Hansha 2014-02

1

Päätoimittaja Pohtii Hyvät Hanshan lukijat. Ruuduillanne (tai käsissänne jos olette printanneet aineiston säilytettä-väksi tulevien polvien varalle) on historiallinen TAPAUS, Hanshan ensimmäinen vain yhteen teemaan keskittyvä numero. Teemana on meille kaikille niin rakas, hartaasti kaivattu japanilai-nen miekka nihon-to, .

Vaikka aiheesta riittäisikin puhuttavaa, mielipiteitä ja tietoa jaettavaksi kunnes izakayan sake- ja olutvarastot kuivuvat, on toimitus karsinut aineistoa ankarasti. Tavoitteena on, että tutkitte sitä huolella. Etenkin lehden pääjutun sisältöä aidon nihonto’n merkityksestä opettajamme maail-mankatsomuksessa on syytä pohtia usealta suunnalta.

Kesään mennessä aiheesta on luvassa uusia kokemuksia. Muuan SMSRYn jäsen on pelottomas-ti tilannut Meiriniltä mittatilausshinkenin. Tavoite on noutaa se Japanista toukokuussa, Seto Jinjan näytökseen suuntautuvan matkan yhteydessä.

Tuo peloton, tinkimättä omaa osaamistaan kehittämään pyrkivä iaidoka, joka Julius Caesarin tavoin mielellään kirjoittaa itselleen ylistystä kolmannessa persoonassa, aikoo raportoida jo perinteiseksi muodostuneeseen tapaan Japanin kokemuksistaan. Nämä gonzojounalismin par-haita perinteitä noudattavat jutut ovat edelleen yksinoikeudella Hanshan.

Ankaran neuvotteluprosessin jälkeen sovittiin juttupalkkion pysyvän entisellään. Korotustarjo-uksen tuo yhdistyksen taloutta pitkään vaalinut jalo sielu torjui, ja vaati saada kirjoittaa entisellä hinnalla. Euron vahvistumisen ansiosta japanilainen olut on, etenkin kuuman kylvyn jälkeen nautittuna, entistä edullisempaa.

Hansha 2014-02

2

TAKADA GAKUDÔ -sensein kirje harjoittelijoille miekoista (suomentanut Terttu Rajala)

Iaidôn henki ja soturin sielu

Muinoin soturin tuli vihollisen hyökätessä olla valmis vetämään miekkansa kävellessään, seis-tessään, istuessaan ja maatessaan, milloin ja missä tahansa. Jos hän ei olisi miekkaansa vetänyt, olisi perhe menettänyt kunniansa ja historiallinen perinne katkennut. Soturit harjoittivat innok-kaasti iaita, jotta näin ei olisi päässyt tapahtumaan. Iai oli välttämätön osa heidän koulutustaan.

Bujutsun perustarkoitus on sekä itsepuolustus että vihollisen kaataminen. Nämä taidot mahdol-listivat myös henkilökohtaisessa elämässä menestymisen. Tämän lisäksi Iaita harjoittivat sellai-set henkilöt, jotka halusivat kehittää itseään nimenomaan henkisesti.

Sengoku-ajan levottomuuksien jälkeen maamme yhdistyi ja bakufu (Tokugawa bakufu) perus-tettiin Edoon (Tokioon). Maailmanmeno rauhoittui ja bujutsusta, joka alun perin oli merkinnyt vihollisen kaatamista suojelemistarkoituksessa, kehittyi sitä harjoittavan tie henkiseen kehityk-seen.

Muinoin miekka oli pyhä esine, bushin sielu, jolla soturi suojeli kunniaansa ja puhdisti mieltään (=kiillotti kokoroa), ja jota käytettiin myös välineenä henkiseen kehitykseen. Sitä käsiteltiin erityisen tärkeänä esineenä.

Soturin tuli käyttää itsepuolustukseen katanaa, joka ei taitu eikä taivu ja jonka avulla saattoi sekä suojella itseään että kasvaa henkisesti. Nämä ajatukset on välitetty katkeamattomana perin-teenä nykyajan iaita harjoitteleville henkilöille. Edellä mainituista syistä miekkaa pitäisi käsitel-lä erityisen hyvin.

Iain harjoittelijat kumartavat (keirei) ensin shinzenille, sitten miekalle ja vasta sitten aloitetaan harjoittelu. Miekkaa kutsutaan tällaisessa tilanteessa myös ”pyhäksi miekaksi”, ”rei utsuwa”

(rei utsuwa nihon tô, ).

Alun perin ihmisten surmaamiseen tarkoitettu miekka on ainoastaan Japanissa kehittynyt väli-neeksi, jonka käyttö tähtää henkiseen kasvuun. Tämän lisäksi se on arvostettu taide-esine. Sekä vanhojen että nuorten, jotka aikovat opetella japanilaista iaidôta, tulisi tasostaan riippumatta säästää rahaa vaikka vähän kerrallaan ja hankkia hyvä miekka, nimenomaan nihontô.

Pohjoismaissa on tällä hetkellä henkilöitä, joilla on korkea dan-arvo ja kun olen heidän miekko-jaan tarkastanut, olen huomannut että ne eivät muistuta ollenkaan nihontôta, vaan ne ovat taval-lisia pitkiä keittiöveitsiä muistuttavia miekkoja. Ei todellakaan vaikuta siltä, että niitä käyttämäl-lä voi kehittyä henkisesti ja puhdistaa mieltään (= seishin o takameru, kokoro o migaku). On aivan sopimatonta, että ne, joilla on korkea dan-arvo pitävät vyöllään tuollaisia miekkoja.

Iain tien merkityksen voi kiteyttää seuraavalla sanonnalla: ”katachi kara hairi kokoro ni itaru” , mikä tarkoittaa sitä , että tiettyjen tekniikkasarjojen avulla kehitetään sekä kehoa että mieltä. Japanilaiset, erityisesti iaita harjoittavat henkilöt eivät hyväksy sitä, että tällaista kallisarvois-ta ”tietä” harjoitetaan tuollaisilla tinaesineillä.

Kun henkilöt, joilla on 6 dan-arvo puhumattakaan niistä, joilla on 7.dan, tulevat Japaniin päädôjôlle he ovat sellaisessa asemassa, että heitä jopa kutsutaan ”senseiksi”. Japanissa ei mil-lään muotoa voi hyväksyä sitä, että heillä ei ole käytössään muuta kuin nuo keittiöveitset. Kun iaita harjoittavalla on käytössään hieno miekka, tulee hänestä päättäväinen, hänen ryhtinsä para-nee ja kun hänen ei tarvitse hävetä miekkaansa, hän voi antautua harjoittamaan iaita.

Nihontô ei ole tavallinen esine. Sen on valmistanut miekkaseppä, joka on ensin shimenawalla merkinnyt alueen, jossa hän työskentelee, puhdistanut kehonsa puhtaalla vedellä, ja rukoillut

Hansha 2014-02

3

kameja. Tällaisen miekan nakagossa on kaiverrettuna tekijän nimi sekä tekovuosi että kuukausi. Tällä tavoin voidaan ajassa mennä taaksepäin, jolloin käy selväksi kuinka traditio on kulkenut opettajalta oppilaalle ja taas häneltä seuraavalle.

Myös iaidôssa perinteenmukaisen oppilaan tulee seurata päämiehen (”sôke”) näkemystä asiasta. Haluan painottaa, että en välttämättä hyväksy 6. tai 7. daneiksi henkilöitä, joilla on esimerkiksi pelkän ulkonäön perusteella hankittu edullinen, pitkä miekka. Näillä henkilöillä tulisi olla laa-dullisesti hyvä, arvoon sopiva miekka.

Kuten aiemmin sanoin, nihontô on huomattavasti korkealaatuisempi kuin tavalliset päivittäises-sä käytössä olevat esineet. Iaissa käytettävän miekan saa ostettua yleensä noin 600.000 jenillä. Katanat, joita nykyään valmistetaan (Gendaikatana) maksavat yli 700.000 jeniä. Tämä vain ihan tiedoksi. Pituuden olisi hyvä olla 71,2 cm (2,35 shaku)-72,7,cm(2,4 shakua). Yleensä miekka sitä kalliimpi mitä pidempi se on.

Internetistä voi tarkasti etsimällä löytää halvempia. Näistä ei kuitenkaan tiedä ovatko ne hintan-sa väärtejä. Ongelmana on myös se, että jos ostaa miekan internetistä, ei välttämättä ymmärrä onko miekka sopiva painonsa puolesta tai millaista sitä on käyttää. Tämän lisäksi ongelma on myös se, että tavallinen ihminen ei ymmärrä miekoista. Hyvä ja huono miekka voivat näyttää samalta. On vaikeaa huomata, jos miekassa on jokin vika.

Joskus tällaiset viat jäävät huomaamatta vaikka miekan kunnolla tarkastaisikin. Jos vikoja ei ostaessaan huomaa, ei asialle tietenkään jälkeenpäin voi mitään, mutta toisaalta jos ne huomaa, miekan arvo laskee. Jos viat taas huomaa sen jälkeen, kun miekan on ostanut, on sitä vaikeaa palauttaa. Maallikko ei siis mielestäni näitä asioita ymmärrä.

Annan esimerkin: 6 danin omaava kendôka shihan hankki useita miekkoja, jotka olivat Japanin mittapuun mukaan suhteellisen halpoja, 400.000 - 500.000 jeniä. Kuinka ollakaan, myöhemmin paljastui, että nämä olivat vain nimellisesti miekkoja ja hän arvatenkin suuttui.

Voisi ehkä ajatella, että nämä miekat olivat epäonnistuneita kappaleita. Myyjä oli hankkinut terät 10.000 - 20.000 jenillä ja oli sitten myynyt ne uudelleen. Tällaistakin siis tapahtuu. Missä tahansa maassa on hyviä ja huonoja teriä. Näin voi käydä maallikolle, joka ei miekoista ymmär-rä.

Japanin budôsaleilla ”palvotaan” sotureiden henkiä. Rukousten/pyyntöjen osoittaminen kameil-le tarkoittaa oikeastaan sitä, että harjoittelija osoittaa tekevänsä parhaansa ja harjoittelevansa kaikin voimin. Hän ikään kuin vannoo valan. Kuitenkin miekan laadulla on oma merkityksensä, kun tekniikkaa halutaan kehittää. On tärkeää, että asiantuntija valitsee miekan harjoittelijalle, sillä hän tietää, miten tekniikka parannetaan ja miten voitetaan tai hävitään.

Toivon että luette kirjoitukseni niin, että ymmärrätte ja sisäistätte sen.

Käsitykseni mukaan Skandinaviassa on joitakin iaita harjoittavia henkilöitä, joilla on oikea ni-hontô. Luonnollisesti miekan hankinta riippuu kunkin taloudesta ja siitä, onko sen hankintaan realistisia mahdollisuuksia. Jotta pääsisitte samalle tasolle japanilaisten kanssa ja jotta teitä voisi verrata heihin niin, että vertailu ei olisi epäreilu, teidän tulisi miettiä tarkkaan edellä mainitse-mani asiat ja oivaltaa, mistä on kyse/mitä tarkoitan.

Kerron vähän vielä voimaan tulevista graduointivaatimuksista koskien 6. dan ja sitä korkeampia arvoja. Vuodesta 2014 lähtien ennen koetta tarkastan kyseisen henkilön miekan. Pitää olla aito japanilainen miekka, muutoin en hyväksy kokelasta kokeeseen. On kysymys t shinista ja koshiraesta. Esimerkiksi, jos t shinissa on vikaa, tsukaito on katkennut tai saya on hyvin naar-muinen, en voi hyväksyä tuollaista puutteellista miekkaa (hin-i ni kakeru = puutteellinen ele-ganssi). Huom. tavallisessa ja jokapäiväisessä harjoituskäytössä (nukitsuke tai furikaburi, nôtô) tuollaisia naarmuja ei tule.

Hansha 2014-02

4

NIHON-T AFICIONADON MUISTELOITA Kiinnostuin kouluaikana Japanista ja bushid sta nähtyäni ensimmäisen kerran Kurosawa Akiran elokuvan Shichinin no Samurai vuonna 1959. Se teki minuun silloisena tynkäversionakin valta-van vaikutuksen. Tutustuin ensi kertaa samuraihin ja bushid n, samurailuokan aatemaailmaan. Ja bushid ssa japanilaisella miekalla, nihon-to'lla, on keskeinen rooli sanotaanhan että ”miek-ka on samurain sielu”. Samoihin aikoihin sain kuukauden kestävän saksan kielen koulustipendin Bremeniin. Saksaan. Satuin käymään paikallisessa berseemuseumissa, jossa oli myös hieno Japani-osasto. Näin ensi kertaa japanilaisia miekkoja läheltä. Muistan että eräs näytteillä olevista katanoista oli ha-vainnollisesti ”räjäytetty” osiin. Matkan aikana tulin myös hankkineeksi ensimmäisen Japanin historiaa käsittelevän kirjani, Sait Hishon vuonna 1911 julkaiseman Geschichte Japans. Siitä kaikki sitten alkoi.

Ensimmäiset miekkahankinnat Kotiin palattuani yritin vähitellen hankkia enemmän Japania koskevaa kirjallisuutta. Paljonhan sitä ei tuolloin ollut, puhumattakaan miekkakirjallisuudesta. Antikvariaateista sentään löytyi joitakin Japanin vanhempaa historiaa koskevia teoksia, etupäässä ruotsiksi, saksaksi tai englan-niksi, suomeksi ei ollut juuri mitään. Vieläkin ottaa kyllä päähän, ettei tuolloin tullut hankittua

Hansha 2014-02

5

Frank Brinkleyn 10-osaista Japan and China historiateosta, jonka olisin saanut 100 markan hintaan mikä tuolloin tuntui kirjaksi kalliilta. Suomen tarjonta ei tietenkään pitkään minua tyydyttänyt, vaan rupesin tilamaan kirjallisuutta ulkomailta. Tämä oli tuolloin hieman hankalampaa kuin Internetin aikaan! Eräänä päivänä 1960-luvun alussa kävelin koulumatkalla Annankadulla Occasion-nimisen antiikkiliikkeen ik-kunan ohi. Siellä oli myynnissä japanilainen miekka! Hinta oli muistaakseni 120 markkaa. Kerroin asiasta isälleni, ja hän lupautui ostamaan sen minulle. Hän sai sen lopulta 100 markalla! Jälkeenpäin katsottuna se ei ollut mikään ihmeellinen kapine, Meiji-kaudella luusta (ei edes norsunluusta!) lähinnä turisteille tehty tikari kaiverruksetkin varsin heppoiset ja terä sen mu-kainen. Mutta minulle se oli silloin suuri aarre. Tuohon aikaan sain myös hankittua ensimmäisen japanilaisia miekkoja käsittelevän kirjani. Se oli kun olikin John Yumoton mainio, vuonna 1958 julkaistu perusteos The Samurai Sword. A Handbook. Siitä alkoivat minulle vähitellen selvitä erilaiset miekkatyypit ja minkälainen japani-lainen miekka oikeasti oli. Nyt piti vaan saada hankkittua kunnon miekka! Kun erään tuttavan antiikkiesineistä kiinnostu-nut tuttava oli lähdössä Lontooseen, pyysimme häntä mahdollisuuksien mukaan katsomaan, löytyisikö sieltä japanilainen miekka. Ja löytyihän sieltä. Hän toi mukanaan miekan, joka jo näytti oikealta japanilaiselta miekalta. Mutta ei se vielä katana ollut. Se oli gunto eli japanilainen sotilasmiekka: montuurit paremmasta päästä ja kashirassa omista-jan hopea-mon. Saya oli kyllä katanan, mutta heikkokuntoinen. Ilmeisesti se oli ollut kenttäolo-suhteisiin nahalla päällystetty. Mutta varsin väsyneen terän nakagossa oli molemmin puolin mielenkiintoinen pitkä teksti. Vähitellen minulle selvisi, että kyseessä oli itse asiassa varsin hyvä terä, signeerattu BIZEN SAFUNE NO J YOKOYAMA KODZUKE NO DAIJ FUJIWARA SUKESADA (n. 1660). Eli miekkaseppä paremmasta päästä monien Sukesadojen joukossa. Tämän tunnetus-ta P.C.L Germain -nimisestä aseisiin erikoistuneesta antiikkiliikkeestä ostetun miekan hinta oli 8 puntaa ja 10 shillinkiä! Samalla tavalla sain hieman myöhemmin hankittua Lontoosta toisenkin miekan, tällä kertaa wakizashin. Montuurit olivat hyvin yksinkertaiset ja hieman risaiset, ”Satsuma-kapinan” tyyliin. Raskas terä oli mumei, mutta siinä oli hyvin voimakas choji-tyyppinen hamon. Terän kunto oli hyvä, mutta kuten tavallista, se oli hieman ruosteessa. Kun isä sitten lähti Pariisiin matkoille, pyysin häntä katsomaan olisiko siellä japanilaisia miek-koja myynnissä. Yllätykseni oli suuri kun hän toi kotiin, vieläpä lentokoneen matkustamossa kuljetettuna, valtavan miekan. Ensin en tiennyt mitä ajatella miekasta, mutta vähitellen minulle selvisi että kyseessä olikin nagamaki. Kapine oli 205 cm pitkä. Raskaan terän nagasa oli 106 cm ja kahva kunnioitettavat 99 cm. Montuurit olivat yksinkertaiset, saya ja pitkä tsuka olivat sinooberinpunaista lakkatyötä eikä miekassa ei ollut tsubaa. Terä oli paksun, kuivuneen öljyn peittämä. Kun sain terän puhdistettua bensiinillä ja kahvan purettua selvisi, että himmeä terä oli mumei. Mutta suhteellisen harvinainen kapine se kuitenkin oli. Sillä välin oli jo tullut hankittua pari muutakin perusteosta, kuten B.W. Robinsonin The Arts of the Japanese Sword sekä Inami Hakusuin jo vuonna 1948 julkaisema Nippon-t , The Japanese Sword. Tietoni japanilaisista teristä alkoivat olla jo paremmalla pohjalla, kun vielä myöhemmin sain hankittua itselleni Fujishiron kaksiosaisen Nihon Toko Jiten, joka sisältää erinomaisen oshigata-kokoelman. Mutta yhtä tärkeätä on perehtyä Japanin historiaan ja etenkin bushid n periaattei-siiin. Ilman tätä tuntemusta myös japanilaisen miekan tuntemus jää pintapuoliseksi.

Hansha 2014-02

6

Ulkomaanmatkoja Ensimmäiset omat ulkomaanmatkani tein Lontooseen, sillä tiesin että sieltä jos mistä löytyisi japanilaisia miekkoja. Juoksin sisään ja ulos antiikkiliikkeissä ja löytyihän sieltä miekkoja. Pian minulla oli tiedossa kaupat, joihin kannatti keskittyä. Phillips & Page nimisestä antiikkiliikkees-tä ostin ensimmäisen kunnon katanan, jossa oli yksinkertaiset mutta hyvät montuurit. Pitkän ja kaarevan terän mei oli NANKI J KUNIMITSU eli 1860-lukua. Vaihdoin kuitenkin tämän miekan muutamia vuosia myöhemmin pariin äskettäin Japanissa kiillotettuun wakizashi-terään shirasayassa. Toinen oli oikein hyvä -wakizashi -terä, jossa oli upea -kissaki. Signee-raus oli KANENAGA ja nakagossa neljä mekugi-anaa; todennäköisesti koto-terä. Japanilainen ostaja vei sitten vaihdossa saadun KUNIMITSUn Japaniin restauroitavaksi. Terä sai asianmukaisen kiillotuksen, tsuka uuden tsuka-iton ja miekka uuden tyyliin sopivan tsuban. Kun miekka sitten tuli takaisin Suomeen, terä asianmukaisesti shirasayassa, onnistuin ostamaan sen aikanaan takaisin joidenkin mielenkiintoisten kiemuroitten jälkeen. Edellä mainitusta Phillips & Page kaupasta olisin saanut ostaa myös tameshigiri-merkinnällä olevan terän, mutta sen hinta, muistaakseni £ 120, tuntui tuolloin liian kalliilta. Myöhemmin tietenkin kadutti! Yleensä tavalliset japanilaiset miekat maksoivat tuolloin Lontoon antiikkiliik-keissä 10-50 puntaa. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että rahan arvo oli tuolloin hieman erilainen. Liikkeissä miekat säilytettiin yleensä jossain pölyisessä vanhassa kaapissa liikkeen takakulmassa. Toinen paikka, mistä aina löytyi japanilaista tavaraa, myös miekkoja, olivat Lontoon kuuluisat antiikkitorit, etenkin vanha kunnon Portobello Road. Miekkoja saattoi siellä löytyä mitä merkillisimmiltä myyjiltä, ja aina ei myyjä edes tiennyt min-kälaisesta miekasta oli kyse! Mutta varsinainen kultakaivos 1970-luvun alussa oli Michael Dea-nin omistama pieni Nihon T -ken antiikkikauppa aivan British Museumin lähellä. Parhaimpina aikoina siellä oli miekkoja seinät täynnä! Niiltä seuduilta löytyivät myös mm. japaniaiheiseen kirjallisuuteen erikoistuneet kirjakaupat kuten Kegan Paul, Trench & Trubner, Probsthain sekä Luzac. Ja olihan British Museumilla näytteillä hieno kokoelma japanilaisia miekkoja. Michael Deanilta ostin kerran hienon pitkän katanan, joka on signeerattu MUTSU NO KAMI KANEYASU (n. 1650). Toiselta puolelta nakagoa löytyvät kanjit KABUTO WARI, mikä voi olla miekan nimi (kypärän halkaisia) tai merkintä tehdystä tameshigirista. Tämän miekan hinta oli huikeat 40 puntaa! Zurichistä löytyi vielä Gallerie Zacke -niminen antiikkiliike, jolla oli paljon mielenkiintoista japanilaista tavaraa myynnissä. He julkaisivat myös hyvin kuvitettuja luetteloita sekä pitivät huutokauppoja. Hankintamielessä japanilaisten miekkojen ja muun antiikkitavaran kulta-aika kesti aina 1970-luvun alkuun saakka. Tuolloin Japanin taloudellinen nousu alkoi houkutella japanilaisia kauppi-aita ja varakkaita keräilijöitä Eurooppaan, ja hinnat alkoivat nousta jyrkästi hipoen 1980-luvulla nykyistä tasoa. Myös Amsterdam oli tuolloin hyvä paikka löytää vanhaa japanilaista tavaraa. Eräällä ensimmäi-sistä matkoistani Amsterdamiin päädyin van der Peetin mainioon antikvaariseen kirjakauppaan, jossa aina oli hieno kokoelma japaniaiheisia kirjoja. Sieltä sattui käteen muun muassa The T ken Society of Great Britainin julkaisemia kirjasia. Liityin tähän seuraan vuonna 1968, ja siitä oli sitten paljon hyötyä minulle. Heidän ”Program-me” ja muut julkaisunsa sisälsivät japanilaisista miekoista valtavasti tietoa, mitä muuten ei sil-loin ollut saatavilla. Eräs seuran johtohenkilöistä oli tuolloin japanilaiseen kulttuuriin erikoistunut Bon Dale. Hän on mm. kuvittanut Newmanin ja Ryersonin kirjoittaman oivan oppaan Japanese Art. A Collector’s Guide. Erään Lontoon matkani yhteydessä päätin mennä häntä moikkaamaan – ilmoittamatta siitä kuitenkaan etukäteen. Kolkutin siis eräänä aamuna hänen ovelleen.

Hansha 2014-02

7

Kuultuaan asiani ja että olin seuran jäsen, hän kutsui minut ystävällisesti sisälle. Siitä alkoi var-sin mielenkiintoinen päivä. Itse hän oli juuri myynyt suurimman osan omistamistaan miekoista ostaakseen uuden auton, mutta oli juuri lähdössä huutokauppaan jossa oli tarjolla paljon japani-laisia aseita. Hän kysyi, olinko kiinnostunut tulemaan mukaan, ja kohta oltiinkin hänen vaimonsa kanssa automatkalla. Kokemus englantilaisesta huutokaupasta oli mielenkiintoinen. Siellä olisi ollut paljonkin ostettavaa, mutta en tietenkään sekaantunut huutoihin koska Bonilla oli toimeksianto-na huutaa asiakkailleen miekkoja. Iltapäivällä eräässä urheilukeskuksessa oli suuri kendo-tapahtuma (Euroopan mestaruuskilpailut mikäli muistan oikein) ja pääsin sinnekin mukaan. Siellä oli myös arvovaltainen japanilainen vierasryhmä esiintymässä ja siellä näin ensi kertaa sekä kendoa että iaidoa ”livenä”. Suomessa ei tuolloin ollut mitään mahdollisuuksia harrastaa kendoa tai iaidoa, joten aktiivinen budo-harrastus on jäänyt minulta väliin mitä nyt hieman bokkenilla olen harjoitellut. Myöhemmin liityin myös Japanin arvostettuun NBTHK-miekkaseuraan. Olin lyhyen ajan myös The Japanese Sword Club of Southern Californian jäsen. En kuitenkaan tuntenut saavani niistä jäsenmaksuilleni täyttä vastinetta, joten erosin molemmista muutaman vuoden kuluttua. Sen ajan tunnetuista Kaliforniassa toimivista japanilaisen miekan asiantuntijoista mainittakoon Al-bert Yamanaka, joka 1960-luvulla toimitti lyhyen aikaa mielenkiintoista Nihon-to Newsletteriä. Toinen vanhan kaartin guru oli legendaarinen Yasu Kizu. Samoihin aikoihin havaijilainen Bob Benson lanseerasi kunnianhimoisen julkaisun Bushid , An International Journal of Japanese Arms. Se oli korkealaatuinen japanilaisiin antiikkiaseisiin erikoistunut lehti. Numeroita ilmestyi kuitenkin vain 10, minkä jälkeen se valitettavasti talou-dellisista syistä jouduttiin lopettamaan. Vuonna 1978 työnantajani lähetti minut kursseille Los Angelesiin. Joitakin vuosia aikaisemmin minulla oli ollut onni löytää Akateemisesta kirjakaupasta legendaarisen miekankeräilijä Willis Hawleyn kaksiosainen teos Japanese Swordsmiths. llmeisesti joku oli sen tilannut mutta jättänyt lunastamatta. Minulla oli näin ollen Hawleyn yhteystiedot ja koska Hollywood, missä hän asui, oli lähiseu-duilla, päätin soittaa hänelle ja kysyä, voisinko tulla tervehtimään. Hawley vastasi että tervetu-loa vaan, ja eräänä sunnuntaina lähdin kaverini matkassa ajamaan Hollywoodiin. Hawley otti meidät ystävällisesti vastaan kodissaan. Ja mikä koti! Yksi rinteessä olevan huvilan valtava huone oli lattiasta kattoon saakka kirjahyllyjen peittämä. Siellä oli tuhansittain japanilai-sia ja kiinalaisia kirjaharvinaisuuksia ja muuta antiikkiesineistöä. Toinen huone oli japanilaisit-tain sisustettu. Hieman ilkikurisesti Hawley kysyi kiinnostiko nähdä joitakin harvinaisia miekkoja? Hän veti seinässä olevan liukuoven auki ja sen takana oli kolmisen hyllyä täynnä japanilaisia miekkoja, kaikki silkkisissä säilytyspusseissaan. Sieltä hän sitten valitsi muutamia kalleuksia, mm. mones-sa kirjassa kuvitetun hienon KANEKAGE aikuchinsa. Rakennuksen kellarikerroksessa oli Hawleyn ”kirjapuoti”, jossa oli hyllyittäin hänen julkaise-miaan teoksia. Siellä oli myös valtava japanilainen kirjoituskone, joka muistaakseni sisälsi 60.000 kanjimerkkiä! Willis Hawley (niin kuin myös edellä mainittu B.W. Robinsson) on myös kirjoittanut lyhyet muistelmat, jotka ovat miekankeräilijälle herkullista lukemista. Tämä käsis-sänne oleva yritys on vain kalpea varjo niihin verrattuna! Täytyy vielä mainita että tuohon aikaan ei lentokentillä ollut nykyisiä turvatarkastuksia. Sen kun marssi miekan kanssa matkustamoon, ei kukaan kysynyt mitään. Vaikeutena oli pikemminkin Suomen tulli, joka haukansilmin tähyili epäilyttäviä tuotavia. En kuitenkaan kertaakaan joutu-nut ”kiinni". Hauska yksityiskohta oli tässä mielessä kun kerran tilasin antiikkisen -yoroin (haarniskan) Norjasta. Se tuli rahtina alkuperäisessä säilytyslaatikossaan. Menin Olympialaiturissa sijaitse-vaan tullikamariin hakemaan lähetystä. Siellä sitten joukolla ihmeteltiin, että mikä kapine se oikein on. Väitin että se on kendo-nimisen miekkailu-urheilun suojaväline eikä mitenkään arvo-kas. Pitkän pohdinnan jälkeen laatikon ympärille kerääntyneet tullimiehet tokaisivat että ”no mene sitten”!

Hansha 2014-02

8

Käynnit Japanissa Japanissa vierailin ensimmäistä kertaa vuonna 1968. Kävin tuolloin myös muutamassa miekka-kaupassa, mutta hinnat tuntuivat korkeilta verrattuna silloiseen Euroopan hintatasoon. Toisen, hyvin lyhyen matkan aikana, onnistuin vierailemaan Yoyogissa sijaitsevassa Japanin miekka-museossa. Se oli mieliinpainuva visiitti ja nähtävää oli paljon. Tapasin siellä nuoren kaverin, joka jonkin aikaa juteltuamme kutsui minut tapaamaan tuttavaan-sa, joka oli eräänlainen miekkameklari. Hänellä oli useita shinsakut -teriä (sodan jälkeen tehtyjä teriä) nähtävänä. Samana päivänä ehdittiin vielä kiertää muutama miekkakauppa ennen kun oli suunnattava matka kohti Hanedan lentokenttää. Myöhemmillä matkoilla vierailin usein Torimonochossa sijaitsevassa ”Japan Sword Co.’ssa”. Siellä on alakerrassa myynnissä kaikenlaista miekkoihin liittyvää rekvisiittaa sekä kirjallisuutta. Mutta varsinainen elämys oli omistajan opastamana päästä liikkeen toiseen kerrokseen, jossa oli näytteillä hieno kokoelma huippulaatuisia miekkoja, haarniskoita ja muuta rekvisiittaa. Miekkoja tietenkin löytyy Japanissa melkein jokaisesta Japanin historiaa esittelevästä museosta. Yksi mielenkiintoinen museo on Yasukuni-jinjan alueella sijaitseva Shokonsha-sotamuseo, jossa on näytteillä monta historiallisesti merkittävää miekkaa. Miekkoja en kuitenkaan ole koskaan ostanut suoraan Japanista. Laatu ja kunto ovat siellä tie-tenkin ylivoimaiset, mutta hinnat ovat myös perinteisesti olleet korkeat. Lisäongelmana ovat tulli- ja muut muodollisuudet, jotka johtuvat siitä että Japanissa miekkoihin tarvitaan aselupa. Tämä on jäänne amerikkalaisten miehitysjoukkojen sodanjälkeisistä älyttömyyksistä.

Museo- ja kokoelmakäyntejä Tietenkin pyrin aina matkojeni yhteydessä tutustumaan museoihin, missä otaksuin olevan miek-koja näytillä. Lontoossa British Museumilla on hieno kokoelma miekkoja, samoin Victoria & Albert museossa. Amsterdamin Rijksmuseumista löytyi myös paljon Japaniin liittyvää esineis-töä. Museoista puheen olleen, minulla oli vuonna 1974 tilaisuus kartoittaa ja luetteloida erään japanilaisen kanssa Suomen Kansallismuseon japanilaisia asekokoelmia. Miekat säilytettiin tuohon aikaan museon vintillä, eivätkä ne koskaan ole olleet näytillä. Kol-mentoista miekan joukosta löytyi kyllä joitakin mielenkiintoisia miekkoja, mutta valitettavasti niiden kunto ei ollut kovin kehuttava. Kokoelmista löytyy myös yksi täydellinen japanilainen haarniska sekä kourallinen tsubia. Muuten suomalaisissa museoissa on hyvin vähän japanilaisia miekkoja. Ainoastaan ev.ltn. L. Pohjanheimon Asekokoelmasäätiön kokoelmissa on varsin mo-nipuolinen kokoelma japanilaisia miekkoja, tankoaseita, haarniskoita sekä muita aseita. Vähemmän miellyttävä museokokemus oli sen sijaan kun vuonna 2001 lainasin Ateneumin taidemuseon japanilaiseen puupiirrosnäyttelyyn kaksi miekkaa, yhden katanan ja yhden hienon daimyo-laatua olevan aikuchin. Mitokoro oli MORI koulukunnan valmistama ja kissaki-moroha-zukuri tyyppinen terä oli signeerattu RAI KUNIMITSU. Koskaan oikein selvinnyt, oliko se aito vai gimei. Eräänä päivänä minulle tuli yllättävä soitto museosta jossa ilmoitettiin että aikuchi oli varastet-tu! Ilmeni että tämä tikari ja erään keräilijäkollegan tant oli salamannopeassa operaatiossa viety vitriinistä, jossa ei, ihmeellistä kyllä, ollut hälytyslaite asennettuna. Onneksi sentään kata-na oli toisessa vitriinissä. No, sainhan aikanaan pienen taistelun jälkeen vakuutusrahat, mutta eihän se korvannut menetystä. Tämä aikuchi lienee heti viety Suomesta johonkin naapurimaa-han. Mutta mielenkiintoinen museokokemus oli sen sijaan, kun erään kollegan välityksellä päästiin vuonna 1997 tutustumaan Pietarin Eremitaasin japanilaiseen miekkakokoelmaan. Kollegan suh-teiden avulla päästiin museon ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan yleisöltä suljettuun varastoon. Siellä oli kattoon asti valtavia sinetöityjä lasiovisia kaappeja, joissa makasi tuhansia miekkoja vieri vieressä.

Hansha 2014-02

9

Sopimuksen mukaisesti tutkittiin kuitenkin vain japanilaiset miekat. Niitä oli yhteensä noin 250, joista noin 100 oli katanoita, 50 tachia ja loput wakizasheja ja tantoja. Joissakin oli vielä miekan alun perin museolle lahjoittaneen suuriruhtinaan nimilappu. Jotkut olivat myös kultaseppä Fa-bergen aikoinaan lahjoittamia. Epäilemättä joukossa oli myös monia bolsevikkivallankumouk-sen jälkeen yksityisiltä keräilijöiltä takavarikoituja miekkoja. Joukossa oli monia varsin hyvälaatuisia ja -kuntoisia miekkoja, muutamia myös shirasayassa. Kaikkia en tietenkään pystynyt tutkimaan, mutta kaksi historiallista miekkaa jäi erityisesti mie-leen: kruununperijä Nikolai Alexandrovitjin Japanin vierailunsa yhteydessä vuonna 1891 keisari Meijiltä saama lahjamiekka sekä amiraali Evfimii Putiatinin Shimodan sopimuksen yhteydessä Japanin Bakufun pääneuvottelija Kawaji Toshiakiralta vuonna 1854 lahjaksi saama miekkasep-pä NAOKATSUn vuonna 1838 päivätty komea katana. Edellä mainittu keisarin miekka oli pitkä katana-tyyppinen seremoniallinen miekka, tsuka ja saya kokonaan hienolla cloisonnella koristellut. Tsuba oli puhdasta kultaa. Alkuperäisessä kun-nossa oleva terä oli miekkaseppä ECHIZEN KAMI NOBUHIDE:n vuonna 1866 tekemä. Va-rastossa oli myös useita haarniskoita ja haarniskojen osia sekä muuta samurairekvisiittaa. Osit-tain Fabergen kokoelmiin perustuva Eremitaasin tsubakokoelma jäi tosin tuolloin näkemättä, mutta silti vierailu oli todella mieleenpainuva. Näkemistäni vähäisistä kotimaisista kokoelmista on erityisesti jäänyt mieleen edesmenneen konsuli Berndt Zachariassenin japanilainen miekkakokoelma. Hän oli vuosien mittaan hankki-nut vain parasta mitä oli saatavilla, lähinnä tunnetun ruotsalaisen japanilaisiin miekkoihin eri-koistuneen antiikkikauppiaan Bo Lundgrenin välityksellä. Muistan erityisesti hienon tant n, jonka terä oli kaiverrettu siroin kanji-merkein täyteen runoja. Samaten muistan pitkän, kauniin terän erikoisessa tupla-shirasayassa: terää suojasivat kahdet ohuet hinokisuikaleet, jotka yhdessä terän kanssa sopivat työnnettäviksi varsinaiseen shirasayaan. Zachariassenin kokoelma oli Suomen olosuhteissa ainutlaatuisen korkeatasoinen. Sääli vain, että kokoelma hänen kuoleman-sa jälkeen vähitellen myytiin ulkomaille. Myös edesmenneellä merihistorioitsija Christoffer Ericssonilla oli Suomen oloissa mielenkiin-toinen pieni tsuba-kokoelma, joukossa muutama todella hieno tsuba. Tämä kokoelma myytiin sitten huutokaupassa eräälle suomalaiselle keräilijälle. Erityisen mielenkiintoista on ollut saada tutkia marsalkka Mannerheimin saamat kaksi japanilaista lahjamiekkaa sekä suomalaisten up-seerien toisen maailmansodan aikana saamat gunt -lahjamiekat.

Miekkatarjonta Suomessa Vuosien mittaan on käsieni kautta kulkenut suuri määrä japanilaisia miekkoja ja muuta samu-raikulttuuriin liittyvää aineistoa. Aina kun mahdollista olen pyrkinyt ottamaan oshigatan terän nakagosta, joten oshigatoja on kerääntynyt melkoinen pino. Oshigata-kokoelmasta voi olla paljon apua, mutta sen pitäisi olla jossakin systemaattisessa järjestyksessä! Valitettavasti Suomessa kuitenkin liikkuu aika vähän japanilaisia miekkoja. Muutamat miekois-ta kiinnostuneet asekauppiaat ovat olleet alalla kiitettävän aktiiviset. Ensiksi tulee tietenkin mie-leen edesmennyt Mikko Fagerström, joka oli kaikkien aseharrastajien tuntema. Hänen omista-mastansa Muskettigalleriasta Mechelininkadulta löytyi aina jotakin mielenkiintoista, tai ainakin siellä tapasi sinne kerääntyneitä asekeräilijöitä. Hän kävi säännöllisesti USA:ssa ja löysi sieltä melkein aina japanilaisia miekkoja kotiin tuotaviksi. Silloin oli herkkua käydä hänen putiikis-saan katsastamassa reissun saalista. Häneltä minäkin olen aikoinaan hankkinut useita miekkoja. Fagerströmin erikoisuus oli, että hän arvioi aina asiakkaansa tietotason, eikä suostunut myy-mään mitään ”roskaa” asiakkaalle, jonka vaatimustason hän tiesi olevan korkeampi. Tavallaan Fagerströmin seuraajat ovat olleet Helsingissä pitkään Fredrikinkadulla vaikuttanut Morion Antique antiikkiliike sekä eräs Paraisilta käsin toimiva alan harrastaja. Morion Anti-questa onnistuin esimerkiksi kerran ostamaan hyväkuntoisen ja harvinaisen gunton eli sotilas-

Hansha 2014-02

10

miekan. Sen kahvan kaarevuus lisääntyi vanhan tachin mallin mukaisesti huomattavasti kashi-raa kohti. On keräilijöitä, jotka katsovat halveksivasti gunt a eivätkä pidä sitä oikeana ”samuraimiekkana”. On kuitenkin muistettava, että se oli japanilaiselle upseerille yhtä rakas kuin katana samuraille konsanaan. Ja silloin tällöin gunt sta saattaa löytää vanhankin terän. The South Manchuria Railwy Companyn (”Mantetsu”) 1930/40-luvuilla teettämät K -A ISHIN MANTETSU -terät olivat sitä paitsi lyömäominaisuuksiltaan tieteellisten testien tulos ja vetävät hyvin vertojaan vanhoille terille. Onnistuin aikanaan vaihtamaan itselleni tällaisen terän Hollan-nista. Vielä täytyy mainita Ove Holmaston Pietarinkadulla 1970-luvulla pitämä Keräilyase-niminen kauppa. Häneltä ostin aikanaan upean Goto-tyylin tsuballa ja mitokorolla koristetun wakizashin. Terä oli vanha, mutta mumei. Koska japanilaisia miekkoja, kuten jo todettua, liikkuu Suomessa varsin vähän eikä niitä ole oikeastaan missään näytteilläkään, on varsin hankalaa tutkia ja saada oppia miekoista Suomessa. Ja jos miekkoja löytyy, ne ovat pääsääntöisesti huonokuntoisia. Hyväkuntoisia teriä näkee har-vemmin. Ja terä on kuitenkin miekan sielu. Vain käsittelemällä ”hands on” korkealaatuisia teriä hyvässä japanilaisessa kiillotuksessa on mahdollista oppia japanilaisen terän saloja. Näin ollen suomalainen keräilijä joutuu valitettavas-ti ensisijaisesti nojautumaan kirjallisuuteen. Onneksi nykyään löytyy paljon alan kirjallisuutta myös englannin kielellä. Tässä yhteydessä ei pidä unohtaa Timo Reenpään vuonna 1993 kirjoittamaa Japanin miekat, lyhyt mutta ihan kelvollinen alustus japanilaisiin miekkoihin. Lähdekirjallisuutta ei koskaan voi olla liian paljon. Myös Internetistä on nykyään paljon apua. Varsinkin siellä liikkuva kuva-aineisto on runsas ja hyvälaatuinen. Tänä päivänä Suomestakin löytyy pieni, mutta asialle vih-kiytynyt nihon-t ’osta kiinnostunut piiri, jonka varassa keräily ja alan tutkimus on. Eräs japanilaisiin miekkoihin liittyvä ilo onkin niiden tutkiminen. Minkä tyyppinen on hamon ja hada, mikä on koulukunta jne.? Löytyykö nakagosta tai tsubasta signeeraus? Mikäli löytyy, alkaa sen tutkiminen, onko signeeraus aito vai gimei? Tyydytys on suuri kun, pääsee selville kanji-merkeistä, mutta aina silloin tällöin joku merkki jää tunnistamatta. Silloin ei aina auta edes kääntyminen japanilaisen tuttavan puoleen, koska miekkaterminologia ja meissä käytetyt kanjit ja niiden ääntäminen ovat asiaan vihkiytymättömille outoja niin kuin vanhemmat tekstit yleensäkin. Nanakamado Shichij r

Japanilaiset miekat

keräilykohteena

www.nihontofinland.com

Hansha julkaisee tässä syksyllä 2013 pidetyn esitelmän esitysgrafiikan jokseenkin alkuperäisessä asussaan. Sisällön uudelleenasettelu lehtemme käyttämän pystysuuntaisen arkin

mukaisesti tuntui lähinnä haittaavan alkuperäisen asian välittymistä lukijalle, joten luovuimme sen yrittämisestä. Lämmin

kiitos anonyymina pysyttelevälle keräilijälle, joka ystävällisesti luovutti laatimansa aineiston käyttöömme.

11

Miksi kerään japanilaisia miekkoja?Tämän esityksen laatija aloitti japanilaisten miekkojen keräilyn kymmenisen vuotta sitten tajutessaan, minkälainen kauneus niiden teräkseen kätkeytyy. Verrattuna eurooppalaisten antiikkimiekkojen kuolleelta näyttävään harmaaseen pintaan nihonto on kuin loputonta hienovaraisten kuvioiden, värien ja valon vuoropuhelua. Signeerattu nihonto voi viedä ihailijansa matkalle kauas historiaan, tutkimaan terään liittyvien henkilöiden kohtaloita ja historiallisia tapahtumia. Nihonto oli aikanaan legendaarisen tehokas ja kestävä ase ja siten se on myös teknologinen ihme. Eikä pidä unohtaa, että nämä tekijältään suurta taitoa vaatineet, alkuperäiselle omistajalleen omaisuuden maksaneet satojen vuosien ikäiset taideteokset ovat tänä päivänä yllättävän kohtuuhintaisia – ainakin verrattuna suurten massojen suosimiin keräily- ja taide-esineisiin.

Meidän tulee olla kiitollisia niille sukupolville, jotka ovat huolehtineet siitä, että nämä taideteokset ovat säilyneet meidän päiviimme asti läpi sotien, myrskyjen, maanjäristysten ja tulipalojen. Meidän velvollisuutemme on siis suojella näitä korvaamattomia taide-esineitä myös tulevia sukupolvia ajatellen.

Miten keräilijä valitsee terän?

•Vain aito nihonto, oli se sitten Heian-kaudelta tai moderni gendaito •Mahdollisimman alkuperäinen ja virheetön kunto•Kaunis, tasainen hada •Kirkas, tasalaatuinen nioiguchi

•Shinto -terät mieluiten ubu eli alkuperäinen nakago on jäljellä.•1300-luvun tachit oletusarvoisesti o-suriage , eli signeeraus on katkaistu pois.•Yksittäinen ware ei ole paha juttu, mutta terä ei saa olla ”väsynyt ”(tsukare ) !•Pieni taistelusta peräisin oleva jälki, kirikomi on ok.•Terä, joka ei ole käyttökelpoinen aseena, ei myöskään ole keräilykohde!

12

Milloin kannattaa jättää väliin…

Terä saattaa olla menettänyt liikaa kaunista pintaterästä (kawagane)

Hagire on vaikea havaita

Shingane kawagane

Nakagonkunto ja patina ovat tärkeitä… missä hamachi

?

Hamon

Hamonin ei tarvitse olla erityisen monimutkainen tai erikoinen, vaan laatu ratkaisee; ajatellaan esimerkiksi Rai - tai Hizen -koulukunnan suguha -hamonia… Ne ovat arvostettuja siinä missä esimerkiksi Bizen choji hamonkin. Koto -terien hamon on usein elävämpi ja luontevampi kuin mitä uudemmissa töissä tapaa.

13

Hada

Teräksen pintakuvion tasalaatuisuus on hyvä indikaattori terän kunnosta.

Usein ominainen tietylle koulukunnalle.

Yksi terän kauneimmista ominaisuuksista.

Boshi

Boshin (kissakin karkaisun) tärkeyttä ei voi korostaa liikaa…

Vinkki: Midare hamon + ko-maru boshi = Shinto

Fukura ja ko-shinogi pitää olla samanmuotoiset!

14

Sugata

•Terän muodon, sugatan, tulee olla luonteva. Leveä mihaba yleensä kapeaa parempi.•Sugata kertoo kokeneelle keräilijälle terän iän.•Suriage eli terän lyhentäminen muuttaa muotoa.•Nihonto on taideteos; taideteoksen pitää herättää tunteita!

Nakago• Laadukkaassa terässä on aina

huolella viimeistelty nakago!• Nakagon patinan tulisi olla

tasaisen suklaanruskea.• Signeeratun terän, jolla ei ole

luotettavaa aitoustodistusta, kannattaa ajatella olevan gimei , kunnes toisin todistetaan!

• Ruma mei = 95% varmuudella gimei.

15

Miten keräilijä valitsee Koshiraen • Vanhaa rautaa tai uutta shakudoa …

Koshirae on pitkälti makuasia. Jos valinta kohdistuu ”uudempaan” (=1800-luvun) tuotantoon, olen ainakin itse hyvin kriittinen työn laadun, yksityiskohtien toteutuksen ja estetiikan suhteen. Kauniisti patinoitunut vanha teräs taas on toinen asia… pelkistetty voi olla kaunista.

Vanhan koshiraen hankinta jälkeenpäin on kallista arpapeliä. Todennäköisyys löytää terään sopiva tsuka ja saya on pienen lottovoiton luokkaa. Teettäminen kyllä onnistuu, mutta sijoitusta ei saa takaisin, jos terän joutuu myymään. Tsuba on toki helpommin vaihdettavissa.

Miten aloittaa keräilyharrastus

• Säästä vähintään 1000€ ja osta… lähdekirjallisuutta• Opiskele, kierrä museoissa ja tutustu toisiin keräilijöihin.• Linkkejä:

Keskustelupalsta:http://www.militaria.co.za/nmb/

Luotettavia nihonto-kauppiaita netissähttp://www.aoijapan.com/http://www.nihonto.us/http://www.nihontocraft.com/japanese_sword_home.htmlhttp://www.nihontoantiques.com/http://www.seiyudo.com/overseas.htmhttp://yakiba.com/

16