Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014

Etelä‐Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 I 1

Etelä-Pohjanmaan

hyvinvointikatsaus

2014


ETELÄ‐POHJANMAAN LIITTO

Etelä‐Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014

Julkaisu B:67 ISBN 978‐951‐766‐253‐6 (nide) ISBN 978‐951‐766‐254‐3 (verkkojulkaisu) ISSN 1239‐0607

Julkaisuvuosi 2014

www.epliitto.fi

Kannen kuva: Jussi Metsäpelto, Seinäjoen kaupunki


ESIPUHE, Asko Peltola ................................................................................. 1

YLEISTÄ ETELÄ‐POHJANMAAN VÄESTÖ‐KEHITYKSESTÄ JA NUORISTA, Marko Rossinen .................................................. 2

HYVINVOINTIJOHTAMINEN ETELÄ‐POHJANMAAN KUNNISSA: PÄÄMÄÄRÄNÄ KUNTALAISTEN HYVINVOINTI, TYÖVÄLINEENÄ SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS, Sanna Salmela ......................................................................... 37

POHJALAISMAAKUNTIEN HYVINVOINTIBAROMETRIN YLEISESITTELYÄ, Arto Rautajoki ................................................. 45

NUORET ETELÄ‐POHJANMAAN TYÖMARKKINOILLA, Timo Takala .................................................................................. 53

MITÄ TILASTOT, REKISTERIT JA KYSELYT KERTOVAT LASTEN JA NUORTEN SYRJÄYTYMISESTÄ? Tuija Leppäkoski & Eija Paavilainen ................................................................................................................................................................ 69

ETELÄPOHJALAISTEN NUORTEN NÄKEMYKSIÄ JA KOKEMUKSIA HYVINVOINNISTA SEKÄ HYVINVOINTIPALVELUISTA, Päivi Rinne & Anne Saarijärvi ........................................................................................................................................... 83

NUORTEN OHJAUS‐ JA PALVELUVERKOSTOT 2014, Annika Kattilakoski ....................................................................... 116

NUORISOTAKUU ‐ MISTÄ ON KYSE? Hannele Koivumäki ..................................... Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty.

AMMATTIKORKEAKOULUISTA VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN, Taru Mäki ............................................................ 126

PERUSKOULULAISTEN JA LUKIOLAISTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS SEKÄ SIIHEN YHTEYDESSÄ OLEVAT TEKIJÄT ETELÄ‐POHJANMAALLA, Leena Koivusilta, Arja Hyytiä & Hanne Kivimäki .................................................................... 134

ESIPUHE, Asko Peltola........................................................................................................................................................ 1

YLEISTÄ ETELÄ‐POHJANMAAN VÄESTÖKEHITYKSESTÄ JA NUORISTA, Marko Rossinen ................................................... 2

HYVINVOINTIJOHTAMINEN ETELÄ‐POHJANMAAN KUNNISSA: PÄÄMÄÄRÄNÄ KUNTALAISTEN HYVINVOINTI, TYÖVÄLINEENÄ SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS, Sanna Salmela ......................................................................... 37

POHJALAISMAAKUNTIEN HYVINVOINTIBAROMETRIN YLEISESITTELYÄ, Arto Rautajoki ................................................. 45

NUORET ETELÄ‐POHJANMAAN TYÖMARKKINOILLA, Timo Takala .................................................................................. 53

MITÄ TILASTOT, REKISTERIT JA KYSELYT KERTOVAT LASTEN JA NUORTEN SYRJÄYTYMISESTÄ? Tuija Leppäkoski & Eija Paavilainen ................................................................................................................................................................ 69

ETELÄPOHJALAISTEN NUORTEN NÄKEMYKSIÄ JA KOKEMUKSIA HYVINVOINNISTA SEKÄ HYVINVOINTIPALVELUISTA, Päivi Rinne & Anne Saarijärvi ........................................................................................................................................... 83

NUORTEN OHJAUS‐ JA PALVELUVERKOSTOT 2014, Annika Kattilakoski ....................................................................... 116

NUORISOTAKUU ‐ MISTÄ ON KYSE? Hannele Koivumäki .............................................................................................. 122

AMMATTIKORKEAKOULUISTA VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN, Taru Mäki ............................................................ 126

PERUSKOULULAISTEN JA LUKIOLAISTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS SEKÄ SIIHEN YHTEYDESSÄ OLEVAT TEKIJÄT ETELÄ‐POHJANMAALLA, Leena Koivusilta, Arja Hyytiä & Hanne Kivimäki .................................................................... 134

NUORTEN AJANKÄYTTÖ JA KULTTUURIHARRASTUKSET ETELÄ‐POHJANMAALLA, Leena Koivusilta & Anna‐Maria Tenojoki .......................................................................................................................................................................... 149

NUORA TUOTTAA PÄÄTTÄJILLE AJANKOHTAISTA TIETOA NUORTEN ELINOLOISTA, Anna‐Maria Tenojoki ................. 166

TUTKIMUSPALSTA, Juha Alarinta ................................................................................................................................... 171

LIITE: Hyvinvointikatsaus 2014 – tilastoliite, luettavissa osoitteessa: http://www.epliitto.fi/?page=hyvinvointikatsaus


ESIPUHE Nyt julkistettava Etelä‐Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 on ensimmäinen laatuaan. Kunnilla on merkittävä rooli suomalai‐sen hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen tuottajina ja järjestäjinä. Tässä katsauksessa pääpaino on kuntien hyvinvointipalveluihin liittyvässä tiedossa.

Hyvinvointipalveluihin kohdistuu kasvavia paineita, joiden taustalla ovat mm. väestön ikääntyminen ja siihen liittyvät taloudelli‐set vaikutukset, jotka vaikeuttavat palveluiden tuotantomahdollisuuksia. Samaan aikaan palvelutarpeet ovat kasvussa, mikä lisää entisestään palvelujen toimintaympäristöön liittyvän tiedon merkitystä.

Etelä‐Pohjanmaan liitto muodostuu 18 kunnasta. Maakunnan liiton yhtenä tehtävänä on arvioida ja seurata maakunnan ja sen osien kehitystä. Tämän katsauksen toivotaan myös auttavan eteläpohjalaisia kuntia lakisääteisten kunnallisten hyvinvointiker‐tomusten laadinnassa. Nämä kaksi tekijää ovat olleet keskeisinä syinä nyt julkistettavan hyvinvointikatsauksen synnylle.

Katsauksen erikoisteemaksi on valittu nuoret. Teemaa tarkastellaan useasta eri näkökulmasta, sekä määrällisen että laadullisen aineiston avulla. Tämän päivän nuoret ovat tulevaisuuden aikuisia, joilla on merkittävä vaikutus oman kuntansa ja maakuntansa kehitykseen.

Katsauksen kirjoittajina ovat olleet useat eri asiantuntijat, jotka tarkastelevat valittua teemaa mm. työmarkkinoiden, väestöra‐kenteen sekä nuorten hyvinvointipalveluja koskevien kokemusten kautta.

Etelä‐Pohjanmaan liitto kiittää kaikkia Etelä‐Pohjanmaan hyvinvointikatsauksen 2014 suunnitteluun ja laadintaan osallistuneita. Toivon lukijoilta aktiivista palautetta katsauksesta.

Seinäjoella 25.11.2014

Asko Peltola Maakuntajohtaja


Kunta‐asiamies Marko Rossinen, Etelä‐Pohjanmaan liitto

YLEISTÄ ETELÄ‐POHJANMAAN VÄESTÖ‐KEHITYKSESTÄ JA NUORISTA

Etelä‐Pohjanmaan väestönkehityksen yleispiirteitä

Etelä‐Pohjanmaalla asui vuoden 2013 lopulla yhteensä 193 977 henkeä. Vuoden aikana väkiluku kasvoi kolmessa maakunnan kunnassa, eli Seinäjoella, Ilmajoella ja Lapualla. Muissa kunnissa väkiluku pienentyi. Kokonaisuudessaan maakunnan väkiluku väheni 81 henkeä.

Keskipitkällä aikavälillä, eli vuosina 2009 ‐ 2013, väkiluku on kasvanut kolmessa Etelä‐Pohjanmaan kunnassa jokaise‐na edellä mainituista vuosista. Nämä kolme kuntaa ovat Seinäjoki, Ilmajoki ja Lapua. Kauhajoella ja Karijoella väestö‐kehitys on vaihdellut siten, että jonakin vuosina väkiluku on kasvanut, mutta toisina vähentynyt. Kaikissa muissa kun‐nissa väkiluku on vähentynyt jokaisena tarkastelujakson vuotena. Edellä mainittujen kolmen kunnan väestönkasvu on ollut maakunnan väkiluvun kasvun taustalla.


Kartta 1: Etelä‐Pohjanmaan kuntien väestönmuutokset vuosittain 2009 ‐ 2013.


Maakunnan kokonaisväkiluku oli vuoden 2008 lopulla 193 511 henkeä ja vuoden 2013 lopussa 193 977 eli vuosien 2009 ‐ 13 aikana väkiluvun lisäys maakunnassa on ollut noin 470 henkeä. Maakunnan väestönlisäyksen taustalla on valtaosin maahanmuutto, sillä kaikki Etelä‐Pohjanmaan kunnat ovat saaneet viime vuosina muuttovoittoa siirtolai‐suudesta, vaikka maahanmuutto muualle Suomeen on ollut tappiollista valtaosassa kunnista. Vuosina 2009 ‐ 2013 suhteellinen väestönkasvu on ollut suurinta Seinäjoella (7,4 %) ja väestö on vähentynyt suhteellisesti eniten Isojoella, eli 8,2 %.

Työikäisiä eli 15 ‐ 64‐vuotiaita asui vuoden 2013 lopulla Etelä‐Pohjanmaalla yhteensä 118 638 henkeä eli heidän osuutensa maakunnan väestöstä oli 61,2 %. Tämä oli maakunnistamme toiseksi pienin osuus. Alle 15‐vuotiaita asuk‐kaita Etelä‐Pohjanmaalla oli tuolloin noin 33 500 eli noin 17 prosenttia väestöstä. 65 vuotta täyttäneiden osuus oli 21,6 %. Maakunnistamme vain Uusimaa ja Pohjois‐Pohjanmaa olivat tilanteessa, että maakunnassa asui enemmän alle 15‐vuotiaita kuin 65 vuotta täyttäneitä asukkaita.

Vuosien 2009 ‐ 2013 aikana Seinäjoki oli ainoa maakunnan kunta, joka sai 15 ‐ 29‐vuotiaiden ikäryhmässä muutto‐voittoa. Kaikissa muissa kunnissa ikäryhmään kuuluvien muuttoliike oli tappiollista. Kaikista korkein negatiivinen net‐tomuutto suhteessa ikäryhmän väestöön oli Soinissa, Teuvalla ja Kuortaneella. Merkittävimpinä nuorten muuttoliik‐keen taustasyinä ovat opiskeluun, työhön ja perhe‐elämään liittyvät tekijät.

Nuoret eri ikäryhmissä ja vieraskieliset nuoret Etelä‐Pohjanmaalla sekä Tilastokeskuk‐sen väestöennuste 2012

Seuraavassa käsitellään nuorten väestöryhmiä, joilla tässä artikkelissa tarkoitetaan 15‐29‐vuotiaita henkilöitä.

Etelä‐Pohjanmaalla asui vuoden 2013 lopulla yhteensä 33 146 15 ‐ 29‐vuotiasta eli 17,1 % maakunnan väestöstä kuu‐lui tähän ikäryhmään. Koko maassa ikäryhmään kuului 994 351 henkilöä eli 18,2 % väestöstä.


Etelä‐Pohjanmaan kunnista suurimmat 15 ‐ 29‐vuotiaiden väestöosuudet olivat vuoden 2013 lopulla Seinäjoella (20,7 %), Kauhajoella (17,1 %) ja Lappajärvellä (16,6 %). Näissä kunnissa on huomattavan paljon oppilaitoksissa opiskelevia nuoria, minkä vuoksi nuorten osuus kuntien asukkaista on muodostunut korkeaksi. Pienimpiä tähän ikäryhmään kuu‐luvien väestöosuudet olivat Kuortaneella (12,3 %), Teuvalla (13,5 %) ja Isojoella (14,0 %).

Maakuntakeskus Seinäjoki oli ainoa Etelä‐Pohjanmaan kunnista, jossa 15 ‐ 29‐vuotiaiden ikäryhmään kuuluva yksi‐vuotisikäryhmä, eli 21‐vuotiaat, oli väkiluvultaan suurin ikäryhmä. Kaikissa muissa kunnissa suurimmat yksivuotisikä‐ryhmät kuuluivat vanhempiin ikäluokkiin ja koko maakunnassa ja maassa suurin ikäryhmä olivat 65‐vuotiaat.


Kartta 2: 15 ‐ 29‐vuotiaiden väestöosuus Etelä‐Pohjanmaalla kunnittain 31.12.2013, % väestöstä


Tilastokeskus laatii muutaman vuoden välein väestöennusteen, jossa esitetään ennuste Suomen tulevasta väestöke‐hityksestä ikäryhmittäin ja sukupuolen mukaan. Väestöennusteet ovat ns. demografisia trendilaskelmia, joissa laske‐taan mikä olisi alueen tuleva väestö, jos ennusteen laatimista edeltävien vuosien väestökehitys jatkuisi samanlaisena tulevaisuudessa.

Tilastokeskuksen vuoden 2012 väestöennusteen mukaan sekä päivähoito‐, esikoulu‐ ja peruskouluikäisten määrät kasvaisivat Etelä‐Pohjanmaalla vuosien 2014 ‐ 2017 aikana. Tämä tarkoittaa, että nuorten muodostamien lapsiper‐heiden palvelutarpeessa tapahtuisi hienoista kasvua.


Taulukko 1: Etelä‐Pohjanmaan väestö eräissä ikäryhmissä vuosina 2008, 2013 ja väestöennuste vuodelle 2018 (tilan‐ne 31.12)


Kun tarkastellaan tarkemmin Tilastokeskuksen vuoden 2012 väestöennustetta, havaitaan, että 15‐29‐vuotiaiden ikä‐ryhmän sisällä ennustetussa väestökehityksessä Etelä‐Pohjanmaan osalta on melko suuria eroja. Ennuste on esitetty oheisessa taulukossa 2.

Nuorempien, eli 15 ‐ 19‐vuotiaiden ja 20 ‐ 24‐vuotiaiden ikäryhmät, pienenisivät Etelä‐Pohjanmaalla kokonaisuudes‐saan ja näin tapahtuisi myös valtaosassa kunnista. Sen sijaan 25 ‐ 29‐vuotiaiden ikäryhmän koko kasvaisi maakunnal‐lisesti ja 12:ssa Etelä‐Pohjanmaan kunnassa.

Nuorten ikäluokkien koon kehityksessä olisi ennusteen mukaan kuitenkin huomattavat erot eri kuntien välillä. Viides‐sä kunnassa kaikki kolme edellä mainittua nuorten ikäryhmää pienenisivät, mutta kolmessatoista kunnassa niiden koon kehitys olisi vaihtelevaa. Lapua olisi maakunnan ainoa kunta, jossa kaikkien kolmen edellä mainitun ikäluokan koko kasvaisi.


Taulukko 2: 15‐29‐vuotiaiden ikäryhmä Etelä‐Pohjanmaalla vuonna 2011 ja Tilastokeskuksen väestöennuste vuodelle 2018.

Etelä‐Pohjanmaalla asui vuoden 2013 lopussa 3 460 vieraskielistä henkilöä. Vieraskielisellä tarkoitetaan sellaista hen‐kilöä, jonka äidinkielenä on joku muu kieli kuin suomi, ruotsi tai saamen kielet. Koko maassa vieraskielisiä asui tuol‐loin noin 289 000, eli lähes saman verran kuin oli ruotsinkielistä väestöä. Etelä‐Pohjanmaalla vieraskielisiä oli 1,8 pro‐senttia väestöstä ja koko maassa osuus oli 5,3 prosenttia. Vieraskielisen väestön osuus oli Etelä‐Pohjanmaalla tuolloin maakunnistamme pienin. Korkein maakunnittainen vieraskielisen väestön osuus oli Uudellamaalla, 10 prosenttia.


Vieraskielisten osuus eri ikäryhmissä vaihtelee. Vaikka Etelä‐Pohjanmaalla oli vieraskielisiä 1,8 % väestöstä, oli vieras‐kielisten osuus väestöstä tätä suurempi 15 ‐ 49‐vuotiaiden keskuudessa. Korkein vieraskielisten osuus oli 25 ‐ 29‐vuotiaiden ryhmässä, eli 5.0 prosenttia.

15 ‐ 29‐vuotiaiden ikäryhmästä vieraskielisiä oli Etelä‐Pohjanmaalla yhteensä 1 035 henkeä eli 3,1 % ikäryhmän väes‐töstä. Koko maassa vieraskielisiä oli tässä ikäryhmässä 73 460 henkeä eli 7,4 % ikäryhmään kuuluvista. Kuviossa 1 esitetään ikäryhmittäin vieraskielisen väestön osuudet Etelä‐Pohjanmaan ja koko maan väestöstä vuoden 2013 lopul‐la.


Kuvio 1: Vieraskielisen väestön osuus ikäryhmittäin Etelä‐Pohjanmaalla ja koko maassa 31.12.2013, % ikäryhmästä.


Työikäisten eli 15 ‐ 64‐vuotiaiden osuus vieraskielisestä väestöstä on huomattavasti korkeampi kuin suomenkielisestä väestöstä. Vuoden 2013 lopulla vieraskielisistä oli työikäisiä Etelä‐Pohjanmaalla 83,5 %, mutta suomenkielisistä työ‐ikäisten osuus oli 60,7 % ja koko väestöstä 61,2 %.

Etelä‐Pohjanmaalla työikäisten osuus vieraskielisestä väestöstä oli maakuntiemme korkein. Tätä selittänee, että vie‐raskieliset muuttavat huomattavassa määrin työperäisten syiden takia maakuntaan (työtehtävinä ovat esim. turkis‐tarhaus ja maatalouslomitus).

Vuoden 2013 lopulla vieraskielisen väestön osuus 15 ‐ 29‐vuotiaasta väestöstä oli siis Etelä‐Pohjanmaalla 3,1 prosent‐tia ja koko maassa 7,4 prosenttia. Kunnittain tarkasteltuna Lappajärvi oli kuitenkin selkeä poikkeus, sillä siellä vieras‐kielisen väestön osuus koko ikäryhmään suhteutettuna oli ainoana Etelä‐Pohjanmaan kuntana kansallista tasoa kor‐keampi, ollen 13,9 prosenttia ikäryhmän väestöstä. Lappajärven suurta osuutta selittänevät sekä kunnassa olevat vieraskieliset opiskelijat että maa‐ ja metsätaloustöissä työskentelevät vieraskieliset työntekijät. Koko maan vieras‐kielisestä väestöstä enemmistö on miehiä (51 %) ja näin on myös Etelä‐Pohjanmaalla.


Kuvio 2: Vieraskielisen väestön osuus 15‐29‐vuotiaiden ikäryhmästä Etelä‐Pohjanmaalla 31.12.2013, %


Nuorten perheet

Seuraavassa käsitellään nuorten perheitä. Lapsiperheellä tarkoitetaan tässä tekstissä perhettä, johon kuuluu vähin‐tään yksi kotona asuva alle 18‐vuotias lapsi.

Vuoden 2013 lopulla Etelä‐Pohjanmaalla oli kaikkiaan 20 436 lapsiperhettä. Lapsiperheitä oli tuolloin 38,1 % maa‐kunnan kaikista perheistä. Kunnallisesti lapsiperheiden osuus oli suurin Ilmajoella, jossa lähes 42 % perheistä oli lap‐siperheitä. Myös Seinäjoella ja Lapualla lapsiperheitä oli hieman yli 40 % kaikista perheistä. Matalimmat lapsiperhei‐den osuudet olivat Lappajärvellä (26,6 %) ja Karijoella (29,7 %).


Kartta 3: Lapsiperheiden osuus kaikista perheistä Etelä‐Pohjanmaalla 31.12.2013, %


Etelä‐Pohjanmaalla lapsiperheiden keskimääräinen lapsimäärä on 1.95, kun mukaan lasketaan asunnossa asuvat alle 18‐vuotiaat lapset. Lapsiperheiden keskimääräinen lapsimäärä on suurin Alajärvellä (2,30) ja pienin Karijoella (1,76). Hieman yli 39 prosenttia maakunnan lapsiperheistä on yksilapsisia ja vähintään kolmen lapsen perheitä on 23,4 pro‐senttia. Suhteellisesti eniten monilapsisia perheitä on Alajärvellä (64,1 %) ja Jalasjärvellä (63,8 %). Monilapsiset per‐heet olivat lapsiperheiden enemmistönä kaikissa eteläpohjalaiskunnissa.

Yksinhuoltajaperheitä maakunnan lapsiperheistä on 16,4 %. Yksinhuoltajaperheiden osuus lapsiperheistä on suurin Kauhajoella (19,6 %) ja Ähtärissä (19,4 %) sekä pienin Soinissa (8,0 %) ja Evijärvellä (9,0 %).


Kuvio 3: Monilapsisten ja yksinhuoltajaperheiden osuus lapsiperheistä alueittain 31.12.2013, %


Etelä‐Pohjanmaalla on kansallisesti vertaillen melko vähän yksinhuoltajaperheitä. Vuoden 2013 lopulla yksinhuolta‐japerheiden osuus lapsiperheistä oli Etelä‐Pohjanmaalla maakuntiemme kolmanneksi pienin, Pohjanmaan ja Keski‐Pohjanmaan jälkeen.

Elatustukea saaneiden lasten osuus oli vuonna 2013 Etelä‐Pohjanmaalla 8,8 % 0 ‐ 17‐vuotiaista lapsista. Maakunnalli‐nen osuus on ollut vuosien 2000 ‐ 2013 aikana jokaisena vuotena matalampi kuin Suomen keskimääräinen osuus, joka vuonna 2013 oli 9,4 % 0 ‐ 17‐vuotiaista. Suhteessa ikäryhmään elatustukea saaneiden osuudet olivat Etelä‐Pohjanmaalla tuolloin korkeimmat Kurikassa (11,5 %), Ähtärissä ja Kauhajoella (kummassakin 10,4 %). Matalimmat osuudet olivat Lappajärvellä (5,1 %), Evijärvellä (5,7 %) ja Kuortaneella (6,1 %). Elatustukea maksettiin vuonna 2013 Etelä‐Pohjanmaalla 6,12 miljoonaa euroa. Vuoteen 2008 verrattuna maksetun elatustuen määrä oli noin 46 prosent‐tia korkeampi.

Monilapsisten perheiden osuus lapsiperheistä on Etelä‐Pohjanmaalla melko suuri. Vuoden 2013 lopulla monilapsis‐ten perheiden osuus lapsiperheistä oli Etelä‐Pohjanmaalla maakunnistamme kolmanneksi suurin Pohjois‐Pohjanmaan ja Keski‐Pohjanmaan jälkeen.

Lapsiperheiden lukumäärä on pidemmällä aikavälillä laskenut. Vuoden 2003 lopulla Etelä‐Pohjanmaalla oli lapsiper‐heitä 22 100, mutta kymmenen vuotta myöhemmin niiden määrä oli vähentynyt 7,5 %. Koko maassa lapsiperheiden määrä vähentyi samalla jaksolla 3,3 %. Lapsiperheiden lukumäärä vähentyi tämän jakson aikana jokaisessa Etelä‐Pohjanmaan kunnassa Seinäjokea, Ilmajokea ja Lapuaa lukuun ottamatta. Näissä kolmessa kunnassa lapsiperheiden määrä kasvoi, suhteellisesti eniten Seinäjoella eli 6,7 %. Edellä mainitun jakson aikana lapsiperheiden lukumäärä vä‐hentyi suhteellisesti eniten Lappajärvellä (‐ 34,5 %), Soinissa (‐ 32,2 %) ja Karijoella (‐ 27,5 %).


Nuoret koulutuksessa

Vuosien 2008 ‐ 2012 aikana hieman yli puolet peruskoulunsa päättäneistä (50,3 ‐ 52,1 %) on Etelä‐Pohjanmaalla ha‐kenut ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen. Lukiokoulutukseen hakeneita on ollut hieman vähemmän (47,7 ‐ 48,8 % peruskoulun päättäneistä). Etelä‐Pohjanmaa poikkeaa tässä suhteessa koko maan keskimääräisestä tilantees‐ta, sillä kansallisesti lukiokoulutukseen on ollut enemmän ensisijaisia hakijoita kuin ammatilliseen koulutukseen.

Sukupuolten välillä on merkittäviä eroja koulutukseen hakeutumisessa. Vuonna 2012 Uusimaa oli esimerkiksi ainoa maakunta, jossa lukiokoulutukseen oli miesten keskuudessa enemmän ensisijaisia hakijoita kuin oli ammatilliseen koulutukseen. Muissa maakunnissa ammatillinen koulutus oli lukiokoulutusta suositumpi hakukohde miesten kes‐kuudessa. Naisten keskuudessa lukiokoulutus oli puolestaan tuolloin kaikissa maakunnissa suositumpi hakukohde kuin ammatillinen koulutus.

Vuonna 2012 Etelä‐Pohjanmaalla peruskoulunsa päättäneiden miesten keskuudessa haettiin enemmän jatko‐opintoihin ammatilliseen koulutukseen kuin lukioon. Naisten keskuudessa lukioihin haettiin enemmän kuin ammatil‐liseen koulutukseen. Ammatillisen ja lukiokoulutuksen suosiossa on alueellisia eroja, joita kuvataan kartassa numero 4.


Kartta 4: Kumpaan peruskoulun 9‐luokan vuonna 2012 päättäneet hakivat enemmän (ensisijaiset hakijat), lukiokoulu‐tukseen vai ammatilliseen koulutukseen?


Etelä‐Pohjanmaan ammatillisessa opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa (OPS‐perusteinen koulutus) aloitti perustutkinnon suorittamisen vuonna 2012 yhteensä 2 179 opiskelijaa. Eniten aloittaneita oli tekniikan ja liikenteen alan opinnoissa, 967 opiskelijaa. Vuosina 2008 ‐ 2012 ammatillisessa koulutuksessa aloittaneiden määriä on kuvattu tarkemmin taulukossa 2.

Taulukko 3: Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen uudet opiskelijat Etelä‐Pohjanmaalla 2008 ‐ 2012

Vuonna 2012 Etelä‐Pohjanmaalla päätti peruskoulun 9. luokan 2 316 henkeä. Heistä ammatillisessa peruskoulutuk‐sessa jatkoi opintojaan 48,3 prosenttia ja lukiokoulutuksessa 46,8 prosenttia. 4,9 prosenttia ei jatkanut opintojaan välittömästi. Niiden osuus, jotka eivät jatkaneet opintojaan heti, oli maakunnista pienin.


Kuvio 4: Niiden peruskoulunsa vuonna 2012 päättäneiden 9‐luokkalaisten osuus, jotka eivät jatkaneet tutkintotavoit‐teista opiskelua heti peruskoulun jälkeen, %


Lukiokoulutuksessa aloitti vuonna 2012 yhteensä 1 167 opiskelijaa. Heistä nuorten opetussuunnitelman mukaisessa koulutuksessa aloittaneita oli 97 %. Uusista aloittaneista lukion opiskelijoista oli naisten osuus 58,5 prosenttia.

Kuvio 5: Lukiokoulutuksen uudet opiskelijat nuorten opetussuunnitelman mukaisessa koulutuksessa Etelä‐Pohjanmaalla 2004 ‐ 2012

Suhteellisesti eniten lukiokoulutukseen sijoittuivat Lappajärvellä opintonsa päättäneet peruskoululaiset. Heistä lähes 69 % pääsi lukiokoulutukseen. Ammatillisessa koulutuksessa opintojaan jatkoivat heti valmistumisen jälkeen suhteel‐lisesti eniten Kurikassa valmistuneet peruskoululaiset, joista lähes 59 prosenttia jatkoi opiskelua ammatillisessa kou‐


lutuksessa. Alavudella oli suhteellisesti eniten niitä peruskoululaisia, jotka eivät välittömästi valmistumisensa jälkeen jatkaneet opiskelua. Heitä oli 13 prosenttia Alavuden 9‐luokkalaisista.

Etelä‐Pohjanmaan 9‐luokkalaiset sijoittuivat siis kansallisesti verrattuna erittäin hyvin heti peruskoulun jälkeisiin jat‐ko‐opintoihin. Isojoella ja Kuortaneella oli jopa se tilanne, että kaikki peruskoulun 9‐luokkalaiset pääsivät jatkamaan heti peruskoulun jälkeen opintojaan. Kartta 4 kuvaa vuonna 2012 Etelä‐Pohjanmaalla 9. luokan päättäneiden sijoit‐tumista heti peruskoulun jälkeen alkaneeseen koulutuksen.


Kartta 5: Etelä‐Pohjanmaalla vuonna 2012 peruskoulun 9. luokan päättäneiden välitön sijoittuminen jatko‐opintoihin, mihin sijoituttiin eniten


On huomattava, että eri koulutuksiin hakeutuneiden ja sijoittuneiden määrissä on vuosittaisia vaihteluita ja että osa peruskoulun päättäneistä ei välittömästi peruskoulun päättämisen jälkeen hae lukioon tai ammatilliseen koulutuk‐seen.

Seuraavassa tekstissä käsitellään opiskelijamääriä ja nuorten sijoittumista suoritetun koulutuksen jälkeen. Tekstin laadintaa varten ei ole ollut saatavilla ikäryhmittäisiä tietoja siitä, kuinka paljon tietyn ikäisiä nuoria on valmistunut koulutuksesta tai sijoittunut sen jälkeen jollekin tietylle maantieteelliselle alueelle. Koska lukioista, ammatillisesta koulutuksesta ja korkeakoulutuksesta valmistuneista valtaosa on alle 30‐vuotiaita, on tässä tekstissä oletuksena yleis‐tys, että sijoittumista ja valmistumista koskevat tiedot koskevat huomattavassa määriä myös nuoria. Tekstissä keski‐tytään ammatilliseen peruskoulutukseen, joka on suoritettu perustutkintona.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Etelä‐Pohjanmaalla oli vuonna 2012 yhteensä 5 721 opiskelijaa opetussuunnitel‐maperusteisessa (OPS‐perusteinen) ammatillisessa peruskoulutuksessa. Opiskelijoista oli miehiä 3 014 eli heitä oli vajaat 53 prosenttia opiskelijoista. Opiskelijoita oli eniten tekniikan ja liikenteen alalla, hieman alle 2 700. Toiseksi eniten opiskelijoita oli sosiaali‐, terveys‐ ja liikunta‐alalla, 908. Ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärät ovat viime vuosina vähentyneet jonkun verran: esimerkiksi vuonna 2008 opiskelijoita oli Etelä‐Pohjanmaalla 5 771. Suhteellisesti eniten opiskelijamäärät ovat vähentyneet vuosina 2008 ‐ 2013 luonnontieteiden alalla (‐ 20 %) ja kulttuurialalla (‐ 14 %). Opiskelijamäärät ovat kasvaneet eniten sosiaali‐, terveys‐ ja liikunta‐alalla (18 %) sekä luonnonvara‐ ja ympäristö‐alalla (14 %).


Taulukko 4: Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat Etelä‐Pohjanmaalla 2008 ‐ 2012


OPS‐perusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettiin Etelä‐Pohjanmaalla vuonna 2012 yhteensä 1 710 tutkintoa. Eniten tutkintoja suoritettiin tekniikan ja liikenteen alalla, 765. Taulukko 5 kuvaa viime vuosina suoritettu‐jen tutkintojen määrien kehitystä.

Taulukko 5: Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnot Etelä‐Pohjanmaalla 2008 ‐ 2012


Niistä, jotka olivat vuonna 2008 suorittaneet Etelä‐Pohjanmaalla ammatillisen toisen asteen tutkinnon, oli työllisinä vuoden 2011 lopulla 70,6 % eli hieman vähemmän kuin oli kansallinen keskiarvo (72,0 %). Valmistuneiden työllisyy‐teen vaikuttavat mm. alueella olevat työllistymismahdollisuudet sekä heidän sijoittumisensa eri alueille tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Kuvio 6: Toisen asteen ammatillisen tutkinnon vuonna 2008 suorittaneiden työllisyysaste vuoden 2011 lopulla, tutkin‐non suoritusmaakunnan mukaan, %


Ammatillisen peruskoulutuksen vuonna 2008 Etelä‐Pohjanmaalla suorittaneista oli vuoden 2011 lopulla työllistynyt Etelä‐Pohjanmaalle 73,3 %. Maakunnittaiset työllistymisasteet tutkinnon suorittamismaakuntaan vaihtelivat tuolloin välillä 54,2 % (Kainuu) ‐ 93,9 % (Ahvenanmaa).

Etelä‐Pohjanmaalla tutkinnon suorittaneiden työllisten sijoittumisessa Etelä‐Pohjanmaalle oli alakohtaisia eroja, joita kuvataan tarkemmin kuviossa 6. Suurin valmistumismaakuntaan työllistyneiden osuus oli yhteiskuntatieteiden, liike‐talouden ja hallinnon alalla ja pienin kulttuurialalla.

Kuvio 7: Toisen asteen ammatillisen perustutkinnon vuonna 2008 Etelä‐Pohjanmaalla suorittaneiden työllistymis‐maakunta vuoden 2011 lopulla, % tutkinnon suorittaneista (OPS‐perusteinen koulutus)


Etelä‐Pohjanmaan vuoden 2012 ylioppilaista suurin osa (53,9 %) ei jatkanut heti valmistumisensa jälkeen välittömästi tutkintotavoitteista opiskelua. Niistä, jotka jatkoivat heti opiskelua, useimmat jatkoivat opiskelua ammattikorkeakou‐lutuksessa sekä yliopistokoulutuksessa. Opiskeluaan välittömästi jatkavien osuus oli Etelä‐Pohjanmaalla maakunnista kolmanneksi korkein Pohjanmaan ja Keski‐Pohjanmaan jälkeen.

Kuvio 8: Vuoden 2012 ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko‐opintoihin, % ylioppilaista.


Nuorten koulutustaso

Vaikka Etelä‐Pohjanmaan koko väestön koulutustaso on kansallisesti matala, ovat maakunnan nuoret suorittaneet maan tasoa useammin perusasteen jälkeisiä tutkintoja. Vuoden 2013 lopulla tutkintoja suorittaneiden osuus koko väestöstä oli Etelä‐Pohjanmaalla 66,8 %, mutta 20 ‐ 29‐vuotiaiden osalta osuus oli 86,8 %. Etelä‐Pohjanmaan kunnis‐sa tutkintoja suorittaneiden osuus ikäryhmästä vaihteli em. ajankohtana 80,1 ‐ 90,3 prosentin välillä.

Kartta 6: Perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuus 20 ‐ 29 ‐vuotiaasta väestöstä 31.12.2013,

%


Ikäryhmän tutkintoja suorittaneiden enemmistö oli miehiä: heitä oli 52,1 prosenttia tutkinnon suorittaneista. Miehet olivat enemmistönä vain pelkän perusasteen koulutuksen suorittaneiden ryhmässä sekä keskiasteen tutkinnon suo‐rittaneissa. Sen sijaan korkea‐asteen tutkintoja suorittaneista naisia oli noin 67 % niistä, jotka asuivat Etelä‐Pohjanmaalla ja olivat suorittaneet korkea‐asteen tutkinnon korkeimpana koulutuksena.

Kuvio 9: Miesten ja naisten osuudet Etelä‐Pohjanmaalla koulutuksen mukaan 20 ‐ 29‐vuotiaista 31.12.2013, % ryh‐mästä


Koko väestön ja myös nuorten koulutustaso on kehittynyt nousujohteisesti. Kuviosta 6 ilmenee, millaista kehitys on ollut vuosien 2000 ‐ 2013 aikana. Vuoden 2013 lopulla 13,2 % ikäryhmään kuuluvista oli suorittanut korkeimpana koulutuksena perusasteen koulutuksen, noin 70 % keskiasteen koulutuksen ja 16,6 % korkea‐asteen koulutuksen.

Kansallisessa vertailussa voidaan todeta, että Etelä‐Pohjanmaan 20 ‐ 29 ‐vuotias väestö on suorittanut suhteellisesti paljon perusasteen jälkeisiä tutkintoja: perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuus oli maakuntiemme toi‐seksi korkein tässä ikäryhmässä (86,8 %) Pohjois‐Karjalan jälkeen.

Kuvio 10: Etelä‐Pohjanmaan 20‐29‐vuotiaan väestön koulutustaso 2000 ‐ 2013 (31.12), % ikäryhmästä


Lähteet:

Tilastokeskus, koulutukseen hakeutuminen: http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/kou/khak/khak_fi.asp

Tilastokeskus, oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot: http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/kou/opiskt/opiskt_fi.asp

Tilastokeskus, perheet: http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/vrm/perh/perh_fi.asp

Tilastokeskus, Sijoittumispalvelu: http://www.stat.fi/tup/sijoittumispalvelu/index.html

Tilastokeskus, vuoden 2012 väestöennuste: http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/vrm/vaenn/vaenn_fi.asp

Tilastokeskus, väestön koulutusrakenne: http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/kou/vkour/vkour_fi.asp

Tilastokeskus, väestörakennetilastot: http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/vrm/vaerak/vaerak_fi.asp


Projektipäällikkö Sanna Salmela, Terveempi Pohjois‐Suomi 2 ‐hanke, Pohjois‐Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

HYVINVOINTIJOHTAMINEN ETELÄ‐POHJANMAAN KUNNISSA: PÄÄMÄÄRÄNÄ KUNTALAISTEN HYVINVOINTI, TYÖVÄLINEENÄ SÄHKÖINEN HYVIN‐VOINTIKERTOMUS Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen on niin kuntalaisten kuin kunnankin etu. Vastuu hyvinvoinnin edistämisestä tulee kuulumaan jatkossa yhä selvemmin kunnalle ja sen kaikille toimialoille (mm. tuleva kuntalaki). Poikkihallinnolli‐sessa yhteistyössä ollaankin ottamassa askeleita kohti käytännönläheistä poikkitoiminnallista yhdessä tekemistä.

Epäilevät Tuomaat sanovat, että ainahan kuntalaisten hyvinvointia on edistetty. Tuomaat ovat oikeassa. Tavoitteena onkin, että hyvinvointia edistävä työ tehdään jatkossa aiempaa suunnitelmallisemmin, tavoitteellisemmin ja lä‐pinäkyvämmin. Näin ollen sitä myös seurataan ja arvioidaan kuten kunnan talouttakin. Aiemmin on valitettavan usein käynyt niin, että jos hyvinvointitavoitteita on ylipäätään asetettu, myöhemmin ei ole järjestelmällisesti arvioitu sitä, mitä todella tehtiin ja millaisia vaikutuksia saatiin aikaiseksi.


Sähköistä hyvinvointikertomusta käytetään Etelä‐Pohjanmaallakin

Sähköinen hyvinvointikertomus on internetissä toimiva kuntien tiedolla johtamisen työväline (www.hyvinvointikertomus.fi). Työväline tukee hyvinvoinnin kytkemistä kunnan toiminnan ja talouden suunnitte‐luun, seurantaan ja arviointiin erityisesti strategisella tasolla. Etelä‐Pohjanmaan kunnista jo yhdeksän kuntaa on jul‐kaissut työvälineellä valmistellun hyvinvointikertomuksen (Alajärvi, Evijärvi, Isojoki, Jalasjärvi, Kauhajoki, Lappajärvi, Lapua, Seinäjoki, Teuva). Lisäksi valmistelu on kesken tai on ainakin alkuvuonna 2014 ollut kesken Ilmajoella, Karijoel‐la, Kurikassa ja Ähtärissä. Valtakunnallisesti työvälinettä käyttää 78 prosenttia Manner‐Suomen kunnista.

Sähköinen hyvinvointikertomus on tarkoitettu lakisääteisen hyvinvointikertomuksen valmisteluun. Se helpottaa kun‐talaisten hyvinvointia kuvaavan tiedon kokoamista, tulkintaa ja raportointia sekä hyvinvoinnin edistämisen suunnitte‐lua ja seurantaa. Työvälineen avulla abstrakti ja laaja hyvinvoinnin käsite hahmottuu kokonaisuutena ja konkreettisi‐na mittareina. Työväline näyttää automaattisesti tietoa kuntalaisten osallisuudesta, turvallisuudesta, toimeentulosta, asumisesta ja ympäristöstä, opiskelusta ja työstä, terveydestä ja toimintakyvystä, tasa‐arvosta ja oikeudenmukaisuu‐desta, henkisestä hyvinvoinnista ja palveluista.

Sähköisessä hyvinvointikertomuksessa on hyödynnetty jo olemassa olevia, valtakunnallisista tietojärjestelmistä löy‐tyviä mittareita. Näin ollen työvälineen mittareita kannattaakin tarkastella peilinä, joka kuvastaa valtakunnallisten tietojärjestelmien antia hyvinvointinäkökulmasta katsottuna. Yhteen kerättyjen, konkreettisten mittareiden seurauk‐sena hyvinvoinnin edistäminen aletaan nähdä myös konkreettisina, mitattavissa olevina toimenpiteinä.

Hyvinvointiryhmien ja valtuutettujen kokemuksia kartoitettu

Kuntiin on perustettu viime vuosina useimmiten kaikkien toimialojen edustajista muodostuvia hyvinvointiryhmiä. Ryhmä vastaa hyvinvointikertomuksen valmistelusta, jonka aikataulutus tulee sisällyttää kunnan toiminta‐ ja talous‐


suunnittelun ja päätöksenteon vuosikelloon. Suuntaa‐antavat valmisteluvaiheet, vuosikellorytmitys ja paljon käytän‐nönläheistä materiaalia on saatavilla Internetistä löytyvästä toimintamallista (www.innokyla.fi/web/malli784775).

Maaliskuussa 2014 kuntien valtuutetuille ja hyvinvointiryhmien jäsenille lähetettiin kyselyt, joihin vastasi kaikkiaan 1237 valtuutettua ja 647 hyvinvointiryhmän jäsentä. Etelä‐Pohjanmaalta kyselyyn vastasi 53 valtuutettua 13 kunnas‐ta ja 30 hyvinvointiryhmän jäsentä 12 kunnasta. Tässä artikkelissa esitellään poimintoja Etelä‐Pohjanmaan tuloksista ja verrataan niitä koko maan tuloksiin. Tuloksia tulkitessa on hyvä muistaa, että vastanneiden määrä on varsin pieni. Vastanneet henkilöt ovat todennäköisesti olleet kiinnostuneita hyvinvoinnin edistämisestä, mikä osaltaan vääristää tuloksia.

Ilmapiiri ja yhteistyö Etelä‐Pohjanmaan vahvuutena

Etelä‐Pohjanmaan kunnissa lähtökohdat poikkitoiminnalliselle yhteistyölle ovat erinomaiset. Kyselyn tulosten (kuvio 1) mukaan eri asiantuntijoiden osaamisen arvostaminen, myönteinen ilmapiiri ryhmän kokoontumisten aikana ja sisäisen yhteistyön onnistuminen ja riittävyys ovat paremmalla tasolla kuin koko maassa keskimäärin. Suurin osa vas‐taajista (80 %) piti ryhmää tarpeellisena tai melko tarpeellisena. Tästä huolimatta jäsenten sitoutuminen ryhmän toimintaan on hieman keskimääräistä heikompaa.


Kuvio 1. Kuntien hyvinvointiryhmien jäsenten kokemuksia ryhmän toiminnasta.

Sitoutumista voi heikentää se, että vain 43 % eteläpohjanmaalaisista vastaajista piti hyvinvointiryhmän tehtävänku‐vaa selkeänä tai melko selkeänä. Vain 20 % vastasi, että ryhmän tehtävät on kuvattu kirjallisesti ja että ne ovat ajan tasalla. Yli 10 % kaipasi tehtävänkuvien päivitystä ja 30 % tehtävien kirjallista kuvaamista suullisen keskustelun lisäksi. Yllättävää oli, että 10 % vastasi, että ryhmän tehtäviä ei ole kuvattu kirjallisesti eikä niistä ole keskusteltu.


Kiinnostusta on, aikaa ei

Suurin osa (70 %) Etelä‐Pohjanmaalta vastanneista piti omaa tehtävänkuvaansa hyvinvointiryhmän jäsenenä selkeä‐nä tai melko selkeänä. Omaa rooliaan ryhmässä piti tarpeellisena tai melko tarpeellisena 83 % vastaajista. Yli 60 % koki, että oma kiinnostus ja sitoutuminen ryhmän toimintaan ovat hyviä tai melko hyviä. Huomionarvoista on, että vain kolmannes Etelä‐Pohjanmaalta vastanneista koki aikaresurssiensa olevan riittävät tai melko riittävät ryhmän tehtävien hoitamiseen. Tulokset ovat samaa tasoa kuin kunnissa keskimäärin.

Keskimäärin alle puolet Etelä‐Pohjanmaan hyvinvointiryhmien jäsenistä koki ryhmään liittyvien tehtävien olevan helppoja tai melko helppoja. Noin puolet hyvinvointiryhmien jäsenistä ja 79 % valtuutetuista koki tarvitsevansa hy‐vinvointijohtamiseen liittyvää koulutusta. Monet kokevat vaikeaksi vaikutusten ennakkoarviointi ‐menetelmän käy‐tön ja hyvinvointikertomuksen kytkemisen kunnan toiminnan ja talouden suunnitteluun.

Sekä valtuutettujen että hyvinvointiryhmien jäsenten arvion perusteella hyvinvointikertomusten kytkeytyminen kun‐nan toiminnan ja talouden suunnitteluun toteutuu Etelä‐Pohjanmaalla koko maata heikommin (kuvio 2). Eteläpoh‐janmaalaisista hyvinvointiryhmien jäsenistä vain kolmannes koki, että vastaajan edustaman tahon toiminnan suun‐nittelussa hyvinvointikertomusta hyödynnetään hyvin tai melko hyvin. Toiminnan toteutuksessa ja arvioinnissa hy‐vinvointikertomusta arvioitiin hyödynnettävän vielä heikommin kuin toiminnan suunnittelussa.


Kuvio 2. Valtuutettujen ja hyvinvointiryhmien jäsenten näkemykset siitä, miten hyvinvointikertomus kytkeytyy kunnan toiminnan ja talouden suunnitteluun.

Hyvinvointijohtamista kuvaavat periaatteet näyttäisivät kyselyn perusteella toteutuvan Etelä‐Pohjanmaan hyvinvoin‐tiryhmien jäsenten mielestä selkeästi heikoimmin ja valtuutettujen mielestä hieman heikommin kuin kaikissa kunnis‐sa keskimäärin. Eteläpohjanmaalaiset valtuutetut arvioivat periaatteiden kuitenkin toteutuvan paremmin kuin alueen hyvinvointiryhmien jäsenet. (Kuvio 3.)


Kuvio 3. Valtuutettujen ja hyvinvointiryhmien jäsenten näkemykset kunnan hyvinvointijohtamisen periaatteiden to‐teutumisesta.

Hyvinvointijohtamista vasta opetellaan

Hyvinvointijohtamisen periaatteiden toteutumisessa on runsaasti kehittämisen varaa kaikissa kunnissa. Hyvinvointi‐ryhmät totuttelevat uusiin tehtäviinsä ja sähköinen hyvinvointikertomus ‐työvälineeseen. Kertomuksia on valmisteltu ja viety valtuustokäsittelyyn useimmissa Suomen kunnissa vasta ensimmäistä kertaa. Näiden tekijöiden vuoksi on luonnollista, että hyvinvointikertomusten kytkeminen kunnan toiminta‐ ja taloussuunnitteluun ontuu ja koetaan vai‐keaksi.


Hyvinvointiryhmien tähänastisessa toiminnassa on painotuttu ryhmän sisäisen toiminnan, sähköisen hyvinvointiker‐tomuksen käytön ja koko valmistelutyön idean opetteluun. Kun nämä perusasiat alkavat sujua, on aika ottaa seuraa‐va askel. Tuon askeleen aikana paneudutaan siihen, miten hyvinvointikertomuksesta esille nousevat asiat voidaan kytkeä kunnan strategiatyöhön ja toiminta‐ ja taloussuunnitteluun.

Ehdotuksia Etelä‐Pohjanmaan hyvinvointijohtamisen kehittämiseksi

Kyselyn tulosten perusteella Etelä‐Pohjanmaan kuntien hyvinvointijohtamisen kannalta olisi tärkeää kuvata selkeästi ja kirjallisesti hyvinvointiryhmän ja sen yksittäisten jäsenten tehtävät. Huomionarvoista on, että noin 40 % ryhmien jäsenistä ei kokenut olevansa kovin kiinnostunut ja sitoutunut ryhmän toimintaan. Tehtävien kuvaamisen yhteydessä olisi tärkeää herättää avointa keskustelua siitä, kuka on aidosti kiinnostunut ja haluaa jatkaa ryhmässä ja kenellä on ryhmän tehtäviin sopiva asema ja osaaminen. Valmistelun aikatauluttaminen ja ryhmän tehtävien sisällyttäminen jäsenten varsinaiseen toimenkuvaan saattaisi helpottaa aikapulaa.

Tulosten perusteella Etelä‐Pohjanmaalla tarvitaan edelleen hyvinvointijohtamisen koulutusta. Koulutusta tulisi järjes‐tää muun muassa vaikutusten ennakkoarviointi ‐menetelmästä ja siitä, miten hyvinvointikertomus huomioidaan kunnan toiminta‐ ja taloussuunnittelussa ja toimialojen käytännön työn suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Koska kaikki toimijat ympäri Suomen pohtivat parhaillaan näitä samoja kysymyksiä, yhteistyöverkoston kokoaminen ja toisilta oppiminen lienevät parhaimmat mahdolliset keinot yhdessä oppimiseen niin Etelä‐Pohjanmaalla kuin muu‐allakin.


Kehitysjohtaja Arto Rautajoki, Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

POHJALAISMAAKUNTIEN HYVINVOINTIBAROMETRIN YLEISESITTELYÄ

Pohjalaismaakuntien hyvinvointibarometri on tärkeä maakunnallisen hyvinvointitiedon tuottaja pohjalaismaakunnis‐sa. Se on asiantuntijoille suunnattu kysely, jonka tavoitteena on tuottaa ajankohtaista, alueellista tietoa pohjalais‐maakuntien väestön hyvinvoinnin ja palvelujen nykytilasta sekä niiden muutossuunnista. Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA toteutti pohjalaismaakuntien hyvinvointibarometritutkimuksen marras‐joulukuussa 2012 laajapohjaisena asiantuntijakyselynä Etelä‐Pohjanmaan, Keski‐Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella. Tutkimus perustui SONet BOTNIAn, Etelä‐Pohjanmaan, Keski‐Pohjanmaan ja Pohjanmaan liittojen sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulun kumppanuussopimukseen. Sen toteuttivat tutkija, YTM, Minttu Kuronen‐Ojala ja YTT, kehitys‐johtaja Arto Rautajoki SONet BOTNIAsta sekä HM, kehittämissuunnittelija Mervi Lehtola Seinäjoen ammattikorkea‐koulun sosiaali‐ ja terveysalan yksiköstä.

Barometrivastaajiksi valittiin laaja‐alainen 1111 asiantuntijan vastaajajoukko. Kyselyvastaajat olivat Etelä‐Pohjanmaan, Keski‐Pohjanmaan ja Pohjanmaan kuntien ja maakunnissa toimivien kuntayhtymien eri hallinnonalojen johtavia työntekijöitä tai viranhaltijoita sekä Kelan, työ‐ ja elinkeinotoimistojen, poliisin, pelastustoimen, evankelis‐luterilaisen seurakunnan ja järjestöjen vastuuhenkilöitä. Uutena vastaajaryhmänä barometrin toteutuksessa olivat yhteistyössä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n kanssa valitut järjestötoimijat.

Tutkimuksen kokonaisvastausprosentti oli 44,4 %, jota voidaan pitää varsin hyvänä. Tutkimusaineisto koostui 493 vastauksesta. Tässä tekstissä keskitytään Etelä‐Pohjanmaan alueen asiantuntijoiden vastauksiin, joita aineistossa oli 164. Tarkastelen artikkelissani arvioita Etelä‐Pohjanmaan väestön hyvinvoinnin ja hyvinvointipalvelujen kokonaisti‐


lanteesta vertaillen niitä pohjalaismaakuntien hyvinvoinnista ja hyvinvointipalveluista piirtyvään yleiskuvaan sekä erityisesti edelliseen hyvinvointibarometriin (2009) nähden. Etelä‐Pohjanmaalta on käytettävissä hyvinvointibaro‐metriin perustuvia asiantuntija‐arvioita vuodesta 2005 lähtien. Niitä hyödynnän hyvinvoinnin kehityssuunnan hah‐mottamisessa. Tarkastelen myös hieman nuorten hyvinvoinnin kysymyksiä barometrin tuottaman yleiskuvan pohjal‐ta.

Hyvinvoinnista piirtyi myönteinen yleiskuva

Hyvinvointibarometrin piirtämää yleiskuvaa pohjalaismaakuntien väestön hyvinvoinnista voidaan pitää varsin myön‐teisenä. Vastaajia pyydettiin arvioimaan toimialueensa väestön hyvinvoinnin ajankohtaista kokonaistilannetta viisi‐numeroisella asteikolla (1=huono, 5=hyvä). Kokonaisaineistossa vastaajista 58,2 % valitsi vastausvaihtoehdon 4 tai 5 ja 38,9 % arvioi hyvinvoinnin tilan keskitasoiseksi (vastausvaihtoehto 3). Vastausten keskiarvopistemäärä Etelä‐Pohjanmaalla oli 3,55. Vastaajista noin puolet, 51,2 % katsoi hyvinvoinnin tilan keskitasoiseksi. Huomionarvoista on, että Etelä‐Pohjanmaalla asiantuntija‐arviot hyvinvoinnin kokonaistilanteesta ovat olleet hyvinvointibarometritutki‐muksissa laskusuuntaisia vuosien 2005‐2012 aikana. Vaikka muutokset maakunnan väestön hyvinvoinnin tilaa koske‐vassa keskiarvopistemäärässä ovat vähäisiä (v.2005 ja v. 2007 3,63; v.2009 3,59 ja v. 2012 3,55), havahduttaa laskeva trendi kysymään, ilmaiseeko kielteinen muutossuunta heikkoa signaalia hyvinvoinnin kokonaistilan pitkän aikavälin heikkenemisestä.

Etelä‐Pohjanmaalla parhaiten näytti toteutuvan arvioiden pohjalta keski‐ikäisten, eläkeläisten, lasten, naisten, lapsi‐perheiden ja uusperheiden hyvinvointi. Tässä tutkimuksessa Etelä‐Pohjanmaa oli pohjalaismaakunnista ainoa, jossa lasten, lapsiperheiden ja uusperheiden hyvinvointi näytti toteutuvan keskimääräistä paremmin. Barometrista ei sel‐laisenaan ilmene, mistä tulokset johtuvat. Lasten ja lapsiperheiden osalta myönteistä tulosta selittänee osaltaan se, että Etelä‐Pohjanmaalla on suunnattu voimavaroja lapsiperheiden palveluihin ja kehitetty monipuolisesti niiden toi‐mintamalleja ja hyviä käytänteitä.


Hyvinvoinnin vajeet valitettavan pysyviä

Hyvinvoinnin vajeet näyttävät olevan valitettavan pysyviä kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä. Mielen‐terveys‐ ja päihdeongelmat, yksinäisyys, velkaongelmat, alhainen tulotaso ja työttömyys näyttävät muodostavan vali‐tettavan pysyvän hyvinvointivajeiden ytimen pohjalaismaakunnissa, vaikka ongelmat painottuvat eri tavoin eri maa‐kunnissa. Väestöryhmien hyvinvoinnin toteutumisessa ei esiintynyt merkittäviä kielteisiä muutossuuntia vuosien 2009 ja 2012 tutkimusaineistojen vertailussa.

Väestöryhmien hyvinvoinnin toteutumisen lisäksi vastaajilta tiedusteltiin mielipidettä 22 erilaisen hyvinvoinnin riski‐tekijän merkittävyydestä. Vastaus annettiin kolminumeroisella asteikolla1. Vuoden 2012 lopussa barometrivastaajat nimesivät maakunnan merkittävimmiksi ajankohtaisiksi hyvinvoinnin riskitekijöiksi nuorisotyöttömyyden, pitkäaikais‐työttömyyden, psyykkiset pitkäaikaissairaudet, päihteiden käytön ja alhaisen tulotason.

Edellisessä Etelä‐Pohjanmaan alueellisessa aineistossa (ks. Kuronen‐Ojala ym. 2009, 52–53) ennakoitu velkaongelmi‐en voimakas vaikeutuminen ei näyttänyt tämän barometrimittauksen valossa toteutuneen. Sen sijaan päihteiden käyttö ja psyykkiset pitkäaikaissairaudet (ks. emt) näyttivät tämän barometrin tulosten perusteella vaikeutuneen odotetusti.

Nuoriso‐ ja pitkäaikaistyöttömyys ajankohtaisina haasteina

Tulosten tulkinnassa on syytä muistaa, että nuoriso‐ ja pitkäaikaistyöttömyys valittiin tähän tutkimukseen uusina työttömyyttä kuvaavina muuttujina niiden ajankohtaisuuden vuoksi. Barometrituloksiin nähtävästi vaikuttivat julki‐suudessa käyty, huolen sävyttämä keskustelu nuorten syrjäytymisestä ja kasvavasta nuorisotyöttömyydestä. Noin neljännes vastaajista piti nuorisotyöttömyyttä ja pitkäaikaistyöttömyyttä vaikeina hyvinvointiongelmina. Kolmesta 1 1=vaikea ongelma, 2=jonkin verran ongelma ja 3=ei ongelmaa.


pohjalaismaakunnasta Etelä‐Pohjanmaan vastaajien näkemykset nuorisotyöttömyydestä olivat synkimmät vuoden 2012 lopussa. Tulos selittynee tuolloin Etelä‐Pohjanmaan muuta maata korkeammalla nuorisotyöttömien osuudella työttömistä (Suomen Kuntaliitto 2013).

Nuoruuden yhteiskunnallisten ja yksilötason tekijöiden uudenlainen kytkeytyminen haastavat nuorten hyvinvoinnin tutkimusta. Yleinen hyvinvoinnin tutkimus on tähän asti lähestynyt nuorten hyvinvointia pitkälti vanhempien ja per‐heiden hyvinvoinnin sekä vakavien hyvinvointiriskien ja –vajeiden näkökulmasta. Hyvinvointibarometri tarvitseekin tuekseen Etelä‐Pohjanmaalla tutkittua tietoa siitä, miten nuoret kokevat oman hyvinvointinsa.

SONet BOTNIA on yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosiaali‐ ja terveysalan yksikön kanssa tarttunut tä‐hän haasteeseen.

Etelä‐Pohjanmaan hyvinvoinnin vahvuuksia, riskejä ja muutossuuntia

Etelä‐Pohjanmaata edustavien asiantuntijoiden vastauksissa positiivisimmin nousivat hyvinvointibarometrissa (2012) esille elinympäristöä, asumista sekä sosiaalisia suhteita ja itsensä toteuttamista mittaavat muuttujat. Barometritut‐kimuksen valossa alueen vahvuuksina voidaan pitää elinympäristön puhtautta ja viihtyisyyttä, hyviä harrastusmah‐dollisuuksia ja asumisen väljyyttä. Vajaa puolet (46,3 %) vastaajista ei kokenut asunnottomuutta merkittävänä hyvin‐vointiongelmana toimialueellaan, mitä voidaan pitää myönteisenä tuloksena. Hyvinvoinnin riskitekijöitä koskevat myönteiset tulokset ovat melko yhteneväisiä vuoden 2009 Etelä‐Pohjanmaan alueellisten tulosten kanssa (ks. Kuro‐nen‐Ojala ym. 2009, 48).

Hyvinvoinnin tilan muutossuuntaa v. 2009 ‐ 2012 koskevat vastausjakaumat olivat nyt lähestulkoon samat kuin kolme vuotta sitten (ks. Kuronen‐Ojala ym. 2009, 52), joskin hyvinvoinnin tilan säilymistä ennakoivien vastaajien määrä oli tässä hyvinvointibarometritutkimuksessa hieman aikaisempaa pienempi. Hyvinvoinnin vajeet näyttivät olevan valitet‐tavan pysyviä heikommassa asemassa olevien ihmisten kohdalla. Arviot työttömien, ylivelkaantuneiden ja mielenter‐veysongelmaisten hyvinvoinnista kohentuivat vain hieman. Maahanmuuttajien hyvinvoinnin muutossuunta nähtiin


asiantuntija‐arvioissa selvästi aikaisempaa myönteisemmin. Myös kotona omaista hoitavien ja lasten asema nähtiin nyt positiivisemmin.

Keskiarvotarkastelussa hyvinvoinnin kokonaistilanne sai arvon 2,82, mikä oli vain hieman korkeampi edelliseen mit‐taukseen nähden. Etelä‐Pohjanmaata edustavien asiantuntijoiden arvio hyvinvoinnin tilan muutossuunnasta oli op‐timistisin kolmesta pohjalaismaakunnasta. Vastaava tulos saatiin myös edellisessä barometrimittauksessa. (emt.)

Katsauksessa hyvinvoinnin riskitekijöiden lähivuosien kehityskulkuja koskeviin asiantuntijanäkemyksiin perustana oli vastaajien puntaroitavaksi asetetut 25 hyvinvoinnin riskitekijän muutokset seuraavien neljän vuoden aikana.

Tässä asiantuntijat ennakoivat erityisesti velkaongelmien, pitkäaikaistyöttömyyden, työttömyyden, päihteiden käytön ja psyykkisten pitkäaikaissairauksien vaikeutuvan lähivuosien aikana.

Mielenkiintoista oli, että velkaongelmat nousivat toistamiseen tulevaisuuden ykköshaasteeksi (noin 42 % vastaajista uskoi ongelman vaikeutuvan). Kaiken kaikkiaan tuloksista piirtyi esille melko pessimistinen tulevaisuuden näkymä, jossa jo tälläkin hetkellä vaikeina pidettyjen ongelmien (pitkäaikaistyöttömyys, psyykkiset pitkäaikaissairaudet, päih‐teiden käyttö) uskottiin vaikeutuvan edelleen lähivuosien aikana. Optimistisimmin barometrivastaajat suhtautuivat asumisen ja elinympäristön riskitekijöiden vähenemiseen lähivuosien aikana.

Peruspalvelujen saatavuutta arvioitiin myönteisesti

Hyvinvointibarometrissa vastaajia pyydettiin arvioimaan palvelujen saatavuutta alueellaan. Vuoden 2012 barometri‐vastausten perusteella Etelä‐Pohjanmaalla erityisesti joukkoliikennepalvelujen, korkea‐asteen koulutuspalvelujen, verohallinnon palvelujen, poliisin ja pelastustoimen palvelujen sekä työ‐ ja elinkeinohallinnon palvelujen saatavuus oli asiantuntija‐arvioiden mukaan vaikeaa. Joukkoliikennepalvelujen saatavuutta pidettiin selvästi vaikeimpana, mikä nousi esiin jo edellisessä hyvinvointibarometrissa (ks. Kuronen‐Ojala ym. 2009, 57). Avovastauksissa asiantuntijat pitivät poliisin palvelujen saatavuutta vaikeampana kuin pelastustoimen palvelujen saatavuutta.


Näiden palvelujen saatavuuden katsottiin esitetyissä asiantuntija‐arvioissa pääasiassa vaikeutuvan lähivuosien aika‐na. Poliisin palvelujen, verohallinnon palvelujen sekä työ‐ ja elinkeinohallinnon palvelujen saatavuuden ennakoitiin vaikeutuvan kaikissa pohjalaismaakunnissa. Yleiskuva palvelujen saatavuuden ennakoiduista muutossuunnista oli edellistä barometrimittausta synkempi. Etelä‐Pohjanmaalla kielteinen muutossuunta asiantuntija‐arvioissa nähtiin erityisesti verohallinnon ja pankkipalvelujen saatavuudessa.

Tuloksissa heijastunee muun muassa viime vuosien aikana valtion aluehallinnossa toteutettu palveluverkoston kes‐kittäminen ja karsiminen. Verohallinnon palvelujen, työ‐ ja elinkeinohallinnon palvelujen ja pankkipalvelujen osalta oli pääteltävissä, etteivät vastaajat uskoneet sähköisten palvelujen ja puhelinasioinnin vahvistumisen kompensoivan palvelupisteiden karsimista ja käyntiasioinnin vähentymistä. Asiantuntijoiden keskuudessa palvelun hyvä saatavuus todennäköisesti koettiin ensisijaisesti mahdollisuutena henkilökohtaiseen asiointiin palvelupisteessä.

Yhteenvetoa

Olen edellä esitellyt pääpiirteittäin Pohjalaismaakuntien hyvinvointibarometri 2012 ‐ tutkimusta. Keskeisinä johto‐päätöksinä tutkimuksesta voi todeta, että elämäntilanteiden haavoittuvuus ja puutteet hyvinvoinnissa näyttävät edelleen keskittyvän pohjalaismaakunnissa. Mielenterveys‐ ja päihdeongelmat, yksinäisyys, velkaongelmat, alhainen tulotaso ja työttömyys näyttävät muodostavan valitettavan pysyvän hyvinvointivajeiden ytimen.

Myös nuorten huolestuttava tilanne nousi hyvinvointibarometrissa esiin: samanaikaisesti nuorisotyöttömyys näh‐dään vaikeutuvana ja ennakoidaan toisen asteen jatkokoulutusmahdollisuuksien kapeutumista lähivuosien aikana. Nuorten hyvinvoinnin eriarvoistumiskehitykseen vaikuttaminen vaatii hyvinvointiriskien ja riskiryhmien nykyistä var‐haisempaa tunnistamista. On tarpeellista kohdistaa voimavaroja ongelmien ennaltaehkäisyyn, varhaiseen tukeen ja oikea‐aikaisesti kohdentuviin palveluihin.

Kiinnostavaa on, että asiantuntijat eivät näytä uskovan sähköisten palvelujen korvaavan palvelupisteverkoston kar‐simisesta ja keskittämisestä aiheutuvia muutoksia. Barometrivastaajat näyttivät mieltävän palvelun hyvän saatavuu‐


den nimenomaan ”face‐to face‐tyyppiseksi” palveluksi, joka perustuu henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen ja kas‐vokkain kohtaamiseen. Polarisaatiokehitystä oli nähtävissä myös palvelujen käyttäjien kesken. Esimerkiksi ikäänty‐neillä ei aina ole mahdollisuutta käyttää sähköisiä palveluja tai ei osata hakea niitä ja asioida sähköisissä palveluissa.

Yllättävää barometrissa oli, että jopa neljännekselle yhteispalvelupisteestä tarjottavat palvelut ja yhteispalvelun toi‐minta‐ajatus olivat tuntemattomia. Kaikkiaan eteläpohjalaisten asiantuntijoiden vastauksista oli nähtävissä huoli val‐tion ja kuntien alati kiristyvästä taloustilanteesta. Vastaajat tuntuivat kuitenkin luottavan peruspalvelujen saatavuu‐den säilymiseen huolimatta rakenteellisiin muutoksiin liittyvästä epävarmuudesta ja kuntien muuttuvasta toimin‐taympäristöstä.

Hyvinvointibarometrista kertyvää tietoa voidaan hyödyntää hyvinvointipolitiikan suunnittelussa ja toteuttamisessa mm. maakuntastrategiassa, muussa alueellisessa suunnittelussa, kuntien hyvinvointikertomusten laadinnassa ja pal‐velujen kehittämisessä. Tämä on tärkeää pyrittäessä alueelliseen, systemaattiseen tiedontuotantoon ja tutkimukseen perustuvaan Etelä‐Pohjanmaan väestön hyvinvoinnin ja hyvinvointipalvelujen kehittämiseen.


Lähteet:

Kuronen‐Ojala, Minttu, Knif, Pirjo, Saarijärvi, Anne, Lehtola, Mervi & Jokiranta, Harri 2009. Pohjalaismaakuntien hy‐vinvointibarometri 2009: Selvitys pohjalaismaakuntien hyvinvoinnin ja hyvinvointipalvelujen tilasta sekä muutos‐suunnista. Verkkojulkaisu. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 42. Saatavana: http://publications.theseus.fi/bistream/handle/10024/6028/Kuronen‐Ojala%20Seamk%20B42.Pdf?sequence=3.

Kuronen‐Ojala, Minttu, Lehtola, Mervi & Rautajoki, Arto 2014. Etelä‐Pohjanmaan, Keski‐Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointibarometri 2012. Ajankohtainen arvio pohjalaismaakuntien väestön hyvinvoinnin ja palvelujen tilasta sekä niiden muutossuunnista. Verkkojulkaisu. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 75. Saatavana: http://urn.fi/URN:ISBN:978‐952‐5863‐62‐8 ja suora linkki julkaisuun http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/69067/B75.pdf?sequence=3

Suomen Kuntaliitto 2013. Tilastoindikaattorit 2013. Saatavana: http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/tilastot/indikaattorit/sivut/ind.aspx+ind=70021&th=700pos=14.


Erikoistutkija Timo Takala, Etelä‐Pohjanmaan ELY‐keskus

NUORET ETELÄ‐POHJANMAAN TYÖMARKKINOILLA

Nuorten työllisyydellä on iso merkitys maakunnan kehitykselle

Etelä‐Pohjanmaalla nuorten osuus työttömistä työnhakijoista on valtakunnan tasoa korkeampi, vaikkakin maakunnan väestötappio kohdistuu merkittäviltä osin juuri nuorisoikäluokkiin, jotka hakeutuvat yliopistokaupunkeihin monipuo‐listen koulutus‐ ja työmahdollisuuksien perässä. Toisaalta maakunnan väestö ikääntyy ja työikäisen työvoiman määrä on laskusuunnassa. Toisin sanoen, nuorten työllistymismahdollisuuksiin liittyvien kysymysten merkitys ei ole vähäpä‐töinen.

Artikkelissa kuvataan alle 30‐vuotiaiden tilannetta Etelä‐Pohjanmaan työmarkkinoilla Tilastokeskuksen (työssäkäynti‐tilastot2) ja työ‐ ja elinkeinoministeriön (työnvälitystilastot3) tilastoaineistojen pohjalta. Tilastollinen tarkastelu koh‐distuu pääosin 15–29 –vuotiaisiin, joiden asuinpaikka on Etelä‐Pohjanmaalla. Tarkasteltavaa ikäryhmää on laajennet‐tu yleisenä pidetyn 15–24 –vuotiaiden sijasta 15–29 –vuotiaisiin. Ikärajauksen perusteluna on se, että kasvava osa nuorista opiskelee pitkään ja ”pääsee sisään” työmarkkinoille ylitettyään 25‐ikävuoden rajapyykin. Työttömyyden osalta nuorisoikäluokkia tarkastellaan myös viisivuotisikäryhmittäin.

2 Työssäkäyntitilasto on vuositilasto, joka tuottaa alueittaista tietoa väestön taloudellisesta toiminnasta ja työssäkäynnistä. Tilaston henkilö‐perusjoukon muodostaa maassa vuoden viimeisenä päivänä vakinaisesti asuva väestö.

3 Työ‐ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilasto sisältää tilastotietoja TE‐toimistoihin ilmoittautuneista työnhakijoista ja työnantajien TE‐toimistoihin ilmoittamista avoimista työpaikoista sekä lisäksi toimenpiteistä, joilla työnhakijoiden työllistymistä pyritään edistämään. Tarkas‐telussa käytetyt tiedot ovat pääosin kuukauden viimeisen arkipäivän tilannetta kuvaavia poikkileikkaustilastoja tai niistä johdettuja keskiar‐voja.


Tilastoilla on luonnollisesti rajoitteensa, joten tässä yhteydessä ei kyetä kovin syvälliseen kuvaukseen. Oma haas‐teensa on esimerkiksi nuorten työttömyyden laadun ja laajuuden hahmottaminen. Tilastokeskuksen työvoimatutki‐mukseen perustuva työttömyysaste antaa yhden kuvan ja työnvälitystilastot toisen, joka perustuu työ‐ ja elinkeino‐hallinnon ylläpitämään hakijarekisteriin ja sen sisältämiin hakijan työllisyystilannetta kuvaaviin koodeihin. Oma ulot‐tuvuutensa on rekistereiden ulkopuolella olevat nuoret, joista Pekka Myrskylä (2011) on tehnyt varsin kattavan selvi‐tyksen.

Viime vuosina nuorten työllisyydestä on puhuttu varsin vähän, sillä keskustelu on keskittynyt työttömyyteen ja sen luomiin uhkakuviin. Nuorten työllisyys on kuitenkin monin verroin työttömyyttä yleisempää (ks. Hämäläinen, Hämä‐läinen & Tuomala 2014). Tilastotarkastelun tavoitteena on luoda yleiskuva nuorisoikäluokkien työllisyydestä ja työt‐tömyydestä Etelä‐Pohjanmaalla. Pääosa tilastoaineistosta esitetään ainoastaan maakuntatasolla, koska salassapito‐säännöt estävät alle viittä henkilöä koskevien tilastohavaintojen julkaisemisen. Tarkastelun teemaa sivuavaa kunta‐kohtaista tilastoaineistoa on toki tarjolla myös hyvinvointikatsauksen liiteosiossa.

Lopussa nostetaan esiin muutamia muutosvoimia, jotka vaikuttavat työmarkkinoiden kehitykseen. Muutokset sisäl‐tävät luonnollisesti sekä uhkia että mahdollisuuksia. Tärkeää on, että ne tiedostetaan ajoissa ja niihin pyritään vaikut‐tamaan aktiivisesti.

Nuorten työvoimatase ja työllisyys

15–29‐vuotiaan väestön lukumäärä oli Etelä‐Pohjanmaalla vuoden 2012 lopussa 33 732 henkeä. Ikäryhmän osuus maakunnan väestöstä oli 17,4 prosenttia, mikä oli hieman alhaisempi kuin maassa keskimäärin. Ikäryhmästä työvoi‐maan kuului 18 011 henkilöä (53,4 %) ja työvoiman ulkopuolella oli 15 721 henkilöä (46,6 %). Työvoiman ulkopuolella olevien osuus on kohtuullisen suuri, koska merkittävä osa ikäluokasta opiskelee tai suorittaa varusmies‐/ siviilipalve‐lua. Etelä‐Pohjanmaalla työvoiman ulkopuolella olevia oli myös suhteellisesti enemmän kuin maassa keskimäärin. Työllisten määrä on monin verran työttömien määrää korkeampi. Ero maan keskimääräiseen on niukka, mutta tukee


havaintoa että nuorten työttömyys on maakunnassa jonkin verran yleisempää kuin maassa keskimäärin. Työllisistä suurin osa on palkansaajia, kun taas yrittäjien lukumäärä on reilut 900 henkeä (5,7 %)4. Etelä‐Pohjanmaalla yrittäjyy‐den merkitys toimeentulon lähteenä on perinteisesti ollut vahvempi kuin maassa keskimäärin. Myös nuorten yrittä‐jyys on jonkin verran yleisempää kuin maassa keskimäärin, sillä alle 30‐vuotiaiden yrittäjien osuus koko maan työlli‐sistä oli 3,9 prosenttia.

E‐P 15‐29‐vuotias väestö 2012 = 33 732 (17, 4 % väestöstä [Suomi 18 %])

Työvoima = 18 011 (53,4 %; [S 55 %]) Työvoiman ulkop. = 15 721 (46,6 % [S 45%])

Työlliset = 15 730 Työttömät= 2281(87,3 % [S 88,1 %]) (12,7 % [S 11,9 %]

Palkansaajat = 15 142 Yrittäjät = 922(94,3 % [S 96,1]) (5,7 % [S 3,9 %])

Taulukko 1. 15–29 –vuotiaiden työvoimatase

4 Ammattiasemaa koskevat tilastotiedot ovat vuodelta 2011. Vuoden 2012 tiedot eivät ole vielä saatavilla. Osuudet on laskettu 2011 tietojen pohjalta.


Toimialakohtaisesti työllisyyttä kuvaavia tilastoja voidaan tarkastella 18–29‐vuotiaiden osalta5. Karkean toimialajaon mukaan tarkasteltuna palveluiden osuus nuorten työllistäjänä on selvästi suurin. Etelä‐Pohjanmaa poikkeaa kuiten‐kin koko maasta siten, että alkutuotannolla ja jalostuksella on selvästi suurempi merkitys alueella. Taustalla vaikuttaa luonnollisesti laaja elintarvikesektori, sekä metalli‐ ja teknologiateollisuuden ja rakennuspuusepänteollisuuden vahva asema alueella.

Tarkemmassa tarkastelussa merkittävimpinä työllistävinä toimialoina esiin nousevat:

47 Vähittäiskauppa 86 Terveyspalvelut 43 erikoistunut rakennustoiminta 25 metallituotteiden valmistus 01 Kasvinviljely ja kotieläintalous

Vähittäiskaupan merkitys nuorten työllistäjänä on huomattava sekä Etelä‐Pohjanmaalla että koko Suomessa. Palve‐lualojen merkitys työllistäjänä on ollut yleisesti ottaen kasvussa ja tulevaisuudessa sen roolin arvioidaan kasvavan edelleen. Palvelualoilla naisten osuus työllisistä on suurempi kuin miesten ja työllistymisnäkymiä pidetään yleisesti vakaina. Teollisuuden ja rakennusalan asema on puolestaan vahva erityisesti miesten työllistäjänä. Teollisuustyö‐paikkojen määrä on kuitenkin ollut laskussa ja trendin on ennakoitu jatkuvan myös tulevaisuudessa.

5 Toimialoittaiset tilastotiedot ovat vuodelta 2011. Toimialojen erittelystä on jätetty pois tiedot työllisistä, joiden toimiala on tuntematon.


Alue Yhteensä Alkutuotanto % Jalostus % Palvelut %Etelä-Pohjanmaa 16064 915 5,7 4904 31 10061 63Koko maa 487718 10147 2,1 97194 20 374080 77

Alajärvi 605 60 9,9 199 33 338 56Alavus 889 57 6,4 261 29 558 63Evijärvi 240 44 18 87 36 107 45Ilmajoki 925 69 7,5 267 29 584 63Isojoki 143 17 12 51 36 72 50Jalasjärvi 632 88 14 204 32 337 53Karijoki 120 16 13 39 33 65 54Kauhajoki 1086 61 5,6 353 33 658 61Kauhava 1320 103 7,8 472 36 733 56Kuortane 228 20 8,8 69 30 135 59Kurikka 1051 58 5,5 352 33 625 59Lappajärvi 256 35 14 83 32 136 53Lapua 1155 51 4,4 455 39 637 55Seinäjoki 6277 112 1,8 1596 25 4493 72Soini 156 21 13 47 30 83 53Teuva 384 55 14 158 41 169 44Vimpeli 196 10 5,1 77 39 106 54Ähtäri 401 38 9,5 134 33 225 56

Taulukko 2. 15–29 –vuotiaiden työllisyys karkean toimialajaon mukaan 2011


Työttömyyden tunnuslukuja

Työ‐ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Etelä‐Pohjanmaalla oli elokuun lopussa 2014 yhteensä 8205 työtöntä työnhakijaa, eli 432 hakijaa (5,6 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Koko maassa oli 319 433 työtöntä työnhakijaa (+29 188; 10,1 %).

Nuorten osalta työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut suunnilleen samassa tahdissa. Alle 25‐vuotiaiden6 työttömyys lisääntyi elokuussa vuoden takaisesta 83 henkilöllä (7 %) ja alle 30‐vuotiaiden osalta 104 henkilöllä (5,2 %). Koko maan tasolla nuorisoikäluokkien työttömyyden kasvu oli suhteellisesti tarkasteltuna voimakkaampaa. Alle 25‐vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli huhtikuussa 43 850 henkilöä (+4591; 11,7 %). Alle 30‐vuotiaita hakijoita oli puolestaan 77 231 henkilöä (+7488; 10,7 %).

Etelä‐Pohjanmaalla noin 56 prosenttia alle 30‐vuotiaista työttömistä työnhakijoista on miehiä. Miesten osuus työt‐tömistä työnhakijoista, sekä nuorisoikäluokissa että ikäluokissa yhteensä, on selvästi korkeampi kuin vuosien 2006–2008 aikana. Pitkä taloudellinen turbulenssi on kurittanut miesvaltaisia teollisuustoimialoja voimakkaasti. Miesten osalta huonompaa tilannetta selittänee lisäksi, että miehistä useampi kuin naisista on suorittanut vähemmän koulu‐tusta peruskoulun päättämisen jälkeen. Henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet ovat kuitenkin levinneet eri toimialoil‐le, minkä johdosta erot ovat tasoittumassa.

On luonnollisesti selvää, että työttömyys on kasvanut voimakkaasti vuotta 2008 edeltäneistä ajoista. Esimerkiksi vuoden 2007 elokuussa Etelä‐Pohjanmaalla oli noin 5800 työtöntä työnhakijaa. Alle 30‐vuotiaita työttömiä työnhaki‐joita oli puolestaan 1260 henkeä.

6 Käytännössä alle 25‐vuotiaiden ryhmä työttömistä työnhakijoista koostuu 17–24‐vuotiasta.


Työttömät työnhakijat Ikä 2011 Elokuu 2012 Elokuu 2013 Elokuu 2014 Elokuu Muutos %, elokuu ‐13/‐14Yhteensä Ikä yhteensä 6145 6515 7773 8205 5,6

15‐19 v. 239 278 304 355 16,820‐24 v. 681 698 889 921 3,6Alle 25 v 920 976 1193 1276 7,025‐29 v. 673 701 799 820 2,6Alle 30 v 1593 1677 1992 2096 5,2

1 Miehet Ikä yhteensä 3246 3549 4425 4608 4,115‐19 v. 101 143 168 187 11,320‐24 v. 370 392 527 548 4,0Alle 25 v 471 535 695 735 5,825‐29 v. 365 392 457 437 ‐4,4Alle 30 v 836 927 1152 1172 1,7

2 Naiset Ikä yhteensä 2899 2966 3348 3597 7,415‐19 v. 138 135 136 168 23,520‐24 v. 311 306 362 373 3,0Alle 25 v 449 441 498 541 8,625‐29 v. 308 309 342 383 12,0Alle 30 v 757 750 840 924 10,0

Osuus tyött. työnhak. Alle 25 v. 15,0 15,0 15,3 15,6Alle 30 v. 25,9 25,7 25,6 25,5

Taulukko 3. 15–29 –vuotiaat työttömät työnhakijat

Nuorisotyöttömyys keskittyy maakuntakeskukseen ja oppilaitospaikkakunnille. Alle 30‐vuotiaiden osuus työttömistä työnhakijoista korostuu esimerkiksi Kauhajoella ja Seinäjoella. Työttömien työnhakijoiden osuutta työvoimasta tar‐kasteltaessa voidaan todeta, että erityisesti alle 25‐vuotiaiden osuus samanikäisestä työvoimasta on muutamia poik‐keustapauksia lukuun ottamatta selvästi korkeampi kuin ikäluokissa yhteensä.


15,7

13,2

4,6

12,6

16

10,4 10,1

20,8

1010,6

16,2

6,7

12

14,9

13,213,8

13,2

17,1

0

5

10

15

20

25

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta, keskiarvo tammi‐elokuu 2014

Alle 25‐vuotiaiden työttömien työnhakijoiden osuus alle 25‐vuotiaasta työvoimasta

25‐29v työttömien työnhakijoiden osuus 25‐29v työvoimasta

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta

Taulukko 4. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta


Työttömyysjaksojen pituus

Epävarman taloustilanteen seurauksena työttömyysjaksojen pituudet ovat kasvaneet. Tämä näkyy selvimmin yli kol‐me kuukautta ja yli kuusi kuukautta ylittävien työttömyysjaksojen yleistymisenä. Tammi‐elokuun keskiarvo yli kolme kuukautta kestävien työttömyyksien virtaluvuksi on 34,5 prosenttia. Toisin sanoen keskimäärin noin kolmannes ku‐luneen vuoden aikana alkaneista työttömyysjaksoista on ylittänyt kolmen kuukauden keston. Alla olevasta taulukos‐ta voidaan havaita, että muutos vuosiin 2011–2012 on ilmeinen. Positiivista kuitenkin on, että työttömien työnhaki‐joiden kokonaisvirta yli vuoden mittaiseen työttömyyteen on säilynyt kohtuullisen alhaisena.

Nuorten osalta huomionarvoista on, että työttömyysjaksojen pitkittyminen yli vuoden mittaiseksi ei ole juurikaan yleistynyt. Vuoden 2014 kuukauden viimeisen arkipäivän poikkileikkaustilastojen keskiarvona on 18 henkilöä (alle 25‐vuotiaat) ja 54 henkilöä (alle 30‐vuotiaat). Yli kolmen ja kuuden kuukauden mittaisten työttömyysjaksojen yleis‐tyminen on kuitenkin havaittavissa.

Nuorten työttömyysjaksot ovat keskimääräistä lyhyempiä. Etelä‐Pohjanmaalla työttömyyden keskimääräinen kesto 15–19 ‐vuotiailla oli 8 viikkoa, 20–24‐vuotiailla 13 viikkoa ja 25–29‐vuotiailla 22 viikkoa. Kaikki ikäluokat huomioiva työttömyysjaksojen keskimääräinen pituus oli 39 viikkoa. Valtakunnan tasolla työttömyysjaksojen keskimääräiset kestot ovat pidempiä kaikissa ikäluokissa. Voidaan siis päätellä, että maakunnan työmarkkinat ovat toimineet koh‐tuullisen hyvin myös taantuman aikana.

On huomattava, että alle 30‐vuotiaat muodostavat merkittävän ryhmän, joille kohdistetaan työnhakijan työmarkki‐na‐asemaa edistäviä palveluja. Työttömyysjakso voi päättyä esimerkiksi työllistymiseen avoimille työmarkkinoille ja siirtymiseen työvoiman ulkopuolelle (varusmiehet ja opiskelijat), mutta myös työ‐ ja elinkeinotoimiston (TE‐toimisto) tarjoamiin palveluihin7.

7 Esim. palkkatuki, starttiraha, työvoimakoulutus.


ETELÄ‐POHJANMAA, työttömyysjaksojen pituus

Ylittää 3kk %‐Virta yli 3kk Ylittää 6kk %‐Virta yli 6kk Ylittää 12kk %‐Virta yli 12kk Vuosi 2011 vajaa ka. Ikä yhteensä 623 24,2 300 10,5 100 3,5

Alle 25v 89 15,7 27 4,2 4 0,625‐29 v. 83 25,9 34 9,9 9 2,6

Vuosi 2012 vajaa ka. Ikä yhteensä 635 27 306 12,5 102 4,4Alle 25v 96 17,5 28 4,7 4 0,625‐29 v. 78 26,9 29 9,7 7 2,3

Vuosi 2013 vajaa ka. Ikä yhteensä 741 32,2 369 15,2 114 4,9Alle 25v 119 21,3 37 6,2 4 0,725‐29 v. 96 33,2 38 12,8 8 2,9

Vuosi 2014 vajaa ka. Ikä yhteensä 806 34,5 409 16,5 133 5,8Alle 25v 143 26,6 43 7,2 4 0,725‐29 v. 103 34,9 44 13,9 8 2,6

Taulukko 5. työttömyysjaksojen pituus

Koulutustausta ja ammatit

Etelä‐Pohjanmaalla, kuin koko Suomessakin, selvästi suurin osa työttömistä työnhakijoista on suorittanut keskiasteen tutkinnon. Sama pätee myös nuorisoikäluokkiin. Hakijoiden koulutustaustaa kuvaavasta taulukosta ilmenee, että suuri osa alle 30‐vuotiasta työttömistä työnhakijoista on kouluttautunut maakunnan ydintoimialoille. Yleisimpiin taustakoulutuksiin lukeutuvat myös sähköalan peruskoulutus ja tietojenkäsittelyn peruskoulutus, joiden osalta val‐mistuneiden työllistymisnäkymät ovat TE‐toimiston mukaan jo pitkään olleet haasteelliset.


Etelä‐Pohjanmaa, työttömät työnhakijat koulutuksen mukaan ("top 10")

Keskiarvo tammi‐elokuu 2014 15‐19 v. 20‐24 v. 25‐29 v. 15‐29 v. KOULUTUS YHTEENSÄ 290 997 881 21682011 PERUSKOULU 79 157 169 4053011 YLIOPPILASTUTKINTO 55 76 44 1753514 SÄHKÖALAN PERUSKOULUTUS 17 73 43 1333811 MAJOITUS‐RAVITSEM‐TAL.AL.PERUSKOUL. 16 63 52 1313522 RAKENNUS‐, YHDYSKUNTA‐ALAN PERUSK. 7 69 35 1113511 KONE‐ JA METALLIALAN PERUSKOULUTUS 8 52 44 1043311 LIIKETAL.PERUST.(MERKANT.,MERKON.) 12 53 35 1003513 AUTO‐ JA KULJETUSALAN PERUSKOULUTUS 13 55 27 953517 PUUALAN PERUSKOULUTUS 6 35 26 673411 TIETOJENKÄS.PERUSKOUL.,KESKIASTE 6 29 22 57

Taulukko 6. 15–29 –vuotiaiden työttömien työnhakijoiden koulutustausta

Merkittävä, joskin vaihtuvuudeltaan suuri, hakijaryhmä muodostuu henkilöistä, jotka eivät vielä ole suorittaneet pe‐ruskoulun jälkeistä tutkintoa. Huolestuttavin osa tätä ryhmää ovat henkilöt, jotka ovat keskeyttäneet ammatilliset opintonsa toistuvasti.

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista alle 30‐vuotiaista eniten työttöminä työnhakijoina on tradenomeja sekä kulttuurialan tutkinnon suorittaneita. Myös insinöörien määrä on ollut kasvusuunnassa. Yliopistokoulutuksen saaneita on hakijakunnassa niukasti. Viime aikoina korkeammin kouluttautuneiden työllistymisen haasteet ovat ol‐leet kasvussa koko maassa. Tilanteeseen on syytä kiinnittää huomioita myös Etelä‐Pohjanmaalla, vaikka korkeakoulu‐tettujen työttömien määrä maakunnassa onkin verrattain alhainen.


Ammattiluokituksen mukainen tarkastelu antaa työttömistä työnhakijoista hyvin samanlaisen yleiskuvan. Käytännös‐sä nk. suorittavan tason työvoimaa on tarjolla eri toimialoille kohtalaisen hyvin. Elinkeinoelämän pitkään jatkunut varovaisuus uuden työvoiman rekrytoinnissa näkyy tilanteessa selvästi. Viime vuosien kehityssuuntana on ollut, että työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä on ollut jatkuvassa laskussa. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista pureu‐tua työvoiman kohtaantoa8 koskeviin laadullisiin ulottuvuuksiin, jotka ovat luonnollisesti hyvinkin oleellisia kun työlle haetaan tekijää.

Erityisesti talonrakennusalalla on tilastollisesti tarkasteltuna runsaasti tarjontaa sekä nuorisoikäluokissa että ikä‐luokissa yhteensä. Sama koskee myös monia teollisia ammatteja, kuten sähkölaitteiden asentajat ja korjaajat, kone‐puusepät ja koneasentajat.

8 Alueellisten työmarkkinoiden toimivuus kytkeytyy työvoiman kysyntään ja tarjontaan sekä niiden väliseen tasapainoon, josta käytetään usein nimitystä työvoiman kohtaanto. Aluetason tasapainoa koskevia kysymyksiä ovat pohtineet esimerkiksi Arja Jolkkonen ja Arja Kurvinen (2012).


Etelä‐Pohjanmaa, työttömät työnhakijat ammateittain ("top 10")

Keskiarvo tammi‐elokuu 2014 15‐19 v. 20‐24 v. 25‐29 v. 15‐29 v. AMMATIT YHTEENSÄ 290 997 881 2168X21 Ei ammattia 121 205 127 453711 Rakennustyöntekijät ym. 11 82 60 153522 Myyjät ja kauppiaat 12 56 33 101741 Sähkölaitteiden asentajat ja korjaajat 17 54 25 96723 Koneasentajat ja ‐korjaajat 11 48 24 83721 Valimotyöntekijät, hitsaajat, levysepät ym. 7 40 35 82512 Ravintola‐ ja suurtaloustyöntekijät 12 37 27 76752 Puutavaran käsittelijät, puusepät ym. 5 33 33 71532 Lähihoitajat,terveydenhuollon työnt.,kodinhoitajat 5 25 28 58742 Elektroniikka‐ ja tietoliikenneasentajat,korjaajat 6 33 19 58

Taulukko 1. 15–29 –vuotiaiden työttömien työnhakijoiden ammatit

Julkisen sektorin kohtaamat taloudelliset haasteet näkyvät työmarkkinoilla yhä selvemmin. Alle 30‐vuotiaiden työt‐tömyys on lisääntynyt selvästi erityisasiantuntija‐ ja asiantuntijatason ammateissa, kuten esimerkiksi liike‐elämän ja hallinnon asiantuntijat, sosiaali‐ ja kulttuurialan asiantuntijat, sekä luonnontieteiden ja tekniikan erityisasiantuntijat. Myös pitkään kroonista työvoimapulaa kokeneella terveydenhuoltoalalla on havaittavissa muutos, joka on näkynyt työvoiman kysynnässä sekä Etelä‐Pohjanmaalla että muualla Suomessa.


Pohdintaa

Työn tekemisen tulevaisuutta koskevissa pohdinnoissa on todettu, että edessä on suuri teknologinen murros, jonka vaikuttavuutta verrataan teolliseen vallankumoukseen. Tieto‐ ja viestintäteknologinen kehitys 9 on tunnistettu mer‐kittäväksi muutosvoimaksi, joka muuttaa yritysten liiketoimintamalleja, ammattirakennetta ja työn luonnetta lähi‐vuosikymmenien aikana. Etelä‐Pohjanmaa ja Satakunta on arvioitu alueiksi, joihin kohdistuu voimakas muutospaine. Molemmissa maakunnissa alhaisen jalostusasteen teollisen työn osuus on korkea ja työssäkäyvien koulutusaste on verrattain alhainen. (Pajarinen & Rouvinen 2014).

On huomattava, että teknologinen kehitys avaa myös uusia mahdollisuuksia. Työpaikkoja syntyy ja häviää koko ajan, ja toisaalta työ saa uusia muotoja ja sisältöjä. Haasteena on uusiutuminen ja uusien virtausten ennakkoluuloton hyö‐dyntäminen. Nuorten osalta eräs tärkeä kysymys on se, miten kaupan ala tulee muuttumaan ja millaisia osaajia kauppa tarvitsee tulevaisuudessa. Esimerkiksi sähköisen kaupan lisääntyminen tarjoaa varmasti mahdollisuuksia nuo‐rille, joilla on pääsääntöisesti hyvät tietotekniset valmiudet.

Maa‐ ja metsätalous, teollisuus ja rakentaminen tulevat työllistämään maakunnassa jatkossakin, vaikka palvelualojen rooli kasvaisi merkittävästi. Perinteisillä toimialoilla haetaan aktiivisesti myös uusia suuntia. Esimerkkinä voidaan mainita teollisuuspoliittiset painopistevalinnat: cleantech, bio‐ ja luonnonvaratalous sekä digitalisaatio ja uudet tuo‐tantoteknologiat (Teollisuus osana elinvoimaista elinkeinorakennetta 2014). Elinkeinorakenteen palveluvaltaistumi‐sen myötä huomiota on kiinnitettävä myös työmarkkinoiden jakaantuneisuuden purkamiseen. Työmarkkinoiden toi‐mivuuden ja työvoiman saatavuuden kannalta on tärkeää, että jako nais‐ ja miesvaltaisiin aloihin hälvenee.

9 Digitalisaatiosta on muodostunut yleiskäsite liike‐ ja yhteiskunnallisen toiminnan automatisoinnille, sähköistämiselle, tehostamiselle ja uuden taloudellisen lisäarvon luomiselle. Taloustieteilijät ja muut tutkijat korostavat yleensä digitalisaation laajuutta, syvyyttä ja osittain näkymätöntä (automaattista) vaikutusta eri toimialoilla.


Yrittäjyys yhdistetään usein Etelä‐Pohjanmaahan. On selvää, että väestön ikääntyessä myös yrityskenttä kaipaa uusia yrittäjiä. Tarvitaan kokonaan uusia ja innovatiivisia avauksia eri toimialoille, mutta myös motivoituneita jatkajia ole‐massa olevalle liiketoiminnalle. Nuorten yrittäjyysintoa kuvataan Suomessa usein laimeaksi, sillä suomalaisnuoret kokevat yhä maamme yrittäjyyskulttuurin epäonnistumisia ja riskejä korostavana (Haanpää & Tuppurainen 2012). Vaikka Etelä‐Pohjanmaalla asenneilmasto yrittäjyyttä kohtaan on varsin myönteinen, riittää yrittäjyyden vetovoimas‐sa pohdittavaa.

Koulutus ja osaamisen jatkuva kehittäminen on paras keino vastata työn tekemistä koskeviin muutoksiin, vaikka kor‐keakaan koulutus ei takaa tänä päivänä työllistymistä. Yritysten, työnvälitystyötä tekevien yksityisten ja julkisten toi‐mijoiden ja oppilaitosten välisen vuoropuhelun tiivistäminen on tärkeää, että nuorille tarjottu koulutus kehittyy ja vastaa mahdollisimman hyvin työelämän tarpeita ja osaamisvaatimuksia. On myös selvää, että nuoret tulevat työ‐markkinoille usein työharjoittelujaksojen, kesätöiden ja muiden lyhytkestoisten työsuhteiden kautta, joten varhainen työelämään tutustuminen on tärkeä osa koulutusta.

Omat haasteensa muodostaa oppilaitosverkkoon ja koulutustarjontaan kohdistuvat muutospaineet. Oppilaitosten sijaintitekijät eivät ole tuottaneet merkittäviä saavutettavuusongelmia Etelä‐Pohjanmaalla, sillä erityisesti toisen as‐teen koulutusta on tarjolla melko monipuolisesti eri puolilla maakuntaa. Pekka Myrskylän(2011) arvioiden mukaan nuorten syrjäytymisriski onkin Etelä‐Pohjanmaalla verrattain alhainen. Tarjonnan keskittymisen ja etäisyyksien piden‐tymisen myötä on tärkeää tiedostaa, että koulutuksellinen syrjäytyminen on yksi nuorten syrjäytymisen keskeisistä muodoista.


Lähteet

Jolkkonen, Arja & Kurvinen, Arja (2012): Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaanto aluetasolla ja ESR‐hanketoiminnan merkitys – esimerkkinä Pohjois‐Karjala. Työpoliittinen Aikakausikirja 2/2012, 46–63.

Haanpää, Leena & Tuppurainen, Simo (2012): Nuoret yrittäjät – vastuullisuus, joustavuus ja mahdollisuudet yrittäjyy‐dessä. Nuorisotutkimusseuran/Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 122.

Hämäläinen, Kari & Hämäläinen, Ulla & Tuomala, Juha (2014): Takuulla nuorten työttömyyttä vastaan. Työpoliittinen Aikakausikirja 1/2014, 18–28.

Myrskylä, Pekka (2011): Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ‐ ja elinkeinoministeriön julkaisuja.

Pajarinen, Mika & Rouvinen, Petri (2014): Uudet teknologiat ja työ, 33–52. Teoksessa Pietikäinen, Leena (toim.): Kat‐saus suomalaisen työn tulevaisuuteen. Työ‐ ja elinkeinoministeriön julkaisuja.

Teollisuus osana elinvoimaista elinkeinorakennetta. Teollisuuden globaalit trendit, Suomen teollisuuden tilanne ja uudistuvan teollisuuden askelmerkit (2014). Työ‐ ja elinkeinoministeriön julkaisuja.


Tutkija Tuija Leppäkoski, Tampereen yliopisto, Etelä‐Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Välittämisen koodi ‐hanke Professori Eija Paavilainen, Tampereen yliopisto, Etelä‐Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Välittämisen koodi ‐hanke

MITÄ TILASTOT, REKISTERIT JA KYSELYT KERTOVAT LASTEN JA NUORTEN SYRJÄYTYMISESTÄ?

Syrjäytymisen ehkäisyn haasteellisuus

Lasten ja nuorten syrjäytyminen on moniulotteinen ja vaikeaselkoinen kokonaisuus. Notkolan ym. (2013) mukaan nuorten syrjäytyminen on useimmiten kasautunutta huono‐osaisuutta, jossa yhdistyvät työttömyys, toimeentulo‐ongelmat ja elämänhallintaan liittyvät ongelmat sekä yhteiskunnasta vieraantuminen. Suomessa toteutetaan Tervey‐den ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toimesta indikaattorihankkeita, joiden tavoitteena on arvioida lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaa, seurata kehitystrendejä sekä arvioida toimenpiteiden tehokkuutta ja vaikuttavuutta lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi (http://uusi.sotkanet.fi/portal/page/portal/etusivu). Tietoa on periaatteessa runsaasti tarjolla, mutta ongelmaksi voi muodostua olennaisimman tiedon valitseminen ja tulkitseminen (Sipilä & Österbacka 2013, THL 2014).

Kansalliset terveyden ja hyvinvoinnin edistämisohjelmat ja lainsäädäntö edellyttävät ohjelmissa asetettujen tavoit‐teiden seurantaa (Parikka & Martelin 2011, THL 2014). Päättäjien haaste on löytää runsaan tiedon keskeltä lasten ja nuorten terveyttä, hyvinvointia ja palveluja kuvaavat keskeiset ja luotettavat indikaattorit. Indikaattori kuvaa ilmiön tilaa ja muutoksia. Se mahdollistaa nykytilan kuvaamisen, tavoitteiden asettamisen ja niiden toteutumisen seurannan (Kauppi ym. 2013, THL 2014). Hyvän indikaattorin ominaisuuksiin kuuluvat objektiivisuus, yksinkertaisuus, ymmärret‐tävyys, dokumentoitavuus ja ajantasaisuus (Kauppi ym. 2013).


Vaikka lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn käytetään paljon voimavaroja, toimenpiteiden ja palvelujen vaikut‐tavuudesta on hyvin vähän tutkimus‐ ja arviointitietoa (Kauppi ym. 2013, Notkola ym. 2013, Ristolainen ym. 2013). Tutkittua tietoa on erityisen niukasti syrjäytymisriskien kasautumisen ennaltaehkäisyyn kohdistuvien toimenpiteiden vaikuttavuudesta (Sipilä & Österbacka 2013). Notkolan ym. (2013) tutkimuksen mukaan nykyinen palvelujen tulok‐sellisuus‐ ja vaikuttavuustieto keskittyy pääosin yksittäisiin palvelukäytäntöihin ja palveluihin. Palvelukokonaisuuksis‐ta ei sen sijaan ole juurikaan saatavilla käyttökelpoista arviointitietoa johtuen mm. tiedontuotannon ja tilastoinnin epäyhtenäisyyksistä. Vaikka tietoa olisikin saatavissa, niin sen hakeminen on hankalaa, ja / tai se on hajallaan ja vai‐keasti yhdistettävissä tai tiedoissa on aukkoja. Osa seurantatiedoista on saatavissa valtakunnallisesti, osa alueellises‐ti, jotkut kuntatasolla ja jotkut eivät lainkaan (Parikka & Martelin 2011, Kauppi ym. 2013, Notkola ym. 2013, THL 2014).

Ristolainen ym. (2013) puolestaan toteavat raportissaan, että vaikka hankkeissa on kehitetty paljon toimivia malleja ja työkaluja lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, niiden ongelmana on heikon arvioinnin ohella toiminnan lyhytjänteisyys. Tällöin hyvätkään käytännöt eivät vakiinnu tai leviä laajempaan käyttöön. Tutkimustiedon hajanai‐suudesta johtuen sen luoman ymmärryksen tavoittaminen on myös hankalaa (Sipilä & Österbacka 2013). Tutkimuk‐sissa tulisi aina määritellä, mitä vaikuttavuudella kulloinkin tarkoitetaan. Valitettavasti esimerkiksi terveydenhuollon tutkimuksissa käsite on jäänyt usein määrittelemättä (Konu ym. 2009).

Tämän katsauksen pääpaino on sellaisten tiedonkeruujärjestelmien laadullisessa tarkastelussa, joiden avulla lasten ja nuorten syrjäytymistä pyritään ehkäisemään.


Rekisterit, tilastot ja kyselyt tiedonlähteinä

Lasten ja nuorten syrjäytymisvaaraa selvitettäessä ja hyvinvoinnin seuranta‐ ja vaikuttavuuden arviointijärjestelmiä kehitettäessä joudutaan mm. kysymään mitä asioita voidaan lukea indikaattoreista ja milloin on syytä tutkia lasten ja nuorten arkea laadullisin menetelmin. (Suurpää 2013, 4.)

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on hyvinvoinnin määrittelyn perusta. Lasten hyvinvointia mitataan sekä kansain‐välisillä (UNICEF‐ ja OECD‐mittarit) että kansallisilla indikaattoreilla. Lasten hyvinvoinnista saadaan erilainen kuva riippuen tarkasteluun valittavista indikaattoreista (Aira ym. 2014). Österbacka & Sipilä (2013, 60) kehottavatkin varo‐vaisuuteen indikaattoreiden valinnassa, jotta niiden kautta saadaan välitettyä oikeata tietoa.

Lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvää tietoa saadaan THL:n tietokannoista SOTKAnet verkkopalvelun kautta (http://uusi.sotkanet.fi/portal/page/portal/etusivu). THL on määritellyt 101 väestön hyvinvointia sekä palvelujärjes‐telmän toimivuutta kuvaavaa indikaattoria, jotka perustuvat kansallisiin rekisteri‐ ja väestötutkimusaineistoihin. Indi‐kaattorien valinta pohjautuu asiantuntija‐arviointiin sekä käyttäjien näkemykseen keskeisistä indikaattoreista (Parik‐ka & Martelin 2011).

SOTKAnetistä saatavat tiedot sekä Kouluterveyskysely ovat niitä harvoja lähteitä, jotka tuottavat kuntakohtaista tie‐toa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nämä indikaattorit antavat tietoa mm. lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitel‐man laatimiseen ja tarkistamiseen, jota lastensuojelulaki (12§, 417/2007) ja terveydenhuoltolaki (1326/2010) kunnil‐ta edellyttävät. (Ks. Aira ym. 2014, Liite 1). Hyvinvointijohtamisen ohella myös oppilaitokset ja koulut voivat hyödyn‐tää työssään Kouluterveyskyselyn indikaattorikuvioita ja kysymyskohtaisia jakaumataulukoita (Kivimäki ym. 2014).

Valtion nuorisoasian neuvottelukunnan (Nuora) lakisääteisenä tehtävänä on tuottaa ajankohtaista tietoa nuorista ja heidän elinoloistaan (Nuorisolaki 72/6002, 5§). Nuora on toteuttanut tehtäväänsä mm. julkaisutoimintansa avulla. Nuorisobarometri on vuodesta 1994 lähtien vuosittain toteutettu valtakunnallinen nuorten arvojen ja asenteiden kehittymistä kartoittava puhelinkysely 15 ‐29 ‐vuotiaille ja sitä käytetään nuorisolain toimeenpanon seurannassa


(Nuorisolaki 72/2006, 8§). Itse syrjäytymisen ongelmaan Nuorisobarometrin kaltaisilla kyselytutkimuksilla voidaan kuitenkin päästä kiinni vain rajoitetusti. Keskeinen menetelmällinen rajoitus on otoksen vinoutuminen. Todennäköi‐semmin kyselyihin vastaavat aktiiviset nuoret, ja syrjäytymisvaarassa olevia puolestaan on vaikeampi tavoittaa. Toi‐nen rajoitus liittyy itse syrjäytymisen ilmiöön. Syrjäytymisen ongelmakentän olemus, riskitekijät, syyt ja seuraukset ovat niin problemaattisia, etteivät puhelinkyselyt yksin riitä tiedonkeruumenetelmäksi (Suurpää 2013, Myllyniemi 2014).

Vapaa‐aikatutkimuksen taustalla ovat vuosina 1998 ja 2001 julkaistut nuorten järjestökiinnittyneisyystutkimukset. Nykyisessä, 7 ‐29 ‐vuotiaille osoitetussa, vapaa‐ajan tutkimuksessa näkökulma on laajempi. Järjestötoiminnan lisäksi siinä tarkastellaan nuorten vapaa‐aikaa (Myllyniemi & Berg 2013).

Nuorten elinolot ‐vuosikirja vuosittain vaihtuvine teemoineen on Nuorisotutkimusverkoston, THL:n ja Nuoran vuonna 2001 aloitettu yhteinen julkaisusarja. Kirja on vakiinnuttanut paikkansa nuoria koskevan tilastollisen ja kokemustie‐don taltioijana (Pekkarinen ym. 2012). Vuosikirja on tarkoitettu sekä ammattilaisten että päätöksentekijöiden käyt‐töön.

Nuora on hyväksynyt syyskuussa 2012 uudet nuorten hyvinvointia kuvaavat indikaattorit. Niiden avulla pystytään arvioimaan nuorten hyvinvoinnin kehitystrendejä ja valtakunnan tason nuorisopolitiikan onnistumista. Indikaattorei‐ta pääsee katselemaan osoitteesta http://tietoanuorista.fi/hyvinvointi‐indikaattorit/. Aira ym. (2014) näkevät, että lasten hyvinvoinnin kansallisten indikaattoreiden kehittäminen tulisi tapahtua tiiviissä yhteistyössä Nuorten hyvin‐vointi‐indikaattorihankkeen kanssa, koska 15 ‐29‐vuotiaiden hyvinvointi‐indikaattorit ovat samantyyppisiä ja osin samoja lasten vastaaviin hyvinvoinnin mittareihin nähden.

Nuorisotakuun seurantaindikaattoreilla on yhteneväisyyksiä Nuoran nuorten hyvinvointia kuvaavien indikaattoreiden kanssa. Tuusan ym. (2014) raportissa ehdotettujen indikaattoreiden painopisteet ovat kuitenkin nuorisotakuun ta‐voitteiden mukaisia ja esimerkiksi työllisyyttä koskevia indikaattoreita on mukana enemmän kuin nuorten hyvinvoin‐ti‐indikaattorissa. Raportin kirjoittajat suosittelevat Nuoran indikaattoreiden tarkastelua Nuorisotakuun indikaatto‐reiden rinnalla. Tietolähteinä on käytetty mm. TEM ‐tilastoja, Kelan tilastoja, THL:n kouluterveyskyselyä, Tilastokes‐


kuksen tilastoja, SOTKAnetin tietokantoja, Opetus‐ ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Opetushallituksen Kouluta‐ ja Vipunen tietokantoja ja erillisselvityksiä.

Terveydellä on keskeinen suhde hyvinvointiin ja sen eri osa‐alueisiin. Syrjäytymisen ja huono‐osaisuuden tutkimuk‐sessa sillä on myös keskeinen paikka, sillä terveydessä ja terveyskäyttäytymisessä on havaittu eroja jo nuoressa ikä‐vaiheessa erilaisten taustatekijöiden mukaan (Suurpää 2013). Nuorten terveystapatutkimuksessa (NTTT) on seurattu valtakunnallisin postikyselyin 12 ‐18 ‐vuotiaiden nuorten terveyttä ja terveystottumuksia vertailukelpoisin menetel‐min joka toinen vuosi vuodesta 1977 alkaen (Kinnunen ym. 2013). Säännöllisesti toistettavien kyselytutkimusten edut ovat siinä, että ne mahdollistavat paitsi nykytilanteen kartoituksen, myös aikasarjojen tekemisen.

Merkittäviä lasten ja nuorten hyvinvointiin ja riskien arviointiin liittyviä osoittimia ovat rikollisuus‐ ja uhritutkimukset. Itse ilmoitetun rikollisuuden kyselyjä ja uhritutkimuksia tarvitaan, koska viranomaisten tietoon tulee vain pieni osa rikoksista sekä lasten ja nuorten kokemasta väkivallasta (Salmi 2012, Kivivuori, ym. 2014). Oikeuspoliittisen tutkimus‐laitoksen (OPTL) nuorisorikollisuuskyselyt muodostavat 15–16‐vuotiaiden nuorten rikoskäyttäytymistä ja uhrikoke‐muksia mittaavan kokonaisrikollisuuden osoittimen. Kyselyjärjestelmä käynnistettiin vuonna 1995 ja vuonna 2012 toteutettiin seitsemäs kysely. Lapsiuhritutkimuksen toteuttajina ovat Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk) ja Nuoriso‐tutkimusseura. Kysely kohdistetaan kuudes ja yhdeksäsluokkalaisille käsittäen Manner‐Suomen ja Ahvenanmaan. Metodologinen tutkimus‐ ja kehitystyö tukee tutkimuksissa käytetyn menetelmän käyttökelpoisuutta ja sitä pidetään luotettavana (Salmi 2012, Kivivuori 2014).

Luotettavimpia ovat kohorttitutkimukset. Niiden etuna on tiedon kerryttäminen pahoinvoinnin ja hyvinvoinnin ka‐sautumisesta seuraamalla samojen lasten ja nuorten elämää. Esimerkkinä tästä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1987 ‐tutkimus. Kohorttien syntymävuosi on kuitenkin merkityksellinen, koska monesti elämänkulkunäkökulmasta onkin ensiarvoisen tärkeää ottaa huomioon myös se yhteiskunnallinen aika ja konteksti, jossa tietty kohortti on lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt (Paananen ym. 2012).

Lisäksi kunnissa kerätään ja tilastoidaan kuntakohtaisesti palvelujen käyttöä ja nuorten tilannetta kuvaavaa tietoa hyvinvointikertomuksen muodossa. Ongelmana on kuitenkin se, että indikaattoreita on monenlaisia ja indikaattorei‐


den tulkinta edellyttää tietoa niiden sisällöstä. Lisäksi tiedot ovat hajallaan eri hallinnonalojen järjestelmissä ja eri tarkoituksiin koottuja ja osa niistä on vaikeasti saatavissa ja hyödynnettävissä. Tällöin kokonaiskuvan muodostami‐nen nuoren tilanteesta on hankalaa. Myös tietosuojalainsäädäntö hankaloittaa jossain määrin tietojen käyttöä, koska tietojen käyttö ja luovutus on tarkasti säänneltyä (Kauppi ym. 2013).

Aira ym. (2014) painottavat, että tarvitaan myös lapsilähtöisiä ja hyvinvoinnin tuloksia kuvaavia mittareita kertomaan lasten hyvinvoinnista moniulotteisesti. Edelleen, samainen teos kehottaa noudattamaan varovaisuutta tiedon tulkin‐nassa, koska rajanveto hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin välillä ei ole yksiselitteinen. Määritelmien ja käsitteiden tulkin‐taan ja käyttöön viittaavat myös Larja (2013) ja Myrskylä (2014). Larjan (2013) mukaan varsin usein nuorten työttö‐myys ja syrjäytyminen samastetaan. Työttömyysaste on kuitenkin varsin huono tapa kuvata nuorten elinoloja – pu‐humattakaan syrjäytymisestä. Aika ajoin nuorten 20 % työttömyysaste tulkitaan siten, että joka viides nuori on työ‐tön. Tällainen tulkinta on kuitenkin väärinkäsitys. Kyse ei ole koko ikäluokkaa koskevasta osuudesta, vaan työttö‐myysaste on työttömien osuus työvoimasta eli työllisten ja työttömien yhteismäärästä. Suomessa työttömyyttä mita‐taan myös otospohjaisilla työvoimatutkimuksilla työnhakijarekisterien ohella. Molemmilla on hieman eri tarkoitus ja ne käyttävät hiukan erilaisia käsitteitä. Tämä erilainen menettely antaa työvoimatutkimuksen työttömien määrästä suuremman kuvan kuin rekisterit (Myrskylä 2012). Nuorisotyöttömyyttä tarkasteltaessa on tärkeää ottaa huomioon ikärajaus kuten muidenkin tilastojen kohdalla.

”Nuorten turvallisuuden parantaminen” raportti (2012) huomauttaa lukijaa, että tilastoissa nuoruuden ja lapsuuden rajaa on käsitelty eri tavalla eri yhteyksissä eikä rajanveto ole aina selkeää. Rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15‐vuotiaana ja nuoriksi tekijöiksi luetaan 15–20‐vuotiaat. Lastensuojelulaissa lapsina pidetään kaikkia alle 18‐vuotiaita ja nuorina 18–20‐vuotiaita. Vaikka alle 15‐vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, he ovat velvollisia kor‐vaamaan aiheuttamansa vahingon. Heihin voidaan kohdistaa myös lastensuojelutoimenpiteitä, joita ovat esimerkiksi avohuollon tukitoimet ja huostaanotto. Nuorisolaissa (2006/72) nuoriksi katsotaan alle 29‐vuotiaat. ”Nuorten turval‐lisuuden parantaminen” raportissa (2012) nuorella tarkoitetaan 13 ‐20‐vuotiaita. (Emt., 3.)


Yhteenveto

Suurpää (2013) on mm. todennut, että syrjäytyminen on moniarvoinen, tulkinnanvarainen ja normatiivinen käsite, johon liittyy hallinnollisia, empiirisiä, metodologisia ja eettisiä haasteita. Notkola ym. (2013, 79) painottavat päätök‐senteon ja kehittämistyön apuvälineenä seurannan, mittaamisen ja arvioinnin avulla tuotettavaa numeerista, ”hel‐posti hyödynnettävää tietoa”. Nuorisotutkimusseuran raportin (Suurpää 2013) mukaan syrjäytymisen, syrjinnän ja syrjään jäämisen määrittely ei voi perustua ainoastaan tilastoihin ja näkyviin tuloksiin, vaan se on aina myös kulttuu‐rinen arvokysymys: mitä arvotamme tärkeäksi ja miksi näin teemme?

Tarja Heinon (2014) mukaan oleellista yhteiskuntapoliittisten päätösten kannalta lienee se, kenen näkökulmasta asi‐oita tarkastellaan. Esimerkiksi huostaan otettuja lapsia kaukaa katsova rekisteritieto ja läheltä katsova asiakastyöhön pohjautuva aineisto ovat vahvuuksiltaan ja heikkouksiltaan erilaisia. Toinen kattaa kaikki tiettynä ajankohtana sijoite‐tut lapset, toinen vain murto‐osan. Molemmat aineistot sivuuttavat lasten omat näkemykset, ja siksi ne valottavat huostaanottoa enemmän viranomaistoiminnan kuin kokemuksen näkökulmasta.

Haavoittuvassa asemassa olevien lasten, lastensuojelun tuen piirissä olevien lasten sekä kodin ulkopuolelle sijoitettu‐jen lasten elinoloista ei ole riittävästi tietoa. Airan ym. (2014) mukaan YK:n lapsen oikeuksien komitea onkin esittänyt asiasta Suomelle toistuvasti huolensa. Tarvitaan mittareita, joilla voidaan seurata lapsen tilanteen kehittymistä ja palveluiden muutoksia sekä sellaisten seuranta‐asetelmien kehittämistä, jotka mahdollistavat eri ikävaiheisiin liittyvi‐en tekijöiden ja niiden suhteiden havaitsemisen yksilötasolla. Havaitsemalla erilaisten ongelmien ja niiden kasautu‐misen taustatekijöitä, niihin voitaisiin pyrkiä vaikuttamaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Aira ym. (2014) mukaan lasten hyvinvointipulmia osoittavat indikaattorit eivät kerro myöskään sitä, missä määrin hyvinvoinnin haasteet ja pulmat kasautuvat samoihin perheisiin, lapsiin tai nuoriin. Tutkimuksissa olisikin tärkeää selvittää missä määrin pa‐hoinvointia enteilevät mittarit kasautuvat. Myös Myllyniemi (2014) painottaa niiden lasten ja nuorten ryhmien tun‐nistamista, joissa syrjäytymisen riski on suurin.


Syrjäytyminen tulisi nähdäkin yhä enemmän prosessina ja elämänkulussa määrittyvänä asiana. Sen juuret voivat pe‐riaatteessa olla missä ikävaiheessa tahansa ja erilaisten riskitekijöiden vaikutus voi olla erilainen riippuen siitä, missä ikävaiheessa ne on koettu. Syrjäytymisen tutkimuksessa tulisi ottaa huomioon myös huono‐osaisuuden erilaisia osa‐alueita (terveydellinen, sosiaalinen, taloudellinen, koulutuksellinen) sen sijaan, että puhutaan syrjäytymisestä pelkäs‐tään erilaisten järjestelmien ulkopuolella olemisena (Suurpää 2013). Ristolainen ym. (2013) Suurpää (2013) ja Aira ym. (2014) nostavat esiin myös vähemmistöryhmät, maahanmuuttajat, eri kieliryhmien edustajat, sukupuoli‐ ja sek‐suaalivähemmistöt, pitkäaikaissairaat ja vammaiset, jotka jäävät syrjäytymisen ja hyvinvoinnin katvealueisiin. Tätä puutetta on vuoden 2013 Nuorisobarometri pyrkinyt osaltaan paikkaamaan vähemmistöön kuuluvien kokemuksia mittaavalla kysymyssarjalla (Myllyniemi 2014). Kouluterveyskyselystä on ilmestynyt oma maahanmuuttajataustais‐ten hyvinvointia käsittelevä raportti (Matikka ym. 2014).

Kehitystä on vaikea ohjata haluttuun suuntaan, jos sopivat seurantavälineet puuttuvat, tieto on sirpaleista tai vaikut‐tavuustieto on niukkaa. Näytön vähäisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei toimenpide voi olla vaikuttava. (Notkola ym. 2013, 57.) Tiedon puutteisiin on vastattava ”leveällä rintamalla”, jotta kustannusvaikuttavuuden tutkimukselle voidaan rakentaa tukeva perusta painottavat Sipilä & Österbacka (2013). Maksimaalisen vaikuttavuuden hakeminen vaatii taustakseen rekisteritutkimuksen ja tilastojen ohella surveyhin perustuvaa tutkimusta, laadullista tutkimusta ja kokemustietoa. ”Kenen arvio voisi olla tarkempi kuin palveluiden käyttäjien?” (Emt. 56). Suomessa esimerkiksi STM (2012) ja Vario ym. (2012) ovat huomioineet lasten ja nuorten kuulemisen osaksi palveluiden vaikuttavuuden tarkas‐telua.

Myös Parikka & Martelin (2011, 44 ‐45) painottavat raportissaan sen määrittämistä millaisiin tavoitteisiin palveluilla tarkkaan ottaen pyritään (palvelujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus). Toiseksi vaikuttavuuden mittaamisessa kyse on muutoksen mittaamisesta ajassa. Puhtaimmillaan tietyn toimenpiteen aiheuttaman vaikutuksen erottaminen joihin‐kin muihin tekijöihin liittyvästä muutoksesta edellyttää satunnaistettua koeasetelmaa. Tähän tutkimushaasteeseen on THL:n toimesta tartuttu. Vie kuitenkin vuosia, ennen kuin indikaattorit ovat rutiinituotannossa. Lisäksi raportin kirjoittajat korostavat, että kansallisten tietolähteiden ohella kunnat tulevat jatkossakin tarvitsemaan päätöksenteos‐


sa ja suunnittelussa myös niiden itse tuottamaa, reaaliaikaista tietoa, unohtamatta laadullisen ymmärryksen merki‐tystä täydentämään valtakunnantason asiantuntijoiden tarjoamaa tulkintaa ja numeerista tietoa.

Tämä tarkoittanee parasta mahdollista kokonaisratkaisua lapsen ja nuoren asioita hoidettaessa huomioimalla sekä palvelujen tarvitsijoiden että palvelujen tarjoajien näkökulmat.

Lähteet

Aira T, Hämylä R, Kannas L, Aula MK, Harju‐kivinen R. 2014. Lasten hyvinvoinnin tila kansallisten indikaattoreiden kuvaamana. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 4. Löydettävissä osoitteesta: www.lapsiasia.fi/julkaisut

Fagerlund M, Peltola M, Kääriäinen J, Ellonen N, Sariola H. 2014. Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2013. Lap‐siuhritutkimuksen tuloksia. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 110. Poliisiammattikorkeakoulu. Tampere.

Kauppi A, Seppälä A & Nykänen P. 2013. Nuorten tiedot käyttöön. Raportti nuorten elinoloja ja palvelujen käyttöä koskevien tietojen tilanteesta, Opit käyttöön hanke. Saatavissa osoitteesta: http://www.koordinaatti.fi/sites/default/files/nuorten‐tiedot‐kayttoon.pdf

Kinnunen JM, Lindfors P, Pere L, Ollila H, Samposalo H, Rimpelä A 2013. Nuorten terveystutkimus 2013. Nuorten tu‐pakkatuotteiden ja päihteiden käyttö 1977‐2013. Sosiaali‐ ja terveysministeriö, Helsinki. Löydettävissä osoitteesta: http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=6511574&name=DLFE‐26851.pdf

Kivimäki H, Luopa P, Matikka A, Nipuli S, Viikki S, Jokela J, Laukkarinen E, Paananen R. 2014. Kouluterveyskysely 2013. Etelä‐Pohjanmaan raportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki. Löydettävissä osoitteesta: http://www.thl.fi/attachments/kouluterveyskysely/Maakuntaraportit/Epmaa_2013.pdf

Kivivuori J, Salmi V, Aaltonen M & Eloheimo H. 2014. Kansainvälisen nuorisorikollisuuskyselyn (ISRD‐3) mittaukset Suomessa 2013. Verkkokatsauksia 35. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Helsinki. Löydettävissä osoitteesta:


http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/FmTqcHavP/kansainvalinen_nuorisorikollisuuskysely_35.pdf

Konu A, Rissanen P, Ihantola M & Sund R. 2009. ”Vaikuttavuus” suomalaisissa terveydenhuollon tutkimuksissa. Sosi‐aalilääketieteellinen aikakauslehti 46, 285 ‐297.

Larja L. 2013. Hyvinvointi‐katsaus 1. Tilastokeskus, 9‐13.

Matikka A, Luopa P, Kivimäki H, Jokela J, Paananen R. 2014 Maahanmuuttajataustaisten 8.‐ ja 9.‐luokkalaisten hyvin‐vointi. Kouluterveyskysely 2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 26, Helsinki.Saatavissa osoitteesta: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116720/URN_ISBN_978‐952‐302‐297‐3.pdf?sequence=1

Myllyniemi S. 2014. Vaikuttava osa. Nuorisobarometri 2013. Opetus‐ ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvotte‐lukunta, Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisu nro 71. Löydettävissä osoitteesta: http://www.tietoanuorista.fi/wp‐content/uploads/2014/02/Nuorisobarometri_2013_lowres1.pdf

Myllyniemi S & Berg P. 2013. Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa‐aikatutkimus 2013. Opetus‐ ja kulttuuriministeriö, Val‐tion liikuntaneuvosto, Nuorisoasiain neuvottelukunta, Nuorisotutkimusverkosto. Verkkojulkaisuja, no 64. Löydettä‐vissä osoitteesta: http://tietoanuorista.fi/wp‐content/uploads/2013/08/Nuoria_liikkeell%C3%A4_Julkaisu_Nettiversio_korjattu.pdf

Myrskylä P. 2012. Hukassa – Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? EVA Analyysi. No 19. Saatavissa osoitteesta: http://www.eva.fi/wp‐content/uploads/2012/02/Syrjaytyminen.pdf

Notkola V, Pitkänen S, Tuusa M, Ala‐Kauhaluoma M, Harkko J, Korkeamäki J, Lehikoinen T, Lehtoranta P, Puumalai‐nen J. 2013. Nuorten syrjäytyminen. Tietoa, toimintaa ja tuloksia. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1.

Nuorisolaki. 27.1.2006/72. Löydettävissä osoitteesta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060072.


Nuora 2014. Tietoa nuorista. Hyvinvointi‐indikaattorit. Saatavissa osoitteesta: http://tietoanuorista.fi/hyvinvointi‐indikaattorit/

Nuorten turvallisuuden parantaminen 2012. Sisäisen turvallisuuden ohjelman alatyöryhmäraportti. Sisäasiainministe‐riö. Löydettävissä osoitteesta: http://www.intermin.fi/julkaisu/

Paananen R, Ristikari T, Merikukka M, Rämö A & Gissler M. 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi. Kansallinen syntymä‐kohortti 1987 – tutkimusaineiston valossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 52. Löydettävissä osoitteesta: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf?sequence=1

Parikka S & Martelin T. (toim.) 2011. Terveyttä, hyvinvointia ja palvelujärjestelmän toimivuutta kuvaavien indikaatto‐rien tarve, käyttö ja ongelmat. THL:n avainindikaattorihankkeen tietotarvekyselyn tulokset. Terveyden ja hyvinvoin‐nin laitos. Raportti 59. Juvenes‐Print Tampereen yliopistopaino.

Pekkarinen E, Vehkalahti K, Myllyniemi S. (toim.) 2012. Lapset ja nuoret instituutioiden kehyksissä. Nuorten elinolot vuosikirja 2012. Nuorisotutkimusverkosto, terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta. Julkaisuja 131. Saatavissa osoitteesta: http://tietoanuorista.fi/wp‐content/uploads/2013/05/elinolot‐vuosikirja‐2012.pdf

Ristolainen H, Varjonen S & Vuori J. (SOTERKO) 2013. Mitä tiedämme politiikkaohjelmien vaikuttavuudesta lasten ja nuorten syrjäytymisen sekä hyvinvointierojen vähentämisessä? Politiikkaohjelmien vaikuttavuuden tieto‐ ja arviointi‐katsaus. Valtioneuvoston kanslian raportteja 2.

Salmi, V. 2012. Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset 2012. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus‐tiedonantoja 113. Helsinki. Saatavissa osoitteesta: http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/tutkimustiedonantoja‐sarja/CVAKVdrHD/tta_113_Salmi.pdf


Sipilä J & Österbacka E. 2013. Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palve‐lujen tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus. Valtiovarainministeriön julkaisuja 11. Valtionvarainministeriö.

Sosiaali‐ ja terveysministeriö 2013. Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti. Sosiaali‐ ja terveysministeri‐ön raportteja 19. Saatavissa osoitteesta: http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=6511574&name=DLFE‐26809.pdf

Suurpää L. (toim.). 2013. Nuoria koskeva syrjäytymistieto. Avauksia tietämisen politiikkaan. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisusarja 27.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014. Tilasto‐ ja indikaattoripankki SOTKAnet. Saatavissa osoitteesta: http://uusi.sotkanet.fi/portal/page/portal/etusivu

Tuusa M, Pitkänen S, Shemeikka R, Korkeamäki J, Harju H, Saares A, Pulliainen M, Kettunen A & Piirainen K. 2014. Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia. Nuorisotakuun tutkimuksellisen tuen loppuraportti. Toimeenpanon ensimmäi‐sen vuoden arviointi ja seurannassa sovellettavien indikaattorien kehittäminen. Työ‐ ja elinkeinoministeriön julkaisu‐ja. Työ ja yrittäjyys 15. Löydettävissä osoitteesta: http://www.tem.fi/files/39775/TEMjul_15_2014_web_14052014.pdf

Vario P, Barkman J, Kiili J, Nikkanen M, Oranen M, Tervo J. 2012. ”Suojele unelmia, vaali toivoa”. Nuorten suositukset lastensuojelun ja sijaishuollon laadun kehittämiseksi. Lapsivaltuutetun toimiston julkaisuja 6. Lapsivaltuutetun toi‐misto.


Taulukko 1. Lasten‐ ja nuorten hyvinvointiin liittyviä, indikaattoreiden taustalla olevia tutkimusaineistoja

Toteuttaja

Tutkimus / tilasto Menetelmä ja kohderyh-mä

Tutkimusvuodet / aineiston päivitys

*) lähde

OKM, VLN, Nuora ja Nuorisotutkimusverkosto

Nuorten vapaa-aikatutkimus

Satunnaisotanta väestöre-kisterikeskuksesta. Haas-tattelu puhelimitse 10 -29 -vuotiaat, henkilökohtainen haastattelu 7-9-vuotiaat

Aikaisemmin Nuorten järjestökiinnitteisyys -tutkimus (1998 ja 2001)

2009, 2013

*) Myllyniemi & Berg 2013

OKM, Nuora, Nuorisotut-kimusverkosto

Nuorisobarometri Satunnaisotanta väestötie-tojärjestelmästä

Puhelinhaastattelu 15 -29 -vuotiaille

Manner-Suomi

Vuodesta 1994 vuosit-tain

*) Myllyniemi 2013

Polamk

Nuorisotutkimusverkosto

Lapsiuhritutkimus Valtakunnallinen kysely 6. ja 9. -luokkalaisille (12 ja 15 -vuotiaat), Manner-Suomi ja Ahvenanmaa

1988, 2008, 2013 (ky-symykset esitetty sa-malla tavalla)

*) Fagerlund ym. 2014

Tay Nuorten terveystapatut-kimus (NTTT)

Valtakunnallinen posti-kysely 12 -18 -vuotiaille

Joka toinen vuosi vuo-desta 1977 alkaen

*) Kinnunen ym. 2013


THL Kouluterveyskysely

Valtakunnallinen kysely 8. – ja 9. luokkalaisille, lukion ja ammatillisen oppilaitok-sen 1. ja 2. vuoden opiske-lijoille

Vuodesta 1996 alkaen peruskoulussa, vuo-desta 1999 alkaen lukiossa ja ammatilli-sissa oppilaitoksissa vuodesta 2008 alkaen

Viimeisin 2013

Seuraava 2015

*) Kivimäki ym. 2014

Matikka ym. 2014

OPTL Kansallinen nuorisorikol-lisuuskysely (NRK)

Otanta 15 -16 -vuotiaille

Vuodesta 1995 neljän vuoden välein

Viimeisin 2012

Seuraava 2016

*) Salmi 2012

*) Mainitut lähteet löytyvät tämän artikkelin lähdeluettelosta.


Koulutusohjelmapäällikkö Päivi Rinne, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Kehittämissuunnittelija Anne Saarijärvi, Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

ETELÄPOHJALAISTEN NUORTEN NÄKEMYKSIÄ JA KOKEMUKSIA HYVINVOINNISTA SEKÄ HYVINVOINTI‐PALVELUISTA

Nuorten ääni esiin

Pohjalaismaakuntien hyvinvointibarometri 2012 kokoaa asiantuntijoiden näkemykset väestöryhmien hyvinvoinnista pohjalaismaakunnissa. http://www.theseus.fi/handle/10024/69067 . Yksi hyvinvointibarometrin ja sen pohjalta teh‐tyjen asiantuntija‐arvioiden johtopäätöksistä oli huoli nuorten hyvinvoinnista: asiantuntijoiden mielestä nuorten syr‐jäytymiseen tulisi puuttua yksilöllisillä ratkaisuilla ja monialaisella yhteistyöllä, rakenteellisia yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja unohtamatta. (Kooste Etelä‐Pohjanmaan hyvinvointibarometritilaisuuden työpajatyöskentelystä 21.5.2013.) Hyvinvointitiedon kolme tarkastelunäkökulmaa ovat asiantuntijoiden tuottaman tiedon lisäksi tilastojen antama kuva hyvinvoinnista sekä kokemus hyvinvoinnista kohderyhmän kuvaamana (Lehtola, Jokiranta & Kahila 2003, 47). Sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn aloitteesta nuorten hyvinvoinnista haluttiin lisätietoa nimen‐omaan kokemusnäkökulman kautta. Nuorten kokemustietoa hyvinvoinnista kartoittivat Seinäjoen ammattikorkea‐koulun sosionomiopiskelijat. SeAMK:n sosiaali‐ ja terveysalan koulutusohjelmissa opiskelevien opetussuunnitelmaan kuuluu tutkimus‐, kehitys‐ ja innovaatiotoimintaan liittyvä harjoittelu, jonka puitteissa haastattelut tehtiin. Haastat‐telujen suorittajina Etelä‐Pohjanmaan maakunnassa olivat sosionomi (AMK) ‐opiskelijat Taru Kumara, Sara Koskinen, Tiia Pitkäranta ja Kati Upla. Keski‐Pohjanmaan maakunnassa haastatteluja suoritti sosionomi (AMK) ‐opiskelija Essi


Jämsä. Seuraava artikkeli perustuu Etelä‐Pohjanmaan maakunnassa tehtyihin haastatteluihin. Haastattelurungon (liite 2.) laatimiseen osallistuivat kehittämissuunnittelija Anne Saarijärvi SONet BOTNIAsta ja koulutusohjelmapäällik‐kö Päivi Rinne Seinäjoen ammattikorkeakoulusta sekä haastatteluita suorittavat opiskelijat. Haastattelut toteutettiin ja niitä myös taustoitettiin muutamalla vuoden 2012 hyvinvointibarometritutkimuksesta valitulla kysymyksellä sekä eri väestöryhmien hyvinvointia kuvaavalla koostekuviolla (liite 3).

Opiskelijat suorittivat haastattelut kesällä 2014 ja palauttivat ne litteroituina tai kysymyksittäin yhteen vedettyinä. Haastattelut tehtiin opiskelijoiden harjoitustyönä pääasiassa yksilö ‐, mutta myös pari‐ tai ryhmähaastatteluina hei‐dän valitsemissaan paikoissa. Tämä artikkeli on kirjoitettu dokumentoitujen haastatteluiden pohjalta. Artikkelissa on haluttu nostaa mahdollisimman paljon esille nuorten ääntä ja nuorten vastaajien tapaa puhua hyvinvoinnista, nuor‐ten hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä sekä hyvinvointipalveluita koskevista kokemuksista ja mielipiteistä. Haasta‐teltavat on erotettu toisistaan ikään ja sukupuoleen viittaavalla koodilla. Mikäli aineistossa on käytetty kahden sa‐manikäisen ja samaa sukupuolta edustavan haastateltavan kommentteja, ne on lisäksi eroteltu kirjainkoodilla. Artik‐kelin taulukoiden ja kuvioiden tekniseen toteutukseen on osallistunut SeAMK:n sosionomi (AMK) ‐opiskelija Ville Vie‐rimaa.


Taustatietoja haastateltavista

Hyvinvoinnin kokemuscase ‐tutkimukseen haastateltiin yhteensä 24 nuorta/nuorta aikuista, joiden iät vaihtelivat 16 ‐33 vuoden välillä. Haastatelluista puolet oli miehiä ja puolet naisia.

Kuvio 1: Vastaajien ikä ‐ja sukupuolijakauma

Paikallisesti Etelä‐Pohjanmaalle fokusoituneen tutkimuksen haastateltavista valtaosa asui haastattelun aikaan maa‐kuntakeskuksen alueella, noin viidesosa maakunnan keskisuuressa kaupungissa ja yksi myös verraten pienessä taa‐jamassa.


Haastateltavilta tiedusteltiin iän ‐ja sukupuolen lisäksi myös heidän pääasiallista toimintaansa (työ, opiskelu yms.) sekä perhe‐ ja asumismuotoa. Työssäkäyviä haastatelluista oli viisi, joista yksi toimi yrittäjänä. Työttömiä oli kuusi, joista kolme ilmoitti haastatteluhetkellä olevansa mukana työkokeilussa, kuntouttavassa työtoiminnassa tai työhar‐joittelussa työpajalla. Opiskelijoita oli yhteensä 12, joista kahdella oli erityisen tuen tarvetta ja yksi kävi vielä perus‐koulua.

Kuvio 2: Vastaajien pääasiallinen toiminta


Perhemuotoa ja asumista tarkasteltaessa ilmeni, että haastatelluista 10 asui vielä lapsuuden perheensä kanssa ja seitsemän omissa asunnoissaan avo‐ tai aviopuolisonsa kanssa. Avoliitossa ilmoitti elävänsä kuusi haastateltavaa ja yksi oli jo avioliitossa. Kenelläkään haastateltavista ei ollut lapsia. Haastatelluista neljällä oli maahanmuuttajataustaa.

Kuvio 3: Vastaajien perhe‐ ja asumismuoto

Tyypillisiksi asioiksi arjessaan haastateltavat mainitsivat seuraavia: työ, opiskelu, erilaiset kotityöt, tv:n katsominen, ystävien tapaaminen, muu puuhailu sekä erilaiset liikuntaharrastukset. Omakohtaisia kokemuksia hyvinvointipalve‐luista haastatelluilla oli lähinnä peruspalveluista (mm. neuvola, hammashoito ja muut terveydenhuollon palvelut) sekä etuusasioiden kautta Kelasta, TE ‐toimistosta ja sosiaalitoimistosta (toimeentulotuki). Aineiston perusteella myös verkossa toimiviin henkilökohtaisiin ‐tai ryhmämuotoisiin terapiapalveluihin (esim. keskusteluryhmät) oli tutus‐tuttu. Seuraavassa koottuna haastateltujen mainitsemia palveluja, jotka liitettiin ammattilaisten toteuttamaan hy‐vinvoinnin tukemiseen.


Osalla haastatelluista oli joko tämänhetkisiä tai aiempia omakohtaisia kokemuksia myös ns. ammattiavun palveluista (mm. kunnallinen sosiaalityö, koulun sosiaalityö, erilaiset päihdehuollon ja erikoissairaanhoidon terapiapalvelut), vaikka asiointikokemukset painottuivatkin enimmäkseen Kelan ja TE‐toimiston avustusten käyttöön ja niihin liittyviin prosesseihin. Myös poliisi ja kirjasto mainittiin. Tosin poliisi näkyi aineistossa yleistä turvallisuutta – ja sitä kautta myös kansalaisten hyvinvointia lisäävänä viranomaisena.

Kooste nuorten mainitsemista hyvinvointia tukevista palveluista

Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito: neuvola, hammashoito, lääkäri, erikoissairaanhoidon terapiapalvelut

Koulun oppilashuolto: kouluterveydenhoitajan‐, koulukuraattorin‐ ja koulupsykologin palvelut

Sosiaalitoimi: kunnallinen sosiaalityö Nuorille suunnatut palvelut: nuoriso‐ ja erityisnuorisotyön sekä nuori‐

soaseman palvelut KELA:n palvelut TE ‐toimiston etuuspalvelut Työvalmennus Poliisi (ml. nettipoliisi) Järjestöjen tarjoamat palvelut Verkkopalvelut (mm. nettipsykologipalvelut sekä keskusteluryhmät)


Nuorten mielipiteitä hyvinvoinnista

Ihmissuhteet, terveys ja tasapainoinen elämä

Mitä hyvinvointi haastateltavien nuorten mielestä tarkoittaa? Lähes kaikissa vastauksissa toistuivat tavalla tai toisella psyykkisen ja fyysisen terveyden, ihmissuhteiden ja taloudellisen toimeentulon elementit. Hyvinvoinnin osatekijät liitettiin elämässä pärjäämiseen ja itsenäisestä elämästä selviytymiseen.

”Ainakin sitä, että pärjää henkisesti ja fyysisesti hyvin. Ettei pääse esimerkiksi syrjäytymään. Rahallises‐ti, että tulee toimeen eikä joudu velkaantumaan pahasti. Että on kavereita ja perhettä ympärillä.” (M 29v)

Yleisimmin tuotiin esille erilaiset terveyteen liittyvät määrittelyt, hyvä fyysinen kunto ja terveyttä edistävät elämän‐tavat. Lähes yhtä usein viitattiin sosiaalisiin suhteisiin: perheeseen, ystäviin ja merkityksellisiin ihmissuhteisiin. Hyvin‐vointiin sisältyi ihmissuhteiden vastavuoroisuus, kyky tukea toista ihmistä ja toisaalta saada itse apua. Taloudellisessa toimeentulossa viitattiin yleisimmin pelkistetysti rahan riittävyyteen, mutta myös kykyyn käyttää rahaa oikein ja vält‐tyä velkaantumiselta.

Hyvinvoinnin osatekijöiden luettelemisen ohella hyvinvointia kuvattiin kokonaisvaltaisena olotilana, onnellisuutena, hyvänä olona, tasapainoisena elämänä ja kunnossa olevina elämän perusedellytyksinä. Vastauksista heijastuu pyrki‐mys tasapainoon ja vakauteen, siihen että asiat ovat itsellä ja läheisillä hyvin. Perusasioista ei tarvitse murehtia.

”Tasapainoinen elämä, terveys, ihmissuhteet, osaa käyttää rahaa hyvin, jos sitä ei ole ja onnellisuus, perhe, ja tieto siitä, että jos jotain sattuu niin palvelut löytyvät läheltä.” (N 27v)


Hyvinvointiin liitettiin tietoisuus siitä, että jos jokin asia vaarantaa hyvinvointia, se huomataan ja apua on saatavissa. Turvallisuuden todettiin joissakin vastauksissa olevan eräänlainen itsestäänselvyys, toisaalta maahanmuuttajataus‐taiset vastaajat nostivat turvallisuuden ja rauhallisuuden esille erityisenä tekijänä.

Nuorten sijoittuminen niukasti barometrin keskiarvon alapuolelle vastasi suurimman osan käsitystä nuorten hyvin‐voinnista. Useat vastaajat näkivät nuorten hyvinvoinnissa huolestuttavia piirteitä ja nuorilla todettiin olevan monia ongelmia. Osa vastaajista taas koki nuorten tilanteen olevan monelta osin hyvällä tasolla, sillä nuorille todettiin ole‐van tukimuotoja, mutta niiden tavoitettavuutta epäiltiin. Joidenkin mielestä nuorille on tyypillistä väliaikainen sijoit‐tuminen ”hyvinvoinnin miinuspuolelle” ja tilanteen kohentuminen sitä mukaa kun omassa elämässä päästään eteen‐päin.

Keski‐ikäisten sijoittuminen barometrin kärkisijoille koettiin odotettuna, samoin asunnottomien ja vähävaraisten saamat alhaisimmat arviot.

” Ku jos on asunnoton niin ei oo kyllä oikeen mitään muutakaa.” (N 22v)

Haastateltavat ottivat myös kantaa oikeudenmukaisuuteen ja hyvinvointiongelmien syihin. Omilla valinnoilla, väärällä kaveripiirillä ja ajautumisella ongelmien tielle nähtiin olevan suuri merkitys niin nuorten omassa hyvinvoinnissa kuin hyvinvoinnissa yleensäkin. Toisaalta ongelmissa nähdään yleisempiäkin syitä ja kovien kokemusten vaikutusta.

”…niinku päihdeongelmaiset, mä sanoisin, et puolet on ihan itte aiheutettua ongelmaa, et tavallaan, sit‐te joillaki voi olla, että on menny konkurssiin firma ysärillä ja sitte on niinku täysin romulla ja sitte on ratkennu ryyppäämään ja jatkanu sitä putkea, niin kyllähän se varmaan niinku… mut siis luulis nyt sit, et ne on sit heittäny niin sanotusti onnellisuusveivinsä.” (N1, 24 v)

Mikäli haastateltava koki kuuluvansa johonkin barometrikuviossa mainittuun yksilöidympään ryhmään, hän yleensä halusi kommentoida sijoitusta ja täsmentää siihen liittyviä seikkoja. Sijoitusta peilattiin muihin barometrikuviossa


mainittuihin ryhmiin. Esimerkiksi pätkätyöläinen koki hyvinvointinsa barometritulosta paremmaksi ja yksinasuva koki tilanteessa paljon hyviä puolia.

”Yksinasuvilla voi olla kaikki hyvin, voi olla terve, hyvät ihmissuhteet ja hyvä toimeentulo”. (N 20 v)

Hyvinvointibarometrin kommentoinnissa heijastuivat ajankohtaiset keskustelut ja asenneilmapiiri, esimerkiksi maa‐hanmuuttajia pidettiin muiden ryhmien hyvinvoinnin vertailukohteena muutamassa vastauksessa. Joissakin haastat‐teluissa tuotiin esille barometrin luonne ja todettiin sen olevan keskiarvo erilaisista tilanteista.

Perhe luo hyvinvoinnin edellytyksiä

Perheen rooli koettiin merkittäväksi suurimmassa osassa vastauksista. Perheenjäsenten osoittama kiinnostus ja vä‐littäminen, heidän tarjoamansa ”juttuseura” ja ongelmatilanteisiin reagoiminen, käytännön asioissa auttaminen ja taloudellinen tuki mainittiin hyvinvointia edistävinä seikkoina. Hyvinvoinnin eroja nuorten kesken aiheuttavat haasta‐teltavien mielestä eniten lapsuudenperheen taloudellinen tilanne ja kotikasvatus. Vanhempien mahdollisuus auttaa taloudellisesti antaa haastateltavien mielestä paremmat lähtökohdat elämään, ”niillä menee paremmin, jotka on rik‐kaasta perheestä” (M 22v). Hyvät lähtökohdat saatetaan kokea myös itsestäänselvyytenä.

”Nii, se on oikeestaan, että niinku se, että ne perheet, joilla on rahaa, niin niillä menee paremmin sitte. Että se on niinku aikalailla sitä tätä päivää. Ja sitte kuitenki …se, että mun mielestä ne nuoret ei osaa arvostaa sitä, mitä ne vanhemmat antaa niille.” (M 20v)

Vanhempien koettiin voivan auttaa nuorta ongelmissa, tukemalla ja olemalla mukana elämässä, osoittamalla kiinnos‐tusta nuorta kohtaan. Lähipiirin toivottiin auttavan virallisissa asioissa, avustavan asunnon löytämisessä ja muutoissa, opastavan työn löytämisessä ja ottavan tilapäisesti vastuuta, jos esimerkiksi raha‐asioissa on tullut ongelmia.

”Just jotenki olla siinä sillai siinku mukana siinä sen elämäs ja kysellä mitä kuuluu. Ja auttaa vaik se ei ny pyytäis apua mut siis sillai huomaamattomasti. Jotenki auttaa kaikes tollases, jos vaikka pitää muuttaa


ja siis auttaa tollasis arkisis asiois mut sitte kysyy myös et mitä kuuluu ja huomaa jos tulee joku muutos, et huomaa mistä se johtuu ja se voi siis olla joku positiivinen asiaki mut siis…” (N 22v)

Vanhempien rooli suhteessa nuoriin aiheutti paljon pohdintoja. Toisaalta toivottiin, että vanhemmat kontrolloivat riittävästi ja opettavat oikean ja väärän eron. Vanhempien odotetaan puuttuvan siihen, jos nuori liikkuu väärässä seurassa.

”Se [päihteidenkäyttö] ny taas johtuu siitä ku porukat ei kato minkälaisis porukois lapset pyörii.” (M 20v)

Toisaalta auktoriteettien koettiin herättävän vastustusta ja rajoittamisen koettiin innostavan erilaisiin kokeiluihin. Joidenkin haastateltavien mielestä nuorilta puuttuu kasvatusta ja vanhempien tukea. Hyvällä kotikasvatuksella näh‐tiin olevan merkitystä elämässä menestymiseen. Jossain määrin kommenteista oli luettavissa ikävuosien tuoma etäi‐syys, sillä haastateltavat saattoivat olla jo nuoruusiän varhaiset vaiheet ohittaneita.

Myös perheeseen liittyvien ongelmien todetaan olevan nuorilla yleisiä.

”..vois ny olla et keneltä tahansa mennään kysymään… aika moni mun mielestä kyllä vastais, että on jonkinlaisia perheongelmia.” (M 20v)

Kotona saattaa olla ongelmia niin paljon, että tukea ei ole saatavissa. Kotoa saatetaan saada huonoja malleja. Huono‐ja malleja tuotiin esille esimerkiksi kuluttamisessa ja luottokorttien holtittomassa käytössä. Muutoin perheongelmia avattiin haastatteluissa yllättävän vähän, joskin esim. lastensuojeluun oli viittauksia. Selkeimmin kuitenkin esille tuli vanhempien välinpitämättömyyden ja nuoren arvostamisen puutteen vaikutus nuoren hyvinvointiin.


Hyvinvointia on ihmissuhteiden ja opiskelun sujuminen

Haastateltavien mielestä nuorten hyvinvointi oli paras ihmissuhteiden ja opiskelun osa‐alueilla. Kaverit ja ystäväver‐kosto nähtiin tärkeinä ja useissa vastauksissa tuotiin esille, että suhteita saman ikäisiin on helppo solmia ja kavereita on helppo löytää. Hyvät ystävät merkitsevät paljon.

”Usein kavereita on helppo löytää, mutta huonoon kaveripiiriin joutuvat lintsaavat koulusta tai jättävät koulun kesken ja elelevät kaikkien tukien varassa. Myös päihteiden käyttö on ongelma. Hyvään kaveri‐piiriin pääsevät menestyvät elämässä, mutta opiskeluajan tuet saisivat olla suuremmat” (N 23v)

Ihmissuhteisiin liittyi myös monia huolia ja huonoja kokemuksia. Yksinäisyyden lisääntymiseen ja koulukiusaamisen yleisyyteen viitattiin useassa vastauksessa.

”Esimerkiks lehessä oli just hyvä, et poliisi oli puuttunu siihen koulukiusaamiseen, koska sehän täyttää niin monen rikoksen noi piirteet. Et hyvä kun siihenki puututtiin.”(M 24v)

Nuorten yksinäisyys huoletti vastaajia. Kokemus ulkopuolisuudesta ja porukkaan kuulumattomuudesta koetaan hy‐vinvoinnin uhkatekijänä. Kyky avoimuuteen ja sosiaalisuuteen edistää hyvinvointia, mutta siihen liittyy eroja nuorten kesken.

”Toiset on avoimempia, toiset ovat sulkeutuvia. Niin että ne, jotka jää toisten jalkoihin niin ne sitte jää. Niitten pitäis siä koulussaki saada ne panostamaan siihen yhteistyöhön ja yhteisymmärrykseen.” (M 24v)

Mitä enemmän nuorella on ympärillään hänestä välittäviä ihmisiä ja yhteenkuuluvaisuutta luovia aktiviteetteja, sitä paremmaksi hyvinvointi koetaan. Esimerkiksi joukkueurheilu tuotiin esille hyvinvointia monipuolisesti tukevana teki‐jänä. Seuraavassa lainauksessa kuvataan tilannetta, jossa harrastuksen kautta syntyvä voimakas yhteenkuuluvaisuu‐den tunne ja ”yhteen hiileen puhaltaminen” esitetään jopa ihanteellisena olotilana, jossa paineetkaan eivät haittaa.


” Toki tollanen jos urheilee niin siinä on hirveesti jotenki et vaikka siinä on paineita niin siinä on kyllä kaikki niinku kaikki tyypit mukana. Sä oot niinku perheen kans läheisis väleis, sit sul on kaikkia niitä ur‐heilujuttuja, sit on valmentajat ja kaikki.” (N 22v)

Nuorten hyvinvointia erittäin merkittävästi lisäävänä nähtiin se, että nuorilla on mahdollisuus opiskella. Opiskelulla jotkut tarkoittivat peruskoulua ja sen mukanaan tuomaa päivärutiinia ja ohjausta. Koulunkäynti nähtiin nuoren työnä, eräänlaisena perusvelvollisuutena ja katkokset siinä hyvinvoinnin uhkana. Nuorilta itseltään odotettiin, että he hoita‐vat kouluasiat. Menestyminen koulussa tuo mukanaan hyvinvointia. Koulunkäynti nähtiin myös vaativana ja toivot‐tiin, että esim. poissaolojen takana olevat syyt ymmärrettäisiin.

”Kaikilla on mahdollisuus opiskeluun, mutta monet lintsaa, eikä niitä kiinnosta.” (M 18v)

”Nykyään vaaditaan hirveästi koulussa ja myös aika nuortenkin pitää hoitaa paljon asioita ja laitetaan vastuuta.” (N 20v)

Opiskelemaan pääseminen on merkittävästi hyvinvointia lisäävä tekijä ja opiskelupaikan saamisen viivästyminen saattaa heikentää motivaatiota hakeutua opiskelemaan. Jatko‐opintoihin liittyvissä kommenteissa tuotiin esille huol‐ta opiskelupaikan saamisesta, opiskelun aikaisesta taloudellisesta tilanteesta ja opiskelustressistä. Pelättiin koulut‐tautumista alalle, joka ei työllistä.

Hyvinvointia vaarantavat päihteet, rahanpuute ja huoli työstä

Haastatteluissa tuotiin esille runsaammin hyvinvointia vähentäviä tekijöitä kuin sitä lisääviä seikkoja. Edellä mainittu‐jen kaveripiiriin ja koulunkäyntiin sekä opiskeluun liittyvien huolen aiheiden lisäksi päihteiden käyttö, toimeentulo‐ongelmat ja työllistymiseen liittyvät ongelmat olivat yleisiä. Haastattelujen perusteella päihteet, erityisesti alkoholi, ovat lähes aina kuvassa mukana kun on kysymys nuorten ongelmista. Suhtautumista päihteisiin kuvataan kuitenkin ristiriitaiseksi ja päihdemyönteiseksi.

”Huonosti menee päihteiden takia, ollaan päihdemyönteisempiä ja … syrjäytyminen.” (N 20v)


”Osa nuorista hakee ratkaisuja ns. vääristä paikoista, kuten päihteiden käytöstä”. (M 24v)

Päihteiden kohtuukäyttö koetaan luonnollisena ja päätöstä olla käyttämättä päihteitä kerrottiin kaveripiirissä oudok‐suttavan. Kuitenkin ”turhanpäiväinen ryyppääminen” ja päihteidenkäytön riistäytyminen nähtiin haitallisena ja sitä jopa paheksuttiin. Päihteitä liikaa käyttävien nähtiin tavallaan etenevän nuoruusvaihettaan väärällä raiteella. Päih‐teidenkäyttö nähtiin seurauksena vääristä valinnoista ja ajautumisesta väärään seuraan. Nuorilla nähtiin kuitenkin olevan kykyä tehdä valintoja ja toimia halutessaan toisinkin. Kulttuurisia tekijöitä päihdeongelman tunnistettiin lä‐hinnä päihteiden käyttöön rohkaisevan ilmapiirin osalta.

Rahanpuute, rahaongelmat, toimeentulo‐ongelmat eri muodoissaan tuotiin esille monissa vastauksissa. Todetaan, että raha ei tuo onnea, mutta hyvinvointia estää se, että rahaa on käytettävissä niukasti. Todetaan mm., että opiske‐lun aikaisen rahanpuutteen seurauksena ei ole aina rahaa edes ruokaan. Opiskelijoiden on pakko ottaa lainaa tai pyy‐tää vanhemmilta. Oman rahan puute ylipäätään aiheuttaa riippuvaisuutta vanhemmista ja se koetaan kielteisenä. Jotkut opiskeluvaihetta elävät haastateltavat tunnistivat opiskelijoiden talousvaikeudet myös omakohtaisesti.

Taloudellisiin ongelmiin liitetään työttömyys ja kilpailu työpaikoista. Työttömyys vaikuttaa siihen, että on muutettava suuremmalle paikkakunnalle ja arkipäivän tukea tarjoavat ihmissuhteet jäävät kotipaikkakunnalle. Eräässä vastauk‐sessa tosin todettiin työllistymisen olevan vaikeampaa isommalla paikkakunnalla, missä on paljon työnhakijoita. Pie‐nemmällä paikkakunnalla verkostot auttavat työnsaannissa ainakin tilapäisesti. Työn sisältöön liittyviä tavoitteita ei juurikaan tuotu esille, työn kiinnostavuudesta on toisaalta totuttu tinkimään, toisaalta ollaan kriittisiä sen suhteen, mikä työ kelpaa.

”No ainakin työttömyys on ongelma. En tiedä mikä Seinäjoen nuorten työttömyysprosentti on, mutta tuntuu, että avointa työpaikkaa kohden hakijoita on paljon. Ainakaan semmoisissa työpaikoissa, jotka itteä vähänkään kiinnostaisi. Se on huono.” (M 29v)

Eräs haastateltava näki työttömyyden taustalla olevan yleisen suuntauksen kouluttautua korkeasti. Tämän seurauk‐sena työvoiman rakenteen koetaan vääristyvän, vähän koulutetuille ei löydy työtä.


”Ihmiset koko ajan korkeasti kouluttautuu, niin tulee paljon korkeakoulutettuja ja on hirveän vähän duunareita. Sitten tulee paljon työttömyyttä. Olisi paljon nuoria jotka tekisi sitä työtä mutta toisaalta tu‐lee paljon työttömiä. On niin paljon korkeakoulutettuja ei oo perusduunareita enää niin paljon, sen takia työpaikkoja ei ole niin paljon nuorilla.” (M 24v)

Työttömyystilanteessa koetaan tärkeänä löytää mielekästä tekemistä kotona olon vastapainoksi. Pärjäämisen työt‐tömyysaikanakin koetaan olevan paljon itsestä kiinni. Työttömän täytyy pitää huolta, ettei päivärytmi vääristy ja koe‐taan tärkeänä, että hän hakeutuu muiden seuraan. Työttömyyteen kerrottiin nuorillakin liittyvän syrjäytymisen riski ja häpeän tunteita.

”Työllisyystilanne ja yleinen syrjäytyminen on mielestäni suuri ongelma. Jos nuori rupeaa syrjäytymään, niin todella moni asia tuosta hyvinvoinnin listauksesta rupeaa menemään huonosti. Oman elämän aloit‐taminen ja toimeentulo‐ongelmat ja jatkokoulutusmahdollisuudet hupenevat hyvin nopeasti jos nuori on syrjäytynyt ja kokee, ettei onnistu pääsemään siihen omaan oravanpyörään.” (M 30v)

Aineiston perusteella nuorten koettiin voivan vaikuttaa työttömyysaikana pärjäämiseen, mutta ei niinkään työttö‐myysongelmaan sinänsä. Tämä poikkesi suhtautumisesta päihteiden käyttöön, joka selkeästi nähtiin omana valinta‐na. Työttömyyden taustalla nähtiin koulutuspolitiikan kaltaisia rakenteellisia seikkoja ja myös työn luonteen muutos‐ta.

Kulutusyhteiskunnan paineet

Haastateltavien mukaan kuluttamiseen ja omistamiseen liittyy paineita, kulissia hyvästä toimeentulosta ja yltämises‐tä samaan elintasoon ikätovereiden kanssa ylläpidetään pienestä pitäen. Oman osansa taloudellisiin ongelmiin tuovat korkealle asetetut odotukset itsenäisestä elämästä ja elintasosta.

”Esimerkiksi asumisessa, niin pitäisi saada se oma kämppä ja hirveen aikaisin otetaan lainaa. Ollaan no‐peasti muuttamassa yhteen ja kiire pitäisi olla koko ajan. Yhteiskunnalla on paljon paineita nuorille ja


oletetaan, että pitäisi koko ajan olla tietynlainen hyvinvointitaso: oma kämppä ja auto. Sitten vasta voi sanoa omasta mielestä että menee hyvin. Vähän hävetään sitä, että asutaan vuokralla.” (M 24v)

Käsitys ns. normaalista elämästä ja tulotasosta hämärtyy. Osittain paineet koetaan yhteiskunnan tuottamiksi ja pär‐jääjän tunnusmerkkien koetaan paikoitellen olevan yliviritettyjä. Myös vanhempien koetaan asettavan paineita nuor‐ten menestymiselle. Toivottua tulotasoa saatetaan pyrkiä pitämään yllä tilapäisillä keinoilla, kuten pikavipeillä. Täl‐löin on haastateltavien mielestä kysymys kyvyttömyydestä käyttää rahaa. Perinteinen säästäminen ei ole yhtä tuttua.

”Nuoret eivät varmaan ole kauhean säästäväisiä kun taas vanhemmat ikäpolvet. Ehkä nuorten ongel‐mat voivat siis olla rahallisia ongelmia kuten esimerkiksi pikavippien otot ja velkakierre.” (N 27v)

”Pikavippi pitäis poistaa kokonaan Suomesta tai ylipäätänsä pitäis kokonaan poistaa.” (M 22v)

Oman identiteetin rakentamisessa on haastateltavien mielestä nähtävissä merkkitietoisuus ja median tuottamat ul‐konäköpaineet. Ikätovereiden pukeutumista seurataan jo lapsuudessa ”ponnarista alkaen” ja elektroniikkaan liittyvä vertailu on jokapäiväistä. Uhrauksia ollaan valmiita tekemään niin perheissä kuin yksilötasolla, jotta hyväksyntä saa‐taisiin lunastettua. Velkaantuminen on osaltaan seurausta näistä tuntemuksista.

Ulkonäkö ja ihannepaino saatetaan liittää kielteiselläkin tavalla hyvinvoinnissa lähes tärkeimmäksi asiaksi koettuun terveyteen. Esim. huoli ja huomauttelu nuorten ylipainosta saatetaan kokea syyllistävänä.

”..sitä ei niinku tuoda sillee esiin, et on ihan ok olla se normaalipainoinen tavallaan…et vähän liian her‐kästi tavallaan tänään sanotaan, et jollaki on liikaa painoa…et ollaan niinku oikeen liikunnallisia tai sitte jäädään sinne kotia.” (N1 24 v)

Edellisessä lainauksessa haastateltava viittaa ääripäiden korostumiseen ja ääri‐ilmiöiden saamaan huomioon. Tällä ilmiöllä voi olla myös leimaavia seuraamuksia, jos ylipainoisuuteen liitetään vetäytyminen ja passiivisuus ja ihanne‐painoon puolestaan liikunnallisuus ja fitness‐kunto.


Oma aktiivisuus ratkaisee

Aktiivisuus ja omatoimisuuden kehittyminen nähtiin ratkaisevana asiana elämässä menestymisen kannalta. Jo nuo‐ruusikänsä loppupuolelle ehtinyt vastaaja kiteyttää nuorten tilannetta nyky‐yhteiskunnassa seuraavasti:

”Nuorten aktiivisuustasossa on suuria eroja. Ehkä ne korostuu vielä nykyään. Asioista on tehty toisaalta elämässä hirveen helppoja. Ilman sellaista omatoimisuutta pystyy jo pääsemään aika pitkälle. Mutta sitten on edelleen tiettyjä asioita missä omatoimisuutta vaaditaan, ja jos sitä ei ole kehittynyt eikä sitä luonnostaan ole niin se voi aiheuttaa suuren kuilun nuorten välillä. Jotkut jotka on paljon aktiivisempia ottaa paljon isompia harppauksia. Mutta sitten asuinpaikan suhteen niin en ole hirveästi huomannut eroja.” (M 30v)

Elämän sujuminen keskimääräisissä uomissa ja tavanomaisena pidetyssä järjestyksessä vie nuoren elämää eteenpäin ja elämä saattaa silloin sujua vaivattomasti. Elämään kuuluvat kuitenkin vastoinkäymiset eri mittakaavoissa ja eri syistä johtuen. Nuoruusiän kehityshaaste nyky‐yhteiskunnassa liittyy vastaajan mielestä omatoimisuuteen, jonka takaa puolestaan saattaa löytyä kokemus luottamisesta itseen ja ympäristöön. Myös hyvinvoinnin ongelmissa oman asenteen koettiin kautta haastatteluteemojen vaikuttavan selviytymiseen. Useissa vastauksissa viitattiin siihen, että silloin kun ongelmia on, niiden taustalta löytyy usein motivaation puutetta.

”Ehkä se on just se nuorten asennoituminen aikuistumiseen. Joskus nuorten hyvinvointi on paljon pa‐rempi kun ne suhtautuu paljo kriittisemmin, mutta toisaalta sitte taas ku ollaan vaan niinku, ettei jaksa tehdä mitään, nii siinä vaihees ollaan aika huonossa jamassa. Se on mun mielestä siitä ajattelutavasta kiinni aika paljo.” (M 24v)

Nuoruusikään liittyvä kyseenalaistaminen nähdään positiivisena piirteenä ja asioista kiinnostumattomuus heikentää hyvinvointia.


Nuorten näkemyksiä ammattilaisten tarjoamien hyvinvointipalvelujen kehittämiseen

Aineistossa esitetään näkemyksiä sekä peruspalvelujen että erityispalvelujen konkreettiseksi kehittämiseksi peilaa‐malla omakohtaisia, mutta myös muilta kuultuja palvelukokemuksia käsityksiin palvelujen ns. ideaalitilanteista. Seu‐raavaan on koottu nuorten ja nuorten aikuisten haastatteluista paikannettuja näkemyksiä, kokemuksia, mutta myös ehdotuksia hyvinvointipalvelujen kehittämiseksi.

Rajoja ja raameja – selkeyttä ja nuoret huomioivaa opastusta etuusviidakkoon

Nuorten ongelmien taustalla nähdään monessa vastauksessa päihdekäyttöä (erityisesti alkoholi), mutta myös erilai‐set mielenterveysongelmat (”masennusta ja kaikkea sellaista”) liitetään toistuvasti nuorten ongelmien aiheuttajaksi. Päihdeongelmaisten nuorten auttamiseksi ehdotetaan alkoholinkäytön vähentämistä edistäviä toimia, ikärajojen nostamista ja nykyistä kontrolloidumpaa anniskelumäärien tarkkailua ravintoloissa. Aineiston perusteella kuitenkin myös nuorten rahankäyttöön puuttumalla ongelmat saattaisivat vähentyä.

” Se on nuorilla ongelma. Nuorilta ja nuorilta aikuisilta sais vähentää sitä rahantuloa. (…) Päihdeongel‐maiset nuoret ne juo kaikki rahansa” (M 22v)

Sen sijaan ehdotetaan, että tulisi ”lisätä kuria” ja ”pistää juniorit kouluun ja hakemaan töitä”. Myös pikavippeihin suhtaudutaan erittäin kielteisesti ja niiden poistamista kannatetaan. Riittävä toimeentulo (palkkatyö ja muut tuet) lisäävät hyvinvointia turvatessaan nuorten tavoitetilan eli ”tavallisen arjen sujumisen”. Esimerkiksi määrältään ny‐kyistä suurempien opintotukien ja ‐etuuksien nähtäisiinkin helpottavan nuorten päätöstä lähteä opiskelemaan. Toi‐saalta myös viranomaisilta odotetaan muutamassa vastauksessa kontrolloidumpaa otetta ja seurantaa siten, että ”lusmuilijoille niin pienet tuet, ettei niillä pärjää”. Olipa kyse sitten” itseaiheutetusta velttoilusta” tai ei, erityisesti aineiston nuorten aikuisten näkemysten mukaan nuorten vähäinen työelämänkokemus voi lisätä syrjäytymiseen joh‐tavaa noidankehää.


”Työllisyysjuttuja saisi olla enemmän, esim. vapaaehtoistöitä, sellasia pienempiä duuneja valtion tuella vaikka ravintola‐apulaisena, sijaisuuksia ja muita pieniä hommia”. (M 24v)

Aineiston perusteella koetaan, että erilaisia työllistämispalveluja on riittävästi, mutta toisaalta palvelujen (erityisesti verkkopalvelujen) viidakossa koetaan välillä vaikeaksi suunnistaa. Myös erilaisia etuuksiin liittyviä ehtoja ja ikärajoja tulisi harkita uudelleen.

”jos et oo 25‐vuotias tai jos et oo toisen asteen tutkintoa käyny, niin et saa työttömyysturvaa… No kyllä‐hän sitä ikärajaa pitäisi laskee.” (M 22v)

Erilaisten työllistämispalvelujen kehittämistä pidetäänkin aineiston perusteella tärkeänä työelämäkosketuksen hank‐kimiseksi ja muutamat vastaajat ehdottavat tiukemmin esimerkiksi juuri myös vastikkeellisten työkokeilujen lisäämis‐tä ehdoksi etuuksien myöntämiselle. Useamman näkemyksen mukaan järjestelmä on nyt sekava ja nuorten palvelui‐hin tarvittaisiinkin selkeämpi kokonaisuus ja ylipäätään erilaisten etuisuuksien tulisi olla selkeämmin haettavissa, mutta tämän lisäksi niiden pitäisi myös jakautua oikeudenmukaisemmin ja tasapuolisemmin.

Jalkautuvaa työtä ja kiireetöntä kohtaamista

Koulun merkitys korostuu laajasti nuoret tavoittavana instituutiona. Koulut ja muut oppilaitokset nähdään yleissivis‐tävän ‐ tai ammattiin tähtäävän opetustehtävän ohella laaja‐alaisina kasvattajina ja koulun merkitystä myös ohjaava‐na tahona korostetaan, mutta opettajien tulisi olla vielä nykyistä kiinnostuneempia opiskelijoiden asioista. Kouluihin tarvitaan lisää koulupsykologeja, kuraattoreita ja mm. erilaisia ”välituntiopettajia”, joiden toimintaa seuraavassa ku‐vataan.

”Mun mielestä kouluun niitä.. että toi on vähä masentuneen näkönen (…) ei sais heittää läppää, mut kuitenkin vähän sillai… (…) nuoret ei ehkä aluks ees ymmärrä, että niistä välitetään.” (N1,24v)

Muutamat haastatelluista nostavat esille nuorisotoimen palvelujen ‐ nuorisotilojen ja erityisnuorisotyön tärkeän merkityksen: (etsivää) nuorisotyötä tulisi kehittää nuorten ongelmien tunnistamiseksi ja hyvinvoinnin edistämisen


tukemiseksi. Nähdään, että etsivän nuorisotyön kautta palvelujen piiriin päässeillä nuorilla ei välttämättä aina itsellä ole edes kokemusta oman elämäntilanteen vaikeuksista. Näissä tilanteissa arjen hallinta on voinut olla kuitenkin jo pitkään hukassa, kuten seuraavassa todetaan.

”Juuri tämmöiset syrjäytymisuhan alla olevat nuoret eivät pysty itse hakeutumaan nuorisotyön piiriin, kun kokevat, ettei heillä ole ongelmaa, vaikka todellisuudessa mistään ei tule mitään.” (M 30v)

Myös erilaisten matalan kynnyksen palvelujen (esim. tukikaveripalvelu) kehittämistä suositellaan nuorten syrjäyty‐mistä vähentämään. Mutta toisaalta haastatteluissa pohditaan myös, onko kunnilla halua ja mahdollisuuksia säästö‐paineiden myllerryksessä rahoittaa tällaisia palveluja? Virastot voivat aineiston perusteella auttaa nuoria, mutta re‐surssikysymys näkyy myös asiakkaille.

”…oikeastaan (sossussa) se työympäristö on sellanen, niinku kaikis työpaikois, ett panostetaan tehok‐kuuteen. Ja mahdollisimman monta tapausta pitäis saada päivässä käsiteltyä. Että vois sanoo, että jos sais enemmän työväkee sinne, niin ei tarttis niin kiireellä kattoa. Niin sais katottua ja mietittyä parem‐min – niin ne vois auttaa sitä ihmistä. (M 20v)

Kokemusten perusteella virastot siis näyttäytyvät palvelun käyttäjille alimitoitettuina suhteessa esimerkiksi ongelmis‐ta kärsivien nuorten avuntarpeiden kirjoon ja autettavien lukumäärään. Ammattilaisilta odotetaan puuttumista, mutta toisinaan heidän (esim. Kelassa ja nuorisopsykiatrian palveluissa) nähdään myös vaativan liikaa ja liian ratio‐naalista käyttäytymistä nuorilta, jotka ovat vasta siirtymässä nuoruudesta kohti aikuisuuden maailmaa. Aineiston perusteella tarvitaan enemmän käytännön tukea myös esimerkiksi asumiseen liittyvissä asioissa, jotta nuoret löytäi‐sivät oman paikkansa. Ammattilaisilta toivotaankin:

”Neuvoa ihan arkipäiväisissä asioissa. Ohjata paremmin, eikä itse pitää itsestään selvinä kaikkia asioita. Kaikki ei tiedä tai osaa. Ja pitäis puuttua paljon paremmin tilanteisiin.” (N 20v)

” Sellasia palveluja, missä ollaan oikeasti kiinnostuneita ja niihin on helppo mennä” (N 16v)


Haastatteluissa peräänkuulutetaan myös rajoja ja kontrollia ja korostetaan eritoten kotikasvatuksen, perheen ja muun lähiyhteisön merkitystä. Ehdotuksena on, että ”nuoria tulee kasvattaa rajoihin ja vastuullisuuteen, jolloin este‐tään paremmin mm. päihdekäyttö ja koulukeskeytykset”. Mutta toisaalta nähdään tarve myös ammattilaisten tarjo‐amille tukipalveluille: ”silloin, kun lähiyhteisön apu ei riitä ammattilaisten tulee räätälöidä myös tehostettua tukea”. Tällöin työntekijöiden tulee kuitenkin huolellisesti omalla osaamisellaan varmistaa, että tukipalvelut kohdentuvat juuri niitä oikeasti tarvitseville nuorille.

Muutamissa haastatteluissa nuoret ja nuoret aikuiset toivat painokkaasti esiin myös sen, että terveys‐palvelujen ja terveystarkastuksien määrää tulisi lisätä. Aineiston perusteella näissä tilanteissa perinteisen keskusteluavun lisäksi myös muun muassa kouluterveydenhuollon huoliseulat ja erilaiset mielenterveystestit mainitaan hyvinä työkaluina.

Henkilökohtaista palvelua ja monipuolisia matalan kynnyksen paikkoja

Kaiken kaikkiaan ammattilaisilta toivotaan enemmän opastusta (esim. Kela ja TE ‐toimisto) ja palvelut tulisi kehittää nykyistä toimivimmiksi, yhtenäisemmiksi ja selkeimmiksi kokonaisuuksiksi. Lisäksi nuorten näkemysten mukaan pal‐velujen saatavuudesta tulisi tiedottaa paljon nykyistä näkyvämmin ja selkeämmin. Yleisesti voidaan myös todeta, että palvelun tarjoajasta riippumatta panostusta toivotaan henkilökohtaisiin tapaamisiin. Palveluja toivotaan kuntien, valtion ja terveydenhuollon lisäksi myös järjestöiltä ja yksityisiltä, joiden aineiston perusteella toisinaan koetaan tar‐joavan jopa neutraalimpaa tukea.

”Itsestäni ainakin tuntuu, että esim. viranomaiset eivät aina kerro kaikkea. Järjestöiltä saisi sellaista puolueetonta apua ja tukea”. (M 30v)

Toisaalta aineistossa kuitenkin piirtyy kuva siitä, että julkisia palveluja käytetään ja niissä toimivien ammattilaisten apuun pääsääntöisesti myös luotetaan:

”palveluja ei ainakaan miltään yksityisiltä tai amatööreiltä. Joiltakin näiltä ammattitaitoosilta…”. (M 22v)


Poliisin tarjoamiin hyvinvointia edistäviin palveluihin suhtaudutaan nuorten aikuisten keskuudessa positiivisesti: ”nä‐kyvä viikonloppupartiointi erityisesti tapahtumien aikaan”, koetaan turvallisuutta lisäävänä tekijänä. Lisäksi mm. kou‐lukiusaamiseen puuttuminen ja nettipoliisien tarjoama anonyymi yksilökohtaisempi ammattiapu poliisin tarjoamana nousee positiivisena asiana esiin haastatteluissa.

Aineistossa mainitaan toistuvasti tarve erilaisille monipuolisille matalan kynnyksen palveluille: nuorisokahvilatoimin‐taa tulee kehittää, erilaisten keskusteluryhmien tarjontaa tulee lisätä ja turvata erilaisten maksuttomien, kasvokkain ‐tapaamiset mahdollistavien ”aputoimistojen” ja ”palvelutukikohtien” olemassaolo kunnasta tai kaupunginosasta riip‐pumatta. Hyvinvointia tukevien ‐ ja tarvittaessa myös sen erilaisia vajeita korjaavien palvelujen merkitys ja helppo fyysinen saavutettavuus koetaan nuorten keskuudessa tärkeänä, vaikka toisaalta saatetaan kokea myös leimautumi‐sen pelkoa.

”Pitäis kehittää saatavuutta enemmän varsinki pienille paikkakunnille, ku tietää, että nää ihmiset on ai‐ka arkoja kysyyn ja osallistuun, kun kaikki sit sen heti tietää, ett missä palveluis on käyny” (M 22v)

Haja‐asutusalueilla koetaan kuitenkin, että sähköiset palvelut voivat joskus osittain myös hieman paikata palvelutar‐jontaa ja madaltaa kynnystä avun hakemiseen, kunhan vaihtoehto myös kohtaavampaan palveluun on olemassa.

Sähköistä palvelua vai ei?

Nuorten ja nuorten aikuisten näkemyksiä sähköisistä palveluista haluttiin selvittää, koska aiemman asiantuntijoille suunnatun hyvinvointibarometritutkimuksen yhteydessä sähköisten palvelujen rooli ja kehittäminen nousi selkeästi yhdeksi jatkopohdintaa vaativaksi teemaksi.

Aineiston perusteella kaikkiaan 16 haastattelussa kartoitettiin nuorten näkemyksiä ja kokemuksia hyvinvointipalve‐luista myös akselilla sähköiset palvelut ‐ kasvokkain kohtaaminen. Kahdeksassa haastattelussa tämä ei onnistunut, koska haastattelutilanteessa ei ollut käytössä tulkkia ja termit eivät olleet maahanmuuttajataustaisille nuorille riittä‐vän tuttuja. Aineiston perusteella sähköiset palvelut herättivät erilaisia näkemyksiä puolesta ja vastaan.


Kuvio 4. Suhtautuminen sähköisiin palveluihin

Haastateltavilla oli eniten kokemuksia sähköisestä asioinnista Kelalla (sähköisesti haettavat etuudet), mutta aineis‐tossa mainittiin myös netin keskusteluryhmät, erilaiset verkkoterapiapalvelut ja muut asiantuntijapalvelut (mm. net‐tipoliisi ja ‐psykologi). Kaikkiaan yhdeksän vastaajaa piti sähköistä asiointia ja muita verkkopalveluja varsin toimivina ja arveli, että ”ne eivät varmastikaan nuorille tuota ongelmia”. Joidenkin näkemysten mukaan käyttö voi kuitenkin olla vaikeaa myös tälle kohderyhmälle, mutta toisaalta esimerkiksi tiettyjen terveyspalvelujen osalta sähköisten pal‐velujen nähdään joskus jopa madaltavan kynnystä avun hakemiseen.

”…on hyvä, että on sähköisesti helposti saatavissa, pystyy hoitamaan nopeasti ja jää turhat paperi‐hommat pois (‐‐‐) varmaan sähköistyy enemmänkin , kun nettejä alkaa olla niin hyvin saatavilla ja jul‐kisiakin verkkoja niin on helppo sitten käyttää niitä palveluja (M 23 v)

Suhtautuminen sähköisiin palveluihin jakoi selkeästi nuorten mielipiteitä. Viisi vastaajista suhtautui niihin suurella varauksella.

”Parempi naamatusten, ettet sä kirjota koneella ja siellä on joku, joka vastaa sit jotakin.” (N1, 24v)


”Vähemmän sähköisiä palveluita. Helpompi asioida kasvotusten ja saa asiat paremmin hoidettua. Ja jos esimerkiksi sähköisessä asioinnissa jää jokin lomake toimittamatta alkaa koko rumba alusta”. (M 29 v)

Neljännes haastatelluista näki erilaisissa verkkopalveluissa sekä hyviä että huonoja puolia ja teki ehdotuksia palvelu‐jen kehittämiseen. Verkkopalveluihin toivotaan esimerkiksi porrastettua käytäntöä siten, että ensimmäisellä käynti‐kerralla hakemus (esim. toimeentulotuki) tehtäisiin virkailijan kanssa yhdessä kasvotusten, mutta jatkossa asian tul‐tua tutummaksi, voitaisiin siirtyä tarvittaessa verkkoasiointiin.

”Oli palvelu mikä tahansa… ja sitte sitä käytettävyyttä, ett ois helppo käyttää, ettei kaikki ois siä ne‐tis.Vaik toisaalta seki on ihan hyvä tällaselle pienelle paikkakunnalle. Mut itte mua ärsyttää kaikki netti‐touhut, kun mieluummin, kysyis ihmiseltä, jos on epäselvää, kun kattois koneelta”.(M 22 v)

Aineiston perusteella joillakin oli kokemuksia myös netin keskusteluryhmistä, mutta kokemusten mukaan kyseiset verkossa tarjottavat terapia‐ tms. palvelut eivät täysin vastaa laadultaan kasvokkain tapahtuvaa yhteistä pohdintaa. Seuraavassa nuoren pohdintaa verkkopalvelujen heikkouksista ja jopa uhkista.

”No ne on mun mielestä vähän huonoja siinä mielessä, ku sähkösesti puhutaan verkossa ja jotenki se ääni on aina sellanen tasanen ja sillee. Siitä ei niinku erota, millä päällä toinen ihminen on, kun taas kun kasvokkain on ihmisen kans, niin näkee heti ne erot (‐‐)Ja ehkä niin ett sähkösessä verkossa syrjäytymi‐nen on paljon suurempaa, jos on vaikka ryhmäkeskustelu, niin ei siinä pystytä kaikkia sillä tavalla saa‐maan puhumaan toistensa kanssa” (‐‐)Netistä ei niin helposti saa sitä tietoo, kun sä lähet ettimään. Kun ne keskustelupalstat eivät välttämättä niin järkeviä ole…”. (N1, 24v)

Edellä tuotiin esiin huoli siitä, että liiallinen verkossa oleilu (mm. ”somettaminen”) voi myös toimia nuoria syrjäyttä‐vänä elementtinä. Toisaalta aineiston perusteella erilaisille verkkopalveluille, kuten nettipsykologipalvelut ja chat ‐pohjaiset vertaistuelliset verkkokeskustelut, on kuitenkin myös tilausta erityisesti pienemmillä paikkakunnilla, kun‐han ne eivät täysin korvaa aitoja kasvokkain tapahtuvia kontakteja.


Sähköiset verkkopalvelut (mm. yksinkertaiset hakemukset) toimivat aineiston perusteella kuitenkin jo tällä hetkellä verrattain hyvin erityisesti Kelan palvelutarjottimella, mutta kehitettävääkin löytyy.

”Joskus niissä käytetään jotain lakipykälien lyhenteitä, niin ei kaikilla oo sitä lakikirjaa kotona, niin ei tiedä mitä (‐‐‐) Se on joskus tosi vaikeaa se teksti ymmärtää. (‐‐‐)Niin hyvä, että on myös niitä ihmisiä, joilta voi kysyä. Ehkä Kelassa vois niitä palvelupisteitä pitää vähä enemmän, ettei tarvi tuntia jonottaa.” (N1, 24v)

Edellä mainittujen palvelujen kehittämistä pidetään tärkeänä lähitulevaisuudessa, mutta käyttöä tulee ohjeistaa sel‐keästi arkikielellä ja mahdollistaa tarvittaessa palvelunkäyttäjille reaaliaikainen tekninen tuki sekä mahdollisuus verk‐kopalvelua täydentävään asiantuntijaneuvontaan. Pääosa haastateltavista korostaa sitä, että kaikkia palveluja ei voida siirtää sähköiseen muotoon.

Pohdintaa

Hyvinvoinnin kokemuscase ‐muodossa toteutettu nuorten kokemustiedon keruu sai alkunsa hyvinvointibarometri‐tutkimuksen johtopäätöksistä. Vuoden 2012 Pohjalaismaakuntien hyvinvointibarometritutkimuksen yhteenvedossa tuodaan esille näkemys siitä, että asiantuntijatiedon rinnalle tarvitaan kansalaisten ja asiakkaiden tuottamaa hyvin‐vointitietoa palvelujen kehittämisen, asiakastyön, päätöksenteon ja tulevaisuuden ennakoinnin tueksi.

Haastatteluun osallistuneiden näkemykset hyvinvoinnista olivat melko perinteisiä, sisältäen hyvän terveyden, riittä‐vän toimeentulon ja läheiset ihmissuhteet. Elämän vakaus ja suurempien murheiden puuttuminen vastasivat haasta‐teltavien näkemystä hyvinvoinnista. Nuorten tilanne hyvinvoinnin suhteen vaihtelee paljon, monessa mielessä nuoril‐la koetaan menevän hyvin, mutta hyvinvointia estäviä tai vaarantavia seikkoja tuotiin esille huomattavasti enemmän kuin sitä tukevia tekijöitä. Tiivistetysti voidaan todeta, että lapsuudenkodin ja läheisten perhesuhteiden koetaan luo‐van tärkeitä hyvinvoinnin edellytyksiä. Perheeltä toivottiin kasvatusta ja oikeisiin ratkaisuihin ohjaamista kouluiässä, mutta yllättävän paljon myös itsenäisen elämän kynnyksellä ja nuoren saattamisessa uusiin elämänvaiheisiin. Haas‐


tattelujen perusteella näyttää siltä että perheeseen halutaan tukeutua. Mielikuva nuoresta, joka haluaa selviytyä itse ja jättää lapsuudenkodin taakseen ei saa tukea näistä haastatteluista. Vanhemmista rakennetaan turvaverkkoa, jo‐hon esim. lapsiperheiden tiedetään yhä useammin nyky‐yhteiskunnassa tukeutuvan.

Koulunkäynnin sujuminen ja opiskelujen aloittaminen, samoin kuin hyväksytyksi tuleminen läheisissä ihmissuhteissa ovat haastattelujen mukaan nuorten hyvinvoinnin peruskivet. Nuorten pääasiallinen toiminta liitettiin näihin asioihin ja nuorilla koettiin olevan velvollisuus hoitaa kouluasiat kunnialla ja myös olla tietoinen ystäväpiirin vaikutuksesta omissa elämänratkaisuissa. Vastaavasti syrjäytymisen näissä perusprosesseissa koettiin muodostavan vakavan uhan elämässä pärjäämiselle. Samoin kuin perheeltä, myös koululta odotettiin paljon. Nuorten hyvinvoinnin vajeet liittyvät haastateltavien mielestä päihteiden käyttöön, taloudellisiin ongelmiin, työttömyyteen ja omasta asenteesta johtuviin ongelmiin. Haastatteluista välittyy kuva, jonka mukaan nuorten pyrkimystä menestyä elämässä tulee kaikin tavoin tukea, erityisen paljon silloin kun he tavoittelevat ”oikeita asioita”, pyrkivät suoriutumaan opinnoistaan, työllisty‐mään ja pääsemään elämässä eteenpäin. Sitä vastoin suhtautuminen vastuuttomuuteen, ”lusmuiluun”, tukien vää‐rinkäyttöön ja kaikenlaiseen ”hölmöilyyn” on paikoitellen hyvin kielteinen. Erilaiset tukimuodot nähdään tarpeellisiksi myös näissä tilanteissa, mutta lisäksi yllättävänkin voimakkaat sanktiot ja rajoitukset tulevat esille nuorten puheissa. Päihteiden käyttö ja työttömyys edustavat tässä tarkastelussa kahta nuorten eri syistä johtuvaa hyvinvointiongelmaa, joiden tausta nähdään erilaisena. Päihteiden käyttöön liitetään itse aiheutetun ongelman ominaisuuksia, kun taas työttömyys nähdään seurauksena yleisemmistä syistä. Molemmat ovat yksilötasolla koettuina syrjäyttäviä. Jyrkimmät näkemykset ovat jossain määrin samansuuntaisia yleisessä mielipiteessä ilmenevien painotusten kanssa. Haastatte‐luista heijastuu myös vahva ”oikean ja väärän” erottaminen, mitä taas voidaan pitää nuoruusvaiheelle tyypillisenä. Haastateltavien mielestä ns. vääriä valintoja ei ole syytä tukea tai mahdollistaa. Haastateltavat myös luottivat nuo‐riin. Heidät nähtiin vastuuseen ja valintoihin kykenevinä subjekteina, jotka tarvittaessa pystyvät ottamaan itseään niskasta kiinni ja oikaisemaan elämänkurssiaan.

Nuoren oma asenne elämään nousee hyvinvoinnin avaintekijäksi. Mistä sitten nuoren asenne syntyy, minkälaisia lähtökohtia sille muodostuu lapsuudenperheessä tai ‐perheissä, päivähoidossa ja koulussa. Minkälaisia ovat ne kor‐jaavat kokemukset nuoruusiässä, jotka oikovat varhaisvuosina syntyneitä hyvinvoinnin vajeita. Mitkä seikat vahvista‐


vat nuoren luottamusta elämässä selviytymiseen. Haastatteluiden tulokset haastavat vanhemmuuden, erilaiset kas‐vatusinstituutiot sekä sosiaali‐ ja terveydenhuollon palvelut kehittämään toimintatapoja, joissa kannustaminen ja rajoittaminen, luottamus ja vastuuttaminen kohtaavat sopivassa suhteessa.

Nuorten käsitykset hyvinvoinnista ja myös palvelujärjestelmän kyvystä vastata hyvinvoinnin vajeiden aiheuttamiin ongelmiin ovat melko traditionaalisia: ammattilaisiltakaan ei ongelmiin ratkaisuiksi odoteta taikatemppuja, vaan pi‐kemminkin paneutuvia kohtaamisen tuokioita silloin, kun niitä tarvitaan. Kyse on siis ”hokkus pokkus”‐ temppujen sijaan vakavasti ottamisesta ja aidosta kiinnostuksesta nuoren elämäntilannetta kohtaan. Tämä pitää sisällään paitsi kohtaamisen ja kuuntelemisen elementtejä myös sen, että asioista (mm. etuudet) tiedotettaisiin selkeämmin ja huomioitaisiin se, että nuoret eivät voi olla perillä kaikesta, vaan tarvitsevat usein myös konkreettista ja selkeää vies‐tintää. Ammattilaisen tulisi aina myös varmistaa, ymmärrettiinkö asia oikein, eikä odottaa liikoja, sillä mm. etuusvii‐dakko on monelle nuorelle uusi asia.

Maahanmuuttajanuoria osallistui haastatteluihin, mutta heidän ääntään ei tässä ehkä saatu tarpeeksi esille, sillä haastattelujen etenemistä vaikeuttivat kieliongelmat. Näyttäisi kuitenkin siltä, että heidän kokemustensa perusteella kodin ulkopuolelta juuri erityisesti koulun, terveydenhuollon ja muiden tutumpien peruspalvelujen toimijoiden apuun uskotaan ja niitä kohtaan on myös suuria odotuksia, mikäli ongelmatilanteita tulee. Voidaan todeta, että kou‐lun merkitys laajan kasvatusvastuun toteuttajana nousee selkeästi laajasti esiin muidenkin kuin maahanmuuttaja‐taustaisten nuorten haastattelujen kautta: niin opettajille, mutta myös laajemmin oppilashuollolle asetetaan isoja odotuksia aidosta kiinnostuneisuudesta oppilaita kohtaan ja ehdotetaan myös erilaisia vaihtoehtoisia tukimenetelmiä esimerkiksi välituntiopettaja ‐toiminnan kehittämistä.

Erityisesti se, että aineistossa oli suhteellisen paljon viittauksia Kelan ja TE ‐toimistojen palvelujen käytöstä (sähköi‐nen – ja muu asiakaspalvelu) niin hyvässä kuin myös pahassa sai pohtimaan, miten tulevat muutokset (mm. toimeen‐tulotuen Kela‐siirto ja ”TYP ‐laki”) tulevat näyttäytymään jatkossa nuorten ja nuorten aikuisten asiointikokemuksissa. Voidaan myös perustellusti kysyä, näkyykö valmisteilla olevassa sosiaalihuoltolaissa enää aiempaa yhteiskunnallista ulottuvuutta vai jäävätkö mm. syrjäytymisen vähentämiseen liittyvät sisällöt varjoon palvelukeskeisen ajattelutavan


voimistuessa. Kyse on myös siitä, mennäänkö (sote)palveluja kehitettäessä liikaa palvelujärjestelmien ehdoilla ja unohdetaanko se tosiasia, että esimerkiksi verkkopalveluidenkäyttäjät tulevat olemaan varsin heterogeeninen ryh‐mä. Kaikilla ei ole samanlaisia edellytyksiä omaksua uudenlaista sähköistä palveluvalikkokulttuuria. Tähän yhtälöön kytkeytyy myös tässä aineistossa noussut liian kiireinen ja byrokratiakeskeinen työskentelykulttuuri esimerkiksi sosi‐aalitoimen asiakastyössä, jolloin asiakkaan aito kohtaaminen sivuutetaan helposti mm. etuuksien varjolla ja työsken‐telyyn tulee kiireen sekä ”hutiloinnin maku”. Joidenkin kokemusten perusteella viranomaisapua puolueettomam‐maksi koetaan järjestötahojen tarjoamat palvelut. Tähän saattaa olla vaikuttamassa mm. se, että viranomaistahojen ei‐toivotuksi toiminnaksi mainittu ”tietojen pimittäminen” selittyisi esimerkiksi vaitiolovelvollisuuden ja salassapidon kautta, mutta kyse saattaa olla myös erilaisista kohtaamisen ja kohtaamattomuuden kokemuksista kolmannella sek‐torilla ja hektisessä virastoarjessa.

Vuoden 2012 hyvinvointibarometritutkimuksessa esitettiin, että jatkossa tulisi pohtia sitä, miten palvelujen käyttäji‐en eriytymistä voitaisiin riittävästi huomioida palveluja kehitettäessä (erityisesti sähköiset palvelut). Tästä syystä nuorten näkemyksiä kartoitettiin nyt tästä teemasta tarkemmin. Yleisesti aineiston perusteella nähdään, että sähköi‐set palvelut eivät voi koskaan täysin korvata henkilökohtaista palvelua. Myös netin luotettavuus niin salassapidon kuin siltä löytyvän tiedonkin osalta koetaan hieman ongelmallisena. Huolta herättää palvelujen siirtyminen pois pie‐niltä paikkakunnilta ja hieman ”pitkin hampain” erityisesti näissä tilanteissa sähköiset palvelut (mm. Kela ja TE ‐toimisto) koetaankin melko käyttökelpoisiksi. Tällöin tulee kuitenkin aina huomioida, että myös nuorten ihmisten atk‐taidot (mm. laitehallinta) ovat erilaisia. Haastateltavista useat ovat myös sitä mieltä, että syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat myös kasvokkain järjestettyä henkilökohtaista tukea ja ohjausta, sillä sähköiset palvelut saattavat pahimmillaan myös edistää syrjäytymistä.

Voidaan todeta, että niin hyvinvointibarometritutkimuksen asiantuntijoiden kuin nuortenkin näkemyksistä löytyi pal‐jon yhtäläisyyksiä. Etelä‐Pohjanmaalla toukokuussa 2012 järjestetyn barometritutkimuksen tulosten tulkintaa syven‐tävässä työpajatyöskentelyssä nousi esiin erityisesti monialaisen, oikea‐aikaisen ja kohdennetun työn merkitys hyvin‐voinnin vahvistajina, mutta myös huoli haja‐asutusalueiden palveluiden tulevaisuudesta. Tuolloin asiantuntijoiden ratkaisuiksi ehdottamat sisällöt: vertaistuen ja nuorten työpajatoiminnan kehittäminen, räätälöidyt ja yksilölliset rat‐


kaisut, nopea ja tarvittaessa monialainen toiminta, pikavippien kieltäminen, oppilaitosten kuratiivisen toiminnan ke‐hittäminen ja sen vahvempi resursoiminen sekä ammatinvalinnan ohjauksen kehittäminen, nuorten yksilökohtaisempi huomioiminen koulutuksessa ja työllistämisessä (mm. kuntouttavien työpaikkojen luominen kuntiin) ja vaadittava selkeämpi opastus sähköisten palvelujen käyttöön ovat selkeästi nähtävissä myös nuorten haastatteluvastauksissa kesältä 2014, vaikka käytetty terminologia saattaakin hieman vaihdella.

Toteutettu nuorten kokemustiedon keruu tuotti rikkaan aineiston nuorten hyvinvoinnista ja hyvinvointipalvelukoke‐muksista. Haastatteluissa käytetty hyvinvointibarometrikuvio toimi aineiston perusteella suunnitellusti sanoittamas‐sa hyvinvointi ‐käsitettä ja kuvaamassa siihen liittyvien palvelujen kirjoa. Erityisesti maahanmuuttajataustaisten ja vielä hieman vaillinaisesti suomen kieltä osaavien kohdalla sanoittamiseen oli erityistä tarvetta. Tämän vinjettityyppi‐sen (´vignette´ eli virike) taustoituksen voi katsoa laajemminkin edesauttaneen keskusteluteemoissa etenemistä. To‐teutustapa osallisti ja haastoi nuoria ja nuoria aikuisia hyvinvoinnin‐ sekä hyvinvointipalvelujen ja myös niiden kehit‐tämisen asiantuntijoiksi. Parhaimmillaan tämä voi sisältää myös voimaannuttavia elementtejä. Koska aineistoon oli valikoitunut pääsääntöisesti jo yläkouluiän ylittäneiden ikäryhmän edustajia eli jo itsenäistyneitä nuoria aikuisia, vas‐tauksissa näkyy monin paikoin paitsi nuoren kokemusääni, myös jo aikuistuneen nuoren näkemyksiä ja kokemuksia tämän päivän nuorten hyvinvoinnin ‐, mutta myös hyvinvointipalvelujen tilasta tärkeästä ei‐ammattilaisen näkökul‐masta ilmaistuna.


Lähteet:

Kooste Etelä‐Pohjanmaan hyvinvointibarometritilaisuuden työpajatyöskentelystä 22.5.2013.(julkaisematon työpape‐ri)

Kuronen‐Ojala, Minttu & Lehtola, Mervi & Rautajoki, Arto 2014. Etelä‐Pohjanmaan, Keski‐Pohjanmaan ja Pohjan‐maan hyvinvointibarometri 2012. Ajankohtainen arvio pohjalaismaakuntien väestön hyvinvoinnin ja palvelujen tilasta sekä niiden muutossuunnista. Verkkojulkaisu. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 75. Saatavana: http://urn.fi/URN:ISBN:978‐952‐5863‐62‐8 ja suora linkki julkaisuun http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/69067/B75.pdf?sequence=3

Lehtola, Mervi & Jokiranta, Harri & Kahila, Petri 2003. Hyvinvoinnin tila Etelä‐Pohjanmaalla: Selvitys ePohjanmaa‐aluekeskusohjelman hyvinvointiklusterin työn taustamateriaaliksi. Raportteja ja artikkeleita 86. Seinäjoki: Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus‐ ja koulutuskeskus.

KUVIOT:

Kuvio 1: Vastaajien ikä ‐ ja sukupuolijakauma Kuvio 2: Vastaajien pääasiallinen toiminta Kuvio 3: Vastaajien perhe‐ ja asumismuoto Kuvio 4: Suhtautuminen sähköisiin palveluihin

LIITTEET: 1. Saatekirje 2. Haastattelukysymykset 3. Asiantuntija‐arviot väestöryhmien hyvinvoinnin toteutumisesta 2012 (vinjettikooste)


Liite 1. Saatekirje

ETELÄ‐POHJANMAAN,KESKI‐POHJANMAAN JAPOHJANMAANHYVINVOINTIBAROMETRI2012:KOKEMUKSELLINENHYVINVOINTITIETO

Pohjalaismaakuntienhyvinvointibarometri ‐tutkimustoteutettiinmarras‐joulukuussa2012 laaja‐na asiantuntijakyselynä Etelä‐Pohjanmaan, Keski‐Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella. Tutkimusperustui Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn ja Etelä‐Pohjanmaan, Keski‐Pohjanmaan ja Pohjanmaan liittojen sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulunkumppanuussopimukseen.TutkimuksenkäytännöntoteutuksestavastasiSONetBOTNIA.

Pohjanmaanmaakunnissa2012tehdyssäbarometrissahyvinvointiatarkasteltiinasiantuntijoidennäkökulmasta.Asiantuntijatiedonrinnallekaivataanmyöskokemustietoa.Tässähaastattelussaha‐lutaansaadaselvillenuortenjanuortenaikuistenkokemuksiahyvinvoinnistajapalveluista.Haas‐tattelussakysytäänmm.mielipiteitäjoistakinhyvinvointibarometrintuloksistajasiinäesitetyistäkommenteista.Haastattelumateriaalia käytetään niin, että kukaan vastaaja ei ole tunnistettavissa. Haastattelutnauhoitetaan,muttatallenteitakäytetäänvaintulostenanalysoimiseen.Tämänjälkeennauhoituk‐settuhotaan.Haastatteluistatehdäänkoonti,jokavälitetäänpäätöksentekijöille.Tuloksiakäytetäänpalveluidenkehittämisessä. Lisäksi materiaalia voidaan käyttää tutkimustarkoituksissa. Jokaisen vastaajanmielipideonarvokas,eikävastaaminenedellytäomaakokemustahyvinvointipalveluista.


HaastatteluttehdäänyhteistyössäPohjanmaanmaakuntiensosiaalialanosaamiskeskuksenSONetBOTNIAnsekäSeinäjoenammattikorkeakoulunsosiaali‐jaterveysalanyksikönkesken.Haastatte‐lijoinatoimivatSeAMK:nsosionomi(AMK)–opiskelijat.Haastattelutsuoritetaankesän2014aika‐na.Haastatteluunosallistuminenontäysinvapaaehtoista.

Seinäjoella11.6.2014AnneSaarijärvi PäiviRinnekehittämissuunnittelija koulutusohjelmapäällikköSONetBOTNIA Seinä[email protected] [email protected]

Liite 2. Haastattelukysymykset

1. Taustatiedot (ikä, syntymävuosi, sukupuoli, asuinpaikka, elämäntilanne: opiskelu/työ/työttömyys/äitiys‐/isyys‐/vanhempainloma, hoito‐vapaa/varusmies‐ tai siviilipalvelus, perhemuoto, asumismuoto, tyypillisimmät asiat arjessa, kokemukset hyvinvointipalveluista)

2. Hyvinvoinnin määritteleminen ja mielipiteet hyvinvoinnista o Mitä hyvinvointi tarkoittaa sinun mielestäsi? Mitä hyvinvointiin sisältyy? (Hyvinvointi ‐käsitteen rinnalla ja sitä täydentä‐

mään voi käyttää esim. seuraavia käsitteitä: pärjääminen, turvallisuus, terveys, ihmissuhteet, onnellisuus, toimeentulo, tarpeet)

o Mikä on mielipiteesi eri väestöryhmien hyvinvoinnista (barometrikuvio) o Asiantuntija‐arvioiden perusteella eri väestöryhmien hyvinvoinnista Pohjanmaan maakunnissa on laadittu oheinen kuvio (lii‐

te). o Mitä mieltä sinä olet tästä barometrituloksesta? Vastaako se Sinun havaintojasi eri ryhmien hyvinvoinnista? Miltä osin vas‐

taa ja miltä osin ei vastaa? Kerro esimerkkejä.


3. Nuorten hyvinvoinnin kokeminen

o Mitä mieltä sinä olet barometrin nuorten hyvinvointiin liittyvästä tuloksesta? (barometrikuvio). Vastaako se Sinun havain‐tojasi nuorten hyvinvoinnista? Miltä osin vastaa ja miltä osin ei vastaa?

o Missä asioissa Sinun havaintojesi mukaan nuorilla menee hyvin ja missä asioissa menee huonosti? Minkälaiset asiat nuo‐ret yleensä kokevat ongelmiksi?

o Mitkä seikat estävät nuorten hyvinvointia? o (esim. päihteiden tai huumeiden käyttö, velkaantuminen, toimeentulo‐ongelmat, huoli opinnoista, jatkokoulutusmahdolli‐

suuksista, yksinäisyys, perhesuhteet ja muut ihmissuhteet, seurustelu, työllisyysongelmat, vapaa‐ajan vieton ongelmat, syr‐jäytyminen, epänormaali päivärytmi, itsenäistyminen, oman elämän aloittaminen, väkivallan kokeminen, turvattomuus, puutteet arkielämän taidoissa, mielenterveysongelmat, peliongelmat)

o Minkälaisia eroja olet havainnut nuorten kesken? Mikäli olet, mistä arvioit niiden johtuvan? Onko eroja esim. asuinpaikan suhteen?

o Mikä olisi hyvä askel nuorten kokemien ongelmien lievittämiseksi? o Mitä Sinun mielestäsi nuoret itse voivat tehdä hyvinvointinsa hyväksi? Mistä Sinun kokemuksesi mukaan nuoret etsivät

ratkaisuvaihtoehtoja ja apua ongelmiinsa? Minkälaisia ratkaisuvaihtoja nuorilla on? Minkälaisesta avusta, palveluista ja ratkaisuista on koettu olevan hyötyä?

o Mitä Sinun mielestäsi nuorten lähiympäristössä toimivat voivat tehdä nuorten hyväksi? Esim. perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät, naapurit.

o Mitä sinun mielestäsi hyvinvointipalveluiden ammattilaiset voisivat tehdä nuorten hyväksi? (Esim. koulu, nuorisotyö, so‐siaali‐ ja terveyspalvelut, poliisi, vapaa‐ajanpalvelut, kirjasto, työvoimaviranomaiset, Kela…)

4. Hyvinvointipalveluiden saatavuus o Minkälaisia hyvinvointipalveluita nuorille pitäisi olla olemassa? Onko palveluita tarjolla riittävästi? (julkinen liikenne, kela,

poliisi, opiskelupaikat, terveyspalvelut, työllistymiseen liittyvät palvelut, toimeentulotuki). o Mihin suuntaan hyvinvointipalveluita pitäisi kehittää? Missä muodossa nuoret haluavat saada palveluita tulevaisuudessa?

Esim. sähköiset palvelut, henkilökohtaiset tapaamiset? Keneltä palveluita halutaan saada (viranomaisilta, asiantuntijoilta, ystäviltä, sukulaisilta, järjestöiltä, yksityisistä palveluista)?

o Mikä on Sinun mielipiteesi sähköisistä palveluista? Tiedetäänkö mitkä asiat pitäisi hoitaa sähköisesti? Minkälaiset asiat so‐veltuvat sähköisesti hoidettaviksi ja mitkä eivät? Osataanko sähköisiä palveluita käyttää? Onko niiden saatavuus helppoa? Minkälaista tietoa, ohjeita tai opastusta tarvitaan? Ovatko ohjeet ymmärrettäviä, miten ymmärrettävyyttä voitaisiin paran‐taa?

o Mitkä seikat Sinun mielestäsi vaikuttavat palveluihin tulevaisuudessa? Miten arvioit säästötoimien vaikuttavan palvelui‐hin? Miten asuinpaikka vaikuttaa? Minkälaisia mahdollisuuksia ja uhkia näet hyvinvointipalveluiden muutoksessa? Ovatko kaikki nuoret samanarvoisessa asemassa?


Liite 3. Asiantuntija‐arviot väestöryhmien hyvinvoinnin toteutumisesta 2012 (vinjettikooste)

(Etelä‐Pohjanmaan, Keski‐Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointibarometri 2012, 47. Kuvio 11. 25 väestöryhmän hyvinvoinnin ajankoh‐taista toteutumista kuvaavat keskiarvopistemäärät Etelä‐Pohjanmaalta)


Nuorisotoimen ylitarkastaja Annika Kattilakoski, Länsi‐ ja Sisä‐Suomen aluehallintovirasto

NUORTEN OHJAUS‐ JA PALVELUVERKOSTOT 2014

Nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostojen kattavuus

Vuoden 2011 alusta lähtien on ollut voimassa nuorisolain 7 a §, jonka mukaan kunnassa on oltava nuorten ohjaus‐ ja palveluverkosto paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten. Verkostoon tulee kuulua edustajat opetus‐, sosiaali‐ ja terveys‐ ja nuorisotoimesta sekä työ‐ ja poliisihallin‐nosta. Lisäksi verkostoon voi kuulua puolustushallinnon ja muiden viranomaisten edustajia. Verkosto toimii vuoro‐vaikutuksessa nuorten palveluja tuottavien yhteisöjen sekä nuorten kanssa. Kunnat voivat koota myös yhteisen ver‐koston.

Nuorten ohjaus‐ ja palveluverkoston oli kesäkuuhun 2014 mennessä perustanut 72 Länsi‐ ja Sisä‐Suomen kuntaa, mikä on 83 prosenttia alueen kunnista. Koko maassa 89 % kunnista oli perustanut vastaavan verkoston. Etelä‐Pohjanmaan kunnista 77 % eli 14 kuntaa on perustanut verkoston, neljässä kunnassa verkosto on valmisteilla. Vuon‐na 2013 verkoston perustaneita oli Etelä‐Pohjanmaalla 16, yhdessä kunnassa verkosto oli valmisteilla ja yhdessä kun‐nassa verkostoa ei ollut. Länsi‐ ja Sisä‐Suomen aluehallintovirasto, Etelä‐Pohjanmaan elinkeino‐, liikenne‐ ja ympäris‐tökeskus ja Etelä‐Pohjanmaan työ‐ ja elinkeinotoimisto järjestivät yhteistyössä maaliskuussa 2014 koulutuskierroksen Etelä‐Pohjanmaan kuntien nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostoille. Koulutuskierroksen jälkeen jotkut kunnat uudel‐leenorganisoivat verkoston toiminnan, joten tästä syystä verkoston perustaneiden määrä on laskenut, ja sitä vastoin valmisteilla olevien määrä noussut.


Kuviossa 1 on esitetty maakunnittain nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostojen tilanne Länsi‐ ja Sisä‐Suomen kunnissa.

Kuvio 1. Nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostot Länsi‐ ja Sisä‐Suomen alueella maakunnittain 2014.


Nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostojen kokoonpano

Nuorisolain 7a§:ssa on selkeästi määritelty, mitä toimialoja kuntien nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostoon tulee kuu‐lua. Pakollisia ovat opetus‐, sosiaali‐, terveys‐ ja nuorisotoimet sekä työ‐ ja poliisihallinto. Etelä‐Pohjanmaan kunnissa laissa mainitut toimialojen edustajat ovat hyvin edustettuina verkostoissa. Vain muutamasta verkostosta puuttuu lain vaatima edustus joltain toimialalta. Useimpiin verkostoihin kuuluu myös muuta edustusta esim. etsivä nuorisotyö, nuorten työpaja, puolustusvoimat, seurakunta jne. Kuvioon 2 on koottu verkostojen lakisääteisten toimialojen osuu‐det kuntien verkostoissa Länsi‐ ja Sisä‐Suomen maakunnissa.

Kuvio 2. Nuorisolaissa määriteltyjen pakollisten toimialojen kuuluminen verkostoihin prosenttiosuuksittain Länsi‐ ja Sisä‐Suomen maakunnissa tammikuussa 2014.


Nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostojen tehtävät

Nuorisolain mukaan nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostolla on neljä tehtävää, joiden tavoitteena on parantaa nuorille suunnattujen palveluiden keskinäistä toimivuutta ja vaikuttavuutta:

koota tietoja nuorten kasvu‐ ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätök‐senteon ja suunnitelmien tueksi

edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista ja vaikuttavuutta tavoitteena palvelujen riittä‐vyys, laadukkuus ja saavutettavuus

suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjautumiseksi ja tarvittaessa palvelusta toiseen siirtymiseksi

edistää nuorten palveluiden järjestämiseen liittyvien tietojen vaihdon sujuvuutta suunnittelemalla yhteisiä menettelytapoja viranomaisten kesken.

Kunnille tehdyn nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostokyselyn perusteella Länsi‐ ja Sisä‐Suomen alueella nuorisolain mu‐kaisia tehtäviä toteutettiin tasaisesti. Eroja maakuntien ja eri tehtävien välillä ei juuri ollut (kuvio 3). Etelä‐Pohjanmaalla tehtäviä toteutettiin tasaisesti. Muista verkostojen tehtävistä mainittiin muun muassa nuorisotyöhön ja nuorisotakuuseen liittyvät tehtävät. Länsi‐ ja Sisä‐Suomen alueen kunnista 68 prosenttia käsittelee verkostossa nuorisotakuuseen liittyviä asioita. Etelä‐Pohjanmaan kuntien verkostoista 61 prosenttia käsittelee nuorisotakuuseen liittyviä asioita.


Kuvio 3. Nuorisolaissa määritettyjen tehtävien toteuttaminen prosenttiosuuksittain nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostoissa maakunnittain 2014.

Kunnassa tulee sopia siitä, miten verkostossa esiin tulevia asioita viedään päätöksentekoon (Lybeck & Walldén 2011, 30). Ohjaus‐ ja palveluverkostokyselyn perusteella 60 %:ssa Etelä‐Pohjanmaan kuntien verkostoista saatu tieto on viety osaksi paikallista päätöksentekoa. Koko maassa vastaava luku on 72,5 %.


Tietolähteet

Lapin aluehallintovirasto. 2014. Kysely nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostojen puheenjohtajille 2014

Lybeck, T & Walldén J. 2011. Monialaisen yhteistyön toteuttaminen. Teoksessa K. Aaltonen (toim.) Nuorten hyvin‐vointi ja monialainen yhteistyö. Tallinna. Tietosanoma oy.

Nuorisolaki (72/2006)

Kuvio‐ ja karttaluettelo

Kuvio 1. Nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostot Länsi‐ ja Sisä‐Suomen alueella maakunnittain 2014.

Kuvio 2. Nuorisolaissa määriteltyjen pakollisten toimialojen kuuluminen verkostoihin prosenttiosuuksittain Länsi‐ ja Sisä‐Suomen maakunnissa tammikuussa 2014.

Kuvio 3. Nuorisolaissa määritettyjen tehtävien toteuttaminen prosenttiosuuksittain nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostoissa maakunnittain tammikuussa 2014.


Asiantuntija Hannele Koivumäki, Etelä‐Pohjanmaan elinkeino‐, liikenne‐ ja ympäristökeskus

NUORISOTAKUU – MISTÄ ON KYSE?

Nuorisotakuun tavoitteet ja sisältö

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa linjaamasta nuorten yhteiskuntatakuusta, koulutustakuusta ja myöhemmin esitetystä nuorten aikuisten osaamisohjelmasta käytetään vuoden 2013 alusta lukien yhtä käsitettä: nuorisotakuu. Nuorisotakuun tavoitteena on auttaa nuoria pääsemään koulutukseen ja työelämään. Nuorisotakuun onnistunut toteutus edellyttää valtion ja kuntien, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistyötä. Takuun toteutumisen keinoja ovat koulutustakuun toimet, nuorten aikuisten osaamisohjelma, nuorten työvoima‐ ja elinkeinopalvelut (TE‐palvelut) ja kuntoutuspalvelut mukaan lukien kuntien sosiaali‐ ja terveyspalvelut sekä muut nuorten yksilölliset palve‐lut, kuten etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta. Nuorisotakuun yhtenä periaatteena on, että nuoria kuullaan ja että nuoret voivat vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Nuorisotakuu tukee nuorten kasvua, itsenäistymistä ja elämänhallintaa. Nuorisotakuun tavoitteena on edistää nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumista, ehkäistä nuorten työt‐tömyyttä pitkittymästä, tunnistaa nuorten syrjäytymisvaaraan liittyvät tekijät sekä tarjota nuorille tukea jo varhais‐vaiheessa estämään nuorten syrjäytymiskehitystä.


Nuorisotakuun toteuttaminen

Ketä nuorisotakuu koskee? Nuorisotakuu koskee kaikkia alle 25‐vuotiaita, joilla ei ole työtä tai ammatillista koulutusta. Nuorisotakuu koskee myös 25–29‐vuotiaita vastavalmistuneita. Vastavalmistuneella tarkoitetaan sellaista henkilöä, jonka valmistumisesta on alle 12 kuukautta. Koulutustakuu Nuorisotakuun tärkeä osa on koulutustakuu, joka takaa jokaiselle peruskoulun päättäneelle koulutuspaikan lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Jokaiselle nuorelle luodaan realistiset mahdollisuudet suorittaa perusasteen jälkeinen tutkinto ja työllistyä. Työllisyystakuu Työ‐ ja elinkeinotoimistoissa ovat käytettävissä työnvälityspalvelut, tieto‐ ja neuvontapalvelut, ammatinvalinta‐ ja uraohjauspalveltut, työnhaku‐, ura‐ ja työhönvalmennuspalvelut, työ‐ ja koulutuskokeilu, ammatillinen työvoimakou‐lutus, kotoutumiskoulutus, palkkatuki (Sanssi‐kortti), yritystoiminnan käynnistämiseen liittyvät palvelut, sekä EURES‐neuvonta, lisäksi nuoria voidaan ohjata terveydentilan tutkimuksiin

Nuorten aikuisten osaamisohjelma

Nuorten aikuisten osaamisohjelmassa tulleet uudet aloituspaikat ovat käytettävissä vuosina 2013–2016. Ohjelman tavoite on että jokainen 20‐29‐vuotias pelkällä peruskoulupohjalla oleva suorittaa ammatillisen tutkinnon ohjelman kautta tarjotuilla resursseilla.


Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta – nuorten ohjaus ja palveluverkostot

Kunnissa toimii nuorten ohjaus‐ ja palveluverkosto, joissa on lakisääteisesti edustettuina opetus‐, sosiaali‐, terveys‐ ja nuorisotoimi, työhallinto ja poliisitoimi mukaan voidaan myös kutsua ammatillisen koulutuksen järjestäjät ja seura‐kunta. Palveluverkoston tehtävänä on koota tietoa, yhteen sovittaa palveluja, suunnitella yhteisiä menettelytapoja ja edistää tiedonvaihdon sujuvuutta.

Etsivän nuorisotyön tehtävä on ilmoittaa kunnille perusopetuksen päättäneet nuoret, jotka eivät ole sijoittuneet, sekä ne alle 25‐vuotiaat, jotka keskeyttävät ammatillisen koulutuksen tai lukio‐opetuksen. Lisäksi puolustusvoimien ja siviilipalvelukeskusten tulee ilmoittaa kunnille ne alle 25‐vuotiaat nuoret, jotka vapautetaan varusmies‐ tai siviili‐palvelusta.

Nuorten työpajat ovat yhteisöjä, joissa pyritään parantamaan nuoren kykyä ja valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työhön sekä parantamaan arjenhallintataitoja. Monet työpajat tarjoavat mahdollisuuden kokeilla työntekoa erilaisis‐sa tehtävissä aidossa työympäristössä, tällöin ne voivat toimia työkokeilun järjestäjinä.

Nuorisotakuu Etelä‐Pohjanmaalla

Hallitusohjelman mukaisesti nuorisotakuuta toteutetaan Etelä‐Pohjanmaan alueella tarjoamalla alle 25‐vuotiaille ja alle 30‐vuotiaille vastavalmistuneille ohjelmassa mainittuja palveluja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työt‐tömäksi joutumisesta. Palvelujen tarjoamista seurataan kuukausittain.

Työllisyystakuun toteuttamisen vastuu on Etelä‐Pohjanmaan TE‐toimistolla, jolla on viisi toimipaikkaa (Seinäjoki, Kauhajoki, Kauhava, Alavus ja Alajärvi). Toimipaikoissa on kolme palvelulinjaa: Työnvälitys ja yritystoiminta, osaami‐sen kehittäminen, sekä tuettu työllistyminen. Lisäksi erillisenä yksikkönä toimii työvoiman palvelukeskus Seinäjoella. Nuorten työllistämisen vastuu on jokaisella palvelulinjalla. Ammattitaidottomat alle 30‐vuotiaat ohjataan kuitenkin suoraan Osaamisen kehittämisen palvelulinjalle, jossa on nuorille varattu oma asiantuntija.


Muiden hallinnonalojen (STM, OKM) paikallisten toimijoiden kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä osallistumalla nuori‐solain mukaisiin nuorten ohjaus‐ ja palveluverkostojen toimintaan, verkostot toimivat kattavasti lähes jokaisessa kunnassa. Lisäksi järjestetään seminaareja ja työkokouksia nuorisotakuun teeman ympärillä. Yrityksiä ja yrittäjäjärjes‐töjä lähestytään tavoitteena edistää nuorten nopeampaa työllistymistä. Myös nuoret on otettu mukaan verkostojen ja työkokousten toimintaan/suunnitteluun.

Alueellisten oppilaitosten kanssa seurataan nuorten sijoittumista peruskoulun jälkeisiin opintoihin ja opintojen kes‐keyttämistilanteita. Nuorten aikuisten osaamisohjelman toteutumista koordinoidaan yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Tavoitteena on ohjata pelkän peruskoulun varassa olevia alle 30‐vuotiaita suorittamaan ammatillinen tutkin‐to kuitenkin huomioiden tulevien työmarkkinoiden tarve. Alueen toimijoina ovat Sedu aikuiskoulutus, TEAK, Jami sekä Yrittäjäopisto.

Ylemmällä taholla Etelä‐Pohjanmaan TE‐toimisto tekee yhteistyötä Etelä‐Pohjanmaan ELY:n ja Länsi‐ ja Sisä‐ Suomen aluehallintoviraston kanssa, tavoitteena vaikuttaa nuorisotakuuseen liittyvään päätöksentekoon.

TE‐toimiston tasolla nuorisotakuuta koordinoidaan Seinäjoen toimipaikasta läpi palvelulinjojen ja alueellisissa toimi‐paikoissa asiantuntijat osallistuvat nuorisolain mukaiseen verkostoyhteistyöhön.

Nuorisotakuun toteutumista seurataan valtakunnan tasolla kuukausittain, seurantamittareita on useita kymmeniä, tärkein mittari on nuorten virta yli kolmen kuukauden työttömyyden.

Ely‐keskusten välisissä seurannoissa Etelä‐Pohjanmaan alue on ollut kolmen parhaimman joukossa kaiken aikaa.

Kaiken toiminnan tavoitteena on kehittää malleja nuorten tilanteiden kokonaisvaltaiseen auttamiseen

Linkkejä:

www.nuorisotakuu.fi www.te‐palvelut.fi


Kehityspäällikkö Taru Mäki, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

AMMATTIKORKEAKOULUISTA VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN

Johdanto

Seinäjoen ammattikorkeakoulusta on kuluneiden 22 vuoden aikana valmistunut noin 12 000 tutkintoa. Valmistuneis‐ta asuu Etelä‐Pohjanmaan alueella keskimäärin 62 %. Ammattikorkeakoulu seuraa työelämässä olevien valmistunei‐den mielipiteitä koulutuksen onnistumisesta ja työuran kehittymisestä kolmen vuoden välein tehtävän sijoittumistut‐kimuksen avulla. Lisäksi vuositasolla hyödynnetään Tilastokeskuksen tuottamia sijoittumistietoja sekä Opetus‐ ja kult‐tuuriministeriön keräämiä Ammattikorkeakoulujen opiskelijapalautejärjestelmän OPALA‐tietokannan tietoja.

Ammattikorkeakoulusta valmistuneiden sijoittuminen Etelä‐Pohjanmaalle

Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuneiden osalta on mahdollista seurata heidän sijoittumistaan alueellisesti ja pääasiallisen toiminnan kautta. Viimeisimmän Tilastokeskuksen sijoittumistilaston mukaan vuosina 2008‐2012 Sei‐näjoen ammattikorkeakoulussa AMK‐tutkinnon suorittaneista asuu Etelä‐Pohjanmaalla 61 % eli 2171 henkilöä. Sen lisäksi SeAMKista sijoittuu Pirkanmaalle 9 %, Uudellemaalle 6 % ja Pohjanmaalle 5 %. Kuluneen viiden vuoden tarkas‐telujakson aikana Etelä‐Pohjanmaalle sijoittuneiden määrä on noussut 4 %:a. Vastaavasti Uudellemaalle sijoittunei‐den SeAMKista valmistuneiden määrä on laskenut noin puolet viiden vuoden aikajaksolla ja samoin Pirkanmaalle muuttaneiden osuus on jonkin verran laskenut. (Tilastokeskus, Sijoittumistilasto 2012) SeAMKista valmistuneiden Etelä‐Pohjanmaalle sijoittuneiden määrä on noussut 2000‐luvun alun 55 %:sta vakiintuen viime vuosina 61‐62 %:n


tasolle. (Tilastokeskus, Sijoittumistilastot 2001‐2012) Tämä näkyy myös alueelle sijoittuneiden korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrän nousuna samalla aikajaksolla.

01 UUSIMAA

02 VAR

SINAIS‐SU

OMI

04 SAT

AKUNTA

05 KAN

TA‐HÄM

E

06 PIRKA

NMAA

07 PÄIJÄT‐HÄ

ME

08 KYM

ENLAAK

SO

09 ETELÄ

‐KAR

JALA

10 ETELÄ

‐SAV

O

11 POHJOIS‐SAV

O

12 POHJOIS‐KAR

JALA

13 KESKI‐SUOMI

14 ETELÄ

‐POHJAN

MAA

15 POHJAN

MAA

16 KESKI‐POHJAN

MAA

17 POHJOIS‐POHJAN

MAA

18 KAINUU

19 LA

PPI

21 AHV

ENAN

MAA

Yhteensä

Seinäjoen ammattikorkeakoulu 62 Ammattikorkeakoulututkinto 58 12 26 10 72 1 1 0 2 3 1 37 403 35 18 21 2 5 0 70737 12 21 5 74 6 0 1 2 8 1 26 421 40 20 23 1 1 0 69949 11 18 5 72 0 4 1 2 12 0 37 380 24 16 23 0 4 0 65847 18 29 7 62 4 1 1 1 5 1 27 474 37 22 27 2 5 0 77031 5 26 3 59 5 0 0 2 5 1 23 493 44 12 25 1 4 0 739

Yhteensä 222 58 120 30 339 16 6 3 9 33 4 150 2171 180 88 119 6 19 0 35736 % 2 % 3 % 1 % 9 % 0 % 0 % 0 % 0 % 1 % 0 % 4 % 61 % 5 % 2 % 3 % 0 % 1 % 0 %

Lähde: Tutkintorekisteri 2012, Työssäkäyntitlasto 2012. Luokitukset: Opetushallinnon vuoden 2002 koulutusluokitus, asuinalue 1.1.2013 aluejaon mukainen.

Taulukko 1. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa AMK‐tutkinnon vuosina 2008‐2012 suorittaneiden asuinmaakunta vuonna 2012 (Tilastokeskus: Sijoittumistietokanta, 2012)

Lisäksi muista Suomen ammattikorkeakouluista vuosina 2008‐2012 valmistuneista AMK‐tutkinnon suorittaneista asuu Etelä‐Pohjanmaalla 1148 henkilöä. Määrällisesti muualta Etelä‐Pohjanmaalle tulleita on eniten

Vaasan ammattikorkeakoulusta 273 henkilöä ja 11,9 % sieltä valmistuneista

Tampereen ammattikorkeakoulusta 160 henkilöä ja 2 % sieltä valmistuneista sekä

Jyväskylän ammattikorkeakoulusta 119 henkilöä ja 2,4 % sieltä valmistuneista. (Tilastokeskus, Sijoittumistilas‐to 2012)


Koulutusalojen osalta eniten Etelä‐Pohjanmaalle ovat SeAMKista sijoittuneet sosiaali‐ ja terveysalalta (71,7 %) ja tek‐niikan ja liikenteen alalta (69,6 %) valmistuneet. Samoin muista ammattikorkeakouluista valmistuneista Etelä‐Pohjanmaalla asuvista suurin ryhmä on sosiaali‐ ja terveysalalta (406 hlöä) ja tekniikan ja liikenteen alalta (335 hlöä) valmistuneet. Tampereelta ja Jyväskylästä valmistuneista Etelä‐Pohjanmaalle tulee eniten valmistuneita sosiaali‐ ja terveysalalle. Vaasan AMK:sta valmistuneista taas insinööritutkinnon suorittaneita on eniten asumassa Etelä‐Pohjanmaalla. (Tilastokeskus, Sijoittumistilasto 2012)

Valmistuneiden pääasiallinen toiminta

SeAMKista vuosina 2008‐2012 valmistuneista opiskelijoista vuonna 2012 pääosa on työllisiä 84 %, joista työllisiä opis‐kelijoita on 9 %. Työttömien osuus on 7 %, joka on samalla tasolla valtakunnallisen AMK‐valmistuneiden työttömien keskiarvon 6,4 % kanssa. Päätoimisina opiskelijoina on 5 %. Lisäksi yhteensä 4 % valmistuneista on luokitteissa va‐rusmies/siviilipalvelussa, maastamuuttaneita tai muu tuntematon. (Tilastokeskus, Sijoittumistilasto 2012)

Valtakunnallisesti SeAMKista valmistuneet sijoittuvat hyvin keskiarvon kohdalle, kun valtakunnallisesti AMK‐tutkinnon suorittaneista työllisiä oli keskimäärin 84 %, joista 9,4 % on työllisiä opiskelijoita. Työttömiä on keskimäärin 6,4 % ja päätoimisia opiskelijoita 4,4 %. Muissa luokitteissa (varusmies/siviilipalvelussa, maastamuuttaneita tai muu tuntematon) on 5,2 % tutkinnon suorittaneista. (Tilastokeskus, Sijoittumistilasto 2012)

Tarkasteltaessa pääasiallista toimintaa tutkintonimikkeittäin SeAMKin osalta voidaan todeta, että vähiten työttömiä oli aikajaksolla 2008‐2012 valmistuneista sairaanhoitajista (1 % ), terveydenhoitajista (3 % ) ja agrologeista (3 % ). Vastaavasti eniten työttömiä oli kulttuurialalta valmistuneissa tutkinnoissa konservaattori (18 % ), kulttuurituottaja (16 %) ja kirjasto‐ ja informaatiopalvelualan tradenomi (21 % ). Valtakunnallisesti kulttuurialan valmistuneiden työt‐tömyys oli samalla aikajaksolla 13,3 % eli jonkin verran matalampi. (Tilastokeskus, Sijoittumistilasto 2012)

Verrattaessa pääasiallista toimintaa vuosina 2002‐2006 SeAMKista valmistuneiden tilanteeseen vuonna 2006 voidaan todeta, että tuolloinkin vähiten työttöminä oli sairaanhoitajissa (4 % ), terveydenhoitajissa (1 %) ja agrologeissa (3 %).


Ja samoin eniten työttömiä oli kulttuurialalta val‐mistuneissa tutkinnoissa medianomi (23 %) ja kirjasto‐ ja informaatiopalvelualan tradenomi (17 % ). (Tilastokeskus, Sijoittumistilasto 2006)

Työllisyysluvut ovat verrannollisia Etelä‐Pohjanmaan työvoimatarvetietoihin. SeAMKissa on lisätty sairaanhoitajakoulutuksen aloituspaik‐kojen määrää vuosille 2014 ja 2015.

Taulukko 2. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa AMK‐tutkinnon vuosina 2008‐2012 suorittaneiden pääasiallinen toiminta vuonna 2012 (Tilastokes‐kus: Sijoittumistietokanta, 2012)

Yhteen

sä

Työlliset

% Työttömät

% Työlliset opiskelijat

% Päätoimiset opiskelijat

% Varusm

iehe

t/Siviilipalvelu

% Maastam

uuttanee

t

% Muu

tai tun

tematon

%Tutkinnot yhteensä 3587 2701 75 % 262 7 % 309 9 % 172 5 % 8 0,2 % 14 0,39 % 121 3,4 %621101 Artenomi (AMK) 7 .. .. .. .. .. .. ..621102 Muotoilija (AMK) 117 75 64 % 14 12 % 10 9 % 4 3 % 1 0,9 % 0 0,00 % 13 11,1 %621103 Konservaattori (AMK) 51 22 43 % 9 18 % 9 18 % 8 16 % 0 0,0 % 0 0,00 % 3 5,9 %621702 Kulttuurituottaja (AMK) 120 78 65 % 19 16 % 11 9 % 10 8 % 0 0,0 % 1 0,83 % 1 0,8 %631101 Tradenomi, tal., hall., markk. 766 550 72 % 60 8 % 86 11 % 33 4 % 2 0,3 % 12 1,57 % 23 3,0 %631107 Tradenomi, tietojenkäsittely 155 96 62 % 22 14 % 19 12 % 12 8 % 3 1,9 % 0 0,00 % 3 1,9 %631109 Tradenomi, kirjasto‐,inform.p. 73 43 59 % 15 21 % 7 10 % 5 7 % 0 0,0 % 0 0,00 % 3 4,1 %651101 Ins. (AMK), konetekniikka 102 85 83 % 8 8 % 5 5 % 2 2 % 0 0,0 % 0 0,00 % 2 2,0 %651104 Ins. (AMK), kuljetustekniikka 76 65 86 % 3 4 % 6 8 % 0 0 % 0 0,0 % 0 0,00 % 2 2,6 %651202 Ins. (AMK), automaatiotekn. 69 53 77 % 7 10 % 5 7 % 2 3 % 0 0,0 % 0 0,00 % 2 2,9 %651301 Ins. (AMK), tietotekniikka 168 133 79 % 13 8 % 16 10 % 5 3 % 0 0,0 % 0 0,00 % 1 0,6 %651404 Ins. (AMK), puunjalostustekn. 48 30 63 % 5 10 % 8 17 % 4 8 % 1 2,1 % 0 0,00 % 0 0,0 %651409 Ins. (AMK), bio‐, elint.tekn. 84 59 70 % 7 8 % 11 13 % 2 2 % 0 0,0 % 0 0,00 % 5 6,0 %651501 Ins. (AMK), rakennus, yhdysk. 157 138 88 % 9 6 % 6 4 % 1 1 % 0 0,0 % 0 0,00 % 3 1,9 %661101 Agrologi (AMK) 208 169 81 % 6 3 % 15 7 % 7 3 % 0 0,0 % 0 0,00 % 11 5,3 %661301 Metsätalousinsinööri (AMK) 144 111 77 % 10 7 % 14 10 % 4 3 % 1 0,7 % 0 0,00 % 4 2,8 %671101 Sairaanhoitaja (AMK) 349 301 86 % 4 1 % 16 5 % 19 5 % 0 0,0 % 0 0,00 % 9 2,6 %671103 Terveydenhoitaja (AMK) 145 113 78 % 4 3 % 8 6 % 12 8 % 0 0,0 % 0 0,00 % 8 5,5 %671112 Fysioterapeutti (AMK) 122 92 75 % 11 9 % 10 8 % 6 5 % 0 0,0 % 0 0,00 % 3 2,5 %671201 Sosionomi (AMK), sosiaaliala 363 286 79 % 19 5 % 23 6 % 19 5 % 0 0,0 % 1 0,28 % 15 4,1 %671901 Geronomi (AMK) 85 62 73 % 7 8 % 8 9 % 4 5 % 0 0,0 % 0 0,00 % 4 4,7 %681101 Restonomi (AMK), liikkeenjohto 171 131 77 % 8 5 % 14 8 % 12 7 % 0 0,0 % 0 0,00 % 6 3,5 %

Lähde: Tutkintorekisteri 2012 ja Työssäkäyntitilasto 2012. Luokitukset: Opetushallinnon vuoden 2002 koulutusluokitus. Jos pääasiallisen toiminnan yhteensä luokassa on alle 10 tapausta, on pääasiallisen toiminnan muiden luokkien arvot salattu (..). Huom! Taulukon lukuja ei voi summata salauksen vuoksi.


Seinäjoen ammattikorkeakoulun sijoittumisseurannan ja OPALA‐kyselyn tuloksia

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa on toteutettu yhteensä kuusi seurantatutkimusta ammattikorkeakoulusta kolmen aiemman vuoden aikana valmistuneille. Tutkimukset on tehty vuosina 1996‐1997 valmistuneille, 1998‐2000 valmis‐tuneille, 2001‐2003 valmistuneille, 2004‐2005 valmistuneille, 2006‐2008 valmistuneille sekä 2009‐2012 valmistuneil‐le. Tulosten mukaan heistä Etelä‐Pohjanmaalle sijoittuneiden määrä on ollut 1990‐luvun lopulla noin 50 % ja uusim‐pien tutkimusten mukaan noin 55 %. (Varamäki et al. 1999, 2002, 2005, 2007, 2011, 2014) Tulos on vastaavansuun‐tainen Tilastokeskuksen Sijoittumispalvelun tilastojen kanssa. Eli SeAMKista valmistuneita työllistyy alueelle 5‐6 % enemmän kuin 2000‐luvun alussa.

Tutkimukseen vastanneista valmistuneista työttöminä, työvoimapoliittisessa koulutuksessa tai muuten työelämän ulkopuolella on ollut keskimäärin 4‐7 %. Uusimman vuonna 2014 valmistuneen tutkimuksen aikaan tässä luokitukses‐sa oli 6,5 % valmistuneista (Varamäki et al, 2014), kun ensimmäisessä tutkimuksessa vuonna 1999 työttömiä työvoi‐mapoliittisessa koulutuksessa tai muuten työelämän ulkopuolella oli peräti 11 % valmistuneista (Varamäki et al, 1999).

SeAMKin omissa tutkimuksissa on seurattu päätoimisen toiminnan osalta myös Itsenäisenä yrittäjä‐nä/ammatinharjoittajana tai freelancerina toimivien määrää. Heitä on ollut vuonna 2014 toteutuneen tutkimuksen mukaan vuosina 2009‐2012 valmistuneista nuorista 5,2 % (Varamäki et al, 2014) ja vuonna 2009 valmistuneen tutki‐muksessa vuosina 2006‐2008 nuorista 6,5 %. Vuonna 2009 tutkittiin uudelleen myös vuosina 1997‐2000 valmistunei‐den sijoittumista, jolloin heistä Itsenäisenä yrittäjänä/ammatinharjoittajana tai freelancerina toimivien määrä oli 11,2 %. (Varamäki et al, 2009). Voidaan siis todeta, että 1‐3 vuotta aiemmin valmistuneiden yrittäjiksi ryhtyneiden määrä on keskimäärin 5‐6 %. Kymmenen vuotta valmistumisen jälkeen yrittäjien määrä oli kaksinkertaistunut.

Opetus‐ ja kulttuuriministeriön valtakunnallisen OPALA‐valmistuneiden kyselyn mukaan SeAMKista valmistuneista aikoi ryhtyä yrittäjäksi 4‐6 % vuosina 2010‐2013 valmistuneista. OPALA‐kysely tehdään opiskelijoille valmistumishet‐


kellä. (OPALA, 2011‐2014) Tulos on samansuuntainen kuin mitä on toteutuma vastaavina vuosina edellä kuvattujen SeAMKin seurantakyselyjen mukaan.

Lopuksi

Ennakointityö on koulutuksen suunnittelun kannalta olennaista. Tutkintokoulutuksen osalta tehdyt muutokset vai‐kuttavat käytännössä noin viiden vuoden päästä muutoshetkestä. Viime vuosina Seinäjoen ammattikorkeakoulussa on merkittävästi vähennetty kulttuurialan koulutusta ja vastaavasti lisätty jossain määrin sosiaali‐ ja terveysalan kou‐lutusta. Näin on tehty myös valtakunnallisesti ammattikorkeakouluissa. Tulevat vuodet tulevat näyttämään toteen, ovatko nämä olleet oikeita ratkaisuja.

Tässä esiteltyjen aineistojen mukaan Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuneet työllistyvät hyvin. Heistä Etelä‐Pohjanmaalle sijoittuu 61‐62 % ja alueelle sijoittuneiden määrä on noussut 2000‐luvun alusta noin 5 %:lla. Samaan aikaan valmistuneiden määrä on vuositasolla noussut 500 tutkinnosta 750 tutkintoon. Muista ammattikorkeakouluis‐ta valmistuneita sijoittuu vuositasolla Etelä‐Pohjanmaalle noin 240 henkilöä. Tällöin Etelä‐Pohjanmaalle sijoittuu siis vuositasolla noin 700 AMK‐tutkinnon suorittanutta henkilöä joka vuosi.


Lähteet

OPALA Ammattikorkeakoulujen opiskelijapalautejärjestelmä.

Tilastokeskus, Sijoittumispalvelu.

Varamäki, E., Heikkilä, T. & Katajavirta, M. 2014. Nuorten ja aikuisten tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työelä‐mään: Seurantatutkimus Seinäjoen ammattikorkeakoulusta v. 2009‐2012 valmistuneille. [Verkkojulkaisu]. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 80.

Varamäki, E., Heikkilä, T. & Lautamaja, M. 2011. Nuorten, aikuisten sekä ylemmän tutkinnon suorittaneiden sijoittu‐minen työelämään: Seurantatutkimus Seinäjoen ammattikorkeakoulusta v. 2006‐2008 valmistuneille. [Verkkojulkai‐su]. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityk‐siä 49. [Viitattu 13.2.2014]. Saatavana: http://urn.fi/URN:ISBN:978‐952‐5863‐12‐3

Varamäki, E., Taipalus, E. & Heikkilä, T. & Lautamaja, M. 2007. Ammattikorkeakoulusta työelämään. Seinäjoen am‐mattikorkeakoulusta v. 2004‐2005 valmistuneiden sijoittuminen opiskelun jälkeen. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikor‐keakoulu. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 31. ISBN:978‐952‐5336‐81‐8.

Varamäki, E., Heikkilä, T. & Taipalus, E. 2005. Ammattikorkeakoulusta työelämään. Seinäjoen ammattikorkeakoulusta v. 2001‐2003 valmistuneiden sijoittuminen opiskelun jälkeen. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 21. ISBN: 952‐5336‐55‐7.

Varamäki, E., Heikkilä, T. & Taipalus, E. 2002. Ammattikorkeakoulusta työelämään. Seinäjoen ammattikorkeakoulusta v. 1998‐2000 valmistuneiden sijoittuminen. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Seinäjoen ammattikorkeakou‐lun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 11. ISBN:952‐5336‐27‐1


Varamäki, E., Heikkilä, T. & Taipalus, E. 1999. Ammattikorkeakoulusta työelämään. Seinäjoen ammattikorkeakoulusta v. 1996‐1997 valmistuneiden sijoittuminen. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Seinäjoen ammattikorkeakou‐lun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 3. ISBN:952‐5336‐00‐X


Professori Leena Koivusilta, Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö, EPANET‐verkosto Terveyden edistämisen kehittämissuunnittelija Arja Hyytiä, Etelä‐Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Tutkija Hanne Kivimäki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

PERUSKOULULAISTEN JA LUKIOLAISTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS SEKÄ SIIHEN YHTEYDESSÄ OLEVAT TEKIJÄT ETELÄ‐POHJANMAALLA

Lasten ja kouluikäisten lihavuus – haaste yksilön, perheiden ja yhteiskunnan toimialo‐jen valinnoille ja yhteistoiminnalle

Lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus ovat kansallinen ongelma. Peruskoulun yläluokkalaisista pojista noin 20 % ja tytöistä noin 13 % on ylipainoisia (Luopa ym. 2014). Lasten ja nuorten lihavuus on lisääntynyt jopa kaksin‐ tai kolmin‐kertaiseksi viimeisten vuosikymmenien aikana (Kautiainen ym. 2009) ja myös lihavuuden vaikeusaste on kasvanut (Salo 2006). Ylipainon yleisyydessä näkyvät väestöryhmien väliset terveyserot. Ylipainoisuus on yleisempää alemmis‐sa sosiaaliryhmissä sekä maaseutuympäristössä asuvilla ja muissa kuin kahden vanhemman perheissä. Myös nuoren heikko koulumenestys, ammattikoulu opintoväylänä tai koulun lopettaminen peruskouluun ovat yhteydessä ylipai‐noon tai lihavuuteen. Lisäksi ylipaino on yleisempää Länsi‐ ja Itä‐Suomessa kuin muualla maassa. (Kautiainen ym. 2009.)


Ylipainolla ja lihavuudella on useita haittoja terveydelle ja hyvinvoinnille ja terveysriskit konkretisoituvat sairauksina jo lapsena tai nuorena. Terveysongelmia ovat esimerkiksi tyypin 2 diabetes, sydän‐ ja verisuonitaudit, astma, tuki‐ ja liikuntaelinsairaudet, dementia, masennus, uniapnea, kihti, sappi‐ ja haimasairaudet, useat syöpäsairaudet (Kansalli‐sen lihavuusohjelman ohjelmaryhmä 2013). Osalla sairauksista on taustallaan aineenvaihduntahäiriöistä johtuvat poikkeavat kolesteroli‐ ja triglyseridiarvot, metabolinen oireyhtymä tai korkea verenpaine (Salo 2006). Lapsuusiän lihavuuden on havaittu vaikuttavan myös murrosiän kehitykseen kuten hormonitoiminnan tasoihin (Marcovecchio ja Chiarelli 2013). Lisäksi lihavuus ja veren kohonnut kolesterolipitoisuus vaikuttavat valtimokovettumataudin varhais‐muutoksiin. (Turun yliopisto, Sydäntutkimuskeskus 2013.) Mahdollisia ovat myös psykologiset ja sosiaaliset haitat, mm. itsetunto‐ongelmat (Sarlio‐Lähteenkorva ym. 2003), kiusatuksi joutuminen (van Geel 2014) ja heikko terveyteen liittyvä elämälaatu (Keating ym. 2011). Tyytymättömyys omaan painoon voi liittyä heikkoon koulumenestykseen (Flo‐rin ym. 2011). Ylipainoisiin voi myös kohdistua syrjintää ja kielteisiä mielikuvia puuttuvasta oman elämän hallinnasta, tahdonvoimasta tai kyvyistä (Puhl ja King 2013). Tällaiset käsitykset voivat heikentää koulussa ja yhteiskunnassa pär‐jäämisen mahdollisuuksia.

Edellä kuvattujen lisäksi tärkeä syy huolelle lasten ylipainon ja lihavuuden kansanterveydellisestä merkityksestä on, että lihava lapsi usein on lihava myös aikuisena (Salo 2006). Aikuisista yli puolet on vähintään ylipainoisia (painoin‐deksi vähintään 25 kg/m2) ja joka viides on lihava (painoindeksi vähintään 30 kg/m2) (Kansallisen lihavuusohjelman ohjelmaryhmä 2013). Tämän hetken lapset vaikuttavat tulevaisuudessa omien lastensa painoon ja elintapoihin, ja vanhemman ja lapsen lihavuuden välillä on havaittu yhteys (Suomalaisen lääkäriseuran…. 2006). Vanhemman, erityi‐sesti äidin, ylipaino on suomalaisen tutkimuksen mukaan voimakkain yksittäinen riskitekijä lapsen ylipainoisuudelle. Myös äidin raskausdiabetes on riskitekijä sekä lihavuudelle että lapsen varhaiselle diabetekselle (Korpi‐Hyövälti 2012). Lihavuuteen johtava painonnousu voidaan havaita jo alle kolmen vuoden iässä (Kansallisen lihavuusohjelman ohjelmaryhmä 2013).

Etelä‐Pohjanmaalla lasten ja nuorten ylipainoon ja lihavuuteen on kiinnitetty huomiota monin keinoin. Niiden kan‐santerveydellisestä merkityksestä viestitettiin kuntajohdolle, eri toimialojen henkilöstölle ja muille yhteistyökumppa‐neille tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyn toimeenpanohankkeen aikana (2003‐2007). Tuolloin koottiin 19 kunnas‐


ta kaikkien eli yli 11 000 peruskoululaisen painotilastot yhteen. Seitsemästä kunnasta ei saatu tietoja. Ylipaino tai lihavuus todettiin 23 prosentilla (2548 peruskoululaisella). Lihavaksi luokiteltavia oppilaita oli 9 % (974) ja heistä joka kolmas (324) oli vaikeasti lihava. Tämän ennakointitiedon perusteella kunnissa käynnistettiin monia lapsiin ja van‐hempiin kohdistuvia toimintamalleja, kuten ylipainoisten lasten hoitopolun rakentaminen. Lapsuusajan ylipainon yhteyttä aikuisiän sairastavuuteen painotettiin toistuvasti eri yhteyksissä, myös terveydenhuollon ulkopuolella. (Kor‐pi‐Hyövälti ym. 2008.)

Lihavien määrä kasvaa tulevaisuudessa, ellei väestön terveyskäyttäytymistä kyetä muuttamaan (Pekurinen 2006). Vuosina 2012–2015 toteutettavan Kansallisen lihavuusohjelman tavoitteena on lihomiskehityksen kääntäminen las‐kuun terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi ja toiminta‐ ja työkyvyn ylläpitämiseksi sekä väestöryhmien välisten ero‐jen kaventaminen. Tarvitaan koko yhteiskunnan yhteisiä toimia varsinkin ravitsemukseen ja liikkumiseen vaikutta‐malla. (Kansallisen lihavuusohjelman ohjelmaryhmä 2013.) Myös Maailman terveysjärjestön ja EU:n ruokaa ja ravit‐semusta koskevissa lausumissa ja säännöksissä lasten lihavuusongelma on otettu tärkeäksi vaikuttamisen kohteeksi (WHO 2014a).

Tämän artikkelin tarkoituksena on kertoa, miten lasten ja nuorten ylipainon ja lihavuuden esiintyminen muuttui Ete‐lä‐Pohjanmaalla vuosina 1997‐2013, mikä oli ylipainoisten ja lihavien lasten osuus alueen seutukunnissa vuonna 2013 ja miten ylipaino on yhteydessä hyvinvoinnin osatekijöihin.

Aineisto ja menetelmät

Aineistona oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) peruskoulujen 8. ja 9. luokan oppilailta sekä lukioiden 1. ja 2. vuoden opiskelijoilta kerätty Kouluterveyskysely. Seuraavien kuntien opetustoimet antoivat luvan käyttää aineistoa: Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki (ei lukiota), Jalasjärvi, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lappajärvi, Lapua, Seinäjoki, Soini (ei lukiota), Teuva, Vimpeli ja Ähtäri. Käytettiin sekä vuosien 1997‐2013 aineistoa (n=59300) että vuoden 2013 aineistoa (n=5820). Ammatilliset oppilaitokset jäivät ulkopuolelle, sillä niistä on kerätty tietoja vas‐


ta vuodesta 2008 alkaen. Ylipainon ja hyvinvoinnin osatekijöiden yhteyksiä tarkasteltiin tilastollisella menetelmällä, logistisella regressioanalyysilla. Analyysiin valittiin tekijöitä, jotka ovat aiempien tutkimusten mukaan liittyneet nuor‐ten ylipainoon ja lihavuuteen. Mukaan otettiin myös tekijöitä, jotka kuvaavat keskeisesti nuorten terveyttä ja hyvin‐vointia. Nämä tekijät ovat Kouluterveyskyselyn raportoinnissa käytettyjä ja nuorten hyvinvointia kuvaavia indikaatto‐reita liittyen kotitaustaan ja ystäviin; kouluoloihin; terveyteen; mielialaan ja avun tarpeeseen; pelkoihin, uhkiin ja turvattomuuteen; terveys‐ ja riskikäyttäytymiseen sekä kokemuksiin oppilashuollon tuesta (ks. Kivimäki ym. 2014). Analyysin tuottamat ristitulosuhteet kertovat, kuinka moninkertaiseksi kukin tekijä nostaa ylipainon mahdollisuuden verrattuna siihen, että henkilöllä ei olisi kyseistä tekijää. Ykköstä suurempi ristitulosuhteen arvo kertoo suuresta yli‐painon mahdollisuudesta. Esimerkiksi jos ristitulosuhde on 2.5, kyseisellä ominaisuudella varustetulla nuorella on vertailuryhmään kuuluviin nähden 2.5‐kertainen mahdollisuus olla ylipainoinen. Verrattavien ryhmien välisten erojen suuruuden kuvaamiseksi käytetään merkintöjä: tilastollisesti melkein merkitsevä ero (*), merkitsevä ero (**), erittäin merkitsevä ero (***), ei eroa (‐).

Ylipainon ja lihavuuden määrittely on nuoruusiän kasvun ja kehityksen vuoksi vaikeampaa kuin aikuisiässä. Tässä työssä on käytetty Colen ym. (2000) määrittelyä. Sen mukaan ylipainoisia ovat nuoret, joilla painoindeksi (body mass index (BMI), kg / m2) on vähintään 25 ja lihavia ne, joilla painoindeksi on vähintään 30.

Tulokset

Ylipaino ja lihavuus Etelä‐Pohjanmaalla

Ylipainoisten ja lihavien poikien osuudet ovat olleet suuremmat kuin tyttöjen (kuvio 1). Seurantajaksolla ylipainoisten poikien prosenttiosuus kasvoi 16 prosentista 23 prosenttiin ja tyttöjen kahdeksasta 14 prosenttiin. Pojilla lihavien osuus oli seurannan alussa kaksi prosenttia ja lopussa viisi prosenttia. Tytöillä vastaava muutos oli yhdestä kahteen prosenttiin.


Kuvio 1. Ylipainoisten ja lihavien osuus (%) sukupuolen mukaan Etelä‐Pohjanmaalla vuodesta 1997 vuoteen 2013. Peruskoulujen 8. ja 9. luokat sekä lukioiden 1. ja 2. luokat (Kouluterveyskysely)

Vuonna 2013 ylipainoisten osuus oli poikien osalta suurin Järviseudun seutukunnassa (86 poikaa 311:stä vastannees‐ta) ja seuraavaksi suurin Seinäjoen seutukunnassa (taulukko 1). Osuudet olivat pienimmät Kuusiokuntien (20,5 %) ja Suupohjan (20,6 %) seutukunnissa. Suhteellisesti eniten ylipainoisia tyttöjä oli Suupohjan (55 tyttöä 310:sta) ja Järvi‐seudun (56 tyttöä 324:stä) seutukunnissa. Kuusiokunnissa osuus oli 14,6 % ja Seinäjoen seutukunnassa 12,8 %. Liha‐vien osuus oli pojilla suurin Järviseudun seutukunnassa (20 poikaa 311 vastanneesta), seuraavaksi suurin Kuusiokun‐tien seutukunnassa (5,6 %) (taulukko 1). Seinäjoen seutukunnassa osuus oli 4,4 % ja pienin se oli Suupohjan seutu‐kunnassa (2,9 %). Tytöistä osalta lihavia oli suhteellisesti eniten Järviseudun (12 tyttöä 324:stä) ja Suupohjan (11 tyt‐töä 310:sta) seutukunnissa ja vähiten Kuusiokuntien (2,2 %) ja Seinäjoen (2,0) seutukunnissa.


Taulukko 1. Ylipainoisten ja lihavien osuus (%) pojista ja tytöistä Etelä‐Pohjanmaan seutukunnissa vuonna 2013. Pe‐ruskoulujen 8. ja 9. luokat sekä lukioiden 1. ja 2. luokat (Kouluterveyskysely)

Pojat Ylipainoisia (%) Lihavia (%) Vastaajia yhteensä

Suupohja 20.6 2.9 272

Seinäjoen 23.1 4.4 1602

Kuusiokunnat 20.5 5.6 288

Järviseutu 27.7 6.4 311

Yhteensä 23.1 4.6 2473

Tytöt Ylipainoisia (%) Lihavia (%) Vastaajia yhteensä

Suupohja 2.9 3.5 310

Seinäjoen 4.4 2.0 1728

Kuusiokunnat 5.6 2.2 323

Järviseutu 6.4 3.7 324

Yhteensä 4.6 2.4 2685


Ylipainoon yhteydessä olevat hyvinvoinnin osatekijät

Ylipaino ei juuri ollut yhteydessä kotitaustaan ja ystäviin. Yhteys kouluoloihinkin oli heikko, joskin tytöillä ylipainon mahdollisuutta nosti kokemus siitä, että koulunkäyntiin ja opiskeluun ei ollut apua saatavissa. Pojilla ylipaino yhdistyi siihen, että koulusta ei pidetty. Terveysulottuvuudella ylipaino liittyi vahvasti korkeintaan keskinkertaiseksi koettuun terveyteen, mutta ei juurikaan oireiluun. Tyytymättömyys omaan painoon liittyi ylipainoisuuteen. Pelkojen, uhkien ja turvattomuuden kokemuksista koulukiusaaminen liittyi ylipainoon useammin tytöillä kuin pojilla, mutta vanhemman tupakointi molemmilla sukupuolilla. Ylipainoa oli usein heillä, jotka harvoin liikkuivat hengästyttävästi tai harvoin pe‐sivät hampaitaan, mutta runsas ruutujen äärellä vietetty aika liittyi ylipainoon. Pojilla ylipaino yhdistyi lisäksi energia‐juomien juomiseen, tupakointiin ja siihen että ei syöty aamiaista tai koululounasta. Kokemus oppilashuollon tilasta liittyi ylipainoon vain tytöillä, jos koettiin avun puutetta koulunkäynnissä ja opiskelussa.

Taulukko 1. Ylipainoon yhteydessä olevat hyvinvoinnin osatekijät pojilla ja tytöillä. Logistinen regressioanalyysi, risti‐tulosuhde ja tilastollinen merkitsevyys 1) 2) 3)

Pojat Tytöt

Ristitulo‐

suhde

Til. merk.

Ristitulo‐suhde

Til. merk.

Kotitausta ja ystävät

Ei yhtään läheistä ystävää 1.0 ‐ 1.3 ‐

Vanhemmat eivät tiedä viikonloppuiltojen viettopaik‐kaa

0.9

‐

0.9

‐


Keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa 0.8 ‐ 0.9 ‐

Ei perheen yhteistä ateriaa 1.2 ‐ 1.1 ‐

Vanhemman työttömyys 1.2 ‐ 1.1 ‐

Kouluolot

Puutteita koulun fyysisissä oloissa 1.2 ‐ 1.2 ‐

Puutteita koulun työilmapiirissä 1.3 * 1.2 ‐

Ei koe tulevansa kuulluksi koulussa 1.3 * 1.2 ‐

Koulutyöhön liittyvä työmäärä liian suuri 1.1 ‐ 1.1 ‐

Vaikeuksia opiskelussa 1.1 ‐ 1.3 ‐

Lintsannut ainakin 2 päivää kuukauden aikana 0.8 ‐ 1.3 ‐

Ei tiedä, miten voi vaikuttaa koulun asioihin 1.2 ‐ 1.1 ‐

Pitää koulusta vähän tai ei lainkaan 1.4 ** 1.0 ‐

Terveys, mieliala ja avun tarve

Terveydentila korkeintaan keskinkertainen 3.3 *** 2.2 ***

Päivittäin vähintään kaksi oiretta 1.1 ‐ 1.4 *

Väsymystä lähes päivittäin 1.1 ‐ 1.1 ‐

Niska‐ tai hartiakipuja viikoittain 1.0 ‐ 1.1 ‐


Päänsärkyä viikoittain 1.3 * 1.3 ‐

Koulu‐uupumus 1.0 * 1.3 ‐

Ei koe painoaan sopivaksi 6.7 *** 15.0 ***

Pelot, uhat ja turvattomuus

Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa 1.5 * 2.1 **

Aikuiset eivät ole puuttuneet kiusaamiseen 0.7 * 0.8 ‐

Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana 1.1 ‐ 1.3 ‐

Toistuvasti rikkeitä vuoden aikana 1.2 ‐ 1.1 ‐

Ainakin yksivanhemmista tupakoi 1.4 ** 1.6 ***

Läheisen alkoholin käytöstä ongelmia 1.1 ‐ 1.3 ‐

Koulutapaturma vuoden aikana 1.1 ‐ 1.3 ‐

Terveys‐ ja riskikäyttäytyminen

Ei syö aamupalaa jokaisena arkiaamuna 1.7 *** 1.1 ‐

Ei syö koululounasta päivittäin 1.7 *** 1.0 ‐

Ei syö kaikkia aterianosia kouluruoalla 1.0 ‐ 1.0 ‐

Juo koulussa energiajuomia vähintään joka viikko 1.4 ** 1.1 ‐

Syö koulussa makeisia vähintään joka viikko 1.2 ‐ 0.9 ‐


Tupakoi päivittäin 1.4 ** 1.3 *

Käyttää alkoholia viikoittain 0.8 ‐ 1.2 ‐

Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa 1.2 ‐ 1.1 ‐

Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran 1.3 ‐ 0.6 ‐

Hengästyttävää vapaa‐ajan liikuntaa korkeintaan 1 tunti viikossa

2.0 *** 1.6 ***

Hampaiden harjaus harvemmin kuin kahdesti päivit‐täin

2.0 *** 1.6 ***

Ruutuaika arkipäivisin 4 tuntia tai enemmän 1.4 ** 1.5 **

Kokemus oppilashuollon tuesta

Vaikea päästä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle 1.3 ‐ 1.2 ‐

Vaikea päästä koululääkärin vastaanotolle 1.0 ‐ 1.0 ‐

Vaikea päästä koulukuraattorin vastaanotolle 1.0 ‐ 1.2 ‐

Vaikea päästä koulupsykologin vastaanotolle 0.9 ‐ 0.9 ‐

Koulunkäynnissä ja opiskelussa avun puutetta 1.4 ‐ 1.7 **

Viiteryhmä=ei ko. ominaisuutta; 2) Ryhmien tilastollisesti merkitsevät erot lihavoitu; 3) Eron tilastollinen merkitse‐vyys: melkein merkitsevä (*), merkitsevä (**), erittäin merkitsevä (***), ei eroa (‐)


Pohdinta ja suositukset

Yhteiskunnan tasolla ylipaino ja lihavuus vaikuttavat voimavarojen käyttöön ja niitä voidaan arvioida luvuilla. Terve‐ystaloustieteen professori Markku Pekurisen (2006) tutkimuksesta voidaan poimia vaikutuksia kuntatalouteen, työ‐voiman saatavuuteen ja eri‐ikäisten ihmisten työ‐ ja toimintakykyyn, siis tuottavuuteen. Sairaalahoidossa oli muuta‐ma vuosi sitten lihavuuden takia vuosittain noin 19 000 potilasta ja hoitamiseen käytettiin yli 370 000 hoitopäivää. Työkyvyttömyyseläkkeellä oli runsaat 5200 henkilöä ja sairauspäiviä kertyi työllisille vuositasolla yli 340 000. Lääke‐menot kasvoivat 1997‐2004 38 prosenttia ja lihavuudesta aiheutuvat sairaudet sitoivat 1200 potilaspaikkaa ympäri vuoden. (Pekurinen 2006.)

Mikäli halutaan pienentää kuntien perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon menoja, on arvioitava mahdolli‐suuksia vaikuttaa eri‐ikäisten asukkaiden ylipainoon kohdistuvien ennaltaehkäisevien toimenpiteiden sekä viestinnän kautta. Kuten muiden terveysongelmien ennaltaehkäisy, myös lasten ja nuorten lihavuuden ennaltaehkäisy vaatii kunnan hallinnonalat ylittävää yhteistyötä, järjestöjen voimavarojen hyödyntämistä ja perheitten tai muiden läheis‐ten tukea (ks. Melkas 2013).

Lihavuuden ehkäisemisen kannalta keskeisessä asemassa on ravinto, sen laatu ja ateriointirytmi, niin koulussa kuin kodeissakin. Varsinkin pojilla näkyi aamiaisen ja kouluruoan merkitys. Ravintoon vaikuttavat kodin mallien ohella mm. kuntien elintarvikehankintoihin liittyvät kilpailutuskriteerit, suurkeittiöiden valinnat ja ruuanvalmistustavat ku‐ten myös ruokapalveluhenkilökunnan sekä kodin arkiset valinnat. Samoin näkyi liikunnan vähäisyyden ja ruutujen äärellä paikallaan olemisen merkitys, joka on tullut esiin mm. Nuorten terveystapatutkimuksessa. (Kautiainen ym. 2005.) Myös tupakoinnilla ja hampaista huolehtimisella näyttää olevan merkitystä.

Kouluterveyskyselyn tulokset ja muut kuntien eri hallinnonaloilla säännöllisesti kerättävät seurantatiedot mahdollis‐tavat tavoitteellisen toimintojen yhteissuunnittelun, voimavarojen yhteen sovittamisen sekä myös kuntatalouteen liittyvien vaikutusten ennakoinnin. Mikäli Etelä‐Pohjanmaalla on tahtotila kääntää nykyisen lasten ja nuorten ylipai‐non ja lihavuuden lisääntymisen suunta inhimillisestä ja sairauksien ehkäisyn näkökulmasta laskuun, on tullut aika


ryhtyä toimiin. Yksinkertaisimmillaan se käy niin, että kunnissa ja seutukunnissa avataan ylipainoa ja lihavuutta osoit‐tavat prosenttiluvut yksilömääriksi ja arvioidaan, ketkä, millä tavoin, kenen kanssa yhdessä ja milloin ryhtyvät toi‐menpiteisiin. Myös väestöryhmien terveyden eriarvoisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Valtakunnallisista Kouluter‐veyskyselyn tuloksista voidaan nähdä, että ylipaino on varsinkin ammattiin opiskelevien poikien kohdalla suuri on‐gelma (Luopa ym. 2014). Tarkempi selvitys aiheesta olisi hyvä tehdä.

Kuten aiemmin esitetyt tutkimukset osoittavat, on mentävä nk. yläjuoksulle vastaan (ks. WHO 2014b). Tämä tarkoit‐taa sitä, että ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen alkavat jo raskauden aikana eli mahdollistetaan jo sikiölle suo‐tuisa kasvuympäristö. Perheitten, päiväkotien ja koulujen tehtävä on olla osa lasten ja nuorten ylipainon ennaltaeh‐käisyn polkua. Ylipainoon yhteydessä olevista hyvinvoinnin tekijöistä on nähtävissä myös sosiaalisten olosuhteiden vaikutus, perhetilanne ja muut lapselle ja nuorelle arkiset seikat. Terveydenhuollon toimiala ei kykene yksinään vas‐taamaan näihin haasteisiin, sillä vuoden 2013 Kouluterveyskyselyn mukaan 5158 oppilaasta ylipainoisia on 951 ja lihavia 178. Etelä‐Pohjanmaalla on näin ollen ylipainoisia ja lihavia nuoria jo lähes pienen kunnan verran, ja lukuihin‐han ei vielä sisälly ammatillisia oppilaitoksia.

Taistelu terveysriskejä, elämänlaatuun sekä työ‐ ja toimintakykyyn vaikuttavaa ylipainoa ja lihavuutta vastaan kuten myös lapsia ja nuoria normaalipainoon palauttamiseen tukeva tavoitteellinen työ edellyttää koordinoitua yhteistoi‐mintaa. Kyse on eri hallinnonalojen sekä järjestötoimijoiden tehtävien ja toimenpiteitten vaikutusten seurannan synkronoinnista. Jotta lasta, nuorta ja heidän perheitään tukeva toiminta olisi tuloksellista, on välttämätöntä lähestyä ylipainoista lasta ja nuorta heidän tavoitetilastaan lähtien ja moniammatillisen tuen mahdollistamalla. Luontevaan liikkumiseen motivoivat ja innostavat olosuhteet ja arkiympäristö ovat sekä ennaltaehkäisyn että liikuntahoidon mahdollistavia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä elementtejä.


Lähteet

Cole TJ, Bellizzi MC, Flegal KM, Dietz WH. Establishing a standard definition for child overweight and obesity world‐wide: international survey. BMJ 2000:320:1‐6.

Florin TA, Shults J, Stettler N. Perception of overweight is associated with poor academic performance in US adoles‐cents. J Sch Health 2011:81:663‐670.

van Geel M, Vedder P, Tanilon J. Are overweight and obese youths more often bullied by their peers? A meta‐analysis on the relation between weight status and bullying. Int J Obes 2014:38:1263‐1267.

Kansallisen lihavuusohjelman ohjelmaryhmä. Lihavuus laskuun – Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta. Kansallinen lihavuusohjelma 2012–2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Ohjaus 13/2013. Helsinki 2013. [http://urn.fi/URN:ISBN:978‐952‐245‐948‐0]

Kautiainen S, Koivisto AM, Koivusilta L, Lintonen T, Virtanen SM, Rimpelä A. Sociodemographic factors and a secu‐lar trend of adolescent overweight in Finland. Int J Pediatr Obes 2009:4:360‐370.

Kautiainen S, Koivusilta L, Lintonen T, Virtanen SM, Rimpelä A. Use of information and communication technology and prevalence of overweight and obesity among adolescents. Int J Obes (Lond) 2005:29:925‐33.

Keating CL, Moodie ML, Swinburn BA. The health‐related quality of life of overweight and obese adolescents‐‐a study measuring body mass index and adolescent‐reported perceptions. Int J Pediatr Obes 2011:6: 434‐441.

Kivimäki H, Luopa P, Matikka A, Nipuli S, Vilkki S, Jokela J, Laukkarinen E, Paananen R. Kouluterveyskysely 2013. Satakunnan raportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014, Helsinki. [http://www.thl.fi/attachments/kouluterveyskysely/Maakuntaraportit/Skunta_2013.pdf]


Korpi‐Hyövälti E. Elämäntapaohjauksen merkitys raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla – Syö yhden, liiku kahden puolesta. Väitöskirja. Julkaisu 141, Itä‐Suomen yliopisto, Kopijyvä Oy, Jyväskylä 2012. Verkkojulkaisu [http://urn.fi/URN:ISBN:978‐952‐61‐0978‐7]

Korpi‐Hyövälti E, Hyytiä A, Latvala T, Leikkainen E, Linjama H, Niku J, Rekiaro RL. Etelä‐Pohjanmaan Dehkon 2D –hankkeen loppuraportti. Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyn toimeenpanohanke 2003‐2007. Etelä‐Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Julkaisusarja B: raportit 2008. [http://www.epshp.org/d2d/Dehko_2D_raportti_final.pdf]

Luopa P, Kivimäki H, Matikka A, Vilkki S, Jokela J, Laukkarinen E, Paananen R. Nuorten hyvinvointi Suomessa 2000‐2013 ‐ Kouluterveyskyselyn tulokset. THL, Raportti: 2014. [http://urn.fi/URN:ISBN:978‐952‐302‐280‐5]

Marcovecchio ML , Chiarelli F. Obesity and growth during childhood and puberty. World Rev Nutr Diet 2013:106:135‐141.

Melkas T. Terveys kaikissa politiikoissa ‐periaate Suomen terveyspolitiikassa. Yhteiskuntapolitiikka 2013:78:181‐196.

Pekurinen M. Mitä lihavuus maksaa. Tuhti taakka terveydenhuollolle. Duodecim 2006:122:1213‐1214.

Puhl RM, King KM. Weight discrimination and bullying. Best Practice & Research Clinical Endocrinology & Metabo‐lism 2013:27:117‐127.

Salo M. Lasten lihavuus – paljon työtä edessä. Voimavaroja on suunnattava ehkäisyyn. Duodecim 2006:122:1211‐1212.

Sarlio‐Lähteenkorva S, Pärna K, Palosuo H, Zuravleva I, Mussalo‐Rauhamaa H. Weight satisfaction and self‐esteem among teenagers in Helsinki, Moscow and Tallinn. Eat Weight Disord 2003:8:289‐295.

Suomalaisen lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen lastenlääkäriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Käypä hoito –suosituksen tiivistelmä. Duodecim 2006:122:687–688. Terveyskirjasto. Verkkojulkaisu Duodecim Terveyskirjasto [www.terveyskirjasto.fi]


Turun yliopisto, Sydäntutkimuskeskus 2013. LASERI – Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät –tutkimus, 2013. Verk‐kojulkaisu [http://youngfinnsstudy.utu.fi/suomeksi.html]

WHO 2014a. Report of the first meeting of the ad hoc working group on science and evidence for ending childhood obesity: 18‐20 June 2014, Geneva, Switzerland 2014. [http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/133545/1/9789241507653_eng.pdf?ua=1]

WHO 2014b. Health promotion. Global conferences on Health Promotion. The Ottawa Charter for Health Promotion. First International Conference on Health Promotion, Ottawa, 21 November 1986. [http://wwww ho.int/healthpromotion/conferences/previous/ottawa/en/]


Professori Leena Koivusilta, Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö, EPANET‐verkosto Suunnittelija Anna‐Maria Tenojoki, Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta

NUORTEN AJANKÄYTTÖ JA KULTTUURIHARRAS‐TUKSET ETELÄ‐POHJANMAALLA

Ajankäytön tutkiminen

Väestöryhmien tavat jakaa aikaansa erilaisten toimintojen kesken paljastavat eroja elämäntavoissa ja hyvinvoinnissa, ja ajankäyttötutkimuksella on pitkä perinne hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tutkimuksessa (Gershu‐ny 2011). Ajankäyttötutkimuksissa osallistujat täyttävät tarkasti aikapäiväkirjaa tiettynä seurantajaksona ja tietojen perusteella voidaan vastata monenlaisiin kysymyksiin. Voidaan esimerkiksi selvittää, nukkuvatko vuorotyötä tekevät riittävästi, onko harrastettu liikunnan määrä terveyden kannalta riittävää tai noudattaako nuorten elämänrytmi ym‐päröivän yhteiskunnan rytmiä. Suomessa Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus mahdollistaa ajankäytön rakenteiden yksityiskohtaisen tutkimuksen ja ajassa tapahtuvien muutosten seuraamisen. Sen avulla voidaan paljastaa eroja esi‐merkiksi eri alueilla asuvien ihmisten tai eri ikäryhmiin kuuluvien mahdollisuuksissa jakaa rajallista aikaansa.

Lasten ja nuorten ajankäyttöä on tutkittu Suomessa jonkin verran (mm. Pääkkönen 2007, Hakovirta ym. 2012) ja sen on havaittu muuttuneen suuresti viime vuosikymmeninä. Erilaisten kuvaruutujen äärellä vietetyn ajan osuus arkipäi‐vässä on kasvanut ja samalla liikuntaan, ulkoiluun sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen käytetty aika on vähentynyt (Österbacka 2010, Miettinen ja Rotkirch 2011). Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että lasten elämä on kiireistä ja ajanpuute on lisääntynyt. Nykypäivänä lapsilla on paljon harrastuksia ja monet viettävät vapaa‐aikaansa internetissä, kerhoissa, järjestöissä tai yhdistyksissä (Pääkkönen 2007). Tutkijat ovat myös havainneet, että vanhempien työn aset‐tamat vaatimukset luovat kiirettä, johon lapsi ei pysty itse vaikuttamaan millään tavalla (Miettinen ja Rotkirch 2011).


Nuorten, usein vielä ansiotyöstä vapaiden ihmisten elämässä tärkeällä paikalla on vapaa‐aika ja mahdollisuus sen käyttämiseen mielekkäällä tavalla (ks. Myllyniemi 2009). Vapaa‐ajalla tapahtuvalla ihmisten tapaamisella, tasapainoi‐sella ajan jakamisella opintojen ja harrastusten kesken sekä itsensä toteuttamisella harrastuksissa rakennetaan voi‐mavaroja, joilla on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen.

Lasten ja nuorten ajankäyttöön ovat yhteydessä monet tekijät. Ensinnäkin ajankäytön painotukset muuttuvat lapsen tai nuoren kasvaessa. Samoin sukupuolella voi olla vaikutusta esimerkiksi kotityön määrään niin, että pojat tekevät pääsääntöisesti vähemmän kotitöitä (Bonke 2012). Korkeasti koulutettujen vanhempien lasten on havaittu opiskele‐van ja lukevan muita lapsia enemmän, ja katsovan vähemmän televisiota (Bianchi ja Robinson 1997). Kotona ruokai‐lun on havaittu olevan yleisempää ylempien toimihenkilöiden perheissä (Miettinen ja Rotkirch 2012). Myös perheen tulotaso voi vaikuttaa lapsen tai nuoren ajankäyttöön. Keski‐ ja suurituloisissa perheissä tyttöjen on havaittu käyttä‐vän enemmän aikaa koulutyöhön ja vähemmän aikaa liikunta‐ ja urheiluharrastuksiin, kuin pienituloisten perheiden tytöt. Suurituloisten perheiden pojat sen sijaan tekevät pienituloisten perheiden poikia enemmän kotitöitä ja käyttä‐vät enemmän aikaa vapaa‐ajan matkoihin. Suurituloisten perheiden lapsilla on myös paremmat ja monipuolisemmat mahdollisuudet käydä kulttuuritapahtumissa vapaa‐aikanaan kuin pienituloisten perheiden lapsilla. (Hakovirta ym. 2012.) Myös asuinpaikalla voi olla vaikutusta lasten ja nuorten ajankäyttöön. Esimerkiksi Kaikkonen ym. (2012) ha‐vaitsivat, että perheen yhteisen ajan riittämättömyys ja lasten harrastamattomuus ovat yleisempiä Kainuussa kuin Turussa.

Vapaa‐ajan osallistumisen muodoista hyvinvoinnin kannalta tärkeinä on pidetty kulttuuri‐ ja taideharrastuksia (esim. Nummelin 2011, Hyyppä ym. 2006). Niiden rajaaminen on vaikeaa ja tässä artikkelissa mm. urheilutapahtumiin osal‐listuminen lukeutuu kulttuuriharrastuksiin. Tutkimuksissa on havaittu, että jo mukana oleminen tällaisissa harrastuk‐sissa on hyväksi terveydelle ja hyvinvoinnille, mutta vielä suuremmaksi vaikutukset käyvät, jos itse osallistuu elämys‐ten tuottamiseen itselle ja muille (Clift and Hancox 2001). Yksinkin harrastamisella, esimerkiksi jonkin instrumentin soittamisella on todettu olevan suotuisia vaikutuksia (Paquette ja Goulet 2014). Kuten ajan käyttämiseen muutenkin, myös kulttuuriharrastuksiin osallistumiseen vaikuttavat luonnollisesti maan eri alueilla tarjolla olevat osallistumisen


mahdollisuudet (ks. Lowndes ja Wilson 2001) mutta myös yleiset elämäntavat ja perinteet. Nuorten kulttuuriharras‐tuksia Etelä‐Pohjanmaalla on aikaisemmin tutkittu kyselytutkimuksella vuonna 2007 (Lähteenmaa ja Strand 2008).

Tässä artikkelissa tarkastellaan 12–24‐vuotiaiden nuorten ajankäyttöä ja kulttuuriharrastuksiin osallistumista koko maassa ja Etelä‐Pohjanmaalla.

Aineisto ja menetelmät

Tämän artikkelin aineistona käytetään Tilastokeskuksen tuoreinta ajankäyttöaineistoa vuosilta 2009–2010 (www.stat.fi/til/akay). Ajankäyttöä tarkastellaan ajankäytön rakenteen, eri toimintoihin käytetyn ajan ja osallistu‐misosuuksien avulla. Ajankäyttötutkimus on tehty Suomessa kymmenen vuoden välein vuodesta 1979. Jokainen ajankäyttötutkimukseen valikoitunut henkilö pitää päiväkirjaa kahden päivän ajan. Toinen päivistä on arkipäivä ja toinen viikonlopun päivä. Ajankäyttöpäiväkirjoihin merkitään sekä päätoiminto että yksi mahdollinen sivutoiminto kymmenen minuutin tarkkuudella. Ajankäyttöaineisto edustaa kaikkia suomalaisia ja kattaa koko vuoden ajankäytön. Aineisto on rajattu koskemaan 12–24‐vuotiaita nuoria. Nuorten vapaa‐aikatutkimuksen mukaan 10‐vuotiaista vielä 53 prosenttia kokee itsensä lapsiksi, mutta 12‐vuotiaista suurin osa tunnistaa itsensä nuoreksi. Kokemuksellinen muutos nuoresta aikuiseksi puolestaan osuu noin 20 ikävuoden kohdalle. Pojilla muutos on kuitenkin tyttöjä vähittäi‐sempi ja vielä 25–29‐vuotiaista pojista joka neljäs kokee itsensä ennemmin nuoreksi kuin aikuiseksi. Aikuistumisen polut ovat kuitenkin hyvin moninaisia, ja samankin henkilön eri siirtymäprosessit eri elämänalueilla voivat olla eritah‐tisia. (Myllyniemi ja Berg 2013.) Analyysimenetelminä käytetään kuvailevia menetelmiä. Aineistoa analysoidaan pää‐toiminnon keston ja osallistumisosuuksien mukaan. Analyysiin on otettu mukaan kaikki 12–24‐vuotiaiden nuorten täyttämät päiväkirjat sekä arkipäiviltä että viikonlopuilta koko vuoden aikana. Päiväkirjoja oli koko maassa 1306, jois‐ta Etelä‐Pohjanmaalta 53. Kaikki analyysit on tehty painotetulla aineistolla. Kirjoittajilla on Tilastokeskuksesta saadut luvat käyttää aineistoa tutkimukseen.


Nuorten ajankäytön rakenne

Taulukossa 1 on keskiarvotietoja 12–24‐vuotiaiden nuorten ajankäytöstä koko maassa ja Etelä‐Pohjanmaalla. Luvut on laskettu kaikkien päiväkirjaa pitäneiden nuorten tiedoista ja ne kattavat sekä arki‐ että viikonloppupäivät. Keskiar‐voja tulkittaessa on huomattava, että ne pitävät sisällään myös vastaajat, jotka eivät osallistuneet toimintoon kysei‐senä päivänä. Taulukossa 2 olevat osallistumisosuudet kertovat, kuinka suuri osa nuorista on osallistunut (enemmän kuin 0 minuuttia) kyseiseen toimintoon, ja tämän taulukon seuraavassa sarakkeessa olevat minuuttimäärät koskevat vain osallistuneita. Taulukossa 1 esitetyt keskiarvoluvut antavat kuitenkin hyvän kuvan nuorten ajankäytön raken‐teesta keskimäärin ja mahdollistavat ryhmien välisen vertailun.

Nukkuminen on pitkäkestoisin yksittäinen toiminto nuorten päivässä (taulukko 1). Sekä koko maassa että Etelä‐Pohjanmaalla nuoret nukkuvat keskimäärin hieman yli yhdeksän tuntia vuorokaudessa. Ruokailuun ja muihin henki‐lökohtaisiin tarpeisiin käytetään aikaa keskimäärin kaksi tuntia, joista hieman yli tunti ruokailuun ja vajaa tunti pesey‐tymiseen ja pukeutumiseen. Etelä‐Pohjanmaalla nuoret käyttävät hieman koko maata vähemmän aikaa ruokailuun.

Opiskeluun käytettyyn aikaan luetaan muun muassa koulunkäynti, koulumatkat ja vapaa‐ajan opiskelu. Opiskelu vie suuren osan niiden 12–24‐vuotiaiden arkipäivistä, jotka käyvät koulua. Keskimäärin ne 12–24‐vuotiaat, jotka olivat opiskelleet päiväkirjan täyttöpäivänä, olivat käyttäneet siihen 6 tuntia 45 minuuttia (taulukko 2). Taulukossa 1 esitet‐tyjen keskiarvolukujen mukaan opiskeluun käytettiin alle kolme ja puoli tuntia. Osallistumisosuudet kuitenkin paljas‐tavat, että puolet taulukon 1 päiväkirjapäivistä oli sellaisia, jolloin nuori ei opiskellut. Syynä voi olla esimerkiksi viikon‐loppupäivä, koulun loma‐aika tai työelämässä oleminen. Etelä‐Pohjanmaalla opiskeluun käytettiin kuitenkin kaikilla mittareilla hieman enemmän aikaa kuin koko maassa.

Myös nuorten keskimäärin ansiotyöhön käyttämä aika vaikuttaa pieneltä (taulukko 1), mutta on huomattava, että nuorten osallistuminen ansiotyöhön on myös vähäistä (taulukko 2). Koko maassa noin 20 prosenttia nuorista kävi vähintään toisena päiväkirjapäivänä ansiotyössä. Ne nuoret, jotka osallistuivat ansiotyöhön, käyttivät siihen kuitenkin


aikaa keskimäärin hieman alle seitsemän tuntia. Etelä‐Pohjanmaan ja koko maan kohdalla ei ollut tässä merkittäviä eroja.

Kotityö kattaa kotitaloustyön lisäksi kodin huoltotyöt, lastenhoidon, ostokset ja naapuriavun. Nuoret käyttävät koti‐työhön keskimäärin noin puolitoista tuntia päivässä. Kotityön tekemistä on mielenkiintoista tarkastella taulukon 2 valossa niiden kohdalla, jotka eri kotityön muotoja päiväkirjapäivänä tekivät. Nuoret käyttivät kotitaloustyöhön vä‐hemmän aikaa Etelä‐Pohjanmaalla sekä keskiarvo‐ että osallistumistietojen valossa. Huoltotyöhön sen sijaan sekä osallistui useampi, ja he myös käyttivät siihen enemmän aikaa. Kun koko maassa huoltotyötä tehneet käyttivät siihen aikaa noin tunnin, Etelä‐Pohjanmaalla huoltotyötä tehtiin keskimäärin tunti kaksikymmentä minuuttia. Lasten hoi‐toon oli päiväkirjapäivänä osallistunut suurempi osuus eteläpohjalaisista nuorista, kuin nuorista koko maassa keski‐määrin. Lasten hoitamiseen kuitenkin käytettiin taulukon 2 mukaan melko yhtäläisesti aikaa sekä koko maassa että Etelä‐Pohjanmaalla.

Taulukko 1. 12–24‐vuotiaiden nuorten ajankäyttö koko maassa ja Etelä‐Pohjanmaalla vuosina 2009–2010. Minuuttia, keskiarvo vastaajista.

Keskiarvo, minuuttia

Koko maa

(n=1306)

Etelä‐Pohjanmaa (n=53)

Erotus 1)

Ansiotyö 70 34 ‐36

Työmatkat 7 3 ‐5

Ansiotyö yhteensä 77 37 ‐40

Kotitaloustyö 33 25 ‐8


Huoltotyö 8 18 10

Muut kotityöt 9 4 ‐5

Lasten hoito 4 14 10

Ostokset ja asiointi 19 17 ‐1

Kotityöhön liittyvät matkat 13 14 1

Kotityö yhteensä 87 94 7

Nukkuminen 551 546 ‐6

Ruokailu 73 66 ‐7

Peseytyminen, pukeutuminen 51 55 4

Henkilökohtaiset tarpeet yhteensä 675 667 ‐8

Koulunkäynti ja opiskelu 138 184 46

Koulumatkat 21 18 ‐2

Vapaa‐ajan opiskelu (ml. matkat) 1 2 1

Opiskelu yhteensä 160 205 45

Osallistuva toiminta 5 11 6

Liikunta ja ulkoilu 43 35 ‐8

Kulttuuri‐ ja huvitilaisuudet 7 15 8


Lukeminen 22 21 ‐1

Radion kuuntelu 1 0 ‐1

Television katselu 102 92 ‐9

Seurustelu perheen kanssa 6 5 ‐1

Seurustelu tuttavien kanssa 63 66 3

Harrastukset (yhteensä) 126 105 ‐21

Atk‐harrastus 98 88 ‐10

Kulttuuriharrastukset 17 4 ‐12

Muut harrastukset 11 13 1

Muu vapaa‐aika 16 22 7

Vapaa‐ajan matkat 40 44 5

Vapaa‐aika yhteensä 431 417 ‐14

Erittelemätön 10 21 11

Yhteensä 1140 1140

Etelä‐Pohjanmaa – Koko maa. Lähde: Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus, omat laskelmat


Vapaa‐aikaa on ajankäyttötutkimuksessa se osa vuorokaudesta, joka jää jäljelle, kun nukkumiseen, ruokailuun, pe‐seytymiseen ja pukeutumiseen, ansio‐ ja kotityöhön sekä opiskeluun käytetty aika on vähennetty. Se sisältää esimer‐kiksi television katselun, lukemisen, sosiaalisen kanssakäymisen, liikunnan ja ulkoilun sekä erilaiset harrastukset. Ete‐läpohjalaiset nuoret käyttivät vapaa‐aikaan kuuluviin toimintoihin keskimäärin noin seitsemän tuntia vuorokaudessa. Vapaa‐aikaa jäi hieman vähemmän kuin koko maassa keskimäärin.

Etelä‐Pohjanmaalla nuoret käyttivät keskimäärin koko maata enemmän aikaa osallistuvaan toimintaan, kuten järjes‐tö‐ tai vapaaehtoistyöhön (taulukko 1). Myös useampi oli osallistunut osallistuvaan toimintaan päiväkirjapäivänä ja käyttänyt siihen enemmän aikaa. Liikuntaan ja ulkoiluun eteläpohjalaiset nuoret sen sijaan käyttävät aikaa koko maa‐ta vähemmän. Kun koko maassa nuoret käyttivät liikuntaan keskimäärin 43 minuuttia vuorokaudesta, Etelä‐Pohjanmaalla nuori liikkui ja ulkoili keskimäärin 35 minuuttia. Myös päiväkirjapäivänä harvempi oli harrastanut liikun‐taa tai ulkoilua.

Mielenkiintoista on, että eteläpohjalaiset käyttävät melko paljon aikaa kulttuuri‐ ja huvitilaisuuksissa käymiseen, mutta muihin kulttuuriharrastuksiin käytetään koko maan keskiarvoa vähemmän aikaa. Kulttuuri‐ ja huvitilaisuuksiin oli päiväkirjapäivänä osallistunut Etelä‐Pohjanmaalla noin kymmenes vastaajista. He olivat käyttäneet kulttuuri‐ ja huvitilaisuuksiin aikaa keskimäärin 2,5 tuntia. Koko maassa asuvista sen sijaan vain 6 prosenttia oli osallistunut kult‐tuuri‐ ja huvitilaisuuksiin, ja käyttänyt niihin keskimäärin alle kaksi tuntia. Kulttuuriharrastuksissa sen sijaan Etelä‐Pohjanmaalla aineiston perusteella käydään vähemmän ja niihin myös käytetään vähemmän aikaa.

Eteläpohjalaiset nuoret lukevat saman verran, kuin nuoret koko maassa, mutta televisiota katsotaan vähemmän. Taulukosta 2 nähdään, että nuoret käyttävät lukemiseen aikaa noin tunnin niinä päivinä, kun harrastavat lukemista. Television katseluun käytetään aikaa koko maassa keskimäärin noin 102 minuuttia, mutta Etelä‐Pohjanmaalla vain 92 minuuttia (taulukko 1). Ero on vielä suurempi, jos katsotaan vain niitä, jotka päiväkirjapäivänä televisiota katsoivat.


Taulukko 2. Nuorten ajankäyttö koko maassa ja Etelä‐Pohjanmaalla vuosina 2009–2010. Osallistumisosuudet ja aika osallistuneilla. Minuuttia, keskiarvo kaikista vastaajista. 12‐24 ‐vuotiaat

Osallistumisosuus Aika osallistuneilla, mi‐nuuttia, ka.

Koko maa

(n=1306)


Koko maa

(n=1306)


Erotus 1)

Ansiotyö 18,9 9,4 370 365 ‐4

Työmatkat 15,2 9,4 47 27 ‐20

Ansiotyö yhteensä 19 9,4 405 392 ‐13

Kotitaloustyö 62 50,9 54 49 ‐5

Huoltotyö 14,7 22,6 57 82 25

Muut kotityöt 14,6 11,3 63 39 ‐24

Lasten hoito 4,1 13,2 100 109 9

Ostokset ja asiointi 37,1 37,7 50 46 ‐4

Kotityöhön liittyvät matkat 32,1 35,8 42 40 ‐1

Kotityö yhteensä 78,9 79,2 110 119 8

Nukkuminen 100 100 551 546 ‐6


Ruokailu 97,9 100 74 66 ‐8

Peseytyminen, pukeutuminen 93,5 96,2 55 57 3

Henkilökohtaiset tarpeet yh‐teensä

100 100 675 667 ‐8

Koulunkäynti ja opiskelu 45,4 50,9 304 362 58

Koulumatkat 35,5 43,4 58 43 ‐15

Vapaa‐ajan opiskelu (ml. matkat) 2 3,8 68 60 ‐8

Opiskelu yhteensä 46,4 53,8 344 381 36

Osallistuva toiminta 4,4 7,5 123 147 24

Liikunta ja ulkoilu 40,7 37,7 106 93 ‐13

Kulttuuri‐ ja huvitilaisuudet 6,3 9,4 110 155 45

Lukeminen 33,6 32,1 65 66 1

Radion kuuntelu 3,6 1,9 35 9 ‐25

Television katselu 74 80,8 137 114 ‐23

Seurustelu perheen kanssa 18,3 18,9 35 27 ‐8

Seurustelu tuttavien kanssa 51 50,9 124 129 5

Harrastukset (yhteensä) 81,4 77,4 154 136 ‐19


Atk‐harrastus 72,4 69,8 135 126 ‐9

Kulttuuriharrastukset 20,7 9,6 80 45 ‐35

Muut harrastukset 14,5 15,4 78 82 4

Muu vapaa‐aika 31,8 30,8 50 72 23

Vapaa‐ajan matkat 51,2 47,2 78 94 16

Vapaa‐aika yhteensä 99,6 100 433 417 ‐16

Erittelemätön 9,7 9,4 108 224 116

Etelä‐Pohjanmaa – Koko maa. Lähde: Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus, omat laskelmat

Nuorten kulttuuriharrastukset

Monet kulttuuriharrastukset eivät ole jokapäiväisiä toimintoja, joten niistä ei ole päivittäin tietoa tutkimuspäiväkir‐joissa. Siksi analysoimme kulttuuriharrastuksia haastattelutietojen avulla, jolloin voimme kartoittaa vapaa‐aikaa vuo‐rokautta pidemmältä ajanjaksolta. Maakunnan verraten pienen otoksen vuoksi tuloksia voi pitää suuntaa antavina.

Kulttuuri‐ ja huvitilaisuuksissa viimeisen vuoden aikana käyneiden nuorten osuus on Etelä‐Pohjanmaalla usein koko maata pienempi (kuvio 1). Esimerkiksi elokuvissa viimeisen vuoden aikana oli käynyt koko maassa 83 prosenttia nuo‐rista, kun Etelä‐Pohjanmaalla osuus oli 69 prosenttia. Samoin tanssiesityksessä ja taidenäyttelyissä tai museoissa käyneiden osuudet ovat koko maassa Etelä‐Pohjanmaata suuremmat. Taidenäyttelyssä tai taidemuseossa oli vuoden aikana käynyt koko maassa asuvista nuorista 47 prosenttia, kun Etelä‐Pohjanmaalla osuus oli vain 24 prosenttia. Sen sijaan eteläpohjalaiset harrastivat ahkerasti konserteissa ja festivaaleilla käymistä. Konsertissa viimeisen vuoden ai‐kana oli eteläpohjalaisista nuorista käynyt 73 prosenttia, kun koko maassa osuus oli 58 prosenttia. Urheilukilpailuja


oli käynyt katsomassa noin puolet nuorista niin koko maassa kuin Etelä‐Pohjanmaalla ja teatterissa hieman alle 40 prosenttia.

Lähde: Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus, omat laskelmat

Taulukko 3. Nuorten kulttuuri‐ ja huvitilaisuuksissa käyminen koko maassa ja Etelä‐Pohjanmaalla vuosina 2009–2010. Prosenttia 12–24 –vuotiaista.

Soittaminen ja kuvataiteet olivat yleisimmät kulttuuriharrastukset (kuvio 2). Soitto‐ tai lauluharrastuksen yleisyydessä ei ollut suuria merkittäviä Etelä‐Pohjanmaan ja koko maan välillä. Soittamista harrasti nuorista noin neljännes. Kuva‐taiteita sen sijaan Etelä‐Pohjanmaalla harrastetaan aineiston perusteella koko maata vähemmän. Kun 27 prosenttia


koko maassa asuvista nuorista ilmoitti harrastavansa piirtämistä, maalaamista, posliinimaalausta tai kuvanveistoa, Etelä‐Pohjanmaalla luku oli 18 prosenttia. Samoin valokuvaus ja videokuvaaminen ovat Etelä‐Pohjanmaalla aineiston perusteella koko maata harvinaisempia.

Lähde: Tilastokes‐kuksen ajankäyttötutkimus, omat laskelmat

Kuvio 2. Nuorten kulttuuriharrastukset koko maassa ja Etelä‐Pohjanmaalla vuosina 2009–2010. Prosenttia 12–24 –vuotiaista.

Johtopäätökset

Tulosten perusteella viime aikoina kasvanut huoli nuorten riittämättömästä unen määrästä (esim. Owens ym. 2014) ei ajankäyttöpäiväkirjoja täyttäneiden osalta saanut vahvistusta. Ansiotyöhön käytetty aika ei Etelä‐Pohjanmaalla poikennut koko maan tilanteesta, mutta opiskeluun käytettiin hieman enemmän aikaa. Muiden velvollisuusluonteis‐ten toimintojen kohdalla näkyi ero huolto‐ ja kotityöhön käytetyssä ajassa. Etelä‐Pohjanmaalla koko maata yleisempi


huoltotyöhön ja vähäisempi kotityöhön osallistuminen voi liittyä maatalousvaltaisuuteen ja korkeaan yrittäjyysastee‐seen (Työ‐ ja elinkeinoministeriö 2012), joiden vuoksi nuortenkin tekemiset voivat olla erilaisia kuin kaupunkimaises‐sa ympäristössä asuvien. Eteläpohjalaisten nuorten koko maata vähäisempää ruokailuun käytettyä aikaa voi selittää alueen hieman muuta maata alhaisempi koulutusrakenne (Etelä‐Pohjanmaan liitto 2009) ja nuorten vanhempien kuuluminen usein alempiin toimihenkilöihin. Perheiden yhteiset ateriat ja aamiaisen syöminen eivät näyttäisi olevan näissä väestöryhmissä aina tapana (Ovaskainen ym. 2012).

Kulttuuri‐ ja huvitilaisuuksiin osallistumisosuuden ja niihin käytetyn ajan kohdalla nähtiin, että verrattuna koko maa‐han Etelä‐Pohjanmaalla osallistuttiin koko maata enemmän tilaisuuksiin mutta yksittäisiä harrastuksia oli vähemmän. On mahdollista, että tässä erottuvat Etelä‐Pohjanmaan monipuolinen vapaan sivistystyön historia kun taas koko maan mitassa erottuvat oppituntipohjaiset säännöllisesti tapahtuvat harrastukset. Osallistuminen tilaisuuksiin mer‐kitsee muiden ihmisten tapaamista, ja juuri sosiaalisten verkostojen olemassaolo ja muiden kanssa koettu yhteen‐kuuluvuudentunne on esitetty selityksiksi sille, miksi kulttuuririentoihin osallistumisen voisi parantaa paitsi yksilöiden hyvinvointia, myös tuottaa sosiaalista pääomaa, joka hyödyttää yhteiskuntaa laajemminkin (ks. Jeannotte 2006). Täs‐sä mielessä Etelä‐Pohjanmaalla on arvokasta perinnettä vaalittavaksi. Kulttuurikokemuksia näyttää karttuvan erityi‐sesti musiikin alueella, mutta visuaalisen kulttuurin suosion lisäämiseksi on vielä työtä tehtävänä.

Tämän artikkelin havainnoista luettaessa on muistettava, että Etelä‐Pohjanmaan tiedot perustuvat hyvin pieneen määrään aikapäiväkirjoja ja tulokset ovat siksi vain suuntaa antavia. Ongelma on yleinen koko maata edustavissa ai‐neistoissa, sillä tutkittavan väestöryhmän rajaaminen monella kriteerillä kutistaa käytettäväksi jäävän aineiston usein hyvin pieneksi. Ikäryhmän laajentaminen puolestaan olisi lisännyt ajankäytön rakenteeseen vaikuttavien tekijöiden määrää, sillä mukaan olisi tullut enemmän esimerkiksi jo perheen perustaneita ja ansiotyötä tekeviä. Ajankäyttötut‐kimuksen suomia mahdollisuuksia on syytä käyttää hyväksi tuotettaessa tietoa käytettäväksi nuorten hyvinvointia lisäävien toimien pohjaksi. Ajankäytön yleisten rakenteiden paljastamisen lisäksi aineisto antaa mahdollisuuden tut‐kia, minkälaisia ajankäytön malleja esiintyy ja minkälaisilla toimilla käyttöön saadut 24 tuntia voidaan täyttää (Hunt ym. 2014). Näin tehden voitaisiin saada näkyväksi, minkälaista nuorta väkeä alueella liikkuu: Kulttuuri‐Kalleja, Liikun‐ta‐Liisoja, Teatteri‐Teuvoja.


Lähteet

Bianchi S, Robinson J. What did you do today? Children’s use of time, family composition, and the acquisition of so‐cial capital. Journal of Marriage and the Family 1997:59:2.

Bonke J. Children’s housework. Are girls more active than boys? Electronic International Journal of Time Use Re‐search 2012:7:1.

Clift SM, Hancox G. The perceived benefits of singing: findings from preliminary surveys of a university college choral society. J R Soc Promot Health 2001:121:248‐256.

Etelä‐Pohjanmaan liitto. Koulutus Etelä‐Pohjanmaalla. Selvitys toisen asteen koulutuksesta ja väestöllisistä tekijöistä. Seinäjoki: Etelä‐Pohjanmaan liitto, 2009.

Gershuny J. Time‐Use Surveys and the Measurement of National Well‐Being. Office for National Statistics, Swansea, UK 2011.

Hakovirta M, Pääkkönen H, Tenojoki AM. Perheen tulotaso ei vaikuta merkittävästi lasten ajankäyttöön. Hyvinvoin‐tikatsaus 4/2012.

Hunt E, McKay EA, Dahly DL, Fitzgerald AP, Perry IJ. A person‐centred analysis of the time‐use, daily activities and health‐related quality of life of Irish school‐going late adolescents. Qual Life Res 2014. doi 10.1007/s11136‐014‐0863‐9.

Hyyppä MT, Mäki J, Impivaara O, Aromaa A. Leisure participation predicts survival: a population‐based study in Fin‐land. Health Promot. Int. 2006:21:5–11.

Jeannotte MS. Millennium dreams: arts, culture, and heritage in the life of communities. Canadian Journal of Com‐munication 2006:31:107‐125.


Kaikkonen R, Mäki P, Hakulinen‐Viitanen T, Markkula J, Wikström K, Ovaskainen ML, Virtanen S, Laatikainen T (toim.). Lasten ja lapsiperheiden terveys‐ ja hyvinvointierot. Raportti 16/2012. Helsinki,THL.

Lowndes V, Wilson D. Social capital and local governance: exploring the institutional design variable. Political Studies 2001:49:624‐647.

Lähteenmaa J, Strand T. Etelä‐ja Keski‐Pohjanmaan suomenkielisten 9.‐luokkalaisten nuorten kulttuuriharrastukset ja harrastuksiin liittyvät toiveet. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja 20, 2008.

Miettinen A, Rotkirch A. Yhteistä aikaa etsimässä: lapsiperheiden ajankäyttö 2000‐luvulla. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia. E: 42/2012.

Myllyniemi S. Aika vapaalla. Nuorten vapaa‐aikatutkimus 2009. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 92. Yliopistopaino Oy, Helsinki 2009.

Myllyniemi S., Berg P. Nuoria liikkeellä. Nuorten vapaa‐aikatutkimus 2013. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 140. Kopijyvä, Helsinki 2013.

Nummelin S. Kulttuurin hyvinvointivaikutukset: onnea, elämyksiä, terveyttä. Tutkimuskatsauksia 1/2011. Turun kau‐punki, Kaupunkitutkimus‐ ja tietoyksikkö, Turku 2011.

Ovaskainen ML, Wikström K, Virtanen S. Ateriointi ja ruokatottumukset. Teoksessa Kaikkonen R, Mäki P, Hakulinen‐Viitanen T, Markkula J, Wikström K, Ovaskainen ML, Virtanen S, Laatikainen T (toim.). Lasten ja lapsiperheiden terve‐ys‐ ja hyvinvointierot. Juvenes Print – Tampereen yliopistopaino Oy 2012.

Owens J, Adolescent Sleep Working Group, Committee on Adolescence. Insufficient sleep in adolescents and young adults: an update on causes and consequences. Pediatrics 2014:134:e921‐932.

Paquette S, Goulet SM. Lifetime benefits of musical training. Front. Neurosci 2014:8. doi:10.3389/fnins.2014.00089


Pääkkönen H. Lasten ajankäyttö ja harrastukset. Teoksessa: Suomalainen lapsi 2007. Tilastokeskus, Helsinki 2007.

Suomen virallinen tilasto (SVT). Ajankäyttötutkimus. Helsinki, Tilastokeskus. [http://www.stat.fi/til/akay/]

Työ‐ ja elinkeinoministeriö. Yrittäjyyskatsaus 2012. Edita Publishing Oy / Ab / Ltd 2012. [http://www.tem.fi/files/35080/TEMjul_46_2012_web.pdf]

Österbacka E. Familjens tidsanvändning – fokus på barn och unga. Teoksessa: Hämäläinen U, Kangas O. (toim.) Per‐hepiirissä. Kela, Helsinki 2010.


Suunnittelija Anna‐Maria Tenojoki, Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta

NUORA TUOTTAA PÄÄTTÄJILLE AJANKOHTAISTA TIETOA NUORTEN ELINOLOISTA

Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora) on valtioneuvoston asettama lapsi‐ ja nuorisopolitiikan asiantuntija‐elin, johon valtioneuvosto kutsuu jäseniksi lasten ja nuorten kasvu‐ ja elinoloihin perehtyneitä henkilöitä. Nuorisoasi‐ain neuvottelukunta toimii opetus‐ ja kulttuuriministeriön yhteydessä. Neuvottelukunnan lakisääteisenä tehtävänä on

antaa opetusministeriölle lausunto lapsi‐ ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan otettavista asioista ja arvi‐oida vuosittain nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toteutumista

tehdä esityksiä nuoria koskeviksi ohjelmiksi ja toimenpiteiksi sekä

tuottaa ajankohtaista tietoa nuorista ja heidän elinoloistaan.

Keskeisinä työvälineinä neuvottelukunnalla ovat Nuorisobarometrit, nuorten hyvinvoinnin indikaattorit sekä muu tietotuotanto.

Nuora julkaisee vuosittain suomalaisten 15–29‐vuotiaiden nuorten arvoja ja asenteita mittavaa Nuorisobarometria yhteistyössä Nuorisotutkimusverkoston kanssa. Nuorisobarometri tarttuu nuorten kannalta ajankohtaisiin aiheisiin, samalla kuitenkin seuraten kehitystä pitkällä aikavälillä. Viime vuosien barometrien teemoina ovat olleet nuorten osallisuus (2013) ja sukupolvisuhteet (2012). Alkuvuodesta 2015 ilmestyvä vuoden 2014 barometri käsittelee yhden‐vertaisuutta ja nuorten syrjinnän kokemuksia.


Nuora myös julkaisee Nuorisotutkimusverkoston ja THL:n kanssa Nuorten elinolot ‐vuosikirjaa. Vaihtuvateemainen vuosikirja tarjoaa uusia näkökulmia nuoria koskevaan julkiseen keskusteluun, nuorten kasvatuksen arkeen sekä pää‐töksentekoon. Vuoden 2014 vuosikirja käsittelee toiseutta ja toiseuden kokemuksia.

Vuonna 2009 Nuora julkaisi Nuorisotutkimusverkoston kanssa ensimmäisen Nuorten vapaa‐aikatutkimuksen, joka kartoitti nuorten harrastuksia ja järjestökiinnittyneisyyttä. Vuoden 2011 vapaa‐aikatutkimus toteutettiin teemalla ”Nuoria liikkeellä!” yhteistyössä Valtion liikuntaneuvoston kanssa.

Nuora on myös tuottanut useiden vaalien yhteydessä julkaisuja, joissa on tarkasteltu muun muassa nuorten äänes‐tysvalintoja sekä puoluekantoja.

Hyvinvointi‐indikaattorit ja tietoanuorista.fi

Osana nuorten elinolojen seurantatehtävää Nuora valmisteli asiantuntijaryhmässä nuorten hyvinvointia kuvaavan indikaattoripaketin. Indikaattoreiden avulla pystytään arvioimaan nuorten hyvinvoinnin kehitystrendejä ja valtakun‐nan tason nuorisopolitiikan onnistumista. Hyvinvointi‐indikaattoreita on yhteensä 59 kahdeksalla eri osa‐alueella: taustaindikaattorit, koulutus, työllisyys ja yrittäjyys, terveys, arjenhallinta, kulttuuri, luovuus ja harrastuneisuus, vai‐kuttaminen ja osallisuus, henkilökohtainen koskemattomuus ja oikeusturva. Indikaattorit perustuvat eri lähteistä kerättyyn tilastotietoon ja kyselytutkimuksiin.

Vuonna 2013 Nuora avasi www.tietoanuorista.fi ‐sivuston, jotta Nuoran tuottamat julkaisut ja hyvinvointi‐indikaattorit olisivat helposti kaikkien saatavilla. Sivustolta ovat ladattavissa niin Nuorisobarometrit, vapaa‐aikatutkimukset kuin Nuorten elinolot ‐vuosikirjat. Lisäksi sivustolla on materiaalia lapsi‐ ja nuorisopolitiikan kehittä‐misohjelmaan liittyen sekä ajankohtaista tietoa nuorista eri aihepiireistä. Myös Nuoran valitsemat nuorten hyvinvoin‐ti‐indikaattorit on koottu sivustolle. Tällä hetkellä maakunnallista tietoa on saatavissa 17 indikaattorilla. Tilastojen lukeminen on pyritty tekemään vaivattomaksi panostamalla selkeään esitystapaan ja valintatyökaluihin.


Esimerkiksi alla olevassa kuviossa on tarkasteltu sivuston avulla vieraskielisten nuorten määrän kehitystä Etelä‐Pohjanmaalla kolmea ikäryhmää vertaillen. Kuviosta ilmenee, että vieraskielisten nuorten määrä on kokonaisuudes‐saan kasvanut maakunnassa erityisesti 2000‐luvun alusta lähtien. Eniten Etelä‐Pohjanmaalla on 2010‐luvulla ollut 25–29‐vuotiaiden ikäryhmään kuuluvia vieraskielisiä nuoria. Myös 15–19‐vuotiaiden nuorten määrässä on ollut kasvua, kun taas 20–24‐vuotiaiden nuorten määrä ei ole enää 2010‐luvulla kasvanut.

Eri ikäryhmien lisäksi vieraskielisten nuorten määrää voi vertailla sukupuolten tai alueiden välillä. Vertailuominaisuu‐det ovat indikaattorikohtaisia. Kuviot ja data ovat ladattavissa sivustolta myös omaan käyttöön. Indikaattoreissa on lyhyt seloste, joka tuo tausta‐ ja lisätietoa tilaston tulkintaan.


Tietoanuorista.fi ‐sivuston indikaattorityön kehittäminen on yksi Nuoran tämänhetkisistä päähankkeista. Sivustoa kehitetään yhä käyttäjäystävällisemmäksi ja selkeämmäksi. Indikaattoreiden avulla saatavaa tietoa nuorten hyvin‐voinnista halutaan myös hyödyntää entistä paremmin tekemällä aiempaa laajempia analyyseja. Syksyllä 2014 tieto‐anuorista.fi ‐sivuston indikaattoripaketti täydentyy Työ‐ ja elinkeinoministeriön Nuorisotakuu ‐avainindikaattoreilla. Indikaattoreita on 11 ja tiedot ovat saatavissa osin myös kuntakohtaisesti. Lisäksi tulossa on oma kokonaisuutensa Nuorisobarometrien aikasarjoille. Nuorten arvojen ja asenteiden kehitystä kuvaavat aikasarjat ovat tärkeä lisä pää‐osin tilastotietoihin pohjautuvien indikaattorien rinnalle.

Tulevaisuudessa indikaattoritietojen esittämistä ja jakamista tulevat parantamaan kehitteillä olevat paikkatietokan‐nat ja avoimet rajapinnat. Myös Nuora seuraa aktiivisesti teknisten sovellusten kehitystä. Esimerkiksi avoimien raja‐pintojen kautta indikaattoritietojen päivittäminen Tilastokeskuksen tai THL:n tietokannoista tietoanuorista.fi ‐sivustolle tulee helpottumaan merkittävästi. Paikkatietojen yhdistäminen tilastotietoihin tuo osaltaan lisämahdolli‐suuksia tilastotiedon visuaaliseen esittämiseen.

Nuorisolaki uudistuu – mutta miten?

Tiedontuotannon ohella ajankohtaisena asiana Nuoran lähitulevaisuudessa on opetus‐ ja kulttuuriministeriössä käynnistynyt nuorisolain uudistaminen. Uudistuksen tavoitteena on edistää koko nuorisotyön järjestelmän rakenne‐muutosta. Lainsäädäntöä halutaan ajantasaistaa vastaamaan nuorisotyön ja ‐toimen tämänhetkisiä ja tulevaisuuden tarpeita. Pohdittavana ovat muun muassa hallituksen lapsi‐ ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman luonne, nuoriso‐työn valtakunnallisten palvelu‐ ja kehittämiskeskusten rooli, nuorten kuuleminen paikallisesti ja valtakunnallisesti, nuorisojärjestöjen avustusperusteet sekä mahdollisuudet uudistaa kuntien nuorisotoimen valtionosuusjärjestelmä ja etsivän nuorisotyön rahoitus. Lisäksi mietinnässä ovat lain ala‐ ja yläikärajat. Tällä hetkellä laki koskee kaikkia alle 29‐vuotiaita.


Aikataulun mukaan uusi laki astuisi voimaan 1.1.2016. Uudistuksen yhteydessä myös Nuoran tehtävät tulevat uudel‐leen arvioitaviksi. Esimerkiksi tietoanuorista.fi ‐sivuston sisältö perustuu Nuoran nuorisolakiin kirjattuun ajankohtai‐sen tiedontuottajan rooliin. Tietoa tarvitaan lisäksi Nuoran tehdessä lakisääteistä lapsi‐ ja nuorisopolitiikan vuosittais‐ta arviointia. Nuora osallistuu omalta osaltaan keskusteluun nuorisolakia valmisteltaessa.

Yhtäaikaisesti lain kanssa voimaan tulisi uusi lapsi‐ ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma, jonka valtioneuvosto hy‐väksyy joka neljäs vuosi. Ohjelmassa esitetään nuorisolain mukaisesti tavoitteet alle 29‐vuotiaiden kasvu‐ ja elinolo‐jen parantamiseksi. Ohjelma sisältää hallituskauden valtakunnalliset lapsi‐ ja nuorisopoliittiset tavoitteet sekä suun‐taviivat alueelliselle ja paikalliselle ohjelmatyölle. Nuora arvioi ohjelman toteutumista lakisääteisesti vuosittain. Ny‐kyisen ohjelman kolme kärkeä ovat osallisuus, yhdenvertaisuus ja arjen hallinta. Opetus‐ ja kulttuuriministeriö kuulee uutta lakia ja kehittämisohjelmaa pohjustaessaan eri toimijoita sekä käy avointa kansalaiskeskustelua nuorten elin‐olojen nykyisistä ja tulevista haasteista.

Avoin hallinto on tyhjä kirjain ilman kansalaisten osallistumista, ja samoin internetsivut ovat olemassa käyttäjiä var‐ten. Nuoran tavoitteena on, että tietoanuorista.fi olisi kattava ja helppokäyttöinen tietopankki kaikille nuorten elin‐oloista kiinnostuneille. Nuora kutsuukin käyttäjät mukaan kehittämään entistä parempaa nuoria koskevan tiedon yleissivustoa. Kannustamme myös kaikkia toimijoita ja kansalaisia tuomaan esiin oman näkemyksensä lapsi‐ ja nuori‐sopolitiikan tulevista suuntaviivoista.

Lisätietoja ja mahdollisuus osallistua sekä uuden nuorisolain valmisteluun opetus‐ ja kulttuuriministeriön sivuilla osoitteessa:

http://www.minedu.fi/OPM/Nuoriso/vireilla_nuoriso/nuorisolaki/index.html


Tutkimusjohtaja Juha Alarinta, Seinäjoen yliopistokeskus

TUTKIMUSPALSTA

Ihmisten hyvinvointi on tärkeydeltään jotain perimmäistä. Sen merkitystä ei juuri mikään ylitä. Hyvinvointiin on yksi‐löllisiä näkökulmia. Sille voidaan määritellä myös yleisiä kriteerejä. Hyvinvoinnin tutkiminen on monitieteellistä työ‐tä. Käytännössä kaikkien tieteenalojen työ liittyy hyvinvointiin, välittömästi tai välillisesti. Voi jopa sanoa, että ihmi‐nen on keksinyt tieteen ja tutkimuksen parantaakseen omaa hyvinvointiaan.

Julkinen ja yhteisin varoin toteuttava hyvinvoinnin parantaminen täytyy perustua tieteelliseen tietoon. Lääketiede ja hoitotiede ovat hyviä esimerkkejä, joissa tunnustetaan, että hoidon täytyy perustua puolueettomaan näyttöön, eli näyttöön siitä, että näin kannattaa hoitaa.

Hyvinvoinnin tutkimiseen liittyy myös se kenen näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Perinteisesti näkökulmia on kaksi eli hyvinvointipalvelujen suurten tuottajien eli käytännössä julkisen hallinnon näkökulma. Toinen näkökulma ovat ihmiset itse. Eli miten ihmiset yksilöinä kokevat hyvinvoinnin. Millaiset asiat edistävät ja uhkaavat sitä.

Erityisen mielenkiintoiseksi ja tärkeäksi hyvinvoinnin tutkimisen tekee muuttuva arki ja muuttuvat elämäntavat. Elin‐iän piteneminen aiheuttaa osaltaan sen, että ihmiset ehtivät elää hyvin erilaisia arkitilanteita, eri elämänvaiheita. Näissä elämänvaiheissa hyvinvointi rakentuu osittain samanlaisista, mutta myös uusista asioista.

Tämä tutkimuspalsta antaa ajankohtaisen kuvan millaista tutkimustyötä tehdään hyvinvoinnin hyväksi Seinäjoen yli‐opistokeskuksessa syksyllä 2014. Osa tutkimustyöstä kuulostaa ehkä tutulta, mutta mukana on paljon uusia näkö‐kulmia. On huomioitava, että katsaus kattaa vain osan tehtävästä työstä, ja täytyy muistaa, että tutkimustyötä teh‐dään paljon myös muualla Etelä‐Pohjanmaalla kuten mm. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja Etelä‐Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä.


Seuraavassa kuudessa lyhyessä tiivistelmässä tutkijat tai tutkimusryhmien johtajat kuvaavat itse tekemäänsä ajan‐kohtaista työtä.

Kansainvälistä yhteistyötä ja monitieteisyyttä tarvitaan ihmisen elämänkulun koko‐naisvaltaiseen ymmärtämiseen

Erikoistutkija, TtT Jenni Kulmala, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Seinäjoen yliopistokeskuksen tutkijahotelli

Kansainvälisyys ja monitieteisyys ovat Seinäjoen yliopistokeskuksen painopistealueita. Ihmisen elämänkulkuun ja terveyteen liittyvän tutkimuksen parissa kansainvälistymisen ja monitieteisyyden merkitys ja mahdollisuudet on huomattu. Ihmisen elämään, terveyteen ja hyvinvointiin eri ikäkausina vaikuttavat hyvin monenlaiset ilmiöt, joita tutkitaan usealla eri tieteenalalla. Yhdistämällä usean tieteenalan osaamista päästään laajempaan kokonaiskuvaan ihmisen elämänkulkuun ja terveyteen liittyvistä ilmiöistä, ja pystytään näin paremmin edistämään terveyttä ja toi‐mintakykyisyyttä elämän alkuhetkistä viimeisiin elinvuosiin asti. Ihmisen elämä, terveys ja ikääntyminen ovat edel‐leen ilmiöitä, joihin vain yksi tieteenala ei voi tuoda syvällistä ymmärrystä.

Erinomainen esimerkki monitieteisyyden ja kansainvälisten verkostojen kehittämisestä ja tehokkaasta hyödyntämi‐sestä on Euroopan Unionin 7. puiteohjelmasta rahoitettu European Research Area in Ageing (ERA‐AGE) –hanke, joka koordinoi kolmevuotisia FLARE (Future Leaders in Ageing Research) tutkijatohtoriohjelmia. FLARE tutkijatohtorioh‐jelma tarjosi vastaväitelleille tohtoreille kolmevuotisen rahoituksen lisäksi mahdollisuuden verkostoitua muiden sa‐massa tutkijan uran vaiheessa olevien eurooppalaisten ikääntymistutkijoiden kanssa. Lisäksi ohjelma pyrki lisäämään ikääntymistutkimuksen monitieteisyyttä, kansainvälistä yhteistyötä ja maiden välistä liikkuvuutta. Yhteensä FLARE tutkijatohtoriohjelman kautta rahoitettiin 33 tutkijatohtoria 19 eri maasta. FLARE tutkijatohtoriohjelma saavutti ta‐voitteensa ja oli paljon muutakin kuin tutkimuksen rahoittaja. Ohjelman puitteissa järjestettiin neljä kesäkoulua eri puolilla Eurooppaa, mikä tarjosi ikääntymistutkimuksesta kiinnostuneille vielä tutkijanuran alkuvaiheessa oleville tut‐kijatohtoreille mahdollisuuden tavata, tutustua, luoda yhteistyökuvioita ja ystävystyä.


Viimeisimmässä Irlannissa syksyllä 2012 järjestetyssä kesäkoulussa syntyi myös idea siitä, että FLARE verkoston tutki‐joiden työ ja saavutukset ikääntymistutkimuksen saralla on koottava yhteen ja saatettava laajemman yleisön tietoi‐suuteen. Tämän yhteisen ajatuksen innoittamana, ja sitä seuranneen lähes kahden vuoden kirjoitus‐ ja toimitustyön tuloksena, syksyllä 2014 ilmestyi ikääntymistutkimuksen monitieteisyyttä korostava ja arvostava toimitettu teos: Leist, Anja K., Kulmala, Jenni, Nyqvist, Fredrica (Eds.) Health and Cognition in Old Age. From Biomedical and Life Course Factors to Policy and Practice. Springer Series: International Perspectives on Aging, Vol. 10.

Kirjan 20 tuoreisiin tutkimustuloksiin perustuvaa artikkelia kuvaavat ihmisen ikääntymistä monen eri tieteenalan nä‐kökulmasta (mm. lääketiede, terveystieteet, biologia, epidemiologia, sosiaalipolitiikka, psykologia, kasvatustiede ja aikuiskasvatus, filosofia, sosiologia ja yhteiskuntatieteet). Kirjan kappaleet muodostavat ikääntymistutkimuksen kenttää kuvaavan laajan ja moniulotteisen kokonaisuuden. Kirja sisältää katsauksia laajoista epidemiologisista tutki‐muksista, joissa on selvitetty ikääntymiseen liittyvien sairauksien riskitekijöitä koko elämänkaaren näkökulmasta. Kirja kuvaa myös ikääntymisprosessin taustalla olevia fysiologisia ja immunologisia mekanismeja. Näiden lisäksi kir‐jassa kuvataan aktiivista ikääntymistä ja eläkkeelle siirtymiseen liittyviä prosesseja yhteiskunnallisesta ja sosiaalipo‐liittisesta näkökulmasta.

Monitieteisyys akateemisessa tutkimuksessa ei automaattisesti tee tutkimuksesta laadullisesti parempaa. Ihminen, terveys ja hyvinvointi ovat kuitenkin aihealueita, joissa monitieteisyyden tuomat edut ovat helposti nähtävissä. Ikääntymistutkimuksen piirissä FLARE tutkijatohtoriohjelma loi tiiviin ystävyys‐, yhteistyö‐ ja avunantoverkoston, jon‐ka toimijat ovat yhdessä vahva monitieteinen ryhmä. Tuntemalla henkilökohtaisesti kymmeniä saman ilmiön parissa työskenteleviä tutkijoita ympäri Eurooppaa on helppo kilauttaa kaverille, kun seuraavaan kansainväliseen hankeha‐kemukseen tarvitaan partnereita muista Euroopan maista. Ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin ymmärtämisessä moni‐tieteisyys on rikkaus.


Elintavat ja maksaentsyymit alkoholitutkijoiden kiinnostuksen kohteena

Professori Onni Niemelä, Tampereen yliopisto, Lääketieteen yksikkö / Etelä‐Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Professori Onni Niemelä hoitaa Tampereen yliopiston laboratoriolääketieteen (erityisesti päihdelääketiede) profes‐suuria Seinäjoella Epanet‐hankkeessa, suomalaisten korkeakoulujen yhteistyöverkostossa. Lääketieteellisen tutki‐muksen yksikkö toimii Seinäjoen keskussairaalan kliinisen kemian laboratoriossa ja Terveysteknologiakeskus Medi‐westin tiloissa. Yksikössä selvitetään mm. miksi ja millä annoksilla päihteet vaurioittavat elimistöä. Tutkimusryhmä kehittää ja testaa uusia menetelmiä, joilla esimerkiksi liiallinen alkoholinkulutus voidaan todeta mahdollisimman var‐haisessa vaiheessa.

Tutkimuksen tavoite on

1. kehittää ja testata diagnostisia menetelmiä alkoholin liikakäytön aiempaa varhaisempaan toteamiseen ja al‐koholisairauksien ennaltaehkäisyyn

2. selvittää alkoholinkäytön ja muiden elämäntapatekijöiden – kuten ylipainon, tupakoinnin ja dieetin – välisiä interaktioita alkoholin suurkulutuksen, maksafunktion ja oksidatiivisen stressin merkkiai‐neisiin

3. määritellä alkoholin suurkulutukselle reagoivien laboratoriokokeiden normaaliarvot alkoholia käyttämättömi‐en henkilöiden tuloksiin perustuen

4. selvittää alkoholisairauksien mekanismeja biomarkkereita hyödyntäen

5. selvittää alkoholinkäytön biomarkkereiden ja fibroosi‐ ja inflammaatiomarkkereiden diagnostista, ennusteel‐lista ja terveyttä edistävää arvoa alkoholia käyttävillä potilailla.


Tähän mennessä tutkimusryhmässä on valmistunut kahdeksan väitöskirjaa alkoholitutkimuksen alalta ja yli 100 kan‐sainvälistä tieteellistä artikkelia ja katsausta. Tuorein väitöskirja tarkastettiin Seinäjoella 14.11.2014 Terveysteknolo‐giakeskus Mediwestin auditoriossa, kun FM Joanna Danielsson väitteli aiheesta Liver enzymes and lifestyle – Maksa‐entsyymit ja elämäntapatekijät. Vastaväittäjänä toimi dosentti Kalle Jokelainen Helsingin yliopistosta ja kustoksena työn ohjaaja, professori Onni Niemelä.

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin alkoholinkulutuksen, ylipainon, kahvinjuonnin ja maksan toimintaa kuvaavien labo‐ratorioarvojen välisiä yhteyksiä laajassa kansallisessa FINRISKI‐väestöaineistossa. Tutkimuksessa selvitettiin näiden tekijöiden vaikutuksia myös terveydenhuollossa käytettäviin maksaentsyymien (ALAT, GT) viitearvoihin. Tämän arvi‐oitiin olevan tärkeää, koska Suomessa yleisesti käytössä olevissa maksaentsyymien normaaleiksi tulkittavissa arvoissa (ns. viitearvot) ei aikaisemmin ole huomioitu alkoholinkäytön ja ylipainon mahdollisia vaikutuksia. Tutkimuksessa havaittiin normaalipainoisista ja alkoholia käyttämättömistä henkilöistä määritettyjen viiterajojen olevan jopa 50 % matalammat verrattuna Suomessa tätä nykyä käytettäviin viitearvoihin. Virheellisesti asetetuista viitearvoista voi seurata virheellisiä tulkintoja niin alkoholin suurkulutuksen kuin muidenkin maksaa vaurioittavien tilojen tunnistami‐sessa.

Lisäksi tutkimuksissa ilmeni, että maksaentsyymien aktiivisuudet muuttuvat ikäriippuvaisesti ja jo kohtuullisen alko‐holinkulutuksen myötä, jos mukana on ylipainoa. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta johtuen lihavilla alkoholinku‐luttajilla maksa‐arvot ovat yleensä kohonneella tasolla. Kahvinjuonnin sen sijaan havaittiin mahdollisesti jopa suojaa‐van maksaa runsaasti alkoholia käyttävillä henkilöillä. Tulosten perusteella alkoholin riskikulutuksen rajoja pitäisi vä‐estötasolla tarkastella ikäluokittain; iän lisääntyessä maksaentsyymien aktiivisuudet ja terveysriskit nousevat jo puol‐ta vähemmillä annoksilla kuin nuoremmilla.

Alkoholin liiallinen käyttö ja ylipaino liitännäisongelmineen ovat merkittäviä uhkia Suomen kansanterveydelle. Näi‐den varhainen havaitseminen ja ennaltaehkäisy ovat perusedellytyksiä onnistuneelle terveydenhuollolle. Maksaent‐syymien seurannalla voidaan saada paitsi hyödyllistä tietoa maksasairauksista myös ennustearvoa mm. metabolisen oireyhtymän, diabeteksen sekä sydän‐ ja verisuonitautien kehittymisessä.


Miten päivystyksessä voidaan parantaa potilaiden ja näiden läheisten hoitoa ja ohja‐usta?

Professori Eija Paavilainen, Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö / Etelä‐Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Perhekeskeistä hoitoa Etelä‐Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on tutkittu ja kehitetty pitkäjänteisesti. Tällä het‐kellä tutkimus keskittyy erityisesti siihen, miten potilaita ja heidän läheisiään ohjataan terveydenhuollon eri alueilla. Hoitoajat lyhentyvät, poliklinikkakäynnit ja päiväkirurgia lisääntyvät, väestö ikääntyy. Kotona, yhteistyössä tervey‐denhuollon eri toimijoiden kanssa tai potilaan ja läheisten omin voimin tapahtuu hyvin iso osa hoidosta. Hyvällä oh‐jauksella, jossa potilaan elämäntilanne otetaan huomioon, varmistetaan se, että hoito jatkuu kotona turvallisesti, tehdyn suunnitelman mukaan. Potilas ja läheiset tietävät, miten tulee toimia tai mihin ottaa yhteyttä jos jotain odot‐tamatonta tapahtuu.

Tarkastelen seuraavassa tutkimustuloksiamme erityisesti päivystyksen näkökulmasta, jossa hoidetaan äkillisesti sai‐rastuneita tai muuten nopeaa hoitoa tarvitsevia. Päivystyspotilaille ja heidän saattajinaan toimineille läheisille tehtiin kysely ohjauksen riittävyydestä, sisällöstä ja ohjaustilanteiden toimivuudesta. Kysely toistettiin 5 vuoden kuluttua ja siinä välissä oli toteutettu laaja internetpohjainen koulutusinterventio koko henkilökunnalle. (Paavilainen E, Salminen‐Tuomaala M, Leikkola P. Counselling for patients and family members: A follow‐up study in the emergency department. ISRN Nursing, Volume 2012, Article ID 303790, http://www.hindawi.com/journals/isrn/2012/303790/) Seurantatulosten mukaan erityisesti läheisten kokemukset ohjauksesta olivat parantuneet ja ohjaukseen oltiin tyyty‐väisempiä ja sen avulla pärjättiin paremmin kotona. Lähes kaikki potilaat ja läheiset olivat sitä mieltä, että läheisen läsnäolo päivystyksessä on tärkeää. Toisessa tutkimuksessa (Leppäkoski T, Flinck A, Paavilainen E. Assessing and en‐hancing health care providers’ response to domestic violence. Nursing Research and Practice, Volume 2014, Article ID 759682, http://dx.doi.org/10.1155/2014/759682) keskityttiin siihen, miten henkilökunta tunnistaa perheväkival‐taa kokeneet potilaat, miten heitä hoidetaan ja miten potilaan läheisiä huomioidaan näissä tilanteissa. Kysely toteu‐


tettiin myös kahdessa vaiheessa, joiden välillä tehtiin toimintaohje perheväkivallan hoidosta ja järjestettiin koulutus‐ta. Seurantakyselyssä tulokset jonkin verran parantuivat.

Molemmissa edellä kuvatuissa seurantatutkimuksissa todettiin, että täydennyskoulutus vaikuttaa positiivisesti henki‐lökunnan perhekeskeistä hoitoa ja ohjausta koskeviin asenteisiin, tietoihin ja perhekeskeisen hoidon toteutukseen. Muutokset ovat näiden kahden esimerkkitutkimuksen mukaan kuitenkin melko hitaita ja hoidon laadun parantumi‐nen vaatii jatkuvaa arviointia ja kehittämistä. Sen pohjaksi tarvitaan uutta tutkimustietoa sekä sen soveltamista hoi‐totilanteisiin työntekijöiden, potilaiden ja näiden läheisten kokemustiedon pohjalta. Seuraava keskeinen Etelä‐Pohjanmaalla käynnistynyt iso tutkimushankkeemme on sairaalan ulkopuolella tapahtuva ensihoito. Se on kansainvä‐lisestikin lähes tutkimaton alue, jossa potilaan läheisten rooli on hyvin tärkeä. Tämä korostuu erityisesti niissä tilan‐teissa, joissa potilas hoidetaan sairaalan ulkopuolisessa tilanteessa, ”paikan päällä”, eikä ole tarvetta kuljettamiseen.

Yksilöllisen geenitiedon vaikutukset terveyskäyttäytymiseen

Väitöskirjatutkija, FM Hanna‐Leena Hietaranta‐Luoma, Turun yliopisto, elintarvikekehityksen tutkimusryhmä, Sei‐näjoki

Voiko yksilöllinen, perimässä oleva geenitieto toimia tulevaisuutemme motivointikeinona elämäntapasairauksia, ku‐ten sydän‐ ja verisuonisairauksia vastaan vai aiheuttaako tieto perimästä sittenkin päinvastaisia tuntemuksia, kuten lamaantumista ja ahdistusta? Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää perimässä olevan apoE geenitiedon vaikutusta terveyskäyttäytymiseen. Vaikutuksia tarkastellaan kolmesta näkökulmasta: psykologisesta (ahdistus, uhka), kliinises‐tä (veren rasva‐arvot, veren sokeri, verenpaine, painoindeksi) sekä käyttäytymiseen liittyvästä (ruokavalio, liikunta, alkoholin käyttö).

ApoE geenitiedon vaikutus perustuu kuuteen erilaiseen genotyyppiin, jotka peritään vanhemmilta. Näistä osalla on perinnöllisesti korkeampi seerumin kolesterolipitoisuus ja sitä kautta kohonnut riski sydän‐ ja verisuonitauteihin. Toi‐saalta erityisesti rasvan laadun muutos ruokavaliossa ja liikunnan lisäys laskevat tehokkaammin heidän kolesteroli‐


tasoja kuin muiden genotyyppien. Tutkimuksessa geenitieto annettiin hyvin intensiivisesti yhdistettynä asiantuntijoi‐den luentoihin ja toistuvaan viestintään. Tällä pyrittiin varmistamaan, että tutkittavat varmasti ymmärsivät saamansa tiedon.

Tutkimuksen interventio toteutettiin terveille 18 – 65 –vuotiaille eteläpohjalaisille vuosina 2010 – 2011, osana Ter‐veelliset valinnat ‐ räätälöidyt syömisen ja liikkumisen mallit – hanketta (TERVAS). Tutkimuksessa ovat mukana Turun ja Vaasan yliopistot, Etelä‐Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Maa‐ ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Tutkimustyö‐tä rahoittaa tällä hetkellä Etelä‐Pohjanmaan kulttuurirahasto.

Tutkimuksen aihe on ajankohtainen ja erityisesti eteläpohjalaisväestöä koskettava. Geenitestin saatavuus internetistä alkaa olla jo tätä päivää, mikä ei ole yksinomaan positiivinen asia. Aiheen tärkeyttä lisää myös se, kun tiedetään ete‐läpohjalaisten olevan muuta maata ylipainoisempia ja heidän liikunta‐ ja osa ruokatottumuksistakin maan keskitasoa heikompia.

Tutkimuksen tulokset julkaistaan osajulkaisuväitöskirjassa. Julkaisuista kaksi on review‐prosessissa ja kaksi kirjoitus‐vaiheessa.

Alustavien tulosten perusteella näyttäisi, että henkilökohtaisella geenitiedolla ja siihen perustuvalla ravitsemusohja‐uksella on positiivisia vaikutuksia terveyskäyttäytymiseen, joskin pidempi seuranta‐aika olisi tarpeen. Jatkohanketta ja rahoitusta on haettu Suomen Akatemiasta, jossa on meneillään Yksilöllistetty terveys –akatemiaohjelma (syyskuu 2014).


Miten erilaiset kaupunkiympäristöt vaikuttavat lasten liikkumisaktiivisuuteen?

Professori Ari Hynynen, Tampereen teknillinen yliopisto, Arkkitehtuurin laitos, EDGE laboratorio, Seinäjoen yksik‐kö

Lasten ja nuorten liikkumisaktiivisuus erilaisissa kaupunkiympäristöissä” ‐tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa kaupunkiympäristön suhteesta lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen ja ylipainoon. Hankkeen toteuttivat yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitos, Aalto–yliopisto ja UKK–instituutti, ja se kuului osana Suomen Akatemian Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys (SKIDI‐KIDS) ‐tutkimusohjelmaan ja se oli opetus‐ministeriön rahoittama.

Tutkimuksessa yhdistettiin rakennettua ympäristöä koskevaa karttapohjaista paikkatietoa, kouluikäisten fyysistä ak‐tiivisuutta koskevaa informaatiota, sekä heidän itsensä tuottamaa omaa elinympäristöään kuvaavaa kokemusperäis‐tä tietoa Internet‐pohjaisilla GIS ‐menetelmillä.

Kohdealueiksi valittiin Helsingin ja Tampereen kaupunkialueet. Kohderyhmään kuuluivat näillä alueilla sijaitsevien peruskoulujen 5. ja 8. luokkien oppilaat. Ikäryhmävertailun avulla pystyttiin arvioimaan, vaikuttaako ympäristö eri tavoin lapsiin ja murrosikäisiin.

Noin viidennes suomalaisista nuorista on ylipainoisia. Murrosikäisten ylipainoisuus on kolminkertaistunut 30 vuodes‐sa. Yksi syy tähän saattaa olla fyysisen aktiivisuuden väheneminen tuossa iässä. Lihominen ja vähäinen liikunta voivat johtaa myöhemmin muihin vakaviin kansanterveysongelmiin, kuten yleistyvään tyypin 2 diabetekseen.

Vaikka ohjattuun liikuntaan, kuten urheiluseuroihin osallistuvien lasten ja nuorten osuus on kasvanut viime vuosina, arviolta vain 40−50 prosenttia 12−14‐vuotiaista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Tähän mennessä tutkimukset eivät ole kuvanneet riittävän hyvin kouluikäisten kokonaisliikuntaa ja omaehtoista fyysistä aktiivisuutta, kuten kou‐lumatkojen liikuntaa ja organisoimatonta vapaa‐ajan liikkumista, jota lapset ja nuoret eivät miellä ”liikunnan harras‐tamiseksi”. Erityisen vähän on Suomessa tutkittu fyysisen aktiivisuuden ja rakennetun ympäristön yhteyksiä.


Kolmannen iän kotiseutukokemukset asumisessa (Kikka)

Tutkimusjohtaja, dos. Sulevi Riukulehto, Helsingin yliopiston Ruralia‐instituutti, Seinäjoki

Helsingin yliopiston Ruralia‐instituutissa toimii aluehistorian, kotiseudun ja kulttuurin kysymyksiin keskittyvä tutki‐musryhmä, jota johtaa aluehistorian tutkimusjohtaja Sulevi Riukulehto. Ryhmä on tutkinut monialaisesti mm. koti‐seudun ja maaseutuasumisen muutosilmiöitä, kuten monipaikkaisuutta, vapaa‐ajan asumista, talonpoikaistaloja ja kotiseudun muodostumista.

Kikka on osa laajempaa CoTHREE‐tutkimuskokonaisuutta, joka toteutettiin yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkea‐koulun liiketoiminta ja kulttuuri ‐yksikön kanssa. Helsingin yliopiston Ruralia‐instituutin tutkimusosuudessa selvitet‐tiin kolmannen iän asumisen avainkohteita: mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että asuminen koetaan kotoisaksi. Ta‐voitteena on muodostaa asukaslähtöistä tietoa kolmannen iän asumiskokemuksista hyödynnettäväksi asumisen suunnittelussa. Mikä on asumisen ja kotikokemuksen suhde? Mikä tekee asumisesta kodikasta? Mitä asioita asun‐nossa täytyy olla, jotta se tuntuu kotoisalta?

Aineisto muodostuu neljästä virikekeskustelusta, jotka pidettiin Etelä‐Pohjanmaalla (Alajärvellä, Lappajärvellä, Vim‐pelissä) sekä Helsingissä. Tilaisuudet järjestettiin yhteistyössä paikallisten kolmannen iän toimijoiden kanssa. Erottui kymmenen asiakokonaisuutta, joiden perusteella rakennettiin kuudesta pääluokasta koostuva ihannekodin malli käy‐tettäväksi hyvän asumisen konseptien suunnittelussa. Tutkimustulokset julkaistaan raporttina (Sulevi Riukulehto ja Katja Rinne‐Koski: Asunnosta kodiksi. Kotoisuus kolmannen iän asumiskokemuksissa. Helsingin yliopisto, Ruralia‐instituutti. Raportteja 134. Seinäjoki 2014. (111 + 3 sivua))

Kodikkaan asumisen tärkeimmiksi tekijöiksi osoittautuivat ihmissuhteet sekä asioiden hallittavuus ja omaehtoisuus (kts. myös kuva 1). Tutkimustyön päärahoittaja oli Tekes EAKR‐ohjelmasta. Yksityisinä rahoittajina oli kuusi rakennus‐ ja suunnittelualan yritystä.


Kikka‐hankkeen jälkeen ikäperusteista kotiseutukokemusten tutkimusta on tarkoitus jatkaa Juniorin juuret ‐hankkeessa (Juju), jossa huomion kohteena on lasten ja nuorten kotiseutukokemuksen vaikutus elämän laatuun ja hyvinvointiin. Hanke on suunniteltu yhdessä Tampereen yliopiston terveystieteen laitoksen kanssa ja sen yhteistyö‐kumppaneiksi tavoitellaan MLL:n Pohjanmaan piirin lisäksi eteläpohjalaisia kouluja, perhekoteja ja lastensuojelualan toimijoita. Järviseudulla jatketaan myös paikkaperustaista kotiseutututkimusta yhdessä alueen kotiseutuyhdistysten kanssa.

Kuva 1. Kodikasta kotia kuvaa‐va sanapilvi Järviseudun asu‐miskeskusteluista


LIITE:

Etelä‐Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite

Julkaisu B:68 ISBN 978‐951‐766‐255‐0 (nide) ISBN 978‐951‐766‐256‐7 (verkkojulkaisu) ISSN 1239‐0607 Julkaisuvuosi 2014

Luettavissa osoitteessa: http://www.epliitto.fi/?page=hyvinvointikatsaus

Documents

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014