat ja polttelivat. Lehmät eivätvoineet lypsää, kun kärsivät kovia kipuja. Paanajärven noitamuori oli taikonutkäärmeet lehmiä vaivaamaan. Mustalainen Tonkki-Jussi haki noitapussinlammaskarsinasta, joka oli vaivannut lehmiä. Noitapussissa oli ukonpaskaa,hevosenkenkä, käärmeenluita, -nahka ym. Lehmät parantuivat.417

6.3.3. Talon supranormaali suojelija ja rajojen vartija

Talon haltijana pidettyyn käärmeeseen liittyvissä uskomustarinoissa on talon yleiseen

onneen ja karjaonneen viittaavien redaktioiden lisäksi tallennettu kertomuksia käär-

meestä talon supranormaalina vartijana. Tämä näyttää liittyvän myös mielikuviin jois-

tain käärmeen asuinpaikoista, joilla on semanttinen yhteys sekä supranormaaleihin että

spatiaalisiin rajalinjoihin ja niiden ylittämiseen418. Käärmeiden rooli vartijana liittyy

Suomessa myös aarteenhaltijauskomuksiin. Esimerkiksi nilsiäläisessä uskomuksessa to-

detaan, että jos aarteenhaltija esiintyy käärmeen muotoisena, ei aarretta voinut saada419.

66

Elättikäärmeen esiintyminen vartijan roolissa on löydettävissä joistakin aineistossa

esiintyvistä tarinaredaktioista420. Käärmeen rooli vartijana liittyy talossa elävän haltija-

käärmeen tai elättikäärmeen yhteydessä useimmiten pahojen voimien torjuntaan. Käär-

meen tehtäviin lukeutui erityisesti naapurien tai taloon tulevien vieraiden aiheuttamien

uhkien torjunta. Antreasta 1936 tallennetussa uskomustarinassa talossa oleskelevan ke-

lekiehruksi kutsutun käärmeen mainitaan suojelevan taloa kateellisilta ihmisiltä421. Hon-

gonjokelaisessa redaktiossa tonttikäärme suojelee taloa ilkivaltaa aikovalta naapurilta:

...Tonttikärmes oli semmonen musta kärmes. Sitä hoirettihin ja elätettihin, että se tarvittaes olis tullu avuks sitte, jos joku naapuri tahto tehrä ilkivaltaa.422

Pahojen ihmisten aiheuttaman vaaran lisäksi käärme suojeli talonväkeä supranormaalien

olentojen aiheuttamalta uhalta. Aineistossa mielikuva on harvinainen ja se on tallennettu

ainoastaan yhdestä redaktiosta karjalaiselta kulttuurialueelta. Koivistolta 1935 tallenne-

tussa tarinassa todetaan, että läävämato esti paran pääsyn lypsämään lehmiä423. Samaan

mielikuvamaailmaan liittyy myös Koivistolta tallennettu toisinto, jossa mainitaan läävä-

madon torjuvan kaikki pahat424. Käärme siis esiintyy taloa negatiivisilta supranormaa-

leilta voimilta ja olennoilta suojelevana vartijana. Aineistossa tämä mielikuva on kui-

tenkin erittäin harvinainen ja se esiintyy ainoastaan karjalaisella kulttuurialueella.

Varsinkin tietäjään liitetyissä uskomustarinavarianteissa elättikäärmeet toimivat nosto-

käärmeiden tapaan voimakkaana talon suojelijana yhteisön ulkopuolelta tulevia ihmisiä

vastaan. Esimerkiksi tuusniemeläisessä redaktiossa käärmeet ajavat pois yhteisöön kuu-

lumattomat romanit425. Toisaalta käärmeen mahti miellettiin tarinoissa niin suureksi, että

se pystyi ajamaan pois jopa nimismiehen. Tervolaisessa kansanomaisen ja viranomai-

sen vastakkainasettelua kuvaavassa tarinassa käärme toimii voimana, joka pystyy vas-

tustamaan yhteisön ulkopuolisen asettamaa painetta ja samalla se toimii keinona vah-

vistaa yhteisön kuviteltuja rajalinjoja suhteessa veroja keräävään esivaltaan:

...Konneveillä on ollunna yks kuohair Lehmonen, joka on pelanna keärmehienkansa, mitä on tahtonna. Muutaman kerran oil männä nimismies kirjoittammaanelukoita veloista ja kysynnä eläviä kirjaan pantavaks. Lehmonen ol sanonna: ”Eihän niitä minulla paljon on, mut lähetäänhän kahtomaan pihamoalle”. Se kuinoil siinä viheltännä ja keärmeitä alkanna tulla joka puolelta ja sanonnanimismiehelle ”Alkaapa panna kirjoin!” Siihenpä se oil kirjoitus jeännä.426

67

Talon haltijan tai elättikäärmeen rooli vartijana laajenee pitkälle päällekkäiseksi nosto-

käärmeeseen liittyvien skeemojen kanssa427. Tietäjien pitämiin elättikäärmeisiin liit-

tyvissä skeemoissa käärme nimittäin toimii identtisessä roolissa varsinaisen nosto-

käärmeen kanssa. Näin voidaan olettaa, että käärmeen vartijaroolilla ei ole ollut varsi-

naista eroa tiettyä aluetta vahtivan nostokäärmeen tai taloaan suojelevan elättikäärmeen

välillä. Kysymys on siis samasta skeemasta, joka pohjautuu yhteneviin kulttuurisiin

malleihin. Esimerkkinä nostokäärmeen ja elättikäärmeen mielikuvia yhdistävästä tari-

nasta voidaan esittää Kuopiosta tallennettu tarinaredaktio:

...Vehmersalmen kylässä oli eräs isäntämies hyvin ärtyisä. Ja sattui, että hänjotenkin sattui suuttumaan naapurinsa kanssa. Ja joka aamu, kun naapurinnaisväki meni lypsylle, näkivät he suuren käärmeen lypsyveräjällä. Kun hemenivät ilmoittamaan tästä miesväelle, hävisi tämä otus. Eikä käärmenäyttäytynyt koskaan miesväelle, siitä huolimatta, että naisten kauhuna oli jokaaamu. Käärme oli aina naapuri rajoilla ja hätyytteli karjoja.428

Omistaja voi määrätä elättikäärmeensä vahtimaan myös omaisuuttaan. Aineistossa nämä

tarinat liitetään yleensä johonkin nimettyyn tietäjään. Kannonkoskelta 1938 tallennettu

tarinaredaktio tietäjän elättikäärmeestä liittyy laajalti Keski-Suomessa tunnettuun Huttu-

Seppään. Tarinassa Huttu-Sepän mainitaan omistaneen käärmeen, joka toimi vahtina tä-

män veneen kokassa429. Samanlainen mielikuva sisältyy Kivijärveltä kaksi vuotta aiem-

min tallennettuun redaktioon, jossa Huttu-Sepän kaikilla esineillä kuvataan olleen varti-

janaan käärme430. Karstulasta tallennetussa versiossa käärmeet taas vahtivat Huttu-Se-

pän aittaa431. Pielavedeltä muistiin kirjatussa uskomustarinassa käärme on kuvattu vuo-

rostaan Hytönen nimisen tietäjän tallissa hevosen vahtina432.

Elättikäärmeen ja nostokäärmeen välinen yhteys on selkeä myös nostokäärmetarinoihin

laskettavissa kertomuksissa, joissa käärme on asetettu vahtimaan tiettyä maa-aluetta433.

Tarinoissa ja memoraatteina kerrotuissa tarinavarianteissa juoni on yleensä stereotyyp-

pinen. Noita asettaa käärmeen vahtimaan nauris- tai kaalimaataan. Seuraava Mikkelistä

tallennettu uskomus kiteyttää myös näiden uskomustarinoiden sisällön pääpiirteet:

...Enneaikaa käärmeet vahtivat naurishalameita, että varkaa hyväst piäsmänemää varastammaa, mutta ko pois lähtivät tulemaa, sill kärme pur.434

68

Maa-alaa vahtimaan asetettua käärmettä ei ole tarinoissa aina kutsuttu nostokäärmeek-

si, vaan siitä käytetään myös nimitystä haltija. Tällöin kysymyksessä on hybridimuoto

elättikäärmeeseen, maanhaltijaan ja nostokäärmeeseen liittyvistä mielikuvista. Sorta-

valasta 1938 tallennetussa uskomustarinaredaktiossa maa-alaa vahtivaa käärmettä ei

nimitetä nostokäärmeeksi, vaan paikanhaltijaksi (genius loci)435. Käärme saa näin saman

merkityksen kuin talossa asuva elätti- tai haltijakäärme. Tämä osoittaa, että maan var-

tijaksi asetettua nostokäärmettä ja talossa asuvaa elättikäärmettä käsittelevien tarinoiden

taustalla vaikuttavissa kulttuurissa malleissa ei ole suuria käsitteellisiä eroja:

...Tarina on niitä yhteismetsien aikaisia tapahtumia, jolloin jokainen sai valitakaskimaansa mihin vain halusi. Jos tämän kasken paikan oli joku toinen joennemmin nimittänyt itselleen ja asetti sille haltijaksi suuren käärmeen palavatuohi suussaan, ettei kukaan toinen olisi uskaltanut käydä paikalle kaskeahakkaamaan.436

Kiinnostava kysymys on se, onko vartijakäärmeeseen liittyvän skeeman esiintyminen

verrannollinen elättikäärmeperinteen itäiseen ydinalueeseen? Jos kumpikin painottuu

itään, on kummassakin kysymys tällöin samasta mielikuvamaailmasta, jossa käärmeen

rooli haltijana ja luteiden karkottajana on erottamaton. Jos käärme on ollut paikan hal-

tija, on pohdittava miten tämä haltijaolento on ottanut paikan hallittavakseen. Onko ky-

symys kyyksi tai rantakäärmeeksi mielletystä fyysisestä eläimestä, vai heijastuuko ta-

rinaperinteen taustalta käsitys ennemminkin haltijaperinteestä, jossa talon haltijaksi

tulee ensiksi kuollut437. Aineistossa raja supranormaalin ja biologisen välillä ei ole selvä,

vaan vartijakäärmemielikuvat ovat sekoitus uskomusperinnettä ja kansanbiologiaa.

Elättikäärmeeseen ja tietäjän nostamaan maa-alueen vartijaan liittyvät skeemat laajene-

vat myös taikuuteen. Suomalaisessa taikuudessa vartijakäärmeeseen liittyvät kulttuuri-

set mallit saavat yhden toteutumismuotonsa luteiden ja tuholaisten torjuntaan liittyvässä

taikuudessa. Viipurin pitäjästä tallennetussa taikakuvauksessa mainitaan luteiden hä-

vittämisen tapahtuvan tuomalla taloon elävä käärme438. Elävän käärmeen voi tulkita

olevan suora viittaus haltijakäärmeeseen. Luteita torjutaan myös piilottamalla kuolleen

käärmeen raato, nahka tai pää taloon. Piilottamiseen soveltuviksi paikoiksi on mainittu

muun muassa: uunin tausta439, uunin ravi440, sänky441, sängyn alusta442, nurkka443, hirsi-

salvoksen väli444 ja nurkkakiven alusta445.

69

Verrattaessa näiden paikkojen semanttista topografiaa elättikäärmeen oleskelu- tai uhri-

paikkoihin aineistossa446, ovat ne selvästi yhteneviä. Näin voi esittää, että elättikäär-

meisiin liittyvä perinne saattoikin saada mahdollisten elävien käärmeiden pitämisen si-

jaan toteutumismuotonsa taikuudessa. Syöpäläisten torjunnan taustaskeema on alun pe-

rin ollut vartijan hankkiminen taloon. Seuraavat Saarijärveltä ja Mikkelistä tallennetut

taikakuvaukset osoittavat selvän yhteyden tarinoissa esiintyvään mielikuvamaailmaan:

...Kun muuria muurattaessa asettaa kärmeen palomuurin väliin, niin eivätsyöpäläiset viihdy siinä huoneessa.447

...Asuinrakennuksessa jos on torakoita tai muuta elukoita, ni huhtikuun aikanajos sattuu löytämään käärmee ja sen tappaa ja tuop tuva uuni nurkkaa ja antoosielä olla, ni kyllä elukat hävijää ja ei ennee sitte tule.448

Käärmeen osien piilottaminen taloon antaa rakennuksella ja pihapiirille käsitteellisesti

samanlaista suojaa kuin siellä elävä ja vaikuttava haltijaolento. Talon lisäksi kasvimaan

suojeleminen varkailta tai tuhohyönteisiltä voitiin suorittaa piilottamalla joko käärmeen-

tappokeppi449 tai käärmeen osia kasvimaalle450. Menettelyllä on selvä skemaattinen

yhteys kasvimaan vartijaksi hankittuun nostokäärmeen ja haltijan hybridiin. Käärmeen

osat ovat tässä edustaneet nosto- tai haltijakäärmettä. Näin niillä on ollut sama vaikutus

kuin itse elävällä käärmeellä. Liitos elättikäärmeeseen löytyy myös Lestijärveltä tallen-

netusta taikakuvauksesta, jossa navetan ovenpieleen piilotettu käärmeenpää suojelee

talon karjaa trullien taioilta451. Samanlainen mielikuva oli liitetty myös elävään elätti-

käärmeeseen, joka suojeli karjaa maitoa varastavalta paralta.452

Käärmeenmuotoisen vartijan hankkiminen taloon on siis voitu ainakin kulttuuristen

mallien tasolla toteuttaa joko ruokkimalla elävää käärmettä tai piilottamalla käärmeen

osia taloon453. On siis mahdollista, että primääri tapa hankkia taloon käärmeenmuotoi-

nen haltija onkin käärmeiden elättämisen sijaan ollut kuolleen käärmeen tai sen osien

piilottaminen rakennukseen. Vasta myöhemmin tämä perinne olisi jäänyt erityisesti lu-

teiden ja syöpäläisten torjumisriitiksi. Käärmeen osien piilottamisessa näyttää toistuvan

kodinhaltijaan liitetty ensimmäisen vaatimus. Siinä missä ihmishahmoinen haltija oli

talon ensimmäinen vainaja tai tulensytyttäjä, oli luteiden torjujana toimiva käärme pii-

lotettava taloon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa rakennustöitä454.

70

Elättikäärmettä koskevien tarinoiden ja käärmeenosien piilottamisen välisten mieliku-

vien yhteys tulee eksplisiittisesti esiin Nurmeksesta tallennetusta taikaredaktiosta.

Informantti rinnastaa kuvauksessaan talon alla elävän haltijakäärmeen ja taloon luteiden

torjumiseksi piilotetun käärmeen pään. Vaikka näiden välillä on eroa, on kysymys lo-

pulta samasta uskomuskompleksista. Siksi myös nurmeslaisen informantin kertomuk-

sessa käärmeen pään piilottamiseen liittyvä skeema on virittänyt seuraavaksi haltija-

käärmeeseen liittyvän skeeman, jonka osia ovat tyypilliset viittaukset lattian alla elävään

käärmeeseen ja maanhaltijaan. Tästä syystä informantti on aloittanut kertomuksensa

taikakuvauksella ja jatkanut sitä haltijakäärmeeseen liittyvällä motiivilla:

…Ja kun uusi rakennus aloitettiin, pantiin käärmeenraato hirren väliin siksi,ettei syöpäläiset taloa valloita. Kun uusi rakennus oli tehtävä, sitä ei saanutrakentaa vanhalle sijalle, siksi että siinä on vanha haltija. Kun vanha purettiin(niin vanhat olen kuullut kertovan), löytyi aina elävä käärme multiaisista(haltijakäärme).455

6.3.4. Käärme kostajana ja talon tapojen ylläpitäjänä

Haltijakäärmeen ja talonhaltijan välinen yhteys tulee selvästi ilmi tarinassa, jossa elät-

tinä pidetty käärme kostaa huonon kohtelunsa talonhaltijalle tyypillisellä tavalla – sytyt-

tämällä talon palamaan456. Talon polttajana esiintyvä tulenhaltija tai kodinhaltija on ylei-

nen mielikuva haltijatarinoissa, mutta aineistossa se esiintyy vain kerran:

...Tämä kertomus on äitivainajani Edla Mäntyvaaran kertoma. Hän oli ollut nuorityttö, kun he olivat vanhempiensa kanssa muuttaneet Tainiokoskelle. Lähempääpaikkaa en tiedä, enkä voi sitä enää äidiltä kysellä. Se oli ollut iso talo. Heillä oliollut useampia lehmiäkin, lampaita, hevosia ja sikoja. Se isäntä joka oli myynytpaikan oli sanonut. Pihalla kasvavan suuren kuusen juurelle ilmestyy käärmekeväällä aurinkoa paistattamaan. Älkää tappako sitä, vaan antakaa sillemaitolautanen, sillä se on talon haltia. Jos tapatte sen kohtaa taloa onnettomuus.Iso isä oli sanonut, jos minä näen sen tapan sen heti. Sillä en kumarra kuin yhtäJumalaa. Hän oli kovasti uskovainen mies. Ja niin tuli kevät lumet suli. Se oli kai toukokuuta, karja oli vielä navetassa. Käärme tuli myös kuusen juurelle ja ioisä tappoi sen. Seuraavana yönä oli ihmiset heränneet kauheaan kohinaan ja eläinten tuskan ammumiseen, koska navetta oli tulessa. Kaikki karja oli palanut senmukana. Oli suuri työ että ihmiset saatiin pelastettua. Eikä kukaan tiennyt mistätuli sai alkunsa. Mutta ihmiset oli sanoneet että miksi tapoit talon haltian. Sekosti sinulle.457

71

Loukatun haltijakäärmeen kosto voi koko talon sijaan kohdistua vain sitä loukanneeseen

henkilöön. Esimerkiksi Porvoosta 1890 tallennetussa tarinaredaktiossa käärmeen ku-

vataan tappaneen piikatytön, joka jätti talon elättikäärmeen syöttämättä458. Tarinassa

syyksi mainitaan tosin myös se, että tyttö oli vaihtanut vaatteensa ja elättikäärme ei näin

tuntenut ruokkijaansa. Käärmeen kosto voi kohdistua myös talon lehmiin. Heinolalai-

sen tarinaredaktion mukaan käärmettä ruokkimaan lähetetty piikatyttö kiroa käärmettä

ruokkiessaan ja heittää tämän juustotarjottimen maahan, jonka seurauksena talon paras

lehmä kuolee459. Raudusta vuonna 1935 tallennetussa tarinassa käärmeen ruokailun sala-

katselu johtaa samanlaisiin seurauksiin460.

Loukkaaja voi myös sairastua, kun hän aiheuttaa haltijakäärmeelle vahinkoa. Käärmeen

siis uskotaan pystyvän lähettämään sairauden vaivaamaan ihmistä. Leea Virtasen mu-

kaan kansanomaiset selitykset taudeille ovat olleet tyypillisesti monitasoisia. Ne ovat

vastanneet muun muassa kysymykseen siitä, miksi potilas sairastui. Yhtenä sairauden

lähteenä voi olla persoonallinen taudinaiheuttaja, kuten paha ihminen tai supranormaali

olento.461 Tauti voi tarttua myös jonkin supranormaalin olennon valtapiiriin kuuluvasta

paikasta462. Haltijakäärme kiinnittyy tällaisiin taudinselityksiin liittyvään maailman-

kuvaan myös Korpilahdelta 1908 tallennetun tarinaredaktion kautta. Siinä torpan lä-

hellä olevan kiven alla asuvan käärmeenmuotoisen maanhaltijan ulospääsytien tukkimi-

nen johtaa teon tehneen sairastumiseen. Vasta supranormaalia hallitseva tietäjä saa teon

sovitettua ja potilas paranee463. Mielikuva on yleinen muussakin haltijaperinteessä464.

Muita vastaavia käsityksiä haltijakäärmeen aiheuttamista sairastumisista tai loukkaan-

tumisista on tallennettu aineistossa neljässä redaktioissa. Esimerkiksi Räisälästä tallen-

netussa tarinassa käärmeen tappaja sairastuu kaatumatautiin465. Sääminkiläisessä usko-

mustarinassa taas käärme kostaa ruokkimatta jättämisensä pistämällä kirkkoväen jalat

täyteen reikiä466. Toisessa Säämingistä tallennetussa toisinnossa käärmeen ruokkimatta

jättäminen taas johtaa talon emännän sairastumiseen kirkossa467. Myös elättikäärmeen

päälle astunut kotieläin on voinut joutua sen pistämäksi468. Salmesta tallennetussa tari-

nassa elättikäärmeet myrkyttävät kostoksi lajitoverinsa tappamisesta talon maidot469.

Kodinhaltijaperinteeseen ja kodinhaltijan kostoon liittyvä mielikuva on elättikäärmeen

lähtö tai muuttaminen toiseen taloon. Tällaisia tarinaredaktiota on kirjattu aineistossa

Savitaipaleelta470, Suistamolta471 ja Viron-Inkeristä472. Varsinaisen koston sijaan talon-

haltijana toimiva käärme on voinut osoittaa tyytymättömyytensä vain näyttäytymällä:

72

…Kun lapsi oli ”kotissa” pesty ja kääritty riepuihin vietiin se, ”kartanopuun”luokse että haltija saisi nähdä sen. Viel noin 80 v takaisin Koskenpäällä Jämsässä eräs nuori emäntä ei noudattanut tätä anoppinsa neuvoa, vaan sanoi: Minä enpalvele paavia enkä usko haltioita. - Seuraavana yönä tuli iso käärmesynnytyshuoneeseen. Anoppi sanoi: Se on haltia, joka tulee katsomaan lasta, kun ei vanhoja tapoja noudateta.473

Edellä kuvattu korpilahtelainen tarinaredaktio osoittaa, että haltijakäärme on liitetty

muiden kodinhaltijoiden tapaan myös kodin sisäisen järjestyksen ylläpitoon, kun se il-

mestyy yöllä osoittamaan tyytymättömyyttään. Samanlainen skeema on tallennettu Ve-

näjältä, jossa Domovik kierteli öiseen aikaan kotitilalla, osoittaen erilaisilla yöllisillä

toimillaan joko tyytyväisyyttään tai tyytymättömyyttään talon elämää kohtaan474. Räisä-

lästä tallennetussa tarinassa käärme ilmaisee näyttäytymisen sijaan tyytymättömyytensä

suoraan puhumalla475. Järjestyksen ylläpitäjän rooliin kuuluivat haltijoiden ohella myös

vainajat. Uno Harva on todennut, että vainajat olivat moraalin vartijoita, tapojen tuoma-

reita ja organisoituneen yhteiskunnan ylläpitäjiä. Vainajien rooli oli tässä suhteessa niin

keskeinen, että edes taivaanjumala ei ole ollut niiden kanssa tasavertaisessa asemassa.476

Tässä suhteessa vanhoja tapoja ja järjestystä ylläpitävä elättikäärme toimii samoin kuin

antropomorfiset talonhaltijat ja niitä edeltäneet suvun esi-isät.

7. KÄÄRMEJUMALIEN JÄÄNTEITÄ ELÄTTIKÄÄRMEAINEISTOSSA

7.1. Kruunupäinen käärme elättikäärmeenä

7.1.1. Valkoisen käärmeen kruunu

Suomalaisessa uskomustarinaperinteessä esiintyvä kruunupäinen käärme on kansainvä-

linen uskomusmotiivi477. Kruunupäisen käärmeen alkuperä voidaan liittää sarvipäiseen

käärmeeseen, joka on muun muassa kelttiläisessä kulttuurissa ollut hedelmällisyyden

symboli. Miranda Greenin mukaan erityisesti Euroopan lounaisosissa tunnettu sarvipäi-

nen käärme on kelttiläisen mielikuvamaailman tuote. Sarvipäisen käärmeen ikonografi-

assa sen ruumiiseen yhdistyy härän pää, johon liittyvät kierteiset sarvet. Sarvien tehtä-

vänä on lisätä erottuva elementti käärmeen ktoonisiin ja regeneratiivisiin motiiveihin.

Sarvet edustavat sekä voimaa että maskuliinisuutta. Häränsarvinen käärme oli näin mie-

histä viriiliyttä edustavien symbolien yhdistelmä.478 Nämä vaikutteet ovat ulottuneet

myös pronssi- ja rautakautiseen Skandinaviaan, koska ruotsalaisesta kalliomaalauksesta

on tunnistettu kelttiläisen sarvet omaavan hedelmällisyysjumala Cernunnoksen kuva.479

73

Alun perin kelttiläinen hedelmällisyyden symboli saattaa olla välittynyt eurooppalaisten

agraariyhteisöjen kansanuskoon hyvinkin laajalla alueella. Mielikuva sarvipäisestä käär-

meestä tosin löytyy tarinamotiivina myös Euroopan ulkopuolelta480. Suomalaisessakin

uskomustarinaperinteessä sarvipäinen käärme ja sen yhtenä muotona ilmenevä kruunu-

päinen käärme on ollut tärkeässä roolissa. Suomalaisen agraariyhteisön uskomustari-

noissa esiintyvältä sarvipäiseltä käärmeeltä kuitenkin puuttuvat hedelmällisyyteen viit-

taavat ominaisuudet ja se vaikuttaa pikemminkin demoniselta olennolta, joka näyt-

täytyy uhkaavassa valossa käärmeiden kuninkaana481. On tietysti mahdollista, että siihen

on liittynyt piirteitä myös myöhemmästä paholaisuskosta. Esimerkkinä Suomesta tallen-

netusta sarvipäistä käärmettä käsittelevästä uskomustarinasta voidaan esittää seuraava

Tyrvännöstä 1948 tallennettu tarinaredaktio, jossa käärmeiden nousupaikan lähellä käär-

meitä tappanut ihminen saa unessa varoituksen sarvipäisestä käärmeestä:

...Tuulokses ylöskartanon kallios on koloja ja siällä kasvaa marjoja, puolukoita ja vihovviimesiä kasvo. Näihin kun siältä kevväällä tuli aina uusia ja uusiakäärmeitä. Ne aina isoni ja se miäs, joka niitä tappo, ei uskaltanu enää, ja näkiunta yäl, että tuli käärme ja sano: jos olisit vielä tappanu, niin olisit henkestäsmenny, olis tullu sarvipäinen itte!482

Käärmeen päässä olevia sarvia on saatettu kuvata uskomustarinoissa siis myös muilla

nimityksillä, kuten kukkana483 tai kruununa484. Näiden morfologisten piirteiden välillä ei

näytä uskomustarinoiden mielikuvamaailmassa olleen juurikaan eroa. Ne nimittäin

esiintyvät toistensa synonyymeina useissa uskomustarinatyypeissä. Käärmeen sarvia ja

kruunua on kuvailtu myös erityisinä lihaskasvaimina485. Näiden toisilleen läheisten mie-

likuvien lisäksi käärmeen päässä olevia sarvimaisia ulokkeita on kutsuttu myös korviksi

tai heltaksi. Esimerkiksi helttapäisen käärmeen skemaattisesta yhteydestä sarvi- ja kruu-

nupääkäärmeisiin voidaan esittää Vehmersalmelta tallennettu tarinaredaktio, jossa infor-

mantin kuvailema käärme on suoraan yhteydessä aiemman tyrväntöläisen esimerk-

kiredaktion käärmeeseen. Kumpikin esiintyy samassa tarinamotiivissa ja vieläpä täsmäl-

leen samassa funktiossa:

...Eräs työmies, joka oli hiukan taikauskoinen, tarinoi kerran tappaneensa suurenjoukon käärmeitä, kunnes lopuksi tuli oikein suuri käärme, jolla oli kruunupäässä, s.o. heltta kuin kukolla. Tätä hän ei uskaltanut tappaa. Unissa näyttäytyikäärme Pekalle ja sanoi: Jos olisit minut tappana, niin ite oisit ”henkesheittänä”.486

74

Kruunupäinen, kukkapäinen, korvapäinen tai helttapäinen käärme esiintyy myös elätti-

käärmeen yhteydessä toistuvana mielikuvana. Kruunupäinen käärme mainitaan elätti-

käärmeen ilmenemismuotona Muurlasta 1961487, Nilsiältä 1935488, Anjalasta 1915 –

1916489 ja Karjalasta 1936490 tallennetuissa tarinaredaktioissa. Karttulasta tallennetussa

tietäjän elättikäärmeitä käsittelevässä tarinaredaktiossa Ukko Ruotsalainen taistelee vil-

liintyneiden elättikäärmeidensä kanssa. Ruotsalaisen saadessa käärmeet kokoon nuo-

tion ympärille, saapuu informantin mukaan viimeiseksi kruunupäinen käärme, jolla on

heltta kuin kukolla491. Karttulasta tallennetussa redaktiossa siis lopullisesti vahvistuu tul-

kinta, jonka mukaan erilaiset pään erityispiirteet viittaavat mytologiseen alkuperään.

Muita mahdollisia sarvipäiseen käärmeeseen viittaavia redaktioita aineistossa ovat ne,

joissa käärmeellä mainitaan olevan päässään kukka. Tällaisia mielikuvia sisältäviä elät-

tikäärmetarinaredaktioita on tallennettu aineistossa yhteensä neljä kappaletta. Valkea-

lasta 1937 tallennetussa tarinaredaktiossa aljokäärmeen kuvataan olevan ulkoasultaan

suuri ja kukkapäinen käärme492. Tamperelaisessa redaktiossa taas talon haltijana esiintyy

suuri käärme, jolla on päässään keltainen kukka493. Samanlainen mielikuva kukkapäi-

sestä ja suurikokoisesta käärmeestä on tallennettu myös Mikkelistä 1961494. Virroilta

1946 muistiin kirjatussa lasta ja käärmettä käsittelevässä tarinaredaktiossa lapsi taas kut-

suu kanssaan ruokailevaa haltijaa kukkapääksi.495 Kukkapään lisäksi kruunupäiseen

käärmeeseen viittaavat mielikuvat elättikäärmeen korvista496. Nämä on tosin yhdistetty

mouhijärveläisessä redaktioissa myös tarhakäärmeen morfologiaan497. Merikarvialta

1936 tallennetussa uskomuksessa informantti tuo selvästi esiin mielikuvan korvista:

...Tonttikäärmeiks sanottiin sellaisia, joilla oli korvat päässä. Ne elivät uuninluona498

Elättikäärme voi esiintyä tarinoissa myös helttapäisenä eläimenä. Aineistossa heltta-

päinen käärme esiintyy Karttulasta 1936 tallennetussa uskomustarinassa. Samaan mieli-

kuvamaailmaan viittaavat myös ne toisinnot, joissa käärmeellä kuvataan olevan pääs-

sään harja. Esimerkiksi sulkavalaisessa elättikäärmetarinassa saunassa nähdään kaksi

”harjaniekkaa” käärmettä499. Samoin Järvisaaresta tallennetussa kahdessa redaktiossa

kuvataan läävämato ja kartanomato, joilla on päässään suuri ja korkea harja. Jälkim-

mäisessä redaktiossa informantti kuvaa käärmeen harjan väriltään punaiseksi500.

75

Mielikuva käärmeen päässä olevasta punaisesta harjasta tekee ymmärrettäväksi myös

Hongonjoelta tallennetussa redaktiossa esiintyvän elättikäärmeelle annetun lempinimen

kalkkunakäärme501, jolla voi olla yhteyksiä kalkkunalle tyypillisen punaisen heltan lisäk-

si myös basiliskiin tai lohikäärmeeseen liittyviin käsityksiin502. Samaan uskomuskomp-

leksiin voidaan liittää Nilsiältä tallennetussa tarinaredaktiossa esiintyvä skeema kruunu-

päisestä pajan haltijakäärmeestä, johon on kertomuksessa sekoittunut mielikuva punai-

sesta heltasta:

...Sepän mennessä kevätpäivänä pajaansa takomaan, alkoi pajan nurkan altanousta käärmeitä. Seppä tappoi jokaisen toinen toistaan suuremman käärmeen,kunnes oli tappanut kolme tusinaa. Silloin nousi käärme, jolla oli verenpunainenkruunu päässään. Tätä ei seppä uskaltanut enää tappaa, vaan pakeni tupaan.Seuraavan yönä sanottiin unessa: Pajasi haltian olisit tappanut, jos kruunupäänkäärmeen tappanut olisit.503

Käärme- ja lapsi-tarinoissa lapsi antaa kanssaan ruokailemaan tulleelle käärmeelle lem-

pinimen, joka usein viittaa käärmeen pään rakenteeseen (Ks. kuva 11.)504. Nämä mieli-

kuvat voidaan tulkita suhteessa muuhun elätti- ja haltijakäärmeaineistoon. Käärmeelle

aineistossa annetut lempinimet voidaan asettaa samaan semanttiseen kehykseen muiden

käärmeen päähän yhdistettyjen mielikuvien kanssa (Ks. liite 2.). Yhdessä ne osoittavat

niiden taustalla vaikuttavaan mielikuvien verkkoon, joka rakentaa yhden prototyyppi-

sen mallin elättikäärmeestä informantin pukiessa skeemansa sanoiksi.

Kuva 11. Tyypin G1511 tarinaredaktioissa esiintyvät käärmeen lempinimet

LEMPINIMI TARINAREDAKTIO pullisilmä Pertteli, Inkere SKS KRA. Aittamäki, Kaarlo TK 4:551.

tiittinokka Turku. SKS KRA. HAKS. Hellman, Toini 13243. 1943.

pitkänokka Kalanti. SKS KRA. Saarela, Selma 113. 1936.

Nätti-Matti Mouhijärvi. SKS KRA. Heinäkoski, Aili 124. 1936.

kekkapee* Viljakkala. SKS KRA. Karhisto, E.N. 283. 1937.

kukkapää* Virrat. SKS KRA. Vaskiveden nuorisoseura. 220. 1946.

koukkapie* Hollola. SKS KRA. Heinonen, Iida 30. 1936.

koukkapää* Orimattila. SKS KRA. Järvinen, Aino 199. 1937.

kloppipää* Sääksmäki. SKS KRA. Kosonen, Aino TK 45:100. 1961.

kekkapää* Koijärvi. SKS KRA. Suonpään opintokerho KRK 67:190.

luikkopää* Sääksmäki. SKS KRA. Vanhala, Elvi a) 359. 1966.

kolipää* Jalasjärvi. SKS KRA. Railonsala, Artturi 7147. 1957.

76

Suomalaisesta elättikäärmetarina-aineistosta aiemmin kirjoittaneet tutkijat ja kirjailijat

ovat suosineet osin aineistossa esiintyviin mainintoihin perustuen teoriaa, jonka mukaan

suurikokoinen kukka- tai kruunupäinen käärme viittaa Suomen luonnossa elävään ranta-

käärmeeseen505. Tätä mielikuvaa on pyritty vahvistamaan vertaamalla tarina-aineistossa

esiintyviä käärmeen piirteitä rantakäärmeen morfologiassa esiintyviin tyypillisiin keltai-

siin kaulanyppylöihin tai päänalueen kohoumiin. Kuitenkin tässä tulkinnassa ei oteta

huomioon käärmeperinteen kokonaisuutta, jossa vastaavilla morfologisilla mielikuvilla

ladattuja käärmeitä ja käärmemäisiä olentoja esiintyy käytännössä läpi koko uskomus-

tarinaperinteen. Vaikka joissain tarinoissa todella viitataan eksplisiittisesti rantakäär-

meeseen506, eivät muut haltija- ja elättikäärmeskeemoissa esiintyvät morfologiset piir-

teet ja mielikuvat tue tätä yksinkertaistavaa oletusta.

Aineistossa käärmeen väritykseenkin liittyvät seikat tukevat pintapuolisesti oletusta tar-

hakäärmeestä, joka on useimmissa tarinatoisinnoissa esiintyvän käärmeen tapaan väril-

tään musta. Kaiken kaikkiaan käärmeen musta väri esiintyy yhdeksässä redaktiossa.

Kuitenkin tulkinta tarhakäärmeestä vaikeutuu, kun kruunuun yhdistetään käärmeen eri-

tyisen suuri koko ja valkoinen tai harmaa väritys. Valkoinen haltija- tai elättikäärme

esiintyy aineistossa Muurlasta507, Hattulasta508, Sortavalasta509, Taipalsaaresta510, Koivis-

tolta511 ja Evijärveltä512 tallennetuista tarinaredaktioissa. Harmaa elättikäärme on taas

mainittu Koivistolta513, Hiitolasta514 ja Pielisjärveltä515 tallennetuissa tarinoissa.

Kruunupäinen ja väriltään valkoinen käärme tavataan suomalaisessa uskomustarina-

perinteessä käärmeiden haltijana516, joka toimii näiden tuomarina tai kuninkaana niin

sanotuilla käärmeiden käräjillä517. Käsitykset tietyn eläinlajin kuninkaasta eivät ole

kulttuurihistoriassa lainkaan harvinaisia. Esimerkiksi rottiin on liitetty käärmeen käräjiä

vastaava mielikuva, jossa vanha rotta istuu rottalauman muiden jäsenten yhteenkie-

toutuneilla hännillä ja sitä kohdellaan laumansa kuninkaana.518 Käärmeiden käräjiä

kuvaavissa tarinoissa suuri valkoinen käärme toimii tällaisessa johtajan roolissa519. Kä-

räjillään käärmeiden kuvataan muun muassa päättävän asioistaan. Kruunupäiseen käär-

meeseen liittyvän morfologian lisäksi tutkimusaineistossa on muitakin viittauksia käär-

meiden käräjiin. Näin vaikuttaa siltä, että käärmeiden käräjiä koskevat skeemat ovat

sekoittuneet elättikäärmettä käsitteleviin skeemoihin ainakin joidenkin informanttien

kohdalla.

77

Kuningaskäärme on mielletty suomalaisessa kansaperinteessä erityisen vaarallisena

olentona, joka ajaa takaa käärmeiden käräjille osuvaa onnetonta ulkopuolista520 tai ku-

ninkaan kruunun kaappaavaa ritaria521. Samoja mielikuvia ulkopuoliseen kohdistuvasta

vaarallisuudesta on liitetty myös elättikäärmeeseen. Tuupovaarasta 1938 peräisin ole-

vassa tarinaredaktiossa suuri sepelkaulainen käärme hyökkää sen kotina toimineen

uuninraunion ohi kulkeneen miehen kimppuun. Lopulta taistelun jälkeen mies tappaa ja

polttaa käärmeen.522 Tuupovaaralaisessa redaktiossa oleva käärme omaa sekä elätti-

käärmeeseen että ja kuningaskäärmeeseen yhdistyvä piirteitä. Käärmeen sepelkaula ja

suuri koko tavataan kummankin morfologisena piirteenä. Lisäksi käärmeen asuntona

toimiva uuni viittaa vahvasti tyypilliseen elättikäärmetarinaan523. Tuupovaaralainen in-

formantti onkin kuvannut tarinassaan elättikäärmettä vaarallisena kuningaskäärmeenä.

Kaikkein eksplisiittisimmin kuningaskäärmeen ja elättikäärmeen välinen yhteys käy

kuitenkin ilmi Laihialta 1961 tallennetusta uskomustarinasta, jossa informantti yhdistää

elättikäärmeen suoraan valkoiseen kuningaskäärmeeseen. Tämä tarina on tallennettu

suhteellisen myöhään läntiselle kulttuurialueelle kuuluvalta Pohjanmaalta ja voi olettaa,

että tarinassa on sekoittunut kaksi toisilleen erillistä tarinaskeemaa. Silti mielikuva käär-

meestä kruunupäisenä supranormaaleja piirteitä omaavana olentona on yhteinen sekä

kuningas- että elättikäärmeen morfologialle:

...Syvässä kallioiden ja vuorten onkaloissa asustaa suuri valkea kuningaskäärme,jolla on kruunu päässä. Sen ovat vain harvat nähneet ja vielä harvemmatonnistuneet elävänä vangitsemaan. Mutta, joille se onnistuu niin että he saavatsiitä itselleen elätin, niin heillä on kaikissa asioissa onnea koko ikänsä. Karttuurikkautta ja kunniaa. Mutta, jos käärme jostain syystä sairastuu ja kuolee, onkoko talo tuomittu. Se köyhtyy ja asukkaat hajoavat maailman tuuliin.524

Kaiken kaikkiaan elättikäärme ja kuningaskäärme vaikuttavat uskomustarinoissa jaka-

van useita morfologisia piirteitä, jotka kulkevat läpi laajemman käärmeperinteen. Näitä

morfologisia piirteitä omaavia käärmeitä nimitetään useissa eri tyyppisissä tarinoissa

haltijoiksi525, kuninkaiksi526 ja tuomareiksi527. Ne asuttavat kotipiirin lisäksi metsiä528,

järviä529 tai valtameriä530. Käsitys kruunupäisestä tai sarvipäisestä käärmeestä on le-

vinnyt laajalle ja se tavataan aineistossa yksittäisissä redaktioissa niin läntiseltä, itäiseltä

kuin karjalaiseltakin kulttuurialueelta. Mielikuva liittyy ainakin osin Euroopan esihisto-

riallisiin kulttuurikerrostumiin, joissa sarvipäinen käärme on ollut merkittävä symboli.

78

7.1.2. Käärmeen käräjäkivi elätti- ja haltijakäärmetarinoissa

Kerimäeltä 1937 tallennetussa tarinaredaktiossa informantti kuvaa taloa, jonka edellinen

isäntä on pitänyt elättikäärmeitä. Suuret käärmejoukot vaivaavat myöhemmin talon os-

tanutta perhettä, jotka hakevat apuun tietäjän. Tämän avulla löytyy talon lattiapalkkien

alta käärmeiden käräjäkivi, jonka poistamisen jälkeen edellisen isännän elättikäärmeet

häviävät talosta.531 Tällainen käräjäkivi esiintyy toistuvana motiivina käärmeiden käräjiä

käsittelevissä tarinoissa532. Käräjäkivi on tarinaperinteessä esimerkiksi kuvattu joko pie-

nenä pyöreänä tai litteänä kivenä, jonka keskellä on reikä533. Toinen käsitys käärmeen

käräjäkivestä on viitannut suureen kiveen, jonka luokse käärmeet kokoontuvat534. Rau-

talammelta tallennetussa lapsi- ja käärmeredaktiossa esiintyy kokoontumispaikkana

käärmekallio, joka voi olla hämärtynyt mielikuva tällaisista käräjäpaikasta535.

Käärmeiden käräjäkivi oli voimakas taikaesine, joka auttoi omistajaansa esimerkiksi

voittamaan käräjillä536. Samankaltaisia taikaesineitä olivat myös esimerkiksi ukkosen-

jumalaan liitetyt kiviset ukonvaajat. Timo Muhosen mukaan monia luonnonobjekteja on

pidetty entisaikaan erityisinä. Viime aikoihin saakka tiedekään ei ole aina kyennyt

selittämään kaikkien esineiden alkuperää, joten poikkeuksellisilta näyttävillä luonnon-

esineillä ajateltiin olevan vanhojen maasta löytyneiden kiviaseiden tapaan maagisia

ominaisuuksia. Tällaisia maagiseksi miellettyjä supranormaalin alkuperän omaavia esi-

neitä olivat myös pyöreät käärmeenkivet.537

Uskomukset käärmeisiin liitettyjen artifaktien voimasta ovat olleet Euroopassa laajasti

tunnettuja. Kenneth P. Oakleyn mukaan esimerkiksi ammoniitteja on brittein saarilla ni-

mitetty käärmeenkiviksi. Britanniassa myrkkykäärmeet ovat harvinaisia, joten käär-

meenkivien merkitys voi mahdollisesti nousta esikristillisestä uskontoperinteestä, jossa

kivet olisivat olleet amuletin kaltaisia onnentuottajia. Englannissa on kerrottu myös

kyynkivistä, joita ovat olleet Porosphera-suvun fossiilit. Näihin fossiileihin muodostui

helposti reikiä, joiden luultiin syntyneen keinotekoisesti. Fossiileja myytiin kyynkivinä

tai noidankivinä muiden, luonnollisesti reikiintyneiden, kivien tapaan.538 Käräjäkiven

liittäminen elättikäärmeisiin kerimäkeläisessä redaktiossa on kiinnostavaa siksi, että se

mielletään esineenä, joka vaikuttaa elättikäärmeiden oleskeluun talossa. Tämä tarina on-

kin näin epätavallinen hybridi, jossa yhdistyy kaksi erilaista tarinaskeemaa.

79

7.2. Maanalainen demoninen käärme – ukkosenjumalan ikuinen vastustaja

7.2.1. Ukkosenjumalan ja maailmankäärmeen ikuinen taistelu

Elätti- ja haltijakäärmeeseen liittyvien uskomustarinoiden taustalla vaikuttaa suuren

kruunupäiseen käärmeeseen liittyviin skeemoihin sekoittuneena myös toiseen suureen

käärmeeseen liittyvät fragmentoituneet kulttuuriset mallit. Se tunnetaan useista kulttuu-

reista olentona, joka elää maailman keskuspuun juurien alla. Maanalainen käärme on

taivaanjumalan perivihollinen, joka käy tämän kanssa ikuista taistelua. Uno Harvan

mukaan myytin alkuperä viittaa Keski-Aasiaan, joka on saanut vahvoja muinaisirani-

laisia kulttuurivaikutteita. Esimerkiksi pohjoismongolilaisten burjattien mytologiassa ja

kansanrunoudessa Abyrga-niminen jättiläiskäärme esiintyy maailmanpuun juurella tai

kietoutuneena itse puun ympärille. Ukkoslinnun roolissa esiintyvä Garide-kotka

taistelee suuren käärmeen kanssa, yrittäen vahingoittaa sitä vahvalla nokallaan. Myös

Venäjän länsimongolien mytologiassa esiintyy maailman keskuspuun yhteydessä edellä

mainittua käärmettä vastaava lohikäärme, jonka kuvataan kiertelevän maailmanpuun

alla ja keräävän siitä putoavia lehtiä.539

Keskiaasialaiseen maailmanpuumytologiaan liittyvä suuri maanalainen käärme on laa-

jalti tunnettu uskomusolento. Skandinavian kansainvaellusajan mytologiassa maailman-

käärme kuvataan ukkosenjumala Thorin keskeisenä vastustajana. Nuoruudessaan Thor

yritti kalastaa meressä asuvaa käärmettä, mutta tämä pakeni siimana toimineen rautaisen

ketjun katkettua540. Uno Harvan mukaan myös Snorrin Eddassa esiintyvät kuvaukset

maailmanpuusta, sen juuristossa elävästä käärmeestä ja latvassa asuvasta kotkasta sisäl-

tävät tyypillisiä aasialaiseen elämänpuumytologiaan liittyviä mielikuvia.541

Kulttuurinen malli jumalolennon tai heeroksen taistelusta suuren käärmeen kanssa on

siis laajalle levinnyt. Antiikin Kreikassa ukkosenjumala Zeuksen avioton poika Herku-

les taisteli suuren monipäisen Hydraksi nimetyn käärmeen kanssa542. Kreikkalaisessa

mytologiassa käärmeen kanssa taistelee myös esimerkiksi Perseus. Muinais-Intiassa

käärmeen tappajana toimii ukkosenjumala Indra. Germaaneilla käärmeen tappaa taas

kulttuuriheeros Beowulf. Jumalhahmojen ja heerosten lisäksi suuren käärmeen tap-

pajiksi on mainittu niin muinais- kuin keskiajalla myös monia historiallisia henkilöitä.543

80

Käärmeen ja ukkosenjumalan välisen taistelun merkitystä voidaan selittää esimerkiksi

ossetialaisessa kansanperinteessä esiintyvää Ruimon-myyttiä tarkastelemalla. Anna

Chaudrin mukaan ossetialaisessa kansanuskossa kristillisen profeetta Elijan vastustaja-

na toimiva, maanalaista maailmaa edustava, Ruimon-käärme on tuhoa tuottava olento,

joka uhkaa elävien ihmisten maailmaa. Kuitenkin käärme on samaan aikaan hyödyl-

linen tuonpuoleisessa eläville vainajille, koska se toimii niiden ravintolähteenä. Tämä

kuvastaa käärmeeseen yleisesti liitettyä moniselitteisyyttä. Ossetiassa Ruimon on ni-

menä kytketty ukkosenjumalaan yhdistetyn mytologian lisäksi myös perheiden yllä-

pitämiin paikallisiin käärmekultteihin.544

Miranda Green mainitsee, että aiemmassa luvussa esiintynyt sarvipäinen käärme liittyy

kelttiläisessä ikonografiassa positiivisen hedelmällisyyttä tuottavan ominaisuuden sijaan

myös negatiiviseen yhteyteen. Käärme tavataan ktoonisena symbolina, joka edustaa

pimeää tuonpuoleista maailmaa. Käärmeen lisäksi maanalaista maailmaa symboloi

kelttiläisessä kulttuurissa käärmejalkainen jättiläinen, joka kuvataan monumenteissa ja

taiteessa alistuneena taivaalliselle hevosmiehelle. Hevonen ja käärme edustavat Greenin

mukaan symbolisesti kahta taivaanjumalan vaikutuspiiriä. Samalla ne paljastavat dua-

listisen kelttiläisen kultin, jossa symbolein käsitteellistetään maailman kaksijakoinen

luonne. Ilman pahaa ei voi olla hyvää ja ilman talvea ei seuraa uutta kasvukautta.545

Keskiaikaisissa legendoissa ja aikaisemmissa myyteissä eri puolilla Eurooppaa ja Aasiaa

esiintyneet kuvaukset suuren käärmeen ja ukkosenjumalan taistelusta ovat John Andrew

Boylen tulkinnan mukaan saattaneet toteutua riitissä, jossa suuri käärme on uhrattu ja

pilkottu osiin. Nämä käärmeen osat on sittemmin jaettu eri puolille. Käärmeen osien

levittäminen on saatettu suorittaa sateen edistämiseksi. Näin myös antiikin kreikka-

laisissa myyteissä ja vuosituhansia myöhemmin kerrotuissa englantilaisissa legendoissa

käärmeen tappaja näyttelee intialaiselle Indralle tai Mardukille kuuluvaa kaksoisroolia,

jossa jumala esiintyy sekä demiurgina että sateenjumalana.546 Toisin sanoen suuren

käärmeen ja ukkosenjumalan välinen taistelu voidaan käsitteellistää kahdesta näkökul-

masta. Käärmeen tappaminen turvaa toisaalta maan hedelmällisyyden ja toisaalta se

torjuu tuonelasta nousevan kaaoksen aiheuttaman uhan. Hedelmällisyyden turvaamisen

kannalta tuleekin näin ymmärrettäväksi se, miksi käärme on kuviteltu myös paikallisella

tasolla vainajien tapaan hedelmällisyyttä tuottavana voimana.

81

Suomalaisessa uskomustarinaperinteessä mielikuva ukkosenjumalan ja käärmeen tais-

telusta ei ole tuntematon. Verrattuna elättikäärmetarinoihin, on tämä malli kuitenkin sel-

keämpi eräissä muissa tarinatyypeissä547. Vahvialasta 1961 tallennettu tarinaredaktio si-

sältää arkaaisen mielikuvan käärmeen ja ukkosenjumalan taistelusta. Siinä informantti

kuvaa, kuinka suuren pajupensaiden alta nousevan käärmeen vie mennessään suuri lin-

tu548. Tarinaa voi tulkita ukkoslinnun ja käärmeen välisen taistelun näkökulmasta, jol-

loin suuri lintu on viittaus maanalaisten voimien kanssa kamppailevaan ukkosenjuma-

laan. Ukkoslintu on Suomessakin edeltänyt antropomorfista ukkosenjumalaa549.

Myöhäisempää varianttia ukkosenjumalan ja maanalaisen pedon taistelusta edustavat

redaktiot, joissa käärmeen kanssa kamppailee ihmishahmoinen ukkosenjumala. Tätäkin

myöhäisempää historiallisiin hahmoihin perustuvaa mielikuvamaailmaa edustavat esi-

merkiksi käsitykset tunnetusta ritarihahmosta suuren lohikäärmeen tappajana. Kuu-

luisin esimerkki näistä lienee Pyhä Yrjö. Suomalaisessa perinteessä mielikuva suuren

käärmeen voittaneesta Yrjöstä ulottuu myös taikuuteen. Käärmeiden nimittäin kuvataan

kelpaavan taikuuteen vasta Jyrinpäivän 23.4. jälkeen550. Suomeen Jyrkin, eli Pyhän

Gregoriuksen, päivä on saapunut aikaisin Itä-Euroopan kautta. Venäläisessä kansan-

uskossa Yrjö kuvataan levittämässä kristinuskoa. Matkoillaan hän kohtasi petoja ja

käärmeitä, joille hän osoitti mitä ne saavat syödä tai juoda. Näin Pyhä Yrjö on liitetty

karjan suojelupyhimykseksi, jolle on uhrattu eläimiä ulos laskettaessa. Ortodoksisessa

kirkkorukouksessa Pyhä Yrjö esiintyy lohikäärmeen ”kavalan pedon alistajana”.551 Yrjö

onkin arkkityyppinen lohikäärmeentappaja, joka pedon voitettuaan saa vallan määrätä

käärmeitä ja susia. Näin hän voi yksin päättää milloin nämä tulevat vaarallisiksi karjalle.

Pyhään Yrjöön verrattavia myöhäisiä lohikäärmeentappajia on suomalaisessa usko-

mustarinaperinteessä esimerkiksi ritari Petri Pervoi, joka pelastaa Pietarin kaupungin

suuren lentävän käärmeen aiheuttamalta uhalta552. Myös muita vastaavia tarinaredaktioi-

ta löytyy eri tarinatyypeistä, joissa käärmeiden tappajina toimivat sotamiehet, isännät tai

kartanonherrat553. Nämä esimerkkiredaktiot kertovat siitä, että laajalle levinnyt skeema

ukkosenjumalan kanssa taistelevasta käärmeestä ei ollut Suomessakaan täysin tuntema-

ton. Tarinan protagonisti, ukkosenjumala, on korvautunut paikallisella kartanonherralla,

isännällä tai sotilaalla. Vaikka tarina olisi juurtunut tänne suhteellisen myöhään, sen his-

toria ulottuu kuitenkin kaukaiseen menneisyyteen.

82

Elättikäärmeskeemat ja skeemat suuresta käärmeestä ovat joissain tutkimusaineiston

redaktioissa päällekkäisiä. Suuri käärme on niissä ollut joko kokonaan tai vain tiettyjen

uskomuselementtien osalta rinnastettavissa suureen käärmeeseen. Elättikäärmetarinoissa

näitä mielikuvia löytyy fragmentaarisina vain harvoista redaktioista. Kaikkein sel-

vimmät tarinat, joissa yhdistyy suureen käärmeeseen ja elättikäärmeeseen kietoutuva

mielikuvamaailma, ovat tallennettu Sortavalasta ja Ruskealasta. Tarinaredaktioissa kult-

tuuriheeroksen tai ukkosenjumalan sijalle on noussut neuvokas renki, joka tappaa

suuren elättikäärmeen syöttämällä sille kuumaa tervaa. Sama tarinamotiivi on liitetty

moniin historian henkilöihin, jotka ovat tuhonneet käärmehirviön sisältä päin.554 Myös

käärmeen tapa myrkyttää ympäristönsä on tunnettu lohikäärmeeseen liitettynä motiivina

useissa kulttuureissa555. Sortavalalainen redaktio toimii hyvänä esimerkkinä:

...Leppässelän kylässä, nykyisellä Okan mäellä asui ennen mahtava talonpoika,jota sanottiin Okaksi ja jolla oli lisäksi paljon peltoja ja suuri rikkaus, niin ettäsaattoi kirkolla sanoa, kun muut kuulumisia kyselivät: Jo nyt Okan elollasokaisee. Kerrotaan Okalla olleen elättikäärmeen, joka asui ihmisen pääkallossaja jota Okka velhohommissaan tarvitsi. Tämä käärme saapui aina rappujen eteenruokaa pyytämään, kaksihaarainen kieli koholla. Se saattoi lykätä myrkkyä niinettä ruoho kuoleentui laajalta alalta ja sitä sanotaan nähdyn Mäkelän niityllä jaHeinjoen haaran seuduilla Leppäselässä. Mutta kerran kun Okka itse ei sattunutolemaan kotosalla, saapui käärme odottamaan ruokaa rappujen eteen, jolloinOkan renki pisti sille tulista tervaa kielelle, jolloin käärme syöksyi metsään niinettä viita lakoili ja tavattiin myöhemmin kuolleena eräältä suolta.556

Edellä kuvatussa tarinaredaktiossa käärmeen tappaminen syöttämällä sille tervaa yhdis-

tää elättikäärmeen moniin muihin jättiläiskäärmeen tappamiseen liittyviin tarinoihin.

Kuitenkaan tämä ei ole ainoa uskomuselementti, joka yhdistää elättikäärmeen kansain-

välisessä mytologioissa tavattavaan kulttuuriheeroksen tai Jumalan vastustajaan. Savi-

taipaleelta tallennetussa tarinaredaktiossa elättikäärmeelle kasvoi katkaistun pään tilalle

seitsemän uutta ja se ei suostunut kuolemaan, vaikka se paloiteltiin moneen osaan557.

Käärmeelle kasvavat uudet päät ovat selvä viittaus suureen käärmeeseen. Tämä omi-

naisuus liitettiin Kreikan mytologiassa Herkuleksen vastustajana toimineeseen Hyd-

raan558. Samoin käärmeen kokoontuminen uudelleen osista on tyypillinen mielikuva,

joka liittyy suuren maanalaisen käärmeen mytologiaan. Mielikuva on tunnettu Suo-

messa uskomustarinoiden jättiläiskäärmeiden ohella myös tavallisiin luonnonkäärmei-

siin liittyvänä. Käärmeen ei uskota kuolevan, vaikka se pilkottaisiin osiin. Se saattaakin

koota itsensä uudelleen ja lopullisen kuoleman takaakin vain pään murskaaminen.559

83

7.2.2. Mato musta maanalainen – tuonelan käärmeen tuntomerkit

Jotta olisi mahdollista kytkeä muita elättikäärmeaineistossa esiintyviä kulttuurisia mal-

leja osaksi suuren käärmeen mytologiaa, on ensin yritettävä tarkastella sitä, millaisia

maanalaiseen suureen käärmeeseen viittaavia mielikuvia suomalaisesta kansanuskosta

on löydettävissä. Ensimmäinen keskeinen tuonpuoleiseen viittaava mielikuva on käär-

meen musta väri, joka on mainittu esimerkiksi jo aiemmin esitellyn ossetialaisen Rui-

monin keskeisenä ktoonisena piirteenä560. Käärmeen musta väri liitetään sen tuonpuo-

leiseen luonteeseen muun muassa käärmeenpureman parantamiseen tarkoitetussa loit-

suissa. Käärmeenpuremien parannusloitsut voidaan laskea syntyloitsuihin. Syntyloit-

suissa tuodaan usein julki mielikuvia sairauden aiheuttajan alkuperästä561. Esimerkiksi

seuraavissa Kanneljärveltä ja Jyväskylästä tallennetuista loitsuesimerkeistä käärmee-

seen liitetään: 1) puun juuristo, jolla saatetaan viitata maailmanpuuhun562; 2) maan-

alainen tuonelaan viittaava maailma; 3) musta väri. Jyväskyläläisessä loitsussa on mui-

takin tuonpuoleisen topografiaan ja asukkaisiin liittyviä viittauksia, kuten tuonpuolei-

sessa sijaitseva rautainen vuori563 ja paholaiseen mahdollisesti viittaava nimitys Juutas:

...Mato musta, maanalane, toukka tuomen karvallinen, puu juurii pujottelija,läpi mättähän mänijä, luuli puuta purrehen, pajun niintä panneheen, puritpaljasta ihmisen ihhoo, Päästä täst puremisest, kyykäärme haukkimisest, vievihat Venäelle, tuskat toiseen maailmaan.564

...Uupui Juutas juostessansa väsyi väkätellesänsä, kaatui maata kalliolle, nukkuinurmelle hyvälle. Kuola juoksi konnan suusta, kina ilkeän kidasta Ukonmustalle kivelle, rautaiselle kalliolle, vuorelle teräksiselle. Tuosta oksaksiojentui, siitä vääntyi värttinäksi, käyritihe käärmeheksi. Mato musta,maanlainen, toukka tuonenkarvallinen, kotelo sinun kotasi, lahokantokartanosi. Tahi tanko pihlajainen, eli koivunen korento. Kuka sun kuolostanosti, herätteli heinikosta? Isäsikö, äitisikö vaiko vanhin veljeksistä? - Pistämiekkas tuppehesi, vie vihätö vatsahasi, ennen kuun kääntymättä, aurinkoisenlaskematta.565

Loitsuesimerkit osoittavat selvästi käärmeeseen liitettyä tuonpuoleisen topografiaa ja

kuvastoa. Käärme on esimerkkiloitsuissa tuonpuoleisen maailman eläin, joka nousee

maan alta pistämään viatonta uhriaan. Sama kulttuurinen malli vaarallisesta tuonpuo-

leisesta käärmeestä ei rajoitu vain loitsuperinteeseen, vaan kulttuurinen skeema mus-

tasta tuonelan käärmeestä tavataan myös uskomustarinaperinteestä:

84

...Eräs vanha mies, Silkki-Mikko, oli sienen keräysmatkallaan joutunutkäärmeitten käräjöihin. Oli löytänyt yhä enemmän sieniä, eikä huomannutkaan,ennenkuin jo oli käärmejoukon keskellä. Siellä oli mitä ollut lukematon määrävalkekauloja ja ”zipukkahia”, mutta yksi oli ollut ”mustamato”, joukon johtaja.Se lähti häntä jälestä ajamaan. Muut olivat päästelleet outoja vihellyksiä.Käärme oli jo saavuttamassa miehen ja hyppi miestä korkeammalle, kun tuli vesi vastaan, ja sai mies hyvän etumatkan ja pelastui. - mutta säikähdyksestään miesei toipunut, vaan kuoli kahdeksan viikon kuluttua.566

Edellä kuvattu tarinaesimerkki on tärkeä, koska siinä suuri musta käärme samaistuu

muihin tuonpuoleisessa eläviin olentoihin, kuten vainajiin. Vainajaolentojen tapaan, se

ei kykene ylittämään helposti vettä567 ja sen nähnyt ihminen kuolee myöhemmin säikäh-

dyksestä johtuvaan sairauteen. Tällä maininnalla voi katsoa olevan yhteyksiä voimak-

kaaseen kalmanväkeen, jonka aiheuttamat taudit miellettiin erityisen vaarallisiksi568. Ta-

rinassa esiintyvä ”mustamato” onkin hyvin lähellä tuonelassa elävää niin ikään väriltään

mustaa ja kooltaan suurta maailmankäärmettä.

Kulttuurinen malli mustasta tuonelassa elävästä käärmeestä on hyvin todennäköisesti

vaikuttanut myös elätti- ja haltijakäärmeeseen liitettyihin mielikuviin. Elättikäärme

kuvataan yhdeksässä redaktiossa väriltään mustaksi. Neljässä näistä redaktiosta käär-

meen painotetaan mustan värin ohella olevan kooltaan erityisen suuri. Elätti- ja haltija-

käärmeen toinen keskeinen attribuutti vaikuttaa aineistossa olevan muutenkin sen

erityisen suuri koko569. Esimerkiksi Suistamolta tallennetussa tarinaredaktiossa saunan-

haltijana toimiva käärme kuvataan seitsemän metriä pitkäksi jättiläiseksi:

...Saunanhaltija on joskus ollut olemassa. Se on ollut niin iso käärme että se onylettynyt ison saunan ympäri, arveltiin olleen sen noin 7 m pitkä, sillä oli ollutmuutamia neliön muotoisia valkeita pilkkuja selässä, ja kaksi mustaa juovaaselässä. Öisin ja kylpyaikoina tavattiin eläin saunassa, mutta se ei tehnytihmisille pahaa, ellei sitä häiritty. Sauna, jossa eläin asusti oli lammin rannalla.Tätä ei tavattu muissa huoneissa enempää kuin muuallakaan paikkakunnalla.Näin arveltiin, että itse pahahenki hallitsi huonetta käärmeen muodossa.570

Edellä esitetyssä suistamolaisessa redaktiossa käärmeen suuren koon lisäksi on kuiten-

kin myös toinen piirre, joka on mahdollista liittää tuonpuoleisen mytologiaan Michel

Meurgerin ja Claude Gagnonin mukaan maailmankäärme kuvataan usein veden ja maan

rajalla kiertyneenä renkaalle esimerkiksi saaren ympärille571. Suistamolainen informantti

on toistanut tämän skeeman, asettaen suuren käärmeen kiertämään saunarakennusta.

85

Mustan värin ohella yhdessä tarinaredaktiossa käärme kuvataan mustankirjavana572.

Kirjava väri tavataan suuren tai kruunupäisen käärmeen attribuuttina myös muualla suo-

malaisessa uskomustarinaperinteessä573. Kirjava käärme esiintyy mytologisena teemana

niin ikään tulen syntyä käsittelevissä loitsuissa, joissa se toimii tuleniskennän välinee-

nä574. Elättikäärmeen morfologiaan kuuluvat käsitykset näyttävätkin näin omaavan frag-

mentaarisia yhteyksiä maan alla elävään mustaan maailmankäärmeeseen, joka on sa-

maan aikaan ambivalentti tuonelasta noussut peto ja hedelmällisyyden tuottaja.

Kansainvaellusajan ja viikinkikulttuurin Skandinaviassa mielikuvat käärmeistä olivat

osin sekoittuneet lohikäärmeisiin. Arkeologi Birgitta Johanssenin mukaan käärmeen

sijaan voidaan joissain tapauksissa puhua molempien piirteitä yhdistävästä drakorm-

olennosta575. Suomalaisen uskomustarinaperinteen sisällä rajat käärmeen ja lohikäär-

meen välillä näyttävät olleen tarinaperinteen valossa Skandinavian tapaan osin jous-

tavia576. Lohikäärmeeseen viittaavaa ruotsinsukuista nimeä traakki (ruots. drak/e) on

hyödynnetty muun muassa somerolaisessa uskomustarinassa, jossa raakinojan kerrotaan

saaneen nimensä siksi, että siellä on tapettu suuri käärme577. Nimitystä on käytetty myös

elättikäärmetarinoissa. Lappeesta tallennetussa uskomustarinaredaktiossa maitoa syö-

mässä käyvää elättikäärmettä kutsutaan raakiksi:

...Yhes talos emäntä anto käärmelleen pytystä maistaa maitoa. Niitä käärmeitä ol niin paljon, et niit tul kesäl sissääkii. Emäntä tarkast pytyt ja sano ”Kas raakki,tuost pytyst on maistant, tuost ei oo maistankaa. Karjaonni pysyi sil tavaltalossa578

Lehmien imeminen voi viitata paramielikuvien ohella myös muihin käärmeisiin, joiden

on kuvattu käyvän imevässä lehmiä579. Skeema liittyy Martti Haavion mukaan myös

lumikkoon, jonka on uskottu aiheuttavan lehmien utareisiin ajettumia580. Kuvauksia

elättikäärmeestä imemässä tai puremassa lehmiä on tallennettu aineistossa niin itäiseltä,

läntiseltä kuin karjalaiseltakin kulttuurialueelta. Maidon imeminen saattaa liittyä epä-

suorasti myös suuriin käärmeisiin. Evijärveltä tallennetussa toisinnossa navetassa elää

kooltaan suuri maitokäärme, jonka nimi viittaa selvästi sen tapaan käyttää ravinnokseen

lehmien tarjoamaa ravintoa581. Onkin mahdollista olettaa, että elättikäärmeen kohdalla

useampien eri mielikuvien välille on muodostunut synergiaa. Käärmeen tapa imeä

maitoa on ulottunut basiliskin kaltaisista jättiläiskäärmeistä aina luonnonkäärmeisiin.

86

8. ELÄTTIKÄÄRME NOSTOKÄÄRMEENÄ

8.1. Elättikäärmeen nostajat ja nostokäärmeen funktiot

Elätti- ja haltijakäärmetarinoiden käärme toimii joissain tarinaredaktioissa nostokäär-

meen roolissa. Tämä mielikuva on tutkimusaineistossa keskittynyt erityisesti tietäjän

elättikäärmeitä käsittelevään aineisto-osuuteen582. Elättikäärmeen yhdistäminen nosto-

käärmeeseen ei ole mitenkään yllättävää, koska suomalaisessa uskomustarinaperinteessä

nostokäärmetarinoilla on ollut suuri rooli. Nostokäärmeellä on selviä yhteyksiä tietäjän

ja noidan sielueläimeen583, mutta samaan aikaan se voidaan nähdä myös tavallisena

luonnonkäärmeenä, joka voidaan saada tottelemaan taitavaa ihmistä erilaisten taikojen

ja loitsujen avulla. Elättikäärmeen tapauksessa noidan käskemät käärmeet näyttävät liit-

tyvän enemmän sielueläinkäsityksiin584. Silti niihin saattaa liittyä myös ajatus luonnos-

sa elävästä käärmeestä, jota ihminen voi käskeä vahingontekoon.

Nostokäärmeeseen viittaavat skeemat voidaan aineiston tarinaredaktioissa löytää lä-

hinnä käärmeelle annettujen funktioiden kautta. Esimerkiksi Mäntyharjulta tallennetus-

sa tarinaredaktioissa Vappunoita-niminen noita teetti pahaa elättikäärmeidensä avulla585.

Leppävirralta tallennetussa tarinaredaktiossa taas erakkomies kuljettaa elättejään muka-

naan säkissä ja vapauttaa ne, kun emäntä ei anna maitoa586. Samoin Vupes nimisen tie-

täjän kuvataan kuljettaneen käärmeitään mukanaan587. Selvin yhteys elättikäärmeen ja

nostokäärmeen välillä on tallennettu pielaveteläisessä uskomustarinaredaktiossa, jossa

informantti on yhdistänyt kertomuksessaan molempiin liitetyt skeemat. Kiinnostavaksi

redaktion tekee myös se, että siinä informantti kuvaa kodinhaltijana pidetyn käärmeen

voivan toimia myös vahingoittavassa roolissa.

...Kartanon vartijana pidettiin käärmettä. Ei ihmetelty, jos käärme loikoilikartanon takana rantatiellä. Käärme asui tavallisesti uhrikuusen luona olevankiven alla tai pajan tai eloaitan alla. Isäntä ruokki tätä asukasta kermalla,maidolla tai maidonsekaisella piimällä. Varkailla ei ollut asiaa tällaiseen taloon.Jos isäntä tarvitsi apua, niin hän puhalsi keväällä kutuaikana, parittelu-tilaisuudessa kiinniotetun naarassammakon oikeanpuoleisesta sääriluusta tehtyyn pilliin. Silloin käärme oli heti luona, ja hän voi usuttaa sen naapuriin, jopatoiseen kyläänkin pahantekoon. Kun hän puhalsi vasemmasta sääriluusta tehtyyn pilliin, niin käärme hävisi. Sattuipa väliin, että mies hädän hetkellä kylässäkinollessa sai pilliin puhallettuaan lauman käärmeitä avukseen. Parempaa asetta eimies tarvinnutkaan.588

87

Pielavedeltä tallennettu uskomustarina on mielenkiintoinen, koska siinä haltijaolento

esitetään sekä vartijana että pahantekijänä. Käärme siis toisaalta vartioi oman isäntänsä

omaisuutta ja talon rajoja. Silti se voidaan lähettää yli näiden rajojen tuhoamaan isän-

tänsä viholliset. Samanalaisia tarinaredaktioita on tallennettu varsinkin tietäjiin liittyen.

Maaninkalainen suurtietäjä Aatu Mykkänen elätti karttulalaisen tarinaredaktion mukaan

käärmeitä pihakoivunsa alla ja lähetti ne sinne, missä hänellä oli vihollisia589. Vaa-

ralliseen nostokäärmeeseen liittyvä tyypillinen mielikuva on sen liikkuminen renkaa-

na590. Keuruulta tallennetussa tarinaredaktiossa elättikäärme saapuu omistajansa luokse

renkaana pyörien, kun tämä viheltää sitä kolmasti591. Tarinassa käärme omaakin nosto-

käärmeelle keskeisen piirteen. Luonnonkäärmeistä muun muassa kyyn on uskottu aja-

van uhriaan suuttuneena takaa renkaan muotoon asettuneena592.

Tarinoissa, joissa elättikäärme esiintyy nostokäärmeen roolissa esiintyy mielikuva, jossa

käärme ylittää kodin ja sen ulkopuolen rajalinjat. Elättikäärmettä nostokäärmeenä käyt-

tänyt lähettää nostamansa eläimen kotoa naapuriin, kuten pielaveteläisessä redaktiossa

on selvästi tuotu esiin. Toisaalta eräs suomalaisten nostokäärmetarinoiden aihe on käär-

meen saapuminen vieraasta ulkopuolisesta maailmasta kotipiiriin. Elättikäärmeaineis-

tossa nostokäärmeen kotipiiriin kohdistama uhka näkyy vain harvoissa redaktioissa.

Karjalasta vuonna 1890 tallennetussa Käärme- ja lapsi-aiheisessa tarinassa vieraan lä-

hettämä käärme myrkyttää talon lapset593. Nostokäärme esiintyy samankaltaisessa va-

hingoittavassa roolissa vuonna 1936 tallennetussa nurmeslaisessa redaktiossa594.

8.2. Elättikäärmeen nostamisen ja esiin kutsumisen menettelyt

Pohdittaessa elättikäärmeen kutsumiseen liittyviä mielikuvia, voidaan käärmeen kutsu-

minen käsittää osassa tarinoita sen nostamiseksi esiin tuonpuoleiseen verrattavasta,

yksilölle tai perheelle, ulkopuolisesta maailmasta. Nostokäärmeeseen liittyvät mieliku-

vat näyttäytyvät lähinnä yksittäisissä aineiston tarinaredaktioissa. Elättikäärme ja käär-

meen nostaminen liittyvät toisiinsa epäsuorasti juvalaisessa tarinassa, jossa elättikäär-

meestä valetulla kynttilällä on mahdollista nostaa käärmeitä tupaan595. Samanlainen

tarina on tallennettu myös Latviasta, jossa suomalaisen tarinaredaktion tapaan käär-

meenrasvasta tehdyn kynttilän avulla on mahdollista kutsua avuksi kokonainen armeija

käärmeitä596. Elättikäärmeestä valmistettu kynttilä on näissä tarinoissa voimakas taika-

väline, joka toimii käärmeiden nostamisen apuvälineenä.

88

Elättikäärme ei kuitenkaan yksin toimi käärmeiden nostamisen apuvälineenä, vaan

elättikäärmeen kutsuminen on itsessään verrattavissa käärmeen nostamiseen. Aineistos-

sa ensimmäinen elättikäärmeen kutsumiseen liittyvä mielikuva on viheltäminen, joka

esiintyy yhteensä kahdeksassa redaktiossa. Nämä ovat tallennettu Keuruulta, Juvasta,

Säämingistä, Karttulasta, Tuusniemeltä, Hiittolasta ja Koivistosta597. Redaktioita, joissa

elättikäärme on saatu saapumaan viheltämällä on näin tallennettu kaikilta pääkulttuuri-

alueilta. Viheltämiseen liittyy myös elättikäärmeen kutsuminen sammakon reidestä teh-

dyllä pillillä. Tästä skeemasta on tallennettu aineistossa vain yksi redaktio, joka liittyi jo

aiemmin käsiteltyyn Pielavedeltä tallennettuun elättikäärmetarinaan598.

Viheltäminen on kansanomaisissa moraalikäsityksissä ollut arveluttavaa. Mielikuvat,

joissa viheltäminen houkuttelee käärmeitä voidaan ymmärtää myös siten, että niiden

avulla on pyritty osoittamaan viheltämisen syntisyys. Uskomusperinteessä käärmeen

saapumista viheltäjän luo on voitu selittää sillä, että viheltäminen on synti599 tai vihel-

täjän seurassa on paholainen600. Viheltäminen on voitu käsittää myös itse pirun lauluksi:

”paholaisen joikotukseksi”601. Viheltäminen liittää käärmeen tuonpuoleiseen, koska vi-

heltämisen on uskomusperinteessä mielletty houkuttelevan supranormaaleja olentoja tai

suorastaan aiheuttavan onnettomuuksia. Suomalaisessa uskomusperinteessä veneessä

viheltämisen on mainittu houkuttelevan paikalle käärmeen sijaan esimerkiksi Ahdin602.

Englannissa tunnettu sanonta ”to whistle for it” taas perustuu osin vanhaan uskomuk-

seen, jonka mukaan merimiehen viheltäminen oli paholaisen musiikkia, joka voi nostaa

tuhoisan myrskyn.603

Toinen käärmeiden kutsumiseen liittyvä aineistossa esiintyvä kokonaisuus ovat niiden

erilliset kutsuhuudot (Ks. kuva 12.). Huudot ovat muunnelmia karjan kutsuhuudoista,

joka osoittaa käärmeiden liitosta tuonpuoleiseen karjaan. Tarinoissa esiintyvissä kutsu-

huudoissa ei ole yhtäläisyyksiä, vaan ne ovat luultavasti kunkin informantin kehittämiä

variantteja. Tuonpuoleiseen liittyviä elättikäärmeen kutsuja ovat myös kahdessa tietäjän

käärmeitä käsittelevässä tarinassa esiintyvät kutsumanimet ”vuorenväki”604 ja ”meijän

kansa”605. Kumpikin viittaa tuonpuoleisessa elävän joukon nostamiseen tähän maail-

maan. Esimerkiksi vuorenväki voidaan käsittää vuorenpeikkojen kutsumanimenä tai sit-

ten persoonattomana tuonpuoleiseen viittaavana kiven voimana606. Käärmeiden ollessa

kyseessä viittaa kutsu jälkimmäisen sijaan todennäköisemmin edelliseen mielikuvaan.

89

Kuva 12. Elättikäärmeiden kutsuhuudot aineistossa.

f. Joutseno. SKS KRA. Kutila, Elsa. KRK 79:145. ”Tirlit, tirlit”

f. Juva. SKS KRA.Maija Juvas 1931 (SS). ”Kuosoo, kuosoo”

f. Kerimäki. SKS KRA. Raila, Alli 287. 1937. ”Hei puli, puli”

f. Lappee. SKS KRA. Paarmo, Maire 17. 1953. ”Kospili, kospili”

f. Ruokolahti. SKS KRA. Stauffer, Kirsti 303. 1949. ”Puli, puli”

f. Savitaipale. SKS KRA. Kaukonen, Katri 650. 1936. ”Vuisla, vuisla”

f. Savitaipale. SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85:56. ”Piikain, poikain”

f. Suomenniemi. SKS KRA. Kääriö, Eelis, SSA 1:832 11.9. -28. ”Rissa, rissa”

h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 557. 1936. ”Miisu, maasu maijoille”

h. Räisälä. SKS KRA. Lallukka, Heikki 145. 1936. ”Lisko, lisko”

q. Östmark, Värmland. SKS KRA. Kärki, Frans 642. 1937. ”Tule Kurppa huttuu syömään”

Viimeinen elättikäärmeen ja nostokäärmeen yhdistävä tekijä ovat tarinaredaktiot, joissa

elättikäärme tavataan ihmisen tai eläimen sisältä. Tämä mielikuva löytyy myös nosto-

käärmetarinoista, vaikka ihmisen sisälle luikerteleva käärme löytyy myös kansanlää-

kinnän taudinselityksistä607. Kansanlääkinnässä ihmisen tai eläimen sisälle joutunut

käärme voidaan tietyssä mielessä samaistaa taudin selityksenä esiintyneeseen mato-

teoriaan, jossa mato on mennyt ihmisen sisälle ja aiheuttaa tälle kipua608. Aineistossa

tavataan yksi tarinaredaktio, joissa käärme menee ihmisen sisälle käskemällä. Koi-

vistolta vuonna 1937 tallennetussa tarinaredaktiossa tietäjä komentaa elättikäärmeensä

suun kautta potilaan sisälle parantamaan tämän keuhkotautia609.

Elättikäärmeen rooli nostokäärmeenä on monitahoinen. Toisaalta se voidaan lähettää yli

tutun ja vieraan rajan suorittamaan kostoon liittyvää tehtäväänsä. Se voidaan nostaa kut-

sujen tai vihellysten avulla vierasta edustavasta metsästä tai tuonpuoleista edustavasta

piilostaan hakemaan maitoa. Käärme voidaan nostaa myös ylittämään raja, joka erottaa

ihmisen ympäristöstään. Näin käärmeen nosto ja nostokäärme perustuvat aineistossa

mentaaliseen malliin rajat ylittämään kykenevästä, supranormaalista, olennosta (Kuva

13.). Nostokäärmeen roolissa elättikäärme osoittaa jälleen käärmeen poikkeuksellisen

statuksen suomalaisen kansanuskon mentaalisissa rakenteissa. Käärme voidaan kutsua

tuonpuoleisesta maailmasta esimerkiksi elättikäärmeen rasvasta tehdyn kynttilän, kutsu-

huutojen tai viheltämisen avulla. Se voidaan saada rikkomaan tämän- ja tuonpuoleisen

rajojen lisäksi myös kodin ja naapurin sekä ruumiin ja ympäristön väliset rajalinjat.

Nostokäärme toimii koston välineenä, sairauden tuottajana tai sen poiskuljettajana.

90

Kuva 13. Käärmeen nostaminen suhteessa keskeisiin kulttuurisiin kategoriarajoihin.

9. TARINOIDEN MIELIKUVAMAAILMA JA LUONNONKÄÄRMEET

Vaikka aineiston analyyttinen tarkastelu osoittaa, että suomalainen elättikäärmeperinne

ja laajemmin käärmeperinne sisältävät Euroopassa laajalle levinneiden mielikuvaker-

rostumien fragmentteja, ovat elättikäärmetarinoissa nämä mielikuvat kuitenkin sitoutu-

neet aina paikalliseen ympäristö- ja elinkeinokontekstiin. Suomalaisessa elättikäärme-

aineistossa on supranormaalien mielikuvien lisäksi myös realistisempia käsityksiä elät-

tikäärmeistä. Aineistossa elättinä pidetty käärme liitetään yleensä joko kyyhyn (Vipera

Berus)610 tai rantakäärmeeseen (Natrix natrix)611. Näistä kyy on useammin liitetty tie-

täjän elättikäärmeeksi. Kyyhyn viittaavia vihjeitä ovat myös maininnat, joissa tietäjä

poistaa käärmeen myrkkyhampaat valkoisella liinalla612.

Kuitenkin tarkasteltaessa aineiston kokonaismäärää, ovat maininnat rantakäärmeestä tai

kyystä melko pienessä roolissa. Epäsuoria viitteitä rantakäärmeeseen voidaan katsoa

löytyvän kuitenkin elättikäärmeen morfologiaan viittaavissa maininnoissa. Elättikäär-

meen helttakaula613, täpläniska614, tai ranskankaula615 voivat viitata rantakäärmeen etno-

biologiassa sen tunnistettaviin piirteisiin616. Silti tulkinta, ei ole yksiselitteinen, koska sa-

moja morfologisia elementtejä esiintyy myös puhtaasti uskomuskäärmeitä käsittelevissä

kuvauksissa617. Näin esimerkiksi käärmeen pään morfologisia piirteitä ei voi pitää merk-

kinä siitä, että informantti viittaisi välttämättä aina rantakäärmeeseen. Osassa tarinoita

mielikuvat ovat saattaneet kiinnittyä sopivan morfologian omaaviin eläimiin.

91

Kaiken kaikkiaan elättikäärmeaineisto sisältää muille käärmeuskomuksille tyypillistä si-

sältöä. Tämä vaikeuttaa sen määrittelyä, ovatko kertojat mieltäneet tarinoiden käärmeet

todella rantakäärmeiksi tai kyiksi, vaikka näihin he tarinoissa osin viittaavat. Mielen-

kiintoisia ovat tässä mielessä ne aineiston toisinnot, joissa yhdistyy omaan paikallisym-

päristön tuntemukseen perustuva skeema ja täysin uskomuksellinen skeema. Esimerk-

kinä tällaisesta yhdistelmästä voidaan esittää Hongonjoelta tallennettu tarinaredaktio,

jossa mainitaan tonttikäärmeen olevan tarhakäärme. Tätä kuvausta seuraa informantin

realistinen huomio siitä, että se tekee poikasensa lantatunkioon. Tämän jälkeen infor-

mantti kuitenkin jatkaa, että tonttikäärme imee lehmiä618. Tässä siis yhdistyy suuriin

käärmeisiin tai paraan liittyvä uskomuksellinen skeema täysin kokemuspohjaiseen bio-

logiseen skeemaan ihmisen lähellä eläneen tarhakäärmeen käyttäytymisestä.

Rantakäärme, eli tarhakäärme, on ollut tyypillinen kulttuurilaji, joka on hyödyntänyt

muniensa hauduttamiseen lantakasoja619. Kulttuurilajit ovat peräisin joko paikallisesta

eläimistöstä tai sitten ne ovat kotiutuneet tänne jostain muualta. Kulttuurilajeille on

yhteistä se, että ne elävät asutuksen piirissä. Ihminen on omilla toimillaan joko tietoi-

sesti tai tahtomattaan laajentanut jonkin eläimen tai kasvin elinpiiriä ja levinnei-

syysaluetta. Maankäyttömuotojen muututtua jotkin kulttuurilajit ovat myöhemmin

harvinaistuneet.620 Eräs maatalouden muutoksesta ja siihen liittyneestä lanta-aumojen

häviämisestä kärsinyt kulttuurilaji on ollut juuri rantakäärme621.

Rantakäärme on elänyt ihmisten lähettyvillä ja siihen on vaarattomana eläimenä totuttu.

Kun erilaisia käsityksiä käärmeistä on omaksuttu suomalaiseen kansanuskoon, ovat

nämä mielikuvat kiinnittyneet paikallisesti näkyvimpään käärmelajiin. Näin siis uusi us-

komuksellinen skeema on alkanut mahdollisesti ohjata ympäristön havainnointia622.

Ihmisen lähellä elänyt käärmelaji on siirtynyt havainnoinnin kohteeksi jo ihmisen

biologisen predisposition vuoksi623. Käärmeeseen liitetyt, tarinoissakin esiintyvät, elät-

tikäärmeuskomukset ovat alkaneet ohjata aluksi yksilöiden havainnointia ja myöhem-

min toimintaa käärmeitä kohtaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että luonnossa

elävistä tarhakäärmeistä olisi tullut välttämättä todella ruokkimisen kohteena olleita

eläimiä, vaan kansanuskon ja maailmankuvan osaksi omaksutut mentaaliset mallit ovat

saattaneet ohjata toimintaa käärmeitä kohtaan ainakin jossain määrin suopeammaksi,

kuten seuraava Koivistosta tallennettu muistelma osoittaa:

92

...Viime viikolla kissa toi taasen pihalle ison tarhakäärmeen, mustan. Tässälähellä on pelto, jota ennen ovat kutsuneet käärmeeniityksi; siinä on vielä nytkinkäärmeitä, vaikka se on jo raivattu pelloksi. Joka kesä niitä tulee tähän talonpihalle ja kasvimaalleni, ja meillä kun on kaksi emakkokissaa, joilla on poikasetniin ne ottavat niitä kiinni ja syövät kuin kalaa. Toinen kissa toi ison käärmeen,pitäen sitä niskasta kiinni, ja käärme oli kietoutunut kissan ympäri. Minä kunhuomasin ja aloin hätyyttää kissaa, niin käärme pääsi pensaikkoon karkuun jasinne katosi. Toisena päivänä näin toisen kissan syövän vaskikäärmettä. - Minäolen siksi taikauskoinen, että en tapa käärmettä, koska sekään ei ole minuamilloinkaan vahingoittanut, niin paljon kuin olenkin metsissä ja niityilläliikkunut. Vaikka ihmiset sanovatkin, että käärmeen tappaja saapi yhdeksänsyntiä anteeksi, niin minulla kun ei ole syntejä olekkaan.624

Yliluonnollisen pahan torjumisen lisäksi haltijana pidetty käärme suojeli talonväkeä

luonnollisemmilta uhilta, kuten jyrsijöiltä625 tai muilta käärmeiltä626. Mielikuva rottia ja

hiiriä karkottavasta käärmeestä täydentyy Jaakkimasta 1937 tallennetusta kertomus-

redaktiosta, jonka mukaan elätetty tarhakäärme söi pahat myrkkykasvit ja eläimet627.

Nämä etnobiologisia huomioita sisältävät kertomukset liittävät elättinä pidetyn haltija-

käärmeen realistiseen mielikuvamaailmaan, jossa se kuvataan tarhakäärmeenä. Mieli-

kuva käärmeestä rottien karkottajana ei välttämättä ole kaukaa haettu. Matti Huurteen

mukaan hiirten hävittämisen kannalta keskeinen kissa saapui Ruotsiin vasta 100-luvulla.

Suomesta kissalöytöjä on vähän ja esimerkiksi Ahvenanmaalla kissoja lienee ollut vasta

rautakauden loppuvaiheessa.628 Kissan sijaan rottien tuhoamiseen käytettiin Euroopassa

yleisesti koiria tai näätäeläimiä629. Suomessakin yhtenä navetanhaltijan muotona tun-

nettu lumikko on ollut yksi näistä eläimistä630.

Kuten jo aiemmin on osoitettu, voidaan elättikäärmetarinoissa esiintyvä matelija käsit-

tää talon vartijaksi631. On kuitenkin mahdollista, että mielikuva hiiriä ja rottia karkotta-

vasta käärmeestä on modernimpaa perua, vaikka käärmettä on käytetty taikuudessa

muun muassa luteiden hävittämiseen. Kansanvalistustyö ja heräävä luonnonsuojeluliike

saattoivat levittää uusia tapoja luonnon ymmärtämiseen 1800-luvun lopulta lähtien. Ne

redaktiot, joissa käärmettä kuvataan elätetyn rottien pyytäjänä on tallennettu Varsinais-

Suomen Nousiaista, joten käsitys vaikuttaa varsin paikalliselta. On mahdollista, että ta-

rinaredaktiot kertoneet informantit ovat saaneet vaikutteita kiertokoulun luonnonopista

tai mahdollisesti valistustyöstä. Näin käärmeen varsin järkiperäinen käsittäminen rottien

tappajaksi ei olisi kovinkaan vanhaa kansanomaista perua, vaan se pohjautuu mahdol-

lisesti luonnontieteen pohjustamalle rationaaliselle luontosuhteelle.

93

Tarkasteltaessa elättikäärmeaineiston suhdetta suomalaisiin luonnonkäärmeisiin, ei voi

olla huomaamatta käärme- ja lapsi-tarinaredaktioiden sisältämän mielikuvamaailman

sisäisiä eroavaisuuksia. Toisaalta käärmettä ja lasta käsittelevissä tarinoissa on selvät

viittauksensa lapsen sielueläimeen, mutta näitä viittauksia on aineistossa vain kolme632.

Lisäksi käärmettä ja lasta käsittelevissä kertomuksissa on eksplisiittisiä viittauksia

elättikäärmeperinteeseen. Joissain toisinnoissa lapsen ruokakupille saapuvaa käärmettä

nimitetään elättikäärmeeksi tai haltijakäärmeeksi. Toisissa tarinoissa käärme taas lii-

tetään karjan menestykseen.

Kuitenkin suurimassa osassa tarinoita, ei näytä olevan minkäänlaisia viittauksia halti-

jaan tai elättiin. Kuten Martti Haavio on osoittanut, on varsinkin pohjanmaalaisissa

tarinatyypin G1501 alaredaktioissa yleisimmin käärme käsitteellistetty luonnonkäär-

meenä (Kuva 14.)633. Aineistossa elätti- ja haltiakäärmetraditio liittyy käärme- ja lapsi-

tarinoihin erityisesti karjalaisella ja itäsuomalaisella kulttuurialueella, jossa se elinkeino-

ja sosiaalistruktuureista johtuen on ollut muutenkin dominoiva malli. Tällöin kertomuk-

sen luonne on kääntynyt enemmän supranormaalien toimijoiden aktiivisuuteen. Pohjan-

maalla pääosa tarinoista on ollut kertomuksia käärmeestä yleensä, koska pienyrittäjyy-

teen ja innovaatioihin perustunut vertaisryhmäyhteisö ei ole suosinut sukukeskeisten

karjanhoitajien uskomustarinaperinnettä. Silti Pohjanmaalta on tallennettu joitain lapsen

sielueläimeen viittaavia merkintöjä, jotka saattavat omata yhteyksiä Skandinaviaan.

Kuva 14. Tarinatyyppien G1501 – 1522 jakaantuminen perinnealueittain.

94

abcdefghij

kl

mnopqrst

u

0 5 10 15 20 25 30 35 40

Tarinaredaktiot

Perinnealu

eet

Kaiken kaikkiaan paikallisessa ympäristössä elävät käärmeet ovat olleet luonnollisesti

niitä eläimiä, joihin kansainvälistä alkuperää olevat uskomukselliset mielikuvat ovat eri

aikoina yhdistyneet. Lisäksi paikalliset uskomukset ovat täydentäneet käärmeeseen liit-

tyvää mielikuvien kirjoa. Esimerkiksi rantakäärmeen musta väri on ollut otollinen siihen

kiinnittyvien mytologisten uskomusten kannalta. Voidaankin sanoa, että laajasti tunnetut

globaalit tarinamotiivit on aina vastaanotettu suhteessa paikalliseen faunaan. Samoin

koulutuksen tuomat uudet mielikuvat käärmeistä on tulkittu suhteessa paikalliseen tra-

ditioon ja ekologiseen kontekstiin. Näin suomalaiset käärmeet ovat toimineet uusien us-

komuskomponenttien kiinnittymiskohteina paikallisessa ympäristössä. Ne ovat siis saa-

neet kulttuurin muutoksen ja uusien kulttuuristen mallien omaksumisen myötä uusia

merkityksiä.

10. JOHTOPÄÄTÖKSET

10.1. Elättikäärmeskeemojen kollektiivinen rakenne ja rajalinjat

Tarkasteltaessa elättikäärmetarinoiden sisältämien keskeisten uskomuselementtien si-

säistä dynamiikkaa, voidaan ne tiivistää todellisuutta voimakkaasti yksinkertaistaviksi

malleiksi (Liitteet 1‒4.). Elätti- ja haltijakäärmetarinoiden sisältämä uskomuksellinen

aines esitetään aina sekä yhteisön että paikallisen ekologian asettamissa rajoissa. Olen

tarkastellut analyysiluvuissa elätti- ja haltijakäärmeitä käsittelevää aineistoa yhdestä nä-

kökulmasta, joka luonnollisesti johtaa tiettyjen aspektien korostumiseen myös malleissa.

Käärmeen nimityksistä koottu semanttinen kaavio (Ks. liite 1.) osoittaa sekä elättikäär-

meen nimitysten sisäisen dynamiikan että ulkoiset rajat. Tarinoissa, joissa käärmeelle on

annettu erillinen haltijaan viittaava nimitys, jakaantuvat ne selvästi kodinhaltijaan,

käärmeelle suoritettavaan uhriin, sielueläimeen, supranormaaliin vastustajaan ja luon-

nonhaltijaan yhdistyviin nimityksiin. Nämä nimet muodostavat semanttisesti ryhmiä,

jotka ovat samaan aikaan osin päällekkäisiä toistensa kanssa. Kontekstiaineiston poh-

jalta oli konstruoitavissa luonnonhaltijaan viittaavien nimitysten ryhmä, joka jakaa as-

pekteja kodinhaltijan kanssa. Luonnonhaltijaan ja kodinhaltijaan yhtä aikaa yhdistettä-

vissä olevat nimet ryhmittyvät maanhaltijaan ja haltijaan yleisesti viittaavien nimiryh-

mittymien ympärille. Analyysiluvun pohjalta vahvistuu jo Haavion esittämä näkemys,

jonka mukaan haltijakäärme- ja elättikäärmenimitysten suhde ei ole yksiselitteinen634.

95

Nimien lisäksi elättikäärmeelle varatut uhri- ja asuinpaikat muodostavat oman semant-

tisesti luokiteltavissa olevan kokonaisuutensa (Liite 2.). Kotipiirin sisäpuolella olevat

käärmeen olin- ja uhripaikat rakentuvat talossa lattianalustan, uunin, sängyn, ovensuun,

vainajille varatun penkin ja peränurkan lisäksi ruokahuoneeseen. Käärmettä on tarinois-

sa säilytetty talon sisällä myös erityisessä astiassa, joka viittaa sekä piritysmielikuviin

että jo hämärtyneeseen kuvaan uhrivakasta. Käärme liitetään toistuvasti myös kirnuun,

jolloin se nähdään paraan verrattavana olentona. Talon ulkopuolella käärmeen olinpaik-

koja ovat mm. navetta, sauna, paja ja talli. Näiden lisäksi käärme voidaan kuvata tava-

tun enemmän luonnollisissa olosuhteissa joko pihalla, karjatarhassa tai pellolla. Koti-

piiriin liittyvät usein myös uhripaikat, jotka jakautuvat kivikkoihin, uhripuihin ja maa-

kuoppiin. Kivikoiden suhteen kysymys voi olla myös kaksinkertaisesta rajamerkistä,

joka rajaa tilaa sekä vertikaalisesti ylisen- ja alisenmaailman kesken että horisontaa-

lisesti omien ja vieraiden maa-alueiden välillä. Kotipiirin ulkopuolella elättinä tai hal-

tijana pidetty käärme voi asua kivilouhoksessa, metsässä tai vuorenonkalossa.

Elätti- ja haltijakäärmeen morfologiset piirteet ovat kertomusperinteessä voimakkaasti

stereotyyppisiä (Liite 3.). Käärmeen väritys vaihtelee mustan, harmaan, valkoisen ja kir-

javan välillä. Kaikki näistä muunnoksista kantavat mukanaan omaa mytologista käsite-

maailmaansa. Jo Martti Haavio kiinnitti huomion käärmeen pään ja kaulan erityispiir-

teisiin, joiden hän tulkitsi viittaavan rantakäärmeeseen635. Elättikäärmeen päähän liite-

tään aineistossa muuta käärmemytologiaa noudattaen kruunu tai harja. Sen erityis-

ominaisuuksiin kuuluvat myös korvat. Käärmeen kaulaan on liitetty samoin erityisiä

mielikuvia, jotka ovat rakentuneet muissakin uskomustarinoissa tavattavan heltta- tai

helakaulaisen käärmeen ympärille. Käärmeen väritykseen ja sen päässä olevaan kruu-

nuun liittyvät piirteet eivät oman tulkintani mukaan ole Haavion kuvaamia vihjeitä

rantakäärmeestä, vaan mytologisia piirteitä, jotka viittaavat mielikuviin sarvipäisestä

käärmeestä tai käärmeiden kruunupäisestä kuninkaasta.

Samaan supranormaaliin mielikuvamaailmaan liittyen käärmeen rakenne on joissain

tarinoissa kuviteltu yliluonnolliset mitat saavuttavaksi. Eläin on kooltaan suuri tai val-

tava. Aineistossa suurin informantin kuvittelema mitta saunaa lammenrannassa vartioi-

valle käärmeelle on seitsemän metriä636. Toisaalta muut suurehkolta vaikuttavat käär-

meet voivat viitata ainakin osin paikalliseen faunaan kuuluvaan rantakäärmeeseen.

96

Käärmeen erityinen ”hilisevä” ääntely tai sen kyky puhua on yksi haltija- tai elätti-

käärmeen supranormaaleista piirteistä637. Sama mielikuva yhdistyy myös muihin usko-

muskäärmeisiin ja se liittää käärmeet tuonpuoleisen supranormaaleihin olentoihin. Myös

monien muiden tuonpuoleisen olentojen kulkuun on liitetty tietoja oudoista äänistä.

Elättikäärmeen alkuperä ei ole aineiston pohjalta ollut informanttien keskeinen kiin-

nostuksen kohde. Joissain redaktioissa elättinä pidettynä käärmeenä mainitaan olevan

joko kyy- tai rantakäärme. Kuitenkin käärmeen alkuperäksi mainitaan eksplisiittisesti

myös sielueläimeen viittaava henkiluomus tai käärmeitä johtava kuningaskäärme.

Aineistossa käärmeen funktiot (Ks. liite 4.) jakautuvat: käärmeen kykyyn ennustaa

tulevia onnettomuuksia; tuottaa taloon rikkautta ja onnea; edistää ihmisten maan ja

karjan hedelmällisyyttä; vartioida talon rajalinjoja ja omaisuutta; pitää yllä talon tapoja

ja järjestystä. Näiden lisäksi käärme toimii perheenjäsenen tai karjaeläimen sielu-

eläimenä ja joissain redaktioissa pahana vahingollisena voimana. Käärme on siis näissä

tarinoissa osin ambivalentti toimija. Tämä heijastelee suomalaisessa uskomusperinteessä

esiintyviä laajempia käärmeeseen liittyviä malleja. Elätti- ja haltijakäärmemielikuvien

keskiössä on käärmeelle annettava uhri. Semanttisesti uhraaminen yhdistyy sekä vaina-

jiin että kodin- ja saunanhaltijaan. Käärmeelle uhraaminen tapahtuu joko tiettyinä mur-

rosaikoina, jolloin sosiaalinen järjestys on heikko tai sitten välittömästi käärmeen toi-

mipiiriin liitetyn työsuoritteen jälkeen. Ruokkimiseen liittyneitä murrosaikoja olivat

aineistossa kalendaaririiteistä kekri ja joulu sekä siirtymäriiteistä häät. Arjessa käärmeen

ruokkiminen keskittyi erityisesti lypsyaikaan. Lisäksi käärmeelle voitiin uhrata sato-

kauden ensimmäiset tuotteet tai ensimmäinen äidinmaito. Ruokauhrien lisäksi käärmet-

tä kuvattiin joissain toisinnoissa kylvetetyn saunassa, joka viittaa selvästi saunanhaltija-

uskomusten vaikutukseen.

Kaiken kaikkiaan informanttien ylläpitämissä kulttuurisissa malleissa on vain paikalli-

sessa yhteisössä hyväksyttyjä mielikuvia. Kuulijoiden yhteisö siis säätelee uskomuk-

sellisen aineksen rajoja. Tarkastelemalla liitteinä olevaa neljää semanttisesta puuta tai

rakennemallia638, saa käsityksen sekä elätti- ja haltijakäärmeperinteen kollektiivisesti

hyväksytyistä että laajemmin suomalaisen käärmeperinteen sisältämistä rajoista. Elätti-

käärmetarinat toimivat näin tietynlaisena miniatyyrina suomalaisesta käärmeperinteestä,

jossa kansainväliset mytologiset teemat sekoittuvat paikallisen yhteisön omaan tietoon.

97

10.2. Elättikäärmeuskomusten ja laajemman käärmeperinteen kerrostumia

Elätti- ja haltijakäärmeitä käsitellyt perinne sisältää Matti Sarmelan mukaan monen-

laisia kerrostumia639. Mikään näistä kerrostumista ei kuitenkaan ole alun perin ollut

erityisen suomalainen, vaan niillä on juurensa hyvinkin kaukaisissa paikoissa. Silti

näillä kulttuurisilla malleilla on täytynyt olla selvä merkitys suomalaisessa ja laajemmin

itämerenalueen kulttuurisessa kontekstissa, koska muuten niitä ei olisi hyväksytty osaksi

paikallista kulttuuriekologiaa, elinkeinopohjaa ja uskomustraditiota. Aineiston ja

kontekstiaineiston analyysin valossa suomalaisten käärmeuskomusten rakentumiseen

ovat vaikuttaneet välillisesti: 1) pronssi- ja rautakauden maanviljelysyhteisön maail-

mankuva; 2) skandinaaviset lindorm-, vitorm- ja maailmankäärmekäsitykset; 3) hal-

tijauskomukset; 4) kristinuskon teologiasta vaikutteita saaneet uskomukset. Lisäksi

näiden mielikuvien laajempi tausta liittää suomalaisen perinteen kiinteästi osaksi Euroo-

passa laajalti levinneitä käärmeuskomuksia, joiden taustalla olivat niin indoeuroop-

palaisesta kulttuurista, antiikin Kreikasta ja Roomasta kuin pohjoisen šamanistisesta

maailmankuvasta välittyneet vaikutteet (Ks. kuva 15.).

Kuva 15. Elätti- ja haltijakäärmemielikuvien vaikutteet.

98

Pronssi- ja rautakauden hiisilehtojen ja röykkiöiden merkitystä käärmeperinteelle

painotti Matti Sarmela640. Sarmelan havainnoille vahvistusta antavat erityisesti ne jo

osin muuntuneet käsitykset, joissa elättikäärmeen kuvataan oleilevan kiviraunioissa tai

haudoissa. Haudan lisäksi nämä ovat saattaneet viitata myös rajamerkkiin kahden maa-

alueen välillä. Myös tietäjään liittyvä elättikäärmeperinne oli aineiston valossa velkaa

rautakauden maanviljelysyhteisön riittispesialistia sivuavalle uskomusmaailmalle.

Rautakautisen uskomusperinteen läpi on suodattunut vanhempia šamanistisia malleja,

jotka näkyivät elättikäärmeaineistossa sielueläinkäsityksinä. Toinen maanviljelyskult-

tuurin käärmemielikuva on indoeurooppalaisesta ja osin intialaisesta uskomusperintees-

tä laajalle levinnyt käsitys ukkosenjumalan ja suuren käärmeen välisestä taistelusta.

Näissä Skandinavian kautta omaksutuissa myyteissä käärme toimii rautakauden vaina-

jiin liittyvien käsitysten tapaan hedelmällisyyttä tuottavana olentona. Käärme kuitenkin

omaa näissä mielikuvissa myös vahingollisen kaaosta tuottavan ominaisuuden.

Lopulta käärmekäsityksissä on samanlaisia piirteitä laajempien haltijaeläinuskomusten

kanssa. Kuten Martti Haavio on osoittanut, oli käärme vain yksi monista haltijaeläinten

muodoista suomalaisessa kansanperinteessä641. Haltijamielikuvia käärmeestä on tavattu

Suomen lisäksi eri puolilta maailmaa. Euroopassa erityisesti antiikin roomalaisessa ja

kreikkalaisessa kulttuurissa sekä Balkanilla käärme on esiintynyt kodinhaltijan roo-

lissa642. Antiikin maailmassa käärme oli lisäksi terveyden ja hedelmällisyyden symboli

ja se esiintyi Kreikassa ja Roomassa muun muassa Askleipoksen symbolina. Nämä

antiikin käsitykset ovat aikojen saatossa saavuttaneet myös Euroopan äärirajat, joten

myös suomalaiset käärmekäsitykset omaavat osin samanlaisia piirteitä.

Lopulta käärmeperinteeseen on Suomessa vaikuttanut maahamme 1100-luvulta eteen-

päin omaksuttu kristinusko. Kristillisessä agraarikulttuurissa käärmeen demoninen rooli

vahvistui ja se liitettiin sekä paraan että paholaiseen. Suomessa käärmeen suoranainen

liitos paholaiseen ei tule niinkään ilmi uskomustarinoissa, vaan ennen kaikkea rikkaassa

loitsuperinteessä ja uskomuksissa. Elättikäärmetarinoissa ja memoraateissa maininnat

pirusta tai paholaisesta vaikuttavat olevan aineistossa suhteellisen harvinaisia, joten

käärmeen rooli nähtiin ainakin näissä tarinoissa paholaista positiivisemmassa valossa.

Silti käärme koetaan myös elätti- ja haltijakäärmetarinoissa implisiittisesti nimenomaan

noidan apueläimenä, jota tämä käyttää rajatun karjaonnen hankkimiseen omaan taloon.

99

Tarkasteltaessa haltija- ja elättikäärmeuskomusten mielikuvamaailmaa suhteessa elin-

keinorakenteen muutoksiin, voidaan havaita, että suomalaisessa agraariyhteisössä olevat

käärmemielikuvien sisällöt edustavat osin erilaisia luontosuhteen vaiheita. Silti nämä

kansainvälistäkin alkuperää olevat mielikuvat on ankkuroitu suomalaisen maanviljelijän

huolien ja vaatimusten sävyttämään maailmankuvaan. Keskeiset maanviljelijän mur-

heet, kuten lehmien ehtyminen, sadon onnistuminen, oman varallisuuden takaaminen ja

perheen terveyden suojaaminen tulevat käärmeaineiston kautta selvästi esiin. Elätti-

käärme onkin yksi niistä haltijaolennoista, joilla oli esiteollisessa yhteiskunnassa rooli

toimeentuloon liittyvien murheiden ja ahdistusten lieventäjänä. Samaan aikaan käärme

edustaa kuitenkin myös ulkopuolista pahuutta ja se on arvaamaton uhkatekijä. Nämä

dualistiset käsitykset näkyvät tarinoissa käärmeen hyödyllisen ulottuvuuden rinnalla.

Asetettaessa elättikäärmeaineiston mielikuvamaailma Juha Ylimaunun esittämään ihmi-

sen eläinsuhteen typologiaan643, voidaan rakentaa käärmemielikuvien kronologisia ker-

rostumia kuvaava malli (Ks. kuva 16.). Varhaisinta mielikuvamaailman kerrostumaa

edustaa aineistossa käsitys, jonka mukaan käärme on lehmän tai ihmisen sielua edustava

eläin. Käsityksellä on selviä yhteyksiä šamanistiseen maailmankuvaan. Maanviljelys-

kulttuuriin siirryttäessä käärmeeseen liitetään dualistinen merkitysrakenne sekä hedel-

mällisyyttä tuottavana että tuhoa aiheuttavana voimana. Käärme edustaa tällöin yhtä

aikaa sekä hedelmällisyyttä että uhkaa. Maanviljelyskulttuurissa tietäjällä on erityis-

suhde tähän dualistiseen olentoon. Kristinuskon mielikuvamaailmassa käärme on jo yk-

siselitteisesti paha olento, joka edustaa Jumalan luoman yhteisön ulkopuolista voimaa.

Lopulta luonnontieteellisen tiedon kasvu loi pohjaa rationaaliselle luontosuhteelle, jossa

käärme näyttäytyy omassa ekolokerossaan hyödyllisenä rottien ja hiirien tuhoajana.

Kuva 16. Ihmisen käärmesuhteen kerrostumia suomalaisessa elättikäärmeaineistossa suhteessa Ylimaunun elinkeinopohjaisen luontosuhteen typologiaan.

100

10.3. Alueellisen ja paikallisen variaation selittäminen

Elätti- ja haltijakäärmeaineiston sisällön alueellisesta jakautumisesta ei ole aineiston

pienen koon ja heikon spatiaalisen resoluution vuoksi mahdollista tehdä pitkälle

meneviä päätelmiä. Aineiston uudelleentarkastelu vahvistaa laajemmasta perinnealuei-

siin pohjautuvasta näkökulmasta tehdyt aiemmat havainnot elätti- ja haltijakäärme-

perinteen itäisestä ydinalueesta644. Perinteen keskittyminen itäiselle alueelle voi johtua

kahdesta seikasta. Ensimmäiseksi tietäjiin liittyvä käärmeperinne oli vahvinta vanhoja

kulttuurisia malleja säilyttäneessä itäisessä Suomessa, josta löytyivät myös useimmat

tietäjäkulttuuriin liittyneet viittaukset. Toiseksi elättikäärmeperinteen liitos karjaan oli

voimakkainta itäisellä ja karjalaisella kulttuurialueella, jossa Suur-Pietarin talousalue

vaikutti karjatalouden nopeaan kehitykseen. Näin taloudelliset tosiasiat saattoivat ohjata

informanttien uskomusmaailmaa kohti karjan hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä ja van-

hat uskomukset saivat elinkeinoihin liittyneiden huolien myötä ”jatkoaikaa”, vaikka ne

muualta maasta olivat jo väistymässä. Näin itäisellä ja karjalaisella kulttuurialueella

uudet karjatalouden innovaatiot tukivat paradoksaalisesti vanhan uskomusmaailman kä-

sitysten säilymistä.

Länsisuomalaisella kulttuurialueella ja varsinkin Pohjanmaalla karjatalouden vähäi-

sempi merkitys näkyy muun muassa käärme- ja lapsitradition muunnoksena, jossa elätti-

käärmeeseen liittyvät uskomuselementit eivät ole keskeisessä roolissa. Kuten Martti

Haavio on todennut, on kyyllä ollut pohjanmaalaisessa mielikuvamaailmassa ollut mer-

kittävämpi rooli kuin muissa käärme ja lapsi-aiheisissa tarinoissa645. Kuitenkin ekspli-

siittiset viittaukset kyykäärmeeseen ovat huomattavan vähäisiä myös käärmettä ja lasta

käsitelleessä traditiossa ja Haavio lienee perustanut käsityksensä siihen, että käärmettä

ei pohjanmaalaisissa varianteissa kuvata laajasti. Kyyn rooli on ollut selvästi yleisempi

itäsuomalaisessa tietäjätraditiossa kuin muussa suomalaisessa elättikäärmeaineistossa,

joka kuvastaa sen sidettä tietäjäkulttuurin piirteisiin646.

Käärme- ja lapsitarinoissa supranormaaliin todellisuuteen viittaava sisältö on keskitty-

nyt itäiselle ja karjalaiselle kulttuurialueelle. Varsinkin pohjanmaalaisissa tarinaredak-

tioissa ei näy paljoa jälkiä elätti- ja haltijakäärmeperinteestä. Keskeinen syy tähän saat-

taa olla perustavanlaatuinen ero taloussysteemeissä ja sosiaalisessa rakenteessa.

101

Kaiken kaikkiaan karjatalousvaltainen, sukuperustainen ja vanhoja ajattelun malleja

säilyttänyt Itä-Suomi oli keskeisessä roolissa haltija- ja elättikäärmetarinoiden säilyttä-

misessä. Myös arkaaisen kyläkulttuurin Karjala, jossa maidon ja voin taloudellinen

merkitys kasvoi, oli Itä-Suomen tapaan otollinen sekä omaksumaan että säilyttämään

elättikäärmeeseen liittyneitä mielikuvia. Sen sijaan moderni, yrittäjyyteen taipuvainen ja

vertaisryhmäkulttuuriin perustuva Pohjanmaa oli huonompaa säilymis- ja kasvualustaa

elinkeinospesifeille elättikäärmetarinoille. Tästä syystä elättikäärme vaihtuu Pohjan-

maalla kyyksi tai sitä nimitetään pelkästään käärmeeksi ilman mitään viittauksia elätti-

tai haltijauskomuksiin.

Elättikäärmetarinoiden ja niihin liittyvien mielikuvien säilyvyyttä edisti siis elin-

keinoperustainen ympäristötieto, joka teki karjataloudesta ja siihen liittyvistä uskomus-

olennoista tärkeitä vyöhykkeellä, joka ulottui Karjalan kannakselta (H), Etelä-Savoon

(F) ja Laatokan toisella puolella Laatokan Karjalaan (I) (Ks. kuva 17.). Talous-

maantieteelliset seikat voivat näin selittää osan elättikäärmetarinoiden elinvoimasta juu-

ri tällä alueella. Ainoan anomaalisen poikkeuksen tähän sääntöön tekee Inkeri, jossa

elättikäärmetarinoita ei ole tallennettu paljoa. Yhtenä selittävänä tekijänä tähän voi olla

1930-luvulla otettaan kiristänyt Neuvostoliitto, joka ei välttämättä hyväksynyt alueel-

laan tapahtuvaa perinteen tallennusta. Toinen selittävä tekijä voi olla antropomorfisen

talonhaltijan mahdollinen dominanssi Inkerissä. Näin Inkerin osuus tarkastelussa ei ku-

moa huomiota Pietarin talousalueen vaikutuksesta elättikäärmeuskomusten säilymises-

sä.

Näiden alueellisten yleistysten lisäksi voidaan sanoa, että laajalle levinneiden tarina-

motiivien alla on monia paikallisia variaatiotekijöitä, jotka muodostavat jopa pitä-

jäkohtaisia eroja elättikäärmetarinoihin. Näiden pienipiirteisten yksityiskohtien kartoit-

taminen ei ole mahdollista ja niistä aikaansaadut kartat eivät sinällään kerro mitään

perinteen levinneisyyden sisäisestä dynamiikasta. Kuitenkin tarinoissa esiintyvät yksi-

tyiskohdat kertovat siitä, millaisia attribuutteja ja ilmiöitä kukin pienyhteisö on hyväk-

synyt osaksi elättikäärmetarinoiden ”kaanonia”. Redaktioista nousee esiin myös suoma-

laisen käärmeperinteen koko kirjo, kun informantit ovat pyrkineet koostamaan esityk-

sensä kulloinkin tuntemistaan mielikuvien osasista.

102

Kuva 17. Elättikäärmekäsitysten esiintyminen suhteessa karjatalouden keskusalueeseen.

103

10.4. Elättikäärmemielikuvien merkitys ja laajempi käärmeperinne

Mitä elätti- ja haltijakäärmetarinat kertovat suomalaisesta ja laajemmin eurooppa-

laisesta käärmesuhteesta? Aineiston kansanomaiset uskomustarinat ja memoraatit kan-

tavat mukanaan kiinnostavia universaaleja merkitysrakenteita, joita voidaan yrittää tul-

kita suhteessa käärmeen anomaaliseen rooliin kulttuurissa. Kuten antropologi Mary

Douglas on osoittanut, on ihmiskulttuureille keskeistä rajanvetojen logiikka ja niiden

ulkopuolelle tai väliin jäävät ilmiöt ja asiat647. Käärme on useiden kulttuurien kategoria-

järjestelmissä ambivalentti kahteen maailmaan kuuluva eläin.

Myös suomalainen elättikäärmeaineisto rakentuu useille keskenään ristiriitaisille mer-

kityksille. Elätti- ja haltijakäärmeen roolia suomalaisessa tarina-aineistossa voidaan

lähestyä Veikko Anttosen rakentaman pyhän semanttisen mallin kautta. Elättikäärmeestä

onkin käytetty nimeä osuvasti nimitystä ”pyhä eläin” kolmessa redaktiossa648. Käärme

on eläin, joka on kykenevä samaan aikaan ylläpitämään ja ylittämään erilaisia skemaat-

tisia rajalinjoja. Se voi ylittää rajan näkyvän ulkopuolen ja näkymättömän sisäpuolen

sekä näkymättömän ulkopuolen ja näkyvän sisäpuolen välillä.

Šamanistisen sielueläimen roolissa käärme ylittää ihmisen näkymättömän sisäpuolen

rajat ja siirtyy esiin näkyvälle ulkopuolelle. Kodinhaltijan roolissa käärme liukuu

näkymätöntä ulkopuolista edustavasta tuonpuoleisesta näkyvään sisäpuoleen, eli talon

pihamaalle, navettaan tai tupaan. Nostokäärmeen roolissa käärme taas lähetetään näky-

västä sisäpuolesta näkymättömälle ulkopuolelle, jossa se kostaa isäntänsä vihollisille.

Ihmisen sisäpuolelle tuleva käärme taas rikkoo rajan näkyvästä ulkopuolesta näky-

mättömään sisäpuoleen. Ennustajan roolissa käärme tuo salattua tietoa tuonpuoleisesta

näkymättömästä maailmasta tämänpuoleiseen näkyvään maailmaan. Käärme on siis

eläin, joka pystyy moninaisiin rajanylityksiin.

Vartijan roolissa käärme suojaa taloa muilta rajanylitykseen kykeneviltä voimilta, kuten

paralta, trulleilta tai muilta käärmeiltä. Käärme pystyy myös noutamaan uudistavaa voi-

maa yli rajojen, jota kuvaa sen rooli hedelmällisyyttä tuottavana olentona. Näin saa seli-

tyksensä esimerkiksi se, miksi karjataikuudessa tai ihmisiin liittyvässä taikuudessa käär-

me on voimakas taikaväline. Nämä skeemat ulottuvat myös elättikäärmeaineistoon.

104

Käärme sijoitetaan tarinoissa silmiinpistävän usein joko spatiaalisiin tai supranormaa-

leihin rajoihin yhdistyviin paikkoihin ja rakennuksiin. Tarinoissa se oleskelee useimmi-

ten uunin seudulla, joka yhdistää kulttipaikkana näkymätöntä tuonpuoleista ja näkyvää

territoriaalista sisäpuolta. Tuvan lattian alla käärme puolestaan on yhteydessä sekä

näkymättömään maanalaiseen ulkopuoleen että näkyvään tuvan sisäpuoleen. Saunassa

asuva käärme on taas paikassa, jossa ihmisen status muuttuu sisä- ja ulkopuolen yh-

teyden kautta erilaisten liminaalisten tilojen välityksellä. Omistajansa sängyssä käärme

symboloi omistajansa sielua, joka liikkuu ulkona ruumiin näkymättömästä sisäpuolesta.

Universumin rajalinjoja helposti ylittävä ja ylläpitävä käärmesymboli tulee selvästi esiin

myös uhripaikkoihin liitetyn käärmeen tapauksessa. Esi-isiä uhripuun juurella edustava

eläin kykenee rikkomaan näkyvän sisäpuolen ja näkymättömän ulkopuolen väliset rajat.

Se on yhteydenpitäjä tämän ja tuonpuoleisen maailman välillä. Samalla käärme on

olento, joka pystyy rikkomaan äärimmäisen elämää ja kuolemaa erottavan rajalinjan.

Myös käärmeen ruokkimiseen liittyvät ajat kertovat sen poikkeuksellisesta asemasta.

Keskeiset vuotuisjuhlat, kuten joulu ja kekri ovat anomaalisia ajankohtia, jolloin rajat

näkyvän sisäpuolen ja näkymättömän ulkopuolen välillä ovat heikoimmillaan. Tuolloin

vaaralliset voimat saattavat uhata ihmisiä. Rajoja vahtivan ja niiden ylittämiseen pysty-

vän käärmeen hyvittely ruokkimalla vähentää tuonpuoleisen tuottamaa riskiä.

Rajoja ylittävä käärme on aina myös vaarallinen eläin. Jos sitä loukataan ovat seu-

raukset vakavia. Toisaalta käärmeen toiminnan fyysinen rajoittaminen tulee välttämät-

tömäksi joissain toisinnoissa, joissa käärmeen ktooniset ja kaoottiset voimat uhkaavat

ihmisten hyvinvointia649. Tällöin aktualisoituu käärmeentappomyyttien esikuvallinen

rooli, jota edustavat ukkosenjumala Indran, Thorin tai pyhän Elijan jatkuva taistelu

maailmankäärmeen aiheuttamaa kaaoksen uhkaa vastaan. Käärmeen roolia ontologisten

rajalinjojen ylittäjänä voidaan yrittää kuvata mallilla, jossa käärmeen rooli aineistossa

esiintyvien rajojen ylittäjänä ja ylläpitäjänä yhdistetään antropologiseen tulkintaan (Ks.

kuva 18.). Kuten Veikko Anttonen on todennut, vaatii uudistuminen aina rajojen ylittä-

mistä650. Käärmeen kyky ylittää tuon- ja tämänpuoleisen rajat tekee siitä vakiintunutta

järjestystä uhmaavan olennon, joka edustaa Mary Douglasia mukaillen sekä vaaraa että

voimaa651. Käärmeen potentiaali tuottaa hedelmällisyyttä, parantaa ja vartioida liittyykin

keskeisesti mielikuvaan, jossa käärme on osin tuonpuoleisen – tuonelan asukas.

105

Kuva 18. Käärme rajoja ylittävänä ja ylläpitävänä olentona suhteessa yhteisön kulttuu-risiin rajalinjoihin.

Elättikäärmetarinoissa käärmeen rooli siis rakentuu laajemmassa merkityksessä sen

kyvystä tuottaa ja ylittää rajalinjoja. Käärmeen symbolinen rooli uskonnollisessa

viestinnässä perustuu Tom Sjöblomin näkemystä noudatellen siihen liitettyihin ihmisen

pelkomoduulin aiheuttamiin ambivalentteihin tunteisiin. Ehkä käärmeen ambivalentti

rooli kulttuurissa nousee näiden emootioiden hyväksikäytöstä uskonnollisessa viestin-

nässä652. Suomalaisessakin kansanuskossa käärme on keskeisessä roolissa uskomusten

välittämisessä. Tämä näkyy muun muassa sen roolissa suomalaisten uskomustarinoiden

keskeisimpänä eläimenä653. Pohdittaessa haltija- ja elättikäärmetarinoiden merkitys-

maailmaa, ei voi olla huomaamatta niiden liitosta suomalaisen faunan käärmeisiin. Elät-

tikäärmetarinoissa esiintyy aika ajoin sekä kyy että rantakäärme. Tarinoissa näyttää ole-

van kaksi erilaista lähestymistapaa käärmeisiin. Esimerkiksi käärme ja lapsi-tarinoissa

sen kohtalona on useimmiten kuolema, kun emäntä tai joku muun talonväkeen kuuluva

suojelee lasta654. Toisaalta sen tappaminen aiheuttaa negatiivisia seurauksia, kuten talon

lapsen tai lehmän kuoleman. Siksi emäntä tai tietäjä suojelee omia elättejään vierailta.

106

Kuten etnologi Mihály Hoppál on esittänyt, sisältävät uskomustarinat selvästi toi-

mintaohjeen, jonka mukaan ihminen vastaa kulttuurisesti soveltuvalla tavalla kulloi-

seenkin tilanteeseen655. Uskomustarinat siis sisältävät latentteina sisäistettyinä toiminta-

ohjeina, eli skeemoina, toimivan kuvan maailmasta. Kun perinteen sisäistänyt henkilö

on nähnyt käärmeen tai kuullut käärmeen nimen mainittavan, ovat hänen mielessään

aktivoituneet ne skeemat, jotka havainto käynnistää. Elättikäärmeperinteen toimintaohje

sisältää ristiriitaista informaatiota, jossa käärme tulee toisaalta tappaa ja toisaalta taas

käärmeen tappaminen tuo huonoa onnea. Kumpi skeemoista on ohjaava, saattaa vaikut-

taa siihen mikä on luonnossa vastaan madelleen käärmeen kohtalo. Kodinhaltijan tai

vainajaolennon vahingoittajaa odotti potentiaalisesti ankara rangaistus. Sen sijaan

paholaisen kätyrin tappaja sai syntinsä anteeksi. Näin kansanomainen toimintakoodisto

on sisällytetty myös elättikäärmekertomusten skemaattisiin rakenteisiin.

Suomalaisessa luonnossa kohdattu kyy- tai rantakäärme ei ole näin koskaan ollut vain

eläin. Osin henkilön tietoisen ulkopuolella olevat mallit suuresta käärmeestä, haltijoista,

paholaisesta, onnesta ja onnettomuudesta ovat kytkeytyneet aktiivisiksi käärmeen koh-

taamisen yhteydessä tai siitä tarinoita kerrottaessa. Käärmeeseen liitetyt sisäistetyt toi-

mintaohjeet ovat osa sitä mielikuvamaailmojen kokonaisuutta, jota kutsutaan maail-

mankuvaksi. Maailmankuvassa käärme on kognitiivinen apuväline, jonka avulla voi-

daan ilmaista paikalliselle yhteisölle keskeisiä kulttuurisia faktoja. Agraariyhteisössä

keskeisiä ongelmia ovat olleet maan hedelmällisyys, onnen riittävyys, oman ja perheen

terveyden ylläpito, tasapainoinen suhde suvun manalle menneisiin sekä pahojen ulko-

puolisten voimien torjunta. Käärme on yksi niistä anomaalisista eläimistä, joihin maail-

mankuvan keskeiset rakennusaineet ovat liittyneet eri tavoin. Käärmeen rooli rajoja ylit-

tävänä ja ylläpitävänä ”kahden maailman” olentona on tehnyt siitä keskeisen

supranormaalin toimijan myös suomalaisen agraariyhteisön tarinaperinteessä.

10.5. Jatkokysymyksiä elättikäärmeestä ja laajemmasta käärmeperinteestä

Tutkimuksessani olen osoittanut, että elättikäärmettä käsitellyt tarinaperinne sisältää

monisyisempää aineistoa kuin aiemmissa tutkimuksissa on kuvattu. Elättikäärmetarinat

rakentuvat vainajiin ja haltijoihin liittyvän ytimen ympärille. Silti elättikäärmeestä

kerrottua tarinaperinnettä rajaavat myös laajemmat mytologiset mielikuvat.

107

Elätti- ja haltijakäärmettä käsittelevä perinne sisältää monista eri historiallisista kerros-

tumista välittyvää ja suodattunutta fragmentaarista uskomusainesta. Vanhinta kerros-

tumaa edustavat šamanistiseen mielikuvamaailmaan liittyvät sielueläinkäsitykset, jotka

ovat erottamattomalla tavalla liittyneet myöhäisempään tietäjäperinteeseen ja kristilli-

seen noitaan yhdistyvään kulttuuriseen kuvastoon. Vainajiin ja haltijoihin liittyvä mieli-

kuvakerrostuma on taas maanviljelyskulttuurin tuomaa ainesta. Myös suureen käär-

meeseen liittyvät uskomuselementit ovat olleet maanviljelyskulttuurin ambivalentin

käärmesuhteen tuottamia. Kristillisen ja rationaalisen luontosuhteen vaikutus on elätti-

ja haltijakäärmetarinoissa pinnallinen.

Tutkimukseni tulokset tuottavat useita mielenkiintoisia jatkokysymyksiä, joiden selvittä-

minen vaatisi laajempaa aineistopohjaa ja ennen kaikkea laajempaa vertailua. Ensim-

mäinen kiinnostava jatkokysymys liittyy käärmeperinteen kerrostumiin ja levinneisyys-

eroihin. Tutkimuksessani nousi esiin alustavia viitteitä siitä, että käärmeisiin liittyvässä

uskomustarina-aineistossa olevat mallit vaikuttavat myös muussa uskomustarina- ja

uskomus-, taikaperinteessä. Alueellisesti käärmeperinteen sisällä saattaa olla laajoja

eroja Itä- ja Länsi-Suomen välillä. Näiden erojen tutkiminen vaatisi kuitenkin valtavan

aineiston järjestelmällistä kartografista esittämistä ja systematisointia, koska mukaan

tulisi ottaa elättikäärmeaineiston lisäksi muu käärmeisiin liittyvä uskomustarina-, us-

komus-, loitsu-, ja riittiperinne.

Toinen mahdollinen tutkimuksen jatkosuunta liittyy pohjoismaiseen ja itämerenalueen

elättikäärmeperinteeseen. Tutkimukseni osoitti, että haltija- ja elättikäärmeperinne

kiinnittyy pitkälti skandinaavisiin kulttuurivaikutteisiin. Näin olisikin mielenkiintoista

selvittää sitä, millaista elättikäärmeisiin liittyvää perinnemateriaalia löytyy läntisistä

naapurimaistamme Ruotsista ja Norjasta. Samoin itämerenalueen maista kiinnostavaa

käärmeperinnettä saattaisi löytyä erityisesti Baltiasta. Elättikäärmeperinne näyttäytyi

tässä tutkimuksessa aiempia tutkimuksia monimutkaisempana kokonaisuutena. Varsin

mielenkiintoinen kysymys tässä suhteessa on se, onko elättikäärme käsitteellistetty vain

esi-isien symbolina. Tärkeä jatkotutkimusta vaativa kysymys liittyy suuren hedelmäl-

lisyyttä ja kaaosta tuottavan tuonelan käärmeen rooliin suomalaisessa uskomustarina-,

uskomus- ja loitsuperinteessä. Ehkä elättikäärmettä ei tarinoissa ruokita ja suojella esi-

isänä tai sielueläimenä, vaan tuonpuoleisessa majailevan suuren käärmeen symbolina.

108

1 Sarmela 2007, 117.2 Ibid. 116.3 Esim. Tuomi & Sarajärvi 2002, 95-99. 4 Hautala 1954, 283-284. 5 Krohn 1915, 137-139; 142-143; 256-263.6 Ks. Haavio 1939, 33-67.7 Ks. Sarmela 2007, 115-117; 487-490; 509.8 Esim. Siikala 1999; Autio 1991, 52-79; Salo 1999, 105-106; Miettinen 2003, 23-39.9 Anttonen 1992, 253.10 Anttonen 2004, 78.11 Yoder 1974, 2-5.12 Anttonen 1992, 261.13 Yoder 1974, 12-15.14 Virtanen 1999, 210.15 Siikala 1985, 305.16 Enges 2012, 61.17 Perinteentutkimuksen terminologia 2001, 20.18 Ks. Krohn 1915, 7; 9.19 Virtanen 1999, 230. 20 Enges 2012, 63.21 Lisäpohdintoja perinnelajeista ja niiden suhteesta kertojien käsitykseen todellisuudesta tarjoaa

esimerkiksi Honko 1981, 63-87.22 Enges 2012, 62. 23 Peltonen 1992, 14-15.24 Ibid. 15. 25 Siikala 2002, 7. 26 Ibid. 7-8.27 Ibid. 8.28 Siikala 1999, 25.29 Virtanen 1999, 230.30 Von Wright 2000, 19.31 Ks. Siikala 1985, 305.32 Rauste-von Wright 2000, 31.33 Ibid. 37-38.34 Anttonen 2004, 75.35 Hoppál 2002, 51.36 Anttonen 2002, 65.37 Burghardt & al. 2009, 266.38 Vrt. Öhman & Mineka 2001; Mineka & Öhman 2002.39 Öhman & Mineka 2001, 484-515.40 Mineka & Öhman 2002, 935.41 Öhman & Mineka 2001, 509-515; Mineka & Öhman 2002, 934.42 Sjöblom 2010, 256-259.43 Johanssen 1997, 254.44 Lehikoinen 2009, 113.45 Douglas 2000, 156.46 Ibid. 90-91.47 Käärmeestä esiintyy toisinaan mainintoja, joissa siitä käytetään eksplisiittisesti nimitystä ”pyhä” eläin.

Nämä maininnat viittaavat semanttisesti käärmeen roolin liitokseen muihin pyhänä pidettyihin ilmiöihin, objekteihin ja maastonpiirteisiin. Näin pyhää selittävät teoriat tulevat aktuaalisiksi suhteessa myös elätti- ja haltijakäärmeitä koskevaan aineistoon. Lisäksi käärmeet on liitetty usein paikkoihin, joita on pidetty kansanomaisissa käsityksessä pyhinä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi uhripuut tai muut uhripaikat (Ks. Sarmela 2007). Myös aineistossa haltija- ja elättikäärmeistä on käytetty eräissä redaktioissa pyhän käsitettä. Elättikäärmeperinteen tarkasteluun näyttääkin näin sopivan erityisen hyvin Veikko Anttosen rakentama pyhän semanttinen malli, jossa pyhä voidaan kuvata kahta maailmaa erottavan ontologisen rajan tai sen ylityksen symbolisena ilmauksena. (Ks. Anttonen 1996.)

48 Anttonen 1996, 94-95.49 Ibid. 95.50 Ylimaunu 2002, 115.

109

Viitteet:

51 Ibid. 2002, 116-117.52 Pentikäinen 2003, 17.53 Huurre 2003, 26-28.54 Huurre 1995, 256.55 Ylimaunu 2002, 121-122.56 Tani (1996) vertasi hallitsijan hoveissa tyypillistä eunukkia paimenta auttavaan kastroituun vuoheen.

Eunukki auttaa hallitsijaa samoin kuin kastroitu vuohi auttaa paimenta hallitsemaan laumaa.57 Ylimaunu 2002, 124.58 Tani 1996, 412.59 Laitila 2002, 174-175.60 Ylimaunu 2002, 129-130.61 Massa & Hirvilammi 2009, 109.62 Ylimaunu 2002, 118.63 Sarmela 1974.64 Sarmela 2007, 23-24. 65 Ibid.66 Sarmela 1974, 112-119.67 Talve 1990, 411-412.68 Sarmela 1974, 82-83.69 Ibid. 83-89.70 Ibid. 89.71 Ibid. 99-100.72 Sarmela 1974, 100.73 Sarmelan mukaan superstruktuurin käsite sisältää ne kulttuurisesti relevantit ideologiset, poliittiset ja

sosiaaliset tekijät, jotka ohjaavat yhteisön suhdetta sen ympäristöön. (Sarmela 1974, 79.)74 Tällaisia uskomustarinakortteja olivat ne, jotka viittasivat kentällä suoritettujen kansanperinteen

keräysten sijaan kirjallisiin lähteisiin, kuten sanomalehtiin, tutkimuksiin tai varhaisiin matkakirjoihin.75 Ks. Sarmela 2007, 117.76 Haavio 1942, 549-560.77 Haavio 1939, 46-47, 58-59; Haavio 1942, 532-549.78 Sarmela 2007, 115-118.79 Ibid. 117.80 Haavio 1939, 46-48; Haavio 1942, 549-555. 81 Sarmela 2007, 115.82 Martti Haavio eteni omassa 1942 ilmestyneessä tutkimuksessaan Suomalaiset kodinhaltijat osin

samaan suuntaan, mutta jätti systematisoimatta ja liittämättä laajempaan käärmeperinteeseen aineistosta esiin nostamansa piirteet. Haavion esitystä voinee näin analyysistä huolimatta pitää enemmän deskriptiivisenä erittelynä elättikäärmeperinteen piirteistä.

83 Hoppál 2002, 51.84 Kevelson 1998, 1.85 Webster's Encylopedic Unabridged Dictionary of the English Language 1996, 1742.86 Anderson 1998, 30-31.87 Ks. Hoppál 2002.88 Gasparov 1974, 41.89 Hoppál 2002, 56.90 Ibid. 57. 91 Kaivola-Bregenhøj 1988, 303-304. 92 Paal 2007, 1-2.93 Sarmela 2007; Nissilä, Sarmela & Sinisalo 1970.94 Haavio 1942, 560-565.95 SKS KRA. Satakunnan Nuorisoseurain Liitto 15. 1937. Kauvatsa; SKS KRA. Blomqvist, Erkki b) 1.

1915. Anjala; SKS KRA. Blomqvist, Erkki b) 2. 1915. Anjala; SKS KRA. Niemi, Osmo 461. 1936. Asikkala; SKS KRA. Lilius, L. b) 187. 1888. Joutsa; SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/166. 1911. Heinola; SKS KRA. Ekman, E.J. 40. 1937. Sysmä; SKS KRA. Hautala, J. 573. 1938. Kerimäki, Anttola; SKS KRA. Paarmo, Maire 20. 1953. Lappee; SKS KRA. Salakka, Helena KRK 86:5. Lappee; SKS KRA. Seppänen, Olga KT 232:460. Mikkeli. 1939; SKS KRA. Karhu, J. 3574. 1936. Mäntyharju; SKS KRA. Hämeenlinnan alakansak. Seminaari 8111. 1939. Mäntyharju, Ollikkala; SKS KRA. Paarmo, Maire 470. 1955. Savitaipale; SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85:55. Savitaipale; SKS KRA. Kääriö, E. SS. 1929. Suomenniemi; SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134:106. Kivennapa,

110

Terijoki; SKS KRA. Mannonen, Ulla 573. 1936. Koivisto; SKS KRA. Jussila, Hilma TK 28:28. 1961. Muolaa, Lavola; SKS KRA. Poutanen, Juho KRK 136:29. Parikkala; SKS KRA. Laiho, L. 1384. 1935. Rautu; SKS KRA. Hakala, Eino KT 249:122. 1948. Vuoksela; SKS KRA. Inkiläinen, Esa KRK 126:6. Vuoksela; SKS KRA. Toikka, Ville TK 103:63. 1961. Ylämaa; SKS KRA. Suikka, Antti SSA 1:840. 28.1.-29. Taipalsaari.

96 SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/167. 1911. Heinola; SKS KRA. Kutila, Elsa 6. 1936. Joutseno. SKS KRA. Juvas, Maija 1931 (SS). Juva; SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:251. 1961. Mikkeli, Vanhala; SKS KRA. Karhu, J. 3597. Mäntyharju, Pärnämäki; SKS KRA. Kääriö, Eelis SSA 1:832. 11.9. -28. Suomenniemi; SKS KRA. Rm 66:81. Virolahti.

97 SKS KRA. Rajajärvi, Paavo 30. 1936. Jaala.98 SKS KRA. Kaukonen, Katri 648. 1936. Savitaipale.99 SKS KRA. Seppänen, Aleks 1821. 1936. Enonkoski; SKS KRA. Pennanen, O. 1700. 1941. Rautjärvi;

SKS KRA. Kettunen, Juho 27. 1936. Polvijärvi. 100 SKS KRA. Savolainen, Jukka TK 94:15. 1961. Varpaisjärvi; SKS KRA. Portin, K.O. 5. Pori; SKS

KRA. Kotkanen, J. 44. 1888. Laihia.101 SKS KRA. Hautala, J. 235. 1938. Sääminki, Haukiniemi; SKS KRA. Teppola, Arvo TK 101:136.

1961. Kurkijoki; SKS KRA. Vanhala, Elvi 360. 1966. Sääksmäki. 102 SKS KRA. Kettunen, Juho 27. 1936. Polvijärvi.103 SKS KRA. Portin, K.O. 5. Pori. 104 SKS KRA. Savolainen, Jukka TK 94:67. 1961. Varpaisjärvi; SKS KRA. Lamminpää, Lempi TK

55:62. 1961. Savitaipale, Hyrkkälä; SKS KRA. Paulaharju, S. b) 3326. 1907. Uusikirkko V. L.105 Esim. Hoppál 2003, 14-17.106 SKS KRA. Hosiaisluoma, Alli 27. 1955. Ylistaro. 107 Pentikäinen 1999, 255-257.108 Hoppál 2003, 14.109 Autio, 1991, 52.110 Miettinen 2003, 25.111 Autio 1991, 72.112 Siikala 1999, 223.113 SKS KRA. Paulaharju, Samuli 226662. 1933. Kittilä. 114 Ellis-Davidson 1978, 126-127.115 Siikala 1999, 212.116 SKS KRA. Paulaharju, Samuli ja Jenny 8310. 1930. Turtola.117 Hoppál 2003, 13.118 SKS KRA. Savolainen, Jukka TK 94:15. 1961. Varpaisjärvi. 119 Haavio 1942, 563.120 Esimerkkejä myöhäisimmistä tarinavarianteista ovat muun muassa: SKS KRA. Helvi Pääkkönen TK

80:7. 1961. Saari, Honkakylä; SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 112:322. 1961. Mikkeli, Vanhala. 121 Kuvassa seitsemän sielueläinkäsityksiä sisältävät tarinat on erottu vaaleanpunaisella värillä.122 Vihola 2004, 158.123 Jauhiainen 1982, 68.124 Siikala 1999, 196-198. 125 Krohn 1915, 10-25.126 Siikala 1999, 71-72; 205.127 Ibid. 196-198. 128 Esim. tarinatyyppi D231.129 SKS KRA. Tupala, Terttu 155. 1947. Hollola.130 SKS KRA. Junttila, M.A. 622. 1954. Vihanti. 131 Tarinatyypissä D921. esim. SKS KRA. Tuomaala, Väinö 3223. 1949. Ähtäri; SKS KRA. Kotikoski, J.

W. KRK 59:211. Korpilahti. SKS KRA. Hyvärinen, J. 2342. 1940. Merijärvi.132 Tarinatyypissä D926. esim. SKS KRA. Rautiainen, Albert 709. 1938. Karstula; SKS KRA.

Tuukkanen, Vappu 44. 1935. Nurmes; SKS KRA. Junttila, M.A. 8. 1937. Vihanti. 133 SKS KRA. Leinonen, Matti KT212:22. 1937. Säreisniemi. 134 SKS KRA. Valkeinen, Jalmar KRK 75: 424. Toivakka. 135 Klemettinen 1997, 79.136 Esim. Quaile 2013, 45.137 Sergis 2010, 65.138 SKS KRA. Harju, Otto 566. 1938. Saarijärvi.139 SKS KRA. Takkala, O. 92. 1936. Karstula.

111

140 Esim. SKS KRA. Hautala, J. 1515. 1939. Valtimo, Haapakylä; SKS KRA. Rössi, Vihtori KRK 74: 104. Uurainen.

141 SKS KRA. Leivo, F. 2409. 1937. Nousiainen; SKS KRA. Valkeinen, Jalmar KRK 76:624. Toivakka; SKS KRA. Oksman, Juho 1029. 1937. Karttula; SKS KRA. Hirvonen, Juho KT 145:41. 1936. Rääkkylä. SKS KRA. Hyvärinen, J. 2343. 1940. Merijärvi.

142 Biederman 2002, 132.143 SKS KRA. Sohlman, K.G. 1895. Vehkalahti.144 SKS KRA. Lönnbohm, O. A.F. b) 493. 1894. Kangaslampi. 145 Esim. Sarmela 2007, 117.146 Sarmela 2007, 117.147 Esim. tarinatyyppi D741. Tämä tarinatyyppi tavataan Suomen lisäksi laajalti myös muualla

Skandinaviassa (Esim. Christiansen 1992, 39-41).148 Ks. tarinatyyppi D931.149 Ks. luvut 5.2, 5.3 ja 5.4.150 Siikala 1999, 198.151 Ks. luvut 5.2, 5.3 ja 5.4.152 SKS KRA. Thessler, Eine-Maija TK 102:133. 1961. Iisalmi mlk. Mankki; SKS KRA. Mannonen, Ulla

3536. 1937. Koivisto; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1104. 1935. Sortavala, Uusikylä; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1103. 1935. Sortavala, Uusikylä; SKS KRA. Partanen, Jorma 873. 1938-39. Nurmes.

153 SKS KRA. Salokannel, Akseli b) 262. 1911. Keuruu; SKS KRA. Raita-Aho, Eemil SSA 1:1431. 11.9.1928. Pihlajavesi; SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134:70. Mäntyharju; SKS KRA. Oksman, Juho 1050. 1937. Karttula; SKS KRA. Collanus, Mirjami MT 1:87. 1958. Leppävirta; SKS KRA. Sääski, Sylvi 37. 1937. Leppävirta, Saamainen; SKS KRA. Sonninen, A. 80. 1947. Pielavesi; SKS KRA. Laakkonen, Sirkka-Liisa TK 53:12. 1961. Riistavesi; SKS KRA. Räsänen, Otto 11h. 1931. Tuusniemi; SKS. Räsänen, Otto 726. 1946. Tuusniemi.

154 SKS KRA. Harju, Otto 2220. 1938. Kannonkoski; SKS KRA. Takkala, O. 92. 1936. Karstula; SKS KRA. Piispanen, Toivo. KT 66:5. 1936. Kivijärvi; SKS KRA. Tiitinen, Martti 3414. 1937. Pielavesi; SKS KRA. Oulasmaa, Siiri 1409. 1936. Valtimo.

155 SKS KRA. Mannonen, Ulla 2410. 1937. Koivisto; SKS KRA. Mannonen, Ulla 2414. 1937. Koivisto; SKS KRA. Virolainen, Maria 1488. 1948. Muolaa.

156 SKS KRA. Laiho, L. 2639. 1936. Merikarvia; SKS KRA. Aalto, Gabriel KT 69:13. 1937. Juva; SKS KRA. Laakkonen, Sirkka-Liisa TK 53:12. 1961. Riistavesi; SKS KRA. Räsänen, Otto 11f. 1931. Tuusniemi; SKS KRA. Räsänen, Otto KRK 118:230. 1935. Tuusniemi; SKS KRA. Moilanen, M. 2672. 1937. Sortavala; SKS KRA. Hirvonen, Juho KT 145:41. 1936. Rääkkylä.

157 SKS KRA. Voutilainen, Antti. KRK 122:4. Kuopio.158 SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:214. Mikkeli, Vanhala; SKS KRA. Oksman, Juho 33. 1936.

Karttula; SKS KRA. Tiitinen, Martti 3414. 1937. Pielavesi. 159 SKS KRA. Mannonen, Ulla 1557. 1936. Koivisto.160 SKS KRA. Salokannel, Akseli b) 262. 1911. Keuruu.161 SKS KRA. Laiho, L. 2639. 1936. Merikarvia.162 SKS KRA. Tupala, Terttu 155. 1947. Hollola.163 SKS KRA. Ketonen, Eelin KRK 59:4. Loppi. 164 SKS. KRA. Harju, Otto 2220. 1938. Kannonkoski; SKS KRA. Takkala, O. 92. 1936. Karstula; SKS

KRA. Piispanen, Toivo KT 66:5. 1936. Kivijärvi. SKS KRA. Harju, Otto 566. 1938. Saarijärvi.165 Sarmela 2007, 115.166 Ibid. 117.167 Ks. Haavio 1942, 565.168 Sarmela 2007, 49.169 Summers 1994, 101.170 SKS KRA. Virolainen, Maria 1538. 1948. Muolaa.171 Vrt. I. Mooseksen kirja 3: 1-15.172 Olli 2004, 122.173 Ibid. 121.174 SKS KRA. Tirronen, Uuno KRK 55:6. Kotka. 175 SKS KRA. Mannonen, Ulla 1557. 1936. Koivisto. 176 SKS KRA. Mannonen,Ulla 2407. 1937. Koivisto, Römpötti.177 SKS KRA. Karppinen, Kyllikki 394. 1952. Vuoksela.178 Esim. tarinatyyppi L301 – 400.

112

179 SKS KRA. Hyvärinen, Juho 14. 1936. Sortavala.180 Esim. SKS KRA. Kaukovalta, K. V. KT4:27. 1937. Paattinen; SKS KRA. Mannonen, Ulla 3811.

1937. Koivisto; SKS KRA. Hyvärinen, Juho 14. 1936. Sortavala; SKS KRA. Laiho, Aili 2440. 1937. Viron Inkeri.

181 Haavio 1967, 414-415.182 SKS KRA. Lahti, Vihtori KRK 60:19. Humppila. 183 SKS KRA. Kuusi, Hilja. KRK 30:86. Suonniemi. 184 SKS KRA. Grönroos, Vihtori. 26:880. Nakkila.185 Lehikoinen 2009, 198.186 Klemettinen 1997, 82-83. 187 Hoppál 2003, 139.188 SKS KRA. Ojala, Lempi. KRK 186:118. Jalasjärvi.189 Olli 2004, 130.190 Nildin-Wall & Wall 1993, 67.191 Siikala 1999, 196.192 Harva 1928, 6.193 SKS KRA. Teppola, Arvo TK 101:136. 1961. Kurkijoki.194 SKS KRA. Seppänen, Aleks 1821. 1936. Enonkoski. 195 SKS KRA. Kuusola, Arvid TK 50:48. 1961. Muurla, Suoloppi.196 SKS KRA. Vettervik, Varma. KRK 47:404. Huittinen. 197 SKS KRA. Satakuntalainen Osakunta 1058. 1939. Hongonjoki; SKS KRA. Haavio, Martti 930. 1934.

Salmi. <Aunus; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1069. Sortavala; SKS KRA. Virolainen, Maria 742. 1948. Järvisaari; SKS KRA. Karhisto, E.N. 283. 1937. Viljakkala.

198 Ks. Haavio 1942, 503.199 Esim. Thompson 1955-1958: B765.4, B765.4.1. 200 SKS KRA. Heideman, K.F. ja Palmroth, K.V. 91. 1888. Joutsa. 201 SKS KRA. Vuorinen, Aino KT 60:43. 1938. Kuhmoinen.202 Sarmela 2007, 115-116.203 SKS KRA. Valo, Kustaa KRK 12:209. Kalanti.204 SKS KRA. Säkki, Pauliina. 1140. 1937. Viljakkala; SKS KRA. Junttila, M.A. 622. 1954. Vihanti. 205 Svenska Akademien 2010.206 Esim. Harva 1928. 207 Siikala 1985, 338.208 Harva 1928, 9.209 Lehikoinen 2009, 107.210 Virtanen 1999, 240.211 Sarmela 1974. 343-348; Sarmela 2007, 372.212 SKS KRA. Kuusola, Arvid TK50:48. 1961. Muurla, Suoloppi; SKS KRA. Portin, K.O. VK76:7. 1889.

Pori; SKS KRA. Moilanen, Matti 1165 1935. Uusikylä; SKS KRA. Hakkarainen, Samuel 14. 1936. Viipurin pit. Ylä-Sommee; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1069. Sortavala; SKS KRA. Moilanen, M. KRK 147:1165. Sortavala<Äyräpää; SKS KRA. Saikkonen, Selma 231. 1937. Sortavala; SKS KRA. Kuusitie, Mauno KT 75: 12. 1936. Puumala; SKS KRA. Räty, Tyyne KRK 137:85. Räisälä; SKS KRA. Saikkonen, Selma 231. 1937. Sortavala; SKS KRA. Vainio, Kaija TK 110:63. 1961. Janakkala, Hyvikkälä.

213 SKS KRA. Fri, I. 117. 1895. Vesanto; SKS KRA. Hautala, J. 573. 1938. Kerimäki, Anttola. SKS KRA. Oksman, Juho 1029. 1937. Karttula; SKS KRA. Kukkonen, Abel 42. 1936. Kuopion pit; SKS KRA. Tuovinen, Jaakko. KT 105:17. 1938. Tervo; SKS KRA. Santamo, V. KRK 138:21. Koivisto. SKS KRA. Räty, Tyyne KRK 137:89. Räisälä; SKS KRA. Pulliainen, Liina TK 78:76. 1961. Kivennapa, Ylentelä; SKS KRA. Ovaskainen, Jenny TK 70:16. 1961. Rautavaara, Alaluosta. SKS KRA. Järventausta, E. 1104. 1938. Ikaalinen.

214 SKS KRA. Munukka, Pietari PK 51:9295. 1939. Kirvu. Nahkurilan kylä. 215 SKS KRA. Siiskonen, D. KT 30:2. 1938. Tampere; SKS KRA. Alleen, Inga 19. 1936. Terijoki.

Terijoen Yhteislyseo; SKS KRA. Savolainen, Jukka TK 94:15. 1961. Varpaisjärvi; SKS KRA. Piirala, Elisabeth MT 9:1234. Oulu; SKS KRA. Santamo, V. KRK 138:22. Metsämaa.

216 SKS KRA. Enäjärvi-Haavio, Elsa 432. 1936. Viron Inkeri, Kallivieri. 217 SKS KRA. Oksman, Juho 1029. 1937. Karttula. 218 SKS KRA. Laiho, A. 3201. 1938. Viron Inkeri, Uus-Vyötermaa. 219 SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 145:17. Sortavala; SKS KRA. Moilanen, M. 2625. 1937. Sortavala;

SKS KRA. Moilanen, Matti 3754. 1937. Sortavala; SKS KRA. Hautala, Jouko. 1151. 1939. Suistamo,

113

Kirkonkylä; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 146:694. Kitee.220 SKS KRA. Hyvärinen, Juho 1075. 1937. Sortavala. 221 SKS KRA. Ekman, E.J. 40. 1937. Sysmä. 222 SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 112:322. 1961. Mikkeli, Vanhala.223 SKS KRA. Plattonen, Niilo KT 135:11. 1936. Suistamo.224 Haavio 1942, 537.225 SKS KRA. Alanen, V. 732. 1931. Jämijärvi; SKS KRA. Satakuntalainen Osakunta 1056. 1939.

Hongonjoki; SKS KRA. Satakuntalainen Osakunta 1057. 1939. Hongonjoki; SKS KRA. Satakuntalainen Osakunta 1058. 1939. Hongonjoki; SKS KRA. Satakuntalainen Osakunta 1059. 1939. Hongonjoki; SKS KRA. Satakunnan Nuorisoseurain Liitto 15. 1937. Kauvatsa; SKS KRA. Laanti, A 289. 1936. Merikarvia; SKS KRA. Laanti, A. 377. 1936. Merikarvia; SKS KRA. Laanti, A. 427. 1936. Merikarvia; SKS KRA. Laanti, A. 878. 1936. Merikarvia; SKS KRA. Laitakari, Kaarle 870. 1937. Mouhijärvi.

226 SKS KRA. Fri, I. 117. 1895. Vesanto; SKS KRA. Seppänen, Aleks 1821. 1936. Enonkoski; SKS KRA. Seppänen, Aleks 1822. 1936. Savonlinna; SKS KRA. Alava, V. 1454. 1890. Luumäki; SKS KRA. Pennanen, O. 1675. 1941. Rautjärvi; SKS KRA. Immonen, Helena KRK 157. 1880. Nurmes, Holjakka.

227 SKS KRA. Virolainen, Maria 742. 1948. Järvisaari.228 SKS KRA. Leivo, F. 2405. 1937. Nousiainen; SKS KRA. Laitakari, Kaarle 870. 1937. Mouhijärvi;

SKS KRA. Mattila, M. 1222. 1933. Viljakkala; SKS KRA. Blomqvist, Erkki b) 1. 1915. Anjala; SKS KRA. Blomqvist, Erkki b) 2. 1915. Anjala; SKS KRA. Paarmo, Maire 471. 1955. Savitaipale; SKS KRA. Kääriö, Eelis SSA 1:832. 11.9. -28. Suomenniemi; SKS KRA. Kukkonen, Abel 42. 1936. Kuopion pit.; SKS KRA. Moilanen, M. 3260. 1937. Jaakkima; SKS KRA. Valve, A. b.727. 1910. Renko; SKS KRA. Karppinen, Kyllikki 394. 1952. Vuoksela; SKS KRA. Railonsala, Artturi 4724. 1957. Mänttä, Niemi; SKS KRA. Suonpään opintokerho KRK 67: 190. Koijärvi.

229 SKS KRA. Kärki, Frans 624. 1937. Östmark. Värmland.230 SKS KRA. Hasu, Hertta 115. 1947. Jaala; SKS KRA. Seppänen, Aleks 3411. 1936. Savonlinna; SKS

KRA. Suikka, Antti SSA 1:840. 28.1.-29. Taipalsaari; SKS KRA. Tupala, Terttu 610. 1948. Tyrväntö. 231 SKS KRA. Salo, A. 39. 1912. Hattula, Pekolan kylä.232 SKS KRA. Mannonen, Ulla 840. 1935. Koivisto; SKS KRA. Laiho, Lauri 959. 1935. Koivisto,

Humaljoki; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK. 146: 694. Kitee; SKS KRA. Virolainen, Maria 743. 1948. Järvisaari.

233 SKS KRA. Hyvärinen, J. 207. 1936. Sortavala. Otsoisten kylä ; SKS KRA. Hyvärinen, Juho 1081. 1937. Sortavala.

234 SKS KRA. Saarto, M. 764. 1943. Vieljärvi.235 SKS KRA. Kotikoski, J.W. B/292. 1908. Korpilahti; SKS KRA. Hautala, Jouko 1161. 1939. Suistamo,

Petäjänselkä; SKS KRA. Pitkänen, Maria KT156:142. 1937. Impilahti. 236 SKS KRA. Pitkänen, Maria KT 156:142. 1937. Impilahti.237 Krohn 1915, 70; Harva 1948, 281.238 SKS KRA. Haavio, Martti 206. 1932. Rajakondu; SKS KRA. Haavio, Martti 930. 1934. Salmi.

<Aunus. 239 SKS KRA. Hautala, Jouko. 1151. 1939. Suistamo, Kirkonkylä.240 Ks. SKS KRA. Hautala, Jouko 1151. 1939. Suistamo, Kirkonkylä. Tanhujen tekeminen saattaa

redaktiossa viitata maan vaihtamiseen ts. kuivikkeiden vaihtoon.241 SKS KRA. Koljonen, Vilho 1937. 116. Suistamo.242 Haavio 1942, 528.243 Harva 1948, 318.244 Krohn 1915, 67. 245 SKS KRA. Kotikoski, J. W. b/292. 1908. Korpilahti.246 SKS KRA. Hyvärinen, Juho 1075. 1937. Sortavala.247 Ks. luku 5.1.248 SKS KRA. Laanti, A. 427. 1936. Merikarvia; SKS KRA. Häkkinen, Uno KT 62:106. 1936.

Konnevesi; SKS KRA. Karhu, J. 3597 Mäntyharju, Pärnämäki; SKS KRA. Kaukonen, Katri 648. 1936. Savitaipale; SKS KRA. Seppänen, Aleks 4184. 1936. Savonlinna; SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134:105. Kivennapa; SKS KRA. Pennanen, O. 1703. 1941. Kirvu; SKS KRA. Laiho, L. 2162. 1935. Metsäpirtti; SKS KRA. Räty, Tyyne. KRK 137:106. Räisälä; SKS KRA. Alaranta, Päiviö 773. 1951. Enontekiö; SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134:70. Mäntyharju; SKS KRA. Kalervo, Pekka VK 32:3. 1908. Puumala; SKS KRA. Vaahtoluoto, J. 90. 1938. Rautu; SKS KRA. Paulaharju, S. b) 3326. 1907. Uusikirkko. V.L; SKS KRA. Salminen, Väinö b) 1763. 1908. Vuolee.

114

249 SKS KRA. Häkkinen, Uno KT 62:106. 1936. Konnevesi. 250 Harva 1948, 327.251 Haavio 1942, 208-209.252 Alexinsky 1996, 287. 253 Vinokurova 2005, 144.254 Petreska 2006, 229.255 SKS KRA. Pennanen, O. 1703. 1941. Kirvu.256 SKS KRA. Alaranta, Päiviö 773. 1951. Enontekiö.257 SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134:105. Kivennapa; SKS KRA. Salminen, Väinö b) 1763. 1908.

Vuolee. 258 Valk 2001, 135.259 SKS KRA. Harju, Otto 566. 1938. Saarijärvi.260 SKS KRA. Toiviainen, Eino KRK 154:312. Impilahti.261 Eliade 2003, 197.262 Pentikäinen 1999, 258.263 SKS KRA. Laanti, A. 289. 1936. Merikarvia; SKS KRA. Holmberg, U. b) 643. 1909. Kuorevesi; SKS

KRA. Seppänen, Aleks 1821. 1936. Enonkoski; SKS KRA. Kutila, Elsa KRK 79:145. Joutseno; SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111. 191. 1961. Mikkeli, Vanhala; SKS KRA. Liimatainen, Ilmari SSA 1:1099. 9.9. -28. Ristiina; SKS KRA. Seppänen, Aleks 4184. 1936. Savonlinna; SKS KRA. Raila, Alli 1056. 1939. Suomenniemi; SKS KRA. Liimatainen, Ilmari 9.9. 1928. Suomenniemi; SKS KRA. Virolainen, Maria 1815. 1948. Sakkola; SKS KRA. Haavio, Martti 1431. 1934 Salmi; SKS KRA. Savolainen, Jukka TK 94:15. 1961. Varpaisjärvi; SKS KRA. Salokannel, Akseli b) 262. 1911. Keuruu; SKS KRA. Hasu, Hertta 93. 1947. Jaala; SKS KRA. Raila, Alli 287. 1937. Kerimäki; SKS KRA. Raila, Alli 106. 1937. Savonranta; SKS KRA. Tynkkynen, Urho KT 84:15. 1938. Sääminki; SKS KRA. Oksman, Juho 33. 1936. Karttula; SKS KRA. Tiitinen, M. 2374. 1936. Pielavesi; SKS KRA. Räsänen, Otto 11 h). 1931. Tuusniemi; SKS KRA. Hirvonen, Juho KT 145:41. 1936. Rääkkylä.

264 Esim. Harva 1948, 327.265 SKS KRA. Räty, Tyyne KRK 137:106. Räisälä. 266 SKS KRA. Halttunen, Ida KT 16:199. 1936. Toivakka; SKS KRA. Valkeinen, Jalmar KRK 76:624.

Toivakka; SKS KRA. Seppänen, Aleks 4184. 1936. Savonlinna; SKS KRA. Hakkarainen, Samuel KT 107:3. 1936. Antrea; SKS KRA. Sonninen, A. 80. 1947. Pielavesi; SKS KRA. Hyvärinen, J. 2343. 1940. Merijärvi.

267 SKS KRA. Hyvärinen, J. 2343. 1940. Merijärvi.268 Harva 1948, 338.269 SKS KRA. Oksman, Juho 1029. 1937. Karttula.270 SKS KRA. Valkeinen, Jalmar KRK 76:624. Toivakka; SKS KRA. Kääriö, E. SS. 1929. Suomenniemi;

SKS KRA. Tupala, Terttu 155. 1947. Hollola; SKS KRA. Nykänen, Elis. KT 78:28. 1938. Kangasniemi.

271 SKS KRA. Kilpi, Topias TK 34:124. 1961. Padasjoki. 272 SKS KRA. Poutanen, Juho KRK 136:29. Parikkala. 273 SKS KRA. Linna, Helmi. KT 195:106. 1938. Rantsila.274 SKS KRA. Kuusniemi, Lyyli 20.1.-29. Teisko; SKS KRA. Vuorinen, Aino KT 60: 43. 1938.

Kuhmoinen.275 SKS KRA. Nenonen Martti KRK 131:261. Jaakkima.276 Suomalaisessa taikaperinteessä tavataan kuvauksia, joiden mukaan käärme voidaan ajaa aseen

piippuun, jotta ase voidaan päästää pilauksesta. Tenka Issakaisen mukaan tällaiset taiat esiintyvät perinteessä usein sekä fantastisina tarinoina että toteuttamiskelpoisina taikoina. Nykyisessä maailmassa käärmeen pyssyyn ajaminen merkitsee mahdottoman yrittämistä. Agraariyhteisössä käärmeen ajaminen pyssyyn sen sijaan nähtiin täysin mahdollisena temppuna, jonka saattoivat suorittaa jotkut nimeltä mainitut erityiset yksilöt. (Issakainen 2012, 105-106.) Elättikäärmetarinassa käärmeen nukkuminen pyssynpiipussa on heijastuma tästä taikaperinteen uskomusmaailmasta.

277 SKS KRA. Salo, A. 39. 1912. Hattula, Pekolan kylä; SKS KRA. Seppänen, Aleks 1821. 1936. Enonkoski; SKS KRA. Kokkonen, Juho KT74:10. 1936. Puumala; SKS KRA. Hautala, J. 235. 1938. Sääminki, Haukiniemi; SKS KRA. Moilanen, M. 2625. 1937. Sortavala; SKS KRA. Hyvärinen, Juho 1081. 1937. Sortavala; SKS KRA. Mannonen, Ulla 840. 1935. Koivisto; SKS KRA. Rm 66:81. Virolahti; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 145:20. Sortavala; SKS KRA. Moilanen, Matti. KRK 147: 1069. Sortavala; SKS KRA. Hyvärinen, Juho 1081. 1937. Sortavala; SKS KRA. Kärki, Frans 624. 1937. Östmark, Värmland; SKS KRA. Mannonen, Ulla 571. 1936. Koivisto; SKS KRA. Lamminpää, Lempi TK 55:62. 1961. Savitaipale, Hyrkkälä; SKS KRA. Mannonen, Ulla 1557. 1936.

115

Koivisto; SKS KRA. Räsänen, Matti TK 89:103. 1961. Räisälä, Niemenkylä; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147: 1104. 1935. Sortavala, Uusikylä.

278 SKS KRA. Kärki, Frans 624. 1937. Östmark. Värmland. 279 SKS KRA. Haavio, Martti 941. 1934. Sortavalan saaristo.280 SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1104. 1935. Sortavala, Uusikylä.281 SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:191. 1961. Mikkeli, Vanhala; SKS KRA. Hautala, J. 235. 1938.

Sääminki, Haukiniemi; SKS KRA. Saikkonen, Selma 231. 1937. Sortavala; SKS KRA. Saikkonen, Selma KT 137:231. Sortavala; SKS KRA. Inkiläinen, Esa KRK 126:6. Vuoksela.

282 SKS KRA. Blomqvist, Erkki b)2. 1915. Anjala; SKS KRA. Junttila, M.A. 130. 1938. Vihanti; SKS KRA. Kukkonen, Abel 42. 1936. Kuopion pit; SKS KRA. Eronen, Gunnar. KT 106:12. 1936. Uusikirkko VPL.

283 SKS KRA. Salminen, Eemil KT 10:16a. 1937. Rauman mlk.284 SKS KRA. Rajala, Ahti 672. 1939. Kokemäki; SKS KRA. Tuomaala, J. E. VK 102: a) 55. 1890.

Porvoo; SKS KRA. Vanhala, Elsa KT 228:8. 1938. Säkkijärvi; SKS KRA. Stenroth, Artur 78. 1937. Valkeala; SKS KRA. Holmberg, U. b) 164a. 1909. Jyväskylä. Maalaiseurakunnan vaivaistalo; SKS KRA. Paarmo, Maire 17. 1953. Lappee; SKS KRA. Salakka, Helena. KRK 86:5. Lappee; SKS KRA. Paarmo, Maire 210 1954. Luumäki; SKS KRA. Seppänen, Olga KT 232:458. 1939. Mikkeli; SKS KRA. Mikkonen, Ida b/287. 1910. Ruokolahti; SKS KRA. Paarmo, Maire 471. 1955. Savitaipale; SKS KRA. Pesonen, O. KT80:4. 1936. Savonranta; SKS KRA. Niskanen, Elsa KT 78:5. 1938. Sulkava; SKS KRA. Raila, Alli 1059. 1939. Suomenniemi; SKS KRA. Vanhala, Elsa 1940 Hamina<Säkkijärvi; SKS KRA. Utriainen, Ida KT 162:94. 1938. Jääksi; SKS KRA. Munukka, Pietari 398. 1938. Kaukola; SKS KRA. Pennanen, O. 1589. 1941. Rautjärvi; SKS KRA. Lallukka, Heikki 145. 1936. Räisälä; SKS KRA. Moilanen, Matti 5814. 1939. Sortavala; SKS KRA. Mannonen, Ulla 11716. 1941. Sortavala; SKS KRA. Plattonen, Niilo KT 135:11. 1936. Suistamo; SKS KRA. Lamminpää, Lempi TK 55:62. 1961. Savitaipale, Hyrkkälä; SKS KRA. Hautala, J. 152. 1938. Sääminki, Niittylahti; SKS KRA. Mannonen, Ulla 1557. 1936. Koivisto; SKS KRA. Mannonen, Ulla 2410. 1937. Koivisto; SKS KRA. Koskinen, Ruusa KT 168:8. 1937. Laihia; SKS KRA. Onttonen, Helena 2063. 1936. Rautu; SKS. Moilanen, Matti KRK 147:1176. Sortavala.

285 SKS KRA. Rajala, Ahti 672. 1939. Kokemäki; SKS KRA. Paarmo, Maire 210. 1954. Luumäki; SKS KRA. Paarmo, Maire 471. 1955. Savitaipale; SKS KRA. Pennanen, O. 1589. 1937. Rautjärvi; SKS KRA. Koskinen, Ruusa KT 168:8. 1941. Laihia.

286 Walimaa 2000, 94.287 Pentikäinen 2000, 112.288 Alexinsky 1996, 287-290.289 SKS KRA. Horttanainen, Erkki 1. 1935. Nilsiä, Halunan kylä.290 SKS KRA. Mannonen, Ulla 571. 1936. Koivisto; SKS KRA. Harju, Otto 566. 1938. Saarijärvi; SKS

KRA. Mannonen, Ulla 571. 1936. Valkjärvi, Makslahti. 291 SKS KRA. Tiitinen, Martti. 3414. 1937. Pielavesi.292 Ks. Östman 2004, 65-66; Pentikäinen 2000, 109-111.293 Ks. tarinatyypit G1501-G1521. 294 Sarmela 2007, 118.295 SKS KRA. Karhu, J. 3571. 1936. Mäntyharju.296 SKS KRA. Paarmo, Maire 211. 1954. Luumäki.297 SKS KRA. Raila, Alli 777. 1939. Mäntyharju.298 SKS KRA. Oksman, Juho 1050. 1937. Karttula.299 SKS KRA. Räty, Tyyne. KRK 137:89. Räisälä. 300 SKS KRA. Seppänen, Aleks 1822. 1936. Savonlinna.301 SKS KRA. Munukka, Pietari PK 51: 9295. 1939. Kirvu, Nahkurilan kylä.302 Ks. luku 5.3.2.2.303 Haavio 1942, 537.304 Uhripuiden nimistä Ks. Harva 1948, 306. 305 SKS KRA. Kaukonen, Katri 621. 1936. Savitaipale; SKS KRA. Moilanen, Matti 5913. 1939.

Uukuniemi; SKS KRA. Eskelinen, Evert. SSA 1:1003. 24.11.1928. Kontiolahti. 306 SKS KRA. Karhisto, E. 191. 1936. Viljakkala; SKS KRA. Karhu, J. 3593. 1936. Jaala, Paljakka; SKS

KRA. Holmberg, U. b) 643. 1909. Kuorevesi; SKS KRA. Stenroth, Artur 78. 1937. Valkeala; SKS KRA. Karhu, J. 3596. Mäntyharju, Pärnämäki; SKS KRA. Karhu, J. 3597. Mäntyharju, Pärnämäki; SKS KRA. Hasu, Hertta 93. 1947. Jaala; SKS KRA. Oulasmaa, Siiri 1409. 1936. Valtimo.

307 Nimitys on aineistossa erittäin yleinen ja tunnettu koko Etelä-Suomesta kuten jo Martti Haavio (1942) & Matti Sarmela (2007) ovat osoittaneet. Aineistossa nimitys tavataan tarinatyypeissä G1401, G1501

116

& D231. Esim. SKS KRA. Kuusniemi, Lyyli 20.1.-29. Teisko; SKS KRA. Säkki, Pauliina 1140. 1937. Viljakkala; SKS KRA. Sirkkola, M. 13. Tam. 1929. Nurmijärvi S.S; SKS KRA. Niemi, Osmo. 461. 1936. Asikkala; SKS KRA. Lilius, L. b) 187. 1888. Joutsa; SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/164. 1911. Heinola; SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/167. 1911. Heinola; SKS KRA. Liimatainen, Ilmari 9.9. -28 Suomenniemi; SKS KRA. Kaukonen, Katri 650. 1936. Savitaipale; SKS KRA. Paarmo, Maire 470. 1955. Savitaipale; SKS KRA. Seppänen, Aleks 4184. 1936. Savonlinna; SKS KRA. Sääski, Sylvi 1945. 1939. Sulkava, Auvila; SKS KRA. Kääriö, Eelis SSA 1:832. 11.9. -28 Suomenniemi; SKS KRA. Liimatainen, Ilmari 9.9.1928. Suomenniemi; SKS KRA. Hautala, J. 169. 1938. Sääminki, Haukiniemi. SKS KRA. Tiitinen, Martti 3418. 1937. Pielavesi. SKS KRA. Rm 66:11. Heinijoki. SKS KRA. Utriainen, Ida KT 162:94. 1938. Jääksi. SKS KRA. Kaukola. Munukka, Pietari 398. 1938.

308 SKS KRA. Rajajärvi, Paavo 29. 1936. Jaala; SKS KRA. Tupala, Terttu 368. 1947. Hollola.309 SKS KRA. Nykänen, Elis KT 78:28. 1938. Kangasniemi; SKS KRA. Ikonen, Viljam TK 24:16. 1961.

Virtasalmi; SKS KRA. Hautala, J. 1309. 1939. Nurmes, Porokylä.310 Ojanen 1995, 100-101.311 SKS KRA. Portin, K.O. 5. Pori.312 SKS KRA. Karhu, J. 3597. Mäntyharju, Pärnämäki.; SKS KRA. Karhu, J. 3598. Mäntyharju,

Pärnämäki.313 SKS KRA. Lindberg, Vilhelmiina. KRK 61: 233c. Iitti; SKS KRA. Gabriel Aalto. KT 69:13. 1937.

Lohja <Uukuniemi; SKS KRA. Hautala, J. 169. 1938 Sääminki, Haukiniemi; SKS KRA. Lamminpää, Lempi TK 55:62. 1961. Savitaipale, Hyrkkälä

314 SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/167. 1911. Heinola.315 SKS KRA. Sääski, Sylvi 1945. 1939. Sulkava, Auvila.316 SKS KRA. Kotikoski, J. W. b/292. 1908. Korpilahti; SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85:56.

Savitaipale. 317 SKS KRA. Juvas, Maija 1931 (SS). Juva; SKS KRA. Sonninen, Aatto 22. 1947. Pielavesi318 Salo 2012, 122-123.319 Huurre 1995, 103-106.320 Siikala 1999, 115; 131-132.321 Ks. tarinatyyppi C297.322 SKS KRA. Onttonen, Helena 3738. 1951. Rautu. 323 SKS KRA. Lehtonen, Svante KT 29:93a. 1938. Kokemäki.324 Esim. SKS KRA. Huhtanen, Niilo MT 3:266. 1958. Kokemäki; SKS KRA. Mannonen, Ulla KRK 12:

58. Koivisto; SKS KRA. Hörtsänä, Hugo 186. 1953. Orivesi. 325 SKS KRA. Aalto, Sanni KRK 140:4. Sortavala.326 Sarmela 2007, 117.327 SKS KRA. Leivo, F. 2405. 1937. Nousiainen; SKS KRA. Viitanen, Eeva-Liisa KT 35:119. 1936.

Keuru. SKS KRA. Aalto, Gabriel KT 69:13. 1937. Juva. 328 SKS KRA. Ketonen, Eelin KRK 59:4. Loppi. SKS KRA. Ketonen, Eelin KRK 59:5. Loppi.329 SKS. KRA. Räsänen, Otto 11 f) 1931. Tuusniemi; SKS KRA. Räsänen, Otto KRK 118:230. 1935.

Tuusniemi.330 SKS KRA. Voutilainen, Antti. KRK 122:4. Kuopio.331 Haavio 1961, 86. < Pausanias I. 27, 3.332 Näitä ovat tulkintani mukaan muun muassa tupa, aitta ja niitty. Rajalinjoja edustavat taas ensiksi

paikat, joissa ihminen kohtaa tuonpuoleisen voimat. Näitä ovat muun muassa sänky (valve vs. uni), uuni (tämä maailma vs. ylinen maailma), talon perustus (tämä maailma vs. maanalainen maailma), kivikot (tämä maailma vs. lähi- ja etävainajala), uhripuu (tämä maailma vs. alinen ja ylinen maailma). Toiseksi rajalinjoja edustavat paikat, joissa ihminen kohtaa eläimet tai luonnon, kuten navetta (ihminen vs. kotieläin) tai kiviaita (raja kotipiirin ja ulkopuolen välillä). Kolmanneksi paikat, joissa tapahtuu tavalla toisella metamorfoosi ovat rajalinjoja. Näistä rajalinjoista esimerkiksi käy sauna (sairaus → terveys) tai paja (materiaali → muoto).

333 Ks. Eilola 2004, 166-168.334 Krohn 1915, 142.335 Harva 1948, 508.336 Vilkuna 2001, 296.337 Harva 1948, 509.338 Waronen 1898, 188.339 Esim. Van Gennep 1960. 340 Sarmela 2007, 193-194.341 Harva 1948, 305.

117

342 SKS KRA. Kuusinen, Alarik KT 49:18. 1938. Sysmä. SKS KRA. Halttunen, Ida KT 16:199. 1936. Toivakka; SKS KRA. Tiitinen, Martti 3418. 1937. Pielavesi; SKS KRA. Tiitinen, M. 2374. 1936. Pielavesi.

343 SKS KRA. Halttunen, Ida KT 16:199. Toivakka. 344 SKS KRA. Kaljunen, Impi KT 72:11. 1938. Lappee; SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85:54.

Savitaipale. SKS KRA. Kukkonen, Abel 42. 1936. Kuopion pit. SKS KRA. Utriainen, Ida KT 162:94. 1938. Jääksi. SKS KRA. Mannonen, Ulla 840. 1935. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 557. 1936. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 5979. 1938. Koivisto. SKS KRA. Virolainen, Maria 1815. 1948. Sakkola. SKS KRA. Eronen, Gunnar 108. 1937. Uusikirkko V.L. SKS KRA. Moilanen, Matti 5913. 1939. Uukuniemi.

345 Esim. SKS KRA. Leivo, F. 2405. 1937. Nousiainen. SKS KRA. Laanti, A. 377. 1936. Merikarvia. SKS KRA. Karhisto, E. 191. 1936. Viljakkala. SKS KRA. Säkki, Pauliina 1140. 1937. Viljakkala. SKS KRA. Blomqvist, Erkki b) 2. 1915. Anjala. SKS KRA. Kauppinen, Eino 990. 1936. Pukkila. SKS KRA. Hasu, Hertta 115. 1947. Jaala. SKS KRA. Rajajärvi, Paavo 29. 1936. Jaala. SKS KRA. Tupala, Terttu 368. 1947. Hollola. SKS KRA. Ekman, E.J. 40. 1937. Sysmä. SKS KRA. Holmberg, U. b) 164a. 1909. Jyväskylä. Maalaiseurakunnan vaivaistalo.

346 Esim. SKS KRA. Munukka, Pietari PK 51: 9295. 1939. Kirvu. Nahkurilan kylä347 Esim. SKS KRA. Munukka, Pietari PK 51: 9295. 1939. Kirvu. Nahkurilan kylä. 348 Esim. SKS KRA. Tuomaala, Väinö 473. 1943. Evijärvi. 349 Esim. SKS KRA. Stauffer, Kirsti 303. 1949. Ruokolahti.350 SKS KRA. Sirkkola, M. 13.TAm. 1929. Nurmijärvi SS. SKS KRA. Mannonen, Ulla 571. 1936.

Koivisto. SKS KRA Mannonen, Ulla 3566. 1937. Koivisto. 351 Ks. liite 1. Maitotuotteet esiintyvät lähes jokaisessa redaktiossa luokissa G1501, G1511, G1521.352 Esim. Thompson 1955-1958: B765.4; B765.6.1.353 SKS KRA. Toiviainen, Eino. KRK 154:3. Impilahti; SKS KRA. Toiviainen, Eino 325. 1937. Impilahti.354 SKS KRA. Rajajärvi, Paavo 29. 1936. Jaala.355 SKS KRA. Rajajärvi, Paavo 29. 1936. Jaala; SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/167. 1911. Heinola; SKS

KRA. Toiviainen, Eino 325. 1937. Impilahti.356 SKS KRA. Raila, Alli 777. 1939. Mäntyharju; SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/164. 1911. Heinola.357 SKS KRA. Raila, Alli 777. 1939. Mäntyharju. 358 SKS KRA. Toiviainen, Eino. KRK 154: 3. Impilahti.359 SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/164. 1911. Heinola. 360 SKS KRA. Kaukonen, Katri. 1773. 1937. Pertunmaa. 361 Esim. Krohn 1915, 69.362 SKS KRA. Tiitinen, Martti 3418. 1937. Pielavesi.363 Hänninen, Kahlos & Lehtonen 2012, 232.364 SKS KRA. Karhu, J. 3597. Mäntyharju, Pärnämäki. SKS KRA. Raila, Alli 777. 1939. Mäntyharju.365 SKS KRA. Rajajärvi, Paavo 29. 1936. Jaala; SKS KRA. Kutila, Elsa 6 1936. Joutseno. SKS KRA.

Raila, Alli 777. 1939. Mäntyharju. 366 SKS KRA. Raila, Alli 777. 1939. Mäntyharju. 367 Krohn 1915, 70.368 SKS KRA. Virolainen, Maria 1815. 1948. Sakkola.369 SKS KRA. Oksman, Juho 1029. 1937. Karttula. 370 Ks. luku 5.2.1. 371 SKS KRA. Kaljunen, Impi KT 72:11. 1938. Lappee; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1176.

Sortavala.372 Esim. Pentikäinen 1999, 112.373 Virtanen 1999, 242-243.374 SKS KRA. Rajajärvi, Paavo 30. 1936. Jaala.375 Esim. tarinatyypit A271 & A881.376 SKS KRA. Moilanen, Matti 2986. 1937. Sortavala.377 SKS KRA. Laiho, A. 3201. 1938. Viron Inkeri, Uus-Vyötermaa. 378 SKS KRA. Moilanen, Matti 3754. 1937. Sortavala. 379 Esim. Haavio 1942, 84-87.380 Salo 1999, 105-106.381 Ks. 5.3.2.1.382 Käärmeen tappamisen yhteydessä tämä karjaonni menetetään (SKS KRA. Hasu, Hertta 148. 1947.)383 SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 145:17. Sortavala; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 145:20.

Sortavala.

118

384 SKS KRA. Kauppinen, Eino 990. 1936. Pukkila.385 SKS KRA. Tupala, Terttu 368. 1947. Hollola.386 SKS KRA. Holmberg, U. b) 164 a. 1909. Jyväskylä. Maalaiseurakunnan vaivaistalo. 387 SKS KRA. Mannonen, Ulla. 840. 1935. Koivisto. 388 SKS KRA. Hovila, Johanna KT4:36. 1936. Yläne; SKS KRA. Korpi, Johanna KT4: N:0 36 – 1936.

Yläne. 389 Niemelä 2008, 91.390 SKS KRA. Salokannel, Tyyne KRK 8:296. Uusikaupunki.391 SKS KRA. Jussila, Matti 689. 1937. Kauhava. 392 SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1103. 1935. Sortavala, Uusikylä.393 SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1104. 1935. Sortavala, Uusikylä.394 SKS KRA. Stenroth, Artur 78. 1937. Valkeala. 395 SKS KRA. Viinikainen, Kalle KRK 89:362. Kangasniemi. 396 SKS KRA. Oksman, Juho KRK 111: 1288. Karttula. 397 Miettinen 2003, 28.398 Kos 1991, 191 < Filipovic 1937, 181-182. Kult Zmije u okolini Skoplja. Biblioteka Centralnog

higienskog zavoda. Miscellanea 1. 1937. 136 – 149.399 Kajanto 2007, 113.400 Wake 1873, 377-378.401 SKS KRA. Kuusola, Arvid TK 50:48. 1961. Muurla, Suoloppi. 402 SKS KRA. Thessler, Eine-Maija TK 102:133. 1961. Iisalmi mlk. Mankki.403 SKS KRA. Mannonen, Ulla 3536. 1937. Koivisto. 404 Esim. tarinatyyppi R151.405 SKS KRA. Kuronen, Juho KT 129:224. 1937. Impilahti.406 SKS KRA. Kuitunen, Oskari. 2976. 1936. Kangasniemi. 407 SKS KRA. Kivi, Taru. KT5:80. 1937. Angelniemi408 SKS KRA. Kortelainen, Helmi KRK 159:651. Nurmes. 409 SKS KRA. Ranta, Kaarlo. 843. 1937. Vihti. 410 SKS KRA. Keskisuomalainen osakunta 193. 1937. Konnevesi. 411 Ks. luku 5.3.2.412 SKS KRA. Karhu, J. 3598. Mäntyharju, Pärnämäki. 413 SKS KRA. Toiviainen, Eino 325. 1937. Impilahti. 414 SKS KRA. Mannonen, Ulla 573. 1936. Koivisto. 415 SKS KRA. Kuusniemi, Lyyli 20.1.-29. Teisko.416 Virtanen 1999, 242.417 SKS KRA. Pohjola, Ali. KT 216:18. 1937. Kuusamo.418 Ks. luku 5.2.1.419 SKS KRA. Horttanainen, Erkki KRK 94:427. Nilsiä. 420 SKS. KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:251. 1961. Mikkeli, Vanhala. 421 SKS KRA. Hakkarainen, Samuel KT 107:3. 1936. Antrea.422 SKS KRA. Satakuntalainen osakunta 1059. 1939. Hongonjoki.423 SKS KRA. Laiho, Lauri 959. 1935. Koivisto. Humaljoki. 424 SKS KRA. Mannonen, Ulla 840. 1935. Koivisto. 425 SKS. KRA. Räsänen, Otto 11 h) 1931. Tuusniemi; SKS KRA. Räsänen, Otto 726. 1946. Tuusniemi. 426 SKS KRA. Oksman, Juho KRK 110:776. Tervo. 427 Ks. luku 8.428 SKS KRA. Rossi, Leena KRK 117:48. Kuopio. 429 SKS KRA. Harju, Otto 2220. 1938. Kannonkoski. 430 SKS KRA. Piispanen, Toivo KT 66:5. 1936. Kivijärvi. 431 SKS KRA. Takkala, O. 92. 1936. Karstula. 432 SKS KRA. Tiitinen, Martti 3414. 1937. Pielavesi.433 Ks. Tarinatyyppi D931.434 SKS KRA. Paajanen, Elma KRK 82:113. Mikkeli. 435 Genius Loci käsitteestä Antiikin roomalaisessa uskonnossa Ks. Mustakallio 2008, 94.436 SKS KRA. Hyvärinen, J. 1418. 1938. Sortavala, Otsoisten kylä.437 Haavio 1942, 64.438 SKS KRA. Hakkarainen, Samuel KT 107:21. 1936. Viipurinpit.439 SKS KRA. Poskiparta, Tauno KT 117:10. 1938. Räisälä. 440 SKS. KRA. Mannonen, Ulla 2763. 1937. Koivisto.

119

441 SKS KRA. Toiviainen, Helmi KT 217:159. 1937. Sotkamo. 442 SKS KRA. Raila, Alli 485. 1937. Kerimäki.443 SKS KRA. Kuittinen, Oskari 3034. 1937. Kangasniemi, Orala; SKS KRA. Nissinen, Armas KRK 107:

46. Pielavesi.444 SKS KRA. Lasanen, Pekka KRK 162:241. Nurmes. 445 SKS KRA. Valkeinen, Jalmar 75:261. Laukaa. 446 Ks. luku. 5.2.447 SKS KRA. Harju, Otto KRK 69:224. Saarijärvi.448 SKS KRA. Paajanen, Elma KRK 82:114. Mikkeli.449 SKS KRA. Leivo, Frans 2584. 1937. Nousiainen; SKS KRA. Ville Penttinen KT 66:6. 1938.

Rautalampi.450 SKS KRA. Nokelainen, Ida KT 114:58. 1937. Parikkala. 451 SKS KRA. Laitala, Jenny KT 170:25. 1936. Lestijärvi. 452 SKS KRA. Laiho, Lauri 959. 1935. Koivisto. Humaljoki. 453 Käärmeenmuotoisen vartijan ja elättikäärmeen välillä olevat mallit ovat pitkälti samankaltaisia. Silti

niiden välinen suhde jää osin tässä vaiheessa hämärän peittoon. Elättikäärmeperinteessä on ilmiselviä viitteitä suvun vainajiin, rautakauden vainajakulttiin ja niistä kehittyneeseen haltijaperinteeseen. Kasvimaata vahtiva nostokäärme ja luteita karkottava vartija eivät kuitenkaan vaikuta viittaavan vainajiin ainakaan suoraan. Sen sijaan niissä itse käärme tai sen osat näyttävät muuntuvan haltijaolennoksi. Alustavana selityksenä ongelmaan voi esittää prosessia, jossa alkuperäisen vainajamielikuvan omannut käärmesymboli olisi muuntunut entistä abstraktimmaksi. Toisaalta käsitysten taustalla voivat olla vainajamielikuvien sekoittuminen maailmankäärmemielikuvien kanssa, jolloin taikuudessa käytetty käärme olisi symboloinut yleisemmin tuonpuoleisen voimia.

454 Tarinoissa käärmeen osat on piilotettava esimerkiksi ensimmäiseen hirsivaraukseen tai aluksi muurattavaan uuniin. Näissäkin mielikuvissa on pohjana kansanuskossa yleinen ajatus ensimmäisen asian erityisestä merkityksestä.

455 SKS KRA. Lasanen, Pekka 163:954. Nurmes.456 Sarmela 2007, 397.457 SKS KRA. Piirala, Elisabeth MT 9:1234. 1958. Oulu. 458 SKS KRA. Tuomaala, J. E. VK 102a) 55. 1890. Porvoo. 459 SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/167. 1911. Heinola. 460 SKS KRA. Laiho, L. 1392. 1935. Rautu.461 Virtanen 1999, 263.462 Siikala 1999, 157.463 SKS KRA. Kotikoski, J.W. 292b. 1908. Korpilahti.464 Sarmela 2007, 399.465 SKS KRA. Räty, Tyyne KRK 137:86. Räisälä.466 SKS KRA. Hautala, J. 169. 1938. Sääminki, Haukiniemi.467 SKS KRA. Hautala, J. 235. 1938. Sääminki, Haukiniemi.468 SKS KRA. Moilanen, M. 2625. 1937. Sortavala.469 SKS KRA. Haavio, Martti 1431. 1934. Salmi.470 SKS KRA. Kaukonen, Katri 621. 1936. Savitaipale; SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85: 57.

Savitaipale. 471 SKS KRA. Koljonen, Vilho 116. 1937. Suistamo.472 SKS KRA. Enäjärvi-Haavio, Elsa 432. 1936. Viron-Inkeri, Kallivieri.473 SKS KRA. Kotikoski, J.V. b) 922. 1933. Korpilahti. 474 Ivanits 1989, 53.475 SKS KRA. Räty, Tyyne KRK 137:106. Räisälä. 476 Harva 1948, 511.477 Thompson 1955-1958: B112; B165.1.2; B765.2.478 Green 1998, 227.479 Johanssen 1997, 64.480 Esim. Thompson 1955 – 1958: B91.3.481 Esim. SKS KRA. Lappalainen, Lauri KRK 161:76. Liperi.482 SKS KRA. Tupala, Terttu 565. 1948. Tyrväntö.483 Esim. SKS KRA. Paarmo, Maire 213. 1954 Luumäki; SKS KRA. Tanttu, K. 165. 1914. Hirvensalmi.484 Esim. SKS KRA. Laanti, A. 749. 1936. Merikarvia; SKS KRA. Lallukka, Heikki PK 28:5150. 1938.

Räisälä; SKS KRA. Junttila, M. A. 7. 1937. Vihanti. 485 SKS KRA. Maunula, T. E. 134 1938. Juupajoki.

120

486 SKS KRA. Räsänen, Otto KRK 118:240. Vehmersalmi.487 SKS KRA. Kuusola, Arvid TK 50:48. 1961. Muurla, Suoloppi. 488 SKS KRA. Horttanainen, Erkki 1. 1935. Nilsiä, Halunan kylä489 SKS KRA. Blomqvist, Erkki 19. 1915 – 1916. Anjala. 490 SKS KRA. Laihinen, Kalle KT 6:51. 1936. Karjala.491 SKS KRA. Oksman, Juho 33. 1936. Karttula.492 SKS KRA. Stenroth, Artur 78. 1937. Valkeala.493 SKS KRA. Siiskonen, D. KT 30:2. 1938. Tampere. 494 SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:251. 1961. Mikkeli, Vanhala.495 SKS KRA. Vaskiveden nuorisoseura 220. 1946. Virrat. 496 SKS KRA. Laanti, A. 427. 1936. Merikarvia; SKS KRA. Alava, V. V1454 1890. Luumäki; SKS KRA.

Laitakari, Kaarle 870. 1937. Mouhijärvi. 497 SKS KRA. Laitakari, Kaarle 870. 1937. Mouhijärvi. 498 SKS KRA. Laanti, A. 427. 1936. Merikarvia. 499 SKS KRA. Niskanen, Elsa KT 78:5. 1938. Sulkava. 500 SKS KRA. Virolainen, Maria 742. 1948. Järvisaari; SKS. Virolainen, Maria 743. 1948. Järvisaari.501 SKS KRA. Satakuntalainen osakunta 1057. 1939. Hongonjoki. 502 Ks. Thompson 1955 – 1958: B 11.2.1.503 SKS KRA. Horttanainen, Erkki KRK 93:1. Nilsiä.504 Lempinimet, joissa viitataan käärmeen pään erityiseen muotoon on merkitty taulukossa tähdellä.505 Haavio 1942, 539; Lehikoinen 2009, 109 – 110.506 SKS KRA. Viljakkala. M. Mattila 1222.1933; SKS KRA. Blomqvist, Erkki b) 1. 1915. Anjala; SKS

KRA. Blomqvist, Erkki b) 2. 1915. Anjala; SKS KRA. Paarmo, Maire 471. 1955. Savitaipale; SKS KRA. Moilanen, M. 3260. 1937. Jaakkima; SKS KRA. Valve, A. b.727. 1910. Renko; SKS KRA. Karppinen, Kyllikki 394. 1952. Vuoksela; SKS KRA. Railonsala, Artturi 4724. 1957. Mänttä, Niemi; SKS KRA. Suonpään Opintokerho KRK 67:190. Koijärvi.

507 SKS KRA. Kuusola, Arvid TK 50:48. 1961. Muurla, Suoloppi.508 SKS KRA. Salo, A. 39. 1942. Hattula. 509 SKS KRA. Hyvärinen, J. 207. 1936. Sortavala, Otsoisten kylä. 510 SKS KRA. Suikka, Antti SSA 1:840. 28.1. -29. Taipalsaari.511 SKS KRA. Mannonen, Ulla 556. 1936. Koivisto. 512 SKS KRA. Tuomaala, Väinö 473. 1943. Evijärvi. 513 SKS KRA. Mannonen, Ulla 555. 1936. Koivisto; SKS KRA. Mannonen, Ulla 573. 1936. Koivisto. 514 SKS KRA. Mannonen, Ulla 5972. 1936. Hiitola. 515 SKS KRA. Partanen, Jorma 869. 1938 – 1939. Pielisjärvi.516 Ks. tarinatyyppi R1.517 Ks. tarinatyypit R11 ja D741. (Ks. Jauhiainen 1982, 75.)518 Hendrickson 1999, 88 – 89.519 Esim. SKS KRA. Laihinen, Kalle KT 6:3. 1936. Karjala TL; SKS KRA. Karhisto, G.N. 1937.

Viljakkala; SKS KRA. Mattila, M. 5717. 1936. Viljakkala. 520 Esim. tarinatyyppi R11.521 Esim. tarinatyyppi R21.522 SKS KRA. Aaltonen, Taisto KT 143:7. 1938. Tuupovaara.523 Ks. luku 5.2.1.524 SKS KRA. Kotkanen, Viljo TK 47:135. 1961. Laihia, Jakkula. 525 Esim. SKS KRA. Aalto, Juho KRK 1:9. Kalanti; SKS KRA. Hovila, Johanna KT4:48. 1937. Yläne;

SKS KRA. Saarnio, Selma 42. 1936. Kalanti.526 Esim. SKS KRA. Laiho, L. 3511. 1936. Haapasaari; SKS KRA. Kilpi, Topias TK 34:130. 1961.

Padasjoki; SKS KRA. Saarelainen, O.V. KRK 137:7. Valtimo. 527 Esim. SKS KRA. Lämsä, Sigfrid KRK 213:139. Kestilä; SKS KRA. Paavola, Jouko SSA. 1931.

Kittilä; SKS KRA. Tyyskä, J. 59. 1887. Anjala.528 Esim. SKS KRA. Leivo, F. 2028. 1936. Nousiainen; SKS KRA. Kuujo, Anja 710. 1949. Sammatti.529 Esim. SKS KRA. Ranta, Kaarlo 822. 1937. Vihti; SKS KRA. Laiho, L. 3518. 1936. Suursaari.530 Esim. SKS KRA. Pennanen, O. 1695. 1941. Rautjärvi. 531 SKS KRA. Raila, Alli 287. 1937. Kerimäki. 532 Esim. SKS KRA. Harju, Otto 2214. 1938. Kannonkoski. SKS KRA. Harju, Otto 69:42. 935.

Saarijärvi; SKS KRA. Räsänen, Otto KRK 118:21. Tuusniemi. 533 Esim. SKS KRA. Kauppinen, Evert KRK 72:96. Hankasalmi; SKS KRA. Lilius, L. 298. 1888.

Tuusniemi.

121

534 Esim. SKS KRA. Haapasalo, Jalmari TK 11:48. 1961. Padasjoki; SKS KSA. Niemi, Osmo 414. 1936. Asikkala; SKS KRA. Hyvärinen, J. KRK 141:385. Sortavala.

535 SKS KRA. Harju, Otto 3023. 1946. Rautalampi.536 SKS KRA. Hautala, J. 998. 1939. Suistamo, Koitto.537 Muhonen 2006, 5.538 Oakley 1978, 221; 226-227.539 Holmberg 1920, 65-66.540 Tonnelat 1996, 263.541 Holmberg 1920, 65-66. 542 Guirand 1996, 170.543 Boyle 1978, 25.544 Chaudri 2001, 88-89.545 Green 1998, 228.546 Boyle 1978, 32.547 Taistelu jättiläiskäärmeen kanssa on kuvattu muun muassa tarinatyypeissä R1 ja R11, joissa mielikuva

kiinnittyy yleensä paikalliseen ympäristöön tai tunnettuun henkilöön.548 SKS KRA. Aspinen, Eemil TK 9:71. 1961. Vahviala. 549 Harva 1948, 91.550 Esim. SKS KRA. Pakkanen, Jussi KRK 133:19. Jaakkima. 551 Vilkuna 2001, 106-110.552 SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 145:22. Sortavala. 553 Esim. Kartanonherra: SKS KRA. Koisaari, Alli TK 35:10. 1961. Rymättylä. Rakuuna: SKS KRA.

Gröönroos, Vihtori KRK 20:5101. Nakkila. Isäntä: SKS KRA. Uusitalo, Aulis KT 58:32. 1938. Hollola.

554 Boyle 1978, 31.555 Thompson 1955-1958. B.11.2.11.1.556 SKS KRA. Toiviainen, Eino KRK 154: 8. Sortavala. 557 SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85:57. Savitaipale.558 Esim. Guirand 1996, 170.559 SKS KRA. Tommila, Lyyli KT 32:240. 1937. Siikainen; SKS KRA. Ranta, Kaarlo 857. 1937. Vihti.560 Chaudri 2001, 87.561 Esim. Virtanen 1999, 247.562 Esimerkiksi skandinaavisessa mytologiassa Nidhugg nimellä tunnetun käärmeen kuvattiin purevan

maailmanpuun juuria (Esim. Sturluson 1901, 72.). Suomalaisissa loitsuissa mainittu puunpurija saattaakin näin viitata tähän alun perin keskiaasialaiseen mielikuvamaailmaan. Itäsuomalaisissa tarinavarianteissa elättikäärme lisäksi sijoitetaan joissain redaktioissa suvun pitämyspuun juuristoon. Ehkä tällöin on kysymys maailmankäärmeeseen liittyvistä malleista.

563 Esim. Siikala 1999, 159.564 SKS KRA. Kurppa, Aino KRK 127:26. Kanneljärvi.565 SKS KRA. Hyytiäinen, Niilo KT 62:12. 1936. Jyväskylä.566 SKS KRA. Saarela, Niina KRK 153:21. Impilahti.567 Haavio 1948, 28-45.568 Virtanen 1999, 265.569 SKS KRA. Stenroth, Artur 78. 1937. Valkeala; SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:191. 1961.

Mikkeli, Vanhala; SKS KRA. Siiskonen, D. KT 30:2. 1938. Tampere; SKS KRA. Kukkonen, Abel 42. 1936. Kuopion pit.; SKS KRA. Utriainen, Ida KT 162:94. 1938. Jääksi; SKS KRA. Mannonen, Ulla 555. 1936. Koivisto, Makslahti; SKS KRA. Mannonen, Ulla 573. 1936. Koivisto; SKS KRA. Jussila, Hilma TK 28:28. 1961. Muolaa, Lavola; SKS KRA. Toiviainen, Eino KRK 154: 312. Impilahti; SKS KRA. Haavio, Martti 941. 1934. Sortavalan saaristo; SKS KRA. Plattonen, Niilo KT 135:11. 1936. Suistamo; SKS KRA. Virolainen, Maria 742. 1948. Järvisaari; SKS KRA. Virolainen, Maria 743. 1948. Järvisaari; SKS KRA. Enäjärvi-Haavio, Elsa 432. 1936. Viron Inkeri, Kallivieri; SKS KRA. Utterström, Mimmi KT 222:54. 1937. Kolari; SKS KRA. Mannonen, Ulla 563. 1936. Walkeasaari; SKS KRA. Hongisto, P. 1232. 1938. Vampula; SKS KRA. Juslenius, Tilda KT 38:19. Lohja; SKS KRA. Mannonen, Ulla 227. 1937. Koivisto; SKS KRA. Mannonen, Ulla 560. 1936. Koivisto; SKS KRA. Mannonen, Ulla 2414. 1937. Koivisto; SKS KRA. Toiviainen, Eino KRK 154:8. Impilahti.

570 SKS KRA. Plattonen, Niilo KT 135:11. 1936. Suistamo. 571 Meurger & Gagnon 1988, 262.572 SKS KRA. Moilanen, Matti KRK145:17. Sortavala; SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 145:20.

Sortavala.

122

573 SKS KRA. Klemola, J.A. 70. 1890. Loimaa; SKS KRA. Laanti, A. 355. 1936. Merikarvia; SKS KRA. Rautiainen, Albert 440. 1937. Karstula.

574 SKVRIII3 4384. N. Kallivieri AI. VI 33.91.575 Johanssen 1997, 64. 576 Esim. uskomustarinatyypissä R101 – 200. Ks. SKS KRA. Paulaharju, S. b) 14000. 1930. Enontekiö;

SKS KRA. Koisaari, Alli TK 35:10. 1961. Rymättylä; SKS KRA. Lahdelma, Sisko KRK 7:30. Salo.577 SKS KRA. Soihanen, Selma PK 13:2462. 1938. Somero. 578 SKS KRA. Paarmo, Maire 9. 1953. Lappee.579 Thompson 1955 – 1958: B765.4.580 Haavio 1942, 526.581 SKS KRA. Tuomaala, Väinö 473. 1943. Evijärvi. 582 Ks. tarinatyypissä D231: SKS KRA. Salokannel, Akseli b) 262. 1911. Keuruu; SKS KRA. Raita-Aho,

Eemil SSA 1:1431. 11.9.1928. Pihlajavesi; SKS KRA. Harju, Otto 2220. 1938. Kannonkoski; SKS KRA. Takkala, O. 92. 1936. Karstula; SKS KRA. Martti Pöyhönen 10. 1949. Juva; SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134:70. Mäntyharju; SKS KRA. Piispanen, Toivo KT 66:5. 1936. Kivijärvi; SKS KRA. Oksman, Juho 33. 1936. Karttula; SKS KRA. Oksman, Juho 1050. 1937. Karttula; SKS KRA. Collanus, Mirjami MT 1:87. 1958. Leppävirta; SKS KRA. Sääski, Sylvi 37. 1937. Leppävirta, Saamainen; SKS KRA. Sonninen, A. 80. 1947. Pielavesi; SKS KRA. Räsänen, Otto 726. 1946. Tuusniemi; SKS KRA. Partanen, Jorma 873. 1938 – 39. Nurmes; SKS KRA. Oulasmaa, Siiri 1409. 1936. Valtimo; SKS KRA. Lasanen, P. 174. 1936. Nurmes.

583 Esim. Siikala 1999, 198.584 Ks. luku 5.2.585 SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134:70. Mäntyharju.586 SKS KRA. Collanus, Mirjami MT 1:87. 1958. Leppävirta 587 SKS KRA. Laakkonen, Sirkka-Liisa TK 53:12. 1961. Riistavesi.588 SKS KRA. Ikäheimo, Allan KRK 98:42. Pielavesi.589 SKS KRA. Oksman, Juho 1050. 1937. Karttula.590 SKS KRA. Salokannel, Akseli b) 262. 1911. Keuruu; SKS KRA. Viitanen, Eeva-Liisa KT 35:119.

1936. Keuru.591 SKS KRA. Viitanen, Eeva-Liisa KT 35:119. 1936. Keuruu.592 Vainio 1930, 13.593 SKS KRA. Pääkkönen, L.V. 2. 1890. Savo, Karjala. 594 SKS KRA. Lasanen, P. 174. 1936. Nurmes. 595 SKS KRA. Pöyhönen, Martti 10. 1949. Juva. 596 Harvilahti 1990, 69.597 SKS. Keuru. Eeva-Liisa Viitanen. KT 35:119. 1936; SKS. Juva. Maija Juvas 1931 (SS); SKS.

Sääminki. Urho K. Tynkkynen KT 84:15. 1938; SKS. Karttula. Juho Oksman 33. 1936; SKS. Tuusniemi. Otto Räsänen 726. 1946; SKS. Hiittola. Ulla Mannonen 5962. 1938; SKS. Koivisto. Ulla Mannonen 3536. 1937; SKS. Koivisto. Ulla Mannonen 5862. 1938.

598 SKS KRA. Ikäheimo, Allan KRK 98:42. Pielavesi. 599 SKS KRA. Uurasmaa, Hulda 58:103. 1938. Sysmä.600 SKS KRA. Hiltunen, Jaakko 207:69. 1938. Suomussalmi. 601 SKS KRA. Heinonen, Heikki 61:12. 1938. Konnevesi.602 SKS KRA. Häiväläinen, Martta 90:349. 1936. Maaninka.603 Bewer's Concise Phrase & Fable 2000, 1092.604 SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134:70. Mäntyharju.605 SKS KRA. Partanen, Jorma 873. 1938 – 39. Nurmes.606 Krohn 1915, 100; Virtanen 1999, 241.607 Esim. tarinatyyppi R151.608 Virtanen 1999, 265.609 SKS KRA. Mannonen, Ulla 3536. 1937. Koivisto.610 SKS KRA. Teppola, Arvo TK 101:136. 1961. Kurkijoki; SKS KRA. Toikka, Ville TK 103:63. 1961.

Ylämaa; SKS. Valkonen, Jaakko TK 111:190. 1961. Mikkeli, Vanhala; SKS KRA. Pohjanjoki, Eino TK 76:70. 1961. Kauhava, Eskola; SKS KRA. Koskinen, Ruusa KT 168:8. 1937. Laihia; SKS KRA. Hiltunen, Valter TK 16:6. 1961. Ilomantsi, Pahkavaara; SKS KRA. Oulasmaa, Siiri 1409. 1936. Valtimo.

611 SKS KRA. Leivo, F. 2405. 1937. Nousiainen; SKS KRA. Laitakari, Kaarle 870. 1937. Mouhijärvi; SKS KRA. Mattila, M. 1222. 1933. Viljakkala; SKS KRA. Erkki Blomqvist b) 1. 1915. Anjala; SKS KRA. Blomqvist, Erkki b) 2. 1915. Anjala; SKS KRA. Paarmo, Maire 471. 1955 Savitaipale; SKS

123

KRA. Kääriö, Eelis SSA 1:832. 11.9. -28. Suomenniemi; SKS KRA. Kukkonen, Abel 42. 1936. Kuopion pit. SKS KRA. Moilanen, M. 3260. 1937 Jaakkima; SKS. Valve, A. b.727. 1910. Renko; SKS KRA. Karppinen, Kyllikki 394. 1952. Vuoksela; SKS KRA. Railonsala, Artturi 4724. 1957. Mänttä, Niemi; SKS. Suonpään opintokerho KRK 67:190. Koijärvi.

612 SKS KRA. Hakkarainen, Samuel KT 107:3. 1936. Antrea; SKS KRA. Mannonen, Ulla 557. 1936. Koivisto; SKS KRA. Mannonen, Ulla 573. 1936. Koivisto; SKS KRA. Riistavesi. Laakkonen, Sirkka-Liisa TK 53:12. 1961; SKS KRA. Mannonen, Ulla 2414. 1937. Koivisto.

613 SKS KRA. Alava, V. 1454. 1899. Luumäki.614 SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:191. 1961. Mikkeli, Vanhala.615 SKS KRA. Pennanen, O. 1675. 1941. Rautjärvi.616 Lehikoinen 2009, 109.617 Ks. luku 5.3.2.2. 618 SKS KRA. Satakuntalainen osakunta 1058. 1939. Hongonjoki. 619 Kaaro 2005, 287.620 Vuorisalo 2002, 73-75.621 Kaaro 2005, 287.622 Ajatus perustuu Ulric Neisserin luomaan havaintokehän ajatukseen. Neisser lähti liikkeelle siitä, että

kognitiiviset mallit ohjaavat henkilön havainnointia. Tämä aiheuttaa sen, että henkilö havainnoi ympäristöstä vain tiettyjä piirteitä, jotka vahvistavat olemassa olevia sisäisiä malleja (Ks. Neisser 1976).

623 Ks. luku 2.5.624 SKS KRA. Mannonen, Ulla 4549. 1937. Koivisto. 625 SKS KRA. Leivo, F. 2405. 1937. Nousiainen; SKS KRA. Leivo, F. 2409. 1937. Nousiainen.626 SKS KRA. Pesonen, O. KT 80:4. 1936. Savonranta; SKS KRA. Saikkonen, Selma 231. 1937.

Sortavala. Elättikäärmeen kuvataan aineistossa suojelevan taloa käärmeiltä tai talon eläimiä käärmeenpistolta. Heikki Lehikoinen (2009, 114.) on epäsuorasti tarjonnut tämänkaltaisille mielikuville selityksi sitä, että elättinä pidetyt rantakäärmeet karkottavat pihasta myrkylliset kyyt. Epäilen kuitenkin, että elättikäärmeelle uhraaminen on estänyt käärmeenpiston taikuuteen liittyvän analogiakäsityksen kautta. Käärmeen ruokkiminen ja pitäminen tyytyväisenä estää muidenkin käärmeiden aiheuttamat vahingot. Toisin sanoen osa edustaa tässä yhteydessä kokonaisuutta. Toisaalta, jos elättikäärme on liitetty kuningaskäärmeeseen, voi sen valta muihin käärmeisiin selittyä tämän aspektin kautta.

627 SKS KRA. Moilanen, M. 3260. 1937. Jaakkima.628 Huurre 2003, 61.629 Esim. Hendrickson 93-117.630 Haavio 1942, 527.631 Ks. luku 6.3.3.632 Ks. luku 5.1.1.633 Ks. myös Haavio 1942, 560. Kuvassa 14. esitellään aineistossa olevien käärme- ja lapsitarinoiden

jakaantuminen perinnealueittain. Haltija- ja sielueläimeen viittaavat redaktiot erotettu vaaleanpunaisella värillä.

634 Haavio 1942, 531.635 Vrt. Haavio 1942, 539.636 SKS KRA. Plattonen, Niilo KT 135:11. 1936. Suistamo.637 Ks. liite 3.638 Ks. liite 1, liite 2, liite 3, liite 4.639 Sarmela 2007, 117.640 Sarmela 2007, 117.641 Ks. Haavio 1942, 501-570.642 Elättikäärme tunnetaan yhä edelleen Välimeren alueella esimerkiksi nykyisessä Kreikassa (ks. Håland

2011).643 Ks. luku 3.3.2. 644 Sarmela 2007, 117.645 Haavio 1942, 559.646 Sarmela 2007, 116.647 Ks. Douglas 2000.648 SKS KRA. Kaljunen, Impi KT 72:11. 1938. Lappee; SKS KRA. Valve, A. b727. 1910. Renko; SKS.

Rikkilä, Toivo 85:54. Savitaipale. 649 Tarinaredaktiot, joissa käärmeen omistajan toimiva tietäjä menettää käärmeidensä hallinnan ovat

124

erinomaisia esimerkkejä käärmeiden kaoottisesta luonteesta. Järjestys palautetaan symbolisella tasolla vasta riittien kautta.

650 Anttonen 1996, 95.651 Douglas 2000, 156.652 Sjöblom 2010, 256-259.653 Jauhiainen 1982, 75.654 Ks. tarinatyypit G1501-1521.655 Hoppál 2002, 56.

125

LÄHTEET:

Kirjallisuus:

Alexinsky, G.1996 Slavonic Mythology. Teoksessa Félix Guirand (ed.), The Larousse

Encylopedia of Mythology, 281‒298. London: Chancellor Press.

Anderson, Myrdene1998 Folklore, Folklife, and Other Bootstrapping Traditions. Teoksessa R.

Kevelson (ed.), Hi-Five A Trip to Semiotics, 13‒28. NY: Peter LangPublishing Inc.

Anttonen, Veikko1992 The Concept of Folk Religion in Religious Studies. Etnographica et

Folkloristica Carpathica Tom. 7 – 8, 253‒268.

1996 Ihmisen ja maan rajat. Pyhä kulttuurisena kategoriana. Helsinki: SKS.

2002 Uskonto eläimiä koskevan tiedon organisoijana. Teoksessa Henni Ilomäki & Outi Lauhakangas (toim.), Eläin ihmisen mielenmaisemassa, 63‒82.Helsinki: SKS.

2004 Theory and Method in the Study of Folk Religion. Temenos. Nordic Journal of Comparative Religion 39-40, 73‒80.

Autio, Eero1991 The Snake and Zig-Zag Motifs in Finnish Rock Paintings and Saami

Drums. Teoksessa Tore Ahlbäck ja Jan Bergman (eds), The Saami Shaman Drum. Scripta Instituti Donneriani Aboenesis, 52‒79.Stockholm: Almqvist & Wiksell.

Biederman, Hans2002 Suuri symbolikirja. Helsinki: WSOY.

Boyle, John Andrew1978 Historical Dragon Slayers. Teoksessa J. R. Porter & W.M.S.

Russell (eds), Animals in Folklore, 23‒32. London: Roweman &Littlefield.

Burghardt, Gordon & James Murphy, David Chiszar, Michael Hutchins2009 Combating Ophiophobia. Origins, Treatment, Education and

Conservation Tools. Teoksessa Stephen J. Mullin & Richard A. Seigel (eds), Snakes. Ecology and Conservation, 262‒280. Ithaca: Comstock Publishing Associates.

126

Chaudri, Anna2001 Ruimon, the Serpentine Supernatural Enemy of Elijah in Ossetia.

Teoksessa Hilda Ellis Davidson & Anna Chaudri (eds), Supernatural Enemies, 79‒90. Durham: Carolina Academic Press.

Christiansen, Reidar1992 The Migratory Legends. A Proposed List of Types with a Systematic

Catalogue of the Norwegian Variants. Folklore Fellows Communications 175. Helsinki: Finnish Academy of Science.

Douglas, Mary2000 Puhtaus ja vaara. Rituaalisen rajanvedon analyysi. Tampere: Vastapaino.

Eilola, Jari2004 Rajojen noituus ja taikuus. Teoksessa Sari Katajala-Peltomaa & Raisa

Maria Toivo (toim.), Paholainen, noituus ja magia – kristinuskonkääntöpuoli. Tietolipas 203, 136‒186. Helsinki: SKS.

Eliade, Mircea2003 Pyhä ja Profaani. Helsinki: Loki-kirjat

Ellis-Davidson, H.R.1978 Shape-changing in Old Norse Sagas. Teoksessa J. R. Porter & W.M.S

Russell (eds), Animals in Folklore, 126‒142. London: Roweman & Littlefield.

Enges, Pasi2012 ”Minä melkein uskon”. Yliluonnollinen ja sen kohtaaminen

tenonsaamelaisessa uskomusperinteessä. Turun yliopiston julkaisuja.Sarja c. Osa 338. Scripta Fennica Edita. Turku: Turun yliopisto.

Gasparov, Boris1974 Tarton semioottinen koulukunta. Teoreettiset perusteet ja nykyiset

suuntaviivat. Teoksessa Satu Apo, Johanna Enckell, Osmo Kuusi ja Eero Tarasti (toim.), Strukturalismia, semiotiikkaa, poetiikkaa, 25‒42.Helsinki: Gaudeamus.

Gennep, Arnold1960 The Rites of Passage. Chicago: University of Chicago Press.

Guirand, F.1996 Greek Mythology. Teoksessa Félix Guirand (ed.), The Larousse

Encylopedia of Mythology, 85‒198. London: Chancellor Press.

Green, Miranda1998 Animals in Celtic Life and Myth. Routledge: London.

127

Haavio, Martti1939 Huomioita suomalaisen kansanperinteen kartoittamisesta. Virittäjä vol.

43 (1939), 33‒67.

1942 Suomalaiset kodinhaltijat. Helsinki: WSOY.

1948 ”Ne jäävät virran vuolaan taa”. Eräitä käsityksiä Tuonelan-matkallevarustamattomien vainajien kohtalosta. Virittäjä vol. 52 (1948), 28‒46.

1961 Kuolematonten lehdot. Sämpsöi Pellervoisen arvoitus. Helsinki: WSOY.

1967 Suomalainen mytologia. Helsinki: WSOY.

Harvilahti, Lauri1990 Jumalat, tammet ja laulut. Piirteitä balttien kansankulttuurista. Teoksessa

Urpo Vento (toim.), Dainojen henki – Latvian ja Liettuan kirjallisuudesta ja kulttuurista, 55‒92. Helsinki: SKS.

Hautala, Jouko1954 Suomalainen kansanrunoudentutkimus. Helsinki: SKS.

Hendrickson, Robert1999 More Cunning Than Man. A Complete History of the Rat and its role in

Human Civilization. New York. Kensington Books.

Holmberg (Harva), Uno1920 Elämänpuu: uskontotieteellisiä tutkielmia. Helsinki: Otava.

1928 Para – vertaileva tutkimus. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja B.Humanioira 7. Turku: Turun yliopisto.

1948 Suomalaisten muinaisusko. Helsinki: WSOY.

Honko, Lauri1981 Uskontotieteen näkökulmia. Porvoo: WSOY.

Hoppál, Mihály2002 Linquistic and Mental Models for Hungarian Folk Beliefs. Anna-Leena

Siikala (ed.), Studies in Folklore and Popular Thought. Studia Folkloristika 8, 50‒66. Helsinki: SKS.

2003 Šamaanien maailma. Helsinki: Atena.

Huurre, Matti1995 9000 vuotta suomalaista esihistoriaa. Helsinki: Otava.

128

2003 Viljanviljelyn varhaisvaiheet. Teoksessa Viljo Rasila, EinoJutikkala & Anneli Mäkelä-Alitalo (toim.), Suomen maatalouden historiaI. Perinteisen maatalouden aika. Esihistoriasta 1870-luvulle, 19‒37.Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Hänninen, Marja-Leena & MaijaStiina Kahlos, Ulla Lehtonen 2012 Uskonnot antiikin Roomassa. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö teos.

Issakainen, Tenka2012 Tavallista taikuutta. Tulkinta suomalaisten taikojen merkityksistä Mikko

Koljosen osaamisen valossa. Turun yliopiston julkaisuja Sarja C. Osa347. Scripta Lingua Fennica Edita. Turku: Turun yliopisto.

Ivanits, Linda1989 Russian Folk Belief. Armonk, N.Y: Sharpe.

Jauhiainen, Marjatta1982 Uskomustarinat. Teoksessa Irma-Riitta Järvinen & Seppo Knuuttila

(toim.), Kertomusperinne. Kirjoituksia kansanperinteen lajeista jatutkimuksesta, 56‒84. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Johanssen, Birgitta1997 Ormalur – Aspekter av Tillvaro och Landskap. Stockholm Studies in

Archaeology 14. Stockholm: Akademitryck AB.

Kaaro, Jani2005 Matelijat ja sammakkoeläimet. Teoksessa Antti Halkka, Jani Kaaro, Juha

Valste & Seppo Vuokko (toim.), Suuri suomalainen luonto-opas, 284‒291. Helsinki: Otava.

Kaivola-Bregenhoj, Annikki1988 Kertomus ja kerronta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kajanto, Iiro2007 Rooman uskonnon kreikkalaistuminen ja uskonnon kritiikki Roomassa.

Teoksessa Maarit Raimio, Paavo Castren ja Jorma Kaimio (toim.),Antiikin myytit ja uskonnot, 111‒126. Helsinki: Otava.

Kevelson, Roberta1998 When Old is New Again. Teoksessa R. Kevelson (ed.), Hi -Five A

Trip to Semiotics, 1‒12. Peter Lang Publishing Inc. N.Y.

Kirkpatrick, Betty (ed.)2000 To whistle for it. Bewer's Concise Phrase &

Fable, 1092. London: Cassle.

129

Klemettinen, Pasi1997 Mellastavat pirut. Tutkimus kansanomaisista paholais- ja

noituuskäsityksistä Karjalan ja Laatokan Karjalan tarinaperinteessä.Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 687. Helsinki: SKS.

Kos, Marjeta Šašel1991 Draco and the Survial of the Serpent Cult in the Central Balkans. Tyche 6,

183‒192.

Krohn, Kaarle1915 Suomalaisten runojen uskonto. Suomalaisen kirjallisuuden seuran

toimituksia 137 osa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden Seura.

Laitila, Teuvo2002 Pyhyys ihmisen ja luonnon eettisenä suhteena karjalaisen

ortodoksisuuden näkökulmasta. Teoksessa Pekka Laaksonen & Sirkka-Liisa Mettomäki (toim.), Pyhän perintö. Kirjoituksia suomalaisestapyhästä Kalevalassa, kansanperinteessä, luonnossa ja taiteessa.Kalevalaseuran vuosikirja 79-80, 173‒180. Helsinki: SKS.

Lehikoinen, Heikki2009 Ole siviä sikanen. Suomalaiset eläinuskomukset. Helsinki: Kustannus Oy

Teos.

Massa, Ilmo & Hirvilammi, Tuuli2009 Vihreä teoria. Helsinki: Gaudeamus.

Meurger, Michel & Gagnon, Claude1988 Lake Monster Traditions. Cross-cultural Analysis. London: Fortean

Tomes.

Miettinen, Timo2003 Ruokolahden Kolmiköytisenvuori – samanistinen pyhättö seitakivineen.

Juha Pentikäinen & Timo Miettinen, Pyhän merkkejä kivessä, 23‒29. Helsinki: Etnika.

Mineka, Susan & Öhman, Arne2002 Learning and Unlearning Fears: Preparedness, Neural Pathways, and

Patients. Phobias and Preparedness: The Selective, Automatic and Encapsulated Nature of Fear. Biological Psychiatry 2002: 52, 927‒937.

Mustakallio, Katariina2011 Uskonto ja yhteisö antiikin Roomassa. Helsinki: Gaudeamus.

Neisser, Ulric1976 Cognition and Reality: Principles and Implications of Cognitive

Psychology San Francisco: Freeman.

130

Niemelä, Jari2008 Talonpoika toimessaan. Suomen maatalouden historia. Helsinki:

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Nildin-Wall, Bodil & Jan Wall1993 The Witch Hare or the Witch's Hare: Popular Legends and Beliefs in

Nordic Tradition. Folklore vol 10: no 1/2 (1993), 67‒76.

Nissilä, Viljo & Matti Sarmela, Aino Sinisalo1970 Ethnologisches Ortschafts- und Dorfregister des finnischen

Sprachgebietes in Finnland, Karelien, Ingermaland, Norrbotten, Finnmark und auf der Halbinsel Kola. Studia Fennica 15. Helsinki: SKS.

Oakley, Kenneth P.1978 Animal Fossils as Charms. Teoksessa J.R. Porter & W.M.S Russell (eds),

Animals in Folklore, 208‒240. London: Rowman & Littlefield.

Ojanen, Eero1995 Suomen muinaisjäännöksiä. Otava: Helsinki.

Olli, Soili-Maria2004 ”Paholainen on minun veljeni”. Kirkon ja kansan paholaiskuva uuden

ajan alussa. Teoksessa Sari Katajala-Peltomaa & Raisa Maria Toivo(toim.), Paholainen, noituus ja magia – kristinuskon kääntöpuoli.Tietolipas 203, 116‒135. Helsinki: SKS.

Peltonen, Matti1992 Matala katse. Kirjoituksia mentaliteettien historiasta. Helsinki: Hanki ja

jää.

Pentikäinen, Juha1999 Samaanius ja pohjoisen uskonnot. Teoksessa Katja Hyry & Juha

Pentikäinen (toim.), Uskonnot maailmassa, 244‒268. Helsinki: WSOY.

2000 Löylyn henki. Teoksessa Juha Pentikäinen (toim.), Löylyn henki. Kolmen mantereen kylvyt, 102‒113. Helsinki: Rakennustieto Oy.

2003 Astuvansalmi. Pyyntikulttuurin mekkikieli Juha Pentikäinen & TimoMiettinen, Pyhän merkkejä kivessä, 11‒23. Helsinki: Etnika.

Perinteentutkimuksen terminologia.2001 Kansanusko. Satu Apo & Eeva-Liisa Kinnunen (toim.) 20. Helsingin

yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos: Helsinki.

Petreska, Vesna2006 Demons of fate in Macedonian Folk Beliefs. Teoksessa Gabor Klaniczay

& Éva Pocs (toim.) Christian Demonology and Popular Mythology. 221‒236. Budapest: Central European University Press.

131

Rauste-von Wright, Maijaliisa2000 Maailmankuvan käsitteestä. Teoksessa Jan Rydman (toim.),

Maailmankuvaa etsimässä. Tieteen päivät 1997, 31‒41. Helsinki:WSOY.

Salo, Unto1999 Ukkosenjumaluudet Suomen taivaalla. Teoksessa Pekka Laaksonen ja

Sirkka-Liisa Mettomäki (toim.) Tuulen jäljillä. Kalevala Seuran vuosikirja 77 – 78. 95‒111. Helsinki: SKS.

2012 Tuoni, Pohjola ja taivas. Arkeologian ja kalevalaisten runojen tuonela.Kalevalaiset myytit ja uskomukset III. Somero: Amanita.

Sarmela, Matti1974 Folklore, Ecology and Superstructures. Studia Fennica 18. 1974, 76‒

114.

Siikala, Anna-Leena1985 Kansanusko. Teoksessa Paula Avikainen, Eero Laaksonen & Erkki

Pärssinen (toim.), Suomen historia 3, 263‒302. Helsinki: WSOY.

1999 Suomalainen šamanismi: mielikuvien historiaa. Helsinki: SKS.

2002 Foreword. Teoksessa Anna-Leena Siikala (ed.), Studies in Folklore and Popular Thought. Studia Folkloristika 8, 7‒12. Helsinki: SKS.

Sjöblom, Tom2010 Man Gave Names to all the Animals”: Animals as Cognitive Tools in

Religious Communication. Teoksessa Riku Hämäläinen (toim.),Pilgrimage of Life: Studies in Honour of René Gothóni, 241‒268.Suomen tiedeseura: Helsinki.

Sturluson, Snorri1901 The Younger Edda. Also Called Snorre's Edda, or the Prose

Edda. Chicago: Scott, Foresman and Company.

Summers, Montague1994 The History of the Witchcraft. Guernsey: Senate.

Talve, Ilmar1990 Suomen kansankulttuuri. Helsinki: SKS.

Tani, Yutaka1996 Domestic Animal as a Serf: Ideologies of in the Mediterran and the

Middle East. Teoksessa Roy Ellen & Katsuyoshi Fukui (eds), Ecology, Culture and Domestication. Redefining Nature, 387‒414. Oxford: Berg.

132

Tonnelat, E.1996 Teutonic Mythology – Germany and Scandinavia. Teoksessa Félix

Guirand (ed.), The Larousse Encylopedia of Mythology, 245‒280.London: Chancellor Press.

Tuomi, Jouni & Anneli Sarajärvi2002 Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi.

Valk, Ulo2001 The Black Gentleman. Manifestations of Devil in Estonian Estonian Folk

Religion. FF. Communications No. 276. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia.

Vainio, Ilmari1930. Kansanomaisia käsityksiä kyykäärmeen elintavoista. Luonnon Ystävä.

34:1, 11‒14.

Vihola, Teppo2004 Pärjääkö pienviljelys. Teoksessa Matti Peltonen (toim.), Suomen

maatalouden historia II. Kasvun ja kriisien aika 1870-luvulta 1950-luvulle, 135‒216. Helsinki: SKS.

Vilkuna, Kustaa2001 Suomalainen ajantieto. Helsinki: Otava.

Vinokurova, Irina2005 Vepsäläisten mytologis-uskonnollisista käsityksistä. Teoksessa Lassi

Saresalo (toim.), Vepsä. Maa, kansa, kulttuuri, 136‒151. Helsinki: SKS.

Virtanen, Leea1999 Suomalainen kansanperinne. Helsinki: SKS.

Von Wright, Georg Henrik2000 Maailmankuvan käsitteestä. Teoksessa Jan Rydman (toim.),

Maailmankuvaa etsimässä. Tieteen päivät 1997, 19‒30. Helsinki:WSOY.

Vuorisalo, Timo2002 Ympäristöekologia. Ympäristönsuojelun ekologiset perusteet ja

alkuperäisen luonnon suojelu. Turun yliopistontäydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A: 86.Turku: Turun yliopistontäydennyskoulutuskeskus.

Walimaa, Susanna2000 Sauna ja Kalevala. Teoksessa Juha Pentikäinen (toim.), Löylyn henki.

Kolmen mantereen kylvyt, 94‒101. Helsinki: Rakennustieto Oy.

Waronen, Matti1898 Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla. Helsinki: SKS.

133

Wake, C. Staniland1873 The Origin of Serpent Worship. The Journal of Anthropological Institute

of Great Britain and Ireland. Vol 2. 1873, 373‒390.

Webster's Encylopedic Unabridged Dictionary of the English Language1996 New York: Random House.

Ylimaunu, Juha2002 Elinkeinot ihmisen ja eläimen suhteen muokkaajina. Teoksessa Henni

Ilomäki & Outi Lauhakangas (toim.), Eläin ihmisen mielenmaisemassa,115‒133. Helsinki: SKS.

Yoder, Don 1974 Toward's a Definition of Folk Religion. Western Folklore Vol. 33, No 1.

Symposium on Folk Religion, 2‒15.

Öhman, Arne & Susan Mineka2001 Fears, Phobias and Preparedness: Toward an Evolved module of Fear and

Fear Learning. Psychological Review Vol. 108, 483‒522.

Östman, Ann-Catrin2004 Mekanisoinnin ensimmäinen aalto. Teoksessa Matti Peltonen (toim.),

Suomen maatalouden historia II. Kasvun ja kriisien aika 1870-luvulta 1950-luvulle, 19‒134. Helsinki: SKS.

Elektroniset lähteet:

Håland, Evy Johanne2011 Saints and Snakes: Death, Fertility, and Healing in Modern and Ancient

Greece and Italy. [online]. Julkaisussa Performance and SpiritualityVolume. 2. No 1. 2011. [viitattu 3.2.2014]. Saatavilla www-muodossa:<URL:http://www.utdl.edu/ojs/index.php/pas/article/view/6/6>.

Muhonen, Timo2006 Kolme ajallista näkökulmaa ukonvaajoihin. [online] Kivikauden

kiviesineet myöhempien aikojen kuriositeetteina. Julkaisussa:Kurioisiteettikabi.net 3/2006.[viitattu 1.1.2014] Saatavilla www-muodossa: <URL:http://www.kuriositeettikabi.net/numero3/ukonvaajat.pdf>

Paal, Piret2007 Horkka ja uskomustarinat. [online] Julkaisussa: Elore, vol. 14 –

1/2007.[viitattu 3.1.2014]. Saatavilla www-muodossa:<URL:http:www/elore.fi/arkisto/1_07/paal_07.pdf> ISSN 1456 – 3010.

Sarmela, Matti2007 Suomen perinneatlas. Suomen kansankulttuurin kartasto 2. Helsinki.

[viitattu 20.2.2014]. Saatavilla www-muodossa:<URL:http://www.kolumbus.fi/matti.sarmela/Suomen perinneatlas.pdf>

134

Sergis, Manolis G.2010 Dog Sacrifice in Ancient and Modern Greece: From the Sacrifice Ritual

to Dog Torture. (Kynomartyrion). [online] Julkaisussa: Folklore Electronic Journal of Folklore. Vol. 45. [viitattu 30.10.2013]. Saatavillawww-muodossa: <URL:http://www.folklore.ee/vol45/sergis.pdf>.

Svenska Akademien2010 Spiritus. [online] Julkaisussa: SAOB [viitattu 20.2.2014]. Saatavilla

www-muodossa: <URL:http://www.g3.spaarkdata.gu.se.saob/show.html?filenr=2/18/201.html>

Thompson, S.1955 – 1958 Motif Index of Folk-Literature: a classification of Narrative elements in

folktales, ballads, myths, fables, mediaeval romances, exempla, fabliaux, jest-books, and local legends. [online] [viitattu 7.11.2013]. Saatavilla www-muodossa: <URL:http://www.ualberta.ca/-urban/Projects /English /Motif_index_ Index.htm>

Quaile, Sheilag2013 The Black Dog that worries you at home”: The Black Dog Motif in

Modern English Folklore and Literary Culture. [online] Julkaisussa: The Great Lakes Journal of Undergraduate History. Vol 1. Article 3. 37 – 61.[viitattu 1.2.2014] Saatavilla www-muodossa: <URL:scholar.uwindsor.ca /cgi/viewcontent.cgi?article=1003&context=gljuh>

Tutkimusaineisto:

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston uskomustarinakortis-ton aineistot:

SKS KRA= Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto.KRK= Kalevalan riemuvuoden kilpakeräys (1935 - 1936).KT= Kansatieto ja pienet keräelmät (1936-).MT= Myytillisten tarinoiden kilpakeräys (1958).TK= Kansantarinoiden kilpakeräys: Tarinakilpa (1961).VK= Vähäisiä keräelmiä (1880-1937).

Luokka G1401. Elättikäärme.

a. Jämijärvi. SKS KRA. Alanen, V. 732. 1931.a. Muurla, Suoloppi. SKS KRA. Kuusola, Arvid TK 50:48. 1961.a. Nousiainen. SKS KRA. Leivo, F. 2405.1937.a. Nousiainen. SKS KRA. Leivo, F. 2409. 1937.b. Hongonjoki. SKS KRA. Satakuntalainen Osakunta 1056. 1939.b. Hongonjoki. SKS KRA. Satakuntalainen Osakunta 1057. 1939.b. Hongonjoki. SKS KRA. Satakuntalainen Osakunta 1058. 1939.b. Hongonjoki. SKS KRA. Satakuntalainen Osakunta 1059. 1939.b. Kauvatsa. SKS KRA. Satakunnan Nuorisoseurain Liitto (M. Alpiranta) 15. 1937.

135

b. Keuru. SKS KRA. Viitanen, Eeva-Liisa KT 35:119. 1936.b. Kokemäki. SKS KRA. Rajala, Ahti 672. 1939.b. Merikarvia. SKS KRA. Laanti, A. 289. 1936.b. Merikarvia. SKS KRA. Laanti, A. 377. 1936.b. Merikarvia. SKS KRA. Laanti, A. 427. 1936.b. Merikarvia. SKS KRA. Laanti, A. 878. 1936.b. Mouhijärvi. SKS KRA. Laitakari, Kaarle 870. 1937.b. Mouhijärvi. SKS KRA. Laitakari, Kaarle 1339. 1937.b. Pori. SKS KRA. Portin, K.O. VK 76:7. 1889.b. Teisko. SKS KRA. Kuusniemi, Lyyli 20.1.-29.b. Viljakkala. SKS KRA. Karhisto, E. 191. 1936.b. Viljakkala. SKS KRA. Mattila, M. 1222.1933.b. Viljakkala. SKS KRA. Säkki, Pauliina 1140. 1937.c. Anjala. SKS KRA. Blomqvist, Erkki 19. 1915 – 1916.c. Anjala. SKS KRA. Blomqvist, Erkki b) 1. 1915. c. Anjala. SKS KRA. Blomqvist, Erkki b) 2. 1915. c. Nurmijärvi S.S. SKS KRA. Sirkkola, M. 13.Tam. 1929.c. Pornainen. SKS KRA.Tuomaala, J.E. VK 102:b) 319. 1890.c. Porvoo. SKS KRA. Tuomaala, J.E. VK 102:a) 55. 1890.c. Pukkila. SKS KRA. Kauppinen, Eino 990. 1936.c. Säkkijärvi. SKS. KRA. Vanhala, Elsa KT 228:8. 1938. d. Asikkala. SKS KRA. Niemi, Osmo 461. 1936.d. Hattula, Pekolan kylä. SKS KRA. Salo, A. 39. 1912. d. Heinola. SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/164. 1911.d. Heinola. SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/165. 1911.d. Heinola. SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/166. 1911.d. Heinola. SKS KRA. Marjokorpi, Taavi b/167. 1911.d. Hollola. SKS KRA. Tupala, Terttu 368. 1947.d. Iitti. SKS KRA. Lindberg, Vilhelmiina KRK 61:233b.d. Iitti. SKS KRA. Lindberg, Vilhelmiina KRK 61:233c.d. Jaala. SKS KRA. Hasu, Hertta 115. 1947.d. Jaala. SKS KRA. Hasu, Hertta 148. 1947.d. Jaala. SKS KRA. Rajajärvi, Paavo 29. 1936.d. Jaala. SKS KRA. Rajajärvi, Paavo 30. 1936.d. Jaala, Paljakka. SKS. KRA. Karhu, J. 3593. 1936.d. Joutsa. SKS KRA. Heideman, K.F. ja Palmroth, K.V. 91. 1888.d. Joutsa. SKS KRA. Lilius, L. b) 187. 1888.d. Korpilahti. SKS KRA. Kotikoski, J. W. b)292. 1908.d. Korpilahti. SKS KRA. Kotikoski, J.W. b)922. 1933.d. Kuhmoinen. SKS KRA. Vuorinen, Aino KT 60:43. 1938d. Kuorevesi. SKS KRA. Holmberg, U. b) 643. 1909.d. Längelmäki. SKS KRA. Juusela, Edla 4.9.-28.d. Padasjoki. SKS KRA. Kilpi, Topias TK 34:124. 1961.d. Sysmä. SKS KRA. Ekman, E.J. 40 1937d. Sysmä. SKS KRA. Kuusinen, Alarik KT 49:18. 1938.d. Valkeala. SKS KRA. Kolehmainen, Ville KRK 101:417.d. Valkeala. SKS KRA. Stenroth, Artur 78. 1937.e. Jyväskylä. SKS KRA. Maalaiseurakunnan vaivaistalo. U. Holmberg. b) 164 a.

1909.

136

e. Konnevesi. SKS KRA. Häkkinen, Uno KT 62:106. 1936.e. Saarijärvi. SKS KRA. Lilius, L. 76. 1885e. Toivakka. SKS KRA. Halttunen, Ida KT 16:199. 1936.e. Toivakka. SKS KRA. Valkeinen, Jalmar KRK 76:624.e. Vesanto. SKS KRA. Fri, I. 117. 1895.e. Vesanto. SKS KRA. Fri, Iivar SSA 1:1326.13.3.-28.f. Enonkoski. SKS KRA. Seppänen, Aleks 1821. 1936.f. Joutseno. SKS KRA. Kutila, Elsa KRK 79:145.f. Joutseno. SKS KRA. Kutila, Elsa 1936. 6. f. Juva. SKS KRA. Juvas, Maija 1931 (SS).f. Juva. SKS KRA Juvas, Maija 1931 (SS).f. Kerimäki, Anttola. SKS. KRA. Hautala, J. 573. 1938.f. Kerimäki. SKS KRA. Raila, Alli 287. 1937.f. Lappee. SKS KRA. Kaljunen, Impi KT 72:11. 1938.f. Lappee. SKS KRA. Paarmo, Maire 9. 1953.f. Lappee. SKS KRA. Paarmo, Maire 17. 1953.f. Lappee. SKS. KRA. Paarmo, Maire 20. 1953.f. Lappee. SKS KRA. Salakka, Helena KRK 86:5.f. Luumäki. SKS KRA. Paarmo, Maire 210. 1954.f. Luumäki. SKS KRA. Paarmo, Maire 211. 1954.f. Mikkeli. SKS KRA. Seppänen, Olga KT 232:458. 1939.f. Mikkeli. SKS KRA. Seppänen, Olga KT 232:460. 1939.f. Mikkeli, Vanhala. SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:191. 1961. f. Mikkeli, Vanhala. SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:251. 1961.f. Mikkeli, Vanhala. SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 112:322. 1961.f. Mäntyharju. SKS KRA. Karhu, J. 3087. 1936.f. Mäntyharju. SKS KRA. Karhu, J. 3571. 1936.f. Mäntyharju. SKS KRA. Karhu, J. 3574. 1936.f. Mäntyharju, Pärnämäki. SKS KRA. Karhu, J. 3596.f. Mäntyharju, Pärnämäki. SKS KRA. Karhu, J. 3597.f. Mäntyharju, Pärnämäki. SKS KRA. Karhu, J. 3598.f. Mäntyharju, Ollikkala. SKS KRA. Hämeenlinnan alakansak. seminaari

(Hyyryläinen, Aili). 8111. 1939.f. Mäntyharju. SKS KRA. Raila, Alli 777. 1939.f. Pertunmaa. SKS KRA. Kaukonen, Katri 1773. 1937.f. Puumala. SKS KRA. Kokkonen, Juho KT74:10. 1936.f. Rantasalmi. SKS KRA. Kaspar, Eila HAKS 8256. 1939.f. Ristiina. SKS KRA. Liimatainen, Ilmari SSA 1:1099. 9.9. -28.f. Ruokolahti. SKS KRA. Stauffer, Kirsti 303. 1949.f. Ruokolahti. SKS KRA. Mikkonen, Ida b/287. 1910.f. Savitaipale. SKS KRA. Kaukonen, Katri 621. 1936.f. Savitaipale. SKS KRA. Kaukonen, Katri 648. 1936.f. Savitaipale. SKS KRA. Kaukonen, Katri 650. 1936.f. Savitaipale. SKS KRA. Paarmo, Maire 470. 1955.f. Savitaipale. SKS KRA. Paarmo, Maire 471. 1955.f. Savitaipale. SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85:54.f. Savitaipale. SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85:55.f. Savitaipale. SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85:56.f. Savitaipale. SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85:57.

137

f. Savonlinna. SKS KRA. Seppänen, Aleks 1822. 1936. f. Savonlinna. SKS KRA. Seppänen, Aleks 4184. 1936. f. Savonranta. SKS KRA. Pesonen, O. KT80:4. 1936.f. Sulkava. SKS KRA. Niskanen, Elsa KT 78:5. 1938.f. Sulkava. SKS KRA. Auvila. Sääski, Sylvi 1945. 1939.f. Suomenniemi. SKS KRA. Kääriö, Eelis SSA 1:832. 11.9. -28. f. Suomenniemi. SKS KRA. Kääriö, E. SS. 1929.f. Suomenniemi. SKS. KRA. Kääriö, E. SS. 1929.f. Suomenniemi. SKS KRA. Raila, Alli 1056. 1939.f. Suomenniemi. SKS KRA. Raila, Alli 1059. 1939.f. Suomenniemi. SKS KRA. Liimatainen, Ilmari 9.9. 1928.f. Sääminki, Haukiniemi. SKS KRA. Hautala, J. 169. 1938.f. Sääminki, Haukiniemi. SKS KRA. Hautala, J. 235. 1938.f. Sääminki. SKS KRA. Hautala, Jouko 391. 1938.f. Tampere. SKS KRA. Siiskonen, D. KT 30:2. 1938.g. Karttula. SKS KRA. Oksman, Juho 1029. 1937.g. Kuopion pit. SKS KRA. Kukkonen, Abel 1936. 42.g. Nilsiä. SKS KRA. Horttanainen, Erkki KRK 94:720.g. Nilsiä, Halunan kylä. SKS KRA. Horttanainen, Erkki 1. 1935. g. Pielavesi. SKS KRA. Sonninen, Aatto 22. 1947.g. Pielavesi. SKS KRA. Tiitinen, Martti 3418. 1937.g. Tervo. SKS KRA. Tuovinen, Jaakko KT 105:17. 1938.g. Varpaisjärvi. SKS KRA. Savolainen, Jukka TK 94:67. 1961.h. Antrea. SKS KRA. Hakkarainen, Samuel KT 107:3. 1936.h. Hamina<Säkkijärvi. SKS KRA. Vanhala, Elsa 1940.h. Heinijoki. SKS KRA. Rm 66: 11.h. Hiitola. SKS KRA. Mannonen, Ulla 5927. 1938.h. Jaakkima. SKS KRA. Moilanen, M. 3260 1937.h. Jääksi. SKS KRA. Utriainen, Ida KT 162:94. 1938.h. Kaukola. SKS KRA. Munukka, Pietari 398. 1938.h. Kirvu, Nahkurilan kylä. SKS KRA. Munukka, Pietari PK 51:9295. 1939.h. Kirvu. SKS KRA. Rm 66: 81.h. Kivennapa. SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134:105.h. Kivennapa, Terijoki. SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134:106.h. Koivisto. SKS KRA. Santamo, V. KRK 138:21.h. Koivisto, Humaljoki. SKS KRA. Laiho, Lauri 959. 1935.h. Koivisto, Makslahti. SKS KRA. Mannonen, Ulla 555. 1936. h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 557. 1936.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 573. 1936.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 840. 1935.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 5979. 1938.h. Kurkijoki. SKS KRA. Teppola, Arvo TK 101:136. 1961.h. Luumäki. SKS KRA. Alava, V. V1454 1890.h. Metsäpirtti. SKS KRA. Laiho, L. 2162. 1935h. Muolaa. SKS KRA. Virolainen, Maria 1472. 1948.h. Muolaa, Lavola. SKS KRA. Jussila, Hilma TK 28:28. 1961h. Parikkala. Poutanen, Juho KRK 136:29.h. Parikkala. SKS KRA. Toiviainen, Eino TK 104:95. 1961.h. Pyhäjärvi VL. SKS KRA. Virolainen, Maria 1753. 1948.

138

h. Rautjärvi. SKS KRA. Pennanen, O. 1675. 1941.h. Rautjärvi. SKS KRA. Pennanen, O. 1589. 1941.h. Rautjärvi. SKS KRA Pennanen, O. 1700. 1941.h. Rautu. SKS KRA. Laiho, L. 1384. 1935h. Rautu. SKS KRA. Laiho, L. 1392. 1935.h. Räisälä. SKS KRA. Lallukka, Heikki 145. 1936.h. Räisälä. SKS KRA. Räty, Tyyne KRK 137:86.h. Räisälä. SKS KRA. Räty, Tyyne KRK 137:89.h. Räisälä. SKS KRA. Räty, Tyyne KRK 137:106.h. Sakkola. SKS KRA. Virolainen, Maria 1815. 1948.h. Terijoki, Terijoen Yhteislyseo. SKS KRA. Alleen, Inga 19. 1936.h. Uusikirkko V.L. SKS KRA. Eronen, Gunnar 108. 1937.h. Uusikirkko V.L. SKS KRA. Nissi, Ville KT114:15. 1938.h. Uusikylä. SKS KRA. Moilanen, Matti 1165. 1935.h. Viipurin pit., Ylä- Sommee. SKS KRA. Hakkarainen, Samuel 14. 1936.h. Virolahti. SKS KRA. Rm 66:81.h. Vuoksela. SKS KRA. Hakala, Eino KT 249:122. 1948.h. Vuoksela. SKS KRA. Inkiläinen, Esa KRK 126:6.h. Ylämaa. SKS KRA. Toikka, Ville TK 103:63. 1961.i. Impilahti. SKS KRA. Pitkänen, Maria KT 156:142. 1937.i. Impilahti. SKS KRA. Toiviainen, Eino KRK 154:3.i. Impilahti. SKS KRA. Toiviainen, Eino KRK 154: 8.i. Impilahti. SKS KRA. Toiviainen, Eino KRK 154: 312.i. Impilahti. SKS KRA. Toiviainen, Eino 325. 1937.i. Rajakondu. SKS KRA. Haavio, Martti 206. 1932. i. Salmi <Aunus. SKS KRA. Haavio, Martti 930. 1934.i. Salmi. SKS KRA. Haavio, Martti 1431. 1934.i. Sortavala. SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 145:17.i. Sortavala. SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 145:20.i. Sortavala. SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1069.i. Sortavala<Äyräpää. SKS KRA. Moilanen, M. KRK 147:1165.i. Sortavala. SKS KRA. Moilanen, M. 2625. 1937.i. Sortavala. SKS KRA. Moilanen, Matti 3754. 1937.i. Sortavala. SKS KRA. Moilanen, Matti 5814. 1939.i. Sortavala. SKS KRA. Hyvärinen, Juho 1075. 1937.i. Sortavala. SKS KRA. Hyvärinen, Juho 1081. 1937.i. Sortavala, Otsoisten kylä. SKS KRA. Hyvärinen, J. 207. 1936.i. Sortavala. SKS KRA. Mannonen, Ulla 11716. 1941.i. Sortavala. SKS KRA. Saikkonen, Selma 231. 1937.i. Sortavalan saaristo. SKS KRA. Haavio, Martti 941. 1934. i. Suistamo. SKS KRA. Koljonen, Vilho 116. 1937.i. Suistamo, Kirkonkylä. SKS KRA. Hautala, Jouko 1151. 1939.i. Suistamo. SKS KRA. Plattonen, Niilo KT 135:11. 1936.i. Suistamo, Petäjänselkä. SKS KRA. Hautala, Jouko 1161. 1939.i. Uukuniemi. SKS KRA. Moilanen, Matti 5913. 1939.j. Kitee. SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 146: 694.j. Kontiolahti. SKS KRA. Eskelinen, Evert SSA 1:1003. 24.11.1928.j. Polvijärvi. SKS KRA. Kettunen, Juho 27. 1936.j. Tuupovaara. SKS KRA. Aaltonen, Taisto KT 143:7. 1938.

139

k. Evijärvi. SKS KRA. Tuomaala, Väinö 473. 1943.k. Ylistaro. SKS KRA. Hosiaisluoma, Alli 27. 1955.l. Rantsila. SKS KRA. Linna, Helmi KT 195:106. 1938.l. Oulu. SKS KRA. Piirala, Elisabeth MT 9:1234. 1958.l. Vihanti. SKS KRA. Junttila, M.A. 130. 1938.n. Enontekiö. SKS KRA. Alaranta, Päiviö 773. 1951.q. Vieljärvi. SKS KRA Saarto, M. 764. 1943.q. Östmark. Värmland. SKS KRA. Kärki, Frans 624. 1937.s. Järvisaari. SKS KRA. Virolainen, Maria 742. 1948.s. Järvisaari. SKS KRA. Virolainen, Maria 743. 1948.u. Viron Inkeri, Kallivieri. SKS KRA Enäjärvi-Haavio, Elsa 432. 1936.u. Viron Inkeri, Uus-Vyötermaa. SKS KRA. Laiho, A. 3201. 1938.

Luokka G1501. Haltijakäärme ja lapsi. Alatyyppi: ”Syö lusikalla, älä kielellä”

b. Kauvatsa. SKS KRA. Satakunnan nuorisoseurain Liitto (M. Alppiranta) 15.1937.

b. Orimattila. SKS KRA. Juonala, Siiri TK 27:33. 1961d. Hartola. SKS KRA. Heino, A. 1763. 1937.d. Renko. SKS KRA. Valve, A. b.727. 1910.d. Valkeala. SKS KRA. Korkeamäki, V. KT48:1. 1936.d. Valkeala. SKS KRA. Stenroth, Artur 1. 1937.e. Jyväskylä, (Vaajakoski), Nojosenniemi. SKS KRA. Nieminen, Otto TK 66:

19. 1961.e. Kannus. SKS KRA. Leppänen, Jalmari 5. 1937.e. Pihtipudas. SKS KRA. Herranen, Saima KT 62:9. 1936.e. Puumala. SKS KRA. Hintsanen, Evert KT 71:23. 1936.e. Rautalampi. SKS KRA Harju, Otto 3023. 1946.e. Saarijärvi. SKS KRA. Rautiainen, Albert 1816. 1944.e. Viitasaari. SKS KRA. Kekkonen, Väinö KT 63:44. 1936.e. Viitasaari. SKS KRA. Tiitinen, Martti 1636. 1935.f. Enonkoski. Puumala. SKS KRA. Kokkonen, Juho KT 74:1. 1936.f. Joutseno, Vesikkola. SKS KRA. Kutila, Elsa. N:o 242.-1936.f. Juva. SKS KRA. Turakainen, Kalevi KT 84:2. 1938.f. Lapvesi. SKS KRA. Kemppi, A. 6. 1889.f. Mikkeli. SKS KRA. Leikas, Taavi 3. 1936.f. Mikkeli. SKS KRA. Seppänen, Olga KT 232:459. 1939.f. Mikkeli, Vanhala. SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:190. 1961.f. Mikkeli mlk. Otava. SKS KRA. Korhonen, Leena TK 38:124. 1961.f. Mäntyharju. SKS KRA. Kuusi, Matti 119. 1946.f. Mäntyharju. SKS KRA. Kuusi, Matti 120. 1946.f. Pertunmaa. SKS KRA. Ahvenainen, Edla 1. 1937.f. Puumala. SKS KRA. Kuusitie, Mauno KT 75:12. 1936.f. Ruokolahti. SKS KRA. Stauffer, Kirsti 220. 1949.f. Savonlinna. SKS KRA. Kosonen, Aino TK 46:73. 1961f. Savonlinna. SKS KRA. Seppänen, Aleks 3411. 1936. f. Suomenniemi. SKS KRA. Raila, Alli. 1067. 1939.f. Sääminki. SKS KRA. Hautala, Jouko 52. 1938.

140

f. Taipalsaari. SKS KRA. Suikka, Antti SSA 1:840. 28.1.-29.g. Iisalmi, Hauho, Kurikka. SKS KRA. Paulaharju, S. 4098. 1910.g. Iisalmi. SKS KRA. Viiliäinen, Saul H. TK 116:1961.g. Karttula. SKS KRA. Huttunen, Pekka KT 89:2. 1938.g. Karttula. SKS KRA. Oksman, Juho 511. 1936.g. Kuopion pit. SKS KRA. Kukkonen, Abel 1936. 43.g. Pielavesi. SKS KRA. Pulkkinen, Hannes 633. 1937.g. Pielavesi. SKS KRA Tiitinen, M. 2374. 1936g. Pielavesi. SKS KRA. Tiitinen, Martti 3419. 1937.g. Pielavesi. SKS KRA. Tolonen, Kaarlo KT 104:11. 1937.g. Riistavesi. SKS KRA. Hyvärinen, Martta. KRK 97:96. g. Sonkajärvi. SKS KRA. Sorsa, Maire KT 103:4. 1937.g. Sonkajärvi. Sukeva. SKS KRA. Sorsa, Elma KT 103:47. 1937.g. Siilinjärvi. SKS KRA. Ollikainen, Janne. KT 97:99. 1936.g. Suonenjoki, Sydänmaa, Kutunkylä. SKS KRA. Mäkelä, Aili TK 64:24.g. Varpaisjärvi. SKS KRA. Savolainen, Jukka TK 94:15. 1961.h. Heinijoki. SKS KRA. Vanhanen, Lempi TK 114:92. 1961.h. Kaukola. SKS KRA. Munukka, Pietari 10. 1936.h. Kivennapa, Ylentelä. SKS KRA. Pulliainen, Liina TK 78:76. 1961.h. Kotka. SKS KRA. Tirronen, Uuno KRK 55:6. h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 571. 1936.h. Muolaa, Pekrjärvi. SKS KRA. Virolainen, Aatu TK 118:125. 1961.h. Muolaa. SKS KRA. Virolainen, Maria 1538. 1948.h. Parikkala. SKS KRA. Nokelainen, Ida KT 114:12. 1936.h. Rautjärvi. SKS KRA. Pennanen, O. 1529. 1941.h. Rautu, Palkeala. SKS KRA. Onttonen, Helena 4. 1936.h. Räisälä, Niemenkylä. SKS KRA. Räsänen, Matti TK 80:104. 1961.h. Räisälä. SKS KRA. Räty, Tyyne. KRK 137:85.h. Saari, Honkakylä. SKS KRA. Pääkkönen, Helvi TK 80:7. 1961.h. Savo, Karjala. SKS KRA. Pääkkönen, L.V. 2 1890.h. Säkkijärvi. SKS KRA. Haapasalo, Jalmari TK 11:68. 1961h. Uusikirkko VPL. SKS KRA. Eronen, Gunnar. KT 106: 12. 1936.h. Vuoksela. SKS KRA. Inkiläinen, Esa 1. 1936. h. Vuoksela. SKS KRA. Karppinen, Kyllikki 394. 1952.i. Harlu. SKS KRA. Vaarna, Siiri KT 141:61. 1937.i. Impilahti. SKS KRA. Toiviainen, Eino KRK 154:144.i. Salmi. SKS KRA. Harju, Otto 3875. 1946.i. Salmi. SKS. KRA. Pohjanvalo, Pekka KRK 151:208. 1935.i. Sortavala. SKS KRA. Hyvärinen, Juho 14. 1936.i. Sortavala. SKS KRA. Saikkonen, Selma KT 137:231. 1937.j. Ilomantsi. SKS KRA. Koljonen, Alma KT 64:1. 1936.j. Juuka. SKS KRA. Utriainen, Ida. KT 162:20. 1938.j. Kaavi. SKS KRA. Tolppanen, Tauno 23. 1950.j. Liperi. SKS KRA. Korhola, T. 661. 1939.j. Nurmes, Holjakka. SKS KRA. Immonen, Helena KRK157. j. Nurmes. SKS KRA. Lasanen, P. 174. 1936.j. Pielisjärvi. SKS KRA Saarelainen, J.V. KRK 172:586. 1935.j. Pielisjärvi, Varpanen. SKS KRA. Kortelainen, Urho 8.1936.j. Rautavaara, Alaluosta. SKS KRA. Ovaskainen, Jenny TK 70:16. 1961.

141

j. Tohmajärvi. SKS KRA. Härkönen, Edv. 80. 1936.j. Tohmajärvi. SKS KRA. Vatanen, Esteri 86. 1937.k. Alavus. SKS KRA. Kulju, Unto KT 169:1. 1936.k. Himanka. SKS KRA. Pöyhtäri, Sakari KT175. 6. 1936.k. Kauhava. SKS KRA. Jussila, Matti 439. 1937.k. Lapväärti. SKS KRA. Railonsala, Artturi 841. 1936.l. Haapavesi. SKS KRA. Harju, Venla KT185:20. 1938.l. Kestilä. SKS KRA. Lämsä, Sigrid KRK 213:32. 1935.l. Kestilä. SKS KRA. Lämsä, Sigrid 164. 1936. l. Pyhäjärvi O.L. SKS KRA. Komu, Antti KT 190:175. 1937.l. Pyhäjärvi. O.L. SKS KRA. Manninen, Hilda KRK 215: 6. l. Rantsila. SKS KRA. Simojoki, Janne KRK 223:1194. l. Temmes (Rovaniemi). SKS KRA. Seppänen, J.L. KT 222:7. 1937.n. Kittilä. SKS KRA. Honkanen, Eino KT 220:20. 1936.n. Kolari. SKS KRA. Utterström, Mimmi KT 222:54. 1937.s. Walkeasaari. SKS KRA. Mannonen, Ulla 563. 1936.t. Spankkova. SKS KRA. Virolainen, Maria 1052. 1948.

Luokka G1511. Haltijakäärme ja lapsi. Alatyyppi: ”Syö leipää/puuroa kans”

a. Honkajoki SKS KRA. Laaksonen, Taavi KT 6:5. 1936.a. Kalanti SKS KRA. Saarela, Selma 113. 1936.a. Karjala. SKS KRA. Arvela, Martta TK 8:13. 1961.a. Karjala. SKS KRA. Laihinen, Kalle KT 6:51. 1936.a. Karjala TL. SKS KRA. Mattila, Maria KT 8:2. 1936.a. Marttila. SKS KRA. Alho, Toivo KT 1:8. 1938.a. Muurla. SKS KRA. Saariluoma, V. 1705. 1915.a. Muurla. SKS KRA. Saariluoma, V. 1282. 1919.a. Mynämäki. SKS KRA. Hämeenlinnan alakansakouluseminaari (Lujala,

Sinikka ) 28656. 1944. a. Pertteli, Inkere. SKS KRA. Aitamäki, Kaarlo TK 4:551. 1961.a. Pöytyä. SKS KRA. Vihervaara, Emil a)568. 1912.a. Rusko, Turku. SKS KRA. Länsimäki, Lyyli 28. III. 1931.a. Turku. SKS KRA. HAKS. Hellman, Toini 13243. 1943.a. Uskela. SKS KRA. Kallio, V.J. a) 37. 1912.a. Uusikaupunki. SKS KRA. Tanner, Fiina 7 – 8. 1931.a. Yläne. SKS KRA. Hovila, Johanna KT4: 36. 1936.a. Yläne. SKS KRA. Korpi, Johanna KT4: 36. 1936.b. Alastaro. SKS KRA. Kärki, Frans 8098. 1959.b. Hämeenkyrö. SKS KRA. Ritvasalo, Yrjö KT 30:10. 1936.b. Ikaalinen. SKS KRA. Järventausta, E. 1104. 1938.b. Kokemäki. SKS KRA. Mäenpää, Emma KRK 62:217.b. Kokemäki, Kakkulaisten kylä. SKS KRA. Rajala, Ahti 90. 1938.b. Kokemäki. SKS KRA. Rajala, Ahti 671. 1939.b. Merikarvia. SKS KRA. Laanti, Aili 705. 1936.b. Metsämaa. SKS KRA. Santamo, V. KRK 138:22.b. Mouhijärvi. SKS KRA. Heinäkoski, Aili 124. 1936.b. Mouhijärvi. SKS KRA. Laitakari, Kaarle 272. 1936.b. Mouhijärvi. SKS KRA. Laitakari, Kaarle 580. 1937.

142

b. Mouhijärvi. SKS KRA. Laitakari, Kaarle 581. 1936.b. Mänttä, Niemi. SKS KRA. Railonsala, Artturi 4724. 1957.b. Orivesi. SKS KRA. Koivisto, Juuso TK 35:24. 1961.b. Pohjois-Pirkkala, kauppala. SKS KRA. Railonsala, Artturi 1376. 1938.b. Pori. SKS KRA. Portin, K.O. 5.b. Suonniemi. SKS KRA. Järventausta, E. 1645. 1939.b. Tampere. SKS KRA. Iltanen, A.F. 1936.b. Vampula. SKS KRA. Hongisto, P. 1232. 1938.b. Viljakkala. SKS KRA. Karhisto, E.N. 283. 1937.b. Viljakkala. SKS KRA. Mattila, Martti E. 4922. 1936.b. Viljakkala. SKS KRA. Säkki, Pauliina 1104. 1937.b. Virrat. SKS KRA. Vaskiveden nuorisoseura 220. 1946.b. Karjalohja. SKS KRA. Vesa, Maria KT 41:112. 1937.c. Lohja. SKS KRA. Juslenius, Tilda KT 38:19.c. Pyhäjärvi U.L. SKS KRA. Hautala, Jouko 1863. 1941.c. Pyhäjärvi U.L. SKS KRA. Lusenius, Iida TK 61:4.1961.c. Pyhäjärvi U.L. SKS KRA. Saarto, Maila 814.1941.c. Pyhäjärvi. U.L. SKS. KRA. Halen, Vilho. Työväen Akatemia 25. 1936.d. Forssa. SKS KRA. Rantanen, J. KRK 64:157. 1935.d. Hollola. SKS KRA. Heino, A. 1763. 1937.d. Hollola. SKS KRA. Heinonen, Iida 30.1936.d. Janakkala, Hyvikkälä. SKS KRA. Vainio, Kaija TK 110:63. 1961.d. Koijärvi. SKS KRA. Suonpään Opintokerho KRK 67:76.d. Koijärvi. SKS KRA. Suonpään Opintokerho KRK 67:190.d. Kylmäkoski. SKS KRA. Virtanen, Kustaa TK 119:52. 1961.d. Lahti. SKS KRA. Hakala, Ida 31. 1937.d. Loppi. SKS KRA. Aromäki, Juho TK 8:22. 1961.d. Luhanka, Tammijärvi. SKS KRA. Hänninen, Aino TK 22:34. 1961.d. Orimattila. SKS KRA. Järvinen, Aino 199. 1937.d. Sysmä. SKS KRA. Ekman, E.J. 2218. 1938.d. Sääksmäki. SKS KRA. Kosonen, Aino TK 45:100. 1961.d. Sääksmäki. SKS KRA. Vanhala, Elvi 359. 1966.d. Sääksmäki. SKS KRA. Vanhala, Elvi 360. 1966.d. Sääksmäki. SKS KRA. Vanhala, Elvi 361. 1966.d. Tammela. SKS KRA. Erkko, Kalle KT 44:185. 1936.d. Tyrväntö. SKS KRA. Tupala, Terttu 610. 1948.d. Vanaja. SKS KRA. Aarni, Alma KRK 57:8. 1935.d. Vanaja. SKS KRA. Aarni, Alma 461. 1936.e. Kyyjärvi. SKS KRA. Harju, Otto 2544. 1938.f. Savitaipale, Hyrkkälä. SKS KRA. Lamminpää, Lempi TK 55:62. 1961.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 558. 1936. h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 227. 1937.h. Räisälä, Vätikän kylä. SKS KRA. Railonsala, Artturi 6829. 1957.k. Alavus. SKS KRA. Mäkinen, Jorma KT 173:4. 1938.k. Karijoki, Keskikylä. SKS KRA. Railonsala, Artturi 7167. 1957.k. Kauhava<Evijärvi. SKS KRA. Rantamäki, Osk. KT 176:12. 1936.k. Kauhajoki, Hyyppä. SKS KRA. Harju, Helmi 14.1936.k. Jalasjärvi, Ilvesjoki. SKS KRA. Railonsala, Artturi 7147. 1957.k. Jalasjärvi, Jalasjärven kylä. SKS KRA. Yrjänäinen, Uuno 12. 1936.

143

k. Jalasjärvi, Jokipii. SKS KRA. Paananen, Siiri A-I TK 70:20. 1961.k. Seinäjoki. SKS. KRA. HAKS. Huovinen, Aira 13322. 1943.l. Ylikiiminki. SKS KRA. Saranen, Selma KT 201:2. 1936.

Luokka G1521. Haltijakäärme ja lapsi. Alatyyppi: ”Syö syrjästä silopää”

a. Kiikala, Kruusila. SKS KRA. Kuusola, Arvid TK 50:38. 1961.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 556. 1936.k. Alavus. SKS KRA. Kulju, Unto KT 169:1. 1936.k. Evijärvi. SKS KRA. Tuomaala, Väinö 465. 1943.k. Evijärvi. SKS KRA. Tuomaala, Väinö 472. 1943.k. Isojoki. SKS KRA. Tuomaala, Väinö 3807. 1950.k. Isokyrö, Palokylä. SKS KRA. Tanner, Selma TK 100:125.k. Jalasjärvi. SKS KRA. Ojala, Lempi KRK 186: 110. k. Kauhava. SKS KRA. Jussila, Matti 443. 1937.k. Kauhava. SKS KRA. Jussila, Matti 446. 1937.k. Kauhava. SKS KRA. Kankaanpää, Iida 155. 1936.k. Kauhava. SKS KRA. Lahti, Oiva KT 170:2. 1936.k. Kauhava, Eskola. SKS KRA. Pohjanjoki, Eino TK 76:70. 1961.k. Kauhajoki. SKS KRA. Tuomaala, V. 4235. 1950.k. Kauhajoki. SKS KRA. Tuomela, Arvo KT 180:8. 1937.k. Laihia. SKS KRA. Kotkanen, J. 44. 1888.k. Laihia. Jakkula. SKS KRA. Kotkanen, Viljo 11. 1936.k. Laihia. SKS KRA. Seppälä, Santeri 736. 1936.k. Laihia. SKS KRA. Railonsala, Artturi 7184. 1957.k. Laihia. SKS KRA. Torsti, G.H. KT 178:1. 1937k. Laihia. SKS KRA. Torsti, G.H. KT 178:6. 1937.k. Lapua. SKS KRA. Rintamäki, Elina KT 176:19. 1938.k. Nurmo. SKS KRA. Mäkinen, Jorma KT 254:284. 1949.k. Nurmo. SKS KRA. Männistö, Juho 458. 1937.k. Seinäjoki. SKS KRA. Honkavaara, Martti 38. 1936.k. Veteli. SKS KRA. Isohanni, Eino 141. 1953.k. Veteli. SKS KRA. Tuomaala, Väinö 2722. 1949.k. Ylihärmä. SKS KRA. Paulaharju, S. b) 11378. 1929.

Luokka D231. Tietäjän elättikäärmeet.

b. Keuruu. SKS KRA. Salokannel, Akseli 262. 1911.b. Merikarvia. SKS KRA. Laiho, L. 2639. 1936.b. Pihlajavesi. SKS KRA. Raita-Aho, Eemil SSA 1: 1431. 11.9.1928.c. Pusula. SKS KRA. Lusenius, Iida TK 61:26.d. Hollola. SKS KRA. Tupala, Terttu 155. 1947.d. Jaala. SKS KRA. Hasu, Hertta 93. 1947.d. Loppi. SKS KRA. Ketonen, Eelin KRK 59:4.d. Loppi. SKS KRA. Ketonen, Eelin KRK 59:5.e. Kannonkoski. SKS KRA. Harju, Otto 2220. 1938. e. Karstula. SKS KRA. Takkala, O. 92. 1936.e. Konnevesi. SKS KRA. Häkkinen, Uno KT62:106. 1936.e. Kivijärvi. SKS KRA. Piispanen, Toivo KT 66:5. 1936.

144

e. Saarijärvi. SKS KRA. Harju, Otto 566. 1938.f. Juva. SKS KRA. Aalto, Gabriel KT 69:13. 1937.f. Juva. SKS KRA. Pulkkinen, Albin KT 80:3. 1938.f. Juva. SKS KRA. Pöyhönen, Martti 10. 1949.f. Kangasniemi. SKS KRA. Nykänen, Elis KT 78:28. 1938.f. Kerimäki. SKS KRA. Raila, Alli 287. 1937.f. Kerimäki. SKS KRA. Rikkilä, Toivo KRK 85: 47. f. Mikkeli, Vanhala. SKS KRA. Valkonen, Jaakko TK 111:214.f. Mäntyharju. SKS KRA. Pelkonen, E. KRK 134: 70.f. Savonranta. SKS KRA. Raila, Alli 106. 1937.f. Sääminki, Niittylahti. SKS KRA. Hautala, J. 152. 1938.f. Sääminki. SKS KRA. Tynkkynen, Urho K. KT 84:15. 1938.f. Virtasalmi. SKS KRA. Ikonen, Viljam TK 24:16. 1961. f. Puumala. SKS KRA. Kalervo, Pekka VK 32:3.1908.g. Iisalmi mlk. Mankki. SKS KRA. Thessler, Eine-Maija TK 102:133. 1961.g. Karttula. SKS KRA. Oksman, Juho 33. 1936.g. Karttula. SKS KRA. Oksman, Juho 1050. 1937.g. Kuopio. SKS KRA. Voutilainen, Antti KRK 122:4. g. Leppävirta. SKS KRA. Collanus, Mirjami MT 1:87. 1958.g. Leppävirta, Saamainen. SKS KRA. Sääski, Sylvi 37. 1937.g. Pielavesi. SKS KRA. Sonninen, A. 80. 1947g. Pielavesi. SKS KRA. Tiitinen, M. 2374. 1936.g. Pielavesi. SKS KRA. Tiitinen, Martti 3414. 1937. g. Riistavesi. SKS KRA. Laakkonen, Sirkka-Liisa TK 53:12. 1961.g. Tuusniemi. SKS KRA. Räsänen, Otto 11f. 1931.g. Tuusniemi. SKS KRA. Räsänen, Otto 11h. 1931.g. Tuusniemi. SKS KRA. Räsänen, Otto KRK 118: 230. 1935.g. Tuusniemi. SKS KRA. Räsänen, Otto 726. 1946.h. Hiittola. SKS KRA. Mannonen, Ulla 5962. 1938.h. Jaakkima. SKS KRA. Nenonen Martti KRK 131: 261.h. Kirvu. SKS KRA. Pennanen, O. 1702 1941.h. Kirvu. SKS KRA. Pennanen, O. 1703. 1941. h. Koivisto. SKS KRA. Hoikkala, Gunilla KRK. 123:72.h. Koivisto. Römpötti. SKS KRA. Mannonen, Ulla 2407. 1937.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 560. 1936.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 1557. 1936. h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 2410. 1937.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 2414. 1937.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 3536. 1937.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 3566. 1937.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 5862. 1938.h. Laihia. SKS KRA. Koskinen, Ruusa KT 168:8. 1937.h. Muolaa. SKS KRA. Virolainen, Maria 1488.1948.h. Muolaa. SKS KRA. Virolainen, Maria 1538.1948.h. Rautjärvi. SKS KRA. Pennanen, O. 1584. 1941.h. Rautu. SKS KRA. Helena Onttonen 2063. 1936.h. Rautu. SKS KRA. Vaahtoluoto, J. 90. 1938.h. Räisälä, Niemenkylä. SKS KRA. Räsänen, Matti TK 89:103. 1961.h Kivennapa. SKS KRA. Virolainen, Maria 1402. 1948.

145

h Uusikirkko. V. L. SKS KRA. Paulaharju, S. 3326. 1907.h Valkjärvi. SKS KRA. Mannonen, Ulla 571. 1936. Makslahti.i. Sortavala. SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1176.i. Sortavala. SKS KRA. Moilanen, M. 2672. 1937.i. Sortavala, Uusikylä. SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1104. 1935.i. Sortavala, Uusikylä. SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 147:1103. 1935.j. Ilomantsi, Pahkavaara. SKS KRA. Hiltunen, Valter TK 16:6. 1961.j. Pielisjärvi. SKS KRA. Partanen, Jorma 869. 1938-39.l. Merijärvi. SKS KRA. Hyvärinen, J. 2343. 1940.j. Nurmes, Porokylä. SKS KRA. Hautala, J. 1309. 1939.j. Nurmes. SKS KRA. Partanen, Jorma 873. 1938-39.j. Rääkkylä. SKS KRA. Hirvonen, Juho KT 145:41. 1936.j. Valtimo. SKS KRA. Oulasmaa, Siiri 1409. 1936l. Vihanti. SKS KRA. Junttila, M.A. 622. 1954.s. Vuolee. SKS KRA. Salminen, Väinö 1763. 1908.

Luokka A271. Käärmeen näkeminen ennustaa kuolemaa.

h Sortavala. SKS KRA. Moilanen, Matti 2986. 1937.

Luokka C297. Käärme ilmestyy noidan, jumalattomana kuolleen haudalle.

b. Kokemäki. SKS KRA. Lehtonen, Svante KT 29:93a. 1938.b. Kokemäki. SKS KRA. Huhtanen, Niilo MT 3:266. 1958.b. Orivesi. SKS KRA. Hörtsänä, Hugo 186. 1953.h. Rautu. SKS KRA. Onttonen, Helena 3738. 1951.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla KRK 12:58. i. Sortavala. SKS KRA. Aalto, Sanni KRK 140:4.

Luokka D221. Tietäjä käsittelee käärmeitä.

e. Valtimo, Haapakylä. SKS KRA. Hautala, J. 1515. 1939. j. Uurainen. SKS KRA. Rössi, Vihtori KRK 74:104.

Luokka D921. Loukattu tietäjä nostaa käärmeen.

b. Ähtäri. SKS KRA. Tuomaala, Väinö 3223. 1949.c. Vehkalahti. SKS KRA. Sohlman, K.G. 1895.d. Korpilahti. Kotikoski, J. W. KRK 59:211.f. Kangaslampi. SKS KRA.Lönnbohm, O. A.F. b) 493. 1894.l. Merijärvi. SKS KRA. Hyvärinen, J. 2342. 1940.m. Säräisniemi. SKS KRA. Leinonen, Matti KT212:22. 1937.Luokka D926. Tietäjä nostaa käärmeen polttamaan tuvan.

e. Karstula. SKS KRA. Rautiainen, Albert 709. 1938. e. Toivakka. SKS KRA. Valkeinen, Jalmar KRK 75:424.i. Nurmes. SKS KRA. Tuukkanen, Vappu 44. 1935. l. Vihanti. SKS KRA. Junttila, M.A. 8. 1937.

146

Luokka D931. Käärme nostetaan naurismaan vartijaksi, karkottaa varkaat.

f. Mikkeli. SKS KRA. Paajanen, Elma KRK 82:113.h. Sortavala, Otsoisten kylä. SKS KRA. Hyvärinen, J. 1418. 1938.

Luokka D1035. Lapinnoita lankeaa loveen, muuttuu käärmeeksi.

n. Kittilä. SKS KRA. Paulaharju, Samuli 226662. 1933.n. Turtola. SKS KRA. Paulaharju, Samuli ja Jenny 8310. 1930.

Luokka R1. Kruunupäinen käärme.

a. Kalanti SKS KRA. Aalto, Juho KRK 1:9.a. Kalanti. SKS KRA. Saarnio, Selma 42. 1936.a. Nousiainen. SKS KRA. Leivo, F. 2028. 1936.a. Yläne. SKS KRA. Hovila, Johanna KT 4:48. 1937.b. Juupajoki. SKS KRA. Maunula, T.E. 134. 1938.c. Haapasaari. SKS KRA. Laiho, L. 3511. 1936.c. Sammatti. SKS KRA. Kuujo, Anja 710. 1949.c. Vihti. SKS KRA. Ranta, Kaarlo 822. 1937.d. Padasjoki. SKS KRA. Kilpi, Topias TK 34:130. 1961.h. Suursaari. SKS KRA. Laiho, L. 3518. 1936.n. Kittilä. SKS KRA. Paavola, Jouko SSA. 1931.

Luokka R11. Käärmeiden käräjät.

d. Asikkala. SKS KRA. Niemi, Osmo 414. 1936.g. Tuusniemi. SKS KRA. Lilius, L. 298. 1888. g. Tuusniemi. SKS KRA. Räsänen, Otto KRK 118:21.e. Hankasalmi. SKS KRA. Kauppinen, Evert KRK 72:96.e. Kannonkoski. SKS KRA. Harju, Otto 2214. 1938.e. Saarijärvi. SKS KRA. Harju, Otto 69:42. 1935.f. Hirvensalmi. SKS KRA. Tanttu, K. 165. 1914.f. Luumäki. SKS KRA. Paarmo, Maire 213. 1954.h. Rautjärvi. SKS KRA. Pennanen, O. 1695. 1941.h. Räisälä. SKS KRA. Lallukka, Heikki PK 28:5150. 1938.i. Sortavala SKS KRA. Hyvärinen, J. KRK 141:385.i. Impilahti. SKS KRA. Saarela, Niina KRK 153: 21.i. Suistamo, Koitto. SKS KRA. Hautala, J. 998. 1939.j. Valtimo. SKS KRA. Saarelainen, O.V. KRK 137:7.k. Padasjoki. SKS KRA. Haapasalo, Jalmari TK 11:48. 1961.l. Kestilä. SKS KRA. Lämsä, Sigfrid KRK 213: 139.l. Vihanti. SKS KRA. Junttila, M.A. 7. 1937.

Luokka R21. Ritari ryöstää käärmeen kruunun.

a. Anjala. SKS KRA. Tyyskä, J. 59: 1887.b. Merikarvia. SKS KRA. Laanti, A. 749. 1936.

147

Luokka R101. Jättiläiskäärme.

a. Rymättylä. SKS KRA. Koisaari, Alli TK35:10. 1961.b. Nakkila. SKS KRA. Gröönroos, Vihtori KRK 20:5101.d. Somero. SKS KRA. Soihanen, Selma PK 13:2462. 1938.d. Hollola. SKS KRA. Uusitalo, Aulis KT58:32. 1938.h. Vahviala. SKS KRA. Aspinen, Eemil TK 9:71. 1961.

Luokka R111. Lentävä käärme putoaa pilvistä.

i. Sortavala. SKS KRA. Moilanen, Matti KRK 145:22.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston eläinperinnekortiston aineistot:

a. Angelniemi. SKS KRA. Kivi, Taru KT5:80. 1937.a. Kalanti. SKS KRA. Valo, Kustaa KRK 12:209. a. Nousiainen. SKS KRA. Leivo, Frans 2584. 1937.a. Paattinen. SKS KRA. Kaukovalta, K. V. KT4:27. 1937.a. Uusikaupunki. SKS KRA. Salokannel, Tyyne KRK 8:296.b. Huittinen. SKS KRA. Vettervik, Varma KRK 47:404.b. Nakkila. Vihtori Grönroos. 26:880.b. Rauman mlk. SKS KRA. Salminen, Eemil KT 10:16a. 1937. c. Vihti. SKS KRA. Ranta, Kaarlo 843. 1937.d. Humppila. SKS KRA. Lahti, Vihtori. KRK 60:19.d. Suoniemi. SKS KRA. Kuusi, Hilja KRK 30:86.d. Sysmä. SKS KRA. Uurasmaa, Hulda 58:103. 1938. d. Tyrväntö. SKS KRA. Tupala, Terttu 565. 1948.e. Jyväskylä. SKS KRA. Hyytiäinen, Niilo KT 62:12. 1936. e. Konnevesi. SKS. KRA. Heinonen, Heikki 61: 12. 1938.e. Konnevesi. SKS KRA. Keskisuomalainen Osakunta 193. 1937.e. Laukaa. SKS KRA. Valkeinen, Jalmar 75:261.e. Saarijärvi. SKS KRA. Harju, Otto KRK 69:224.f. Kangasniemi. SKS KRA. Kuitunen, Oskari 2976. 1936.f. Kangasniemi. SKS KRA. Viinikainen, Kalle KRK 89:362.f. Kangasniemi, Orala. SKS KRA. Kuittinen, Oskari 3034. 1937.f. Mikkeli. SKS KRA. Paajanen, Elma KRK 82:114.g. Karttula. SKS KRA. Oksman, Juho KRK 111:1288.g. Kerimäki. SKS KRA. Raila, Alli 485. 1937g. Nilsiä. SKS KRA. Horttanainen, Erkki KRK 94:427.g. Pielavesi. SKS KRA. Nissinen, Armas KRK 107: 46.g. Rautalampi. SKS KRA. Penttinen, Ville KT 66:6. 1938. g. Savonranta. SKS KRA. Pesonen, O. KT 80:4. 1936. g. Tervo. SKS KRA. Oksman, Juho KRK 110:776. g. Vehmersalmi. SKS KRA. Räsänen, Otto KRK 118:240.h. Jaakkima. SKS KRA. Pakkanen, Jussi KRK 133:19.h. Kanneljärvi. SKS KRA. Kurppa, Aino KRK 127:26.

148

h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 3811. 1937. Koivistoh. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 2763. 1937.h. Koivisto. SKS KRA. Mannonen, Ulla 4549. 1937h. Parikkala. SKS KRA. Nokelainen, Ida KT114:58. 1937.h. Räisälä. SKS KRA. Poskiparta, Tauno KT 117:10. 1938.h. Sortavala. SKS KRA. Saikkonen, Selma KT 137:231. 1937.h. Viipurinpit. SKS KRA. Hakkarainen, Samuel KT 107:21. 1936. i. Impilahti. SKS KRA. Kuronen, Juho KT 129: 224. 1937.i. Sortavala. SKS KRA. Hyvärinen, Juho 14. 1936. j. Nurmes. SKS KRA. Kortelainen, Helmi KRK 159: 651.j. Nurmes. SKS KRA. Lasanen, Pekka KRK 162:241.j. Nurmes. SKS KRA. Lasanen, Pekka 163:954. j. Sotkamo. SKS KRA. Toiviainen, Helmi KT 217:159. 1937.j. Suomussalmi. SKS KRA. Hiltunen, Jaakko 207:69. 1938j. Suomussalmi. SKS KRA. Nivalainen, Juho KT 215:19. 1936.j. Tuupovaara. SKS KRA. Aaltonen, Taisto KT 143:87. 1938.k. Jalasjärvi. SKS KRA. Ojala, Lempi KRK 186:118.k. Kauhava. SKS KRA. Jussila, Matti 689. 1937.k. Lestijärvi. SKS KRA. Laitala, Jenny KT 170:25. 1936.m. Kuusamo. SKS KRA. Pohjola, Ali KT 216:18. 1937.m. Maaninka. SKS KRA. Häiväläinen, Martta 90: 349. 1936.n. Kittilä, Sirkankylä. SKS KRA. Paulaharju, S. b) 15703. 1931.u. Viron-Inkeri. SKS KRA. Laiho, Aili 2440. 1937. Viron Inkeri.

Suomen kansan vanhat runot:

SKVRIII3 4384. N. Kallivieri AI. VI 33.91.

149

Liite 1. Yksinkertaistettu malli käärmeen nimitysten semanttisesta ”avaruudesta”.

150

Liite 2. Yksinkertaistettu malli elätti- ja haltijakäärmeen uhri- sekä asuinpaikkojen semanttisesta avaruudesta.

151

Olinpaikat/ uhripaikat

Kotipiiri talo uuni, uunin sola, uunin alusta...lattiasillan alusta, multipenkki, lattian alusta...sänkypenkki, penkin alustaovensuuhun tehty syvennys

navetta,ometta,läävä

sulaani, kylmähuonekivijalka”sontien alus”roodet

sauna kiuaspajaaittatalli

uhripaikat kivilouhos, -raunio, iso kivi, kiviaitaaljopuu, uhrikuusi, pihakoivu...kuoppa, ”perunakuoppa”

astiat pilkkumituohivakkahäkkipääkallopullopyssy

Kotipiirin ulkopuoli vuoren onkalometsä

peränurkka

piha

niitty

karjatarhapelto

ruokahuone

aitan alla

Liite 3. Yksinkertaistettu malli elätti- ja haltijakäärmeen morfologian keskeisten piirteiden semanttisesta avaruudesta.

152

Liite 4. Yksinkertaistettu malli elätti- ja haltijakäärmeen keskeisten funktioiden semanttisesta avaruudesta.

153

käärmeen funktio ennustaminen näyttäytyy vahingon edellänäyttäytyy ennen sotaanäyttäytyy unessa – hevosia kuolee

hedelmällisyys karjan menestyssato kasvu

vartija

ihmisten hedelmällisyyden edistäminen

suojelee pahoilta voimiltasuojelee paralta

toimii nostokäärmeenä

vahingoittava voima

suojelee naapurilta

hyökkää ohikulkijan kimppuunpistää talon lehmiä/ imee lehmiä

järjestyksen ylläpito tarkastaa uuden perheenjäsenenosoittaa tyytymättömyyden aiheuttaa sairauden

aiheuttaa tulipalonpaholainen vie lehmäntalo häviää, onni menetetäänlähtee pois talosta, lähtee toiseen taloontappaa piikatytön, pistää emäntää

suojelee käärmeenpuremilta

rikkauden/ onnen tuottaminen

sielueläin käärme kuolee lapsi kuoleeemäntä kuoleelehmä / lehmiä/ härkä, hevonen kuoleeemäntä sairastuu, menettää puhekykynsälehmät lypsää vertalapsi sairastuu

ajaa pois penkiltään

syö kermat maidon päältä

työt menestyy

suojelee rotilta ja hiiriltä

pelottelee

myrkyttää maidot

kaataa metsää, myrkyttää kasvillisuuden

syö myrkkykasvit ja -eläimet

näyttäytyy

tuo onnea