2
KULTTUURI 6 Kulttuuriosaston esimies: Markus Määttänen 050 438 0914 [email protected] 6 Sähköpostit: [email protected] [email protected] Satakunnan Kansa // Torstaina 29. toukokuuta 2014 10 // ENEMMÄN // Jukkapekka Varjonen Rauma Sepän talo on 15–20 vuotta tyh- jillään ollut, rapistuva arvoraken- nus ihan Rauman kaupunginkirjas- ton vieressä. 1920-luvulla rakenne- tulle talolle on yritetty etsiä käyt- tötarkoitusta jo pidemmän aikaa, mutta ilman tulosta. Tänä kesänä talo – tai erityisesti sen piha – saa uudet muistijäljet, kun taiteilija/muotoilija Päivi Rai- vion johdolla siinä on paikkasidon- nainen tilateossarja Tunne+Tila. Osana Maaseudun Sivistysliiton Paikan tuntu – paikan identiteet- ti -hanketta piha muuttuu kesän ajaksi kokemukselliseksi paikaksi. Kaupunkilaiset osallistuvat teokseen muun muassa istutus- talkoissa, kasvien kastelussa ja hoi- dossa ja elokuun lopulla sadonkor- juutapahtumassa. Kasvien kasvatukseen ja istutuk- seen osallistui paikallisia koulu- luokkia ja Rauman Seudun Katu- lähetyksen nuoret hoitavat kasveja kesän aikana. Pihalla järjestetään myös kesän aikana yhteisöllistä toimintaa. Koululaiset ovat istuttaneet Rai- vion rakentamille lavoille muun muassa laventelia, rosmariinia ja papuja. Nurmikkoa ei saa ajaa, jo- ten osan pihasta vallanneet uni- kot kukkivat lähiviikkoina varmas- ti kauniisti. – Minua ei kiinnosta porkkana- sato, vaan miten ihmiset kohtaa- vat teoksen ja paikan. Toiminnal- lisuuden avulla teos juurtuu nope- ammin paikkaansa, kertoo Raivio, jolla on aiempaa kokemusta Sata- kunnan unohdetuista paikoista. Raivio toimi pari vuotta sitten Satakunnan ammattikorkeakou- lun Kadotetut paikat -hankkees- sa, jossa hän nuorten kanssa ke- hitti muotoilun keinoin Vanhaa Raumaa, Porin lyhytaaltoasemaa ja Kankaanpään taidekehää. MYÖS MAASEUDUN Sivistysliiton kulttuurijohtaja Helka Ketonen on raumalaisille vanha tuttu. En- nen MSL:ään siirtymistä vuon- na 2012 hän toimi muun muassa Nykytaiteen museo Kiasmassa ja Lönnströmin koti- ja taidemuse- on johtajana. Ketosen mukaan Sepän talo on osa MSL:n kolmevuotista hanket- ta, jossa elinympäristön suhdetta luontoon tutkitaan esimerkiksi yh- teisö- ja ympäristötaiteen avulla. Rauman lisäksi esimerkiksi Hel- singissä valjastetaan kesän ajaksi Korkeasaaren vanhat karhulinnat taiteen näyttämöiksi, ja Pyhäjoel- le perustetaan yhdessä asukkaiden kanssa yhteisestä työskentelystä ja tapahtumista koostuva Aistipuisto. Raivion Raumalle tekemä Tun- ne-Tila on kolmevuotisen tilateos- sarjan ensimmäinen, ensi vuonna tehdään vastaava teos Oulussa ja Joutotalolle Raumalla uudet muistijäljet Aution Sepän talon piha muuttuu kesäksi kokemukselliseksi paikaksi. Taiteilijapiirien unelmissa tehdä autiotalosta taiteilijatalo on yksi iso este. SEPÄN TALO Tapahtumia kesällä 10. HEINäKUUTA. Kuvatai- teen päivä: RaumArs-vieras Ranskasta Pouk Theatre esiin- tyy aamukasteessa kello 7.00 ja illanhämyssä kello 22.00. 14.–17. ELOKUUTA. Maaseudun Sivistysliitolla Pop Up -toimis- to. Sepän talossa avoimet ovet, siivoustalkoot ja keskusteluti- laisuus. 17. ELOKUUTA. Ravintola- päivä ja sadonkorjuutapahtuma. Osa Ravintolapäivän tuotosta käytetään Sepän talon kunnos- tukseen. Minua ei kiinnosta porkkanasato, vaan miten ihmiset kohtaavat teoksen ja paikan. Toiminnallisuuden avulla teos juurtuu nopeammin paikkaansa. PäIVI RAIVIO taiteilija/muotoilija HELGA Ketonen ja taiteilija Päivi Raivio ovat toteuttamassa yhdes- sä kaupunkilaisten kanssa Sepän talon pihasta kokemuksellisen pai- kan, Tunne + Tila -teoksen. HAMMASLÄÄKÄRI Sirkka Sepän talo on ollut jo vuosikymmeniä tyhjillään Rauman kaupunginkir- jaston ja kaupunginteatterin vie- ressä.

6 Kulttuuriosaston esimies: 6 Markus Määttänen 050 438 ...sepantalo.fi/fi/wp-content/uploads/2014/11/SK_juttu_29.5.2014.pdf · linen päivä ja Laulukarnevaalit eli Sångkarneval!

  • Upload
    others

  • View
    0

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: 6 Kulttuuriosaston esimies: 6 Markus Määttänen 050 438 ...sepantalo.fi/fi/wp-content/uploads/2014/11/SK_juttu_29.5.2014.pdf · linen päivä ja Laulukarnevaalit eli Sångkarneval!

Kulttuuri6 Kulttuuriosaston esimies: Markus Määttänen 050 438 0914 [email protected]

6 Sähköpostit: [email protected] [email protected]

Satakunnan Kansa // Torstaina 29. toukokuuta 201410 // ENEMMÄN //

Jukkapekka VarjonenRauma

• Sepän talo on 15–20 vuotta tyh-jillään ollut, rapistuva arvoraken-nus ihan Rauman kaupunginkirjas-ton vieressä. 1920-luvulla rakenne-tulle talolle on yritetty etsiä käyt-tötarkoitusta jo pidemmän aikaa, mutta ilman tulosta.

Tänä kesänä talo – tai erityisesti sen piha – saa uudet muistijäljet, kun taiteilija/muotoilija Päivi Rai-vion johdolla siinä on paikkasidon-nainen tilateossarja Tunne+Tila.

Osana Maaseudun Sivistysliiton Paikan tuntu – paikan identiteet-ti -hanketta piha muuttuu kesän ajaksi kokemukselliseksi paikaksi.

Kaupunkilaiset osallistuvat teokseen muun muassa istutus-talkoissa, kasvien kastelussa ja hoi-dossa ja elokuun lopulla sadonkor-juutapahtumassa.

Kasvien kasvatukseen ja istutuk-seen osallistui paikallisia koulu-luokkia ja Rauman Seudun Katu-lähetyksen nuoret hoitavat kasveja kesän aikana. Pihalla järjestetään myös kesän aikana yhteisöllistä toimintaa.

Koululaiset ovat istuttaneet Rai-vion rakentamille lavoille muun muassa laventelia, rosmariinia ja papuja. Nurmikkoa ei saa ajaa, jo-ten osan pihasta vallanneet uni-kot kukkivat lähiviikkoina varmas-ti kauniisti.

– Minua ei kiinnosta porkkana-sato, vaan miten ihmiset kohtaa-

vat teoksen ja paikan. Toiminnal-lisuuden avulla teos juurtuu nope-ammin paikkaansa, kertoo Raivio, jolla on aiempaa kokemusta Sata-kunnan unohdetuista paikoista.

Raivio toimi pari vuotta sitten Satakunnan ammattikorkeakou-lun Kadotetut paikat -hankkees-sa, jossa hän nuorten kanssa ke-hitti muotoilun keinoin Vanhaa Raumaa, Porin lyhytaaltoasemaa ja Kankaanpään taidekehää.

Myös MaasEuduN Sivistysliiton kulttuurijohtaja Helka Ketonen on raumalaisille vanha tuttu. En-nen MSL:ään siirtymistä vuon-na 2012 hän toimi muun muassa Nykytaiteen museo Kiasmassa ja Lönnströmin koti- ja taidemuse-on johtajana.

Ketosen mukaan Sepän talo on osa MSL:n kolmevuotista hanket-ta, jossa elinympäristön suhdetta luontoon tutkitaan esimerkiksi yh-

teisö- ja ympäristötaiteen avulla. Rauman lisäksi esimerkiksi Hel-

singissä valjastetaan kesän ajaksi Korkeasaaren vanhat karhulinnat taiteen näyttämöiksi, ja Pyhäjoel-le perustetaan yhdessä asukkaiden kanssa yhteisestä työskentelystä ja tapahtumista koostuva Aistipuisto.

Raivion Raumalle tekemä Tun-ne-Tila on kolmevuotisen tilateos-sarjan ensimmäinen, ensi vuonna tehdään vastaava teos Oulussa ja

Joutotalolle Raumalla uudet muistijäljet

●● Aution Sepän talon piha muuttuu kesäksi kokemukselliseksi paikaksi.

●● Taiteilijapiirien unelmissa tehdä autiotalosta taiteilijatalo on yksi iso este.

Sepän talo

Tapahtumia kesällä

• 10. heinäkuuTa. Kuvatai-teen päivä: RaumArs-vieras Ranskasta Pouk Theatre esiin-tyy aamukasteessa kello 7.00 ja illanhämyssä kello 22.00. 14.–17. elokuuTa. Maaseudun Sivistysliitolla Pop Up -toimis-to. Sepän talossa avoimet ovet, siivoustalkoot ja keskusteluti-laisuus. 17. elokuuTa. Ravintola-päivä ja sadonkorjuutapahtuma. Osa Ravintolapäivän tuotosta käytetään Sepän talon kunnos-tukseen.

Minua ei kiinnosta porkkanasato, vaan miten ihmiset kohtaavat teoksen ja paikan. Toiminnallisuuden avulla teos juurtuu nopeammin paikkaansa.

PäiVi RaiViotaiteilija/muotoilija

Helga ketonen ja taiteilija Päivi Raivio ovat toteuttamassa yhdes-sä kaupunkilaisten kanssa Sepän talon pihasta kokemuksellisen pai-kan, Tunne + Tila -teoksen.

Hammaslääkäri Sirkka Sepän talo on ollut jo vuosikymmeniä tyhjillään Rauman kaupunginkir-jaston ja kaupunginteatterin vie-ressä.

Page 2: 6 Kulttuuriosaston esimies: 6 Markus Määttänen 050 438 ...sepantalo.fi/fi/wp-content/uploads/2014/11/SK_juttu_29.5.2014.pdf · linen päivä ja Laulukarnevaalit eli Sångkarneval!

Satakunnan Kansa // Torstaina 29. toukokuuta 2014 KULTTUURI // ENEMMÄN // 11

vuonna 2016 jossain kolmannessa rannikkokaupungissa.

SEpÄN TaLoN Tunne-Tila-teoksen tavoitteena on paitsi avata piha-piiri kaikille kaupunkilaisille, myös virittää keskustelua talon tulevai-suudesta.

Sepän talon viimeinen omista-ja oli edesmennyt hammaslääkä-ri Sirkka Seppä. Vaikka Raumalla vanhojen talojen historia on yleen-sä dokumentoitu varsin tarkasti, ei Sepän talosta tai sen asukkais-ta ole kaupungin arkistossa pal-joakaan tietoa. Järjestäjät pyytä-

vätkin ihmisiä kertomaan muis-tojaan talosta.

RaumArsin tuottaja Hannele Kolsio kertoo, että taiteilijapiirit ovat vuodesta 2007 lähtien toivo-neet, että siitä tehtäisiin taiteilija-talo. Taiteilijaresidenssit ovat pit-kin kaupunkia, ja Kolsion mukaan Rauman maine taidekaupunkina nousisi ihan toisiin sfääreihin, jos taiteilijoille olisi esimerkiksi oma rakennus paraatipaikalla, ihan kau-punginkirjaston ja -teatterin vie-ressä.

KoLSIo NaURahTaa kysymyksel-le, eikö hiljattain myyntiin piste-tystä Lönnströmin taidemuseosta voisi tehdä vastaavanlainen taitei-lijakoti. Valtakadun varren mah-tirakennuksen myyntihinta on 1,2 miljoonaa euroa, eli aivan lii-kaa RaumArsin kaltaiselle taitei-lijayhdistykselle.

Se, toteutuuko Kolsion toive Se-pän talon uudesta elämästä, tai-taa olla kaupungin päättäjille mel-koinen pähkinä purtavaksi. Sepän talo on sen verran heikossa kun-nossa, ettei sivullisilla ole sisäti-loihin asiaa.

Joonas salli/sK

Helsingissä valjastetaan kesän ajaksi Korkeasaa-ren vanhat karhulinnat taiteen näyttämöiksi.

Valtakadun varren mahti-rakennuksen myyntihin-ta on 1,2 miljoonaa euroa.

Jarmo HuidaPori

• Kun Porin ruotsalaisen päi-väkodin ja alakoulun lapset pu-haltavat tiedotustilaisuudessa kazoolla tutun sävelmän ruot-siksi ja suomeksi, tietää, että ensi kesän kymmenensillä Pori Jazz Kidseillä on myös kaksikie-linen päivä ja Laulukarnevaalit eli Sångkarneval! Kidsin tiistai 15. heinäkuuta on se perintei-nen kaksikielinen päivä.

Tänä kesänä tapahtuman oh-jelmallinen osuus tiivistyy tiis-taihin 15. ja keskiviikkoon 16. heinäkuuta. Palaute on ollut sen suuntaista, että mökkeile-vät perheet joutuvat kohtuut-toman valinnan eteen, jos ohjel-maa on jo viikonvaihteessa. Pa-jatoiminta sen sijaan käynnis-tyy maanantaina, ja sunnuntai-na 13. heinäkuuta otetaan vielä ilmoittautumisia vastaan Palm-gren-konservatoriossa.

– Tiedämme, että pajalaisia on tulossa viime hetkelläkin, jo-ten sunnuntaina on vielä mah-dollisuus ilmoittautua, jos ei ole ehtinyt tehdä sitä ennakkoon, lohduttelee tapahtuman tuot-taja Bianca Morales.

pajaToIMINTa oNKIN ilmaista-pahtuman olennaista runkoa. Koko tapahtuman perusfiloso-fia on mahdollisimman mata-la kynnys tarttua soittimeen ja osallistua musiikin tekemiseen laulamalla tai vaikka käsiä ta-puttamalla.

– Pajat ovat olleet mukana alusta asti ja siellä nuoret mu-sikantit pääsevät ammattimai-seen miljööseen. Monet paja-laiset tulevat vuodesta toiseen.

Mehän kasvatamme täällä nuo-ria kykyjä isoille lavoille asti, Bianca Morales jatkaa.

Luvassa on Young Talent Showcase Jazzkadulla heti maanantaina 14. heinäkuuta ja toinen tiistaina samaan ai-kaan. Mukana on yksitoista or-kesteria ja lähes 60 esiintyjää. Enemmänkin olisi ollut tulos-sa, mutta mukaan ei mahtunut.

Juhlien kohokohtia on myös Arttu Koistisen eli aivan en-simmäisen Youn Talentin pa-luu Kidseille. Hän esiintyy säh-kökanteleineen yhdessä Olga Shishkinan kanssa keskiviik-kona tapahtuman päätteeksi ja on mukana myös sävellys- ja jammailupajassa tiistaina ja keskiviikkona.

Arttu on oivallisen katu-us-kottava esikuva nuorille soitta-jille, joille lastenmusiikki aihe-uttaa vieroitusoireita.

KIdSIN hyvÄKSI havaittu runko pitää sisällään pajojen lisäksi muskareita ja monenlaista val-mista ohjelmaa. Suuria muu-toksia ei ole tehty.

– Erilaiset elementit ovat mukana yleisön palautteen pe-rusteella. Päätavoite on antaa perheille musiikin tekemisen mahdollisuus monipuolisesti ja pienillä keinoille. Nyt saam-me esimerkiksi erän helppoja kazoo-puhaltimia jaettavaksi, jotta musiikin tekemiseen voi osallistua, Bianca Morales sa-noo.

Esiintyjälista tiistaille ja kes-kiviikolle sisältää musiikin li-säksi niin näyttämöilmaisua kuin sirkustemppuja.

– Nuori klovni Sebastian pitää välivuoden sirkuksista ja viet-tää sen Suomessa. Hän halusi ehdottomasti tulla Kidseille, Bianca Morales jatkaa.

Satu Sopanen ja Tuttiorkes-teri ovat jälleen mukana, myös Jokeri Pokeri Box. Lisäksi oh-

jelmasta löytyy musiikkiteatte-rin nuoria kykyjä kuten Kizzat ja KumKumMaa.

Pori Jazz on solminut myös kolmen vuoden yhteistyösopi-muksen Lastensuojelun Kes-kusliiton Emma&Elias-projek-tin kanssa, jota rahoittaa Raha-automaattiyhdistys Ray.

Kymmenes kerta yhdessäEnsimmäinen nuori kyky arttu Koistinen sähkökanteleineen palaa Pori Jazz Kidseille.

Pori Jazz Kids

Yhdessä X 10

• Pori Jazz järjestää ilmaisen lastentapahtuman jo kymme-nennen kerran 13.–16. heinä-kuuta.

• Tapahtumapaikkoina ovat Lokki-lava ja Pelle Hermannin puisto.

• Tapahtuman pajoihin voi ilmoittautua joko netissä tai Palmgren-konservatoriossa 13.7. klo 15–16.

• PaJoJa on kolme: jousipaja, kuorolaulupaja ja jazz- ja imp-robändipaja. Pajat ovat Palm-gren-konservatoriossa.

• Young Talent Showcase on Jazzkadulla maanantaina 14.7. ja tiistaina 15.7. klo 12–14

• Muskarit tiistaina ja keskiviik-kona Lokkilavan edustalla klo 10.

• ohjelmaa on tiistaina ja kes-kiviikkona Lokkilavalla ja Isossa puuhateltassa. Esiintyjinä mm. Klovni Sebastian, Arttu&Olga, Robin Hund, Kizzat, Jokeri Pokeri Box ja KumKumMaa sekä Satu Sopanen & Tuttiorkesteri.

• Kaupunkijuna kiertää alueella poimimassa perheitä kyytiin ja reitti kulkee parkkialueille

• TaPaHTuMan tarjoavat Pori Jazz, Emma&Elias-projekti, Porin kaupunki sekä Svenska Kultur-fonden ja Finlandsarenan.

a PoriJazz.fi/fi/KidS

MiiKKa KiMinKi/sK

Kazoo ”soi”. Björneborgs Svenska samskolan alakoulun oppilaat ja barnträdgårdenin eli lastentarhan lapset osallistuvat ensi kesänä Pori Jazz Kidseille. Luvassa on jälleen myös Svenska dagen eli kaksikie-linen päivä. Taustalla tapahtuman tuottaja Bianca Morales.

• Satakuntalaiset menestyivät hyvin yleisöäänestyk-sessä, jolla valittiin semifinalistit Seinäjoen Tango-markkinoiden laulukilpailuun.

Jatkoon äänestettiin porilainen Olli Lumineva, eu-ralainen Ari Nurmi sekä vuoden 1998 tangoprinses-sa Piritta Venho Raumalta (kuvassa). Lisäksi sasta-malalainen Iida Santa pääsi jatkoon tuomariäänin.

Semifinaali on Turussa 7. kesäkuuta.

Satakuntalaisia tangosemifinaaliin