KUOPION YLIOPISTON JULKAISUJA A. FARMASEUTTISET TIETEET 62

KUOPIO UNIVERSITY PUBLICATIONS A. PHARMACEUTICAL SCIENCES 62

EEVA SAVELA

Ammattitaidon ylläpitäminen apteekissa – farmaseuttien ja proviisoreiden kouluttautuminen normiteorian viitekehyksessä

Väitöskirja

Esitetään Kuopion yliopiston farmaseuttisen tiedekunnan luvalla julkisesti tarkastettavaksi Kuopion yliopistossa Canthian luentosalissa L2 lauantaina 15. helmikuuta 2003 klo 12

Sosiaalifarmasian laitos Farmaseuttinen tiedekunta

Kuopion yliopisto KUOPIO 2003

Jakelu: Kuopio yliopiston kirjasto PL 1627 70211 KUOPIO Puh. 017 163 430 Faksi 017 163 410 Sarjan toimittaja: Jouko Savolainen, FaT Farmaseuttisen kemian laitos Kuopion yliopisto Tekijän osoite: Pulkkilan apteekki Pulkkilantie 2 B 92600 Pulkkila puh. 08 812 1413 faksi 08 812 1419 s-posti: eeva.savela@na.netppl.fi Työn ohjaajat: Professori Hannes Enlund, Ph.D. Sosiaalifarmasian laitos Kuopion yliopisto Professori Riitta Ahonen, Ph.D. Sosiaalifarmasian laitos Kuopion yliopisto Projektipäällikkö Marja Airaksinen, Ph.D. TIPPA-projekti Esitarkastajat: Dosentti Sari Eerikäinen Ranuan apteekki Dosentti Sari Lindblom-Ylänne Oikeustieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Vastaväittäjä: Dosentti Pekka Roto Suomen Terveystalo Oy ISBN 951-781-280-9 ISSN 1235-0478 Kuopion yliopiston painatuskeskus Kuopio 2003 Finland

Savela, Eeva. A mmattitaidon ylläpitäminen apteekissa – farmaseuttien ja proviisoreiden kouluttautumi-nen normiteorian viitekehyksessä. Kuopion yliopiston julkaisuja A. Farmaseuttiset tieteet 62. 2003. 260 s. ISBN 951-781-280-9 ISSN 1235-0478 TIIVISTELMÄ Lääkealan ammattilaisten on pidettävä yllä ammattitaitoaan. Velvoite löytyy sekä lainsäädännöstä että alan eettisistä ohjeista. Myös suomalaiset apteekkien asiakkaat odottavat saavansa apteekeista opastusta lääkkeiden oikeasta ja turvallisesta käytöstä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa siitä, miten ja kuinka monet suomalaiset apteekkilaiset pitävät yllä ammattitaitoaan. Myös kouluttautumista estävistä ja kannustavista tekijöistä haluttiin tietoa. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten suomalaiset apteekkilaiset kokevat oman ammattiroolinsa ja miten koulutukseen osallistuminen vaikuttaa tämän roolin kokemiseen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli normiteoria. Tutkimuksen ensimmäisen osan muodosti postikysely, joka lähetettiin edustavalle otokselle suomalaisis-ta apteekkilaisista vuonna 2001 (vastausprosentti 75 %, n= 306). Kyselyn jälkeen haastateltiin osaa tut-kimukseen vastanneista (n=19), samoin alan asiantuntijoita (n=11), jotka edustivat alan järjestöjä, viran-omaistahoja ja yliopistoja. Kyselyn tuloksia verrattiin vuonna 1990 tehdyn lääkeinformaatiotutkimuksen tuloksiin (n=714, vastausprosentti 76 %). Ammattilehdet, lääke -edustajien käynnit ja lääketeollisuuden tuottama kirjallinen materiaali olivat ap-teekkilaisten eniten käyttämiä tapoja ammattitaidon ylläpitämiseen. Kyselyä edeltäneen 12 kuukauden aikana 76 % farmaseuteista ja 85 % proviisoreista oli osallistunut toimipaikkakoulutukseen tai täyden-nyskoulutukseen vähintään vajaan päivän verran. Säännöllisestä toimipaikkakoulutuksesta pääsi osalli-seksi noin 70 % vastanneista. Toimipaikkakoulutukseen farmaseutit ja proviisorit osallistuivat yhtä pal-jon, muuhun koulutukseen proviisorit osallistuivat farmaseutteja enemmän. Toimipaikkakoulutusta järjes-tettiin enemmän suurissa ja keskikokoisissa kuin pienissä apteekeissa. Koulutukseen osallistuminen ja ammattitaidon ylläpitäminen kasautuivat samoille henkilöille. Henkilökuntapula ja pitkät etäisyydet kou-lutukseen koettiin suurimmiksi kouluttautumista estäviksi tekijöiksi. Kuitenkin pohjois - ja itäsuomalaiset vastaajat osallistuivat koulutukseen eniten. Työnantajan asenne oli tärkeä kouluttautumista edistävä teki-jä. Vaikutus näkyi erityisen selvästi toimipaikkakoulutuksen toteutumisessa. Haastattelut vahvistivat tätä tulosta. Koulutukseen osallistuvat ja osallistumattomat apteekkilaiset voitiin luokitella normiteorian mu-kaisesti erilaisiin osallistumisluokkiin. Ammatillinen kehittyminen ja asiakkaiden antamiin haasteisiin vastaaminen motivoivat valtaosaa vas-taajista osallistumaan koulutukseen. Ne vastaajat, joille ammatillinen kehittyminen oli tärkeää, osallistui-vat muita enemmän koulutukseen. He olivat myös valmiita käyttämään omaa aikaansa kouluttautumiseen. Aktiivisesti koulutukseen osallistuvat vastaajat pitivät itseään lääkealan asiantuntijoina useammin kuin vähän kouluttautuvat kollegansa. Vuonna 1990 useimmat farmaseutit (43 %) eivät vielä pitäneet itseään lääkealan asiantuntijoina, vuonna 2001 se kuitenkin oli useimpien farmaseuttien (82 %) kokemus omasta ammattiroolistaan. Muutos asiantuntijuuden suuntaan, professioammattilaiseksi, on tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana ja se on selvä. Jatkuva kouluttautuminen ja mahdollisuus ammattitaidon ylläpitoon on keskeinen osa tätä prosessia. Professionaalisuus näkyi myös vastaajien asenteissa omaa ammattiaan koh-taan. Kouluttautuminen on apteekkilaisille osa alan asiantuntijuuden normia. Ammatilliset normit ja asen-teet välittyvät alan ammattilaisten kesken etenkin täydennyskoulutukseen osallistumisen kautta. Universal Decimal Classification: 331.363, 377.4 National Library of Medicine Classification: QV 20, QV 21, QV 737 Yleinen suomalainen asiasanasto: apteekit - - henkilöstö; farmaseutit; proviisorit; ammattitaito; ammatil-linen kehitys; ammattikuva; ammatti-identiteetti; asiantuntijuus; professionalismi;normit; sosialisaatio; motivaatio; henkilöstökoulutus; työpaikkakoulutus; täydennyskoulutus; tiedonhankinta

Savela, Eeva. Professional competence in community pharmacies – Continuing education among Finnish pharmacists applying the Norm theory as a theoretical framework. Kuopio University Publications A. Pharmaceutical Sciences 62. 2003. 260 p. ISBN 951-781-280-9 ISSN 1235-0478 ABSTRACT Pharmacy as a profession is in transition. This applies particularly to the skills needed in community pharmacy practice. The members of the profession should keep their skills up-to-date and acquire new skills needed in new professional tasks. This demand is supported by professional strategies and ethics, as well as by customer expectations that all require pharmacists to provide timely and accurate information while dispensing medicines. The aim of this study was to assess how Finnish community pharmacists keep up their professional skills, and if there are some professionals who do not do this. What are the factors that facilitate or pre-vent them from doing so? How do Finnish pharmacists perceive their professional status, and how does regular participation in continuing education affect this? The theoretical framework for this study was the Norm theory. The first phase of this study was conducted as a postal questionnaire to a representative sample of Fin-nish community pharmacists with a Bachelor's and Master's degree in 2001 (response rate 75 %, n = 306). The second phase included interviews with 19 volunteers selected from the respondents of the phase 1, and with 11 experts in pharmacy (university teachers, officers from professional organisations and ad-ministration) in order to deepen the information obtained by the questionnaire. The results were compared with the results from a survey in year 1990 (response rate 76 %, n = 714). Most pharmacists (both M.Sc. and B.Sc.) reported professional journals, visits by sales representatives and written materials from pharmaceutical manufacturers as regular methods of keeping their professional skills up-to-date. Seventy six per cent of pharmacists with a Bachelor’s degree and eighty five per cent of pharmacists with a Master’s degree participated in formal continuing education (CE) during the last twel-ve months immediately prior to the study. More than half of the respondents also participated regularly in in-house training. Pharmacists with a Master’s degree were more active than pharmacists with a Bache-lor’s degree in participating in all other forms of education except in -house training. Those respondents who were active in continuing education also used other means to keep their professionals skills updated more often than their colleagues. Inactive respondents were less active in all ways. Large and middle-sized pharmacies organized more in-house training than small ones. Respondents reported that lack of personnel in the workplace and long distances to education centres were the biggest barriers for them in participating in CE. In spite of this, those who had the longest distances to travel were most active in participating. The employer’s attitude was an important facilitator for the respondents in participating in education, especially in in-house training. This was also confirmed by the interviews. Partic ipants and non-participants in CE can be divided into different subgroups according to the Norm theory. The need to develop professionally was the most important factor, which motivated pharmacists to participate in CE. Those respondents who were active in CE were also more interested in their own pro-fessional development and wanted to use their own free time in education. They also regarded themselves as pharmacy professionals more often than those who were less active in participating. Not only pharma-cists with a Master’s degree, but also most pharmacists with a Bachelor’s degree (82 per cent) felt they were experts in medicines, which was not the case in 1990 (43 per cent of B.Sc). Pharmacy in Finland has gained a more professional status during the last 20 years. CE and the possibility of keeping professional skills updated is an important factor in this process. This was also confirmed by the answers concerning respondents’ attitudes towards their own profession. Participating in continuing education in Finnish pharmacies is the norm in the profession. Norms and professional attitudes are mediated through con-tinuing education. Universal Decimal Classification: 331.363, 377.4 National Library of Medicine Classification: QV 20, QV 21, QV 737 Medical Subject Headings: community pharmacy services; pharmacies / manpower; pharmacists; profes-sional competence; professional role; socialization; motivation; education, pharmacy, continuing; inser-vice training; staff development

Jussille, Miikalle,

Emmalle ja Joonalle

ESIPUHE

Ihminen, joka tutkii väitöskirjatyössään ammatillisen opiskelun motiiveja ja taustoja

joutuu väistämättä kulkemaan myös matkan itseensä. Mikä saa vakaassa ammatissa,

ensin proviisorina ja myöhemmin apteekkarina, työskentelevän henkilön käyttämään

vuosien ajan kaiken liikenevän vapaa-aikansa akateemisiin opintoihin?

Vastausta kysymykseen täytyy etsiä jo vuosien takaa. Tutkimukseni aikana kirkastui

mm. se, että kouluttautumiseen vaikuttavat hyvin monet tekijät, tapahtumat ja ihmiset.

Koulutusmyönteisen elämänasenteeni pohja on luotu lapsuuden kodin kannustavassa

ilmapiirissä. Kuitenkin oman perheen tuki ja kannustus on ollut opintojeni ja väitöskir-

jan tekemisen tärkeimpiä edellytyksiä. Ilman rakkaan aviopuolisoni Jussin myönteistä

suhtautumista työ olisi jäänyt tekemättä. Tästä syystä kohdistan ensimmäiset kiitokseni

hänelle ja rakkaille lapsillemme, Miikalle, Emmalle ja Joonalle, joiden lapsuus on ollut

vahvasti äidin opintojen sävyttämä. Äidin opiskelun rinnalla perheessämme on kasvanut

kolme tasapainoista ja ihanaa lasta.

Kuopion yliopiston sosiaalifarmasian laitoksen kannustava ilmapiiri on ollut tärkeä

tekijä opintojeni eri vaiheissa ja työni loppuun saattamisessa. Kiitokset laitoksen virka-

vapaalla olevalle esimiehelle, aiempien opintojeni tärkeimmälle tukijalle ja työni pääoh-

jaajalle, professori Hannes Enlundille vahvasta uskosta työn valmistumiseen. Hänelle ja

farmasian tohtori, projektipäällikkö Marja Airaksiselle (työn kolmannelle ohjaajalle)

haluan lausua sydämeni pohjasta tulevat kiitokseni kannustavista ja työtä eteenpäin kan-

taneista kommenteista. Professori Riitta Ahoselle, työni toiselle ohjaajalle, haluan lau-

sua kiitokseni ennen kaikkea hyvin organisoidusta käytännön avusta ja ohjauksesta työn

edetessä. Professori Tuula Vaskilammelle esitän kiitokset mielenkiintoisista keskuste-

luista työn eri vaiheissa.

Haluan esittää myös erityisen lämpimät kiitokseni kahdelle Sarille: farmasian tohtori

Sari Eerikäiselle ja psykologian tohtori Sari Lindblom-Ylänteelle, jotka työni esitarkas-

tajina antoivat arvokkaita ja työtä edelleen kehittäneitä kommentteja ja korjausehdotuk-

sia.

Vilpittömät kiitokseni osoitan sosiaalifarmasian laitoksen tutkimussihteerille Paula

Räsäselle korvaamattomasta avusta työn eri vaiheissa, ja filosofian maisteri Veikko Jo-

kelalle asiantuntevista ohjeista tulosten analysoinnissa. Kiitokset myös yliproviisori,

farmasian tohtori Ulla Närhille monista työn etenemistä ja väitökseen valmistautumista

auttaneista käytännön neuvoista. Filosofian maisteri Leo Jaakolaa kiitän lämpimästi

työni kieliasun tarkastamisesta.

Erityisen lämpimät kiitokseni osoitan oman työyhteisöni, Pulkkilan apteekin ja

Piippolan sivuapteekin, henkilökunnille siitä suuresta työmäärästä ja vastuun

kantamisesta, mihin apteekkarin aktiivinen opiskelu on heidät aika ajoin vienyt. Kiitän

niin ikään Rantsilan apteekin apteekkaria, Taije Juntusta ja hänen apteekkinsa

henkilökuntaa, sillä yhteisen työntekijän myötä myös rantsilalaiset ovat joutuneet

kantamaan osansa väitöskirjan tekemiseen liittyneestä työtaakasta.

Suomen Apteekkariliittoa ja Suomen Farmasialiittoa haluan kiittää lämpimästi sekä

taloudellisesta että käytännön tuesta, jota olen liitoilta saanut opintojeni vaihtelevissa

vaiheissa. Kiitän proviisori Liisa Lehtistä yhteistyöstä kyselyn toteutuksessa. Kiitokseni

saavat niin ikään ne farmasian asiantuntijat ja yksittäiset apteekkarit, joita haastattelin

työni kuluessa.

Lopuksi haluan esittää kiitokseni niille yli 300 farmaseutille ja proviisorille, jotka

osallistuivat tutkimukseeni. Työni positiiviset tulokset luovat uskoa alan tulevaisuuteen,

joka on näiden lääkealan ammattilaisten käsissä. Vastaajien myönteiset asenteet koulut-

tautumista kohtaan antoivat työlleni sen sisällön ja kannustivat tekemään sen loppuun.

Juuri nämä asenteet saivat minut lopulta ymmärtämään, miksi olen tähän työhöni ryhty-

nyt. Kouluttautumisen merkitys asiantuntijuuden luojana on tuotava kaikkien lääkealalla

työskentelevien tietoisuuteen. Billy Woodwardia (1998) siteeraten: “Professional prac-

tice is a journey, not a destination – enjoy the trip.”

Nivalassa 24.12.2002

Eeva Savela

TUTKIMUKSESSA KÄYTETYT TERMIT

Apteekkilainen = farmasian ammattilainen = apteekissa työskentelevä farmaseutti-

sen tutkinnon suorittanut henkilö, farmaseutti, proviisori tai apteekkari

(Ammatillinen) täydennyskoulutus (Continuing education, CE)= lääkehuollon tai

muun terveydenhuollon virallisten (yliopistot, täydennyskoulutuskeskukset) koulutus-

organisaatioiden järjestämää tutkinnon jälkeistä koulutusta

Toimipaikkakoulutus = työntekijän työpaikalla (apteekissa) toteutettua, yleensä oman

henkilöstön pitämää koulutusta. Lääke-esittelijöiden esittelytilaisuuksia ei tässä tutki-

muksessa katsottu kuuluvaksi toimipaikkakoulutukseen.

Ammatillinen kouluttautuminen = kaikki ne organisoidut tai vapaamuotoiset toimet,

joilla apteekkilaiset pitävät yllä ammattitaitoaan, mm. täydennyskoulutus, toimipaikka-

koulutus, koulutusvideot tai itseopiskelu

Apteekkifarmasia = farmasian sektori, joka tarjoaa apteekkipalveluita suoraan kulutta-

jille (yksityiset apteekit ja Yliopiston apteekit sivuapteekkeineen)

Elinikäinen oppiminen (Lifelong learning, LLL) = yksilön koko elämän kestävät op-

pimiskokemukset, joita hän etsii tarkoituksenaan kehittää tietojaan, taitojaan, asentei-

taan ja ammatillista tai henkilökohtaista kasvuaan (Hanson ja deMuth 1992)

Elinikäinen ammatillinen kehittyminen (Continuing professional development, CPD)

= jatkuva prosessi, jossa yksilö reflektoi, suunnittelee, opiskelee ja arvioi oppimistaan.

Oppimissykli ei pääty, vaan toistuu jatkuvasti (Woodward 1998, Bell ym. 2002)

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO …………………………………………………………………….. 19 2 NORMIT KÄYTTÄYTYMISEN SÄÄNTELYSSÄ ………………………….. 23 2.1 Normien määrittely …………………………………………………………. 23 2.2 Normien luokittelu ………………………………………………………….. 24 2.3 Moraalinormien erityispiirteitä ……………………………………………... 27 2.4 Normien synty …………………………………………………………….… 29 2.5 Normien vaikutukset yhteisössä ……………………………………………. 32 2.5.1 Normien funktiot ……………………………………………………. 32 2.5.2 Normien syntyyn vaikuttavat henkilöt ……………………………… 33 2.5.3 Näkyvät ja piilofunktiot …………………………………………….. 34 2.5.4 Normien ilmeneminen ..…………………………………………….. 35 2.6 Normien noudattaminen …………………………………………………..... 35 2.6.1 Normien noudattamiseen liittyviä termejä ………………………….. 35 2.6.2 Itseluokittelu ………………………………………………………… 36 2.6.3 Normien noudattamiseen vaikuttavat tekijät ………………………... 37 2.6.4 Normien muuttuminen ..…………………………………………….. 41 2.7 Poikkeava käyttäytyminen ………………………………………………….. 42 2.7.1 Toisenlaiset toimijat ………………………………………………… 42 2.7.2 Anomia ja vieraantuminen ………………………………………….. 44 2.7.3 Poikkeava käyttäytyminen yhteisön näkökulmasta ……………….… 46 2.8 Normien suhde ryhmän päämääriin ………………………………………… 47 2.8.1 Vertaisryhmä ………………………………………………………... 47 2.8.2 Vuorovaikutus ryhmässä ……………………………………………. 48 2.9 Roolit normien heijastumina ………………………………………………... 50 2.9.1 Roolien määrittely …………………………………………………... 50 2.9.2 Roolien syntyminen ja muuttuminen ……………………………….. 51 2.9.3 Roolit ryhmän toiminnassa ……………………………………….… 53 2.10 Ammattiroolit ja professiot ………………………………………….……… 54 2.10.1 Professiot ……………………………………………………………. 54 2.10.2 Muut ammattilaiset ………………………………………………..... 56 2.10.3 Farmasia professiona ………………………………………………... 57 2.10.4 Huippuammattilaiset ……………………………………………....... 58 3 SOSIALISAATIO ………………………………………………………………. 60 3.1 Sosialisaation määritelmät ja sisältö ……………………………………….. 60 3.1.1 Sosialisaation määritelmät eri näkökulmista ……………………….. 60 3.1.2 Lähi- ja alakäsitteitä ………………………………………………… 62 3.2 Sosialisaatioteoriat ………………………………………………………….. 64 3.3 Ammatillisen sosialisaation teoriat …………………………………………. 66 3.4 Ammatillisen sosialisaation kokonaisuus …………………………………... 69 3.4.1 Ammatillisen sosialisaation käsitteet ……………………………….. 69 3.4.2 Ammatillinen sosialisaatio prosessina ……………………………… 70 3.4.3 Ammattiroolin valinta ………………………………………………. 71

3.4.4 Sosialisaatio ammattiin koulutuksen kautta ………………………… 71 3.4.5 Ammatillisen sosialisaation taustatekijät …………………………… 72 3.4.6 Sitoutuminen ammattiin …………………………………………….. 73 3.4.7 Ammatillisen sosialisaation tutkimukset terveydenhuollossa ……… 74 3.4.8 Ammatillisen sosialisaation tutkimukset farmasiassa …………….… 76 3.5 Organisaatiot sosiaalistavina järjestelminä …………………………………. 77 4 MOTIVAATIO …………………………………………………………………. 79 4.1 Motivaation määritelmät ja teoriat …………………………………….……. 79 4.2 Työmotivaatio ja työtyytyväisyys …………………………………………... 81 4.2.1 Määritelmiä …………………………………………………………. 81 4.2.2 Työmotivaation tutkimiseen liittyvät ongelmat …………………….. 81 4.2.3 Työmotivaatioteoriat ………………………………………………... 83 4.3 Työmotivaatiotutkimukset farmasiassa …………………………………….. 86 4.3.1 Ammatillisen ja kaupallisen roolin yhdistäminen ………………….. 86 4.3.2 Työn ominaisuudet ja työtyytyväisyys ……………………………... 87 4.3.3 Työtyytyväisyys suomalaisessa farmasiassa ……………………….. 88 4.3.4 Yhteenveto työtyytyväisyystutkimuksista farmasiassa …………….. 89 4.4 Kouluttautumisen motiivit …………………………………………………. 90 4.4.1 Koulutusmotivaation kokonaisuus …………………………………. 90 4.4.2 Kouluttautumisen motivaatioteoriat ………………………………... 91 4.4.3 Yhteenveto aikuiskoulutustutkimuksista …………………………… 94 4.5 Aikuiskoulutukseen osallistumisen syyt ja esteet ………………………….. 94 4.6 Aikuiskoulutukseen osallistumisen motiivit suomalaisissa tutkimuksissa …. 95 4.6.1 Aikuiskoulutukseen osallistumisen motiivitutkimukset ……………. 96 4.6.2 Kouluttautumisen motiivit ja esteet ………………………………… 99 4.7 Aikuiskoulutukseen osallistuminen ………………………………………… 101 4.7.1 Aikuiskoulutuksen kasautuvuus ……………………………………. 101 4.7.2 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Suomessa ……………………… 102 4.7.3 Kouluttautuminen farmasiassa ……………………………………… 103 4.7.4 Täydennyskoulutuksen pakollisuus farmasiassa ……………………. 104 4.8 Omaehtoinen oppiminen ja sen puitteet …………………………………….. 105 5 TIIVISTELMÄ TEORIOISTA ………………………………………………... 108 5.1 Normit ……………………………………………………………………..... 108 5.2 Sosialisaatio ……………………………………………………………….... 109 5.3 Motivaatio …………………………………………………………………... 110 6 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET …………………………………………….. 111 7 TUTKIMUKSEN AINEISTOT JA MENETELMÄT ………………………... 112 7.1 Tutkimuksen eteneminen …………………………………………………… 112 7.2 Kyselylomakkeen laatimisessa noudatetut periaatteet ……………………… 112 7.2.1 Kyselytutkimus v. 2001 …………………….……………………..... 112 7.2.2 Kyselytutkimus v. 1990 ………………………….…………………. 115

7.3 Kyselyn vastaajaprofiili …………………………………………………….. 115 7.4 Aineiston edustavuus ……………………………………………………….. 116 7.5 Kyselyjen analysointi ……………………………………………………….. 119 7.5.1 Kouluttautumista ja ammattitaidon ylläpitämistä kuvaavat summa- muuttujat ……………………………………………………………. 119 7.5.2 Motivaatiomittarin rakentaminen ja validointi ……………………... 120 7.5.3 Normimittareiden rakentaminen ja validointi ………………………. 124 7.6 Haastattelututkimus v. 2001………………………………………………… 129 7.7 Asiantuntijahaastattelut v. 2001 ……………………………………………. 132 8 TULOKSET …………………………………………………………………….. 134 8.1 Ammattitaidon ylläpitämisen tavat ………………………………………..... 134 8.1.1 Ammattitaidon ylläpitämisen tavat v. 2001 ………………………… 134 8.1.2 Lääkeinformaation lähteet ammattitaidon ylläpitämisessä v. 1990 … 136 8.2 Koulutukseen osallistuminen ……………………………………………….. 137 8.2.1 Kouluttautumisaktiivisuus ………………………………………….. 137 8.2.2 Kouluttautumisaktiivisuus erikokoisissa apteekeissa ………………. 138 8.2.3 Osallistumisen ääripäät ……………………………………………… 139 8.2.4 Kouluttautumisen kasautuvuus alueellisesti v.2001 ………………… 140 8.2.5 Kouluttautumisen yhteys ammattitaidon ylläpitämisen keinoihin ….. 140 8.3 Koulutukseen osallistuminen työ- tai vapaa-aikana ………………………… 144 8.4 Kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät ……………………………………… 146 8.4.1 Ammatilliseen täydennyskoulutukseen motivoivat syyt …………… 146 8.4.2 Summamuuttujien yhteys kouluttautumiseen ………………………. 147 8.4.3 Halu omalla ajalla kouluttautumiseen summamuuttujien kautta tarkasteltuna…………………………………………………………. 148 8.4.4 Ammatilliseen kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät ………………. 149 8.4.5 Kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät maantieteellisessä tarkastelussa …………………………………………………………. 151 8.4.6 Työnantajan vaikutus kouluttautumiseen …………………………… 152 8.5 Suhtautuminen koulutuksen pakollisuuteen ja ammatinharjoittamiseen ……. 153 8.6 Farmaseuttien ja proviisoreiden kokemukset omasta ammattiroolistaan …… 155 8.6.1 Farmaseuttien ja proviisoreiden ammattiroolien muutos 20 vuoden aikana ……………………………………………………………….. 155 8.6.2 Kouluttautumisen ja työn kokemisen välinen yhteys ………………. 157 8.6.3 Ammattiroolin kokeminen ja koulutukseen osallistumisen syyt …… 160 8.7 Asennoituminen omaa alaa kohtaan ………………………………………... 161 8.7.1 Farmaseuttien ja proviisoreiden mielipiteet alaansa koskeviin väittämiin …………………………………………………………… 161 8.7.2 Asennoitumisen ja kouluttautumisen välinen suhde ……………….. 162 8.7.3 Lääkealan asiantuntijarooli ja asennoituminen alaa koskeviin väittämiin …………………………………………………………… 163 8.7.4 Vastaajien valmius käyttää oma aikaa kouluttautumiseen ja asennoituminen alaa koskeviin väittämiin ………………………….. 164

8.8 Haastateltavien kokemukset koulutukseen osallistumisesta normiteorian viitekehyksessä ……………………………………………………………... 165 8.8.1 Normiteoria viitekehyksenä ………………………………………… 165 8.8.2 Normia noudattavat …………………………………………………. 166 8.8.3 Kouluttautumisesta syntyvät rooliristiriidat ………………………… 168 8.8.4 Haastatteluissa esiin nousseet kouluttautumista estävät tekijät …….. 169 8.8.5 Todelliset vai tekosyyt osallistumattomuuden taustalla ……………. 169 8.8.6 Normin sisäistäminen ………………………………………………. 171 8.9 Työnantajan merkitys kouluttautumiselle ………………………………….. 172 8.9.1 Apteekkari normin määrittäjänä ……………………………………. 172 8.9.2 Työnantajan kannustamattomuuden vaikutus ……………………… 174 8.9.3 Apteekkarin pysytteleminen ajan tasalla ……………………………. 175 8.9.4 Kouluttautumisen vaihtoehtoiset tavat ……………………………… 177 8.10 Haastatteluissa esiin nousseet kouluttautumisen motiivit ………………….. 178 8.11 Ammatinharjoittamislain velvoittavuus ……………………………………. 180 8.12 Asiantuntijoiden näkemykset koulutukseen osallistumisesta ……………… 181 8.12.1 Yhteenveto asiantuntijoiden näkemyksistä …………………………. 181 8.12.2 Elinikäinen oppiminen ……………………………………………… 182 8.12.3 Täydennyskoulutukseen osallistumisen välttämättömyys ………….. 184 8.12.4 Asiantuntijanäkemys apteekkarin merkityksestä henkilökunnan kouluttautumiselle ………………………………………………….. 185 8.13 Apteekkilaisten kouluttautumisen motiivit asiantuntijoiden silmin ………... 186 8.13.1 Kouluttautuminen osana ammatillista toimintaa …………………… 186 8.13.2 Lainsäädännön velvoittavuus ……………………………………….. 189 9 TULOSTEN POHDINTA ……………………………………………………… 191 9.1 Tutkimusasetelmat ja menetelmät ………………………………………….. 191 9.1.1 Aineiston edustavuus ……………………………………………….. 191 9.1.2 Tutkimuksen toteutus ……………………………………………….. 191 9.1.3 Tutkimuksen reliabiliteetti ja validiteetti …………………………… 193 9.2 Apteekkilaisten kokemukset omasta työroolistaan …………………………. 193 9.2.1 Muuttuneet ammattiroolit …………………………………………… 193 9.2.2 Roolin ja kouluttautumisen suhde …………………………………... 194 9.3 Jatkuvan kouluttautumisen periaate farmasian normina ……………………. 195 9.3.1 Normin olemassaolo ………………………………………………… 195 9.3.2 Suhtautuminen kouluttautumisen pakollisuuteen …………………… 195 9.3.3 Toimiluvan määräaikaisuus …………………………………………. 196 9.3.4 Kouluttautumisnormin syntyminen …………………………………. 197 9.3.5 Kouluttautumisen näkyvät ja piilofunktiot ………………………….. 198 9.4 Apteekkilaisten osallistuminen koulutukseen ………………………………. 199 9.4.1 Osallistumisen yleiskuva ……………………………………………. 199 9.4.2 Ammattitaidon ylläpitämisen tavat …………………………………. 201 9.4.3 Toimipaikkakoulutukseen osallistuminen ………………………….. 202 9.4.4 Koulutukseen osallistumiseen työ- ja vapaa-aikana ………………… 203 9.5 Kouluttautuminen ja asennoituminen farmasiaan ………………………….. 204

9.6 Kouluttautumiseen liittyvät roolit ………………………………………….. 205 9.6.1 Apteekkarin rooli ……………………..…………………………….. 205 9.6.2 Farmasian jakautuvat roolit …………………………………………. 207 9.6.3 Koulutukseen osallistujat ja osallistumattomat …………………….. 207 9.7 Täydennyskoulutukseen osallistumisen esteet ja kannusteet ………………. 209 9.7.1 Työnantajan merkitys ………………………………………………. 209 9.7.2 Henkilökuntapula …………………………………………………… 211 9.7.3 Työvuorot …………………………………………………………… 212 9.7.4 Etäisyydet …………………………………………………………… 212 9.7.5 Perhetilanne …………………………………………………………. 212 9.8 Kouluttautumisen koetut motiivit …………………………………………... 213 9.9 Apteekkilaisten kouluttautuminen motivaatioteorioiden valossa …………... 215 9.9.1 Sosiaalisen identiteetin teoria ………………………………………. 215 9.9.2 Professioammattilaisten kouluttautumisen malli …………………… 215 9.10 Tiivistelmä pohdinnoista …………………………………………………… 217 10 JOHTOPÄÄTÖKSET …………………………………………………………. 219 KIRJALLISUUS ………………………………………………………………….. 221 LIITTEET ………………………………………………………………………….. 237

19

1 JOHDANTO

Farmasian ammattilaisten tärkeimpänä tehtävänä on 1900- luvun puoliväliin saakka

ollut lääkkeiden valmistaminen ja laadun takaaminen. Apteekissa piti varmistua valmis-

tettavien lääkkeiden puhtaudesta ja väärentämättömyydestä sekä valmistaa ne mahdolli-

simman ammattitaitoisesti. Toisen maailmansodan jälkeinen teknologinen kehitys ja

uudet synteettiset lääkkeet toivat teollisesti valmistetut lääkkeet apteekkien pääasialli-

siksi myyntituotteiksi, jolloin apteekkilaisten tehtäväkenttä muuttui valmistajasta jakeli-

jaksi. Roolin kapeutuminen loi tarpeen muovata apteekkilaisille uusia tehtäviä, jotta

farmaseuttista ammattitaitoa voisi hyödyntää laaja-alaisesti (Hepler ja Strand 1990,

Summers 1996, s. 675 – 685). Toisaalta lääketurvallisuus ja sen myötä tiedostettu lää-

keinformaation tarve nousivat mm. talidomidi-katastrofin seurauksena tärkeiksi keskus-

telun aiheiksi 1960- luvulla myös Suomessa (Peltonen 1987, s. 170 – 180). Näistä tar-

peista syntyi 1960- luvun loppupuolella kliininen farmasia ja myöhemmin 1990- luvulla

farmaseuttinen hoito, joiden perustavoitteena on potilaan elämän laadun parantaminen

(Hepler ja Strand 1990, Summers 1996, s. 675 – 685).

Jotta farmaseuttista hoitoa voitaisiin toteuttaa, on apteekkilaisten pystyttävä pitämään

ammattitaitonsa riittävän korkealla tasolla ja hankittava myös uutta osaamista. Tämä on

mahdollista vain jatkuvan kouluttautumisen kautta (Hepler ja Strand 1990, Summers

1996, s. 675 – 685). Ammattitaitoinen henkilökunta pystyy opastamaan potilaita lääk-

keiden turvallisessa ja rationaalisessa käytössä. Neuvonta voi osaltaan parantaa lääke-

hoidon onnistumista ja vähentää sekä potilaan että yhteiskunnan kustannuksia. Koska

nykyajan teknologia tarjoaa monipuolisia tapoja tiedon hankkimiseen, on apteekkilais-

ten kyettävä opastamaan potilaita myös tiedon soveltamisessa ja tulkitsemisessa (Hepler

ja Strand 1990, Närhi 2001, s. 63 – 68, Sleath ja Campbell 2001).

Apteekkilaisten tehtäväkentän muutos on tullut näkyviin suomalaisten apteekkien

asiakkaiden mielipiteissä. Asiakkaat edellyttävät saavansa apteekin henkilökunnalta

ohjeita lääkkeistä ja niiden käytöstä (Airaksinen ym. 1989). Apteekkien merkitys lää-

keinformaation lähteenä on väestön silmissä lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden

aikana (Vainio ym. 1998), sen sijaan lääkärit ovat suhtautuneet jossain määrin epäile-

västi apteekkien jakamaan lääkeinformaation ja roolin laajentumiseen (Ahonen ym.

20

1991, Lambert 1995, Lilja ym. 1996 s. 257), ovathan lääkärit itse olleet aiemmin kes-

keisessä roolissa lääketietouden jakajina (Summers 1996, s. 677 – 681).

Australialaisen tutkimuksen mukaan apteekeissa työskentelevät farmasian ammatti-

laiset pitivät tärkeimpinä tehtävinään mm. potilasneuvontaa sekä resepti- että itsehoito-

lääkkeistä, ajan tasalla pysymistä ja jatkuvaa kouluttautumista (Ortiz ym. 1992a). Vielä

1980-luvulla suomalaisissa apteekeissa ei käytetty juuri lainkaan aikaa asiakkaiden neu-

vomiseen (Piironen Hansen 1980, s. 71 – 75). Silloinen lainsäädäntö ei antanut tähän

mahdollisuuksia. Apteekkien normiympäristö on kuitenkin muuttunut merkittävästi

2000-luvulle tultaessa: lääkelain (395/1987) 57 § edellyttää alan ammattihenkilöiden

pyrkivän siihen, että potilas on selvillä lääkkeiden oikeasta ja turvallisesta käytöstä.

Apteekkitoiminnan eettiset ohjeet (Suomen Apteekkariliitto ja Suomen Farmasialiitto

1998) korostavat nekin ammattitaidon ylläpitoa osana eettistä ammattitoimintaa, sa-

moin Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/94, 18 §). Laissa ei ole kuitenkaan

määritelty sitä, miten ammattitaitoa olisi pidettävä yllä (esim. muodollinen koulutus tai

omaehtoinen opiskelu), miten se olisi osoitettava tai miten ammattitaidon ylläpitämisen

laiminlyönnistä sanktioitaisiin. Täydennyskoulutuksen merkitys ammattitaidon ylläpitä-

jänä tulee kuitenkin esille siten, että työnantaja velvoitetaan luomaan työntekijälle sel-

laiset olosuhteet, että hän voi osallistua täydennyskoulutukseen.

Täydennyskoulutuksen keskeinen asema farmasian ammattilaisten ammattitaidon

ylläpitämisessä on hyväksytty laajalti kansainvälisesti (Mergener 1994, European Co-

mission 1997). Vuonna 1997 koottujen tietojen mukaan Euroopan unionin maista vain

Alankomaissa ammatillinen täydennyskoulutus on pakollista (European Comission

1997), vuoden 2001 tietojen (FIP) mukaan se olisi pakollista myös Tanskassa, Ruotsis-

sa, Ranskassa ja Saksassa, ja näiden lisäksi mm. Unkarissa, Kanadassa, USA:ssa ja Ni-

geriassa. Pakollisuus on voitu säätää joko lain tasoisena tai muilla säädöksillä (van Mil

ym. 2001).

Alankomaissa farmasian ammatillinen järjestö KNMP on vuodesta 1995 saakka vaa-

tinut säännöllistä täydennyskoulutukseen osallistumista rekisteröidyiltä jäseniltään.

Maan apteekkien farmaseuttisesta henkilökunnasta 95 % on järjestön jäseniä ja rekiste-

röityminen on voimassa 5 vuotta kerrallaan. KNMP:n toimintaa tukevat mm. monet

vakuutusyhtiöt, jotka eivät tee sopimuksia järjestöön kuulumattomien apteekkareiden

21

kanssa. Vaikka Alankomaiden käytäntöä ei ole kirjattu maan lainsäädäntöön, se käytän-

nössä toimii yhtä tehokkaasti alan järjestön kirjaamana normina. Koulutuksen laimin-

lyövät apteekkilaiset erotetaan järjestöstä (de Smidt, henkilökohtainen tiedonanto).

Alankomaiden mallissa alan ammattilaisten on osallistuttava KNMP:n kriteerit täyttä-

vään koulutukseen vähintään kuusi päivää vuodessa.

Suomalainen lääkealan lainsäädäntö ei anna näin yksityiskohtaisia velvoitteita työn-

antajille eikä työntekijöillekään. Lisäksi on hyvä muistaa, että muodollinen täydennys-

koulutus on vain yksi tapa ammattitaidon ylläpitämiseen eikä kursseilla käynti välttä-

mättä takaa ammatillista osaamista.

Farmaseuttista koulutusta pohtinut EU:n komitea on selvittänyt mahdollisuuksia teh-

dä täydennyskoulutukseen osallistuminen pakolliseksi kaikissa unionin jäsenmaissa ja

toisaalta mahdollisuuksia edistää farmasian täydennyskoulutukseen osallistumista muil-

la, vähemmän pakottavilla keinoilla (European Comission 1997). Farmasian nopea ke-

hitys ja alan ammattilaisten lisääntyvä vastuu terveydenhuollossa ovat komitean mieles-

tä niitä oleellisia syitä, jotka vaativat alalla työskenteleviä henkilöitä pitämään yllä am-

mattitaitoaan jatkuvalla kouluttautumisella. Farmasian ammattilaisia pitäisi EU:n työ-

ryhmän mielestä kannustaa kaikin tavoin koulutukseen, mm. velvoittamalla siihen alan

eettisissä ohjeissa ja kohdistamalla sanktioita niille ammattilaisille, jotka laiminlyövät

velvollisuutensa (European Comission 1997). Paineita ammattitaidon ylläpitämiseen ja

täydennyskoulutukseen osallistumiseen tulee apteekeissa työskenteleville farmaseuteille

ja proviisoreille siis hyvin monelta suunnalta, virallisilta ja epävirallisilta tahoilta.

Yhdysvalloissa on pyritty ottamaan käyttöön ammattitaitoa mittaavia testejä (compe-

tency exams) alan järjestöjen ja kentän ihmisten (oletetusta) runsaasta vastustuksesta

huolimatta (Sullivan ym. 2000). Niistä on suunniteltu alan ammattilaisten vapaaehtoista

itsearvioinnin välinettä. Yhden, kaikille alan ihmisille sopivan mittarin kehittämistä

pidetään kuitenkin vaikeana.

Hyvin monet suomalaisissa apteekeissa työskentelevät farmaseutit ja proviisorit ovat

pystyneet osallistumaan koulutukseen: lääkehuollon täydennyskoulutuskeskuksen kurs-

seilla kävi vuonna 1998 lähes 1800 henkilöä, ja Farmasian päiville osallistui yli 2700

henkilöä (Mäkinen 1999). Toimipaikoilla tapahtuvasta koulutuksesta pääsee osallisiksi

ainakin jossakin määrin noin 60 – 70 % suomalaisista apteekkilaisista (Savela 1998,

22

Hartikainen 2000, s. 33). Näiden lukujen valossa maastamme kuitenkin löytyy apteek-

kilaisia, jotka eivät pidä täydennyskoulutukseen osallistumista itselleen tarpeellisena tai

soveltuvana – tai ovat muista syistä estyneitä kouluttautumaan. Mikä saa he idät jäämään

pois koulutuksesta? Toisaalta mikä on se tekijä, joka motivoi ihmistä kouluttautumaan?

Pakottavatko monelta taholta tulevat paineet koulutukseen, vai löytyvätkö osallistumis-

motiivit ihmisen omista tarpeista?

Tämän väitöskirjatutkimuksen viitekehykseksi olisi voitu valita pelkästään jokin kou-

luttautumisen motiiviteorioista. Työhön haluttiin kuitenkin pelkkää motivaatioteoriaa

laajempaa näkökulmaa. Siksi normien sisäistäminen ja ammattiroolin omaksuminen

haluttiin tässä työssä yhdistää motivaatioteorioihin. Teorioita integroimalla haluttiin

koota lääkealan ammattilaisten – ja myös muiden professioammattilaisten – kouluttau-

tumisen taustalla vaikuttavat tekijät yhdeksi kokonaisuudeksi. Koulutukseen osallistu-

mista lähestytään tässä työssä aluksi normiteorian viitekehyksessä: onko kouluttautumi-

nen apteekkilaisille normi, joka vaikuttaa alan ammattilaisten aktiivisuuteen käydä kou-

lutuksessa? Ammattinormien sisäistäminen ja sosialisaatio kuuluvat oleellisena osana

ammatilliseen toimintatapaan. Toisaalta myös motivaatioteorioista on etsitty vastauksia

siihen, miksi ihmiset haluavat osallistua koulutukseen. Teoriaosuudessa esiin noussei-

den kysymysten ilmenemistä selvitettiin työn kokeellisessa osassa, apteekkilaisille

suunnatussa kyselyssä ja sitä täydentävissä haastatteluissa. Aikaperspektiiviä tuloksiin

saatiin käyttämällä vertailuaineistona vuonna 1990 kerättyä aineistoa.

23

2 NORMIT KÄYTTÄYTYMISEN SÄÄNTELYSSÄ

Lääkealan viranomaiset antavat tarkkoja määräyksiä monista apteekkien tehtävistä,

mm. lääkkeiden toimittamisesta ja valmistamisesta (esim. Lääkelaki 1987, Lääkelaitos

1999, Lääkelaitos 2001). Farmasian alalla työskentelevät ovat tottuneet noudattamaan

viranomaismääräyksiä yksityiskohtaisesti. Onko farmasia niin vahvasti normittunut ala,

että apteekkilaiset pitävät ammattitaitoaankin yllä siksi, että laki terveydenhuollon am-

mattihenkilöistä – vaikkakin ilman pakkoa ja sanktioita - velvoittaa siihen?

Seuraavassa kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, mitä normit ovat, miten ne ovat syn-

tyneet ja miten niiden vaikutukset näkyvät ihmisten elämässä ja myös farmasian ammat-

tikäytännöissä. Teoriasta etsitään myös apteekkilaisten kouluttautumisen taustalla va i-

kuttavia tekijöitä. Farmasiassa normeja ei ole tutkittu kovin paljon, joten aihetta käsitel-

lään tässä katsauksessa yleisellä tasolla. Farmasian näkökulmaa tuodaan mukaan teori-

aan esimerkkien kautta.

2.1 Normien määrittely

Ihmisten välisessä kanssakäymisessä normeilla ymmärretään yleisesti hyväksyttyjä

käyttäytymissääntöjä tai sellaisia vuorovaikutuksen muotoja, joiden välityksellä yhteisö

saa jäsenensä toimimaan tai ajattelemaan yhdenmukaisesti (Sulkunen 1987 s. 122).

Normi vaikuttaa yksilöön ulkoapäin (Durkheim 1982, s. 35 – 39, 1985 s. 378 – 379).

Normi määrittelee, mikä on suotavaa tehdä tai jättää tekemättä erilaisissa tilanteissa.

Sen mukaiseen toimintaan pakotetaan käskyjen avulla. Normi on normi vain, jos sen

rikkomisesta seuraa sanktio (Parsons 1949, s. 75, Homans 1950, s. 123, Homans 1966,

s. 134, Ullman-Margalit 1977 s. 12, Thibaut ja Kelley 1986, s. 126 – 130, Horne 2001,

s. 3 – 5). Farmasiassa normeja ovat mm. viranomaisten antamat määräykset ja myös

alan järjestöjen toimintatavat tai suositukset, joilla pyritään yhtenäistämään ammatti-

kunnan toimintaa.

Normi viittaa kulttuurin oikeana pitämiin ajattelemisen ja käyttäytymisen tapoihin

(Bethlehem 1990, s. 66, Fine 2001, s. 139). Normit ovat ideaalityyppejä: ne eivät kuvaa

itse toimintaa, vaan sitä, mitä toiminnan pitäisi ihmisten mielestä olla. Esimerkiksi

24

Suomen Apteekkariliiton (1997) julkaisemassa ammattiapteekkistrategiassa kuvataan se

ihannetilanne, millaista apteekkitoiminnan pitäisi olla. Toiminta ja normi eivät aina täy-

sin vastaa toisiaan. Normi ei siis ole ihmisten keskimääräisen toiminnan kuvaus. Ryh-

män jäsenet muistuttavat toisiaan enemmän sisäistämiensä normien kuin normien mu-

kaisen käyttäytymisen suhteen. Normi elää jossain määrin omaa elämäänsä (Homans

1966, s. 134 – 136).

Normit ovat ensisijaisesti käyttäytymissääntöjä. Ne ovat pysyviä, niin että yksilö tie-

tää niiden olevan olemassa päivästä toiseen. Niillä on myös laaja hyväksyntä, joten

niiden noudattaminen on palkitsevaa. Normit perustuvat konsensussopimuksiin ja il-

mentävät persoonattomia arvoja tai persoonallisuuden ulkopuolisia toimijoita (Thibaut

ja Kelley 1986, s. 134 – 135). Vaikka normi on yksi sosiologian keskeisimmistä

käsitteistä, sen sisällöstä ei vallitse yksimielisyyttä (Horne 2001, s. 3).

Normi ei voi olla olemassa ilman yhteisössä vallitsevaa, ainakin jonkinasteista kon-

sensusta. Se, mikä määrä konsensusta katsotaan ”riittäväksi”, että normi olisi voimassa,

saattaa erilaisten ryhmien sisällä vaihdella huomattavasti. Tämä puolestaan aiheuttaa

uuden ongelman: minkä ryhmän mukaan määritellään normin vallitsevuus koko yhtei-

sössä (Gibbs 1981, s. 484 – 485)?

Ihmisten sosiaaliset ja henkilökohtaiset ominaisuudet tai aikaan ja paikkaan liittyvät

tilanteet vaikuttavat normin olemassaoloon. Tämä saa aikaan normien suuren vaihtele-

vuuden. Ihmisillä on hyvin eritasoista valtaa normin määrittelyyn. Tietyn ristiriidan

normin määrittelyssä muodostaa myös se, että ihmiset sanovat yhtä ja tekevät toista.

Normin tilastollinen määrittely yhdistää normin yksilöiden keskimääräiseen tai tyypilli-

seen käyttäytymiseen, eikä se pysty ottamaan huomioon yksilöiden käyttäytymisen risti-

riitaisuutta. Käyttäytymiseen vaikuttavat tunnetilat ovat myös vaikeita tekijöitä otetta-

vaksi huomioon normien määrittelyssä (Gibbs 1981, s. 486).

2.2 Normien luokittelu

Normi –termin määritelmässä ei ole päästy yhteen selkeään lopputulokseen, ja sama

koskee myös normien luokittelua: sekä luokitteluja että niiden syvyystasoja löytyy usei-

ta (Davis 1966, s. 105). Luokittelun kirjavuus tulee esille kuviossa 2.1. Siinä ei pyr itä

25

Kuvio 2.1. Normien monenkirjava luokittelu. Kuvio on kooste useiden tutkijoiden käyt-

tämistä määritelmistä. Kuviossa oikealle laidalle ellipseihin sijoitetut nimet kuvaavat

selkeimmin kirjattuja normeja, vasemmalle sijoitetut epämuodollisia normeja. Normien

sijoittelu on suuntaa antava eikä kerro normiluokkien suhteellista tai absoluuttista hie-

rarkiaa. Suorakulmioihin sijoitetut normit ovat yleisluokkia, jotka pitävät sisällään

muita normien luokkia. Nuolet kuvaavat normien kehityssuuntaa, alaspäin kulkevat

viivat alaluokkia.

Suositus- normit

Sosiaaliset normit

Oikeusmuotoiset normit

Epäviralliset, ei-oikeusmuotoiset normit

Ryhmä-normit

Viralliset normit

Kansantavat Sopimukset Lait, laillisuus-

normit

Kansanlait

Oikeat/aidot normit (s-norms)

Sosiaaliset säännöt (r-norms)

Universalistiset normit

Yksilön henkilökohtaiset normit ~Subjektiiviset normit

Sopi-vuus-säännöt

Ryhmä-spesifit normit

Moraalisään-nöt, kielteisinä tabut

Velvollisuusnormit, moraalinormit

Vangin ongelma -normit Koordinaatio

-normit

Puolueelli-suusnormit

Erityis -normit

Luvat

Ihanne-normit

Käskyt Kiellot

26

luomaan mitään yhtenäistä luokittelujärjestelmää, vaan päinvastoin kuvaamaan vallitse-

van luokittelun sekavuutta ja epäyhtenäisyyttä.

Yhteisöä voimakkaasti velvoittavia normeja voidaan nimittää moraalinormeiksi tai

velvollisuusnormeiksi (Parsons 1949, s. 336, 392 , Hart 1961, s. 83 – 85). Moraalinor-

mien avulla määritetään, mikä on oikein ja mikä väärin. Moraalinormeista poikkeavia

kohtaa voimakas yhteisön paine. Juuri sosiaalisen paineen voimakkuus synnyttää mo-

raalinormit. Ne edustavat normien ydintä. Niitä pidetään itsestään selvinä, asioiden

luonnollisena osana. Yhteiset moraalinormit luovat yhteisöön solidaarisuutta, johon

ulkopuolisen on vaikea päästä sisälle ilman moraalinormien sisäistämistä (Hart 1961, s.

83 – 85, Davis 1966, s. 105 – 106, Ullman-Margalit 1977, s. 12 – 13, Albrecht ym.

1987, Bethlehem 1990, s. 66). Apteekkitoiminnassa alan eettiset ohjeet edustavat mo-

raalinormeja.

Monimutkaiset yhteiskunnat vaativat toimiakseen lakeja. Vanhat moraalisäännöt ei-

vät yksinään riitä antamaan tarpeellista ohjausta ihmisille. Esimerkiksi apteekkien toi-

minta ei olisi mahdollista ilman tarkkaan muotoiltuja sääntöjä siitä, miten lääkkeitä

valmistetaan tai toimitetaan asiakkaille. Laki on synnytetty tarkoituksella; se on tarkoin

määritelty, ajateltu, suunniteltu ja muotoiltu. Se tekee monimutkaisen yhteisön toimin-

nan mahdolliseksi – eikä siis ole pelkästään monimutkaistuvan yhteisön synnyttämä

(Davis 1966, s. 107). Lait takaavat yhteisössä hyvin monipuolisia toimintoja, ja niiden

tueksi on luotu järjestelmä, joka valvoo normien noudattamista (Weber 1978, s. 312 –

313, 325, 333). Apteekkien toimintaa valvova lääkelaitos on hyvä esimerkki laillisuus-

normien noudattamista valvovasta koneistosta.

Universalistisiksi kutsutaan normeja, joita sovelletaan lähes kaikissa tilanteissa, eri-

tyisnormit puolestaan ovat voimassa vain tietyissä tilanteissa. Erityisnormit ovat uni-

versalistisia monimutkaisempia ja siten vaikeammin välitettävissä ryhmän jäseneltä

toiselle (Thibaut ja Kelley 1986, s. 247). Valtaosa apteekeissa noudatettavista määräyk-

sistä voidaan luokitella erityisnormiksi: niitä noudatetaan juuri tässä muodossa suoma-

laisissa apteekeissa.

Ortizin työryhmä (1992a) jakaa normit kolmeen päätyyppiin. Näitä ovat sosiaaliset

normit, jotka heijastavat yhteiskunnan sosiaalisia arvoja ja asenteita; ryhmänormit, jotka

27

heijastavat tietyn ryhmän arvoja ja asenteita sekä minä- lähtöiset normit, jotka heijasta-

vat yksilön omia asenteita, mielipiteitä ja arvoja (Ortiz ym. 1992a). Farmasian ammat-

tinormit edustavat ryhmänormeja, joita alan ammattilaisten odotetaan noudattavan. Yk-

silön henkilökohtaiset normit saavat vaikutteita kaikista näistä kolmesta lähtökohdasta

(sosiaalisista, ryhmä- ja minä-lähtöisistä normeista), muuttuvat ja muovautuvat uudel-

leen elämänkokemuksen mukana (Ortiz ym. 1992a). Subjektiivisen normin käsite kuvaa

sitä normatiivisten paineiden kokonaisuutta, joka kohdistuu yksilöön. Se on siis ihmisen

käsitys siitä, mitä useimmat hänelle tärkeät henkilöt pitävät merkittävänä (Fishbein ja

Ajzen 1975, s. 16, 301 – 303, Deaux ym. 1993 s. 156 – 158).

2.3 Moraalinormien erityispiirteitä

Jos apteekkilaisten ammatillista kouluttautumista pidetään normina, se luokiteltaisiin

lähinnä moraalinormiksi. Se, onko kouluttautuminen alamme normi vai ei, on yksi tä-

män työn tutkimusongelmista. Tästä syystä moraalinormeja esitellään tässä tutkimuk-

sessa muita normeja laajemmin.

Moraalinormeja pidetään tärkeimpinä normeina. Niitä pidetään yllä, opetetaan ja väli-

tetään kaikille yhteisön jäsenille, ja niiden laajamittainen hylkääminen saisi aikaan

huomattavia muutoksia yksilöiden elämässä. Moraalinormien tarkoituksellinen muutta-

minen on mahdotonta. Ei voida ilmoittaa, että tietty moraalisäännös (tai myöskään tradi-

tio) syntyy tai lakkaa olemasta yhdellä hetkellä. Lakeja puolestaan voidaan saattaa vo i-

maan tai muuttaa tie ttynä päivämääränä (Hart 1961, s. 168 – 173).

Moraalinormeja pidetään yhteisössä hyvin sitovina ja niiden noudattamista valvotaan

sosiaalisen paineen avulla (Hart 1961, s. 168). On kuitenkin tilanteita, joissa ihmistä ei

rangaista, vaikka hän olisi rikkonut moraalisääntöjä vastaan. Tällöin hänen on kyettävä

osoittamaan, että rikkoi normia vastaan tahattomasti ja kaikista varotoimista huolimatta

– ja rangaistus jätetään panematta täytäntöön, koska ihminen on tehnyt voitavansa. Mo-

raalisista normeista poikkeaminen aiheuttaa ihmisessä häpeää ja syyllisyyttä: rangais-

tuksen antaa ihmisen omatunto tai yhteisö vihamielisinä reaktioina, ei fyysisinä rangais-

tuksina (Hart 1961, s. 173 – 176).

28

Massimo la Torre käyttää lain ja moraalin erottamiseen ulko- ja sisäsyntyisyyttä: lait

säätelevät ihmisten ulkoista käyttäytymistä (toimintaa), moraali sisäisiä menettelytapoja

(uskoa, omaatuntoa). Moraaliin ei sisälly ulkoisia instituutioita, rangaistuksia, voiman-

käyttöä ja pakkoa, kuten lakiin sisältyy. Lait eivät kuitenkaan toimi pelkän pakon vo i-

min – tarvitaan yhteisymmärrystä. Moraali on validia kaikkialla, siis universaalia, lait

pätevät vain tietyissä yhteiskunnissa. Moraalinormit ovat subjektiivisia ja staattisia, lait

objektiivisia ja dynaamisia. Lakeja voidaan ilmaista kuvaavilla lauseilla, mutta jos mo-

raalia kuvataan kielellisesti, se menettää mielekkyytensä (la Torre 1994, s. 121 – 123).

Yhteenveto Hartin ja la Torren kuvaamista moraalinormien ja lakien eroista on esitetty

taulukossa 2.1.

Moraalinormit tulevat lähelle etiikkaa. Etiikka ei kuitenkaan ole lähtöisin virallisista

normeista, joihin liittyy pakkoa ja sanktioita. Etiikka lähtee vapaaehtoisuudesta ja kat-

somusten sisäistämisestä; se on ihmisen henkistä pääomaa ja inhimillistä kasvua. Etiik-

ka kasvaa ihmisestä sisältäpäin (Lindqvist 1989, s. 43 – 44).

Taulukko 2.1. Moraalinormien ja lakien erot Hartin (1961) ja la Torren (1994) mukaan. ______________________________________________________________________ Moraalinormit Lait ____________________________________________________________________________________ Hart: - Pidetään yllä kaikissa olosuhteissa - Voivat olla hyvin velvoittavia, mutta ei aina - Välitetään yhteisön jäsenille - Ei voida tarkoituksella muuttaa/ - Säädetään voimaan tiettynä päivänä synnyttää, muuttuvat hitaasti ajan kuluessa - Rikkomisen tahattomuuden periaate - Rikkomisen tahattomuus ei toimi kaikille

laeille - Rangaistukset häpeää ja syyllisyyttä, - Fyysisiä rangaistuksia rankaisijana omatunto la Torre: - Sisäsyntyisyys = säätelevät sisäisiä - Ulkosyntyisyys = säätelevät ulkoisia toimia toimia - Universaalius = valideja kaikkialla - Pätevät vain tietyissä yhteiskunnissa - Subjektiivisia, staattisia - Objektiivisia, dynaamisia - Looginen teesi: moraalia ei voi - Voidaan kuvata sanallisesti kuvata sanallisesti ______________________________________________________________________

29

2.4 Normien synty

Ei ole lainkaan selvää, miksi jotkut käyttäytymismuodot muuttuvat normiksi, toiset

taas eivät (Horne 2001, s. 5 – 9). Normit syntyvät vastauksina erilaisiin interaktio-

tilanteisiin ja aktiivisten toimijoiden kognitiivinen kapasiteetti tuottaa ja muokkaa niitä

uuteen muotoon jatkuvasti. Normit ovat siis dynaamisen prosessoinnin tuotoksia (Ull-

man-Margalit 1977, s. 9, Turner 1988, s. 160). Normit voivat syntyä myös ihmisten

välisessä vuorovaikutuksessa ratkaisuina ristiriitatilanteisiin, koska kaikkien ryhmän

jäsenten ei voi olettaa toimivan ryhmän haluamalla tavalla. Normit syntyvät olemassa

olevan toiminnan pohjalta, kun se on toistunut riittävän monta kertaa. Ihmiset tuovat

omia normejaan ryhmään ja muokkaavat uuden ryhmän normeja omien kokemustensa

perusteella (Homans 1950, s. 127, 266, Thibaut ja Kelley 1986, s. 251, Albrecht ym.

1987, s. 121). Kun normi on syntynyt, sitä käytetään viitekehyksenä kaikissa vastaavan

kaltaisissa tilanteissa. Normin synty takaa siis sen, että ihmiset voivat muodostaa ryh-

miä (Moscovici 1985, s. 348).

Normin noudattamisesta seuraava palkitsevuus saattaa olla seurausta aiemmista ko-

kemuksista, joissa osapuolten saavuttama yhteisymmärrys on tuonut palkkion. Prosessin

päätteeksi normin sanotaan tulleen sisäistetyksi. Tällöin yksilö itse valvoo normiensa

noudattamista ilman ulkoista kontrollia (Thibaut ja Kelley 1986, s. 126 – 146, 242).

Lain voidaan todeta olevan voimassa, kun laillinen viranomaistaho on säätänyt sen.

Pelkkä lain säätäminen ei kuitenkaan takaa sen olemassaoloa ihmisten mielissä, elleivät

ihmiset ole motivoituneet noudattamaan sitä. Vasta kun ihmiset alkavat myös toimia

lain mukaisesti, sen voidaan sanoa todella syntyneen (Tuomela ja Bonnevier-Tuomela

1992, s. 1 – 14).

Normit voivat syntyä myös siten, että yksilön mielipiteenmuodostukselle tärkeä hen-

kilö voi kertoa hänelle, mitä pitäisi tehdä. Toisaalta ihminen voi päättää oman toimin-

tansa suunnan pelkästään tarkkailemalla muiden toimintaa ja päättelemällä siitä tärkei-

den henkilöiden toimintatavat (Fishbeinin ja Ajzenin 1975, s. 303 – 304). Vuorovaiku-

tustilanteessa ryhmän jäsenet neuvottelevat keskenään normeihin sisältyvistä hyödyistä

ja kustannuksista. Sosiaalinen vaihto on normien muodostuksessa avainasemassa (Hor-

ne 2001, s. 16, 25 – 27).

30

Normien syntyminen on tilannesidonnaista, joten niiden kehittymiselle ei ole löydet-

tävissä yhtä selkeää kaavaa. Ongelman monitahoisuutta kuvaa hyvin taulukko 2.2: nor-

mien syntytapoja on lukuisia. Myös apteekkialalla noudatettavien normien syntymeka-

nismit voivat olla hyvin vaihtelevia. Esimerkiksi lääkevalmistukseen liittyvien säädös-

ten voisi olettaa syntyneen pitkien historiallisten traditioiden seurauksena. Sen sijaan

tietokoneen käyttö ja siihen liittyvät säädökset apteekkitoiminnassa ovat todennäköisesti

syntyneet nykyajan tietotekniikan vaatimuksista. Apteekkialan normien syntymistä on

kuitenkin vaikea selittää ilman aiheeseen kohdistuvaa tutkimusta.

31

Taulukko 2.2. Tiivistelmä kirjallisuudessa ehdotetuista normien syntytavoista tai nor-

meja synnyttävistä olosuhteista (suluissa kirjallisuusviite).

1. Vuorovaikutus:

- Vastauksina interaktiotilanteisiin (Ullman-Margalit 1977)

- Tuomaan merkitystä ristiriitatilanteisiin (Albrecht ym. 1987)

- Saadaan ryhmän jäsenet toimimaan halutulla tavalla (Thibaut ja Kelley 1986)

- Yhteisön vuorovaikutuksen seurauksena, viitekehyksenä (Moscovici 1985)

- Kahdenvälisinä sopimuksina, neuvottelemalla (Thibaut ja Kelley 1986, Horne 2001)

2. Ryhmätoiminta:

- Alaryhmän normien muuttuminen koko yhteisöä koskevaksi (Merton 1968)

- Pienen ryhmän normin noudattaminen sallitaan rankaisematta (Goode 1966)

- Työnjaon kehittyminen yhteiskunnan monimutkaistuessa (Pirttilä 1994)

3. Tapa, auktoriteetti, moraali:

- Olemassa olevan toiminnan pohjalta (Homans 1950)

- Käsitysten standardoiminen (Weber 1978)

- Etiikka luo normit ratkaisuna moraalisiin ongelmiin (Birnbacher 1994)

- Säännöt pyhiä yhteisölle, poikkeamisesta jumalien epäsuosio,

muuttuvat ajan myötä toimintatavoiksi (Weber 1978)

- Yhteisön johtohahmon kokema ”ilmestys” (Weber 1978)

- Ulkoinen auktoriteetti määrittää (Jackson 1966)

- Yksilölle tärkeä ihminen kertoo, mitä tehdä (Fishbein ja Ajzen 1975)

4. Oppiminen:

- Yrityksen ja erehdyksen kautta oppimalla (Thibaut ja Kelley 1986)

- Kognitiivisen oppimisen kautta (Thibaut ja Kelley 1986)

- Myöntyvyys – identifikaatio – sisäistäminen –prosessina (Deaux ym. 1993)

- Yksilö oppii normin tarkkailemalla muiden toimintaa (Fishbein ja Ajzen 1975)

5. Oikeus:

- Oikeuden ennakkotapauksina (Weber 1978)

32

2.5 Normien vaikutukset yhteisössä

2.5.1 Normien funktiot

Normit rajoittavat tapahtumien mahdollisia kulkuja vähentämällä käytettävissä olevia

vaihtoehtoja. Kun tietty toimintakulku on määritelty normatiivisesti huonoksi, sen mu-

kainen toiminta muuttuu vähemmän houkuttelevaksi (Ullman-Margalit 1977, s. 187-

189). Normit vähentävät niitä henkisiä tai aineellisia kustannuksia, joita interaktiotilan-

teessa muutoin syntyisi. Normit lisäävät ryhmän sisäistä koheesiota, solidaarisuutta ja

turvallisuutta (Thibaut ja Kelley 1986, s.126 – 146, 254). Normit syntyvät ja niitä pide-

tään yllä siten, että niiden avulla saadaan mahdollisimman suurta hyötyä juuri kyseiselle

ryhmälle. Yhteiset toimintatavat hyödyttävät kaikkia ryhmän jäseniä (Voss 2001, s. 110,

113). Mitä suurempi ryhmä on, sitä tärkeämpiä normit ovat sille. Ilman normeja suu-

ressa ryhmässä olisi vaikea saavuttaa konsensusta tai välttää ristiriitaisuuksia (Thibaut

ja Kelley 1986, s. 126 – 146, 254, Deaux ym. 1993 s. 198 – 199, 328 – 329). Yhteen-

veto normien funktioista on esitetty taulukossa 2.3.

Taulukko 2.3. Yhteenveto normien funktioista (suluissa kirjallisuusviite). _____________________________________________________________________

- Rajoittavat tapahtumien kulkua, vähentävät vaihtoehtoja (Ullman-Margalit 1977) - Ovat hienostuneita pakottamisen välineitä (Ullman-Margalit 1977) - Säästävät voimavaroja interaktiotilanteissa (Thibaut ja Kelley 1986) - Vähentävät henkisiä paineita ja taloudellisia kustannuksia (Thibaut ja Kelley 1986, Weber 1978) - Vähentävät konfliktitilanteita, luovat palkkioita (Thibaut ja Kelley 1986) - Homogenisoivat arvoja, vähentävät sopimatonta käyttäytymistä (Thibaut ja Kelley 1986) - Lisäävät ryhmän sisäistä koheesiota (Thibaut ja Kelley 1986) - Määrittävät, millaista käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa edellytetään (Duck 1998) - Takaavat sosiaalista stabiiliutta ja yksilöiden henkilökohtaista onnellisuutta (Parsons 1949) - Lisäävät ryhmän sisäistä solidaarisuutta ja turvallisuutta (Deaux ym. 1993) - Edesauttavat hierarkkisten järjestelmien syntyä (Deaux ym. 1993)

_____________________________________________________________________

33

Apteekkialallakin normit takaavat selkeästi tarkoituksenmukaisia, kaikissa apteekeis-

sa yhdenmukaisia toimintatapoja. Niiden avulla voidaan parantaa mm. lääketurvalli-

suutta ja edesauttaa apteekkien yhteiskunnallisen tehtävän toteutumista. Voidaan myös

olettaa, että alalla yhteisesti sovitut säännöt (esim. alan eettiset ohjeet) lisäävät apteekki-

laisten keskinäistä solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Pienemmässä mittakaavassa

omia normeja voi olla toiminnassa myös yksittäisessä apteekissa. Yksittäisen apteekki-

laisen noudattamien normien kokona isuutta on havainnollistettu kuviossa 2.2.

Yhteiskunnan

asettamat

normit

apteekille ja

sen

henkilökunnalle

Kuvio 2.2. Yksittäisen apteekkilaisen noudattamien normien kokonaisuus.

2.5.2 Normien syntyyn vaikuttavat henkilöt

Ellickson (2001, s. 41) nimittää muutosagenteiksi henkilöitä, jotka lähtevät kannat-

tamaan uutta normia jo suhteellisen varhaisessa va iheessa. Muutosagentteja ovat itseään

motivoivat johtajat, joilla on muita enemmän ennakointikykyä ja tulevaisuuden visioita.

He ovat ratkaisevassa asemassa uuden normin synnyttämisessä. Tällaisia henkilöitä

Paikalliset sopimukset

Apteekin sisäiset normit

Yksilön omat normit

34

voidaan varmasti nimetä myös farmasian ammattilaisten joukosta. Normiyrittäjät puo-

lestaan ovat henkilöitä, jotka ovat erikoistuneet tietyn yksittäisen normin muuttamiseen.

Mielipidejohtajat ovat muutosagentteja, jotka osallistuvat normien muuttamiseen hie-

man eturintaman takana. He arvioivat muiden muutosagenttien toimintaa ja valitsevat

sieltä noudattamisen arvoiset normit. Heidän puoleensa ryhmän muut jäsenet kääntyvät

normien oikeellisuutta koskevissa ongelmissa (Ellickson 2001, s. 40 – 45). Farmasiassa

mielipidejohtajina voisi pitää esimerkiksi alan ammatillisten järjestöjen johtohenkilöitä,

johtavia lääkealan viranomaisia tai käytännön keskusteluun osallistuvia yliopiston pro-

fessoreita.

Yhteisön johtajilla on oltava muita paremmat tiedot yhteisössä vallitsevista normeista

ja muita enemmän motivaatiota tämän tiedon etsimiseen. Jos johtajan kosketus alaisiin

jää vähäiseksi, näiden normit voivat muuttua johtajan tietämättä. Ellei johtaja huomaa

käskyjensä noudattamattomuutta, hän voi havahtua vasta valtansa katoamiseen. Hänen

auktoriteettinsa ja mahdollisuutensa ryhmän toiminnan kontrolloimiseen vähenee oleel-

lisesti. Johtaja ei saa myöskään käyttää valtaansa ”äärirajoille”. Hän voi itse poiketa

normeista, kunhan ei siten hanki itselleen kohtuutonta etua (Merton 1968, s. 395 – 409).

Apteekkiyhteisöissä apteekkari on selkeästi tämä johtaja, jonka toimintaan pätevät sa-

mat säännöt kuin ryhmän johtajan toimintaan yleisestikin.

2.5.3 Näkyvät ja piilofunktiot

Sosiaalisilla ilmiöillä on sekä näkyviä (manifesteja) että piilo- (latentteja ) funktioi-

ta. Näkyvät funktiot ovat ryhmän toimintaan vaikuttavia tarkoituksellisia ja tunnistetta-

via sopeuttavia toimintoja, joilla on objektiivisia seurauksia ryhmälle. Piilofunktiot ovat

samojen toimintojen ei-tarkoituksellisia ja ei-tunnistettavia seurauksia. Latentteja funk-

tioita tutkimalla on voitu havaita, että ensi näkemältä jokseenkin irrationaaliselta vaikut-

tava toiminta voi pitää sisällään ryhmälle hyvinkin positiivisia piilofunktioita, kuten

ryhmän kiinteyden lisääntymistä. Piilofunktion käsite laajentaa tutkijan havaintoja ta-

pahtumasta näkyvän toiminnan taakse. Näiden havaintojen avulla on mahdollista lisätä

tutkijan ymmärtämystä tutkittavasta ilmiöstä. Näkyvät funktiot eivät yksin riitä selittä-

35

mään ilmiöitä. Jos piilofunktiot lakkaisivat olemasta, saisivat monet ilmiöt täysin uu-

denlaisen luonteen (Merton 1968, s. 114 - 125).

Normin rikkominen herättää yhteisössä voimakkaita tunteita – sitä voimakkaampia,

mitä merkittävämmäksi normi on yhteisössä koettu. Sitä seuraava rangaistus kohdistuu

suoranaisesti normin rikkojaan ja palauttaa hänet normin mukaiseen toimintaan. Ran-

gaistukseen liittyvä piilofunktio on jopa näkyvää funktiota merkittävämpi: sen avulla

vahvistetaan normia muiden ryhmän jäsenten mielissä ja samalla myös lisätään ryhmän

sisäistä tasapainoa ja yhteenkuuluvuutta (Homans 1950, s. 308 – 309). Apteekkitoimin-

taan liittyviin piilofunktioihin palataan tulosten pohdinnan yhteydessä.

2.5.4 Normien ilmeneminen

Kun normi on syntynyt, sen olemassaolon voi havaita ryhmän jäsenten käyttäytymi-

sen säännönmukaisuudesta. Jos henkilö joutuu rikkomaan sääntöä, hän tuntee kaikesta

huolimatta velvollisuudekseen sen noudattamisen. Osoituksena tästä hän voi aiheuttaa

konfliktin tai potea syyllisyyttä ikään kuin rangaisten itse itseään (Thibaut ja Kelley

1986, s. 128).

Normin olemassaolo vaikuttaa sopimuskumppaneiden suhteeseen ikään kuin siinä

vaikuttaisi kolmas, puolueeton osapuoli. Normin olemassaolon hyväksyvät kahdenväli-

sissä sopimuksissa molemmat osapuolet, kahta henkilöä suurempien ryhmien hyväksy-

mät normit ovat saavuttaneet ainakin ryhmän selkeän enemmistön hyväksynnän (Thi-

baut ja Kelley 1986, s. 129).

2.6 Normien noudattaminen

2.6.1 Normien noudattamiseen liittyviä termejä

Niitä oppimistapahtumia, joiden avulla yksilö omaksuu yhteisössä vallitsevat ja

yleisesti hyväksytyt toimintatavat (tiedot, taidot, arvot, normit, motiivit ja roolit) osaksi

omaa käyttäytymistään ja persoonallisuuttaan, nimitetään sosialisaatioksi. Sosialisaatio

auttaa yksilöä sopeutumaan fyysiseen ja sosiokulttuuriseen ympäristöönsä - yksilöistä

36

tulee ryhmän jäseniä (Parsons 1967, s. 205 – 211, Goslin 1973, s. 2, Inkeles 1973, s.

615 - 616, Bush ja Simmons, 1981, s. 134 – 135, Albrecht ym. 1987, s. 86, 6, Guimond

2000, Fine 2001, s. 139 - 140). Sosialisaatio, etenkin apteekkilaisten sosiaalistuminen

omaan ammattiinsa, on tämän tutkimuksen keskeisiä käsitteitä.

Arvojen, normien, asenteiden ja käyttäytymisen omaksumista osaksi yksilön omaa

arvomaailmaa kutsutaan sisäistämiseksi. Sisäistäminen on osa sosialisaatioprosessia ja

tapahtuu kiinteässä vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteisön kanssa. Yksilön ympäris-

töstään saamat toimintamallit ohjaavat sisäistämisprosessia, johon sisältyy sekä kogni-

tiivisia että affektiivisia komponentteja (Aronfreed 1973, s. 263 – 273, Kohlberg 1973,

s. 412 – 413, Moscovici 1985, s. 392 – 393, 396, Albrecht ym. 1987, s. 86).

Normien noudattaminen (conformity) kertoo ryhmän normien sisäistämisestä (Ab-

rams ja Hogg 1990). Yksilön tunteet, mielipiteet ja käyttäytyminen muuttuvat ryhmästä

tulevan fyysisen ja symbolisen paineen seurauksena. Prosessin seurauksena ryhmän

stabiilius lisääntyy. Innovaatio on tapahtuma, joka on normien noudattamisen vasta-

kohta – siis uusien toimintatapojen kehittäminen vanhojen normien kustannuksella.

Normalisaatiolla tarkoitetaan prosessia, jossa yksilö vähitellen muuttaa käyttäytymis-

tään ja mielipiteitään tavoitteenaan muuttua yhdessä ryhmän muiden jäsenten kanssa.

Myöntyvyys normin noudattamiseen (compliance) tarkoittaa sitä, että yksilö hyväksyy

julkisesti ryhmän hyväksymän mielipiteen, mutta ei sitoudu siihen yksityisesti. Mielip i-

teen muuttaminen (conversion) tapahtuu sen sijaan yksityisen mielipiteen kohdalla. Yk-

silö voi vähentää itseensä kohdistuvia paineita muuttamalla julkista käyttäytymistään

(compliance), mutta jättämällä yksityiset ajatuksensa (conversion) ennalleen (Moscovi-

ci 1985, s. 373 – 387, 392 – 395).

2.6.2 Itseluokittelu

Ihmisillä on halu välttää poikkeavaa käyttäytymistä ja pyrkiä noudattamaan ryhmän

asettamia normeja. Kun ryhmän jäsenet vertaavat mielipiteitään, he ovat taipuvaisia

muuttamaan niitä yhdenmukaisuuden paineen seurauksena. Kun sekä informationaaliset

että normatiiviset tekijät vaikuttavat ryhmässä, on tieto ratkaisevampi ja voimakkaampi

37

tekijä päätöksenteon takana (Deutsch ja Gerald 1955, Deaux ym.1993 s. 195 – 199, 334

– 336).

Ihmiset käyttävät sosiaalista ympäristöään viitekehyksenä, jossa vertaavat muiden

asenteita, mielipiteitä ja tunteita omiinsa. Näiden perusteella ihminen luokittelee itsensä

kuuluvaksi tiettyyn ryhmään tai sen osaan (itseluokittelu, Abrams ja Hogg 1990). Ihmi-

sillä on Abramsin ja Hoggin mukaan sisäsyntyinen tarve kuulua ryhmään. Ihminen luo-

kittelee itsensä tietyn sosiaalisen ryhmän jäseneksi ja oppii sen stereotyyppiset normit.

Vähitellen hän myös sisäistää kyseiset normit muuttuen itsekin normatiivisemmaksi.

Itseluokittelu on keskeinen ryhmään sosiaalistumisen väline, joka muokkaa merkittä-

västi myös ryhmän jäsenten asenteita. Itseluokittelun avulla ryhmän jäsenten väliset erot

pienenevät, erot ulkopuolisiin kasvavat. Sosiaalisen luokittelun kautta syntyy pohja

normien noudattamiselle. Koska prosessin viitekehyksenä on ryhmän sosiaalinen ympä-

ristö, se on sekä sosiaalinen että dynaaminen prosessi – luokittelut voivat siis ajan saa-

tossa muuttua (Abrams ja Hogg 1990, van Knippenberg ja Wilke 1992, Hogg ym. 1995,

Guimond 2000). Itseluokittelu on oleellinen osa myös apteekkilaisten ammatillista so-

sialisaatiota. Aiheeseen palataan yksityiskohtaisemmin kappaleessa 4.2.3 sosiaalisen

identiteetin teorian käsittelyn yhteydessä.

2.6.3 Normien noudattamiseen vaikuttavat tekijät

Normien noudattamista voidaan tukea palkkioin tai pakottein, normeista

poikkeamisesta taas on seurauksena eriasteisia rangaistuksia. Normi on olemassa vain,

jos siihen liittyy sanktio (Homans 1966, s. 134, Sulkunen 1987 s. 122, Allardt 1988 s.

58). Sanktio on yhteisnimitys sekä positiivisille että negatiivisille pakotteille, joiden

avulla normien noudattamista valvotaan. Sanktioiden tarkoituksena on saada aikaan

halutun kaltainen käyttäytymismuutos, siis lisätä normin mukaista toimintaa. Sanktiot

voivat olla sekä näkyviä että peiteltyjä. Ihmiset noudattavat normia joko siksi, että ovat

aiemmin poikenneet siitä ja saaneet rangaistuksen, tai vielä vahvemmin siksi, että he

tietävät, millaisia seurauksia heillä olisi normin noudattamattomuudesta. Toisaalta

eettisesti ve lvoittavan ohjeen noudattaminen tuo tyydytystä itsessään, ei sosiaalisen

palkitsevuuden kautta (Homans 1950, s. 292 – 293, Homans 1966, s. 134 – 136,

Thomas ja Biddle, 1966, s. 27 – 28, Sulkunen 1987 s. 123, Horne 2001, s. 19 – 20).

38

1966, s. 27 – 28, Sulkunen 1987 s. 123, Horne 2001, s. 19 – 20). Esimerkiksi apteekki-

laiset tietävät, millaisia seurauksia heillä olisi väärän lääkkeen toimittamisesta potilaal-

le. Sen sijaan puutteellisen lääkeinformaation antaminen ei tuo apteekkilaisille suoria

sanktio ita. Potilasinformaation normin sisäistäneet ammattilaiset kuitenkin voivat kokea

epäonnistuneensa, jos havaitsevat antaneensa väärää informaatiota potilaalle. Onnistu-

nut neuvontatilanne puolestaan voi kannustaa toimimaan samalla tavalla jatkossakin.

Normien noudattaminen on aina neuvottelujen tulosta, sillä täydellinen yksimielisyys

normeista on harvinaista. Edes normin kirjaaminen lain muotoon ei takaa sen täydellistä

noudattamista. Fine katsoo tämän johtuvan siitä, että monimuotoisuus on oleellinen osa

ihmisyhteisön elämää (Fine 2001, s. 152 – 154).

Laki syntyy, kun yhteisön lailliset viranomaiset säätävät ja saattavat sen voimaan. Se

ei kuitenkaan takaa ihmisten motivaatiota lain noudattamiseen (Tuomela ja Bonnevier-

Tuomela 1992, s. 1 – 14). Hyvä esimerkki tästä löytyy apteekkimaailmastakin. Apteekit

velvoitettiin antamaan lääkeinformaatiota potilaille jo vuonna 1983 (Laki apteekkilai-

toksesta annetun… 1983), mutta vielä vuonna 2001 löytyi apteekkilaisia, jotka eivät

tästä velvoitteesta selvinneet (Suomen Apteekkariliitto, julkaisematon tutkimus 2001,

vrt. myös Vainio ym. 2002). Laillisuusnormeja noudatetaan siksi, että yhteisö hyväksyy

niiden mukaisen käyttäytymisen ja paheksuu niistä poikkeamista – ei suinkaan laillisten

velvoit teiden pakottavuuden vuoksi. Traditio tai jopa pelkkä tottumus lakien tuomaan

elämän säännönmukaisuuteen on Weberin (1978) mielestä suurempi syy niiden noudat-

tamiseen kuin niihin sisältyvä pakko. Yksilöiden toiminnan suuntautuminen normin

mukaisesti on ratkaisevaa sen validiudelle, ei suinkaan normin ”onnistuminen”. Lakien

takana on kuitenkin valtakoneisto, joka panee toimeen laillista pakkoa. Niin kauan kuin

tämä koneisto on olemassa, se voi lisätä normien noudattamista ja niin kauan myös ky-

seessä olevat normit määritellään laeiksi (Weber 1978, s. 312 – 313, 327). Nyky-

yhteiskunnassa sosiaalisten normien ja niihin liittyvien rangaistusten koventaminen saa

Allardtin mukaan aikaan jopa yhteisön solidaarisuuden ja ihmisten tyytyväisyyden vä-

henemistä (Allardt 1971, s. 243).

Vaikka normien noudattamisen lähtökohtana on moraalinen velvoittavuus, siihen

sisältyy myös kognitiivisia tekijöitä. Ihmisen on pystyttävä ymmärtämään normin ja sen

noudattamisen seuraukset myös älyllisesti. Se, että yksilö ei kykene täysin noudatta-

39

maan normia, saattaa johtua hänen kyvyttömyydestään ymmärtää normin vaatimuksia.

Normin ymmärtämiseen liittyy kiinteästi myös asenne sen noudattamiseen (Parsons

1949, s. 387 – 388, Homans 1950, s.292 – 293, Moscovici 1985, s. 382). Sisäistäminen

on myös keskeistä normin olemassaololle. Normia ei ole olemassa, jos yhteisön jäsenet

vain sattumalta noudattavat sitä. Normin olemassaolo vaatii motivaatiota, niin että nor-

mia noudatetaan nimenomaan normina (Tuomela ja Bonnevier-Tuomela 1992, s. 8 –

14). Toisaalta myös tunteet liittyvät normin noudattamiseen: normin mukainen käyttäy-

tyminen ei ole uskottavaa, jos ihmisen tunteet ovat käyttäytymisen suhteen ristiriitaisia

(Goode 1966, s. 313 – 317).

Normien noudattaminen on yhtä monimutkainen ja vaikeasti selvitettävä ilmiö kuin

itse normin käsitekin. Kuvioon 2.3. on koottu kirjallisuudessa esiintyviä tekijöitä, joilla

arvioidaan olevan merkitystä normien noudattamiselle. Koska normien noudattaminen

on laaja ilmiö, ei voida olettaa, että kuviossa olisi otettu huomioon kaikki siihen vaikut-

tavat tekijät. Kuviolla ei ole pyritty luomaan normien noudattamisen systemaattista

järjestelmää vaan lähinnä kuvaamaan ilmiön laaja-alaisuutta.

Normit, joiden mukainen käyttäytyminen on ryhmälle elintärkeää, ilmaistaan muita

normeja selvemmin, valvotaan tarkemmin ja sanktioidaan voimakkaammin (Thibaut ja

Kelley 1986, s. 248). Yksilölle osoitetaan sitä enemmän positiivista palautetta normin

mukaisesta toiminnasta (ja vastaavasti negatiivista palautetta normin laiminlyönnistä),

mitä merkittävämpi normi on ryhmälle (Moreland ja Levine 1982, s. 140 – 141).

40

Kuvio 2.3. Tekijät, jotka saavat ihmisen noudattamaan normia. Ellipsin sisällä ovat yk-

silön sisäiset, ulkopuolella ulkoiset tekijät. Tekijät voivat vaikuttaa yksittäisinä tai usean

tekijän yhteisvaikutuksena. Tekijöiden sijainti kuviossa on satunnainen. Eri tekijöiden

suhdetta ei ole määritelty, sillä ne ovat peräisin eri teorioista ja eri kirjoittajilta.

Mitä suurempi on ryhmän heterogeenisuus, sitä voimakkaammat sanktiot asetetaan

valvomaan normien noudattamista. Muussa tapauksessa ryhmän hajanaisuus on omiaan

johtamaan alaryhmien muodostumiseen. Poikkeuksen tälle säännölle muodostavat ryh-

män toiminnalle erityisen tärkeät henkilöt, joita ei alisteta yhtä koviin sanktioihin kuin

Yksilön arvioima tieto Tarve kuulua Halu välttää ryhmään poikkeavaa käyttäytymistä Sosiaalisen hy-

väksynnän tarve Yksilön halu sitoutua Tunteet Normi oma Eettinen palkkionsa velvoittavuus Sisäistäminen Normin vaatimusten ymmärtäminen

Asenne normin noudattamiseen

Odotukset (peitellyt/ näkyvät)

Tieto

Sanktiot (positiiviset/ negatiiviset)

Yhdenmukaisuuden paine

Ryhmän koko => yksilöiden valta suurissa ryhmissä

Moraalinen auktoriteetti

Traditio, tottumus

Rangaistusten pelko

Yksilöön kohdistuvien odotusten sisäistäminen

Ryhmän antama palaute

Lakiin sisäl-tyvä pakko

Ryhmien välisten kon-fliktien välttäminen

Normin in-tensiivisyys

Ryhmän yhte-näisyyden säi-lyttäminen

41

muita ryhmän jäseniä (Moscovici 1985, s. 381 – 382, Thibaut ja Kelley 1986, s. 248).

Tällaisilla keskeisillä yksilöillä voi olla myös henkilökohtaista valtaa, jolla he saavat

muut tottelemaan (Weber 1978, s. 954). Apteekkimaailmassa näitä tärkeitä henkilöitä

voivat olla apteekkarit. Heillä on henkilökohtaista valtaa vaikuttaa siihen, miten hyvin

heidän alaisensa noudattavat alan normeja.

Hyvä kommunikointi mahdollistaa normin tehokkaan siirtämisen ryhmän jäsenten

välillä. Normin lähettämisprosessi on sitä onnistuneempi, mitä vähemmän yksittäisen

ryhmän jäsenen tulkinta normista poikkeaa todellisesta normista. Hyvin integroiduissa,

kiinteissä ryhmissä, joissa ryhmän sisäisen kommunikaation voi odottaa toimivan, yh-

teisymmärrys saavutetaan helpommin kuin hajanaisissa ryhmissä. Jäsenten kiintymys

ryhmäänsä siis lisää sen koheesiota. Ryhmän toimintojen avoimuus helpottaa normien

valvontaa, yksityisessä toiminnassa normin merkitys vähenee (Thomas ja Biddle 1966,

s. 123 – 125, Thibaut ja Kelley 1986, s. 246). Tämän prosessin voi olettaa toimivan

myös apteekissa: kiinteässä, hyvin organisoidussa apteekissa alan normien noudattami-

nen on selkeää.

2.6.4 Normien muuttuminen

Yhdenmukaisuuden paine muuttaa ryhmän jäsenten mielipiteitä samankaltaisiksi ja

synnyttää vuorovaikutusta. Jos yhtenäistä mielipidettä ei voida saavuttaa, joko enem-

mistön tai vähemmistön on muutettava omia näkemyksiään (Moscovici 1985, s. 390 –

391). Ulkoinen muutostekijä, esim. uuden teknologian kehittyminen, voi horjuttaa staat-

tisen ryhmän tasapainoa ja saada aikaan uuden normin synnyn. Sama vaikutus voi olla

myös uusien jäsenten tulolla tai vanhojen poistumisella ryhmästä. Normin muovautu-

misnopeus on seurausta kaikista niistä vaikutteista, joita ympäristön kehitys ryhmän

jäsenille tarjoaa (Ellickson 2001, s. 49 – 52). Esimerkiksi apteekkarin vaihtuminen saat-

taa olla sellainen muutostekijä, joka saa aiemmin informaation antoon pidättyvästi suh-

tautuneen apteekkihenkilöstön muuttamaan asennoitumistaan informaation antoa suosi-

vaksi.

42

2.7 Poikkeava käyttäytyminen

2.7.1 Toisenlaiset toimijat

Modernin yhteiskunnan piirteenä on erilaisten ryhmien ja ryhmissä vallitsevien nor-

mien moninaisuus. Ristiriitaiset normit saattavat yksilöt ristipaineisiin. Yksilön voi olla

vaikea päättää, mihin ryhmään, esim. perheeseen tai vertaisryhmään, hän samaistuisi.

(Allardt 1971, s. 135 – 144). Tyypillinen ristipaineita aiheuttava tilanne on työn ja per-

heen yhteensovittaminen. Se saattaa tulla eteen myös apteekkityötä tekeville perheelli-

sille ihmisille.

Normeista poikkeavien ihmisten ja poikkeavan käyttäytymisen tyypittelyssä on kirja-

vuutta. Ihmisten persoonallisuuden piirteiden on havaittu vaikuttavan normien noudat-

tamiseen (Deaux ym. 1993 s. 199). Mukautujia (conformist) ovat henkilöt, jotka mie t-

tivät kaikissa tilanteissa, mitä muut ajattelevat, ja yrittävät toimia enemmistön mukaan

välittämättä omista haluistaan tai eduistaan. Yhteiskunta, jossa kaikki olisivat mukautu-

jia, ei olisi kovin toimiva: jos kaikki keskittyisivät miettimään, miten muut menettele-

vät, ei ongelmiin välttämättä löytyisi toimivimpia ratkaisuja (Ullman-Margalit 1977, s.

93 – 96).

Mukautumattomiksi (anticonformist) luokitellaan ne yksilöt, jotka toimivat kaikissa

tilanteissa enemmistön päätöstä vastaan. He kieltäytyvät systemaattisesti noudattamasta

yhteisön sääntöjä ja luokittelevat itsensä kuuluvaksi eri ryhmään kuin muut ympäröivän

yhteisön jäsenet. Riippumattomia ovat puolestaan ne ihmiset, jotka eivät välitä ryhmän

normeista. He eivät ehkä tarkoituksellisesti kapinoi normeja vastaan, mutta eivät myös-

kään pyri kaikessa noudattamaan niitä (Ullman-Margalit 1977, s. 93 –96, Deaux ym.

1993 s. 195 – 198).

Myös poikkeavat voidaan määritellä normeja rikkoviksi henkilöiksi. Poikkeavuus ei

ole pelkkä yksilön ominaisuus vaan yhteisön normatiivisten sääntöjen vaikutusta. Le i-

maamalla tietyt yksilöt poikkeaviksi yhteisö ylläpitää sosiaalisia normejaan - se on siis

poikkeavaksi leimaamisen yhteiskunnallinen funktio. Jos yhteisössä on olemassa nor-

meja, on sillä oltava myös poikkeavia yksilöitä (Allardt 1971, s. 239 – 249). Ryhmät

pyrkivät eroon poikkeavista yksilöistä pystyäkseen parantamaan omaa sopeutumistaan

43

vaihtelevaan todellisuuteen. Jos ryhmät todella onnistuisivat tässä, olisi seurauksena

kaiken muutoksen eliminointi ja sitä kautta vaikeuksia reagoida muutoksiin. Pitkällä

tähtäimellä ryhmän yhtenäisyys on esteenä sen menestymiselle ja ympäristöön sopeu-

tumiselle (Moscovici 1985, s. 349 – 350).

Mertonin viisiluokkaisen typologian ensimmäinen toimintatapa on normien noudat-

taminen. Normien noudattajille sekä yhteisön normit että kulttuuriset päämäärät ovat

helppoja noudattaa. He pitävät yhteiskunnan pyörät liikkeessä. Innovaatio puolestaan

on toimintatapa, jossa yksilö on kyllä sisäistänyt kulttuurin päämäärät, mutta ei keinoja

niiden saavuttamiseksi. Hän siis voi pyrkiä päämääriin keinoja kaihtamatta, joskus jopa

rikollisesti (Merton 1968, s. 193 – 209). Innovaattori synnyttää ryhmässä konfliktin ky-

seenalaistamalla sen vanhat normit (Moscovici 1985, s. 385 – 390, Abrams ja Hogg

1990).

Ritualistit ovat henkilöitä, jotka noudattavat normeja suorastaan pakonomaisesti.

Rutiinit tuovat turvallisuutta. Ritualismi syntyy yhteiskunnassa, jossa yksilön sosiaali-

nen asema määrittyy hänen saavutustensa perusteella. Syrjään vetäytyminen (ret-

reatism) voidaan kuvata toimintatapana, jossa yksilö ei hyväksy yhteisön päämääriä

eikä myöskään yhteisössä vallitsevia keinoja niiden saavuttamiseksi. Toimintatapa on

seurausta yksilön kokemista pettymyksistä ja sisäisistä konflikteista. Käytännössä tällai-

set yksilöt ovat kokonaan yhteisön ulkopuolisia. Syrjään vetäytymistä havaitaan mm.

voimakkaiden sosiaalisten muutosten tilanteissa. Uusissa tilanteissa yksilön vanhat

normit eivät enää toimi (Merton 1968, s. 203 – 209, 241 - 244).

Kapinallisten toimintatapana on yhteiskunnan kehittäminen meriittejä ja saavutuksia

palkitsevaksi. Kapinallisuuteen taipuvaiset yksilöt pitävät yhteisön tavoitteita ja normeja

vaihtelevasti hyvinä tai huonoina aina kulloisenkin tilanteen mukaisesti. Heidän tyyty-

mättömyytensä purkautuu uudistuksina ja kapinana sitä järjestelmää vastaan, joka eh-

käisee uudistusten käyttöönottoa (Merton 1968, s. 209 – 211, 244 - 246).

Yhteenveto eri tavoin normeja noudattavien henkilöiden luokitteluista on esitetty

taulukossa 2.4. Luokitteluista monipuolisinta, Mertonin (1968) kehittämää, voisi sove l-

taa hyvin myös apteekkilaisten luokitteluun. Alalta löytyvät sekä normien noudattajat

että innovaattorit, ritualistit ja kapinallisetkin. Mertonin luokittelu on selkeä ja ymmär-

44

rettävä. Tutkimus, jossa selvitettäisiin apteekkilaisten sitoutumista alan normeihin, voisi

perustua Mertonin typologiaan.

Taulukko 2.4. Ihmistyypit, jotka noudattavat normeja eri tavoin (suluissa kirjallisuus-viite). _____________________________________________________________________ Ihmistyyppi Toimintatapa _____________________________________________________________________ Mukautujat Toimivat enemmistön mukaan välittämättä omista (Ullman-Margalit 1977) eduistaan Mukautumattomat Toimivat kaikissa tilanteissa enemmistön päätöstä vastaan (Ullman-Margalit 1977) Riippumattomat Eivät välitä ryhmän normeista, mutta eivät (Deaux ym. 1993) tarkoituksellisesti kapinoi Poikkeavat (Allardt 1971) Rikkovat normeja, yhteisö leimaa poikkeaviksi Normien noudattajat Ovat sisäistäneet yhteisön keinot ja päämäärät (Merton 1968) Innovaattorit (Merton 1968) Ovat sisäistäneet yhteisön päämäärät, mutta ei sen keinoja Ritualistit (Merton 1968) Noudattavat normeja pakonomaisesti, ovat sisäistäneet

kulttuurin keinot, mutta ei sen päämääriä Syrjään vetäytyjät Eivät hyväksy yhteisön keinoja eikä päämääriä, ovat (Merton 1968) kokonaan yhteisön ulkopuolella Kapinalliset (Merton 1968) Kokevat yhteisön keinot ja päämäärät vaihtelevasti hyvik-

si tai huonoiksi, käyttävät niitä omien tarpeidensa mukai-sesti

_____________________________________________________________________

2.7.2 Anomia ja vieraantuminen

Normien noudattaminen on sekä yhteisön sosiaalisen stabiiliuden että yksilön henk i-

lökohtaisen onnellisuuden edellytys. Kuitenkin ihmisen elämässä voi tulla eteen tilantei-

ta, jolloin hän ei enää ole riittävästi sitoutunut vallitsevaan normijärjestelmään, vaan

rikkoo sitä vastaan. Jos näin tapahtuu, yksilö kokee henkilökohtaista epätasa-arvoa, ro-

mahduksen tai äärimmillään tekee itsemurhan (Parsons 1949, s. 336, 382 – 383, 405).

Kollektiivisten ilmausten vastustaminen kääntyy yksilöä itseään vastaan. Sääntelyn hö l-

tymisestä seuraavaa tilaa nimitetään anomiaksi (Durkheim, 1985, s. 304, 478), tilaksi,

jossa yhteisö ei voi antaa yksilölle sitovia normeja tai joissa normistoa ei esiinny lain-

45

kaan. Anomisessa tilanteessa yksilö ei havaitse niitäkään normeja, joita yhteisössä kui-

tenkin on olemassa (Parsons 1949, s. 377, Allardt 1971, s. 91 - 96).

Anomian lähikäsitteenä Allardt (1971) tuo esille vieraantumisen, tilan, jossa yksilöt

(tai ryhmät) kokevat välinpitämättömyyttä tai epävarmuutta yhteisön arvojen, normien,

rooliodotusten tai tilanteen määrittelyjen suhteen. Vieraantumisen asteista vakavin on

tarkoituksettomuus , jossa yksilö kokee epävarmuutta kaikkia em. käsitteitä kohtaan.

Yhteisö järjestää kaiken valmiiksi yksilölle, joka menettää uskonsa elämän mielekkyy-

teen. Jos yhteisön arvot ovat ihmiselle selvät, mutta muut käsitteet epäselviä, vallitsee

yksilön elämässä normittomuus, anominen vieraantuminen. Itsevieraantuminen on

kyseessä, jos yksilö ei tunnista rooliodotuksiaan tai tilanteenmäärittelyjä; jos pelkästään

viimeinen kohta tuottaa epävarmuutta yksilölle, hän kokee tilapäistä vieraantumista

(Allardt 1971, s. 71 – 90, 237).

Vieraantuminen on yksilöllinen ominaisuus, joka tulee esille ihmisen epävarmuutena

ja piittaamattomuutena. Yksilö ei ole kokenut yhteisön tarjoamia normeja ja arvoja

omikseen tai ei ole jostain syystä pystynyt niitä omaksumaan. Vähiten vieraantuneita

ovat ne, jotka saavat toimia vapaasti useissa erilaisissa rooleissa. Sekä anomia että vie-

raantuminen saattavat kuitenkin pitää sisällään myös positiivisia voimia, mahdollisuuk-

sia uudistusten synnyttämiseen (Allardt 1971, s. 71 – 90, 237). Yhteenveto Allardtin

vieraantumisen asteista on esitetty taulukossa 2.5.

Taulukko 2.5. Vieraantumisen asteet Allardtin (1971) mukaan. _____________________________________________________________________ Ei vieraantumista Yksilö toimii vapaasti useissa rooleissa, tunnistaa yhteisön arvot, normit, rooliodotukset ja tilanteen- määrittelyt Tilapäinen vieraantuminen Yksilö ei tunnista tilanteenmäärittelyjä Itsevieraantuminen Yksilö ei tunnista rooliodotuksiaan tai tilanteenmäärittely-

jä Normittomuus, Yksilö tunnistaa yhteisön arvot, ei normeja, rooliodotuksia anominen vieraantuminen tai tilanteenmäärittelyjä Tarkoituksettomuus Yksilö ei tunnista yhteisön arvoja, normeja, rooliodotuksia eikä tilanteenmäärittelyjä, menettää uskonsa elämän mielekkyyteen ______________________________________________________________________

46

Allardt (1971) on ottanut luokittelunsa pohjaksi Mertonia laajemman toimintaympäris-

tön. Allardt ei keskity pelkästään normien noudattamiseen vaan on ottanut mukaan ty-

pologiaansa myös arvot, roolit, rooliodotukset ja tilanteenmäärittelyt. Allardtin moni-

puolinen lähestymistapa vaikutti siihen, että ko. typologiaa käytettiin tässä tutkimukses-

sa apuna, kun luokiteltiin apteekkilaisten osallistumista koulutukseen.

2.7.3 Poikkeava käyttäytyminen yhteisön näkökulmasta

Monet keskenään ristiriitaiset roolit vaativat tasapainoilua, joka saattaa romahtaa, jos

tietyn roolin odotukset muuttuvat. Muuttunut tilanne saattaa ajaa yksilön poikkeamaan

roolin tuomista odotuksista. Tilanne voi saada hänet sekä sisäisiin että ulkoisiin konflik-

teihin ja johtaa lopulta poikkeavaan käyttäytymiseen. Jos kumpikin ristiriitaa aiheutta-

vista rooleista perustuu legitiimiin vallankäyttöön, joutuu tällaisen normin rikkoja ko-

kemaan syyllisyyttä ja häpeää. Jos rooliristiriita kasvaa hyvin suureksi, yksilö alkaa

lopulta kehittää myös puolustavia ja korjaavia mekanismeja. Parsons pitääkin roolikon-

flikteja tärkeänä sosiaalisten uudistusten lähteenä, sillä konfliktit pakottavat etsimään

yksilön käyttäytymiselle sosiaalisesti hyväksyttäviä vaihtoehtoja. Sosiaalinen kontrolli

ehkäisee laillista yhteiskuntajärjestystä kohtaan esitettyjä muutosvaatimuksia (Parsons

1966, s. 275 – 276).

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta myöskään Merton (1968) ei pidä kaikkea normeis-

ta poikkeavaa käyttäytymistä yhteisön toimintaa lamaavana. Täydellinen normien nou-

dattaminen palvelisi vain täysin staattista ja muuttumatonta yhteisöä ja yhteiskuntaa,

jollaisia ei todellisuudessa ole olemassa. Tietty - tosin tasoltaan määrittämätön - määrä

normeista poikkeamista on hedelmällistä yhteiskunnan kehitykselle, sillä se synnyttää

uusia innovaatioita. Jotkut ryhmän noudattamat normit voivat myös olla toisesta näkö-

kulmasta katsottuna epäeettisiä. Tällöin näistä normeista poikkeaminen saattaa olla

ryhmän kannalta haitallista ja heikentää sen pysyvyyttä, mutta olla kuitenkin eettisesti

kestävää. Poikkeavan käyttäytymisen valvonta on yhteisön keino vahvistaa koko yhtei-

sön sosiaalista kontrollia ja vallitsevia normeja, jotta poikkeavasti käyttäytyvät yksilöt

saataisiin palaamaan ryhmään (Merton 1968, s. 233 – 238, 416). Vaikka aihetta ei ole

suomalaisessa apteekkimaailmassa koskaan tutkittu, on oletettavaa, että myös tältä ala l-

47

ta löytyy uusien normien määrittäjiä, jotka ovat aikanaan kehittäneet innovatiivisia toi-

mintatapoja ja vieneet alaa eteenpäin.

2.8 Normien suhde ryhmän päämääriin

Ryhmä on joukko ominaisuuksiltaan erilaisia ihmisiä. Ryhmän toiminta ei ole kollek-

tiivinen kokonaisuus vaan yhdistelmä erillisten yksilöiden toiminnasta. Jotkut ryhmän

jäsenistä ovat muita näkyvämmässä asemassa ja myös vaikuttavat muita enemmän ryh-

män toimintaan. Arkielämässä ihmiset kuitenkin kokevat ryhmän kollektiivisena, ei

erillisten yksilöiden kokoelmana (Moreland ja Levine 1982, s. 140 – 141, 149 – 153).

Ryhmän asettamat yhteiset päämäärät muistut tavat monessa suhteessa normeja.

Ryhmän valtaosan on hyväksyttävä päämäärät, ennen kuin niitä voidaan ryhtyä pane-

maan täytäntöön. Ryhmän vahvimmilla jäsenillä on oltava sellaista valtaa, että he saavat

myös toisinajattelijat toimimaan yhteisten päämäärien eteen. Kun tämä on saavutettu,

ryhmän jäsenet toimivat toteuttaakseen päämääriä, vaikka heitä ei siihen pakotettaisi,

sen noudattamista ei valvottaisi tai noudattamatta jättämistä sanktioitaisi. Yhteistyöky-

kyiset ja kohesiiviset ryhmät saavuttavat päämääränsä parhaiten. Ryhmän koheesio sekä

synnyttää että heijastaa laajoja yhteisiä arvoja, jotka vaikuttavat päämäärien valintaan.

Arvot, jotka ovat yhteisiä useimmille ryhmän jäsenille, heijastuvat ryhmän lopullisiin

päämääriin (Thibaut ja Kelley 1986, s. 256 – 263). Apteekki työyhteisönä voi olla täl-

lainen ryhmä. Yhteiset päämäärät, esim. alan normien noudattaminen, voivat apteekis-

sakin toteutua paremmin kiinteässä kuin heterogeenisessa, hajanaisessa työyhteisössä.

2.8.1 Vertaisryhmä

Vertaisryhmä koostuu joukosta ihmisiä, joita yksilö pitää tärkeinä itselleen ja mielipi-

teenmuodostukselleen. Vertaisryhmän muodostumisessa on kysymys kiintymyksen

synnystä, ja sen valinta voi olla yksilölle seurauksiltaan merkittävä tapahtuma (Singer

1981, s. 70 – 73). Mielipiteiden ja asenteiden samankaltaisuus on tärkein ryhmän valin-

taan vaikuttava tekijä. Asenteiden yhtenäisyys synnyttää ystävyyssuhteita, jotka puoles-

taan toimivat vahvoina vertaisryhminä ja sitä kautta asenteiden muovaajina. Prosessi

48

toimii kaksisuuntaisesti: samankaltaisuus lisää yksilöiden keskinäistä kiintymystä, mut-

ta myös kiintymys saa aikaan samankaltaisuutta. Vertaisryhmää kohtaan tunnettu kiin-

tymys voi olla kiintymystä ryhmän jäsenten asemaan tai asenteisiin ja mielipiteisiin

(Singer 1981, s. 73 – 75).

Jotta yksittäinen farmaseutti tai proviisori voisi tuntea kuuluvansa työyhteisöönsä,

hänen on koettava työtoverinsa tai jopa koko farmasian ala omaksi vertaisryhmäkseen.

Vertaisryhmään kuulumisen kautta ammattilainen pääsee tutustumaan alan normeihin ja

arvoihin.

2.8.2 Vuorovaikutus ryhmässä

Jokaisella ryhmällä on itse valittuja päämääriä, joihin se pyrkii. Ryhmä arvioi jäsen-

tensä sitoutumista päämääriin käyttäytymiseen, tiedolliseen ja tunnetason toimintaan

kohdistuvilla mittareilla. Näiden pohjalta ryhmä luo jäsenilleen normatiiviset odotukset.

Ihannekäyttäytyminen kertoo ryhmän odotukset siitä, miten sen jäsenten pitäisi käyttäy-

tyä. Ihanteen mukaan käyttäytyvä ryhmätoveri herättää muissa ryhmän jäsenissä posi-

tiivisimmat arviot. Ryhmän tunteiden voimakkuus yksilön käyttäytymistä kohtaan puo-

lestaan mittaa karkeasti kyseiseen käyttäytymiseen liittyvän normin merkitystä ryhmälle

(Moreland ja Levine 1982, s. 140 – 142).

Normien noudattamista tai työtovereiden asennoitumista normeja vaihtelevasti nou-

dattaviin kollegoihin ei ole apteekkialalla tutkittu. On kuitenkin oletettavaa, että vahvas-

ti alan normeja noudattava ammattilainen saa osakseen työyhteisönsä hyväksynnän. Jos

taas apteekkiyhteisö suhtautuu välinpitämättömästi normeja noudattamattomiin ihmi-

siin, ei kyseisen työyhteisön sitoutuminen vertaisryhmäänsä (työyhteisöön, koko alaan)

voi olla kovin vahvaa.

Jos ryhmän ja yksilön arviot toisistaan johtavat positiiviseen lopputulokseen, mo-

lemmat osapuolet sitoutuvat toisiinsa. Ryhmä sitoutuu vahvimmin yksilöön, joka auttaa

sitä parhaiten päämäärien saavuttamisessa; yksilö sitoutuu vahvimmin ryhmään, joka

auttaa häntä henkilökohtaisiin tavoitteisiin pääsemisessä. Sitoutumisen seurauksena

yksilö hyväksyy ryhmän päämäärät ja arvot. Ryhmän jäsenten välille syntyy kiintymys-

tä ja he haluavat ponnistella yhteisten tavoitteidensa eteen täyttääkseen ryhmän asetta-

49

mat odotukset. Ryhmäänsä sitoutumisen seurauksena jäsen toimii niin, että pystyisi saa-

vuttamaan tai pitämään ryhmän jäsenyyden (konsensus, koheesio, kontrolli ja jatku-

vuus, Moreland ja Levine 1982, s. 145 – 149).

Ryhmän jäsenten välisiin suhteisiin vaikuttavat mm. olemassa olevat normit, yksilöi-

den tietoisuus niistä ja tietoisuus päätösten vaikutuksista. Normit esittävät ryhmien pää-

töksenteossa yhtä keskeistä osaa kuin tieto yksilöiden päätöksenteossa. Ryhmätoverei-

den ilmaisemat vahvat ja runsaat mielipiteet – siis jäsenten välisen vuorovaikutuksen

vilkkaus – puolestaan ovat omiaan synnyttämään polarisaatiota, ja toisaalta myös uusia

innovaatioita. Pitkällä tähtäimellä tämä on eduksi ryhmän säilymiselle: vahva yhtenä i-

syys kostautuu ryhmälle huonona ympäristöön sopeutumisena ja heikentää ryhmän me-

nestystä (Moscovici 1985, s. 350, 396 – 402, Abrams ja Hogg 1990).

Sellaiset ryhmän jäsenet, joilla on selkeä käsitys ryhmän päämääristä ja aiemmista

toimista, kokevat muita suurempaa ryhmään kuuluvuutta. He sitoutuvat ryhmän pää-

määriin, jakavat ryhmän tunteet ja hyväksyvät ryhmän vaikutusvallan paremmin kuin

sellaiset henkilöt, joille päämäärät ja ryhmähistoria ovat jääneet vieraiksi. Ryhmäkes-

kustelulla voidaan vähentää huomattavasti päämääriin liittyvää epäselvyyttä, etenkin jos

ryhmän jäsenet osallistuvat keskusteluun laajasti. Tapahtuma muistuttaa selvästi normin

lähettämisen vaiheita (Thibaut ja Kelley 1986, s. 246, 260 – 263). Tämän ryhmädynaa-

misen prosessin voi olettaa toimivan myös apteekkiympäristössä. Keskustelu työyhtei-

sön päämääristä ja yhteisistä toimenpiteistä niihin pääsemiseksi sitouttaa apteekkien

ammattilaisia yhteisöönsä.

Ryhmän eriytymisen aste vaikuttaa sen tyytyväisyyteen: eriytyneessä ryhmässä yh-

denmukaisuus vähentää tyytyväisyyttä, eriytymättömässä yhdenmukaisuus lisää sitä.

Ristipaineet vaikuttavat ryhmän tyytyväisyyteen päinvastoin kuin yhdenmukaisuus.

Allardtin mielestä nykyaikainen voimakkaan eriytynyt yhteiskunta vaatii ristipaineita –

ei yhdenmukaisuutta – jotta siinä elävät ihmiset tuntisivat itsensä tyytyväiseksi. Yhteis-

kunnan sisällä pienet eriytymättömät ryhmät toimivat kuitenkin päinvastoin (Allardt

1971, 233 – 239).

Ihmiset muodostavat ryhmän päästäkseen haluamiinsa päämääriin vuorovaikutuksen

kautta. Yksilöiden välinen henkilökohtainen kiintymys on merkittävä osa ryhmään si-

toutumista. Jos ryhmään kuulumista tutkitaankin sosiaalisen identiteetin, toisin sanoen

50

itseluokittelun kautta, ei ryhmään kuuluminen perustukaan henkilökohtaiseen vaan sosi-

aaliseen kiintymykseen. Ryhmän jäsenten asenteet toinen toistaan kohtaan depersonali-

soituvat – heistä pidetään ryhmän ruumiillistumina, ei yksittäisinä henkilöinä. Ryhmän

muista jäsenistä etsitään samankaltaisuutta ja sitä kautta koetaan positiivisia tunteita.

Pienissä ryhmissä, joissa ihmiset tuntevat toisensa ja joissa on runsasta vuorovaikutusta,

henkilökohtainen ja sosiaalinen kiintymys ryhmän jäsenten välillä saattavat esiintyä

samanaikaisestikin. Ryhmän suosituimpana jäsenenä pidetään sen ihanteita ja normeja

parhaiten edustavaa prototyyppiä, henkilöä, jonka tyyppisiä kaikki ryhmän jäsenet halu-

aisivat olla. Luokittelu lisää kiintymystä, jos ryhmän jäsen kokee muistuttavansa proto-

tyyppiä – päinvastaisessa tilanteessa kiintymys vähenee (Hogg ym. 1995).

2.9 Roolit normien heijastumina

2.9.1 Roolien määrittely

Jotkut normit velvoittavat kaikkia ryhmän jäseniä, toiset vain esimerkiksi pientä ala-

ryhmää. Normien avulla voidaan määritellä roolin käsite: ihmiset, jotka noudattavat

käyttäytymisessään samoja normeja, ovat samassa roolissa (Thibaut ja Kelley 1986, s.

142). Rooli voidaan määritellä myös käyttäytymisenä, jota tietyssä asemassa olevilta

ihmisiltä vaaditaan (Homans 1966, s. 134 – 136, Allardt 1971, s. 4, Goslin 1973, s. 6,

Deaux ym. 1993 s. 7). Jos roolin haltija pidättäytyy toistuvasti toimimasta rooliin liitty-

vien tehtävien (ja muiden ryhmän jäsenten odotusten) mukaisesti, voidaan todeta, ettei

hän silloin ole kyseisessä roolissa (Tuomela ja Bonnevier-Tuomela 1992, s. 32 – 36).

Roolit eivät ole vain normien noudattamista. Roolit eivät ole kiinteitä ja ennalta mää-

rättyjä kuvioita, vaan neuvotteluilla muovattavia, aktiivisen toiminnan tuloksena synty-

viä prosesseja. Tekijät muovaavat itse omat roolinsa. Ihmisten välisen kommunikaation

perusta muodostuu siitä, että kukin olettaa toisen esittävän tiettyjä rooleja, joiden mu-

kaisesti häntä myös kohdellaan. Rooli muodostaa vakaan vuorovaikutuksen pohjan

(Turner 1978, Turner 1986, s. 368 – 373).

Myös apteekkimaailmassa on omat roolinsa. Apteekkari on jo asemansa puolesta

työyhteisönsä johtaja, jolta edellytetään selkeää alan normien noudattamista. Toisaalta

51

hän voi myös määrittää työyhteisönsä sisällä omat norminsa. Farmaseuteilla ja proviiso-

reilla on omat roolinsa, jotka voivat muotoutua apteekkikohtaisesti. Apteekkilaisten

rooli ja sen muuttuminen on tärkeä asia, johon paneudutaan perusteellisesti tulosten

tarkastelussa.

Subjektiivisella roolilla tarkoitetaan yksilön vastaanottamia normeja, jotka on suun-

nattu tälle nimenomaiselle yksilölle tietyn ryhmän jäsenenä. Yksilön kokemus ympäröi-

västä todellisuudesta on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa ja suodattuu hänen

oman näkökulmansa kautta. Määrätyt tai säädetyt (prescribed) roolit puolestaan ovat

lähetettyjen normien järjestelmä, joka on samoin kuin subjektiivinen normikin suunna t-

tu tietylle yksilölle. Ryhmä tai sen jäsenten odotukset määrittävät roolin yksilön ulko-

puolelta. Tietyssä asemassa yksilöön kohdistetaan siis määrätynlaisia odotuksia juuri

hänen asemansa perusteella. Ryhmän onnistunut toiminta edellyttää sen yksittäisten

jäsenten toimivan määritellyn normin mukaisesti. Roolia arvioidaan ennen kaikkea ul-

koisen, havaittavan käyttäytymisen, siis roolin esittämisen kautta. Funktionaalisesti tar-

peelliset roolit voidaan määritellä mittareiksi tai standardeiksi, joihin määriteltyjen tai

näyteltyjen roolien mukaista toimintaa verrataan (Rommetveit 1968, s. 83 - 88, Thibaut

ja Kelley 1986, s. 144, Turner 1986, s. 358 - 361).

2.9.2 Roolien syntyminen ja muuttuminen

Roolien syntymiselle on olemassa tilannetta edesauttavia olosuhteita. Jos ihmiselle

tärkeä toinen henkilö tunnistaa tietyn roolin, myös henkilö itse omaksuu roolin he l-

pommin. Jos rooli auttaa yksilöä lisäämään autonomiaansa ja tuo positiivisia itsearvi-

ointeja, helpottuu roolin omaksuminen niin ikään. Ihminen sitoutuu aina helpommin

myös niihin rooleihin, joihin hänen henkilökohtainen panostuksensa on ollut suurta

(Gecas 1981, s. 169). Myös farmasian ammattirooleja pohdittaessa on tärkeää muistaa,

että osittain nämä roolit määritellään ulkoapäin: mieltävätkö asiakkaat farmaseutin kau-

pan myyjäksi vai lääkealan asiantuntijaksi? Apteekkilaisten oma toiminta puolestaan

muovaa asiakkaiden näkemyksiä.

Sosiaalisten roolien omaksuminen, roolikonfliktit ja roolisiirtymät ovat keskeinen osa

sosialisaatioprosessia. Rooliristiriidalla (roolikonfliktilla) tarkoitetaan erilaisiin

52

rooleihin sisältyviä, keskenään ristiriitaisia vaatimuksia samanlaisessa tilanteessa. Roo-

lit eivät siis ole sisäisesti johdonmukaisia (Rommetveit 1968, s. 83 – 88). Roolisiirty-

mällä tarkoitetaan ihmisen siirtymistä roolista toiseen. Kun ryhmän jäsenen tai ryhmän

sitoutuminen toisiinsa putoaa tai kohoaa tietyn tason, päätöskriteerin ohi, kokee tilan-

teeseen joutunut yksilö roolisiirtymän. Nykyisessä monimutkaisessa, nopeasti muuttu-

vassa yhteiskunnassa uusien roolien omaksuminen on jatkuvaa ja rooliristiriitojen synty

siis hyvin todennäköistä (Moreland ja Levine 1992, s. 149).

Rooliristiriitoja voi esiintyä sekä yksilön omien roolien kesken että ryhmän jäsenten

välisissä rooleissa. Siirtymäriitit antavat sekä ryhmälle että sen jäsenille keinon vähen-

tää osapuolten oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyviä epävarmuustekijöitä. Ihmiset pyr-

kivät lievittämään roolien ristiriitaisuudesta, roolikonflikteista ja epäsopivista rooleista

johtuvia jännitteitä ja lisäämään hyvin sopivista rooleista saamaansa tyydytystä. He

asettavat tietyille rooleille vähemmän painoa ja tekevät ne samalla vähemmän merkittä-

viksi persoonallisuudelleen. Tällä tavalla ihmiset voivat vähentää ristiriitaisiin rooleihin

sisältyvää stressiä. Roolisiirtymiin sisältyvät epäjatkuvuudet muodostuvat ihmisen van-

han ja uuden roolin välisistä ristiriitaisista vaatimuksista ja voivat olla ihmiselle stres-

saavia kokemuksia. Ihmisellä on tarve muodostaa itselleen rooleja, jotka vahvistavat

hänen minäkäsitystään. Kahden yksilön roolien sanotaan olevan vastavuoroisia, jos nii-

den samanaikainen noudattaminen mahdollistaa näiden henkilöiden maksimaalisen toi-

minnan (Bush ja Simmons 1981, s. 144 - 145, Moreland ja Levine 1982, s. 149 – 151,

Dion 1985, s. 143, Thibaut ja Kelley 1986, s. 142 – 146, Turner 1986, s. 379, Turner

1988, s. 88 – 89, Deaux ym. 1993 s. 8 – 10, 327 – 329).

Ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyvien normien määrä on rajaton, joten Thi-

baut ja Kelley pitävät epätodennäköisenä, että kahdella ihmisellä voisi olla täsmälleen

samaa normivalikoimaa noudatettavanaan. Normien runsaudesta johtuu myös se, että

kaikilla ihmisillä on lukuisia rooleja elettävänään (Thibaut ja Kelley 1986, s. 142 - 146).

Yksilön roolien määrä lisääntyy iän myötä kumulatiivisesti. Uudet roolit syntyvät,

muovautuvat ja kehittyvät yksilön aiemmista rooleista, jotka kaikki vaikuttavat yksilön

mahdollisuuksiin omaksua uusiin rooleihin liittyviä taitoja ja arvoja (Goslin 1973, s.

10).

53

Yksilön roolit määrittyvät häntä ympäröivien ihmisten mielissä (Rommetveit 1968, s.

43). Yksilön minäkäsityksen katsotaan muodostuvan ainakin osittain siitä kokemukses-

ta, miten ihminen uskoo muiden näkevän itsensä. Yksilön omaksumat roolit vaikuttavat

puolestaan niihin näkemyksiin, miten muut hänet kokevat. Minäkäsityksen muodostu-

miseen vaikuttavat roolit voidaan luokitella hierarkkisesti tärkeisiin ja vähemmän tär-

keisiin. Mitä korkeammalla tietty rooli on tässä hierarkiassa, sitä todennäköisemmin se

vaikuttaa yksilön käyttäytymiseen. Erilaisissa rooleissa vallitsevat tärkeät persoonalli-

suuden piirteet voivat vaihdella merkittävästikin (esim. työrooli ja vapaa-ajan rooli)

(Turner 1986, s. 354 – 358, 373 – 374, Deaux ym. 1993 s. 10, 52 – 56, 150).

2.9.3 Roolit ryhmän toiminnassa

Kun yksilöiden käyttäytyminen ryhmässä on selkeää, se helpottaa ko. ryhmän sisäi-

sen järjestyksen ylläpitoa. Jäsenet voivat olettaa tietävänsä, miten muut toimivat. Aikai-

semmat toimintatavat ja roolit muovaavat ryhmän dynamiikan (Fine 2001, s. 139 –

140).

Yksilön moraalin kehittyminen voidaan määritellä hänen mahdollisuuksinaan roolien

ottamiseen. Ensimmäinen edellytys roolien omaksumiselle on yksilön toimiminen ryh-

mässä, interaktio ja kommunikaatio muiden ryhmän jäsenten kanssa. Yksilön keskeinen

asema ryhmässä lisää näitä mahdollisuuksia, ja demokraattinen johtajuus vaatii useam-

manlaisten roolien ottamista kuin autoritaarinen johtajuus (Kohlberg 1973, s. 399). Sel-

keät ryhmässä vallitsevat roolit helpottavat normien siirtämistä sosiaalisesta rakenteesta

toiseen: yhdessä ryhmässä omaksutut roolit voidaan ottaa käyttöön sellaisenaan uudessa

ryhmässä, jos tilanne on samanlainen (Thibaut ja Kelley 1986, s. 145). Jos ihmisen van-

haan ja uuteen rooliin liittyvät odotukset ovat yhteensopivia ja jos ihminen pystyy va l-

mistautumaan järkevästi uuteen rooliinsa ennen siihen siirtymistä, ovat edellytykset

helpolle roolisiirtymälle mahdollisimman hyvät (Bush ja Simmons 1981, s. 146).

54

2.10 Ammattiroolit ja professiot

2.10.1 Professiot

Roolin erilaisten määritelmien perusteella voidaan määritellä myös ammattirooli.

Samassa ammatillisessa roolissa olevat ihmiset ovat siis sijoittuneet samaan ammat-

tiasemaan ja heiltä edellytetään sen normiston mukaista käyttäytymistä (Rommetveitin

(1968) ja mm. Homansin (1966) määritelmiä mukaillen). Ihminen omaksuu ammatti-

roolin vaatimat perusvalmiudet (tiedolliset, normatiiviset ja motivaation roolin mukai-

seen toimintaan) jo ennen rooliin sitoutumistaan (Albrecht ym. 1987, s. 110 – 111).

Niinpä esimerkiksi opiskelija ehtii ennen farmaseutiksi valmistumistaan omaksua laajan

ammatillisen tietopohjan ja sen lisäksi ne normit, joita hänen edellytetään farmaseuttina

toimiessaan noudattavan.

Koulutusammattien eli professioiden perinteinen määritelmä pitää Cruessin työ-

ryhmän (2000) mukaan sisällään tiedollisen pohjan, joka hankitaan pitkällä koulutuksel-

la. Laajan tietopohjan kautta päädytään takaamaan yhteiskunnalle keskeisiä palveluita.

Yhteiskunnan muutos muuttaa myös professioita ja niiden vaatimuksia. Professioilla on

erikoistunutta tietoa, jota tavalliset ihmiset eivät helposti ymmärrä. Ammattilaisilla on

yksinoikeus tämän tiedon käyttöön ja myös velvollisuus sen opettamiseen. Professio-

ammattilaiset käyttävät erityistietojaan yksilön ja yhteiskunnan hyväksi altruistisesti.

Nämä piirteet yhdessä antavat professioille oikeutuksen autonomiaan, mahdollisuuden

asettaa omat standardinsa ja oikeuden itsesäätelyyn. Professioammattilaisilla on oltava

yhtenäinen tietopohja, mitä on laajennettava tutkimuksen kautta. Tällä tavalla ammatti-

tietoa käytetään korkeimmalla mahdollisella tasolla (Cruess ym. 2000). Farmasian am-

matillinen tietopohja täyttää nämä vaatimukset.

Ilman ammatinharjoittamiseen oikeuttavaa lisenssiä professioammateissa ei voi toi-

mia. Toimilupa siis suojaa professioita epäpäteviltä ammatinharjoittajilta. Koulutusam-

mattilaisten (esim. lääkärit, lakimiehet) tarjoamat palvelut ovat elintärkeitä suurelle

yleisölle, jolta puuttuu kyky selvitä ongelmistaan ilman ammattilaisten apua. Ammatti-

laisten hankkima tiedon monopoli luo heille valtaa ja arvostetun aseman. Sama valta

säteilee myös niihin oppilaitoksiin, jotka kouluttavat näitä ammattilaisia. Ne pystyvät

55

standardoimaan ja päättämään, mitkä tiedot ovat koulutusammateissa valideja ja toisaal-

ta rajaamaan, ketkä pääsevät koulutusammattia harjoittamaan, ketkä eivät. Tieto ja sii-

hen liittyvä valta tuo koulutusammattilaisille myös autonomisen aseman: ulkopuoliset

eivät voi määrittää, mikä on validia ammatinha rjoittamista, eivätkä siten kontrolloida

ammattia (Simpson 1979, s. 17 – 24). Myös farmasian ammatteihin pääsee vain alan

yliopistokoulutuksen kautta. Niin ikään alan palvelut ovat elintärkeitä yhteiskunnalle.

Ala itse määrittelee toimintatapansa ja kontrolloi omaa toimintaansa.

Vaatimus ammatin sisäisestä kontrollista luo autonomian paradoksin: autonomia on

professioille välttämätöntä, että ammattitehtävät tulisivat tehdyiksi, mutta toisaalta kuka

pystyisi aukottomasti tarkastamaan, että tehtävät on tehty ammattitaidolla. Paradoksi

muodostaa koko ammatin autonomialle uhan, joka on voitettavissa vain alan sisäisen

kontrollin avulla. Professioammattilaisten velvollisuutena on itse valvoa alansa ammat-

tilaisten toimintaa. Kaikkien alan edustajien on noudatettava hyviä ammattikäytäntöjä ja

alan eettisiä velvoitteita. Ellei yksittäinen alan edustaja toimi näin, on virheellinen toi-

minta pystyttävä tunnistamaan alan sisällä ja siihen on puututtava (Hoogland ja Jochem-

sen 2000). Tämän toimintatavan – siis alan itsekontrollin – soisi vahvistuvan myös far-

masiassa.

Professionaaliselta koulutukselta edellytetään, että sen kuluessa opiskelija saa

ammattiroolissaan tarpeelliset kognitiiviset valmiudet, valmistautuu kohtaamaan

ammattiroolin vaatimukset ja käyttäytymään näiden vaatimusten mukaisesti. Lisäksi

opiskelijan olisi opintojensa aikana saatava riittävästi motivaatiota pystyäkseen

siirtymään tilanteesta toiseen – opiskelijasta valmiiksi ammattilaiseksi (Simpson 1979,

s. 13). Pelkkä ammatin teoreettinen tietopohja ei kuitenkaan riitä, kompetenssi syntyy

käytännön kokemuksesta, joka puolestaan edellyttää, että ammattilainen osaa toimia

alansa sääntöjen mukaisesti. Näiden sääntöjen kautta arvioidaan ammatillisen toiminnan

pätevyys – niistä koostuu ammatin laatustandardi. Säännöt muodostavat ne piirteet,

joista ammatin voi tunnistaa (Hoogland ja Jochemsen 2000). Myös farmasiassa

ammattilaiset määrittävät itse omalla toiminnallaan sen, miten pätevänä heidän

toimintaansa pidetään. Kamppailussa korkean ammattimoraalin puolesta ammatilliset järjestöt ja ammatin-

harjoittamisesta päättävät viranomaiset ovat keskeisessä asemassa: ne voivat käyttää

hyväkseen kollegiaalisuutta yhteisten ammatillisten päämäärien julkistamisessa ja

56

saavuttamisessa. Ammatilliset järjestöt voivat karsia epäammatillista ja epäpätevää

käyttäytymistä ammattikuntansa edustajista. Kuitenkin myös yksittäisten ammattilaisten

pitäisi tukea alansa korkeita ammatillisia päämääriä. Yhteiskunta luo ammattia kohtaan

tunnetun arvostuksen alan yksittäisten jäsenten toiminnan perusteella: jos toiminta ei

täytä yhteisön asettamia tavoitteita, ammatin arvostus saattaa laskea merkittävästi tai

muuttua. Ammattikunnan toteuttama itsesäätely ei ole vaihtoehto vaan ammatin muka-

naan tuoma velvollisuus, jota alan on pidettävä yllä tehokkaasti ja avoimesti. Muussa

tapauksessa vastuu ammatillisesta säätelystä ja kurinpitomenettelyistä siirretään alan

ulkopuolisille tahoille (Cruess ym. 2000).

2.10.2 Muut ammattilaiset

Simpson määrittelee semiprofessioiksi ammatit, joissa toimitaan sinänsä arvostetuissa

tehtävissä, mutta ilman professioille ominaista täyttä valtuutusta. Esimerkkinä semipro-

fessioista ovat hoitotyön ammatit. Semiprofessioissa työskentelevät ovat puoliammatti-

laisia, joihin kohdistetaan selkeää ulkoista kontrollia, eikä heillä ole nä in ollen autono-

mista asemaa. Heiltä puuttuu professioiden tietopohja ja siihen perustuva valta-asema.

Ammattikollegat eivät ole keskenään tasa-arvoisia ammattilaisia, sillä vertikaalinen

ammattirooleihin sijoittuminen tuo mukanaan hierarkiaa ja vähentää kollegiaalisuutta

(Simpson 1979, s. 24 – 27). Rajoittuneilla ammatinharjoittajilla tarkoitetaan henk ilöitä,

jotka kyllä hoitavat terveyteen liittyviä ongelmia, mutta yleensä rajoitetuilla kehon alu-

eilla (esim. optikot, jalkojenhoitajat). Heidän antamansa ho ito on lääkärin työlle alisteis-

ta. Marginaaliammattilaisia puolestaan ovat henkilöt, jotka hoitavat moninaisia vaivoja

vähemmän perinteisillä tavoilla. Tällaisina hän mainitsee osteopaatit ja kiropraktikot.

Näennäisammattilaiset (esim. uskolla parantajat) käyttävät epätieteellisiä, mm. uskon-

nollispohjaisia menetelmiä, joiden merkitystä ei voi kokeellisesti todentaa (Wardwell

1979, s. 230 – 235).

57

2.10.3 Farmasia professiona

Farmasia ei ollut saavuttanut profession asemaa vielä 1970-luvun lopussa (Wardwell

1979, s. 230 – 235). Farmasian ammatit eivät Wardwellin luokittelussa kuitenkaan kuu-

lu mihinkään em. ammatinharjoittajien ryhmään, vaan ne ovat oma erityistapauksensa.

Alan ammattilaiset joutuvat työskentelemään lääkäreiden ohjeiden mukaan, eivät kui-

tenkaan heidän alaisenaan. Farmasian ammattilainen toteuttaa sekä ammatillista että

yrittäjän roolia. Itsehoitoasiakkaita opastaessaan farmasian edustajat joutuvat poht i-

maan potilaansa kokonaistilannetta – tapahtuma on joskus jopa lähellä vaivan diag-

nosointia. Wardwellin mielestä lääkärit vastustavat apteekkilaisten aktiivista roolia. Ap-

teekkilaiset puolestaan kokevat, että lääkärit eivät arvosta heidän laajoja tietojaan ja

taitojaan. Näitä tietoja voidaan hyödyntää omaksumalla kliinisen farmasian toiminta-

malli osaksi apteekkilaisten ammattikuvaa. Potilaan kokonaishyvinvointi nostetaan

myös apteekissa työn keskeiseksi sisällöksi (Wardwell 1979, s. 230 – 235). Farmasian

ammattiroolin muuttuminen on yksi tämän tutkimuksen keskeisiä kysymyksiä, jota tar-

kastellaan myös tulosten pohdinnan yhteydessä.

Farmasian ammatillisuutta on mitattu Schackin ja Heplerin (1979) muokkaaman

mittariston avulla. Professionaalinen suhtautuminen ilmenee siten, että alan

ammattilainen pitää ammatillista järjestöään vertaisryhmänään, on sitoutunut ja

omistautunut työlleen. Ammattilainen uskoo niin ikään itsesäätelyyn, autonomiaan ja

jatkuvaan kouluttautumiseen ja on sitoutunut yleisön palvelemiseen (Schack ja Hepler

1979, Lerkiatbundit 2000b). Näitä piirteitä etsimällä myös suomalaisista apteekkilaisista

on mahdollista tunnistaa lääkealan ammattilaiset.

Farmasian ammattikuvaan kuuluu sekä ammatillinen, potilaskeskeinen toiminta että

lääkkeen toimittaminen asiakkaalle. Amerikkalaisessa apteekkifarmasiassa (Sleath ja

Campbell 2001) on havaittu, että jotkut ammattilaiset haluavat keskittyä tehokkaaseen

lääkkeiden jakeluun, toiset taas potilaskeskeiseen kliiniseen farmasiaan. Näiden näkö-

kantojen edustajat näkevät myös alan tulevan kehityksen hyvin eri tavoin. Vaikka pro-

fessionalismin katsotaan lisääntyneen amerikkalaisessa farmasiassa pidentyneen koulu-

tuksen ansiosta, ei professionaalisuudesta kuitenkaan voida puhua ilman potilaskeskei-

syyttä. Suurissa ketjuapteekeissa työskentelevillä ammattilaisilla voi olla professionaa-

58

linen asenne, mutta työn kiireisyys ja toimitettujen reseptien määrään keskittyvä yritys-

strategia estävät sen toteuttamisen käytännössä. Amerikkalaisen apteekkifarmasian on

arvioitu jakautuvan kahteen luokkaan: suuriin apteekkiketjuihin, jotka keskittyvät lääk-

keiden tehokkaaseen jakeluun, sekä kliiniseen farmasiaan panostaviin pieniin yksiköi-

hin. Tämän tutkijat näkevät odotettavana kehityssuuntana jo lähiaikoina. Heidän mu-

kaansa valtaosa amerikkalaisista apteekeista kuuluu ensimmäiseen luokkaan. Tämän

jaon he uskovat korostuvan sekä sairaala- että avohuollon apteekeissa. Näistä vain poti-

lassuuntautunut sektori täyttää professioammatin tunnusmerkit. Vain alan ammatilli-

suuden vahva esiin nostaminen estää kirjoittajien mielestä alan kurjistumisen ja arvos-

tuksen laskun (Sleath ja Campbell 2001).

Potilaskeskeisyys on professionaalisen apteekkitoiminnan selkäranka myös suomalai-

sessa farmasiassa. Henkilöstöpula ja työn kiireisyys saattavat meilläkin muodostua am-

matillisuuden käytännön toteuttamisen esteiksi.

2.10.4 Huippuammattilaiset

Blenkinsoppin (1999) työryhmä etsi tutkimuksessaan brittiläisiä apteekeissa työsken-

televiä huippuammattilaisia (leading edge -practitioners). Näiden odotettiin olevan sekä

luonteeltaan erilaisia että työskentelytavoiltaan innovatiivisempia kuin tavallisten ri-

viammattilaisten. Asiantuntijaraati etsi huippuammattilaiset ja heidän kontrolliryhmän-

sä, joiden toimintaa tutkittiin monipuolisesti triangulaatioperiaatteella. Huippuammatti-

laisten todettiin olevan mm. aloitteellisempia, potilaskeskeisempiä, verkottuvampia ja

aktiivisempia itsensä kehittämiseen kuin keskivertoammattilaisten. Kontrolliryhmän

apteekkilaiset olivat kiinnostuneimpia liiketoimintansa kehittämisestä. Huippuammatti-

laiset erottuivat keskivertokollegoistaan myös käytännön toiminnan tasolla: he koulut-

tautuivat, toteuttivat henkilökuntansa koulutusta suunnitelmallisesti, halusivat kehittää

uusia toimintatapoja ja apteekin lisäpalveluja enemmän kuin kontrolliryhmän apteekki-

laiset. Vaikka kirjoittajat toteavat tuloksensa suuntaa antaviksi, he arvioivat huippuam-

mattilaisten työskentelevän itsenäisissä apteekeissa ( ei suurissa ketjuissa). Siellä heille

annettaisiin itsenäisyyttä ja mahdollisuuksia työmenetelmien valintaan. Huippuammatti-

laisten ominaisuuksia on mahdollista opiskella ja sitä kautta kehittää myös keskiverto-

59

ammattilaisia huippujen suuntaan (Blenkinsopp ym. 1999). Myös osa suomalaisista

farmasian ammattilaisista voitaisiin nimetä huippuammattilaisiksi. Tutkimuskohteena

he voisivat tarjota alalle uusia ja innovatiivisia näkökulmia.

Yhteiskunnan jatkuva muutos, jota etenkin informaatioteknologian kehitysvauhti

ruokkii, kasvattaa entistä tiedostavampia asiakkaita apteekeille. Farmasiaan ja koko

terveydenhuoltoon kohdistuu uusia muutospaineita. Matka huippuammattilaiseksi pitää

Woodwardin (1998) mukaan sisällään myös matkan yksilön omaan sisimpään. Ihmisen

on opittava tuntemaan sekä ydinpersoonallisuutensa että ammatillisuutensa. Sen jälkeen

hänen on astuttava elinikäisen oppimisen kehälle, jossa jatkuvasti oppii uutta, analysoi

oppimaansa, oppii analyysinsä perusteella tekemään kysymyksiä ja toimimaan uuden

oppimiskehän käynnistämiseksi. Lopulta oppimisen kehä on osattava yhdistää sekä yk-

silön omaan peruspersoonallisuuteen että hänen ammatillisuuteensa. Näistä tekijöistä

muodostuu Woodwardin mukaan huippuammattilaisuus. Johtajina huippuammattilaiset

voivat luoda kukoistavan opiskelukulttuurin myös omaan työyhteisöönsä – se on heidän

velvollisuutensa. Huippuammattilaisen ura on matka, ei päämäärä (Woodward 1998).

60

3 SOSIALISAATIO

Sosialisaatio on oleellinen tapahtuma normien omaksumisessa ja siirtämisessä ryh-

män jäseneltä toiselle. Ammatillinen sosialisaatio kuuluu puolestaan oleellisena osana

ammatti- identiteetin ja –roolin omaksumiseen. Siksi itse sosialisaatio –käsitteen selvit-

täminen, sen teorioihin ja prosesseihin perehtyminen on tärkeä osa normiteorian ym-

märtämistä. Tässä tutkimuksessa keskitytään ammatilliseen sosialisaatioon, joten muut

teoriat otetaan esille vain lyhyesti.

3.1 Sosialisaation määritelmät ja sisältö

3.1.1 Sosialisaation määritelmät eri näkökulmista

Sosialisaatio on määritelty lyhyesti kappaleessa 2.6.1. Tässä kappaleessa tuodaan

lisävalaistusta käsitteeseen.

Sosialisaatiossa yksilö ei vain sitoudu yhteisönsä normeihin vaan hän myös omaksuu

normien soveltamisen: mikä normi kuuluu mihinkin tilanteeseen. Yksilö on se, joka

adaptoituu ryhmään. Sosialisaatiossa ryhmä ikuistaa itsensä (Goode 1966, s. 313, Gecas

1981, s. 165, Fine 2001, s. 149). Sosialisaatiosta on kysymys myös silloin, kun tutkitaan

niitä muutoksia ja kehitystä, joita ihmisessä tapahtuu sosiaalisen vuorovaikutuksen seu-

rauksena. Sosialisaatio nähdään prosessina, johon kuuluvat yksilön prosessiin kohdis-

tamat kokemukset, prosessin aikaiset ulkoiset vaikutteet ja kaiken tämän lopputuotos.

Prosessin kuluessa yksilölle kehittyy minä-käsitys ja identiteetti sekä juuri tälle minälle

ominaiset käyttäytymisen muodot ja asenteet. Sekä prosessi että sen lopputulos kuuluvat

sosialisaatioon (Gecas 1981, s. 165- 166, Albrecht ym. 1987, s. 86). Sosialisaatioon

sisältyy kaksi toisiaan täydentävää prosessia: sosiaalisen ja kulttuurisen perinnön siirtä-

minen ja yksilön persoonallisuuden kehittyminen (Jaeger 1977, s. 86).

Antropologit kuvaavat sosialisaatiota kulttuurin hankkimisen, säilyttämisen ja sisäis-

tämisen näkökulmista (sosialisaatio = kulttuuriin sopeuttaminen). Sopeuttamista pide-

tään automaattisena prosessina, jossa lapsi imee vaikutteet. Psykoanalyyttinen näkö-

kulma puolestaan näkee sosialisaation prosessina, jossa taltutetaan häiritseviä impulsse-

61

ja ja ohjataan niitä sosiaalisesti hyväksyttyihin uomiin. Rooliteoreettisen rooliin koulut-

tamisen näkökulmasta lapsi opetetaan yhteiskunnan jäseneksi mieluummin yhteisön

kuin yksilön ehdoilla. Normit kuitenkin ohjaavat sosialisaatiota positiivisilla kannusti-

milla, ei taltuttamalla (LeVine 1973, s. 505 – 510). Yhteenveto erilaisista sosialisaation

määritelmistä on esitetty taulukossa 3.1.

Taulukko 3.1. Sosialisaation määritelmät.

Teoria/ tieteenala

Määrittely Yksilön ja ryhmän suhde

Strukturaalis- funktionaalinen

Yksilö omaksuu yhteisön toimintatavat

Yksilö adaptoituu ryh-mään

Symbolis- interaktionistinen

Muutokset ja kehitys, joka ihmisessä tapahtuu vuorovaikutuksessa, prosessina

Kehittyminen yksilön kannalta

Rooliteoreettinen Rooliin kouluttaminen Yksilö opetetaan yhtei-sön ehdoilla

Psykoanalyyttinen Häiritsevien impulssien taltuttaminen ja ohjaaminen

Sosiaalistaja ohjaa yk-silöä

Antropologinen Kulttuurin siirtyminen Automaattinen prosessi

Ihmisen biologisessa kehityksessä on piirteitä, jotka sekä mahdollistavat että tekevät

sosialisaation välttämättömäksi. Ihmisellä ei ole vahvoja vaistoja, jotka pakottaisivat

toimimaan tietyllä tavalla ja rajoittaisivat oppimista. Ihmisen biologiset tarpeet ovat

vaistoja herkemmin kontrolloitavissa. Ihmisen synnynnäinen tarve sosiaalisiin kontak-

teihin saa hänet kaipaamaan muiden ihmisten läheisyyttä. Keskeisimpänä sosialisaatiota

edistävänä tekijänä ihmisellä on kieli, joka vaikuttaa suoraan yksilön kykyyn oppia

(Jaeger 1977, s. 86 – 88).

Teollisen yhteiskunnan monimutkaiset ja lisääntyvät roolirakennelmat saavat aikaan

sen, ettei ihminen voi lapsuudessaan valmistautua kaikkiin eteensä tuleviin rooleihin.

Myös roolit muuttuvat ja uusia rooleja muodostuu, joten uusien roolien omaksuminen,

rooliristiriidat ja roolisiirtymät ovat jatkuva osa ihmisyksilön elämänkulkua (Bush ja

Simmons, 1981, s. 144 - 145).

Sosialisaatiossa on kysymys yksilöllisestä muutoksesta. Tästä syystä Simpson (1979)

katsoo, etteivät poikkileikkaustutkimukset pysty kuvaamaan sosialisaatiota, sillä dy-

naamisen prosessin lopputuloksen kuvaaminen vaatii samojen henkilöiden toiminnan

mittaamista useina mittausajankohtina. Sosialisaatio ei myöskään ole muutosta tietystä

62

alkutilasta lopputilaan, vaan monimutkainen ja moneen suuntaan etenevä prosessi, jossa

eri ulottuvuudet kehittyvät eri yksilöillä eri tavoin ja eri aikoina. Sosialisaatio on siis

moniulotteinen, ajallisesti etenevä sosiaalipsykologinen tapahtumasarja, jonka aikana

yksilön minäkäsitys syntyy (Jaeger 1977, s. 111, Simpson 1979, s. 46 – 47).

Sosialisaatio on prosessina myös ristiriitainen. Sen tavoitteena on saada yhteisön jä-

senet omaksumaan yhteiset normit, arvot ja asenteet, mutta kuitenkin se pitää sisällään

muutoksen lähtökodat. Uudet roolit ja vanhojen roolien uudelleenmäärittely luovat

muutosta. Sosialisaatio ei ole yksisuuntainen prosessi, jossa yhteisö sosiaalistaa yksilön,

vaan vuorovaikutustapahtuma, jossa yksilöt voivat itse määrittää roolinsa ja niihin kuu-

luvat velvoitteet – roolit muuttuvat (Bush ja Simmons 1981, s. 160 – 162).

3.1.2 Lähi- ja alakäsitteitä

Ennakoivalla sosialisaatiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa yksilö alkaa omaksua

mahdollisen tulevan ryhmänsä mukaista roolikäyttäytymistä jo ennen ryhmän jäseneksi

hyväksymistä. Tämä on tyypillistä etenkin aikuisen sosiaalistumiselle (Merton 1966, s.

347 – 350, Mortimer ja Simmons 1978, s. 432, Albrecht ym. 1987, s. 109 – 110, Holton

ja Russell 1997). Sellaiset roolisiirtymät, joissa yksilö kokee sosiaalisen asemansa las-

kevan, ovat yksilölle erityisen vaikeita, eikä niitä välttämättä pysty helpottamaan enna-

koivalla sosialisaatiollakaan. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi sairaseläkkeelle

jääminen, leskeys tai avioero, jotka tulevat ihmiselle yllätyksinä (Mortimer ja Simmons

1978, s. 432-433, Bush ja Simmons, 1981, s. 146 - 147). Ennakoiva sosiaalistuminen

merkitsee yksilölle paitsi pyrkimistä uuden ryhmän jäsenyyteen myös irtaantumista

vanhasta ryhmästä ja sen normeista. Vanhalle ryhmälle yhden jäsenen irtaantumispyr-

kimys voi olla dysfunktionaalista (Merton 1966, s. 347 – 350).

Ihminen ehtii elinaikanaan omaksua monia rooleja ja niiden mukaisia arvoja ja asen-

teita. Jos muutos on asteittaista ja osittaista, puhutaan jatkuvasta sosialisaatiosta. Jos

taas muutos on perusteellinen ja nopea, vanhat arvot jopa kokonaan hylkäävä, on kysy-

mys uudelleensosiaalistumisesta. Pahimmillaan se saattaa olla aivopesua, mutta myös

monien työroolien omaksuminen saattaa vaatia laajaa ja syvällistä sosialisaatiota, joka

tulee lähelle uudelleensosialisaatiota (Jaeger 1977, s. 97).

63

Identifikaatio (tunnistaminen) on sosialisaation keskeisimpiä prosesseja. Se syntyy

yksilön ja hänen ympäristönsä välisessä vuorovaikutuksessa (Parsons 1967a, s. 213). Se

voidaan jakaa kahteen osaan, minän tunnistamiseen ja ryhmäkiintymykseen. Kun ihmi-

nen tunnista, kuka hän it se on ja keitä muut ovat tietyssä tilanteessa, hänen voidaan to-

deta tunnistaneen minänsä (identification of). Kun yksilö puolestaan luo emotionaaliset

siteet ryhmään tai toiseen yksilöön, hän on identifioinut itsensä ryhmään kuuluvaksi

(identification with). Jos yksilö tuntee kuuluvansa ryhmään ja on kiintynyt siihen, hän

on myös vastaanottavaisempi sosialisaatiotapahtumaa kohtaan ja valmis toimimaan

ryhmän standardien mukaan (Gecas 1981, s. 165 – 166).

Kun yksilö on sisäistänyt ryhmänsä normit, hän ei välttämättä tarvitse ulkoista kont-

rollia niiden noudattamiseen. Tätä pidetään normin sisäistämisen viimeisenä vaiheena.

Ihminen aavistaa itselleen sopivat käyttäytymismuodot muiden antamista vihjeistä. Jos

toiminto on oikeaan osunutta, ihminen saa palkkion onnistumisen antamasta sisäisestä

tyydytyksestä (Thibaut ja Kelley 1986, s. 242). Sisäistämiselle vastakkaisena prosessina

Moscovici tuo esille ulkoistamisen (externalization), jossa yksilö hylkää aiemmin si-

säistämänsä normit omasta normivalikoimastaan (Moscovici 1985, s. 396). Taulukkoon

3.2. on koottu yhteenveto sosialisaation lähi- ja alakäsitteistä.

Taulukko 3.2. Sosialisaation lähi- ja alakäsitteitä. Käsite Sisältö Ennakoiva sosialisaatio

Yksilö alkaa omaksua mahdollisen tulevan ryhmänsä roolikäyttäytymistä

Jatkuva sosialisaatio Muutos on asteittaista ja osittaista Uudelleensosiaalistuminen Muutos on perusteellinen ja nopea Sisäistäminen Arvojen, asenteiden ja käyttäytymisen

omaksuminen osaksi yksilön arvomaailmaa Minän tunnistaminen (identification of) Ihminen tunnistaa, mitä on itse ja keitä

muut ovat tietyissä tilanteissa Ryhmän tunnistaminen (identification with)

Yksilö tuntee kuuluvansa ryhmään

Ulkoistaminen (externalization) Yksilö hylkää aiemmin sisäistämänsä normit

64

3.2 Sosialisaatioteoriat

Sosialisaation perusta luodaan lapsuudessa. Monet sosialisaation teorioistakin keskit-

tyvät lapsuuden kehitykseen. Vaikka ne ovat mielenkiintoisia ja antaisivat lisävalaistus-

ta sosialisaation käsitteeseen, ne on jätetty pois tästä teoriakatsauksesta ja mainitaan

vain yhteenvedossa. Myös yleiset aikuisikään keskittyvät sosialisaatioteoriat käsitellään

pääosin yhteenvedon muodossa (Taulukko 3.3).

Aikuisen kehityksessä ei ole vallalla mitään selkeästi havaittavia, vahvoja vaikutuksia

tuottavia biologisia kasvuprosesseja kuten lapsuudessa. Aikuisen kognitiivinen kehitys

on luonteeltaan enemmän määrällistä kuin laadullista, vähäisempää ja vähemmän ai-

kasidonnaista kuin lapsuudessa, eikä kehitystä tapahdu kaikilla aikuisilla. Muutostapah-

tumat ovat yksilön ja hänen ympäristönsä välisen vuorovaikutuksen seurausta, eivätkä

yksilöiden kokemukset samoistakaan tapahtumista ole keskenään identtisiä. Tämä saa

aikaan sen yksilöiden välisen eron, mikä sisältyy aikuisuudessa tapahtuviin muutospro-

sesseihin. (Flavell 1970a, s. 250 – 253).

Aikuisen elämänvaiheet eivät ole universaalisia, muuttumattomia, suunnaltaan sattu-

manvaraisia ikäkausiin liittyviä tapahtumia. Yksilön omat luonteenpiirteet ja elämänko-

kemukset vaikuttavat tapahtumiin, joihin myös ulkoiset tekijät tuovat omat piirteensä.

Yksilön ikä itsessään ei saa muutosta aikaan, sillä prosessiin tarvitaan vuorovaikutusta

biologisten, psykologisten ja historian edeltävien tapahtumien kesken (Baltes ja Goulet

1970, s. 16 – 17, Bush ja Simmons 1981, s. 151 – 155). Ihminen ei elä tyhjiössä vaan

ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa voimakkaasti hänen toimintaansa (Levinson 1979, s.

41 - 49). Tiivistelmä sosialisaatioteorioista on koottu taulukkoon 3.3.

65

Taulukko 3.3. Tiivistelmä sosialisaatioteorioista.

Teoria Teorian käsitys sosialisaatiosta

Freudin psykoanalyyttinen teoria (Freud 1971)

Lapsen kehitys psykoseksuaalisten vaiheiden kautta, motivoivana tekijänä mielihyvän tavoittelu

Eriksonin kehityspsykolo-ginen teoria (Erikson 1980)

Psykoseksuaalinen kehitys jatkuu vanhuuteen saakka, kehityksen herkkyyskausina tapahtuvat kehitystehtävät keskeisiä, samoin vuorovaikutus ympäristön kanssa

Piaget´n kognitiivinen kehi-tysteoria (Flavell 1970b)

Kehitysvaiheesta toiseen siirryttäessä vuorovaikutus ym-päristön kanssa keskeistä, kognitiiviset rakenteet muo-vautuvat skeemojen kautta

Behaviorismi (Bandura 1977),

Lapsi oppii palkkioiden ja rangaistusten kautta, mikä on oikein ja mikä väärin

- tukahduttava (repressive) sosialisaatio

Väärästä toiminnasta rankaiseminen, nonverbaalinen, aikuiskeskeinen kasvatus

- osallistuva (participatory) sosialisaatio

Hyvästä käyttäytymisestä palkitseminen, vuorovaikuttei-nen, verbaalinen kommunikointi

Sosiaalisen oppimisen teoria (Bandura 1977)

Oppiminen ehdollistumisen kautta, myös kognitiiviset toiminnot vaikuttavat; mallioppiminen muita tarkkaile-malla ja matkimalla

Symbolis-kognitiiviset teori-at (Albrecht ym. 1987)

Painottavat sosialisaation kognitiivisia prosesseja, kehi-tys pohjimmiltaan älyllistä, vuorovaikutteista

Levinsonin elämänvaihe-teoria (Levinson 1979)

Aikuisen kehityksen rakentavat ja muuttavat kaudet, kriisit välttämättömiä

Gordonin elämänvaiheteoria (Gordon 1972)

Aikuisen on tietyillä kehityksen tasoilla kyettävä sosiaa-lisen vuorovaikutuksen kautta ratkaisemaan uusiin roo-leihin liittyviä ongelmia

Parsonsin ja Plattin kehitys-teoria (Parsons ja Platt 1972)

Uutena kehitysvaiheena teoriassa mukana opiskelijuuden vaihe, jonka katsotaan syntyneen yhteiskunnan kehityk-sen kautta

Sheehyn elämänvaiheteoria (Sheehy 1996)

Aikuisuuteen keskittyvät elämänvaiheet

Ajanjaksoteoriat (Baltes ja Goulet 1970)

Yksilön luonteenpiirteet, kokemukset ja ulkoiset vaikut-teet yhdessä muovaavat ihmistä

Elämänkulkuteoriat (Clausen 1972)

Lähellä ajanjaksoteorioita, painottavat enemmän yhtei-sön näkökulmaa

Sosialisaatiota käsitellään mm. rooliteoriassa (sosialisaatio on prosessi, jossa mm.

normit ja roolikäyttäytyminen sisäistetään), identifikaatioteoriassa (keskeistä sosialisaa-

tiolle on mallin ja identifioijan välinen suhde) ja yleistämisteoriassa (asenteiden, arvojen

ja ajattelemisen tapojen sosiaalistuminen tapahtuu käyttökelpoisista toimintatavoista

yleistämällä). Kaikissa näissä teorioissa koko prosessi nähdään ennalta määrättynä ja

sosiaalistettavat passiivisina ympäristön vaatimuksiin sopeutujina. Symbolinen interak-

66

tionismi, sosiaalisen vaihdon teoria ja odotusteoria näkevät sosialisaation sen sijaan

aktiivisena vuorovaikutuksena, jolloin sosialisaation lopputulos tai keskeinen prosessi

on hyvin vaihteleva. Tästä monimuotoisuudesta seuraa se, ettei aikuisen sosialisaatiosta

ole helppo antaa selkeää ja yksiselitteistä määritelmää (Mortimer ja Simmons 1978, s.

428 – 432).

Sosialisaatio on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen, sekä jatkuvuutta että muutoksia

sisällään pitävä tapahtumasarja. Muutos syntyy aiempien kokemusten pohjalta, joten se

edustaa jatkuvuutta; toisaalta muutos on aina muutos, vähäisenäkin. Yksilön oma elä-

mäntilanne kokonaisuudessaan määrää muutoksen kokemisen. Vaikka tapahtumat ja

käännekohdat muodostavat jatkumon lyhyellä aikavälillä, voivat muutokset vuosien

saatossa kumuloituessaan johtaakin selkeään muutokseen (Bush ja Simmons 1981, s.

159 – 160). Yleiset sosialisaatioteoriat eivät kuitenkaan riitä selittämään ihmisen amma-

tillisen sosialisaation tapahtumakulkuja.

3.3 Ammatillisen sosialisaation teoriat

Ammatillinen sosialisaatio muodostaa yhden osan aikuisen elämään mahtuvista sosia-

lisaatiokokemuksista. Sen kautta ihmisen on mahdollista omaksua ammatissa tarpeelli-

set normit oman toimintansa osaksi. Ammatillinen sosialisaatio on yksi tässä tutkimuk-

sessa käytetyistä viitekehyksistä.

Laajassa tutkimuksessaan Simpson (1979, s. 3) on nimennyt kaksi aiempaa ammatil-

lisen sosialisaation teoriaa induktio- ja reduktionäkökulmiksi. Induktionäkökulman

alkuperäiset ajatukset ovat peräisin Mertonilta, reduktionäkökulman ajatukset Beckerin

työryhmältä (ks. Simpson 1979, s. 3).

Koulutusammattiin (professioon) sosiaalistumisen induktionäkökulma lähtee liikkeel-

le olettamuksesta, että professiot ovat yhteiskunna llisia instituutioita, joissa opiskelijat

omaksuvat ammattikulttuurin ja ammattilaisuuden kumulatiivisen oppimisen kautta.

Opiskeluvaihe antaa tulevassa ammatissa vaadittavat valmiudet. Professioihin valmista-

vat oppilaitokset ovat ammatillisen sosiaalistumisen institutionaalisia tapahtumapaikko-

ja, professiojärjestelmän alajärjestelmiä. Oppilaitoksissa opiskelijalle opetetaan paitsi

ammatissa tarpeelliset kognitiiviset tiedot ja taidot, myös ammattiin kuuluvat normit.

67

Sosialisaation kulkua voi seurata opiskelijoiden ammatillista suuntautumista seuraamal-

la. Simpsonin mukaan induktiomalli ei ota huomioon opiskelijoiden sosiaalistamiseen

liittyviä valtarakenteita ja niissä tapahtuvia roolimuutoksia tai opiskelijoiden motivaa-

tiota ammattiroolin saavuttamiseen (Simpson 1979, s. 7 – 9).

Reaktionäkökulmassa professionaalista koulutusta ei pidetä ammatin alajärjestelmänä

vaan itsenäisesti organisoituna sosiaalisena yksikkönä. Yhteiset kokemukset sitovat

opiskelijat ryhmäksi ja antavat näköaloja koulutukseen. Reaktionäkökulmassa opiskeli-

joita tutkitaan yksilöinä yksilöllisissä tilanteissa. Ammattiroolien institutionaalista luon-

netta ei hyväksytä, ei liioin ammattilaisia ohjaavia yleisiä normeja. Opiskelu ei ole reak-

tionäkökulmassa ammatillisen sosialisaation perusta. Yksilön ammatilliseen toimintaan

vaikuttaa välitön organisaatioympäristö, ei suinkaan sosialisaatio. Reaktionäkökulma ei

keskity ammattirooliin vaan opiskelijoihin ja siihen, miten nämä toimivat ja reagoivat

koulutukseensa tässä ja nyt, ei pitkänä prosessina (Simpson 1979, s. 9 – 13).

Simpson ei ollut tyytyväinen kumpaankaan ammatillista sosialisaatiota käsittelevään

teoriaan. Induktioteorian mukainen oletus ammatillisen sosialisaation ja alan normien

oppimisesta muodollisen koulutuksen aikana on Simpsonin mukaan liian yksinkertaista.

Normien omaksuminen ei takaa automaattisesti niiden jatkuvuutta. Reaktionäkökulma

kumoutuu Simpsonin omissa tutkimuksissa. Reaktioteorialla ei voi selittää Simpsonin

havaitsemaa sosialisaation pysyvyyttä. Näitä teorioita merkittävämmäksi ammatillista

jatkuvuutta selittäväksi tekijäksi Simpson nostaa ne tiedot ja taidot, joita ammattilaiset

olivat omaksuneet opinnoissaan ja etenkin opintoihin kuuluvassa harjoittelussaan. Har-

joittelu suuntaa opiskelijoiden huomion pois muista ammatin kannalta keskeisistä toimi-

joista kohti omaa itseä. Yksilö itse on tärkein aloitteentekijä roolin mukaiseen käyttäy-

tymiseen. Kun tämä asenne on kehittynyt, se ei enää muutu, vaikka yksilön rooli myö-

hemmin muuttuisikin. Kerran opittujen tietojen ja taitojen perusteella syntyvä jatkuvuus

voi luoda myös ammatillista joustamattomuutta, jatkuvaa pitäytymistä vanhoissa totu-

tuissa toimintatavoissa, vaikka vallitsevat odotukset – siis normit – olisivat muuttuneet.

Yksilön toiminta ammatissaan muuttuu hänen oppiessaan uusia tietoja ja taitoja ja tottu-

essaan niihin. Uusilla työntekijäsukupolvilla uudet työskentelytavat muovautuvat auto-

maattisesti opintojen aikana. Ongelmia vahvasta ammattiin sosiaalistumisesta saattaa

68

syntyä silloin, kun vanhat työntekijät ovat sitoutuneet niin tiukasti vanhoihin työta-

poihinsa, etteivät kykene omaksumaan uusia (Simpson 1979, s. 228 – 230).

Sosialisaation eri dimensiot eivät noudata yhteneväistä linjaa. Vaikka yksilö olisi

suuntautunut tiedollisesti ammattiinsa, se ei kuitenkaan takaa motivaatiota toimia am-

matissa. Muutos opiskelijasta ammattilaiseksi voi olla raju. Opiskelijalla voi olla ruu-

suiset odotukset työstään, mutta käytännön arki ei ehkä vastaakaan näitä odotuksia. In-

nokkuutta seuraa pettymys. Ammatin status kalpenee, työ muuttuu arkipäiväiseksi ru-

tiiniksi. Ammatillisen sosialisaation tutkimuksessa on Simpsonin mukaan tärkeää muis-

taa myös kaikki ne muut roolit, joita yksilöt joutuvat ottamaan huomioon oman ammat-

tiroolinsa ohella. Ammatillisen sosiaalistumisen monidimensionaalisuus tulee jälleen

esille (Simpson 1979, s. 230 – 232).

Taulukkoon 3.4. on koottu yhteenveto ammatillisen sosialisaation näkökulmista.

Kaikki ammatillisen sosialisaation piirteet ovat löydettävissä myös farmasiassa. Prosessi

alkaa jo opintojen aikana ja jatkuu työelämässä. Jos farmasian ammattilaisen työ esi-

merkiksi apteekissa muuttuu rutiiniksi, se voi taannuttaa ammatillista sosialisaatiota ja

suunnata yksilön mielenkiinnon muihin asioihin. Positiivisesti etenevä ammatillinen

sosialisaatio sen sijaan saattaa johtaa apteekkilaistakin yhä pidemmälle omassa amma-

tillisessa kehittymisessään.

Taulukko 3.4. Ammatillisen sosialisaation näkökulmat Simpsonin (1979) mukaan.

Näkökulma Näkökulman mukainen käsitys sosialisaatiosta Induktionäkökulma Opiskelijat omaksuvat ammattikulttuurin kumulatiivisen op-

pimisen kautta, oppilaitokset sosiaalistavia instituutioita, joissa ammatin normit opitaan

Reaktionäkökulma Koulutus ei ole ammatin alajärjestelmä, oikea normien mukai-nen käyttäytyminen opitaan vasta ammatissa, opiskelu ei ole ammatillisen sosialisaation perusta

Simpsonin näkö-kulma

Koulutuksessa ja harjoittelussa opitut tiedot ja taidot ammatil-lista jatkuvuutta selittäviä tekijöitä, yksilö itse tärkein aloit-teentekijä roolin mukaisessa käyttäytymisessä

69

3.4 Ammatillisen sosialisaation kokonaisuus

3.4.1 Ammatillisen sosialisaation käsitteet

Ammatillinen sosialisaatio pitää sisällään ne organisaation muodolliset ja ei-

muodolliset toimet, joilla se yrittää vaikuttaa työntekijöidensä tuleviin asenteisiin ja

käyttäytymiseen (Schneider 1985, s. 583). Se käsittää ammatissa tarpeellisten tietojen,

taitojen ja käyttäytymisen siirtämisen sekä motivoivan ammatti- identiteetin ja ammatil-

lisen sitoutumisen synnyttämisen ammattiin aikoville. Tiedot ja taidot ovat ennak-

koedellytyksiä kestävän ammatillisen orientoitumisen ja motivaation syntymiselle, mut-

ta eivät kuitenkaan takaa niitä. Yksilön pitää oppia yhdistämään ammattirooli pysyvästi

persoonallisuuteensa. Tiedot, orientoituminen ja motivaatio ovat ammatti- identiteetin

osakomponentteja. Vasta kun kaikki kolme osa-aluetta ovat kehittyneet, voidaan ihmi-

sen katsoa sosiaalistuneen ammattiinsa (Simpson 1979, s. 6, 137). Onnistunut ammattiin

sosiaalistuminen on elintärkeää ammatin säilymiselle ja jatkuvuudelle, ja myös ammat-

tiin liittyvien palvelujen saatavuudelle yhteiskunnassa (Schwirian ja Facchinetti 1975).

Ammattistatuksen tunnistaminen tarkoittaa Simpsonin mukaan sitä, että ihminen

hyväksyy ammattinimikkeen kuvaamaan itseään, osaksi identiteettiään. Tunnistaminen

tapahtuu joko roolissa toimien ja sitä kautta oppien tai niin, että muut ihmiset alkavat

mieltää henkilön kuuluvan kyseiseen rooliin – ihminen siis leimautuu ammattiinsa.

Esimerkiksi amerikkalaiset sairaanhoidon opiskelijat alkavat pitää itseään hoitajina

opiskelun alkuvaiheessa, kun muut ihmiset alkavat luokitella heitä hoitajiksi. Jos hoita-

jan ammattistatus tunnistettaisiin vasta ammatillisissa tehtävissä työskentelyn myötä, se

olisi kehittynyt sairaanhoidon opiskelijoille paljon myöhemmin. Toiset ihmiset, ei yksi-

lö itse, saavat aikaan yksilön ammattistatuksen kehittymisen (Simpson 1979, s. 137 –

141).

Sitoutuminen ammattiin tarkoittaa Simpsonin (1979) mukaan prosessia, jonka kaut-

ta opiskelijat kokevat ammattinsa riittävän motivoivana voidakseen sitoutua siihen.

Muut ammatilliset vaihtoehdot tulevat vähemmän houkutteleviksi tai liian kalliiksi.

Kiintymys ammattiin syntyy vähitellen tunteista, jotka saavat alkunsa vuorovaikutuk-

sesta ja yhteisistä kokemuksista. Vuorovaikutuksessa herää tunne samaan ammattiryh-

70

mään kuulumisesta (Simpson 1979, s. 144 – 148). Ammatillista sosialisaatiota kuvaa-

vista käsitteistä on esitetty kooste taulukossa 3.5.

Taulukko 3.5. Ammatillisen sosialisaation käsitteet Simpsonin (1979) mukaan.

Käsite Käsitteen sisältö

Ammatillinen sosiaalis-tuminen

Ammatissa tarvittavien tietojen, taitojen ja käyttäytymisen siirtäminen, ammatillinen sitoutuminen ja motivaatio am-matissa toimimiseen

Ammattistatuksen tun-nistaminen

Ihminen hyväksyy ammattinimikkeen kuvaamaan itseään, identiteettinsä osaksi

Sitoutuminen ammattiin Prosessi, joka saa opiskelijat kokemaan ammattinsa riittä-vän motivoivana, jotta voivat sitoutua siihen

Kiintymys ammattiin Vuorovaikutus ja yhteiset kokemukset muiden opiskelijoi-den ja ammatin edustajien kanssa saavat aikaan ammattiin ja ryhmään kuulumisen tunteen

3.4.2 Ammatillinen sosialisaatio prosessina

Näkökannat, joissa ammatillinen sosialisaatio määritellään oppimisena tai motivaa-

tiona, ovat Simpsonin mukaan liian yksinkertaistavia. Prosessit kehittyvät yksilöllisesti.

Kehitys voi vaatia irtaantumista muista prosesseista tai integroitumista niiden kanssa.

Jos tutkimuksissa keskitytään muutamaan sosialisaation piirteeseen 1-2 mittausajankoh-

tana, saadaan todennäköisesti tulokseksi kyseisten ajankohtien hetkellisiä reaktioita,

jotka eivät välttämättä jää pysyviksi. Mittaukset, jotka tehdään ennen tiettyä tapahtumaa

ja uusitaan tapahtuman jälkeen, eivät ehkä löydäkään sosialisaation todellista luonnetta:

kyse ei ole yhden dimension suhteen tapahtuvasta kasvusta vaan laajasta prosessista,

jossa aiempia tapahtumia korvataan uusilla. Prosessi voi ohjautua eri suuntaan kuin al-

kuperäisoletus olisi edellyttänyt eikä noudata ennalta määriteltyä virallista linjaa (Simp-

son 1979, s. 167, 226). Simpsonin näkemys ammatillisesta sosialisaatiosta prosessina on

mielenkiintoinen ja perusteluiltaan onnistunut. Farmasiassa ammatillista sosialisaatiota

ei ole tutkittu prosessinäkökulmasta.

71

3.4.3 Ammattiroolin valinta

Ammattiroolin valinta on yksi tärkeimmistä aikuisen sosialisaatiokokemuksista. Jo

lapsuuden tilanteet vaikuttavat uravalintaan: sekä geneettisillä että perheen sosiaalisen

aseman antamilla mahdollisuuksilla on oma vaikutuksensa yksilön urapäätöksiin. Perhe

ja peruskoulutus muovaavat yksilön uramahdollisuuksia myös negatiivisessa mielessä,

sulkemalla pois mahdollisuuksia riittävän pohjakoulutuksen puuttuessa: koulutus muo-

dostaa keskeisen osan ammattiin sosiaalistumisesta. Ammattirooliin sosiaalistuminen

nähdään pitkänä, lähes koko elämän kestävänä kehitysprosessina. Etenkin yliopistota-

son koulutuksen katsotaan olevan merkittävä ideologisten ajatusten ja ryhmäasenteiden

muokkaaja (Moore 1973, s. 861 – 862, Albrecht ym. 1987, s. 112 – 113, Guimond

2000).

Ennen varsinaista ammattiin pääsemistä sosiaalistuminen on pitkälle ennakoivaa so-

siaalistumista: ihminen kokoaa tietoa tulevasta ammatistaan ja arvioi, millaiseksi tuleva

työkuva muodostuu. Ennakoivasta sosialisaatiosta on apua myös tulevaan ammattiin

liittyvien arvojen ja asenteiden omaksumisessa ja hyväksymisessä. Opiskelija sisäistää

tässä prosessissa tulevan ammatti- identiteettinsä (Moore 1973, s. 871 – 873, Albrecht

ym. 1987, s. 112 – 113). Farmasiassa ennakoivan sosialisaation vaikutus on tullut nä-

kyviin esim. Hatoumin ja Smithin (1987) tutkimuksessa. Se, että opiskelijoiden sukula i-

sissa oli farmasian ammattilaisia, sai tutkijoiden mielestä opiskelijat hakeutumaan ala l-

le. Toisaalta sukulaisilla oli Hatoumin ja Smithin mielestä merkitystä opiskelujen alku-

vaiheen sosialisaatiolle.

3.4.4 Sosialisaatio ammattiin koulutuksen kautta

Ammattiin kouluttautumisen aikana (nuori) aikuinen hankkii paitsi kognitiivisia tieto-

ja ja taitoja, myös ammatillisen suuntautumisen ja valmiuden ammattiin. Koulutus ei

kuitenkaan yksinään anna vaikutteita vaan myös koulun ideologia, siellä annettu opetus,

yksilön lähiympäristö ja opiskeluaikainen harjoittelu/työympäristö luovat omat leimansa

ammattiroolin määrittelyyn. Jos näiden tahojen asenteet yksilön ammattiroolista ovat

keskenään ristiriitaisia, saattaa roolin omaksumisessakin tulla ongelmia. Jos yksilön

72

omat odotukset tai ammattirooliin kohdistamat arvot eivät käy yksiin hänen saamansa

koulutuksen kanssa, hän ei voi omaksua rooliin liittyviä asioita (Simpson 1979, s. 29 -

32). Simpsonin näkökanta on mielenkiintoinen ja antaa aihetta pohtia mm. yliopisto-

opetuksen ja apteekkiharjoittelun entistä tarkempaa yhteensovittamista suomalaisessa

farmasian opiskelussa. Kun molemmat tahot (yliopisto ja apteekit) välittävät opiskelijal-

le samanlaisia arvoja, pitäisi ammatillisen sosialisaationkin tehostua.

Orientoituminen ammattirooliin koulutuksen kautta ei välttämättä takaa rooliin tarvit-

tavaa valmiutta ja motivaatiota, vaikka kognitiiviset valmiudet olisivatkin kehittyneet.

Roolivalmiudet syntyvät statuksen tunnistamisen kautta, siis silloin kun vastavalmistu-

nut ammattilainen nimeää ammattinsa minänsä merkiksi. Opiskelijan lähiympäristön

muut ihmiset ovat ratkaisevassa asemassa hänen määrittäessään omaa ammattirooliaan.

He muodostavat yksilön roolin julkisen tunnistamisen (Simpson 1979, s. 36 – 39).

Suomalaisessa apteekkifarmasiassa opiskelijan harjoittelupaikka ja siellä työskentelevät

alan ihmiset voivat olla ratkaisevia tulevan ammattilaisen roolin märittelyssä. Ammatil-

linen sitoutuminen seuraa ammattiroolin omaksumisesta ja niistä rakenteellisista järjes-

telyistä, joiden takia opiskelijan on hankala irrottautua ammattiroolistaan (Simpson

1979, s. 36 – 39).

Yksilöt tulevat ammatilliseen sosialisaatioon omine taustoineen ja työkokemuksi-

neen. Prosessia ei voi toistaa samassakaan työtehtävässä täysin identtisenä jokaiselle

työntekijälle. Ihmisten oma aktiivisuus on sekin merkittävässä asemassa sosialisaatios-

sa: jotkut yksilöt ovat muita aktiivisempia etsimään muiden apua. Tärkeimmät tekijät

prosessissa ovat nimenomaan yksilöstä lähtevät tekijät, aiemmat kokemukset ja aloit-

teellisuus (Schneider 1985, s. 583 – 584)

3.4.5 Ammatillisen sosialisaation taustatekijät

Ihmisen ammattiaan kohtaan osoittama kiintymys liittyy ammatin korkeaan arvostuk-

seen. Se sisältää pelkästään positiivisia tunteita ammattia kohtaan (sitoutuminen voi

sisältää myös negatiivisia asenteita). Sisäinen yhteenkuuluvuuden tunne ammatillisen

yhteisön ja sen arvojen kanssa saa aikaa ammatillisen kiintymyksen syntymisen. Kiin-

tymys kasvaa, kun ammatillinen konteksti on selvästi määritelty, havaittava ja pysyvä.

73

Yhteinen (koulutus)tausta synnyttää kollektiivisia toimimisen tapoja ja rohkaisee keski-

näistä avunantoa. Ryhmän hajaantuminen klikkeihin vähenee, yhteistyö on mukavaa ja

toverillista. Sen sijaan tarkan formaalinen, persoonaton työnjako estää ammattien välistä

vuorovaikutusta ja vähentää ryhmien välistä arvostusta. Etenkin opiskeluun kuuluvalla

harjoittelulla on suuri merkitys ammattiin liittyvien positiivisten tunteiden herättäjänä:

jos opiskelijaa ei kohdella ammattikollegana, hän voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Har-

joitteluaika voi siis joko edistää tai ehkäistä yksilön ammattiaan kohtaan tuntemaa kiin-

tymystä (Simpson 1979, s. 39 – 43). Tämä Simpsonin esiin tuoma asia pitää varmasti

paikkaansa myös suomalaisessa farmasiassa, vaikka siitä ei ole esitetty tutkimustulok-

sia.

3.4.6 Sitoutuminen ammattiin

Työstä on muodostunut useimmissa yhteiskunnissa perusta aikuisen ihmisen statuk-

selle. Aikuinen käyttää suuren osan ajastaan työssä, joten se on perheen ohella hänen

tärkein toimintaympäristönsä (Moore 1973, s. 862, Gecas 1981, s. 187). Ammatti-

identiteetin syntyminen puolestaan mahdollistaa ihmiselle välttämättömän sitoutumisen

ammattiin. Tämä tapahtuu vasta silloin, kun ihminen on jo jonkin aikaa toiminut amma-

tissaan. Vasta kun hänelle on muodostunut sekä kognitiivinen että tunne tason yhteys

ammatin sisältämien sosiaalisten piirteiden ja yksilön omien ominaisuuksien välille,

ammatti- identiteetti on täysin muovautunut ja yksilö pystyy vastaamaan hänelle asetet-

tuihin haasteisiin. Työyhteisön tärkeimpänä päämääränä on pyrkiä sosiaalistamaan yh-

teisössä työskentelevät ihmiset. Aina tämä ei onnistu, vaan yksilö voi tehdä työnsä lä-

hinnä ulkoisten sanktioiden vaikutuksesta. Kiinnostus työn vaihtamiseen voi tällöin

nousta suureksi ja suunnata ihmisen ajatukset uuteen ammattiin. Työhön valmistavassa

harjaannuttavassa vaiheessa joko yksilö itse tai harjaannuttava työyhteisö voi päättää

harjoittelusuhteen, jolloin myös sosialisaatio ammattiin päättyy (Moore 1973, s. 861 –

862, 866 - 870, 874 – 877, 881, Simpson 1979, Gecas 1981, s. 187, Albrecht ym. 1987,

s. 113).

Työpaikan tarjoamat mahdollisuudet, työyhteisön normirakenteet ja työtovereiden

muodostama sosiaalinen yhteisö määräävät yksilön sopeutumisen erilaisiin työtilantei-

74

siin, sitoutumisen työhön tai työstä vieraantumisen. Jos työntekijän etenemismahdolli-

suudet uralla ovat rajalliset, hän rajoittaa työpanostaan ja alkaa suunnata kiinnostustaan

työn ulkopuolelle. Sosiaalisen rakenteen ja yksilön käyttäytymisen välinen yhteys saa

aikaan itseään ruokkivia kehiä: positiivinen kehä nostaa työntekijää ylöspäin, negatiivi-

nen työntää alas. Näissä kehissä kiteytyvät muiden yksilöiden kyseiseen henkilöön koh-

distamat odotukset ja havainnot, jopa yksilön omat arviot suorituskyvystään ja kehitty-

mismahdollisuuksistaan. Siksi negatiivista kehää on vaikea katkaista (Gecas 1981, s.

187 – 189).

Pitkää koulutusta vaativien ammattien (professioiden) erityisongelmana voidaan pitää

ammatillisen pätevyyden säilyttämisen jatkuvan kouluttautumisen kautta. Näissä amma-

teissa tietopohja kasvaa ja uudistuu kaiken aikaa. Jos yksittäinen ammattilainen kieltäy-

tyy kehittämästä itseään ja ammattitaitoaan, hän jää pakostakin jälkeen ammattikolle-

goidensa pätevyystasosta. Vaatimus ammattitaidon ylläpitämiseen tulee paitsi asiakkail-

ta myös kollegoilta: huonosti tehtävistään suoriutuva ammattilainen on huonoa mainosta

koko alalle. Ammatti- identiteetti ei ole pelkästään yksilöllinen vaan myös kollektiivinen

käsite, joka määrittää yksilön kuulumisen ryhmään. Identiteetin muodostumiselle kes-

keinen ammatillinen sosiaalistuminen ei siis pääty työn vastaanottamiseen vaan jatkuu

läpi koko työuran (Moore 1973, s. 874 – 878). Myös suomalaisten apteekkilaisten olisi

hyvä tunnistaa tämä näkökulma.

3.4.7 Ammatillisen sosialisaation tutkimukset terveydenhuollossa

Terveydenhuollon aloilla sosialisaatiota on tutkittu sekä lääketieteen (Brigdstock

1979, Hafferty 1988, Martin ym. 1988, Ryynänen 2001) että sairaanhoidon opiskelijoi-

den parissa (Simpson 1979, Startup ja Wilson 1992, Reutter ym. 1997, Buckenham

1998, Falkenberg ja Ekman 1998, Gray ja Smith 1999, Howkins ja Evens 1999, Taylor

ym. 2001).

Startup ja Wilson (1992) toteavat omassa sairaanhoitajien sosialisaatiota koskevassa

tutkimuksessaan, etteivät opiskelijat suinkaan käy läpi homogeenista ammatillista sosia-

lisaatioprosessia, vaan sen toimeenpanijoilla on usein vaihtelevia näkemyksiä, joita

opiskelijoille välitetään. Myös opiskelijan kliinisen harjoittelun suorituspaikka luo oman

75

leimansa sosialisaatioon. Teoriaopetuksesta huolehtivan oppilaitoksen ja käytännön

harjoittelun vastuuhenkilöiden näkemyksissä olevat erot vaikeuttavat sosialisaatiota

(Wilson ja Startup 1991, Startup ja Wilson 1992, Reutter 1997). Jos harjoittelupaikassa

on kiirettä ja pulaa henkilökunnasta, jää opiskelijan oppiminen ja ammatillinen

sosialisaatio liian paljon opiskelijakollegoiden tai muiden vähän koulutettujen

työntekijöiden vastuulle (Startup ja Wilson 1992). Muutos opiskelijasta hoitajaksi on

vaihtelevasti etenevä, integroitu prosessi, johon vaikuttaa voimakkaimmin hoitotiimin

yhteistyö. Toisaalta myös ohjaajalla ja hoidettavilla potilailla oli vahva panos hoitajaksi

sosiaalistumisessa (Fagerberg ja Ekman 1998).

Lääkäreiden ammatillisesta sosialisaatiosta on tehty paljon tutkimuksia (Bridgstock

1979, Martin ym. 1988, Ryynänen 2001). Näissä tutkimuksissa ei ole kuitenkaan sy-

vennytty lääkäreiden ammatilliseen sosialisaatioon prosessina vaan on keskitytty tie t-

tyyn hetkeen, jolle on pyritty löytämään selityksiä ammatillisesta sosialisaatiosta.

Bridgstock esittää, että lääkäreistä löytyy ydinjoukko, jolla on vahva vaikutus muiden

kollegojen toimintaan. He ovat keskenään tiiviissä vuorovaikutuksessa ja pystyvät tällä

tavoin pitämään yllä ammatillisia normeja vahvemmin kuin vähemmän aktiiviset am-

mattikollegansa. Ydinjoukon ulkopuolella olevat lääkärit luisuvat vuosien saatossa vähi-

tellen ammatillisesti aktiivisia kollegojansa matalammalle tasolle (Bridgstock 1979).

Vaikka ammatillista sosialisaatiota ei ole tällä tavalla tutkittu farmasiassa, saattaisivat

Bridgstockin tekemät havainnot sopia myös apteekkimaailmaan.

Ryynänen (2001, s. 32 – 45) jakaa kirjallisuuskatsauksessaan lääkäreiden sosialisaa-

tiota käsittelevät tutkimukset ammatillisen, tiedollis-käytännöllisen ja emotionaalisen

sosialisaation tutkimuksiin. Ammatilliseen sosialisaatioon kuuluvat prosessit, joilla alan

opiskelija omaksuu ammattiin kuuluvat asenteet, arvot, tiedot, taidot ja elämäntavat.

Lääkärin emotionaalinen sosialisaatio pitää sisällään lääketieteessä tarvittavien tunne-

sääntöjen sisäistämisen. Myös tämä prosessi olisi käytävä läpi opiskeluvaiheessa. Kou-

lutuksen tiedollisuuden painottaminen kuitenkin syrjäyttää helposti emotionaalisen so-

sialisaation (Ryynänen 2001, s. 32 – 45).

Lääketieteen opiskelijoiden ammatti- identiteetin muodostumisvaiheessa opiskelijoi-

den on kyettävä ratkaisemaan henkilökohtaisen elämänsä, opintojen ja työn väliset risti-

riidat. Koska opiskelijoiden ammatilliset suuntautuneisuudet ja ammatti- identiteetit

76

vaihtelevat, olisi Ryynäsen mielestä tarpeellista antaa tukea etenkin niille opiskelijoille,

joiden identiteetti poikkeaa traditionaalisesta lääkärin roolista (Ryynänen 2001, s. 101 –

109, 168 – 183, 193 – 194).

Suomalaisten farmasian opiskelijoiden ammatti- identiteetin muodostumista ei ole

tutkittu. Asian selvittäminen voisi kuitenkin antaa alalle arvokasta tietoa mm. siitä, mi-

ten farmaseutteja saataisiin kannustettua apteekkityöhön.

3.4.8 Ammatillisen sosialisaation tutkimukset farmasiassa

Farmasian opiskelijoiden sosialisaatiota on tutkittu muuta terveydenhuoltoa vähem-

män. Tulokset farmasian opiskelijoiden sosiaalistumisesta ammattiinsa ovat kuitenkin

olleet samanlaisia kuin muillakin terveydenhuollon alojen opiskelijoilla. Farmasian

opiskelijat muuttuivat opintojensa kuluessa kyynisiksi ja kadottivat positiiviset kuvitel-

mansa alastaan. Opiskelijoiden asenteet alaansa kohtaan muuttuivat negatiivisemmiksi,

samansuuntaisiksi kuin alan opettajien asenteet olivat. Kirjoittajat eivät tulkitse, että

opiskelijat olisivat omaksuneet negatiiviset asenteensa opettajiltaan vaan että samanla i-

set asenteet esiintyvät molemmilla ryhmillä yhtä aikaa (Schwirian ja Facchine tti 1975).

Missisipin yliopiston farmasian opiskelijoiden asenteita mitattiin kolmella eri osa-

alueella: ihmisiin suuntautuneisuudella, ammatillisuuteen suuntautuneisuudella ja tie-

teellisellä suuntautuneisuudella. Myös sosiaalistumista selittäviä tekijöitä (sukupuoli,

ennakkoharjoittelu alalla, sukulaisten vaikutus) tutkittiin (Hatoum ja Smith 1987).

Opiskelijoiden sosiaalistuminen ei edennyt opintojen kuluessa toivotulla tavalla.

Ammatillinen asenne ei vahvistunut, vaan heikentyi jonkin verran. Merkittävimmäksi

ammatillista asennetta kehittäväksi tekijäksi kirjoittajat mainitsevat opiskelijan harjoit-

telupaikan. Farmasian ammattilaisten löytyminen opiskelijoiden sukulaisten joukosta

vaikutti tutkittavien asenteisiin va in opintojen alkuvaiheessa, mikä saattaisi viitata sii-

hen, että sukulaisilla on ollut merkitystä opiskelupaikan valinnalle. Ennakkoharjoittelun

merkitystä farmasian opiskelijoiden sosiaalistumiselle kirjoittajat kuvaavat minimaali-

seksi. Sen sijaan sukupuolella näyttäisi olevan merkitystä sosialisaatioon: naispuoliset

opiskelijat olivat enemmän ihmisiin ja kutsumukseen orientoituneita, miespuoliset sta-

77

tukseen. Farmasian opiskelijoiden sosiaalistuminen tulevaan ammattinsa oli epätäydel-

listä, eivätkä he ole sitoutuneita ammattiinsa (Hatoum ja Smith 1987).

Thaimaalaisten farmasian opiskelijoiden sosialisaatiota on tutkittu käyttämällä

Schackin ja Heplerin (1979) luomaa professionalismin mittaristoa (Lerkiatbundit

2000b). Opintojensa alussa opiskelijoilla oli maallikon asenne, mikä muuttui opintojen

kuluessa professionaalisemmaksi, mutta ei kuitenkaan kaikilta mittariston osilta. Es i-

merkiksi opiskelijoiden asenne jatkuvaa kouluttautumista kohtaan pysyi muuttumatto-

mana opintojen kaikissa vaiheissa. Kirjoittajan mukaan maallikkokin ymmärtää jatku-

van kouluttautumisen merkityksen. Ensimmäisen vuoden aikana opiskelijoiden sitou-

tuminen ammattiinsa väheni. Muilta osin thaimaalaisten farmasian opiskelijoiden sosia-

lisaatio lisääntyi opintojen edetessä (Lerkiatbundit 2000b).

Suomalaisten farmasian opiskelijoiden ammatillista sosialisaatiota ei ole tutkittu.

Tämä muodostaa valitettavan tiedollisen aukon sekä tälle tutkimukselle että koko alalle.

Aiheen ottamista esim. tulevien väitöskirjatutkimusten kohteeksi olisi syytä harkita.

3.5 Organisaatiot sosiaalistavina järjestelminä

Organisaatiot pyrkivät ohjailemaan jäsentensä toimintaa tavoilla, joita voidaan

Broomin ja Selznickin (1977) mukaan pitää sosialisaationa. Yritys tai yhteisö pyrkii

luomaan jäsenilleen kannustimia, joiden palkitsevuus lisääntyy, jos sosialisaatio toimii

tehokkaasti. Organisaation jäsenet on saatava tunnistamaan yhteisönsä ja sen päämäärät,

ja annettava jäsenille tyydytystä tuottavia palkkioita. Jos organisaatio pystyy välittä-

mään sosialisaation kautta jäsenilleen keskeiset näkökantansa, se samalla parantaa

kommunikaatiotaan. Sosialisaation kautta organisaation vaikutusvaltaa voidaan jakaa

alaspäin niin, että ylimmän johdon kontrollimahdollisuudet säilyvät ja kurinpito voidaan

pitää epämuodollisena. Sosialisaatio siis paikallistaa ja vakiinnuttaa organisaation va l-

tasuhteita ja sitä kautta vahvistaa sen sisäistä kontrollia. Ryhmän jäsenten osoittama

uskollisuus organisaatiota kohtaan vahvistuu ja saa yksilöt suojelemaan järjestelmää.

Organisaation jäsenten välille muodostuu henkilökohtaisia suhteita, jotka sitovat yksilöt

entistä tiukemmin yhteisöön. Kaiken kaikkiaan yhteisön tiivistyminen sitoo sitä sosiaa-

78

liseen ympäristöönsä ja vahvistaa turvallisuuden tunnetta (Broom ja Selznick 1977, s.

196).

Myös apteekki toimii tällaisena sosiaalistavana organisaationa. Yrityksen johtajilla on

oltava tavoitteita ja päämääriä, jota kohti he alaisiaan ohjaavat. Apteekkarit ovat yritys-

tensä normin määrittäjiä, jotka voivat omilla toimillaan vahvistaa työyhteisössä vallitse-

vaa normien noudattamista.

79

4 MOTIVAATIO

Mitä ovat ne tekijät, jotka motivoivat apteekeissa työskenteleviä farmaseutteja ja pro-

viisoreita kouluttautumaan ja pitämään yllä ammattitaitoaan? Näin voidaan tiivistää

tämän väitöskirjatutkimuksen keskeinen kysymys. Tästä syystä seuraavassa kappaleessa

käsitellään motivaatiota ja motivaatioteorioita lyhyesti yleisellä tasolla, samoin työmo-

tivaatiotutkimuksia ja -teorioita. Kappaleen lopuksi tehdään selkoa myös aikuisten kou-

luttautumisen taustalla vaikut tavista motiiveista ja kouluttautumisteorioista.

4.1 Motivaation määritelmät ja teoriat

Motivaatiolla tarkoitetaan käyttäytymisen heräämistä, suuntautumista ja pysyvyyttä.

Motivaatio on liikkeelle paneva voima ihmisten tekojen takana. Jotta voimme ymmärtää

ihmisten käyttäytymistä, on ymmärrettävä sen taustalla olevia motiiveja (Campbell ja

Pritchard 1976, s. 64 - 65, Berry ja Houston 1993, s. 77, Rainey 2001, s. 20). Yksilön

käyttäytyminen on motivoitua, jos hänellä on tarve käyttää energiaa ja suunnata käyttäy-

tymistään haluamansa päämäärän saavuttamiseen (Birren ym. 1981, s. 553 – 585). Mo-

tivaatioteoriat jaetaan sisältö- ja prosessiteorioihin (Campbell ja Pritchard 1976, s. 65 –

66). Jotkut teorioista lähtevät liikkeelle kognitiivisesta psykologiasta, mutta eivät kui-

tenkaan ole kiinnostuneita prosesseista. Turnerin synteettinen motivaatiomalli perustuu

muista poiketen sosiologiaan. Motivaatioteoriat on esitetty yhteenvedon muodossa tau-

lukossa 4.1.

Yhteenvetona motivaatioteorioista Rainey (2001, s. 39 – 40) toteaa, ettei mikään ny-

kyisistä teorioista ole selkeästi muita parempi. Koska kukin teoria keskittyy motivaation

tiettyihin piirteisiin, myös niiden soveltuvuus erilaisten motivaatio-tilanteiden selittämi-

seen vaihtelee. Yhtä ”suurta” motivaatioteoriaa, joka soveltuisi kaikkiin tilanteisiin, ei

ole toistaiseksi syntynyt. Siksi nykyiset teoriat ovatkin Raineyn mielestä mielenkiintoi-

sia, mutta vain osittaisia yrityksiä monimutkaisten ilmiöiden selittämiseksi (Rainey

2001, s. 40). Raineyn ajatuksiin on helppo yhtyä. Yleisistä motivaatioteorioista ei valit-

tukaan mitään tämän tutkimuksen viitekehykseksi.

80

Taulukko 4.1. Yhteenveto motivaatiotutkimuksista (suluissa kirjallisuusviite).

Teoria Teorian keskeinen sisältö Sisältöteoriat: (Campbell ja Pritchard 1976)

Määritellään muuttujia, jotka vaikuttavat käyttäytymiseen: miksi ihmiset tekevät työtä

Maslow’n tarvehierarkia (Maslow 1987)

5-tasoiset tarpeet, alimmat tarpeet tyydytettävä ennen ete-nemistä seuraaviin

Herzbergin 2-faktori-teoria (Herzberg ym. 1959)

Ulkoiset l. hygieniafaktorit poistavat tyytymättömyyttä, sisäiset l. motivaatiofaktorit luovat tyytyväisyyttä

Erg-teoria (Alderfer 1972)

3-portainen tarveluokitus, eroavat toisistaan konkreet-tisuustasolla

Prosessiteoriat (Camp-bell ja Pritchard 1976)

Miten motivaatioprosessi etenee erilaisten tekijöiden va i-kutuksesta: mitkä tekijät vaikuttavat ihmisen halukkuu-teen tehdä työtä

Vroomin odotusteoria (Vroom 1967)

Motivoiva voima = odotus x instrumentaalisuus x valens-si, kaikkien komponenttien oltava >0, jotta tulos olisi mo-tivoiva

Porterin ja Lawlerin odo-tusteoria (Porter ja Law-ler 1968)

Saatavaa palkkiota verrataan ennakoituun oikeudenmu-kaiseen palkkioon (sisäisiin/ulkoisiin)

Graenin odotusteoria (Graen 1969)

Sisäiset/ulkoiset palkkiot ja paineet, työtyytyväisyys mää-räytyy päämääräpolun käyttökelpoisuudesta, paineiden hallittavuudesta

Chungin integroitu teoria (Chung 1977)

Sisältösuuntautuneet valenssitekijät (tarpeet, kannusteet, suoritukset, ominaisuudet), prosessi-suuntautuneet odo-tustekijät (odotus, instumentaalisuus, valenssi)

Vahvistamisteoriat (Bandura 1986)

Palkkiot suuntaavat käyttäytymistä (sammuttavat, tukah-duttavat tai vahvistavat)

Muut teoriat: Locken päämääräteoria (Locke ja Bryan 1969)

Päämäärän asettaminen (tärkein osa), tulokset, palkkiot, päämäärään sitoutuminen

Yhdenmukaisuusteoria (Adams 1963)

Kognitiivinen pysyvyys: ajatuksen ja toiminnan välinen suhde tasapainotettava, ristiriita korjattava, panosten ja tuloksen suhde oikeudenmukainen

Saavutusteoria (TAT) (McClelland ja Boyatzis 1982)

Projektiivinen persoonallisuustesti, tarpeet tulevat esille kuvista kerrottavissa tarinoissa

Turnerin synteettinen motivaatiomalli (Turner 1988)

Pohjautuu sosiologiaan, perustarpeet: ryhmään kuulumi-nen, luottamus ja perusturvallisuus; pyritään ahd istuksen vähentämiseen, minäkäsityksen pysyvyyteen

81

4.2 Työmotivaatio ja työtyytyväisyys

4.2.1 Määritelmiä

Työmotivaatio voidaan määritellä työntekoa herättävänä, suuntaavana ja ylläpitävänä

voimana (Berry ja Houston 1993, s. 77). Työtyytyväisyys voidaan määritellä myös työs-

tä syntyvänä miellyttävänä tai positiivisena emotionaalisena tilana. Työtyytyväisyys

syntyy silloin, kun ihminen havaitsee työnsä tyydyttävän hänelle itselleen tärkeitä arvo-

ja, jotka ovat samansuuntais ia hänen omien henkilökohtaisten tarpeidensa kanssa

(Vroom 1967, s. 262, Locke 1976, s. 1300, 1307). Työmotivaation ja työtyytyväisyyden

käsitteet sekoitetaan usein keskenään. Työmotivaatio on voima, jonka avulla tavoitel-

laan haluttuja päämääriä, työtyytyväisyys on asenne. Ihmiset ovat motivoituneita pyr-

kimään päämääriin ja kokevat onnistuessaan tyytyväisyyttä (Schneider 1985, s. 578 –

580). Koska työ on aikuisen elämässä hyvin keskeisessä asemassa, muodostuu myös

motivaatiosta keskeinen elementti hänen työnsä tuottavuudelle (Chung 1977, s. 4 – 5).

Työmotivaatio kertoo, miten tunnemme työtämme kohtaan. Kun työasenteet ovat po-

sitiivisia, puhutaan työtyytyväisyydestä; negatiiviset asenteet luokitellaan työtyytymät-

tömyydeksi. Työtyytyväisyys on yksilön reaktio omaa työkokemustaan kohtaan (Vroom

1967, s. 99 – 105, Locke 1976, s. 1300 – 1301). Locke erottaa työhön sitoutumisen työ-

tyytyväisyydestä. Työhön sitoutuminen saa ihmisen ottamaan työnsä vakavasti (Locke

1976, s. 1300 – 1301).

4.2.2 Työmotivaation tutkimiseen liittyvät ongelmat

Landy ja Trumbo (1980, s. 334 – 335) toteavat, ettei työmotivaatio luultavasti eroa

paljonkaan muusta motivaatiosta, ja siksi myös samat teoriat ovat sovellettavissa sekä

yleiseen että työmotivaatioon. Varsinaiset työtyytyväisyysteoriat ovat harvalukuisempia

kuin yleiset motivaatioteoriat eikä niiden etevämmyydestä työn tutkimuksessa ole todis-

teita (Berry ja Houston 1993, s. 81 – 105, 294). Mikään teoria ei Vroomin mukaan ole

pystynyt ottamaan kaikkia työhön liittyviä piirteitä samanaikaisesti huomioon (Vroom

1967, s. 197 – 209, 261 – 267).

82

Ongelman työtyytyväisyystutkimuksissa muodostavat monet sekoittavat tekijät, joi-

den vaikutusta työtyytyväisyyden ja työsuorituksen väliseen suhteeseen on vaikea osoit-

taa (Schneider 1985, s. 579 – 580). Työtyytyväisyys, siis asenne, on ongelmallinen,

koska sitä ei voida mitata suoraan. Työhön liittyvistä tekijöistä ovat mitattavissa tunne-

tilat, ajatukset ja uskomukset, joita tutkimalla pyritään selvittämään myös asenteita ja

niissä tapahtuvia muutoksia. Työn kognitiivisia komponentteja kysymällä tai suoria,

työhön liittyviä tapahtumia, kuten työntekijöiden vaihtuvuutta tutkimalla on mahdollista

saada tietoa asenteista (Berry ja Houston 1993, s. 299). Samat ongelmat liittyvät hyvin

todennäköisesti myös työhön liittyvän koulutuksen ja siihen motivoivien tekijöiden tut-

kimiseen.

Erityisesti työtyytyväisyyttä koskevana ongelmana Berry ja Houston mainitsevat itse

asenteen muuttumisen. Eri aikoina tehdyt mittaukset antavat siis erilaisia tuloksia työ-

tyytyväisyydestä. Toisaalta millään menetelmällä ei voi todentaa, että jokin työhön liit-

tyvä asenne olisi ollut olemassa jo ennen tutkimusta. Tilanne voi yhtä hyvin olla se, että

vasta tutkimuksen tekeminen herättää työntekijässä esiin ne ajatukset, joista tietoa halu-

taan (Berry ja Houston 1993, s. 299 - 300). Monia näistä ongelmista voitaisiin välttää,

jos tutkimuksia toteutettaisiin pitkittäis- eikä poikittaistutkimuksina (Houkes ym. 2001).

Näkökulma pitää muistaa myös tämän tutkimuksen tuloksia tulkittaessa.

Myös farmasian alalta tehtyjen työtyytyväisyystutkimusten ongelmia on pohdittu

(Barnett ja Kimberlin 1984). Näissä tutkimuksissa on käytetty vain harvoin standardoi-

tuja työtyytyväisyyden mittaamiseen kehitettyjä instrumentteja. Omia mittareita kehit-

täneet tutkijat eivät ole esitestanneet mittaristoaan tai tutkineet sen reliabiliteettia ja va-

liditeettia. Jos samaa mittaristoa ei ole käytetty missään muussa tutkimuksessa, on tulos-

ten vertaaminen muihin tutkimuksiin ongelmallista. Otokset vaihtelevat tutkimuksesta

toiseen: jotkut olivat keränneet tietoja työelämässä olevilta alan ammattilaisilta, osa

tutkijoista oli päätynyt kyselemään tietoja tietyssä asemassa olevilta ihmisiltä tai tutki-

maan vain alalla työskenteleviä miehiä. Pienet otoskoot rajoittavat monien farmasian

työtyytyväisyystutkimusten yleistettävyyttä (Barnett ja Kimberlin 1984).

83

4.2.3 Työmotivaatioteoriat

Monet työmotivaatioteorioista perustuvat yleisiin motivaatioteorioihin. Niinpä niissä

pohditaan mm. tarpeiden tyydytystä tai työn ominaispiirteiden vaikutusta työmotivaati-

oon. Ne eivät tunnu kovin luontevilta selityksiltä apteekkilaisten kouluttautumisen taus-

talla. Decin ja Ryanin (1987) esittämä sisäinen motivaatio tarjoaisi yhden selitysmallin,

mutta Ashforthin ja Maelin (1989) teoria liittyy tämän työn perimmäiseen viitekehyk-

seen – normeihin ja sosialisaatioon – vielä selkeästi paremmin. Kyseessä on myös san-

gen nuori teoria, joten sen voi ajatella kuvastavan tämän hetken paradigmaa. Työmoti-

vaatioteoriat on koottu taulukkoon 4.2.

Decin ja Ryanin (1987) informaation prosessoinnin teoria kokoaa yhteen kognitiivis-

ten motivaatioteorioiden tärkeimmät päätelmät. Teoria perustuu sisäisen motivaation

voimakkaisiin vaikutuksiin ihmisissä. Sisäisesti motivoitunut ihminen on kiinnostunut

ja innostunut tehtävästään, luottaa itseensä ja toimii itseohjautuvasti. Hän saa palkkion-

sa oman työnsä tuloksista ja itsenäisyydestään. Vastaavasti jos ihminen kokee työssään

paineita, kiireitä ja ahdistuneisuutta tai odottaa materiaalisia palkkioita, hän on todennä-

köisesti ulkoisesti motivoitunut tehtävässään. Joustavuus ja luovuus puuttuu tehtävistä.

Sosialisaatio on teorian mukaan prosessi, jossa alun perin ulkoinen motivaatio muute-

taan ihmisen sisäiseksi motivaatioksi ja itseohjautuvuudeksi. Amotivaatio puolestaan

on tila, jossa ihminen kokee olevansa täysin avuton ja kykenemätön kontrolloimaan

elämänsä haasteita (Deci ja Ryan 1987, s. 32 – 35, 63 – 64, 129 – 131, 149 - 159). Tut-

kijat toteavat teoriansa soveltuvan mm. koulutus- ja työmotivaation tutkimiseen. Sisäi-

nen motivaatio on ilmiönä mielenkiintoinen, joten Decin ja Ryanin teorian käyttökel-

poisuutta tämän tutkimuksen viitekehyksenä päätettiin tutkia.

84

Taulukko 4.2. Yhteenveto työmotivaatioteorioista ja niiden keskeisistä sisällöistä.

Teoria Teorian keskeinen sisältö Festingerin sosiaalisen vertai-lun teoria (Festinger 1954)

Ihminen vertaa omia toimiaan vertailuryhmän vastaa-viin, mahdollisimman samankaltaisiin yksilöihin

Lawlerin piirreteoria (Lawler 1973)

Palkkio oikeudenmukainen tehtyyn työhön nähden, subjektiivinen mittari

Locken työtyytyväisyysteoria (Locke 1976)

Ihminen saa tyydytystä itselle merkittävistä asioista, niitä arvioimalla

Chungin tarveteoria (Chung 1977)

Tarpeiden tyydytys työmotivaation lisääjänä

Vastakkaisprosessiteoria (Landy ja Trumbo 1980)

Pohjaa neurofysiologiaan, keskeinen periaate elimistön pyrkimys homeostaasiin, muutoksen jälkeen vastakkai-nen prosessi aktivoituu

Informaation prosessoinnin teoria (Deci ja Ryan 1987)

Sisäisen motivaation keskeinen vaikutus, mutta myös ulkoinen motivaatio

Sosiaalisen identiteetin teoria (Ashforth ja Mael 1989)

Yksilö identifioi itsensä osaksi organisaatiota, on osa sosiaalista identifikaatiota. Ihminen motivoituu toimi-maan organisaation tavoitteiden mukaisesti

Piirreteoria (Kanfer ja Acker-man 2000)

Yksilön persoonallisuuden piirteiden vaikutus työmoti-vaatioon

Roen 5-kerrosteoria (Roe 2000)

Mm. tilannemuuttujat, vastuu, merkityksellisyys, työ-hön sitoutuminen, tyytyväisyys ja työsuoritus sisältyvät teorian kerroksiin

Houkesin ominaispiirreteoria (Houkes 2001)

Ominaispiirteiden vaikutus työmotivaatioon, työuupu-mukseen ja työpaikasta irtisanoutumiseen

Yksilön sosiaalisen identiteetin muodostuminen on osa sosialisaatioprosessia (ks.

kohta 3.1). Sosiaalisen identiteetin teoriaa on kuitenkin käytetty myös organisaatiopsy-

kologiassa (Ashforth ja Mael 1989, van Knippenberg 2000, van Knippenberg ja van

Schie 2000). Koska yksilön sosiaalistuminen ammattiinsa ja ammatissa vallitsevien

normien noudattaminen ovat tämän tutkimuksen keskeisiä kysymyksiä, käsitellään sosi-

aalisen identifikaation teoriaa muita työmotivaatioteorioita tarkemmin. Se on valittu

myös yhdeksi työn viitekehysteoriaksi.

Ihminen kehittää omaa identiteettiään suhteessa mm. työorganisaatioonsa tai ammat-

tijärjestöönsä. Yksilön identifikaatio tiettyyn organisaatioon ei tarkoita samaa kuin si-

toutuminen. Ihminen voi vaihtaa työpaikkaa, vaikka olisi sitoutunut siihen vahvasti, jos

vain uusi organisaatio vastaa vanhaa paremmin hänen päämääriään. Jos sen sijaan ihmi-

nen on identifioinut organisaatioon kuulumisen vahvasti osaksi persoonallisuuttaan, on

85

organisaatiosta lähteminen vaikeaa. Jos ihminen tunnistaa kuuluvansa organisaatioon,

hän pyrkii toimimaan tavoilla, jotka vahvistavat hänen ident iteettiään organisaatioon

kuulumisesta. Hän arvioi muita ryhmänsä jäseniä positiivisesti, toimii yhteistyössä ja

tuntee yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan, jolloin myös ryhmän normien ja arvojen

sisäistäminen helpottuu. Tämä takaa toimivan (työ)ryhmän muodostumisen (Ashforth ja

Mael 1989, van Knippenberg 2000, van Knippenberg ja van Schie 2000). Sosiaalisen

identiteetin teoria on helposti sovellettavissa myös apteekkiyhteisöön. Vahva identifi-

kaatio apteekkityöhön saa farmaseutit ja proviisorit noudattamaan alan normeja ja sitou-

tumaan työyhteisön päämääriin.

Ihmisen identifikaatio tapahtuu helpommin suhteellisen pientä (työryhmää) kuin

suurta ryhmää (organisaatiota) kohtaan. Pieneen ryhmään päätyy isoa helpommin sa-

manlaisia ihmisiä, joiden kanssa yhteenkuuluvuus löytyy helpommin kuin suuren ryh-

män vaihtelevan tyyppisten yksilöiden kanssa. Ryhmän jäsenten samanlaisuus siis he l-

pottaa identifikaatiota (van Knippenberg ja van Schie 2000). Apteekki suhteellisen pie-

nenä työyhteisönä saattaa olla ihanteellisen kokoinen ryhmä, johon identifikaatio on

luontevaa. Kun ihminen identifioi itsensä kuuluvaksi ryhmään, hän samalla motivoituu

saavuttamaan ryhmänsä päämäärät ja tavoitteet ja toimii ryhmän jäsenenä. Jos yksilön

identifikaation tunne on pysyvä, jos hän tunnistaa ryhmän yhteiset tavoitteet ja jos hän

kokee voivansa hallita omia työsuorituksiaan, parantaa identifikaatio hänen työsuoritus-

taan. Identifikaation ja työmotivaation positiivinen yhteys tulee van Knippenbergin

(2000) mukaan esille erityisesti silloin, kun hyvä työsuoritus on koko työyhteisön ta-

voitteena. Tämä edellyttää myös sitä, että tavoitteet ovat selvät ja pysyvät ja ne on myös

selvitetty työntekijöille. Jos esimerkiksi apteekkari on selvittänyt henkilöstölleen kou-

luttautumisen merkityksen ammattitaidon ylläpitämisessä, hän saattaa samalla parantaa

alaistensa työsuoritusta. Jos työyhteisölle ei ole annettu selviä tavoitteita, voi identifi-

kaation vaikutus työmotivaatioon ja työsuoritukseen olla Knippenbergin (2000) mukaan

myös negatiivinen tai merkityksetön. Tällöin työyhteisö on voinut esimerkiksi luoda

itselleen virallisen organisaation tavoitteille vastakkaiset normit, joita se noudattaa (van

Knippenberg 2000). Vahva sitoutuminen omaa työryhmää kohtaan ei aina ole hyväksi

organisaation kokonaisuudelle. Se voi herättää kilpailuhenkeä tai vihamielisyyttä muita

työryhmiä kohtaan tai haitata liikkuvuutta organisaation sisällä.

86

(van Knippenberg ja van Schie 2000).

Identifikaatio vaikuttaa van Knippenbergin mukaan selvemmin tilannekohtaiseen

työsuoritukseen kuin itse tehtävästä suoriutumiseen. Tilannekohtaisella työsuorituksella

tarkoitetaan mm. työtovereiden auttamista ja huomioon ottamista. Tehtäväkohtainen

työsuoritus on tilannekohtaista vahvemmin sidoksissa työntekijöiden ja yrityksen re-

sursseihin, mutta tilannesidonnaisten työsuoritusten paraneminen voi kohentaa myös

työsuoritusta kokonaisuudessaan (van Knippenberg 2000).

4.3 Työmotivaatiotutkimukset farmasiassa

4.3.1 Ammatillisen ja kaupallisen roolin yhdistäminen

Ortizin (1992b) työryhmä tarkasteli australialaisten apteekkilaisten työtyytyväisyyttä

yleisellä tasolla (piirteetön, facet free) ja toisaalta työn yksittäisten piirteiden kautta (fa-

cet specific). Yli 1300 kyselyyn vastanneesta apteekkilaisesta noin puolet oli tyytyväisiä

työhönsä. Tyydytystä tuovia työn piirteitä olivat mm. ihmisten auttaminen, muilta saa-

tava arvostus ja kontaktit muiden ihmisten kanssa. Yksittäisiä työtyytyväisyydelle tär-

keitä työn piirteitä, olivat mm. kyky tehdä työ tarkasti ja työn mielenkiintoisuus. Lähes

kaikki työn piirteet (facet) olivat yhteydessä yleismotivaatioon. Piirteistä laskettu sum-

mamuuttuja tarjoaa rajoitetun työtyytyväisyyden yleismittarin (Ortiz ym. 1992b).

Runsas ja lyhytkestoinen vuorovaikutus asiakkaiden kanssa erottaa apteekkityön mo-

nista muista terveydenhuollon tehtävistä ja vaikuttaa työmotivaatioon. Tutkimuksessa

nousi tärkeäksi myös ammatillisen ja kaupallisen roolin yhdistäminen. Työryhmä löysi

kuusi faktoria (itsensä toteuttaminen, vähentyvät mahdollisuudet, taidolliset vaatimuk-

set, kaksi erillistä vuorovaikutusfaktoria ja ulkoisten tekijöiden faktori), joilla pystyivät

selittämään apteekkilaisten työtyytyväisyyttä (Ortiz ym. 1992b).

Ammatillisen ja kaupallisen roolin yhdistämisen on havaittu tuottavan farmasian

ammattilaisille ristiriitoja muissakin tutkimuksissa (Smith ym. 1985, Sleath ja Campbell

2001). Ne vastaajat (Smith ym. 1985), jotka eivät tunnistaneet ammattinsa kaksinaista

roolia, kokivat muita enemmän rooliristiriitoja. Vastaajien kokema roolikonflikti ei kui-

tenkaan ollut yhteydessä työtyytymättömyyteen. Opiskelijoiden asenne tulevaa ammat-

87

tiaan kohtaan oli kaupallisemmin suuntautunut kuin valmiilla ammattilaisilla, ja opiske-

lijat olivat myös valmiita ammattilaisia tyytyväisempiä uravalintaansa. Kirjoittajat to-

teavat, että opiskelijat olivat alalla jo työskenteleviä kollegoitaan paremmin sopeutune i-

ta alan realiteetteihin (Smith ym. 1985). Ammatillisen ja kaupallisen roolin yhdistämi-

sestä ei ole tehty tutkimuksia suomalaisissa apteekeissa.

Farmasian ammattiroolia on nähty myös kolmeen rooliin – kliiniseen, traditionaali-

seen ja hallinnolliseen – jakautuneena (Hornosty 1990). Tämä tekee myös roolikonflik-

teista monisyisempiä ongelmia kuin mitä muut tutkimukset ovat olettaneet. Jos opiskeli-

ja oli suuntautunut positiivisesti johonkin (tai joihinkin) kolmesta roolivaihtoehdosta,

hänen tyytyväisyytensä uravalintaansa kohtaan oli suurempi kuin niillä opiskelijoilla,

joiden suuntautuneisuus oli kapeammalla pohjalla (Hornosty 1990). Kysymys on mie-

lenkiintoinen, joten siihen palataan lähemmin pohdittaessa apteekkilaisten ammattitai-

don ylläpitoa.

4.3.2 Työn ominaisuudet ja työtyytyväisyys

Schulz ja Baldwin (1990) ovat löytäneet tutkimuksessaan työtyytymättömyyteen joh-

taviksi tekijöiksi työolot ja paikoin työnjohdon. Näitä asioita kohentamalla myös henk i-

löstön vaihtuvuutta amerikkalaisissa apteekkiketjujen toimipisteissä voitaisiin tutkijoi-

den mukaan vähentää (Schulz ja Baldwin 1990). Johnsonin työryhmä (1990) havaitsi,

että etukäteisoletuksen vastaisesti tutkittujen apteekkilaisten uratyytyväisyys tai sitou-

tuminen uraansa eivät lisääntyneet merkittävästi uuden tietotekniikan käyt töönoton

seurauksena. Tietokoneistuksen vaikutuksia työyhteisössä oli vaikea arvioida, koska

työoloissa tapahtui samaan aikaan muitakin muutoksia (Johnson ym. 1990).

Amerikkalaisessa tutkimuksessa (Anderson-Harper ym.1992) selvitettiin, miten ero

todellisen ja tavoitellun ajankäytön välillä kuvastaa työhön sisältyvää ristiriitaa, miten

se vaikuttaa työtyytyväisyyteen ja vastaajien vaikutusmahdollisuuksiin. Osa vastaajista

halusi käyttää vallitsevaa tilannetta enemmän aikaansa potilasohjaukseen, osa ei. Ne,

jotka eivät halunneet käyttää lisää aikaa potilaiden opastamiseen, kokivat muita vä-

hemmän ristiriitaa tilanteesta. Ristiriidan kokeminen oli kääntäen verrannollinen työtyy-

tyväisyyteen. Tulokset noudattavat Festingerin teoriaa. Jos ristiriita todellisen ja tavoi-

88

tellun potilasneuvonnan määrän välillä lisää työtyytymättömyyttä, olisi potilasneuvon-

nan mahdollisuuksien lisääminen selkeä tapa työtyytyväisyyden kohentamiseen (Ander-

son-Harper ym. 1992).

Schulzin ja Gagnonin (1983) työtyytyväisyystutkimus tarkasteli yksilön ja hänen ym-

päristönsä yhteensopivuutta. Tutkimuksessa käytettiin yleistasoista työtyytyväisyys-

kyselyä ja persoonallisuuden piirteiden mittaamiseen standardoitua lomaketta. Ne vas-

taajat, joiden tarpeet saivat työssä vähiten tyydytystä, olivat hypoteesin mukaisesti tyy-

tymättömimpiä. Tyytyväisimpiä sen sijaan olivat ne vastaajat, joille ympäristö tarjosi

enemmän kuin heidän tarpeensa oli. Kirjoittajat toteavat, että yksittäisistä persoonalli-

suuden piirteistä nimenomaan autonomian tarve määrittää vahvimmin työtyytyväisyyttä

(Schulz ja Gagnon 1983).

Sadikin tutkimusryhmä (1991) on todennut jordanialaisten apteekkilaisten olevan

tyytyväisiä työtovereihinsa, esimiehiinsä ja työnsä erityispiirteisiin, mutta tyytymättö-

miä palkkaansa ja ylenemismahdollisuuksiinsa. Kirjoittajat päättelevät tuloksen noudat-

tavan Herzbergin teoriaa (Sadik ym. 1991). Ammattitaidon hyödyntäminen, autonomia

ja esimiehen tuki olivat tärkeimpiä työn ominaispiirteitä, jotka va ikuttivat positiivisesti

työtyytyväisyyteen amerikkalaisessa tutkimuksessa (Lerkiatbundit 2000a), roolikonflik-

tit, työn rutiininomaisuus ja kuormittavuus vaikuttivat negatiivisimmin. Esimiesasemas-

sa, yksityisissä apteekeissa tai sairaalasektorilla työskentelevät vastaajat olivat tyytyvä i-

sempiä työhönsä kuin apteekkiketjujen palveluksessa tai henkilökunnan asemassa ole-

vat vastaajat. Tämän kirjoittaja arvioi johtuvan siitä, että esimerkiksi esimiesasemassa

työskentelevät voivat alaisia enemmän hyödyntää ammattitaitoaan ja työskennellä itse-

näisesti (Lerkiatbundit 2000a). Näistä tutkimuksista Lerkiatbunditin (2000a) tutkimus

vaikuttaa mielenkiintoisimmalta ja olisi mahdollisesti hyödynnettävissä myös suoma-

laisten apteekkilaisten työtyytyväisyyden tutkimisessa.

4.3.3 Työtyytyväisyys suomalaisessa farmasiassa

Laajin suomalaisten apteekkilaisten työtyytyväisyystutkimus on tehty 1990-luvun

alussa (Kaija 1994). Valtaosa farmaseuteista viihtyy kohtalaisen hyvin työssään. Provii-

soreiden tyytyväisyys on korkeampaa kuin farmaseuttien, sillä proviisoreilla on far-

89

maseutteja paremmat mahdollisuudet vaikuttaa oman työnsä sisältöön ja vaihtelevampi

työnkuva (Kaija 1994, s. 29 – 30). Vaikka Kaijan tutkimus on tehty vuosia sitten, ovat

tulokset samansuuntaisia kuin Lerkitabunditin (2000a) tuoreessa tutkimuksessa.

Farmaseuttien työviihtyvyyden lisäämiseksi heidän kehittymismahdollisuuksiaan

työssä pitäisi parantaa. Hyvin järjestetty toimipaikkakoulutus ja mahdollisuus kehittää

ammattitaitoa työpaikalla olisivat tutkimuksen mukaan merkittäviä tekijöitä farmaseut-

tien työviihtyvyyden lisäämisessä, toimipaikkakoulutus myös proviisoreilla. Jos aptee-

kin ilmapiiri oli farmaseuttien mielestä kannustava, luova ja hyvä, he viihtyivät työssään

paremmin kuin ne, jotka kokivat oman työpaikkansa ilmapiirin vähemmän luovaksi tai

kannustamattomaksi. Apteekkareilla on tärkeä rooli henkilöstön kannustamisessa ja

työmotivaation parantamisessa positiivisen palautteen antajina. (Kaija 1994, s. 30 – 34).

Tuorein suomalaisten apteekkilaisten työtyytyväisyyttä käsitellyt tutkimus on Hokka-

sen (2001) apteekkifarmasian erikoistumisopintoihin, PD, liittyvä projektityö proviiso-

reiden työnkuvasta ja työtyytyväisestä. Valtaosa apteekkiproviisoreista oli innostuneita

työstään. Kiitosta työstä saatiin asiakkailta. Yli puolet vastanneista piti työyhteisönsä

ilmapiiriä huonona ja koki työtehtävien tekemättömyyden ongelmana. Työtyytyväisyyt-

tä lisäävinä tekijöinä vastaajat pitivät mm. alan monipuolisuutta, kehittymistä ja asia-

kaspalvelua. Kiire ja jatkuvasti keskeytyvät työtehtävät puolestaan vähensivät vastaajien

työmotivaatiota. Myös apteekin johtamistapa, apteekin kehityksen pysähtyneisyys tai

apteekkarin liiallinen keskittyminen apteekin rahalliseen tulokseen olivat työmotivaatio-

ta heikentäviä tekijöitä (Hokkanen 2001). Hokkasen työn puutteena voidaan pitää sitä,

että se kohdistui vain proviisoreihin, vaikka farmaseutit ovat aiempien tutkimusten mu-

kaan olleet tyytymättömämpiä työhönsä kuin proviisorit.

4.3.4 Yhteenveto työtyytyväisyystutkimuksista farmasiassa

Barnett ja Kimberlin (1984) esittävät farmasian alan työtyytyväisyyttä koskevassa

kirjallisuuskatsauksessaan yhteenvedon oman aikansa tutkimuksista. Yleinen tutkimus-

asetelma tuolloin oli avohoidon apteekkien ja sairaala-apteekkien tilanteiden vertaami-

nen. Ristiriita ammatillisen ja kaupallisen työhön suuntautuneisuuden välillä oli katsa-

uksen tekijöiden mukaan löytynyt jo varhaisissa tutkimuksissa. Kuitenkin useimpien

90

tutkimusten mukaan farmasian ammattilaiset ovat ainakin kohtuullisen tyytyväisiä työ-

hönsä. Monissa tutkimuksissa havaittiin apteekkiketjujen palveluksessa työskentelevien

alan ihmisten olevan tyytymättömämpiä työhönsä kuin itsenäisissä, perinteisissä (”apo-

techary”) apteekeissa työskentelevien. Kirjoittajat toteavat, että tiedot farmasian alalla

työskentelevien työtyytyväisyydestä ovat melko rajallisia (Barnett ja Kimberlin 1984).

Vaikka katsaus on vanha, sen viimeinen toteamus pitänee edelleen paikkaansa. Myös

se ajatus, että kaupallisuuden korostaminen apteekkityössä saattaa heikentää ammatti-

laisten työmotivaatiota, kuulostaa luontevalta. Kaupallisuus ja ammatillisuus ovat tois-

tensa vastakohtia (vrt. Sleath ja Campbell 2001), joten korkeaksi koettu ammattitaito ja

sen monipuolinen hyödyntäminen voisivat parantaa apteekkilaisten työtyytyväisyyttä.

4.4 Kouluttautumisen motiivit

Apteekkilaisten ammatillisen kouluttautumisen motiivien kartoittaminen on tämän

väitöskirjan keskeisimpiä tavoitteita. Tästä syystä teoriakatsauksessa esitellään myös

kouluttautumismotiivien taustalla olevia teorioita. Osittain kouluttautumismotiiveja –

etenkin ammatillista täydennyskoululutusta koskevia – voi tarkastella työmotivaatioteo-

rioiden kautta, mutta myös varsinaiset kouluttautumisen motiivit ovat tässä suhteessa

mielenkiintoisia.

4.4.1 Koulutusmotivaation kokonaisuus

Aikuisen kouluttautumisen motiivit voidaan määritellä samalla tavalla kuin yleinen

tai työmotivaatiokin. Sillä tarkoitetaan siis aikuisen koulutukseen kohdistuvan käyttäy-

tymisen heräämistä, suuntautumista ja pysyvyyttä. Koulutusmotivaation vanhoissa tut-

kimuksissa (Ruohotie 1982, s. 7) on otettu esille myös yleismotivaation ja tilannemoti-

vaation käsitteet. Yleismotivaatio tulee Ruohotien mukaan lähelle ihmisen yleistä (kou-

luttautumis-)asennetta, sillä se on pysyvä ja pitkäaikainen suhtautumistapa koulutuk-

seen. Tilannemotivaatio vaihtelee tilanteesta toiseen dynaamisesti. Se kuitenkin saa

pohjaa yleismotivaatiosta. Ruohotie (1982, s. 8) on määritellyt koulutusmotivaation

kasvatettavan psyykkiseksi tilaksi, joka määrittää hänen toimintansa vireyden ja suun-

91

nan eri tilanteissa. Ongelmallista koulutusmotivaation tutkimisessa on se, ettei sitä vo i-

da havaita suoraan eikä mitata. Myös monet muut tekijät motivaation ohella vaikuttavat

ihmisen käyttäytymiseen. Jopa yhteiskunnassa vallitsevat yleiset asenteet ja ilmapiiri

koulutusta kohtaan heijastuvat opiskelijoiden ja opettajan koulutus- tai opetusmotivaati-

oon. Ruohotien (kuten monen muunkin tutkijan) mielestä mikään tutkittu teoria ei pysty

kuvaamaan täysin motivaatioon sisältyviä lukuisia ja moninaisia prosesseja (Ruohotie

1982, s. 7 – 8). Sama mielikuva jäi myös tämän tutkimuksen tekijälle 20 vuotta Ruoho-

tietä myöhemmin.

Monet tekijät, mm. ihmisen oma persoonallisuus, vaikuttavat motivaatioon (Ruohotie

1982, s. 9). Hänen mielenkiinnon kohteensa ja harrastuksensa, asenteensa työtään ja

itseään kohtaan sekä tarpeensa (liittymisen tarve, arvostuksen tarve, itsensä toteuttami-

sen tarve) muodostavat pohjan motivoidulle käyttäytymiselle. Laaja motivaatioon va i-

kuttava kokonaisuus on myös ihmisen työn sisältö (mielekkyys, vaihtelevuus, itsenä i-

syys, vastuullisuus, palautteen ja tunnustuksen saaminen) ja työssä eteneminen. Ympä-

ristöstä tulevat tekijät, mm. taloudelliset (raha, sosiaaliset edut), fyysiset (ympäristöolo-

suhteet, työjärjestelyt) ja sosiaaliset tekijät (mm. työn johto, työn normit ja sosiaaliset

palkkiot) luovat omalta osaltaan motivaation kokonaiskuvaa (Ruohotie 1982, s. 9).

4.4.2 Kouluttautumisen motivaatioteoriat

Monet kouluttautumista tutkineet teoreetikot (mm. Houle 1961, Boshier 1973, Mors-

tain ja Smart 1974) ovat päätyneet luokittelemaan koulutukseen osallistujat vaihteleviin

motiiviluokkiin. Tämän tutkimuksen kannalta typologiat eivät tarjonneet hedelmällistä

lähtökohtaa, joten nämä teoriat esitetään vain yhteenvetotaulukossa (4.3). Muista kou-

luttautumisen motiiveja pohtivista teorioista Rubensonin (1979) ja Crossin (1981) käsi-

tykset ovat typologioita monipuolisempia, mutta eivät kuitenkaan tuo erityistä lisäarvoa

tälle väitöskirjatyölle. Tällä perusteella myös nämä teoriat on esitetty yhteenvetotaulu-

kossa 4.3. Cooksonin laajaa motivaatiomallia sen sijaan käytetään tämän tutkimuksen

motivaationäkökulman pohjana, joten se esitellään perusteellisesti.

92

Taulukko 4.3. Yhteenveto aikuiskoulutukseen osallistumisen motiiviteorioista ja teori-oiden keskeinen sisältö. Teoria Teorian keskeinen sisältö Teoriaan liittyviä on-

gelmia Houlen typologia (Houle 1961)

Päämäärään, oppimiseen tai toimintaan suuntautuminen

Pieni kvalitatiivinen tutkimusjoukko, liian yksinkertaistava ratkai-su

Boshierin typologia (Boshier 1973)

Kouluttautuminen monitahoinen ilmiö, yksilön sisäistäminen ja ympäristön vaikutteiden yhdenmukaisuus ratkaise-vaa

Morstainin ja Smar-tin typologia (Mors-tain ja Smart 1974)

Kasvu- tai puutemotivaatio faktoriana-lyysin tuloksiin perustuen, 6-luokkainen luokittelu sisältää mm. so-siaalisten suhteiden, työelämän tai tie-don tarpeiden tai vaihtelun vuoksi kou-luttautumisen

Rubensonin ratkai-sumalli (Rubenson 1979)

Vuorovaikutus yksilön persoonallisuu-den ja ympäristön välillä

Painottaa liikaa ryhmä-kokemuksia, suppea elementtien yhteenso-vittaminen

Crossin ketjuvaste-malli (Cross 1981)

Suoritusmotivaatio perustuu toiminto-sarjaan, ensimmäinen lenkki itsearvi-ointi

Motivaatio –käsite määrittelemättä, ei kä-sittele sosiaalisia osal-listumismotiiveja

Elämänvaihetutkimus (Cross 1981)

Aikuiskoulutus on osa elämän syklejä Kehitystehtäviä ei ole helppo todentaa

Cooksonin malli (Cookson 1986)

Aikuiskoulutus yleisen sosiaalisen osallistumisen erikoistapaus, laaja teo-ria, ulkoiset ja sosiaaliset tekijät, yksi-lön persoonallisuus, ym. piirteet, tilan-nemuuttujat vaikuttavat osallistumiseen

Teoreettinen, empiiri-seen tutkimukseen so-veltumaton

Cooksonin (1986) malli koulutukseen osallistumisesta pohjautuu ISSTAL- (interdis-

ciplinary, sequential specificity, time allocation, life span) teoriaan. Siinä aikuiskoulu-

tusta tarkastellaan yleisen sosiaalisen osallistumisen erikoistapauksena. ISSTAL–malli

pyrkii tarkastelemaan kouluttautumiseen liittyviä tekijöitä mahdollisimman laajasti sekä

ennustamaan ja selittämään aikuiskoulutukseen osallistumista (Kuvio 4.1). Sitä pide-

täänkin (Courtney 1992, s. 68) laajimpana viime vuosien aikuiskoulutukseen osallistu-

mista käsittelevistä teorioista, joka ottaa huomioon myös yhteiskunnalliset yhteydet

(Cookson 1986, Courtney 1992, s. 68, Rinne ym. 1992, s. 35). Ulkoiset tilannetekijät

93

ovat Cooksonin mallissa niitä muuttujia, jotka löytyvät ympäristön fysikaalisista piir-

teistä ja kulttuurieroista. Yksilön sosiaalinen tausta ja rooli sisältävät puolestaan hänen

terveyteensä, koulutuskokemuksiinsa, sosioekonomiseen statukseensa, vapaa-ajan toi-

mintaansa ja mm. erilaisten organisaatioiden jäsenyyteen liittyviä tekijöitä. Yksilön

ominaisuuksia ovat myös persoonalliset ja älylliset tekijät, joista muodostuu motivaati-

on suuntautumisen perusta. Yksilön asenteet ja mahdollisuus saamansa tiedon muista-

miseen heijastuvat nekin hänen opintokäyttäytymiseensä. Viimeisenä tekijänä, joka va i-

kuttaa yksilön koulutukseen osallistumiseen, ovat tilannemuuttujat, siis yksilön välittö-

mään ympäristöön kuuluvat tilannekohtaiset tekijät. Cooksonin mallissa korostuu yksi-

löllisyys ja yksilön vapaus toimintaan em. rajoittavien muuttujien puitteissa (Cookson

1986, Courtney 1992, s. 68 – 71, Leistevuo 1998, s. 17 – 18).

Kuvio 4.1. ISSTAL-malli aikuiskoulutukseen osallistumiseen vaikuttavista tekijöistä

(Cookson 1986).

Cookson pitää mallinsa hyvänä piirteenä erityisesti sitä, että se yhdistää eri tieteenalo-

jen tarjoamia selitysmalleja aikuiskoulutukseen osallistumisesta. Sen avulla pystytään

selittämään koko aikuisopiskelun moninaisuutta ja toisaalta kouluttautumisen yhteyksiä

ihmiselämän moniin muihin ulottuvuuksiin (Cookson 1986). Mallia on kritisoitu teo-

Ulkoisettilannetekijät

Sosiaalinentausta jasosiaalisetroolit

Älyllinensuorituskyky

Asenteet

Tilanne-muuttujat

Muisti-tieto

Persoonal-lisuudenpiirteet

AIKUISKOULUT.

OSALLISTUMINEN

94

reettiseksi, empiiriseen tutkimukseen soveltumattomaksi (Rinne ym. 1992, s. 34 – 35).

Courtney (1992, s. 71) puolestaan ennusti, ettei kukaan pysty tai uskalla ryhtyä testaa-

maan näin laajaa teoriapakettia. Teorian poikkitieteellisyys ja laajuus olivat kuitenkin

niitä tekijöitä, joiden perusteella se tuntui hyvältä viitekehykseltä tähän väitöskirjatut-

kimukseen.

4.4.3 Yhteenveto aikuiskoulutustutkimuksista

Yhteenvetona aikuiskoulutuksen teorioista Courtney (1992, s. 80, 154) toteaa, että

kaikki teoriat selittävät vain osan todellisuudesta. Aikuiskoulutukseen osallistuminen

muodostuu muutostapahtumien sarjasta, siis erilaisten toimintojen summasta. Pelkkiä

asenteita tai motiiveja tutkimalla kokonaiskuva ei hahmotu. Kouluttautumisen syiden

selvittelyn lisäksi myös osallistumisen mahdollisuudet ja esteet on löydettävä (Courtney

1992, s. 80 – 81, 85 – 87). Courtneyn näkemys tuntuu sopivan hyvin myös tämän vä i-

töskirjatutkimuksen filosofiaan. Courtney muistuttaa myös, että motiivit ja motivaatio

osallistua koulutukseen eivät ole sama asia: motiivit ovat rationaalisia päämääriä ja pyr-

kimyksiä, joita yksilö suuntaa kouluttautumiseen; motivaatio kuvaa ihmisen syvällä

olevia epärationaalisia tarpeita. Ihmisellä voi olla lukuisia motiiveja opiskeluun, mutta

jos riittävä motivaatio – into opiskeluun – puuttuu, jää oppimistapahtumaan osallistumi-

nen pelkäksi aikeeksi (Courtney 1992, s. 80 – 81, 85 – 87).

Jatkuva muutos on länsimaisen yhteiskunnan ominaisuus, joka sulkee sisäänsä myös

oppimisen. Jos ihminen aikoo pysyä tässä muutoksessa mukana, hänellä ei ole muuta

vaihtoehtoa kuin kouluttautua myös aikuisiässä. Muutos ruokkii ihmisten tarvetta kou-

luttautua. Ihmisten itsensä on pystyttävä muuttumaan yhteiskunnan mukana (Courtney

1992, s. 154 – 155).

4.5 Aikuiskoulutukseen osallistumisen syyt ja esteet

Monet aikuiskoulutustutkimukset on Crossin (1981, s. 88 – 90) mukaan toteutettu

kouluttautumiseen vaikuttavia syitä tai esteitä selvittävinä kyselytutkimuksina. Vastaa-

jat valitsevat ennalta määriteltyjen, esim. faktorianalyysin perusteella muodostuneiden

95

vaihtoehtojen pohjalta itseään kuvaavia määritteitä. Tavallisia aikuiskoulutukseen osal-

listumisen syitä ovat Crossin mukaan mm. tiedolliset, työhön liittyvät tai henkilökohtai-

set syyt, yhteiskunnalliset tai sosiaaliset syyt. Eri tutkimuksissa saadaankin lähinnä sel-

ville niitä painotuksia, joita erilaiset opiskelijat tuovat esille oman kouluttautumisensa

taustatekijöinä. Crossin mukaan tähän kuitenkin sisältyy sosiaalisen ihanteen harha:

vastaajat valitsevat kouluttautumisensa syiksi niitä vaihtoehtoja, jotka tuntuvat sosiaali-

sesti suotavimmilta. Tämä johtaa Crossin mielestä siihen, että vaihtoehdon yleinen ”hy-

väksyttävyys” määrää sen sijoittumisen syylistan kärkipäähän. Samoin suosittuja vaih-

toehtoja ovat käytännölliset kouluttautumisen syyt, abstraktit syyt vähemmän suosittuja

(Cross 1981, s. 91). Crossin huomio on pidettävä mielessä myös tämän tutkimuksen

tuloksia tulkittaessa.

Ihmisten elämäntilanne vaikuttaa sekin selkeästi kouluttautumisen mahdollisuuksiin.

Esimerkiksi nuoret ovat vanhoja kiinnostuneempia osallistumaan työuraa edistävään

koulutukseen (Cross 1981, s. 91). Kouluttautumisen esteiden löytäminen on Crossin

mukaan vielä vaikeampaa kuin syiden kartoittaminen. Kouluttautumisen esteitä selvit-

täneet tutkimukset ovat listanneet mm. tilannekohtaisia esteitä (koulutuksen hinta, ajan

puute, lasten hoito, perhesyyt), institutionaalisia esteitä (kurssien ajankohta, tiedon puu-

te, pääsyvaatimukset) ja asemakohtaisia esteitä (dispositional: ikä, huonot oppimisko-

kemukset, saamattomuus). Niistä tilannekohtaiset esteet ovat Crossin mukaan vahvim-

min vaikuttavia, mutta myös sosiaalisesti hyväksyttyjä ja siksi suosittuja esteitä. Raha l-

liset esteet koetaan hyväksyttävämpinä kuin laiskuus. Ristiriitaa syntyy silloinkin, kun

ihmiset tekevät toisin kuin sanovat. Asemakohtaiset esteet tunnistetaan tosiasiaksi mui-

den ihmisten kohdalla, mutta ei omaa kouluttautumista ehkäisevinä tekijöinä (Cross

1981, s. 97 – 107).

4.6 Aikuiskoulutukseen osallistumisen motiivit suomalaisissa tutkimuksissa

Suomalaiset aikuiskoulutustutkimukset ovat keskittyneet mm. opiskelijoiden luokitte-

luun sekä kouluttautumisen motiivien, syiden tai esteiden kartoittamiseen. Näistä typo-

logiatutkimukset ovat tämän väitöskirjatutkimuksen kannalta vähiten kiinnostavia, joten

96

ne tuodaan esille vain yhteenvetotaulukossa 4.4. Muut suomalaistutkimukset käsitellään

typologioita tarkemmin.

Taulukko 4.4. Suomalaiset aikuiskoulutuksen osallistumistutkimukset ja niiden sisältö.

Tutkimus Tutkimuksen keskeinen sisältö Alanen (1969) Opiskelijatyypit: opintokeskeiset, viihdytyskeskeiset,

näiden yhdistelmät Lehtonen ja Tuomisto (1972) 4 faktoria: individualistinen henkinen kasvu, ekspres-

siivinen osallistuminen, instrumentaalinen osallistumi-nen, yhteiskunnallinen osallistuminen

Mäki (1977) 5 syyluokkaa: kehittyminen, ammatillinen hyöty, viih-de, hyöty, alemmuuden tunteista vapautuminen

Ruohotie (1982) Koulutuksen hygienia- ja motivaatiotekijät, motivoivat eri ihmisiä eri tavoilla

Nieminen (1990) Kouluttautumisen motiivit: ammattiin tai työhön liitty-vät, perhe-elämän ja opiskelun vuorovaikutus

Rinne ym. (1992) Kerrostuma- ja elinehtoindikaattorit, koulutustarjonta, koulutustarpeet (laaja teoria)

Pitkänen (1994) Sisä- ja ulkosyntyiset syyt, sysäävä tekijä Simpanen ja Blomqvist (1995) Kouluttautumisen syitä mm. ammattitaidon tai itsensä

kehittäminen, vaihtelu, palkkauksen parantaminen Leistevuo (1998) Sosiaaliset motiivit tärkeämpiä vähiten koulutetuille ja

työelämän ulkopuolella oleville Blomqvist ym. (1999) Kouluttautumisen syitä mm. itsensä ja ammattitaitonsa

kehittäminen, esteitä mm. työpaineet

4.6.1 Aikuiskoulutukseen osallistumisen motiivitutkimukset

Ruohotie (1982, s. 35) on käyttänyt Herzbergin kaksifaktoriteoriaa opiskelun motii-

veita tutkiessaan. Opiskeluun liittyvät hygieniatekijät (mm. opintojen ohjaus, työskente-

lyolot, henkilösuhteet, koulutukseen liittyvä status ja turvallisuus, yhteiskunnan harjoit-

tama koulutuspolitiikka ja hallinto) loivat tyytymättömyyttä, ellei niitä ollut järjestetty

motivoiviksi. Motivaatiotekijät (tyydytys saavutuksista, tunnustuksesta ja vastuusta,

edistymisen ja henkisen kasvun kokemukset) syntyivät hyvästä opintojen organisoinnis-

ta. Työn (ja myös opiskelun) pitäisi olla luovaa, haasteellista, vaihtelevaa ja mielenkiin-

toista pystyäkseen tuottamaan tekijälleen pitkäaikaista ja vahvaa motivaatiota. Tehtävän

sisäinen palkitsevuus ei yksin riitä pitämään yllä motivaatiota: jokainen kaipaa joskus

97

myös ulkoisia palkkioita, jotka lisäävät sisäistä motivaatiota. Ihmisen persoonallisuus

luo pohjan kannusteiden kokemiselle (Ruohotie 1982, s. 35 – 36, 42 – 44). Ruohotien

vanha tutkimus kuvastaa 20 vuoden takaisia näkökantoja. Herzbergin teorian käyttö

tutkimuksen viitekehyksenä tarjoaa yksinkertaisia ja ymmärrettäviä tulkintoja, mutta on

teoriana liiankin yksinkertaistava. Sen avulla ei päästä porautumaan riittävän syvälle

kouluttautumisen ilmiöön.

Leistevuo (1998) on tutkinut työssään kansalaisopisto-opiskelijoiden opintojen sosi-

aalisia motiiveja. Korkeasti koulutetut ja korkeassa työasemassa olevat opiskelijat haki-

vat kansalaisopisto-opiskelusta hyötyä, ei sosiaalisia kontakteja. Työelämän ulkopuole l-

la oleville sosiaaliset kontaktit olivat sen sijaan tärkeitä syitä hakeutua opiskelemaan

(Leistevuo 1998, s. 79 – 95). Koska Leistevuon tutkimus painottuu sosiaalisiin motii-

veihin, sillä on vain vähän merkitystä tämän tutkimuksen taustamateriaalina. Leistevuon

kyselylomaketta on sen sijaan käytetty apuna tämän tutkimuksen kyselylomaketta laa-

dittaessa.

Rinteen työryhmän (1992 s. 41 – 42) kehittämä malli ottaa laajasti huomioon koulu-

tukseen osallistumisen taustat, joista aiemmat teoriat eivät ole olleet kiinnostuneita. Ai-

kuiskoulutukseen vaikuttavista tekijöistä laajimpana he tuovat esille koulutettavan ai-

kuisen yhteiskuntaluokan, joka tuottaa kerrostuma- ja elinehtoindikaattorit. Kerrostu-

maindikaattoriin sisältyy koulutuksellinen pääoma (= yksilölle kertynyt pohjakoulutus),

ammattiasema ja tulot. Elinehtoindikaattoreita ovat mm. ikä, asuinseutu ja sukupuoli.

Nämä tekijät yhdessä sosiaalisten osallistumistarpeiden kanssa luovat yksilön koulutus-

tarpeet. Koulutustarjonta ja siitä saatava informaatio luo koulutukselle ehtoja tai esteitä.

Yksilö asettaa koulutukselle tavo itteita tai odotuksia, jotka mahdollisten esteiden tai

ehtojen kautta suodattuvat lopulliseksi koulutukseen osallistumiseksi. Prosessin alku-

päähän, yhteiskuntaluokkaan ja sieltä heijastuviin indikaattoreihin koulutusjärjestelmän

on lähes mahdoton vaikuttaa, mutta jo prosessin seuraaviin vaiheisiin koulutusjärjestel-

millä on vaikutusmahdollisuuksia (Rinne ym. 1992, s. 41 – 43).

Rinteen malli on todella laaja ja soveltuu kouluttautumisen tutkimiseen monilla yh-

teiskunnan aloilla. Apteekkilaiset muodostavat kuitenkin niin homogeenisen ryhmän,

että esim. yhteiskunnallisilla taustatekijöillä ei liene merkitystä, kun farmaseuttien ja

98

proviisoreiden osallistumista koulutukseen tutkitaan. Tältä pohjalta Rinteen työtä ei

valittu tämän tutkimuksen viitekehykseksi.

Kvalitatiivisen, naisten elämäntapahtumia selvittäneen tutkimuksen (Nieminen 1990)

osana selvitettiin myös aikuisopintoihin osallistuvien naisten osallistumismotiiveja.

Ammattiin ja työhön liittyvät motiivit olivat tutkimuksen naisilla keskeisiä syitä hakeu-

tua koulutukseen. Perhe voi rajoittaa naisten koulutukseen osallistumista, mutta toisaalta

opinnot voivat tarjota naisille myös kotitöitä virikkeellisempää toimintaa. Niemisen

haastatteluaineistossa ristiriidat kodin hoidon ja opiskelun välillä eivät tulleet kärjiste-

tysti esille. Jotkut Niemisen tutkimuksen naiset olivat löytäneet opinnoista mahdolli-

suuden panostaa itseensä, itsenäistyä ja saada itseluottamusta (Nieminen 1990). Niemi-

sen työssä ei varsinaisesti etsitty kouluttautumisen teoriaa, joten se tarjoaa lähinnä tietoa

siitä, miten opiskelevat naiset sovittavat opintonsa muuhun elämäntilanteeseensa.

Pitkänen (1994) jakaa tutkimansa opiskelijaryhmän kokemat ammatinvaihdon ja

opintojen aloittamisen syyt sisä- (mm. tarve itsensä kehittämiseen tai turhautuminen

aiempaan työhön) ja ulkosyntyisiin (mm. uusi elämäntilanne, halu tutkinnon suorittami-

seen tai työhön liittyvät syyt), osittain keskenään limittyviin. Sysäävä tekijä (esim. lehti-

ilmoitus tai kriisi esimiehen kanssa) on ollut tutkittavilla jokin yksittäinen tapahtuma,

joka sai heidät uudestaan opintojen pariin. Sisäsyntyisiä opiskeluun motivoivia tekijöitä

olivat mm. opiskelun päämäärät ja tavoitteet, tärkeimpänä itsensä toteuttaminen. Ul-

kosyntyisinä motivaatiotekijöinä kirjoittaja mainitsee mm. opintososiaaliset edut, uuden

työn ja lähipiirin suhtautumisen opintoihin. Opiskelumotivaatio ei ollut staattinen tila

vaan voi vaihdella opintojen kuluessa. Pitkänen ei tulostensa perusteella ole löytänyt

selkeää vastausta kysymykseen, miksi aikuiset opiskelevat. Elämäntilanteista on kypsy-

nyt pitkän prosessin seurauksena lopullinen päätös lähteä opiskelemaan (Pitkänen 1994,

s. 40 – 62). Pitkäsen tutkimuksen hyöty tälle tutkimukselle oli samantapainen kuin

Niemisen työn: se tarjoaa hyödyllistä taustatietoa.

Vihavaisen ja Tuomaisen (2001) tutkimuksessa yli puolet apteekkifarmasian erikois-

tumisopintoja, PD, suorittavista opiskelijoista oli kokenut, että työnantaja ei suhtautunut

kannustavasti heidän erikoistumisopintoihinsa. Vain kaksi kyselyyn vastanneista PD-

opiskelijoista sai osallistua kursseille työajalla ja työnantajan kustannuksella. Samaan

tulokseen oli päätynyt myös Soininen (1997) tutkiessaan 20 farmaseutin kokemuksia

99

tutkintonsa täydentämisestä alemmaksi korkeakoulututkinnoksi. Vain kolme vastaajaa

oli kokenut työnantajansa kannustavan opintojaan, ja vain yhdelle työnantaja maksoi

lukukausimaksuja (Soininen 1997, s. 6 – 7). Kummassakaan tutkimuksessa ei ollut poh-

dittu sitä, mistä työnantajan kielteinen asennoituminen johtui. Sekä Vihavaisen ja Tuo-

maisen että Soinisen tutkimukset ovat selvittäneet opiskelijoiden kokemuksia koulutuk-

sesta. Koska tutkimusten kohderyhminä olivat proviisorit ja farmaseutit, tarjosivat nämä

tutkimukset arvokasta vertailutietoa tälle väitöstutkimukselle.

4.6.2 Kouluttautumisen motiivit ja esteet

Valtakunnalliset aikuiskoulutustutkimukset (Simpanen ja Blomqvist 1995, Blomqvist

ym. 1999) ovat laajoja, koko suomalaiseen aikuisväestöön kohdistettuja kouluttautumis-

tutkimuksia. Niiden perusteella selviää suomalaisten aikuisten kouluttautumisen koko

kirjo, joten niistä saadaan arvokasta taustatietoa tällekin väitöskirjatutkimukselle.

Valtakunnallisissa aikuiskoulutustutkimuksessa ajan tasalla pysytteleminen, yleinen

kiinnostus ja työnantajan määräys olivat kolme tärkeintä syytä osallistua koulutukseen.

Ihmisten koulutushalukkuus lisääntyy pohjakoulutuksen pidetessä. Aktiivisessa työiässä

olevien ihmisten tärkeimmät syyt koulutukseen osallistumiselle olivat itsensä ja am-

mattitaidon kehittäminen, vaihtelunhalu, pyrkimys parempaan palkkaan sekä halu löy-

tää uusia ystäviä (Rinne ym. 1992, s. 64 – 65, Simpanen ja Blomqvist 1995, s. 36 - 39,

Leistevuo 1998, s. 30 - 31). Vuoden 1995 tuloksissa itsensä ja ammattitaidon kehittä-

minen olivat kohonneet aiempiakin tutkimuksia tärkeämmäksi syyksi osallistua koulu-

tukseen (Blomqvist ym. 1999). Vuoden 1990 tulosten mukaan naisille on tyypillistä

painottaa enemmän sosiaalisia tekijöitä ja vuorovaikutusta, miehillä koulutus on naisia

voimakkaammin työhön ja ammattiin suuntautuvaa (Rinne ym. 1992, s. 63, Leistevuo

1998, s. 30 – 31, 35).

Suomalaisten työajalla tapahtuvaan aikuiskoulutukseen osallistumisen esteitä olivat

mm. kiireet työpaikalla, sopivan koulutuksen puute, hankaluudet koulutukseen pääsyssä

sekä työnantajan kielteinen asennoituminen koulutusta kohtaan. Koulutukseen osallis-

tumattomat mainitsivat osallistumisesteikseen myös täydellisen kiinnostuksen puutteen

100

koulutusta kohtaan ( Rinne ym. 1992, s. 66 – 69, Simpanen ja Blomqvist 1995, s. 24 –

31).

Aikuisten vapaa-ajalla ja omalla kustannuksella tapahtuvan opiskelun esteitä ovat

mm. kiinnostuksen puute (etenkin niillä, jotka eivät koskaan opiskele), muista harras-

tuksista tai työstä (työajoista) johtuvat osallistumisesteet, hankalat kulkuyhteydet ja

koulutusmahdollisuuksien puute. Erityisesti koulutukseen osallistumattomien ryhmä on

kokenut kouluttautumisensa esteeksi myös väsymyksen ja ikään tai terveyteen liittyvät

syyt. Lastenhoito-ongelmat vaikuttavat lähinnä vain ikäryhmässä 25 – 39-vuotiaat kou-

lutukseen osallistumista estävästi (Rinne ym. 1992, s. 66 – 69, 87, Blomqvist ym. 1999,

s. 39 - 50).

Suomalaiset aikuiset uskovat selviävänsä koulutuksen avulla paremmin työstään. Sen

lisäksi koulutuksen koettiin auttavan mm. uralla etenemistä tai lisäävän työmotivaatiota.

Vastaajat uskoivat saavansa myös hyödyllistä tietoa (Rinne ym. 1992, s. 88, Blomqvist

ym. 1999, s. 39 – 43, liite 4). Ammatillinen aikuiskoulutus on siis merkittävä kanava

ihmisten ammattitaidon ylläpitämisessä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee Rinteen työryhmän (1992, s. 190 – 193) mu-

kaan vahva koulutususko. Huomattava osa suomalaisista aikuisista uskoo, että yhteis-

kunnan tekninen kehitys vaatii myös ihmisiltä entistä laajempaa tieto-taitoa. Koulutus

koetaan suomalaisen hyvinvoinnin peruspilariksi. Korkeimmin koulutetut kansalaiset

uskovat, että tutkinto on osoitus hyvästä ammattitaidosta ja että kokenutkin työntekijä

tarvitsee aikuiskoulutusta. Vähän koulutetut sen sijaan näkevät, että työtehtävät voi op-

pia työssäkin eikä koulussa tai että aikuiskoulutus tulisi kohdistaa heikoimmin koulute-

tuille. Suomalaiset ovat myös sitä mieltä, että työnantajan pitäisi rahoittaa työnteki-

jöidensä kouluttautuminen. Näistä tuloksista Rinteen työryhmä on tehnyt johtopäätök-

sen koulutusmyönteisyys – koulutuskielteisyys –akselin olemassaolosta. Kielteisesti

aikuiskoulutukseen suhtautuvia suomalaisia on vain noin 5 % (Rinne 1992, s. 190 –

193).

Yhteenveto tähän työhön kootuista suomalaisista aikuiskoulutustutkimuksista on esi-

tetty taulukossa 4.4. Siitä on jätetty kuitenkin pois farmasian täydennyskoulutus-

tutkimukset, koska ne keskittyvät yhteen, rajattuun alueeseen.

101

4.7 Aikuiskoulutukseen osallistuminen

Se valtava teknologinen muutos, joka länsimaissa on tapahtunut 1900-luvun lopussa,

on ollut osaltaan lisäämässä kouluttautumisen tarvetta (Cross 1981, s. 28 – 31). Uuden

tiedon tulva tekee vanhat tiedot käyttökelvottomiksi entistä nopeammin. Lääketieteelli-

sen tiedon puoliintumisajaksi on arvioitu viisi vuotta. Tämä pakottaa ainakin professio-

ammateissa työskentelevät ammattilaiset aktiiviseen, omaehtoiseen kouluttautumiseen.

Tiedon tulva ja informaatioteknologian kehitys paitsi pakottavat kouluttautumaan, myös

toisaalta mahdollistavat aktiivisen kouluttautumisen, jolle maantieteelliset tai ajalliset

esteet eivät ole ylitsepääsemättömiä (Cross 1981, s. 28-31).

4.7.1 Aikuiskoulutuksen kasautuvuus

Aikuiskoulutuksen mahdollisuuksien tuominen etenkin vähiten koulutusta saaneiden

yksilöiden ulottuville on ollut mm. UNESCOn tavoitteena. Koulutuksella haluttaisiin

taata ihmisten välistä tasa-arvoa (Cross 1981, s. 46 – 47). Tässä tavoitteessa ei ole on-

nistuttu, sillä aikuiskoulutus on kasautuva ilmiö: ne, joilla on paljon harrastuksia ja

muuta sosiaalista toimintaa, ovat aktiivisia myös aikuiskoulutuksessa (Alanen 1969, s.

95 – 109, Courtney 1992, s. 39). Pitkä pohjakoulutus tekee ihmisen osallistumisen ai-

kuiskoulutukseen hyvin todennäköiseksi. Rinteen työryhmä toteaa perheen kulttuur i-

pääoman olevan lasten kouluttautumisen taustalla edelleenkin, vaikka tilanne on viime

vuosikymmeninä tasoittunutkin. Koulutuksen suurkuluttajat tulevat ylimmistä sosiaali-

ryhmistä, koulutuksesta kieltäytyjistä 97 prosentilla on työläistausta. Aikuiskoulutuk-

seen osallistuminen on lisääntynyt voimakkaasti 1970- luvun jälkeen. Erityisesti tämä

lisäys on koskenut korkeimmin koulutettuja henkilöitä. Pelkän kansakoulun käyneet tai

ilman ammatillista koulutusta olevat suomalaiset osallistuivat aikuiskoulutukseen hyvin

niukasti (Rinne ym. 1992, s. 130 – 131, 163 - 175). Tilanne on ongelmallinen etenkin

siksi, että koettu ja todellinen koulutuksen tarve eivät kohtaa (Lehtonen ja Tuomisto

1972, s. 17 – 23). Koulutuksen kasautuvuus ja toteamus koulutuksen ja sen todellisen

tarpeen kohtaamattomuudesta ovat tuttuja myös amerikkalaisesta yhteiskunnasta

(Courtney 1992, s. 140 – 145). Sen sijaan että aikuiskoulutusmahdollisuuksien paranta-

102

minen helpottaisi vähiten koulutettujen kehitysmahdollisuuksia, se laajentaakin kuilua

hyvin ja huonosti koulutettujen välillä. Tämä näkökanta voisi sopia myös suomalaisten

apteekkilaisten täydennyskoulutukseen osallistumiseen.

Ylimmät sosiaaliluokat ja etenkin professioammatit ovat yliedustettuina koulutukses-

sa, mikä aiheuttaa Elseyn mielestä pysyvää tutkimusharhaa (Elsey 1986, s. 45 – 50).

Aiemmat positiiviset kokemukset koulutuksesta vaikuttavat koulutukseen osallistumi-

seen, peruskoulutuksella luodaan positiivisten koulutusasenteiden perusta. Aktiiviset

koulutukseen osallistujat ovat tiedon etsijöitä, jotka haluavat nähdä vaivaa oppimisensa

eteen. Osallistumattomia puolestaan leimaa välinpitämättömyys tai vihamielisyys kou-

lutusta kohtaan. Koska osallistumattomat eivät pidä koulutusmahdollisuuksia itselleen

merkityksellisinä, he eivät ole kiinnostuneita edes etsimään tietoa niistä (Elsey 1986, s.

45 – 50).

4.7.2 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Suomessa

Vuonna 1990 suosituin koulutusmuoto suomalaisessa aikuiskoulutuksessa oli työnan-

tajan järjestämä koulutus työpaikalla. Koska tutkimus oli edustava otos koko väestöstä,

tutkijat ovat laskeneet, että työnantajan järjestämään koulutukseen on vuonna 1990

maassamme osallistunut lähes 700 000 henkilöä (Rinne ym. 1992, s. 51 – 53).

Vuonna 1980 vajaa kolmannes valtakunnalliseen aikuiskoulutustutkimukseen vastan-

neista oli osallistunut koulutukseen. Aktiivisimmassa työiässä olevista aikuiset osallis-

tuvat eniten, naiset miehiä enemmän. Toimihenkilöt kouluttautuivat enemmän kuin

muut ammattiryhmät, vähiten kouluttautuivat eläkeläiset. Vuonna 1990 yleinen koulu-

tukseen osallistuminen oli lisääntynyt kaikissa ikäryhmissä yleisen osallistumisaktiivi-

suuden suhteessa. Yksittäisistä ryhmistä ylimmät toimihenkilöt olivat lisänneet eniten

kouluttautumistaan (Simpanen ja Blomqvist 1995, s. 13 – 18). Vuonna 1995 noin puolet

suomalaisista oli osallistunut aikuiskoulutukseen. Parhaan pohjakoulutuksen ja toimi-

henkilöaseman hankkineet kouluttautuivat eniten. Naiset olivat miehiä aktiivisempia

(Blomqvist ym. 1999, s. 10 – 19).

Aikuiskoulutukseen osallistuminen on lisääntynyt huomattavasti vuosien 1980 - 1995

välillä, jolloin keskenään vertailukelpoisia tutkimuksia osallistumisaktiivisuudesta on

103

tehty. Kouluttautumisaktiivisuus on lisääntynyt kaikissa ikäluokissa, eniten 45 – 54-

vuotiailla (Blomqvist ym. 1999). Kun jo puolet suomalaisista osallistuu johonkin ai-

kuiskoulutukseen vuosittain, voidaan lukua pitää merkittävänä.

4.7.3 Kouluttautuminen farmasiassa

Mm. täydennyskoulutuksen vaihtelevat määritelmät ja hyvin monilla tavoilla mitattu

koulutukseen osallistuminen tekevät farmasian kansainvälisten tutkimustulosten ver-

taamisen suomalaisiin tutkimuksiin melko hankalaksi. Siksi nämä kouluttautumistutki-

mukset on esitetty vain yleistasoisena taulukkona (Taulukko 4.5). Britanniassa 1980-

luvulla koulutukseen osallistuminen näyttäisi olleen todella matalalla tasolla. USA:ssa

pakollista kouluttautumista vaativissa osavaltioissa osallistuminen on runsasta.

Taulukko 4.5. Yhteenveto kansainvälisistä farmasian koulutustutkimuksista.

Tutkimusmaa (tekijät, vuosi)

Osallistumisen tavat Osallistumis-aktiivisuus

Britannia ( Morley ja Jepson 1985)

3 tai useampia kursseja 5 vuoden aikana 25 %

Britannia (Furber ja Gill 1987)

Osallistunut vuodessa vähintään yhteen koulutustapahtumaan (kokoukset ym)

70 %

Britannia (Mottram ja Jones 1987)

Osallistunut vähintään neljäsosaan tarjolla olevasta koulutuksesta

23 %

Britannia ( Mottram 1989)

Vuosittainen täydennyskoulutus 16 %

Britannia (Hoyle ym. 1990)

1 – 6 tuntia kuukausittain, ammattilehdet, täydennyskoulutuskurssit, lääke-edustajat, lääketeollisuuden materiaali

87 %, 92 % 76 %, 70 %, 89 %

Kanada (Greer 1985) ammattikirjallisuuden lukeminen luennot ja seminaarit, kirjekurssit

90 % 57–60 %, 54 %

USA (Karlitz 1987; aika-jännettä ei määritelty)

Koulutusluennot, ammattikirjallisuuteen perehtyminen

69 % 83 %

USA (Hanson ja deMuth 1992)

Seminaarit, kotona opiskelu, etäopetus, toimipaikkakoulutus Elinikäisen oppimisen periaatteet

puolet osallistui kerran /3 kk 87 %

Farmasian täydennyskoulutusta Suomessa järjestävät Lääkehuollon täydennyskoulu-

tuskeskus (Leppä 2001, s. 41 – 42) sekä Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämis-

104

keskus (Kuopion Yliopisto 2002). Molemmat organisaatiot järjestävät sekä lyhytkursse-

ja että pitkäkestoista (enemmän kuin 1-2 päivää kestävää) koulutusta. Niiden ohella

järjestetään myös alueellista koulutusta (Suomen Apteekkariliitto 2002, s. 24 - 25) Lää-

kehuollon täydennyskoulutuskeskuksen kursseille vuosina 1999 ja 2000 (osittain myös

vuonna 1998) osallistuneista farmasian ammattilaisista farmaseutteja oli 44 %, proviiso-

reita 23 % ja apteekkareita 4 %, loput muita lääkealan ammattilaisia (Leppä 2001, s. 53

– 54). Suhteessa farmaseuttien ja proviisorien kokonaismääriin maassamme proviisorit

kouluttautuvat selvästi enemmän kuin farmaseutit. Lepän työssä ei ollut laskettu sitä,

miten suuri osuus suomalaisista apteekkifarmaseuteista ja –proviisoreista osallistuu

vuosittain koulutukseen. Ilmeisesti osallistuminen kuitenkin on kasautuva ilmiö apteek-

kimaailmassakin, sillä kaksi kolmesta kursseille osallistuneista oli osallistunut lääke-

huollon täydennyskoulutuskeskuksen kursseille edeltäneiden kahden vuoden aikana.

Maamme apteekeissa annettavaa toimipaikkakoulutusta on tutkittu muita koulutusta-

poja enemmän. 1990-luvun alussa kolmasosa farmaseuteista ja neljäsosa proviisoreista

ilmoitti työpaikkansa koulutusjärjestelyt heikoiksi (Tiippana 1991, s. 48), 1990- luvun

alussa noin 40 % maamme apteekeista oli vailla säännöllistä toimipaikkakoulutusta

(Sorvala 1991, s. 32, Savela ym. 1997) ja tilanne oli pysynyt jokseenkin ennallaan

2000-luvulle tultaessa (Hartikainen 2000, s. 33). Kuitenkin 80 % lääkehuollon täyden-

nyskoulutuskeskuksen kursseille osallistuneista kertoi pitävänsä kurssista koulutusta

omalla toimipaikallaan (Leppä 2001 s. 59).

4.7.4 Täydennyskoulutuksen pakollisuus farmasiassa

Täydennyskoulutuksen tekemistä pakolliseksi farmasian ammattilaisille on pohdittu

monissa maissa (Harzema ym. 1990a, Harzema ym. 1990b) ja pakollisuuteen tuntuu

kirjoittajien mielestä olevan sosiaalista tilausta. Vuonna 1990 täydennyskoulutukseen

osallistuminen oli pakollista farmasian ammattilaisille Japanissa, Unkarissa, Filippii-

neillä ja 41 USA:n osavaltiossa. Australiassa, Britanniassa ja Kanadassa on em. maiden

lisäksi voimassa määräaikainen toimilupa. Kanadassa toimiluvan uusimiseen vaaditaan

tentin suorittamista, Australiassa ja Britanniassa riittää pelkkä hakemus ja siihen liittyvä

maksu (Harzema ym. 1990b). Vuoden 1997 tietojen mukaan EU:n alueella farmasian

105

täydennyskoulutus oli pakollista ainoastaan Alankomaissa farmasian ammattijärjestön

jäsenille (European Comission 1997, de Smidt, henkilökohtainen tiedonanto, 2001).

Vuoden 2001 tietojen mukaan se olisi pakollista myös Tanskassa, Ruotsissa, Ranskassa

ja Saksassa (van Mil ym. 2001). Tieto täydennyskoulutuksen pakollisuudesta Ruotsissa

vuonna 2001 on virheellinen (Cronlund, henkilökohtainen tiedonanto 2002).

Brittiläisistä farmasian ammattilaisista noin puolet oli sitä mieltä, että ammatilliseen

täydennyskoulutukseen osallistuminen pitäisi tehdä farmasiassa pakolliseksi (Morley ja

Jepson 1985). Amerikkalaiset farmasian ammattilaiset pitivät toimiluvan säilyttämistä

toiseksi tärkeimpänä motiivinaan osallistuessaan ammatilliseen koulutukseen (Mergener

ja Weinswig 1979, Hanson ja deMuth 1991). Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan

(Mergener 1981) ne farmasian ammattilaiset, joille koulutukseen osallistuminen oli pa-

kollista, kokivat ulkoiset syyt kouluttautumisensa motiiveiksi useammin kuin vapaaeh-

toisuuden pohjalta osallistuvat kollegat. Siirtymävaiheessa vapaaehtoisesta pakolliseen

ulkoisten syiden vaikutus kouluttautumiseen oli lisääntynyt selvästi. Kirjoittaja epäilee,

että jos pakollisuus on täydennyskoulutukseen osallistumisen tärkein motiivi, alan am-

mattilaiset etsivät helppoja, halpoja ja nopeita tapoja vaatimusten täyttämiseen ja jättä-

vät mielenkiintoiset ja ammatillisesti haastavat koulutukset käymättä. Kanadalaisten

farmasian ammattilaisten kohdalla tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa: ammattitai-

don säilyttäminen oli tärkein motiivi opinnoille (Greer 1986). Dunnin ja Hamiltonin

(1986) mielestä täydennyskoulutuksen pakollisuus on ollut epäonnistunut ratkaisu mm.

lääketieteessä ja farmasiassa. Koulutuksen pakollisuus ei kasvata alalle parempia am-

mattilaisia, joten sitä ei kannata toteuttaa.

4.8 Omaehtoinen oppiminen ja sen puitteet

Omaehtoinen oppiminen lähtee oppijasta itsestään: ihmistä motivoi halu ja nimen-

omainen tarkoitus oppia (Metsämuuronen 1997, s. 20 - 21). Se ei ole spontaania arki-

päivän kehittymistä vaan yksilön sisäistä innostumista, sen havaitsemista ja haluttuun

suuntaan ohjaamista sekä näiden tapahtumien ylläpitämistä. Omaehtoinen opiskelu ei

ole samaa kuin itseopiskelu, jonka lähtökohdat saattavatkin löytyä ulkoisista pakottavis-

106

ta tekijöistä. Metsämuurosen omaehtoisen oppimisen käsite tulee hyvin lähelle Koron

(1993, s. 161) määrittelemää itseohjattua oppimista.

Koron (1993) kokoamia itseohjautuvan oppijan piirteitä ovat oma-aloitteisuus ja itse-

näisyys, mutta myös myönteinen käsitys itsestä oppijana, vastuu omasta oppimisesta,

sisäinen motivaatio sekä kyky sopeutua uusiin tilanteisiin. Myös oppijan sosiaaliset

valmiudet ovat Koron mielestä suurempi tekijä itseohjautuvassa opiskelussa kuin mitä

aiemmat tutkijat ovat päätelleet (Koro 1993, s. 161). Kyky itsenäiseen opiskeluun on

avainasemassa elinikäisen oppijan toimintaa määriteltäessä (Hanson ja DeMuth 1992).

Tämä voidaan selvittää amerikkalaisten tutkijoiden kehittämällä kouluttautumisen asen-

nemittarilla. Ne ammatti- ihmiset, joilta puuttuu valmiuksia elinikäiseen oppimiseen,

voidaan ohjata räätälöityyn koulutukseen, jolla näitä valmiuksia vahvistetaan. Tarkoi-

tuksena on tällä tavalla lisätä ammattilaisten kouluttautumista.

Ruohotie (1982, s. 11) on esittänyt, että vapaaehtoista opiskelua ohjaisivat sisäiset

palkkiot, jolloin ihminen odottaa saavansa opiskelusta onnistumisen kokemuksia ja pää-

sevänsä henkilökohtaisiin tavoitteisiinsa. Sisäisiä palkkioita etsivä opiskelija on myös

vaativa opiskelija, joka olettaa tehokkaan opetuksen ja onnistuneiden opintojärjestelyjen

antavan tukea hänen pyrkiessään tavoitteisiinsa. Omaehtoinen oppiminen on tehokkain-

ta silloin, kun se perustuu oppijan vapaaehtoiseen kiinnostukseen. Erityisen tehokkaana

oppimisympäristönä Ruohotie pitää yksilön vapaa-aikaa, mutta myös työstä lähtevä

opiskelu voi olla omaehtoista, kunhan siihen liittyy oppijan oma vapaus ja mielenkiinto

(Ruohotie 1982, s. 11).

Tiedon hankkimisen tai omaksumisen resurssit, fyysiset tekijät (mm. erilaiset vam-

mat) ja myös lahjakkuuden puute voivat olla omaehtoista oppimista rajaavia tekijöitä

(Metsämuuronen 1997, s. 21 – 25). Oppijan lähiympäristössä olevat ihmiset (puoliso,

lapset, työnantaja, työtoverit, opettajat) saattavat joko kannustaa opiskeluun tai latistaa

opiskeluinnon kokonaan (sosiaaliset tekijät). Sosiaalisten taitojen puute saattaa muodos-

tua jopa itseohjatun oppimisen esteeksi (Koro 1993, s. 161). Ihmisen elämäntilanteeseen

liittyvät tilannekohtaiset rajoitteet voivat joko estää tai lopettaa kokonaan opiskelun,

myös resurssit (raha, koulutusmahdollisuuksien puute) voivat estää opiskelua. Omaeh-

toista oppimista rajaavat tekijät eivät Metsämuurosen mielestä kuitenkaan pysty muo-

107

dostumaan absoluuttista oppimisen estettä: jos ha lu oppia on riittävän vahva, ihminen

luo itselleen mahdollisuudet oppimiseen (Metsämuuronen 1997, s. 21 – 25).

108

5 TIIVISTELMÄ TEORIOISTA

5.1 Normit

Normit ovat yhteisössä yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä. Ne määrittävät,

mikä on suotavaa, mikä ei vaihtelevissa elämäntilanteissa. Normeja ei voi olla olemassa

ilman yhteisössä vallitsevaa yksimielisyyttä niiden vaikuttavuudesta. Ne ovat dynaami-

sia ja muuttuvia ihmisten välisen vuorovaikutuksen tuloksia. Käyttäytymisen säännön-

mukaisuus on normien olemassaolon havaittava seuraus. Yhteisön johtajilla on oltava

muita paremmat tiedot yhteisössä vallitsevista normeista.

Yhteisöä voimakkaasti velvoittavia normeja kutsutaan moraalinormeiksi tai velvolli-

suusnormeiksi. Yhteisön jäsenet suhtautuvat niihin vakavasti, ja niihin liittyy voimak-

kaita sanktioita. Sosiaalisen paineen voimakkuus synnyttää moraalinormit. Normista

poikkeava yhteisön jäsen saa osakseen kollektiivista paheksuntaa. Sanktioiden voimak-

kuus ilmaisee normien sitovuutta. Poikkeavan käyttäytymisen valvonta on yhteisön kei-

no vahvistaa siinä vallitsevia normeja ja sosiaalista kontrollia. Laillisuusnormeihin puo-

lestaan sisältyy niitä valvova ja ylläpitävä järjestelmä, lainsäädäntökoneisto. Lait synny-

tetään ja luodaan tarkoituksella. Vaikka ne ovat monimutkaisten yhteiskuntien synnyt-

tämiä, ne myös takaavat näiden toimintaa. Vaikka lakeihin liitetään virallisia sanktioita,

ne voivat ihmisten mielissä olla vähemmän velvoittavia kuin moraalinormit. Ne synty-

vät, kun laillinen viranomaistaho on saattanut ne voimaan. Tämä ei kuitenkaan vielä

riitä takaamaan lain olemassaoloa ihmisten mielissä: ihmisten pitää myös toimia lain

mukaisesti. Lakiin sisältyvä pakko ei ole ei ole niiden noudattamisen syy.

Normit helpottavat ihmisten välistä kanssakäymistä vähentämällä ei- toivottua käyt-

täytymistä ja konfliktitilanteita, mutta ne myös lisäävät yhteisön keskinäistä solidaari-

suutta. Normien noudattamiseen liittyy niin ikään kognitiivisia tekijöitä: ihmisen on

pystyttävä ymmärtämään normin ja sen noudattamisen seuraukset älyllisesti. Samoin

ihmisillä on oltava motivaatiota noudattaa normia. Normien näkyvillä funktioilla tarkoi-

tetaan ryhmän toimintaan vaikuttavia tarkoituksellisia ja tunnistettavia toimintoja. Piilo-

funktiot ovat samojen toimintojen ei-tarkoituksellisia ja ei-tunnistettavia piirteitä.

109

Normeista poikkeaminen on suhteellista, sillä samat normit eivät vallitse kaikissa

yhteiskunnissa. Eri ryhmissä yksilökin voi noudattaa toisistaan selvästi poikkeavia nor-

meja. Ryhmä tai sen jäsenten odotukset määrittävät roolin yksilön ulkopuolelta. Tietys-

sä asemassa olevaan yksilöön kohdistuvat odotukset pohjautuvat juuri hänen asemaan-

sa. Anomia on tila, jossa yhteisö ei voi antaa yksilölle sitovia normeja. Yhteisöstään

vieraantunut yksilö kokee puolestaan välinpitämättömyyttä yhteisön arvoja, normeja,

rooliodotuksia tai tilanteenmäärittelyjä kohtaan.

Tietyssä ammattiroolissa olevilta ihmisiltä odotetaan roolin mukaista käyttäytymistä.

Koulutusammateissa, professioissa, toimivat ihmiset omaavat erityistietoja, kontrollo i-

vat itse työtään ja saavat yhteiskunnalta oikeuden ammattinsa harjoittamiseen. Vasta-

palveluksena he tarjoavat yhteisölleen välttämättömiä palveluita. Professionaalisen kou-

lutuksen aikana ihminen valmistetaan ottamaan vastaan ammattiroolinsa vaatimukset ja

toimimaan niiden mukaisesti. Professioammattilaisten järjestöt voivat karsia alan ihmis-

ten epäammatillista käyttäytymistä osana profession itsesäätelyä. Yksitäisten ammatti-

laistenkin pitäisi noudattaa alansa korkeita ammatillisia ja eettisiä päämääriä.

5.2 Sosialisaatio

Sosialisaatio kuvaa niitä prosesseja, joiden avulla ihminen oppii ryhmäänsä ja sen

asemaan sopivat tiedot, taidot, arvot ja roolit. Sosialisaatio on yksilön ja ryhmän välinen

aktiivinen prosessi, jonka kuluessa ryhmä ikuistaa itsensä. Ennakoiva sosialisaatio tar-

koittaa tilannetta, jossa yksilö alkaa omaksua tulevan ryhmänsä rooleja ja normeja jo

ennen jäseneksi hyväksymistä. Identifikaatio (tunnistaminen) on sosialisaatioprosessin

osa, jossa ihminen tunnistaa kuuluvansa ryhmään. Kun yksilö on sisäistänyt ryhmänsä

normit, hän ei tarvitse ulkoista kontrollia niiden noudattamiseen.

Ammatillinen sosialisaatio pitää sisällään kaikki muodolliset ja epämuodolliset toi-

met, joilla työyhteisö pyrkii vaikuttamaan työntekijöidensä asenteisiin, tietoihin, taitoi-

hin ja käyttäytymiseen. Ammatillinen sosialisaatio pitää sisällään myös motivoivan

ammatti- identiteetin ja ammatillisen sitoutumisen synnyttämisen tulevalle ammattilai-

selle. Ammattistatuksen tunnistaminen on tapahtunut, kun ihminen hyväksyy ammat-

110

tinimikkeen kuvaamaan itseään ja osaksi identiteettiään. Ammatillinen sosialisaatio on

monimutkainen yksilöllinen prosessi, jonka ihmiset kokevat omista lähtökohdistaan.

5.3 Motivaatio

Yksilön käyttäytyminen on motivoitua, kun hänellä on tarve käyttää energiaansa ja

suunnata käyttäytymisensä haluamaansa suuntaan. Yhtä, kokoavaa motivaatioteoriaa ei

vielä ole kehitetty. Työmotivaatio on työntekoa herättävä, suuntaava ja ylläpitävä vo i-

ma. Työtyytyväisyys ja työmotivaatio eivät ole keskenään identtisiä käsitteitä. Sosiaali-

sen identifikaation teoria katsoo motivaation syntyvän yksilön sosiaalisesta identifikaa-

tiosta ryhmäänsä. Laaja ja monipuolinen kouluttautumisen teoria (Cookson) perustuu

sosiaalisen osallistumisen teoriaan.

Aikuisen kouluttautuminen on monimuotoinen prosessi, jonka kuvaamisessa erityiset

kouluttautumiseen keskittyvät motivaatioteoriatkaan eivät ole onnistuneet täysin. Ihmi-

sen oma persoonallisuus, mielenkiinnon kohteet, harrastukset, itse työ ja asenteet sitä

kohtaan sekä koko ihmisen sosiaalinen ympäristö vaikuttavat kouluttautumisen motii-

veihin ja osallistumismahdollisuuksiin.

Aikuiskoulutukseen osallistuminen on kasautuva ilmiö: korkeimmin koulutetut osal-

listuvat eniten. Vaikka aikuiskoulutukseen osallistuminen on lisääntynyt Suomessa kai-

kissa ammattiryhmissä 1980-luvun jälkeen, ovat toimihenkilöt lisänneet eniten osallis-

tumistaan. Yli puolet suomalaisista osallistuu aikuiskoulutukseen vuosittain.

111

6 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää apteekeissa työskentelevien farmaseutti-

en ja proviisoreiden ammattitaidon ylläpitämistä, täydennyskoulutukseen osallistumista

ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Työn keskeisenä viitekehyksenä käytetty normiteoria oh-

jasi näiden tavoitteiden muotoutumista. Tavoitteet voidaan tiivistää seuraaviin kysy-

myksiin:

1. Kouluttautuminen ja ammattitaidon ylläpito

- Mitkä ovat apteekkilaisten ammattitaidon ylläpitämisen keinot ja millainen rooli siinä

on ammatillisella täydennyskoulutuksella?

- Mikä motivoi apteekkifarmaseutteja ja -proviisoreita ammatilliseen

täydennyskoulutukseen?

- Millaisia kouluttautumisen alakulttuureja alalta löytyy ja miten niitä voidaan kuvata?

- Miten apteekkilaisten ammatillinen kouluttautuminen on muuttunut 10 vuoden

aikana?

2. Apteekkilaisten rooli

- Miten apteekeissa työskentelevät farmaseutit ja proviisorit kokevat ammatillisen

roolinsa ja miten se on muuttunut 1980- luvulta lähtien?

- Mikä on ammattiroolin kokemisen ja ammatillisen kouluttautumisen välinen suhde?

- Mikä on alalla vallitsevien normien suhde vastaajien kokemaan ammattirooliin ja

ammatilliseen kouluttautumiseen?

3. Kouluttautuminen normina

- Onko ammatillinen kouluttautuminen apteekkifarmasiassa normi ja miten tämä ilme-

nee?

112

7 TUTKIMUKSEN AINEISTOT JA MENETELMÄT

7.1 Tutkimuksen eteneminen

Tutkimus perustuu tietoihin, joita on kerätty useassa vaiheessa kyselyin ja haastatte-

luin (Kuvio 7.1). Tutkimuksen pääosa muodostuu vuonna 2001 kerätystä aineistosta,

mutta ensimmäiset tiedot ovat peräisin vuoden 1990 valtakunnallisesta apteekkilaisille

suunnatusta lääkeinformaatiokyselystä. Tästä kyselystä mukaan sisällytettiin mm. kou-

lutukseen osallistumista, lääkeinformaation lähteitä ja apteekkilaisten ammattiroolia

käsitelleitä kysymyksiä.

Kysely Kysely Haastattelu Haastattelu

apteekkilaisille apteekkilaisille apteekkilaisille asiantuntijoille

(n=956) (n=406) (n=19) (n=11)

Kevät Loppukesä Syksy

--- 1990 ----------------/ /-------- 2001 ---------------- 2001 -------------- 2001 ------------

Kuvio 7.1. Tutkimuksen ajallinen eteneminen.

7.2 Kyselylomakkeen laatimisessa noudatetut periaatteet

7.2.1 Kyselytutkimus v. 2001

Apteekkilaisten ammattitaidon ylläpitämistä, koulutukseen osallistumista ja siihen

vaikuttavia tekijöitä sekä omaan työhön liittyviä asenteita tutkittiin postikyselyllä vuon-

na 2001 (Liite 1). Tutkimus tehtiin yhteistyössä apteekkifarmasian erikoistumisopintoja,

PD, suorittavan proviisorin kanssa siten, että kyselyn opiskelumotiiveja käsittelevästä

osasta tehtiin PD-projektityö (Lehtinen 2002). Kyselytutkimus postitettiin huhtikuussa

2001.

113

Kyselylomake pyrittiin tekemään loogiseksi ja selkeäksi, jotta siihen vastaaminen olisi

helppoa ja vastausprosentti saataisiin korkeaksi. Lomakkeen alussa (Liite 1, kysymykset

1-4) kysyttiin vastaajien kouluttautumisaktiivisuutta. Kysymysten laadinnassa päädyt-

tiin erilaiseen ratkaisuun kuin lääkeinformaatiotutkimuksessa (Kaija 1994) noin 10

vuotta aiemmin. 1990- luvulla täydennyskoulutuksessa oli aloitettu useita pitkäkestoisia

koulutuksia, johon osallistumista haluttiin selvittää erikseen. Pelkkien koulutuspäivien

määrän sijaan kysyttiin va lmiiksi luokiteltuja osallistumisvaihtoehtoja, jotka erottelevat

paljon ja vähän kouluttautuvat toisistaan. Luokittelun pohjana käytettiin Sorvalan (1991,

s. 37 – 42) saamia tutkimustuloksia, missä tyypillisin osallistumisen määrä oli 1 – 2

päivää. Koska tutkimuksessa haluttiin selvittää erityisesti vähiten kouluttautuvien tilan-

netta, luokiteltiin alle 1-2 päivää kouluttautuneet kahteen eri luokkaan, mutta sitä

enemmän kouluttautuneet vain yhteen luokkaan. Ammattitaidon ylläpitämisen keinoihin

(Liite 1, kysymys 6) on niin ikään tullut muutoksia 10 vuoden aikana. Pääosiltaan ky-

symys noudatti Kaijan (1994) lisensiaattityössään käyttämiä kysymyksiä. Kaijan tutki-

muksessa oli kysytty lääkeinformaation lähteitä. Niinpä esim. viranomaistiedotukset

jätettiin pois vuoden 2001 kyselystä, koska ne palvelevat enemmän tietolähteenä kuin

ammattitaidon ylläpitämisen keinona. Osallistumisaktiivisuutta mittaavien kysymysten

validiutta parantamaan lomakkeeseen lisättiin kaksi kysymystä (5 ja 7) vastaajan oman

ajan käytöstä täydennyskoulutukseen.

Ammatillisen täydennyskoulutuksen normiluonnetta selvitettiin kysymällä mielipi-

dettä koulutuksen pakollisuudesta sekä suhtautumista osallistumattomiin kollegoihin ja

ammatin harjoittamisen määräaikaisuuteen (Liite 1, kysymykset 8 – 10). Samaan aihe-

piiriin liittyi myös kysymys täydennyskoulutukseen osallistumisen välttämättömyydestä

(Kysymys 14). Kysymykset 11 ja 12 käsittelivät ammatilliseen järjestötoimintaan ja

yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumista. Niiden avulla haluttiin selvittää vastaajien

yleistä osallistumisaktiivisuutta. Kysymys 13 vastaajien kokemista ammatilliseen täy-

dennyskoulutukseen osallistumisen syistä pohjautuu Leistevuon (1998) tutkimuksessa

käytettyyn kysymykseen. Tässä tutkimuksessa haluttiin kuitenkin keskittyä työstä ja

ihmisestä itsestään tuleviin motivaatiotekijöihin, joten valtaosa sosiaalisista osallistu-

mismotiiveista on jätetty pois. Perheen suhtautumista vastaajan kouluttautumista koh-

114

taan kysyttiin yhdistelmäkysymyksellä, jolla selvitettiin perheen vaikutuksen lisäksi

mm. työstä johtuvia kouluttautumiseen vaikuttavia tekijöitä (Liite 1, kysymys 15).

Vastaajien kokemuksia omasta työroolistaan selvitettiin kysymyksellä (16), jota on

käytetty mm. Piironen Hansenin (1980) ja Kaijan (1994) tutkimuksissa vuosina 1980 ja

1990. Kysymys (17), joka käsitteli alalla vallitsevia normeja, pohjautuu Masonin (1983)

Yhdysvalloissa käyttämiin kysymyksiin, jotka on sovellettu Suomen tilanteeseen 2000-

luvun alussa. Vastaajien taustatietoja kysyttiin lomakkeen lopussa. Syntymävuoden si-

jaan vastaajilta kysyttiin tutkinnon suorittamisvuotta, koska se voitiin liittää luontevasti

koulutusta koskevaan kysymykseen. Koska tutkinnon suorittamista kysyttiin avoimella

kysymyksellä, sitä ei käytetty muiden tulosten kanssa ristiintaulukoinneissa. Syntymä-

vuoden ilmoittaminen voi etenkin vanhimpien vastaajien mielestä tuntua kiusalliselta

eikä kerro mitään vastaajan ammattiuran pituudesta. Syntymävuosi olisi kuitenkin esim.

valmiiksi luokiteltuna kysymyksenä ollut hyödyllinen taustatieto, jolla olisin voitu var-

mistaa otoksen edustavuutta.

Vastaajien työpaikan kokoa mitattiin niin ikään luokitellulla kysymyksellä, jossa ap-

teekit jaettiin pieniin, keskisuuriin ja suuriin. Kysymyksen lähtökohdaksi valittiin

maamme apteekkien keskimääräinen reseptuuri, joka oli vuonna 2000 noin 47 000. Ko-

korajat 30 000 ja 60 000 asettuivat järkevästi sen molemmille puolille ja sillä erotettiin

pienet, keskisuuret ja suuret apteekit toisistaan. Nykyisten lääninrajojen mukainen jako

tuntui järkevältä pohjalta vastaajien alueellisen sijoittumisen selvittämiseen. Kysymyk-

sessä tiedusteltiin pääasiallista työskentelyaluetta – mikä ei välttämättä ole juuri nykyi-

nen työpaikka - koska tutkittavilta haluttiin tietoja myös koko uran aikaisista koulutus-

kokemuksista.

Kysymysten ymmärrettävyyttä ja järkevyyttä tutkittiin lomakkeen esitestauksella,

jonka jälkeen lomaketta muokattiin edelleen. Esitutkimuksessa testattiin myös kyselyyn

kuulunut saatekirje, jota niin ikään muokattiin saadun palautteen perusteella. Kyselylo-

makkeen esitestaukseen osallistui farmaseutteja ja proviisoreja sekä yksi apteekkari.

Esitestauksen perusteella kysymyksiä täsmennettiin ja erityisesti kysymys 17, jossa kä-

siteltiin apteekkilaisten suhtautumista erilaisiin apteekkialaa koskeviin väittämiin, muo-

kattiin uuteen uskoon, paremmin suomalaista farmaseuttista ammattikuvaa vastaavaksi.

115

7.2.2 Kyselytutkimus v. 1990

Vuoden 1990 lääkeinformaatiotutkimuksen (Liite 2) alkuperäisestä aineistosta tehtiin

uusinta-analyysit kysymyksistä 1 (apteekkilaisen kokemat työroolit), 33 (apteekissa

järjestettävä toimipaikkakoulutus), 34 (käytetyt lääkeinformaation lähteet) ja 37 (amma-

tillisiin koulutustilaisuuksiin osallistuminen). Taustatiedoista käytettiin kysymyksiä 43

(koulutus), 44 (tutkinnon suorittamisvuosi) ja 50 (työpaikan koko). Tuloksia ei ole nyt

esitetyssä muodossa analysoitu ja julkaistu aikaisemmin. Ammatilliseen koulutukseen

osallistumista kysyttiin avoimella kysymyksellä (täydennyskoulutukseen osallistuminen

kokonaisina päivänä), mutta uusinta-analyysissä vastaukset luokiteltiin vuoden 2001

tutkimuksen mukaisiin luokkiin. Kysymyksessä ei ollut määritelty, mitä ammatillisella

koulutuksella tarkoitetaan. Oletettavasti monet vastaajat ovat sisällyttäneet kysymyk-

seen myös mm. lääketeollisuuden järjestämiä iltoja.

7.3 Kyselyn vastaajaprofiili

Sekä vuonna 1990 että vuonna 2001 kyselyt toteutettiin postikyselyinä, jonka perus-

joukkoina olivat apteekeissa työskentelevät farmaseutit ja proviisorit (Taulukko 7.1).

Molempien kyselyjen osoitetiedot saatiin Suomen Farmasialiiton ja Suomen Proviiso-

riyhdistyksen osoiterekistereistä. Palautukseen käytettiin Kuopion yliopiston sosiaali-

farmasian laitoksen numeroituja vastauslähe tyskuoria. Niiden perusteella lähetettiin

uusintakysely (saatekirje v. 2001, Liite 3) niille otokseen kuuluneille apteekkilaisille,

jotka eivät olleet vastanneet kyselyyn määräaikaan mennessä.

Vuoden 2001 uusintakyselyn lähettämiseen mennessä oli selvinnyt, että Suomen Pro-

viisoriyhdistys oli lähettänyt osoitteita 50, mikä vastasi 10 % yhdistyksen koko jäsen-

kunnasta, ei pelkästään apteekkisektorilla työskentelevistä. Suomen Proviisoriyhdistyk-

sestä saatavien osoitteiden oikea määrä olisi ollut 30. Tästä syystä uusintakirjeitä lähe-

tettiin Suomen Proviisoriyhdistyksen jäsenille vain viisi (vastaanottajat arvottiin vas-

taamattomien joukosta). Näin otannaksi saatiin heidänkin osaltaan 10 % apteekkisekto-

rilla työskentelevistä.

116

Taulukko 7.1. Yhteenveto kyselytutkimuksen aineistoista vuosina 1990 ja 2001.

______________________________________________________________________ Kysely v. 1990 Kysely v. 2001 ______________________________________________________________________ 30 % satunnaisotos apteekkifarma- 10 % edustava satunnaisotos apteekki- seuteille ja -proviisoreille farmaseuteille ja -proviisoreille, poimintakriteereinä maantieteellinen ja

koulutuksellinen edustavuus Lähetettyjä lomakkeita 956 Lähetettyjä lomakkeita 406 Vastanneita 723, joista hylättyjä 9 Vastanneita ensimmäisen vaiheen jälkeen 226, muistutuskirjeen jälkeen 309, joista hylättyjä 3 Tutkimuksessa käytettyjen vastausten Tutkimuksessa käytettyjen vastausten määrä 714 määrä 306 Vastausprosentti 76 Vastausprosentti 75 ______________________________________________________________________

7.4 Aineiston edustavuus

Tutkimuksen kohderyhmäksi valittiin 10 % satunnaisotos apteekkifarmaseuteista ja

-proviisoreista. Määrä katsottiin riittäväksi kuvaamaan koko maan apteekkilaisia.

Vuonna 2001 kyselylomakkeen palauttaneet vastaajat muodostivat lähes 8 % koko ap-

teekkien farmaseuttisesta henkilökunnasta (3967 henkilöstä) ja farmaseuttien ja provii-

soreiden osuus vastaajista oli perusjoukon mukainen. Eteläsuomalaisista vastaajista oli

vastannut suhteellisesti pienempi osuus kuin muilla alueilla työskentelevistä vastaajista

(Taulukko 7.2). Tätä vahvistaa myös Suomen Proviisoriyhdistyksestä saatu suullinen

tieto, että heidän jäsenkuntansa painottuu Etelä-Suomeen. Pieni ongelma muodostui

siitä, että kysymyksessä tiedusteltiin pääasiallista työskentelyaluetta. Kaikki vastaajat

eivät ilmeisesti olleet työskennelleet selkeästi tietyllä alueella eivätkä osanneet valita

itselleen yhtä vaihtoehtoa. Yhteensä 6 vastaajaa ilmoitti työskennelleensä pääosin kah-

della maantieteellisellä alueella, yksi vastaaja oli ympyröinyt kaikki neljä aluetta. Näissä

tapauksissa yksi vaihtoehdoista valittiin satunnaisesti varsinaiseksi vastaukseksi. Työn-

tekijäjärjestöjen henkilörekistereissä ei ole tietoja jäsenten työpaikkojen koosta, joten

apteekkien kokoja ei ole voitu käyttää otannan poimintaehtoina. Tältä pohjalta on ym-

märrettävää, että vastaajien työpaikan koon mukaan luokiteltuna otos ei ole edustava.

117

Pienissä apteekeissa työskentelevät vastaajat olivat olleet aktiivisempia vastaamaan ky-

selyyn kuin isoissa työskentelevät (Taulukko 7.2).

Kun edellä mainitut rajoitukset pidetään mielessä, tutkimuksen tulokset voidaan

yleistää koko apteekkien farmaseuttista henkilöstöä koskevaksi. Vastaajien sukupuolta

ei kyselylomakkeessani kysytty lainkaan. Tämä perustui siihen, että joukon naisvaltai-

suus oli tiedossa (Kaija 1994), joten miespuolisten vastaajien intimiteettisuojaa ei vält-

tämättä olisi voitu taata. Toisaalta vastaajien sukupuolella ei ollut kyselylle suurtakaan

merkitystä. Koko 406 henkilön otoksesta miehiä oli 15, eli vajaa 4 %. Lopullisista vas-

taajista miesten lukumäärää ei tutkittu.

Vuoden 1990 kyselyyn vastaajat muodostivat 23 % apteekkien farmaseuttisesta hen-

kilökunnasta. Tässä tutkimuksessa käytetyt kysymykset olivat osa laajaa lääkeinformaa-

tiotutkimusta. Proviisoreiden ja farmaseuttien suhteellinen osuus aineistossa ei vastan-

nut perusjoukkoa, sillä proviisorit olivat vastanneet aktiivisemmin kuin farmaseutit

(Taulukko 7.2). Keskikokoisissa apteekeissa työskentelevät vastaajat olivat vastanneet

eniten, suurissa apteekeissa työskentelevät vähiten. Kaijan (1994, s. 17) tutkimuksen

mukaan vuoden 1990 farmaseuttivastaajien ikäjakauma vastasi perusjoukkoa, mutta 31

- 40-vuotiaat proviisorit olivat vastanneet muita proviisoreita useammin kyselyyn.

118

Taulukko 7.2. Tutkimusjoukon vertailu perusjoukkoon. ____________________________________________________________________________________ Tutkimusjoukko Perusjoukko v. 1990 v. 2001 Vertailutiedot 2001 % n % n % n Tutkinto Farmaseutti 76 539 84 258 84 3333 1) # Proviisori 24 175 15 47 16 634 1) # Yhteensä 23 * 714 8 * 306 3967 Pääasiallinen työskentelyalue Etelä-Suomen lääni 40 120 46 1638 2)

Länsi-Suomen lääni 33 100 29 1032 2) Itä-Suomen lääni 15 46 14 498 2) Oulun ja Lapin lääni 11 34 11 392 2) Työpaikan koko (res./vuosi) alle 30000 8 76 16 47 9 352 3) 30 000 – 60 000 26 259 27 82 24 945 3)

yli 60000 66 646 57 171 67 2586 3)

Työpaikan koko/ farmaseutit alle 30000 14 70 17 43 10 310 3)

30 000 – 60000 39 189 26 66 24 776 3) yli 60 000 47 226 57 145 67 2162 3) Työpaikan koko/proviisorit alle 30 000 4 6 9 4 7 42 3) 30 000 – 60000 43 70 35 16 27 169 3)

yli 60000 53 85 56 26 67 424 3) Tutkinnon suorittamisvuosi/farmaseutit ** - 1964 36 194 - 1974 28 150 29 75 1975 – 1984 15 82 19 50 1985 – 1994 21 112 31 80 1995 - 21 56 Tutkinnon suorittamisvuosi/proviisorit

- 1974 8 14 - 1984 50 88 24 10 1985 – 1994 42 73 37 15 1995 - 39 16 ______________________________________________________________________ 1) = Lääkelaitos ja Kansaneläkelaitos 2000, proviisoreiden lukumäärästä on vähennetty apteekkarit 2) = Suomen Farmasialiiton jäsenrekisteri 3) = Suomen Apteekkariliiton jäsenrekisteristä ja Yliopiston apteekista saaduista lukumääristä yhdistetty tieto # = farmaseuttien ja proviisoreiden suhteellinen osuus oli pysynyt samana sekä 1990 että 2001 aineistoissa * = prosenttia apteekeissa työskentelevien farmaseuttien ja proviisorien kokonaismäärästä * * = myös osa proviisoreista oli ilmoittanut farmaseutin tutkinnon suorittamisvuoden

119

7.5 Kyselyjen analysointi

Kyselyn tulokset analysoitiin SPSS -tilasto-ohjelmalla (Kanniainen 1999, Muhli ja

Kanniainen 2000). Vuoden 1990 aineiston analyysissä kysymyksistä tehtiin ristiintaulu-

kointeja luokiteltujen taustamuuttujien kanssa. Selittävinä muuttujina käytettiin mm.

vastaajan tutkintoa, työpaikan kokoa luokiteltuna, työajan ulkopuoliseen koulutukseen

sekä ammatilliseen koulutukseen osallistumista. Vuoden 2001 tuloksiin otettiin vasta-

uksien suorat jakaumat sekä ristiintaulukointeja käyttäen taustamuuttujina vastaajien

tutkintoa, työpaikan kokoa ja maantieteellistä sijaintia sekä vastaajien koulutukseen

osallistumista. Kahdesta kysymyksestä (13 ja 17) tehtiin faktorianalyysi. Faktoroinnin ja

ristiintaulukointien lisäksi ei käytetty muita analyysimenetelmiä. Tulosten tilastollisissa

vertailuissa käytettiin khiin neliötestiä ja joidenkin tulosten tarkentamiseen Fisherin

tarkan todennäköisyyden testiä. Ne tulokset, joissa Fisherin tarkan todennäköisyyden

testiä käytettiin, on merkitty erikseen kyseisissä taulukoissa.

Lomakkeen avoimet kysymykset koodattiin ennen tulosten tallentamista. Tutkimuk-

sen tekijä koodasi yli puolet lomakkeista siten, että vastausluokat muodostettiin uusien

aihealueiden tullessa esiin. Kun uusien vastausluokkien löytyminen loppui, siirrettiin

loppujen lomakkeiden luokittelu tutkimussihteerin tehtäväksi. Tutkimussihteeri myös

tallensi lomakkeiden tiedot tietokoneelle ja teki analyysit tutkijan ja tilastotieteen asian-

tuntijan ohjeiden mukaan.

7.5.1 Kouluttautumista ja ammattitaidon ylläpitämistä kuvaavat summamuuttujat

Vastaajien koulutukseen osallistumisen kokonaisuutta tutkittiin myös kysymyksistä

1 – 3 muodostetulla summamuuttujalla, jossa suurin pistemäärä oli 16 (=10+3+3), täy-

sin osallistumattomalla tulos oli 0 pistettä (Taulukko 7.3). Pitkäkestoiselle koulutukselle

saatiin pistemäärä laskemalla vuosina 2000 – 2001 meneillään olleiden pitkäkestoisten

koulutusten koulutuspäivien keskiarvo. Suurella pisteytyksellä haluttiin myös korostaa

pitkäkestoisen koulutuksen merkitystä. Summamuuttuja luokiteltiin edelleen neljään

luokkaan (0 pistettä = ei lainkaan, 1-2 pistettä = hyvin vähän, 3 – 9 pistettä = kohtala i-

sesti ja 10 – 16 pistettä = paljon). Hyvin vähän opiskellut vastaaja oli osallistunut kor-

120

keintaan vajaan päivän tai alle 7 tuntia koulutukseen. Kohtalaisesti osallistunut vastaaja

oli opiskellut muutoin aktiivisesti, mutta ei ollut osallistunut pitkäkestoiseen koulutuk-

seen. Paljon opiskelleet olivat osallistuneet vähintään pitkäkestoiseen koulutukseen.

Taulukko 7.3. Koulutukseen osallistuminen –summamuuttujan muodostaminen. _____________________________________________________________________ Koulutus Pistemäärät Työpaikan ulkopuolinen koulutus > 2 päivää 1-2 päivää < 1 päivä ei lainkaan Toimipaikkakoulutus > 15 tuntia 7 – 14 tuntia < 7 tuntia ei lainkaan ______________________________________________________________________ Pitkäkestoinen koulutus 10 0 Työpaikan ulkopuolinen koulutus 3 2 1 0 Toimipaikkakoulutus 3 2 1 0 __________________________________________________________________________________

Toinen summamuuttuja muodostettiin ammattitaidon ylläpitämisen keinoista siten,

että säännöllinen käyttö toi 3 pistettä, joskus –vastaus yhden pisteen ja ei lainkaan –

vaihtoehto jätettiin pisteittä. Myös ammattitaidon ylläpitämisen keinot –summamuuttuja

luokiteltiin neljään luokkaan (0 – 10 pistettä = hyvin vähän, 11 – 14 pistettä = kohta-

laisesti, 15 – 19 pistettä = paljon ja 20 – 30 pistettä = erittäin paljon). Luokittelurajat

saatiin siten, että jos vastaaja oli ympyröinyt kaikissa kymmenessä vaihtoehdossa koh-

dat ei lainkaan tai joskus, hän sai maksimissaan 10 pistettä. Kohtalaisen aktiivinen kei-

nojen käyttäjä oli vastannut ainakin joihinkin kohtiin myös usein, paljon käyttänyt oli

vastannut maksimissaan puoleen vaihtoehdoista usein –vastauksen. Erittäin paljon am-

mattitaidon keinoja käyttävä vastaaja oli vastannut vähintään viiteen vaihtoehtoon jos-

kus ja viiteen usein.

7.5.2 Motivaatiomittarin rakentaminen ja validoint i

Koulutukseen osallistumisen syistä (Liite 1, kysymys 13) tehtiin faktorianalyysi, jolla

haluttiin selvittää kysymyksen validiteettia sekä sitä, miten moniosaisen kysymyksen eri

osat korreloivat keskenään ja voidaanko niitä mahdollisesti yhdistää uusiksi muuttujiksi.

Varimax-rotaation jälkeen saatiin neljä faktoria, jotka selittivät 64 prosenttia kaikkien

15 muuttujan varianssista (Taulukot 7.4 ja 7.5). Faktoreiden nimet löytyvät taulukosta

7.4. Rotaatiomatriisiin otettiin mukaan korrelaatiot, jotka ylittivät arvon 0,3. Tuloksista

121

laskettiin faktorikohtaisesti Cronbachin alfa faktoreiden sisäisen reliabiliteetin varmis-

tamiseksi.

Taulukko 7.4. Yhteenveto koulutuksen osallistumisen syitä käsitelleen kysymyksen faktoreista ja niiden komponenteista. Faktori Komponentti (vahvimman latauksen saanut ensimmäi-

senä) Ammatissa kehittyminen: selitysosuus 29 % α = 0,87

Pysyäkseni ajan tasalla ammatissani Pystyäkseni vastaamaan asiakkaiden antamiin haasteisiin Kartuttaakseni ammatissani tarpeellisia tietoja Voidakseni entistä paremmin hoitaa työni

Vaihtelun tarve : selitysosuus 17 % α = 0,74

Käyttääkseni aikaani hyödyllisesti Päästäkseni etenemään urallani Saadakseni vaihtelua varsinaisen työn lomassa Tavatakseni ihmisiä ja saadakseni uusia tuttavia

Itsensä kehittäminen: selitysosuus 10 % α = 0,74

Tieto sinänsä kiinnostaa minua Parantaakseni yleissivistystäni Sisäisestä tarpeesta oppia uutta Kehittääkseni itseäni ihmisenä

Työmotivaatio: selitysosuus 8 % α = 0,71

Työnantajani kannustuksesta Lisätäkseni työmotivaatiotani Työkavereitten kannustuksesta

Kaikkien neljän faktorin Cronbachin alfat olivat kohtalaisen korkeita (Nummenmaa

ym. 1997, s. 186 – 187, 192 – 193). Viimeisessä faktorissa alfa olisi ollut suurempi, jos

komponentti, lisätäkseni työmotivaatiotani, olisi jätetty siitä pois. Kyseinen kompo-

nentti on siis jossakin määrin ristiriitainen muiden komponenttien kanssa. Yhtä yksit-

täistä komponenttia ei kuitenkaan haluttu poistaa analyysistä, joten tilanne jätettiin en-

nalleen.

122

Taulukko 7.5. Varimax-rotaation jälkeen muodostuneet faktorit koulutukseen osallis-tumisen syistä (Liite 1, kysymys 13). Komponentti Faktori

1 Faktori

2 Faktori

3 Faktori

4 Pysyäkseni ajan tasalla ammatissani 0,882 Kartuttaakseni ammatissani tarpeellisia tietoja

0,870

Voidakseni entistä paremmin hoitaa työni 0,841 Pystyäkseni vastaamaan asiakkaiden antamiin haasteisiin

0,800

Käyttääkseni aikaani hyödyllisesti 0,814 Päästäkseni etenemään urallani 0,764 Saadakseni vaihtelua varsinaisen työn lomassa

0,690

Tavatakseni ihmisiä ja saadakseni uusia tuttavia

0,523

Tieto sinänsä kiinnostaa minua 0,856 Sisäisestä tarpeestani oppia uutta 0,739 Parantaakseni yleissivistystäni 0,376 0,583 Kehittääkseni itseäni ihmisenä 0,503 0,545 Työnantajani kannustuksesta 0,866 Työkavereitteni kannustuksesta 0,860 Lisätäkseni työmotivaatiotani 0,304 0,517 Ominaisarvo 4,3 2,6 1,5 1,2

Toiseen faktoriin latautui melko vahvasti myös kohta: kehittääkseni itseäni ihmisenä.

Se latautui kuitenkin voimakkaammin seuraavalle, itsensä kehittämisen faktorille, johon

se myös sisällytettiin. Kaikkien faktoreiden ominaisarvot olivat yli 1, ja faktoreiden

komponentit olivat myös sisällöllisesti järkeviä. Faktorianalyysiä voidaan siis pitää on-

nistuneena (vrt. Nummenmaa ym. 1997, s. 231).

Faktoroinnin jälkeen kysymyksestä tehtiin faktorikohtaiset kolmeluokkaiset summa-

muuttujat (Taulukko 7.6). Tässä muodossa kouluttautumisen syitä voitiin analysoida

muita muuttujia vasten huomattavasti havainnollisemmin kuin yksittäisinä muuttujina.

Kussakin vastausvaihtoehdossa summamuuttujaan laskettiin se pistemäärä, jonka vas-

taaja oli ympyröinyt. (vaihtoehto erittäin tärkeänä = 4 pistettä, melko tärkeänä = 3 pis-

tettä, jne). Alin mahdollinen pistemäärä ei siis ollut nolla vaan esim. 1 faktorilla 4 (= 4 x

1 piste). Luokittelun alarajaksi merkittiin jokaisessa summamuuttujassa vastaajien saa-

vuttama alin pistemäärä.

123

Taulukko 7.6. Faktoroinnin perusteella muodostettujen summamuuttujien luokittelu ja

sen kriteereinä käytetyt summapisteet, luokille annetut määritteet ja eri luokkiin sijoit-

tuneet vastanneiden määrät (Liite 1, kysymys 13).

Summamuuttuja Luokittelujen

määritteet Summa-pisteet* Ammatissa

kehittyminen n

Vaihtelun tarve

n

Itsensä kehittäminen

n

Työmoti-vaatio

n Erittäin tärkeä 16 202 Melko tärkeä 14 -15 59 Merkitys kohtalainen

8-13

42

Tärkeä 12 – 16 42 Melko tärkeä 8 – 11 162 Merkitys pieni

4 – 7 99

Tärkeä 14 – 16 95 Melko tärkeä 11 – 13 133 Merkitys pieni

4 – 10 75

Tärkeä 9 – 12 79 Merkitys pieni 6 – 8 168 Ei merkitystä 3 - 5 53 * luokittelun alaraja = vastaajien saavuttama alin pistemäärä

Esimerkki summamuuttujapisteiden laskemisesta:

- Neljännen faktorin ensimmäisessä kysymyksessä (lisätäkseni työmoti-

vaatiotani) vastaaja on ympyröinyt vaihtoehdon 2

- Toisessa kysymyksessä (työnantajani kannustuksesta) vaihtoehdon 2

- Kolmannessa kysymyksessä (työkavereitteni kannustuksesta ) vaihto-

ehdon 1

- Summamuuttujan arvoksi saadaan 2+2+1 = 5

Summamuuttujia luokiteltaessa 1. faktori oli ongelmallinen, sillä noin kaksi kolmas-

osaa vastaajista sai siinä summapisteiden maksimipistemäärän. Tästä oli tehtävä oma

luokkansa, joka nimettiin erittäin tärkeä –nimellä. Tämän jälkeen jäljelle jääneet vaihto-

ehdot luokiteltiin kahteen kohtalaisen tasasuureen luokkaan. Vaihtelun tarve ja työmoti-

124

vaatio –summamuuttujien alin luokka muodostettiin ei merkitystä tai merkitys pieni –

vastauksista, toinen melko tärkeänä –vastauksista. Itsensä kehittäminen –faktori ei ollut

yhtä selkeä, sillä 1 tai 2 vaihtoehdon valinneita (summa alle 8 p) oli hyvin vähän. Luo-

kittelurajoja siirrettiin tästä syystä ylöspäin niin, että luokista muodostui järkevän ko-

koisia.

7.5.3 Normimittareiden rakentaminen ja validointi

Myös moniosaisesta, apteekkialan ammatillisia normeja selvittäneestä kysymyksestä

(Liite 1, kysymys 17) tehtiin faktorianalyysi. Tällä haluttiin selvittää aikaisemmasta

Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta (Mason 1983) suomennettujen ja meidän

oloihimme sovellettujen kysymysten validiteettia. Niin ikään kysymyksen eri osien kes-

kinäinen korrelaatio ja kysymysten yhdistäminen uusiksi muuttujiksi olivat mielenkiin-

non kohteina. Varimax-rotaation jälkeen saatiin yhdeksän faktoria, jotka selittivät yh-

teensä 61 % kaikkien 25 muuttujan varianssista (Taulukot 7.7 ja 7.8). Faktoreiden ni-

met löytyvät taulukosta 7.7. Rotaatiomatriisiin otettiin mukaan korrelaatiot, jotka ylitti-

vät arvon 0,3.

Faktorianalyysissä tutkittiin myös seitsemän ja kahdeksan faktorin mukaiset vaihto-

ehdot. Seitsemän faktorin selitysosuus tuloksista jäi liian pieneksi (53 %). Kahdeksan

faktorin ratkaisussa komponentit hajaantuivat liikaa ja yksittäisiin faktoreihin kasautui

sisällöltään vaihtelevia komponentteja. Yhdeksän faktorin ratkaisu oli siis näitä parem-

pi.

125

Taulukko 7.7. Yhteenveto ammatillisia normeja selvittäneistä faktoreista ja niihin sisäl-

tyvistä komponenteista alaa koskevissa väittämissä (Liite 1, kysymys 17).

Faktori Komponentti (vahvimman latauksen saanut ensimmäisenä) F1, Lääketietous : selitysosuus 17 % α = 0,60

Lääkeinformaation anto vaatii laajaa tietoutta lääkkeistä. Korkea koulutustaso on apteekkien farmaseuttisen työn vaatimus. Ilman jatkuvaa kouluttautumista apteekkilaisen on vaikea säilyttää ammattitaitoaan. Apteekkilaisten eettiset ohjeet ovat noudattamisen arvoisia.

F2, Itsehoidon neuvonta: selitysosuus 9 % α = 0,56

Potilaat saavat riittävästi tietoa itsehoitolääkkeistä ilman apteekeis-sa annettavaa opastustakin (neg. lataus). Opastan mielelläni asiakkaita sekä itsehoito- että reseptilääkkeiden käytössä. On tärkeää antaa potilaalle neuvoja lääkkeiden käytöstä, vaikka hän ei ostaisikaan mitään. Itsehoitolääkkeiden käytön opastus on apteekkien keskeinen tehtä-vä.

F3, Koulut-tautuminen: selitysosuus 7 % α = 0,38

Apteekkilaisten on mahdollista pitää yllä ammattitaitoaan aktiivi-sen tiedonhankinnan kautta ilman kurssejakin (neg. lataus). Osallistun säännöllisesti ammatillisiin kokouksiin. Pidän tärkeänä ammatillista koulutusta.

F4, Lääkeneu-vontarooli: selitysosuus 6 % α = 0,48

TIPPA-tietokannan käyttö vie liikaa aikaa ja ruuhkauttaa asiakas-palvelua (neg. lataus). Käytän TIPPA-tietokantaa päivittäin potilaiden opastuksessa. Muiden terveydenhuollon alojen ihmiset eivät ole päteviä teke-mään farmasian töitä (neg. lataus).

F5, Tietotulva (neg. faktori): selitysosuus 5 % α = 0,50

Ammattilehtien lukemiseen ei ole aikaa, vaikka intoa olisikin. Lääkkeistä tulee niin paljon uutta tietoa, että sen seuraaminen on työlästä. Luen säännöllisesti farmasian ammattilehtiä (neg. lataus).

F6, Itsehoito (neg. faktori): selitysosuus 5 % α = 0,40

Itsehoitoasiakas olisi saatava jokaisella käynnillä ostamaan jota-kin. Itsehoitoasiakkaiden opastus ei ole niin tärkeää kuin reseptiasiak-kaiden opastus.

F7, Ammattitaito: selitysosuus 5 % α = 0,43

Apteekkilaiset ovat mielestäni ammattitaitoisia. Työpaikallani on lääkehoidon opastukseen ja neuvontaan kannus-tava ilmapiiri.

F8, Farmasia yh-teiskunnassa: selitysosuus 4 % α = 0,37

Monet muut ammatit ovat yhteiskunnalle farmasiaa tärkeämpiä (neg. lataus). Apteekkityö on elintärkeää yhteiskunnalle.

F9, Lääkärin roo-li: selitysosuus 4 % α = 0,52

Reseptilääkkeiden käytöstä kertominen on lääkärin, ei apteekin tehtävä. Lääkäri on apteekkia tärkeämpi potilaiden reseptilääkkeiden käy-tön opastajana.

126

Faktorikohtaisella Cronbachin alfan laskemisella haluttiin varmistaa faktoreiden si-

säistä reliabiliteettia. Alfojen arvot eivät nousseet kovin korkeiksi. Tilanne selittyy osit-

tain sillä, että faktoreissa oli hyvin vähän komponentteja. Jos faktoreihin sisältyi nega-

tiivisesti latautuneita komponentteja, niiden arvot käännettiin vastakkaisiksi (vaihtoehto

4 = 1 piste, vaihtoehto 3 = 2 pistettä, jne) ennen analyysejä. Negatiivisesti latautuneet

komponentit on mainittu erikseen taulukossa 7.7 (neg. lataus). Myös kaksi kokonaista

faktoria, viiden ja kuudes, olivat negatiivisia sisällöltään. Ne on niin ikään merkitty tau-

lukkoon 7.7 (neg. faktori). Faktoreissa 4 ja 5 viimeisten komponenttien pois jättäminen

olisi hieman parantanut alfan arvoa. Ero ei kuitenkaan ollut huomattava, joten kom-

ponentit jätettiin paikoilleen. Vaikka faktoreiden muodostuminen tässä kysymyksessä ei

ollut niin selkeää kuin kouluttautumisen syitä käsittelevässä kysymyksessä, ne päätettiin

kuitenkin toteuttaa. Summamuuttujien ristiintaulukointi taustamuuttujien kanssa on

huomattavasti selkeämpää kuin yksittäisten komponenttien käyttö analyysissä.

Monet väittämät latautuivat paitsi varsinaiselle faktorilleen myös muille faktoreille

(Taulukko 7.8). Tämäkin kuvastaa sitä, ettei faktoreiden muodostaminen ollut tässä ky-

symyksessä yhtä selkeää kuin kouluttautumisen syitä analysoitaessa. Hajautuneiden

komponenttien tilanteessa varsinaiseksi faktoriksi valittiin yleensä se, johon kyseinen

komponentti oli latautunut vahvimmin. Poikkeuksen muodosti väittämä: reseptilääkkei-

den käytöstä kertominen on lääkärin, ei apteekin tehtävä. Se latautui vahvimmin, mutta

negatiivisesti toiselle, itsehoidon neuvonnan faktorille. Vaikka se latautui heikommin

viimeiselle, lääkärin rooli –faktorille, se sijoitettiin sinne, koska se asiasisältönsä puo-

lesta sopi paremmin siihen ja toisaalta viimeiseen faktoriin olisi jäänyt muutoin vain

yksi komponentti. Komponentin pakottaminen faktoriin saattoi aiheuttaa sen, että fakto-

rin ominaisarvo jäi alle yhden. Faktoreita muodostettaessa katsottiin kuitenkin, että

komponenttien sisällöllinen sopivuus oli tärkeämpi tekijä kuin tiukka matemaattiseen

alarajaan tuijottaminen (vrt. Nummenmaa ym. 1997, s. 231).

127

Taulukko 7.8. Varimax-rotaation jälkeen muodostuneet faktorit alaa koskevissa väit-

tämissä (Liite 1, kysymys 17).

Komponentti F 1 F 2 F 3 F 4 F 5 F 6 F 7 F 8 F 9 Lääkeinformaation anto

0,777

Korkea koul.taso 0,744 Ilman jatkuvaa 0,528 0,412 Apt.eettiset ohjeet 0,492 -0,342 Potilaat saavat -0,607 Opastan mielell. 0,596 On tärkeää antaa 0,441 0,480 Itsehoitolääkkeiden 0,461 -0,417 Apteekkilaisten on -0,675 Osallistun säänn. 0,589 Pidän tärkeänä 0,418 0,438 TIPPA -tietokannan 0,719 Käytän TIPPA - -0,701 Muiden terv.huol. 0,581 Ammattilehtien 0,808 Lääkkeistä tulee 0,678 Luen säännöllisesti 0,392 -0,471 Itsehoitoasiakas 0,795 Itsehoitoasiakkaid. 0,635 Apteekkilaiset 0,827 Työpaikallani -0,331 0,664 Monet muut amm. 0,823 Apteekkityö 0,344 0,357 -0,533 Lääkäri on 0,788 Reseptilääkkeiden -0,732 0,409 Ominaisarvo 4,2 2,2 1,7 1,5 1,4 1,2 1,2 1,1 0,9

Myös kysymyksestä 17 muodostettiin kolmeluokkaiset summamuuttujat (Taulukko

7.9), mutta kahdesta ensimmäisestä summamuuttujasta tutkittiin myös neljäluokkaiset

vaihtoehdot. Toiselle faktorille 4- luokkainen luokittelu antoi selkeämpiä tuloksia kuin

3-luokkainen. Siksi joissakin kysymyksissä on tuotu esille myös tämän summamuuttu-

jan neljän luokan mukaiset tulokset. Luokittelun alarajaksi merkittiin jokaisessa sum-

mamuuttujassa vastaajien saavuttama alin pistemäärä. Summamuuttujat muodostettiin

siten, että kussakin vastausvaihtoehdossa vastaajan ympyröimä luku laskettiin summa-

muuttujan pisteisiin. Negatiivisesti latautuneissa kysymyksissä vastausten arvot kään-

nettiin päinvastaisiksi.

128

Taulukko 7.9. Summamuuttujien luokittelun kriteereinä käytetyt summapisteet, luokil-

le annetut määritteet ja eri luokkiin sijoittuneet vastanneiden määrät alaa koskevissa

väittämissä (Liite 1, kysymys 17).

Summamuuttuja Luokittelujen

määritteet Summa-pisteet* F 1

n F 2 n

F 3 n

F 4 n

F 5 n

F 6 n

F 7 n

F 8 n

F 9 n

Positiivinen 15 – 16 165 113 Melko positiivinen 12 – 14 127 162 Negatiivinen 8 – 11 11 26 Positiivinen 10 – 12 51 50 Melko positiivinen 7 – 9 184 165 Negatiivinen 3 – 6 64 73 Positiivinen 3 – 6 107 Melko positiivinen 7 – 9 180 Negatiivinen 10 – 11 15 Positiivinen 2 158 Melko positiivinen 3 – 4 133 Negatiivinen 5 – 6 12 Positiivinen 7 – 8 145 118 Melko positiivinen 5 – 6 146 167 Negatiivinen 2 – 4 14 11 Tasa-arvoinen 2 – 4 144 Lääkärin rooli kohtalainen

5 – 6 133

Lääkärin rooli korostunut

7 - 8 26

* luokittelun alaraja = vastaajien saavuttama alin pistemäärä

Esimerkki summamuuttujapisteiden laskemisesta:

- Kolmannen faktorin ensimmäisessä kysymyksessä (Apteekkilaisten on

mahdollista pitää yllä…) vastaaja on ympyröinyt vaihtoehdon 2.

Komponentti on negatiivisesti latautunut, joten vastauksen arvo kään-

netään ja saadaan arvo = 3

- Toisessa kysymyksessä (Osallistun säännöllisesti ammatillisiin…)

vaihtoehdon 3

- Kolmannessa kysymyksessä (Pidän tärkeänä ammatillista koulutusta )

vaihtoehdon 4

- Summamuuttujan arvoksi saadaan 3 + 3 + 4 = 10 pistettä.

129

Summamuuttujien luokat valittiin niin, että täysin tai jokseenkin eri mieltä –

vastaukset sijoitettiin alimpaan luokkaan, jokseenkin samaa mieltä keskimmäiseen ja

täysin samaa mieltä –vastaukset ylimpään luokkaan. Poikkeuksen muodostivat faktorit,

joissa vastaajat olivat vastanneet pääosin samaa mieltä –vaihtoehtoja. Näissä tapauksis-

sa luokittelun alarajoja nostettiin ylöspäin.

Summamuuttujien muodostamisella haluttiin selvittää sitä, miten hyvin muodostetut

uudet muuttujat kuvaavat apteekkialalla vallitsevia normeja. Luokitellut summamuuttu-

jat ristiintaulukoitiin vastaajien koulutukseen osallistumisen ja ammattiroolin kokemi-

sen kanssa. Näiden ristiintaulukointien tavoitteena oli saada selkeämpiä tuloksia kuin

kysymyksen yksittäisiä muuttujia tutkimalla.

7.6 Haastattelututkimus v. 2001

Kyselyä täydennettiin haastattelemalla vastaajia ja alan asiantuntijoita. Tällä haluttiin

saada monipuolinen kuvaus apteekkilaisten kouluttautumisesta, varmistaa aineiston luo-

tettavuutta ja syventää tietoa vastaajien kokemuksista.

Kyselytutkimuksen yhteydessä vastaajilla oli mahdollisuus antaa allekirjoituksella

varmistettu yhteystietonsa, jotta tutkija voisi ottaa heihin yhteyttä myöhemmin. Kaikki-

aan 72 vastaajaa (24 %) antoi yhteystietonsa. Haastattelut tehtiin kesän ja syyskuun

2001 aikana ja haastattelijana toimi tutkija itse (haastattelurunko, Liite 4). Ensimmäiset

viisi haastattelua tehtiin haastateltavien luona joko heidän kotonaan tai työpaikallaan

työajan jälkeen (kun muu henkilökunta oli poistunut paikalta). Haastattelun ajankohta

sovittiin etukäteen puhelimessa. Haastateltaviin haluttiin tutustua henkilökohtaisesti ja

saada kokemuksia heidän suhtautumisestaan itse haastattelutilanteeseen. Tutkijan arvion

mukaan kaikki viisi haastateltavaa suhtautuivat tilanteeseen hyvin luontevasti. Yksi

haastateltava ilmaisi nauhoituksen jälkeen tyytyväisyytensä siitä, että oli päässyt haasta-

teltavaksi. Hän halusi kertoa omalta kannaltaan syyt vähäiseen kouluttautumiseensa.

Yksi haastateltava (jonka kokemukset apteekista työpaikkana olivat melko negatiivisia)

oli muita hiljaisempi. Haastatteluissa ei ollut läsnä ulkopuolisia henkilöitä.

Haastateltavien valinnassa keskeistä oli se, että he olivat osallistuneet koulutukseen

vaihtelevilla tavoilla ja vaihtelevia määriä, työskentelivät erikokoisissa apteekeissa ja eri

130

puolilla maata sekä olivat vaihtelevan ikäisiä (Taulukko 7.10). Kun haastattelulla halut-

tiin erityisesti saada tietoa farmaseuttien ja proviisoreiden kouluttautumiskokemuksista,

ei aivan lähivuosina valmistuneita vastaajia otettu mukaan haastatteluihin. Proviisorei-

den osuus haastateltavista oli sama kuin kyselyyn vastanneista.

Etenkin haastateltavien maantieteellinen jakautuminen, mutta myös kustannussyyt

vaikuttivat siihen, että viiden haastattelun jälkeen loput päätettiin tehdä puhelimitse.

Puhelinhaastattelujen ajankohta sovittiin joko etukäteen tai haastattelu tehtiin suoraan

ensimmäisen puhelun aikana. Puhelinhaastattelussa haastateltavien sanattomia reaktioita

ei voi päätellä, ei myöskään sitä, onko paikalla muita henkilöitä, joiden läsnäolo saattai-

si häiritä tapahtumaa. Kukaan haastateltavista ei kieltäytynyt haastattelusta, vaikka van-

hin hieman ihmettelikin, voiko hän ikänsä puolesta vielä osallistua. Yksikään haastatel-

tavista ei suhtautunut puheluun kärsimättömästi. Sekä kasvotusten (n=5) että puhelimit-

se (n=14) osallistuneet haastateltavat suhtautuivat tutkijan arvion mukaan haastatteluun

luontevasti, eikä nauhoitus tuntunut häiritsevän haastattelutilannetta. Jotkut haastatelta-

vat puhuivat paljon teemakysymysten johdattelemana, toisille piti esittää tarkentavia

lisäkysymyksiä. Haastattelut alkoivat toistaa itseään 14-15 haastattelun jälkeen. Siinä

vaiheessa haastateltaviksi haluttiin kuitenkin vielä joitakin pitkään apteekeissa työsken-

nelleitä farmaseutteja, joten haastattelujen lopulliseksi lukumääräksi saatiin 19.

Haastattelut noudattivat teemahaastattelun periaatetta ja ne kestivät 10 – 30 minuut-

tia. Haastattelun teemoina olivat koulutukseen osallistuminen (mm. miten paljon haasta-

teltava osallistuu koulutukseen ja tunteeko haastateltava henkilöitä, jotka eivät osallistu

lainkaan koulutukseen), kouluttautumisen motiivit ja osallistumiseen vaikuttavat tekijät.

Ennen haastattelua haastateltaville korostettiin tapahtuman luottamuksellisuutta ja heil-

tä pyydettiin lupaa haastattelun nauhoittamiseen. Kaikki haastateltavat suostuivat tähän.

131

Taulukko 7.10. Haastateltavien kuvaus. Koulutukseen osallistumisen kuva Tutkinto

(+haastattelun:o) Työssäoloaika Työpaikan koko

(reseptejä/vuosi) Osallistunut paljon, etenkin lähialueella Farmaseutti 6 yli 10 vuotta yli 60 000 Osallistunut aktiivisesti, etenkin työpaikalla Farmaseutti 7 noin 10 vuotta yli 60 000 Osallistunut kaikkeen, mitä on lähellä Farmaseutti 17 yli 30 vuotta 30 000 – 60 000 Osallistunut hyvin paljon, etenkin vapaa-ajalla

Farmaseutti 8 yli 20 vuotta yli 60 000

Osallistunut paljon sekä työ- että vapaa-ajalla

Farmaseutti 9 alle 10 vuotta yli 60 000

Osallistunut melko paljon, sekä työ- että vapaa-ajalla

Farmaseutti 15 yli 30 vuotta yli 60 000

Osallistunut vapaa-aikana Proviisori 2 yli 15 vuotta yli 60 000 Yleensä päässyt paljon Farmaseutti 1 yli 20 vuotta 30 000 – 60 000 Osallistunut melko paljon, haluaisi enem-mänkin

Farmaseutti 10 noin 20 vuotta yli 60 000

Osallistunut paljon, viime vuonna vähem-män

Proviisori 3 noin 15 vuotta yli 60 000

Osallistunut työpaikalla, ei vapaa-aikana Farmaseutti 12 yli 10 vuotta yli 60 000 Osallistunut kohtalaisesti lähialueella Farmaseutti 3 noin 10 vuotta yli 60 000 Osallistunut kohtalaisesti, pääosin vapaa-ajalla

Farmaseutti 14 noin 40 vuotta yli 60 000

Pyrkinyt osallistumaan aktiivisesti, vain vähän vapaa-ajalla

Farmaseutti 16 yli 30 vuotta 30 000 – 60 000

Ei ole osallistunut kovin paljon Farmaseutti 11 vajaa 20 vuotta 30 000 – 60 000 Osallistunut melko vähän Farmaseutti 5 noin 30 vuotta alle 30 000 Hyvin vähän, sekin omalla ajalla Proviisori 1 vajaa 10 vuotta alle 30 000 Ei lainkaan Farmaseutti 4 5 vuotta yli 60 000 Ei lainkaan Farmaseutti 2 alle 10 vuotta alle 30 000

Puhelujen nauhoituksessa käytettiin apuna nauhuriin liitettävää adapteria. Tällä taat-

tiin nauhoitusten hyvä tekninen taso. Puhelinhaastattelut onnistuivat teknisesti kasvotus-

ten tehtyjä haastatteluja paremmin, sillä vm. tilanteessa nauhuria oli joskus vaikea sijoit-

taa riittävän lähelle sekä haastattelijaa että haastateltavaa. Vastaajien intimiteettisuojan

takaamiseksi haastateltaville annettiin keksityt nimet, joita heistä voidaan käyttää, kun

suoria haastattelulainauksia käytetään tulosten raportoinnissa. Kyselylomakkeen saate-

kirjeessä oli käynyt ilmi tutkijan rooli apteekkarina, mutta tätä ei tuotu haastattelussa

missään vaiheessa enää esille. Haastattelija esitteli itsensä nimellään ja kertoi tekevänsä

kyselyn jatkotutkimusta osana väitöskirjatutkimusta. Osan haastateltavista tutkija tunsi

henkilökohtaisesti, eikä heitä pyritty välttelemään haastateltavia valittaessa. Valintakri-

teerinä heidänkin kohdallaan oli vaihteleva kokemus täydennyskoulutuksesta. Heidän

132

haastattelunsa eivät poikenneet tilanteena muista haastatteluista, eikä tuttavuus tutkijan

arvion mukaan vaikuttanut vastauksiin.

Haastattelujen alussa haastateltavilta kysyttiin taustatietoina perhetilannetta ja työhis-

toriaa. Näitä tietoja ei raportoida tuloksissa vaan niitä käytetään ainoastaan taustamate-

riaalina, jotta haastateltavien vastaukset voidaan paremmin sijoittaa heidän elämäntilan-

teisiinsa.

Tutkija litteroi itse kaikki haastattelut. Myös tällä menettelyllä varmistettiin vastaaji-

en intimiteettisuojaa, koska näin kukaan muu kuin tutkimuksen tekijä ei ole kuunnellut

nauhoja. Toisaalta tutkijan oma työpanos litteroinnissa muodosti jo osan tutkimuksen

analyysivaiheesta. Tuloksia käytiin alustavasti läpi NUD.IST laadullisten aineistojen

analyysiohjelmalla. Koska aineisto oli tutkijalle siinä vaiheessa jo haastattelujen ja litte-

roinnin jälkeen hyvin tuttu, ei NUD.IST:n käytöstä saatu suurta lisähyötyä varsinaiseen

analyysiin. Tästä syystä teksti päädyttiin käymään läpi luokittelemalla, tekemällä yh-

teenvetoja ja etsimällä siitä normiteorian mukaisia aihepiirejä. Tällä tavalla uskottiin

päästävän systemaattisempaan ja pelkistetympään analyysiin kuin mekaanisella ana-

lyysiohjelman käytöllä. Grounded theory analysis -menetelmä (Punch 1998, s. 210),

jossa valittu teoria ohjaa laadullista analyysiä, koettiin tälle tutkimukselle hyvin sove l-

tuvaksi lähestymistavaksi, joten sitä pyrittiin noudattamaan.

7.7 Asiantuntijahaastattelut v. 2001

Koulutuksen normiluonteen selvittämiseksi tutkimukseen sisällytettiin myös 11

teemahaastatteluna toteutettua asiantuntijahaastattelua (haastattelurunko, Liite 5). Niissä

käsitellyt teemat koskivat elinikäistä oppimista, sen merkitystä apteekkityössä ja koulut-

tautumisen motiiveja. Haastateltaviksi valittiin farmasian edustajia, joilla mm. työnsä tai

luottamusasemansa vuoksi katsottiin olevan laaja käsitys alasta ja sen vaatimasta kou-

luttautumisesta. He ovat alan normien määrittäjiä. Monet heistä pystyvät myös työnsä

kautta vaikuttamaan täydennyskoulutustarjontaan. Haastateltavina oli yliopistojen ja

alan järjestöjen edustajia ja virkamiehiä, joista osa oli apteekkareita, osa farmaseutteja

tai proviisoreita. Myös sellaisia apteekkareita, jotka eivät osallistu aktiivisesti esim. jär-

jestötoimintaan oli haastateltavien joukossa. Haastateltavien asiantuntijoiden lukumäärä

133

päätettiin jo tutkimusta suunniteltaessa, koska haastattelujen avulla oli tarkoitus selvit-

tää, miten laajalti eri tahoja edustavat asiantuntijat ovat yksimielisiä farmasian täyden-

nyskoulutuksesta ja ammattitaidon ylläpitämisen keinoista. Jos heidän keskuudessaan

vallitsee suuri erimielisyys täydennyskoulutuksen merkityksistä, pitää ajatus kouluttau-

tumisen normiluonteesta hylätä.

Koska myös asiantuntijahaastattelut tehtiin nimettöminä, ei asiantuntijoista ilmoiteta

yksityiskohtaisia tietoja, joista heidät voisi tunnistaa. Toisaalta asiantuntijoiden jouk-

koon kuuluneiden apteekkareiden tarkkojen valintakriteerien ilmoittaminen vaarantaisi

haastateltavien intimiteettisuojan. Tutkimuksen ohjaajat ovat saaneet nämä kriteerit tie-

toonsa haastattelujen tekovaiheessa, ja he ovat ne hyväksyneet. Haastateltavat nimettiin

haastattelua varten asiantuntija + numero tai apteekkari + numero –koodeilla, joita vo i-

daan käyttää tulosten tarkastelun yhteydessä.

Kaikki asiantuntijahaastattelut tehtiin puhelimitse samoilla periaatteilla kuin apteek-

kifarmaseuttien ja -proviisoreidenkin haastattelut, ja ne kestivät 5 – 10 minuuttia.

Useimpien haastattelujen ajankohdat sovittiin etukäteen. Asiantuntijahaastattelujen jat-

kokäsittely ja analyysi toteutettiin sekin apteekkihenkilöstön haastattelujen yhteydessä

kuvatulla tavalla (kohta 7.6).

134

8 TULOKSET

8.1 Ammattitaidon ylläpitämisen tavat

8.1.1 Ammattitaidon ylläpitämisen tavat v. 2001

Vuonna 2001 apteekkifarmaseutit ja proviisorit pitivät ammattilehtien lukemista, lää-

ke-edustajien käyntejä työpaikalla sekä lääketeollisuuden tuottaman kirjallisen materi-

aalin lukemista tärkeimpinä tapoina, joilla he pitivät yllä ammattitaitoaan täydennys-

koulutuskurssien ohella (Taulukko 8.1). Yli puolet apteekkilaisista käytti näitä mene-

telmiä säännöllisesti. Myös toimipaikkakoulutuksesta työpaikallaan pääsi osalliseksi yli

puolet vastaajista säännöllisesti.

Farmaseuttien ja proviisorien käyttämät ammattitaidon ylläpitämisen tavat erosivat

mm. siinä, että proviisorit käyttivät enemmän kirjallista materiaalia kuin farmaseutit

(Kuvio 8.1). Erityisen dramaattinen ero oli Internetin käytössä, sillä proviisorit käytti-

vät sitä melko säännöllisesti, mutta farmaseutit eivät juuri lainkaan. Kuusi proviisoria ja

58 farmaseuttia ilmoitti, ettei osallistu toimipaikkakoulutukseen työpaikallaan. Työpai-

kalla kerätyt potilastapaukset tai potilasjärjestöjen kautta hankittu tieto olivat harvina i-

simmiksi koettuja ammattitaidon ylläpitämisen tapoja (Taulukko 8.1, Kuvio 8.1 ja Liite

6). Ennalta ilmoitettujen vaihtoehtojen lisäksi vastaajat ilmoittivat käyttävänsä myös

Tietotippaa, lukutuntia, radiota, TV:tä tai koulutusvideoita, keskusteluja, luentojen pi-

tämistä tai omaehtoista tiedonhankintaa ammattitaitonsa ylläpitämisessä.

135

Taulukko 8.1. Ammattitaidon ylläpitämiseen tavat, joita vastaajat ilmoittivat v. 2001

käyttävänsä koulutuksen ohella (% vastaajista).

Ammattitaidon ylläpitämisen tavat Käytän

säännöllisesti %

Käytän joskus

%

En käytä

%

n

Lääke-esittelijät työpaikalla 74 24 2 302 Ammatillisten lehtien lukeminen 67 33 0 305 Lääketeollisuuden tuottama kirjallinen materiaali

59 41 0 298

Toimipaikkakoulutus työpaikalla 54 24 22 294 Ammatilliset verkostot 32 56 12 304 Lääketeollisuuden järjestämät illat 23 72 5 302 Ammatillisten kirjojen lukeminen 19 72 9 300 Internet 12 37 51 299 Työpaikalla kerätyt potilastapaukset 10 49 41 297 Tietoa potilasjärjestöjen ym. kautta 3 33 64 295

Kuvio 8.1. Ammattitaidon ylläpitämiseen tavat, joita farmaseutit ja proviisorit ilmoitti-

vat v. 2001 käyttävänsä koulutuksen ohella (% vastaajista).

3

6

1 1

18

24

3 2

5 4

5 6

64

73

31

36

47

7 2

71

57

2 3

4 4

3 6

25

6 6

58

4 2

1 0

5

1 1

23

2

0 20 40 60 80 100

Farmaseutit Proviisorit

Lääke-esittelyt

Ammattilehdet

Lääketeollisuuden kirjallinen materiaali

Toimipaikkakoulutus

Ammatilliset verkostot

Lääketeollisuuden illat

Ammattikirjat

Potilastapaukset

Internet

Potilasjärjestöt

Käytänsäännöllisesti

Käytänjoskus

En käytä

5

45

9

2 6

18

3 4

5 6

74

8 3

76

41

4 2

56

68

78

51

31

26

1 7

22

54

13

35

6

4

1 5

13

2

0 20 40 60 80 100% %

Käytänsäännöllisesti

Käytänjoskus

En käytä

136

Kysymyksessä luetelluista vaihtoehdoista tärkeimmäksi ammattitaidon ylläpitäjäksi

(koulutuksen ohella) sekä farmaseutit (41 %) että proviisorit (58 %) nimesivät ammatil-

listen lehtien lukemisen. Toiseksi tärkeimpänä keinona molemmat ammattiryhmät pit i-

vät toimipaikkakoulutusta (18 % ja 12 %).

8.1.2 Lääkeinformaation lähteet ammattitaidon ylläpitämisessä v. 1990

Vuonna 1990 kyselyyn vastaajilta kysyttiin ammattitaidon ylläpitämisen tapojen si-

jaan tärkeiksi koettuja lääkeinformaation lähteitä (Kuvio 8.2 ja Liite 7). Tärkeimpinä

tietolähteinä sekä farmaseuteille että proviisoreille olivat täydennyskoulutus, toimipaik-

kakoulutus ja ammattilehdet. Farmaseutit arvostivat proviisoreita enemmän työtoverei-

ta, lääke-esittelyitä ja lääketeollisuuden järjestämiä tilaisuuksia, proviisorit puolestaan

enemmän ammattilehtiä, viranomaistiedotuksia ja tieteellisiä kongresseja.

Kuvio 8.2. Kuinka tärkeinä farmaseutit ja proviisorit kokivat v. 1990 eri lääkeinformaa-

tion lähteet (% vastaajista).

4

14

44

44

45

63

65

73

7 7

8 4

4 8

5 7

5 3

5 3

54

46

3 7

3 4

26

21

1 5

4 8

29

3

3

1

3

1

1

2

1

5 1

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Farmaseutit Proviisorit

7

24

3 1

3 3

4 1

7 1

7 4

46

76

7 1

83

5 7

62

6 5

6 2

57

28

25

52

22

29

1 7

36

14

4

5

2

1

1

2

2

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100% %

Täydennyskoulutus

Toimipaikkakoulutus

Apteekin käsikirjat

Lääke-esittelyt

Ammattilehdet

Viranomaistiedotukset

Lääkemainokset

TyötoveritLääkevalmistajien koulutustilaisuudet

Tieteelliset kongressit

Julkiset kirjastot

Erittäintärkeä

Jonkin verrantärkeä

Ei lainkaantärkeä

Erittäintärkeä

Jonkin verrantärkeä

Ei lainkaantärkeä

137

8.2 Koulutukseen osallistuminen

8.2.1 Kouluttautumisaktiivisuus

Proviisorit kouluttautuvat selvästi farmaseutteja enemmän kaikilla muilla tavoilla

paitsi toimipaikkakoulutukseen osallistumalla (Taulukko 8.2). Sama farmaseuttien ja

proviisoreiden välinen ero näkyi myös kouluttautumisen kokonaisuus -

summamuuttujassa (vrt. kohta 7.5.1).

Taulukko 8.2. Farmaseuttien ja proviisorien osallistuminen erilaisilla tavoilla toteutet-

tuun täydennyskoulutukseen tutkimusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana vuonna 2001

(% vastaajista).

Osallistuminen koulutukseen

Koulutus Farmaseutit (n=257-258)

%

Proviisorit (n=46-47)

%

p

Pitkäkestoinen koulutus 10 25 0,004 Työpaikan ulkopuolinen koulutus Yli 2 päivää 22 49 0,001 1-2 päivää 39 32 Alle 1 päivän verran 15 4 Ei lainkaan 24 15 Toimipaikkakoulutus 15 tuntia tai enemmän

10 11 0,899

7 – 14 tuntia 23 26 Alle 7 tuntia 37 37 Ei lainkaan 31 26 Kouluttautumisen summamuuttuja Paljon 10 26 0,025 Kohtalaisesti 46 45 Hyvin vähän 35 21 Ei lainkaan 9 8 Vuonna 1990 proviisorit olivat osallistuneet enemmän sekä ammatillisiin koulutusti-

laisuuksiin että toimipaikkakoulutukseen (Taulukko 8.3). Sen sijaan työajan ulkopuoli-

seen koulutukseen ja lääke-esittelyihin sekä farmaseutit että proviisorit olivat osallistu-

neet yhtä paljon.

138

Taulukko 8.3. Farmaseuttien ja proviisorien osallistuminen erilaisilla tavoilla toteutet-

tuun täydennyskoulutukseen vuonna 1990 (% vastaajista).

Osallistuminen koulutukseen

Koulutus Farmaseutit %

Proviisorit %

p

Osallistuminen ammatillisiin koulutustilaisuuksiin viimeksi kuluneen vuoden aikana (n=539, 175)

Yli 2 päivää 39 70 <0,001 1-2 päivää 42 23 Ei lainkaan 19 7 Koulutusta työaikana (n=525, 173) Usein 7 16 <0,001 Joskus 51 63 Ei lainkaan 41 21

Harrastepohjaiseen koulutuksen v. 2001 oli osallistunut kyselyä edeltävän 12 kuu-

kauden aikana vajaa kolmannes sekä farmaseuteista (30 %) että proviisoreista (28 %).

Proviisoreilla se liittyi vahvemmin ammattitaidon ylläpitämiseen (61 % harrastemuotoi-

seen koulutukseen osallistuneista) kuin farmaseuteilla (33 %). Yli 40 % vastaajista ei

osallistunut lainkaan ammatilliseen järjestötoimintaan, 70 % ei lainkaan yhteiskunnalli-

seen toimintaan.

8.2.2 Kouluttautumisaktiivisuus erikokoisissa apteekeissa

Pitkäkestoiseen koulutukseen osallistuneet vastaajat työskentelivät vuonna 2001 pää-

asiassa suurimmissa apteekeissa, mutta suhteellinen ero erikokoisten apteekkien välillä

oli vähäisempi (Taulukko 8.4). Työpaikan ulkopuoliseen täydennyskoulutukseen osal-

listumiseen apteekin koko ei vaikuttanut, toimipaikkakoulutuksen järjestäminen sen

sijaan oli sitä yleisempää, mitä suurempi oli vastaajan työpaikan reseptuuri. Apteekin

koolla ei ollut vaikutusta työpaikan ulkopuoliseen täydennyskoulutukseen osallistumi-

seen myöskään vuonna 1990.

139

Taulukko 8.4. Osallistuminen eri tavoilla toteutettuun täydennyskoulutukseen tutki-

musta edeltäneiden 12 kuukauden aikana v. 2001 apteekin koon mukaan (% vastaajista).

Apteekin koko res./v.

Koulutus alle 30 000 (n=47)

%

30 000 – 60 000 (n=82)

%

yli 60 000 (n=171)

%

p

Pitkäkestoinen koulutus 6 11 16 0,193 Työpaikan ulkopuolinen koulutus

Yli 2 päivää 21 26 27 0,945 1-2 päivää 43 38 39 Alle 1 päivän verran 17 12 12 Ei lainkaan 19 24 22 Toimipaikkakoulutus 15 tuntia tai enemmän 4 10 11 <0,001 7 – 14 tuntia 11 12 32 Alle 7 tuntia 17 37 42 Ei lainkaan 68 41 15

8.2.3 Osallistumisen ääripäät

Vuoden 2001 tulosten jatkoanalyysissä ristiintaulukoitiin työpaikan ulkopuoliseen

koulutukseen ja toimipaikkakoulutukseen osallistuminen keskenään työpaikan koon ja

tutkinnon mukaisissa alaluokissa. Yli 2 päivää työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen

osallistuneista apteekkilaisista (n = 74) 5 proviisoria ja 10 farmaseuttia toimi apteekeis-

sa, joissa toimipaikkakoulutustakin oli annettu enemmän kuin 15 tuntia viimeisen 12

kuukauden aikana. Heistä vain yksi farmaseutti työskenteli pienimmissä apteekeissa.

Kokonaan koulutukseen osallistumattomia oli 27 vastaajaa (= 9 %): kuusi farmaseut-

tia pienimmistä apteekeista, seitsemän farmaseuttia ja kolme proviisoria keskikokoisista

apteekeista ja 10 farmaseuttia suurista apteekeista (yksi vastaaja ei ollut ilmoittanut kou-

lutustaan). 31 vastaajaa (10 %) oli osallistunut toimipaikkakoulutukseen alle 7 tuntia

eikä ollut osallistunut täydennyskoulutukseen. Kolme näistä farmaseuteista työskenteli

pienimmissä apteekeissa, kahdeksan keskikokoisissa ja 17 suurissa; proviisoreista yksi

työskenteli keskikokoisissa ja kaksi suurissa apteekeissa. Näiden vastaajien vuotuinen

140

järjestelmällinen kouluttautuminen jäi siis muutaman toimipaikkakoulutustunnin va-

raan.

8.2.4 Kouluttautumisen kasautuvuus alueellisesti v. 2001

Alueellisesti pitkäkestoiseen koulutukseen osallistuminen oli v. 2001 vähäisintä Län-

si-Suomessa, työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen taas osallistuttiin vähiten Etelä-

Suomen läänissä, eniten Oulun ja Lapin lääneissä (Taulukko 8.5). Toimipaikkakoulu-

tukseen osallistumisessa maantieteellisten ryhmien välillä ei ollut tilastollisia eroja.

Taulukko 8.5. Vastaajien osallistuminen pitkäkestoiseen koulutukseen ja työpaikan

ulkopuoliseen täydennyskoulutukseen tutkimusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana

lääneittäin v. 2001 (% vastaajista).

Alue

Koulutus Etelä-Suomen lääni,

% vastaajista (n=120)

Länsi-Suomen lääni,

% vastaajista (n=100)

Itä-Suomen lääni,

% vastaajista (n=46)

Oulun ja Lapin läänit,

% vastaajista (n=34)

Pitkäkestoinen koulutus (p=0,034)

17 5 15 18

Työpaikan ulkopuolinen koulutus (p=0,022) Yli 2 päivää

20

23

33

44 1-2 päivää 39 39 41 32 Alle 1 päivä 13 20 2 6 Ei lainkaan 27 18 24 18 8.2.5 Kouluttautumisen yhteys ammattitaidon ylläpitämisen keinoihin

Ne vastaajat, jotka olivat osallistuneet koulutukseen 1-2 päivää tai enemmän vuodes-

sa, lukivat ammattikirjallisuutta säännöllisesti kaksi kertaa useammin kuin alle päivän

verran kouluttautuneet kollegansa (ei tilastollisesti merkitsevää eroa). Eniten kouluttau-

tuneet käyttivät muita apteekkilaisia enemmän tietolähteinään potilasjärjestöjen kautta

saatavaa tietoa ja Internetiä, vaikka näiden tietolähteiden käyttö kaiken kaikkiaan oli

hyvin vähäistä . Internetin käytön ja toimipaikkakoulutuksen

141

osallistumisen välillä oli myös kasautumista.

Ammattitaidon ylläpitämisen keinoista muodostettiin summamuuttujat (ks. kohta

7.5.1), jotka luokiteltiin ja ristiintaulukoitiin koulutukseen osallistumisen summamuut-

tujan kanssa. Tällä tavalla haluttiin selvittää, kasautuuko ammattitaidon ylläpito ja kou-

luttautuminen samoille henkilöille, vai ovatko passiiviset kouluttautujat aktiivisia mui-

den keinojen käyttäjiä (Taulukko 8.6). Paljon tai erittäin paljon kouluttautuneet käytti-

vät selkeästi muita enemmän ammattitaidon ylläpitämisen keinoja, hyvin vähän tai ei

lainkaan kouluttautuneet olivat puolestaan käyttäneet ammattitaidon ylläpitämisen kei-

noja vain vähän. Kouluttautuminen ja ammattitaidon ylläpito kasautuvat siis vahvasti

samoille henkilöille, samoin näiden keinojen käyttämättömyys kasautuu kouluttautu-

mattomille.

Taulukko 8.6. Ammattitaidon ylläpitämisen keinojen (summamuuttuja) ja koulutuk-

seen osallistumisen (summamuuttuja) välinen yhteys (% vastaajista, p = 0,016).

Koulutukseen osallistuminen Ammattitaidon

ylläpitämisen keinojen käyttö

Paljon n = 39

Kohtalaisen paljon n = 139

Hyvin vähän n = 101

Ei lainkaan n = 27

Erittäin paljon 20 20 12 7 Paljon 44 36 32 26 Kohtalaisesti 23 32 29 30 Hyvin vähän 13 12 28 37

Vuoden 1990 lääkeinformaation lähteistä analysoitiin täydennyskoulutus, toimipaik-

kakoulutus ja lääkevalmistajien järjestämä koulutus muita tiedonlähteitä tarkemmin

(Taulukot 8.7 - 8.9).

142

Taulukko 8.7. Täydennyskoulutuskurssien merkitys lääkeinformaation lähteenä v.1990

työajalla järjestetyn koulutuksen määrän mukaisesti (% vastaajista, p = 0,036*).

Koulutusta työaikana Täydennyskoulutuskurssien

merkitys lääkeinformaation lähteenä

Usein % (n=65)

Joskus % (n=378)

Ei lainkaan % (n=251)

Erittäin tärkeänä 92 82 85 Jonkin verran tärkeänä 6 18 15 Ei lainkaan tärkeänä 2 0 0 * Fisherin tarkan todennäköisyyden testi

Ne vastaajat, jotka osallistuivat muita enemmän työaikana järjestettävään koulutuk-

seen, pitivät täydennyskoulutuskursseja ja toimipaikkakoulutusta erittäin tärkeänä lää-

keinformaation lähteenä useammin kuin vähemmän kouluttautuvat (Taulukot 8.7 –

8.8). Ne vastaajat, jotka osallistuivat muita enemmän työajan ulkopuolisiin koulutusti-

laisuuksiin, pitivät lääkevalmistajien järjestämiä koulutustilaisuuksia tärkeämpänä kuin

muut vastaajat (Taulukko 8.9).

Taulukko 8.8. Toimipaikkakoulutuksen merkitys lääkeinformaation lähteenä v. 1990

työajalla järjestettävän koulutuksen määrän mukaisesti (% vastaajista, p = 0,004*).

Koulutusta työaikana Toimipaikkakoulutuksen

merkitys lääkeinformaation lähteenä

Usein % (n=65)

Joskus % (n=378)

Ei lainkaan % (n=251)

Erittäin tärkeänä 92 75 72 Jonkin verran tärkeänä 8 24 26 Ei lainkaan tärkeänä 0 1 2 * Fisherin tarkan todennäköisyyden testi

143

Taulukko 8.9 Lääkevalmistajien järjestämien koulutustilaisuuksien merkitys lääkein-

formaation lähteenä v. 1990 työajan ulkopuoliseen koulutukseen osallistumisen mukai-

sesti (% vastaajista, p = 0,012).

Työajan ulkopuoliseen koulutukseen

osallistuminen Lääkevalmistajien järjes-tämien koulutustilaisuuk-sien merkitys lääkeinfor-maation lähteenä

Usein % (n=43)

Joskus % (n=422)

Ei lainkaan % (n=229)

Erittäin tärkeänä 56 44 32 Jonkin verran tärkeänä 44 52 64 Ei lainkaan tärkeänä 0 3 3

Vuoden 1990 tuloksista analysoitiin myös se, miten ammatillisiin koulutustilaisuuk-

siin eri määriä osallistuneet vastaajat olivat kokeneet täydennyskoulutuksen, toimipaik-

kakoulutuksen ja lääkevalmistajien järjestämät koulutustilaisuudet lääkeinformaation

lähteenä (Taulukko 8.10). Vastaajat pitivät täydennyskoulutusta ja toimipaikkakoulutus-

ta yhtä suuressa arvossa, olivatpa osallistuneet koulutukseen paljon tai vähän; sen sijaan

lääkevalmistajien järjestämä koulutus ei ollut vastaajille yhtä tärkeää. Kuitenkin ne,

jotka olivat osallistuneet ammatillisiin koulutustilaisuuksiin eniten, arvostivat lääkeva l-

mistajien järjestämiä koulutustilaisuuksia eniten.

144

Taulukko 8.10. Eri lääkeinformaation lähteiden merkitys v. 1990 luokiteltuna ammatil-

lisiin koulutustilaisuuksiin osallistumisen mukaan (% vastaajista).

Ammatillisiin koulutustilaisuuksiin osallistuminen Lääkeinformaation läh-

teen merkitys

Yli 2 päivää %

1-2 päivää %

Alle 1 päivä/ ei lainkaan %

Täydennyskoulutus (p = 0,076 *)

(n = 331) (n = 245) (n = 109)

Erittäin tärkeä 87 83 78 Jonkin verran tärkeä 13 17 21 Ei lainkaan tärkeä 1 1 Toimipaikkakoulutus (p = 0,836)

(n = 330) (n = 265) (n = 109)

Erittäin tärkeä 77 74 75 Jonkin verran tärkeä 22 25 23 Ei lainkaan tärkeä 1 2 2 Lääkevalmistajien järjes-tämä koulutus (p=0,046)

(n = 327)

(n = 264)

(n = 110)

Erittäin tärkeä 43 42 34 Jonkin verran tärkeä 54 56 59 Ei lainkaan tärkeä 3 2 7 * Fisherin tarkan todennäköisyyden testi

8.3 Koulutukseen osallistuminen työ- tai vapaa-aikana

Lähes puolet vastaajista ilmoitti osallistuvansa ammatilliseen täydennyskoulutukseen

sekä työ- että vapaa-ajalla, noin kuudesosa pääosin työajalla, kolmasosa pääosin vapaa-

ajalla. 26 farmaseuttia ja 2 proviisoria ei ilmoituksensa mukaan osallistunut lainkaan

ammatilliseen täydennyskoulutukseen (Kuvio 8.3). Alueellisesti Etelä-Suomen läänin

alueella työskentelevistä vastaajista vain alle viidesosa ilmoitti osallistuvansa koulutuk-

seen pääosin vapaa-aikana, Oulun ja Lapin läänien alueella työskentelevistä vastaajista

puolet (Kuvio 8.4).

145

Kuvio 8.3. Farmaseuttien (kuvio a) ja proviisorien (kuvio b) osallistuminen ammatilli-

seen täydennyskoulutukseen työ- tai vapaa-ajallaan tutkimusta edeltäneiden 12 kuukau-

den aikana v. 2001 (% vastaajista, p=0,622).

Kuvio 8.4. Vastaajien osallistuminen ammatilliseen täydennyskoulutukseen työ- ja va-

paa-ajallaan tutkimusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana lääneittäin v. 2001 (% vas-

taajista, p<0,001).

Farmaseutit Proviisorit

Sekä työ- ettävapaa-aikana

46 %

Pääosin työaikana

14 %

Pääosin vapaa-aikana

30 %

Ei osallistukoulutukseen

10 %

n=119

n=26

n=76

Pääosin työaikana

17 %

Sekä työ- ettävapaa-aikana

46 %

Pääosin vapaa-aikana

33 %

Ei osallistukoulutukseen

4 %

n=21

n=15

n=2

n=37 n=8

Etelä-Suomi

Oulun ja Lapin lääniItä-Suomi

Länsi-Suomi

Sekä työ- ettävapaa-aikana

48 %

Pääosin työaikana21 %

Pääosin vapaa-aikana

18 %

Ei osallistukoulutukseen

13 %

Pääosin työaikana9 %

Sekä työ- ettävapaa-aikana

40 %

Pääosin vapaa-aikana

44 %

Ei osallistukoulutukseen

7 %

Sekä työ- ettävapaa-aikana

63 %

Pääosin työaikana17 %

Ei osallistukoulutukseen

9 %

Pääosin vapaa-aikana

11 %Sekä työ- ettävapaa-aikana

41 %

Pääosin vapaa-aikana

50 %

Ei osallistukoulutukseen

3 %

Pääosin työaikana6 %

n=57

n=22

n=16

n=8

n=25

n=2

n=5

n=4

n=17

n=1

n=14

n=29

n=39

n=44

n=7

n=9

146

Valtaosa sekä proviisoreista (91 %) että farmaseuteista (75 %) oli valmis käyttämään

myös omaa aikaansa ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Enemmistö (74 %) niistä

proviisoreista, jotka olivat perustelleet osallistumistaan vapaa-ajallaan, ilmoitti syyksi

ammattitaidon ylläpitämiseen liittyviä tekijöitä. Farmaseuteista tämän syyn esitti suh-

teessa hieman pienempi osuus (48 %). Perhesyyt tai ajanpuute puolestaan olivat useim-

min mainittuja kouluttautumista estäviä syitä.

8.4 Kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät

8.4.1 Ammatilliseen täydennyskoulutukseen motivoivat syyt

Ammattitaitoon liittyvät syyt olivat vastaajille niitä tekijöitä, jotka saivat heidät ha-

keutumaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen (Kuvio 8.5, Liite 8). Proviisoreille

itsensä kehittäminen ja sisäinen tarve uuden oppimiseen olivat tärkeämpiä syitä opiske-

luun kuin farmaseuteille. Muut kysymyksessä mainitut syyt, mm. sosiaaliset tekijät,

eivät olleet vastaajille tärkeitä heidän hakeutuessaan koulutukseen.

Kuvio 8.5. Farmaseuttien (kuva a) ja proviisoreiden (kuva b) kokemukset erilaisista

kouluttautumiseen vaikuttavista syistä v. 2001 (% vastanneista).

2

2

3

6

7

9

19

2 4

27

28

4 5

78

81

81

84

24

19

22

2 0

3 0

4 0

45

46

51

5 3

4 7

19

17

17

1 5

4 9

49

5 1

45

4 3

36

27

27

18

1 5

7

3

2

2

1

25

30

2 4

29

2 0

1 5

9

3

4

4

1

0 20 40 60 80 100

Ajan tasalla pysyminen

Ammattitieto

Haasteet työssä

Työn hoito

Tieto sinänsä

Työmotivaatio

Sisäinen tarve

Yleissivistys

Itsensä kehittäminen

Vaihtelunhalu

Työnantaja kannustus

Uralla eteneminen

Tuttavien saanti

Hyödyllinen ajankäyttö

Työtovereiden kannustus

Farmaseutit Proviisorit

15

6

1 9

9

1 7

43

30

49

2 6

5 3

81

77

81

8 7

1 6

2 1

3 4

4 1

31

43

32

51

36

64

36

19

23

1 7

11

5 3

4 9

4 3

34

33

32

21

19

15

8

7

2

2

15

17

6

27

8

4

2

4

31

0 20 40 60 80 100

Erittäintärkeänä

Melkotärkeänä

Merkityspieni

Eimerkitystä

% %

Erittäintärkeänä

Melkotärkeänä

Merkityspieni

Eimerkitystä

147

8.4.2 Summamuuttujien yhteys kouluttautumiseen

Ne vastaajat, jotka osallistuivat eniten työpaikkansa ulkopuoliseen koulutukseen, ko-

kivat ammatillisen kehittymisen (summamuuttuja) itselleen erittäin tärkeäksi useammin

kuin muut vastaajat (Taulukko 8.11). Muiden summamuuttujien ja työpaikan ulkopuo-

liseen koulutuksen osallistumisen väliset yhteydet eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.

Toimipaikkakoulutukseen osallistumisella ei ollut työpaikan ulkopuolisen kouluttautu-

misen kaltaista yhteyttä summamuuttujien kanssa.

Taulukko 8.11. Kouluttautumisen syyt -summamuuttujien ja työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen osallistumisen välinen yhteys (% vastaajista).

Työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen osallistumisen määrä

Faktori

Yli 2 päivää %

(n=78 –79)

1-2 päivää %

(n=116-117)

Alle 1 päivä %

(n=40 - 41)

Ei lainkaan %

(n=65, 68) Ammatissa kehittyminen (p=0,014) Erittäin tärkeää

81

58

70

63 Melko tärkeää 13 28 12 18 Kohtal. tärkeää 6 15 17 19 Itsensä kehittäminen (p=0,186) 43 30 22 25 Melko tärkeää 39 44 45 48 Merkitys pieni 18 26 32 26 Vaihtelun tarve (p= 0,294) Tärkeää

18

14

5

15

Melko tärkeää 56 54 49 51 Merkitys pieni 26 32 46 34 Työmotivaatio (p= 0,641) Tärkeää

23 26 35 26

Merkitys pieni Ei merkitystä

63 14

54 20

53 12

54 20

148

8.4.3 Halu omalla ajalla kouluttautumiseen summamuuttujien kautta

tarkasteltuna

Ammatillista kehittymistään (summamuuttujan kautta) tärkeänä pitäneet vastaajat

olivat selkeästi muita halukkaampia käyttämään omaa aikaansa kouluttautumiseen (Tau-

lukko 8.12). Myös vaihtelun tarve oli suurempi niillä vastaajilla, jotka olivat halukkaita

käyttämään omaa aikaansa täydennyskoulutukseen osallistumiseen. Yhteys itsensä ke-

hittämisen -summamuuttujaan oli samansuuntainen, mutta työmotivaatio –

summamuuttujaan ja sillä ei ollut yhteyttä. Sillä, osallistuivatko vastaajat koulutukseen

työ- vai vapaa-ajallaan, ei ollut vaikutusta summamuuttujiin.

Taulukko 8.12. Vastaajien halukkuus käyttää omaa aikaansa kouluttautumiseen koulut-tautumisen syyt –summamuuttujien kautta tarkasteltuna (% vastaajista).

Vastaajan halukkuus käyttää omaa aikaansa täydennyskoulutukseen

Summamuuttuja

Kyllä %

Ei %

Ammatissa kehittyminen (n=231) (n=116) (p < 0,001) Erittäin tärkeää 49 Melko tärkeää 26 Kohtalaisen tärkeää

73 17 10 26

Vaihtelun tarve (n=233) (n=68) (p = 0,032) Tärkeää 16 9 Melko tärkeää 55 46 Merkitys pieni 29 46 Itsensä kehittäminen (n=232) (n=69) (p=0,070) Tärkeää 35 22 Melko tärkeää 43 45 Merkitys pieni 22 33 Työmotivaatio (n=231) (n=67) (p=0,271) Tärkeää 25 31 Merkitys pieni 59 48 Ei merkitystä 16 21

149

8.4.4 Ammatilliseen kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät

Työhön ja perheeseen liittyvistä tekijöistä työpaikan henkilökuntatilanteella ja etäi-

syydellä koulutuspaikalle oli eniten kielteistä vaikutuksia työajalla tapahtuvaan koulut-

tautumiseen (Kuvio 8.6 ja Liite 9). Työvuoroilla oli enemmän negatiivista kuin positii-

vista vaikutusta koulutukseen pääsyyn, mutta useimmissa tapauksissa se ei vaikuttanut

lainkaan. Työpaikan ilmapiirin vaikutus koulutukseen osallistumiseen oli proviisoreille

positiivisempi kuin farmaseuteille. Työnantajan asenne etenkin farmaseuttien kouluttau-

tumiseen työajalla oli kaksijakoinen – sekä negatiivinen että positiivinen – , joten sen

vaikutuksista koulutukseen osallistumiseen päätettiin tehdä tarkempia analyysejä (ks.

kohta 8.4.6).

Kuvio 8.6. Tekijät, joiden vaikutuksen koulutukseen pääsyynsä työajalla farmaseutit ja

proviisorit arvioivat negatiiviseksi, neutraaliksi tai positiiviseksi (% vastaajista).

Osallistuessaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen vapaa-ajallaan farmaseutit

kokivat työvuorojen vaikut tavan tilanteeseen negatiivisemmin kuin proviisorit (Kuvio

8.7 ja Liite 10). Työpaikan henkilökuntatilanteen ei koettu vaikuttavan yhtä paljon täy-

dennyskoulutukseen osallistumiseen vapaa-ajalla kuin työajalla. Työnantajan asenne

vapaa-ajan kouluttautumista kohtaan koettiin useimmiten neutraaliksi tekijäksi, mutta

3

9

12

13

24

26

37

40

34

42

48

82

73

52

58

29

63

49

40

5

3

22

5

31

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Työnantajan asenne

Työkavereiden asenne

Työpaikan ilmapiiri

Perheen asenne

Perhetilanne

Työvuorot

Etäisyydet

Henkilökuntatilanne

Farmaseutit Proviisorit

Vaikuttaapositiivisesti

Ei vaikuta Vaikuttaanegatiivisesti

9

14

15

18

27

46

44

57

22

32

47

77

73

43

50

17

69

54

38

5

11

6

26

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100% %

Vaikuttaapositiivisesti

Ei vaikuta Vaikuttaanegatiivisesti

150

proviisoreilla myös lähes yhtä usein positiivisesti vaikuttavaksi. Kaikkien vastaajien

mielestä etäisyydet opintojen luo vaikuttivat kaikkein negatiivisimmin koulutukseen

osallistumiseen vapaa-ajalla.

Kuvio 8.7. Tekijät, joiden vaikutuksen koulutukseen pääsyynsä vapaa-ajalla farmaseutit

ja proviisorit arvioivat negatiiviseksi, neutraaliksi tai positiiviseksi (% vastaajista).

Kouluttautumiseen vaikuttavat syyt (sekä työ- että vapaa-ajalla) ristiintaulukoitiin

myös apteekkien kokoluokkien kanssa. Näistä ristiintaulukoinneista kuviossa 8.8. esite-

tään ne, joita eri kokoisissa apteekeissa työskentelevät vastaajat pitivät useimmin nega-

tiivisina. Työpaikan henkilökuntatilanteella oli eniten negatiivista vaikutusta pienissä

apteekeissa työskenteleville vastaajille. Etäisyydet asuinpaikalta opintojen luo sekä työ-

että vapaa-aikana vaikuttivat nekin negatiivisimmin pienissä apteekeissa työskentelevi-

en tilanteeseen. Työvuorot sen sijaan vaikuttivat negatiivisimmin työajalla tapahtuvaan

koulutukseen pääsyyn suurissa apteekeissa työskentelevillä (Kuvio 8.8, Liite 11).

4

5

7

11

20

20

28

32

76

34

35

56

65

73

69

57

20

61

58

33

15

7

3

11

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Työnantajan asenne

Työkavereiden asenne

Työpaikan ilmapiiri

Perheen asenne

Perhetilanne

Työvuorot

Etäisyydet

Henkilökuntatilanne

Farmaseutit Proviisorit

Vaikuttaapositiivisesti

Ei vaikuta Vaikuttaanegatiivisesti

Vaikuttaapositiivisesti

Ei vaikuta Vaikuttaanegatiivisesti

4

11

16

27

36

38

33

47

78

30

50

35

42

55

67

49

18

59

34

38

22

7

4

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100% %

Vaikuttaapositiivisesti

Ei vaikuta Vaikuttaanegatiivisesti

Vaikuttaapositiivisesti

Ei vaikuta Vaikuttaanegatiivisesti

151

Kuvio 8.8. Kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät, joiden merkityksen erikokoisissa ap-

teekeissa työskentelevät vastaajat arvioivat selkeimmin negatiivisiksi (% vastaajista).

8.4.5 Kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät maantieteellisessä tarkastelussa

Työvuorot vaikuttivat negatiivisimmin työajalla tapahtuvaan kouluttautumiseen etelä-

suomalaisilla vastaajilla (Liite 12). Työpaikan henkilökuntatilanne puolestaan vaikutti

negatiivisimmin koulutukseen pääsyyn Länsi- ja Etelä-Suomessa työskentelevillä, vähi-

ten Itä-Suomessa. Etelä-Suomen läänin alueella työskentelevistä vastaajista etäisyys

koulutuspaikalle vaikutti negatiivisesti työajalla kouluttautumiseen vain kolmasosalla

vastaajista, Itä-Suomen sekä Oulun ja Lapin läänien alueella yli puolella vastaajista,

Länsi-Suomen alueella kahdella kolmesta. Pohjoissuomalaisista yksikään ei arvioinut

etäisyyksien vaikuttavan positiivisesti koulutukseen pääsyyn, länsisuomalaisista etäi-

syyden koki positiivisena tekijänä vain yksi vastaaja.

Työpaikan henkilökuntatilanne vaikutti negatiivisimmin vastaajien vapaa-ajalla ta-

pahtuvaan täydennyskoulutukseen Etelä- ja Länsi-Suomessa (Liite 13). Työnantajan

asennoituminen vapaa-ajalla tapahtuvaa kouluttautumista kohtaan oli positiivisin Itä-

Suomen alueella työskentelevien vastaajien mielestä. Vähiten negatiivista vaikutusta

3 611 9 9 11

5 8 5 7

20

27

3720

33

51

62

34 33

16

3439

8070

5769

58

40

27

61 59

82

6154

20

20

40

60

80

100

Alle30000

30000-60000

Yli60000

Alle30000

30000-60000

Yli60000

Alle30000

30000-60000

Yli60000

Alle30000

30000-60000

Yli60000

Etäisyydet(työajalla)

Henkilökuntatilanne(työajalla)

Etäisyydet(vapaa-ajalla)

Työvuorot(vapaa-ajalla)

%

Vaikuttaa positiivisesti Ei vaikuta Vaikuttaanegatiivisesti

152

kokivat työnantajansa asenteissa eteläsuomalaiset vastaajat, selvästi eniten sen sijaan

pohjoissuomalaiset vastaajat. Länsi-Suomen sekä Oulun ja Lapin läänien alueella työs-

kentelevistä vastaajista lähes neljä viidestä katsoi, että etäisyys vaikuttaa negatiivisesti

heidän osallistumiseensa ammatilliseen koulutukseen vapaa-ajalla. Eteläsuomalaisista

vastaajista tätä mieltä oli selvästi alle puolet, itäsuomalaisista kaksi kolmesta.

8.4.6 Työnantajan vaikutus kouluttautumiseen

Työnantajan asenne oli yhteydessä siihen, miten aktiivisesti vastaajat kävivät koulu-

tuksessa, etenkin kaikkein aktiivisimpien ja passiivisimpien kouluttautujien ryhmässä.

(Taulukko 8.13). Negatiivisesti asennoituvan apteekkarin apteekissa järjestetään myös

vähän toimipaikkakoulutusta. Työnantajan vaikutus vastaajien pitkäkestoiseen koulu-

tukseen osallistumiseen oli samansuuntainen kuin muuhunkin koulutukseen osallistumi-

sessa, mutta vaikutus ei näkynyt yhtä voimakkaana.

Taulukko 8.13. Työnantajan asennoitumisen vaikutus vastaajien osallistumiseen työ-

paikan ulkopuoliseen koulutukseen tai toimipaikkakoulutukseen (% vastaajista).

Työnantajan vaikutus Kouluttautumisen määrä edeltä-

neiden 12 kuukauden aikana Vaikuttaa positiivisesti

Ei vaikutusta Vaikuttaa negatiivisesti

Työpaikan ulkopuolinen koulutus (p = 0,005)

Yli 2 päivää (n=76) 57 24 20 1-2 päivää (n=111) 44 27 29 Alle 1 päivä (n=40) 47 25 27 Ei lainkaan (n=63) 22 33 44 Toimipaikkakoulutus (p < 0,001)

15 tuntia tai enemmän (n=29) 59 28 14 7 – 14 tuntia (n=70) 56 29 16 Alle 7 tuntia (n=105) 41 28 31 Ei lainkaan (n=85) 29 26 45

153

8.5 Suhtautuminen koulutuksen pakollisuuteen ja ammatinharjoittamiseen

Sekä farmaseutit (72 %) että proviisorit (70 %) olivat pääosin sitä mieltä, että täyden-

nyskoulutukseen osallistumista ei pitäisi tehdä alalla pakolliseksi. He perustelivat nä-

kemystään useimmiten sillä, että vapaaehtoisuus motivoi enemmän opiskelemaan kuin

pakko (taulukko 8.14).

Taulukko 8.14. Vastaajien esittämät perustelut sille, miksi täydennyskoulutukseen osal-

listumista ei pitäisi tehdä farmasiassa pakolliseksi (avoimen kysymyksen luokitellut

vastaukset).

Perustelu kouluttautumisen pakollisuudelle Osuus vastanneista

% (n = 173) Vapaaehtoisuus motivoi pakkoa paremmin 51 Työhön liittyvät syyt 18 Kaikkia ei kiinnosta osallistua täydennyskoulutukseen 17 Henkilökohtaiset syyt 14

Vastaajat perustelivat mielipidettään mm. seuraavasti:

”Mahdollisuus kouluttautumiseen vaihtelee elämäntilanteiden mukaan.”

”Vapaa-ehtoisuuden tulee riittää, aikuiskontrolli ei ole hyvä.”

”Vaikka koulutuksen suorittaisi, se ei välttämättä näy käytännössä, jos henkilö ei

ole motivoitunut työhönsä, ja joku pysyy ajan tasalla aivan itse opiskellen.”

Kuitenkin lähes kolmasosa vastaajista kannatti koulutuksen tekemistä pakolliseksi.

He puolestaan käyttivät perusteluinaan sitä, että koulutus on joko ammattiin kuuluva tai

työnantajan velvollisuus. Alalla tulevan uuden tiedon määrä oli joidenkin vastaajien

mielestä sellainen tekijä, miksi kouluttautuminen pitäisi tehdä.

”Että kaikki osallistuisivat, myös passiiviset mukaan.”

”Vetäisi työnantajatkin mukaan.”

”Että kaikki pääsisivät edes joskus koulutukseen.”

”Ala kehittyy niin voimakkaasti ja tietoa tarvitaan aina vain enemmän.”

”Ammattiapteekin takuu on ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta.”

Työnantajan antama kannustus tuntuisi olevan se keino, jolla vastaajien – etenkin

proviisoreiden - mielestä voitaisiin saada passiiviset kollegat osallistumaan koulutuk-

154

seen (Taulukko 8.15). Työtovereiden kannustuksen uskoi auttavan kaksi kolmasosaa

proviisoreista ja lähes puolet farmaseuteista. Palkan pienentämiseen tai ammatinharjoit-

tamisluvan perumiseen kouluttautumisen kannusteena uskoi molempiin pieni osuus vas-

taajista.

Taulukko 8.15. Vastaajien mielipiteet siitä, miten koulutukseen osallistumattomiin kol-

legoihin pitäisi suhtautua (% vastaajista, vastauksessa oli mahdollista valita useita vaih-

toehtoja).

Suhtautuminen koulutukseen osallis-tumattomiin kollegoihin

Farmaseutit % n

Proviisorit % n

Työnantajan pitäisi kannustaa 76 197 96 45 Työkavereiden pitäisi kannustaa 47 121 70 33 Ei mitenkään erityisesti 22 57 2 1 Oikeus ammatin harjoittamiseen pitäisi perua määräajaksi

9 23

13 6

Pitäisi maksaa pienempää palkkaa 6 16 8 4

Yli 70 % farmaseuteista ja proviisoreista oli sitä mieltä, että ammatinharjoittamisen

oikeutta ei pitäisi tehdä määräaikaiseksi. Hyvä pohjakoulutus tai työssä kasvava ammat-

titaito katsottiin useimmiten perusteluiksi tälle mielipiteelle. Etenkin proviisorit kritisoi-

vat sitä, että ammatinharjoittaminen ei ole määräaikaista myöskään muilla aloilla. To i-

saalta melko monet farmaseutit olivat sitä mieltä, että työtilanteet estävät toimiluvan

tekemisen määräaikaiseksi. Noin 4 % vastaajista kannatti ajatusta määräaikaisuudesta

perustellen sitä mm. ammattiapteekin toiminnalle tai työelämään palaaville välttämä t-

tömänä. Neljäsosa vastaajista ei osannut sanoa kantaansa toimiluvan määräaikaisuuteen.

Seitsemän kymmenestä farmaseutista (n = 180) ja kaksi kolmesta proviisorista (n =

35) oli sitä mieltä, että täydennyskoulutuskursseille osallistuminen on apteekkialalla

välttämätöntä ammattitaidon säilyttämiseksi. He perustelivat näkemystään useimmiten

lääkkeistä tulevan uuden tiedon runsaudella, mikä tekee ajan tasalla pysyttelemisen il-

man kursseja vaikeaksi. Omaehtoista opiskelua pidettiin hankalana kurssimuotoiseen

verrattuna. Koulutuksen todettiin olevan myös avartavaa ja sisältävän ajankohtaista tie-

toa.

155

”Koulutus on hyväksi aina, samoin uutta asiaa tulee koko ajan lisää. Koulutuk-

sen puuttuminen on erittäin negatiivista työinnon ja ammattitaidon säilymisen

kannalta.”

”Eikö se ole itsestäänselvyys?”

”Uusia asioita/muutoksia tulee koko ajan niin paljon ja tiheään, ei pysy ajan ta-

salla.”

Noin viidesosa vastaajista oli sitä mieltä, ettei täydennyskoulutuskursseille osallistu-

minen ole apteekkialalla välttämätöntä. Jokseenkin kaikki vastaajat, jotka olivat perus-

telleet näkemystään, olivat sitä mieltä, että omaehtoisen oppimisenkin kautta voi pitää

yllä ammattitaitoaan.

8.6 Farmaseuttien ja proviisore iden kokemukset omasta ammattiroolistaan

8.6.1 Farmaseuttien ja proviisoreiden ammattiroolien muutos 20 vuoden aikana

Vuonna 2001 sekä farmaseutit että proviisorit kokivat oman työnsä selkeimmin lää-

kealan asiantuntijan työksi. Apteekkityön kokeminen terveydenhuoltotyöksi oli selvästi

vähäisempää, samoin myyntityöksi kokeminen. Melko monet proviisorit kokivat työnsä

myös työnjohtotyöksi tai lääkekasvattajan työksi, mutta farmaseutit eivät kokeneet näitä

piirteitä työhönsä kuuluvaksi. Lääkkeiden käytön valvojia puolestaan kokivat olevansa

melko monet farmaseutit, mutta eivät proviisorit. Rutiininomaiseksi lääkkeen toimitus-

työksi koki oman työnsä kolmannes farmaseuteista ja vain viidennes proviisoreista.

Lääkkeen valmistuksen omaa työtään kuvaavaksi tunnisti pienin joukko vastaajista.

Koska samaa kysymystä oli käsitelty jo 20 ja 10 vuotta aiemmin, esitetään taulukossa

8.16 yhteenvetona sekä tämän tutkimuksen että Piironen Hansenin (1980, s. 74) ja Kai-

jan ( ym. 1993) tutkimuksen tulokset. Vertailussa on kuitenkin huomattava, että Piiro-

nen Hansenin tutkimuksessa pyydettiin merkitsemään kolme tärkeintä vaihtoehtoa, jois-

ta ensisijainen raportoitiin. Kaijan tutkimuksessa kunkin väittämän kohdalla oli kolme

vaihtoehtoa (usein, joskus, ei koskaan), joista usein–vastaukset raportoitiin. Vuoden

2001 tutkimuksessa pyydettiin merkitsemään kolme tärkeintä vaihtoehtoa, jotka kaikki

156

otettiin mukaan analyysiin. Eri vuosien tuloksia ei voi tulkita suoraan absoluuttisina

lukuina vaan suhteellisina painopisteiden muutoksina.

Aikaisempaa harvemmat vastaajat kokivat työnsä rutiininomaiseksi lääkkeen toimi-

tustyöksi vuonna 2001. Vielä 1980-luvulla tämä oli farmaseuteilta tavallisin vaihtoehto

oman työnsä kuvauksena. 1990- luvulla farmaseutit kokivat työnsä useimmiten lääkkei-

den myyntityöksi. Proviisorit ovat mieltäneet kaikkina tutkimusajankohtina oman työn-

sä useimmiten lääkealan asiantuntijan työksi, ja 2000- luvulla myös farmaseutit ovat

alkaneet tuntea työnsä useimmiten sellaiseksi.

Sekä vuonna 1990 että 2001 vastaajat kokivat työnsä useimmiten joko rutiininomai-

seksi lääkkeen toimitustyöksi tai lääkealan asiantuntijan työksi. Vain viidesosa niistä

vastaajista, jotka pitivät työtään asiantuntijan työnä, koki työnsä usein myös rutiinina.

Taulukko 8.16. Miten farmaseutit ja proviisorit ovat kokeneet työnsä eri vuosikymme-

nillä (% vastaajista).

v. 2001 v. 1990 (Kaija ym.

1993)* v. 1978 (Piironen Hansen 1980)**

Millaiseksi koet työsi

Farm. % n

Prov. % n

Farm. % n

Prov. % n

Farm. % n

Prov. % n

Lääkealan asiantun-tijan työksi

82 212 87 40 43 232 63 110 12 124 37 35

Terveydenhuolto-työksi

46 119 37 17 ------ ------ 10 104 8 8

Keinoksi ansaita elatus

46 119 33 15 48 259 36 63 16 165 8 8

Myyntityöksi 40 102 35 16 59 318 52 91 13 128 9 9 Rutiininomaiseksi lääkkeen toimitus-työksi

33 86 20 9 46 248 31 54 37 367 22 21

Lääkekasvattajan työksi

18 47 30 14 ------- ------- 0 5 0 0

Lääkkeiden käytön valvojan työksi

17 43 4 2 12 65 11 19 1 13 3 3

Työnjohtajan työksi 1 2 43 20 1 5 53 93 0 1 12 11 Lääkkeen valmistus-työksi

10 27 2 1 11 59 4 7 8 82 0 0

* Likert-asteikko, usein -vastaukset ** vain ensisijainen kolmesta vastauksesta raportoitiin

157

8.6.2 Kouluttautumisen ja työn kokemisen välinen yhteys

Kysymyksen vaihtoehdoista kaksi mielenkiintoisimmaksi koettua ja eniten muuttu-

nutta roolia, rutiininomainen lääkkeen toimitustyö ja lääkealan asiantuntijan työ, ristiin-

taulukoitiin koulutukseen osallistumista kuvaavien muuttujien kanssa. Pitkäkestoiseen

koulutukseen osallistuneet tai osallistumattomat olivat kokeneet työnsä samalla tavoin

(kolmasosa rutiininomaiseksi, enemmän kuin neljä viidestä asiantuntijan työksi). Työ-

paikan ulkopuoliseen koulutukseen ja toimipaikkakoulutukseen osallistuneet tai osallis-

tumattomat vastaajat puolestaan kokivat työnsä hyvinkin eri tavoilla: ne, jotka pitivät

sitä asiantuntijan työnä, olivat kouluttautuneet eniten (Taulukko 8.17). Koulutukseen

osallistumisen summamuuttuja antoi saman tuloksen: noin 90 % niistä vastaajista, jotka

osallistuivat koulutukseen kohtalaisesti tai paljon, piti työtään asiantuntijatyönä, koulu-

tukseen osallistumattomista vain puolet. Paljon kouluttautuvista vain vajaa kolmannes,

kohtalaisesti kouluttautuvista neljäsosa ja kouluttautumattomista lähes puolet piti työ-

tään rutiinina.

158

Taulukko 8.17. Työn kokeminen rutiininomaiseksi lääkkeen toimitustyöksi tai lää-

kealan asiantuntijan työksi työpaikan ulkopuoliseen tai toimipaikkakoulutukseen osal-

listumisen mukaan v. 2001 (% vastaajista).

Koulutukseen osallistuminen/vuosi

Työn kokeminen Yli 2 päivää

% (n=79)

1-2 päivää

% (n=118)

Alle 1 päivä

% (n=41)

Ei lainkaan % (n=68)

p

Rutiininomaiseksi lääkkeentoimitustyöksi

Ei 76 71 66 59 0,137 Kyllä 24 29 34 41 Lääkealan asiantunt i-jan työksi

Ei 8 14 20 32 0,001 Kyllä 92 86 80 68 Toimipaikkakoulutukseen osallistuminen/vuosi Työn kokeminen 15 tuntia tai

enemmän % (n=30)

7 – 14 tuntia

% (n=70)

Alle 7 tuntia

% (n=111)

Ei lainkaan % (n=93)

p

Rutiininomaiseksi lääkkeentoimitustyöksi

Ei 67 73 71 63 0,545 Kyllä 33 27 29 37 Lääkealan asiantunt i-jan työksi

Ei 7 11 16 26 0,030 Kyllä 93 89 84 74

Toimipaikkakoulutukseen osallistuminen ei vuoden 1990 aineistossa erotellut rutii-

ninomaista lääkkeiden toimitustyötä tai lääkealan asiantuntijan työtä tekeviä tai teke-

mättömiä vastaajia toisistaan. Työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen osallistuminen oli

sen sijaan yhteydessä näihin työn kokemisen ääripäihin (Taulukko 8.18). Se, miten tär-

keänä lääkeinformaation lähteenä vastaajat pitivät täydennyskoulutusta tai toimipaikka-

koulutusta, ei vaikuttanut työn kokemiseen rutiiniksi. Sen sijaan ne vastaajat, jotka pit i-

vät täydennyskoulutusta erittäin tärkeänä, pitivät työtään useammin lääkealan asiantun-

tijan työnä kuin muut vastaajat.

159

Taulukko 8.18. Työn kokeminen rutiininomaiseksi lääkkeen toimitustyöksi tai lää-

kealan asiantuntijan työksi työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen osallistumisen mu-

kaan v. 1990 (% vastaajista).

Työn kokeminen Koulutukseen osallistuminen Rutiininomaiseksi lääkkeen-toimitustyöksi

Yli 2 päivää

(n = 331) %

1-2 päivää

(n = 261) %

Alle 1 päivä/ ei lainkaan

(n = 111- 112) %

p

Usein 37 46 48 0,094 Joskus 52 47 41 Ei koskaan 11 7 11 Lääkealan asiantuntijan työksi Usein 55 43 41 0,022 Joskus 42 53 55 Ei koskaan 3 4 4

Koulutukseen osallistumisen ja työn kokemisen kausaalisuhteiden suuntaa pyritään

selvittämään vastaajien haastatteluista kootuilla tiedoilla:

… kyllähän se (kouluttautuminen) ilman muuta jättää aina jotain positiivista it-

seenkin, … se pisti ajattelemaan monessa asiassa… kun sitä tuntuu, että on

niinku rutinoitunu siihen hommaansa, tekee vähän liian rutiinilla töitä… Helena,

farmaseutti

… Jos koulutetaan, niin se työkin on sitten mielekkäämpää, ett pystyy vähän niin-

ku antamaan asiakkaille jotakin. Susanna, proviisori

Se vaikuttaa sillä tavalla, että kun ihmisiä satsataan, että he kouluttautuu, niin

se vaikuttaa siihen itsetuntoon ja sillä on minusta yllättävän suuri vaikutus….

semmonen itsetunto ja rohkeus toimia, tehdä sitä työtään… Kaisa, proviisori

Jos ei käy koulutuksessa, niin tulee semmonen, semmonen tylsä rutiini… että j o-

tenkin siit koulutuksesta saa uutta intoa ja tosiaan tällasta niinku energiaa …

kyllä sitä selkeesti on niinku heti sen jälkeen aina paljo innokkaampi… Tuija,

farmaseutti

Musta se on niin palkitsevaa, että osaa informoida asiakasta, koska se kiitos tu-

lee siitä sitten tiskin yli… Kati, farmaseutti

Myös ammattitaidon ylläpitämisen keinojen käyttö erotteli lääkealan asiantuntijoiksi

itsensä kokevat ja kokemattomat vastaajat: erittäin paljon ammattitaidon ylläpitämisen

160

(summamuuttujan) keinoja käyttävistä yli 90 % piti itseään lääkealan asiantuntijoina;

hyvin vähän näitä keinoja käyttävistä vastaajista kolme neljästä (p=0,090).

8.6.3 Ammattiroolin kokeminen ja koulutukseen osallistumisen syyt

Työnsä rutiininomaiseksi lääkkeen toimitustyöksi kokeneet vastaajat pitivät ammatis-

sa kehittymistä kouluttautumistaan motivoivana tekijänä harvemmin kuin muut. Työnsä

asiantuntijatyöksi kokeneiden kohdalla tilanne oli juuri päinvastoin (Taulukko 8.19).

Taulukko 8.19. Työn kokeminen rutiininomaiseksi lääkkeen toimitustyöksi tai lää-

kealan asiantuntijan työksi koulutukseen osallistumisen syiden mukaan (% vastaajista).

Työn kokeminen rutiininomai-seksi lääkkeentoimitustyöksi

Työn kokeminen lääkealan asiantuntijan työksi

Kouluttautu-misen syy (summamuut-tuja)

Kyllä (n=92-95)

%

Ei (n=208- 209)

%

p

Kyllä (n=249 - 251)

%

Ei (n=51-53)

%

p

Ammatissa kehittyminen

0,035 0,010

Erittäin tärkeää 56 71 69 54 Melko tärkeää 27 16 20 19 Kohtalaisen tärkeää

17 12 11 27

Vaihtelun tar-ve

0,065 0,315

Tärkeää 14 14 14 11 Melko tärkeää 50 55 55 47 Merkitys pieni 36 31 31 42 Itsensä kehit-täminen

0,194 0,096

Erittäin tärkeää 24 35 34 19 Melko tärkeää 48 42 42 53 Kohtalaisen tärkeää

27 24 24 28

Työmotivaatio 0,813 0,341 Tärkeää 28 26 25 33 Merkitys pieni 53 57 58 47 Ei merkitystä 19 17 17 20

161

8.7 Asennoituminen omaa alaa kohtaan

8.7.1 Farmaseuttien ja proviisoreiden mielipiteet alaansa koskeviin väittämiin

Kyselyn viimeinen laaja kysymyssarja piti sisällään erilaisia lääkealaan liittyviä väit-

tämiä, joita vastaajien piti arvioida neliportaiselle Likert-asteikolla (Kuvio 8.9, Liite

14).

Kuvio 8.9. Farmaseuttien ja proviisorien käsitykset erilaisista alaansa koskevista väit-

tämistä v. 2001 (% vastaajista).

Lähes kaikki vuoden 2001 kyselyn vastaajat suhtautuivat positiivisesti sekä itsehoito-

että reseptiasiakkaille annettavaan neuvontaan (Kuvio 8.9, Liite 14). Samoin apteekki-

laisten kouluttautumisen tarve ja eettisten ohjeiden noudattaminen tiedostettiin hyvin.

Vastaajat uskoivat myös apteekkityön yhteiskunnalliseen merkitykseen. Lääkäri rooli

12345

1011

1414

2731

3 337

4245

4 847

4953

6162

6570

73

41

318

1833

1 340

3943

5748

5328

554439

4549

373736

3330

26

492 1

3540

5247

2831

3839

1516

1319

29

118

210

212

1

7760

3926

1549

189

41

51

1 61

22

1

47

0 20 40 60 80 100

Apteekkilaisten eettiset ohjeet…Opastan mielelläni sekä itseh…Lääkeinformaation anto vaatii…Korkea koulutustaso on apteek…Pidän tärkeänä jatkuvaa…On tärkeä neuvoa potilasta…Apteekkityö on elintärkeää…Muiden terveydenhuollon alojen…Luen säännöllisesti alan ammatti…Ilman jatkuvaa kouluttautumista…Apteekkilaiset ovat mielestäni…Käytän Tippa-tietokanta päivit…Itsehoitolääkkeiden käytön…Työpaikallani on opastukseen…Lääkkeistä tulevan tiedon…Lääkäri on apteekkia tärkeämpi…Apteekkilaisten on mahdollista…Ammattilehtien lukemiseen ei ole…Osallistun säännöllisesti ammatil…Monet muut ammatit ovat yhteis…Reseptilääkkeiden käytöstä…Tippa-tietokannan käyttö vie…Itsehoitoasiakkaiden opastus ei…Itsehoitoasiakas olisi saatava…Potilaat saavat riittävästi tietoa…

Farmaseutit Proviisorit

22

21313

1913

2 148

383 5

305 5

5062

5762

7762

7279

83

134

1915

3247

4351

3751

267 0

3 637

384334

2338

2419

15

5125

3 24 5

6255

3245

3040

281 1

926

99

4

42

497 5

6640

3 424

4010

44

42

13

4

2

0 20 40 60 80 100

Täysinsamaamieltä

Jokseenkinsamaamieltä

Jokseenkineri mieltä

Täysinerimieltä

% %

Täysinsamaamieltä

Jokseenkinsamaamieltä

Jokseenkineri mieltä

Täysinerimieltä

162

lääkkeiden käytön opastajana jakoi vastaajien mielipiteitä. Niin ikään Tieto-tipan käyttö

ei vielä ole tullut tavaksi kaikille apteekkilaisille.

8.7.2 Asennoitumisen ja kouluttautumisen välinen suhde

Alaa koskevista väittämistä muodostettiin faktoroinnin jälkeen summamuuttujat, jot-

ka ristiintaulukoitiin koulutukseen osallistuminen –summamuuttujan kanssa (Taulukko

8.20, Liite 15).

Taulukko 8.20. Alaa koskevista väittämistä (Liite 1, kysymys 17) muodostetut sum-

mamuuttujat: positiivisten summamuuttujien arvojen yhteys koulutukseen osallistumi-

nen –summamuuttujaan (% vastaajista).

Koulutukseen osallistuminen -summamuuttuja Positiivinen suhtautu-

minen ammatillisuu-teen

Paljon % n

Kohtalai-sesti

% n

Hyvin vähän % n

Ei lainkaan % n

p

Lääketietous 61 23 58 80 55 55 26 7 0,046 * Itsehoidon neuvonta 41 16 41 56 35 35 24 6 0,501 Kouluttautuminen 27 10 18 24 15 15 7 2 0,002 Lääkeneuvontarooli 30 11 18 24 15 14 4 1 0,175 Tietotulva (neg. faktori) 41 16 38 53 29 28 37 10 0,442 * Itsehoito (neg. faktori) 56 22 61 83 41 41 44 12 0,051 * Ammattitaito 56 22 60 84 30 30 35 9 <0,001 * Farmasia yhteiskunnassa 45 17 46 63 34 32 22 6 0,098 * Lääkärin rooli 44 17 53 73 44 44 37 10 0,253 * Fisherin tarkan todennäköisyyden testi

Paljon tai kohtalaisesti koulutukseen osallistuneet vastaajat suhtautuivat vähän tai ei

lainkaan osallistuneita positiivisemmin kaikkiin summamuuttujaväittämiin. Kaikissa

tapauksissa ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (Taulukko 8.20). Yli 2 päivää koulut-

tautuneilla asenteet lääketietouden summamuuttujan suhteen olivat selkeästi positiivi-

sempia kuin vähemmän työpaikkansa ulkopuoliseen koulutukseen osallistuneilla vastaa-

jilla (p=0,022, Fisherin tarkan todennäköisyyden testi). Yli 15 tuntia toimipaikkakoulu-

tukseen osallistuneet vastaajat antoivat muita positiivisemmat vastaukset lääkeneuvon-

163

tarooli (p=0,028) ja ammattitieto (p=0,043, Fisherin tarkan todennäköisyyden testi) –

summamuuttujiin.

8.7.3 Lääkealan asiantuntijarooli ja asennoituminen alaa koskeviin väittämiin

Ne vastaajat, jotka kokivat olevansa lääkealan asiantuntijan työssä, suhtautuivat mer-

kittävästi positiivisemmin alaa koskeviin väittämiin kuin sellaiset vastaajat, jotka eivät

pitäneet työtään lääkealan asiantuntijan työnä (Kuvio 8.10, Liite 16). Vain kouluttautu-

misen ja itsehoidon (negatiivinen) summamuuttujien osalta ryhmillä ei ollut tilastolli-

sesti merkitsevää eroa. Kun itsehoidon neuvonta-summamuuttujaa tarkasteltiin 4-

luokkaisena, havaittiin, että lääkealan asiantuntijoiksi työnsä kokevat antoivat vielä po-

sitiivisempia vastauksia tähän summamuuttujaan kuin 3- luokkaisen tarkastelun mukaan

(p = 0,003).

Työn kokeminen rutiiniksi oli yhteydessä alaa koskevien väittämien summamuuttu-

jiin vastakkaisesti asiantuntijatyön kanssa. Ero tietotulva–summamuuttujan kohdalla oli

tilastollisesti rutiinityön kokemisessa vielä selkeämpi kuin asiantuntijatyössä (p =

0,005), samoin lääkeneuvontarooli–summamuuttujan kohdalla (p = 0,002). Itsehoidon

neuvonta –summamuuttuja erotteli 4-luokkaisena selkeästi rutiinityötä tekevät ja teke-

mättömät (p = 0,035), mutta ei 3- luokkaisena.

164

Kuvio 8.10. Alaa koskevista vä ittämistä (Liite 1, kysymys 17) muodostettujen summa-

muuttujien yhteys työn kokemiseen lääkealan asiantuntijan työksi

(% vastaajista).

8.7.4 Vastaajien valmius käyttää oma aikaa kouluttautumiseen ja asennoituminen

alaa koskeviin väittämiin

Ne vastaajat, jotka olivat valmiita käyttämään omaa aikaansa kouluttautumiseen, suh-

tautuivat muita vastaajia positiivisemmin itsehoito- , tietotulva- ja kouluttautuminen –

summamuuttujiin (Kuvio 8.11, Liite 17). 4- luokkaisena myös itsehoidon neuvonta –

summamuuttuja erotteli omaa aikaansa käyttävät tai käyttämättömät vastaajat toisistaan

(p = 0,057), ei kuitenkaan 3-luokkaisena.

18

19

37

40

42

51

51

53

57

61

58

59

52

56

43

46

43

41

21

23

4

8

2

6

3

4

2

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Kyllä Ei

Positiivisesti Melkopositiivisesti

NegatiivisestiPositiivisesti Melkopositiivisesti

Negatiivisesti

13

10

27

23

27

30

31

45

45

62

52

62

63

59

51

58

49

45

25

38

11

14

14

19

11

6

10

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100% %

Lääketietous

Itsehoito

Ammattitaito

Lääkärin rooli

Farmasia yhteiskunnassa

Itsehoidon neuvonta

Tietotulva

Lääkeneuvontarooli

Kouluttautuminen

Positiivisesti Melkopositiivisesti

NegatiivisestiPositiivisesti Melkopositiivisesti

Negatiivisesti

165

Kuvio 8.11. Alaa koskevista väittämistä (Liite 1, kysymys 17) muodostettujen summa-

muuttujien yhteys vastaajien valmiuteen käyttää omaa aikaa kouluttautumiseen (% vas-

taajista).

8.8 Haastateltavien kokemukset koulutukseen osallistumisesta normiteorian viite-

kehyksessä

8.8.1 Normiteoria viitekehyksenä

Normiteoria muodostaa tutkimukseni tärkeimmän viitekehyksen. Normit ovat yhtei-

sön perusarvojen ilmentymiä ja ihanteita, joiden mukaan tulisi toimia (Parsons 1949, s.

396 – 397, 404, Bethlehem, 1990, s. 66). Normin noudattaminen voidaan esittää kaavi-

on muodossa (Kuvio 8.12).

19

20

38

40

41

49

49

55

55

56

60

54

56

55

44

47

43

42

25

20

8

4

4

7

4

2

3

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Kyllä Ei

Positiivisesti Melkopositiivisesti

NegatiivisestiPositiivisesti Melkopositiivisesti

Negatiivisesti

12

6

35

19

36

44

43

43

52

59

67

54

73

59

42

50

46

44

29

27

11

8

4

14

7

10

4

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100% %

Lääketietous

Itsehoito

Ammattitaito

Lääkärin rooli

Farmasia yhteiskunnassa

Itsehoidon neuvonta

Tietotulva

Lääkeneuvontarooli

Kouluttautuminen

Positiivisesti Melkopositiivisesti

NegatiivisestiPositiivisesti Melkopositiivisesti

Negatiivisesti

166

Normi

A B

Ymmärtää normin Ei y mmärrä normin merkityksen merkitystä, normia ei sisäistetty

C D

Toimii normin mukaisesti Ei toimi normin mukaisesti

E F G H

Noudattaa Noudattaa Henkilökohtaiset Ulkoiset normia normia syyt syyt omasta ulkoisista halustaan syistä = normi sisäistetty I J

Todellinen syy ”Tekosyy”

Kuvio 8.12. Normin noudattaminen ja sen jakautuminen erilaisiin alakulttuureihin.

8.8.2 Normia noudattavat

Normin olemassaolon voi havaita yhteisön jäsenten käyttäytymisen säännönmukai-

suudesta. Jos ihminen joutuu rikkomaan normia, hän kokee siitä huolimatta velvollisuu-

dekseen normin noudattamisen (Thibaut ja Kelley 1986, s. 128). Laadullisessa aineis-

tossa normi tulee esille sekä suorina ilmauksina oikeista toimintatavoista että kehotuk-

sina, selittelyinä tai puolusteluina tilanteissa, joissa normia ei jostakin syystä noudateta

(Alasuutari 1999, s. 224 – 225). Nämä piirteet tulevat esille haastateltavien kouluttau-

tumiskokemuksissa. Niiden perusteella voidaan havaita, että ammattitaidon ylläpito ja

kouluttautuminen ovat farmasiassa normi, joita alan ihmisten odotetaan noudattavan.

Yleensä töissä ollessa niin miten paljo sä oot ruukannu osallistua? No, täytyy

sanoa että tosi vähän, että meillä ei apteekkari niinku tue näitä koulutuksia, hän

167

ei niinku niistä perusta paljon. Meitä on niin vähän, että on vaikee päästä - Su-

sanna, proviisori

– Niin no kyllä oikeestaan aika paljon, että tietysti vähän apteekkaristakin kiin-

ni, että mitä se maksaa ja – joo – ja matkoista kiinni, etenki täältä

….videokoulutukseen oon osallistunu nytte kun on täällä järjestetty, ja farmasian

päivillä oon käyny viime syksynä….. Riitta, farmaseutti

No kyllä mää aika aktiivisesti pyrin osallistumaan – joo – kaikkiin näihin mitä

piiri järjestää ja sitten kyllä mitä työn, työnantajakin jonkin verran järjestää. –

Pystytkö osallistumaan nyt niin paljon kuin haluaisit itse? – Kyllä mää pystysin

joo, mutta toisaalta nyt ei niin kauheesti nyt enää jaksa… Kun tekee täyspäivästä,

niin se on kyllä aika uuvuttavaa. Tarja, farmaseutti

Proviisori Susannan toteamuksesta voi päätellä, että hän ymmärtää täydennyskoulu-

tuksen merkityksen alalla. Vaikka hän osallistuu koulutukseen hyvin vähän, hän antaa

heti selityksen toiminnalleen: työnantaja ei tue kouluttautumista (vrt. kohta I kuviossa

8.12). Sekä Riitta että Tarja kertovat tarkasti, miten paljon osallistuvat koulutukseen,

siis ovat ainakin ymmärtäneet kouluttautumisen normin merkityksen (A). Toisaalta

osallistumisen rajoituksille etsitään syitä (miten paljon työnantaja järjestää tai maksaa).

Puolusteluna sille, ettei aina jaksa lähteä koulutuksiin, Tarja mainitsee kiireisen työtah-

din. Vaikka hän tietää tässä rikkovansa normia, hänellä on ulkoa päin – ei omasta toi-

minnasta - tuleva syy siihen (I).

Miten usein (haluaisit osallistua koulutukseen)? … siis niin vähän on päässy,

niin varmaan niin usein ku mahollista…. ei nyt liikaakaan voi vaatia, mutta jos

nyt muutaman kerran vuoteen pääsis, sekin ois jo ihan hienoa ko ei oo koskaan

päässy oikein. Vaikka kakski kertaa vuodessa niin se nyt tuntuis jo ihan ihmeelli-

seltä. Pirkko, farmaseutti

Jos koulutukseen osallistuminen on ollut vähäistä, säännöllinen kouluttautuminen

tuntuu vastaajasta lähinnä haaveelta. Tähän hän kuitenkin toivoo pystyvänsä ja haluaisi

noudattaa normia (I). Toisaalta jos kouluttautuminen on jäänyt vähälle – siis vastaaja

tietää rikkovansa normia – , on siihen löydettävä hyvä selitys. Moraalinormien noudat-

tamiselle on tyypillistä, että pakottavissa tapauksissa niiden noudattamisesta voidaan

luopua. Ihmisen on tällöin kyettävä osoittamaan, että rikkoo normia tahattomasti ja yrit-

tää tehdä parhaansa (Hart 1961, s. 173 – 175).

168

8.8.3 Kouluttautumisesta syntyvät rooliristiriidat

Naisille rooliristiriidat kotiin ja työhön liittyvien normien paineissa voivat toimia seli-

tyksenä koulutukseen osallistumattomuudelle (I). Pienten lasten äitien ei aina ole help-

poa osallistua koulutukseen. Ongelma korostuu, jos haastateltava (tai hänen työtoverin-

sa) on yksinhuoltaja tai jos hänen puolisonsa on esim. vuorotyössä. Kaikki pikkulasten

vanhemmat eivät kuitenkaan koe lapsia kouluttautumisen esteeksi, ja mm. puolison

asennoituminen voi vaikuttaa tilanteeseen.

Minkä verran sää sitte aattelisit, että nämä perhetilanteet vois estää koulutuk-

seen osallistumista? – No kyllä ne väkisinki estää, kun nuo lapset on niin pieniä

ja mun mies tekkee matkatyötä… että jos on se tilanne, että se koulutus ois niin ,

että mää en ehdi hakeen lapsia hoidosta, niin en mää oikeestaan pysty mene-

mään, niin se pitäs melkein sitte olla tosiaan työaikana, päiväsaikaan, silleen ett

mää kerkiän sitte kotiin. Pirkko, farmaseutti

.. ett en mää mielelläni, mun mieski on vuorotyössä tota, se on vaikeeta, ett ei

oo hirveesti yhteistä aikaa... Maria, farmaseutti

… tällä hetkellä ne on niin pieniä, että mää oon pitäny semmosen rajan, että

sanottasko tämmösessä jokaviikkoisessa käytännössä, niin kun on yks ilta (työ-

vuoro), niin sitte yks ilta on mulla niinku enintään semmonen että mää lähen sit-

te… - Niin että korkeintaan yksi ilta viikossa, ett ei sen enempää? - Niin, niin

että se on sitte että se ei sitte haittaa, jos niitä on joskus, mutt sillai niinku sään-

nöllisesti niin se yks ilta saa olla enintään. Noora, farmaseutti

Yksinhuoltajien … on hirveen vaikee lähtee omalla ajalla ilta-aikaan koulutuk-

seen, varsinki jos sitä ei saa vielä niinku työaikana sitte myöhemmin pois. Kai-

sa, proviisori

Sekä Pirkko että Maria kokevat pienet lapset ja heidän hoitamisensa niin suurena vel-

voitteena, että työhön liittyvä koulutus jää niiden rinnalla toiseksi. Äidin rooli on heille

vahvempi kuin työrooli. Toisaalta Kaisa toteaa yksinhuoltajien vaikean tilanteen. Kaikki

kolme vierittävät tässäkin tilanteessa normin noudattamattomuuden osittain työnantajan

vastuulle (H): pienten lasten äitien pitäisi päästä koulutukseen työajalla. Nooran kohdal-

la vahva sitoutuminen koulutusnormiin (E) näkyy siinä, että hän on valmis uhraamaan

yhden illan (iltatyövuoron lisäksi) joka viikko ammatilliseen koulutukseen.

169

8.8.4 Haastatteluissa esiin nousseet kouluttautumista estävät tekijät

Apteekkilaisten haastatteluissa nousivat esille samat kouluttautumista estävät tekijät

(Kuvio 8.13, Liite 18), jotka olivat tulleet esille jo kyselyssäkin.

Ajokortin Perhe Ikä puute Pienet lapset Elämäntilanne Apteekkari ei arvosta Työkiireet koulutusta Työn raskaus Farmaseutti Matkat Iltavuorot Proviisori Apteekkarin nihkeä asenne Maksulliset kurssit Apteekkarin kitsaus Työnantaja ei ajan tasalla Apteekkarin oma tiedon taso Kuvio 8.13. Haastatteluissa esille tulleita kouluttautumista estäviä tekijöitä. Tekijöiden

sijoittelu kuvioon on satunnainen, eikä kuvasta tekijöiden keskinäistä suhdetta tai suh-

detta muihin tekijöihin.

8.8.5 Todelliset vai tekosyyt osallistumattomuuden taustalla

Mitä merkittävämpi normi on ryhmän toiminnalle, sitä vahvemmin ryhmä ilmaisee

tunteitaan sellaista ryhmän jäsentä kohtaan, joka noudattaa tai poikkeaa normin mukai-

sesta käyttäytymisestä (Moreland ja Levine 1982, s. 140 – 141). Jos haastateltavat ovat

itse osallistuneet aktiivisesti koulutukseen, he ovat kuitenkin voineet tietää tai tuntea

kollegoja, jotka eivät osallistu yhtä aktiivisesti. Haastateltavien suhtautumisesta näihin

apteekkilaisiin voi myös saada vahvistusta normin olemassaolosta.

Sitten tiiän semmosia, niinku työkavereissakin on, että vaikka niillä lapset on jo

toisella kymmenellä, niin ne ei lähe yhtään mihinkään… . En tiedä, onko se oi-

kea, siis todellinen syy, mutta siihen ainakin vedotaan.. Noora, farmaseutti

Joitakin on semmosia, jotka vetoo noihin perhesyihin, ettei voi lähtee, mut en

tiedä sitten, kuinka todellisia ne on. Ulla, farmaseutti

Nooran haastattelusta käy selvästi ilmi, että hän paheksuu työtoveriaan, joka toistu-

vasti vetoaa lasten hoitoon kieltäytyessään lähtemästä koulutukseen (kohta J, kuvio

170

8.12). Kun lapset ovat kasvaneet isoiksi, he eivät vaadi enää äidin kokoaikaista läsnä-

oloa, joten koulutukseenkin pitäisi osallistua. Samoin Ulla epäilee, että jotkut työtoverit

ovat käyttäneet lapsia tekosyynä jäädäkseen pois koulutuksesta (J).

Eläkkeelle siirtyminen on toinen tekijä, jolla apteekkilainen voisi perustella koulut-

tautumattomuuttaan. Lähellä eläkeikää ihminen on irtautumassa työroolistaan, joten

suhtautuminen alan normeihinkin voisi löystyä. Haastateltavista yksi oli siirtymässä

eläkkeelle kyseisen vuoden aikana. Tästä huolimatta hän ei ollut lopettanut koulutukses-

sa käyntiään. Sitoutuminen normiin oli edelleen vahvaa:

– No mä jään nyt vuodenvaihteessa eläkkeelle, ja kyllä mää vielä… - Niin edel-

leen oot käyny? – Joo että tämä alalla ammattitaidon säilyttäminen kuitenkin on

tuntunu niin tärkeältä - Joo, ihan loppuun asti? – Kyllä. Vuokko, farmaseutti

Haastateltavat kertoivat joistakin työtovereistaan, jotka olivat pitäneet periaatteenaan

osallistua koulutuksiin vain työnantajan kustannuksella. Jos tämä ei toteudu, nämä hen-

kilöt jättävät koulutukset kokonaan väliin (vrt. kohta F, kuvio 8.12). Myös näistä teks-

teistä voi löytää viitteitä normin noudattamisesta (paheksuntaa osallistumattomia koh-

taan):

Ootko tavannu uras varrella semmosia meijän alan ihmisiä, jotka ei oikeestaan

osallistuis minkäänlaiseen koulutukseen? – Kyll niitä on musta ihan laidasta lai-

taan – joo – justiin tää, kun ei työnantaja maksa, niin ne ei kaikki oo valmiita

lähteen omalla ajallaan… Kyllä kyllä moni on valmis sillon lähteen jos saa men-

nä työajalla. Tarja, farmaseutti

…samat ihmiset käy yleensäkin muutenkin näissä koulutuksissa, että on paljo

ihmisiä, jotka ei koskaan käy missään…. Kyllä se on niinku ihan omaa tavallaan

laiskuutta niillä ihmisillä ja sitten sellastakin että ne ei niinku tajua sitä tilannet-

ta, että pitäs niiinkun vähän käyttää sitä omaaki aikaa joskus. –… lähteekö nää

tämmöset sitten koulutukseen, jos työnantaja maksaa? – Ei välttämättä lähde

sinnekään. – Niin, meillä ei oo ketään semmosta, mutta mää tiedän, että on ih-

misii, jotka sanoo, että ei he uskalla yksin lähtee, että pitäs olla sitte joku työto-

veri mukana …. Ellen, farmaseutti

171

8.8.6 Normin sisäistäminen

Haastatteluissa tuli esille selkeää paheksuntaa niitä apteekkilaisia kohtaan, jotka eivät

ymmärrä käyttää omaa aikaansa ammatilliseen kouluttautumiseen. Melko suurella to-

dennäköisyydellä voidaan todeta, että nämä ihmiset eivät ole sisäistäneet alallamme

vallitsevaa normia, jos he eivät lähde edes työnantajan maksamana ja kannustamana

koulutukseen (vrt. kohta B, kuvio 8.12). Melko lailla kysymysmerkiksi jää normin si-

säistäminen myös niillä apteekkilaisilla, jotka eivät osallistu koulutukseen muuta kuin

työajalla: onko ammatillinen kouluttautuminen heille vain työhön kuuluva velvoite,

jonka toimivuudesta työnantajan kuuluu vastata (vrt. kohta F, Kuvio 8.12).

Koulutukseen osallistumisen aktiivisuudesta voi tehdä päätelmiä siitä, miten vahvasti

normi on sisäistetty. Haastatteluissa tulivat esille samat alueelliset osallistumiserot kuin

kyselyssäkin. Pohjois-Suomesta löytyi monia haastateltavia, joiden mielestä passiivises-

ti koulutukseen suhtautuvia farmaseutteja tai proviisoreita on hyvin vähän, proviisori

Länsi-Suomesta puolestaan koki alueensa apteekkarit hyvin koulutusmyönteisiksi. Pää-

kaupunkiseudulla työskentelevä farmaseutti puolestaan oli havainnut monien kollego-

jensa kouluttautumisaktiivisuuden hyvin heikoksi.

… henkilöitä, joita ei saa yhellekään kurssille? …vaikka työnantaja maksais?

- No, On niitäki. …. Niin, mut aika vähän niitä on… Noora, farmaseutti

… Musta ne on ihan muutama (jotka eivät osallistu koulutukseen).... Ja sekin

on ehkä semmosta, että välillä ollaan närkästyneitä jostakin ja sitten niinku et-

tä semmosta ohimenevää. proviisori Kaisa

… must tääl on hirveen koulutusmyönteinen…. niin (kaupungin nimi) seudun

apteekkarit on oikeastaan kautta linjan positiivisest suhtautunu….. ei tääl oo kyl-

lä lähialueella ainakaan ketään semmosta.(jotka suhtautuisivat kielteisesti henki-

lökunnan kouluttamiseen) Paula, proviisori

…nää tämmöset, jotka ei halua osallistua koulutukseen, ett ne ilmeisesti kui-

tenkin on selkeä vähemmistö? – Ei kyllä niitä on aika paljon, … oon käyny niin

paljon, niin tuntuu, että osais niinku etukäteen jo sanoa, että mistä apteekeista ja

mitkä ihmiset siellä on paikalla… Kyll niitä on hirveesti tällasii. Ellen, far-

maseutti

172

Nooran ja Kaisan kertomukset siitä, miten vähän työkavereiden (entisten tai nykyis-

ten) joukosta löytyy passiivisia kouluttautujia tai Paulan kertoma apteekkareiden myön-

teinen suhtautuminen koulutukseen kuvastavat saman ilmiön eri puolia: tyytyväisyyttä

siitä, että kouluttautumisen normi on hyvin sisäistetty ja ihmiset toimivat sen mukaisesti

(E). Ellenin kommenteista puolestaan on aistittavissa paheksunta niitä kollegoja koh-

taan, jotka jäävät pois koulutuksista (D). Hänen (pääkaupunkiseudulla työskentelevän

farmaseutin) mielestään normin noudattaminen oman alueen kollegojen keskuudessa on

liian vähäistä. Toisaalta jos apteekin henkilökunnan keskuudessa vallitsee hyvä ja kou-

lutusmyönteinen henki, sen avulla on mahdollista kannustaa passiivisetkin apteekkilai-

set osallistumaan koulutukseen. Työtoverit tavallaan huolehtivat siitä, että koko työyh-

teisö noudattaa normia, vaikka työnantajakaan ei tätä tekisi.

… me on sillai otettu se, että vaikka työnantajan puolelta sitä ei oo tullu, mut-

ta me on niinku keskenämme päätetty se, että jokkainen potkastaan vähintään

kerran (vuoden kuluessa)… yhen illan Noora, farmaseutti

8.9 Työnantajan merkitys kouluttautumiselle

8.9.1 Apteekkari normin määrittäjänä

Yhteisön johtajilla on oltava muita paremmat tiedot yhteisönsä normeista ja myös

ryhmän jäsenten toiminnasta näiden normien noudattamisessa. Ryhmän johtaja voi toi-

mia muille esikuvana ja saada nämä noudattamaan normia (Merton 1968, s. 395 – 407,

Thibaut ja Kelley 1986, s. 244 – 245). Apteekeissa tämä rooli lankeaa luonnostaan ap-

teekkareille. Haastatteluissa tuli esille toistuvasti se seikka, että apteekkari on keskeisin

henkilö, joka voi vaikuttaa apteekkilaisten kouluttautumiseen.

– Niin, että niinku kaiken lähtökohta on sitte se apteekkari? - No se on ainakin

siinä mielessä, että se aika vahvasti luo edellytykset sille ja tekee semmosen il-

mapiirin, että on mukava lähtee ja mukava opiskella, ja .. että ei tuu semmosta

oloo, että oot niinku väärässä paikassa ja nyt saat jonkun tommosen ylimäärä-

sen, ylimääräsen armopalan, joka pittää sitte hyvittää jollakin tavalla. Noo-

ra, farmaseutti

173

Mulla on ollu yks työpaikka semmonen, jossa oli tämmönen oikein tämmönen

kannustava apteekkari, ja tota hän oli myöskin napakka työnantaja silleen muu-

ten, mutta tuota hänellä.. hän osas tän ihmissuhdetaidon ja käsitellä myöskin sel-

lasia ihmisiä, jotka nyt ei välttämättä muuten ois niin itseensä luottanutkaan ja

kykyihinsä, niin hänellä oli kyky niinkun nostaa niitä asioita esiin, mitä ihminen

osas ja - joo – ja sitten tuota kannustaa myöskin niinkun yrittämään ja hankki-

maan tietoo ja oppimaan ja omaksumaan uutta… ja sitten anto myöskin anto si-

tä palautetta, joka on hirveen tärkeetä, että – Just, että sää oot oikeestaan kokenu

ihan konkreettisesti, miten työnantaja pystyy kannustamaan hyvin sitten? - Joo,

kyllä. Mutt siinä työpaikassa en ollut kauan, mut siitä minulla on jääny oikein

hyvät muistot…. - Onko sulle tätä kautta tullu tämmönen mielikuva, että työnan-

taja todella pystyis (vaikuttamaan henkilökunnan kouluttautumiseen)? - Kyllä,

mää niinku mää sanosin, että näin, ett siinä voi olla myöskin näin, että työnanta-

ja voi lyödä lyttyyn senkin vähäsen, mitä toinen niinkun haluaa. – No tuota niin

onko tämmösiäkin kokemuksia tullu vuosien varrella? - No kyllä on, on ihan

tämmöstäkin. Taina, farmaseutti

Sää sanot että haluaisit mielellään osallistua enempi, mutta työnantajan suhtau-

tuminen on hieman tämmönen vastahakonen kenties? .. Elikkä millä lailla se käy-

tännössä ilmenee? - Se käytännössä ilmenee sillä että sanotaan, että on hyvä että

menee, että tuodaan ehkä näitä täydennyskoulutusesitteitä, että mistä vois kah-

tua, että minne ehkä menis, mutta sitten niin jos erehtyy sanomaan, että olis me-

nossa jonnekin , niin sitten ollaan vähän niinku kastemato ongenkoukussa. Tai

toinen on sitte se että sanotaan, että mene vain, mutta sitte sanotaan, että kyllä-

päs sekin oli taas niin kallis reissu. - Tavallaan, että tulee huono omatunto, jos

lähtee? - Niin, että tehhään tiettäväksi se, että oot nyt saanu jotaki semmosta, jo-

ka nyt tuli maksamaankin . Noora, farmaseutti

No osallistutaanko teijän työpaikasta sitte yleensäkään koulutukseen? – No ei

paljoo, ett se on yleensä, jos joku on innostunu ja maksaa itse. – Niin että työnan-

taja ei maksa näitä? - Ei oo pitkään aikaan ainakaan maksanu. – Onko teillä

koskaan ollu puhetta, että mistä tää vois johtua? - Noo, meijän apteekkarihan on

aika vanha eikä varmaan oo niinku tällä hetkellä ainakaan niin hirveen kiinnos-

tunu apteekin asioista enää.. Maria, farmaseutti

Semmosia paikkoja on, joissa ei niinku esitetäkään millä lailla, että vois men-

nä, ja sitte jos ite esittää, että voisko mennä, niin … melkein tullaan silmille. Ja

174

sitten taas toinen (esimerkki apteekkarin toiminnasta) on se, että nyt ois tämmö-

nen, että haluaisitko lähtiä. Noora, farmaseutti

Osaava työnantaja pystyi Tainan kokemuksen mukaan vaikuttamaan henkilökuntaan-

sa, nosti esille ihmisen parhaat puolet ja sai passiivisetkin osallistumaan koulutukseen

(C) - siis johdatti alaisensa taitavasti noudattamaan normia. Toisaalta Tainalla ja Noo-

ralla oli myös negatiivisia kokemuksia latistavista apteekkareista. He esittivät selkeän

paheksuntansa sellaisia työnantajia kohtaan, jotka eivät suhtaudu henkilökunnan koulut-

tautumiseen myönteisesti. Tällainen paheksunta on jälleen yksi osoitus normista: nor-

mia noudattamaton työnantaja tuomitaan. Koulutukseen osallistumattomaan kollegaan

suhtaudutaan ymmärtäen, jos hänellä on riittävän hyvä syy (I) pois jäännilleen, esim.

pienet lapset. Työnantajalle normin noudattamattomuutta ei hyväksytä. Yhteisönsä joh-

tajana hänen pitäisi olla esimerkkinä muille ja kannustaa osallistumaan. Marian kom-

mentti kuitenkin antaa pienen myönnytyksen sille, että myös työnantajalla voisi olla ikä

esteenä, jos hän ei päästä henkilökuntaansa koulutukseen. Toisaalta tilanteesta ei pidetä

työpaikalla:

No tuota, mites siellä tiellä työpaikalla sitten koetaan tää tilanne, että sieltä ei

niinku pääse koulutukseen? – No tuota, eihän kukaan tietenkään tykkää, mutta

me ollaan vuosien saatossa kai totuttu siihen jo, ett kukaan varmaan enää oleta-

kaan mitään, että mihinkään pääsee. Maria, farmaseutti

8.9.2 Työnantajan kannustamattomuuden vaikutus

Marian vastauksesta on pääteltävissä, että henk ilökunta voisi noudattaa kouluttautu-

misnormia, jos heille vain annettaisiin siihen tilaisuus. Työnantajan asenne on kuitenkin

vienyt innon osallistua. Jos normin vahvin määrittäjä ilmaisee selvästi kielteisen suhtau-

tumisensa normiin, vaikutus alkaa näkyä myös henkilökunnassa. Normin noudattami-

sen aste laskee. Toisaalta työnantajan negatiivinen asenne voi heijastua myös koko työ-

paikan ilmapiiriin. Henkilökunta kokee, että heitä ei arvosteta.

Mites sää ite koet, siis sää sanot, että se on ikävää (ettei työpaikalta pääse kou-

lutukseen)? - No, on todella ja kaikki muutkin työntekijät on sitä mieltä, että se

on tosi ikävää että tuota ett koulutusta ei arvosteta, ei tarvi saaha uutta tietoo, ett

175

me pärjätään näillä, se on niinku vähän vanhanaikasta, niinku että se ei olis tar-

peellista se koulutus. – Pirkko, farmaseutti

No, ei ei niinku tule sellasta intoo ollenkaa, ett se vie kyllä sen innon. – No

vaikuttaako se työilmapiiriin jollakin tavalla? … sitte loppujen lopuksi, johtuuko

se siitä koulutuksesta vai onko siellä muitakin asioita, mutta kyllä se koulutuksen

puuttuminenkin vaikuttaa siihen ilmapiiriin, kyllä se huonontaa sitä. Ett ku kok-

kee sillä lailla, että ei meitä työntekijöitä sillä lailla arvosteta, että kuhan me ol-

laan vaan… Pirkko, farmaseutti

Se vaikuttaa sillä tavalla, että kun ihmisiä satsataan, että he kouluttautuu, ja

näin, niin se vaikuttaa siihen itsetuntoon ja sillä on minusta yllättävän iso vaiku-

tus. Sitten kun.. menee vain omalla ajalla koulutukseen, niin siitä tullee semmo-

nen, … negatiivinen kierre… että kun ei koskaan satsata siihen, että minua kan-

nattas työaikana kouluttaa, no minä nyt vaan oon tämmöstä aivotonta aputyö-

voimaa. Kaisa, proviisori

… kyllä siinä niinku saa sitte, tulee sitä semmosta kilpailua, että joku pää-

see… että kuka pääsee niin se on sitte vähän niinku suosikki, että minkä takia se

pääsee enkä minä - se kautta linjan tavallaan heikentää sitä työilmapiiriä sitten?

- Heikentää kyllä ja tietysti sitte niinku semmonen, että ei niinku tiedetä enää

asioista - Joo, tuntuuko että se näkys asiakaspalvelussa? - No kyllähän se sinne

niinku loppujen lopuksi, sinnehän se sitten heijastuu – niin – sehän se on se vii-

menen piste siellä. – Susanna, proviisori

Se, että työnantaja ei panosta henkilökunnan koulutukseen koetaan vanhanaikaisena.

Kouluttamattomuus kuuluu entiseen aikaan, jolloin sitä ei vielä ollut määritelty normik-

si. Henkilökunnan kouluttaminen koetaan myös arvostuksen osoituksena. Jos työnantaja

ei kannusta työntekijöidensä kouluttautumista, hän samalla epäsuorasti osoittaa välinp i-

tämättömyytensä näitä kohtaan.

8.9.3 Apteekkarin pysytteleminen ajan tasalla

Jotkut haastateltavat olivat myös miettineet mahdollisia syitä siihen, mistä apteekkarin

negatiivinen asennoituminen henkilökunnan koulutusta kohtaan voisi olla peräisin. Ap-

teekkarin oma aktiivisuus ja ajan tasalla pysyttäytyminen koettiin tekijäksi, joka muova-

si apteekkarista koulutusmyönteisen.

176

Mistä se johtuu, että hän ei kannustais sitte kouluttautumaan? - Siinä saattaa

olla semmonen asennekysymys, että hän ei halua, että henkilökunta niinku tietäis

jotakin, mitä ei itse tiedä. – Onk se jotakin tavallaan tämmöstä ammatillista ka-

teutta? - No, ehkä se on jotain sen tyyppistä… - Susanna, proviisori

Mistä se vois niinku johtua, että näin selkeitä eroja on näitten apteekkien kes-

ken? - Mää heitän tässä sen, mitä oon miettiny, että onko mahollisesti yhteyttä

siihen, mikä on apteekkarin itsensä tiedon taso. – Niin, elikkä osaatko sää täs-

mentää sitä? - Sillä lailla että jos apteekkari itte … niinku hallittee asiat ja ha-

luaa olla ajan tasalla, niin sillon se haluaa myös, että henkilökunta on sitä. - Niin

sillon jos on semmonen apteekkari, joka on epävarma ittestään,… niin että tulee-

ko sille sitte semmonen olo, että rupeeko henkilökunta tietämään enempi. Noora,

farmaseutti

Voiko siinä olla joku tämmönen, että apteekkari ei ole itseään pitänyt ajan ta-

salla, niin se on joku tämmönen niinku ammatillinen kateus tai? – Kyllä, nyt kyllä

sanoit sen oikein! Ett meiän apteekkari ei itse käy missään, ei missään apteekka-

reiden yhteisillä näillä päivillä, eikä missään koulutuksissa, että voin sanoo ihan

suoraan, että hän on jo niin ulkona kuvioista. Pirkko, farmaseutti

Joo kyllä se on siellä työnantajan asenteissa ollu, että ei meillä nyt henkilökun-

tapula niin suuri oo. Kati, farmaseutti

Apteekkarin olisi normin määrittäjänä pidettävä itsensä ajan tasalla ja oltava henkilö-

kunnalleen esikuvana. Apteekkari luo edellytykset yrityksensä henkilöstön kehittymi-

selle. Edellä siteeratut apteekkilaiset olivat kuitenkin selvästi havainneet, että apteekkari

ei ole tätä tehnyt. Apteekkari itse saattaa näissä tapauksissa kokea itsensä edelleenkin

normin määrittäjäksi. Tällöin henkilökunnan kouluttautumisesta tulee uhka hänen ase-

malleen. Jotta oma avuttomuus ei paljastuisi, estetään henkilökunnan normin mukainen

käyttäytyminen. Katin kommentista tulee selkeästi esille se, että apteekkari on käyttänyt

henkilökuntapulaa tekosyynä kieltäytyessään kouluttamasta henkilökuntaansa. Apteek-

karin kitsauskin tuli esille melko monissa haastatteluissa henkilökunnan koulutukseen

pääsyä estävänä tekijänä.

Hän on kyllä auliisti päästäny ja se on ollu työaikaa – joo - mikä on mun mie-

lestä ihan iso asia. – Niin. Mites teillä muu henkilökunta sitte saa osallistua? –

No muu henkilökunta kyllä paikalliseen koulutukseen ihan hyvin ja farmasian

päiville päästään – Joo - mutta vähemmässä määrin lääkehuollon täydennyskou-

177

lutuskeskuksen kursseille.– Apteekkari on kyllä aika pihi niissä, että ei … sillä ta-

valla kannusta ihmisiä lähtemään, mut paikallisiin koulutuksiin kaikki pääsee,

ketkä haluaa. Paula, proviisori

.. erilaisia työnantajia, niin onks niillä ollu vaikutusta tähän tilanteeseen? – On,

ett tää nykynen on selvästi kaikista, kaikista nuukin. Kati, farmaseutti

Työnantajan säästäväisyyttä ymmärretään, mutta toisaalta myös paheksutaan liiallista

säästämistä (vrt. Nooran kommentti kohdassa 8.9.1). Normin mukaista käyttäytymistä ei

saisi liiaksi mitata rahalla.

8.9.4 Kouluttautumisen vaihtoehtoiset tavat

Jos työnantaja ei kouluta henkilökuntaansa, normin sisäistäneet työntekijät etsivät

muita mahdollisuuksia ammattitaitonsa ylläpitämiseen. Kouluttautuminen omalla ajalla

tai työpaikalta löytyvään materiaaliin perehtyminen voivat auttaa selviytymään työssä.

No tuota, haluaisitko sä itse osallistua selvästi enempi erilaiseen koulutukseen?

Kyllä tietysti, että sehän on ihan selvää, oishan se kivaa että pääsis sitten… -

Entä sitte ootko sä niinku omalla vapaa-ajalla käyny koulutuksessa? Joo, niin se

on tehtävä, jos haluu käydä… esimerkiksi äitiyslomalla oon käyny - Susanna,

proviisori

Ett onko se niinkun käytännössä teijän porukalla melkein kaikilla se tilanne, et-

tä hyvin vähän osallistutaan. – Mä luulen, tai mun mielestä meill on yks semmo-

nen joka kävi ite kustansi tommosenki … kaikkii rohdosjuttuja ja muita käyny

kans omalla ajalla. Maria, farmaseutti

Kyllä mä niin tarkkaan yritän kaikki lukea, mitä vaan kerkiän – Tavallaan että

sieltä saa sitte sen opiskelun? – Niin että kaikki uusin tieto, ja sitte meille tulee se

apteekkarilehti, että siinähän on sitte kans paljo uutta että kyllä mää niinku yri-

tän just niinku tällä lukemalla saaha kaikki maholliset. – Niin, kyllä että ei oo

paljo muuta vaihtoehtoa. Pirkko, farmaseutti

Pirkko on ymmärtänyt kouluttautumisnormin merkityksen (A), mutta koska koulu-

tukseen ei pääse osallistumaan, on velvoite yritettävä täyttää omatoimisesti kirjallisuutta

lukemalla. Susannan omalla ajalla, vaikka äitiyslomalla, tapahtuva opiskelu kertoo se-

kin normin sisäistämisestä. Toisaalta haastattelunäyte kertoo myös sen, että pienet lap-

setkaan eivät ole ehdoton este osallistua koulutukseen, jos vain intoa siihen löytyy. Ma-

178

rian haastattelussa tulee esille arvostus sellaista työtoveria kohtaan, joka panostaa kou-

lutukseen jopa maksamalla kurssitkin itse.

8.10 Haastatteluissa esiin nousseet kouluttautumisen motiivit

Samat työstä ja sen ammattitaitoisesta hoitamisesta lähtevät syyt kouluttautumista

motivoivina tekijöinä tulivat selkeästi esille sekä kyselyssä että haastatteluissa (Kuvio

8.14, Liite 18).

Asiakkaiden tietomäärä Tietotulva Uuden tiedon määrä Selviää työstä Aihe Ajan tasalla pysyminen Varmuutta työhön Tiedon halu Parantaa työtyytyväisyyttä

Halu olla tiedollisesti Lisää työintoa mahdollisimman hyvä Henkinen tyydytys Farmaseutti Pitää työstään uuden oppimisesta Proviisori Työ sinänsä motivoi Välttämätön työn takia Ammattitaidon ylläpito Hyvä asiakaspalvelu Piristystä arkeen Muuttunut työnkuva Puudutuksen estoa Ei saa jämähtää paikoilleen Kuvio 8.14. Haastateltavien kokemat kouluttautumista motivoivat tekijät. Tekijöiden

sijoittelu kuvioon on satunnainen, eikä kuvasta tekijöiden keskinäistä suhdetta tai suh-

detta muihin tekijöihin.

Haastatteluissa kouluttautumisen motiiveista nousi selkeästi esille alan nopea kehitys,

joka pakottaa henkilöstön pitämään itseään ajan tasalla. Alan kehitys käsityövaltaisesta

179

lääkkeen valmistajasta aktiiviseksi potilaan opastajaksi on myötävaikuttanut kouluttau-

tumisen normin syntymiseen. Etenkin ne vanhimmat haastateltavat, jotka ovat kokeneet

työnkuvan muutoksen uransa aikana, pitivät tätä tärkeänä motiivina kouluttautumisel-

leen. Joillekin haastateltaville myös koulutus itsessään oli innostava ja mielenkiintoinen

kokemus, joka parantaa työmotivaatiota.

See on niinku minusta niinku ajan tasalla pysyminen, se on must nykyään niin-

ku tullu vaan hankalammaksi, kun on niin kauheast tulee uutta tietoa. Ett sitä ei

niinku työaikanakaan pysty millään ett pitäs oikeestaan enemmänki käyttää aikaa

siihen… että pysys jollakin tavalla mukana. Helena, farmaseutti

… sinä aikana mitä minäkin oon farmaseutti ollu… että kyllä se on siis tosi

paljon muuttunu meidän ala… ja että nykyään … pitäis olla valmius niinkun

huomata sen asiakkaan kysymykset ja sitten niihin sitä tietoo osata antaa…eri

lailla kuin joku 35 vuotta takaperin. – Elikkä tää on muuttunu tää työnkuvakin

niin paljon, että se vaatii paljon enemmän kouluttautumaan? – On tosiaan, joo,

joo. Rauni, farmaseutti

Tietenkin täytyyhän siellä taustalla olla se, että siitä tykkää siitä hommasta. –

Elikkä työstä? – Niin, tykkää siitä työstä. Mutta sitte jos siinä vielä se työpaikan

ilmapiiri on sitte semmonen, että halutaan .. kehittää sitä hommaa, niin siellon

edes joku joka innostaa ja vetää sitä porukkaa, niin siinä tullee semmonen olo,

että nälkä kasvaa syödessä. …ja sitten se oppiminenki, se on paljo mukavampaa

- se koulutus motivoi itsekin niinku itseään? – Se motivoi hirveän paljon ihtiään

Noora, farmaseutti

Minusta ylleensäkin opiskelu on ihan mukavaa, ja niinku uusien asioiden op-

piminen ja se, että mitenkä missä mennään ja näin, minusta se on ihan mukavaa,

ja siitä saa niinku siihen työhön itsevarmuutta … Työkavereista sanosin, niin

minusta tuntuu, että nimenomaan se halu pysyä kehityksen mukana … ja ihan se

siinä päivittäisessä työssähän ne näkkyy ne tu lokset. Kaisa, proviisori

– No kyllä se on se koulutuksen sisältö, että jos siinä on jotakin semmosta ihan

tuota … oikeeta asiaa, että se on laadukasta ja sillon jopa merkitystä, eli ei pide-

tä vaan koulutusta … sen takia että saadaan pitää koulutusta. - onko se niinkö

tavallaan se sisältö semmosta mikä sua henkilökohtasesti kiinnostais aiheena vai

onks se jotenkin että se sen työn kautta tulis sitte se kiinnostavuus? – No var-

180

maan sekä että, ett kyllähän se tietenki koulutus jos kiinnostaa, niin vaikka sitä ei

tarvis työssäkään, niin onhan se mielenkiintosta Olli, farmaseutti

Kai se jonkin näkönen niinku henkisen jämähtämisen estohoitoa on, että kyll se

kyll se pääasia on se henkinen tyydytys, mikä se uuden oppimisessa on. Paula,

proviisori

Ollia motivoi koulutukseen nimenomaan koulutusaihe ja koulutuksen laatu, vaikka

kyseistä tietoa ei työssään tarvitsisikaan. Tällöin jää pakostakin miettimään, miten hyvin

itse normi on sisäistetty (F). Koulutukseen on vain mukava lähteä, jos aihe tuntuu haus-

kalta. Toisenlaisen esimerkin tarjoaa Nooran haastattelu, jossa hän toteaa, miten työpai-

kan ilmapiiri voi olla hyvinkin kannustava. Koko työyhteisö on sisäistänyt hyvin nor-

min (E), ja työkaverit kannustavat toinen toistaan oppimaan lisää. Paulan toteamus kou-

lutuksen tuomasta henkisestä tyydytyksestä on sekin hyvin vahva ilmaus normin nou-

dattamisesta (E).

8.11 Ammatinharjoittamislain velvoittavuus

Moraalinormi (velvollisuusnormi) on velvoittava ja jopa voimakkaampi kirjaamatto-

mana normina kuin lakimuotoiseksi kirjoitettuna (Weber 1978, s. 319 – 320). Vaikka

laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä velvoittaa apteekkilaiset pitämään yllä am-

mattitaitoaan, säädöstä ei kuitenkaan ole kirjoitettu lailliseksi pakoksi, jonka noudatta-

mattomuus aiheuttaisi sanktioita. Säädöksen velvoittavuus jätetään ammattilaisen itsen-

sä harkittavaksi.

… meillähän tässä ammatinharjoittamislaissakin sanotaan, että … pitäs niinku

pitää yllä ammattitaitoaan, mutta sitten toisaalta myös, että työnantajan pitäis

luoda edellytykset sille, että henkilökunta voi kouluttautua? Kyllähän mää oon

niitä miettiny, ja varmaan jokainen on. Tietenki se on sanottu niin epämääräises-

ti, että se ei oo pakko, vaan se on semmonen velvoite, niin sehän käytännöss tar-

kottaa sitä, että se jää niinkun toteutumatta sitte. – Ett tavallaan se ei oo riittävän

vahva siinä se? - Niin, se pitäis niinku pakko, että vaikka vuodess joku tietty

määrä tai… - No oisko se sitte niin, että se pitäs se pakko kohdistua myös työn-

antajaan jollakin tavalla? - No sinnehän se pitäis kohdistua, että sieltä kauttahan

se lähtee sitte. Susanna, proviisori

181

Kyllä se minusta velvottaa.. Minusta se on ihan päivän selvä asia, että pitäis

olla sitä koulutusta ja pitäis lähteä koulutukseen. Kyllä minä sen koen niin, että

koulutus on tärkeetä. – Mutta onko se nimenomaan se laki, joka tekee niinku, et-

tä saa sen (koulutusmotivaation aikaan)? - Ei varmaan! En mää usko, siis kyllä

mulla itellä ois se halu siihen koulutukseen... Että kyllä mää niinku koen, että

koulutus ois tärkeetä ihan ilman mitään määräystäkin. Pirkko, farmaseutti

…se on niin itsestään selvä asia niinku tässä ammatissa, ett en mä mitenkään

niinku koe sitä pakottavana … vaan kyllä se on niinkun ihan oman etiikanki ja ku

ajattelee, itse asiassa sitä asiakasta… - kyl se jotenki tuntuu, että ite siitä taval-

laan niinku kärsii, jos ei… tiedä niin paljo ku pitäs tietää Tuija, farmaseutti

Haastateltavat tiedostivat lainsäädännön velvoittavuuden, mutta lopullisen motiivin

koulutukseen osallistumiselle muodosti työ, siihen sisältyvä runsas tietomäärä ja asia-

kaspalvelun vaativuus. Toisaalta viranomaismääräyksen velvoittavuus haluttaisiin mie-

lellään tuoda vahvemmin nimenomaan työnantajaa koskevaksi. Jos työnantaja ei luo

edellytyksiä henkilökunnan kouluttautumiseen, jää lainsäädännön velvoitekin kuolleeksi

kirjaimeksi, vaikka henkilöstö olisi sisäistänytkin normin. Susannan haastattelussa tulee

ilmi pettymys viranomaismääräystä kohtaan, sillä se ei ole ollut hänen työnantajalleen

riittävä peruste panostaa henkilökunnan koulutukseen.

8.12 Asiantuntijoiden näkemykset koulutukseen osallistumisesta

8.12.1 Yhteenveto asiantuntijoiden näkemyksistä

Asiantuntijat ovat alan tärkeimpiä normien määrittäjiä. Heidän näkemyksensä koulu-

tuksen merkityksestä alalla kuvastavat myös kouluttautumisen normin vahvuutta. Asi-

antuntijoiden käsitykset kaikista haastatteluissa esiin tulleista asioista olivat hyvin pit-

källe yhteneväiset, mielipiteistä löytyi lähinnä vivahde-eroja (Taulukko 8.21).

182

Taulukko 8.21. Yhteenveto asiantuntijahaastatteluista. N:o Elinikäisen oppimisen määri -

telmä Selviääkö alalla il-man täydennys-koulutusta

Selviääkö alalla täydennys-koulutuskursseilla käymättä

A1 Ajan tasalla pysytteleminen, lähtee lainsäädännöstä

Ei missään tapaukses-sa

Varmaan jossain määrin, sosiaali-nen kontakti jää puuttumaan

A2 Jatkuvaa oman ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä, lähtee lainsäädännöstä

Ei todellakaan! Ei siis missään tapauksessa

Vaatisi niin paljon käytännön omaa aktiivisuutta ja tiedon hankintaa ja jäsentämistä

A3 Muutaman vuoden välein kurs-seilla, n. 10 vuoden välein laa-jempi opintopaketti

Ei voi, jähmettyy vanhoihin tietoihin ja asenteisiin

Riippuu aika paljon yksilöstä, kuin-ka itsenäiseen työskentelyyn pystyy

A4 Perusopinnoissa luodaan asenne jatkuvaan ammatillis een kehitty-miseen

Ei Kyllä, jos on vahva motivaatio, toisilta oppiminen jää pois

A5 Ala on voimakkaasti kehittyvä: tarkoittaa ammattitaidon pitämis-tä ajan tasalla

Työstä kunnialla sel-viäminen, ajan tasalla pysyminen ei ole mahdollista

Se riippuu tietysti aika paljon ihmi-sestä, vaatii kovaa tahtoa ja moti-vaatiota, opiskelu on tehokkaampaa ryhmässä

A6 Tulee uutta tietoa, joten jos ei kouluttaudu, niin jää auttamatto-masti jälkeen

Ei missään tapaukses-sa

Ei sekään ole, koska sosiaalinen puoli jää pois

A7 Apteekissa työskentelevät osallis-tuvat joko organisoituun tai työ-paikalla järjestettyyn koulutuk-seen

Työssä voi selvitä, joko hyvin tai huo-nosti, kehitys on niin nopeaa, että syytä on osallistua

Kollegojen kanssa kanssakäyminen on kaikkein mielenkiintoisinta opis-kelua

A8 Peruskoulutuksessa hankitun tiedon ja osaamisen jatkuvaa ylläpitämistä, uusien asioiden omaksumista

Ei pärjää, mutta se että heitettäis osaa-maattomuuttaan ulos…

Kursseissa on tietysti se vuorovai-kutus, mutta omaehtoinenkin oppi-minen voi toimia

A9 Pohjakoulutus ei riitä, koko ajan tulee lisää, täytyy huolehtia, että on ajan tasalla

Ei mitenkään, ei ole mahdollista

Ulkopuolisesta koulutuksesta saa paitsi oppia myös hyödyllisiä sosi-aalisia kontakteja

A10 Osallistuminen mahdollisuuksien mukaan täydennyskoulutuksiin ja myös työpaikalla

Kyllä se vaikeeta on Kyllä se varmaan vois onnistuakin nykyajan tekniikalla

A11 Jatkuvaa kouluttautumista mah-dollisuuksien mukaan

No ei No oikeastaan ei ole, mutta valitet-tavasti nämä täydennyskoulutus-kurssit järjestetään yleensä Helsin-gissä

8.12.2 Elinikäinen oppiminen

Elinikäinen oppiminen piti haastateltujen asiantuntijoiden mielestä sisällään jatkuvaa

ammattiin liittyvien tietojen kertausta ja päivitystä.

- No ainaki sitä, että ilman, että pysyttelee koko ajan tasalla, niin ei pysty hoi-

tamaan tehtäviään ja kyllä se niinku ihan primääristi tarkottaa sitä, että seura-

taan sitä, mitä lääkealalla tapahtuu. Asiantuntija 1

183

Kyllä se tarkottaa sitä, että se tieto ja osaaminen joka on hankittu peruskoulu-

tuksella … yliopistokoulutuksena, niin sen jatkuvaa ylläpitämistä ja myöskin uu-

sien asioiden omaksumista, koska tällä alalla tieto uusiutuu niin vahvasti, että se

on jatkuvaa itsensä ja osaamisensa ylläpitämistä. Asiantuntija 8

…meillä jo laki edellyttää, että terveydenhuollon ammattilaisina niin meidän

täytyy pitää yllä ja kehittää omaa ammattitaitoa niin minun mielestä se on niin-

kun jo siitä lähtösin semmonen tietty velvote ja eettinen asia, ja sit ku vielä siihen

yhistää sen, että tänä päivänä meidän alalla ja ylipäätään lääketieteessä niin

kaikki tieto kolminkertastuu keskimäärin puolessatoista vuodessa, niin sehän on

jo suurinpiirtein pakko, että kestää … ett jatkuvaa oman ammattitaidon ylläpitä-

mistä ja kehittämistä, luontaista kiinnostusta omaan alaansa. Asiantuntija 2

Käsitykset siitä, miten farmaseutit ja proviisorit voisivat selvitä ammatistaan ilman

jatkuvaa kouluttautumista, olivat haastateltavilla hyvin selkeät. Perusopinnoissa aikoi-

naan hankittu tieto ei pitkälle riitä, joten elinikäisen oppimisen periaatteiden omaksumi-

nen katsottiin apteekkilaisille välttämättömyydeksi. Ala ja ammatin vaatimuksiin vas-

taaminen pakottaa jokaisen farmasian ammattilaisen kouluttautumaan. Tällä perusteella

kouluttautumisnormin olemassaolo apteekkifarmasiassa on selvä. Peruslähtökohtana

normille voi olla lainsäädännön eettinen velvoittavuus, mutta pohja ja kiinnostus jatku-

vaan oppimiseen luodaan peruskoulutuksessa yliopistossa. Ammattiin sosiaalistuminen

ja sen normien omaksuminen alkaa jo opintojen aikana (Simpson 1979, s. 29 – 32). So-

siaalistuminen jatkuu mm. ammatillisen kouluttautumisen kautta myös apteekkityössä.

Onko mahdollista selvitä siitä työstä, ilman, että kouluttautuis? – Ei, ei missään

tapauksessa. Se on ihan perusedellytys sen tehtävän hoitamiselle ja toisaalta se

on aika yksiselitteinen myöskin se velvote, koska se tulee suoraan laista. Asi-

antuntija 1

…onko sun mielestä mahdollista selvitä tästä työstä ilman jatkuvaa kouluttau-

tumista tai oppimista? – tota.. siis periaatteessa on mahdotonta, mutta sitte jos

riippuu minne sen rimansa asettaa Asiantuntija 8

– Ei todellakaan. Se on aivan yksselitteistä, ei siis missään tapauksessa, jos ai-

koo pystyä, pysyä niinku kehityksessä mukana. Asiantuntija 2

184

8.12.3 Täydennyskoulutukseen osallistumisen välttämättömyys

Vaikka kouluttautuminen oli haastateltavien mielestä farmasiassa täysin välttämätön-

tä, ei samaa voida sanoa täydennyskoulutuskursseille osallistumisesta. Haastateltavat

asettivat kuitenkin suuria vaatimuksia niille apteekkilaisille, jotka aikovat selvitä ilman

ammatillista täydennyskoulutusta. Itsenäinen opiskelu vaatii oppijalta aktiivisuutta ja

vahvaa motivaatiota, että tehtävästä voisi selvitä kunnialla. Monet haastateltavat pitivät

tärkeänä kursseihin liittyvää sosiaalista puolta, verkostoitumista ja sosiaalista oppimista,

joista yksin opiskeleva jää paitsi. Sosiaalisessa yhteisössä kanssakäyminen muiden

ryhmän jäsenten kanssa vahvistaa ryhmän integraatiota ja lisää myös normin noudatta-

mista. Tältä pohjalta ryhmässä oppiminen voidaan nähdä myös alan normiston siirtämi-

senä yksilöltä toiselle. Sellaiset yksilöt, jotka ovat sisäistäneet kouluttautumisen normin

hyvin vahvasti, selviävät parhaiten ilman muodollista täydennyskoulutusta.

Entäs sitte onko mahdollista selvitä ilman tämmösiä täydennyskoulutuskurssi-

en käymistä? – mää melkein sanosin, että ei sekään oo… Siis kyllähän tietysti

kirjoja ja lehtiä lukemalla … pystyy aika paljon paikkaamaan mutta …usein näi-

hin koulutustilaisuuksiin … sisältyy merkittävänä osana myöskin semmonen kes-

kustelu. Asiantuntija 6

Mun mielestä niin, jos nyt aatellaan apteekkifarmasiaa, niin se kokonaisuus

muodostuu siitä, että on toimipaikkakoulutusta ja ja sitten on talon ulkopuolista

koulutusta ja kyll musta se on hyvin niinku monella tavalla hyödyllistä se ulko-

puolinen koulutus... paitsi että sieltä tulee sitä oppia niin sieltä tulee myös usein

hyödyllisiä sosiaalisia kontakteja... Ett kyllä mää niinku näkisin, että ett aika vai-

kea on ilman ulkopuolista koulutusta pitää ammattitaitoaan yllä Asiantuntija 9

No onko sun mielestä mahdollista tästä työstä selvitä ilman jatkuvaa kouluttau-

tumista tai jatkuvaa oppimista? – No ei. – Joo. No entäs tuota sitte semmonen

kun täydennyskoulutuskurssien käyminen, niin onko mahdollista pärjätä amma-

tissa ilman niitä? – No oikeestaan ei ole, mutta valitettavasti nää täydennyskoulu-

tuskurssit järjestetään yleensä Helsingissä .. Apteekkari 9

Haastateltu apteekkari 9 väitti, että koulutustilaisuudet ovat aina Helsingissä, minne

on maalta vaikea lähteä. Hän mainitsi lähialueeltaan paikkakuntia, joissa toivoisi koulu-

tusta järjestettävän. Yhdellä hänen mainitsemistaan paikkakunnista järjestetään koulu-

185

tusta nykyisin jo hyvin paljon. Pitkä matka Helsinkiin olikin selvästi kyseisen apteekka-

rin kehittämä tekosyy (vrt. kohta J, kuvio 8.12), jolla hän perusteli ulkopuoliselle haas-

tattelijalle apteekkinsa henkilökunnan vähäistä kouluttautumista. Kyseinen apteekkari

kyllä tiedosti normin (A), mutta koska hän ei sitä noudattanut, hän oli kehitellyt syyn

toiminnalleen (J). Koska ulkopuolinenkin henkilö tiesi koulutuksen todellisen tarjonnan

haastateltavan lähialueella, selityksen läpinäkyvyys paljastui. Ehkä kyseinen apteekkari

kuitenkin itse uskoi selitykseensä ja koki noudattavansa normia.

8.12.4 Asiantuntijanäkemys apteekkarin merkityksestä henkilökunnan kouluttau-

tumiselle

Se, minkä verran apteekkilaiset käyvät täydennyskoulutuksessa tai millaiset tiedon-

hankinnan mahdollisuudet ovat riittäviä ammattitaidon ylläpitämiseen, askarrutti joita-

kin asiantuntijahaastateltavia. Työpaikan ilmapiirin merkitys ja toisaalta apteekkarin

vaikutus ilmapiirin luomiseen tuli sekin joissakin haastatteluissa esille.

Mut että se on tietysti yks ongelma, ett se aika tavalla tuntuu kumuloituvan tie t-

tyihin toimipisteisiin ja tiettyihin henkilöihin ja sitten osa ihmisistä on edelleenki

aika laiskoja, tai eivät sitte oo tilaisuudessa osallistua … mun henkilökohtanen

käsitys on se, ett kyll ihmiset suhtautuu pääsääntösesti aika vakavasti tähän

täydennyskouluttautumisvelvotteeseen, mikä varmaan lähtee siitä, että ihmiset ei

kykene hoitamaan sitä hommaansa, senhän huomaa konkreettisesti siinä työssä.

Asiantuntija 1

Siis jos ei työnantaja anna mitään mahdollisuutta irrottautua työtehtävistä niin

paljon, että voi paneutua itsensä täydennyskouluttamiseen, niin sillonhan se on

työntekijälle jossain määrin mahdoton tehtävä… että kyllä se on yhteispeliä, mo-

lempien osapuolien siihen täytyy sitoutua ja molempien täytyy varautua uhraa-

maan siihen työntekijän omaa aikaansa ja työnantajan sitä aikaa, josta hän mak-

saa palkkaa työntekijälle, että ett se on tämmönen molemminpuolinen sopimus,

joka sitoo kumpaakin osapuolta, tai molemminpuolinen velvote oikeestaan, se ei

oo enää sopimuksen asteella . Asiantuntija 1

Tää on aika pitkälti varmaan apteekkikohtanen kysymys … että siellä missä on

apteekkari, proviisori aktiivinen, siellä missä on apteekin farmaseuttinen henk i-

186

lökunta muutenki … aktiivinen, niin kyllä he löytää sitä, ja he osallistuu myös

näihin … koulutustilaisuuksiin, mut sit tietysti ett jos apteekkari esimerkiks on

äärimmäisen oppimiskielteinen … sillä tavalla, että ei joko halua tai ei oo ma-

hollisuutta kannustaa työntekijöitä opiskeluun, niin näissä apteekeissa sitte tää

tietysti tää uuden tiedon saaminen on rajallisempaa. Asiantuntija 7

Mutta hänelle täytyy myöskin sitten luoda olosuhteet, että jos ihminen on itse

innokas, mutta että toimipaikka ei ole koulutusmyönteinen… – niin se sitten la-

tistaa? – Kyllä se latistaa, että siinä tarttee olla tosi vahva ihminen, joka semmo-

sessa tilanteessa.. Niin lähtee vielä kouluttautumaan….Että tuntuu että kaikkialla

ei vielä … apteekeissa oo ihan sisäistetty sitä, että, ett se on myöskin molemmin-

puolinen asia ..ett ei pelkästään työntekijän … vaan että kyllä hänelle täytyy ne

edellytykset antaa. Asiantuntija 4

Monet asiantuntijahaastateltavat olivat havainneet apteekkarin merkityksen yrityk-

sensä koulutusmyönteisen hengen ja mahdollisuuksien luojana. Apteekkari on heidän-

kin silmissään normin luoja ja määrittäjä omassa työyhteisössään. Kouluttautumiseksi ei

riitä pelkkä esitteiden tai TIPPA-tietokannan lueskelu, ala vaatii enemmän.

8.13 Apteekkilaisten kouluttautumisen motiivit asiantuntijoiden silmin

8.13.1 Kouluttautuminen osana ammatillista toimintaa

Koulutukseen osallistuminen, siis normin mukainen toiminta apteekkityössä, lähtee

asiantuntijoiden mukaan ammattietiikasta ja apteekkilaisen halusta hoitaa työnsä mah-

dollisimman hyvin. Siis farmaseutti tai proviisori, joka on sisäistänyt normin, hoitaa

työnsä hyvin. Normin mukainen käyttäytyminen on asiantuntijoiden mielestä oikean-

laista ammatillista toimintaa.

Työn vaativuus ja yleensä työstä selviytyminen koettiin keskeisimmiksi syiksi, jotka

saivat apteekkilaiset täydennyskoulutukseen. Sama asia oli tullut esille aivan samoin

sanoin jo apteekkilaisten haastatteluissa. Toisaalta sellaiset asiantuntijat, jotka olivat

työkseen tekemisissä täydennyskoulutuksen kanssa, olivat havainneet myös muuntyyp-

pisiä motiiveja osallistua koulutukseen (Taulukko 8.22).

187

No mikä on sun mielestä se tekijä, mikä saa apteekkilaiset kouluttautumaan? –

No nimenomaan … työstä selviytyäkseen, jos sen tehtävänsä haluaa hoitaa kun-

nollisesti, niin se edellyttää väkisinkin, että kouluttautuu. Asiantuntija 1

Ja tuota sit tietysti se oma ammatillinen kehittyminen, PD:ssä ehkä joku ap-

teekkiluvan saannin helpottaminen, mut se mikä siell on kuitenki nähtävissä, var-

sinki siellä farmaseuteilla, sanotaan oman itsetunnon kehittäminen. Tää on sem-

monen, että se antaa sitä varmuutta siihen omaan työhön. Asiantuntija 2

188

Taulukko 8.22. Yhteenveto asiantuntijahaastatteluista. N:o Ammattitaidon ylläpitä-

misen keinot Apteekkilaisten kouluttau-tumisen motiivit

Lainsäädännön vaikutus koulut-tautumiseen

A1 Apteekkihenkilöstö koulut-tautuu ahkerasti, mutta kumuloituu tiettyihin toimi-pisteisiin ja yksilöihin

Työstä selviytyäkseen, jos haluaa hoitaa sen kunnolla

En usko, että se on ensimmäisenä piiskaamassa kouluttautumaan, käytetään ongelmatilanteissa

A2

Aiemmin yksittäisiä kursse-ja, nykyisin mm. ongelma-lähtöistä, toimipaikkakoulu-tusta

Pitkäkestoisessa koulutuksessa tympääntyminen työhön, halu-taan uutta, saada varmuutta työhön, itsetuntoa, tietoa että tietää

Ei ihmiset ajattele sillä tavalla, vaikka nousee eettisistä ohjeista

A3 Täydennyskoulutuskeskuk-sen järjestämät kurssit

Toivottavaa, että olisi asiak-kailta saatu palaute, saa kiitosta arkipäivän työstä, pystyy sovel-tamaan tietoa

En mää kamalan paljon luota sii-hen, että pakollisuudella näitä asioita hoidetaan

A4 Mm. työpaikalla oppimi-nen, on erilaisia tapoja; uusimpana mm. verkko-oppiminen

Koulutusmyönteinen ajattelu, joka lähtee perusopiskelusta ja toimipaikan ilmapiiristä

Ketään ei voi pakottaa, kaikki lähtee ihmisestä itsestään, työssä luodaan koulutusmyönteiset olo-suhteet

A5 Opiskelua työpaikalla, täydennyskoulutuskeskuk-sen kurssit ja farmasian päivät

Ihmisellä pitäisi olla ammat-tiylpeyttä; proviisoreilla uralla eteneminen

En tiedä, onko apteekkihenkilöstö edes tietoisia, mieluummin pork-kanaa kuin vitsaa

A6 Työpaikalla tapahtuvaa ja ulkopuolista koulutusta, uusia tapojakin löytyy

Asiakkaan puolestapuhujana lääkeasioissa, siitä selviämisen etiikka täytyy olla

Kannettu vesi ei kaivossa pysy, prässäämisestä tulee pakkopullan maku

A7 Farmasian päivät, lääkepäi-vät, apteekki missä apteek-kari tai proviisori koulu-tusmyönteinen, löytää kou-lutusta ja osallistuu

Alalle hakeutuu ihmisiä, jotka haluaa tehdä työnsä hyvin, ja tulee tunne, ettei osaa, niin hakeutuu koulutukseen

Se on huono juttu, jos meidän lainsäädännöllä pitää väkisin pa-kottaa

A8 On niin hirveen monia tapoja (tietolähteitä, täy-dennys-koulutuskursseja)

Lähtökohtana on ammattietiik-ka, sisäinen tarve pärjätä ja olla hyvä ammatissaan, se pitää syntyä professioissa

Sitä suuremmalla syyllä (pitää kouluttautua); ammattietiikka silti lähtökohta. Jos väkisin koulute-taan, niin silloinkaan ei opi

A9 Toimipaikkakoulutus ja talon ulkopuolinen koulutus muodostavat kokonaisuu-den

Se pitäisi olla ammatti-itsetunto, halu olla hyvä työs-sään, tehdä tärkeää työtä

Se on kyllä huono pakote, jos se täytyy lakiin kirjata; ammattitaidon ylläpitäminen ja ikuinen oppiminen täytyisi sisäistää

A10 Perinteisesti täydennys-koulutus ja koulutus työ-paikalla (uutuudet ja kurs-sipalautteet)

Työssä selviää paremmin, varmuutta sanoa asioista

Vielä katsotaan, että se velvoittaa apteekkaria, ei työntekijää henkilö-kohtaisesti

A11 Henkilökunta ottaa iltalu-kemiseksi apteekista kirja l-lisuutta, kursseihin osallis-tumista

Jos ei kouluttaudu, niin ei pysty työskentelemään

No en ole oikeastaan (koskaan edes miettinyt asiaa).

… mun mielestä ensimmäinen kriteeri on se, että on niinkun riittävä ammat-

tietiikka, ett lähtee siitä, että on sisäinen tarve pärjätä ja osata ja olla hyvä,

ammattitaitonen ihminen. Asiantuntija 8

189

… minusta toivottavaa olisi se että sitä motivoisi nimenomaan se asiakkaalta

saatu …palaute siitä. Eli että tuntis, että siitä on oppinu jotain uutta … ja pystyy

sitä soveltamaan arkipäivän työssään ja siitä saa kiitosta. Asiantuntija 3

8.13.2 Lainsäädännön velvoittavuus

Lainsäädännön terveydenhuollon ammattilaisille asettama velvollisuus pitää yllä

ammattitaitoa ei saanut haastateltavien keskuudessa kannatusta perimmäisenä koulut-

tautumisen motiivina. Jälleen tässäkin kysymyksessä asiantuntijahaastateltavien ja haas-

tateltujen apteekkilaisten mielipiteet olivat hyvin yhdenmukaisia:

No entäs sitte tämä lainsäädännöstä tuleva velvoite? – Mää en usko, että se on

ensimmäisenä piiskaamassa ihmisiä kouluttautumaan, eikä sen tietenkään pidä

ollakaan ensisijainen syy siihen, että kouluttaudutaan…. mut sitä käytetään var-

maan sellasissa tilanteissa, joissa tulee ongelmia … - Niin, jos joku ei halua läh-

teä koulutukseen, niin voitas vähän vedota tähän? – Niin tai sitte jos joku ei halua

päästää koulutukseen niin siinäkin voidaan vedota tähän.. Asiantuntija 1

… en mä niin kamalan paljon luota siihen, että niitä tällä pakollisuudella näitä

asioita hoidetaan, kun ei se kukkokaan käskien laula. Että kyllä mää näkisin, että

se motivaatio pitäis löytyä jostain muusta kuin …tästä pakosta… ihmisestä itses-

tään tavallaan … Asiantuntija 3

Jos jos rupee tota prässäämään, niin sitte taas rupee tuleen jo se semmonen

pakkopullan maku jossa on sitte se vaara, että rupee tuleen vastustusta se takia.

Asiantuntija 6

Se on huono juttu, ett jos meijän lainsäädännöllä pitää niinku väkisin pakottaa,

että se on piiska tai tämmönen sanktio. Kyllä mää lähtisin siitä ja uskosinki, että

tällä hetkellä suurin motivointitekijä on tosiaanki se, että työntekijä itte haluaa

olla hyvä työntekijä ja sitte hakee sen opin. Asiantuntija 7

Minusta se kyllä kyllä on huono pakote, jos se täytyy niinku lakiin kirjata, ett

kyll se musta täytyis tavallaan sisäistää se … ammattitaidon ylläpitäminen ja

ikuinen oppiminen... jos se täytyy pykälillä ja määräyksillä tehdä...ehkä se osal-

taan tietysti … motivoi, mutta ei musta se voi se päätekijä kyllä siellä olla.

Asiantuntija 9

190

Normin kirjaaminen lain muotoon ei lisää sen velvoittavuutta. Tilanne voi olla jopa

päinvastoin: jos sosiaalisia normeja ja niihin liittyviä sanktioita tiukennetaan, se saattaa

nyky-yhteiskunnassa saada aikaan yhteisön solidaarisuuden ja sen jäsenten tyytyväisyy-

den vähenemistä (Allardt 1971, s. 243). Haastattelujen asiantuntijat ovat oivaltaneet

tämän. He ovat oivaltaneet kouluttautumisnormin (= alan merkittävän moraalinormin)

perimmäisen luonteen. Pakolla ei ketään voi kouluttaa. Ihmisen on sisäistettävä normi ja

ryhdyttävä toimimaan sen mukaisesti omasta vapaasta tahdostaan. Vasta silloin normi

näyttää oman voimansa.

191

9 TULOSTEN POHDINTA

9.1 Tutkimusasetelmat ja menetelmät

9.1.1 Aineiston edustavuus

Tutkimuksen ensimmäinen osa muodostui apteekkien farmaseuttiselle henkilökunnal-

le lähetetystä postikyselystä. Vastaajien koulutuksellinen ja maantieteellinen jakauma

edustaa maamme apteekkien farmaseuttista henkilökuntaa (Suomen Farmasialiitto,

julkaisematon tutkimus 1999, Lääkelaitos ja Kansaneläkelaitos 2000), kuitenkin niin,

että eteläsuomalaiset vastaajat olivat aliedustettuina ja pienissä apteekeissa työskente-

levät vastaajat yliedustettuina. Vuoden 1990 tutkimuksessa proviisorit olivat yliedustet-

tuina. Nämä tekijät on muistettava myös tulosten tulkinnassa.

Valtakunnallisen aikuiskoulutustutkimuksen (Rinne ym. 1992, s. 54 – 58) päätelmien

perusteella voidaan olettaa, että vastaamatta jättäneet olivat omassakin tutkimuksessani

useimmiten vähän koulutukseen osallistuvia. Tulokset ovat siis jonkin verran positiivi-

sempia kuin todellisuus. Tätä ongelmaa yritettiin välttää siten, että kyselyn uusintaposti-

tuksen saatekirjeessä vastauksia pyydettiin erityisesti niiltä, jotka osallistuvat vähän

koulutukseen. On kuitenkin oletettavaa, ettei kyselytutkimukseen saada kaikkein passii-

visimpia alan ihmisiä mukaan millään houkuttimella. Toisaalta ne henkilöt, jotka eivät

pääse koulutukseen, voivat kokea turhautumista tilanteestaan. Vastaamalla kyselyyn he

ovat voineet purkaa mahdollista turhautumistaan.

9.1.2 Tutkimuksen toteutus

Intimiteettisuojan takaamisella ja luottamusta herättävällä ilmapiirillä pyrittiin paran-

tamaan kyselyn luotettavuutta ja vähentämään katoa. Liian vaikea kyselylomake saattaa

laskea vastaushalukkuutta, loogiseksi rakennettu lomake helpottaa vastaamista (Posavac

ja Carey 1992, s. 80-83). Tätä periaatetta noudatettiin tässä tutkimuksessa.

Postikysely valittiin tutkimusmenetelmäksi, koska tutkimuksella haluttiin selvittää

apteekkilaisten kouluttautumisen yleisyyttä koko maassa sekä kouluttautumista kannus-

192

tavia tai estäviä tekijöitä. Omia kokemuksia ja mielipiteitä koskeviin kysymyksiin vas-

taaminen ei vaadi taustatietoja. Kyselyä täydennettiin haastattelemalla. Tutkimusmateri-

aalin lähestyminen monella eri menetelmällä (monistrateginen tutkimus, triangulaatio)

parantaa kohteen kuvausta ja samalla myös tutkimuksen validiteettia (Posavac ja Carey

1992, s. 68, Hirsjärvi ja Hurme 2001, s. 28). Monistrategisen lähestymistavan periaat-

teiden mukaisesti myös joidenkin tutkimuksessani käytettyjen tietojen (mm. taustatieto-

jen) varmistamiseksi etsittiin julkaisemattomia, samaa aihetta käsitteleviä selvityksiä.

Haastatteluilla haluttiin saada vastaajien kouluttautumisesta yleistasoista kyselyä sy-

vällisempää ja tarkempaa tietoa. Haastattelijan ja haastateltavien yhteinen kokemusmaa-

ilma, apteekkiympäristö, helpotti haastattelua ja vähensi väärien tulkintojen mahdolli-

suuksia (vrt. Posavac ja Carey 1992, s. 78, Hirsjärvi ja Hurme 2000, s. 35, 68 - 69).

Tutkimukselle parhaita informantteja ovat henkilöt, joilla on aiheeseen mahdollisim-

man monipuolinen näkökulma ja omakohtaisia mielipiteitä. Asiantuntijat ja myös osa

tutkimuksessa haastatelluista apteekkilaisista olivat tällaisia henkilöitä. Oletuksena oli,

että äskettäin valmistuneilla farmaseuteilla tai proviisoreilla ei vielä olisi monipuolista

kokemusta täydennyskoulutuksesta. Tästä syystä haastatteluihin ei valittu kaikkein nuo-

rimpia vastaajia. Farmaseutit ja proviisorit, jotka olivat olleet työssä useassa apteekissa

tai joilla oli ollut vähän mahdollisuuksia osallistua koulutukseen, esittivät mielenkiin-

toisia havaintoja. Nämä vastaajat olivat kokeneet negatiivisia asioita koulutukseen pää-

systä ja joutuneet ehkä miettimään koulutusasioita muita apteekkilaisia enemmän. He

osasivat arvioida niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat farmaseuttisen henkilökunnan koulu-

tukseen pääsyyn ja olivat miettineet ratkaisukeinojakin tilanteeseen. Ne farmaseutit

(osittain proviisoritkin), jotka olivat kouluttautuneet paljon koko uransa ajan, totesivat

esim. työantajansa positiivisen asenteen koulutusta kohtaan ja kertoivat omasta hyvästä

tilanteestaan, mutta eivät osanneet analysoida täydennyskoulutukseen liittyviä onge l-

makohtia kovin syvällisesti.

Vastaajien aktiivisuutta osallistua täydennyskoulutukseen selvitettiin kysymällä kou-

lutukseen käytettyä aikaa. Tämä saattoi tuottaa vaikeuksia niille vastaajille, joilla ei ol-

lut käytössään koulutuskorttia tai muuta luotettavaa kirjanpitoa asiasta. Apteekkien toi-

mintakertomusten mukaan 28 % tietonsa ilmoittaneista apteekeista pitää yllä henkilö-

kunnan koulutuskortteja (Suomen Apteekkariliitto, julkaisematon tutkimus 1999).

193

Vuonna 1990 koulutusaktiivisuutta kysyttiin avoimella kysymyksellä (arvioi osallistu-

misesi ammatillisiin koulutustilaisuuksiin). Määrän arviointia vaikeuttaa sama tilanne

kuin vuoden 2001 aineistossakin. Oletettavasti koulutuskorttien käyttö on ollut vuonna

1990 harvinaisempaa kuin vuonna 2001. Lisäksi lääkeinformaatiotutkimuksen kysy-

myksessä kysyttiin ammatilliseen koulutukseen - ei täydennyskoulutukseen - osallistu-

mista, joten mm. lääketeollisuuden järjestämiä koulutustilaisuuksia on todennäköisesti

laskettu mukaan.

9.1.3 Tutkimuksen reliabiliteetti ja validiteetti

Tulosten reliabiliteettia selvitettiin samaa asiaa käsitelleiden kysymysten keskinäistä

korrelaatiota tutkimalla. Kysymyksessä 17 Cronbachin alfat olivat melko alhaisia, mikä

viittaa faktoreiden huonoon sisäiseen korrelaatioon. Tästä huolimatta joidenkin fakto-

reiden ja taustamuuttujien ristiintaulukoinneissa saatiin merkitseviä eroja ryhmien välil-

le. Tulokset olivat myös sopusoinnussa muiden tulosten kanssa. Samoin haastattelun ja

kyselyn tulokset olivat yhdenmukaisia. Tämä vahvistaa käsitystä kummallakin tavalla

kerätyn tiedon luotettavuudesta. Toisaalta itse tutkimustapahtuma saattaa sekin vaikut-

taa vastaajiin niin, että he kiinnittävät erityistä huomiota tutkittavaan asiaan. Keväällä

tehty kysely on voinut vaikuttaa syksyn haastattelun sisältöön, vaikka monet vastaajat

olivatkin unohtaneet suostumisensa haastatteluun.

Esitestauksella ja sitä kautta aikaan saadulla kysymysten yksiselitteisyydellä pyrittiin

parantamaan kyselyn validiteettia. Haastattelun aikana kysymysten validiteettia paran-

nettiin selventävillä lisäkysymyksillä, jos haastateltavat tuntuivat ymmärtäneen jonkin

kysymyksen eri tavalla kuin tutkimuksen tekijä oli tarkoittanut.

9.2 Apteekkilaisten kokemukset omasta työroolistaan

9.2.1 Muuttuneet ammattiroolit

Apteekkilaisten kokemukset omasta ammattiroolistaan ovat muuttuneet selvästi 20

vuodessa. Enää apteekkityötä ei pidetä rutiininomaisena myyntityönä, vaan myös far-

194

maseutit ovat alkaneet pitää itseään lääkealan asiantuntijoina. Yhtenä tärkeänä virstan-

pylväänä tällä tiellä on ollut alan lainsäädäntöön kirjattu velvoite potilaiden ohjauksesta

(Laki apteekkilaitoksesta annetun… 1983). Senkin jälkeen muutos on ollut hidas ja

asteittainen. Vielä 1980- luvun lopussa farmasian opiskelijat pitivät tulevaa työtään lä-

hinnä myyntityönä (Kemppainen 1987, s. 59). Rutiininomainen lääkkeen toimitustyö ja

myyntityö olivat 1990- luvulla edelleen farmaseuttien tavallisimpia kokemuksia omasta

työstään. Vasta 2000- luvulle tultaessa asiantuntijuudesta on tullut apteekkilaisten tär-

kein rooli. Voidaan todeta, että suomalainen apteekkifarmasia on siirtynyt professionaa-

lisuuden aikakaudelle. Sama ilmiö on havaittu myös muissa kotimaisissa tutkimuksissa

(Pirttisalo 1997, s. 80 – 81, Virkkunen 2000, s. 77, Pekkola ja Veijalainen 2002, s. 13).

9.2.2 Roolin ja kouluttautumisen suhde

Lääkealan asiantuntijuuden ja koulutukseen osallistumisen välillä vallitsee selkeä

positiivinen yhteys. Lääkealan asiantuntijaksi itsensä kokeneet olivat kouluttautuneet

enemmän kuin vähemmän asiantuntijaroolia omaksuneet vastaajat. Ammatissa kehitty-

minen motivoi heitä lähtemään koulutukseen. Haastateltavat kertoivat saavansa koulu-

tuksesta uutta intoa työhön. Jos apteekkilainen kokee kouluttautumisen kautta omien

tietojensa ja taitojensa lisääntyvän, hän myös kokee oman asiantuntijaroolinsa vahvistu-

van. Toisaalta asiantuntijan roolissa työskentelevä farmaseutti tai proviisori kokee kou-

luttautumisen tärkeäksi osaksi ammattirooliaan. Asiantuntijuus ja kouluttautuminen

muodostavat itseään ruokkivan positiivisen kehän.

Kouluttautumisen merkitys alan ihmisten ammattitaidon ylläpitämisessä tuli esille

selkeästi asiantuntijahaastatteluissa. Työstä ei voi selvitä kunnialla ilman kouluttautu-

mista. Asiantuntijat ovat lääkealan normien määrittäjiä, joten heidän mielipiteensä voi

katsoa heijastavan alan yleistä mielipidettä.

Apteekkityön kannalta ongelmallisimpia lienevät ne farmaseutit ja proviisorit, jotka

kokevat työnsä rutiiniksi eivätkä kuitenkaan ole tyytymättömiä vallitsevaan tilantee-

seen. Koska tässä tutkimuksessa ei selvitetty vastaajien työtyytyväisyyttä, on näiden

henkilöiden kokonaismäärää mahdoton arvioida. Heidän kohdallaan koulutukseen osal-

listumattomuus on koko alan ongelma, sillä todennäköisesti tällaiset työntekijät ovat

195

kaikkein huonoimmin sosiaalistuneet ammattiinsa. He ovat koko alan ammatillisen ke-

hittymisen jarruja. Heidän tunnistamiseensa ja löytämiseensä pitäisi kehittää menettely-

tavat, joiden pohjalta heille suunnattaisiin räätälöityä koulutusta (vrt. Hanson ja deMuth

1992).

9.3 Jatkuvan kouluttautumisen periaate farmasian normina

9.3.1 Normin olemassaolo

Lainsäädännön velvoittavuuden, alan eettisen koodiston ja farmasian asiantuntijoiden

näkemyksen perusteella jatkuvaa ammatillista kouluttautumista voi pitää alamme nor-

mina. Normin olemassaolon pitää kuitenkin näkyä myös alan käytännössä, jotta se to-

della olisi olemassa. Suomalaisissa apteekeissa työskentelevät farmaseutit ja proviisorit

kouluttautuvat paljon, jopa enemmän kuin vastaavan tasoisen koulutuksen hankkineet

suomalaiset keskimäärin (vrt. Blomqvist ym. 1999, s. 9). Varsinaista syytä tähän ilmi-

öön on vaikea ilmoittaa. Ehkä ala on yleisesti koulutusmyönteinen. Joka tapauksessa

alan ihmiset pitävät kouluttautumista välttämättömänä ammattitaidolleen. Vain pieni

vähemmistö tutkimukseni vastaajista suhtautui kouluttautumiseen negatiivisesti. Koulu-

tukseen osallistumatonta kollegaa paheksuttiin, etenkin jos hän esitti näennäisiä veruk-

keita toiminnalleen. Kaikki edellä kuvatut ominaisuudet yhdessä vahvistavat, että am-

mattitaidon ylläpito kouluttautumalla on apteekkifarmasiassa normi, jota alan ihmisten

odotetaan noudattavan. Jatkuvan kouluttautumisen ajatus farmasiassa sopii hyvin mo-

raalinormien määritelmään. Se on oleellinen osa alan ammattilaisten moraalia ja etiik-

kaa. Sitä ei ole säädetty voimaan tietyllä lain määräyksellä vaan se on muovautunut alan

omista käytännöistä ajan kuluessa (vrt. Parsons 1949, s. 336, 392, Hart 1961, s, 83 – 85,

Bethlehem 1990, s. 66).

9.3.2 Suhtautuminen kouluttautumisen pakollisuuteen

Selkeä enemmistö tutkimukseni vastaajista ja myös asiantuntijahaastateltavat katsoi-

vat, ettei koulutukseen osallistumista pitäisi tehdä alalla pakolliseksi. Vapaaehtoisuus

196

motivoi kouluttautumaan enemmän kuin pakko. Ajatus sopii hyvin yhteen kouluttautu-

misen moraalinormin luonteen kanssa: kouluttautumisen motiivin pitää tulla yksilöstä

sisältäpäin; hänen pitää itsensä kokea se velvoittavana. Pakolliseksi tehtynä normin ve l-

voittavuus ei lisäänny, vaan voi käydä jopa päinvastoin (Allardt 1971, s. 243). Täyden-

nyskoulutuksen tekeminen pakolliseksi vähentäisi osallistujien vapautta ja voisi aiheut-

taa tyytymättömyyttä. On vaikea kuvitella onnistunutta oppimistapahtumaa, johon ih-

minen on pakotettu vastoin omaa haluaan, vain lain kirjaimen vuoksi.

Osa tämän väitöskirjatutkimuksen vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että täyden-

nyskoulutukseen osallistuminen pitäisi tehdä alallamme pakolliseksi. Monet heistä ko-

kivat, että työnantaja tai jotkut työkavereista eivät olleet tarpeeksi aktiivisia kannusta-

maan henkilökuntaa tai osallistumaan itse koulutukseen. Näille passiivisille alan ihmi-

sille koulutuspakko olisi vastaajien mielestä luotava. Normiteorian periaatteiden mu-

kaan täydennyskoulutuksen tekeminen pakolliseksi ei ole oikea ratkaisu ammattitaidon

ylläpitämiseen. Jos kouluttautumisen eettinen velvoittavuus saadaan vahvaksi, se toimii

paremmin kuin lakiin kirjattu pakko. Tältä pohjalta joissakin maissa toteutettu pakolli-

nen täydennyskoulutukseen osallistuminen (van Mil ym. 2001) tuntuu huonolta vaihto-

ehdolta.

Jos koulutukseen osallistuminen lasketaan suorituspisteinä, saattaa pisteiden keruu

muodostua joillekin alan ihmisille tärkeimmäksi kouluttautumisen syyksi. Näitä henk i-

löitä olisivat todennäköisesti ne, jotka nykyisin kouluttautuvat vähiten. Koulutuksen

tekeminen pakolliseksi ei ratkaisisi heidän osallistumistaan. Toisaalta ne, jotka jo ny-

kyisin kouluttautuvat hyvin, eivät tarvitse pisteitä kannusteikseen. Ongelmaryhmään on

paneuduttava toisin keinoin: heidät on sosiaalistettava alansa ammattilaisiksi, jolloin

täydennyskoulutukseen osallistuminen tulee heidän ammattikuvansa luonnolliseksi

osaksi.

9.3.3 Toimiluvan määräaikaisuus

Täydennyskoulutuksen pakollisuuteen liittyy läheisesti myös ammatinharjoittamisen

määräaikaisuus. Valtaosa tutkimukseni vastaajista suhtautui tähän ajatukseen kielteises-

ti. He olivat mm. sitä mieltä, että itsensä ajan tasalla pitänyt henkilökunta ei tarvitse

197

määräaikaista toimilupaa. Kansainvälisesti määräaikainen toimilupa ei ole täysin tunte-

maton ajatus (Harzema ym. 1990b). Määräaikainen toimilupa ei kuitenkaan ole järkevä

menettely, jos siihen ei liitetä samanaikaista ammatillisen pätevyyden arviointia. Mää-

räaikaisuuden tavoite lienee alan ammattilaisten korkean ammattitaidon varmistaminen.

Miten pelkkä toimiluvan määräaikaisuus voisi saada tämän aikaan? Alan ihmisten am-

matillisen pätevyyden arviointi ilman toimiluvan määräaikaistamista voisi sen sijaan

sopia hyvin osaksi TIPPA-toimintaa. TIPPA-tutoreista voisi hyvin kouluttaa vertaisar-

vioitsijoita, jotka etsisivät ammattitaitoaan heikosti ylläpitäviä alan ihmisiä ja ohjaisivat

heitä sopivaan koulutukseen.

9.3.4 Kouluttautumisnormin syntyminen

Lääkkeiden valmistuksen siirtyminen teolliseksi toiminnaksi 1900- luvun puolivälissä

kapeutti apteekkilaisten ammatillisen roolin (Hepler ja Strand 1990). Lääkkeiden va l-

mistajista tuli jakelijoita, joiden mahdollisuudet potilaiden opastamiseen olivat rajalli-

set. Farmasian edustajat kokivat ammatillisen potentiaalinsa huonosti hyödynnetyksi ja

halusivat päästä toteuttamaan professionaalista rooliaan uudelta, potilaskeskeiseltä poh-

jalta. Lääkeinformaatio muodosti keskeisen osan tätä toimintaa. Sen esiin nostaminen

kertoo farmasian tarpeesta palauttaa oman alansa ammatillinen merkitys aiemmalle,

korkealle tasolle. Ilman vahvaa tiedollista ja taidollista pohjaa ja jatkuvaa ammattitaidon

päivittämistä tämä professionaalisuus ei ole mahdollista (Wardwell 1979, s. 234 – 235,

Hepler ja Strand 1990, Lilja ym.1996, s. 20, 257 – 258, Summers 1996, s. 675 - 685).

Tässä tutkimuksessa havaittu apteekkilaisten roolin muutos näkyy suomalaisissa ap-

teekkialan säädöksissä. Tarve potilaiden opastamiseen tiedostettiin jo 1970-luvulla,

mutta sitä ei kuitenkaan haluttu uskoa apteekkilaisten tehtäväksi, vaan se ehdotettiin

toteutettavaksi pakkausselosteiden ja foliopakkausten avulla (Komiteamietintö 1972, s.

14, 29, 41). Vasta uusi lainsäädäntö toi lääkeneuvonnan apteekkien jokapäiväiseksi

toiminnaksi (Laki apteekkilaitoksesta annetun… 1983). Vanha lääkkeenvalmistustaito-

ja arvostava normi on kuitenkin näkyvissä vielä esim. apteekkien farmaseuttisen henk i-

löstön työehtosopimuksessa (Apteekkien työnantajaliitto 2001, s. 71). Korkeampaa

palkkaa maksetaan farmaseutille, joka vastaa apteekissa varastoon valmistettavien lääk-

198

keiden valmistamisesta. Asiakaspalvelun erityisosaamisen palkitsemisesta sen sijaan ei

ole mainintaa sopimuksessa.

9.3.5 Kouluttautumisen näkyvät ja piilofunktiot

Apteekkilaisten tärkeimmäksi kouluttautumisen syyksi nousi halu ammattitaidon yl-

läpitoon. Tämä voidaan nimetä jatkuvan kouluttautumisen näkyväksi funktioksi. Kou-

luttautumisen näkyvä funktio ei yksin riitä selittämään ilmiötä, vaan sen ymmärtämi-

seen tarvitaan myös piilofunktioiden havaitsemista (vrt. Merton 1968, s. 114 – 125).

Kouluttautumisen ensimmäinen piilofunktio tulee ymmärrettäväksi alan kehityksen

kautta. Jos lääkkeen jakelijan tehtävä olisi hyväksytty alan ainoaksi tehtäväksi, farmasi-

an arvostus olisi jäänyt pysyvästi matalalle tasolle. Alan ammatillinen itsetunto vaati

muutosta, joka löytyi uuden ammatillisuuden, tietoammattilaisuuden kautta. Koulutuk-

sen korostaminen ja alan vahvan tietopohjan hallinta kohottaa farmasian ammatillista

arvostusta.

Alan ihmisten sosiaalistaminen omaan ammattiinsa on ammatillisen täydennyskoulu-

tuksen toinen piilofunktio. Koulutuksen kautta tapahtuvan sosialisaation tavoitteena on

omalta osaltaan saada apteekeissa työskentelevät farmaseutit ja proviisorit kokemaan

ala omakseen ja sitoutumaan siihen ja sen tavoitteisiin. Kun alan ihmiset ovat sisäistä-

neet kouluttautumisnormin mahdollisimman laajasti, muodostuu koulutukseen osallis-

tuminen luonnolliseksi osaksi apteekkilaisten toimenkuvaa. Se kohottaa alan professio-

naalisuutta ja tätä kautta myös koko alan arvostusta. Ammatilliset normit siirtyvät ja

muovautuvat alan ammattilaisten keskinäisen vuorovaikutuksen kautta. Samalla alan

sisäinen integraatio vahvistuu. Tämän piilofunktion olemassaolon saattoi havaita esi-

merkiksi monien asiantuntijoiden haastatteluista. Asiantuntijat ovat perehtyneet alaansa

rivijäseniä syvällisemmin, joten he ovat oivaltaneet myös kouluttautumisen piilofunkti-

on merkityksen.

Ne apteekkilaiset, jotka eivät osallistu kursseille, jäävät ennen kaikkea vaille sitä so-

siaalista vuorovaikutusta ja kokemuksellista oppimista, mikä koulutuksiin liittyy. To i-

saalta prosessi voi toimia toisinkin päin: hyvin ammattiinsa sosiaalistuneet farmaseutit

199

ja proviisorit osallistuvat muita enemmän koulutukseen. Lopputuloksena voi syntyä

itseään ruokkiva positiivinen kierre.

Täydennyskoulutuskursseille osallistuminen oli useimpien tutkimukseni vastaajien

mielestä välttämätöntä ammattitaidon ylläpitämiseksi. Farmaseutit ja proviisorit eivät

kuitenkaan korostaneet kursseihin liittyviä vuorovaikutuskokemuksia vaan kursseilta

saatavaa tietoa, joka sai heidät koulutukseen. He olivat havainneet koulutuksen näkyvän

funktion, mutta eivät piilofunktioita.

9.4 Apteekkilaisten osallistuminen koulutukseen

9.4.1 Osallistumisen yleiskuva

Apteekkilaiset ovat aktiivisia osallistumaan koulutukseen. Vuoden 2001 vastaajajou-

kosta alle kymmenesosa oli jäänyt kokonaan ilman koulutusta tutkimusta edeltäneen

vuoden aikana. Jokseenkin sama määrä apteekkilaisista oli saanut tyytyä muutamaan

toimipaikkakoulutustuntiin. Koulutukseen on osallistuttu ahkerasti jo vuonna 1990.

Harrastepohjaiseen koulutukseen apteekkilaiset osallistuivat yhtä paljon kuin suomala i-

set keskimäärin (vrt. Rinne ym. 1992, s. 84), proviisorit hieman vähemmän kuin far-

maseutit. Valtakunnallisesti on havaittu, että koulutustason lisääntyminen vähentää har-

rastemuotoiseen koulutukseen osallistumista.

Ne, joilla on pisin pohjakoulutus, osallistuvat eniten aikuiskoulutukseen (Rinne ym.

1992, Simpanen ja Blomqvist 1995, Blomqvist ym. 1999). Tämä ilmiö koskee myös

apteekkilaisia, sillä proviisorit kouluttautuvat selvästi enemmän kuin farmaseutit. Aino-

astaan toimipaikkakoulutukseen farmaseutit ja proviisorit osallistuivat vuonna 2001

yhtä paljon. Vielä vuonna 1990 proviisorit osallistuivat toimipaikkakoulutukseenkin

enemmän kuin farmaseutit. Koulutuksen kasautuvuus näkyi vuoden 2001 tutkimusai-

neistossa paitsi koulutukseen osallistumisessa myös ammattitaidon ylläpitämisen keino-

jen käytössä. Ilmiöön liittyy myös kääntöpuoli: ne, jotka koulutusta eniten tarvitsisivat,

osallistuvat siihen vähiten (vrt. Courtney 1992, s. 5).

Vuonna 1990 apteekkilaisten aktiivisuus osallistua (työajan ulkopuolisiin) koulutusti-

laisuuksiin oli yhteydessä siihen, miten tärkeänä he pitivät lääketeollisuuden järjestämiä

200

koulutustilaisuuksia. Osa tuonaikaisten vastaajien runsaasta kouluttautumisesta selit-

tyneekin aktiivisella osallistumisella lääketeollisuuden järjestämään koulutukseen.

Valtakunnallisen aikuiskoulutustutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudulla asuvat

osallistuvat koulutukseen kaikkein innokkaimmin ja alueelliset koulutuserot ovat 1980-

luvulla kasvaneet etenkin pääkaupunkiseudun eduksi. Aikuiskoulutusekspansiosta pu-

hutaan ruuhka-Suomen ilmiönä (Rinne ym. 1992, s. 207). Omassa tutkimuksessani ti-

lanne oli täysin päinvastainen: eteläsuomalaiset vastaajat osallistuvat työpaikan ulko-

puoliseen koulutukseen suhteellisesti vähiten, pohjoissuomalaiset eniten. Ainoastaan

toimipaikkakoulutukseen osallistumisessa maan eri osissa työskentelevät apteekkilaiset

olivat keskenään tasa-arvoisessa asemassa. Apteekkisektorilla koulutusekspansio onkin

ollut Pohjois- ja Itä-Suomen ekspansiota! Syytä tähän ilmiöön on vaikea nimetä. Josta-

kin syystä eteläsuomalaiset apteekkilaiset eivät ole sosiaalistuneet riittävän hyvin am-

mattiinsa. Ilmiön ymmärtämiseksi olisi mielenkiintoista tietää sen yhteys muuhun yh-

teiskuntaelämään: ovatko esimerkiksi Etelä-Suomessa asuvat passiivisempia äänestä-

mään tai osallistumaan ammattijärjestöjen toimintaan? Näin laajojen asiayhteyksien

selvittäminen ei kuitenkaan kuulunut tämän tutkimuksen aihepiiriin.

Eteläsuomalaiset vastaajat olivat tutkimuksessani aliedustettuina. Ne, jotka eivät osal-

listu koulutukseen, eivät myöskään ole kiinnostuneita aiheeseen liittyvästä tutkimukses-

ta. Myös apteekkilaisten haastattelut tukevat tätä ajatusta. Eteläsuomalaisten ja etenkin

pääkaupunkiseudulla työskentelevien apteekkilaisten muita vähäisempi kouluttautumi-

nen näkyy mm. Suomen Apteekkariliiton tekemissä haamuasiakastutkimuksissa (Suo-

men Apteekkariliitto, julkaisematon tutkimus, 2001) ja käänteisenä Taloustutkimuksen

tekemässä apteekkien asiakastyytyväisyystutkimuksessa (Suomen Apteekkariliitto,

2002). Haamuasiakastutkimuksessa pääkaupunkiseutu pärjäsi selkeästi muuta maata

heikommin. Apteekkien asiakastyytyväisyys taas oli parasta pohjoissuomalaisten ap-

teekkien asiakkaiden keskuudessa. Eteläsuomalaisten vastaajien passiivisuus tuli esille

vasta tulosten analyysivaiheessa. Jos asia olisi osattu ennakoida, olisi tilannetta voitu

selvittää jo tässä tutkimuksessa. Nyt kysymyksen selvittäminen jää tulevien tutkimusten

asiaksi.

201

9.4.2 Ammattitaidon ylläpitämisen tavat

Varsinaisen kouluttautumisen ohella vastaajat käyttivät vuonna 2001 muitakin tapoja

ammattitaitonsa ylläpitämiseen. Ammattilehdet, lääketeollisuuden tuottama kirjallinen

materiaali sekä lääke-edustajien käynnit olivat helposti kaikkien saatavilla ja siten käy-

tetyimmät tavat ammattitaidon ylläpitämiseen. Vastaavat menetelmät ovat olleet käytös-

sä ammattitaidon ylläpitämisessä myös kansainvälisesti (Bernardi 1975, Greer 1985,

Hoyle ym. 1990).

Sekä täydennyskoulutus että toimipaikkakoulutus koettiin erittäin tärkeiksi lääkein-

formaation lähteiksi jo vuonna 1990. Lääke-esittelyt ja ammatilliset lehdet olivat vuon-

na 2001 apteekkilaisille tärkeämpiä ammatillisen tiedon lähteitä kuin vuonna 1990, sen

sijaan lääketeollisuuden järjestämät muut koulutustilaisuudet tai illat olivat menettäneet

merkitystään vuosikymmenen aikana. Kaiken kaikkiaan ammattitaidon ylläpitämisen

tavat olivat muuttuneet melko vähän kymmenessä vuodessa. Yllättävää oli myös se,

miten vähän apteekkilaiset – etenkin farmaseutit – käyttivät tiedon hankinnassaan hy-

väksi Internetiä. Tämä tilanne on toivottavasti kuitenkin muuttumassa, tuohan apteekki-

verkko Internetin osaksi useimpien apteekkien arkipäivää jo lähivuosina. Internetissä on

jo nyt tarjolla korkeatasoista tietoa (esim. Tippa.net, Terveysportti.fi). Tulevaisuuden

laajakaistaratkaisut tarjoavat todennäköisesti myös entistä monipuolisempia interaktiivi-

sia kouluttautumismahdollisuuksia apteekkilaisillekin. Tästä kehityksestä apteekeilla ei

ole varaa jäädä paitsi.

Lääketeollisuuden tuottama materiaali on useimmiten mainostarkoituksessa lähetet-

tyä, joten sen puolueettomuutta ei voi taata. Myös Internetistä on saatavilla monenlaista

mainospohjaista tietoa. Jos markkinapohjainen materiaali muodostaa merkittävän osan

apteekkilaisten ammatillisten tietojen päivityksestä, olisiko tarpeellista opettaa heille

myös kriittistä suhtautumista käyttämänsä materiaalin puolueettomuuden arviointiin?

Mainospostin lukeminen tai lääke-edustajan käynti antaa tietoa kyseisestä valmistees-

ta, ja voi olla hyvinkin informatiivista. Sen tarkoituksena on kuitenkin edistää tuotteen

myyntiä. Esimerkiksi kyseisen tuotteen ja sen rinnakkaisva lmisteen ominaisuudet saate-

taan esittää rinnakkaisvalmisteelle epäedullisessa valossa. Tiedon vastaanottajan olisi

kyettävä tekemään itse puolueettomat johtopäätökset rinnakkaisvalmisteiden keskinä i-

202

sestä paremmuudesta. Tällainen tiedon tulkitsijan rooli korostuu entisestään, kun genee-

rinen substituutio toteutuu huhtikuussa 2003. Mainosmateriaalin kriittisen vastaanotta-

jan taidot pitäisi opettaa alan ihmisille jo perusopetusvaiheessa ja myöhemmin myös

kertauksena ammattiuran aikana.

Ammattitaidon ylläpitämisen tapojen runsas käyttö ja aktiivisuus kouluttautua liitty-

vät yhteen. Passiivisesti kouluttautuvat apteekkilaiset eivät siis kompensoi koulutuksen

puutetta muilla ammattitaitoa ylläpitävillä tavoilla. Heidän kohdallaan lääketeollisuuden

tuottama materiaali muodostaa ilmeisesti aivan keskeisen tietolähteen. Koulutuksellinen

ongelmaryhmä näyttää muodostuvan ongelmalliseksi kaikessa muussakin tiedon han-

kinnassaan. Tämä asettaa haasteita koulutusta järjestäville tahoille. Jos alan ammatilli-

suutta halutaan edelleen nostaa, on vähiten koulutukseen osallistuvat apteekkilaiset saa-

tava mukaan koulutukseen. Vastuu tällaisesta toiminnasta voisi olla alan täydennyskou-

lutusyksiköillä yhteistyössä alueellisten koulutusorganisaatioiden kanssa. Tarkkaan

harkittu ja räätälöity koulutus voisi parantaa passiivisten ammattilaisten sitoutumista ja

sosiaalistumista omaan alaansa ja tätä kautta lisätä koulutukseen osallistumista. Ame-

rikkalaisten (Hanson ja DeMuth 1992) kehittämä kouluttautumisen asennemittari voisi

tarjota työkalun kielteisesti koulutukseen suhtautuvia alan ihmisiä etsittäessä. Heidät on

syytä pitää mielessä myös silloin, jos harkitaan opintosuoritusten mittaamista pelkkinä

osallistumistunteina tai suorituspisteinä. Pisteet eivät kerro ammattitaidon todellisesta

kehittymisestä.

9.4.3 Toimipaikkakoulutukseen osallistuminen

Apteekkilaisten osallistuminen toimipaikkakoulutukseen on pysynyt jokseenkin sa-

mana (60 – 70 %) tai yleistynyt hieman 1990- luvun alun jälkeen (vrt. Tiippana 1991, s.

48, Sorvala 1991, s. 32, Savela ym. 1997, Hartikainen s. 30 – 34). Vuoden 2001 tutki-

muksessa luku oli noin 70 %. Kun otoksen kato otetaan huomioon, voidaan arvioida,

että toimipaikkakoulutuksesta pääsee todellisuudessa osalliseksi runsaat 60 % maamme

farmaseuteista ja proviisoreista. Pienimpiä apteekkeja lukuun ottamatta farmaseutit ja

proviisorit tai eri alueilla työskentelevät apteekkilaiset osallistuvat toimipaikkakoulu-

tukseen yhtä aktiivisesti. Proviisorit järjestävät useimmiten toimipaikkakoulutusta

työpaikallaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut toimipaikkakoulutukseen osallistumiseen

203

paikallaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut toimipaikkakoulutukseen osallistumiseen

(farmaseutit ja proviisorit osallistuvat yhtä aktiivisesti). Sen sijaan se voi vaikuttaa sii-

hen, että pienissä apteekeissa järjestetään toimipaikkakoulutusta vähemmän kuin suuris-

sa apteekeissa – proviisorit työskentelevät useimmiten suurissa apteekeissa. Muilta osin

toimipaikkakoulutus on tasa-arvoinen kouluttautumisen muoto apteekeissa. Myös mo-

net haastateltavista korostivat toimipaikkakoulutuksen merkitystä käytännön työssä.

Jotkut haastateltavat pitivät sitä jopa ensisijaisena keinona kouluttautua. Tulevaisuuden

tietotekniset ratkaisut luovat siitä entistä monipuolisemman ja joustavamman tavan kou-

luttautua.

9.4.4 Koulutukseen osallistumiseen työ- ja vapaa-aikana

Valtaosa apteekkilaisesta oli valmiita käyttämään myös omaa aikaansa täydennyskou-

lutukseen osallistumiseen. Noin puolet kyselyyn vastanneista farmaseuteista ja proviiso-

reista kertoi osallistuvansa koulutukseen sekä työ- että vapaa-ajalla. Valtakunnallisissa

aikuiskoulutustutkimuksissa havaittu ilmiö, että suuret yritykset kouluttavat henkilöstö-

ään enemmän kuin pienet (Rinne ym. 1992, s. 115 – 117, Blomqvist ym. 1999, s. 29 -

33), ei pitänyt paikkaansa apteekeissa. Tyhjentävää selitystä tälle ilmiölle on vaikea

löytää. Sosiaalisen identiteetin teorian (van Knippenberg ja van Schie 2000) mukaan

yksilön on helpompi samaistua pieneen kuin suureen ryhmään. Ehkäpä pienet apteekit-

kin toimivat selkeämpinä identifikaation kohteina kuin suuret. Tällöin myös ammatilli-

nen sosialisaatio ja alan kouluttautumisnormin noudattaminen olisi vahvempaa pienissä

apteekeissa. Alalla on myös toimiva täydennyskoulutusjärjestelmä, joka mahdollistaa

koulutukseen osallistumisen. Tilanne ei välttämättä ole sama muilla aloilla. Farmasian

laaja ja nopeasti uusiutuva tietopohja myös pakottaa kouluttautumaan. Olisikin mielen-

kiintoista tietää, miten eri aloilla suuret tai pienet yrityksen kouluttavat henkilöstöään:

onko apteekeissa havaittu ilmiö tyypillinen professioammateille?

Apteekkilaisten osallistuminen koulutukseen vapaa-ajalla noudattaa heidän yleistä

osallistumisaktiivisuuttaan. Eteläsuomalaisista vastaajista vain alle viidesosa ilmoitti

osallistuvansa koulutukseen pääosin vapaa-aikana. Pohjoissuomalaisista vastaajista puo-

let osallistui koulutukseen pääosin omalla vapaa-ajallaan ja vain pieni murto-osa pää-

204

osin työajalla. Tästä huolimatta pohjoissuomalaiset farmaseutit ja proviisorit osallistuvat

kaikkein eniten koulutukseen. Tämä oman ajan käytössä ilmenevä ero voisi sekin ku-

vastaa sitä, että eteläsuomalaiset ovat omaksuneet kouluttautumisen normin pohjois-

suomalaisia kollegojaan heikommin.

9.5 Kouluttautuminen ja asennoituminen farmasiaan

Tutkimuksen kysymyssarja alaa koskevista väittämistä kuvastaa apteekkialalla vallit-

sevia normeja. Osa väittämistä löytyy sanallisesti muotoiltuna alan normistosta, osa taas

kuvaa muulla tavalla alalla vallitsevia hyväksyttyjä toimintatapoja. Niistä voidaan pää-

tellä vastaajien sosiaalistumista ja suhtautumista omaan ammattiinsa.

Vähän kouluttautuneet vastaajat suhtautuivat normiväittämiin kielteisesti, paljon kou-

luttautuneet myönteisesti. Ne vastaajat, jotka kokivat tekevänsä lääkealan asiantuntijan

työtä, suhtautuivat niin ikään muita positiivisemmin alaa koskeviin väittämiin, samoin

ne vastaajat, jotka olivat valmiita käyttämään omaa aikaansa kouluttautumiseen. Nämä

kolme asiaa – aktiivinen koulutukseen osallistuminen, työn kokeminen asiantuntijan

työksi ja valmius käyttää omaa aikaa kouluttautumiseen - kuvastavat selkeästi vastaaji-

en ammatillisen sosialisaation astetta.

Joillakin tutkimukseni vastaajilla ammatillinen identiteetti ei ollut kehittynyt riittäväs-

ti, eivätkä he olleet sisäistäneet alalla vallitsevia normeja yhtä selkeästi kuin aktiiviset

kollegansa. Normeja huonosti tunnistavat apteekkilaiset olivat kouluttautuneet vähiten.

Ammatillinen sosialisaatio pitää sisällään ammatissa tarpeellisten tietojen ja taitojen

hankkimisen (Simpson 1979, s. 6). Tieto tulee siis ennen sosialisaatiota. Ilman ammatil-

lista osaamista ihminen ei voi sitoutua ammattiinsa. Prosessi alkaa jo opiskeluvaiheessa,

mutta jatkuu parhaimmillaan keskeytymättömänä myös ammattiuran aikana täydennys-

koulutuksen ja muun ammattitaidon ylläpitämisen kautta. Apteekkityössä toimivien

farmaseuttien ja proviisoreiden ammatillisen sosialisaation ilmentymänä voidaan pitää

työn kokemista lääkealan asiantuntijan työksi. Tähän kokemukseen ei ole mahdollista

päästä – ja pysyä siinä – ilman jatkuvaa ammatillista kouluttautumista (ja siihen liitty-

vää sosiaalista kanssakäymistä). Koulutukseen osallistumattomat farmaseutit ja provii-

sorit eivät ole sosiaalistuneet ammattiinsa, vaikka ovat saaneet saman pohjakoulutuksen

205

kuin muutkin vastaajat. Ammatillinen täydennyskoulutus - tai ammatillinen kouluttau-

tuminen yleensä – on se tekijä, joka sosiaalistaa farmaseutit ja proviisorit lääkealan asi-

antuntijoiksi, professioammattilaisiksi.

Vahvasti ammattiinsa sosiaalistuneiden professioammattilaisten joukosta on mahdol-

lista löytää myös huippuammattilaisia. Blenkinsoppin (ym. 1999) työryhmän mukaan he

ovat nimenomaan aktiivisia kehittämään itseään ja ammattiaan. He löytävät uusia, alaa

kehittäviä innovaatioita ja ovat vahvasti potilaskeskeisiä. Huippuammattilaisen ominai-

suuksia on mahdollista oppia myös kouluttautumalla. Ammattilaisen on päästävä elin-

ikäisen ammatillisen kehittymisen kehälle, missä jatkuvasti arvioidaan omaa oppimista

ja ammatillista kehittymistä. Huippuammattilaiseksi voidaan kouluttaa sekä apteekka-

reita, proviisoreita että farmaseutteja. Huippuammattilaisuus voi suuntautua esimerkiksi

johtamistaitoihin, henkilökunnan kouluttamiseen tai jollekin suppealle ammatilliselle

aihealueelle. Huippuammattilaisuudesta olisi mahdollisuus kehittää uralla etenemisen

väylä sekä farmaseuteille että proviisoreille.

9.6 Kouluttautumiseen liittyvät roolit

9.6.1 Apteekkarin rooli

Yhteisön johtajilla on oltava muita paremmat tiedot yhteisössä vallitsevista normeis-

ta. Johtajan pitää olla selvillä alaistensa tehtävistä ja rooleista: jos johtaja ei pidä yhteyt-

tä alaisiinsa, nämä voivat irtautua yhteisön normeista (Merton 1968, s. 406 – 409). Tä-

mä pätee myös apteekkeihin. Apteekkari on apteekkinsa johtaja ja normin määrittäjä.

Apteekkarilla on valta päättää apteekkinsa toimintatavoista. Hän voi vaikuttaa ratkai-

sevasti myös siihen, miten henkilökunta kouluttautuu työajalla. Jos hän pitää itsensä

ammatillisesti ajan tasalla ja kouluttautuu, hän toimii roolimallina alaisilleen. Ottaes-

saan apteekkinsa vastaan hän on samalla hyväksynyt apteekkarin roolinsa. Tämän tut-

kimuksen vastaajat kokivat työnantajan normin määrittäjäksi, joka voi va ikuttaa koulu-

tukseen osallistumattomiin kollegoihin. Toisaalta myös työtovereiden uskottiin voivan

vaikuttaa passiivisiin ammattilaisiin. Koko työyhteisö voi vahvistaa passiivisten jäsen-

tensä sosialisaatiota. Tietty ristiriita vastauksissa löytyy siitä, että vastaajat eivät pitä-

206

neet työnantajan kannustusta itselleen tärkeänä syynä hakeutuessaan koulutukseen. Sen

sijaan passiivisiin työtovereihin työnantajan katsottiin pystyvän vaikuttamaan!

Kun ihminen on tietyssä roolissa, muut odottavat hänen toimivan sen mukaisesti.

Ellei näin tapahdu, syntyy ristiriitaisia tilanteita ja vuorovaikutus vaikeutuu (vrt. Turner

1986, s. 368 – 373). Jos apteekkari ei ole sisäistänyt alalla vallitsevaa jatkuvan koulut-

tautumisen normia, hän viestittää tämän omalla käyttäytymisellään. Alaansa seuraava

henkilökunta ei voi olla tätä tiedostamatta. Tämä tuli esille mm. apteekkilaisten haastat-

teluissa: koulutukseen nihkeästi suhtautuvan apteekkarin katsottiin olevan vanhanaikai-

nen tai ulkona alan kehityksestä. Jos apteekkarin ja henk ilökunnan asenteet kouluttau-

tumista kohtaan menevät ristiin, se johtaa pakostakin ristiriitoihin työntekijöiden henk i-

lökohtaisten ja apteekkarin luomien apteekin normien kesken. Jos työntekijä on sisäis-

tänyt normin riittävän vahvasti, hän lähtee koulutukseen vaikka vapaa-ajallaan, jos

työnantaja ei tätä mahdollisuutta järjestä. Jos taas työntekijän sitoutuminen normiin on

jäänyt löyhäksi, hän voi omaksua apteekkarin määrittämän apteekkikohtaisen koulut-

tamattomuuden normin. Periaatteessa myös sellainen tilanne, jossa apteekkari olisi kou-

lutusmyönteinen ja henkilökunta koulutuskielteistä, olisi mahdollinen. Tässä tutkimuk-

sessa ainuttakaan tällaista tapausta ei kuitenkaan tullut esille. Tilanne ei olisi kovin rea-

listinenkaan: apteekkarilla on valta määrätä henkilöstönsä koulutukseen tai tuoda koulu-

tusmahdollisuudet työpaikalle. Tällöin se tavoittaisi vastahakoisimmankin alaisen.

Yhteiskunta muodostaa käsityksen ammattikunnasta sen yksittäisen jäsenen toimin-

nan perusteella. Ammatin arvostus nousee tai laskee sen mukaan, miten hyvin yksittäi-

set ammatinharjoittajat noudattavat alan asettamia standardeja (Cruess ym. 2000). Epä-

suorasti tämän näkemyksen voi havaita mm. koulutukseen osallistumattomien kollego-

jen osakseen saamasta paheksunnasta. Jos alamme haluaa nostaa tai säilyttää itsensä

professioammatin tasolla, on meidän kyettävä omaksumaan myös professioille tyypilli-

nen itsekontrolli: epäpätevä ja epäeettinen toiminta on kitkettävä alan sisällä, sen omasta

toimesta. Vasta sitten ammattikunta voi katsoa kuuluvansa professiona professioiden

joukkoon.

207

9.6.2 Farmasian jakautuvat roolit

Tämän tutkimuksen perusteella herää väistämättä kysymys, onko myös suomalainen

apteekkifarmasia jakautumassa amerikkalaisen ma llin mukaan kahteen luokkaan: niihin,

jotka kokevat työnsä vain rutiininomaiseksi lääkkeiden toimittamiseksi ja jotka eivät ole

kiinnostune ita alasta tai jatkuvasta kouluttautumisesta; ja niihin, jotka haluavat opastaa

potilaita ja kehittää itseään ammatillisesti. Ilmiö ei koske pelkästään apteekeissa työs-

kenteleviä farmaseutteja ja proviisoreita vaan myös apteekkareita. Ammatillisesti suun-

tautuneet apteekkarit panostavat henkilökuntansa ammattitaitoon ja kouluttautumiseen.

Ammatillisesti suuntautuneeseen ryhmään kuuluu onneksi selkeä enemmistö suomala i-

sista farmaseuteista ja proviisoreista. He muodostavat ammattiapteekkitoiminnan selkä-

rangan, ammatillisuuden ytimen. Vaikka asiaa ei tutkittukaan tässä työssä, voidaan ole t-

taa, että myös valtaosa apteekkareista on ammatillisesti suuntautuneita. Jos näin ei olisi,

olisivat tutkimuksen tulokset olleet huonompia.

9.6.3 Koulutukseen osallistujat ja osallistumattomat

Valtaosa tämän tutkimuksen vastaajista osallistui aktiivisesti koulutukseen. Heidät

voi määritellä normien noudattajiksi (vrt. Merton 1968, s. 193 – 209). Apteekkialalla

sellaiset henkilöt, jotka eivät osallistu koulutukseen, leimataan poikkeaviksi (vrt. Allardt

1971, s. 239 – 249). Jotkut koulutukseen osallistumattomat voivat olla syrjään vetäyty-

jiä, jotka eivät tunne kuuluvansa alalle. Todennäköisesti juuri tällaiset yksilöt jäävät

pois koulutuksista eivätkä ole vastanneet tutkimukseen – jos ovat alalla enää lainkaan.

Jotkut kyselyyn vastanneista saattaisivat olla myös kapinallisia, mutta heitä ei kyselyllä

löydetä. He toimivat erilaisissa tilanteissa omien tarpeidensa mukaisesti, joten he voivat

tarvittaessa vastata kyselyynkin normien mukaisesti (vrt. Merton 1968, s. 193 – 209).

Apteekeissa työskentelevät farmaseutit ja proviisorit on mahdollista luokitella myös

Allardtin typologian (1971, s. 71 – 90) mukaisiin, eri tavoin vieraantuneisiin alan ihmi-

siin. Aktiivisesti koulutukseen osallistuvat ammattilaiset eivät koe vieraantumista (K u-

vio 9.1). Vieraantumattomat ovat sosiaalistuneet ammattiinsa ja noudattavat sen norme-

ja. Heille ammattitaidon ylläpito on moraalisesti velvoittavaa, eikä heitä tarvitse

208

pakottaa siihen ulkoisilla sanktioilla. Tilapäisesti vieraantuneet voisivat olla niitä ap-

teekkilaisia, jotka eivät oma-aloitteisesti hakeudu koulutukseen, mutta lähtevät sinne

jonkun toisen kehotuksesta. Tällaiset alan ihmiset eivät ole täysin sisäistäneet normia,

sillä jokin ulkoinen motivoiva tekijä, esimerkiksi työnantajan suositus tai rahallinen

palkkio, saa heidät kouluttautumaan. Yhteisön moraalinen painekin saattaisi olla heille

riittävä syy lähteä koulutukseen. Työyhteisössä heidät pitäisi pystyä tunnistamaan, jotta

heille voitaisiin suunnata sosialisaatiota vahvistavaa koulutusta.

Normi

= kouluttautuminen/ ammattitaidon ylläpito

A B

Haluaa noudattaa Ei halua noudattaa = osallistuu koulutukseen = ei osallistu koulutukseen

= Anomisesti vieraantuneet

C D Toimii normin mukaisesti Ei toimi normin mukaisesti = Itsevieraantuneet

E F Noudattaa Noudattaa G H normia normia Henkilökohtaiset Ulkoiset omasta ulkoisista syyt syyt halustaan syistä = Estyneet = Ei vie- = Tilapäisesti raantumista vieraantuneet I J

Todellinen syy ”Tekosyy” = Estyneet = Todellisesti itsevieraantuneet

Kuvio 9.1. Normin noudattaminen (=koulutukseen osallistuminen, ammatillinen kehit-

tyminen) ja sen jakautuminen erilaisiin alakulttuureihin.

209

Itsevieraantuminen voisi olla kysymyksessä niillä ihmisillä, jotka eivät juuri koulut-

taudu. He kyllä tuntevat yhteisönsä arvot ja normit (tietävät, että pitäisi kouluttautua),

mutta eivät henkilökohtaisesti ole siitä kiinnostuneita. Allardtin typologiasta poiketen

tässä tutkimuksessa jaettiin itsevieraantuminen vielä alaluokkiin: estyneet ja todellisesti

itsevieraantuneet. Estyneet ovat niitä, joita tosiasialliset ulkoiset tai henkilökohtaiset

syyt estivät kouluttautumasta. Estyneet tietävät, että koulutukseen pitäisi osallistua ja he

myös haluaisivat tehdä sen, mutta heille tilannekohtaiset syyt ovat todellisia kouluttau-

tumista estäviä tekijöitä. Heidän tilanteensa on surullisin, mutta toisaalta helpoiten kor-

jattavissa: ulkoiset ja mahdollisesti henkilökohtaisetkin esteet ovat usein voitettavissa.

Todellisesti itsevieraantuneet puolestaan ovat niitä, jotka löysivät ulkoisista kouluttau-

tumista estävistä tekijöistä itselleen tekosyyn, jolla saattoivat perustella koulutuksesta

poisjääntiään. Todellisesti itsevieraantuneet tuntevat alan kouluttautumisnormin, mutta

eivät koe tarpeelliseksi noudattaa sitä. Ulkoisista tilannekohtaisista esteistä he löytävät

tekosyyn omalle käyttäytymiselleen. Heidän toimintansa on jo hyvin lähellä anomista

vieraantumista. Heidän kouluttautumattomuuteensa voi olla vaikea puuttua, sillä heidät

pitäisi saada ensin sisäistämään alan normit ja sitoutumaan omaan työyhteisöönsä ennen

kuin koulutus voisi kantaa hedelmää. Todellisesti itsevieraantuneet muodostavat koulu-

tuksellisen haasteen, joka kuitenkin voisi olla voitettavissa tarkkaan suunnitellun koulu-

tuksen avulla.

Anomisen vieraantumisen kokeneet ihmiset eivät tunnista edes alan normeja. He ei-

vät siis tiedostaisi lainkaan, että alalla työskentely vaatii jatkuvaa kouluttautumista. On

vaikea kuvitella, että tällaisia henkilöitä voisi olla alalla työssä. Anomisesti vieraantu-

neiden sosiaalistaminen ammattiinsa voi olla hyvin vaikeaa, joten koulutuskaan ei he i-

dän kohdallaan onnistuisi. Heitä voisi pitää menetettyinä ammattilaisina.

9.7 Täydennyskoulutukseen osallistumisen esteet ja kannusteet

9.7.1 Työnantajan merkitys

Työnantajan vaikutus farmaseuttien ja proviisorien koulutukseen osallistumiseen on

hyvin merkittävä. Positiivisesti koulutukseen suhtautuva työnantaja kouluttaa henkilö-

210

kuntaansa enemmän kuin negatiivisesti asennoituva. Tämä näkyi sekä toimipaikkakou-

lutuksen järjestämisessä että työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen osallistumisessa.

Vaikutuksen kausaalisuuden suunta ei ole itsestään selvyys, mutta apteekkilaisten haas-

tattelut vahvistivat näkemystä siitä, että apteekkari luo koko työpaikan ilmapiirin ja saa

henkilökuntansa innostumaan – tai toisaalta voi latistaa täysin kaiken kouluttautumisin-

non. Tämä näkemys tuli esille jokseenkin kaikissa haastatteluissa. Jos apteekkari ei itse

ole kiinnostunut koulutuksesta, hän voi silti olla luomassa kannustavaa henkeä ja dele-

goida koulutusvastuun aktiiviselle proviisorille tai farmaseutille.

Kielteinen suhtautuminen alaisten kouluttautumista kohtaan vaivaa joitakin apteekka-

reita. Sama havainto on tehty myös muissa tutkimuksissa (Soininen 1996, s. 6 – 7, Vi-

havainen ja Tuomainen 2001). Etelä-Suomessa ne apteekkilaiset, joita työnantaja kan-

nustaa opintoihin, pääsevät opiskelemaan työajalla, loput jäävät kokonaan pois koulu-

tuksesta. Pohjois-Suomessa apteekkilaiset osallistuvat, vaikka työnantaja ei kannustais i-

kaan.

Syitä apteekkareiden koulutuskielteiseen suhtautumiseen kysyttiin haastatteluissa

niiltä apteekkilaisilta, jotka olivat törmänneet ilmiöön työuransa aikana. Koska tiedot

perustuvat yksittäisten haastateltavien kokemuksiin, niitä ei voi yleistää koko alaa kos-

keviksi. Apteekkareiden kitsaus oli haastateltavien havaitsema selkeä syy, joka vaikeutti

henkilökunnan koulutukseen pääsyä. Toinen tällainen tekijä oli apteekkarin oman am-

matillisen tiedon päivittäminen. Apteekkari, joka ei henkilökunnan havaintojen mukaan

pitänyt itseään ajan tasalla, ei päästänyt henkilökuntaansakaan koulutukseen. Haastatel-

tavien mielestä apteekkari pelkäsi, että koulutettu henkilökunta tietäisi asioista häntä

itseään enemmän. Tällainen apteekkari ei siis ole sisäistänyt alan normeja riittävästi.

Kun alan ammatillista koulutusta suunnitellaan, siinä pitäisi ottaa huomioon apteek-

kareiden rooli työyhteisönsä normien määrittäjinä. Apteekkarit ovat avainhenkilöitä.

Heidän kauttaan koulutusta saadaan vietyä koko työyhteisöön. Ne apteekit, joista ei ole

osallistuttu koulutukseen useaan vuoteen, pitäisi kartoittaa. Näiden apteekkien apteekka-

reille pitäisi tarjota räätälöityä koulutusta mm. tiedonhankinnasta ja tehokkaasta toimi-

paikkakoulutuksen toteuttamisesta. Toiminta tukisi hyvin myös TIPPA-projektia. Ap-

teekkareiden kautta myös henkilökunta saataisiin omaksumaan alan tämän hetken tär-

keimmän ammatillisen toiminnan periaatteet. Tällä tavalla olisi mahdollista nostaa koko

211

alan ammatillisuutta entistä korkeammalle tasolle. Ammattitaitoinen, ammattiinsa sosi-

aalistunut apteekkari pitää sekä itsensä että henkilökuntansa ajan tasalla.

9.7.2 Henkilökuntapula

Yli puolet tutkimuksen vastaajista oli kokenut, että työpaikan henkilökuntatilanne

vaikutti negatiivisesti heidän pääsyynsä työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen työajal-

la. Henkilökuntapula siis näkyi tuloksissa. Pahin tilanne oli Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Ongelma on tuttu myös kansainvälisistä tutkimuksista (Hanson ja deMuth 1991), sa-

moin valtakunnallisista aikuiskoulutustutkimuksista (Rinne ym. 1992, s. 119, Simpanen

ja Blomqvist 1995, s. 28 – 29, Blomqvist ym. 1999, s. 45 – 48). Koulutukseen pääsy oli

monille tutkimuksen haastateltaville paitsi ammattitaidon ylläpitoa myös työmotivaatio-

ta kohottava tekijä. Jos työpaikka on sellainen, että se ei anna ihmiselle mahdollisuutta

pitää yllä ammattitaitoaan, voi kynnys työpaikan vaihtamiseen olla matala. Koulutusta

kannustamaton työnantaja huomaa pian kärsivänsä työvoimapulasta. Tämä taas estää

henkilökunnan mahdollisuuksia päästä koulutukseen. Jos koulutukseen osallistuminen

ja ammattiin sosiaalistuminen muodostavat positiivisen kierteen, voidaan kouluttama t-

tomuus ja työvoimapula puolestaan nähdä negatiivisena, itseään ruokkivana kierteenä.

Työpaikan henkilökuntatilanne ei vaikuttanut yhtä ratkaisevasti vapaa-ajalla kuin

työajalla tapahtuvaan kouluttautumiseen. Jos henkilökuntapula olisi se tekijä, mikä saisi

apteekkien farmaseuttisen henkilökunnan osallistumaan koulutukseen vapaa-ajallaan,

pitäisi länsi- ja eteläsuomalaisten apteekkilaisten käyttää eniten vapaa-aikaansa koulu-

tukseen osallistumiseen. Pohjoissuomalaiset apteekkilaiset olivat kuitenkin tutkimukse-

ni ahkerin vapaa-ajalla kouluttautuva ryhmä, joten syytä tähän täytyy etsiä muista teki-

jöistä. Tämäkin tulos vahvistaa aiempia näkemyksiä siitä, että eteläsuomalaiset eivät ole

omaksuneet kouluttautumisen normia yhtä hyvin kuin muualla maassa työskentelevät

kollegansa.

212

9.7.3 Työvuorot

Pienissä apteekeissa työskentelevät vastaajat kokivat harvoin työvuorojen estävän

koulutukseen pääsyään. Länsi- ja Etelä-Suomessa työskenteleville apteekkilaisille työ-

vuorot muodostivat selvästi itä- ja pohjoissuomalaisia suuremman esteen päästä koulu-

tukseen työajalla, ei niinkään vapaa-ajalla. Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa monet

apteekit ovat auki pitkään ja iltavuoroja tulee henkilökunnalle usein. Työn kiireisyys ja

raskaus saattaa olla yksi tekijä, mikä estää (etenkin eteläsuomalaisia) apteekkilaisia kou-

luttautumasta. Työtahti on niin tiukkaa, että päiväaikana ei voi olla pois työstä. Vapaa-

aika menee sitten työstä palautumiseen ja lepoon. Kouluttautuminen voi näillä apteekki-

laisilla jäädä vähäiseksi.

9.7.4 Etäisyydet

Etäisyys työ- tai asuinpaikalta opintojen luo vaikeutti selvästi koulutukseen pääsyä.

Pohjois- ja Länsi-Suomessa tilanne oli kaikkein huonoin, Etelä-Suomessa paras. Tästä

huolimatta Pohjois-Suomessa osallistuttiin koulutukseen kaikkein eniten, Etelä-

Suomessa vähiten. Näyttääkin siltä, että etäisyys koulutuspaikalle on helposti ylitettävä

este, jos sekä työntekijöillä että työnantajalla on halua sen voittamiseen. On turha vedo-

ta siihen, että koulutusta olisi tarjolla vain Helsingissä. Lääkehuollon täydennyskoulu-

tuskeskus on koko historiansa ajan järjestänyt koulutusta ympäri maata, samoin Kuopi-

on yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus järjestää paljon koulutusta. Nykyajan tekno-

logia tarjoaa monipuolisia koulutusmahdollisuuksia myös mm. Internetin kautta, jos

matkustaminen tuntuu ylivoimaiselta.

9.7.5 Perhetilanne

Valtaosa tämän tutkimuksen vastaajista oli valmiita käyttämään omaa aikaansa am-

matilliseen koulutukseen. Se pieni vähemmistö, joka ei halunnut käyttää omaa aikaansa

kouluttautumiseen, perusteli toimintaansa useimmiten perhesyillä. Jos koulutus tapahtui

työaikana, perhe ei muodostunut kouluttautumisen esteeksi, sen sijaan vapaa-ajalla ta-

213

pahtuvaa kouluttautumista perhe saattoi vaikeuttaa. Nämä asiat tulivat esille myös haas-

tatteluissa. Eniten ongelmia perhetilanteen koettiin aiheuttavan silloin, kun haastatelta-

va (tai työkaveri) oli yksinhuoltaja tai hänen puolisonsa oli vuorotyössä. Tämä kokemus

vastaa hyvin yleistä suomalaista tilannetta. Perhe on naisille enemmän tuki kuin haitta

uralla etenemisessä, vaikka nainen voikin kokea syyllisyyttä tai ristiriitaisia tunteita

perheen ja työn tai opiskelun yhteensovittamisessa (Aitta 1988, s. 30, Nieminen 1990, s.

83 – 88, Järvinen 1996, s. 32 - 36).

Työnantaja on avainasemassa kaikkiin kouluttautumiseen liittyvien ongelmien ratkai-

semisessa. Häneltä on löydyttävä halua koulutusmyönteisen ilmapiirin luomiseen ap-

teekkiinsa. Koulutusta voidaan kannustaa esimerkiksi maksamalla korvausta vapaa-

ajalla käydystä koulutuksesta tai hankkimalla koulutus- tai itseopiskelumateriaalia työ-

paikalle. Työnantajan kannustava asenne saattaisi saada henkilökunnan kouluttautu-

maan vapaa-aikanaan, jos henkilökuntatilanne ei salli kouluttautumista työajalla. Vaikka

rajoittavat tekijät saattavat hankaloittaa koulutukseen pääsyä, ne eivät pysty estämään

sitä, jos halu uuden oppimiseen on hyvin vahva. Toisaalta jos motivaatio on jo valmiiksi

matala, riittää yksikin syy estämään koulutukseen lähtemistä (Metsämuuronen 1997, s.

25).

9.8 Kouluttautumisen koetut motiivit

Normien noudattamiseen liittyy myös kognitiivisia tekijöitä. Ihmisen on ymmärrettä-

vä, mitä yhteisössä vallitsevan normin noudattaminen tai siitä poikkeaminen tarkoittaa

ja minkälaisia seurauksia sillä on yhteisön toiminnalle. Tästä syntyy asenne normin

noudattamiseen (Moscovici 1985, s. 832).

Tutkimuksen haastateltavat olivat havainneet kouluttautumisen merkityksen far-

maseutin ja proviisorin ammattitaidolle: ilman kouluttautumista ei selviä työstä ja tie-

tämättömänä tuntee itsensä avuttomaksi asiakkaiden edessä. Ammatin tiedollinen vaati-

vuus luo pohjan sille, että on pakko kouluttautua. Yksikään haastateltavista ei asettanut

tätä väitettä kyseenalaiseksi. Kaikki selkeästi ammattiin liittyvät tekijät (faktori 1) olivat

niitä, jotka vastaajat kokivat merkittäviksi täydennyskoulutukseen osallistumisen syiksi.

Tämä näkyi myös käytännössä, sillä eniten kouluttautuneet pitivät ammatillista kehit-

214

tymistä tärkeämpänä kuin muut vastaajat. Kuitenkin myös suurin osa niistä vastaajista,

jotka eivät olleet osallistuneet lainkaan ammatilliseen koulutukseen, koki ammatillisen

kehittymisen itselleen tärkeänä.

Ammatillinen kehittyminen oli tärkeää myös niille vastaajille, jotka olivat valmiita

käyttämään omaa aikaansa kouluttautumiseen tai jotka kokivat itsensä lääkealan asian-

tuntijoiksi. Nämä vastaajat olivat siis sisäistäneet vahvasti ammatillisen kouluttautumi-

sen normin.

Sisäinen tarve uuden oppimiseen oli tekijä, joka sai noin puolet proviisoreista koulu-

tukseen; tarve itsensä kehittämiseen oli merkittävä hieman pienemmälle joukolle provii-

soreita. Työhön liittyvät käytännön tiedon tarpeet olivat siis motivoivampia. Ammatil-

lisen kehittymisen osa-alueet, sisäinen tarve oppia tai itsensä kehittäminen ovat kaikki

tekijöitä, jotka kertovat sisäisestä motivaatiosta. Koulutukseen osallistuminen ja ammat-

titaidon kehittyminen, joka näkyy käytännön työssä, riittävät palkitsemaan näitä ap-

teekkien ammattilaisia. Vain hyvin harvat apteekkilaiset kokivat ulkoisesti motivoivat

syyt tärkeiksi hakeutuessaan koulutukseen. Työnantajan tai työkavereiden kannustus tai

sosiaaliset syyt eivät kannustaneet opiskelemaan. Kun normi on sisäistetty, ihminen ei

tarvitse ulkoista ohjausta sen toteuttamiseen, vaan tarve siihen lähtee ihmisestä itses-

tään. Periaate tulee tämän tutkimuksen tuloksissa hyvin esille.

Uralla eteneminen ei motivoinut farmaseutteja koulutukseen juuri lainkaan, proviiso-

reita hieman enemmän. Urakehityksen puute on havaittu yhdeksi syyksi, joka aiheuttaa

farmaseuttien poistumista apteekkialalta (Hakala 1992, s. 43). Tarve uralla etenemiseen

voi pitää sisällään joko kehittymistä uralla ylöspäin (kuten joillakin proviisoreilla) tai

kehittymistä ammatillisesti mahdollisimman päteväksi. Ammatillista pätevöitymistä

pitäisi painottaa yhtenä apteekkifarmaseuttien urakehityksen mahdollisuutena.

Vaihtelun tarve kouluttautumisen syynä oli proviisoreilla suurempaa kuin far-

maseuteilla, vaikka heidän työtään pidetään vaihtelevampana kuin farmaseuttien työtä.

Yksi haastatelluista proviisoreista totesi työn joskus puuduttavaksi, mutta eroa far-

maseuttien ja proviisoreiden välillä tämä ei selitä. Pieni murto-osa kyselyn vastaajista

katsoi, että sosiaaliset motiivit saivat heidät osallistumaan koulutukseen. Kyselylomak-

keen laadinnassa esille tullut ajatus, että sosiaalisia motiiveja ei tarvitsisi selvittää mo-

nella kysymyksellä sai näin vahvistusta. Ammatillisessa kouluttautumisessa osallistu-

215

mismotiivit ovat toisenlaiset kuin harrastemuotoisessa kouluttautumisessa (vrt. esim.

Leistevuo 1998).

9.9 Apteekkilaisten kouluttautuminen motivaatioteorioiden valossa

Apteekkilaisten kokemat kouluttautumisen motiivit olivat pääosin sisäisiä. Decin ja

Ryanin (1987) teoria olisi siis mahdollinen viitekehys tälle tutkimukselle. Se tukisi

myös normiteoriaa. Sosiaalisen identiteetin teoria liittyy kuitenkin Decin ja Ryanin teo-

riaa kiinteämmin normiteoriaan, joten se valittiin tämän tutkimuksen lopulliseksi viite-

kehykseksi yhdessä Cooksonin (1986) laajan mallin kanssa.

9.9.1 Sosiaalisen identiteetin teoria

Sosiaalisen identiteetin teoria pohjautuu yksilön sitoutumiseen yhteisöönsä. Ihmisen

identiteetti kehittyy suhteessa työyhteisöön, ja ammatilliseen organisaatioon kuulumi-

nen muodostuu osaksi hänen persoonallisuuttaan (Ashforth ja Mael 1989, van Knippen-

berg 2000, van Knippenberg ja van Schie 2000). Kehitys on osa sosialisaatioprosessia.

Jos apteekissa työskentelevä farmaseutti tai proviisori on sisäistänyt alallaan – ja toivo t-

tavasti myös työpaikallaan – vallitsevat normit, hänen identifikaationsa alaansa kohtaan

on vahva. Tällöin hän kokee myös alalla vallitsevan kouluttautumisen normin itseään

velvoittavaksi. Ne apteekkilaiset, jotka eivät osallistu koulutukseen, eivät ole päässeet

identifikaatioprosessissaan – siis ammatillisessa sosialisaatiossaan – riittävän pitkälle tai

ovat kohdanneet esteitä, jotka vaikeuttavat heidän kouluttautumistaan.

9.9.2 Professioammattilaisten kouluttautumisen malli

Positiivinen ammatti- identiteetti ja alan kouluttautumisnormiin sitoutuminen ei riitä

yksinään selittämään apteekkilaisten koulutukseen osallistumista. Cooksonin (1986)

malli ottaa monipuolisesti huomioon erilaiset kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät.

Mallin yhdistäminen sosiaalisen identifikaation teoriaan tarjoaa uuden lähestymistavan,

216

jolla voidaan selittää professioammateissa toimivien ihmisten kouluttautumismotiiveja

ja tapahtumaan vaikuttavia tilannetekijöitä (Kuvio 9.2).

Mallin ulkoiset tilannetekijät ovat apteekkialalla samoja yleisiä tekijöitä, joita Cook-

son (1986) mainitsee: esim. maantieteelliset etäisyydet, sääolot tai koulutusmahdolli-

suuksien olemassaolo. Niiden merkitys kouluttautumiseen vaikuttavina tekijöinä tuli

tässäkin tutkimuksessa esille. Nämä ovat pääosin tekijöitä, joihin koulutukseen osallis-

tujat eivät voi itse suoraan vaikuttaa. Sosiaaliset taustat (esim. perhe, asuinympäristö) ja

roolit (aviopuoliso, vanhempi, luottamushenkilö) ovat nekin yleisellä tasolla samat kuin

Cooksonin mallissa ja myös niiden vaikutuksia (esim. perhesyyt koulutusta estävinä

tekijöinä) voitiin havaita tässä tutkimuksessa. Alan erityisenä piirteenä malliin voidaan

liittää farmaseutin tai proviisorin ammattirooli. Tämän roolin seurauksena syntyy mallin

selkeä uusi ulottuvuus, yksilön identifikaatio työyhteisöönsä, siis ammatillinen sosiali-

saatio. Se vaikuttaa yksilön asenteisiin kouluttautumista ja omaa ammattiaan kohtaan,

joten asenteet on nostettu tässä tutkimuksessa luodussa mallissa Cooksonin mallia vah-

vemmin esille. Muut yksilön persoonallisuuteen kuuluvat ominaisuudet vaikuttavat

asenteisiin, ja näiden neljän tekijän välinen dynaaminen vuorovaikutus luo Cooksonin

mukaan opiskelumotivaation. Yksilön persoonallisuuden piirteitä, muistia tai älykkyyttä

ja niiden yhteyttä kouluttautumiseen ei selvitetty tässä tutkimuksessa, joten niiden poh-

timinen rajataan tämän työn ulkopuolelle.

Cooksonin mallin viimeinen selittävä muuttujaluokka, tilannemuuttujat, pitää apteek-

kialaan sovellettuna sisällään mm. työvuorot, henkilökuntapulan, työnantajan tai per-

heen asennoitumisen kouluttautumista kohtaan, perhetilanteen tai esim. sairastumisen

kaltaiset hetkelliset esteet. Nämä ovat juuri niitä tekijöitä, jotka apteekkilaiset kokevat

konkreettisina kouluttautumista kannustavina tai estävinä tekijöinä ja joihin he itsekin

pystyvät osittain vaikuttamaan.

Kaikki mallissa (Kuvio 9.2) esitetyt tekijät ovat yhteydessä siihen, miten farmaseutit

ja proviisorit - tai mahdollisesti myös muut professioammattilaiset – kouluttautuvat.

Mallin ydin löytyy kuitenkin sosiaalisesta identifikaatiosta, siis siitä, miten hyvin alan

ihmiset ovat sisäistäneet kouluttautumisen normin osaksi ammatti- identiteettiään.

217

Kuvio 9.2. Professioammattilaisten ammatillisen kouluttautumiseen vaikuttavat tekijä.

9.10 Tiivistelmä pohdinnoista

Lääkealalla tulee jatkuvasti uutta tietoa. Apteekkilaisten on omaksuttava tämä tieto ja

välitettävä se asiakkaille, jotta nämä pystyisivät käyttämään lääkkeitään rationaalisesti.

Nämä tekijät kytkeytyvät yhteen. Voidaan puhua lääkealan asiantuntijuuden normista.

Ammatillinen kouluttautuminen on osa tätä normia. Yhtenä osoituksena tästä voidaan

pitää sekä alan työntekijöiden että työnantajien ammatillisten järjestöjen voimakasta

panostusta ammatillisen koulutuksen ja asiakasneuvonnan kehittämiseen. Täydennys-

koulutuksen merkitystä apteekkialalla on korostettu monissa viime vuosien kehitys-

hankkeissa, mm. ammattiapteekkistrategiassa (Suomen Apteekkariliitto, 1997). Kaik-

kein selkeimmin alan ammatillinen, koulutusta ja lääkeinformaatiota korostava normi

näyttäytyy TIPPA–projektissa, jota toteutetaan valtakunnallisesti hyvin laajana neljän

vuoden aikana (Suomen Apteekkariliitto ym. 1999, Sosiaali- ja Terveysministeriö ym.

2000).

Tämän väitöskirjatutkimuksen tulokset antavat hyvin positiivisen kuvan maamme

apteekeissa työskentelevien farmaseuttien ja proviisoreiden ammatillisuudesta ja am-

mattitaidon ylläpidosta. Neljä viidestä apteekkilaisesta kouluttautuu säännöllisesti, ja

valtaosa heistä on motivoitunut ammattitaitonsa ylläpitämiseen. He ovat sisäistäneet

hyvin kouluttautumisen normin. Monet tutkimuksessa käytetyt mittarit vahvistavat sa-

man asian: valtaosaa maamme apteekkilaisista voi kutsua lääkealan asiantuntijoiksi,

professioammattilaisiksi. Uusi ammatillisuus on syntynyt viimeisen 20 vuoden aikana.

Ulkoisettilannetekijät

Sosiaalinentausta,sosiaalisetroolit

Identifikaatio/sosiaalis-tuminenammattiin

Asenteet Tilanne-muuttujat

Ammatillinenkouluttautuminen

Älyllinensuorituskyky

Muisti

Persoo-nallisuus

218

Pieni, noin viidenneksen suuruinen joukko apteekkilaisia muodostaa koulutuksellisen

ongelmaryhmän. He eivät osallistu koulutukseen ja käyttävät muitakin ammattitaidon

ylläpitämisen tapoja yksipuolisesti. Osa heistä ei ole kiinnostune itakaan alasta, mutta

osa ei pysty kouluttautumaan, vaikka haluaisikin. Heidän tilanteensa on ongelmallisin.

Heitä varten koulutusjärjestelmiin olisi luotava uusia kanavia, joilla heidän kouluttau-

tumistaan voitaisiin tukea.

Kouluttautumisen esteinä tutkimuksen vastaajilta kysyttiin konkreettisia syitä, jotka

vaikeuttavat koulutukseen pääsyä. Aikuiskoulutukseen osallistumisen motiivit menevät

kuitenkin paljon tilannekohtaisia tekijöitä syvemmälle. Pohja koulutusmyönteisille

asenteille luodaan yliopistokoulutuksessa, jolloin alan osaajien ammatillinen sosialisaa-

tio saa varsinaisesti alkunsa. Lopullisesti lääkealan asiantuntijat kuitenkin synnytetään

siinä asenneilmapiirissä, joka yksittäisillä työpaikoilla kannustaa koulutukseen osallis-

tumista ja elinikäistä oppimista. Apteekkarit ovat tämän ilmapiirin luojina erityisase-

massa. Apteekkareiden kautta voitaisiin lähestyä koko työyhteisöä, luoda uutta koulut-

tautumiskulttuuria ja sosiaalistaa alan ihmisistä lääkealan asiantuntijoita.

219

10 JOHTOPÄÄTÖKSET

1. Jatkuva kouluttautuminen on apteekkifarmasiassa normi, jonka ilmeneminen

voidaan havaita seuraavista tekijöistä:

a) Alan lainsäädäntöön ja eettisiin ohjeisiin on kirjattu kouluttautumisvelvoite.

b) Alan asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että jatkuva kouluttautuminen on

alallamme välttämättömyys.

c) Selkeä enemmistö apteekeissa työskentelevistä farmaseuteista ja proviisoreis

ta pitää jatkuvaa kouluttautumista alalla välttämättömänä.

d) Neljä viidesosaa apteekeista työskentelevistä farmaseuteista ja proviisoreista

osallistuu täydennyskoulutukseen, siis noudattaa normia.

2. Työn vaativuus, ammattitaidon ylläpito ja asiakkaiden odotuksiin vastaaminen

ovat niitä konkreettisia tekijöitä, jotka saavat farmaseutit ja proviisorit koulut-

tautumaan. Kouluttautumismotivaatio syntyy sosiaalisesta identifikaatiosta, siis

apteekkilaisten sosiaalistumisesta omaan ammattiinsa. Tähän liittyy myös elin-

ikäisen oppimisen periaatteiden omaksuminen. Lopullinen koulutukseen osallis-

tuminen muodostuu lukuisten eri tekijöiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

3. Apteekkilaiset pitävät ammattitaitoaan yllä monipuolisesti sekä osallistumalla

täydennyskoulutusorganisaatioiden järjestämään koulutukseen että toimipaikka-

koulutukseen omalla työpaikallaan ja myös itse opiskellen. Toimipaikkakoulutus

koetaan tasa-arvoiseksi ja kustannustehokkaaksi, koko apteekin henkilöstöä

koskevaksi kouluttautumisen muodoksi. Alan asiantuntijat pitävät täydennys-

koulutuskursseja paitsi opiskelutapahtumina myös kokemuksellisina ja vuoro-

vaikutuksellisina oppimistilanteina.

4. Apteekkien farmaseuttisen henkilöstön kouluttautuminen voidaan jakaa Al-

lardtin vieraantumisen käsitteen mukaisiin luokkiin. Aktiivisesti koulutukseen

osallistuvat ammattilaiset eivät koe vieraantumista, kouluttautumattomat ovat

eriasteisesti vieraantuneita.

5. Proviisorit ovat kouluttautuneet selvästi farmaseutteja enemmän sekä vuonna

1990 että 2001, mutta ero on tasoittunut. Toimipaikkakoulutukseen osallistumi-

220

nen on hieman lisääntynyt 2000- luvulle tultaessa ja farmaseutit ja proviisorit

osallistuvat siihen yhtä paljon.

6. Apteekeissa työskentelevien proviisoreiden ja etenkin farmaseuttien kokemukset

omasta ammattiroolistaan ovat muuttuneet selkeästi vuosista 1980 ja 1990 vuo-

teen 2001 tultaessa. Rutiininomainen lääkkeen toimitustyö on muuttunut lää-

kealan asiantuntijan työksi, professioammatiksi.

7. Ne apteekkilaiset, jotka kokivat itsensä lääkealan asiantuntijoiksi, olivat koulut-

tautuneet enemmän kuin muut vastaajat. Ammatissa kehittyminen motivoi heitä

kouluttautumaan useammin kuin muita vastaajia.

8. Alalla vallitsevat normit, työn kokeminen lääkealan asiantuntijan työksi ja am-

matillinen kouluttautuminen kietoutuvat tiiviisti yhteen. Lääkealan asiantunt i-

jaksi itsensä tunteva apteekkilainen on sosiaalistunut ammattiinsa, joten hän ko-

kee alalla vallitsevat normit omaan ammattikuvaansa sisältyviksi. Tähän hän on

päässyt ammatillisen kouluttautumisen kautta.

221

KIRJALLISUUS Abrams H, Hogg MA: Social identification, self-categorization and social influence. Eur Rev Soc Psychol 1, 196 – 228, 1990 Adams JS: Toward an understanding of inequity. J Abnorm Psychol 67(5): 422 – 436, 1963 Ahonen R, Saastamoinen J, Rehnberg H, Airaksinen M: Lääkärien mielipiteitä potilaal-le annettavasta lääkeinformaatiosta. Suom lääkäril 46: 3067 – 3070, 1991 Airaksinen M, Ahonen R, Vertio H: Ihmisten kokemuksia apteekeista. Lääkintöhalli-tuksen julkaisuja. Terveyden edistäminen, sarja: Tutkimukset 7/1989 Helsinki 1989 Aitta U: Miesten ja naisten tasa-arvon toteutuminen akavalaisessa työelämässä. Grafitex Oy, Helsinki 1988 Alanen A: Edistävä ja viihdyttävä opintokerhotoiminta. ActaUniversitatis Tamperensis. Ser. A, Vol. 29. Tampereen yliopisto, Tampere 1969 Alasuutari P: Laadullinen tutkimus. 3. uudistettu painos. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1999 Albrecht S, Chadwick B, Jacobson C: Sosial psychology. 2. Painos, Prentice Hall, Englewood Cliffs, USA 1987 Alderfer CP: Existence, relatedness and growth. Human needs in organizational set-tings. Free Press, New York, USA 1972 Allardt E: Yhteiskunnan rakenne ja sosiaalinen paine. 3. painos, WSOY, Porvoo 1971 Allardt E: Sosiologia I. 5. painos, WSOY, Juva 1988 Anderson-Harper HM, Berger BA, Noel R: Pharmacists’ predisposition to communi-cate, desire to council and job satisfaction. Am J Pharm Educ 56: 252 – 258, 1992 Apteekkien työnantajaliitto: Farmaseuttisen henkilöstön työehtosopimus 1.2.2001 – 31.1.2003. Palvelutyönantajat, Helsinki 2001 Aronfreed J: The concept of internalization. Kirjassa: Handbook of socialization theory and research, ss. 263 – 323. 3. Painos. Toim. Goslin DA. Rand McNally College Pub-lishing Company, Chicago, USA 1973 Ashforth BE, Mael F: Social identity theory and the organization. Acad Manage Rev 14(1): 20 – 39, 1989

222

Baltes PB, Goulet LR: Status and issues of a life-span developmental psychology. Kir-jassa: Goulet LR, Baltes PB. Life-span developmental psychology. Research and the-ory. ss. 3 – 21. Academic Press, New York, USA 1970 Bandura A: Social learning theory. Prentice-Hall Inc, Englewood Cliffs, USA 1977 Bandura A: Social foundations of thought and action. Social cognitive theory. Prentice-Hall Inc, Englewood Cliffs, USA 1986 Barnett CW, Kimberlin CL: Job and career satisfaction in pharmacy. J Soc Admin Pharm 2(1): 1 – 11, 1984 Bell HM, Maguire TA, Gartland LF: Perceptions of continuing professional develop-ment within the pharmacy profession. J Soc Admin Pharm 19(3): 87 – 98, 2002 Bernardi VW: An analysis of pharmacists in and attitudes towards continuing educa-tion. Am J Pharm Educ 39: 226 – 271, 1975 Berry LM, Houston JP: Psychology at work. An introduction to industrial and organiza-tional psychology. WCB Brown & Benchmark Publishers, Oxford, Iso Britannia 1993 Bethlehem D: Attitudes, social attitudes and widespread beliefs. Kirjassa: Frazer C, Gaskell G: The sosial psychological study of widespread beliefs. ss. 65 – 78. Clarendor Press, Oxford, Iso Britannia 1990 Birnbacher D: Two methods of doing bioethics. Kirjassa: Norms, values and society. Vienna Circle Institute Yearbook 1994. ss. 193 – 185. Toim. Pauer-Studer H. Kluwer Academic Publishers. Dordrecht, Alankomaat 1994 Birren JE, Kinney DK, Schaie KW, Woodruff DS: Developmental psychology. A life-span approach. Houghton Mifflin Company, Boston USA 1981 Blenkinsopp A, Tann J, Platts A: A method for distinquishing leading edge –practitioners – A case study in community pharmacy. J Soc Admin Pharm 16 (3/4): 186 – 198, 1999 Blomqvist I, Niemi H, Ruuskanen T: Participation in adult education and training in Finland. Adult Education Survey 1995. Statistics Finland. Education 1998/8. Edita Oy, Helsinki 1999 Boshier R: Educational participation and dropout: a theoretical model. Adult Educ 23 (4): 255 – 282, 1973 Bridgstock M: Social theory and measures of the quality of medical care in general practice. Soc Sci Med 13A: 269 – 275, 1979

223

Broom L, Selznick P: Associations. Kirjassa: Broom L, Selznick P: Sociology. A text with adapted readings. ss. 194 - 225. 6. painos, Harper & Row Publishers Inc, New York, USA 1977 Buckenham MA: Socialization and personal change: a personal construct psychology approach. J Adv Nurs 28(4): 874 – 881, 1998 Bush D, Simmons RG: Socialization process over life course. Kirjassa: Social psycho l-ogy. Sociological perspectives. ss. 133 – 164. Toim. Rosenberg M, Turner RH. Basic Books Inc, New York, USA 1981 Campbell JP, Pritchard RD: Motivation theory in industrial and organizational psycho l-ogy. Kirjassa: Handbook of industrial and organizational psychology. ss. 63 – 130. Toim. Dunnette M. Rand McNally College Publishing Company, Chicago, USA 1976 Chung KH: Motivational theories and practices. Grid Inc, Columbus, USA 1977 Clausen A: The life course of individuals. Kirjassa: Riley MW, Johnson M, Foner A: Aging and society. Vol. three: A sociology of age stratification. ss. 457 – 514. Russel Sage Foundation, New York, USA 1972 Cookson PS: A framework for theory and research on adult education participation. Adult Educ Q 36 (3): 130 – 141, 1986 Courtney S: Why adults learn. Towards a theory of participation in adult education. Routledge, Lontoo, Iso Britannia 1992 Cross KP: Adults as learners. Increasing participation and facilitating learning. Jossey-Bass Publishers, San Francisto, USA 1981 Cruess RL, Cruess SR, Johnston SE: Professionalism: an ideal to be sustained. Lancet 356 (July 8): 156 – 159, 2000 Davis K: Social norms. Kirjassa: Role theory: Consept and research. ss. 105 – 116. Toim. Biddle BJ, Thomas EJ. John Wiley & Sons, Inc, New York, USA 1966 Deutsch M, Gerald HB: A Study of normative and informational social influence upon individual judgement. J Abnorm Soc Psychol 51: 629 – 639, 1955 Deaux K, Dane F, Wrightsman L: Social Psychology in the ’90s. 6. painos, Brooks/Cole Publishing Company, Pacific Grove, USA 1993 Deci EL, Ryan RM: Intrinsic motivation and self-determination in human behavior, 2. painos. Plenum Press, New York, USA 1987

224

Dion KK: Socialization in adulthood. Kirjassa: Gardener L, Aronson L: The handbook of social psycho logy. ss. 123 – 147. 3. painos, Vol II. Random House, New York, USA 1985 Duck S: Human relationships. 3. painos, Sage Publications, London, Iso Britannia 1998 Dunn WR, Hamilton DD: Determining the continuing education priorities for pharma-cists. Pharm J 237: 225 – 226, 1986 Durkheim É: Sosiologian metodisäännöt (Alkuperäisteos: Les régles de la métode soci-ologique, suom. Randell S). Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1982 Durkheim É: Itsemurha. Sosiologinen tutkimus (Alkuperäisteos: Le suicide, étude de sociologie, suom. Randell S). Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1985 Ellickson RC: The evolution of social norms: a perspective from the legal academy. Kirjassa: Social norms. ss. 35 – 75. Toim. Hechter M, Opp K-D. Russell Sage Founda-tion, New York, USA 2001 Elsey B: Social theory perspectives on adult education. Nottingham studies in the theory and practice of the education of adults. Department of Adult Education, University of Nottingham, Interprint Ltd, Malta 1986 Erikson EH: Identity and life cycle. Reprint, WW Norton & Company, New York, USA 1980 European Comission: Advisory committee on pharmaceutical training. Report and rec-ommendations on continuing training for pharmacists. Bryssel 22.5.1997 XV/E/8259/6/95-EN 1997 Fagerberg I, Ekman S-L: Swedish nursing students’ transition into nursing during edu-cation. Western J Nurs Res 20 (5): 602 – 620, 1998 Festinger L: A theory of social comparison process. Hum Relat 7: 117 – 140, 1954 Fine GA: Enacting norms: mushrooming and the culture of expectations and explana-tions. Kirjassa: Social norms. ss. 139 – 164. Toim. Hechter M, Opp K-D. Russell Sage Foundation, New York, USA 2001 Fishbein M, Ajzen I: Belief, attitude, intention and behavior. An introduction to theory and research. Addison-Wesley Publishing Company, Filippiinit 1975 Flavell JH: Cognitive changes in adulthood. Kirjassa: Goulet LR, Baltes PB: Life-span developmental psychology. Research and theory. ss. 247 – 253. Academic Press, New York, USA 1970a

225

Flavell JH: The developmental psychology of Jean Piaget. Uusintapainos. Van Nostrand Reinhold Company, New York, USA 1970b Freud S: Seksuaaliteoria (Alkuperäisteos: Die Sexualität in der Ätiologie der Neurosen, suom. Puranen E). K J Gummerus Oy, Jyväskylä 1971 Furber TH, Gill SK: Participation in and attitudes to, continuing education in Trent. Pharm J 238: 404 – 407, 1987 Gecas V: Contexts of socialization. Kirjassa: Social psychology. Sociological perspec-tives. ss. 165 – 199. Toim. Rosenberg M, Turner RH. Basic Books Inc, New York, USA 1981 Gibbs JP: The sociology of deviance and social control. Kirjassa: Social psychology. Sociological perspectives. ss. 483 – 522. Toim. Rosenberg M, Turner RH. Basic Books Inc, New York, USA 1981 Goode WJ: Norm commitment and conformity to role-status oblications. Kirjassa: Role theory: consept and research. ss. 313 – 317. Toim. Biddle BJ, Thomas EJ. John Wiley & Sons, Inc, New York, USA 1966 Gordon C: Role and value development across the life cycle. Kirjassa: Jackson JA: Ro-le. ss. 65 – 105. Campbridge University Press, Lontoo, Iso Britannia 1972 Goslin DA: Introduction. Kirjassa: Handbook of socialization theory and research. ss. 1 – 24. 3. painos. Toim. Goslin DA. Rand McNally College Publishing Company, Chi-cago, USA 1973 Graen G: Instrumentality theory of work motivation: some experimental results and suggested modifications. J Appl Psychol Monogr 53(2), Part 2: 1 – 25, 1969 Gray M, Smith LN: The professional socialization of diploma of higher education in nursing students (Project 2000): a longitudinal qualitative study. J Adv Nurs 29 (3): 639 – 647, 1999 Greer M: How and why pharmacists participate. Can Pharm J 118: 110 – 114, 1985 Guimond DA:Group socialization and prejudice: the social transmission of intergroup attitudes and beliefs. Eur J Soc Psychol 30: 355 – 354, 2000 Hakala P: Farmaseuttien alalta poistuminen. Opinnäytetutkielma, proviisorin koulutus-ohjelma. Kuopion yliopisto, Sosiaalifarmasian laitos, Kuopio 1992 Hafferty FW: Cadaver stories and the emotional socialization of medical students. J Health and Soc Behav 29 (4): 344 – 356, 1988

226

Hanson A, DeMuth J: Facilitators and barriers to pharmacists participation in lifelong learning. Am J Pharm Educ 55: 20 – 29, 1991 Hanson A, DeMuth J: A study of pharmacists behavior as lifelong learners. Am J Pharm Educ 56: 335 – 343, 1992 Hart H: The Consept of law. Oxford University Press, Oxford, Iso Britannia 1961 Hartikainen P: Toimipaikkakoulutus apteekeissa – kyselytutkimus. Kuopion yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus, Tutkimuksia ja selvityksiä 11/2000, Kuopio 2000 Harzema AG, Temple D, Wertheimer AI: The organization of continuing education. Part I. An international literature review. Int Pharm J 4(2): 56 – 59, 1990a Harzema AG, Temple D, Wertheimer AI: The organization of continuing education. Part II. Results of a world-wide survey. Int Pharm J 4(3): 97 – 101, 1990b Hatoum HT, Smith MC: Identifying patterns of professional socialization for pharma-cists during pharmacy schooling and after one year in practice. Am J Pharm Educ 51: 7 – 17, 1987 Hepler CO, Strand LM: Opportunities and responsibilities in pharmaceutical care. Am J Hosp Pharm 47: 533 – 543, 1990 Herzberg F, Mausner B, Snyderman BB: The motivation to work. 2. painos, John Wiley & Sons Inc, New York, USA 1959 Hirsjärvi H, Hurme S: Tutkimushaastattelu. Helsinki University Press, Helsinki 2000 Hogg MA, Hardie EA, Reynolds KJ. Prototypical similarity, self-categorization and depersona lized attraction: A perspective on group cohesiveness. Eur J Soc Psychol 25: 159 – 177, 1995 Hokkanen A: Proviisori apteekissa – työnkuva, työviihtyvyys ja työmotivaation lähteet – kyselytutkimus. Projektityö. Kuopion yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus, Tut-kimuksia ja selvityksiä 1/2001, Kuopio 2001 Holton EF, Russell CJ: The relationship of anticipation to newcomer socialization proc-ess and outcomes. A pilot study. J Occup Organ Psychol 70: 163 – 172, 1997 Homans GC. The human group. Harcourt Brace and Company, New York, USA 1950 Homans GC. Norms and behavior. Kirjassa: Role theory: consept and research. ss. 134 – 136. Toim. Biddle BJ, Thomas EJ. John Wiley ja Sons, Inc, New York,USA 1966

227

Hoogland J, Jochemsen H: Professional autonomy and the normative structure of medi-cal practice. Theor med Bioeth 21(5): 457 – 475, 2000 Horne C: Sociological perspectives on the emergence of sosial norms. Kirjassa: Social norms. ss. 3 – 34. Toim. Hechter M, Opp K-D. Russell Sage Foundation, New York, USA 2001 Hornosty RW. Subjective role orientation, conflict and satisfaction among pharmacy students. J Soc Admin Pharm 7 (1): 14 – 25, 1990 Houkes I, Janssen PPM, de Jonge J, Nijhuis FJN: Specific relationship between work charasteristics and intrinsic motivation, burnout and turnover intention: a multi-sample analysis. Eur J Work Organ Psychol 10 (1): 1 – 23, 2001 Houle CO: The inquiring mind. A study of the adult who continues to learn. The Uni-versity of Wisconsin Press, Madison, USA 1961 Howkins EJ, Ewens A: How students edxperience professional socialisation. Int J Nurs Studies 35 (1): 41 – 49, 1999 Hoyle SM, Mottram DR, Williamson PM, Hart A: A study into how community phar-macists update their pharmaceutical knowledge. Pharm J 245: E8 – E9, 1990 Inkeles A: Social structure and socialization. Kirjassa: Handbook of socialization theory and research. ss. 615 – 632. 3. painos. Toim. Goslin DA. Rand McNally College Pub-lishing Company, Chicago, USA 1973 Jackson JM: Structural charasteristics of norms. Kirjassa: Role theory: consept and research. ss. 113 – 125. Toim. Biddle BJ, Thomas EJ. John Wiley & Sons, Inc, New York, USA 1966 Jaeger G: Socialization. Kirjassa: Broom L, Selznick P: Sociology. A text with adapted readings. ss. 86 – 193. 6. painos. Harper & Row Publishers Inc, New York, USA 1977 Johnson RE, Reid LD, Robertson N: Pharmacy computerization and job satisfaction of outpatient pharmacists. J Soc Admin Pharm 7 (2): 61 – 68, 1990 Järvinen A. Aikuisopiskelijan orientaatiot työn ja koulutuksen maastoissa. Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitoksen julkaisu. Sarja A: N:o 56. Tampere 1996 Kaija P: Farmaseuttien ja proviisorien työtyytyväisyys apteekissa. Lisensiaattitutkimus, Kuopion yliopisto, Sosiaalifarmasian laitos, Kuopio 1994 Kaija P, Ahonen R, Korhonen M, Wallenius S, Airaksinen M: Millaiseksi farmaseutit ja proviisorit kokevat työnsä. DOSIS 9(3): 109 – 113, 1993

228

Kanfer R, Ackerman PL: Individual differences in work motivation; further explora-tions of a trait framework. Appl Psychol: Int Rev 49 (3),:470 – 482, 2000 Kanniainen A: SPSS for Windows. Menetelmiä. Oulun yliopiston ATK-keskus, Oulu 1999 Karlitz K: How retail pharmacists feel about their mandatory C.E. Part I. Pharm Times 53: 28 – 29, 1987 Kemppainen K: Farmasian opiskelijoiden tulevaa ammattiaan koskevista asenteista, arvostuksista ja tiedoista. Pro gradu –tutkielma. Kuopion yliopisto, Sosiaalifarmasian laitos, Kuopio 1987 van Knippenberg D: Work motivation and performance: a social identity perspective. Appl Psychol: Int Rev 49 (3): 357 – 371, 2000 van Knippenberg D, van Schie ECM: Foci and correlates of organizational identifica-tion. J Occup Organ Psychol 73: 137 – 147, 2000 van Knippenberg D, Wilke H: Prototypicality of arguments and conformity to ingroup norms. Eur J Soc Psychol 22: 141 – 155, 1992 Kohlberg L: Stage and sequence: the cognitive-developmental approach to socialization. Kirjassa: Handbook of socialization theory and research. ss. 347 – 480. 3. painos. Toim. Goslin DA. Rand McNally College Publishing Company, Chicago, USA 1973 Komiteamietintö 1972: Lääkehuoltokomitean mietintö, Helsinki 1972 Komiteamietintö 1976; 95: Farmasian opetuksen järjestämistä selvittäneen työryhmän mietintö. Helsinki 1977 Koro J: Aikuinen oman oppimisensa ohjaajana. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä 1993 Kuopion yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus: Esittely. Haettu 31.7.2002 Internetis-tä: http://www.kkk.uku.fi/esittely.html Laki apteekkilaitoksesta annetun la in muuttamisesta 58/1983, Helsinki 1983 Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994, Helsinki 1994 Lambert BL: Directness and deference on pharmacy students’ messages to phycicians. Soc Sci Med 40 (4): 545 – 555, 1995 Landy FJ, Trumbo DA: Psychology of work behavior. Uudistettu painos, The Dorsey Press, Homewood, USA 1980

229

Lawler EE: Motivation in work organizations. Brooks/Cole Publishing Company, Mon-terey, USA 1973 Lehtinen L: Apteekkilaisten asenteita ja motiiveja täydennys- ja erikoistumiskoulutuk-seen. Projektityö. Apteekkifarmasian erikoistumisopinnot proviisoreille, PD, Helsingin yliopisto, Aikuiskoulutuskeskus, Helsinki 2002 Lehtonen H, Tuomisto J: Aikuiskoulutukseen osallistuminen. Teoreettinen prosessimal-li. Tampereen yliopisto, aikuiskasvatuksen laitos. Tutkimuksia ja selvityksiä. 1/1972, Tampere 1972 Leistevuo A: Sosiaaliset motiivit ja sosiaalinen toiminta aikuisopiskelussa. Kansalais-opiston opintoryhmiä koskeva empiirinen tutkimus. Tampereen yliopisto, Tampere 1998 Leppä J: Elinikäisen oppimisen merkitys farmaseuttisen henkilöstön ammattitaidon yl-läpitäjänä. Pro gradu –tutkielma, Helsingin yliopisto, Farmasian laitos, Farmakologian ja toksikologian osasto. Helsinki 2001 Lerkiatbundit S: Predictors of job satisfaction in pharmacists. J Soc Admin Pharm 17 (1): 45 – 50, 2000a Lerkiatbundit S: Professionalism in Thai pharmacy students. J Soc Admin Pharm 17 (1): 51 – 58, 2000b Levinson DJ (with Darrow CN, Klein E B, Levinson M H, McKee B): The Seasons of man’s life. 8. painos. Alfred A. Knopf Inc, New York, USA 1979 LeVine RA. Culture, personality, and socialization: An evolutionaty view. Kirjassa: Handbook of socialization theory and research. ss. 503 – 541. 3. painos. Toim. Goslin DA. Rand McNally College Publishing Company, Chicago, USA 1973 Lilja J, Larsson S, Hamilton D: Drug communication. How cognitive science can help the health professionals. Kuopion yliopiston julkaisuja A. Farmaseuttiset tieteet 24. Kuopio 1996 Lindqvist M. Ammattina ihminen. Hoidon etiikasta ja arvoista. 4. painos, Otava, Keu-ruu 1989 Locke EA: The nature and causes of job satisfaction. Kirjassa: Handbook of industrial and organizational psychology. ss. 1297 – 1349. Toim. Dunnette M. Rand McNally College Publishing Company, Chicago, USA 1976 Locke EA, Bryan JF: Knowledge of score and goal level as determinants of work rate. J Appl Psychol 53(1): 59 – 65, 1969

230

Lääkelaitos: Lääkkeiden toimittaminen. Määräys 4/1999. Helsinki 1999 Lääkelaitos: Apteekkien lääkevalmistus. Määräys 5/2001. Helsinki 2001 Lääkelaitos ja Kansaneläkelaitos: Suomen lääketilasto 2000. Edita Oy, Helsinki 2001 Lääkelaki 395/1987. Helsinki, 1987 Martin SC, Arnold RM, Parker RM: Gender and medical socialization. J Health and Soc Behav 29 (4): 333 – 343, 1988 Maslow AH: Motivation and personality. 3. painos (Uudelleen toimittaneet: Frager R, Fadiman J Raynolds C, Cox R). Harper Collins Publishers, New York, USA 1987 Mason HL: Using attitudes and subjective norms to predict pharmacists counselling behaviors. Patient Couns Health Educ vol. 4(4): 190 – 196, 1983 McClelland DC, Boyatzis RE: Leadership motive pattern and long-term success in management. J Appl Psychol 67(6): 737 – 743, 1982 Mergener MA: The effect of mandatory continuing education on pharmacists’ motiva-tions for participating in continuing education. Am J Pharm Educ 45: 273 – 277, 1981 Mergener M: Maintaining competence: mandatory continuing education (the US model). Kongressijulkaisussa: “Critical issues in the delivery of continuing professional education”. The second international conference on lifelong learning in pharmacy. Wis-consin, USA August 22 – 26. 1994 Mergener MA, Weinswwig MH: Motivations of pharmacists for participating in con-tinuing education. Am J Pharm Educ 43: 195 – 199, 1979 Merton RK. Anticipatory socialization. Kirjassa: Role theory: consept and research. ss. 347 – 350. Toim. Biddle BJ, Thomas EJ. John Wiley, Sons, Inc, New York, USA 1966 Merton RK: Social theory and social structure. Laajennettu painos. The Free Press, New York USA 1968 Metsämuuronen J: Omaehtoinen oppiminen ja motiivistruktuurit. Opetushallitus, tutki-mus 3/1997, Helsinki 1997 van Mil JWF, Tromp ThFJ, McElnay J: Community pharmacy around the world. Int Pharm J 15 (1): 7 – 10, 2001 Moore WE. Occupational socialization. Kirjassa: Handbook of socialization theory and research. ss. 861 – 883. 3. painos. Toim. Goslin DA. Rand McNally College Publishing Company, Chicago, USA 1973

231

Moreland RL, Levine JM: Socialization in small groups: temporal changes in individual – group relations. Kir jassa: Advances in experimental social psychology, Vol. 15. ss. 137 – 192. Toim. Berkowitz L. Academic Press, New York, USA 1982 Morley A, Jepson MH: Pilot survey of attitudes to continuing education. Pharm J 235: 594 – 595, 1985 Morstain BR, Smart JC: Reasons for participation in adult education courses: a mult i-variate analysis of group differences. Adult Educ XXIV (2): 83 – 98, 1974 Mortimer JT, Simmons RG: Adult socialization. Kirjassa: Turner RH, Coleman J, Fox RC: Ann Rev Sociol 4. ss. 421 – 454. Annual Reviews Inc, Palo Alto, USA 1978 Moscovici S: Social influence and conformity. Kirjassa: Handbook of social psycho l-ogy. ss. 347 –412. 3. painos, Vol. 2. Toim. Lindzey G, Aronson E. Random House, New York, USA 1985 Mottram DR: Postgraduate continuing education in the Mersey region. Br J Pharm Pract 11: 62 – 67, 1989 Mottram DR, Jones PE: Profiles of regular attenders at continuing education courses. Pharm J 238: 532 – 533, 1987 Muhli A, Kanniainen A: SPSS 10.0 for Windows. Perusteet. Oulun yliopisto, ATK-keskus, Oulu 2000 Mäki T: Opiskelun tavoitteet ja jatkuvuus sekä opetuksen yhteissuunnittelu kansalais-opistossa. Tampereen yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksia 106. Tampere 1977 Mäkinen V: Lääkehuollon täydennyskoulutuskeskus. Suom Apteekkaril 77(7): 29 – 31, 1999 Nieminen H: Aikuisopiskelu naisen elämänkokonaisuudessa, opiskeluun liittyvät motii-vit ja niiden muuttuminen. Aikuis- ja nuorisokasvatuksen laitoksen julkaisuja n:o 261/1990, Tampereen yliopisto, Tampere 1990 Nummenmaa T, Konttinen R, Kuusinen R, Leskinen E: Tutkimusaineiston analyysi, 1. painos. WSOY, Porvoo 1997 Närhi U: Implementing the philosophy of pharmaceutical care into community phar-macy services – Experience with asthma patients in Finland. Kuopion yliopiston julkai-suja A, Farmaseuttiset tieteet 54, Kuopion yliopisto, Kuopio 2001 Ortiz M, Walker W-L, Thomas R: Job satisfaction dimensions of Australian community pharmacists. J Soc Admin Pharm 9 (3): 97 – 103, 1992a

232

Ortiz M, Walker W-L, Thomas R: Community pharmacists’ professional role orienta-tion. J Soc Admin Pharm 9 (4): 149 – 158, 1992b Parsons T: The Structure of social action. 2. painos. The Free Press, Illinois, USA 1949 Parsons T: Role conflict and the genesis of deviance. Kirjassa: Role theory: consept and research. ss. 275 – 276. Toim. Biddle BJ, Thomas EJ. John Wiley & Sons, Inc, New York, USA 1966 Parsons T: The social system. 5. painos. Routledge & Kegan Paul Ltd, Lontoo, Iso Bri-tannia 1967 Parsons T, Platt G: Higher education and changing socialization. Kirjassa: Riley MW, Johnson M, Foner A: Aging and society. Vol. three: A sociology of age stratification. ss. 235 – 291. Russel Sage Foundation, New York, USA 1972 Pekkola T, Veijalainen L: Mitä seuraavaksi? – Kysely vastavalmistuneille farmaseuteil-le. Opinnäytetyö, Helsingin yliopisto, Farmasian laitos, Helsinki 2002 Peltonen M: Apteekki suomalaisessa yhteiskunnassa. Keskustelu Suomen apteekkilai-toksesta 1900-luvulla. Painokaari Oy, Helsinki 1987 Piironen Hansen P: Farmasian henkilöstön roolista avoterveydenhuollossa. Pro gradu –tutkielma, Kuopion korkeakoulu /Sosiaalifarmasia, Kuopio 1980 Pirttilä I: Normaalin tulkinta ammattina. Kirjassa: Itkonen H, Myllykangas M, Pirttilä I ja Tuomainen R: Elämän normittajat. Instituutiot ja asiantuntijat oikeaa elämää etsimäs-sä. ss. 75 – 99. Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja B. Joensuu 1994 Pirttisalo H: Pharmakéus inter pares. Farmaseuttien käsitys ammatistaan ja professios-taan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikulttuurissa. Pro gradu -tutkielma. Joensuun yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Joensuu 1997 Pitkänen R: Aikuisen ammatin vaihdon syyt ja opiskelumotivaatio. Syventävien opinto-jen tutkielma. Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulu 1994 Porter LW, Lawler EE: Managerial attitudes and performance, 1. painos. Richard D Irwin Inc, Homewood, USA 1968 Posavac E, Carey R: Program evaluation. Methods and case studies. 4. painos, Prentice Hall, New Jersey, USA 1992 Punch KF: Introduction to social research. Quantitative and qualitative approaches. Sage Publications, Lontoo, Iso Britannia 1998

233

Rainey HG: Work motivation. Kirjassa: Handbook of organizational behavior. ss. 19 – 42. 2. uusittu ja laajennettu painos. Toim. Golembiewski RT. Marcel Dekker Inc, New York, USA 2001 Reutter L, Field PA, Campbell IE, Day R: Solialization into nursing: nursing students as learners. J Nurs Educ 36 (4): 149 – 155, 1997 Rinne R, Kivinen O, Ahola S: Aikuisten kouluttautuminen Suomessa. Osallistuminen, kasautuminen ja preferenssit. Koulutussosiologian tutkimusyksikkö. Tutkimusraportteja 10. Turun yliopisto, Turku 1992 Roe RA , Zinovieva IL, Dienes E, Ten Horn LA: A comparison of work motivation in Bulgaria, Hungary and The Netherlands: test of a model. Appl Psychol: Int Rev 49 (4): 658 – 687, 2000 Rommetveit R: Social norms and roles. 2. painos. Universitetsvorlaget. Franz Wolf, Hoppenheim, Norja 1968 Rubenson K: Recruitment to adult education in the Nordic countries – research and out-reaching activities. Stockholm institute of educational research. Reports on Education and Psychology Nr 3, 1979, Tukholma, Ruotsi 1979 Ruohotie P: Aikuisen opiskelumotivaatio. Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opetta-jankoulutuslaitos. Julkaisu N:o 6, Hämeenlinna 1982 Ryynänen K: Constructing phycicians’ professional identity – explorations of students’ critical experiences in medical education. Acta Universitatis Ouluensis D Medica 650, Oulun yliopisto, Oulu 2001 Sadik F, Reeder CE, Saket M, Al-Turk W, Abu-Shamat M: Job satisfaction among Jor-danian pharmacists. J Soc Admin Pharm 8 (1): 46 – 51, 1991 Savela E: Toimipaikkakoulutuksen ja etäopetuksen mahdollisuudet apteekkihenkilöstön ammattitaidon ylläpitämisessä. Lisensiaattitutkimus. Kuopion yliopisto, Sosiaalifar-masian laitos, Kuopio 1998 Savela E, Kostiainen E, Enlund H: In-house training as a part of an activity campaign in Finnish pharmacies. J Contin Educ Health Prof 17: 56 – 61, 1997 Schack DW, Hepler CD: Modification of Hall’s professional scale for use with pharma-cists. Am J Pharm Educ 43: 98 – 104, 1979 Schneider B: Organizational behavior. Ann Rev Psychol 36: 573 – 611, Annual Re-views Inc, 1985

234

Schulz R M, Baldwin HJ: Chain pharmacists’ turnover. J Soc Admin Pharm 7 (1): 26 – 33, 1990 Schulz RM, Gagnon JP: Person-environment fit as a predictor of pharmacists job satis-faction. J Soc Admin Pharm 1 (3): 144 – 148, 1983 Schwerian PM, Facchinetti NJ: Professional socialization and disillusionment: the case of pharmacy. Am J Pharm Educ 39: 18 – 23, 1975 Sheehy G: Uuden ajan aikuiset. Nauti elämäsi jokaisesta vuodesta. WSOY, Juva 1996 Simpanen M, Blomqvist I: Participation in adult education in Finland. Adult Education Survey 1990, SVT Education 1995: 2. Statistics Finland, Helsinki 1995 Simpson IH: From student to nurse. A longitudinal study of socialization. Campbridge University Press, Campbridge, USA 1979 Singer E: Reference groups and social evaluations. Kirjassa: Social psychology. Socio-logical perspectives. ss. 66 – 93. Toim. Rosenberg M, Turner R H. Basic Books Inc, New York, USA 1981 Sleath B, Campbell W: American pharmacy: a profession in the final stage of dividing. J Pharm Mark Manage 14 (1): 1 – 25, 2001 Smith HA, Branecker J, Pence BS: Role orientation, conflict and satisfaction among pharmacists and students. J Soc Admin Pharm 3 (1): 18 – 29, 1985 Soininen S: Farmaseutin opintoasteen tutkinnosta alemmaksi korkeakoulututkinnoksi – täydennyskoulutus Kuopiossa 1996. Lopputyö, tutkinnon täydennys. Kuopion yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus, Kuopio 1997 Sorvala E: Apteekkien farmaseuttisen henkilöstön lääkeinformaatiovalmiudet koulutuk-sen osalta. Pro gradu –tutkielma. Kuopion yliopisto, Sosiaalifarmasian laitos, Kuopio 1991 Sosiaali- ja Terveysministeriö, Lääkelaitos, Kansaneläkelaitos ym: TIPPA Toimintaker-tomus vuodelta 2000. Helsinki 2000 Startup R, Wilson A: New roles for old: the need for change in nurse socialisation. Int J Sociol Soc Policy 12 (8): 1 – 32, 1992 Sulkunen P: Johdatus sosiologiaan. WSOY, Juva 1987 Sullivan DL, Johnson JL, Broedel-Zaugg K: Pharmacists’ attitudes towards competency exams. J Am Pharm Assoc 40 (3): 425 – 426, 2000

235

Summers KH: The ”rebirth” of cognitive services. Kirjassa: Social and behavioral as-pects of pharmaceutical care. ss. 675 – 713. Toim. Smith MC, Wertheimer AI. Pharma-ceutical Products Press, Haworth Press, New York, USA 1996 Suomen Apteekkariliitto: Ammattiapteekin suuntaviivat. PharmaPress Oy, Helsinki 1997 Suomen Apteekkariliitto: Toimintakertomus 2001. Suomen Apteekkariliitto, Helsinki 2002 Suomen Apteekkariliitto: Apteekeilla tyytyväisiä asiakkaita. Haettu 12.8.2002 Interne-tistä: http://www.apteekkariliitto.fi/DAS/online/102809-113218.html Suomen Apteekkariliitto ry, Suomen Farmasialiitto ry: Apteekkitoiminnan eettiset oh-jeet. Helsinki 1998 Suomen Apteekkariliitto, Suomen Farmasialiitto, Kuopion yliopisto, Helsingin yliopis-to, Lääkehuollon täydennyskoulutuskeskus, Kuopion yliopiston koulutus- ja kehittämis-keskus: TIPPA Projektisuunnitelma 25.10.1999, Helsinki 1999 Taylor HR, Westcott E, Bartlett HP: Measuring the socialization of graduate and diplo-mate nurses using the Corwin Role Orientation Scale. J Adv Nurs 33 (1): 20 – 28, 2001 Terveysportti.fi. Lääketieteen tietokanta- ja uutispalvelu. Haettu 28.6.2002 Internetistä: http://www.terveysportti.fi Thibaut J, Kelley H: The social psychology of groups. Uusintapainos, alkuperäispainos 1959. Transaction Books, New Brunswick, USA 1986 Thomas EJ, Biddle BJ: Basic consepts for classifying the phenomena of role. Kirjassa: Role theory: consept and research. ss. 23 – 45. Toim. Biddle BJ, Thomas EJ. John Wi-ley & Sons, Inc, New York, USA 1966 Tiippana P: Työtyytyväisyyteen liittyvät tekijät – tutkimus farmaseuttien ja proviisorien työtyytyväisyydestä apteekissa. Pro gradu –tutkielma. Kuopion yliopisto, Sosiaalifar-masian laitos, Kuopio 1991 Tippa.net. Linkkikokoelma. Haettu 28.6.2002. Internetistä: http://www.tippa.net La Torre M: Law and morality. Kirjassa: Norms, values and society. Vienna Circle In-stitute Yearbook 1994. ss. 113 - 129. Toim. Pauer-Studer H. Kluwer Academic Publishers, Dordrecht, Alankomaat 1994 Tuomela R, Bonnevier-Tuomela M: Social norms, tasks and roles. Raports from The Department of Philosophy, University of Helsinki, Helsinki 1992

236

Turner JH: The structure of sociological theory. 4. painos, The Dorsey Press, Chicago, USA 1986 Turner JH: A theory of social interaction. Polity Press, California, USA 1988 Turner RH: The role and the person. Am J Sociol 84 (1): 1 – 23. 1978 Ullman-Margalit E: The emergence of norms. Oxford University Press, Oxford, Iso Britannia 1977 Vainio K, Airaksinen M, Pesonen T, Enlund H: Pharmacy as a source of drug informa-tion – increase in importance during ten years. The 10th International Social Pha rmacy Workshop, 25-28 August 1998, Belgia 1998 Vainio KK, Korhonen MJH, Hirvonen AM, Enlund HK: The perceived role and skills of pharmacists in asthma management after in-house training. Pharm World Sci 23(1): 6 – 12, 2001 Vihavainen K, Tuomainen L: Apteekkifarmasian erikoistumisopinnot proviisoreille, PD; odotukset ja hyöty. DOSIS 17(4): 209 – 218, 2001 Virkkunen E: Farmaseuttien ja proviisorien ammattikulttuuri sairaalassa ja terveyskes-kuksessa. Pro gradu –tutkielma, Tampereen yliopisto, Terveystieteen laitos. Tampere 2000 Voss T: Game-theoretical perspectives on the emergence of social norms. Kirjassa: So-cial norms. ss. 105 – 136. Toim. Hechter M, Opp K-D. Russell Sage Foundation, New York, USA 2001 Vroom VH: Work and motivation. 3. painos, John Wiley & Sons Inc, New York, USA 1967 Wardwell WI: Limited and marginal practitioners. Kirjassa: Freeman HE, Levine S, Reeder LG: Handbook of medical sociology. ss. 230 – 250. 3. painos. Prentice-Hall Inc, Englewood Cliffs, USA 1979 Weber M: Economy and society. An outline of interpretive sociology. 2. painos. (Alku-peräisteos: Wirtschaft und Gesellschaft. Grundriss der verstehenden Soziologie, 4. Ed. 1956) University of California Press, Berkeley, USA 1978 Wilson A, Startup R: Nurse socialization: issues and problems. J Adv Nurs 16 (12): 1478 – 1486, 1991 Woodward BW: The journey to professional excellence: a matter of priorities. Am J Health Syst Pharm 55: 782 - 789, 1998

237

LIITTEET Liite 1. Kysely apteekkifarmaseuteille ja –proviisoreille v. 2001. Hyvä apteekkilainen Olet päässyt mukaan Suomen Farmasialiiton ja Suomen Proviisoriyhdistyksen osoiterekisteristä satunnaisesti poimittuun ryhmään, jonka mielipiteet ovat meille tärkeitä kartoittaessamme ap-teekin ammattihenkilöstön asenteita ja motiiveja pitää yllä tietojaan tarjolla olevan täydennys-koulutuksen avulla. Saamasi kyselytutkimus on osa proviisori Liisa Lehtisen apteekkifarmasian erikoistumisopinto-jen projektityötä ja apteekkari Eeva Savelan väitöskirjatutkimusta. Mielenkiintoinen tutkimusaihe – apteekkilaisten kouluttautuminen – sai meidät tutkimuksen tekijöinä yhdistämään voimamme. Uskomme tuloksista olevan hyötyä myös Suomen Farmasialiitolle, Suomen Proviisoriyhdistyk-selle ja niiden jäsenkunnalle. Toivomme, että lähetät vastauksesi oheisessa palautuskuoressa 4. toukokuuta 2001 mennes-sä. Vastaukset käsitellään luottamuksellisina! Vastauksesi on erityisen tärkeä tutkimukselle, vaikka et mielestäsi osallistuisikaan kovin aktiivisesti koulutukseen. Myös iltaharrastuksesi voi-vat tukea työtäsi ja ovat näin osa Sinun ammattiurasi kehittymistä. Tampere 20.4.2001 Pulkkila 20.4.2001 Liisa Lehtinen Eeva Savela Proviisori Apteekkari, FaL Tampereen Kaukajärven apteekki Pulkkilan apteekki Keskisenkatu 5 Pulkkilantie 2 B 33710 Tampere 92600 Pulkkila puh. 03 – 3143 9500 08 - 8121413

238

Kyselytutkimus farmaseuttiselle henkilöstölle Vastaa ympyröimällä sopivan vaihtoehdon numero tai kirjoita vastauksesi sitä varten varatuille viivoille. Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Oletko viimeisen 12 kuukauden aikana osallistunut pitkäkestoiseen ammatilliseen täydennys-koulutukseen (esim. PD-opinnot, farmaseutin tutkinnontäydennys, täydennyskoulutuskeskuk-sen asiakaspalvelukoulutus)

1. En 2. Kyllä

2. Oletko viimeisen 12 kuukauden aikana osallistunut ammatilliseen täydennyskoulutukseen työpaikkasi ulkopuolella:

1. enemmän kuin 2 päivää 2. 1-2 päivää 3. alle 1 päivän verran 4. en ole osallistunut ammatilliseen täydennyskoulutukseen

3. Oletko viimeisen 12 kuukauden aikana osallistunut ammatilliseen koulutukseen työpaikallasi (tunnit yhteen laskettuna, Huom! Älä laske tähän mukaan lääke-edustajien pitämiä infoja):

1. 15 tuntia tai enemmän 2. 7 – 14 tuntia

3. alle 7 tuntia 4. työpaikallani ei ole järjestetty koulutusta

4. Oletko viimeisen 12 kuukauden aikana osallistunut harrastepohjaiseen koulutukseen (esim. kansalais- tai työväenopistoissa)? 1. En 2. Kyllä, liittyikö se ammattitaidon ylläpitämiseen: 1. Kyllä 2. Ei 5. Osallistutko ammatilliseen täydennyskoulutukseen työ- vai vapaa-aikanasi ? 1. Pääosin työaikana 2. Sekä työ- että vapaa-aikana

3. Pääosin vapaa-aikana 4. En osallistu ammatilliseen täydennyskoulutukseen

6. Mitä muita tapoja – täydennyskoulutuskurssien lisäksi – käytät ammattitaitosi ylläpitämiseen? En käytä Käytän Käytän joskus säännöllisesti 1. Ammatillisten kirjojen lukemista 1 2 3 2. Ammatillisten lehtien lukemista 1 2 3 3. Haen tietoa potilas- ym. järjestöjen kautta 1 2 3 4. Käytän Internetiä 1 2 3 5. Osallistun toimipaikkakoulutukseen työpaikalla 1 2 3 6. Työpaikalla käyvien lääke-esittelijöiden antamaa tietoa 1 2 3 7. Lääketeollisuuden järjestämiä iltoja 1 2 3 8. Lääketeollisuuden tuottamaa kirjallista materiaalia (esitteitä, yms.) 1 2 3 9. Ammatillisia verkostoja (keskusteluja kollegojen kanssa) 1 2 3 10. Työpaikalla kerättyjä potilastapauksia pohtimalla 1 2 3 Mikä em. tavoista on omalla kohdallasi tärkein (merkitse vaihtoehdon numero)? ________

239

7. Oletko valmis käyttämään omaa aikaasi ammatilliseen täydennyskoulutukseen? 1. En, miksi? _____________________________________________________ 2. Kyllä, miksi? ____________________________________________________ 8. Pitäisikö täydennyskoulutukseen osallistuminen tehdä farmaseuteille ja proviisoreille pakolli-seksi (esim. tenttiminen tai tietty määrä suoritettuja kurssipäiviä)?

1. Ei, miksi? _____________________________________________________ 2. Kyllä, miksi? __________________________________________________

9. Miten täydennyskoulutukseen osallistumattomiin farmaseutteihin ja proviisoreihin pitäisi suh-tautua (voit valita useita vaihtoehtoja)?

1. Ei mitenkään erityisesti 2. Työnantajan pitäisi kannustaa heitä osallistumaan koulutukseen 3. Työkavereiden pitäisi kannustaa heitä osallistumaan koulutukseen 4. Heille pitäisi maksaa pienempää palkkaa 5. Oikeus ammatin harjoittamiseen pitäisi peruuttaa määräajaksi 6. Muuta, mitä ________________________

10. Pitäisikö oikeus farmaseutin- ja proviisorintoimen harjoittamiseen olla määräaikaista niin, että ammattilainen joutuisi osoittamaan ammattitaitonsa esim. tentillä, näyttökokeella tms taval-la? 1. Ei, miksi? __________________________________________________

2. Kyllä, miksi? __________________________________________________ 3. En osaa sanoa

11. Missä määrin osallistut ammatilliseen järjestötoimintaan ?

1. Aktiivisesti 2. Jossain määrin

3. Olen osallistunut aiemmin 4. En osallistu

12. Missä määrin osallistut muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan (esim. potilasjärjestöt, vapaaehtoisjärjestöt, kunnallispolitiikka yms)? 1. Aktiivisesti 2. Jossain määrin

3. Olen osallistunut aiemmin 4. En osallistu

13. Kuinka tärkeinä pidät seuraavia syitä osallistuessasi ammatilliseen täydennyskoulutukseen? Ei merki- Merkitys Melko Erittäin tystä pieni tärkeänä tärkeänä Kehittääkseni itseäni ihmisenä 1 2 3 4 Parantaakseni yleissivistystäni 1 2 3 Pystyäkseni vastaamaan asiakkaiden antamiin haasteisiin 1 2 3 4 Tieto sinänsä kiinnostaa minua 1 2 3 4 Kartuttaakseni ammatissani tarpeellisia tietoja 1 2 3 4 Pysyäkseni ajan tasalla ammatissani 1 2 3 4 Voidakseni entistä paremmin hoitaa työni 1 2 3 4 Päästäkseni etenemään urallani 1 2 3 4 Käyttääkseni aikaani hyödyllisesti 1 2 3 4 Saadakseni vaihtelua varsinaisen työn lomassa 1 2 3 4

240

Ei merki- Merkitys Melko Erittäin tystä pieni tärkeänä tärkeänä

Tavatakseni ihmisiä ja saadakseni uusia tuttavia 1 2 3 4 Lisätäkseni työmotivaatiotani 1 2 3 4 Työnantajani kannustuksesta 1 2 3 4 Työkavereitteni kannustuksesta 1 2 3 4 Sisäisestä tarpeestani oppia uutta 1 2 3 4 14. Onko täydennyskoulutuskursseille osallistuminen mielestäsi välttämätöntä ammattitaidon säilyttämiseksi?

1. Ei, miksi _________________________________________________ 2. Kyllä, miksi? _________________________________________________ 3. En osaa sanoa

15. Miten seuraavat tekijät vaikuttavat sekä työ- että vapaa-ajalla tapahtuvaan täydennyskoulu-tukseen osallistumiseesi (1 = vaikuttaa positiivisesti, 2 = ei vaikutusta, 3 = vaikuttaa negatiivi-sesti) Opiskelu työaikana Opiskelu vapaa-aikana vaik. ei vaik. vaik. ei vaik. posit. vaik. negat. posit. vaik. negat. Työvuorot 1 2 3 1 2 3 Työpaikkani henkilökuntatilanne 1 2 3 1 2 3 Työpaikkani ilmapiiri 1 2 3 1 2 3 Perhetilanteeni 1 2 3 1 2 3 Työnantajan/esimiehen asenne 1 2 3 1 2 3 Työkavereiden asenne 1 2 3 1 2 3 Perheen asenne 1 2 3 1 2 3 Etäisyydet asuinpaikaltani opintojen luo 1 2 3 1 2 3 Muut syyt, mitkä? _________________________________________________________ ________________________________________________________________________ 16. Millaiseksi koet työsi? Ympyröi kolme tärkeintä vaihtoehtoa:

1. Lääkkeen valmistustyöksi 2. Rutiininomaiseksi lääkkeen toimitustyöksi 3. Myyntityöksi 4. Terveydenhuoltotyöksi 5. Lääkealan asiantuntijan työksi 6. Lääkekasvattajan työksi 7. Työnjohtajan työksi 8. Lääkkeiden käytön valvojan työksi 9. Keinoksi ansaita elatus 10. Muuksi, millaiseksi? __________________________________________________

17. Millaisina koet seuraavat väittämät omalla kohdallasi: Täysin Joks. Joks. Täysin eri mieltä eri mieltä samaa samaa

mieltä mieltä Luen säännöllisesti farmasian ammattilehtiä 1 2 3 4 Apteekkilaiset ovat mielestäni ammattitaitoisia 1 2 3 4 Työpaikallani on lääkehoidon opastukseen ja neuvontaan kannustava ilmapiiri 1 2 3 4 Lääkäri on apteekkia tärkeämpi potilaiden reseptilääkkeiden käytön opastajana 1 2 3 4

241

Täysin Joks. Joks. Täysin eri mieltä eri mieltä samaa samaa

mieltä mieltä Osallistun säännöllisesti ammatillisiin kokouksiin (esim. SFL, Proviisoriliitto, Proviisoriyhdistys) 1 2 3 4 Apteekkityö on elintärkeä yhteiskunnalle 1 2 3 4 Opastan mielelläni asiakkaita sekä itsehoito- että reseptilääkkeiden käytössä 1 2 3 4 Lääkkeistä tulee niin paljon uutta tietoa, että sen seuraaminen on työlästä 1 2 3 4 Käytän TIPPA –tietokantaa päivittäin potilaiden opastuksessa 1 2 3 4 Itsehoitoasiakkaiden opastus ei ole niin tärkeää kuin reseptiasiakkaiden opastus 1 2 3 4 Pidän tärkeänä jatkuvaa ammatillista koulutusta 1 2 3 4 On tärkeää antaa potilaalle neuvoja lääkkeiden käytössä, vaikka hän ei ostaisikaan mitään 1 2 3 4 Apteekkilaisten on mahdollista pitää yllä ammatti- taitoaan aktiivisen tiedonhankinnan kautta ilman kurssejakin 1 2 3 4 Itsehoitolääkkeiden käytön opastus on apteekkien keskeinen tehtävä 1 2 3 4 Lääkeinformaation anto vaatii laajaa tietoutta lääkkeistä ja niiden ominaisuuksista 1 2 3 4 Apteekkilaisten eettiset ohjeet ovat noudattamisen arvoisia 1 2 3 4 Monet muut ammatit ovat yhteiskunnalle farmasiaa tärkeämpiä 1 2 3 4 Reseptilääkkeiden käytöstä kertominen on lääkärin, ei apteekin tehtävä 1 2 3 4 Korkea koulutustaso on apteekkien farmaseuttisen työn ehdoton vaatimus 1 2 3 4 Ammattilehtien lukemiseen ei ole aikaa, vaikka intoa olisikin 1 2 3 4 Potilaat saavat riittävästi tietoa itsehoitolääkkeistä ilman apteekeissa annettavaa opastustakin 1 2 3 4 TIPPA –tietokannan käyttö vie liikaa aikaa ja ruuhkauttaa asiakaspalvelua 1 2 3 4 Muiden terveydenhuollon alojen ihmiset eivät ole päteviä tekemään farmasian töitä 1 2 3 4 Itsehoitoasiakas olisi saatava jokaisella käynnillä ostamaan jotakin 1 2 3 4 Ilman jatkuvaa kouluttautumista apteekkilaisen on vaikea säilyttää ammattitaitoaan 1 2 3 4 Taustatiedot 18. Koulutus 1. farmaseutti, tutkinnon suorittamisvuosi ______________ 2. proviisori, tutkinnon suorittamisvuosi ______________ 19. Missä yliopistossa olet suorittanut tutkintosi? 1. Helsingin yliopistossa 2. Kuopion yliopistossa 3. Åbo Akademissa

242

20. Työskenteletkö apteekissa, jonka reseptien lukumäärä viimevuonna oli 1. alle 30.000 2. 30.000 - 60.000 3. yli 60.000 21. Millä maantieteellisellä alueella olet pääosin työskennellyt: 1. Etelä-Suomen läänissä 2. Länsi-Suomen läänissä 3. Itä-Suomen läänissä 4. Oulun tai Lapin lääneissä Tarkista vielä, että olet vastannut kaikkiin kysymyksiin. Jos olet halukas osallistumaan myöhemmin puhelinhaastatteluna toteutettavaan jatkotutkimuk-seen, ole ystävällinen ja kirjoita puhelinnumerosi ja hyväksy allekirjoituksellasi suostumuksesi tutkimukseen: Puhelinnumero: ____________________ Allekirjoitus: ___________________________ Kiitos vastauksestasi!

243

Liite 2. Vuoden 1990 lääkeinformaatiotutkimuksen (Kaija 1994) kysymykset, joit a käy-

tettiin tutkimuksessa vuonna 2001.

1. Koetko työsi (rengasta vain yksi vaihtoehto jokaiseen kohtaan a-h). Usein Joskus En koskaan

a) lääkkeen valmistamistyöksi 1 2 3 b) rutiininomaiseksi lääkkeen

toimitustyöksi 1 2 3 c) myyntityöksi 1 2 3 d) lääkealan asiantuntijan työksi 1 2 3 e) työnjohtajan työksi 1 2 3 f) lääkkeiden käytön valvojan työksi 1 2 3 g) keinoksi ansaita elatus 1 2 3 h) lääkkeiden käytön neuvojaksi 1 2 3 i) muuksi, miksi ____________________________________________________

33. Järjestetäänkö apteekissasi seuraavanlaista toimipaikkakoulutusta (rengasta vain yksi vaihtoehto jokaiseen kohtaan a-h). Usein Joskus Ei lainkaan

a) koulutusta työaikana 1 2 3 b) koulutustilaisuudet työajan

ulkopuolella 1 2 3 c) lääke -esittelyt 1 2 3 d) lukuhetket 1 2 3 e) laatupiirit 1 2 3 f) uutuushyllyt (esim. uudet

tuotteet, lehdet yms) 1 2 3 g) ilmoitustaulut 1 2 3 h) muuta, mitä ____________________________________________________

34. Kuinka tärkeiksi koet seuraavat lääkeinformaation lähteet (rengasta vain yksi vaihtoehto jokaiseen kohtaan a-k). Erittäin Jonkin Ei lainkaan

tärkeä verr. tärkeä tärkeä a) täydennyskoulutuskurssit 1 2 3 b) työtoverit ja kollegat 1 2 3 c) toimipaikkakoulutus 1 2 3 d) ammattilehdet 1 2 3 e) viranomaisten tiedotukset 1 2 3 f) lääkemainokset ja tiedotteet 1 2 3 g) lääke -esittelyt apteekissa 1 2 3 h) lääkevalmistajien muut koulutus-

tilaisuudet 1 2 3 i) tieteelliset kongressit,

kongressijulkaisut 1 2 3 j) apteekin käsikirjat 1 2 3 k) julkiset kirjastot 1 2 3 l) muut, mitkä ____________________________________________________

37. Arvioi osallistumisesi ammatillisiin koulutustilaisuuksiin viimeksi kuluneen vuoden aikana päiviksi laskettuna ________ päivää. 41. Syntymävuosi 19 ___ 43. Oletko 1) proviisori 2) farmaseutti 44. Milloin olet suorittanut farmaseutin/proviisorin tutkintosi v. 19_____ 50. Mikä oli apteekkisi reseptuuri sivuapteekkeineen v. 1989 tuhannen tarkkuudella |__|__|__|__|__|__|

244

Liite 3. Vastaamattomille lähetetyn uusintakyselyn saatekirje v. 2001.

Hyvä apteekkilainen Lähetimme Sinulle jokin aika sitten kyselyn osallistumisestasi täydennyskoulutukseen. Jos et ole vielä vastannut siihen, toivomme, että täyttäisit ja palauttaisit oheisen lomakkeen mahdollisimman pian. Tutkimuksen onnistumiseksi jokainen vastaus on arvokas. Erityisesti vastauksesi on tärkeä tutkimukselle jos koet, että et osallistu kovin aktiivisesti koulutukseen. Olisimme hyvin tyytyväi-siä myös siihen, että ilmoittaisit samalla suostumuksesi tutkimuksen toisessa vaiheessa tehtä-vään haastatteluun. Muistathan, että vastaukset käsitellään luottamuksellisina! Tampere 14.5.2001 Pulkkila 14.5.2001 Liisa Lehtinen Eeva Savela Proviisori Apteekkari, FaL Tampereen Kaukajärven apteekki Pulkkilan apteekki Keskisenkatu 5 Pulkkilantie 2 B 33710 Tampere 92600 Pulkkila puh. 03 – 3143 9500 08 - 8121413

245

Liite 4. Apteekkilaisten haastattelujen haastattelurunko v. 2001. Teemahaastattelu apteekkilaisille kouluttautumisen motiiveista Kysymykset: Taustatiedot Kokemukset koulutuksesta: - Miten paljon osallistuu - Miten paljon haluaisi osallistua - Miten on kokenut koulutukset - Onko tavannut työssään/tietääkö niitä, jotka eivät osallistu koulutukseen Mikä motivoi koulutukseen/kouluttautumaan? - työstä johtuvat syyt - henkilökohtaiset motiivit - perhesyyt/esteet - työstä johtuvat esteet - viranomaismääräys = normin velvoittavuus - sisäinen tarve Miten vaikutta koulutukseen osallistumiseen: - työnantajan kannustus (miten vaikuttaa passiivisille) - työkavereiden kannustus passiivisille - työnantajan merkitys (vaihtuvat työnantajat)

246

Liite 5. Asiantuntijahaastattelujen haastattelurunko v. 2001. Asiantuntijahaastattelut Mitä tarkoittaa elinikäinen oppiminen suomalaisessa apteekkifarmasiassa? - tavalliselle riviproviisorille ja -farmaseutille - onko mahdollista selvitä työstä ilman jatkuvaa kouluttautumista/oppimista? - onko mahdollista selvitä ilman täydennyskoulutuskurssien käymistä? - omaehtoinen oppiminen? Millä tavoin apteekkihenkilöstö nykyisin pitää yllä ammattitaitoaan? Mikä mielestäsi saa suomalaiset apteekkifarmaseutit ja proviisorit kouluttautumaan? = mikä motivoi koulutukseen -viranomaismääräyksen velvoittavuus

247

Liite 6. Tavat, joita farmaseutit ja proviisorit ilmoittivat käyttävänsä koulutuksen ohella

ammattitaidon ylläpitämiseen (% vastaajista).

Farmaseutit Proviisorit Ammattitaidon ylläpitämisen keinot Säänn.

% Joskus

% En %

n Säänn. %

Joskus %

En %

n p

- Ammatillisten kirjojen lukeminen

18 72 10 252 26 68 6 47 0,397

- Ammatillisten lehtien lukeminen

64 36 0 257 83 17 0 47 0,010

- Tietoa potilas-järjestöjen ym. kautta

3 31

66

248 5 41 54 46 0,336

- Internet 6 36 58 251 45 42 13 47 <0,001 - Toimipaikkakou-lutus työpaikalla

54 23 23 249 56 31 13 45 0,244

- Lääke -esittelijät työpaikalla

73 25 2 255 76 22 2 46 0,859

- Lääketeollisuuden järjestämät illat

24 71 5 255 18 78 4 46 0,590

- Lääketeollisuuden tuottama kirjallinen materiaali

56 44 0 251 74 26 0 46 0,049*

- Ammatilliset ver-kostot

32 57 11 256 34 51 15 47 0,657

- Työpaikalla kerätyt potilastapaukset

11 47

42 251 9 56 35 45 0,602

* Fisherin tarkan todennäköisyyden testi

248

Liite 7. Kuinka tärkeinä farmaseutit ja proviisorit olivat vuonna 1990 kokeneet kysy-

myksessä mainitut lääkeinformaation lähteet (% vastaajista).

Farmaseutit Proviisorit Lääkeinfor-maation lähde

Erittäin tärkeä

%

Jonkin verran tärkeä

%

Ei lain-kaan

tärkeä %

n

Erittäin tärkeä

%

Jonkin verran tärkeä

%

Ei lain-kaan

tärkeä %

n

p

*Täydennys-koulutus-kurssit

84

15

1

530

83

17

1

175

0,865

*Työtoverit 43 53 3 527 33 62 5 173 0,027 *Toimipaikka-koulutus

77 21 2 530 71 29 174 0,040

*Ammatti-lehdet

63 37 0 529 74 25 1 174 0,003*

*Viranomais -tiedotukset

51

46

3

527

71

28

1

174

<0,001

*Lääke -mainokset ja -tiedotteet

45

54

1

529

41

57

2

173

0,371

*Lääke -esittelyt aptee-kissa

65

34

1

529

46

52

2

173

<0,001

*Lääkevalmis -tajien muut koulutus-tilaisuudet

44

53

3

528

31

65

4

173

0,004

*Tieteelliset kongressit, kongressijulk.

14

57

29

527

24

62

14

172

<0,001

*Apteekin käsikirjat

73 26 1 531 76 22 2 172 0,638

*Julkiset kir-jastot

4 48 48 510 7 57 36 167 0,024

* Fisherin tarkan todennäköisyyden testi

249

Liite 8. Farmaseuttien ja proviisoreiden ilmoittamat täydennyskoulutukseen osallistu-

misen syyt (% vastaajista).

Farmaseutit n = 254 - 258 Proviisorit n = 45 -47 Kouluttautumisen

syy ET %

MT %

MP %

EM %

ET %

MT %

MP %

EM %

p

Kehittääkseni itseä-ni ihmisenä

19 45 27 9 43 32 21 4 0,006

Parantaakseni yleis-sivistystäni

24 46 27 3 30 51 19 0 0,325

Asiakkaiden haas-teisiin vast.

81 17 2 0 77 23 0 0 0,331

Tieto sinänsä kiin-nostaa

45 47 7 1 53 36 7 4 0,253

Ammatissa tarpeell. tiedot

81 17 2 0 81 17 2 0 0,961

Pysyäkseni ajan tasalla ammat.

84 15 1 0 87 11 2 0 0,670

Voidakseni hoi-taa työni parem.

78 19 3 0 81 19 0 0 0,516

Päästäkseni ete-nemään urallani

6 20 45 29 19 41 34 6 < 0,001

Käyttääkseni aikaa-ni hyödyll.

2 19 49 30 15 21 49 15 < 0,001

Saadakseni vaihte-lua

9 40 36 15 17 43 32 8 0,249

Tavatakseni ihmisiä 3 22 51 24 6 34 43 17 0,194 Lisätäkseni työ-motivaatiotani

28 53 15 4 26 64 8 2 0,460

Työnantajani kan-nustuksesta

7 30 43 20 9 31 33 27 0,577

Työkavereitteni kannustuksesta

2 24 49 25 0 16 53 31 0,474

Sisäisestä tarpeesta oppia

27 51 18 4 49 36 15 0 0,012

ET = erittäin tärkeä, MT = melko tärkeä, MP = merkitys pieni, EM = ei merkitystä

250

Liite 9 . Farmaseuttien ja proviisoreiden mielipiteet siitä, miten paljon eri tekijät vaikut-

tavat koulutukseen osallistumiseen työajalla (% vastaajista).

Farmaseutit Proviisorit

Työajalla kouluttau-tumiseen vaikuttava tekijä

Vaik. posi-tiivisesti

% n

Ei vaiku-tusta

% n

Vaik. ne-gatiivisesti % n

Vaik. posi-tiivisesti

% n

Ei vaiku-tusta

% n

Vaik. ne-gatiivisesti % n

p

Työnantajan asenne

40 98 29 71 31 74 57 26 17 8 26 12 0,101

Työkaver. asenne

37 88 58 137 5 13 44 20 50 23 6 3

0,639

Työpaikan ilmapiiri

26 62 52 127 22 54 46 21 43 20 11 5 0,014

Perheen asenne

24 59 73 175 3 7 27 12 73 33 0 0 0,501

Perhetilanne 13 32 82 195 5 11 18 8 77 34 5 2

0,709

Työvuorot

12 30 48 118 40 97 15 7 47 21 38 17 0,829

Etäisyydet

9 20 42 99 49 114 14 6 32 14 54 24 0,321

Henkilökun-tatilanne

3 7 34 82 63 154 9 4 22 10 69 32 0,067

251

Liite 10. Farmaseuttien ja proviisoreiden mielipiteet siitä, miten paljon eri tekijät va i-

kuttavat koulutukseen osallistumiseen vapaa-ajalla (% vastaajista).

Farmaseutit Proviisorit Vapaa-ajalla kouluttautumi-seen vaikuttava tekijä

Vaik. positii-visesti

% n

Ei vaiku-tusta

% n

Vaik. negatii-visesti

% n

Vaik. positii-visesti

% n

Ei vaiku-tusta

% n

Vaik. negatii- visesti

% n

p

Työnantajan asenne

32 78 57 137 11 27 47 21 49 22 4 2 0,111

Työkavereiden asenne

28 67 69 166 3 7 33 15 67 30 0 0 0,420

Työpaikan ilma-piiri

20 47 73 176 7 17 38 17 55 25 7 3 0,026

Perheen asenne

20 47 65 158 15 37 36 16 42 19 22 10 0,012

Perhetilanne

11 26 56 136 33 81 27 12 35 16 38 17 0,005

Työvuorot

7 16 35 87 58 144 16 7 50 22 34 15 0,006

Etäisyydet

5 11 34 82 61 144 11 5 30 13 59 26 0,198

Henkilökunta-tilanne

4 9 76 184 20 50 4 2 78 35 18 8 0,894

252

Liite 11. Erikokoisissa apteekeissa työskentelevien vastaajien kokemukset niistä teki-

jöistä, jotka vaikuttavat koulutukseen osallistumiseen työ- tai vapaa-ajalla (% vastaajis-

ta).

Apteekin koko res/vuosi

Alle 30 000 (n = 42 – 45)

30 000 – 60 000 (n = 74 – 79)

Yli 60000 (n =159 –166)

Työajalla kouluttau-tumiseen vaikuttava tekijä Pos. Neu Neg. Pos. Neu Neg. Pos. Neu Neg.

p

Työvuorot

18 40 42 13 47 40 12 51 37 0,680

Henkilökuntatilanne

0 20 80 3 27 70 6 37 57 0,029

Työpaikan ilmapiiri

18 53 29 35 49 16 29 50 21 0,242

Perhetilanne

11 80 9 16 81 3 15 81 4 0,569

Työnantajan asenne

31 27 42 48 30 22 45 26 29 0,183

Työkavereiden asenne

27 69 4 45 53 2 39 54 7 0,192

Perheen asenne

20 73 7 23 74 3 28 71 1 0,273

Etäisyydet

11 20 69 9 33 58 9 51 40 0,002

Vapaa-ajalla koulut-tautumiseen vaikutta-va tekijä

Työvuorot

11 62 27 5 34 61 8 33 59 0,003

Henkilökuntatilanne

2 82 16 6 72 22 3 76 21 0,622

Työpaikan ilmapiiri

14 69 17 21 72 7 25 70 5 0,079

Perhetilanne

5 64 31 16 46 38 15 52 33 0,282

Työnantajan asenne

33 48 19 32 56 12 36 57 7 0,246

Työkavereiden asenne

24 74 2 28 68 4 31 67 2 0,787

Perheen asenne

14 76 10 17 65 18 27 56 17 0,109

Etäisyydet

2 16 82 5 34 61 7 39 54 0,034

253

Liite 12. Eri maantieteellisillä alueilla työskentelevien vastaajien mielipiteet siitä, miten

paljon eri tekijät vaikuttavat koulutukseen osallistumiseen työajalla (% vastaajista).

Etelä-Suomen lääni Länsi-Suomen lääni Työajalla kou-

luttautumiseen vaikuttava tekijä

Vaik. posit.

% n

Ei vaik.

% n

Vaik. negat.

% n

Vaik. posit.

% n

Ei vaik.

% n

Vaik. negat.

% n

p *

Työvuorot

16 19 40 47 44 51 13 12 44 40 42 38 0,039

Henkilökunta-tilanne

4 5 31 36 65 76 2 2 28 25 70 63 0,567

Työpaikan il-mapiiri

26 30 52 61 22 26 31 28 47 43 22 20 0,733

Perhetilanne

18 20 78 89 4 5 10 9 86 77 4 4 0.643

Työnantajan asenne

42 48 29 34 29 34 42 38 27 24 31 28 0,790

Työkavereiden asenne

37 43 57 65 6 7 38 34 52 47 10 9 0,260

Perheen asenne

26 30 71 80 3 3 23 21 73 66 4 4 0,530

Etäisyydet

17 20 48 56 35 40 1 1 31 26 68 56 <0,001

Itä-Suomen lääni Oulun tai Lapin lääni Työajalla kou-luttautumiseen vaikuttava teki Vaik.

posit. % n

Ei vaik.

% n

Vaik. negat.

% n

Vaik. posit.

% n

Ei vaik.

% n

Vaik. negat.

% n

p *

Työvuorot

7 3 67 31 26 12 9 3 62 20 28 9 0,039

Henkilökunta-tilanne

7 3 40 18 53 24 3 1 37 12 59 19 0,567

Työpaikan il-mapiiri

37 17 46 21 17 8 23 7 60 18 17 5 0,733

Perhetilanne

19 8 74 32 7 3 10 3 87 26 3 1 0,643

Työnantajan asenne

54 25 22 10 24 11 38 12 31 10 31 10 0,790

Työkavereiden asenne

39 17 61 27 0 0 40 12 60 18 0 0 0,260

Perheen asenne

31 14 69 31 0 0 19 6 81 26 0 0

0,530

Etäisyydet

12 5 35 15 53 23 0 0 48 15 52 16 <0,001

* Tilastollinen vertailu neljän alueen välillä

254

Liite 13. Eri maantieteellisillä alueilla työskentelevien vastaajien mielipiteet siitä, miten

paljon eri tekijät vaikuttavat koulutukseen osallistumiseen vapaa-ajalla (% vastaajista).

Vaik. posit.

% n

Ei vaik.

% n

Vaik. negat.

% n

Vaik. posit.

% n

Ei vaik.

% n

Vaik. negat.

% n

p *

Työvuorot

9 4 45 20 45 20 6 2 44 15 50 17 0,503

Henkilökunta-tilanne

5 2 78 33 17 7 0 0

84 27 16 5 0,808

Työpaikan il-mapiiri

30 13 63 27 7 3 16 5 75 24 9 3 0,787

Vastaajan per-hetilanne

7 3 51 22 42 18 12 4 46 15 42 14 0,668

Työnantajan asenne

49 21 37 16 14 6 42 14 37 12 21 7 0,006

Työkavereiden asenne

32 14 66 29 2 1 33 11 58 19 9 3 0,198

Perheen asenne

19 8 63 27 19 8 21 7 52 17 27 9 0,583

Etäisyydet 7 3 28 12 65 28 0 0 23 7 77 23 < 0,001

* Tilastollinen vertailu neljän alueen välillä

Etelä-Suomen lääni Länsi-Suomen lääni Vapaa-ajalla kouluttautu-miseen vaikut-tava tekijä

Vaik. posit.

% n

Ei vaik.

% n

Vaik. negat.

% n

Vaik. posit.

% n

Ei vaik.

% n

Vaik. negat.

% n

p *

Työvuorot

7 8 31 36 62 71 10 9 40 37 50 47 0,503

Henkilökunta-tilanne

4 5 75 86 21 24 4 4 68 72 24 22 0,808

Työpaikan il-mapiiri

20 23 73 83 6 7 24 22 68 63 8 7 0,787

Perhetilanne 15 17 55 62 30 34 14 13 53 50 33 31 0,668 Työnantajan asenne

29 33 66 74 5 6 32 30 57 53 11 10 0,006

Työkavereiden asenne

25 28 73 81 2 2 30 28 69 63 1 1 0.198

Perheen asenne

22 25 65 73 13 14 23 22 61 57 16 15 0,583

Etäisyydet 12 13 49 55 39 44 0 0

22 20 78 71 < 0,001

Vapaa-ajalla Itä-Suomen lääni Oulun tai Lapin lääni

255

Liite 14. Farmaseuttien ja proviisoreiden mielipiteet erilaisista alaa koskevista väittä-

mistä (% vastaajista).

Farmaseutit (n=257 – 258) Proviisorit (n = 46 – 47) Väittämä tsm %

jsm %

jem %

tem %

tsm %

jsm %

jem %

tem %

p

Apteekkilaisten eetti-set ohjeet ovat …

73

26

1

0

83

15

0

2

0,093*

Opastan mielelläni sekä itsehoito- että ..

70

30

0

0

79

19

2

0

0,249

Lääkeinformaation anto vaatii …

65

33

2

0

72

24

4

0

0,302

Korkea koulutus taso on apteekkien ..

62

36

2

1

62

38

0

0

0,760

Pidän tärkeänä jatku-vaa …(prov: n= 44)

61

37

2

0

77

23

0

0

0,209*

On tärkeä neuvoa potilasta ..

53

37

10

0

62

34

4

0

0,520

Apteekkityö on elin-tärkeää …

49

49

2

0

57

43

0

0

0,366

Muiden terv.huollon alojen ihmiset …

48

39

11

2

50

37

9

4

0,737

Luen säännöllisesti alan ammattilehtiä

47

45

8

0

62

38

0

0

0,053

Ilman jatkuvaa kou-luttautumista

45

44

9

2

55

36

9

0

0,512

Apteekkilaiset ovat mielestäni ammatti-taitoisia

42

55

2

1

30

70

0

0

0,238

Käytän TIPPA-tietokantaa päivittäin … (farm: n= 253)

37

28

19

16

35

26

26

13

0,679

Itsehoitolääkkeiden käytön opastus on … (farm: n=256)

33

53

13

1

38

51

9

2

0,412

Työpaikallani on opastukseen …

31

48

16

5

48

37

11

4

0,152

Lääkkeistä tulevan tiedon seuraaminen..

27 57 15 1 21 51 28 0 0,189*

Lääkäri on apteekkia tärkeämpi …

14

43

39

4

13

43

40

4

0,996

Apteekkilaisten on mahdollista …

14

39

38

9

19

47

30

4

0,389

Ammattilehtien lu-kemiseen ei ole … (farm: n=256)

11

40

31

18

13

32

45

10

0,248

Osallistun säännölli-sesti ammatillisiin …

10

13

28

49

13

15

32

40

0,766

Monet muut ammatit ovat yhteiskunnalle..

5

33

47

15

2

19

55

24

0,155

tsm= täysin samaa mieltä, jsm= jokseenkin samaa mieltä, jem= jokseenkin eri mieltä, tem= täysin eri mieltä

256

Liite 14. jatkuu. Väittämä Farmaseutit (n=257 – 258) Proviisorit (n = 46 – 47) tsm

% jsm %

tsm %

jsm %

tsm %

jsm %

Reseptilääkkeiden käytöstä kertominen on lääkärin … (farm: n=256)

4

18

52

26

0

4

62

34

0,033

TIPPA -tietokannan käyttö vie liikaa … (farm: n=244, prov: n=45)

3

18

40

39

2

13

45

40

0,819

Itsehoitoasiakkaiden opas tus ei ole .. (farm: n=256)

2

3

35

60

2

0

32

66

0,584

Itsehoitoasiakas olisi saatava jokaisella …

1

1

21

77

0

0

25

75

0,680

Potilaat saavat riittä-västi tietoa itsehoito-lääkkeistä

0

4

49

47

0

0

51

49

0,388

tsm= täysin samaa mieltä, jsm= jokseenkin samaa mieltä, jem= jokseenkin eri mieltä, tem= täysin eri mieltä

257

Liite 15. Alaa koskevat väittämät –summamuuttujan ristiintaulukointi koulutukseen

osallistuminen –summamuuttujan kanssa.

Koulutukseen osallistuminen Alaa koskevat väittä-

mät –summamuuttujat Paljon % n

Kohtalaisesti % n

Hyvin vähän % n

Ei lainkaan % n

p

Lääketietous Positiivinen 61 23 58 80 55 55 26 7 0,046* Melko positiivinen 37 14 40 55 40 40 67 18 Negatiiv inen 3 1 2 5 5 5 7 2 Itsehoidon neuvonta Positiivinen 41 16 41 56 35 35 24 6 0,501 Melko positiivinen 54 21 53 73 52 52 64 16 Negatiivinen 5 2 6 9 12 12 12 3 Kouluttautuminen Positiivinen 27 10 18 24 15 15 7 2 0,002 Melko positiivinen 54 20 67 91 63 62 41 11 Negatiivinen 19 7 15 21 22 22 52 14 Lääkeneuvontarooli Positiivinen 30 11 18 24 15 14 4 1 0,175 Melko positiivinen 54 20 58 77 56 53 63 15 Negatiivinen 16 6 24 31 29 28 33 8 Tietotulva Positiivinen 41 16 38 53 29 28 37 10 0,442* Melko positiivinen 56 22 55 77 68 66 56 15 Negatiivinen 3 1 7 9 3 3 7 2 Itsehoito Positiivinen 56 22 61 83 41 41 44 12 0,086 Melko positiivinen 39 15 37 51 54 54 48 13 Negatiivinen 5 2 2 3 5 5 7 2 Ammattitaito Positiivinen 56 22 60 84 30 30 35 9 <0,001* Melko positiivinen 41 16 37 51 67 68 42 11 Negatiivinen 3 1 3 4 3 3 23 3 Farmasia yhteiskun-nassa

Positiivinen 45 17 46 63 34 32 22 6 0,098* Melko positiivinen 53 20 51 69 60 57 78 21 Negatiivinen 3 1 3 4 6 6 Lääkärin rooli Tasa-arvoinen 44 17 53 73 44 44 37 10 0,253 Lääkärin rooli kohtalai-nen

44 17 41 56 48 48 44 12

Lääkärin rooli korostunut 13 5 6 8 8 8 19 5 * Fisherin tarkan todennäköisyyden testi

258

Liite 16. Alaa koskevista väittämistä (kysymys 17) muodostettujen summamuuttujien

yhteys työn kokemiseen lääkealan asiantuntijan työksi (% vastaajista).

Työn kokeminen lääkealan asiantuntijan työksi Kyllä Ei

Summamuuttujan luokittelu Summamuuttujan luokittelu

Summamuuttuja

Posit. Melko posit.

Negat. Posit. Melko posit.

Negat. p

Lääketietous n = 250/ 53

57 41 2 45 45 10 0,028

Itsehoito n = 250/ 53

53 43 4 45 49 6 0,487

Ammattitaito n = 253/ 52

51 46 3 31 58 11 0,003

Lääkärin rooli n = 250/ 53

51 42 6 30 51 19 0,002

Farmasia yhteiskunnassa n = 245/ 51

42 56 2 27 59 14 <0,001

Itsehoidon neuvonta n = 250/ 51

40 52 8 23 63 14 0,051

Tietotulva n = 250/ 52

37 59 4 27 62 11 0,034

Lääkeneuvontarooli n = 238/ 50

19 58 23 10 52 28 0,050

Kouluttautuminen n = 247/ 52

18 61 21 13 62 25 0,651

259

Liite 17. Alaa koskevista väittämistä (Liite 1, kysymys 17) muodostettujen summa-

muuttujien yhteys vastaajien oman ajan käyttöön kouluttautumisessa (% vastaajista).

Vastaajien valmius käyttää omaa aikaa kouluttautumiseen

Kyllä Ei Summamuuttujan luokittelu Summamuuttujan luokittelu

Summamuuttuja

Posit. Melko posit.

Negat. Posit. Melko posit.

Negat. p

Lääketietous n = 233/ 68

55 42 3 52 44 4 0,847

Itsehoito n = 234/ 67

55 43 2 43 46 10 0,005

Ammattitaito n = 233/ 70

49 47 4 43 50 7 0,415

Lääkärin rooli n = 232/ 69

49 44 7 44 42 14 0,138

Farmasia yhteiskunnassa n = 225/ 69

41 55 4 36 59 4 0,773

Tietotulva n = 233/ 67

40 56 4 19 73 8 0,007

Itsehoidon neuvonta n = 230/ 69

38 54 8 35 54 11 0,605

Kouluttautuminen n = 230/ 67

20 60 20 6 67 27 0,018

Lääkeneuvontarooli n = 220/ 66

19 56 25 12 59 29 0,400

260

Liite 18. Haastateltavien kokemat koulutusta motivoivat tai estävät tekijät. Kouluttautumiseen moti-voiva tekijä

Kouluttautumista estävä tekijä Tutkinto (haastattelun:o)

Ajan tasalla pysyminen Ei henkilökohtaisia esteitä; pienet lapset yleisellä tasolla

Farmaseutti 1

Halu pysyä ajan tasalla, pa-rantaisi työtyytyväisyyttä

Apteekkari ei arvosta koulutusta, henkilökunta ei saisi tietää enemmän kuin työnantaja

Proviisori 1

Pysyy ajan tasalla, selviää työstä

Iltavuorot, apteekkari vaikuttaa jonkin verran Farmaseutti 8

Tiedon halu, ajan tasalla py-syminen

Aikaa perheelle, apteekkarin merkitys koulutukseen pääsylle keskeinen

Farmaseutti 5

Ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen, uusi tieto

Lastenhoidon järjestelyt Farmaseutti 6

Uutta tietoa, työintoa Apteekkarin asenne vie innon, työnantaja itse ei ole ajan tasalla; pienet lapset

Farmaseutti 2

Tieto, hyvä asiakaspalvelu Ei osannut eritellä syitä; lapset, perhe Farmaseutti 11 Tieto lisääntyy, työnkuva muuttunut, asiakkaat vaati-vampia

Työn jälkeen ei jaksa, matkat Farmaseutti 14

Tiedon tarve, koskaan ei saa tarpeeksi tietoa, työnkuvan muutos

Työn raskaus, iltatyöt, työkiireet, työnantaja ei maksa Farmaseutti 15

Halu oppia uutta, tietomäärä Oman aktiivisuuden puute Farmaseutti 12 Halu olla tiedollisesti mahdol-lisimman hyvä

Työajat, maksulliset kurssit, apteekkari vaikuttaa Farmaseutti 13

Tietotulva; jos omat tiedot kaipaisivat päivitystä, menisi koulutukseen

Apteekkarin asenne: ei ole kiinnostunut apteekin asioista, säästää; pienet lapset

Farmaseutti 4

Henkinen tyydytys uuden oppimisesta, välttämätöntä työn takia, piristystä arkeen

Elämäntilanne; yleisellä tasolla: pienet lapset Proviisori 3

Lisää tietoa, ei saa jämähtää paikoilleen

Ajokortin puute, ikä Farmaseutti 16

Uutta intoa, puudutuksen estoa, pystyy tekemään työnsä paremmin

Pienet lapset, ei ehdoton este Farmaseutti 9

Työ sinänsä motivoi Apteekkarin kitsaus rajoittaa, kannustamattomuus; perhe ei rajoita

Farmaseutti 10

Pitää työstään, koulutus moti-voi itse itseään, asiakkaitten tietomäärä

Apteekkarin asenne nihkeä; apteekkarin oma tiedon taso vaikuttaa, miten henkilökuntaa pääsee koulutuk-seen

Farmaseutti 3

Tietää, missä mennään, var-muutta työhön

Apteekkarin asenne estää kouluttautumista; tapaus-kohtaisesti pienet lapset

Proviisori 2

Hyvää asiaa, lähinnä aihe motivoi

Monet opiskelee vain ajankuluksi Farmaseutti 7